HEINÄKUUTA 2023 NRO 78 PERUSTETTU 1916 – 107 VUOTTA KOKO SUOMEN ASIALLA MT.FI IRTONUMERO 4,00 € Kestotilaajana hyödyt eniten! • • • Vääntö ennallistamisesta jatkuu syksyn neuvotteluissa Euroopan parlamentti hyväksyi komission esityksen tiukan äänestyksen jälkeen. UUTISET | Sivu 5 Lääkäreiden määrä askarruttaa Vuodenvaihteeseen saakka lääkäreiden määrästä huolehtivat kunnat. UUTISET | Sivu 8. HEVOSET | Sivu 22 Metsästysrikosvyyhti: 50 epäiltyä Rikoskomisario Harri-Pekka Pohjolaisen mielestä olisi tärkeää selvittää syyt, jotka ajavat ihmiset tappamaan suurpetoja. Monet viljelijät etsivät viljoille vaihtoehtoja, joilla riskiä voisi jakaa. Puinnit aloitettiin Mynämäessä. Hernettä on tänä vuonna Apetitin sopimusviljelyssä 1 600 hehtaaria, mikä on enemmän kuin koskaan ennen. Aleksi Bärlund ajoi hernepuimuria tiistaina Mynämäessä. ERÄ | Sivu 10 Puuntuonti Venäjältä. Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa viljojen huippusatotoiveista ei vielä ole luovuttu. Maataloudelta ennallistaminen jäi pois ja metsätoimet rajattiin Natura-alueille. Tulokseen suhtaudutaan Suomessa kaksijakoisesti. Vaikeimmat kohdat loivenivat, mutta kansallisiin erityispiirteisiin olisi kaivattu tiukempaa linjausta. Kaakkois-Suomessa kaikilta lohkoilta ei saada satoa ollenkaan. Parlamentin äänestämät muutokset tekevät asetuksesta paremmin Suomelle sopivan. Huippusatoja tulossa vain harvalle Apetitin herneet saadaan kahdessa tunnista puinnista pakkaseen. Yksi ratkaisu voi olla sokerijuurikas. Paikallinen vaihtelu on kuitenkin suurta. LUKEMISTO | Sivu 13 UUTISET | Sivu 6 Biden villitsi Helsingissä Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin valtiovierailu keräsi suuryleisön katujen varsille. Itse hän rentoutuu hevosten ja raviurheilun parissa. Parlamentti jakautui äänestyksessä kahtia ja osapuolten välillä vallitsee epäluottamus. ”Meillä on ollut tällä kasvukaudella hallaa, hellettä, kuivuutta ja tulvaa”, MTK Kaakkois-Suomen johtokunnan puheenjohtaja Matti Seitsonen toteaa. Satonen: Työn on kannatettava aina CAROLINA HUSU Työministeri Arto Satonen uskoo työelämäuudistusten onnistuvan ilman lakkoja. Kuivuus rokottaa alkukauden satoa, mutta juhannuksen jälkeiset sateet pelastivat myöhäisempien lajikkeiden satoa. Tämän vuoden puintikausi alkoi pakasteherneellä. Idänkaupan hyytyminen näkyy rakennusalalla, kun lehtikuusta ei enää saa entiseen malliin. PERJANTAINA 14. Tehtävän perineet hyvinvointialueet pitävät osaajia alueilla erilaisin keinoin. Sopimuksia tehtiin lähes 300, mikä on yli puolet tämän vuoden sopimusviljelijöiden määrästä. UUTISET | Sivu 3 Parempaan suuntaan Ristiriitainen vastaanotto Sovusta tulee vaikea PASI LEINO Apetitin pakastehernettä puidaan kuudesta seitsemään viikkoa yötä päivää. Sen vuoksi pakastehernettä viljellään enintään tunnin matkan päässä Säkylästä. UUTISET | Sivu 5 Koko kesä raveja ja Raulia Näyttelijä Karlo Haapiainen viihdyttää yleisöä teatterilavalla Rauli Badding Somerjokena. Sucros aloitti ensi vuoden viljelysopimusten teon viime viikolla Okra-messuilla. Kevätviljat ovat pärjänneet valtakunnallisesti melko heikosti. Parlamentin, neuvoston ja komission neuvotteluista tulee hankalat. ”Kevätviljoille alkukesän kuumuus ja kuivuus ovat kuolinisku, mutta juurikas jatkaa kasvuaan, kun olosuhteet muuttuvat otollisiksi.” Sokerijuurikkaan viljely kiinnostaa viljelijöitä aiempaa enemmän. LUKEMISTO | Sivut 11 ja 12 Maajussi-Sami vaalii perinteitä KIMMO HAIMI Kaalinviljelijä Sami Vaihia osallistuu Maajussille morsian -ohjelmaan
Itse sanoisin, että ei. Tunnin juna Turusta Helsinkiin on Ranteelle kepeät ”vain puoli miljardia”. Sama reaktio on odotetta vissa ympäri Eurooppaa kevään vaaleissa. Julkaisija: Viestimedia Oy Pääkirjoitukset: Heikki Tuuri, Juhani Reku, Jouni Kemppainen ja Niklas Holmberg Kevään ja kesän aikana on Espanjan ja Portugalin rannikolta uutisoitu useista tapauksista, joissa miekkavalaat ovat hyökänneet veneitä kohti ja pyrkineet aiheuttamaan niille vahinkoa. Mitä ilmeisimmin alkusysäyksenä muutaman vuoden jatkuneelle hyökkäys aallolle on veneen tai kalastusverkon satut tama valas, joka on opettanut eteenpäin aggressiivisen suhtautumisen veneisiin. Niinistö puuttui hallituksen tekemisiin tiistaina Naton huippukokouksen tiedotus tilaisuudessa Vilnassa. Kun maailmankuva ja mielipiteet on saatu pengottua, riittää kyllä hallituksen työlistassakin ruodittavaa. Pitäisikö saimaannorppienkin nousta kapinaan. Mitä uusi hallitus Suomen huomiseksi sitten suunnittelee. Presidentti Niinistön toteamuksen jälkeen hän pyysi vanhoja kirjoituksiaan anteeksi ja hallituspuolueiden puheenjohtajat antoivat yhteisen rasisminvastaisen julki lausuman. Hallituksen ympärillä viikkoja jatkunut kuohunta on iso ongelma pääministeri Petteri Orpolle (kok.). Varmimmaksi vakuudeksi Orpo ja Purra pitivät keskiviikkona yhteisen tiedostus tilaisuuden. Purra arvioi keskiviikkona, että kohuja saattaa nousta esiin myöhemminkin. Presidentti Niinistön vasara pelasti päämi nisterin ja hallituksen kaatumiselta. Merkillistä menoa. Harvassa ovat ne tilanteet, joissa luonto menee edelle, vaikka se aiheuttaisikin ihmisille haittaa, tulon menetyksiä tai tekisi asioista vaikeita. Uskomme siihen, että kun ihminen innostuu ja oivaltaa tulee nähdyksi ja saa mahdollisuuden, hän kukoistaa ja on valmis ottamaan vastuuta yhteiseksi hyväksi. Suomalaisilla on lupa odottaa parempaa. Niinistö totesi Porissa Suomi Areenan kyselytunnilla, että ”hallituksen täytyy pitää huolta siitä, että sen politiikka ulkomailla tiedetään ja politiikan sisältö on sellaista, jotta se nauttii läntistä arvostusta ja on meidän arvojemme mukaista”. Metsänomistajat ja metsäteollisuus voivat olla tyytyväisiä siihen, että