Yli 65 vuotta yhteiskunta on
tarjonnut lapsille ja nuorille lämpimän aterian. Samalla kysyimme koululaisilta,
mikä on parasta ja pahinta ruokaa. Sivu 9
Kananmunantuottajien ongelmien lisäksi johtokunta linjasi, miten MTK haluaa soveltaa
EU:n maatalousuudistuksen toimia.
MTK haluaa säilyttää tukien
saamisessa 68 vuoden ikärajan.
MTK ja valtion edustajat neuvottelevat ensi vuonna tulevista
muutoksista.
Neuvotteluissa pyritään yhteisymmärrykseen jo lähiviikkoina.
Sivu 5
Ohraa ja kauraa
tehdasrehuissa 2011?2013
Ohra
Kaura
Miljoonaa kg
300
Lähde: Tike
250
200
150
100
50
0
11
12
13
Kaurarehu
haastaa
ohran
Teolliset rehut sisältävät yhä
enemmän kauraa, ohran osuus
vähenee.
Sivu 3
Sivu 8
Metsä Group
maksaa
UPM:lle
Sivu 6
Vöyriläisen JTK Powerin
tarjouspino on alkanut kasvaa.
Jerry Muurimäki eristystyössä.
KANTRI
Kouluruuan parhaat
ja pahimmat muistot
Kantri kävi katsomassa, miten Kiuruvesi onnistuu lähi- ja
luomuruuan suosijana. Ruokaperunaa on varastoissa
normaali määrä.
Sivu 7
MTK:lta jyrkkä ei Katajan
väläyttämälle metsäverolle
Muna-alalta
vaaditaan
yhteisvastuuta
MTK tyrmää kokoomuksen kansanedustajan Sampsa Katajan väläyttämän metsämaksun.
?Puun myyntiä verotetaan. Suosikeistaan ja inhokeistaan raportoivat myös Kantrin lukijat.
?Kun kouluruoka on maksutonta, en lähtis valittamaan.
Aika lailla kaikki on tehty, mitä sillä rahalla saa?, sanoo lukiolainen Heikki Tikkanen.
Maksuton ruokailu on suomalaisen koulun jalokivi, joka halu
taan nostaa maailman parhaaksi. Erilaiset verotus
ehdotukset vain heikentävät tilannetta.
Kataja väläyttää myös kiinteistö
veron korottamista. Puuta
on alkuvuonna myyty
kolmannes viimevuotista
enemmän. ja ?lailliset?.
sessa, kun puu myydään. Lisää
veroja keinolla millä hyvänsä, sitähän tässä haetaan.?
Marttilan mukaan puukauppa
käy nyt hyvin. Suomen Rehu käyttää jo
kauraa enemmän kuin ohraa.
Rehutehtaat suosivat kauraa,
joka on kuorittuna oivaa raakaainetta sikojen ja siipikarjan rehuihin.
Takasivu
Oppositiolta
välikysymys
kunnista
Sivu 6
Valio ei
tutki muiden
maitoa
Sivu 7
Yrittäjien
odotukset
myönteisiä
Hämeenlinnan kaupunki ja rantaasukkaat syyttävät UPM:n metsätaloutta Tuuloksen Pannujärven
pilaamisesta.
Ensimmäistä kertaa sitten vuoden
2009 kaikki pk-yritysten odotuksia kuvaavat käyrät näyttävät ylöspäin, kertoo pk-barometri.
Odotusten arvioidaan muuttuvan todeksi vuoden loppupuolella.
Ensimmäisenä piristyy vientiteollisuus, kunhan vienti alkaa kasvaa. Pisimpään koko
maailmassa.
KANTRI, sivut 20?30
ovi
Stiina H
UPM:n
mätästys
suututtaa
Johannes Tervo. Sivu 6
PÄÄKIRJOITUS Koko maata pitää jatkossakin puolustaa
YLIÖ Vierimetsien hoito lisää sähkövarmuutta
KOLUMNI Melkein EU-maa Sveitsi yllätti Euroopan
www.facebook.com Löydät sieltä myös MT:n!
4,52
3,37
milj. PERUSTETTU 1916 . Hänen mukaansa kunnat ovat korottaneet
viime vuosina työn verotusta yli
miljardilla eurolla.
?Miljardi olisi ollut syytä kerätä
pikemmin kiinteistöverosta kuin
työn verotuksesta. Toivoisin, että
seuraava miljardi kerättäisiin sieltä?, Kataja sanoo.
Sivut 5 ja 6
Verokeppi
Metsämaksun
toivotaan innostavan
puukauppaan
Kiinteistöveroa muistuttavan
metsämaksun on toivottu
vauhdittavan puukauppaa.
Metsänomistajalta perittäisiin hehtaarikohtainen metsämaksu, jonka voisi vähentää
verotuksessa puukaupan yhteydessä.
Sami Karppinen
Pienet mateet
norppien herkuksi
Tarja Lötjönen nakkelee
pikkumateet takaisin veteen
Rantasalmella. m3
milj. Metsätalous on
niin kovasti verotettua toimintaa,
että toiseen suuntaan pitää liikkua?, MTK:n puheenjohtaja Juha
Marttila sanoi tiistaina.
Teollisuuden ehdottaman metsämaksun saisi vähentää verotuk-
MTK:n johtokunta käsitteli tiistain kokouksessaan kananmunamarkkinoiden tilannetta sanoin
ja teoin: kokous alkoi keitettyjen
kananmunien syömisellä munaruuhkan purkamiseksi.
Sen jälkeen johtokunta lähetti
kananmuna-alan toimijoille velvoitteen toimia yhteisvastuullisesti ja käyttää kaikki lailliset
keinot, joilla kotimaiset kananmunamarkkinat tasapainotetaan.
Johtokunta painotti sanoja ?yhteisvastuullisesti. helmikuuta 2014 |
9,5
www.maaseuduntulevaisuus.fi | NRO 17 . Ajatuksena olisi kannustaa metsänomistajia
tuottamaan teollisuudelle raakaainetta vauhdittamalla puukauppaa.
Marttilan mukaan Katajan avaus
oli harkitsematon ja vailla talou
dellisesti ja oikeudellisesti kestävää pohjaa.
?Savuverhon levittämistä. Perintöjä verotetaan raskaasti. Hän ja Tarmo
Tolvanen ovat harvoja norppa
vesien ammattikalastajia. m3
viikot 1?6/ viikot 1?6/
2013
2014
Puukauppa käy. Sivu 8
Perunat syynissä.
Menestystä
maalle!
Venäjän viranomaiset
tarkastavat tällä
viikolla Suomen
siemenperunoiden
laatua. Keskiviikkona 12. Nyt
haetaan pinta-alan verottamista.
MTK:n linja on jyrkkä ei, kohtuus kaikessa. IRTONUMERO 1,50 e
Säästöpankkien liikevoitto
parani 9,5 prosenttia
vuonna 2013
Mikäli toimenpiteistä aiheutuu vahinkoa
maanomistajalle, ne korvataan
täysimääräisesti.
Lisäksi verkkoyhtiö maksaa
hakkuun ylimääräiset kulut ja
vastaa sen toteutuksesta.
Tavanomaista aikaisemman
ja voimakkaamman harvennuksen aiheuttama kasvutappio metsänomistajalle vaihteli
Tapion selvityksen mukaan välillä 200???1?000 euroa johtokilometriä kohden, olettaen että
vierimetsä tarvitsisi joka kohdaltaan tällaisen käsittelyn.
Käytännössä tarve tulee vain
kertaalleen puuston kiertoajan
kuluessa.
Vierimetsien hoidon etuja ovat nopea ja laaja vaikuttavuus sekä kohtuulliset kustannukset.
Haasteitakin jää. Se tarkoittaisi nykyisten
määrärahojen puolitoistakertaistamista.
Huolimatta siitä, että puolustusvoimat on
viimeaikaisissa kalustohankinnoissa turvautunut muun muassa käytettyihin panssarivaunuihin, tarvitaan rahaa myös suurempiin
hankintoihin. Lastenhoidosta on vaikea keskustella, sillä
jotkut äidit tulkitsevat neutraalitkin puheenvuorot omien valintojensa arvosteluksi.
Käy epäilemättä työstä hoitaa kotona omia lapsia ja huushollimielessä avutonta miestä siinä sivussa, mutta se työ ei
kartuta eläkettä. Tällä pienennetään
harvennuksen aiheuttamaa
puiden kaatumisriskiä johdolle
ja parannetaan puuston myrskynkestävyyttä.
Varttuneissa metsissä harvennukset tehdään lievinä tai
jätetään kokonaan tekemättä ja
poistetaan sähköjohdolle riskiä
aiheuttavia yksittäisiä puita ja
niiden oksia.
Erot tavanomaiseen metsänhoitoon ovat vähäisiä.
Puolustusvoimien
resurssit ja tehtävät
eivät ole nyt
tasapainossa.
Antero Ylitalo
valmistajan tai asiakkaan autolla pienissä erissä. Vapaa liikkuvuus koskee siis yhtä lailla
Schengen-alueen ulkopuolisia maita kuten Britanniaa.
Ihmisten, tavaroiden, palvelujen ja pääomien vapaa liikkuvuus perustuu perustuu Rooman sopimukseen ja on ollut voimassa EU-maiden välillä vuodesta 1958
lähtien.
Sveitsin päätös
ei horjuta EU:n
perusteita.
niklas.holmberg@
maaseuduntulevaisuus.fi
Pyyt
pensaiden
suojissa
Peltopyyt syövät mielellään talvella jyviä ja
siemeniä, kuten kuvassa
Toholammin Porkolanmäellä. Pehmeän lumen alta
ne kaivavat tehokkaasti
ravintoa. Merkittävin hanke on
korvata iso osa 20 kV:n ilmajohtoverkkoa maakaapelilla.
Maakaapelointi on suuri ja
kallis hanke, jonka kustannuksista vastaavat viime kädessä
verkon käyttäjät.
Energiaviraston esittämän
arvion mukaan keskijänniteverkon kaapelointiasteen nostaminen 60?80 prosenttiin
maksaisi 3,5???4,5 miljardia euroa. Lehti näkee yhdeksi
syyksi lasten kotihoidontuen.
?Jotkut ovat jopa kysyneet, onko kotihoidontuki ansa naisille.
Niskaansa he ovat saaneet kiukkuista palautetta. Määrärahoja on
leikattu sekä toiminnasta että kalustohankinnasta.
Muutoksista huolimatta suomalaiset luottavat puolustusvoimiin ja suhtautuvat edelleen
erittäin myönteisesti maanpuolustukseen ja
yleiseen asevelvollisuuteen.
Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) joulukuussa julkistaman kyselyn
mukaan lähes 70 prosenttia suomalaisista
säilyttäisi asevelvollisuuden nykyisellään. Ei
ainakaan, jos asia riippuu puolustusvoimista.
(MT 10.2.).
Paineet muutosten jatkamiseen voivat kuitenkin tulla poliitikkojen taholta. Sekä merivoimien alukset että
ilmavoimien hävittäjät tulevat käyttöikänsä
päähän 2020-luvulla.
Viimeistään seuraavissa hallitusneuvotteluissa pitää päättää, mitä poliitikot puolustusvoimilta odottavat ja millaisia taloudellisia
panostuksia määrätystä tehtävästä suoriutuminen edellyttää.
Hyvänä lähtökohtana on yleinen asevelvollisuus sekä koko maan kattava uskottava
aluepuolustus. Elintason nousu johtaa
siis tuhlailuun.
Myös kuljetusten kannalta erikoistuotanto,
kuten lähiruoka, pienine tuotantomäärineen
nostetaan ongelmaksi.
Suurten kauppaketjujen logistiikka on tehokas, kun taas erikoistuotteita kuskataan usein
Toisinaan on tilanteita, joissa
riskialtis, sähköjohtoa selvästi korkeampi puusto, kannattaa
poistaa kokonaan. Ehdottomasti voi.
Ennen tällaista yhteiskuljetusmuotoa kutsuttiin linja-autoksi.
Aikuisten olisi syytä miettiä myös sitä, mitä pitkien koulumatkojen istuminen autossa lapsiin ja nuoriin vaikuttaa.
Voisiko koulumatkoilla ja niihin
käytetyllä, päivittäin jopa kolmeksi tunniksi venyvällä passiivisella ajalla olla jotain yhteyttä
sen kanssa, että oppilashuollon
kustannukset nousevat huikeaa
12 prosentin vuosivauhtia?
Lapsuus on liian arvokasta
tuhlattavaksi passiiviseen autossa istumiseen. Tiesin kyllä, että Sveitsiin matkustettaessa ei kysytä passia, paitsi junassa.
Passintarkastukset ja vapaa liikkuvuus
ovat kuitenkin kaksi eri asiaa.
KENNETH HÄNNINEN
HANNU NIEMELÄ
Hänninen on johtaja Energia
teollisuus ry:ssä ja Niemelä
on Metsätalouden kehittämis
keskus Tapion metsäpäällikkö.
päivän kuva
Ruokaa kestävästi
K
asvavan ihmiskunnan ruokkiminen
muodostaa maapallolle kestävyysrasitteen. Tutkijoiden mukaan lähiruuan kuljetusten
ympäristökuorma nousee jopa kymmenkertaiseksi ruuan massajakeluun verrattuna.
On hyvä, että tutkijat kiinnittävät asiaan
huomiota. Kokemukset ovat esimerkiksi Ruotsissa osoittaneet, ettei ammattiarmeija
kaikilta osin ole onnistunut ratkaisu.
Puheloinen korostaa, että koulutettuja
sotilaita tarvitaan, koska koko maan puolustaminen on armeijalle itsestäänselvyys ja
ykköstehtävä.
Puolustusvoimien tulevaisuutta ja rahoitusta pohtii kansanedustaja Ilkka Kanervan (kok.)
johtama parlamentaarinen selvitysryhmä. Näin on
myös Sveitsin rajoilla.
Onko järkeä pystyttää uusia rajoja
paikkoihin, joissa ihmiset ovat kulkeneet
edestakaisin jo vuosisatoja.
Tätä sveitsiläiset joutuvat nyt pohtimaan.
Lapsuus
auton penkillä
Savon Sanomien mukaan kunnat tuskailevat rahapulassaan
muun muassa koulukyytien
kustannuksia. Se olisi välittömiltä kustannuksiltaan maakaapeloinnin luokkaa, ja metsän kasvaessa uudelleen, alue
jouduttaisiin pitämään puuttomana tai puusto lyhyenä, mistä
aiheutuisi merkittäviä lisäkustannuksia.
Jos johtokatu levennettäisiin ja myöhemmin johto kaapeloitaisiin, kokonaiskustannukset kasvaisivat edelleen.
Lisäksi maisemahaitat olisivat
ilmeiset.
Usein 10 metrin
kaista on riittävä
Paras vaihtoehto tilanteisiin,
joissa ilmajohto säilyy vielä
vuosikymmeniä nykyisellä paikallaan, on vierimetsän hoito
Erot tavanomaiseen metsänhoitoon ovat vähäisiä.
siten, että siinä otetaan huomioon sekä sähkönjakelun turvaaminen että kannattava metsänhoito.
Vierimetsällä tarkoitetaan
10???20 metrin kaistaa johtoaukean molemmin puolin. Kanervan mukaan työryhmän tehtävänä on, että
kaikki puolueet tietävät, mitä tietyillä resursseilla voidaan toteuttaa ja mitä vaihtoehtoiset
Maavoimille on hankittu käytettyjä Leopard
panssarivaunuja.
ratkaisut tarkoittavat Suomen sotilaallisen
suorituskyvyn kannalta.
Tällä hetkellä kaikki puolueet ovat Kanervan mukaan yhtä mieltä siitä, että puolustusvoimien resurssit ja tehtävät eivät ole nyt
tasapainossa.
Puolustusmenoja pohdittaessa pitää työryhmän varapuheenjohtajan Johannes Koskisen
(sd.) mukaan muistaa, ettei Nato-jäsenyys toisi
helpotusta rahoitukseen. Se nostaisi sähkön siirtohintaa huomattavasti.
Haja-asutusalueiden maakaapelointi on järkevää aloittaa
sieltä, missä sähkön käyttö ja
häiriöriskit ovat suurimmat.
Alueilla, joilla sähkön siirtomatkat ovat pitkät ja kustannukset maakaapeloinnista tulevat korkeiksi, ilmajohdot säilyvät käytössä vielä vuosikymmeniä.
Myös puuvarma
linja tulee kalliiksi
Kesällä 2013 valmistui Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion toteuttama projekti, jossa
kartoitettiin keinoja parantaa
metsässä kulkevien tai niihin
rajoittuvien keskijännitteisten ilmajohtojen toimintavarmuutta.
Projektiin sisältyi muun muassa ilmajohtojen vierimetsien hoidon kehittäminen ja
maanomistajille maksettavien
korvausperusteiden määrittäminen. Puheloisen mukaan vaihtoehtoja ei
ole, koska tätä maata ei puolusteta pienemmällä määrällä kuin 230?000 sotilaalla.
Ammattiarmeija ei toisi Puheloisen mukaan
mitään lisäarvoa. Siksi vastustus on ymmärrettävää.
Euroopassa moni valtionraja kulkee
kirjaimellisesti keskellä kylää. Syy sveitsiläisten tilien suosioon on
ollut äärimmäisen tiukka pankkisalaisuus. Johtokadun
ulkopuolella tehtäviin toimenpiteisiin pyydetään aina metsänomistajalta lupa. Taajamissa sähköjohdot on valtaosin kaivettu maahan, ja siten puista aiheutuvat
häiriöt ovat niissä harvinaisia.
Syyskuun alusta 2013 voimaan tulleella sähkömarkkinalain muutoksella tähdätään
sähkön toimitusvarmuuden parantamiseen.
Keinoina ovat sähköverkkoyhtiöille määrätyt toimitusvarmuusvaatimukset ja sähkökatkoksista maksettavien vakiokorvausten nosto. Myös rikkaiden tuhlaavaan elämäntapaan on aiheellista puuttua.
Suomen ruokahuolto saattaa pohjoisista
oloista ja pitkistä etäisyyksistä johtuen olla
kuormittava kestävyyden ideaaliin verrattuna.
Se on kuitenkin meille suomalaisille välttämätön.
Ruuan suhteen kestävyys on nähtävä laajasti. Näistä ei ole varaa tinkiä.
??
Toimituspäälliköt
Jussi Martikainen
Tiina Taipale
Jos kouluhistoria ei kykene opettamaan sitä, mistä Suomi tulee,
se on joutava oppiaine. Ulkomaisen työntekijöiden lisäksi
Sveitsi houkuttelee veroja pakoon pötkiviä miljonäärejä.
EU:n soisi ottavan nämäkin asiat puheeksi, kun sopimuksia neuvotellaan uusiksi.
Sveitsin kansanäänestys ei mullista
maailmaa eikä EU:ta, mutta se herättää
tunteita, koska maahanmuutto on kuuma
aihe kaikkialla.
Toisille se on uhka, toisille mahdollisuus.
On helppo kuvitella, että koulutetulle suomalaisnuorelle oikeus asua ja työskennellä toisessa EU-maassa on suuri
mahdollisuus.
Sitä se on myös Espanjan aurinkoon
haikailevalle eläkeläiselle tai Saksan
markkinoille kurkottavalle pienyritykselle.
Maatalous- ja puutarhayritykset taas
ovat riippuvaisia muista EU-maista
muuttavista työntekijöistä.
Muuttaminen toiseen maahan on
EU:sta huolimatta vaikeaa ja byrokraattista. Kunkin kansakunnan
tulisi kyetä ruokkimaan väestönsä, eikä se voi
tapahtua ostamalla tuontiruokaa velaksi.
Siksi suoraan maatilalta hankittu lähiruoka
on taatusti kuljetusten tehokkuudesta kiiteltyä
tuontisoijaa kestävämpi valinta.
Päivän kuva -ehdotuksia
voi lähettää MT:n toimitukseen osoitteeseen
lukijankuva@
maaseuduntulevaisuus.fi.
Julkaistuista kuvista
maksetaan palkkio.
LEHTIKATSAUS
Alppimaa sulkee rajojaan
Schengen-maiden välillä rajatarkastukset on poistettu kiinteillä rajanylityspaikoilla, ei siis esimerkiksi junissa.
Passivapaus perustuu vuonna 1995 voimaan astuneeseen Schengenin sopimukseen, joka sittemmin on liitetty osaksi EUlainsäädäntöä.
Ihmisten vapaa liikkuvuus taas tarkoittaa EU-maiden kansalaisten oikeutta
asua ja työskennellä toisessa jäsenvaltiossa. Ammattiarmeijaa kannattaa vain noin kymmenen
prosenttia.
Puolustusvoimain komentajan Ari Puheloisen mukaan suurimmat muutokset on nyt
tehty eivätkä isot organisaationmuutokset
ole tarpeen enää tällä vuosikymmenellä. Myrskyjen ohella lumi aiheuttaa
vuosittain jakeluhäiriöitä taivuttamalla puita sähköjohtojen
päälle.
Häiriöille herkin osa on keskijännitteinen 20 kilovoltin
verkko, jota Suomessa on lähes 140?000 kilometriä. Sveitsiläisten päätöstä rajoittaa
EU-kansalaisten muuttamista maahan,
on pidetty iskuna unionin perusteita vastaan.
Sitä se olisi, jos EU:hun kuuluva maa
tekisi vastaavan päätöksen.
Sveitsi ei kuitenkaan ole EU-maa, eivätkä sen päätökset horjuta EU:n perusteita sen enempää kuin Singaporen tai
Botswanan päätökset.
EU:n ja Sveitsin välillä on satojen valtiosopimusten viidakko. Monessa suhteessa Sveitsi on ?melkein EU-maa?.
1999 solmittu sopimus henkilöiden vapaasta liikkuvuudesta on käytännöllisesti katsottuna ollut järkevä.
Esimerkiksi Baselin tai Geneven työssäkäyntialue ulottuu useamman naapurimaan alueelle.
Jos Sveitsi irtisanoo henkilöiden vapaata liikkuvuutta koskevan osion, nousevat pöydälle kuitenkin myös sopimusten muut osat.
Alppimaan pankit ovat perinteisesti
imeneet hämärää rahaa ympäri Eurooppaa. 2
Keskiviikkona 12. HANNU PUROLA ILKASSA
vierasyliö
Sähkön toimitusvarmuus paranee
sähkölinjojen vierimetsien hoidolla
Viime syksynä oli useita sähkökatkoksia aiheuttaneita myrskyjä. Hankkeessa laadit-
tiin myös vierimetsän hoito- ja
hakkuutöiden suunnittelu- ja
toteutusohjeet.
Projektin tulokset ovat vapaasti saatavissa ja käytettävissä Tapion kotisivuilta osoitteesta www.tapio.fi/sahkolinjojen-vierimetsat.
Syksyn myrskyjen jälkeen
monet henkilöt esittivät asiaan
erilaisia ratkaisuja.
Yksi, äkkiseltään varteenotettavalta tuntuva ehdotus oli
sähkölinjojen tekeminen puuvarmoiksi avaamalla niin leveä
johtoaukea, että puut eivät yletä kaatumaan johdon päälle.
Tarvittava alue olisi vähintään
10 metriä johtokadun molemmin puolin eli kokonaisuutena
noin 150?000 metsähehtaaria.
Ehdotus ei ole kuitenkaan
kannatettava. Nato ei ole hänen
mielestään mikään köyhän miehen vaihtoehto,
vaan poliittiset paineet puolustusbudjetin nostamiseen kahteen prosenttiin bkt:stä olisivat
Naton sisällä vahvat. Kun lumi jäätyy,
talviruokintapaikat ovat
tarpeen.
Parvessa myös vartiointi
hoituu ruokailun lomassa.
KOLUMNI: NIKLAS HOLMBERG
Täytyy tunnustaa. Se, millä tavalla ruokahuolto
järjestetään, vaikuttaa merkittävästi rasitteen
suuruuteen.
Suomessa ruuan ympäristövaikutuksia on
vastikään selvitetty Maa- ja elintarviketalouden
tutkimuskeskuksen MTT:n sekä Terveyden ja
hyvinvoinnin laitoksen THL:n tutkimuksissa.
Viime viikolla esitellyissä tuloksissa huomiota
saivat ruuan kuljetukset sekä tuloerojen vaikutukset ruokailutottumuksiin (MT 10.2.).
Ei ole yllätys, että kansalaisen tulojen kasvaessa myös ruokaostosten ympäristökuorma
kasvaa. Lisäksi hoitotarve
myöhentyy, koska havupuut
kasvavat pituutta hieman lehtipuita hitaammin.
Ensiharvennus tehdään tavallista aiemmin (10 . Nämä ohjaavat investoimaan entistäkin
enemmän säävarmaan sähköverkkoon.
Lakiin lisättiin myös verkkoyhtiöiden oikeus kaataa puita,
jotka aiheuttavat ilmeisen riskin jakeluverkon varmuudelle.
Aiemmin vastaava oikeus perustui maanomistajan ja verkkoyhtiön väliseen sopimukseen.
Kaapelointi nostaa
hintaa huomattavasti
Verkkoyhtiöt ovat käynnistä-
neet monia hankkeita sähkön
toimitusvarmuuden parantamiseksi. Edelliset isot myrskyt olivat vuoden 2011 lopulla. Perustettu 1916
Puolustuskyvystä
on huolehdittava
P
uolustusvoimat on ollut viime
vuosina kovassa myllerryksessä.
Varuskuntia on suljettu, organisaatiota myllerretty, henkilökuntaa ja
kertausharjoituksia vähennetty ja
palvelusaikoja lyhennetty. Paitsi linjaauto, myös kyläkoulu kannattaisi keksiä pian uudelleen.?
Naisten eläke
jää niukaksi
Ilta-Sanomat pohtii, naisten
ja miesten palkkaerot johtavat
vielä suurempiin eroihin
eläkkeissä. Erikoistuotannon logistiikassa on
varmasti parannettavaa. Hyvin voimakkaan myrskyn vaikutuksia
vierimetsän hoito ei voi estää
ja linjan läpikäynti joudutaan
toistamaan 10???20 vuoden välein, kun linjan varren uudet
taimikot ovat kasvaneet uhaksi
sähköjohdolle.
Sveitsissä viikonloppuna järjestetty kansanäänestys on herättänyt kovasti
tunteita. 12 metrin pituusvaihe) ja voimakkaampana. Usein
jo 10 metrin levyinen kaista on
riittävä.
Vierimetsän hoidossa poistetaan lehtipuut havupuutaimikoista, jolloin vältetään lehtipuiden, yleensä koivujen, taipumista johdolle lumen vaikutuksesta. Puolustusvoimien rahoitusta on leikattu tällä vuosikymmenellä ennakoituakin enemmän.
Puolustuskyvyn säilyttämiseksi puolustusvoimat vaatii budjettileikkausten puolittamista asteittain vuodesta 2016 alkaen.
Puheloinen muistuttaa, että ellei määrärahaleikkausta puoliteta, meillä ei ole vuosikymmenen lopulla enää materiaalia riittävään puolustuksen. helmikuuta 2014
Päätoimittaja
Lauri Kontro
Maa- ja metsätaloustuottajajärjestön äänenkannattaja . Viime viikolla en
tiennyt, että EU:n ja Sveitsin välillä edes
on sopimus ihmisten vapaasta liikkuvuudesta. Päivähoidolla
on puolensa: se sekä tarjoaa työpaikkoja että vapauttaa äitejä
palkkatyöhön.?. Hyvätuloiset hankkivat erikoistuotteita ja lisäksi heittävät ruuasta huomattavan
osan lopulta roskiin. Ympäristön lisäksi vaatimuksiin kuuluvat
sosiaalinen ja taloudellinen kestävyys.
Myös pienituloisilla on oltava mahdollisuus
terveelliseen ruokaan. Monilla ei ole siihen halua tai mahdollisuutta.
Joillakin aloilla työpaikoista joutuu
kilpailemaan pienempään palkkaan tottuneen maahanmuuttajan kanssa.
Työvoiman vapaa liikkuvuus lisää talouden kasvua kun työ ja tekijät kohtaavat paremmin.
Edut ja haitat jakaantuvat kuitenkin
epätasaisesti. Tästä 120?000 km on ilmajohtoja
ja niistä 60 prosenttia sijaitsee
metsissä. Niiden nousun
ei pitäisi olla yllätys, kun puolet
alakouluista on lakkautettu.
?Nyt kunnissa pohditaan, voisiko koululaisten kanssa samoihin
takseihin ottaa myös vanhuksia, vammaisia tai muita kyydin
tarvitsijoita
Fosforia 192 g/l, lisäksi kaliumia ja magnesiumia
Tutustu huolella käyttöohjeisiin ja noudata niitä!
www.k-maatalous.. ?Laajennusinvestointeja on puolitoista kertaa
enemmän kuin korvausinvestointeja?, Malinen sanoo.
Pankissa toiveikkuus ei ole
vielä näkynyt.
?Isossa kuvassa investointien
kasvu ei vielä näy. Tuet joudutaan välillä
katsomaan uusien valtiontukisäännösten mukaan.
Maksutukea ehdotetaan
Juvonen johti työryhmää, jossa
oli edustajia tuottajajärjestöistä,
ministeriöistä, maaseutuvirastosta, MTT-tutkimuslaitoksesta
sekä Finanssialan keskusliitosta
FKL:stä ja OP-Pohjolasta.
Finanssiala vaatii valtion tukea sekä vakuutusmaksuveroa
pois. /tuotteet/
kasvinviljely/kasvinsuojeluaineet
K-MAATALOUS. 8 eri ravinnetta - 1 L liuosta sis. Laki
satovakuutuksen maksutuesta
pitäisi valmistua tämän vuoden
aikana.
Satovakuutus tehtäisiin joko
toistaiseksi voimassa olevaksi
taikka ohjelmakauden mittaiseksi. Kasvin kasvua edistäviä vaikutuksia
+
Prosaro® EC 250
Huipputuote tautien torjuntaan
. Työryhmä luovutti perjantaina ministeri Jari
Koskiselle ( kok.) ehdotuksensa.
?Vakuutukset ovat käytännössä ainoita vaihtoehtoja, joilla voidaan korvata valtion rahoittamat
korvausjärjestelmät?, työryhmä
perustelee.
Uusi järjestelmä tarvitaan
markkinoille vajaan kahden
vuoden kuluttua.
Satovakuutukselle pitää työryhmän mielestä luoda markkinat. Meillä
osataan varautua vaihteluun.?
Hiljaisin hetki tarjouksissa
oli lokakuussa. Eikä kotimaassa mene hyvin,
sillä ostovoima ei kasva.
Kovin jyrkässä kulmassa käyrät tosin eivät ole. Tulos ennen
veroja painui 24 miljoonaa
euroa miinukselle, kun vuosi
sitten tappiota kertyi 5 miljoonaa euroa.
Toimitusjohtaja Pekka Vauramo kertoo, että loppuvuoden
tulos on pettymys.
Tulokseen vaikutti muun
muassa Japanin jenin heikentyminen.
