Hiljaisia vuoroja on ollut vaikea kilpailuttaa ja
tukea vähäisin määrärahoin.
?Markkinoilla on vähän tarjontaa, ja julkisella puolella on
vielä vähemmän mahdollisuuksia ostaa.?
Liikenne- ja viestintäministeriön mukaan vuorojen muutos
>>
Nyt eletään
kesäkuun alkua,
eikä tiedetä, tuleeko
linja-auto elokuussa. EU-asetus pisti Suomen bussiliikenteen uusiksi.
Maaseudun Tulevaisuuden elykeskuksille tekemän soittokierroksen mukaan rajuimmat lakkautukset osuvat Itä-Suomeen.
Muualla maassa puhutaan etenkin hiljaisten vuorojen yksittäisistä vähennyksistä.
Mukien
kertomaa.
NYT MUKANA
SELEENI
KOTIMAISISSA
HIVENLEHTILANNOITTEISSA
KATSO LISÄÄ LEHTILANNOITTEISTAMME
www.biofarm.fi
Soklia odotetaan
pian hallitukseen
ei juuri näy valtakunnallisesti.
Joillakin alueilla yhteydet voivat
myös parantua ja hinnat laskea.
Ensimmäinen siirtymäaika
päättyy heinäkuussa. Tällöin tukia voidaan maksaa.
Sivu 9
ARI NAKARI
Ohra sinnitteli viime tiistaina lappeenrantalaisella pellolla.
Jos pelto on edelleen kylvämättä 30.6., siitä pitää ilmoittaa kuntaan.
Aika pysähtyy
Tasangon
kotimuseossa
Pentti Heikuran kolmekymmentä
vuotta sitten kuolleen sedän jäämistöstä löytyi kukkaro, jossa oli
vanhoja rahoja. «
MIKA MÄKILÄ
Arabian
näyttely
esittelee
Muumiastioita
vuosien
varrelta. Maa luopui suorista tuista, jotka ovat puolestaan EU:n maatalouspolitiikan
keskeinen osa.
Kovausjärjestelmään liittyy
Arovuoren mielestä avoimia kysymyksiä.
Sivu 3
Yhteismetsä
houkuttaa
verotuella
Yhteismetsien toivotaan tehostavan metsätalouden harjoittamista.
Siksi valtio tukee niitä veroedulla.
Metsätutkijoiden tuoreen selvityksen mukaan veroetujen tarjoaminen pelkästään yhteismetsille
ei ole perusteltua. Tiukasti kalenteriin tuijottava säätely
on kiusantekoa, hän kirjoittaa.
Sivu 5
Energiatodistus
selkeämmäksi
Eduskunnan ympäristövaliokunta haluaa muuttaa energiatodistusta selkeämmäksi ja käyttökelpoisemmaksi. Sivu 10
Sadat maaseutubussit
eivät kulje enää syksyllä
Ensi kuussa kolmisensataa bussivuoroa loppuu, uusia reittejä
avautuu kilpailulle ja hintoja
muutetaan. Se tarkoittaa, että markkinalähtöisesti
toimivaa liikennettä ei saa enää
tukea verovaroin.
Uusia vaatimuksia tulee myös
linja-autoyritysten kilpailuttamiseen.
Linja-autoliiton toimitusjohta-
jan Mika Mäkilän mukaan bussiliikenne on markkinalähtöistä
siellä, missä lipputulot mahdollistavat liikenteen. IRTONUMERO 1,50 e
Euroopan rapsisato
noussee ennätykseen,
22 miljardiin kiloon. Sivu 11
Vaatimaton myyrähuippu.
Suurimmassa osassa maata
syksyn myyräkannat jäävät
pelättyä pienemmiksi. Jos peltoa ei siihen
mennessä ole kylvetty, siitä ei makseta tukea.
Jos kylvö jää tekemättä ylivoimaisen esteen vuoksi, siitä pitää
ilmoittaa kuntaan viipymättä. Siitä syttyi palava
keräilyinnostus.
Heikuran kokoelmassa on jo yli
3?000 pääosin 1970-luvulta ja sitä
aiemmilta vuosikymmeniltä peräisin olevaa esinettä. Takaraja
on vuoden 2019 lopulla, joten
monen alueen bussiliikenne on
vielä ratkaisematta.
?Huonointa Pohjois-Karjalassa ovat liikennejärjestelyt?, eläkeläinen Terttu Rönty sanoo.
Sivu 5
Hallituksen odotetaan ottavan Savukosken Soklin fosfaattikaivoksen liikenneinvestointeja koskevat linjaukset käsittelyyn ennen
heinäkuun kesälomia, mahdollisesti minihallitusneuvotteluissa.
Liikenneministeriön mukaan
hallitukselta odotetaan kantaa
siihen, rakennetaanko Yaran kaivokselle Sokliin rata Sallasta, tyydytäänkö maantiekuljetuksiin Kemijärvelle vai jääkö hanke ilman
rahoitusta.
Uusi rata sekä radan perusparannus Kemijärven ja Sallan Kelloselän välillä maksaa noin 400
KARI SALONEN
miljoonaa euroa, pelkkä teiden
kunnostus sata miljoonaa, hallitusneuvos Mikael Nyberg liikenne- ja viestintäministeriöstä sanoo.
Yarassa ratahanketta pidetään
kansantaloudelle, ympäristölle ja
alueelle selvästi parempana kuin
kuorma-autokuljetuksia.
Rata lisäisi louhintaa, mikä nostaa todennäköisyyttä sille, että
Sokliin rakennettaisiin 200?000
kiintokuutiota haketta vuodessa
käyttävä rumpukuivain rikasteen
kuivaamiseen, Eero Hemming
Yarasta kertoo.
Sivu 7
USA tukee
viljelijää
hintariskeissä
EU:lla olisi opittavaa Yhdysvaltojen markkinariskejä tasoittavista
politiikkakeinoista, sanoo maatalousekonomisti Kyösti Arovuori
Pellervon taloustutkimuksesta.
Yhdysvalloissa satovahinkovakuutuksilla ja hintakorvausjärjestelmällä turvataan viljelijöiden
tuloja erityistilanteissa. PERUSTETTU 1916 . Kirjo on laaja
vanhoista ruokapakkauksista maatalous- ja kotitaloustarvikkeisiin.
Kokoelmaan pääsee tutustumaan
Tasangon kotimuseossa Kuhmossa.
Sivu 12
REIJO HAUKIA
MTK:n puheenjohtaja Juha
Marttila vaatii hallitusta hylkäämään valmisteilla olevan nitraattiasetuksen.
Mahdolliset ympäristöriskit
voidaan poistaa nykyteknologialla
ja hyvällä viljelykäytännöllä. Muutoksiin pyritään jo tällä vaalikaudella.
Sivu 6
Kiiltokuvin koristettu 1800-luvun almanakka on Pentti Heikuran
kokoelman vanhimpia esineitä.
Keskusta
valmistautuu
vaaleihin Sivu 3. Sivu 9
Pääkaupunki- Muu Suomi
seutu
?2,6 %
?8,9 %
ALE
Koteja alehintaan. KESÄKUUTA 2014 |
22
www.maaseuduntulevaisuus.fi | NRO 66 . Etenkin uudet
yhteismetsät ovat jääneet pieniksi.
Vastaavasti osa yksityismetsänomistajista on kasvattanut tilakokoa ja tehostanut metsätalouden
harjoittamista.
Sivu 10
?Nitraattiasetus
hylättävä?
Ympäristön- Kyytöt laiduntavat Lohjansaaren Hermalan kalkkimäellä ja pitävät samalla arvokkaan
hoitaja työssään perinneympäristön avoimena.
Sivu 9
Idän peltoja
voi jäädä
kylvämättä
Märkyys on viivyttänyt kylvöjä ItäSuomessa ja paikoin myös osassa
Keski-Suomea niin, ettei kaikkia
peltoja välttämättä pystytä kylvämään kesäkuun loppuun mennessä.
EU:n määräämä viimeinen kylvöpäivä on 30.6. Vanhojen oma-
kotitalojen hinnat laskivat tammimaaliskuussa reilusti etenkin pääkaupunkiseudulla edellisvuodesta.
PÄÄKIRJOITUS Ilmastopolitiikkaan globaalit tavoitteet
YLIÖ Valtion pitää terävöittää kasvupolitiikkaansa
KOLUMNI Kiinan talouskriisi iskisi myös maatalouteen
www.maaseuduntulevaisuus.fi Etsi ystävä tekstiviestillä tai verkosta
Uusi asetus ajoi maaseutubussit hankalaan tilanteeseen.
Laki eriyttää linja-autoyritysten
tarjoamat palvelut julkisesti rahoitetusta liikenteestä. MAANANTAINA 9
2
Maanantaina 9. Tanskan tavoite on 24 prosenttia.
Useimmille jäsenmaille leikkaustavoite on
1?4 prosenttia.
Tanskan tuottajajärjestön laskelmien
mukaan päästöleikkaus maksaisi elintarvikeketjulle 11?000 työpaikkaa ja miljardi euroa
vientitulojen menetyksenä vuodessa.
Hyvänä suorituksena ei voi Suomen kannalta
pitää myöskään rikkidirektiivin säätämistä
koskemaan vain Itämerta ja Englannin kanaalia.
On tietenkin hyvä, että Suomi on aktiivinen
ympäristökysymyksissä. Laki
on tarkoitettu hallinnon työkaluksi päästö
vähennysten pitkän aikavälin suunnitteluun ja
seurantaan.
Laki koskee EU:n päästökaupan ulkopuolella
olevia maataloutta, asumista, liikennettä ja
rakentamista.
Ympäristöministeri Ville Niinistön (vihr.)
mielestä ilmastolailla tavoitellaan Suomelle
asemaa vähähiilisen yhteiskunnan edellä
kävijänä. Ilmasto- ja
ympäristöongelmat ovat maailmanlaajuisia ja
ongelmien ratkaiseminen edellyttää globaalia
yhteistyötä.
Suomen kilpailukyky ei kestä muita maita
tiukempaa säätelyä.
??
Valtion roolia taloudessa, mukaan lukien ihmisten arkeen
ulottuvissa toimissa, on väitetty
liian suureksi. jos ei pitäjästä niin
lähikaupungista. EU-komissio
esitti hiljattain, että EU:ssa pitäisi leikata
ammoniakkipäästöjä kuusi prosenttia vuoteen
2020 mennessä.
Leikkaukset eivät kuitenkaan jakaannu tasan,
vaan Suomelta edellytetään 20 prosentin
leikkausta. Paikallishallinto on kuitenkin
korviaan myöten veloissa. Kansantuote on jatkanut
miinusmerkkistä kasvuaan jo pari vuotta eikä
varsinaista elpymistä ole havaittavissa.
Kauppa on mittari, josta näkee usein
talouden suunnan. Sen sijaan yhteiskuntasopimuksen suhteen on toivomisen
varaa.
Yhteiskuntasopimuksen
turvaamisella Aghion tarkoittaa
valtion investointeja luottamukseen . Kaksi suurinta ketjua
hallitsee 80 prosenttia markki
noista. Ilmastolakiesityksessä hallituksen asettama 80 prosentin
tavoite ei ainakaan paranna Suomen neuvottelumahdollisuuksia.
MTK:n mielestä ympäristöministeri Ville
Niinistön (vihr.) ajama ilmastolaki on turha.
Työ- ja elinkeinoministeriön energiaosaston
päällikön Esa Härmälän mukaan päästökaupan
ulkopuolisten päästöjen maakohtaisesta jyvittämisestä pitäisi saada lisätietoja ennen kuin
Suomi sitoutuu 40 prosentin kokonaistavoitteeseen (MT 3.2.).
Suomella on huonoja kokemuksia päästöjen
maakohtaisesta jyvittämisestä. Rikkaat taas
pakkaavat tavaransa ja muuttavat pois maasta.
Jos Kiina selviää ympäristökatastrofistaan,
edessä on vielä kolmas haaste.
Kovalla kädellä toteutettu yhden lapsen
politiikka pysäytti väestöräjähdyksen, mutta
johti samalla täysin vinoutuneeseen väestö
rakenteeseen.
Työikäisen väestön määrä on lähtenyt
laskuun ja parin vuosikymmenen päässä
odottavat huoltosuhteen romahdus ja jättimäiset
eläke- ja sosiaaliturvakustannukset.
Ongelmat ovat Kiinan johdolla hyvin tiedossa.
Asuntomarkkinoita on luvattu elvyttää, ympäristöongelmia yritetään panna kuriin ja yhden
lapsen politiikkaa ollaan helpottamassa.
Nähtäväksi jää miten presidentti Xi Jingping
onnistuu tavoitteissaan.
Kiina on yhtä korruptoitunut kuin Kreikka.
Kreikasta poiketen Kiinassa ei kuitenkaan
järjestetä vaaleja.
Maata johtaa rautaisella otteellaan kommunistinen puolue ja sen liepeillä häärivä bisnes
eliitti.
Kiinan nousua on länsimaissa ihmetelty
ja pelätty. Valtion tulisi terävöittää kasvupolitiikkaansa sekä
ottaa roolinsa myös yhteiskuntasopimuksen turvaajana.
Kaikki kansalaiset tulisi
huomioida myös tiukkojen
päätösten jälkihoidossa.
Länsimaista poiketen Kiinassa ei ole kyse
mistään liito-oravien tai pandakarhujen pelastamisesta, vaan siitä voiko ilmaa hengittää tai
vettä juoda.
Tuoreen tutkimuksen mukaan ilmansaasteet
laskevat Pohjois-Kiinan asukkaiden odotettavissa olevaa elinikää yli viidellä vuodella.
Vesistöt ovat täynnä myrkyllisiä kemikaaleja,
maa täynnä raskasmetalleja ja joessa kelluvat
sianraadot ajavat ihmisiä pelon valtaan.
Tähän asti köyhät kiinalaiset ovat olleet
valmiita hyväksymään ympäristötuhot hintana
paremmasta elintasosta. Sekä valtion menojen että sääntelyn katsotaan
olevan liian korkealla tasolla.
Toisaalta vuoden 2008
finanssikriisi synnytti tarpeen
lisätä raha- ja rahoitusmarkkinoiden sääntelyä suurelta osin
myös EU-maiden yhteisesti
koordinoimin keinoin. Kiinalainen
kulttuuri ei ole vallannut länsimaita. Peräti 76 prosenttia
vastaajista on sitä mieltä, että
?vaikka hyvän sosiaaliturvan
ja muiden julkisten palvelujen
ylläpitäminen maksaa paljon,
suomalainen hyvinvointivaltio
on aina hintansa arvoinen?.
Vain 11 prosenttia oli eri mieltä.
Vastausjakauma on viime
vuodet pysynyt jotakuinkin
samana. Siksi poliittinen kulttuuri
on ohjannut poliitikot ennemminkin puhumaan luottamuksesta kuin toteuttamaan toimia
sen edistämiseksi.
Tässä on itse asiassa sosiaalinen tilaus: juuri luottamus
voisi olla avain vastattaessa
Evan kyselyssä ilmenneeseen
dilemmaan: kuinka sovittaa
yhteen hyvinvointivaltio,
markkinoiden tehokkuus,
sääntelyn ja vähentäminen ja
innovatiivinen kasvupolitiikka?
Kesäkuun minihallitusneuvottelut ovat tilaisuus politiikan
terävöittämiselle ja syksyllä
2013 luodun kriisitietoisuuden
aiheuttaman ylivarovaisuuden
purkamiselle.
Kaikkia kansalaisia koskevat
tiukat päätökset on tehty ja
katseet tulisi kääntää tulevaisuuteen. Niinistön mukaan ilmastolaki ei lisää
kustannuksia, vaan tuottaa Suomelle lisäetua
ja lisää kansainvälisiä markkinoita ympäristöteknologian ja -tiedon alueelta. Toisaalta kauppa
on Suomessa erittäin keskit
tynyttä. Kun asiakas saa
haluamansa joustavasti, hän on
siitä valmis myös maksamaan.?
Kauppa nostaa
ruuan hintaa
Lapin Kansan mukaan kauppa
haukkaa aiempaa isomman
siivun ruuan hinnasta.
?Kauppa myös kilpailuttaa
jalostajat ja alkutuottajat
tehokkaasti. Sen
tulisi vähentää ja järkiperäistää
sääntelyä ja byrokratiaa, suosia
uusien sosiaalisten toimijoiden
syntymistä ja valtion ohjauksesta vapaita neuvotteluita,
pitää huolta kansalaisten tasa-
RAHIKAINEN
Suomella on huonoja
kokemuksia päästöjen jyvittämisestä.
Vaihtoehto
perintöverolle
Ilkka epäilee, että perintöverosta
luopuminen jättäisi loven valtion
kassaan.
?Vaikka osa korvautuisi luovutus
voittoverolla, jäisi lovi valtion
kassaan todennäköisesti luultua
suuremmaksi. OECD ja EU-komissio
pitävätkin kilpailun puutetta
ja kahden suuren kauppaketjun
hallitsevaa asemaa keskeisenä
syynä korkeisiin hintoihin.?. Lama kuristaa vahvaakin yritystä.
Ukrainan kriisin vaikutukset näkyvät myös
Itä-Suomen kaupoissa, joissa venäläisasiakkaiden määrä on pudonnut rajusti. ?Stokka?, jolla on paljon pelissä paitsi
Suomessa, myös Venäjällä, on käynyt läpi
monet yt-neuvottelut eikä loppua ole näköpiirissä. Vaikka Lidlin osuus on vain
6?8 prosenttia, sen kasvuvauhti on ollut merkittävä. Tulosta tukee European Social Surveyn kattava ja
vuodet 2002?2012 käsittävä
aineisto, jonka mukaan suomalaisista 69?76 prosenttia on samaa mieltä väitteen ?hallituksen tulisi pienentää tuloeroja?
kanssa.
Evan selvitys osoittaa, että
kansalaiset uskovat myös
markkinoihin ja vapaaseen
kilpailuun; kansalaisten mielestä vapaa kilpailu markkinoilla
on kansalaisten etu ja tehokkuuden ja hintojen alenemisen
tae.
Mutta samanaikaisesti
suomalaiset katsovat, että sekä
markkinavoimat, sääntely
ja byrokratia ohjaavat liiaksi
yhteiskunnan päätöksentekoa
Valtion tulisi
terävöittää kasvupolitiikkaansa.
ja yksilöiden elämää. Esimerkiksi maitomarkkinoilla olisi
odotettavissa melkoinen alamäki, jos Kiinan
kysyntä alkaisi sakata.
niklas.holmberg@
maaseuduntulevaisuus.fi
Rakennusalan ylikuumeneminen ei ole
Kiinan ainoa murhe. Maakunnalli
sesti katsottuna uhkana on kui
tenkin se, että tietyt hankinnat
keskittyvät muualle ja esimer
kiksi suuriin ketjuihin, jos ei
lähitarjontaa tunneta.
Täkäläisessä osaamisessa
ei ole niin sanottuja teknisiä
puutteita. Näin näyttää
nytkin käyvän.
Stockmann on ollut firma, jota suhdanteet
eivät ole yleensä pahasti heilutelleet. Evan tutkimuspäällikön Ilkka Haaviston
kirjoittamassa raportissa
todetaan osuvasti, että kyselyn
vastaukset eivät kerro, millä
suomalaiset korvaisivat
markkinoiden, sääntelyn ja
byrokratian liian suuren roolin.
Luottamukseenkin
pitää investoida
Usko hyvinvointivaltioon,
markkinoiden kykyyn tehostaa
tuotantoa ja toive sääntelyn ja
byrokratian vähentämisestä
ovat kuitenkin yhteen sovitettavissa keskenään ja kasvutavoitteen kanssa oikein valitulla
politiikalla.
Sekä Pariisissa että Harvardissa taloustieteen professorina
toimiva Philippe Aghion hahmottelee tällaista politiikkaa
Euroopalle ja tiivistää valtion
roolin lausahdukseen ?ei
vähempää, mutta eri tavalla?.
Hahmotelmaa kannattaa katsoa
tarkemmin.
Valtion keskeiset tehtävät
ovat innovaatioihin perustuvan
kasvun tukeminen ja yhteiskuntasopimuksen turvaaminen.
Innovaatioihin perustuva
kasvu edellyttää hyvää koulutusjärjestelmää ja kasvualat ja
-sektorit tunnistavaa talous- ja
kehittämispolitiikkaa. Hehtaarihallien kulta-aika
alkaa olla ohi.
Palvelut mökin
kynnykselle
KOLUMNI: NIKLAS HOLMBERG
Koska Kiinan kupla puhkeaa?
Keväällä Kiinan asuntomarkkinoilta alkoi
kuulua sijoittajia huolestuttavia viestejä.
Uusien asuntojen aloitukset ovat romahtaneet
viime vuodesta, myyntiajat pitenevät ja hinnat
laskevat.
Onko maan asuntokupla puhkeamassa?
Rakennusalan mittakaava on Kiinassa
käsittämätön.
Maassa on tuotettu kahden vuoden aikana
enemmän sementtiä kuin Yhdysvalloissa koko
1900-luvun aikana.
Moodysin arvion mukaan rakennus- ja kiinteistöala muodosti viime vuonna 23 prosenttia
Kiinan bruttokansantuotteesta. vanhan
rahan suvuista, jotka RKP:n
esityksen takana kalskahtavat.
Reilumpi tapa perittävän
omaisuuden verotuksessa on
progressiivisuus. Suomen
talouspolitiikassa ja talousasiantuntijoiden politiikkasuosituksissa on paljon tällaista ajattelua. Hänen mielestään
jää epäselväksi, mikä on se ongelma, jota
ratkaisemaan ilmastolaki on valmisteltu.
Euroopan komissio julkaisi tammikuussa
oman esityksensä EU:n tulevasta ilmastopolitiikasta. Perustettu 1916
Ilmastopolitiikkaan
Valtion rooli tulevaisuuden taloudessa
yhteiset tavoitteet
VIERASYLIÖ
H
allitus hyväksyi viime viikolla
pitkään valmistellun ilmastolain.
Lain mukaan Suomen tavoitteena
on vähentää päästöjä vähintään 80
prosenttia vuoteen 2050 mennessä.
Ilmastolaki on niin sanottu puitelaki, eikä
se sisällä yksityiskohtaisia velvoitteita tai
määräyksiä päästöjen vähentämiseen. Sen sijaan kiinalaiset
puhuvat erinomaista englantia. Ihmisten kiinnostus nettiostoksiin
kasvaa, varsinkin jos verkosta saa tavaraa
halvemmalla kuin supermarketista. NIKLAS HOLMBERG
Toimituspäälliköt
Jussi Martikainen
Tiina Taipale
Maa- ja metsätaloustuottajajärjestön äänenkannattaja . Monet suuntaavatkin
ostoksille Viroon, jossa monien tuotteiden
hintataso on Suomea edullisempi.
Kaupan keskinäisessä kilpailussa on tapahtunut liikahdus, joka kannattaa panna merkille.
Saksalainen Lidl on pikkuhiljaa saanut lisää
markkinaosuutta. Mummon
mökeistä vähemmän, suurista
perheyhtiöistä enemmän.?
heikentyminen on tehnyt venäläisille Suomesta
kalliin ostospaikan. Lidl mielletään halpakaupaksi, mikä
voi laman aikana sataa suoraan sen laariin.
Lama voi muuttaa kaupan rakenteita muutoinkin. Toiseksi, keskustelun ei
tulisi polarisoitua markkina
talouden ja valtiokapitalismin
vastakkainasetteluksi, koska
moni tärkeä asia jäisi silloin
huomioimatta.
Suomalaisilla on tässä keskustelussa erityisasema ja
annettavaa muille Euroopan
maille, ovathan Suomi ja Pohjoismaat tunnettuja osaamisestaan yhdistää voimakas valtio
yksilöiden autonomiaan ja
yritysten innovointikykyyn.
Kallis, mutta
hintansa arvoinen
Suomalaiset arvostavat hyvinvointivaltiota ja kannattavat
tulojen uudelleenjakopolitiikkaa.
Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan tuoreessa selvityksessä keväällä 2014 kysyttiin kansalaisten mielipidettä hyvinvointi
valtiosta. Länsimaiden kulutuskulttuuri on sen sijaan vienyt
kiinalaiset mukanaan.
Ongelmien paisuessa kiinalaisia alkaa
kiinnostaa myös länsimainen demokratia.
Silloin puhkeaa kommunistien viimeinen kupla.
Etelä-Savo on huolissaan mökki
kansan paikallisista palveluista.
?Monet palvelut ostetaan nyt ja
tulevaisuudessa lomakiinteistön
lähistöltä . Säästöjen alla
pitäisi tietää, millä se korvat
taisiin.
Tavalliselle kansalaiselle kyse
on kesämökeistä tai kotitaloista,
jotka joudutaan myymään
mummon kuoltua verojen vuoksi
vieraalle, mutta suurempi
summa jää saamatta ns. Osuus on
selvästi isompi kuin Espanjassa tai Irlannissa
asuntokuplan kuumimpina vuosina.
Kiinan keskushallinnolla on tunnetusta holvit
täynnä rahaa. Esityksen mukaan jäsenmaiden
pitäisi vähentää kasvihuonekaasujen päästöjä
vuoden 1990 tasosta 40 prosenttia vuoteen
2030 mennessä.
Komissio esitti myös päästökaupan ulkopuoliselle sektorille 30 prosentin päästö
vähennystavoitteen vuoteen 2005 verrattuna.
Jäsenmaakohtaiset päästötavoitteet on
tarkoitus jyvittää myöhemmin. Lainojen vakuutena
on usein rakennusmaata, jonka arvon on
odotettu nousevan.
Tiukan sääntelyn takia Kiinassa toimii myös
valtava varjopankkijärjestelmä, eikä kukaan
tiedä pimeiden velkojen todellista määrää.
Korruptio rehottaa ja aasialaisessa kulttuurissa
ongelmia peitellään viimeiseen asti.
Maitomarkkinoilla
alkaa melkoinen
alamäki, jos Kiinan
kysyntä sakkaa.
Osa analyytikoista rauhoittelee pelkoja.
Romahduksen sijaan kyse on heidän mielestään
markkinoiden normaalista tasapainottumisesta.
Asunnoille on myös todellista kysyntää.
Historian suurimmassa kansainvaelluksessa
sadat miljoonat kiinalaiset muuttavat tulevina
vuosina kaupunkeihin. Vähintään yhtä paha on
nopean kasvun mukanaan tuoma ympäristökriisi.
TIMO TAMMI
Kirjoittaja toimii yliopistolehtorina Itä-Suomen yliopiston
kauppatieteiden laitoksella.
LEHTIKATSAUS
Kauppa oireilee
N
ordean pääekonomistin Aki Kangasharjun mukaan Suomi on tällä hetkellä
lamassa. Nyt kansalaisten mitta
alkaa olla täynnä.
Myrkylliseen ympäristöön kyllästyneet ihmiset ovat alkaneet osoittaa mieltään. (MT 6.6.)
Jopa hallituspuolueiden kesken on ollut
erimielisyyksiä siitä, onko ilmastolaki edes
tarpeellinen. sekä ihmisten väliseen luottamukseen että kansalaisten ja instituutioiden väliseen luottamukseen.
Yhteiskunta- ja taloustieteellinen tutkimus on tuottanut
vankkaa näyttöä, että luottamus
vaikuttaa positiivisesti rahoitusmarkkinoiden kehittymiseen,
yrittäjyyteen, yhteistyöhön
sekä innovaatioihin ja talouskasvuun.
Katse käännettävä
tulevaisuuteen
Vaikka osa luottamuksesta
selittyy satojen vuosien aikana
syntyneellä kulttuurilla, osa
perheissä ja kouluissa tapahtuvalla kasvatuksella, myös
valtiolle jää oma roolinsa. Toisaalla
myös erikoismyymälöiden määrä lisääntyy.
Erikoiskaupat ovat palaamassa varsinkin suuriin kaupunkeihin. Nyt on
toisin. Aktiivisuus pitää
kuitenkin suunnata kansallisten päätösten
sijaan kansainvälisille pelikentille. Lain on pelätty myös lisäävän
kustannuksia ja heikentävän Suomen kilpailu
kykyä.
Muun muassa Elinkeinoelämän keskusliiton
EK:n ja MTK:n mielestä ilman erillistä ilmasto
lakiakin olisi pärjätty, koska valtaosa säädöksistä tulee EU:sta.
MTK:n puheenjohtajan Juha Marttilan
mielestä uuden kansallisen lainsäädännön
sijaan ympäristöviranomaisten pitäisi keskittää
voimansa kansainvälisten päästösopimusten
aikaansaamiseksi.
Metsäteollisuus ry:n energia- ja ilmastopäällikön Ahti Fagerholmin mielestä ilmastolaki
on vanhanaikainen ja sekava. Jos ostovoima hiipuu
tai tulevaisuuden odotukset ovat kielteisiä,
ihmiset vähentävät kulutustaan. Miljoonakaupunkeja on
jo yli 160 ja lisää syntyy kuin sieniä sateella.
Virallisen suunnitelman mukaan jo seuraavien
viiden vuoden aikana 100 miljoonaa maalaista
asutetaan kaupunkeihin.
Kenenkään ei ole syytä toivoa Kiinan talouden
romahdusta.
Maailman tehdas on myös maailman suurin
kuluttaja. Myös
liberalistisesta politiikasta syytetty IMF on nyt taipuvainen
muuttamaan talouspoliittista
näkökantaansa siten, että valtiolla olisi taloudessa aiempaa
hieman merkittävämpi rooli.
Valtion roolia taloudessa
onkin tarpeen pohtia perusteellisemmin ainakin kahdesta
syystä.
Ensinnäkin, talouskriiseihin
varautumisen ja kriisien estämisen lisäksi valtiolla on keskeisempi rooli kasvun edellytysten turvaamisessa ja luomisessa. Pelkkä kasvun hidastuminenkin
vaikuttaisi kielteisesti maailmantalouteen ja
Suomen vientiin.
Maataloudessa paljon on laskettu Kiinan
varaan. Sen sijaan taitojen
ja palvelujen paketoinnissa ja
markkinoinnissa on parantami
sen varaa.
Tiedonkulkua pitää lisätä,
ja palvelut pitää tuoda mökin
kynnykselle. Usein sanotaan, että parin vuosi
kymmenen päästä meilläkin puhutaan kiinaa.
Tähän mennessä en ole länsimaissa juuri
kiinankieltä kuullut. Ruplan
vertaisuudesta ja sosiaalisesta
vuorovaikutuksesta sekä työpaikkojen ilmapiiristä.
Luottamusta synnyttävien ja
ylläpitävien tehtävien hoitoa
ei ole perinteisesti yhdistetty
valtion rooliin ja talouspolitiikkaan. kesäkuuta 2014
Päätoimittaja
Lauri Kontro
Länsimaista poiketen Kiinassa ei ole kyse mistään liito-oravien tai pandakarhujen
pelastamisesta, vaan siitä voiko ilmaa hengittää tai vettä juoda
Eihän siinä ole järkeä.?
Myös EU:ssa pyritään otta-
maan käyttöön yksityisen sektorin tarjoamat satovakuutukset
ja EU on velvoittanut jäsenmaat
luomaan vakuutusjärjestelmät. Esimerkiksi Uudenmaan marttojen kurssit täyttyvät nopeasti. Korkeakoulujen
opetussisältöjä pitäisi jakaa
virtuaalisesti.
Nelosolut myyntiin
markettiin.
vänsä pois.
Tällä hetkellä puolueen johtoviisikon enemmistö on miehiä.
Nato-linjaa ja taloutta
Puoluesihteeriehdokas Janne
Seurujärvi ja Laaninen haluavat molemmat olla nostamassa
keskustaa pääministeripuolueeksi.
Seurujärven mukaan sixpackhallituksen heikkous on näkynyt alusta lähtien.
Laanisen mukaan seuraavien
vaalien pääkysymys on talousja työllisyystilanne: hallitus ei
ole saanut Suomessa pyöriä
pyörimään. kesäkuuta 2014
UUTISET
EU:ssa parhaimmille viljelyalueille maksetaan korkeinta tukea.
Eihän siinä ole järkeä. Etenkin lomaajan kurssit ovat suosittuja ja
lapsille mieluisia.
Mitä kursseilla kokataan?
Kotiruokaa. Suurimmat ristiriidat
ovat erilaisissa standardeissa
ja sääntelyssä. Enemmänkin olisi
tulijoita.
Missä kursseja järjestetään?
Kursseja järjestetään kaikissa Marttapiireissä ja monissa
yhdistyksissäkin. Julkista
huomiota ehdimme hankkia
roppakaupalla ennen eduskuntavaaleja.?
Kaksi vaalia Turussa
Turussakin tehdään lauantaina
henkilövalintoja: keskustalle
valitaan puoluesihteeri ja kolme
varapuheenjohtajaa.
Puoluesihteerin paikkaa
tavoittelevat nykyinen puoluesihteeri Timo Laaninen
sekä vantaalainen Jasi Kuokkanen, helsinkiläinen Sanna
Lehtinen ja ivalolainen Janne
Seurujärvi.
Varapuheenjohtajakisaan
mukaan ovat ilmoittautuneet
istuvien Annika Saarikon ja
Juha Rehulan lisäksi torniolainen Katri Kulmuni, espoolainen Ann-Mari Kemell, joensuulainen Anu Vehviläinen ja
rovaniemeläinen Liisa Ansala.
Myös Elsi Katainen harkitsee kisaan lähtemistä, mutta ei
perjantaina kertonut, aikooko
mukaan.
Varapuheenjohtaja Riikka
Pakarinen on ilmoittanut jää-
ALOITTEET
260 puoluekokousaloitetta
Yksityisteiden kunnossapitoon ehdotetaan
pienempää arvonlisäveroa,
samoin luomuruualle omaa
alv:ta.
Terveysbussi toisi tasaarvoa sote-palveluihin.
Keskustalle pitäisi laatia
yksinasuvien politiikkaohjelma
ja hallitukseen tarvitaan
sinkkuministeri.
Kemijoen tulvien hallintaan
tarvitaan monitoimiallas.
Valtio-omistusta on
lisättävä kaivosalalla.
Yliopistot voisivat ottaa
kesän kolmanneksi lukukaudeksi. EU:ssa on ollut eri
suunta.?
Sosiaaliturvaa
ruokaseteleillä
Yhdysvalloissa tärkeässä roolissa ovat ruokasetelit, joilla
tuetaan köyhää väestönosaa.
Setelijärjestelmä vie suurimman osan maatalousbudjetista.
Järjestelmän voidaan myös
Maataloutta tuetaan lähes joka maassa
Lähes poikkeuksetta kaikki
maailman maat tukevat maatalouttaan jossain muodossa.
Keinot vaihtelevat alueittain ja
maittain.
Maissa, joissa kauppaa ei ole
vapautettu, esimerkiksi Norjassa ja Japanissa, viljelijöitä tuetaan hintatuilla. Esimerkiksi
gmo:ssa.?
TUURE KIVIRANTA
Onko lasten ja nuorten kokkauskursseille tulijoita, kehittämispäällikkö Kaisa Härmälä
Marttaliitosta?
Kyllä on. Puheenjohtajakisa on
jättänyt keskustan kokouksen
varjoonsa.
Runsas julkinen huomio
kokoomuksen kokoukselle ei
Laanista huolestuta. Yhdysvalloissa taas
luovuttiin suorista tuista täysin
ja siirryttiin lähemmäs turvaverkkoajattelua?, maatalousekonomisti Kyösti Arovuori
Pellervon taloustutkimuksesta
kertoo.
Yhdysvalloissa uudistus
lisää satovahinkokorvausten
ja -vakuutusten merkitystä
maatalouden tukena. Ainoa huono palaute on se, ettei ole mahduttu
kurssille.
a
i
im i-
rajo
sam u erä
s
puh ungelim
juh
lahi
nno ia
in!
itett
O
Vain le nope
a!
50 k
pl/p
iste
TUURE KIVIRANTA
HUnttäsria!
syrjouk
ta
ntaan
i
Juhlah
pikku
letetitti
tab
+n
Keskustan katse eduskuntavaaleissa
Keskustan puoluekokous on
puoluesihteeri Timo Laanisen mukaan lähtölaukaus
eduskuntavaalikeskustelulle ja
-kampanjalle.
Keskustaväki kokoontuu viikonloppuna Turkuun. MAATALOUSEKONOMISTI KYÖSTI AROVUORI, PTT
EU:n ja USA:n maatalouspolitiikat
kulkevat eri suuntiin
PÄIVÄN KYSYMYS
Yhdysvallat luopui maatalousuudistuksessaan suorista tuista ja siirtyy
tukemaan maataloutta markkinaheilahteluja vastaan. Jos sopeutumista
ei tehdä itse, se tulee pakolla?,
Arovuori sanoo.
osittain katsoa tukevan tuottajahintoja, koska se lisää maataloustuotteiden kysyntää.
