Mitä maailma opettaa. Tee ma : Kou lutu s Ma ailm an Ku vale hti 1/2 020 Koulun tulevaisuus: Tavoitteena hyvä ihminen Kun nuoret halutaan pitää erossa Rio de Janeiron väkivaltaisesta arjesta, balettikoulun kuri on siihen hyvä keino. Favelan joutsenet TEEMA: KOULUTUS 1 2020 6,90?€
HELSINKICINEAASIA Haaveena turkistarhaton Suomi. Tule mukaan rakentamaan eläimille parempaa maailmaa. animalia.fi/kuukausilahjoitus. 12.–15.3.2020 AASIALAISEN ELOKUVAN FESTIVAALI ASIAN FILM FESTIVAL KORJAAMO KINO / KINO REGINA / ORION HELSINKICINEAASIA.fi . / . Ryhdy Animalian kuukausilahjoittajaksi
Heidän sanailuaan oli hauska seurata. Minulle näytettiin kuvaa Santerin tanssiliikkeistä Lean häissä, ja he vitsailivat tekevänsä seuraavaksi yhdessä kalastusdokumentin.” Anni Valtonen Sinimaria Halonen Lea ja Santeri Pakkanen kalaretkellä Uukuniemen kesämökillä Pyhäjärvellä noin vuonna 1995. Suomi-Venäjä 50-53 Tiimeistä paras Sinimaria Halonen kirjoitti tähän lehteen inkerinsuomalaisen isän ja tyttären, Lea ja Santeri Pakkasen suhteesta. Kohtaaminen muistutti myös, miten tärkeää menneisyyden kipukohtien avaaminen on ihmisen identiteetille. ”Isän ja tyttären suhde on lämmin. ”Iskä taitaa juuri opettaa mulle perämoottorin käyttöä.” Maailman Kuvalehti 1/?2020 3. Koska inkerinsuomalaisten vaiheet ovat monille melko tuntemattomia, oli jutusta käytävä ilmi, keitä he ylipäätään ovat, vaikka pääpaino olikin Lean ja Santerin tarinassa. ”Ei inkeriläisistä koulussa puhuttu. Yllätyin, miten suuresta joukosta oli kyse: vainot kohdistuivat käytännössä jollain tavalla jokaiseen Inkerinmaan lähes 140 000 inkerinsuomalaiseen.” Tarinan takaa Jutunteko vahvisti Haloselle sitä, miten välttämätöntä on, että kaikki ihmisryhmät tulevat hyväksytyiksi ja kuulluiksi samanarvoisina
Tässä numerossa Suomi 16 Opintoohjaaja Liisa Huhta haluaa innostaa paineidensa kanssa painivia lukiolaisia leikkimielisyyteen. Mikä on koulutuksen tärkein päämäärä. Kolumbia 26 Psykologi Luz Rodríguez kiertää kolumbialaissa kylissä puhumassa nuorille itsensä ja perheen arvostamisesta. Suomi 20 Ilmasto lämpenee, työpaikat katoavat ja viheliäiset ongelmat odottavat ratkaisijaansa. 4 1/?2020 Maailman Kuvalehti. Teemme töitä, jotta elämä olisi reilumpaa. Ihmiset ja ilmiöt 49 Ruohonjuurella Kirkon Ulkomaanavun Carita Cruz 50 Suhteita Lea ja Santeri Pakkanen 54 10 kysymystä Nura Farah 56 Arviot ja vinkit 58 Ilmiö Australiaan jättilahjoitus Facebookissa 59 Kolumni Elina Hirvonen 60 Kumma kolkka Pappilassa Lontoon liepeillä 61 Mistä tämäkin on. 62 Katso, järjestö Kansan Sivistystyön Liitto Kannen kuva: Evgeny Makarov Tämän sivun kuvat ylhäältä myötäpäivään: Laura Oja, David Estrada Larrañeta, Marjaana Malkamäki Maailman Kuvalehteä julkaisee Fingo, joka on 300 kansalaisjärjestön yhteistyöjärjestö. Ihan kaikkialla. Maailma paloina 6 Tulipalot kuriin tulen avulla 7 Maatalous vie puolet maasta 8 Afrikassa on yhä pimeää 9 Muurahaiskäpyjä uhkaa salametsästys 10 Syvästi kahtiajakautunut Iran 11 Kolumni Kaari Mattila 12 Maailmanennätys Ahkerat pikku aussit 14 Välähdys Leijafestivaalilla Intiassa Pitkät jutut Teema: Koulutus 16 Henkilökuva Opinto-ohjaaja Liisa Huhta 20 Tavoitteena hyvä ihminen 26 ”Kehosi on temppelisi” 30 Opin uutta! 38 Balettia favelassa 46 Essee Voiko koulutuksen vielä pelastaa
Tiesin vain yhden asian: osaan kirjoittaa. Äidinkielen opettaja. Tämän lehden jutussa Tavoitteena hyvä ihminen (s. Sanon toki muutakin: jos löydät jutun, josta nautit ja sytyt, keskity siihen. Siellä muistan selailleeni korkeakoulujen opinto-oppaita tämän yhden ainoan tiedon valossa. Nuoruus on itsensä luomisen aikaa, mullistuksessa on ihmisen koko identiteetti. Koulutus ylläpitää myös vallitsevia, kestämättömiä rakenteita.” Kun ohjaamme lapsiamme ja nuoriamme, takerrummeko liiaksi tämän hetken todellisuuteen. Mieti, mikä sinulle on tärkeää. Luota omiin kykyihisi. Kukaan nuori ei haluaisi tärkeiden ovien sulkeutuvan tässä kohtaa elämäänsä. 20–25) Itä-Helsingin kielilukion ykköset pähkäilevät valintojensa edessä. 16–19) nuoria leikkimielisyyteen. Mutkien kautta saan tänä päivänä elantoni pääasiassa kirjoittamalla. Lukiolaisten uupumuksesta kirjaa kirjoittava opinto-ohjaaja Liisa Huhta kannustaa (s. Kirjoittaja on Maailman Kuvalehden vastaava päätoimittaja. Elämän merkityksellisyyden mittari ei ole vain ura tai menestys. Vahvuuteni on johdattanut minut tähän, missä olen nyt. Nuoruudessa tärkeää on löytää joku suunta, jo se on riittävä: ankkuroituminen johonkin. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen lähdin lapsenlikaksi Lontooseen. Siksi jatko-opintoihin ja työelämään valmistamisen ohella koululla on mahdollisuus muuttaa kokonaisten sukupolvien ajatusmaailmaa ja toimintaa: millaisia ihmisiä kasvatamme, miten ja millaiseen maailmaan. “Suorittajat voisivat seikkailla, ja seikkailijat vähän myös suorittaa”, hän sanoo. Mutta niihin ei pidä jäädä kiinni. ”Koululla on mahdollisuus muuttaa kokonaisten sukupolvien ajatusmaailmaa.” Anni Valtonen Tulevaisuutta luodaan vahvuuksilla TE EM U U LL G RÉ N Maailman Kuvalehti 1/?2020 5 Pää kirjoitus. Uuteen opetusohjelmaan tuotu matematiikan korostaminen muiden aineiden kustannuksella hämmentää monia. Toimittaja. Älä tee elämäsi suuria valintoja pelkästään työmarkkinoiden tarpeita ajatellen. Mihin ammattiin hän on tähtäämässä, tarvitseeko hän siihen pitkää matematiikkaa. Äitinä rauhoittelen häntä, ei mitään hätää. Kirjallisuudentutkija. Kun käyn puhumassa nuorille kouluissa, sanon heille aina saman asian: elämässä mennään eteenpäin vahvuuksilla, ei heikkouksilla. L ukion ensimmäistä luokkaa käyvä esikoiseni tuskailee tulevaisuutensa kanssa. Heidän huolensa ovat pitkälti samoja kuin kodissani kasvavan nuoren. Itse en tiennyt vielä lukion lopussakaan, mitä haluaisin isona tehdä. Totta kai täytyy. Osaammeko ottaa huomioon, että kestävän tulevaisuuden pitäisi rakentua kokonaan toisenlaisen maailmankuvan varaan. Tämä ei tarkoita sitä, ettei heikkouksiaan kannattaisi tiedostaa. Se ei liene pitkällä tähtäimellä kovin kestävää. Kukaan ei osaa kaikkea eikä kenenkään tarvitse olla hyvä kaikessa. Tulevaisuudentutkija Otto Tähkäpää pohtii jutussa koulun roolia ekologisen kriisin ratkaisemisessa: ”Onko koulu osa ratkaisua vai ongelmaa
6 1/?2020 Maailman Kuvalehti Maailma paloina. Ainakin 28 ihmistä menetti henkensä. Tulella on raivattu vaikeakulkuista pensaikkoa ja tehty tilaa ruohokasvillisuudelle, joka houkuttelee riistaa. Seurauksena on ollut monimuotoinen poltetun ja polttamattoman maan mosaiikki. Myös Australian viranomaiset käyttävät ennakoivia polttoja hillitäkseen tuhoisia maastopaloja, mutta tutkijoiden mukaan aboriginaalien tulenkäyttö johti usein parempiin tuloksiin. Maata paloi yli kuusi miljoonaa hehtaaria – noin Latvian kokoinen alue – ja yli tuhat kotia tuhoutui. Aboriginaalit ovat tuhansien vuosien ajan polttaneet maastoa tarkoituksella. Tuhoisia paloja voitaisiin hillitä ottamalla oppia Australian alkuperäiskansojen eli aboriginaalien tulenkäytöstä, kirjoittaa professori David Bowman Tasmanian yliopistosta. Tulipalot kuriin tulen avulla IS TO C K Koonnut Juha Mäkinen Noin Latvian kokoinen alue tuhoutui Australian maastopaloissa. Tammikuun puolivälin sateiden myötä palot on saatu toistaiseksi hallintaan. Samalla suurten ja tuhoisien palojen riski pienenee, kun maastoon jää vähemmän rutikuivaa kasvillisuutta. Bowman on erikoistunut pyrogeografiaan eli tulen rooliin maantieteessä. Australiassa vuodenvaihteessa raivonneet maastopalot olivat kuin pahimmasta ilmastonmuutospainajaisesta. Nykyään palot sytytetään usein lentokoneista käsin, kun taas aboriginaalit ovat olleet asuinalueillaan jatkuvasti läsnä ja polttaneet pieniä alueita kerrallaan
Ympäristön näkökulmasta ongelmallista onkin nimenomaan lihan ja maidon tuotanto. Tulokset ovat olleet lupaavia, ja menestyneimmistä lajikkeista on saatu selvästi suurempaa satoa kuin tavallisesta riisistä. Sadan viime vuoden aikana maatalouskäyttöön on otettu kaksi miljardia hehtaaria lisää. Kiinan Qingdaossa sijaitseva suolaisuutta ja emäksisyyttä kestävän riisin tutkimuskeskus on jalostanut useita lajikkeita, joita on testattu kahden viime vuoden aikana koeviljelmillä Dubaissa ja Kiinassa. Lähde: Our World in Data Maatalous vie puolet maasta Suolaa sietävät riisilajikkeet voivat tarjota osaratkaisun kasvavan ihmiskunnan ruokkimiseen tulevaisuudessa. ”Suolariisiä” voidaan viljellä esimerkiksi vuorovesimatalikoilla merten rannoilla sekä alueilla, joissa maaperä on liian suolapitoinen perinteisille viljelykasveille. Ihmeriisi sietää suolaa Maailman sana karó tarkoittaa unkariksi viljelyksillä käytettävää tukikeppiä ja huonointa kouluarvosanaa, ykköstä. Yksin Kiinassa on keskuksen tietojen mukaan jopa sata miljoonaa hehtaaria suolaista maata, jota voitaisiin hyödyntää uuden suolariisin viljelyssä. Metsien raivaaminen maatalouden tieltä on ollut globaalisti yksi merkittävimpiä luonnon monimuotoisuutta heikentäneitä tekijöitä. Maapallon pinta-ala 71 % viljelykelpoista maata (josta 50% maatalouskäytössä) 19 % aavikoita ja joutomaita 10 % jäätiköitä 23 % ruokakasvien viljelyyn 77 % eläintuotannon käytössä Maatalouskäytössä oleva maa Maailman Kuvalehti 1/?2020 7 MAAILMA PALOINA. Eläinkunnan tuotteilla katetaan vain vähemmistö – vajaa viidesosa kaloreista ja 37 prosenttia proteiineista – ihmiskunnan ravinnontarpeesta, mutta niitä varten on varattu jopa 77 prosenttia, lähes neljä viidesosaa, maatalousmaasta. Toiseen puoliskoon mahtuvat esimerkiksi kaikki maailman jäljellä olevat metsät (37 %) ja pensaikot (11 %). Jos avaruusoliot laskeutuisivat sattumanvaraiseen paikkaan maapallolla, olisi varsin todennäköistä, että he saapuisivat pellolle tai laidunmaalle. Maatalous on tietysti välttämätontä, sillä ilman ruokaa on paha tehdä mitään muutakaan. Ihmiskunta on näet valjastanut puolet maapallon viljelykelpoisista maa-alueista maatalouden käyttöön
Vaikka sähköistäminen on selvästi edennyt vuosituhannen vaihteesta, 2010-luvulla kehitys on polkenut paikallaan tai mennyt jopa takapakkia. Modernia elämää on vaikea kuvitella ilman sähköä. Vaikka sähköjohto kotiin tulisikin, se ei vielä takaa sähkönjakelun toimivuutta. Kuudella KeskiAfrikan maalla on oma CFA-franginsa, ja näissä maissa pohditaan nyt, pitäisikö niiden seurata Länsi-Afrikan esimerkkiä. Eurosidoksesta ei uudistuksessa luovuta, mutta symbolisen nimenmuutoksen lisäksi tehdään kaksi teknistä muutosta: Länsi-Afrikan keskuspankin johtokuntaan ei enää jatkossa nimetä Ranskan edustajaa, eikä rahaliiton maiden tarvitse tallettaa osuutta valuuttareserveistään Ranskaan. Vaikka sähköjohto kotiin tulisikin, se ei vielä takaa sähkönjakelun toimivuutta. Lähde: WHO A P / LE H TI KU VA 8 1/?2020 Maailman Kuvalehti MAAILMA PALOINA. Monet Zimbabwelaiset valaisevat aurinkoenergialla, mutta polttavat edelleen puita ruoanvalmistuksessa. Valuutta perustettiin vuonna 1945, jolloin sitä käyttävät maat olivat vielä Ranskan siirtomaita. Kahdeksan LänsiAfrikan maan yhteinen valuutta, Länsi-Afrikan CFA-frangi, aiotaan nimetä uudelleen ecoksi ja taloudellisia siteitä Ranskaan höllentää. oli saatavilla suurimman osan aikaa. Koko mantereen osalta luotettava yhteys oli tarjolla 43 prosentilla. Esimerkiksi Mauritiuksella ja Marokossa sähköt on vedetty lähes joka kotiin, mutta Burkina Fasossa ja Ugandassa vain joka viidenteen. A LL O V ER PR ES S Kolonialismin kahleita riittää vielä katkottavaksi. Tutkimuksessa vertailtiin 34 Afrikan maata, joiden välillä on isoja eroja. Afrikassa on yhä pimeää Alle puolella afrikkalaisista on kodissaan luotettava yhteys sähköverkkoon, käy ilmi vuoden 2019 lopulla julkaistusta Afrobarometrin tutkimuksesta. Esimerkiksi Nigeriassa 84 prosenttia kodeista on sähköverkon piirissä, mutta vain 21 prosentilla yhteys oli luotettava eli sähköä Itsenäisempää rahaa Kohti parempaa Tupakkaa polttaa nyt 60 miljoonaa ihmistä vähemmän kuin 2000-luvun alussa. Heikoin tilanne oli Malawissa, jossa sähköt pelaavat luotettavasti vain viidellä prosentilla kotitalouksista. Tutkimuksessa haastatelluille ihmisille sähkönsaanti ei silti ollut tärkein yhteiskunnallinen ongelma. Merkittävin asia oli työllisyyen ratkaiseminen. CFA-frangin arvo sidottiin Ranskan frangiin, ja sen peruina se on yhä sidottu euroon
Muurahaiskäpyjen ja niiden osien kauppa on kielletty kansainvälisessä CITES-sopimuksessa, johon Kiinakin kuuluu. Eksoottisen näköisiä muurahaiskäpyjä on kaikkiaan kahdeksan lajia, joista neljä elää Afrikassa ja neljä Aasiassa. Sen suomut ovat kysytty uskomuslääkkeiden raaka-aine Kiinassa ja Vietnamissa. Maailman Kuvalehti 1/?2020 9 MAAILMA PALOINA. Mitään tieteellistä näyttöä suomujen hoitavista ominaisuuksista ei ole. Mutta niin kauan kuin tuotteille löytyy ostajia, salakuljettajilla ja salametsästäjillä on motiivi jatkaa toimiaan. Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN kertoi viime vuoden lopulla ikäviä uutisia: kolmen muurahaiskäpylajin uhanalaisuusluokitusta oli päivitettävä huonompaan suuntaan. Lajeista kaksi on IUCN:n mukaan vaarantuneita, kolme erittäin uhanalaisia ja kolme äärimmäisen uhanalaisia. Muurahaiskäpyjen uhkana on salametsästys ja salakuljetus. Muurahaiskäpyjä uhkaa salametsästys IS TO C K Uhanalainen muurahaiskäpy saattaa olla maailman salakuljetetuin eläin. Salakuljetuksen taustalla on ennen kaikkea Kiinassa ja Vietnamissa harjoitettu puoskarointi. Eläinten suomuja käytetään raaka-aineina erilaisissa uskomuslääkkeissä, joita tarjotaan hoitokeinoksi moninaisiin vaivoihin. Rahtusen toivoa paremmasta antavat suuret takavarikot, joita kiinalaisviranomaiset ovat viime vuoden aikana tehneet. Sitä on kutsuttu maailman salakuljetetuimmaksi eläimeksi
Iran kosti ohjusiskuilla kahteen Yhdysvaltojen liittouman tukikohtaan. päivä, kun Yhdysvallat surmasi vaikutusvaltaisen iranilaiskomentajan Qassim Suleimanin. Tilanteen kehitystä on vaikea ennustaa. RE X FE AT U RE S / A LL O V ER PR ES S Maailman lukuja Koulutuksessa on viime vuosikymmeninä otettu suuria edistysaskelia. Teheranin kadut täyttyivät maan omaa hallintoa vastustavista mielenosoittajista. Karoliina Knuuti Viime kuukausina Iran on ollut poikkeuksellisen usein kansainvälisen uutisoinnin keskiössä. Juusola näkee, että tärkein taustatekijä on talouden nopea kurjistuminen Yhdysvaltojen uusien pakotteiden vuoksi. Aluksi Iran kiisti syyllisyytensä jyrkästi. Mutta tämä ei tarkoita, etteikö kriittisiä ääniä olisi. Tämän jälkeen tapahtui kohtalokas virhe, kun Iran ampui alas ukrainalaisen matkustajakoneen. Jopa 300 ihmistä kuoli, kun mielenilmaukset tukahdutettiin väkivaltaisesti. Mitä viime kuukausien tapahtuvat Naiset huusivat iskulauseita Qassim Suleimanin surman jälkeisissä mielenosoituksissa. Pohjimmiltaan kysymys on myös epädemokraattisen hallinnon oikeutuksesta. Sunnuntaina 12.1. Siksi sitä vastaan käytettiin niin kovia otteita”, Juusola sanoo. (9.1.2020) Syvästi kahtiajakautunut Iran Iranilaiskenraalin murha ja sitä seurannut matkustajakoneen alasampuminen nostivat pintaan kansaa jakavat kysymykset. Ensin marraskuussa 2019 kansa raivostui bensiinin hinnankorotuksista. Juusolan mukaan lyhyellä tähtäimellä todennäköisin seuraus on, että liikehdintä tukahdutetaan. Iskulause ’kuolema Amerikalle’ oli vaihtunut viikossa muotoon ’kuolema diktaattorille’, eli maan korkeimmalla johtajalle, ajatollah Ali Khameinille. Kuohunta alkoi uudestaan tammikuun 3. ”Iran ei ole yhteiskunta, joka helposti sallisi kritiikkiä, sillä sitä pidetään uhkana”, sanoo Lähi-idän tutkimuksen professori Hannu Juusola Helsingin yliopistosta. Mukana oli keskiluokan lisäksi köyhiä, jotka normaalisti tukevat hallintoa. ”Lisäksi kansaa jakavat yksilönvapauksiin, kuten naisten oikeuksiin liittyvät kysymykset, sillä niitä kontrolloidaan tiukasti”, Juusola sanoo. Koko maailman väestöstä lukutaitoisia on 86,3 % Tekemistä on silti paljon, sillä peruskouluikäisistä lapsista koulussa ei käy 121 MILJOONAA Kaikista maailman lapsista peruskoulun käy loppuun asti 71 % Heikoin tilanne on Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, jossa peruskoulun käy loppuun vain 39 % Lähde: Unesco Institute for Statistics 10 1/?2020 Maailman Kuvalehti MAAILMA PALOINA. Tunnustus ja anteeksipyyntö tulivat monille liian myöhään. Turmassa menehtyi 176 ihmistä, suurin osa iranilaisia ja kanadalaisia. kertovat Iranin kansalaisyhteiskunnan tilasta. Vasta päiviä myöhemmin Iran myönsi ohjusiskun tapahtuneen ’vahingossa’, pyysi anteeksi ja lupasi rankaista syyllisiä. Sadat tuhannet kokoontuivat kaduille suremaan, Yhdysvaltojen ja Israelin lippuja poltettiin. ”Esimerkiksi syksyllä 2019 liikehdintä oli sosiaalisesti laajaa. ”Valtiojohto on huomattavan epävarma asemastaa. Vallankumouksissa lähdetään usein liikkeelle taloudellisista huolista,” Juusola sanoo
