HUHTIKUUTA 2025 NRO 43 PERUSTETTU 1916 – 109 VUOTTA KOKO SUOMEN ASIALLA MT.FI IRTONUMERO 3,90 € Ota aurinko talteen lompakkoosi ja säästä sähkölaskussa Jo 90 000 suomalaista tuottaa itse aurinkosähköä. Pyydä tarjous aurinkopaneeleista: www.vattenfall.fi/aurinkopaneeli/ Tai kysy lisätietoja puhelimitse: 020 722 9000 (ma-pe klo 8–17, mpm/pvm). MAANANTAINA 14. Tuota sinäkin
VIERAILIJA Vahva visio tarvitsee myös rahat PÄÄKIRJOITUS K un Ruokavirasto viime viikon keskiviikkona julkisti tiedot viime vuonna maksetuista maataloustuista, ”vasta kahdeksannella sijalla oli ensimmäinen maatalouden toimija”, ihmetteli puheenvuorossaan tuoreeltaan Satakunnan tuottajaliittoa MTK:n valtuuskunnan kokouksessa edustanut Otso Heikola (MT 11.4.). Kymmenen vuotta sitten asuntomurtoja tehtiin vuosittain noin 2 500, kun nyt ollaan vuositasolla noin 3 000:ssa. Sen yläpuolella on yhtä monta maksettua tukierää kuin alapuolellakin. Samassa sarjassa on esimerkiksi suonen iskeminen sairailta ja valtamerilaivan navigoiminen kahvinporoista ennustamalla. Myös ne vastaavat omalta osaltaan yhteisen maatalouspolitiikan tavoitteisiin eli ruoantuotannon ja maaseudun elinvoiman turvaamiseen. Viime vuonna asuntomurrot lisääntyivät Suomessa tammi–lokakuun aikana yli 20 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Kohteen toinen omistaja muistaa, kuinka eräänä keväänä perillä odottivat rikotut ikkunat. Helsingissä kasvua oli peräti 35 prosenttia. Maataloustuista eli EU:n yhteisen maatalouspolitiikan (cap) mukaan maksettavista tuista varsinaisia maatalouden tukia eli pinta-alan tai eläintuotannon perusteella myönnettäviä viljelijätukia on toki ylivoimainen enemmistö: vajaat 1,6 miljardia, joka on noin 82 prosenttia kaikista maataloustuista. Maaseudun Tulevaisuus 2 maanantaina 14. Kolumnin kirjoittaja on MT:n toimittaja. Visio linkittää maatalousja ruokasektori molempiin. Varkaat pystyvät selvittämään huijaavan järjestelmän, mutta sellaiseen on harvoin aikaa. huhtikuuta 2025 PÄÄKIRJOITUS Päätoimittaja: Jouni Kemppainen Päätoimittajan sijainen: uutispäällikkö Niklas Holmberg Toimituspäällikkö: Stina Haaso Sähköposti: etunimi.sukunimi@mt.fi Maaseudun Tulevaisuus on maaja metsätaloustuottajain äänen kannattaja. Oviin kannattaa asentaa kunnon lukot ja turvalukitukset sekä käyttää niitä muulloinkin kuin vain loma-aikoina. Kyse on ilman päästöoikeuksien ostamistakin miljardeista euroista. Strategisilla ehdotuksilla annetaan pitkän aikavälin vakaa toimintaympäristö koko ruokaketjun toimijoille. Seuraavaksi odotamme komissiolta maatalouspolitiikan yksinkertaistamispakettia, joka on kauan kaivattua jatkoa ennen EU-vaaleja annettuun esitykseen. Pidän peukkuja, että suurimmat tuholaiset talven aikana olivat hiiret eivätkä perillä odota rikotut ikkunat ja vesivahinko. Kesän edetessä mökkivarkaat yleensä jättävät mökit rauhaan ja siirtyvät asuntoihin. EU:n ja tuontimaiden epätasainen kilpailuasetelma tunnistetaan, ja siihen etsitään ratkaisuja esimerkiksi eläinten hyvinvoinnin ja kasvinsuojeluaineiden osalta. Ruuantuotannon alleviivaaminen, maatilojen taloudellisen elinvoimaisuuden edistäminen ja koko ruokaketjun kilpailukyvyn ja kestävyyden parantaminen ovat sen keskeisiä tavoitteita. Koska muille kolmesta suurimmasta tuensaajasta ei myönnetty viljelijätukia lainkaan, viljelijätukien osuus näiden saamasta kokonaistukipotista jäi vaivaiseen kahdeksaan prosenttiin. Globaali turvallisuusja kauppapoliittinen tilanne suorastaan alleviivaavat sitä, että maatalous ja ruoka, kalastus mukaan lukien, ovat EU:n strategisia sektoreita. Hiililaskelmien uskottavuus on ollut perustellusti koetuksella. Se kuuluu hänen mielestään sarjaan ”huonompi kuin ei mitään”. Laurénin mukaan hiililaskennan ongelmissa ei ole kyse laskennan epävarmuuksista vaan huonosti tehdystä tutkimuksesta. Kaikkeen edellä mainittuun liittyy vahvasti vision ehkä keskeisin viesti: alan mainen ja vetovoima on palautettava. Naapurin kanssa voi sopia vaikka nurmikon ajamisesta ja postilaatikon tyhjentämisestä. Suurin yksittäinen tuensaaja oli osuuskunta Siikaverkko, jolle myönnettiin viime vuoden aikana 3,6 miljoonan euron hanketuet valokuituverkon rakentamiseen Siikalatvalle. Meillä ilmiö kulkee nimellä Suomi-lisä. Komission visio seurailee hallitusohjelmamme sävyä, eikä ihme, sillä Suomen vaikuttamistyö näkyy paperissa vahvasti. Loput 18 prosenttia olivat erilaisia maaseudun rakenne-, hankeja yritystukia. Varkaita voi torjua monin tavoin, ja monet konstit eivät maksa mitään tai vain vähän. Hiilipäästöjen laskentamallien paikkansapitävyys on syytä selvittää tarkasti, koska kyseessä on koko Suomen kannalta isoista asioista. Visio ei ole mikään toivotaan, toivotaan -paperi. Omassa tiedotteessaan virasto mainitsee, että tukia maksettiin ”ruoantuotantoon ja maaseudun kehittämiseen”. Vakuutus kattaa aineelliset vahingot, mutta turvallisuuden järkkymistä ei korvaa mikään. Visiossa hahmotellaan tulevaa yhteistä maatalouspolitiikkaa vuoden 2027 jälkeiselle ajalle. Se pitää maaseudun ja sen elinkeinojen puolta sekä huolehtii maaseudun henkisestä ja taloudellisesta hyvinvoinnista. Ruoka on myös osa EU:n kilpailukykyä, merkittävä työllistäjä ja vientiala. Tarkastelun laajentaminen kymmeneen suurimaan tuensaajaan ei juuri tilannetta muuta, vaikka muutamia maataloudenharjoittajiakin joukkoon mahtuu: kymmenen suurimman saamista tuista 82 prosenttia on muita kuin viljelijätukia. Julkaisija: Viestimedia Oy Pääkirjoitukset: Heikki Tuuri, Juhani Reku, Jouni Kemppainen ja Niklas Holmberg SARI ESSAYAH sari.essayah@gov.fi RAHIKAINEN pasi.s.rahikainen@gmail.com Komissio julkaisi visionsa maatalouden tulevaisuudesta jokunen viikko sitten. Tuloksien arvostelu kiihtyi, kun selvisi, että Ruotsin metsien maaperä toimii eri tavalla kuin meillä. Nykyisten laskelmien perusteella ei tavoitteiden saavuttaminen onnistu. Vain muutama prosentti talouksista on hankkinut hälytyskeskukseen ja turvapalvelupakettiin kytketyn järjestelmän. Ei taida olla. T utkimustulos, jonka mukaan Suomen metsät eivät kykene sitomaan edes oman maaperänsä hiilidioksidipäästöjä, romutti laskennallisen pohjan metsien hiilinielulta. Tärkeintä on pitää talo lomakaudellakin asutun näköisenä. Asuntomurron kohteeksi joutuminen vaatii silti äärimmäisen huonoa tuuria, sillä kotitalouksien määrä on Suomessa lähelle kolmea miljoonaa. Mökki sijaitsee niin hankalan matkan päässä ja muista mökeistä erillään, että varkaat selvästi tunsivat paikan. Maataloustukikärjen tarkastelu antaa hyvän kuvan siitä, millä nykyisessä cap-järjestelmässä niin sanotusti isot rahat tehdään. Tärkeintä on päätös kesällä annettavasta esityksestä EU:n monivuotisesta rahoituskehyksestä. Se johtaisi päästöoikeuksien ostamiseen miljardeilla euroilla muilta EU-mailta, jos niillä olisi todellisuudessa oikeuksia myytävänä. Juuri kesällä ja lomakaudella asuntomurtojen määrä kasvaa, kun talot hiljenevät. Jos siinä ei onnistuta, voimme unohtaa EU:n ruokaturvan pitkällä aikavälillä. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Olemmekin pyrkineet tämän hallituksen aikana pitäytymään EU-säädösten toimeenpanossa minimitasolla. Viljelijät, kalastajat ja elintarvikeyritykset ovat innovaattoreita ja kasvun luojia. On hyvä, että maaja metsätalousministeriössä on vihdoin havahduttu. huhtikuuta 2025 Maaseudun Tulevaisuus 2 maanantaina 14. Eniten viljelijätukia sai viime vuonna naudanlihantuotantoa harjoittava Antroma oy, 1,4 miljoonaa euroa. Maaja metsätalous ovat olleet hiilipäästöjenkin suhteen vuosia syytettyjen penkillä. Niiden osuus kaikista Luken saamista maataloustuista oli alle 29 prosenttia. Samoin näkyy se, että komissio on vaihtunut. Niitä ei saada viljelemällä ja ruokaa tuottamalla vaan erilaisista hankkeista ja investoinneista. Luken hiilimittausten perusteella on muun muassa vaadittu hakkuiden vähentämistä ja turvemaiden vettämistä. Kun Ruokaviraston mukaan maksettujen tukien saajakohtainen mediaani oli 13 000 euroa, ollaan lähempänä tavallisen tuensaajan arkea. Kymmenellä suurimmalla tuensaajalla viljelijätukien ja muiden tukien keskinäiset osuudet ovat siten aivan päinvastoin kuin koko maataloustukien saajien joukolla. Käytössä ollut suomalainen luopumistukijärjestelmä kiinnosti selvästi komissaaria hänen vierailullaan. Jo pelkkä arvelu valvontajärjestelmän olemassaolosta saa monen rikoksentekijän valitsemaan helpomman kohteen, jossa kiinnijäämisen riski on pienempi. EPP-komissaari Christophe Hansen on tekemässä vahvaa ryhtiliikettä EU:n yhteiseen maatalouspolitiikkaan. Kolmelle suurimmalle tuensaajalle myönnetyistä 8,5 miljoonasta eurosta vain Luonnonvarakeskukselle myönnetty 698 000 euroa oli varsinaisia viljelijätukia. Monessa kohtaa visiota korostuu jäsenmaiden oma vastuu, mikä on EU:n toimivallan huomioon ottaen ymmärrettävää. Ilman rahoja paraskin visio on savolaisittain sanottuna ”herrojen huaveilua.” Kolumnin kirjoittaja on maaja metsätalousministeri (kd.). Helsingin yliopiston suometsätieteen professori Annamari Laurén antaa blogissaan Suomen turvemaiden hiililaskentamallille täystyrmäyksen. Ministeriö on päättänyt selvityttää Luken hiililaskennan. Tarvitsemme uusia nuoria yrittäjiä alalle. Visio tunnistaa maaseudun ja rannikkoalueiden elinvoiman tärkeyden. Hänen mielestään vuonna 2021 käyttöön otetussa turvemaiden laskentamallissa rikotaan keskeisimpiä tutkimuksen periaatteita. Varas ei useinkaan tule pääovesta, vaan valitsee suojaisan sisäpihan tai terassin oven, jonne edes naapurin valvova silmä ei näe. Suuremmalla todennäköisyydellä vahinko syntyy vaikkapa yöllisen biletyksen vuoksi – niin harvinaista kuin se minulla nykyään onkin. Mökkini on omana aikanani saanut olla varkailta rauhassa, mutta niin ei ole ollut aina. Visiossa varoitetaan ilmiöstä, jossa jäsenmaa lisää kansallista sääntelyä EU-byrokratian päälle. Samoin elinvoimainen maaseutu, erityisesti Suomen kaltaisessa maassa, on turvallisuustekijä. Oleellisempaa olisikin pohtia, tarvittaisiinko keskustelua selkeyttämään uusi sana vanhentuneen maataloustuki-sanan tilalle. EU:ssa on kaiken kaikkiaan tällä hetkellä kaksi isoa teemaa: turvallisuus ja kilpailukyky. Osa niistäkin tosin maksetaan maatiloille esimerkiksi maatalouden investointitukina tai aloitustukina. Laskentamalli huonompi kuin ei mitään Odotan pelonsekaisella innolla ensimmäistä käyntiä mökillä, kunhan kelirikko hellittää. Maataloustukia maksettiin Ruokaviraston mukaan viime vuonna 1,9 miljardin euron arvosta. Suurimpien tukiensaajien listaa tarkastellessa voisi ajatella eurojen valuvan väärään paikkaan. Mediaanilla tarkoitetaan keskimmäistä maksettua tukea. Puolet 52 000:sta maataloustukien saajasta on siis saanut tukea alle 13 000 euron edestä. JARMO HANKIVAARA jarmo.hankivaara@mt.fi. Varmasti useammalla on kuitenkin järjestelmästä kertova tarra ikkunassa tai jopa valekamera seinässä. Vanhentuneet käsitteet sotkevat tukikeskustelua Puolet 52 000:sta maataloustukien saajasta on saanut tukea alle 13 000 euroa. Luken hiililaskentamallien tulokset on otettu totuutena sellaisenaan ja ilmastoneutraalisuustavoitteessa Suomen ilmastopolitiikan päätösten pohjaksi. Se on paljon lähempänä totuutta kuin vanha ja vakiintunut maataloustuet-termi. Nekin estävät murtoja. Tällä määrällä eniten maataloustukia saaneiden taulukossa pääsee vasta sijalle 14. Pahinta on tietoisuus siitä, että täällä on oltu ja tänne voidaan tulla uudelleen. Paljon varastettavaa sinne ei jäänyt. Sen tuloksia ei voi hänen mielestään käyttää mihinkään. Penkki oli isketty ikkunoista läpi, ja klapitkin olivat kelvanneet varkaille. Toiseksi eniten sai viime vuoden tukiykkösenä ollut Luonnonvarakeskus ja kolmanneksi eniten Pro Agria Itä-Suomi. Ympäristöja ilmastotoimissa tavoitteena on uusien sääntöjen sijaan luoda viljelijöille kannusteita, aivan kuten olemme esittäneet. Kymmenen suurinta tuensaajaa, joihin kuuluu jo mainittujen lisäksi muun muassa Suomen metsäkeskus, nostaa yksinään yhden prosentin koko 1,9 miljardin euron tukipotista. TOIMITUKSELTA Varas tulee takaovesta Varkaita voi torjua monin tavoin, ja monet konstit eivät maksa mitään tai vain vähän. Ratkaisevaa on tulevan kauden yhteistä maatalouspolitiikkaa koskeva esitys. Luken hiililaskelmien uskottavuus on ollut perustellusti koetuksella. Komissio on ottanut mukaan työlistalleen myös esiin nostamamme ravinnekierrätyksen ja maatilojen biokaasutuotannon edistämisen. (Metsälehti 9.4.) Blogissaan Laurén vertaa Luonnonvarakeskuksen (Luke) laskentamallia tuomiopäivän koneeseen, joka kuljettaa meitä vääjäämättä kohti suurempia laskennallisia maaperäpäästöjä ja miljardilaskuja. Seitsemän suurimman tuensaajan joukkoon mahtui myös kaksi muuta Pro Agrian keskusta, Etelä-Suomi ja Etelä-Pohjanmaa 2,1 miljoonan ja 2,0 miljoonan euron tuillaan. Juuri sinne itse laittaisin valvontakameran
