MARRASKUUTA 2022 NRO 133 PERUSTETTU 1916 – 106 VUOTTA KOKO SUOMEN ASIALLA MT.FI IRTONUMERO 4,00 € Voimassa 31.10.2022-1.1.2023 3 99 (14,25-17,35/kg) RS UUTUUS ATRIA Kanan pienet minuuttifileet 230-280 g 2 69 (2,69/l) TLK VALIO Laktoositon Play maitokaakaojuoma 1 l tai Eila Latte original maitokahvijuoma 1 l Ei Plus 2 85 (2,85/l) PKT PINGVIINI Laktoosittomat maustetut kermajäätelöt 1 l Ei vanilja 2 35 (2,35-3,13/l) TLK VALIO Hedelmätarha täysmehut 0,75-1 l Myös luomu 1 55 (1,55/kg) PS APETIT Kotimainen peruna-sipulisekoitus 1 kg 2 29 (9,54-13,09/kg) PKT ELOVENA Annospikapuurot 6 x 35-40 g tai UUTUUS Elovena Vireys annospikapuurot 5 x 35 g TEET HYVÄÄ OSTAMALLA SUOMALAISTA... PERJANTAINA 11. K-ryhmälle suomalainen ruoka on sydämenasia ja myymästämme ruoasta lähes 80 % on suomalaista. k-ruoka.fi/suomalaista PERUSTAJAPARI DELIVERDE PUUTARHAT OY. Pidetään yhdessä huolta suomalaisesta ruoasta, koska se pitää huolen meistä kaikista
Kun Putin ei pärjää aloittamassaan sodassa, hän panee ennen kaikkea siviilit kärsimään ja kuolemaan. Valtion asettamat EU-maita tiukemmat raja-arvot raskasmetalleille rajaavat kilpailua tehokkaasti ja lisäävät kustannuksia. Ihan hirveästi nolottaisi hänen puolestaan, jos ei raivostuttaisi niin rajattomasti. Halmeen mielestä vastuullisuudessa on huomioitava ekologinen, sosiaalinen ja pitkän ajan taloudellinen kestävyys. Kun enemmistö suomalaisista voi edelleen oikein hyvin, kannattaa samalla samaistua niihin pienituloisiin perheisiin, joilla rahat eivät enää riitä asumiseen ja sähköön. Hallituksen mukaan Suomen keskeinen tavoite tulevissa neuvotteluissa on, että Suomelle koituvia kustannuksia pyritään alentamaan merkittävästi. Hallitus selvensi kantaansa EU:n ennallistamisesitykseen Vaikuttaminen onnistuu vain, jos kaikilla suomalaisilla edustajilla on yhteinen viesti. Akavan pääekonomistin Pasi Sorjosen mukaan yli 55 tuhatta euroa ansaitsevia oli 13 prosenttia kaikista palkansaajista. Putinin taktiikka on tehdä sota siviileille niin sietämättömäksi, että he alkaisivat vaatia paluuta neuvottelupöytään. Hallitus ei tyrmää komission ehdotusta, mutta Marinin mukaan Suomi ei hyväksy komission ennallistamisehdotusta ilman olennaisia muutoksia. Maailmanhistorian pahimpiin julmureihin kuuluvalle hyypiölle myös häpeäntunne on selvästi vierasta. Ruuantuotannossa erityisesti kriisiaikana rahastavat ne, jotka pystyvät. Kustannuksia nostavat myös muut ruokaturvasta huolissaan olevat. Ukrainan Helsingin suurlähettiläs Olga Dibrova vakuutti minulle alkuviikosta, että ukrainalaisten siviilien sietokyky kestää, eikä siellä ole aikomustakaan luovuttaa. Ne näyttivät hyviltä. Jos tulossa oleva taantuma nostaa työttömyyden uudelleen nousuun, pula hyvin ansaitsevista veronmaksajista vain pahenee. Lannoitteiden hinnat lähtivät voimakkaaseen nousuun jo ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Myös maataloudelle suunnitteilla oleva energiatukipaketti jäisi varmasti toteutumatta. Joulukuun 13. MTK:n vilja-asiamiehen Max Schulmanin mukaan tullit kyllä suojaavat teollisuutta, mutta nostavat ruuan tuotantokustannuksia. Jos neuvotteluissa ei saavuteta hyväksyttävää kokonaisratkaisua, Suomella on perusteet äänestää lopputulosta vastaan. Selvitäkseen se tarvitsee riittävää ja jatkuvaa sotilaallista ja humanitaarista tukea. Keskustan eduskuntaryhmä joutui käymään pitkän keskustelun ennen kuin se hyväksyi hallituksen yhteisen vastauksen. Työntekoon, tuottavuuteen, yritteliäisyyteen ja innovatiivisuuteen kannustaminen hyödyttää meitä kaikkia. Katkera ei kannata olla, mutta aidosti voi kysyä, jakautuuko ketjussa liikkuva raha oikein. Seitsemän miljoonaa ukrainalaista on jo lähtenyt kotimaastaan, ja nyt savustetaan lisää ulos talven tullessa. Niin hän teki jo Groznyissa Tšetšenian sodan aikana, Aleppossa Syyrian sodan aikana, ja nyt kaikkialla Ukrainassa. Yritysten elinvoima ei ole enää kiinni vain Nokiasta ja muutamasta muusta suuryrityksestä. Suomessa Yaran markkinaosuus oli jo ennen Ukrainan sotaa noin 80 prosenttia. Tuottajat joutuvat kilpailemaan maailmanmarkkinahinnoilla, mutta eivät saa ostaa lannoitteita maailmanmarkkinahintaan. Sen seurauksena hallituksen vireillä olevat lakihankkeet pysähtyisivät. Lisäksi ehdotuksen hyväksyminen edellyttää jäsenvaltioiden liikkumavaraa ja keinovalikoiman joustavuuden turvaamista tai lisäämistä. Valiokunta päättää Suomen kannasta kuluvan kuun loppuun mennessä. Vaikka ennakkovaikuttamisessa komission suuntaan olisikin tehty virheitä, todelliset neuvottelut ovat vasta edessä. Tämä on näkynyt myös hallituksen antaman esityksen käsittelyssä eduskunnan valiokunnissa, joissa poikkeuksellisesti osa hallituspuoleista yhdessä kokoomuksen kanssa tyrmäsi hallituksen esityksen. TIMO FILPUS Verotiedot on jälleen kerran julkistettu. Sillä Venäjän armeija saisi aikaa järjestäytyä ja kouluttautua jatkamaan sotaa. On hyvä, että myös oppositiopuolueet saivat nyt selkeästi ilmaista kantansa ennallistamisehdotukseen, koska ne saattavat olla vaalien jälkeen hallituksessa päättämässä Suomen kannasta. Viljankin hinta nousi, mutta tuottajat eivät päässeet siitä hyötymään. Jos sitä ei ole, on turha odottaa hyvää tulosta. Välikysymyskeskustelu oli tarpeen myös siksi, että neuvottelujen jälkeen syntyvästä ennallistamisasetusesityksestä äänestetään Suomessa ensi kevään eduskuntavaalien jälkeen. He maksoivat lähes puolet, eli 47 prosenttia kaikista ansiotuloveroista. Kun Iran ei lakkaa toimittamasta lennokkeja ja ohjuksia Venäjälle, lännen on ehdottomasti saatava Ukrainan ilmatorjunta kuntoon. Kirjoittaja on MT:n päätoimittaja. Esitys ei kelvannut maaja metsätalousvaliokunnalle, talousvaliokunnalle eikä ympäristövaliokunnalle. Opposition mielestä hallitus on laiminlyönyt ennakkovaikuttamisen EU:n komission ennallistamisasetusesitykseen. Julkaisija: Viestimedia Oy Pääkirjoitukset: Heikki Tuuri, Juhani Reku, Jouni Kemppainen ja Niklas Holmberg U krainan sodan seurauksena myös eurooppalaiset lannoitemarkkinat ovat sekaisin. Voima jyllää lannoitemarkkinoilla Kyökkipsykologian mukaan Vladimir Putin on robotti, joka ei tunne yhtään mitään. Aalto yliopiston kauppakorkeakoulun professorin Minna Halmeen mielestä oikeudenmukaisuuden ja vastuullisuuden näkökulmasta Yaran olisi hyvä tulla hinnoittelussaan viljelijöitä vastaan. Ilman menestyviä yrityksiä ei ole hyvinvointia. Se kuulostaa myöhäiseltä. Miten siviilit muuten kestävät. Välikysymyskeskustelu oli tarpeellinen, koska se selkeytti hallituksen linjan. Saksassahan jo yksi ukrainalaisten pakolaiskeskus yritettiin tuikata tuleen lokakuussa. Oikeudenmukaisuudestakin on helpompi puhua, kun tulonjako on kaikkien nähtävillä. Yhtiöillä on omat vastuullisuusohjelmansa, mutta onko vastuuta. Myös moni metsänomistaja hieraisee silmiään katsoessaan vaikkapa isojen metsäyhtiöiden muhkeita palkkoja. On hyvä pohtia, onko se oikein ja ekologisesti sekä sosiaalisesti vastuullista. Vaikuttaminen onnistuu vain, jos kaikilla suomalaisilla edustajilla on yhteinen viesti. Vihreät ja vasemmistoliitto jäivät vähemmistöön. EU haluaa suojata omaa, venäläisen kaasun varaan rakentuvaa lannoiteteollisuuttaan tulleilla. Meitä muita jo nolottaisi hänen housuissaan. Vaikka hallituksen vastaus välikysymykseen ei olekaan Suomen virallinen kanta, tarkoittaa yhteisen linjan löytyminen hallituksessa, että sopu on löydettävissä myös eduskunnan suuressa valiokunnassa. Pelkästään lokakuun viimeisenä päivänä Venäjä suuntasi 60 ohjusta ja lennokkia Ukrainan kaupunkeihin ja tuhosi vesilaitoksia jättäen yli puolet kiovalaisista ilman vettä. Ahdingossa olevien maatilojen näkökulmasta myös maatalouskonekaupan tulokärki nostattaa kysymyksiä. Hallituspuoleista SDP, keskusta ja RKP ovat yhdessä kokoomuksen kanssa vaatineet muutoksia hallituksen esitykseen. Itse asiassa jokaisen kannattaisi rakastaa niitä rikkaita suomalaisia, jotka maksavat nurkumatta veronsa Suomeen, eivätkä yritä ketkutella veroparatiisien tai ulkomailla asumisen välillä. Kun tuhotaan sähkölaitokset, kaupunkien kaukolämpö, vedensaanti ja kommunikaatioyhteydet, käy elämä pakkasessa mahdottomaksi. Luvut ovat vuodelta 2019, mutta ne kuvaavat varmasti edelleen sitä, keihin tuloverotus erityisesti kohdistuu. Verotulojen kasvusta voi päätellä, että myös suomalaisella elinkeinoelämällä menee hyvin. Siitä ovat kiinnostuneet muutkin. Iskuillaan Ukrainan infrastruktuuriin Venäjä pakottaa lännen toimittamaan sähköä Ukrainalle, vaikka se tasapainoilee omankin sähkönsaannin kanssa. Viljan hinnannousu lisää lannoitteiden kysyntää ja nostaa entisestään niiden hintaa. Potin korjaavat isot kansainväliset lannoiteyhtiöt kuten norjalaisomisteinen Yara. Vertska-nimisen keväällä perustetun riippumattoman julkaisun mukaan kolmen päivän ukrainalaistykityksen päätyttyä 570 hengen venäläispataljoonasta elossa oli enää 40. Hallituksen linjan selkeytyminen näkyi eduskunnan valtiovarainvaliokunnassa vähän ennen välikysymyskeskustelun alkua. Sillä se tähtää lännen solidaarisuuden murentamiseen, kun samalla uhkana on myös toinen pakolaisaalto Ukrainasta. Heidänkään ei kannata paremmin ansaitsevia kadehtia. Ruuantuotannossa näyttää olevan, että erityisesti kriisiaikana rahastavat ne, jotka pystyvät. Vastakkain ovat olleet erityisesti keskusta ja vihreät. Jos näin ei olisi tapahtunut, hallitus kaatuisi tänään luottamuslauseäänestyksessä. päivänä järjestetään Ranskassa kansainvälinen kokous Ukrainan auttamiseksi selviämään talven yli. Ukraina taistelee meidän kaikkien puolesta. VIERAILIJA Siviileille sietämätön sota HELENAPETÄISTÖ helena.petaisto@outlook.com PÄÄKIRJOITUS E duskunnassa käytiin keskiviikkona värikästä ja ajoittain kiivastakin keskustelua oppositiopuolueiden pääministeri Sanna Marinin hallitukselle esittämän välikysymyksen yhteydessä. Yhtiö tekee erittäin kovaa taloudellista tulosta. Tätä kannattaa yksittäisten henkilöiden sijasta arvioida eri alojen kannattavuuden mittarina. Vuosi vuodelta veropäivän annin keskustelu on muuttunut älyllisempään suuntaan. Päällysmiehet olivat tietysti paenneet paikalta. Olisi erittäin tärkeää, että Suomella olisi todella vain yksi yhteinen kanta sekä hallituksessa, eduskunnassa että Euroopan parlamentissa. Kun Venäjä heittää nyt hädissään täysin kouluttamattomia, huonosti varustettuja miehiä eturintamalle, käy niin kuin viime viikolla Voronežissä rajan pinnassa. Hallitukselle välikysymysvastauksen sorvaaminen oli tuskallinen prosessi. marraskuuta 2022 Päätoimittaja: Jouni Kemppainen Päätoimittajan sijainen: uutispäällikkö Niklas Holmberg Toimituspäällikkö: Stina Haaso Sähköposti: etunimi.sukunimi@mt.fi Maaseudun Tulevaisuus on maaja metsätaloustuottajain äänen kannattaja. Ukrainalaiset korjaavat tuhoja heti iskujen perään sen, minkä ehtivät. Myös raju inflaatio heikentää ostovoimaa. Vai onko niin, että voima se on joka jyllää lannoitemarkkinoillakin. Kun Ukrainan joukot etenevät vallaten takaisin miehitettyjä alueita – jopa Hersonin, venäläisten valtaaman ainoan suuren kaupungin – joutuvat siviilit julmalla tavalla taistelumenestyksen maksumiehiksi. Muun muassa paljon esillä olleen ruokaketjun osalta Sja K-ryhmän johtajien isot ansiot puhuvat puolestaan. Tämä oli keskustalle kynnyskysymys. PÄÄKIRJOITUS Maaseudun Tulevaisuus 2 perjantaina 11. Tätä tuskin toivovat edes oppositiopuolueet, koska listalla on muun muassa Nato-jäsenyyteen liittyviä lakihankkeita. Kun firmoilla menee hyvin, niin meillä palkansaajillakin on mahdollista ansaita enemmän. Lisäksi hallituksen olisi pitänyt ottaa selkeästi kielteinen kanta koko esitykseen. Venäjän kaasuhanojen sulkeutumisen seurauksena tilanne paheni nopeasti ja lannoitteiden hinnat nousivat pystysuoraan. Teknologiafirmojen, metsäyhtiöiden ja kauppaketjujen johtajat ansaitsevat edelleen huomattavan hyvin. Johtajat ovat varmasti rahansa ansainneet, mutta maksukykyä alalla tuntuu olevan. TOIMITUKSELTA Rikasta kannattaa rakastaa JOUNI KEMPPAINEN jouni.kemppainen@mt.fi. Juuri hyvin toimeen tulevan keskiluokan pussista maksetaan edelleen huomattava osa asumistuista, lapsilisistä ja muista tulonsiirroista, joilla vähempiosaisia perustellusti autetaan. Olennaisempaa on iloita siitä, että tulokärki on aiempaa laajempi. Samalla meidän pitäisi pyrkiä kaikin voimin siihen, että hyvätuloisia suomalaisia olisi vuosi vuodelta enemmän. Suuren ja mahtavan Venäjän johtaja, joka pullisteli Punaisella torilla vaikuttavalla sotakalustolla ja loppumattomiin marssivalla miesvoimalla, ei kykene edes ”normaaliin” sodankäyntiin, vaan joutuu raukkamaisesti turvautumaan terroriin ja raaimpiin sotarikoksiin. Kirjoittaja on toimittaja ja tietokirjailija. Sekä tuloveroettä yritysten maksaman yhteisöverokertymän kasvu oli mallikasta. Pääministeri Sanna Marin (sd.) totesi hallituksen vastauksessa yksiselitteisesti, että Suomella on esitykseen vain yksi kanta ja metsäpolitiikka kuuluu kansallisen päätäntävallan piiriin. Kateudestakin puhuvat enää harvat. Erityisen tärkeää tämä on nyt, kun valtio velkaantuu ja talous on painumassa taantumaan. Suomessa on huomattavan paljon ihmisiä, jotka ansaitsevat hyvin ja maksavat veronsa kotimaahan. Silti hyvätuloisuuteen liittyy myös kohtuus. Valiokunnassa hallituspuolueiden edustajat palasivat yhteiseen ruotuun. Hänen mukaansa kilpailuviranomaisen tehtävä on arvioida, onko kilpailua poikkeusoloissa riittävästi ja yrityksen toiminta reilua. Välikysymys osui hallituksen kipeään kohtaan, koska hallituspuolueet ovat olleet asiasta vahvasti erimielisiä. Kilpailuja kuluttajavirasto ei kuitenkaan katso, että yhtiöllä olisi määräävä markkina-asema (MT 9.11.). Luken erikoistutkija Olli Niskanen arvioi, että Yara hyötyy Euroopassa valtavasti globaalista hankintaketjustaan. On erinomaista, että eri aloilla toimivien yritysten maksukyky tulee verotiedoissa avoimesti esiin. Pelialan yrittäjät ovat olleet kärkipaikoilla jo joitakin vuosia, mutta vuosi vuodelta hyvätuloisia tulee yhä useammilta aloilta. Toivottavasti niin on, mutta käsittämätöntä se on. Se pitää maaseudun ja sen elinkeinojen puolta sekä huolehtii maaseudun henkisestä ja taloudellisesta hyvinvoinnista. Etenkin Ukrainan siviilien puolesta, mutta miksei myös niiden Venäjän armeijaan värvättyjen puolesta, jotka joutuvat olemaan silkkaa tykinruokaa
LUKEMISTO | Sivut 13–14 Talven sää. Syynä voi olla, että iso osa tuloista nostetaan verottomina korvauksina. Kauppa tuo tuloja Metsäjohtajalle miljoona Osa tuloista jää piiloon UUTISET | Sivut 4–5 SANNE KATAINEN Lauri Haavisto, Antti Nieminen ja Juha Joutsi työskentelevät Sotamuseossa ja kertovat entisöidyn sukellusveneen Vesikon olevan kesäisin yleisömagneetti. Metsäjättien metsäjohtajista kovatuloisin on Metsä Groupin Juha Mäntylä. Hyvin menestyvien ravi vaikuttajien tulot voivat verohallinnon tietojen mukaan jäädä pieniksi. Hämeenlinnassa eilen koolla ollut maitovaltuuskunta korosti, että EU:n uusi ohjelmakausi ei saa siirtää tukien maksatuksia nykyistä myöhäisemmäksi. Varo, hirviriski suurimmillaan! LIIKENNE | Sivu 12 UUTISET | Sivu 8 Vertaistukea ja iloa vanhemmille SANNE KATAINEN Hämeenlinnalainen Ville Viholainen tunnetaan paremmin sosiaalisessa mediassa nimeltä koti-iskä88. Viime vuosina ennen talvea tehdyt pitkät ennusteet eivät ole osuneet kohdalleen kovin hyvin. SÄÄ | Sivu 28 Voiko pellon jättää lannoittamatta. luetuin päivälehti! • • • Ruuan ja puun kauppa kannattaa alan pomoille Verohallinto julkisti vuoden 2021 tulotiedot keskiviikkona. UUTISET | Sivu 9. Kuvassa toinen torpedoputkista. Ville Viholaisen Instagrampäivitykset käsittelevät vanhemmuutta komedian keinoin ja tuovat iloa monien kotiisien ja äitien elämään. Hänen veron alainen palkkatulonsa oli vero hallinnon tietojen mukaan 4,3 miljoonaa euroa vuonna 2021. Merisotaopin pääopettaja Iiro Penttilä Maanpuolustuskorkeakoulusta sanoo, että niistä olisi puolustukselle etua ja hän ottaisi ne Merivoimille, jos laivaston muuta kapasiteettia ei pienennettäisi. Hankinnan esteinä ovat kuitenkin sukellusveiden kalleus ja asejärjestelmän infran puuttuminen. Toiseksi eniten tienasi UPM:n metsäjohtaja Sauli Brander. Viiden sukellusveneen ja kahden panssarilaivan rakentaminen oli 1930-luvulla valtava ponnistus. Sukellusveneet kiellettiin Suomelta Pariisin rauhansopimuksessa 1947, mutta aserajoitukset eivät sido enää. Niistä sukellusvene Vesikko on ainoana säilynyt ja museoituna esillä Suomenlinnassa. Myös windfallvero saattaa vähentää hake ja turvesähkön tuotantoa. UUTISET | Sivu 10 Marinin luottamus punnitaan tänään UUTISET | Sivu 7 Tukiaikataulu kuumensi tunteita SANNE KATAINEN Maitovaltuuskunnan puheenjohtaja Mauri Penttilä painotti, että viestin päättäjien suuntaan on oltava yhtenäinen. Venäjä on jäänyt Itämerellä pahasti jälkeen Saksasta ja Ruotsista sukellusveneiden määrässä ja tekniikassa. Nato alkaa pian dominoida Itämerta pinnan alla ilman Suomen uusia investointejakin, kun Suomi ja Ruotsi liittyvät Natoon. Suomen piheys asehenkintoihin ennen talvisotaa on osin myytti. MARRASKUUTA 2022 NRO 133 PERUSTETTU 1916 – 106 VUOTTA KOKO SUOMEN ASIALLA MT.FI IRTONUMERO 4,00 € MT on Suomen 2. Ruotsin vanhojen veneiden modernisointi, uusien hankinta ja omien asejärjestelmien kehitys tekevät siitä Itämeren johtavan sukellusvenemaan. Merivoimat on kartoittanut, paljonko sukellusveneiden palauttaminen Suomen asearsenaaliin maksaisi. Keskon pääjohtaja Mikko Helanderin tulot nousivat vuodesta 2020 lähes kaksi miljoonaa euroa. LUKEMISTO | Sivu 15 Energiapuuta säästetään talveen Energiayhtiöt säästävät polttoainetta lämpöön ja jättävät sähkön tuottamatta. Hän sai viime vuonna ansiotuloa 1,3 miljoonaa euroa. Sukellusveneiden paluuta selvitetty SANNE KATAINEN Vesikko torpedoi jatkosodassa rahtilaivan ja pelastui täpärästi itse syvyyspommeilta. PERJANTAINA 11
Ansio vastasi edellisvuoden palkkatasoa. Raision toimitusjohtaja Pekka Kuusniemi ansaitsi viime vuonna vain veronalaista palkkatuloa, 882 692 euroa. Pääomatulojen osuus hänellä oli 103 000 euroa. HARRI KALLIO-KURSSI LAURA RUOHOLA JARI LAM / LEHTIKUVA, JARNO MELA Timo Filpus Lähde: Verohallinto Verotettavat tulot 2021 Nimi Ansiotulo Pääomatulo Yhteensä 978366 648806 456217 173988 131914 280072 396892 301967 192043 284229 182549 266960 191383 129863 102011 Jari Rautjärvi, toimitusjohtaja, Valtra Antti Korpiniemi, toimitusjohtaja, Berner Juha Tervala, toimitusjohtaja, Agco Power Teija Kankaanpää, toimitusjohtaja, Yara Roland Westerberg, kaupallinen johtaja, Yara Vesa Laineenkare, toimitusjohtaja, Wihuri Tomi Niemi, toimitusjohtaja, Stokker Jyrki Lepistö, toimitusjohtaja, Hankkija Antti Snellman, toimitusjohtaja, Lantmännen Agro Timo Lehtioja, toimitusjohtaja, MSk Group Matti Vainionpää, toimitusjohtaja, IKH Isojoen Konehalli Ilkka Brander, toimitusjohtaja, Agritek Oskari Korhonen, toimitusjohtaja, NHK-Keskus Harri Mäkivuokko, toimitusjohtaja, Pro Agria Eljas Jokinen, toimitusjohtaja, Soilfood 122163 102622 28401 45115 16522 466 21790 18820 60377 4186 148103 1122 12185 1100530 751428 484619 173988 177030 296595 396892 302433 213834 303049 242926 271146 339487 130986 114196 Maatalouskauppa Timo Filpus Lähde: Verohallinto Verotettavat tulot 2021 Nimi Ansiotulo Pääomatulo Yhteensä 770885 503983 4263408 2049453 1908257 545755 192043 Hannu Krook, pääjohtaja, SOK Arttu Laine, kenttäjohtaja, SOK Mikko Helander, pääjohtaja, Kesko Jorma Rauhala, toimialajohtaja, Kesko Ari Akseli, toimialajohtaja, Kesko Nicholas Pennanen, toimitusjohtaja, Lidl Antti Snellman, toimitusjohtaja, Lantmännen Agro 20072 4456 563058 113417 319474 29873 21791 790957 504027 4826467 2162867 2227731 575628 213834 Kauppa. Valtran toimitusjohtaja Jari Rautjärvi (vas.) tienasi verovuonna 2021 yhteensä 1,1 miljoonaa euroa. Kampanjat keskittyvät hintoihin ja kulutuksen ihannointiin. MTK-yhdistysten johtokunnat Yli 1 100 529 euron kokonaispotista ansiotuloa Valtran toimitusjohtaja Jari Rautjärvellä oli 978 000 euroa ja pääomatulojen osuus oli 122 000 euroa. Timo Filpus Lähde: Verohallinto Verotettavat tulot 2021 Nimi Ansiotulo Pääomatulo Yhteensä 3539914 1235875 134543 882692 822930 698105 693831 690680 Fazer, toimitusjohtaja Christoph Vitzthum Olvi, toimitusjohtaja Lasse Aho Juustoportti, toimitusjohtaja Timo Keski-Kasari Raisio, toimitusjohtaja Pekka Kuusniemi Anora (ent. Kaupan alan eniten tienaavaa johtajaa ei ole vaikea arvata. Ansiotuloa summasta oli valtaosa, 690 680 euroa, pääomista herui tuloa 4 261 euroa. Nousua edellisvuoden 2 892 000 euron ansiotuloon verrattuna oli lähes kaksi miljoonaa euroa. Suuri osa näistä ostetaan Citymarketeista ja Prismoista. Olvin toimitusjohtajan Lasse Ahon viime vuoden kokonaisansiot olivat 1 368 395 euroa, josta palkan osuus oli 1 235 875 ja pääomatulo 132 520 euroa. Etujärjestön toimintaa johtava Jyrki Wallin ansaitsi kaikkiaan 192 898 euroa verotettavaa tuloa. Luonnon näkökulmasta kapitalismi on kulutustuotteiden osalta täyttä kommunismia: siitä huolehtiminen kuuluu vähän kaikille eli ei kenellekään. Summat kasvoivat edellisvuodesta useilla kymppitonneilla. NHK-Keskus aloitti vastikään Case IH -traktoreiden maahantuonnin. Tulokärjestä löytyy myös Agco Powerin Suomen tehtaiden toimitusjohtaja Juha Tervala, jonka verotettavat kokonaistulot olivat menneenä verovuonna yhteensä 485 000 euroa. Valtran Rautjärvi nousi miljoonakerhoon. Kun joulu kolkuttaa ovella, rysähtää sen mukana erityisesti lapsiperheisiin usein kymmeniä tai satoja uusia esineitä. Saman yrityksen kaupallinen johtaja Roland Westerberg tienasi verovuonna mukavat 177 000 euroa, pääomatuloa tästä 45 000 euroa. asioiden lisäksi käsitellään vuoden 2021 toimintakertomus, tilinpäätös sekä myönnetään johtokunnan vastuuvapaus. Monialakonsernin, mutta tutusti myös teknistä maatalouskauppaa tekevän, Wihurin toimitusjohtaja Vesa Laineenkareen kokonaisansiot verovuonna olivat 297 000 euroa, josta pääomatuloa oli 17 000 euroa. Juustoportin Timo Keski-Kasari ja Olvin Lasse Aho olivat myös kokonaisansioillaan miljoonan euron ylittäjiä. Tästä pääomatuloja oli 28 000 euroa. Mikko Tiirola MTK, Valtuuskunnan pj. Kaupan ja konevalmistajien kerma ilmoitti miljoonatulot Keskon Helander ylsi 4,8 miljoonan verotettavaan tuloon. Keskon kakkonen, Jorma Rauhala, ansaitsi yli ja kolmonen, Ari Akseli, melkein kaksi miljoonaa. Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittajan Jouni Kemppaisen ansiotulo ylsi viime vuonna 163 522 euroon. Atriaa luotsaava toimitusjohtajan Juha Gröhnin kokonaisansiot olivat 704 506 euroa, josta vähän yli satatuhatta euroa koostui pääomatuloista. Altia), toimitusj. Elintarviketeollisuudessa muutama miljoonakerhoon HARRI KALLIO-KURSSI KARI SALONEN, JOHANNES TERVO, OLVI OYJ Elintarviketeollisuuden parhaiten tienaava johtaja oli Fazerin Christoph Vitzthum (vas.) yli 3,5 miljoonan verotettavalla kokonaistulolla. HARRI KALLIO-KURSSI Timo Filpus Lähde: Verohallinto Verotettavat tulot 2021 Nimi Ansiotulo Pääomatulo Yhteensä 246409 271626 175908 192898 163340 108559 70008 MTK, puheenjohtaja Juha Marttila Viestimedia Oy, toimitusj. marraskuuta 2022 Uutispäällikkö: Niklas Holmberg, toimitussihteerit: Jarno Mela ja Laura Kuivalahti Kaupalla on varaa toimia vastuullisemmin Keskon pääjohtaja Mikko Helander tienasi viime vuonna ansiotuloja 4,26 miljoonaa euroa. Yhdessä 12 884 euron pääomatulojen kanssa veronalainen kokonaisansio oli 3 552 798 euroa, mikä oli vajaat miljoona euroa edellisvuotta enemmän. Hyvin lyövät leiville myös Citymarketit, joista suurimpien kauppiaat pääsevät vuosittain miljoonatuloihin. Eerikki Viljanen 25697 22264 182 29034 387 246409 297323 198172 192898 163522 137592 70395 Järjestöt MTK-yhdistysten SYYSJA VUOSIKOKOUKSET pidetään 14.11.–20.11.2022 MTK-liitoittain seuraavasti SATAKUNTA Lappi (V) 17.11. Soilfoodin hallituksen puheenjohtaja on Ilkka Herlin, jonka tulot verovuonna olivat noin 17,3 miljoonaa. Tuotteiden alkuperät ja raaka-aineet merkitään esimerkiksi kodin tuotteiden ja elintarvikkeiden osalta huomaamattomasti ja suomalaista tai edes eurooppalaista valmistusta on vaikea suosia. Lidl Suomen toimitusjohtaja Nicholas Pennanen ansaitsi 575 628 euroa. Juustoportin toimitusjohtaja Timo Keski-Kasari tienasi yhteensä 1 191 989 euroa, joka koostui 134 543 euron palkkaja 1 057 447 euron pääomatulosta. KOMMENTTI TERHI PAPE-MUSTONEN terhi.pape-mustonen@mt.fi Elintarviketeollisuuden parhaiten ansaitsevien kärkikaartiin vuonna 2021 lukeutui Fazer konsernin toimitusjohtaja Christoph Vitzthum 3 539 913 euron palkkatuloillaan. 18.00 Lähitapiolan konttori, Rauma (V)=vuosikokous (S)=syyskokous Kokouksissa käsitellään MTK-yhdistysten sääntöjen 10 §:issä mainitut asiat; mm. Pääomatuloja hänellä ei ollut. Talousjohtaja Heikki Laurinen ylsi kokonaistuloissaan 198 172 euroon. Kauppaketjut välttävät vastuunsa vetoamalla kuluttajan haluun ja kuluttajat luottavat kauppaan pitäen sen tarjoamia vaihtoehtoja hyväksyttävinä. Agco Power on toinen Suomessa toimivista kansainvälisistä moottorivalmistajista. Toiminnalle on helppo tehdä esimerkiksi ilmastotavoitteita, kun niihin eivät sisälly tuotteiden valmistuksen päästöt. Nousua vuodesta 2020 tuli melkein kaksi miljoonaa. Valikoimat ovat laajoja ja aukioloajat pitkiä. hyväksytään toimintasuunnitelma ja talous arvio sekä vahvistetaan jäsenmaksut vuodelle 2023. Pekka Tennilä Arla, toimitusjohtaja Kai Gyllström Atria, toimitusjohtaja Juha Gröhn Valio, toimitusjohtaja Annikka Hurme 12884 132520 1057447 26175 11369 10674 4261 3552798 1368395 1191989 882692 849105 709473 704506 694941 Elintarviketeollisuus Järjestön johdossa tuttu tulokärki Viestimedia Oy:n toimitusjohtaja Anu Nissisen kokonaisansiot olivat vuonna 2021 yhteensä 297 323 euroa. Maatalouskonekauppaa niin ikään käyvän Stokkerin toimitusjohtajan Tomi Niemen ansiotulot olivat 255 000 euroa, pääomatuloja Niemellä oli 6 000 euroa. SOK:n pääjohtajan Hannu Krookin ansiotulo oli 770 885 ja pääomatulo 20 000 euroa. Niin ikään pohjalaislähtöisen IKH Isojoen Konehallin toimitusjohtaja Matti Vainionpään kokonaistulot verovuonna olivat 243 000 euroa, pääomatuloa tästä 60 000 euroa. Rautjärveä säesti menneenä verovuonna 751 000 euron kokonaistuloillaan Bernerin toimitusjohtaja Antti Korpiniemi. Anu Nissinen MTK, talousjohtaja Heikki Laurinen MTK, toiminnanjohtaja Jyrki Wallin Maaseudun Tulevaisuus, päätoimittaja, Jouni Kemppainen Metsävaltuuskunnan pj. Huomattavaa tässä on, että MT:n listauksessa Korpiniemi on mukana ennen muuta Viljelijän Avena Bernerin kautta, vaikka tulot koko konsernin toimitusjohtajuudesta muodostuvatkin. Pro Agrian toimitusjohtaja Harri Mäkivuokon kokonaistulot viime vuonna olivat 131 000, pääomatuloa tästä 1 000 euroa. Kauppa maksimoi katteensa, kuluttaja minimoi hintansa. MTK:n valtuuskunnan puheenjohtajan Eerikki Viljasen tulot olivat 70 395 euroa. Maatalouskaupan suurten toimijoiden tuloista on syytä mainita Hankkijan toimitusjohtaja Jyrki Lepistö, jonka ansiotulot viime vuonna olivat 302 000 euroa. S-ryhmä ja Kesko ovat saaneet vakiinnutettua suomalaisten arjessa aseman, jossa moni ostaa supermarketista koko elämänsä. Vuosikokouksessa em. Lantmännen Agron toimitusjohtaja Antti Snellman jäi hänestä selvästi, sillä Snellmanin kokonaistulot olivat 214 000 euroa, josta pääomatuloja oli 21 000 euroa. Maatalouskaupan, maatalouskonekauppiaiden ja -konevalmistajien veronimissä sama nimi on löytynyt kärjestä viime vuosina. UUTISET Maaseudun Tulevaisuus 4 perjantaina 11. Kenttäjohtaja Arttu Laineella vastaavat tulot olivat 504 000 ja 4 000 euroa. Mainitaan myös pirkanmaalaisen kiertotalousyritys Soilfoodin toimitusjohtaja Eljas Jokinen. Ketjut eivät halua lisää sääntelyä alkutuottajan tai ympäristön suojelemiseksi. Kauppiaiden on aika käyttää valtaansa ja näyttää olevansa aidosti vastuullisia. MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirolan kokonaistulo oli 137 592 euroa. Pääjohtajan sijainen, rakentamisen ja talotekniikan toimialajohtaja Jorma Rauhala ansaitsi 2 049 000 euroa palkkana, pääomatulona 113 000 euroa. Alkuperämerkinnät selvästi esiin, tuplabonukset kotimaisista tuotteista ja reilut sopimukset ruuantuottajille. Anoran, entisen Altian, toimitusjohtaja Pekka Tennilän kokonaisansiot olivat 849 105 euroa. Monelta osin niiden toiminta ei ole kestävää eikä vastuullista. Kestotavaroiden osalta suuri osa niistä on ulkoistettu Kiinaan ja Intiaan. Kokouksissa toimitetaan yhdistysten johtokunnan tarvittavien jäsenten, aluevastaavien, liittokokousedustajien sekä tarvittavien edustajien vaali eri tehtäviin. Nostetaan tähän esille myös lannoitevalmistaja Yara Suomen kiinnostavimmat henkilöt. Toimitusjohtaja Teija Kankaanpään tulot olivat viime vuonna 174 000 euroa. Toisaalta kauppa on Suomessa niin keskittynyttä, että ketjut ovat yhteiskunnallisesti erittäin tärkeitä vallankäyttäjiä. Molemmat kuuntelevat ensisijaisesti rahan ääntä. Kumpikin tulo likimain tuplaantui vuodessa. Hänen ansiotulonsa oli merkintävuonna 102 000 euroa, pääomatuloa Jokisella oli 12 185. Kauppaketjut kehittävät toimintaansa jatkuvasti ja kuluttajaa palvellaan auliisti. Maaseudun Tulevaisuutta kustantaa Viestimedia Oy, jonka omistaa kokonaan MTK ja MTK:n säätiö. Keskon pääjohtaja Mikko Helanderin vuoden 2021 veronalainen palkkatulo oli verohallinnon tietojen mukaan 4 263 000, pääomatulo 563 000 euroa. Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme tienasi viime vuonna veronalaista tuloa yhteensä 694 941 euroa. 18.00 Lähitapiolan konttori, Rauma Rauma (V) 17.11. Kokonaisansio kasvoi yli 100 000 eurolla aiemmasta. Samansuuntaisissa luvuissa on Agritekin toimitusjohtaja Ilkka Brander, jonka ansiotulot 267 000, pääomatulot 4 000. Hän kohosi edellisvuodesta ohi MTK:n puheenjohtajan Juha Marttilan, joka tienasi vastaavana aikana veronalaista tuloa muutama tuhat euroa edellisvuotta enemmän, 246 408 euroa. Ne eivät kuitenkaan ole itse valmiita kantamaan vastuuta toiminnastaan ja niistä valinnoista, joita asiakkaat ohjataan erittäin huolellisella suunnittelulla ja vetoavalla markkinaviestinnällä tekemään. Päivittäistavarakauppaa johtavan Ari Akselin palkkatulo oli 1 908 000, vastaavasti pääomatulo 319 000 euroa. Tavallisessa suomalaisessa kodissa on 30 000 50 000 tavaraa. Kauhavan Ylihärmässä toimivan ja traktorien hyttejä valmistava MSK Groupin toimitusjohtajan Timo Lehtiojan ansiotulot olivat 284 000 euroa pääomatulojen noustessa 19 000 euroon. Arlan toimitusjohtaja Kai Gyllström tienasi viime vuonna verotettavaa tuloa 709 473 euroa. Keskon toimitusjohtaja Mikko Helander ansaitsi verotettavaa tuloa 4,8 miljoonan euron verran. Myös konekauppaa käyvän NHK-Keskuksen toimitusjohtaja Oskari Korhosen ansiotulot 191 000 euroa ja pääomatulot komeat 148 000 euroa
JARMO PALOKALLIO SUVI JYLHÄNLEHTO MAURI RATILAINEN, JARNO MELA, CAROLINA HUSU UPM:n Jussi Pesonen jätti Stora Enson Seppo Parvin ja Metsä Groupin Ilkka Hämälän kauaksi taakseen viime vuoden tienesteissä.. UUTISET Maaseudun Tulevaisuus 5 perjantaina 11. toimituskulut 600 €). Pohjois-Karjalasta lähtöisin olevan mahtisuvun jäsenen henkilökohtaiset tulot olivat viime vuonna hieman yli 25 miljoonaa euroa, millä Laakkonen oli koko maan kymmenen eniten tienanneen joukossa. marraskuuta 2022 Hevosurheilussa liikkuu paljon rahaa, mutta harva näyttää rikastuvan hevostoiminnalla. Edellisvuonna Pesosen ansiotulot olivat 4,5 miljoona euroa ja pääomatulot 735000 euroa. Niemelä, Metsähallitus, tj Jussi Kumpula, Metsähallitus Metsätalous Oy, toimitusjohtaja Jukka-Pekka Pahta, Koskisen, toimitusjohtaja Johan Virranniemi, Pölkky, toimitusjohtaja Mikko Pulkkinen, Siemen-Forelia, tj Anne Ilola, Tapio, toimitusjohtaja 697235 171389 1092158 73800 1690634 716928 76977 1930762 3451254 64207 43691 3000 9760 41630 34218 9351 3283260 1480312 4633299 514286 2013545 920897 580737 2056307 3502822 790717 220638 142314 88372 112703 108102 259118 186077 291516 236839 116605 211396 Metsäjohtajat Metsäfirmojen johtajilla taas miljoonatulot Firmapuolen kovimmat ansiotulot löytyvät UPM:ltä ja pääomatulot Ponsselta. Parvin ansiotulot olivat 727000 euroa ja pääomatulot 64200 euroa. Hänen ansiotulonsa olivat noin 100000 euroa ja pääomatulot miljoona euroa. Viime vuonna Pesonen sai ansiotuloa 3,5 miljoonaa euroa ja pääomatuloa noin miljoona euroa. ”Kulut ovat viimeisen päälle kovat, se on kyllä sanottava, ja kaikki kallistuu koko ajan”, Perttunen painottaa. Varaa koeajo jälleenmyyjältäsi kokeaksesi itse Qashqai e-POWERin ainutlaatuinen ajoelämys. Timo Filpus Lähde: Verohallinto Verotettavat tulot 2021 Nimi Ansiotulo Pääomatulo Yhteensä 70626 306943 51568 14235 29636 150045 75039 139471 114864 74610 87384 82719 68991 85575 64475 17360 60731 25239 42744 1474 Mikko Laakkonen, hevosenomistaja Ilkka Herlin, hevosenomistaja Juha Vidgren, hevosenomistaja Hannu Laakkonen, hevosenomistaja Päivi Laakkonen-Mäkihonko, hevosenomistaja Reima Kuisla, hevosenomistaja Sami Kauhanen, Suomen Hippos Kari Lähdekorpi, hevosenomistaja Pekka Lillbacka, Powerparkin ravirata Marjukka Manninen, SRL:n puheenjohtaja Minna Mäenpää, Suomen Hippos Kari Eriksson, Suomen Hippoksen pj Jukka-Mikael Koivisto, SRL:n toiminnanjohtaja Pekka Korpi, ravivalmentaja Santtu Raitala, raviohjastaja Heikki Häyhä, Vermon toimitusjohtaja Antti Ojanperä, ravivalmentaja Timo Hulkkonen, hevosenomistaja Hannu Torvinen, raviohjastaja Jouni Järvensivu, hevosenomistaja Tapio Perttunen, ravivalmentaja 24972991 17012209 3451254 2806508 1626104 1145485 72756 7724 31005 11409 11127 21180 2431 6488 51620 3723 9835 2 25043618 17319152 3502822 2820742 1626104 1175121 150045 147795 147195 114864 105614 98794 93846 90171 88006 70963 68979 64454 35073 42744 1476 Hevosvaikuttajat Viime vuoden verotilaston perusteella firmapomojen ja yhtiöiden omistajien kovimmat tienestit ovat kytköksissä yhtiöiden kokoon. Korven tuloista pääomatulojen osuus oli vajaa neljännes. Myös hänen seuraajansa, viime vuoden Hippoksen jalostusjohtana toiminut Minna Mäenpää pääsi yli 100 000 euron kokonaistuloihin, joskin hänellä oli pääomatuloja yli 30 000 euroa. Näin tienasivat hevosalan menestyjät VILLE TOIVONEN EU-yhdistetty kulutus ja CO2-päästöt (uusi mittaustapa, WLTP): Qashqai e-POWER-mallisto: 5,3-5,4 l/100 km, 120-122 g/km. Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Jarmo Vidgrén ansaitsi pääomatuloja 1,9 miljoonaa euroa ja ansiotuloja 126000 euroa. www.nissan.fi Nissan Qashqai uudella -teknologialla Ainutlaatuisen sähköinen ajokokemus Nissanin e-POWER-teknologia käyttää polttomoottoria ladatakseen sähkömoottorin akkua. Hänen ansiotulonsa olivat 323000 euroa, mutta pääomatuloja hän tienasi lähes 1,7 miljoonaa euroa. Ansiotuloja hänelle kertyi noin 52000 euroa. Viime vuoden verotietojen mukaan sekä valmentajatilaston ykkönen Pekka Korpi että ohjastajatilaston ykkönen Santtu Raitala ansaitsivat viime vuonna noin 90 000 euroa, Korpi hieman yli ja Raitala hieman alle. Ajaminen tapahtuu aina sähkömoottorin voimalla. Paljon kilpaa ajamassa kiertävät raviohjastajat perinteisesti nostavat ison osan tuloistaan verottomina korvauksina eli kilometrikorvauksina ja päivärahoina yrityksistään. Pölkyn toimitusjohtaja Petteri Virranniemi puolestaan kerrytti ansiotuloja 195 000 euroa ja pääomatuloja 42 000 euroa. Koskisen toimitusjohtaja Jukka-Pekka Pahta tienasi 282 000 euroa ansiotuloja ja 9 800 euroa ansiotuloja. Stora Enson Suomen maajohtaja on talousjohtaja Seppo Parvi. Käyttöetu alk. 605 €, vapaa autoetu alk. Valmentajatilastossa kakkoseksi tulleen Antti Ojanperän vajaan 70 000 euron tuloista kolme neljäsosaa oli pääomatuloja. Hänen tulonsa laskivat edellisvuodesta. Hevosenomistajien tulolistan kakkonen oli Wipunen Varainhallinta Oy:n kautta hevosia omistava Ilkka Herlin, jonka henkilökohtaiset tulot olivat 17,3 miljoonaa euroa. Pohjois-Savon metsäkonevalmistaja Ponssen toimitusjohtajan Juho Nummelan ansiotulo oli 504000 euroa ja pääomatulo 770000 euroa. ”En minä tiedä sitä itsekään, tilitoimisto hoitaa kaikki tällaiset asiat”, Tapio Perttunen vastaa kysymykseen siitä, millä hän elää. Konsernin kakkosjohtajan palkka ei yllä Pesosen ja Hämälän lukemiin. Kummankin pääomatulot olivat 940000 euroa. Yhtiön pääjohtajan Ilkka Hämälän ansiotulot olivat 2,6 miljoonaa euroa ja pääomatulot noin 700000 euroa. Pekka Kopran pääomatuloja selittää, että hän omistaa myös lähes puolet Versowoodista. Edellisvuonna hänen ansiotulonsa olivat 2,2 miljoonaa euroa ja pääomatulot 90000 euroa. Komatsu Forestin toimitusjohtajana viime vuoden huhtikuussa aloittanut Jari Nurminen ansaitsi 142000 euroa. Nykyisin Iin kunnanjohtajana toimiva Manninen oli 2021 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän johtaja, Kari Eriksson taas on ammatiltaan asianajaja. Suomen Metsäkeskuksen johtaja Ari Einin ansiotulot olivat 113 000 euroa ja Metsähallituksen toimitusjohtaja Juha Niemelän 259 000 euroa. ”Nythän minä saan jo pientä eläkettäkin”, pari päivää sitten 66 vuotta täyttänyt Perttunen kertoo. Hevosyhteisöjen puheenjohtajista SRL:n puheenjohtaja Marjukka Manninen tienasi hieman enemmän kuin Hippoksen puheenjohtaja Kari Eriksson. Keitele Groupin hallituksen puheenjohtaja Ilkka Kylävainion ansiotulot olivat 204000 euroa ja pääomatulot 717000 euroa. Orimattilalaisvalmentaja Perttunen oli viime vuonna valmentajatilaston kolmas ja ohjastajanakin hän menestyi mainiosti ajaen enemmän rahaa kuin koskaan aikaisemmin. Pesosen kovin haastaja löytyi Metsä Groupista. Hevosalan palkkajohtajista Sami Kauhanen tienasi Suomen Hippoksen toimitusjohtajana 150 000 euroa. Hämälän tienestit olivat pienessä nousussa. Ohjastajatilaston kakkonen Hannu Torvinen tienasi verotietojen mukaan maltilliset 35 000 euroa, mutta verolukujen varsinainen kummajainen on Tapio Perttunen. Pääomatuloja hänellä ei ollut. Koneen ja Cargotecin omistajiin kuuluva Herlin on viime vuosina panostanut raveihin yhdessä Pekka Korven kanssa. Perttunen pyörittää yhtä Suomen suurimmista ravitalleista, ja kokonaisuuden liikevaihto joka tapauksessa on huomattava. Ennätysvuosi ei kuitenkaan näy Perttusen tuloissa, jotka olivat minimaaliset: yhteensä 1 476,34 euroa, eli 123 euroa kuukaudessa. Qashqai e-POWER-mallisto alk. Juho Nummela, Ponsse, toimitusjohtaja Jarmo Vidgren, Ponsse, hallituksen pj Juha Vidgren, Ponsse, omistaja Seppo Parvi, Stora Enso, Suomen maajoht. ”Ei tämä mitään ruusuilla tanssimista ole, sen voi joka tapauksessa sanoa, mutta ihan oikeasti en itsekään tiedä, mitä viivan alle jää.” Perttusella on kuitenkin iloisia uutisia kerrottavanaan. Ansiotulo on noussut edellisvuodesta vain vähän, pääomatulot sen sijaan huomattavasti. Timo Filpus Lähde: Verohallinto Verotettavat tulot 2021 Nimi Ansiotulo Pääomatulo Yhteensä 2586026 1308923 3541141 440486 322911 203969 503760 125545 51568 726510 220638 142314 44682 112703 108102 259118 183077 281756 195209 82387 202045 Ilkka Hämälä, Metsä Group, pääjohtaja Juha Mäntylä, Metsä Group, metsäjohtaja Jussi Pesonen, UPM, toimitusjohtaja Sauli-Kristian Brander, UPM, metsäjohtaja Ville Kopra, Versowood, toimitusjohtaja Ilkka Kylävainio, Keitele Group, toimitusjoht. Edellisvuoden ansiotulot olivat 717262 euroa ja pääomatulot 4974 euroa. Kaksikon kasvatit tunnetaan Combo-nimestään, parhaana kolmevuotisikäluokan ykkösravuri Corazon Combo. Hänen ansiotulonsa putosivat miljoona euroa. Muista hevosenomistaja-Laakkosista Mikon pikkuveli Hannu Laakkonen ansaitsi 2,8 miljoonaa euroa ja Onkel Invest Oy:n takana oleva isosisko Päivi Laakkonen-Mäkihonko ansaitsi 1,6 miljoonaa euroa. Suomen Ratsastajainliiton toiminnanjohtaja Jukka Koivisto ansaitsi yhteensä reilut 90 000 euroa, mistä reilu kymmenesosa oli pääomatuloja. Tunnetuista ravihevosten omistajista viime vuoden suurituloisin oli ML Stable Oy:n kautta hevosia laajassa mitassa omistava sijoittaja Mikko Laakkonen. 39 850 € (sis. Sahapuolen ykkösenä oli noin kahden miljoonan tuloihin yltänyt Versowoodin toimitusjohtaja Ville Kopra. Aja minne tahansa, milloin tahansa, ilman toimintamatkarajoituksia. 770 €. Myös vanha sahapatruuna, Villen ja Pekan isä, Keijo Kopra pysyi edelleen verotilastossa korkealla. Myös hänen pääomatulot kasvoivat noin miljoona euroa edellisvuodesta. Janne Partanen, Stora Enso, metsäjohtaja Jari Nurminen, Komatsu Forest, tj 1.4.2020 Timo Kujala, Metsäpalvelu Arvometsä Oy, hallituksen puheenjohtaja Ari Eini, Suomen metsäkeskus, johtaja Jyrki Pihlava, Otso Metsäpalvelut Oy, tj 15.3.2020 alkaen Juha S. Westas Groupin toimitusjohtajan ja pääomistajan Pekka Kopran ansiotulot olivat 90000 ja pääomatulot 1,82 miljoonaa euroa. Pidätämme oikeuden hinnanmuutoksiin. Älä luota pelkästään kuljettajaa avustaviin ominaisuuksiin. Pesoselle vuosi oli ykkössijasta huolimatta selvästi edellistä heikompi. Metsäjättien korkeimman johdon kovapalkkaisin oli edellisvuoden tapaan UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen. Perttusen minimaaliset tulot kuitenkin ovat poikkeus jopa raviurheilijoiden joukossa. Sen sijaan Ponssen omistajiin kuuluva Juha Vidgrén sai pääomatuloja peräti 3,5 miljoonaa euroa, noin miljoona euroa enemmän kuin vuosi sitten. Keitele Forestin toimitusjohtajan Mikko Kylävainion ansiotulot olivat 120000 ja Keitele Timberin toimitusjohtajan Matti Kylävainion 160000 euroa. Kuvan auto erikoisvarustein. Tulot kasvoivat edellisvuodesta hieman