Löyhästä arvopuheesta huolimatta ihmisoikeudet ovat melko tarkkapiirtoinen asia. Miten tässä näin kävi. Lisäksi ihmisoikeudet kirjattiin muun muassa historian, yhteiskuntaopin, maantiedon ja terveystiedon opetukseen. V uonna 2016 Suomen peruskouluissa tapahtui jotain mullistavaa. Jotta demokratia, oikeusvaltio ja ihmisoikeudet selviävät vyörytyksestä voittajina, tarvitaan monia toimia. Viranhaltijoilla on velvollisuus edistää perusja ihmisoikeuksia. Perusopetuksen tehtäväksi kirjattiin oppilaiden kasvattaminen ihmisoikeuksien tuntemiseen, kunnioittamiseen ja puolustamiseen. Jos tähän ei nyt satsata kunnolla, milloin sitten. Mutta useat aineet tarjoavat hyviä paikkoja avata, miten oikeudet liittyvät arkeen vaikkapa henkilökohtainen koskemattomuus, oikeus riittävään toimentuloon tai terveelliseen ympäristöön. Kaari Mattila Ymmärrystä ihmisoikeuksista tarvitaan – ja nyt sillä on kiire TE EM U U LL G RÉ N Kirjoittaja on Ihmisoikeusliiton pääsihteeri. Maailman Kuvalehti 1/?2020 11 Näkökulma. Ehdotan yhtä edullista keinoa: ihmisoikeuksiin liittyvän ymmärryksen nopeaa ja laajaa lisäämistä. Silti koulutusta aiheesta on ollut heille vain vähän tarjolla. Ihmisoikeusopetus ei siis enää ole vapaaehtoista tai opettajan oman kiinnostuksen varassa. Nykyiseen hallitusohjelmaan on kirjattu lainvalmistelun perusja ihmisoikeusosaamisen vahvistaminen. Vähemmälle huomiolle opetuksessa on ehkä jäänyt oleellinen asia: ihmisoikeuksien turvaaminen on valtion velvollisuus. Uudistus osuu aikaan, jossa populistiset johtajat ympäri maailmaa kyseenalaistavat avoimesti kansainvälistä ihmisoikeusjärjestelmää ja lietsovat vihamielisyyttä vähemmistöjä kohtaan. Ihmisoikeuksien opetus on saattanut myös sekoittua terminä lähtökohtaisesti ongelmalliseen suvaitsevaisuuskasvatukseen. Ihmisoikeustietoisuuden lisääminen ei voi olla yksin koulujen ja opettajien harteilla. Ehdotan suunnitelman moninkertaistamista. Euroopan sydämessä, Puolassa ja Unkarissa oikeusvaltion periaatteita on nakerrettu. Vaativan tehtävän toteuttaminen on vasta aluillaan. Opettajien kertoman perusteella muutos etenee, mutta yskähdellen. Tulevia opettajia täytyy tukea. Myöskään uudet kansanedustajat eivät saa koulutusta ihmisoikeusjärjestelmään. On silti vallankumouksellista, että jatkossa koululaiset oppivat mitä oikeuksia jokaisella on ja miten niitä voi puolustaa. Viime vuosien julkinen keskustelu ja poliitikkojen puheet ovat näyttäneet, että niitä tunnetaan Suomessa heikosti. Haasteena on muun muassa, että ihmisoikeudet eivät sisälly systemaattisesti opettajaopintoihin, vaikka Suomi on saanut asiasta kritiikkiä YK:n ihmisoikeusneuvostoa myöten. Tahallistakin hämärtämistä on, mutta myös aitoa sekaannusta siitä, mitä ihmisoikeudet ovat ja eivät ole. Ne ovat valmistaneet kouluille oivia paketteja eri teemoista, mutta kokonaiskuva on voinut jäädä puuttumaan. Ihmisoikeuksien turvaaminen on valtion velvollisuus. Peruskoulu tarjoaa nyt yhden erinomaisen areenan tiedon vahvistamiseen. Ihmisoikeuskasvatus oli pitkään liikaa järjestöjen varassa. Koulujen tehtävä ei ole opettaa kansainvälisten sopimusten tai lakien yksityiskohtia. Miten vahvistaa suojamuuria ihmisoikeusjärjestelmän ympärillä
MAAILMAN PISIN OPPIVELVOLLISUUS: Australia MAAILMANENNÄTYS Globaaleja äärimmäisyyksiä. Australialaiskoululaiset käyttävät myös kotiläksyihin kaksi kertaa niin paljon aikaa kuin suomalaiset
Suomessa koulupäiviä on vuodessa periaatteessa 190, arkipyhien vuoksi käytännössä yleensä yksi tai kaksi vähemmän. Huikean eron taustalla on ensinnäkin oppivelvollisuuden kesto, joka on Australiassa peräti 11 vuotta, kun se Suomessa ja useimmissa muissa teollisuusmaissa on yhdeksän vuotta. Ja loppuuhan se koulupäivä lopulta. Tapahtuu eri puolilla maailmaa juuri nyt: tylsistynyt koululainen katsoo luokkansa ikkunasta ulos ja toivoo pääsevänsä ulos skeittaamaan, shoppailemaan tai muuten vain kavereiden kanssa norkoilemaan. Eipä juuri. Australiassa lukuvuoteen mahtuu 200 koulupäivää. Ikään kuin pitkissä kouluvuosissa ei olisi tarpeeksi, australialaiskoululaiset käyttävät myös kotiläksyihin kaksi kertaa niin paljon aikaa kuin suomalaiset. Australiassa alakoulu aloitetaan jo viisivuotiaana. U LL ST EI N B IL D / A LL O V ER PR ES S Australian kouluissa opetusohjelmissa on paljon joustavuutta ja valinnaisten aineiden osuus on suhteellisen suuri. Toisilla se vain loppuu aiemmin kuin toisilla, ja toisilla koulupäiviä on enemmän kuin toisilla. Eniten pulpetin äärellä aikaa viettävät australialaiset, joiden oppivelvollisuus kestää oppitunteina laskettuna 11 000 tuntia. Australiassa myös koulupäivät ovat pidempiä ja lomat lyhyempiä. Yhtä kaikki: vaikka Suomessa hallitus toteuttaisi suunnittelemansa oppivelvollisuuden pidentämisen 18-vuotiaaksi, tuntimäärissä jäisimme yhä Australiasta jälkeen. Mutta ei kerrota tätä australialaiskoululaisille, eihän. Entä tuottaako venytetty koulunkäynti hyviä tuloksia. Teksti: Juha Mäkinen Pakollisen kouluopetuksen määrä tunteina Lähde: OECD:n Education at a Glance 2019 -raportti 11 00 Australia 11 00 Tanska 10 24 Costa Rica 9 80 Kolumbia 8 88 3 Yhdysvallat 6 32 8 Suomi 12 000. Maailmanennätystasolle he eivät tässä suhteessa kuitenkaan yllä, sillä OECD:n selvityksen mukaan ylivoimaisesti eniten aikaa läksyjen tekemiseen viettävät kiinalaiset ja venäläiset. Muuten heidän opiskelumotivaationsa saattaisi kärsiä. Toivoa siis sopii, että oppilaat saavat ainakin opiskella itselleen mieluisia aiheita. Australiassa kesäloma päättyi ja uusi kouluvuosi käynnistyi tammi-helmikuun vaihteessa, joten toivokaamme sinne intoa opiskeluun – ei koulua, vaan elämää varten, kuten sanonta kuuluu. Ahkerat pikku aussit Australiassa oppivelvollisuus kestää tunteina mitattuna lähes kaksi kertaa niin kauan kuin Suomessa. Vertailu ei tosin ota huomioon sitä, että Suomessakin lähes koko ikäluokka osallistuu esiopetukseen jo ennen varsinaisen peruskoulun alkua. Ero esimerkiksi Suomeen on huomattava: meillä peruskoulusta selviää runsaalla 6 300 oppitunnilla. Oppimistuloksia vertailevissa Pisa-tutkimuksissa australialaiskoululaisten tulokset ovat heikentyneet tasaisesti koko 2000-luvun ajan, ja uusimmassa tutkimuksessa ne ovat vain hitusen verran keskitason yläpuolella
Festivaali on osa hindujen Makar Sakranti -juhlintaa, joka tunnetaan myös nimellä Uttarayan. Intia. Tuolloin siirrytään talvesta kesään. Belgialainen Peter Van Eeckhout lennättää leijaa kansainvälisellä leijafestivaalilla tammikuussa. VÄLÄHDYS. Kuva: Ravikant Pandit Palstalla julkaistaan valokuvia pysäyttävistä hetkistä. Ahmedabad
“Se on ihan mielettömän kuormittavaa”, sanoo opinto-ohjaaja Liisa Huhta. Hänen mukaansa järjestelmä tuottaa ulkopuolisuutta. Viikkoa myöhemmin Yle jatkoi kouluterveyskyselyn tuloksiin työstään ihmisten auttajana. Viime syksystä alkaen Huhta ei tosin ole ollut vain opinto-ohjaaja. Vuonna 2018 Aamulehti nimesi hänet yhdeksi Pirkanmaan hyväntekijöistä Teksti: Tuukka Tuomasjukka Kuvat: Marjaana Malkamäki 16 1/?2020 Maailman Kuvalehti HENKILÖKUVA. Ilmoituksessa ryhmä suunnattiin heille, joilla opinnot eivät syystä tai toisesta suju. “Sosiaalisesti pärjääville on ihan sama, mikä on systeemi. ohella esimerkiksi itsetuntemusharjoituksia ja rentoutuksia. Rauhaa työelämän paineilta. Kutakuinkin sellaista on lukiolaisilla tällä hetkellä. Mutta he, joilla on elämässä vähänkin jotain haastetta, hyötyisivät siitä, että olisi pysyvämpiä ryhmiä”. Näin opiskelijoilla on vaihtuvien kurssien ohella yksi ryhmä, joka säilyy jaksosta toiseen. Tämä on hänen mielestään lukiossa pielessä oleva asia, yksi niistä, hän nauraa ja nostaa villasukat työhuoneensa nojatuolille. Luokassa vaihdetaan kuulumisia ja tehdään koulutöiden Mitä jos työelämässä olisi kuusi kolmenkymmenen hengen kokoista ryhmää, joissa vaadittaisiin sosiaalisuutta – ja ne vaihtuisivat kuuden viikon välein. Huhta toivoo, että luokaton lukio on tulossa tiensä päähän. Lukiolaisten uupuminen nousi esille keväällä 2019, kun Helsingin Sanomat selvitti stressaantuneisuutta niissä lukioissa, joissa sisäänpääsykeskiarvo oli yli yhdeksän. Huhta on työskennellyt vuodesta 2010 alkaen ilmaisutaitopainotteisessa Tampereen yhteiskoulun lukiossa. Opintoohjaaja Liisa Huhta kritisoi kasvavaa valinnanvapautta ja innostaa lukiolaisia leikkimielisyyteen. Nyt Huhdalla on pienryhmässä kaksitoista opiskelijaa, joilla on jokaisessa jaksossa yhtenä kurssina muiden ohella pienryhmän tapaamisia – “erityisjengi”, kuten hän itse sanoo. Vuosi sitten koulu haki ja sai Opetushallitukselta hankerahaa tuetun lukio-opiskelumallin kehittämiseen
”Haluan, että heidän äänensä tulee kuulluksi.”. Lukiolaisten kanssa vuosikymmenen työskennellyt Liisa Huhta työstää opiskelijoiden haastattelujen pohjalta tietokirjaa lukiolaisten uupumisesta
“Sisällöllisesti se oli kiinnostavaa, mutta kun kirjoitin tutkimusraportteja, en saanut niin nopeasti kokemusta siitä, onko tällä merkitystä. Julkisuudessa on ollut toisia äänenpainoja. Huhdan mukaan kaikki heistä toivovat, että asiasta puhuttaisiin enemmän. “Hämmästyin, kuinka vakavasti lukiolaiset suhtautuivat opiskeluun. Esimerkiksi Kokoomusnuorten ajatuspaja Linjan ex-toiminnanjohtaja Juho Mäki-Lohiluoma on nostanut lukiolaisten riittämättömän kypsyyden huonojen argumenttien listalle. pohjaavalla artikkelilla, jonka mukaan uupumus ei ole vain huippulukioiden ongelma. Hänen mukaansa se vain lisää ahdistuneisuutta. Ja miten jo kymmenen vuotta sitten iso joukko nuorista väsyi vakavahenkiseen opiskeluun.” Huhta halusi ymmärtää ilmiön syitä. Hämeenlinnan opettajankoulutuslaitoksella opinnot viivästyivät opiskelijapolitiikan takia. Konsertoi muutaman kerran vuodessa pianistin kanssa. Erityisesti Huhta kritisoi valinnaisuuden kasvattamista, jota Suomen lukiolaisten liitto on puolustanut. Tekeillä kolmas tietokirja, jonka aiheena lukiolaisten uupumus. Opintojen loppuvaiheessa hän vaihtoi kasvatustieteiden puolelle ja päätyi tutkijaksi työelämän tutkimuskeskukseen. “Mietin miten suomalainen opettajankoulutus pitäisi uudistaa, palavasieluisena kaksikymppisenä”. Huhta kouluttautui luokanopettaNykynuoriso käyttää vähemmän päihteitä, heillä on paremmat välit vanhempiensa kanssa, mutta silti heillä on paljon enemmän ahdistuneisuuden, masennuksen ja uupumuksen oireita. Liisa Huhta Syntynyt 1975 Työskentelee opinto-ohjaajana Tampereen yhteiskoulun lukiossa. Huhta kertoo, että hänen puolisonsa on kateellinen palautteen määrästä, kun kaupungilla kulkiessa aina joku tulee moikkaamaan opinto-ohjaajaa. Ajantasaisten versioiden tekeminen on hänestä nykyisten kolmekymppisten tehtävä. Miten näin on päässyt käymään. Huhdan mukaan jaksamisen kanssa pulmaa on lähes puolella opiskelijoista. 18 1/?2020 Maailman Kuvalehti HENKILÖKUVA Kuka. Ei ole heidän syynsä, että he väsyvät tässä systeemissä, vaan se on rakenteellisen tason ongelma. Harrastaa laulamista. Vuonna 2018 hän alkoi työstää tietokirjaa nuorten jaksamisesta. jaksi ja hankki pätevyyden ammattiin, mutta jätti viimeisen päättöharjoittelun tekemättä. “Nuoret tarvitsevat tiedon siitä, että vika ei ole heissä. Maailma ja yhteiskunnalliset kysymykset ajavat heitä siihen tilanteeseen”. Huhta työskenteli tasa-arvohankkeissa vuosikymmenen, mutta kouluttautui loppuvaiheessa työn ohella opinto-ohjaajaksi. Kesän jälkeen Huhta jää kirjoitusvapaalle. Teokseen on haastateltu noin 30 nuorta, suurelta osin hänen nykyisiä tai entisiä opiskelijoitaan. Esimerkiksi feministin käsikirjasta puuttui sukupuolen moninaisuus. Vuosikymmen sitten julkaistuja tietokirjojaan Huhta kuvaa aikansa tuotteiksi. Huhdalle kysymys tuli vastaan jo kymmenen vuotta sitten, kun hän vaihtoi lukioon edellisestä työpaikastaan tasa-arvotutkijana. Jos joku lukee sen joskus, niin kiva, mutta minulla ei ole mitään tietoa siitä.” Nyt työn merkitys näkyy päivittäin. Tietokirjailija. Liisa Huhta ensimmäisen luokan luokkakuvassa vuonna 1982. “Julkinen keskustelu aiheesta on lisääntynyt tosi paljon, mutta silti yksittäiset lukiolaiset ovat kokeneet, että tästä puhutaan liian vähän”. Uudet sukupolvet ovat monissa asioissa edeltäjiään parempia, Huhta sanoo. Koulujärjestelmän kriitikko Huhta on kokenut olleensa aina. Teoksen työnimi on Uupuneet pärjääjät ja suunnitteilla syksylle 2021. Puoliso Matti Huhta tunnetaan myös rapmuusikko Serenä.
Täällä keskitytään heidän elämäänsä”. taa siihen, koska osa aikuisistakin on mennyt siihen lankaan, että pitää tehdä varhain rationaalisia valintoja ja ajatella työmarkkinoita”. Kirkko ja kaupunki -lehdelle hän kertoi lapsuudestaan körttiperheessä. ”Opiskelijat ovat kasvattaneet minua hirveästi. Hän kävi Sibelius-lukion, jonka yhteishengessä hän näkee yhteneväisyyksiä nykyiseen työpaikkaansa. Puolisonsa ja kahden tyttärensä kanssa hän on muun muassa interrailannut Euroopassa muutamana kesänä. “Kouluksi”, hän lisää. “Se on niin värittynyttä jo. Siitä on pitkä aika.” Peruskoulussa Huhta kertoo suorittaneensa, lukiolaisena enää vähemmän. ”Näin jälkikäteen ajateltuna sieltä kodin traditiosta tulee paljon. Seikkailuun ja leikkimielisyyteen hän haluaa kannustaa myös opiskelijoitaan. Tsiisus!” Samalla kun Huhta haluaa korostaa nuorille keveyden tärkeyttä, hän tulee muistuttaneeksi siitä myös itseään. Olen kiitollinen siitä”. Mutta tänä päivänä lukiolaisten on paljon vaikeampi luot”Ei ole nuorten syy, että he väsyvät tässä systeemissä.” Maailman Kuvalehti 1/?2020 19. Huhta otti välillä vanhempiensa kanssa yhteen, kun he olivat kiinnostuneita tietämään, oliko läksyt tehty, ja asia ei hänen mielestään kuulunut heille. Opinto-ohjaajana hän ei ole maininnut kirjoistaankaan opiskelijoilleen. ”Koulun aikuisten menneisyys ei ole oleellista, kun puhutaan nuorten kanssa tässä hetkessä olemisesta. Ilman työtäni ja opiskelijoitani olisin luultavasti vaatinut omilta lapsiltani ihan kohtuuttomasti. Mutta koska omat opiskelijani ovat viisaita, he ovat näyttäneet minulle, että ei näin. Huhdan mukaan näkökulma ei kuitenkaan ota huomioon lähtöolosuhteita. “Jos on koko elämänsä tehnyt kovaa töitä koulun penkillä ja siten saanut ikätovereitaan paremmat lähtövalmiudet korkeakouluopintoihin, hakijaa ei silti saisi suosia opiskelijavalinnoissa, vaan kaikki pitäisi jälleen tasapäistää samalle viivalle korkeakoulujen porteilla”, Mäki-Lohiluoma on kirjoittanut. ”Kaiken ei pitäisi olla niin vakavaa. Samalla hän antoi myös henkilöhaastatteluja. Nyt hän ei ota itse esille omaa taustaansa. Tärkeää on kuitenkin se, että hänen työpaikallaan on “hyvä meininki”. Koulujärjestelmän kriitikkonakin Huhta uskoo, että hänen on helpompi vaikuttaa systeemistä käsin kuin sen ulkopuolelta. Kun Huhdalta kysyy häntä muovanneista tekijöistä, esille nousee perhe. 2000-luvun lopulla Huhta kirjoitti Rosa Meriläisen kanssa tietokirjat Feministin käsikirja ja Kilttien kapina. Ja saattoivat ne olla tekemättäkin. Oikeudenmukaisuus, tasa-arvo, heikomman ja pienemmän puolella oleminen.” Työelämän sosiaalisessa mediassa LinkedInissä Huhta esittäytyy seikkailijaksi. Suorittajat voisivat seikkailla, ja seikkailijat vähän myös suorittaa. “Sukunsa ensimmäisellä ylioppilaalla, jolla ei ole sosiaalista tukea kouluun, on eri lähtötilanne kuin jos tulee kolmannen polven lääkäriperheestä.” Huhta suhtautuu varovasti omien lukioaikojensa muisteluun. “Siihen aikaan oli helpompi mennä sillä, mikä tuntuu itselle mielekkäältä ja kiinnostavalta. Äidillä ja isällä oli pappisvihkimys, molemmat isoisät olivat pappeja, myös äidin ja isän veljet. “Selvisin lukion läpi ihan hyvin leikkien ja laulaen.” Huhta väittää, että 90-luvulla opiskeluun pystyi suhtautumaan kevyemmin kuin nykyään. Musiikin kurssien ohella opiskelu oli huoletonta hengailua, eikä suhtautuminen ollut järin vakavaa. “Pappissuvun feministi”, otsikoi lehti
Hemmetin hyvä kysymys, sanovat tutkijat. Teksti: Enni Saikkonen Kuvat: Laura Oja TEEMA: KOULUTUS. TAVOITTEENA HYVÄ IHMINEN Ilmasto lämpenee, työpaikat katoavat ja uudenlaiset, viheliäiset ongelmat odottavat ratkaisijaansa. Mikä on koulutuksen tärkein päämäärä, kun tulevaisuus on tuntematon
Lukiolainen Sara Suo-Anttila ja opintoohjaaja Saara Pietinen keskiviikkokahveilla, joilla halutaan piristää koulun arkea.