Finnairin koko vuoden tulos
pysyi kuitenkin 10 miljoonaa
euroa voitolla.
Liikevaihto laski kaksi prosenttia 2,4 miljardiin euroon.
vienti saadaan vetämään. Hyvät tankkiseosmahdollisuudet
Muutos
Valtion korvaus loppuu
Uusi satovahinkovakuutus
tarvitaan jo vuonna 2016.
Valtion korvausjärjestelmä
päättyy silloin.
Vielä tänä ja ensi vuonna
valtio maksaa poikkeuksellisten
säiden sadolle aiheuttamia
vahinkoja.
Vakuutusyhtiöt kiirehtivät
lakia, jotta ne ehtivät luoda
omat satovakuutuksensa. Viljoille sekä timotein ja
nurminadan siemenviljelyksille
. Noin 90 prosenttia
vaimentimista päätyy lopulta
ulkomaille.
Tilauksia 65 työntekijän
JTK Powerille voi tippua vasta
kun laivan tai voimalan ostaja
näyttää rahoituksen olevan
kunnossa.
?Wärtsilän tilaukset meiltä
riippuvat paljon loppuasiakkaan rahoituksen varmistumisesta. Sis. Yhtiöt hinnoittelevat tuotteensa.
JUKKA LEHTINEN
AIMO VAINIO
Työryhmä esittää satovakuutusta,
vakuutusveron poistosta kiista
Satovakuutuksen säätämisessä näyttää tulevan kova kiire,
mikäli vakuutukset halutaan
markkinoille vuonna 2016. Sopii myös öljykasveille
Sportak® EW
Erityisesti ohran tautien torjuntaan
. Tarkoituksena on odottaa että
Enni pääsee ensin takaisin
Suomeen ja katsotaan sitten
yhdessä, minkälaisia toiveita
hänellä itsellään on.
Tontteja kyllä löytyy takataskusta, jos se vaihtoehtoa
Enniä itseään miellyttää.
Aikaisemmin tontit on
lahjoitettu muun muassa
Kalle Palanderille ja Pirkko Määtälle.
Onko Kuusamoon luvassa vielä lisää mitaleja?
Varmaan ei enää näistä
kisoista mitalia Kuusamoon
tule, mutta tulevaisuudessa
niitä toivottavasti on odotettavissa.
Erimielisyyttä on vakuutusmaksuverosta. Öljykasveilla myös kasvunsäädeomin.
Lehtilannoitteet:
Multiple®
Mangaanipitoinen lehtilannoite viljalle ja nurmelle
. Lyhentää ja vahvistaa ylimpiä
solmuvälejä
Puma Extra
Luotettava hukkakauran kukistaja
. Yrityksillä on nyt ylikapasiteettia
tuotannossa, joten on viisasta,
ettei vielä investoida?, pankinjohtaja Jari Tirkkonen OPPohjolasta sanoo.
Finnveran toimitusjohtajan
Pauli Heikkilän mukaan inves-
Rahoituksen
saaminen ei helpota
Pk-yritysten investointihalukkuutta on padonnut vaikeus
saada pankista rahoitusta.
Pankkeja säädellään aikaisempaa tiukemmin. Erittäin hyvä saunakukkaan ja mataraan
Terpal®
Mustang Forte
Hellävarainen joustavalla
käsittelyajankohdalla
Ohdakkeen ja valvatin kukistaja
. Seurauksena
ehdot ovat koventuneet ja korot
nousseet.
Rahoituksen saaminen ei ole
helpottunut, joten investointiinnon on johduttava vientinäkymien kohentumisesta.
?Pankkien säätely on pysyvää ja kaikki pk-yritykset ovat
pankkirahoituksen piirissä?,
Malinen sanoo.
Barometrin mukaan 66 prosenttia yrityksistä näkee rahoi-
sanoo tuesta ja verosta.
Poliittisia päätöksiä tarvitaan viimeistään keväällä. 59 prosentin mielestä rahan hinta on noussut.
Vöyriläiselle JTK Powerkonepajalle omaa rahoitusta
tärkeämpää on suuren loppuasiakkaan rahoitus.
Yritys valmistaa teollisuuden
äänenvaimentimia suurille kansainvälisille yrityksille kuten
Wärtsilälle.
Vaimentimet asennetaan
esimerkiksi laivoihin, öljyn
porauslauttoihin tai voimaloihin. Mutta käänne
on näkyvissä.
?Nyt tarjouspino on alkanut
kasvaa. Sitä ei alv:n
tapaan saa vähentää arvonlisäverotuksessa.
Valtio ei Mäntyniemen mukaan miljoonia euroja verotuloja
vakuutusmaksuverolla keräisi.
Ruotsi ja Viro sekä Ranska ja
Italia poistivat maksuveron satovakuutuksista.
Rahasto vaihtoehtona
Työryhmä teki varaehdotuksen viljelijöiden keskinäisestä
rahastosta siltä varalta, ettei
satovakuutus toteudu. Valtion tukea
ehdotetaan vakuutusmaksuun.
EU:ssa halutaan siirtyä
valtion korvauksista
markkinaehtoisiin vakuutuksiin.
Tulvavakuutus tuli markkinoille
tämän vuoden alusta. 1 litra sisältää 608 g hiveniä
. Erittäin väkevä hivenseos . Silloin tosin
tuotannossa oli vielä töitä, sillä
vanhoja tilauksia vasta tehtiin.
Viitalan mielestä Vaasan seudun teollisuudella tilanne on
muuta Suomea parempi.
?Seudulla on isoja yrityksiä
ja pk-yritykset kasvavat niiden
vierellä.?
Korvaavia investointeja suurempia investointeja yritys ei
juuri nyt suunnittele.
Pk-yritysten odotusten
käyrät näyttävät ylöspäin
tointeja vasta suunnitellaan.
?Odotamme, että suunnitelmat realisoituvat vuoden lopulla?, Heikkilä sanoo.
Toistaiseksi kyse on siis uskon vahvistumisesta, sillä teollisuuden tuotanto on supistunut
kahtena vuotena peräkkäin.
Niin kävi viimeksi 1990-luvulla,
kertoo Tilastokeskus.
?Pitkästä, pitkästä aikaa selvästi useampi
pk-yritys uskoo taloutensa parantuvan?,
huokaa Finnveran toimitusjohtaja
Pauli Heikkilä. Hyvä teho ohran verkkolaikkua vastaan
Juventus® 90
Varma tautien torjuja viljoilla
. Enimmillään tuki olisi
65 prosenttia vakuutusmaksusta. helmikuuta 2014
uutiset
Nyt tarjouspino on alkanut kasvaa. Se on paljon nopeampi.
?Kolme kuukautta nähdään
eteenpäin. Uusi omistaja
on tuonut mukanaan
uusia asiakkaita.
Enni
Rukajärvi
lentämässä
kohti palkinto
koroketta.
Joko Ennille
on tontti
valmiina?
Konepajan
tarjouspino
kasvaa
Pienten ja keskisuurten (pk)
yritysten suhdanneodotuksia
kuvaava saldoluku on nyt +16,
selviää maanantaina julkaistusta barometristä.
Nousua viime vuoteen on 11
yksikköä.
Kaikkein toiveikkaimpia ovat
vientiä harjoittavat teollisuusyritykset.
Vöyriläisessä JTK Powerissa
on juuri nyt hiljainen kausi. Työryhmä
pohti vakuutusta kasvintuhoihin
ja eläintauteihin.
Entire® UUTUUS!
Markkinoiden kattavin
lehtilannoitekokonaisuus viljalle
. Tällaisia
rahastoja on käytössä muutamissa EU-maissa.
Juvonen sanoo satovakuutusta ensisijaiseksi järjestelmäksi.
Muu työryhmä ja Mäntyniemi
ovat samaa mieltä.
tusehtojen vakuusvaatimusten
kiristyneen. Toimitusjohtaja Timo Viitala, JTK Power
Johannes Tervo
Päivän kysymys
JTK Powerin
toimitusjohtaja
Timo Viitala (vas.) ja
tuotantopäällikkö
Kari Rinta pitivät
palaveria voimala
äänenvaimentimien välissä.
Yritys myytiin viime
elokuussa ruotsalaiselle
Koncentralle. Hellävarainen viljalle, hyvä teho mataraan
Tooler® Heavy UUTUUS!
Syysviljojen rikkakasvien torjuntaan
Kasvunsääteet:
. Tukirahat otettaisiin maa- ja
metsätalousministeriön menokehyksistä.
?Käytännössä tukisumma olisi pois viljelijöiden tukirahoista?, Juvonen sanoo.
Tutkimusjohtaja Juha Lappalainen MTK:sta epäilee, ettei
Suomeen synny kaupallista satovakuutusta ilman valtion tukea
ja budjettirahoitusta.
JUHANI VIITALA
Sonis®
Kasvunsäätöön ja lakoutumisen estämiseen
. Satovakuutuksesta ei saa
tulla liian kallis, jotta viljelijät
ostaisivat näitä vakuutuksia.
Suomessa vakuutusmaksuvero on 24 prosenttia maksusta.
Se on arvonlisäveron suuruinen
muttei luonteinen. Näin ei ole
ollut kertaakaan vuoden 2009
jälkeen.
?Sen jälkeen jokin mittari on
välillä ollut ylöspäin, mutta kokonaisuus on mennyt alaspäin.
Nyt yritysten liikevaihdon, kannattavuuden ja investointien
odotukset ovat menossa parempaan päin?, Suomen Yrittäjien
ekonomisti Petri Malinen
luettelee.
Jopa henkilöstön määrän
odotetaan nousevan hieman.
Se on merkittävää, sillä eniten
työväkeä on yrityksissä, jotka
toimivat kotimaan markkinoilla. Se vaatii, että
POLITIIKASTA LYHYESTI
Sopeutusten
siirtämisestä
ei ole sovittu
Kaunisto:
Metsää verotetaan
riittävästi
Valtiovarainministeri Jutta
Urpilaisen (sd.) mukaan
hallitus ei ole vielä sopinut sopeutuspäätösten aikataulusta.
Keskustelut hallituksen sisällä
ovat Urpilaisen mukaan vasta
alussa.
Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) sanoi viime viikolla,
että hallituksen pitäisi tehdä
päätökset kolmen miljardin
euron sopeutuksista kevään
kehysriihessä.
Kataisen mukaan veronkorotukset ja menoleikkaukset
voisivat kuitenkin toteutua
myös seuraavan hallituskauden
aikana.
Keskustan eurovaaliehdokas
Timo Kauniston mielestä
metsiin kohdistuu jo riittävän
monta tuloveroa ja maksua.
Kauniston ihmettelee
Uuden Suomen blogissa, onko
kokoomus kehysriihen alla
kääntymässä metsämaksun
kannalle.
?Kokoomuksesta metsiin
ja myös maatalousmaahan
kohdistuvat uudet verot on
pääsääntöisesti torjuttu?,
Kaunisto kirjoittaa.
Valtiovarainvaliokunnan
puheenjohtaja Sampsa Kataja
(kok.) ehdotti metsämaksun
harkitsemista maanantaina.
TALOUDESTA LYHYESTI
Finnairin
loppuvuoden tulos
oli pettymys
Finnairin tappio syveni
loka-joulukuussa. Ja lähtötaso
on matala.
?Esimerkiksi yritysten kannattavuus voi kasvaa, mutta
kannattavuus on pitkän aikavälin kehityksen alapuolella?,
Malinen sanoo.
Hitsaaja Jani Koivisto nostaa voimalan imuilman äänenvai
menninta.
Teollisuuden tuotanto
laskee edelleen
Investointien liikkeelle lähtö on
Malisen mielestä merkki viennin alkavasta kasvusta.
Yritykset myös aikovat investoida enemmän laajennuksiin
kuin vanhan tekniikan kor-
vaamiseen. esim. Nurmilla erinomainen voikukan kukistaja
Tautiaineet:
Comet® Pro
Työryhmä tukisi valtion
varoista viljelijöiden vakuutusmaksuja. Jos tarjouksia ei olisi,
olisin huolestunut?, toimitusjohtaja Timo Viitala sanoo.
Tosin JTK Powerin sykli ei
noudata talouden nousun ja
laskun rytmiä. 3
Keskiviikkona 12. Pieni vesi- ja käyttömäärän tarve . Se on 24
prosenttia, mikä nostaa vakuutuksen hintaa. Toki meillä on myös kilpailutilanteita, joissa edullisin
tarjous ratkaisee?, toimitusjohtaja Timo Viitala sanoo.
AIMO VAINIO
Tilaa kasvinsuojeluaineet
NYT ENNAKKOHINNOIN!
e
Olemm et
ne
suoritta tämän
myön
Tukesin suojelukasvin
innon.
ainetutk
Rikkakasvien torjunta viljoille:
Tooler® Viljapeltojen suosikki
. Ylläpitää satopotentiaalia, auttaa stressiolosuhteissa
Katso tarkemmat
tiedot tuotteista.
(QR-koodi)
HiPhos® UUTUUS!
Fosforipitoinen lehtilannoite viljoille ja perunalle
. Lomautettuja on 16. Neljän kuukauden
päästä voi olla täysin päinvastainen tilanne kuin nyt. Toolerin kanssa tankkiseoksessa
Tomahawk
Viljoilla tankkiseoksiin mataratehoa
. Se ehdottaa valtion tukea
viljelijöiden vakuutusmaksulle.
Vakuutukselta pitäisi poistaa 24
prosentin vakuutusmaksuvero.
Työryhmä ei päässyt yksimielisyyteen vakuutusmaksuverosta, sillä valtiovarainministeriön
edustaja vastusti veron poistamista tai alentamista.
?Nämä ovat poliittisesti päätettäviä asioita?, maatalousneuvos Esko Juvonen ministeriöstä
Enni Rukajärvi voitti olympiahopeaa Sot?issa naisten
lumilautailun slopestylessa
viime sunnuntaina.
Onko olympiamitalistia
tarkoitus palkita, Kuusamon kaupunginjohtaja
Timo Halonen?
Kyllä varmasti kaupunki
huomioi saavutuksen. Vakuutusmaksuveron poistosta
kiistellään.
Maa- ja metsätalousministeriön työryhmä esittää Suomeen
satovakuutusta. Jos tarjouksia ei olisi,
olisin huolestunut. Rikkakasviruiskutuksen
yhteydessä vahvistaa korren
tyveä
Pitkäkestoista tehoa tauteihin
. Odotusten arvioidaan
muuttuvan todeksi vuoden loppupuolella.
Kaikki pienien ja keskisuurien
yritysten (pk) odotuksia kuvaavat mittarit näyttävät ylöspäin,
selviää maanantaina julkaistusta barometristä. 518 g ravinteita
Sivulla käydään vilkasta mielipiteidenvaihtoa monista tärkeistä ja
ajankohtaisista aiheista.
Kaikkia tarjottuja kirjoituksia ei pystytä julkaisemaan. Byrokraattisesta
hankaluudestaan huolimatta
EU:n maatalouspolitiikka on
tuonut pitkäjänteisyyttä ja
sellaista ennustettavuutta, jota
ruuantuotanto kaipaa ja jota
nykyinen hallitus on nakertanut.
Olen nyt kiertänyt eurovaaliehdokkaana kymmeniä
tilaisuuksia. Tässä
yhteiskunta voi vielä petrata
omassa vastuussaan.
Myöskään vapaaehtoistyön
rajoja ei pidä vetää liian tiukoille. Annina Ruottu mielipidekirjoituksessaan
VIERASKOLUMNI
lukijalta
Minä, yhteiskunta ?
vai me yhdessä?
EU kuitenkin se pienempi paha
V
äitän, että EU on Suomelle Jyrki Kataisen ja Jutta
Urpilaisen hallitusta
pienempi paha. Hallitus
näkee syyn globalisaatiossa,
muttei itsessään.
Pirkko Mattila
kansanedustaja (ps.)
Neuvoja talouden
tasapainotukseen
P
ääministeri Jyrki Kataisen (kok.) kommentit
tulevien leikkausten lujuudesta (?Katainen Ylelle: Tulossa
tosi kovia päätöksiä?, verkossa
9.2.) saivat MT:n nettilehdessä
aikaan laaja-alaisen talouskeskustelun.
Maaseudun harmaa talous
kismittää nimimerkkiä Lisää
tukea vai terveet markkinat!?!.
?Kansantaloudellisesti tuottamattomat tuet pois ja terveet
markkinat tilalle! Minkäänlaisia
maataloustukia ei tarvitsisi jos
oikeana yrittäjänä saisin toimia
terveillä markkinoilla.?
?Mutta näin maaseudulla
suurimman osan kylän (rajallisista) töistä ja polttopuukaupasta tekevät työttömät / vireät
eläkeläiset pimeästi.?
Kamreeri puolestaan haluaa
tasapuolisuutta leikkauksiin ja
arvosteluun.
?Veronmaksajien taakkanahan ovat erityisesti vasemmiston mielestä aina olleet maanviljelijät. Syntyi
vaikutelma, ettei globalisoituminen olisi hallittavissa. Hän selitti ilmiön
luonnollisena. Mutta täytyy myös
muistaa, että rikokset ja surmat
eivät tule jatkossakaan kaatumaan aseiden puutteeseen, oli
jahtiväen aseilla minkälaiset
vaatimukset tahansa.
Metsästys on organisaatioi
den muutoksessa kokenut
uuden työnjaon.
Metsästysviranomainen,
riistakeskus, on rakentanut
itselleen norsunluutornin
luontoaktivistien ja metsästäjien välimaastoon ja jakaa
sieltä suurpetojen kaatolupia
huutoäänestyksen perusteella. Lomitusjärjestelmä
maatalousyrittäjille helpottaa
ihmisten arkea kun yrittämisen
jatkaminen ja jaksaminen voi
olla pienestä kiinni. EU:lle jäsenmaksut ovat suurin tuloerä ja koska
ne perustuvat hyvin pitkälti
jäsenmaiden bruttokansantuotteeseen, Suomi vauraana
maana pulittaa unionin suuntaan pitkän sentin.
Tosin niinhän hallituskin
maksattaa meillä kansalaisilla veroja ja ottaa osansa
myös kuntien verokertymän
kautta. Se ei kuitenkaan ole
seurojen välitystuomioistuin
eikä jaa enää hirven kaatolupia
omasta navetasta tai Ara-Matin
liiteristä.
Riistanhoitoyhdistys edustaa
ja edistää parhaimmillaan
paikallista ja monipuolista metsästyskulttuuria. Se aiheuttaa
työpaikkojen ja verotulojen
menetystä. Meiltä puuttuu
kokonaistaloudellinen ajattelutapa. Niinpä ajan
kuluminen on myös tuonut
metsästykselle uuden haasteen:
valistustoiminnan peruskouluissa. Sosiaaliturvan on kannustettava ja
tehtävä mahdolliseksi erilaiset
mielekkäät tavat tehdä työtä ja
joustaa arjen tilanteen mukaan.
Verotuksen on minimoitava
talouden haitallisia vaikutuksia
ympäristölle, terveydelle ja
ihmisten väliselle eriarvoisuudelle, mutta samalla taattava
ihmisille niin suuri vapaus ja
kannustavuus kuin mahdollista.
Tarpeetonta sääntelyä
voidaan myös purkaa. Kemijärven sellutehtaan loputtua vero heikensi
entisestään itärajan kuitupuun
siirtoa Kemiin, jossa pian suljetaan paperikone. Hintoja nostamalla tavara alkaisi liikkua. ?Mutta
yhdistyksellä on oltava paikallisten seurojen tuki, sillä
siellä ne todelliset osaajat ja tekijät ovat?, kirjoittaja arvioi.
on myös eteläisessä Suomessa.
Tämä kävi ilmi, kun julkaisin
tutkielmani pohjoisen ketun
rauta- ja myrkkypyynnin historiasta ja sitä kysytään edelleenkin. Aihe, joka ehkä
eniten saattaisi kaivaa väitteeltäni maata jalkojen alla, olisi
palautteen nojalla unionin
jäsenmaksut. se on jo tullut
julkisuudessa selväksi.
Todellinen paikallinen ja näkyvä toimija on nyt riistanhoitoyhdistys. Hallitus tunaroi Suomen
konkurssiin. Keskustelu EU-tasolla
valmisteltavista asioista on
kuitenkin Suomessa hyvin
suppeaa.
Maakunnillemme merkitykseltään korvaamattomien rakennerahastovarojen
kohdentaminen päätettiin
Suomessa ministeriötasolla.
Palveluja keskitettiin suur
alueiden sisällä niin, ettei
kaikkia toimintoja ole enää
jokaisessa maakunnassa.
EU oli ohjeistanut toisin,
jotta päätöksenteko mahdollisimman lähellä tukien loppukäyttäjää toteutuisi.
Sehän on jo toki monessa
muussakin hankkeessa huomattu, etteivät hallituspuolueet luota paikallisesti tehtäviin
päätöksiin.
EU luottaisi, keskusta luottaisi. Uu-
Jos saisin laittaa prosentin
veroistani valitsemaani kohteeseen, niin nyt siitä kilpailisivat
varmaankin Lastenlinna,
Syyrian pakolaiset ja ilmastorahastot.
Ajatus siitä, että saisin itse
kohdentaa osan veroistani
on houkuttava, mutta en silti
toivo sellaista järjestelmää.
Kaikkien ääni ei olisi yhtä
suuri ja julkisuuden vaikutus
rahojen kohdentamiseen olisi
liian suuri. Jos heille
sanoo, että kannetaan vastuuta
toisistamme niin he kuulevat
sen niin, että vapautetaan
yhteiskunta sille kuuluvasta
vastuusta. Demokratia toimii
paremmin.
Kysymys omien verojen kohdentamisesta on osa pohdintaa
siitä, mikä kuuluu yhteiskunnalle ja mikä yksilölle.
Valitettavasti tätä keskustelua
käydään syvistä poteroista.
Jos muistuttaa ihmisen
omasta vastuusta, on kova
oikeistolainen ja jos vaatii
yhteiskunnalta enemmän, on
kaukaa laitavasemmalta.
Minusta kumpikaan laita ei
tuota parasta yhteiskuntaa. Tässä
tapauksessa valtion kirstuun
kilahtaa jokunen euro, mutta
mitä useamman instanssin
kautta yksikin lasku kiertää,
sen enemmän myös kuluja
aiheutuu ja työaikaa kuluu.
Pienyrittäjän kukkaroa
uudistus keventää näkyvimmin. Rakentamisen
oli tarkoitus alkaa vuokra-ajan
loputtua.
Vuokralaiseni, joka on
kunnan päättävissä elimissä
ja ympäristölautakunnassa
päätöksiä tekemässä, käytti
hallintaoikeuttaan eikä antanut
suostumustaan rakennuslupaan. Mutta sillä
on oltava paikallisten seurojen
tuki, sillä siellä ne todelliset
osaajat ja tekijät ovat.
Minulle oli vuonna 1995
suuri yllätys, kuinka arvostettu
pohjoisen metsästysperinne
Koko seitsemän miljardin
pottia tuskin mikään hallitus
kohdistaisi pelkästään tiestön
ylläpitämiseen ja parantamiseen, mutta epäsuhta kertoo sinipunan suhtautumisesta koko
laajan Suomen kehittämiseen.
Hallituspuolueista ennen
muuta kokoomus on profiloitunut EU-myönteisenä
puolueena, joka ministereitä
eurovaaliehdokkaiksi nimittäessään on korostanut puolueen
korkeita tavoitteita Eurooppapolitiikassa.
Kokoomukselle uskoisi siksi
olevan tärkeää vahvistaa mielikuvaa, että EU voidaan nähdä
kaikista hankaluuksistaan
Joel Rosenberg
huolimatta myös positiivisena
tekijänä. Hallituspuolueena
kokoomus ei ole halunnut tätä
mielikuvaa vahvistaa.
EU on omaa toimintaansa paaluttavilla sopimuksilla pitänyt huolen
siitä, että päätöksenteko olisi
mahdollisimman kansanläheistä. Kotimaisena
esimerkkinä autoilu ja tiestön
kehittäminen tarjoavat hyvän
vertailukohdan.
Valtiovarainministeriö on arvioinut, että autoiluun liittyviä
veroja ja maksuja kerätään tänä
vuonna jopa seitsemän miljardia euroa. Tämän ajatuksen
äärellä ollaan esimerkiksi silloin, kun laitamme tupakkaan
haittaveron, mutta maksamme
siitä aiheutuvat sairauden
yhteiskunnan varoista.
Hyvää jaettua vastuuta näen
myös omaishoidossa, jossa
ihmiset auttavat läheisiään,
mutta yhteiskunta tekee sen
Kilpailuasemasta piittaamatta hallitus sälyttää uusia kustannuksia taloudelle taakaksi.
Devalvaation tarjoama
takaportti on lukossa, jolloin
politiikan ja talouselämän johdon kykyjä koetellaan kilpailukyvyn hoidossa ilman rahapoliittisia elvytyskeinoja.
Keskitymme niiden hyödykkeiden jalostukseen ja
tuotantoon, missä kokonaistalous on voitollinen. Se on periaatteellisesti ja
yhteiskunnallisesti merkittävä
ero.
Elsi Katainen
eurovaaliehdokas ja
kansanedustaja (kesk.)
Laskun kierrätys
tuplaa hinnan
U
usi eläintautilaki astui
voimaan tämän vuoden
alussa. Pohjoisen komea luonto
on ympäristö, josta on kaukana
kavala maailma.
Metsästysseurojen tekemä
talkootyö ei näy julkisuudessa,
hirvikarjan hoitokin tapahtuu
vähin äänin.
Metsästyksen vaikutus
eläinkantoihin hirveä lukuun
ottamatta on vähäinen.
Paljon enemmän niihin
vaikuttavat talousmetsien
käsittelyt ja metsästyksen rajoitukset välillisesti. Viime
vuonna voimaan tulleen pankkiveron lisäksi tänä vuonna
tulee sähkölle windfall-vero,
jolla sen hinta nousee.
Kotimainen hajautettu energiantuotanto lisäisi työllisyyttä,
vähentäisi sähkön tuontia,
pudottaisi sen hintaa sekä
parantaisi teollisuuden kilpailukykyä, metsiemme kasvua ja
kauppatasetta. Hyvässä yhteiskunnassa ihmiset pyrkivät olemaan
toisilleen hyviä ja yritteliäisyys
kannattaa. Luotetaan ihmisiin.
Luottamuksesta kumpuaa
myös vastuu ja luovuus.
En usko, että selviämme tulevaisuuden hoivalupauksesta
jos torjumme ihmisten halun
kantaa huolta läheisistään. Näin
markkinatalous toimii.
Ei nimimerkkiä
Vientiä
Viljelijöitä patistetaan panostamaan vientiin, ihan hyvä idea.
Kuka osti edellisen viljelijöiden
vientiliikkeen hiljaiseksi?
Maajussi
Ratkaisu?
Vastaanotolle 0,5 promillen alkoholiraja, niin lääkäreitä riittää
sairaille.
Teuvo
Tuesta
Maidon pohjoista tukea koskeva
ratkaisu on aivan oikea ja hallintokulut esimerkillisen pienet.
Fantastista kokoomus
Mahtava mainos
Voisin katsoa lehden TV-mainosta uudestaan ja uudestaan.
Positiivinen, iloinen ja hyvin
tehty. ?Palkkiona. Mutta vakuutuin myös
siitä, että arvostus säilyy vain
sillä, että metsästys säilyttää
rivinsä suorina.
Vuosikymmeniä toimineita
metsästysseuroja ei siksi pidä
aivan vähällä kummalla uhrata
julkisuudelle henkilökohtaisten ristiretkien näyttämöksi ja
yhteistyökyvyttömien pilkottaviksi.
Jokainen meistä erehtyy,
mutta vain hölmö pitää kiinni
virheistään. Toki nopeutunut tieto- ja lentoliikenne
supistavat maapalloa. Kuntaliiton lakimies
velvoitti kuntaa tekemään
kielteisen päätöksen oikeusturvaani vedoten. Joten tasapuolisuuden
nimissä olisi aika haukkua myös
muita väestöryhmiä.?
Taloudellisesti ympäristöystävällinen parantaisi valtiontaloutta laskemalla veroja.
?Alkoholin hinta esim 15 %
kalliimmaksi kuin virossa niin
alkaisi ropoja kilistä verottajankin kirstuun. Ei kohdisteta veroja valmistusketjun
aikaisiin tuotannontekijöihin.
Verotamme palkkojen ohella
valmiin tuotteen jättämää
voittoa.
Jos raaka-aineista ei kannata
jalostaa mitään, kustannusrakenne on pielessä. Nyt Kainuun ja itärajan
puuta jää miljoonia vuosittain
käyttämättä.
Metsän väärinkäyttöä on
myös jättää se lahoamaan, kun
hakkuurästejä on.
mahdolliseksi. Saa nähdä,
onnistuuko hallitus pilaamaan
senkin veroratkaisuillaan.
Ei nimimerkkiä
Uraania
Uraanista saa elämyksiä vain
harvat, mutta ainutlaatuisesta
luonnosta saa nauttia kaikki,
etenkin kun ydinvoiman tarve
vähenee.
Ulkoilija
Virhe
Kiitos Saarioinen. toisin
sanoen taudin ainoa hoitokeino
edistäisi sen lisääntymistä.
Aktiivinen raha etsii parempaa tuottoa. Esimerkiksi pienpanimoiden pitäisi
voida myydä tuotteitaan ulos
suoraan asiakkaille - kyse on
olutkulttuurista, ei alkoholismista. Se kannattaa rajata pituudeltaan alle 2 000 merkkiin.
Tämän kirjoituksen pituus
on 590 merkkiä.
Toimitus
Globalisaatio ei ole ainoa vaikeuksien syy
M
inisteri Alexander
Stubb esiintyi taannoin
ykkösaamussa . Teitte
karhunpalveluksen myydessä lihanhankinnan Atrialle. muttei
huolestuneena Suomen vientiteollisuuden hiipumisesta ja
yritysten siirtymisestä ulkomaille. Tehtävä ei ole helppo eikä
kiitollinen . Ajatus on
raadollinen.
Vasen laita on puolestaan
taipuvainen vääristämään
koko keskustelun. 4
Keskiviikkona 12. EU-alueella.
Ministeri Stubb näyttäisi
hyväksyneen asenteen, että
teollisuutemme on globalisoitumisen uhri. Selitellessämme
sen negatiivisia vaikutuksia
tunnustamme osaamattomuutemme ottaa markkinoista
hyöty. Yhtä selvä on,
että meillä on hyvin erilaiset
mahdollisuudet kantaa tuota
vastuuta. Vuosittain otettava virallinen salmonellanäyte
siipikarjatiloilta on uuden
lain myötä tullut tuottajalle
huomattavasti kalliimmaksi ja
byrokratia lisääntynyt.
Aiemmin näytteet otettuaan
kunnaneläinlääkäri laskutti
suoraan tuottajaa.