Suomen Pankin mukaan syyskuun lopussa suomalaisilla kotitalouksilla oli määräaikaistalletuksia 2,2 miljardin euron arvosta. TILAA KONEVIESTI ITSELLESI! UUSIN LEHTIPISTEISSÄ NYT! S U O M E N K O N E U S K O T T A V I N A M M A T T I L E H T I Tutustumistarjouksena kestotilauksen 1.jakso 6kk 89,40 € (norm. JUKKA KOIVULA Yliselle ja Eerolalle tukea MTK:n johtoon MTK-Etelä-Pohjanmaa esittää maatalousyrittäjä Mauno Ylistä jatkokaudelle MTK:n keskusliiton johtokunnan 2. Käyttötilin suhteen Nooa Säästöpankkikin on nollakerhossa. Ilmiön taustalla vaikuttaa muun muassa Euroopan keskuspankki EKP:n toiminta. Valtiovarainministeri Saarikko arvosteli Marinia tiukasti Twitter-viestissään. ”Pääministerin toimintatapa tuoda erimielinen esitys valtioneuvostoon on poikkeuksellinen. Hän muistutti, että koronaa on syksyn tullen runsaasti ja koronalta kannattaa edelleen suojautua. Säästöpankkiryhmään kuuluva Nooa Säästöpankki maksaa maanantai-iltapäivän tiedon mukaan määräaikaistalletukselle saman koron kuin OP eli 1,5 prosenttia. Senaatissa sekä republikaanit että demokraatit ovat vahvasti nykyisen linjan takana. Partanen on WFO:n hallituksen jäsen ja varapuheenjohtaja on Katie Milne Uudesta-Seelannista. Asiakastietoja koskeva tietosuojalauseke löytyy verkosta viestimedia.fi. Nordeasta kerrotaan, että korkomarkkinoiden voimakkaiden vaihtelujen vuoksi pankki suosittelee tällä hetkellä määräaikaisen talletuksen sijaan joustavampaa 12 kk mittaista Joustotalletusta, jolle maksetaan tiistain tiedon mukaan 1,40 prosentin vuotuista korkoa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) tiedotti lokakuun lopussa, ettei se ole toistaiseksi muuttamassa nykyisiä rokotussuosituksiaan. ”Senaatin vähemmistöjohtaja Mitch McConnell on selkeästi todennut, että Yhdysvallat tulee auttamaan Ukrainan puolustamisessa jatkossakin”, Kokko muistuttaa. Viime aikoina odotukset inflaation suhteen ovat nousseet, ja samaan aikaan EKP on nostanut ohjauskorkoa. puheenjohtajaksi. Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) kertoi keskeyttävänsä kyseisen lain käsittelyn valtioneuvoston istunnossa. Ministerityöryhmä pohtii nyt linjausta siitä, laajennetaanko neljänsiä koronarokotuksia tai tehosterokotuksia koskemaan uusia ihmisryhmiä. Aktian henkilöasiakkaista vastaava johtaja Oscar Taimitarha huomauttaa, että tarjottu korko riippuu talletusajasta, -summasta sekä kokonaisuudesta, jonka osana talletus on. Lisäksi Aktialla on voimassa talletustarjous, jonka mukaan 10 000 euron suuruiselle 12 kuukauden talletukselle maksetaan korkoa 2,75 %, jos asiakas tekee talletuksen yhteydessä samansuuruisen sijoituksen Aktian rahastoihin. He eivät tee määräaikaisia talletuksia alle 25 000 euron talletuksille. Kunnat ja hyvinvointialueet voivat tarjota rokotteita ihmisille, joiden rokottamisen lääkäri arvioi perustelluksi. ”Enemmän ehkä painetta tulee siihen, että Yhdysvaltojen pitäisi antaa enemmän raskasta aseistusta”, hän sanoo. Euroopan Unionin ja Yhdysvaltain suhteet pysyvät Kokon arvion mukaan ennallaan. Jotkut, etenkin internetissä toimivat pankit tarjoavat usein talletuksille perinteisiä pankkeja korkeampia korkoja. Aktialla määräaikaistalletuksen alaraja on vertailussamme mukana oleva 10 000 euroa. marraskuuta 2022 Yleinen korkotaso on noussut. Koska korkomarkkinat elävät jatkuvasti, saavat Nordean asiakkaat ajankohtaisen korkotiedon omasta mobiilitai verkkopankistaan tiliä avatessaan. Nämä pankit ovat myös usein ulkomaisen talletussuojan piirissä. Nyt kiinnostavaa on, miten nämä suhteet vahvistuvat, kun demokraatit oletettavasti saavat osavaltiovaaleissa jatkokausia. Kokko ei pidä todennäköisenä sitä, että Yhdysvallat jarruttaisi Euroopan mahdollisuuksia tai haluja tukea Ukrainaa. Suomi on viime vuosina luonut suhteita suoraan Yhdysvaltain osavaltiotasolle. ”Koska talletusvarainhankinta voi olla niille keskeinen rahan lähde, ne houkuttelevat talletuksia korkeammilla koroilla. MATTI TUOMINEN MARKKU VUORIKARI, JARNO MELA, NINA KAVERINEN, JUHO LESKINEN Pankkien etuja ajavan Finanssiala ry:n pääekonomisti Veli-Matti Mattila kertoo, että pohjimmiltaan korkotason liikkeissä on kyse siitä, mitä Euroopan keskuspankki EKP tekee sekä siitä, millaisia odotuksia rahoitusmarkkinoilla on inflaation suhteen. POP Prime on nyt 1,5 prosenttia. ”Nämä hänen valitsemansa ehdokkaat, joista suuri osa on näitä vaalikieltäjiä, lähestulkoon kaikki hävisivät keskeisissä vaaleissa, eivätkä onnistuneet saavuttamaan vaikkapa kuvernöörin asemia”, Kokko sanoo. Valinta tapahtuu 23.24.11.2022 MTK keskusliiton valtuuskunnan kokouksessa, joka on MTK:n ylintä päätösvaltaa käyttävä toimielin. JUKKA KOIVULA HARRI KALLIO-KURSSI. OP:lla määräaikaisen tuottotilin korko on maanantain tiedon mukaan 1,5 prosenttia. Tämä tarkoittaa, ettei esitystä voida antaa eduskunnalle vaan se tulee uudelleen käsittelyyn ensi viikolla valtioneuvoston istunnossa. Tilaukseen sisältyy myös Koneviesti Digi. ”Inflaatio-odotusten kehitys näkyy ennen kaikkea pidemmissä koroissa ja se, mitä keskuspankki tekee ohjauskorolle, heiluttaa lyhyempiä korkoja, kuten euriboreja”, Mattila valaisee. Jyväskylän yliopiston Yhdysvaltoihin perehtynyt väitöskirjatutkija Jani Kokko arvioi, että vaalituloksella ei ole juurikaan merkitystä Euroopan tai Suomen näkökulmasta. Tilaa lähettämällä tekstiviesti: TILAUS KAV2004 sekä nimesi ja osoitteesi numeroon 13526. Saamelaiskäräjälaista tässä muodossa ei ole sopua.” Saarikon mukaan keskusta esittää valtioneuvoston istunnossa esityksen pöydälle jättämistä. Syyskuussa tehdyistä määräaikaistalletuksista 71 prosenttia oli enintään vuoden mittaisia. Niissä äänestettiin muun muassa edustajainhuoneen paikoista ja senaattoreista. Niille voi myös olla haastavaa saada edullista rahoitusta markkinoilta”, Mattila lisää. Sen sijaan Danske-käyttötilille ei makseta korkoa. Siihen kuuluu 55 MTK-liittojen valitsemaa edustajaa ja 20 edustajaa metsänhoitoyhdistyksistä sekä neljä yhteisöjäsentä. Vertailun kärkeen ylsi Aktia. ”Jos senaatti olisi mennyt vielä republikaaneille, sittenhän muun muassa sopimuksien ratifioinnit ja suurlähettiläiden nimitykset olisivat saattaneet halvaantua”, Kokko pohtii. Samaan aikaan käyttötileillä rahaa oli moninkertaisesti enemmän eli 104,5 miljardia euroa. ”Ulkopolitiikasta ei juuri edes keskusteltu”, Kokko huomauttaa. Kun budjettivalta siirtyy edustajainhuoneessa todennäköisesti republikaaneille, kiinnostavaa on, miten käy presidentti Joe Bidenin ilmastohankkeille. Normaali tekstiviestin hinta. Danskelta huomautetaan, että määräaikaistalletuksissa voidaan kuitenkin käyttää myös asiakaskohtaista hinnoittelua, jos asiakkaan asiointi pankin kanssa on runsasta. Usein on myös niin, että korkeampia korkoja tarjoavat ulkomaiset pankit ovat erikoistuneet melko korkeakorkoisten kulutusluottojen myöntämiseen. MT selvitti, millaista korkoa suomalaiset pankit maksavat talletuksille. Käyttötilillä olevista varoista myöskään OP ei maksa korkoa. Tarjous on voimassa 30.11.2022 asti kotimaassa. Suomen näkökulmasta huomionarvoista on myös se, miten suomalaisten yritysten vientimahdollisuudet Yhdysvaltoihin kehittyvät. Tai netissä: koneviesti.fi/lehti. Soraääniä nykyisen linjan näkökulmasta on kuulunut lähinnä entisen presidentin Donald Trumpin innokkaimmilta kannattajilta. Mattila huomauttaa, että kukin pankki tekee päätökset talletuskoroista omista lähtökohdistaan. Hännänhuipuksi jäi sen sijaan Nordea. Tätä kautta yleisen korkotason nousu heijastuu talletuskorkoihin. Nämä kaksi seikkaa määrittävät yleisen korkotason. Maailmanpolitiikan näkökulmasta kiinnostavaa on entisen presidentin Donald Trumpin tulevaisuus. Tämä johtuu siitä, että vaalit keskittyivät lähinnä sisäpoliittisiin kysymyksiin. 3 /2 2 2 Ke vä än työ ko ne ita : Am az on e, Kv ern ela nd ja Po tila , Lie te va un ut Ka rko LV 17 ja Ga rc ia Trit on , W eid em an n 13 90 Hin att av at ja no sto lait ek iin nit te ise t ka sv ins uo jelu ru isk ut Selkateksti_0322.indd 1 Selkateksti_0322.indd 1 12.2.2022 17:20:27 12.2.2022 17:20:27 MAANRAKENNUSKONEVIESTI K NRO 16 | 9.11.2022 | 12,90 Metsäojitus muutoksessa • Bauma 2022 • Faresinin sähkökurottajat Kierrätysosilla kuntoon AJOSSA JCB 150X JA YANMAR VIO57 ESITTELYSSÄ HYUNDAI HX145 TÄYTTÖVAUNUN KUNNOSTUS TELAKONEITA Kokeilussa Kverneland FastBale Kokoluokkansa kärkeä: Fendt 211 Vario PUOLUEETON TEKNINEN AMMATTILEHTI Yhdysvalloissa pidettiin tiistaina välivaalit. S-Pankki puolestaan maksaa tiistain tietojen mukaan vuoden mittaiselle määräaikaistalletukselle 1,596 prosentin talletuskoron. On hyvä muistaa, että talletusten avulla pankki voi saada myytyä asiakkaille myös muita palveluita, kuten vaikkapa rahastoja. Väitöskirjatutkija arvioi, että Trumpin asema republikaanipuolueessa heikentyi merkittävästi vaalien myötä. Esimerkiksi Suomen Nato-jäsenyysprosessi etenee jatkossakin vaalituloksesta huolimatta. Valtuuskunnan puheenjohtajana toimii Eerikki Viljanen Vihdistä. Käytännön toimenpiteet tarkentuvat pian, kertoi STM:n osastopäällikkö Taneli Puumalainen. POP Pankki Pohjanmaan toimitusjohtaja Hanna Linna kertoo, että heidän käyttelytiliensä korko on nolla prosenttia. ”Erityisesti riskiryhmien rokottamisella on nyt kiire”, Kiuru sanoi. Kritiikin johdosta Ukrainalle annettavaan apuun saattaakin Kokon arvion mukaan tulla jonkunlaisia tarkennuksia esimerkiksi sen suhteen, mihin apua saa käyttää. Moni asia vaikuttaa korkoon MATTI TUOMINEN OIKAISU Keskiviikon lehden (9.11.) mukaan MTK:n johtokunnan jäsen Kati Partanen on Maailman tuottajajärjestö WFO:n varapuheenjohtaja. puheenjohtajaksi. Tilaus alkaa ensimmäisestä mahdollisesta numerosta ja se jatkuu edullisena kestotilauksena kulloinkin voimassa olevaan kestotilaushintaan. Pankeilta kysyttiin sekä päivittäisten raha-asioiden hoitoon käytettävän käyttötilin korkoa sekä myös säästämistarkoituksiin käytettävän määräaikaistalletukselle maksettavaa korkoa. Yleisesti ottaen näyttäisi siltä, että pienemmät pankit pesivät suuremmat verrokkinsa. Tutkija: Jenkkivaaleilla vähän merkitystä Euroopalle MATTI TUOMINEN ”Enemmän ehkä painetta tulee siihen, että Yhdysvaltojen pitäisi antaa enemmän raskasta aseistusta” JANI KOKKO Riita leimahti saamelaislaista Hallituksen erimielisyydet saamelaiskäräjälaista repesivät riidaksi eilen torstaina. UUTISET Maaseudun Tulevaisuus 6 perjantaina 11. Määräaikaistalletuksen tapauksessa oletettiin, että 10 000 euron summa talletetaan vuoden ajaksi. Asiasta uutisoivat Yle ja Helsingin Sanomat. Lähtökohtaisesti EU-maissa talletussuojaa ohjaa sama sääntely, mutta maakohtaisia eroja voi olla esimerkiksi talletussuojan yksityiskohdissa. ”Voi olla, että joillain ulkomaisilla nettipankeilla on tarvettakin houkutella ihmisiä vähän korkeammilla koroilla, koska pankkien tunnettuus ei ole samaa luokkaa kuin kotimaisilla toimijoilla”, Mattila sanoo. Hankkeiden eteneminen ja niiden saama rahoitus kiinnostavat esimerkiksi puhtaaseen teknologiaan liittyviä tai ilmastonmuutoskysymysten parissa toimivia yrityksiä. Kokonaisuutena Euroopalle vaalituloksella on hyvin vähän merkitystä. ”Pankit hinnoittelevat talletuksensa sen mukaan, miten paljon ne katsovat tarvitsevansa talletusvarainhankintaa”, Mattila kertoo. Esimerkiksi kauppapolitiikan linjaan ei ole nähtävissä muutoksia, vaikka republikaanit ottaisivatkin edustajainhuoneen hallintaansa. Tiistain tiedoilla vuoden talletukselle saa Aktialta 2,25 prosentin koron. MTK-Uusimaan johtokunta puolestaan esittää maatalousyrittäjä Markus Eerolaa MTK:n keskusliiton johtokunnan 3. POP Pankki Kannonkosken toimitusjohtaja Hannaleena Riihimäen mukaan heilläkään ei makseta korkoa käyttelytileille. Pääministeri rikkoo vakiintuneita pelisääntöjä. Heillä on talletustilivaihtoehto, joka on sidottu POP Prime -viitekorkoon. Talletuskoroissa hajontaa: Pikkupankit vahvoilla Vertailussa pikkupankit pesivät suuremmat verrokkinsa. 113,40). JUKKA KOIVULA Koronan tehosterokotuksia tarjolle Koronarokotusten tehosteannosten tarjoamista laajennetaan, kertoi perheja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) keskiviikkona tiedotustilaisuudessa. Paperisiin laskuihin lisätään 2,90 € paperilaskulisä. MTK:n johtokunnan nykyinen puheenjohtajisto, Juha Marttila, Mauno Ylinen ja Markus Eerola, on kokonaisuudessaan erovuorossa. Näin ollen Trumpin nousu puolueensa ehdokkaaksi seuraavissa presidentinvaaleissa ei näytä todennäköiseltä. Danke Bank maksaa maanantain tietojen mukaan vuoden määräaikaistalletukselle 1,601 prosentin koron. Ålandsbankenin tarjoama korko 12 kuukauden määräaikaiselle talletukselle on tiistain tietojen mukaan 1,80 prosenttia. Pääministeri Sanna Marin (sd.) puolestaan kertoi yllättyneensä Saarikon ulostulosta. MT selvitti, millaista korkoa suomalaiset pankit maksavat talletuksille. Lisäksi Yhdysvallat on myös jatkossa sitoutunut Euroopan puolustamiseen. Oikeusministeri A n na-Maja Henriksson (r) oli aiemmin ilmoittanut tuovansa valtioneuvoston istuntoon esityksen saamelaiskäräjälain uudistuksesta. ”Koska liikkeet korkomarkkinoilla ovat tällä hetkellä suuria, annetut tarjoukset ovat päiväkohtaisia”, Taimitarha sanoo. Nimija yhteystietoja voidaan käyttää ja luovuttaa henkilötietolain mukaisesti
Marinin mukaan asetusta ei voida hyväksyä ellei Suomelle tulevia kustannuksia alenneta ja jäsenvaltioiden liikkumavaraa ja keinovalikoimaa laajenneta. Vihreiden Atte Harjanteen mukaan Suomen etu ei ole neliraajajarrutus. Välikysymyksen taustalla on opposition kokoomuksen johdolla tekemä välikysymys, jossa hallituksen epäiltiin laiminlyöneen ennallistamisasetuksen valmistelu ja Suomen etu. marraskuuta 2022 Lue QR-koodi puhelimellasi ja varaa koeajo: U U S I M A Z D A C X6 L ATA U S H Y B R I D I U P E A M P I K U I N U S K O T U P E A M P I K U I N U S K O T Uusi CX-60 lataushybridi hurmaa sinut 327 hevosvoiman teholla, 63 km sähköisellä kantamalla (WLTP) ja 2500 kg vetokyvyllä. Saman totesi myös pääministeri hallituksen puolesta”, Kalmari kiitteli Marinin kiristynyttä linjaa. Pääministeri Sanna Marin vastasi hallituksen puolesta välikysymykseen keskiviikkona. ”Marinin hallitus jättää perinnöksi 40–50 miljardia uutta velkaa ja ennallistamisasetus on jälleen yksi esimerkki siitä, että hallitukselta puuttuu vastuu taloudesta”, sanoi välikysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja Sanni Grahn-Laasonen (kok.). ”Vyörytys jatkuu EU-komissiossa ja asia on taas seuraavankin hallituksen pöydällä.” Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko on arvioinut etukäteen ryhmänsä antavan tukensa hallitukselle. Hän ei kuitenkaan usko, että Suomen hallituksen kaataminen vaikuttaisi asiaan millään tavalla. Valtioneuvoston vastauksen antoi keskiviikkona pääministeri Sanna Marin (sd.), joka vakuutti valmistelun kunnollisuutta. Hän epäili myös asetuksen seurauksia. Myös keskustan ryhmäpuhuja Anne Kalmari puhui opposition tapaan metsien rämettämisestä, omaisuudensuojaan kajoamisesta ja päätösvallan menettämisestä. Hallituspuolueiden rivit pitänevät muilta osin, mutta keskustan ryhmä saattaa revetä. EU-komission ennallistamisesitys loukkaisi Suomen perustuslakia monin tavoin”, Hoskonen sanoi mainiten omaisuudensuojan ja budjettivallan. mazda.fi Eduskunta äänestää perjantaina iltapäivällä hallituksen luottamuksesta. Suomen kustannukset ovat 931 miljoonaa euroa eli 12,6 prosenttia koko EU:sta ja kolmanneksi eniten Saksan ja Ranskan jälkeen. Summa on opposition mielestä pöyristyttävä. Siihen pitää vaikuttaa, ja asetuksen käsittely on vasta alkuvaiheessa. UUTISET Maaseudun Tulevaisuus 7 perjantaina 11. Aiemmin valiokuntakäsittelyissä useat hallituspuolueiden eli SDP:n, keskustan ja RKP:n edustajat asettuivat hallituksen kantaa vastaan. Se todella on upeampi kuin uskot. ”Puhutaan 600 000 suomalaisen metsänomistajan omaisuudesta”, huomautti kokoomuksen Janne Sankelo ja epäili, etteivät kreikkalaiset, italialaiset ja ranskalaiset suostuisi oliivija viiniviljelmiensä rajoituksiin ja peltojensa ennallistamiseen 1950-luvulle. ”Suomi elää metsistä monilla tavoilla, ja näin on oltava myös jatkossa.” Marin lisäsi, että lopullinen päätös tehdään EU:ssa määräenemmistöllä, joten yksi valtio ei voi kumota asetusta. Hän ihmetteli, kuinka valtion kirstunvartija Saarikon herätyskellot eivät ole soineet. RKP:n Anders Norrback piti välikysymystä luonnollisena, sillä vaalikausi lähestyy loppuaan. ”En halua lähteä sitä kommentoimaan. Mutta asia on hyvin vaikea. Loistava suorituskyky ja turvallisuus ylittävät odotuksesi. ”Pitää neuvotella kovemmin, Brysselin pakkovallalle pitää sanoa ei niin, että kovakorvaisinkin komissaari kuulee.” Perussuomalaisten Riikka Purra sätti Suomea siitä, että se ei vaikuttanut Ruotsin tapaan, vaan piti esitystä koko kesän pöytälaatikossa. Keskustan kansanedustaja Hannu Hoskonen ei paljastanut torstaina MT:lle, kuinka hän aikoo äänestää. Keskusta voi revetä välikysymysäänestyksessä Pääministerin mukaan EU:n ennallistamis asetusta ei voida hyväksyä ilman muutoksia. Hänen mukaansa Suomi on korostanut sitä, että metsäpolitiikka kuuluu kansallisen päätäntävallan piiriin jatkossakin ja että kaikkien toimien tulee perustua maanomistajien vapaaehtoisuuteen. Lopullisen Suomen kannan muodostaa suuri valiokunta. ”Suomella on vain yksi kanta”, Marin vakuutti niille, joiden mukaan hallituksen rivit ovat sekaisin ja Suomi puhuu metsäasioista liian sekavasti Brysselissä. ”Puun saanti heikkenee Suomessa, puuta kaadetaan muualla, tehtaat pyörivät muualla, työpaikat ovat muualla.” Ruotsin metsäteollisuus on jo varoittanut näin käyvän. EIJA MANSIKKAMÄKI JUKKA KOIVULA ”Keskusta ei hyväksy EUkomission esittämää ennallistamisasetusta.” ANNE KALMARI HANNE SALONEN / EDUSKUNTA. Yrityksiä ja vientiteollisuutta on peloteltu päästökaupalla ja rikkidirektiivillä aiemminkin, mutta tuotanto ei ole loppunut, vaan ratkaisuksi on kehitetty huipputeknologiaa. ”Keskusta ei hyväksy EU-komission esittämää ennallistamisasetusta. Takana kuiskuttelevat Annika Saarikko, Maria Ohisalo ja Li Andersson
Typpeä on kasvien käyttöön tavalla tai toisella saatava”, sanoo Luken erikoistutkija Olli Niskanen. ”Alkuunhan teimme pienimuotoisesti monenlaista suoramyyntiin asiakkaille. ”Ostaessaan luomua kuluttaja maksaa laadusta, luonnon monimuotoisuudesta ja tuotantotavasta. Tosin tähän ryhmään kuuluu paljon luomutiloja, Lappalainen huomauttaa. ”Tarhaamme ja tuotamme luomuhunajaa eteläisessä KeskiSuomessa, Kanta-Hämeessä sekä Uudellamaalla useilla paikkakunnilla”, Seppälä kertoo. Lannoitteiden tarvekaan ei siksi ole ensi vuodelle sama kuin mihin on totuttu.” Lannoitekaupan volyymi pieneni jo tälle vuodelle kymmenisen prosenttia normaaliin verrattuna. Eteläja Lounais-Suomessa sekä Etelä-Pohjanmaalla eli vilja-, sikaja siipikarjatalouden päätuotantoalueilla lannoitteita on hankittu suhteessa suurempi osuus tarpeesta kuin muualla maassa. Vastuullisuus on toimintamme ytimessä”, Seppälä pohtii. Eroja on myös alueellisesti. Alkoi tuntua, että olisi aika keskittyä selkeämmin tiettyyn sektoriin”, Komppa muistelee. Rajoitettu erikoiserä suoran kaupan hintaan 115 900 € Hinta alv % + toimituskulut. ”Yhdessä paikassa on alle kymmenen pesää. Vuoden loppuun mennessä toimitettuihin traktoreihin. Emme osanneet sitä odottaa, sillä emme hakeneet itse mukaan kilpailuun”, Ari Seppälä toteaa. Ylipäätään nurmivaltaisilla alueilla lannoitetilanne on heikompi kuin yksivuotisten kasvien viljelyyn painottuneilla alueilla. ”Vain nautoja ja hevosia emme ole pitäneet. Ehkä hieman yllättäen myös Pirkanmaa kuuluu tähän jälkimmäiseen ryhmään, Lappalainen toteaa. Komppa-Seppälän tilan toiminta keskittyy kahteen päätuotteeseen, luomuhunajaan sekä särkisäilykkeisiin. Kuvan traktori lisävarusteilla. Perheen Vertti-poika on mukana tarhauksessa merkittävässä roolissa. Kalaa ostetaan myös ulkoa. Automaattiohjausvalmius uudelle CEMIS 1200 -terminaalille. Nautatiloilla lannoitteiden käyttö jaksottuu pitemmälle ajalle kuin viljatiloilla, koska säilörehua korjataan ja lannoitetaan useamman kerran. KARI SALONEN. Jos käytössä olevien lannoitteiden määrä on rajallista, kokonaissadon lasku ei automaattisesti kuitenkaan ole aivan yhtä suuri. Luonnonvarakeskus (Luke) on tänä vuonna julkaissut Maatalouden typpihaaste – vaihtoehtoja ja ratkaisuja -synteesiraportin. 15 prosenttia maksoi ensi kesän lannoitteista keskimäärin yli tuhat euroa tonnilta. Voiko lannoitteen jättää kokonaan pois. Nytkin sikaja broileritilat ovat kärjessä, kun tutkitaan joukkoa, joka on jo hankkinut koko ensi vuoden lannoitetarpeensa. Pysäköintijarru suunnanvaihtovivussa. ”Kun tuotteen kysyntä lähti nopeaan kasvuun, alettiin ensin ostaa särkeä Päijänteen ja sitten koko Suomen ammattikalastajilta.” Särki on sesonkikala, jonka pääkausi on keväällä jäitten lähdön jälkeen ja uudelleen loka– marraskuulla. Tiukassa paikassa rajalliset panokset kannattaa kohdentaa parhaille pelloille, joilla satovastetta saadaan eniten, ja kesannoida huonompia.” Kasvukauden sademäärä ja muut kasvutekijät määräävät lopullisen sadon suuruuden. Kysyimme MTK:n tutkimuspäälliköltä Juha Lappalaiselta, keitä ovat ne 20 prosenttia, jotka eivät aio hankkia lannoitteita. Etelä-Savossa ja Keski-Suomessa moni kuitenkin aikoo vielä hankkia lannoitteita ennen kevättä. Keskimääräistä pienemmillä tiloilla tilanne lienee Lappalaisen mukaan muita huonompi. ”Ari oli 1990-luvun lopulla tilan ulkopuolella töissä mehiläishoitajaliitolla mehiläishoidon neuvojana. ”Typen kokonaistarve on huomattavasti suurempi kuin eloperäisistä saatavilla oleva määrä. Trend-varustepaketti (50 km/h, keskilohko, 150 l/min, irroitettava säilytyslaatikko ohjaamossa). ”Hyötysuhdetta voi usein parantaa jakamalla lannoitusta tai parhaimmillaan täsmälannoituksella. ”Fosfori ja kalium sen sijaan toimivat maassa vähän eri tavalla. Pidimme mausta ja päätimme kokeilla, voisiko tälle olla kaupallista menekkiä”, Komppa taustoittaa. Osittain lannoitteiden hankintamäärään vaikuttaa Lappalaisen arvion mukaan nyt se, että karjanlanta hyödynnetään entistä tehokkaammin lannoitteena. Lannan ja orgaanisperäisten kierrätyslannoitteiden lisäksi maatalouden kasvibiomassoista sekä yhdyskuntien ja teollisuuden sivuvirroista on mahdollista saada lisäravinteita kiertoon. Lähes viidennes tavanomaisessa viljelyssä olevista vastaajista ilmoitti, että lannoitteet jätetään kokonaan hankkimatta ja 16 prosenttia, että lannoitteita ostetaan normaalia vähemmän. Komppa-Seppälän tilan mehiläistarhaverkosto on levittäytynyt maantieteellisesti laajalle alueelle. Ehkä pitäisi seuraavaksi lotota”, Seppälä vitsailee. Myös viljatiloilla tilanne on kohtalaisen hyvä. Fosforin ja kaliumin osalta eloperäisten merkitys on suurempi ja niitä olisikin hyvä käyttää mahdollisimman monella hehtaarilla, sopivasti väkilannoitteilla täydennettynä”, Niskanen sanoo. Sikoja oli jossain vaiheessa kaksi.” 2000-luvun alussa päätettiin erikoistua mehiläistarhaukseen. ”Ja toisaalta kotieläintuotannon volyymi on voimakkaassa laskussa. Luomutilan hallinnassa on yhteensä liki tuhat mehiläispesää. ”Hunajaa jäikin yhtäkkiä paljon käteen. Hankkijan Jatkoturvan ehtojen mukaan. Sieltä löytyvät pakastimet sekä perkuu-, pilkonta-, pakkausja kannensulkukoneet. Särkeä ei lasketa luomuun, mutta Seppälä pitää kalastamista hyvin ympäristöystävällisenä. Kolmannes on maksanut keskimäärin 700–850 euroa tonnilta ja kolmannes 850–1 000 euroa tonnilta. UUTISET Maaseudun Tulevaisuus 8 perjantaina 11. ”Olimme kalastaneet särkeä ja laittaneet siitä ruokaa. Monilla pelloilla voi hätätilanteessa viljellä vuoden pari ilman fosforija kaliumtäydennystä, etenkin jos pellon kasvukunto on muuten hyvä.” Niskasen mielestä mineraalilannoitteita ei voida suoraan korvata eloperäisillä lannoitteilla, koska niissä ei ole typpeä riittävästi. MTK selvitti lokakuun lopussa yli 1 500 jäsentilansa talousnäkymiä ja muun muassa lannoitteiden hankintaa. Mutta säilykkeemme ovat saavuttaneet suuren suosion”, Komppa kertoo. Loppuosa typestä tulee kierrätyslannoitevalmisteista, biologisesta typensidonnasta, kylvösiemenestä ja typpilaskeumana. ”Kolmas ajankohta särjen kalastamiseen on katiskoilla talven viime jäiden alta.” Tilan tuotteet eivät ole kaupan hyllyillä edullisimmasta päästä. Jousitettu etuakseli ja nelipisteohjaamojousitus. Hunajaa alettiin myydä pakkaamoille tynnyreissä. Tilakokoa, tuotantosuuntaa tai aluetta enemmän eroja selittävät hänen arvionsa mukaan kuitenkin tilan johtamisosaaminen ja maksuvalmius. Niistä, joilla hankinnat on jo tehty, 20 prosenttia kertoo maksaneensa lannoitteista keskimäärin alle 700 euroa tonnilta (alv 0). Automaattinen päävirtakytkin. ”On linkouslinja, jossa hunaja poistetaan kehistä. ”Alussa tuli kommenttia, että voiko tuollaista roskakalaa syödäkään. Vuosina 2005–2006 kotimaisessa hunajassa tuli kuitenkin vastaan ylituotantotilanne. ”Saimme tänä syksynä myös Suomen vastuullisin tuote -palkinnon, joka osoitettiin Järki särki -säilykkeellemme. Ostimme tilan 1990 ja pian täällä oli mehiläispesiä, sieniviljelyjä, ankkoja, kalkkunoita ja lampaita”, Marja Komppa luettelee. 215 hv aina käytössä. Naudanlihaja lammastiloilla hankintoja on tehty keskimäärin vähiten. ANNE JOUTSENLAHTI-LANKINEN Palkokasvien viljelyä lisäämällä voidaan vähentää riippuvuutta väkilannoitetypen käytöstä. Raportin mukaan etenkin palkokasvien viljelyä lisäämällä voidaan riippuvuutta väkilannoitetypen käytöstä vähentää vielä nykyistä huomattavasti enemmän. Tuotantosuuntien väliltä löytyy kyselyssä selviä eroja, Lappalainen kertoo. Pohjois-Karjalassa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa monella ei ole edes suunnitelmia hankkia niitä. Moni näyttääkin hankkineen ensimmäisen sadon lannoitteet, mutta loput hankitaan myöhemmin. Nahkaratti. CLAAS-traktoreihin jatkoturva 1+2 vuotta veloituksetta. Vanhaan navettaan nousi EU-tasoinen kalanjalostuslaitos. Tarjous voimassa 23.12.2022 asti tai niin kauan kuin varattu erä riittää. Sama nähtiin jo helmikuun kyselyssä liittyen viime kesän lannoitehankintoihin: etenkin sikatilat olivat varautuneet hyvin. Mitä idemmäs tai pohjoisemmaksi mennään, sitä vähemmän hankintoja on tehty. Telematiikka yhden vuoden lisenssillä. Hunajatila on vuoden luomuyritys Voi hyvin -luomuhunaja sekä Järki särki -kalasäilyke ovat Komppa-Seppälän tilan omat tuotemerkit. Muutoksia oli tehtävä. ”Kalastus on kustannustehokkain tapa poistaa rehevöitymistä järvistä ja meristä.” Mies kalastaa suurjärvi Päijänteestä. Tänä syksynä tila sai valtakunnallista tunnustusta työlleen Luomuliiton jakaman Vuoden luomuyritys -palkinnon muodossa. Kysy myyjältäsi voimassa olevasta Hankkijan rahoituskampanjasta. ”Teemme jatkuvasti töitä sen eteen, että tuotteemme ovat myös mahdollisimman maistuvia”, Komppa lisää. ”Olemme yllättyneitä ja vaikuttuneita tästä palkinnosta. Jos tarkastelu laajennetaan niihin, jotka ovat hankkineet yli puolet ensi kesän lannoitteista, mukaan tulevat myös kananmunaja maitotilat. Marja Komppa ja Ari Seppälä ovat pyörittäneet tilaa pääsääntöisesti luomussa 1990-luvun alusta. Sikatilojen lannoitehankinnat pisimmällä Itäja PohjoisSuomessa on paljon niitä, jotka eivät edes aio hankkia lannoitteita. Suomen vastuullisin tuote -palkinnon myöntää ostavastuullisesti.fi-sivuston taustalla toimiva asiantuntijaraati. marraskuuta 2022 JYVÄSKYLÄ Jyväskylän Korpilahdella toimivalla Komppa-Seppälän tilalla on pitkä ja monipuolinen kokemus luomumaataloudesta. Siirryimme mehiläistuotannossa luomuun, aloimme itse pakata hunajaa ja kehitimme oman tuotemerkki.” Tilan pellot olivat tässä vaiheessa jo valmiiksi luomussa. Hunaja kiteytetään vaivaustankeissa ja sitten pakataan pakkauskoneissa.” Vuodesta 2015 lähtien Järki särki -kalasäilykkeet ovat nousseet tilan toiseksi tukijalaksi. Tulos oli, että vain 30 prosenttia vastaajista oli siihen mennessä hankkinut koko seuraavana kasvukautena tarvittavan lannoitemäärän. Lannoitteita siirrettiin Yaran Uudenkaupungin tehtaalla. JUKKA KOIVULA PETTERI KIVIMÄKI CLAAS AXION 810 HEXASHIFT CIS+ ERIKOISERÄ VIELÄ LOPPUVUODEN TOIMITUKSEEN! Erikoiserän huippuvarusteet mm.: CIS+ varustelu sähkölohkoilla. SATU LEHTONEN ”Naudanlihaja lammastiloilla hankintoja on tehty keskimäärin vähiten.” JUHA LAPPALAINEN PASI LEINO MTK:n kyselyn mukaan viidennes maatiloista ei aio hankkia lannoitteita ensi kasvukaudelle (MT 2.11.). ”Typpi on tärkein sadontuotantoon vaikuttava ravinne. Lannoitteita on ostettu hyvin erilaisin hinnoin. Pohjois-Pohjanmaalla, Lapissa, Pohjois-Karjalassa, Keski-Suomessa ja Etelä-Savossa prosentit ovat heikoimmat, Lappalainen kertoo. Suhtautuminen särkeen on muuttunut paljon viime vuosina. Hunajasato yleensä laskee, jos pesien määrä on tätä suurempi.” Hunaja tuodaan tarhoilta Komppa-Seppälän tilan vanhaan navettarakennukseen, jonne on rakennettu tuotantolinjasto. Sen mukaan Suomen pelloille on viime vuosina tullut kokonaistyppeä yhteensä noin 230 000 tonnia vuodessa, josta mineraalilannoitteina 140 000– 150 000 tonnia ja tuotantoeläinten lannassa noin 70 000 tonnia
Maaja metsätaloustuottajain keskusjärjestö MTK pitää linjausta omituisena, kertoo kehitysjohtaja Markus Lassheikki. Suomalaiset turvaisivat kotimaisen maatalouden 90 prosenttia kyselyyn vastanneista uskoi, että Suomessa on mahdollista tuottaa ruokaa ympäristöystävällisesti. Asetuksen valmistuttua verkkoyhtiöt velvoitetaan päivittämään varautumissuunnitelmansa ja määrittelemään myös muiden sähkönkäyttöpaikkojen etusijajärjestys. Laskelma aiheutti kohahduksen Hämeenlinnassa eilen koolla olleessa maitovaltuuskunnassa. Kuvassa puintia Jalasjärvellä. Kannattavuushaasteet pakottavat myös perunatuottajat miettimään, mitä viljellä ensi kautena, Luonnonvarakeskuksen tiedotteessa todetaan. Lonkila toi esiin turvepeltojen lisäksi muitakin maatalouden kipukohtia suomalaisessa ruokajärjestelmässä. Liki yhdeksän kymmenestä katsoo, että kotimaisen ruuan tuotantoa pitää tukea. UUTISET Maaseudun Tulevaisuus 9 perjantaina 11. Kotimaisten elintarvikkeiden saatavuuden turvaaminen on tärkeää 94 prosentin mielestä. Pääkaupunkiseudulla karsastettiin ajatusta, että maatalouden tuet ohjaisivat tuotantoa nykyistä tehokkaammaksi. Selkeää vastausta vaille jäi kysymys siitä, kuka ja missä päätöksen aikataulumuutoksesta on lopulta tehnyt. Alle 25-vuotiaat vaikuttivat valmiimmalta lisäämään ulkomaisen ruuan osuutta. Suomalaisperunalla onkin menekkiä. Huoltovarmuuden tärkeys korostui vanhemmilla vastaajilla. Uudellamaalla oli muita kuntia suurempi kannatus ulkomaisen ruuan lisäämiselle. 93 prosenttia kannatti yhteiskunnan huoltovarmuuden ylläpitoa ja edistämistä. Asetusehdotukseen voi antaa lausuntoja 15.11.2022 asti. 76 prosenttia oli sitä mieltä, että tukien pitäisi kannustaa uusiin tuotantomalleihin. ”Atriassa maksimoidaan firman tulosta, ja sen maksavat tuottajat. Suomessa tuottajahinnat ovat jääneet EU:n hintakehityksestä jälkeen. EU:n maitomarkkinoilla hinnat ovat edelleen korkealla tasolla, mutta hinnat ovat kääntyneet laskuun, Mattio totesi. Tuottajahinnat ovat lähteneet nousuun, mutta noin puolen vuoden viiveellä kustannusten nousun alkamisen jälkeen. Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa näyttää muovanneen suomalaisten mielipiteitä. Nykyisessä tilanteessa se ei vain onnistu. Ruoka on väestön perustarpeita samalla tavalla kuin vesi ja lämpö.” Lassheikki korostaa vielä, että toimiva elintarvikehuolto on keskeinen osa huoltovarmuusjärjestelmäämme ja osa jokaisen suomalaisen arkea, joka päivä. Naisille turvaaminen oli tärkeämpää kuin miehille, kertoi tuloksia esitellyt maaja metsätalousministeriön viestintäasiantuntija Pekka Väisänen. MTK:ssa tehtyjen laskelmien mukaan ensi vuoden tukia voi siirtyä vuoden 2024 puolelle peräti 300 miljoonaa euroa. Myös maataloustukien roolia suomalaisten mielissä kartoitettiin kyselyssä. ”Viljelijöiden asema on yksi keskeisimmistä reiluuskysymyksistä.” Siihen liittyvät maatalouden kannattavuusongelmat, asema arvoketjussa sekä viljelijöiden tuntema epäoikeudenmukaisuuden kokemus, Lonkila luetteli. Maitovaltuuskunta huolissaan tukimaksatusten aikataulusta Maatalous on niin suuressa kriisissä, että ilman valtion tukea moni tila ei enää selviä. Maitopohjaiset välipalatuotteet ja jugurtti maistuvat tosin edelleen. Luonnon monimuotoisuuden ylläpitoa ja lisäämistä ruuantuotannossa kannatti 86 prosenttia vastaajista. TERHI TORIKKA HKScan laski sianlihan tuottajahintaa HKScan on laskenut viimeksi kuluneiden neljän viikon aikana sianlihan tuottajahintaa yhteensä kuusi senttiä kilolta kahdessa kolmen sentin erässä. Kotimaiset juustot ovat onnistuneet saamaan jalansijaa markkinoilla, mutta kalliiden juustojen kohdalla kuluttaja katsoo hintalappua entistä tarkemmin. ”Ympäristö ystävällisyys mielletään ehkä vähemmän tehokkaaksi.” PEKKA VÄISÄNEN TUULIKKI VIILO PETTERI KIVIMÄKI Perunan huippusato jäi toteutumatta Viime vuoden heikon sadon jälkeen ruokaperunan varastomäärät ovat palanneet normaalitasolle, Luonnonvarakeskus tiedottaa. ”Vaikka saimme hinnan korotuksia läpi kauppaan, kuluttajat katsovat nyt tarkemmin, kuinka paljon esimerkiksi leikkelettä raaskitaan ostaa nykyisillä hinnoilla.” Jäppilä kertoo, että tuottajilta on tullut negatiivista palautetta hinnan alennuksista melko vähän. ”Kentällä on ollut tiedossa, että olemme maksaneet enemmän kuin muut.” Toinen hinnan laskuun vaikuttava tekijä on sianlihan hintataso Euroopassa sekä suurehkot pakkasvarastot Suomessa. Esimerkiksi Suomessa maitotuotteiden hinnat ovat nousseet Mattion mukaan 17 prosenttia. Maitovaltuuskunnan puheissa pohdittiin myös, miten nykyisessä tilanteessa voidaan edes ajatella ottaa pois peltoa viljelystä. Valtuuskunnassa muistutettiin, että tilat tarvitsevat rahaa loppuvuodesta. Toinen asia on, miten turvepeltojen kanssa toimitaan niin, että se on oikeudenmukaista tuottajille. Maksuaikataulujen muuttumisen lisäksi maitovaltuuskuntaa puhutti moneen otteeseen tilojen kannattavuuskriisi. Tämäkin vaikuttaa varastokestävyyteen ja lisää varastointikustannuksia. Keski-Euroopassa perunasato jäi niukaksi kuivuuden takia. Alkukaudesta perunasadosta näytti tulevan koko maassa ennätyshyvä. Yli 60 prosenttia oli sitä mieltä, että hyökkäys on vaikuttanut käsityksiin Suomen huoltovarmuudesta. Mikäli ruokaketjun kasvihuonepäästöjä halutaan merkittävästi vähentää, Suomen ruokajärjestelmää ei tällä hetkellä ole järkevää siirtää kasvispohjaisempaan ruokavalioon. MAIJA ALA-SIURUA SANNE KATAINEN Ruokaketjun päästöjä saataisiin tehokkaimmin vähennettyä kohdistamalla toimia turvepeltojen viljelyyn, totesi tutkija Annika Lonkila Sykestä. marraskuuta 2022 Elintarvikehuollon sähköjä ei turvata Työja elinkeinoministeriö on valmistellut asetusehdotuksen, jossa määritellään kriittiset sähkönkäyttöpaikat erilaisia häiriö-, sähköpulaja kriisitilanteita varten. ”Osa varastoihin saaduista perunoista kärsi sateista kasvukauden aikana. Vastaajista yhteensä 11 prosenttia ajatteli, että ulkomaisen ruuan osuutta pitäisi lisätä. Puheenvuoroissa vaadittiin, että maataloushallinnon pitää korjata maksatusaikataulu välittömästi eikä uusi ohjelmakausi saa siirtää tukien maksatuksia nykyistä myöhäisemmäksi. Inflaatio laukkaa ja energia kallistuu, mikä saa kuluttajat harkitsemaan entistä tarkemmin, minkä hintaista ruokaa ostavat. Maaseutumaisissa kunnissa ja erityisesti Pohjoisja Itä-Suomessa kotimaisten elintarvikkeiden saatavuuden turvaaminen arvostettiin korkealle. Turvepeltojen päästöjen vähentämiseen liittyy monia haasteita alkaen siitä, että tutkijat ovat erimielisiä, miten eri toimet päästöihin lopulta vaikuttavat. Listalla ei ole elintarvikehuoltoon liittyviä kohteita. Jännite oikeudenmukaisuuden ja päästövähennysmahdollisuuksien välillä on Lonkilan sanoin ”viheliäinen ongelma”. Pirilän sikoja ei myydä Atrian eikä HK:n ketjuun, mutta hän on huolissaan alasta yleisesti. SATU LEHTONEN ”Osa varastoihin saaduista perunoista kärsi sateista kasvu kauden aikana.” ANNAKAISA JAAKKONEN HÄMEENLINNA EU:n uuden maatalouspolitiikan tukimaksatusten aikataulu siirtää vuoden 2023 maksuja useilla kuukausilla. Osa voi siirtyä pitkälle vuoden 2024 puolelle. Joillakin tiloilla on perunan myyntiä aikaistettu varastointitappioiden ehkäisemiseksi ja tilan maksuvalmiuden parantamiseksi. ”Kummankaan suurimman lihatalon tuottajahinta ei ole pitkään aikaan enää kattanut investointikustannuksia eikä jättänyt varaa tuotannon häiriöihin varautumiseen.” TERHI TORIKKA ”Kentällä on ollut tiedossa, että olemme maksa neet enemmän kuin muut.” VELI-MATTI JÄPPILÄ Suomalaisen ruuantuotannon turvaamiselle on kansan vankka kannatus. Kannattavuuskriisi on niin syvä, että ilman valtion apua ei selvitä. Turvepelloista tuli ”viheliäinen ongelma” MAIJA ALA-SIURUA ”Viljelijöiden asema on yksi keskeisimmistä reiluuskysymyk sistä.” ANNIKA LONKILA. Ensi vuoden tukia voi siirtyä vuoden 2024 puolelle peräti 300 miljoonaa euroa. Jonkinlainen tukipaketti on saatava, jos kotimainen ruuantuotanto halutaan turvata. Lonkila kertoi turvepelloista osana ruokamurrosta Hämeenlinnassa torstaina koolla olleelle maitovaltuuskunnalle. Lassheikin mukaan MTK tulee määräajan puitteissa antamaan lausunnon. Sianlihantuottajan pitäisi saada palkka tuottamisesta eikä osuuspääoman kautta”, Pirilä sanoo ja ihmettelee, miksi osuuskuntien päättäjinä vaikuttavat tuottajat eivät tee asialle mitään. ”Totean kuitenkin jo tässä, että on perin huolestuttavaa ja outoa, että asetusluonnoksen kriittisten kohteiden listalla ei ole mitenkään huomioitu elintarvikehuoltoa. ”Suomalaiset todella välittävät monimuotoisuudesta”, Väisänen virkkoo. Nuorille kotimaisuus ei näyttäytynyt yhtä keskeisenä asiana. Huomattavasti tehokkaampaa on kohdentaa toiminta turvepelloille, kertoi tutkija Annika Lonkila Suomen ympäristökeskus Sykestä. Onko juurisyy EU:ssa vai kenties sittenkin Suomessa tehdyissä päätöksissä. Lokakuun lopussa Suomessa sianlihan tuottajille maksettu keskihinta oli 2,22 euroa kilolta ja kaikkien EU-maiden keskimääräinen hinta 1,98 euroa. Kotimaassa ruokaperunan viljelijähinta oli syyskuussa 19,96 senttiä sadalta kilolta. Maitovaltuuskunta kokoontui Hämeenlinnassa torstaina. Näin voi kiteyttää maitovaltuuskunnan keskusteluja, joissa myös painotettiin, että ennen muuta tuottaja haluaisi saada elantonsa markkinoilta. Taustalla voivat vaikuttaa tehotuotantoon liitetyt mielleyhtymät. ”Teimme kesän alussa suunnitelman hintojen nostosta ja nostimme sianlihan hintaa elokuun aikana 25 senttiä, mutta emme saaneet muita mukaan”, HKScanin eläinhankinnasta vastaava johtaja Veli-Matti Jäppilä sanoo. Ukrainan sota on osoittanut, miten tärkeää kotimainen ruuantuotanto lopulta on. Hinta on noussut syyskuuhun 2021 verrattuna noin kahdella sentillä eli 11 prosentilla. Tullin tuoreimman tilaston mukaan jo elokuussa vietiin ruokaperunaa selvästi tavallista enemmän. Tilastokeskuksen mukaan energiaja voiteluaineiden hinta on elokuusta 2021 elokuuhun 2022 kohonnut 47 prosenttia, lannoitteiden ja maanparannusaineiden hinta 81 prosenttia. Luonnonvarakeskus Luken ennusteiden mukaan maitotilojen yrittäjätulo romahtaa tänä vuonna 11 000 euroon, kun se on ollut 30 000–40 000 euron luokkaa. Oli myös toinen joukko, joka erottui vastauksissaan: pienituloisille kotimaisen ruuantuotannon tukeminen ei näyttäytynyt yhtä keskeisenä. ”Tätä puolen vuoden eroa moni tila ei ole saanut katettua.” Suomessa ja koko EU:ssa ollaan huolissaan kuluttajien maksukyvystä. Lokakuun puolivälissä maatilojen varastoissa oli 189 miljoonaa kiloa ruokaja ruokateollisuusperunaa. Reilua ei ole sekään, että tuotannon tehostamista vaaditaan koko ajan. Elokuun alkupuolen rankkasateet kurittivat Etelä-Pohjanmaata, joka on yksi tärkeimmistä perunan tuotantoalueista. ”Kokonaistulos on vaikuttava”, Väisänen summaa. MTK:n maitoasiamies Marjukka Mattio kertoi tuottajajärjestön keskustelleen tavarantoimittajien ja rahoituslaitosten kanssa maksatusaikataulun muutosten tiloille aiheuttamista ongelmista. Silloin erääntyvät monet laskut ja pitää hankkia tuotantopanoksia seuraavaa vuotta ajatellen. Asia selviää Kantarin lokakuussa toteuttamasta kyselystä, johon vastasi 1 004 yli 18-vuotiasta suomalaista. Jo ennen hintojen nousua meijerituotteiden kulutus kääntyi laskuun. Maidontuotannon kannattavuuskriisi nousi esiin useissa puheenvuoroissa. Pahimmillaan vuorokautinen sademäärä oli lähes 100 millimetriä. Tästä ruokaperunaa oli 159 miljoonaa kiloa. Parissa puheenvuorossa tuotiin esiin, voisiko julkinen valta vaikuttaa korkotukilainojen lyhennysten maksuaikatauluihin. Kysely on osa maaja metsätalousministeriön uuteen EU:n yhteisen maatalouspolitiikan (cap) kauteen liittyvää kampanjaa. Hävikki on siis tavallista suurempi. Ruton lisäksi maltokaarivirus heikentää perunan laatua tänä syksynä”, toteaa yliaktuaari AnnaKaisa Jaakkonen Luonnonvarakeskuksesta (Luke). Viedystä 630 000 kilosta suurin osa meni Viroon, mutta myös Latviaan ja Ruotsiin. Asetuksella määritellään kriittiset sähkönkäyttöpaikat, joiden sähkönsaanti on ensisijaisesti turvattava yhteiskunnan johtamisen ja turvallisuuden kannalta välttämättömien toimintojen ylläpitämiseksi. Ruokaja ruokateollisuusperunan varastoja satomääriä kysytään säännöllisesti tiloilta, jotka viljelevät niitä vähintään viiden hehtaarin alalla. Uusi cap-kausi alkaa vuoden 2023 alussa. Myös maatilalainojen korotonta lyhennyssiirtoa ehdotettiin. ”Ympäristöystävällisyys mielletään ehkä vähemmän tehokkaaksi”, Väisänen sanoo. Uusikaupunkilainen sianlihantuottaja Timo Pirilä on harmissaan, että etenkin Atria toisena suurena lihatalona on vetänyt tuottajahinnoissa eri linjaa kuin HKScan. Myöskään korotuksia ei saatu kauppoihin läpi niin paljon kuin ohjelmaa tehdessä ajateltiin. Mattio kehotti myös tuottajia olemaan esimerkiksi omaan pankkiinsa ajoissa yhteydessä, mikäli tukien viivästyminen aiheuttaa ongelmia lyhennysten maksamisessa. Varastoinnin kustannukset ovat kasvamassa, koska jäähdyttäminen ja tuulettaminen vaativat sähköä, Jaakkonen toteaa