Arovuori arvioi, että maatalouspolitiikan erot eivät vaikuta
siihen, syntyykö EU:n ja Yhdysvaltojen käymissä vapaakauppaneuvotteluissa tulos vai ei.
?Kaupan esteiden rooli molemmissa politiikoissa on nykyään
vähäinen. Tuen
ehtona EU:ssa on esimerkiksi
ympäristöehtojen noudattaminen.
Vaikka Yhdysvallat poistaa
suorat tuet, ei liittovaltion maatalousbudjetti pienene kuin
parilla prosentilla.
Markkinat saattavat
vääristyä
?On hyvä kysymys, vääristääkö
markkinahintojen laskun ja
satovahinkojen korvaaminen
markkinoita. Keskeinen tuki
on tilatuki, jota maksetaan tilan
hehtaareiden perusteella riippumatta viljelykasvista. Uudistuksissa
on kuljettu eri suuntiin.
?EU:ssa suorat tuet (tilatuki)
jatkuvat keskeisenä politiikan
keinona. Säännöt ympäristönsuojeluun tulevat muun
muassa kemikaalilainsäädännön kautta.
EU:n tapaan myös Yhdysvalloissa viljelijä voi tehdä erityissopimuksia esimerkiksi kosteikoille ja suojakaistoille.
?Silmiinpistävää uudistuksessa oli, että Yhdysvallat laski
pinta-alarajaa, kuinka paljon
viljelymaasta voi olla ympäristökorvauksessa mukana.
Yhdysvallat haluaa kohdistaa
ympäristökorvaukset herkimmille alueille ja pitää mahdollisimman paljon peltomaata
viljelyssä. Tuontituotteita rajoitetaan tulleilla ja maan
omille maataloustuotteille maksetaan tarvittaessa vientitukea.
?Hintatuet eivät ole yhteiskunnan kannalta järkevä ratkai-
su, mutta Norjalla ja Japanilla
on niihin varaa. Se riippuu Yhdysvalloissa tehtävistä poliittisista
päätöksistä, mihin tavoitehinnat käytännössä asetetaan.?
?Jos tavoitehintana käytettäisiin kevään 2012 huippuhintoja,
täytyisi korvauksia maksaa normaalihinnoilla joka vuosi, eikä
se silloin olisi markkinoiden
toimivuuden kannalta oikein?,
Arovuori pohtii.
Samoin paljon riippuu siitä,
miten satovahingot määritellään.
Onko lasten
kokkikursseille
tulijoita?
Kyösti Arovuori
?Suoraan ei voida sanoa, että
hintaheilahtelua vastaan maksetut korvaukset vääristäisivät
markkinoita. Puheet umpivelkaisesta Kepusta ovat loppuneet, se
on vaatinut koviakin päätöksiä.?
PAULA LIESMÄKI
TARJA HALLA
Tele Finland
10 vuotta
Juhlimme koko viikon 9.?15.6.
Tervetuloa mukaan!
tele.fi
Valitut K-citymarketit
tele.fi/myyntipisteet. ?Tämä on
puolueen sisäisen elämän kannalta tärkeä kokous. Maatalouspolitiikan uudistuksia tarvitaan
ja uuteen tilanteeseen on sopeuduttava. Eikä niiden
maataloustuotannolla ole vaikutusta maailmanmarkkinoihin?,
maatalousekonomisti Kyösti
Arovuori Pellervon taloustutkimuksesta sanoo.
?Tuotantopanoksien, kuten
lannoitteiden, hankkimiseen
osoitettu tuki on todettu markkinoita vääristäväksi teollisuusmaissa, mutta Maailmanpankin
tutkimuksissa on havaittu sen
toimivan hyvin eräissä Saharan
eteläpuolisen Afrikan kehittyvissä maissa.?
Intia tukee viljelijöitään tukemalla kuluttajahintojen laskua.
Keino voi Arovuoren mukaan
aiheuttaa riitaa maailmankauppajärjestö WTO:ssa.
Kiina ohjaa maan kaikkea
tuotantoa vahvasti, myös maataloutta.
Australiassa ja UudessaSeelannissa ei ole käytännössä
maatalouspolitiikkaa.
Maatalouden tukeminen on
viime vuosina vähentynyt maailmanlaajuisesti ja tuottajahintojen merkitys on kasvanut.
?Yhdysvallat ja EU eivät enää
pelaa vain keskenään maataloudessa, muiden alueiden merkitys on kasvanut. Tulevista päätöksistä
riippuu, vääristääkö hintavaihteluiden
korvaaminen markkinoita.
Yhdysvallat ja EU ovat samanaikaisesti uudistaneet maatalouspolitiikkaansa. Se riippuu vertailutason määrityksestä.?
Arovuori kertoo, että Yhdysvallat ei ole ollut huolissaan,
mitä maailmankauppajärjestö
WTO:ssa maatalousuudistuksesta ajatellaan. on
asetelma, joka sopii puolueelle
hyvin. Lauantaina ruokaa on varattu 2?500
hengelle.
Laanisen mukaan keskusta
lähtee vaalivuoteen erittäin
hyvistä asemista: eurovaalien
?kirkas kakkostila näköetäisyydellä kokoomukseen. Toimivan ja tasapuolisen
järjestelmän rakentaminen ei
tule olemaan helppoa, Arovuori
arvioi.
Yhdysvallat vähentää
ympäristösopimuksia
EU:n uudistuksessa suorien
tukien maksamisen ehtoja tiukennettiin. Marttapiirien
useamman päivän kursseilla
valmistetaan aterioita, joihin
kuuluvat alkuruuat, pääruuat ja
jälkiruuat.
Liikkuville nuorille on järjestetty jo useana vuonna Paikoillanne, valmiit, keittiöön -kursseja, joissa on opeteltu valmistamaan terveellisiä välipaloja.
Ensi vuonna kurssit laajenevat
ruuanlaittoon, kun Martat järjestävät yhteistyössä Valio Plus
-akatemian kanssa ruokakursseja nuorille urheilijoille.
Millaista palautetta on saatu?
Palaute lasten ja nuorten ruokakursseista on ollut yleensä
myönteistä. Puoluehallitus tietää kaiken taloudestamme. ?Yhdysvalloissa asenne on ollut, ettei WTO:n
kannalla ole ainakaan tällä hetkellä väliä.?
EU sen sijaan on tehnyt viime
uudistuksensa ajatellen toimimista WTO:n nykyisten reunaehtojen mukaan.
?Riskienhallinnasta
otettava oppia?
Arovuori toteaa, että EU:n tulisi ottaa oppia Yhdysvalloista
markkinariskien hallinnassa.
EU on Arovuoren mukaan
jumittunut liian pitkäksi aikaa
siihen, että 1992 ja 2000 sovitut
hinnanalennuskorvaukset ovat
oikeudenmukainen peruste
tukitasojen määrittämiselle eri
jäsenmaissa.
Historiasta johtuen tukijakauma EU:n sisällä on edelleen
vääristynyt, vaikka sitä vuoden
2013 uudistuksessa alimpien
tukitasojen osalta tasattiin.
?EU:ssa parhaimmille viljelyalueille maksetaan korkeinta
tukea. Osa toimista, joista
aiemmin maksettiin ympäristökorvausta, siirtyi uudistuksessa
kaikille viljelijöille pakollisiksi
tuen perusehdoiksi.
Yhdysvalloissa tuen saamiseen ei ole ollut vastaavia ympäristöehtoja. 3
Maanantaina 9. Seuraavissa vaaleissa
puolue kisaa kokoomuksen
kanssa.
Kokoomus pitää puoluekokoustaan viikonloppuna Lahdessa. Lisäksi
valtio voi maksaa viljelijöille
korvausta, jos markkinahinnat
heilahtelevat.
Yhdysvalloissa poliitikot
ovat perustelleet suorista tuista luopumista sillä, että viljelijät saavat suoria tukia myös silloin, kun maataloudella menee
hyvin.
EU:ssa periaatteena on, että
suorat tuet ovat turvajärjestelmä, joka luo pohjan viljelijöiden
toimeentulolle. Nato-linja erottaa
keskustaa ja kokoomusta selvästi.
Isot projektit Laaninen on
saanut valmiiksi: ?Keskustan
maine on palautettu ja puolueen
talous on pantu kuntoon
Tosin
niihin lakeihin ei ole paluuta.
Nyt toimitaan markkinatalouden mukaan.
Metsäverotuksen tulee
perustua todellisiin tuloihin
ja menoihin. Suomessa tilanne
on toisin.
Vuonna 2011 voimaan tullut
uusiutuvan energian tukijärjestelmä takaa siihen mukaan
pääseville tuulivoimaloiden
omistajille sähköstä markkina
hinnan lisäksi runsaan tuen
valtion varoista. Jätteet, esimerkiksi lanta, ovat biokaasun
oikeita raaka-aineita.
Kaasutettaessa lantaa nykyaikaisessa isossa biokaasulaitoksessa on energiatase huono:
Tuhannesta litrasta naudan
lietelantaa saadaan 110 kWh
energiaa biokaasuna. Jokainen
hommaa omat lomittajansa.?
Tomi Metsäranta on myös
kriittisellä linjalla: ?Mäkin
tässä provikalla painan, ei ole
lomittajaa sunnuntain asuntoesittelyyn vielä valtiolta saanut.
Maajussit pitää kiinni eduistaan niinkuin paperitehtaan /
Finnairin työntekijät.?
Pirjo Kankaanpää toteaa
kritisoijille, että viljelijän
työviikko on seitsenpäiväinen
ja työ kuormittaa sekä fyysisesti että henkisesti. kesäkuuta 2014
MIELIPIDE
Itse palkansaajana saan pitää lomat niin kuin on sovittu ja joskus
on tullut jopa oltua sairaana pois töistä. Siihen ei kannusta
se, että vero perustuisi pintaalaan. Siinä
M
tule hyväksyä. oikea tapa olisi
pienentää sitä.
Biokaasua valmistetaan
useista orgaanisista aineista.
Kestävän kehityksen kannalta
ruoka-aineita ei pidä käyttää
kaasutukseen. Veroa maksetaan
vasta mahdollisesti syntyneestä
voitosta. Siinä hyvä
syy korjata kaatuneet puut pois
metsistä.
Tällä lahottamishalukkuudella metsissä riittää herkkupöytiä tuholaisarmeijoille. Vertailun vuoksi:
liikenteen ja maatalouden yhteiset vuosipäästöt ovat hieman
yli kaksikymmentä miljoonaa
tonnia hiilidioksidia.
Hyvin tuotteistetun, teollisesti valmistetun biokaasu-
laitoksen hankintahinta on
alle kaksisataa tuhatta euroa.
Sen osto valmiina pakettina
on riskitöntä verrattuna itse
tehtyyn laitokseen. Kuljetuksiin kuluvan
dieselöljyn hinta on 4,50
euroa. Oma piha riittää
havaintokentäksi. Tietoa tarjoavat
muun muassa luonnontieteellinen keskusmuseo (www.
luomus.fi), metsäntutkimuslaitos (www.metla.fi) ja useat
yhdistykset.
Lintujen levinneisyyshavainnot on yhdistetty lintuatlakseksi, kasvien kasviatlakseksi.
Lintujen muuttoajoista tai
kasvien kukinnasta löytyy
karttoja ja taulukoita, päiväperhosseurannalla on omat
sivunsa.
Omia havaintoja voi tallentaa
luonnontieteellisen museon
sivuille Hatikka-tietokantaan,
missä ne ovat edelleen myös
havaitsijan itsensä käytettävissä.
Harrastajien keräämä tieto
on pohjana myös useimmissa
luontokirjoissa, erityisesti
niiden levinneisyystiedoissa.
Kun yhdistää nettihaun ja
kirjan tiedot, saa muutamassa
minuutissa jo varsin kattavan käsityksen jonkun lajin
elämästä ja merkityksestä.
Yleisimmistä lajeista löytyy
riittävästi tietoa suomeksikin,
mutta kooltaan mitättömistä
otuksista saa enemmän tietoa,
jos pistää hakusanaksi otuksen
tieteellisen nimen.
Loppujen lopuksi nuo
vihreät hiipparit taitavat olla
hyödyllisiä!
SEPPO VUOKKO
on luontokirjailija
Savitaipaleelta.
VERKOSSA SANOTTUA
KESKUSTELE
ESKU
E
ESKUSTELE
ES
S
SKUSTELE
SK
SKU
SKUS
SKUST
KUS
KUSTELE
KU
USTELE
USTELE
STELE
ST
TELE
LE
VERKKOLEHDESSÄ
VE
ER
ERKKOLEHDESSÄ
RKKOLEHDESSÄ
KKOLEHDESS
KKOLEHDESSÄ
KOLEHDESS
Voit kommentoida
juttua osoitteessa
facebook.com/
maaseuduntulevaisuus.fi
tai maaseuduntulevaisuus.fi
Lomitussäästöt
herättivät keskustelun
F
acebookissa on herättänyt
paljon empatiaa MT:n
uutinen, jonka mukaan lomitukseen kaavaillaan säästöjä.
Ne rahoitettaisiin korottamalla
sunnuntailomituksesta maatalousyrittäjän maksettavaksi
jäävä hinta kaksinkertaiseksi.
?Olishan se kiva saada
maajussinki joskus pyhäpäivää
pitää. Leikkaamalla
puolet näistä ylisuurista tuista
hallitus saisi korvattua lapsilisäleikkauksilla säästämänsä
summan, 110 miljoonaa euroa.
Muissa Euroopan maissa,
kuten Espanjassa, Saksassa ja
Britanniassa, tuulivoiman tukia
on jo vähennetty tai aiotaan
vähentää.
Jos Suomessa tukia ei pienennetä, tuesta aiheutuu valtiolle tulevina vuosina menoja
jopa 200?250 miljoonaa euroa
vuodessa. Jotkut jopa pakenevat,
kun heitä yrittää lähestyä.
Osa ?hiippailijoista. Muitakin
jalosteita, esimerkiksi liikennepolttoaineita, pitäisi tehdä
kannattavasti.
Metsäteollisuudesta on
mahdollisuus tulla Suomelle
uusi ?Nokia?, kun vain huolehditaan tuotekehityksestä eikä
teollisuus jää paikoilleen.
Puumarkkinat kyllä toimivat. Radikaaleimmillaan on räjäytetty eläviä
tukkipuita poikki ja tukittu
ojia.
Myrskyjen myötä hajanaisia
tuulenkaatoja jää metsiin runsaasti. Hän kuitenkin unohti
merkittävän asian.
1980-luvun lopulla oli metsätilojen kauppa säännösteltyä eli
naapureilla oli etuosto-oikeus.
Siihen aikaan metsätilojen hinnat eivät olleet kohtuuttomia,
silloin oli kannattavaa ostaa
lisämetsää.
Nykyään hinnat ovat korkeita ja ne ostavat, joilla on raha
olemassa, millä sen ostaa. Kalliit
tuulivoimakoneistot ovat tuontitavaraa ja perustuvat muualla
jo kauan sitten kehitettyyn
teknologiaan.
Hulppeiden tukien odotuksessa tuulivoimalahankkeita
onkin nyt suunnitteilla viisin-
kertainen määrä siihen nähden,
mitä edes voitaisiin ottaa
nykyiseen tukijärjestelmään.
Maakunnissa on pyritty
osoittamaan tuulivoimalle
kaikki mahdolliset ja usein
mahdottomatkin alueet, vaikka
voimassa olevien alueidenkäytön tavoitteiden mukaan
tarkoitukseen olisi pitänyt
etsiä vain parhaiten soveltuvat
alueet.
Tuulivoimarakentaminen on
muutoinkin karannut käsistä.
Sitovia ohjeita tuulivoiman
haittojen välttämiseksi ei ole
vieläkään saatu aikaan yli
kolmen vuoden jälkeen syöttötariffilain voimaantulosta.
Vaikka ohjeet edelleen
puuttuvat, lukuisia tuulivoimateollisuusalueita on jo toiminnassa ja satoja suunnitteilla. Kun lämpimämmät
talvikaudet ovat tulleet jäädäkseen, myös tuholaisten
talvehtiminen onnistuu hyvin.
Tarvitaan vain vaurioituneita
puita, mihin iskeytyä. Suuret koneet kolhivat
puiden runkoja ja juuristoa.
Lahoavaa hukkapuuta metsiin
jää myös tyvinutikoineen.
Aukkojen keskelle jätetyt
jättöpuuryhmät lisäävät riskiä,
koska puista poikkeuksetta ainakin osa ennen pitkää kaatuu.
Kaatuneet puut on jätettävä
paikoilleen muhimaan. Miksi siis ei selkeästi jaeta
lomautukseen kuuluvia rahoja
suoraan tukena. Matti Kärkkäinen vaati poistamaan metsävähennyksen. Samalla ne pääsevät
eroon lannan varastoinnista ja
helpottavat lannan ravinteiden
peltolevitystä.
Olavi Toukonummi
Salo
Mihin tarvitaan kallista
ja tehotonta tuulivoimaa?
Verotuksen perustuttava
todellisiin tuloihin ja menoihin
uulivoima on Suomelle
kallista ja tehotonta. Tämän aiheuttaa alan
teollisuuden väärä rakenne.
Biokaasutuksen tuottavuus
voitaisiin kestävästi nostaa
kymmenkertaiseksi nykyisestä, jos toimittaisiin toisin.
Nyt laitoksille haetaan lisää
kannattavuutta kasvattamalla
niiden kokoa . Siten he tuottavat
uutta tietoa, jota voidaan
soveltaa vaikkapa tuholaisten
torjuntaan.
Kuka tahansa voi ruveta
tutkijaksi, kirjata luontohavaintojaan ja antaa ne toistenkin
käytettäviksi. Tästä periaatteesta
tulee pitää kiinni. Avohakkuu on luonnol-
linen asia, sitten äestys voisi
riittää ja koivun tulo alueelle
on luonnollinen asia. Ei betoniakaan
voi valmistaa varastoon eikä
puuta katkoa ilman tarvetta. Miksi
metsät olisivat vallitsevasta
käytännöstä poikkeus?
Antti Pöntys
Ruovesi
Koivuakin tarvitaan
S
Tuholaispesäkkeitä
syntyy koko ajan lisää
ahopuuston synnyttämistä
metsiin on monia vuosia
suosittu voimakkaasti.
Tarkoituksena on luoda luonnon
pieneliöille elintilaa ja säilyttää
monimuotoisuutta. 4
Maanantaina 9. Sen pitää olla
selvää myös puuta jalostaville
yrityksille.
Metsätilojen kokoa on kasvatettava. on
marjastajia, sienten kerääjiä ja
luonnon ihailijoita.
Aika suuri osa kulkijoista kirjaa havaintonsa ylös ja toimittaa ne eteenpäin arkistoitaviksi.
Useimmiten syynä siihen, ettei
maanomistajaan oteta yhteyttä,
on, ettei sitä koeta tarpeelliseksi, maanomistajaa ei tiedetä ja
liikutaan monen tilan alueella.
Silloin, kun kysymys on tilaa
koskevasta käyttörajoituksesta
tai suojelusta, liikkeellä ovat
viranomaiset, jotka kyllä
ottavat yhteyttä.
Valtaosa kasvien, eläinten ja
sienten levinneisyystiedoista on
harrastajien, näiden maastoasuisten hiippailijoiden
kokoamaa! Yksittäinen
havainto ?näin haapaperhosen?
on melko arvoton, mutta
kun tuhansien harrastajien
havainnot yhdistetään, saadaan
erinomaisen kattavaa tietoa.
Tietokoneella voidaan
suuriakin tiedostoja käsitellä
nopeasti ja niin eri ihmisten
havainnot järjestyvät kartoiksi,
taulukoiksi ja aikasarjoiksi.
Näin saadaan tietoa lajien yleisyydestä ja runsaudesta maan
eri osissa, muutto-, pesintä-,
kukinta- ja lentoajoista sekä
kannan muutoksista (onko
kanta vakaa vai runsastuuko tai
väheneekö laji).
Nuo kiikarinkantajat ja
haavinheiluttajat tuottavat
arvokasta tietoa, jota ei muutoin saataisi.
Ammattitutkijat eivät yleensä
ehdi paljoakaan maastossa
koluamaan. Meillä luontaisinta on panostaa bioenergiaan ja
sen tarvitseman uuden teknologian kehittämiseen. Muun muassa Äänekoskelle suunniteltu
biojalostamo on tervetullut
uutinen.
Toivottavasti on panostettu
tuotekehitykseen riittävästi,
uomen metsäteollisuuden
tuotanto ei tule edelleenkään toimeen ilman
maahamme tuotavaa koivukuitupuuta. ?Meidän
on huolehdittava, että meidän
tuottajamme jaksavat tuottaa
laadukasta suomalaista ruokaa
edelleenkin!?
Kaikki sitaatit on otettu
MT:n Facebook-seinältä.
KAIJALEENA RUNSTEN. Kohta
luetaan lehdestä, kun elukat
jätetty ilman hoitoa kun isäntä/
emäntä rasvaa köyttä?, ennakoi
myös synkästi Outi Ohtonen.
?Hiljalleen sitä aletaan
ajamaan alas koko lomitussysteemiä, sellaiset merkit on
ollut ilmassa jo jonkin aikaa?,
pelkää Jouni Vähäkangas.
Merja Lehto arvioi, että
muutos voi ennestään heikentää
ammattitaitoisten lomittajien
saatavuutta. Tuhannet
kotieläintilat voisivat muuttaa
sellaisella lantansa arvotavaraksi. Pitää hyväksyä se,
että puu kasvaa taimesta tukiksi 70?100 vuotta. Metsävähennys on hyvä
tapa keventää verotusta, se
osittain kannustaa ostamaan
lisää metsää.
Metsäteollisuus on ilahduttavasti investoinut. Maksaminen jatkuu
ensi vuosikymmenelläkin, sillä
tuulivoimaloiden omistajalle
T:ssä 4.6. Kaiken kaikkiaan lahoavaa puustoa jää
metsiin liikaa.
Lahopuuston lisääntymisen
myötä jäljet alkavat näkyä
puuston kasvavina hyönteis
tuhoina. Jos kaikki Suomen kotieläinten lanta käytetään tila-
kohtaisissa biokaasulaitoksissa
ja saadulla kaasulla korvataan
fossiilista bensiiniä, on mahdollista vähentää maatalouden
ja liikenteen ilmastopäästöjä
miljoonalla hiilidioksiditonnilla
vuosittain. Oliko uusi metsälaki
vieläkin halpaan öljyyn perustuva ?koivunvihalaki??
Toivottavasti metsäntutkimuksellakin on vielä uutta
sanottavaa metsänhoidolle.
Olen ajatellut näitä asioita.
Toivottavasti olen väärässä,
kun epäilen metsänhoidon
suuntaa ja metsäneuvontaa.
Muuttuuko metsämme
?hyvällä metsänhoidolla. Meiltä häipyy
lomittajia varmasti muihin
hommiin, kun palkat pienenee.
Ei siinä enää motiivi riitä työntekoon.?
Karjatilalliset saavat useilta
MT:n lukijoilta sympatiaa.
?Kylläpäs taas sattui helppo
säästökohde! Kuka meistä
muista maksaisi vapaistaan??
kysyy Ritva Taivalkoski.
?Otettaisko kaikilta työntekijöiltä sunnuntailisät pois,
niin olis tasapuolisempaa ja
valtio säästäis pitkän pennin...
Oikeastaan omistaan voisi
kyllä luopua, koska pyhäpäivän
merkitys ei ole enää sama kuin
>>
Pitäisiköhän
sunnuntaina
tuotetusta maidosta
ja lihasta saada tuplahinta!.«
VELI-MATTI PURA
aikanaan sitä sääntöä tehdessä?,
kirjoittaa Minna KorppilaKauppinen.
Marjaana Kulonen ei kadehdi maajussien osaa: ?Koko
ajan vedetään tiukemmalle.
Itse palkansaajana saan pitää
lomat niinkuin on sovittu ja
joskus on tullut jopa oltua
sairaana pois töistä.?
?Kurja! Noita pyhävapaita oli
muutenkin niin vähän. Tämä vastaa
11 litraa bensiiniä. Ei teollisuuskaan maksa
veroa muusta kuin voitosta
(yhteisövero 20 prosenttia) tai
palkansaaja todellisten tulojen
mukaan. Hieskoivua voisi
kasvattaa nopeakiertoisesti
ilman harvennushakkuita,
jolloin tehtäisiin vain taimikonharvennus.
Saapa nähdä, paljonko tukkia
kasvaa meidän metsänviljely
hirvilaitumille, laajoille
ojitetuille alavillekin maille,
joissa myös keväthalla aiheuttaa
ravinnehäiriöitten ohella
kuusien monihaaraisuutta.
Joillakin päättäjillämme
on huolena metsänomistus ja
metsien käyttö. Jättimäisten voimaloiden
melu-, välke- ja maisemahaitat
tulevat kaikille yllätyksenä
hankkeiden valmistuttua.
Kalevi Nikula
puheenjohtaja
Tuulivoima-kansalaisyhdistys ry
L
on valmis tuholaiskasvattamo
ympärillä kohoavan taimikon
keskellä.
Myös rauhoitus eli luonnontilaiset metsät lisääntyvät, niistäkään ei voi korjata kaatuneita
puita.
Tuholaispesäkkeitä syntyy
jatkuvasti lisää. Ne ovat Suomelle
luontaisempia kuin kallis ja
ailahteleva tuulivoima.
Tuulivoiman rakentaminen
ei tuo Suomeen merkittävästi
työpaikkoja eikä saa aikaan
uusia innovaatioita. Siihen
ei tarvita mitään ?pakkoveroja?. Teollista
kasvua voidaan tehokkaimmin
edistää innovaatiotuilla tuotantotukien sijasta.
Puupohjainen sekä maatalouden tuottama bioenergia,
turpeen kohtuullisesti rajattu
käyttö ja uusiutuvan energian
hajautettu tuotanto voisivat
tarjota arviolta jopa 90?000
työpaikkaa. ?Jos se vaikuttaa
pyhäpäivien lomitusten
määrään, on tuokin leikkaus
myöskin leikkaus lomittajan
tilipussiin. Tämän
toteuttaminen vaatii monen
sektorin yhteistoimia.
Biokaasulaitos voi kuitenkin
olla taloudellisesti kannattava
ja se voi myös tuottaa oikeasti
uusiutuvaa energiaa eikä vain
viherpese fossiilienergiaa
uusiutuvaksi kuten nykyään
tehdään isoissa laitoksissa.
Maatilakohtaisen biokaasu-
laitoksen raaka-aine saadaan
tilalta ja kaasu käytetään muuhun kuin sähkön tuottamiseen,
joten laitoksella on myytävää
kaasua 110 kWh. MARJAANA KULONEN MT:N FACEBOOK-SIVULLA
VIERASKOLUMNI
LUKIJALTA
Vihreät hiippailijat
Tilakohtaisilla biokaasulaitoksilla
uusiutuvaa energiaa
M
etaanikaasu on puhtain luonnosta saatava
polttoaine. Näin 110 kWh:n bruttoenergiasta jää 10 kWh. He keskittyvät
yksityiskohtien selvittelyyn,
esimerkiksi jonkin kaarnakuoriaisen lisääntymistapojen
tutkimiseen. Jos näin
hyvä metsänhoito onnistuu
täysin, mistä sitten jatkossa
koivupuun saamme?
Meillä täällä Pohjois-Pohjanmaalla kannattaisi alavan maan
osa-alueitten koivikoita uudistaa luontaisesti myös hieskoivulle. Biokaasulaitokset ovat
omistajilleen kannattavia vain
saatujen tukiaisten avulla.
Biokaasulla ei pitäisi tuottaa
sähköä muulloin kuin sähkömarkkinan erikoistilanteissa.
Tällaisia ovat esimerkiksi
alueelliset jakeluhäiriöt,
Kuvassa tankataan biokaasuautoa.
lyhytaikaiset kulutuspiikit ja
äkilliset tuuli- ja aurinkosähkön
tuotannon vähenemiset.
Varastoidulla kaasulla voitaisiin tuottaa lyhytaikaisesti
hyvinkin suuria sähkötehoja.
Kaasulla voidaan myös
korvata sähköenergiaa, siis
vähentää sähkön tarvetta.
Sopivilla järjestelyillä kaasulla
voisi korvata yhden ydinvoimalan tuottaman sähkötehon
jopa niin, että samalla voidaan
tuottaa toisen ydinvoimalan
tehon verran sähköä kulutuspiikkejä leikkaamaan. Sitä on kevennetty
jo vähän liikaakin. Ei myöskään
ruuan sijasta pelloilla viljeltyjä
energiakasveja. Kun on aitoa kysyntää,
syntyy myös tarjontaa. Siitä tehdään 40 kWh sähköenergiaa.
Lannan kymmenienkin
kilometrien pituisiin kuljetuksiin voi kulua polttoainetta
kolme litraa (vastaa 30kWh)
jokaista tuhannen litran erää
kohti. Siitä kuluttaja
maksaa 17 euroa.
Pienellä biokaasulaitoksella
saadaan lannasta uusiutuvaa
energiaa kymmenkertainen
määrä verrattuna suuriin laitoksiin. Ja
vaikutukset metsätuhoissa
alkavat kertautuvat sitä mukaa,
kun puuston pistemäisiä
kuolemia esiintyy.
Jos lahopuista on pulaa,
niin linnuille lisää pönttöjä
ennemmin kuin laajenevia
metsätuhoja.
Tasapainoa ihmisen ja ötököiden välillä tulee pitää yllä
eikä ajautua muodinmukaisiin
toislaitaisuuksiin.
Kun pyrstö irtoaa, nokka
tarttuu. Joskus
kuusikko, jos se on järkevää,
pitäisi saada koivupuuston alle.
Mutta kiristikö uusi metsä
laki ylispuuhakkuun jälkeistä
taimimäärää. Biokaasun
osakaasuna se on uusiutuvaa
energiaa.
Biokaasun tuotanto on
vähäistä, koska se ei ole kannattavaa. Lisäksi palkansaajien
palkat sovitaan, niitä eivät
määrää markkinat. Se
soveltuu sellaisiin maihin,
joissa on erinomaiset tuuliolot
eikä muita merkittäviä uusiutuvan energian lähteitä ole
käytettävissä. Hän pitää nykyistä
lomitusjärjestelmää fossiilina,
joka pitäisi uudistaa.
?Päästäkseen yhdessä
lomalle on yrittäjän palkattava
itselleen sijainen hoitamaan
työt. Tartee alkaa lypsään
pyhäpäivän maidot vasikoille
tai kaataa maahan kun ei siitä
pyhäkorvauksia makseta?,
kaavaili vastakeinoja Tero
Seppänen.
Jorma Hagelin jatkoi: ?Ja
lauantaille kans tuplahinta niin
siinähän se....?
?Tästä seuraa työuupumustapausten lisääntyminen, kun
ei ole varaa pitää vapaata. Siis
vain 10 prosenttia orgaanisen
aineen sisältämästä energiasta
saadaan hyödyksi uusiutuvana
energiana.
Tuotetun sähköenergian,
40 kWh, rahallinen arvo ilman
maksettavia tukia on 1,60
euroa. En
kannata puunmyynnin ?sakkomaksuja?.
Matti Myllykoski
metsäteknikko
Siikalatva
Tässäkin lehdessä on aina
silloin tällöin paheksuttu
vihreäasuisia hiippailijoita,
jotka kuljeskelevat metsissä
eivätkä ilmoittaudu maanomistajille. Jaksamista kaikille karjanhoitajille!?
toivottaa Marja-Liisa Finnilä.
Juha Salmi muistuttaa, että
muissakin perheyrityksissä
työt jaetaan. Väitän, että
tehottomuutta on muussakin
kuin metsien omistuksessa.
Ja muistakaa, pystyvarasto
on paras puutavaran varasto.
Hyvälaatuisia vanhoja mänty
metsiä on hyväkin säilyttää.
Annetaan markkinoitten hoitaa
järkevästi teollisuutemme puuraaka-ainetarve. lähes
täysin havupuustoiksi. Näinhän me yritämme, istutamme
kuusta ja mäntyä, perkaamme
lehtipuuston alut pois. Tuloksia siitä on nähty
jo tarpeeksi monta kertaa.
Arvi Pöyhönen
Suonenjoki
ettei käy niin, että esimerkiksi
15 vuoden päästä ei olekaan
sellulle markkinoita. Metsänomistajia
tulee kannustaa hoitamaan ja
käyttämään metsiään.
On selvää, että esimerkiksi
30 hehtaarin metsäpinta-alalta
tulee harvemmin puuta myyntiin kuin sadan tai jopa 1500
hehtaarin. Mitään metsätilamaksua tai kiinteistö- tai
pinta-alaan perustuvaa veroa ei
T
maksetaan tukirahaa kaikkiaan
12 vuoden ajan.
Suomessa valtaosa uusiutuvasta energiasta saadaan puubiomassoista. Siinä voi
laskea lintuja tai perhosia tai
seurata vuodenaikaisia muutoksia kuten puiden lehteen tuloa.
Kun omat, kenties vähäisiltä
tuntuvat havainnot yhdistetään
toisten keräämiin tietoihin,
syntyy jo tiedettä!
Tietokone on myös tuonut
näin kootut tiedot kaikkien
ulottuville
Se on
kuitenkin selvää, että asetus
ei läpäisisi minkäänlaista
kriittistä arviota hyötyjen ja
kustannusten suhteesta.
Selvää on myös se, että toteutuessaan asetus lisäisi hallinnon
kustannuksia ja viljelijöitä
rasittavaa byrokratiaa.
Hyökkäys karjanlantaa
kohtaa on niin raju, että
loogisuuskin on hämärtynyt.
Mikäpä muutoin selittää sen,
että vaatimukset kuivan lannan
aumaukselle ovat kireämmät
kuin orgaanisille lannoitevalmisteille.
MTK on esittänyt lukuisia
perusteltuja korjausesityksiä
asetukseen. Ajamatta jää
vuodessa 2,2 miljoonaa kilometriä.
Kaakkois-Suomessa loppuu
useita kymmeniä maaseudun
vuoroja, karkean arvion mukaan noin 70. Siirtymäaika päättyy ensi heinäkuun ja
vuoden 2019 välillä.
Jos alueen bussiliikenne ei
toteudu lipputulojen varassa,
viranomainen voi ostaa
liikennepalveluja. EU-asetus ei ole suurin ongelma, vaan
hiljaisia vuoroja on jouduttu
karsimaan jo vuosia.
?Lakkautukset eivät välttämättä johdu muutoksesta,
vaan siitä, että määrärahat ovat
supistuneet?, joukkoliikenneasiantuntija Pertti Postinen
PUHEENJOHTAJAN PALSTA
Paska homma
Varsinais-Suomen ely-keskuksesta toteaa.
Postisen mukaan maaseutuliikenteeseen pitää kehittää
jotain uutta, kuten kutsuliikennettä.
?Jos koululaisten lisäksi ei
liiku juurikaan ketään muuta,
bussiliikenteeseen perustuva
järjestelmä on pikkaisen vanhanaikainen.?
EMILIA LAVONEN
FAKTAT
Uusia sääntöjä kilpailutukseen
EU:n palvelusopimusasetus
ei salli vanhaa linjaliikennelupien mallia. Jotkut
haluaisivat lähteä hallituksesta,
mutta vanhat viisaat kuten
Osmo Soininvaara kehottavat
pysymään mukana.
Soininvaara tuli myös
lausahtaneeksi puoluekokouksessa arvion, jota kukaan muu ei
ole uskaltanut sanoa: Kataisen
hallitus on Suomen historian
huonoin hallitus.
Siitä kunniasta osa kuuluu
vihreille.
LAURI KONTRO
on Maaseudun
Tulevaisuuden
päätoimittaja.
lauri.kontro@maaseuduntulevaisuus.fi
Risikko
alentaisi työn
verotusta
Kokoomuksen puheenjohtajaksi ja samalla pääministeriksi
pyrkivä sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko lisäisi
työpaikkoja ja alentaisi työn
verotusta.
?Työn ja työpaikkojen tekemisen pitää olla kannattavaa.
Tämä on sekä sääntely-, sopimus- että verotuskysymys.?
Kesän minihallitusneuvotteluista Risikko ei halua ?teatteria?, vaan aitoa keskustelua
Suomen tilanteesta ja sopimuksen uudesta kasvupaketista.
Ehdokas esitteli linjauksiaan
perjantaina Helsingissä.
?Minun ei pitänyt lähteä politiikkaan ja lähdin vasta keskiiällä, tehdäkseni ihmisille parempaa elämää. Kaikki
suvaitsevat samoinajattelevia.
Toisinajattelijoiden kanssa on
paljon vaikeampaa.