Uudistuksen myötä kunnaneläinlääkäri laskuttaakin nyt
ensin kuntaa, kunta puolestaan lähettää laskun ja tiedot
käynnistä aluevirastolle, joka
laskuttaa siipikarjatuottajaa.
Tämä maksaa lopulta laskun
valtion tilille.
Käynnin hinta oli ennen
uudistusta tuottajalle noin 80
euroa, uudistuksen jälkeen
noin 200 euroa ja jos käyntiin
menee yli kaksi tuntia, lisälaskua tulee 100 euroa/tunti.
Kuntien menoja yritetään
supistaa sekä valtion ja kuntien
välistä vastuun- ja kustannustenjakoa järkevöittää. On
selvää, että ihmisyyteen kuuluu
vastuu itsestään ja lähimmäisistään. Hyvä.
Kiitos
Vastaus
Nimimerkille ?Haittaaks se?.
Vähennä kiireesti karjaa tai
lopeta karjanpito.
Ei nimimerkkiä
Kiitos
Hyvä Hannu Katajamäki (MT
10.2.). helmikuuta 2014
mielipide
Uudistuksen myötä kunnaneläinlääkäri laskuttaakin nyt ensin kuntaa, kunta puolestaan lähettää laskun
ja tiedot käynnistä aluevirastolle, joka laskuttaa siipikarjatuottajaa. Eikä Suomessa poliittisilla päätöksillä varoja
ohjata todellakaan aina sinne,
mistä ne otetaan. Vedin tässä
vaiheessa hakemukseni pois
päätöksettömänä.
Vuokrasopimusta tehdessä
ihmistuntemukseni petti ja
nyt onkin aivan ?rasistinen?
olo paljon maita omistavien ja
suuria tukia saavien isäntien
jalkoihin jääneenä.
Meriittejä voi kerätä monella
tapaa päätöksien tekoon, kunnallispolitiikkaan ja järjestötoimintaan.
Nyt vuokralaiseni voi ajella
pelloillani rinta rottingilla
vaikutusvallastaan nauttien.
den näkökulman löytäminen ja
aiheen ajankohtaisuus johtavat
useimmiten kirjoituksen julkaisuun. Samoin tekee
Valio.
Kelpais tännekin
M
etsästäjien järjestämät
hirvipeijaiset ovat
monella kylällä vuoden
ainoa yhteinen tilaisuus.
Vuosikymmeniä toimineet
metsästysseurat ovat takuulla
vuosijuhlansa ansainneet ja
samalla osoittavat kiitollisuutta niille, jotka ovat aikanaan
osanneet tarttua ajan haasteisiin. Hallitus lupaa
työtä ja oikeudenmukaisuutta,
mutta EU tukee konkreettisesti työllisyyttä esimerkiksi
rakennerahastojensa kautta.
Siinä missä Suomen hallitus on
kurittanut maaseutua ennen
näkemättömällä tavalla, maaseudun kehittäminen on yksi
EU:n painopisteitä.
Kokoomus ja SDP ovat
kohdistaneet suurimmat
leikkaukset valtiontaloudessa
maatalouteen. Siksi toivon, että keskittyisimme
pohtimaan sellaisia yhteiskunnallisia ratkaisuja, joissa
yhdistyy sekä ihmisen oma että
yhteiskunnan vastuu.
VILLE NIINISTÖ on
ympäristöministeri
ja vihreiden puheenjohtaja.
ville.niinisto@
eduskunta.fi
Verkossa sanottua
Tapaamme
myös täällä
4079
TYKKÄÄ
www.maaseuduntulevaisuus.fi
Paluumuuttaja
Kirjoita napakasti
Maaseudun Tulevaisuuden
Lukijalta-sivu on yksi lehden
luetuimmista osastoista. Viisi
kiloa perunaa 1,99 euroa. Silloin kun olisi pitänyt
varmistaa oma kilpailukyky,
olemme lisänneet kotimaan
kustannustaakkaa. Eihän sen niin
tarvitse olla.
Ajattelen, että paras yhteiskunta syntyisi, jos hyväksyisimme ajatuksen jaetusta
vastuusta. Kohoavien kustannusta-
son vuoksi kiinalaiset teettävätkin jo Etelä-Aasian maissa
tekstiilituotteita, joita myydään
mm. Se
kiihdyttää ilmenemistään sekä
taloutemme että tuotantomme on sopeuduttava . Ilveskannan
kasvattaminen vie maalinnut
ja jänikset paikallisesti niin
vähiin, että esimerkiksi täällä
Perämeren pohjukassa ilves on
jo paikoin syömässä ruokapöytäänsä puhki.
Aselaissa on ollut kiristämisen varaa ja on hyvä, että
aseiden lähtökynnystä on madallutettu. Siinä tulee samalla aivan
uutta tietoa monelle opettajalle.
Eero Yliniemi
Keminmaa
TK:n Maanomistus
Suomessa esittelee,
kuinka laki turvaa
maanomistajan oikeudet perustuslaissa.
Asun Espoossa ja olen naismaanomistaja. Kaikkia on autettava
tarpeen mukaan.
Kaukaa oikealta joku ehdotti,
että ihmiset maksaisivat itse
osan elintapasairauksiensa
hoidosta. Erinomainen satu.
Lukija maalta
Kiitos Esko Rajala rohkeasta
kirjoituksesta (MT 10.2.) Totta
joka sana.
Myös vainottu
Ilonaihe
Metsäteollisuuden menestys
on Suomen ilonaihe. halvasta
työvoimasta yritykset vievät
ilmaiseksi uusinta länsimaista
teknologiaa. Jos
kaikki yritykset ajattelevat vain
puhtaasti kannattavuutta, niin
Suomessa ei ole kymmenen vuoden kuluttua jäljellä enää yhtään
mitään.?
JUKKA LEHTINEN. Olemme rahoittaneet myös raskaaksi paisutettua hallintoa ja laajentaneet
veropohjaa tuotannontekijöihin.
Näin tuhoamme itse kilpailukykyämme.
Esimerkiksi dieselpolttoaineveron nosto heikensi kilpai-
lukykyä. Ihmiset voivat
halutessaan hoitaa omaisiaan
omassa kodissaan, mikä tulee
myös yhteiskunnalle edullisemmaksi. Maksattaisimme
siis ihmisillä sen, että heillä
on esimerkiksi alkoholismille
tai liikalihavuudelle altistava
geeniperimä. Omistan maata
Keski-Pohjanmaalla, mikä on
kotiseutuani. Hallelujaa, nostetaan karkkiveroa!?
Lisäksi löydettiin yhteneväisyyttä Itämeren ympärysmaiden
välisiin suhteisiin aikaisemmilta
vuosikymmeniltä.
?Viro on Ruotsin 1970-luvun
Suomi?, muotoili Jari Lantta.
Aihe innosti kommentointiin
myös MT:n verkkosivuilla.
Nimimerkki pettua leipään
ihmetteli yritysten toimintatapaa.
?Samaan aikaan Suomessa
on valtava investointivaje. Puun käyttöä
CHP-energiantuotannossa
supistettiin lakiteitse. Ei ole
kilohinta paljoa muovikassia
kalliimpi.
Ei nimimerkkiä
Rahalla saa
Mildola kaipaa rypsiä ja kauppa
lähituotteita. Tulen hyvälle tuulelle.
Ostaisin lehden, jollei se jo tulisi
meille. Hain kahdelle,
noin yhden hehtaarin kokoisille, omina tiloina oleville mailleni rakennuslupaa kahdelle
omakotitalolle.
Rakennuspaikat ovat peltoja ja ovat tukioikeuksineen
vuokrattuna. Kotimaassa yritykset
siirtyvät yhä enemmän ulkomaalaisomistukseen.
Yli kaiken ministerin selittävistä mietteistä olivat globaalit
markkinat. Samoin kirjoittajan
esiintyminen omalla nimellään
nimimerkin sijasta.
Hyvä mielipidekirjoitus on
tiivis ja napakka kannanotto
MT:n lukijoille tärkeään aiheeseen. Autoissa laskettava
vähä reilummin veroa mitä
viimeksi korotettiin.?
Taloudellisesti ympäristöystävällinen on myös ihmeissään
sopeutustoimien aikataulusta.
?Taloustilanne ollut selvillä
kyllä aika pitkän aikaa joten sopeutustoimet ei ole kuin yhden
vaalikauden myöhässä.?
Pääomaa
Viroon
Facebookissa hallituksen toimia
kritisoitiin Viroon investoineita
suomalaisyrittäjiä käsitelleen
jutun (?Suomalainen yrittäjyys
tuplaantui Virossa?, verkossa
8.2.) yhteydessä.
?Pieni vinkki ihan iliman
himasia ja ilimaseks: verojen
kiristykset ei taida oikein ennää
toimia tuohon..?, Jarmo Mykkänen kirjoitti.
Juha Heikkilä puolestaan
näki mittasuhdevirheitä hallituksen toiminnassa.
. Oman teollisuustuotantomme kannattavuus on
laskenut ja riskit kasvaneet.
Ainakin toistaiseksi Kiinan
kustannustaso, vakaat olot ja
valtavat markkinat sekä matalana pidetty rahan arvo houkutellevat sijoittajia siirtämään
ja sijoittamaan teollisuuttaan
sinne. Vasikan
hinta romahti 30 prosenttia.
Satakunta
Kehtaako Atria maksattaa suomalaisilla kuluttajilla Venäjälle
viedyn sianlihan, kun saa siitä
1,25 euroa kilolta. Yritykset etsivät
omaa kustannustasoamme
edullisempaa toimintaympäristöä. On ollut mahdollista tuoda
vapaaehtoiset vanhusten ulkoiluttajat hoitopaikoille ilman,
että se romuttaa systeemin tai
vie hoitajilta työpaikat.
Perinteisessä hyvinvointivaltiossa malli on rakentunut
viranomaisten luokittelulle.
Meidän on nykyaikana
luotettava enemmän ihmisiin ja
kannustettava heitä löytämään
oma polkunsa.
Julkisen vallan on toimittava
turvaverkkona ja trampoliinina, joka auttaa ihmisiä
tekemään heidän haluamiaan
elämänvalintoja. Näiden vaikutuksesta tehokkuus on nostanut
tuottavuutta vuosikymmenessä
erääksi maapallon suurimmista
talouksista.
Vaikka markkinoiden imu ja
kasvanut tuottavuus perustuvat pääosin matalaan rahan
arvoon, Kiinasta on tullut
brändimaa ollen nyt muun muassa maapallon suurin autojen
ostaja. Maa- ja metsätalous
ministeriön tulisi huomioida
nämä seuraukset arvioidessaan
uudistuksen kannattavuutta.
Annina Ruottu
kunnanvaltuutettu (sit.)
Lieto
Ei tullut
rakennuslupia
M
Riistanhoitoyhdistys edustaa ja edistää parhaimmillaan
paikallista ja monipuolista metsästyskulttuuria. Ja kyse on pohjimmiltaan vain harrastuksesta.
Ihmiset vieraantuvat luonnosta ja samalla katoaa sen
tuntemus ja luonnossa selviytymisen perimätieto. Liikenneverkkoon
kohdistetaan näistä rahoista
tälle vuodelle vahvistetun valtionbudjetin mukaisesti noin
1,7 miljardia euroa.
Metsästäjien rivit
saatava suoriksi
TV:ssä vikaa
Telkkariini on tullut vika.
Kesken hiihtolähetyksen, tai nyt
jo muunkin ohjelman, ruutuun
tulee henkilö, joka höpisee
slangilla ?fudiksesta?.
Ällöä
Perunaa
Super-marketin tarjous
Työleveys mallista riippuen 3 . Diesel, sähkö, viina
ja tupakka maksavat entistä
enemmän. Vanhukset on
jo päätetty siirtää laitoksista
kotihoitoon ja kotiäidit työntää
työmarkkinoille. Käytännössä valtaosa
hevostiloista on jatkossa lfa:n
kotieläintilakorotuksen ulko
puolella.?
Ikärajojen poisto nostaisi
tuntuvasti vuokria
Maa- ja metsätalousministeriö
on ajanut käynnissä olevissa
tukineuvotteluissa yläikära
jojen poistoa kaikista maata
loustuista. Se tarkoittaa
veronkorotuksia ja menojen
leikkauksia.
Tarkoitus on ollut korottaa
veroja ja leikata menoja kum
piakin yhtä paljon. Hallitus alensi ra
justi yhteisöveroa. Aiemmin
tila on voitu lfa:n lisäosassa tul
kittu kotieläintilaksi, jos tilalla
on ollut vähintään 0,2 eläinyk
sikköä viljeltyä peltohehtaaria
kohti. Sen sijaan Saksan
velka on suurempi kuin 60
prosenttia ja Saksa on kuiten
kin Euroopan vahvin talous.
Hallituksen paketissa on
pulmana se, että leikattavaa
ja korotettavaa ei oikein
tahdo löytyä. Valtaosalla
siihen kuuluvista tuista EUkomissiolle tehtävän esityksen
pitää olla valmis helmikuun
lopussa.
Jos ohjelmaan halutaan vielä
merkittäviä muutoksia, vaikut
tamisen hetki on nyt, toteaa
MTK:n johtokunnan puheen
johtaja Juha Marttila.
MTK:n edustajat tapaavat
maa- ja metsätalousministeri
Jari Koskisen (kok.) huomen
na torstaina, ja tukineuvottelui
ta käydään perjantaina.
MTK:n ja viljelijöiden nä
kökulmasta jäljellä olevien
neuvotteluviikkojen tärkeim
piä kysymyksiä on se, miten
rahoitus maaseutuohjelman
tukiin uudella ohjelmakaudella
kohdennetaan.
?Vuonna 2015 maaseutuoh
jelman perusteella maksettaviin
tukiin on käytössä rahaa yli 100
miljoonaa euroa vähemmän
kuin vuonna 2012?, arvioi tä
mänhetkisten tietojen perus
teella MTK:n tutkimuspäällik
kö Juha Lappalainen.
Lappalainen esitteli tiistaina
maaseutuohjelman keskeisiä
kysymyksiä järjestön johtokun
nalle.
Suomi kannatti lupaa
Viljelyluvan myöntämistä kan
nattivat ainoastaan Espanja,
Britannia, Suomi, Ruotsi ja Viro.
Kyseistä lajiketta viljeltäisiin
käytännössä vain Espanjassa.
Asiasta on riidelty EU:ssa
jo 13 vuotta. MTK:n mielestä 68
vuoden ikä on ehdottomasti
säilytettävä tukien saamisen
ylärajana.
?Jos ikärajat poistetaan, pel
tojen vuokrat nousevat koko
maassa vähintään 500 euroon
hehtaarilta?, Marttila sanoo.
Neuvotteluissa päätetään lä
hiviikkoina myös myönnetään
kö viime vuosina raivatuille
uusille pelloille tukioikeudet.
Vaihtoehtoina on, että uusia
oikeuksia ei myönnetä tai oi
keudet myönnetään tiettynä
vuotena viljelyssä olleille loh
koille.
Viljelijöiden keskuudessa on
ollut erilaisia näkemyksiä uu
sien oikeuksien myöntämisen
tarpeellisuudesta.
TUURE KIVIRANTA
JUHANI REKU
Pronto DC
Terrano
KYLVÖTEKNIIKAN TULEVAISUUTTA JO TÄNÄÄN
Vielä muutamia
malleja saatavilla
kevään kylvöille!
MAANMUOKKAUKSEN TULEVAISUUTTA JO TÄNÄÄN
KYSY
RAHOITUSTARJOUSTAMME!
Geenimuunnellun maissilajikkeen viljelyluvan myöntämistä
kannattivat Espanja, Britannia, Suomi, Ruotsi ja Viro. Kun
kokoomus ryhtyy ajamaan
kiinteistöveroa metsiin, ei tu
pailloista puutu puheenaiheita.
Politiikka alkaa palata
politiikkaan. Kiinteistövero pitää
laajentaa metsään. Maksimaalinen suorituskyky ja kylvön
laatu. Laitila ( 040 900 9530
Nurmijärvi ( 040 900 9529 . maaliskuuta Lounais-Suo
messa.
Munaruuhka
taustalla
Kananmunien tuotannon kan
nattavuuden heikkenemisen
taustalla on munamarkkinoi
den ruuhkautuminen. Erinomainen
kasvijätteen multaus kaikissa olosuhteissa.
Vetotehon tarve alimmillaan vain 120 hv. Toisaalta
metsäpuolella on teollisuuden
taholta esitetty, että pitäisi
saada metsämaksu tai -vero
sellaiselle metsäomaisuudelle,
jota ei käytetä?, Kataja väläyt
tää.
Metsien tuplaverosta ?
siitähän tässä on kysymys . EU:n elintarvike
viranomainen EFSA on vuosien
varrella antanut lajikkeesta
yhteensä kuusi eri lausuntoa,
jossa se on todennut, ettei kasvi
aiheuta vaaraa terveydelle tai
ympäristölle.
Jäsenmaiden eripuran takia
komissio lykkäsi asian käsittelyä,
kunnes EU-tuomioistuin viime
syksynä määräsi, että lupahake
mus on ratkaistava kolmen kuu
kauden kuluessa.
Ranska vaati, että asiasta tulee
keskustella vielä ministeritasol
la. Byrokratiaan on
kuitenkin vaikea puuttua. Monen maan
mielestä päätös vaarantaa koko
EU:n uskottavuuden eurovaalien
alla.
Jäsenmaiden kannat eivät
kuitenkaan juuri muuttuneet.
Vain Hollanti äänesti tyhjän
sijasta vastaan.
Komissio on ehdottanut, että
jäsenmaat saisivat itse päättää
geenimuunneltujen lajikkeiden
viljelystä. Ylivieska ( 040 900 9515
www.y-agro.net. Yksi tälläinen
on kiinteistövero. Esitys on kuitenkin
tyssännyt Saksan, Ranskan ja
Britannian vastustukseen.
NIKLAS HOLMBERG
Maatalousvaliokunta palautti
siemenlain valmisteluun
BRYSSEL (MT)
EU-parlamentin maatalous
valiokunta päätti tiistaina vi
rallisesti hylätä EU-komission
esityksen uudesta siemenlaista.
Jos parlamentin täysistunto on
tilan määritelmään olisi otettu
erilaisia intensiivisyysluokkia
eli siirtymää kotieläintilasta
kasvinviljelytilaksi olisi porras
tettu.
?Töitä asian eteen on neu
votteluiden kuluessa tehty,
mutta esitykset tyssäävät EU:n
komissioon. 5
Keskiviikkona 12. Kumpikaan
keino ei tähän mennessä ole
säästänyt mitään.
Säästöjä kyllä syntyisi
esimerkiksi byrokratiaa
purkamalla. Pieni massa ja suuri säiliötilavuus. Tiistaina Eurooppa-ministerit
samaa mieltä, koko laki palautuu
komissioon uuteen valmiste
luun.
Mepit arvostelivat 12 direktii
viä yhdeksi asetukseksi purista
vaa lakia monimutkaiseksi. Seinäjoki ( 040 900 9534
Tuuri ( 040 900 9540 . Käytännössä se tar
koittaa, että komission on lain
mukaan myönnettävä Dupont
Pioneer -yhtiön maissilajikkeelle
viljelylupa EU:ssa.
2?000 eläintilaa
muuttumassa kasvitilaksi
Eniten MTK:n johtokunnassa
keskustelua herätti kotieläinti
lan määritelmän muutos luon
nonhaittakorvauksen (lfa) kan
sallisessa lisäosassa. Lyhyt, kompakti ja lähes huoltovapaa rakenne.
Monipuolinen mallivalikoima.
Terrano-mallien hinnat alkaen,
Terrano 3 FX, 15 730 ?,
Terrano 4 MT, 51 560 ?, Hinnat ALV 0%
Y-Agron löydät seuraavilta paikkakunnilta:
Aura ( 040 900 9514 . Eikä kenenkään
mieltä nyt sovi pahoittaa.
Verojen puolella tilanne on
yhtä hankala. Jos
vaikka ympäristöhallintoa
yritettäisiin järkeistää, vihreät
ilmoittaisivat pahoittavansa
mielensä. Salo: ( 040 900 9511 . 1990-luvun lopulla
ongelmia yritettiin ratkaista
Rusko-tasapainottamismallilla
ja sen jälkeen markkinointia
edistäneellä Laitila-mallilla.
Mallit kaatuivat ylituotannon
kasvuun ja pakkaamojen kil
pailuun. Ajatus ei
ole uusi, mutta kokoomuksen
ajatuksena se on tuore.
Kataja väläyttää Ylen haas
tattelussa kiinteistöverojen
korottamista ja metsämaksun
asettamista käyttämättömille
talousmetsille.
?Kyllä niitäkin veroja vielä
löytyy, joiden korotus ei hidasta
talouskasvua. Tilanne
on nopeasti kriisiytymässä,
ellei jotakin tehdä, johtokun
nan keskustelussa todettiin.
Saman tilannearvion teki viime
viikolla MTK:n kananmunava
liokunta.
Tuottajat ja MTK ovatkin
järjestämässä kriisikokouksen
12. Joensuu ( 040 900 9538
Kouvola ( 040 900 9537 . Siksi on päädytty
yhteen 0,4 portaaseen.?
Lappalaisen mukaan muutos
koskisi arviolta noin 2?000 ny
kyisin kotieläintilaksi laskettua
tilaa, jotka eivät enää jatkossa
täyttäisi kotieläintilan määri
telmää.
?Selvästi vahvimmin edustet
tuna ovat tilat, jotka kuuluvat
Kimmo Haimi
EU hyväksyy
gm-maissi
1507:n viljelyyn
BRYSSEL (MT)
EU hyväksyy geenimuunnellun
maissilajikkeen 1507:n viljelyyn.
1507 on maissilajike, joka
tuottaa itse torjunta-ainetta tu
hohyönteisiä vastaan.
19 jäsenmaata vastusti viljely
lupaa, mutta vaadittavaa määrä
enemmistöä vastustajien taakse
ei löytynyt. Toisaalta hyvin harva
maa on päässyt sen alle. 7,5 metriä. Tasapainon
hakeminen on ymmärrettävää,
sillä Suomi on alkanut vel
kaantua entistä pahemmin.
Nyt velkaa on 60 prosenttia
bruttokansantuotteesta.
EU:n ja euron sääntöjen
mukaan tuon rajan yli ei saisi
mennä. Tarkka kylvö kynnettyyn, kevytmuokattuun tai muokkaamattomaan maahan.
Pronto-mallien hinnat alkaen:
Pronto 3 DC, 53 650 ?,
Pronto 4 DC, 60 290 ?,
Pronto 6 DC, 90 780 ?, hinnat ALV 0%
jelijöiden välisen siemenkaupan.
Maatiaislajikkeiden viljelijät
taas ovat pelänneet liiallista by
rokratiaa ja kustannuksia harras
tetuottajille.
NIKLAS HOLMBERG
Terrano-kultivaattorit ovat riittävän järeitä
vaativimpiinkin tarpeisiin. Sen
luokkaan ?muu kotieläintila?
eli pääasiassa ne ovat hevos
tiloja. on
tulossa kova vaaliteema. ja ?lailliset?.
Omaa yhteisvastuutaan
johtokunta kantoi syömällä
kokouksen aluksi keitettyjä
kananmunia.
Kriisikokous
maaliskuussa
MTK:n johtokunnan velvoi
tuksen taustalla on kananmu
nien tuotannon kannattavuu
den heikkeneminen. Pioneer-yhtiö te
ki hakemuksensa ensi kertaa
vuonna 2001. Myös lähes kaikki
kunnat nostavat veroja.
Kokoomuksen Sampsa
Kataja on nyt keksinyt uuden
veron, joka toisi valtion kassaan
rahaan. Munien
kulutus on kasvanut, mutta
tuotannon kasvu oli viime
vuonna kaksi kertaa nopeam
paa. Huittinen ( 040 900 9525 . Lahti ( 040 900 9505 . Se tarkoittaa
sitä, että firmoille jää enemmän
rahaa osingonmaksuun.
Muita veroja sen sijaan on jo
korotettu. helmikuuta 2014
uutiset
päivän punkti
Metsät
verolle
Hallitus yrittää sopia sopeutus
paketista. eurovaaliehdokas Hannu Hyvönen
MTK:n johtokunta kävi munien
ylituotannon kimppuun myös syömällä
Kari Salonen
Johtokunta vaatii
muna-alalta
yhteisvastuuta.
MTK:n johtokunta velvoittaa
kananmuna-alan toimijat yh
teisvastuullisesti käyttämään
kaikki lailliset keinot, joilla ko
timaiset kananmunamarkkinat
tasapainotetaan.
Johtokunta päätti toimijoi
den haastamisesta kokouk
sessaan tiistaina. Jatkossa rajana on 0,4.
Käytännössä sadan hehtaarin
tila tulkitaan kasvinviljelytilak
si, jos sillä on 39 eläinyksikköä.
Puheenjohtaja Marttilan
mukaan MTK on pitänyt esillä
vaihtoehtoja, joissa kotieläin
pelätään myös antavan komissi
olle liikaa valtaa päättää yksityis
kohtien toimeenpanosta.
Siemenalan isommat toimijat
ovat toivoneet lain hyväksyntää.
Se olisi muun muassa sallinut vil
TINKIMÄTÖNTÄ LAATUA
MUOKKAUKSEEN JA KYLVÖÖN
Pronto DC on monipuolinen ja kompakti
kylvökone. Nykyinen kilpailulaki
vaikeuttaa vastaavia toimia.
HEIKKI VUORELA
KESKUSTELE
ESKU
E
ESKUSTELE
ES
S
SKUSTELE
SK
SKU
SKUS
SKUST
KUSTELE
KUSTELE
KU
USTELE
US
STELE
ST
TELE
LE
VERKKOLEHDESSÄ
VE
ER
ERKKOLEHDESSÄ
RKKOLEHDESSÄ
KKOLEHDESS
KKOLEHDESSÄ
KOLEHDESS
Voit kommentoida juttua
Maaseudun Tulevaisuuden
verkkolehdessä osoitteessa
www.maaseuduntulevaisuus.fi
MTK:n johtokunta
otti osaa kananmunien ylituotannon vähentämiseen.
Keitettyjä munia nauttivat
Juha Marttila (vas.),
Antti Sahi, Tommi Lunttila
ja Kati Partanen.
Kotieläintilan korotus lfa-lisäosassa huolestuttaa
Viimeiset hetket vaikuttaa maaseutuohjelman sisältöön ja rahanjakoon
Maaseutuohjelman valmiste
lussa on paraikaa meneillään
viimeinen puristus. Sitä monet ovat jo
kauan toivoneet.
LAURI KONTRO
on Maaseudun
Tulevaisuuden
päätoimittaja.
lauri.kontro@maaseuduntulevaisuus.fi
Talvivaaraaktivisti
ehdolle
EU-vaaleihin
Kansalaisaktivisti, dokument
tielokuvaaja Hannu Hyvönen
on lähdössä eurovaaleihin Suo
men kommunistisen puolueen
ehdokkaana.
?Skp:n lista sopii tällaiselle
korpikommunistille ja yhteisten
luonnonvarojen puolustajalle
hyvin?, Hyvönen perustelee
kampanjasivullaan Facebookis
sa.
Hyvönen on esiintynyt julki
suudessa Stop Talvivaara -liik
keessä, joka ajaa Talvivaaran
kaivoksen lakkauttamista.
Hyvönen pitää Suomen EUjäsenyyttä laittomana.
?Ensimmäisessä puheen
vuorossani kertoisin europar
lamentille, ettei Suomi oikeasti
oman perustuslakinsa mukai
sessa järjestyksessä koskaan
ole EU:hun edes liittynyt?, hän
toteaa Facebookissa.
HENRIK SCHÄFER
Ensimmäisessä puheenvuorossani kertoisin europarlamentille, ettei Suomi oikeasti oman perustus
lakinsa mukaisessa järjestyksessä koskaan ole EU:hun edes liittynyt. Se on johtanut kananmu
nien alennusmyyntiin.
Kananmunamarkkinoiden
suurimmat toimijat ovat Mu
nakunta ja Munax.
Kananmunien markkinat
ovat olleet ennenkin ongel
malliset. Johtokunta
painotti sanoja ?yhteisvastuul
lisesti. Helsingissä osoitettiin kesällä mieltä geenimanipulointia vastaan.
kävivät asiasta tunteikkaan kes
kustelukierroksen. Paras
on Ruotsi, joka ei kylläkään ole
euromaa
Vähittäispan-
mielestä perustaso pitäisi ehdottomasti unohtaa.
?Vain isomman alueen ja julkisten varojen uusjaon pohjalta
voidaan saada voimaa juuri peruspalveluiden turvaamiseen.?
Puska jäi vuodenvaihteessa
eläkkeelle Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtajan
tehtävästä. Niitä oli silti vain 0,6
prosenttia luottokannasta. Ensisijainen vakavaraisuus heikkeni samoin, mutta on edelleen
17,6 prosenttia.
Pankkivero ja it-kulut lisäsivät kuluja viisi prosenttia.
Toimihenkilöt pankeissa vähe-
osto-oikeuttaan ja osti UPM:ltä
11 prosentin osuuden Metsä
Fibrestä 150 miljoonan euron
hintaan.
Välimiesoikeus katsoi päätöksessään, että UPM:llä oli
oikeus osakassopimuksen myötämyyntilausekkeen mukaisesti
saada Metsä Fibren osakkeista
sama hinta kuin Metsä Group
sai Itochulta. Nyt ilmassa on
varovaisuutta, kun kuluttajat ja
yritykset odottavat niitä.
Korkokate
ilahdutti
Toimitusjohtaja Pasi Kämäri
Säästöpankkiliitosta ilahtuu
korkokatteesta. Tavoite
ja sen seuranta koskisi kaikkia
päästöjä.
Ministeriön mukaan ilmastolaki koskettaisi ainoastaan
valtionhallintoa eikä asettaisi
uusia velvoitteita päästöjen
vähentämiseksi yrityksille tai
muille toimijoille.
Ympäristöministeriön asettama työryhmä ei ollut yksimielinen ehdotuksessaan. Yritykset
yt-neuvottelevat.
?Maksuhäiriöiden riski kasvaa.?
Järjestelemättömät ja nollakorkoiset lainat lisääntyivät
vähän. Asuntolainat lisääntyivät vain hieman. Samassa
yhteydessä Metsäliitto käytti
PAULA LIESMÄKI
varastoja??
Marttilan mukaan keskustelua jokamiehen oikeuksien
kaventamisesta ei voi välttää,
jos metsän kiinteistövero joskus
otetaan käyttöön.
?Jos valtio haluaa viedä elinkeinotoiminnan perusedellytykset maanomistajilta, mikä
velvollisuus maanomistajilla on
tarjota yhteiskunnalle ilmaisia
palveluita??
PAULA LIESMÄKI
kuntien ja alueiden välisiä eroja
ja jakaa kuntia ja kuntalaisia sijaintinsa ja kokonsa perusteella
isäntiin ja renkeihin. ja palaamaan myös kotitalouksille.
