Tee kanssamme suomalaista viljakauppaa atriatuottajat.fi/a-rehu/viljakauppa | 010 316 8012. KESKIVIIKKONA 12. ”Emme ole koskaan käyttäneet tai hankkineet tuontiviljaa, emmekä aio tuoda sitä jatkossakaan. ELOKUUTA 2020 NRO 92 IRTONUMERO 2,80 € MT.FI PERUSTETTU 1916 – 104 VUOTTA KOKO SUOMEN ASIALLA Viljakauppa on arvovalinta Kotimaisen viljan käyttö on A-Rehulle arvokysymys. Olemme suomalaisten viljelijöiden omistama yritys ja koko toimintamme tähtää kotimaisten tilojen tuottavuuden ja kannattavuuden parantamiseen”, A-Rehu Oy:n hankintapäällikkö Taneli Marttila toteaa
Vastakkaisis ta väitteistä huolimatta kustannukset ovat valuneet ketjussa alaspäin ja päätyneet suurelta osin alkutuottaji en piikkiin. Lopullinen johtopäätös etätyöstä on yksinkertainen. Kun pilvet liikkuvat noin, sateita ei tähän päälle tule vielä. Sryhmä luopui viime vuoden lo pulla viisi vuotta kestäneestä ja ruuan tuottajia suututtaneesta halpuutus kampanjastaan. Toisekseen suomalaisten into luonnossa liikkumiseen sekä kotimaan matkailuun on noussut ihan uusiin sfääreihin. Tuntui, että täällähän voisi olla vaikka kuinka pitkään. Tämä näkyy myös alue taloudessa: kansallispuistoon satsattu euro tuo tutkimusten mukaan alueelle parhaim millaan kymmenen euron piristysruiskeen erilaisten majoitus, ravitsemus ja ohjelmapalveluiden lisäänty neen kysynnän johdosta. Sitten tulikin kesä. Silloin melkein 80vuotiaat setäni eivät hermostuneet, ei hän tässä mihinkään kiire ole, todettiin ja istuttiin rauhassa. Luonnossa ja metsässä liikkuminen vaikuttaa tutki tusti myönteisesti ihmisten fyysiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin. Se mahdollistaa nykyistä helpommin paikasta riippumattoman työn ja siten asumisen muuallakin kuin kasvukeskuksissa. Erillisenä maana alueelta tulevat ohjattaisiin muualla Suomessa karanteeniin. Ruokaturva edellyt tää aina kannattavaa kotimaista tuo tantoa. Tuottajahintojen nousun sijaan tuot tajille on esitetty lisää vaatimuksia. 11.8.). Siinä ei ole tinkimisen varaa. Näillä voi olla pysyviä vaikutuksia suomalaisten elämään. Varjoon on jäänyt, onko nykyisiä yhteyksiä kehitetty. Lehtityö toki oli jo tietoverkoista riippuvaista. Työntekijä turhautuu, jos hänen pitää päivätolkulla odo tella negatiivista testitulosta kotona hyvävoimaisen, mutta hieman nuhaisen lapsen kans sa. Työntekoa hankaloittava huono internetyhteys voi olla ratkaiseva syy jäädä kaupun kiin. Keskimäärin suomalaisilla on vain noin 200 metrin matka lähimpään metsään. Uudenmaan keväisen kaltaisen eristä misen ei haluta toistuvan. (MT 29.7.) Lidlin kaupallisen johtajan Mikko Forsströmin mukaan hintojen laske minen tulee heille todella kalliiksi. Jos myös kaikki nuhaiset lapset halutaan testata, testitu los on saatava nopeasti. Ruotsi ei näytä pärjäävän kovin hyvin, mutta siellä onkin miehet johdossa.” ”Halosen mielestä naiset ymmärtävät koronaviruksen kaltaisia uusia turvallisuusuh kia paremmin kuin miehet, jotka ovat kiinnostuneempia sotilaallisista uhkista.” ”Halosen heiton merkitystä ei kannata liioitella. Meillä Suomessakin hallitus on ryhtynyt melko järeisiin toimiin, joilla pyri tään estämään kevään tapahtumien toistuminen. Hyvät polut ja kulkureitit myös suojaavat herkkää luontoa, kun kulku ohjautuu merkityille reiteille. Hyviä retkikohteita kyllä riittää koluttavaksi! Jo ennen koronaa hallitus satsasi vahvasti niin luonnon suojeluun kuin kansallis puistojen ja muiden luonto kohteiden retkeilyinfran parantamiseen. En ole kaivannut johtoa koneeseen kiinni. Saksalainen kauppaketju Lidl aloitti pari viikkoa sitten oman kam panjansa. Kannattaa lähteä töihin nopeasti, sillä myöhemmin sataa. Ym päristössä on satoja mökkejä, joissa tietotyöläiset miettivät, voisiko täällä tehdä töitä. Tietenkin on hyvä, että ruoka kaupassa on kilpailua. Metsissä ja soilla liikkuminen parantaa myös vastustuskykyä. Tässä onnistuminen edellyttää meiltä jokaiselta henkilökohtaista vastuuta itsestä ja kanssaihmisistä. Ei yhdenkään mainoksessa kerrota, että siirtonopeus voi laskea lähelle yhtä megabittiä. Toivottavaa on, että maanantaina esitellyt toimet purevat eikä toinen aalto saa enempää voimaa. Samoin kuten Sryhmä run sas viisi vuotta sitten vakuutti, Lidlin mukaan myyntihintojen alentaminen ei vaikuta tuottajalle maksettavaan hintaan, vaan alennus on pois kaupan omasta katteesta. Operaattorit mainostavat kovasti huippunopeita 5Gyh teyksiä. Ennätyksellistä tulosta alkuvuoden aikana teki myös Kryhmä päivittäistavarakaupassa. Yksi tällainen harvinainen toimiala on ruokakauppa. elokuuta 2020 Päätoimittaja: Jouni Kemppainen Toimituspäällikkö: Jussi Martikainen Sähköposti: etunimi.sukunimi@mt.fi Maaseudun Tulevaisuus on maaja metsätaloustuottajain äänen kannattaja. Vaikka Suomes sa ruuan tuottamisessa vaatimukset ovat kovemmat kuin monissa muissa EUmaissa, tuottajahinnat ovat vas taavasti alhaisemmat. Minulle korona-ajan etätyö ja verkon viihdekäyttö maalla on todistanut, että langaton verkko riittää nykyisin. Näin kävikin, 80 vuoden kokemus kotitilan taivaan tarkkailusta antoi MT:n palve lua luotettavamman ennus teen. Julkaisija: Viestilehdet Oy Jätä uutisvinkki toimitus@mt.fi Seuraa MT:tä verkossa MT.FI facebook.com/maaseuduntulevaisuus @maastul + Pääkirjoitukset Heikki Tuuri, pääkirjoitustoimittaja Jussi Martikainen, toimituspäällikkö Jouni Kemppainen, päätoimittaja VIERAILIJA Luontoon! Korona on koetellut Suomea ja koko maailmaa kovalla kädellä. Puistomme ovatkin hyvin vetovoimaisia kohteita niin kotimaisen kuin ulkomaisen matkailun piirissä. ”Nyt riskinä on, että tänä syksynä pienten lasten vanhem mille kertyy poikkeuksellisen paljon poissaoloja töistä sairaan lapsen hoitamisen takia.” ”Testaukseen on nyt satsat tava niin paljon kuin mahdol lista. Jo silloin puhuttiin etätyön mahdollisuuksista, mutta heikot yhteydet tekivät siitä mahdotonta. Hyvä niin, koska mahdollinen toinen aalto on ensimmäiseen verrattuna isompi uhka sekä inhimillisesti että taloudel lisesti. UUTISPÄÄLLIKÖLTÄ Etätyö onnistuu jos internet pelaa Internet tuli tähän yli satavuo tiaaseen hirsitaloon noin 15 vuotta sitten. Olin täällä etätöissä, ja verkko toimi paremmin kuin kotona Helsingissä. Mutta minimisiirtono peuden on oltava noin kym menen megabittiä sekunnissa. Työnantajalle tilanne on myös taloudellisesti ja tuotan nollisesti ikävä.” Hurja-Tarja iski, mutta ohi meni Helsingin Sanomat puntaroi presidentti Tarja Halosen ke huja Saksan ja Suomen naisjoh tajille koronakriisin hoidosta ja piikkiä Ruotsille sen heikom masta koronatilanteesta. RAHIKAINEN pasi.s.rahikainen@gmail.com LEHTIKATSAUS Hoivan valvonta yhä retuperällä Länsi-Savo kirjoittaa hoiva kotien valvonnasta Ylen MOTohjelman selvitykseen viitaten. Hän arvioi, että hintojen alentami nen otetaan koronakevään jälkeen vastaan hyvin suomalaisten keskuu dessa. Uudestamaasta on tullut suomalaisella määrittelyllä riski maa. Mutta se on saanut syntymään myös myönteisiä uusia trendejä. Perheen muuttohaluja suurten kasvu keskusten ulkopuolelle on usein estänyt se, että työpaikan löytyminen molemmille puolisoille on ollut vaikeaa. Moneen vuoteen en edes yrittänyt. Kansallispuistojen jo aiemmin vahvasti kasvaneet kävijämäärät paukuttelevat tänä kesänä jopa useiden kymmenien prosent tien kasvulukemia. Se oli tosiaan ensimmäinen kerta, kun he näkivät internetin, silloin ei vielä älypuhelimia ollut. Me suomalaiset olemme löytäneet kotimaan luonnon viehätyksen ja arvon. Ensinnäkin on otettu iso digi loikka etätöiden ja kokousten hyödyntämisessä. Heinät saatiin talliin ja ehdittiin ruotia sääennusteita. KRISTA MIKKONEN kansanedustaja (vihr.), ympäristöja ilmastoministeri krista.mikkonen@ym.fi Keskimäärin suomalaisilla on vain noin 200 metrin matka lähimpään metsään. Olisi myös tärkeää antaa valvontatehtävä riippumatto malle taholle. Viime vuonna paljastuneet karmeat esimerkit huonosta hoivasta olisi voitu välttää nykyistä tehokkaam malla valvonnalla.” Lapsen nuhasta uusi koronapiina Aamulehti arvioi, että pik kunuhaan sairastunut lapsi joutuu koronatestin takia ole maan viikonkin pois hoidosta tai koulusta. Tämä tarkoittaa nykyisten pienimpien ja repaleisimpien puistojen täydentämistä mutta myös yhden tai kahden uuden kansallispuiston perustamista. Asiantuntijatyössä etätyön valtavirtaistuminen avaa näissä tilanteissa uusia mahdollisuuksia. Ruokaketjussa ei pädekään sanonta: Se maksaa, joka tilaa. (MT 10.8.) Ennätyksistä huolimatta kaupan edustajien mukaan kilpailu ruoka kaupassa on kovaa. Palvelut olivat vasta menossa verkkoon. Kokemus on kuitenkin osoittanut, että ruokaket jussa kilpailun kustannukset eivät ole jakaantuneet tasaisesti. Etenkin kansal lispuistojen brändi on vahva. Koronaika on vaikuttanut negatiivi sesti lähes kaikkeen. Verenpaine ja stressi alenevat jo 20 minuutin aikana – metsässä mieli ja keho rentoutuvat. Kymmeniä megabittejä verk kooperaattoreiden mainokset lupaavatkin. Ruokaturvan säilyminen edellyttää kaikilta vastuullisuutta. Sama käsitys pysyi varmaan loppuelämän. Lähellä on tuhansia ihmisiä keräävä Himoksen lomakeskus. Otteen kirpoami seen ei ole vieläkään varaa. 2 Maaseudun Tulevaisuus keskiviikkona 12. Maallemuutto ja useassa paikassa työnteko ovat nyt monien mielessä. Ellei, niin ei onnistu. Valtiovalta on pyrkinyt lieventämään esimerkiksi elinkeinoelämän talousongelmia massiivisella tuella. Tämä nostaa Uudenmaan tartuntaluvun 8,12:een sataatuhatta asukasta kohti. Talomme on maalla mutta lähellä Jämsää. Suomi rajoittaa tällä hetkellä mat kustamista niistä maista, joissa luku on yli kahdeksan. Esivalmistelut ovat käynnissä ja ratkaisujen aika myöhemmin tänä vuonna. Näyttää siltä, että ruuan halpuutus kampanjassa on alkamassa toinen aalto. Helsingin Sanomat laski tiistaina, että kahdessa viikossa maa kunnassa on todettu yhteensä 137 uutta koronavirustartuntaa (hs.fi. Se pitää maaseudun ja sen elinkeinojen puolta sekä huolehtii maaseudun henkisestä ja taloudellisesta hyvinvoinnista. Hallitus on ohjelmansa mukai sesti laajentamassa Suomen kansallispuistoverkkoa. Arvelen, että keväällä porukkaa ei vielä niin kovin paljon ollut, sillä sitä mukaa, kun autoja kulki mökeille läheiseen niemeen, verkko hidastui. Yksityisiin hoivakoteihin tehtiin kyllä tar kastuskäyntejä, mutta kuntien omissa yksiköissä oltiin oma valvonnan varassa.” ”Hoivan valvonnan kriteere jä pitäisi ehdottomasti tiuken taa. Toivottavasti kotimaan retkeily jää jatkossa pysyväksi osaksi yhä useamman suomalaisen kesäohjelmaa. Halpuuttamisessa toinen aalto liikaa Ruokaturva edellyttää aina kannattavaa kotimaista tuotantoa. Halupuuttaminsen toisen aallon seuraukset voivat olla suomalaisille ruuan tuottajille ja elintarviketeolli suudelle tuhoisat. Vaatimus ei ole uusi mutta nyt tärkeämpi kuin ennen. Keväällä se oli 20:n ja 40:n välillä lähes koko ajan. Kun matkailu avautui ja läheiseen Himoksen lomakeskukseen alkoi kertyä matkailijoita, las ki datansiirron nopeus lähelle yhtä megabittiä sekunnissa. ”Ei se internet tiedä mi tään”, oli tuomio. Harvat alat ovat menestyneet kevään ja kesän aikana hyvin. Mutta nyt keväällä kaikki oli toisin. AIMO VAINIO aimo.vainio@mt.fi @VainioA. Silti alueiden erot tartunnoissa olisi syytä huomioida niin asetettavissa varotoimissa kuin ihmisten arjessakin. Sama on havaittu useissa muissakin luontokohteissa. Oli heinäaika ja kone latasi MT:n sääpalvelua. Huoltovarmuus ja siihen oleelli sesti kuuluva ruokaturva nousivat kevään aikana arvoonsa. Samalla luonto tarjoaa marjoja ja sieniä jokaisen poimittavaksi. Varsinaista uteliaisuutta he eivät uutta tekniikkaa kohtaan osoittaneet, vaikka yritin kertoa, mitä kaikkea tietoko neilla voi tehdä. Kesäkuussa työnteko oli lähellä mahdotonta. Vaikka luontomatkailuyrit täjien varauskirjat tyhjentyivät alkukeväällä kerralla ulkomai sista matkustajista, täyttyivät ne melkein samanlaisessa hujauksessa suomalaisista. Mokkulayhteys raksutti tus kallisen hitaasti, ja ennustetta odotettiin minuuttikaupalla. Kotimaan luonto ja kulttuurimatkailun suosion kasvu mahdollistaa monenlaista menestyvää yritystoimintaa ja sitä myötä uusia työpaikkoja maaseudulla. Lopulta ennuste tuli ja vastaus oli: Epävakaista! Se täni oli jo aikoja sitten tehnyt oman ennusteensa. Tähän saakka vastuuta on kannettu hienosti, ja Suomi on selvinnyt pandemiasta monia muita maita paremmin. Samaa sa noivat muutkin mökeille töi hin tulleet lähiseudulla. Heikkilän mukaan hintakilpailukykyä haetaan edelleen, mutta markkinoinnin fokus vaihtuu myymälöiden tarjontaan ja valikoi miin (MT 4.11.2019). Luonnossa liikkumiseen on siis tarjolla hyviä mahdol lisuuksia käytännössä joka puolella Suomea – asut sitten maalla, pikkukaupungissa tai vaikka metropolialueen ytimessä. ”Ongelmaksi nousee Ylen selvityksen mukaan etenkin kaupunkien omien hoivayk siköiden valvonta. Riskialueilta tulevien matkustajien testaamista tehostetaan ja karantee niohjeita tiukennetaan. Olisiko nyt oikea aika lähteä mökille ja pysyä siellä. Jos koronan toi nen aalto tästä pahenee, samanlaisiin tukiin ei enää ole varaa. ”... Suosituimmissa paikoissa on jopa jonotettu, ja parkki paikat ovat olleet tupaten täynnä. Pitkään puheissa ollut etätyö on vihdoin muut tunut todeksi. Vastuuta ei voi ulkoistaa. Presidentin logiikkaa voi silti ihmetellä, sillä hänen ar vostamansa tasaarvoinen hyvin vointi valtio luotiin Ruot si edellä – ja silloinkin maata johtivat miehet.” PÄÄKIRJOITUS E ri puolilla maailmaa on vah voja viitteitä koronapande mian toisesta aallosta. Vaikka Suomessa puheet ruokaturvasta ovat kesän aikana vaimenneet, tilanne ei ole muuttunut. Tulosparannus oli 40 miljoonaa euroa. Retkipoluilla on tänä kesänä tullut paljon vastaan ensikertalaisia. Edellisen halpuu tuskampanjan seurauksena taloudel linen tilanne näillä aloilla on jo niin huono, ettei uusi aalto pelkästään keikuta venettä vaan kaataa sen. Metsässä liikkuminen ei suinkaan vaadi menemistä kansallispuistoihin tai muille luonnonsuojelualueille. Sryhmän pääjohta jan Taavi Heikkilän mukaan ryh män marketkauppa teki vuoden ensimmäisellä neljänneksellä ennä tystuloksen. Yhteyksien maalla on kerta kaikkiaan oltava vakaita ja riittävän hyviä. Uudestamaasta tuli riskimaa Koronan toinen aalto nostaa Suomessa päätään Uudellamaalla. Työt kävivät kuin tanssi, ainakin yhteyksien puolesta. En tiedä, mitä he odottivat lopputulokseksi, mutta toinen heistä vilkuili ikkunasta. Jos internet laulaa, etätyö on nistuu missä vain. Tämä työ jatkuu edelleen, jotta luon nossa liikkuminen on helppoa ja entistä useammin myös esteetöntä. Erityisen suurella ilolla olen pannut merkille luonnossa liikkumisen valtavan suosion. Näin kaikilla on mahdollisuus nauttia siitä. Halonen nauttii roolistaan suorapu heisena HurjaTarjana, eikä Ruot sissa hätkähdetä räväkkää debattia
Kevätviljoista on korjattu hieman ohraa. Hinnoissa ei muutosta Viljanostajien hintatarjoukset ovat tällä hetkellä hyvin samansuuruisia kuin alkuvuodesta. Määrä ja laatu vaihtelevat Syysviljojen puinnit ovat alkaneet. Sen sijaan Australiaan, Kanadaan ja Venäjälle ennustetaan hyvää satoa. Moottoreiden antamassa avustuksessa on eroa. Ostoslistalla on hintaryhmässä vähintään keskitasoinen tai jopa himpun premiumia sisältävä laadukas pyörä. Sivu 6 Katri Kulmuni toivoo linjavaalia UUTISET Ponssen tilaukset laskivat puoleen Ponssen tilauskanta oli kesäkuun lopussa vain puolet vuodentakaisesta. Kuluttajan kannattaa kiinnittää huomiota myös akun kokoon. Se olisi pienempi kuin viime vuonna, vaikka tänä kesänä vilja-ala on suurempi. Rahalle odotetaan myös vastinetta. e 179,3 milj. Sivu 7 PÄIVI KARJALAINEN Kyyhkyjahti käynnistyi aamun sarastaessa Koronalla ei suomalaisten mielestä ole ollut vaikutusta mahdollisuuksiin kuluttaa. Sähkö ei saa loppua kesken. Maaseudun Tulevaisuus testasi seitsemän 2 300–3 400 euron sähköpyörää. Säästämiseen rahaa ei kuitenkaan ole jäänyt aiempaan tapaan. Yhtiö näkee pientä piristymistä metsäkonekaupassa. Sivu 20 MT testasi seitsemän sähköpyörää Metsästyskausi käynnistyi kyyhkyja peltohanhijahdilla maanantaina. e 6/2019 6/2020. Sivu 8 ja Vilja-teema, sivu 14 MIELIPIDE Yliö: Pelastetaan työpaikat yhdessä Tekstiviestit: Maahan vain testin kautta Lukijalta: Puu ei korvaa betonia Sivu 10 Keskustan istuvan puheenjohtajan mielestä puheenjohtajavaalissa on tärkeämpää äänestää linjasta kuin henkilöstä. KESKIVIIKKONA 12. SIvu 21 Syksyn viljakauppa on alkamassa matalin hinnoin Alkukesän kuivuus kuihdutti satohaaveet. CAROLINA HUSU Sähköavusteinen pyörä on lyönyt itsensä läpi myös Suomessa. Ilmakehän ilmiöt täyttävät päivät Meteorologi Joonas Koskelan työhön liittyy paljon ennakkoluuloja: ”Yleensä jengi luulee, että käväisen viisi minuuttia päivässä töissä.” Kantri, sivu 4 JARNO MELA Testaajat ajoivat sähköpyöriä kaikenlaisissa maastoissa ja säissä kahden viikon aikana. Maailmassa riittänee hyvin viljaa sen kysyntään nähden. Testissä selvisi, että rahalla saa sekä perinteisen hybridipyörän että menevän kaupunkipyörän, mutta myös räyhäkkään katumaasturin, jolla tekee mieli maastoonkin. Oikukkaan kasvukauden seurauksena viljasadon määrä ja laatu vaihtelevat. Pyörien myynti on noussut maahantuojien ja valmistajien mukaan myös 50 prosenttia edellisvuodesta. Yhä useampi harkitsee sähköavusteisen pyörän hankkimista sekä retkeilyettä työmatkakäyttöön. Kyseinen hintaryhmä on pyörämerkkien edustajien mukaan tällä hetkellä suosituin. Sivu 9 METSÄ Kesäkuun lopussa Ponssen tilauskanta Lähde: Ponsse 361,1 milj. ELOKUUTA 2020 NRO 92 IRTONUMERO 2,80 € MT.FI PERUSTETTU 1916 – 104 VUOTTA KOKO SUOMEN ASIALLA KANTRI • • • Tavataan joka päivä MT.FI Paperiliitto: Sopimukset pitävät Sivu 6 Meteorologille tylsintä on ennustaa hellepäivien säätä, kertoo Joonas Koskela. Passipaikalle hiipiminen jo ennen aamunkoittoa palkitsi Lotta Seppisen (oik.) ja Siiri Kalliokosken herkullisella lähiruualla Lohtajalla. Euroopassa kuivuus vaivasi Monissa Euroopan maissa sato jää viime syksyä pienemmäksi kuivuuden takia. Sivu 4 Korona kuristaa kukkaroa Uuttamaata tuskin vielä eristetään Sivut 2 ja 5 Menneisyys muuntuu kirjoiksi Sivu 21 IHMISET & KULTTUURI IHMISET & KULTTUURI Sienikirjoja ilmestyy yhtä jalkaa sienien kanssa. Tuolloin MTK:n johtokunnan kolmas puheenjohtaja Markus Eerola sanoi, ettei tällaisilla hinnoilla kannattaisi juuri kylvää. Luonnonvarakeskus povaa 3,3 miljardin kilon viljasatoa
Alle 60:n prosentti jää myös ikäluokissa aina 60 vuoteen saakka. Alle 60 prosentin mahdollisuudet säästää ovat myös alemmilla toimihenkilöillä, työntekijöillä, yrittäjillä ja opiskelijoilla, joista vain 45 prosenttia ilmoitti kyenneensä säästämään kuin aiemmin. Vasemmistoliiton kannattajista 48 prosenttia, SDP:n kannattajista 57 ja kokoomuksen kannattajista 58 prosenttia sanoo kyenneensä säästämään aiempaa vähemmän. Ei tullut matkustettua, eikä kulutettua turhaan. Osuus on kuitenkin selvästi pienempi kuin kaikkien vastaajien keskuudessa. 40–49 v. Tiedot ilmenevät Maaseudun Tulevaisuuden, Verkkouutisten ja Hufvudstadsbladetin tutkimuslaitos Kantarilla teettämästä kyselystä. Kyselyyn vastasi 1 097 henkilöä ajalla 22.–24.7.2020. Ystävättäret kertovat päivittäisten kahvitteluhetkien ja ”monen pikkujutun” jääneen pois koronarajoitusten ollessa tiukimmillaan. Sattmark 1, 21600 Parainen Kokouksissa käsitellään sääntöjen 10 § kevätkokoukselle määräämät asiat; mm. Kaikkien muiden puolueiden kannattajien keskuudessa osuus on vähintään 60 prosenttia. ILPO KIURU Koronaepidemian vaikutukset oman talouden säästämismahdollisuuksiin Osuus vastaajista, % Lähde: Kantar TNS Kaikki Ikäryhmä: enint. Tutkimukseen vastanneet edustavat maamme 18–79-vuotiasta väestöä pois lukien Ahvenanmaan maakunnassa asuvat. Vastaavasti he ovat kyenneet säästämään aiempaa vähemmän. Jonkin verran ehkä jäi säästöönkin, kun en tuplannut syömistä”, Jaana Torppala naurahtaa. Kerätär kertoo olevansa myös kalevalainen jäsenkorjaaja. niin kauan kuin tavaraa riittää. • 67 % lukijoista asuu maaseudulla tai alle 30 000 asukkaan kaupungissa – siellä missä autoa tarvitaan. Ne työt hän lopetti kahdeksi kuukaudeksi, mutta sanoo paussilla olleen vain vähäinen vaikutus tuloihin. Sen sijaan alemmista toimihenkilöistä vain 69 prosenttia ja työntekijöistä 65 prosenttia sanoo kuluttaneensa kuin ennenkin, kun taas yrittäjistä 73 ja opiskelijoista vain 60 prosenttia on tätä mieltä. ILPO KIURU LANKAMAAILMA.FI HELSINKI | TAMPERE | TURKU | OULU | VERKKOKAUPPA SUKKALANKAMARKKINAT! Kymmenittäin sukkalankatarjouksia -10% -30% -50% Tarjoukset voimassa 30.8. Vielä 50–59-vuotiaista ”vain” 79 prosenttia katsoo, ettei koronalla ole ollut omaan kuluttamiseen vaikutusta. Alle 30-vuotiaistakin yli puolet, 59 prosenttia kertoo, ettei korona ole vaikuttanut kulutusmahdollisuuksiin. Kun 75 prosenttia vastaajista sanoi kyenneensä kuluttamaan kuten aiemmin, mahdollisuus säästämiseen oli vain 61 prosentilla vastaajista. Kahdessa seuraavassa ikäryhmässä prosentin ovat 23 ja 21. Maataloustuottajain yhdistysten johtokunnat Valtakunnallisesti alueellisia eroja kulutusmahdollisuuksiin korona ei näytä luoneen. • Mukana tietysti myös koeajoja! MT:n lukijafaktaa: • 95 % lukijoista asuu taloudessa, jossa on 1 tai useampi auto. Erot vain kasvavat, kun tuloksia säästämisen suhteen pilkotaan vastaajien taustojen perusteella. ”Lapset asuvat etelässä ja matkat sinne jäivät tekemättä”, Kerätär sanoo. 19.00 Lounaskahvila Kantatie 66, osoite Pullapolku 2, Visuvesi Virrat 18.8. Asuinkunnan luonne sen sijaan määrittää kuluttamista hieman. 70 v. Vastaajien iän perusteella korona on kuitenkin kurittanut eniten nuoria. 34% MT:n lukijoista on hankkinut autonsa uutena (Lähde: KMT 2019) Lähde KMT 2019 Kolme neljästä suomalaisesta sanoo, ettei koronalla ole ollut vaikutusta heidän mahdollisuuksiinsa kuluttaa. Johtajista ja ylemmistä toimihenkilöistä 76 prosenttia kertoo, ettei koronalla ole ollut vaikutusta. 50–59 v. asti niin kauan kuin tavaraa riittää Laadukas ohut sukkalanka Hjerte Sock 4 -40% Nyt 2,76-3,12/50g, 55,20-62,40/kg (norm. Rahat riittivät vähintäänkin päivittäisiin menoihin. ILPO KIURU Rovaniemeläinen Tuula Kerätär (vas.) ja kittiläläinen Jaana Torppala olivat töissä koronarajoitusten ollessa tiukimmillaan. Vaikka kaikkien puolueiden kannattajat ilmoittivat yli 70 prosentin osuudella, ettei koronalla ole ollut vaikutusta kuluttamiseen, niin säästämiseen vaikutusta on ollut. Kahvi 18.30. Sitä naiset jäivät pohtimaan, mitä tapahtuisi, jos koronan toinen aalto tulisi: selviäisikö Suomi, jos yhteiskunta ”menisi kiinni” uudestaan, vähenisikö eriarvoisuus ja oppisivatko ihmiset auttamaan toisiaan. Varaa oma ilmoituspaikkasi 26.8. 18.30 Kirjasto Lähde, Huhtatie 7 ylimääräinen kokous, sääntömuutos 1. Yli 85 000 euroa vuodessa ansaitsevista 78 prosenttia käytti rahaa kuten aina, mutta alle 20 000 euroa ansaitsevistakin näin ilmoitti tekevänsä 72 prosenttia vastaajista. 12.00 Majatalo Morva PIRKANMAA Ruovesi 18.8. ”Sen vuoksi epidemialla ei ollut vaikutusta tuloihin”, naiset sanovat. • 55 %:lla MT:n lukijatalouksista useampi auto. 17.00 Café Sattmark os. 19.00 Lounaskahvila Kantatie 66, osoite Pullapolku 2, Visuvesi Vesilahti 19.8. mennessä ilmoitus@mt.fi tai soittamalla 020 413 2321. 30 v. tai yli Aiempaa enemmän Ei muutosta Ei osaa sanoa Aiempaa vähemmän 15 61 5 20 19 46 6 29 14 57 1 29 12 59 6 23 17 58 7 18 11 71 5 14 18 742 6 Koronaepidemian vaikutukset oman talouden kulutusmahdollisuuksiin Osuus kaikista vastaajista, % Lähde: Kantar TNS Varaa kuluttaa aiempaa enemmän Ei muutosta Varaa kuluttaa aiempaa vähemmän Ei osaa sanoa 5 75 2 17 ILPO KIURU ”Moni pikkujuttu jäi koronarajoituksien vuoksi tekemättä” Rovaniemen Lordin aukion katukahvilassa juttelevat Jaana Torppala ja Tuula Kerätär työskentelevät hoitoalalla. ”Samoin. 4 Maaseudun Tulevaisuus UUTISET keskiviikkona 12. Sen sijaan 60–69-vuotiaiden keskuudessa prosentti on 85 ja yli 70-vuotiaiden keskuudessa peräti 91. He olivat koko koronaepidemian alkuvaiheen töissä. MT.FI/saa. 60–69 v. Kun 75 prosenttia vastaajista sanoi kyenneensä kuluttamaan kuten aiemmin, mahdollisuus säästämiseen oli vain 61 prosentilla vastaajista. 75% villa, 25% polyamidi, 50 g = 210 m, puikot 2,5-3 mm. 31–39-vuotiaista 70 prosenttia ja 40–49-vuotiaista 68 prosenttia kiistää koronan vaikutukset kulutusmahdollisuuksiinsa. Tulosten tilastollinen virhemarginaali on noin 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa. Koko tuloksen jakaumaan vaikuttavat eniten vanhimmat ikäluokat. elokuuta 2020 Uutispäällikkö: Niklas Holmberg uutispaallikot@mt.fi Toimitussihteerit: Laura Ihalainen, Pirjo Loiskekoski ja Jarno Mela toimitussihteerit@mt.fi MT.FI | Kokonaistavoittavuus 412 000 (KMT 2019) Autot ja liikenne -teemanumero 4.9.2020 Autoteeman aiheina mm.: • Autokaupan tilannekatsaus ja elpyminen korona-ajan jälkeen • Käytetyt autot – saako halvalla hyvää. Korona kurittanut eniten nuorten ja opiskelijoiden kukkaroa Nuorilla ei ole ollut epidemian vuoksi varaa kuluttaa yhtä paljon kuin aiemmin. Puoluekannalla ei näytä olevan kuluttamiseen vaikutusta, sillä kaikkien puolueiden kannattajat ovat käyttäneet rahaa entiseen malliin koronasta huolimatta – vihreiden kannattajat vähiten, 71 prosenttia ja RKP:n kannattajat eniten, 79 prosenttia. Nuorimmista vastaajista 28 prosenttia sen sijaan kertoo kyenneensä kuluttamaan aiempaa vähemmän koronan vuoksi. Valtakunnallisesti alueellisia eroja kulutusmahdollisuuksiin korona ei näytä tutkimuksen mukaan luoneen. Voimassa 10.-16.8. Nuorimmista vastaajista alle puolet, 46 prosenttia ei ole kyennyt koronan vuoksi säästämään. hyväksytään toimintakertomus ja vahvistetaan tilinpäätös vuodelta 2019, sekä päätetään yhdistyksen sääntöjen muuttamisesta. Vastaajan ammatti ja ansiotaso tuottavat loogiset vastaukset mahdollisuuksiin kuluttaa. Taajaan asutuissa kunnissa asuvista 81 prosenttia sanoo, ettei korona ole vaikuttanut, kun taas kaupunkimaisissa kunnissa asuvista näin vastaa 73 prosenttia. Viikkotarjous Myös uusi monivärinen Sock 4 Print! Yli 30 väriä! Tilaa verkkokaupasta kätevästi noutopisteeseen tai kotiovelle! Maataloustuottajain yhdistysten KEVÄTKOKOUKSET pidetään 17.8.–23.8.2020 maataloustuottajaliitoittain seuraavasti HÄME Hartola 19.8. KESKI-SUOMI Jämsän seutu 18.8. 18.00 Ilmijärven metsästysmaja VARSINAIS-SUOMI Parainen-Nauvo 19.8. käsittely SATAKUNTA Köyliö 17.8. 19.00 la Kar de Mumma, Keskustie 2. 31–39 v. Säästäminen vaikeutui joka kolmannella Erot mahdollisuuksissa kuluttaa olivat pienet verrattuna mahdollisuuksiin säästää. 4,605,20/50g)