Maatalouspolitiikkaa ollaan ainakin jossain määrin kansallistamassa, ja se voi olla viljelijöille katkera kalkki. UUTISET | Sivu 8 JUHA ROININEN / EUP-IMAGES. SUOMALAINEN MAASEUTU | Sivu 18 ”Trumpilla ei ole suunnitelmaa” Donald Trump on muutamassa viikossa onnistunut romuttamaan Euroopan syvän luottamuksen Yhdysvaltoihin peruuttamattomasti, sanoo Jyrki Katainen. UUTISET | Sivu 5 Siipikarja kysyttyä Euroopassa Kotieläintuotanto ja lihamarkkinat heiluvat tällä hetkellä todellisessa ristiaallokossa. Maatalouden varauduttava tukipottien kutistumiseen Henna Virkkunen vastaa EU-komission varapuheenjohtajana digiasioista, turvallisuudesta ja demokratiasta. LUKEMISTO | Sivu 11 Tehomaksu tulossa yhä useammalle CAROLINA HUSU Moni pientaloasuja voi saada lisärivin sähkölaskuunsa, kun tehomaksu tulee lakiuudistuksen vuoksi. ”En koe, että jostain olisi jäänyt paitsi. ”Arvostan sitä, että aikaa jää myös omalle vapaa-ajalle ja perheelle. Virkkusen mukaan huoli on turha. Hän on hallinnoinut emolehmiä kasvattavaa Ahlbackan sukutilaa Laukaan Vihtavuoressa yhdessä veljensä kanssa vuodesta 2023. Nykyisen toiminnan mittakaavassa se on mahdollista,” Honkanen kertoo. MAANANTAINA 14. Tärkeitä ovat omavaraisuus eläinten ruokinnassa sekä maltillisena pidetty investointitaso. Hän oli tehnyt pitkään uraa Helsingissä, viime vuodet myynnin parissa. Merkittävässä roolissa on myös metsätalous.” Riipinen korostaa myös omasta hyvinvoinnista huolehtimisen merkitystä. HUHTIKUUTA 2025 NRO 43 PERUSTETTU 1916 – 109 VUOTTA KOKO SUOMEN ASIALLA MT.FI IRTONUMERO 3,90 € HYDRAID M ilk a Energiapitoinen elektrolyyttivalmiste vasikoille KATKAISEE RIPULIN NOPEASTI! TUTKITTU KOOSTUMUS KOTIMAINEN www.biofarm.fi EU:n on myllättävä yli tuhannen miljardin monivuotista budjettiaan, koska jatkossa rahaa tarvitaan entistä enemmän turvallisuuden vahvistamiseen, Henna Virkkunen sanoo MT:n haastattelussa Brysselissä. ASUMINEN | Sivu 10 HD-merkintä voi yllättää televisiossa UUTISET | Sivu 6 Epävarmuus haittaa vientiä Poukkoileva tullipolitiikka voi lisätä metsäteollisuuden kilpailua. UUTISET | Sivu 4 EU-komissaari Henna Virkkusen mukaan USA:n digijättejä ei ”armahdeta” kauppaneuvottelujen edistämiseksi. UUTISET | Sivu 7 Unohdetun alan sinnikäs tekijä SANNE KATAINEN Jyväskylässä asuva Pentti Rasinkangas on tällä hetkellä yksi pisimpään kiertäneistä lastenmuusikoista Suomessa. Pentti Rasinkangas arvelee kiertäneensä lähes kaikki Suomen kunnat. Se rakentuu useasta asiasta. Tilaisuus muutokseen avautui, kun vanhemmat siirtyivät eläkkeelle. ”Loppuvuosi 2022 kului asioita valmistellessa, ja 2023 alussa tehtiin sukupolvenvaihdos vauhdikkaasti. Paavolan tilalla Kaustisilla harkittiin biokaasulaitosta pitkään. ”USA on EU:lle jatkossakin merkittävä liittolainen ja asetoimittaja”, Virkkunen vakuuttaa. Suomalaiskomissaari paimentaa komission varapuheenjohtajana myös EU:n turvallisuusasioita. Hän ei usko, että Yhdysvaltain kanssa käynnistettävät kauppaneuvottelevat vaarantaisivat EU:n tavoitteen hankkia enemmän eurooppalaisia asejärjestelmiä. Maatalouden tukipotit kutistuvat lähes vääjäämättä. Pitkän linjan musiikintekijä on nähnyt lastenmusiikin katoamisen radiosta. Viennin arvo kuitenkin kasvaa, arvioi PTT. Häntä motivoi nykyisessä työssä erityisesti oxford down -lammasrodun jalostaminen. Suomalainen metsätalous on kantanut huolta siitä, että komissio unohtaa metsiä koskevan lainsäädännön, kun EU-pykäliä yksinkertaistetaan. ”Rahavirtaa syntyy maataloustuista sekä eläinten myynnistä. Tohmajärveläinen lampuri ja biologi Roosa Honkanen puolestaan työskenteli ennen kotitilansa jatkamista vuosia biologian alalla. Kuvassa myös koira Kyllikki. Joka päivä olen jaksanut lähteä töihin suhteellisen hymyssä suin, ruokaa löytynyt kaapista ja laskut on saatu maksettua sekä lainat lyhennettyä.” Takana on nyt kaksi tilikautta, ja emolehmätilan kannattavuus on plussalla. Uusi työura aukeni kotitilalla Kaisa-Leena Riipinen hoitaa emolehmätilaa yhdessä veljensä Matti-Pekka Riipisen kanssa. SUOMALAINEN MAASEUTU | Sivut 10 ja 12 Vahvistus omavaraisuuteen. Silloin siirryin kokopäiväiseksi maatalousyrittäjäksi”, kertoo laukaalainen Kaisa-Leena Riipinen. PETTERI KIVIMÄKI Pitkään Helsingissä uraa tehnyt Kaisa-Leena Riipinen käyttää itsestään nimitystä tilallinen, sillä hän ei mielestään sovi emännän muottiin
Metsiä koskevista pykälistä ei vielä toistaiseksi ole sääntelyn yksinkertaistamiseen liittyen puhuttu juuri mitään. Virkkunen on yhdysvaltalaisten nurinoista piittaamatta korostanut, että pykälät koskevat kaikkia. Aineistot sähköpostitse ilmoitus@mt.fi Lehti ei ilmesty pe 18.4. Ne nielevät noin kolmanneksen EU:n yli tuhannen miljardin kokonaisbudjetista. Onko siis luvassa vielä myös metsäsäädöksiä koskeva virtaviivaistamisesitys. Komission varapuheenjohtaja Henna Virkkunen antaa MT:n haastattelussa ymmärtää, että muutoksiin on syytä varautua. Enää ei. Siksi on selvää, ettei puheenjohtaja von der Leyen voi seurata alkavaa taistelua sivusta. Komission odotetaan julkaisevan ensimmäisiä esityksiä alkukesällä. Yksittäisiä havaintoja on tehty vuosittain. Hän vastaa komission varapuheenjohtajana myös turvallisuudesta. Pääsiäisnumero LEHTI 16.4.2025 Pääsiäisen juhlanumeroa säilytetään ja luetaan pitkään. ”Nämä lait eivät EU:n näkökulmasta ole millään tavalla osa sitä pakettia, josta USA:n kanssa lähdetään neuvottelemaan”, hän alleviivaa. Komission työohjelmaan on jo erikseen merkitty muiden muassa maatalouslainsäädännön perkaaminen. Šef?ovi?in vastuulla ovat USA:n kanssa käynnistyvät kauppaneuvottelut, joissa presidentti Donald Trumpin vuoksi mikään ei ole pyhää eikä poissuljettua. UUTISET Uutispäällikkö: Aimo Vainio Toimitussihteerit: Aura Pilkama ja Nikke Kinnunen Maaseudun Tulevaisuus Kahdella Ursula von der Leyenin komission komissaarilla on nyt lyijynraskas salkku. € VARAA AIKA SILMÄASEMA.FI TAI 010 190 200 (mpm/pvm) ILMAINEN OPTIKON NÄÖNTUTKIMUS SILMÄLASIEN OSTAJALLE Palvelemme 150 myymälässä ympäri Suomen. Sen uskotaan parantavan yritysten kilpailukykyä jäsenmaissa. Komission varapuheenjohtaja Henna Virkkunen vakuuttaa kuitenkin, että sääntelyn yksinkertaistaminen koskee komissiossa kaikkia. Villisiat sopeutuvat helposti monenlaisiin olosuhteisiin. huhtikuuta 2025 Suomalaiskomissaarin peukalon alla on myös toinen ajankohtainen Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpia kiinnostava asia, joka saattaa olla pelinappula tulevissa kauppaneuvotteluissa. Villisikaa tavataan satunnaisena kulkijana jopa suurina laumoina hyvinkin kaukana Kaakkois-Suomen ja Itä-Uudenmaan ulkopuolella.Yksittäisiä villisikahavaintoja tehdään kuitenkin lähes koko maassa. ”Iso päälinja on, että rahastojen määrää vähennetään. Villisiasta havainto keskellä Helsinkiä Villisian nähtiin tonkivan ruovikonlaitaa keskellä huhtikuista Helsinkiä. Tässä pitää nyt löytää oikea balanssi”, Virkkunen korostaa. Maatalousrahoihin kohdistuu kova paine monesta eri syystä. Havainnosta kertoo Metsästys ja Kalastus -lehti. Kirjoittaja on MT:n Eurooppa-kirjeenvaihtaja. Turvallisuuteen liittyvät rahoituspaineet tulevat jäsenmaiden aseostoista, joita EU:n on tarkoitus lainoittaa ja koordinoida. Rahastoja halutaan yhdistää, jotta pystytään suuntamaan varoja tiettyihin prioriteetteihin, kuten juuri turvallisuuteen”, Virkkunen perustelee. Hallinnosta johtuvia kustannuksia pitää vähentää 25 prosenttia kaikilta ja 35 prosenttia pienyrityksiltä”, Virkkunen muistuttaa. Maataloudessa uudistuksia on perusteltu myös EU:n laajentumisella ja Ukrainan tulevalla jäsenyydellä. EIJA VALLINHEIMO Seuraa maaseutua MT.FI Tarjous on henkilökohtainen ja koskee uusia silmäja aurinkolasitilauksia eikä sitä voi yhdistää muihin etuihin tai pakettihinnoiteltuihin tuotteisiin. Yhdysvaltain digijättejä epäillään sekä EU:n digimarkkinasäädöksen että digimarkkinalain vastaisesta toiminnasta. Vallitsevan käsityksen perusteella villisika syö lähes kaikkea. Villisian ravinto koostuu maanpäällisistä ja -pinnan alaisista kasvinosista sekä eläinperäisistä ravinnonlähteistä. Ei rajoitteita! Osta silmälasit, saat itsellesi kaupan päälle mitkä tahansa samanarvoiset tai edullisemmat silmälasit, merkkiaurinkolasit tai piilolinssit! HUOMIO! Muista poikkeus aikataulu mainonnassasi! MT | Kokonaistavoittavuus 534 000 (KMT 2024) Varaa paikka pääsiäisen lukupakettiin ilmoitus@mt.fi tai soita 020 413 2321. Tarjous on voimassa 1.6.2025 asti. KUVA: JUHA ROININEN / EUP-IMAGES Komission varapuheenjohtaja Henna Virkkusen mukaan unionin budjettia myllätään varmasti, mutta ei niin, että sisämarkkinat menevät rikki. Pelissä on EU:n kannalta kaikki ja vielä vähän enemmän. Virkkusen mukaan EU:n nykyinen budjetti on liian siiloutunut eikä mahdollista joustavia ratkaisuja. ”Meidän työohjelmaamme tällaista ei vielä ole merkitty. Se astuu voimaan 2028 alussa. Mainoksesi elää yli pääsiäisen pyhien.. to 17.4. Aineistot ma 14.4. MT:n tietojen mukaan säädöskokonaisuus on EU-parlamentissa kovassa vastatuulessa. Myös EU:n metsälakeja on yksinkertaistettava TAPIO NURMINEN Pelissä on EU:n kannalta kaikki ja vielä vähän enemmän. Budjetin myllääminen saattaa johtaa siihen, että EU:n tukipotit eivät enää ole samanlaisia rahastusautomaatteja kuin tähän asti. Pääkaupungissa havaintoja villisiasta tehdään harvakseltaan. MT:n Brysselissä tavoittamat eri EU-maiden diplomaatit ja kokeneet komissiolähteet ovat taustakeskusteluissa jopa liikuttavan yksimielisiä komission avaintaistelijoiden hyvästä iskukyvystä. EU tarvitsee rahaa turvallisuuteen, maatalous on yksi menettäjistä Suomalaiskomissaari Henna Virkkusen salkku on osin kireän geopoliittisen tilanteen vuoksi yksi EU-komission painavimmista. Niin myös nyt kireästä kauppapoliittisesta tilanteesta huolimatta. KOMMENTTI TAPIO NURMINEN tapio.nurminen@mt.fi Taistelu alkaa – EU:n iskukykyyn luotetaan BRYSSEL Euroopan unionissa valmistaudutaan taas kerran ankaraan vääntöön uudesta seitsenvuotisesta rahoituskehyksestä. Niitä on nyt 52 ja budjetin sisällä on todella vaikea tehdä painopistesiirtoja, koska tämä on niin siiloutunut”, Virkkunen sanoo. Toinen on kauppasuhteista vastaava slovakki Maroš Šef?ovi?, jota varapuheenjohtajana paimentaa ranskalainen Stéphane Séjourné, ja toinen digiasioista ja turvallisuudesta vastaava varapuheenjohtaja Henna Virkkunen. Sen jälkeen on jo tullut eri komissaareilta paljon ehdotuksia uusista esityksistä. Maatalouden kannalta se todennäköisesti tarkoittaa, että suorat maataloustuet ja rakennetuet heitetään joiltain osin samaan pataan ja yhteisestä rahastosta jaetaan tukia entistä enemmän kansallisten ohjelmien pohjalta. Erityiskiitoksia suomalaiskaksikko saa MT:n lähteiltä muiden muassa siitä, että komissiossa on viimeinkin sisäistetty yksi näinä aikoina elintärkeä asia: turvallisuus liittyy kaikkeen ja turvallisuutta on siksi ajateltava kaikkia EU-lakeja räätälöitäessä. eikä ma 21.4. Villisiat voivat muodostaa pääkaupunkiseudulle suurempiakin laumoja, jos villisikakanta kasvaa. ”Yhdysvallat on jatkossakin meille merkittävä asejärjestelmien toimittaja. Yksi keskeisistä kesken olevista metsälakipaketeista on metsiä koskevan tiedon kerääminen ja hyödyntäminen. Tuolloinkin villisika liikkui Viikinmäen alueella. On jopa mahdollista, että se kaatuu kokonaan. Yksi kiistakapula on eurooppalaisten valmistajien suosiminen ja ostojen vähentäminen muiden muassa Yhdysvalloista. Henna Virkkunen ei usko, että kauppaneuvottelut sotkevat EU-maiden pyrkimyksiä hankkia enemmän eurooppalaista aseistusta ja vahvistaa näin omaa puolustusteollisuutta. Tämä kysymys voi nousta pöydälle, kun EU neuvottelee USA:n kanssa paketista, jolla täysimittainen kauppasota estetään. EU:lle ei ole varaa ottaa maatalousjätti Ukrainaa nykyisten tukijärjestelmien piiriin. Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen antoi kuitenkin viime viikolla Financial Timesin haastattelussa ymmärtää, että Googlen ja muiden digijättien voittojen tiukempi verottaminen on yksi EU:n kortti, jos neuvottelut USA:n kanssa ajautuvat umpikujaan. TAPIO NURMINEN BRYSSEL Yksi loppuvuodesta työnsä aloittaneen Ursula von der Leyenin johtaman EU-komission keskeisistä savotoista on lainsäädännön, sekä parhaillaan työstettävän että jo olemassa olevan, yksinkertaistaminen. Sen painoarvo on yli kolme vuotta jatkuneen Venäjän hyökkäyssodan vuoksi kasvanut. Tarjous ei koske Ray-Ban Meta -älylaseja. Eli kyllä me odotamme, että tällainen vielä tulee”, Virkkunen sanoo. Ei voida ajatella, että siitä luovuttaisiin kokonaan eikä se käytännössä ole edes mahdollista”, Virkkunen muistuttaa. Ja koska näin on, myös Yhdysvaltain digijättien kanssa painiva ja EU:n turvallisuuden vahvistamista koordinoiva Virkkunen on lujilla. Edellisen kerran poliisi varoitti vammautuneesta villisiasta Helsingissä joulukuussa 2023. Metsäalaa tämä huolestuttaa. MT:n näkemissä komission ympäristöpääosaston suunnitelmista löytyy kovin vähän viitteitä metsäsääntelyn virtaviivaistamisesta. ”On kuitenkin tärkeää varmistaa, että jos mennään enemmän maakohtaisiin eriin, sisämarkkinoilla säilytetään yhteiset pelisäännöt. Katso lähin myymälä: silmäasema.fi/toimipaikat KAHDET LASIT, YKSI HINTA. ”Iso paine rahoituskehykseen tulee juuri turvallisuudesta. 4 maanantaina 14. On mahdollista, että se johtaa rangaistuksiin. ”Komissaarien pitää käydä oma lainsäädäntönsä läpi. Lehti ilmestyy ke 16.4. Suomalaisen villisikakannan ydinalueet ovat kaakkoisrajalla ja Itä-Uudellamaalla. Maailmalla villisikoja on nähty myös suurkaupunkien keskustoissa, jossa ne tonkivat roska-astioita. Havaintoja villisioista on tehty myös Espoon Nuuksiossa ja Suvisaaristossa. Siellä on paljon tarpeita eikä meillä ole sitä varten juurikaan yhteistä rahoitusta. ke 23.4. Henna Virkkuseen ja hänen kabinettipäällikköönsä Antti Timoseen kohdistui vielä viime vuoden lopulla osin suuriakin duubioita. Lisätietoja rahoitusvaihtoehdoista myymälähenkilökunnalta ja osoitteesta silmaasema.fi/rahoitus. Ohjelmastahan päätettiin helmikuussa. Vanhankaupunginlahden, Viikin ja Herttoniemen välissä riittää kaupunkiluontoa, peltoa ja ruovikkoa, jossa villisika tai useampikin mahtuu asustelemaan melko huomaamattomasti. Viime EU-vaalikaudella Brysselin lainsäädäntökoneisto suolsi poikkeuksellisen paljon metsiä koskevia ympäristönja ilmastonsuojeluun liittyviä pykäliä. Yhteistä maatalouspolitiikkaa ollaan siis ainakin jossain määrin kansallistamassa