Historiallisesti nykytilanne on ainutlaatuinen. Kouluasteesta huolimatta muutos on kouluissa nykyään lähes jatkuva tila. Mä oon miettinyt pitkän matikan vaihtamista lyhyeen”, opiskelija huikkaa ohimennen opinto-ohjaaja Saara Pietiselle. Pietinen on siirtynyt peruskoulusta lukion opinto-ohjaajaksi viime syksynä. Nämä uudistukset toivat kouluihin esimerkiksi oppiainerajat ylittävät kokonaisuudet. T ermospullon viimeiset kahvitipat putoilevat koristen opiskelijoiden mukeihin Helsingin kielilukion keskiviikkokahveilla. Nyt koko elämäntapamme, kulttuurimme ja ajattelutapamme vaativat muutosta. Monelle opiskelijalle ylioppilaskirjoitukset ovat raskas rutistus, eikä pääsykoekirjojen lukeminen samaan aikaan ole ollut mahdollista. ”Meidän tulisi pohtia kriittisesti, miten koulutus voisi entistä paremmin tukea kestävän tulevaisuuden rakentamista. Opetussuunnitelmien raamit antavat tilaa toteuttaa laaja-alaista oppimista ja edistää kestävää kehitystä. Rekola työskentelee Suomen kehitysjärjestöjen Kukaan ei tiedä, millainen tulevaisuus tulee olemaan, eivät edes tutkijat. Kahvi ja kaverit ovat Helsingin kielilukion piristys keskellä kouluviikkoa ja sateista tammikuuta. Harvalla lukiolaisella on selvää suunnitelmaa elämästä valkolakin päähän painamisen jälkeen. Koululla on mahdollisuus muuttaa kokonaisten sukupolvien ajatusmaailmaa ja toimintaa: millaisia ihmisiä kasvatamme, miten ja millaiseen maailmaan. Alalle kuin alalle pyrkivää opiskelijaa helpottaa pääsykoeurakassa menestyminen pitkän matematiikan ja äidinkielen ylioppilaskirjoituksissa. Tuntijako uudistui vuonna 2014, opetussuunnitelma 2016 ja lukiolaki 2018. Uudistus vaati kaikilta toimijoilta uudenlaista suhtautumista kouluun”, globaalikasvatuksen asiantuntija Sanna Rekola sanoo. Kukaan ei tiedä, millainen tulevaisuus tulee olemaan, eivät edes tutkijat. Nyt hyvä menestys ylioppilaskirjoituksissa voi taata opiskelupaikan. K oulu ei kuitenkaan ole ainut paikka, joka on isojen muutosten keskellä. 22 1/?2020 Maailman Kuvalehti. Moni arkinen kuuluminen tulee vaihdettua kesken kahvien, ja opiskelijat tietävät, keneltä apua tarvittaessa saa. ”Saara, voinko tulla puhumaan sun kanssa matikan kursseista. Se tarkoittaa yksilön kykyä ymmärtää, miten tulevaisuus vaikuttaa nykyhetkeen ja miten tulevaisuuteen voi vaikuttaa omilla valinnoilla. Opiskelijoille uudistus tarkoittaa, että pelkän ylioppilastutkinnon perusteella yliopistoon valitaan 40?70 prosenttia hakijoista. Pääsykoeuudistuksen tavoitteena on saada yhä useampi nuori aloittamaan korkeakouluopinnot heti toisen asteen opintojen jälkeen. Ensikertalaisia suositaan haussa, sillä yliopistojen on lain mukaan varattava osa yhteishaun opiskelupaikoista ensimmäistä korkeakoulupaikkaansa hakeville. Nyt kevään abiturientit hakevat ensimmäistä kertaa jatko-opintoihin viimeisimmän pääsykoeuudistuksen jälkeen. Teollisesta vallankumouksesta lähtien yhteiskunnallisia uudistuksia on tehty vallitsevan järjestyksen päälle. Uudistus onkin lisännyt pitkän matematiikan suosiota, sillä tässä vaiheessa elämää yhtäkään ovea ei vielä haluta lopullisesti sulkea. Opiskelijoita huolettavat oma jaksaminen, tulevaisuuden suunnitelmat, ihmissuhteet, ilmastonmuutos ja sukupuolija seksuaali-identiteettiin liittyvät kysymykset. Kiinnostus tulevaisuutta kohtaan teki historiantutkija Tähkäpäästä tulevaisuudentutkijan. Kahveilla on kuitenkin tärkeämpikin tavoite: muistuttaa opiskelijoita siitä, ettei tulevaisuuteen liittyviä valintoja tarvitse pohtia yksin. Suomen lukiolaisten liiton mukaan jopa joka kolmas lukiolainen kokee uupumusta. Keskeisin haaste koko yhteiskunnalle ja tulevaisuudelle on ekologinen kriisi, joka tulee muuttamaan koko yhteiskuntaa. Hänen mukaansa tulevaisuuslukutaito on yksi tulevaisuuden tärkeimmistä taidoista. Siksi Lasten ja nuorten säätiön alaisuudessa toimivan Tulevaisuuskoulun toiminnanjohtaja Otto Tähkäpää toivoo, että koulumaailmaa ja oppimista ravisteltaisiin vielä nykyistäkin perusteellisemmin, oikein pohjamutia myöden. Syy on yksinkertainen. Kielilukion oppilashuolto – eli koulupsykologi, kuraattori ja terveydenhoitaja – halusi järjestää viikoittaisen tilaisuuden, jossa opiskelijat voivat kohdata toisiaan ja henkilökuntaa mahdollisimman matalalla kynnyksellä
Nuorten ja aikuisten erilainen suhtautuminen ilmastonmuutoksen oli näkyvissä jo vuosia sitten. He eivät ole saavuttaneet edellisten sukupolven tapaan etuja, joista luopuminen tuntuu vaikealta. kin nämä tunteet kanavoituvat. Nuoret ovat monessa asiassa myös valmiimpia muutokseen kuin vanhempansa. Ilmastoahdistus näkyy koulupsykologi Anniina Sandvikin työssä. Usealle aikuiselle omista eduista ja elämäntavasta luopuminen tuntuu niin vaikealta, että muutoksen välttämättömyys on helpompaa vain kieltää. Siksi transformatiivinen eli kattojärjestö Fingossa, joka on Maailman Kuvalehden kustantaja. Myös lukiossa opiskelijat kirittävät henkilökuntaa vastuullisempiin valintoihin. Minun tehtäväni on auttaa nuoria käsittelemään omia tunteitaan”, Sandvik sanoo. Vuonna 2018 alkoi Greta Thunberg -ilmiö, joka on kääntänyt koko julkisen keskustelun suunnan”, hän sanoo. Aikuisten tehtävä on kannustaa nuoria ottamaan itse vastuuta tulevaisuuden rakentamisesta. Ikävä kyllä ainakin sosiaalisessa mediassa jokaista aktiivista nuorta kohden tuntuu löytyvän aikuinen kertomaan, kuinka monta kertaa keraamista kahvikuppia tulisi käyttää, jotta se olisi todellisuudessa pahvimukia ympäristöystävällisempi valinta. Mutta mihin. Mietin jo silloin, että johonRuotsin kurssilla tietokone on auki lähes jokaisella pöydällä. Koulutus ylläpitää myös vallitsevia, kestämättömiä rakenteita. ”Nuoret kokevat aidosti ja oikeutetusti pettymystä aikuisten toimintaa kohtaan. Nuoret näkevät omassa elämässään vaikuttamisen paikkoja ja myös tarttuvat niihin. Opiskelijat ovat itse vastuussa siitä, pyöriikö koneen näytöllä Netflix vai ruotsin tehtävät. Maailman Kuvalehti 1/?2020 23. Y mmärrettävästi, muutokset ja tuntematon tulevaisuus myös pelottavat ja ahdistavat. ”Tulevaisuutta ei vielä ole, vaan se muodostuu meidän kaikkien teoista. Nuorten ilmastoahdistuksen vähättely suututtaa Otto Tähkäpäätä. ”Ekologisen kriisin näkökulmasta voidaan kysyä, onko koulu osa ratkaisua vai ongelmaa. Keskiviikon kahvihetki saa kiitosta opiskelijoilta, mutta kertakäyttömukien käyttö kismittää. ”Nuoria ahdistavat isot muutokset, joihin ei psykologin vastaanotolla löydy helppoja ratkaisuja. Kasvatammeko lapset ja nuoret nykyisen yhteiskunnan arvoihin ja ideologioihin, vaikka kestävän tulevaisuuden pitäisi rakentua kokonaan toisenlaisen maailmankuvan varaan?”, Tähkäpää kysyy
Puhelinten käyttö oppitunneilla on kielletty, mutta opiskelijat ovat itse vastuussa siitä, pyöriikö koneen näytöllä Netflix vai ruotsin tehtävät. Esimerkiksi lukutaito on yksi tärkeimmistä taidoistamme myös tulevaisuudessa. Oppiminen on palkitsevaa ja tärkeää, mutta myös vaikeaa. Palmu haluaisi joko perustaa oman vaatemerkin tai työskennellä merivartiostossa. Tänään opiskellaan kotiin ja asumiseen liittyvää sanastoa ja verbien taivutusta. Oppiminen ei tarkoita pelkästään tutkintojen tai kurssien suorittamista, vaan sen tulisi olla ennemminkin elämäntapa. Päällisin puolin moni asia näyttää lukiossa samalta kuin vuosituhannen alussa. Tunnetaidot löytyvät jo peruskoulun lukujärjestyksestä, ja stressinhallinta ja opiskelutaidot ovat monelle opiskelijalle tuttuja teemoja. 24 1/?2020 Maailman Kuvalehti. Oppiminen ei ole ulkoa opettelua. Lukio oli kolmikolle itsestään selvä valinta, koska se antaa hyvän pohjan jatko-opintoihin. Nyt käytössä olevat koodauskielet vanhenevat uusien tieltä, mutta esimerkiksi vuorovaikutustaidot ovat kovaa valuuttaa myös tulevaisuudessa. Suurin näkyvä muutos on digilaitteiden määrän käyttö osana opetusta. Kazadin ja Misginan toiveena on opiskella yliopistossa esimerkiksi oikeustiedettä, fysiikkaa tai kemiaa. ”Ranskan pääkaupungin googlaaminen ei ole oppimista. Kriittinen ajattelu ja aktiivinen kansalaisuus ovat tulevaisuuden tärkeimpiä taitoja”, Rekola sanoo. Pehmeät taidot eivät vanhene koskaan. Se mahdollistaa toisiin maailmoihin kurkistamisen, kehittää empatiaa ja mielikuvitusta. Kurssivalintoja on tehty nämä toiveet mielessä, vaikka kaikki toteavat, että suunnitelmat saattavat vielä muuttua. Tietokone on auki lähes jokaisella pöydällä. Tulevaisuudessa suoraviivainen putki opiskelusta työhön ja siitä eläkkeelle on todellisuutta yhä harvemmalle. He keskittyvät nyt lukioon ja uskovat, että oma paikka maailmasta löytyy. L ukion ensimmäisellä vuosikurssilla opiskelevat Jose Kazadi, Nahom Misgina ja Niklas Palmu eivät ota paineita tulevaisuudesta. Opinto-ohjaajan vetämä mindfulness-harjoitus oli silti monelle täysin uutta. I han kaikki asiat koulussa eivät kuitenkaan ole muuttumassa. Helsingin kielilukion ensimmäisellä ruotsin kurssilla oppilaat saavat itse valita, ottavatko he käyttöön digitaalisen vai tavallisen kirjan. Lukio-opiskelu on vastannut kolmikon odotuksia, mutta he ovat valmistautuneet siihen, että mitä pidemmälle opinnot etenevät, sitä raskaammiksi ne muuttuJose Kazadi, Nahom Misgina ja Niklas Palmu uskovat lukiokoulutuksen takaavan heille hyvät eväät tulevaisuuteen ja jatkoopintoihin. Tähkäpää muistuttaa, että mitä nopeampaa muutos on, sitä nopeammin kovat taidot vanhenevat. Se vaatii pitkäjänteisyyttä ja toistoja. Pietinen uskoo, että tietoisuusja tarkkaavaisuusharjoituksista tulee lähitulevaisuudessa vakiintunut osa koulun arkea. Oppimista ei voi nähdä enää kertainvestointina, eikä se lopu lukion tai korkeakoulutuksen jälkeen. Yhtä tärkeää kuin uuden oppiminen on myös poisoppiminen vanhasta”, Tähkäpää muistuttaa. yhteiskuntaa muuttava oppiminen korostuu tulevaisuudessa
Valinnanvapaus tuntuu peruskoulun jälkeen hyvältä. Nuoret toivovat kuitenkin itsekin, että koulusta saadaan oppeja ja eväitä jatko-opintoihin ja työelämään. Tähän toiveeseen vastaaminen on haastavaa, sillä arvioiden mukaan Suomesta katoaa vuoteen 2030 mennessä 330 000 työpaikkaa ja noin 800 000 työpaikkaa muuttuu. Rekolan mukaan myös arvomaailmamme kaipaa ravistelua. Teemme tulevaisuuteen liittyviä päätöksiä tämän hetken tiedoillamme, jotka perustuvat pelkästään menneisyyden kokemuksiimme, historiaan. 12 vuoden koulutaipaleen jälkeen toiveena on hetken vapaus. Otto Tähkäpää uskoo, että tulevaisuudessa oppimisen ja työn raja hälvenee ja oppimisesta tulee kiinteä osa työelämää, jopa koko työn ydin. ”Koulun tavoitteena on saada nuoret suhtautumaan tulevaisuuteen ennen kaikkea uteliaasti! Edessämme on uudenlaisia, suuria haasteita, mutta myös enemmän tietoa, teknologiaa ja rahaa niiden ratkaisuun kuin koskaan ennen”, Tähkäpää summaa. Materian ja kulutuksen sijaan saamme tulevaisuudessa toivottavasti enemmän tyydytystä aineettomista asioista ja ihmisten kohtaamisesta. ”Liiketoimintaan liittyviä kursseja olisin toivonut enemmän, niistä olisi hyötyä tulevaisuudessa”, Palmu pohtii. vat. ”Laissa ei kuitenkaan määritellä, mitä tarkoitetaan esimerkiksi sivistyneellä ja hyvällä ihmisellä. Nämä ovat tulkintakysymyksiä”, Pietinen sanoo. ”Esimerkiksi vapaaehtoistyö tuo tutkitusti merkitystä elämään ja ehkäisee masennusta. Esimerkkejä tästä ovat nyt jo koulussa näkyvät ilmiöoppiminen ja opintojen laaja-alaisuus. Vahvistamme myös omalla käytöksellämme arvomaailmaamme. Meidän on opittava ajattelemaan ja tekemään päätöksiä uudenlaisella tavalla, tulevaisuuteen perustuen”, Tähkäpää toteaa. Mielestäni tämä ei enää riitä, kun maailma ympärillä muuttuu kiihtyvällä nopeudella. Tähkäpää ymmärtää tämän, vaikka historiantutkija onkin. Niin pitkälle menevästä historiasta on vaikea löytää kosketuspintaa tähän päivään, saati sitten tulevaisuuteen. Ne arvot, joiden mukaan elämme, vahvistuvat.” K oulun uudistuksia on helppo kritisoida, mutta mikä siis on koulutuksen lopullinen tavoite. ”Usein sanotaan, että pitää ymmärtää historiaa, jotta voi ymmärtää tulevaisuutta. T yön ja koulun välillä on selkeä yhteys, ja elinkeinoelämällä on vaikutusvaltaa myös koulutuspolitiikassa. Kolmikon on vaikea keksiä, missä tilanteessa siitä voisi heidän elämässään olla hyötyä. Sanna Rekolalla on mielessään yksi vastaus. Entä tuntuvatko jotkut aineet turhilta. Tähkäpää muistuttaa, että kaiken muutosahdistuksen keskelläkin, Suomen koulujärjestelmä on kansainvälisissä vertailuissa todettu hyvin valmistautuneeksi muutokseen. Lukiolain mukaan lukiolla on kaksi päätavoitetta: antaa opiskelijoille tarvittavat valmiudet korkeakoulututkintoa varten ja tukea opiskelijoiden kasvamista hyviksi, tasapainoisiksi ja sivistyneiksi ihmisiksi sekä aktiivisiksi yhteiskunnan jäseniksi. Lapset siirtyvät valitettavan nopeasti aikuisten maailmaan, joka hahmotetaan pysyvinä rakenteina. Koska tulevaisuutta ei vielä ole, se vaatii uuden luomista luovuutta. Historian ensimmäisellä kurssilla aiheena on antiikin Kreikka. Maailman Kuvalehti 1/?2020 25. Työkokemus helpottaisi omien urasuunnitelmien tekemistä ja tylsistyminen pakottaisi miettimään tulevaisuuden valintoja”, lukion toisella luokalla opiskeleva Essi Kilkki pohtii. Olisi hyvä, jos välillä ehtisi tylsistyäkin. Hemmetin hyvä kysymys, sanovat asiantuntijat, yksi toisensa perään. Ihmiset ovat luonnostaan huonoja tulevaisuusajattelijoita. Viralliset tavoitteet kumpuavat lakipykälistä. Opinto-ohjaaja Pietisen, globaalikasvatuksen asiantuntija Rekolan ja tulevaisuusasiantuntija Tähkäpään yhteinen toive on, että nuorille annettaisiin aikaa löytää oma juttunsa. Nuoret suunnittelevat tulevaisuuttaan osana nykyistä järjestelmää. ”Maapallon elinkelpoisuuden ja ihmiskunnan tulevaisuuden näkökulmasta koulutuksen tavoitteena tulisi olla aktiivisten maailmankansalaisten kasvattaminen.” Tulevaisuudessa oppimisen ja työn raja hälvenee ja oppimisesta tulee kiinteä osa työelämää. Lisäksi vaikka koulutuspoliittisissa linjauksissa opiskelijalle pedataan suoraa reittiä toisen asteen opinnoista kohti töitä tai jatko-opintoja, Helsingin kielilukiossa moni opiskelija haaveilee välivuodesta. ”Välivuoden aikana haluaisin tehdä töitä ja matkustella. He ovat jo tottuneet siihen, että omista kursseista, opinnoista ja aikatauluista on vastuussa itse. Tärkeää ei ole se, mitä koulussa opetetaan vaan, miten ja miksi opetetaan. Samalla syntyy myös täysin uusia ammattinimikkeitä. Tähkäpään mukaan yksi hänen useimmin kohtaamista väärinkäsityksistä on, että nuorien näkemys tulevaisuudesta eroaisi selkeästi aikuisten ajatuksista. Pienet lapset osaavat vielä aidosti olla luovia ja heitellä mahdottomiltakin kuulostavia ajatuksia
Siksi aviopari Luz Rodríquez ja Luis Sanchez kiertävät ympäri maata vieden viestiä oman kehon ja oman elämän arvostuksesta. ”Kehosi on temppelisi” Kolumbiassa on paitsi korkeat perheväkivaltatilastot, myös valtava määrä teiniäitejä. Teksti: Anni Valtonen Kuva: David Estrada Larrañeta TEEMA: KOULUTUS