ennallistamis toimenpiteitä keskitetään Natura 2000 alueille. Nyt kun toinen laji päättääkin, että peli ei vetele, esitämme yllättyneitä. Tilanne on kuitenkin hänen kannaltaan vaikea. RIINA KARVONEN riina.karvonen@mt.fi Neljättä viikkoaan taivaltava Petteri Orpon hallitus ei ole päästänyt suomalaisia vähällä. Käänne tapahtui liian myöhään. Presidentti Koivisto totesi aikoinaan, ettei hänellä ollut niin pientä vasaraa, ettei sen isku olisi vaikuttanut moukarin iskulta. Luontotyyppien heikentymättö myysvelvoite loivenee ja ennallistamisen referenssiksi linjatusta vuodesta 1952 luovutaan. Elinkeinoministeri Vilhelm Junnila (ps.) joutui eroamaan runsaan viikon kestäneen ministeriyden jälkeen epäiltyjen äärioikeisto ja natsi kytkösten takia. Hallituksen pitää nousta omille jaloilleen viimeistään ennen eduskunnan luottamusäänestystä. Edessä ovat vielä parlamentin, komission ja jäsenmaiden kolmikantaneuvottelut. Söpöltä nettilähetyksissä näyttäminen ja kesävalssin tunnelmat ovat auttaneet norppien suojelutoimia jonkin verran. heinäkuuta 2023 Maaseudun Tulevaisuus 2 perjantaina 14. Hallituksen pitää nousta seisomaan omille jaloilleen Presidentillä ei ole niin pientä vasaraa, ettei sen isku vaikuta moukarin tavoin. Ensiksi kiis tetään, vähätellään, kaunistellaan. Totta kai valtion rahoja pitää säästää kuten ministeri aivan oikein huomauttaa mutta sitten ei olisi kannattanut vaalien alla luvata jokaiselle jotakin. Otettaisiinko kapinaan nousseet norpat vakavasti vai päätettäisiinkö, että ne ovat ihmiselle haitaksi, joten ammutaan surutta kaikki. Käytännössä se tarkoittaa, että turvepelloista elävät Pohjanmaan viljelijät voivat huokaista helpotuksesta. Hänen vakuuttelunsa siitä, että hallitus on toimintakykyinen, eivät ole olleet järin uskottavia. Luulemme, että saamme tehdä eläimille ja luonnolle mitä tahansa ja kaikki vain hyväksytään mukisematta. Ihonväristä ja asuinpaikasta riippumatta. Sitten lopulta pahoitellaan, perataan asiaa vähän auki ja luvataan ehkä parantaa tavat. Käsityksemme ihmisestä on hyvyyteen pohjautuva. Onko siis ihmekään, että ihmistoiminnan seurauksena traumatisoitunut valas haluaa kostaa. Ja tekee niin myös jatkossa. Muuhun rahaa näyttää kuitenkin riittävän. Sitä odotellessa totean osaltani vielä kerran: Äärioikeiston kanssa flirttailu, nat sismisympatiat, väkivalta tai rasismi ovat asioita, joita ei sivuuteta olankohautuksella. Turha odottaa maaseudulle myönteisiä uutisia. Aivan kuin kiinni jäänyt sanoisi: Sori siitä, saatan kyllä yhä ajatella samoin kuin ennen, mutta muotoilen sen nykyään tyylikkäämmin. Jos tämän hallituksen piti olla se, joka kertaheitolla iskee maan talouden kuntoon, rohkaisen miettimään jokaista puolta miljardia huolella. JUTTA MYKRÄ. On todennäköistä, että hallitus olisi kaa tunut, jos Orpo olisi julkisuudessa vaatinut esimerkiksi Junnilan eroa ja Purraa pyytä mään anteeksi vanhoja kirjoituksiaan. Myös Orpon kykyä johtaa hallitusta on kyseenalaistettu. Näin varmaankin käy viimeistään syksyllä, mutta tarvitaanko silloin presidentin vasaraa, ja onko siitä enää apua. Parlamentin esityksessä on nyt myös kirjaus, jonka mukaan aikataulusta voidaan tinkiä, jos sosiaaliset ja taloudelliset haitat ovat kohtuuttomia. Ehkä tämä on eläimen inhimillistämistä, mutta ymmärrän täysin valaiden näkö kulman. TOIMITUKSELTA Jos norpatkin nousisivat kapinaan. Ei onnistu enää postin jakelu, ei onnistu teiden kunnostus. Presidentin puuttuminen hallituksen ja ministereiden tekemisiin oli poikkeuk sellista, mutta tärkeä apu pääministerille. Keskusta on vastustanut ääriilmiöitä ja ääriliikkeitä oikealta ja vasemmalta tässä maassa aina. Pääministeri Orpo sai vaikeaan tilantee seensa vähintäänkin hienovaraista apua presidentti Sauli Niinistöltä. Asetus ei edelleenkään kohtele jäsenvaltioita tasapuolisesti. Äänestäjien huolia pitää kuunnella myös vaalien välillä. Myös valtiovarainministeri, perus suomalaisten puheenjohtaja Rikka Purran joutui tällä viikolla kovaan myllerrykseen vuosia sitten sosiaaliseen mediaan tekemistä kirjoituksistaan. Miekkavalaat ovat äärimmäisen älykkäitä ja sosiaalisia eläimiä, joiden tiedetään muun muassa auttaneen ihmisiä ryhä valaiden metsästyksessä herkkupalojen toivossa ja metsästävän itse hylkeitä jää lauttoja keikuttamalla. Edustuksellisessa demokratiassa on välttämätöntä tuntea tärkeimpien päättäjien arvomaailma ja poliittiset motiivit. Pääministerin tehtävä on pitää hallitus koossa ja huolehtia hallitusohjelman toteuttamisesta. Eikä puoli miljardia ole raiteiden megahankkeen loppusumma – se on vasta alku. Ehkä se hetki todella koittaa, kun hallitus rupeaa niihin oikeisiin hommiin. Kirjoittaja on kansanedustaja ja keskustan puheenjohtaja. (MTV3 30.6.) Elinkeinoministeri Junnilaan kohdis tuva kohu oli Niinistön mukaan vähintään kiusallista hallitukselle. Jos neuvottelut venyvät, on vielä mahdollista että asetusta ei saada hyväksyttyä ennen ensi kevään eurovaaleja. Jaamme tämän maapallon monen muunkin eläin ja eliölajin kanssa. Ja sitten lopuksi huokaisten todetaan: eiköhän nyt jätetä sotkut taakse ja aleta keskittyä hallituksen ohjelmaan – ruvetaanpa oikeisiin hommiin. Kirjoittaja on MT:n toimittaja. MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila muistutti aiheellisesti, että ratkaise vaa on miten Suomen viranomaiset lopulta toimeenpanevat asetuksen yksityiskohtia. Kohut koskivat koko hallitusta ja Suomea, koska epäilyt natsikytköksistä ja rasistista mielipiteistä levisivät myös ulkomaisiin tiedotusvälineisiin. Kannattamattomiksi arvioitujen kiskojen alta myydään valtion omaisuutta toisaalla ja lisäksi moni muu liikennehanke maan tiellä jää toteutumatta. heinäkuuta 2023 PÄÄKIRJOITUS Päätoimittaja: Jouni Kemppainen Päätoimittajan sijainen: uutispäällikkö Niklas Holmberg Toimituspäällikkö: Stina Haaso Sähköposti: etunimi.sukunimi@mt.fi Maaseudun Tulevaisuus on maaja metsätaloustuottajain äänen kannattaja. Se pitää maaseudun ja sen elinkeinojen puolta sekä huolehtii maaseudun henkisestä ja taloudellisesta hyvinvoinnista. Niillä on nisäkäs lajeista toisiksi suurimmat aivot. Hallituksen kannalta kyse ei ole yksittäisten ministereiden tekemisistä. Vaikka ihan itse tungimme norppien kotiin niitä kiusaamaan. Vaalitappion pelko herätti parlamentin suurimman EPPryhmän viime hetkillä kääntymään poikkiteloin ennallistamista vastaan. Mitä jos Pullervo, Terttu ja Flinkenberg alkaisivat kaataa Saimaalla veneilijöiden veneitä, rikkoa laitureita ja kiusallaan pureskella verkkoja verkkokalastuskiellon päätyttyä. Onhan Saimaa niiden koti. Tämä näkyi myös useiden suomalaismeppien turhautumisessa äänes tystulokseen. Kommentoimme mieluummin halli tusta sen tekemien esitysten pohjalta. Jopa lupaamme kannattaa järkeviä esityksiä. Samanlainen politiikka on nostanut voimakkaan vasta reaktion Timmermansin kotimaassa Hollannissa. Asetuksen lopullinen muoto ei ole selvillä, mutta se uhkaa edelleen aiheuttaa kohtuut tomia kustannuksia metsänomistajille. Hän myös totesi, että rasismi ja mahdolliset ongelmat maahanmuuton suhteen ovat kaksi erillistä asiaa. Haluja estää Rydmanin ministerinimitys Orpolla ja kokoomuksen eduskuntaryhmällä varmasti olisi ollut, koska Rydman joutui lähtemään noin vuosi sitten kokoomuksen eduskuntaryhmästä, eikä häntä huolittu takaisin, vaikka syytteitä ei nostettukaan. Maaseudun Tulevaisuus 2 perjantaina 14. Hal litus olisi kaatunut myös siinä tapauksessa, jos pääministeri olisi estänyt Junnilan tilalle valitun Wille Rydmanin (ps.) valinnan elin keinoministeriksi. Hänen mukaansa hallituksen voisi olla viisasta ottaa selkeä nollatoleranssi rasismiin. Kyllähän se niin sanotusti ketuttaa, että ihmiset tunkevat kotiisi, roskaavat sitä, aiheuttavat järkyttävää melusaastetta ja kaupan päälle pitävät lajitovereita näytillä akvaariossa. Kesäpäivien lomassa olemme päätyneet seuraamaan hallituksen syvintä arvopohjaa valottavaa näytöstä, jossa kohut näyttävät noudattavan samaa kaavaa. Ennallistamisasetuksen ja monien muiden maaseudun kannalta kyseenalaisten hankkeiden taustalla on komission vara puheenjohtajan Frans Timmermansin ajama tiukan ideologinen linja. Asetus ei edelleenkään kohtele jäsenvaltioita tasapuolisesti. Moni vaalilupaus humpsahti roskakoriin kevyellä heitolla. On oikein, että asiat tulevat ilmi. Orpo totesi, että hän luottaa Purraan, ja on tärkeää, että Purra on itse irtisanoutunut kirjoituksistaan. Parlamentti hyväksyi komission alku peräiseen esitykseen useita muutoksia, jotka pienentävät maan ja metsänomista jille aiheutuvia kustannuksia. Ja tässä juuri on koko jutun juju: suomalaisilla oli lupa odottaa enemmän. Ihminen tuntuu usein ajattelevan olevansa luomakunnan herra ja kirkkain jalokivi. Sanomalehtiä kannetaan jatkossa harvemmin ja routaisen maan yksityisteiden kunnostuksen rahat jäävät entistä laihemmiksi. Ehkä norppienkin pitäisi radikalisoitua, jotta ymmärtäisimme, että niilläkin on itseisarvo ja oikeus elämään muutenkin kuin pulleana kuriositeettina ja brändi lähettiläänä. Jäsenmaita edustava neu vosto on jo aiemmin hyväksynyt asetuksen. VIERAILIJA Vain sanoja, vain puoli miljardia ANNIKA SAARIKKO annika.saarikko@eduskunta.fi K iistellyn ennallistamisasetuksen tieltä kaatui keskiviikkona viimeinen este, kun Euroopan parlamentti hyväksyi sen niukalla enemmistöllä. Tämän jälkeen eduskunnan luottamuksen saanut Junnila ilmoitti eroavansa ministerin tehtävästä. EPP heräsi liian myöhään ennallistamiseen PÄÄKIRJOITUS P ääministeri Petteri Orpon (kok.) hallituksen alkutaival on kulunut julkisuudessa joidenkin ministereiden aikaisempien puheiden ja kirjoitusten selit tämiseen. Purra sanoi vielä maanantaina, ettei aio sanoutua irti vanhoista kirjoituksistaan. Ihminen tuntuu ajattelevan, että meillä on oikeus jyrätä kaikki muut lajit oman etumme tähden. Ihminen on sortanut ja kiusannut luontoa ja luontokappaleita niin pitkään, että ehkä on aikakin, että joku pistää vähän vastaan. Niillä kaikilla on yhtäläinen oikeus elämään kuin meilläkin. Ja sitten niiden perusteella jokainen saa ajatella asiat, kuten parhaaksi näkee. Maatalous ekosysteemien ennallistaminen pudo tettiin parlamentin asetusesityksestä kokonaan pois. Se on muuten radikaali juttu se. Ja hyvä niin. Esimakua asiasta antoi tuore liikenne ja viestintäministeri Lulu Ranne (MT 10.7.) haastattelussaan. Ehkä meidän pitäisi pohtia, onko nykyinen ajatusmalli ihmisestä arvoketjussa korkeim malla toimiva ja reilu kaikille
Orpo teroitti, että hallitus sitoutuu rasisminvastaisuuteen ja syrjinnän vastaiseen työhön hallitusnelikon tiistaina julkaiseman julkilausuman mukaisesti. ”Parlamentin uudesta kannasta ei ole saatavilla vielä arviota asetuksen kustannuksista, mutta perustuen sisällytettyihin joustoihin, joissa esimerkiksi yksittäisten luontotyyppitavoitteiden sijaan käsitellään kansallisella tasolla luonnon tarpeita, voidaan arvioida, että hintalappu Suomelle on hyvin paljon pienempi kuin komission alkuperäisessä esityksessä tai edes neuvoston kannassa”, Kumpula-Natri sanoo tiedotteessa. Nyt pitää kuitenkin suunnata katse asetuksen toimeenpanoon, jossa on monta mutkaa matkassa. Luontotyyppien heikentymättömyysvelvoite loivenee ja ennallistamisen referenssiksi linjatusta vuodesta 1952 luovutaan. ”Tämä on ehdottomasti voitto maatalouden näkökulmasta. Maatalousartikla eli vettämisasiat poistuivat äänestyksessä kokonaan. Näin ei nyt tapahtunut.” PETRI SARVAMAA PHILIPPE STIRNWEISS STRASBOURG