”Tässä on niin paljon kummallisuuksia, että vaikea nähdä, mikä suunnitelmallisuus kaiken takana voi olla.” Euroopan unioni on Kataisen mukaan pelannut tullikiistassa korttinsa todella hyvin. Tahtoa puolustuskyvyn kasvattamiseen on nyt eniten EUmaissa, jotka kokevat Venäjän uhaksi. ”Me tarvitsemme lisää esimerkiksi pankkikonsolidaatiota eri maissa. 03 3142 1505, ma-pe: 09.00–17.00 TURKU Leipäläntie 71 p. 03 3142 1507, ma-pe: 09.00–17.00 LAPPEENRANTA Myllymäenkatu 25 p. Luottamuksen palautuminen Yhdysvaltoihin vie vuosikymmeniä Voiko Suomen ja Yhdysvaltojen kahdenväliseen DCA-puolustusyhteistyösopimukseen luottaa. ”Mutta luottamuksen palautuminen kestää vuosikymmeniä. ”Yhdysvalloilla, Euroopalla ja vaikkapa Suomella on niin ilmiselvät yhteiset intressit, että niitä ei hevin haluta rikkoa.” Yhdysvallat ei voi esimerkiksi toimia yksin arktisella alueella. UUTISET Maaseudun Tulevaisuus Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on muutamassa viikossa onnistunut romuttamaan Euroopan syvän luottamuksen Yhdysvaltoihin peruuttamattomasti, sanoo Suomen Atlantti-seuran puheenjohtaja, entinen pääministeri Jyrki Katainen MT:lle torstaina. 03 3142 1530, ma-pe: 09.00–17.00 ESPOO Koskelontie 15 p. huhtikuuta 2025 UUSI SoftShell! MUKAVAMPI, INNOVATIIVISEMPI, TYYLIKKÄÄMPI. 03 3142 1539, ma-pe: 09.00–17.00 PORVOO Sibeliuksenbulevardi 3-7 p. Pohjoismaiset liittolaiset ovat siellä olennaisia. EU on tarjonnut Yhdysvalloille kahta vaihtoehtoa: tuontitullien nostoa ja vapaakaupan lisäämistä eli tullien poistamista kokonaan Yhdysvalloilta ja EU:lta isosta joukosta tavaroita. ”Nyt on kysymysmerkki, että haluaako Trump jonkinlaiset tullit joka tapauksessa, esimerkiksi saadakseen valtiolle rahaa, jotta voi alentaa veroja. 03 3142 1542, ma-pe: 09.00–17.00 KOTKA Edelfeltinkatu 13 p. art 1226 179 € SNICKERS WORKWEAR Joustava SoftShell-takki hupulla Äärimmäisen mukava ja joustava Tuulenpitävä ja vettä hylkivä 3-kerroksinen kangas Erinomaisesti istuva huppu Cordura®-vahvikkeet Toiminnalliset taskut Neljä heijastinta ja YKK-vetoketju U U SI SoftShell! U U SI Hinnat sisältävät alv:n ja ovat voimassa toistaiseksi. Perhepiirissä voi olla tosi koviakin riitoja, mutta luottamus on säilynyt. Hän siis perääntyi, kun valtionlainojen korot rupesivat nousemaan. 03 3142 1545 OULU Limingantie 5 p. ”Kaikki tämä rytinä, mikä muualla nähdään, ei ole näkynyt puolustuspuolella.” Päättäjät suhtautuvat turvallisuuteen ja puolustukseen eri tavalla kuin vaikkapa talouteen. 03 3142 1544, ma-pe: 09.00–17.00. 03 3142 1522, ma-pe: 09.00–17.00 TAMPERE Kuokkamaantie 4 p. Nyt tämä luottamus on kyseenalaistettu”, sanoo Katainen. 179 ?20% 128,80 € Naisten SoftShell art 1207 161 € art 1207 161 ?20% SoftShell art 1200 163 € 163 € 130,40 € SoftShell art 1216 167 € U U SI 141,60 € 141,60 € ?20% Hupullinen SoftShell art 1229 177 € art 1229 177 € ?10% 176,40 € Neonvärinen SoftShell 2.0 art 8025 196 € art 8025 196 € Hi-Vis SoftShell (luokka 3) art 1230 185 € www.tamrex.. PAULA LIESMÄKI 5 maanantaina 14. Se olisi hyväksi molemmille osapuolille.” Naton tilanne on Kataisesta nyt parempi kuin transatlanttisen suhteen. ”Luulen, että myös Etelä-Euroopan maat liikkuvat siihen suuntaan, että heidän puolustuskykynsä vahvistuu.” Lisäksi Kataisesta haavoittuvuuksia pitää paikata erityisesti energiasektorilla, voimat yhdistää teknologian kehittämisessä ja rahoitussektoria vahvistaa. Euroopan ja Yhdysvaltojen arvojen yhteys on ollut liima, joka on mahdollistanut rajunkin yhteenoton politiikka-asioissa. Toivon mukaan hän valitsee tämän vaihtoehdon. 03 3142 1555, ma-pe: 09.00–17.00 PORI Satakunnankatu 38 p. 03 3142 1537, ma-pe: 09.00–17.00 LAHTI Ansiokatu 2 p. 03 3142 1550, ma-pe: 09.00–17.00 HÄMEENLINNA Parolantie 10 p. TYYLIKKÄÄMPI. Vai haluaako hän tasaisen pelikentän eli poistaa tullit kokonaan. Nyt yhteiset arvot eivät olekaan enää yhteisiä: oikeusvaltion, liberaalin demokratian, ihmisarvon, ihmisoikeuksien ja liittolaissuhteiden kyseenalaistaminen saa Kataisen mukaan luottamuksen romuttamisen menemään luihin ja ytimiin. Pohjoismaat ovat tätä jo tehneetkin, mutta sitä tarvitaan myös muualla Euroopassa, jotta ei olla niin riippuvaisia amerikkalaisista rahoituslaitoksista.” Trumpin tempoilevat tullipäätökset ovat myllertäneet maailmantaloutta viime viikkoina. Näitä asioita ei ole koskaan kyseenalaistettu.” KUVA: JUSSI NUKARI ”Toivotaan, että kriisin keskellä Yhdysvallat ovat mukana, mutta emme voi luottaa siihen, että näin olisi.” JYRKI KATAINEN Trump romutti Euroopan syvän luottamuksen Yhdysvaltoihin muutamassa viikossa, sanoo Suomen Atlanttiseuran puheenjohtaja Jyrki Katainen. Esimerkiksi Britannia ilmoitti EU:sta erotessaan haluavansa tiivistää turvallisuusja puolustusyhteistyötä unionin kanssa, Katainen huomauttaa. Yhdysvallat aiheuttaa Kataisen mukaan tariffeillaan tahallaan vahinkoa Euroopalle. TAMREX OY TAMPERE Turvesuonkatu 7 p. Tästä huolimatta on kaikki syyt pyrkiä pitämään transatlanttinen suhde elossa ja toiminnassa nyt ja syventää sitä tulevaisuudessa, kun tahtotila siihen löytyy myös Yhdysvalloista.” Katainen uskoo, että Euroopan ja Yhdysvaltojen suhde tulee paranemaan. Trump kertoi keskiviikkonsa jäädyttävänsä uhkaamansa lisätullit 90 päiväksi mailta, jotka eivät ole ryhtyneet vastatoimiin Yhdysvaltoja vastaan. Korkojen nousu ei kuitenkaan varsinaisesti tullut yllätyksenä, Katainen ihmettelee. ”Trumpilla ei ole suunnitelmaa”, sanoo Katainen. ”Tällaisten sopimusten rikkominen on ihan toisen luokan kysymys kuin vaikkapa tariffien nostaminen myös Yhdysvalloissa. 03 3142 1560, ma-pe: 09.00–17.00 VANTAA Tikkurilantie 68 p. ”Transatlanttinen suhde on kestänyt vuosikymmenet erilaisia ristiriitoja. ”Se on aiheellinen kysymys”, sanoo Jyrki Katainen. Uskottavuus mitataan sillä, uskaltaako Venäjä tai joku muu hyökätä Eurooppaan tai lähialueille. Yhteistyöhön ei voida enää tukeutua samalla tavalla kuin tähän saakka.” ”Toivotaan, että kriisin keskellä Yhdysvallat ovat mukana, mutta emme voi luottaa siihen, että näin olisi.” Euroopasta pitää siksi Kataisen mukaan tulla omilla jaloillaan seisova sotilaallinen supervalta seuraavan kymmenen vuoden aikana. ”Kyse ei ole enää perhepiirissä tapahtuvasta riitelystä. Atlantti-seuran jäseniä yhdistää kiinnostus Natoon ja transatlanttisiin ulkoja turvallisuuspolitiikan kysymyksiin
Euroopan komission tiedottajan mukaan äänestyksen alustavaksi päivämääräksi on nyt asetettu 5.–8. Liiton vesiturvallisuusasiantuntija Anne Hiltunen vinkkaa, että naskalit kannattaa iskeä jäähän mahdollisimman lähelle vartaloa. Koposella ei ole tarkkaa kuvaa siitä, kuinka hän onnistui saamaan yhteyden hätäkeskukseen, mutta pitkän odotuksen lopulta hänet pelastettiin jäistä. Viime kädessä valtuuskunta valitsee puheenjohtajan.” Työryhmää etsii Marttilalle seuraajaa MTK:n puheenjohtajavaalia valmistelevaa työryhmää johtaa valtuuskunnan puheenjohtaja Eerikki Viljanen. EIJA VALLINHEIMO Paikalla oli yhdeksän pelastuslaitoksen yksikköä. Tämä tarkoittaa sitä, että suden suojeluasema muuttuu tiukasti suojellusta suojelluksi, minkä on tarkoitus yksinkertaistaa lajin kannanhoitoa EU:n alueella. Televisiossa oleviin tarroihin ei siis kannata Kavajan mukaan luottaa. Juha Marttila kertoi keskiviikkona, että ei enää tavoittele jatkokautta järjestön johdossa. KUVA: JAANA KANKAANPÄÄ ”Se tarra ei vielä kaikkea kerro.” ARTTURI KAVAJA Käytännössä kaikki uutena myytävät televisiot pystyvät näyttämään terävä piirtokuvaa. Liitoilla ja metsänhoitoyhdistyksillä on kaksi viikkoa aikaa ehdottaa edustajiaan työryhmään. Käytännössä marraskuun kokousta edeltää pitkä vaihe, jossa mahdollisia ehdokkaita kartoitetaan. UUTISET Maaseudun Tulevaisuus Jotkut ovat havainneet ikävän yllätyksen televisiossaan sen jälkeen, kun Yleisradio siirtyi huhtikuun alussa pelkkiin teräväpiirtolähetyksiin. Suomi pitää tärkeänä, että luontodirektiivin liitteiden muuttamisen menettelyä suurpetojen osalta tarkastellaan niin, että se mahdollistaisi liitteiden muuttamisen suotuisan suojelun tasolla olevien populaatioiden osalta nykyistä jouhevammin. NIKLAS HOLMBERG 6 maanantaina 14. Yle: Hukkuneiden määrä kaksinkertaistui Varkautelainen Pekka Koponen tipahti jäihin pilkillä ollessaan joulukuussa 2022, vaikka oli varmistanut jään paksuuden kairaamalla. Paikan päällä kävi ilmi, että puulämmitteistä saunaa oli yritetty sytyttää pienkonebensiinillä. EIJA VALLINHEIMO JAANA KANKAANPÄÄ IL: Saunan sytytys päättyi kehnosti Pelastuslaitos sai ilmoituksen rakennuspalosta lauantai-iltana kello 19.55. huhtikuuta 2025 ”Varmasti monen laisia asioita pohditaan.” EERIKKI VILJANEN EU äänestää susien suojelusta Euroopan komissio on esittänyt suden siirtämistä luontodirektiivin liitteestä IV liitteeseen V. Liikenneja viestintävirasto Traficomin projektipäällikkö Artturi Kavaja kertoo ongelmien syyksi sen, että 2010-luvun alkuvuosina markkinoilla oli jonkin verran televisioita, jotka olivat kuvanlaatunsa puolesta valmiita teräväpiirtolähetyksiin, mutta eivät muulla tavoin. HD-merkintä televisiossa voi johtaa harhaan Monet ovat lähteneet televisio-ostoksille teräväpiirtosiirtymän takia. EIJA VALLINHEIMO EUROJACKPOTIN VALMISPORUKALLA 100 RIVIÄ 10 € Arvonnat tiistaisin ja perjantaisin. Niistä puuttui teräväpiirtolähetyksiin vaadittava DVB-T2 -viritin. 18+ Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi. Lakiehdotuksen hyväksyminen edellyttää EU-parlamentin yksinkertaista enemmistöä ja ministerineuvoston määräenemmistöä. Televisioissa olevissa tarroissa saattoi lukea esimerkiksi teksti HD Ready. Ensihoito vei yhden potilaan jatkotutkimuksiin. Viime kädessä valinnan tekevät valtuuskunnan jäsenet, joista 55 edustaa MTK-liittoja ja 20 metsänhoitoyhdistyksiä. DVB-T2 -viritin on tarkoitettu antenniverkkoon ja DVB-C -viritin kaapeliverkkoon. HD-merkinnällä varustettujen televisioiden, joista puuttuu DVB-T2 -viritin, määrästä ei ole tarkkaa tietoa. Pelastuslaitos joutui sammutuksen lisäksi purkamaan saunan rakenteita, Iltalehti kertoo. Jos television malli on tiedossa, netistä voi hakea tietoa, onko siinä tarvittava DVB-T2 tai DVB-C -viritin. Maaseudun Tulevaisuuden tietoon tulleessa tapauksessa vuonna 2012 valmistetussa televisiossa Ylen kanavat lakkasivat toimimasta huhtikuun alussa, vaikka televisiossa on teräväpiirrosta kertova HD-merkintä. Se on yli kaksinkertainen määrä viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Tämä seikka kannattaa pitää mielessä myös silloin, jos on hankkimassa televisiota käytettynä. ”Se tarra ei vielä kaikkea kerro”, hän muistuttaa. MATTI TUOMINEN MTK:n uusi puheenjohtaja valitaan valtuuskunnan kokouksessa marraskuussa. Hän ei ota kantaa siihen, esittääkö työryhmä valtuuskunnalle vain yhtä nimeä, vai useampia ehdokkaita. KUVA: JAANA KANKAANPÄÄ Marraskuun valinta kokousta edeltää pitkä vaihe, jossa mahdollisia ehdokkaita kartoitetaan. Muita jäseniä ovat varapuheenjohtajat Sanna Hämäläinen ja Sari Lantta, metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola, sekä kaksi MTK-liittojen ja yksi metsänhoitoyhdistyksien edustaja. Ongelman ydin on oikeanlaisen virittimen puute, jolloin teräväpiirtolähetyksiä ei pysty vastaanottamaan. Paikalla oli yhdeksän pelastuslaitoksen yksikköä. Valtuuskunta päätti keskiviikkona perustaa tehtävää varten valmistelutyöryhmän. Myös Pekan tarinan kaltaisia läheltä piti -tilanteita on ollut kymmeniä. Käytännössä televisiolla pystyi tuolloin näyttämään vaikkapa HD-tasoista DVD-kuvaa, mutta teräväpiirtolähetysten vastaanottaminen ei onnistunut, eikä siis onnistu edelleenkään. Silloin oman painon nostaminen ei vie niin paljon voimia. ”Varmasti monenlaisia asioita pohditaan. Käytännössä kuitenkin nykyään kaikki uutena myytävät televisiot pystyvät näyttämään teräväpiirtokuvaa. ”Sitten käydään läpi miten prosessia viedään eteenpäin.” Viljasen mukaan työryhmä odottaa yhteydenottoja tehtävästä kiinnostuneilta ja ottaa myös yhteyttä potentiaalisiin henkilöihin. Ensisijainen yhteyshenkilö on Viljanen. Koponen löysi puhelimestaan 112-sovelluksen, mutta sovellus vaati päivitystä. Nykyään televisioissa on pääosin sekä DVB-T2 -viritin että DVB-C -viritin. Käsistä riistäytyneet liekit aiheuttivat saunatiloihin vahinkoja. Kavajan mukaan Traficom on saanut yksittäisiä yhteydenottoja HD-merkintöihin liittyen. DVB-T2 -viritin on tarkoitettu antenniverkkoon ja DVB-C -viritin kaapeliverkkoon. Komission ehdotuksen täytyy läpäistä vielä EU:n parlamentin ja jäsenmaiden käsittely. Koponen ei saanut nostettua itseään naskaleiden avulla jään päälle, koska se petti alta. Aiemmin kanavat toimivat moitteettomasti, joten ongelmat liittyvät nimenomaan teräväpiirtosiirtymään. Televisio kestää kuitenkin usein käytössä monta vuotta, joten tällaisia televisioita on edelleen käytössä jonkin verran. toukokuuta. HD-kanavien tarkistaminen on paras keino siksikin, että mitään tiettyä vuosilukua, jonka jälkeen valmistetut televisiot varmasti toimivat, ei Kavaja pysty sanomaan. Ehdotuksia uudesta puheenjohtajasta voivat tehdä kaikki valtuuskunnan jäsenet. Työryhmää vetää valtuuskunnan puheenjohtaja Eerikki Viljanen. Viljasen mukaan tavoitteena on, että työryhmä kokoontuu pian sen jälkeen kun kokoonpano on selvillä. Jää ei ollut kuitenkaan yhtä paksua joka kohdassa, ja yllättäen mies humpsahti jään läpi. Uuden puheenjohtajan toimikausi alkaa ensi vuoden alusta. KUVA: PASI LEINO 2010-luvun alkupuolella myytiin televisioita, joissa oli teräväpiirrosta kertovia merkintöjä. Kaikkien televisiot eivät nimittäin ole toimineet, vaikka televisiossa onkin ollut teräväpiirrosta kertova HD-merkintä, esimerkiksi tarran muodossa. Kuvituskuva. Jos on epäselvää, pystyykö oma televisio näyttämään HD-lähetyksiä, kannattaa asia varmistaa etsimällä teräväpiirtokanavia ja katsomalla, toimivatko ne. Suomen uimaopetusja hengenpelastusliiton mukaan alkuvuoden aikana on ennakkotiedon mukaan hukkunut 23 ihmistä. KUVA: PASI LEINO Nykyään televisioissa on DVB-T2 -virittimen lisäksi usein myös DVB-C -viritin. Suomi edistää suurpetoja koskevan sääntelyn kehittämistä vastaamaan paremmin kantojen nykyistä tilaa