Hiilen varastointi suojele malla sisältää suuria riskejä. Pakkasilla turpeen osuus polttoaineesta nousee Kuopiossa puoleen, kun se nyt on 30 prosenttia, Voutilainen kertoo. 020 413 2277 (ark. Puu on Kerttulan mukaan selvästi turvetta edullisempaa, mutta turvettakin käytetään lämmön varmistamiseen. Puun tuonti väheni alle puoleen viimevuotisesta 2021 2022 2020 Timo Filpus Lähde: SVT: Luonnonvarakeskus, Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, Tulli Puun tuonti kuukausittain 200 400 600 800 1000 1200 x1 00 m 3 sy ys lok a ma rra s jou lu ta mm i he lm i ma ali s hu ht i to uk o ke sä he inä elo sy ys lok a ma rra s jou lu ta mm i he lm i ma ali s hu ht i to uk o ke sä he inä elo Muu Hake Kuitupuu Tukkipuu JUHA KAIHLANEN Tutkijat vetoavat metsä talouden puolesta 550 tutkijaa yli 30 maasta vetoaa järkevän ja kestävän metsätalouden harjoittamisen puolesta kirjeessä EUjohtajille. Monista eristä maksetaan yli 30 euron hintaa. 16 tuhtia numeroa v. Tilaa netissä! viestimedia.fi/lahjalehti Tilaa soittamalla!* 020 413 2277 Tilaa heti! Tarjous on voimassa 13.11.2022 asti. Kuitupuun tuonti väheni viime vuoden tammi–elokuusta 63 prosenttia, hakkeen 60 pro senttia ja tukin 70 prosenttia. Lahjatilauskortti Kyllä kiitos! Tilaan lahjaksi rastimani lehden: MT (MAV2095) Koneviesti (KAV2072) Aarre (AAV2061) 5 kk = 127,50 € (norm 159,50 €) 2kk = 51 € (norm. Siten vero voi vähentää sähkön tuotantoa kriittisim missä tilanteissa, Kerttula ar vioi. ”Mahdollinen täysimääräi nen windfallvero vähentänee sähkön tuotantoa metsähak keesta, eikä ainakaan kaasulla sähköä kannata tehdä”, Laiti nen arvioi. Turpeesta on tulossa kuitenkin paikoin puutetta ensi talvena. Lehden saaja Tilauksen maksaja Lähiosoite Lähiosoite Postinumero Postinumero Puhelin Puhelin Postitoimipaikka Postitoimipaikka Sähköposti Sähköposti Viestimedia Oy maksaa postimaksun VIESTIMEDIA OY TUNNUS 5002596 INFO: M2 00003 VASTAUSLÄHETYS 25 50 €/kk MT Lehti + Digi Määräaikainen tilaus 17 50 €/kk Koneviesti Lehti + Digi Määräaikainen tilaus Aarre 10 50 €/kk Määräaikainen tilaus Kuntien energiayhtiöt harkit sevat päivittäin, paljonko ne tuottavat voimalaitoksissaan sähköä ja minkä verran poltto ainetta säästetään tulevan talven pakkasien lämmöntuo tantoon. Tammi–elokuussa puuta tuo tiin Luken mukaan 3,50 miljoo naa kuutiometriä. Kerttulan mukaan millään ener giayhtiöllä ei tiedetä olevan pulaa ensi talven polttoaineista. Kirjeen ensimmäinen allekirjoittaja on emeritusprofessori Roland Irslinger Rottenburgin yliopistosta Saksasta. Jos tyynellä iso tuo tantolaitos putoaa pois pelistä, hinta nousee korkealle. ”Euron voitolla voi saada ai kaan viiden euron vahingon”, Kuopion Energian polttoaine päällikkö Matti Voutilainen kuvaa. Toimitusvarmuusvarastoista yhtiöt huolehtivat itse ja huol tovarmuusvarastoista päättää valtio. Voimakkaalla tuotannon vähentämisellä on kauaskantoisia seurauksia koko metsäsektorille. Perheyrityksen toimintaa on viime vuosina ryhdytty kehittämään ja uudistamaan aktiivisesti muun muassa su kupolvenvaihdoksen myötä. ”Sen sijaan seuraavan tal ven polttoaineet voivat olla tiu kassa.” Hinnat ovat nousseet muun muassa liikennepolttoaineiden hinnan nousun vuoksi ja Tam pereella on korotuspainetta kaukolämmön hintaan, joka on pysynyt pitkään melko vakaana. Maaseudun yrittäjän paras tietolähde. Tarjoushinnat ovat voimassa vain uusiin kotimaan tilauksiin. Siitä, kelle huoltovar muusturvetta annetaan käyt töön, päätetään lopulta valtio neuvostossa. Sa hatavaran viennin arvo laski prosentin ja määrä kuusi pro senttia. Työpaikkoja voisi karsiutua jopa 10 000. JOUKO KYYTSÖNEN. Venäjältä puuta ei tuotu enää lainkaan. Metsäteollisuustuotteiden viennin arvo Suomesta oli tammi–elo kuussa 10,02 miljardia euroa, mikä oli viime vuoden vastaa vaan jaksoon verrattuna reaali sesti kuusi prosenttia pienempi. Metsien suojelun ei ole osoitettu lisäävän monimuo toisuutta, vaan tosiasiassa metsien talouskäyttö on li sännyt metsien monimuotoi suutta Euroopassa historialli sesti, kirjeessä todetaan. Määrä väheni viime vuoden vastaavasta jak sosta 59 prosenttia. Asiakastietoja koskeva tietosuojalauseke löytyy verkosta viestimedia.fi. Uruguaysta tuli eukalyptusta 37 000 kuutiometriä, mikä kat toi elokuun tuonnin kuitupuu määrästä 13 prosenttia. ”Näin suuri tuotannon vä hentäminen johtaa toden näköisesti noin 10 miljardin kruunun arvonlisäyksen ale nemiseen vuodessa ja 10 000 työpaikan menettämiseen alu eilla, joilla metsäteollisuus on merkittävin työllistäjä, sanoo Skogsindustriernan analyy tikko Christian Nielsen. Hinnat ovat olleet nousussa ja vielä tänä syksynä jotkut yh tiöt ovat korottaneet hintaa. Tilastoitu hakkeen hinta on noussut 20 eurosta megawattitunnilta 25 euroon, mutta tilastot raahaavat todel lisuuden perässä. Suomesta kirjeen ovat alle kirjoittaneet professorit Jukka Konttinen Tampereen yli opistosta ja Esa Vakkilainen LUTyliopistosta, vanhempi tutkija Elina Mäki VTT:stä, Hans Verkerk EFI:stä ja Jyrki Raitila VTT:stä. Valtion kustannukset tuot tavan metsän lunastamisesta olisivat 8 miljardia kruunua vuodessa vuoteen 2050 asti, ja puuntuotanto vähenisi noin 8 miljoonaa kuutiometriä vuo dessa, laskee Skogsstyrelse. Johtaja Janne Kerttula Ener giateollisuudesta kertoo, että yhtiöt varmistavat aina ensin, että puuta riittää lämpöön ja sen jälkeen päätetään sähkön tuotannosta. Ravintorenkaan tuotteis saan käyttämä männyn kuori ja nila on luomusertifioitua. Tutkijoiden mukaan met sätalous, jossa puuston kasvua käytetään kestävästi puutuot teisiin ja energiaksi, on ilmas ton kannalta järkevää. Massa ja paperiteollisuuden viennin arvo laski reaalisesti 10 prosenttia 6,93 miljardiin eu roon. ”Polttoainetta täytyy olla saatavilla lämmittämiseen kyl mimmilläkin säillä.” Sähkön pörssihinta vaihte lee rajusti lähinnä tuulisuuden mukaan. Kaukolämmön keskihinta oli heinäkuussa 8,2 senttiä ki lowattitunnilta ja vaihtelua oli 5 sentistä 12 senttiin eri yhtiöi den välillä. marraskuuta 2022 Anna isälle luettavaa! Luotettavaa uutisointia ja ajankohtaista asiaa. ”Nyt ilmat ovat olleet läm pöisiä, joten polttoainetta on säästynyt. 93,60 €) 2kk 35 € (norm. 11 kertaa vuodessa. Raakaaine tulee läheisiltä metsätiloilta ja sitä käsitellään alusta asti elintarvikkeena. Tuntee koneet ja hallitsee tekniikan. Nielsen on laskenut, mitä seurauksia EU:n komission ennallistamisehdotuksella voi olla. Jukka Konttisen mielestä käynnissä on salaliittomai nen toiminta, jossa Pohjois maiden metsät uhrataan, että Saksa voi tuottaa ruskohiiltä säätääkseen aurinko ja tuuli voimaa. Verkossa joka päivä: MT.FI. MIA JOUSLEHTO Ravintorengas on vuoden luontoyritys Luontoyrittäjyyden tunnustuspalkinnot on jaettu valtakunnallisilla Luonnon tuotepäivillä Mikkelissä. Vanerin viennin arvo kasvoi kuusi prosenttia, vaikka määrä laski neljä prosenttia. Tampereen Sähkölaitoksella on riittävästi puuta ja muuta ener giaraakaainetta ensi talveksi, yhtiön toimitusjohtaja Jussi Laitinen kertoo. Painettu lehti 3 kertaa viikossa. Ravintorengas Oy on 1970 luvun lopulta lähtien valmis tanut Karin Havupuuuute juomaa, joka valmistetaan puhtaasta lähdevedestä sekä nuoren männyn kuoresta ja nilasta. Ongelmia voi tulla kuitenkin talvella, jos esimerkiksi sahat eivät käy normaalitahtia, jolloin kuoren ja purun saanti vähenee. Juoma valittiin vuonna 2021 Vuoden terveys tuotteeksi. Osa pitää hintoja ennallaan. 79,20 €) 3kk 31,50 (norm. HANNA LENSU Suomeen tuotiin elokuussa puuta ulkomailta 0,43 miljoo naa kuutiometriä, mikä on 56 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden elokuussa, Luon nonvarakeskus (Luke) kertoo. Yhtiö käyttää puuta ja tur vetta kauden aikana 1,5 miljoo nan megawattitunnin verran. Puutuoteteollisuuden vien nin arvo oli 3,09 miljardia euroa eli reaalisesti neljä prosenttia vuoden takaista suurempi. 2023. Turpeen osuus on noin 30 prosenttia polttoaineesta. Lue lisää ja katso videoita somesta @aarrelehti. Vaikka turve on puuta kal liimpaa polttoainetta, kauko lämmön hinnan korotuksiin Kuopion Energialla ei ole suu ria paineita. Sähköpostiosoite tarvitaan digilehden käyttöönottoa ja kirjautumisohjeiden lähettämistä varten. Tuonnista oli kuitupuuta 52 prosenttia, haketta 32 prosent tia ja tukkia kaksi prosenttia. Energiayhtiöille suunniteltu voittojen verottaminen hinnal taan 18 senttiä kilowattitunnilta ylittävän sähkön osalta (wind fallvero) merkinnee sitä, ettei ainakaan turpeella kannata välttämättä tuottaa lauhdesäh köä. 8–21). Kartongin viennin arvo kas voi seitsemän prosenttia ja määrä kolme prosenttia. Huoltovarmuuskeskus on en nakoinut, että valtion turpeen varmuusvarastoja otetaan käyt töön talven aikana. Tietoa ja hyötyä ammattilaisille. Silloin voimalaitokset, jotka tuottavat sekä lämpöä että sähköä, voi daan valjastaa lauhdesähkön tuotantoon, jolloin lämpö aje taan järveen tai mereen. Jos metsien puuvarastoa li sätään suojelemalla, voidaan kyllä kompensoida hiilipääs töjä, mutta ei pystytä vähen tämään fossiilisten poltto aineiden päästöjä, kirjeessä todetaan. Voutilaisen mukaan talvella puupolttoaineesta voi Kuopi ossa tulla puutetta, vaikka ”so pimusteknisesti” puun saanti on varmistettu. Kuopion Energian Haapaniemen voimalaitokselle kipattiin turvekuorma torstaina. 46,80 €) 6kk 63,00 € (norm. Sen mukaan Ruotsin met säviranomainen Skogsstyrelse on arvioinut ennallistamisesi tyksen voivan tarkoittaa, että 1,6 miljoonaa hehtaaria ta lousmetsää suljetaan metsä talouden ulkopuolelle vuoteen 2050 mennessä. 63,80 €) 4kk 70 € (norm. JOUKO KYYTSÖNEN ”Loppusyksy näyttää, miten polttoainetta kuluu.” JANNE KERTTULA PETRI JAUHIAINEN Arvio: Ennallistaminen vähentää työpaikkoja Ruotsin metsäteollisuuden järjestö Skogsindustrierna varoittaa EU:n ennallistamis asetuksen mahdollisista, ra juista työllisyysvaikutuksista. Aarteen kohdalla digilukuoikeus koskee vain näköislehteä. Vuoden 2022 luontoyritys on Ravintorengas Oy Siikaisista Satakunnasta. Sillä hän tarkoittaa, ettei polttoainetta kannata välttä mättä käyttää sähkön tuotan toon nyt syksyllä, vaikka sähkön hinta olisi korkea. Talvella sen osuus nousee puoleen. UUTISET Maaseudun Tulevaisuus 10 perjantaina 11. Tuontipolttoainetta ei Kuo pioon tuoda enää lainkaan, kun Venäjän hyökkäys alkoi ja lai vaus Saimaan kanavan kautta estyi. Tuonnin tyrehtyminen on nostanut polttoaineen hintaa Suomessa. Kuivuus, tuhot ja palot hei kentävät metsiä, kun hoide tuilla metsillä pystytään lisää mään monimuotoisuutta ja hiilensidontaa. Energiapuun kustannukset ovat paikoin nousseet vuoden aikana enimmillään kymme niä prosentteja, mutta paikoin pysyneet liki ennallaan pitkä aikaisissa sopimuksissa. Verkkopalvelu osoitteessa koneviesti.fi. Riski, että yritykset joutuisi vat lopettamaan toimintansa, on Nielsenin mukaan suuri. Vuoden luonnontuotetoi mijaksi puolestaan valittiin KÄÄPÄ BioTech Oy Lohjalta Uudeltamaalta. ”Nyt on jo raakaainetta pois tunut, kun sahanpurua menee pelletiksi.” Kuopion Energia pystyy kor vaamaan energiapuun puutteen turpeella. Kyse on myös dominoefek tistä. Paperisiin laskuihin lisätään 2,90 € paperilaskulisä. Siitä puun osuus on kaksi kol mannesta. Vuoden kahdeksan ensim mäisen kuukauden aikana tuo dusta puusta 43 prosenttia oli peräisin Venäjältä, 22 prosent tia Virosta ja 17 prosenttia Lat viasta. 39,60 €) Tilaus on määräaikainen ja sisältää digilukuoikeuden. Halutessasi voit kieltää yhteystietojen käytön/luovutuksen ilmoittamalla siitä Viestimedia Oy:n asiakaspalveluun: Viestimedia Oy/Asiakaspalvelu, PL 440, 00101 Helsinki, puh. Kuopiossa turpeen osuus nousee 50 prosenttiin. Energiayhtiöt säästävät puuta ja turvetta pakkaspäiviin Pakkasilla lisätään puun ohella turpeen käyttöä. Se kuluttaa kuitenkin kolme kertaa enemmän polttoainetta kuin yhdistetty tuotanto. Metsäteollisuus on koko naisuus, jossa kaikki osat ovat yhteydessä toisiinsa ja riippu vaisia toisistaan. Elokuussa tuontipuusta vajaa neljäsosa oli haketta ja kaksi kolmasosaa kuitupuuta. Seuraukset voivat iskeä etenkin pieniin sahoihin. Näin siis, jos ehdotus toteu tettaisiin EU:n komission esit tämällä tavalla. Tilaus alkaa isänpäivän jälkeen seuraavasta mahdollisesta numerosta. Yrityksen ohjissa on nykyään perheen tytär Sanna Herttua-Laiho. *Puhelun hinta on 8,35 senttiä/puhelu + 16,69 senttiä/min Voit tulostaa lahjansaajalle lahjakortin osoitteessa viestimedia.fi/lahjakortti Viestimedia Oy voi käyttää ja luovuttaa annettuja yhteystietoja markkinointiin voimassa olevaa tietosuojalainsäädäntöä noudattaen. Aarre tarjoaa tietoa ja elämyksiä metsäasioista kiinnostuneille. Loppusyksy näyttää, miten polttoainetta kuluu.” Lämmin syksy säästää puuta ja turvetta, jolloin niitä voidaan käyttää sähköön, jonka hinta halpenee. Lisäksi muis tettiin kunniamaininnalla luonnontuotealalla ansioi tunutta metsänomistajaa ja luontoyrittäjää Heini Katajistoa Sysmästä
Kirjoita viestin alkuun tunnus MT LU (huomaa välilyönnit). Kertokaa se hänelle. ARI AHLFORS S OK:n pääjohtaja kertoi Savon Sanomien haastattelussa 30.9., että maatilojen lopettaminen heikon kannattavuuden takia on niiden oma asia. Viime vuosina, kun kriisi toisensa jälkeen on ravistellut alkutuotantoa, kaukonäköisyys ja oikeudenmukaisuus vaikuttavat jääneen taka-alalle. Halpatuonti ei onneksi enää ole yhtä helppoa kuin aiemmin. Lista on pitkä, eivätkä asiat ole helppoja. Jotta yritykset voivat tehdä pitkäkestoisia suunnitelmia, päätöksenteon on oltava oikeudenmukaista, tasa-arvoista ja kaukonäköistä. Suuri yllätys ja epäkohta on myös, että verohallinnon laintulkinnan mukaan ne alkutuottajat eivät edes voi anoa palautusta, joiden yritysmuoto on osakeyhtiö ja joita verotetaan elinkeinoverolain mukaan. Vesa Kallio toiminnanjohtaja MTK-Etelä-Savo Tuottajahinta ei ole ”lisähinta” H allituksen maanviljelijöille lupaama kiinteistöveronpalautus oli monille tuottajille pettymys. Ne vastasivat yli kolmea miljardia euroa vajaan viiden miljardin euron kokonaisverotuottojen kasvusta. Kiinteistöverotuki on yksi esimerkki siitä, kuinka poliittiset päätökset lainsäädännön myötä saattavat asettaa tuottajat epätasa-arvoiseen asemaan. Tämä pitäisi muistaa jokaisen. Vuosien 2008–2009 taantumaa edelsi voimakas elintarvikkeiden tuonnin kasvu Suomeen, mikä taantuman jälkeen jatkui entistä kiivaampana. Metsäalan erilaiset toimijat teollisuudesta ja palveluyrityksistä aina työntekijöihin ja metsänomistajiin haluavat jatkaa tutkimustiedon ja kokemuksen perusteella kehittyvää ja yhä vastuullisempaa toimintaa. Halpuutusta maksaa suomalainen maatalous. Metsäteollisuuden ja metsätalouden vuosittainen kokonaisverokertymä on yli 3,5 miljardia euroa. Hallituksen ja eduskunnan on nopeasti muutettava lainsäädäntöä, jotta kaikki alkutuottajat olisivat kiinteistöverotuen piirissä tuotantosuuntaan tai yritysmuotoon katsomatta. Eniten miljonäärejä on Uudellamaalla, 794. Monilta jäi huomaamatta, että kauppa nosti elintarvikkeiden hintoja merkittävästi ennen vuoden 2014 halpuuttamisristiretkeä. Teollisuus, joka tuo takaisin samat puut Suomeen, pystyy maksamaan niistä kolminkertaisesti. Syy selvisi, varpuspöllö kävi kurkkimassa pihan pönttöihin Raumalla”, kertoo kuvan ottanut Ari Ahlfors. Kailan mukaan uudistus lähtee EU-tasolla päätetystä kokonaisuudesta. Syytä on myös suomalaisessa elintarviketeollisuudessa, joka ei ole kyennyt pitämään puoliaan. Tuloksena touhuiluistaan on täystuho maalle ja metsälle. Edelleenkään ruokaa ei osata mainostaa muulla kuin hinnalla. Simo Jaakkola varatoimitusjohtaja Koneyrittäjät ry Anniina Kostilainen yhteiskuntasuhdepäällikkö Sahateollisuus ry Marko Mäki-Hakola metsäjohtaja Maaja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry Karoliina Niemi metsäjohtaja Metsäteollisuus ry Ilari Pirttilä toimitusjohtaja Metsämiesten Säätiö sr Jari Sirviö sopimusasiantuntija Teollisuusliitto ry Menestyvästä toimialasta kannattaa pitää tiukasti kiinni. Lähetä korkeintaan 160 merkin viesti numeroon 173 172. Selkeä strategia yhdistettynä johdonmukaiseen poliittiseen toimintaan kannustaa alan toimijoita investointeihin. Pidetään yhdessä huolta, että näin on jatkossakin. WWF on työskennellyt yksityisten maanomistajien kanssa vesiensuojelun ja -hallinnan parantamiseksi. Vesistöjen näkökulmasta on olennaista ennallistaa luontoa tavalla, joka auttaa vähentämään vesistöjen pilaantumista ja rehevöitymistä. Se olisi oikeudenmukaista. Metsäala on vahvasti sitoutunut uuden kansallisen metsästrategian laatimiseen. Tässä tilanteessa suomalainen alkutuotanto ei kaipaa yhtään kapulaa rattaisiin. Eikä halpuuttaminen ole loppunut, vaikka termi on poistettu mainoksista. Totuus kuitenkin on, että osalle viljelijöistä uudistus tarkoittaa ylitsepääsemättömiä ongelmia. Käytännössä ennallistamisessa on kyse siitä, että ihmisen toiminnan takia köyhtynyttä luontoa autetaan palautumaan niin, että luontokato voidaan pysäyttää. Venäjän hyökkäys Ukrainaan 2014 iski pahiten suomalaiseen maatalouteen. Maatalouden tuottajahintojen nostaminen on välttämätöntä ja vastuu siitä kuuluu myös kaupalle, tukuille ja julkisille hankinnoille. Paremminkin meillä on verovaroilla rahoitettuja palveluita, joita monen muun maan kansalaiset katsovat kadehtien. Kyse on markkinataloudessa, jossa tuotteista pitää maksaa tuotantokustannuksien nousua vastaava hinta. Meillä olisi tarjolla 15 eri sorttia. Jenny Jyrkänkallio-Mikkola sisävesivastaava Mai Suominen johtava metsäasiantuntija WWF Suomi Ennallistaminen takaa puhtaat vedet Suomessa LEHTIKATSAUS Verottaja keräsi jättipotin Kauppalehti muistuttaa, että suuret verokertymät kertovat menestyksestä. Pakotteiden maksajaksi joutui suomalainen maatalous. Tiukka aikataulu ei saa kuitenkaan johtaa hätiköityyn lopputulemaan. Taloudellinen, sosiaalinen ja ekologinen kestävyys kytkeytyvät metsästrategiassa toisiinsa. Alan ytimenä on kiertotalous, joka ottaa huomioon jo nyt koko ketjun uusiutuvasta raaka-aineesta ja resurssitehokkaasta tuotantoprosessista aina tuotteiden käyttöön, kierrätykseen ja energiahyödyntämiseen saakka. Ei nimimerkkiä Hiilen sidonta Maaja metsätaloussektorit ovat ainoat, jotka sitovat hiiltä. Onkohan se ennen jääkautta ollut saari. Lähetä kirjoitus lukijalta@maaseuduntulevaisuus.fi tai Maaseudun Tulevaisuus, PL 440, 00101 Helsinki. Julkaisemme kirjoituksen nimimerkillä vain poikkeustilanteessa. Julkaistuista kuvista maksamme palkkion, ja lehti voi käyttää niitä uudelleen. Yli 600 000 metsänomistajaa saa metsästä tuloja, ja jokamiehenoikeudet takaavat, että jokaikinen meistä saa nauttia maamme metsistä. Syyksi kerrotaan tukivalvontojen siirtyminen cap-tukikaudella 2023–2028 niin kutsuttuun monitorointiin eli satelliittikuvien perusteella tehtävään seurantaan. Kaksi kolmasosaa verotuottojen kasvusta tuli yhteisöja pääomatulojen puolelta. Toki ei kaikki syy ole kaupan puolella. Mitä enemmän tienaa, sitä korkeammaksi käy veroprosentti.” ”Yhteiskunnan toimivuuden kannalta ihmisten kannattaisi tuijottaa ansaittuja tuloja enemmän maksettuja veroja, koska niillä rahoitetaan yhteiskunnan toimivuus ja jaetaan yhteistä hyvää.” ”Mitä enemmän Suomesta löytyy taloudellisesti menestyneitä ihmisiä, sitä paremmat mahdollisuudet se antaa koko maalle. Metsiin perustuvat elinkeinot muodostavat poikkeuksellisen suuren osuuden hyvinvointiyhteiskunnan rahoituspohjasta. Tässä uudessa tapauksessa haiskahtaa jälleen suomalaisen hallinnon tuttu tyyli: halu piiloutua EU:n selän taakse. Tarkoitus ei ole palauttaa Suomea takaisin 1950-luvulle, kuten keskustelussa on populistisesti väitetty. Maatalouden heikko kannattavuus on jatkunut koko 2000 -luvun ajan. EU:n ennallistamisasetus auttaisi varmistamaan, että maanomistajien tekemälle tärkeälle luonnonsuojelutyölle löytyy tulevaisuudessakin erilaisia rahoitusmuotoja. Pohjoismainen hyvinvointivaltio maksaa.” Vireys ja raha keskittyvät Miljonäärien määrä kertoo Keskisuomalaisen mielestä maakuntien eroista. Ei nimimerkkiä Puun hinta Vai on kuitupuusta alitarjontaa. Investoinnit puolestaan parantavat alan toiminnan ympäristötehokkuutta ja vastuullisuutta. Metsätalouden aiheuttamaa vesistökuormitusta voidaan kuitenkin vähentää monella tavalla. Vireys ja sitten raha keskittyy yliopistopaikkakunnille.” M aaja metsätalousministeriön ruokaosaston päällikkö Minna-Mari Kaila kertoi 15.10. Ne sitovat ravinteita ja kiintoainesta, vähentävät tulvia ja lisäävät luonnon monimuotoisuutta. Vuonna 2014 S-ryhmä aloitti ruuan halpuuttamisen. Metsästrategian pitäisi antaa eväitä moneen: proaktiiviseen osallistumiseen EU:n metsien käyttöä koskevien aloitteiden valmisteluun, kilpailukykyisen toimintaympäristön luomiseen alan toimijoille, ympäristötehokkuuden ja vastuullisuuden lisäämiseen ja niin edelleen. YLIÖ Kansallisella metsästrategialla hyvinvointia Suomeen M aaja metsätalousministeriön johdolla on valmisteltu vuoteen 2035 asti ulottuvaa uutta kansallista metsästrategiaa. Lannoitemyyjä Ruokaturva Ovatko isämme tehneet aikanaan suuren virheen luonnolle lapioidessaan ojia soille ja raivatessaan soita pelloiksi ruuan saantimme turvaamiseksi. Tänä vuonna tuonti on jatkanut rajua nousua. Halvoista ylijäämäeristä koostuvalla tuonnilla kauppa ja tukut ovat estäneet kotimaisten elintarvikkeiden terveen hintakehityksen. Hallitus lupasi palautuksen korkeiden energiakustannusten taloudellisten seurausten lieventämiseksi ja huoltovarmuuden ylläpitämiseksi. Näin laaja uudistus ei voinut tulla yllätyksenä. Ruokaosastolla jaetaan ymmärrystä, että osalle viljelijöistä muutos voi tietää haasteita. Lähetä kuva Toivomme kuvia, joiden taustalla on tarina. Uuden metsästrategian tulee tunnistaa muuttunut nykytila ja samaan aikaan pystyä katsomaan pitkälle. Verohallinnon mukaan veroja kerättiin 12 prosenttia enemmän kuin vuonna 2020. Metsäala antaa työtä suoraan tai välillisesti yli 70 000 suomalaiselle. Hiilijälkeä vaativa liha-/maitojalostaja vai maatila itse. Maaseudun Tulevaisuudessa EU-tukien maksuaikataulujen muutoksista. Voimme osaltamme todeta, ettemme tule tällaista maksuaikataulua nielemään. Ota kantaa tekstiviestillä Jaa mielipiteesi muiden lukijoiden kanssa. Hyvä, sillä me myymme kuidut nyt lämmitykseen, ei enää ilmaiseksi Gropille ja UPM:lle! Ilmainen puu loppui nyt. He maksavat näin ollen korkeata kiinteistöveroa ja ovat nyt vaarassa pudota kokonaan kiinteistöverotuen ulkopuolelle. Totuus Lannoitteet Minkähän numeroihin olet soitellut, kun mitään ei ollut saatavilla. Piritta Rantanen kansanedustaja (sd.) Jari Myllykoski kansanedustaja (vas.) Maaja metsätalousvaliokunnan jäseniä Onko hallinto lainkaan huolissaan ruuantuotannosta. Tomas Långgård hallituksen puheenjohtaja David Pettersson puutarha-asiamies ÖSP, Pohjanmaan ruotsinkielinen tuottajaliitto Avoin kirje valtiovarainministeri Annika Saarikolle E U:n komission esittämän ennallistamisasetuksen avulla on tarkoitus panna toimeen EU:n biodiversiteettistrategiaa, johon Suomi on jo sitoutunut. ”Viime vuoden verotuotot olivat harvinaisen suuret. Esimerkiksi kosteikkojen rakentaminen tuottaa monenlaisia hyötyjä. Nyt näyttää siltä, että esimerkiksi ympäristöja luomukorvaus maksetaan aiempaa myöhemmin. Ei hyvää päivää Tuet Millä maksaa ensi syksynä lyhennykset ja pellonvuokrat, kun tukirahat tulee vasta seuraavana kesänä. Liitä mukaan yhteystietosi. Metsäala korostaa strategian merkitystä elinkeinostrategiana, joka edistää metsätalouden kannattavuutta, puuta jalostavan teollisuuden toimintaedellytyksiä ja siten metsäalan kykyä tarjota houkuttelevia työpaikkoja. Nostaaksemme kotimaisten tuottajien kilpailukykyä naapurimaiden tuottajiin verrattuna pitkän aikavälin tavoitteena pitäisi olla kiinteistöveron poistaminen alkutuottajilta. Tuoreimmassa strategialuonnoksessa ympäristön muutosta ei ole vielä tunnistettu parhaalla mahdollisella tavalla eikä siinä oteta metsien taloudellista ulottuvuutta tarpeeksi hyvin huomioon. Timo Jätettä järveen Ennallistamista. Ensin mentiin reippaasti ylös ja sitten tultiin hieman alas. TEKSTIVIESTIT Ennallistaminen Jos ennallistetaan vuoteen 1952, maapallon väkiluvun pitäisi olla 3.5 miljardia ja Suomen 4 miljoonaa. Tämän seurauksena joet ja järvet tulvivat herkemmin pelloille, mikä lisää vesistöihin huuhtoutuvaa ravinneja kiintoainekuormitusta. Seppo Lehti Kylläpä oli palstatilaa vihreille (MT 9.11.). Kaikkiaan potti nousi 42,4 miljardiin euroon. Lähetä kuva osoitteeseen lukijankuva@maaseuduntulevaisuus.fi. Oikeusvaltiossa on voitava luottaa viranomaisiin. Se kertoo myös osaamisesta, koulutuksesta, kansainvälisyydestä sekä tuurista. Tarve tähän on tunnistettu Suomessa jo pitkään. Kyse ei ole mistään Kaupan liiton ja Päivittäistavarakaupan lanseeraamasta ”lisähinnasta”. Ei nimimerkkiä Hiililaskuri Jos hiilitaselaskuriin ilmoittaa virheelliset numerot, kuka maksaa sanktiot. Palautetaan Helsingin, Vantaan ja Espoon luonto-olosuhteiden muutos vastaamaan aikaa ennen vuotta 1952. Tavoitteet muodostavat nykyisessä luonnoksessa tasapainoisen kokonaisuuden mutta toimenpiteet valitettavasti eivät. ”Lisähinta” ei tätä nousua ole kattanut. Pakotteiden myötä elintarvikkeiden vienti Venäjälle loppui. Metsiä kohtaan on paljon toiveita, ja metsästrategian lähtökohtana onkin näiden toiveiden yhteensovittaminen. Ongelmia nähtiin jo aiemmin tänä vuonna EU:n lypsylehmäja nautapalkkioiden kanssa, jolloin maksuaikataulujen muutoksille ei ollut löytymässä vaihtoehtoja edes ministerin pöydällä. Vihreä Tampere ajaa jätemaat Näsijärveen. Sitten tulee Varsinais-Suomi 110 miljonäärillä, Pirkanmaa 99 miljonäärillä, Pohjois-Pohjanmaa 70 miljonäärillä ja Keski-Suomi 46 miljonäärillä. Hyvätuloista ei kannata kadehtia. Kysymme nyt valtiovarainministeri Annika Saarikolta, aikooko hallitus korjata tuottajien välistä selvää epäoikeudenmukaisuutta, jonka aiheuttaa se, minkä lain mukaan tuottajan verotus toteutuu. Ei nimimerkkiä Hänelle se kertokaa Eipä ole ministeri Li Anderssonilla mitään käsitystä Suomen maatalouden tilanteesta tällä hetkellä. Linja jatkuu Ryteikkörouvat Ohisalo ja Mikkonen jatkavat linjallaan. Metsänvihreä. Viherpesuako. LUKIJAN KUVA ”Ihmettelin, miksi ruokinnalla tiaiset varoittelevat kovasti. EU:n ennallistamisasetus tehostaisi näitä toimenpiteitä. Näitä usein isoihin tuotantorakennuksiin investoineita maanviljelijöitä ja puutarhatuottajia on satoja. Tuonnin maksaja on suomalainen maatalous. ”Jos mielen täyttää kateus, kannattaa muistaa, että verottaja vie tuloista oman osuutensa. Lieneekö kyseessä kuitenkin oman hallinnon jäykkyys ja kyvyttömyys sopeutua uuteen tilanteeseen. Lisäksi kosteikot ovat maisemallisesti kauniita ja lisäävät virkistyskäyttömahdollisuuksia. Samalla haluamme huomioida metsäluonnon monimuotoisuuden sekä ilmastokysymykset ja esittää niihin kustannustehokkaita sekä vaikuttavia toimenpiteitä. Muut kauppaketjut lähtivät hintakilpailuun mukaan, minkä myötä teollisuuden kyky maksaa maatalouden tuottamista raaka-aineista laski merkittävästi. K. Kuka on neuvotellut tällaiset päätökset. Kysymme myös, näkeekö hallitus mahdolliseksi tuotantorakennusten kiinteistöveron poistamisen pysyvästi kaikilta maataloustuottajilta, jotta tasa-arvoinen kilpailukyky toteutuisi. Strategialuonnos on nyt lausuntokierroksella, ja sen jälkeen strategia on tarkoitus viimeistellä lausuntopalautteen perusteella. Maanomistajien mielenkiinto vesiensuojelukohteita kohtaan on koko ajan kasvanut. H. Ei nimimerkkiä Kiva kun Baltiaan laivatusta puusta voi saada tuplahinnan. Suomessa on jo käynnistetty useita valtion ohjelmia, joiden puitteissa ennallistamista on toteutettu niin metsissä kuin vesistöissäkin. ”Verotulojen kärki keskittyy maassamme vahvasti niihin maakuntiin, joiden keskuskaupungissa on yliopisto tai useampi yliopisto.” ”Verotulolistojen kärkipää kertoo alueiden elinvoimaisuudesta, vireydestä ja pääomista. Lakiesityksen lausuntokierroksella tuottajajärjestöt huomauttivat, että yksittäisluontoisen tuen sijaan maatalous pitäisi vapauttaa tuotantorakennusten kiinteistöverosta kokonaan samaan tapaan kuin Ruotsissa. Strategian valmistelu aloitettiin viime vuoden puolella kovin erilaisessa tilanteessa, kuin missä nyt olemme. Viestin hinta on 50 senttiä. Yhteisöja pääomatuloveropottia selittää se, että viime vuosi oli erinomainen pörssija yrityskauppavuosi.” ”Yhteisöveron tuotosta näkee, että yritykset ovat tehneet laajalla rintamalla hyviä tuloksia ja maksaneet voitoista myös isot verot.” Kiitä hyviä veronmaksajia Ilta-Sanomien mielestä paljon veroja maksavia ei pidä kadehtia vaan kiittää. Suomen taloudellinen itsenäisyys tulee varmistaa vahvasti muuttuneessa geoja talouspoliittisessa ympäristössä. Liitä mukaan yhteystietosi ja lyhyt kertomus kuvasta. MIELIPIDE Maaseudun Tulevaisuus 11 perjantaina 11. Kaupalla kyse vaikuttaa olevan haluttomuudesta, teollisuudella enempi kyvyttömyydestä. Se on iso summa helpottamaan valtion budjettivajetta. Lopulta osittainen ratkaisu löytyi, vaikkakin maksatukset jäivät alamittaisiksi 40 prosentin maksuosuudella aiempaan 70 prosenttiin verrattuna. Ratkaisu löytyi, kun koneistoa vain vähän ravisteltiin. Julkinen keskustelu on pyörinyt paljolti metsien ympärillä, vaikka metsiä suurempi osa ennallistamisasetuksen edellyttämistä toimista tulisi kohdistumaan vesistöjen tilan parantamiseen. marraskuuta 2022 OHJEET Lähetä mielipide Toivomme napakoita kirjoituksia pituudeltaan korkeintaan 2 000 merkkiä välilyönteineen. Metsätalous on merkittävä vesistökuormituksen aiheuttaja: Esimerkiksi suoraksi ruopattu metsäojaverkosto on heikentänyt merkittävästi valuma-alueiden kykyä pidättää vettä. Menestyvästä toimialasta kannattaa pitää tiukasti kiinni. Jos investoinnit vähenevät, oli kyse sitten metsätalouden investoinneista, työntekijöiden osaamisen kehittämisestä tai esimerkiksi jalostavan teollisuuden tuotannollisista investoinneista, metsäala näivettyy
Sen tuotemerkin arvon tutkimus arvioi karvan alle 60 miljardiin euroon. Liikenneturvallisuuden parantamisen keskiössä on autoilu. Mercedes-Benz on ainut Best Global Brands 2022 -tutkimuksen kymppikärkeen mahtunut eurooppalaisyritys. Rahalla autoon saa myös nelipyöräohjauksen. Arvion mukaan turvavyö olisi pelastanut heistä lähes joka toisen. Liikenneturvan mukaan nuorilla henkilöauton kuljettajilla on kaksinkertainen kuolemanriski. Nimen lisäksi auto on kokonaan uusi myös tekniikaltaan. Liikenneturvallisuuden suuriin parannuksiin kuuluu nopeusrajoitusten käyttöönotto ja turvavyöpakko, joka tuli voimaan uusien autojen etuistuimille vuonna 1971. Ne saa joko 103 tai 118 kilowatin tehoisena. LIIKENNE. Hirveen törmättiin 1680 kertaa. Australin myynti alkaa keväällä, mutta toistaiseksi sen hinta on vielä auki. Akun loppuminen ei kuitenkaan ole kovin yleinen syy, useammin hinaus tarvitaan esimerkiksi rengasrikon vuoksi. Suomen Autokoululiitto ry:n mukaan kuljettajakoulutus on paras lääke vähentämään nuorten liikenneonnettomuuksia. Sisältä auto on vahvasti kiinni nykyteknologiassa, mikä näkyy esimerkiksi monipuolisina liitettävyyksinä. Suurin osa onnettomuuksista tapahtui taajamien ulkopuolella. Heikoimmin tutkinnossa pärjäävät turvallisuushakuiset kuljettajat, jotka eivät muutenkaan ota tietoisia riskejä liikenteessä”, sanoo varapuheenjohtaja Petri Piispanen Autokoululiitosta. Onnettomuuksien määrä on vähentynyt tasaisesti, mutta vauhti on liian hidas EU:n asettamaan tavoitteeseen nähden. Rahalla autoon saa myös nelipyöräohjauksen. Yhdysvaltalainen konsulttialan yritys Interbrand on tutkinut ja analysoinut maailman arvokkaimpia tuotemerkkejä vuodesta 1999 alkaen. JARMO PALOKALLIO JARMO PALOKALLIO Huippumallien sisätiloihin on tarjolla aitoa puuta ja nahkaa. Toinen hirvien vilkkaan liikehdinnän aika ajoittuu alkukesään, jolloin hirviemot vieroittavat ylivuotiset vasansa. Marraskuussa kolaririskiä kasvattaa pimeyden lisäksi riistaeläinten vilkkaus. Mersu-merkin arvoksi tutkimus antaa noin 56 miljardia euroa. Valmistajan mukaan auton kookas säleikkö huokuu voimaa. ”Ajokokeessa parhaiten pärjäävät nuoret miehet, jotka ovat suurin riskiryhmä liikenteessä. Viimeisen kolmen vuoden aikana rattijuopumustapauksissa on kuollut keskimäärin 47 ja loukkaantunut 430 henkilöä vuosittain. Amerikkalaisyritysten miehittämää tuotemerkkien kärkikymmenikköä rikkovat Mercedeksen lisäksi myös japanilainen Toyota ja eteläkorealainen Samsung. Liikenneonnettomuuksissa puhuttaessa ei voi sivuuttaa nuoria kuljettajia. Valtion 65 miljardin euron menojen kattaminen on sitten jo toinen juttu. Etupenkeillä viihtyi hyvin parin sadan kilometrin pituiset koeajorupeamat. Marraskuussa pelti rytisee etenkin peurakolareissa. Sen edut huomaa etenkin mutkissa ja ahtaissa parkkihalleissa. Ongelma koskee lähinnä miehiä, joita onnettomuuksissa kuolleista oli neljä viidestä. Sähkömoottoreiden kanssa voimalinjan kokonaisteho on 118 kilowattia. Suomessa kuolee tieliikenteessä yli 200 ihmistä vuosittain. Viime vuonna tilastoihin kirjautui lähes 14000 riistaonnettomuutta. Australin tavaratila vaihtelee 430 litrasta 575 litraan malliversion ja siirreltävien takapenkkien asennon mukaan. Siihen kuuluu polttomoottori ja kaksi sähkömoottoria. Eteläeurooppalaisilla teillä Austral vaikutti hyvin hiljaiselta. Auton automaattivaihteiston toiminnassa oli välillä pientä arpomista. Bensamoottoreista suosituimmaksi nousee 1,2 litran turbokone. Hirvien liikkumista lisää siirtyminen talvilaitumille, kiima-aika ja metsästyskausi. Jos auton vakuutuksessa on hinausturva, sen voi tilata vakuutusyhtiön kautta. Sähköauto hinaukseen tavallista useammin Akun loppuminen kesken ajon stressaa ja pelottaa etenkin kokemattomia sähköautoilijoita. Maahantuoja odottaa, että Australen voimalinjoista suosituimmaksi nousee E-Tech full hybrid. Ifin teettämän kyselyn mukaan sähköautoilijoiden suurin huolenaihe on sähkön loppuminen kesken ajon. Piispasen mukaa kuljettajaopetusta on kehitettävä turvallisuusnäkökohdat huomioiden ja otettava mallia korkeamman liikenneturvallisuuden maista. JARMO PALOKALLIO Nuorilla henkilöauton kuljettajilla on kaksinkertainen kuolemanriski. ”Vääränlaisella kalustolla voi ajoneuvoille aiheuttaa vahinkoa. Suomessa kuoli viime vuonna 225 henkilöä tieliikenneonnettomuuksissa. Yksin liikkumaan tottumattomat nuoret hirvet eksyvät herkästi autoteille myös yllättävistä paikoista Riski törmätä hirveen tai muuhun hirvieläimeen on suuri niillä alueilla, joissa hirviaidat alkavat ja loppuvat. JARMO PALOKALLIO ”Kannattaa tilata mieluummin hinausauto paikalle kuin säätää kaverin kanssa” EERO FÄRKKILÄ Toyotalla arvokkain tuotemerkki Yhdysvaltalaiset Apple, Microsoft ja Amazon hallitsevat maailman tuotemerkkien kärkeä. Kannattaa tilata mieluummin hinausauto paikalle kuin säätää kaverin kanssa”, Färkkilä kommentoi. Lähin vertailukohta noille luvuille voisi olla Suomen valtion budjetin tulopuoli. Liikenteen turvallisuus paranee turhan hitaasti EU tavoittelee liikennekuolemien puolittamista vuoteen 2030 mennessä. Auton tilat riittävät aktiiviseen perhekäyttöön. Suomen osalta tavoite näyttää karkaavan, sillä liikenteen turvallisuus paranee täällä turhan hitaasti. marraskuuta 2022 Tuottaja: Jarmo Palokallio, jarmo.palokallio@mt.fi Euroopan unioni haluaa puolittaa liikennekuolemat vuoteen 2030 mennessä. Sähkömoottoreista toinen lataa ajoakkua ja toinen on apuna polttomoottorin käynnistyksessä. Sähköautojen hinaukseen ei pidä ryhtyä itse, vaan parempi on käyttää siihen kokenutta ammattilaista. Kaupunkiajossa sähkön osuus voi olla jopa 80 prosenttia ajomatkasta. Onnettomuuksien ehkäisyyn Liikenneturva suosittaa ajonopeuden laskua. Färkkilän mukaan sähköja hybridiautojen bensa-autoja suurempi vikamäärä johtuu pääasiassa siitä, että niissä on enemmän uutta teknologiaa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana henkilöautossa kuolleiden määrä on laskenut 15 prosentilla. ”Huoli on ymmärrettävä, mutta sähköautojen hinaaminen esimerkiksi rengasrikkojen vuoksi on yleisempää kuin akun loppumisen vuoksi”, kertoo Ifin ajoneuvovakuutuksista vastaava johtaja Eero Färkkilä. Applen tuotemerkin yli 480 miljardin euron arvolla senkin kuittaisi mennen tullen. Tällä rahalla asiakkaan ajotaito tai ajotapa ei kehity yhtään”, muistuttaa Piispanen. Karkeammilla tieosuuksilla rengasmelu kasvoi, mutta ei noussut häiritseväksi. Toyotan tuotemerkin arvo on tutkimuksen mukaan karvan alle 60 miljardia euroa. Sitä useammin sähköauto nousee hinurin lavalle esimerkiksi rengasrikon takia. Vahinkotilastojen mukaan sähkön loppuminen ei kuitenkaan ole kovin suuri riski sähköautoilijalle. Liikenneturvan mukaan kaikista tieliikenteen uhreista lähes kuusi kymmenestä menehtyi henkilöautossa. Espanjan vuoristomaisissa olosuhteissa Austral E:n kulutus nousi hivenen kuuden litran päälle kahden hengen kuormalla. Toyota on automerkkien ykkönen. Uutuuteen kohdistuvat odotukset ovat kovat senkin takia, että se korvaa sekä lyhytikäiseksi jääneen Kadjarin että Koleosin. ”Ajokorttiluokasta riippuen jopa puolet kustannuksista menevät viranomaisja tutkintomaksuihin sekä veroihin. Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien tutkimissa kuolemaan johtaneissa tieliikenneonnettomuuksissa henkilöja pakettiautossa olleista kolmannes ei käyttänyt turvavyötä vuonna 2020. Loukkaantuneiden määrä on puolittunut vastaavana aikana. Yksi syy hyvään kehitykseen on autojen parantuneessa turvatekniikassa. Samalla ajokortin hinnoittelun on pysyttävä järkevällä tasolla. Toisena voimalinjana tarjolla ovat 1,3 -litraiset kevythybridit. Tämä on kaikista tieliikenteessä menehtyneistä viidennes ja loukkaantuneista kymmenesosa. E-Tech full hybrid -version vetokyky on 1 500 kiloa. Uhreista puolet menehtyi nokkakolareissa ja kolmannes ulosajoissa. Liiton mukaan Suomessa kuljettajakoulutuksessa on siirrytty pikakurssiin, jossa liikenneopettajalta on käytännössä poistettu parhaat opetuksen työkalut. Kärkikymmenikön ulkopuolelle tutkimuksessa jäivät McDonal’s, Tesla ja BMW. Suomen verrokkeina voidaan käyttää muita Pohjoismaita. Renaultin uutuus korvaa vanhat mallit Uusi Austral korvaa Renaultin mallistosta sekä Kadjarin että Koleosin. Liikkeelle auto lähtee aina sähköllä. Niissä liikenneturvallisuus on selvästi paremmalla tolalla, mihin yksi syy on pitkäaikainen ja systemaattinen työ liikenneturvallisuuden parantamiseksi. Auton ajoavustinjärjestelmään kuuluvat moottoritieja ruuhka-avustimet sekä älykäs mukautuva vakionopeudensäädin. Samalla se on ensimmäinen Renault, joka on koottu konsernin uudelle alustalle. Sähköja hybridiautoja hinataan hieman useammin kuin bensa-autoja, selviää Ifin pohjoismaisista tilastoista. Best Blobal Brands -tutkimuksessa on mukana sata arvokkainta teollisuuden tuotemerkkiä. Uusi Austral asettuu siltä osin samaan karsinaan aiemmin esiteltyjen Arkanan ja Megane E-Techin kanssa. Varustetasojen yläpäästä ohjaamoon löytyy aitoa puuta, nahkaa ja Alcantaraa. Sisätilojen materiaalit ja viimeistely vaikuttivat laadukkailta. Sen edut huomaa etenkin mutkissa ja ahtaissa parkkihalleissa. Auton virallinen WLTP-mittaustavan mukainen kulutuslukema jää 4,5 litraan 100 kilometrillä. Järjestelmä osaa ennakoida esimerkiksi liikenneympyrät, sillä se on yhteydessä navigointiin. Se myös lieventää mahdollisia vammoja törmäyksen sattuessa. Renault odottaa Australin nappaavan tukevan siivun kokoluokkansa automyynnistä Euroopassa. JARMO PALOKALLIO MADRID, ESPANJA Renault hakee kasvua keskiluokan suosimista autoista. Kummassakin asiassa tapahtuu edelleen lipsuntaa, mikä rumentaa tilastoja. Austral vetoaa katumaastureiden ostajiin keulan moderneilla muodoilla. Se on tänä vuonna arvioitu noin 58 miljardin euron suuruiseksi. Auton 18 senttimetrin maavara parantaa sen käyttökelpoisuutta kelirikkoaikana. Liikenneturvan mukaan valtaosa hirvieläinonnettomuuksista tapahtuu hämärässä tai pimeässä. TIETO Maaseudun Tulevaisuus 12 perjantaina 11. JARMO PALOKALLIO Marraskuussa pelti kolisee peurakolareissa Syksyn pimeät kelit ja liikkeelle lähteneet riistaeläimet ovat huono yhdistelmä. JARMO PALOKALLIO ARI AHTIAINEN/LIIKENNETURVA Kiima-aika, siirtyminen talvilaitumille ja metsästyskausi saavat hirvieläimet liikkeelle loka-marraskuussa. Yksi murheenkryyni ovat rattijuopot. Etenkin peuraonnettomuuksissa korostuvat marraskuu ja vuoden viimeiset kuukaudet. Pienitehoisemman moottorin saa myös käsivaihteisena