Vastuun arvottomaksi luisuneesta EU-parlamentin ennallistamistaistelusta kantaa komission hollantilainen varapuheenjohtaja Frans Timmermans. JOHANNA KOSKIAHDE Parlamentin jäsenet äänestivät eläinsuojien osalta nykyisen direktiivin mukaisten eläinmäärien säilyttämisen puolesta. Ikävät yllätykset ovat edelleen mahdollisia. EPP:n johtajan, saksalaisen Manfred Weberin pelisilmä kuitenkin petti. ”Kyllähän tämä kirvelee. Närästystä aiheuttaa se asenne ja tapa, jolla vihreää siirtymää on edistetty. Hän yritti taklata Timmermansia tukevaa parlamentin vihervasemmistoa liian kovakouraisesti. Hänen mukaansa oli tärkeää, että Purra irtisanoutui itse vanhoista kirjoituksistaan. Joka tapauksessa on syytä toivoa, että eurooppalaiset päätöksentekijät oppivat EU:n ennallistamisväännöstä yhden oleellisen asian. Valtaosa tavallisista eurooppalaisista ymmärtää, että ilmastonmuutosta ja luontokatoa pitää torjua viivyttelemättä ja päättäväisesti. heinäkuuta 2023 UUTISET Uutispäällikkö: Aimo Vainio, toimitussihteerit Mikko Soini ja Nikke Kinnunen Ennallistamisasetus sai Euroopan parlamentin kannatuksen. ”Myös verrokkivuodeksi asetetusta vuodesta 1952 päästiin eroon. RAISA KYLLIKKI KARJALAINEN Hallitus jatkaa, linjaa pääministeri Petteri Orpo Pääministeri Petteri Orpon (kok.) mukaan hallitus jatkaa työtään normaalisti valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) kohunkin jälkeen. Miksi ihmeessä ylipäätään maataloutta ollaan rinnastamassa teollisuuteen”, Leiponen-Syyrakki hämmästelee. Me uskoimme, että saadaan tasapainoisempi esitys, joka ottaa huo mioon eri jäsen valtioiden olo suhteet, ruuan tuotannon ja metsätalouden. Parlamentin esityksessä on nyt kirjaus, jonka mukaan aikataulusta voidaan tinkiä, jos sosiaaliset ja taloudelliset haitat ovat kohtuuttomia. ”Kummastakaan ei ole mitään merkkejä”, Halla-aho kommentoi Twitterissä. Samaa mieltä on Eero Heinäluoma (sd.). Kannastaan epävarmat niin EPP:ssä, keskustaliberaalissa Renew-ryhmässä kuin demareiden S&D:ssäkin eivät katsoneet hyvällä Weberin ja kumppaneiden painostusta. Sosiaalidemokraattien Miapetra Kumpula-Natri iloitsee lopputuloksesta. Sekä EPPettä Renew-ryhmässä pelätään, että parlamentin kannan muodostamisesta ympäristövaliokunnassa vastannut sosiaalidemokraatti César Luena saattaa vielä kolmikantaneuvotteluissa tehdä myönnytyksiä, jotka voivat olla myrkyllisiä sekä maaettä metsätaloudelle. Vihreästä siirtymästä vastaava komission varapuheenjohtaja Frans Timmermans vakuutteli Strasbourgissa kompromissivalmiuttaan syksyn kolmikantaneuvotteluissa, joissa komissio, parlamentti ja jäsenmaiden neuvosto hiovat asetuksen lopulliseen muotoonsa. Parlamentin kanta: navetat eivät tuota teollisuuspäästöjä Euroopan parlamentti äänesti tiistaina täysistunnossaan teollisuuspäästödirektiivistä. ”Kielenkäyttö ja valitut sanat olivat vääriä, eikä niissä ole puolustettavaa”, Purra sanoi keskiviikkona medialle. Istuntotauon keskeyttäminen tulisi puhemiehen mukaan harkittavaksi vain, jos olisi selkeitä merkkejä siitä, että eduskunnan enemmistö ei luottaisi hallitukseen tai sen yksittäiseen ministeriin. Jäsenmaiden kansallisia erityispiirteitä ja kansalaisten sekä elinkeinonharjoittajien huolia on ylenkatsottu.Siksi ja vain siksi jäsenmaiden maaseutuväestön kuppi on mennyt nurin. ”Lopputulos on positiivinen. Näin ei nyt tapahtunut”, Petri Sarvamaa (kok.) tilitti MT:lle Strasbourgissa äänestysten jälkeen. Tiedotustilaisuudessa pääministeri Orpo totesi, että Purralla on hänen luottamuksensa ja hallitus jatkaa työtään normaalisti. Kohu lähti liikkeelle alkuviikolla, kun epäiltiin, että Purra olisi kommentoinut rasistisia ja väkivaltaa ihannoivia viestejä Scripta-blogin vieraskirjaan. Rekyylejä saatetaan nähdä jo sitä ennen. Tässä saavutettiin Suomen kannalta merkittäviä kustannussäästöjä”, Kataisen ryhmätoveri Nils Torvalds (rkp.) alleviivaa. Purra sanoi ajattelunsa muuttuneen 15 vuoden takaisesta. Sinänsä direktiivimuutoksen vaikutus Suomessa jäisi todennäköisesti melko vähäiseksi vaikka naudat olisivat mukana, sillä meillä kansallisessa ympäristölupamenettelyssä eri kotieläinsektoreita tarkastellaan hyvin samankaltaisesti. Suomen hallitus äänesti neuvostossa ennallistamisesitystä vastaan yhdessä Ruotsin ja kolmen muun jäsenmaan kanssa. Suomessa vastaanotto on ollut ristiriitainen. Koko valmistelun ajan jäsenmaissa on motkotettu siitä, ettei ennallistamisen sosioekonomisia vaikutuksia oteta riittävästi huomioon. Kolmas Renew-ryhmän meppi Mauri Pekkarinen (kesk.) on tyytymätön lopputulokseen. Hänen mukaansa on hyvä, että metsien ennallistamisessa keskitytään esitettyä enemmän Natura 2000 -alueisiin. Ilonaihettakin löytyy. Tämän ”unohdetun kansan” avulla EPP laski pysyvänsä ensi vuoden EU-vaaleissa suurimpana ryhmänä, jos protestiäänten ei anneta valua laitaoikeistolle. Vielä maanantai-iltana Purra kommentoi blogissaan, ettei aio pyytää anteeksi tai irtisanoutua vanhoista teksteistään. Tähän ja kansallisten erityispiirteiden huomioimiseen Katainen olisi kuitenkin toivonut tiukempaa linjausta. Tämä muutos, jos se jää lopulliseen asetukseen, leikkaa myös ennallistamisen Suomelle aiheuttamia kustannuksia. ”Komissiosta tuli lopulta merkittäviä parannuksia. Parlamentti äänesti muun muassa siitä, rinnastetaanko yli 300 eläinyksikön navetat teollisuuslaitokseen. Käytännössä nautatiloilta jää muutama raportointivelvoite pois direktiivin soveltamisalaan kuuluviin tiloihin verrattuna”, arvioi asiantuntija Airi Kulmala MTK:sta. ANNIINA JOKINEN TAPIO NURMINEN JUKKA HÄMÄLÄINEN ”Kyllähän tämä kirvelee. Ennallistamisasetusta vastustaneet edustajat suhtautuivat parlamentin käytävillä hyvin skeptisesti Timmermansin lupauksiin. Vihreän siirtymän