?Toinen hyvä puoli kiinteis-
töverossa on, että omaisuutta
on vaikea kuljettaa pois maasta.
Moni muu vero on altis verosuunnittelulle.?
Leikkaukset
tehtävä nyt
Hallituksen tavoite velkaantumisen taittamisesta edellyttää
kolmen miljardin euron sopeutusta eli veronkorotuksia ja
menojen leikkauksia.
Kokoomus on alkanut läm-
metä velkatavoitteen siirtämiselle.
Katajan mielestä kolmen
miljardin euron aukko pitää
täyttää.
?Jos se vaatii, että verojakin
korotetaan, veroja pitää korottaa.?
Myös leikkaukset on hänestä
tehtävä heti. Näin ei käynyt,
vaan UPM myi osakkeet Metsä
Groupille halvemmalla.
UPM vaati välimiesmenettelyssä 58,5 miljoonan euron
vahingonkorvausta. Viime vuosina kauppa on
käynyt.
?Eihän se, että meillä muutenkin liikkuu tavaraa voi
olla argumentti sille, etteikö
sitä kannattaisi liikuttaa entistä
enemmän?, Kataja sanoo.
?Ymmärrän periaatteen, että
kaikki verot ovat pahasta, mutta
teollisuuden esittämässä mallissa vero ei rankaisisi ihmisiä,
jotka aktiivisesti omaisuutta
hyödyntävät.?
MTK:n puheenjohtajan Juha Marttilan mukaan metsämaksu söisi kannustimia vahvan yrittäjäpohjaisen metsätalouden luomiseen. Vaihtoehtona on
metsätilojen sirpaloituminen puuhapalstoiksi.
Painopiste
kiinteistöveroon
Katajan mukaan metsämaksu
ei ole julkisen talouden sopeutustoimi, vaan rakenteellinen
kasvua edistävä toimenpide.
Sellainen on myös kiinteistöveron korotus.
?Metsämaksulla ei kerätä
valtiolle suoraan verotuloja,
vaan saadaan välillisesti aikaan
talouskasvua.?
Katajan mukaan kunnat ovat
korottaneet viime vuosina työn
verotusta yli miljardilla eurolla.
?Se on vastoin kaikkea sitä, mitä
ekonomistit talouskasvun jarruista opettavat.?
Katajan mielestä kuntien
verotuksen painopistettä tulisi
siirtää ekonomistien ja talouskasvun vinkkelistä kiinteistöveron suuntaan.
Kiinteistöveron korotus koskisi ennen kaikkea niitä, jotka
suunnittelevat talon rakenta-
mista. He vaarantavat
ay-liikkeen jäsenmaksua maksavien kannattajiensa työpaikat.?
Marttila näkee taustalla poliittisen ideologian.
?Verotuloja kun halutaan
kunnille ja valtiolle, käydään
omistusten, pääoman, kimppuun.?
Hän pitää käsittämättömänä,
että ehdotus tuli kokoomuksen
piiristä, ja kysyy, sitoutuuko
puolueen johto ehdotukseen.
?Yllättävää, että kokoomuksella on näin kova hinku lähteä
kovaa veroastetta nostamaan.?
Varastot verolle?
Puumarkkinat toimivat Marttilan mukaan hyvin. Osa
selittyy alkuvuoden suurilla
kertaerillä.
Hallituksen sosiaali- ja terveysuudistus ja perusterveydenhuolto on vielä pelastettavissa,
sanoo professori Pekka Puska.
?Se olisi helppoakin: jos perusterveydenhuollon ja ervatasot poistetaan . Laki kattaisi vain päästökaupan ulkopuoliset päästöt
eli muun muassa maatalouden,
liikenteen ja asumisen. Kataja
nosti toiveen esiin maanantaina
Yle Uutisissa.
Mallissa veron saisi takaisin, kun puu lähtisi liikkeelle.
Metsänhoidon laiminlyönnistä
seuraisi veroseuraamus.
Katajan mukaan mallin logiikka on hyvä.
?Sellaiset metsänomistajat,
jotka eivät käytä omaisuuttaan
niin, että se hyödyttäisi talouskasvua kokonaisuudessaan,
kannustettaisiin toisaalta tehokkaammin hyödyntämään
metsävarallisuutta mutta myös
saataisiin puu liikkeelle.?
?Jos metsää ei kiinnosta hoitaa, on varmaan varaa maksaa
veroa myös passiivisuudesta tai
luontoarvoista, joita henkilökohtaisesti kokee.?
Lisää tavaraa
liikkeelle
Kannatatteko itse tätä mallia?
?Minusta kaikki tämän tyyppiset rakenteelliset uudistukset,
joissa puhutaan siitä, miten talouskasvua saadaan aikaiseksi
ja mitä meidän verojärjestelmässä on sellaisia elementtejä,
että pystyttäisiin painopistettä
siirtämällä vähemmän haittaamaan talouskasvua tai jopa
edesauttamaan sitä, lähtökohtaisesti kaikki tällaiset mallit
pitää selvittää.?
?En keksi, kuka vastustaisi
ajatusta, että metsävarallisuus
saataisiin paremmin hyödyttämään suomalaista kansantaloutta ja talouskasvua.?
Katajan mukaan metsämaksua on esitetty ennen kaikkea
silloin, kun puukauppa on ollut
jäissä. 6
Keskiviikkona 12. Duon tulosta
luonnehditaan erinomaiseksi.
JUHANI VIITALA
Ympäristöministeriö lähetti
tiistaina lausuntokierrokselle
ehdotuksen uudesta ilmastolaista.
Lain tarkoitus on lisätä
ilmastopolitiikan suunnitelmallisuutta ja ennakoitavuutta
sekä varmistaa, että päästöjä
vähennetään mahdollisimman
kustannustehokkaasti, ministeriö kertoo tiedotteessa.
Ehdotukseen on kirjattu Suomen pitkän aikavälin päästövähennystavoitteeksi vähintään
80 prosenttia vuoteen 2050
mennessä verrattuna vuoteen
1990. ne, jotka
hallitus on päättänyt lakkauttaa.
?Vältettäisiin se valtava
kiinteistömassojen, velkojen ja
muiden hillitön miettiminen.
Hallitus sotki tähän kuntauudistuksen ja teki tästä tavattoman himmelin.?
Hallituskin kaavailee parinkymmenen sosiaali- ja terveysalueen lisäksi myös isompia
ja pienempiä tasoja. Jonot ovat
pitkiä ja rahat ja lääkärit ovat
siirtyneet sairaalapuolelle.?
Terveydenhuollon rahoista
enää kolmannes käytetään
perusterveydenhoitoon, valtaosan vie erikoissairaanhoito.
Toinen jakolinja kulkee kansan keskellä: työssäkäyvät ja
varakkaat saavat sujuvan avun
yksityiseltä puolelta, mutta
rahvas jonottaa pitkään pääsyä
terveyskeskukseen.
EIJA MANSIKKAMÄKI
rä perusteita. Oppositio on kovistellut hallitusta
Professori Puskan
mielestä sote
voidaan vielä korjata
nivät muutamalla kymmenellä.
Heidän asiakkaansa lisääntyivät
liki 600?000:een.
Säästöpankit päättivät ryhtyä oikeaksi ryhmäksi, kun
pankkisääntely lisääntyy. Korvaukset sisältävät
viivästyskorot ja oikeudenkäyntikulut.
Metsäliitto ja Metsä Board
myivät vuoden 2012 toukokuussa 24,9 prosentin osuuden selluyhtiö Metsä Fibrestä
Itochu Corporationille 472 miljoonan euron hintaan. Puskan
Metsä Group korvaa
UPM:lle 67 miljoonaa
Oppositio yhtenäisenä pakkoliitoksia vastaan
Oppositio käy yhtenä rintamana
hallituksen kuntauudistuksen
kimppuun. Niitä ei ole
hänen mielestään syytä lähteä
hämmentämään verosekoiluilla.
Hän toivoo, että metsäteollisuuden piiristä esiin astuisivat
omilla kasvoillaan ne, jotka haluaisivat lisätä myyjän alisteista
asemaa ostajaan nähden. Näissä
on yhteensä 76 kansanedustajaa, kun hallituspuolueilla on
124 edustajaa.
Keskustan aloitteesta tehty
välikysymys moittii pääministeri Jyrki Kataisen (kok.)
hallituksen kuntapolitiikkaa
?sekasortoiseksi?.
Hallitukselta tivataan muun
muassa sitä, miksi se ei keskeytä ?toteuttamiskelvottomia?
kuntarakenne- sekä sosiaali- ja
terveydenhuollon uudistuksia
ja linjaa niitä uudelleen parlamentaarisesti.
Tai miksi hallitus ei luovu
kaupunkiseutujen kehyskuntien pakkoliitoksista, tekeekö se
pakkoliitoksiin tähtäävän lakiesityksen, leikataanko kuntien
valtionosuuksia lisää ja kuinka
kuntien tehtävien ja rahoituksen tasapainosta huolehditaan.
Välikysymyksen tekijät
muistuttavat, että kuntien järjestämisvastuulla on kaksi kolmasosaa hyvinvointipalveluista
ja siksi kuntien toimintakyvystä
on huolehdittava. Professori Pekka Puska
?Jos metsää ei kiinnosta hoitaa,
on varmaan varaa maksaa veroa?
Kari Salonen
Kansanedustaja
Sampsa Katajan
(kok.) mukaan
talouskasvua
haittaa vähiten
verotus, joka
kohdistuu
passiiviseen
omaisuuteen.
Valtiovarainvaliokunnan verojaoston puheenjohtaja, kansanedustaja Sampsa Kataja (kok.)
selvittäisi metsien kiinteistö
verotusta.
Teollisuus on esittänyt metsämaksua käyttämättömille
talousmetsille, jotta puuraakaaine saataisiin kiertoon. Kunnissa
odotetaan kauhulla, millaisia
leikkauksia ja uusia velvoitteita
tuleva kehysriihi tuo tullessaan.?
Moitetta tulee myös kuntien
rasittamisesta lukemattomilla
lausuntopyynnöillä, ?vaikka
hallituksella ei ole ollut tarkoitustakaan antaa kuntien palautteelle mitään arvoa?.
EIJA MANSIKKAMÄKI
Säästöpankit rahastivat rahastoasiakkuuksilla
Säästöpankit haalivat lisää rahastoasiakkaita, jolloin pankin
palkkiotuotot kasvoivat.
Liiketulos parani ryhmän
parhaaseen sitten taantuman
alkamisen.
Liikevoittoa säästöpankit
takoivat yli 73 miljoonaa euroa.
Parannus lähentelee kymmentä
prosenttia edellisvuodesta. En ymmär-
Metsä Group joutuu maksamaan UPM:lle 67,1 miljoonan
euron vahingonkorvauksen,
joka liittyy selluyhtiö Metsä
Fibren vähemmistöosuuden
myyntiin japanilaiselle Itochu
Corporationille.
Välimiesoikeus määräsi
Metsä Groupin emoyrityksen Metsäliitto Osuuskunnan
maksamaan 47,5 ja pörssiyhtiö
Metsä Boardin 19,6 miljoonaa
euroa UPM:lle vahingonkorvausta osakassopimuksen rikkomisesta. siinä se on!
Valuviat voidaan korjata vielä
tämän hallituksen aikana, that?s
it!?
Hän jättäisi jäljelle vain
15?20 suurempaa aluetta, joilla
olisi kaikki valta, vastuu ja rahat
sekä terveys- että sosiaalitoimesta.
Pohjana voisivat olla nykyiset
sairaanhoitopiirit . 25
säästöpankkia lähtee yhteenliittymään ja keskinäiseen
vastuuseen. Koko oppositio jätti
tiistaina välikysymyksen hallituksen kuntapolitiikasta.
Välikysymyksellä penätään
erityisesti hallituksen aikomuksia kuntien pakkoliitosten suhteen, mutta tarjotaan keskustan
mukaan hallituspuolueille myös
?mahdollisuus selkiyttää omaa
linjaansa?.
Välikysymyksellä tähdätään
hallituksen kaatamiseen. Vakuutussäästöt
lisääntyivät saman verran. Tuloksia arvioineet asiantuntijat
suosittavat, että vara-altaiden
kapasiteettia lisätään.
Lisäksi altaissa väliaikaisesti
pidettävän veden puhdistamiseen on varauduttava riittävästi.
Stressitesteistä päätös
vuonna 2012
Hallitus päätti stressitesteistä
marraskuussa 2012 Talvivaaran
kaivoksen kipsisakka-altaan
vuodon jälkeen.
Kaivoksilta kysyttiin varautumisesta poikkeustilanteisiin,
joilla voi olla ympäristövaikutuksia myös kaivosalueen ulkopuolella.
Testeissä ei arvioitu kaivosten taloudellista tilaa.
MT-STT
OIKAISU
Prikaatit väärillä paikkakunnilla
Maanantaina 10.2. Järjestön mielestä päästökauppasektoria eli lähinnä
teollisuutta ei olisi pitänyt jättää
tarkastelun ulkopuolelle.
SUVI NIEMI
Kaivoksille ehdotetaan
lisää varoaltaita
Ympäristöministeriön teettämien kaivosten stressitestien
mukaan patorakenteiden valvonta ja hätäkorjauksiin varautuminen, haitallisten päästöjen
tunnistaminen, varautuminen
sähkökatkoihin ja ilkivaltaan
sekä tiedotus poikkeustilanteista olivat enimmäkseen kunnossa.
Puutteita arvioijat löysivät
vesien hallinnasta.
Stressitestien mukaan kaikilla kaivoksilla ei ole riittävästi
varoaltaita tulvien ja rankkasateiden varalle.
Seurauksena on, että poikkeustilanteissa ylimääräistä
vettä joudutaan juoksuttamaan
kaivosalueen ulkopuolelle. Eikö saman
logiikan mukaan pitäisi verottaa
aiemminkin kuntauudistuksesta ja palveluista, mutta ei kertaakaan yksissä tuumin.
Tiistaina jätetyssä välikysymyksessä ovat mukana keskusta
ja perussuomalaiset sekä vasenja muutos 2011 -ryhmät. Kataja ihmettelee, onko
siinä mieltä, että suomalaiset
käyttävät kaiken liikenevän varallisuutensa mahdollisimman
ison uuden asunnon rakentamiseen.
Verotuksen ohjausmekanismeilla kotitalouksien varallisuus voitaisiin saada paremmin
hyödyttämään talouskasvua
. Riippuvuus korkokatteesta väheni.
Epävarmuus jatkuu yrityksissä.
?Suomi kaipaa kipeästi talouskasvua, mutta positiiviset
uutiset antavat odottaa itseään?,
Kämäri murehtii.
Yritysluottoja säästöpankit
myönsivät ja välittivät viitisen
prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. THL on moittinut
jyrkästi sitä, ettei hallitus ole
kuunnellut uudistuksessa
asiantuntijoiden ääntä.
?Tarvitsemme uudistuksen,
sillä perusterveydenhuolto on
nopeasti kurjistunut. Heistä oli
väärä lähtökohta lähteä lakkauttamaan yli kahtasataa kuntaa, sillä asumisen, palvelujen ja
päätöksenteon keskittäminen ei
turvaa palveluja ja taloutta.
Talousarviot puuttuvat
Hallitusta muistutetaan siitä,
että maan johtavat asiantun-
tijat ja perustuslakioppineet
ovat arvostelleet rajusti soteuudistusta ja sen taloudellisia
vaikutuksia ei ole arvioitu.
?Myös eduskunnan edellyttämät laskelmat kuntauudistuksen hyödyistä kunta- ja julkisen
talouden kestävyysvajeen kannalta ovat tekemättä.?
Valtionosuusuudistus suosii
keskuskaupunkeja köyhempien
ja harvaan asuttujen kuntien ja
alueiden kustannuksella, oppositio sanoo.
?Hallitus on kasvattanut
Säästöpankkien tulos tammi?joulukuu
Korkokate
Muut tuotot
Tuotot yhteensä
Henkilöstökulut
Muut toimintakulut
Poistot
Kulut yhteensä
Arvonalentumistappiot
Liikevoitto
kille oli käänne ja helpotus korkotason hienoinen nousu viime
keväästä lähtien.
2012
2013
Miljoonaa euroa
144,3
136,5
86,7
110,9
231,0
247,5
68,9
68,1
82,8
92,0
5,6
5,4
157,5
165,4
6,4
8,5
67,1
73,5
Muutos
%
?5,4
+28,0
+7,1
?1,2
+11,1
?4,7
+5,0
+33,1
+9,5
?Korkokate laski odotettua
vähemmän, kulut pysyivät
kurissa ja vakavaraisuutemme
jatkuu pankkien parhaimmistossa.?
Pankkiasiakkaat hakevat rahastoista säästötilejä parempia
tuottoja matalan korkotason
aikoina.
Ryhmän rahastoissa varat
lisääntyivät kolmanneksen.
Säästöpankkien palkkiot rahastosäästöistä nousivat kymmenesosan. Jonot ovat
pitkiä ja rahat ja lääkärit ovat siirtyneet sairaalapuolelle. julkaistun
puolustusvoimain komentajan
Ari Puheloisen haastattelun
yhteydessä julkaistussa kartassa maavoimien joukko-osastoista vuonna 2015 oli virheitä.
Panssariprikaati toimii Hat-
tulassa eikä Hämeenlinnassa.
Porin prikaati sijaitsee Säkylässä ja pysyy siellä jatkossakin.
Prikaatiin liitetään lisäksi Niinisalon tykistöyksikkö Kankaanpäässä.
MT. Välimiesoikeuden päätös viivästyskorkoineen ja oikeudenkäyntikuluineen vastaa UPM:n vaatimusta.
Metsä Group kirjaa vahingonkorvauksen tämän vuoden
ensimmäisen neljänneksen tulokseen kertaluonteisena eränä.
JUHA KAIHLANEN
Ehdotus ilmastolaista
lausuntokierrokselle
MTK:n Marttila: Puumarkkinoita
ei syytä hämmentää verosekoilulla
?Sappi kiehahti todella vahvasti?, kommentoi MTK:n
puheenjohtaja Juha Marttila
kansanedustaja Sampsa Katajan (kok.) väläytystä metsämaksusta.
Marttilan mukaan metsämaksu nousee esiin pari kertaa
vuodessa kokoomuksen piiristä.
?Ei ole salaisuus, että SAK ja
SDP ajavat kulisseissa erittäin
vahvasti metsänomistajan verotaakan kiristämistä. Viisi pankkia jää
ulkopuolelle.
?Ryhmän koko pienenee viidenneksen?, Kämäri laskee.
Säästöpankit ostivat henkivakuutusyhtiö Duon itselleen
Lähi-Tapiolalta, jonka kanssa
yhteistyö päättyi. Ehdotuksesta voi antaa lausuntoja 11.
maaliskuuta 2014 saakka.
MTK on arvostellut ilmastolakia turhana ja byrokraattisena. ?Ketkä
ovat hämmentäjät, jotka haluavat riskeerata alan tulevaisuuden ja kasvun??
Pinta-alaan perustuva uusi
verotusmalli tulisi Marttilan
mukaan kaikille metsähehtaareille.
?On käsittämätön ajatus, että
verotetaan tuottoa ja verotettaisiin pääomaa, jolla sitä pitäisi
saada aikaiseksi. helmikuuta 2014
uutiset
Tarvitsemme uudistuksen, sillä perusterveydenhuolto on nopeasti kurjistunut
helmikuuta 2014
MAATALOUS
Alan toimijat toivottavat kirjeessään venäläiset tarkastajat tervetulleiksi Suomeen
tutustumaan ruokaperunan tuotanto- ja pakkaustilanteeseen. ?Eihän tässä paljon aikaa
niiden tekemiseen ole?, hän
kommentoi.
Satamaidon toimitusjohtaja
Venäjän viranomaiset
tarkastavat
siemenperunoita
Jarmo Oksman kertoo, ettei
Valion päätöksellä käytännössä
ole vaikutusta yhtiön toimintaan. Sekä
maa- ja metsätalousministeriö
että alan toimijat ovat lähettäneet viime viikolla kirjeet Venäjän kasviterveysviranomaisille.
?Alan toimijat toivottavat
kirjeessään venäläiset tarkastajat tervetulleiksi Suomeen
tutustumaan ruokaperunan tuotanto- ja pakkaustilanteeseen?,
vientikonsultti Pekka Honkala
kertoo.
Venäjän julistama kielto tuoda
perunaa EU-maista Venäjälle on
jatkunut jo seitsemän kuukautta.
Valko-Venäjä
pysäytti kauttakulun
EU-perunaa on kuljetettu ValkoVenäjän kautta Venäjälle viime
vuoden lopussa ja tammikuussa
laittomasti. helmikuuta.
TUURE KIVIRANTA
PEKKA FALI
Tammikuun puolivälissä maatilojen varastoissa oli ruokaperunaa 125 miljoonaa kiloa.
?Vain suomalaisten
sikojen hyvinvointiin
voimme vaikuttaa?
Tuotantoeläinten hyvinvointiyhdistys TEH ry on huolissaan
sianlihantuotannon jatkuvuudesta Suomessa. Sertifikaatin
myöntää International
Committee for Animal
Recording eli ICAR. Litrahinta
hyllyssä on noin 2,30 euroa,
joten kolmen litran hanapakkauksen hinta asettuu noin seitsemään euroon.
Tuoreiden raakamaidon
myyntiä koskevien säädösten
mukaan Uljaan tilamaito -hanapakkauksen kyljessä on varoitusteksti, jossa todetaan, että
maito saattaa sisältää erilaisia
mikrobeja.
Ollinsalo kertoo, että maitopaikkaus valmistetaan Suomessa. helmikuuta Helsingin Uutiset.
Tilan isäntä Ari Ollinsalo
arvelee yrityksen olevan ensimmäinen, joka tuo markkinoilla
hanapakkauksiin pakattua maitoa.
Uljaan noin satapäisen karjan
maitoa on tarjolla osassa Sryhmään kuuluvia myymälöitä
Porvoossa, Loviisassa, Sipoossa,
Askolassa, Pornaisissa, Kirkkonummella ja Kauniaisissa, Helsingin Uutiset kertoo.
Maitoa alkaa saada kaupoista
tämän viikon aikana. Pilaantuneet tai itäneet
perunat eivät sovi?, toimitusjohtaja Ossi Paakki kertoo tärkkelysperunan laatuvaatimuksista.
Finnamyl etsii tulevalle kesälle uusia tärkkelysperunan
viljelijöitä, sillä tärkkelykselle
on kysyntää.
Yritys järjestää yhdessä Pro
Agria Etelä-Suomen kanssa infotilaisuuden tärkkelysperunan
viljelystä ja sopimustuotannosta Hämeenlinnassa 19. Jos näin on, se vaikuttaa myös lihatalojen toimintaan.
Valio keskittyy
omiin tuottajiinsa
Valio ei halua perustella jo syksyllä tehtyä päätöstä.
?Valio keskittyy ydinliiketoimintaansa. Yhdistyksen tarkoituksena on tuotantoeläinten hyvinvoinnin ja terveyden
edistäminen tuotantoympäristö
huomioiden.
Yhdistyksen puheenjohtaja
on sianlihantuottaja Martin
Ylikännö Huittisista ja varapuheenjohtaja maidontuottaja
Annamari Torttila Lammilta.
MT. Tiedot
perustuvat maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen (Tike) tekemään tilastoon.
Perunasadot ovat vaihdelleet
viime vuosina voimakkaasti viljelyalan ja kasvuolojen mukaan.
Viime kesä oli sääoloiltaan pääosin suotuisa perunalle.
Sen sijaan tammikuussa 2013
olivat perunavarastot poikkeuksellisen tyhjiä keskimääräiseen
verrattuna, sillä kesä 2012 oli
perunalla katovuosi.
Tärkkelykselle
on kysyntää
Tärkkelysperunan jalostaja
Finnamyl suunnittelee käynnistävänsä touko-kesäkuussa
Lapuan ja Kokemäen tehtaansa.
Raaka-aineena tuolloin käytettäisiin 10?20 miljoonaa kiloa
ruokaperunaa, jos sitä on keväällä tarjolla.
?Kakkosluokan ruokaperunakin käy eikä pienet kolhutkaan
haittaa. Muiden
epäillään alkavan tehdä yhteistyötä Satamaidon kanssa.
Epäselvää on, onko Valio irtisanonut myös rehuanalyysien
tekemisen. Kubitz
tutki maataloustoimittajien
kansainvälisen järjestön IFAJ:n
hallituksen jäsenten asennetta maatalouden tärkeisiin
kysymyksiin ja toimittajien
maatalouskoulutukseen.
Tutkimuksen mukaan
toimittajat pyrkivät välittämään
saamaansa asiallista ja luotettavaa tietoa eteenpäin.
Tutkimus on julkaistu Journal
of Applied Communications
-julkaisussa.
Maitomaan tuottajille hintalisä
Osuuskunta Maitomaa maksaa
tuotantoaan kasvattaville maitotiloille 1,5 senttiä lisähintaa.
Korotus maksetaan lisälitroille
edellisen vuoden vastaavaan
kuukauteen verrattuna.
Uusille tuottajilleen Maito-
maa maksaa lisähintaa koko
maitomäärästä tämän vuoden
ajan.
Uudeksi tuottajaksi meijeri
laskee myös ne, jotka ovat sukupolvenvaihdoksen myötä tulleet
yhtiön jäseniksi.
MT
Päätös
yhteistyön
lopettamisesta oli
Valion, ei meidän.«
Olemme
yllättyneitä
tästä ratkaisusta.
Tuntuu ikävältä.«
ARLA INGMAN
MAITOMAA
Arla vaitonainen
suunnitelmistaan
Valion palveluiden ulkopuolelle jäävistä yhtiöistä merkittävin
on Arla Ingman. Tuotannon on
yhdistyksen mukaan oltava läpinäkyvää, avointa ja vastuullista.
Hyvinvointi mitattavissa
Suomalaiset siat saivat erinomaisen tuloksen Helsingin yliopiston vuonna 2013 tekemässä
tutkimuksessa verrattuna muun
muassa Espanjan ja Ranskan sikojen hyvinvointiin.
Antibioottien käyttömäärät
ovat Suomessa EU:n pienimpiä ja
eläinten terveydenhuolto kattaa
lähes kaikki sikatilat.
Eläinten käyttäytymistutkijoiden ja eläinsuojeluaktiivien
mielestä tutkimuksessa käytetty,
Eurooppalaisten hyvinvointitutkijoiden kehittämä Welfare
Quality -mittaristo on liian löysä
suomalaisille sioille.
Tuotantoeläinten hyvinvointiyhdistys TEH ry on perustettu
keväällä 2012. Päätöksiä ei ole
tehty, hän kertoo.
Meijerin kannalta uusi järjestely on nykyistä työläämpi.
Tuottajien suuntaan tämä ei
Ruokolan mukaan näy.
Suonenjoella sijaitseva Maitomaa on 120 tuottajan osuuskunta.
Kuusamo ja Satamaito
analysoivat itse
Osa meijereistä analysoi jo nyt
maitonäytteet omassa laboratoriossa.
Eräs niistä on Kuusamon
meijeri.
Toimitusjohtaja Jouko
Juntunen kertoo, että heillä
on mahdollisuus tehdä analyysejä muille meijereille. Yhdistys muistuttaa tiedotteessaan, että ?suomalaisten sikojen hyvinvointiin
voidaan vaikuttaa vain, jos Suomessa on sianlihantuotantoa?.
Tuotantoeläinten hyvinvoinnin edistämisestä tulisi
yhdistyksen mukaan huolehtia
vapaaehtoisin keinoin ja korvausjärjestelmää kehittämällä.
Lainsäädäntöä kiristämällä
tuotannon pelätään karkaavan
ulkomaille.
Suomalaisten ja eurooppalaisten sikojen hyvinvointia tulee
yhdistyksen mukaan tarkastella
laajemmasta näkökulmasta.
Vapailla markkinoilla toimittaessa Suomessa myydään
sianlihaa, jonka tuotanto-olot
eivät täytä meidän lainsäädäntöämme.
Yhdistys muistuttaa tämän
vääristävän kilpailua ja heikentävän kotimaisen tuotannon
kannattavuutta. Stora Enso tekee pahvipakkauksen, sen sisällä oleva muovipussi valmistetaan Lahdessa
ja kahva Orimattilassa.
Uljaan lehmien tuotoksesta
vain osa pakataan raakamaitona.
Suuri osa päätyy edelleen Valiolle perusmaidon raaka-aineeksi.
MAIJA ALA-SIURUA
Munakunnalle
laatusertifikaatti
Munakunnan toiminta elintarvikkeiden laadun varmistamiseksi on saanut kansainvälisen
sertifikaatin.
Todistus on ensimmäinen
suomalaiselle kananmuna-alan
yritykselle myönnetty.
Elintarviketurvallisuusstandardi ISO 22000 on riskinhallintatyökalu ja elintarviketurvallisuuden hallintajärjestelmä.
Sertifikaatin myönsi kansainvälinen DNV GL sertifiointilaitos.
Todistus käsittää Munakunnan toiminnasta kananmunien
luokittelun ja pakkaamisen,
nestemäisten munatuotteiden
ja munaproteiinijuomien valmistuksen sekä munajauheiden ja kypsennettyjen munatuotteiden valmistuksen.
Munakunnan mukaan ulkopuolinen toiminnan auditointi
tuo yhtiön toimintaan lisää luotettavuutta ja varmuutta.
Lisäksi sertifikaatti avaa uusia toimituskanavia, helpottaa
viranomaisyhteistyötä, lisää
luottamusta myös kuluttajien
keskuudessa. VIENTIKONSULTTI PEKKA HONKALA
Valio lopettaa muiden
maitonäytteiden analysoinnin
>>
>>
Maitokenttä on poikkeuksellisen
hiljaa Valion päätöksestä lopettaa
yhtiön ulkopuolisten meijereiden
maitonäytteiden analysoiminen.
Valio on päättänyt lopettaa
huhtikuun alusta alkaen maitonäytteiden analyysipalveluiden
myymisen yhtiön ulkopuolisille
meijereille.
Sekä Valio että palvelua ostaneet meijerit ovat kovin vaitonaisia kommentoimaan asiaa.
Se tiedetään, että Valio ilmoitti
analyysipalveluiden lopettamisesta viime syksyn lopulla.
Koska julkisuuteen tietoa
asiasta ei juuri tihku, kentällä
liikkuu erilaisia arvioita siitä,
miten meijerit aikovat järjestää
laboratoriopalvelut.
Ilmeisesti Arla Ingman aikoo
hoitaa näytteet itse. Tämä tarkoittaa
laboratoriopalveluiden osalta
uusien tuotteiden kehittämiseen
liittyviä analyysipalveluita sekä
olemassa olevan tuotteiston laadunvarmistamista?, johtaja Reima Luomala Valiosta muotoilee
sähköpostitse.
Tiedossa on, että Valio lisää
hinnoittelun perusteena olevien
maitonäytteiden ottomäärää.
Tämä saattaa olla yksi syy laboratoriopalveluiden loppumiseen.