Ensi vaikutelma on pienuus. Hän kertoi, että kosteus tiivistyi sisäpuolella kattoon ja tippui vetenä alas. Siksi paras ase torjua sukellusveneitä on toinen sukellusvene”, sanoo merisotaopin pääopettaja, komentaja Iiro Penttilä Maanpuolustuskorkeakoulusta. Jos 41 metriä pitkän Vesikon laittasi valtamerillä seilaavien typhoon-luokan ydinsukellusveneiden vierelle, se näyttäisi lähinnä sukelluspallolta. Itämeren ja erityisesti Suomenlahden ominaispiirteet ja matalat vedet rajoittavat sukellusveneiden toimintaa mutta antavat myös mahdollisuuksia. Suljetun paikan kammo on läsnä kuin konsanaan saksalaisklassikossa Das Bootissa, mutta kaikki on minikoossa – niin makuutilat kuin konehuonekin. Homeen kasvulle olot olivat ihanteelliset, joten monet tarpeelliset kankaat valmistettiin kosteutta torjuvista hevosen jouhista. Sisätiloissa Vesikon ahtaus ei enää yllätä, sillä kukapa olisi välttynyt toisesta maailmansodasta kertovilta sotaelokuvilta. ”Totta kai on mahdollista, että sukellusveneiden avulla halutaan kartoittaa tiettyjä alueita tai harjoitella siellä liikkumista”, Penttilä arvioi. Sisätiloissa huomaa helposti, kuinka manuaalista kaikki oli ennen. ”Kerran Vesikolla vieraili sukellusveneellä palvellut veteraani. Jatkuu seuraavalla sivulla. Jopa Itämeren keskisyvyys on vaivaiset 54 metriä. LUKEMISTO Maaseudun Tulevaisuus 13 perjantaina 11. Vuonna 2015 Merivoimat havaitsi Helsingin edustalla ”vedenalaisen kohteen”, jota hätisteltiin pois käsisyvyyspommein. Sukellusvenemiesten elämää on ihailtu turhaan. JARMO HANKIVAARA ”Paras ase torjua sukellus veneitä on toinen sukellusvene.” IIRO PENTTILÄ. On melkein ihme, että vene on voinut liikkua veden alla matalissa vesissä törmäämättä esteisiin. Tosin joukkoa täydennettiin sotavuosina varusmiehillä. Sotamuseon kokoelmanhoitaja Juha Joutsi tietää Vesikosta kaiken, jopa kuinka se teknisesti toimi. Se oli Suomen toiseksi pienin sukellusvene ja onnistui upottamaan torpedolla neuvostoliittolaisen rahtilaivan. ”Sukellusvene pystyy operoimaan paljastumatta Itämerellä näitä niin sanottuja harppauskerroksia hyväksi käyttäen.” Tositilanteessa sukellusvene voisi päästä huomaamatta lähelle aluksia ja maakohteita, joita se voisi uhata veneestä laukaistavilla yliääniohjuksilla, kuten nyt Mustallamerellä. ”Vastausta emme tiedä, mutta noin räikeä navigointivirhe kertoisi ainakin huonosta koulutustasosta”, toteaa Penttilä. Neuvostoliiton virallinen selitys oli ”navigointivirhe”. Itämerellä ei ollut helppoa liikkua sukellusveneellä aiemminkaan. Kooltaan venetyyppi on hieman kookkaampi kuin suurimmat Suomen sukellusveneet 1940-luvulla, noin 70 metrin pituinen ja 15 metriä korkea. Suurilla selillä ja valtamerillä seilaavat sukellusvenepäälliköt eivät mieluusti tuo veneitään paikkoihin, joissa on alle 200 metriä vettä. Suomi irtaantui jo kolmisenkymmentä vuotta sitten sodan jälkeisistä aserajoituksista. Mies toteaa, että Suomen sukellusveneistä on ansiokkaasti kirjoitettu ennen häntäkin, mutta yksi puute niissä oli. Se riitti hyvin, vaikka paineensietokykyä sukellusveneillä on usein ilmoitettuja lukuja enemmän. Syvimmillään siellä on 459 metriä. Tämä tekee niistä vaarallisia aseita myös matalissa vesissä – varsinkin kun pinta-alaltaan vähäisellä Itämerellä mikä tahansa sen rantavaltio pystyisi periaatteessa toimimaan omalta alueeltaan missä vain. Arki veden alla oli inhottavaa: meteli kakofonista ja jatkuvaa, ruoka yksipuolista ja vilu alati läsnä. Moni uskoo Suomelta puuttuvan sukellusveneet, koska Pariisin rauhansopimus 1947 kielsi ne. Toiset taas ajattelevat, ettei niistä olisi Itämerellä mitään puolustuksellista hyötyä. Vesikko kesti virallisesti painetta sadan metrin syvyyteen saakka. Kesällä veden lämpeneminen portaittain häiritsee meren pinnalta käsin käytettävien valvontalaitteiden toimintaa. Vesikon 20-henkinen miehistö oli käytännössä ammattisotilaita, kuten muutkin Suomen sukellusvenemiehistöt. Merivoimat kertoi silloin, ettei varmuudella voitu sanoa kyseessä olleen sukellusvene. Sukellusvene Vesikko on entistettynä Sotamuseon vetonaula Suomenlinnassa. Puuttuu vain hulluuden rajoilla häilyvä konemestari Fritz Grade ( Klaus Wennemann) kuuntelemassa euforinen ilme kasvoillaan koneiden jylinää. ”Vesikon laitteiden käyttöä ei ollut tutkittu, joten päätin selvittää juuria myöten, kuinka ne oikeasti toimivat.” Joutsi vetelee kahvoista ja kertoo, mikä vaikuttaa mihinkin ja mihin piti varoa koskettamasta sähköiskun pelossa. Episodi sai leikkisästi nimen Whiskey On The Rocks ja osoitti, kuinka huomaamatta sukellusvene voi piilotella ja liikkua Itämerellä ja toisaalta, kuinka paljon ammattitaitoa siellä liikkuminen vaatii. Sukellusvene on yhä käypä ja tehokas peli Itämerellä ja erinomainen lisäturva meriyhteyksistään riippuvaisille valtioille. Ensimmäinen on vanhentunutta tietoa, toinen väärää. Meren pohjassa olevaa kohdetta on hankala todentaa vedenpitävästi. Veden alla oli ikävää ja inhottavaa, ja kosteus ruokki hometta. Uusimmat sukellusveneet pystyisivät myös siirtämään maavoimien erikoisjoukkoja haluttuihin paikkoihin. marraskuuta 2022 Siinä se lepää kuin vesikko kuivalla maalla. ”Merivoimat Ruotsissa ovat harjoituksissa todenneet, että sukellusvene havaitsee laivan aina ennemmin kuin laiva sukellusveneen. Aselaji ajautui telakalle Suomelta puuttuvat yhä sukellusveneet, mikä tarkoittaa aukkoa meripuolustuksessa – silti niitä meille tuskin tulee. Kylmyys ja kosteus rasittivat miehiä”, pohtii Haavisto Sotamuseosta. Suomenlahden keskisyvyys on 20–50 metriä ja syvin kohta 125 metrissä. Vuonna 1981 Neuvostoliiton Whiskey-luokan sukellusvene U 137 ajoi karille Gåsefjärdenissä Karlskronan saariston sotilaallisella suoja-alueella vain kymmenen kilometrin päässä ruotsalaisesta laivastotukikohdasta. Venäjällä tiedettiin tuolloin olleen pari Kilo-luokan sukellusvenettä Itämerellä. Oppaaksi ovat lupautuneet Sotamuseosta näyttelypäällikkö Lauri Haavisto ja kokoelmanhoitaja Juha Joutsi. SANNE KATAINEN SA-KUVA Suomen sukellusvenemiehistöt säästyivät miinoilta ja syvyyspommeilta, mutta henkisiä traumoja koki moni. Sellainen se oli myös omana aikanaan, sillä Suomen viidestä sukellusveneestä vain 33-metrinen Saukko oli vielä pienempi. Merivoimat ei kertonut, kuinka syvällä se kohteen havaitsi, mutta tiettävästi kyseisellä alueella vettä on 40–80 metriä
Niinpä sukellusveneidemme miehistöt selvisivät sodista naarmuitta, mutta monen mieli järkkyi. Suomalaisilla sukellusvenemiehillä oli onni myötä. Kunnostus jatkuu, ja tarkoitus on saada tulevaisuudessa muun muassa juuttunut periskooppi ja hälytyskellot taas toimimaan. Arvioidaan, että toisessa maailmasodassa Neuvostoliitolla oli Itämerellä 70 sukellusvenettä, josta noin 50 tuhoutui – pääosa merimiinoihin. Erikoisuutena tyyppi U-212, joka voi toimia vain 17 metrin syvyydessä. Toisen maailmansodan aikaiset sukellusveneet ovat takuuvarmoja turistipyydyksiä, eikä niitä ole liiaksi asti maailmallakaan. Kiipeily loppui siinä samassa. Lada-luokasta toivotaan korvaajaa. Vesikon nokassa olevat torpedot vaikuttavat antiikkisilta, mutta loppujen lopuksi torpedojen perustekniikka ei ole muuttunut kovin paljon. Aselajin palauttamista on tutkittu Merivoimissa sen jälkeen, kun Pariisin rauhansopimuksen pykälät vuodelta 1947 menettivät merkityksensä. Vartioveneet vetivät vaijereita perässään vedessä ja koettivat saada veneeseen kosketuksen. Lopuksi palat hitsattiin yhteen. Viiden sukellusveneen ja kahden panssarilaivan hankinta oli köyhälle maalle suuri ponnistus, joka tehtiin maaja ilmavoimien kustannuksella. Puolustusvoimat on järjestänyt puolustuksen toimivaksi ilman sukellusveneitäkin. Jo nyt Suomi harjoittelee Ruotsin merivoimien kanssa ja saa arvokasta kokemusta muun muassa sukellusveneiden torjunnasta. Ja maa sentään hyödyntää olemassa olevaa infraa. Toisin oli ennen. Niistä riitti jopa yksi kiinnitettäväksi rantakiville Ruotsin rannikon edustalle 1981. ”Jos minulta meriupseerina kysyy, haluaisitko sukellusveneitä, niin ehdottomasti tahtoisin. Merisotaopin pääopettaja, komentaja Iiro Penttilä Maanpuolustuskorkeakoulusta on jopa käynyt sellaisessa ja muistelee sisätiloja ahtaiksi. marraskuuta 2022 Itämeren sukellusveneherruus on nykyään vahvasti Ruotsilla ja Saksalla. Lisäksi vanhat aseet, merimiinat, ovat yhä arsenaalissa, mikä tekee Suomesta suluttamisen suurvallan tarvittaessa myös merellä. Vain taitava ohjaus esti keulaa nousemasta hetkeksi veden pinnalle ja paljastamasta sukellusveneen sijaintia, ennen kuin merivesi täytti putken ja vakautti aluksen. Silloin ehkä saadaan kuulla, miltä aito sukellushälytys kuulosti. Venäjällä on Itämerellä vain yksi Kilo-luokan vene ja sekin vanhentunut. Sellaista ei kuitenkaan ole näköpiirissä. Joutsin tietämys aluksesta on ällistyttävän tarkkaa. Sitä kaupiteltiin jo romuraudaksi lehtiilmoituksella 21.10.1959, mutta onneksi sukellusveneveteraanit, Merivoimat ja Sotahistoriallinen tutkimuslaitos tulivat hätiin. Nykyään jopa uusimmat torpedot jakavat informaatiota keskenään. 3 vanhempaa (Södermanlandja Östermanland-luokat), joita modernisoitu. Kymmenen vuoden kunnostusurakan jälkeen Vesikko avattiin yleisölle 1973. Kun 1,5 tonnin torpedo laukaistiin paineilmalla liikkeelle, painopiste veneessä muuttui hetkeksi ja oli syytä pidellä jostain kiinni. Haavisto pitää myyttinä, ettei Suomi olisi laittanut aseisiin rahaa ennen talvisotaa. JARMO HANKIVAARA Sukellusveneet kiellettiin Suomelta vuonna 1947 Pariisin rauhansopimuksessa, mutta heti niitä ei romutettu. Veneet katkaistiin kahtia, ja niihin lisättiin pituutta ja uutta teknologiaa. JARMO HANKIVAARA SA-KUVA SUKELLUSVENE VESIKKO Rakentaja: Crichton-Vulcan, Turku Vesillelasku: 1933 Mitat: 40,9 m (pituus) x 4,1 m (leveys) Miehistö: 20 henkeä Sukellussyvyys: 100 metriä Sukellusnopeus: 45 sekuntia 9,3 metriin Toimintasäde: 150 h pinnalla, 13 h sukelluksissa Aseistus: 3 kpl 53 cm Whitehead-torpedoja, 20 mm Madsen-ilmantorjuntatykki ja 7,62 mm ilmantorjuntakonekivääri Moottorit: 2 kpl MWM dieselmoottoria (350 hevosvoimaa/kpl) ja 2 kpl Siemensin sähkömoottoria (180 hevosvoimaa/kpl) Aivan uusiin paineisiin miehistö joutui, kun tilanne oli päällä. Australian hiljan tekemän sukellusvenekaupan piti maksaa alun perin 34–38 miljardia dollaria, mutta hinta-arvio on sittemmin tuplaantunut. Ruotsi 2 Gotland-luokan alusta, jotka mahdollisesti Itämeren moderneimmat. Laskelmien jälkeen Merivoimat totesi, että sukellusveneiden hankinta vaatisi vähintään yhden pintalaivueen poistamista.” Eivät sukellusveneet olleet halpoja edes 1930-luvulla, jolloin Suomi loi asevoimansa. ”On aivan eri asia maalittaa pinnan alla liikkuvaa kohdetta kuin jotain kiinteää harjoitusmaalia”, Penttilä toteaa. Niistä toinen eli Lembit on nykyään Tallinnan merimuseon nähtävyys. Gotland-luokassa on kykyä torjua pinnan alla olevia aluksia pienillä torpedoilla ja isommilla torpedoilla pinta-aluksia. Vene päätettiin kunnostaa ja sijoittaa Suomenlinnaan, minne se kuljetettiin Katajanokan telakalta viidessä osassa. Puola (telakalla) Vanha venäläinen Kilo-luokan alus, joka ehkä pysyvästi telakalla. Sukellusvene olisi kieltämättä hyvä lisä.” Suomen ja Ruotsin Natojäsenyydet vähentävät Suomen tarvetta sukellusveneille, sillä Ruotsin ja Saksan sukellusveneet ovat Itämerellä kukkulan kuninkaita. SA-KUVA Torpedot tuotiin vinssin avulla Vesikkoon keulapuolella olevasta luukusta. ”En tiedä, ovatko he kierrättäneet miehistöä Itämerellä operoivissa veneissä”, Penttilä toteaa. Neuvostoliitto kaappasi balttien veneet 1940, kun se miehitti maat. Suomella oli ennen toista maailmansotaa viisi sukellusvenettä ja Virolla kaksi melko modernia venettä. Venäjä on kehittänyt Itämeren oloihin hieman suurempaa venettä, Lada-luokkaa, joka vastaa kooltaan Mustallamerellä seilaavia Kilo 2 -luokan veneitä. Saksa Uusimmat, mitä itämerellä on. Jatkosodassa Suomen liittolainen Saksa hallitsi Itämerta, ja maat sulkivat Venäjän sukellusveneet pääosin Suomenlahden pohjukkaan miinoin ja sukellusveneverkoin. Suomi on kohentanut merkittävästi hankkimalla sukellusveneiden torjuntaan tarkoitettuja torpedoja Ruotsista. Niillä olisi kuitenkin vaikea operoida kylmiltään Itämerellä matalissa vesissä. Nykyisellä paikallaan se oli ensiksi hieman nykyistä matalammalla, ja seikkailunhaluiset vintiöt pääsivät kiipeilemään torpedoputkiin. Näiden maiden lisäksi ainoastaan Puolalla on sukellusveneitä – tai oikeastaan viime vuodesta lähtien vain yksi vanhentunut ja sekin telakalla ehkä lopullisesti. Pienet dieselkäyttöiset veneet osoittautuivat erittäin vaikeiksi löytää ja tuhota.” Ruotsi oli liennytyksen aikana jo aikeissa luopua sukellusveneiden kehittelystä, mutta jännitteiden kiristyttyä he päättivät tilata kaksi uutta venettä. Suojaväritys maastoutti ne lähellä rantoja. Silti Penttilä ottaisi, jos annettaisiin. Harkitsee uusia veneitä Ruotsilta. Lisäksi uusissa Ladaveneissä on lisäksi ollut suuria teknisiä ongelmia moottoreissa, eivätkä lännen pakotteet helpota niiden korjaamista. Jos Vesikolla joutuisi lähtemään jälleen Itämeren syvyyksiin, häntä ei olisi syytä jättää rannalle. Suomi toivoi vielä 1950luvun alussa rauhanehtojen lientymistä, joten Vesikosta olisi siinä tilanteessa saatu uusien miehistöjen koulutusalus. Myös Saksa on kuudella uudella veneellään Itämeren mahtimaa pinnan alla, ja Ruotsin tavoin heillä on omaa tuotekehitystä. ”Ne olivat ehdottomasti veneen kalleimmat yksittäiset varusteet”, Joutsi selittää. Vuonna 2011 Vesikko nostettiin kuudella tunkilla 80 senttiä ylöspäin, jotta meriveden suolat eivät syövyttäisi rakenteita. ”Kaksi venettä olisi minimimäärä, ja lisäksi tarvittaisiin infra koulutukseen ja huoltoon sekä pelastusja huoltoalukset, jos jotain yllättävää tapahtuu. Kun muut Suomen neljä sodanaikaista sukellusvenettä matkasivat Belgiaan romutettaviksi, päätettiin Vesikon huoltoa jatkaa. Vesikko pysyy maakrapuna. ”Ihmiset rakastavat näitä, ja viime kesänäkin sen edustalla oli satojen metrien jono”, sanoo näyttelypäällikkö Lauri Haavisto Sotamuseosta. Lada-luokan veneissä on muun muassa maa-ammuntakykyä ja ilmatorjuntaohjuksia. Onneksi Neuvostoliiton alukset yrittävät paikallistaa suomalaisten sukellusveneitä alkeellisella tekniikalla. Venäjä puolestaan on keskittynyt muille merille. Vesikko pelastui syvyyspommeilta mutta oli päätyä romuksi Suomalaiset sukellusveneet olivat pieniä ja tarkoitettu toimimaan matalissa vesissä. Merenpohjassa olevat kuuntelukentät, laivojen järjestelmät ja niiden kyky jakaa tietoa keskenään ovat kehittyneet niin, että veden lämpötilojen aiheuttamat ”murrokset” eivät enää estä sukellusveneiden löytämistä. Samaan aikaan kuitenkin pintalaivasto olisi pidettävä tuollaisena kuin se meillä on nyt. ”Puola tutkii mahdollisuuksia hankkia uusia sukellusveneitä”, Penttilä sanoo. Muutaman kymmenen metrin etäisyydellä räjähtävä pommi olisi voinut olla kohtalokas. Vielä 1980–1990-luvulla Neuvostoliitolla oli Itämerellä runsaasti veneitä. Penttilän mukaan Venäjä on keskittynyt sukellusveneissä vientiin. Hinta olisi kova. Laskua maksoivat miehet juoksuhaudoissa. ”Sukellusveneet ovat teknisesti kaikkein monimutkaisimpia laitteita, ja Venäjä on jäänyt niiden kehittelyssä pahasti jälkeen.” Periaatteessa Venäjä voisi käyttää mahdollisen kriisin aikana Itämerellä myös kuutta Kilo 2 -venettä, jotka se on sijoittanut Mustallemerelle. Se on harvoja aikaan kuulumattomia esineitä aluksessa. ”Sukellusveneessä on varmasti ollut kylmä hiki pinnassa, kun vaijeri on raapinut rakenteita”, toteaa Joutsi. Vesikko on auki yleisölle touko–syyskuussa. Lisäksi se voi ottaa 48 merimiinaa. ”Vuonna 2005 ruotsalaiset harjoittelivat Yhdysvalloissa ja haastoivat hyvin paikallisen laivaston. Ruotsilla on Itämerellä viisi sukellusvenettä, joista kaksi on Gotland-luokkaa ja kunnostettuina heidän mukaansa Itämeren moderneimmat. Lähimmät syvyyspommit räjähtivät parin sadan metrin päässä Vesikosta ja rikkoivat vain joitain mittareita. Kielto pysyi, joten Vesikonkin loppu oli lähellä. Kun etupäässä olevalla matruusilla tuli tarvetta takaosassa sijaitsevaan vessaan, vastaavasti jonkun oli siirryttävä takaosasta etuosaan. Seikkailun haluiset vintiöt pääsivät kiipeilemään torpedoputkiin. Ne ovat vähintään samaa tasoa kuin Gotland-luokka: parasta, mitä rahalla saa. Sukellusveneiden hinnoista liikkuu netissä arvioita. Tekniikka on mennyt huimasti eteenpäin Vesikon ajoista, ja nykyään sukellusveneiden komentokeskukset muistuttavat kuvaruutuineen siistiä toimistoa. Miehiä jäi palaamatta lomilta, kolmen psyyke petti ja yksi vahingoitti itseään, jottei hänen tarvinnut enää palata palvelukseen. ”Suomi on kehittänyt heräteja kosketusmiinoja, ja väitän, että meillä on paras miinoituskyvyn omaava laivasto koko maailmassa”, Penttilä sanoo. Sotamuseossa työskentelevät Lauri Haavisto ja Juha Joutsi istuvat Vesikon sohvalla, joka lisättiin veneeseen vasta entistämisvaiheessa. Nato dominoi pian pinnan alla, ja valtikka on Ruotsilla SUOMI RUOTSI NORJA TANSKA SAKSA PUOLA LIETTUA LATVIA VIRO VENÄJÄ VALKO-VENÄJÄ Timo Filpus Koonnut: Jarmo Hankivaara Itämeren sukellusveneet 2022 Venäjä Lähteestä riippuen yksi tai kaksi Kilo-luokan venettä Itämerellä. LUKEMISTO Maaseudun Tulevaisuus 14 perjantaina 11. Vesikon täpärin tilanne oli vuonna 1941, kun se torpedoi venäläisen rahtilaivan Vyborgin ja joutui itse vartioveneiden syvyyspommihyökkäysten kohteeksi. Jopa Latvialla oli kaksi sukellusvenettä ennen neuvostomiehitystä 1940. Ruotsilla on parasta, mitä rahalla saa – Puola harkitsee hankintojaan. Suomen ja Ruotsin Nato jäsenyydet vähentävät Suomen tarvetta sukellusveneille.. Asejärjestelmällä harjoitellaan jo, ja Tp 47 -tyyppiä olevat järjestelmät asennetaan aikanaan Hamina-luokan veneisiin. Vesikon painopiste oli tarkasti mietitty. Museoliput ovat Suomessa hinnoiteltu halvoiksi, eikä edes kallein, aikuisilta perittävä seitsemän euron lippu rahoita museon toimintaa kokonaan mutta kattaa toki osaltaan kuluja. Samalla lipulla pääsee myös Sotamuseon Maneesien näyttelyihin, jotka ovat auki ympäri vuoden Suomenlinnassa
”On tärkeää pitää oma itsensä mukana, ettei vain ajaudu pelkästään vauvakuplassa olemiseen.” Miehen harrastuksiin kuuluvat muun muassa melominen ja lumilautailu. Viholainen ei kuitenkaan itse kerro suunnittelevansa päivityksiään liiemmälti etukäteen. Sitä pitää oppia käsittelemään.” Viholainen pyrkii lukemaan ja vastaamaan kaikkiin kanaville tuleviin kommentteihin. Anselm Canterburylainen kirjoitti vuonna 1078 taivaskuvailun, jossa kuitenkin tuntuu olevan jotain pysyvästi osuvaa. Siispä kaihtimet kiinni ja rullaverho alas. Se piti silloin tehdä, koska myöhemmin osa kirjaan tulleista asioista olisi jo kerennyt unohtua.” Viholainen kertoo pyrkineensä pitämään myös omat harrastuksensa ja mielenkiinnon kohteensa mukana elämässä ruuhkavuosien keskelläkin. ”Silloin kun lapset olivat pieniä, niin he olivat ehkä vahvemmin mukana. Jotkin teemat kuitenkin herättävät sen verran paljon keskustelua, että tämä ei ole aina mahdollista. Riittämättömyyden tunne tulee varmasti kaikilla vanhemmilla vastaan, se on välttämätön vanhemmuuden sivutuote. ”Kaikki vanhemmat painivat samojen asioiden kanssa. Inhimillisten toiveiden täydellistymistä alkaa heti kohta vaivata pitkästymisen tuntu. Nimipäivät Perjantai: Panu Lauantai: Virpi Sunnuntai: Kristian ja Ano Maanantai: Iiris Tiistai: Janina, Janika, Janette ja Janita Keskiviikko: Aarni, Aarne ja Aarno Torstai: Eino ja Einari Viikon sana Seiskää lujina! Kiinnittäkää vyöksenne totuus, pukeutukaa vanhurskauden haarniskaan ja sitokaa jalkineiksenne alttius julistaa rauhan evankeliumia. Mutta ohjaaja ei hellittänyt: ”Nauttikaa lisää! Nauttikaa aina vaan!” Väki alkoi tulla hämmennyksiin – niin kuin epäilemättä oli tarkoituskin. Alankomaissa mieleen saattaa talvisaikaan hiipiä kysymys, ovatko verhot ja kaihtimet kielletty lailla. Viholaiselle Instagram-tili on kanava, jota kautta vanhemmuuteen kuuluvia absurdejakin asioita pystyy käsittelemään kepeästi. LUKEMISTO Maaseudun Tulevaisuus 15 perjantaina 11. Paratiisi on enimmäkseen alussa ja taivas lopussa, mutta yhtäläistä niille on laadultaan vääjäämätön ja kestoltaan rajaton hyvinvointi. Se nyt tuli nimenä vaan ensimmäisenä mieleen.” Samanlaisia kommelluksia alkoi tapahtua useamminkin, minkä seurauksena Viholainen päätti perustaa huumorimielisen Instagram-tilin. Siinä tilanteessa se tuntuu ihan uskomattomalta, mutta jälkeenpäin siinä näkee sen humoristisen kulman.” Vastaavia tilanteita on joskus tullut vastaan kaikille perheellisille. Peittämättä jätetyillä ikkunoilla on haluttu viestiä, että asukkaat ovat kunnon kristittyjä, joilla ei ole mitään salattavaa. Arjessa läsnäolo ja lapsen kanssa leikkiminen on hänelle todella tärkeitä.” Tahattoman hupaisaa perhe-elämää Ville Viholaisen vitsistä alkunsa saaneella Instragram-tilillä on yli 19 000 seuraajaa. Ystävyyttä kaipaavat näet ”tulevat rakastamaan Jumalaa enemmän kuin itseään ja toinen toistaan yhtä paljon kuin itseään”. Sosiaalisessa mediassa perhearjesta humoristisia päivityksiä tekevän Viholaisen Instagram-kanavalla on yli 19 000 seuraajaa. Lapsen kanssa vietettyä aikaa ei tule katumaan. Miten sitä aina vain nautiskellaan. Pienilläkin leikkituokioilla on iso merkitys lapselle. Kaava on sama, ”jos kaipaat ystävyyttä”, mutta samalla Anselm iskeekin kiinni taivaan ytimeen. Hän on muun muassa kirjoittanut blogia ja tehnyt omaa podcastia. ”Siinä sattui lapsen kanssa jokin kommellus, josta laitoin valokuvan kavereiden Whatsapp-ryhmään. ”Silloin ei tiennyt mitään mistään mitä on tulossa. Lapsilla on kuitenkin nyt koulun alkamisen jälkeen tullut vahvasti oma elämä ja kaveripiiri. Toisaalta samoilla alueilla ikkunalaudoille laitetaan todennäköisemmin koriste-esineitä ja kukkia omaksi ja ohikulkijoiden iloksi. Vuosista kannattaakin ottaa kaikki ilo irti minkä kerkeää. ”Mutta todella mahtavaa että se tuli tehtyä. Etenkin melominen on Viholaiselle rauhoittumisen paikka, jonne perheen pienimmillä ei ole ollut asiaa ainakaan vielä. ”Minulla ei ole hajuakaan vaikka mitä ensi viikolla julkaisen, mutta aina sieltä jotain tulee. Kotoisin Janakkalasta, asuu nykyisin Hämeenlinnassa. Monesti sosiaalisen median vaikuttajilla voi olla tiukkoja aikatauluja, joiden mukaan sisältöä laitetaan ilmoille. Pätkäöiden sankarit käsittelee kotiiskä88 tyyliin vanhemmuuteen liittyviä asioita.” Hän myöntää, että kirjan tekoprosessi oli raskas. Viholainen on myös kirjoittanut vanhemmuudesta kirjan nimeltään Pätkäöiden sankarit. Jokainen verhotta jätetty ikkuna on tietenkin asukkaan oma päätös, mutta historiasta on mahdollista etsiä syitä verhoamattomien ikkunoiden yleisyyteen. Ville Viholainen, somenimeltään koti-iskä88. Antropologien mukaan Alankomaissa verhoja käytetään kaikkein vähiten niillä alueilla, joissa on korkein asukastiheys. Perheen kolmannen lapsen laskettu aika on vuodenvaihteessa. SANNE KATAINEN ”Riittämättömyys on välttämätön vanhemmuuden sivutuote.” ”On tärkeää pitää oma itsensä mukana, ettei vain ajaudu pelkästään vauvakuplassa olemiseen.” Kun pimeä aika valtaa yhä enemmän tilaa vuorokaudesta, ihmisasumukset muuttuvat valaistuiksi näyteikkunoiksi. Yhtenä selityksenä tarjotaan maan sallivaa ilmapiiriä: naapurini saa elää, kuten haluaa, ja odotan häneltä samanlaista suhtautumista minuun. Työskentelee yrityskoordinaattorina ja somevaikuttajana. Sen kirjoittanut TT Isto Peltomäki puhuu suoraan vanhojen taivaskuvausten ”sanomattomasta tylsyydestä”. ”Joku jo silloin vauva-aikana sanoi, että nauti nyt, kun kohta ne ovat jo isoja. Onko tämä itse asiassa enää yhtään kivaa. ”Olen esimerkiksi avannut lapsen turvavyöt ’väärin’ ja hän on sitten saanut siitä kiukkukohtauksen. Olimme molemmat todella innoissamme lapsen saamisesta.” Viholaisen mukaan molemmille vanhemmille oli jo alusta alkaen tärkeää, että kumpikin osallistuu vanhemmuuteen yhtä lailla ja tasa-arvoisesti. Kirjoittanut vanhemmuutta käsittelevän teoksen Pätkäöiden sankarit, joka julkaistiin vuonna 2019. Totesin huonosti nukuttujen öiden ja valtavien silmäpussien kanssa että ´nautitaan joo´. Kirjan kirjoittaminen töissä käynnin ja vanhempana toimimisen ohella oli rytistys, jonka muistoja aika ei ainakaan vielä ole täysin kullannut, Viholainen naurahtaa. RASMUS MONTONEN HÄMEENLINNA Hämeenlinnassa perhe-elämää viettävän Ville Viholaisen kotona tapahtuu viikoittain erilaisia kommelluksia, jotka ovat tulleet tutuiksi suurelle osalle suomalaisia. ”Tänä kesänä tosin mietin, että vanhimman lapsen voisi ottaakin mukaan.” Viholaisella on pian edessä jälleen perheenlisäystä. Taivaasta tekee taivaan rakastavan vuorovaikutuksen täyttymys. Luojan kiitos. Nykyään kaikkea ei tarvitse googlata, ja osaa ehkä ottaa sitten vähän rennommin.” Myös Viholainen on saanut törmätä ilmiöön, jonka kanssa monet vanhemmat painivat: lapset kasvavat todella nopeasti. Yksi on perhearjen samaistuttavuus. ”Olimme 2013 alkaneet puolison kanssa seurustella, ja 2014 syntyi vauva, eli aika nopealla aikataululla mentiin. ”Ajattelin, että nämä viisi kaveriani pystyvät sieltä seuraamaan. HENGÄHDYSPAIKKA KAARLO KALLIALA kaarlo.kalliala@gmail.com. Lähde: We have nothing to hide (CNN 14.4.2020) TUOVI MÄKIPERE Alankomaissa ikkunoita ei verhota TIESITKÖ. 6:14–15 Miksei taivaassa ikävysty. Hän haluaa pitää kanavan paineettomana ja hauskana juttuna itselleen. ”Otava innostui blogista, ja lähdimme yhdessä tekemään opasta vanhemmuuteen. Etenkin viime vuosina päivitysten fokus on kuitenkin siirtynyt yhä enemmän vanhemmuuteen. Syntynyt vuonna 1988. Monet tuntevatkin leipätyökseen yrityskoordinaattorina työskentelevän Viholaisen paremmin nimellä koti-iskä88. marraskuuta 2022 KUKA. Sen ytimestä puhutaan Jumalan katsomisena ”kasvoista kasvoihin”. Koti-iskä88 sai alkunsa täysin sattumalta vauva-arjen keskellä. 7ja 6-vuotiaiden lasten isälle koti-iskä88 on tapa jakaa vanhemmuuden pieniä tarinoita, jotka joskus saavat hiukan absurdeja ja koomisia piirteitä. Katriina Ullakko eli Olivera menestyi kevään Uuden musiikin kilpailussa kappaleella Thank God I’m an Atheist. Perusti koti-iskä88 Instagram-tilin vuonna 2018. ”Aina ei tarvitse mitään ihmeellistä keksiä. Toisaalta inhimillisten toiveiden täydellistymistä alkaa heti kohta vaivata pitkästymisen tuntu. Ville Viholainen peräänkuuluttaa läsnäolon tärkeyttä lasten arjessa. KALENTERI 11.11.–17.11. Osallistujat saivat tehtäväkseen viettää aikaa paratiisissa. Viholaisen oma perhearki alkoi vajaa vuosikymmen sitten. Se perustuu pääosin toiveiden täyttymiseen: ”Tässä se on, tässä on, mitä rakastat, tässä on, mitä kaipaat.” ”Jos haluat juopua, ’he juopuvat sinun huoneesi runsaudesta’, jos kuulla musiikkia, täällä enkelien kuorot yhdessä laulavat lakkaamatta Jumalan ylistystä.” Ja sitä rataa edelleen, ”jos pidät nopeudesta tai vauhdista”. Ja jos muutkaan eivät käytä verhoja, yksi verhottu ikkuna alkaa näyttää epäilyttävämmältä kuin se välttämättä onkaan. Nuorimmaisen laskettu aika on uudenvuoden tienoilla. ”Nauttikaa, nauttikaa!” Hetken aikaa meni mukavasti, ja paratiisissa nauttimalla nautittiin. Vanhemmuudessa on paljon ammennettavaa, ja omalla kustannuksella on myös helpompi vitsailla.” Vaikka Instagram on Viholaisen pääjulkaisukanava, on hän kokeillut siipiään muillakin alustoilla. Ystäväni ohjasi aikoja sitten bibliodraamaa Raamatun alkukertomuksista. Muttei vain Jumalan: ”Suo meidän, rakas Isämme, nyt elää omanasi ja kerran toinen toisemme taas nähdä taivaassasi” (virsi 610:8). Viholainen toimi kirjaimellisesti koti-isänä kahdeksan kuukauden ajan lasten ollessa pieniä. Jatkoin tilin päivittämistä, ja yhtäkkiä sillä onkin nyt 19000 seuraajaa.” Syitä vitsistä liikkeelle lähteneen kanavan suosioon on monia. Se ei katkea, ketään ei hylätä, kukaan ei jää yksin. Sen verran harvoissa asunnoissa niitä nimittäin näkee, vaikka kapeilla kaduilla vastapäisten ikkunoiden väliin ei jää montakaan metriä. Yksi yleinen selitys liittyy kalvinismiin, joka on yksi protestanttisen kristinuskon oppisuunta. Toisaalta on jokseenkin mahdotonta kuvata täydellistä mielensisäistä autuutta. Kirjoittaja on emerituspiispa. Viholainen oli jäänyt pienen lapsen kanssa kotiin puolison käydessä asioilla. Mutta sen me tajuamme, että rakkauden voitosta tässä puhutaan. Se oli nimimerkillä koti-iskä88. Samalla se on myös tärkeä vertaistuen kanava monille vanhemmille kiireisen ja raskaankin perhearjen keskellä. ”Kuka haluaisi leijua loputtomasti kultaisessa ruusussa, jossa enkelit kiertelevät, tai leijua liikkumattomana autuudesta täyteisenä.” Tämänkin kaikki luterilaiset papit lukivat syksyllä synodaalikirjansa artikkelista Taivas täytyy kuvitella. Nyt on ollut esimerkiksi mielenkiintoista seurata kaikkia niitä asioita, joita puolison raskauteen liittyy.” Perheen lapset luonnollisesti näkyvät Viholaisen sosiaalisen median kanavissa usein. Kirja syntyi Viholaisen blogin ansiosta. Ef. Perheeseen kuuluu puoliso sekä 7ja 6-vuotiaat lapset. Viholainen kuvaileekin tarjoavansa vanhemmille tietyllä tapaa vertaistuen kanavan, jossa kokemuksia voidaan jakaa hauskalla tavalla. Mutta kyllä ne ovat oikeasti nopeasti hujahtaneet”, Viholainen naurahtaa. Mielikuvitus ja käsityskyky eivät yllä taivaaseen – eivät sen puoleen myöskään paratiisiin. Luojan kiitos, olen ateisti – erityisesti siksi, etten halua elää ikuisesti. Mutta mahtaako semmoinen sittenkään olla nautinnollista. Vaikka perheen edellisistä vauva-ajoista on vierähtänyt jo tovi, uskoo Viholainen vauva-arkeen solahtamisen sujuvan helpommin kuin perheen alkuaikoina
Meidän ohjeemme ainakin ovat sellaisia, joita kuka tahansa voi leipoa.” Myös lapset kannattaa ottaa mukaan leipomispuuhiin, Tuovinen kannustaa. Kun lapsi on juoksemassa auton alle tai nuoriso syöksymässä päin punaisia valoja. Kysymyksiin ei ole tarkoituskaan vastata, sanat vain täyttävät tyhjyyttä. Täällä auton äänitorvea painetaan vasta, kun on vaaratilanne. En tunne kirjoittamattomia sääntöjä, en haluaisi olla moukka enkä myöskään tipata liikaa. Suomessa on leivottu pullaa ja leipää iät ajat ja leivotaan yhä, mutta leipomisperinne on rikastunut. Tiedämme, että ruuhka ei purkaudu nopeammin, vaikka kuinka tekisi itsestään numeron. Täällä etäisyydet voidaan ilmoittaa kilometreissä, koska keskituntinopeus siirtymissä on vakio. ”Juuren teko tuntui aiemmin hankalalta. Juuren voi siis itse tehdä, mutta jos sellaisen saa joltain, niin se kannattaa ottaa, sillä silloin pääsee nopeammin hyvään lopputulokseen, Tuovinen opastaa. Asiasta ei ole Tuovisen tietämän mukaan tutkimusta, mutta innostus näkyi sekä Marttojen verkkosivuilla että kauppojen jauhojen myynnissä. marraskuuta 2022 Muu maa mustikka Palasin New Yorkista työmatkalta Helsinki-Vantaan lentokentälle. ”Siksi useimmiten teen sellaisia leivonnaisia, joita osaan, enkä haasta itseäni. Muualta maailmasta meille ovat tulleet monenlaiset leivonnaiset brownieista ja juustokakuista macaronseihin ja croissanteihin. Jo 1970-luvulla hän toimi rumpalina ja laulajana teatterikoululaisten yhtyeessä nimeltä Johan Lewis & Korjaa Bois. Marttojen leivontakirjan kirjoittanut Marttaliiton kehityspäällikkö Emmi Tuovinen sanoo, että suomalaiset ovat monenlaisia leipojia. Arvio RIKU-MATTI AKKANEN riku-matti.akkanen@pellervo.fi Pale Saarinen (toim.): Matti Pellonpää – Musiikin parissa. Julkiset tilat ovat puhtaita ja valoisia, mikä tekee niistä miellyttävämpiä ja turvallisempia. Saarijärven, ja Orimattilan jälkeen. Kuin myös kurkkua, avokadon ja parsakaalia. 15 %, 17 %, 23,5 %. On ihanaa, kun sen on itse tehnyt, se on aktiivinen ja toimii hyvin.” Tuovinen säilyttää juurta jääkaapissa ja ottaa sen huoneenlämpöön pari päivää ennen kuin aikoo leipoa. ”Parasta ennen -päiväyksissä kannattaa käyttää omia aisteja joustavasti ennen kuin kaataa tuotteet pois.” Tuovinen hävittää hävikkiä myös leipomalla piiraita ja pitsoja, joiden täytteeksi hän pilkkoo ja raastaa kaikenlaista jääkaappiin unohtunutta. Leivonnasta tuli luksusta arkeen Siinä missä aiemmin leivottiin leipää tarpeeseen, nyt pullan tuoksusta haetaan juhlantuntua tavallisiin päiviin. Mutta jos asuu maaseudulla eikä kauppoja tai kahviloita ole lähellä, niin kotona leivotaan enemmän. LUKEMISTO Maaseudun Tulevaisuus 16 perjantaina 11. Joka paikasta on korkeintaan kaksikymmentä minuuttia omaan rauhaan. Matti Pellonpää ei itse nähnyt eroa siinä, oliko hän valkokankaalla vai äänitysstudiossa. Tykkään leipoa myös tavallista pullaa ja leipää juureen. Sillä saadaan sovittua autoja asunto kaupat sekä avioliitto. Kyse ei ole varsinaisesta bändihistoriikista, vaan enemmänkin eräänlaisesta leikekirjasta, joka sisältää Peltsin spiikkejä keikoilta, lehtija radiohaastatteluita, levyarvioita sekä työtovereiden luonnehdintoja kulttuurin monitoimimiehestä. Kansallisia erityispiirteitä osaa arvostaa vasta, kun on käynyt muualla. Kun vielä näkee työnsä tuloksen, joka yleensä ilahduttaa muitakin, siitä tulee hyvää mieltä. Karusta ulko asustaan huolimatta julkaisu tarjoaa reilun tietopaketin suomalaisten suosikkinäyttelijän muusikon urasta, joka ei ehkä kaikille Pellonpääfaneillekaan ole kovin tuttu. Kirjasessa on mukana lisäksi kappaleiden nuotteja ja Pellonpään kynäilemiä sanoituksia. RIITTA MUSTONEN ”Kun on lapsesta asti leiponut, oppii tekemään itse.” EMMI TUOVINEN CAROLINA HUSU JAANA KANKAANPÄÄ Käsillä tekeminen ja yhteen asiaan keskittyminen on terapeuttista.. Siellä tyhjää puhetta oli paljon, täällä riittää että asia edistyy. Aki Kaurismäen elokuvien vakiokasvo aloitti ”musiikillisen uransa” kulkemalla mukana Eppu Normaalin, Popedan, Sleepy Sleepersin ja Juice Leskinen Grand Slamin keikkamatkoilla. Eikä kannata pelästyä sosiaalisen median ja ruokalehtien toinen toistaan upeampia leivontaluomuksia. Vanhemman pitää miettiä, mitä tehtäviä lapselle voi antaa, ja lisätä niitä lapsen kasvaessa. 111 sivua. On niitä, jotka leipovat hienoja luomuksia ja jopa kilpailevat leivonnaisillaan, mutta on myös arkisemmista lähtökohdista leipovia. Oli Pellonpäällä oikeitakin bändejä, vaikka ei hän varsinainen ammattimuusikko ollut. KOLUMNI TUOMAS KYRÖ toimitus@mt.fi Elokuvatähden tuntemattomampi ura Elokuvanäyttelijänä ehkä parhaiten tunnettu Matti Pellonpää (1951–1995) oli tuttu näky myös 1980ja 1990-lukujen suomirock-skenessä. Lihoin viikossa neljä kiloa. Tippaamiskoodin osaavat purkaa vain syntyperäiset kansalaiset. Olin lentokentältä 45 minuutin kuluttua mökillä. ”Musta on kivaa tehdä hyvien hemmojen kanssa duunia, se riittää elokuvassa ja musiikissa”, hän totesi vuonna 1991. Yhdysvaltalainen puhuttelee ensin tittelillä, kuten ”sir” tai ”mam”, kysyy mitä kuuluu, mitä voisin tehdä puolestasi, mitä saisi olla ja lopuksi toivotellaan hyvää päivänjatkoa ”sir”. Torvet eivät huuda kadulla kuskin mielialan mukaan. ”Jos on hyvät ohjeet eikä liian kunnianhimoiset tavoitteet, niin monet leivonnaiset ovat tosi yksinkertaisia. Jos Suomessa haluaa tomaatteja, niitä saa jokaisesta kaupasta. Yhdysvalloissa ilmoitetun hinnan lisäksi pitää tietää, minkä verran juuri kyseisestä palvelusta pitää antaa tippiä. Jos on asiakasetukortti, kone osaa pyytää sitä kolmella kielellä. New Yorkin parhaiten saatavilla ollut kasvikunnan tuote oli marijuana. Lukukokemuksena muistokirjanen on hieman repaleinen, kuten oli boheemin taiteilijan urakin. New Yorkin ruuhkassa kuusi kilometriä voi tarkoittaa kahta tuntia. ”Kannattaa suunnitella uunin käyttöä, että valmistaa vaikka päivällisen samalla uunin lämmittämisellä kun leipoo. Ensimmäinen juuri homehtui, mutta toinen onnistui todella hyvin. Jalankulkijat eivät raivoa takaisin. Jokainen voi oppia leipomaan, rohkaisee Tuovinen. Tuovinen leipoo leipään tai pannukakuksi myös päiväyksen ylittäneet maidot, kasvijuomat tai piimät. ”Keskittyminen yhteen asiaan tekee hyvää. Se on myös rutiininomaisempaa kuin yksin asuvilla.” Pandemia-aika sai monet innostumaan taikinantekoon, kun kaupassa käymistä haluttiin rajoittaa ja työmatkustamisen pois jääminen vapautti aikaa kotona olemiseen. Olin silloin tosi pieni.” Äidin leivontainnostus tarttui myös Tuoviseen, joka kouluttautui aikuisena kotitalousopettajaksi ja ravitsemusasiantuntijaksi. ”Hei” ja ”kiitos” riittävät. ”Yleensä aina tulee hyvää.” Pienten lasten äitinä Tuoviselle käy joskus kommelluksia, kun yrittää tehdä monta asiaa yhtä aikaa. Jälkimmäisen yhtyeen vuodet on laittanut kirjalliseen muotoon Pellonpään yhtyekaveri, haitaristi Pauli ”Pale” Saarinen, joka tutustui ”Peltsiin” alun perin helsinkiläisessä ravintola Kosmoksessa. Miksei niistä tehdä lauluja ja elokuvia. Leipominen on Tuovisen mielestä terapeuttista, kuten yleensäkin käsillä tekeminen ja johonkin keskittyminen. ”Tehdään leipää ja rieskoja silloin, kun jää perunamuusia tai puuroa tähteeksi.” Myös perheissä on eroa. Säännöllinen, suhteellisen tasaisesti jakautuva puhtaus. Ei pidä käsittää väärin, New York on maailman kolmanneksi hienoin kaupunki. Aikakauden musiikkikriitikot vertasivat Peltsixin musiikkia esimerkiksi yhdysvaltalaiseen laulaja-lauluntekijän Tom Waitsin tuotantoon. Emmi Tuovinen otti lapset Nuutin ja Selman mukaan leivontapuuhiin, kun nämä ylsivät pöydälle jakkaran päältä. Siitä voi sitten kehittyä eteenpäin. 1980-luvun lopulta lähtien hän lauloi ja sanoitti Peltsix-kokoonpanossa, jonka taival päättyi Pellonpään äkilliseen kuolemaan vuonna 1995. Matti Pellonpää totesi myös: ”Emme tee taidetta, olemme se!” Humorististen biisien ohella yhtye otti kriittisesti kantaa aikakauden polttaviin kysymyksiin, kuten kasvihuoneilmiöön ja EU-jäsenyyteen. ”Äiti leipoi tosi paljon, ja isä on kertonut, että kun hän antoi minun taputella taikinaa, niin käsiini tuli rakkulat, koska olin kananmunalle allerginen. Edullisesti ja helposti tarjolla ollut ruoka perustui maissi muhjuun ja lihajalosteisiin. Hänen kerrotaan toimineen edellä mainittujen yhtyeiden näennäisbasistina, mitä ikinä se tarkoittikaan. Yhtä leivonnaista varten uunin kuumentaminen voi tulla kalliiksi.” Jos talossa on leivinuuni, sen lämmittäminen yleensä kannattaa, koska samalla lämpenee huonekin ja uunissa voi kypsentää monenlaista. Tästä syystä käteistä täytyy olla koko ajan mukana. Rytmipoljento. Kasvikunnan tuotteiden saatavuus oli lähes mahdotonta. Se säästää rahaa. ”Hienot kuvat voivat nostaa kynnystä, ettei tuommoiseen pysty, mutta ei leivonnan tarvitse tuottaa mitään taideteoksia. ”Mutta heidät pitää ehdottomasti ottaa mukaan, sillä se on ihanaa.” Tuovinen ei itse muista, minkä ikäisenä hän sai aloittaa pullien pyörittelyn. Kirjoittaja on helsinkiläinen kirjailija, joka viettää paljon aikaa maalla Orimattilassa. ”Isoissa perheissä leivonta on mielekkäämpää ja myös talouskysymys. Lisäksi itse leipomalla voi vaikuttaa siihen, kuinka paljon suolaa käyttää ja mitä rasvaa tai jauhoja valitsee.” Tähän asti kotona leipominen on tuonut myös selvää säästöä ruokakuluihin, mutta sähkön hinnan nousu saattaa vaikuttaa asiaan, Tuovinen arvelee. Kun on lapsesta asti leiponut, oppii tekemään itse.” Tuovisen lapset ovat nyt 4ja 6-vuotiaita, ja hän ottaa heidät mukaan leipomiseen, vaikka se hidastaa eikä ole homma yhtä siistiä kuin jos itse tekisi. Yksi hinta. ”Omat lapseni alkoivat leipoa silloin, kun pysyivät jakkaralla ja ylsivät keittiön pöydälle, mutta syöttötuoliinkin voi antaa lapselle taikinaa aistittavaksi. Se on rutiinia ja tuntuu hyvältä, kun se on helppoa.” Korona-aikana Tuovinen teki itse vaalean leivänjuuren. Suomi on suuri maa, mutta kaikista kaupungeista pääsee nopeasti ulos. Kysymyksiin ei ole tarkoituskaan vastata, sanat vain täyttävät tyhjyyttä. Peltsix-yhtye määritteli musiikillisen linjansa ulottuvan humpasta heviin. Nopea maksusuoritus ja pois. Leipomalla pystyy helposti vähentämään hävikkiä, kun esimerkiksi erilaiset päiväyksen ohittaneet hapanmaitotuotteet voi upottaa taikinaan tai piirakoiden täytteeksi. Jotkut eivät leivo lainkaan ja joissain perheissä leivotaan vain muutaman kerran vuodessa. Ei missään nimessä tarvitse olla mikään jauhopeukalo.” Tuovinen kehottaa aloittamaan esimerkiksi rieskoista, joissa taikina vain sekoitetaan ja pannaan pellille paistumaan. Eikä vain siellä minne osuu kohdevalo tai missä asuu varakkain kymmenys. Siellä syntyi myös ajatus yhteisestä bändistä