lakipaketteja on valmisteltu luvattoman huonosti. Parlamentti ei halua asettaa maataloudelle lisäkiristyksiä ja rajoituksia ulottamalla direktiivin tulkintaa nautatiloille”, sanoo johtaja Hanna Leiponen-Syyrakki MTK:n Brysselin toimistosta. Tapio Nurminen on Maaseudun Tulevaisuuden Eurooppa-kirjeenvaihtaja asemapaikkanaan München. Maatalousekosysteemien ennallistaminen pudotettiin parlamentin asetusesityksestä kokonaan pois. Suomalaismeppien mielipiteet asetuksesta ovat jakautuneet. Ne aiheuttavat torjuntareaktioita, joiden poliittiset seuraukset voivat olla kohtalokkaita. Metsänomistajat ja metsäteollisuus voivat olla tyytyväisiä siihen, että ennallistamistoimenpiteitä keskitetään Natura 2000 -alueille. Rantamäen mukaan hyviä muutosehdotuksia ovat esimerkiksi luontotyyppien heikentämättömyyskiellon poistaminen ja ennallistamistoimien rajaaminen Natura 2000 -alueille. JANA MACHACKOVA-OEY. Maaseudun Tulevaisuus 3 perjantaina 14. ”Pääviesti on ollut, että komission ehdotus ei ole sellaisenaan hyväksyttävä. Kansallisia eroja ja erityispiirteitä ylenkatsotaan kuitenkin edelleen. Vielä on vaikea sanoa, miten tämä EPP:n kirvelevä takaisku näkyy kesän 2024 EU-vaaleissa. Parlamentti hyväksyi Euroopan komission ehdotuksen äänin 336 puolesta, 330 vastaan ja 13 tyhjää. ”Asian kohtuuttomuutta korostaa se, että Suomen kannettavaksi on jo ennestään sälytetty kokoaan valtavasti suurempi siivu EU:n ilmastotoimista”, Pekkarinen kritisoi tiedotteessa. ”Suomen kanta on ollut, että myös naudat tulee sisällyttää direktiiviin. Eurooppalaisen maaseutuväestön pettymys herätti keväällä parlamentin suurimman ryhmän, keskustaoikeistolaisen EPP-ryhmän. Esimerkiksi Hollannissa maaseutuväen protestiliike BBB voi ennenaikaisissa parlamenttivaaleissa marraskuussa nousta maan suurimmaksi puolueeksi. MT:n käymissä taustakeskusteluissa myös monet vihreät ja sosiaalidemokraatit moittivat, että asetusesitys oli Timmermansin johdolla valmisteltu luvattoman huonosti. Jäsenistä 396 äänesti kannan puolesta, 102 vastaan ja 131 tyhjää. Me uskoimme, että saadaan tasapainoisempi esitys, joka ottaa huomioon eri jäsenvaltioiden olosuhteet, ruuan tuotannon ja metsätalouden. ANALYYSI TAPIO NURMINEN tapio.nurminen@mt.fi Komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin oma EPP-ryhmä lähti taistoon varapuheenjohtaja Frans Timmermansin siipien suojissa valmisteltua ennallistamisasetusta vastaan, mutta hävisi. Kaatamisen puolesta ankarasti kampanjoineet EPP-edustajat eivät kaikki edes yrittäneet Strasbourgissa salata pettymystään. Riittävä määrä ”horjujia” kallistui lopulta vastustamaan ennallistamisasetuksen hylkäämistä. Ei ehkä edelleenkään riittävästi, mutta keskitetään. Näin sanovat jopa ennallistamisasetusta parlamentissa puoltaneet vihreät ja komissaarin demaritoverit. Hänen mukaansa muutettu esitys ottaa nyt paremmin huomioon maanomistajien näkemykset eikä aseta samanlaisia sitovia velvoitteita kuin komission alkuperäinen malli. Ajan peluu ja lykkääminen ja siihen liittyvä epävarmuus eivät ole hyväksi maaja metsätalouden investoinneille”, Heinäluoma huomauttaa. Äänestyksen lopputulos kertoo, että parlamentti niin ikään päätyi kannattamaan ehdotuksen muuttamista”, sanoo Metsäteollisuus ry:n kansainvälistenja EU-metsäasioiden päällikkö Maija Rantamäki. EU-parlamentin ympäristövaliokunnassa ennallistamisasetuksen valmistelusta vastannutta espanjalaista demariryhmän César Luenaa juhlittiin Strasbourgissa sankarina, kun parlamentti oli lopulta hyväksynyt esityksen muutoksineen. Ennallistaminen sai EU-parlamentin hyväksynnän Maatalousekosysteemien ennallistaminen ollaan pudottamassa kokonaan pois ja heikentymättömyysvelvoitetta loivennetaan. ”Direktiivin sisältö todennäköisesti muuttuu vielä neuvotteluissa, sillä komissio ja neuvosto ovat tulkinnan tiukentamisen kannalla”, huomauttaa Leiponen-Syyrakki. Unohdetuksi ja ylenkatsotuksi itsensä kokevan maaseutuväestön pettymys purkautuu ensi vuonna tavalla tai toisella. ”Keskustelu on tuottanut tulosta. Parlamentti ei halua laajentaa tulkintaa nautakarjatiloihin komission ehdotuksen mukaisesti. ”Ilmaisin tuolloin itseäni tavoilla ja sanoilla, joita en nykyään mitenkään hyväksy enkä käyttäisi”, Purra kirjoitti. Toki esitykseen jäi vielä paljon parannettavaa ja toki pitää muistaa, että lopullisen muotonsa asetus saa komission, parlamentin ja jäsenmaiden kolmikantaneuvotteluissa. Maataloustuottajat ja metsänomistajat eivät vastusta ilmastonmuutoksen torjumista tai luontokadon pysäyttämistä. Puhemies Jussi Halla-aho (ps.) sanoi torstaina, että hän ei aio kutsua valtiopäiviä koolle. Nähtäväksi jää hyötyykö siitä enemmän laitaoikeisto vai maaja metsätaloutta EU-parlamentissa pontevasti puolustanut EPP. Lisäksi sen piiriin kuuluisivat yli 40 000 paikan siipikarjatilat. Niillä ei motivoida jäsenmaiden kansalaisia mukaan ilmastotai luontokatotalkoisiin. Loppuviikolla kaikki oppositio puolueet ovat ainakin somessa vaatineet eduskunnan kesätauon keskeyttämistä, jotta hallituksen ja erityisesti ministeri Purran luottamuksesta voitaisiin äänestää. Direktiivin ennakoidaan merkitsevän suomalaisille tiloille lähinnä lisää valvontaa ja raportointia. Mutta se ei onnistu, jos kaikki perustuu Brysselistä tuleviin kieltoihin ja velvotteisiin. Eikä välttämättömässä luontokadon pysäyttämisessä silti jouduttu tekemään mitään aktivistien varoittamia kohtalokkaita kompromisseja. Ennallistamisväännöstä pitäisi ottaa opiksi yksi oleellinen asia Suomen kannalta parlamentin linjaukset ovat siedettäviä, jos niissä pysytään. Suomalaiset maaja metsätalouden etuja ajaneet kirjasivat muutamia vähintäänkin tyydyttäviä ja joidenkin mielestä jopa varteenotettavia voittoja. Myös vihreiden