Vihreät on nykyisin johtava
pakko- ja byrokratiapuolue.
Kaikki asiat pitää säädellä ja
säätelyn turvaksi on rakennettava uutta byrokratiaa. Parannuksia ei ole
juurikaan tehty. Osaavat maatalousyrittäjät tarjoavat huikeita
mahdollisuuksia.
JUHA MARTTILA on
MTK:n puheenjohtaja.
juha.marttila@mtk.fi
POLITIIKASTA LYHYESTI
SDP ja Koskinen
eri linjoilla
Metsähallituksesta
SDP:n kansanedustajat
Johanna Ojala-Niemelä ja
Tytti Tuppurainen torjuvat
maa- ja metsätalousministeri
Jari Koskisen (kok.) kritiikin
epäjohdonmukaisesta linjasta
metsähallituslain valmistelussa.
?Kummallisen kovakorvaista
porukkaa on ministeriössä, kun
korkean tason lakiasiantuntijoiden puoltama malli ei heille
kelpaa. 5
Maanantaina 9. Osassa alueita hinnat putoavat ja palvelu paranee. Hän
jäi keväällä eläkkeelle valtiosihteerin virasta ulkoministeriöstä, jossa hän työskenteli
yli 40 vuotta virkamiehenä ja
diplomaattina.
Torstila aloitti Punaisen
Ristin vapaaehtoisena jo
koulupoikana Hämeenlinnassa.
Nykyisin hän asuu Helsingissä.
?Ammoniakkipäästöistä
lisäselvitys?
UUTISTAUSTA
Uusi nousu, Maanläheinen
tekijä vai Priima työnainen?
Jos joku kuvitteli, että
uuden puheenjohtajan valinta
on kokoomuksen sisäpiirille
helppo asia ja lopputuloskin
ihan selvä, erehtyy.
Olen keskustellut useiden
puoluekokousedustajien
kanssa . Hankinnat
pitää kilpailuttaa.
Markkinaehtoista
liikennettä ei saa tukea
verorahoin.
Linja-autoliikennemarkkinat
avautuvat. Heidän perillisiään
lienevät nykyiset cityvihreät.
Vihreillä on korkea kannatus
varsinkin yliopistoväen keskuudessa. Hän
on huolestunut maaseudun
ammoniakkipäästöistä ja haluaa
suojella uhanalaisia susia, joita
on ehdottomasti liian vähän.
Lastensa Janipetterin ja Piacecilian opettajaa hän tervehtii
viesteillä, joissa muistuttaa, että
hänen lapsilleen ei saa opettaa
suvivirttä.
Siskojen tofuillassa cityvihreä
tarjoaa itujen ja porkkanaraasteen painikkeeksi eteläamerikkalaista valkoviiniä, jossa on
ehdottomasti eko-merkki.
Vihreillä on myös maaseuturyhmä, jonka ääni on kuitenkin
pelkkää piperrystä asvalttivihreiden turboahtimen rinnalla.
Poikkeavuudetkin kuitenkin
sallitaan, sillä vihreät on
suvaitsevainen puolue. Alueen maaseutumaisuus tai kaupunkimaisuus ei
ole hänen mukaansa ratkaiseva
tekijä.
?Eri alueilla muutokset ovat
todella eri tyyppisiä.?
Mäkilä kuitenkin arvioi, että
ongelmia ei juuri ole isoissa
kaupungeissa, joissa lipputulot
mahdollistavat liikenteen.
?Huolestuttavaa on, että kaupunkiseutujen ulkopuolelle ei
ole saatu järkevää hallinnollista
mallia, jolla rakennettaisiin toimiva joukkoliikenne.?
Liikenne- ja viestintäministeriössä toimivaa järjestelmää
puuhataan kiireellä. Tiukasti kalenteriin
tuijottava säätely on kiusantekoa.
Tämän lisäksi lannan varastointiin ja käsittelyyn vaaditaan
suuria muutoksia ja lisäkustannuksia. Unioni haluaa
julkisesti tuetun ja markkinalähtöisen liikenteen erilleen.
Uudistukset käynnistyivät
vuonna 2009, kun joukkoliikennelaki uusittiin. Vapaavuori
taas osaa asiat ja on Stubbia
maltillisempi linjauksissaan.
Hän muistuttaa tehneensä paljon maakuntien elinkeinojen
eteen ja torjuneensa jättimarketteja, mutta Sipoon ?ryöstö?
asuntoministerinä voi närästää
maakuntien väkeä.
Joku valitsija saattaa miettiä
seuraaviakin siirtoja: haluaako
lähettää EU-parlamenttiin
Stubbin sijasta Petri Sarvamaan ja Uudenmaan piirin
mojovan äänipotin eduskuntavaaleissa?
Uusi pääministeri joutuu
ensi töikseen päivittämään
hallitusohjelman. Poliittinen ohjaus on ollut ilmeisen
tiivistä. Oma väki
tuntuu epäilevän asiaosaamista
ja tiukkoja Nato- ja talouslinjauksia.
Myös Risikon rasitteeksi on
mainittu kapea osaaminen.
Plussapuolella ovat naiseus,
ei-helsinkiläisyys ja miehistä
poikkeava sosiaalipehmeys.
Joidenkin mielestä olisi
kutkuttavaa tarjota ensi kevään
pääministerikisassa nainen
Rinteen, Juha Sipilän (kesk.)
ja Timo Soinin (ps.) vaihtoehdoksi.
?Maanläheinen. Saati sitten,
kun vuoroja vielä vähennetään.
?Ainakin kiertävä taksi pitäisi
Liperiin saada meitä autottomia
varten?, Pussinen toivoo.
Kouluaikaan vilkkaampaa
Ylämyllyn taajamassa bussia odottelemasta tavoitettu
17-vuotias Outi Puhakka
tuumii, että ilman tätä vuoroa
yhteyksien väliin jää yli neljän
tunnin tauko.
Hän käy 14 kilometrin päässä
kirkonkylässä usein siskonsa
ja kavereidensa luona. Politiikka on
jyräämässä talouden yli.
Samalla tapaa olemattomia
ovat myös arviot toimenpiteiden ympäristöhyödyistä. Ympäristö
hallinto on kuuro maatalous
elinkeinon äänelle ja sokea
maatilojen arjelle sekä uuden
teknologian mahdollisuuksille.
Edes ympäristölainsäädännön tavoitteena ei saa olla
maatilayritysten talouden ja
toimintamahdollisuuksien
tuhoaminen. Lannan syyslevitystä
rajoitetaan, vaikka sääolosuhteet ovat silloin usein parhaat
mahdolliset.
Mahdolliset ympäristöriskit
voidaan poistaa nykyteknologialla ja hyvällä viljelykäytännöllä. Vielä ei edes
tiedetä, mitkä bussit kulkevat syksyllä.
Ensi kuussa kolmisensataa bussivuoroa loppuu, uusia reittejä
avautuu kilpailulle ja hintoja
muutetaan. Käynnissä
on henkilöliikenteen kokonaisuudistus, jossa etsitään EU-tason sääntelyyn ratkaisuja. Cityvihreän prototyyppi
on akateeminen nainen, joka
on toimittaja, suunnittelija tai
ympäristöhallinnon virkamies.
Cityvihreä asuu kerrostalossa,
harrastaa joogaa ja valittaa
naapuriasunnon melusta. Asiasta uutisoivat maakuntalehdet Välisuomalaisen sunnuntaisivuilla.
Aloitteen käynnisti Mannerheimin lastensuojeluliiton
Lahden yhdistys.
Poliisi törmää jatkuvasti
seksuaalirikosten uhreihin
verkossa, jossa aloitteen
mukaan nuorille suorastaan
tuputetaan seksuaalisviritteistä
keskustelua.
Pertti Torstila
johtaa SPR:ää
Suomen Punaisen Ristin
uudeksi puheenjohtajaksi on
valittu Pertti Torstila. Nyt lapseen
kohdistuvasta seksuaalirikoksesta voi alimmillaan selvitä
sakoilla, eikä rikosrekisteriin
jää merkintää. Aikoinaan oli yksi VR:n
työntekijä Joensuussa, joka tunsi myös linja-autojen aikataulut.
Häneltä piti juosta kysymään,
milloin bussi lähtee?, Rönty
moittii Matkahuollon huonoa
tiedotuspalvelua.
Mitä sitten, kun tämä alkuiltapäivän vuoro elokuun alusta
lukien lakkaa?
?Minulle äärimmäisen tärkeitä ovat kaikki linja-autovuorot,
muuten joudun turvautumaan
naapuriapuun tai omien poikien kuljetuksiin?, Salokylältä
kyytiin hypännyt Annaliisa
Pussinen vakuuttaa, eläkeläinen hänkin.
Hän joutuu käymään Liperissä terveyskeskuksessa verikokeissa kerran kuukaudessa, eikä
sopivaa bussivuoroa ole nykyiselläänkään ollut. Aamulla ei
välttämättä tiedä, pääseekö iltapäivävuorolla takaisin samalla
lipulla.?
Alueellisesti
eri vaikutukset
Liikenne- ja viestintäministeriön päällikkö Tero Jokilehto
huomauttaa, ettei tilanne ole
valtakunnallisesti synkkä. Kyseessä on
myös henkilövaali.
Olisi liian helppoa ajatella,
että naiset äänestävät naista ja
toisella kierroksella vastakkain
olisi nainen ja toinen miehistä.
Sisäpiirin mielestä jokainen
kandidaatti on kelvollinen
ja siksi kisakin on tasainen.
Suurin yllätys olisikin, jos toista
äänestyskierrosta ei tarvittaisi.
Millä eväillä kokousväki
sitten päätöksensä tekee?
Joku varmaankin vakaalla
aatteenpalolla, mutta moni
pelkällä perstuntumalla ja vaistolla, joka ei tunnetusti petä.
Piiloviestintä voi vaikuttaa:
Vapaavuori on kampanjoinut
Kansalaisaloite
seksirikoksista
Uusi kansalaisaloite vaatii
kovempia rangaistuksia seksuaalirikollisille. Pohjois-Savon,
Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan
elykeskusten alueilla loppuu
noin 200 vuoroa. Rinteen
ehdottamat toimet lisäisivät
sitä lähes 5 prosenttia.
Ministerit väittelivät
Hämeenlinnassa Poliittisen
puheen päivä ?tapahtumassa.
kahviloissa, Stubb baareissa ja
Risikko Hakaniemen torilla.
Väki miettii tietenkin
sitä, kuka istuisi parhaiten
pääministeriksi. lukeudun heihin
itsekin . Halpabussiyhtiö
OnniExpress avaa uusia reittejä
heti heinäkuussa.
Kaupunkiseuduilla
valmistellaan uutta
yhtenäistä lippu- ja
maksujärjestelmää.
JARNO ARTIKA
Valtioneuvoston käsittelyyn
tuleva nitraattiasetus on
nykymuodossaan hylättävä.
Valmisteluun on käytetty aikaa,
mutta tuloksena on silti kelvoton esitys, joka vaarantaa sekä
maatalouden kilpailukyvyn
että ravinteiden kierrätyksen
kestävällä tavalla.
Arvokkaan ravinneaineen
eli karjanlannan käyttöä
peltoviljelyssä ollaan vaikeuttamassa. MTK:N PUHEENJOHTAJA JUHA MARTTILA
Suomen bussiliikenne
menee kokonaan uusiksi
Maaseudun linja-autovuoroja karsitaan
entistä enemmän tänä kesänä. Etenkin maaseudulla on
vaikeuksia.
?Nyt eletään kesäkuun alkua,
eikä tiedetä, tuleeko linja-auto
elokuussa?, Mäkilä ihmettelee.
?Hölmöimmillään se on sitä,
että reitillä saattaa olla kolme
erilaista vuoroa???siirtymäkauden liikennettä, markkinalähtöistä ja täysin valtion järjestämää???ja näissä liput eivät
kelpaa keskenään. Vain
verovaroilla pyörivä tuulivoima
hyväksytään.
Hallituksessa vihreät on
sekä sitonut että ei-sitonut
kohtalonsa ydinvoimaan. Suomen on kuljettava teknologian
kärjessä eikä säätelytalouden
takapajulana. Toimenpiteiden taloudellisia vaikutuksia maatiloille
ei ole tutkittu. SDP:llä on asiaan vain
yksi viesti: Metsähallitus voidaan organisoida myös ilman
yhtiöittämistä?, he kirjoittavat
kannanotossa.
Heidän mukaansa Metsähallituksen yhtiöittämisestä ei
ole sovittu hallitusohjelmassa.
Koskinen arvosteli demareita
lauantaina Etelä-Suomen
Sanomissa.
Vehviläinen peruisi
tievaraleikkaukset
Puumalalaiselta kuljettajalta Teemu Viisaselta eivät työt sentään lopu, vaikka heinäkuun jälkeen moni tuttu ajoreitti jää historiaan. Maatalouden
ympäristönsuojelun on
lähdettävä siitä, että samanaikaisesti luodaan kannustimet
hyvään ympäristönhoitoon ja
tuottavaan sekä kannattavaan
maatalouteen.
Ravinteiden kierrätykseen
perustuva maatalous on ratkaisu maailman ruokaturvaan
ja kestävään kehitykseen. ja voin vakuuttaa, ettei
ehdokkaiden laaja kampanjointi
ole vain mediatemppu.
Tulevan puheenjohtajan
nimeä tiedä vielä kukaan.
Tai tietää toki: se on Paula
Risikko, Alexander Stubb tai
Jan Vapaavuori.
Kysymys ei ole vain nais?
mies-, Helsinki?muumaa-,
esiintymis?asiaosaaja-
lauantaina vaatimuksensa
elvyttävästä tukipaketista sekä
veropoliitiikan muutoksista.
Hänen mukaansa tieverkoston
ja homekoulujen korjaamiseen
on käytettävä valtion rahaa.
Elinkeinoministeri Jan
Vapaavuori (kok.) muistutti,
että valtio ottaa tänä vuonna
noin 7 miljardia velkaa. Tällä kertaa
heitä on vain kymmenkunta.
?Heinäveden Vihtariin taas
matkustaa kesäaikaan mökkiläisiä ja lomalaisia?, Viisanen
tietää.
Hänen omaa työtilannettaan
Itä-Suomesta lakkautettavat
linjat eivät hetkauta, koska ajovuoroja on myös lisätty Varkauden suuntaan.
LIISA YLI-KETOLA
Kansanedustaja Anu Vehviläinen (kesk.) vaatii, että 100
miljoonan euron leikkaukset
perusväylänpidon määrärahoihin perutaan niin sanotuissa
minihallitusneuvotteluissa.
Hän kiirehtii myös Valtion
Infra Oy:n perustamista, jotta
valtio voisi jaksottaa pidemmälle aikavälille osan liikennehankkeiden rahoituksesta.
Näin saadaan budjettirahoitukseen väljyyttä perusväylänpidon turvaamiseksi, aiempi
liikenneministeri perustelee.
Rinne ja Vapaavuori
väittelivät
elvytyksestä
Uusi valtiovarainministeri
Antti Rinne (sd.) toisti
Kuin kolme marjaa?
kysymyksestä tai kandidaatin
kannasta tasavertaiseen
avioliittolakiin. Niitä
ei vielä ole, vaikka bussiliikenne
mullistuu kuun vaihteessa.
?Liian paljon tapahtuu yhtä
aikaa?, Jokilehto kommentoi.
Joukkoliikenteen järjestämiseen vaikuttaa hänen mukaansa
myös muu lainsäädäntö, kuten
uudet sote-alueet.
Väheneminen
jatkuu
Elykeskuksissa valitellaan määrärahojen niukkuutta. Kannattajat
kehuivat hänen empaattisuuttaan ja kokemusta oikeista töistä.
EIJA MANSIKKAMÄKI
Suomen on kuljettava teknologian kärjessä eikä säätelytalouden
takapajulana. Muualla Suomessa vähennykset ovat maltillisempia ja puhutaan yksittäisistä
vuoroista.
Joukkoliikenteen uudistus on
merkittävin vuosikymmeniin.
Uusi laki asettaa ehtoja kilpailutukselle ja suitsii markkinalähtöisen liikenteen tukemista
verorahoin.
Linja-autoliikenteen toimitusjohtajan Mika Mäkilän mukaan liika byrokratia ja vähäiset
määrärahat tekevät liikenteen
järjestämisestä hankalaa ja sekavaa. Myös kirjanpitovelvollisuutta laajennetaan aloille,
joihin asetus ei edes liity.
Karjanlantaa käsitellään kuin
haitallista ympäristömyrkkyä.
Asetus on valmisteltu
ympäristöministeriössä. Lakeja
voidaan höllentää vain huumeja alkoholipolitiikassa.
Verot eivät vihreitä huoleta,
sillä rahaa saa aina lainaksi ja
verottamalla turvetta.
Vihreiden politiikan ydin on
energiapolitiikassa. Sen voi
tehdä kuka tahansa heistä osaamisellaan tai persoonallaan tai
vaikka sillä, että maailmantalous
lähtisi yhtäkkiä nousuun.
Stubb muistuttaa mielellään,
että hänen kansansuosionsa
näkyi valtakunnallisten eurovaalien tuloksessa. EU-asetus pisti Suomen bussiliikenteen uusiksi.
Rajuimmat lakkautukset osuvat Itä-Suomeen. kesäkuuta 2014
UUTISET
PÄIVÄN PUNKTI
Vihreä linja
Vihreät piti puoluekokouksensa.
Vihreiden kokouksesta on
sanottu, että se on ainoa puoluekokous, jossa sekä osanottajilla
että lehdistöllä on ikävää.
Vanhoja vihreitä on kahta
laatua, entisiä liberaaleja ja
entisiä taistolaiskommunisteja.
Liberaalien ikoni on Osmo Soininvaara, laskutaitoinen mies.
Taistolaishaaran tunnetuin
hahmo on Satu Hassi, vähintään
yhtä laskutaitoinen nainen.
Kolmas sukuhaara menee
Heidi Hautalaan ja Pekka
Haavistoon. ja aina linja-autolla.
?Aikataulut, jos niitä ylipäätään on, eivät ole missään näkyvillä. Valitsin kokoomuksen, koska se antaa ihmiselle
ongen, ei vain kalaa.?
Puheenjohtajana Risikko
haluaa yhtenäistää puoluetta ja
kannustaa kenttää. Vihreät vastustaa ydinvoimaa, vesivoimaa,
turvetta, öljyä ja hiiltä. Perjantaina hän ajoi
vielä Liperistä Heinäveden Vihtariin saakka.
?Huonointa Pohjois-Karjalassa liikennejärjestelyt?
LIPERI (MT)
Pian lakkautettavalla Joensuusta Liperin kautta Vihtariin
kulkevalla linja-autovuorolla
riittää puhetta julkisesta liikenteestä ja varsinkin sen surkeudesta.
?Minulla on 12 vuoden kokemus Pohjois-Karjalassa asumisesta, ja ehdottomasti huonointa täällä ovat liikennejärjestelyt.
Kuljettajat kyllä ovat erinomaisia?, sanoo eläkeläinen Terttu
Rönty, joka käy yhdestä kahteen kertaa viikossa Joensuusta
Liperissä . Tällä
kertaa matkan syy oli siskon
kissanhoito.
Soisalon Liikenteen kuljettaja Teemu Viisanen on myös
sitä mieltä, ettei kyseistä vuoroa
kannattaisi lakkauttaa, koska
Joensuun ja Liperin välillä saattaa kouluaikaan matkustajia
olla usein jopa 30. Virka voi olla
pätkävirka, jos valittava onnistuu tärvelemään gallupsuosion
kymmenessä kuukaudessa.
Pääministeriltä vaaditaan
nopeita hoksottimia, uusien
asioiden omaksumiskykyä,
erilaisten mielipiteiden sietokykyä, pelisilmää ja kompromissikykyä.
Risikko lisäisi tähän varmaankin maakuntien Suomen
ymmärtämisen, Vapaavuori
pitkän ministerikokemuksen ja
Stubb Eurooppa- ja kielitaidot.
Toiseksi kokoomus valitsee
itselleen puheenjohtajaa, jonka
pitäisi saada kannatus vähintäänkin säilymään. Kisaa ei silti
pidetä pelkkänä vastaparin
hakemisena SDP:n Antti
Rinteelle, joka taatusti janoaa
neuvotteluvoittoja.
Tosin mieleen on tullut,
että kun SDP rypee kannatus
alhossa ja keskustan tähti on
laskenut, minihallitusneuvotteluiden kriisiytyminen ja
uudet vaalit antaisivat uudelle
pääministerille puhtaan alun.
Tätä tuskin nähdään.
EIJA
MANSIKKAMÄKI
eija.mansikkamaki@
mt1.fi
Maa- ja metsätalousvaliokunnan
keskustalaiset kansanedustajat
Lasse Hautala, Timo Korhonen ja Jari Leppä ovat jättäneet
valiokunnan lausuntoon eriävän
kannan koskien EU:n kaavailemaa ammoniakin päästökattoa.
Hallituksen mukaan Suomi
voisi hyväksyä päästökaton, jos
vähennyksistä tehdään ensin
vaikutusarviot.
Kolmikko vastustaa MTK:n
tavoin päästökattoa, koska se
lisäisi karjatilojen kustannuksia
tuntuvasti (MT 6.6.).
?Tarvitsemme lisää mittaustuloksia, jotta ilmasto- ja maaperäolomme ja niiden ammoniakkia
vaimentava vaikutus tunnistetaan?, kolmikon kannanotossa
todetaan.
MT
Siitä
huolimatta tuonti muista EUmaista on ollut kasvussa.
Kroatian noin 200?000 maatilaa ovat pieniä ja tuottajat
huonosti järjestäytyneitä.
Valtion omistamasta maatalousmaasta iso osa on pois
tuotannosta ja kymmeniä tuhansia hehtaareja on edelleen
Jugoslavian sodan jäljiltä miinakenttien vallassa.
EU vei entisen
Jugoslavian markkinan
EU-jäsenyys ei tuonut maatalouspolitiikkaan äkkinäisiä
muutoksia, koska unionin kaltaista tukijärjestelmää oli ajettu
sisään jo kansallisesti.
Jäsenyys tarkoitti kuitenkin eroa entisen Jugoslavian
maiden vapaakauppa-alueesta
CEFTA:sta.
?Menetimme siinä 80 prosenttia vientimarkkinoistamme
entisen Jugoslavian alueella,
emmekä ole saaneet uusia tilalle?, Melita Zunic Zvizdic Kroatian maatalouskamarista sanoo.
Tehoton byrokratia ja korruptio vaivaavat maan hallintoa.
Viljelijät valittavat tukien maksun myöhästymistä. Vuokra
on maksettava joka kuukausi sen suuruisena kuin se on
määrätty.
Yhteiskunnallisesta näkökulmasta omistusasumisen
sanotaan lisäävän työttömyyttä. Tietysti
asuntosijoittamiseen liittyy aina myös omat riskinsä.
Toisaalta asuntolainan lyhennys voi olla joustavampaa kuin
vuokranmaksu. Toisaalta vuokrat ovat viime vuosina
nousseet todella paljon heikon taloustilanteen aiheuttaman
vuokra-asuntojen kysynnän kasvun takia.
Suomessa on haluttu tukea omistusasumista asuntolainan
korkojen verovähennysoikeudella ja oman asunnon myyntivoiton verovapaudella. Asenteellinen kuilu vuoka- ja omistusasumisen välillä on melko suuri. 6
Maanantaina 9. Esimerkiksi
öljylämmitteisen talon kerroin
on 1, sähkölämmitteisen 1,7 ja
puulämmitteisen 0,5.
Etenkin sähkön kerrointa on
pidetty epäreiluna.
Omakotiliitto on tyytyväinen
ympäristövaliokunnan ehdotuksiin. Puolue haluaa, ettei Suomeen rakenneta
enää uutta ydinvoimaa.
Asia kirjattiin vihreiden poliittiseen ohjelmaan, jota puolue
pyrkii edistämään seuraavalla
eduskuntakaudella.
Puoluekokouksessa ei äänestetty puoluejohdon nykyisestä
linjasta, jonka mukaan uusia
ydinvoimalupia ei pidä hyväksyä.
Kahden johtajan
malli ei toteudu
Vihreitä johtaa vastaisuudessakin vain yksi puheenjohtaja. Niiden hakeminen on
kuitenkin ollut tuskallisen hidasta. Hautala on vihreiden ainoa meppi
seuraavalla viisivuotiskaudella
europarlamentissa.
Videotervehdyksessään parlamentista tippunut Tarja
Cronberg moitti omiaan siitä,
ettei puolue onnistunut selkeästi kertomaan linjastaan.
MT?STT. kesäkuuta 2014
UUTISET
Omistusasunto sitoo asujan tiettyyn paikkakuntaan, mikä
heikentää työvoiman liikkuvuutta. sanoi kansanedustaja Jukka Kärnä (sd.)
valiokunnan tiedotustilaisuudessa perjantaina.
Lain muuttamiseen pyrkinyt kansalaisaloite jätettiin
eduskunnalle maaliskuussa.
Aloitteessa oli yli 60?000 allekirjoitusta.
Eduskunnan ympäristövaliokunta julkaisi perjantaina
mietinnön, joka sisälsi energiatodistuksen muutosehdotuksia.
Energialuokan
määräytyminen muuttuu
Energiatodistus sisältäisi jatkossa kaksi lukua. Sen mielestä energialuokan määräytyminen laskennallisen kulutuksen perusteella
?tekee todistuksesta oikeudenmukaisemman sekä lisää rakennusten vertailtavuutta?.
EU-direktiivi estää
vapaaehtoisuuden
Toinen ympäristövaliokunnan
muutosehdotus koskee ener-
giatodistuksen muuttamista
vapaaehtoiseksi omakotitaloille, jotka on rakennettu ennen
vuotta 2008.
Asuntoministeri Pia Viitanen (sd.) esitti jo huhtikuussa, että vanhojen pientalojen
energiatodistusten pakollisuudesta luovuttaisiin.
Tämä vaatisi EU:n energiatehokkuusdirektiivin muuttamista. Tämä johtuu osittain
korkojen alhaisuudesta. Ne
ovat kuitenkin tärkeitä uusiutuvan energiankäytön edistämisessä.
Energiamuotokerroin kuvaa,
kuinka paljon jalostamatonta
Etelä- ja Pohjois-Savon alueella toimivan Ecotekin tekninen isännöitsijä Tomi Lindström on yksi energiatodistuksia tekevistä asiantuntijoista.
luonnonenergiaa, kuten tuulivoimaa, maalämpöä tai öljyä,
tarvitaan rakennukseen ostetun
energian tuottamiseen.
Eri lämmitysmuotojen kertoimet vaihtelevat. Saksan on
tarkoitus luopua ydinenergiasta vaiheittain vuoteen 2020
mennessä.
Puoluekokouksessa Jämsässä
vihreät päätyi maltillisempaan
ydinvoimakantaan. Tuottajahin-
Nykyisen lain mukaan ennen
vuotta 1980 rakennetut pientalot tarvitsevat energiatodistuksen myynnin ja vuokrauksen
yhteydessä vasta heinäkuusta
2017 alkaen.
Ympäristövaliokunta lupaili
muutoksia energiatodistukseen vielä tämän vaalikauden
aikana.
MIINA RAUTIAINEN
NIKLAS HOLMBERG
toja on painettu esimerkiksi
tuomalla markkinoille ylivuotisia omenaeriä Itävallasta.
?Tavoittelemme tuottajille
viiden sentin katetta kiloa kohti.
Tukkukaupan voitto on 50 senttiä kilolta.?
Kolmen viime vuoden huonot
säät ovat pahentaneet tilannetta
entisestään.
Tuhansia hehtaareja
miinojen alla
Vuosi sitten EU:n jäseneksi liittyneen Kroatian maatalous on
Suomessa noin 65 prosenttia kotitalouksista asuu omistusasunnossa.
Omistusasumisella on meillä vahva asema ja se on monille
ihmisille tavoite. Se voisi olla mahdol-
linen osana EU-komission
turhan sääntelyn purkamista
selvittävää Refit-hanketta.
Kansanedustaja Timo
Heinosen (kok.) mielestä vapaaehtoisuudella voidaan saavuttaa parempia tuloksia kuin
pakolla.
?Todistus on tehty vahvistamaan omakotiasujien etua, ja
sen pitää palvella asunnon ostajaa ja omistajaa,. Väitteiden
mukaan tukia on maksettu ensin poliitikkojen lähipiirille.
?Hyvä asia EU-jäsenyydessä
oli, että Brysselistä tuli Kroatian
pääkaupunki?, Zunic Zvizdic
tokaisee suorasukaisesti. Asuntolainan lyhentäminen kerryttää
varallisuutta asunnon muodossa. Ensimmäinen perustuisi laskennalliseen
energiankulutukseen ja määräisi rakennuksen energialuokan.
Toinen luku huomioisi myös
energiamuodon kertoimen
kuten nykyisessä energiatodistuksessa.
Ympäristövaliokunnan mielestä kertoimien käyttö energiatodistuksessa ei ole kuluttajan
kannalta riittävän selkeää. EKONOMISTI VEERA HOLAPPA, PTT
Energiatodistusaloite kaatui,
mutta teki historiaa
PTT:N TALOUSTUTKA
Omistus vastaan
vuokra-asuminen
PENTTI VÄNSKÄ
Kansalaisaloite on
ensimmäinen, joka
johtaa muutosehdotuksiin.
Eduskunnan ympäristövaliokunta hylkäsi energiatodistuslain muuttamista vaatineen
kansalaisaloitteen ehdotukset.
Sen mielestä energiatodistuksen sisältöä pitää kuitenkin
muuttaa, jotta siitä tulee käyttökelpoisempi ja selkeämpi.
Uudistettu energiatodistuslaki tuli voimaan vuosi sitten.
Kansalaisaloitteen alullepanijan Suomen Omakotiliiton
mukaan todistus on koettu epäoikeudenmukaiseksi, turhaksi
ja kalliiksi.
?Muutosta halutaan, sillä
tällaisenaan energiatodistus ei
palvele kansalaisia,. EU-rahaa
projektiin ei saatu, mutta vuosien lobbauksen jälkeen kunta
lähti rahoittamaan hanketta.
?Ilman modernia infrastruktuuria emme pärjää kilpailussa. Tukikelpoisiin aloihin
on virheellisesti laskettu esi-
merkiksi peltojen reunoja sekä
tuotantorakennuksia.
Virheet ovat tapahtuneet
vuosina 2008?2012, jolloin
Ranska on saanut yhteensä 40
miljardia euroa maatalouden
suoria tukia. ?Viemme jonkin verran teollisuusomenaa muun
muassa Saksaan ja Itävaltaan.
Vientibyrokratia väheni EU:n
myötä?, Bunjevac kertoo.
Hänen mukaansa tuottajat
odottavat apua EU:n investointituista. Niinistön
mukaan vaarana olisi, että puheenjohtajat edustaisivat puolueen eri siipiä, mikä aiheuttaisi
hämmennystä.
Hautala paheksui
Halla-ahon puheita
Europarlamentaarikko Heidi
Hautala (vihr.) pitää perussuomalaisten Jussi Halla-ahon
lausuntoja hyvin pelottavina.
Hän viittaa tämän lausuntoihin
somalien geneettisistä piirteistä.
Hautala sanoi puoluekokouksessa, että muillekin kielille
käännetyt Halla-ahon lausunnot ovat karmaisevia.
?Luulen, että äärioikeiston
esiinmarssi tulee tiivistämään
yhteistyötä suurissa ryhmissä?,
Hautala sanoi.
Europarlamentin neljällä
keskisuurella ryhmällä tulee
olemaan hänen mukaansa iso
merkitys jatkossakin. hän sanoi.
Tukkukauppa ja halpatuonti
nakertavat Kroatian tuottajien toimeentuloa
ZAGREB, KROATIA (MT)
Hedelmäosuuskuntaa Kroatian
pääkaupungin Zagrebin lähellä
vetävä Hrvoje Bunjevac käy
epätoivoista taistelua.
Hän yrittää pitää 40 tuottajan
osuuskunnan hengissä kovassa
kilpailussa.
?Viime vuonna tuottajat
saivat omenasta 15?20 senttiä
kilolta, mikä on selvästi alle tuotantokustannusten. Komissio mätkäisee sakot kiinteän prosentin
mukaan, riippuen virheiden
määrästä ja toistuvuudesta.
400 miljoonan päälle olisi
tulossa noin 1,4 miljardin euron
takaisinperintä.
Ranskan maatalousministeriön mukaan virheet ovat pienempiä kuin komissio väittää.
Lopullinen päätös takaisinperinnästä tehdään syksyn
aikana.
NIKLAS HOLMBERG
Vihreät ei aja
ydinvoimaa alas
Hedelmätuottajien osuuskuntaa Zagrebin lähellä pyörittävä Hrvoje Bunjevac syyttää tukkukauppiata polkumyynnistä ja
hallintoa tehottomuudesta. Näin ollen monella omistusasujalla onkin vanhuuspäivinään suuri omaisuus hallussaan.
Kuitenkin ihmiset harvoin käyttävät asuntovarallisuuttaan
omiin tarpeisiinsa vaan jättävät sen perillisille. Nykyinen puoluesihteeri Lasse Miettinen
liputti uudistuksen puolesta,
kun taas hänen edeltäjänsä
Panu Laturi pelkäsi puolueen
riitautuvan, jos puheenjohtajia
on kaksi.
Puheenjohtaja Ville Niinistö
ei kannattanut mallia. Tosin näitä veroetuja on viime
vuosina leikattu.
Omistusasuminen on sijoittamista ja sitä voidaankin kutsua
pakkosäästämiseksi. En tiedä miten pitkään pysymme pystyssä.?
Hän syyttää tukkukauppiaita
polkumyynnistä. Omistusasunto sitoo
asujan tiettyyn paikkakuntaan, mikä heikentää työvoiman
liikkuvuutta. Auttaisi, jos olisi
muitakin tuottajaosuuskuntia?,
Bunjavec sanoo.
NIKLAS HOLMBERG
Vihreät ei aja nykyisen ydinvoiman alasajoa, kuten Saksassa
on päätetty tehdä. Pankin kanssa voi neuvotella lyhennysvapaista kuukausista tai takaisinmaksusuunnitelman muutoksesta.
Jouston saaminen vuokran maksuun on vaikeampaa. Syynä ovat osuuskunnan
johtajan mukaan Kroatian omat
virkamiehet, jotka eivät osaa tai
viitsi käsitellä tukihakemuksia.
?Muissa maissa kansallinen
hallinto taistelee Brysselin
kanssa, jotta tukia saadaan. Absoluuttista paremmuutta on vaikea määritellä, mutta teknisesti
tarkastellen vaakakuppi painuu tällä hetkellä kuitenkin
omistusasumisen puolelle.
Tällä hetkellä omistusasuminen vetää pidemmän korren,
mitä asumisen hintaan tulee.
PTT:n laskelmien mukaan omistusasumisen kustannukset
suhteessa vuokraan ovat vain noin 60 prosenttia, mikä on
vähiten kymmenen viime vuoden ajalta. Me
taistelemme omaa hallintoamme vastaan.?
Osuuskunta on hiljattain investoinut uuteen pakkaamoon
ja kylmävarastoihin, mikä auttaa tuottajia vastaamaan markkinoiden tarpeisiin. Molemmille asumismuodoille
löytyy oma kiivas kannattajakuntansa.
Sekä omistus- että vuokra-asumisessa on hyvät ja huonot
puolensa niin yksilön kuin yhteiskunnan kannalta. Näin ollen runsaampi vuokra-asuminen lisäisi
työmarkkinoiden toimivuutta sekä työpaikkojen
ja työntekijöiden kohtaaVEERA HOLAPPA on
mista.
PTT:n ekonomisti.
Loppujen lopuksi se,
kumpi on parempi asumismuoto, määräytyy henkilön
tai kotitalouden tarpeiden
veera.holappa@ptt.fi
ja elämäntilanteen mukaan.
Ranskalle tulossa
miljardisakot
väärin maksetuista
maataloustuista
BRYSSEL (MT)
EU-komissio voi langettaa
Ranskalle yhteensä jopa 1,8
miljardin euron sakot väärin
perustein maksetuista maataloustuista.
Jo aiemmin keväällä komission mätkäisi maalle yli 400
miljoonan euron laskun täydentävien ehtojen noudattamisessa
havaituista puutteista.
Ongelmia on ollut sen lisäksi
suorien tukien pinta-aloissa.
Komission tarkastusten mukaan Ranskan viranomaiset
ovat toistuvasti maksaneet tukia
todellista suuremmille pintaaloille. Sääli, että olemme ainoa
Kroatiassa. Nämä tuet asettavat omistusasujat edullisempaan
asemaan kuin vuokra-asujat. Vuokra-asumista ei tueta vastaavalla
tavalla. Hän
toivoo, että EU:n myötä tukihallinto pannaan kuntoon ja tuet
maksetaan ajoissa ja pykälien
mukaan.