Tilamaitoa kauppaan
hanapakkauksissa
Itä-Uudellamaalla alkaa saada
kaupoista hanapakkauksiin pakattua raakamaitoa.
Asiasta kertoi maanantaina
10. Tuntuu ikävältä?,
sanoo Maitomaan hankintapäällikkö Pertti Ruokola.
Maitomaan kannalta nykyinen järjestelmä on toiminut
hyvin ja sitä olisi haluttu jatkaa.
?Helppo, varma ja logistisesti
toimiva?, Ruokola kuvaa.
Korvaavan laboratoriopalvelun järjestämisestä on käyty
neuvotteluja. Helmikuun ensimmäinen päivä Valko-Venäjä kielsi tuonnin EU-maista alueelleen
Venäjän huomautettua asiasta.
Kielletty perunanvienti oli
laajaa, tiettävästi 200?300
rekka-autollista viikossa tammikuussa.
Perunan hinnat ovat olleet
Venäjällä korkeat ja nyt, tämän
harmaan viennin päätyttyä, perunan tarjonta vähenee.
Myös egyptiläinen ruokaperuna oli syksystä 2013 vientikiellossa Venäjälle, mutta neuvotteluiden jälkeen vienti on nyt
vapautunut.
Perunaa varastoissa
normaali määrä
Tammikuun puolivälissä maatilojen varastoissa oli ruokaperunaa 125 miljoonaa kiloa.
Yhteenlaskettu ruoka- ja ruokateollisuusperunan varastomäärä
oli 146 miljoonaa kiloa.
Ruokaperunan määrä on melko sama kuin kaksi vuotta sitten,
Perunavarastot
maatiloilla 15.1.
vuosina 2009?2014
Ruokaperuna
Miljoonaa kg
200
Muu peruna
Lähde: Tike
150
100
50
0
09 10 11 12 13 14
mutta yhteismäärä on pienempi
kuin tammikuussa 2012. Yhtiö on Suomen toiseksi suurin meijeri,
jolla on yhteistyömeijereidensä
kanssa noin 700 maidontuottajaa.
?Päätös yhteistyön lopettamisesta oli Valion, ei meidän?,
kommentoi Arla Ingmanin hankintajohtaja Sami Kilpeläinen.
?Saimme viestin yhteistyön
lopettamisesta, jonka jälkeen
olemme valmistelleet palvelun
ostamista muilta tahoilta.?
Kilpeläisen mukaan muutos
tapahtuu hallitusti. Elintarviketurvallisuusvirasto Evira kutsui
venäläiset Suomeen, ja tavoitteena on, että siemenperunan vienti
pääsee käyntiin.
Venäjän viranomaiset ovat
ilmaisseet verkkosivuillaan olevansa tyytyväisiä siemenperunaasioiden etenemiseen Suomen
kanssa.
Myös ruokaperunan viennin
avaamisesta keskustelut ovat
käynnissä maiden välillä. Viennille sertifikaatti on peruslähtökohta.
Kotimaisista kananmunista
40 prosenttia, noin 27 miljoonaa kiloa, päätyy markkinoille
Munakunnan kautta.
MAIJA ALA-SIURUA
MAATALOUDESTA LYHYESTI
Arla tavoittelee
viennin tuplaamista
Toimittajat
huolissaan ruuasta
Meijerijätti Arla on asettanut
tavoitteekseen kaksinkertaistaa
vientinsä vuoteen 2017 mennessä.
Uutta kulutusta toivotaan
löytyvän esimerkiksi Venäjältä,
Kiinasta, Lähi-idästä ja Afrikasta.
Konsernin johto kertoo
yhtiön investoivan tänä vuonna
suuria summia meijereihin,
joissa valmistetaan tuotteita
vientiin.
Tämän vuoden suurin
yksittäinen investointikohde
on Danmark Protein Tanskassa.
Se tuottaa laktoosia, ja tuotantomäärä kaksinkertaistetaan
vuoteen 2017 mennessä.
Laktoosia on tarkoitus myydä
lastenruokateollisuudelle.
Maataloustoimittajat pitävät
kasvavan väestön ruokkimista
ja vesien laadun ja määrän
säilyttämistä tärkeänä, selviää
kansainvälisestä maatalousjournalismia käsittelevästä
tutkimuksesta.
Siinä Laura K. Se koordinoi
tuotosseurantaa 71 maassa.
JOEL ROSENBERG
Ruokaperunaa
on varastoissa normaali määrä
Venäjän viranomaiset ovat tällä
viikolla Suomessa tarkastamassa
siemenperunaeriä. Satamaito on tähänkin
asti tutkinut tuottajiensa lähettämät maitonäytteet.
Satamaidolla on sopimus 240
satakuntalaisen maidontuottajan kanssa.
Tuotosseuranta
järjestettävä uudelleen
Valion ulkopuolisten meijereiden lisäksi muutos maitonäytteiden analysoinnissa tietää
päänvaivaa neuvontajärjestö
Pro Agrialle.
Maidontuotannon tuotosseuranta muodostuu tilalla
kerättävästä maidontuotantotiedosta, niistä lasketuista
tuloksista sekä tiedon analysoinnista.
Huhtikuusta alkaen neuvontajärjestön on kyettävä järjestämään tuotosseuranta niin, että
eri laboratorioista tulevat tiedot
ovat keskenään vertailukelpoisia ja luotettavia.
MAIJA ALA-SIURUA
Maitotilojen
tuotosseuranta uudistuu
Karjakoon kasvu ja tekniikan
kehittyminen ovat luoneet paineita Pro Agrian tarjoaman tuotosseurannan uudistamiseen.
Maitotilat haluavat helppoutta tuotosseurannan koelypsyyn
ja maitonäytteiden ottoon sekä
entistä tehokkaampia ja kattavampia asiantuntijapalveluja
tulosten analysointiin.
Tällaista palautetta Pro
Agria sai asiakkailtaan, kun
heiltä vuonna 2012 kysyttiin
mielipiteitä tuotosseurannasta.
Kyselyyn vastasi noin 800 maidontuottajaa.
Asiakaspalaute sekä tekniikan yleistyminen maitotiloilla
antoivat sysäyksen tuotosseurannan uudistamiseen, joka on
tarkoitus saada valmiiksi kuluvan vuoden loppuun mennessä.
?Perusasiat eivät muutu?,
painottaa palveluryhmäpäällikkö Sanna Nokka Pro Agria
Keskusten liitosta.
?Edelleen kaiken voi tehdä
itse tai ostaa palvelut Pro Agrian
keskuksilta.?
?Tarkoitus on helpottaa
maitotilan arkea, kuten koelypsyä, ja tietojen analysointia?,
kertoo projektipäällikkö Heli
Wahlroos Pro Agria Keskusten
liitosta.
Tiedoista irti enemmän
Tuotosseurannan raportit
muuttuvat vähitellen loppusyksyn aikana asiakkailta saadun
palautteen sekä ulkomaalaisten
vastaavien raporttien perusteella.
Wahlroos toivoo päivitettyjen
raporttien auttavan maidontuottajaa saamaan karjastaan
helpommin irti rahan arvoista
tietoa.
Koelypsy helpottuu ja selkeytyy.
?Mittalypsyvälejä on enemmän ja lisäksi mahdollisuus
pitää koelypsyloma.?
Lisäksi kehitetään menetelmiä, jotta automaattilypsyn
tuottamaa tietoa voidaan käyttää nykyistä paremmin tuotosseurannan tunnuslukujen
laskemisessa.
Luotettavuus kohenee
Nykyjärjestelmässä karjan edellisen vuoden tiedot tarkastetaan
keväisin.
?Jos tietojen keruussa löytyy
ohjesäännöstä poikkeamisia,
karjan tiedot laitetaan epävirallisiksi?, Wahlroos selittää.
Uudessa järjestelmässä karjalle annetaan luotettavuuspisteet heti koelypsyn jälkeen.
Jos tietojen luotettavuudessa
on korjattavaa, yrittäjälle voidaan heti tarjota apua tilanteen
korjaamiseksi.
Vuoden aikana tehtyjen koelypsyjen keskiarvon perusteella
tiedot määritellään joko virallisiksi tai epävirallisiksi.
?Kun tiedot ovat kunnossa,
niistä saa enemmän hyötyä?,
Wahlroos perustelee.
MAIJA ALA-SIURUA
Uudistuva tuotosseuranta
helpottaa koelypsyä.
TUOTOSSEURANTA
Maitolitrat kertovat tuloksista
Tuotosseuranta on maitotilojen käytettävissä oleva
palvelu, joka muodostuu tilalla
kerättävästä maidontuotannon
tiedoista, niistä lasketuista
tuloksista sekä tiedon
analysoinnista.
Antaa tietoa tilan tuloksista.
Tietoja voi verrata oman alueen
tai koko maan tietoihin.
Suomalaisista lehmistä
mukana noin 80 prosenttia eli
vajaa 229?000 eläintä.
Näiden lehmien keskituotos
on lähes 8?890 kiloa.
Maitotiloista mukana on
72 prosenttia ja yli 50 lehmän
karjoista 95 prosenttia.
Pro Agria Maatalouden
Laskentakeskus ylläpitää
tuotosseurannan tietokantoja.
Kansainvälisesti auditoitu
järjestelmä. 7
Keskiviikkona 12. Lähtökohta
on, että muutokset ovat pieniä.
?Pyrimme palvelemaan tuottajiamme jatkossa joiltain osin
paremmin kuin tähän asti.?
Maitomaa pettyi
palvelun loppumiseen
?Olemme yllättyneitä tästä
ratkaisusta. Omia
tuottajia on noin 150, mutta
kapasiteettia olisi kaksin?kolminkertaisen näytemäärän
tutkimiseen.
Mitään päätöksiä analyysipalveluiden myymisestä ei vielä
ole
Se on melko tasan
kolmanneksen viimevuotista
enemmän.
Puukauppoja on solmittu aiempaa vauhdikkaammin lähes
kaikkialla. Määrä on kaksinkertainen viiden edellisen vuoden
keskiarvoon verrattuna, kertoo
johtaja Jukka Aula PohjoisSuomen metsänomistajien
liitosta.
?Reippain lisäys on Lapissa, missä kauppamäärä lähes
kaksinkertaistui viime vuoteenkin verrattuna. Tulosta kertyi 32
miljoonaa euroa, minkä lisäksi
yhtiön metsäomaisuuden käypä
arvo kasvoi 54 miljoonaa euroa.
Pääosa liikevaihdosta muodostui puunmyyntituloista.
Liikevaihtoa kasvatti puun luovutusten nousu 2,8 miljoonaan
kuutioon.
Maa-alueiden ja tonttien
myynti toi 9,3 miljoonaa euroa.
Liiketoiminnan muut tuotot olivat 4,8 miljoonaa euroa.
JARMO PALOKALLIO. Alkusyksy oli niin
kuiva, että silloin saatiin korjattua osa talvileimikoista.
Aulan mukaan Kainuussa
ostomiehet luottavat talveen
sen verran, että siellä käydään
kauppaa myös järeistä talvileimikoista. Kesäisin
kukkii sinilevä, ja näkösyvyys
ja lammen palauttamista ennalleen, jolloin vesi suodattuisi
Pannujärveen pohjavetenä eikä
ojan kautta.
Täysimääräiseen ennallistamiseen UPM ei suostunut, vaan
rakensi laskeutusaltaan, jonka
tarkoitus on hillitä kiintoaineksen kulkeutumista järveen.
Seuraavana talvena rehevällä,
järveen rajoittuvalla rinteellä
käynnistyivät hakkuut. Suojakelit ja ohut routa
vaikeuttavat niiden korjuuta. 28,6
?
Lappi
57,0 ?
29,0
. = noussut . Märkänä aikana vesi
tulvii laskeutusaltaasta ja navero-ojista aukealle ja vanhoja
uomia pitkin järveen.
Kaupungin mittausten mukaan laskuojan suulla vedessä
on ollut enimmillään 660 mikrogrammaa fosforia litrassa.
Esimerkiksi Hämeenlinnan
Veden Paroisten jäteveden-
mi
HÄMEENLINNA (MT)
?Kunta mainosti tätä luksusalueena, jossa on oma ranta.
Rantaa ei voi moittia, mutta vesi
on käyttökelvotonta?, Mikko
Pöyry harmittelee.
Pöyry on Tuuloksen Pannujärven kattavan vesialueen
osakaskunnan puheenjohtaja.
Osakaskunta, järven hyväksi
perustettu suojeluyhdistys ja
Hämeenlinnan kaupunki pitävät metsäyhtiö UPM:n hakkuita syyllisenä järvensä huonoon
kuntoon.
Viime vuosiin asti järven kunto on luokiteltu tyydyttäväksi.
Kolmisen vuotta sitten tehdyn
hakkuun ja maanmuokkauksen
jälkeen tila huonontui. 28,9
?
Kymi-Savo
57,8 ?
56,6
47,4 ?
29,4
?
. Ennen marraskuuta
puun kuukausituonti ehti vakiintua noin miljoonaan kuutioon.
Tammi-marraskuussa puuta
tuotiin 10,6 miljoonaa kuutiota.
Metsäntutkimuslaitoksen mukaan siinä oli 15 prosenttia kasvua edellisvuodesta. Talvesta
näyttää tulevan lyhyt, joten
ostomiesten mielenkiinto kohdistuu kelirikkoleimikoihin.
Metsänomistajat myivät
vuoden kuuden ensimmäisen
viikon aikana yli 4,5 miljoonaa
kuutiota puuta Metsäteollisuus
ry:n jäsenille. Yhtiön olisi pitänyt
ymmärtää vesistön pilaamisen
riski toimiessaan herkän järven
lähellä, turvemaalla ja pohjavesialueella.
Alun perin kaupunki aktivoitui asukkaiden palautteen
vuoksi.
?Meille on tullut paljon valituksia järveltä. 30,2
?
Kainuu-Pohjanmaa
56,6 ?
55,5
28,6
?
. = laskenut . Ovatko säännöt niin lepsut
vai rikotaanko niitä räikeästi??,
Rekola kysyy.
Hän harmittelee, ettei asukkaiden ehdotusta toteutettu.
?UPM:n miehet arvioivat,
että lammen veden pinnan
nostaminen veisi puun tuo-
he
on laskenut aiemmasta kahdesta metristä 50 senttiin, kertoo
suojeluyhdistyksen sihteeri
Tiina Rekola.
?Ovatko säännöt lepsut??
Asukkaiden mielestä vesiensuojelutoimista ei ole ollut
apua. Yhtiön
liikevaihto kasvoi 86,7 miljoonaan euroon. 29,7
?
Savo-Karjala
57,2 ?
55,9
47,1 ?
29,5
?
. toiminnanjohtaja Jarmo Lahdenmaa, Etelä-Pohjanmaan metsänhoitoyhdistys
Rantametsän hakkuusta ja
maanmuokkauksesta paisui oikeusjuttu
Laskuoja tuo runsaasti vettä Pannujärven yläpuoliselta lammelta ja suolta.
kaupungin päätöksestä hallintooikeuteen.
UPM toteaa valituksessaan,
ettei kaupungilla ole lakiin
perustuvaa oikeutta rajoittaa
määräyksillään metsätalouden
harjoittamista.
?Meiltä vaaditaan yhä uusia
toimenpiteitä. Määrä ennakoi koko vuoden puun tuonnin
päätymistä noin 11,6 miljoonaan
kuutiometriin.
Tammi?marraskuun tuonnista 4,68 miljoonaa kuutiometriä
oli koivukuitupuuta ja 2,90 miljoonaa kuutiometriä haketta.
Koivukuitupuun tuonti kasvoi
27 prosenttia ja hakkeen väheni 5
lu
18,4
18,8
17,4
18,6
18,5
16,9
17,8
18,4
s
?
?
?
?
?
?
?
?
jou
?
15,9
17,0
17,2
16,9
18,4
17,9
17,7
17,3
Vuonna
2013
rra
?
?
?
?
?
sillä veden laatua on seurattu
pitkään ja toistuvasti.
?Hakkuun jälkeen pitoisuudet
esimerkiksi fosforin osalta ovat
olleet erittäin korkeita.?
Jutila toivoo, että vuonna 2012
voimaan astuneen vesilain mukainen ojitusten ilmoitusvelvollisuus ehkäisee vastaavia kiistoja
jatkossa.
?Silloin pystytään reagoimaan
etukäteen, mikä on kaikkien toimijoiden etu.?
HENRIK SCHÄFER
Ikea vetäytyy
Karjalasta
ma
41,7
41,7
42,3
44,0
36,1
42,4
lok
a
?
?
?
?
?
?
?
?
s
57,3
57,7
56,2
57,4
55,7
53,0
47,3
57,0
syy
?
?
?
?
?
?
?
?
elo
57,3
57,9
56,4
57,9
56,7
54,3
48,7
56,8
ä
Kantohinnat, päätehakkuut
Etelä-Suomi
Keski-Suomi
Savo-Karjala
Kymi-Savo
Etelä-Pohjanmaa
Kainuu-Pohjanmaa
Lappi
Koko maa
12
he
in
Koivukuitu
ke
sä
Kuusikuitu
Keskimäärin
2003?2012
ko
Koivutukki
Mäntykuitu
Euroa/m3 (alv 0 %)
Lähde: Metla
tou
Lähde: Metsäntutkimuslaitos
Oman lisämausteensa puukauppaan antaa lauha talvi, jonka takia metsähakkeen käyttö
jää normaalia vähäisemmäksi.
Lauhat kelit vaikeuttavat myös
vetisten jänkien yli tehtävien
talviteiden tekoa.
hti
Kuusitukki
Harvinainen tapaus
Jutilan mukaan on harvinaista,
että vesistön pilaaminen voidaan
selkeästi osoittaa, koska tavallisesti hajakuormitusta tulee
usean maanomistajan alueelta.
Pannujärven tapauksessa
UPM:n toimien lisäksi järven valuma-alueella ei ollut muita yhtä
merkittäviä metsätaloustöitä.
Mitattua tietoakin on kertynyt,
Miljoonaa m3 (kumulatiivinen)
hu
Mäntytukki
vaikuttanut siihen, että ryhdyimme toimiin.?
Puun tuonti kuukausittain
Puun hinnat 13.1.?9.2.2014
Alue
olisiko UPM:n pitänyt hakea vesilain mukainen lupa hakkuille
ja maanmuokkaukselle.
Kaupungin mielestä lupa oli
tarpeen. = pysynyt ennallaan (±1 %)
?
Metsänomistajat myivät viime viikolla 810 963 kuutiota puuta Metsäteollisuus ry:n jäsenille.
dyntäneet tätä mahdollisuutta.
Tarkempaa tilastoa ei vielä
ole käytettävissä, mutta osa
puukaupan lisäyksestä selittyy
myös sillä.
Aulan mukaan puun hintata-
so on vakaa. Tasavallan viranomaisten mukaan Swedwood
Karelia-yhtiössä toimii noin 150
henkeä. Järven ympäristössä ei tapahdu toistaiseksi
mitään.
?Tästä tulee pitkä prosessi.
Sitä järvi ei kestä?, Rekola pelkää.
?Osakaskunnassa on merkittäviä metsänomistajia. Ympäristönsuojelulain mukaan kaupunki voisi
ryhtyä pakkotoimiin itsekin,
mutta vesilaissa valta on aluehallintovirastolla (avi).
Avi joutuu ottamaan kantaa,
Puukauppa käy vilkkaasti
Metsälain
muutos näkyy
Uusi metsälaki mahdollistaa
päätehakkuun puuston iästä ja
läpimitasta riippumatta. Yhdistys toivoi vanhan
virheen korjaamista, eli suon
puhdistamolla sallitaan keskimäärin 300 mikrogramman
pitoisen veden päästäminen
Vanajaveteen.
?Metsäyhtiöllä on sertifikaatit. Itärajan takaa tulevan puun osuus on
kasvanut, sillä vuotta aiemmin
jäätiin kahteen kolmasosaan.
Suomesta vietiin tammi?marraskuussa 1,23 miljoonaa kuutiometriä puuta ulkomaille. 30,7
?
Hintojen muutos jaksolta 2.12.?29.12.2013:. Silloin järven
yläpuolisen lammen ja suon
vedet johdettiin suoraan kirkasvetiseen Pannujärveen. Pieniä paikallisia
eroja puun kysynnässä silti on.
Pohjois-Suomessa metsänomistajat ovat myyneet puuta
36 prosenttia viimevuotista
enemmän. helmikuuta 2014
metsätalous
Talvileimikoiden korjuukausi uhkaa tänä vuonna jäädä lyhyeksi. Taustalla Pannujärven yläpuolinen suo ja lampi, joiden ennallistamista asukkaat ehdottivat UPM:lle.
lm
hehtaarin hakkuualalla vesiensuojelusta on Sulkavan mukaan
huolehdittu suositusten mukaan,
rannan suojakaista on jopa kaikkia suosituksia leveämpi.
Kaupunki hyväksyi yhtiön
rakentamat kosteikon, laskeutusaltaan, kaivukatkot ja pintavalutuskentän maastokäynnillä.
Kiista oikeuteen ja aviin
Kiista muuttui lopulta neuvotteluista oikeustaisteluksi.
Kaupunki kehotti UPM:ää
hakemaan vesilupaa ja ehkäisemään lisäkuormitusta hallintopakon uhalla. Osaltaan
puukaupan lisäys selittyy joulukuulta siirtyneistä kaupoista.?
HENRIK SCHÄFER
Kaupunki vetoaa vesilakiin
i
Yhä uusia vaatimuksia
Kun kaupunki kehotti UPM:ää
lisätoimiin hallintopakkomenettelyllä uhaten, yhtiö valitti
senkin, mutta poliisi ei ryhtynyt tutkimaan tapausta.
?Konstit on vähissä ellei peräti lopussa?, Pöyry toteaa.
Puhdasta vettä oikeusbyrokratia tuskin tuo. Tuotanto siirtyy Leningradin alueelle, jossa toimii
Swedwood Tihvin-tytäryhtiö.
Kostamuksen saha suljetaan
kahden kuukauden kuluessa.
Ikea Industry Groupin päätös
oli täysin odottamattoman Karjalan hallitukselle. Sulkava kysyy.
UPM:n hankkiman asiantuntijalausunnon mukaan kaupungin
vaatima ojansuiden tukkiminen
ei parantaisi järven tilaa.
Sulkavan mukaan on iso riski,
että enempi kaivaminen alueella
lisäisi kuormitusta.
Yhtiö ei myöskään hyväksy
kaupungin tulkintaa, jonka mukaan navero-ojille olisi tarvittu
vesilain mukainen lupa.
?Naveromätästys on normaali metsätalouden toimenpide.
Alueella ei ole tehty kunnostusojitusta, vaan vanhat ojat ovat
ummessa.?
HENRIK SCHÄFER
Hämeenlinnan kaupungin ympäristöasiantuntijan Heli Jutilan mukaan kaupunki päätyi
hakemaan hallintopakkoa, koska UPM kieltäytyi toimimasta
ilman viranomaisen määräystä.
Kaupunki tulkitsi maanmuokkauksen vesilain mukaisena
ojitusasiana. Se on osaltaan
ali
s
Puukauppa on käynnistynyt
noin kolmanneksen viimevuotista vilkkaampana. Koko maa
57,7 ?
57,5
46,3 ?
29,2
?
. 32,2
?
Keski-Suomi
58,1 ?
57,9
45,0 ?
30,1
?
. Ei kukaan heistä järven pilaamista hyväksy?, sanoo Mikko Pöyry. Mäntykuitupuusta teollisuus maksoi yli
46 ja koivusta 42 euroa kuutiolta.
Niiden hinnat ovat pysyneet selvästi vastaavaa kotimaista puuta
kalliimpina.
Tuontipuusta lähes kolme
neljäsosaa tuli Venäjältä. Järven kunnostaminen
ei yhtiön mukaan ole yksittäisen
maanomistajan vastuulla.
Sinilevää järvellä on havaittu
jo vuonna 1997, huomauttaa
metsäpalvelupäällikkö Jari
Sulkava. Sen
tähden tässä pilataan järvi.
Varsin yksinkertaisin keinoin
ja halvalla tämä olisi pystytty
estämään.?
ma
Ojitus 1970-luvulla
Rekolan mukaan ongelmien
juuret ovat 1970-luvulla tehdyssä ojituksessa. 29,3
?
Etelä-Pohjanmaa
53,8 ?
53,3
29,2
?
. 8
Keskiviikkona 12. Järveen rantautuva soinen rinne
ojitettiin.
Jo vuonna 2009 ennen kiisteltyä hakkuuta ja muokkausta
suojeluyhdistys, Hämeenlinnan
kaupunki ja UPM aloittivat neuvottelut järven tilan kohentamiseksi. UPM vetoaa siihenkin, että järven pintaa laskettiin
40 senttiä samana vuonna kuin
maanmuokkaus tehtiin.
Silmätikuksi joutuneella 3,8
ton yhdeltä hehtaarilta. Ikea on luvannut työläisille kahdeksan kuukauden palkan korvauksena irtisanomisista.
VALERI POTASHOV
prosenttia edeltäneestä vuodesta.
Metsäteollisuus maksoi marraskuussa havutukeista rajalla
57?58 euroa kuutiolta. Suojakelit ja ohut routa
vaikeuttavat niiden korjuuta?,
kertoo toiminnanjohtaja Jarmo Lahdenmaa Etelä-Pohjanmaan metsänhoitoyhdistyksestä.
Lahdenmaa arvelee, että
yhtiöt saavat silti talven aikana
korjattavaksi aiotut leimikot
hoidettua. Metsänomistajien
kannattaa siksi tarjota kaupaksi
myös harvennusleimikoita, jotka sijaitsevat kantavilla mailla.
JARMO PALOKALLIO
8
Vuonna 2012
4
0
Tuonti väheni
marraskuussa
Puun tuonti notkahti marraskuussa 0,8 miljoonaan kuutioon.
Se oli viime vuoden pienin kuukausituonti. Mitä sitten seuraa, jos nekään eivät auta?. Reilu
vuosi hakkuun jälkeen tehtiin
naveromätästys.
Naveromätästys on veden
vaivaamille kivennäismaille
tarkoitettu maanmuokkausmenetelmä.
Maahan kaivetaan matalia
ojia eli naveroita, joiden kaivumassasta syntyviin mättäisiin
istutetaan taimet. Tukin hinnat ovat
hienoisessa nousussa ja kuitupuun hinnat ennallaan.
Kauppa käy
kelirikkokohteista
?Talvileimikoiden korjuukausi
uhkaa tänä vuonna jäädä lyhyeksi. Määrä
kasvoi 12 prosentilla edeltäneestä vuodesta.
JARMO PALOKALLIO
Tornator
takoo voittoa
Stora Enson entisiä metsiä hakkaava Tornator teki jälleen viime
vuonna hyvän tuloksen. Suurimmassa osassa
maata osto keskittyy kelirikkokohteisiin.
Lahdenmaan mukaan kelirikkoleimikoiden menekki
on tavanomaista eli kaikki käy
kaupaksi. Naveroiden
ei ole tarkoitus kuivattaa aluetta
pysyvästi, vaan turvata taimien
alkukehitys.
Vesiensuojelun hyväksi
UPM:n uudistualalla naveroojien ja vanhojen sarkaojien
väliin jätettiin kannakset, ja
rantavyöhykkeen puusto jätettiin pystyyn.
tam
Tuuloksen Pannujärven asukkaat
ja Hämeenlinnan kaupunki syyttävät
UPM:n metsätaloutta järven pilaamisesta.
Metsäyhtiö vei kaupungin
kehotuksen hallinto-oikeuteen.
Ikeaan kuuluva Swedwood
lopettaa huonekalujen komponenttien valmistuksen Kostamuksessa. Aulan
mukaan muutosta odottaneet
metsänomistajat ovat jo hyö-
16
?
?
?
?
?
?
?
?
16,6
17,6
16,8
17,3
18,0
17,7
16,5
17,3
?
?
?
?
?
?
?
?
?
?
?
?
?
?
?
?
15,5
15,5
14,3
15,5
14,7
13,6
15,2
?
?
?
?
?
?
14,2
14,3
14,1
14,6
14,7
13,1
14,1
?
?
?
?
?
?
29,6
31,0
30,8
30,2
29,2
30,1
29,7
30,2
?
?
?
?
?
?
Kantohinnat, harvennushakkuut paitsi ensiharvennukset
Etelä-Suomi
Keski-Suomi
Savo-Karjala
Kymi-Savo
Etelä-Pohjanmaa
Kainuu-Pohjanmaa
Lappi
Koko maa
49,4
49,1
46,9
50,2
46,1
46,4
48,4
?
?
?
?
?
?
?
49,2
48,3
46,1
48,5
45,5
48,2
?
?
?
?
?
?
36,8
37,0
37,5
38,7
37,6
?
?
?
?
?
14,3
14,7
14,3
15,2
14,9
13,8
13,2
14,5
?
?
Hankintahinnat, kaikki hakkuut
Etelä-Suomi
60,4 ?
59,5
44,9 ?
29,2
?
. Yhtiö valitti
päätöksestä Vaasan hallintooikeuteen.
Sen jälkeen kaupunki sekä
osakaskunta ja suojeluyhdistys
hakivat Etelä-Suomen aluehallintovirastolta (avi) vesilain
mukaisen hallintopakkomenettelyn käynnistämistä.
Avi on saanut UPM:ltä vastineen ja odottaaa parhaillaan
kaupungin vastaselitystä.
Osakaskunta ja suojeluyhdistys tekivät rikosilmoituk-
Kari Salonen
UPM kiistää vastuun järvestä
UPM:n mielestä ei ole selvää, että
juuri metsätalous yhtiön rantatilalla olisi heikentänyt Pannujärven tilaa. Tiina Rekolan mielestä metsää voi
hoitaa monella tavalla
Madesesonki on nyt
parhaimmillaan.
Sataman kalankäsittelytilat
on rakennettu EU-tuella vuonna 1999. Silloin muiden moottoriliikenne
norppa-alueilla on kielletty.
?Norppien kanssa olemme
aina pärjänneet. Mateet on pyydystettävä katiskoilla.
Vesannolta Tolvanen osti
puoli kilometriä kettutarhaa
ja teki verkoista katiskoita. Suojelijoiden
kanssa ei pärjätä?, Tolvanen
sanoo.
Sisävesien ammattikalastajan ymmärtäjiä on eduskunnassakin niukasti, vain perussuomalaiset ja osa keskustalaisista. korvaukset kalastusrajoitusten takia. Kielto
on voimassa 15.4.?30.6. Vesihomeen tappamat kalat ovat syömäkelvottomia.
METSÄNOMISTAJA
-jättinumero 26.2.
REIJO VESTERINEN
deltä norppa oli välillä kadoksissa, mutta on viime vuosina
levittäytynyt takaisin.