Ville Niinistö korostaa kustannussäästöjä. Direktiiviin soveltamisalaan tuotantolaitoksina kuuluisivat näin edelleen sikatilat, joissa on yli 2 000 paikkaa tuotantosioille tai yli 750 paikkaa emakoille. MTK:n puheenjohtajaa Juha Marttilaa harmittaa, että Euroopan parlamentti hyväksyi ennallistamisasetuksen. Kaikesta tästä voidaan hyvin perustein syyttää Timmermansia ja hänen ja pitkälti ympäristöaktivisteista koottua esikuntaansa. Parlamentin vasemmistoryhmät ja vihreät äänestivät yhtenäisenä rintamana muutoksilla ryyditetyn asetusesityksen puolesta. Lopulta tiistaina Purra kuitenkin pyysi anteeksi ”15 vuoden takaisia typeriä somekomentteja ja niistä aiheutunutta haittaa ja mielipahaa”. Parlamentin äänestyksen jälkeen teollisuuspäästödirektiivi etenee trilogi-neuvotteluihin, joissa parlamentti, neuvosto ja komissio yhteensovittavat näkemyksiään. Myös komissiolähteet epäilivät MT:lle Strasbourgissa, että kolmikantaneuvotteluista tulee vaikeat, koska parlamentti jakautui jyrkästi kahtia ja koska instituutioiden välinen ”epäluottamuksen kuilu on revennyt leveäksi”, kuten saksalainen EU-diplomaatti asetelmaa luonnehti. Metsäteollisuus ry pitää hyvänä, että parlamentti äänesti muutosehdotuksista komission esitykseen. Jos kohta olisi jäänyt voimaan, merkittävästi maatalousmaata olisi jouduttu poistamaan käytöstä niin meillä kuin vaikkapa Hollannissa, Belgiassa ja Irlannissa.” ”Parasta olisi ollut, että esitys olisi kaatunut, sillä kokonaisuutena se oli kelvoton ja vaati isoja muutoksia. Kokoomuksen Petri Sarvamaa oli yksi heistä. Tästä työmaa vasta alkaa”, Marttila painottaa. Se näki maaja metsätaloudesta elävissä eurooppalaisissa potentiaalisen liikkuvan vaalikarjan. Parlamentin jäsenet äänestivät eläinsuojien osalta nykyisen direktiivin mukaisten eläinmäärien säilyttämisen puolesta. Keskiviikkona pääministeri Orpo ja valtiovarainministeri Purra vastasivat median kysymyksiin Kesärannassa liittyen kohuun. Käytännössä se tarkoittaa, että turvepelloista elävät Pohjanmaan viljelijät voivat huokaista helpotuksesta. Itse ennallistamisasetuksesta ei välttämättä tule ollenkaan niin huonoa kuin mitä EPP-edustajat vielä parlamentin tekemien muutostenkin jälkeen halusivat todistaa. Vaikutusarvioita on ravisteltu hihasta. JOONAS IMMONEN Hallitus jatkaa rasismikohun jälkeen normaalisti, pääministeri Petteri Orpo (kok) vannoo. Myös Elsi Katainen (kesk.) on lopputulokseen pettynyt, mutta muistuttaa, että hyväksytyt muutokset vievät asetusta Suomen kannalta parempaan suuntaan
Alkuinvestoinnit nielevät kymmeniätuhansia euroja”, Keijo Mäkelä kertoo. Haastavinta tislaamon perustamisessa on ollut tuotantovälineiden hintavuus sekä kiharainen byrokratia. ”Ihmiset tykkäävät siitä, että Kauhavallakin on nyt oma tislaamo.” ”Kun Loitsu päätyi ensi kerran Kauhavan Alkoon, se myytiin moneen kertaan loppuun. Soinin mukaan Halla-aholaiselle ”valtaklikille” puolueen juuret eivät merkitse mitään. heinäkuuta 2023 UUTISET Aina täydellisesti leikattu nurmikko koosta, muodosta ja maastosta riippumatta. ”Loitsu on pehmeä ja hyvänmakuinen gini, joka soveltuu pohjamauksi mihin tahansa drinkkiin. Se on mustikkaista maustevotkaa”, Keijo Mäkelä sanoo. Yksikään hyvinvointialue ei kertonut MT:lle suunnittelevansa konkreettisia leikkauksia palveluista, vaan tehostaminen ja digitalisaatio toistuivat vastauksissa. Kun olin puheenjohtaja, Sebastian Tynkkynen ja James Hirvisaari saivat kenkää, ja Olli Immosta harjattiin.” Soini sanoo, että entisen puolueen ja nykyisen puolueen välillä on selvä ero. JARKKO SIRKIÄ Soini sanoo, että nykyperussuomalaisissa ei puututa aktiivisesti jäsenten käytökseen. Hallitusohjelman sote-kirjaukset eivät leikkaisi heti hyvinvointialueilta Hyvinvointialueiden taloudet ovat jo kymmeniä miljoonia alijäämäisiä. Keski-Suomen hyvinvointialueella hallitusohjelmasta aiheutuva säästötarve olisi tulevaisuudessa noin 70 miljoonaa euroa. Mahdollinen rahoituksen leikkaaminen osuisi hyvinvointialueiden toimintaan, sillä niiden taloudet ovat jo valmiiksi tiukoilla. Soini sanoo, että nyt kenenkään käytökseen ei haluta puuttua. Nyt rakennuksessa riittää taas vipinää, sillä paikkakuntalaiset Terhi ja Keijo Mäkelä vuokrasivat tilan ja perustivat meijeriin tislaamon. Lisäksi 25 miljoonaa on puolestaan lainsäädännöllisiin tehtäväja velvoitemuutoksiin sekä asiakasmaksujen korotuksiin”, Keski-Suomen hyvinvointialueen viestintäpäällikkö Sanna-Riikka Koponen avaa. Tässä oli mediakin teeskentelemässä, että sinisille ministeriautot olivat tärkeitä. ”Jollain aikavälillä meijeriin on myös tarkoitus avata baari.” Tässä vaiheessa Mäkelät käyvät vielä kumpainenkin muualla töissä, mutta suunnitelmissa siintää siirtyminen kokopäiväisiksi yrittäjiksi. ”Kepulla olisi nyt sauma jos osattaisiin. Perussuomalaisten entinen puheenjohtaja ja ulkoministeri Timo Soinille ei ole tullut yllätyksenä perussuomalaisten kärkipoliitikkojen rasistisiin kirjoituksiin liittyneet kohut. ”Ollaan kierretty Lapista Uudellemaalle ja tehty tuotteitamme tunnetuiksi ravintoloissa”, Keijo Mäkelä sanoo. Se maseroidaan, laimennetaan ja tislataan giniksi. ”Hyvinvointialueiden rahoitusmalliin tehdään tätä kustannusten hillinnän tavoitetta vastaavat muutokset”, hallitusohjelmassa lukee. Soini on paljastanut keväällä muun muassa Ylelle harkitsevansa eurovaaliehdokkuutta keskustan riveistä. Hv-alueiden tulee siis kattaa tämän vuoden alijäämät viimeistään vuoden 2026 aikana. Keskimäärin tälle vuodelle ennustetaan kymmenien miljoonien eurojen alijäämiä hyvinvointialuetta kohti. Loitsu ja Luote ovat kumpainenkin sitruunaisia ginejä. Yrittäjien suunnitelmissa on perustaa meijerin yhteyteen myymälä, jossa kaupataan käsityöläispanimotuotteita, paikallisia