?Taistelemme omaa
hallintoamme vastaan?
Hedelmäntuottajille EUjäsenyys ei tuonut suuria muutoksia. Uutuuttaan hohtavan pakkaamon toivotaan kuitenkin auttavan tuottajia kilpailussa.
Maataloustuottajien kamaria edustava Melita Zunic Zvizdic
uskoo, että Kroatian maataloudella olisi potentiaalia kasvaa,
jos poliittisen pelin tilalle saataisiin pitkäjänteistä maatalouspolitiikkaa.
ollut alamäessä jo pitkään.
Työntekijää kohti laskettu
maataloustulo on pudonnut
yhtäjaksoisesti vuodesta 2008
lähtien, kun esimerkiksi Bulgariassa ja Romaniassa on samaan
aikaan tapahtunut selvää nousua.
Adrianmeren rantavaltiossa
olisi ilmastonsa puolesta hyvät
edellytykset lähes kaikkeen
maataloustuotantoon. Kaksi
puheenjohtajaa on myös Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitossa.
Kipakkasävyisessä keskustelussa oli näkyvissä kantojen
jakautumista. Pitkään harkitusta uudistuksesta
äänestettiin lauantaina.
Useissa eurooppalaisissa
vihreissä puolueissa on kaksi
puheenjohtajaa, muun muassa
Ruotsissa ja Saksassa
pit. Kelloselän ja Soklin
välisen radan reitti on jo suunniteltu valmiiksi.
Hemmingin mukaan ministeriön laskelmat uudesta radasta
päätyvät 260 miljoonaan, mutta
esimerkiksi VR Track on päätynyt vähän pienempiin summiin.
Vanhan Kemijärvi?Kelloselkä -rautatien perusparannus
kuuluu Yaran mukaan valtion
kontolle. Holkk
inasto
illa parem
paa puren
taa ?
TI
PuoluE
EToN
TEkNiN
Pienku
ormai
n pärjää
EN AMMAT
maati
lalla
TilEhTi
Irtonum
ero
8,90
E (sIs.
alv.)
62. euroa
Yhteensä 415 milj. Toisaalta alueelle
kaivataan työpaikkoja.
Finn-Aust Mining kertoi
toiminnastaan tiedotustilaisuudessa Hammaslahden vanhan
kaivoksen rikastamon pihassa.
Paikalla oli kuutisenkymmentä
lähiseudun asukasta.
?Malmia on, mutta on aikaista
puhua kaivoksesta?, maajohtaja
Urpo Kuronen kertoi. Kahdessa velvoiteliikennejunassa on ollut alle 500
matkustajaa vuodessa.
Liikenne- ja viestintäministeriön Liikennemarkkinat-yksikön päällikön Tero Jokilehdon
mukaan Haukivuoren matkustajamäärä ei riitä säännölliseen
junaliikenteeseen.
Myös Lievestuoreen asema
hiljenee. Mikäli
päädytään tiekuljetukseen,
määrä putoaa.
Rikastus tapahtuisi Soklissa,
jossa malmi murskataan, jauhetaan hienoksi ja vaahdotetaan.
Fosfaatti erotellaan vaahdosta.
Rikaste kuljetettaisiin johonkin Perämeren satamaan. (08) 440 981, NIVALA. kesäkuuta 2014
UUTISET
Koko elämäntapa on uhattuna, jos
kaivos tulee. Talosta
on lainaa. Alunperin
tietoa odotettiin jo maaliskuun
kehysriihineuvotteluissa.
Hallituksen tulisi päättää,
paljonko valtiolla on varaa investoida Sokliin kytkeytyviin
liikennehankkeisiin.
Vaihtoehdot sata
tai 400 miljoonaa euroa
Vaihtoehtoina on suurin piirtein sata miljoonaa euroa
maksava teiden parannus tai
nelisensataa miljoonaa maksava
rautatien rakentamis- ja kun-
Maantievaihtoehto
Maantien parannus Sokli-Pelkosenniemi
80 milj. elokuuta.
Haukivuorella pysähtyy vielä
12 junavuoroa. Muiden haukivuorelaisten tapaan Kohvakka on
pettynyt päätökseen.
REIJO VESTERINEN
ENERGIANSÄÄSTÖ OY
019 338 164, 0500 316 119
LIETEPUMPUT
LIETTEENSEKOITIN
PAKOLAN KONEPAJA
p. 019?338 164, 0500?316 119
KI TOrj
kojakin?, Hannes Rossi muistutti ja sai hyväksyviä nyökkäyksiä.
Kuronen arvioi, että uusi kaivos olisi samaa suuruusluokkaa
kuin nykyinen Kylylahden kaivos
Polvijärvellä. luetuin päivälehti
Raskaan saRjan ammaTTilaisille.
ergia
det kuriin
. 7
Maanantaina 9. keveyttä
sahaaMiseen
UeN
AdbL II
Tö VAAT
eLLIKäyT
HUOL TA
sUUT
kokeilussa
cvX
160
3 15:18:08
case PuMa
18.12.201
TEsTA
A
CANväylä
N
kuNTo
kai
vur
leh
iuu
ti
?
NKAMukana
Neljä esti
AI LA
evi
80-kilo
KO VRaskaskon
Tiukk wattista vertailussa
PUIK
AA TE
hoA
ANd
HOLL sNew . Niistä kaksi kuuluu velvoiteliikenteen piirin.
Kun VR-Yhtymä päätti lopettaa oman liikenteensä, se
sai luvan lopettaa myös velvoitevuorot. Jäämeren-
radan hinnaksi on arvioitu
2,5 miljardia euroa. 0400 121 907 . Puh. Lisäksi VR lakkauttaa Turun ja Helsingin välisiä
vuoroja.
Haukivuorelaiset keräsivät
yli 1?500 nimeä junavuorojen
puolesta. Hän
on vaatinut valtionyhtiöiden
myyntituloja käytettäväksi kasvua tuoviin hankkeisiin.
Yara sai viime kesänä kaivospiiripäätökselle viiden vuoden
jatkoajan. Kaivostoimintaa harkitaan, kun tiedossa on louhittavaa noin kymmeneksi vuodeksi.
Pyhäselän Hammaslahdessa
JUKKA-POTKURISEKOITIN
Erittäin tehokas
SplitMaster 30
liikennöintialustalla
JOUKO KYYTSÖNEN
Junaliikenne loppuu
Asukkaat huolissaan HammasHaukivuoren asemalta lahden koeporauksista
Myös BERTI kela- ja tasojyrsimet
West Coast Road Masters Oy
. Bioen
arkau
ainev
ostus
ukan
orin
. Lie
bhe
nine
n
i
lpoks
us he
Hitsa
UU LIUKK
MATTI RONKAINEN
050?5642878, 74720 NIEMISKYLÄ
P. Ahdettua voimaa
n . euroa
Pelkosenniemi-Kemijärvi päällyste 10 milj. Sieltä se kuljetettaisiin Norjaan Yaran tehtaille
laivoilla.
Koko hankkeen kustannusarvio on yli miljardi euroa ja
työpaikkoja syntyisi kaikkiaan
jopa yli tuhat.
80 eri mallia
. täyttöputki 5 m, tukijalat
. 3?4 m altaan syvyydestä riip.
. vuosIke
rta
NRo
2
30.1.20
www.koneviesti.fi
14
Olje
t pel
lolt
a läm
puo
pöp
lue
ann
eto
uun
n
tek
rrin
aMM
atti
AITA
439
husqvaRna
. euroa
Maantien parannus Martti-Sokli 35 milj. Sen kustannukseksi
on arvioitu 100?120 miljoonaa
euroa.
Yara tarvitsee Hemmingin
mukaan seuraavaksi tiedon
siitä, lähteekö valtio mukaan
hankkeeseen, ennen kuin rahoitusneuvotteluissa voidaan
edetä.
Soklissa fosfaattirikastetta
tuotettaisiin 1,54 miljoonaa
tonnia vuodessa, joka menee
yli Yaran oman tarpeen. Siellä louhitaan
puoli miljoonaa tonnia vuodessa
ja työpaikkoja on noin 230.
Hammaslahden vanhan kaivoksen sivukivikasat ovat happamoituneet ja laskeneet vesistöön sen verran saasteita, että
viranomaiset ovat velvoittaneet
silloisen yhtiön hakemaan uutta
ympäristölupaa. ?Siellä louhitaan malmia, sivukiveä syntyy vain vähän.
Rikastuksessa käytetään vaahdotusmenetelmää, ei bioliuotusta.?
?Kyllä tänne tarvitaan työpaik-
Etsi
lisätietoa netistä
http://personal.inet.
fi/yritys/tikkasenpaja
Katkaisuhalkaisukoneet
Puunkuorimakoneet
Pyörösahat
Klapikoneet
Erikoissirkkelit
Ammattilaisen vaakahalkaisukone.
Metrinen halko jopa 8:aan osaan kerralla
www.energian.net
HIeTA
JOENSUU
Malmin koeporaukset Hammaslahdessa herättävät asukkaissa
huolta kaivostoiminnan ympäristöhaitoista. sähköpumput, hydr.
uppopumput ja täyttöpuomit
POTKURISEKOITTIMET 8?10 m kuumasinkittynä
Yara maksaisi
uudesta radasta puolet
Yara on ollut valmis maksamaan
uuden radan kustannuksista
noin puolet. www.pakola.fi
POLTTOPUUN PILKONTAKONEET
RIKKAÄES
POSCH PUUNTYÖSTÖKONEET
TRAKTORIN PERÄVAUNUT
LEHNER
. euroa
nostushanke, yksikön päällikkö,
hallitusneuvos Mikael Nyberg
liikenneministeriöstä kertoo.
Vaikeassa taloustilanteessa
on mahdollista, ettei rahaa
hankkeeseen löydy lainkaan,
mikä tarkoittaa 50 vuotta kaavaillun kaivoshankkeen kuoppaamista.
Norjan-rata
ei mukana päätöksissä
Pohjoisimmassa Lapissa alettiin talven aikana puuhata Rovaniemeltä Sodankylän kautta
Norjaan kaavaillun radan suunnittelua ja Soklin pistoradan
liittämistä siihen. roadmasters.fi
PAMECO 100 ja 120
päätös tarvitaan nyt senkin
vuoksi, että kaivos saataisiin
käyntiin määräajan kuluessa.
www.energian.net
tuu
Irto
s?
num
ero
Bio
Ene
rgia
8,90
E
(sIs
. Poltto
Polttokennosta
NrO
Irtonu
PUOLU
eeTON
TeKNIN
eN
AmmA
latauspotkua
kunn
simp
Trakt
TTILeH
mero
8,90
E (sIs.
alv.)
62.
1
2.1.20
. rikkaäkeet, harat
. Hemmingin mukaan
Liikenne- ja viestintäministeriö
on antanut VR-Yhtymä Oy:lle
luvan lopettaa velvoiteliikenne
Haukivuoren juna-asemalle.
Junat pysähtyvät Haukivuorella
viimeisen kerran 10. pneumaattiset piensiemenkoneet
piensiemenlevitin
säiliö
110 l
Levitysleveys
2?24 m
Työleveydet
3?27 m
Energiansäästö Oy
P. Aivan turhaa ei
siis huoli ympäristöstä ole, kun
luvitusta tarvitaan vielä 27 vuotta
toiminnan päättymisen jälkeen.
TIKKASEN PAJA KY
Energiansäästö Oy
-HeIK
toiminut Outokumpu Oy:n kuparikaivos lakkautettiin 1987.
Lähellä asuva Kaisu-Leena
Sumala oli huolissaan liikenteen
melu- ja pölyhaitoista.
?Meillä on hevosia. pumppausteho 8?10 m3/min
. siivessä
lietepumput
tehokkaat terät
. Nybergin
mukaan tällainen rata ei ole ministeriön tai hallituksen Soklikaavailussa mukana.
MT ei tavoittanut liikenneministeri Henna Virkkusta (kok.)
kommentoimaan asiaa.
Sokli-hanke voi tulla esiin minihallitusneuvotteluissa, joihin
osallistuu tuore valtiovarainministeri Antti Rinne (sd.). Se on melkoinen
määrä Itä-Lapissa, missä puuta
jää käyttämättä Kemijärven sellutehtaan sulkemisen vuoksi.
Jos hakerumpua ei käytetä,
rikaste kuivataan raskaalla polttoöljyllä.
50 km
Olemassa
oleva rata
Olemassa
oleva tie
Sokli
Kovdor
Koutero
Martti
Sodankylä
Savukoski
Pelkosenniemi
Salla
Sokli
Kelloselkä
Kemi
Kemijärvi
Isokylä
Rovaniemi
Rata-vaihtoehto
Uusi rata: Sokli-Kelloselkä 260 milj. euroa
Radan perusparannus Isokylä-Kelloselkä
120 milj. KAISU-LEENA SUMALA PYHÄSELÄN HAMMASLAHDESTA
ANTTI SARAJA/LEUKU
ALANSA PARHAAT
ON RUNSAS KOOSTE TASOKKAITA JA
MONIPUOLISIA TUOTTEITA SEKÄ
PALVELUJA TARJOAVISTA YRITYKSISTÄ
ATK-OHJELMAT
HOLVIKELLARIT
VILJELYOHJELMISTO
ILMAISEKSI KÄYTTÖÖN
. 02?7318 251
Linnamäentie 3
www.energian.net 24910 Halikko As.
VILJANKÄSITTELYLAITTEET
TILAA LEHTI
019?338 164,
0500?316 119
www.energian.net
ENERGIANSÄÄSTÖ OY
TILAA LEHTI
Suomen 2. euroa
Liikenneministeriössä odotetaan, että hallitus ottaa käsittelyyn Soklin liikennelinjaukset
ennen kesälomia. vuosIkerta
oriikk
i . Dieselbakteeri
puhuttaa
moottorikelkkaa
14
Fordso
n-hist
erta
vuosIk
Puolueeton
Irtonumero
tekninen aMMattilehti
alv.)
8,90 E (sIs.
27.3.2014
nRo 5
62. 019?338 164, 0500?316 119
220 SM
VILJAMYLLYT
VILJAMYLLYT
Suomessakin
jo 25 vuotta.
Timantinkova valssimylly
kuivan ja hapotetun viljan litistämiseen.
? Herne-viljaseokselle erik.
valssit, tehokas ja hiljainen
? Helppo huoltaa
VILJA SÄILYY JYVINÄ
EI JAUHOINA.
www.murska.fi
K-MAATALOUS
www.k-maatalous.fi
info@seppokuismaoy.fi
p. Lisäksi he vetosivat
ministereihin, kansanedustajiin ja VR-Yhtymän hallintoneuvostoon.
Haukivuoren aluejohtokunnan jäsenen Asko Kohvakan
mielestä VR sekä liikenne- ja
viestintäministeriö ovat kävelleet VR-Yhtymän hallintoneuvoston yli. kirjanpito tarpeesi mukaan
www.softsalo.fi/reilutarjous
HOLVISAUNAT
ILMASTOINNIT TYÖKONEISIIN
KANTAVUUSMITTAUKSET
KESANTO/TIENVARSISILPPURIT
KANTAVUUSMITTAUSPALVELUT
Kantavuusmittaukset
koko maassa
nopeasti ja luotettavasti
pudotuspainolaitteella ja
levykuormituslaitteella.
Savukosken teitä tulisi kunnostaa liki sadan miljoonan euron edestä Soklin kaivoksen kuorma-autoliikennettä varten.
Yara tyytyy Soklin teihin,
jos radoille ei tule tukea
Soklin kaivoksen
liikenneinvestointeihin
odotetaan valtion
kantaa ennen heinäkuuta, mahdollisesti
minihallitusneuvotteluissa.
Yara tyytyy Soklin malmin kuljettamiseen kuorma-autoilla
teitä pitkin rautateiden sijaan,
jos hallituksessa niin päätetään,
logistiikkapäällikkö Eero Hemming Yara Miningista sanoo.
Hänen mukaansa radan rakentaminen Savukosken Sokliin
olisi kuitenkin kansantaloudelle, alueelle ja ympäristölle
huomattavasti järkevämpää
kuin fosfaatin kuljettaminen
kuorma-autolla.
Radan kautta pystyttäisiin
kuljettamaan fosfaattia enemmän kuin kuorma-autoilla,
mikä lisäisi hankkeen kannattavuutta.
Haketta kuivaukseen
200?000 kiintokuutiota
Mikäli rata-vaihtoehtoon päädytään, suuremmat louhintamäärät lisäisivät todennäköisyyttä investoida hakerumpuun.
Haketta rikasteen kuivaukseen
käytettäisiin 200?000 kiintokuutiota vuodessa. NeLO I
T6
TTOr
ä
mOO
jyrä
. laskutusohjelma pelkällä
vuosimaksulla
. euroa
Yhteensä 95 milj. kuumasinkitty
. Koko elämäntapa on
uhattuna, jos kaivos tulee.?
Asukkaiden kommenteissa
kannettiin huolta myös vesistöistä ja siitä, että hyöty valuu
ulkomaille.
Kuronen korosti, että tavoitteena on maanalainen kaivos, ei
avolouhos. Ehdolla ovat Kemi, Oulu, Raahe
ja Kokkola. alv.
)
62.
vuo
sIke
rta
Lukijamäärä 319 000 (KMT 2013)
Levikki 80 754 (LT 2013)
nro
7
Pellon
Ravinteet
hyötykäyttöön
30.4
.201
4
sTihl
iN uudET
AMMA
TTisA
18.3.2014
13:14:52
hAT
ra
3854747.ind
3921623.indd
ndd
1
d 1
RAkEN TEEMANA
TAMiN
EN
ke
1
3792044.i
esi
Joh ttelys
6M n dee sä
C Ja re
6rC
39733
42.ind
d
1
nt
teem
ee
an
a
t k renkaat
eh
itt
SOITA NUMEROON
020 413 2321
JA VARAA OMA PAIKKASI!
21.1.2014
17:19:00
lel
y veC
tor
-au
toM
aat
tir
uok
kiJ
a
hap
ott
iMe
kan huo n
nat lto
taa
yv
ät
22.4.2
014
12:43:
47
Uusi kolmen kuukauden jakso alkoi
touko-, kesä-, heinäkuu. euroa
Isokylän raiteisto 5 milj
Lisäksi merkki
voidaan myöntää muillekin
suljetuille tulisijoille, kuten
kamiinoille ja kaakeliuuneille.
Noki ja muut pienhiukkaset
aiheuttavat Suomessa vuosittain satoja ennenaikaisia kuolemia.
Nokipäästöt myös lämmittävät ilmastoa hiilidioksidin jälkeen toiseksi voimakkaimmin.
TIINA HEIKKINEN
Poliisin tietojärjestelmäuudistus
viivästyy vuosia
Poliisin tietojärjestelmäuudistus viivästyy vuosia.
Uuden viranomaistietojärjestelmän Vitjan oli tarkoitus
tulla käyttöön tämän vuoden
alussa.
Perjantaina poliisi ja järjestelmän toimittaja Tieto kertoivat purkavansa sopimuksen
aikatauluongelmien takia.
Tammikuussa järjestelmästä
otettiin käyttöön vasta pieni
osa, Retu-tuntomerkkijärjestelmä.
Poliisi kilpailuttaa nyt uuden
toimittajan. Tuottajajärjestö
irtisanoutui sen valmistelusta.
Vuosikokous äänesti jälkikäteen, oliko irtaantuminen oikea
ratkaisu. Hallitus
esittää valtuuksien lisäämistä
ehkä jo loppuvuonna.
?Julkiset rahoittajat eivät
yrityksiä juuri rahoita, jollei
pankki lähde mukaan.?
Pankinjohtajat pitävät keskustelua maaseutukiinteistöjen arvon laskusta liioiteltuna.
Tirkkonen sanoo yritysten
saavan Suomessa pankkirahoitusta muuta Eurooppaa
paremmin. kesäkuuta 2014
UUTISET
Asunnolla ja kiinteistöllä on arvoa, jos siitä ja omasta taloudesta
pitää huolta. Kaavat ympärillä
muuttuvat, lentomelu piinaa tai
ympäristöhaitat vaivaavat.
?Vakuusarvo saadaan maapohjasta purkukustannuksilla
PENTTI VÄNSKÄ
vähennettynä?, Hulkko arvioi.
Osa yrityksistä ei Hulkon
mukaan saa rahoitusta oikein
mitenkään hyvinä eikä huonoina aikoina.
Pankkisääntely
vaikuttaa
Pankkisääntely vaikuttaa Malisen mukaan pankkien toimintaan. Osuus on poikkeuksellisen suuri. USA:ssa osuus on
neljännes.
Finnveralta ja julkisilta rahoittajilta Malinen toivoo lisätakauksia yrityksille. 8
Maanantaina 9. PANKINJOHTAJA JARI TIRKKONEN, OP-POHJOLA
Yritysrahoituksen ja asuntokaupan
lainavakuudet tiukkenevat koko maassa
Pk-yrityksillä alkaa olla isoja vaikeuksia
lainavakuuksissa kiinteistöjen arvon
laskiessa. Pahimmillaan
palo tuhoaa yrittäjän elinkeinon.
Lähitapiolan, Melan ja
MTK:n tuottamalla videolla
porsastuottaja, Suomen sikayrittäjien puheenjohtaja
Martin Ylikännö kertoo omatoimisesta varautumisesta, tiedostamisesta ja ennakoinnista
Pimeä työ on riesana yksityisessä palkkauksessa
maatilapalon ehkäisemiseksi.
Pienilläkin asioilla voi olla
suuri merkitys palontorjunnassa. Se
edistää kestävää kehitystä.
Joutsenmerkitty tuote on
ympäristön kannalta parhaiden
joukossa.
Vain Joutsenmerkki on asettanut rajoja hiukkaspäästöille.
Se huomioi myös myöhemmin
voimaantulevan Ecodesigndirektiivin päästövaatimukset.
Joutsenmerkin vaatimukset
painottavat tulisijojen oikeaa
käyttöä ja tehokkuutta. Myös
oikeanlaisen polttoaineen merkitystä on korostettu.
Kriteerit varmistavat tulisijojen ympäristöystävällisyyden
Joutsenmerkin vaatimukset
painottavat tulisijojen oikeaa
käyttöä ja tehokkuutta.
tuotannon, käytön ja jätehuollon aikana.
Tuoreessa suomalaisessa
ilmastoraportissa vaadittiin
puun pienpoltosta aiheutuvien
nokipäästöjen rajoittamista.
Samalla suositeltiin puhtaamman puunpolton opettelua ja
uusien tulisijojen päästörajoitusten tiukentamista.
Raportti esitti Joutsenmerkin hakemista vähäpäästöisille
puukiukaille. Ja
samalla huolehtia, että lailliset
velvoitteet tehdään selkeästi
sekä läpinäkyvästi, ja hoidetaan
pilkulleen.?
Viime vuonna yhtiön yritystiimi kiersi verottajan ja työ-
markkinaosapuolien pakeilla
tiedustelemassa, olisiko palvelulle tarvetta.
?Saimme rohkaisevaa palautetta?, toteaa Isosävi.
Palvelu
lanseerataan elokuussa
Yritys on kesän yli testikäyttövaiheessa, ja toiminta käynnistyy
varsinaisesti elokuussa. Käytännössä
pyöritämme työnantajan puolesta työntekijän palkkaamiseen
liittyvät paperityöt?, kertoo toimitusjohtaja Janne Isosävi.
Verottajan palkka.fi on laskentatyökalu, josta palkkaus.fi
eroaa monipuolisuudellaan.
?Hoidamme kaiken palkkausprosessiin liittyvän alusta alkaen
työsopimukseen, vakuutusasioihin ja palkanmaksuun liittyen?,
Isosävi kertoo.
Harmaata taloutta
vastaan
Liikeidea syntyi omakohtaisten
kokemusten kautta.
?Kun perheessämme tuli tarve
ulkopuoliselle lastenhoitajalle,
osoittautui yksityinen palkkaus
erittäin monimutkaiseksi.?
Isosävin mielestä nykytilanne
altistaa pimeän työn tekemiselle.
?Sehän ei ole kenenkään etu,
että kaikki tapaturmavakuutukset ja eläkkeet jäävät hoitamatta. Hän
oli puheenjohtaja viisi vuotta.
Bartnes on 45-vuotias agronomi. Ne liittyvät kiinteistöjen
arvon muutoksiin.
Epävarmuus liittyy siihen,
löytyykö kiinteistölle ostajaa tulevaisuudessa ja mihin hintaan.
Onko kiinteistö tiukan paikan
tullen realisoitavissa?
Maakunnissa
ei erityisongelmia
Pankinjohtaja Jari Tirkkonen
OP-Pohjolasta pitää liioitteluna
viime aikojen keskustelua asuntojen ja kiinteistöjen syvenevästä hintakuilusta maan eri osien
välillä.
Taantuvilla seuduilla arvo
laskee eikä kauppa käy, Suomen
Hypoteekkiyhdistys kuuluttaa
äänekkäimmin.
?Asunnolla ja kiinteistöllä on
arvoa, jos siitä ja omasta taloudesta pitää huolta?, Tirkkonen
vastaa.
Johtaja Timo Hulkko POP
Pankkiliitosta ei näe maakunnissa erityisiä ongelmia lainavakuuksissa kasvukeskuksiin
verrattuna.
Poikkeuksen muodostavat rakennukset, joille ei ole kysyntää
eli sijainti ja kunto ovat huonot.
Näitä löytyy maakunnista ja
kasvukeskusten tuntumasta.
Tällaiselle kohteelle on vaikea määrittää käypää hintaa ja
vakuusarvoa. Hän
oli paikalla kokouksessa perustelemassa tehtyjä ratkaisuja.
Paikalla oli edustaja myös viidestä muusta puolueesta edustaja. Ongelmia on sekä maakunnissa
että etelän kasvukeskuksissa.
Suomen Yrittäjien ekonomisti
Petri Malinen puhuu jo isoista
vakuusongelmista pk-yrityksissä. Mietittiin, mitä voisi tehdä
laillisen työn tekemisen ja teettämisen kynnyksen madaltamiseksi molemmissa päissä. toukokuuta Oslossa mielenosoitus.
Paikalle tuli yli 5?000 viljelijää,
ja myös muualla oli traktorimarsseja ja tapahtumia. Vakuuskysymyksissä tilanne muuttuu varsinkin lainoja
uusittaessa.
Paluuna vanhaan Malinen
kokee sen, että yrittäjät joutuvat
panttaamaan yksityisomaisuutta yritysomaisuuden lisäksi.
Vaihtoehto on hakea muuta
kallista vakuutta.
?Yritysten on vaikea hyväksyä
sääntelyn myötä laajentunutta
hintahaitaria.?
Keskisuurille luodaan
joukkorahoitusta
Malinen kannustaa yrityksiä
hankkiutumaan joukkovelkakirjoihin. Kun hanke valmistuu, on helppo antaa verottajalle
raportti tehdystä työstä.?
JUKKA KOIVULA
JUHA RUIPPO
Joutsenmerkki
tiukentaa tulisijojen päästörajoja
MAASEUDUN TULEVAISUUDEN
OKRA-LEHTI
27.6.2014
OKRA-maatalousnäyttelyn virallinen OKRA-lehti
toteutetaan yhteistyössä näyttelyn järjestäjän
Oripään Lions Clubin kanssa. Poliisitarkastaja
Mika Pasasen mukaan tavoitteena on purkaa iso tietojärjestelmäkokonaisuuden toimitus
pienempiin osatoimituksiin.
?Merkittävä osa paloista valmistuu käyttöönottoon ensi ja
seuraavan vuoden aikana.?
Vitja-uudistuksessa integ-
roidaan poliisin eri tietojärjestelmät. Myös pintakäsittelyaineiden ja kivilouhinnan
vaatimukset kiristyvät.
Joutsenmerkki on pohjoismainen ympäristömerkki. Se on tuhti
leikattu tabloid täynnä asiaa kesän oikeasta
maatalousnäyttelystä.
Lehdessä on näytteilleasettajaluettelo
ja kartat alueesta.
Ole mukana omalla ilmoituksellasi!
Aineistopäivä 13.6.
Aineistot sähköpostilla:
ilmoitus@maaseuduntulevaisuus.fi
www.maaseuduntulevaisuus.fi
OKRA-lehti 27.6.2014
Suomen 2. Pankit noudattavat
varovaisuuden periaatetta.
?Sitä noudatetaan aina. Tilojen kasvun myötä vahinkojenkin
arvo on noussut. Se sai 95-prosenttisen
hyväksynnän.
Tuottajajärjestö kampanjoi
viime syksyn vaaleissa maaseutua lähellä olevien puolueiden
puolesta, mutta ne kärsivät
tappion.
Maatalousministeri Sylvi
Listhaug on markkinahenkisestä edistyspuolueesta. Hän on ollut
Bondelagin johtokunnan jäsen
vuodesta 2008.
Varapuheenjohtajina jatkavat Kristin Ianssen ja Brita
Skallerud.
Norjalaisviljelijöillä
iso mielenosoitus
Norjan viljelijöillä oli 20. Uutta järjestelmää
käyttävät myös Tulli, Rajavartiolaitos, Puolustusvoimat ja
Hätäkeskuslaitos.
Hankkeen arvioidaan maksavan 25 miljoonaa euroa.
Poliisi saa nyt Tiedolta 7,5
miljoonan euron korvauksen
muun muassa viivästyksestä
aiheutuneista vahingoista.
PAULA LIESMÄKI
Lars Petter Bartnes
Norjan tuottajille
uusi puheenjohtaja
Norjan maataloustuottajien
järjestön Bondelagin uusi puheenjohtaja on Lars Petter
Bartnes.
Edellinen puheenjohtaja
Nils Björke oli talvella ilmoittanut, ettei halua jatkaa. Sähköasennukset tulisi aina teettää
ammattilaisella. Norjassa on 45?000 maatilaa.
Viljelijät osoittivat mieltä hallituksen tekemää maatalousratkaisua vastaan. Tilan-
ne ei ole juuri muuttunut.?
Kotitalouksien lainan saannin ja hinnan ratkaisee Tirk-
kosen mukaan maksukyky. Palvelu
on lähtökohtaisesti räätälöity
kotitalouksien palkkaustarpeisiin.
?Myöhemmin laajennamme
toimintaamme y-tunnukselliselle puolelle. Hänellä on KeskiNorjassa Steinkjerissa maitoja siipikarjatila. Bondelag lähettää vuosikokoukseen kutsun kaikille
puolueille, ja niiden edustajat
saavat käyttää puheenvuoron.
HEIKKI VUORELA. Se
on ladattu Youtubeen ja katsottavissa myös Maaseudun
Tulevaisuuden verkkosivuilla
osoitteessa www.maaseuduntulevaisuus.fi/maaseutu/videotja-kuvat.
MT
ärä !
ä
sm kpl
o
0
in
Pa 0 00
11
Työvoiman palkkaaminen lyhytaikaisiin työsuhteisiin on
Suomessa byrokraattista.
Verkossa toimintansa elokuussa aloittava palkkaus.finettiyritys perustettiin viime
vuonna.
?Mottomme kuuluu: palkkaa
ilman byrokratiaa. Pienet yritykset
ja yhdistykset ovat luontevaa
kohderyhmää?, sanoo Isosävi.
Kesän aikana sivustoille aukenee raksaloki, jossa on saatavilla
tietoa rakentamiseen liittyvistä
velvoitteista.
?Raksalokissa voi helposti
kirjata ylös tehdyt työt, jotka
liittyvät omakotitalon rakennusprojektiin. luetuin päivälehti
Soita he
t
ja varaa i
ilmoitu
stilaa
020
413 232
1
Painosmäärä 110 000 kpl
Tulisijojen hiukkas- ja häkäpäästöjen raja-arvot tiukentuvat Joutsenmerkin myöntämisen yhteydessä. Keskisuurille yrityksille ovat markkinat muodostumassa suurten lailla.
Suomessa pankit rahoittavat
80-prosenttisesti pk-yrityksiä
ja Euroopassakin 75-prosenttisesti. Yrityksissä seurataan kassavirtaa:
kykeneekö yritys maksamaan
lainansa pois.
Suuryritysten kanssa varsinkin OP-Pohjola voi sopia sopi-
musvakuuksista reaalivakuuksien sijasta.
JUHANI VIITALA
Video opastaa palojen ehkäisyyn
Nettiyritys lupaa palkkaa ilman byrokratiaa
Maatiloilla on merkittävä riski
suuriin palovahinkoihin. Yrittäjän tehtävä on seurata laitteiden kuntoa
ja huollattaa ne ajoissa.
Tiedostaminen ja ennakointi
palontorjunnassa -video on
Turvallinen maatila -sarjan
tuorein ja viimeinen video. Esimerkiksi helppo kulku
tuotantorakennuksen ullakkotilaan madaltaa kynnystä lähteä
tarkastuskäynnille.
Yli puolet maatilapaloista
alkaa sähkölaitteista
Rehuohra
. . Luomuhärkäpapu
Avena
152 ?
Agrimarket ja Y-agro
370 ?
Raisioagro
150 ?
Kinnusen Mylly
385 ?
. Rehukaura
. Luomukaura
Raisioagro
170?174 ?
Agrimarket ja Y-agro
200 ?
Viking Malt
175 ?
Avena
215 ?
. Teos on käännetty 28 kielelle, ja se on käytössä
tuhansilla maitotiloilla.
Kirjan on kirjoittanut hollantilainen eläinlääkäri Jans Hulsen.
Kirjan avulla opetellaan tulkitsemaan lehmän antamia signaaleja. . . Kevätrypsi ja -rapsi
137 ?
Kesko 2)
Avena
345?360 ?
Kinnusen Mylly
150 . Harjoituksissa opetellaan lukemaan lehmän
antamia merkkejä käytännössä
ja osallistujat saavat toisiltaan
vinkkejä, joilla parantaa toimintaa ja tuotosta?, kertoo palveluryhmäpäällikkö Sanna Nokka
Pro Agria Keskusten liitosta.
Teos on osa Pro Agrian Keskusten liiton julkaisuja -sarjaa.
TUULIKKI VIILO
OIKAISU
Väärä paikannimi
Viime perjantain suu- ja sorkkatautia Venäjällä koskevassa
pikkujutussa kerrottiin virheellisesti, että suu- ja sorkkatautia
on tavattu Leningradin alueella
sijaitsevassa Primorskissa. 9
Maanantaina 9. Vehnä
Agrimarket ja Y-agro
167?170 ?
Kesko 2)
132 ?
Avena
165?170 ?
Kinnusen Mylly
122 ?
170 . Oikea paikka on Primorskin aluepiiri lähellä Kiinan rajaa.
MT
Peltoja jäänee kylvämättä osassa maata Ensisijaisesti lohko yritettävä aina kylvää
Eri puolilla Itä- ja Keski-Suomea kylvöt ovat edelleen pahasti kesken sateiden ja märkyyden
vuoksi. Loppu-
viikko sujui loivassa nousussa.
Samoin kävi Pariisissa. Rehuherne
Agrimarket ja Y-agro
260 ?
Agrimarket ja Y-agro
220 ?
. . Mukana on kainuunharmaksia ja suomenlampaita
sekä nautoja: suomenkarjaa,
länsisuomenkarjaa ja kyyttöjä
sekä lapinlehmän ja ayrshiren
risteytyksiä.
Lampaat olivat Kirkkonummella viime kesänä ensimmäistä
kertaa.
?Koskaan ei ole lampaiden villa ollut niin kiiltävää kuin näillä
kesän jälkeen?, Jussila sanoo.
MAIJA ALA-SIURUA
Motokuski kannattaa
ohjeistaa kunnolla
Metsähallitus tekee hallinnassaan oleville luonnonsuojelualueille hoito- ja käyttösuunnitelmia, joiden perusteella
esimerkiksi kaadetaan puita,
raivataan pusikoita ja rakennetaan laidunaitoja.
Puut hakkaa ja korjaa yleensä
yrittäjä, jonka Metsähallitus
palkkaa kilpailutuksen jälkeen.
Suunnittelija Esko Tainio
Metsähallituksen Etelä-Suomen
luontopalveluista muistuttaa
kunnollisesta työnohjauksesta.
?Ei riitä, että motokuskille
lätkäistään hakkuusuunnitelma
käteen. toiminnanjohtaja Pertti Ruuska.
?Monilla on siellä kylvöt
vielä hyvin alkuvaiheissaan.
Myös rehunteon aloittaminen
huolestuttaa, koska peltojen
kantavuus on koetuksella.?
MTK:n maatalouslinjan
asiantuntija Leena Ala-Orvola
muistuttaa viljelijöitä vielä
siitä, että poikkeuksellisten
olosuhteiden takia tekemättä
jääneistä kylvöistä pitää tehdä
viipymättä kirjallinen ilmoitus
kuntaan.