"Tilanne vaatii tarkempaa seurantaa erityisesti tilanteista, joissa tartunnat ovat edenneet." KIRSI VARHIALA Valtioneuvosto kertoi maanantai-iltana, että riskimaista eri kulkuvälineillä tulevat matkailijat joutuvat viranomaiskaranteeniin ja pakolliseen korona testiin. perustamismaksun 190 €), viimeinen suurempi erä 13.872,40 €. Mahdollisuus maakunnan eristämiseen, ettei koronapandemian toinen aalto pääse leviämään, on kuitenkin olemassa. Meksikossa on kuollut yli 52 000 ihmistä viruksen seurauksena. 910 €, luoton ja luottokustannusten yhteismäärä 30.345,40 €, todellinen luottohinta 38.345,40 € ja todellinen vuosikorko 0,84 %. Sen päälle tulee EU:n elvytyspaketti. Virukseen liittyviä kuolemia on todettu yli 733. Yli kolmen miljoonan ihmisen on kerrottu sairastuneen maassa. LET’S TALK BUSINESS HANKI NYT, MAKSA ENSIMMÄINEN ERÄ 3 KUUKAUDEN PÄÄSTÄ! *2 SUOMEN SUOSITUIMMAT * PAKETTIAUTOT Ford-liikkeissä on erä Ford Transit ja Transit Custom -malleja huippueduin ja nyt nopeasti yrityksesi käyttöön. ”Tähän on mietitty kahta keinoa. ”Tilanne vaatii tarkempaa seurantaa erityisesti tilanteista, joissa tartunnat ovat edenneet”, hän lisää. *2 Kertaluoton rahoitusesimerkki: Ford Transit Custom Van 320 2.0 130 hv M6 L2H1 Trend, hinta 37.435,40 € (sis. 000 tiedetään kuolleen koronaan liittyen. Valtiovarainministeriö kertoo omasta budjettiehdotuksestaan keskiviikkona. *Lähde: Traficom, pakettiautojen ensirekisteröinnit 1-12/2019 –1-7/2020. Yhdysvaltojen jälkeen eniten virukseen liittyviä kuolemia on vahvistettu Brasiliassa, jossa yli 101. Yhdessä tämä on merkittävä elvytys. Läntisen maailman asiantuntijat ovat epäilleet sekä rokotteen tehoa että sen turvallisuutta. Käsiraha vähintään 20 % ja sopimusaika enintään 60 kk. Pelkästään Yhdysvalloissa kuolleita on yli 163. Kampanja on voimassa 31.8.2020 asti. Joko lisäresursoidaan nykyistä kunnallista testauskapasiteettia tai rakennetaan siitä erillinen testauskioskien verkosto. NIKLAS HOLMBERG. Testiin pitäisi Broasin mukaan päästä samana päivänä ja tulokset saada tietoon 1–2 vuorokaudessa. Ainakin 2,2 miljoonaa ihmistä on saanut tartunnan yli 1,3 miljardin asukkaan Intiassa. Ford Credit -palvelun tuottaa Santander Consumer Finance Oy, Risto Rytin tie 33, 00570 Helsinki. toim. Rinta-Jouppi • TAMPERE: Autokeskus Tampere, Hatanpää • TURKU: FordStore Laakkonen Turku • VAASA: Automaa Vaasa • VANTAA: J. ”Tämän vuoden elvytyspäätökset on tehty, osa siitä rahaliikenteestä siirtyy ensi vuodelle. ”Kehysmenoihin palaaminen on konkreettinen merkki siitä, että meidän sanaamme voi luottaa. Helsingin Sanomien laskelmien mukaan maakunnassa on todettu yli kahdeksan uutta koronatapausta 100 000 henkilöä kohden. 29.625,40 € (sis. Siitä antaa viitteitä tartuntojen määrän kasvu. Kaikissa malleissa on vakiona 5 vuoden Ford Takuu ja yrityksellesi myös 5 vuoden Ford Liikkumisturva veloituksetta. Vanhanen arvioi, että valtio ottaa ensi vuonna 5–7 miljardia lisää velkaa, kun tänä vuonna velkaa tulee noin 20 miljardia euroa. Ellei kontakteista muiden ihmisten kanssa pidättäydytä omaa järkeä käyttäen, olisi hänen mukaansa perusteltua ottaa käyttöön viranomaiskaranteeni. Lapin keskussairaalan infektiotautien ylilääkäri Markku Broas on huolissaan koronatapausten toisesta aallosta. Uudenmaan tartuntaluvut ovat nousseet tasolle, joka ylittää riskirajan turvallisena matkakohteena. THL:n mukaan koronatapauksia oli Suomessa todettu tiistaihin mennessä yhteensä 7 623. elokuuta 2020 UUTISET ford.fi *1 Ford Takuu 5 vuotta/150 000 km Ford Transit ja Transit Custom. Hanki nyt, maksa ensimmäinen erä 3 kk:n päästä -kampanjan ehdot: koskee ainoastaan varastossa olevia uusia autoja ja kampanjan aikana tehtyjä kauppoja. Koko hallituksen yhteinen budjettiriihi järjestetään syyskuun puolivälissä. Hänen mukaansa on olemassa merkittäviä alueellisia eroja tautiesiintymissä. Vihreiden vaatimista polttoaineverojen kiristyksistä on Vanhasen mukaan sovittu jo hallitusohjelmassa, eikä niistä ole yksityiskohtia lukkuunottamatta isoja erimielisyyksiä puolueiden välillä. Eniten virustartuntoja ja niihin liittyviä kuolemia on tilastoitu Yhdysvalloissa, jossa yli viisi miljoonaa ihmistä on sairastunut viruksen aiheuttamaan tautiin. Toisaalta säästöpäätöksiäkään ei ole ensi vuodelle tulossa. Tartuntaluku nousi Uudellamaalla 8,2:een, kun uusia tapauksia löytyi kahden viikon aikana 137. ”On maakuntia, joissa tautitilanne on kiihtynyt ja maakuntia, joissa ei ole.” Broasin pelkona on, että helmikuun hiihtolomatilanne uhkaa toistua. ”Tällöin karanteenissa oleva henkilö saa tarkat ohjeet kuinka noudattaa karanteenia, ja mikäli hän saa oireita, hänet ohjataan koronatestiin.” STM:n Varhila: Uudenmaan sulusta ei vielä ole keskusteltu Uudellamaalla koronatapauksien määrän on laskettu nousseen niin korkeaksi, että se ylittää ulkomaille asetetun riskirajan. kulut), käsiraha 8.000 €, sopimusaika 60 kk, kuukausierä 279 €, luoton määrä yht. Hyvän käsihygienian lisäksi ylilääkäri Markku Broas suosittaa kaikille suomalaisille kasvomaskia, ellei turvaetäisyyksistä julkisilla paikoilla voi mennä takuuseen. Sosiaalija terveysministeriö käy läpi testauskapasiteetin lisäystä.” Broas pitää valtakunnan päätöksentekijöiden ja THL:n reagoimisia pandemiavaiheiden muuttumiseen oikeina. Lisäelvytyspäätöksiä 2021 talousarviossa ei tehdä”, Vanhanen sanoi toimittajille tiistaina. Toiseksi eniten sairastuneita on Brasiliassa. ”Meillä ei ole varaa sulkea yhteiskuntaa uudelleen”, hän totesi. Presidentti Putinin mukaan hänen tyttärensä on ottanut rokotteen. Meidät pitää nykyisessä luottoluokituksessa kyky tehdä muutoksia ja reagoida talouden tilanteeseen.” Valtiovarainministeri Vanhasen mukaan parasta talouspolitiikkaa on tällä hetkellä koronaepidemian hoitaminen tehokkaasti. Kuukausierä sisältää koron %, perustamismaksun 190 € ja käsittelykulun 12 €/kk. Eniten koronatapauksia on tällä hetkellä pääkaupunkiseudulla, jossa tapaukset ovat lisääntyneet viime viikkoina. Rinta-Jouppi Tikkurila • VARKAUS: Autokari • YLIVIESKA: Rinta-Joupin Autoliike vuoden Ford Takuu 5 Autoja heti ajoon %:n korko *2 + kulut FORD TAKUU VUOTTA tai 150 000 km Uudenmaan rajojen yli tapahtuvan liikenteen rajoittaminen uudelleen on vielä käsittelemättä valtionhallinnossa, kertoo sosiaalija terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila Maaseudun Tulevaisuudelle. Kannatan sitä, että ihmiset todellakin välttävät tarpeetonta matkustamista näihin maihin”, Broas sanoo. ”Euroopassa on paljon maita, joissa koronavirus on paljon Suomea aktiivisempi. Vanhanen: Ei uusia elvytyspäätöksiä Valtiovarainministeri Matti Vanhasen (kesk.) mukaan hallitus ei tee budjettiriihessä uusia elvytyspäätöksiä ensi vuodelle. Ministerin mukaan Suomi palaa syyskuun budjettiriihessä kehysmenettelyn piiriin. 000. Rahoitus edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. Rinta-Jouppi • LAHTI: FordStore Lahti • LAPPEENRANTA: Auto-Kilta • LOHJA: PP-Auto • LOIMAA: Loimaan Laatuauto • MARIEHAMN: Mariehamns Motorcompany • MIKKELI: Auto-Kilta • NÄRPIÖ: Närpes Bilcentral • OULU: Wetteri Oulu • PIEKSÄMÄKI: Autokari • PORI: Auto Oy Vesa-Matti • PORVOO: Laakkonen Porvoo • RAUMA: Levorannan Autoliike • ROVANIEMI: Wetteri • SALO: PP-Auto • SASTAMALA: FordStore Levorannan Autoliike • SAVONLINNA: Auto-Kilta • SEINÄJOKI: J. ESPOO: FordStore Laakkonen Espoo • HELSINKI: FordStore Laakkonen Helsinki; FordStore Autokeskus Konala • HYVINKÄÄ: Nelipyörä Veikkari Hyvinkää • HÄMEENLINNA: Nelipyörä Terra Hämeenlinna • JOENSUU: Autotalo Hartikainen • JYVÄSKYLÄ: Käyttöauto • JÄMSÄ: Seppolan Auto • JÄRVENPÄÄ: Mäkelän Kone • KAJAANI: Wetteri • KEMI: Wetteri • KOKKOLA: Rinta-Joupin Autoliike • KOTKA: Ympäristön Auto • KOUVOLA: Ympäristön Auto • KUOPIO: J. Hän on seurannut huolestuneena myös lepsua suhtautumista vapaaehtoiseen karanteeniin. Viiveet kansalaisten pääsyssä koronatestiin on huomattu valtakunnallisesti. HARRI KALLIO-KURSSI KARI SALONEN Viime keväänä liikennettä pysäytettiin Mäntsälässä, kun asiointia yli Uudenmaan rajan yli rajoitettiin koronapandemian ensimmäisessä aallossa. ”Viranomaiskeskustelussa ei ole ollut Uudenmaan sulkeminen”, Varhila sanoo. ”Jos tautitilanne yhä pahenee, on pohdittava kokoontumisrajoituksia ja mietittävä alueellisia toimia maakuntien tautitietojen pohjalta, jos tilanne huonontuu”, Broas kertoo. Putinin mukaan rokote tarjoaa ”pysyvän immuniteetin” virusta vastaan. Kuvan autot erikoisvarustein. NIKLAS HOLMBERG Koronarokote otettiin käyttöön Venäjällä Venäjän presidentti Vladimir Putin kertoi tiistaina, että maassa kehitetty koronarokote on hyväksytty käyttöön. Maaseudun Tulevaisuus 5 keskiviikkona 12. Luottokustannukset yht. Maailmassa oli tiistaina vahvistettu yhteensä yli 20 miljoonaa koronavirustartuntaa. Markku Broas sanoo, että alueellisten liikkumisrajoitusten vaihtoehto olisi tosin viimeinen keino, jos epidemian tilanne olisi jollakin alueella erittäin hankala. 000
”Keskustasta on tullut kuva herraskaisena puolueena. Lämpimästi tervetuloa! Todista John Deeren innovatiivinen teknologia omin silmin Sadon kosteus voi vaihdella jopa 20 prosenttia samalla pellolla, jolloin vaaditaan erilainen silpun pituus, jotta voidaan taata ihanteellinen säilörehun tiivistyminen ilman happitaskuja. Nyt sinulla on oiva mahdollisuus tutustua John Deeren koneisiin sekä HarvestLab-tunnistimeen Witraktorin rehunkorjuupäivänä. Monissa kyselyissä suomalaiset ovat osoittaneet arvostuksensa luonnonläheisyydelle ja esimerkiksi maalla asumiselle. Metsäteollisuus ry:n työmarkkinajohtaja Jyrki Hollmén arvioi Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa (MT, 10.8.2020) koronan toisen iskun tulevan suomalaiselle teollisuudelle keskeisimmistä kilpailijamaista, Ruotsista ja Saksasta: ”Tämä menee kustannuskilpailutaisteluksi”, Hollmén ennusti syksystä vaikeaa. Turtiainen pantiin jäähylle eduskuntaryhmästä toistaiseksi Twitter-kohun seurauksena kesäkuussa. Minä pidän kuitenkin huolen siitä, että sen täytyy olla keskustan toiminnan peruskivi.” Alueelliseen tasa-arvoon liittyy myös laajempi yhteiskuntapoliittinen ulottuvuus. HERMANNI HÄRKÖNEN CAROLINA HUSU Katri Kulmunin mukaan alueellinen tasa-arvo erottaa keskustan muista puolueista. ”Minä en ole vielä saanut johtaa puoluetta yksiinkään vaaleihin.” Tähänastisen puheenjohtajuutensa kannatusmuutosten arviointiin Kulmuni suhtautuu skeptisesti. Hän puhuu maaseudusta lähes runollisesti: ”Maaseudun äänillä eduskuntaan valittu periksiantamaton henkilö laulaa maalaisten ja maaseudun lauluja, ja sitä kautta laulu piirtyisi myös puolueen nuotteihin.” Turtiaisen mielestä valtakunnan päätöksenteossa on tällä hetkellä asetelma pääkaupunkiseutu ja isot kaupungit vastaan maaseutu. Myös Paperiliitolla on tarpeita, joita ei tes-sopimuksessa huomioitu. Viitostieltä käänny Hatsola / Vuorenmaa risteyksestä Nääringintielle. Puoluekokous on noin vuoden päästä. Liittona, emme niille (palautuksille) voi mitään, ellei valtio ole mukana.” Hollmén puolestaan viittasi Metsäteollisuuden jäsenyrityskyselyyn, jonka mukaan kevään palkankorotuksissa paikallinen erä jäi kovin vähäiseksi, korotukset painottuivat yleiskorotuksiksi tes-sopimukseen sovitun perälaudan vuoksi. Huoltovarmuus, kotimainen maatalous ja teollisuus ovat nousseet koronaviruksen aikana pinnalle. Kulmuni uskoo, että keskustan ajamille arvoille olisi kysyntää paljon enemmän kuin nykyiset kannatusluvut antavat ymmärtää. Kulmuni jakaa itse johtamansa keskustan linjan kolmelle periaatteelle: alueiden väliselle tasa-arvolle, vihreydelle sekä sosiaaliselle oikeudenmukaisuudelle ja edistyksellisyydelle. ”Minä edustan kertomaani linjaa. Lisätietoa: Jaakko Johansson, 040 129 3425 Jarmo Sahinjoki, 040 353 4286 Turtiainen kaipaa PS-johtoon maaseutuosaamista Perussuomalaisten eduskuntaryhmästä toistaiseksi erotettu kansanedustaja Ano Turtiainen ilmoittautuu kisaan paikasta puolueen puheenjohtajistossa. Vanhala ei kiistä niitä ongelmia, mitä paperiteollisuudessa on. ”Saksassa ne ovat erittäin merkittäviä summia. Hän jätti esimerkiksi MT:n haastattelussa linjaerojen etsimisen medialle ja puoluekokousedustajille (MT. elokuuta 2020 WITRAKTORIN REHUNKORJUUPÄIVÄ TORSTAINA 13.8. Mikäli näitä työpaikkoja ei turvata, ajautuu Suomi yhä kasvaviin ongelmiin. Esimerkiksi paikallista sopimista tulisi lisätä, ja työttömyysturvan tulisi kannustaa aina työn vastaanottamiseen. Tervetuloa tutustumaan John Deeren ajosilppuriin tositoimessa Witraktorin rehunkorjuupäivänä torstaina 13.8. Verojen korottaminen tällaisessa tilanteessa on myrkyn kylvöä.” Turtiainen haluaa puolueensa johtoon lisää maaseutuosaamista. Ensimmäisenä haastajaksi ilmoittautunut Annika Saarikko on korostanut ennen kaikkea persoonaansa ja johtajuuttaan. Edessä on lomautuksia, irtisanomisia ja työpaikkojen menetyksiä. Kysymys on siitä, että onko sillä ihmisellä joka siellä asuu yhdenvertaiset mahdollisuudet kouluun ja terveyspalveluihin”, hän sanoo. Ja kun palkka on noussut vaikka sata euroa, niin jokaisessa työpaikassa on vähennetty väkeä palkkakustannuksen verran. Turtiainen ei ole tyytyväinen perussuomalaisten yhtenäisyyteen, sillä puolue ei puolustanut hänen pyrkimystään sananvapauteen. 6 Maaseudun Tulevaisuus UUTISET keskiviikkona 12. Haluisinkin kuulla, että jos jollakulla toisella on jokin muu linja, niin mikä se on”, Kulmuni sanoo. ”Minua voi syyttää siitä, ettei keskustan kannatus ole lähtenyt aikanani nousuun, mutta ei se minun aikanani ole laskenutkaan”, hän sanoo. Valitettavasta meillä on Suomessa myös liikkeitä, jotka keskittyvät jälkimmäiseen.” Keskustan täytyy Kulmunin mielestä palauttaa ihmisten usko siihen, että se ajaa perheiden, pienillä eläkkeillä elävien, pienipalkkaisten, pienyrittäjien ja pienviljelijöiden asiaa. ”Eikä se aina ole ollut niin suosittua keskustassakaan. Floyd kuoli poliisin väkivallan seurauksena. ”Tes-korotuksilla, jotka on tehty tai jätettäisiin tekemättä, yhtään konetta ei pelastettaisi.” Hänestä tuntuisi ”erityisen erikoiselta ryhtyä tässä vaiheessa puuttumaan sovittuihin sopimuksiin”. Lähitulevaisuuden näkymä on lohduton. ”Ensi talvi on kylmää kyytiä. Vientiteollisuus nojaa Kulmunin mukaan seutukaupunkeihin ja luonnonvaroihin. Kysymykseen siitä, miksi arvopohjan yleinen kannatettavuus ei näy keskustan kannatuksessa, hän vastaa itsevarmasti. Metsäteollisuus on myös hyvin pääomavaltaista teollisuutta. Aluepolitiikan heikon toteutumisen syy viime aikoina on hänen mukaansa se, että keskusta on ollut tavoitteiden kanssa yksin. Minä liityin aikanani keskustaan, koska koin, että jokaisella nuorella, olipa hän mistä päin tahansa, tulee olla tasavertaiset mahdollisuudet.” Kulmuni pitää itsestään selvänä, ettei tasa-arvo Suomessa toteudu ilman alueellista tasa-arvoa. Kuiva-aineen lisäksi saat myös erittäin tarkat reaaliaikaiset lukemat raakavalkuaisesta, tärkkelyksestä, raakakuidusta, neutraalidetergenttikuidusta, happodetergenttikuidusta, sokerista ja raakatuhkasta. Hän kuitenkin torjuu ajatuksen siitä, että puolueen talouspoliittinen linja olisi siirtynyt vasemmalle. Mukana rehunkorjuussa John Deeren 8300i -ajosilppuri HarvestLab-ravintoainemittauksella sekä John Deeren 6155R ja 6250R-traktorit. Kasvukauden ulkopuolella voit valmistautua entistäkin menestyksekkäämpään seuraavaan kauteen. Opastus pellolle. KIMMO LUNDÉN Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni toivoo haastajiensa tuovan esille omat linjansa. Toisaalta moni on myös havahtunut maaseudun älyttömiin sähkönsiirtomaksuihin. Metsäteollisuuden ja Paperiliiton välinen työehtosopimus syntyi vasta valtakunnansovittelijan esityksestä. ”Pitää myös miettiä sitä, miksi meillä eläköitymisikä on työkyvyttömyysja sairaseläkkeiden vuoksi alempi, kuin esimerkiksi Ruotsissa.” Kulmuni: Aluepolitiikan pitää olla keskustan toiminnan peruskivi Keskustan istuva puheenjohtaja Katri Kulmuni pitää puheen johtajavaalissa linjaa tärkeämpänä kuin henkilöä. Hänen mukaansa olisi epärealistista odottaa, että neljä vuotta gallupeissa luisunut kannatus olisi saatu oikaistua vuoden aikana. Etenkin teolliset investoinnit ovat jääneet monista maista jälkeen. Paperiliiton Vanhalan mukaan se on jo nyt mahdollista. ”Tes-korotuksilla, jotka on tehty tai jätettäisiin tekemättä, yhtään konetta ei pelastettaisi.” PETRI VANHALA. Turtiainen kertoi yhden hengen eduskuntaryhmänsä kesäkokouksessa Rantasalmella linjauksistaan syksyn politiikkaan. ”Vuoden 2010 jälkeen meidän palkankorotukset ovat olleet 1,3–1,5 prosenttia, missä paikallinen liukuma on jo mukana. ”Jos perkaamme mitä tahansa päätöksenteon järjenvastaisuutta, löytyy sieltä aina linkki kaupunkilaisuuteen. Viisas hallitus hätäjarruttaisi julkisen menojen kasvua. Kiertäessään kampanjoimassa ja houkuttelemassa keskustalle kunnallisvaaliehdokkaita heinäkuun ajan Kulmuni uskoo nähneensä syyn alhaiselle kannatukselle. Metsäteollisuuden kustannuksiin pitäisi pystyä vaikuttamaan Vanhalan mielestä teollisuuspoliittisesti, kuten energiaveron palautuksin. Vuosiin ei ole nostettu palkkapotin hintaa”, Vanhala perustelee. Automaattiset säilörehun apuainemäärän säädöt auttavat optimoimaan käymisen ja voit säästää jopa 10 % säilörehun lisäaineissa. Sellutehtaalla osuus kulurakenteesta on kolme prosenttia. Palkkakeskustelun osalta Paperiliiton Vanhala on Hollménin kanssa eri mieltä. Palkkausjärjestelmät ovat kuitenkin tehdaskohtaiset. Sellainen me ei voida olla.” Pelkkä hallituspolitiikka ei kannatuksen nousuun hänen mukaansa riitä, vaan puolueen pitää pystyä luomaan uskottavia visioita tulevaisuudesta. John Deere -ajosilppuriin asennettu HarvestLab 3000 mahdollistaa automaattisen silpun pituuden säädön kuiva-ainepitoisuuden perusteella. Turtiainen ennakoi konkurssiaaltoa. Paperiliittolaisen palkkakustannuksen osuus kokonaiskustannuksista on Vanhalan mukaan paperitehtaalla 5–7 prosenttia. Kaupunkilaisuudesta esimerkiksi puuttuu pyrkimys omavaraisuuteen.” Turtiainen asuu Juvalla. AIMO VAINIO RANTASALMI Paperiliiton Petri Vanhala puolustaa palkankorotuksia Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala on Metsäteollisuuden kanssa yhtä mieltä siitä, että paperin kysyntä on laskenut dramaattisesti. ”Aluepolitiikka erottaa keskustan muista. Osapuolille se merkitsi kompromisseja. Hollmén näkisi konekohtaiset sopimukset yleiskorotuksia parempina. Hänen mukaansa korona-aika on opettanut perikeskustalaisia arvoja: suomalaiset ovat vetäytyneet kesämökeille tai loma-asunnoille ja pitäneet huolta läheisistään. Niiden nousu on hänen mukaansa saatava hidastumaan. Työpaikat ovat olleet kiinni, ei ole olympialaisia, ei (jalkapallon) EM-kisoja – ei niitä tekijöitä, mitkä lisäisivät paljon paperin kulutusta. Kohua on käyty läpi eduskuntaryhmän puheenjohtajan Ville Tavion kanssa. Halla-aho ei ole ollut Turtiaiseen yhteydessä. Ilmoitus voi olla piikki nykypuheenjohtaja Jussi Hallaahon lihassa. 5.8.). Paperiliiton jäseniä on työmarkkinoiden käytössä Vanhalan mukaan 14 000–15 000. Hän muistuttaa kuitenkin, että jokainen on vapaa asettumaan ehdolle aina, kun vaalit pidetään. Kulmuni uskoo, että vain vahva ja yhtenäinen kansakunta kestää kriisejä, joita todennäköisesti tulee myös koronaviruksen jälkeen. Mahdollisuuksien ja hyvinvoinnin takaaminen kaikille estää yhteiskunnan jakaantumista. Hän myöntää, että vastaehdokkaiden ilmaantuminen puheenjohtajakilpaan oli yllätys. ”Ei kysymys ole siitä, että onko paikka pitkien etäisyyksien takana vai lähiössä. Palkkakuluja paperilittolaiset ovat keventäneet, mutta se on tapahtunut väkeä vähentämällä. Turtiaisen twiitti yhdysvaltalaisen George Floydin kuolemasta oli liikaa perussuomalaisille. Myös työmarkkinat kaipaavat hänen mukaansa uudistamista, mikä jäi tekemättä finanssikriisin jälkeen, toisin kuin kilpailijamailla. Laskeva trendi oli jo ennen koronaa, ja tämä on Vanhalan mukaan kysyntäongelma. Kun työvoimaa on vuosien aikana jo vähennetty, on vaikeaa tehostaa enää väkeä vähentämällä. ”Joka tehdaspaikkakunnalla sovitaan palkat paikallisesti, myös työosastokohtaisesti – ja näin tehdään jo!” Paperityöntekijöillä on alin kausipalkkaluku, Vanhala sanoo. osoitteessa Nevainsivuntie 205, Juva klo. 11-15. ”Jos puhutaan vahvasta talouspolitiikasta, työllisyystoimista ja velkaantumisen taitosta, niin kyllä se minusta on ihan keskustalaista linjaa.” Hän korostaa, että ihmisten hyvinvointia parantavat toimet vaativat iskussa olevaa taloutta. ”Haluan luoda ihmisille toivoa tulevaisuudesta ahdistuksen sijaan
Hyvin pian kuuluu kaukana takana ensimmäinen laukaus, varttitunnin kuluttua tähystämäämme jättöryhmäänkin istahtaa kyyhkyparvi. Kyyhkyjä alkaa hiljalleen saapua yksin ja pienissä ryhmissä. Rauhoitettujen lajien aiheuttamista vahingoista voi hakea korvausta ely-keskuksista vuoden loppuun saakka. ”Lisäksi muutoshakemuksessa vaaditaan kalateiltä epärealistisen korkeaa toimivuutta”, muistutuksessa sanotaan. Eniten korvauksia on haettu Pohjois-Karjalassa, yhteensä 1,7 miljoonaa euroa. Ennätysvahingot johtuivat hanhikannan kasvun lisäksi kevään sääoloista. Metsästäjä Lotta Seppinen (vas.), Siiri Kalliokoski ja Saga. Läheisiltä aukeilta kuuluu hajanaista haulikon pauketta. Tarkka laukaus tipauttaa linnun. Vaikka Kemijoki Oy on eri mieltä Lapin ely-keskuksen hakemuksen sisällöstä, Torvisen mielestä nykyistä velvoitetta voitaisiin tarvittaessa tarkistaa vesilain mukaisesti. Haku tapahtuu Vipu-verkkopalvelun kautta tai paperisella lomakkeella. Kuuluu yksinäinen kiväärinlaukaus. Jotta tukea voidaan myöntää, on tukea hakevan ruokakunnan täytynyt omistaa poronhoitovuoden 2019—2020 lopussa vähintään 80 eloporoa. Koira on kuonoineen verraton apu saaliin löytämisessä. Ruokavirasto on julkaissut ohjevideon sähköisen hakemuksen täyttämisestä. Kauempaa kantautuu hanhiparven kaakatus ja niitä houkuttelevan hanhipillin töräykset. Jos tänä vuonna syntynyt vahinko on todennettavissa vasta ensi keväänä, voi korvausta hakea vielä toukokuussa 2021. Viljelysmaiden ulkopuolella hanhenpyynti alkaa 20.8. Haulikon pauke hakkuuaukeilla ja pellonpientareilla voimistui samaa tahtia aamuauringonvalon kanssa. Tukea ei makseta myöskään niistä eloporoista, jotka olisi paliskunnan vuosittaisten teurastussuunnitelmien mukaan pitänyt teurastaa. Sepelkyyhkyn kanta on runsas ja kestävällä pohjalla, vuotuiset saaliit ovat yli parisataatuhatta lintua. Jos eloporojen määrä ylittää paliskunnille tai niiden osakkaille määrätyt suurimmat sallitut eloporojen määrät, tukea ei niistä poroista makseta. Tukihakemukseen tulee liittää porotalouden muistiinpanoista tuloslaskelmasivu. RIINA KARVONEN Valkoposkihanhien tuhojen maksu alkaa Viljelijät ovat hakeneet valkoposkihanhien aiheuttamista vahingoista korvauksia ely-keskuksista heinäkuun loppuun mennessä 2,7 miljoonan euron edestä. Pyynnin ajan kommunikaatio oli vain äänettömiä eleitä. Siiri Kalliokoski oli kyyhky jahdissa ensikertaa mukana. Avi kuulutti hakemuksen tämän vuoden kesäkuussa. Kemijoki Oy on nyt toimittanut Aville muistutuksen eli oman näkemyksensä hakemuksesta. VILLE LUKKARILA LOHTAJA PAIVI KARJALAINEN Metsässä nuortuu. Samankaltaiselle järjestelylle voisi olla tarvetta myös hanhien valkoposkisten serkkujen kohdalla. Lintuja oli liikkeellä runsaasti, ja kokkailemaankin päästiin. Kyyhkyjä vaanittiin naamioverkon suojissa. Lohtajalainen metsästäjä Lotta Seppinen on parin viikon ajan ruokkinut kyyhkyjä passipaikasta parin kymmenen metrin päässä sijaitsevan jättöpuuryhmän alle. Keskeisimpiä ongelmallisia kohtia ovat yhtiön mukaan oletettu poikastuotantopotentiaali ja niin sanottu smolttikerroin, jolla tarkoitetaan villien ja viljeltyjen lohien vaelluspoikasten menestymis eroa. KATJA LAMMINEN Metsästyskausi käynnistyi maanantaiaamun sarastaessa kyyhkynpyynnillä ja peltohanhijahdilla. Kaakkois-Suomessa korvauk sia on haettu 765 000 euroa, Uudellamaalla 142 000, Hämeessä 76 000 ja Etelä-Savossa 18 000 euroa. Euroopan lämpimän kevään vuoksi hanhet aloittivat muuttonsa varhain, mutta pohjoiset tuulet pysäyttivät linnut Suomeen. Seurauksena hanhet siirtyivät syömään kylvetyille pelloille. Tätä Kemijoki Oy pitää mahdottomana saavuttaa. Peltohanhen pyyntiin päästiin tänä vuonna kolmannen kerran. Se lasketaan ruokakuntakohtaisesti. Syksyä kohti mentäessä linnut parveutuvat ja tulevat varovaisemmiksi, jolloin pyytäminen vaikeutuu. ”Hauduttelen nämä hitaasti padassa”, Seppinen myhäilee. KARI LINDHOLM Porotuen voi hakea myös sähköisesti Porotalouden eläinkohtaista tukea voi hakea tänä vuonna ensimmäistä kertaa myös sähköisesti. Tuen saajalla täytyy olla ylhäällä tietoja porotalouden tuloista ja menoista. Suomen kylmässä keväässä nurmien kasvu oli hidasta, eikä hanhille riittänyt niiden ensisijaista ravintoa. Kor vaukset maksetaan nopeutetulla aikataululla eloja syyskuun aikana. Kultainennoutaja Saga kirmasi vauhdilla etsimään pudonneet linnut ja toi ne eläkeläisen varmuudella emännälleen. Vesivoiman vaikutuksia kala taloudelle hyvitetään lainvoimaisten, viranomaisten valvomien velvoitteiden mukaisesti. Kyyhkyäkin arempi hanhi ei päästä pyytäjää helpolla lähelle. Uusilta porotukihakijoista tätä muistiinpanoliitettä ei kuitenkaan vaadita. Aloitus aikaistui nykyiselleen vuonna 2018. Peltopyynnin tarkoituksena on riistakeskuksen mukaan varsinkin rannikkoseuduilla runsastuneiden hanhikantojen parempi hyödyntäminen ja viljelyvahinkojen ehkäiseminen. Arka ja tarkkasilmäinen kyyhky ei saa nähdä liikettä tullessaan ruokailemaan. Vanhempi kalatie näkyy kuvassa etualalla. Aloitus on kyyhkynpyynnin pääpäivä. Maaseudun Tulevaisuus 7 keskiviikkona 12. Taitava koira on tarkkoine kuonoineen suuri apu lintujen löytämisessä. Uusi kalatie on vastarannan puolella. Pyynnin kohteina ovat merija kanadanhanhet. Passipaikkamme on mäntymetsän ja matalan taimikon rajalla maastoverkon katveessa. Sisämaassa merihanhen metsästys on kiellettyä, sillä laji on vasta levittäytymässä alueelle. ”Hakemus perustuu myös olennaisilta osiltaan virheelliseen tietoon”, yhtiö sanoo muistutuksessaan. Ely-keskus jätti vuoden 2017 keväällä Pohjois-Suomen aluehallintovirastolle (Avi) hakemuksen lupaehtojen muuttamiseksi. kirkkaan tuulisessa säässä. elokuuta 2020 UUTISET Kemijoki Oy: ”Kalatalousvelvoitteiden muutos ristiriitaista” Kemijoki Oy katsoo Lapin ely-keskuksen hakemuksen Kemijoen voimaloiden kalatalousvelvoitteiden muuttamisesta olevan epätodenmukainen ja ristiriitainen. Seppisen eläkeikää lähentelevä kultainennoutaja Saga ryntää viittauskäskyn saatuaan noutamaan lintua. Eläinten omistusoikeus ja määrä perustuu pääsääntöisesti poronhoitovuodelta laadittuun poroluetteloon. ILPO KIURU Isohaaran voimalaitos Keminmaassa on tulppana lohen nousulle toimimattomien kalateiden takia. Jokiyhtiön mielestä ely-keskuksen hakemus velvoitteiden muuttamisesta on vaatimuksiltaan epärealistinen ja ristiriitainen. Pyyntipaikalle tultiin aamuhämärissä ennen viittä. Sepelkyyhky on todellinen lähiruokaherkku. Nykyiset, velvoiteistutuksiin perustuvat toimenpiteet tuottavat voimayhtiön mielestä hyvää tulosta ja hyvittävät aiheutetun kalatalousvahingon. Seitsemään mennessä sepelkyyhkyjä on saatu kuusi, kestävästi tuotettua lähiruokaa parhaimmillaan. Jos teurastamatta jättämien porojen määrä on yli kolme prosenttia hakijan eloporojen määrästä, tukea ei makseta lainkaan. ”Olemme huolissamme vesivoiman toimintaedellytysten heikentymisen vaikutuksista Suomen ilmastoja energiapoliittisten tavoitteiden saavuttamiseen, sähköjärjestelmän toimintaan, toimitusvarmuuteen ja energiaomavaraisuuteen”, Kemijoki Oy:n varatoimitusjohtaja Timo Torvinen sanoo. Hakemuksen tavoitteena on itsensä ylläpitävän, täysin luonnonvaraisen vaelluskalakannan luominen Kemi-Ounasjoen vesistöön. Tuen määrä on 28,50 euroa eloporoa kohden. Yhtiönkin tavoitteena on hänen mukaansa osittaisen luonnonvaraisen vaelluskalakannan palauttaminen. Kyyhkyjen ja peltohanhien pyynti käynnisti metsästyskauden Pyynti alkoi maanantaina 10.8