lähielintarvikkeita sekä käsitöitä ja kosmetiikkaa. www.husqvarna.com/fi Hallitusohjelmaan on kirjattu, että sote-kustannusten kasvua hillitään vuoden 2023 julkisen talouden perusuraan verrattuna 1,4 miljardilla eurolla vuoteen 2027 mennessä ja yhteensä kolmella miljardilla eurolla vuoteen 2031 mennessä kansalaisten perustuslailliset oikeudet huomioiden. Kaikki, jotka ovat halunneet ovat voineet nähdä millainen porukka siellä on nyt vallassa”, Soini lataa. Nykyisin puolueessa ei kunnioiteta muita ihmisiä.” Soinin mukaan koko puolue ei ole rasistinen, mutta puolueen johto flirttailee rasismilla avoimesti. Kun avautui mahdollisuus vuokrata meijeri ja perustaa oma tislaamo, päätettiin tarttua tilaisuuteen”, Terhi Mäkelä kertoo. ”Pirkanmaalla leikkaus tai paine tuottavuuden parantamiselle tarkoittaisi noin 140 miljoonaa euroa”, hän laskee. Soinin mukaan hänen aikanaan asioihin puututtiin. Hän muistuttaa, että kohutut kirjoitukset eivät ole uusia. Lappuja sai täyttää ja lähetellä kuumeisesti.” Paikalliset ovat ottaneet tislaamon vastaan erittäin hyvin, yrittäjät kiittelevät. Hän selvästi toivoo eronneiden päätökselle viimeistään nyt enemmän ymmärrystä. Hannola kertoo, että ilman kustannusten kasvun hillintää vuoden 2027 rahoitus olisi nykyisissä rahoituslaskelmissa koko maan tasolla noin 27,3 miljardia euroa, josta suunniteltu leikkaus olisi noin viisi prosenttia. MT:lle Soini sanoo, että harkinta on yhä kesken. Me tiesimme ja sitten lähdettiin”, Soini muistelee. ”Vain he ovat irtaantuneet halla-aholaisesta ideologiasta ja näkivät, millainen porukka tuli valtaan. ”175-litrainen tislauspannu tilattiin Saksasta. Hyvinvointialueilla hallitusohjelman kirjaukset on otettu vastaan varsin odottavaisina, sillä tarkemmat linjanvedot ovat vielä tekemättä. Meillä on parhaillaan tekeillä kolmaskin oma juoma. ”Rahoitus on siis joka tapauksessa kasvavaa, mutta leikkauksen jälkeen se ei kata täysimääräisesti erityisesti ikääntymisestä johtuvaa palvelutarpeen ennustettua kasvua ja yleisestä inflaatiosta aiheutuvia kustannusten kasvuja”, hän perustelee. Hän sanoo, että PS:n kentältä löytyy edelleen ihmisiä, joille vennamolaisuus merkitsee. ”Tänne tuotiin hevoskärryillä maitotonkkia Lappajärveltä asti”, Terhi Mäkelä kertoo. Fiksumpi valinta Husqvarna Automower® robottiruo Husqvarna Automower® robottiruohonleikkuri Kesä jatkuu vielä! Husqvarnajälleenmyyjiä löytyy laajasti ympäri Suomea. ”Ajatus oman tislaamon perustamisesta oli kytenyt muutamia vuosia. Lisäksi meillä on muun muassa tislaussäiliöitä. Tyhjilleen jäänyt meijerirakennus sai uuden elämän tislaamona Yrittäjien suunnitelmissa on perustaa meijerin yhteyteen myymälä, jossa kaupataan paikallisten pienpanimoiden ja tislaamoiden tuotteita. Summista kysyttäessä hyvinvointialueilla ei osattu vielä arvioida lopullisia vaikutuksia. Siihen tulee siten omanlainen arominsa”, Terhi Mäkelä kuvailee. ”Ehkä suurin yllätys on ollut, miten valtava paperisota on tislaamon perustamisessa. Orpon hallitus pyrkii loiventamaan sote-kustannusten kasvuvauhtia. Tule tutustumaan erilaisiin robottiruohonleikkureihin ja löytämään sopiva malli juuri sinun nurmikollesi. Samalla perustettiin Häjy Distilling Company Oy, jonka gini Loitsu päätyi Alkojen hyllylle vuosi sitten kesällä ja Luote viime keväänä. Soinin mukaan keskustalla olisi nyt mahdollisuus vallata takaisin PS:lle hävityt alueet, jotka keskusta menetti kevään vaaleissa. ”Siellä on saanut puhua mitä tahansa ja sanoa mitä tahansa. Mäkelät solmivat vuokrasopimuksen kaksi vuotta sitten. Eli kyllä täällä puskaradio lähti laulamaan”, Terhi Mäkelä mainitsee. Pirkanmaan hyvinvointialueen talouspalvelujohtaja Mikko Hannola painottaa vastauksessaan, ettei leikkaus tarkoita suoranaista euromääräistä vähenemää, vaan kustannusten kasvun hillintää. Kysyttäessä, kohdistuvatko tulevat säästötoimenpiteet maaseudun sote-palveluihin, yksikään hyvinvointialue ei vahvistanut asiaa. ”Vallassa olevat tahot flirttailevat ihmisvihalla ja kirjoittavat taitavasti ja sen verran epäselvästi, ettei heitä voi suoraan syyttää rasismista. Tislaamoon tilataan Anoralta pirtua. ”Kaikki juomat kehitetään, maistellaan, testataan, valmistetaan ja pullotetaan itse täällä vanhan osuusmeijerin tiloissa. Maaseudun Tulevaisuus 4 perjantaina 14. JUKKA KOIVULA Keijo ja Terhi Mäkelän Kauhavan vanhan meijerin tiloissa valmistama gini on myynnissä Alkoissa kautta maan. Häjy Distilling Company Oy etsii paraikaa yhteistyöravintoloita kaikkialta Suomesta. Alkiolaisilta juurilta löytyisi vastaus”, Soini sanoo. Luote on Loitsua, jota on kypsytetty neljä kuukautta tammitynnyrissä. ”Tästä 45 miljoonaa jakautuu omiin sopeutusja uudistustoimenpiteisiin. Kustannuspaine asiaan liittyen tunnustettiin monissa vastauksissa, mutta palvelut luvattiin järjestää asukkaille tasapuolisesti. ”Ne ovat taakka ja historian reliikki. Suomessa markkina on verrattaen pieni ja voimakkaasti säädelty”, Terhi Mäkelä sanoo. Olemme kiertäneet yhdessä paljon panimoita, tislaamoita ja viinitiloja monissa maissa. ”Asukkaiden palvelutarpeeseen perustuvat liikkuvat lähipalvelut järjestetään kiinteään toimipisteeseen kaikkiin hyvinvointialueen kuntiin, joissa ei ole laajan palvelun soteasemaa”, Pohjois-Karjalan vs. hyvinvointialuejohtaja Ilkka Naukkarinen esimerkiksi toteaa. ”Puolueen hajoamisen jälkeen on vuosia teeskennelty, ettei tiedetä mikä porukka se on ja nyt PS:n hallitukseen osallistumisen jälkeen yhtäkkiä asia nähdäänkin. ”Alijäämäiseen taloustilanteeseen on vaikuttanut erityisesti sote-alan palkkaratkaisu, poikkeuksellisen korkea inflaatio ja korkojen nousu, jotka eivät sisälly kuluvan vuoden hyvinvointialueiden valtionrahoitukseen”, hän kuvaa. Keski-Suomessa