?Ilmoituksen tekeminen
mahdollistaa sen, että poikkeusolosuhteet voidaan ottaa
huomioon valvonnan sattuessa
tilalle.?
JUHANI REKU
Kasvuston vahingoittumisesta
pitää tehdä kuntaan aina satovahinkoilmoitus välittömästi,
kun on havainnut vahingon
tapahtuneen. Jos taas pääosa on tuhoutunut, lohkosta ei makseta
tukea, ellei tuhoaluetta kylvetä
uudelleen tai tuhoutuneista
alueista muodosteta omaa kasvulohkoa.
Myös tässä tapauksessa viljelijä voi edellä kuvatulla tavalla
vedota ylivoimaiseen esteeseen
ja tehdä siitä ilmoituksen kuntaan 30.6. Rapsi halpeni viikossa
yli 6 euroa tonnilta hyvien satonäkymien takia.
Suomessa hintanäkymät ovat
mollivoittoisia. Härkäpapu
Raisioagro
130?145 ?
Agrimarket ja Y-agro
220 ?
Raisioagro
220 ?
. Ruis
152 ?
Kesko 2)
Agrimarket ja Y-agro
197 ?
Kinnusen Mylly
175 ?
Avena
197 ?
Raisioagro
161?170 ?
200 ?
Fazer 3)
Satarehu
165 ?
210 ?
Kinnusen Mylly 4)
. Kun yksi saa tärskyn, se
riittää.?
MAIJA ALA-SIURUA
Viljojen ostohintoja euroa/tonni, alv 0 %
Osa hinnoista päivän hintoja, osa viikkohintoja
. 12 %)
290 ?
Polar bio oats
230 ?
. . Jos
eläimellä on sarvet, se voi vahingoittua.
Kirkkonummella Dåvitsin
aluetta kiertää järeä sähköpaimen. Tämän viikon
56 ostotarjouksesta laskua on
12 ja nousua 2 tarjouksessa.
Yhdysvaltojen vehnäpreerioilla kuivuus on vaihtunut
rankkasateisiin juuri, kun puinnit olivat alkamassa. ?Tämä johtaa
siihen, etteivät alavat järvenrantapellot pääse kunnolla kuivumaan ja maa on kosteudesta
kyllästynyt.?
MTK-Pohjois-Savon järjestöagrologi Jari Kauhanen kertoo,
että liiton alueella sademäärät
olivat toukokuussa paikoin jopa
nelinkertaiset normaaliin verrattuna.
?Kesäkuun alunkin ennusteet
lupaavat sadetta. Sillä on vastuu
EU:n tärkeinä pitämien luontotyyppien suojelussa.
Ympäristön lisäksi on kyse
myös ihmisten hyvinvoinnista
ja elinkeinoista.
?Ihmistä ei saa unohtaa. Rehuvehnä
Raisioagro (suurimo)
235 ?
Agrimarket ja Y-agro
160?170 . Mallasohra
Agrimarket ja Y-agro
150 . mennessä Vipu-palvelussa
tai kuntaan lomakkeella 117.
Lannoituksessa on otettava
huomioon ensimmäisen kylvökerran ravinnemäärät eli
lisälannoitus on mahdollista
vain siinä tapauksessa, että ravinnemäärät eivät ylity.
Lohkokirjanpidosta puolestaan pitää käydä ilmi sekä
ensimmäisen kylvön että uusintakylvön tiedot sekä uusintakylvön syy.
Jos uusintakylvö ei ole mahdollista 30.6. Toinen puoli Suomea nautti hyvistä kylvöoloista,
ja Itä-Suomi sai niskaansa toistenkin sateet.?
Tilannetta hankaloittaa Pasasen mukaan myös se, että vedenpinnat Saimaan vesistössä ovat
erittäin korkealla. Siksi
hän käy kuljettajan kanssa pai-
kan päällä tarkasti läpi, mitä puita säilytetään ja mitä hakataan.
Lisäksi luontopalveluiden
edustaja valvoo hoitoalueella
töiden sujumista.
Motokuskin lisäksi raivausta,
kitkemistä, niittämistä ja risusavottaa riittää esimerkiksi työttömille ja mielenterveyskuntoutujille sekä suurelle joukolla
talkoolaisia.
Töiden edetessä Metsähallitus etsii kotieläintuottajia, jotka
olisivat halukkaita laiduntamaan
eläimiään hoidettavilla alueilla.
Metsähallitus kustantaa laidunaidat ja tuottaja huolehtii eläimistään. Analyytikot nostivat vehnän ja rapsin
arvioitaan taas viime viikolla ja
rapsista povataan historian suurinta satoa, 22 miljardia kiloa.
Kasvukausi on edennyt nopeasti. Hyödyntämällä lehmien
käyttäytymisestä saatavaa tietoa
voidaan ehkäistä tauteja, kohentaa hyvinvointia ja optimoida
tuotantoa, jolloin myös kannattavuus paranee.
Oppaaseen on koottu esimerkkejä lehmien ja lehmäryhmien
käyttäytymisen ja fyysisten ominaisuuksien tulkitsemiseksi.
Karjasilmää harjaannutetaan
runsaan ja havainnollistavan
kuvituksen avulla.
Kirja on tarkoitettu maitotilallisille, eläinlääkäreille ja muille
lehmien parissa työskenteleville.
Aiheesta järjestetään koulutustilaisuuksia.
?Lehmähavaintoja-julkaisun
sisältöä voi syventää osallistumalla koulutuksiin. Luomuspeltti
Helsingin Mylly
130 ?
Polar bio oats
570 ?
Hinta noussut . Chicagossa
vehnän hinta ehti luisua lähes
kuukauden putkeen viime viikon puoliväliin saakka. Paitsi kasvien vaatiman
kasvuajan myös maataloustukien näkökulmasta aika käy vähiin: viimeinen päivä ilmoittaa
kylvöalojen muutoksista on ensi
viikon maanantaina.
EU:n sallima kylvöaika tosin
jatkuu vielä kesäkuun loppuun.
Jos peltoa ei ole päässyt kylvämään vielä 16.6. Ilmoitus on tehtävä, vaikka ei hakisi satovahinkokorvausta.
Maaseutuvirasto Mavi on ohjeistanut jo toukokuun lopussa
viljelijöitä siitä, miten kylvöjen
epäonnistuessa tai estyessä pitää toimia.
Mavin ohjeessa on kolme
eri tapausta: lohkot ovat vielä
kylvämättä, kylvetyllä lohkolla
siemenet eivät ole itäneet tai
kasvusto on tukahtunut veteen.
Ensimmäisessä tapauksessa
lohko pitäisi pyrkiä kylvämään
viimeiseen kylvöpäivään 30.6.
mennessä. ?Ne oppivat porukalla. . Molemmat
alueet ovat valtion omistamilla
luonnonsuojelualueilla.
Sielläkin kyytöt ja lampaat
hoitavat arvokasta perinneympäristöä, mutta laitumet ovat
pieniä, osa vain puoli hehtaaria.
Elämyksiä ihmisille
Miksi perinneympäristöjä täytyy verovaroin pitää yllä?
Perinneympäristöt, kuten
niityt, kedot ja hakamaat, ovat
lajistoltaan erittäin runsaita
mutta uhanalaisia. Perinneympäristö tuottaa iloa ja
elämyksiä?, sanoo lampuri ja
ympäristösuunnittelija Katja
Hammarström, jonka lampaat
ja kaksi kyyttöä laiduntavat
Hermalassa.
Hänen toiveenaan on, että
hiljalleen ennalleen palautuvat
kedot houkuttelisivat alueelle
kävijöitä, joille Lohjansaaren
muut yrittäjät voisivat tarjota
esimerkiksi ruokaa ja majoitusta.
Eläinten kesäparatiisi
Monipuolinen ravinto ja liikunta edistävät laiduneläinten
terveyttä.
Sorkkia ei juuri tarvitse
hoitaa eikä loisista ole haittaa,
kunhan laidunkierrosta huolehditaan.
?Tämähän on eläimille kuin
paratiisi?, kuvailee vihtiläinen
lampuri Jaakko Jussila Herrakunnan Lammas Oy:stä. viikon takaisesta.
1) Sako vähintään 180.
3) Sako vähintään 60.
2) Hinnasta vähennetään välityspalkkio.
4) Sako vähintään 80, hlp 71.
Hintatiedot ostajilta
EU:n rapsisadosta
povataan ennätysisoa
Euroopan viljasadosta näyttää
tulevan erinomainen. mennessä.
JUHANI REKU. Leipäviljaa saattaa päätyä rehuksi.
VEIKKO NIITTYMAA
Lehmien käytöstä
kannattaa havainnoida
Pro Agria julkaisi kolmannen
painoksen suositusta Lehmähavaintoja-oppaasta. Sateiden takia
osa pelloista on yhä kylvämättä.
Viljapörsseissä vedettiin henkeä viime viikolla. Suurimokaura
Fazer 1)
Helsingin Mylly
170 ?
Fazer
134 ?
170 ?
Kesko(valk. Ranskassa kaksi kolmesta
kevätohrapellosta oli torstaina
tähkällä. Samanlaisella Yhdysvalloissa aidataan biisoneita, kertoo
lampuri Jussi Jussila.
Aita kestää ja joustaa alueella
liikkuvien hirvien kulkiessa
minne mielivät, kunhan aitalanka on vedetty suoraan eikä siinä
ole kierteitä.
Jussila vakuuttaa, että lampaat oppivat kunnioittamaan
sähköaitaa. kesäkuuta 2014
MAATALOUS
Perinneympäristö on eläimille kuin paratiisi.
VIHTILÄINEN LAMPURI JAAKKO JUSSILA, HERRAKUNNAN LAMMAS OY
KARI SALONEN
?Tämä on sellaista
mikrolaidunnusta?,
kuvailee lampuri ja
ympäristösuunnittelija
Katja Hammarström.
Hänen eläimensä laiduntavat Hermalan kalkkimäen pieniä lohkoja.
METSÄHALLITUKSEN
HOIDOSSA
Arvokkaita
perinneympäristöjä
Sorkka pelastaa ketoja
ja tuottaa luontoelämyksiä
Sorkka ja karhea kieli ovat
Metsähallituksen luontopalveluiden
tärkeimpiä työkaluja arvokkaiden
perinneympäristöjen hoitotyössä.
LOHJA, KIRKKONUMMI (MT)
Loppukevään vihreyttä uhkuva
haka kutsuu kulkijaa. mennessä,
tilanne on viljelijän näkökulmasta kinkkinen.
Tuolloin olisi viimeistään lyötävä lukkoon, mitä mahdollisesti voisi märkyyden vaivaamalle
pellolle kylvää ennen kesäkuun
loppua.
Ongelmia idässä
ja keskiosassa maata
MTK-Pohjois-Karjalan toiminnanjohtaja Vilho Pasanen
kertoo, että Pielisen-Karjalassa
kylvämättä on arvioiden mukaan vielä kolmannes alasta.
?Tilanne on sama kuin kaksi
vuotta sitten. . pysynyt ennallaan . väh. Luomurehuherne
Agrimarket ja Y-agro
124?125 ?
Agrimarket ja Y-agro
370 ?
?vienti, myllykaura
123?127 ?
Kinnusen Mylly
375 ?
A-Rehu
110?125 ?
Polar bio oats
380 ?
Avena (elintarvikek.)
110?130 . Vehnä vahvistui perjantaina kaksi
euroa tonnilta päätyen 193 euroon. Ne ovat aikoinaan syntyneet perinteisen
maankäytön, esimerkiksi metsälaidunnuksen tuloksena. 12 %) 2)
Myllyn Paras
142 ?
Kinnusen Mylly
175 ?
Raisioagro
136?138 ?
Myllyn Paras
171 . Säilyäkseen ne tarvitsevat jatkuvaa
hoitoa.
EU:n luontodirektiivissä on
69 arvokasta suomalaista luontotyyppiä, joista 14 on ensisijaisesti suojeltavia.
Niiden suojelemiseksi perustetuista Natura 2000 -alueista
valtaosa on Metsähallituksen
hallinnassa. Alueella liikkuu
ilveksiä, joiden hyppyhaluja korkean aidan toivotaan jarruttavan.
Mikäli niitä ei saada kuriin,
osin kallioon porattujen tolppien päähän on jätetty sen verran
varaa, että sinne voi vetää sähköpaimenen.
Verkkoaidan huono puoli on,
että aina joku lammas keksii
työntää siitä päänsä läpi. Jos tämä ei märkyyden takia onnistu, viljelijä voi
vedota ylivoimaiseen esteeseen.
Ylivoimaisesta esteestä pitää
ilmoittaa kuntaan kirjallisesti
kymmenen päivän kuluessa
esteen toteamisesta, kuitenkin
viimeistään 30.6.
Jos kylvö on epäonnistunut
eivätkä siemenet ole itäneet,
Mavi ohjeistaa kylvämään lohkon uudelleen olojen salliessa.
Jos kylvettävän kasvin vaihtaa
toiseksi tai muuttaa lohkon
luonnonhoitopelloksi, viherlannoitusnurmeksi tai avokesannoksi, siitä pitää ilmoittaa
16.6. Perinneympäristöissä
laiduntamiseen on mahdollista
saada ympäristötukea.
Kun eläimet ovat alkaneet
työn, ihmisiä ei enää juuri tarvita.
MAIJA ALA-SIURUA
Dåvitsin laitumelle on jätetty hieman tavallista enemmän puita liito-oravien kulkuväyliksi.
n Hermalan kalkkimäki,
Lohjansaari
Kalkkikalliot ovat luonnostaan runsasravinteisia, joten
niillä kasvavat kalkkia vaativat
kasvilajit peittyvät helposti
muun kasvillisuuden alle.
Jääkauden jälkeen
kasvillisuuden leviämistä
pitivät kurissa metsäpalot,
hirvieläimet ja myöhemmin
kotieläinten laidunnus.
Alue on yksi Suomen runsaslajisimmista kilometri kertaa
kilometri -kokoisista kasviruuduista.
n Dåvitsin laidun, Kirkkonummi
Kuului sodan jälkeen
Neuvostoliiton vuokraalueeseen vuoteen 1956.
Maatalouskäytön loputtua
avoimet merenrantaniityt
ruovikoituivat pahoin.
Hakamailla kasvaa edelleen
vanhoja koivuja, mäntyjä
ja perinneympäristöjen
kasveja, kuten heinäratamoa
ja iharuusua.
Useita perhos- ja lintulajeja,
myös liito-oravia.
Kulttuurihistoriallisesti
merkittävä: kylän jäänteitä,
ikivanhoja niittylaikkuja sekä
muinaisjäännöksiksi luokiteltavien erilaisten kivirakenteita.
Ilveksen
vai biisonin
kestävä aita?
Metsähallituksen luontopalvelujen hoitokohteiden ympärille
on rakennettu sekä verkkoaitaa
että sähköpaimenta.
Molemmilla on kannattajansa.
Yhtä oikeaa tapaa ei ole, kunhan
työt tehdään huolellisesti ja ainakin osalla aidanrakentajista
on kokemusta.
?Aitaa ei tehdä roiskaisemalla?, painottaa suunnittelija Esko
Tainio Metsähallituksen EteläSuomen luontopalveluista.
Hän on johtanut aitatyömaata Lohjansaaressa sijaitsevalla
Hermalan kalkkimäellä.
Siellä on käytetty lammasverkkoa, mutta aitaus on normaalia
korkeampi. Luomuvehnä
Fazer (suurimo)
240 ?
Agrimarket ja Y-agro
305 ?
Helsingin Mylly
230 ?
Fazer (valk. Osa hänen lammaskatraastaan vaeltaa
Dåvitsin laitumilla.
Kesän aikana laitumelle on
tarkoitus tuoda 100 eläimen
lauma. Luomurehuvehnä
Myllyn Paras
200 ?
Agrimarket ja Y-agro
265 ?
Raisioagro
194 ?
. Luomurehukaura
A-Rehu
165?170 ?
Agrimarket ja Y-agro
180 ?
Avena
152 . Luomuruis
Agrimarket ja Y-agro
117?135 ?
Agrimarket ja Y-agro
370 ?
Altia
145 ?
Fazer
375 ?
A-Rehu
142?145 ?
Helsingin Mylly
390 ?
Avena
117?133 . Myös Suomessa kasvustot ovat ajankohtaan nähden pitkällä, mikäli kylvöille oli
päästy ajoissa. Edellisviikosta noustiin
1,5 euroa. Samoin
näyttää käyvän Ukrainassa. laskenut . Luomuohra
. Silloin ei synny sellaista
jälkeä kuin oli tarkoitus.?
Tainio kertoo kuskien todenneen, että perinneympäristöjen
hakkaamiseen heidän koulutuksensa ei juuri anna eväitä. väh. mennessä, siitä
pitää ilmoittaa kuntaan samalla
tavoin kuin silloin, jos lohkoa ei
ole ehditty kylvää lainkaan.
Jos vesi on vallannut pellon
ja tukahduttanut lohkon koko
kasvuston, lohko pitäisi pyrkiä
kylvämään uudelleen.
Jos kasvusto on tuhoutunut
vain osittain, jatko riippuu tuhon laajuudesta.
Lohkolta maksetaan tuki normaalisti, jos pääosa lohkon kasvustosta on säilynyt ja tuottaa
korjuu- ja markkinakelpoisen
sadon. Laumastaan hetkeksi eksynyt kyyttö tuijottaa närkästyneenä retkeläisiä.
Ollaan Dåvitsin laitumella
Kirkkonummella.
Perinteisen maatalouskäytön loputtua arvokas alue alkoi
kasvaa umpeen ja merenranta
ruovikoitua.
Kyyttöjen ja lampaiden ansiosta laidun alkaa jälleen olla
avoin, valoisa ja otollinen ympäristö monille kasveille, hyön-
teisille ja linnuille.
60 hehtaarin laajuinen Dåvits
on yksi Metsähallituksen luontopalvelujen LuonnonhoitoLife-hankkeen hoitokohteista.
Vastaava kohde on muutaman
kymmenen kilometrin päässä
sijaitseva Lohjansaaren Hermalan kalkkimäki. Nyt on jo selvää, että kaikkea ei täällä pysty
kylvämään ennen 16.6.?
Keski- Suomessa kylvöt
edistyivät suurelta osin hyvin,
mutta esimerkiksi Viitasaaren
ja Hankasalmen suunnalta on
tullut huolestuneita yhteydenottoja sateiden aiheuttamista
harmeista ja kylvöjen viivästymisestä, kertoo puolestaan
MTK-Keski-Suomen vt.
Länsi-Suomessa, eteläisessä Hämeessä ja osassa Savoa
kanta on kuitenkin odotettua
pienempi.
Pohjoisessa myyräkannat
alkoivat kasvaa viime syksynä.
Tuleva kesä nostaa kantoja
entisestään. Poikkeuksellinen talvi verotti etenkin
peltomyyriä.
Viime syksyn kohtalainen
myyräkanta on paikoitellen
pienentynyt jyrkästi talven
aikana. TUTKIJAT ESA-JUSSI VIITALA JA JUSSI LEPPÄNEN, METSÄNTUTKIMUSLAITOS
JOHANNES TERVO
YHTEISMETSÄ
Osakastilojen
hyväksi
Suomessa on 257 yhteismetsää. Ne
ovat hoitaneet laajoja ja suhteellisen yhtenäisiä metsiään
metsäsuunnitelman mukaisesti
JARMO PALOKALLIO
Pohjois-Suomi
?Kemeratuen porrastus tarvitaan?
KEMI (MT)
Pohjois-Suomen metsänomistajien liitto on erittäin huolestunut kestävän metsätalouden
rahoituslain uudistuksesta.
Liiton johtajan Jukka Aulan mukaan toistaiseksi tuen
piirissä säilyvät pohjoiselle
metsätaloudelle tärkeimmät
työlajit. mitään hyötyä. Mitään viitteitä huonosta hallintatavasta
ei kuitenkaan ole löytynyt.
JARMO PALOKALLIO
Myyrähuippu jää
pelättyä pienemmäksi
Puunmyyntitulojen verotus 1993?2014
Prosenttia
34
Metsäyhdistyksen
johtajavalinta
johti jälkipyykkiin
2014
51
5
10 15
*muutos vuodessa
23 Viikko
Suurimmassa osassa Suomea
syksyn myyrähuippu jää ennakoitua pienemmäksi.
Metsäntutkimuslaitoksen
(Metla) kevään seurantojen
mukaan myyräkannat vaihtelevat Etelä-Suomessa. Sellainen oli
viimeksi 1990-luvun puolivälistä 2000-luvulle.
Viimeisin myyrähuippu oli
vuonna 2008. Sellutehtaan
kapasiteetti on 1,3 miljoonaa
tonnia eukalyptussellua vuosittain.
Pehmopaperin ja pakkauskartongin tuotantomäärät ovat
nousseet maailmanlaajuisesti.
Vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana tapahtuneen
pienen laskun jälkeen paino- ja
kirjoituspaperin kysyntä nousi
0,4 prosenttia.
Sekä paperista että kartongista on Kiinassa ylitarjontaa,
mikä pakottaa vähentämään
tuotantoa.
Sanomalehtipaperin kysyntä
laski 4 prosenttia Euroopassa
alkuvuoden aikana.
Kesä- ja heinäkuussa järjestettävät jalkapallon maailmanmestaruuskisat lisäävät
kuitenkin sanomalehtipaperin
kysyntää huomattavasti.
ANNI-SOFIA HOPPI
Sellun ja paperin hinnat vuoden ajalta
Euroa/tonni
900
Lähde: FOEX
Hienopaperi/A4
?18,56 ?*
Aikakauslehtipaperi
?9,44 ?*
Havusellu
+32,16 ?*
Lehtisellu
?69,52 ?*
800
700
600
2013
500
24
30 35 40 45
Suomen Metsäyhdistys valitsi
maaliskuussa uudeksi toiminnanjohtajaksi metsänhoitaja
Anders Portinin. Eniten myyriä on
ensi vuoden syksyllä.
Peltomyyrät ovat kärsineet
märästä alkutalvesta ja tammikuun vähälumisesta pakkasjaksosta metsämyyriä enemmän.
Niiden määrä pysyy vähäisenä.
Metlan mukaan etelän kannanvaihteluissa on tulossa
hiljaisempi jakso. Pitkään jatkunut lehtisellun hinnan lasku näyttää
kuitenkin pysähtyneen ainakin
Kiinassa toistaiseksi.
Stora Enson puoliksi omistaman Uruguayn Montes del
Platan sellutehtaan käynnistämistä on valmisteltu jo pitkään.
Stora Enson tiedotteen mukaan
Uruguayn viranomaiset ovat
viimein antaneet tehtaalle tarpeelliset luvat. Pahimmillaan se johtaa erikoisiin
omistusjärjestelyihin. Toisin paikoin myyrien
määrä kuitenkin säilynyt lähes
ennallaan.
Keski-Suomessa ja Kainuussa
metsämyyrää esiintyy kohtalaisesti. 10
Maanantaina 9. Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun puuvirtoja
ohjautuu vastaisuudessa entis-
tä enemmän Keski-Suomeen,
jolloin Lapin puulle on enemmän käyttöä Kemin ja Oulun
tehtailla?, Aula kertoo.
Lapin metsätalouteen tuo
myönteistä pöhinää myös tämän vuoden joulukuussa käynnistyvä Keitele Groupin saha ja
liimapuutehdas Kemijärvellä.
Ensi vuonna täyttä tehoa käyvä tuotantolaitos käyttää vuosittain noin 350?000 kuutiota
puuta.
?Kemijärven sijainti on optimaalinen. Tällöin havaittiin
myös ennätysmäärä tuhoja.
Metlalla ei ole tietoja merkittävistä taimituhoista viime
talvelta. Heidän joukossaan oli Metsähallituksen
viestintäjohtaja Juha Mäkinen.
Helsingin Sanomien mukaan
maa- ja metsätalousministeriö
viesti, ettei Mäkistä saa nimittää virkaan. Esimerkiksi hyvin toimivia yhtymiä
on muutettu yhteismetsiksi
veroedun takia?, Viitala sanoo.
Myös erilaiset metsäsijoittajat ovat käyttäneet tilannetta
hyväkseen tavalla, jota ei välttämättä voi pitää yhteiskunnan
kannalta tarkoituksenmukaisena.
yli 50 000 euron tulot
32
enintään 50 000 euron tulot
30
28
26
24
22
20
Pääomatuloverokanta
Yhteisöverokanta
Yhteisetuuden verokanta
18 93 94 95 96 97 98 99 00 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 13 14
Heidän mukaansa näistä periaatteista voidaan poiketa, jos
jollekin metsänomistusmuodolle suunnattujen veroetujen
yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta on olemassa selvää
tutkimuksellista näyttöä.
?Kun tällaista näyttöä ei ole
olemassa, metsä- ja veropolitiikan pitäisi palkita metsänomistajaa aktiivisesta metsien
käytöstä ja yhteiskunnallisten
tavoitteiden täyttymisestä
omistusmuodosta riippumatta?,
päättelevät Viitala ja Leppänen.
?Muutoin puututaan metsänomistajien yhdenvertaisuuteen perusteettomasti ja
tullaan maksaneeksi omistusmuodosta eikä tuloksista.?
Kannattavuus
kyseenalaista
Viitala ei pyri sinällään kyseenalaistamaan vanhojen, jo vuosikymmeniä sitten perustettujen
yhteismetsien toimintaa. Omistusmuodon
sijaan valtion kannattaisi
tukea aktiivista metsätalouden harjoittamista.
Tutkijat kyseenalaistavat
yhteismetsän veroedun
Valtio suosii yhteismetsiä veroedulla.
Tutkijoiden mukaan näyttöä yhteismetsien eduista ei juuri ole, joten
veroedulta puuttuvat perusteet.
Yhteismetsien perustamista on
edistetty, koska sillä on haluttu
estää metsien pirstoutumista ja tehostaa metsätaloutta.
Tutkimusnäytöt yhteismetsien
eduista kuitenkin puuttuvat.
?Yhteismetsien suosiminen
perustuu pikemminkin mielikuviin kuin tutkimusnäyttöön
yhteismetsien toiminnasta
ja niiden yhteiskunnallisesta
merkityksestä?, summaavat
tutkijat Esa-Jussi Viitala ja
Jussi Leppänen Metsäntutkimuslaitokselta.
Tutkijat nostavat esiin yhteismetsille suunnatut veroedut.
Vuoden 2005 verouudistuksessa yhteismetsät jätettiin
ilman lainsäädännöllisiä perusteluja yhteisöverotuksen
piiriin. Jos yhteismetsällä on palkattuja toimihenkilöitä tai merkittävästi muita
samantapaisia kiinteitä kustannuksia aiheuttavia eriä, ne
on tietysti saatava jotain kautta
takaisin.?
?Se onnistuu, jos yhteismetsä
saa merkittäviä mittakaavaetuja tai harjoittaa laajasti muuta
toimintaa, kuten mökkivuokrausta, metsästysoikeuksien
vuokrausta tai kiinteistöjalostusta.?
?Kokonaisuuden kannalta on
silti hyvin kyseenalaista, että
yhteiskunta palkitsee vain yhtä
metsänomistuksen muotoa. Niitä ovat muun muassa metsän uudistaminen,
taimikoiden ja nuoren metsän
hoito sekä ojien ja teiden kunnostus.
Tukiporrastuksen säilyminen on kuitenkin epävarmaa.
?Leikkaukset kohdistuvat
pohjoiseen, vaikka täällä niistä
on eniten tarvetta ja hyötyä?,
Aula toteaa.
Miljoona mottia lisää
Pohjois-Suomessa metsätalouden yleisvire on kuitenkin
kääntynyt myönteiseksi. Jälkikäteen
keskusteluun nousi Metsäyhdistystä rahoittavan maa- ja
metsätalousministeriön rooli
hakijoiden rankkauksessa.
Metsäyhdistys on metsien
käyttöön tukeutuvien organisaatioiden yhteistyöjärjestö.
Ministeriön lisäksi sen tärkeimpiä rahoittajia ovat Metsäsäätiö ja Metsämiesten säätiö.
Rahoittajilla ei ole edustajia
yhdistyksen hallituksessa.
Metsäyhdistyksen pesti kiinnosti 26 hakijaa. Niiden verokanta on
nykyään 2?4 prosenttiyksikköä
alempi kuin tavallisten yksityismetsänomistajien.
?Veroetujen tarjoaminen vain
yhteismetsille ei ole ollut kovin
perusteltua, sillä niiden ei ole
tutkimuksissa todettu tuottavan
muita yksityismetsiä enempää
yhteiskunnallisia vaikutuksia?,
Viitala ja Leppänen toteavat.
Yhteismetsillä
oletettuja etuja
Yhteismetsien edistämisen
taustalla on ollut ajatus siitä,
että niiden avulla voitaisiin ehkäistä metsätilarakenteen pirstoutumisen haittoja, parantaa
yksityismetsätalouden kannattavuutta ja tätä kautta edistää
teollisuuden puuhuoltoa.
Teoria ja käytäntö eivät ole
välttämättä kohdanneet, sillä
noin puolet kymmenen viime
vuoden aikana perustetuista
yhteismetsistä on pinta-alaltaan
pieniä, alle 200 hehtaarin kokonaisuuksia.
Viitalan ja Leppäsen mukaan
etenkään uusien yhteismetsien
osalta ei ole mitään näyttöä
siitä, että ne toteuttaisivat sitä,
mitä niiltä on haluttu.
?Voidaankin perustellusti kysyä, miksi tällaisille yhteismetsille tulisi suunnata sellaisia veroetuja, joiden piiristä suljetaan
pois esimerkiksi metsiään aktiivisesti hoitavien ja käyttävien
yli 100 hehtaarin metsätilojen
omistajat.?
Tasa-arvo
ei toteudu
Yksityisten henkilöiden omistamia yli 100 hehtaarin tilakokonaisuuksia on yli 18?000.
Niiden metsämaan pinta-ala on
kolme miljoonaa hehtaaria eli
yli 8-kertainen yhteismetsien
pinta-alaan verrattuna.
?Verotuksen neutraalisuuden
ja yksityismetsänomistajien yhdenvertaisuuden näkökulmasta
puunmyyntitulojen verotuksen
tulisi perustua samoihin periaatteisiin metsänomistusmuodosta
riippumatta?, vaativat tutkijat.
Lähde: Metla
ja käyttäneet hakkuumahdollisuutensa yleensä hyvin.
?Toiminnan kannattavuus
on toinen asia. Etenkin kun asia ei edes
kuulunut ministeriölle.
Myös Maaseudun Tulevaisuudelle on kerrottu, että ministeriön edustaja pyrki vaikuttamaan valinnan lopputulokseen.
Ministeriön osastopäällikkö
Juha Ojala kiistää syytökset,
mutta myöntää käyneensä
asiasta normaaleja henkilövalintoihin liittyviä taustakeskusteluja. Kapasiteetista
noin 70 megawattia tuottaa valtakunnalliseen verkkoon myytävää energiaa.
Tehdasalueella on oma syväsatama sellun vientiä varten sekä proomulaituri puun tuontia
varten. Kumpusalon
mukaan uusi liitto tarvitaan
koordinoimaan Pohjois-Suomen metsänomistajien yhteistyötä.
Timo Pietilä Oulusta oli
huolissaan, miten kaupunkilaismetsänomistajat houkutellaan metsänhoitoyhdistysten
jäseniksi, kun palveluja tarjoavat lukuisat yritykset.
SUVI NIEMI
Jalkapallon mestaruuskisat lisäävät paperin kysyntää
Sellu- ja paperimarkkinoita
seuraavan Foexin mukaan
Euroopan talouskasvu on
välttämätöntä, jotta markkinat
kehittyisivät. Tehtaan
viimeistelyä viivästyttivät lähinnä työtaistelut ammattiliittojen kanssa.
Sellujätin kapasiteetti on 1,3
miljoonaa tonnia valkaistua eukalyptussellua vuodessa.
Raaka-aine saadaan pääasiassa Montes del Platan omilta
puuviljelmiltä.
Sellun lisäksi tehdas tuottaa
biomassasta energiaa 160 megawatin teholla. Lehti kommentoi
ministeriön tapaa toimia karkeaksi. Hän kertoo kysyneensä
tärkeimmiltä rahoittajilta, millaisia ominaisuuksia he uudelta
toiminnanjohtajalta haluavat.
Hakijoiden nimilistaa Parvinen
ei rahoittajille antanut.
?Vaikka yritin pitää keskustelut osaamisessa, rahoittajat
halusivat puhua myös nimistä.
Vahvin mielipide henkilöistä
tuli maa- ja metsätalousministeriöstä?, sanoo Parvinen.
Maa- ja metsätalousministeri
Jari Koskinen (kok.) sanoo, että hän ei ole ohjeistanut Metsäyhdistyksen toiminnanjohtajan
valintaa tai siihen puuttunut.
Ministeriön kansliapäällikkö
Jaana Husu-Kallio myöntää,
että asiaa on käsitelty ministeriössä Helsingin Sanomien
artikkelin jälkeen. Tehtaiden tekniset ongelmat ja huollon aiheuttamat
tuotantokatkot ovat kuitenkin
laskeneet erityisesti havusellun
tarjontaa Euroopassa.
Foexin mukaan lehtisellun
toimitukset ovat vähentyneet
Euroopassa kolme prosenttia
viimeisten neljän kuukauden
aikana. Pääsyynä
kasvun hidastumiselle on investointien puute erityisesti
rakennusalalla.
Havusellun eurooppalaiset
markkinat ovat tällä hetkellä
vakaat. Metsäteollisuuden investoinneista
pääsevät nauttimaan myös
Lapin, Pohjois-Pohjanmaan ja
Kainuun metsänomistajat.
?Metsä Groupin Äänekosken uusi sellutehdas hyödyttää
koko Suomea. Näin kaikki kuljetukset
eivät rasita maantieverkkoa.
?Montes del Plata on pitkä-
aikainen investointi, ja siitä
tulee hyvin kannattava tehdas
rakennusprosessin viivästymisestä huolimatta. Euroopan keskuspankki laski ohjauskorkoa,
mikä on hyvä alku talouden
elvyttämiseksi.
Kiinan talous on jatkanut
heikentymistään. Rovaniemelle rekrytoidaan yksi uusi työntekijä.
Liiton toimistopäällikön työsuhde päättyy.
Yleiskeskustelussa ihmeteltiin, onko ?varjo-organisaatiosta. Emme myöskään
osallistuneet Metsäyhdistyksen
hallituksen päätöksentekoon
millään tavalla?, sanoo Ojala.
Valintaa johti Metsäyhdistyksen puheenjohtaja Petri Parvinen. kesäkuuta 2014
METSÄTALOUS
Yhteismetsien suosiminen perustuu pikemminkin mielikuviin kuin tutkimusnäyttöön
yhteismetsien toiminnasta. Niitä on perustettu
1800-luvun lopulta alkaen.
Yhteismetsä on tilojen
yhteinen alue, jolla
harjoitetaan kestävää metsätaloutta osakastilojen hyväksi.
Osakkaina voi olla yksityishenkilöitä, kuolinpesiä,
yhtymiä ja yhteisöjä.
Pinta-alaa yhteismetsissä
on noin 560?000 hehtaaria.
Yhteismetsien osakkaita
on 20?000.
Pienin yhteismetsä on 19
hehtaarin suuruinen, kun taas
Kuusamon yhteismetsässä on
noin 85?000 hehtaaria maata.
Tutkijat ihmettelevät
yhteismetsille annettua
veroetua. Keskitämme
nyt kaikki voimamme sujuvaan
ja nopeaan käyttöönottoprosessiin, jotta saamme tehtaan
täyteen tuotantoon?, sanoo
Juan Carlos Bueno, Stora Enso Biomaterials ?liiketoiminnan
johtaja yhtiön tiedotteessa.
Stora Enson vuosittainen
osuus Montes del Platan tuottamasta sellusta on 650?000
tonnia ja se myydään markkinaselluna maailmalle.
Uruguayn tehdas on Stora
Enson toinen sellutehdas EteläAmerikassa.
Brasilian Bahiassa Veracelin
tehdas keittää eukalyptussellua
vuodessa 1,1 miljoonaa tonnia,
josta Stora Enso saa puolet ja
tehtaan toinen omistaja brasilialainen Fibria toisen puolen.
UPM:llä on kokonaan omistuksessaan kapasiteetiltaan
1,2 miljoonan tonnin eukalyptussellutehdas Uruguayn Fray
Bentosissa.
JUHA KAIHLANEN. Niihin aloitteen tekivät
Metsäyhdistyksen hallituksen
jäsenet.