Muun muassa teiniraskauksien ehkäisyyn tähtäävän Murmullos invisibles -esityksen on nähnyt jo yli 84 000 kolumbialaista lasta ja nuorta. Aviopari Luz Nancy Rodríguezin ja Luis Sánchezin perustama järjestö tekee terapeuttisia teatteriesityksiä, joiden ideana on lisätä tietoisuutta erilaisista yhteiskunnan kipukohdista. Rodriguézin hikoillessa roolihahmoja ja -asuja vaihdellen, Sánchez tekee työtä kulisseissa ääniteknikkona. Satakunta 15–19-vuotiasta nuorta odottaa pihakatoksen varjossa esitystä alkavaksi. Tiedossa on ainoastaan, että tuskissaan hikoilevat vierailijat edustavat järjestöä nimeltä Hablando por los niños ”Puhutaan lasten puolesta”. Kolumbiassa on siis 14 miljoonaa yksinhuoltajaäitiä. P ohjoiskolumbialaisessa Aracatacan kylässä lämpötila hipoo kolmeakymmentä astetta. Nuoret saavat korteiksi painettuja ohjeita, kuinka toimia häirintätilanteissa. Kolumbiassa on tälläkin hetkellä 200 000 tyttöä, joilla on kaksi lasta, ennen kuin he täyttävät 18 vuotta. Tänne Aracatacaan tuotu esitys on nimeltään Murmullos Invisibles (Näkymättömät kuiskaukset) ja se käsittelee lasten ja nuorten seksuaalista hyväksikäyttöä, teiniraskauksia, perheväkivaltaa. 28 1/?2020 Maailman Kuvalehti. On tiistai aamupäivä, ja paikallinen koulu on saanut vierailijoita toiselta puolelta maata, Manizalesin viileältä vuoristoseudulta. Psykologin koulutuksen saanut Rodríguez astuu esiin kilpikonnaksi pukeutuneena. Alun tirskahtelut, vastustelut, kapinointi ja ylimieliset kommentit karisevat matkan varrella kokonaan. Teinien maneerit ovat universaaleja defenssejä, toki paikallisin maustein. On liian tavallista, että miehet vain häipyvät perheistään ja jättävät naiset yksin. Taitavasti, askel askeleelta, Rodríquez poistaa teineiltä suojaukset ja koulumaailmaa varten rakennetut panssarit ja roolit. Yli puolet kolumbialaisista naisista on puolestaan yksinhuoltajia, 56 prosenttia. Hän on eläkkeellä oleva poliisi ja tekee nyt tätä tärkeää työtä vaimonsa rinnalla. Vuonna Ei ole tavatonta, että jopa 10vuotias saa lapsen. Yleisön joukossa kuuluu supinaa, että jotenkin tämä sessio kai liittyy lasten oikeuksiin. Tyttöihin kohdistuu paljon väkivaltaa: ei ole tavatonta, että jopa kymmenvuotias saa lapsen. Rodriquez kiertää nuorten joukossa, pysähtyy kohdalle, katsoo silmiin ja kysyy samat kysymykset: ”Onko sinulle tehty joskus jotain, joka satutti sinua?” ”Onko sinua loukattu?” ”Onko sinut joskus hylätty?” Osa nuorista itkee jo tässä vaiheessa. Pedagoginen ote on tärkeä: itsemääräämisoikeuden ja rajojen tunnistamisen opettaminen. Pari kiertää ahkerasti ympäri Kolumbiaa, sillä työmaata riittää: tuhannet lapset ja nuoret elävät arkea, jossa heidän koskemattomuuttaan loukataan. Lähes kolmen Suomen väkiluvun verran naisia, jotka huolehtivat yksin perheestään, ilman perusturvan takaavaa sosiaaliturvajärjestelmää. Moninaisten eläinhahmojen ja itse kirjoittamiensa modernien faabeleiden välityksellä hän marssittaa nuorten eteen tilanteita, jotka he tunnistavat arjestaan: koskettelu, seksuaalisviritteiset vihjailut, vallankäyttö, väkivalta, perheiden päihdeongelmat. 49 miljoonan asukkaan Kolumbiassa naisia on vähän yli puolet, reilut 25 miljoonaa. Niin kuin liittyykin. Kolumbiassa on korkeat perheväkivaltatilastot. Koulun pihalla järjestettyyn aktiviteettiin kerääntyy myös uteliaita alakoululaisia
”Ikävöin häntä yhä joka ikinen päivä. Sinun on rakastettava ja kunnioitettava itseäsi. ”En ole pystynyt antamaan isälle vieläkään anteeksi. Niiden tavoitteena on paitsi ongelmien nimeäminen ja tunnistaminen myös konkreettisten ratkaisujen, selviytymiskeinojen ja tuen antaminen nuorille. ”Isä hylkäsi minut, vaikka sairastin epilepsiaa vauvasta 12-vuotiaaksi. Aikuiset eivät voi koskaan käskeä sinun riisuutua”, Rodríquez sanoo. Katson nuoria yleisössä ja on selvää, että tämäkin asetelma on liian monelle tuttu. Hubert pyytää isältä anteeksi huonoa käytöstään, johon isä vastaa kauniisti: ”Tietenkin annan sinulle anteeksi. Tunteita ravistellut, katharsiksen tarjonnut kasvatustuokio on tulossa päätökseensä. ”Nyt pystyn yhdistämään näyttelijän työn psykologin ammattiini! Unelmat voivat toteutua!” Lampaan asussa Rodríquez kertoo tarinaa nuoresta, joka ei viihdy kotona, koska isä on kännissä ja lyö äitiä. Hän asuu nykyisin Yhdysvalloissa, minä ja veljeni olemme äidin kanssa, 16-vuotias Laura sanoo. Kannattaa kuunnella, mitä varsinkin äidit teille sanovat. Puhelin on kaiuttimella. Vaikka miten tekisi mieli kapinoida, olisi tärkeä ymmärtää, miten paljon vanhemmat tekevät työtä lastensa eteen. Monia käsiä nousee, lähes neljäosa. Eturivissä sylikkäin istuvat Laura ja Jimer, 16, sanovat esityksen koskettaneen heitä syvästi: se sai heidät ymmärtämään, kuinka tärkeä on arvostaa omaa kehoaan ja olla kiitollinen äitien hyväätarkoittavista sanoista, ponnisteluista ja rakkaudesta. Hubert-niminen poika yleisön joukosta viittaa. Rodríquez kysyy nuorilta, tahtoisiko joku juuri nyt pyytää omaa kapinointiaan anteeksi äidiltään. Siksi lammashahmoisen on helppo altistua houkutuksille, jota naapurin setä auliisti tarjoilee: huomiota, turvaa, kauniita vaatteita. Vaikka teininä kaverit ovat tärkeitä, ystävyys on silti ohimenevämpää, perhe on ja pysyy. Rodríquez pyytää nuoria kuuntelemaan vanhempiensa ohjeita. Hän korostaa, miten tärkeitä terveet perhesuhteet ovat elämän kokonaisuudessa. Mahdollistavat lastensa koulunkäynnin pienistä tuloistaan. He usein tietävät, mistä puhuvat”, hän sanoo. Rodríquez laittaa itsensä likoon koko persoonallaan. Onko sitä ponnistelua oikein ylenkatsoa. Maailman Kuvalehti 1/?2020 29. Jotkut itkevät. Puhelimessa kesken työkiireiden vastaa mies, jolle kerrotaan, että Hubertilla on hänelle asiaa. Terapeuttisen teatterin menetelmiä hyödyntäen Rodríquez pyrkii vahvistamaan nuorten itsetuntoa, löytämään uusia tavoitteita, opettaa ottamaan vastuuta omasta elämästä ja omista rajoista, opettaa arvostamaan omaa kehoa. Rodriquez ehdottaa, että poika soittaisikin isälleen. Yhdessä he yrittävät saada äidin puhelimella kiinni, mutta äiti ei nyt vastaa. ”Kehosi on temppelisi. Tekisin mitä vain, että saisin hänet takaisin.” Psykologi Luz Rodríguez heittäytyy moneen rooliin puhuakseen lasten oikeuksista. Olet koko elämäni.” Yleisössä ei ole enää yhtään kuivaa silmää. Rodríguez pyytää nuoria sulkemaan silmänsä ja kysyy, kenen isä on hylännyt heidät. Teinejä nolottaa ja tirskututtaa. ” Yhden teeman Rodríquez nostaa vahvasti esille: vanhempien kunnioituksen. 2013 perustetulla järjestöllä on lisäksi repertuaarissaan kymmenisen muuta esitystä. ”Älkää ihmeessä hankkiutuko tässä vaiheessa raskaaksi. Hän kertoo itse haaveilleensa nuorena Hollywood-näyttelijän ammatista. Myös Camilo kertoo äidistään, joka kuoli kolme vuotta sitten
ULUTUS TEEMA: KOU. ”Bangladeshissa en koskaan ajatellut, että minäkin voisin pyöräillä. Siellä myös kuvittelin, että Euroopassa kaikki ajavat autoilla”, Mengla Barai sanoo
Tulimme Suomeen ja anoimme turvapaikkaa. ”Me olemme nyt Suomessa, täällä sinun pitää oppia”, Shyamal sanoi. Sen ansiosta teimme hiljattain uudet lupahakemukset työpaikkojemme perusteella. Närpiöön Pohjanmaalle muutettuamme pyöräilystä olisi ollut paljon hyötyä, koska etäisyydet ovat pitkiä. Lopetin siihen. Jos nainen tekee samaa, hänestä aletaan puhua ikävästi. Kun osaan polkea, tunnen olevani enemmän kotona täällä. Teksti: Kaisa Viitanen, Anni Valtonen Kuvat: Jussi Puikkonen, Outi Törmälä En ikinä opi pyöräilemään, ajattelin. Vuosi sitten täällä järjestettiin pyöräkurssi ulkomaalaisille. Kalastus on toinen asia, jota kotimaassani naiset eivät tee. Pistin heti merkille, että täällä naisetkin pyöräilivät. Minua harjoitteleminen pelotti. Olen saanut näistä uusista taidoista itseluottamusta. Olisi ihana jäädä tänne, jos vain saamme luvat ja töitä riittää. Kolmas ja nykyinen kotimme löytyi Kristiinankaupungista. Sain sopivan pienen harjoittelupyörän ja harjoittelimme aluksi tasapainoa ilman polkimia. Usein työpäivän jälkeen poljemme vanhaan satamaan virvelöimään ja onkimaan. Nuorena en koskaan edes ajatellut, että minäkin voisin olla pyöräilijä. Hänen pyöränsä oli minulle liian iso. Jo toisena päivänä pystyin ajamaan itse! Se oli niin ihanaa, tuli onnellinen olo uuden oppimisesta. Seuraavaksi aion ilmoittautua aikuisten uimakouluun. Opettaja tuli Helsingistä Suomen Pyöräliitosta ja apuna oli vapaaehtoisia asukkaita. Ensimmäiset kuukaudet asuimme vastaanottokeskuksessa Helsingin keskustassa. On hauska huomata, että silti kunto kasvaa ja jaksan ajaa ylämäetkin. Opin uutta! Bangladeshista Suomeen Mengla Barai, 27: Elän kuin bangladeshilaismies na kaikkeen liikkumiseen. Näin, miten miestäni Shyamalia ärsytti, etten onnistunut pysymään pystyssä, vaikka hän kuinka kannusti ja auttoi. Uuteen maahan muuttaessa eteen tulee aluksi oudolta tuntuvia tapoja. Shyamal on minusta ylpeä. Kristiinankaupunki on mukavan rauhallinen paikka. Kotimaassani Bangladeshissa vain pojat ja miehet pyöräilevät. En kaipaa ihmisruuhkia, sain niistä Dhakassa tarpeekseni. Mutta kun sitten oppii kalastamaan, leipomaan paikallisille rakkaan kakun, ajamaan pyörällä ja olemaan yhteydessä itsensä ja luonnon kanssa, sitähän alkaa tuntea olevansa jo kotonaan. Käymme molemmat töissä, hän ravintolakokkina ja minä huonesiivoojana. Niin tutustuin Ameliaan, josta tuli kurssilla tukihenkilöni. Minä ja mieheni odotamme edelleen turvapaikkapäätöstä. Pyöräily kuuluu Suomen kulttuuriin. Työmatkani keskustan hotelliin ei ole pitkä. Kun kaaduin pari kertaa, polveni meni ruhjeille. Ostin kympillä käytetyn pyörän ja käytän sitä nyt lumettomana aika”Jo toisena päivänä pystyin ajamaan itse!” Maailman Kuvalehti 1/?2020 31. Lähdimme pari vuotta sitten Bangladeshista, koska meillä oli siellä ongelmia
Työskentelen dosenttina Bogotán italialaisessa instituutissa, vaimoni on sisustussuunnittelija. Yhdessä oleminen oli jotain muuta kuin tärkeilevässä akateemisessa titteleiden maailmassa. Juotuani jahen tunsin pientä huippausta ja menin oksentamaan malocan ulkopuolelle. Olen oppinut alkuperäiskansojen seremonioihin osallistumalla, että tärkein seremonia on kuitenkin arkielämä perheen parissa: harmoniassa eläminen niin parisuhteessa kuin lasten kasvatuksessa. Alberto Bruzzone on aina ollut kiinnostunut alkuperäiskansoista ja eri kulttuurien maailmankatsomuksista. Kasvien hyödyntäminen, kaikenlaiset kasvihoidot, olivat osa tätä kokonaisajattelua. He puhuivat alkupäiskansojen opettajakasveista (plantas maestras ) kuten ayuhuascasta , joka tunnetaan myös toisella nimellä jahe . Tuon jälkeen olen osallistunut seremonioihin säännöllisesti. Heidän tapansa mieltää nämä kasvit lääkkeiksi ja parantumisen välineeksi sekä perinnön välittäjäksi oli kiinnostavaa. Uskon, että ihmiset tarvitsevat yhä enemmän pysähtymistä ja sovinnon tekemistä menneisyytensä kanssa. Aloin perehtyä alkuperäiskansojen kulttuuriin ja heidän ajatteluunsa, koko kosmologiaan. Järjestön seinällä oli maalaus, jonka oli tehnyt kolumbialainen parantaja. 32 1/?2020 Maailman Kuvalehti. Viehätyin noista tapaamistani parantajista. Tunsin, että olin yhteydessä elämäni sykliin, siihen, missä kohdassa olen elämässäni juuri sillä hetkellä. Pyreneillä olin tutustunut myös kolumbialaiseen vaimooni ja aloin puhua hänelle parantavista kasveista. Naturalistinen ja animistinen maailmankuva puhuttelivat minua: että koko elämä on koulu, jossa haetaan yhteyttä luontoon fyysisesti, henkisesti ja hengellisesti. He olivat yhteisöissään tärkeitä ihmisiä, joilla oli valtavasti tietoa, mutta he olivat hyvin vaatimattomia ja mutkattomia ihmisiä. ” Koin, että tähän meni minuutteja, mutta voi olla, että olin ulkona puolikin tuntia. Sain tavata hänet ja menin hänen ohjaamaansa jahe-seremoniaan sitä varten rakennetussa talossa, malocassa . Jahe nautitaan juomalla, ja sen valmistavat seremoniaa johtavat parantajat. Toinen minä seisoi edessäni ja sanoi: ”Mikä sun ongelma on. Tuo kokemus oli ensimmäinen seremoniani, jossa nautin jahea ja pääsin kosketuksiin itseni kanssa. Hän ei tiennyt niistä mitään. Aloin tehdä Bogotássa vapaaehtoistyötä kristillisessä nuorisojärjestössä, jonka työpajoissa tuettiin kovia kokeneita nuoria. Aistin kaiken vahvemmin kuin tavallisesti ja näin itseni ulkopuolelta käsin. ”Tärkein seremonia on kuitenkin arjessa perheen parissa.” Italiasta Kolumbiaan Alberto Bruzzone, 45: Pääsin yhteyteen itseni ja luonnon kanssa Asuin Espanjassa Pyreneiden vuoristossa 2000–2005. Siitä valmistettava juotava uute aiheuttaa hallusinaatioita, joita pidetään terapeuttisina. Eivät kaikki kolumbialaiset tunne perinneasioita. Koti sijaitsi lähellä Andorraa, parin tunnin ajomatkan päässä Barcelonasta. Löysin lehti-ilmoituksen konferenssista, joka käsitteli Etelä-Amerikan alkuperäiskansojen perinnetietoa. Puhujina oli tietäjiä Kolumbiasta ja Perusta. Erityisesti täällä Kolumbiassa sen voi havaita. Työllisyystilanne oli Italiassa huono, joten 2010 lähdimme Kolumbiaan. Lakkaa olemasta tyytymätön elämääsi ja päästä irti vihasta. Ihmisten juuret ovat näissä alkuperäiskansojen perinteissä, ja yhä useampi haluaa ottaa tätä puolta haltuun ja olla yhteydessä luontoon. Muutimme Anan kanssa kotimaahani Italiaan 2005 ja meille syntyi poika. Ne ovat minulle terapiaa, oikeastaan ryhmäterapiaa
Saksassa pitää olla koulutettu leipuri, jos haluaa leipoa kakkuja myyntiin. Oli helppo viihtyä 300 hengen maalaiskylässä. Niin meillä alkoi käydä yhdysvaltalaisia turistiryhmiä. Olin kyllästynyt elämäämme Saksassa. Oikean maun ja koostumuksen selvittämisestä tuli minulle lähes pakkomielle. Täällä on oltava omavarainen. Kerran toinen heistä käänsi kummallisen lauseen: ”Onko kukaan halukas kestitsemään englanninkielisiä risteilyturisteja kotonaan?” Nostin heti käteni. Tulin ensimmäistä kertaa Kroatiaan 1996, juuri maan itsenäistymistä seuranneen sodan jälkeen. En unohda sitä koskaan. Alkuun Kroatia oli meille lomapaikka ja lasten toinen mummola, mutta myöhemmin ehdotin muuttoa tänne. Nykyään meillä käy paikallisia asiakkaita, jotka ajavat läheisestä Osijekin kaupungista kyläämme vain minun kakkuni tähden! Vaikka he saattavat nauraa kroatian puheelleni, crempitaani he rakastavat. Perille päästyä minulle tuli silti heti kotoinen olo. Olimme juuri muuttaneet Kroatiaan ja lähdin ruokakauppaan. Täältä Itä-Kroatiasta lähdettiin siihen aikaan – ja moni lähtee edelleen – töihin juuri Saksaan. Kroatialaiset leipovat yleensä kaiken itse. Susi Petrijencavinille kroatialaisten leivonnaisten oikeasta mausta ja koostumuksesta tuli lähes pakkomielle.. He ovat menossa Mustaltamereltä Tonavaa pitkin, tai toiseen Saksasta Kroatiaan Susi Petrijevcanin, 52: Päätin, että minähän opin tuon kakunteon suuntaan, ja pysähtyvät tutustumaan paikalliseen elämään. Hänkin on kasvanut Saksassa, mutta oli kotoisin entisestä Jugoslaviasta. Opettelin valmistamaan heille kroatialaista kotiruokaa, kuten kasviskeittoja ja lihapullia. Lopulta ymmärsin karsia ylimääräiset ainekset ja käyttää vain tuoreimpia ja kermaisimpia maitotuotteita. Ensin leivoin kakkuja vain risteilyturisteille, mutta pian perustin pienen kahvilan ja valmistan tilauksesta kakkuja myös häihin ja lastenjuhliin. Talvella ei syödä tuoreita tomaatteja, vaan loppukesällä itse säilöttyjä. Muutimme mieheni suvun vanhaan taloon ja saimme vastailla naapureille, miksi ihmeessä me Saksasta tänne tulimme. Kroatiassa sellaista rajoitetta ei onneksi ole. ”Perusta sellainen”, totesi hän. Kysyin myyjältä, missä ovat sipulit. Tyypillisin kakku on tutiseva kermainen crempita . Sinisa itki koko matkan. Tutustuin mieheeni Sinisaan kotikaupungissani Ingolstadtissa, Münchenin lähellä. Ei minulla ole puutarhaa, sanoin hämmästyneenä. Yritin sitä monta kertaa, mutta tulos oli aina vetinen ja mauton. Anoppi ja naapuri tulivat avukseni tekemään vihannesmaata. Alkuvuosina itseluottamukseni oli heikompi, kun en osannut kieltä. Tyttäreni joutuivat tulkkaamaan. Tien laidoilla oli tankkeja, talot olivat raunioina, eikä ihmisiä näkynyt missään. Olin asunut ikäni kerrostalossa ja asioinut aina supermarketeissa. Mieheni pyöritti ilmastointifirmaa ja minulla oli leipomistarvikkeiden liike, eikä meillä koskaan ollut aikaa olla yhdessä perheen kesken. ”Sinun puutarhassasi”, hän vastasi
Tie maailman rikkauteen Eeva-Liisa Hellsten, 61, kokee vapaaehtoistyön avaavan elämään avarampia näköaloja. Se kannustaa esiin piiloon jääneitä taitoja ja saa näkemään itsensä uudessa valossa. Teksti: Heidi Nummi Kuvat: Eeva Anundi TEEMA: KOULUTUS
On kuitenkin tärkeää tunnistaa, että ennakkoluuloja on kaikilla – myös Eeva Liisalla. Tuolloin oli apartheidin aika, mutta Eeva Liisan perhe asui tummaihoisille tarkoitetulla alueella. Vapaaehtoistyö humanitaaristen kysymysten parissa sai alkunsa, kun kouluterveydenhoitaja nykäisi häntä hihasta; Suomen Punainen Risti (SPR) etsi kouluttajia. Paljon muutakin on toki matkan varrelle mahtunut: Eeva Liisa on tehnyt vapaaehtoistyötä valtaosan elämästään. Viime vuodet Eeva Liisa on ollut mukana valtakunnallisessa Luetaan yhdessä -verkostossa, joka tukee Suomeen muuttaneiden kielen oppimista ja kotoutumista. ”Minulle on aina ollut ihan normaalia arkea se, että on eri kieliä ja erinäköisiä ihmisiä, ja että kulttuurit kohtaavat”, kertoo lapsuutensa Namibiassa viettänyt Eeva Liisa. Uskon, että on tärkeää kohdata se varautuneisuus, joka meissä kaikissa on. Läksyjelppi. ”Ilman palkkaa tehty työ on aina ollut minulle täysin luonnollista”, Eeva Liisa sanoo. Oli 80-90-lukujen taite, ja Vietnamista saapui Suomeen niin kutsuttuja venepakolaisia. A liaksen pelaaminen. Myöhemmin hän päätyi myös luottamustehtäviin Riihimäen kaupunginsekä kirkkovaltuustoon. Koti lähetysasemalla ei ollut suljettu paikka, vaan ovet olivat aina auki. Ennen ihmisten elinpiiri oli pieni, ja silloin tehtiin talkootyötä ja annettiin naapuriapua. ”Totta kai jokaisen täytyy pitää itsestään ja perheestään huolta, mutta elämään mahtuu paljon muutakin.” Eeva Liisa itse lähti vapaaehtoistoimintaan jo opiskeluaikoinaan ollessaan aktiivina seurakunnassa ja opiskelijayhdistyksessä. Kirjan lukeminen. Olen täydentänyt osaamistani lukuisilla eri koulutuksilla”, Eeva Liisa muistelee. Ensi syksynä suunnitelmissa on lähteä metsään sieniretkelle. Myös Riihimäen Suomi-kahvila on ollut hänelle rakas paikka jo pitkään. Eeva Liisa muistuttaa, että vapaaehtoistöitä on tehty aina eri muodoissa. Näkökulmia voi sitten aina laajentaa tiedon ja tutustumisen kautta.” Maailman Kuvalehti 1/?2020 35. Luokanopettajan ammatista eläkkeelle jäätyään on hänellä aikaa vapaaehtoisuudelle nyt enemmän kuin koskaan. Nyt kännykän kautta avautuu koko maailma, ja silloin auttamisen piirikin laajenee. “Suhtauduin aluksi varautuneesti esimerkiksi muslimeihin. Kahvilassa on esimerkiksi harjoiteltu kädentaitoja, opeteltu kierrättämistä sekä ihmetelty suomalaisia sieniä. ”Siitä työni monikulttuurisuuden parissa oikeastaan alkoi. Näin tekee vapaaehtoistyötä riihimäkeläinen Eeva Liisa Hellsten, 65