Peltoa on ohralla 18 hehtaaria, viljelykierron vuoksi. Härkäpavun satonäkymät vaihtelevat heikosta tyydyttävään. Sato kelpaa rehuksi.” Syysviljat ovat silti paljon parempia kuin kevätviljat, Polo kertoo. Tauti on kuitenkin saatu pääosin pidettyä kurissa. Mustaherukan sato jää melko heikoksi”, Miettinen kertoo. MUKANA BIOENERGIA! Kasvista ja maakunnasta riippuen viljasadon määrä ja laatu vaihtelee paljon. PETTERI KIVIMÄKI Mustaherukoita korjataan parhaillaan niiden tärkeimmillä tuotantoalueilla Itäja Keski-Suomessa. ”Liekö pari”, hän heittää ulkomuistista. Yleisesti ottaen varastovihanneksista odotetaan hyvää satoa. MTK-Lapin toiminnanjohtaja Kaija Kinnunen vahvistaa tiedon. Syysvehnästä saataneen sentään 5–6 tonnia hehtaarilta, hyvistä kohdista.” Syysvehnälohkolla metsän reunaa kiertää parin hehtaarin vihreä vyö. ”Ensi kerran olen tehnyt naapuritilalle säilörehusadon jo 26 vuotta sitten, mutta nyt kolmen vuoden ajan olemme tehneet säilö rehu-urakointia laajemmalla säteellä Keski-Suomessa.” Monet uudet maatilat ovat ottaneet viime aikoina yhteyttä, urakoitsija kertoo. Jälkiversonnan takia pellot ovat taas vihreitä kuten suurin osa Loimaan seudun pelloista. Hirvet taas käyvät hammastelemassa heinäpaaleja juuri sen verran, että paalit rikkoutuvat, mutta eivät niin paljon, että vahingoista saisi korvauksia. Näillä pelloilla korjuu on jo pitänyt aloittaa. VILLE LUKKARILA MAIJA ALA-SIURUA Mustaherukan korjuu meneillään Herukkaa kerättiin tiistaiaamuna Seppo Syrjälän pensaista KM Peltomarja osuuskunnan marjapuimurilla. Myös laitumet ovat tyydyttävässä tai hyvässä kasvussa lähes koko maassa. Asiakastietoja koskeva tietosuojalauseke löytyy verkosta viestilehdet.fi. Varastovihannesten kasvu on kesken lukuun ottamatta sipulia, jonka nostot ovat alkamassa viikon kuluessa Etelä-Suomessa. Säilörehun toista satoa alettiin korjata etelässä heinäkuun lopussa. ”Kasvukauden toisen rehusadon tekeminen käynnistyi viime viikon puolivälissä, ja valmista tulee ensi viikon loppuun mennessä”, Talaskivi arvioi. Syyssadosta hän sanoo tulevan hyvän. Eniten vaihtelua on ohralla. Yhteystiedot: maatalous@mt.fi ILPO KIURU ”Mennään kilpaa kurkien kanssa” Maanviljelijä Ari Ruotsalainen Rovaniemen Jaatilasta katselee yli ohrapellon ja arvelee sadon tuleentuvan elokuun loppuun mennessä. Eilen tiistaina ajosilppuri ja karhotin olivat työssä Saarijärven Mahlun kylässä Talaskiven naapuritilalla. Ammattimaisessa herukantuotannossa poiminta on lähtökohtaisesti koneellista. Tosin säiden vaihtelut heinäkuussa ovat saaneet vihannessadon valmistumaan epätasaisesti. Viljasadon määrä ja laatu vaihtelevat Toisen säilörehu sadon korjuu alkaa olla loppusuoralla. ”Sen verran kovia satoja on tullut, että suurimmassa osassa kaksi riittää hyvin.” Talaskiven TP-Urakointi Ky tarjoaa säilörehusadon teon kaikkine työvaiheineen, niitosta siiloon saakka. Viime viikolla rehuntekoon päästiin maan keskiosissa. Kevätvehnän korjuun odotetaan alkavan kahden viikon kuluessa Etelä-Suomessa. Suurin osa kevätviljoista valmistuu puintikuntoon vasta syyskuun puolella. Näin kertoo säilörehu-urakointia tekevä maanviljelijä Tero Talaskivi Saarijärven Mahlulta. Miettisen mukaan myös pölytys epäonnistui. ”Kylvin harvaksi jääneen syysvehnän sekaan kevätvehnää, jotta rikat pysyvät kurissa. Kuivaheinäsato oli määrältään ja laadultaan hyvä lähes koko maassa. Syysviljojen puinnit ovat alkaneet Etelä-Suomessa. Heinäkuun sateiden ansiosta nurmien jälkikasvu on ollut tyydyttävää tai hyvää. Kuminasato jää määrältään ja laadultaan keskimääräiseksi. Useimmilla alueilla kesäja varastoperunan mukuloiden määrän ennakoidaan olevan hyvä. Turvemaiden osalta tunnelmat tosin ovat vielä odottavat. Perunaviljelmillä sateet ovat vaikeuttaneet monin paikoin ruttoruiskutuksia, ProAgrian katsauksessa kerrotaan. Ruotsalaisella on navetassa 30 lypsävää. Keväällä matkalla pohjoiseen näyttäytymässä kävi Ruotsalaisen laskennan perusteella 160 kurkea, 60 joutsenta ja iso parvi hanhia. Yrittäjällä itsellään on luomussa oleva ylämaankarjatila, jonka vajaat sata peltohehtaaria ovat kaikki nurmella. 8 Maaseudun Tulevaisuus MAATALOUS keskiviikkona 12. ”Nurmi on todella paljon tuuhentunut ensimmäisen säilörehusadon jälkeen. Polo on viime vuoden ruismestari hurjalla 10 600 kilon hehtaarisadolla. Satonäkymät ovat siellä hyviä. Maaperä on hiesua ja herkkää roustetuhoille. Kokemuksen perusteella kisa ei ole lainkaan poissuljettu. Mansikan pääsatokausi on loppunut, samoin puutarhavadelmat alkavat olla loppusuoralla, kertovat ProAgrian asiantuntijat. ”Kurkien kanssa mennään kilpaa. Keskimääräinen poimintanopeus on noin hehtaari kahteen tuntiin.. Tarjous on voimassa 26.8.2020 asti kotimaassa. Talouskeskuksen läheiset pellot ovat alueelle tyypillisiä savia. Outoja käypäläisiä pelloilla eivät ole myöskään porot ja hirvet. Useimmilla alueilla säilörehun toinen sato on jopa erinomainen. Nyt vihannekset kasvavat tasaisesti ja sato on laadukasta. Tilaukseen sisältyy myös Koneviesti Digi. Kevätviljojen satonäkymät vaihtelevat kylvöjen onnistumisesta ja sateiden paikallisuudesta johtuen. Oljenpolkijat ovat antaneet kuulua itsestään tänä vuonnakin. Uudellamaalla ja Kymenlaaksossa heinäkuun sateet tukahduttivat ja tuleennuttivat hernettä ennenaikaisesti. Tilaa lähettämällä tekstiviesti: TILAUS KAV0019 sekä nimesi ja osoitteeseeni numeroon 13526. Niiden sato ennakoidaan kiloiltaan ja laadultaan tavanomaiseksi, paikoin jopa hyväksi. Tuorevihannesten valikoima alkaa olla laajimmillaan. Rapsikuoriaiset ovat nakertaneet kevätöljykasvien satoa. ”Kesän ensimmäinen rehusato tehtiin juhannuksesta kesäkuun loppuun välisenä aikana. ”Omat pellot tehdään aina viimeisenä, kun muualta keritään.” JUKKA KOIVULA SAARIJÄRVI TP-Urakointi korjasi säilörehusatoa Saarijärvellä eilen tiistaina. Kuivuus ja jääpolte olivat tehneet tuhojaan.” Talaskiven urakoinnin piirissä on kymmenkunta maatilaa Korpilahdella, Petäjävedellä, Multialla, Karstulassa, Äänekoskella ja Saarijärvellä. ”Kasvuun lähtö oli keväällä nihkeää, kun alla oli pieni routa. Vaihdoin syysvehnään, jonka puintikosteus oli maanantaina 16 prosentin paikkeilla”, arvioi Kimmo Polo Loimaan Alastarolta. ”Viime vuonna meni neljä hehtaaria: yksi lohko kokonaan ja puolikas toisesta”, mies muistelee. Osuuskunta toimii Keuruun ja Multian alueilla. PETTERI KIVIMÄKI KeskiSuomessa hyvä säilörehusato Toinen säilörehusato on monin paikoin keskimääräistä parempi laadultaan Keski-Suomessa. Hietamaalla sato kyllä ehtii, vaikka ensin oli kuivaa ja heinäkuussa sademäärä rikkoi 200 millin rajan”, mies uksii. Poroaita on rakennettu nelostien länsipuolelle radan varteen niin, että eläimet jäävät radan ja Kemijoen väliin ja hakevat syömisensä siltä alueelta. TP-Urakointi Ky:n työringissä on useita ajosilppurikuskeja ja niittomiehiä, joista peltotöissä on tyypillisesti kahdesta kolmeen henkilöä kerrallaan. Hän on KM Peltomarjat osuuskunnan puheenjohtaja. VEIKKO NIITTYMAA Loimaalainen Kimmo Polo aloitti syysvehnän korjuun maanantaina. Myös pensasmustikka on valmiina poimittavaksi. alv.) NRO 11 12.8.2020 Weidemann 9580T -pyöräkuormain • Leikkuupuimurin huolto • Dumpperivaunu mönkijään • Bioenergia KOKEILUSSA ESITTELY MONIPUOLINEN SOLIS 26 KEVYEMPÄÄN KAIVUTYÖHÖN Kellfri LW09 -kaivulaite KOKEILUSSA AVANTILTA TYÖLAITTEITA MONIIN TARPEISIIN MULTIWIT BK -KUORIAISANSAT: SAALISTA ON TULLUT ELÄVIEN PUIDEN SIIRTOTEKNIIKKA KV-20200812-397759-.ind d 1 3.8.2020 16:09:04 N ro 11 20 20 Ko ke ilu ssa So lis 26 , Av an tin työ lait te et, Ke llfr i LW 09 -k aiv ula ite , Pu im uri n hu olt o Pie nk uo rm aim et (all e 3 t), Bio en erg ia Selkateksti_1120.indd 1 3.8.2020 16:13:20 Tutustumistarjouksena 1. Poutaa tarvitaan, jotta kasvustot ehtivät tuleentua ajoissa ja laadukas sato saadaan turvattua, todetaan ProAgrian kasvukausikatsauksessa. Sato vaikuttaa jäävän keskimääräiseksi, ProAgrian kasvukausikatsauksessa kerrotaan. Tuholaiset, erityisesti runsaana esiintyneet rapsikuoriaiset, ja torjuntojen heikko teho sekä alkukesän kuivuus ovat tärkeimmät syyt kevätöljykasvien satotappioille. Herukkasato jää kehnonpuoleiseksi kuivuuden ja runsaiden sateiden takia. Yhden varauman hän kuitenkin esittää. Sokerijuurikas kasvaa hyvin, joten satoa arvioidaan kertyvän vähintään tyydyttävästi. Sato jää niukaksi ja laatukin kärsii. Parhaillaan korjataan kerä-, kukka-, parsaja kyssäkaalin, rapean keräsalaatin, kiinankaalin, nippusipulin, porkkanan, tarhaherneen, avomaan kurkun ja kesäkurpitsan satoa. Ensimmäisten ohrien puintia on aloiteltu Varsinais-Suomen lisäksi Satakunnassa. Rukiin korjuussa pisimmällä ollaan Varsinais-Suomessa, jossa sadosta on puitu 30–40 prosenttia, ilmenee Vilja-alan yhteistyöryhmän kokoamista tiedoista. Pitää ehtiä ennen kuin ne tulevat polkemaan oljet”, Ruotsalainen sanoo. TILAA KONEVIESTI ITSELLESI! UUSIN LEHTIPISTEISSÄ NYT! S U O M E N K O N E U S K O T T A V I N A M M A T T I L E H T I R A S K A A N S A R J A N A M M A T T I L A I S I L L E PUOLUEETON TEKNINEN AMMATTILEHTI IRTONUMERO 11,90 E (sis. Heinäkuun viileys ei tehnyt hyvää lämmöstä hyötyville kasveille: avomaankurkku, kesäkurpitsa, herne ja papu. Todennäköisesti useimmilla tiloilla pelloille lähdetään vasta syyskuun toisella viikolla. Muualla herneen puinnit alkanevat elokuun lopulla tai syyskuun alussa. Nimija yhteystietoja voidaan käyttää ja luovuttaa henkilötietolain mukaisesti. ”Vähiinhän tämä menee. Normaali tekstiviestin hinta. Muutaman kilometrin päässä on multavia ja hikeviä maita. Syysöljykasvien puinnit käynnistyivät ensimmäiseksi EteläSuomen rannikkoalueella ja Kymenlaaksossa parisen viikkoa sitten. Janne Miettisen tilalla herukanpoiminta on lopuillaan. jakso 4 numeroa vain 34,50 € (norm. Syysvehnien korjuuseen on päästy Varsinais-Suomen lisäksi Satakunnassa. Sadosta odotetaan sekä laatua että kiloja kohtuullisesti. Osassa maakuntia ruiskasvustoja on runsaasti laossa. Kuivaheinät saatiin talteen kesä–heinäkuun vaihteessa. Silloin sadon laatu oli hirveän vaihteleva. Osalla tiloista on toiveena kolmas rehusato, jos ensimmäisen ja toisen korjuun tulos on jäänyt niukaksi. elokuuta 2020 Katso videoita Juttuun liittyvissä videoissa korjataan rehua silppurilla, puidaan syysvehnää ja poimitaan herukoita. Sadosta odotetaan korkeintaan välttävää. ProAgrian asiantuntijat arvioivat ruisja syysvehnäsadon olevan määrältään ja laadultaan tyydyttävä tai hyvä suuressa osassa maata. Paikka paikoin on tehty koviakin satoja.” Talaskivi arvelee, ettei useimmilla asiakastiloilla tarvitse tehdä lainkaan kolmatta rehusatoa tänä kesänä. Ensimmäisestä säilörehusadosta tuli Ruotsalaisen mukaan huono. MAIJA ALA-SIURUA Sadesumman suhde vertailuarvoon* % Havaintoasema yli 1300 alle 700 700–800 800–900 900–1000 1000–1100 1100–1200 1200–1300 yli 180 160–180 140–160 120–140 100–120 80–100 alle 80 Kasvukauden tilanne 12.08.2020 Poikkeama keskimääräisestä Tehoisa lämpösumma Sadesumma Lämpösumman suhde vertailuarvoon* % * vuosien 1981–2010 keskiarvo Jomala 113 92 Helsinki-Vantaa 102 160 Turku 103 119 Jokioinen 102 120 Utti 102 138 Niinisalo 107 141 Jyväskylä 102 104 Kauhava 102 112 Joensuu 104 165 Ylivieska 98 119 Kuhmo 105 100 Pudasjärvi 109 114 Pello 119 140 Salla 117 98 Ivalo 114 124 Keuruu Loimaa Rovaniemi Saarijärvi Ruismestari pui ensin syysvehnät VEIKKO NIITTYMAA LOIMAA ”Kokeilin sunnuntaina rukiin puintia yhden kuivurillisen verran, mutta kosteaa oli. ”Menemme esimerkiksi lähipäivinä Äänekoskelle sellaiselle tilalle, jossa tehtiin itse kasvukauden ensimmäinen säilörehusato, mutta me teemme toisen. Pakkotuleentuneissa kasvustoissa hernesadon arvioidaan jäävän jopa 80 prosenttiin normaalista. Aikaisten kaurojen korjuu puolestaan alkaa viikon kuluessa ensimmäisillä tiloilla Etelä-Suomessa ja Etelä-Pohjanmaalla. Härkäpavun korjuu alkaa näillä näkymin ensimmäisillä tiloilla Etelä-Suomessa ja Etelä-Pohjanmaalla elokuun loppupuolella. Tilaus alkaa ensimmäisestä mahdollisesta numerosta ja se jatkuu edullisena kestotilauksena kulloinkin voimassa olevaan kestotilaushintaan. Kevätrapsin puintien arvioidaan alkavan viikkoa myöhemmin kuin kevätrypsin. Ainoastaan osalla Satakunnan perunatiloista kesäperunoiden sato on jäämässä tavanomaista pienemmäksi. 46,40 €). Ei taida Lapissa enää moni pelkkää viljaa kasvattaa”, hän sanoo. Työvaiheita ulkoistamalla tiloilla säästetään aikaa ja resursseja.” Kasvukausi on ollut säiltään vaihteleva, mutta rehuntekokelit ovat olleet pääosin hyviä. Rypsija rapsisato arvioidaan huonoksi tai välttäväksi. Aiemmin on ollut enemmänkin. ILPO KIURU ROVANIEMI Viime vuonna kurjet polkivat Ari Ruotsalaisen ohrapeltoa neljän hehtaarin alalta: yhden lohkon kokonaan ja puolikkaan toisesta. ”Samaan ei päästä nyt, ei edes puoleen. ”Aikaisemmat lajikkeet on pitkälti kerätty, ja viimeiset myöhäiset saataneen pitkälti poimittua ensi viikolla.” ”Valkoja punaherukan sadot ovat kohtalaiset jääden hiukan tavanomaisesta. Tai netissä: koneviesti.fi/netti
SAARA LAVI Kosteuskartasta apua korjuun suunnitteluun Puunkorjuuta voidaan suunnitella aiempaa paremmin ja kantavuudeltaan heikot alueet tunnistaa ennakkoon uuden kartta-aineiston avulla. Näyttelystä ovat poissa rajanaapureista niin ruotsalaiset koneja laitevalmistajat kuin suuret venäläiset asiakkaat, joita aiempina kertoina on ollut runsaasti. Komponenttien saatavuudessakaan ei ole tällä hetkellä ongelmia. elokuuta 2020 METSÄ Yhteystiedot: metsa@mt.fi Puun tuontimäärä kasvoi 10 prosenttia Puuta tuotiin Suomeen tammi–toukokuussa 5,07 miljoonaa kuutiometriä, mikä oli 10 prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavana aikana. Yleisömäärää on vaikea ennustaa, mutta joka tapauksessa sen arvioidaan jäävän viimekertaista pienemmäksi. ”Pahimpaan korona-aikaan verrattuna markkina on virkistynyt ja nyt odotetaan, että kehitys jatkuisi myönteisesti”, Ponssen toimitusjohtaja Juho Nummela sanoo. JUHA KAIHLANEN Finnmetkosta puuttuvat suuret konevalmistajat Edellisen kerran vuonna 2018 Jämsässä järjestettyyn Finnmetkoon osallistui yli 300 näytteille asettajaa. Koronapandemian vuoksi monet suuret koneja laitevalmistajat eivät osallistu tänä vuonna näyttelyyn. Lappia lukuun ottamatta kartta kattaa koko Suomen. Uudessa tehtävässään Ylänen vastaa sekä katkotun puutavaralajimenetelmän että kokopuumenetelmän koneiden liiketoiminnasta maailmanlaajuisesti. Ohjeita on jo verkossa, ja niistä kerrotaan tauluin näyttelyalueella. JUHA KAIHLANEN Puuta tuotiin tammi–toukokuussa reilu viisi miljoonaa kuutiota. Vaikka vaihtokoneiden kauppa on piristynyt, varastot ovat edelleen korkeat ja haastetta riittää.” Myönteisenä Nummela pitää sitä, että lähes kaikilla markkinoilla Ponssen asiakkaat ovat kohtuullisen hyvin töissä. Hän toteaa, että suurten valmistajien poissaolo luo nyt mahdollisuuksia alan pienemmille toimijoille. Kosteusindeksikartat ovat ladattavissa Metsähallituksen ja metsäkeskuksen järjestelmissä ja vapaasti saatavana yleisesti Paituli-paikkatietojärjestelmän kautta. Vuotta aiemmin tilauksia kertyi 168,8 miljoonaa euroa. Puutuoteteollisuuden viennin arvo väheni tammi– toukokuussa 22 prosenttia ja massaja paperiteollisuuden 17 prosenttia. Ylänen raportoi maanrakennus ja metsäkone -divisioonaan pääjohtajalle John Stonelle. Metsäkonevalmistaja Ponsse näkee metsäkoneiden kaupassa jo pientä piristymistä hyytymisvaiheen jälkeen. Hakkeen tuontimäärä kasvoi neljänneksen. Metsäteollisuustuotteiden viennin arvo oli toukokuussa 0,86 miljardia euroa. Koronapandemia vaikutti Nummelan mukaan laajasti myös vaihtokoneiden kauppaan. Ponssen koneiden toimitusaika on 4–5 kuukautta, kun pisimmillään uutta konetta joutui odottamaan yli vuoden. Näyttelystä puuttuvat muun muassa metsäkonevalmistajat John Deere, Komatsu ja Ponsse. Liiketoiminnan kuluista saatiin leikattua noin 20 prosenttia. ”Huollon puoli näyttää sen, että aktiviteettia asiakaskunnassa on aika paljon ja odotetaan, että hakkuut pysyvät aika hyvällä tasolla syksyn aikana.” Vieremän tehtaan Nummela kehuu olevan aikataulussa ja erinomaisessa iskussa. John Deere on maailman selvästi suurin metsäkoneiden valmistaja. Metsäkoneiden tuotantoa konsernilla on myös Yhdysvalloissa, Kanadassa, Brasiliassa ja Uudessa-Seelannissa. euroa Liiketulos, vertailukelpoinen, milj. Lisäksi kartta-aineiston avulla voidaan tunnistaa monimuotoisuuden kannalta arvokkaita kosteita elinympäristöjä ja rajata esimerkiksi vesistöjen suojavyöhykkeitä”, kertoo Luken tutkija Aura Salmivaara tiedotteessa. Toisen vuosineljänneksen loppua kohti yhtiön kaikki liiketoiminta-alueet alkoivat hänen mukaansa selvästi virkistyä. ”Korona iskee ja markkina on ollut hiipumaan päin. Finnmetko Oy:n toimitusjohtajan Erkki Eilavaaran mukaan näyttelyn valmistelut ovat täydessä vauhdissa. ”Puunkorjuuta suunniteltaessa kartat auttavat pienvesien ylityspaikkojen suunnittelussa. PEERO LAKANEN / VALOKUVAAMO KLIK PETTERI KIVIMÄKI Joka toinen vuosi Suomessa pidettävä konetyöalojen ammattinäyttely Finnmetko järjestetään suunnitellusti Jämsässä 3.–5. Tänä vuonna näytteilleasettajia on noin 200. Pandemian aiheuttamat erikoisjärjestelyt tulevat näkymään Finnmetkossa monin eri tavoin. Aineistoja voi selata esimerkiksi metsäkoneen näytöltä tai suunnittelijan tabletista. JUHA KAIHLANEN Ylänen johtaa koko Deeren metsäkoneita John Deere Forestry Oy:n toimitusjohtaja Timo Ylänen on nimitetty koko Deere&Company-konsernin metsäkoneliiketoiminnan johtajaksi. ”Vaihtokonemyyntimme oli heikkoa erityisesti toisen neljänneksen alussa. Ruokailu järjestetään teltoissa, joissa rajoitetaan ruokailijoiden määrää”, Eilavaara kertoo. euroa Sijoitetun pääoman tuotto, vertailukelpoinen, % Omavaraisuusaste, % 315,8 30,4 9,6 30,1 22,6 51,3 276,4 21,8 7,9 7,0 4,8 47,9 1–6/2019 1–6/2020 Ponssen tulos Lähde: Ponsse tammi–kesäkuu. Aiemmin Yläsellä on ollut vastuullaan konsernin katkotun puutavaralajimenetelmän koneet ja Euroopan markkina-alue. ”Tänä vuonna näytteilleasettajia on noin 200”, Eilavaara kertoo. Järjestelyjä helpottaa se, että lähes kaikki tapahtuu ulkoilmassa. Koronapandemian alkuvai heessa komponenttien saatavuusongelmat liittyivät Nummelan mukaan yhtiön eurooppalaisiin kumppaneihin, kun erityisesti Pohjois-Italiassa ja Saksassa toimivat tehtaat joutuivat sulkemaan oviaan. Myös ympäristölle koituu haitallisia vaikutuksia korjuussa. Kuva on vuodelta 2018. Se valmistaa sekä katkotun puutavaralajimenetelmän koneita että Pohjois-Amerikassa yleisiä kokopuumenetelmän koneita. Metsäkoneiden markkina tilannetta Ylänen luonnehtii aika epäselväksi. ”Tilauskannan kasvattaminen syksyn aikana on tärkeää, jotta voimme varmistaa normaalin toiminnan myös vuoden vaihteen jälkeen”, hän sanoo. ”Keski-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa menee yllättävän hyvin tilanteeseen nähden ja odotamme, että Venäjä lähtee parantamaan juoksua loppuvuotta kohden.” Epävarmuutta Nummela sanoo olevan silti edelleen paljon. syyskuuta. Kyllä haasteellinen syksy on edessä.” John Deeren Joensuun tehdas pyörii toistaiseksi normaalisti. Maaseudun Tulevaisuus 9 keskiviikkona 12. Ponsse näkee metsäkoneiden kaupassa jo pientä piristymistä Tilauskanta oli kutistunut kesä kuun lopussa puoleen viime vuotisesta. Nummela kuvaa toista vuosineljännestä yhtiölle erittäin haastavaksi. Liikevaihto, milj. Finnmetko ei ole suinkaan ainoa alan messutapahtuma, johon pandemiatilanne on vaikuttanut. Tammi–toukokuussa metsäteollisuustuotteiden viennin arvo oli reaalisesti 4,27 miljardia euroa, mikä oli 18 prosenttia viimevuotista vähemmän. Tukin tuonti kasvoi viiden ensimmäisen kuukauden aikana 22 prosenttia, mutta kuitupuun tuonti väheni neljä prosenttia. Digitaalisten kosteusindeksi karttojen (depth-to-water, dtw) avulla puunkorjuu voidaan Luken mukaan suunnitella niin, että urapainumia voidaan välttää. Edellisen kerran vuonna 2018 järjestettyyn Finnmetkoon osallistui yli 300 näytteilleasettajaa. Poisjääntiä ne perustelevat koronan aiheuttamilla terveysriskeillä. Vaihto koneiden varastot ovat kasvaneet suuriksi. euroa – % liikevaihdosta Tulos ennen veroja, milj. Uudessa tehtävässä Yläsen toimipaikkana säilyy Tampere. Kartta-aineiston saa helposti vaikka maastoon mukaan. Vastaavia tapahtumia on jouduttu perumaan eri maissa. ”Meillä ei ole mitään konferensseja tai yökerhoja. Ponssen tilauskanta oli kesäkuun lopussa 179 miljoonaa euroa, mikä oli vain puolet viime vuoden kesäkuun lopun 361 miljoonasta eurosta. Koska koronapandemia on sulkenut rajoja tai vaikeuttanut muuten liikkumista, tänä vuonna Finnmetkossa sekä näytteilleasettajat että yleisö ovat pääosin kotimaasta. JUHA KAIHLANEN PENTTI VÄNSKÄ ”Tilauskannan kasvattaminen syksyn aikana on tärkeää, jotta voimme varmistaa normaalin toiminnan myös vuoden vaihteen jälkeen”, Ponssen toimitusjohtaja Juho Nummela sanoo. Maaperän märkyys vaikeuttaa puunkorjuuta ja aiheuttaa taloudellisia menetyksiä. Suurista metsäkonevalmistajista Ponsse on erikoistunut vain katkotun puutavaralajimenetelmän koneisiin, kun taas pohjoisamerikkalainen Tigercat kokopuumenetelmän koneisiin. Hän siirtyy johtoryhmän jäseneksi konsernin maanrakennusja metsäkonedivisioonaan. Ponsse leikkasi liiketoiminnan kuluja 20 prosenttia. Ponssen koko henkilöstöä koskivat huhti–kesäkuussa määräaikaiset lomautukset ja kulukuuri. Luonnonvarakeskus (Luke) on koonnut maaston kosteusoloja kuvaavan kartta-aineiston ladattavaan muotoon, ja Suomen metsäkeskuksen kautta se on laajasti käytettävissä. ”Monet messutapahtumat ovat liipaisimella, eikä tilanne näytä olevan ihan nopeasti muuttumassa. John Deere tekee kaikki katkotun puutavaralajimenetelmän koneensa Joensuussa. Kaksi vuotta sitten ulkomaalaisia Finnmetkoon osallistui Eilavaaran mukaan liki 4 000. Hän arvioi, että alan kaikilla valmistajilla on edessä muutoksia, kun muuttuneeseen markkinatilanteeseen sopeudutaan. ”Varautumisemme ansiosta tuotantomme pyöri yhdessä vuorossa ilman keskeytyksiä, ja kesäkuussa nostimme tehtaan kapasiteetin takaisin normaalille tasolleen.” Tuotantoja huoltotoimintoja lukuun ottamatta Ponssen henkilökunta siirtyi etätyöhön maaliskuun puolivälissä. Aiemmin Finnmetko on ollut kansainvälinen tapahtuma, minne väkeä on saapunut eri puolilta maailmaa Etelä-Amerikasta ja Aasiasta asti. Toukokuussa tuontimäärä oli 1,08 miljoonaa kuutiometriä, Luonnonvarakeskus kertoo. Yleisöä tapahtuma keräsi yli 30 000, joista pääosa oli alan ammattilaisia. JUHA KAIHLANEN John Deeren Timo Ylänen arvioi, että alan kaikilla valmistajilla on edessä muutoksia, kun markkinatilanteeseen sopeudutaan. Toivottavasti olen väärässä”, Eilavaara pohtii. Nopean reagoinnin ansiosta yhtiö pystyi Nummelan mukaan kuitenkin sopeutumaan äkilliseen tilanteeseen tehokkaasti. Yläsen mukaan tilannetta seurataan kuitenkin tarkasti. Verrattuna viime vuoden toukokuuhun viennin arvo laski reaalisesti 19 prosenttia. ”Tehdas jatkaa toistaiseksi kahdessa vuorossa täydellä kapasiteetilla kohtuullisen tilauskantamme ansiosta.” Syksy tulee olemaan Nummelan mukaan kuitenkin haastava koronapandemian aiheuttaman epävarmuuden vuoksi. ”Komponenttien saatavuusongelmista alkaneet haasteet realisoituivat nopeasti kysynnän kriisiksi markkinoilla lisääntyneen epävarmuuden johdosta.” Markkinatilanteen heikennyttyä saatujen tilausten arvo toisella neljänneksellä oli 110,6 miljoonaa euroa
Matti Hirvonen Nokia Betoni on tulevaisuutta muuttoliikeen suunnasta riippumatta Maaseudun Tulevaisuuden pääkirjoituksessa (MT 5.8.) käsiteltiin koronakriisin vaikutuksia muuttoliikkeeseen ja pohdittiin, onko kaupungistumisen megatrendin jälkeen vuorossa maalaistumisen megatrendi. Joillekin lapsille etäopiskelu on erittäin vaikeaa, ja epäonnistuminen voi johtaa syrjäytymisvaaraan. Matti Nätynki Juu ”classed as vermin” ja saa ampua ympäri vuoden. Kolmas tekijä on julkinen sektori ja sen ostot. Kalle Nurmi Oiskohan niillä Suomessakin trendi asutuksen lähelle, kuten täällä Englannissa, pesivät pihapuissa, kukot tappelevat autotallin katolla ja aidalla reviiristä... Maksuton perusopetus tarkoittaa myös kouluruokailua. Ollaan jo 2020 -luvulla... Ihme kun ei huoleta lainkaan valtiovaltaa eikä ympäristöministeriötä, vaan harvojen tuulivoimasta hyötyvien yritysten etu ajaa ihmisten yleisen edun edelle. Täällä ei pesimärauhaa tunneta ilmeisesti. Tutkikaa kaupassa tarkkaan pakkauksista lihan alkuperä ja sekään ei aina pidä paikkaansa. 10 Maaseudun Tulevaisuus MIELIPIDE keskiviikkona 12. Koronaviruksen toinen aalto on jo maailmalla käynnissä. Oliskohan viljely muuttunut suosivaksi. Ravintoloissa tiedustellessa kaikki on kotimaista. Hajautettu puurakentaminen, paikallisesti tuotettu uusiutuva energia ja joustava etätyö sen sijaan tukevat.” Edellä mainittu vaatii betonirakentamisen osalta oikaisua. Kokouksiin osallistuu enää muutama ydinjoukon ulkopuolinen osakas. Kuinka ja mihin nämä jätteet päätyvät. Se on aivan varma! SYYT ON MUUALLA Kepun ihanteista Ennen Virolainen löi raamatulla päähän, nyt raamattuun vetoamisesta viedään käräjille. Toivottavasti asiassa toiminut taho miettii, olisiko avoimuudella säilytetty se yhteinen tahtotila yhteismetsän kehittämisessä, joka oli ennen tuulivoimahanketta. Kauppataseemme on kääntynyt alijäämäiseksi, työttömiä on yli 50 000 enemmän kuin vuosi sitten ja yli 100 000 suomalaista on lomautettuna. Julkisten hankkijoiden tulisi mahdollisuuksien mukaan ostaa kotimaista ja tukea paikallista yrittäjyyttä ostoillaan. Miksi. Kun mökkeilyja pihakausi loppuvat ja liikuntaharrastuksetkin siirtynevät sisätiloihin. Oppimisen tukea ei saa karsia, vaikka sen toteuttamistapoja joudutaankin nyt soveltamaan. Viestin hinta on 50 senttiä. Kun kesälomat on vietetty ja kotimaan uudelleen löydettyyn matkailuunkaan ei tule käytettyä rahaa. Marko El Maco Autio. Ainakin ihmishuoltajilla tulee kova ikävä näitä nallukoita, kertoo kuvaaja Utajärven Ahmakselta. Lähetä kuva osoitteeseen lukijankuva @maaseuduntulevaisuus.fi. Enemmän keskustelua ihmisten kanssa ja mikä linja. Miten pelastaa työpaikat maailman mennessä kiinni. Liha on ensiluokkaista, tarkastettua ja aivan varmasti turvallista! Kiitän teistä ihan jokaista, joka valitsee sen kotimaisen tuotteen kaupasta, joka on suomalaisesta raaka-aineesta ja suomessa valmistettu. Onneksi hallitus päätti ennen kesätaukoa laaja-alaisesta yhteensä 320 miljoonan euron lasten ja nuorten hyvinvointipaketista poikkeusolojen oppimisen ja koulukäynnin vaikutusten tasoittamiseen, lukio-opiskelijoiden opintojen kertaamiseen ja tukitoimenpiteisiin sekä maksuttomien harrastusten mahdollistamiseen sekä etsivään nuorisotyöhön. Ei nimimerkkiä Aiemmin sorsaan Vesilintujen pesintä on aikaistunut, mutta miksi metsästysaika ei. LUKIJAN KUVA SINIKKA KUJALA Alkaa riittää Martta-mamma jo hieman uupuneena taitaa miettiä, että eiköhän tämä imetyshomma saisi jo riittää... MT:n Facebooksivuilla muistutettiin suomalaisen ruuan suosimisesta. Olemme myös remontoineet kotejamme ja mökkejämme ja ehostaneet puutarhojamme ja pihojamme. Julkiset hankkijat arvostavat kotimaisuutta mutta halvimpaan hankintahintaan keskittyvät hankintamenettelyt päätyvät liian usein ulkomaiseen vaihtoehtoon. Kirjoita viestin alkuun tunnus MT LU (huomaa välilyönnit). Kolme tekijää voi tulla avuksi. Seppo Tyhmyys tiivistää Kukaan ei viitsi irroittaa edes etukuormaajan kauhaa, saati aisoja, esimerkiksi äestyksen ajaksi. Tulevaisuuden lilliputtipuolueko. Ei nimimerkkiä Yksityisen omaisuuden suojaan malli USA:sta. Kannattaa suosia kotimaista. Ei nimimerkkiä Keskustan lääkkeet Keskustan kannatus nousee sitten kun persut ovat hallituksessa vastaamassa maan asioista, eikä jankuttamassa marginaalisista ilmiöistä. Julkaisemme kirjoituksen nimimerkillä vain poikkeustilanteessa. Opetusjärjestelyt olivat kuntien ja jopa koulujen välillä erilaisia. Kaikkea työtä ei tulevaisuudessakaan voi tehdä etänä, ja työn ohella on myös muita syitä, jotka saavat ihmiset hakeutumaan kaupunkeihin. Monet yritykset ovat korona-aikana myös tiivistäneet yhteistyötään tuotekehityksessä kotimaisten alihankkijoidensa kanssa, minkä soisi laajentuvan. Pesivät jo ihan pihapuissa, ja muutenkin niitä on vähän joka nurkalla. Kirjoituksessa viitattiin Tilastokeskuksen tietoihin, joiden mukaan huhti– kesäkuussa kaupunkimaisista kunnista muutti maaseutumaisiin kuntiin monin verroin enemmän ihmisiä kuin viime vuonna samaan aikaan. Valpas Kepun p:johtajuus on tuulinen pesti miehillekin. Lähetä kirjoitus lukijalta@maaseuduntulevaisuus.fi tai Maaseudun Tulevaisuus, PL 440, 00101 Helsinki. Liitä mukaan yhteystietosi ja lyhyt kertomus kuvasta. Kuinka pitkä varastointiaika ja onko mitään lainsäädäntöä ohjaamassa, kuinka niitä käsitellään ja kuinka varastoidaan. Julkaistuista kuvista maksamme palkkion, ja lehti voi käyttää niitä uudelleen. Eila Hiilinen Viljely muuttunut. lääkäriin (yks.) pääsee samana päivänä kun tarve, mutta sähkömiehen löytäminen takkuaa. Jokainen meistä voi siis omilla valinnoillamme vaikuttaa siihen, että hyvinvointimme selviää mahdollisimman hyvin tulevasta syksystä. Kenen asialla. Kun vienti on vaikeuksissa, on kotitalouksien kulutus noussut taas vahvaksi tasapainottavaksi tekijäksi taloudessamme. Matti Nätynki Tuskin on viljelystä kiinni, kun ruokaa pitäisi saada keväästä alkaen. Valmiuslain erilaiset tulkinnat kunnissa johtivat siihen, etteivät lasten oikeudet täysimääräisesti toteutuneet. Vähittäiskauppa on kasvussa tänä vuonna. Kaikesta huolimatta kuluttajien luottamus omaan talouteensa on säilynyt hyvällä tasolla, mikä on pehmentänyt talouden laskua. Vaikka maaseudun vetovoima olisi pitkälläkin aikavälillä nouseva trendi, lienee selvää, etteivät kaupungit katoa mihinkään – ei myöskään tarve kestävälle, kohtuuhintaiselle rakentamiselle, jossa betonilla on myös tulevaisuudessa keskeinen rooli. JIL Koulutuspaikat Uusien koulutuspaikkojen kohdennus esim. Jaksaako kulutuskysyntä tukea edelleen talouttamme. Mahdollisuuksia on laajemmalti ostaa kotimaista myös käyttötavaroissa sekä erilaisissa palveluissa kuten kotimaisissa verkkokaupoissa. Maatalous ja meri Vaikka Suomesta lopetettas kaikki maatalous, nii meret ei pelastu ravinnekuormilta. Etätyö ja eritasoiset rajoitukset jatkuvat ja tekevät uuden paluun myös Suomessa syksyn aikana. Tilauskannat ovat kääntyneet laskuun. Taas uusi ongelma, joka on sivuutettu. Hanhet ovat jo suurimman osan Suomessa olon ajasta viljelyksiä tuhoavia ”peltolintuja”. Hyvä. nimim. Kotimaisuuden arvostus on lähihistorian korkeimmalla tasolla. Kommentoi verkossa Kommentoi juttua verkossa osoitteessa mt.fi Lähetä kuva Toivomme kuvia, joiden taustalla on tarina. Voin ylpeänä sanoa, olevani osa Snellmanin perhetilaa, tiedän miten, missä ja milloin kasvattamamme eläimet lopetetaan ja voimme olla ylpeitä lopputuotteista! Carolina Törmälehto Tavallinen kotiruoka on parasta. Alueellisten erojen lisäksi myös lasten yksilölliset erot on huomioitava paremmin. Eduskunta hyväksyi kesäkuussa perusopetuslain väliaikaisen muutoksen, joka mahdollistaa alueja tilannekohtaiset ratkaisut koulunkäynnin järjestämiseen syksyllä, mikäli epidemiaryppäitä ilmenee ja kouluja joudutaan sulkemaan. Isot metropolit asettavat uudelleen rajoituksia liikkumiselle ja maiden välisille rajoille asetetaan taas esteitä. TEKSTIVIESTIT Testipakko tulijoille Saksan malli käyttöön: koronatestipakko lentokentälle ja sakko jos ei suostu. Tero Lausala toimitusjohtaja Suomalaisen Työn Liitto YLIÖ Suuntaamalla omat ostonsa kotimaiseen, voivat yritykset vaikuttaa merkittävästi työpaikkojen säilymiseen. Ensinnäkin, kuluttajien halukkuus ostaa kotimaisia tuotteita ja palveluita saisi jatkua ja edelleen laajentua uusille alueille. Reetta Karkkainen Yksittäiset sepelkyyhkyt saattaa pesiä vielä lokakuussa kun suurin osa on jo muuttanut. Kovemmat keinot käyttöön