Vaikka sisäkissojen päällikkö Manu, 22, on uuden tulokkaan hyväksynyt, kuu lemma Herra Pesonen sulatte lee vielä asiaa. Sivu saaliina voi tulla oravia, ja yksi sorsakin on kotiin tuotu. Sisäkissoilla on ”tulokkaan” kanssa pienen sopeutumisen paikka. On aika antaa uusien voimien astua tilalle. On rikottu, ilmoittavat Kalifornian maanviljelystoimiston viranomaiset, sillä Columbia Belleniminen valkea leghorn kana, jonka omistaa Alexander Stelart Santa Cruzissa (Kali forniassa), muni vuoden ajan kestäneessä munimiskilpailus sa, jota valvoi mainittu maanviljelystoimisto, 324 munaa. Näitä reseptoreita on kaikkiaan noin 350 erilaista. Isä nähdään toissijai sena vanhempana. Kun isät osallistuvat aiempaa enemmän lastenhoitoon, äidit voivat toteuttaa vanhemmuut taan uudella tavalla.” Millaista on nykypäivän isyys. ”Eräs isä totesi perhevalmen nuksessa, että löytäjä saa pitää. Harjoittelulla on saatu hyvin hajuaistia palautettua. Esityksessä ehdotetaan, että rautatiehallitus ottaisi voimassa olevat kuljetusta koskevat asetukset tarkistuksen alaisiksi ja katsoisi hyväksi muuttaa niitä siten, että ne tulisivat sisältä mään seuraavanlaiset määräykset: Porsaita y.m. ”Äitiysneuvola ja ikäkausi neuvola rakentuvat oletukselle, että paikalle tulee äiti. ”Aiemmin se ei viihtynyt pää rakennuksessa lainkaan, vaan se oli navetalla käytännössä koko ajan. Masennus ei poistu eroamalla, koska yksinhuolta juus on aina sataprosenttista vanhemmuutta”, Tikka muis tuttaa. Rotat kaikkoavat.” Hakemuksia Stigun työn jatka jaksi on jo saatu. Siitä huolimatta lapsella voi olla virallisesti vain yksi koti osoite. Kyky haistaa palautui useimmilla nopeasti, mut ta vielä vuodenkin kuluttua hajuaistin vajavuutta on ollut lähes yhdellä kymmenestä koronapotilaasta. Tikka pitää hälyttävänä il miönä, että monet vanhemmat hakevat jo eroa, kun lapsi on vasta alle vuoden ikäinen. Harjoittelun edistyessä lisätään valikoimaan uusia hajuja, esimerkiksi hedelmiä, yrttejä tai muita potilaan mielihalujen mukaan. Stigu perehdyttää uuden työntekijän – tai sitten ei. Jo pelkkä ikääntyminen voi heikentää hajujen aistimista. Tätä tarkoitusta toteutetaan ylläpitämällä monimuotoista matalan kynnyksen vertais toimintaa. ”Eniten murhetta isille tuo vat avioerot. Hajuhermon hajuja vastaanottavat solut sijaitsevat nenä ontelon katossa. Ihminenkin pystyy erottamaan ainakin 10 000 eri hajua. ”Meillä on paljon hyviä isiä, ja uskon, että heidän määränsä vain kasvaa. Työnantaja myöntää turvautuneensa pie neen sukupuolisyrjintään, sillä kuulemma kollit laiskistuvat leikkauksen jälkeen, mutta naaraiden työkyky säilyy ste riloinnista huolimatta. ”Olen tosi ylpeä nuorista miehistä, ja he nimenomaan ot tavat meihin yhteyttä. HEIKKI ARVILOMMI Kirjoittaja on lääketieteen tohtori. Voi olla, että Stigu lopettaa hommat kerralla. Toinen vanhempi nime tään tällöin lähivanhemmaksi, ja useimmiten se on äiti. Aina on tietysti po rukka, joka ei jaksa olla lastensa kanssa.” Isyyden lisäksi myös äitiys on muuttanut muotoaan. Eniten avioeroja Suomessa tapahtuu 20 vuoden yhdessä olon jälkeen. Kiinnostava kuvaus oli hajuharjoittelun käytöstä häiri öiden hoidossa. ”Masennuksesta kärsivää ih mistä pitäisi tukea järjestämällä hoitoa. Tosiasiassa hajumaailma on mielialalle ja elämän laadulle merkittävä asia. ”Eihän putkifirmaa pitävä pienyrittäjä voi olla kuukausi tolkulla poissa töistä.” Timo Tikka haluaa nostaa esiin yhden ongelmakohdan. Eroper heissä lasten harrastusten ra hoittamisesta saattaa tosin tulla eripuraa. On se sitten kakkavaippa tai roska lattialla.” Myös taloudelliset kustan nukset jaetaan Tikan mukaan isien ja äitien kesken varsin oikeudenmukaisesti. Osaa puolestaan pelottaa, että ei saakaan olla isä, kun puoliso aikoo tehdä abor tin”, Tikka kertoo. ”Palkitsevinta vanhemmuu dessa on se, kun isä saa olla lap sen elämässä mukana, ja seurata hänen kasvuaan ja kehitystä. Rekrytoinneissa ei paraskaan työnantaja voi aina onnistua, mutta Linnainmaan tilalla ol laan lempeitä. Hajuja on tietenkin enemmän. ”Pullantuoksuinen kotiäiti ei ole enää arvoasteikossa paras. ”Stigu on saanut nappulaa ja märkäruokaa kaksi kertaa päivässä mutta hyvin on tehtä vänsä hoitanut.” Muutenkaan Stigun olka pään yli ei ole paljon kurkis teltu eli muodikkaasti sanot tuna mik romanageroitu. Miessakit ry:n tapaamisissa ja puhelinkeskusteluissa isät kertovat myös vanhemmuu den parhaista ja hankalimmista puolia. Monet pitävät liit toa kasassa niin kauan kuin lap set asuvat kotona. Kussakin hermosolussa on reseptori eli kohta, johon hajumolekyyli tarttuu ja aiheuttaa sähköisen impulssin. Erityisesti uskot tomuuden jälkeen on vaikea palauttaa luottamusta toiseen ihmiseen. TUOVI MÄKIPERE Porsaat kulkemaan konduktöörivaunuun MT 100 VUOTTA SITTEN Pian pandemian alettua tunnistettiin erikoinen oire, joka erotti koronainfektion monista muista taudeista: hajuaistin katoaminen. Edellinen ennätys oli 315 munaa vuotta kohti. ”Luultavasti sorsa oli ollut henkitoreissaan rannalla, ja Stigu oli ajatellut, että siinä on vuoden saalis.” Varsin usein Stigu on syönyt omasta kuormasta, joten saaliin tunnistamisessa on tarvittu hiu kan patologin vikaa. Suomen Sianjalostusyhdistyksen johtokunta on Maaseudun Tulevaisuuden saaman tiedon mukaan tehnyt rautatie hallitukselle ehdotuksen korjausten aikaansaamiseksi porsaiden ja muitten pienten kotieläinten kuljetusoloissa. Meidän ei pidä luoda tällaisia porsaanreikiä.” Perheet ovat Tikan mukaan valveutuneempia kuin sosiaali ja terveydenhuoltojärjestelmä. Pen nusta ei näe, kuka työssä on hyvä, mutta saalistajasuvusta tulee usein hyviä saalistajia”, Linnainmaa toteaa. Päärakennuksessa sitä kiinnostavat taas lelut, ja tar peet tehdään hiekkalaatikkoon. Outo oire siivitti suomalaiset asiantuntijat kirjoittamaan Duodecimlehteen katsauksen hajuaistin arvoituksista. Porsaiden kuljetus rautateillä. Se selittää muistin ja hajuaistimusten alkukantaisen yhteyden, jota käsiteltiin tällä palstalla jokin aika sitten. Lapsen maailmaan saattaminen on suunniteltua, koska moni saa esikoisensa vasta lähempänä neljääkymmentä ikävuotta. Kokonaiskuvassa nykypäivän vanhempien lähtökohdat ovat Tikan mukaan hyvällä tolalla. Kirjoittajat toteavat, että hajuaistin merkitystä on vä hätelty. Koronatautiinkin liittyy paitsi täysi hajuaistin puutos, myös hajuharhoja ja valehajuja. Tähän kuuluvat kävelemään ja puhumaan oppiminen, yhteiset leikit ja elämän uteliaisuus.” Vaikeimmat tilanteet ovat usein uusperheissä, kun kotona on omia lapsia, toisen lapsia ja yhteisiä lapsia, Tikka sanoo. Näin sanoo Miessakit ry:n isä ja erotyöntekijä Timo Tikka. JARMO HANKIVAARA SIMO LINNAINMAA Isien läsnäolo lasten elämässä ja vanhemmuus ovat kehit tyneet jatkuvasti parempaan suuntaan. Yksi syy tähän on äidin raskauden jälkeinen masennus. Osaa pe lottaa, koska tyttöystävä on tul lut raskaaksi. ”Nuoret äidit pahoittavat mielensä, jos heidän puolisoaan ei kohdella tasaarvoisesti ja oteta mukaan keskusteluihin.” Eroperheissä lapsen vuoroviik koasuminen on kohta jo yleisin järjestely, Miessakkien Timo Tikka kertoo. Asunto kuuluu luontais etuihin, joten Stigulla on ollut noin 30 neliötä lämmintä tilaa käytössään navetan maitohuo neessa, toimistossa ja sosiaali tiloissa. Esimer kiksi perhekyselyt tehdään en sisijaisesti raskaana olevalle naiselle ja mahdollisuuksien mukaan puolisolle.” Tikan kritiikkiin vastattiin sosiaali ja terveydenhuollosta, että isiä on todella vaikea saada tapaamisiin. Tilalla kun on sellainen periaate, että asialliset hommat hoidetaan ja muuten ollaan kuin Ellun kanat – olipa ihminen, lehmä tai kissa. Nyt sillä ei ole ongelmaa köllötellä talossa sängyssä tai sohvalla”, Linnainmaa kertoo. Stigun saappaat ovat suu ret, sillä paimennettavia hiiriä, myyriä ja rottia piisaa. Timo Tikka seuraa ihailevasti, kuinka uuden sukupolven isät ja äidit osaavat vilpittömästi huolehtia, hoivata ja huomioida lapsiaan. Ytneuvotteluja ei tunneta, vaan alalle sopimaton työntekijä siirtyy keveisiin sisä hommiin ja tilalle etsitään uusi. ”Eivät nämä navettatyöt niin suosittuja nykyään ole. Pettäminen romah duttaa maailman.” Miessakit ry huolehtii mies ten henkisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista. Suomen Sianjalostusyhdistys ehdottaa parannuksia. Hajuaistin heikkene misen on mainittu olevan esimerkiksi Alzheimerin taudin ensimmäisiä oireita. pieniä eläimiä otetaan kuljetettavaksi myöskin matkustaja ja postijuniin, siten että pienet lähetyk set kuljetetaan konduktöörinvaunussa ja suurempia varten varataan erikoinen vaunu. JUHO MÄKELÄ ”Eräs isä totesi, että löytäjä saa pitää. Mistään muualta tai millään muilla hermo soluilla ei ole suoraa yhteyttä ulkomaailmasta aivoihin. Siinä navettakissa Stigun emäntä Eeva Linnainmaa Hämeenkyröstä kertoo hyvin palvelleen työntekijänsä siir tyvän pian eläkkeelle, joten lypsykarja tilalla on navettakis san mentävä reikä. Hajuaistiakin voidaan hoitaa LÄÄKÄRIN PALSTA TIMO FILPUS Facebookissa yksi työhaku ilmoitus saa valpastumaan. Ensimmäisessä valikoimassa on ruusun, neilikan, eukalyptuksen ja sitruunan hajut. Se onnistuu, koska hajun aistimus syntyy reseptorien stimulaation erilaisista yhdistelmistä. Siinä käydään läpi koronahistorian lisäksi hajuaistin anatomiaa ja toiminnan erikoisuuksia sekä hajuhäiriöiden hoitoa haju harjoittelulla. (…) Maailmanennätys munimisessa. Linnainmaan mukaan ilmoi tukseen on jäänyt virhe. Stigu ei suinkaan ole 12vuotias varhais eläkeläinen, vaan oikeasti pari kolme vuotta vanhempi ja itse päättänyt eläköityä. Kaikilla isillä ei ole toki mahdollisuutta täysimittai siin vanhempainvapaisiin. Työnantajat suhtautuvat Tikan kokemusten perusteella myönteisesti perhevapaiden pitämiseen. Varteenotettava jatkaja teh tävään on löydetty, mutta lopul lista päätöstä ei ole tehty. Nykyiset isät ja äidit ovat tarkkoja siitä, että lasten hoito ja koti taloustyöt jaetaan tasapuolisesti. Lattialämmitys ja pehmoi nen peti ovat tuoneet kissan elämään toivottua luksusta ja auttaneet suoriutumaan tehtä vissä. ”Jos vaikka kuivurilla on nähty rotta, Stigun vieminen paikalle on toiminut vähintään pelotteena. Neuvola palvelut on suunnattu lähes yksinomaan äidille tai lapselle. Sovun säilymiseksi ei voi ve dota edes miesten väliseen so lidaarisuuteen, sillä Stigu on oikeasti kaksi pesuetta synnyt tänyt vanharouva. On se sitten kakkavaippa tai roska lattialla.” TIMO TIKKA TIMO FILPUS Perheet ovat nykyään jopa valveutuneempia kuin sosiaalija terveydenhuoltojärjestelmä. ”Jos odottava isä ei tule neu volaan, se on miehen häpeä. LUKEMISTO Maaseudun Tulevaisuus 17 perjantaina 11. (…) Junamiehistön on myös pidettävä huolta porsaitten ruok kimisesta silloin kun niitten mukana on ruokaa lähetetty eikä erikoista hoitajaa ole mukana. Hän juttelee työssään päivit täin useiden isien kanssa. Siinä haistellaan neljää eri hajua päivittäin kuukausien ajan. Muiden infektioiden lisäksi myös pään vammat tai aivo sairaudet voivat vaikuttaa hajuaistiin. marraskuuta 2022 Maaseudun Tulevaisuus kirjoitti 11.11.1922 myös uudesta munimisennätyksestä. JAANA KANKAANPÄÄ. Hän on itsekin tuore isoisä. Hajuharhoja laukaisevat useimmiten kahvi, sipuli ja liha, jotka harhaisesti haisevat vaikka mädäntyneeltä tai palaneelta. Tällöin terveyden hoitaja voi kokea epäonnistu neensa työssään. Tilalle nuorta voimaa, kun Stigu jää eläkkeelle Stigu on alkanut viihtyä päärakennuksen pehmeillä paikoilla. Linnainmaa epäilee joidenkin työnantajien viljelemää käsi tystä, että työläisen pitäminen nälässä parantaa työtehoa. Työntekijän maine ja haju ovat kiirineet myös maan alle, mikä on tavallaan helpottanut toimenkuvaa. Nykyiset isät ja äidit ovat val veutuneita siitä, että lasten hoito ja kotitaloustyöt jaetaan tasapuolisesti. Liikaa työintoa on toppuuteltu vain linnunpoikien osalta. ”Jos isä haluaa lähivanhem muuden, hänen pitää todistaa kyvykkyytensä”, Tikka sanoo. Koronatauti ei ole suinkaan ainoa hajuaistiin vaikuttava tila
Aterian kruunaa vielä isän halaaminen sekä suklaamousse, joka maistuu sekä pähkinältä että espressolta. Suomessa isänpäivää alettiin viettää vasta 1970-luvun alussa. Sitruunalla silatut vihreät, sipuliset pavut kannattaa tehdä vasta vähän ennen ateriointia. Myös padan voi haudutella valmiiksi jo edellisenä päivänä. Palanpainikkeena maistuu olut tai kepeä punaviini. Suklaamousse on niin tuhtia syötävää, että pieni annos riittää. Rakkaudella tehty ruoka ja sen ääressä lähimpien kanssa yhdessä vietetty aika ovat parasta elämässä. MT Reseptipalvelusta löydät kotikeittiössä testatut reseptit arkeen ja juhlaan. Kylmä valkoviini on oiva kumppani lohiherkulle. Sen voi esivalmistella vaikka edellisenä päivänä ja koota annoksiksi vasta vähän ennen tarjoilua. MARITA JOUTJÄRVI Saisiko olla kotiruokaa sesongin suosituimmista raaka-aineista. RAIKAS LOHITARTAR 4–5 annosta 250 g graavattua kirjolohi fileetä ½ hapahkoa omenaa 1 pieni punasipuli 1 dl ranskankermaa 1 rkl dijoninsinappia 1 rkl sitruunamehua ½ tl sitruunapippuria ½ dl tuoretta tilliä hienonnettuna 4—5 viipaletta leipää voita salaattisekoitusta 2 kananmunaa kovaksi keitettynä Leikkaa kalaviipaleet pieniksi kuutioiksi. Isänpäivällä ei ole yhtä selkeitä perinteitä kuin äitienpäivällä, mutta yhä yleisemmin tavaksi on tullut viedä isälle aamiainen vuoteeseen, tehdä hänelle lempiruokaa ja viettää mukavaa yhteistä aikaa. Juhlan ruokien ei tarvitse olla kalliita ja vaikeatekoisia, kunhan ne ovat maukkaita ja isälle mieleen. Palvelusta voit hakea reseptejä esimerkiksi teemoilla, raaka-aineilla tai ruokatyypillä – kokeile ja nappaa herkullisimmat talteen. Lisää kalaomenasipuli seokseen ranskankerma, SANNE KATAINEN Lempiruokaa isän kunniaksi Isiä ja isoisiä hemmotellaan lempiruuilla heidän nimikkopäivänään. Isänpäivää vietetään meillä Suomessa marraskuun toisena sunnuntaina. Tavallista on muistaa ja juhlistaa myös isoisiä. heinäkuuta 1908. Padalle kotimainen uuden tyylin suodattamaton ja runsasarominen Olvin Daring Daughter, India pale lager (noin 3,75 euroa/0,5 litraa).. Näin sipulista häviää kirpakka kitkeryys. Vuonna 1924 Yhdysvaltojen presidentti teki päätöksen, että isänpäivä on virallinen juhlapäivä. Ensimmäisen kerran isänpäivää vietettiin Länsi-Virginiassa Yhdysvalloissa, 5. Yleisimmin maailmassa isänpäivää juhlitaan kuitenkin kesäkuun kolmantena sunnuntaina. Liputuspäiväksi isänpäivä vakiintui vuosien 1987–2018 aikana, mutta virallinen liputuspäivä se on ollut vasta vuodesta 2019. Vuonna 1949 ruotsalaiset kauppiaat esittivät isänpäivän viettämistä kaikissa Pohjoismaissa. Tapa yleistyi seuraavan vuosikymmenen kuluessa niin, että päivä merkittiin Yliopiston almanakkaan vuonna 1987. RUOKA Maaseudun Tulevaisuus 18 perjantaina 11. Lisukkeeksi sopii tarjota riisiä tai muusia, jotta mehevän liemen saa tarkasti talteen. Hienonna kuorittu puna sipuli. Kalasta tykkäävä isä saa tänä vuonna alkuruuaksi lohitartaria. Kumoa silppu siivilään ja laske päälle hetken ajan kuumaa tai kiehuvaa vettä, valuta hyvin. marraskuuta 2022 Herkkusienet voit halutessasi korvata broileripadassa vaikka syksyn suppilovahveroilla. Kuutioi kuorittu omena. Kokeile MT Reseptipalvelua MT.FI/Ruoka tai oheisella QR-koodilla MT_Ruoka_perusmainokset_8x125mm.indd 2 MT_Ruoka_perusmainokset_8x125mm.indd 2 30.9.2022 16:02:24 30.9.2022 16:02:24 Isänpäivän menu RAIKAS LOHITARTAR KUKKOA OLUESSA JA SITRUUNAISET SIPULIPAVUT SUKLAA-ESPRESSOMOUSSE JUOMAVINKIT Alkuruualle australialainen herukkainen, sitruunainen ja raikas Plan B, Sauvignon Blanc (13,48 euroa). Näin tehdään muun muassa Japanissa, Alankomaissa, Kanadassa ja Argentiinassa. Kukkoa viinissä on perinteinen ohje, mutta broilerin hauduttaminen oluessa maistuu isälle varmasti
”Ei ostaja välttämättä viime vuosituhannella saanut yhtä laadukasta poronlihaa kuin mitä nykyään on tarjolla.” ANNE OLLILA TUOVI MÄKIPERE MAIJA PARTANEN Harvemmin pippuriakaan tulee ostettua kiloa kerrallaan tai soijakastiketta litran tonkassa.. Tarjoa pata vihreiden papujen ja riisin, uunijuuresten tai kuoh kean perunamuusin kera. Talon ruis leipää on leivottu samalla juurella jo vuosikymmeniä. Meijerit hyvät, tehkää sama talkkunalle. Pelkkä keitto maksaa 8,90, salaatin kera hinta on 9,90 euroa. Sämpylöitä kokeiltiin. Leikkaa leipäviipaleista ohuelti reunat pois. Levitä leivälle ensin muutama salaa tinlehti, sitten munaviipaleita ja lusikoi keskelle keoksi lohi tartaria. Entistä useampi suomalainen on päässyt poronlihan makuun, vahvistaa Paliskuntain yhdistyksen toiminnanjohtaja Anne Ollila. Jaa murut kuuden pienen jälki ruokamaljan pohjalle. Sekoita espressojauhe pähkinäkaakaotahnaan. Lusikoi mousse murujen päälle, peitä kelmulla ja anna odottaa tarjoilua jääkaapis sa vähintään pari tuntia tai seuraavaan päivään. Leivät ovatkin Paakarin Pysäkin erikoisuus. Harvemmin pippuriakaan tulee ostettua kiloa kerrallaan tai soijakastiketta litran tonkassa. Merkintään oikeutetut porotuotteet on valmistettu poroista, jotka ovat syntyneet ja kasvaneet Suomen poronhoitoalueella ja joiden liha on myös leikattu, jalostettu ja pakattu Suomen poronhoitoalueella. Talkkuna huononsi niiden makua verrattuna talkkunattomiin, ei jatkoon. Poronlihan tuotanto eroaa huomattavasti vaikkapa sianja naudanlihan tuotannosta, sillä luonnonolot vaikuttavat ratkaisevasti saatavan lihan määrään. ”Ei ostaja välttämättä viime vuosituhannella saanut yhtä laadukasta poronlihaa kuin mitä nykyään on tarjolla”, Ollila sanoo. Maku on täyteläinen ja sopivan suolainen. Kuivaa kanapalat talous paperilla. Kääntele palat sitten vehnäjauhoissa. Anna aines ten hautua kannen alla noin 45 minuuttia. Kiehauta seos ja alenna lämpöä. HELLAN KULMALLA HENRIK HOHTERI henrik.hohteri@mt.fi Paakarin Pysäkille on helppo poiketa Nelos tien varrella Kärsä mäellä. En tahdo syödä viiliä joka päivä vain siksi, että saisin talkkunan kulumaan. Ainesosana on alueesta riippuen jokin vilja paahdettuna jauhona. SUKLAA-ESPRESSOMOUSSE 5–6 annosta 4–5 kandisokerikeksiä 1 prk (2 dl) kuohukermaa 1 tl vaniljasokeria 1 tl espresso pikakahvijauhetta 200 g hasselpähkinä kaakaolevitettä (Nutella) Murskaa keksit pakaste pussissa kaulimella. Nosta lihat pataan tai kattilaan. Viime vuosiin on sattunut useita luonnonoloiltaan hankalia talvia, ja samaan aikaan korona on muuttanut ihmisten ruokailutottumuksia. Lapin poron lihalla, Lapin poron kuivalihalla ja Lapin poron kylmäsavulihalla on Euroopan unionin suojattu alkuperänimitys. Ollila kertoo, että kyselyiden perusteella ihmiset arvostavat poronlihaa siksi, että liha on laadukasta ja verrattain terveellistä. Myös valmiita dippiaineksia voi ostaa sopivan kerta-annoksen kermaviilin kaveriksi. Yksi ratkaisu pulmaan olisi keksiä talkkunalle uusia käyttökohteita. Paahda leivät ja sivele voilla. Vai syökö keskivertosuomalainen itse asiassa enemmänkin poroa. Silp pua pekoni. SUVI JYLHÄNLEHTO Paakarin Pysäkki, Teollisuustie 1, Kärsämäki, lounas joka päivä 11–15 kahvilan aukioloaikoina, paakarinpysakki.fi Kelpo keitto lämmittää Nelostien varressa SÖIN TÄÄLLÄ Yksi annos ravintolan poronkäristystä hiihtolomamatkalla kerran vuodessa. Ripottele lihoille molemmin puolin suolaa, salviaa ja pippuria. Vasanliha kypsyy nopeammin ja maistuu miedommalta kuin aikuisen poron liha. Nostele kermavaahto tah naan ja sekoita varovasti tasaiseksi. Suhteellisen hyvästä säilyvyydestä huolimatta kilon pakkauksessa on kaltaiselleni sattumakuluttajalle tolkuton määrä talkkunaa. Koristele tillillä. RUOKA Maaseudun Tulevaisuus 19 perjantaina 11. Paista samalla pannulla sipuli ja pekonipaloja sekä viipaloituja sieniä muutama minuutti. Lisää vesi, liemikuutio ja laakerinlehdet. Vastaavalla tavallahan on jo yhdistetty jugurtti hyppyselliseen mysliä. Ensimmäisenä koronavuonna poronlihan kysyntä väheni noin neljänneksen, sillä ravintoloissa syötiin aiempaa harvemmin. Kun viiliä tulee syötyä satunnaisesti kesäisin, kulutus jää väistämättä vähäiseksi. Koristele annokset ennen tarjoilua keksimuruilla ja halutessasi mintunlehdillä. Hämeessä myös herne kuuluu talkkunajauhoon. Miksei talkkunaa myydä pieninä annospusseina viilipurkin kylkiäisenä. Markkinat vetävät hyvin, ja kotimaisen poronlihan kysyntä on viime vuosikymmeninä jatkuvasti noussut. ”Porot saavat elää vapaana luonnossa, ja se voi olla ratkaiseva tekijä monen ostopäätöksessä.” Poronliha maistuu suomalaisille entistä paremmin Suomessa tuotetaan noin kaksi miljoonaa kiloa poronlihaa vuodessa. Plussaa tulee siitä, että tuoretta persiljaa saa annostella itse maun mukaan. Mitään makujen ilotulitusta ei kan nata odottaa, vaan nimenomaan tuttua ja turvallista. Valuta pavut siivilässä. Viime vuosina Suomessa on tuotettu noin kaksi miljoonaa kiloa poronlihaa vuodessa, mutta vaihteluväli mitataan sadoissatuhansissa kiloissa. marraskuuta 2022 sinappi, sitruunamehu, pippuri ja tillisilppu. Keiton lisäksi lounasvaihtoehtona on vihersalaatti, johon saa valita 4–6 lisuketta päivän valikoimasta. Poronhoitoalue on jaettu 54 paliskuntaan, ja se kattaa yli kolmanneksen Suomen pinta-alasta. Ravintola mainostaa, että keitto keitetään paikan päällä lähialueen perunoista. Molempiin lounasvaihtoehtoihin kuuluvat oman talon leivät, ruokajuomat sekä kahvi tai tee. Suomen poronhoitoalueeseen kuuluu melkein koko Lapin maakunta sekä Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakuntien pohjoisosat. Poronlihan hinta on ensimmäisen koronavuoden notkahduksen jälkeen nousussa, mutta Ollilan mukaan hinnannousu ei kompensoi tuottajan kohonneita kustannuksia. Poronlihan arvostus ei ole syntynyt sattumalta, Ollila muistuttaa. Seurauksena on, että vanhenevat talkkunapussit kasautuvat kaappiin. SITRUUNAISET SIPULIPAVUT 4–5 annosta 1 ps (450 g) vihreitä pakaste papuja 2 sipulia 4 valkosipulinkynttä 30 g voita ½ tl rosmariinia 1—2 rkl sitruunanmehua 2 tl raastettua sitruunan kuorta 1 tl suolaa ½ tl mustapippuria Höyrytä jäisiä papuja pari minuuttia vähässä vedessä. Ruskista lihat paistin pannussa voiöljyseoksessa viitisen minuuttia. Talkkunan ongelma on suuri pakkauskoko. KUKKOA OLUESSA 4–5 annosta 2 sipulia 5 valkosipulinkynttä 6 viipaletta pekonia noin 700 g broilerin paisti leikkeitä noin 600 g broilerin koipinuijia 1½ tl suolaa 1½ tl salviaa ¾ tl mustapippuria 3 rkl vehnäjauhoja 25 g voita 3 rkl rypsiöljyä 1 rs (200 g) herkkusieniä 1 tlk (3,3 dl) olutta 3—4 dl vettä 1 kanaliemikuutio 2 laakerinlehteä Koristeeksi persiljaa Kuori ja viipaloi sipulit. Talkkuna kaipaa tuotteistamista Talkkuna on mainio ja konstailematon perinneherkku, joka sopii hyvin viilin seuralaiseksi. Omenalisä antaa lohitartariin raikkautta. Jos poroille ei riitä luonnossa ravintoa, ne eivät tule syksyllä kiimaan, mikä taas heijastuu suoraan poronlihan tuotantoon. Vaahdota kerma ja mausta se vaniljasokerilla. Tarjoa broileri padan kanssa. Terveellisyyden lisäksi poronliha iskee toiseenkin nykyajan ruokatrendiin. Kuumenna rasva pannus sa, lisää silputut sipulit sekä rosmariini ja kuullota. Hienonna kuoritut sipulit, viipaloi kuoritut valkosipulin kynnet. Testipäivänä tarjolla on kermaista riistakeittoa. Koristele ruoka persilja silpulla ennen tarjoilua. Talkkunapussin vanhenemista odotellessa uusia ideoita otetaan vastaan! Kirjoittaja on MT:n toimittaja. Lisää mukaan olut, anna kiehahtaa ja kaada seos pataan lihojen päälle. Jätä muruja hieman koristeluun. Teurasporoista nimittäin valtaosa on saman vuoden keväällä syntyneitä vasoja. Isänpäivä merkittiin almanakkaan vuonna 1987. Sittemmin kysyntä on palannut tavanomaiseksi, sillä poroa valmistetaan yhä useammin kotona, Ollila kertoo. Taustalla on pitkään jatkunut laatutyö, jossa poronlihasta on hiottu huippulaatuinen lihatuote. Sekoita tasaiseksi ja tarkista maku. Keittolounas on varma valinta, sillä siihen ei ole koskaan joutunut pettymään. Ravintolan vessoihin käynti on ohjattu ulkokautta, ja ne kaipaisivat kasvojenkohotusta. Lisää mukaan pavut, kuu menna, kääntele muutama minuutti ja mausta lopuksi sitruunamehulla ja kuori raasteella, suolalla sekä pip purilla. Sipulija valkosipulisilpussa hautuneet pavut saavat herkullista makua sitruunan mehusta ja raastetusta kuoresta
VIIKON VALINTA Kokki Micke Björklund panee kesän purkkiin ruokaohjelmassa. Sää 07.00 Yle Uutiset 07.02 Sää 07.03 Onnen sävel 07.50 Merisää 07.53 Onnen sävel 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.05 Onnen sävel 09.00 Yle Uutiset ja sää 09.05 Urheiluradio 09.10 Radio Suomen Lauantaitalkoot 10.00 Yle Uutiset 10.05 Radio Suomen Lauantaitalkoot 11.00 Yle Uutiset 11.02 Radio Suomen Lauantaitalkoot 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Urheiluradio 12.08 Poppikoulu 12.38 Radio Suomen Viikon loppu 12.45 Merisää 13.00 Yle Uutiset 13.02 Levylautakunta 14.00 Yle Uutiset 14.02 Radio Suomen Viikonloppu 15.00 Yle Uutiset 15.02 Entisten nuorten sävellahja 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Urheiluradio 16.15 Entisten nuorten sävellahja 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Urheiluradio 17.15 Radio Suomen Viikonloppu 18.00 Yle Uutiset 18.02 Sekahaku – Heidi Pakarinen 18.50 Merisää 18.55 Radio Suomen Viikon loppu 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Urheiluradio 19.07 Toni Laaksosen Lauantaitanssit 20.00 Yle Uutiset 20.02 Urheiluradio 20.07 Sää 20.08 Toni Laaksosen Lauantaitanssit 21.00 Yle Uutiset 21.02 Urheiluradio 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi 21.20 Poppikoulu 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Viikonloppu 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Urheiluradio 22.08 Suomirock – Jorma Hietamäki 23.00 Yle Uutiset 23.02 Yöradio 00.00 Yle Uutiset 00.02 Yöradio – toiveiden yö 01.00 Yle Uutiset ja sää 01.02 Levylautakunta 02.00 Yle Uutiset 02.02 Veli Kauppinen uuden äärellä 02.54 Yöradio 03.00 Yle Uutiset 03.02 Jokaniemen sävelradio YLE PUHE 06.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 14.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 22.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat RADIO-OHJELMAT LAUANTAI 12.11. Konsertti suorana Yle Aree nassa ja heti tuoreeltaan myös TV1:llä. Silloin he pääsivät lopultakin tapaamaan miehen, jonka he olivat nähneet lapsina lähes 50 vuotta sitten. Koskisen veri vetää kuitenkin vahvasti virkahuoneesta kentälle tutkimaan ryöstöä, joka on muuttunut henkirikostut kinnaksi. Joonas Nordman Show käsittelee mielen kiintoisimmat ilmiöt ja puhutuimmat aiheet, hauskalla ja oivaltavalla tavalla. Porvarillisen taustan omaava Winton huolestui jo varhaisessa vaiheessa natsien mielivaltaisista poliittisista toimista. YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset 06.02 Aamusoitto 06.35 Hartaita säveliä 06.50 Aamu hartaus 06.59 Hyvää huomenta 07.00 Yle Uutiset 07.05 Aamusoitto 07.57 Hyvää huomenta 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.05 Minne Rinne vie 08.25 Ikioma ilmastokriisimme: Homeongelmia ja vettä pyöräkellarissa – sisälläkään ei ole turvallista 09.00 Yle Uutiset ja sää 09.05 Muistojen bulevardi 10.00 Yle Uutiset 10.05 Ykkösaamu 10.45 Rytmikamari 11.00 Näistä levyistä en luovu 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Maailman politiikan arkipäivää 12.30 Havaintoja ihmisestä: No, pystytsä nyt varmasti tähän duuniin. Siellä heitä odottavat intohimoisesti asiaansa suhtautuvat tuottajat, kiinnostavat raaka-aineet ja ainutlaatuiset elämykset hyväntuulisessa pakkauksessa. Aluksi hakemuksia lasten lähettämiseksi vastaanotettiin hotellissa, mutta vanhempien määrän kasvaessa tarvittiin Prahaan toimisto, jotta pelastustyötä pystyttiin organisoimaan kunnolla. Raja-alueilla astui samalla voimaan natsien juutalaisiin kohdistama mielivalta. Satoja lapsia pelastui Saksan valtaamilta sudeettialueilta natsien mielivallalta ennen toisen maailmansodan alkua. Perheen sukunimi oli alun perin Wertheimer. 23.30 Peaky Blinders – gangsteriklaani (16) 00.30 Kerro kuka olen (16) YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 12.11. Kun lumi painaa ladon kattoa, alkaa pähkäily porukalla tilanteen ratkaisuksi metsäkärryjen avulla. marraskuuta 2022 TELEVISIO-OHJELMAT LAUANTAI 12.11. 22.00 Kymmenen uutiset 22.10 Lotto ja Jokeri 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Doc: FIFAn jalkapallon MMkisat 2018 00.25 Elokuva: Wallander: Valokuvaaja (16) 02.20 Poliisit UK: Ajojahti 03.25 Joonas Nordman Show 04.20 Schitt’s Creek (S) 04.50 Schitt’s Creek (7) 05.20 Paras vuosi ikinä (16) NELONEN 06.00 My Little Pony: Pony Life (S) 06.35 Halinallet: Tervetuloa Halimaahan (S) 07.00 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 07.25 Sunny Bunnies (S) 07.35 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 08.00 K3 (S) 08.15 LEGO City Adventures (S) 08.30 LEGO Jurassic World: Isla Nublarin legenda (S) 08.55 Angry Birds Stella (S) 09.00 Vain elämää: Yllätysbiisit 10.30 MasterChef Australia 12.30 100 Places to Be 12.45 Välimeren unelmakodit 13.50 Välimeren unelmakodit 14.55 Elokuva: Paavo Pesusieni kuivalla maalla (7) 16.50 Suomen huutokauppakeisari 17.50 Selviytyjät Suomi 19.20 Tulossa: Syke (12) 19.25 Vain elämää: Yllätysbiisit 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Big Brother Suomi 22.35 Elokuva: Koskinen: Pudotuspeli Koskinen on ylennyt komisarioksi ja esimiesase man haasteet alkavat, kun koruliikkeen ryöstö päättyy yllättävään laukaukseen. Nyt pannaan kesä purkkiin! Yle Teema & Fem sunnuntai klo 20.00. Mitä tapahtuu, kun kokki elää pelkällä lähiruualla viikon ajan ja käytössä ovat ainoastaan sellaiset raaka-aineet, joista yleisö on vinkannut. Winton perusti erityisesti lapsille tarkoitetun avustuskomitean, jolle oli huutava tarve. Pääos.: Eero Aho, Maria Ylipää, Turkka Masto mäki, JonJon Geitel, Anna Ackerman, Petra Karjalainen, Samuel Kujala. Muun muassa Strömsöstä tuttujen Micke Björklundin ja Matias Jungarin viihdyttävä makumatka suuntautuu takaisin kesäiselle Ahvenanmaalle ohjelmassa Lähiruokaa Ahvenanmaalla (Närmat på Åland, 2022). Brittiläistä Nicholas Wintonia oli kiittäminen pakoreittien järjestämisessä. 19.30 Yle Nyheter TVnytt 19.39 Sportnytt 19.50 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita 20.00 Historia: Kadonneiden maailmojen aarteet 21.00 Ennen elokuvaa: Elefanttimies 21.05 Kino Klassikko: Elefanttimies (16) 23.04 Enemmän elokuvasta: Elefanttimies 23.25 Uusi Kino: Sierra (7) 23.40 Uusi Kino: Heviä kohtuun (7) 23.55 Yle Live: Turbonegro SUB 07.00 Masked Singer USA 09.00 Schitt’s Creek (7) 09.30 Schitt’s Creek (S) 11.00 Simpsonit (12) 11.30 Simpsonit (7) 12.00 Simpsonit (7) 12.30 Simpsonit (7) 13.00 Vintiöt (12) 13.25 Tilt Esports 13.30 Game of Games Suomi 15.00 Masked Singer Suomi 16.00 Käräytyskamera (12) 16.30 Käräytyskamera (12) 17.00 Next Level Chef 18.00 Poliisit UK: Ajo jahti 19.00 Frendit (S) 19.30 Frendit (S) 20.00 Frendit (S) 20.30 Frendit (S) 21.00 Subleffa: Hostiles (16) 23.50 Subleffa: Batman (16) 02.25 Eloon jääneet (16) 03.25 Baywatch (12) AVA 06.00 MTV Uutiset Live 06.30 Huimat huushollit 07.30 Huimat huushollit 09.30 The Harlins 10.00 Masked Singer Suomi 11.00 Tanssii Tähtien Kanssa 13.00 Koko Suomi leipoo 14.00 Unelmaasunto auringon alta 15.00 Huimat huushollit 16.00 Huimat huushollit 17.00 Britannian parhaat pienoismallit 18.00 Gregg Wallace Big Weekends Away 19.00 Gregg Wallace Big Weekends Away 20.00 Kaaoksen kesyttäjät 21.00 Elokuva: Matkustaja 57 (16) 22.45 Agatha Christie: Tuijottava katse (12) 00.40 Prinssi Philip: Kuninkaallinen elämä 01.45 Harry ja Meghan: kuninkaallinen kriisi 02.40 Bull (S) 03.35 Jamie Oliver: Helpot arkiruoat 04.05 Koko Britannia leipoo 05.00 MTV Uutiset Live LIV 09.00 Remppa vai muutto Vancouver 10.00 Remppa vai muutto Vancouver 11.00 Korkeasaari 12.00 Huvila & Huussi 13.00 Annan herkulliset leivonnaiset 13.30 Annan herkulliset leivonnaiset 14.00 Sinkkuillallinen 15.00 Sinkkuillallinen 16.00 Uusi elämä etelässä 17.00 Uusi elämä etelässä 18.00 MasterChef Australia 19.55 Tulossa: Syke (12) 20.00 Rikkaat ja rahattomat 21.00 Temptation Island Suomi (7) 22.00 Vieraissa Australia 23.10 Rikkaiden & kuuluisien Beverly Hills 00.10 Remppa vai muutto Vancouver 01.10 Remppa vai muutto Vancouver 02.10 Orange Is the New Black (12) JIM 09.00 Suomen huutokauppakeisari 10.00 Jaksa paremmin 10.30 Leijonan luola USA 11.30 Leijonan luola USA 12.30 Kanadan rajalla 13.00 Kanadan rajalla 13.30 Kanadan rajalla 14.00 Kanadan rajalla 14.30 Kanadan rajalla 15.00 4D: Syön itseni hengiltä 16.00 Suorinta reittiä (S) 17.00 Super kauppiaat 18.00 4D: Haluan näyttää julkkikselta (12) (12) 19.00 Amerikan kovimmat keräilijät 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät 21.00 Suomen huutokauppakeisari 22.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7) 23.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12) 00.00 Poliisit 2021 (12) 01.00 Alaskan jäälentokenttä 02.00 Alaskan jäälentokenttä 03.00 Raskaan kaluston pelastajat 04.00 Muinaiset avaruusoliot ALFATV 08.00 Lastensairaalan syke 08.30 Lastensairaalan syke 09.00 Parlamentti 09.30 Sielunrauha: Kuvataiteilija Eeva Kouvalainen 10.00 Café Finland 11.00 Jukka Laaksonen Show 12.00 Autohullut 12.30 Aarteenetsijä Hellevaara 13.00 Mayn keittiö 13.30 Jahtikuksa 14.00 Frisbeegolf: European Pro Tour, Sipoo 15.30 Sisu Diaries 16.00 Valitut Palat Collection 16.15 Valitut Palat Collection 16.30 Kaasujalka 17.00 Uutiset 17.05 Finnish Pool Tour 18.00 Mobil 1 The Grid 18.30 Pohjanmaan kautta 19.00 Maalaislääkäri Kiminkinen 19.30 Uutiset 19.35 Retrotanssit 20.05 Tanssi kanssain 21.00 Lavalla: Amadeus Lundberg 22.30 Jukka Laaksonen Show 23.30 Uutiset 23.35 Filminurkka 23.50 Ohjelmatietoja 00.00 Finnish Pool Tour 01.00 Mobil 1 The Grid 01.30 Maalaislääkäri Kiminkinen 02.00 Uutiset 02.05 Retrotanssit 02.35 Tanssi kanssain 03.30 Lavalla: Amadeus Lundberg 05.00 Ohjelma jatkuu klo 07.30 NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Salakaupan julmat kasvot 06.45 Pohjoisen valtatien pelastajat 07.30 Pohjoisen valtatien pelastajat 08.15 Tri K:n eksoottiset eläimet 09.00 Eurooppa villiintyy 10.00 Elämää äärirajoilla: Alaska 11.00 Lentoturma tutkinta 12.00 Lentoturmatutkinta 13.00 Food Factory 13.30 Food Factory 14.00 Food Factory 14.30 Food Factory 15.00 Food Factory 15.30 Food Factory 16.00 Australian rajalla 16.30 Australian rajalla 17.00 Australian rajalla 17.30 Australian rajalla 18.00 Egyptin kadonneet aarteet 19.00 Tutankhamonin aarteet: Kultaiset faaraot 20.00 Tutankhamonin Aarteet: Viimeinen Farao 21.00 Egyptin kadonneet aarteet 22.00 Vankilassa ulkomailla 23.00 Sala kuljettajat satimeen 00.00 Narco Wars 01.00 Egyptin kadonneet aarteet 02.00 Hindenburgin uudet todisteet 03.00 Pohjoisen valtatien pelastajat 03.45 Myrskyn jäljillä 04.30 Science of Stupid 04.50 Science of Stupid 05.15 Vankilassa ulkomailla FOX 06.00 Bless the Harts 06.20 Bless the Harts 06.40 Bless the Harts 07.00 Simpsonit 07.25 Simpsonit 07.45 Simpsonit 08.05 Simpsonit 08.30 Simpsonit 08.50 Simpsonit 09.20 Simpsonit 09.45 Melkein MENSA 10.45 Onnenpyörä VIP 11.45 Ensi silmäyksellä 12.10 Ensisilmäyksellä 12.35 Ensisilmäyksellä 13.05 Miehen puolikkaat 13.35 Miehen puolikkaat 14.05 Miehen puolikkaat 14.30 Family Guy 15.00 Family Guy 15.30 Family Guy 16.05 Family Guy 16.35 Family Guy 17.05 Moderni perhe 17.35 Moderni perhe 18.05 Moderni perhe 18.35 Moderni perhe 19.05 Simpsonit 19.30 Simpsonit 20.00 Simpsonit 20.30 Simpsonit 21.00 Elokuva: Australia 00.05 Simpsonit 00.35 Simpsonit 01.05 Simpsonit 01.30 Family Guy 02.00 Family Guy 02.30 Family Guy 03.00 Family Guy 03.30 Family Guy 04.00 Miehen puolikkaat 04.25 Huutokaupan metsästäjät 04.25 Bless the Harts 04.25 Bless the Harts 04.45 Huutokaupan metsästäjät 05.05 Ennätystehdas Miten nuoresta englantilaisesta pankkiirista, Nicholas Wintonista, tuli kuin sattuman oikusta satojen pääosin juutalaislasten pelastaja toisen maailmansodan kynnyksellä. Dokumentissa Mies joka pelasti 669 lasta (Nicholas Winton, The Man who Saved 669 Children) palataan vuoden 1938 joulukuuhun. Tuhannet tšekkoslovakialaiset ja itävaltalaiset vanhemmat halusivat lähettää jälkikasvunsa Britanniaan pois pian alkavan sodan jaloista. Faktaan taitaa sekoittua sopivasti myös fiktiota. Prahassa Winton vakuuttui lasten avuntarpeesta, kun hän pääsi tutustumaan sudeettialueelle perustettujen pakolaisleirien kurjiin oloihin. Kaiken osaavia kirvesmiehiä, Daleja, Suomessa vielä riittää. Moni joskus taloprojektinsa kanssa paininut jäi koukkuun Poriin sijoittuneeseen Sadan vuoden talo -sarjaan ja sen hahmoihin. Alkuihmettelyn jälkeen huomaan seuraavani innolla konemiesten edesottamuksia, joissa maaseudun arki tulee esiin rehevää savoa puhuvan Juvosen suussa. Yle TV1 keskiviikko klo 19.00 Unohduksiin jäänyt pelastusretki Vaatimattoman Wintonin uroteko tuli uudelleen esille vahingossa vasta vuonna 1988. (16) 22.15 Rock’n’ Roll Never Dies (S) 00.20 Metsän elämää 01.00 Rallin MM: Japani, EK 15 MTV3 08.00 Muumilaakson tarinoita (S) 08.25 Muumilaakson tarinoita (7) 08.50 Mimmit musapatti (S) 09.15 Monchhichi (S) 09.30 Alvin ja pikkuoravat (S) 09.45 Alvin ja pikkuoravat (S) 10.30 Koko Suomi leipoo 11.30 Elokuva: Smurffit (7) 13.45 Pilanpäiten 14.00 Laulu Rakkaudelle: Secret Song Suomi 15.30 Suomen Vahvin Mies finaali 16.30 Rallicross SM kausikooste 17.00 Teknavi 17.30 Posse 19.00 Seitsemän uutiset 19.10 Uutisextra 19.20 Tulosruutu 19.30 Tanssikupla 20.00 Masked Singer Suomi 21.00 Joonas Nordman Show 9/10. Tubettavissa konemiehissä Tuusniemen Kosulan kylässä asuvan Metsä Manin eli pääosaa esittävän Timo Juvosen edesottamukset ovat päässeet YouTubesta nyt myös Ylen tv-sarjaksi. Kukaan ei kuitenkaan ollut selvillä pitkään aikaan, missä Winton oleskeli. Winton kuoli 106-vuotiaana vuonna 2015. YLE TV1 06.30 Rallin MM: Japani, EK 12 07.30 Mestarit: Koko tarina 08.00 Yle Uutiset 08.05 Prisma: Konttilaivojen kasvavat riskit 09.00 Yle Uutiset 09.05 Historia: Lontoon pommitukset (12) 10.00 Yle Uutiset 10.05 Ykkösaamu 10.45 Yle Alueuutiset 12.05 Yle Oddasat 12.09 Oddasat 12.30 Pisara 12.35 RSO Musiikkitalossa 13.18 Mahtikoneita ja ilmasto ihmeitä 13.35 Kulttuuricocktail Live 14.05 Selkämeri: Karun kaunis avomeri 15.00 Eränkävijät 15.30 Akuutti: Onko onnellisuuden tavoittelussa mitään järkeä. Taudinkantajat. Pian tuolloin jo aikuisiksi varttuneita pelastettuja sotalapsia alkoi nousta seisomaan kuultuaan tutun nimen. TV & RADIO Maaseudun Tulevaisuus 20 perjantaina 11. Studioon saapuu kiinnostavia julkkisvieraita ja musiikista vastaa Katja Lapin houseband. Saksa oli vain kuukausia aiemmin liittänyt Tšekkoslovakian rajaosia sudeettialueeksi, jolla asui paljon saksankielistä väestöä. Miksi ryöstäjä ampui sivussa seissyttä, täysin ulkopuolista asiakasta. Tämä tositarina muistuttaa toista tositarinaa, jossa Oskar Schindler, saksalainen teollisuuspomo, järjesti pelastusoperaatioita saadakseen mahdollisimman monta puolanjuutalaista natsien keskitysleiriltä yritykseensä työntekijöiksi. Yhdellä lennolla ja useissa junalähetyksissä vuoden 1939 aikana matkaan lähetetyt lapset pääsivät välillä kouke roistenkin reittien kautta turvaan heille uuteen ja outoon maahan. Lumesta kuoriutuva kaivuri lähtee käyntiin ensilaakista – oikeasti. Eräässä BBC:n keskusteluohjelmassa Winton istui yleisön joukossa, kun juontaja alkoi puhua arvoitukselliseksi jääneestä pelastajasta. Virustartunta saa pelottavan käänteen. Vaatimattoman Wintonin uroteko tuli uudelleen esille vahingossa vasta vuonna 1988, kun hänen takavuosien tekemisistään tietämätön leskensä löysi tämän jäämistöstä nimilistan 669 pelastetusta lapsesta. 16.00 Naiskonstaapeli 56 (12) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Flinkkilä & Kellomäki 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Strömsö 18.45 Avara luonto: Humboldtin merivirta 19.40 Chelsean etsivä (12) 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.00 Yle Live: Mestarit Koko illan hittikimara yhdessä parhaiden pop diivojen kanssa! Ellinoora, Kaija Koo, Jenni Vartiainen ja Vesala nousevat yhdessä Tampereen Areenan lavalle. Wintonin brittiläinen avustustyötä tekevä ystävä pyysi tätä mukaan pakolaisten auttamiseksi. 13.00 Välilevyjä 14.00 Lukupiiri Tulusto & Kylmälä 14.45 Musiikkikamari 15.00 Radioteatteri esittää: Olipa kerran bitch – tätä satua et halunnut kuulla 15.20 Musiikkikamari 15.30 Aristoteleen kantapää 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Miia Krause 18.00 Ehtoo kellot: Tampereen Pyhän Aleksanteri Nevskin ja Pyhän Nikolauksen kirkon kellot 18.01 Iltahartaus 18.10 Lauantain toivotut levyt 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Tämän runon haluaisin kuulla 21.00 Iltasoitto 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Kalle Haatanen 23.00 Iltahartaus 23.10 Yöklassinen YLE RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu 06.00 Yle Uutiset 06.02 Radio Suomen Varhaisaamu. Nina ja Thomas saavat uutta tietoa sekä ehdotuksen yllättävältä taholta. Sosialistiksi itseään luonnehtinut Winton oli kristitty, mutta hänellä oli juutalainen tausta. Ohjaus: Riku Suokas. Pakolaisina synnyinseuduiltaan pelastuneet lapset alkoivat kokoontua aikuisiällä jakamaan lapsuuden kokemuksiaan 1980-luvulla Britanniassa. AMPERSAND HARRI KALLIO-KURSSI DIGIPAIMEN HARRI KALLIO-KURSSI harri.kallio-kurssi@mt.fi Elämänmakuisuus koukuttaa Elämänmakuiset reality-sarjat ovat erittäin koukuttavia. Winton oli lähdössä Alpeille hiihtoretkelle, mutta kohteeksi vaihtuikin ystävän pyynnöstä Praha. Britannian Schindleriksikin kutsuttu Winton järjesti toisen vuonna 1939 useita lasten kuljetuksia tšekkiläiseltä pakolaisleiriltä Britanniaan, jossa lapsille järjestettiin sijaisperheet. Ohjelman tekstitys tekstitv:n sivulla 333.(12) 00.25 Elokuva: The Hitman’s Bodyguard (16) YLE TEEMA & FEM 08.00 Superapulaiset 08.30 Kohti ammattilaiskenttiä 09.00 Koukussa: Musiikki 09.30 Tukholman kuninkaanlinna 10.30 Taivaallista menoa 10.50 Egenlandin matkakohteet 11.00 Luontomatkalla 12.00 Isä Matteon tutkimuksia (12) 12.51 Isä Matteon tutkimuksia (12) 13.45 Isä Matteon tutkimuksia (12) 14.40 Michel Roux ja ranskalainen maalaiskeittiö 15.25 Uusi Kino: Keppi (S) 15.40 Rockfield – maitotilasta hittifarmiksi (12) 17.15 Ennen elokuvaa: Elefanttimies 17.25 Ötökkätalli (S) 17.30 Muumilaakso (7) 17.55 Yle Nyheter TVnytt 18.00 BUUklubben 18.30 Jälkiloiste (12) 19.10 Ilmastoparadoksi 19.20 Strömsöstä poimittua: Suurella maalauksella uudistaa koko huoneen. 06.52 Minimuksut (S) 07.10 Pipsa Possu (S) 07.15 Piikki ja Siiri (S) 07.20 Heimo ja Hemmo (S) 07.23 Fluugalaiset (S) 07.34 Pikku Kakkonen: Seikkailukone 07.59 Dinofarmi (S) 08.11 Kaarle (S) 08.23 Ässäluokka (S) 08.45 Pelastajapartio (S) 09.00 Galaxi 09.01 Kulman kunkut (S) 09.11 Kun olin ikäisesi (7) 09.23 Dronettajat (7) 09.45 Athleticus (S) 09.48 Kotikadun jengi ja vihreä valo (7) 10.00 Suuri ompelukisa 11.00 Matkapassi: 20 vuotta maailman ympäri 11.55 Kohtaamiset ja erot (7) 12.24 Kohtaamiset ja erot (7) 12.55 Harvoin tarjolla (12) 13.50 Harvoin tarjolla (12) 14.45 Salibandyn MM: Välieräottelu 17.15 Kohti FIFAn jalkapallon MMkisoja 2022 17.40 Kohti FIFAn jalkapallon MMkisoja 2022 18.05 Sportliv 18.20 Salibandyn MM: Välieräottelu 20.30 Alppihiihdon MC, naisten paripujottelu 21.00 Rallin MM: Japani, huippuhetket 21.30 Ivalo 8/10. Toisen maailmansodan aattona tuhannet juutalaisvanhemmat halusivat lähettää lapsensa turvaan natsihallinnolta. Thomas joutuu huoltajuustaisteluun tyttärestään