?Toisin kuin väitetään, me
emme olleet sellaisissa keskusteluissa mukana, joissa olisi voinut olla sulkemassa pois kandidaatteja. Kuljetusmatkat
ovat kohtuulliset eri puolilta
Lappia?, Keiteleen tytäryhtiön
Lappi Timberin toimitusjohtaja Pekka Tuovinen kertoo.
Metsänomistajien liitto arvioi, että investoinnit lisäävät
Lapin ja entisen Oulun läänin
puunkäyttöä puolesta miljoonasta miljoonaan kuutioon
vuodessa.
Liitolle uusi nimi
MTK:n järjestöuudistuksen
vuoksi metsänomistajien liittojen toiminta nykymuodossaan
loppuu tämän vuoden lopussa.
Pohjois-Suomen metsänomistajien liiton puheenjohtajan Juhani Kumpusalon
mukaan liitto säilyy, vaikka sen
nimi ja tehtävä vaihtuvat.
?Uusi yhdistys on kevyt organisaatio, joka vastaa PohjoisSuomen metsämarkkinoista.
Edunvalvontaroolia ei enää
ole?, hän kertoo.
Kumpusalon mukaan nimiehdotus on Pohjois-Suomen
metsänhoitoyhdistysten liitto.
Sitä pyörittämään siirtyy metsänomistajien liiton viidestä
toimihenkilöstä kaksi.
Kaksi työntekijää siirtyy
MTK:n metsälinjan palvelukseen. Nuoret havupuutaimikot kannattaa silti tarkistaa
metsämyyrän aiheuttamien
vioitusten varalta.
Metsämyyrä syö taimien latvasilmuja ja kasvainten kuorta.
Myyräkannat
Pohjoisessa alkaa
runsastua kesällä 2014,
huippu 2015.
Etelässä huippu
syksyllä 2014,
määrissä on
huomattavaa
alueellista vaihtelua.
Lähde: Metla
>>
Viimeisin
myyrähuippu
oli vuonna 2008.
Tällöin havaittiin
myös ennätysmäärä
tuhoja.
Syönnin vuoksi puista tulee
monilatvaisia.
Vioitus voidaan korjata katkaisemalla ylimääräisten kasvainten kärjet.
TIINA HEIKKINEN
Stora Enson sellujätti
käyntiin Uruguayssa
Stora Enson ja chileläisen Araucon yhteisyritys Montes del Platan sellutehdas Uruguayn Punta
Pereirassa aloittaa toimintansa.
Stora Enso kertoo, että tehdas
on saanut kaikki tarpeelliset
luvat Uruguayn viranomaisilta.
Alun perin Montes del Platan
tehtaan piti käynnistyä jo viime
vuoden maaliskuussa
Tiedot
postitetaan osoitteeseen: Maaseudun Tulevaisuus, ?Merkkipäivät?,
PL 440, 00101 Helsinki, tai lähetetään sähköpostilla osoitteeseen
merkkipaivat@maaseuduntulevaisuus.fi.
LUKENUT MIES
Jäiset veijarit
Suurten urheilutapahtumien lähestyessä puhutaan aina niihin
liittyvästä korruptiosta. Niistä
näkyy, kuinka lopullista ilmettä
hiotaan moneen kertaan.
?Minulle annetaan yleensä
ehdotus hahmosta, josta muki
tehdään. Kun tuli aika
kuljettaa heidät keskitysleirille,
isä leikkasi verkkoaitaan aukon,
josta 9-vuotias Roman pakeni viime hetkellä. 1933) lienee
elossa olevista elokuvaohjaajista tunnetuin. 2:1?2
Nimipäiviä
Tänään maanantaina: Ensio
Huomenna tiistaina: Seppo
Mietelause
Rohkeus on suurelta osin sitä, että
on kulkenut saman tien aiemmin.
Ralph Waldo Emerson
Lähetä merkkipäiväilmoitus Maaseudun Tulevaisuuteen
Merkkipäiväpalstalla julkaistaan vain päivänsankarin suostumuksella lähetettyjä merkkipäivätietoja. Omien sanojensa mukaan hän on tehnyt
elämäntyönsä Muumilaaksossa.
Pöydillä ja seinillä on nähtävillä mukien työversioita. Siitäkin tekijä pokkasi
Ranskassa parhaan ohjaajan
César-palkinnon.
ANELMA JÄRVENPÄÄ-SUMMANEN
Paul Werner: Roman Polanski.
Henkilökuva. Aloitan työn selailemalla Janssonin sarjakuvia ja
kirjoja. Into.
Muumi-mukien näyttelyssä
MIKA KOIVUNEN
Muumi-mukinäyttely kertoo
tarinoita astioista,
jotka koristavat
monien suomalaiskotien kaappeja.
Esillä on monia
harvinaisuuksia.
Moni suomalainen hörppää
aamukahvinsa muumien koristamasta mukista, mutta harva
tulee ajatelleeksi sitä suunnittelu- ja valmistusketjua, joka
astioiden takana on.
Arabia Gallerian näyttely Helsingissä kertoo tarinoita mukien
takaa.
Keskipisteessä ovat vitriinin
suojiin asetellut harvinaiset
1950-luvun Muumi-astiat, jotka
on kuvittanut Tove Jansson.
Astioiden tuotanto alkoi uudelleen vuonna 1990, ja erityisesti mukien suosio on kasvanut
jatkuvasti.
satunnaisia mallieriä. Liikemies on
hiukan puolivillainen ammattinimike. Se oli jo monesti
palkitun tekijän kuudes elokuva.
Seuraavana vuonna Polanskin
nuori, viimeisillään raskaana ollut näyttelijävaimo Sharon Tate
ja neljä heidän ystäväänsä murhattiin. Loppuratkaisu jää auki. Joka on ottanut vastaan minun
käskyni ja noudattaa niitä, se rakastaa minua. Tänä
vuonna mehukkaita aiheita on
ollut verrattoman paljon: jalkapallon MM-kisat Brasiliassa
ja Qatarissa, talviolympialaiset
Sot?issa ja jääkiekon MM-kisat
Valko-Venäjällä.
Suomessa ollaan näissä asioissa ymmärrettävästi lapsenkengissä. Avioliitto on kestänyt
ja he ovat saaneet kaksi lasta.
Perheen kaikkia jäseniä on nähty
valkokankaalla.
Kiinnostavaa on lukea itselle
tärkeitten elokuvien syntyvaiheista. 319 sivua. Normandian maihinnousun muistopäivä oli perjantaina.
Talvi- ja jatkosodan käänteisiin voi tutustua valokuvina,
jotka puolustusvoimat on tallentanut sähköiseen arkistoon
sa-kuva.fi-verkko-osoitteeseen.
KAIJALEENA RUNSTEN
Roman Polanski (s. Ap.t. asti.
TAITEILIJA
Tove Jansson ?
monipuolinen
kuvittaja
Muumifanista
mukien kuvittajaksi
Mukien kuvitukset ovat syntyneet kuvittaja-keraamikko Tove
Slotten käsissä. Muumikirjoja on julkaistu yhteensä
13, joista suurin osa on
romaaneja.
Jansson kuoli vuonna 2001.
Kolme vuotta myöhemmin
hänet valittiin Suuret
suomalaiset -äänestyksessä
19. Julkisuus askartelee lähinnä potkupalloilijoiden sopupelien ja hiihtäjien dopingin parissa.
Vain jääkiekkobisneksessä meillä
liikkuu hieman enemmän rahaa.
Suureen maailmaan verrattuna
se on tietysti nappikauppaa. Kirjallisesti lähetettävissä
tiedoissa tulee olla merkkipäivän viettäjän nimi, ikä, merkkipäivän
ajankohta, titteli, kotipaikka ja mahdollinen lyhyt maininta merkkipäivän vietosta. Karjalan liiton laskelman mukaan kaksi kolmannesta talvisodan noin 420?000
siirtolaisesta ehti palata välirauhan aikana.
Toisessa maailmansodassa
elettiin ratkaisevia vaiheita
tähän aikaan 70 vuotta sitten
myös Keski-Euroopassa, kun
liittoutuneiden yhteisjoukot
aloittivat hyökkäyksen Saksaa
vastaan. Saksalaisen Paul
Wernerin kirjoittama henkilökuva näyttää huiman selviytymistarinan.
Muiden puolanjuutalaisten tavoin Polanskin lapsuudenperhe
suljettiin saksalaismiehityksessä
Krakovan ghettoon. Joukossa
on tutuilla kuvilla varustettuja,
mutta erivärisiä mukeja.
Osa niistä ei koskaan päässyt
laajaan tuotantoon.
Yksi näistä on vuonna 2006
myyty sininen Uimahyppy-muki, jossa Muumipeikko hyppää
veteen. Kahdestakymmenestä
pitkästä elokuvasta Polanskin
henkilöhistorian kannalta erityinen on paluu puolanjuutalaisten
vainon vuosiin elokuvassa Pianisti (2002).
Yllättävänä aihevalintana häneltä pidän toiseksi viimeisintä,
hienosti toteutettua elokuvaa
Garnage (2011), jossa nimestä
huolimatta (suomeksi verilöyly)
kukaan ei kuole. Valokuvaksi käy mustavalko- tai värikuva, koolla ei
väliä. Veijarit lähtivät Venäjän oligarkkien kanssa
marjaan ja siinä voi käydä miten
tahansa.
Sainion tyylilaji oli muodissa
Hymy-lehden kultaisina vuosina. 11
Maanantaina 9. Kyse on kahden
avioparin sivistyneesti alkavasta
selvittelystä, kun perheitten
pojat ovat ottaneet yhteen.
Korrektisuus kuoriutuu kerros
kerrokselta.
Yli 80-vuotias Polanski on yhä
luomisvireessä. Palsta on maksuton. Alun perin taustalla oli
tarkoitus olla simpukankuvia,
mutta tuotannon loppuvaiheessa ne poistettiin.
?Jos kaapista löytyy Uimahyppy-muki, jossa valkoiset simpukat ovat jäljellä, on kyseessä
todellinen keräilyharvinaisuus?,
toteaa näyttelyn kuraattori Nora Haatainen.
Muumi-mukeista on viime
vuosina tullut keräilykohde.
1990-luvulla valmistetuista mukeista voi nettikaupassa saada
yli 100 euroa.
LIINA NIITTYMAA
Mukit, joilla on tarina ?
Muumit -näyttely Helsingissä
Arabian Galleriassa 31.8. Juho Nurmi.
408 sivua ja kuvaliite. Minerva.
16.6.2014
LiSÄjakELU
? Kaarnakuoriaisten torjunta vanhoissa
kuusikoissa
. Toki
siitä kirjan saa.
Liikemiehet Kalervo Kummola ja Harry Harkimo ovat suomalaisen urheiluviihdebisneksen
tunnettuja nimiä. merkittävimmäksi
suomalaiseksi.
Juhlavuoden tapahtumista
saa lisätietoja osoitteesta
www.tove100.fi.
Lasikuvut suojaavat
näyttelyn mukeja kiinnostuneilta
katsojilta. Isä palasi aikanaan,
mutta raskaana ollut äiti joutui
kaasukammioon.
Pieni Roman oli tuosta hetkestä omillaan. Ja minun Isäni rakastaa
sitä, joka rakastaa minua, ja häntä
minäkin rakastan ja ilmaisen hänelle itseni. Tove Slotte on
kuvittanut niistä 60.
Tove Jansson syntyi 9.8.1914
Helsingissä kuvanveistäjä
Viktor Janssonin ja kuvittaja
Signe Hammarsten-Janssonin
ensimmäiseksi lapseksi.
Meneillään on Tove Janssonin
100-vuotisjuhlavuosi. kesäkuuta 2014
PÄIVÄSTÄ TOISEEN
Voidaan sanoa, että olen tehnyt elämäntyöni
Muumilaaksossa. Kolmetoistavuotiaana hän
tajusi oman erityislaatunsa; partioleirillä tuo ujo poika esitti monologin, jolla valloitti ikätoverit.
Tie elokuvaohjaajaksi oli mutkikas, mutta tahto vei eteenpäin.
Suuren menestyksen saavuttanut, kauhua ja mystiikkaa sisältävä Rosemaryn painajainen
valmistui 1968. Liikemies on sellainen,
joka koko ajan perustaa uusia
yhtiöitä, lopettaa vanhoja, muuttaa niiden nimiä, etsii uupumatta
rikkaita sijoittajia kuolemattomien liikeideoidensa taakse ja
pyörittää rahoja edestakaisin
yhtiöistä toiseen, kunnes ne vihdoin ovat salaperäisesti kadonneet tietymättömiin.
Siinäpä pähkinänkuoressa
veteraanitoimittaja Pentti Sai-
nion uuden kirjan juoni. Vaihtuvien turvapaikkojen joukossa oli köyhä katolinen maanviljelijäperhe, jossa
hän oppi paimentamaan karjaa,
sietämään nälkää ja hiihtämäänkin. 14:21
10.6. Erilaiset työversiot
ovat nähtävillä pahvisina.
Ennennäkemättömiä
harvinaisuuksia
Näyttelyyn on saatu yhdeksän
mukia, joita on tuotettu vain
SA-KUVA
KIRJA
Karjalaisten siirto alkoi kesäkuun 9:nnen jälkeen.
Tämä lehmä ei olisi halunnut lähteä.
Polanskin elämä
ja elokuvat
Suuresta evakosta 70 vuotta
Tänään maanantaina on kulunut 70 vuotta siitä, kun Venäjä
aloitti Karjalan kannaksella
suurhyökkäyksen. Kun sitten koitti helluntaipäi-
vä, he olivat kaikki yhdessä koolla.
Yhtäkkiä kuului taivaalta kohahdus, kuin olisi käynyt raju tuulenpuuska, ja se täytti koko sen talon,
jossa he olivat. MUUMI-MUKIEN KUVITTAJA TOVE SLOTTE
09.06.14 Kahden Toven kädenjälkiä
Aurinko nousee
Helsingissä kello 3.58
ja laskee kello 22.41
Oulussa kello 2.34
ja laskee kello 0.00
Päivän sana
9.6. Suom. Kirjakaupat pelkäävät kunnianloukkauskanteita.
Hovioikeudessa tämänkin kirjan
levitystyö käynnistyi. Hyökkäys
käynnisti kannaksen väestön
toisen, pysyväksi jääneen evakkomatkan.
Venäjä keskitti joukkoja muilta rintamilta Suomen voittamiseen. Energiapuun korjuu
. luetuin päivälehti
9
31 4
rä 0 75
ä
ä
8
am ikki
kij
Lu Lev
3). Merkkipäivätiedon tulee olla toimituksessa viimeistään viisi päivää ennen lehden ilmestymistä. Sitten piirrän valitsemani kuvan käsin paperille ja
muokkaan sen mukiin sopivaksi?, Slotte kuvailee.
Muumi-astioiden valmistusta
käynnistettiin 80-luvun lopulla,
jolloin Slotte oli Arabialla koristesuunnittelijana.
?Esimies tiesi minun olevan
muumien fani, joten minua pyydettiin mukien kuvittajaksi?,
Slotte kertoo.
Muumi-mukeja on yhteensä
68, ja kaikki ne ovat esillä Arabian näyttelyssä. Sen
kunniaksi monet taidemuseot
järjestävät juhlanäyttelyjä.
Tunneituimpia töitä
Janssonin uralta ovat
muumeista kertovat kirjat
ja sarjakuvat, mutta Jansson
maalasi ja kirjoitti myös paljon
muuta.
Ensimmäinen muumikirja
Muumit ja suuri tuhotulva
syntyi toisen maailmansodan
aikana, mutta se julkaistiin
vasta vuonna 1945. Takavuosilta muistetaan
muun muassa reipas kirja presidenttiehdokas Martti Ahtisaaren seikkailuista mustassa
Afrikassa.
Joitain kirjojaan Sainion on
ollut vaikea saada kaupalliseen
levitykseen. Urheiluviihdebisneksen Sainio varmaan
tuntee hyvin, vaikka se ei tainnut
hänen omalla kohdallaan ihan
putkeen mennä.
PEKKA ALAROTU
Pentti Sainio:
Kummolan kääntöpiiri.
Urheiluviihteen kulissien takaista
peliä. Työmatkalla ollut Polanski pelastui rituaalimurhalta.
Toisen kerran ohjaaja oli
yksityiselämänsä takia otsikoissa vuonna 1977, kun hän sai
Amerikassa syytteen alaikäisen
raiskauksesta. Puukauppa vauhdissa
Hyödynnä suositun teeman
huomioarvo ja ole mukana
omalla ilmoituksellasi.
Metsä Plus
-teemanumeron
painosmäärä on
106 000 kpl.
Lehden saavat
tilaajien lisäksi
20 000 suurinta
metsätilaa EteläSuomessa.
Aineistopäivä 12.6.2014
Aineistot sähköpostilla:
ilmoitus@maaseuduntulevaisuus.fi
www.maaseuduntulevaisuus.fi
Metsä Plus -teema 16.6.2014
Painosmäärä 106 000 kpl
01
T2
(KM )
3
0
0 0 T 201
(L
Suomen 2. Viimeisin elokuva Venus turkiksissa valmistui 2013. Joh. Polanski pakeni
Ranskaan, rikosta setvittiin vuosikymmeniä.
Yhtä tunnettua ei ole, että
kaksitoista vuotta myöhemmin
56-vuotias Polanski avioitui
METSÄ PLUS -teema
eti
Soita h
ja varaa aa
stil
ilmoitu
21
3 23
020 41
23-vuotiaan
näyttelijä Emmanuelle Seignerin kanssa. Se eteni aluksi nopeasti:
puolentoista viikon taisteluiden jälkeen se valtasi Viipurin.
Muistopäivä osuu juhannusaattoon.
Syyskuussa 1944 raja palau-
tettiin kulkemaan samaa linjaa,
johon se oli merkitty talvisodan
päättyessä.
Yhteensä kotinsa joutui jättämään 430?000 henkeä eli 11
prosenttia suomalaista: heistä
407?000 asui Kannaksella ja
loput Sallan ja Petsamon luovutetuilla alueilla.
Suurelle osalle siirtolaisuus
oli jo toinen
Erikoisvahvistettu ?Huulirauta Hardox 500. ALV)
ERÄ TAOTTUJA TRUKKIPIIKKISARJOJA!
VETTERILTÄ SAKSASTA
VOLVO sovitteisena
Kantavuus 2500 kg Kantavuus 2000 kg Kantavuus 5000 kg
499,- 449,- 995,(SIS.
?. Etukuormainsovitteet paikallaan
.
?. 1500 mm
Kauha lev. LÄHTÖ Ryhmäajo 1609 m Helsinki
1 Vesuvio Ås (SE)/Markku Nieminen
2 Orlando (US)/Kari Rosimo
3 Green Pepper/Tuomas Pakkanen
4 Je T?aime (SE)/Antti Teivainen
5 Archie Ride/Mika Forss
6 Order by Koffe* (SE)/Ari Moilanen
7 Trotteur (SE)/Antti Ala-Rantala
8 Dream Director/Hannu-Pekka Korpi
1609
?.
21,6a 59 890
23,1a 95 420
22,4a 110 780
21,9a 118 680
22,8a 99 030
23,0a 99 720
21,5a 112 200
22,0a 85 415
22,8a 90 589
24,3a 81 422
23,3a 63 430
22,2a 83 000
10/27,5
4/25,6ax
3/24,6x
7/28,5a
4/26,0a
4/28,2a
hlo8/24,0a
1/25,2a
2/28,2a
3/25,6a
10/29,7ax
6/26,3a
hpl
-a hpl
8/24,8
2/24,5a
-a hpl
2/24,7a
11/23,3a
1/24,8ax
6/26,4a
1/24,3a
7/26,6a
7/30,4x
4/25,7a
11/25,4
3/23,5ax
12/25,4
6/27,4
3/24,9
5/24,4
1/24,6ax
5/23,0a
3/24,9ax
4/24,8a
-a k
3/25,0a
hml2/23,4a
hlo7/23,2ax
6/24,3ax
8/26,8a
7/23,4ax
-a hll
4/24,4a
Jo 8.6.
7/24,7a
2/25,3
Ko 8.6.
Kotimaiset
kasvikset
maistuvat
kesällä
Kesäkuukausina suomalaiset
kaksinkertaistavat kotimaisten
kasvihuonevihannesten syömisen, kertoo Kauppapuutarhaliitto.
Kasvihuoneissa kasvaneet
kurkut, salaatit, tomaatit ja
paprikat valmistuvat kesäkuun
alkuviikkoina.
?. Lähdössä mennään varmaan aika rivakkaa
tahtia, ja kaikki potentiaalisimmat menestyjät on syytä löytyä
kupongilta.
Seuraavassa lähdössä voitto
saattaa ratketa jo kiihdytyksessä, sillä Memory Leader oli viime viikon ennätysjuoksussaan
vakuuttavan hyvä. Esityksessä ei ollut
vaativassa seurassa moitteen sijaa, vaikka sijoitus oli heikompi.
Derbyn Tammasuosikki on
kohteista ainoa, jossa hevoset
kiertävät täydet kaksi ratakierrosta.
?. Toukokuun voitot tulivat
sisäradan jonosta terävillä kireillä, mutta johtopaikka ei ole
Green Pepperille myöskään vieras. Etukuormainsovitteet paikallaan
NYT
. Käteism.
?. Hän käy edelleen . Kauppapuutarhaliiton mukaan talvikuukausina tomaatteja myydään
noin miljoona kiloa viikossa,
mutta heinäkuussa määrä nousee lähes kolmeen miljoonaan
kiloon.
Kasvihuonevihanneksia vil
jellään noin 700 yrityksessä
kaikkialla Suomessa.
MT
Kolin
erämessuilla
tarjolla
muotia
Heti kät.
?. Aluksi hän jatkoi isänsä tavoin lypsykarjan pitoa navetassa, jonka
hän oli yhdessä isänsä ja kuuden
veljensä kanssa rakentanut yhdeksän vuotta aiemmin.
Lehmät lähtivät tilalta vuonna 2004. LÄHTÖ Ryhmäajo 1609 m Helsinki
1 Kume/Jarmo Saarela
2 Keisar/Hannu Torvinen
3 Helmen Vili/Iikka Nurmonen
4 B. ALV)
(SIS. Jahtinaiset
keräävät varoja nuorisotoimintaan paistamalla lettuja Suomen Metsästäjäliiton osastolla.
Lapsivieraille tarjolla on
muun muassa tarkkuusammuntaa, puujalkakävelyä ja intiaanileiri kasvomaalauksineen.
Isäntänä Kolilla toimii Renne
Karppinen.
529,-
649,-
1595,-
299,(SIS. huom. LÄHTÖ Ryhmäajo 1609 m Helsinki
1 Christalsine/Ari Kela
2 Roi Sugar/Ilkka Korpi
3 Worldrecordsweeper (US)/Jeroen van Craen
4 Shot/Marko Heikari
5 Excellent Flash/Esa Holopainen
6 Yellow Spirit/Tapio Perttunen
7 Susane/Peter Lindroos
8 Ilo (US)/Jarmo Saarela
9 Rhapsody in Rock (SE)/Antti Teivainen
10 Inner Circle/Juhani Tapani
11 Callela Ragtime/Kari Köngäs
12 Mr Bling Bling/Ari Moilanen
1609
?. Noud.
044 5876100.
?. Tilavuus 0,8 m³
(SIS. 0400 160937.
Ostamme käteisellä: M-B, Man,
Volvo, Scania, ym. (03) 437 8801. lähtö: 4 Shot, 3 Worldrecordsweeper, 9 Rhapsody In
Rock, 12 Mr Bling Bling, 2 Roi
Sugar, 10 Inner Circle (8, 1)
3. lähtö: 3 Green Pepper (2, 6)
2. Sekä vaaka
että sen vasemmalla puolella oleva kassakone ovat yhä toimintakuntoisia.
RAVIT
Green Pepper vie vauhdikkaasti
Open Trot -niminen lähtö käynnistää keskiviikon T65-kierroksen Vermossa, jossa illan teemana on amerikkalaisuus.
?.
?. Marjat taas poimitaan
lähimetsistä.
Vaikka itsellä ei lehmiä enää
olekaan, Heikura ei ole silti lopettanut työtään lehmien parissa. Turvallinen kauppa, parempi hinta. 0400-646200, 0500-659678.
RAUTAISET TARJOUKSET
SUORAAN TUKUSTA!
Valmistettu DOMEX 650 MCD hienojakoteräksestä!
ksestä!
RUOTSALAISET . Kasiradalta sillä on monta ohitettavaa, eivätkä vastustajat päästä
sitä sovinnolla etupuolelleen.
Ulompia ratoja kiertämällä
Hurja-Ero tuskin yltää voittoon
asti.
Vihjesysteemi:
1.
?. ALV)
Ä
RUOTSALAINEN
AITO ALKUPERÄINEN
KIVITALIKKO
ALK.
. Maksetaan sopimuksen mukaan. kesäkuuta 2014
PÄIVÄSTÄ TOISEEN
Kotimuseon tavarat ovat niin vanhoja,
ettei niissä ole viivakoodeja. 1250 mm Kauha lev. Tilavuus 0,6 m³
. ALV)
785,-
SUURSÄKKINOSTIN
KOTIMAINEN
. Uransa kahdestatoista
kilpailusta kahdeksan voittanut
Stoneisle Lilian on ikävästä lähtöpaikastaan huolimatta vahvin
ehdokas voittajaksi ja kelpaa
Green Pepperin ohella vihjesysteemin tukipilariksi, kun
vaihtoehdot ovat vähissä.
Stoneisle Lilian aloitti talvitauon jälkeen komealla voitolla
kukistaessaan Jaqueline Mon
Amin, mutta seuraavalla kerralla se taipui suursuosikkina viidenneksi. HurjaEro jatkaa suosikkina, mutta
kuten Mikkelissä nähtiin, niin
sekään ei kestä kaikkea. ALV)
NYT
Kauha lev. Lisäksi Heikuralla on
kaksi vuohta ja kanoja.
?Nyt ei tee enää yhtään mieli
juoda lehmänmaitoa, kun on
tottunut vuosien ajan juomaan
vuohenmaitoa.?
Heikurat elävätkin lähes
omavaraistaloudessa. lähtö: 8 Stoneisle Lilian (6, 2)
6. ALV)
Teline, jossa
etukuormainsovitteet paikallaan, jousilukitus
Nettisivut osoitteessa www.mt-tukku.?
Harjupellontie 13
31640 HUMPPILA
Puh. Frida (SE)/Ilkka Korpi
5 Have A Nice Day/Jukka Torvinen
6 Ray Girl/Antti Teivainen
7 Ivory Queen (US)/Mika Forss
8 Windsong?s Love* (SE)/Seppo Markkula
9 Loogaroo Moog/Juha Utala
10 Empress Amok (SE)/Tapio Perttunen
11 Superieur/Ari Moilanen
12 Pop Up/Iikka Nurmonen
1609
?.
?. Museosta kuulleet ihmiset ovat myös kutsuneet
Heikuran hakemaan ullakoiltaan
tai purettavista rakennuksistaan
niihin unohdettua tavaraa ?toisten iloksi?.
Museossa käy vuosittain parisataa vierasta muutamassa viikonlopussa.
?.
?.
?.
?.
?.
?. Hänellä oli muun
muassa kukkaro, jossa oli vielä
sisällä vanhoja rahoja.
?. Aivan
oma lukunsa on almanakkojen
kokoelma, jonka vanhin yksilö
on 1800-luvulta.
Kokoelman kartuttamisessa
on ollut vain yksi punainen lanka.
?Tavaroissa ei saa olla viivakoodia?, Heikura napauttaa.
?.
?.
?. Euro-Teli Oy, Hki
p. Piikki / 35 mm
SUPERJÄREÄ
!
799,(SIS. Harvalla niitä on kuitenkaan yhtä paljon .
?. Solvallassa se oli taas
tuntuvasti parempi ja kirjautti
täydellä matkalla loistotuloksen.
Huonoimmat skenaariot
juoksunkulusta liittyvät olennaisesti Stoneisle Lilianin lähtöpaikkaan.
?. Hannu Torvisen luotsaama tamma juoksi
reilun kierroksen ajan toista
rataa ilman vetoapua, painui
kärkeen ennen loppukaarretta
ja piti muut varmasti kurissa.
Mikäli se onnistuu sisältä pitämään johtopaikan, voitto häämöttää.
Korkeimmalle tasolle kolkuttelevat suomenhevoset ottavat
yhteen päätöskohteessa.
?.
?. Innostus
keräilyyn syntyi Heikuran mukaan sen jälkeen, kun hänen setänsä kuoli kolmisenkymmentä
vuotta sitten.
?Sedällä oli monenlaista tavaraa nurkissaan. Sovitteet paikallaan
KAUHAT
Kauha lev.
?.
?. lähtö: 1 Memory Leader, 5
Have A Nice Day, 9 Loogaroo
Moog, 11 Superieur (3, 6)
5. silloin tällöin
lomittamassa lypsykarjatiloilla.
Haastattelupäivänäkin hän
oli jo ehtinyt käydä hoitamassa
aamutyöt lähitilan navetassa.
JUHANI REKU
Tasangon kotimuseo avaa ovensa
28.6.
?. LUOMUVILJELIJÄ PENTTI HEIKURA
Isännän keräilyinto toi Kuhmoon
ainutlaatuisen
kotimuseon
Kun esineessä
ei ole viivakoodia,
se kelpaa Tasangon
kotimuseon
kokoelmaan.
KUHMO (MT)
Monen maalaistalon vintiltä
löytyy tyhjiä kahvipurkkeja tai
lasisia siirappipulloja ja tallin
perältä voiteluöljypullo vuosikymmenten takaa. kuin kuhmolaisella luomuviljelijällä Pentti Heikuralla.
Kyse ei ole mistä tahansa sattumanvaraisesta kokoelmasta
vaan ihan omasta kotimuseosta.
Tasangon kotimuseo on toiminut Kuhmon Härmänkylässä
vuodesta 2005.
Museon nykyisin muodostava
kokoelma sai alkunsa kuitenkin
jo paljon aiemmin. asti lauantaisin ja sunnuntaisin kello 12?16.
Kostamustie 1406, Härmänkylä.
Tasangon kotimuseo toimii Pentti Heikuran kotitalossa, joka
jäi asumattomaksi 1970-luvulla.
Vanhat tupakka-askit ovat nykyisin himoittuja keräilyesineitä.
Osa Tasangon kotimuseon esineistä on koottu esittämään entisajan kauppaa. Tilavuus 0,47 m³
NYT
(SIS.
16,4a
15,7a
16,0a
14,9a
15,9a
16,1a
15,5a
15,3a
15,8a
13,7a
15,8a
15,5a
7
7
8
7
8
6
5
7
8
8
8
4
880
880
226
290
080
820
160
640
868
980
570
580
5/17,7
3/15,7a
6/17,7a
6/15,8a
3/16,6a
-a k
9/21,0a
5/17,2a
3/15,8a
4/16,0a
7/17,1a
2/19,7a
-a k
2/16,7a
4/16,0a
4/18,7a
2/16,9
6/16,5a
5/17,4a
3/17,9a
-a k
7/17,9a
4/16,9a
2/15,5a
3/16,0
3/16,8a
3/16,5
1/14,9a
5/16,0ax
4/16,1a
4/16,9a
2/15,5a
9/16,3a
6/15,8a
6/16,1a
7/15,4
4/16,7a
2/16,8
3/16,8a
4/15,7a
10/17,8a
3/17,2a
2/17,4a
2/16,3a
-a hpl
3/15,4a
2/17,1a
Y 7.6.
3. P. kesäkuuta, ja niitä vietetään perinteisessä ympäristössään Kolin
Merilänrannassa.
11,3a
10,4a
11,8a
11,9a
11,8a
11,8a
11,9a
11,8a
242
157
84
199
125
192
230
184
921
653
980
845
494
265
283
871
9/16,8
4/16,0a
7/14,3a
7/m17,0
8/15,1a
3/15,6a
4/16,6
9/15,8a
9/15,2a
8/13,8a
1/15,5a
8/17,5
6/12,8a
-a
10/15,8
6/15,5a
13/20,6x
4/13,4a
1/11,8a
8/15,8ax
5/12,9a
1/15,3a
3/18,0
8/15,0a
8/16,2a
3/11,7a
6/12,1a
3/15,9a
7/14,3a
Y 7.6.
8/12,4a
7/13,6ax
2. Vilunki/Reijo Borgström
5 Tixa/Teemu Okkolin
6 Ponnen Onni/Mikko Huttunen
7 Tapsan Tahti/Tapio Perttunen
8 Hurja-Ero/Jari Nylund
9 Suivikas/Terho Rautiainen
10 Vihte/Janne Ulmas
11 Herttelin Toivo/Ari Kela
12 Lassikko/Ari Moilanen
1609
?. ALV)
MONITOIMILANA
Kolmipäiväiset Kolin erämessut
alkavat perjantaina 13. Jos sillä on kovasti
epäonnea ja vastustajat vielä
kierrättävät sitä tarkoituksellisesti, lisämetrejä voi tulla liikaa.
Nuori jenkkitamma Worldrecordsweeper avaa auton takaa
tulisesti. Mikkelin startissa juoksusta
tuli vaikea, kun Green Pepper
joutui pakittelemaan nopeiden
lähtijöiden ulkopuolelta takapareihin. Jos koira pystyy
juomaan, sille tulee antaa viileää
juomavettä.
Koira on vietävä sen jälkeen
eläinlääkärille tarkistukseen.
Auton ikkunoiden avaaminen
ei vaikuta auton lämpötilaan.
SEY:n mukaan koira on parempi
jättää kotiin, jos sitä ei voida ottaa ulos autosta.
MT
4. Tilavuus 1,1 m³
(SIS.
?.
?. Afrikan vientiin Hiace, Corolla, Hilux, Dyna ym. Leveys
veys 2,5-3,0 m
. LÄHTÖ Ryhmäajo 1609 m Helsinki
1 Alex Von Bentz/Antti Teivainen
2 Top Dreamcatcher (SE)/Tommi Kylliäinen
3 Theo de Villeneuve* (SE)/Ari Moilanen
4 Tagline/Mika Taittonen
5 Born In Birdland/Harri Koivunen
6 Thula Sana (SE)/Mika Forss
7 Arctic Luxury/Hannu-Pekka Korpi
8 Max Moonlight/Hannu Torvinen
9 Fancy Candy (SE)/Joni-Petteri Irri
10 Transformer/Juhani Tapani
11 Super Frido/Markku Nieminen
12 Orchidea Grif (IT)/Janne Ulmas
1609
?. ja se on avoinna 3.8. Ranjia Oy, Pori.
Ostetaan rehuviljaa ohraa, kauraa
ja vehnää. LÄHTÖ Ryhmäajo 1609 m Helsinki
1 Memory Leader/Hannu Torvinen
2 Holiday Ors/Esa Holopainen
3 Steel Robo/Tuomas Pakkanen
4 M.T.
?. Sillä on ajettu täyttä
matkaa, ja maililla se pystyy parantamaan ennätystään reilusti.
Jeroen van Craenin suojatti ei
ole ehkä lähdön ensimmäinen
merkki, mutta se kannattaa ottaa mukaan peleihin.
Theo de Villeneuve on kolmannen kohteen todennäköisin
keulahevonen.
?.
?. Vuohenmaidon lisäksi oman tilan tuotteita ovat liha, kananmunat ja
villa sekä omien mehiläispesien
hunaja. ja
yhtä siisteissä riveissä hyllyillä
.
?.
?. 2000 mm
. Hän
arvioi uusimpien tavaroiden olevan tällä perusteella 1970-luvulta.
Ison osan kokoelmansa esineistä Heikura on ostanut kirpputoreilta ja Kajaanin antiikki- ja
keräilymessuilta. Myös ei kats.
Kaikenk. vaikka onkin jo eläkeläinen .
?.
?. lähtö: 8 Hurja-Ero, 6 Ponnen
Onni, 3 Helmen Vili, 7 Tapsan
Tahti, 9 Suivikas, 10 Vihte (11,
12)
1 x 6 x 4 x 4 x 1 x 6 = 576 riviä
= 57,60 euroa
TERO SIPAKKO
Kierros 23 Toto65
1.
12,7a
13,2a
15,0a
12,7a
16,7a
11,8a
12,0a
12,9a
14,3a
14,8a
15,9a
16,1a
47
47
8
40
2
18
32
35
14
25
7
7
675
802
620
398
180
995
700
786
960
050
750
100
11/13,4a
6/18,9a
5/17,8a
6/17,4a
7/16,7a
3/15,6ax
7/12,0a
1/14,9a
2/15,4a
8/19,5a
1/17,1a
2/16,8
8/17,3ax
9/18,1a
-a hpl
8/16,8
7/18,7a
1/13,8a
7/15,0a
1/14,6a
3/16,3a
-a hpl
9/16,0a
3/19,1
5/15,2a
7/16,6a
1/15,0a
11/16,0
4/16,8a
5/11,8a
2/14,4a
5/15,8a
2/15,4a
6/16,2a
7/16,5a
1/16,4
6/16,3a
4/16,2a
k
7/15,8a
6/18,2a
6/15,5a
2/15,8a
5/12,9a
1/14,3a
5/14,9a
10/16,3a
2/16,1a
6. ALV)
(SIS. ALV)
(SIS. Lämpötila autossa nousee
helteillä nopeasti tappavan kuumaksi.