Suomessa! Ei tässä muu auta nyt Omaisuudensuoja Mikä on mun se on mun, ja mikä sun, se on yhteistä. Tosiasia on, että puurakentamista lisäämällä ei ole mahdollista saavuttaa merkittäviä päästövähennuksiä, kun taas betonin vähähiilisyyspotentiaali on huomattava. Nähtäväksi jää, miten muuttoliike jatkossa kehittyy. Vaikeneminen lienee yleinen tapa, mitä tuulivoiman eri toimijatahoilla harrastetaan. Nuolioja nosti esille syntyvän voimalajätteen. Lähiruuassa on jo löydetty tapoja hankkia paikallista, joten tämä on mahdollista myös muissa tavaraja palveluostoissa. Keskusteluissa trollataan: taas lisää tukea, ei makseta veroja jne. Hyvä ympäristöministeri Krista Mikkonen, tuulivoiman maisemahaitat ovat jo sietämättömät. Ei nimimerkkiä Trollit palstoilla Mielipiteen muokkausta iltapäivälehdiltä: kirjoitetaan maataloudesta juttu. Tarvitsemme menestyviä yrityksiä, jotka kasvavat, kehittävät uutta sekä viennissä että kotimarkkinoilla, tarjoavat työpaikkoja ja mahdollistavat ne verotulot, joilla hyvinvointimme kustannetaan. Mitä voimme tehdä jatkossa. Tiina Kaskiaro tuoteryhmäpäällikkö Rakennustuoteteollisuus RTT Sementin valmistaminen tuottaa Suomessa vain 1,6 prosenttia kasvihuonepäästöistä. Eikö 3:sta myttyyn menneestä naisjohtajuudesta ole opittu mitään. Ja miten käy työpaikkojen, jos joudumme uudelleen tiukkoihin liikkumisrajoituksiin toisen aallon myötä ja kuluttaminen sukeltaa kuten maaliskuussa kävi. Pertti Matikainen Ostakaa kotimaista lähiruokaa! Puhdasta! Selma Maritta Autio Juuri tämä on se asia, miksi ei tulisi tukea niitä firmoja jotka valmistavat suomalaisen lihatuotteen ulkomailla! Suosikaa vain kotimaista lihaa! Meillä on todella tarkat säädöt ja lait eläimille ja niiden kuljetuksille ja lopetukselle. Ei nimimerkkiä Talous kuntoon! Annetaan kaivosyhtiöille lunastusoikeus ja lahotetaan metsät, ostetaan ruoka ulkomailta, tullaan nettosaajiksi. Ei nimimerkkiä Kansan pariin! Poliittiset puolueet vois uudistua.. Kuitenkaan hyvinvointimme ei voi pidemmällä tähtäimellä rakentua velkaantumisen kasvuun. Kotimainen kivirakentaminen onkin avainasemassa ilmastomuutoksen ratkaisuja etsittäessä. Ulkomaan matkojen puutteessa olemme myös löytäneet kansallispuistot ja lähiluonnon liikkumismahdollisuudet ja ostaneet ennätysmäärät retkeilyja ulkoiluvälineitä. Pesivät sepelkyyhkyt säästyy kun kohdentaa pyyntiä nuoriin ja parveutuneisiin yksilöihin. Kuvaa hyvin vasemmistolaista suojelua ja omaisuudensuojaa. Palveluiden ja sosiaalista elämää tukevien ajanviettomahdollisuuksien merkitys voi jopa korostua koronarajoitusten aikanaan hellittäessä. Maukasta ja ekologista ruokaa. Kuten useimmat muut maat, on Suomen valtio joutunut ottamaan merkittävästi lisää lainaa. Suomessa Martat osaa laittaa parasta ruokaa. Ota kantaa tekstiviestillä Jaa mielipiteesi muiden lukijoiden kanssa. Uuden lukuvuoden alkaessa on erityistä huomiota kiinnitettävä niihin lapsiin ja nuoriin, joita ei tavoitettu etäopiskelun aikana ja joiden osallistuminen opiskeluun oli vähäistä. Kuitenkin betonin raaka-aineena käytettävän sementin valmistaminen tuottaa Suomessa vain 1,6 prosenttia kasvihuonepäästöistä ja tämäkin osuus on laskussa. Sopimus saatiin juristin avustuksella julkiseksi, josta aiheutui tietenkin kuluja. Joustavan etätyön lisääntymisellä voi olla positiivisia vaikutuksia yksilötasolla ja ilmastonkin näkökulmasta, mikäli esimerkiksi työmatkaliikenne vähenee, mutta kaupungistumiskehitystä se tuskin pysäyttää. Korona-aika on myös hienolla tavalla nostanut yrittäjyyden arvostusta ja ymmärrystä siitä, miten tärkeitä kaikenkokoiset yritykset ovat työpaikkojen ja hyvinvointimme kannalta. Betonirakentaminen nostetaan usein esimerkkinä ilmastolle haitallisesta toiminnasta siinä missä puurakentaminen esitetään ratkaisuna ongelmiin. Vastaisitko, mitä syntyvät ongelmajätteet ovat, joita ei pysty kierrättämään. Pääkirjoituksessa nostettiin esille nopean kaupungistumiskehityksen varjopuolia muun muassa ilmastonäkökulmasta: ”Betonirakentaminen, ruuhkat ja metsien hävittäminen rakentamisen tieltä eivät tue lainkaan Suomen ilmastotavoitteita. Halutaan suosia suomalaista ruokaa sekä Suomessa valmistettuja tuotteita kuten huonekaluja sekä rakennustarvikkeita. Luottoluokitus B + VERKOSSA SANOTTUA Suosi suomalaista Väärennettyjen elintarvikkeiden kauppa on kääntynyt kasvuun Covid-19-pandemian aikana. Suomalaiset yritykset hankkivat tavaroita ja palveluita noin 180 miljardilla eurolla vuosittain, karkeasti viisi kertaa suuremmalla summalla kuin julkinen sektori. Nim. Eikä siis kyseessä pulut vaan kyyhkyt, tänään pari turkinkyyhkyä oli lintulaudalla ja sepelkyyhkyjä pyörii useampi pari Reetta Karkkainen Taitaa olla haittalintu siellä. Hyvinvointimme rakentuu työlle. Maata tiivistetään järjen puutteella. Vaikka maaseudun vetovoima nyt vaikuttaa kasvaneen, on mahdotonta vetää johtopäätöksiä pidemmän ajan trendeistä. Lähetä korkeintaan 160 merkin viesti numeroon 173 172. Myös lapsiasiavaltuutettu kiinnitti tähän huomiota. Varsinkin pohdittiin, että onko suomalainen viljely muuttunut kyyhkyjä suosivaksi. Nykymalli on yhdistelmä tsaarin Venäjää ja Neuvostoliittoa. Erityisesti oppimisen tuen ja yksilöllisen huomioimisen puutteet aiheuttivat monelle oppilaalle vaikeuksia. Hoitokunta salasi useita vuosia sopimuksen sisällön. Nyt ei missään tapauksessa ole oikea aika lomauttaa opettajia. Näin voidaan välttää keväällä poikkeuslain aikana tehdyt virheet. Tuulivoima ei kuulu niihin. Odotamme, että saamme näihin isoihin ongelmiin pikaiset vastaukset ja valtion energiapolitiikkaa ryhdytään toteuttamaan realistisin toimin. Heti kun mustikat alkaa kypsyä, niin suuntaavat metsään. On hienoa, että monilla suomalaisilla on ollut viime kuukausien aikana mahdollisuus viettää enemmän aikaa kotimaassa mökkeillen. Lisäksi kunnille suunnataan lisärahoitusta lapsiperheiden sosiaalipalveluihin sekä lasten ja nuorten mielenterveyspalveluihin. Liitä mukaan yhteystietosi. Tuulivoiman ongelmia Vesa Nuolioja Jyväskylästä kirjoitti tuulivoiman ongelmajätteistä ja jopa valtiovaltamme vaikenemisesta kyseisestä ongelmista (MT 7.8.). Tukussa kun katsoo broilereiden ja muiden suurtalouskäyttöön tarkoitettujen lihatuotteiden alkuperää, niin yllättyy. Pennut täyttivät juuri 6 viikkoa, joten viikon päästä koittaa virallinen luovutusikä. Kuluttajina meidän kannattaa edelleen suosia lähellä tuotettua ja yrittäjävetoista toimintaa, se tuo työpaikkoja Suomeen. Ainoita riistalintuja joiden määrä kasvaa joka vuosi, vaikka saalismäärätkin lisääntyy. Koronakevään aikana me suomalaiset olemme ostaneet ennätysmäärät ruokaa. Hoitokunnan jäsen kielsi vielä silloinkin näyttämästä sopimusta muille. elokuuta 2020 Lähetä mielipidekirjoitus Toivomme napakoita kirjoituksia pituudeltaan korkeintaan 2 000 merkkiä välilyönteineen. Tuulivoimahankkeen salaaminen on aiheuttanut osakaskunnassa hajaannusta. Kun pimeä ja sateinen syksy koittaa, voi hyvin kysyä, mihin me suomalaiset silloin käytämme rahaa. Toinen merkittävä tekijä työn kannalta ovat yritysten päätökset. Myös alihankkijoiden laskujen maksaminen ajoillaan on vastuullista toimintaa. Jatkossa onkin varmistettava, että oppilaiden yhdenvertaiset mahdollisuudet oppimista edistävään vuorovaikutukseen ja opinnoissa etenemiseen taataan kaikissa olosuhteissa. Lasten oikeuksista on huolehdittava Emme voi tietää, tuleeko koronan toinen aalto syksyllä, mutta siihen on varauduttava. Kyyhkyjahti alkoi maanantaina ja siitä heräsi myös keskustelua sosiaalisessa mediassa. Nyt monien vaiheiden jälkeen on lainvoimainen lupa kymmenille voimala yksiköille. Suuntaamalla omat ostonsa kotimaisiin tavarantoimittajiin ja palveluyrityksiin, voivat yrityksetkin vaikuttaa merkittävästi työpaikkojen säilymiseen. Opetusja kulttuuriministeriön ja aluehallintovirastojen keräämien tietojen mukaan noin puolet Suomen kunnista tarjosi poikkeusoloissa kouluruoan kaikille halukkaille ja neljäsosa osalle etäopetuksessa olevista oppilaista ja opiskelijoista. Erään yhteismetsän hoitokunta teki sopimuksen, vaikka ohjesäännön mukaan asia olisi kuulunut käsitellä ja mahdollinen päätös tehdä osakaskunnan kokouksessa. Merja Mäkisalo-Ropponen kansanedustaja (sd) Kriittisyyttä, Mikkonen Vesa Nuolioja kirjoitti tällä palstalla tuulivoimaan liittyvistä ympäristöongelmista ja valtiovallan roolista tuulienergian lisäämisessä (MT 7.8.). Suomalainen työ on kärsinyt kevään aikana merkittäviä kolauksia. Eheytyminen vienee sukupolvien ajan. Koronan aikaansaama tilanne matkustuskieltoineen, etätöineen ja lomautuksineen on kuitenkin uusi ja poikkeuksellinen eikä sen kestosta ole tietoa. Kimmo Hotulainen Hanko Tuulivoimasta hyötyvien yritysten etu ajaa ihmisten yleisen edun edelle
Keski-Euroopan luomuviljamarkkinoiden kehitys vaikuttaa luomuraakaviljan vientiin. ”Vaikka markkina ei ole ennallaan, tuottaminen on kivaa. 2018 oli järkyttävän kuiva kesä. Nyt lannoitteita ei ole käytetty neljään vuoteen ollenkaan. Tänä vuonna Ahlqvistillä on viljelyssä 500 hehtaaria palkoina myytävää hernettä, 500 hehtaaria ruista ja 500 hehtaaria apilanurmea. Lannoitekulujen lisäksi säästytään niiden kuljettelulta. Kuinka pitkälti, sitä ei tarkkaan tiedetä. Niitä varten on yleensä äestetty maa aikaisin, jotta rikkakasvit lähtisivät kasvuun. Herne on sille hyvä esikasvi – ruis pystyy käyttämään sen jättämän typen tehokkaasti. Viime vuonna luomukauran hinta laski 100 euroa tonnilta, Ahlqvist muistelee. Luomutuottajat hakevat nyt uusia vaihtoehtoja öljykasveista ja valkuaiskasveista, Terhemaa kertoo. Näistä aiheutui hintapiikki.” Viime vuonna sato oli hyvä, paikoin erinomainen. Raaka-ainemäärän vaihtelut vaikuttavat herkästi hintaan. Sitten tuli huonoja satovuosia. Tulevan talven hintatilannetta on kuitenkin erittäin vaikea ennustaa. ”Nyt vapusta eteenpäin oli parin viikon kylmä jakso. ”Ajattelin, etten tuota väkisin.” Negatiivisia asioita Ahlqvist ei juuri luomusta löydä. ”Mutta kun tietää, miten paljon niiden eteen joutuu tekemään työtä, miten isot ovat riskit ja että tuki ja hinta ovat huonompia, aika äkkiä alkaa katsoa toisella tavalla.” 1 500 hehtaarin luomumies ei kaipaa entiseen ”Luomu on selkeyttänyt meidän kuvioita paljon.” SATU LEHTONEN JAANA KANKAANPÄÄ Rikkakasvien kanssa pärjääminen huolestutti Niko Ahlqvistia ennen luomuun siirtymistä. Mikä tärkeintä, stressi väheni, Ahlqvist toteaa. Samaan aikaan Virossa oli ennätysviljasato ja sieltä tuotiin kauraa Suomeen. Jos ei saada vientimarkkinoita, meidän hinnat tulee jyristen alas”, Terhemaa sanoo. Kyllä se menee, mutta ei kiljuen.” ”Kauppaliikkeet puhuvat luomusta paljon, mutta markkinointiin ja esillepanoon ei satsata riittävästi. ”Kun kylvö sen jälkeen tehdään oikeaan aikaan, tulos on hyvä.” Rukiilla siemenmäärää on lisätty, jotta pelto saadaan nopeasti umpeen eikä rikoille jää tilaa. Kun hän teki luomusitoumuksen, esimerkiksi tavanomaisen suurimokauran hinta liikkui 140 eurossa tonnilta, vastaavan luomukauran 380– 390 eurossa. Sieltä eivät erotu kotimaankäyttö ja vienti. Samoin toteaa Heikki Ajosenpää ProAgria Länsi-Suomesta. ”Täällä kaakonkulmalla on lohkoja, joilta ei märkyyden takia tarvitse puida yhtään mitään. ”Mutta kun hintoja katsoo pitkän ajan perspektiivillä, ei niissä ole isoa valittamista.” Luomuviljan markkina on pieni, Terhemaa muistuttaa. Tehokkaan tuotannon puolestapuhujana tunnetun Ahlqvistin päätös yllätti aikanaan monet. Joten on vaikea ennustaa mitään.” Suomen luomuvilja-ala on pitkälti riippuvainen viennistä. ”Rukiin keskisato on ollut 2 500–3 500 kiloa. Se oli tiedossa ja sen kanssa on pärjätty, mutta voisi sitä kyllä joissakin asioissa loiventaa.” Ahlqvist myöntää, että silmä lepää hyvinvoivilla, terveillä, rikkakasveista puhtailla tavanomaisilla viljapelloilla. Ahlqvistille yksi tärkeimmistä luomuun siirtymisen syistä oli tavanomaisen viljanviljelyn huono kannattavuus. ”Meilläkin on pitkät siirtymät pellolta toiselle, ja siirrettävät määrät olivat suuria.” Viljan kuivauskustannukset ovat pienentyneet ja torjunta-ainekulut jääneet kokonaan pois, samoin lukemattomien kesäöiden viettäminen ruiskutustraktorin hytissä. Luomuviljasta tuntuu nyt hänen mukaansa olevan ylitarjontaa. Odotetaan, että luomulla on tietty asiakaskunta, joka hakee sen vaikka hyllyn alaosasta.” Silti Ahlqvist on valintaansa tyytyväinen. ”Mutta miten sato sitten onnistuu”, Terhemaa pohtii. Tämä on selkeyttänyt meidän kuvioita paljon.” Ennen luomuaikaa hän osti esimerkiksi lannoitteita vähintään 500 tonnia, joskus jopa miljoona kiloa vuodessa. Olihan hän todennut esimerkiksi, että ”hömppäheinien” tuet pitäisi lopettaa. Se on ihan ookoo ilman lannoitusta, ja sato on varmempi kuin tavanomaisessa tuotannossa.” Ahlqvist ei kylvänyt tänä vuonna lainkaan kevätviljoja. Sekin vaikutti hintaan. Muita ravinteita on viljavuustutkimuksen mukaan toistaiseksi ollut maassa aivan riittävästi. SATU LEHTONEN Luomuviljan hinta elää herkästi sadon mukaan Luomuviljojen hinnat Suomessa 2015-2020 450 400 350 300 250 200 150 = Luomurehukaura = Luomumallasohra = Luomusuuurimokaura = Luomuohra Lähde: Vilja-alan yhteistyöryhmä, VYR 2015 2020 2016 2017 2019 2018 = Luomuruis = Luomurehuvehnä = Luomumyllyvehnä Eu ro a / tn. Esimerkiksi rukiilla hän on torjunut rikkoja siemenmäärää lisäämällä. ”Byrokratia on kyllä tosi tarkkaa ja tiukkaa. 010 217 6777 www.tilasiemen.fi Siemenet syksyn kylvöille! Rukiit Vehnät KWS SPENCER KWS EMIL CEYLON Ruisvehnä SEQUENZ Hybridirukiit: KWS TREBIANO SU PLURALIS Populaatiorukiit: REETTA BOR DANKOWSKIE AGAT ”Byrokratia on kyllä tosi tarkkaa ja tiukkaa.” NIKO AHLQVIST Muutama vuosi sitten luomuviljan hinta oli selvästi korkeampi kuin nyt. Toinen äestys on tehty juuri ennen kylvöä. Varsinkin herneellä kevätkyntö on todettu toimivaksi ratkaisuksi. Hän toimii luomuasiantuntijana ProAgria Etelä-Suomessa. Rikatkaan eivät lähteneet kasvuun, vaan pellot olivat lähes kuukauden paljaina. Hintaero on sen jälkeen kaventunut tuntuvasti. Vyr kysyy luomuviljatasekyselyissä raakaviljan vientija tuontimäärät yrityksiltä. Terhemaan mukaan hintavaihtelu johtuu satovuosien erilaisuudesta. Luku on arvio kuluvalta vuodelta. p. Hän päätti luomuun siirtymisestä vuonna 2017. Sitä on kovasti yritetty markkinoida. ”Monet etsivät nyt rukiille vaihtoehtoista syyskylvöistä kasvia, koska luomurukiin hinta on romahtanut.” Ajosenpää kannustaa kokeilemaan syysrypsiä ja -rapsia. Monella päättyi nyt siirtymäkausi, joten uutta luomualaa on tuotannossa. elokuuta 2020 Teema VILJA Teeman tuottaja: Juhani Reku juhani.reku@mt.fi 1,2 Jalostus paransi ohran hehtaarisatoa 35 vuodessa 1,2 tonnilla. Typensidonnasta huolehtivat herne ja apila. ”2017 iso osa kaurasta meni hylkyyn don-homemyrkyn takia, ja osa jäi korjaamattakin. ”Totta kai säiden armoilla ollaan edelleen, mutta enää ei tarvitse jännittää, että keväällä peltoon satsatut kalliit tuotantopanokset menevät hukkaan sään oikuttelun takia.” Rikkakasvien kanssa pärjääminen mietitytti Ahlqvistia eniten kolme vuotta sitten. Vuonna 2018 uusia luomusopimuksia tehtiin paljon. Ei kumpaakaan, sanoo Vilja-alan yhteistyöryhmän (Vyr) luomuviljatyöryhmän puheenjohtaja Pekka Terhemaa. Jalosteiden osuus näkyy Vyrin tilastoissa vain teollisuuden viljankäyttölukuina. Ruis sopii Ahlqvistin viljelykiertoon hyvin. ”En todellakaan vaihtaisi takaisin”, vakuuttaa Suomen suurinta pinta-alaa viljelevä vihtiläinen Niko Ahlqvist. Joko ylituotanto uhkaa, vai katoaako kysyntä alta. Oli selvää, että kun lämpöä ja vettä tulisi, rikat röyhähtäisivät kasvuun.” Kun Ahlqvist vielä kyseli markkinoista isoilta luomuostajilta ja sai nihkeitä vastauksia, hän päätti kylvää nurmea. Sitten on niitä, jotka ovat kärsineet kuivuudesta. ”Tälle keväälle lanseerasimme 700 gramman luomuherneenpalkopakkauksen. Ylituotantoa luomuviljasta ei Terhemaan mukaan ole eikä kulutus ole hiipunut vaan jatkaa kasvuaan – viljatuotteilla tosin hitaasti. Vuosina 2013–2015 hinnat olivat tämänhetkistä alemmat, hän toteaa. Luomuherneenkään markkina ei vedä odotetusti. ”On jalostusyritysten markkinaja vientiosaamisesta sekä tuotebrändäyksestä kiinni, miten siinä onnistutaan. Maaseudun Tulevaisuus 11 keskiviikkona 12. Toki on myös erittäin hyviä kasvustoja. Nyt nurmi on hänelle tapa ladata peltoa kasvukuntoon. Tarjonnan kasvu johti hinnanlaskuun. Osalla lohkoista on pärjätty hyvin, osalla ei, hän toteaa. Tulli ei tilastoi luomuraakaviljan vientiä eikä tuontia eikä luomuhiutaleja muuta jalostevientiä. ”Lisäksi kaikki paikalliset myllyt eivät ole mukana Vyrin yrityskyselyssä, eikä toisaalta esimerkiksi myynti Reko-renkaissa näy missään rekistereissä.” Etenkin kauralla vienti on kuitenkin merkittävää
Seuraavaksi ne saattavat tilata huollon paikalle, kun tarvetta tulee. ”Onhan se vähän, mutta ilmeisesti runsaan sadan puimurin uusiminen vuosittain riittää. REETTA BOR Kotimainen suosikki populaatioruis. Pinossa on kymmeniä muita. SKAGEN Syysvehnien valtalajike. DK SEAX Korkean satopotentiaalin omaava talvenkestävä syyshybridirapsi. Se voi tehdä pienistä ja edullisista koneista houkuttelevia. Korona ei pysäyttänyt puimuritehdasta Koronaepidemia on vaikuttanut odotettua vähemmän puimuritehtaan toimintaan. Milloin työt taas alkavat, on vielä arvoitus. ”Osaako tehdas opettaa koneet sellaisiin oloihin?”. Puimurien ikääntyminen näkyy varaosakaupassa, joka on käynyt jo tovin vilkkaasti. Sampo-Rosenlew käynnisti viikonloppuna omat varaosakuljetukset Etelä-Suomeen ja Pohjanmaalle. / viljanhinta Tilaa syyskasvien siemenet asiantunt. Puimureiden säätöjä on automatisoitu jo tovin ja seuraava askel voi olla, ettei kuljettajaa enää tarvita. Normaalitkin tavarakuljetukset ovat käytössä, mutta omilla kuljetuksilla saadaan joustoa toimitusaikoihin ja kuljetus pelaa myös viikonloppuisin. Myynti alkaa puintikauden jälkeen. Sekin aika tulee.” Kappalemyynti ei kerro kaikkea, sillä puimurien koko ja teho sekä korjattava ala kasvavat. Kiilahihnat ja leikkuupöydän osat ovat kulutustavaraa. Heinä-elokuu on vuoden vilkkainta aikaa ja elokuun puintikaudella toimitetaan ehkä neljäsosa koko vuoden menekistä, Seppälä kertoo. ME OSAAMME VILJAKAUPAN Tutustu viljakaupan esitteeseemme ja ota yhteyttä! www.hankkija.fi KATSO viljan päivän hinta oheisella qr-koodilla tai verkkosivuillamme www.hankk. Viimeisiä vientikoneita viimeisteltiin viime viikolla. Ratkaisevia hetkiä ovat sukupolvenvaihdokset, kun jatkajat miettivät, puidaanko itse vai käytetäänkö urakoitsijoita, Seppää toteaa. Uudet puimurit keskustelevat jo tehtaan kanssa. Seppälän mukaan puimuritalon talous on nyt paljon paremmassa kunnossa kuin edeltävinä vuosina. ”Myynti alkaa kasvaa, kun vanhoilla koneilla ei enää selviydytä. Haastatteluhetkellä viime viikon torstaina puinnit olivat juuri alkamassa eikä sääennusteissa näkynyt sateita. Uuteen koViljat puidaan yhä vanhemmalla kalustolla Puimurimyynti nousi 120–130:een, mutta kalusto vanhenee autta matta. Se lupaa helppoa kautta. Myös luomuna. Pääosa viljoista korjataan vuosikymmeniä vanhoilla koneilla. Toisinaan puimuri osuu esteeseen. VILJELYVARMAT SYYSKASVIT DK IMPRESSION Satoisa ja korkean öljypitoisuuden omaava Clear eld-syyshybridi rapsi. Viime vuosi jäi historiaan dramaattisen heikkona, tiloille toimitettiin vain 83 uutta puimuria. Sampo esitteli marraskuussa roottoripuimurin, jonka pitäisi nostaa puintitehoa jopa kolmanneksella. Tämäkin akseli sopii 70-luvun puimuriin, toteaa johtaja Sami Seppälä Sampo-Rosenlewilta. amyyjältäsi tai verkkokaupasta www.hankk. Moni käy myös hakemassa osia tehtaalta, kun seisokkeihin ei ole varaa. Koronan toinen aalto saattaa vaikuttaa, vaikka nyt ollaan paljon paremmin valmistautuneita kuin keväällä, Seppälä pohtii. elokuuta 2020 VILJA Hankkijan viljelysopimuskumppanina hyödyt ensimmäisenä kehittämistämme viljakaupan uusista ratkaisuista. 12 Maaseudun Tulevaisuus Teema keskiviikkona 12. Se on työn alla.” Varjopuolena on, että puimurin käyttäjien osaaminen heikkenee, kun automatiikka hoitaa kaiken. DANKOWSKIE TURKUS Erittäin talvenkestävä lujakortinen populaatioruis. Toimitusvaikeuksia on ollut, mutta kaikki osat on lopulta saatu ajallaan. a. Muutoksia tulee myös huoltoon. Pientä lisämaustetta tulee siitä, että etenkin maan länsiosien kevätviljoissa on runsaasti jälkiversontaa. Markkinoiden paras resistenssi torajyvää vastaan. ”Tiukka kulukuuri ja toimintojen läpikäyminen on auttanut.” VEIKKO NIITTYMAA neeseen ostetaan usein myös huoltopaketti”, Seppälä sanoo. ”Tämä käy 70-luvun puimuriin.” Suomessa on ollut vuosikauden huolestuneita puimureiden ikääntymisestä, kun uusia myydään vähän. VEIKKO NIITTYMAA PORI JUSSI PARTANEN Puimurit ovat pitkään käytössä. Nyt noustaan viime vuosikymmenelle tuttuihin määriin, 120–130 uuteen puimuriin, Seppälä arvioi. BOTNICA BOR Karski syysvehnä vaihteleviin oloihin. Yhtään konetta ei jäänyt koronan takia tekemättä eikä yhtään tilausta peruttu. Sen jälkeen tehdas hiljenee. Möhöjuuren kestävä lajike. ”Kentällä tiedetään, missä autot kulkevat ja osat haetaan tarvittaessa autosta keskellä yötä. UUTUUS UUTUUS SYYSRUIS UUTUUS Jälkimarkkinoinnin johtaja Sami Seppälä Sampo-Rosenlewilta kiertää puimuritehtaan varaosavarastoa Porissa ja nappaa käteensä rataspäisen vetoakselin. SY ALIBABA Talvenkestävä ja varma sadontuottaja Syngentalta. Työntekijät ovat pysyneet terveinä ja kokoonpanotehdas on ollut koko kevään ajan töissä, ilmeisesti ainoana puimuritehtaana Euroopassa, toteaa johtaja Sami Seppälä Sampo-Rosenlewilta. Vanhaa kalustoa on edelleen paljon käytössä ja suurin osa 80-luvulla tehdyistä taitaa liikkua tänäkin syksynä”, Seppälä arvelee. Jossain vaiheessa osaamista kuitenkin tarvitaan kuten silloin, kun puidaan äärioloissa, märässä ja peltojen kantavuuden äärirajoilla, Seppälä pohtii liialliseen automatiikkaan luottamisen riskeistä. Myllyvehnäksi soveltuva laadukas lyhytkortinen lajike. Tämän kauden puimurit on jo tehty. Seppälä pohtii puimurien koon kasvua. Toimintamme perustana on tavoitteellinen ja pitkäjänteinen työ viljelijäkumppaneidemme kanssa – myös luomussa! Kaikissa viljakauppaan liittyvissä asioissa sinua palvelee oma, tuttu myyjäsi. Niin elettiin koko viime vuosikymmen. Kasvutavaltaan hidas ja pienikokoinen, joka mahdollistaa paremman talvenkestävyyden. Tälle kaudelle tehtiin pieni sarja, jota testataan pääosin kotimaassa. Satoisa ja talvenkestävä, mahtava jyväkoko. Viime vuosikymmenen puolivälissä uudella puimurilla oli takana 120–130 hehtaaria, nyt varmaan pitkälti yli 150 hehtaaria, Seppälä arvelee. a. Puimurimyyjät ovat kertoneet, että vaihtokoneet ovat menneet hyvin kaupaksi ja uudehkot vaihtokoneet viedään käsistä. ”Ilman kuljettajaa liikkuvia puimureita voi ilmestyä yllättävän pian, muutaman vuoden päästä. Täpärää kuitenkin oli. Puimureista pidetään parempaa huolta kuin ennen. Puimurin ylläpito korostuu, kun uusia koneita myydään vähän. Myös viljelijät jaksavat silloin hyvin eikä väsymyksestä johtuvia vahinkoja satu samalla tavalla kuin märkinä syksyinä. Varaosatiskillä näkee nopeasti, minkälainen korjuukausi on. Puimuri on varaosien suhteen erilainen kuin moni muu kone, sillä kuluvia osia on enemmän ja käyttökausi on lyhyt ja hektinen. Yhtiöllä on useita alihankkijoita virusepidemiasta eniten alussa kärsineissä Italiassa ja Espanjassa. ”Ennakoivaa huoltoa ei voi korostaa liikaa, vaikka hyvään suuntaan on menty. Tehokkuutta on haettu kasvattamalla koneiden kokoa, mutta miten kauan sama jatkuu. Tilattu osa lähtee tehtaalta ja on aamulla haettavissa, jos tilaus tulee ennen iltakuutta. KWS BONO Kuivuutta sietävä hybridiruis. SYYSVEHNÄ SYYSRAPSI UUTUUS KWS VINETTO Huikea uuden sukupolven hybridiruis vailla vertaa
ProAgrian viljelyn kehittämisryhmien tulosten mukaan hyvä sato on poikkeuksetta ollut yhteydessä tuotannon parempaan taloudelliseen tulokseen vuosi toisensa jälkeen ja eri viljelykasveilla. Viljan hintojen asettuessa maailmanmarkkinatasolle kustannustehokkuutta haettiin siirtymällä viljelytapaan, jossa tuotettiin samaa viljaa isoilla aloilla samoja säätöjä käyttäen. Viljelypinta-alaan nähden liian suuri tai arvokas konekapasiteetti heikentää merkittävästi kannattavuutta, jos koneita ei pystytä käyttämään oman tilan viljelyn lisäksi esimerkiksi koneurakointiin, tai jos ei ole mahdollisuutta koneiden yhteishankintaan. Ei sovi myöskään unohtaa kustannuspuolta, erityisesti kiinteiden kustannusten pitämistä kurissa. Jos peltolohkon sato jää useina vuosina alle tavoitellun, kannattaa hyödyntää tukijärjestelmän mahdollisuudet pellon käytön monipuolistamiseen tai maan kunnostamiseen. EU-tukien maksimointi johti aikanaan siihen, että lähes kaikki mahdolliset peltolohkot otettiin viljelyyn. Kolmen tonnin viljasato tekee tappiota, joten mikä tahansa muu vaihtoehto on kannattavampi sekä viljelijän kukkarolle että maan kunnolle. ProAgrian viljelyn kehittämisryhmien viime kasvukauden tulokset osoittivat, että suuret sadot olivat avain parhaisiin taloudellisiin lopputuloksiin. Tällöin katseet täytyy siirtää maan hyvään kasvukuntoon ja vesitalouteen sekä viljelykiertojen monipuolistamiseen. Hyväkuntoisilla lohkoilla voidaan viljellä voimaperäisesti ja niiden kiertoon kannattaa ottaa mukaan satopotentiaaliltaan korkeat syyskylvöiset kasvit, vaateliaat öljyja palkokasvit sekä hyödyntää ylipäätään uusien, satoisien lajikkeiden sadontuottokyky. Etenkin sokerijuurikkaasta, herneestä ja syysrukiista saatiin ennätyssatoja, ja niiden myötä kasvikohtaisessa taloudellisessa tuloksessa päästiin selvästi plussan puolelle. Typpeä runsaasti hyödyntävien kasvien, kuten vehnän, edelle kannattaa suunnitella palkokasvi tai viherlannoitusnurmi. Jo maan kasvukunto vaatii viljelyyn muutosta. Omien tuotantokustannusten tiedostaminen ja laskenta luovat hyvän pohjan viljatilan talouden hallintaan. fi/viljanhintalaskuri Peltojen tuottokyvyn arviointi: www.opal.fi/peltooptimi/ On tärkeää kartoittaa myös energiansäästövaihtoehtoja Ota yhteyttä oman alueesi maatalousasiantuntijaan. Maaseudun Tulevaisuus 13 keskiviikkona 12. Viljelyn kustannusten karkea arviointi jo viljelysuunnittelun yhteydessä on tärkeä apukeino viljelyn tarkempaan suunnitteluun ja satotavoitteiden laatimiseen. Parhaalla neljänneksellä viljan myyntihinta oli 10–20 euroa tonnilta parempi kuin heikoimmalla neljänneksellä. VILJA Teema Suunnittelulla kannattavuus nousuun Viljelyn kannattavuuden parantaminen vaatii tilakohtaisten ratkaisujen hakemista, kirjoittaa Sari Peltonen ProAgriasta. Mitä siis tulisi tehdä kannattavuuden parantamiseksi. Lisäksi se korjaa viljatasetta kotimaan markkinoille. Näin suuri ero syntyi pienemmistä kiinteistä kuluista, paremmista sadoista ja korkeammasta myyntihinnasta. Sitä on hyvä ennakoida suunnittelemalla esikasviksi aikaisin korjattava kasvi. Lisätietoa: proagria.fi/asiantuntija palvelut/neuvo2020. On tärkeää tunnistaa omien peltolohkojen ominaisuudet ja sadontuottokyky, ja miettiä sen jälkeen oikeat kasvit ja viljelytoimenpiteet. Tuottopuntari tuotantokustannusten arviointiin ja vertailuun www.tuottopuntari.fi: voit suunnitella tilan tuotantoa, simuloida tuottoja ja kustannuksia sekä vertailla eri kasvilajien kannatta vuuksia. Tuotantokustannuslaskuri viljoille ja öljykasveille: www.proagria.fi/viljalaskuri Hintalaskuri tilojen väliseen rehukauppaan: www.proagria. Kuivauskulut ovat yhtä suuret kuin koko muun peltoviljelyn energiakulut yhteensä. Nyt näyttää, että tämä tie on käyty loppuun. Kevätviljojen keskimääräinen taloudellinen tulos oli kauraa lukuun ottamatta noin 50 euroa hehtaarilta tappiollinen. Viljelykiertojen suunnittelussa kannattaa ottaa huomioon, miten syyskasvien kylvö onnistuu. Mikäli viljan käyttökohde on lähistön kotieläintila, on tilojen välinen rehukauppa tuoreena monessa mielessä järkevää ja kannattavaa kummallekin osapuolelle. Samalla ne pienentävät sääriskejä. Kiinteät kulut olivat parhaalla neljänneksellä noin 260 euroa hehtaarilta pienemmät kuin heikoimmalla neljänneksellä. Katso yhteystiedot Nordea.fi/maatalous YRITYSASIAKKAAN NORDEA BUSINESS CENTER PALVELEE SINUA NUMEROSSA 0200 2121 (PVM/MPM) ARKISIN 8-20 JA LA-SU 9-17 Maatalouden rahoituksen asiantuntijat tukenasi Suomen jokaisella hehtaarilla.. Säähän ja maailmanmarkkinahintoihin et voi vaikuttaa, mutta voit viljelysopimusten kautta kiinnittää hinnan omalle, turvalliselle tasolle, ainakin osalle sadosta. Viljelyn monipuolistaminen syyskylvöisillä, monivuotisilla tai erikoiskasveilla luo edellytyksiä tilan kokonaistuloksen parantumiselle sen lisäksi, että se pienentää yksipuolisen kevätviljojen viljelyn aiheuttamia hintaja sääriskejä. Viljelyn kannattavuuden parantaminen vaatii tilakohtaisten ratkaisujen hakemista. Kasvinviljelyn tuotantokustannuksista yli puolet muodostuu kiinteistä kuluista eli koneiden, rakennusten ja pellon pääomakuluista sekä yleiskustannuksista. Vuoden 2019 tulosten mukaan ProAgrian viljelyn kehittämisryhmien paras neljännes teki kevätviljoilla keskimäärin 560 euroa hehtaarilta paremman tuloksen kuin heikoin neljännes. Lisäkilojen tuottaminen ei välttämättä vaadi panosten kasvattamista ja kustannusten lisääntymistä. Myös energiansäästövaihtoehtojen kartoittaminen on tärkeää. Tässä kohdin myös keskisatojen nousu pysähtyi. Tärkeintä on miettiä keinoja, joihin voit itse vaikuttaa. SARI PELTONEN Omat tuotantokustannukset pitää tuntea Tukituotot €/ha Satotuotot €/ha Kustannukset €/ha Kevätvehnä, tuotot ja kustannukset yhteensä Euroa / ha 1800 1600 1400 1200 1000 800 600 400 200 Lähde: ProAgria 2009 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2019 2018 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 6 2 9 ,3 6 4 3 ,2 6 3 6 ,8 6 5 3 ,7 6 3 1 ,0 6 4 ,7 5 9 ,0 5 8 8 ,1 5 9 4 ,5 5 8 4 ,6 5 8 2 ,0 5 7 4 ,6 5 7 9 ,9 5 2 5 ,0 5 1 5 ,7 5 4 3 ,8 5 1 5 ,0 5 1 3 ,0 7 3 5 ,2 7 6 6 ,7 4 9 1 ,6 5 2 1 ,9 4 2 8 ,1 4 1 9 ,5 4 9 7 ,9 1 8 ,0 6 2 1 ,6 5 2 4 ,1 7 2 9 ,8 9 3 3 ,6 7 9 7 ,3 6 2 9 ,0 6 6 4 ,9 6 5 ,9 6 5 7 ,2 7 5 5 ,5 998 1023 1007 1030 1007 1068 1142 1237 1146 1251 1415 1362 1342 1353 1333 1392 1284 1342 APUVÄLINEITÄ SUUNNITTELUUN Neuvo2020-asiantuntijapalveluita voi käyttää esi merkiksi maan rakenteen kunnostussuunnitelmiin, ilmaston muutoksen varautu miseen, tuotannon hiilijalan jäljen laskentaan, tuotanto kustannusten laskentaan, ja eri viljelyvaihtoehtojen selvittämi seen oman tilan lähtökohdista. Konekapasiteetin oikea mitoitus on yksi tärkeimmistä tekijöistä kannattavaan tulokseen pääsemiseksi. Viljelysuunnittelu ei ole pelkästään tukiehtojen täyttämistä ja tukien optimointia, vaan kokonaisvaltaista tilan toiminnan suunnittelua. Se on johtunut pääasiassa viljelyn kustannuksiin nähden alhaisista sadon markkinahinnoista sekä matalista keskisadoista. Parhaan neljänneksen tuloksen taustalla vaikuttivat keskiarvosatoja paremman sadon määrän lisäksi muita pienemmät kiinteät kustannukset. Hyvätuottoisillakin lohkoilla pitää huolehtia maan rakenteen ylläpidosta ja kasvattaa välillä runsasja syväjuurisia kasveja tai apilanurmea, joka toimii samalla typpilaturina. Ennakkolaskelman avulla voidaan arvioida, mitä kannattaa viljellä kasvukunnoltaan erilaisilla peltolohkoilla, millaista satotasoa tulee tavoitella sekä milloin, millaisissa erissä ja millä hinnalla voi ja kannattaa myydä. Ennakkolaskelmien tekeminen ja tuotantokustannusten laskeminen auttavat arvioimaan, millaista sadon määrää tai tuottoa hehtaarilta tarvitaan ylläpitämään viljelyn kannattavuus, ja toisaalta, mitkä ovat ne kustannuserät, jotka vaikuttavat eniten tilan taloudelliseen tulokseen ja miten niitä voidaan korjata. Valkuaiskasvien viljelyn lisäämisen tärkeys on noussut esille tämän kevään poikkeustilanteen myötä myös huoltovarmuuden näkökulmasta. elokuuta 2020 Viljantuotannon kannattavuus on ollut heikko. SARI PELTONEN Kirjoittaja on johtava asiantuntija ProAgria keskusten liitossa. Tärkeämpää on huolehtia, että satsaukset tehdään peltolohkoille ja kasvustoihin, joissa vastettakin on odotettavissa. Paras neljännes sai satoa 1 500 kiloa hehtaarilta enemmän kuin heikoin neljännes