Yksin ei tarvitse jäädä, sillä järjestötoimintaan lähtevä saa tukea ja tehtävän mukaisen koulutuksen. Etäyhteyden kautta hän antaa tutuksi tulleille perheille esimerkiksi läksyapua sekä tukea suomen kielen opiskeluun. Väyliä vapaaehtoistyöhön on monia. Usein käyttämättömiä voimavaroja alkaa nousta esiin vasta silloin, kun niitä tarvitaan.” Järjestöjen hyvä puoli on ennen kaikkea se, että ne tekevät toiminnasta turvallista. Monikulttuurisuustyön kautta hän on tutustunut monenlaisiin ihmisiin ja kulttuureihin sekä oivaltanut, että eri kulttuuri voi löytyä kerrostalon seinänkin takaa. Ihmisten keinot elää ja selviytyä ovat monet. Kaikilla on samat perustarpeet ja oikeus elää.” Vapaaehtoistoimintaan kannattaa hypätä rohkeasti mukaan, Eeva Liisa kannustaa. Etuoikeutettuja ihmisiä ei kuuluisi olla. Monikulttuurisuustyössä ei tarvitse lukea eri kulttuureista kirjoista, kun voi itse tehdä havaintoja.” Kun Eeva Liisalta kysyy, mitä vuosikymmenet vapaaehtoistoiminnan parissa ovat hänelle antaneet, tulee vastaus saman tien: ”Vapaaehtoistyö on avannut minulle maailman rikkauden.” Kiitos tehdystä vapaaehtoistyöstä tulee monessa muodossa: joku vaih”Ihmiset eivät usein edes tiedä, millaisen osaamisen aarrearkun päällä istuvat.” 36 1/?2020 Maailman Kuvalehti. “Ihmiset eivät usein edes tiedä, millaisen osaamisen aarrearkun päällä istuvat. Kannattaa siis tunnustella, mikä itseään eniten kiinnostaa. Järjestöt kouluttavat vapaaehtoisiaan myös matkan varrella. Kaikenlaisia ihmisiä tarvitaan!” Monikulttuurisuustyössä korostuu Eeva Liisan mukaan erityisesti se, että ihminen kohdataan ihmisenä. ”En ole koskaan ajatellut, että minun elämäntapani olisi ainoa oikea tai paras. ”Omana persoonana siinä ollaan, ja jokaisella on aivan varmasti jotain annettavaa. Se, että on joku, joka hymyilee ja on ystävällinen, on jo valtavasti. ”Sellainen ajatus, että kyllä minun kuuluu saada elää näin ja että kärsikööt muut muualla, on minulle aivan käsittämätön. Saatetaan mennä viranomaisten alueelle tai tehdään hommia oman jaksamisen kustannuksella. Eeva Liisa itse kertoo aina olleensa kiinnostunut ihmisistä. On harhaluulo, että vapaaehtoistyö olisi vain ulospäinsuuntautuneille ihmisille. Koulutusten kautta oppii monia hyödyllisiä taitoja, joita voi soveltaa laajasti muuallakin elämässään. Lähes poikkeuksetta ennakkoluulot kuitenkin hälventyvät, kun toisesta kulttuurista tuleva kohdataan ihmisenä. Aivan tavallinen, korostaa Eeva Liisa. Järjestöt muistuttavat myös riskeistä ja pitävät huolen siitä, ettei mopo karkaa käsistä.” Eeva Liisa itse on viime aikoina kunnostautunut erityisesti tietoteknisen osaamisen parissa: nykyään WhatsAppin ja Skypen käyttö sujuu jo hyvin. ”Osa innostuu auttamisesta vähän liikaakin. Vuosien varrella Eeva Liisa kertoo nähneensä myös sellaisia vapaaehtoistyöstä kiinnostuneita, joilla on ensi alkuun ollut voimakkaitakin ennakkoluuloja. Millainen ihminen sitten soveltuu vapaaehtoistyöhön. Siitä Eeva Liisan mukaan kaikessa on pohjimmiltaan kysymys: jaetusta ihmisyydestä
Jos rupeaa toiselle isoäidiksi, tulevat mukana helposti suvun velvollisuudetkin. ”Vapaaehtoistyö saa elää elämäntilanteiden mukaan. Työn suuntaa voi vaihtaa, ja uudelleenkouluttautuminen on tehty yhä joustavammaksi. Luetaan yhdessä -verkosto. Seurakunnissa on tarjolla monenlaista vapaaehtoistyötä monikulttuurisuustyöstä vanhustai vaikka kummityöhön. Usein meillä on niin jumiutunut näkemys itsestämme, ettemme edes huomaa, missä olemme hyviä.” Oman jutun löytämisen ei siis tarvitse olla yksinäistä hapuilua. Ensimmäisen kerran mukaan voi mennä vaikka kaverin kanssa, ja halutessaan voi soittaa vastaavalle henkilölle jo etukäteen. Luetaan yhdessä on valtakunnallinen, naisjärjestöjen pyörittämä verkosto, joka tukee kotoutumista suomen kielen lukuja kirjoitustaidon kautta. Yksin ei tarvitse jäädä, vaan omaa osaamista tuetaan pitkin matkaa. Maailman muuttuessa on myös tärkeää tunnistaa, että sillä, mitä joskus osasi, ei välttämättä ole enää merkitystä. ”On harhaluulo, että vapaaehtoistyö olisi vain ulospäinsuuntautuneille ihmisille.” nata hakata seinään loputtomiin. Lisäksi kannattaa aidosti tutustua niiden kulttuureihin, joiden kanssa on tekemisissä. Verkosto järjestää säännöllisesti koulutuksia ja seminaareja, joiden kautta voi lähteä mukaan toimintaan. Eeva Liisa kertoo nuoren somalimiehen kutsuvan häntä nykyään ”mamakseen”, tehneen hänelle jopa äitienpäiväkortin. Aluksi kannattaakin mennä johonkin tapahtumaan, jossa itseä kiinnostava järjestö on paikalla. Se ei pidä paikkaansa. Suuntaa voi aina muuttaa, ja välillä on hyvä ottaa taukoa ja kerätä voimia.” Eläkkeellä ollessaan Eeva Liisa kertoo oivaltaneensa, miten paljon yhteenkin elämään mahtuu. Myös Eeva Liisan muEeva Liisa vinkkaa: Näin pääset mukaan toimintaan ”Ensimmäisen askeleen ottaminen saattaa tuntua vaikealta. Ammatteja katoaa, ja arvostettujen ammattitaitojen painopisteet muuttuvat. Suomi-kahviloilla saattaa olla eri paikkakunnilla eri nimiä: esimerkiksi kielikahvila, kohtaamispaikka tai olohuone. Elinikäisestä oppimisesta kuhistaan nyt kaikkialla. ”Uusia mahdollisuuksia avautuu, kun ymmärtää, että voi tehdä asioita ihan vaan omana itsenään. Kahviloilla on usein erilaisia teemoja kädentaidoista arkielämän käytäntöihin – kaikenlaista osaamista siis arvostetaan! Suomen Punainen Risti (SPR). Sama koskee myös vapaaehtoistyötä. Yksi taito meiltä ei koskaan katoa: kyky olla toiselle läsnä.” Maailman Kuvalehti 1/?2020 37. Seurakunnat. Se ei kuitenkaan poista kenenkään arvoa ihmisenä, Eeva Liisa muistuttaa. taa lampun, toinen korjaa pyöränkumin tai kutsuu päivälliselle. ”Jos jokin asia ei vain millään onnistu, saattaa olla parempi muuttaa tavoitteitaan. Pitkän opettajanuransa aikana hän on tehnyt myös tärkeän havainnon oppimisesta ja osaamisesta: päätä ei kanEeva-Liisa kannustaa kaikkia vapaaehtoistoimintaan. Paikan päällä kannattaa rohkeasti esitellä itsensä. Aluksi kannattaa tutkia, löytyykö omalta paikkakunnalta paikallisryhmää. Kaikkea ei tarvitse tehdä heti ja kerralla, vaan kaikelle on oma aikansa. Kun saa ensimmäisen ihmiskontaktin, syttyy myös rohkeus.” Suomi-kahvilat. Laadukkaat koulutukset ja jatkokoulutukset varmistavat sen, että jokaisella vapaaehtoisella on pätevyys toimia tehtävässään. SPR:llä on monenlaisia humanitaarisen vapaaehtoistyön mahdollisuuksia. ”Kiitosta, kunnioitusta ja apua tulee valtavasti, ja se pitää osata ottaa vastaan. ”Maailma muuttuu hurjaa vauhtia – ei täällä enää porskuteta yhdellä ammatilla koko elämää.” Toisia ajatus jatkuvasta muutoksesta ahdistaa, mutta toisaalta asetelmaan mahtuu myös paljon vapautta. kaan se on välttämätöntä. Seurakunta järjestää esimerkiksi vapaaehtoistyön peruskursseja, joiden kautta on helppo lähteä mukaan toimintaan. He haluavat todella auttaa, ja kaipaavat ennen kaikkea vastavuoroisuutta.” Kaikille ei kuitenkaan voi ruveta sukulaiseksi, Eeva Liisa muistuttaa. Toisilta saatua palautetta kannattaa kuunnella avoimin mielin. Vapaaehtoistyössä on tärkeää osata vetää omat rajansa. Sanotaan, että maahan muuttaneet tulevat tänne riistämään meitä
Baletti Manguinhosin pienimmät oppilaat harjoittelevat tenduta. Balettia KUVAREPORTAASI. Koulussa opiskelee nykyään 250 tyttöä, ja jonotuslista pitenee
Keinona on klassinen baletti. Viimeiset seitsemän vuotta hän on suunnitellut pakotietä favelasta. favelassa 11-vuotias Maysa Barbosa asuu yhdessä Rion vaarallisimmista kaupunginosista. Teksti: Fabian Federl Käännös: Pauliina Savola Kuvat: Evgeny Makarov
Katunäkymä toistuu samankaltaisena: hökkeleitä näkyy joka puolella, ja ne on rakennettu toistensa päälle. Tämä tarkoittaa huumekaupan sääntöjä. Heillä on kuulokkeet, jotta he voivat olla jatkuvasti yhteydessä paikalliseen huumepomoon. Daiana kysyy usein lupaa ”vastuuhenkilöiltä”, huumekauppiailta, siirtää aikatauluja tai muuttaa reittejä. ”Voimme vain ottaa siihen etäisyyttä.” Alkuun hän opetti kuutta ballerinaa. Osa heistä on huumeiden vaikutuksen alaisena ja sekavia tai kiljuvia, tai osa makaa oudoissa asennoissa asfaltilla, joka murenee heidän allaan. Oppilaat kokoontuvat luokkatoverinsa luona ennen tanssituntia. ”Silloin kun minä kävin koulua, rakennuksessa ei ollut vielä ikkunoita.” Luotien tekemien reikien päälle on varmaan maalattu, hän muistelee. Mayasa on asunut täällä syntymästään asti. ”Se johtui ampumavälikohtauksesta.” Näky on täällä tavallinen: Manguinhos tunnetaan väkivaltaisuudestaan. ”Olemme myöhässä”, hän sanoo lähtiessään pienestä asunnosta. Koskaan ei voi tietää, mikä ärsyttää pomoa. Daiana on vakuuttunut, että Rio de Janeiron slummien väkivalta ja toivottomuus ovat seurausta siitä, ettei nuorilla ole muuta kiintopistettä kuin huumekauppa. Hän kertoo sen maksavan 2000 Brasilian realia, 440 euroa, enemmän kuin mitä Maysan äiti tienaa kuukaudessa siivoojana. Hetken päästä hän kääntyy ympäri, hymyilee helpottuneena ja nostaa peukalot pystyyn. Hän kiirehtii huoneeseensa, ohi kerrossängyn, jonka hän jakaa kahden siskonsa kanssa, ja istuutuu alas peilin eteen. Myös sille iltapäivälle, jonka vietimme Maysan kanssa, Daianan oli pyydettävä lupa. Polku alkaa Maysan ikäisenä: pojat aloittavat huumekaupassa, tytöt tulevat raskaaksi pojille. ”Me emme voi pelastaa Rioa tai Manguinhosia,” hän sanoo. 31-vuotias Daiana on luonut sellaisen perustaessaan balettikoulun favelaan. Daiana Ferreira dos Santos de Oliveira (30) on johtanut balettikoulua pahamaineisen Manguinhosin favelassa vuodesta 2012. He ovat kaikki kymmenen ja 13-ikävuoden välillä. Koulun filosofian keskiössä on kuri. Neljä kertaa kuukaudessa Daiana vie lapset Teatro Municipaliin ja viikonloppuisin hän järjestää esityksiä, kirpputoreja ja festivaaleja, joiden järjestelyavuksi hän rohkaisee tyttöjä. Hän suuntaa kohti ”Gazan kaistaksi” kutsuttavaa Rua Leopoldo Bulhõesia, joka on Manguihosin favelan keskuskatu Rio de Janeirossa. The New York Times -lehti vieraili Manguihosin balettikoulussa, yhdysvaltalainen hyväntekijä sponsoroi koulua, yksi Daianan opettajista opiskeli Bolshoi Teatterissa ja Brasilian merkittävimmän baletin Prima Ballerina on koulun suojelija. Hökkelin edessä nuoret miehet myyvät huumeita. Valokuvaaja ja toimittaja todennäköisesti ärsyttävät. Mutta edes tämänkaltainen huomio ei muuta ympäröivää todellisuutta muuksi. Myös Daianan on jatkuvasti taivuttava favelan sääntöihin. M aysa Barbona Aben-Athar on palannut juuri koulusta. M anguinhos on seitsemäntoista favelan yhteen kasvanut rypäs. ”Tässä meidän piti heittäytyä maahan ”, Maysa kertoo ja osoittaa erityisen likaista pätkää. K atutason yläpuolella sijaitsevalla Manguinhosin asemalla soi kovaääninen brasilialainen funk-musiikki. Seuraavana päivänä Daiana oli puhelimessa puolet päivästä, sillä aamuviideltä poliisi murtautui sisään yhden oppilaan kotiin pidättääkseen tämän veljen. Tytöt muodostavat kultaan ja keltaiseen pukeutuneiden joukon, joka kävelee kuiskutellen ohi huumekauppiaiden, luotireikien ja roskien. 40 1/?2020 Maailman Kuvalehti. Toimittajia varten he pukeutuvat kauneimpiin tanssipukuihinsa. Sen varrella nukkuu kodittomia puisissa laatikoissa. Maysa seisoo betonipilarien alla, nyppii hahtuvia leggingseistään ja näyttää välinpitämättömältä. Kujan päässä Daiana Ferreida de Olivera, pieni mutta vaikuttava nainen, elehtii keskustellessaan kahden epämääräiseltä näyttävän nuoren miehen kanssa. Monen asukkaan tulevaisuudennäkymät ovat yhtä lailla samankaltaisia. Daianan koulu haluaa saada lapset irti huumekaupan kourista, mutta kohtaamiset ovat vääjäämättömiä. Harjoituksia on useita kertoja viikossa. Se tulee alla sijaitsevasta hökkelistä. Kaksi tyttöä on ollut poissa koulusta kaksi viikkoa. Daianalle lähetettiin video, jossa kaksikko, iältään 13 ja 14, nähdään huumadiilerinä toimivien poikien kanssa vetämässä kokaiinia. Muutaman minuutin päästä tytöt saapuvat pienelle talolle, jossa odottaa tusinoittain muita ballerinoja, kaikki samanlaisissa höyhentutuissa. ”Favelan toimintakulttuuri on myrkyllinen”, Daiana sanoo. Tunnilta myöhästymistä ei siedetä ja pukukoodi on tiukka. Hän harjaa hiusvoidetta hiuksiinsa ja sitoo ne tiukalle nutturalle. Veli on nyt pakosalla ja koti tuhottu. Koulun filosofian keskiössä on kuri. ”Ja tuolla on alakouluni”, hän sanoo osoittaen remontoidun rakennuksen suuntaan. Nykyään tunnilla käy 250 tyttöä ja 400 on jonotuslistalla. Väkivalta, laiminlyönti ja lapsityö ovat arkipäivää. Sängyn alta hän vetää esiin kullankeltaisen, höyhenkoristeisen tutun. Lopulta kaukaisuudesta ilmestyy kourallinen hienosti pukeutuneita tyttöjä tiukoissa nutturoissaan. ”Gazan kaista” on siroteltu täyteen roskia. Niinä neljänä päivänä, jotka vietämme Daianan kanssa, hän joutuu hoitamaan useita hätätapauksia
Maailman Kuvalehti 1/?2020 41
Esimerkiksi vuonna 2014 FC Botafogon jalkapallojoukkueen pelaaja Jairizinho maksoi Daiana palkan kahdeksi vuodeksi. Pian hän alkoi esiintyä oppilaidensa kanssa ensin paikallisesti, sitten ympäri kaupunkia sijaitsevissa teattereissa. Muutamaa päivää myöhemmin, huumekartellin siunauksella, lukko kuitenkin rikottiin ja yli vuoden ajan Balettikoulu on ollut paikallispolitiikan pelinappula. Hän on syntynyt täällä omien sanojensa mukaan ”tyypilliseen favela-perheeseen”. Daiana työskenteli Rion eteläosassa jazz-tanssin ja baletin opettajana varakkaille perheille. Vanhempi juopunut mies matkii heitä ja tekee liikkeitä, joiden ilmeisesti kuvittelee näyttävän baletilta. Ohikulkijat ottavat valokuvia. Vuonna 2012 hän alkoi tarjota maksuttomia tunteja oman naapurustonsa lapsille kirkossa, jonka babtistipappi tarjosi hänelle käytettäväksi opetustilana. Esityksestä inspiroituneena hän opettaa edelleen venäläisen koulukunnan oppien mukaan. Ihmiset pysäyttävät hänet usein kadulla ja kysyvät olisiko koulussa paikkaa heidän tyttärilleen, siskontytöilleen ja lapsenlapsilleen. Daianan äiti, kotiopettaja, lähetti oppilaitaan tyttärensä balettitunneille. Daiana oli seitsemän vanha, kun hän vieraili ensimmäistä kertaa Rion keskustassa sijaitsevassa Teatro Municipalissa, Brasilian tärkeimmässä baletissa. Ballerinat ovat täällä tunnettuja, samoin Daiana. T ytöt kävelevät ja hyppivät Manguihinosin kujilla jutellen ja kikattaen. Hän jonotti aamuseitsemältä saadakseen yhden halvoista lipuista Pjotr Tšaikovskin Joutsenlammen näytökseen. Kirjasto, mukaan lukien siellä sijaitseva balettikoulu, suljettiin. K un Daiana oli pieni, hänen ystävänsä opetti hänelle balettia paikallisen sanomalehden tyhjäksi jääneessä painotalossa. 42 1/?2020 Maailman Kuvalehti. Isällä oli kolme vaimoa, ja Daianalla kaksi siskoa ja 15 puolisisarusta ympäri favelaa. Mutta jo vuonna 2016, Luis Pezão, Rion silloinen kuvernööri – joka istuu nyt vankilassa korruptiosta –leikkasi favelan kulttuurihankkeista. Yksi Manguinhosin baletin pienistä tanssijoista saa kyydin kotiinsa isänsä polkupyörällä. Daianan koulu kasvoi, ja jonotuslista tunneille piteni. Niiden vuosien aikana, joina Daiana on kouluaan johtanut, se on ollut eri vaiheissa paikallispolitiikan pelinappula ja ulkopuolisten lahjoittajien tukema. Jarizinhon avulla Daiana löysi tilaksi valtion tukeman kirjaston, jonne 180:een kasvanut oppilaskunta mahtui. Daiana tuntee suurimman osan asukkaista lapsuudesta asti. Myöhemmin Daiana opiskeli liikuntakasvatusta ja otti tanssitunteja Lula da Silvan vasemmistohallituksen myöntämien, köyhille brasilialaisille tarkoitettujen stipendien turvin
Maysa Aben-Athar katsoo ulos kotikeittiönsä ikkunasta. Hän on tanssinut balettikoulunsa eliittiryhmässä neljän vuoden ajan.