. . Suurimokaura Fazer 200 Helsingin Mylly 200 Raisio 198-200 . Eräs asia, joka vaikuttaa Euroopan kotieläintuotantoon, on EU:n ympäristöpolitiikka, joka hakee vielä muotoaan. Rehuvehnä A-Rehu 180-200 Hankkija 170-194 Kinnusen Mylly 180 Raisio 180 . Maaseudun Tulevaisuus 7 maanantaina 14. . Ratkaisuja pitkäaikaiseen lämmönvarastointiin on olemassa, mutta yksittäisille kasvihuoneille tällaiset investoinnit ovat kuitenkin liian kalliita. ”Lihataloissa joudutaan nyt pohtimaan, minkä tuotteiden osalta niukkuutta voidaan sietää enemmän, eli mihin kapasiteettia suunnataan.” Lukkariniemi toteaa, että suomalaiselle sianlihan tuotannolle on merkittävää myös se, kuinka joulukuussa julkaistut uudet ravitsemussuositukset ovat vaikuttaneet kysyntään viime kuukausina. Ne voivat eskaloituessaan muuttaa tilanteen kokonaan.” Tällä hetkellä Puolan siipikarjoissa leviää Newcastlen tauti. Työtaistelun seuraukset näkyvät myös kauppojen hyllyillä pitkään, useita kuukausia. Lintuinfluenssan suhteen eletään ratkaisevia aikoja kevätmuuton käynnistyttyä. Tuolloin osuuskunnan vientipäällikkö Oliver Bartelt kertoi, että juustot menevät yksinomaan Venäjän markkinoille ja niissä käytetään vain venäläistä maitoa. . ATL:n mukaan DMK Groupilla on kaksi juustoja valmistavaa tehdasta Bobrovin kaupungissa Voronezhin lähellä Lounais-Venäjällä. huhtikuuta 2025 UUTISET Viljojen ostohintoja Euroa/tonni, alv % Osa hinnoista päivän hintoja, osa viikkohintoja Hinta noussut . . . Ehkä he, jotka olisivat ostaneet naudanjauhelihaa, ovatkin ostaneet sen sijasta sian tai siipikarjan jauhelihaa. Kuukausi euroa/eläin Lähde: Faba osk. MAIJA ALA-SIURUA Datakeskuksilla vaikeaa lämmittää kasvihuoneita Eri puolille Suomea on suunniteltu rakennettavan datakeskuksia. . . . Luomuohra Anora 250 Hankkija 242 Kinnusen Mylly 300 . Tukien loppuosat maksetaan keväällä 2026. . . Mallasohra Berner 210 Hankkija 189-210 Viking Malt 210 Lantmännen Agro 192 . . . torajyviä max 0,05 % 7) Tarjous suorille sopimusviljelijöille 8) Kost max 8% 9) Kost alle 9% 10) Kosteus alle 15,0 %, roskat max 2 %, rikat max 4 %, vieraat viljalajit max 5,0 % 11) Serti oitu Tammikuu 2023 – Maaliskuu 2025 Lannoitteiden raaka-aineiden hinnat Lähde: Maailmanpankki dollaria/tn 200 300 400 500 600 700 800 2025 2024 2023 Fosfori (Diammoniumfosfaatti, DAP) Typpi (Urea) Kalium (Kaliumkloridi) Suomi Saksa Euronext Viikko euroa/1 000 kg Lähde: Luke 2024 2025 Leipävehnän markkinahinta 170 200 230 260 10 50 40 30 20 EU keskimäärin Espanja Ranska Ruotsi Saksa Suomi Tanska Sonni O3 Lehmä O2 Lehmä P2 Hieho O3 Sika E, E+ viikolla 13 Euroopan eri maissa euroa/100 kg Lihan hinnat 592 644 536 611 620 471 479 512 450 551 543 555 331 463 476 433 491 502 492 298 430 611 600 551 583 560 438 504 190 209 185 256 188 203 167 Sonni O2 Sonni O3 Lehmä O2 Lehmä P2 Lehmä P3 Hieho O2 Hieho O3 Sika E Keskihintoja teurastamolla ilman kotieläintukia. Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL on asettanut ylityökiellon 1. . Sähköpostivastauksessa yhtiö toteaa Arla Foodsin tapaan, ettei fuusio ole vielä valmis. Tilanteen purkamisessa menee useampi kuukausi, mikäli sitä ei ratkaista teollisuudessa ylitöillä. . Vuosituotantona tämä tarkoittaa noin 800 000–850 000 megawattituntia lämpöä. Näin on myös Suomessa. . Arla Foodsin kumppani jatkanut Venäjällä Tanskalais-ruotsalainen Arla Foods ja saksalainen DMK Group kertoivat tiistaina 8.4. . Venäjäkytköstensä vuoksi saksalaisosuuskunta on amerikkalaisen Yalen yliopiston listalla, jonne on koottu yrityksiä, jotka ovat jatkaneet Venäjällä toimintaansa Ukrainan sodasta huolimatta, EFN Ekonomikanalen kertoo. . Luomu härkäpapu Hankkija 280 . Kasvihuonetuotannon tuesta maksetaan kuluvan vuoden tuen ennakko. Mallasvehnä Viking Malt 220 . . Valtio ei saa kuitenkaan maksaa tuotannon lopettaville tiloille niiden verotusarvoa enempää, jotta vaikutukset eivät kurittaisi muita tuottajia, jotka voisivat nostaa asiasta kanteen. Luomurehukaura Kinnusen Mylly 225 . Ruis Berner 208 Fazer 217 Hankkija 196-206 Helsingin Mylly 198 Kinnusen Mylly6) 215 Raisio3) 201-204 . ”Siipikarjan kysynnän kasvaessa yhä tuotanto tulee kasvamaan edelleen tänä vuonna Euroopassa, mikäli eläintaudit eivät muuta tilannetta. Euroopassa kylvöt ovat vasta alkamassa. . Luomuvehnä Fazer 320 Hankkija 280 Kinnusen Mylly 320 . kesäkuuta asti, joten ruuhkien purkaminen on hankalaa. . Luomusuurimokaura Hankkija 313-343 Helsingin Mylly 340-360 ViljaTavastia 400 . Keltainenherne Berner 215-225 Hankkija 222-244 . . . . . laskenut . Rehuohra Anora3) 205 A-Rehu 165-195 Berner 170 Hankkija 173-186 Kinnusen Mylly 170-185 Raisio 170 . Kauppasodan uhka on kuitenkin edelleen vahva”, Lukkariniemi toteaa. Ennakkoa maksetaan yhteensä noin 22 miljoonaa euroa, joka on noin 90 prosenttia tuen kokonaismäärästä. Jos fuusio toteutuu, uusi hallitus arvioi liiketoimintaamme Venäjällä.” ATL on saanut fuusioita suunnittelevilta yhtiöiltä samanlaiset vastaukset kuin Ekonomikanalen. ”On luultavaa, että sen ristivaikutuksesta siipikarjan ja sianlihan kysyntä ja menekki on kasvanut. Merkitseväksi tulee myös se, millainen uusi soijasato Amerikkaan muodostuu. Arla ei voi kommentoida DMK:n puolesta, joten tässä vaiheessa ohjaamme kaikki spesifiset kysymykset heidän toiminnastaan suoraan heille.” Ekonomikanalen kääntyi saksalaisosuuskunnan puoleen. . Datakeskusten suunnittelussa on huomioitava erityisesti eräs seikka: ne ovat valtavia hukkalämmön lähteitä. Tuen loppuosa maksetaan lokakuussa. . Trumpin tempoilevaan tullipolitiikkaan saatiin tervetullut kolmen kuukauden aikalisä, mikä ilahdutti varmasti erityisesti siipikarjapuolella. . . ”Positiivista on, että marginaalit ovat Euroopassa hyvällä tasolla. . Sekä Ekonomikanalen että ATL ovat pyytäneet Arla Foodsia ja DMK Groupia kommentoimaan Venäjä-asiaa. . Barteltin mukaan täysin omavaraisen tuotannon keskeyttäminen Venäjällä ei auttaisi ketään, mutta vahingoittaisi monia. Esimerkiksi Hollanti on kuitenkin lähtenyt jo ajamaan voimakkaasti alas kaikkea kotieläintuotantoaan niin sanotun Buy out scheme -ohjelman myötä. Lakon vaikutukset näkyvät eläinten hyvinvoinnissa tilan ahtautena, mikä aiheuttanee sioilla muun muassa häntien purentaa. alkaen kansallisia kotieläintukia ja kasvihuonetuotannon tukea. Vielä emme tiedä vastausta, tilastoja ei ole vielä saatavilla.” Sianlihan hinta näyttää olevan stabiloitumassa Euroopassa pysyvästi alaspäin Venäjän hyökkäyssodan aiheuttaman nousun jälkeen. . . Niukkuutta tulee olemaan sianlihan lisäksi aiempaa enemmän myös naudasta sen jatkojalostuksen pysähdyttyä. Soijaa käytetään hyvän aminohappokoostumuksen vuoksi pääasiallisena rehun proteiinilähteenä niin munintakuin broilerpuolellakin. ”Kasvihuoneita kannattaa pitää yhtenä ratkaisuna ongelmaan, mutta hukkalämmön mittakaava on niin iso, että kasvihuoneet voivat olla vain osa ratkaisua”, sanoo kasvihuoneviljelyn asiantuntija Lassi Remes Kauppapuutarhaliiton tiedotteessa. ”Vaikka rehun hinta pysyisikin tuottajalle edullisempana kuin aiemmin, eivät esimerkiksi energian tai rakentamisen hinta ole laskeneet tai rahoitus muuttunut edullisemmaksi”, muistuttaa lihapuolen asiantuntija Mari Lukkariniemi MTK:sta. Korvaus, jonka viljelijä saa siitä, että hän sitoutuu lopettamaan kotieläintuotannon ja purkamaan tuotantoon liittyvät rakennukset, on kohtuullisen antelias”, Lukkariniemi kertoo. . Vaikka ympärivuotisesti viljelevät kasvihuoneyritykset tarvitsevat viljelyssä paljon lämpöä, määrä on siis kasvihuonemittakaavassakin valtava. . Datakeskuksen viereen tulisi siis käytännössä rakentaa kokonaan uusi kasvihuone”, Remes pohtii. . HELI LEHTELÄ. . Tämän tyyppisellä muutoksella voi silti olla vaikutuksia koko Euroopan kotieläintuotantoon ja samanlaisia toimia voi olla luvassa muissakin Euroopan maissa. Sikaja siipikarjatalouden tuotannosta irrotetun tuen ennakko on noin 90 prosenttia tuen kokonaismäärästä. Tilastoja emme tosin tästä vielä voi tarkastella” , toteaa Lukkariniemi. . Tämä luo haasteen sovittaa yhteen datakeskusten tasainen hukkalämmön tuotanto ja kasvihuoneiden kausiluonteinen kysyntä. Eurooppa, ja erityisesti sen siipikarjatalous, on riippuvainen nimenomaan Yhdysvalloista tulevasta soijasta, sillä EU-lainsäädäntö hankaloittaa soijan tuonnin maailman metsäkatoalueilta. . Yksi sadan megawatin datakeskus vastaa samaa, kuin reilut 15 000 normaalitehoista sähkökiuasta pidettäisiin jatkuvasti päällä. Teksti pohjautuu lukuisiin ulkomaisiin ja kotimaisiin lähteisiin sekä tilastoihin. . 1) Valkuainen 13+ 2) Valkuainen ?12,0, sako ?180. . Eurooppa ei ole lainkaan omavarainen rehun suhteen. . Kevätvehnä Quarna Fazer 219 Raisio 220 . Lähes kaikki datakeskuksissa käytetty sähköenergia muuttuu lämmöksi. Keskusteluissa ratkaisuehdotukseksi on noussut hukkalämmön käyttäminen kasvihuonetuotannossa, onko se mahdollista. . Lämpöenergia, hukkalämpö, pitäisi pystyä hyödyntämään järkevästi. 2024 2025 Lehmävasikat Lehmät Siemennetyt hiehot Jalostusnaudan markkinahinta 250 500 750 1000 1250 1500 3 2 1 12 11 10 9 8 7 6 5 4 3 2 1438 e 1411 e 408 e Kuukausi dollaria tynnyriltä Raakaöljyn pörssihinta 55 60 65 70 75 80 4 3 2 1 12 11 10 9 8 7 6 5 4 Lähde: Oilprice.com 2024 2025 Viikko euroa/100 kg Lähde: Luke Saksa 606 e/100 kg Tanska 474 e/100 kg Ruotsi 601 e/100 kg Suomi 445 e/100 kg Sonninlihan (O2) markkinahinta 350 400 450 500 550 600 10 50 40 30 20 10 2024 2025 Kuukausi euroa/100 kg Lähde: EU Maidon markkinahinta 2024 2025 40 45 50 55 60 Alankomaat EU Ruotsi Suomi 3 2 1 12 11 10 9 8 7 6 5 4 3 2 1 Euroopan maatalousmarkkina on tällä hetkellä tilanteessa, jossa tulevia käänteitä on melkoisen vaikeaa ennakoida. . . Se, mihin soijan hinnat tulevat jatkossa asettautumaan tulee olemaan siipikarjasektorin lisäksi myös Euroopan sianlihantuotannon kannalta merkitsevää. Kansallisia kotieläintukia eli pohjoista nautatukea, kuttuja uuhitukea sekä sikaja siipikarjatalouden tuotannosta irrotettua tukea maksetaan eläintiloille yhteensä noin 121 miljoonaa euroa. MARKKINAKATSAUS HELI LEHTELÄ heli.lehtela@mt.fi ANNA-KATRI HÄNNINEN Kansalliset kotieläintuet maksuun 25.4. Luomu mallasohra Hankkija3) 315 Viking Malt 315 . Muihinkin eläimiin kohdistuvia tauteja on Euroopassa liikkeellä; suuja sorkkatautia Unkarissa ja Slovakiassa sekä afrikkalaista sikaruttoa muun muassa Virossa. ”Suurin haaste hukkalämmön hyödyntämiselle kasvihuoneviljelyssä on sijainti. Suomessakin käytetään sikojen ruokintaan jonkin verran soijaa, mutta huomattavasti vähemmän kuin muualla Euroopassa. Pohjoista nauta-, kuttuja uuhitukea maksetaan ennakkona noin 85 prosenttia tuen määrästä. Sianrehuksi kylvetään yleisesti ohraa, hernettä ja härkäpapua. Luomurehuherne Hankkija3) 269 Kinnusen Mylly 320 . . Hän toteaa, että järkevämpää olisikin tästä näkökulmasta tarkasteltuna rakentaa useampia pienempiä datakeskuksia lähelle kulutuskohteita. viikoilla 9-12 2024-2025 Suomessa euroa/kg Vko 13 4,56 4,71 3,31 2,98 3,21 4,20 4,38 2,03 Vko 10 4,48 4,61 3,13 2,95 3,16 4,12 4,39 2,07 Vko 11 4,50 4,66 3,16 2,97 3,10 4,10 4,39 2,06 Vko 12 4,48 4,64 3,16 2,96 3,07 4,07 4,39 2,05 Viikko euroa/porsas Lähde: Luke Tanska 59 e Suomi 84 e Porsaan markkinahinta Suomen hinta laatulisineen, muiden maiden perushinta 50 60 70 80 90 100 10 50 40 30 20 Saksa 67 e Ruotsi 104 e 2024 2025 Viikko euroa/1 000 kg Lähde: Luke 2024 2025 Rapsin pörssihinta, Euronext 300 400 500 600 10 50 40 30 20 Suomi Naantali Saksa Hampuri Liettua Vilna Viikko euroa /1 000 kg Lähde: Luke 2024 2025 Rehuohran markkinahinta 125 155 185 215 10 50 40 30 20 Viikko euroa/100 kg Lähde: Luke 2024 2025 Saksa 188 e/100 kg Tanska 167 e/100 kg Ruotsi 256 e/100 kg Suomi 203 e/100 kg Sianlihan (E) markkinahinta 160 180 200 220 240 260 10 50 40 30 20 1. . Hintatiedot ostajilta. . . . Entsyymiohra Viking Malt 228-236 . Viljelijätukien tavoitteellinen maksuaikataulu löytyy Ruokaviraston verkkosivuilta. Luomu rypsi/rapsi Hankkija 700 . Rehuherne A-Rehu 235-260 Berner 220 Hankkija 225-259 Lantmännen Agro 245 Kinnusen Mylly5) 255 . . Tullien lykkäys on huojentava uutinen siipikarjasektorille Suomen sikatalous kärsii pitkään elintarvikealan lakosta. . . Elävien eläinten vienti ei tule kysymykseen ruuhkan purkamiseksi pitkien kuljetusmatkojen vuoksi, vaikka ulkomailla kysyntää lihalle olisikin. . Trumpin asetettua ensimmäisiä tullejaan lähtivät soijan futuurihinnat Chicagon pörssissä roimaan laskuun. 5) Kosteus alle 15,0 %, roskat max 2 %, rikat max 4 % 6) Sakoluku > 80, HLP > 71, Gra ikka: MT Tuotanto MT kerää gra ikoiden tiedot Luken, MTK:n, EU:n ja yritysten tuottamista tilastoista. Juustot menevät Venäjän markkinoille esimerkiksi tuotemerkeillä Oldenburger ja Flaman, ilmenee DMK:n venäläiseltä verkkosivustolta. Suomi ja Ruotsi ovat ainoat EU-maat, joissa sikojen häntiä ei katkaista, vaan normaalioloissa eläimiltä pyritään poistamaan stressi purentaoireen sijaan, muuan muassa väljemmillä tiloilla. . . Vaikka lakko loppui torstaina, aiheutti se koko lihaketjuun lähes 18 000 sian ruuhkan. Elintarvikekaura Berner 172-187 Lantmännen Agro 194 . Suurimo-ohra Raisio3) 210 . alkaen Ruokavirasto maksaa 25.4. Vehnä Berner 177-192 Fazer 195-209 Hankkija 175-209 Helsingin Mylly 210 Kinnusen Mylly2) 225 Lantmännen Agro 182-192 Raisio3) 195-208 . Ruisvehnä Anora 205 A-Rehu 190 . . Viljelijän todellisuudessa saaman hinnan laskemiseksi on vähennettävä kuljetuskustannukset tilalta teurastamoon, keskimäärin 16 snt/kg naudalla ja 6 snt/kg sialla. Ristivaikutus tuntunee muita sektoreita enemmän siipikarjapuolella, sillä Euroopassa on merkittävän kokoinen muslimiväestö, joka ei käytä sianlihaa. . . yhdistymisestään. . Viime viikkoisella kolmen päivän lakolla on suuri vaikutus erityisesti Suomen sikasektoriin. . . pysynyt ennallaan . ”Ohjelma lähti liikkeelle, kun Hollannissa oli nykyistä vihreämpi hallitus. . Luomu rehuvehnä Hankkija 242 . ”Siirtyvätkö viljelijät esimerkiksi johonkin toiseen Euroopan maahan harjoittamaan kotieläintuotantoa vai päätyvätkö rahat ihan jollekin toiselle sektorille.” Lukkariniemi toteaa, että alavalle Hollannille aiheutuvat ympäristöongelmat esimerkiksi lannan valumista ovat paljon kohtalokkaampia kuin useammille muille maille. . 28.2.2025 välitetty 44 siemennettyä hiehoa, 12 lehmää ja 17 lehmävasikkaa. DMK Groupin juustotehtaista uutisoi saksalainen RND mediatalo jo maaliskuussa 2022. . Euroopassa on edelleen niukkuutta naudanlihasta, mikä kasvattaa muiden lihalajien, erityisesti siipikarjan kysyntää. . MAIJA ALA-SIURUA Kansallisiin kotieläintukiin kuuluu muun muassa kuttutuki. Vallan vaihtuessa voi aina tapahtua käänteitä uusiinkin suuntiin.” Kirjoittaja on MT:n toimittaja. . . Vuoden takaiseen nähden hinnat ovat noin 13 prosenttia alemmat. ”Joten toistaiseksi yritykset jatkavat toimintaansa normaalisti. Datakeskuksia ei rakenneta kasvihuoneiden välittömään läheisyyteen, joten hukkalämpöön ei pääse järkevästi käsiksi. Tärkkelysohra Berner 190 . . . . Kasvihuoneiden lämmitystarve on korkeimmillaan talvella ja alimmillaan kesällä. Summasta 89 miljoonaa euroa on kuluvan vuoden tukien ennakoita ja 32 miljoonaa euroa vuoden 2024 tukien loppumaksuja. DMK Groupilla on toimintaa Saksan ja Hollannin lisäksi myös Venäjällä, kertovat ruotsalaiset EFN Ekonomikanalen sekä ATL-lehti. Ratkaisevaa on, mihin toiminnan lopettamisesta viljelijöille käteen jäävät pääomat päätyvät. . HLP 78 3) Vain viljelysopimuksella 4) Toimitettuna Koskenkorvalle, vain jo sopimuksen tehneille. Rypsi ja rapsi A-Rehu11) 525 Apetit 490-510 Kinnusen Mylly9) 480 Nordic Soya 525 . ”Käytännössä valtio ostaa siellä kotieläintiloja tyhjäksi. ”Sian osalta vaikutukset näkynevät erityisesti kinkkuleikkeleissä, makkarassa, jauhelihassa ja lihapullissa. Rehukaura A-Rehu 150-160 Berner 165 Hankkija 162-191 Kinnusen Mylly3) 160 Raisio 175 . . viikon takaisesta. . Arla Foodsin viestintäosasto kommentoi asiaa sähköpostitse Ekonomikanalenin mukaan näin: ”Fuusio on hyväksyttävä molempien osuuskuntien vaaleilla valittujen edustajien sekä asiaankuuluvien viranomaisten toimesta. Härkäpapu A-Rehu 260 Hankkija 240-270 Raisio 255 .