Sen jälkeen on vuorossa syysrapsi ja puinnin jälkeen kylvetään syysvehnää. Öljykasvien kylvöala jäi historiallisen pieneksi ja tuhohyönteiset ovat olleet riesana. Tullin tilastojen mukaan viljan vienti Suomesta on vetänyt kuluvana vuotena edellistä paremmin. ”Ensi kesänä pelto kynnetään, jotta pellolla olevat notkot voidaan tasata. Kierto elää edelleen eikä koko viljelykiertoa ole viety loppuun vielä yhdelläkään lohkolla. Oppia on haettu muun muassa Ruotsista, missä hän opiskeli ennen viljelijäksi ryhtymistä. Ennuste tarkentuu elokuun lopussa. Vyr varoitteli viime viikolla, että kauran vienti Eurooppaan voi tulevana talvena kärsiä, kun kaurasato on Keski-Euroopassa totuttua suurempi. Siemenseoksessa pitää olla kaikenlaisia kasveja, typpeä sitovia, heinämäisiä ja kukkivia. Varmasti ennenkin tehtiin asiat niin hyvin kuin osattiin, mutta aika on nyt toinen. Sohlberg on vakuuttunut conservation agriculturesta (CA), kestävästä viljelytavasta, jota hän soveltaa itselleen sopivalla tavallaan. ”Viljelyä tuntematonkin oivaltaa, että tuossa on tehty jotain ympäristön hyväksi.” Siuntiolaisisäntä luottaa monipuoliseen viljelykiertoon Sebastian Sohlberg soveltaa conservation agriculture -oppia tilalle parhaiten sopivalla tavalla. Sohlberg kääntää lapiolla ensimmäisen vuoden nurmilohkolla kasvavan heinäratamon ja paakusta löytyy kolme kastelieroa. ”Muokkausta on vähennetty ja optimoitu kasvipeitteisyyttä sekä tehdään vain välttämätön ison sadon eteen. Hinnoissa ei siten ainakaan vielä näy nousua. Kotimaan viljasatoon epävarmuutta tuo alkukesän kuivuus ja sen seuraukset, muun muassa runsas jälkiversonta. Vähitellen pitäisi päästä vähemmällä.” Aivan kaikki pellot eivät sovellu CA-viljelyyn, mutta kolme neljäsosaa kuitenkin. Monipuolinen viljelykierto on keskeinen osa menetelmää. Vilja-alan yhteistyöryhmän (Vyr) verkkosivuilta löytyvän viljataseen mukaan ennen puinteja viljaa on varastoissa pitkälti yli miljardi kiloa. Koko työkalupakki kannattaa pitää käytössä. Samalla voidaan vähentää torjunta-aineiden käyttöä. Silloin tehokkuutta olisi ehkä haettu koneita suurentamalla ja lisäämällä panosten käyttöä edellisen sukupolven tavoin. Sohlberg arvelee, että samanlaisia kukkakaistoja nähdään jatkossa paljon enemmän. Pariisin hyödykepörssissä syyskuun vehnänoteeraus on viime päivinä painunut alle 180 euroon tonnilta. Kerääjäkasvit pitää kylvää aikaisin, mielellään kylvön yhteydessä. Tuo nurmea kasvava pelto tuottaa ensi kesänä ruista, seuraavana hernettä”, kertoo viljanviljelijä Sebastian Sohlberg Siuntiosta. Kierto on mietitty monen tekijän kuten työvoiman riittävyyden kautta. Öljykasvien kukinta viivästyi monin paikoin, joten sadonkorjuu voi jäädä myöhäiseksi. Tavoite on pitää hyvää huolta maaperästä ja sen eliöistä. Sohlberg vie katsomaan viljelykierron ensimmäistä lohkoa, jossa kasvaa kevätvehnää ja alla tuuheasti kerääjäkasveja. Viljelykasvit on valittu niin, että seuraavan kasvin kylvölle jää aikaa ja vielä niin, että kunnostustöitä ehditään tehdä. VEIKKO NIITTYMAA SIUNTIO CAROLINA HUSU Madotkin viihtyvät monipuolisessa viljelykierrossa. ”En maksimoi satoja vuosittain, mutta 8 vuoden jänteellä se toteutuu.” Seuraava iso mietinnän paikka on, kun uusin kylvökoneen. Kuluvan vuoden aikana hinnoissa on nähty hetken eläneitä nousupiikkejä. Keväällä koronapandemia ensin laski hintaodotuksia, mutta hamstrausvaihe nosti hetkeksi hintoja. Alkuviikosta viljanostajien tarjoukset olivat lähellä viime vuoden elokuun hintoja tai alle viime syksyn hintojen. Ja uskoo saavansa näin paremman taloudellisen tuloksen kuin vuosikymmen sitten. Iso sato on avain hiilensidontaan. Kierto päättyy sokerijuurikkaaseen. Torjunta-aineita käytän tarvittaessa, glyfosaattiakin.” ”Kaikki keinot kannattaa pitää työkalupakissa, niin maaperän, luonnon monimuotoisuuden, sadon kuin kannattavuudenkin takia”, Sohlberg sanoo. Ostotarjouksissa öljykasvien hinta on aavistuksen viime elokuun hintoja korkeampi. On turha kylvää puinnin jälkeen tai edes juhannuksen jälkeen. Kesäkuussa hinnat nousivat Euroopan kuivuuden takia hetkeksi. Ensi kesän nurmi tulee saman tien ja vasta kolmantena kesänä nurmi rikotaan ja kylvetään ruista. elokuuta 2020 VILJA Fazer Mylly ostaa myllyvehnää, ruista, suurimokauraa, luomukevätvehnää, luomuruista sekä luomusuurimokauraa Lahteen ja muutamille Suomen Viljavan varastoille. Jos ei pystytä optimoimaan satoa sääolosuhteisiin nähden, silloin ei optimoida myöskään hiilensidontaa. Tämän hetkisten arvioiden mukaan vaikeuksista huolimatta syksyn sato kattaa kotimaan kysynnän ja jonkin verran sadosta riittää myös vientiin. Luonnonvarakeskus ennustaa tämän vuoden viljasadon olevan 3,3 miljardia kiloa. Pelloilla muutoksen jo näkee. Kaikkia tarvitaan ja kannattaa kylvää, mielellään yli kymmentä eri lajia. Isä otti heinän viljelyyn vuonna 1995, kun viljelyä haluttiin monipuolistaa ja hevoset olivat kovasti kasvussa. Toisinaan se rinnastetaan kevennettyyn muokkaukseen ja suorakylvöön sekä kynnön välttämiseen. Ohikulkijat oivaltavat, että tuossa tehdään jotain ympäristön hyväksi, Sohlberg sanoo. Se luo kestävyyttä, vahvistaa biodiversiteettiä, edistää hiilen sitomista, säästää työtä, tervehdyttää maaperää, lisää satoja ja tuo kustannussäästöjä. Vehnää tuotetaan saman verran kuin edellisellä kaudella eli 762 miljoonaa tonnia. Vehnän kulutus jää alle tuotannon, mutta maissilla kulutus on tuotantoa suurempaa, jolloin sen varastot hiukan pienenevät. Tänään keskiviikkona Yhdysvaltain maatalousministeriö Usda julkaisee elokuun viljaraporttinsa, joka voi tuoda päivitystä maailman viljamarkkinatilanteeseen. Oljet kerätään pois ja viidentenä vuonna pelto kasvaa hernettä. Sohlberg on rakentanut kahdeksan vuoden viljelykierron tilalleen. Ota yhteyttä: §§Marja Haapaniemi§§mylly.viljanosto@fazer.com§§§020 555 3646 §§Kirsi Yrjölä | §§§§§§mylly.viljanosto@fazer.com§§§020 555 3646 §§Tero Hirvi | §§§§§§§tero.hirvi@fazer.com§§§§§§§ 020 555 3063 Tutustu Fazer Myllyn viljan ostoon, tee viljelysopimus tai tilaa viljelijöiden uutiskirje verkkosivuillamme osoitteessa www.fazermylly.fi OSTAMME MYLLYVILJAA JA LUOMUMYLLYVILJAA! TARJOA VILJAAS I FAZER MYLLYL LE! FAZER MYLLY ”Tiedän jo, mitä kylvän jokaiselle pellolle viiden tai ehkä kahdeksan vuoden päästä. Kansainvälinen viljaneuvosto IGC ennusti heinäkuussa maailman viljantuotannon olevan kaudella 2020/2021 kaikkiaan 2 225 miljoonaa tonnia ja kulutuksen 2 218 miljoonaa tonnia. En ole luomussa, mutta sieltä voi poimia hyviä viljelytapoja. Hyvä viljelykierto on Sohlbergin mukaan tärkeä tekijä hyvän sadon tavoittelussa – monen muun tekijän ohella. Kylvöä varten on hankittu suorakylvökone. Viljojen kylvöala oli keväällä suurin neljään vuoteen. Hevosheinälle riitti kysyntää, mutta viljely lopetettiin työläyden ja yksipuolisen timotei-nurminatanurmen takia. ”En ole suorakylväjä, vaikka kyntöä vältetään. Teemme myös viljelysopimuksia sadon 2021 rukiista ja luomurukiista. Isot korjaustoimet kannattaa tehdä heti, myöhemmin tullaan toimeen paljon keveämmillä menetelmillä.” ”Alkuvaiheessa suosin aikaisia lajikkeita, mutta toive on, että vuosikymmenen päästä on voitu siirtyä myöhäisempiin ja satoisampiin lajikkeisiin ja perushuollon tarvekin kevenee.” Tilalle vievän tien varressa on muutaman metrin leveä kaista kukkivia kasveja, hunajakukasta apiloihin. TUURE KIVIRANTA Tilaa lukuoikeus näköislehteen MT.FI/nakoislehti. EU linjasi vuonna 2017 menetelmän keskeisiksi pilareiksi: mahdollisimman vähän mekaanista kuohkeutusta pysyvä kasvusto maan suojana viljelykierto ja palkokasvien viljely FAO korostaa, että CA-viljelyllä on lukuisia etuja globaalista tilamittakaavaan. Viljan hinnat ovat vakaita, kun viljan kysyntä pystytään täyttämään vaikeuksitta. Rypsija rapsisadon ei uskota riittävän kuin murto-osaan kotimaan tarpeesta. Euroopan kuivuus ei kuitenkaan yksin koko maailman viljamarkkinaa käännä. Katso pätevyysalue www.finas.fi Oy Hortilab Ab, Vasavägen 41, 64200 NÄRPIÖ & 06-347 4250 • hortilab@hortilab.fi • www.hortilab.fi Ilmaista 2020! Meiltä! Huom! Viljojen itävyysja DONtutkimukset vaivattomasti meiltä! Tieteestä TIETOA SUOMALAINEN ASIANTUNTEVA PALVELU! Järjestetty viljavuusnäytteiden kuljetus 85 maatalousliikkeestä 25.8.20-12.1.21! Keräilypisteet ja aikataulu osoitteesta www.hortilab.fi Kesän vaikeudet eivät ole nostaneet viljan ja öljykasvien hintaa Maailman viljasadosta näyttää jälleen tulevan runsas. Tien varteen kylvettyjä kukkia voi poimia. Leveä riviväli on eduksi kerääjäkasveille, jotka pitävät rikat samalla kurissa. Vuosi sitten korjattiin neljän miljardin kilon viljasato. Ilman ponnisteluja koviin satoihin ei päästä. Kerääjäkasvit ovat keskeinen osa viljelyä, mutta virallinen oppi kerääjäkasveista saa huutia. Kesannolla kasvavan heinäratamon juurelta löytyi lapiotestissä kolme kastelieroa, iloitsee viljanviljelijä Sebastian Sohlberg Siuntiosta. Todennäköisesti kylvöväli kasvaa ehkä 25 senttiin ja muokkausta tarvitaan vähemmän. Kanadaan, Australiaan ja Venäjälle ennustetaan hyviä satoja. Viljavarastot ovat runsaat viime vuodelta, mikä painaa hintoja. Liki neljänsadan hehtaarin viljatilaa viljelevä Sohlberg kertoo muuttaneensa viljelyä ratkaisevasti sitten vuoden 2010, kun hän otti tilan hoitoonsa. Satovaihtelun kerrotaan olevan poikkeuksellisen suurta alueellisesti ja jopa tilojen sisällä. Silloin varastot olivat kuitenkin tyhjempiä ennen puinteja. CA-VILJELY Conservation agriculturelle (CA) ei ole virallista käännöstä, mutta se tarkoittaa kestävää tuotantotapaa. 14 Maaseudun Tulevaisuus Teema keskiviikkona 12. Maissin tuotanto nousee edellisestä kaudesta 1 164 miljoonaan tonniin. Toinen lapiollinen nostaa pintaan puna-apilan juurineen ja taas löytyy kolme kastelieroa
Myynti: AGCO Suomi, www.agcosuomi.fi > Sampo Rosenlew Comia C8 vm 2020 Seinäjoki Pöytä 4,5 m, 4WD, ilmapenkki, Avara-ohjaamo, viljasäiliö 5400l ym. hyvät varusteet! Hinta 170 123 €, alv 0% POISTOHINTAAN! PYYDÄ TARJOUS! ! HYVÄT VARUSTEET Nämä ja muut uudet puimurit sekä vaihtopuimurit löydät agcosuomi.fi/koneporssi. Onnistuneen talvehtimisen jälkeen syysöljykasvit ovat kesän pahimpaan kirppa-aikaan niin vahvoja, ettei tuholaispaine enää aiheuta merkittäviä satotappioita. Tämän jälkeen lohko jyrätään. Se vastaa helposti kahden keskimääräisen viljavuoden tuottoa. VILLE LUKKARILA JUUSO JOONA Hiljattain kylvetty syysrypsikasvusto on jo vahvalla alulla. Talvehtimista voidaan tukea myös syyslannoituksella. Käytännössä tämä tarkoittaa syysrypsin kylvöä heinäkuun lopulla ja -rapsin elokuun alussa. Onnistunut kasvuun lähtö ja vankka juuristo varmistavat talvehtimisen ja arvokkaan maanparannusvaikutuksen. Typensidonnan ja ravinnevalumien ehkäisyn lisäksi aluskasvusto toimii ravinnonlähteenä öljykasvien pölyttäjille ja tuhohyönteisten luonnollisten vihollisten elinympäristönä. ”Syysöljykasvit kasvattavat vankan juuristonsa pitkälti kylvösyksynä. Etanatuhot kyetään ehkäisemään hyvällä mururakenteella ja pinnan jyräämisellä kylvön yhteydessä. Joona näkee syysöljykasveissa paljon potentiaalia. takuu Toimi nopeasti, tästä saat esittelypuimurin nopeasti käyttöösi. Pidemmän kasvuaikansa myötä syysöljykasvien satoisuus on kevätkylvöisiä verrokkejaan huomattavasti parempaa. Kasvit kylvetään lämpimään, kosteaan maahan tai ennen sadetta. ”Suuri osa nykyisestä öljykasvialasta voitaisiin kylvää tuholaisvapaammilla ja parempituottoisilla syys öljykasveilla”. Myytävistä eristä otettavan näytteen on tärkeää olla edustava, koska viljaerän laatu vaikuttaa ratkaisevasti sen tulevaan käyttöön. Syysöljykasveista voimaa viljelykiertoon ja ratkaisu öljykasvien haasteisiin Rypsin ja rapsin kylvöalat ovat huvenneet historiallisen alhaisiksi. Kahden maan kasvukuntoa parantaneen kasvukauden päätteeksi lohkolle ehtii kylvää vaativankin syysviljan. Kylvöajankohdan vuoksi esikasviksi sopivat nurmet ja erilaiset maanparannuskasvit, jotka päätetään kylvön alla. Vain riittävän monesta samansuuruisesta eri puolilta viljaerää otetusta osanäytteestä koostuva näyte on edustava. Näyte suljetaan muovipussiin, johon kirjataan sitä koskevat tiedot: laji, lajike sekä erä, jota se edustaa. ym! 750/65R26 BKT ja 420/65 R20 BKT Hinta 157 413 €, alv 0% Sampo Rosenlew Comia C12 vm 2020 Pori Pöytä 6,3 m, Automatic pack, Light pack, päävirtakytkin on-off ohjaamosta Renkaat: 900/60R32BKT, 540/65R24BKT Hinta 201 327 €, alv 0% Sampo Rosenlew Comia C6 vm 2020 Turku Pöytä 3,9 m, Practical pack, päävirtakytkin on/off ohjaamosta, HD-silppuri, mekaaninen suppilo Hinta 126 642 €, alv 0% Sampo Rosenlew Comia C10 vm 2020 Pirkkala Pöytä 5,1 m, pöytäautomatiikka, sähkösäätöiset seulat, per.kamera, ilmaistuin Renkaat: 800/65R32, 480/65R24 Hinta 173 885 €, alv 0% Sampo Rosenlew Comia C8 vm 2020 Pirkkala Pöytä 4,5 m, Practical pack, päävirtakytkin on/off ohjaamosta, silppuri, HD-silppuri, mekaaninen suppilo Hinta 145 650 €, alv 0% Nämä hyvin varustellut Sampo Rosenlew -puimurit saat nopeasti pellolle töihin. Tautija tuholaispaineen vuoksi ristikukkaisia esikasveja tulee välttää. Öljykasvit kestävät lumipeitteen saatuaan kohtuullisen hyvin myös pakkasta. Näin välttyy mahdollisilta ikäviltä yllätyksiltä siinä vaiheessa, kun viljaa myy. elokuuta 2020 Teema VILJA Syysöljykasvit voivat olla ratkaisu nyt vallalla olevien kevätöljykasvien ongelmiin. Näytteenotto-ohjeet pätevät paitsi viljoille myös esimerkiksi öljykasveille ja palkokasveille. Joonan mukaan tärkeintä syysöljykasvien viljelyssä on taata kasville voimakas alkukehitys, jolla varmistetaan talvesta selviäminen ja hyvä sato. • Kokoluokkansa tehokkain • Monitoiminen ajokahva ja ComVision II • Edulliset rahoitusvaihtoehdot • 3 v. Jos viljaa varastoitaessa erään on sekoitettu usealla lohkolla viljeltyä viljaa, siilokirjanpidosta pitää käydä ilmi, miltä lohkolta tai lohkoilta kyseisen siilon vilja on korjattu. Talvehtimista tukevat myös hyvä maan rakenne ja vesitalous sekä syyslannoitus. NYT LOPUT AGRO MASZ LAUTASMUOKKAIMET SYYSHINTAAN ! KYSY TARJOUS ! email: yrjotenkanen@yrjotenkanen.fi Pauli Tenkanen 045 146 5456 Tetti Rannikko 0440 554 533 KULTAKASVU REIJO HARTIKKA 0400 325 863 Lisätiedot valmistajan kotisivuilta elom.. Kevätkylvöisistä lajikkeista poikkeavan kasvurytminsä ansiosta syysrypsiin ja -rapsiin ei kohdistu samanlaista tuholaispainetta, joka nyt häiritsee öljykasvien tuotantoa merkittävästi. Syysöljykasvin ja sen esikasvien positiiviset vaikutukset maahan parantavat lohkon tuottoa vielä useana vuonna. Kerrannaisvaikutusten lisäksi onnistuneen syysöljykasvin katetuotto on hyvä. Silloin on tärkeää varoa, ettei loukkaa itseään liikkuvassa elevaattorissa. Huolellisesti otettu näyte takaa sen, että sekä myyjällä että ostajalla on viljaerän laadusta oikea käsitys. Hyvät rahoitustarjoukset! Pyydä tarjous lähimmältä AGCO Suomen myyjältäsi! OSTAMME VILJAA JA ÖLJYKASVEJA Viljakauppa 010 402 2530 Tuotantopanokset 020 791 4040 www.viljelijänavenaberner.fi Rekisteröidy ja tutustu Avenakauppaan tiedonlähde sekä kauppapaikka: www.avenakauppa.fi Laajasta vastaanottopisteiden verkostostamme löytyy sopiva toimituspaikka viljaja öljykasvisadollesi Viljelijän kotimainen viljakauppa VAIVATONTA VILJAKAUPPAA Viljelijän Avena Bernerin kanssa VAIVATONTA VILJAKAUPPAA Viljelijän Avena Bernerin kanssa Katso jälleenmyyjämme: yrjotenkanen.. 28 vu ot ta TO Ssi em en en pa rh aa ks i Paljon enemmän kuin peittausaine Tilapeittaaja TILAA HETI! Ennakkohinta aina edullisempi Soita ja kysy miksi, hyödyn saat SINÄ! Tilaa MT MT.FI/tilaa Tilaa lukuoikeus näköislehteen MT.FI/nakoislehti Ota viljasta aina edustava näyte JUHANI REKU Viljan laatu selviää vain edustavasta näytteestä, muistutetaan Vilja-alan yhteistyöryhmän Vyr:n viljelijöille laatimissa näytteenotto-ohjeissa. Tulevana kesänä rypsi käyttää valtaosan voimistaan sadon muodostamiseen. Ajoneuvovaaka myös vuokraus Viljanäytepuimuri Pyöräasennusvaunu Suursäkkiventtiili 3-p nostolaitevaaka Eläin/palkkivaaka NIR-analyysilaite Kosteusmittari heinälle JuhaniRahkonen.fi 0500-318201, myös ilt / vkl Valitse suomalainen Sampo Rosenlew. Maaseudun Tulevaisuus 15 keskiviikkona 12. Syysöljykasvien joukkoon Joona neuvoo kylvämään apilaseoksen aluskasvustoksi. Varjo puolena viljelyyn liittyy talvituhojen riski, mikä voi paikoin tuhota sadon. ”Syysöljykasvien kannalta pahin tuholainen on syksyllä uuden kasvuston kimppuun hyökkäävä etana. ja sähköpistoke ym. Syysrypsi kestää -rapsia paremmin vaikeita talvia. Ohjeet ovat kaikkien saatavissa netissä, josta ne voi tulostaa vaikkapa kuivaamon seinälle. ”Riskin realisoituessa lohkolle voi kylvää kevätkylvöisiä kasveja”. Viljanäyte on helpointa ottaa siirrettäessä kuivaa viljaa kuivurissa. Ota yhteys lähimpään AGCO Suomen myyjään ja pyydä tarjous! KOTIMAISET LEIKKUUPUIMURIT VALMIINA PUINNEILLE! Sampo Rosenlew Comia C10 vm 2017 Kokkola Pöytä 5,1 m, 4WD, pöytäautomatiikka, CSP-kela, Grammer-ilmaistuin, vetok. Pahimmat tuhot osuvat yleensä varhaiskeväälle, jos suvikelit ja pakkaset vuorottelevat tiuhaan. Liikkuvasta viljasta osanäytteitä pitää ottaa tasaisin väliajoin. Näin etanoille ei jää suojapaikkoja”, Joona kertoo. Myös kylvösiemeneksi tai kotieläinten rehuksi käytettävän viljan laatu on tärkeä tuntea. Sampo Rosenlew on luotettava ja suomalaisiin olosuhteisiin suunniteltu. Maanparannusvaikutuksen vuoksi viljely kannattaa, vaikka talvituhoriski toteutuisikin”, eteläkarjalainen maanviljelijä, agronomi Juuso Joona sanoo. Syitä kehitykseen lienevät satotasovaihtelut ja kova tuholaispaine. Jääpoltteen uhkaa voidaan torjua toimivalla ojituksella. Sen voi ottaa myös silloin, kun viljaa siirretään esimerkiksi kuivurista varastosiiloon. Syysrypsin puinti ajoittuu heinäkuun lopulle, -rapsin elokuun puoleenväliin. Vyr:n huoneentaulut: www.vyr.fi > Viljelytietoa > Huoneentaulut
Ajonopeus on hyvä pitää korkeintaan kymmenenä kilometrinä tunnissa. Glyfosaattiruiskutuksesta huolimatta savikka ja saunakukka pukkaavat paikka paikoin pavunvarsien tasalle. Kun ekologinen eli efa-alue on typensitojakasvia eli hernettä tai härkäpapua, pellolle ei saa levittää kasvinsuojeluaineita kylvöstä sadonkorjuuseen asti. Tilalla kasvatetaan lihasikoja, joiden lietteellä härkäpapupellot lannoitetaan. Vanhin lapsista on myös mukana tilan töissä. Varret saattavat tukkia puimurin olkikelan. Sen avulla niin myyjä kuin kuljetusliikkeen edustaja pystyvät täydentämään Viljapassin tietoja ajasta ja paikasta riippumatta, vaikka älypuhelimella, kertoo kehittämistyössä mukana oleva Altian hankintapäällikkö Kari Kiltilä. Kylvökoneena Tume Nova Combi 3 000. Otamme sen käyttöön, kun viljan vastaanoton ajanvarauskalenteri päivitetään uuteen versioon.” Viljapassi on Vilja-alan yhteistyöryhmän (Vyr) laatima viljakaupan lähete, jolla viljan myyjä ja kuljetusyritys pystyvät siirtämään viljaerää koskevat tiedot mahdolliselle välittäjälle ja ostajalle. Sopivaan kevääseen vierähti aikaa neljä vuotta. 16 Maaseudun Tulevaisuus Teema keskiviikkona 12. JUHANI REKU. Kotimaisilla palkokasveilla on kuitenkin hyvät mahdollisuudet korvata rehuteollisuuden käyttämää tuontisoijaja -rapsirouhetta. Se helpottaa varsien kulkemista puimurin läpi. Vyrin toiveissa olisi kotimaisten palkokasvien elintarvikekäytön lisääntyminen. 010 289 3000 www.nipere.fi ”Kuori rahaa!” HAMAX 300 myllyjärjestelmät Traktorilietsot trailerilla tai nostolaitesovitteisena Sähköinen Viljapassi käyttöön syksyllä Sähköinen Viljapassi on tulossa käyttöön vuoden lopulla. ”Rikkakasvien lisääntyminen vähentää satoa, hankaloittaa sadonkorjuuta, lisää viljelymaan rikkakasvisiemenpankkia, lisää puintikosteutta ja tahrii puitavia siemeniä, mikä rajoittaa elintarvikekäyttöä.” MAIJA ALA-SIURUA Kylmyys ja kuivuus vähentävät papusatoa Härkäpapusato jää tänä vuonna oikukkaan kasvukauden takia tavanomaista pienemmäksi. A-Rehun palkokasvien tarve tulevalle satokaudelle on Marttilan mukaan noin 25 000 hehtaaria. Pavut päätyvät 5–7 senttimetrin syvyyteen rivivälin ollessa 12 senttimetriä. Pitää paikkansa.” Härkäpavun kasvukausi on noin 100 päivää. Gammayökkösen toukat aiheuttivat tuhoa massaesiintymisellään härkäpapukasvustoissa vuonna 2018. Kesä on pitänyt sisällään toukokuun kylmyyden, kesäkuun helteisen kuivuuden ja heinäkuun sateet. ”Sähköinen passi on valmis ja toimivaksi testattu. Kirvat voivat kaukokulkeutumana saapuessaan tuoda mukanaan virustauteja, Laine kertoo. Tunnistat laadukkaat, satoisat ja luotettavat peltokasvilajikkeemme BOR-merkistä. Kuivuudesta kärsineistä matalaksi jääneistä härkäpapukasvustoista ei saada kaikkia papuja korjattua, arvioi tutkija Antti Laine Luonnonvarakeskus Lukesta. Molemmat kuitenkin painottavat suorien viljelysopimusten tärkeyttä. ”Alimmat palot ovat tavanomaisilla leikkuupöydillä varustettujen leikkuupuimurien leikkuukorkeuden alapuolella.” Laine kiersi katsomassa virallisten lajikekokeiden koepaikkoja Hauholla, Iitissä, Pernajassa, Liedossa ja Inkoossa heinäkuun viimeisellä viikolla. ”Sopimuksella ketju osaa varautua tulossa oleviin määriin, ja viljelijä saa tuotteestaan kunnollisen hinnan. Tästä huolimatta hinnat elävät markkinoilla maailman valkuaishintojen mukana. Härkäpavun keskisato viime vuonna oli Luken tilastojen mukaan noin 2 000 kiloa hehtaarilta. Hän pitää Hekalia yhdessä vaimonsa Marittan kanssa. Sadosta jätettiin siementä odottavamaan seuraavaa kylvöä”. Niitäkin vuosia on ollut, että sadonkorjuu on venynyt syyskuulle, Järä kertoo. Härkäpavulla päätteetön kasvutapa, joten varren ylimmässä osassa on kukkia vaikka alimmissa osissa on jo palkoja. Lyhyttä kasvustoa on haasteellista puida. Pellot ovat kasvukauden aikana saaneet vettä kovin epätasaisesti: toukokuussa 48 millimetriä ja kesäkuussa 28 millimetriä. Tänä vuonna kaikkea on ollut ylenmäärin.” Lisäksi kasvua hankaloittaa sateinen talvi, joka Etelä-Suomessa tiivisti maan rakennetta, Laine jatkaa. Pelloilla näkyy, että kasvukausi on ollut vaikea härkäpavulle kuten muillekin viljelyskasveille. Mikäli markkinahinta ylittää tämän, maksamme sopimustuottajalle ostohetken markkinahinnan”, Marttila sanoo. A-Rehun hankintapäällikkö Taneli Marttila ja Hankkijan rehuliiketoiminnan johtaja Henrik Willberg kertovat kotimaisilla palkokasveilla olevan kysyntää ja kasvun mahdollisuuksia. Härkäpavun puinti alkaa yleensä elokuun puolivälissä. Tuholaisia tai tauteja ei Hekalin härkäpapupelloilla ole tänä vuonna ollut, Järä kertoo. Joinain vuosina isojenkin härkäpapujen lehdissä on nähty hernekärsäkkään syöntijälkiä. Tänä vuonna satoa kertyy noin 1 500 kiloa hehtaarilta, Järä arvioi. RIVAKKA KAIKILLE TILOILLE, TEHOKKAAT KOKONAISUUDET Soita ja kysy lisää puh. Heinäkuussa sadetta tulikin yhden päivän aikana huikeat 106 millimetriä. Määrä on 500 kiloa vähemmän kuin keskimäärin tilan pelloilta on vuosien varrella papuja puitu. Kotimaisille palkokasveille on olemassa kysyntää, mutta aivan kaikkea niillä ei voida korvata”, Willberg sanoo. päivä toukokuuta.” Hekalan pellot on suorakylvetty kymmenisen vuotta. Varsinkin rehuja elintarvikehärkäpavun yhtä hintaa Helkkula pitää ongelmallisena. Mukana kasvussa TUTUSTU TARKEMMIN boreal.fi Boreal Kasvinjalostus edistää työllään suomalaista ruoantuotantoa, jotta se olisi vastuullista ja kannattavaa nyt ja tulevaisuudessa. Lisäksi palot ovat normaalia pienempiä, kertoo tilan isäntä Henry Järä. Virallisissa lajikekokeissa on kolme saksalaista härkäpapulajiketta, jotka näyttävät selvinneen kuivissakin olosuhteissa mittarilajikkeita paremmin, Laine kertoo. A-Rehun takuuhinta palkokasveille on tulevana satokautena kaksisataa euroa tonnilta. Ensimmäisen kerran härkäpapua kokeiltiin kerran 7–8 vuotta sitten, Järä kertoo. ”Kesä 2017 oli märkä, 2018 kuiva ja 2019 normaali. Härkäpavulla on paljon lohkoja lajikekohtaisia eroja, ja osa kasvustoista on jäänyt harvaksi, Laine kertoo havainnoistaan. Tiettyjä Varsinais-Suomen ja Uudenmaan peltoja koskeva ekologisen alan vaatimus saa Laineelta osakseen arvostelua. elokuuta 2020 VILJA Kylvöalan kasvusta huolimatta palkokasveille riittää kysyntää Palkokasvien kylvöalat kasvoivat kevään kylvöissä merkittävästi. ”Lopulta kysymys on kokonaisuudesta, hintojen ja saatavuuden lisäksi myös raaka-aineen ruokinnallinen laatu merkitsee paljon. Härkäpapu kuohkeuttaa juurillaan maata ja juurinystyröidensä ansioista sitoo maahan typpeä. Hehtaarisatoja Laine ei heinäkuun lopulla halua arvioida mutta huomauttaa, että sato voi vaihdella jopa samalla lohkolla sen maalajeista riippuen. ”Sanotaan, että kun kuivurissa on kerran kuivattu härkäpapua, papuja löytyy vielä kymmenenkin vuoden päästä. Palkokasveilla on kysyntää, ja halua niiden käytön lisäämiselle on paljon.” ”Vientimahdollisuuksia saattaa aueta jos palkokasvien viljely kasvaa, tämä voi tasoittaa mahdollista hintavaihteluja”, Helkkula arvioi. Härkäpapupiilokas ei toistaiseksi ole Suomessa vakiintunut tuholainen mutta tuontisiemenen mukana on muun muassa kokeisiin tullut härkäpapupiilokkaan vioittamia siemeniä, Laine kertoo. Härkäpapu on mukana viljelykierrossa valkuaiskasvina. Hankkijan Willbergin mukaan palkokasveja mahtuu hyvin lisää rehuresepteihin. Erityisesti kesäkuun sateiden vähyyden takia kasvusto on paikoin harvaa, joten se ei ole aivan kyennyt varjostamaan rikkakasveja tainnoksiin. ”Tänä vuonna härkäpapu kylvettiin 1. ”Hintoja suurempi haaste palkokasvien viljelyssä on satovarmuus ja palkokasvien aseman vakiintuminen viljelykierrossa. Tilalla on viljelyksessä 160 hehtaaria, joista 15 hehtaaria on härkäpavulla. VILLE LUKKARILA Heinäkuun loppupuolella huittislaisen Hekalin tilan Kontu-härkäpapujen varret olivat venyneet vain puolimetrisiksi, koska kasvukauden alun kuivuus hidasti taimettumista. Härkäpavun kylvöala kasvoi Luken mukaan prosentin ja herneen jopa 79 prosenttia. ”Hurja vaikutus seuraavana vuonna kylvettyyn ohraan.” Härkäpapua suorakylvetty vuosia Hekalin sikatilalla Huittisissa Aikainen kylvö ja maltillinen puintivauhti yleensä takaavat kohtuullisen sadon. Sitten kierrätetään lämmintä ilmaa ja tämän jälkeen vielä kerran lämmöt päälle. Järän mukaan kylvämään pitää päästä ennen toukokuun puolta väliä, jotta maassa riittää kosteutta ja kasvi ehtii tuleentua. Lyhyissä varsissa on palkoja tavallista vähemmän. Sähköisestä versiosta huolimatta myös vuodesta 2013 käytössä ollut paperilomake on yhä vaihtoehto viljan myyjän niin halutessa, Kiltilä korostaa. Pavut kuivataan 14 prosentin kosteuteen, Järä kertoo. Kaikki tilalla tuotettu vilja syötetään sioille. Järä on kuullut, että jotkut viljelijät ovat ratkaisseet asian irrottamalla olkikelan ketjun. Lisäksi pellolle pitää mennä oikeaan aikaan, jotta kypsimmät palot eivät varise. Lisäksi viljellään ohraa, kauraa ja syysvehnää. Kuivuuden takia mataliksi jääneissä kasvustoissa kylvötiheys on vain 60–70 kappaletta neliömetriä kohden. A-Rehu pitää tätä pinta-alaa ja kotimaisen valkuaisomavaraisuuden saavuttamista realistisena tavoitteena, johon tulee pyrkiä jo kestävyysja huoltovarmuussyistäkin. Koko Suomen valkuaistarve voitaisiin tyydyttää noin 200 000 hehtaarin valkuaiskasvialalla. 010 289 3000 Traktorikäyttöiset hiertävät valssimyllyt G7, G8 ja G10 Imupuhallushierre/valssimylly, 2-kokoluokkaa Kaurankuorija Eskontie 2, 64700 TEUVA Puh. MAIJA ALA-SIURUA HUITTINEN CAROLINA HUSU Hekalin tilalla kasvatetaan lihasikoja, joiden rehuksi härkäpapu päätyy, kertoo isäntä Henry Järä. Vilja-alan yhteistyöryhmän (Vyr) asiantuntijan Hanna Helkkulan mukaan palkokasvien hintojen laskua tuskin tarvitsee pelätä, vaikka kylvömäärät tästä vielä lähivuosina kasvaisivatkin. Kuivaus tapahtuu niin, että ensin laitetaan kuivurilla lämmöt päälle. ”Papuja kertyi peräti nelisen tonnia hehtaarilta ja kasvusto oli heinäkuun lopulla lähes metrin mittaista. Siementä Järä käyttää 300 kiloa hehtaarille. Esimerkiksi vuosina 2016 ja 2017 havaittiin muutamilla lohkoilla virustautia, joka aiheutti lehtien käpristymistä reunoilta rullalle. ”Saksalaislajikkeiden kasvuaika on kotimaisia lajikkeita 1–2 viikkoa pitempi.” Tauteja ja tuholaisia Laine ei kierroksellaan härkäpapupelloilla havainnut