Naaras synnyttää helmikuun
lopulla lumipesän suojiin yhden
poikasen, kuutin. Metsänomistaja-teema 26.2.2014
paneutuu metsäkoneisiin, metsäkoneyrittämiseen sekä
saha-, mönkijä- ja kelkkakauppaan. Home vaurioittaa kalan ihoa, ja siitä vuotaa
ruumiinnesteitä. Pariskunnan madekatiskamalli
on vain noin 30 senttiä korkea
kanttinen pyydys.
Satamassa on suuri rysä,
REIJO VESTERINEN
JOUKO KUOSMANEN
Tarmo Tolvanen (vas.) ja Tarja Lötjönen kalastavat Saimaalla ammatikseen. Kuluttajien
haluamaa kotimaista kalaa riittäisi Saimaassa
sekä norpille että ammattikalastajille.
RANTASALMI (MT)
?Ammattikalastaja on Saimaalla
uhanalaisempi kuin norppa?,
rantasalmelaiset Tarmo Tolvanen ja Tarja Lötjönen sanovat.
Pariskunta hankkii toimeentulonsa kalastamalla noin 20?000
vesihehtaarilla Rantasalmen
norppa-alueella. Nyt lunta on jäällä vähän,
vettä ja sohjoa ei lainkaan.
jonka kalterien välistä norppa
ei mahdu sisään pyydykseen.
Samat kalterit pitävät myös
parvikala muikun poissa rysästä, siksi sitä ei kannata veteen
laskea.
Avorysiä
ei voi käyttää
Avorysästä muikun pyynnissä
piti luopua jo kauan sitten.
Rysissä asui 3?4 norppaa jatkuvasti ja ne veivät kalat ennen
kalastajaa.
?Tili tehdään kuhalla?, Tolvanen ja Lötjönen sanovat.
Kuhaa tulee hyvin ja siitä varkautelainen jalostaja maksaa
noin kuusi euroa kilolta.
Made on toinen haluttu
talvikala. Tähän
mennessä jokainen uusi säädös
on niin tehnyt.
Pahimpana pelkona on ympärivuotinen verkkopyyntikielto Lappeenrannan ja Joensuun
väliselle Saimaalle.
Moottorikelkoilla Tolvanen
ja Lötjönen saavat pyydyksillä
käydä vielä ensi viikollakin. Mieluimmin
hän kalastaisi ilman rajoituksia.
Tolvanen ja Lötjönen pelkäävät, että vuonna 2015 annettava
norppa-asetus kaventaa heidän
leipäänsä entisestään. Vanhemmille
ihmisille pyynti on hyvää hyötyliikuntaa.
Osakaskunnat ja ammattikalastajat saavat ?tuntuvat. Samalla avautuu reitti
turistialukselle Lappajärveltä
Vimpeliin.
Hankkeen kustannusarvio on
850?000 euroa. Perkauksilla
pyritään vähentämään jääpatojen aiheuttamia tulvia ja parantamaan veneilymahdollisuuksia.
Työt aloitetaan Vimpelin
kirkon kohdalta ja ruoppausta
tehdään noin kaksi kilometriä
Lappajärven suuntaan. Alunperin osuuskunnassa oli kahdeksan osakasta, nyt enää yksi.
?Annettaisiin harvojen ammattilaisten kalastaa?, Tolvanen toivoo. Viime viikolla
jo näkyi pari köllöttelevän luodon kupeella.
Yhdessä verkkoavannossa
on norpan hengitysreikä, alle
kymmensenttinen sula kohta.
Veden alla olevat kaksi verkkoa
norppa on osannut välttää.
Tolvasen ja Lötjösen verkkoihin ei ole koskaan jäänyt yhtään
norppaa. Lisäksi tutkitaan
metsälakien muutosten vaikutusta metsänomistajille.
Riista-aiheena villiturkikset.
Varmista
näkyvyytesi
suositussa
teemanumerossa.
Soita
020 413 2321!
Metsänomistaja-jättinumero postitetaan
Maaseudun Tulevaisuuden tilaajien lisäksi
lähes kaikille Suomen metsänomistajille.
Painosmäärä yli 300 000 kpl!
Aineistot 20.2.2014 mennessä
Sähköpostilla:
ilmoitus@maaseuduntulevaisuus.fi
www.maaseuduntulevaisuus.fi Metsänomistaja-teema 26.2.2014
Suomen 2. Eniten
norppia on keskisellä Saimaalla,
Savonlinnan etelä- ja pohjoispuolella. 9
Keskiviikkona 12. Ellei liikkumis- ja
pyyntirajoituksia norpan takia
olisi, hän pystyisi palkkaamaan
heti noin neljä vierasta töihin.
Päivittäin
näkyy useita norppia
?Haukivedellä norppia on virallisesti 51?, Tolvanen sanoo. Tällä hetkellä heillä on pyynnissä noin sata verkkoa.
Norpan hengitysreikä verkkoavannossa on rukkasta pienempi.
Vapaaehtoiset kolaajat tekivät
parisataa apukinosta saimaannorppien pesimäpaikoiksi. Yli puolet poikasista
syntyy Pihlaja- ja Haukivedellä.
Pohjois-Saimaalta ja Puruve-
WWF on julistanut
saimaannorpalle pesimärauhan vuodesta 1993 lähtien.
Saalis punnitaan ja käsitellään osuuskunnan kalasatamassa.
Elintarviketurvallisuusviraston Oulun yksikköön on syksyn
ja talven aikana tullut harvinaisen paljon ilmoituksia ja näytteitä sairaista kaloista.
?Vesihome tarttuu erityisesti
kudun, ihovaurioiden tai muun
taudin heikentämiin kaloihin.
Erityisesti lohikalojen iho tulee
kudun aikaan hyvin alttiiksi tälle vesihometartunnalle?, sanoo
erikoistutkija Perttu Koski
Elintarviketurvallisuusviraston
Oulun toimipaikasta Ylelle.
TUULI TURTOLA
Savonjokea eli Vimpelinjokea
ruopataan Vimpelin kirkon kohdalta ja jokisuusta. Ne pyritään ajamaan joen jäätä pitkin kantatien
68 tuntumaan läjitysalueelle.
Perkauksella vähennetään
jääpatojen aiheuttamia tulvia,
joita on torjuttu Vimpelin keskustassa lähes joka vuosi.
Joen suualueelle kaivetaan
30 metrin levyinen ja noin puolen kilometrin mittainen väylä.
Sieltäkin poisteaan maata noin
17?000 kuutiota.
Vimpelin kunta rakentaa jokivarteen venelaiturit ja kevyen
liikenteen sillan joen yli.
Näillä toimilla parannetaan
virkistys- ja veneilymahdollisuuksia. ?Korvaus tuntuu pahalta?,
Tolvanen sanoo. Virtaavissa
salmissa jää on yhä vaarallisen
ohutta, ne paikat on syytä tietää
ja kiertää.
Tänä talvena jäällä on ollut
ilo kulkea, kun sinne pitkän
odotuksen jälkeen pääsi. Joesta
kaivetaan arviolta yli 17?000 kuutiota maata pois. Hän
epäilee lukua liian pieneksi,
koska avovesiaikaan näkyy joka
päivä vähintään puolenkymmentä norppaa.
?Yllättävän aikaisin norpat
makoilevat jäällä?, Tarja Lötjönen ihmettelee. On hyvin harvinaista, että jää kantaa
kalastajia vasta tammikuun lopulla. Kalastusyritys
täyttää tänä vuonna 20 vuotta.
?Savonlinnan ja Varkauden
välillä tällä puolen rantaa on
neljä ammattikalastajaa, Porovedellä kaksi. Pesimäaikaan
norpat ovat alttiita häiriöille, siksi WWF Suomi julistaa
huomenna Joensuussa norpille
pesimärauhan.
Pesimärauhan WWF on julistanut joka vuosi vuodesta 1993
lähtien.
Menossa oleva vähäluminen
talvi voi olla norpan lisääntymisen kannalta heikko. ?Maakuntajohtaja Matti
Viialainen piti ammattilaisten
puolia?, Tolvanen kiittelee.
Verkkopyynnin
uhkaa liioitellaan
Pariskunnan mielestä verkkopyynnin uhkaa liioitellaan. Pitkälle edetessään sienitauti tappaa kalan.
Luonnonvesissä tautiin ei ole
hoitokeinoa. Vapaaehtoiset ovatkin kolanneet parisataa kinosta, joiden alle toivovat
norppien pesivän.
Norppien lisääntymisalueille
on asetuksella säädetty verkkokalastuskielto jo yli 2?000
neliökilometrin alueelle. ?Troolissa oli yksi
kuollut norppa, 34-vuotias?,
Tolvanen muistaa.
Norjalaiset
hyötyvät
?Järvessä on hyvin kalaa ja
ihmiset sitä haluaisivat syödä.
Nyt tilanteesta hyötyy norjalainen kassilohen kasvatus?.
Nuoria ammattikalastajia
epävarma ala ei houkuta.
Tarja Lötjönen toivoo, ettei
kotitarvekalastustakaan enempää rajoitettaisi. Jos
norppia hukkuisi verkkoihin
paljon, heidän pyydyksiinsä
niitä olisi pitänyt menehtyä tosi
paljon, koska jonakin talvena
vedessä on ollut jopa 400 verkkoa. helmikuuta 2014
LUONTO JA YMPÄRISTÖ
Annettaisiin harvojen ammattilaisten kalastaa.
KALASTAJA TARMO TOLVANEN, RANTASALMI
Ammattikalastajakin haluaisi elää norppavesillä
SAMI KARPPINEN
Saimaannorppia on yli 300, ammattikalastajia samalla alueella alle 30. Kuluista puolet
maksaa Vimpelin kunta, puolet
Etelä-Pohjanmaan elykeskus.
REIJO VESTERINEN
Num
ilmesty ero
y 26.2.
JÄTTINUMEROSSA 26.2.2014 AIHEENA:
Aineist
opäivä
20.2.
Metsässä mennään nyt lujaa!
Puukauppaa on tehty paljon ja puut pitää saada myös
pois näillä keleillä. Kunnan omistamassa
rakennuksessa kalaosuuskunta
on vuokralla. vuoteen
2015 asti.
REIJO VESTERINEN
Vesihome tappaa kaloja Perämerellä Savonjokea ruopataan
Perämereen laskevista joista
ja niiden suistoista on löydetty
runsaasti vesihometartunnan
saaneita kaloja sekä Suomen että Ruotsin puolelta, kertoo Yle
verkkosivuillaan.
Perämerellä sienitauti vaivaa
erityisesti lohia ja on tarttunut
myös siikoihin.
Vesihomeesta on tehty havaintoja Perämerellä Luulajasta
Oulujoelle ulottuvalla alueella.
Etelämpänä tautia ei ole nähty
tavallista enempää.
Vesihome näkyy vaaleana
Kuhakilosta kalastaja saa noin kuusi euroa.
Saimaannorpille 200 apukinosta
Saimaannorppa on yksi harvoista makean veden hylkeistä.
Norppa jäi Saimaaseen noin
8?000 vuotta sitten, kun järvien
yhteys Itämereen jääkauden
lopulla katkesi.
Saimaannorppia arvioidaan
olevan nyt noin 310. Nyt niitä on toistasataa.
?Ohutlankaisiin verkkoihin
norppa ei jää, vaan ui läpi ja jättää hevosenmentävän reijän.?
Kaksilankaisia riimuverkkoja
ei saa käyttää, niillä saisi hyvin
mateita. Talkooväkeä oli yli sata.
Kinostalkoisiin ilmoittautui
yli 200 ihmistä, mutta Metsähallituksen luontopalvelut pystyi
ottamaan töihin vain noin puolet
heistä.
Kinokset tehtiin pääasiassa
käsivoimin, kolaamalla lun-
ta otollisiin pesärantoihin,
Saimaannorppa-Life-hankkeen
suojelubiologi Jouni Koskela
kertoo. Koko Saimaalla
ammattilaisia on alle 30?, Tarmo Tolvanen laskee vetäessään
55 millin solmuvälin verkkoa
avannosta jäälle.
Nostoavannon Tolvanen
surautti hetkessä auki pitkälaippaisella moottorisahalla.
Tänä talvena pitkää laippaa ei
tarvita, viime viikolla jää oli 10?
30 sentin vahvuista. Tavoitteena oli noin 120
apukinosta, mutta suuren vapaaehtoisjoukon voimin kinoksia
syntyi enemmän.
EU:n rahoittamassa hankkeessa on nyt valmius rakentaa
apukinoksia koko Saimaalle.
Viisivuotinen hanke edistää sai-
maannorpan suojelua.
Saimaalla on noin 85 lisääntymiskykyistä norppanaarasta.
Niiden arvioidaan synnyttävän
noin 60 poikasta eli kuuttia lähiviikkoina.
Koska Saimaalle ei ole kertynyt luonnonlunta riittävästi,
pesimisoloja päätettiin parantaa
apukinoksilla.
Ainoita makean veden hylkeitä
Pumpulimaista kasvustoa kalan pinnalla
>>
Sienitauti
vaivaa
erityisesti lohia.
pumpulimaisena kasvustona
kalan pinnalla. luetuin päivälehti
Oulu 46
12841 Maanläheinen, rauhallinen, ajatteleva ja terveydestään
huolehtiva mies etsii ystävää ja
ihastustaan. Kun
tiukkasin tarkennusta, se heitti
että vuoroin kalassa käydään ja
että kalat rupeavat vastaamaan
samalla mitalla. Mikkeli 45
12821 etsin sinua jolle elämänkumppanin löytäminen on elämän ykkösjuttu. 044 5342768.
Elho 1500 tai 1800 pyöröpaalisilppuri. Kirjoita viestin alkuun kirjaimet YS ja sen
jälkeen ilmoituksen numero sekä
haluamasi viesti. helmikuuta 2014
PÄIVÄSTÄ TOISEEN
Toivottavasti kokoelmani puhuttelee ja innostaa muitakin virkkaamaan.
Harrastus on helppo, vain lankaa ja koukku. valtakunnallisen
vuoden kasvattaja -palkinnon
2013 on saanut suomalaisen elokuvataivaan lahjakkuus Naima
Mohamud.
Palkinnon arvo on 20?000
euroa.
Naima Mohamud palkittiin
viime vuoden lopulla maailman
suurimmilla lastenelokuvafestivaaleilla Chicagossa lastenelokuvasta Fatima. P. lähtö:
2
6. Kuopio 60
12846 Maalaispoika etsii sitä oikeaa emäntää tositarkoituksella.
Turku ja Pori 49
12845 Hei Sinä ihana maalaistyttö, oisko sinusta elinikäiseksi
puolisoksi nuorelle maanviljelijän alulle. Se sihisi ja pulputti, oli varmaan puhuvinaan
kalojen kieltä. ?Kalavaletaiteilijat ovat persoja oluelle.?
KARI VÄLIMÄKI
Kangasala
KOVAPAALAIMIA: John Deere,
Welger, Claas ja muita merkkejä.
Kaikenkuntoiset käy.
P. ..... Arvostat perhettä ja terveitä elämäntapoja. L Orient .................... :) PohjoisKarjala 40
12828 Hei! Jos kiinnostaisi edes
pikkiriikkisen niin otappa selvää
minkälainen nainen mysteerisen
profiilin takaa löytyy. Se on tärkein sanomani?,
Naima Mohamud sanoo.
Ensimmäisen lyhytelokuvansa hän ohjasi 12-vuotiaana
kuvaamataidon tunnille. Materiaaleina
huovutettu islanninlampaanvilla, kirjonta, ongensiima,
hiekka ja simpukankuoret.
Samuel Butler
WWW.MAASEUDUNTULEVAISUUS.FI
Löydä ystävä verkosta
tai tekstiviestillä
Mies hakee naista
(tunnus, viesti, telealue, ikä)
12859 Onko vapaana metsätaloudesta kiinnostunutta/metsätal.
yrittäjä naista, 25?50v.. . Häme 47
12848 Hei sinä maajussi 40?45v.
jolla eläimiä, ota yht. Lapset itse valitsivat sen tuhannen ehdokkaan
joukosta ykköseksi.
?Halusin käsitellä avioeroa
huumorin ja ystävyyden kautta.
Se on kultainen asia, eikä mikään
asia maailmassa ole tarpeeksi
paha, jos sen jakaa hyvän ystävän
kanssa. Burnley ..........x x
7 Millwall . 1 1
Peliaika päättyy pe 14.2. Pohjois-Karjala 27
12853 Hei, olen etsimässä tositarkoituksella rinnalleni luonnosta pitävästä miehestä elämänkumppania. Olin käynyt
torilla ja ostanut muutaman
kampelan iltapalaksi. Halusin
kuulla lisää. P. lähtö: 10
5. 0400 233900.
VM suorakylvökone hs. 0400 661593.
4-veto LEYLAND.
P. miel.maaseudulta. Useimmat täkäläiset veljet
FINNBOGI MARINSSON
MIKKO OIKARI/SKM
Naima
Mohamud
palkittiin
ovat Herraan luottaen saaneet minun kahleistani lisää rohkeutta ja
julistavat Herran sanaa entistä pelottomammin. Charlton ........... Kunpa koko Herran kansa olisi
profeettoja ja saisi Herran hengen!
Sen jälkeen Mooses ja Israelin vanhimmat palasivat leiriin. Tuollaisista ei koskaan tiedä.?
?En minä minnekään malttanut lähteä, se äijä oli kiehtova
kaikkine juttuineen. Liinoja on valmistunut kuudessa
vuodessa yli 350, kaikki erilaisia.
?Toivottavasti kokoelmani
puhuttelee ja innostaa muita-
kin virkkaamaan. PohjoisKarjala 40
12832 Moi! Pitkä vaalea lypsykarjatilan tytär etsii mukavaa
22?30v. Täällä eläimistä pitävä 40 v vaalea nainen.
Eli sinä 40?45 v maajussi jolla
(miel.) eläimiä, ota yht. k-autot ja
moottorit. Tuhisi vain, että sittenpähän huomataan, kun ihmisiä
alkaa kadota.?
?Saitko veitsestä?, Simo kysyy.
?Minähän sanoin, että se oli sekopää.?
?Joskus nauraminen voi olla
vaarallista?, Petterikin myöntää.
?Ihmiset suuttuvat siitä helposti.?
?Ei se mikään ihminen ollut?,
Kalle toteaa. 050 9171245.
TRAKTOREITA yms max.10.000?
viallisetkin. MN, katso lista alla), oma suuntanumeroalue, ikä
ja ilmoitusteksti. 0400 761511.
Traktoreita purkuun, kaikenkuntoiset. olet kokki, hoitsu
tms.punainen tupa ja perunamaa
ehkä jossain suomessa Pääkaupunkiseutu 47
12836 asut mielellään omassa talossa olet esim. 1 1
1 1 Swindon . 040 5669472.
Myy kiinteistösi, maa-/hevostilasi,
kartanosi, yrityksesi yms venäläisille! Jatkuva kova kysyntä,
joten tarjoa rohkeasti myyntiin.
044 4440418 / Sarmisto.
JYA Housing LKV, Pakilantie 71,
Helsinki, www.jya.fi
Ost. ?Se oli iso siika.?
?Iso siika??
?Minustakin se oli ensin uskomatonta, mutta kun se raotti
takkiaan ja raaputti kylkeään,
huomasin miten se vilahti hopealle. lähtö: 6
3. 800-1000 JOKA PÄIVÄ,
AVOINNA 7 PV VIIKOSSA.
TARJOA. liikkeessä
esittelee 65 huovuttamalla valmistettua teosta ja 54 taiteilijaa
14:sta eri maasta.
Saksalaisen Filz-Netzwerkhuopayhdistyksen tuottaman
näyttelyn teema on liike.
Töiden muoto vaihtelee vahvoista tasotöistä leijaileviksi
veistoksiksi. SILJA ERÄNEN, PIEKSÄMÄKI
12.02.14
Aurinko nousee
Helsingissä kello 8.07
ja laskee kello 17.02
Oulussa kello 8.29
ja laskee kello 16.37
Utsjoella kello 9.00
ja laskee kello 15.54
Päivän sana
12.2. lähtö:
6
Maaseutunuoret viettivät
Kuusenkaristajaisia Pohjois-Savossa
Kuusenkaristajaiset-tapahtuma
veti 70 nuorta aloittamaan maaseutunuorten Intohimon vuotta
Pohjois-Savossa. lähtö: 3
7. 1:14
Nimipäiviä
Tänään keskiviikkona: Elma, Elmi
Huomenna torstaina: Sulo, Sulho
Mietelause
Kaikki eläimet, paitsi ihminen, tietävät että elämän päätarkoitus on
nauttia siitä.
Islantilaisen Anna Gunnarsdóttirin teos Sanoma
hiekassa. Moos.
11:29?30
13.2. Pistoksia perinteeseen
-näyttely, joka pohjautuu Taito
Kymenlaakson hallinnoimaan
kehittämishankkeeseen.
Hankkeessa nuoret ja eriikäiset ammattilaiset etsivät
yhdessä innoitusta kansanomaisen pukeutumisen historiallisista kerrostumista.
Nuoret tekijät ovat soveltaneet ennakkoluulottomasti kansanomaisen käsityöperinteen,
Maaseudun kukkasrahasto
säätiön 26. Aika moni
oli kuulemma jo tunnustanut
kalansyönnin.?
?Outo mikä outo?, Simo sanoo.
?Minä olisin jo häipynyt. 1 1 x
12 Peterborough . Euro-Teli Oy, Hki,
p. x x 2
3 Sheffield W . Saitkos tän mun faksin?
Suksetkin kunnossa mul ois!
Kymi 38
12820 emäntää perinteiselle
maatilalle.. Wigan . P. 1 1
6 Bournemouth . Etsin samanhenkistä naisellisen söpöä
naista mielell. Äijä nyökytti tietävän
näköisenä. Viestin alkuun
kirjaimet YS ja sen jälkeen haun
kohde (esim. kotisairaanhoito
yrittäjä tai sitten vaikka palkkatyössä oleva. Minä tietenkin
myönsin. perälauta. peltoa 10-30 ha Keski- tai
Etelä-Suomesta, lammastilaa
varten. pärjäät ehkä eng.kielellä. 040 5857256.. Fil. Vaasa 45
Ohjeet
Ystävää etsimässä -palvelu toimii
verkossa maaseuduntulevaisuus.
fi -osoitteessa. P. Itse olen isokokoinen tummatukkainen 45v..
nainen. 0500 139268.
ZETOR tai URSUS TRAKTOREITA
kuormaajalla tai ilman. Vastausviestin
mukana tulee ilmoitusnumero,
jolla voi poistaa ilmoituksen.
Esimerkiksi 43-vuotias naishenkilö Hämeestä laittaa viestin
etsien miespuolista ystävää: NM
03 43 Hei! Etsin ystävää talviiltoihin...
Ilmoitukseen vastataan lähettämällä ilmoittajalle tekstiviesti
numeroon 173172. Treen seudulta.
Häme 56
Nainen hakee miestä
(tunnus, viesti, telealue, ikä)
12854 Hei! Olen 27 v,171/xl nainen Joensuun kupeesta ja etsin
sitä omaa kultaa, eli sinua 28?38
v sitoutumiskykyinen mies. mistä vaan suomesta
Turku ja Pori 46
12825 HEI! Etsin neitoa omaa, sitä jonka kanssa voi viettää lomaa.
Mukavampi on kokata&rokata
kaksin. Se piti pitkän
puheen kalojen vähenemisestä
ja sanoi sitten, että hänellä on
suunnitelma ja tarvittavat tiedot
alkavat olla kasassa. 0400-421653
Suattaapi olla -joukkue voitti Savolaiset olympialaiset
kieroudella ja hyvälllä joukkuehengellä. asti.
Sidotut siivet . Huddersfield . 4. Arvatkaas mitä
se teki.?
?Tietty vei pussin ja katosi
saman tien?, Petteri sanoo ja
nauraa päälle.
?Ei. laitteella.
P. Sitä paitsi kun se lopetti raapimisen, se sormiin oli tarttunut
suomuja. 56v mies, luonnossa viihtyvä,
metsä lähellä sydäntä. Haen mukavaa,
samanhenkistä, 53?57v naista PSavosta. Colchester . kantavuus vähintään
23000 tn. Se kertoi olleensa jo
pitkään varma siitä, että ihmiset syövät kaloja. :) Tehtäs töetä ja
rakastettas toisiamme <3 Oulu 16
12844 Hei olen luonnossa viihtyvä liikunnallinen mies turun
läheltä etsin sinua mukava ja
huumorintajuinen nainen Turku
ja Pori 36
12843 Usko, toivo, rakkaus joista
suurin on rakkaus. Saa haluta emännäksikin ;) Välimatka järjestelykysymys. Häme 42
12855 Hei olen luonnossa viihtyvä raitis maatalousyrittäjä. PUH. Se pisti päänsä sinne pussiin ja rupesi juttelemaan niiden
kalojen kanssa. liikkeessä 4.5. Blackpool ................ Notts County ............ Etsin
maaseudulla viityvää naista
ystäväksi vaikka loppuelämäksi
Oulu 56
12850 Hei! Olen rehti, huumorintaj., liikunnall., luonnosta
pitävä mies. P. Ohuesta, jopa
läpikuultavasta villahuovasta
tehdyissä vaatteissa kangas liikkuu ja elää, kietoutuu ja leijailee.
Huopatöiden liikkeen inspiraationa ovat olleet siipien liike,
maisemat, vuorovesi, ihmisten
kohtaaminen, jäälautat ja rantaa
huuhtovat aallot, molekyylien
liike ja kitka.
Huopa. Petteri lupaa.
Simon mielestä Kallen juttuja
on kuultu jo kyllästymiseen asti,
mutta lupaa kuitenkin kuunnella
vielä yhden.
?No tämä juttu tapahtui tässä
samassa paikassa. Virnisti vielä ja toivotti
hyvää ruokahalua.?
?Juteltiin siinä kaikenlaista
säästä ja lokeista, mutta kohta
se kysyi, tykkäänkö kalastaa ja
syödä kaloja. ............. Harrastus on
helppo, vain lankaa ja koukku?,
Eränen kannustaa.
Hän arvioi, että perintölankaa riittää noin tuhanteen
liinaan.
Uusia pistoja perinteeseen
Suomen kansallispukukeskuksen Kujalla-näyttelytilassa
avautuu perjantaina Sidotut
siivet . 1 1 x
9 Birmingh. ....................... Kaikenkuntoiset käy. Osa teoksista on
luotu liikkumaan. ............ 040 1902553
jari.joj@gmail.com
Ostetaan tai vuokrataan peltoa
Lieksan tai Nurmeksen alueelta.
P. P. Oon nuorekas,
vähän pullukka, 45 v transu, ja
haluaisin ihan tositarkoituksella
olla sulle kuin tyttöystävä/vaimo.. 0400-646200, 0500-659678.
Sisu metsäkoneen kuljetusauto
4-aksel. Kysyin siltä, mistä ne
tulivat, ja se kertoi, että puku oli
liian pieni ja painoi kylkiviivaa.
Oli pakko raapia, ettei tullut hulluksi. 1 1
10 Preston . 1 1 x
8 Doncaster . 1 1
4 Ipswich . Minä olin aika ällistynyt ja lupasin. lähtö:
1
4. Asiallisena
ohjelmana tuleville yrittäjille
tarjottiin valmennuspäivä, rennompana osuutena Savolaiset
olympialaiset.
Viime viikonloppuna Tahkolla 7.?8. Häme 51
12839 pidät etelän auringosta ja
vehreästä luonnosta. P. Olen
hoikka, vapaa, tervepäinen, viriili 42v mies. Sinua etsii tositark.savuton
ja raitis 188/90 rauhallinen mvj.
Vaasa 52
12831 Asut ok talossa: marjapensaita ja omenapuita :) pidät käsillä tekemisestä: kokkaus, kasvimaan tonkiminen. 1 1
5 Watford . olet
halukas auttaan ystävänä arjessa
ilman vaatimuksia, ota yhteyttä.
Häme 40
TAITO KYMENLAAKSO
Pistos-solki on saanut
innoituksen perinteisistä
kansanomaisista soljista.
Silja Eränen virkkaa pitsiliinojaan kuvien antamia malleja seuraten.
12834 Moi, löytyisikö täältä minulle oma maajussi... *
Pistoksia perinteeseen 14.2.?5.10.
Vakio: 221 x1x xxx x121
Lotto: 5, 14, 16, 18, 21, 24, 28
Lisänumerot: 19, 23
Lauantai-Jokeri: 1 0 2 1 6 5 8
MTK:N INTOHIMON VUOSI
Toto75:
1. Hän
suosii haasteellisia tai oivaltavia
malleja, myös yksinkertainen ja
helppo liina voi olla oivaltava ja
siksi kiehtova virkattava. Aina välillä
etelän lämpöön. x 1 x
13 Wolves . voit asua ihan muuallakin päin suomea Oulu 47
12833 Hei Sinä maalla viihtyvä,
luotettava ja huum.tajuinen
35?43 v eläin- ja lapsirakas nainen. Jyväskylästä
näyttely suuntaa Itävaltaan ja
Saksaan.
Pitsi koukutti
Pieksämäkeläinen Silja Eränen
sai kimmokkeen pitsinvirkkuuseen, kun hänen piti keksiä
käyttöä äidiltä perimälleen säkilliselle ohutta lankaa.
Käsityön museon Aulagalleriassa voi parhaillaan tutustua
Eräsen pitseihin, joihin hän on
saanut malleja ystäviltä, lehdistä ja netistä.
Eränen toteuttaa näkemänsä
mallit ilman varsinaista ohjetta,
pelkän kuvan perusteella. 040 8765516.
Maansiirtoperäkärry 5-9 tn teli,
hydr. Olen
avoin, iloinen, lapsi -ja eläinrakas. KeskiSuomi 34
12826 Missä mukava&söpö isäntä 02-alue. PohjoisKarjala 40
12835 sinä fiksu ja rehellinen
mies, jos elämäsi on tylsää ja tunnet siitä jotakin puuttuvan. Se rupesi
kyselemään niistä kampeloista.
Minä annoin pussin sille ja pyysin katsomaan. Olen Hämeestä
lapseton leski. Oman ilmoituksen palveluun voi jättää joko
tekstiviestillä tai netissä.
Vuotta vanhemmat ilmoitukset poistetaan palvelusta automaattisesti.
Tekstiviestillä jätetyt ilmoitukset julkaistaan keskiviikkoisin Päivästä toiseen -sivuilla,
kaikki ilmoitukset löytyvät netistä.
Kännykällä ilmoitus jätetään
lähettämällä tekstiviesti numeroon 173172. Bolton ...................... Rupesin jo
miettimään karkuun juoksemista, mutta sitten se ojensi pussin
minulle ja sanoi, että saan syödä
loput. Kyselin, mitä sen jutut tarkoittavat, ja se puhui tasapainoisesta kalastamisesta. Ota
yhteyttä! :) Vaasa 23
12829
Sinä
Reipas,
luotettava+herkkä Maalaismies
Pohjois-Karjalasta! Kumppaniksi Rohkea, liikuntaa ja luontoa
harrastavaan luotettavaan ja
rehelliseen Naiseen. P. Barnsley . Erota tiedot välilyönnillä toisistaan.