Maailman merillä kulkevien kontti laivojen koko on kasvanut vuosi vuodelta. Historiasta paljastuu myös henkirikos. Nuori urheilija lupaus Timo (Bruno Baer) saa epämieluisan tiedon terveydentilastaan. TELEVISIO-OHJELMAT SUNNUNTAI 13.11. Yllättäen myös apteekkiryöstöjen sarja kytkeytyy Hukantuvan tapahtumiin. Kun kontti laiva juuttui maaliskuussa 2021 Suezin kanavaan useaksi päiväksi, se osoitti miten haavoittuvainen tämä kuljetusmuoto on. Näyttelijä Krista Kosonen saa kuulla isovanhempiensa tavanneen yhteisen into himon parissa. (S) 09.11 Keltainen Lumimies (7) 09.23 Mitä jos. Kovin pitkään Harlinit eivät kui tenkaan ehdi kotona olosta nauttia, sillä seuraavan elo kuvan kuvaukset kutsuvat heidät taas Eurooppaan. TV & RADIO Maaseudun Tulevaisuus 21 perjantaina 11. RADIO-OHJELMAT SUNNUNTAI 13.11. Tutkimukset johtavat Hukantupa nimiseen palvelutaloon. Ohjelman tekstitys tekstitv:n sivulla 333. YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset ja sää 06.05 Aamu soitto 06.35 Hartaita säveliä 06.50 Aamuhartaus 06.59 Hyvää huomenta 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Aamu soitto 07.53 Ykköskolumni 07.59 Hyvää huomenta 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Ykkösaamu 09.00 Yle Uutiset 09.05 Muistojen bulevardi 10.00 Roman Schatzin Maammekirja 11.00 Välilevyjä 11.57 Päivän miete lause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Urbaanilegendan lyhyt historia, osa 1 13.00 Politiikkaradio 13.30 Klassinen kattaus 14.30 Luomiskertomus Aleksi Milonoff 14112022 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Euroopan valot 18.00 Lauluja paremmasta maailmasta 19.15 Iltahartaus 19.25 Radiogalleria: Mitä minäkö vanha 20.15 Keinuva talo – Mika Kauhanen: Lennokas kuin viulunkieli 21.00 Sydänjuurilla – Amanda Kauranne 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Roman Schatzin Maamme kirja 23.00 Iltahartaus 23.10 Yöklassinen YLE RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.30 Yle Uutiset ja sää 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu 06.00 Yle Uutiset ja sää 06.05 Alueradio 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Urheiluradio 07.13 Alueradio 07.50 Merisää 07.53 Alueradio 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Urheiluradio 08.13 Alueradio 09.00 Yle Uutiset 09.05 Urheiluradio 09.10 Sää 09.11 Alueradio 10.00 Yle Uutiset 10.02 Radio Suomen Päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Urheiluradio 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta 14.00 Yle Uutiset 14.02 Alueradio 15.00 Yle Uutiset 15.02 Alueradio 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Urheiluradio 16.13 Alue radio 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Urheiluradio 17.13 Alueradio 18.00 Yle Uutiset 18.02 Radio Suomen Ilta: Olli Haapakangas 18.08 Urheiluhullut 18.50 Merisää 18.55 Radio Suomen Ilta: Olli Haapakangas 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Urheiluradio 19.05 Radio Suomen Ilta: Olli Haapa kangas 20.00 Yle Uutiset 20.02 Sää 20.03 Radio Suomen Ilta: Olli Haapakangas 21.00 Yle Uutiset 21.02 Urheiluradio 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi 21.17 Radio Suomen Ilta 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Ilta 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Urheiluradio 22.08 Bluesministeri Esa Kuloniemi 23.00 Yle Uutiset 23.02 Yöradio 00.00 Yle Uutiset 00.02 Yöradio – toiveiden yö 01.00 Yle Uutiset ja sää 01.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta 01.55 Yöradio 02.00 Yle Uutiset 02.02 Laiskanlinna – Tero Liete 03.00 Yle Uutiset 03.02 Sekahaku – Tarja Närhi 03.50 Yöradio YLE PUHE 06.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 14.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 22.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat YLE RADIO 1 07.00 Yle Uutiset 07.02 Narrin aamulaulu – Ilja Repin, musiikki ja muotokuvat 07.57 Hyvää huomenta 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.05 Kuusi kuvaa 08.50 Yksi on hyvää seuraa 09.00 Yle Uutiset ja sää 09.05 Riston Valinta 10.00 Meditatiivinen messu Viikin kirkosta Helsingistä 11.00 23. 18.00 Suurmestari UK 19.00 Simpsonit (7) 20.00 Frendit (S) 21.00 Subleffa: Ainoat oikeat (7) 23.10 Veriveljet (16) 00.10 Hockey Night – Tien päällä 00.40 Tilt Esports 00.45 30 for 30 Series 01.55 American Horror Story: 1984 (18) 02.50 Selviytyjät 03.50 Poliisit UK: Ajojahti (12) AVA 06.00 MTV Uutiset Live 06.30 Valitut Palat Collection 07.00 Lemmen viemää (7) 10.00 Suomen kaunein koti 11.00 The Real Housewives of Orange County 12.00 Emmerdale 12.30 Valitut Palat Collection 13.00 Jamie Oliver: Helpot arkiruoat 14.00 Jamie Oliver: Helpot arkiruoat 15.00 Huimat huushollit 16.00 Lemmen viemää (7) 17.00 Gregg Wallace Big Weekends Away 18.00 Gregg Wallace Big Weekends Away 19.00 Britannian parhaat pienoismallit 20.00 Koko Suomi leipoo 21.00 Maajussille morsian 22.00 Botched: Mokatut kauneusleikkaukset (7) 23.00 Kova laki (12) 00.00 Elokuva: Wallander: Valokuvaaja (16) 02.00 Lukaalit laajemmaksi 02.55 Muodin huipulle 03.50 Koko Britannia leipoo 04.45 MTV Uutiset Live LIV 09.00 Neljät häät Suomi 10.00 Huvila & Huussi Asuntomessuilla 11.00 Annan herkulliset leivonnaiset 11.30 100 Places to Be 11.45 MasterChef Australia VIP 12.55 Toisenlaiset äidit 13.55 Huikeat kakkutaiturit 14.55 Välimeren unelmakodit 16.00 Liv D: Dianan haastattelu: Prinsessan kosto (S) 17.00 Huvila & Huussi 18.00 Sinkku illallinen 19.00 Remppa vai muutto Suomi 20.00 Remppa vai muutto Vancouver 21.00 Henri ja Sirly Italiassa 21.30 Save The Date Suomi 22.30 Rikkaat ja rahattomat 23.30 Sinkku illallinen 00.30 Remppa vai muutto Vancouver 01.30 Vieraissa Australia JIM 09.00 4D: Elämäni 76senttisenä 10.00 Leijonan luola USA 11.00 Kanadan rajalla 12.00 Tankkaustarinat 12.30 4D: Epämuodostuneet kasvoni 13.30 Kaverille ei jätetä (S) 14.25 100 Places to Be 14.30 Mysteerilaulajat – I Can See Your Voice Suomi 16.00 Australian rajalla 17.00 Suomen huutokauppa keisari 18.00 Poliisit 2022 (7) 19.00 4D: Shokeeraavat vartalot (12) 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät 21.00 Suorinta reittiä (S) 22.00 Suomen Tulli rikosten jäljillä (7) 23.00 Alaskan jäälentokenttä 00.00 Burgerimiehet Pohjolassa 01.00 Amerikan rajavartijat 01.30 Amerikan rajavartijat 02.00 4D: Elämäni on yhtä orgasmia (16) 03.00 Poliisit (S) 03.30 Poliisit (S) ALFATV 05.30 Ohjelma jatkuu klo 08.00 08.00 Sanna Ukkola Live 08.45 Uutiset 09.00 Finnish Pool Tour 10.00 Mobil 1 The Grid 10.30 Purjehduksen 52 Super sarja 11.00 Jukka Laaksonen Show 12.00 Sisu Diaries 12.30 Valitut Palat Collection 13.00 Tanssi kanssain 14.00 Autohullut 14.30 Mayn keittiö 15.00 Valitut Palat Collection 15.30 Koiran paras ystävä 16.00 Sanna Ukkola Live 16.45 Valitut Palat Collection 17.00 Eläinten vaistot 18.00 Uutiset 18.15 Uutisplus 19.00 Mahdottoman tavallinen Jorma Laine 19.30 Uutiset 19.45 Sanna Ukkola Live 20.30 Aarteenetsijä Hellevaara 21.00 Parlamentti 21.30 Maalaislääkäri Kiminkinen 22.00 Viikon Parkkonen 22.45 Uutiset 23.00 Uutisplus 23.45 Valitut Palat Collection 00.00 Eläinten vaistot 01.00 Tanssi kanssain 02.00 Koiran paras ystävä 02.30 Sanna Ukkola Live 03.15 Uutiset 03.30 Aarteenetsijä Hellevaara 04.00 Parlamentti 04.30 Maalaislääkäri Kiminkinen 05.00 Ohjelma jatkuu 08.00 NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Vaarallisen valtatien pelastajat 06.45 Tonnikalan saalistajat 07.30 Running Wild With Bear Grylls 08.15 Viikinkien nousu ja tuho 09.00 Cosmos: Mahdolliset maailmat 10.00 Australian rajalla 10.30 Australian rajalla 11.00 Eläintarhan salaisuudet 12.00 Dubain lentokenttä 13.00 Tonnikalan saalistajat 14.00 Running Wild With Bear Grylls 15.00 Food Factory 15.30 Food Factory 16.00 Egyptin kadonneet aarteet 17.00 Autojen ensiapu 18.00 Australian rajalla 18.30 Australian rajalla 19.00 Syvin luola 20.00 Lentoturmatutkinta 21.00 Autojen ensiapu 22.00 Ihmeelliset superautot 23.00 Huume bisnes Oy 00.00 Kokeile tai kuole 00.30 Kokeile tai kuole 01.00 Autojen ensiapu 02.00 Ihmeelliset superautot 03.00 Lentoturmatutkinta 03.45 Food Factory USA 04.05 Food Factory USA 04.30 Gordon Ramsayn makuseikkailut 05.15 Vankilassa ulkomailla FOX 06.00 Bless the Harts 06.20 Simpsonit 06.40 Simpsonit 07.05 Simpsonit 07.25 Simpsonit 07.45 Huutokaupan metsästäjät 08.05 Huutokaupan metsästäjät 08.25 Miehen puolikkaat 08.50 Onnenpyörä VIP 09.35 Ensi silmäyksellä 10.05 Simpsonit 10.30 Simpsonit 11.00 Family Guy 11.30 Family Guy 12.00 Simpsonit 12.30 Miehen puolikkaat 13.00 Melkein MENSA 14.00 Kymppitonni 15.00 Ihmemies MacGyver 16.00 Miehen puolikkaat 16.30 Simpsonit 17.00 Simpsonit 17.30 Family Guy 18.00 Family Guy 18.30 Simpsonit 19.00 Simpsonit 19.30 Simpsonit 20.00 Simpsonit 20.30 Simpsonit 21.00 911: Lone Star 22.00 Miehen puolikkaat 22.30 Miehen puolikkaat 23.00 Miehen puolikkaat 23.30 Miehen puolikkaat 00.00 Family Guy 00.30 Family Guy 01.00 Simpsonit 01.30 Simpsonit 02.00 Miehen puolikkaat 02.30 Miehen puolikkaat 03.00 Criminal Minds: Beyond Borders 03.50 911: Lone Star 04.35 Ihme mies MacGyver 05.20 Family Guy 05.40 Lapin poliisit SUB 07.00 Masked Singer USA 09.00 Schitt’s Creek (S) 09.30 Schitt’s Creek (S) 11.00 Simpsonit (7) 11.30 Simpsonit (7) 12.00 Simpsonit (7) 12.30 Simpsonit (7) 13.00 Mr. Leffa: Suon villi laulu 15.00 Horisontti 15.50 Yle Uudizet karjalakse – karjalan kielinen viikkokatsaus 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Dokumentti: Kun mopo pojasta tuli isä 18.00 Radiogalleria: Mitä minäkö vanha 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Jazzklubi: Klubiisäntänä JanErik Holmberg 20.00 Jazzklubin illan keikka: Juhani Aaltonen Celebration Pori Jazzissa 21.00 Jazzklubin kolmas setti: Suuret suomalaiset pienlevy yhtiöt: Eclipse Music 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Ajassa soi 23.10 Yö klassinen YLE RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu 06.00 Yle Uutiset 06.02 Radio Suomen Varhais aamu. (12) 22.45 Rouva varapresidentti (12) 23.30 Gogin kantabaari MTV3 08.00 Muumilaakson tarinoita (S) 08.25 Muumilaakson tarinoita (S) 08.50 Mimmit musapatti (S) 09.15 Monchhichi (S) 09.30 Alvin ja pikkuoravat (7) 09.45 Alvin ja pikkuoravat (S) 10.00 Suomen kaunein koti 11.00 Kaaoksen kesyttäjät 12.00 Maajussille morsian 13.00 Ensitreffit alttarilla 14.00 Huippumalli haussa 15.00 Vuoroin vieraissa Maria Veitola 16.00 Tanssii Tähtien Kanssa 18.00 Masked Singer Suomi 19.00 Seitsemän uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 Urheiluextra 19.30 Tanssii Tähtien Kanssa 21.30 The Harlins 9/10. Samaan aikaan afrikkalaisen nuoren parin salakuljetus Espanjaan päätyy kyseenalaisten ihmisten luokse. Ohjelman tekstitys tekstitv:n sivulla 333. Pete Parkkosen mielestä hyvässä kaupassa kumpikaan ei ole tyytyväinen. Ohjaaja: Richard Tanne. 20.15 Fillari päiväkirja: Neljä vuodenaikaa 20.30 Ilmailun maailma 21.00 Lavalla: Amadeus Lundberg 22.30 Sanna Ukkola Live 23.15 Aarteenetsijä Hellevaara 23.45 Ohjelmatietoja 00.00 Uutiset 00.05 Riippuvuuksista vapaaksi 01.00 Ajassa extra / Se löytyi 01.45 Kohti autourheilun uutta aikakautta 02.00 Mayn keittiö 02.30 Uutiset 02.35 Finnish Pool Tour 03.30 Ilmailun maailma 04.00 Lavalla: Amadeus Lundberg NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Salakuljettajat satimeen 06.45 Autojen ensiapu 07.30 Uskomaton eläinlääkäri Pol 08.15 Äärimmäinen selviytyjä 09.00 Albert Linn ja muinaiset maailmat 10.00 Junamatkat ylhäältä päin 11.00 112 Hätäkeskus 12.00 Lentoturmatutkinta 13.00 Turvatarkastus: Rooma 14.00 Turva tarkastus: Rooma 15.00 Turvatarkastus: Rooma 16.00 Turvatarkastus: Rooma 17.00 Turvatarkastus: Rooma 18.00 Turvatarkastus: Rooma 19.00 Turva tarkastus: Rooma 20.00 Lentoturma tutkinta 21.00 Meret ilman vettä 22.00 Armstrongtallenteet 23.00 Narco Wars 00.00 Narco Wars: Chasing the Dragon 01.00 Meret ilman vettä 02.00 Toulousen tehdasräjähdys 03.00 Lentoturmatutkinta 03.45 Food Factory USA 04.05 Food Factory USA 04.30 Gordon Ramsayn makuseikkailut 05.15 Vankilassa ulkomailla FOX 06.00 Bless the Harts 06.20 Bless the Harts 06.40 Kymppitonni 07.25 Miehen puolikkaat 07.45 Miehen puolikkaat 08.10 Miehen puolikkaat 08.30 Miehen puolikkaat 08.50 Miehen puolikkaat 09.15 Moderni perhe 09.40 Moderni perhe 10.05 Moderni perhe 10.30 Moderni perhe 11.00 Simpsonit 11.30 Simpsonit 12.00 Simpsonit 12.30 Simpsonit 13.00 Simpsonit 13.30 Simpsonit 14.00 Simpsonit 14.30 Simpsonit 15.00 Ensisilmäyksellä 15.30 Ensi silmäyksellä 16.00 Ensisilmäyksellä 16.30 Ensisilmäyksellä 17.00 Ensi silmäyksellä 17.30 Ensisilmäyksellä 18.00 Miehen puolikkaat 18.30 Miehen puolikkaat 19.00 Miehen puolikkaat 19.30 Miehen puolikkaat 20.00 Miehen puolikkaat 20.30 Miehen puolikkaat 21.00 Elokuva: Walter Mittyn ihmeellinen elämä 23.20 911 00.10 Castle 01.10 Castle 02.10 911: Lone Star 03.10 Criminal Minds 03.50 Criminal Minds 04.30 911 05.15 911. Ohjaus: Lauri Nurkse ja Riku Suokas. Bean 13.30 Posse 15.00 Suomen surkein kuski 15.55 Käräytyskamera (12) 16.25 NFL 18.10 NFL 19.50 Pitääkö olla huolissaan klassikko 20.00 Elämää äärirajoilla: Alaska 21.00 Subleffa: Full Metal Jacket (16) 23.20 Rikospaikka 00.05 Elämää Philadelphiassa (12) 00.35 Eloon jääneet (16) 01.35 Baywatch (12) 02.35 Sub.doc: Maailma hukkuu muoviin, 1/2 AVA 06.00 MTV Uutiset Live 06.30 Huimat huushollit 07.30 Huimat huushollit 09.30 Salatut elämät (S) 10.00 Salatut elämät (7) 10.30 Salatut elämät (7) 11.00 Salatut elämät (S) 11.30 Salatut elämät (7) 12.00 The Real Housewives of Salt Lake City 13.00 The Real Housewives of Salt Lake City 14.00 Lukaalit laajemmaksi 15.00 Kodit uusiksi 16.00 Kodit uusiksi 17.00 Gregg Wallace Big Weekends Away 18.00 Gregg Wallace Big Weekends Away 19.00 Agatha Christie: Loma hotellin murhat (12) 21.00 Elokuva: Oikeesti aikuiset 2 (12) 23.10 Kova laki (12) 00.10 Kova laki (12) 01.05 Kova laki (12) 02.00 Kova laki (12) 02.55 Bull (12) 03.50 Koko Britannia leipoo 04.45 MTV Uutiset Live LIV 09.00 Remppa vai muutto Vancouver 10.00 Remppa vai muutto Vancouver 11.00 Annan herkulliset leivonnaiset 11.30 Annan herkulliset leivonnaiset 12.00 Huvila & Huussi 13.00 Sinkku illallinen 14.00 Sinkkuillallinen 15.00 Uusi elämä etelässä 16.00 Himohamstraajat 17.55 Tulossa: Syke (12) 18.00 Superkauppiaat 19.00 Save The Date Suomi 20.00 Remppa vai muutto Suomi 21.00 Elokuva: Blue Jasmine (S) 23.05 Kumman kaa (S) 23.40 Kumman kaa (S) 00.10 Vieraissa Australia 01.20 Remppa vai muutto Vancouver 02.20 Orange Is the New Black (12) JIM 09.00 Suomen huutokauppakeisari 10.00 Suomen huutokauppakeisari 11.00 Leijonan luola USA 12.00 Leijonan luola USA 13.00 Leijonan luola USA 14.00 4D: Tahdon syödä taloni 15.00 Kanadan rajalla 15.30 Kanadan rajalla 16.00 4D: Syön 3000 kaloria minuutissa 17.00 Suomen huutokauppakeisari 18.00 Amerikan kovimmat keräilijät 19.00 Amerikan kovimmat keräilijät 20.00 Suorinta reittiä (S) 21.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (S) 22.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12) 23.00 Alaskan jäälentokenttä 00.00 Alaskan jäälentokenttä 01.00 Raskaan kaluston pelastajat 02.00 Muinaiset avaruusoliot ALFATV 07.30 John Ankerberg vastauksia etsimässä 08.00 Kosketuskohta 08.30 Jussin kalajutut 09.00 Läsnä – Tommy Hellsten 10.00 Astu Tarinaan 10.30 Jerusalemin uutislinja 11.00 Jahtikuksa 11.30 Frisbeegolf: European Pro Tour, Sipoo 13.00 Mobil 1 The Grid 13.30 Finnish Pool Tour 14.30 Parlamentti 15.00 Kaasujalka 15.30 Senioriseisake 16.00 Alppi kylien loistoa 16.30 Sielunrauha: Kuvanveistäjä Juhani Vuorisalmi 17.00 Uutiset 17.05 Riippuvuuksista vapaaksi 18.00 Ajassa extra / Se löytyi 18.45 Kohti autourheilun uutta aikakautta 19.00 Mayn keittiö 19.30 Uutiset 19.35 Dokumentti: Löytyykö avaruudesta elämää. Rakkautta ja tragediaa. Paavo pääsee haavoittumisen jälkeen lomalle. Lisäksi ryhmää työllistää apteekkiryöstöjen sarja, joissa tekijä pakenee yhä uhkarohkeammin poliisin kynsistä. 06.53 Kuu ja minä (S) 07.15 Rikke (S) 07.22 Kuminakuja 19 (S) 07.33 Robo ja riiviöt (S) 07.39 Ryhmä Hau (S) 08.05 Galaxi 08.06 Tero hoitaa (7) 08.18 Voihan Poni (7) 08.30 Unna Junná 08.44 Pikku perunat (S) 08.50 Jumppahetki: Tasapaino ja voima 09.00 Arctic Air – rakkautta ilmassa (12) 09.45 Uusi päivä (S) 10.15 Eräelämää 10.45 Muuttopäiväkirjat 11.15 McLeodin tyttäret (12) 12.00 Holby Cityn sairaala (12) 13.00 Päämääränä täydellinen vartalo 13.50 Tanskalainen maajussi 14.20 Ymmärrä koiraasi – kuka kotonasi asuu 14.50 Kohti kaukaisia rantoja 15.35 Kun vesi loppuu 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.10 Syke (12) 19.00 Onnen maa (12) 20.00 Theroux ja Amerikan vauvabisnes (S) 21.00 Talvisota 3/5: Taipaleenjoki. SUB 06.30 Teletapit (S) 06.55 Muumilaakson tarinoita (S) 07.45 Professori Balthazar (S) 08.10 Horseland – heppajengi (S) 08.35 Lucky Luken uudet seikkailut (S) 09.00 Bob’s Burgers (7) 09.30 Valitut Palat Collection 11.00 Neljän tähden illallinen 11.30 Neljän tähden illallinen 12.00 Moderni perhe (S) 12.30 Salatut elämät (7) 13.00 Mielensäpahoittaja – ennen kaikki oli paremmin 14.00 Suurmestari UK 15.00 Selviytyjät 16.00 Käräytyskamera (12) 16.30 Käräytyskamera (12) 17.00 Pitääkö olla huolissaan. Pakene jos voit. Terenttilän aukean taistelut jatkuvat vihollisen tykistön ja lento aseen voimalla. (12) 00.30 Fargo (16) YLE TEEMA & FEM 08.00 BUUklubben 08.30 Herkkusuut keittiössä 09.00 Hyvästi isä: Dementia perheessä 10.00 Egenland 10.30 Tanskan aarteenmetsästäjät 11.00 Grönlannin ja Tanskan yhteinen historia 12.00 Kino Suomi: Lapin kullan kimallus (S) 13.50 Enemmän elokuvasta: Elefanttimies 14.10 Paratiisin Avaimet (12) 14.40 Velázquezin chili ja taulun maailma 15.35 Pariisi juhlii 2021 17.25 Strömsö 17.55 Yle Nyheter TVnytt 18.00 BUUklubben 18.30 Talot huokuvat historiaa 19.30 Yle Nyheter TVnytt 19.39 Sportnytt 19.50 Sportliv 20.00 Lähiruokaa Ahvenanmaalla 21.00 Elokuva: Lapset (12) 23.30 Edit: Saako mies surra kaljuuntumista. (12) 21.55 Pandore – pahalle pikkusormi (16) 22.45 Ulkolinja: Macron, Eurooppa ja sota (12) 00.40 Ykkösaamu YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 13.11 06.52 Nappulat 07.04 Hyrräpäät (S) 07.15 Tilkkupeiton tarinoita (S) 07.19 Maijuli (S) 07.26 Heimo ja Hemmo (S) 07.29 Vegesaurukset (S) 07.34 Osku (S) 07.44 Barbapapa (S) 07.55 Oktonautit (S) 08.17 Ryhmä Hau (S) 08.40 HYRRÄ 09.00 Galaxi 09.01 MahtiMopsi (7) 09.08 Mitä jos. Markun tuunaus vie vähän virtaa ja tuo tukun tuohta. Sää 07.00 Yle Uutiset 07.03 Radio Suomen Viikonloppu 07.50 Merisää 07.53 Radio Suomen Viikon loppu 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.05 Radio Suomen Viikonloppu 08.10 Juha Laaksosen luontoretki 08.22 Radio Suomen Viikonloppu 08.30 Minna Pyykön maailma 08.55 Radio Suomen Viikonloppu 09.00 Yle Uutiset ja sää 09.05 Urheiluradio 09.10 Tarja Närhin Iskelmäradio 10.00 Yle Uutiset 10.05 Pekka Laineen Ihmemaa 11.00 Yle Uutiset 11.02 Laiskanlinna – Tero Liete 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Urheiluradio 12.08 Kansanradio 12.40 Radio Suomen Viikonloppu 12.45 Meri sää 12.55 Radio Suomen Viikonloppu 13.00 Yle Uutiset 13.02 Radio Suomen Viikonloppu 13.15 Blomiksen luonto 13.20 Radio Suomen Viikonloppu 13.30 Maailmanpolitiikan arkipäivää 13.55 Radio Suomen Viikonloppu 14.00 Yle Uutiset 14.02 Hyvää isän päivää 15.00 Yle Uutiset 15.02 Hyvää isänpäivää 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Urheiluradio 16.15 Radio Suomen Viikonloppu 16.30 Sunnuntai vieras 16.53 Radio Suomen Viikon loppu 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Urheiluradio 17.15 Kadonneen levyn metsästäjät 020317600 18.00 Yle Uutiset 18.02 Kadonneen levyn metsästäjät 020317600 18.50 Meri sää 18.55 Radio Suomen Viikonloppu 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Urheilu radio 19.07 Kissankehto – Susanna Vainiola 20.00 Yle Uutiset 20.02 Urheiluradio 20.07 Sää 20.08 Veli Kauppinen uuden äärellä 21.00 Yle Uutiset 21.02 Urheiluradio 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi 21.17 Radio Suomen Viikonloppu 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Viikonloppu 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Urheilu radio 22.08 Kaitsun nurkka – Kai Ulmanen 23.00 Yle Uutiset 23.02 Yöradio 00.00 Yle Uutiset 00.02 Yö radio – toiveiden yö 01.00 Yle Uutiset ja sää 01.02 Yöradio 01.10 Juha Laaksosen luontoretki 01.22 Yöradio 01.30 Minna Pyykön maailma 01.55 Yöradio 02.00 Yle Uutiset 02.02 Tarja Närhin Iskelmäradio 02.51 Yö radio 03.00 Yle Uutiset 03.02 Tiski jorma – Jorma Hietamäki 03.54 Yöradio YLE PUHE 06.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 14.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 22.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat RADIO-OHJELMAT MAANANTAI 14.11. Pääosissa: Eero Aho, Maria Ylipää, Turkka Mastomäki, JonJon Geitel, Anna Ackerman, Petra Karjalainen, Samuel Kujala. Valotalo. Meidän perhe. 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Hockey Night – Tien päällä 23.05 Kohti FIFAn jalkapallon MMkisoja 2022 23.35 30 for 30 Series 00.45 Huippumalli haussa 01.40 Kaaoksen kesyttäjät 02.35 Sukuni salat 03.30 First Dates Hotel 04.25 Tappajan motiivi (12) NELONEN 06.00 Bing (S) 06.05 Halinallet: Tervetuloa Halimaahan (S) 06.30 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 06.55 Pyjamasankarit (7) 07.20 Smurffit (S) 07.35 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 08.00 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 08.15 LEGO Ninjago (7) 08.30 Tara Duncan (7) 08.45 Tobot Galaxy Detectives (7) 09.00 Koti koiralle 10.00 Välimeren unelmakodit 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.55 Valitut Palat Collection 13.55 Välimeren unelmakodit 15.00 100 Places to Be 15.10 Annan herkulliset leivonnaiset 15.40 Suorinta reittiä (S) 16.40 Onnenarpa 16.45 Tulossa: Syke (12) 16.50 Henri ja Sirly Italiassa 17.20 Korkeasaari 18.20 Koripallon MMkarsinta LIVE: Suomi – Viro 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Big Brother Suomi 22.35 Tulossa: Syke (12) 22.40 Suomen huutokauppakeisari 9/12. 23.40 Elokuva: Koskinen: Pudotuspeli (12) 01.30 Stand Up! 02.30 Leijonan luola USA 03.30 Narcos: Mexico (12) YLE TEEMA & FEM 07.55 Pystyt enempään kuin uskot 08.25 Tunturien ihmisiä 09.15 Norjalaisarkkitehtien koteja 09.45 Talot huokuvat historiaa 10.43 Retkiruokaa islantilaisittain 11.00 Doobidoo 12.00 Historia: Kadonneiden maailmojen aarteet 13.00 24 tuntia Euroopassa 14.00 Pariisin prinssi (S) 15.00 Ellan matkassa: EteläItalia 15.30 Ellan matkassa: Roomalaisten jäljillä 16.00 Milanon naisten paratiisi 16.45 Ehkä pysyt rinnallani (S) 17.05 Pelastuskoirat 17.45 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita 17.55 Yle Nyheter TVnytt 18.00 BUUklubben 18.30 Taivaallista menoa 19.00 Kuin kaikki muut 19.30 Yle Nyheter TVnytt 19.55 Valitut lapset 21.00 Efter Nio 22.00 Näin syntyi Ohuella langalla 22.55 Elokuva: Shorta (16) YLE TV1 07.00 Rallin MM: Japani, Power Stage 08.30 Avara luonto: Humboldtin merivirta 09.23 Perjantaidokkari: Ei elävä, mutta ihana 09.35 Viipurin henki 10.00 Jumalanpalvelus 10.45 Palanen: Muistot 11.00 Mikaela & Thomas 11.15 Ufotutkijat 11.25 Ufotutkijat 11.36 Ufotutkijat 11.45 Ufotutkijat 11.54 Ufotutkijat 12.05 Naiskonstaapeli 56 (12) 12.50 Nenäpäivä 2022 14.20 Nenäpäivä 2022 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Eränkävijät 18.45 Arto Nyberg 19.30 Kettu 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.05 Paratiisi 2/8. Käy ilmi, ettei uhrilla ole ollut mahdollisuutta paeta tappajaansa. 00.00 Puoli seitsemän YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 14.11. 22.00 Kymmenen uutiset 22.15 Viikon sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Teknavi 23.05 Joonas Nordman Show 00.05 Koko Suomi leipoo 01.00 Masked Singer Suomi 01.55 Game of Games Suomi 03.25 Kyllä nolottaa (12) 03.55 Kyllä nolottaa (12) 04.30 Kyllä nolottaa (12) NELONEN 06.00 My Little Pony: Pony Life (S) 06.30 Halinallet: Tervetuloa Halimaahan (S) 06.55 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 07.20 Sunny Bunnies (S) 07.30 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.55 K3 (S) 08.10 LEGO City Adventures (S) 08.25 LEGO Jurassic World: Isla Nublarin legenda (7) 08.50 HS Lasten uutiset 09.00 Korkeasaari 10.00 Jaksa paremmin 10.30 Hauskat kotivideot 12.30 Välimeren unelmakodit 13.30 Välimeren unelmakodit 14.30 Poliisikoira Rex (12) 15.30 Poliisikoira Rex (12) 16.30 4D: Epäonnistuneet unelma lomat (S) 17.30 Remppa vai muutto Suomi 18.30 Rikkaat ja rahattomat 19.30 Selviytyjät Suomi 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Big Brother Suomi 22.35 Elokuva: Koskinen: Hukan enkelit Peltolammilta löytyy tunte mattoman miehen ruumis. Matka Pumpkinin ristäisiin Suomeen ja täältä kuvauk siin Slovakiaan joutuu kuitenkin vaakalaudalle, kun vauvan passin saaminen menee minuuttipeliksi. helluntainjälkeisen sunnuntain liturgia Ortodoksiselta seminaarilta Joensuusta 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 12 diktaattoria: Generalissimus Tsiang Kaisek 12.35 Musiikkikamari 13.00 Klasariparatiisi 14.00 Kirja vs. (7) MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Uutisaamu 09.30 Emmerdale 10.00 Kauniit ja rohkeat (7) 10.30 Schitt’s Creek (S) 12.00 Valitut Palat Collection 12.30 Hudson & Rex (7) 13.30 Kaaoksen kesyttäjät 14.30 MTV Uutiset Live 15.00 Ensitreffit alttarilla 16.00 Salatut elämät (7) 16.30 Kauniit ja rohkeat (7) 16.55 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen erikois haastattelu 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (7) 20.00 Maajussille morsian 21.00 Sukuni salat: Krista Kosonen 1/10. Andrés Villanuevan (Fran Perea) Suomen vierailu saa uuden käänteen, kun hän ryhtyy avustamaan Hilkkaa ja Kimiä (Asko Vaarala) tutki muksissa. (S) 10.00 Rallin MM: Japani, Power Stage 11.35 Tanskalainen maajussi 12.05 Maailman kauneimmat junareitit 12.50 Salibandyn MM: Pronssiottelu 15.00 Luottomies (12) 15.25 Kohtaamiset ja erot (7) 15.54 Kohtaamiset ja erot (7) 16.30 Salibandyn MM: Loppuottelu 19.15 Alppihiihdon MC, miesten paripujottelu 20.45 Tubettavat konemiehet 21.05 Tubettavat konemiehet 21.25 Michelle ja Barack (Southside with You, USA 2016) Kesällä 1989 chicago laisen lakifirman nuori kesäsijainen Barack Obama pyytää samassa yhtiössä työskentelevää Michelle Robinsonia ensimmäisille treffeille. Päivät ovat täynnä ensimmäisiä kertoja, kuten liikuttava ensimmäinen vaunulenkki Miamin palmujen alla. marraskuuta 2022 TELEVISIO-OHJELMAT MAANANTAI 14.11. Pääosissa: Parker Sawyers, Tika Sumpter ja Vanessa Bell Calloway. (U) (12) 21.55 Peltsin toinen luonto 22.25 Syvään päätyyn (12) 23.00 Halt And Catch Fire (12) 23.40 Mitä tapahtui Per Vålnesille. (S) 09.25 Merten syvyyksissä (7) 09.47 Viivi testaa 09.54 Mitä jos. YLE TV1 05.55 Eränkävijät 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Murhia ja kantrimusiikkia (12) 10.55 Pisara 11.00 Jumalanpalvelus 11.45 Palanen: Muistot 12.00 Papisto 12.30 Murdochin murhamysteerit (12) 13.15 Isän vanha ja uusi (S) 15.00 Ylen aamun parhaat 15.55 Arto Nyberg 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Murha paratiisissa (12) 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Laulava lihakauppias (12) 20.00 MOT: Juomisesta eroon vaikka pikavipillä 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 Astudio 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset UutisSuomi 22.00 Paratiisi (12) 22.50 Oddasat 23.05 Prisma: Konttilaivojen kasvavat riskit. Johanna, Renny ja pieni Pumpkin saapuvat sairaalasta kotiin ja alkavat opetella perheelämän arkea
(U)(7) 21.29 Kohtaamiset ja erot 21/21. Koskemat tomuuskisassa on riipuksen sijaan tarjolla valtaa. Tutkija Satu Kuuren mielestä eläinkokeet ovat välttämättömiä, jos haluamme esimerkiksi kehittää turvallisen korona rokotteen. Murmansk. Britanniassa aitoon rikok seen, sen tutkintaan ja oikeusprosessiin keskittyvä draama on suosittua. Kuplassa. Leirissä podetaan koti ikävää ja terveiset rakkailta saavat kyyneleet valumaan vuolaina kaikilta. 06.52 Humps (S) 07.00 Touhukkaat (S) 07.24 Pikkurilli (S) 07.32 Puuharit (S) 07.44 Oiva (S) 07.53 RetkiRoope (S) 08.04 Askarrellaan 08.10 Ruso ja rihmalat (S) 08.24 Galaxi 08.25 Tipu Touhukas (7) 08.26 Eksynyt Ozissa (7) 08.50 Jumppahetki: Vetreyttä selkään 09.00 Arctic Air – rakkautta ilmassa (12) 09.45 Uusi päivä (S) 10.15 Eräelämää 10.45 Muuttopäiväkirjat 11.15 McLeodin tyttäret (12) 12.00 Holby Cityn sairaala (12) 13.00 Syke (12) 13.50 Tanskalainen maajussi 14.20 Ymmärrä koiraasi – kuka kotonasi asuu 14.50 Kohti kaukaisia rantoja 15.30 Onnen maa (12) 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.10 Syke (12) 19.00 Harvoin tarjolla (12) 20.00 Maailman kauneimmat junareitit 21.00 Kohtaamiset ja erot 20/21. Hiiret ovat pelastaneet suunnattoman määrän ihmishenkiä. RADIO-OHJELMAT TIISTAI 15.11. Kohtalokas yö. (16) 21.40 Pasila (12) 22.10 Theroux ja Amerikan vauvabisnes (S) 23.10 Avoimena 23.35 Hillo (12) MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Uutisaamu 09.30 Emmerdale 10.00 Kauniit ja rohkeat (7) 10.30 Schitt’s Creek (S) 12.00 Valitut Palat Collection 12.30 Kuninkaallisten käytösopas 13.30 Ensitreffit alttarilla 14.30 MTV Uutiset Live 15.00 Suomen kaunein koti 16.00 Salatut elämät (7) 16.30 Kauniit ja rohkeat 16.55 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen erikois haastattelu 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (12) 20.00 Asian ytimessä 21.00 Koko Suomi leipoo. marraskuuta 2022 TELEVISIO-OHJELMAT KESKIVIIKKO 16.11. Nina ja Thomas osallistuvat laitto maan retkikuntaan määrän päänä Murmansk. (U) (7) 22.00 Pasila (12) 22.25 Tubettavat konemiehet 22.45 Tubettavat konemiehet 23.05 Our Girl (16) MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Uutisaamu 09.30 Emmerdale 10.00 Kauniit ja rohkeat (7) 10.30 Schitt’s Creek (S) 12.00 Valitut Palat Collection 12.30 Hudson & Rex (7) 13.30 Masked Singer Suomi 14.30 MTV Uutiset Live 15.00 Maajussille morsian 16.00 Salatut elämät (7) 16.30 Kauniit ja rohkeat (7) 16.55 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen erikois haastattelu 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (7) 20.00 Suomen kaunein koti 21.00 Ensitreffit alttarilla 12/12. Asiantuntijat esittävät pareille kiperän kysymyksen: Jatkuuko matka yhdessä vai erikseen. Ohjaaja Juha Portaankorva. Ohjelman tekstitys tekstitv:n sivulla 333. 18.00 Suurmestari UK 19.00 Simpsonit (7) 20.00 Frendit (S) 21.00 Subleffa: Aquaman (12) 23.45 Subleffa: Hostiles (16) 02.30 Suurmestari UK 03.30 Baywatch (12) 04.30 Selviytyjät AVA 06.00 MTV Uutiset Live 06.30 Valitut Palat Collection 07.00 Lemmen viemää (12) 10.00 Maajussille morsian 11.00 The Real Housewives of Orange County 12.00 Emmerdale 12.30 Valitut Palat Collection 13.00 Kaaoksen kesyttäjät 14.00 Unelmaasunto auringon alta 15.00 Huimat huushollit 16.00 Lemmen viemää 17.00 Huippumalli haussa 18.00 Kodit uusiksi 19.00 Unelma asunto auringon alta 20.00 Harry Wild (12) 21.00 Ensitreffit alttarilla 22.00 Botched: Mokatut kauneusleikkaukset (7) 23.00 Kova laki (12) 00.00 Harry Wild (12) 00.55 Botched: Mokatut kauneusleikkaukset (7) 01.50 Unelma asunto auringon alta 02.45 Muodin huipulle 03.40 Koko Britannia leipoo 04.35 MTV Uutiset Live LIV 09.00 Sinkkuillallinen 10.00 Rikkaiden & kuuluisien Beverly Hills 11.00 Annan herkulliset leivonnaiset 11.30 Annan herkulliset leivonnaiset 12.00 Uusi elämä etelässä 13.00 Toisenlaiset äidit 14.00 Sinkkuillallinen 15.00 Huvila & Huussi Asuntomessuilla 15.30 Huvila & Huussi Asuntomessuilla 16.00 Remppa vai muutto Vancouver 17.00 Rikkaiden & kuuluisien Beverly Hills 18.00 Sinkkuillallinen 19.00 Uusi elämä etelässä 20.00 Remppa vai muutto Vancouver 21.00 DOC (12) 22.15 Remppa vai muutto Suomi 23.15 Sinkkuillallinen 00.15 Remppa vai muutto Vancouver 01.15 Uusi elämä etelässä JIM 09.00 MM 95: Takaisin Leijonaksi 10.00 Leijonan luola USA 11.00 Kanadan rajalla 11.30 Kanadan rajalla 12.00 Tankkaustarinat 12.30 Suomen huutokauppakeisari 13.30 Kaverille ei jätetä (7) 14.30 Farmi Suomi 16.00 Australian rajalla 16.30 Australian rajalla 17.00 Suomen huutokauppa keisari 18.00 Raskaan kaluston pelastajat 19.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7) 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät 21.00 Arman ja viidenkympin kriisi (S) 22.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12) 23.00 Panttilainaamo 00.00 Raskaan kaluston pelastajat 01.00 4D: Paise tohtorit 02.00 4D: Seksilelujen salat (12) 03.00 Poliisit (S) 03.30 Poliisit (S) ALFATV 08.00 Viikon Parkkonen 08.45 Uutiset 09.00 Ajassa extra / Se löytyi 09.45 Kohti autourheilun uutta aikakautta 10.00 Tractor Pulling 2022: Haapajärvi 11.00 Soiva postikortti: Pepe Willberg 12.00 Sisu Diaries 12.30 Valitut Palat Collection 12.45 Valitut Palat Collection 13.00 Lastensairaalan syke 13.30 Lastensairaalan syke 14.00 Retrotanssit 14.30 Senioriseisake 15.00 Valitut Palat Collection 15.15 Valitut Palat Collection 15.30 Sielun rauha: Kuvanveistäjä Juhani Vuorisalmi 16.00 Viikon Parkkonen 16.45 Valitut Palat Collection 17.00 Eläinten vaistot 18.00 Uutiset 18.15 Uutisplus 19.00 Kaasujalka 19.30 Uutiset 19.45 Se on Soini. 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset UutisSuomi 22.00 Jälkiloiste (12) 22.40 Oddasat 22.55 Dokumenttiprojekti: Pieni punainen (12) 00.15 Puoli seitsemän YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 15.11. Kananjumala. (U) (12) 22.50 Oddasat 23.05 Arvet minussa (12) 00.00 Puoli seitsemän YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 16.11. Yrjö hakee äitinsä Multasen baariin. 