”Elämme ystävänpalveluksilla”, Daiana sanoo, ”tekohengityksellä”. Mutta mahdollisuudet elättää itsensä tanssimalla ovat harvassa, kuten kaikkialla maailmassa. ”Port de Bras, elevé ja viides asento”, leuka ylös, niska pitkänä. Lopulta New York Times -lehden jutun myötä löytyi nimettömänä pysyttelevä yhdysvaltalainen lahjoittaja, joka osti koululle tilat ja lupasi maksaa työntekijöiden palkat vuoteen 2021. Neljän vuoden ajan Maysa on tanssinut Baletti Manguinhosin eliittiryhmässä, ja kun hän tanssii, hän on huomion keskipisteenä. Kaksi ballerinaa Manguihosista on onnistunut läpäisemään pääsykokeen. Hän matkusti yöbussilla esiintymään Ouro Pretoon talvifestivaaleille ja myöhemmin lensi São Pauloon. Poliittisten vieraiden istuessa katsomossa, tytöt esittivät lyhyen tanssin ja kaatuivat yksi toisensa jälkeen kuolleina maahan. Kun Maysaa puhuttelee suoraan, hän on hyvin ujo. Uuden balettikoulun kolmannessa kerroksessa Maysa ja muut tytöt leijuvat lähes ääneti uudella puulattialla. Koulu ja sen 250 oppilasta olivat taas kodittomia. Hieman ennen vuoden 2018 kuvernöörivaaleja, koulun sulkenut kuvernööri pyrki kosiskelemaan favelan äänestäjäkuntaa tilaamalla näytöksen eturivin poliitikoille. Tiloissa kaikki on saatu lahjoituksina. 44 1/?2020 Maailman Kuvalehti. Yksi tie on opiskella tanssia Teatro Municipalin tanssikonservatoriossa, jota pidetään maan parhaana. N ykyään koulu sijaitsee nelikerroksisessa rakennuksessa favelan reunamilla. Daianan balettikoulu oli todennäköisesti maailman ainoa vallattu balettikoulu. ”Neljä ja plié ja viisi ja arabesque .” Hän korjaa yhden tytön pohjetta ja polvea. Baletti on antanut Maysalle mahdollisuuden kokea asioita, joihin ikätovereilla ei ole mahdollisuutta. Maysa haluaa yrittää samaa vuonna 2022. Opettaja siirtyy hiljaa lapsirivien välissä: ”Yksi ja kaksi ja kolme ja yhteen!” Hän huutaa työntäen tanssijoiden selkiä suoriksi. Daiana kertoo hänelle uudelleen ja uudelleen: ballerina on itsevarma, ballerina omistaa tilan, johon hän astuu. Siitä huolimatta ”250 tytöstä ehkä Baletti on antanut Maysalle mahdollisuuden kokea asioita, joihin ikätovereilla ei ole ollut mahdollisuutta. ”Halusimme näyttää hänelle, mitä hänen politiikallaan oli saatu täällä aikaan.” Muutama päivä esityksen jälkeen kuvernööri tyhjensi ja lukitsi kirjaston. ”Manguihosin Baletti ei ole poliittisen oikeiston mainospaikka”, Daiana sanoo. Ovet lahjoitti kirkko, matot ovat konkurssiin menneestä jujutsukoulusta, laminaattilattiat on saatu lahjoituksena rautakaupasta ja vessapaperin tuovat oppilaiden äidit
Maysan äiti on jo paikalla: hän työskentelee balettikoulun siivoojana muutaman kerran viikossa. Daiana ja Maysan äiti ovat tunteneet toisensa yli 20 vuotta. Nuorimmat oppilaat tanssivat pehmeissä tossuissa. tusina tulee saamaan elantonsa baletista ja korkeintaan kourallinen heistä tanssijoina”, sanoo Claudia Mota, Teatro Municipalin ensimmäinen ballerina. Daiana sanoo tietäneensä, että Maysasta tulisi tanssija, jo silloin kun tämä oli vielä äitinsä kohdussa. Tanssijana suuressa baletissa!” Äiti Elaine Almeida Ribeiro tarkkailee favelan katua, sillä aikaa kun balettioppilaat kokoontuvat hänen kodissaan kävelläkseen tunnille yhdessä. Mutta en opettajana. Silti jokainen tyttö on menestystarina. Balettikoulun uusi puulattia on saatu lahjoituksena yhdysvaltalaiselta hyväntekijältä. ”Moni tanssikoulun loppuun saattaneista päätyy myöhemmin muihin töihin, mutta he vievät mukanaan kurinalaisuuden, voiman, itsetunnon ja läsnäolon”, Mota sanoo. Osa vanhimman luokan oppilaista haaveilee opiskelupaikasta Teatro Municipalin tanssikonservatoriossa. Maailman Kuvalehti 1/?2020 45. Jos Maysalta kysyy tulevaisuuden suunnitelmista, hän kikattaa nolona, siirtää painoa jalalta toiselle ja sanoo lopulta virnistys kasvoillaan: ”Aion tanssia. Hän on yksi Brasilian tunnetuimmista tanssijoista. Tanssitunnin loputtua väsyneet mutta suoraselkäiset tytöt menevät pukuhuoneeseen
Viimeisen vuosikymmenen aikana on kuitenkin tultu alamäkeä, hitaasti mutta varmasti. On kiintoisaa, että sama ilmiö läpäisee kaikki länsimaat. Olemme onnistuneet melko keskitettynä yhteiskuntana pitämään lukutaidon korkeana. M eillä on käyty valtiontalouden ja sivistystoimen nollasummapeliä koulutuksen tappioksi kohta viisi vuotta, mikä on kiihdyttänyt putoamisvauhtia etenkin niiden osalta, joiden lähtötaso on heikko. Italiasta Tanskaan on murehdittu heikkenevää koulumenestystä. 46 1/?2020 Maailman Kuvalehti ESSEE. Jos emme tee tälle asialle mitään, alisuoriutujiemme määrä vajoaa 15 prosenttiin, mikä näyttää nykyisessä maailmanjärjestyksessä olevan vakio. Suomi on siitä kummallinen valtio, että meillä pudokkaiden suhteellinen määrä on kolmanneksen muita maita pienempi. Nykyisillä askelmerkeillä rahkeet eivät kuitenkaan riitä. Suomessa ero tyttöjen ja poikien välillä on maailman suurin. Suomessa arvioidaan olevan puoli miljoonaa tällaista ihmistä. L änsimaissa näyttää olevan luonnonlakina, että 15 prosenttia väestöstä valuu sujuvan lukutaidon ulkopuolelle. Vastassa on kehitys, jossa sosiaalidarwinismi jakaa lapset voittajiin ja häviäjiin peruskoulussa, mikä näkyy yhteiskunnan eriarvoistumisena kaikkialla. Työssäni olen taistellut kurjistuvaa kehitystä vastaan tarmokkaasti, eikä peliä missään nimessä ole hävitty. Niinpä he eivät osaa tehdä työhakemusta, kykene opiskelemaan tai selviä virastojen lomakkeista ilman apua. Ikään kuin olisi mysKuvitus: Outi Kainiemi Vastassa on kehitys, jossa sosiaalidarwinismi jakaa lapset voittajiin ja häviäjiin peruskoulussa. Suomi unohti, mikä on peruskoulun tehtävä. Tämä murhe tunnistetaan ja siitä pidetään julkisuudessa meteliä, mutta siihen ei osata puuttua. Viro ja Norja muistuttavat, että se on sama kuin vankilalla: tuottaa yhteiskuntakelpoisia ihmisiä, Aleksis Salusjärvi kirjoittaa. He eivät ole lukutaidottomia, mutta heidän kykynsä saada selvää teksteistä alittaa yhteiskunnan vaatimukset. Voiko koulutuksen vielä pelastaa. Myös se tuntuu olevan yhteistä eri maille, että taitotasojen lasku ei ole lineaarista, vaan se jakautuu maantieteellisesti, sosioekonomisesti ja vielä sukupuolen mukaan: pojat pärjäävät tyttöjä heikommin
Se, mitä Viro ja Norja voisivat meille koulutuksesta opettaa, on ymmärrys yhteiskunnasta kokonaisuutena. Olen opettanut tuhansittain nuoria erityisluokissa, sairaalakouluissa ja vankiloissa, ja en osaa enää ajatella syrjäytymisongelmaa surkeana sattumana. Norjassa rikosten uusiminen on kolmanneksen pienempää kuin Suomessa. Palautetta ei anneta vain oppilaalle, vaan vastavuoroisesti. Tavoite on löytää yhteisymmärrys jokaisen oppilaan kyvyistä, kehityksen tarpeista ja roolista koulussa. V ierailin pari vuotta sitten yhdessä Viron suurimmista kouluista Jõhvissä. Kuvittelin itsekin pitkään, että koska ongelman syitä ei osata tunnistaa, siihen ei voida puuttua ennen kuin vahinko tapahtuu. teeri, miksi osa nuorista tippuu kelkasta. Siksi hän ei saa myöskään kannustusta tai kehuja keneltäkään eikä hän ylipäätään tunne olevansa kenellekään tässä maailmassa minkään arvoinen. Jos siinä epäonnistutaan, kasvavat sekä syrjäytyvien että rikollisuuden määrät. Koulutuspolitiikka on monessa mielessä sosiaalipolitiikkaa, samaan lohkoon osuu myös kriminaalipolitiikka. Kysyin häneltä, miksi Viron koulumenestys on alati kasvanut ja ohittanut Suomen. Vedin koulun suomen kieltä oppiville tunnin ja pääsin tapaamaan koulun rehtoria. Yhteishenki oli loistava ja oppilaiden käytös toisiaan ja opettajia kohtaan erinomaisen arvostavaa. Erityisluokkia lakkautetaan ja koulunkäyntiavustajien määrää lisätään. Taitojen piiloon jääminen on johtunut ulkopuolisuudesta koulussa ja kotona. Enkä tarkoita kannustamista, vaan sitä että vanki on itsekin tunnistanut oman lahjakkuutensa. On politiikan tehtävä ratkaista ongelma, ja ainoa järkevä paikka aloittaa on peruskoulun takarivin oppilaista. Jokainen oppilas käy kerran vuodessa läpi koulunkäyntinsä vahvuudet ja heikkoudet. Koska hän pärjää muita lapsia huonommin, hän orientoituu eri tavalla. Heidän analyysinsä on täsmällinen. Olen ollut monelle parikymppiselle miehelle ensimmäinen auktoriteettiasemassa oleva, joka on kehunut heitä. Jokavuotinen prosessi on työläs, mutta ehdottomasti sen arvoinen, kertoi rehtori. Tätäkin merkittävämpänä asiana rehtori piti oppilaanohjausta. Avainasemassa on vankien koulutus. Surullisinta on, että hän on usein täysin oikeassa. Lopulta peruskoulun ja vankilan tehtävä on sama: molemmat laitokset pyrkivät tuottamaan yhteiskuntakelpoisia ihmisiä. Siksi olen kiertänyt peruskoulusta vankilaan paikoissa, joissa nuorten syrjäytymisriski on suurin. Vankiloissa työskentelen nuorten kanssa, jotka saattavat olla poikkeuksellisen lahjakkaita tekstitaidoissa, vaikka peruskoulu on jäänyt heillä kesken. S amaan aikaan Suomessa korostetaan koulunkäynnissä itseohjautuvuutta. Heidän näkökulmastaan toimiva ja vauras yhteiskuntamme ei ole heitä varten olemassa eikä heillä ole siinä paikkaa. Oppilaan vanhemmat ja koulun henkilökunta ovat tapaamisessa läsnä. Se tuntuu ihmeeltä, kun kolmannes oppilaista puhuu äidinkielenään venäjää. Rehtori kertoi, että Virossa ensimmäinen ja toinen aste on yhdistetty niin, että peruskoulu kestää käytännössä 12 vuotta. Suomessa kuljetaan tässäkin huonoon suuntaan. Syrjäytyvän nuoren tunnistaa viimeistään yläkoulussa. Vankilassa näkemäni nuoret miehet tuntevat epäonnistuneensa perustavasti syntymästään saakka. Hän ei osallistu opetukseen, hän ei istu luokan edessä, hänellä on paljon poissaoloja, häneen ei saa kunnollista kontaktia, hänen sosiaaliset taitonsa ovat rajoittuneet, hänen itseymmärryksensä rakentuu ylipäätään erilaisille arvoille, mitä koulussa opetetaan. Kiusallisen selkeä on myös epäonnistumisen inhimillinen hintalappu. Tunnelma koulussa oli kuin olisin palannut 1980-luvulle. Jos markkinatalouden mekanismina onkin huonoimman varttiprosentin tiputtaminen tuottavan työvoiman joukosta, he eivät katoa maailmasta minnekään. Maailman Kuvalehti 1/?2020 47
WHO GIVES A SHIT amnesty.fi/liity ABOUT YOUR HUMAN RIGHTS. WHO GIVES A SHIT WHO GIVES A SHIT WHO GIVES A SHIT
Jokaisen menestyjän takana on hyvä opinto-ohjaaja. Mitä koulutetumpia ihmiset ovat, sitä todennäköisempää on, että yhteiskuntaan vaikutetaan demokraattisesti ja haasteita ratkotaan neuvottelemalla. Ehdottomasti! Kun maailma kehittyy, on opetuksen seurattava perässä. Harrastukset: Vapaa-ajalla kirjoittaa väitöskirjaa. Suomessa opettajat ovat lähes poikkeuksetta pitkälle akateemisesti kouluttautuneita, mikä ei ole itsestäänselvyys maailmalla. Opettajien osaamista tulee päivittää myös Suomessa. Itsestäänselvyytenä saatetaan kuitenkin nähdä ne yksinkertaiset perustaidot kuten lukuja laskutaito, jotka yhä puuttuvat monilta maailman ihmisiltä. Tämä mahdollistaa opettajille työhön keskittymisen ilman sivutöitä. Kyllä voi. Opettajien työtä arvostetaan, ja se näkyy myös palkkauksessa. RUOHONJUURELLA Järjestövaikuttaja vastaa väitteisiin. Myöskään sitä, että koulussa tarjoillaan päivittäin maksuton lämmin ateria, ei osata aina arvostaa. Suomalaiset pitävät laadukasta koulutusta itsestäänselvyytenä. WHO GIVES A SHIT amnesty.fi/liity ABOUT YOUR HUMAN RIGHTS. Avustusrahat tulisi kohdentaa naisten ja tyttöjen koulutukseen Naisten ja tyttöjen kouluttaminen on tärkeää, sillä naiset myös siirtävät osaamistaan lapsilleen. Lisäksi joillain aloilla kehitys voi olla niin nopeaa, ettei opetuksen tarjonta meinaa pysyä perässä. Opo myös kannustaa jatkamaan opintoja, korostaa niiden merkitystä ja auttaa työelämään siirtymisessä. Kirkon Ulkomaanapu perustettiin aikoinaan sodan jälkeen organisoimaan Suomeen tulevaa ulkomaista apua. Vastikään ilmoittautunut myös ikonimaalauskurssille. Meidän tulee antaa niille, jotka eivät ole yhtä etuoikeutettuja. KA RO LI IN A KN U U TI Kuka. Ihmisen henkistä pääomaa ei voi riistää. Suomessa on maailman parhaat opettajat. Tomi Kristeri Maailman Kuvalehti 1/?2020 49 Ihmiset & ilmiöt. WHO GIVES A SHIT WHO GIVES A SHIT WHO GIVES A SHIT Parasta mahdollista kriisiapua Kirkon Ulkomaanavun Carita Cruz uskoo, että koulutuksella voidaan muuttaa yksilöitä ja maailmaa. Harrastuksiin kuuluu pilates, jooga ja dekkareiden lukeminen. Opetuksen huippumaana Suomella on velvollisuus jakaa osaamistaan. Suomalaiset osaavat yleensä arvostaa itse järjestelmää ja näkevät sen etuoikeutena. Maissa, joissa tyypillisesti vain pojat lähetetään kouluun, on kansalaisjärjestön rooli korostaa tyttöjen asemaa, ja rahoittajat useimmiten myös vaativat tätä. Kyllä. Vanhalle koiralle ei voi opettaa uusia temppuja. Carita Cruz Ammatti: Vanhempi asiantuntija Right to Quality Education-ohjelmassa Kirkon Ulkomaanavussa Tausta: Alun perin 20 vuotta töissä ammattioppilaitoksessa. Vastavuoroisesti annamme nyt apua sitä tarvitseville. Suomalaiset osaavat kuitenkin arvostaa elinikäistä oppimista. Kyllä. Opo mahdollistaa oppijan harkita ammattivalintaansa, halusi tämä sitten toteuttaa itseään, varman työpaikan tai tehdä arvopohjansa mukaista työtä. Hankaluutena voi olla se, että kerran omaksuttuja opetustyylejä voi olla vaikea muuttaa. Aikuisiällä opiskeli teologiksi ja päätyi korkeakouluharjoittelun kautta Kirkon Ulkomaanapuun. Kokemuksen myötä ihminen saattaa kuitenkin urautua vanhoihin ratkaisuihin, jotka eivät ehkä enää olekaan kaikkein parhaita. Koulutus ratkaisee maailman kriisit
En ajatellut, että haluaisin toimittajaksi, koska isäkin on toimittaja, mutta on se vaikuttanut. Hän printtasi versiot ja pyysi kertomaan, onko teksti ok, ja minä annoin korjausehdotuksia. Santeri: Eivät ne ole kivoja turistikohteita. Se sai aikaan inkeriläisten kansanliikkeen. Teksti: Sinimaria Halonen Kuvat: Saara Mansikkamäki Tiimeistä Tiimeistä PARAS PARAS L ea: Olemme kumpikin toimittajia. Olen editoinut iskän tekstejä jo lapsena. Lea: Kirjoitamme leipätyöksemme eri aiheista – minä ihmisoikeuskysymyksistä ja konflikteista, isä tekniikasta, taloudesta ja rakentamisesta. Santeri: Kun Lea alkoi toimittajaksi, ajattelin, että voi ei, ei freelanceriksi. Aina oli perhosia vatsassa, kun Lea lähti. Neuvostoliitto oli alkanut huojua, ja lehden vuoden 1987 elokuun numero omistettiin inkeriläisille. Toimittajat Santeri Pakkanen, 69 ja Lea Pakkanen, 36, ovat isä ja tytär ja työpari, jonka suhde syveni, kun he alkoivat tutkia inkeriläisiä juuriaan ja inkerinsuomalaisten vaiettua kohtaloa Neuvostoliitossa. Kun Lea syntyi vuonna 1983, Santeriisä työskenteli Petroskoissa suomenkielisessä Punalippu-lehdessä. Olen nähnyt, mikä vaikutus vapaalla tiedonvälityksellä voi olla. Se oli ensimmäinen kerta vuosikymmeniin, kun inkeriläisten vainoja käsiteltiin avoimesti. Kun tein juttumatkoja Kolumbiaan, Israeliin, Palestiinaan tai Myanmariin, iskä kysyi, miksi sinne pitää mennä. Lea: Isän työ on vaikuttanut siihen, minkälaista journalismia teen. Toimitus puski numeron ulos sensuurista välittämättä. Mutta Lealla on lahjoja ja kipinää: aiheet olivat mielenkiintoisia, lehdet tasokkaita ja jutut hyviä. Kun asuimme Petroskoissa, isä työskenteli suomenkielisessä Punalippu-kulttuurija kirjallisuuslehdessä. 50 1?/?2019 Maailman Kuvalehti SUHTEITA Ihmiset puhuvat toisistaan