Jos myllyssä syntyvää viljojen sivujaetta ei voida käyttää mihinkään muuhun, voidaan sitä käyttää bioenergian lähteenä. Niihin kelpaisivat erityisesti viljojen kuoret ja oljet, joita ei voi muutoin käyttää ihmisravinnossa. JOUTSA Ilmoitetut hinnat alv.0% Yleisja maansiirtovaunuja monipuoliseen käyttöön . 6,70m 8.690 € KIRE 700 ” 7,00m 9.760 € KIRE 750 ” 7,50m 12.450 € JOUTSA 840 ulot. ” Stabilointiaineita tarvitaan esimerkiksi vanukkaisiin ja rahkoihin, kastikkeisiin, leivonnaisiin, makeisiin, virvoitusjuomiin ja välipalatuotteisiin. Kuoret ja oljet koostuvat pääosin kolmesta aineesta: selluloosasta ja hemisellu loosista, jotka ovat kuituja, sekä ligniinistä, joka on kuitujen sidosaine. Tulevaisuudessa viljoista voitaisiin tehdä jopa akkuja 3D-tulostusmateriaaleja. Viljasta meikkejä, lääkkeitä tai jopa vaatteita Viljoista voidaan tehdä paljon muutakin kuin ruokaa ja rehua. Valmistamme asiakkaille myös räätälöityjä erikoismalleja 40 vuotta konekauppaa ja valmistusta KIRE 85 8,5 tn/1P 5.390 € KIRE 902 9 tn/2P 5.880 € KIRE 1002 10 tn/2P 6.980 € KIRE 1202 12 tn/2P 8.980 € JOUTSA 140 14 tn/2P sis. Laaja lisävarustelu mahdollisuus . 2-pyöräjarrut 10.480 € KIRE 670 ulot. ”Tietyistä myllyteollisuuden sivujakeista voidaan tuottaa bioetanolia, biokaasua ja lämpöenergiaa”, Arrajoki kuvailee. . Maansiirtovaunu aisaohjauksella . Jarkko Arrajoki kertoo, että hankkeissa tutkitaan kuorien hyödyntämistä muun muassa pussipapereissa ja pakkauskartongeissa. 8,40m 17.800 € JOUTSA 900 ” 9,00m 21.850 € Malliston kaikki kuormaimet laippakiinnitteisiä, voidaan asentaa myös peräasennus telineelle. Viljoista voitaisiin erotella myös antimikrobisia aineita, kuten tanniinia. PAT. Yrityksen Lahden tuotantolaitoksessa valmistettu kauraksylitoli sopii kosmetiikkaan, etenkin hammastahnoihin, suuvesiin ja kuivan suun hoitamiseen tarkoitettuihin tuotteisiin. Pakkausmateriaalit ovat yksi viljojen sivujakeiden käyttökohteista. Mekko oli ommeltu koivusta tehdystä Ioncell-kankaasta. Tulevaisuudessa viljoista eroteltuja kuituja voisi käyttää myös ihon kuorinnassa muovien sijaan. 0%) 57 000€ (alv. Sitä voidaan käyttää myös ihoa kosteuttaviin voiteisiin, Nicol kertoo. JOUTSA 550 ulot. Ne sisältävät muun muassa paljon kivennäisaineita ja fosforia.” VTT:n Panu Lahtinen näkee viljojen sivujakeiden käytössä monia etuja. Kuorista ja korsista saatavat hemiselluloosat ja selluloosa voisivat olla esimerkiksi stabilointiaineita, kertoo elintarviketieteiden apulaisprofessori Kirsi Mikkonen Helsingin yliopistosta. Kevyet ja eristävät viljapohjaiset kuituvaahdot sopivat esimerkiksi autojen valmistukseen. Tilavuus 4,4-42 m3 . Metsävaunu/Kuormain . 5,50m 6.980 € JOUTSA 670 ” 6,70m 8.950 € JOUTSA 700 ” 7,00m 9.970 € JOUTSA 70 7 tn/1P 3.990 € JOUTSA 90 9 tn/1P 5.220 € JOUTSA 110 11 tn/2P 6.980 € Kuormaimiin saatavana useita eri ohjausventtiili vaihtoehtoja, manuaali, hydraulinentai sähköinen esiohjaus. Korsista ja kuorista on moneksi ja tulevaisuudessa vieläkin enemmän. Ensimmäisiä kaurankuorta sisältäviä paperirullia on jo valmiita, ja tästä paperista voidaan valmistaa kauraa sisältäviä pakkauspusseja. Raaka-aine ei siis kilpaile elintarvikekäytön kanssa. Lisävarusteena isommissa metsävaunuissa veto napamoottoreilla, pienemmissä napamoottori tai rullaveto. Jo nykyisin Ford käyttää olkia osana komposiitteja, joita käytetään autojen komponenttien teossa, kertoo Panu Lahtinen. VTT:ssä on tutkittu myös nanosellun tekemistä viljojen korsista ja kuorista, mutta olkikuitu ei ole osoittautunut yhtä lujaksi kuin puupohjaiset kuidut. Meikkipurnukoista löytyy jo nykyisin viljoista tehtyjä aineita, sillä niitä käytetään VTT:n erikoistutkijan Panu Lahtisen mukaan kosmetiikan emulgointija pinta-aktiivisina aineina, jotka parantavat tuotteiden koostumusta. Toinen mahdollinen käyttötapa on lääkkeiden rakenteen stabilointi. ”Jos vaikka mikromuovit kosmetiikan kuorintavoiteissa saadaan korvattua viljapohjaisilla kuiduilla, saadaan jätevesien mikromuovikuormitusta vähennettyä helposti”, Fazer Myllyn toimitusjohtaja Jarkko Arrajoki kertoo. elokuuta 2020 Teema VILJA Kaurapuuro, vehnäpulla, ohrarieska ja ruisleipä – nämä tulevat monille suomalaisilla mieleen, kun puhutaan viljasta. ”Prosesseista jäljelle jääviä sivutuotteita voidaan taas käyttää maanparannusaineina tai lannoitteina. Stabilointiaineet ovat tuttuja elintarvikkeiden E-koodeista, sillä ne ovat yleisiä lisäaineita. ANNIINA LIIMATAINEN HETA-LINNEA KOVANEN Kotimaisia vaihtoehtoja tutuille Ekoodeille Osa viljan uudenlaisista käyttötavoista löytyy elintarviketeollisuudesta, vaikka tavat eivät olekaan aivan perinteisiä. Kiinteistöja kaivinkonekärryksi . Vilja kelpaa monien materiaalien raaka-aineeksi. Puuvillan tuotanto kuluttaa runsaasti vettä, ja olisi erittäin tärkeää korvata sitä ympäristöystävällisemmällä tekstiilituotannolla”, Mikkonen kuvailee. Yksi mielenkiintoisimmista käyttötavoista olisivat tekstiilit, sillä viljojen sisältämää selluloosaa voitaisiin ainakin teoriassa käyttää puuvillan tapaan. Maansiirto lavalla KIRE SORASTUSVAUNU Kantavuus 14tn Tilavuus 8,5 m³ xCrane ohjaimet Propo kahvat Mini joystickit G20 pro tarjouskoura Hardox koura G22 Kahmarileuat Kaikissa vaunuissa järeä, kestävä telirakenne. ® VARUSTELLUT MAANSIIRTOVAUNUT . Viljojen sivuvirroista tehdyillä materiaaleilla voitaisiin korvata esimerkiksi synteettisiä ja puupohjaisia kuituja, mineraaleja sekä öljy pohjaisia polymeerejä. ”Niistä voisi tulostaa vaikka talon tai pienempiä tuotteita, kuten leluja ja varaosia”, Lahtinen kuvailee. ”Tulevaisuudessa viljojen korsien selluloosaa voisi mahdollisesti hyödyntää samalla tavalla. Fazer aloittaa tulevana syksynä ksylitolin valmistuksen myllyn sivutuotteena syntyvästä kaurankuoresta, kertoo Fazerin ksylitolihankkeen johtaja Anna Nicol. Puomistoja runkotakuu täydet 3 vuotta. 0%) Varaosat ja lisävarusteet kuivaamoon ARSKA-VERKKOKAUPASTA Tilaa putkistot, lisävarusteet sekä varaosat kuivaamoosi helposti ja nopeasti. Maaseudun Tulevaisuus 17 keskiviikkona 12. ANNIINA LIIMATAINEN BIOLÄMPÖKONTIT POISTOHINTAAN maksuaikaa lokakuun loppuun asti! ETU-UUNI 200kW Aritermin MultiJetpalopäällä (pellettiruuvit) ja 6000S öljyuunilla ECOHEATER 650kW Biofiren Palokärkipolttimella ja purkainpohjalla 24 000€ (alv. Hänestä viljojen kuorien ja olkien käyttö stabilointiaineina olisi järkevää, sillä siten saataisiin sivujakeet käyttöön. Fazerin Anna Nicol kertoo, että kauraksylitolilla voidaan makeuttaa lääkkeitä, esimerkiksi yskänlääkkeitä ja nestemäisiä antibiootteja, sekä vitamiinisekä kivennäistabletteja. Nykyään monissa elintarvikkeissa käytetään stabilointiaineina esimerkiksi kasveista ja levistä saatavaa tärkkelystä, pektiiniä, karrageenia, ksantaania, arabikumia ja guarkumia. Useita eri takalaita vaihtoehtoja . ”Stabilointiaineet auttavat säilyttämään tuotteen rakenteen, kuten esimerkiksi ruuassa eri raaka-aineet hyvin sekoitettuna keskenään, tai tuomaan ruoalle viskositeettia eli paksuntamaan rakennetta. Viljoja voi löytää tulevaisuudessa myös lääkekaapista. Lähteet: apulaisprofessori Kirsi Mikkonen Helsingin yliopistosta ja erikoistutkija Panu Lahtinen VTT:stä. HX/HLE-malleissa kulutusteräspohja ja laidat vakiona . Eteen tai taakse kippaava lava . KIRE perävaunut kaikkeen kuljetukseen . Kantavuudet 6-18 tn . Maansiirtovaunu, 15t kantavuus . ”Sivuvirran määrä on suuri maailmanlaajuisesti ja se ei ole merkittävä ihmisravinnon lähde. Kippaussuunnan muuttaminen onnistuu nopeasti vain niveltappeja vaihtamalla. Selluloosa, hemiselluloosat ja ligniini voidaan erotella toisistaan, muokata erilaisiksi materiaaleiksi ja käyttää teollisuuden tarpeisiin. Tutustu myös muihin edullisiin poistotuotteisiin! kauppa.arskametalli.fi Lisätiedot: kauppa.arskametalli.fi Linnamäentie 3, 24910 HALIKKO AS PUH 02-7318 251, 0400-226925 Hinnat, myynti ja tarkemmat tekniset tiedot nettisivuiltamme www.seppokuismaoy.fi KIRE YLEISJA MAANSIIRTOPERÄVAUNUT TUOTTEISSA OIKEA HINTA-LAATU SUHDE MARKKINOIDEN LAAJIN MALLIVALIKOIMA JOUTSA / KIRE KUORMAIMET JA METSÄVAUNUT KIRE MONITOIMIVAUNU ® . VTT:ssä on saatu lupaavia tuloksia viljojen käytöstä kuituvaahtojen valmistuksessa. Panu Lahtinen kertoo, että niitä pystyttäisiin käyttämään haitallisia mikrobeja torjuvissa aineissa. Kauran kuorista saatavaa ksylitolia voidaan käyttää tulevaisuudessa monin tavoin – myös kosmetiikassa. Edullisena raaka-aineena se on houkuttava sellaisilla alueilla, joissa puukuidun saanti on rajallista.” Myös Fazer Myllyn Arrajoki uskoo viljojen ei-elintarvikekäytön olevan suuri mahdollisuus: ”Viljojen kestävä ja jopa uudistava peltoviljely voi tarjota huomattavasti ekologisempia vaihtoehtoja raaka-ainetuotannolle, minkä vuoksi tämäkin osa-alue on tulevaisuudessa yhä kiinnostavampi.” VILJOJEN SIVUVIRRAT Viljojen sivuvirroilla tarkoitetaan viljan osia, kuten kuoria ja korsia eli olkia, joita ei voida käyttää elintarvikkeissa tai rehuissa. Jokaiseen käyttötarkoitukseen löytyy sopiva vaihtoehto . Kun viljajakeita on käytetty bioenergiana, voidaan ne palauttaa alkulähteilleen – takaisin peltoon. Kaurankuoren käyttöä pakkausmateriaaleissa on tutkittu ja testattu muun muassa Herää pahvi! ja Pellolta pakettiin -hankkeissa. Voidaan käyttää esim. Se tarkoittaa lääkkeen ainesosien yhteen sitomista ja koostumuksen kiinteyttämistä, kertoo Kirsi Mikkonen. Esimerkki selluloosasta, joskin puuselluloosasta, tehdystä vaatteesta on rouva Jenni Haukion mekko Linnan juhlissa vuonna 2018, kertoo apulaisprofessori Kirsi Mikkonen Helsingin yliopistosta. maansiirtoon, konekuljetuksiin tai hiekoittimella varustettuna talvihiekoitukseen/suolaukseen. ”Viljoista saatavat stabilointiaineet olisivat näille hyvä kotimainen vaihtoehto”, Mikkonen kertoo. Moni ei tiedä, mitä erikoista rehuja elintarviketeollisuudessa usein tarpeettomista viljan sivuvirroista, esimerkiksi korsista ja jyvien kuorista, voidaan tai voitaisiin jalostaa. Toinen kiinnostava käyttökohde on kosmetiikka
Jalostajan katse on vähintään kymmenen vuoden päässä Ilmastonmuutos ja kulutustrendit tuovat lajikkeille jatkuvasti uusia vaatimuksia. Sen betaglukaanipitoisuus on korkea – toisin sanoen siinä on entistä enemmän terveellisiä kuituja. BOREAL KASVINJALOSTUS OY Boreal perustettiin 1994. Borealin jalostamia lajikkeita on 25 vuoden aikana hyväksytty Suomen lajike luetteloon 125 kappaletta 18 eri kasvilajista. Samaan aikaan lakoprosentti laski 54:stä kahteen ja jyväkoko kasvoi 10 grammaa 47 grammaan. Ja jos talvella tulee odottamaton lämpöjakso, kasvu ei saisi alkaa ennen aikojaan vaan kasvin pitäisi pysyä levossa. Sen koeasemia oli kattavasti pitkin maata, ja ne olivat luontevia paikkoja Borealin koeruuduille. Myös taudinkestävyydessä on tehty aimo harppaus eteenpäin, Veteläinen toteaa. Kun naudan ominaisuudet voidaan nykyään selvittää jo vasikasta otetun solunäytteen sisältämien geenien avulla, jalostus nopeutuu huomattavasti. Tässä Jokioisten ruutuja. Kun malli on rakennettu, uusien jalostuslinjojen geenitietoa voidaan haarukoida sen avulla. ”Tämä oli tärkkelystä valmistavan Altian toive.” Viereinen upouusi Perttukaura taas on vastaus terveysbuumiin. ”Meidän on tänään ajateltava ainakin kymmenen vuoden päähän.” Jotkut asiat pysyvät – lajikkeiden satoisuutta, viljelyvarmuutta ja sadon laatua pyritään parantamaan koko ajan. Siinä kasviin ei siirretä vierasta perimää, vaan sen omaa perimää täsmämuokataan. Ilmastonmuutos tuo muassaan tauteja ja tuholaisia. Perinteisessä jalostuksessa yksilön jalostusarvo voidaan arvioida siitä itsestään tai sen sukulaisista tehtyjen mittausten perusteella. Jalostusohjelmassa ovat viljat ja nurmikasvit sekä palko ja öljykasvit. Borealin suurin omistaja on valtio 60 prosentin osuudella. Samaa periaatetta Boreal käyttää nyt kasvinjalostuksessa. Huonoja happiolojakin pitäisi sietää, jos vesi seisoo pellolla. ”Luemme esimerkiksi ohran genomitietoa ja yhdistämme sitä satotietoon. Borealilla on 40 000–50 000 koeruutua noin 25 koepaikalla Suomessa ja ulkomailla. Nyt kaikkien uusien lajikkeiden jyvät ovat tasakokoisia. ”Se olisi näppärä työkalu, jota käyttäisimme mielellämme esimerkiksi taudinkestävyysjalostuksessa.” ”Me tarjoamme resurssitehokkaita lajikkeita.” MERJA VETELÄINEN Tasokuljettimet Viljaruuvit Viljakanuunat Peittauslaitteet Täyttöruuvit Siilonpohjan tyhjennysruuvi Olemme osa suomalaista perheyritystä, Biolan Groupia. Vaikka viljan käyttäjä on tärkeä, ensimmäisenä jalostajalla on toki mielessä viljelijä. Laonkestävä vilja pysyy ilmavana ja säilyttää laatunsa kosteissakin oloissa. Veteläinen kertoo, että Borealilla seurataan tiiviisti viljaa käyttävän teollisuuden toiveita. Sen juuret ovat vuodessa 1904, jolloin kasvinjalostus alkoi Suomen kylvösiemen yhdistyksen nimissä. Lajikkeita on testattava joka puolella maata, jotta niiden sopivuus eri alueille saadaan selville. Syvät ja vahvat juuret antavat suojaa kuivuusjaksoja varten. Näin saamme selville, millainen perimä ennustaa hyvää satoisuutta”, Veteläinen havainnollistaa. ”Me tarjoamme resurssitehokkaita lajikkeita, jotka kasvavat nopeasti ja tuottavat hyvän sadon, mutta lisäksi tarvitaan kunnossa oleva maaperä ja oikea-aikaiset viljelytoimet.” Ilmaston lisäksi myös viljan käyttäjien odotukset muuttuvat. 40 000–50 000 koeruutua noin 25 koepaikalla Suomessa ja ulkomailla. Sinä aikana ehtivät muuttua niin ilmasto kuin lajikkeilta odotetut ominaisuudetkin. Esimerkkinä Veteläinen nostaa esiin monitahoisen ohran. Satoisuuden lisäksi aikaisuuden merkitys säilyy. EU:n kielteinen kanta geenimuuntelua kohtaan harmittaa monia kasvinjalostajia. ”Vaikka ilmastonmuutos tekee kesistä lämpimämpiä, kasvukauden lopulla on edelleen niukasti säteilyä ja enemmän sateita. Niitä voisi torjua esimerkiksi kasvin omien aineenvaihduntatuotteiden avulla, mutta nuo tuotteet saattavat olla haitallisia hyönteisen lisäksi ihmisellekin. Suurimmat vientimaat ovat Ruotsi, Norja, Viro ja Kanada. Vuonna 1984 Borealin edeltäjän, Jokioisten kasvinjalostuslaitoksen uutuusohra Arra tuotti virallisissa lajikekokeissa 4 775 kilon hehtaarisadon. Sadon pitää siis tuleentua ajoissa.” Syyskylvöisten lajikkeiden jalostajalle ilmastonmuutos tuo kovat haasteet. Kauralla geniomivalinta voi antaa eväitä muun muassa fusarium-hometta vastaan. Satoisuuden jalostaminen nopeutuu huomattavasti. Lajikkeen pitää kestää lumipeitettä ja sen tuomaa lumihomeriskiä, mutta myös kovaa pakkasta ilman lumisuojaa. Genomivalinta on osa perinteistä jalostusta – geenimuuntelusta ei ole kyse. Kuuluuko Veteläinen tähän joukkoon. Hiilensidontaakin jalostaja miettii, mutta sitä hän ei yksin pysty varmistamaan. Novarbo Oy vihreämpää kasvua 10 vuotta. Ennen kaikkea häntä kiinnostaisi geenieditointi eli niin sanottujen geenisaksien käyttö. Nyt Luken verkosto on supistunut niin paljon, että Boreal on jo pitkään tehnyt yhteistyötä esimerkiksi paikallisten viljelijöiden kanssa. Taudinkestävyyttä osataan jalostuksella parantaa, mutta tuholaiset ovat hankalampi asia. Genomivalinta hyppäsi navetoista pellolle SATU LEHTONEN Karjanjalostuksesta tuttu genomivalinta on nyt osa myös peltokasvien jalostusta. 35 vuodessa hehtaarisadossa päästiin siis 1,2 tonnia eteenpäin. ”Ensimmäiset genomivalinnan avulla jalostetut lajikkeet tulevat markkinoille kahden– kolmen vuoden sisällä”, Borealin jalostusjohtaja Merja Veteläinen kertoo. Veteläinen on Pertusta silminnähden ylpeä. Sen tähkän jyvien kokovaihtelu oli aiemmin suuri. 18 Maaseudun Tulevaisuus Teema keskiviikkona 12. Esimerkkinä siitä on monitahoinen ohra. Sen laatua ei ole saatu aikaan satoisuuden kustannuksella, pikemminkin päinvastoin: Perttu on myös sadoltaan selvä parannus nykyiseen valtalajikkeeseen Niklakseen. Uusien monitahoisten ohrien jyvät ovat tasakokoisia. ”Ei suoranaisesti harmita, mutta kyllä kutkuttaisi päästä käyttämään laajempaa menetelmävalikoimaa”, hän sanoo. Näissä asioissa on otettu isoja harppauksia. Borealin linjoja ja lajikkeita testataan Suomessa Jokioisten lisäksi Tammelassa, Kemiössä, Liedossa, Inkoossa, Maaningalla, Isossakyrössä, Siikajoella, Laukaassa ja Sotkamossa. SATU LEHTONEN JOKIOINEN KARI SALONEN Uusi Perttu-kaura on yksi Merja Veteläisen ylpeydenaiheista. Sään ääri-ilmiöiden ennakoidaan jatkossa lisääntyvän. Esimerkiksi lehmän jalostusarvo voitiin todeta vasta, kun nähtiin, miten se lypsää ja miten terveenä pysyy. Muita ovat Tilasiemen, Hankkija, Raision tutkimus säätiö, MTK, SLC ja ranskalai nen osuustoimintapohjainen jalostusyritys Limagrain. Viime vuonna uusi aikainen Hermanni-lajike ylsi 6 006 kiloon. Se on jalostuksen ja viljelyn yhteispeliä, Veteläinen toteaa. Siksi kaikki viljelyvarmuutta lisäävät ominaisuudet nousevat arvoon, Veteläinen toteaa. Aiemmin Boreal teki tiivistä yhteistyötä Luken, silloisen MTT:n kanssa. Borealian lajikkeita viljellään Suomessa yli miljoonalla hehtaarilla eli yli puolella peltoalasta. Uuden viljalajikkeen luomiseen kuluu 8–10 vuotta, Boreal Kasvinjalostuksen jalostusjohtaja Merja Veteläinen kertoo. Henkilöstöä noin 70, liike vaihto noin 10 miljoonaa euroa. elokuuta 2020 VILJA Kasvinjalostus ei ole hätäisen hommaa
Lisäksi osa hukkakauroista kasvatti uusia versoja heinäkuulla sateiden myötä. Peltomataraa näkyi tänä kesänä runsaasti viljakasvustoissa. Myös luteita, kaskaita, ripsiäisiä ja viljakukkoja havaittiin hieman tavallista enemmän, mutta niistä ei koitunut Huusela-Veistolan mukaan merkittävää haittaa. Hukkakauran torjuntateho jäi tänä kesänä osalla pelloista vajaaksi vääränlaisten torjuntavalmisteiden käytön vuoksi (MT 7.8.). Erikoisuutena voidaan mainita myös toistaiseksi tuntematon yökköslaji, joka söi viljakasvustoa Elimäellä heinäkuun alussa. P. 050 575 7812 (Uusimaa, Keski-, Itäja Kaakkois-Suomi) Timo Yli-Tokola p. Kesäkuussa kärsittiin monin paikoin kuivuudesta, kun taas heinäkuussa satoi tavanomaista enemmän. Varsikirppojen toukat aiheuttivat tyvivioituksia. Tuhohyönteiset Öljykasvien tuhohyönteisten osalta kulunut kesä on ollut melko vaikea, muttei yhtä paha kuin jopa katastrofaaliseksi kuvattu kesä 2019, kertoo Luken erikoistutkija Erja Huusela-Veistola. CERTIFIED ISO 14001 ® Luomutuotantoonkin sopiva BESTON -kalkituskuona on ekologisen kierrätyksen malliesimerkki, miten teollisuuden sivutuotteesta on kehitetty ja jalostettu luontoa rasittamatta kalkitusaineiden parhaimmistoa. ”Ei ole ollut aikoihin näin suosiollisia oloja näiden kasvitautien leviämiselle. elokuuta 2020 VILJA Teema Kesän 2020 sää on ollut poikkeuksellinen. Niitä näkyi kasvustossa jo kesäkuussa, mutta silloin oli kuivaa ja itsekin ajattelin, ettei tautipaine ollut kova. Sään vaihtelut heijastuvat tuhohyönteisja kasvitautivioituksiin sekä rikkakasvien määrään pellolla. Heinäkuun lämpö ja kosteus ovat olleet omiaan punahomeiden menestykselle. 040 513 9800 (Pohjanmaa, Kainuu, Lappi). Etelässä on ollut myös paljon pihatähtimöä, joka on joissain tapauksessa ollut kestävää pienannosaineille. 044 5885 262 • Nuottasaarentie 17 • 90400 Oulu www.euro ns. Herneja härkäpapukasvustoissa oli tänä vuonna runsaasti juovahernekärsäkkäitä, jotka tekivät koloja taimiin, Huusela-Veistola kertoo. Maaseudun Tulevaisuus 19 keskiviikkona 12. Pelloilla on ollut runsaasti esimerkiksi pillikkeitä ja mataraa. Kasvitaudit Viljakasvustoissa on ollut tavallista enemmän siemenlevintäisiä tauteja, kuten verkkolaikkua ja lentonokea ohralla sekä lehtilaikkua ja avonokea kauralla, kuvailee Luonnonvarakeskuksen (Luke) erikoistutkija Marja Jalli. Puhtaasti viljelty maa ruokkii kaikkia asujiaan. Kärsäkkäitä oli pelloilla tavallista enemmän ja kuiva alkukesä edesauttoi vioituksien ilmaantumista. Viljat pääsivät öljykasveja helpommalla, mutta viljapelloilla havaittiin joitain harvinaisia tuholaisia ja poikkeuksellisia vioituksia. Monet viljelijät katsoivat, ettei rikkakasveja tarvitse torjua”, Heikki Jalli kertoo. Kuvassa näkyy vehnäkasvusto, jossa on paljon jälkiversoneita, vihreitä kasveja. Muita pelloilla huomiota herättäneitä tauteja ovat olleet alkukesän kuivuudesta hyötyneet viljojen ja palkokasvien tyvitaudit sekä yleensä harvinainen timotein käämitauti. 015 320 400 • PL 500 (Graanintie 7) • 50101 Mikkeli P. Rapsikuoriaisia oli pelloilla etenkin helleviikoilla, jolloin ne ehtivät paikoin syödä kukkanuppuja melko pahasti. (02) 275 4444 mepu@mepu.com www.mepu.fi VARAOSAKAUPPA PALVELEE 24/7 www.mepu.fi/verkkokauppa Janne Matintalo p. Viljojen punahomeiden oireita on näkynyt enemmän kuin viime vuosina ja jopa sateisena kesänä 2017. Varmuus kesän 2020 punahomevioituksista saadaan vasta, kun satonäytteitä testataan laboratoriossa. ® BESTON -kalkituskuonan hiilijalanjälki on hyvin pieni. 050 575 7808 (Satakunta, Pirkanmaa, Häme, Varsinais-Suomi) Pasi Rautiainen p. ERJA HUUSELA-VEISTOLA Juovahernekärsäkkäitä ja niiden vioitusta härkäpavun taimissa. /agro • viljavuuspalvelu@euro ns. Jalli on huolissaan punahomeiden vaikutuksesta satoon, vaikka hän toteaakin, ettei näkyvien oireiden runsaus kerro välttämättä toksiinien runsaudesta. Viileässä viljelykasvit taimettuivat hitaasti, eivätkä rikkakasvitkaan oikein taimettuneet. Kirpat kiusasivat etenkin hitaasti taimettuneita öljykasveja, mutta paikoin kuitenkin vähemmän kuin viime vuonna. Myöskään vuonna 2018 piinanneet gammayökköset eivät olleet kiusana tänä vuonna. ”Kesä on ollut tosi erikoinen. Poikkeukselliset säät suosivat kasvintuhoojia Tänä kesänä saa olla tarkka esimerkiksi siemen levintäisten tautien, puna homeen ja jälki versoneen hukka kauran kanssa. NIR-REHUANALYYSIN tulokset 3-4 päivässä Mikkelistä Myös murskeviljoille, viljaseoksille ja tuoresäilötyille viljoille VAUNUKUIVURI NETTOHINTAAN! NYT NÄYTTELYKÄYTÖSTÄ NOPEIMMALLE Hanki edullinen, tehokas ja nopeasti käyttöönotettava Mepu-vaunukuivuri vielä tämän syksyn kuivauksiin! • Malli M240k • Viljatilavuus 21,6m 3 • 60tn kuppielevaattori • Ylipaineuuni 400kW Lue lisää kotisivuiltamme www.mepu.fi tai skannaamalla QR-koodi: OTA YHTEYTTÄ MYYNTIIM ME JA PYYDÄ TARJOUS: MEPU Oy Mynämäentie 59 21900 Yläne p. Luke tiedottaa lajista erikseen. Sitä ei välttämättä osattu arvata silloin, kun tauteja olisi voitu vielä torjua kemiallisesti. Syväjuurisia valvatteja ja ohdakkeitakin on havaittu runsaasti. Aikuisena talvehtineet kärsäkkäät selvisivät hyvin talven yli, koska talvi oli leuto. Sitten alkoi sateinen kausi, jonka aikana taudit menivät kuin juna eteenpäin.” Sen jälkeen tautipaine ei hellittänyt otettaan jatkuvien sateiden vuoksi. ANNIINA LIIMATAINEN ERJA HUUSELA-VEISTOLA MARJA JALLI HEIKKI JALLI MARJA JALLI CAROLINA HUSU Heinäkuun sateet aiheuttivat runsaasti viljojen jälkiversontaa ja lisäsivät tautipainetta. Verkkolaikku aiheutti oireita ohralle. Punahomeen aiheuttamia oireita vehnällä. Huusela-Veistola kertoo, että viljoilla on ollut muun muassa harvinaisen paljon tyvivioituksia, joita aiheuttivat esimerkiksi varsikirpat. Huusela-Veistolan mukaan keskeinen ero tämän ja viime vuoden välillä oli se, ettei kaalikoita havaittu kovin paljoa varsinkaan kasvukauden alussa, joten ne eivät aiheuttaneet suuria tuhoja. Pellolle ei välttämättä päästy tekemään torjuntoja, joten ne jäivät tänä vuonna paikoin vajaiksi, Heikki Jalli kertoo. Rikkakasvit Rikkakasvitilanne vaihteli kesän aikana huomattavasti, kertoo Luken tutkija Heikki Jalli. Sateet kuitenkin saivat aiemmin huonosti kasvaneet rikkakasvit menestymään ja sateiden aikaan rikkaruiskutuksia ei voi tehdä