03.15 Uutiset 03.30 Sisu Diaries 04.00 Tanssi kanssain 05.00 Ohjelma jatkuu klo 08.00 NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Vaarallisen valtatien pelastajat 06.45 Tonnikalan saalistajat 07.30 Running Wild With Bear Grylls 08.15 Viikinkien nousu ja tuho 09.00 Cosmos: Mahdolliset maailmat 10.00 Australian rajalla 10.30 Australian rajalla 11.00 Eläintarhan salaisuudet 12.00 Dubain lentokenttä 13.00 Gordon Ramsayn makuseikkailut 14.00 Running Wild With Bear Grylls 15.00 Food Factory 15.30 Food Factory 16.00 Egyptin kadonneet aarteet 17.00 Autojen ensiapu 18.00 Australian rajalla 18.30 Australian rajalla 19.00 Meret ilman vettä 20.00 Lentoturmatutkinta 21.00 Turvatarkastus: Peru & Brasilia 22.00 Meret ilman lakeja 23.00 Huume bisnes Oy 00.00 Vaarahetkiä videolla 00.30 Vaarahetkiä videolla 01.00 Turvatarkastus: Peru & Brasilia 02.00 Meret ilman lakeja 03.00 Lentoturma tutkinta 03.45 Food Factory USA 04.05 Food Factory USA 04.30 Gordon Ramsayn makuseikkailut 05.15 Karibian rannikkovartiosto FOX 06.00 Bless the Harts 06.20 Moderni perhe 06.40 Simpsonit 07.05 Simpsonit 07.25 Simpsonit 07.45 Moderni perhe 08.05 Huutokaupan metsästäjät 08.25 Miehen puolikkaat 08.50 Kymppitonni 09.30 Ensi silmäyksellä 10.00 Simpsonit 10.30 Simpsonit 11.00 Family Guy 11.30 Family Guy 12.00 Simpsonit 12.30 Miehen puolikkaat 13.00 Ensi silmäyksellä 13.30 Ensisilmäyksellä 14.00 Kymppitonni 15.00 Ihmemies MacGyver 16.00 Miehen puolikkaat 16.30 Simpsonit 17.00 Simpsonit 17.30 Family Guy 18.00 Family Guy 18.30 Simpsonit 19.00 Simpsonit 19.30 Simpsonit 20.00 Miehen puolikkaat 20.30 Miehen puolikkaat 21.00 911 22.00 Criminal Minds 23.00 Criminal Minds 00.00 Family Guy 00.30 Family Guy 01.00 Simpsonit 01.25 Simpsonit 01.50 Elokuva: Australia 04.45 911: Lone Star 05.25 Ihmemies MacGyver SUB 06.30 Teletapit (S) 06.55 Muumilaakson tarinoita (S) 07.20 Muumilaakson tarinoita (S) 07.45 Professori Balthazar (S) 07.55 Professori Balthazar (S) 08.10 Horseland – heppajengi (S) 08.35 Lucky Luken uudet seikkailut (S) 09.00 Bob’s Burgers (7) 09.30 Valitut Palat Collection 11.00 Neljän tähden illallinen 11.30 Neljän tähden illallinen 12.00 Moderni perhe (S) 12.30 Salatut elämät (7) 13.00 Simpsonit (7) 13.30 Simpsonit (7) 14.00 Suurmestari UK 15.00 Selviytyjät 16.00 Huippumalli haussa 17.00 Simpsonit (7) 17.30 Frendit (S) 18.00 Frendit (S) 18.30 Jääkiekkostudio 18.55 CHL: Jukurit – FribourgGottéron 21.30 Subleffa: Batman – paluu (12) 00.05 Joonas Nordman Show 01.05 Sub.doc: Maailma hukkuu muoviin 2/2 02.20 Suurmestari UK 03.20 Poliisit UK: Ajojahti (12) 04.20 Selviytyjät AVA 06.00 MTV Uutiset Live 06.30 Valitut Palat Collection 07.00 Lemmen viemää (7) 10.00 Ensitreffit alttarilla 11.00 The Real Housewives of Orange County 12.00 Emmerdale 12.30 Valitut Palat Collection 13.00 Kodit uusiksi 14.00 Unelmaasunto auringon alta 15.00 Huimat huushollit 16.00 Lemmen viemää (12) 17.00 Maajussille morsian 18.00 Huippumalli haussa 19.00 Unelma asunto auringon alta 20.00 Harry Wild (12) 21.00 Suomen kaunein koti 22.00 Botched: Mokatut kauneusleikkaukset (7) 23.00 Kova laki (12) 00.00 Harry Wild (12) 00.55 Botched: Mokatut kauneusleikkaukset (7) 01.50 The Savoy: Kurkistus huippu hotelliin 02.50 Muodin huipulle 03.45 Koko Britannia leipoo 04.40 MTV Uutiset Live LIV 09.00 Sinkkuillallinen 10.00 Huvila & Huussi Asuntomessuilla 10.30 Huvila & Huussi Asuntomessuilla 11.00 Annan herkulliset leivonnaiset 11.30 Annan herkulliset leivonnaiset 12.00 Sami Kurosen makumatka PohjoisKarjalassa 12.30 Sami Kurosen makumatka PohjoisKarjalassa 13.00 Toisenlaiset äidit 14.00 Sinkkuillallinen 15.00 Huvila & Huussi Asuntomessuilla 15.30 Huvila & Huussi Asuntomessuilla 16.00 Remppa vai muutto Vancouver 17.00 Rikkaiden & kuuluisien Beverly Hills 18.00 Sinkkuillallinen 19.00 Uusi elämä etelässä 20.00 Remppa vai muutto Vancouver 21.00 Elokuva: Molly’s Game (12) 23.50 Sinkku illallinen 00.50 Remppa vai muutto Vancouver 01.50 Uusi elämä etelässä JIM 09.00 MM 95: Takaisin Leijonaksi 10.00 Leijonan luola USA 11.00 Kanadan rajalla 11.30 Kanadan rajalla 12.00 Tankkaustarinat 12.30 Suomen huutokauppakeisari 13.30 Kaverille ei jätetä (7) 14.25 100 Places to Be 14.30 Diili 16.00 Australian rajalla 16.30 Australian rajalla 17.00 Suomen huutokauppakeisari 18.00 Poliisit 2022 (7) 19.00 4D: Miehet koukussa kauneusleikkauksiin (12) 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät 21.00 Suomen huutokauppakeisari 22.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12) 23.00 Panttilainaamo 00.00 Poliisit 2021 (12) 01.00 Amerikan rajavartijat 01.30 Amerikan rajavartijat 02.00 4D: Shokeeraavat vartalot (12) 03.00 Poliisit (7) 03.30 Poliisit (7) ALFATV 08.00 Sanna Ukkola Live 08.45 Uutiset 09.00 Sielunrauha: Kuvanveistäjä Juhani Vuorisalmi 09.30 Koiran paras ystävä 10.00 Alppikylien loistoa 10.30 Jussin kalajutut 11.00 Senioriseisake 11.30 Maalaislääkäri Kiminkinen 12.00 Retrotanssit 12.30 Valitut Palat Collection 12.45 Valitut Palat Collection 13.00 Soiva postikortti: Pepe Willberg 14.00 Lastensairaalan syke 14.30 Lastensairaalan syke 15.00 Valitut Palat Collection 15.15 Valitut Palat Collection 15.30 Sisu Diaries 16.00 Sanna Ukkola Live 16.45 Valitut Palat Collection 17.00 Eläinten vaistot 18.00 Uutiset 18.15 Uutisplus 19.00 Ilmailun maailma 19.30 Uutiset 19.45 Viikon Parkkonen 20.30 Jahtikuksa 21.00 Pohjanmaan kautta 21.30 Parlamentti 22.00 Sanna Ukkola Live 22.45 Uutiset 23.00 Uutisplus 23.45 Valitut Palat Collection 00.00 Eläinten vaistot 01.00 Soiva postikortti: Pepe Willberg 02.00 Ilmailun maailma 02.30 Viikon Parkkonen 03.15 Uutiset 03.30 Jahtikuksa 04.00 Maalaislääkäri Kiminkinen 04.30 Parlamentti 05.00 Ohjelma jatkuu klo 08.00 NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Vaarallisen valtatien pelastajat 06.45 Tonnikalan saalistajat 07.30 Running Wild With Bear Grylls 08.15 Viikinkien nousu ja tuho 09.00 Cosmos: Mahdolliset maailmat 10.00 Australian rajalla 10.30 Australian rajalla 11.00 Eläintarhan salaisuudet 12.00 Dubain lentokenttä 13.00 Tonnikalan saalistajat 14.00 Running Wild With Bear Grylls 15.00 Food Factory 15.30 Food Factory 16.00 Egyptin kadonneet aarteet 17.00 Autojen ensiapu 18.00 Australian rajalla 18.30 Australian rajalla 19.00 Egyptin kadonneet aarteet 20.00 Lentoturmatutkinta 21.00 Jimmy Chin ja vaaran viehätys 21.30 Jimmy Chin ja vaaran viehätys 22.00 Pohjoisen valtatien pelastajat 23.00 Huume bisnes Oy 00.00 Kokeile tai kuole 00.30 Kokeile tai kuole 01.00 Jimmy Chin ja vaaran viehätys 01.30 Jimmy Chin ja vaaran viehätys 02.00 Pohjoisen valtatien pelastajat 03.00 Lentoturmatutkinta 03.45 Food Factory USA 04.05 Food Factory USA 04.30 Gordon Ramsayn makuseikkailut 05.15 Karibian rannikkovartiosto FOX 06.00 Bless the Harts 06.20 Moderni perhe 06.40 Simpsonit 07.05 Simpsonit 07.25 Simpsonit 07.45 Moderni perhe 08.05 Huutokaupan metsästäjät 08.25 Miehen puolikkaat 08.50 Ensisilmäyksellä 09.10 Ensi silmäyksellä 09.40 Ensisilmäyksellä 10.05 Simpsonit 10.30 Simpsonit 11.00 Family Guy 11.30 Family Guy 12.00 Simpsonit 12.30 Miehen puolikkaat 13.00 Ensisilmäyksellä 13.30 Ensisilmäyksellä 14.00 Kymppi tonni 15.00 Ihmemies MacGyver 16.00 Miehen puolikkaat 16.30 Simpsonit 17.00 Simpsonit 17.30 Family Guy 18.00 Family Guy 18.30 Simpsonit 19.00 Simpsonit 19.30 Simpsonit 20.00 Melkein MENSA 21.00 911: Lone Star 22.00 Criminal Minds: Beyond Borders 23.00 Elokuva: Walter Mittyn ihmeellinen elämä 01.15 Family Guy 01.45 Family Guy 02.15 Simpsonit 02.45 Simpsonit 03.15 911: Lone Star 03.55 Ihme mies MacGyver 04.45 Family Guy 05.05 Family Guy 05.25 Lapin poliisit. Villin Karjalan kulta. 22.05 Big Brother Suomi 23.40 Tulossa: Syke (12) 23.45 Suomen huutokauppakeisari 00.45 Madventures Suomi (12) 01.45 Alaskan jäälentokenttä 02.45 Stand Up! YLE TEEMA & FEM 08.27 Kotijumppaa Sofian kanssa 08.48 Retkiruokaa islantilaisittain 09.05 Erämaan armoilla 09.45 Tanskan aarteenmetsästäjät 10.13 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita 10.23 Pelastuskoirat 11.00 Strömsö 11.30 Kylmää ja märkää 12.00 Rockin klassikkolevyt: Gil ScottHeron (7) 12.50 Rockfield – maitotilasta hittifarmiksi (12) 14.30 Uusi Kino: Kolmannessa polvessa (7) 15.00 Ellan matkassa: Roomalaisten jäljillä 15.30 Ellan matkassa: Roomalaisten jäljillä 16.00 Milanon naisten paratiisi 16.55 Anna Järvinen ja naiset 17.25 Tanskalainen maajussi 17.55 Yle Nyheter TVnytt 18.00 BUUklubben 18.30 Grönlannin ja Tanskan yhteinen historia 19.30 Yle Nyheter TVnytt 20.00 Isä Matteon tutkimuksia (12) 21.00 Junamatka Eurooppaan 22.00 Teeman elokuvafestivaali esittää 22.00 Pää pilvissä: Puhetta elokuvista ja unista 22.05 Yhdet vielä (12) 23.55 Pää pilvissä: Puhetta elokuvista ja unista YLE TV1 05.55 MOT: Juomisesta eroon vaikka pikavipillä 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Murhia ja kantrimusiikkia (12) 10.50 Yle Alueuutiset 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Murha paratiisissa (12) 13.20 Lännen lokarin veli (S) 14.35 Ikimuistoinen: Olavi Virta 15.00 Ylen aamun parhaat 15.55 Astudio 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Murha paratiisissa (12) 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Prisma: Tsunami hetki hetkeltä 19.45 Matematiikan taikaa 20.00 Akuutti: Sairaan terve elämä 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 Astudio 21.30 Perjantaidokkari: Tapetaanko hiiri vai ihminen. Miesten villan bileissä tunteet kuohuvat yli ja naisten villan koronakupla pysyy. Jännittävän jakson päät teeksi kruunataan Suomen paras kotileipuri! 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Rikospaikka 23.20 Joonas Nordman Show 00.20 Veriveljet (16) 01.15 Suomen kaunein koti 02.10 Maajussille morsian 03.05 Kotoisa 04.00 Kuninkaallisten käytösopas NELONEN 06.00 Bing (S) 06.05 Halinallet: Tervetuloa Halimaahan (S) 06.30 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 06.55 Pyjamasankarit (7) 07.20 Smurffit (S) 07.35 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 08.00 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (7) 08.15 LEGO Ninjago (7) 08.30 Tara Duncan (S) 08.45 Tobot Galaxy Detectives (7) 09.00 Koti koiralle 10.00 Välimeren unelmakodit 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.55 Valitut Palat Collection 13.55 Remppa vai muutto UK 14.55 Rikkaiden & kuuluisien ökylomat 15.55 Hauskat kotivideot 16.55 Onnenarpa 17.00 Poliisikoira Rex (12) 18.00 Leijonan luola USA 19.00 Superkauppiaat 20.00 Rikkaat ja rahattomat 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Temptation Island Suomi 6/22. 20.30 Mahdottoman tavallinen Jorma Laine 21.00 Tanssi kanssain 22.00 Café Finland 23.00 Uutisplus 23.45 Valitut Palat Collection 00.00 Eläinten vaistot 01.00 Lastensairaalan syke 01.30 Lastensairaalan syke 02.00 Kaasujalka 02.30 Se on Soini. Unkka yllättää Annikin ja villisian. Auttaako Kurosen iltanuotio kirkastamaan kaikki saippuakuplien värit. Vaahdoista nautitaan niin altaalla kuin ammeessakin ja treffeillä pollat turpoavat. Elokuussa 1985 pikkukylän poliisi saa hätäpuhelun. Kärttämällä vietetään iloisia villisikajuhlia. Rocketsivä 23.00 Yle Uutiset 23.02 Yöradio 00.00 Yle Uutiset 00.02 Yö radio – toiveiden yö 01.00 Yle Uutiset ja sää 01.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta 01.55 Yö radio 02.00 Yle Uutiset 02.02 Kantri tohtori Teppo Nättilä 02.54 Yöradio 03.00 Yle Uutiset 03.02 Kissankehto – Susanna Vainiola 03.55 Yöradio YLE PUHE 06.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 14.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 18.00 Jääkiekkokierros 21.30 Yle Areenan parhaat podcastit ja puhe ohjelmat 22.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset ja sää 06.05 Aamu soitto 06.35 Hartaita säveliä 06.50 Aamuhartaus 06.59 Hyvää huomenta 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Aamu soitto 07.53 Ykköskolumni 07.59 Hyvää huomenta 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Ykkösaamu 09.00 Yle Uutiset 09.05 Muistojen bulevardi 10.00 Sari Valto 11.00 Klasariparatiisi 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Tiedeykkönen 13.00 Politiikkaradio 13.30 Klassinen kattaus 14.30 Putro puhuu kuolemasta: Vanhuus kartanossa 14.50 Kielen päällä 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuri ykkönen 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Kissan kehto – Susanna Vainiola 18.05 Romano mirits. 10/10. 06.52 Stella ja Sami (S) 07.04 Kasper ja Liisa (S) 07.16 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia (S) 07.41 Rossi ja Rymy (S) 07.53 Rytmimunashow (S) 07.57 Minirekat (S) 08.04 Kallen keittiö (S) 08.17 Galaxi 08.18 Hullabalooba (7) 08.23 Mimun maailma (7) 08.36 Minä, Elvis Riboldi (7) 08.50 Jumppahetki: Kehonhallinta 09.00 Arctic Air – rakkautta ilmassa (12) 09.45 Uusi päivä (S) 10.15 Eräelämää 10.45 Loukko 11.15 McLeodin tyttäret (12) 12.00 Holby Cityn sairaala (12) 13.00 Syke (12) 13.50 Tanskalainen maajussi 14.20 Ymmärrä koiraasi – kuka kotonasi asuu 14.50 Kohti kaukaisia rantoja 15.35 Harvoin tarjolla (12) 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.10 Syke (12) 19.00 Harvoin tarjolla (12) 20.00 Suuri timanttiryöstö 20.45 Luontoretkellä Antarktiksella 21.00 Ivalo 9/10. Venla taistelee hengestään. YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset ja sää 06.05 Aamu soitto 06.35 Hartaita säveliä 06.50 Aamuhartaus 06.59 Hyvää huomenta 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Aamu soitto 07.53 Ykköskolumni 07.59 Hyvää huomenta 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Ykkösaamu 09.00 Yle Uutiset 09.05 Muistojen bulevardi 10.00 Brysselin kone 11.00 Riston Valinta 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Kalle Haatanen 13.00 Politiikkaradio 13.30 Klassinen kattaus 14.30 Aristoteleen kantapää 14.55 Yksi on hyvää seuraa 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Timantteja ja ruostetta 18.00 Minne Rinne vie 18.20 Lukulamppu 18.30 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Klassisen musiikin iltakonsertti 21.30 Iltasoitto 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Kuusi kuvaa 22.50 Kielen päällä 23.00 Iltahartaus 23.10 Yöklassinen YLE RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.30 Yle Uutiset ja sää 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu 06.00 Yle Uutiset ja sää 06.05 Alueradio 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Urheiluradio 07.13 Alue radio 07.50 Merisää 07.53 Alueradio 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Urheilu radio 08.13 Alueradio 09.00 Yle Uutiset 09.05 Urheiluradio 09.10 Sää 09.11 Alueradio 10.00 Yle Uutiset 10.02 Radio Suomen Päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Urheilu radio 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta 14.00 Yle Uutiset 14.02 Alueradio 15.00 Yle Uutiset 15.02 Alueradio 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Urheilu radio 16.13 Alueradio 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Urheiluradio 17.13 Radio Suomen Ilta 17.30 Pyöreä pöytä: Hilkka Olkinuora, Pekka Seppänen ja Ruben Stiller 18.00 Yle Uutiset 18.02 Luontoilta 020317600 18.50 Merisää 18.55 Luontoilta 020317600 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Urheiluradio 19.05 Luontoilta 020317600 20.00 Yle Uutiset 20.02 Sää 20.03 Metsäradio 21.00 Yle Uutiset 21.02 Urheiluradio 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi 21.17 Radio Suomen Ilta 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Ilta 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Urheiluradio 22.08 Pollari. Finaalissa tuskaillaan haastavien suklaapatukoiden kanssa ja leivotaan juhlaan itse valitun teeman mukaisesti. On tapahtunut murha, ja jälki on todella rumaa. 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Yökylässä Maria Veitola: Alma 23.35 Posse 01.05 Myyrä 02.00 Bachelor 2022 02.55 Bachelor 2022 03.50 Liikalihavuuden myytit 04.50 Kaappaus keittiössä NELONEN 06.00 Bing (S) 06.05 Halinallet: Tervetuloa Halimaahan (S) 06.30 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 06.55 Pyjamasankarit (7) 07.20 Smurffit (7) 07.35 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 08.00 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 08.15 LEGO Ninjago (7) 08.30 Tara Duncan (7) 08.45 Tobot Galaxy Detectives (7) 09.00 Koti koiralle 10.00 Annan herkulliset leivonnaiset 10.30 Jaksa paremmin 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.55 Valitut Palat Collection 13.55 Välimeren unelmakodit 14.55 Rikkaiden & kuuluisien ökylomat 15.55 Hauskat kotivideot 16.55 Onnenarpa 17.00 Poliisikoira Rex (12) 18.00 Korkeasaari 19.00 Remppa vai muutto Suomi 20.00 Arman ja viidenkympin kriisi (S) 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Big Brother Suomi 22.35 Selviytyjät Suomi 12/15. Romanielämää 18.20 Luku lamppu 18.30 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Radioteatteri esittää: Olipa kerran bitch – tätä satua et halunnut kuulla 19.22 Yksi on hyvää seuraa 19.30 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla 21.30 Iltasoitto 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Sari Valto 23.00 Iltahartaus 23.10 Yöklassinen YLE RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.30 Yle Uutiset ja sää 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu 06.00 Yle Uutiset ja sää 06.05 Alueradio 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Urheiluradio 07.13 Alueradio 07.50 Merisää 07.53 Alueradio 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Urheiluradio 08.13 Alueradio 09.00 Yle Uutiset 09.05 Urheiluradio 09.10 Sää 09.11 Alueradio 10.00 Yle Uutiset 10.02 Radio Suomen päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Urheiluradio 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta 14.00 Yle Uutiset 14.02 Alueradio 15.00 Yle Uutiset 15.02 Alueradio 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Urheiluradio 16.13 Alue radio 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Urheiluradio 17.13 Alueradio 18.00 Yle Uutiset 18.02 Radio Suomen Liikenneilta 18.50 Merisää 18.55 Radio Suomen Liikenneilta 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Urheiluradio 19.05 Radio Suomen Liikenneilta 20.00 Yle Uutiset 20.02 Sää 20.03 Radio Suomen Ilta 20.20 Sarjarakastajat: Metsolat 20.40 Radio Suomen Ilta 21.00 Yle Uutiset 21.02 Urheiluradio 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi 21.17 Radio Suomen Ilta 21.50 Meri sää 21.55 Radio Suomen Ilta 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Urheiluradio 22.08 Kantritohtori Teppo Nättilä 23.00 Yle Uutiset 23.02 Yöradio 00.00 Yle Uutiset 00.02 Yöradio – toiveiden yö 01.00 Yle Uutiset ja sää 01.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta 01.55 Yöradio 02.00 Yle Uutiset 02.02 Bluesministeri Esa Kuloniemi 02.54 Yöradio 03.00 Yle Uutiset 03.02 Kaitsun nurkka – Kai Ulmanen 03.54 Yöradio YLE PUHE 06.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 14.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 22.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat RADIO-OHJELMAT KESKIVIIKKO 16.11. YLE TV1 05.55 Akuutti: Sairaan terve elämä 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Murhia ja kantrimusiikkia (12) 10.50 Yle Alueuutiset 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Murha paratiisissa (12) 13.15 Syntynyt terve tyttö (7) 14.55 Ylen aamun parhaat 15.40 Astudio viittomakielellä 16.10 MOT: Juomisesta eroon vaikka pikavipillä 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.04 Yle Uutiset alueeltasi 17.05 Murha paratiisissa (12) 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Historia: Mies joka pelasti 669 lasta 20.00 Kulttuuricocktail Live 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 Astudio 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset UutisSuomi 22.00 Murhat maalaistalossa 1/6. Ohjelman tekstitys tekstitv:n sivulla 333. TELEVISIO-OHJELMAT TIISTAI 15.11. Kyyneleitä rannalla. TV & RADIO Maaseudun Tulevaisuus 22 perjantaina 11. Elämä on juhla. 00.05 Elokuva: Koskinen: Hukan enkelit (12) 02.00 Leijonan luola USA 03.00 Alaskan jäälentokenttä YLE TEEMA & FEM 08.10 Porukan parhaat 08.50 Rentoudu Ulrikan seurassa 09.00 Efter Nio 10.00 Taivaallista menoa 10.30 Kuin kaikki muut 11.00 Valitut lapset 12.00 Dos vidas – Kaksi elämää (12) 13.00 Hemingway (12) 14.00 Kylä nimeltä Bragino (S) 15.00 Ellan matkassa: Roomalaisten jäljillä 15.30 Ellan matkassa: Roomalaisten jäljillä 16.00 Milanon naisten paratiisi 16.55 Anna Järvinen ja naiset 17.30 Malory Towers (7) 17.55 Yle Nyheter TVnytt 18.00 BUUklubben 18.30 Sukumme arvet 19.10 Keskusteluvartti 19.30 Yle Nyheter TVnytt 20.00 Isä Matteon tutkimuksia (12) 21.00 Historia: Münchenin verilöyly 1972 (12) 21.45 Kääntöpiste (12) 23.25 Uusi Kino: Sierra (7) 23.40 Uusi Kino: Heviä kohtuun (7) SUB 06.30 Teletapit (S) 06.55 Muumilaakson tarinoita (7) 07.20 Muumilaakson tarinoita (S) 07.45 Professori Balthazar (S) 08.10 Possu ja Kärpänen (S) 08.35 Lucky Luken uudet seikkailut (S) 09.00 Bob’s Burgers (S) 09.30 Valitut Palat Collection 11.00 Neljän tähden illallinen 11.30 Neljän tähden illallinen 12.00 Moderni perhe (S) 12.30 Salatut elämät (7) 13.00 Simpsonit (7) 14.00 Suurmestari UK 15.00 Selviytyjät 16.00 Elämää äärirajoilla: Alaska 17.00 Pitääkö olla huolissaan. Kuulen ääniä. Parit palaavat vihkipaikalle Suomenlinnaan muistelemaan mennyttä kesää ja tapaamaan asiantuntijat Kari Kanalan, Hanna Myllymaan ja Tapani Alasen. Meidän kesä. Kuulen ääniä
Ilmastonmuutos ja moderni elämä 14.50 Kuuluttajan vieras: Musiikkitoimittaja Jake Nyman – 50 vuotta radioäänenä 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Tuuli Saksalan keidas 18.00 Putro puhuu kuolemasta: Vanhuus kartanossa 18.20 Luku lamppu 18.30 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Kauniaisten musiikkijuhlat: Hortus Musicus 50 vuotta! 21.00 Ilta soitto 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Dokumentti: Kun mopopojasta tuli isä 23.00 Iltahartaus 23.10 Yöklassinen YLE RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.30 Yle Uutiset ja sää 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu 06.00 Yle Uutiset ja sää 06.05 Alueradio 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Urheiluradio 07.13 Alueradio 07.50 Merisää 07.53 Alueradio 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Urheiluradio 08.13 Alueradio 09.00 Yle Uutiset 09.05 Urheiluradio 09.10 Sää 09.11 Alueradio 10.00 Yle Uutiset 10.02 Radio Suomen Päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Urheiluradio 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta 14.00 Yle Uutiset 14.02 Alueradio 15.00 Yle Uutiset 15.02 Alueradio 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Urheiluradio 16.13 Alue radio 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Urheiluradio 17.13 Alueradio 18.00 Yle Uutiset 18.02 Radio Suomen Ilta: Olga Ketonen 18.50 Merisää 18.55 Radio Suomen Ilta: Olga Ketonen 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Urheiluradio 19.05 Radio Suomen Ilta: Olga Ketonen 20.00 Yle Uutiset 20.02 Sää 20.03 Radio Suomen Ilta: Olga Ketonen 20.20 Sinisen baretin alla: Kenttäpatja ja kirjeitä kotiin 20.40 Radio Suomen Ilta: Olga Ketonen 21.00 Yle Uutiset 21.02 Urheiluradio 21.12 Yle Uutiset selko suomeksi 21.17 Radio Suomen Ilta 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Ilta 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Urheiluradio 22.08 Tiskijorma – Jorma Hietamäki 23.00 Yle Uutiset 23.02 Yöradio 00.00 Yle Uutiset 00.02 Yö radio – toiveiden yö 01.00 Yle Uutiset ja sää 01.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta 01.55 Yö radio 02.00 Yle Uutiset 02.02 Yöradio 02.15 Pyöreä pöytä: Hilkka Olkinuora, Pekka Seppänen ja Ruben Stiller 02.45 Yöradio 03.00 Yle Uutiset 03.02 Pollari. Kuulen ääniä. 7/8. Illalla pihaan saapuu bussilastillinen yllätysvieraita. 2021. (16) 23.46 Pää pilvissä: Puhetta elokuvista ja unista 23.50 Putoavia lehtiä (S) SUB 06.30 Teletapit (S) 06.55 Muumilaakson tarinoita (S) 07.45 Professori Balthazar (S) 07.55 IkkuPikku Ritari (S) 08.10 Trollz (7) 08.35 Lucky Luken uudet seikkailut (S) 08.55 Tilt Esports 09.00 Bob’s Burgers (S) 09.30 Valitut Palat Collection 11.00 Vaimot vaihtoon UusiSeelanti 12.00 Moderni perhe (S) 12.30 Salatut elämät (12) 13.00 Simpsonit (7) 13.30 Simpsonit (7) 14.00 Penn & Teller: Naruta meitä (12) 15.00 Selviytyjät 16.00 Posse 17.30 Teknavi 18.00 Poliisit UK: Ajojahti 19.00 Joonas Nordman Show 20.00 Masked Singer Suomi 21.00 Subleffa: Night Hunter (16) 23.05 Frendit (S) 23.35 Frendit (S) 00.05 Frendit (S) 00.35 Frendit (S) 01.05 Veriveljet (16) 02.05 Baywatch (12) 03.05 Selviytyjät 04.05 Poliisit UK: Ajojahti AVA 06.00 MTV Uutiset Live 06.30 Valitut Palat Collection 07.00 Lemmen viemää (7) 10.00 Huippumalli haussa 11.00 The Real Housewives of Orange County 12.00 Emmerdale 12.30 Valitut Palat Collection 13.00 Kodit uusiksi 14.00 Unelmaasunto auringon alta 15.00 Huimat huushollit 16.00 Lemmen viemää 17.00 Ensitreffit alttarilla 18.00 Kodit uusiksi 19.00 Unelma asunto auringon alta 20.00 Harry Wild (12) 21.00 Kaaoksen kesyttäjät 22.00 The Harlins 22.30 Frendit (S) 23.00 Frendit (S) 23.30 Frendit (S) 00.00 Frendit (S) 00.25 Frendit (S) 00.55 Frendit (S) 01.25 Frendit (S) 01.50 Frendit (S) 02.20 Tanssii Tähtien Kanssa 04.15 Koko Britannia leipoo 05.10 MTV Uutiset Live LIV 09.00 Sinkkuillallinen 10.00 Rikkaiden & kuuluisien Beverly Hills 11.00 Neljät häät Suomi 12.00 Uusi elämä etelässä 13.00 Toisenlaiset äidit 14.00 Sinkkuillallinen 15.00 Remppa vai muutto Vancouver 16.00 Henri ja Sirly Italiassa 16.10 Henri ja Sirly Italiassa 16.20 Henri ja Sirly Italiassa 16.30 Jaksa paremmin 17.00 Liv D: Harrodsin joulu 18.00 Vieraissa Australia 19.10 Himohamstraajat 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Liv D: Irlannin OnlyFanstähdet (12) 22.00 Rikkaat ja rahattomat 23.00 Kumman kaa (7) 23.30 Kumman kaa (S) 00.00 Liv D: Vaietut vaihdevuodet 01.05 Remppa vai muutto Vancouver JIM 09.00 Burgerimies Suomessa 10.00 Leijonan luola USA 11.00 Kanadan rajalla 12.00 Tankkaustarinat 12.30 4D: Elämäni 76senttisenä 13.30 Kaverille ei jätetä (7) 14.20 100 Places to Be 14.30 All Together Now Suomi 16.00 Australian rajalla 16.30 Australian rajalla 17.00 4D: Miehet koukussa kauneusleikkauksiin (12) 18.00 Arman Pohjantähden alla (7) 19.00 Superkauppiaat 20.00 Suomen huutokauppakeisari 21.00 Poliisit 2022 (7) 22.00 Poliisit 2022 (7) 23.00 Burgerimiehet Pohjolassa 00.00 Suomen Tulli rikosten jäljillä (7) 01.00 4D: Paisetohtorit 02.00 Muinaiset avaruusoliot 03.00 Poliisit (7) ALFATV 08.00 HJALLIS – Lisää rahaa! 08.45 Uutiset 09.00 Toivesäveliä 09.40 Retrotanssit – Lyhyet 10.00 Alppikylien loistoa 10.30 Valitut Palat Collection 10.45 Valitut Palat Collection 11.00 Riippuvuuksista vapaaksi 12.00 Koiran paras ystävä 12.30 Valitut Palat Collection 12.45 Valitut Palat Collection 13.00 Tanssi kanssain 14.00 Ilmailun maailma 14.30 Jussin kalajutut 15.00 Valitut Palat Collection 15.15 Valitut Palat Collection 15.30 Tractor Pulling 2022: Haapajärvi 16.30 Frisbeegolf: European Pro Tour, Viro 18.00 Uutiset 18.15 Uutisplus 19.00 Mahdottoman tavallinen Jorma Laine 19.30 Uutiset 19.45 Sanna Ukkola Live 20.30 Pohjanmaan kautta 21.00 Jukka Laaksonen Show 22.00 HJALLIS – Lisää rahaa! 22.45 Uutiset 23.00 Uutisplus 23.45 Filminurkka 00.00 Frisbeegolf: European Pro Tour, Viro 01.30 Jahtikuksa 02.00 Kaasu jalka 02.30 Sanna Ukkola Live 03.15 Uutiset 03.30 Jussin kalajutut 04.00 Jukka Laaksonen Show 05.00 Ohjelma jatkuu klo 08.00 NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Vaarallisen valtatien pelastajat 06.45 Jeremy Wade ja maailman vesistöjen salaisuudet 07.30 Running Wild With Bear Grylls 08.15 Viikinkien nousu ja tuho 09.00 Cosmos: Mahdolliset maailmat 10.00 Australian rajalla 10.30 Australian rajalla 11.00 Eläintarhan salaisuudet 12.00 Dubain lentokenttä 13.00 Gordon Ramsayn makuseikkailut 14.00 Äärimmäinen selviytyjä 15.00 Food Factory 15.30 Food Factory 16.00 Egyptin kadonneet aarteet 17.00 Autojen ensiapu 18.00 Australian rajalla 18.30 Australian rajalla 19.00 Ihmeelliset superautot 20.00 Lento turmatutkinta 21.00 Uskomaton eläinlääkäri Pol 10 22.00 Yukonin kultamaat 23.00 Huumebisnes Oy 00.00 Vaarahetkiä videolla 00.30 Vaarahetkiä videolla 01.00 Uskomaton eläinlääkäri Pol 10 02.00 Yukonin kultamaat 03.00 Salakuljettajat satimeen 03.45 Pohjoisen valtatien pelastajat 04.30 Veriset tarinat 05.15 Karibian rannikkovartiosto FOX 06.00 Bless the Harts 06.20 Moderni perhe 06.40 Simpsonit 07.05 Simpsonit 07.25 Moderni perhe 07.45 Huutokaupan metsästäjät 08.05 Miehen puolikkaat 08.30 Kymppi tonni 09.30 Moderni perhe 10.00 Simpsonit 10.30 Simpsonit 11.00 Family Guy 11.30 Family Guy 12.00 Simpsonit 12.30 Miehen puolikkaat 13.00 Moderni perhe 13.30 Ensi silmäyksellä 14.00 Ensisilmäyksellä 14.30 Ensisilmäyksellä 15.00 Miehen puolikkaat 15.30 Miehen puolikkaat 16.00 Miehen puolikkaat 16.30 Simpsonit 17.00 Simpsonit 17.30 Family Guy 18.00 Family Guy 18.30 Simpsonit 19.00 Simpsonit 19.30 Simpsonit 20.00 Miehen puolikkaat 20.30 Miehen puolikkaat 21.00 911: Lone Star 22.00 Elokuva: Australia 01.05 Elokuva: Walter Mittyn ihmeellinen elämä 03.20 Family Guy 03.45 Family Guy 04.20 Simpsonit 04.40 Simpsonit 05.05 Family Guy 05.25 Ennätystehdas SUB 06.30 Teletapit (S) 06.55 Muumilaakson tarinoita (S) 07.20 Muumilaakson tarinoita (S) 07.45 Professori Balthazar (S) 08.10 Oggi ja torakat (7) 08.35 Lucky Luken uudet seikkailut (S) 09.00 Bob’s Burgers (S) 09.30 Valitut Palat Collection 11.00 Neljän tähden illallinen 11.30 Neljän tähden illallinen 12.00 Moderni perhe (S) 12.30 Salatut elämät (12) 13.00 Simpsonit (7) 13.30 Simpsonit (7) 14.00 Penn & Teller: Naruta meitä (7) 15.00 Selviytyjät 16.00 Pöllötöllö 17.00 Frendit (S) 17.30 Frendit (S) 18.00 Hockey Night Live 18.30 Liiga 21.00 Subleffa: Demolition Man (16) 23.20 Subleffa: Full Metal Jacket (16) 01.40 Simpsonit (7) 02.10 Simpsonit (7) 02.40 Suur mestari UK 03.40 Selviytyjät AVA 06.00 MTV Uutiset Live 06.30 Valitut Palat Collection 07.00 Lemmen viemää 10.00 Yökylässä Maria Veitola 11.00 The Real Housewives of Orange County 12.00 Emmerdale 12.30 Valitut Palat Collection 13.00 Kodit uusiksi 14.00 Unelmaasunto auringon alta 15.00 Huimat huushollit 16.00 Lemmen viemää (7) 17.00 Suomen kaunein koti 18.00 Kodit uusiksi 19.00 Unelmaasunto auringon alta 20.00 Harry Wild (12) 21.00 Huippumalli haussa 22.00 The Savoy: Kurkistus huippuhotelliin 23.00 Kova laki (S) 00.00 Harry Wild (12) 00.55 Botched: Mokatut kauneusleikkaukset (7) 01.50 Unelmaasunto auringon alta 02.45 Muodin huipulle 03.40 Koko Britannia leipoo 04.35 MTV Uutiset Live LIV 09.00 Sinkkuillallinen 10.00 Rikkaiden & kuuluisien Beverly Hills 11.00 Annan herkulliset leivonnaiset 12.00 Uusi elämä etelässä 13.00 Toisenlaiset äidit 14.00 Sinkkuillallinen 15.00 Huvila & Huussi 16.00 Remppa vai muutto Vancouver 17.00 Rikkaiden & kuuluisien Beverly Hills 18.00 Sinkku illallinen 19.00 Uusi elämä etelässä 20.00 Remppa vai muutto Vancouver 21.00 Rikkaat ja rahattomat 22.00 Tulossa: Syke (12) 22.05 Save The Date Suomi 23.05 Sinkkuillallinen 00.05 Remppa vai muutto Vancouver 01.05 Uusi elämä etelässä JIM 09.00 Burgerimies Suomessa 10.00 Leijonan luola USA 11.00 Kanadan rajalla 11.30 Kanadan rajalla 12.00 Tankkaustarinat 12.30 Suomen huutokauppakeisari 13.30 Kaverille ei jätetä (S) 14.25 100 Places to Be 14.30 Farmi Suomi 16.00 Australian rajalla 16.30 Australian rajalla 17.00 4D: Shokeeraavat vartalot (12) 18.00 Raskaan kaluston pelastajat 19.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7) 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät 21.00 Burgerimiehet Pohjolassa 22.00 Poliisit 2021 (7) 23.00 Panttilainaamo 00.00 Raskaan kaluston pelastajat 01.00 4D: Paisetohtorit 02.00 Muinaiset avaruusoliot 03.00 Poliisit (S) 03.30 Poliisit (7) 04.00 Poliisit (7) ALFATV 08.00 Se on Soini. 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.55 Kohti FIFAn jalkapallon MMkisoja 2022 23.30 Asian ytimessä 00.30 MTV3Doc: Liha – uhka planeetallemme. Ohjaus: Steve Bendelack. 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset UutisSuomi 22.00 Dublin Murders – Tappaja Dublinissa (16) 22.55 Oddasat 23.10 Paha ui paratiisiin (16) 00.10 Puoli seitsemän YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 18.11. 23.15 Trampoliinin MM, tumbling ja tuplaminitrampoliini MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Uutisaamu 09.30 Emmerdale 10.00 Kauniit ja rohkeat 10.30 Schitt’s Creek (S) 12.00 Valitut Palat Collection 12.30 Tanssii Tähtien Kanssa 14.30 MTV Uutiset Live 15.00 Huippumalli haussa 16.00 Salatut elämät (12) 16.30 Kauniit ja rohkeat 16.55 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen erikois haastattelu 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (S) 20.00 Posse X WWF: Ilta luonnon puolesta 21.30 Mr. Kone Mania nyppii, koska bändin harjoittelu jäi puolitiehen. Rocketsivä 03.54 Yöradio YLE PUHE 06.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 14.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 22.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat RADIO-OHJELMAT PERJANTAI 18.11. Bean. Metsa Man tekee veneretken isän kanssa. 06.53 Kim ja Kai (S) 07.00 Isot koneet 07.08 Remi ja Ubu (S) 07.20 Simo (S) 07.25 Pikku Kakkosen posti 07.31 Tie tähtiin (S) 07.46 Martta puhuu (S) 08.10 Emmi ja Kuru (S) 08.24 Galaxi 08.25 Poika, tyttö, koira, kissa, hiiri ja juusto (7) 08.36 Romppu, Rasse ja Sikuriina (7) 08.50 Jumppahetki: Venyttely ja rentoutus 09.00 Arctic Air – rakkautta ilmassa (12) 09.45 Uusi päivä (S) 11.40 McLeodin tyttäret (12) 12.25 Manning Up 12.55 Syke (12) 13.45 Tanskalainen maajussi 14.15 Ymmärrä koiraasi – kuka kotonasi asuu 14.45 Harvoin tarjolla (12) 15.40 Pentukoulu 16.17 Pentukoulu 17.00 Pikku Kakkonen 18.10 Syke (12) 19.00 Kohtaamiset ja erot (7) 20.00 Kun vesi loppuu 21.00 Sohvaperunat 21.51 Gogin kantabaari 22.20 Yle Live: Rita Ora Eiffeltornissa Pristinassa syntyneen brittiläisen supertähden Rita Oran huimaava erikois näytös Pariisin Eiffeltornin korkeuksissa v. Koiranunta. Tukka Lontoon tyyliin, Mr. Mukana mm. 22.45 Uutiset 23.00 Uutisplus 23.45 Valitut Palat Collection 00.00 Eläinten vaistot 01.00 Finnish Pool Tour 02.00 Jahtikuksa 02.30 HJALLIS – Lisää rahaa! 03.15 Uutiset 03.30 Koiran paras ystävä 04.00 Toivesäveliä 04.40 Retrotanssit – Lyhyet 05.00 Ohjelma jatkuu klo 08.00 NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Vaarallisen valtatien pelastajat 06.45 Tonnikalan saalistajat 07.30 Running Wild With Bear Grylls 08.15 Viikinkien nousu ja tuho 09.00 Cosmos: Mahdolliset maailmat 10.00 Australian rajalla 10.30 Australian rajalla 11.00 Eläintarhan salaisuudet 12.00 Dubain lentokenttä 13.00 Gordon Ramsayn makuseikkailut 14.00 Äärimmäinen selviytyjä 15.00 Food Factory 15.30 Food Factory 16.00 Egyptin kadonneet aarteet 17.00 Autojen ensiapu 18.00 Australian rajalla 18.30 Australian rajalla 19.00 Pohjoisen valtatien pelastajat 20.00 Lentoturmatutkinta 21.00 Hitlerin viimeinen taistelu 22.00 Yukonin kultamaat 23.00 Huumebisnes Oy 00.00 Vaarahetkiä videolla 00.30 Vaarahetkiä videolla 01.00 Hitlerin viimeinen taistelu 02.00 Yukonin kultamaat 03.00 Lentoturmatutkinta 03.45 Food Factory USA 04.05 Food Factory USA 04.30 Gordon Ramsayn makuseikkailut 05.15 Karibian rannikkovartiosto FOX 06.00 Bless the Harts 06.20 Moderni perhe 06.40 Simpsonit 07.05 Simpsonit 07.25 Simpsonit 07.45 Moderni perhe 08.05 Huutokaupan metsästäjät 08.25 Miehen puolikkaat 08.50 Kymppitonni 09.30 Ensi silmäyksellä 10.00 Simpsonit 10.30 Simpsonit 11.00 Family Guy 12.00 Simpsonit 12.30 Miehen puolikkaat 13.00 Ensisilmäyksellä 13.30 Ensi silmäyksellä 14.00 Melkein MENSA 15.00 Ihmemies MacGyver 16.00 Miehen puolikkaat 16.30 Simpsonit 17.00 Simpsonit 17.30 Family Guy 18.00 Family Guy 18.30 Simpsonit 19.00 Simpsonit 19.30 Simpsonit 20.00 Miehen puolikkaat 20.30 Miehen puolikkaat 21.00 Ensisilmäyksellä 21.30 Ensisilmäyksellä 22.00 Ensi silmäyksellä 22.30 Ensisilmäyksellä 23.00 Ensisilmäyksellä 23.30 Ensi silmäyksellä 00.00 Family Guy 00.30 Family Guy 01.00 Simpsonit 01.30 Simpsonit 02.00 Criminal Minds: Beyond Borders 02.50 Criminal Minds 03.45 Criminal Minds 04.25 911 05.15 Ihmemies MacGyver. Mr. Autistinen Aida, omaishoitajaäiti Johanna sekä avustajakoira Apollo nukkuvat huonosti. (7) 01.00 Elokuva: Emmanuelle 2 (16) YLE TEEMA & FEM 08.20 Muumilaakso (7) 08.45 Egenland 09.15 Valitut lapset 10.15 Riistametsällä 11.00 Lähiruokaa Ahvenanmaalla 12.00 Pariisi juhlii 2021 13.50 Ainsleyn Välimeren herkut 14.36 Dinosaurus (12) 16.03 Milanon naisten paratiisi 16.55 Anna Järvinen ja naiset 17.25 Taidekeräilijät 17.55 Yle Nyheter TVnytt 18.00 Superapulaiset 18.30 Doobidoo 19.30 Yle Nyheter TVnytt 20.00 Teeman elokuvafestivaali esittää 20.01 Pää pilvissä: Puhetta elokuvista ja unista 20.05 Nuoren naisen muotokuva (12) 22.02 Pää pilvissä: Puhetta elokuvista ja unista 22.05 Pako New Yorkista (16) 23.43 Pää pilvissä: Puhetta elokuvista ja unista 23.50 David Bowie: Lazarus YLE TV1 05.55 Kulttuuricocktail Live 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Murhia ja kantrimusiikkia (12) 10.50 Yle Alueuutiset 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Murha paratiisissa (12) 13.25 Poikamiesten holhokki (S) 15.00 Astudio 15.40 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.45 Yle Oddasat 15.50 Novosti Yle 15.55 Yle Uutiset viittomakielellä 16.00 Eduskunnan kyselytunti 17.00 Yle Uutiset 17.04 Yle Uutiset alueeltasi 17.08 Murha paratiisissa (12) 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Ansa Moskovassa (12) 20.00 Pimeä historia: Verinen Viipuri 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 ATalk 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset UutisSuomi 22.00 Tangoa Putinin kanssa Natasha Sindejeva halusi toteuttaa unelmansa ja perusti riippumattoman televisiokanavan Venäjälle. marraskuuta 2022 TELEVISIO-OHJELMAT PERJANTAI 18.11. Pahaa aavistamaton Bean suuntaa kohti Cannesin lämpöä, eikä kommelluksilta todellakaan vältytä. Arman pohtii viiskymp pisyyttä ja ulkonäköään. Bean osallistuu myös lasten lemmikkikilpailuun. Bean voittaa arpajaisissa matkan Rans kaan, jossa häntä luullaan lapsikaappariksi. Ohjelman tekstitys tekstitv:n sivulla 333. Räminäryhmän ”muailman ensiilta” koittaa! 21.18 Tubettavat konemiehet. 8/8. 21.40 Pasila (12) 22.05 Trampoliinin MM, joukkuekilpailut 23.00 Häpeämätön MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Uutisaamu 09.30 Emmerdale 10.00 Kauniit ja rohkeat 10.30 Schitt’s Creek (S) 12.00 Valitut Palat Collection 12.30 The Harlins 13.00 Posse 14.30 MTV Uutiset Live 15.00 Koko Suomi leipoo 16.00 Salatut elämät (12) 16.30 Kauniit ja rohkeat 16.55 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen erikois haastattelu 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (12) 20.00 Huippumalli haussa 21.00 Kaaoksen kesyttäjät 4/10. Parturi on kovin kiireinen, joten Mr. hitit Anywhere ja Lonely Together sekä musiikkia BangEP levyltä. Miten hän pääsee tarkastajan ohitse. YLE TV1 05.55 Pimeä historia: Verinen Viipuri 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Murhia ja kantrimusiikkia (12) 10.50 Yle Alueuutiset 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Murha paratiisissa (12) 13.25 Poikamiespappa (S) 15.00 Ylen aamun parhaat 16.00 ATalk 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Aurora – tulevaisuus tapahtuma tunturissa 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Hakekaa kätilö! (12) 20.00 Viimeinen sana 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 Perjantai: Rakkaus ja rehellisyys. Bean on pulassa, koska junalippu on kadonnut. TELEVISIO-OHJELMAT TORSTAI 17.11. Syksy tekee tuloaan, mutta miten kävi maissisadon. TV & RADIO Maaseudun Tulevaisuus 23 perjantaina 11. Perjantaidokkari: Pettäjät. 14/14. (U) (12) 23.00 Oddasat 23.15 Hiljainen todistaja (16) 00.10 Puoli seitsemän YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 17.11. Miksi petämme kumppaniamme ja miten siitä pääsee yli. Kuulen ääniä. (S) 23.35 4D: Miehet koukussa kauneusleikkauksiin (12) 00.35 El Chapo (12) 01.35 Alaskan jäälentokenttä 02.35 Stand Up! YLE TEEMA & FEM 08.10 Nuorten matkassa 08.35 Kuin kaikki muut 09.05 Riistametsällä 09.50 Tanskalainen maajussi 10.20 Porukan parhaat 11.00 Efter Nio 12.00 Ainsleyn Välimeren herkut 12.45 24 tuntia Euroopassa 13.45 Historia: Münchenin verilöyly 1972 (12) 14.30 Paratiisin Avaimet (12) 15.00 Ellan matkassa: Roomalaisten jäljillä 15.30 Ellan matkassa: Roomalaisten jäljillä 16.00 Milanon naisten paratiisi 16.55 Anna Järvinen ja naiset 17.30 Itch (7) 17.55 Yle Nyheter TVnytt 18.00 BUUklubben 18.30 Luontomatkalla 19.30 Yle Nyheter TVnytt 20.00 Teeman elokuvafestivaali esittää 20.01 Pää pilvissä: Puhetta elokuvista ja unista 20.05 Elämän jälkeen (7) 22.00 Pää pilvissä: Puhetta elokuvista ja unista 22.05 Quo vadis, Aida. Ilmastonmuutos ja moderni elämä 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Ruben Stiller 23.00 Iltahartaus 23.10 Yöklassinen YLE RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.30 Yle Uutiset ja sää 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu 06.00 Yle Uutiset ja sää 06.05 Alueradio 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Urheiluradio 07.13 Alueradio 07.50 Merisää 07.53 Alueradio 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Urheiluradio 08.13 Alueradio 09.00 Yle Uutiset 09.05 Urheiluradio 09.10 Sää 09.11 Alueradio 10.00 Yle Uutiset 10.02 Radio Suomen Päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Urheiluradio 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta 14.00 Yle Uutiset 14.02 Alueradio 15.00 Yle Uutiset 15.02 Alueradio 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Urheiluradio 16.13 Alue radio 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Urheiluradio 17.13 Alueradio 18.00 Yle Uutiset 18.02 Puhelinlangat laulaa 18.50 Merisää 18.55 Puhelinlangat laulaa 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Urheiluradio 19.05 Puhelinlangat laulaa 20.00 Yle Uutiset 20.02 Sää 20.03 Puhelinlangat laulaa 21.00 Yle Uutiset 21.02 Urheiluradio 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi 21.17 Radio Suomen Ilta – Puhelinlangat laulaa jatkot 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Ilta 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Urheiluradio 22.08 Jokaniemen sävelradio 23.00 Yle Uutiset 23.02 Yöradio 00.00 Yle Uutiset 00.02 Yöradio – toiveiden yö 01.00 Yle Uutiset ja sää 01.