Koirat eivät voi säädellä lämpötilaansa hikoilemalla, joten
ne saavat lämpöhalvauksen helpommin kuin ihmiset.
Lämpöhalvauksen saanut koira ei enää läähätä, vaan makaa
apaattisena.
Ensiavuksi käyvät haalea vesi
ja märkä pyyhe, joilla koiraa
viilennetään.
?.
?.
?.
?. Lisäksi oli
vanhoja pakkauksia, esimerkiksi
tupakkiaskeja ja kahvipaketteja.?
Viivakoodia
ei saa esineessä olla
Kolmekymmentä vuotta myöhemmin Heikuran kokoelma on
karttunut noin 3?000 esineeseen.
Kahvi- ja tupakka-askien lisäksi
siihen kuuluu valtava kirjo erilaisia elintarvikepakkauksia, lehtiä,
astioita ja muuta kodin ja maatilan tarvekalustoa.
Yksi kotimuseon hyllyistä on
täytetty vuosikymmenien ikäisillä oppikirjoilla ja aapisilla. Tilalle tulivat lampaat,
jotka ovat erityisesti emännän
hoidossa.
?. Tilavuus 1,4 m³ ja 2-2,5 m³
. Sen
vuoksi kuudesta kohteesta viisi
on ryhmäajoja mailin matkalla.
Green Pepperillä on avoimessa pikapyrähdyksessä paikka
hallita tapahtumia alusta loppuun. Messuilla on
mukana yli sata näytteilleasettajaa ja esillä on runsaasti alan
uutuuksia.
Yleisötavoite on 15?000 messuvierasta viikonlopun aikana.
Näyttävän esiinmarssin tekevät keväällä perustetun Pohjois-Karjalan Jahtinaiset ry:n
jäsenet, jotka ensimmäisinä
Suomessa esittelevät erämuotia
naisnäkökulmasta. Leveydet 2500 - 2650 mm
ALK.
A
L
(SIS. Niiden myötä
kotimaisten kasvisten valikoima
laajentuu.
Kasvisten syöntiin houkuttelevat sekä edulliset kuluttajahinnat että kevyempi kesäinen
ruokavalio, johon kuuluu usein
paljon salaatteja.
Kotimaisen sadon valmistuminen vaikuttaa erityisesti
tomaattien myyntiin. k-autot ja
moottorit. Tilavuus 1,2 m³
.
?. Valtaosa kävijöistä
on ?vanhempaa väkeä?, Heikura
luonnehtii.
?Koululaisryhmät kävisivät
mielellään, mutta kunnilla ei ole
enää yhtään ylimääräistä rahaa
retkien järjestämiseen.?
REIJO HAUKIA
Pentti Heikuran kokoelmaan kuuluu myös varsin epätavallisia
esineitä, esimerkiksi vasemmalla takana olevia menneiden
vuosikymmenten kasvinsuojeluainepakkauksia.
Vuohet ja lampaat
tuovat tilalle elantoa
Museon lisäksi Heikura hoitaa
vielä kotitilaansa, jonka isäntänä
hän on ollut vuodesta 1981.
?. ALV)
(SIS. Hydraulikääntö
ALK.
IIsot
sot lumikauhat
(SIS.
?.
?.
?. 1800 mm
.
13,2a
12,5a
12,9a
12,5a
13,9a
13,0a
13,5a
13,0a
12,9a
12,8a
11,8a
13,7a
59
46
45
45
64
54
43
50
45
58
62
53
940
466
865
625
902
741
796
190
114
508
665
246
-a hpl
hpl
8/14,3a
1/14,5x
4/16,7a
2/13,0a
9/14,4a
5/14,2a
11/16,7a
5/14,6a
5/13,1a
hpl
1/14,0a
1/14,8a
2/14,9a
7/16,3a
4/16,0L
5/13,1a
10/17,2a
6/16,1a
12/17,3a
4/14,4a
2/13,3a
8/13,7a
3/14,8a
4/14,6a
2/13,2a
4/13,3a
11/15,5a
1/14,4a
3/15,6a
8/15,0a
5/13,4a
9/15,0a
4/17,2a
5/15,8a
5/17,5a
4/14,9a
2/12,9a
6/13,3a
9/15,7a
-a hpl
10/15,3a
2/17,2a
8/14,8a
6/17,6a
2/13,7a
8/15,7
4.
?.
12,8a
15,0a
14,3a
13,4a
14,7a
14,8a
13,0a
14,9a
15,2a
15,1a
15,6a
14,3a
13
14
15
15
10
13
9
12
14
11
12
9
160
490
022
560
230
790
878
239
870
498
660
870
8/16,9
3/17,1a
4/18,4
6/17,6a
4/16,3a
1/16,8a
8/15,9a
1/14,9a
2/16,4
4/15,4a
hpl
7/17,7ax
7/14,0a
10/18,0a
4/15,8a
2/16,0a
3/16,6a
4/14,8a
8/16,1a
2/16,2a
1/15,3a
5/19,7a
1/15,6a
1/14,3a
5/14,4a
4/15,1a
2/15,4a
7/16,7ax
3/19,2
2/15,6a
3/15,8a
6/15,9a
-a hpl
9/17,6ax
4/15,9a
5/15,4a
1/12,8a
J 6.6.
3/16,6a
2/16,0a
1/15,4a
8/16,1a
4/15,2a
2/15,9
2/15,2a
6/19,7a
1/15,1
8/19,0a
5.
?. 12
Maanantaina 9. ALV)
439,-
. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 An-Lady/Hannu Torvinen
2 BWT Hard As A Rock /Giuseppe Pistone
3 Geena Ale/Mika Forss
4 Eden Duo/Hannu-Pekka Korpi
5 In Cookie Boogie/Pertti Puikkonen
6 Je L?Adore/Ari Moilanen
7 An-Anastasia/Iikka Nurmonen
8 Stoneisle Lilian/Esa Holopainen
9 Make Me Happy/Harri Koivunen
10 Chantal Web/Tommi Kylliäinen
11 Olive Smith/Kari Rosimo
12 Steel Anemone/Veikko Tolkkinen
2100
?. Leveydet: 1350 mm,
1600 mm, 1900 mm
an
.
?.
?.
?. ALV)
479,-
NYT
629,-
MT
. lähtö: 3 Theo de Villeneuve, 6
Thula Sana, 1 Alex von Bentz, 11
Super Frido (2, 9)
Koira kärsii kuumassa autossa
Kesäkuumalla koiraa ei saa jättää autoon, muistuttaa Suomen
Eläinsuojeluyhdistysten liitto
SEY.
?. 2250 mm Yleiskauha lev.
?.
?.
?
044 2590396, 0500 788241.
Meri-/varasto-/kylmä-/pakastekontteja, lauttavaunuja Lahdessa,
Kouvolassa ja eri satamissa. 0500 876716.
Eläimelleuusi koti?
VIHANTAHERNE
VILJAT
Kylvösiementä.
www.luomusiemen.fi
P. /tarjous.
P. 06 4331950.
Traktoreiden varaosat ja
tarvikkeet verkkokaupasta
www.TRAKTORIMIES.fi
CombCut tuhoaa rikkakasvien
Uusia parip. alv
Keskinen 010 764 7893
Kasvinsuojeluruisku Sami -14
1300/15 m, uuden takuu, hydr.
aisat, Bravo-venttilistö + vaahtomerkkari
14 500 e sis. aisat
Bravo-venttiilistö 5 lohkoa
15 500 e sis. 480t?
Turvetuotanto, Jalasjärvi ....... Hagedorn . 300 t?
Matkailu-pitopalvelu, Jämsä 350t?
Julkisivusaneeraus, Hki ...... + ALV
www.konekauppias.fi
Pasi 040 5943100.
VALMET 702 vm. 0500 269944, Jalasjärvi.
Marjalaatikot, rasiat & kopat
ZYMOTEC OY p. alv
Keskinen 010 764 7893
Hinta Lisätietoja
Renkaat
Puhelin
600/65R34 ja 420/65R20
0400 153 656
Hinnat alv. 13
Maanantaina 9. 48t?
Ravintola, Kemi ................... 4 m tyhj.putki.
750/65R26 ja 550/45-22 5
040 5735 132
TILAA HETI!
Katso muut tarjouksemme:
www.kivilankone.fi
Kivilän Kone Ky
www.kivilankone.fi
050 9100 321
Aki Laaksonen
Traktorin ja puimurin
UUDET VARAOSAT JA
PURKUOSAT
Belarus varaosat.
Renkaat ja vanteet
Suomen Käyttökone Oy
019 476780, Rajamäki
0400 175694.
Vaihtokoneet
Forssa / Loimaa
MF 3080
-88
PURKUOSIA
13.6R28 & 16.9R38 jarruvent.,
4700 h,pikavaihde
16900 ?
yli 200:n eri traktorimalliin
MF 4455
-08
Claas Medion 310
-01
John Deere 1170
-98
Claas 78 S
-87
Purkupojat Oy
045 1331221, 1331222 Pälkäne.
DEEREN
VARAOSAT
Konehuolto T. P. Pyydä tarjous.
Schäffer 217 pienkuormain
9.900 ?
Hinnat sis alv 24%
Konefarmi Turku
R Koskinen 0400 820193
Sampo Rosenlew C6
vm 2014
185 hv
korolla.
3.9 m pöytä suurteho silppuri
kivikynnys. P. Underhaug . 040 5866065.
Mekaaninen TORJUNTA
-cJäreäckestäväcrakenne
-cHydr.csivusiirtoc45ccm
-cEtu-ctaictakanostolaite
cckiinnitykseen
-cTyöleveydetc280-303ccm
-cVakionackannatusrulla
SR C6
92 170
Hinnat alk. 4300 h, 2-veto.
Ford 7000 vm -74. 040 8378836, Laukaa.
KARA -83 KENTTÄSIRKKELI.
Täysin käyttökuntoinen.
Hp. bt-agro.fi
Soita Boris 0500?567 611
Traktorin PURKUOSIA + uudet
DB-CASE osat. 0400 997188.
115300
3.9 m suurtehosilppuri kivikynnys,
750/65R26 ja 420/65R20
050 084 4995
-14
128300
4.8 m, suurtehosilpp. Perunanlajittelijoiden istuimet
. Perunan varrenmurskaajat
. 02 4358 501
www.tiimi-ikkuna.fi
Jari Tuomainen
0400 240 845
Tuomo Järvenpää 0400 765 521
Markku Koistinen 0400 670 397
Näköislehti ja arkisto
tu!
e
a
j
a
a
l
ti
Kesto
Puimurin pöytävaunut
Erikoismatot tilauksesta
Kasvinsuojeluruisku
Amaxone UF1201 -07
työleveys 21 m, Amatron-ohjain +
Profi ll + Triplet-suuttimet
23 000 e sis. P. 0400 637248.
CLAAS Liner 650 Twin karhotin.
P. 520/85x42 (20.8x38)
3850 . 80t?
Lomakylä, Olos ................. 0440 490990,
045 2308270 www.halerpalvelut.fi
Telakaivinkone Hitachi 100 M,
kohtuukuntoinen / toimiva.
Poistohinta 13 000 . P. / tarjoa.
P. Perunannostokoneiden varaosat
. alv
Ikola 010 764 7901
vm
KATSO MyöS vAiHTOPUiMURiMMe:
www.agcosuomi.fi/sampo-rosenlew
Wühlmaus . 128 300 alv. 12.04 2014.
P. Kverneland
HYVÄT VAIHTOKONEET
HÄRMÄNMAALTA
Malli
VOLTIN
PELTIKESKUS OY
NOSTO-OVET
Pihavajat, aitat ja mökit
kuljetuksella: www.finnpeak.fi
Juurikkaannostokone Juko 200
2-riv. -721 6655
3900 pöytä, 1740 h, 28.1x26 &
14,5/70-20, hydr, torvi 33000 ?
Hinnat sis.alv 24 %
Rahoitus mahdollisuus
Forssa / Loimaa
Pasi Rasimus
050-3724851
KOTIMAISTA
LAATUPELLETTIÄ
irto- ja säkkitavarana. 09 2425934, Yritys-Kiinteistöt
Lisää koneita
löydät
KoneAreenasta:
koneareena.fi
3 x hydr., sähkönostolaite
nappikytkin, Isme 1400L kuormain 14.9R24 & 18.4R34
ajettu 3260 h
22900 ?
C450 pöytä, 1016 h. alv)
20.250,-
Rautakuja 1, 62100 Lapua
Työkonemyynti/Jaakko Keskinen
p. 115300 alv. P. Kaikki loput edullisesti! P. Lantakärryt Tempo PTU
10 hydro. Ekengårds . alv)
BPR mallit
eteen tai taakse
-14
Koneet Käyttöön Kohtuuhinnalla!
John Deere 678 Combi
-paalainyhdistelmä
www.agrimarket.?
SR Classic
Claas, JD ja
NH puimureihin
Kankaisten kylätie 38, Hämeenlinna
(03) 6536 614 | 050 1668
pekomat@pekomat.fi | www.pekomat.fi
Kasvinsuojeluruisku
Junkkari -06
hinattava 2300/16 m, hydr. 0400 297584, Mynämäki.
Kaivinkoneen kanto/kiviharoja
ja routapiikkejä.
P. PEJO
Thyregod . 40t?
Kattoikkunaliike, Lieto ......... 0400 273 873.
REHUKAALI
ALSIKEAPILA
kylvösiementä.
www.naturcom.fi
08 2707200, 02 7626200.
HEINÄÄ pyöröpaaleissa sekä
ESIKUIVATTUA SÄILÖHEINÄÄ
tuottajalta. 0400-267 154
Maailman johtavalta
Murskaavaa ylivoimaa
Soitac0424720c600
Ford 7700 aj. sähköohj. 02-721 6666, fax. 0500 742297.
Pekomat Oy
Luontaistuote, Jalasjärvi ..... 65t?
Huoltoasema, Rautavaara .. 4 m tyhj.putki.
750/65R26 ja 550/45-22 5
040 745 7734
SR C8
-14
128300
4.8 m, suurtehosilpp. trakt. -73, 4500?/
tarjous. 0400 567784.. Niittomurskain
Krone 3210 molemmin puolin
niittävä. (sis. 13 200 . 15t?
Porrastuotanto, Muurame ... Dewulf . Kuljetus ja rahoitus. Perunapoika . tappiovahti, ilmastointi, hydr.torvi
69000 ?
FARMEXPERUSKUNNOSTUS
Millaisessa kunnossa
farmarisäiliösi on?
Käytä etusi heti osoitteessa:
Farmarisäiliöt kuntoon
helposti FARMEXkunnostusohjelmalla.
Kunnostus pidentää
säiliön käyttöikää ja
polttoöljyn varastointi on
taas turvallista. Salaojan huuhtelulaitteet
45.000,-
Avant 630 -pienkuormain
Teleskooppipuomi, Joystickohjaimella, sorakauha.
Ajettu 3.358 h.
Vm. paripyöriä: 710/70x42,
580/70x42, 650/65x42, 620/70x42,
20.8x42, 710/70x38, 580/70x38,
650/65x38, 20.8x38, 18.4x38,
16.9x38, 600/65x38, 520/70x38,
480/70x38. 750/65R26 ja
420/65R20
Hinta
ovh. 019 419428.
Norjanharmaan narttupentuja
2 kpl emä MVA/ KVA isä KVA
luovutusikäisiä syn. P. Samro . Grimme . ASA-LIFT . (sis. 2006. Hp. 0%
Myyjä
Janne Väistö
Puhelin
040 674 8411
MUUT SAMPO ROSENLEW -ESITTELYPUIMURIT
. tak. 06 4331950.
Kiinnostaako. 0%
Myyjä
David Koping
Puhelin
040 595 9029
4 asti.
assa 30.6.201
Tarjous on voim
korolla
%
0
a
a
ik
a
u
s
k
a
M
ka
30.9.2014 stoajeankmukaan
Valtra rahoit
useh
Sampo Rosenlew C8
vm 2014
210 hv
4.8 m pöytä 750/68R26 ja
550/45-22,5 Suurtehosilppuri
4m tyhjennys.
Hinta
ovh. Täytä varastot syksyksi nyt kesähinnalla.
Tilaukset ja tiedustelut:
P. nopeat toimitukset
?
?
asennettuina (myös moottorilla).
Laadukkaat, toimivat, takuulla.
Projektimyynti 044 9677078,
Seinäjoki 0400 564282, Lahti
också på svenska 040-564 2425
www.ovimestari.com
NYT ON AIKA TILATA
IKKUNAREMONTTI!
Kesän parhaat asennusajat varataan nyt!
i!
Soita ja tilaa esittely kotiis
Juha Mietokin valitsi
Tiimi- Ikkunat!
Edustajamme:
Kalle Hannuksela 0400 228 472
Juha Välikangas 0400 767 545
puh. kesäkuuta 2014
Lietevaunut
Heti
kseenr
toimitu
K
K
KATTO- JA SEINÄPELLIT
SEKÄ ALUMIINIPROFIILIT
KK
KK
Kö
- Monipuoliset täyttöja levitysvarusteet
- Täyssinkitty säiliö
- Laaja mallisto aina
8,5- 24 m3 asti
Katso lisää
www.kjellman.fi
Kysy lisää
0424 720 600
KOTIMAISET SAMPO ROSENLEW
ESITTELYPUIMURIT
NYT SOPIvASTI SYKSYN PUINNEILLE.
0%
PUIMURIT NYT
KAIKKI ESITTELY
TURUN VAIHTOKONEITA
Pöttinger Jumbo 7200 vm.-09
1200 kuormaa erittäin siisti ja
hyvä kunto.
75.000 ?
Schäffer 3045 ohjaamolla ja
eurosovitteella 4500 h vm.-02
29.900 ?
Bergmann 1616 tarkkuuslevitin
vm.-02 tehokas vaunu rasvari
ym varusteilla. useita eri sisäkattovaihtoehtoja
. Laukkanen Oy
02 4875965 - 0500 226028.
www.konehuoltolaukkanen.fi
Käyt. P. 0 %
020 7189 790 020 7189 795
VOLTTI
RIIHIMÄKI
fax: 020 7189 794
2 tiilikuvio muotokatetta
10 eri suoraprofiilimallia
. 2008. Hp. 06 4731844.
siementuotannon
www.kjellman.fi
-14
SR C8
3,45 m WB leikkuup. 0400 637248.
HIGHLAND CATTLE hiehovasikoita ( LUOMU) 3 kpl syntyneet
2013. TIELANA käänt.aks.
5000 . Juko . sis alv. 3190 ?
+ ALV 24% + TK
Lapuan
Agrimarketista!
Siisti ja hyväkuntoinen,
kivettömältä alueelta.
Vm. Ota yhteyttä!
www.maaseuduntulevaisuus.fi/kirjaudu
06 484 6330
www.farmtools.?
Maahantuojalta maatalouteen:
- Elevaattorihihnat, -kupit ja -pultit
- Puimureiden kiila-, latta- ja variaattorihihnat
- Pyöröpaalaintenhihnat ja liittimet
- Lieteimu- ja muut letkut
- Kiila- ja kuljetinhihnat kaikkiin koneisiin
- Kumilevyt, tiivistelmäkumit, parsimatot jne
- Kuljetinrullat
Laaja valikoima - Edulliset hinnat
Tutustu myös nettikauppaan!
www.halikonkumipalvelu.fi
Salaistentie 652, 24240 Salo, p. neliveto,
ilmastointi, tappiovahti 800/6532 & 700/40-22,5, glyfosaattiruisku
94000 ?
4500 pöytä , 1741 h. pyöritys jne.
Myydään puimurit MF 307 ja
MF 186. 1m?
P
EU:n keskihinta R3-sonnille oli 3,63 e/kg. Hiehojen osalta
EU:n keskihinta luokalle O2 oli
3,19 e/kg ja keskihinta Suomessa
oli 3,04 e/kg. kk 0,99 e/
kg), lattiamunat 1,08 e (1,08 e) ja
luomumunat 2,54 e/kg (2,52 e).
Tammi-maaliskuussa tuottajahinta laski edelleen 6 %.
Pakkaamoiden ulosmyyntihinta oli vuoden 2014 alussa 1,56 e.
2012
2013
Eli pakkaamoiden tukkuhinnan ja
tuottajahinnan erotus oli noin 0,46
e/kg. EU:n viennistä vastaavien maiden kohtaama kilpailu suurilla Aasian markkinoilla
on vähentynyt selvästi viime kuukausien aikana. Myös
kappalemäärä hehtaarilta on normaalia pienempi. Ei enää merkkiäkään rähinöinnistä tai uhoamisesta öljyn tuotannon rajoittamisesta
tai pyhän sodan uhkauksia. kg, mutta viennin kokonaiskasvu oli vain 0,4 milj. Sen jälkeen hinta on laskenut noin 0,15 e/kg. Viikon 24 kevätkäynnit ovat
viimeiset päättyvällä satokaudella.
Euroopan uuden kauden perunamarkkinat eivät ole alkamassa
tuottajien näkökulmasta hyvissä
merkeissä. Suomessa
karitsanlihan keskihinta viikolla
22 oli 3,93 e/kg. Varastoperunan hinnat
ovat kauden lähestyessä loppuaan
painuneet pohjalukemiin. Tuonti aleni puoleen
ja oli 2,2 milj. Kasvustojen kunto oli odotettua parempi ja
maissi on saanut hyvän alun kasvukaudelle. Ranskassa 75 % vehnäkasvustoista arvioitiin hyviksi tai erinomaisiksi. kg.
Keskimääräinen tuottajahinta oli maaliskuussa 1,04e/kg, (ei
muutosta edelliseen kuukauteen).
Virikemunat olivat helmikuussa
keskimäärin 0,97 e (ed. vuodesta
-9 %
-6 % 22 %
-9 %
kana
0,00
0,00
0,00
0,00
0%
- muutos ed. 14
Maanantaina 9. Hinta perille toimitettuna ja sähkövero Urpilaiselle maksettuna on 12,52 snt/kWh.
Ei kannata merkittävästi vielä
aurinko- tai tuulisähköön turvata. Päättyvällä kaudella puuttunut Venäjän vienti ja sitä myötä
heikko hintataso näkyy varmasti
pinta-alalaskuna. Huhtikuussa 2013
tuottajahinta oli 31 snt/kg ja tuottajahinnan osuus kuluttajahinnasta 34 %. Nousua edelliseen satokauteen olisi
tällöin 5 %. välitetty 55 siemennettyä hiehoa, 32 lehmää ja 22 lehmävasikkaa.
Lehmänlihan (P2) markkinahinta
euroa/100 kg
320
Lähde: Tike
Ruotsi
264 e/100 kg
285
Tanska
242 e/100 kg
250
Suomi
227 e/100 kg
215
Saksa
231 e/100 kg
2013
10
2014
20
30
40
50 1
Tanska
372 e/100 kg
Saksa
331 e/100 kg
2014
350
Suomi
343 e/100 kg
325
Ruotsi
343 e/100 kg
30
40
50 1
Ruotsi
186 e/100 kg
158
Saksa
168 e/100 kg
144
Tanska
150 e/100 kg
10
20
30
40
50 1
21 Viikko
10
Porsaan markkinahinta (20-kiloinen)
Suomen hinta laatulisineen, muiden maiden perushinta
euroa/kpl
95
Lähde: Tike
2013
2014
Ruotsi
71,8 e
Saksa
60,3 e
75
Suomi
52,8 e
Tanska
43,4 e
10
20
30
40
50 1
21 Viikko
10
Lampaanlihan markkinahinta
Lähde: Tike
375
20
10
20 Viikko
euroa/100 kg
600
Lähde: Tike
2013
2014
550
Saksa
549 e/100 kg
Ruotsi
555 e/100 kg
500
450
400
350
10
20
30
40
50 1
21 Viikko
10
Kananmunat
n Kananmunien tuotanto kasvoi
vuonna 2013 8,3 % ja kulutus 4,5 %.
Kokonaismäärissä tuotannon kasvu oli 5,2 mij.kg ja kulutuksen kasvu 2,1 milj. 020 413 2360
tai
tai
tai
tai
tai
tai
040 715 8710
0400 544 728
040 558 0512
040 825 2112
040 585 5322
040 826 6793
0,65
Polttoöljy ja sähkö
lukuoikeus
Alv
Kauppa
Pakkaamo
Tuottaja
3
6/12
30
Lähteet: Tike, Eurostat ja Tilastokeskus
4
400
0
1/12
jahinnan erotus on noin 0,38 e/kg.
Kova hintakampanjointi kaupassa näkyy edelleen laskevissa
kuluttajahinnoissa. kesäkuuta 2014
MARKKINAKATSAUS
Lihamarkkinat
www.mtk.fi/reppu
Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto katsaus 4047 vko 24 puh. Tänä
vuonna tuotannon ennustetaan
kasvavan 81 milj. Lisäksi
EU:ssa tuotanto alenee monissa
merkittävissä sikamaissa, kuten
Saksassa, Ranskassa, Espanjassa ja Puolassa. Yleensä tähän aikaan
hyviksi tai erinomaisiksi luokiteltuja kasvustoja on selvästi vähemmän. Huhtikuussa ruokaperunan kuluttajahinta oli keskimäärin 80 snt/kg verollisena ja 70
snt/kg verottomana. EU-28 keskihinta
oli samaan aikaan 5,87 e/kg.
Jukka Rantala
Ilkka Pohjamo
Luulliseksi lihaksi muutettuna
n Kansainvälisen maatalouden
markkinatietojärjestelmä AMIS:n
kuukausiraportissa korjattiin maailman viljataseita ylöspäin jokaisen
päätuotantokasvin osalta. Tällä
viikolla määrät kasvavat ja ensi
viikolla tulee suurempia määriä.
Ylitarjontaa ei ole tulossa, koska
varhaiskaalin juuristot ovat kehittyneet heikosti alkukevään kylmyyden vuoksi, mikä on heikentänyt kasvua ja keräkoko jää tavanomaista pienemmäksi. Tämä pudottaa
hehtaarisatoa selvästi normaalista. Hintataso on syytä pitää järkevänä, jotta viljelylle jää katetta.
Kiinankaalin sadonkorjuu avomaalta on myös käynnistynyt.
veroton pakkaamohinta e/kg
Keräkaali 0,55?0,60
Jäävuorisalaattia saadaan tämän
viikon lopussa.
Avomaavihannesviljelijöiden
opintomatka 27.?31.7.2014 Puolaan. 020 413 2414
puh. Teuraspainojen lasku pysähtyi ja sonnin keskiteuraspaino oli
340 kg vuoden lopussa. Halukkaita perunan toimittajia pyydetään ottamaan yhteyttä toimitusjohtaja Jorma Mäkelään, puh. Ihmisen teho on
vaivaiset 50 W, joten käytettäköön
moinen teho muuhun kuin tahkon
kiertoon.
Ilpo Mattila
Tilaa
Kuukausi
näköislehteen ja arkistoon.
Kirjoittajien yhteystiedot:
Sähköposti: etunimi.sukunimi@mtk.fi
Jukka Rantala
Mika Virtanen
Antti Lavonen
Max Schulman
Ilkka Pohjamo
Leena Lamminen
puh. Lisätietoja www.farmimatkat.fi tai Johanna Vesa 040?
571 9235. Vehnän kulutuksen taustalla on lisääntyvä
käyttö sekä elintarvikkeissa, että
Lihan hinnat viikoilla 19?22 Suomessa
Kauran markkinahinta
Lihan hinnat
vko 19 vko 20 vko 21 vko 22
vko 22
e/kg e/kg e/kg e/kg keskiteuras paino kg
Sonni, kaikki
3,60 3,59 3,62 3,61
342
Sonni O2
3,48 3,43 3,48 3,48
326
Sonni O3
3,57 3,57 3,52 3,60 348
Lehmä, kaikki
2,28
2,26
2,31 2,25
286
Lehmä O2
2,53
2,52
2,59 2,49
271
Lehmä P2
2,30 2,27 2,29 2,16
240
Lehmä P3
2,31
2,28
2,30 2,23
261
Hieho, kaikki
2,84
3,07 2,88 3,05 245
Hieho O2
3,04
3,00
3,02
3,04 206
Hieho O3
2,92
3,15 2,87 2,97 239
Sika, kaikki
1,66
1,65
1,66 1,65
88
Sika S
1,70 1,70 1,70 1,70
86
Sika E
1,61 1,61 1,61 1,61
91
euroa/1 000 kg
270
Keskihintoja teurastamolla ilman kotieläintukia. Sähkö on hyvä renki ja sitä tulee käyttää oikein. kiloon.
EU:n sonniryhmän keskihinta viikolla 23 oli 3,63 e/kg, jossa
laskua edeltävältä viikolta 3,1 %.
Suomen O2-sonnin keskihinta oli
3,48 e/kg viikolla 22. Aikaisin sato on ollut myös pienikokoista perunaa, joka on nopeasti menettänyt laatunsa kaupoissa.
Lapuan Peruna Oy ottaa vastaan
toiseen kevätkäyntiin perunaa
maanantaina ja tiistaina. Olkiluoto ei näytä valmistuvan
ja uusien lupien mukaisia ydinvoimaloita ei saada edes peruskiven
muurausvaiheeseen.
Maatalouden sähkönhinta on
pysynyt koko kuluvan vuoden lähes ennallaan, toki pientä nousun
hivutusta näkyy. Viikolla
19 pakkaamohinta oli keskimäärin 1,42 e/kg. Ilmoitukseen on hyvä jättää perunamäärän
lisäksi omat yhteystiedot, joiden
perusteella tehtaalta ollaan yhteydessä toimituspäivän sopimiseksi.
Evijärven Perunan kolmas kevätkäyntijakso ajoittuu myöskin tälle
viikolle. Huhtikuun
keskihinta oli 3,28 e/kg (alv 0 %),
jossa laskua maaliskuusta 0,04 e/
kg.
Kananmunien tuottaja- ja kuluttajahinta (A-luokka)
Kananpoikasten haudonnat
1 000 kpl
500
2014
20
euroa/1 000 kg
250
Mallasohran markkinahinta
Lähde: Tike
2013
10
ta ei tällä hetkellä ole. Virallisessa EU:lle
ilmoitettavassa hinnassa on mukana kuljetuskustannus hintaa
nostavana tekijänä.
Gallup Elintarviketiedon lihabarometrin mukaan karitsanlihan tuotanto kasvoi Suomessa
viime vuonna 1 %. Maahan on myös
tuotu runsaasti ulkomaista varhaisperunaa ja ruotsalaista varastoperunaa on kylmävarastoissa
vuosi vuodelta enemmän tarjolla.
Tarjolla on myös paljon II-luokan
ruokaperunaa. Tukihakulomakkeiden tiedoista 78 %
on ennakkotiedossa mukana, mutta alueittain määrä voi vaihdella.
Seuraava tarkempi ja alueittainen
pinta-alatieto saadaan 26.6., jolloin
myös 16.6. kg. kg
n EU-komission ennustetyöryhmässä esitettiin myönteisiä arvioita sikamarkkinoiden kehityksestä, Venäjän vientikiellosta
huolimatta. Molempien kasvien osalta kylvöt ovat nyt viimeisen viiden
vuoden keskiarvoa edellä.
Myös Venäjällä kylvöt ovat
edistyneet. Ky-
Avomaavihannesmarkkinat
syntä oli normaali tai hyvä ennen
viime viikonlopun koulunpäättäjäisjuhlia ja Ruotsin itsenäisyyspäiväjuhlia. Tällä hetkellä pakkaamoiden tukkuhinnan ja tuotta-
2014
Lähde: Evira
Jukka Rantala
euroa/kg
5
2013
2014
300
200
2
100
1
12/12
6/13
40
50 1
10
12/13
5/14 Kuukausi
0
Belgia
Bryssel
Saksa
Hampuri
Liettua
Vilna
Suomi
Naantali
Interventio
22 Viikko
Lähde: Tike
210
90
10
2014
20
30
40
Suomi
Lahti
210
Saksa
Hampuri
170
Liettua
Vilna
Puola
Zachodni
130
90
2013
2014
10
20
30
40
50 1
22 Viikko
10
euroa/1 000 kg
260
Lähde: Tike
2013
2014
Saksa
Stuttgart
Ranska
Rouen
230
200
Suomi
Naantali
170
140
Puola
Zachodni
10
20
30
40
50 1
22 Viikko
10
Rypsin/rapsin hinta, Matif
euroa/1 000 kg
250
2013
Lähde: Tike
50 1
10
Saksa
Hampuri
Puola
Zachodni
Liettua
Vilna
Suomi
Naantali
Interventio
22 Viikko
euroa/1 000 kg
500
2014
475
450
425
400
375
350
2013
10
20
30
40
50 1
21 Viikko
10
II
Perunamarkkinat
n Tiken tilaston mukaan ruokaperunan veroton tuottajahinta nettokiloille oli huhtikuussa 12,8 e/100
kg, kun kuukausi aiemmin hinta oli
13,1 e/100 kg. Saksan ruokaperunan tuottajahinta oli 19 e/100 kg ja Ranskan 22
e/100 kg.
Antti Lavonen
IV
VI
VIII
X
XII
II
IV
n Varhaiskaalin sadonkorjuu avomaalta alkoi viime viikolla. 020 413 2462
puh. Vielä ehtii pikaisesti ilmoittautua. Viime viikolla Suomen hinnassa näkynyt pieni nousu kääntyi laskuun ja keskihinta on jälleen alle 1,60 e (1,58 e/kg).
Broilermarkkinan veto jatkuu
edelleen hyvänä. kiloon ja kulutuksen laskevan 97 milj. Onko
tuottajahinnan korjaaminen oikealle tasolle mahdotonta tässä
tilanteessa?
EU:n komissio ennustaa nau-
danlihantuotannon kasvavan tänä vuonna + 3,8 % (EU-15). Maissin
kylvö on nyt USA:ssa pääosin ohi.
Suurimpien osavaltioiden maissialasta on kylvetty yli 95 %. kg
naudanlihaa eli tuotanto oli samalla tasolla kuin vuotta aiemmin. Teollisuusperunan
verottomat tuottajahinnat päätuotantomaissa olivat viime viikolla
5?6 e/100 kg. Putinin piti järjestää rähinä
Krimille ja Ukrainaan saadakseen
oman kansan ihailu. EU:n keskihinta luokan O2-sonnille oli 3,20
e/kg. vuodesta
0 %
0 %
liha
387,40 405,40 58,20 78,10
19 %
yhteensä
- muutos ed. Kuluttaja- ja tuottajahinnan erotus (kaupan ja pakkaamon
osuus) on laskenut euromääräisesti vain 5 %, vaikka tuottajien saama
hinta on vuodessa painunut reilusti alle puoleen. Tuottajahinta on tasolla, joka ei anna kannattavuutta
tuotannolle. Uudesta ruokaperunasadosta odotetaan
hyvää, mikä ei lupaa hyvää hintakehitykselle. mennessä tehdyt pintaalamuutokset ovat mukana.
MTK-Varsinais-Suomen varhaisperunatoimikunta arvioi viime tiistaina, että viime viikon nostomäärät tulevat jäämään maltillisiksi. EU:n
naudanlihan tuotantomäärä väheni 4,1 % vuoden 2013 aikana.
Gallup Elintarviketiedon lihabarometrin mukaan Suomessa tuotettiin viime vuonna 80,3 milj. Tuottajahinta putosi viikonlopun 2 e/kg tasosta 1,5 euroon/
kg alkuviikolla, mikä ei innostanut
vielä kasvussa olevan perunan nostoihin. Parhaat klapien kuivausilmat alkavat olla kohta tältä vuodelta ohi.
n Sähkö:
Sähköä kuljetellaan Suomeen entistä enemmän. USDA:n arvion mukaan
maissikasvustoista 76 % oli viime
viikolla hyvässä tai erinomaisessa kunnossa. Viime viikon veroton
tuottajahinta oli noin 25 e/100 kg
(225 SEK/100 kg). Obaman
kaverit toivat reippaasti liuskekaasua markkinoille ja sen seurauksena Venäjän talous on romahtamaisillaan. tonnia. kg perunamäärän vähennystä, mikä tasapainottaa perunamarkkinat siinäkin tilanteessa, että Venäjän raja
jäisi alkavallakin kaudella avautumatta. Tästä huolimatta
EU markkinoilla on tällä hetkellä
750 000 tn ylimääräistä sianlihaa
ja määrä on kasvamassa. Mutta arvon jakaantuminen ketjussa herättää
kysymyksiä: filetuotteiden osuus
ruhon arvosta on noin 70 %, niiden vähittäishinta on keskimäärin 11,50 e/kg ja samaan aikaan
tuottajahinta on 1,50 e/kg. Sähkön tukkuhinta, 4,36 snt/kWh, Suomessa on kolmanneksen korkeampi kuin ruotsalaisten maksama 2,59 snt/kWh.