Sen kehitys on osa Ylen, Tieteen tietotekniikan keskuksen ja Jyväskylän yliopiston yhteistyötä. Kun ne kaikki tunnistaa laulusta tarpeeksi hyvin, peli ehdottaa esimerkiksi kymmentä uutta lajia”, kehittämispäällikkö Ari Lehtiö kertoo. Suomen ja Ruotsin rajojen yli kurottava yhteistyö auttaa yliopiston mukaan muodostamaan entistä kattavamman kuvan lintujen kevätmuutosta. Kaikkien päätuotteiden viennin arvo kasvaa paperia ja vaneria lukuun ottamatta. Runsaasti lisävarusteita ja erikokoisia kuuppia MOOTTOROIDUT KOTTIKÄRRYT KIERRÄTYS Energiansäästö Oy P. • ILMASTOINNIT • VARAOSAT • HUOLTOLAITTEET KAIKKI ILMASTOINNIN OSAT TYÖKONEISIIN MERKISTÄ RIIPPUMATTA! Jo 40 vuoden ajan! Ilmastoinnit työkoneisiin: traktorit, puimurit, trukit, pyöräkuormaajat ja muut työkoneet. Sekin selviää Lintupelistä. Sahatavaran kysynnän nousua saadaan edelleen odottaa. KUVA: PENTTI VÄNSKÄ Rakentamisen elpymistä saadaan edelleen odotella. Lisäksi kanadalaisen sahatavaran vienti Aasiaan voi kasvaa, mikä kiristäisi kilpailua”, sanoo metsäekonomisti Matti Valonen. Kansalaisten keräämä havaintoaineisto auttaa tutkijoita ja täydentää merkittävästi olemassa olevaa tutkimustietoa. VILJELYOHJELMISTO ILMAISEKSI KÄYTTÖÖN – laskutusohjelma pelkällä vuosimaksulla – kirjanpito tarpeesi mukaan www.softsalo.fi/reilutarjous ATK-OHJELMAT PALOTURVALLISUUS www.energian.net ENERGIANSÄÄSTÖ OY VILJA SÄILYY JYVINÄ EI JAUHOINA. Säästät pakkauskuluissa ja samalla poistat kustannuksia aiheuttavan jäteongelman. PTT odottaa, että metsäteollisuuden viennin arvo kasvaa kuluvana vuonna viisi prosenttia. 019–338 164 0500–316 119 rakennustyömaat yrttiviljelmät marjaja viinitarhat halkotyöt maatalous tallit ja kennelit teollisuus kiinteistönhuolto puutarhaja pihatyöt... Vanerin vienti kasvaa tänä vuonna kaksi prosenttia, kun rakentamisen väheneminen viimein pysähtyy Euroopassa. Uhkana on, että kanadalaista sellua ohjautuu Yhdysvaltojen sijasta enemmän esimerkiksi Kiinaan, joka on suomalaisen sellun tärkein vientimaa. ILMASTOINNIT TYÖKONEISIIN Case, Valtra, Ford, MF, JD, Zetor, McCormick, Fiat, FiatAgri, Sampo, Claas, MF. Papereissa kulutuksen kysynnän väheneminen jatkuu tasaisena. Mutta varmaan perheenjäsenet, työyhteisöt ja tuttavat voivat leikkimielisesti kilpailla, kuka on paras lintutietäjä”, Lehtiö sanoo. Tuontitullit vanerille leikkaavat Suomen vientiä, sillä viime vuonna lähes joka kymmenes viety vanerikuutio suuntasi Yhdysvaltoihin. ”Tullien osalta näkyvät ovat hyvin epävarmat. PTT:n mukaan talouden heikkous pitää metsäteollisuuden tuotteiden kysynnän kaikkineen nihkeänä. Metsäviennin veturina on kartonki. ”Pelin pohjaidea on, että näytölle tulee neljä lajia. ”Tullien seurauksena sahatavaran tarjonta Euroopassa voi lisääntyä, mikä pitää hinnannousun maltillisena. Linnunlauluappiin tuli nyt myös peli Millainen olikaan västäräkin viserrys. Näin ollen vanerille joudutaan etsimään uusia markkinoita. Kaikesta huolimatta PTT odottaa metsäteollisuuden viennin kasvavan lievästi. Samalla se avaa tietä hauskoille haasteille ja oppimismahdollisuuksille kansainvälisessä lintuharrastajien yhteisössä. Hanketta ovat rahoittaneet Euroopan tiedeneuvosto sekä Jane ja Aatos Erkon Säätiö. Suomessa jo kolmatta vuotta käytössä oleva Muuttolintujen kevät -sovellus on herättänyt runsaasti mielenkiintoa myös Ruotsissa. Epävarmuutta lisää Yhdysvaltain tempoileva tullipolitiikka, joka sekoittaa maailmankauppaa. 019–338 164, 0500–316 119 www.energian.net Pakkaustäytekoneet Hyödynnä pakkaustäytteeksi käytetyt pahvipakkaukset! Saat riittoisaa pakkausmateriaalia. Ensi vuonna metsäteollisuuden viennin arvo kasvaa seitsemän prosenttia ja kasvua nähdään kaikissa päätuotteissa. Talouden epävarmuus ja tullien nousu haittaavat vientiä ja voivat lisätä kilpailua Suomelle tärkeillä markkina-alueilla. KUVA: MARKKU VUORIKARI Muuttolintujen kevät -sovellus julkaistiin nyt myös Ruotsissa. Kasvua jarruttaa vaisu talouskehitys. Tullit tuovat omat vaikeutensa, sillä viime vuonna Yhdysvallat vastasi lähes viidennestä Suomen paperiviennin arvosta. Tullisodan takia Euroopassa ei nähdä kasvua vielä tänä vuonna, joten sahatavaran kysyntä ei juuri lisäänny. UUTISET Maaseudun Tulevaisuus Suomen metsäteollisuuden viennin arvo kasvaa sekä tänä että ensi vuonna, arvioi Pellervon taloustutkimus PTT. Metsäteollisuuden ykköstuotteeksi noussutta kartonkia kiusaa ylikapasiteetti ja tulleihin liittyvä epävarmuus. Metsäteollisuuden viennin arvo kasvaa, kysyntä pysyy nihkeänä Kartonki on noussut metsäviennin veturiksi. Tämän vuoksi kartonkikoneiden lomautuksia todennäköisesti jatketaan tänä vuonna. Yhdysvaltojen ja Kanadan kauppasota tuo epävarmuutta myös sellukauppaan. Ruotsissa sahat kärsivät puupulasta, ja Keski-Euroopassa puun saatavuus on heikentynyt, kun tuhopuuta tulee markkinoille aiempaa vähemmän. Muuttolintujen kevät -sovellus tunnistaa tekoälyn avulla pihassa visertelijän ja mahdollistaa oman lajilistan keräämisen sovellukseen. Alansa parhaat Runsas kooste tasokkaita ja monipuolisia tuotteita sekä palveluja tarjoavista yrityksistä. Ole rohkea ja hyppää kehityksen kärkeen! HOLVISAUNAT PERÄVAUNUT/VENETRAILERIT. KUVA: JOHANNES TERVO ”Luultavaa on, että metsä teollisuuden vienti Yhdys valtoihin jossain määrin vähenee.” MARJO MAIDELL Yhdysvaltain poukkoileva tullipolitiikka sekoittaa markkinoita. Ensi vuonna massan kysyntä paranee, kun talous piristyy. ”Peli ei ensisijaisesti pyri kilpailuttamaan ihmisiä, vaan haastamaan itseä lajien tunnistamisessa ja oppimaan lisää linnuista. Sitten kuuluu ääni, joka kuuluu jollekin näkyvistä linnuista. huhtikuuta 2025 ”Peli ei ensi sijaisesti pyri kilpailuttamaan ihmisiä, vaan haastamaan itseä ja oppimaan lisää linnuista.” ARI LEHTIÖ Soita numeroon 020 413 2321 ja pääset heti mukaan! Koosteet kolmen kuukauden jaksoissa. Esimerkiksi Kanada, joka on yksi maailman tärkeimmistä havusellun ja sahatavaran tuottajista, on vienyt merkittävän osan tuotannostaan Yhdysvaltoihin. JUKKA HÄMÄLÄINEN 8 maanantaina 14. Peli aloitetaan tasolla, jossa on vähän lajeja. JARMO PALOKALLIO Jyväskylän yliopiston kehittämään Muuttolintujen kevät -sovellukseen on lisätty Lintupeli. Luultavaa on, että metsäteollisuuden vienti Yhdysvaltoihin jossain määrin vähenee”, sanoo metsäekonomisti Marjo Maidell. Paperin keskimääräinen vientihinta jatkaa laskuaan, koska Yhdysvaltoihin viety paperi on ollut keskimääräistä arvokkaampaa. Sen avulla voidaan kehittää uusia menetelmiä lintulajien seurantaan sekä ymmärtää entistä paremmin lintujen muuttoreittejä. Kun havaintotietoa saadaan yhä laajemmalta alueelta, kasvaa tietämyksemme lintujen muuttokäyttäytymisestä ja sen muutoksista myös kansainvälisesti,” tutkimusta johtava akatemiaprofessori Otso Ovaskainen Jyväskylän yliopistosta toteaa. Massan vientiä kasvattaa tänä vuonna uuden kapasiteetin käynnistyminen ja oletus siitä, että viime vuonna koettuja pitkäkestoisia laiterikkoja ei tapahtuisi. Appi julkaistaan Ruotsin sovelluskaupoissa. 019–338 164, 0500–316 119 Työleveydet 3–27 m www.energian.net LEHNER piensiemenlevitin Levitysleveys 2–24 m säiliö 110 l – rikkaäkeet, harat – pneumaattiset piensiemenkoneet myös putkilevittimet RAKENTAMINEN Mobarrow ® Energiansäästö Oy www.energian.net Akkukäyttöiset kottikärryt Tee työstäsi kevyempää ja sujuvampaa, päivitä kottikärrysi sähkötoimiseen. Pisimmälle päässeillä tunnistettavana on 263 lajia, jotka myös sovelluksen tekoälymalli tunnistaa. ”Lintujen muutto ei pysähdy maiden rajoille, vaan ulottuu laajasti Pohjoismaiden alueelle. Myös sahatavaran vienti kasvaa, kun rakentaminen ei enää Euroopassa vähene. Sovellus on ollut keväiden kestosuosikki. Tummia pilviä taivaalle keräävät maailmankauppaa sekoittavat Yhdysvaltain tullit. Jos kanadalaista paperia alkaa ohjautua Yhdysvaltojen sijasta Eurooppaan, se kasvattaa entisestään tarjontaa. 019–338 164, 0500–316 119 www.energian.net Ammattikone puun kuorimiseen ja teroitukseen Puunkuorimakoneet Klapikoneet ammattilaisille PUUNKUORIMAKONEET/KLAPIKONEET Energiansäästö Oy P. VILJAN PEITTAUS "Viagraa" viljoille Tilaukset 0400 325 863 Tilapeittaaja Reijo Hartikka | www.tilapeittaaja.fi Jo 20 vuotta ovat KULTAKASVULLA viljojaan peitanneet hyötyneet taloudellisesti. Soveltuu myös sisäkäyttöön, toisin kuin polttomoottoreista voimansa saavat! P. VILJAMYLLYT Suomessakin yli 35 vuotta 019–338 164, 0500–316 119 VILJAMYLLYT Myös BERTI kelaja tasojyrsimet 80 eri mallia www.energian.net ENERGIANSÄÄSTÖ OY 019 338 164, 0500 316 119 KESANTO/TIENVARSISILPPURIT Energiansäästö Oy P. Toisaalta sahatavaran tarjonta on rajallista
Petovahinko korvaukset ovat noin 10 miljoonaa euroa vuodessa poroista. YLIÖ Maatalouspolitiikan yksinkertaistamista tarvitaan, mutta rahoituksesta ei pidä aloittaa M aailmanpolitiikkaa ravistellaan monelta suunnalta. Tume Tuulivoima MTV3 aamu 10.4. LEHTIKATSAUS Talous kytköksissä turvallisuuteen Keskisuomalainen kirjoittaa, että turvallisuudesta on tullut talousasia. Kosket ovat ennallaan. Kuinka voidaan varmistaa, että investointi, jota suunnitellaan vaikkapa kolmen vuoden päähän, on edelleen tukikelpoinen. Yhteinen maatalouspolitiikka takaa myös maataloustuotannon kaikkialla Euroopassa, mikä tukee huoltovarmuutta ja kokonaisturvallisuutta. Hän puhuu järkeä. Liitä mukaan yhteystietosi. Ei nimimerkkiä S uomi on pitkien etäisyyksien maaseutumainen maa, jonka kansallismaisemaan kuuluvat erottamattomalla tavalla laiduntavat lehmät vehreillä pelloilla. Sekä talouden että politiikan maailmanjärjestyksiin kohdistuu tällä hetkellä monenlaista ristivetoa. Yhdeksän kymmenestä hakemuksesta meni Traficomin käsittelyssä läpi. Suomen ja Euroopan talous on tällä hetkellä voimakkaassa kytköksessä turvallisuuteen. Ennen uudistusta kuntien vastuulla oli järjestää terveydenhuolto. On totta, että siirtolinjojen kaltaisissa nauhamaisissa lunastushankkeissa markkina-arvon määrittäminen voi olla haastavaa. Rikkaat korjaa rahat ja köyhiä huijataan. Komissiolta odotetaan kesällä ehdotusta monivuotisesta rahoituskehyksestä. Asiasta kiinnostuneet ovat odottaneet asiaan kuuluvaa virallista kommentointia asiasta sekä Lukesta että Riistakeskuksesta. Vaikka hyvinvointialueet kantavat tapaturmien hoitokulut, ne eivät voi velvoittaa kuntia tekemään ennaltaehkäiseviä toimia, kuten parantamaan katujen ja kävelyteiden talvikunnossapitoa. Puhdas sähkö Päästöt kuriin Suomen ylikulutuspäivä oli ja meni. Nykytilanne on ollut yksityiselle maanomistajalle monella tavoin epätyydyttävä. Kukahan uskaltaisi kirjoittaa puolueettoman artikkelin. Maaseutumaisilla, harvaanasutuilla alueilla kulttuurialat ja luovat alat sitoutuvat vahvasti elinympäristöön, kulttuuriperintöön ja kokemusmaailmaan. Julkaisemme kirjoituksen nimimerkillä vain poikkeustilanteessa. Viime vuonna lupia myönnettiin yli 20 000. Tasapaino järkkyy, kun Ukrainan sota ja Yhdysvaltojen presidentin toimet keikuttavat yhteistä venettämme. Jatkossa lunastuskorvaukset perustuvat käyvän arvon sijaan markkina-arvoon, joka määritellään omaisuuden parhaan ja tuottavimman mahdollisen käytön perusteella, tulevaisuuden käyttömahdollisuudet mukaan lukien. JUHANI PELTONEN K ansanedustaja Vesa Kallio (kesk.) kritisoi eduskunnan käsittelyssä olevaa lunastuslain uudistusta (MT 31.3.). Simo Ideologiaa Ettäkö hoitamaton rääseikkö, jossa ei edes pääse kulkemaan, on muka mielelle hyväksi. Maatalouden rahoituksen jatkuvuudessa on kysymys myös viljelijöiden oikeusturvasta sekä luottamuksesta tulevaisuuteen. Rahoituksen laittaminen yhteen kirjekuoreen on myös ristiriidassa komission omien lausuntojen kanssa siitä, että maatalous ja ruuantuotanto ovat yksi strategisista sektoreista Euroopassa. Maatalouden tukeminen ei ole vain suoria tulotukia, vaan huomattava osuus rahoituksesta menee esimerkiksi maatalouden investointeihin ja tulevaisuuden ratkaisuihin, ympäristöinvestointeja ja maaseudun kehittämistä unohtamatta. Turvallisuuspolitiikan hallitessa tilaa pienemmälle huomiolle jäävät EU:n sisäiset päätöksentekoprosessit. Näiden lisäksi komissio työstää läpileikkaavia yksinkertaistamispaketteja muihinkin lainsäädäntöihin kuin yhteiseen maatalouspolitiikkaan. Suomessa talouden kasvua on odotettu ja odotus jatkunee. Orpon hallitus toteuttaa kauan odotetun muutoksen ja parantaa maanomistajien omaisuudensuojaa pysyvästi. Vastauksia pitäisi saada ainakin siihen, kuinka on mahdollista, että harmaasusi näyttää sudelta ja käyttäytyy sen kaltaisesti. Tämä on tärkeä nykyisten ja tulevien kuntapäättäjien tunnistaa. huhtikuuta 2025 MIELIPIDE OHJEET Lähetä mielipide Toivomme napakoita kirjoituksia pituudeltaan korkeintaan 2 000 merkkiä välilyönteineen. En olisi uskonut, mutta kerrankin Krista Mikkosen kanssa samaa mieltä. Tuulivoimalat on rakennettava ihmisten ilmoille ja pois erämaista ja kunnon linjakorvaukset. Samankaltaista pakettia odotamme myöhemmin keväällä yhteiseen maatalouspolitiikkaan. Tuoreessa kulttuuripoliittisessa selonteossa todetaan, että kuntien eriytymiskehitys näkyy kulttuuripalveluissa. Kuinka koirasudet erotellaan susista, jos suden näköiset eläimet voivat olla koiria ja päinvastoin. Yhdysvaltain äkkiliikkeet osoittivat, etteivät suurvaltatalous ja sen dollari ole niin vakaita kuin on oletettu.” ”Talouden näkymät ja suurvaltapolitiikka kietoutuvat nyt yhteen tavalla, jollaiseen ei viime vuosikymmeninä olla tässä laajuudessa totuttu. Lisäksi on todettava, että nykyisellään hyte-kertoimen kautta saatava tulovirta on marginaalinen osa kuntien rahoituksesta. Komission suunta poispäin itse aiheuttamastaan lakitsunamista on oikea. Nykyisiä pahimmillaan ristiriitaisia ja päällekkäisiä lainsäädäntöjä pitää karsia, jotta yritykset ja erityisesti viljelijät voisivat keskittyä olennaiseen, eli tuottamaan laadukasta ja puhdasta ruokaa sekä pitämään huolta ympäristöstä ja luonnon monimuotoisuudesta. Vuonna 2018 taustalla näkyi pakonomaisia norminpurkutarpeita. Toivon, että asiaa vastuullaan pitävät viranhaltijat alkaisivat tehdä työtään. Mitä niille pitää tehdä. Toiseksi, tukien ohjaaminen pienille ja keskisuurille tiloille yksinkertaistettuina maksuina. Tätä tervehdin ilolla, sillä viime kauden kaltaista lainsäädäntövyöryä ei kukaan toivo, eikä EU:n pidä säädellä itseään hengiltä. Rahasta on aina niukkuutta ja pelkona on, että tapaturmien ehkäisy voi jäädä vähälle huomiolle kuntien päätöksenteossa. Lisäpanostukset voivat vähentää tapaturmia, lisätä aktiivista liikkumista ja säästää yhteiskunnan kustannuksia pitkällä aikavälillä. Jos kyydittäjäkin uupuu, on ajettava itse. Välillä on menty autokoulubisneksen ehdoilla, sitten korjattu lakia, jotta köyhemmilläkin olisi ajokorttiin mahdollisuus. Komissio julkaisi helmikuussa maatalousvisionsa. Elsi Katainen europarlamentaarikko (kesk.) Kirjekuorimalli olisi rapauttamassa yhteisen maatalouspolitiikan ideaa, jossa kritiikistä huolimatta on kansallistamiseen verrattuna etunsa. Kulttuuriperinteen säilyttäminen korostuu maaseudulla. Kummastakaan tällaisia koottuja selityksiä ei ole kuulunut. Kulttuurin merkitys ihmisen henkiselle ja fyysiselle hyvinvoinnille on kiistaton. Lähetä kirjoitus lukijalta@maaseuduntulevaisuus.fi tai Maaseudun Tulevaisuus, PL 440, 00101 Helsinki. Edustaja Kallio nosti erityisesti esiin voimajohtoalueiden lunastuksiin liittyvät haasteet. Hömppäheinä ei paranna kannattavuutta kun ohi ajellaan kasvavilla koneilla kiire aikana. Erityispiirteet ovat voimavara, josta tulee olla ylpeä. Jokaisen kunnan ja maakunnan omaleimainen kulttuuri tapahtumineen ja kohteineen tekee siitä kiehtovan ja vahvistaa kunnan yksilöllistä identiteettiä. Liitä mukaan yhteystietosi ja lyhyt kertomus kuvasta. Komission ajatuksena yksinkertaistamisesta on EU-rahoituksen ohjaaminen jäsenmaille ”yhden kirjekuoren” mallilla. Nopeaa nousua ei ole näköpiirissä, mutta tämän hetken tietojen perusteella laiva on kääntymässä kohti parempaa.” ”Kaiken keskiössä on nyt maailmantilanteen vakauttaminen. Ei nimimerkkiä Kylvöt Pro Agrian neuvoa kannattaa nyt kuunnella herkällä korvalla. Poikkeus on nyt sääntö.” ”Pohjois-Suomessa moni nuori kulkee näihin toimiin paikoista, joissa vaihtoehtoja henkilöautolle ei ole. Kuten Kallio itsekin eduskunnassa asiaa käsitelleenä tietää, on hallitus nimittäin