Halusimme antaa lapsille kaksi nimeä, mutta viranomaiset kieltäytyivät, koska Venäjällä se ei ole tapana. Meeri on paras ystäväni, olemme tunteneet 15 vuotta ja tehneet juttumatkoja yhdessä eri puolilla maailmaa. Lea: Koin, että minut saatetaan sulkea ulkopuolelle, jos kerron taustastani. En tuntenut itseäni venäläiseksi, mutten tiennyt, mitä inkerinsuomalaisuus oli. Lähtöpäätöstä piti puntaroida. ”Koin, että minut saatetaan sulkea ulkopuolelle, jos kerron taustastani.” 52 1/?2020 Maailman Kuvalehti. Olimme perustaneet Karjalan suomalaisten Inkeri-liiton ja meillä oli mahdollisuus kehittää suomalaista kulttuuria ja opetusta, mutta paluumuutto huuhtoi kaiken. Myös suomenkieliset nimemme aiheuttivat haasteita: Lea sekoitettiin Lenaan. Santerin ärsyttävin piirre: Hajamielisyys. Silloin päätimme selvittää, mitä inkerinsuomalaisille oli tapahtunut. Neuvostoliitossa oli hankala saada asuntoa, joten asuimme appivanhemmillani, kun esikoisemme Maritta syntyi. Tiesin, että perheelleni oli tapahtunut inkerinsuomalaisuuden vuoksi jotain pahaa, mutta se ei koskaan verbalisoitunut. Petroskoissa oli hyvä suomenkielinen infrastruktuuri: oma teatteri, lehtiä, TV-ohjelmia ja radiokanavia. Paikat olivat karuja: lunta, ikiroutaa ja jäätä. Vaikka ryssittely ei aina kohdistunut minuun, olisin voinut olla se, jota haukuttiin venäläiseksi huoraksi. Kadehdin, että Santeri saa asua maalla järven rannalla ja olla niin paljon luonnossa. Stalin tyhjensi Inkerinmaan inkeriläisistä, ihmisiä teloitettiin, karkotettiin ja lähetettiin vankileireille. Lea: Pian matkan jälkeen saimme näyttelypaikan Kansallismuseosta, ja juttuni julkaistiin Helsingin Sanomissa. Kokemukset olivat niin traumaattiset, etteivät vanhempamme puhuneet niistä. Ajattelin, että paluumuutto tuhoaisi suomalaisen kulttuurin Karjalassa. Santeri: Lea ei pitänyt siitä, jos haastattelin venäläisiä venäjäksi. Kun kysyin asiasta äidiltäni, hänen huulensa alkoivat täristä. Toisen maailmansodan loppuun mennessä inkeriläiset kohtasivat etnisen puhdistuksen. Santeri leijuu omissa maailmoissaan ja unohtelee asioita. Santeri: Meistä hitsautui tiivis kolmikko. Koko ihmisarvon mitätöinti iskeytyi, kun näin, minne ihmiset oli tuotu. Suomen kielen käyttäminen ja luterilainen uskonto kiellettiin. Lea: Sekä isäni että äitini ovat inkerinsuomalaisia. Kun menimme päiväkotiin, emme osanneet venäjää ja muut pilkkasivat meitä siitä. Päätimme pitää taukoa. Teini-iässä torjuin inkeriläisyyden täysin. Äiti kertoi, että Katri-mummo kalasti Jakutiassa paljain käsin. L ea: Näyttelymme Inkeriläiset – unohdetut suomalaiset koostuu 25 eri-ikäisen inkeriläisen haastatteluista ja muotokuvista, dokumentaarisista kuvista kenttämatkoiltamme Parasta Santerissa: Santeri on hyväntahtoinen ja kiltti ihminen, joka kohtaa jokaisen ihmisen ja eläimen ystävällisesti ja avoimesti, eikä ikinä suoralta kädeltä tuomitse ketään. L ea: Sopeuduin Suomeen helposti. Lopetin venäjän puhumisen, sillä aistin, ettei sitä kannata tehdä. Lea: Inkeriläisyys oli synkkä mysteeri, josta sain välähdyksiä. Kun palasimme Jakutskista, olimme flunssaisia ja totaalisen väsyneitä. Hän oli vuotta ylemmällä kurssilla. Ensimmäisen kenttämatkan teimme Inkerinmaalle elokuussa 2018. Remontoin asuntoa aamuneljään, ja yhdeksältä aamulla Lea kannettiin synnytyslaitokselta kotiin. Muut eivät tiedä, että Santeri on tosi kova tanssimaan bileissä. Olimme Neuvostoliitossa outoja suomalaisia ja Suomessa venäläisiä. Hän jorasi häissäni kädet ilmassa. Santeri: Paluumuutto tuli mahdolliseksi 1990, kun Suomen presidentti Mauno Koivisto kutsui inkerinsuomalaiset Suomeen. Lea: Sen jälkeen kävimme Petroskoissa ja Jakutiassa Tiksissä, jonne mummoni Katri karkotettiin tuhansien inkerinsuomalaisten tavoin. Se loi uskoa, että tämä on tärkeää. Myös isästä ja Meeristä tuli hyvät kaverit. Lea: Pyysin Meeriä [Koutaniemi] valokuvaajaksi – tietysti. Olin kirjoittanut ennen paluumuuttoa siihen ”Hei hei mummo, älä itke, äläkä ikävöi.” Santeri: Kun kesällä 2017 menimme Petroskoihin ja näytin saunanoven, Lealle nousi tippa silmään. L ea: Santeri näytti muutama vuosi sitten kuvaa äitinsä eli Ainomummon saunanovesta. Kun aloitin työt Punalipussa, meille järjestyi ensin yksiö ja sitten kaksio juuri ennen kuin Lea syntyi. Mietin, miksi kukaan kiinnostuisi, kun asia ei ollut aiemminkaan saanut palstatilaa. Samana vuonna muutimme Suomeen – minä äitini ja siskoni kanssa Pudasjärvelle ja isä Lappeenrantaan. Kun olimme lapsia, hän unohti isosiskoni Maritan parturiin. Santeri: Inkerinmaa syntyi 1600-luvulla, kun savolaisia ja karjalaisia muutti Ruotsin valloittamille voittomaille nykyisen Pietarin alueelle. Mummini isä ja veli sairastuivat junamatkalla, ja heidät piti jättää kuolemaan radan varteen. Sinne olisi kestänyt välilaskuineen kaksi päivää. Meillä oli Petroskoissa suomalaisia lastenkirjoja, joten osasin lukea ja kirjoittaa suomeksi, kun aloitin koulun. Lea: Olin 7-vuotias, kun vanhempani erosivat. Sain siitä valtavasti positiivista palautetta. S anteri: Tapasin Lean äidin Annan, kun opiskelin Petroskoin yliopistossa suomen kieltä ja kirjallisuutta. Viimeisin matkamme oli Keski-Siperiaan Norilsk-nimiseen kaivoskaupunkiin vanhalle vankileirille, jossa ukkini oli ollut. Santeri: Suunnittelimme, että teemme matkat kerralla: lennämme Jakutskiin, matkaamme 4 000 kilometriä Tiksiin ja takaisin Jakutskiin ja lennämme Norilskiin. Lea: Olin Jakutian-matkan jälkeen aivan lamaantunut. Santeri: Olin fennomaani ja vaadin, että lapseni puhuvat suomea. Maritasta piti tulla Maritta Esteri, seitsemän vuotta nuoremman Lean kohdalla emme edes yrittäneet
L ea: Olemme kanssakirjoittajat mutta myös isä ja tytär. Yhteinen projekti on lähentänyt isää ja tytärtä. Olemme väitelleet sanavalinnoista – siitä, onko joen pientareella pajukkoa vai lehtikuusia. Luonto ja eläimet ovat meille tärkeitä. Projekti on ollut tärkeä koko perheellemme. Lean ärsyttävin piirre: Lea vaatii kiireisissä tilanteissa, että asiat hoituisivat nopeammin kuin niiden hoitaminen vaatisi. Välillä on tuntunut, että kuulustelen perhettäni, mutta he ovat sitkeästi antaneet tietoa ja tukeneet. Santeri: Näyttely on osa laajempaa Suomen historian avaamista: ensin on puhuttu sisällissodasta ja saamelaisista. Olen ylpeä Leasta isolla Y:llä. Kun hän kirjoitti inkeriläisten vainoista, opettaja sanoi, ettei se kuulu Suomen historiaan. Meillä on ollut suomenpystykorva siitä asti, kun Lea on ollut kaksivuotias. Tunteakseni inkeriläisyyden omakseni minulle on ollut tärkeää saada perustiedot yhteisömme vaiheista. Santeri: Olen ollut monissa tiimeissä, mutta tämä on paras. Santeri: Viestittelemme aiempaa enemmän myös siitä, mitä kuuluu. Lea: Yhteinen projekti on lähentänyt meitä. Vaimoni Irenen tytär Katri on muistellut, kuinka hänen piti kirjoittaa koulussa aine Suomen historiaan liittyvästä tapahtumasta. Ajattelen, että olen inkeriläinen tässä ajassa sillä tavalla kuin olen ja se riittää. Kadehdin Lean aikataulutuskykyä. ja esineistä, jotka symboloivat inkeriläisten historiaa. Lea: Iskä on myös antanut perspektiiviä, jos olen rynnännyt liian nopeasti johtopäätöksiin. Onneksi Lea patisti nyt. Santeri: Lea kuvaili luonnoksessaan reittiä Lenajoelta Jäämeren rannalle mummonsa karkotuspaikalle. Muut eivät tiedä, että Lea halailee pystykorvia. Lea: Saan katsauksen, mitä kotirannassa ja lintulaudalla on tapahtunut. Paluumuutto-osiosta löytyy mummoni saunanovi. Santeri: Ja kun lukijat huomaavat, että jutussa on virheitä, he alkavat epäillä sen aitoutta. Tiedän nyt, mitä elementtejä kulttuurissa on ollut ja minulla on välineet toteuttaa sitä tai olla toteuttamatta. On kiva seurata, miten määrätietoisesti oma lapsi tekee päätöksiä. Lea: Mikä inkeriläinen identiteetti ylipäätään on. Minun mielestäni hän kuvasi väärää puulajia. Olemme puhuneet asioista, joista emme muuten ole puhuneet, kuten isän lapsuudesta. Lea ymmärtää sydämen pohjasta asian, jonka parissa työskentelemme. Sellainen humanistin ja tehosekoittimen sekoitus. Maailman Kuvalehti 1/?2020 53. Santeri: Halusin tehdä paluumuuton 20-vuotisnäyttelyn, mutta työt veivät kaiken ajan. Aiemmin näimme neljästi vuodessa, kun kävin isän luona Rautalammilla, nyt pari kertaa kuussa. Projekti on ollut tilaisuus tutustua juuriimme ja toivon, että olemme onnistuneet luomaan muillekin kuvan siitä, keitä inkeriläiset ovat ja mitä heille tapahtui. En tiedä, onko projekti vahvistanut inkeriläisyyttäni, mutta mitä syvemmin tuntee juurensa, sitä vahvempi on. Hän tietää niin paljon inkeriläisyydestä ja Neuvostoliitosta. Toivon, että inkeriläiset huomioitaisiin nyt myös oppikirjoissa. Se on parempi kuin itselläni. "Mitä syvemmin tuntee juurensa, sitä vahvempi on", Santeri sanoo. Lea: Tuntui käsittämättömältä, että keskityt puulajiin, vaikka teemme projektia niin isosta asiasta. Mutta ymmärrän, että se on iskälle tärkeää, koska hän on luonnonkulkija ja tarkka havainnoija. Lea Pakkasen, Meeri Koutaniemen ja Santeri Pakkasen Inkeriläiset – unohdetut suomalaiset -näyttely Kansallismuseossa 24.1.–19.4.2020 Parasta Leassa: Lea on herkkä ja ymmärtää ihmisten hädän, mutta myös tarkka, asiallinen ja tehokas. Lea: Äitini on ollut läsnä, vaikka nämä ovat hänelle kipeitä asioita. En kulje kansallispuku päällä enkä osaa laulaa perinnelauluja. Nykyinen Rohkimme on seitsemänvuotias
Itse hän toimii muun muassa työpaikkansa luottamushenkilönä. Teksti: Sanna Ra Kuva: Karoliina Knuuti Nura Farahin mielestä kirjailijan täytyy olla yhteiskunnallisesti aktiivinen. Luokkaretken tehnyt laboranttikirjailija ajaa tasa-arvoa myös ay-aktiivina. Pakolaistytön haaveista tuli totta Kannustavat opettajat saivat koulukiusatun Nura Farahin kiinnostumaan kielestä, käsityöstä ja kemiasta. 10 KYSYMYSTÄ
10 Entä miten päädyit ay-aktiiviksi. Lukion jälkeen menin ammattikouluun ja työllistyin heti valmistumisen jälkeen laboratorioalalle. Opettaja osasi opettaa hyvin ja järjesti vielä tukiopetustakin. Ulkomaisista pidän Chimamanda Ngozi Adichiesta ja Khaled Hosseinista. Vietin myös paljon aikaa läksyjen parissa. Olen tehnyt luokkaretken nimenomaan pakolaisyhteisössä, en niinkään lapsuudenkotiini verrattuna. Pelastiko suomalainen kirjastolaitos sinut. Saudi-Arabiassa pojat ja tytöt kävivät eri kouluja, kun taas Suomessa tytöt ja pojat istuvat vierekkäin ja heillä on yhtäläiset mahdollisuudet. Miksi valitsit koulutuksen kirjan teemaksi. 4 Tulit Suomeen 13-vuotiaana ja olit yläasteella koulukiusattu. ihmettelivät Suomen vierailulla, kuinka lapset opettelevat uusia asioita ja hahmottavat maailmaa leikin avulla. 5 Mikä on paras koulumuistosi. 2 Synnyit Saudi-Arabiassa, jossa kävit ensimmäiset luokat koulua. Kun tulimme Suomeen pakolaisina, kaikki olisi voinut mennä pieleen, mutta kävikin toisin. Nyt minulla on kesken Margaret Atwoodin Orjattaresi , jonka luin jo nuorempana. Olen miettinyt paljon, miksi suomalainen yhteiskunta on näin edistynyt. Oma kotimaani oli tuhoutunut, mutta ymmärsin, että kaikesta voi selviytyä kuten Eurooppakin on selviytynyt. Solidaarisuus, palkkaustasa-arvo ja yhdessä tekeminen ovat minulle tärkeitä arvoja. Somaliassa nainen itsenäistyy miehen kautta, eli kirjassani on myös tasa-arvoteema. Minulla on ollut todella kannustavia opettajia. Se on hyvä idea. En tiedä, kuinka moni ikäisistäni pakolaisnaisista on tehnyt työuraa. 3 Mitä mieltä olet Suomen koulutusviennistä Saudi-Arabiaan. Se vei mukaanaan heti työurani alussa. ”En tiedä, kuinka moni ikäisistäni pakolaisnaisista on tehnyt työuraa.” Maailman Kuvalehti 1/?2020 55. Ja kemian tunnit, joiden myötä innostuin opiskelemaan laborantiksi. 9 Mitä luokkaretki merkitsee sinulle. Muistan lukeneeni, että saudiopettajat ka. 6 Kontulan kirjasto oli yläasteella pakopaikkasi. Käsityön tunnit, koska minulla oli aivan ihana opettaja. Tyttöjen odotetaan hoitavan kotia eikä koulutukseen satsata. Kun sain arvosanaksi kasin, innostuin siitä tosissaan. Täällä tytötkin pääsevät kouluun. Sanoisin, että elämä kantaa, ja onhan se minua kantanut. Kolme veljeäni ja pikkusiskoni olivat myös koulussa. Olen työpaikkani luottamushenkilö ja olen toiminut myös Julkisten ja hyvinvointialojen liiton jaostossa, jossa opetimme maahanmuuttajille työelämän sääntöjä ja lakeja. Minulla on vakituinen virka, kaikki on mallillaan ja olen pystynyt toteuttamaan myös toisen haaveeni eli kirjoittaa kirjoja. 7 Opettelit suomea sarjakuvia lukemalla. Sain aloittaa puhtaalta pöydältä. Suomen pitäisi viedä ulkomaille tällaisia hyviä ideoita, koska tämä on niin toimiva yhteiskunta. Miten koulunkäynti erosi Suomesta. Isäni oli edistyksellinen: hänelle oli itsestään selvää, että tytötkin saavat käydä koulua. Somaliassa erityisesti naisten lukuja kirjoitustaidottomuus on yleistä, koska monesti vain pojat ovat saaneet mahdollisuuden käydä koulua. Kyllä! Luin todella paljon kirjoja siellä, kun opettelin suomen kieltä. Koulutusviennin ohessa voisi viedä myös tasa-arvoajattelua. Mutta ennen kaikkea kirjailijalla pitää olla tarina, jonka haluaa kertoa. Kirjassani nuoret tytöt haaveilevat rikkaasta miehestä. Mitä lohduttavaa sanoisit 15-vuotiaalle Nuralle. Mietin, että olisi kiva opiskella historiaa, sillä toinen maailmansota kiinnosti. Se on sitä siksi, että miehet ja naiset ovat tasa-arvoisia. Suomalaisista kirjailijoista suosikkejani ovat Sofi Oksanen, Kari Hotakainen ja Tuomas Kyrö – Mielensäpahoittaja oli haus1 Uusimmassa romaanissasi Aurinkotyttö paimentolaistyttö Shamsu haaveilee koulunkäynnistä. En lue enää sarjakuvia, ja nykyään digilehtien lukeminen vie suurimman osan ajastani. Yläasteen jälkeen en ole kokenut rasismia tai syrjintää. Sinnehän viedään nimenomaan koulutusta, ei suoraan tasa-arvoajattelua. Nyt hieman jännittää, sillä olen pian menossa sinne ensimmäistä kertaa esiintymään kirjailijana. Mieleeni on jäänyt, kuinka ompelimme vauvan bodyn ja sain siitä ysin. Sosioekonomisen tason nousu on suuri mahdollisuus ja retki, ihan konkreettisesti. Toivon, että omat kirjani saavat lukijan tuntemaan empatiaa ja ymmärtämään toista kulttuuria ja muualta tulleita. Kymppiluokka oli pelastukseni, sillä sain nostettua keskiarvoa ja kiusaajani siirtyivät lukioon. Sanoisin, ettei kannata olla liian huolissaan, eikä uskoa liikaa mitä kiusaajat sanovat. 8 Tiesitkö jo nuorena haluavasi opiskella vai oliko se kannustavien opettajien ansiota. Kemiaan oppiaineena ihastuin lukiossa, ja siinä kyllä opettajalla oli suuri merkitys. Mitä luit viimeksi. Valtavasti. Kirjailijalle on tärkeää olla yhteiskunnallisesti aktiivinen ja ajaa itselle tärkeitä asioita. Kemian laskutehtävät olivat kiinnostavia, koska opettaja käytti arkipäivän esimerkkejä
Sainz Borgo ei kaunistele kuvatessaan elämää jätteiden, jännitteiden ja väkivallan keskellä: 10-vuotiaan Adelaidan ensirakkaus on kuoleva sotilas sanomalehden etusivulla. Taina Helkamo Habib Koité Kharifa Contre-Jour Verenvuotokin tulee kalliiksi, Adelaida miettii: terveyssiteistä joutuu maksamaan suolaisen hinnan mustassa pörssissä. Mitä tehdä, kun mitkään säännöt ja lait eivät enää päde. Singlet voivat johtaa harhaan. Ilahduttavasti paikka paikoin näyttäytyy yllättäviä kreolisävyisiä soittimia, kuten harmonikkaa tai huilua. Anni Valtonen Levy. Adelaida keksii eloonjäämisstrategian: valeidentiteetin. Koité on kertonut esittäneensä uransa alkuvaiheissa amerikkalaista, ranskalaista ja kuubalaista musiikkia. Taitavan kompin kudelma pyörii ja tikuttaa kuin sähköistetty kalabassihyrrä, kuulemme afropopin vetävimpiä trikkejä. Äiti on menehtynyt syöpään, koska sairaalasta ovat loppuneet lääkkeet. Fiktion muotoon puettu romaani on ajankohtainen ja tärkeä kuvaus Venezuelan karusta tilanteesta. Jääminen tarkoittaa jatkuvaa taistelua: lääkkeistä, elintarvikkeista, elintilasta. Tytär, Adelaida, on hautaamassa äitiään. 38-vuotiaana hän on yhä elänyt äitinsä kanssa. Kirjailija kuvaa lakonisesti ja kouriintuntuvasti kansalaisen voimattomuutta yhä absurdimmaksi käyvän todellisuuden keskellä. Nuorukainen, jonka pää on irti. 1982) romaani Caracasissa on vielä yö. Eikä malilaisen pääinstrumentti akustinen kitara ole sekään tyypillisintä Länsi-Afrikkaa. Niin myös Habib Koitén albumin ensikappale, sinkkuraita siis, kuulostaa toisenlaiselta kuin levy kokonaisuutena. Karina Sainz Borgo Caracasissa on vielä yö (La hija de la española) Aula & Co 2019 Suom. Isää Adelaidalla ei ole, eikä se myöskään ole olut ongelma – niin tavallista se on. Tytär on jäänyt yksin. Ihmiset joutuvat maksamaan elintarvikkeista moninkertaisen hinnan. Valtio, johon eurooppalaiset 1940-luvulta lähtien muuttivat rikastumaan, ajaa nyt kansalaisensa maan rajojen ulkopuolelle. Hugo Chávezin ja myöhemmin Nicolás Maduron hallitusta tukemaan valjastetut ”vallankumouksen lapset” riehuvat kaduilla ja käyvät mustan pörssin kauppaa hallituksen ruoka-avulla. Eurooppalaiset sukujuuret ja passi ovat arvokkaita pääsylippuja länteen. Täyteen pakatussa avauksessa heittäydytään urbaaniin sykkeeseen. Saamme tietää, että Adelaida on kustannustoimittaja, jota ei kiinnosta kirjoittaminen, vaan siisteys ja tarkkuus. Tähän viittaa romaanin alkuperäinen nimi Hija de la española, espanjattaren tytär. ”Meidän on pitänyt tehdä selviytyäksemme asioita, joita emme ikimaailmassa olisi kuvitelleet tekevämme: saalistaa tai vaieta, käydä jonkun toisen kimppuun tai kääntää katseemme”, Adelaida juttelee kuolleelle äidilleen tämän haudalla. Taina Helkamon suomennos säilyttää karun toteavuuden. Tarjolla on ilmavia, seesteisiäkin hetkiä niin perinteisemmässä kuin popimmassa maisemassa. ”Emme ole enää mikään maa, olemme jätekaivo”, Adelaida pohtii. Koitén levyssä on tarttumapintaa monenlaisen musiikin ystäville. Näin alkaa Karina Sainz Borgon (s. Uutuus ilahduttaa yllätyksillä Kirja. Adelaidasta kerrotaan vähän, kirjailijan huomiot koskevat pääasiassa ympäröivää hulluutta. Ympärillä on kahtiajakautunut maa, jossa toiset pakenevat, toiset jäävät. Matkalla Atlantin yli Espanjaan Adelaida pohtii, että meri on leikkaussali, ”missä meidät, jotka uskaltaudumme ylittämään sen, leikataan terävällä kirurginveitsellä irti entisestä.” Jäljelle jää loppuelämän kestävä syyllisyys siitä, että pakeni ja jäi henkiin. Devalvaatio vie bolivarilta arvon, se ei sovellu edes vessapaperiksi. Kun moraali katoaa ja kaikki valehtelevat. Mika Kauhanen Meri on leikkaussali 56 1/?2020 Maailman Kuvalehti ARVIOT. Mutta pääosin levy välttää ylituotannon vaarat