Halpaa vesisähköä olisi tarjolla,
mutta siirtojohtoja vaan ei ole riittävästi Suomen ja muiden pohjoismaiden välillä.
Ydinsähköstäkään ei näytä olevan markkinahinnan pudottajaksi. Suuria
muutoksia ennusteessa ei ollut. Hiljaista kuin kusi sukassa helmikuussa.
Kaasuputkista ja ?terminaaleista sen sijaan on tullut uusi valtapolitiikkaa kuplittava hiiva. Toisaalta markkinoilla liikkuu ristiriitaista tietoa siitä,
että kuivuus olisi haitannut erityisesti vehnän kehitystä Venäjällä.
Viljakasvustot ovat hyviä Euroopassa ja puinteja päästäneen
aloittamaan etuajassa. vuodesta
1 %
2 % 900 %
29 %
siipikarja
yhteensä
111,10 106,20 21,90 16,70
16 %
- muutos ed. vuodesta
3 %
5 %
7 %
7 %
broileri
103,50 96,70 19,70 13,10
14 %
- muutos ed. Ruotsissa etsitään nyt syitä huonosti menneeseen kauteen. vuodesta
1 %
0 % 12 %
-8 %
nauta 80,40
99,10 1,60 23,50
24 %
- muutos ed. Myös
soijan ja vehnän kylvöt ovat loppu-
Ohjeet tilaajapalvelusta:
maaseuduntulevaisuus.fi. 040-5111 343, sähköposti jorma.makela@evipe.com .
Perunatärkkelystehtaat ovat kevätkäyntien aikana käyttäneet tähän mennessä 12?13 milj. Suhteellisen halpa ja aikainen uusi sato tuo
myös painetta yhdessä kasvaneiden tuotantoalojen kanssa. kg. Tuottajat ottavat
näin täysimääräisesti vastaan ketjuun kohdistuvan hintariskin.
Maa- ja metsätalousministeriön
tietopalvelukeskuksen Tiken pellonkäytön ennakkotiedon mukaan
perunan kokonaisala laskee viimevuoden 22 100 hehtaarista 19 900
hehtaariin. Maissin kulutusta kasvattaa Kiinan ja Intian
kasvava rehukäyttö.
Hyvä sää on vauhdittanut viljojen kehitystä USA:ssa. Naudanlihan kulutus laski vuoden 2013 aikana 2 % ja oli 98,2 milj. vuodesta
0 %
-2 % 60 %
2 %
Karitsa
0,70 1,50 0,10 0,90
60 %
- muutos ed. 020 413 2344
puh. Näin tuottajahinnan osuus kuluttajahinnasta jäi
18 prosenttiin verottomin hinnoin
tarkasteltuna. Viljelijän todellisuudessa saaman
hinnan laskemiseksi on vähennettävä kuljetuskustannukset tilalta teurastamoon,
keskimäärin 11 c/kg naudalla, 6 c/kg sialla ja 12 c/kg karitsalla.
Lähde: Tike
Lähde: Tike
Suomi
300 e/100 kg
2014
Vilja- ja öljykasvimarkkinat
6.3.2014 tuotanto kulutus vienti tuonti
tuonti-%
Arvio
kulutuksesta
sika
194,50 193,60 34,60 32,70
17 %
- muutos ed. Pinta-alan poistuma merkitsee noin 60 milj. Määrä
on yli nelinkertainen Suomen koko tuotantoon verrattuna.
Saksassa hinta nousi viime viikolla 0,08 e/kg (1,68 e/kg) ja samalla nousivat selvästi myös termiinihinnat kesäksi ja alkusyksyksi. Britannian vapaiden
erien keskihinta oli 17 e/100 kg ja
kaikkien erien keskihinta 20 e/100
kg. Isossa-Britanniassa kasvustojen arvioidaan olevan reilun viikon tavanomaista kehitystä edellä.
Hyvien olosuhteiden johdosta komissio nostikin vehnän ja rapsin
satoennusteitaan.
Euroopan viljapörsseissä vehnän hinta oli pienoisessa nousussa. Tähän ensimmäiseen ennakkotietoon on vielä syytä suhtautua suurellakin varauksella. 020 413 2350
puh. Venäjän viranomaisten mukaan peltoja on nyt keväällä kylvetty vajaa 87 % ennustetusta
kylvöalasta ja kokonaissadon arvioidaan olevan 97 milj. Tärkein syy tähän
on USA:ssa riehuva vakava sikatauti PED. Kiina sentään
ostaa Putinin kaasua.
Öljyn hinta on pysynyt vakaana
maailmalla. Syysvehnien kunnossa ei ole
tapahtunut muutoksia. vuodesta
1 %
0 % 11 %
-2 %
Hiehonlihan (O2) markkinahinta
euroa/100 kg
425 2013
joulukuun vienti ja tuonti arvioitu
120
100
50 1
20 Viikko
10
Jalostusnaudan markkinahinta
Euroopan unioni
Englanti
Espanja
Ranska
Ruotsi
Saksa
Suomi
Tanska
Lähde: Faba osk.
2013
1600
2014
1 386 e
1200
1 152 e
800
400
Lehmät
Sianlihan (E) markkinahinta
Siemennetyt
hiehot
Lehmävasikat
euroa/100 kg
200 2013
396 e
0
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 1 2 3 4 5 Kuukausi
1.?31.5. Perjantaina iltapäivällä Matif
vehnänoteeraus marraskuu -14
oli 192,25 e/t ja tammikuu -15;
192,50 e/t.
Jaakko Kangas
Suomi
161 e/100 kg
20 Viikko
10
400
10
2014
55
Sonninlihan (O2) markkinahinta
300
Lähde: Tike
172
35
euroa/100 kg
425 2013
22 Viikko
Rehuohran markkinahinta
130
186
130
180
10
170
Veroton keskihinta
euroa/eläin
2000
50 1
220
Ruotsi
346 e/100 kg
40
40
260
335
30
30
euroa/1 000 kg
300
140
20
20
Leipävehnän markkinahinta
Hinnat viikolla 20 Euroopan eri maissa
10
10
180
Sonni 03 Lehmä 02 Lehmä P2 Hieho 03 Sika E, E+
e/100 kg e/100 kg e/100 kg e/100 kg e/100 kg
333,4 273,7 238,3 338,6 165,19
357,3 290,1 239,8 393,6 195,71
347,3 234,8 196,5 377,6 185,32
334 346 288 358 157
344,3 331,8 264,3 354,3 192,26
333,7 290,4 230,7 304 164,07
356,89 251,96 227,22 314,96 161,01
371,9 278,7 242,4 321,1 149,91
Saksa
Hampuri
Belgia
Bryssel
Suomi
Loviisa
Liettua
Vilna
170
Tanska
295 e/100 kg
245
2014
220
70
suoralla. Farmarisäiliöön toimitettuna hinta on laskenut talven
hinnoista muutaman sentin, nyt
litran saa 99 sentillä.
Edelleen kannattaa korottaa
maatilan energiaomavaraisuutta ja
hankkia kunnon kuivat polttopuut
talveksi. Useita miljoonia sikoja on lopetettu ja jenkkien vienti vähenee tänä vuonna. Nostomäärät ovat olleet viimevuotisella tasolla, mutta tuottajahinta on
ollut 1 e/kg alempi samaan viime
vuoden viikon hintaan verrattuna.
Ruotsissa varhaisperunan kasvu oli viime viikolla hyvä sateiden
ja lämpimien säiden myötä. Viime viikkoina pakkaamoiden ulosmyyntihinnan lasku on pysähtynyt. Hinnat
ovat irtotavaran hintoja, ellei toisin ole mainittu.
Mika Virtanen
Sipuli, 10 kg
n Polttoöljy:
Mitäpä saudien ja muiden LähiIdän öljydiktaattorien öljykaupalle
on tapahtumassa. 020 413 2468
puh. Karitsanlihan
kulutuksen kotimaisuusaste oli tilastojen mukaan 43 %. Viime vuoden vastaava luku oli 67 %.
Myös kylvetyt maissikasvustot
ovat USA:n tavoin saaneet hyvän
alun. Syynä
2 % viime ennustetta suurempaan
tuotantoon ovat pääasiassa parantuneet näkymät Pohjois- ja EteläAmerikassa.
AMIS:n ennusteessa tarkentui
myös kauden 14/15 kulutusennusteet vehnälle ja maissille. Kasvukauden aikana sää on ollut suotuisa
ja aikaisempia huolia kuivuudes-
Leipärukiin markkinahinta
Lähde: Tike
2013
380
290
eläintenruokinnassa. Laskua on 2 200 ha eli
9,9 %. 020 4131
Lihamarkkinat tammi?joulukuu 2013, milj. vuodesta
4 %
5 %
6 %
11 %
kalkkuna
7,30 8,80 2,20 3,20
36 %
- muutos ed. Tynnyrin saa edelleen
110 dollarilla. Ainoastaan maissin tuotannon odotetaan kasvavan reilummin. Sipulintuottajat ry
sponsoroi jäseniään 30 prosentilla matkan hinnasta.
Alla olevan taulukon hinnat
ovat verottomia pakkaamohintoja ostajalle toimitettuna. Aikainen istutusten aloitus
antoi ostajille ehkä väärän mielikuvan suuresta satomäärästä. kg perunaa. Vehnän
kulutus kasvanee kaudesta 12/13
1,6 % ja maissin 2,4 %. Toimituksista voi sopia puhelimitse viljelypäällikkö Arto Sillanpään kanssa (0500-368 931) tai jättämällä ilmoituksen sähköpostiosoitteeseen
viljely.lp@finnamyl.fi
. Pankkivirkailija kertoi että Raattamoinen oli ollut pikemminkin
hyväntuulinen kuin pelokas. Sellainen ei jää sivullisilta huomaamatta. Jos joku maksaa aineesta kakskyt
tonnia ja jää sen jälkeen vielä velkaakin, sillä on aivot jo alatoopia. . Hän ei saanut hahmotettua sitä mihinkään muotoon ja kohta se leijaili tiehensä
kuin voikukan haiven heinätuuleen. Pelkkää Turkkaa koko hyväntuulisuus!
Koskinen hahmotteli vihkoonsa kaarevaa veitsen terää.
. HELGE . Jos mies kerran maksoi velkansa, miksi
sitä piti vielä pistellä puukolla?
. Rahojen noston ja puukotuksen väillä on kulunut aikaa vain vaivainen tunti.
. klo 13:30?16:00
JANI KIVILAHTI JA SAIJA RÄIKKÖNEN,
Sahilantie 4, 35800 MÄNTTÄ (Jämsä)
73 lehmää, rotuna holstein, ayrshire ja jersey. Pankkivirkailija muisti Raattamoisen hyvin. Tajusit kai kysyä moneltako Raattamoinen kävi siellä?
. 15
Maanantaina 9. Se seisoi
jo ulkona odottamassa kun pankkivirkailija kävi avaamassa oven.
. Tursistuneiden kasvojen ilme säikäytti kokeneenkin poliisimiehen.
. Kaikki he tiesivät miten kova
hinku tällä oli selvittää juttu mahdollisimman pian. Niinkö, Koskinen ilahtui. Hän oli asioinut
yksin eikä hänen käytöksessään ollut mitään silmiinpistävää. Se ärsytti eikä hän harkinnut sen
tarkemmin sanojaan.
. Tietysti siksi että se jäi vielä velkaakin. ja vkl.
Löydä
työpaikkailmoituksista
lisäansioita tai
kokonaan uusi työ.
www.metallixoy.com
Kaikilla tiloilla tarjoillaan kahvia, pullaa
ja meijerin tuotteita! Tervetuloa!
Kerro tapahtumasta ilmoituksella.
Jätä tänne
p. Ullan oli vaikea
hillitä ilkikurista ilmettään.
. Takuu 2 vuotta.
Semexin luokittaja ja sonnianalyytikko Mike West rakennearvostelee
eläimiä ja kertoo jalostuksen merkityksestä eläinten hyvinvoinnin ja tilan
taloudellisen tuloksen näkökulmasta.
Myös sähkömoottorit
Metallix Oy Pieksämäki,
040 5157117, myös ilt. Sopiiko se huumediilerin profiiliin?
Kaatio ei ehtinyt avata suutaan, kun Sorvankallio jo jyräytti:
. Simo venytti poolopaitansa kaulusta ja ähkäisi:
jatkuu. Se trokasi kamaa eteenpäin muttei käyttänyt itse ollenkaan. Tietysti sitä että Raattamoinen
on hakenut Vasilille rahaa ja saanut sen päälle puukosta.
Ulla toisti mitä oli hetki sitten kertonut:
. Huomautukset on tehtävä
8 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. . Ei kai lypsävää lehmää teuraaksi
panna.
. Sitten tuli tilityksen aika, mutta se
yritti vetää välistä. Raattamoinen oli nimittäin aamun ensimmäinen asiakas. Nuosojaa vain raapaistiin poskeen, Koskinen sanoi. Vasili antoi sille samanlaisen
varoituksen kuin Sampsa Nuosojalle.
. klo 13:30?15:00
SARI JA JARKKO VANHATALO,
Vanhatalonkuja 15, 29860 OTAMO (Siikainen)
105 holsteinlehmää, 2x10 kalanruotoasema
kokoomatilalla. 020 413 2321
tai lähetä sähköpostia
ilmoitus@
maaseuduntulevaisuus.fi
Avoimet ovet ja luokitusnäytökset
Semexin asiakastiloilla!
Lähde katsomaan toiminnassa olevia
pihattoratkaisuja ja Semexin eläinainesta tiloilla, joilla on siitä useiden vuosien
kokemus!
Keskiviikko 11.6. Mitä niiltä irtosi?
. Virkailijan
mielestä hän oli näyttänyt ennemminkin hyväntuuliselta kuin pelokkaalta.
Koskisen päässä lähti pyörimään epämääräinen ajatus. Varsinkin vanjoille.
Siinä vaiheessa Sorvankallio sai tarpeekseen. Hän sysäsi tuolin altaan,
nojautui kaksin käsin pöytään ja punnersi ruhonsa ylös.
. Ai24 Realtime ?kiimantarkkailulaite esittelyssä, tilalla vuoden käyttökokemus laitteesta.
Huolletut vesipumput
käyttöön tai varalle
Makot, Iskut, Tourut, Ratkot.
Pumppupaketit. Tietenkin, Ullan silmät pyöristyivät. Mutta ottakaa nyt toi kuva kummiskin, jos se puukosta saanut sattuisi
näkemään siinä jotain tuttua.
Kaatio ei halunnut vieläkään luovuttaa.
. Tarkempi hinnasto on nettisivullamme
ja lisätietoja saat myös tilaajapalvelun puhelimesta.
3 kk
67,60 ?
1 kk
34 ?
Kestotilaus
196 ?/12 kk
Kestotilaus jatkuu automaattisesti, ellei tilaaja peruuta tilausta. Vasikka- ja poikimaosasto
kestokuivikkeella.
MAATALOUSMUOVIEN NOUTOPALVELU
Ekokemin maatalousmuovien noutopalvelu
MTK:n jäsenetutarjouksena jatkuu 85 e/t
(Ei jäsen 90 e/t) hintaan + alv.
Pyydä lisätietoja ossi.sippola@ekokem.fi tai
tee noutotilaus osoitteesta:
Torstai 12.6. Piipahdin palatessa sielläkin.
. VIIVI JA WAGNER . Kaatio halusi näyttää
kykynsä toimia päätutkijana siinä kuin Pekkikin. . . . Niitähän sattuu. . Ei ainakaan omalta siskolta!
Hän pukkasi paksulla pötkyläsormellaan valokuvan keskemmälle
pöytää.
. Kuka perkele painosti meidän Tanjan luopumaan ehdokkuudesta?
Oliko se joku teistä?
He katselivat toisiaan typertyneinä. Sellaista ei kukaan Vasili sulata.
Koskinen katseli Kaatiota vaivautuneena. Tasan yhdeksän kolmekymmentä. VENETSIJÄRVI
Seuraava
MetsäPlus
ilmestyy 16.6.
Painos 106 000 kpl
Soita ja varaa ilmoituksesi
10.6. Turhaa jauhamista! Mä oon sen verran kauan touhunnu douppareiden ja rännittäjien kanssa, että tiedän. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisussa sattuneesta virheestä tai poisjäämisestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Niitä pankkivirkailijoita pitää käydä puhuttamassa. Ja sairasauto sai hälytyksen puoli yksitoista, Kaatio innostui. Mutta miksi sitten puukotus. klo 10:00?14:00
LAURA JA JOUKO LAIHOLAHTI,
Hämeentie 4743, 21560 OLLILA (Marttila)
75 ayrshire- ja holsteinlehmää vinokuivikenavetassa, pikkuvasikoilla tilat kylmässä ulkohallissa sekä
igluissa. Vanha parsinavetta muutettu
pihatoksi umpilehmille ja tiineille hiehoille.
www.ekokem.fi
> Palvelut > Ympäristö- ja jätepalvelut > Maatalouden muovijätteet >
tee tilaus tästä
Perjantai 13.6. Käytön/luovutuksen voi kieltää
ilmoittamalla siitä Tilaajapalveluun.
Näköislehti ja arkisto:
www.maaseuduntulevaisuus.fi/kirjaudu
Seppo Jokinen
Hiirileikki
pe klo 10.00
ke klo 16.00
keskiviikon lehteen
ma klo 16.00
Vastuu virheistä
Hinnat perustuvat laskutusjakson alussa voimassa olevaan hinnastoon ja
6 kk
113 ?
Ilmoitushinnat 2014: Hintaan lisätään 24 % alv.
Tekstissä mustavalkoinen 3,80 ?/pmm, 4-väri 4,45 ?/pmm,
(Metsänomistajanumero mv 4,10 ?/pmm, 4-väri 4,75 ?)
Tekstin jälkeen mustavalkoinen 2,85 ?/pmm, 4-väri 4,45 ?/pmm
(Työpaikat mustavalkoinen 3,95 ?, 4-väri 5,15 ?)
(Koulutus mustavalkoinen 3,15 ?, 4-väri 4,85 ?)
Rivi-ilmoitukset 8,50 ?/rivi (2-5 riviä)
Nimimerkki-ilmoituksia julkaistaan vain käteismaksulla.
Ilmoitusten jättöaika
maanantain lehteen
perjantain -?-
Tilaushinnat kotimaassa
12 kk
208 ?
020 413 2321 (ma?pe 8?16.00)
(09) 694 4766
ilmoitus@maaseuduntulevaisuus.fi
Lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista, jos ilmoitusta ei voida julkaista määrättynä päivänä. Ulla tuhahti. Itsestäänselvyyksien uteleminen näytti
sapettavan vieläkin.
. 020 413 2321, fax (09) 694 4766
ilmoitus@maaseuduntulevaisuus.fi
Näkijä ja henkinen auttaja
Anu 0700-95550, PL 183, Tre,
2,21 . VÄINÖ . Mitä sitten. Onko diilerille huumevelkojaan maksava
mies hyväntuulinen?
. Hinnat sisältävät alv:n. Mutta jos Raattamoinen olikin grammamies. / min + pvm.
Myös puhelinaikoja 044 3311643
oma ilmoituksesi.
www.maaseuduntulevaisuus.fi
ILMOITUKSET
ILMESTYMISPÄIVÄT Maanantai, keskiviikko ja perjantai
JULKAISIJA
Viestilehdet Oy
Sanomalehtien liiton jäsen
Levikki 80 754 kpl (LT 2013)
Puhelin
Faksi
Sähköposti
ISSN 0355-3787
Lukijamäärä 319 000 (KMT 2013)
TOIMISTO
Avoinna ma?pe 8?16.00
Postiosoite: PL 440, 00101 Helsinki
Käyntiosoite: Simonkatu 6, Helsinki
TOIMITUS
Puhelin:
020 413 2100
Faksi:
(09) 694 3717
toimitus@maaseuduntulevaisuus.fi
TILAUS- JA JAKELUASIAT
Puhelin
Faksi
Sähköposti
020 413 2277
(ma-pe 8?16.00)
020 413 2294
tilaajapalvelu@maaseuduntulevaisuus.fi
ovat 1-eräisiä. 8
vuoden käyttökokemukset verhoseinäpihatosta.
Lely A3-robottilypsy. Työtapaturma, Kaatio intti. Lehti ei ole korvausvelvollinen, jos sen lähettäminen
tilaajalle lakon tai muun ylivoimaisen esteen vuoksi keskeytyy.
Soitettaessa 0204-alkuisiin numeroihin hinta on lankapuhelimesta soitettaessa 8,35 snt/
puhelu + 6,55 snt/min ja matkapuhelimesta soitettaessa 8,35 snt/puhelu + 18,05 snt/min.
Maksuliikenne:
Maksun saaja Viestilehdet Oy
Nordea
FI2410103001007384
OP
FI5457230220406222
Sampo
FI2080001600063128
SWIFT/BIC
NDEAFIHH
OKOYFIHH
DABAFIHH
Sivunvalmistus: Viestilehdet Oy Paino: Lehtisepät Oy, Jyväskylän paino 2014
Tähän lehteen käytetty puu on peräisin kestävästi hoidetuista metsistä, valvotuista
kohteista tai on kierrätettyä.
Kustantaja: KARISTO OY
Osa 14
Koskinen teki merkintöjä muistivihkoonsa.
. OUTO VALO . mennessä
p. Teatteria, Kaatio huitaisi ilmaa. Mutta Raattamoista oli lyöty tappamistarkoituksessa. Mitäkö sitten. Kaiken lisäksi mies oli ehdottomasti
halunnut koko summan viidensadan euron seteleinä. Hänen kilpailuviettinsä oli muutenkin tuplasti korkeampi kuin keskivertoihmisellä yleensä.
Mutta nyt hänen teoriansa rupesivat kuulostamaan jo umpimähkäiseltä
hakuammunnalta.
Ullakin esitti eriävän mielipiteensä:
. Kestotilaus
laskutetaan kunkin laskutusjakson alussa voimassa olevalla kestotilaushinnalla.
Tilaukset toimitetaan force majeure (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden
viivästykset yms.) varauksin.
Viestilehdet Oy:n asiakasrekisteriä voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointitarkoituksiin henkilötietolain mukaisesti. Ei siitä pikkukonttorista
usein nosteta niin paljon käteistä. Juhani Raattamoinen on kolmivuorotyössä Naistenlahden voimalassa. Kaatio levitti käsiään. Yhtä paljon kuin munatangat Konevitsan munkille.
Hän pysähtyi vielä ovella kuin olisi äkkiä muistanut jotain. MARK TRAIL . kesäkuuta 2014
PÖYRÖÖT
Määrä
kasvaa jopa 200:lla joka viikko.
vat hajallaan toisin kuin Suomessa.
Kannassa oli vasoja noin viidennes. Ketterä ja erinomainen näkyvyys
. Suomen kannassa vasojen osuus on noin 15 prosenttia.
?Karjalan tasavallan metsäpeuratiheys on harva. 0%
KahvituttaaKo. Pedot oppivat
helposti huijauksen, jos myrkyttömiä valekyitä on enemmän
kuin oikeita myrkkykäärmeitä.
Kyytä matkivan kangaskäärmeen moni ihminen tappaa,
vaikka kangaskäärme on uhanalainen.
Valkosen väitöskirja tarkastettiin perjantaina Jyväskylän
yliopistossa.
REIJO VESTERINEN
Virus tappanut
Tenojoen taimenilla ankara pyyntipaine miljoonia sikoja USA:ssa
ei-sukukypsiin taimeniin joen
Norjan puoleisella alajuoksulla.
Rktl ei kannata kalastuskauden jatkamista, vaikka osa
taimenista nousee jokeen vasta kauden päättymisen (31.8.)
jälkeen.
Vuosien 2011?2013 seurantatutkimuksissa Rktl totesi, että
meritaimenet nousevat Tenojokeen kaksivaiheisesti.
Ei-sukukypsät talvehtijat tulevat joen alaosaan heinä?elokuusta alkaen. 170 hevosvoimaa
. Kuluttajat joutuvat
maatalousministeriön arvion
mukaan maksamaan tänä vuonna neljä prosenttia enemmän
sianlihasta kuin viime vuonna.
Virusepidemia näkyy myös
sianlihafutuureissa. Paikallinen vaihtelu on suurta.
Marjojen, puiden ja sienten yhdisteet voivat alentaa korkeaa
kolesterolia ja ehkäistä syöpää.
Tutkijat uskovat, että Suomen
luonnosta voi löytyä uusia lääkeaineita ja terveyttä edistäviä
molekyylejä.
Länsimaissa neljännes reseptilääkkeistä sisältää vaikuttavia
aineita, jotka ovat peräisin luonnosta.
?Arvioidaan, että maailmassa
on lähes puoli miljoonaa korkeampaa kasvilajia, joista vain
5?10 prosenttia on tutkittu kemiallisesti edes jollakin tavalla?,
kertoo tutkimusalueen päällikkö
Kirsi-Marja Oksman-Caldentey Teknologian tutkimuskeskus VTT:stä.
Hän uskoo, että Suomen puistakin olisi mahdollista löytää
uusia lääkeaineita tai niiden
esiasteita. Hyvä jälleenmyyntiarvo
. Idässä rajana
oli Vienanmeri, lännessä Suomen raja.
Eniten peuroja löytyi alueen
pohjoisosista, etelästä vain vähän.
Talvilaumoissa oli keskimäärin 14 metsäpeuraa. Esimerkiksi apteekissa myytävää haavavoidetta
tehdään pihkasta, mutta sitä ei
ole rekisteröity lääkkeeksi.
Suomalaiset marjat kiinnostavat Oksman-Caldenteyn mukaan
maailmanlaajuisesti. Nämä taimenet
mukaan esimerkiksi sienistä ja
riistasta tiedetään vähän. Kuorta on käytetty
rohtona kuumeeseen ja
reumaattiseen särkyyn.
Lähteet: Luonnontuotteista
terveyttä. NRO 66 . Seuraavana kesänä
ne palaavat mereen jokisuuhun.
Kutuvaeltajat aloittavat nousunsa heinä?elokuussa. Suomessa virustautia ei ole tavattu.
Epidemian arvioidaan levinneen 4?700 sikafarmille. Yhteen lääkekiloon tarvitaan noin 10?800
tonnia marjakuusen kuorta,
joten valtaosa lääkkeestä
valmistuu soluviljelmissä.
Aspiriinin esiastetta
salisyylihappoa on pajun
kuoressa. Petusta ja pakurikäävästä on menossa
kliinisiä kokeita.
?Riistaeläimet liikkuvat runsaasti. Suomen suosituin 6-sylinterinen
malli vuonna 2014
KEsäN NETToHINNAT
59.900 . Maa- ja
elintarviketalouden tutkimuskeskuksen Raija Tahvosen
Sianlihan hinta on noussut
tautikuolemien vuoksi ennätyskorkealle. Voidaan
olettaa, että muuttoliikettä Venäjältä Suomeen ei juuri tapahdu?, projektipäällikkö Jenni
Miettunen sanoo.
Kolmelle kaulapanta
Tänä kesänä Venäjän puolella
pannoitetaan kolme metsäpeuraa ja seurataan niiden liikkeitä.
Virallisen arvion mukaan
Venäjällä olisi vähintään 3?000
metsäpeuraa. Alueen runsas hiirihaukkakanta on
oppinut saalistamaan kyykäärmeitäkin. Poutaisinta on todennäköisesti keskiviikkona etelässä. Luvattomasta pyynnistä on havaintoja.
Paikalliset ihmiset puhuvat poronlihasta, kun syövät peuraa.
Miettusen mukaan Suomella
on päävastuu metsäpeuran säilymisestä.
REIJO VESTERINEN
Tehdas tarjoaa
kausialennuksen
kesäkuun
kauppoihin
sa vain Ahvenanmaalla.
Valkosen mukaan konsti ei
toimi, jos myrkyllisiä käärmeitä
ei seudulla ole. Tahvonen pohtii.
Monet puhujat toivoivat lisää
tutkimusta luonnontuotteiden
terveysvaikutuksista.
?Euroopan unionissa on
käyty kädenvääntöä, miten
Venäjällä enintään 2?400 metsäpeuraa
SEURAAVAN VIIDEN VUOROKAUDEN AIKANA sää on
epävakaista ja pohjoisesta virtaa Suomeen kylmää ilmaa.
Tenojokeen nousevia meritaimenia pyydetään jo nyt ankarasti. 64.900 ?
alv. Tutkijaryhmä lensi
peuramaiden yllä kahden viikon
aikana 65 tuntia. Jos peto
uhkaa, se litistää päänsä kolmioksi.
Kangaskäärmeitä on Suomes-
osoitetaan esimerkiksi maitohappobakteerien tai marjojen
terveysvaikutuksia?, europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen (kok.) kommentoi.
?Tutkittua tietoa tarvitaan,
jotta kuluttaja ei saa väärää
tietoa tai joissakin tapauksissa
joudu jopa huijauksen kohteeksi.?
EMILIA LAVONEN
talvehtivat pääosin Alakönkään
alapuolella. Arvio perustuu
vuonna 2003 tehtyyn lentolaskentaan ja vuotuisiin jälkilaskentoihin.
Miettusen mielestä arvio on
liian suuri.
Laillisesti metsäpeuraa ei Venäjällä saa metsästää. -seminaari
ja Wikipedia
Tutkimuksissa mustikasta on havaittu olevan apua silmän terveydelle.
ten tutkima marja on lakka. Sen
molekyylien on todettu ehkäisevän tehokkaasti tautia aiheuttavien mikrobien kasvua.
?Luonto on todella hyvä kemisti.?
Lääkeaineiden eristäminen
kasveista on hankalaa, joten
kasviperäisiä molekyylejä, kuten syöpälääke paklitakselia,
valmistetaan yhä enemmän
soluviljelmissä.
Venäjän Karjalassa on enintään
2?400 metsäpeuraa, Suomen ja
Venäjän yhteinen metsäpeurahanke tiedottaa. Pohjoisesta virtaa Suomeen
viileää ilmaa, mutta etelässä sää jatkuu kesäisen lämpimänä.
LÄMPÖTILA ON 15?24, Lapissa 8?20 astetta. Pääosa
kututaimenista talvehtii Tenon
pääuomassa.
Seuraavan vuoden touko?kesäkuussa kututaimenet jatkavat
nousuaan isojen latvahaarojen
sivujokiin asti. Kilometrejä
kertyi yli 7?000.
Lennot kattoivat metsäpeurojen koko tunnetun esiintymisalueen Kemijärven korkeudelta
Ilomantsin tasalle. Laumat oli-
VÄITÖS
www.mitas-tyres.com
Sahalaitakuvio voi
pelastaa käärmeen
SÄÄPALVELUN PUHELINNUMEROT
Kestotilaajana saat aina enemmän!
Maaseudun Tulevaisuuden kestotilaajana saat:
TÄYDELLISEN SÄÄPALVELUN
Lukuoikeuden Maaseudun Tulevaisuuden
ja Kantri-kuukausiliitteen näköislehteen ja
arkistoon
Lukuoikeuden Maaseudun tulevaisuuden
lukulautaan lukulauta.m1t.fi UUSI ETU
!
Lue lisää eduista Maaseudun Tulevaisuuden
nettisivuilta www.maaseuduntulevaisuus.fi
Sahalaitakuvio varoittaa käärmeen myrkyllisyydestä, saalistajat välttävät iskemästä sahalaitakuvioiseen käärmeeseen,
filosofian maisteri Janne Valkonen toteaa väitöskirjassaan.
Espanjassa tekemillään kenttäkokeilla Valkonen osoitti,
että sahalaitakuviosta voi olla
käärmeelle myös haittaa. Riista- ja kalatalouden
tutkimuslaitos (Rktl) ei näe
perusteita kalastuskauden jatkamiselle.
Tenon meritaimenen kaksivuotinen kutuvaellus altistaa
kalat pyynnille ensimmäisen
nousuvuoden syyskesällä ja talvehtimisen jälkeisenä kesänä.
Joen nykyisen kalastussäännön 25 sentin alamitan takia
kalastus kohdistuu myös pieniin
Sienistä ja
riistasta vähän tietoa
Marjojen ja muiden luonnonantimien terveysvaikutukset
tulivat esille Suomen ympäristökeskuksen ja Metsäntutkimuslaitoksen järjestämässä
seminaarissa keskiviikkona.
Monet tuotteet ovat vielä
huonosti tutkittuja. Sivujokien taimenkannat ovat vain murto-osa
merilohikannoista.
REIJO VESTERINEN
Jopa kahdeksan miljoonaa sikaa on tähän mennessä kuollut
USA:ssa rajun virusepidemian
takia, arvioi maatalouden tutkimusyhtiö Paragon Economics.
Vetistä ripulia aiheuttava
PED-virus, Porcine Epidemic
Diarrhea, voi aiheuttaa pienillä
porsailla sadan prosentin kuolleisuuden. 160 kotimaista hevosvoimaa
. Ja kun teet kaupat uudesta
Valtrasta kesäkuun aikana, saat vuoden kahvit kaupan päälle (100 pakettia).
tarjous voimassa 30.6.2014 saakka.
Kysy lisää!
Lisätietoja saat omalta Valtra-myyjältäsi
numerosta 020 45501 tai www.valtra.fi
Ilmoituksen traktorit erikoisvarustein.. Loppuviikolla runsaimmat sateet painottuvat pohjoiseen, mutta
etelässäkin tulee sadekuuroja. Sahalaitakuvioinen
käärme näkyy helpommin kuin
tasaisen harmaa.
Valkonen havaitsi, että petolinnut osaavat varoa myrkkykäärmeitä myös pään muodon
perusteella. Vahva kotimainen vetokone
. Yön alimmat lämpötilat ovat 10 asteessa, Lapissa on ajoittain kylmempää.
JAKSON ENNUSTETTU SADEMÄÄRÄ on pohjoisessa
10?30 milliä, maan etelä- ja keskiosassa 2?20 milliä. Tutkimus on kuitenkin vielä varhaisessa vaiheessa.?
Oksman-Caldenteyn tietojen
mukaan Suomen luonnosta ei ole
löydetty virallisesti hyväksyttyjä
lääkeaineita. Miten se vaikuttaa lihan
laatuun?. Kompakti 4-sylinterinen
. Suomen suosituin mallisarja 2014
VALTRA T153 HITECH
. Hyvä jälleenmyyntiarvo
. Heinäkuun
toimitusten hinta on noussut 44
prosenttia tänä vuonna Chicagon raaka-ainepörssissä.
MT-TALOUSSANOMAT
VALTRA N143 HITECH
. Ukkoskuurot
ovat mahdollisia lähinnä maan etelä- ja keskiosassa. Nyt varat on alihyödynnetty.
?Koivun betuliinistä on tehty
monia kemiallisia johdannaisia, jotka estävät syöpäsolujen
kasvua laboratorio-oloissa. VTT:n eni-
FAKTAT
Kuusesta
apua syöpään
Kuusen sisäoksien HMRlignaani löydettiin Suomessa.
Hormonaalisten syöpien
kehitystä hidastava aine
on vailla lääkestatusta.
Kolesterolia alentavat
Benecol-tuotteet syntyivät
metsäteollisuuden sivutuotteista UPM:n ja Raision
yhteistyönä.
Marjakuusesta saadaan
syöpälääkkeenä käytettävää
paklitakselia. Suomessa peuroja on alle 2?000.
Venäjän Karjalan metsäpeurat
laskettiin helikopterista maaliskuussa. 0%
alv. toimi NYt!
Pyydä tarjous - saat tyylikkään Valtra-kahvipurkin. KESÄKUUTA 2014
Member of Nokian Tyres
Metsistä voi löytyä
apua kansansairauksiin
VIIDEN VUOROKAUDEN SÄÄ
MARKKU VUORIKARI
Luonto on kemisti,
jota ihmisen
on vaikea jäljitellä.
Etelässä on vielä kesäisen
lämmintä, pohjoisesta
virtaa viileämpää ilmaa
SÄÄ EILEN
SÄÄ JATKUU EPÄVAKAISENA ja suuressa osassa maata tulee lähipäivinä sadetta tai sadekuuroja. PERUSTETTU 1916
MAANANTAINA 9. Kolmiomainen pää
kertoo saalistajalle, että käärme
on myrkyllinen.
Tätä käyttää hyväkseen myrkytön kangaskäärme