jo käynnistänyt tällaisen selvitystyön. Siinä linjataan maatalouden yksinkertaistamispaketin jakautuvan neljään osaan. Teoriassa järjestelmään kuuluu hyte-kerroin (hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen), jolla palkitaan hyvinvoinnin edistämisessä onnistuneita kuntia. Kylätalot luovat yhteisöllisyyttä, mutta niiden peruskorjaus luo haasteita. Lisäksi korvausta korotetaan automaattisesti 25 prosentilla, mikä tasoittaa arviointiin liittyviä epävarmuuksia ja vahvistaa entisestään maanomistajan omaisuudensuojaa. Hallinnollisen taakan karsiminen sekä lainsäädännön virtaviivaistamisen ovat merkittävässä roolissa. Helmikuun lopussa julkaistiin ensimmäinen yksinkertaistamiskokonaisuus, niin sanottu omnibus-paketti, joka käsitteli yritysten kestävyysraportointia. S ote-uudistus on heikentänyt kuntien taloudellisia kannustimia ennaltaehkäistä kansalaisten tapaturmia omalla toiminnallaan. Vegaanithan tunnetusti tuovat ideologiansa aina esille. Kasvavia tiloja on turha kadehtia kun jatkajatkin alkaa vähenee monilla tiloilla. Oletusarvona on, että jäsenmaille osoitettaisiin EU-tasolta könttäsumma, joka kohdennettaisiin jäsenmaissa EU-ohjelmiin kansallisen rahoitussuunnitelman kautta. Nykytila mahdollistaa osaoptimoinnin. Viittauksia malliin on nähty sekä komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin suuntaviivoissa että monivuotisen rahoituskehyksen tiedonannossa ja lisäksi komission tuoreessa työohjelmassa. Pitkän linjan ammattilainen ei lähde lumen sekaan kylvämään, vaan käyttää maalaisjärkeään. Viesti on maksuton. Joulukuussa 2024 aloittaneen komission yksi keskeisimmistä painopisteistä on yksinkertaistaminen. Vastaavia kysymyksiä on asian ympärillä runsaasti, ja vastauksia erittäin hankala saada. Matti Mäkelä edunvalvontapäällikkö Koneyrittäjät ry Kuntia pitäisi palkita tapaturmien ehkäisystä. Ensikuulemalta yksinkertaistaminen vaikuttaa hyvältä, mutta huoliakin mallin osalta on noussut. Virkamiehet halunnevat unohtaa ikävän episodin. ”Meneillään on tapahtumaketju, joka voi kuitenkin muuttaa maailman taloutta pysyvästi. Poroille ei riitä luonnonlaitumet, vaan niitä lisäruokitaan. Tarvitsee vain johtaa pieni osa voimalaitoksen vedestä sinne. Kumpi instituutio vastaa suden ”saastumisesta”, Luke vai Riistakeskus. Positiivisesti yllättynyt Hujaamista Olemme kolonialisteja syömällä kehitysmaiden tuotteita. Tällöin kunnilla oli suora taloudellinen intressi ehkäistä tapaturmia, koska hoitokulut ja sairaanhoidon menot rasittivat niiden budjettia. Ihmettelijä Verotus Pienet pääomatulot 10 000 euroon asti verottomana. Julkaistuista kuvista maksamme palkkion, ja lehti voi käyttää niitä uudelleen. Yritysten järjestämät tapahtumat tuovat kuitenkin eloa myös maaseudulle, jossa niillä on iso merkitys koko ympäristölle. Poikkeuslupien määrä on sen jälkeen vuosi vuodelta kasvanut. Laurijaakko Porot Käytännössä kolmasosa Suomesta on susivapaata aluetta poronhoitoalueen varjolla. Tämä näkyy myös esimerkiksi alueiden ruokakulttuurissa. Lakiesityksen tarkoitus on parantaa maanomistajien omaisuudensuojaa ja niin se myös tekee. Sen säilyminen on turvattava. Vaarallisia ajotapoja selittää jo se, että nuoren aivot eivät samalla tavoin tunnista riskejä kuin vanhemman.” TEKSTIVIESTIT Vesivoimaa Ei ole järkeä purkaa Palokin voimalaitosta. Indikaattorit eivät nykyisellään tosin kovin hyvin istu tapaturmien ehkäisyyn. Tämä tarkoittaa, että korvauksessa voidaan huomioida odotusarvo, jos kiinteistöllä arvioidaan olevan nykyistä tuottavampaa käyttöä tulevaisuudessa. Tapaturmien ehkäisyn hyödyt olisi hyvä tunnistaa myös kuntien rahoitusjärjestelmässä. Lähetä kuva Toivomme kuvia, joiden taustalla on tarina. Dna on osoittanut sen olevan susi. Kallio peräänkuuluttaa hallitukselta myös muun muassa sen kartoittamista, miten pakkolunastuskorvauksessa voitaisiin huomioida sähkölinjan omistajalle koituva taloudellinen hyöty. Nyt on kasvinviljelijöiden aika ryhdistäytyä, hömppää kylvämällä saadaan viljatase kohdilleen. Ritva Elomaa kansanedustaja (ps.) Meillä ei ole varaa kulttuuritarjonnaltaan köyhään maaseutuun LUKIJAN KUVA Metsähiiri katseli tarkkaavaisena kolostaan Turun Katariinanlaaksossa. Ei nimimerkkiä Hömppää kylvetään niin kauan, että saadaan viljalle oikea hinta. Samanlaisia eläimiä on Varsinais-Suomessa kymmeniä. Tulevaisuudessa korvaus maksettaisiin joka tapauksessa sen arvonmäärityksen perusteella, joka tuottaa maanomistajalle korkeimman korvauksen. Nyt siis suuret päästölähteet kuten jääkiekko, koripallo, lentopallo ja Jukolan viesti ajettava alas. Ei nimimerkkiä Hirvet Suurin uhka metsien järkevälle käytölle ja monimuotoisuudelle on liian suuri hirvielinkanta, joka estää männyn istuttamisen kuiville paikoilla ja koivun juurikääpäpaikoille. Ota kantaa tekstitai Whatsapp-viestillä Jaa mielipiteesi muiden lukijoiden kanssa. Lähetä kuva osoitteeseen lukijankuva@maaseuduntulevaisuus.fi. Poikkeuslupiin on siis aitoa tarvetta.” ”Suomen viime aikojen ajokorttiuudistukset osoittavat, että punainen lanka on lain laatijoilla on ollut hukassa. Kolmanneksi, kilpailukyvyn vahvistaminen muun muassa rahoituksen saannin kautta, sekä neljänneksi liikkumavaran lisääminen jäsenmaille kansallisiin suunnitelmiin. Maaseutumaisema on kiinteä osa suomalaista kulttuuria. Meillä ei ole varaa autioituvaan ja kulttuuritarjonnaltaan köyhään maaseutuun. Jos yhden kirjekuoren malliin lopulta päädytään, on varmistettava, että suunnitelma kattaa pidemmän aikavälin, eikä ole vuosittainen. Näin on Kannattavuus Hajanaiset, pienet peltokuviot pitenevine matkoineen aiheuttaa Suomen maataloudelle ylimääräisiä kustannuksia vuodessa 200 miljoonaa euroa. Lähetä korkeintaan 200 merkin tekstitai Whatsapp-viesti numeroon 050 4734675. Valtiolta kaivataan kunnille porkkanaa joko hyte-kertoimen muutosten kautta tai muutoin. Maaseudun elinvoima on turvattava. Auttaisi pieniä puunmyyjiä ja pellon vuokraajia. Ongelma on siis tunnistettu ja siihen haetaan huolellisen valmistelun kautta mahdollisimman hyvä ja tasapainoinen ratkaisu. Sekä turvallisuuden että talouden kannalta tärkeintä on se, että Eurooppa kykenee pitämään omat rivinsä yhtenäisinä.” Nuorten ajokortit tiukempaan syyniin Kaleva kirjoittaa pääkirjoituksessaan Nurmijärvellä sattuneesta liikenneonnettomuudesta, joka vaati kahden nuoren hengen. Saako susi olla minkä näköinen tahansa. Ilman kannattavaa ruuantuotantoa, johon myös yhteinen maatalouspolitiikka aiempaa väkevämmin pyrkii, on Eurooppa nopeasti polvillaan. Hapuilusta olisi aika päästä. Kirjekuorimalli olisi rapauttamassa yhteisen maatalouspolitiikan ideaa, jossa kritiikistä huolimatta on kansallistamiseen verrattuna etunsa muun muassa paremman ennustettavuuden ja yhteisten sisämarkkinoiden tasapuolisuuden osalta. Raha on hyvä konsultti, joten valtion pitäisi porkkanan avulla ohjata kuntia kansantaloudellisesti parhaaseen lopputulokseen. Mika Piiroinen viljelijä, metsästäjä Tohmajärvi Koska viranomaiset vastaavat koirasusikysymyksiin. Dna ei tähän selkeästi kykene. ”Ajokortin saanti 17-vuotiaana mahdollistui vuonna 2018. Paljonko koko porotalous tuottaa. Kyseessä on koirasusi, lähempänä koiraa kuin sutta. Suomalaisten eläkevaroistakin saattoi kadota viikossa 10 miljardia, vaikka pörssiin sijoittamisen riskit on Suomessa ennakoitu, lehti kirjoittaa. Useat tutkimukset ja selvitykset tukevat sitä, että hyvä talvikunnossapito tuo merkittäviä hyötyjä niin terveydelle, liikenneturvallisuudelle kuin kansantaloudellekin. Yksikään asiantuntija ei suden ulkoasun tai käyttäytymisen perusteella olisi tehnyt eläimestä tätä susidiagnoosia. Pakkolunastuskorvaukset ovat olleet jopa 50 prosenttia alakanttiin, metsämaasta on maksettu metsätilamarkkinoita alhaisempi hinta ja kuntien maanhankinta on näyttäytynyt yksipuolisena saneluna. Ensimmäiseksi, tilatason selkeyttäminen, joka tunnistaa paremmin erilaiset tilanteet viljelykäytänteissä. Vapaaehtoistyö mahdollistaa pitkälti erilaiset kulttuurija liikuntatapahtumat haja-asutusalueilla. Tätä ennen esimerkiksi lisäpanostuksia talvikunnossapitoon pitää perustella vaikkapa kansalaisten tyytyväisyyden kautta. Eläintuotteiden välttäminenkö on ratkaisu kaikkiin maailman ongelmiin. Ideaalitilanteessa viljelijät saisivat lisää tuloja markkinoilta, mutta valitettavasti tällä hetkellä toive on epärealistinen. Nuorten asenteisiin vaikuttaminen on työlästä. Lukekaa Agrimediasta suuren viljatilallisen mietteitä asiasta. Maaseudun Tulevaisuus 9 maanantaina 14. Tarvittavia lisäpanostuksia ei voi nykyisin kunnissa perustella terveyspuolen kustannussäästöillä. Keskustelu keskittyy luonnollisesti turvallisuuteen. Kansalliset laitokset, isot tapahtuma-areenat, valtionosuutta saavat taideja kulttuurilaitokset sekä taideyhteisöt keskittyvät pääosin kaupunkeihin. Kuinka maatalouden rahoitus varmistetaan erityisesti, kun rahoitustarpeita EU-tasolla on puolustukseen ja muihinkin turvallisuuskysymyksiin. Keskeinen kysymys on myös, miten turvataan tuottajien riittävä elintaso, jos jäsenmaat voivat itsenäisesti päättää, kuinka paljon rahoitusta ohjataan kansallisesti maatalouden tukiin vuodesta riippuen. Nyt nämä kustannukset ovat sote-uudistuksessa siirtyneet hyvinvointialueille, joiden rahoitus tulee valtiolta. Viimeistään nyt on herättävä siihen tosiasiaan, että jos maataloussektori ei itse nouse puolustamaan rahoitusta jo komission valmisteluvaiheessa, on linjaa vaikeampi muuttaa jatkossakaan. Selvitystyöstä on maininta jopa keskustan ympäristövaliokunnan lausuntoon jättämässä eriävässä mielipiteessä. Yksinkertaistamista tarvitaan, mutta rahoituksesta ei pidä aloittaa. Edustajakollegan nostama huomio on tärkeä, mutta huoli turha. EU:n rahoituskehykset ja kansallisten hallitusten rahoituskaudet kun eivät mene yksi yhteen. Janne Jukkola kansanedustaja (kok.) Omaisuudensuojan parannus on historiallinen K ustavissa ammuttiin turvallisuusperusteisella luvalla kuukausi sitten eläin, joka osoittautui sudeksi Luonnonvarakeskuksen dna-testeissä
Mitäpä jos myisin?. Valituksia tehotariffista ei ole tullut. Seuraava kuukausi lähtisi joka tapauksessa taas puhtaalta pöydältä. Tehomaksu iskee tähän ja voi laukaista uuden lisäerän siirtomaksuun. Kotivakuutuksiin lähes aina sisältyy luonnonilmiöturva, ja yleensä puu kaatuu myrskyssä. 63 sivua. ”Ne hyötyvät, jotka pystyvät tulevaisuudessa kuluttamaan sähköä entistä tasaisemmin”, sanoo Kettunen. ”Kiinteistönomistajan vastuu saatetaan mieltää ankarammaksi kuin se todellisuudessa on”, sanoo jaostopäällikkö Jussi Korpelainen vakuutusja rahoitusneuvonta Finestä. Omakotiasukas raaputtaa päätä, että mistä loppujen on kyse ja ketä tehomaksu koskee. Yksi keskeinen uudistus on tehomaksu. Rakennusperinteen ystävät ry:n julkaisuun on koottu Panu Kailan lukijakysymyksiin antamia neuvoja vuosien varrelta, ja vastaan tulee tämäkin asia. ”Tällöin esimerkiksi sähköauto ei lataudu niinä hetkinä, jolloin taloudessa käytetään paljon sähköä. Tehomaksun voisi laukaista esimerkiksi tietyn kulutusrajan ylittävä huippu tai useita ylityksiä tai sitten voidaan määritellä jokin kulutusraja, jonka alla maksu on nolla ja ylityksistä maksettaisiin jollain kriteereillä lisää – tai jokin muu laskentatapa. Sellaistakin on hyvä miettiä, voisiko kulutushuipun ylittää muutaman kerran kuukaudessa ilman korkeampaa maksua”, pohtii johtaja Veli-Pekka Saajo Energiavirastosta. Jos vihkosen päättää hankkia, on varauduttava siihen, että kysymykset eivät välttämättä osu omaan tarpeeseen tai sitten asiat ovat tuttuja. KUVA: CAROLINA HUSU ”Ne hyötyvät, jotka pystyvät tulevaisuudessa kuluttamaan sähköä entistä tasaisemmin.” TEEMU KETTUNEN Tehomaksusta tulee yhä useammalle omakotiasukkaalle uusi rivi sähkön siirtomaksuun. Hän sanoo, että korvausvastuun syntyminen edellyttää ”tuottamusta”. Helpompikin tapa on. Vaihtoehtoja uudeksi laskentamalliksi on useita. Toisin sanoen naapurin on pitänyt omalla toiminnallaan tai törkeällä huolimattomuudellaan edesauttaa vahinkoa. Tilanne muuttuu kinkkisemmäksi, jos naapuri ei siihen suostu tai hänellä ei ole vakuutusta eikä puu ole kaatunut myrskyssä. Mestarin mökin kattohuopa oli kuulemma vuonna 2009 runsaasti sammaloitunut mutta silti kestänyt 30 vuotta – tänä päivänä lukuun voi laittaa 15 vuotta lisää. Silloin on samantekevää korvauksen saamiseksi, onko puu kaatunut omalta vai naapurin tontilta. Suurimpia niistä ovat esimerkiksi Helen-sähköverkko, Caruna ja Elenia-verkko. Perusteena on, että sammal ei käytä huopaa ravintonaan. Tuottaja: Jarmo Hankivaara, jarmo.hankivaara@mt.fi Maaseudun Tulevaisuus Oletko koskaan taiteillut heiveröisillä ja turhan lyhyillä tikkailla ja pähkäillyt, uskaltaisiko nousta katolle puhdistamaan tiukkaan juurtunutta sammalta. Tehomaksu tarkoittaa yksinkertaistettuna, että asiakas maksaa siirtomaksussa kovista kulutuspiikeistä lisää. JARMO HANKIVAARA 10 maanantaina 14. Sähkönsiirron hintaan tahdotaan pienilläkin sähkönkäyttäjillä kolmas elementti, tehomaksu. Sähkönsiirron toinen osa, energiamaksut, ovat suuruudeltaan muutamia senttejä/kWh. ”Jos vakuutusehtojen edellytys myrskystä ei täyty, silloin luonnonilmiöturva ei korvaa vahinkoa. ”Uskoisin, ettei uudistus suuremmin vaikuttaisi suuntaan tai toiseen vähän sähköä käyttävien omakotitalouksien energialaskuissa. Se istuu tiukasti ja muodostaa humusta alleen. Kaikki vakuutusyhtiöt eivät välttämättä myönnä rikkovakuutuksen kaltaisia laajempia vakuutuksia varsinkaan vanhemmille taloille tai sellaisten vakuutusmaksu voi olla erittäin kallis. Nyt pörssisähkön käyttäjät odottavat halpoja tunteja ja kuluttavat silloin paljon sähköä. Kaikki eivät silti välttämättä maksa energiasta aiempaa enemmän. Sähköenergian voi ostaa ja kilpailuttaa mistä yhtiöstä tahansa, mutta sähkönsiirto on pakko ottaa omalta alueelliselta toimijalta, joita Suomessa on 77. Laskentatapa kuitenkin vaihtelee eri yhtiöissä, ja laki yhdenmukaistaisi tariffit. Näin on esimerkiksi, jos puu on selvästi laho mutta naapuri ei suostu kaatamaan sitä. Ennen kuin mennään siihen, otetaan pieni taustoitus ja kertaus. Kukapa ei olisi säikähtänyt nähdessään hevosmuurahaisen varastossa tai hirsimökin luona. Sähkön kulutuspiikit aiheuttavat sähköverkkoon pullonkauloja ja lisäävät yhtiöiden tarvetta tulevaisuudessa kalliisiin investointeihin – varsinkin kun sähköautojen lataus lisääntyy tulevaisuudessa. Vastuu oman tontin puista on pienempi kuin monet luulevat Useimmiten puut kaatuvat myrskyssä. ”Entistä tarkemmin pitää kuitenkin seurata omaa sähkön kulutusta, varsinkin jos taloudessa on esimerkiksi sähköauto, lämpöpumppu ja muita paljon energiaa käyttäviä laitteita.” Käytännössä siis pitää seurata, etteivät kaikki laitteet kuluta virtaa yhtä aikaa. huhtikuuta 2025 ASUMINEN Lue lisää MT.FI/ metsapalvelu tai QR-koodilla Puun ja metsämaan hintatiedot MT Metsäpalvelusta. Silti miehen asenteessa viehättää se, että harvoin hän tuntuu olevan missään asiassa ehdoton. Sähkölasku muodostuu kahdesta osasta, jos unohdetaan verot. Pahimmillaan tämä tarkoittaa sitä, että maksajaksi voi joutua vahingon kärsijä – vaikka puu kaatuisi toisen tontilta omalle pihalle. Perusmaksun suuruus vaihtelee yhtiöittäin suuresti, viime vuonna 4,77 eurosta aina 40,66:een. Pienimmillä sähkönkäyttäjillä, kuten omakotitalouksilla, sähkönsiirron veloitus muodostuu yleisimmin kiinteästä kuukausittaisesta perusmaksusta ja kulutetuista kilowattitunneista. Vahingon kärsineen olisi hyvä epäselvissä tapauksessa ottaa valokuvia kaatuneesta puusta ja esittää dokumenttia, jos hän on huomauttanut puun huonosta kunnosta.” Näin pitkälle ei tarvitse mennä, jos vakuutusasiat ovat kunnossa. ”Voi olla vaikea todentaa, että olisiko puu pitänyt huomata kaataa. Renkaan muotoisella terällä porataan naulan ympäriltä ja isot reiät paikataan myöhemmin puupropuilla. Yleinen käsitys on, että sammal menee huovan väleihin ja katteen uusiminen on pian edessä. Voisiko sitten sähkönsiirtoyhtiö patistaa kuluttajia siirtymään tehomaksullisiin sopimuksiin vaikkapa korottamalla muiden sopimustyyppien perusmaksuja. KUVA: JOEL ROSENBERG Tuottamuksellisuus on avainsana, kun ratkotaan kaatuneen puun aiheuttamien tuhojen maksajaa. Näissä monella on käytössä vuorokaudenja vuodenaikaan