CANNONDALE MAVARO ACTIVE CITY 2020 Hinta: 3 399 euroa Paino akun kanssa: 22,7 kiloa Yleistä: Testin kaunotar. Pyörää valitessa on järkevää miettiä tarkkaan, minkälaisissa oloissa aikoo pääasiassa ajaa. Koronan takia kaikilta mukaan pyydetyiltä merkeiltä ei pyöriä saatu. Testin pyörät voi jakaa ulko näöllisesti kolmeen eri ryhmään. Vaikka renkaat leveät, rengaskuvioin nin ansiosta rullasi alamäkeen yli vittäkymppiä. Moottori antaa hyvän tuen mäkiin. Urheilullinen joka kelin kaveri. Jos työmatka on vähän liian pitkä tavallisella pyörällä kuljettavaksi, sen saattaa hyvin jaksaa ajaa sähköavusteisella. Testiin pyydettiin pyörämerkkien Suomen ja Pohjoismaiden edustajilta ja valmistajilta pyöriä, jotka sopisivat sekä pitempään työmatkaan että retkeilyyn. Toisaalta joku saattaa arvostaa huomaamattomuutta ja pitää sitä tyylikkäänä. Korjauksesta huolimatta vika säilyi. Sähköpyörän moottorissa saa Suomessa olla tehoa 250 wattia, mutta erot merkkien väleiltä löytyivätkin moottorista irti saadussa tehossa. HELKAMA SE10 Hinta: 2 799 euroa Paino akun kanssa: 22 kiloa Yleistä: Jos olet tottunut ajelemaan hybridipyörällä, tähän on helppo siirtyä. Plussat: Moni kehui miellyttä vää ajoasentoa. Tekniikaltaan premiumia. Hiukan laiska tuki kovimpiin mäkiin. Testin ainoa pyörä, jossa perustason Shimanon vaihteisto. Laadukas satula. Osa testaajista oli lääpällään. Aamulla voi käyttää tehokasta avustusta, jolloin ei välttämättä tarvitse käydä edes suihkussa ennen töiden aloittamista. Sillä rahalla kuluttaja olettaa jo saavansa vähintään keskiluokkaisen ja laadukkaan menopelin. Ulkonäölläkin on merkitystä, kun kuluttaja miettii arvokkaan sähköpyörän hankintaa. Plussat: Hiljainen Shimanon moottori. Moottoririkkoja tai puhjenneita renkaita emme saaneet aikaiseksi, mutta pienempiä haasteita oli. Järkivalinta hintalaatu suhteeltaan. Joukon ehdoton katseenvangitsija oli Cannondalen punainen polkupyörä, joka sai nopeasti lempinimen ”Hot mama”. Mitä jäi käteen: Jakoi vahvasti mielipiteet. Haibiken käyttämän Yamahan moottori on vertailun vääntävin, 70 newtonmetriä. Kaikissa muissa testin pyörissä oli Shimanon Deorevaihde sarja, mutta Trekistä oli Shimanon Acera, joka on Deorea edullisempi. Tässä hintaluokassa odotetaan jo pyörän toimivan kaikissa olosuhteissa, ja odotukset ovat armottomat. MT:n testaamat seitsemän sähköpyörää kuuluvat maahantuojien ja valmistajien mukaan juuri tällä hetkellä myyvimpään hintaryhmään, 2 000–3 400 euroa maksaviin. Puolet testiryhmästämme oli naisia. Mitä jäi käteen: Jäi hiukan muiden varjoon tekniikaltaan, mutta hieno ja tyylikäs pyörä. Helkaman ja Tunturin käyttämässä Shimano Steps 6100 -moottoreissa ja Meridan 7000 -moottoreissa on vääntöä 60 newtonmetriä. Plussat: Laadukas tekniikka ja yksityiskohdiltaan viimeistelty. Ohjekirjoja kaiveltiin esiin ja tilanteista selvittiin toistuvilla buuttauksilla. Miinukset: Satula jakoi mielipiteitä. Laadukkaat osat. Lähes kaikissa oli täsmälleen sama tekniikka. Ilmavan oloinen runko muihin verrattuna. Mukavan pysty ajoasento ja soveltuukin hyvin sekä kaupunkiin, työ matkaajoon että retkeilyyn. Sopisi perheen kakkosautoksi. Toiset sähköavusteiset pyörät ovat erittäin raskaita polkea, jos akku sattuu loppumaan kesken matkanteon. ”Tämä antaa rahalle hyvän vastineen.” MERIDA EBIG.NINE 300 SE EQ Hinta: 2 990 euroa Paino akun kanssa: 23,5 kiloa Yleistä: Monitoimipyörä joka lähtöön. Eniten sähköpyörästä on etua, kun voi vaihtaa auton pyörään. Tämä on pyöräilijän pyörä, sähkömoottorin tuki toimii taustalla melko eleettömästi. Miinukset: Rouhea ulkonäkö. Kaunis miesten pyörä. Yamahan moottori testin äänekkäin, mutta antoi menoon kunnon potkua. Maalipinta ja viimeistely saivat kehuja. KOMMENTTI PIRJO LOISKEKOSKI pirjo.loiskekoski@mt.fi Onneksi sähköpyörää ei enää mielletä iäkkäiden ja raihnaisten menopeliksi, vaan kuka tahansa voi ajaa sähköavusteisella pyörällä. 20 Maaseudun Tulevaisuus keskiviikkona 12. Rullaa helposti alamäkeen yli viittäkymppiä. Testaajat eivät olisi arvanneet testin edullisimmaksi pyöräksi. Plussat: ”Tämähän on villi peli!” Innostaa pyöräilemään pitempiä matkoja ja kokeile maan myös haasteellisempia maastoja. HAIBIKE SDURO TREKKING 4.0 2020 Hinta: 2 929 euroa Paino akun kanssa: 26,9 kiloa Yleistä: Tämä pyörä varsinai nen katumaasturi. Joustokeulan ansiosta hyvä, muttei liian kova ajotuntuma. Plussat: Yksi vauhdikkaimmis ta pyöristä. Viehätti myös naisia. Bosh ja Shimano todettiin hiljaisiksi. Lisäksi haasteita toivat varkaudet, kahden eri merkin testipyörät joutuivat kesän aikana vorojen kynsiin. Sopii mainiosti sekä työmatkalle että retkeilyyn. Plussat: Viimeistelty pyörä, joka hurmasi myös ajo ominaisuuksiltaan. Työmatka käyttöön pyörään pitäisi asen taa lokasuojat ja seisontatuki. TUNTURI EHYBRID NAISTEN Hinta: 2 299 euroa Paino akun kanssa: 24,3 kiloa Yleistä: Perinteiseen hybridi pyörään tottuneelle oivallinen valinta sekä työmatkalle että retkeilyyn. Sopii hyvin retkelle ja pitem päänkin työmatkaajoon. Kaiken kaikkiaan pyörät selvisivät kaikki testistä. Tätä pidettiin yksimielisesti järkivalintana, jos pitää valita vain yksi kaikkeen soveltuva pyörä. Testin kolmen parhaiten mäissä rullaavan joukossa, yli viittä kymppiä alamäkkeen helposti. Säästeliäs akun käyttö, tällä pääsisi yhdellä latauksella pisimmälle. Pyysimme polkupyöristä mahdollisuuksien mukaan naisten runkoa, koska sähköpyörä kiinnostaa niin naisia kuin miehiä. Miinukset: Shimano Steps antoi virheilmoituksia. Kun voimansiirto välitetään näissä kaikissa pyörissä pyörän keskeltä ja vaihteisto joutuu kovalle rasitukselle, mahdollisimman laadukas ratkaisu saattaa maksaa itsensä takaisin ajan kanssa. Kaupungin keskustaan suuntautuvalla työmatkalla tarvitaan erilainen pyörä kuin hiekkapintaisilla pikkuteillä, puhumattakaan metsäpoluista ja peltoteistä. Sellaisen kanssa kannattaa olla huolellinen, että virtaa varmasti riittää. Hyvät varusteet kuuluvat hintaan. Mitä jäi käteen: Monikäyttöi nen. Testatessa toki aina sattuu ja tapahtuu. Puolet testaajista oli lääpällään, aktiivipyöräilijöiden mielestä liian mopomainen. Osa porukasta katosi tämän kanssa pellolle. Mitä jäi käteen: Naisten lisäksi myös puolet mieskuskeista olisi valmis harkitsemaan tätä. Isot renkaat helpottavat monttujen ja esteiden ylitystä. Esimerkiksi hopeanharmaa väri on armollinen kuraroiskeiden piilottamiseen. Plussat: Buusti todella tuntuu. TREK VERVE+ 2 LOWSTEP Hinta: 2 699 euroa Paino akun kanssa: 26,2 kiloa Yleistä: Tällä pyörällä todella tuntee saavansa moottorista lisävauhtia ajoon. Miinukset: Urheilulliseen pyöräilyyn tottuneelle vaikea mieltää reippaaksi retkipyöräksi. elokuuta 2020 Sivun tuottaja: Stina Haaso stina.haaso@mt.fi MT TESTAA Maaseudun Tulevaisuuden ja Koneviestin sähköavusteisten pyörien testi osoitti, että sähköpyörä voi lisätä intoa pyöräilyyn. Järkivalinta hinta laatusuhteeltaan. Metallihohtopunainen Merida sai hyväksyviä arvioita. Katso video Katso juttuun liittyvä video verkossa osoitteessa mt.fi. ”Satula nautinnol linen kuin laadukas sohva.” Miinukset: Joustokeula melko löysä ja sitä ei saa säädettyä. Testi: 2 300 eurolla saa hyvän sähköpyörän MT testasi yhdessä Koneviestin kanssa 2 000–3 400 euroa maksavia työ matkoille ja retki käyttöön tarkoitet tuja sähköpyöriä. Onneksi viallinen jarru menee takuuvaihtoon. ”Tässä saa rahalle vastinetta.” Miinukset: ”Ei nyt ihan eka valinta pikkutakki päällä töihin ajeluun.” Mitä jäi käteen: Tämä pyörä jakoi mielipiteet. Sopii hyvin sekä työmatkalle, että retkeilyyn. Osa testaajista ajoi kaikilla pyörillä myös pitkiä matkoja. Kaukana tavallisesta mummiksesta. Autoissakin valkoinen on tällä hetkellä suosituin uusien autojen väri, joten todennäköisesti myös valkoisella sähköpyörällä on vahva kannattajakuntansa. Ensimmäisenä Cannondalen takajarrun öljyt alkoivat vuotaa. STINA HAASO CAROLINA HUSU Sähköpyöriä testattiin parin viikon ajan niin, että jokainen testikuski ajoi jokaista pyörää. ”Insinöörimäisyydessään vähän tylsä.” Mitä jäi käteen: Hinta ja laatu kohtasivat. Jos haluaa suosia suoma laista, pyörässä on sitäkin. Esimerkiksi Bosh active plus antaa saman tehon 250 wattia, mutta vääntöä 50 newtonmetriä. Väritykseltään osa pyöristä oli testiryhmän mielestä mitäänsanomattomia. KTM MACHINA RACE Hinta: 3 199 euroa Paino akun kanssa: 23,5 kiloa Yleistä: Testin ehdoton maasturi, jolla mentiin asfaltil la, hiekkateillä sekä poluilla ja kesantopellolla. Myös valkoinen Helkama erottui edukseen. Joukkoon mahtui yksi räyhäkäs maasturi ja sen seuraan sopiva katumaasturi, useampia perinteisestä hybridistä ammentavia ja kaksi tyylikästä kaupunkipyörää. Kehutuin satula. Enemmän päänvaivaa meille aiheutti Helkaman, Tunturin ja Meridan käyttämä Shimano Steps -järjestelmä, joka antoi useita erilaisia virheilmoituksia ja suorastaan jumiutti pyöriä. Nykyaikainen sähköavusteinen pyörä on todellinen vaihtoehto pidemmällekin työmatkalle. Jostain syystä Trek ja Cannondale tuntuvat silti vauhdikkaammilta kuin niiden moottori antoi ymmärtää. Yamahan moottori oli testin tehokkain, mutta samalla myös äänekkäin. Niistä kaksi voi taltuttaa sähköpyörällä. Pyöräilijällä on tunnetusti neljä vihollista: kylmyys, sade, ylämäki ja vastatuuli. Miinukset: Ulkonäkö vähän tylsä muiden rinnalla. Sähköpyörä sopii joka iikalle 25 Sähköpyörän avustuksen täytyy lain mukaan kytkeytyä pois päältä, kun nopeus saavuttaa 25 km/h. MT:n testaamat pyörät olivat Helkaman SE10 naisten runko, Tunturi ehybrid naisten runko, Merida ebig.nine 300 SE EQ, Haibike Sduro Trekking 4.0 HE 2020, KTM Machina Race 291, Cannondale Mavaro Active City 2020 ja Trek Verve+ 2 Lowstep. ”Tämä ei saa värähtämään.” Mitä jäi käteen: Turvallisen tasalaatuinen pyörä tekniikal taan. Jokaisella pyörällä on ajettu vähintään kaksi pitempää retkiajoa erilaisissa maastoissa. Näyttävä pyörä kaupunkiin ja maantielle
Kannattaa siis ottaa selvää, missä se oma lähin aikamatkai lukohde on”, Aalto huomauttaa. ”On uuden ihmiskuvan aika”, Bregman kirjoittaa. Faktojen pitää olla tarkkoja ja kuvien hiottuja eikä kirjassa saa olla yhtään tylsää kohtaa”, Helkala kertoo. Opas on 20. ”Toki helpottaisi, jos teks tistä olisi edes raakaversio ole massa. ”Tästä syntyy kierre: emme tiedä, millaista täällä on ollut, emmekä tiedä, mitä täällä on. Lasse Kosonen, Sami Tallberg: Villisienet, tunnistusopas. elokuuta 2020 IHMISET & KULTTUURI NIMITYKSET Ilmoita nimityksestä, tervehdi, kiitä, onnittele tai kerro perhetapahtumasta Maaseudun Tulevaisuuden ilmoituspalstalla. On tutkimuksia siitäkin, että sodissa useimmat soti laat eivät pysty ampumaan ihmistä. ”Jo pelkkä pusikonraivaus ja uudet kyltit tekisivät monessa hienossa kohteessa ihmeitä”, Helkala pohtii. Se ei ole maail man mittakaavassa itsestään selvyys”, Aalto pohtii. Ihminen tapaa kehittyä sellaiseksi, millaisena häntä pidetään. kirja sarjassa, jossa on esitelty niin lintuja, kaloja kuin kas vejakin Suomen luonnossa. Kummankin oppaan kans sa opettelu onnistuu, vaikka metsään menisi yksin. alkaen Toni Selkäinaho , agrologi AMK, on nimitetty maitotilojen asiakkuuspäälliköksi läntisen Etelä-Suomen alueelle. Vuonna 1965 kuusi iältään 13–16vuotiasta poikaa lähti Tyynenmeren saarelta luvat tomasti ottamallaan veneellä merelle. Ihmiskuntaa on vienyt eteenpäin hyvät teot, kilttien yhteistyö. Tea von Bonsdorffin ja Lasse Kososen Ruokasienet Suomen luonnossa kuuluu niihin oppaisiin, jotka voi ot taa metsään mukaan, samoin kuin Lasse Kososen viime vuonna Sami Tallbergin kanssa tekemä Villisienet – tunnistusopas. Uutisoinnin levittämä alkuperäinen tieto on kuiten kin jäänyt elämään. ”Ei kirjoilla rikastumaan pääse, mutta mielestäni on hienoa, että näin pienellä kieli alueella julkaistaan tällaisia määriä kirjoja. Paikalle on kyltit Valtatie 8:lta. Kotonaan menneisyydessä Tuntuuko, että Suomen men neisyydessä ei tapahtunut mi tään kiinnostavaa eikä koko maahan ole jäänyt entisajoilta mitään näkemisen arvoista. Harrastaa vapaaehtoista palokuntatoimintaa. TUOVI MÄKIPERE Palkittu tieto kirjailijapariskunta haluaa saada suomalaiset katsomaan lähelle, omaan historiaansa. Muualla maailmassa vastaavat kohteet olisivat eri tavalla esil lä”, Aalto kertoo. Tosiasiassa Suomessa on vaik ka mitä arkeologisia kohteita. Heidät löydettiin 15 kuukauden kuluttua alastomina ja pitkätukkai sina mutta hyvinvoivina ja sopuisina. Teos on tärkeä ajattelun herättäjä juuri nyt. 14:31 Tärpit loppukesän kotimaanmatkalle 1 Karuna, Sauvo Karunan vanha puukirkko on siirretty Helsingin Seurasaareen, mutta paikalla on edelleen tunnelmallinen vanha hautausmaa. Heidän käsissään Suo men menneisyys on taipunut kolmeksi palkituksi tietokir jaksi, joista kaksi ensimmäistä on suunnattu aikuisille ja uusin lapsille. PASI LEINO Arkeologi Ilari Aallon ja kuvittaja Elina Helkalan työja vapaa-aika menevät iloisesti sekaisin erilaisiin menneisyyteen liittyvien projektien parissa. Matka päättyi haaksi rikkoon ja rantautumiseen autiolle saarelle. Viime vuonna ilmestyneen lasten tietokirjansa, Jatulin tarhoja ja hiidenkiukaita, he työstivät hieman eri tavalla. Janne Kiltilä , agrologi AMK, on nimitetty A-Rehun viljakaupan myyntineuvottelijaksi. ”Ei tosiaan iske sellainen tunne, että nyt on toisen naa maa katsottu se lakisääteinen kahdeksan tuntia”, Aalto jatkaa. ”Lapsiyleisö on erittäin kriittistä. Sananl. Lisäksi kuvapuolta aletaan yleensä miettiä vasta, kun teksti on valmis. Kirjan näkemys on, että sivistys on pintasilausta, jonka alta nopeasti paljastuu itsekäs, väkivaltainen villi. Tiesitkö, että joka neljäs maailman yli seitsemästä miljardista ihmisestä on 10–24-vuotias. Aalto tekee Turun yliopistos sa väitöskirjaa keskiaikaisten kivikirkkojen kattorakenteista osana kymmenen hengen tut kijatiimiä. Mutta onhan tässä jo kolmen kirjan verran selvitty, koska työ ja vapaaajat menevät muutenkin iloisesti sekaisin”, Aalto kertoo. Pariskunnalla on ajatuksia myös neljännestä tietokirjasta. Bregmanin teos sisältää vaikuttavan määrän esi merkkejä ihmisessä olevasta hyvyydestä ja sosiaalisuudes ta. 441 sivua. Toisaalta kuvittaessa on helppo kysyä neuvoa, kun työ pari on siinä vieressä”, Helkala kuvailee. Keskiajalta periytyvä sanon ta jaakonpäivän kylmästä kives tä oli aikanaan ajankohtainen, sillä nykyistä gregoriaanista kalenteria edeltävä juliaaninen kalenteri jätätti keskiajan lo pulla kymmenen päivää. Suomalaiset ovat tänä vuon na löytäneet kotimaansa aivan uudella tavalla. Lähimmältä pysäköinti paikalta lähtee Värikallion kaarros niminen kahdeksan kilometrin polkurengasreitti. Aaltoa ja Helkalaa kiehtoo erityisesti, millaista arkinen elämä on ollut entisaikaan. Jätä maksullinen ilmoitus osoitteessa www.mt.fi/ilmoitus Nimityksiä Atrian alkutuotannossa 3.8. Yksi heidän yhteisistä harrastuk sistaan onkin ”aikamatkailu” keski ajalle eli historian teke minen eläväksi esimerkiksi val mistamalla ruokaa tai vaatteita keskiaikaisin menetelmin. Elina Helkala Syntynyt 1987 Kuusan koskella, nykyisessä Kouvolassa. hei näkuuta, vaikka vedet alkavat keski määrin viiletä vasta elo kuun puolella. Ilari Aalto ja Elina Helkala Kuusiston linnanraunioilla Kaarinassa. Koso sen sienten tunnistuskuvat ovat sen verran selkeitä. 192 sivua. Kirja RIITTA MUSTONEN riitta.mustonen@mt.fi Tea von Bonsdorff, Lasse Kosonen: Ruokasienet Suomen luonnossa. ”Kannattaa siis ottaa selvää, missä se oma lähin aika matkailukohde on.” Ruokasienistä selkeästi Uusia sienikirjoja ilmestyy välillä kuin sieniä sateel la, mutta hyvä niin, jos ne innoittavat ihmisiä sienimet sään. 176 sivua. Hollantilainen histo rioitsija Rutger Bregman (s. TIETOKIRJAILIJAPARISKUNTA Ilari Aalto Syntynyt 1990 Hämeen linnassa. 2 Värikallio, Suomussalmi Hossan kansallis puistossa sijaitseva Väri kallioniminen kallio maalaus on yksi Suomen parhaiten säilyneitä kivikautisia kallio maalauksia ja vaikuttava kaikkina vuoden aikoina. Teos ruotii tarkoitus hakuisia tutkimuksia, joista tehdyt tulkinnat on myö hemmin osoitettu virheelli siksi. Vinkit antoivat Ilari Aalto ja Elina Helkala. Suom. Kranaatit ovat siksi helpompia. Menetelmässä on hyvät ja huonot puolensa. Silloi nen Jaakon päivä sijoittui siis nykyisen elokuun alkuun. Aalto ja Helkala ovatkin pyr kineet teoksillaan juuri siihen, että suomalaiset oppisivat kat somaan lähelle. Kustantajakin on jo ehtinyt ky sellä sellaisen perään. ”Enemmän minua mietityt ti, miten parisuhde kestää niin ison projektin. Suomen historia kaipasi hänen mielestään samanlaista teosta. Ruokasienetkirjassa sienet esitellään myös uusien käyttöarvomerkkien kera eli kerrotaan esimerkiksi, mitkä sienet sopivat värjäykseen ja mitkä on esikäsiteltävä keittämällä. ”Odotan jo innoissani, että pääsen takaisin pölyn ja muu mioituneiden naakkojen pa riin”, Aalto kertoo. Ruokasienetkirjan alussa on lyhyesti yleistä asiaa sienistä ja sienimyrkyistä. Valmistuu syksyllä kuva taiteilijaksi Turun ammattikorkeakoulusta. ”Suurin apu oli siitä, kun mie tin, millaiset kirjat olisivat kiin nostaneet itseäni 10 vuotiaana. Suomalaisilla on usein vähättelevä käsitys maansa historiasta, eikä kotimaan kiinnostavia kohteita osata etsiä. Hän oli vastikään tutustunut brit tiläiseen teokseen, jossa saari valtion keskiaikaa valotettiin kiinnostavasti ja kuvallisesti. ”Siitäkin on toki apua, että viihdymme toistemme seuras sa”, Helkala huomauttaa. Historioitsija kertoo ihmisten hyvyydestä Monet muistavat Nobel kirjailija William Goldingin pääteoksen Kärpästen herra (1954), jossa joukko haaksi rikkoutuneita teinipoikia taantui raakalaisiksi. ”Jos kohteita ei näe, vaikea niitä on arvostaakaan”, Aalto päättää virkkeen. Ihmislajissa esiintyy toki pahuutta ja psykopaatteja. Atena.. Korona laittoi kapuloita myös tutkijoiden rattaisiin, sil lä kenttätutkimukset ovat olleet jäissä keväästä asti. Jos sienet kiinnostavat nimenomaan kulinaarisena nautintona, kannattaa valita Villisienet – tunnistusopas, sillä siinä on myös Sami Tall bergin vinkit kullekin sienelle sopivista makupareista. He olivat pitäneet yllä vaivalla sytyttämäänsä tulta ja teh neet kuntoiluvälineitä. Pariskunnan tietokirjailija ura sai alkunsa vuonna 2012. Selviää muun muassa se, miksi joillekin ihmisille sie net aiheuttavat vatsavaivoja: heillä voi olla sienisokerin imeytymishäiriö eli trahaloo siintoleranssi. Aal to antaa ajankohtaisen esi merkin: mistä kumman syystä puhutaan, että Jaakko heittää kylmän kiven veteen 25. 1988) nostaa esiin tosielämän tapahtuman. Nykyisen kirkon tienoilla risteilee metsäisiä polkuja, meri on koko ajan lähellä ja maisemat ovat vaikuttavat. Näin ei todellakaan ole, jos asiaa kysyy arkeologi Ilari Aallolta ja kuvittaja Elina Helkalalta. Readme 2019. Tavallisesti tieto kirjan kuvituksessa käytetään kuvapankkikuvia, ei niinkään piirroskuvitusta. Aalto ja Helkala kui tenkin työstävät tekstiä ja kuvia samaan aikaan. ”Ongelmana on vain tuo yksi arkeologi, joka haluaa ensin tehdä väitöskirjansa”, Helkala naurahtaa. 3 Untamala, Laitila Untamalassa oli kirkko jo Suomen kristinuskon alkuhämärissä, ja harjulla sijaitseva nykyinen kirkko on 1700luvulta. Kirjasta tehtiin ensin kuvakäsi kirjoitus. Kirja ANELMA JÄRVENPÄÄ-SUMMANEN Rutger Bregman: Hyvän historia. Mutta arkinen hyvä löytää harvoin uutisiin. Natsi Adolf Eichmann uskoi loppuun asti olleensa oikean puolella eikä katunut mitään. Ihmiskunta uudessa valossa. Kun kaukomail le ei pääse, on ollut pakko etsiä ja löytää nähtävää Suomen rajo jen sisältä. Mari Janatuinen. Arkeologi ja arkeologian jatkoopiskelija Turun yliopistossa. Lasten tietokirjalle oli il meistä tarvetta, sillä Aalto ja Helkala ovat saaneet lukija palautetta paitsi lapsiyleisöltä, myös aikuisilta, jotka ovat luke neet kirjaa omaksi ilokseen. Harrastaa puutarhanhoitoa. Villisienetkirjassa on esi telty 72 ruokasientä ja Ruo kasienet Suomen luonnossa peräti 170 sienilajia, joista osa on myrkkysieniä. Poikien uskottiin kuolleen, muistotilaisuus pidettiin. Vanhat hauta kummut tekevät maisemasta salaperäisen näköisen. Keskiaika elää nykyajassa yllättävissäkin paikoissa. Maaseudun Tulevaisuus 21 keskiviikkona 12. Näin tuntemus karttuu ja pikkuhiljaa sinusta kehittyy melkoinen sienitietäjä. Hän painottaa, että kyseessä on näköharha. Ympäri maata on noin 40 000 muinaisjään nöskohdetta, joten kotimaan matkailijoille riittää valinnan varaa. Kososen neuvo aloittele valle sienestäjälle on hyvä: opettele yhdestä kolmeen uutta ruokasientä vuodessa. ”Arkeologit puhuvat siitä, miten muinaisuuden pystyy joissain kohteissa tuntemaan. Asuvat Raisiossa rintama miestalossa. Pariskunnan käsissä syntyneet tietokirjat ovat lajissaan poik keuksellisia. ”Ehdotin Ilarille, että hän kirjoittaisi tietokirjan ja minä kuvittaisin sen”, Helkala ker too. Mutta useimmat tavallisista ihmisistä pystyvät pahuu teen vain, jos he uskovat tekevänsä hyvää. Kirjoittaneet ja kuvittaneet yhdessä teokset: n Matkaopas keskiajan Suomeen (2015), n Matka muinaiseen Suomeen (2017) ja n Jatulintarhoja ja hiidenkiukaita (2019). Jos haluaa oppia sienistä enemmän, valinta kohdistuu Ruokasienet Suomen luon nossa kirjaan. Nimipäivät Tänään: Kiira, Klaara Torstaina: Jesse, Okko Päivän sana Joka heikkoa sortaa, herjaa hänen Luojaansa, joka Luojaa kunnioittaa, armahtaa köyhää. Heillä oli sade vettä ja ruokavarastoja. 12.–13.8.2020 Kansainvälinen nuorisopäivä. Lainasin itse aikanaan Hämeen linnan kaupunginkirjastosta kaikki esihistoriaa käsittelevät lasten tietokirjat”, Aalto jatkaa. Aalto opiskeli tuolloin arkeo logiaa Turun yliopistossa. Suomalaisilla on Aallon mu kaan turhan hatara ja vähätte levä käsitys maansa historiasta. Otava. Helkala jatkaa, että ongel maksi muodostuu usein opas tuksen puute. Kirjoja tehdään Suomessa lä hinnä rakkaudesta lajiin, Aalto ja Helkala huomauttavat. Jo peruskoulun historianopetuksessa korostuu maailmanhistoria, kun taas Suomen historiaa käsitellään vähän, esihistoriaa ei juuri lain kaan
P. Pakkauksen ympäristövai kutukset ovat viinissä erittäin merkittävät, jopa 40 prosenttia tuotteen ilmastovaikutuksista. Asiakkaat ovat yhä kiinnostu neempia juomien ympäristö vaikutuksista. ”Voimme hakea valikoimaan kevyempiä pakkausmateriaale ja sekä rohkaista kumppanei tamme vaihtamaan pakkaus materiaalia. Voit tarpeen mukaan valita esimerkiksi alueen, puulajin ja hakkuutyypin. Viini pysyy kartonki tai muovipakkauksessa yhtä hyvä nä kuin lasipullossa, jos viiniä ei ole tarkoitus säilyttää ja kypsyt tää vuosikausia. Ostetaan leikkuupuimureita! Mallit M.Ferguson 506, 440, 240, 206, 16, Claas, Deutz Fahr, J.Deere, Volvo. Menetelmää on kritisoitu huuhaasta. Nosto-ovi tai lamellit 3-6 m, Crawford ym. Myös viinin säi löntäaineena käytettyjä sulfiit teja eli rikkiyhdisteitä on alku viineissä tavallista vähemmän. Epämuo dolliseen tilanteeseen, jossa viiniä on mukava juoda mutta se ei ole pääasia, ”halpaan tar peeseen”. Osa alkuviineistä voi olla ta vallisiin viineihin tottuneille mauiltaan ja suutuntumaltaan haastavia. mennessä ilmoitus@mt.fi tai soittamalla 020 413 2321. Viinien vegaanisuus eli kas viperäisyys riippuu esimerkiksi juoman kirkastamiseen käy tetyistä aineista. Muita Alkon vihreitä merk kejä ovat paikallinen kestävän kehityksen sertifikaatti, ve gaaninenmerkki ja ympäristö ystävällinen pakkaus. Mitä kevyempi ja kierrätettävämpi pakkaus on, sitä pienempi on hiilijalanjälki. Alkon viime ke sänä tekemän kyselyn mukaan 92 prosentilla asiakkaista vas tuullisuudella on merkitystä ostopäätökseen. 0400 666779 Jukon kylvölannoitin 500/60-26,5 renk. Sekä irtomoottorit ja vaihdelaatikot. Tarjoa: 040 548 7054 OSTAMME MATKAILUAUTOJA JA -VAUNUJA. Nouto. 040 4128748. Muovipullot säästävät hiili päästöjä lasipulloihin verrattu na kaksi kolmannesta. Caravanlandia Oy OSTAMME KÄTEISELLÄ: MB, Man, Volvo, Scania, ym. Alkuviinit kas vatetaan ja valmistetaan luon nonmukaisin menetelmin ilman synteettisiä kemikaaleja. elokuuta 2020 IHMISET & KULTTUURI Yhteystiedot: ihku@mt.fi IHMISET & KULTTUURI Pakkauksilla on alkoholijuomi en ympäristövaikutuksille suuri merkitys. Myös vialliset. Aineiden epäillään voivan laukaista myös viinipäänsäryn, jossa jo pieni määrä punaviiniä johtaa migreeniä muistutta vaan päänsärkyyn tai erittäin voimakkaaseen krapulaan. Viinillä on useita eri ympäristö merkkejä. Paikallisten sertifikaattien sisällöt vaihtelevat maakohtai sesti. Tetraviinipakkaukset olivat ylipäänsä raadilla uusia tutta vuuksia, joiden keveys ja käte vyys vakuuttivat. TERHI PAPE-MUSTONEN Sokkotestissä raatilaiset pitivät eniten Liisasta, viimeiseksi jäi Woodie. Euro-Teli Oy, Hki, p. Vuosimallit 2006 alkaen. ”Halpaan tarpeeseen” MT:n toimituksesta koostuva raati kerääntyi maistelemaan tetraviinejä ja puhumaan vii nipakkauksista. p.0466363105 Ostetaan Koneita Suosikki kirjasta 3. Lisäksi viljelijät käyttävät biodynaami sia valmisteita ja noudattavat tarkasti määriteltyjä aikataulu ja viljelyssä. 041 7525580. miel. Volvo: F, N, FH, 7, 10, 12, 16. Myös Volvo ja Scania linja-autoja purkuun. Tarjolla on myös muita ”vih reäksi valinnaksi” koodattuja tuotantotapoja. H. Vuoden 2020 ensim mäisen kuuden kuukauden aikana kysyntä on kasvanut jo kolmanneksen. 1970 2005. Teemme myös tiivistä yhteistyötä pohjois maisten alkoholimonopolien kanssa ympäristökuormituksen pienentämiseksi kansainväli sissä hankintaketjuissamme”, Vilkuna kertoo. Viimeisimpien viikkohintojen lisäksi voit tarkastella pitkän aikavälin hintakehitystä. Varaosakoneetkin käyvät! P. Osa ostaa luomuvii nejä. k-autot ja moottorit. Myös Saksassa ilmaston muutos haastaa viininviljelyn. MT.FI MT.FI/metsapalvelu MT.fi:n metsäpalvelu osaa laskea puusi ja metsätilasi arvon. Viinipakkauksella on suurempi ilmastovaikutus kuin itse juomalla Kartonkiin pakattujen viinien valikoima on laajentunut. • Näin saadaan suomalaiset syömään kotimaisia juureksia • Mitä kuuluu ruistutkimukselle, entä mitä uutta kaurasta. MT.FI | Kokonaistavoittavuus 412 000 (KMT 2019) Suomalainen ruoka -teemanumero 4.9.2020 Suomalainen ruoka on Maaseudun Tulevaisuudelle ydinasia. M-B ja Sisu kuorma-autoja vm. Eläimiä Zetor 7711 traktoriin pyöräpainot. TERHI PAPE-MUSTONEN JAANA KANKAANPÄÄ Kartonkipakkaukseen pakattu juoma on ilmastovaikutuksiltaan kevein vaihtoehto. myös kuolinpesät. Kuohuviini pullo voi karata rantakalliolta ja räsähtää rikki rantakiviin. Alko pyrkii kasvattamaan kevyiden juomapakkausten osuutta. Ostetaan päivän hintaan Scania: 110, 111, 112, 113, 142, 143 ym. Normaalissa viinintuotannossa kirkastami seen saatetaan käyttää liiva tetta, kananmunaa, kaseiinia eli eläinperäistä proteiinia tai kala liimaa. Toisaalta sulfiitit voivat aihe uttaa oireita niille herkistyneil le. 0400 692317.. P. ”Kuluttajia kiinnostaa ym päristövaikutusten lisäksi pak kausten helppous ja keveys. 044 3414148. Sitä riskiä kartonkipakkauksissa ei ole. ”Viinintuotannossa merkit tävimmät ilmastovaikutukset syntyvät juomapakkausten, etenkin lasipullojen, valmis tuksesta”, Alkon tuoteviestintä päällikkö Taina Vilkuna ker too. Myös viinien edullinen litra hinta tuntui houkuttelevalta. Se on kaikkien huulilla, ei vain syötävänä, vaan entistä useammin puheenaiheena, olipa kyseessä ruuan tuottaminen, luomu, lähiruoka tai vaikka erilaiset ruokavaliot ja elintarvikeinnovaatiot. Testissä olivat punaviini Liisa Cabernet Sau vignon, valkoviini PopUp Sea son Chardonney ja roséviini Woodie. P. Tietyillä viinialueilla satei den määrä voi kasvaa ja liika kosteus lisää viinihomeen ris kiä. Pakkausten perusteella raati olisi kuitenkin valinnut Alkon hyllystä Woodien. Maassa on perinteisesti kes kitytty Rieslingiin ja muihin vaaleisiin rypälelajikkeisiin. Aiheina mm. Kaiken kuntoiset. • Suomalaisen ruuan päivän menu MT:n tapaan Varaa oma ilmoituspaikkasi 26.8. Mitä jos myisin. Viinien ympäristövaikutuk set olivat raadille melko tunte mattomia. Viinin valmistuksessa ei myöskään yleensä käytetä lain kaan kemikaaleja, sillä alku viinejä ei kirkasteta, suodateta eikä stabiloida. Soita: 0400-954814 PYÖRÖPAALAIMIA Krone, Welger ja Claas sekä kanttipaalaimia Welger, John Deere, Claas ja Rivera. Halkojen sirkkeli-hydr. Liisan pak kausta pidettiin epäonnistu neimpana. Toimitus testasi kolme kartonkipakkauksiin pakattua viiniä. Samassa numeros sa myös autoteem a Ostetaan vaunukuivuri. halkaisija. Biodynaaminen viljely täyt tää luomutuotannon vaatimuk set, ja sillä on samat positiiviset ympäristövaikutukset. Esimerkiksi synteettisiä torjunta aineita ei käytetä lain kaan. aurat. Homeiden torjumiseksi joudutaan käyttämään yhä enemmän torjuntaaineita. 20 50 t€. Toisin kuin elintarviketuotteis sa yleensä, viinipakkauksella on suurempi kuormitus ympäris töön kuin itse juomalla.” Pahvipakkauksen hiilipääs töt ovat keskimäärin alle 12 prosenttia lasipullon päästöis tä. Tavataan joka päivä. Ympäristöystävällisistä vii neistä oltiin kuitenkin maksa maan hieman enemmän, jos vertaillaan mauiltaan tasavah voja ehdokkaita. Lämpötilan noustua punavii nien osuus on jo yli kolmannes koko viinintuotannosta, sillä punaiset rypälelajikkeet kestä vät vaaleita rypäleitä paremmin kuumuutta. painos! KUNINGASMETSURI Kysy lähimm ästä kirjaka upasta si! LISÄTIEDOT aarrelehti.fi/ kuningasmetsuri 25, 00 Osta kirja tarjous hintaan Helsing in Maalai sten talosta (Simon katu 6). Jos köynnökset kilpailevat vedestä ruokakasvien kanssa, tuotan non eettisyys laskee. Romuharju Oy 77700 Rautalampi. Sokkotestissä raatilaiset piti vät eniten Liisasta, viimeiseksi jäi Woodie. Asiakkaat haluavat laajan vali koiman viinejä kevyissä hana ja kartonki pakkauksissa, muovi pulloissa ja metallitölkeissä”, Vilkuna kertoo. Kosmisten rytmien noudattamisen tai homeopaat tisten liuosten tehoa ei ole pys tytty todistamaan tieteellisesti. V-S. Samalla mietittiin, tuleeko kevyen makuista viiniä juotua litran pakkauksesta huomaa matta enemmän kuin 0,75 lit ran lasipullosta. Luomuviinien kysyntä Alkossa kasvaa. 0400 500246. Raati koki testin viinien sopivan parhaiten piknikille, bileisiin tai mökille. Ostetaan traktorit, kaivinkoneet, kuormaajat yms. Ilmastonmuutos uhkaa viinien viljelyä monilla eri tavoilla. ”Pakkausten koko vaihtelee parista desistä kolmeen lit raan.” Kartonkipakatut viinit so veltuvat piknikeille, veneilyyn, mökkeilyyn ja perhe juhliin. 22 Maaseudun Tulevaisuus keskiviikkona 12. Kverneland autom. Esi merkiksi Champagnen alueen ilmasto alkaa olla kuohuviini rypäleille liian kuuma. ”Pakkauksen osuus viinin il mastovaikutuksista on kolman nes, ilman kierrätystä jopa yli 40 prosenttia. lautasniittokone. Tetraviinien tuoksut ja maut koettiin kesäisen laimeiksi, eikä testistä löytynyt suosikki viinejä. P. Ilmaston lämpenemisen myötä kasteluvettä tarvitaan kuivilla alueilla enemmän. 045 157 4599 – Ostetaan teuraseläimiä Nautoja, hevosia, lampaita, vuohia ja ylämaankarjaa – Vasikkavälitys – Rahtiteurastus – Luomuhyväksytty PERINTEENÄ LAATU Toimisto 03–514 1533, Tiina 0400–634 800, Timo 040–5597 263 LIHA HIETANEN OY Tilalta suoraan vähän ajettu 4-veto traktori etukuormaajalla. 0400-646200, 0500-659678. Maria Pohjala maistelee rosé-viiniä, joka jäi raadin mielestä maultaan liian laimeaksi. Valikoimassa luomuviinejä on jo lähes tuhat