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta 01.55 Yöradio 02.00 Yle Uutiset 02.02 Suomirock – Jorma Hietamäki 02.54 Yöradio 03.00 Yle Uutiset 03.02 Pekka Laineen Ihmemaa YLE PUHE 06.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 14.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 18.00 Jääkiekkokierros 21.30 Yle Areenan parhaat podcastit ja puhe ohjelmat 22.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset ja sää 06.05 Aamusoitto 06.35 Hartaita säveliä 06.50 Aamuhartaus 06.59 Hyvää huomenta 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Aamusoitto 07.53 Ykkös kolumni 07.59 Hyvää huomenta 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Ykkösaamu 09.00 Yle Uutiset 09.05 Muistojen bulevardi 10.00 Virtasen taloushistoria 10.55 Yksi on hyvää seuraa 11.00 Aki YliSalomäen Uudet levyt 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Luonnonsuojelun juuria ja rönsyjä: Suojeltu luonto, pyhitetty luonto 13.00 Politiikkaradio 13.30 Klassinen kattaus 14.30 Suomalaisen elämän tavan jäljillä. Bean. 08.45 Uutiset 09.00 Maalaislääkäri Kiminkinen 09.30 Jukka Laaksonen Show 10.30 Mayn keittiö 11.00 Kaasujalka 11.30 Jussin kalajutut 12.00 Senioriseisake 12.30 Valitut Palat Collection 12.45 Valitut Palat Collection 13.00 Finnish Pool Tour 14.00 Mobil 1 The Grid 14.30 Purjehduksen 52 Super sarja 15.00 Valitut Palat Collection 15.15 Valitut Palat Collection 15.30 Pohjanmaan kautta 16.00 Se on Soini. Onnistuuko muutostiimi korjaamaan tilanteen. YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset ja sää 06.05 Aamu soitto 06.35 Hartaita säveliä 06.50 Aamuhartaus 06.59 Hyvää huomenta 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Aamu soitto 07.53 Ykköskolumni 07.59 Hyvää huomenta 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Ykkösaamu 09.00 Yle Uutiset 09.05 Muistojen bulevardi 10.00 Ruben Stiller 10.55 Yksi on hyvää seuraa 11.00 Narrin aamulaulu 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Tiedeykkönen 13.00 Politiikka radio 13.30 Klassinen kattaus 14.30 Kaisa Pulakan aikamatkat 14.50 Yksi on hyvää seuraa 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivän kuuntelijoiden toiveita 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Mieli maisema 18.15 Yle Uudizet karjalakse – karjalankielinen viikko katsaus 18.20 Lukulamppu 18.30 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Lapin kamariorkesterin konsertti 21.20 Iltasoitto 21.40 Suomalaisen elämäntavan jäljillä. 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Elokuva: Takaaajettu (16) 01.15 Rikospaikka 02.00 Poliisit UK: Ajojahti (12) 03.05 Hitlist 04.00 Schitt’s Creek (S) NELONEN 06.00 Bing (S) 06.05 Halinallet: Tervetuloa Halimaahan (S) 06.30 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 06.55 Pyjamasankarit (7) 07.20 Smurffit (S) 07.35 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 08.00 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 08.15 LEGO Ninjago (7) 08.30 Tara Duncan (7) 08.45 Tobot Galaxy Detectives (7) 09.00 Korkeasaari 10.00 Remppa vai muutto UK 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.55 Valitut Palat Collection 13.55 Korkeasaari 14.55 Rikkaiden & kuuluisien ökylomat 15.55 Hauskat kotivideot 16.55 Onnenarpa 17.00 Superkauppiaat 18.00 Hauskat kotivideot 19.00 Korkeasaari 20.00 Vain elämää: Ystäväpäivä 21.30 Keno ja Synttärit 21.35 Big Brother Suomi 23.10 Elokuva: Mr. 16.45 Valitut Palat Collection 17.00 Eläinten vaistot 18.00 Uutiset 18.15 Uutisplus 19.00 Jahtikuksa 19.30 Uutiset 19.45 HJALLIS – Lisää rahaa! 20.30 Koiran paras ystävä 21.00 Toivesäveliä 21.40 Retrotanssit – Lyhyet 22.00 Se on Soini. Pääosissa: Rowan Atkinson, Willem Dafoe, Emma de Caunes, Karel Roden, Max Baldry, Jean Rochefort. Miksei hän näytä George Clooneylta tai Lenny Kra vitziltä. Mikä on rakastavan suhteen salaisuus ja missä menee rehellisyyden raja. Konepäivät nostavat Artsin sykettä. Bean lomailee (2007) Mr. 01.45 Kirppiksen Kingi 02.40 Mielensäpahoittaja – ennen kaikki oli paremmin 03.35 Kaappaus keittiössä 04.30 Poliisit UK: Ajojahti (12) NELONEN 06.00 Bing (S) 06.05 Halinallet: Tervetuloa Halimaahan (S) 06.30 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 06.55 Pyjamasankarit (7) 07.20 Smurffit (7) 07.35 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 08.00 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 08.15 LEGO Ninjago (7) 08.30 Tara Duncan (7) 08.45 Tobot Galaxy Detectives (7) 09.00 Koti koiralle 10.00 Remppa vai muutto UK 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.55 Valitut Palat Collection 13.55 Remppa vai muutto UK 14.55 Rikkaiden & kuuluisien ökylomat 15.55 Leijonan luola USA 16.55 Onnenarpa 17.00 Superkauppiaat 18.00 Suomen huutokauppakeisari 19.00 Elokuva: Risto Räppääjä ja Pullistelija (S) 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Big Brother Suomi 22.35 Arman ja viidenkympin kriisi 1/6. Vieraina psykoterapeutti Maaret Kallio ja Duudsoni Jukka Hildén. Rauta tieasemalla Mr. Bean ottaa sakset omiin käsiinsä. 06.53 Killi ja Kiki (S) 06.59 Pauli (S) 07.25 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S) 07.37 Kari Kiituri (S) 07.51 Enni ja Roi (S) 08.06 Q Putti 5 (S) 08.20 Galaxi 08.21 Late Lammas (S) 08.28 Taruvaeltajat (7) 08.40 Lulu ja lehmä (7) 08.50 Jumppahetki: Voimaa reisiin 09.00 Arctic Air – rakkautta ilmassa (12) 09.45 Uusi päivä (S) 10.15 Eräelämää 10.46 Syvään päätyyn (12) 11.20 McLeodin tyttäret (12) 12.05 Holby Cityn sairaala (12) 13.05 Syke (12) 13.55 Tanskalainen maajussi 14.25 Ymmärrä koiraasi – kuka kotonasi asuu 14.55 Luontoretkellä 15.35 Harvoin tarjolla (12) 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.10 Syke (12) 19.00 Harvoin tarjolla (12) 20.00 Matkapassi: 20 vuotta maailman ympäri 21.00 Tubettavat konemiehet. RADIO-OHJELMAT TORSTAI 17.11. Toinen on hopea kettu ja toinen rockjumala. Arman kysyy tyylistä isältään ja Lenita Airistolta, päättää lähteä The 69 Eyesin kanssa keikalle festareille soittamaan rumpuja sekä tekee Tauskin kanssa biisin ja musavideon. Kuulen ääniä. Hän houkuttelee Dozhd kanavalleen nuoria ennakko luulottomia tekijöitä, mutta matka on kivinen – pian kanavasta tulee sanan vapauden ja ihmisoikeuksien puolustaja maassa, jonka hallinto haluaa hiljentää kriitikot. Ympärillä vellova kaaos on ajanut perheen uuvuksiin. Dokumentti palkittiin Prix Italia erkois maininnalla
Vaihto ja palautusoikeus. P. 0500 269 944 JALASJÄRVI Ostetaan 500-1000kw lämpölaitos kokonaisuus. 064845175 Muut tuotteet Työkoneita Rakennustarvikkeita Kotimaiset NAHKASAAPPAAT suoraan valmistajalta. www.konehuoltolaukkanen.. Euro-Teli Oy, Helsinki P. 0500 853 816 Tarpeettomat y-lannoitteet, pienetkin määrät. KATTOJA SEINÄPELLIT SEKÄ ALUMIINIPROFIILIT VOLTIN PELTIKESKUS OY 020 7189 790 020 7189 795 VOLTTI RIIHIMÄKI www.voltinpeltikeskus.fi l nyt myös lukkosaumakatot l nopeat toimitukset Ostaisin yksityishenkilönä METSÄTILAN 10-100 ha Pihtiputaan pohjoistai Pyhäjärven eteläosasta. www.maakoneet.com Suomalainen yritys, AAA-luottoluokitus. Kontin mitat 4m X 8,2m siilotilavuus 23m³. 0400 305 310 Jari Stenberg Paimion Taatilankylässä myynnissä peltoa 12,38 ha ja metsää 15,9 ha. Claas, Welger, Krone paalaimet. Oy KrsTrans Ab Lapväärtintie 1093, 64300 Lapväärtti. MT.FI/ilmoitus Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. 0400 329604 Hytillinen leikkuupuimuri. Perävaunu kipillä, valot, paripyörät, tukeva pressu ja 2kpl vararenkaita. 045 6126633 Ostetaan Tilaa seinäkalenteri 2023 MT.FI/emannat2023 tai oheisella QR-koodilla Kalente ri pukinkonttiin . Ulkorak. 24 %) 540/65R28 ja 650/65R38 5230 540/65R30 ja 650/65R42 5900 HÄRMÄNPELTO p. P. 040 5952838 KAIVINKONEEN kanto / kiviharoja, salaojakaapeliojaja kuokkakauhoja ym. Käytettyjä 9x3m, työmaakoppeja Lahdessa, Urjalassa ja Parkanossa. MT.FI:hin QR-koodin kautta Toistolla tehoa MT.FI/ilmoitus MT Ruoka maistuvaa maalta Nyt löydät kaikki MT:n herkulliset reseptit yhdestä paikasta! MT.FI/ruoka Tilaa uutiskirje MT.FI/uutiskirjeet. Alkuperäiset varaosat löydät lähimmältä toimii kuin uutena. Kohteen lisätiedot ja tarjoukset 15.11.2022 mennessä osoitteeseen markus.suotunen@aulalkv.. 050 4315250 Kankaanpää Kiinteä huopavuori, vettähylkivästä nahasta, laaja lesti ja liukueste kumipohja. www.tlatvala.. 040 5669472 Jeantil kuivalantavaunu 10-18m3. koneviesti.fi TILAA KV Löydät MT:n myös verkosta. Länsi-Uusimaa/Salon s. P. alaskankenka.. Laitoksella vuoden takuu toimituksesta. 040 5669472 Pyöröpaalisilppuri siisti ja toimiva. 045-8865152. P. 044 0391639. Käytetty perävaunu 4,3 x 2,3 m, paripyörillä, 9x20 renkailla, siisti, vetävä P. 0500 853 816 Ostetaan ruokahernettä Ylistalon tila P. Tilaa viimeis tään 11.12. Kysy lisää omalta jälleenmyyjältäsi ja tilaa osat 21.11.2022 mennessä. Alkuperäisillä varaosilla pidät työkoneesi toimintakuntoisena ja pidät huolen siitä, että tulevalla sesongilla koneesi toimii kuin uutena. P. marraskuuta 2022 VALTRA-vanteet (alv. 0400 661593 Maaja metsätaloustuotteita Markkinapaikka Jätä ilmoitus Soita: 020 413 2321 Sähköpostilla: ilmoitus@maaseuduntulevaisuus.fi Ilmoitusautomaatilla: www.maaseuduntulevaisuus.fi/ilmoitus Kestotilaajana hyödyt eniten! Netti palvelee myös ilmoitus asioissa. Soita ja kysy lisätietoja. 15-20t€. 0207 811 550 avoinna ma-pe 8–16 Mönkijä 4x4 viallinenkin käy tai lavamalli. Pohjanmaa 050-3463931 Tilaa netissä tai soita 0400 451 900 • Paljon kokoja -helppo asentaa! Viisteentie 10, 69750 Sillanpää VETELI GRIPX Jääketjut Traktoreihin, kuormaajiin, mönkijöihin, metsäkoneisiin, kuljetusautoihin jne! Nastaketjut Neliskanttinastalliset liikenneketjut • • • TILAA KETJUT LIUKKAIDEN KELIEN VARALLE! Muista myös MKO piennarmurskain ennakkomyynti! BELLUS-LIUKUOVILAITTEET sarana-kippi-palo-ovet SUOMI-laatua. Maaseudun Tulevaisuus 24 perjantaina 11. poik. bellusoy.com P. p. P. Emännät koko vuodeksi Aitojen maitotilaemäntien oma kalenteri on jälleen täällä! Vuoden 2023 kalenteri on tuotettu yhteistyössä Maaseudun Tulevaisuuden kanssa, ja jokaisesta myydystä kalenterista lahjoitamme 5 € Syömishäiriöliitolle. 045-1321682 Biolämpölaitos Monille eri biopolttoaineille soveltuva kunnostettu tehdasvalmisteinen 200kW lämpökontti. 050 306 6896 Valtra 6300 tai 6400.Hyväkuntoinen.Puh. 050-3520472 Tappeja ja holkkeja kaivink. Laitos varustettu tuhkanpoistolla, savukaasuimurilla, logiikka ohjauksella ja GSM hälytyksellä. 24 %) 18"*28" á 550 18"*38" á 780 20"*38" á 850 20"*42" á 950 HÄRMÄNPELTO p. P. Myös varaosapuimurit / traktorit. Puh.050-5317147 Ostetaan kodiksi tilakeskus, väh. P. Nullam at auctor massa, ut elementum mauris. OSTAMME Kuorma-autot ja moottorit. 150m2. tempo kuivalannanlevitin. 0400 187 389 Kverneland paluuauroja, lisäsiipiä. P. Kohde nähtävillä etuovi portaalissa kohde nro: 70050446. MYÖS 400kW laitos tulossa myyntiin. Koot 48–37 Varaosia ja tarvikkeita KARKOITUSNAUHAT HIRVI, PEURA, KAURIS, JÄNIS, LINNUT MAXREK.FI tai 0443451467 MYÖS ROTANMYRKKYÄ! Ostetaan kevyt ajokone Esim Norcar 490 Myös viallinen kone kiinnostaa. P. Myös Lako 45 ohjausyksikkö. 040 352 6909 Ostetaan traktorit, kaivinkoneet, kuormaajat yms. Myös kuolinpesät. Saa olla remontoitavaa. 0400 769977 Harvesteri ”tee se itse” omaan käyttöön, saa olla laittoa ja puutteita. Pyöräkuorm. 064845175 MAXAM-renkaat (alv. 550 € P. , 0400 840 602 DEEREN VARAOSAT Konehuolto T. Pitkävartiset 90 € lyhytvartiset 80 € plus postimaksu. 050-4073372 Oulainen Ostetaan koivukuitua h. 050 3029418. 040 589 6045 OSTETAAN Puimurit: M-F, Deutz-Fahr, Sampo, Claas, John-Deere, Volvo leikkuupuimurit. Pintakarkaistua pyöröterästä myös kromattuna. P. nupoja, 4-5 kpl. P. Puh. enint. Kalenteritilaukseen kaupan päälle kuukauden mittainen MT Digi -tilaus, jolla luet lisää Emäntäkalenterin synnystä ja totta kai uutiset koko Suomesta. 37€/m3. 1h Hgistä. www.auraosa.. Traktorit kaikki merkit, sekä muut maatalouskoneet. 040 8036715 WWW.ANONASE.COM Aseet, Erätarvikkeet, Kamerat Kiväärin nallit, Ultracom UnA ja TSS Latausvermeet 0400-384118 08-821337 Alkuperäiset varaosat löydät lähimmältä jälleenmyyjältäsi sekä nettikaupasta osoitteesta www.shop.agritek.. 050 5696085 Amazone 21m hinattava kasvinsuojeluruisku triplet suuttimilla Puh. 010 583 1880 myynti@konttitukku.. Hyödynnä ennakkotilausetu -15% kaikista alkuperäisistä Kverneland, Joskin ja Potila kulutusja varaosista. 0500199123 Ruovesi OSTETAAN TRAKTORI n.5000 hytillinen Puh. 050-5920035 Etukuormaajatraktoreita, siistejä nelivetoisia etukuormaajatraktoreita, hintaluokka alle 20 te,kotimainen reilu ostaja,soita ja tarjoa p. Ostetaan Viljankuivuri 200-300hl. 045 157 4599 Metalliromut kaakkoon! Noudetaan. 0400 646 200, 0500 659 678. arto.lehtiniemi@auraosa.. Lietekärry 10-14 kuutiota, vm-05 tai uudempi. MF 590, 4-veto, +etukuorm. Tilatut osat toimitetaan helmi-huhtikuussa 2023. 040 5669472 PELTOJYRÄT 4,5 7m. P. ja maa/metsäalueet eduksi. alustaapu.. P. 040 5669472 Imupainevaunu 7-12m3. 0400 329604 Klikkaa verkkokauppaan tai tervetuloa käymään paikan päälle. yms. Hyvä kunto. Laukkanen Oy 02 4875965 0500 226028. telalla ja jousitetulla pohjaluukulla P. ja puh 044 9068222 SUOJAPEITTEET 600 g/ m 2 vihreä NYT 399 € Vaalea peite koot: 2x3m, 3x5m, 4x6m, 5x7m, 5x8m, 6x10m, 8x12m, 10x12m, 12x14m, 14x18m, 10x20m 70g/m 2 vihreä, koot: 2x3m, 3x5m, 4x6m, 4x8m, 5x7m, 5x8m, 6x10m, 8x12m, 10x12m, 12x14m, 14x18m, 10x20m TUONTIYHTIÖ OY Tattariharjuntie 35, Helsinki puh.no. hyväkuntoinen 4-veto traktori, h. Porin seutu. 040 5669472 Ost. 0500673393 Lypsylehmiä parsinavetasta 1-2 krt. Vuotavantie 16, Oripää Kauhahiekoitin 150 leveä, eurosovitteella, hyd. Hinnat 4200-5500€ + alv. Emäntäkalenteri 2023 on juhlaa maalaisarjen keskellä Myydään Maatalouskoneita Kiinteistöt ja tontit Maataloustarvikkeita Eläimiä Koneita Kiinteistöjä Traktoreita, ehjiä ja epäkuntoisia! Nopea käteiskauppa. P. P. kauhoja sekä laikkumätästimiä
044 0254 789 juho.koskelainen@lomitus.net Navetoiden LVI-suunnittelu ja urakointi läpi Suomen. Maaseudun Tulevaisuus 25 perjantaina 11. Vuokra 840 /kk. Aineistot sähköpostitse 14.11. tai siemenkauppaa.. Scotty, Benny, Harmony, Niklas, Iceman, Jaarli, Leijona, Vanille, Toria ja muut. 040 53 80 409 LAHJAJA SISUSTUSTAVAROITA PERSOONALLISET LAHJAT LÄHIRUOKASALKUT LAHJAKSI JOULUKORTTEJA LAHJAIDEOITA KOTIMAISTA KÄSITYÖTÄ EETTISIÄ JOULULAHJOJA JOULUMARKKINOILLE PELIT, VIIHDE JA PARHAAT JOULULAHJAT LAHJAKSI TURVALLISUUTTA Osta lahjaksi turvallisuutta! Autoliiton Plus-jäsenyys 24/7 Tiepalvelu www.autoliitto.fi 121 € /12kk Vain Menneen ajan joulumarkkinat Menneen ajan joulumarkkinat Joululahjaideat Ulosottolaitos Myydään ulosottokaaren 5 luvun 76 §:n mukaisella vapaalla myynnillä ulosmitatut huoneisto-osakkeet, jotka oikeuttavat hallitsemaan 3h+k+s rivitalohuoneistoa Kuopion Julkulassa. Tarkemmat tiedot ja tarjoukset internetissä osoitteessa www.huutokaupat.com, kohdenumero: 3793317 Pertti Rönkkö, Kihlakunnanvouti Laadukkaita kauroja kevään kylvöille! • BENNY-kaura, laadukas ja satoisa! • SCOTTY-kaura, markkinoiden satoisin! • VAHVA-kaura, odotettu uutuus! Kasvuaikaansa nähden erittäin satoisa sekä lujakortinen! Katso kaikki lajikkeet www.peltosiemen.fi OTA YHTEYTTÄ JA KYSY TARJOUS: Junttilan Tila Oy, Sastamala 0400-777 192 • info@junttilantila.fi • www.junttilantila.fi Peräniityn tila, Huittinen 0400/0500 333666 • peraniityntila@gmail.com • www.peraniityntila.fi Tukkikoski Simo, Rauma 0400 815417 • simo.tukkikoski@dnainternet.net Lähde: LUKE, Viralliset lajikekokeet 2014-2021. Työllistäkää lomittaja helposti ja edullisesti. Siirtäkää paperityöt meille. 040 586 3950, 044 302 5773 info@luonnonperintosaatio.. mennessä. Kysy tarjousta tuotteistamme! PUROLAN KARTANO OY P. HUITTINEN Eläimiä Biokaasulaitoksen avoimet ovet Keskitalon tila, Haapavesi Pe 11.11.2022 klo 10-14 Kutsumme sinut tutustumaan Keskitalon tilan toimintaan ja uuteen biokaasulaitokseen. v. Katso lisätietoja www.lomitus.com Toimialueena koko Suomi Huutokaupat ULOSOTTOLAITOS Myydään ulosottokaaren 5 luvun 76 §:n mukaisella vapaalla myynnillä ulosmitattu kiinteistön vuokraoikeus (140-6-130-11-L1) ja sillä sijaitsevan paritalon huoneisto A Iisalmessa. Tavataan joka päivä. 0400 882090 facebook.com/siemenkauppaa.. Pertti Rönkkö, Kihlakunnanvouti Henkilökohtaiset Työpaikat ja virat Muut MT.FI | Kokonaistavoittavuus 544 000 (KMT 2022) Koko Suomen mittakaavassa ainutlaatuinen MT Jättinumero on täynnä painavaa journalismia juuri tämän hetken ajankohtaisista aiheista, huoltovarmuudesta ja omavaraisuudesta. P. www.luonnonperintosaatio.. marraskuuta 2022 Talo 161 m2 Ylikiimingissä Maalämpö +3 tulisijaa, oma ranta. Po lii si ha lli tu ks en ra ha nk er äy sl up a RA /2 02 0/ 92 1 Lähiruokasalkut lahjaksi www.kinnarintila.fi/verkkokauppa p. 045–6721 302/Ari Hellsten, Sähköpostilla: info@ah-toimi.com. Tilaa MT MT.FI/tilaa Toistolla tehoa MT.FI/ilmoitus Kestotilaajana hyödyt eniten! Mitäpä jos myisin. köriläs. 0400 305 448 .fi Kotimainen verkkokauppa Tunnelmallisia vanhanaikaisia paperitauluja Susannes Shopilta! www.SusannesShop.. Tarkemmat tiedot ja tarjoukset internetissä osoitteessa www.huutokaupat.com. oidut Peltosiemenet Varaa kevääksi hyvät lajikkeet. P. Esim. 0400-333666 peraniityntila.. 0503092828 NAISIA 18-66v 0700-41966 1,92 € /min+pvm HR Pl 168 Hki JULITA 24 h/vrk 0600-551555 Roy pl 168 Hki 2,39/min+pvm MAATALOUSLOMITUSTA Jos olet valinnut itsejärjestetyn lomituksen, niin ota yhteyttä lomituspalveluyritykseen Ah-Toimi Oy p. Puh. 0400–279 250 Terhi Lämpöiset tossut ja huopikkaat puh. Yheydenottopyynnöt tekstarilla 040 3668824 Halutessasi mukaan teemapalstalle, soita 040 720 7981 / Myyntimestarit Oy Anna lahjaksi pala ikimetsää T E E L A H J O I T U S • T U L E K U M M I K S I Lahjoitustili: FI78 5494 0950 0224 93 LUONNONPERINTÖSÄÄTIÖ – ostaa luonnonalueita pysyvään suojeluun. 020 1277 630 Maaja metsätaloustuotteita Tarjotaan vuokralle Serti. Vieraile osoitteessa www.toitasuomesta.fi/palvelut/tyopaikkailmoittaminen lisätiedot https://jobs.toitasuomesta.fi/ Lomalaidun ry etsii PROJEKTIPÄÄLLIKKÖÄ "Hakeutuisin oitis hierojalle, jos se ei olisi rahasta kiinni!" Sinulla saattaa olla oikeus saada tarvitsemasi palvelu maksutta, me autamme. Tässä olisi tarjolla hyvätapainen 4,5 v. TM-Lomitus Oy www.lomitus.net P. Huomattavan, lähes 400 000 kappaleen painosmäärän lisäksi sivusto MT.FI on avoinna kaikille lukijoille 23.-24.11. 02 48 41 007 www.koskenautokeskus.fi myynti@koskenautokeskus.fi Osaajia maaseudulle Töitä Suomesta Oy auttaa maaseudun yrityksiä löytämään ja sitouttamaan osaavia ammattilaisia Haluatko työpaikkailmoituksesi tähän. 0440 809 372 Myydään tuuheita, leikattuja joulukuusia, käy merkkaamassa kuuset ja hae sovittuna aikana, varausmaksu Metsästäjän luontokuvia Kyösti Sorsa 6.10.2022–8.1.2023 Avoinna ti-su 10–16 Tehtaankatu 23 A, Riihimäki Kuljetukset halki Suomen ja ympäri Eurooppaa Kuljetus kuin kuljetus, yrityksille ja yksityisille Kysy hinta meiltä: tel. MT Jättinumero Koko maan täydeltä luettavaa 23.11.2022 Siemenet, nurmisiemenet, lannoitteet, polttoöljyt, kasvinsuojeluaineet. 0700-90089 1,98€ min+pvm Rp Pl6 Va NAINEN etsii mies seuraa! Soita 0700-399161 (2€/min) Heliad Oy, PL 396 00121 HKI Itsejärjestetyn lomituksen tilat. Omalla mainoksellasi olet osa syksyn kattavinta laatujulkaisua. MT.FI MT.FI/METSAPALVELU Tarkista puun tai vaikka koko metsän hintatiedot MT Metsäpalvelusta.. Lajike Kasvuaika Kok.sato LakoTsp Hlp Valk. Varaa oma ilmoituspaikkasi ilmoitus@mt.fi tai soita 020 413 2321. Kohdenumero 3780611. Paikalla makkaraja kahvitarjoilu! Leppiojantie 27, Haapavesi www.demeca.fi/ajankohtaista Tapahtumat Luomusäilörehua n.300p. 2022 satoa Leppävirta p.0400167744 Vuokrataan AIKUISTEN KOHTAUSPAIKKA 0700 11 111 2 € / alkava min +pvm STl Oy, PL 211 Hki 53 www.iskuri.net Aikuisten deitti IHANA RITA odottaa soittoasi, tehdään hyvää yhdessä! 24h. vrk kg/ha % g kg % Benny 101,1 6695 16,9 39,7 54,5 12,3 Scotty 100,6 7183 27,4 39,8 54 11,4 Vahva 98,3 6755 0,0 38,4 54,2 12,1 AB-sonni Etsitkö karjaasi sonnia. 0407300916 Koulutus ja työ Palveluja tarjotaan Meiltä saat kätevästi maatalouden kiinteistöarvioinnit, nyt myös AKA-arvioinnit! Wikli Group Oy, puh
Hevostoiminta jatkuu, vaikka ratsastuskoululle sopivaa paikkaa ei löytynytkään. Terävä tamma ei saanut mahdollisuutta Mikkelissä ja näytti lämmittelyssä jäätävän hienolta. Nuoresta iästään huolimatta Bollstedt on toiminut jo viisi vuotta hevosyrittäjänä. Usea hevosyrittäjä kieltäytyi antamasta aiheesta haastattelua omalla nimellään. Yrittäjä Erkki Siltala ei halunnut antaa aiheesta haastattelua. ”Toivoisin enemmän yhtä köyttä vetämistä ja yhteistyötä alalle. Pohdinnassa kotimaa vei kuitenkin voiton. Eri yrityksissä on eri vahvuuksia, ja sen ympärille olisi mahdollista luoda yhteistyötä”, Bollstedt kuvailee. Ohjelmassa mukana muun muassa: 5-6 v. Viime lauantaina juoksusta tuli turhan raskas ja vastassa oli Ciiran Tähden kaltaisia huipputammoja. marraskuuta 2022 Tuottaja: Antti Savolainen, antti.savolainen@mt.fi Smart Riding Oy:n yrittäjä Sami Bollstedt oli nuoresta asti haaveillut oman ratsastuskoulun pitämisestä. Se on vielä kesken, koska ei ole helppoa saada tutkintovaatimuksiin sopivia hevosia käyttöönsä.” Paitsi oman elämänsä päämääriä, Bollstedt toivoo hevosalan kulttuurin kehittymistä enemmän yhteistyöhakuiseksi. Perheen nykyinen osoite on Kanarian saariin kuuluva Gomera, johon perhe ihastui lomamatkalla ja päätti muuttaa valoon ja lämpöön. ”Yllätyimme siitä, ettei tilaa saatu jo kevään ja kesän aikana kaupaksi. Olisi hienoa, jos hevosyrittäjät ja muut hevosalalla toimivat auttaisivat enemmän toisiaan ja puhuisivat mieluummin hyvää kuin pahaa toisista yrittäjistä. Juontajina ovat Juha Jokinen ja Lauri Hyvönen. Lahden perhe päätti elämänmuutoksesta kyllästyttyään Suomen talviin. Surprise Daisy kannattaa huomioida kuitenkin ajoissa. Lahden mukaan tilan myynti osui harmillisen huonoon ajankohtaan. Viime kisaa lukuunottamatta ruuna on esiintynyt tällä kaudella vakuuttavasti. ”Tämä on hauska hevonen”, Bollstedt huikkaa satulasta. Nyt toiminta Kangasalla kuitenkin loppuu, sillä myynnissä olleelle tilalle löytyi ostaja ja Bollstedt joutuu jälleen muuttamaan. Molemmilla kerroilla pankin rahahanat pysyivät kiinni. klo 13.00 alkaen Menossa mukana asiantunteva ravistudio. Mutta näillä mennään nyt.” Bollstedtille tarjottiin hevosalan töitä Saksasta, ja hetken hän mietti, pitäisikö myydä kaikki hevoset ja jättää Suomi taakseen. ”Valmennettaviani siirtyy mukanani ja samoin yksityishevosia”, Bollstedt kertoo. TOTO75-VIHJEET Lähtö 1: 12,1 (5,8) Lähtö 2: 7,9,3,5 (1,10) Lähtö 3: 4,10,5,2,1,8,7 (9,12) Lähtö 4: 4 Perchpond (7,10) Lähtö 5: 4,7,11 (2,1) Lähtö 6: 3,2,11 (9,10) Lähtö 7: 1,3 (11,10) 1080 riviä x 0,05e = 50,40e JUHA JOKINEN RAVIT Yleinen taloustilanteen heikentyminen kolhii myös hevosyrityksiä. ”Tulevaisuudessa ihannetilanne olisi, että kehittyisin edelleen ratsastajana ja valmentajana ja saisin ratsastuksenopettajatutkintoni valmiiksi. suomenhevostammojen Derby Finaali • Christmas Show PowerPark -tasoitusajo kylmäverisille Tule MT26 -kanavalle la 12.11. Let`s Get It Up ei ollut tuona päivänä lyötävissä. Kalliimpien tilojen myyntiä hidastaa se, että kaupat tyssäävät, kun pankit eivät myönnä ostajaehdokkaalle lainoitusta. Antti Kinnusen suojatti oli vuosi sitten Derby-finaalissa hienosti viides 26-tuloksella ja Tammaderbyssä kolmas Suven Sametin ja Tutuksin jälkeen. Bollstedt kävi kahdesti pankissa neuvottelemassa lainasta ostaakseen tilan, jolla hänen ratsastuskoulunsa tällä hetkellä toimii. MT Hevoset ohjelma vierailee joka toinen sunnuntai eri puolilla maata talleilla ja raveissa. Viisivuotiaiden lämminveristen tammojen Kasvattajakruunun finaalin voittaja kuittaa 27 000 euroa ja suomenhevosten Tammaderbyn voittaja 15 000 euroa. Kangasalla ratsastuskoulua pitävä 24-vuotias ratsastuksenohjaaja Sami Bollstedt joutuu lopettamaan vuodenvaihteessa ratsastuskoulutoimintansa. ”Yllätyimme siitä, ettei tilaa saatu jo kevään ja kesän aikana kaupaksi.” SANNA LAHTI • 2v. ”Tämä oli pettymys” KATI SUSI ”Toivoisin enemmän yhtä köyttä vetämistä ja yhteistyötä alalle.” SAMI BOLLSTEDT Perchpondille sopiva vastus Killerillä Kaksi suurkilpailua sisältyy Killerin haastaviin T75-kohteisiin. Suuret kulut rasittivat yrityksen taloutta, kun yksi hevosista ähkyleikattiin ja sen jälkeen tallin hevosiin iski herpesvirus. Uusi lähetys julkaistaan myös MT:n etusivulla. ”Toimintaa olisi voinut jatkaa kevääseen asti, mutta päädyin siihen, että lopetan täällä vuodenvaihteessa”, Bollstedt kertoo. Keulasta tamma on tsempannut hienosti koko kauden ja ottanut jo viisi voittoa kovista lähdöistä. Avauskohteessa Infinito palaa viiden viikon paussilta. Hänen ratsastuskoulussaan on ollut kymmenkunta opetushevosta, joista osa on nyt myytävänä. Hänen mukaansa ei ole mitään syytä, miksei perheen entisellä tilalla onnistuisi kannattavan ratsastuskoulun pitäminen. Viisi vuotta olen toiminut Pirkanmaalla ja saanut nimeä ja vakioasiakkaita. Sieltä matka jatkui elokuussa 2020 Kangasalle seuraaviin vuokratiloihin. Hevostiloja on viime kuukausina tullut myyntiin paljon, ja myös hevoskuljetusautoja on markkinoilla enemmän kuin vuosiin. Yksi kustannusten nousun ja hevosalan muiden haasteiden vuoksi lopettamisesta ilmoittanut on Ratsastuskeskus Aino Järvenpäässä. Normaalina ollessaan sen täytyy olla lähellä voittoa. Anne Takapuron valmentama Chasing Highs palaa pikku tauolta, joten päivän vire on arvoitus. Siihen hän pääsi kiinni jo vuonna 2019, kun hän 20-vuotiaana ratsastuksenohjaajana perusti ratsastuskoulun Lempäälään. Ilman epäonnea Santtu Raitala kiidättää tamman uransa kuudenteentoista voittoon. Sami Bollstedt ja tamma Bloody Expensive H ensimmäistä kertaa yhdessä esteillä. Hevosten pitäminen kallistuu yrittäjien mukaan päätä huimaavaa vauhtia ja esimerkiksi ratsastuskouluilla ei kohoavia kustannuksia pystytä kattamaan hintojen korotuksilla. Sami Bollstedt muuttaa Kangasalta Ylöjärvelle, mutta ratsastuskoulutoiminta päättyy tältä erää. HEVOSET Maaseudun Tulevaisuus 26 perjantaina 11. Ylöjärveläisen Sanna Lahden perheen hevostila on ollut keväästä asti myynnissä ja hintaa on alennettu kuukausien kuluessa. Vuokratiloissa toimineen yrityksen sopimusta ei jatkettu enää ensi vuodeksi, koska tilalle löytyi ostaja. Aihe on monelle arka ja vaikea. Uusi jakso ja vanhat jaksot löytyvät osoitteesta mt.fi/hevoset.. Pitkään alle odotusten kulkenut tamma väläytti lokakuussa Mikkelissä kirimällä 24-vauhtia kakkoseksi. Se on mielestäni käsittämätöntä, koska kyseessä oli toimiva ja kannattava yritys.” Lahti toteaa, että vaikka kustannukset ovat nousseet hurjasti, on Pirkanmaalla yhä paljon kysyntää laadukkaalle ratsastuksen harrastamiselle. Jouni Hakkisen valmennettava jatkoi Killerillä hienoja esityksiään ja kiri 12-vauhtia helppoon voittoon. Sh Tamma Derby & Kasvattajakruunu -finaalit Killerillä Hevosohjelmaa sunnuntaisin MT:n nettisivuilta löytyy myös hevos ohjelmia. Eteläsuomalaisen suurehkon ratsastuskoulun yrittäjä kertoo nimettömänä Maaseudun Tulevaisuudelle, että ratsastajia riittää tunneille ja kannattavuus on kunnossa, mutta pahiten sakkaa pätevän työvoiman ja opetustyöhön soveltuvien hevosten löytäminen. Hän valmistui ratsastuksenohjaajaksi Ypäjältä 2017 ja perusti heti 18-vuotiaana toiminimen. Sarikan jäi Mikkelissä hännille, mutta tuo kisa olikin täysin valmistautumista Killerin suurkilpailuun. O 7 IKEIN O 7 IKEIN Yhteistyössä: Ravilauantai joka lauantai suorana MT26 -kanavalla. lämminveritammojen Kasvattajakruunu-finaali • 5-6 v. MT26 -kanava näkyy antennitalouksissa. Viiden hevosensa kanssa Bollstedt siirtyy Ylöjärvelle, jossa hän jatkaa pienimuotoista valmennustoimintaa ja aloittaa yksityistallin pitäjänä Nita Raiskion tiloissa. Se harmittaa yrittäjää, sillä ratsastuskoulu on lähtenyt pyörimään hyvin, vaikka alussa haasteita olikin. Perchpond toimii systeemin ainoana tukijalkana. Tämä vaikeuttaa normaalia toimintaa niin paljon, että yrittäjä pohtii ratsastuskoulunsa lopettamista. Viisivuotiaiden lämminveristen tammojen Kasvattajakruunu-finaali on ennakkoon tasainen taisto, jossa Chasing Highs ja Girls With Curls lukeutuvat suurimpiin suosikkeihin. Jokimaalla tamma teki hurjan hienon juoksun, vaikka JTT-finaalissa toiseksi jäikin. Tammaderbyn suosikiksi nostan pikkuhiljaa otteitaan parantavan Margaridan. KATI SUSI SANNE KATAINEN Nuoren yrittäjän toive oman hevostilan ostamisesta kariutui kahdesti pankkikäynneillä. lämminveristen Kasvattajakruunu-finaalit • 5 v. Ongelmaksi silloin muodostui se, etteivät pankit myöntäneet lainaa halukkaille ostajille. Arkistossa on kiinnostavia vanhoja jaksoja sekä ravivisa Kari Lähdekorven vetämänä. ”Tämä on pettymys, sillä olen aina halunnut pyörittää ratsastuskoulua. Artful Drop ja Ypäjä Oriente kannattaa ottaa mukaan, jos lähtöön satsaa merkkejä. Kovat kulut ja nihkeä lainoitus hevosyritysten haasteina Raketin lailla kohoavat kustannukset, puute työvoimasta ja sopivista opetus hevosista ovat ajaneet monet hevosyrittäjät pohtimaan toimintansa lopettamista tai supistamista
Älä anna muiren uhata kirkasta visiotasi” “...vaan suuntaa heti rillille!” w w w .p ö yr ö ö t. Joo anna tänne! “Sinun on kuunneltava vaistojasi jotta voit saavuttaa päämääräsi. PALVELUNUMEROT 0204-alkuiset numerot ovat maksullisia. Rekisteriä voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointitarkoituksiin henkilötietolain mukaisesti. fi. Puhelun hinta soitettaessa kotimaan lankaja matkapuhelinliittymistä on 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (alv 24 %). Asiakaspalvelu osoitteessa viestimedia.fi/asiakaspalvelu. Tilaus laskutetaan laskutusjakson alussa voimassa olevalla hinnalla. Asiakastietoja koskeva tietosuojalauseke löytyy osoitteesta www.viestimedia.fi. PAINO Lehtisepät Oy, Varkaus 2022. marraskuuta 2022 JULKAISIJA Viestimedia Oy Verkko-osoite: viestimedia.fi Puhelin: 020 413 2155 Postiosoite: PL 440, 00101 Helsinki Käyntiosoite: Simonkatu 6, Helsinki ISSN 1458-8021 Tarjottu tai tilattu aineisto hyväksytään julkaistavaksi sillä ehdolla, että julkaisija saa korvauksetta käyttää sitä uudelleen toteutustai jakelutavasta riippumatta sekä luovuttaa oikeutensa edelleen ja muokata aineistoa hyvän tavan mukaisesti. ILMOITUSMYYNTI Ilmoituksia voi jättää itsepalveluna osoitteessa mt.fi/ilmoitus. Käytön/luovutuksen voi kieltää ilmoittamalla siitä asiakaspalveluun. Osoitelähde: Viestimedia Oy:n asiakasja markkinointirekisteri. Kestotilaus jatkuu automaattisesti, ellei tilausta peruuteta. PELIT & SARJAKUVAT Maaseudun Tulevaisuus 27 perjantaina 11. Tilaamisesta ja hinnoista saat tietoa osoitteessa MT.fi/tilaa. Tilaukset toimitetaan force majeure -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset yms.). Huomautukset on tehtävä 8 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. Sähköposti: ilmoitus@mt.fi Maksullinen palvelunumero: 020 413 2321 (arkisin kello 8–16) Ilmoitusten viimeinen jättöaika: maanantain lehteen perjantaina kello 10.00 keskiviikon lehteen maanantaina kello 16.00 perjantain lehteen keskiviikkona kello 16.00 Vastuu virheistä: Lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista, jos ilmoitusta ei voida julkaista määrättynä päivänä. PÖYRÖÖT KALKKARO VIIVI JA WAGNER VÄINÖ FINGERPORI MUSTA HEVONEN KAMALA LUONTO VENETSIJÄRVI Edellisen ristikon ratkaisu Haluakko lukia sun horoskoopin. Lehti ei ole korvaus velvollinen, jos sen lähettäminen tilaajalle lakon tai muun ylivoimaisen esteen vuoksi keskeytyy. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisussa sattuneesta virheestä tai poisjäämisestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Tähän lehteen käytetty puu on peräisin kestävästi hoidetuista metsistä, valvotuista kohteista tai on kierrätettyä. Maksullinen palvelunumero: 020 413 2277 (arkisin klo 8–21) Maaseudun Tulevaisuuden kestotilaus sisältää verkkopalvelut osoitteessa MT.fi: uutispalvelun, näköislehdet ja arkistot sekä sääpalvelun. ASIAKASPALVELU Asiakaspalvelusta saat apua ja vastauksia liittyen tilauksiin, laskutukseen ja digituotteidemme käyttöön
Ilmatieteen laitoksen ilmastopalvelun meteorologi Ville Siiskonen huomauttaa, että sitä, tuleeko talvesta lauha vai kylmä, ei pysty vielä sanomaan. Tästä taas seuraa se, että myös sateita muodostuu. 2019–2020 talvena maassamme oli todella vahva kahtiajako lumitilanteen suhteen, kun maan eteläja keskiosassa oli hyvin vähälumista, mutta samaan aikaan Lapissa oli lunta keskimääräistä enemmän. 010 217 6777 www.tilasiemen.fi Siemenet kevään kylvöille Tilasiemeneltä! Tutustu lajikkeisiin ja pyydä tarjous www.tilasiemen.fi MAATALOUSRENKAAT AMMATTILAISILLE 050 359 5467 / Ilkka www.sktrengas.fi Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF ennustaa Suomeen joulu-helmikuulle yli kaksi astetta keskimääräistä korkeampia lukemia. Vaikka ennuste tavallista lämpimämmästä talvesta osuisikin kohdalleen, ei se kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö talvella voisi olla myös kylmempiä jaksoja. Myös Kainussa voi sataa vielä vähän lunta. ”Edelleenkin nuo pitkät ennusteet ovat kehitysasteella ja kokeilutasolla seurannassa. Pitkän ennusteen osumatarkkuus vaihtelee Vaikka ennuste menisi täysin nappiin, on mahdotonta sanoa, mikä on talven kylmin tai lauhin lämpötila. Ennuste päivisin klo 14. Vaikka ennuste tavallista lämpimämmästä talvesta osuisikin kohdalleen, ei se kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö talvella voisi olla myös kylmempiä jaksoja. Käytännössä emme tiedä, mitä ilmakehässä täsmälleen tapahtuu. Maan eteläja keskiosan yllä on sadealue, jossa olomuoto pääosin vettä, mutta sadealueen pohjoisreunalla voi tulla mahdollisesti lunta/räntää. Toisaalta käytettävät ennustemallitkaan eivät ole täydellisiä. Aurinko nousee Helsingissä kello 8:03 ja laskee kello 16:04 Oulussa kello 8:33 ja laskee kello 15:30 Utsjoella kello ja laskee kello 9:21 14:30 +7 +1 +8 +2 +2 +0 +1 -1 -0 -3 +3 -0 -1 -4 -0 -1 -3 -6 -2 -4 -1 -2 -0 -2 +7 +2 -0 -2 -1 -2 3 5 8 +7 +5 +8 +6 +6 +2 +3 -1 +1 -1 +7 +3 -1 -4 +1 -2 -4 -5 -2 -4 -1 -2 +4 -0 +8 +6 +4 -0 -2 -6 4 5 9 Äärihavainnot Lämpimintä eilen klo 12 +9,3°C Espoo Kylmintä 9.11. Niiden rajoitteet on otettava huomioon tässä”, Siiskonen painottaa. PERJANTAINA 11. On myös syytä huomata, että Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen käyttämät vertailuarvot eivät perustu puhtaasti havaintoihin. Talvikuukausien keskilämpötila vaihtelee lounaissaariston noin yhdestä pakkasasteesta Lapin luoteisosan kolmeentoista pakkasasteeseen. Pilvisyys on runsasta. Kun menee tarpeeksi pohjoiseen, sateet kerryttävät lunta, kun siellä on keskimäärinkin niin kylmä”, Siiskonen sanoo. ensi yö Helsinki +9 Turku +9 Jomala +9 Pori +8 Kankaanpää +6 Tampere +6 Jokioinen +8 Lahti +8 Kouvola +8 Lappeenranta +7 Mikkeli +3 Ilomantsi -1 Joensuu Kuopio +1 Lapinlahti ?0 Viitasaari +1 Jyväskylä +3 Seinäjoki +3 Kauhajoki +4 Kokkola Ylivieska -2 Kajaani -1 Oulunsalo -1 Pudasjärvi ?0 Suomussalmi ?0 Kuusamo -2 Rovaniemi -1 Pello -1 Salla -3 Sodankylä -2 Kilpisjärvi -4 Utsjoki -1 to +9 10 10 +9 +7 +8 +9 +8 +9 +8 +7 +1 +2 +3 +1 +4 +7 +6 +7 +3 +1 ?0 -1 -1 ?0 ?0 -1 -1 -4 -4 pe 12 13 14 13 12 11 11 11 10 10 10 +6 +8 +8 +7 +9 10 12 12 10 10 +5 +9 +4 +3 +1 +3 +3 +1 +1 -1 +1 la 12 13 13 11 10 10 12 11 10 10 10 +6 +6 +8 +8 +9 10 11 10 10 +8 +7 +7 +5 +4 +3 +4 ?0 -1 +1 su +8 +8 +9 +9 +7 +8 +8 +8 +8 +7 +7 +4 +6 +7 +6 +7 +7 +7 +7 +7 +6 +4 +4 +3 +2 +2 +2 -1 -1 ma +6 +7 +9 +6 +4 +4 +5 +4 +4 +3 +3 +2 +2 +2 +2 +3 +4 +4 +4 +3 +1 +3 +1 -1 -1 +1 +2 -1 -1 Sadeluokituksessa on kaksi intensiteettiluokkaa. Viime aikoina ECMWF:n ennusteet eivät siis ole menneet aivan nappiin. Yleensä silloin, kun Suomessa on lauha talvi, meillä vallitsee läntinen tai lounainen virtaus, josta seuraa matalapainetta Skandinavian alueelle. Perimmäinen syy siihen, että ennusteet eivät osu kohdalleen on Siiskosen mukaan se, että ilmakehä on eräänlainen kaaottinen järjestelmä. vuonna 1995 -28,8°C Inari Lämpimintä 9.11. MARRASKUUTA 2022 NRO 133 20 15 10 5 2 1 100 80 60 40 20 10 1 +3 -3 yli 100 60-100 40-60 20-40 10-20 1-10 alle 1 yli 140 120-140 80-120 60-80 40-60 20-40 alle 20 Lähiajan sää Etelästä virtaa maahamme lämmintä ilmaa. Talvena 2019–2020 Suomessa oli erittäin lauha talvi, mutta tällöinkään pitkä ennuste ei saanut kiinni tulevaa kehitystä, vaan ennusti viileämpää kuin mikä toteutui. Tuuli on heikkoa. Kahtena edeltävänä talvena, kun talvi oli hyvin lähellä keskimääräistä, Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus oli aiemmin ennustanut tavanomaista lauhempaa talvea. ”Voi olla, että se kerryttäisi maan eteläja keskiosaan vesisadetta ja silloin tällöin lunta. Siiskonen muistuttaa, että lumeen vaikuttaa paljon se, kuinka paljon ylipäätään sataa. klo 14.47 Tänään Huomenna Luonnon lumen syvyys (cm) 8.11.2022 klo 08 Talven tilanne 09.11.2022 Keskimääräinen roudansyvyys* ( cm ) * Lähde Suomen ympäristökeskus MT SÄÄ Tavataan joka päivä MT.FI Lajikkeiden ykköset, uutuudet ja kestosuosikit Tilasiemeneltä! Kaksitahoiset ohrat: RGT Planet, KWS Fantex, Brienne, Conan, Fennica, Uta, Luhkas Monitahoiset ohrat: Lene, Sylvester, Onerva, Jalo, Uljas, Vertti, Bredo, Alvari, Kaarle, Wolmari Kevätvehnät: Linnea, Selina, WPB Troy, KWS Mistral, Calispero, Sibelius, Hilkka,Helmi, Quarna, Jaarli, Iisakki Kaurat: Avenue, Inka, Luukas, Matty, Perttu, Taika, Niklas, Oiva Herneet: Astronaute, Loviisa, Sisu, Matilda Härkäpavut: Vire, Louhi Nurmisiemenet ja -seokset: Runsas lajija lajikevalikoima, räätälöidyt ja valmiit seokset p. ”Siellä voi sattumankin kautta tulla erittäin kylmä jakso, mutta sen jälkeen taas mennään erittäin lauhaksi”, Siiskonen painottaa. Meillä Suomessa ennusteita tehdään sen sijaan havaintojen pohjalta. ”Havaintojen perusteella saadaan vain arvio siitä, mikä ilmakehän tila juuri tietyllä hetkellä on”, Siiskonen painottaa. Näin ollen lumen syvyys saattaa muuttua paljon. MATTI TUOMINEN KARI SALONEN ”Havaintojen perusteella saadaan vain arvio siitä, mikä ilmakehän tila juuri tietyllä hetkellä on.” VILLE SIISKONEN. Jos ennustettu parin asteen poikkeama keskiarvoon toteutuisi, tarkoittaisi se sitä, että maan lounaisosassa talven keskilämpötila on nollan asteen yläpuolella ja Lapin kylmimmissä paikoissa noin kymmenessä pakkasasteessa. Sade-ennuste (mm) 9.11.–11.11. Myös tällöin ennustettiin kahden asteen poikkeamaa keskiarvoon. vuonna 1975 +11,7°C Seinäjoki Sateisinta toissa päivänä 17,7 mm Rautavaara 5 vrk:n sääennuste 9.11.–14.11. Esimerkiksi Ilmatieteen laitoksella käytössä oleva havaintoaineisto kattaa vuodet 1991–2020. Lämpötila -1 ja +10, pohjoisessa ja -3 asteen välillä. klo 12 Sadesumma 30 vrk ( mm ) Poikkeama keskimääräisestä Sääsymbolit Havaintoasema Roudansyvyys poikkeama* ( cm ) Lumikuorman poikkeama* ( kg/m ) 2 Jomala -1 Hki-Vantaa -1 Turku -1 Jokioinen -3 Utti -2 Niinisalo -2 Jyväskylä -3 Kauhava -5 Joensuu -2 Ylivieska -2 Kuhmo -6 Pudasjärvi -5 Pello -11 Salla +0 Ivalo -13 -2 -3 -2 -3 -3 -4 -6 -4 -6 -8 -10 -8 -10 -12 -14 * Lähde: Suomen ympäristökeskus Ennuste luotu: 8.11. Näin ollen, vaikka ennuste menisi täysin nappiin, on mahdotonta sanoa, mikä on talven kylmin tai lauhin lämpötila. ”Pitkät ennusteet laskevat keskiarvon ennusteajasta, ja vertaavat sitä ilmastolliseen vertailukauteen”, Siiskonen valaisee