liittyvä sopimus. ”Jos yleissiirron perusmaksuun siirrettäisiin kohtuuttoman suuria korotuksia, puutumme kyllä siihen”, vakuuttaa Saajo. Tapoja on kaksi. Saajon mukaan ei voi olla niin, että tehomaksu mahdollistaisi yhtiöille uuden rahastuskeinon. KUVA: JARKKO SIRKIÄ Sähköauton lataus kannattaa tehomaksun piirissä olevissa talouksissa ajoittaa niin, etteivät kaikki sähkösyöpöt ole päällä yhtä aikaa. Tontinomistajan vastuu on silloin pienempi kuin ajatellaan. Järjestelmien automatisointiin on jo nyt ratkaisuja, ja ne yleistyvät tulevaisuudessa. Aina ei edes vakuutusyhtiö korvaa. Maalaisjärki sanoo, että naapuri korvaa mutta näin ei automaattisesti ole. Hän rauhoittelee, että jo nyt tehomaksun piirissä on kymmeniätuhansia asiakkaita. Kysymys katon sammaloitumisesta on tietenkin vain yksi Panu Kailalle osoitetuista kysymyksistä, joihin hän on vuosien varrella vastannut lehtien palstoilla. Oma tietopankki karttuu joka tapauksessa huomaamatta. Tehomaksullinen sopimus on käytössä lähinnä paljon sähköä kuluttavissa kotitalouksissa, kuten sähköllä lämpenevissä omakotitaloissa. Kirjaa selaillessa tulee muutamia kertoja helpotuksen huokaus. JARMO HANKIVAARA jarmo.hankivaara@mt.fi Omakotiasukkaat saavat lähitulevaisuudessa sähkölaskuunsa uuden rivin, kun Petteri Orpon (kok.) hallitus päivittää sähkömarkkinalakia. Yksinkertaisimmillaan se tarkoittaa varaavan tulisijan lämmittämistä silloin, kun sähköä kuluu runsaasti lämmitykseen ja paljon sähkölaitteita joudutaan pitämään päällä. Usein puun huono kunto selviää kuitenkin vasta sen kaaduttua. Toinen tapa on rikkoa yksi lauta ja sahata ARVIO Kysyvä ei tieltä eksy Talotohtorin opissa: Tuuma 4/2024. ”Minusta tehomaksu pitäisi katsoa pitemmältä ajalta kuin yhdestä huipputunnista. Vakuutuskorvauksia voidaan hakea omasta kotivakuutuksesta tai naapurin vastuuvakuutuksesta, jos tämä siihen suostuu. Merkittävää on, että asiakkaille pitää voida tarjota jokin muukin tuote kuin tehomaksullinen. Niiden tuhovoima on kuitenkin rajallinen. Tehomaksu ei ole uusi asia, vaan kymmenkunta sähkönsiirtoyhtiötä tarjoaa sitä jo nyt myös pienasiakkaille. Asiantuntija Teemu Kettunen Motivalta ymmärtää hyvin valtiovallan halun siirtää kuluttajia tehomaksun piiriin. Tätä myös lainsäätäjä edellyttää. Tällöin tarvitaan ’rikkoturvan’ sisältävä vakuutus, joka kattaa äkilliset ja ennalta arvaamattomat vahingot rakenteille”, Korpelainen sanoo. Rakennus perinteen ystävät ry, 2024. Kerrotaan nyt samalla sekin. Samoin käyttöveden lämmitys voidaan ajoittaa automatisoimalla esimerkiksi yöaikaan.” Tehomaksu yleistyy pientaloissa ja rankaisee kulutuspiikeistä Takan oikeaaikainen sytyttäminen saattaa pelastaa sähkön tehomaksulta. Siihen voi kuitenkin suhtautua kuin kevyeen kesäviihteeseen tai pieneen välipalaan raskaampien remonttikirjojen välissä. Energiavirasto antaa sähkönjakeluyhtiöitä koskevan määräyksen tämän vuoden lopussa, ja silloin selviää tehomaksun suuruus ja laskentatapa. Kodin järjestelmien automatisointi on toinen keino. Sanomattakin on selvää, että kulttuuriperintöä mieluusti suojeleva Kaila suosittelee esimerkiksi vanhojen ikkunoiden kunnostamista. Ne eivät saa hirttä poikki ja häipyvät ajan kuluessa itsekin tai toisinaan kanelin ajamina. Jos osa asiakkaista maksaa tulevaisuudessa enemmän, osan tulisi maksaa vähemmän ja osa ehkä maksaisi saman verran kuin nyt. Suurilla (pääsulakekoko yli 63 A) se yleensä jo onkin. Talotohtorin mielipide on, että hyvähän sammalta olisi poistaa mutta aivan välttämätöntä se ei ole. Vaakakupissa painavat yhtäältä oma terveys ja toisaalta katon käyttöikä. Pakko silti myöntää, että voin olla väärässäkin.” Tilanne on joka tapauksessa toinen, jos sähköä kuluu vaikkapa lämmityksen vuoksi paljon. Jokainen päättäköön lopulta itse, miten toimii ja vastatkoon sitten teoistaan. Nyt vastaukset on koottu 63-sivuiseksi vihkoseksi ja ryhmitelty käsittelemään talon sisäja ulkopuolta sekä rakenteita, tuholaisia ja ikkunoita. Enpä tiennyt ennen esimerkiksi sitä, kuinka ruostuneilla nauloilla tiukasti istuvat lattialankut saa suhteellisen ehjinä irti. JARMO HANKIVAARA Puu rojahtaa naapurin tontilta tontillesi ja huonolla onnella katon tai auton päälle
Lukemattomien aikuisten päivä ei lähde käyntiin ilman aamukahvia, ja lounaan jälkeen nautitaan usein kupillinen kahvia jälkiruoaksi. Tiedätkö, miten kursaillaan, kelle tarjotaan kahvia ensin tai missä seurassa on ollut sopivaa ryystää tassilta. Mutta kaikki kulttuuri ei voi tapahtua Finlandia-talossa. Lastenkirjojen kokonaismäärä on vuoden 2024 kirjoissa ennätyksellisen suuri, 361 kirjaa. Olen laulanut tuhansia tunteja ja se vaikuttaa, mutta enemmän olen sinnikäs kuin lahjakas”, sanoo Rasinkangas jo tutuksi tulleella vähättelevällä tyylillään. Käännöskirjojen osuus ei ole koskaan aiemmin ollut yhtä alhainen kuin viime vuonna. Ehkä. Siihen merkittiin nuppineuloilla, missä oltiin oltu. Yksi asia niitä kuitenkin yhdistää. Jos tunnistat itsesi tästä laita viestiä. Satakunta 57 31011 Naisesta ystävää kaikenkivan merkeissä, rennosti ja reippaasti.. Toisaalta Rasinkangas ottaa nykyään mielellään vastaan haasteen, että jokainen yleisö on voitettava puolelleen. ”Sehän ei pidä koko Suomea asuttuna, että Pentti Rasinkangas menee sinne ja tänne. Monien kuulijoiden suosikeiksi ovat nousseet esimerkiksi Meidän uusi vauva, Kanalomamatka, Markan possu, Mamma Miau ja Mennään hiljaa. ”Pidän älyttömästi siitä tunteesta, kun konsertti alkaa. Osa oivalluksista liittyy sanoituksiin, osa melodioihin. ”Keikan jälkeen joku tuli sanomaan, että kuuntelin sinua lapsena, ja siksi toin lapsenlapseni konserttiin.” Todistetusti Rasinkangasta kuunnellaan siis jo kolmannessakin polvessa. SANNE KATAINEN ”Teen töitä enää sataprosenttisesti.” Tietyllä tapaa lapsille esiintyminen oli helpompaa 1980-luvulla, kun lapset istuivat nöyrästi ja hiljaa paikoillaan. Kahvi on vahvasti läsnä suomalaisessa arjessa, ja se on myös osa elämän suuria hetkiä. Koko Suomen muusikko Koko Suomi täytyy pitää asuttuna, ajattelee Pentti Rasinkangas. Hoitotasapainon löydyttyä päätyivät ajatukset keikkailun lopettamisesta romukoppaan. Sai Ohilyönnin kanssa lastenkulttuurin valtionpalkinnon vuonna 1995. Esiintynyt myös muilla kokoonpanoilla. Ei Rasinkangas ole esimerkiksi koskaan nähnyt tädin ratsastavan lehmällä keittiöön, vaikka hän siitä laulaakin. Ilmoitukseen vastataan tekstiviestillä. ”En halua muistella niitä. Olen hoikka, luotettava, ok.näköinen Kolli. Vuoden 2024 lastenja nuortenkirjoissa esille nousevia teemoja ovat esimerkiksi yhdeksännen luokan käyminen ja nuorten peruskoulun päättymiseen liittyvät pohdinnat. Aivan kaikkea lastenmuusikon tuotantoa ei kuitenkaan kannata tulkita kirjaimellisesti. Aikaisemmin se oli 150–200 prosenttia.” Vuonna 2019 uran jatko oli vaakalaudalla. ”Radiot eivät soita ollenkaan lastenmusiikkia, suuret sanomalehdet eivät kirjoita siitä eikä levyjä myydä enää ollenkaan.” YSTÄVÄÄ ETSIMÄSSÄ Mies etsii naista 31009 Riski junttimies kaipailee tuhtia maalaismuoria, lomittajaa tai emäntää, yli 60v. Juhlistaa 70-vuotissyntymäpäiväänsä koko perheen Pentti, Arja Koriseva ja Markan possu -konsertissa Jyväskylän Sinfonian kanssa 23.4. ”Nytkin luulen, että olen tehnyt kaiken, mutta välillä yöllä tulee idea, joka täytyy saada nauhalle.” Rasinkangas nappaa pienetkin ajatukset talteen, mutta sitten herää kysymys työn mielekkyydestä. Käännöskirjojen tarjonta on siten kaventunut ja keskittynyt erityisesti englanninkielisiin teoksiin. Huvitusta herättänyt kommentti taipui laulussa muotoon ”se on se meidän uusi vauva / nimeä en muista / se joskus karjuu niin / et pikkulinnut tippuu puista”. ”Silloin mietin, onko minusta enää esiintyjäksi.” Lopulta piinaavan keuhkokuumeen taustalta löytyi reumaattinen autoimmuunitauti SLE. Myös palkalliset kahvitauot ovat vakiintuneet osaksi työpaikkojen etuuksia, ja niistä pidetään kiinni hanakasti. Koti Jyväskylässä, kaupunkiasunto Helsingissä. Perheeseen kuuluu vaimo, kolme lasta ja kaksi lapsenlasta. Se tuntuu reilulta. Eikä Rasinkangas itsekään haluaisi lopettaa musiikin tekemistä. Vanhankirkontie 383, Loimaa. Pohjois-Pohjanmaa 58 Lastenja nuortenkijoilla ennätysvuosi Kotimaisten lastenja nuortenkirjoja julkaisumäärä on kasvanut jo usean vuoden ajan. Vastauksia tarjoillaan Loimaalla lokakuun alkupuolelle saakka. Oman ilmoituksen lisääminen edellyttää Ystävää etsimässä -palvelun käyttäjäksi rekisteröitymistä ja profiilitietojen täyttämistä sekä palveluun kirjautumista. Myös kotimaisia nuortenkirjoja on mukana eniten koko Kirjakori-tilastoinnin historiassa. Keski-Suomi 52 31012 Täällä olisi pitkä sopusuhtainen, hyväkäytöksinen kasvinviljelijä. ”Teen töitä enää sataprosenttisesti. Pirkanmaa pohjoinen kylät, Keuruun seutu ja kauempaakin. ”Luulin oikeasti, että lopetan, ei minulla ollut mitään suunnitelmaa.” Luulo osoittautui vääräksi. ”99 prosenttia ideoistani on huonoja”, Rasinkangas töksäyttää. Viime vuonna mukana oli 1 306 lastenja nuortenkirjaa. Pirkanmaa 59 31010 Nyt olisi etsinnässä maaseudulla viihtyvä nainen joka olisi reipas ja huumorintajuinen ja hyvä olisi jos ei joka ilta tarvitsisi ryyppyä.. Harrastaa lukemista, kävelylenkkejä ja käy ohjatuilla ryhmäliikuntatunneilla. Kieliä, joista on käännetty kirjoja suomeksi, on yhteensä 13, kun vielä edellisvuonna alkukieliä oli mukana 17. Jyväskylässä fysiikkaa ja kemiaa opiskelleen nuoren miehen kavereissa oli paljon soittajia, joten hän päätyi itsekin kitaran varteen. 25-60 v. Voi olla, että ne eivät menisi enää läpi omasta seulastani.” Tuohon aikaan pienimmissäkin kunnissa oli nuorisoja kulttuurisihteerit, joilla oli rahaa konserttien tilaamiseen. Tarkat ohjeet palvelun käyttöön osoitteessa www.maaseuduntulevaisuus.fi/ystavaa-etsimassa/ohjeet PENTTI RASINKANGAS Lastenmusiikkia 1980-luvulta lähtien tehnyt ja esittänyt muusikko. Maaseudun Tulevaisuus 11 maanantaina 14. Saanut Lasten laulukaupunki -festivaalin Hyvätuuli-palkinnon 2005 ja valtakunnallisten lastenmusiikkipäivien elämäntyöpalkinnon 2021. 1990-luvun alussa Rasinkangas kiersi orkesterinsa kanssa aina samalla keikka-autolla, jossa kulki mukana Suomen kartta. huhtikuuta 2025 LUKEMISTO OHJEET Palvelu toimii osoitteessa www.maaseuduntulevaisuus.fi/ ystavaa-etsimassa. LAURA KUIVALAHTI Kyllähän se harmittaa. Mutta miksi tekisin, kun se on iso työ ja siihen menee hirveästi rahaa, minkä jälkeen minulla on kotona tuhat cd:tä?” Uusien kappaleiden sijaan Rasinkankaan keikoilla toivotaan yleensä hittejä vuosien takaa. Samalla kun kotimaisten teosten määrä on kasvanut, on käännösten osuus pienentynyt. Minä olen yksi osa sitä.” Oman osuutensa Rasinkangas on tehnyt myymällä keikkojaan pienille kouluille edullisemmin kuin suurille kaupunkikouluille. Rasinkangas makasi sairaalassa useampaan otteeseen, pisimmillään viisi viikkoa putkeen. ”Nythän olen taas elämäni kunnossa.” Sairastumista seuraavana vuonna Rasinkangas julisti, että on nyt kirjoittanut viimeiset laulunsa. Palvelussa olevia ilmoituksia voi lukea ilman rekisteröitymistä. ”Ehkä on turvallista sanoa, että ei voi olla monta kuntaa, jossa en ole esiintynyt”, Rasinkangas muotoilee. Kuvituskuva. SANNE KATAINEN Kahvikulttuuria esillä Sarka-museossa Kahvi on erottamaton osa suomalaista arkea. ”Siitä olen varma, että olen esiintynyt useammassa kunnassa kuin Suomessa on enää kuntia jäljellä.” Pentti Rasinkangas on tällä hetkellä yksi Suomen pisimpään kiertäneistä lastenmuusikoista. Kun joku tulee kylään, vieraanvaraisuuteen kuuluu tietenkin tarjoutua keittämään kahvia, vaikka vieras usein kieltäytyy aluksi kursaillen. Monissa lastenromaaneissa käsitellään esimerkiksi koiran hankintaa, joka on yhä yleisempää suomalaisissa perheissä, sekä retkeilyä, jonka suosio on viime vuosina kasvanut. ”Oikeastaan haluaisin varmaan tehdä vielä levyn. Hän tekee oman osansa keikkailemalla eläkkeellä myös isojen kaupunkien ulkopuolella. Perusti Ohilyönti-orkesterin vuonna 1986. Jyväskylän seutu. ”Radiot eivät soita ollenkaan lastenmusiikkia, suuret sanomalehdet eivät kirjoita siitä eikä levyjä myydä enää ollenkaan.” Vielä 2000-luvun alussa lastenmusiikki näkyi ja kuului enemmän, sille oli jopa omia erikoisohjelmia radiossa. Kyse ei ole siitä, etteikö nykyään tehtäisi uutta, hyvää lastenmusiikkia. ”Sen lisäksi että se oli vaikeaa, se oli hauskaa. Suomalaisen kahvihetken historiaa -näyttely on esillä Suomen maatalousmuseo Saran Ruokakulmassa 10.4.–5.10.2025. Viime vuonna lastenja nuortenkirjojen kotimaisuusaste oli ennätyksellisen suuri, 55 prosenttia. ota yhteyksiä. Erään kerran opettajaksi opiskellut kaveri pyysi Rasinkangasta mukaan esiintymään päiväkotiin. Sinä fiksu, suunnilleen ikäiseni, omillaan toimeentuleva leidi kohtuu läheltä. Yksi vuonna 2001 aloittaneen Loiskis-orkesterin perustajista. Olisi mielenkiintoista nähdä ne keikat nyt 45 vuoden jälkeen. Niihin voi myös vastata rekisteröitymättä palveluun. Juhlatilaisuuksissa, sekä suurissa että vaatimattomammissa tarjoillaan kahvia. JANICA PÖRHÖNEN Kotimaisia lastenkirjoja ilmestyi vuonna 2024 yhteensä 233, mikä on 20 enemmän kuin vuonna 2023. Rasinkankaalla on kolme lasta, ja pieniä palasia omista ruuhkavuosista on tallennettu riimeihin ja säveliin. Kun perheen kuopus oli juuri syntynyt, tiedusteltiin kaksivuotiaalta isosiskolta uuden tulokkaan nimeä. Harrastan hyötyliikuntaa, ulkoilua, pyöräilyä ja tanssia sopivissa määrin. Minne saapastellaan. Vuosia Rasinkangas soitti muiden kappaleita ja kansanlauluja. Asia selviää Lastenkirjainstituutin tiedotteesta. Kannattaako hänen kirjoittaa ja julkaista musiikkia, jos sitä ei kuule juuri kukaan. Toisen polven kuulijoita on konserteissa näkynyt jo pitkään, mutta taannoin Rasinkangas koki aivan uudenlaisen tilanteen. Esimerkiksi ehkä Rasinkankaan tunnetuin kappale – Meidän uusi vauva – sai kipinän tosielämästä. etsijänä 57v raitis liikuntaa harrastava hyvin toimeentuleva maatalousyrittäjä.. Painettujen lastenja nuortenkirjojen määrässä ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia huolimatta e-kirjojen ja äänikirjojen suosiosta. Erota tiedot välilyönnillä toisistaan. MIKKO SOINI. ”Enkä ole pohjimmiltani hyvä laulaja. Päinvastoin, Rasinkankaan mielestä nuoret kollegat ovat loistavia. Sisko kertoi ettei muista, vaikka saattoi hyvinkin olla, ettei nimeä oltu vielä edes keksitty. n. Hänestä koko Suomi täytyy pitää asuttuna. Teemoina näkyvät myös muutto uuteen kotiin ja sen vaikutukset lapsen elämässä sekä lasten ja nuorten kokema köyhyys ja eriarvoisuus. Tilaisuutesi on koittanut. Lähetä tekstiviesti numeroon 045 7398 0385. Jossain vaiheessa kartta katosi, eikä Rasinkangas uskalla julistaa itseään koko Suomen kiertäneeksi artistiksi. Pirkanmaa 53 Nainen etsii miestä 31014 Puolisoa etsin jospa löytyis täältä, Sinä ahkera kiltti mies. ”En lopeta, ennen kuin tulee neljäs sukupolvi”, Rasinkangas veistelee. Tykkään käydä eri puolilla Suomea, joka puolella, se on minulle tärkeää”, lastenmuusikko Pentti Rasinkangas sanoo. Ensimmäisellä levyllä oli hyviä, mutta myös hirveän huonoja kappaleita.” Ideanmuruset pujahtelevat Rasinkankaan päähän varkain. odotan vastauksia. Viihdyt metsässä ja kotona kuten minäkin. Odotan. Juuri isojen kaupunkien ulkopuolella kiertäminen on Rasinkankaalle erityisen tärkeää. Lastenja nuortenkirjoissa reagoidaan nopeasti ajan ilmiöihin ja tapahtumiin. Sarka-museossa avautunut näyttely kertoo kahvin matkasta trooppisilta viljelyalueilta suomalaisiin kahvipöytiin sekä valottaa tapakulttuuria kahvittelun takana. Saisiko olla kupponen. Haastattelua edeltävällä viikolla Rasinkangas on keikkaillut Pohjois-Savossa, myöhemmin keväällä hän suuntaa muun muassa Keski-Suomeen. Sitten tapahtui jotain. Ruotsinkielinen tuotanto on vienyt hänet muun muassa kaikkiin Ahvenanmaan kuntiin. Pitkästä urasta ja kattavasta tuotannosta huolimatta Rasinkangas ei pidä itseään erityisen lahjakkaana musiikillisesti tai verbaalisesti. Vähitellen alkoi syntyä omiakin. Kirjoita viestin alkuun kirjaimet YS ja sen jälkeen ilmoituksen numero sekä haluamasi viesti. Sittemmin Rasinkankaalta on ilmestynyt kaksi levyä. Lastenmusiikin pariin hän ajautui sattumalta 1980-luvulla. Lastenkirjainstituutti kokoaa vuosittain Kirjakori-tilastoja, joissa seurataan lastenja nuortenkirjallisuuden julkaisumäärien kehitystä. Erityisesti on kasvanut kotimaisten lastenteoksien määrä. Täydestä keikkakalenterista huolimatta Rasinkangas on ollut eläkkeellä vuodesta 2018 lähtien. Ystäväksi, kahviseuraksi tai syliinsä. Sopivia artisteja oli sen sijaan varsin vähän. Muusikko Pentti Rasinkangas on ehkä esiintynyt kaikissa Suomen kunnissa. Hän ei voi olla asiasta varma, ja juuri se nakertaa. Uusimaa 51 31013 Nainen haussa seuraksi, ei pipo kireenä. Kirjoja käännettiin eniten englannin kielestä, 73 prosenttia kaikista Kirjakorin käännetyistä kirjoista