ovh. P. Siksi New Holland -puimuri on varma valinta pitkälle tulevaisuuteen. Juta Center Suomi P. kauhoja sekä laikkumätästimiä. Voimalla 7 mallin – Soukkion tallin. Nopea ja helppo tapa jättää ilmoituksia 24 h/vrk MT.FI/ilmoitus. 2500kg 425,SIS.ALV. M T T U K K U . Finlandia Tullen mennen puskat nurin! Kivenhautaaja, loppuu se turha kyntäminen. 60-60.000L maanpäällisiä ja maanalaisia polttoainesäiliöitä, kuljetukseen ja varastointiin. 3,9m pöytä. MT.FI/METSAPALVELU Metsäpalvelun uudistus 188x250.indd 3 13.7.2020 11:18:40 Hinnat alv 0% LAADUKKAAT VAIHTOPUIMURIT TURUSTA Hankkija Konekeskus Turku Jonkankatu 3. Vänniä 050 5923 352, Turku 112 096 € Claas Tucano 430 Aps -09 1500h. VOLVO-sovitteisena Täyskoteloitu, lukituksella Pituus 2500 mm 399,(sis alv.) ennen: 349,NYT: 299,ennen: 449,NYT: KOPIIKIT/PA (sis RI alv ) JAT 2,5tn. 050 3400704, 0400 766736. elokuuta 2020 KAIVINKONEEN kanto / kiviharoja, salaojakaapeliojaja kuokkakauhoja ym. MYÖS HYDRAULISENA, KYSY TARJOUS. 719,KAUHA 2000 mm tilavuus 1,2m3 HUIPPULAADUKKAAT RUOTSALAISET KAUHAT: 399 ,sis.alv. Avoinna: ma-pe 8-16 Claas Tucano 320 -14 5,41m Pöytä. VARUSTELEVY 3-PISTEADAPTERI SUORAAN TUKUSTA! ILMAN VÄLIKÄSIÄ! W W W . Kysy myös maanalaisia juomavesisäiliöitä AdBlue, kemikaalija AIV nestesäiliöt 200 27.000 L pyydä lisätietoja INFRALINE Shop / Finia Oy Martinkyläntie 39 A F 01720 Vantaa Puh.041-4430540 jukka@infraline,fi www.infraline.fi SOUKKION LANAMALLISTO KUIN 7 VELJESTÄ Eero 350 kg Lauri 700 kg Timo 1100 kg Simeon 1300 kg Aapo 1700 kg Tuomas 2400 kg Juhani 3700 kg www.soukkio.fi puh. 06 484 7150 Myydään Maatalouskoneita Myynti: Lauri Ylä-Ajos 045 323 2177, lauri.yla-ajos@agrok.fi Jyrki Kervinen 040 5560 268 www.agrok.fi 13.500 ,(alv 0%) + rahti Huippuedullisesti! suoraan maahantuojalta Raj.erä! Katso lisätietoja: Enoduo 780 -roottorikarhotin • Teli-akselisto, loistava korjuutulos • Vakiona hydraulinen työleveys 7 7.8 m • Keskelle karhottava INFRALINE polttoainesäiliö mallisto on markkinoiden laajin. •Valmistettu Domex 650MCD erikoisteräksestä (HD) •Ainevahvuus 5 mm •Erikoisvahvistetut •8-12 mm erikoisvahvikkeet •Sovitteet paikoillaan •Huulirauta Hardox 500. . 800-renk. -7216655 www.halikonkumipalvelu.. www.tlatvala.. 739,KAUHA 2250 mm tilavuus 1,4m3 599 ,sis.alv. Työkoneita Maataloustarvikkeita APEVAUNUJEN, MATTORUOKKIJOIDEN, REHUKULJETINHIHNAT EDULLISESTI Salaistentie 652, 24240 Salo p. Vänniä 050 5923 352, Turku 38 709 € Sampo Rosenlew 2045 Hydro -05 1920h. Tasoittuu teiden kuopat ja montut sekä nimismiehen kiharat. Vänniä 050 5923 352, Turku 64 516 € Sampo Rosenlew 2065ht150 -04 1623h. F I Juta paalausverkot heti varastosta edullisesti. 0500 269 944 JALASJÄRVI. 699,KAUHA 1800 MM tilavuus 1,0m3 699 ,sis.alv. 2000kg SAKSALAISIA TAOTTUJA TRUKKIPIIKKISARJOJA SAKSALAISIA TAOTTUJA TRUKKIPIIKKISARJOJA SISÄLTÄÄ: TELINE, JOSSA SOVITTEET PAIKALLAAN JA JOUSILUKITUS. 6m pöytä. Neliveto. 900-renkaat. ETUKUORMAIMIIN ASENNETTAVAT: EURO / TRIMA -SOVITTEILLA JA KEINUVIPULUKITUKSELLA sopii myös vanhoihin etukuormaimiin 895,ovh 1100;SIS.ALV. Vänniä 050 5923 352, Turku 32 177 € MEPU 180K, vm -07 kuivuri, vihreä, käytetty vain 375h! Ollut aina sisällä. MT Metsäpalvelusta näet metsän hintatiedot alueittain koko Suomesta. 010 76 83550. 5tn. 599 ,sis.alv. Maaseudun Tulevaisuus 23 keskiviikkona 12. Vänniä 050 5923 352, Loimaa 95 161 € John Deere 9540wts -04 5,4m Pöytä. Tappiterissä on voimaa kuin Viertolan härissä. Puh. Suuren valmistajan resursseihin uskaltaa luottaa. 03 536 1119 Kysy kampanjahintaa toivelanastasi! Soukkion tienhoitokalustoa jo yli 30 vuotta. Puimureita www.agritek.fi AGRITEK-JATKOTURVA SUOJAA KONETTASI TAKUUN JÄLKEEN 2 VUODEN AJAN! Rahoitusratkaisut liiketoimintasi tukena NEW HOLLAND PUIMURIT Puintitehoa ja arvostettua laatua VIELÄ MUUTAMA KONE TÄMÄN VUODEN PUINNEILLE! Ota yhteys New Holland -myyjääsi! YLIVOIMAISTA PUINTITEHOA! • Tilava ja hiljainen markkinoiden viihtyisin ohjaamo • Tehokkaat ja taloudelliset moottorit 258–333 hv • Sähköinen puintivälin, kelan nopeuden ja seulojen säätö • Pöydän korkeusautomatiikka kahdella muistilla tai pintapaineen mukaan • Pöydän kallistusautomatiikka mukautuu pellon pintaan • Nelikelainen RS-puintikoneisto jälkipuintikelalla • Kaksiosainen viettopinta lisää puintija puhdistustehoa • Irrotettava viettopinnan etuosa helpottaa puhdistamista ESIMERKKINÄ CX5/CX6-MALLISTO: • Puhdistus ja variaattorin rasvaus värimonitorin kautta • Värimonitorissa puintikoneiston lajikohtaiset esiasetukset ja rajaisten tarkkailu • Mahdollisuus liittää monitoriin kolme kameraa. 750-renkaat. P. Ylikännö 010 76 83565, Huittinen 44 758 € Claas Dominator 140 Hydro -05 1730h. www.tapiopirttinen.fi Puh. Neliveto. ovh. 5000kg 475,SIS.ALV. Mistä tänään maksetaan. 02 7216666, fax. ovh. 639,KAUHA 1500 mm tilavuus 0,8m3 669 ,sis.alv. ovh. 16 mm KAUHOJEN OMINAISUUDET 895 ,sis.alv. ovh. • Automaattinen puhalluksen säätö vähentää puintitappioita rinteessä • Sähköiset säiliön kannet ja ylöspäin syöttävä täyttöruuvi • Vakionopeuden säädin kahdella muistilla • Polttoainetta säästävä maantieautomatiikka Lue lisää: www.newholland.fi Kaikille New Holland -puimureille on yhteistä tehokkuus, ajomukavuus ja legendaarinen laatu, josta kertoo niiden arvostus myös käytettynä. MT.FI/tilaa Lisää koneita löydät KoneAreenasta koneareena.fi MT.FI/saa Onko huomenna poutaa. 4,2m pöytä. 0400 407444 Tilaa MT Maaseudun Tulevaisuus koostuu kolme kertaa viikossa ilmestyvästä painetusta sanomalehdestä ja jatkuvasti päivittyvästä MT.FI-uutissivustosta. 620-renkaat. 230V tankkausasemat täydellisellä tankkausja ympäristövarustuksella 1.000-60.000L Juomavesisäiliöt kuljetukseen 500 13.000 L, peräkärryyn integroituna 5.000 L asti myös pumppuja vedenlevitysvarustein. 800-renkaat. 20360 TURKU. Deluxe hytti. 3,6m pöytä. 995,KAUHA 2500 mm tilavuus 1,8m3 649 ,sis.alv
14,2 ha laajuinen metsämaapalsta. P. 0400 924367 RENGASKEIDAS! RENGASLIIKEPAUSSU.FI SOITA HETI 0400 241 027! Kaikkien koneurakoitsijoiden ja maanviljelijöiden Traktorit Henkilö,paketti,ja kuorma-autot Työkoneet Vanhat ja harvinaiset koot Toistolla tehoa Löydät MT:n myös verkosta. Valitse kokenut kotimainen – PUTKET JA KAIVOT maatalouteen! Puh. Useita eri sukulinjoja. P. 0400 777192 KATTOJA SEINÄPELLIT SEKÄ ALUMIINIPROFIILIT OHEISTUOTTEINEEN suoraan asiakkaille edullisesti ja nopeasti Taipaleen Teräs Oy Linjalantie 4, 43700 Kyyjärvi. 0500 164290 myös ilt. Tarjoukset toimitettava kirjallisesti tai sähköpostitse Maaseudun Notariaatti Oy:lle viimeistään 26.8.2020 mennessä. Leikkuupuimurin KOHLINLAAKEREITA Fahr, Sampo, MF, JD, Claas, ym. Tosi edullisia. Kysy tarjousta. Tarjouksen voi tehdä joko kohteesta kokonaisuutena, tai esim. 0500-164290. Koulut ja kurssit Koulutus ja työ Palveluja tarjotaan Henkilökohtaiset Traktoreita Elintarvikejalostuksen ammattitutkinto, meijeriala Tutkinto antaa valmiuksia omavalvontasuunnitelman tekoon tai päivittämiseen, pienyrittäjyyteen liittyviin haasteisiin, erilaisten maitotuotteiden valmistamiseen ja tuotekehitykseen. www.purkukolmio.. 40,7 ha Torttila RN:o 1:30 –nimisestä tilasta määräalana myytävä kiinteistökohde. alv. Koulutus alkaa syys-lokakuun vaihteessa. 040 8235938, 0400 661379 www.taipaleenteras.. Konehuolto T. MAASEUDUN NOTARIAATTI OY, LKV Hämeentie 14, 31500 Koski Tl 044 484 3314 petteri.urmas@ maaseudunnotariaatti.fi www.maaseudunnotariaatti.fi PELTOJA METSÄMAATA MAALLA VÄLITETÄÄN Rakennustarvikkeita Varaosia ja tarvikkeita Maaja metsätaloustuotteita Sekalaiset PUUTARHA-, VIHERJA KIINTEISTÖALAN AMMATTILAISET Halutessasi mukaan teemapalstalle, soita 040 720 7981 / Myyntimestarit Oy PUUTARHAN TARVIKKEET PUUTARHA-ALAN AMMATTILEHDET PIHAKIVIÄ JA LAATTOJA TAIMISTOT IITIN GRANIITTI OY Graniitin monet muodot, saha-, noppaja nupukivet, portin tolpat, reunaja muurikivet. KANANUORIKOITA 0400 550 554 / kyheroisenkanala.. Noin 32-sivuisen lehden kokonaispainos on 100 000 kpl, ja se jaetaan tilaajien lisäksi 20 000 metsänomistajalle vaihdellen eri puolille Suomea. Projektimyynti: 044 9677078, Seinäjoki 0400 564282, Lahti 050 4134 112 www.ovimestari.com VALTRA / VALMET Kierrätysosat takuulla. www.valparts.fi Tino 040 553 4600 • Mico 040 1678 818 Purkukoneiden osto 040 553 4600 www.kasvinsuojelu.fi Glyfosaatit edullisesti syksyn ruiskutuksiin ,vi Tilaa osoitteessa: www.kasvinsuojelu.fi yY Å Suomen Kasvinsuojelukauppa y PL 12 20521 Turku Puh. Viheralan järjestäytyneet ammattilaiset www.vyl.fi RENGON TAIMITARHA OY, Renko Monipuolinen valikoima puita, pensaita, havuja, hyötykasveja jne. (03) 652 6122 www.rengontaimitarha.fi www.puutarhakauppa.. Kun mainontasi pitää mennä metsään ODOTE TTU ERÄNU MERO • Aineistot ilmoitus@mt.fi 26.8. Malleja mökeistä vesilaitoksiin PYYDÄ TARJOUS! KULTAJYVÄ OY SYYSKYLVÖILLE SIEMENET Rukiit: TURKUS, AGAT, GRANAT, REETTA Vehnät: SW MAGNIFIK, SKAGEN Saatavana myös mangaanipeitattuna sekä ilman peittausta. 0400 616 494, 0400 514 924 vahatalon.traktori@smail.fi 044 271 9227 • info@akvafilter.fi 19650 Joutsa • www.akvafilter.fi AKVA FILTER® VEDENSUODATTIMET • Raudan • Mangaanin • Humuksen • Radonin • Fluoridin • Uraanin • Rikkivedyn suodattamiseen . Hakuaika 18.9.2020 asti. Puh. Edullisesti 40-60€/kpl sis. Toimeksiantaja pidättää oikeuden hyväksyä tai hylätä tarjoukset. Suodattimet tarjoushinnoin. P. AIKUISTEN KOHTAUSPAIKKA 0700 11 111 2 € / alkava min +pvm STl Oy, PL 211 Hki 53 www.kaarirakenne.fi facebook.com/kaarirakenne .instagram.com/kaarirakenneoy PYYDÄ TARJOUS sinulle sopivasta halliratkaisusta! Jere Kujanpää 045 875 5501 www.kaarirakenne.fi kaarirakenne kaarirakenneoy ERITTÄIN KUSTANNUSTEHOKAS HUOLETON KOKONAISTOIMITUS RATKAISU SINUN TARPEESEESI www.kaarirakenne.fi facebook.com/kaarirakenne .instagram.com/kaarirakenneoy PYYDÄ TARJOUS sinulle sopivasta halliratkaisusta! Jere Kujanpää 045 875 5501 www.kaarirakenne.fi kaarirakenne kaarirakenneoy ERITTÄIN KUSTANNUSTEHOKAS HUOLETON KOKONAISTOIMITUS RATKAISU SINUN TARPEESEESI PYYDÄ TARJOUS sinulle sopivasta halliratkaisusta! Jere Kujanpää 045 875 5501 SYYSKYLVÖLLE JUNTTILASTA LG ARCHITECT-SYYSRAPSI LEGATO-SYYSRYPSI LUOMUNA! DANKOWSKIE GRANAT RUIS DANKOWSKIE AGAT RUIS GRANAT RUIS LUOMUNA SW MAGNIFIK, SKAGEN VEHNÄT JUNTTILAN TILA, SASTAMALA P. k-syysvehnä. MT Metsä katsoo asioita ennen kaikkea metsänomistajan kannalta, mutta myös uutisoi, kertoo, tutkii ja taustoittaa aiheita uusista näkökulmista. Soita ja kysy lisää! Kalle ja Katariina Sarvana 0400837179/0407396386 Muut tuotteet Valmet käytettyjä varaosia 15, 20, 33, 359, 361, 565, 500, 502, 602,702. PH:n korotukseen . 0500 592124. P. mennessä • 420/85R28 ja 520/85R38 Alliance 3020 , Maxam 3080 , Mitas 3900 , Firestone 3940 HÄRMÄPELTO 064845175 540/65R28 ja 650/65R38 Maxam 4460 , Alliance 4480 , Firestone 5540 , Mitas 5610 HÄRMÄNPELTO 064845175 SIEMENET SYYSKYLVÖILLE Ruis: Reetta, Dankowskie Granat Syysvehnä: Skagen SOLLAN PAKKAAMO OY www.sollanpakkaamo.. 010 583 1880 Halerpalvelut Oy Syyskylvöille: Reetta-syysruis SW Magni. 18/4R38 .......720 e 18/4R34 ................690 e 14/9R-24 ...............400 e Kaikki Teboil voiteluaineet tarjouksessa Monitra 10/30 tai 10/40 510 e / tynnyri Super HPD 15/40 535 e / tynnyri Super HPD 10/40 610 e / tynnyri Tynnyrien toimitus rahtivapaasti KYSY MYÖS MUITA VOITELUAINEITA Kaikki hinnat sisältävät alv 24 % Vähätalo Yhtiöt, Salo P. Myös arseenin poistamiseen . P. www.ouluntyostokeskus.com P. P. Soita heti tai kysy tarjous netissä. Alkuperäiset JD osat edullisesti. Noin 26,4 ha tukikelpoista salaojitettua peltomaata (7 kpl peruslohkoja) yhtenäisessä palstassa, sekä erillinen n. P. Laukkanen Oy 0500 226028, 02 4875965 DEEREN varaosat suoraan hyllystä Ammattityövoimaa Virosta ja Ukrainasta maatalousja rakennustöihin. Kohde myydään tarjousten perusteella. Eläimiä Tavaraa Kiinteistöt ja tontit ANGUS Myydään kantavia Angus-hiehoja tarkkailukarjasta. EstRek OÜ 0400 703079 www.estrek.. , Valmet. 03 475 6100 www.jita.fi Kestävästi muovista JITA KÄYTÄ MAALAISJÄRKEÄ! NOSTO-OVET myös taittoja rullaovet Asennettuina, myös moottorilla. Perheniementie 451, 45450 Iitti. gsm 0400–809 095 www.iitingraniitti.. ilmestyvän MT Metsän eränumeron aiheita ovat: • Hirvijahti alkaa • MT karhujahdissa -reportaasi • Näin ehkäiset hirvituhoja taimikossasi • Metsästyskoira-asiaa • Syksyn puukauppa • Sienestyskauden näkymät Kysy lisää ja varaa paikkasi 020 413 2321 tai ilmoitus@mt.fi. pelto-/metsäalueista erikseen. @MaasTul maaseuduntulevaisuus MaaseudunTulevaisuus Maaseudun Tulevaisuus MT.FI. puustoarvion, peltokartat, jne. 045 2071959, www.aravu.. 0500 535325 050 379 9992 050 359 9035 Toimitamme koneet Hangosta Utsjoelle! www.rentti.com 100–270 HV, ERI MERKKEJÄ JA MALLEJA ERI VARUSTEIN SADONKORJUUN VUOKRATRAKTORIT VARATAAN NYT! www.konehuoltolaukkanen.. mm. Ota yhteyttä ja tilaa tarkempi esiteaineisto, sis. 0400 333666 Peräniityn tila Huittinen MT Metsä on Maaseudun Tulevaisuuden välissä 10 kertaa vuodessa ilmestyvä tabloidkokoinen ajankohtaislehti. 24 Maaseudun Tulevaisuus keskiviikkona 12. 040 5085833, 08 3113133 Seinäja kattovikaisia 6 m, 12 m ja 13,5 m merikontteja eri satamissa. Laadukkaat, toimivat, takuulla. Syöttöpumput MF, Major, Nuf. Myös kuljetukset. Tehokas kiväärivaimenninsarja on valmis, hinnat alkaen 170€. Kultajyvä OY, Hämeenlinna 050-3208270 info@kultajyva.com. 7.9. Lisätiedot www.hami.fi Opiskele pienimuotoista maidonjalostusta MASKU, Lemu n. RENKAITA järkevään hintaan esim. 045 134 1524 NIITTOKONEPUITA (sormikone) 35€/kpl. elokuuta 2020 NOSTO-OVET 040-7730010 DOORWAY.FI Öljypolttimia, kiertovesipumppuja, paisunta-astioita, erilaisia valurautakattilan osia ja paljon muuta. Sijainti aivan Lemun kirkonkylän/ Kustavintien tuntumassa. Ammatityöntekijät Virosta maataloustöihin
n Verottaja postittaa energiatuotteiden valmisteverojen palautuspäätökset asiakkaille. HUOMAATKO. alkaen. 1.9. Pinta-alaperusteiset tuet voi peruuttaa joko koko peruslohkolta, koko kasvulohkolta tai vain joltain kasvulohkon osalta. VAADIN MATKALIPUN HINNAN TAKAISIN! PISAN TORNI OLI LIIAN SUORASSA. n Neljännesvuosittain ilmoittavilla huhti–kesäkuun arvonlisäveroilmoituksen ja verojen maksun eräpäivä. Tähän lehteen käytetty puu on peräisin kestävästi hoidetuista metsistä, valvotuista kohteista tai on kierrätettyä. Kaikki muu maataloustoiminta on efa-kesannolla kiellettyä 15.8. Vipu-palvelussa hakemuksen voi tehdä kello 23.59 asti. Lisätietoa ja lomake: www.ruokavirasto.fi > Viljelijät > Tuet ja rahoitus > Porotalous ja kolttalain mukaiset tuet > Porotalouden eläinkohtainen tuki Jaloitteluvaatimuksen noudattamista valvotaan Tuotantorakennuksessa kytkettynä pidettävät lypsylehmät ja pääasiassa maidontuotantoa varten kasvatettavat hiehot pitää päästää vähintään 60 päivänä ulkoilemaan touko–syyskuun aikana. Tilaus laskutetaan laskutusjakson alussa voimassa olevalla hinnalla. n Viimeinen päivä ilmoittaa kesäkuussa tehdyistä rakennusurakoista verottajalle.. Lehti ei ole korvausvelvollinen, jos sen lähettäminen tilaajalle lakon tai muun ylivoimaisen esteen vuoksi keskeytyy. TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ 12.8. Tukea voi hakea tänä vuonna ensimmäistä kertaa sähköisesti Vipu-palvelussa. Porotalouden tuen haku päättyy 1.9. /yhteystiedot/ D = rehuseosten valmistus E = omavalvontaohjelma, ulkomainen * = tuontitoiminta satunnaista A = rehuraaka-aineiden tuonti C = rehuraaka-aineiden valmistus B = rehuseosten maahantuonti Kivennäisja vitamiinivalmisteiden tuonti ja valmistus sekä rehuaineiden ja rehuseosten jälleenmyynti eivät kuulu positiivilistatoiminnan piiriin, mikäli niiden ei katsota aiheuttavan salmonellariskiä. Poroluettelon tiedot välitetään paliskunnasta suoraan hakemukset käsittelevään Lapin ely-keskukseen. TILAUSJA JAKELUASIAT Puhelin: 020 413 2277 (arkisin kello 8–21) Sähköposti: tilaajapalvelu@mt.fi Verkko-osoite: MT.FI Tilaushintoja kotimaassa: 12 kk 6 kk 3 kk Painettu + digi kesto 274,00 145,80 72,90 Painettu + digi määräaik. 342,00 177,00 88,50 Digi kestotilaus 202,80 101,40 50,70 Kaikki hinnat ja tilausvaihtoehdot osoitteessa MT.FI/tilaa Kestotilaus sisältää MT:n verkkopalvelut: uutispalvelun, näköislehdet ja arkistot sekä sääpalvelun. Käytön/luovutuksen voi kieltää ilmoittamalla siitä Tilaajapalveluun. • Lapuan Peruna Oy • Liperin Mylly • Nordic Soya Oy • Pohjois-Pielaveden Maatalouspalvelu Oy • RehuX Oy • Berner Oy • Oy Henry Teirs Ltd • HK Scan Finland Oy • Lantmännen Agro Oy • Lantmännen ek för/Lantbruk, Holmsundin tehdas (Ruotsi) Västeråsin tehdas (Ruotsi) • NHK-Keskus Oy • Nutrisuin Suomi Oy • RV Eurotrading Oy • Oy Teollisuushankinta TH Ab • VetAgro Oy A A A, B A, B E E B B A, B B A, B Lisätietoja www.ett. n Kerääjäkasvien viimeinen kylvöpäivä (koskee varhaisperunatai varhaisvihanneslohkoja). Jos peruutus koskee vain osaa kasvulohkosta, ilmoituksen liitteeksi tarvitaan kartta, josta kohde käy ilmi. Jos jäännösvero on jaettu kahteen erään, toisen erän eräpäivä on 2.11. MUISTA MYÖS Hae porotalouden tuki sähköisesti Porotalouden tuen haku on alkanut. Maaseudun Tulevaisuus 25 keskiviikkona 12. Ilmoitusten viimeinen jättöaika: maanantain lehteen perjantaina kello 10.00 keskiviikon lehteen maanantaina kello 16.00 perjantain lehteen keskiviikkona kello 16.00 Vastuu virheistä: Lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista, jos ilmoitusta ei voida julkaista määrättynä päivänä. n Veroilmoituksen sekä verojen maksun eräpäivä heinäkuussa maksetuista suorituksista, joita ei ilmoiteta tulorekisteriin (esimerkiksi osingot ja ylijäämät). Tilaukset toimitetaan force majeure -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset yms.). Kestotilaus jatkuu automaattisesti, ellei tilausta peruuteta. Päätös toimitetaan myös sähköisesti Omavero-palveluun. Eläinten hyvinvointikorvauksen toimenpiteitä voi perua vapaamuotoisella ilmoituksella, jos toimenpiteiden ehtoja ei voi toteuttaa. n Työnantajasuoritusten maksun eräpäivä. 7.9. Poikkeuksena on vain syyskylvöisten kasvien kylvö. Lisätietoja www.ruokavirasto.fi/viljelijaoppaat > Viljelijätukien hakuopas 2020 Ekologisen alan vaatimuksista Päätukihaun tuet 2020 -oppaan Viherryttämistuki-luvun kohdassa Kesantoalat (efa-kesanto) Viherryttämistuesta lisätietoja osoitteessa www.ruokavirasto.fi > Viljelijät > Tuet ja rahoitus > Viherryttämistuki Muistilista TEKSTI: JUHANI REKU GRAAFIIKKA: JUKKA PASONEN Muista efa-ehtojen määräpäivät Typensitojakasvien alat pitää säilyttää elokuun loppuun. Rekisteriä voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointitarkoituksiin henkilötietolain mukaisesti. Eläinten terveys ETT ry pitää kotieläintilan tueksi positiivilistaa rehualan yrityksistä, jotka sitoutuvat muun muassa tarkastamaan jokaisen tuomansa tuotantoeläimille tarkoitetun rehuerän ja rehujen raaka-aineet salmonellan varalta. Lomake postitetaan Lapin ely-keskukseen. Sähköisesti haettaessa hakemuksen liitteitä ei tarvitse toimittaa erikseen paperilla kuntaan vaan ne voi liittää sähköisen hakemuksen liitteeksi Vipu-palvelussa. PALVELUNUMEROT 0204-alkuiset numerot ovat maksullisia. Porotalouden harjoittajat pystyvät kirjautumaan Vipuun omilla verkkopankkitunnuksillaan tai mobiilivarmenteella. Jos tilalla ei ole minkäänlaista mahdollisuutta järjestää vaatimusten mukaista jaloittelualuetta, siihen voi hakea enintään kolmeksi vuodeksi kerrallaan vapautusta aluehallintovirastosta. Jos hakemuksen haluaa tehdä edelleen paperilomakkeella, lomakkeen 227 voi tulostaa Ruokaviraston nettisivulta. Ekologisen alan velvoite koskee Varsinais-Suomen, Uudenmaan ja Ahvenanmaan maakuntia. Pinta-alaperusteiset tuet voi perua lomakkeella 145 tai vapaamuotoisella ilmoituksella. 15.8. Jos sato korjataan ennen elokuun loppua, kasvinsuojeluaineiden käyttö on sallittua vasta 1.9. Jos toimenpidettä ei ole voinut toteuttaa lainkaan ylivoimaisen esteen tai poikkeuk sellisen olosuhteen vuoksi, korvaus perutaan lohkolta lomakkeella 145. n Ennakkoveron eräpäivä. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisussa sattuneesta virheestä tai poisjäämisestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Myös typensitojakasveilla kasvinsuojeluaineiden käyttökielto koskee vieraslajien torjuntaa. Osoitelähde: Viestilehdet Oy:n asiakasja markkinointirekisteri. Asiakastietoja koskeva tietosuojalauseke löytyy verkosta www.viestilehdet.fi ILMOITUSMYYNTI Puhelin: 020 413 2321 (arkisin kello 8–16) Sähköposti: ilmoitus@mt.fi Ilmoituksia voi jättää myös itsepalveluna osoitteessa mt.fi/ilmoitus. alkaen. asti. elokuuta 2020 PÖYRÖÖT VENETSIJÄRVI MUSTA HEVONEN VIIVI JA WAGNER VÄINÖ MIKA MOKANEN MUKULA MARK TRAIL JULKAISIJA Viestilehdet Oy Puhelin: 020 413 2155 Postiosoite: PL 440, 00101 Helsinki Käyntiosoite: Simonkatu 6, Helsinki Verkko-osoite: viestilehdet.fi ISSN 1458-8021 Tarjottu tai tilattu aineisto hyväksytään julkaistavaksi sillä ehdolla, että julkaisija saa korvauksetta käyttää sitä uudelleen toteutustai jakelutavasta riippumatta sekä luovuttaa oikeutensa edelleen ja muokata aineistoa hyvän tavan mukaisesti. 1005 Maataloustukien maksuaikatauluja 2020 Tuki maksetaan kokonaisuudessaan, ellei toisin mainita Syyskuu Sokerijuurikkaan kuljetustuki Lokakuu Luonnonhaittakorvaus 1) , noin 85 prosenttia tuesta Luonnonmukaisen tuotannon korvaus 1) , noin 85 prosenttia tuesta Porotalouden eläinkohtainen tuki Mehiläistalouden pesäkohtainen tuki Lähde: Ruokavirasto 1) Kotieläinkorotus maksetaan vuonna 2021 Alkukesän kuivuuden vuoksi efa-viherkesannolta on saanut tänä vuonna tehdä poikkeuksellisesti rehua tai sitä voi laiduntaa jo ennen elokuun puoliväliä. n Kuukausimenettelyssä olevilla kesäkuun arvonlisäveroilmoituksen ja verojen maksun eräpäivä. Peruutus on tehtävä ennen kuin viranomainen ilmoittaa tilalle tehtävästä valvonnasta tai hallinnollisessa valvonnassa havaitsemistaan sääntöjenvastaisuuksista. Huomautukset on tehtävä 8 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. Typensitojakasvusto suositellaan kuitenkin säilytettäväksi mahdollisimman myöhään syksyyn tai seuraavaan kevääseen. Jos kiinteistövero on jaettu kahteen erään, jälkimmäisen eräpäivä on 6.11. n Kiinteistöveron ensimmäisen erän eräpäivä niillä, joiden kiinteistöverotus on päättynyt heinäkuussa. 24.8. Tällöin typensitojakasvialan saa jo muokata. PAINO Lehtisepät Oy, Jyväskylän paino 2020. Kasvinsuojeluaineita typensitojakasvialalla ei saa käyttää missään tilanteessa ennen sadonkorjuuta. Efa-kesannon saa muokata uuden kasvuston kylvöä varten aikaisintaan 16.8. PISAN TORNIA ON SUORISTETTU, SE EI OLE NIIN VINO KUIN ENNEN. Peruuta tuki tarvittaessa Jos tuen vaatimuksena olevat ehdot eivät täyty, tuki on pakko peruuttaa. Jaloitteluvaatimuksen täyttymistä valvotaan otantaan perustuvissa eläinsuojelutarkastuksissa ja täydentävien ehtojen eläinten hyvinvointivalvonnoissa. Ympäristökorvauksen, luomukorvauksen tai ympäristösitoumuksen osittain toteutumattomista ehdoista ilmoitetaan Ruokaviraston lomakkeella 477. Ekologisen alan typensitojakasvialat pitää säilyttää elokuun loppuun asti. Positiivilista kotieläintilan tukena A, D C C A, B C, D D A C A, B, D C A, C A, D C A, B, C D D D D D C A, D A, B, D A, B D D D C D C D A, B, D Rehunvalmistajat, joilla rehuhygienia-asetuksen mukainen laadunvalvontasuunnitelma • Satarehu Oy • Suomen Viljava Oy • Vilomix Finland Oy D varastointia/ käsittelyä A, B, D • AP-Mylly Oy • Farmirehu Tapani Korpela • Hauhon Myllärit Oy • Hilannon Mylly ky • Pohjanmaan Rehujauhatus Oy • Rehunsekoittamo Terho Mylly Oy • Rehupalvelu Kulmanen • Rehupalvelu Torikka & Isolauri Oy • Rehupojat Oy • Samuli Simula Oy • Tilaviljasekoitus Oska Oy • Tmi Juha Hakanen Rehujen ja rehuraaka-aineiden tuojat Rahtisekoittajat • Agrox Oy • Alavuden Öljynpuristamo Oy • Altia Oy/Koskenkorva • A-Rehu Oy – Koskenkorva – Varkaus • Avena Nordic Grain Oy – Avena Kantvik Oy • Biofarm Oy • Biokasvu Oy • Elixi Oil Oy • Oy Feedex Ab • Finnamyl Oy • Hankkija Oy – Kotka – Seinäjoki – Säkylä – Turku • Isofarmi Oy • Kankaisten Öljykasvit Oy • Kinnusen Mylly Oy • Kärki Nutrition Oy (Kärki-Agri) • Lantmännen Feed Oy – Kouvola – Ylivieska • Lappajärven rehu osk. n Jäännösveron eräpäivä niillä henkilöasiakkailla, joilla verotus on päättynyt heinäkuussa. Niiden sadon voi korjata jo aiemmin, mutta alan muokkaaminen on sallittua vasta 1.9. Puhelun hinta soitettaessa kotimaan lankaja matkapuhelinliittymistä on 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (alv 24 %)
lantmannenagro.. luetuin päivälehti! Parhaat työkalut viljakauppaan Hintaputki Termiini Varastoimissopimus AktiiviTermiini HetiTermiini Päivänhinta Tuore vilja Myy nyt. AktiiviTermiini: Kiinnitä hinta toimituksen jälkeen. Salasanan ja lisätietoja saat omalta sopimuskaupaltasi. Parina viime vuotena poi kueiden määrässä oli selvä not kahdus. Riistakolmiolaskentaa käy tetään riistaeläinten kantojen kehittymisen seuraamiseen ja metsästyksen suunnitteluun. Metsäkanalintujen poikueiden määrät ja koot ovat useimmilla lajeilla ja alueilla pitkän aika välin keskiarvon tuntumassa, käy ilmi päätökseen saadusta Luonnonvarakeskuksen (Luke) koordinoimasta riistakolmiolas kennasta. MERI TUOMAINEN SIRPA JYSKE Metson kanta on vakaantunut, selviää riistakolmiolaskennoista. Varsinkin metsoja teerikannat ovat tällä hetkellä jotakuinkin vakaita, vaikka tiheydet ovat monin paikoin pienentyneet vuosituhanteen vaihteesta, sel viää laskennoista. Sopimusviljelijänä voit tarkistaa päivän hinnat ja tehdä kauppasopimuksen halutessasi myös netissä. +3 -3 20 15 10 5 2 1 Sade-ennuste (mm) 12.8.–14.8. Viileä pohjoisenpuoleinen ilmavirtaus vallitsee ja pilvisyys vaihtelee pääosin pilvisen ja puolipilvisen välillä. Hintaputki: Termiinisopimus hintaputkella. Pinnan alin lämpötila 11.8.2020 Lähiajan sää Sää on yleisesti poutainen. ELOKUUTA 2020 NRO 92 Kestotilaajana hyödyt eniten! Tavataan joka päivä MT.FI MT on Suomen 2. Toimita heti. 5 vrk:n sääennuste 12.8.–17.8. / viljakauppa Ostamme viljaa! Vielä ehdit hakea viljanäytepussit Lantmännen Agrosta. Lämpimän kesäkuun odo tukset pesinnän menestyksestä kuitenkin paikoitellen vesittyi vät viileän ja sateisen heinäkuun takia. lantmannenagro.. Koko Suomessa laskettiin tänä vuonna 875 riistakolmioita, mikä on noin 13 prosenttia vä hemmän kuin viitenä edellisenä kesänä keskimäärin. Pitkän kylvöjakson ja vaihtelevien kesäsäiden takia viljan laadussa tulee olemaan vaihtelua. Toimita meille edustavat ennakkonäytteet heti puintien jälkeen. Myös pyyn ja riekon kannat ovat hiljalleen paranemaan päin. MT sää KESKIVIIKKONA 12. Eri laadut kannattaa varastoida erilleen. Paikoin Lapissa ja maan länsiosassa muodostuu sadekuuroja. Varastoimissopimus: Osatilitys heti, toimitus ja hinnankiinnitys viimeistään 31.7.2021. Tänään Huomenna 16 +9 19 +9 19 12 18 10 19 +8 16 10 18 +9 19 +9 17 +9 16 10 21 10 18 12 16 +8 17 +9 19 12 17 11 20 +8 20 11 20 +9 21 10 20 +8 19 10 22 +9 20 11 Aurinko nousee Helsingissä kello 5:28 ja laskee kello 21:21 Oulussa kello 4:55 ja laskee kello 21:49 Utsjoella kello ja laskee kello 3:57 22:33 ensi yö Helsinki 14 Turku 13 Jomala 15 Pori 12 Niinisalo 11 Tampere 13 Jokioinen 10 Lahti 12 Kouvola 12 Lappeenranta 11 Mikkeli +9 Ilomantsi +8 Joensuu 10 Kuopio 11 Lapinlahti 11 Viitasaari 10 Jyväskylä 10 Ähtäri 11 Kauhajoki 11 Vaasa 12 Ylivieska +6 Kajaani 12 Oulunsalo 10 Pudasjärvi 12 Suomussalmi 12 Kuusamo 10 Rovaniemi 11 Pello 11 Salla 10 Sodankylä +9 Kilpisjärvi +5 Utsjoki +5 to 19 22 23 22 22 21 21 20 20 19 19 18 18 20 20 20 20 20 21 20 20 19 19 18 17 15 17 19 16 16 14 14 pe 20 21 26 24 23 22 21 22 21 21 21 19 19 20 21 21 22 22 21 19 22 20 20 17 18 15 19 20 15 18 14 16 la 23 26 26 25 25 23 25 24 24 23 22 20 21 22 22 23 22 23 24 23 25 22 23 23 22 21 23 23 21 22 14 17 su 25 26 27 26 26 25 26 26 26 24 24 24 24 25 25 25 25 25 26 25 26 24 24 24 24 23 24 24 23 24 17 20 ma 25 26 25 27 27 26 26 26 25 25 25 26 25 26 25 25 25 25 27 26 27 25 25 25 25 24 25 25 24 24 19 20 Sadeluokituksessa on kaksi intensiteettiluokkaa. Myy nyt. Toimita myöhemmin. Vuoden 2019 kansallisessa uhanalaisuusarviossa sekä pyy että riekko luokiteltiin vaaran tuneiksi. HetiTermiini: Varmista hinta lyhyellä tähtäimellä. Tuuli on enimmäkseen heikkoa. Sopimusetuna analysoimme ennakkonäytteet viljelysopimusasiakkaillemme maksutta. Laskennassa keskitytään varsin kin metsäkanalintuihin, vaikka myös muut riistaeläimet otetaan huomioon. Riekon pitkän aikavälin kannan kehitys on voimakkaasti taantu va kautta maan. Päivänhinta: Toimita päivän hintaan. Metsäkanalintujen kannat kasvaneet monin paikoin Lämmin alkukesä tarjosi runsaasti hyönteisravintoa, mikä auttoi poikasia selviytymään. Pyyn tiheydet ovat kasvaneet monilla alueilla maltillisesti muutamana vuotena peräkkäin. Termiini: Kiinnitä hinta pitkällä tähtäimellä. Ennuste päivisin klo 15.. ”Takavuosien pahimmat aal lonpohjat näyttäisivät seläte tyiltä, vaikka metsäkanalintu kannoissa on edelleen paljon alueellista vaihtelua”, kertoo Luken erikoistutkija Andreas Lindén. Lämmin alkukesä tarjosi metsä kanalinnuille runsaasti hyönteisravintoa, mikä edisti poikasten selviytymistä. Päivän ylin lämpötila on 14 ja 22 asteen välillä