Ohjelmistoon kuuluu elokuvia useista eri maista ja genreistä, ja elokuvatarjonta paljastetaan helmikuun lopulla, jolloin elokuvanäytösten liput tulevat myös myyntiin. Elokuvatarjonnan ohella järjestetään myös oheisohjelmaa, joka muodostuu näytettävien elokuvien perusteella. Festivaalilla nähdään ainakin Helsinki Cine Aasian taiteellisen johtajan Eija Niskasen kuratoima Teatteri itäaasialaisessa elokuvassa -sarja Kino Reginassa. KULTTUURI Elokuvallisia näkymiä Aasiasta Suomen ainoa aasialaisen nykyelokuvan festivaali Helsinki Cine Aasia levittäytyy jälleen maaliskuussa Helsinkiin. Kaisu Kinnunen Lähteneet-valokuvanäyttely 3.3.–30.7.2020 Helinä Rautavaaran museossa (Siltakatu 11, Espoo). Kaisu Kinnunen Helsinki Cine Aasia 12.–15.3.2020. Näyttelyn työryhmään kuuluvat valokuvaajien lisäksi toimittajat Kaisa Viitanen ja Taina Tervonen sekä graafiset suunnittelijat Anne-Mari Ahonen ja Anna-Mari Tenhunen. Vuodesta 2013 lähtien Elokuvan Aasia ry:n järjestämä festivaali esittelee suurelle yleisölle tuulahduksia aasialaiselta elokuvarintamalta. www.helsinkicineaasia.fi Teos näyttelystä Lähteneet. H EL SI N KI C IN E A A SI A Kotinsa jättäneiden kohtaloita valokuvissa Mitä ihmiselle tapahtuu, kun hän jättää kotinsa. Kino Reginaan, Korjaamon elokuvaja kulmasaliin sekä Orioniin soluttautuvan festivaalin teemana on itäja kaakkoisaasialainen nykyelokuva. Aasialainen elokuva esittäytyy helsinkiläisissä elokuvateatterissa. Autio tunnetaan valokuvaajana muun muassa teoksesta Hukkuneet (2019), joka kertoo Euroopan pakolaiskriisistä Välimeren ylityksen aikana kadonneiden tarinoiden kautta. Oheisohjelman tarkoituksena on avata uusia näkökulmia esitettäviin elokuviin. Visuaaliset voimansa näyttelyssä yhdistävät siirtolaisuutta omilla tahoillaan vuosina 2008–2018 dokumentoineet valokuvaajat Anna Autio ja Katja Tähjä. A N N A A U TI O Maailman Kuvalehti 1/?2020 57. Tähjä puolestaan tunnetaan yhdessä toimittaja Kaisa Viitasen kanssa tehdyistä teoksista Paperittomat (2010) ja Karkotetut (2016), jotka molemmat sukeltavat paperittomien sekä karkotettujen arkeen Euroopassa. Näyttelyn valokuvat avaavat portin kotinsa jättäneiden elämään eri puolilla maailmaa. Aasialainen elokuvateollisuus kukoistaa, mutta valitettavasti aasialaiset elokuvat pääsevät vain harvoin kaupalliseen levitykseen. Vastausta kysymykseen pohditaan Helinä Rautavaaran museoon maaliskuussa avautuvassa valokuvanäyttelyssä Lähteneet
Kampanjan takana oli australialainen koomikko ja sosiaalisen median vaikuttaja Celeste Barber. Mika Niskanen Australiaan jättilahjoitus Facebookissa AFP / LEHTIKUVA Nestehukasta kärsivä koalakarhu sai hoitoa Port Macquarien kaupungin koalasairaalassa marraskuussa 2019. Untorent ut rest, ere nim fugia velendae illabor eperferae vel ilis et et qui volendant, temque nos et auta aut facerchil ea verion nus, quidessed escia veles Yli 31 miljoonaa euroa. Laajalle levinnyt kampanja nousi myös Facebookin historian suurimmaksi. Ihmiset haluavat aidosti auttaa ja myös kertoa sosiaalisessa mediassa muille, että he välittävät”, Hakala toteaa. ”Perinteisesti lahjoitusten määrät ovat merkittävästi isompia mediahuomion ollessa suuri. 58 1/?2020 Maailman Kuvalehti ILMIÖ. Kuvat puolestaan vaikuttavat vielä tekstiäkin vahvemmin ihmisten tunteisiin. ”On hienoa, että lahjoittamiseen on mahdollisuus myös sosiaalisessa mediassa”, Hakala sanoo. ”Australian tilanne on katastrofaalinen, ja se on välittynyt ihmisille erityisesti runsaan kuvamateriaalin kautta. Esimerkiksi kampanjan käynnistäneellä Celeste Barberilla on eri some-kanavissa yhteensä lähes 9 miljoonaa seuraajaa. Hakala painottaa, että monet somevaikuttajat ovat miljoonilla seuraajillaan kuin omia medioitaan. WWF Suomen yksityisvarainhankinnan johtaja Tarja Hakala arvioi, että kampanjan onnistumisen taustalla on Australian metsäpalojen saama laaja mediahuomio – niin perinteisessä kuin sosiaalisessa mediassa. Suuret katastrofit ylittävät uutiskynnyksen toisin kuin pitkäkestoisemmat kriisit”, hän sanoo. Varainkeruukampanja Australian metsäpaloihin kokosi tammikuussa hätkähdyttävän lahjoitussumman Facebookissa. Varoja kerättiin australialaiselle lahjoitusrahastolle, joka jakaa niitä muille toimijoille
Viime aikoina osa suomalaisista poliitikoista on lietsonut lähihistoriassa poikkeuksellisella tavalla epäluottamusta yhteiskunnan keskeisiä instituutioita, koulua, poliisia ja tiedemaailmaa kohtaan. Mutta yhdessäkään viime aikaisista tapauksista poliitikkojen kritiikin perustana ei ole ollut instituutioiden toiminta, vaan perusteettomiksi osoitetut väitteet siitä. Autoritääriset hallinnot pyrkivät ottamaan nämä instituutiot haltuunsa niin, että totuuden ihanne saa väistyä hallinnon tavoitteiden tieltä. Kaikissa demokratioissa vallan kolmijaon, perustuslain ja ihmisoikeussopimusten tehtävä on rajoittaa vallanpitäjien toimintaa niin, etteivät nämä voi pelkän enemmistövallan perusteella kohdella kansalaisia mielivaltaisesti. ”K un te demokratioissa kasvaneet puhutte valtioistanne, olen kateellinen. Maailman Kuvalehti 1/?2020 59 Näkökulma. Raportoiminen siitä mitä poliitikot sosiaalisessa mediassa sanovat ei riitä, vaan tärkeämpää on kysyä miksi. Demokraattisissa oikeusvaltioissa pyrkimys totuuteen on tieteen, journalismin ja oikeudenkäyntien perusta. Oikeusvaltion rakenteiden on oltava riittävän vahvat suojaamaan perusoikeuksia siinäkin tapauksessa, että valtaan nousee ryhmä, joka ei näitä oikeuksia kunnioita. Halki historian poliitikot, jotka käyttävät tällaisia keinoja päästäkseen valtaan, ovat valtaan noustuaan pyrkineet rajoittamaan instituutioiden vapautta ja kansalaisten perusoikeuksia. Hänen näkökulmastaan on mielipuolista, että demokratioissa elävät ihmiset äänestävät puolueita, jotka valtaan päästessään kaventavat kansalaisten oikeuksia. Ette ehkä ymmärrä, miten etuoikeutettua on elää maassa, jossa ihmiset ovat kansalaisia, eivät vallan kohteita.” Tämä keskustelu egyptiläisen ystäväni kanssa palaa mieleeni, kun seuraan autoritääristen puolueiden nousua ympäri maailmaa. Median on välitettävä tietoa siitä, mitä eri poliittiset toimijat valtaan päästyään tekisivät. TE EM U U LL G RÉ N Elina Hirvonen Suhde totuuteen erottaa demokratiat diktatuureista Kirjoittaja on kirjailija ja dokumenttielokuvien tekijä. Instituutiot eivät koskaan toimi täydellisesti, ja niitä pitääkin tarkastella kriittisesti. Ystäväni kasvoi Egyptissä aikana, jolloin ainoat vaihtoehdot olivat Hosni Mubarakin maallinen tai muslimiveljeskunnan uskonnollinen diktatuuri. Siksi on syytä olettaa, että epäluottamuksen lietsominen on tarkoituksellista. Tätä pyrkimystä suojaa perustuslaissa määritelty median ja tieteen vapaus sekä tuomioistuinten itsenäisyys. Yksi demokratioita ja autoritäärisiä valtioita erottava tekijä on suhde totuuteen. Demokratiaa ja oikeusvaltiota ei voi erottaa toisistaan. Oikeuksien rajoittaminen on paljon nopeampaa kuin niiden vahvistaminen. Vapauksien ja oikeuksien rajoittaminen on paljon nopeampaa ja helpompaa kuin niiden vahvistaminen
Pappila on pastorin koti, mutta myös toimisto. Olemme pari tuntia sitten saapuneet tänne pappilaan, lähelle Lontoota. Nainen edessäni laulaa ja tanssii molemmat kädet ylhäällä, kuin Jumalalle antautuen. Hayesissa talot ovat punaruskeatiilisiä omakotitaloja ja pihojen pensaat tasaisesti muotoiltuja, kuin esineitä. Hayesin pastorin elämä on pastorina olemista kaksikymmentäneljä tuntia vuorokaudessa. Käymme jumalanpalveluksessa. Paikassa on jotain aavemaista, mutta kuitenkin levollista ja lempeää. Aivan kuin ne viettäisivät kanssamme kahvihetkeä. Palveluksen jälkeen meille sanotaan “so lovely to meet you” ja tarjotaan suklaamuffinsseja. Minulle se on punaisia kerrosbusseja, ihmismerta, hämyisiä pubeja ja brittipoppia. Ilmassa tuoksuvat kevät ja lähellä sijaitsevan maatilan aromit. Hänellä on yksi vapaapäivä viikossa, mutta silti joku apua tarvitseva saattaa tulla koputtamaan ovea. T ulenpunaiset unikot heiluvat tuulenvireen tahtiin kukkapenkissä. Kun lähdemme liikkeelle pastorin harmaalla Toyota Avensiksella, joka kerta hän ristii kätensä ja siunaa matkamme, myös takaisin kotiin Suomeen. On paljon ikkunoita, punaista ja huopaista kokolattiamattoa, keitettyjä kananmunia korissa keittiössä. Avomieheni setä on pastori eli vicar, ja olemme tulleet hänen luokseen lomalle. KA IS U KI N N U N EN Pappila sijaitsee paikassa nimeltä Hayes, joka on Lontoon keskustasta noin parinkymmenen minuutin junamatkan päässä. Olen käynyt Lontoossa aiemmin kaksi kertaa. Paikassa on jotain aavemaista, mutta kuitenkin levollista ja lempeää. On kylmä sisällä. Pappilaelämää Lontoon liepeillä Pastori viettää arkeaan pappina ympärivuorokautisesti. Kaisu Kinnunen 60 1/?2020 Maailman Kuvalehti KUMMA KOLKKA Matkalla maailman laidoilla. Orava vilistää tasaisesti leikatun nurmikon poikki, ja suuret hautakivet seisovat kuin ihmiset vieressämme. Pastorin talo on kirkon kyljessä kiinni, kolmikerroksinen rakennus. Istumme avomieheni kanssa puutarhatuoleissa ja kylvemme valossa, joka hellii meitä ja hetkeä
Paluumatkalla Israelin tarkastuspisteillä olin erityisen arveluttava: palasin Länsirannalta epämääräisen järkäleen kanssa. Siksi kaltaiseni expatit viettävät usein aikaansa turistiputiikeissa. Pituutta matolla on reilut kolme metriä. päätoimittaja Anni Valtonen, 050?317?6717 AD Nici Lönnberg, 050?317?6703 Toimitussihteeri Karoliina Knuuti, 050 317 6706 Toimitusharjoittelija Kaisu Kinnunen, 050 317 6714 Ilmoitukset Anni Valtonen, 050?317?6717 Sähköpostiosoitteet etunimi.sukunimi@fingo.fi Osoitteenmuutokset 03 4246 5366 maailmankuvalehti@kustantajapalvelut.fi www.maailmankuvalehti.fi Julkaisija: Fingo on 300 kehitysjärjestön yhteistyöjärjestö. Karoliina Knuuti KA RO LI IN A KN U U TI Onko sinulla erikoinen matkamuisto. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäännistä tai julkaisussa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen. Tyypillisten turistimattojen sijaan päädyimme ehtaan vintageen, paikallisversioon räsymatosta. Maailman Kuvalehti Elimäenkatu 25–27 (5.?krs) 00510 Helsinki asiakaspalvelu@maailmankuvalehti.fi www.maailmankuvalehti.fi Tilaukset www.maailmankuvalehti.fi tai puhelimitse 03 4246 5366 Vuositilaushinnat, 6 numeroa 42 € / Suomi 59 € / Eurooppa 72 € / muu maailma Kirjapaino Erweko Oy, Oulu issn 1799-151x Ilmestymis päivä 6.2.2020 Seuraava numero ilmestyy 2.4.2020 Maailman Kuvalehti 1/?2020 61 MISTÄ TÄMÄKIN ON. Huomautukset 14 päivän kuluessa. Salaa nautin, kun katselin sotilaan punnertavan 16,5 kiloa painavaa pakettia läpivalaisukoneeseen. Palstalla esitellään erikoisia matkamuistoja.. Koska uumoilin, etten palaisi enää, halusin kiittää Assemia ja viedä mukanani jotain pysyvämpää. Fingon toimintaa tuetaan julkisin varoin ulkoministeriön kehityspoliittisen osaston kansalaisjärjestömäärärahoista. Vuosien 2015–2019 aikana tein Palestiinaan kymmenisen työreissua. Tuntemani kauppiaat fiksasivat minulle monta kyytiä ja haastattelua, tarjosivat kahvit ja kertoivat juorut. Maailman Kuvalehti ilmestyy vuonna 2020 kuusi kertaa. Kun kommentoin paketin pienuutta, hän nauroi ja sanoi: ”Se on eri matto!” Ehkä parasta palestiinalaisissa on heidän kiero huumorinsa. Palestiinassa kaikki toimii suhteilla. Lähetä kuva ja tarinasi osoitteeseen anni.valtonen@fingo.fi Vt. Assem oli pakannut sen muoviin tiukaksi möhkäleeksi. Maailman Kuvalehti on Aikakauslehtien liitto ry:n sekä Kulttuuri-, mielipideja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsen. Maksoin maton ja palasin lähtöpäivänä noutamaan sitä. Tunnistamaton lähetys Länsirannalta ”Näytä minulle hienoin mattosi”, sanoin ystävälleni, mattokauppias Assemille marraskuussa, kun lojuin taas hänen kaupassaan Betlehemin keskustassa
Aktivismin kouluttaja Kansan Sivistystyön Liitto (KSL ry) Perustettu vuonna 1964 Motto: ”Vapaus oppia!” Järjestön voi lakkauttaa, kun kaikilla ihmisillä on tasapuolisesti mahdollisuus toimia niin kuin itse parhaakseen näkee. Kansan Sivistystyön Liiton ylläpitämän KsL-opintokeskuksen painopiste onkin vahvasti yhteisöissä ja järjestöissä. Arkea kaksikielisessä perheessä KATSO, JÄRJESTÖ Palstalla esitellään Fingon jäsenjärjestöjä. Tomi Kristeri Maailman Kuvalehti 2/2020 ilmestyy 2.4. ”Teemme näkyväksi valtarakenteita ja luomme demokraattisia käytäntöjä", hän lisää. Liitto tukee kulttuuritoiminnassaan yhteiskunnallisesti kantaaottavaa kulttuuria, niin kutsuttua kulttuuriaktivismia. Miten kieli nivoutuu identiteettiin. KSL-opintokeskus kouluttaa yhteisöjä vaikuttamaan ympäröivään maailmaan taiteen ja kulttuurin keinoin.. ”Haluamme tukea ihmisiä kasvamaan osana yhteisöjä ja toimimaan yhdessä”, sanoo KSL-opintokeskuksen koulutuspäällikkö Tarja Muukkonen. Liitto tukee järjestöjä tarjoamalla koulutuksiaan ja vahvistamalla järjestöjen omaa toimintaa. Järjestöille räätälöityjen palveluiden lisäksi KsL kouluttaa myös yksilöitä, jotka haluavat kehittyä aktiivisina kansalaisina. ”Tavoitteemme on, että sekä yksilöillä että järjestöillä on tarvittavat keinot vaikuttaa ja muovata yhteiskuntaa arvojensa mukaiseen suuntaan”, Muukkonen korostaa. Seuraavan numeron teema: Seuraavan numeron teema: kieli Millaista suomea puhutaan Itä-Helsingin lähiöissä. Tähän liittyen KsL järjestää esimerkiksi käsityöpajoja ja kokonaisen taideteollisuusalan ammattija erikoisammattitutkinnon suorittaminenkin on mahdollista. Kieli ja valta: miksi on tärkeää, että kieli muuttuu
Tulevaisuus tehdään nyt Tapahtuman järjestää: Tapahtuman järjestää Pääpartnerit SA A RA KI VI M Ä KI SA M I SO RA SA LM I SA M I SO RA SA LM I TA N JA RY H Ä N EN
Osta kadulta tai tilaa lehti: holvi.com/shop/isonumero Vaikuttava aikakauslehti Myyjä ostaa Ison Numeron 5 euron kappalehintaan. Toimitus tuottaa aikakauslehteä, jota on kiva lukea. Myyjä myy lehden 10 eurolla lukijalle ja ansaitsee näin työllään toimeentuloa.. Tee ma : Kou lutu s Ma ailm an Ku vale hti 1/2 020 isonumero.fi Iso Numero tarjoaa mahdollisuuden toimeentuloon ihmisille, joiden on vaikea tai mahdoton saada sitä muualta. Kaikki tuotot käytetään myyjien tueksi