Katso ohjelma MT.FI/mthevoset-ohjelma tai QR-koodilla Talleilla tavataan HEVOSLUETTAVAA Jäikö uutisnälkä. vm.2023, vain 2150h NH 735LA -etukuormain Jousitukset, 50km/h 650/65R38 + 540/65R28 Yksi omistaja, vaihtoehto uudelle Hinta: 79 400€ + alv John Deere 6510 105hv / 6-syl. OSTAMME Kuormaautot ja moottorit. Oy KrsTrans Ab, 64300 Lapväärtti. Todella siisti kone Hinta: 24 800€ + alv Valmet 305 54hv / 3-syl. • Fosforilannoituksen taloudellinen kannattavuus. 0400 646 200, 0500 659 678 Hyster 2.50XM 2,5t nostoteho kolmimastotrukki vm.02 aj 440h HP 20t eur P. • Nurmikoneiden huolto ja korjaus – vieläkö löytyy tekijöitä. 040 592 5005 www.siekkelinsaha. Claas, Welger, Krone, J-D paalaimet. Tule mukaan tapaamaan mielenkiintoisia hevosia ja hevosihmisiä. Se on varattu pelkästään Maaseudun Tulevaisuuden ja MT Hevoset tilaajille ja vaatii kirjautumisen verkkosivuillamme. P. huhtikuuta 2025 Tarkemmat varusteet ja kuvat: www.raktori.fi Kalle Mattsson / 040–8676 494 RAKTOREITA Valtra G135 Active 147hv / 4-syl. vm.2005, vain 5046h 520/70R38 + 420/70R28 Ilmastointi, jarruvent. 3590 € HÄRMÄNPELTO p. /kpl. 064845175 MT Hevoset -ohjelma vie sinut vierailulle hevosihmisten kotitalleille. • Biokaasulaitosten mädätteen toimivuus nurmitilan lannoituksessa. Traktorit kaikki merkit, kurottajat, sekä muut maatalouskoneet. siekkelin.saha@gmail.com Myydään Muut tuotteet Maaja metsätaloustuotteita Työkoneita TRUKIT JA NOSTIMET SENOCO OY nettikone.com Varaosia ja tarvikkeita Vuokrataan Traktoreita ALLIANCErenkaat (alv. Siisti kone. 0%) 540/65R28 ja 650/65R38 4200 € 540/65R30 ja 650/65R42 4480 € HÄRMÄNPELTO p. 019 419 428 Vuokralle tarjotaan peltoja: Imatra, Kitee, Lappeenranta, Joutseno, Laukaa, Parikkala, Rääkkylä, Sysmä, Valtimo, Liperi ja Kouvola P. vm.2017, vain 5070h DirectDrive -vaihteisto Etunostol. 045– 8865 152 Klapisäkit ja muut suursäkit ZYMOTEC OY p. YLEISNURMI SATONURMI REHUNURMI HIILINURMI VIHERLANNOITUSNURMI P. vm.2000, 8725h 18.4RR38 renkaat 3 lohkoa, jarruvent. • Nurmen korjuujärjestyksen optimointi sääaseman avulla. Utacon Oy P. 0400892414 www.utacon.fi Ostetaan Tarjotaan vuokralle Koneita NYT ON AIKA HANKKIA MERKKAUSTIKUT PUUN TAIMILLE Oksaton keppi 10 mm TALVITARJOUKSENA: 1 m keppi 8 snt + alv. MT | Kokonaistavoittavuus 534 000 (KMT 2024) Nurmirehu TEEMANUMERO 23.4.2025 Ammattilaisten sisältöjä ja juttuja nurmirehuista mm: • Säilörehun onnistuminen sään ääriolosuhteissa. + etupto Jousitukset, 50km/h 650/65R38 + 540/65R28 Kattavat varusteet, hieno! Hinta: 68 400€ + alv Case IH 140 Maxxum 175hv / 6-syl vm.2012, vain 3448h Jousitukset, 50km/h 460/85R38 + 380/85R28 Yksi omistaja, hieno! Hinta: 46 800€ + alv New Holland T6.180 175hv / 6-syl. 064845175 PARIPYÖRÄT Alliance (alv. 0%) 420/85R28 + Raju ketjuk. Aineistot sähköpostitse 16.4. 0400861564 Ostamme ja noudamme kaikenlaiset metalliromut PohjoisPohjanmaalla. Hinta: 9800€ + alv RÄÄTÄLÖIDYT NURMISEOKSET TILAKOHTAISIIN TARPEISIIN www.naturcom.fi 08 270 7200, 02 762 6200 Rehuviljaa 040 5615887 savo NURMISIEMENSEOKSET mm. Myös varaosapuimurit / traktorit. mennessä. 0400933 356 Myydään sertifioitua Tattarinsiementä 600 kg suursäkeissä tai 25 kg säkeissä Sekä tehdään viljelysopimuksia satokaudelle 2025 lisätietoa sekä sopimukset: www.tattariosto.fi tai p.0500468276 Keskisen Mylly Oy Varaa oma ilmoituspaikkasi ilmoitus@mt.fi tai soita 020 413 2321. Tule katsomaan mielenkiintoista MT Hevoset -ohjelmaa. Uusin jakso julkaistaan joka toinen sunnuntai. Hinta: 24 800€ + alv John Deere 6145R 192hv / 6-syl. 0400882090 siemenkauppaa.fi Valtra 6850:n POHJAPANSSARI Saarijärvi P. vm.1999, vain 3990h 600/65R38 + 480/65R28 Etujouset, Ilmastointi Yksi omistaja, hieno Hinta: 29 400€ + alv Massey Ferguson 5465 120hv / 6-syl. • Biologisten säilöntäaineiden pienannostelu. 0407331382 Ostetaan koko Suomi puimurit: M-F, Deutz-Fahr, Sampo, Claas, JD, Volvo leikkuupuimurit. vm.2022, vain 1450h G4L -etukuormain Jousitukset 540/65R38 + 440/65R28 Kattavat varusteet! Hinta: 69 800€ + alv Valtra 6400 100hv / 4-syl. EuroTeli Oy, Helsinki P. vm.1987, 10 993h Takaveto Uudet renkaat Hyvä pihakone. MT.FI/ruoka MT.FI/ podcast Kerro se MT:n ilmoitusautomaatin avulla MT.FI/ilmoita Oliko jotain asiaa?. www.maakoneet.com Suomalainen yritys, AAA-luottoluokitus. Siekkelin Saha Oy Valkeala P. 2210 € 520/85R38 + Raju ketjuk. Maaseudun Tulevaisuus 12 maanantaina 14
Vaakasuoraan: 6. SUDOKUT PIILOSANA Sudoku-tehtävän 1144 ratkaisu. Sähköisten suoramarkkinointija asiakasviestien lähettämisen voi kieltää toimimalla viesteissä olevien ohjeiden mukaisesti tai ottamalla yhteyttä asiakaspalveluun. Lehti ei ole korvausvelvollinen, jos lehden lähettäminen tilaajalle keskeytyy lakon tai muun ylivoimaisen esteen vuoksi. (13) 3. Oslolainen nainen ei noin olekaan lainkaan vapaa. Sinä, minä ja brittiseura, yleisökin aika hiljaa. (13) 12. Outi, asialinja on ratissa tarpeen. ASIAKASPALVELU Puhelin: 020 413 2277 (arkisin klo 8–21) Sähköposti: asiakaspalvelu@viestimedia.fi viestimedia.fi/asiakaspalvelu Asiakaspalvelu auttaa tilauksiin, laskutukseen ja digituotteiden käyttöön liittyvissä kysymyksissä. Maaseudun Tulevaisuus 13 maanantaina 14. Esim. (7) Pystysuoraan: 1. Siikander-Sillanpää tankkia uhkaamassa. Vihjeissä käytetään usein lyhennyksiä. (9). Skannerista jäi jotenkin ivallinen olo. viestimedia.fi/tilausehdot MT.FI/tilaa Kestotilaus jatkuu automaattisesti, ellei tilausta peruta. Remuapa saatiin kuulla jonkin aikaa. Pitää kertoa omaisuus, myös ne joista et halua rahaa, niin varmistit alaa. Olisipa ollut henkilöauto, Sodomasta karannut olisi aiheuttanut kovat metelit. (6) VINKKEJÄ! Piilosanavihjeessä tulee olla ratkaisusanalle (jonka kirjainten määrä on vihjeen perässä suluissa) sekä suora vihje että piilosanamainen osa, mutta ne eivät aina ole peräkkäin vaan saattavat olla lomittain. Tilaukset toimitetaan force majeure -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset yms.). (7) 7. (7) 11. (13) 16. Änkytyksen takia Aurinkokuningas joutuu matolle. Tähän lehteen käytetty puu on peräisin kestävästi hoidetuista metsistä, valvotuista kohteista tai on kierrätettyä. (6) 2. Eipä ole paksua! (5) 9. Täytä ristikko siten, että jokaisella pystyja vaakarivillä ( ja paksuilla viivoilla rajatuissa 3 x 3 laatikoissa) on jokainen luku yhdestä yhdeksään. huhtikuuta 2025 Sudoku-tehtävän 1119 ratkaisu. Nolla ”karjaisi”. Suomen Pankki vei muut lamput, mutta kohdevalo jäi. Schatz tai kuka tahansa mies rakkauden pauloissa. Hedelmällinen italialaispoliitikko, menen kanootilla kohti infopistettä. Vihjeissä on anagrammeja (kirjaimien uusi järjestys), kätköjä (sana luettavissa suoraan lauseesta) ja erilaisia sanaleikkejä, vaikkapa karuselli on myös karu selli, vihje: Pyörivä hedelmätön istumapaikka. Tilaus laskutetaan valitun laskutusjakson alussa kulloinkin voimassa olevalla hinnalla. viestimedia.fi/hinnasto Osoitelähde: Viestimedia Oy:n asiakasrekisteri Viestimedia Oy voi käyttää tilauksen yhteydessä saamiaan yhteystietoja samankaltaisten tuotteidensa sähköiseen suoramarkkinointiin sekä asiakasviestintään. approbatur, ensimmäinen, ensiluokkainen, aari tms. (7) 17. Tuloksesta sanottiin, että pisteet menivät jakoon. kääntymiseen, palaamiseen tai ylösalaisin oloon tai peiliin liittyvät sanat voivat viitata siihen, että vastauksessa luetaan ainakin joku sana väärinpäin. PAINO Lehtisepät Oy, Varkaus. (11) 8. Kerran ja vain kerran! Apua Sudokun ratkaisuun osoitteessa: www.sudoku.org.uk Taso: Keskivaikea Tehtävä numero 1145. Täytä ristikko siten, että jokaisella pystyja vaakarivillä ( ja paksuilla viivoilla rajatuissa 3 x 3 laatikoissa) on jokainen luku yhdestä yhdeksään. (6) 15. Pentti Oskari Hangas ryyppäis, kiskoi Kaustisen rajalla. A on esim. Koivistoillakin oli sama asema kuin menneisyydessä toisella pariskunnalla. PALVELUNUMEROT Puhelun hinta on normaali matkapuhelinmaksu (mpm) tai paikallisverkkomaksu (pvm). Kerran ja vain kerran! Apua Sudokun ratkaisuun osoitteessa: www.sudoku.org.uk Taso: Keskivaikea Tehtävä numero 1120. viestimedia.fi/tietosuoja ILMOITUSMYYNTI Puhelin: 020 413 2321 (arkisin kello 8–16) Sähköposti: ilmoitus@mt.fi Ilmoitusautomaatti: MT.FI/ilmoita viestimedia.fi/mainostajalle Ilmoitusten viimeiset jättöajat: • maanantain lehteen perjantaina kello 10.00 • keskiviikon lehteen maanantaina kello 16.00 • perjantain lehteen keskiviikkona kello 16.00 Lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista, jos ilmoitusta ei voida julkaista määrättynä päivänä. (6) 4. (5) 19. Asiavirheestä ilmoittaminen: lähetä oikaisupyyntö sähköpostilla toimitus@mt.fi PELIT & SARJAKUVAT Maaseudun Tulevaisuus 13 maanantaina 14. Myönnän, että hän johti YK:ta. Laatinut sanaris.fi / Erkki Vuokila. (11) 13. Huomautukset on tehtävä kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. Edellinen ratkaisu. Maaseudun Tulevaisuuden kestotilaus sisältää painetun lehden lisäksi käyttöoikeuden kaikkiin MT.FI-sivuston sisältöihin ja palveluihin, Maaseudun Tulevaisuuden ja sen liitteiden (Kantri, MT Metsä ja Suomalainen Maaseutu) näköislehtiin sekä näköislehtien mobiilisovellukseen. Peter S. huhtikuuta 2025 PÖYRÖÖT KALKKARO VIIVI JA WAGNER VÄINÖ FINGERPORI MUSTA HEVONEN KAMALA LUONTO VENETSIJÄRVI JULKAISIJA Viestimedia Oy Puhelin: 020 413 2155 Postiosoite: PL 440, 00101 Helsinki Käyntiosoite: Simonkatu 6, Helsinki viestimedia.fi ISSN 1458-8021 Tarjottu tai tilattu aineisto hyväksytään julkaistavaksi sillä ehdolla, että julkaisija saa korvauksetta käyttää sitä uudelleen toteutustai jakelutavasta riippumatta sekä luovuttaa oikeutensa edelleen ja muokata aineistoa hyvän tavan mukaisesti. (5) 10. (6) 6. (13) 5. Lehden suurin korvausvastuu ilmoituksen julkaisussa sattuneesta virheestä tai poisjäämisestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. (6) 14. Riesat eivät muodosta elämän kohokohtaa. (5) 18. Sun pilallinen kasvimuodostelma. Kesko piti vedessä, koska asiakas oli väsynyt pyytämään ostoksesta tositetta
vuonna 1989 +21,0°C Pori Sateisinta toissa päivänä 4,4 mm Ilomantsi 5 vrk:n sääennuste 14.4.–19.4. SANNE KATAINEN Ilmoitus tähän. Vuorokausimaksuja lunastettiin viime vuonna noin 71 000 kappaletta, mikä on merkittävästi enemmän kuin viiden vuoden keskiarvo (45 000 kappaletta). Viime vuonna kalastonhoitomaksuja hankittiin 9,6 miljoonan euron edestä ja yhteensä 288 000 kappaletta. He lunastavat yli puolet kaikista vuosimaksuista. Tämä on peräti 33 prosenttia keskimääräistä enemmän. Päivän ylin lämpötila on -1 ja +15 asteen välillä. Kalastonhoitomaksun voi lunastaa kalenterivuodeksi, viikoksi tai vuorokaudeksi. Jos lyhyet luvat ovat nuorten suosiossa, yli 45-vuotiaat suosivat koko vuoden kalastonhoitomaksua. Suurin kysyntä näissä osuu kesälomakaudelle. Pohjois-Lapissa sataa lunta. Aurinko nousee Helsingissä kello 6:08 ja laskee kello 20:34 Oulussa kello 5:49 ja laskee kello 20:50 Utsjoella kello ja laskee kello 5:17 21:11 14 +3 13 +4 13 +2 11 +1 +8 +3 +9 +0 +6 +1 10 +1 -2 -6 +4 -6 +6 -1 10 +2 14 -0 10 +2 -2 -13 13 7 6 14 +2 16 +2 14 +0 12 -0 +6 +2 14 -1 +5 -1 +8 -3 -2 -6 +2 -10 +3 -3 12 -0 15 +2 12 -1 -0 -13 6 5 3 Äärihavainnot Lämpimintä eilen klo 13 +9,0°C Jomala Kylmintä 14.4. 20 15 10 5 2 1 100 80 60 40 20 10 1 +3 -3 yli 100 60-100 40-60 20-40 10-20 1-10 alle 1 yli 140 120-140 80-120 60-80 40-60 20-40 alle 20 Lähiajan sää Hajanaisia vesisateita tulee maan keskija pohjoisosissa. Lehti postitetaan huhtikuusta alkaen kuukausittain kaikille edelliskuun loppuun mennessä vuosimaksun maksaneille. Ennuste päivisin klo 15. EIJA VALLINHEIMO Alkuvuonna kalastonhoitomaksuja on lunastettu selvästi viime vuotta enemmän. Suomalaiset ovat kalastaneet yhtä innokkaasti viimeksi vuonna 2020, jolloin koronapandemia sotki monen muut lomasuunnitelmat. klo 13.27 Tänään Huomenna Luonnon lumen syvyys (cm) 13.4.2025 klo 09 Talven tilanne 14.04.2025 Keskimääräinen roudansyvyys* ( cm ) * Lähde Suomen ympäristökeskus. Ilmiö ei ole kuitenkaan uusi, sillä vuorokausimaksujen määrä ja osuus kaikista kalastonhoitomaksuista on kasvanut tasaisesti vuosi vuodelta kohoten noin 25 prosenttiin viime vuonna. Etelässä on poutaista, paikoin aurinkoista. Vuorokausimaksut ovat etenkin alle 30-vuotiaiden suosiossa, sillä he maksavat käytännössä puolet kaikista vuorokausimaksuista. Parempi tuottavuus ja huomattavasti pienemmät käyttökustannukset käyttökohteesta riippumatta. vuonna 2001 -28,4°C Sodankylä Lämpimintä 14.4. HUHTIKUUTA 2025 NRO 43 Metsähallituksen eräpalveluiden mukaan kalastonhoitomaksun on maaliskuun loppuun mennessä lunastanut 45 000 suomalaista. Olemme kenties tavoittaneet nuorison paremmin ja kalastusharrastuksen suosiota on onnistuttu kasvattamaan eri toimijoiden panostuksella”, kalastuksen erityisasiantuntija Jaakko Haapakoski sanoo. ”Vuorokausimaksujen kasvu on ollut merkittävää jo useamman vuoden ajan, erityisesti nuorten keskuudessa. Metsähallitus kertoo tiedotteessa, että alkuvuonna kalastonhoitomaksuja on lunastettu selvästi viime vuotta enemmän. Ota yhteyttä: Ilmoitus@mt.fi MT.FI MYYNTIPALVELU: 06-3171800 myynti@gripenwheels.fi Lisätiedot: Juha Yrjänä 040 510 0566 | Esa Väinölä 0400 511600 juha@gripenwheels.fi | esa@gripenwheels.fi JÄLLEENMYYNTI: TÄYDEN VALIKOIMAN RENGASLIIKKEET! AMMATTILAISEN VALINTA PELTOTÖIHIN! AGRIMAX V-FLECTO ERITTÄIN SUORITUSKYKYINEN JA LUOTETTAVA! Kestää erittäin hyvin kuormitusta alhaisillakin paineilla sekä suuria nopeuksia myös päällystetyillä teillä. Suurin kysyntä vuorokausimaksuille osuu kesälomakaudelle. Viimeisimmän lakimuutoksen myötä maksuvelvollisiksi tulleiden yli 64-vuotiaiden ikäryhmä on maksanut kalastonhoitomaksua yli odotusten. Etelätuuli on kohtalaista. Kaikki vuosimaksun maksaneet saavat postitse Suomu-lehden, jonka takakannen mukana toimitetaan myös luvan käyttäjän lupatosite eli kalastuskortti. Uusi ilmiö on, että nuoret lunastavat vuorokausimaksuja enemmän kuin koskaan. MAANANTAINA 14. Määrä on myös peräti 15 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. ensi yö Helsinki +5 Turku +5 Jomala +5 Pori +2 Kankaanpää +1 Tampere +6 Jokioinen +4 Lahti +5 Kouvola +4 Lappeenranta +5 Mikkeli +6 Ilomantsi +5 Joensuu +4 Kuopio +5 Lapinlahti +4 Viitasaari +3 Jyväskylä +4 Seinäjoki +1 Kauhajoki Kokkola +4 Ylivieska +2 Kajaani +4 Oulunsalo +3 Pudasjärvi +2 Suomussalmi +4 Kuusamo +3 Rovaniemi +2 Pello +1 Salla +2 Sodankylä +2 Kilpisjärvi -6 Utsjoki -3 ti 12 16 12 14 15 13 15 15 16 15 14 12 12 12 11 11 13 13 13 10 10 +9 +6 +5 +6 +2 +4 +5 +2 +3 -2 ?0 ke 13 20 13 20 20 18 20 19 19 19 18 14 15 16 15 16 17 19 19 18 17 14 14 11 12 +9 +9 +9 +9 +7 ?0 to 13 17 13 16 16 14 18 17 18 17 18 15 14 16 15 15 15 15 14 14 14 13 11 +8 11 +9 +7 +8 +8 +7 +3 -1 pe 14 19 14 18 18 17 20 19 20 20 19 15 16 16 16 16 17 17 17 16 17 14 14 10 12 +8 +9 10 +7 +8 +2 +1 la 13 18 13 15 17 16 18 19 19 18 19 16 15 16 15 14 17 15 15 12 14 13 11 10 12 +8 10 10 +8 +8 +3 +5 Sadeluokituksessa on kaksi intensiteettiluokkaa. Nuoret hankkivat innokkaasti kalastuslupia kesälomalle Kalastonhoito maksuja lunastetaan nyt enemmän kuin vuosiin. klo 13 Sadesumma 30 vrk ( mm ) Poikkeama keskimääräisestä Sääsymbolit Havaintoasema Roudansyvyys poikkeama* ( cm ) Lumikuorman poikkeama* ( kg/m ) 2 Jomala -6 Hki-Vantaa -2 Turku -8 Jokioinen -10 Utti -4 Niinisalo -4 Jyväskylä -7 Kauhava -14 Joensuu -3 Ylivieska -4 Kuhmo +2 Pudasjärvi +2 Pello +4 Salla +5 Ivalo -21 -24 -35 -22 -24 -33 -56 -52 -45 -74 -76 -69 -120 -79 -14 40 * Lähde: Suomen ympäristökeskus Ennuste luotu: 13.4. Vaikka lyhyet kalastonhoitomaksut ovat erityisesti nuorten suosiossa, loppusyksyllä niitä alkavat ostaa muunkin ikäiset kalastajat. Sade-ennuste (mm) 14.4.–16.4