Tarkat ohjeet palvelun käyttöön löytyvät nettisivuilta.
Puhelinnumero välitetään
viestin mukana ilmoittajalle,
joten sitä ei tarvitse kirjoittaa
vastausviestiin.
Viestin hinta on 1,90 euroa ja
maksimipituus alun tunnustietoineen 160 merkkiä.
Haku
MN = Mies hakee naista
NM = Nainen hakee miestä
MM = Mies hakee miestä
NN = Nainen hakee naista
MT
Pitsiä, huopaa ja nuorten
muokkaamaa perinnettä
Suomen käsityön museon näyttelyt
esittelevät kansainvälistä huopataidetta,
suomalaisharrastajan pitsejä ja nuorten
hanketta, jossa kansanomaisesta pukeutumisesta on haettu ideoita nykyasuihin.
Kansainvälinen huopataidenäyttely Huopa... Kahta
vuotta myöhemmin hän päätti
tulla elokuvaohjaajaksi luettuaan Sirpa Tabetin kirjan Tähkäyö.
Naima Mohamud on opiskellut elokuva-alaa yliopistoissa
Lontoossa ja Los Angelesissa.
Vuonna 2011 hän sai ensimmäisen kerran käsikirjoitustukea Suomen elokuvasäätiöltä.
MT
RAHAPELIT
Kierros 7
pukeutumisen ja kansallispukujen antia nykypukeutumiseen.
Esillä on asusteita, koruja ja
vaatteita.
Pistos-hankkeessa toimiville
nuorille ja heidän asenteelleen
myönnettiin Taito Kulttuuri
teko 2013 -palkinto.
Valinnasta vastannut professori Janne Vilkuna toivoi, että
Pistoksen esimerkki innostaisi
muitakin tahoja vastaavaan ennakkoluulottomaan perinteen
kohtaamiseen.
MAIKKI KULMALA
Vihjeemme:
1?s. 64?s.
1 Manchester C . Täällä 40v.
eläimistä pitävä nainen. Tiedot erotetaan välilyönnillä. :) Kuopio 28
12840 51 vuotias mies pirkanmaalta etsii hyvännäköistä ja
tapaista naista loppuelämän
mittaiselle matkalle. harmonikka,
kielet yms. lähtö: 4
2. siisti vakav.maajussi
Oulu 40
12818 Olen mukava, huumorintaj. asti.
Huopa... Tarjoa kaikenlaisia. Olisi ihanaa löytää se oma kulta. 10
Keskiviikkona 12. Se otti povestaan
pitkän fileointiveitsen ja fileerasi ne kampelat siellä pussissa.
Se selitti, että kuoleminen on
kaloille helpompaa, kun se käy
nopeasti. 050 3604992.
Ostetaan
kiintiöitä
Ostetaan maitokiintiö C1-C2
-alue. Kuvassa Meri Ojanen
(vas.), Tuomo Rissanen, Emilia Vlasoff ja Mikko Koivistoinen.
KALAJUTTU
Varsieväsiika, osa 2
Kalle sanoo, että voi kertoa vielä
paremman jutun, jos toiset vaan
jaksavat kuunnella, eivätkä keskeytä koko ajan. Walsall ........... 044 2713467, Oulu.
Palax KS 35S tai Palax 70S.
Joystick ohjaus. miestä. Kysyin siltä, ja
se sanoin valaneensa rohkeutta
niihin.?
?Kumma tyyppi, tosi outo.?
?Totta, ja arvatkaapa mitä
se sitten teki. Chelsea ......... Se lappoi
kourallaan sisälmyksiä pussista
ja imaisi suuhunsa. helmikuuta pidetyn
tapahtuman valmennuspäivänä
keskusteltiin muun muassa rahoituksesta, vakuuttamisesta,
markkinoinnista sekä ihmissuhteista sukupolvenvaihdoksessa.
NIINA MÄNTYNIEMI
Tärkeän tiedon vastapainoksi
Kuusenkaristajaisissa kilpailtiin
Savolaiset olympialaiset, joissa
mitattiin paremmuutta muun
muassa joukkueampumahiihdossa sekä pulkan- ja köydenvedossa.
MTK-Etelä-Savon ja MTKPohjois-Savon maaseutunuorten
asiamiehen Niina Mäntyniemen mukaan olympialaiset voitti kieroin mutta tiimihengeltään
paras Suattaapi olla -joukkue.
Tapahtumaan osallistui 70
nuorta.
MT
poissa
?
?
6, 8
?
?
?
?
OSTETAAN !
MANSIKKAA, HERNETTÄ SEKÄ UUTTA PERUNAA YM.
MYYNTIPISTEESEEN ULVILAAN / SATAKUNTAAN
ASIAKKAITA N. liikkeessä -näyttely
oli viime vuonna esillä Saksassa ja Ranskassa. Lopulta se pillastui toden teolla, nousi seisomaan ja huusi, että hän ainakin
syö vähintään kolme ihmistä
päivässä, kunhan homma saadaan käyntiin.?
?Homma??
?Kysyin siltä, mutta ei se
oikein halunnut sanoa enää
mitään. Asut nivalan
suunnalla tai muualla suomessa.
Eläkkeellä tai töissä. Middlesbrough ...... ikä 50?60 v raitis, savuton
Pohjois-Karjala 59
Mies hakee miestä
(tunnus, viesti, telealue, ikä)
12857 Etsin naisiin pettynyttä h/
bi poikamiestä. reipas, eläinrakas
neiti etsiskelee samanhenkistä
maajussia ;-) Turku ja Pori 42
12823 Haen elämänkumppaniksi
rauhallista ja kunnollista 45?65
vuotiasta miestä. 0400 644242.
Mara salaojakone sekä pieni
4-veto traktori. 040 3739327.
Ostamme käteisellä: M-B, Man,
Volvo, Scania, ym. Sitten se kysyi, saako se
syödä sisälmykset. P. x 1 x
2 Cardiff . Tuossa
istui silloin joku vanha äijä, jota
arvelin kalastajaksi ulkomuodon
ja hajun perusteella. Se oli suurin siika, jonka
olin koskaan nähnyt, ja se istui
siinä minun edessäni juttelemassa.?
?Haetaanpa sille vielä tuoppi?,
Petteri tokaisee. klo 21.40.
Oikeat tulokset:
Kierros 6
Suomen käsityön museo, Jyväskylä.
www.craftmuseum.fi
Koukussa pitsiin 2.3
0500 779780.
Simulta 3000 T -08, aj. SAAKKA
- Monipuoliset täyttöja levitysvarusteet
- Täyssinkitty säiliö
- Laaja mallisto aina
8,5 - 24 m3 asti
Katso lisää
www.kjellman.fi
Kysy lisää
0424 720 600
Ylivoimainen
TAAN
hinta/
ENNAKKOHIN
laatuA
KK
A
SA
.
.3
31
suhde
Kauhat
esim.
1,2 m 300 ?
1,5 m 340 ?
1,8 m 400 ?
2,0 m 450 ?
2,2 m 490 ?
2,4 m 520 ?
+alv
Jämerää laatua!
kätevästi netin kautta:
maaseuduntulevaisuus.fi
Vähätalon Traktori
Somero P. 0400 654856
JÄÄNASTAKETJUT
Lannoitteenlevittimet
Lautasniittokoneet
ja niittomurskaimet
2,6-3,4 m
Tume Nordic äes 4,2. sis. öljykasvit
. 0400 514846.
Lynx 5900 varaosia lähes kaikkea. trakt. 0400 763201, Tero Talvitie
MF 7495 DynaVT -09
Case IH 5150 Plus
-97
5000 h, 23.900 ?.
Uudet renkaat.
Case IH MXM190 PC
-04
4000 h, 57900 ?
Etupainot, 4 sähkölohkoa,
päisteautomatiikka.
New Holland 115 TS
-02
7200 h, 34900 ?
Triman 480 kuormain,
uudehkot renkaat.
New Holland TL100A -08
3000 h, 37900 ?
Ilmastointi, ilmapenkki, etupainot, 3 hydr. 9500h, hyvä
kunto, hyvä varusteet ja renkaat.
P. Itselastaava hiekoitin 1,3 m³ Artic M. sis. P. 0400 209210.
Volvo FH 16 8x4 -98 lämpölavalla, kats. Jousilukitus
Nyt saat myös siipilumikauhan
kaikki edut Quickeltä, se on
rakennettu ammattilaiselle.
Valtra 121 -07/-08, aj. P. TARJOUKSIA!
. H. -75, aj. Täydellinen suojaus!
. P. P. Pyörivä
syöttörulla
1.516
?
alv. 040?533 1096.
www.salmelantila.fi
SERTIFIOITUJA SIEMENIÄ
QuarnaBOR -vehnä laatua johon muut pyrkivät
International 844-4 vm. 2002
tasausäes. 045 1221347.
KYSY LISÄÄ!
. Hyväkuntoinen, ruostesuojattu. ALV
Harjupellontie 13, 31640 HUMPPILA
Puh. www.
purkukolmio.fi 0500 592124.
Imupainevaunut
Huippuominaisuudet
N
Huippu- ENNAKKOHINTAA
A
KK
A
laatua
SA
.
.3
31
. 0%
TAKALANAT
PAALIPIHDIT
500 kg
00 kg
uus 20 Kantavuus 2
Kantav
449,- 499,V)
(SIS. Paino 320 kg
MUISTA MARKKINAPÄIVÄMME
kkih
(SIS. H.
23.800. Sisältää telineen, jossa
sovitteet paikallaan
6.411?
ETUKUORMA SOVITTEINEN!
Toimii
nuoskalumessa!
alk. 0%
Kääntösylinterillä
alk. P. 200 heittokuutiota koivuklapeja 33 cm. lohkoa.
New Holland 6080PC -09
5000 h, 74900 e
Quicke 65, Webasto, duomatic,
hydr.koukku omalla lohkolla.
Valtra 800
-00
22900 ?
Etunostolaite, hydr. TARJOILUA! ?
14 95
HUDDIG 860 -kaivurikuormain,
vm. 040 540 8300.
VILJA-, ÖLJY- JA NURMIKASVIEN SIEMENET.
Junttilan tila Vammala,
0400 777192, 044 5130009.
PUNA-APILA
kylvösiementä
www.naturcom.fi
08 2707200, 02 7626200
Timo, Ariel ja Siikli perunaa
P. H. alv.
P. 21.700,- + alv.
www.rl-traktorikone.fi Turku.
020 746 6702, 0400 523 493.
New Holland 8360 DT vm. -00.
Uusilla renkailla. 0500 207442 Lieksa.
Myydään
kiintiöitä
Maitokiintiö 141700 l/ alue 3.
Tarjousten perusteella.
P. 2.555?
alv. 2.113?
alv. + alv.
Tied. H. 0500 269944, Jalasjärvi.
Vielä
ennakkohintaan!
VARMISTA KONEESI SAANTI KEVÄÄLLÄ
LAVETTEJA
0,-
Fiat-Hitachi 200.3 -95, pitkä alusta, hp. 0400 222820.
Koivu- ja sekahalkoa myös
klapina. alv.
Sertori ?vehnä satoisa ja laadukas
Sollan Pakkaamo Oy,
Valmet 665 vm. myös luomusiemenet
Salmelan tila, Salmelantie 163, 41120 PUUPPOLA.
Tuomas Mäkinen, puh. -96
etukuormain, Nokka-pumppu,
metsäohjaamo.
H. 0500 367829.
NH TS100 ES Trima 4.60 -98
h. Valtra 35.
John Deere 6920S -06
6800 h. 0%
Vahvat
rakenteet
SALAOJITIN
- LEVYLEIKKAUS
t
Fiat 640 vm. Säädettävät . 6.2.-14, h. Etunostolaite. 0400 282130, iltaisin.. 19.500 . 040 5466777.
Huippulaatua
Huipputuote!
TAAN
ENNAKKOHIN
28.2. Molemmat uusilla Raju vanteilla. kpl
Hinnat sisältää alv.n.
TOIMI HETI!
Karjatilojen kuningas myös lietevaunuissa
Jeantil GT-vaunut 1, 2 tai 3 -akselisena.
Myös ohjautuvilla akseleilla.
Kaivinkoneen kanto/kiviharoja
ja routapiikkejä.
P. 0440 665306.
045 1331221, 1331222 Pälkäne.
Moottorikelkkojen tuulilaseja esim.
Lynx 5900, 3900, 650, 535, 250,
360 ym. sis.alv. Malvina A+0,25/Elianny A+
0,24/Rumba A+0,24/ Polka A 0,10.
Honeoye A+ 0,20.
DSSmith
5 Kg Käsi Ltk 0,45 Alv 0 % 3000
Kpl rahtivapaasti nimipainettuna
0400-670868
SERTIFIOIDUT
SERTIFIOIDUT
VILJANSIEMENET
Akseli, Viviana, Marthe, Quarna, Sertori, ym. 040 5908725, Mäntsälä.
Ajoneuvoyhdistelmä ajoineen.
Keski-Pohjanmaalla.
Hp. 050 5001092
Sampo-Rosenlew Oy, Pori
Kauhat, harat, koukut, leikkurit,
kiinnikkeet, NTP.10-20-30-40
Volvo kaikki GJ 300-500, ym.
Leikkauspalvelu kysy lisää.
P. 5200 h. koneiden/paalien kuljetukseen, jarrut joka pyörässä, käsijarru,
jousirampit, aisajousitus, työkalulaatikko. 0400-763201 Ilmajoki/Tero Talvitie
POTILA 3 PH 800 vm. 2500h, 4-veto Bertta etukauha omalla pumpulla, jääketjut, tukkivinssi, johon
on kytketty isojen tyvien halkaisija
isku 120 cm. eteen.
2par,pirellin 420/85R34 renkaat.
Valtra N92
-08
950 h, 53900 ?
Valtra 35, 3 hydr.lohkoa, uuttavastaava peruskone.
Valtra T191A
-07
6000 h, 74900 ?
etunostolaite sähkölohkoilla,
etuakselin jousitus, ohjaamojouset.
Valtra A85
-05
4100 h, 31900 ?. 13.000 . 040 5906025.
WWW.TRUKKEJA.FI
P. kpl
18,4R34 780 . P. 040 5466777.
0400661205
Käyt. EtuVOA.
Paineilmalaitteet.
Y-Agro Aura
Kimmo Raininko 040 9009514.
International 674 -79, ek., hyväk.
ja siisti. Säädettävät . Myydään myös erikseen
ja osamaksulla.
Haler-Palvelut Oy, Lahti
p. 0%.
Paljon hyviä uusia ja käytettyjä
PARIPYÖRÄSARJOJA!
HÄRMÄNPELTO OY
06 4845175 www.harmanpelto.fi
yli 200:n eri traktorimalliin
Isot ja
pienet
KLAPIKONE esittelypäivä
TOYOTA HILUX vm -93. 050 4357400, Iitti.
petri@lintukangas.fi
Myyd. 3,0)
KAUHAT HEFTATTUNA
- myös tilaajan mitoilla
5000 kg:n taotut
trukkipiikit + VOLVO teline
. P. 27.000 . 65.000. 0400 221175.
www.sollanpakkaamo.fi
Samuli Suvila p.0500 535325
www.peltosiemen.fi
www.TAIMINETTI.FI
Esim. 2 renkaat, vetokoukku. Täyttävät ISO 9001 -normit
. P. 0400 763201, Tero Talvitie.
Jaakko Pirinen 0400 130 130
Jani Manni
044 743 2050
Heikki Töyrylä 040 550 8693
Kaupinkatu 4, 45130 Kouvola.
Ostimme erän Jeantil PR 2000
paalisilppureita
alv 0 %
Siisti, hyväkuntoinen, isot remontit
tehty. 0440 405454.
OULU Puh. nurmensiemenet
ja seokset
. 600?/kpl
+alv+rahti. Siivissä on ylikuormitussuoja vakiona, niissä on myös jousitetut
kärjet jotka myötäilevät maanpintaa.
Saatavissa hammastettu
teräsarja mikä pienentää
liukastumisriskiä.
1.008
?
alv. 045 1309250.
Urakointilinjan kalkinlevitysvaunu kuormaimella ja vedolla.
P. Viljavarastoksi tai lietesäiliöksi 1900 e + alv. Peräpolannelevy. 200 tkm. 0500 443602.
JD puimurien osat edullisesti.
Suodattimet tarjoushinnoin.
Konehuolto T. 0400 616494
vahatalon.traktori@smail.fi
Donaldson öljykylpy-ilmansuodattimia isoihin koneisiin edull.
(31m³/min) kuorma-autot, murskat metsäkoneet, jne. P. SUORAAN ENGLANNISTA
Soita Juha Säde 0400 831993
juha@europlantfinder.fi www.tamminen.co.uk
TAOTUT
TRUKKIPIIKIT
ERIKOISERÄ
SAKSALAISTA HUIPPULAATUA!
. Varusteet; lumikauha, alueaura, trukkipiikit, keräävä harjakone+2 uudet renkaat, hp. alv.
CITROEN Berlingo vm. 2006,
aj. Erittäin siisti. Kysy tarjous!
P. Pohjanmaanylijaamatuote.fi 0400 763201.
ZETOR-VARAOSAT
Kaikki halpaa, myös Ursus
www.VV-KONE.FI
03 3634008, 0400 625373.
KULUTUSOSIEN KUNKKU
www.mvagent.com
Kärsämäentie 49, Turku.
P. 40 e. 6900 h,
etunostolaite, etu-ulosotto, siisti,
lastaava etu-/takalinko. 0%
JUONTOKOURA
. alv.
Loimihuolto Oy Loimaa
050 5732940 Hyvönen.
www.loimihuolto.com
Deutz-Fahr 650 PL
vm.-09, aj. 0500 177572.
Kaikki koot. -83.
H. AL
RATKAISUT
KAIKKEEN
MAATALOUSKÄYTTÖÖN.
Katso lähin
jälleenmyyjäsi
www.rotator.fi
- erilaisille liittimille
?
Hellävarainen
tiukka puristus
Jättää muovit ehjäksi
1.516 ?
Kauhan leveys on 230 cm ja siivet ulkona sen
työskentelyalue on 365 cm. p. 2.950
?
alv. kpl
13,6R38 460 . Vaihtomahdollisuus
vm. sis. Sekoitusakseli
. Etuakselin jousitus,
ohjaamojouset, etupaino,
uudehkot renkaat.
Tuomo Mattila
AGCO Suomi Oy Seinäjoki
0400 866697
tuomo.mattila@agcocorp.com
50 km/h, etunostol + pto.
Hp 72 000,- alv 0% myös vaihto.
Parasta peltoon Keski-Suomesta!
. Kysy myös rahoitusvaihtoehtoja!
Lisätiedot:
Timo 044 722 5662 ja
Henri 044 722 5660
K-MAATALOUS
1,5 tn/3,3 m Toyota -08 sähkötrukki.
1.6 tn/5.5 m Linde -06 sähkö.
2.5 tn/4.7 m Toyota -02 kaasu.
2.5 tn/4.7 m Toyota -08 dsl.
2.5 tn/5.5 m Cat -08 dsl.
3 tn/4.7 m Cat -06 kaasu.
5 tn/4.5 m Hyster -96 dsl.
5 tn Linde -09 dsl.
8 tn/4.5 m Cat -05 dsl.
Trukeissa haarukoitten asetinlaite.
Myynti/rahoitus Merryll Capital Oy
p. 045 1328177.
DEEREN varaosat
suoraan hyllystä
Myyntimenestys!
2- ja 3-aks. 28200 . 886
?
alv. Klapisäkit ja telineet
K-MAATALOUS OTRA
Pyrynkatu 5, 33900 TAMPERE
www.k-maatalous.fi
Erä 9 m merikontteja viidellä kattoluukulla, teräslattioilla, yhdellä
ovella. 14000 . Pyöräkuormaaja Volvo
2040 -76, turbiinivika, 6900 ?.
Moskvitsh Elite -75, 27 tkm, alkup., 1950 ?. 18.000?
+alv. 040 5669472.
Paripyörät, Taurus 580/70R38
(20.8-38) H. 11
Keskiviikkona 12. Hammastettu/sileä terä
(2,5 . 2,75 . P. 045 1297460, 0440 490990.
Harvennusharvesterit SampoRosenlew 1046X -02 SampoRosenlew 1046X -07
P. +
alv. 0%
PSV-lumiaurat
alk. 050 5696085.
Lehmiä, kevät-kesä poikivia
hiehoja ja lehmävasikoita.
P. Myös
pyöröpaalien käsittelyyn
. 400ha
täyskiekkokone, hs-laite, ajoural.
hydr. Jousilukitus
. alv. www.halerpalvelut.com. 0400 205077.
John Deere 575 paalain -99, hyväkunt., uusilla paksuilla ketjuilla.
P. 5000 . 6500 . Hp. Hinnat alk. Järeä LUMIKAUHA
2,5m ja 2m³ 840 . merkkarit, lannoitesäätö.
P. herneet (puitava ja
vihermassa)
. Suuri
leukaväli 2 m . Molemmat sylinterit
. 0500 293340.
JUKO KIVIKARHU 4.0.
P. paripyöriä: 710/70x42,
580/70x42, 650/65x42, 620/70x42,
20.8x42, 710/70x38, 580/70x38,
650/65x38, 20.8x38, 18.4x38,
16.9x38, 600/65x38, 520/70x38,
480/70x38. 044 744 6000
SEINÄJOKI Puh. 045 150 5700
.
.-152
4
pe 1
klo 9
loa!
Tervetu
s!
ö
t
y
ä
n
ö
Ty
Esittelyssä laaja
klapikonemallisto
ammatti- sekä
kotitarvekäyttöön!
38 ja Hawk 25 . PALJON TARJOUKSIA! . 0400 824848, Väkevä.fi
Telakone Volvo EC 140BLC -04,
8300 h, hp. + alv.
P. (03) 437 8801
Quicke -työkoneet
Agrimarketeista kautta maan.
Katso lisää: www.agrimarket.?
Sho
995,-
alk. P. helmikuuta 2014
LAATUKONEET
UUTUUS!
Siipilumikauha
ammattikäyttöön!
järkevään hintaan!
LUMILINGOT
LUMIAURAT
Kierukkasyöttö,
heitto molemmin
puolin
Hammastettu
/sileä terä
2,3 ja 2,6
. Perhosaura Rote 3 m. 0400 763201.
Paalipihti
Trukkipiikki
835,-+alv 470,-+alv
Aurat
Vanha, hyväkuntoinen ja hieno
KIRKKOREKI. Lisävarusteena taakse lavan
tasoituslevy, lavan levikkeet.
www.pohjanmaanylijaamatuote.fi
Tuurinkoski-yhtymä Oy
Esim. 045 1328177
MF-165S Multi-Power-76, aj.
4200h Japa sirotin-harja.
P. Stoll 60.1 etukuormain. Äärivalot, sähköinen käyttö AlpS 301
verkkoterällä
TRAKTORIT, PUIMURIT jne. 0500 202229.
Kiinteistötraktori/pyöräkuormaaja Wille-745, -92
Katso tarkat tuotetiedot ja lähin jälleenmyyjäsi netistä!
ke-pe klo 9-17, la klo 9-14
inta
)
HIEKOITIN
. alv. + alv.
P. -06. 18.4R38 820 . apilat, sinimailaset
0400-663930
. viljansiemenet
. 4900?.
P. -03, ajettu n. P.045 1297460.
Galvanoidut
TAAN
6600ENNAKKOHIN
A
KK
A
12000 L
SA
.
.3
31
eella
Tamper
. 2600?.
P. AL
V)
(SIS. HakkiPilke työnäytöksiä sekä käytön ja
huollon opastusta
Rivi-ilmoitukset
RENKAITA
järkevään hintaan
Purkupojat Oy
TAAN
ENNAKKOHIN
A
KK
A
SA
10.4.
2 kpl LelyA3 lypsyrobottia, varusteineen. -90-2000 traktoriin, vähänaj.,
4-veto + etuk., hinta 13.000?.
P. 0400 407560
Öljypolttimia, kiertovesipumppuja, paisunta-astioita, erilaisia
valurautakattilan osia ym. 2000?, Uniroyal 480
/70r28 H 1000?. 0%
Nostolaite- tai
eurokiinnityksellä
Vöyrin Kone ja Traktori Oy
www.voramaskin.fi
P. P. pohjanmaanylijaamatuote.fi
P. Laukkanen Oy
0500 226028, 02 4875965
www.konehuoltolaukkanen.fi
- kaikki kauhamallit
- kantoharat
- liitinlevyt
Hinta ny
Tukipyörät
. 06 4331950.
Maansiirtovaunut
Jeantil 8-6 lannanlevitysvaunu
vm. sis. 050 3560637.
PURKUOSIA
Kotimaiset Tapio 11
15 600,-+alv
Katso jälleenmyyjät osoitteesta www.hstarvike.fi
A-Laval rehuhamsteri uutta vast.
280. sis. 06-3844600, 0440 366675, 050 5276588
HETI VARASTOSTA
Paalisilppurit
www.agrikymi.fi
Jeantil puree myös
jäiseen paaliin !
Suomi talvivarustepaketti kaupanpäälle
Sähköinen hallinta
pohjakuljettimelle
Hardox lietso
Hardox repijäterät
Vahva pohjakuljetin
alennusvaihteistolla
Katso
lisää
Käytetyt koneet
Kverneland
2 900,www.kjellman.fi
Tomahawk 5050
Kysy lisää 36 900,Taarup 842
900,Kverneland
842 -07
7 900,0424
720
600
Jeantil PR 6200 -07
13 900,Hinnat alv 0%
Katso lisää:
www.kjellman.fi
Kysy lisää:
0424 720600
Lietevaunut
Lautasmuokkaimet
P. ISO 9001 -normit täyttävät
ilmoittautumiset pe 7.2. mennessä
Pe 14.2. Voit ilmoittautua myös puhelimitse MTK-Varsinais-Suomen toimistoon Marja-Terttu
Ruohoselle, p. 050 5185122.
19.2.
teemana
Robora avajaiset
ILMAISEKSI
Lämpöeristettyjä betonielementtejä
2.4 m x 1.85 m x 25 cm, paino 2 tn/
kpl n. klo 10 - 15.
Osoite: Kaupinlinnantie 30, 25320 RAATALA (Salo)
Kohteessa mm:
Tarjolla
jogurttia,
makkaraa
ja kahvit!
ROBORA-pihatto 3+3
Säleseinät ja täysvalopäädyt
2 x Lely Astronaut A4 lypsyrobotit
Lely Juno rehunsiirtäjä, leveä ruokintapöytä
Yhteistyössä mukana:
IlmoItus YHtEIsHAKutEEmAssA
saa tossuihin vipinää!
. mennessä
To 13.2. Etsin ystäv. 0400 565 366, 045 859 3201.
OKT 122m² toimitus 25000?.Ovet
ja ikk. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisussa sattuneesta virheestä tai poisjäämisestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. RAATALASSA (Salo)
Tiedustele myös Ikaalisten
varaston poistoeriä.
H+H Finland Oy
www.hplush.fi P. Koulutamme
nuoria seuraaviin tutkintoihin:
Rakennusalan perustutkinto
Matkan hinta on 45 euroa/lähtijä sisältäen matkan ja ohjelmaan merkityt tarjoilut. klo 11
Punasillantie 34, Muurame
Katso www.asuntohankinta.fi
tai puh. 70 kpl. ilmoittautumiset to 6.2. Rakennuspelti K.Lehtinen ?
. Huomautukset on tehtävä
8 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. Laatat Turussa.
Umpibetonilaattoja l-laattaa 3,8 m
x1,6 m x1,2 m, paino 3,2 tn.
Suoraa laattaa 2,8 m x 1,6 m x,
0,16 m, paino 1,5 tn n. 014 - 469 2620
www.ponttiset.com
Halpaa karjasuojalevyä, vanereita, uretaanilevyä, RST-putkia.
P. Puhvetti: pullaa, kahvia ja makkaraa.
Tarkempi luettelo: huutokaupat.com - kohde 63697.
HUUTOKAUPPA
Moottorisahoja ja
museotavaraa 29.3. PL 107 Hki 52.
KUUMA KAHDEN KESKEN
Live! 0700 415969 24 h/vrk.
Hot erc PL 169 Tre. Nimim. Elon Sora ja Sepeli Oy ?
. sana on vapaa, keskustelua johtaa Jaakko Lehmuskoski
11.15
TAUKO, kokouskahvi tarjoiluineen
11.45
Ympäristösäädökset ja maatalouspolitiikka muuttuvat, mitkä ovat varhaisperunan ja -vihannesten viljelyn
toimintamahdollisuudet jatkossa: Paavo Myllymäki, MTK-Varsinais-Suomi / TarmoKraft-hanke
13.00
Keskustelu
13.30 -14.00 Päivän päätös ja yhteenveto: Jaakko Lehmuskoski
14.15
Laivan vaihto . vapaata työssäkäyvää 50-60v.
miestä, voi olla ulkomaalainenkin.
Vast. vaikutukset omalla tilallani -keskustelu: asiantuntijana
Paavo Myllymäki, kokoustila (kansi 9)
19.50
Laiva saapuu satamaan klo 19.50
8.15 - 8.30
8.50
9.15
Hei, olen tumma kaunotar vailla
mielenkiintoista puhelinseuraa...
Piristä päivääni ja soita mulle!
1,97 . Soita! 99599372900 1144 1,97 ?/min+ppm
N.N. 040 2517385
yhteishaku
Tervetuloa tutustumaan Mäen Maatilan uuteen Robora-pihattoon
maanantaina 17.2. kerros (Linnansatama, Turku)
m/s Viking Amorella lähtee, siirtyminen auditorioon (kansi 10)
Tilaisuuden avaus, tervetuloa
Käytännön järjestelyt matkan aikana: Terhi Löfstedt, MTK-Varsinais-Suomi
9.30
Kausi 2013 varhaisperunan osalta: Antti Lavonen, MTK ja Jaakko Lehmuskoski, MTK-Varsinais-Suomen
varhaisperunatoimikunta
10.30
Tuleva kausi 2014 . 020 413 2321
asiakaspalvelu@nhk.fi
www.maaseuduntulevaisuus.fi Koulutus-teema 19.2.2014
www.nhk.fi
VARHAISPERUNAN JA ?VIHANNESTEN TUOTANNON TULEVAISUUS seminaariristeily keskiviikkona 12.3. m/s Viking Grace
14.45
Päivällinen, Buffet Aurora, m/s Viking Grace (kansi 10)
17.00 -19.00 Tulevat ympäristösäädökset ja tukimuutokset . - 14.3
Lisätietoja hakeutumisesta ja koulutussisällöistä osoitteessa www.tts.fi.
ilmoituksella.
Ilmoittautumiset Hiven Oy:n alue-edustajalle
tai info@hiven.fi
Tule käymään ja tutustumaan oikeisiin nurmenhoito- ja täydennyskylvökoneisiin sekä luomutuotantoratkaisuihin. Sähköasennus Jouko Kujala Oy ?
. Ari Koskinen, 040 7592877.
Myytäväna toimistokalusteita, mm. vaatekaappeja, mappihyllyjä, ruloja, laatikostoja, tstotuoleja, tilajakajia.
K-auto MB 1117 kopilla, täysperävaunu Kaupe ym. Kestotilaus
laskutetaan kunkin laskutusjakson alussa voimassa olevalla kestotilaushinnalla.
Tilaukset toimitetaan force majeure (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden
viivästykset yms.) varauksin.
Viestilehdet Oy:n asiakasrekisteriä voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointitarkoituksiin henkilötietolain mukaisesti. ?Elämän valo?
TTS Työtehoseura
(09) 2904 1200 - www.tts.fi
Kiljavantie 6, Rajamäki - Nuolikuja 6, Vantaa
Sarkatie 1, Vantaa
Soita
p. Tarkempi hinnasto on nettisivullamme
ja lisätietoja saat myös tilaajapalvelun puhelimesta.
12 kk
208 ?
6 kk
113 ?
3 kk
67,60 ?
1 kk
34 ?
Kestotilaus
196 ?/12 kk
Kestotilaus jatkuu automaattisesti, ellei tilaaja peruuta tilausta. 020 413 3582. TERVETULOA!
Tässä 56v. tässäkö ideaa taloudellisempaan ja laadukkaampaan rehuntuotantoon. mennessä
www hiven.fi
puh. Priimaa, 2-laatua
ja sekundaa. 020 413 2321
Lukuoikeudet
Maaseudun
Tulevaisuuden
ja Kantrin näköislehtiin
sekä arkistoihin
Lukuoikeus internetin
sääpalveluun
Suomalainen Maaseutu
-lehti 12 x vuodessa
www.tts.fi
www.maaseuduntulevaisuus.fi
ILMESTYMISPÄIVÄT Maanantai, keskiviikko ja perjantai
JULKAISIJA
Tilaisuudessa esitellään uusia nestemäisiä kompleksilannoitteita.
Tehokkaita ja toimivia biologisia rehunsäilöntäaineita sekä
tuottavuutta ja laatua parantavia nurmenhoitomenetelmiä ja laitteita.
Viestilehdet Oy
Sanomalehtien liiton jäsen
Levikki 81 774 kpl (LT 2012)
Lisätietoja: www.hiven.fi
KLAPIPÄIVÄ LA 26.4.2014
Lempäälän Ideapark
Lisätietoja: www.puuenergia.com/klapi
Nyt myös pienmetsäkoneet
Metsäkeskus, EU -maaseuturahasto
TUPLATEEMAPÄIVÄT 17. Lehti ei ole korvausvelvollinen, jos sen lähettäminen
tilaajalle lakon tai muun ylivoimaisen esteen vuoksi keskeytyy.
Soitettaessa 0204-alkuisiin numeroihin hinta on lankapuhelimesta soitettaessa 8,35 snt/
puhelu + 7,02 snt/min ja matkapuhelimesta soitettaessa 8,35 snt/puhelu + 17,17 snt/min.
Maksuliikenne:
Maksun saaja Viestilehdet Oy
Nordea
FI2410103001007384
OP
FI5457230220406222
Sampo
FI2080001600063128
SWIFT/BIC
NDEAFIHH
OKOYFIHH
DABAFIHH
Sivunvalmistus: Viestilehdet Oy Paino: Lehtisepät Oy, Jyväskylän paino 2014
Tähän lehteen käytetty puu on peräisin kestävästi hoidetuista metsistä, valvotuista
kohteista tai on kierrätettyä.. Turku
Suomen 2. Lahden Taloasennus Oy ?
. 50?! Huvila/Talo 100m²10t?!
37m²5t?! P. Hiven Oy, Oy Ekotjänst Lindgård Ab ja Agriprep Ltd
järjestävät aiheeseen liittyen asiakastilaisuudet:
Ti 11.2. Disne Oy ?
PonttiSet-lattialaudat
myös koivua ja leveää
mäntyä. Turku . & 18.2.
ISSN 0355-3787
Lukijamäärä 313 000 (KMT S2012/K2013)
TOIMISTO
Avoinna ma?pe 8?16.00
Postiosoite: PL 440, 00101 Helsinki
Käyntiosoite: Simonkatu 6, Helsinki
TOIMITUS
Puhelin:
020 413 2100
Faksi:
(09) 694 3717
toimitus@maaseuduntulevaisuus.fi
TILAUS- JA JAKELUASIAT
Puhelin
Faksi
Sähköposti
020 413 2277
(ma-pe 8?16.00)
020 413 2294
tilaajapalvelu@maaseuduntulevaisuus.fi
Tilaushinnat kotimaassa
Nurmenhoito- ja luomukoneet
Konekentällä, Österhankmontie 378, 66560 Österhankmo
TERVETULOA! www.ekotjanst.fi 0500-567611
AKU
YHTEISH .2014
24.2. Kajaanissa . Maanrakennus Rannikko Oy ?
. 2?/min+pvm.
SABINA AUTTAA 0600-302022
CrOy, PL396 Hki 12 2,75/min.
70+ NAISE 0700-414-907
50+ NAISET 070-414-963
Cr, PL396, Hki12; 2-2,34/min
LIVE Tekstari-seuraa! Tekstaa:
SEURAA ja viestisi nroon 179300
2,5e/viesti, CrOy,PL396, Hki 12
MITä TEET pERUSKoULUn jäLKEEn?
Kiinnostaako Sinua työ kuljetusalalla,
maarakennusalalla tai metsäalan tehtävissä?
Hae kevään 2014 yhteishaussa TTS:lle. Reera Rakennusmestaripalvelut Oy ?
. Kankare ?
. mennessä
Ke 12.2. muita
laitteita. tlk Hki. ilmestyvässä
yhteishakuteemanumerossa.
VILLAELEMENTTEJÄ (pelti/
kovavilla/pelti). ilmoittautumiset ke 5.2. Tervetuloa!
- maarakennuskoneenkuljettaja
TarmoKraft-tiedonvälityshanke
Kerro
tapahtumasta
Olemme koko Suomen alueella toimiva eläivälitys ja karjanhankinta liike.
Haemme palvelukseen kokemusta omaavaa henkilöä hoitamaan tuotantoeläinvälitystä.
Yhteydenotot sä.posti
pekka.karhu@karjanhankinta.fi
P. Reisjärvellä . 040 5796381.
Hinnat perustuvat laskutusjakson alussa voimassa olevaan hinnastoon ja
Toimistokalusteiden ja erilaisten koneiden ja laitteiden
huutokauppa la 15.2.2014 kello 10 (näyttö kello 9)
Tervakoski, Päiviöntie 4. helmikuuta 2014
SIPOREX kaikkeen rakentamiseen
H+H Finland on tuonut Suomen
markkinoille uusia ratkaisuja
rakentamiseen.
Väliseinälaatat, Harkot, taso- ja
seinäelementit mahdollistavat
nopeasti rakennettavat
paloturvalliset rakenteet.
Ratkaisut soveltuvat omakotitaloihin kaikkeen
sekä teollisuus- sekä maatilarakentamiseen.
maanantaina 17.2. Listat, paneelit.
Kyyjärven Saha Oy
P. 0502694
Vapaita karsinapaikkoja pienellä
tallilla, raviradan vieressä.
www.timihevospalvelut.fi
0440 214891, 045 1206362.
Num
ilmesty ero
y 19.2.
Aineist
opäivä
14.2.
soita 020 413 2321 ja varaa ilmoitustilaa!
Aineistopäivä pe 14.2. 03-7842294.
Suomen toiseksi luetuimmalla päivälehdellä
puhuttelet opiskelijoiden parhammistoa;
opinhaluisia ja tavoitteellisia nuoria.
Kerro heille avoimista koulutuspaikoista
ja muista mahdollisuuksista
ke 19.2. Lahdessa . 12
Keskiviikkona 12. Kysy tarjousta.
P. Asiantuntijat ja myyjämme
ovat paikalla vastaamassa kysymyksiin.
Tarjoilua ja lisätietoa uudessa toimistossamme.
Kestotilaajan etuja:
- autonkuljettaja / kuorma-autonkuljettaja
- linja-autonkuljettaja
- metsäkoneenkuljettaja
- metsäenergian tuottaja
Nurmen hoito, kompleksilannoitus ja biologinen rehunsäilöntä
. Putkityö J-P Kivelä ?
. 020 7524 200
MAISEMAHUVILA
Koko luonto sylissäsi!
19.980?
alk.
Katso upea ja laaja mallisto!
Tilaa heti uusi esite!
Tied./esitteet 02 2590 200
Käytettyä TRUKKIsekä VARASTOHYLLYÄ edullisesti.
www.rackman.fi
P. min + pvm 0600-9-0606
N.N. Käytön/luovutuksen voi kieltää
ilmoittamalla siitä Tilaajapalveluun.
Näköislehti ja arkisto:
www.maaseuduntulevaisuus.fi/kirjaudu
ILMOITUKSET
Puhelin
Faksi
Sähköposti
020 413 2321 (ma?pe 8?16.00)
(09) 694 4766
ilmoitus@maaseuduntulevaisuus.fi
Ilmoitushinnat 2014: Hintaan lisätään 24 % alv.
Tekstissä mustavalkoinen 3,80 ?/pmm, 4-väri 4,45 ?/pmm,
(Metsänomistajanumero mv 4,10 ?/pmm, 4-väri 4,75 ?)
Tekstin jälkeen mustavalkoinen 2,85 ?/pmm, 4-väri 4,45 ?/pmm
(Työpaikat mustavalkoinen 3,95 ?, 4-väri 5,15 ?)
(Koulutus mustavalkoinen 3,15 ?, 4-väri 4,85 ?)
Rivi-ilmoitukset 8,50 ?/rivi (2-5 riviä)
Nimimerkki-ilmoituksia julkaistaan vain käteismaksulla.
Ilmoitusten jättöaika
maanantain lehteen
perjantain -?-
pe klo 10.00
ke klo 16.00
keskiviikon lehteen
ma klo 16.00
Vastuu virheistä
Lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista, jos ilmoitusta ei voida julkaista määrättynä päivänä. luetuin päivälehti
Ohjelma
Lippujen jako, Viking Line terminaali, 2. Maarianhamina . Ilmastointihuolto P. ilmoittautumiset ti 4.2. Tied. 160cm, 90kg tummatukkainen vapaa nainen. tyttönen ja etsin
juttuseuraa mukavasta miehestä.
Olisitko se sinä. Pl 107, Hki 52.
Hei, olen 33 v. mennessä sähköpostitse varsinais-suomi@mtk.fi. 010 402 7700
Logistiikan perustutkinto
Metsäalan perustutkinto
Uutta ideaa nurmituotannon
tehostamiseen
Tilaisuudet ovat maksuttomia. Sitovat ilmoittautumiset 25.2. Aineistot osoitteella:
ilmoitus@maaseuduntulevaisuus.fi
Lisätietoja: Jussi Savander 045 124 9002
Tehoa toistolla! Alennus -20 %
Lautatarhankatu 3, 13110 Hämeenlinna
Kysy lisää p. 0400 599 299 / Jouni.
Kestotilaus on aina
edullisin.
ovat 1-eräisiä. Seinäjoella . Viestissä on mainittava KAIKKIEN lähtijöiden nimet ja syntymäajat
(ppkkvv) sekä laskutusosoite. 300 kpl.
Laatat Helsingissä
P. Hinnat sisältävät alv:n
OUTO VALO . Biokasvu Oy
A, C
. Isofarmi Oy
C
. minä en ollut. helmikuuta 2014
MUISTILISTA
PÖYRÖÖT . Vielä tänä vuonna uuhitukia ei voi hakea sähköisesti.
Uuhien peruminen hakemukselta ja pitopaikan muuttaminen tilallapitoaikana (1.3.?
8.6.2014) tehdään kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle
palautettavalla lomakkeella 124.
Myös osallistumisilmoitus
teuraskaritsan laatupalkkioon
(lomake 177) on tarvittaessa
palautettava kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle 28.2.
ei tarvitse palauttaa uudelleen.
Uuhipalkkiokiintiöiden ja lisäkiintiöiden hakuaika on myös
3.2.?28.2. 2013
Kotieläintilan hehtaarituki (1770) v. RehuX Oy
. . alkaen.
Maaseutuvirasto (Mavi) postittaa tämän kuun alussa tukiha-
kemuslomakkeet paperista hakua
varten tuottajille, jotka hakivat
viime vuonna kasvihuonetukea.
Lomakkeen numero on 109.
Kasvihuonetuen viimeinen hakupäivä on 28.2., johon mennessä
hakemus on toimitettava elykeskukseen.
Ennen tuen hakemista hakijan
on varmistettava, että maatilan
tiedot ja tilan asiointioikeudet
ovat kunnossa. Se oli
Laura Mehtola.
. Tarvasjoen Rehupojat Oy
. Berner Oy
. Jos hän kävi toimistossa aamulla, mitä hän siellä kertoi yöstä?
. Edellytyksenä
sähköiselle hakemiselle on, että
syksyllä tilalle tullut lomake 455
on palautettu kuntaan.
Tuen ehdot ovat ennallaan.
Vain tuen haku- ja ilmoitusmenettelyä on muutettu.
Esimerkiksi pohjoista ja EteläSuomen kasvihuonetukea haetaan samalla hakemuksella sekä
viljelysuunnitelma sisältyy nyt
hakemustietojen sisään.
Mavista arvioidaan, että kasvihuonetuen ennakko maksetaan
huhtikuun lopulla ja lopullinen
tuki lokakuussa.
Tuen määrä on A ja B-tukialueilla ja C-tukialueella erisuuruinen.
Vipu-palvelun kirjautumissivu:
vipu.mavi.fi
Lomakepalvelu:
www.suomi.fi/lomakkeet
Uuhitukien haku käynnissä
Uuhitukien haku on alkanut.
Hakuaika on tänä vuonna
3.2.?28.2. Mildola Oy
A, B, D
. Puhelin hälytti pitkään. Löysit vaimosi vasta tänä aamuna. Rehupalvelu Kulmanen
. Mitä?
. Hassua. Feedline Ltd
. Tilaviljasekoitus Oska Oy
D = rehuseosten valmistus
E = omavalvontaohjelma, ulkomainen
* = tuontitoiminta satunnaista
Lisätietoja puh. . Proteinoil Oy
A = rehuraaka-aineiden tuonti
B = rehuseosten maahantuonti
C = rehuraaka-aineiden valmistus
. Kasvot olivat punaiset ja märät, silmät turvoksissa. Turku
A, B, D
. Missä mies on ollut
koko yön. MARK TRAIL
Kasvihuonetuen
sähköinen haku on auki
Kasvihuonetukea voi tänä vuonna hakea
sähköisesti Vipu-palvelun kautta.
Kasvihuonetuen sähköinen haku
on auki Vipu-palvelussa 28.2. Kinnusen Mylly Oy
C
. Meidän pitäisi puhua.
Takamaa rämähti nauramaan. Uusin verotiliote tulee Verotili-palveluun kuukausittain viimeistään kymmenentenä päivänä yleisen eräpäivän jälkeen. Miten Takamaan kanssa meni?
Krisse huokasi syvään. A-Rehu Oy
D
. Annika Takamaa on maannut kuolleena koko yön, Vesa Takamaa ilmoitti siitä tänä aamuna puoli kymmeneltä. Satarehu Oy
. En saanut oikein selvää. Hän tarkisti, missä Tupla ja ViivaLiisa olivat, ja saatuaan kuulla heidän olevan jo Sairakkalan kohdalla,
hän käski heidän aloittaa kyselyt Luomelassa ja Saarella ja siirtyä sitten
Suurenmäentien alkupäähän.
Poliisit seisoivat taas kerran Mehtolan portilla ja huhuilivat. Altia Oy/Koskenkorva
A, B
. Itävyysja orastumistietoa tarvitaan laskettaessa kylvöissä tarvittavaa
kylvömäärää. Säkylä
D
. Nauru
muuttui huudoksi, sitten mies kumartui ja alkoi hakata päätään pöytään.
Krisse tajusi, että Takamaa oli saatava lääkäriin.
Jp:n miesten lähdettyä Takamaa mukanaan Krisse seisoi hetken tihkusateessa pihalla. Etkö saanut mitään irti?
. asti.
Tämän jälkeen hakemuksen
voi jättää ainoastaan paperisena.
Viljelymuutokset voi ilmoittaa
1.3. VIIVI JA WAGNER . ?
Tiedätkö. Kyllä.
He seurasivat katseillaan Möttöstä, joka jatkoi maastojälkien hakemista.
Annika Takamaan ruumis kuljetettiin pois kasvihuoneesta.
Vaikka satoi, Krisse ja Tuire lähtivät kävellen Mehtolaan.
. (06) 412 6 999
Maataloustukien maksuaikatauluja 2014
Lähde: Maaseutuvirasto
helmikuu
maaliskuu
Pohjoiset hehtaarituet v. Niin moni jälki katoaisi veteen.
Tuire tuli puskista kasvihuoneen takaa Möttönen kannoillaan ja manasi
sitä, että jälkiä ei oikeastaan ollut. Hankkija Oy
D
. Hän koputti oven pieleen,
mies ei kai ollut kuullut aikaisempaa varovaista naputusta.
Takamaa nosti päänsä. 2013
Satovahinkokorvaus v. Oy Jeppo Food Ab
C
. Tuolla päädyssä on melko selvät jäljet
eli siellä se ampuja on seissyt. Mies oli hysteerinen, ei
ollenkaan oma itsensä.
. AP-Mylly Oy
. Hiven Oy
D
. Kankaisten Öljykasvit Oy
A, D
. Krisse yritti
sitkeästi saada tapahtumista selvää.
Takamaa yltyi entistä remakampaan nauruun ja viinan lemu levisi
äänen mukana ilmaan. Portilla
seisoessaan he saattoivat kuulla sen pirinän vaimeana talon sisältä.
Krisse oli jo luovuttamassa, kun sisällä lopultakin vastattiin. Olo oli vaivautunut. Pohjois-Pielaveden
D
Maatalouspalvelu Oy
A, B, C
. Pohjanmaan Rehujauhatus Oy
. Varkaus
A
. Kädet pusertuivat
toisiinsa rinnalla, toinen likisti toista saaden sormet näyttämään valkoisilta ja verettömiltä. Rehupalvelu Torikka
& Isolauri Oy
. Rautakesko Oy
. Takamaa nauroi ja itki edelleen vuorotellen.
. Sata-Öljy Oy
. Valio Oy
Haapaveden tehdas
A, B, D
D
C
C
varastointia/
käsittelyä
B, D
Rehujen ja
rehuraaka-aineiden tuojat
A
A
A
A
B
A
A, B
B
. WK Agro Oy
Rahtisekoittajat
. Olemme täällä portilla. Koskenkorva
D
. Kouvola
D
. VetAgro Oy
. Isot miehen jäljet. Lapuan Peruna Oy
D
. Krisse jäi ovensuuhun. Elixi Oil Oy
A, D
. Lisäksi on tiedettävä 1?000 siemenen paino.
Idätys- ja orastumiskokeet
voi tehdä joko itse tai teettää
laboratoriossa.
Laadun voi tutkituttaa muun
muassa Eviran siemenlaboratoriossa Loimaalla.
Itävyyden ja orastumisen
lisäksi siemenestä voidaan selvittää kasvitautitilanne ja peittaustarve.
Lisätietoa analyyseistä ja
analyysipaketeista on Eviran
internetsivulla. En tiedä, saanko hänestä mitään irti.
Krisse palasi tupaan. Oy Henry Teirs Ltd
. Minä tulin kotiin ja Annika oli veressä. HELGE . Vuokranantajan
tulee harjoittaa maidontuotantoa sekä vuokraushetkellä että
vuokrasopimuksen päättyessä.
Kiintiöitä ei voi vuokrata
väliaikaisesti peräkkäisinä
kiintiökausina.
Muistilistan toimittanut Juhani Reku
muistilista@maaseuduntulevaisuus.fi
Grafiikat ja piirrokset Jukka Pasonen
palveluhinnasto.
Eviran opas omaa siementä
käyttäville:
www.evira.fi > Tietoa Evirasta >
Julkaisut > Kasvit > Esitteet >Tarkastuta oman kylvösiemenen laatu
Palveluhinnasto:
www.evira.fi > Viljely ja tuotanto >
Siemenet > Analyysipalvelut viljelijöille > Palveluhinnasto
06
07
08
TÄRKEITÄ
PÄIVÄMÄÄRIÄ
12.2.
n Tammikuun työnantajasuoritukset, muut ennakonpidätykset ja lähdeverot: sähköisen
kausiveroilmoituksen sekä verojen maksun eräpäivä.
17.2.
n Investointituen toinen hakukierros alkaa. Täydentävissä ehdoissa edellytetään
muun muassa eläinten merkintään ja rekisteröintiin liittyvän
lainsäädännön noudattamista.
Lammasteurastamoiden
pitää tehdä viime vuoden teurastusilmoitukset välittömästi
lammas- ja vuohirekisteriin.
Teurastusilmoitusten tekeminen onnistuu sähköisesti
sovelluksella ja paperilomakkeella.
Lammas- ja vuohirekisteri:
https://niemi.mmm.fi/elain/
Asiakaspalvelu 029?530?0404 tai
lammasvuohi@mloy.fi. Missä vietit yösi. Jos viljelijä on osallistunut palkkiojärjestelmään
jo aikaisemmin, lomaketta 177
Lomakkeet ja hakuohjeet on saatavissa myös netin lomakepalvelusta:
www.suomi.fi/lomakkeet
Kirjoita hakuriville hakusanaksi
mavi 107A.
Lisätietoa Uuhipalkkiosta: www.
mavi.fi > Tuet ja palvelut >Viljelijä >
Uuhipalkkio
Selvitä oman siemenen
laatu ajoissa
Tilan omaa siementä kylvävien
viljelijöiden on tärkeää selvittää
siemenen laatu ajoissa. Annikan kanssa. Siitä meidän pitäisikin puhua.
Takamaa pyyhki kasvojaan hetken tomerasti ja ääntely taukosi. Raisio
D
. Yrityksen tai yhteisön, kuten yhtymien tai kuolinpesien
puolesta asioivat tarvitsevat Katso-tunnisteen.
Tarvittaessa paperisen tiliotteen voi vielä tilata verohallinnon puhelinpalvelusta, 020 697 056.
Lisätietoa Verotilistä: www.vero.fi > Asioi verkossa > Verotili
Verotili-palvelu: www.vero.fi/verotili
Lisätietoa Katso-tunnistuksesta: www.vero.fi/katso
Eija Piekkari
Pako portin alta
Kustantaja: MYLLYLAHTI OY
Osa 68
Vai oliko?
Takamaa tyrski ääneen pää käsien varassa pöydän ääreen kumartuneena. Yleensä tämä
päivä on kuukauden 22. ?
Vaimo on kuollut! Annika on kuollut!
. . Hauhon Myllärit Oy
. Oripään Koneasema Oy
. 2013
Etelä-Suomen erikoiskasvituki v. Liperin Mylly
. 13
Keskiviikkona 12. Nainen vapisi koko vartaloltaan, siinä seisoessaan hän
näytti voivan hajota kappaleiksi millä hetkellä tahansa. Raisioagro Oy
D
. Biofarm Oy
C
. Pehmoiseen pengermään on painunut pari
jälkeä. Mikset kysy?
. Alavuden
C
Öljynpuristamo Oy
C, D
. päivä.
Tiliote säilyy Verotili-palvelussa kolmen vuoden ajan.
Yksityishenkilö voi kirjautua palveluun pankkitunnuksilla tai sähköisellä
henkilökortilla. Kasvot olivat kalpeat huulia myöten.
jatkuu. Takamaa on hysteerinen. Asiakaspalvelu on auki arkisin klo 8.15?16.00.
MUISTA MYÖS NÄMÄ
LUOMU
MAITOKIINTIÖT
Epäorgaanista
seleeniä voi käyttää
Hae siirtoa
helmikuun aikana
Elintarviketurvallisuusvirasto
muistuttaa, ettei EU:n komissio
ole toistaiseksi hyväksynyt orgaanista seleeniä käytettäväksi
luomutuotannossa.
Luomutuotantoon hyväksyttyjä epäorgaanisia seleeniyhdisteitä voidaan käyttää
luomurehuissa.
Rehuhiivan ja sitä sisältävien rehuseosten käyttö ei ole
1.1.2014 alkaen mahdollista
luomumärehtijöiden ruokinnassa.
Yksimahaisten (siipikarja
ja siat) luomukotieläinten
ruokinnassa tavanomaisesta
hiivasta valmistettuja rehuja
voidaan vielä käyttää 31.12.2014
asti. . Seinäjoki
D
. Huomasit varmaan,
että pojat veivät hänet mukanaan. Haku päättyy
28.3.
22.2.
n Verotilin tiliote Verotili-palvelussa, www.vero.fi/verotili.
24.2.
n Ennakkoveron eräpäivä.
28.2.
n Vuosimenettelyssä olevilla
arvonlisäverovelvollisilla, kuten
alkutuottajilla, viimeinen päivä
palauttaa kausiveroilmoitus ja
maksaa arvonlisävero vuodelta
2013.
n Maatalouden veroilmoituksen viimeinen palautuspäivä
n Metsätalouden veroilmoituksen viimeinen palautuspäivä
arvonlisäverovelvollisilla asiakkailla.
n Kiinteistöyhtymien, maa- ja
metsätalousyhtymien veroilmoituksen (lomake 36, 2, 2C, 7)
viimeinen palautuspäivä.
Positiivilista kotieläintilan tukena
Eläintautien torjuntayhdistys ETT pitää
kotieläintilan tueksi positiivilistaa rehualan
yrityksistä, jotka sitoutuvat muun muassa
tarkastamaan jokaisen tuomansa tuotantoeläimille tarkoitetun rehuerän ja rehujen
raaka-aineet salmonellan varalta.
Rehunvalmistajat, joilla rehuhygienia-asetuksen mukainen
laadunvalvontasuunnitelma
. Kuollut! Eikä kukaan
voi tehdä enää mitään, sille asialle ei kukaan enää voi mitään! Tajuatko!
Tajuatko, miltä se tuntuu!
Krisse nyökkäsi, mutta perääntyi samalla eteiseen, soitti Pepelle ja
pyysi tätä menemään heti Takamaan yritykseen ja jututtamaan Sanna
Simolaa. Onko sinulle Mehtolan numero?
Tuire kaiveli taskustaan lehtiönsä esiin. Farmirehu Tapani Korpela
. 2013
Puutarhatuotteiden varastointituki v. Lääkäriin. Avena Nordic Grain Oy
C
. . Luomukotieläimiä voidaan
ruokkia luonnonmukaisesti
tuotetulla rehuhiivalla.
Maitokiintiön väliaikaista
vuokraamista, tuottajien
välistä kiintiökauppaa sekä
kiintiön yhdistämistä tai siirtoa
peltoalaan liittyen on haettava
elykeskuksesta lomakkeella
530106 helmikuun loppuun
mennessä, jos siirto halutaan
voimaan kuluvalle kiintiökaudelle 2013?2014.
Väliaikaisessa vuokrauksessa
aktiivinen maidontuottaja
vuokraa osan omistamastaan maitokiintiöstä yhden
kiintiökauden ajaksi toiselle
tuottajalle. Takamaan muutamasta sanasta päättelin, että hän ei ollut yötä kotona.
Lähetin Pepen sinne toimistolle Sanna Simolan luo kyselemään.
Krisse soitti pari muutakin puhelua. Sitten
nauru alkoi uudelleen ja nauraessaan mies takoi pöytää nyrkeillään. Tuire rynkytti porttia, siitä lähti kova kalahteleva ääni, mutta talo pysyi hiljaisena.
. Suomen Viljava Oy
. Sadetta oli valunut hiljakseen edellisillasta lähtien.
Se oli tutkinnan kannalta huono juttu. Uuhitukia ovat uuhipalkkio, sen lisäpalkkio ja kansallinen uuhituki.
Uuhitukia haetaan kunnan
maaseutuelinkeinoviranomaiselle palautettavalla lomakkeella 107A. Samuli Simula Oy
. Kiintiöitä haetaan
lomakkeella 122 ja niiden siirrot
ilmoitetaan lomakkeella 249.
Uuhikiintiöitä koskevat lomakkeet toimitetaan tilan alueen
elykeskukseen.
Mavi postittaa hakuohjeet
ja lomakkeen 107A tiedossaan
oleville lammastiloille viikon 5
aikana.
mennessä. 2013
Sokerijuurikkaan kansallinen tuki v. Rehunsekoittamo Terho Mylly Oy
. Voitko tulla päästämään sisään?
Pitkän ajan kuluttua Laura Mehtola ilmestyi kuistille ja asteli sitten
empien portille. Annika Takamaa ammuttiin siis nimenomaan tuolta kasvihuoneen
takapäästä, siitä luukusta?
. Hilannon Mylly ky
. Savon Siemen Oy
. 2013
Verotiliote nähtävissä netissä
Verovelvollinen voi tarkastella omaa verotiliotettaan sähköisessä Verotilipalvelussa. Sivulla on myös
Lammas- ja vuohirekisteri ajan tasalle
Teuraskaritsan laatupalkkiota
hakeneiden viljelijöiden pitää
tarkastaa helmikuun aikana,
että lammas- ja vuohirekisterin tiedot ovat ajan tasalla.
Helpoimmin tarkistus onnistuu lammas- ja vuohirekisterin
Internet-sovelluksesta.
Nettisvelluksessa ovat muun
muassa viljelijän omat ilmoitukset ja teurastamon tekemät
teurastusilmoitukset lampaista.
Tarkasta seuraavat asiat:
n teuraskaritsat ovat sen tilatunnuksen alla, jolla on
haettu teuraskaritsan laatupalkkiota,
n viime vuonna teurastetuista
karitsoistasi on tehty poistoilmoitukset ja muutkin
ilmoittamasi tiedot ja
n teurastamo on tehnyt viime
vuonna teurastetuista karitsoistasi teurastusilmoitukset.
Myös muiden lampaiden
kuin teurastettujen karitsojen
tiedot on oltava lammas- ja
vuohirekisterissä ajan tasalla.
EU-rahoitteisten palkkioiden, kuten uuhipalkkio ja
teuraskaritsan laatupalkkio,
saaminen vaatii täydentävien
ehtojen noudattamista koko
kalenterivuoden ajan. VÄINÖ . Mutta kun siitä mentiin eteenpäin, askelpainaumia ei enää näy, maasto on kuivaa kangasmaata, varvikkoa, sinne ei
mikään painu syvään.
. Finnamyl Oy
A, B, C
. Kotka
D
. R & V Eurotrading AG Oy
. Oy Feedex Ab
C
. HK Ruokatalo Oy
. Ylivieska
C
. Ääni oli kova ja kummallisen korkea, se
nousi kimeäksi, naismaiseksi, sitten se vaihtui taas itkunikotukseksi