alijäämän ennustetaan olevan noin 51 miljoonaa euroa tänä vuonna. Koposen mukaan hyvinvointialueiden valtion rahoitus ei vastaa lähtötilanteessa hyvinvointialueille siirtyneiden palveluiden tosiasiallista kustannustasoa. Kauaa hyvinvointialueet eivät voi tehdä alijäämiä, sillä hyvinvointialuelaki edellyttää alueita kattamaan kertyneet alijäämät enintään kahden vuoden kuluessa tilinpäätöstä seuraavan vuoden alusta lukien. SANTERI NOUSJOKI ”Pirkanmaalla leikkaus tai paine tuottavuuden parantamiselle tarkoittaisi noin 140 miljoonaa euroa.” MIKKO HANNOLA JOHANNES TERVO KAUHAVA Vanhan osuusmeijerin kookas kiinteistö Kauhavan kylänraitilla ehti olla tyhjillään puoli vuosikymmentä. Timo Soini: ”Kepulla olisi nyt sauma, jos osattaisiin” ”Me tiesimme ja sitten lähdettiin.” TIMO SOINI JOONAS IMMONEN. Laajasta valikoimastamme löytyy robottiruohonleikkuri jokaiseen puutarhaan. Hölmöimmät taas kirjoittavat, kuten (Sebastian) Tynkkynen, joka on saanut jo kolme tuomiota kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.” Soini antaa puhtaat paperit pelkästään sille osalle, joka erosi 2017 Jussi Halla-ahon tultua valtaan. Soinin mukaan nykyperussuomalaisissa ei ole nähtävissä enää vennamolaista kristillisosiaalista ideologiaa, vaan puolueen kova ydin on siirtynyt ihmisvihamielisempään suuntaan ja rasismin kanssa flirttailuun. JOHANNES TERVO Kauhavan vanha meijeri oli hevosaikaan tärkeä paikka, koska siellä sijaitsi seutukunnan ainoa kermanerottaja. ”Tavoitteenamme on kansainvälistyminen
Presidentinlinnaan saapuivat lisäksi esimerkiksi Suomen Washingtonin suurlähettiläs Mikko Hautala ja Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Doug Hickey. Tiedustelut p.0400 880151 www.wikkelä.fi Aurinkopaneelit: LONGI 420W 127€ /kpl LONGI 425W 128€ /kpl JINKO 420W 129€ /kpl AUSTA 415W 122€ /kpl Musta kehys Musta kehys Koko musta Koko musta (Hinnat alv.0%, hintoihin lisätään alv.24%). Paikalla tapaamisessa oli myös pääministeri Petteri Orpo (kok.), jonka osallistumisesta käytiin ennen tapaamista keskustelua. ”Vastikkeellisuus säilyy, mutta ihmisen elämäntilanne ja työllistymisen mahdollisuudet otetaan paremmin huomioon. ”Olen erään kuljetusyrittäjän kansanedustaja-kummi ja saan samalla päivitystä kuljetuksen ja maatilojen tilanteesta. ”Rakennusalalla tätä on jo noudatettu, mutta jokainen toimiala arvioi tarpeen itse. Vanhempani maksoivat työntekijöille yli minimipalkan ja veivät heitä jopa lentokoneella virkistäytymään. Pelkästään kannustienloukkujen ja sosiaaliturvan purkaminen tuo työmarkkinoille 78 000 ihmistä. Olen tavannut kaikki työmarkkinajärjestöjen ykkösjohtajat ja korostan, että nämä toimet eivät ole todellakaan mahdottomia, koska ne kaikki ovat jo käytössä Ruotsissakin”, Satonen sanoo. Alkukauden työlista on mittava ja mutkikas, eikä varmaankaan haittaa, että ministeri on myös shakkimestari. Hän on itse toiminut grilliyrittäjänä ja hänen vanhempansa kauppiaina. ”Siinä kaikkein vaikeinta on muuttaa muiden asenteita. ”Pohjana on hallitusohjelma, kenelläkään ei ole veto-oikeutta ja jos tulee yhteisiä muutosehdotuksia, hallitus kuuntelee niitä herkällä korvalla.” Satonen arvioi, ettei edes työperäinen maahanmuutto mullistu suuntaan eikä toiseen: maaseutu saa kausiväkensä ja yritykset tekijöitä. CAROLINA HUSU HYÖDYNNÄ AURINGON TEHO Aurinkopaneelien varaston loppuunmyynti myymme loppuvaraston erikoisalennuksilla! -Maatalousrakennukset Valjasta katot ja tyhjät alueet energian tuotantoon. ”Minun on ollut aina vaikea ymmärtää työelämän vastakkainasettelua. Työntekijät olivat motivoituneita ja pitkään töissä eli kumpikin hyötyy, kun yritys pärjää.” Perussuomalainen elinkeinoministeri Ville Rydman on tärkeä työpari Satoselle. Palkattomasta sairauspäivästä nousi kohu saman tien, vaikka useimmissa työehtosopimuksissa päivä on palkallinen. Arto Satonen, 56, on tuore kokoomuslainen työministeri ja tunnettu kotipaikkakunnallaan Sastamalassa eli entisessä Vammalassa. Lakimuutoksia valmistelevissa työryhmissä on sekä työnantajien että työntekijöiden edustus. Tarjous on voimassa niin kauan kuin tuotteita riittää. ”Kaikki toimet on tarkoitus saada voimaan kevääseen 2025 mennessä, ja uskon, että vaalikauden lopussa meillä on 100 000 työntekijää lisää.” Työrauhaa ja paikallista sopimista käsittelevät työryhmät ovat jo aloittaneet työnsä. Bidenin reittiä turvasivat salaisen palvelun ja poliisin lisäksi varusmiehet ja puolustusvoimien helikopterit, jotka seurasivat autosaattuetta. heinäkuuta 2023 UUTISET Vain Suomessa voi käydä näin: ministeri tulee mediaa vastaan toimistonsa ulkopuolelle, ovi takana menee lukkoon, avaimet ovat sisällä, talonmies ei vastaa, joten ministeri lähtee itse hakemaan vara-avainta. Yhdysvaltain presidentti Joe Biden tapasi torstaina presidentinlinnassa Helsingissä tasavallan presidentti Sauli Niinistön. EIJA MANSIKKAMÄKI Arto Satosella on koti ja kokoustila Sastamalassa ja ranteessa on kotimainen Havu-kello. Osa uudistuksista tulee voimaan jo ensi vuoden alussa. Uskon, että palkallisuus pysyy useimmissa työehtosopimuksissa jatkossakin”, Satonen toppuuttelee. Bidenin ja Niinistön saattueiden käyttämä reitti oli eristetty mellakka-aidoin ja suljettu muulta liikenteeltä noin tunnin ajan. Suomeen Biden saapui Naton huippukokouksesta Vilnasta keskiviikkoiltana noin kymmenen jälkeen. Biden tapasi Niinistön ja Pohjoismaiden pääministerit JAANA KANKAANPÄÄ Turvatoimet presidentinlinnan ympäristössä olivat tiiviit. Ketään ei pakoteta muuttamaan, mutta alanvaihto on yksi vaihtoehto ja kouluttautua voi opintorahalla tai työn ohessa.” Hallitus haluaa töihin myös osatyökykyiset, iäkkäät, maahanmuuttajanaiset ja romanit. Jo tällöin reitin varrelle, Helsinki-Vantaan lentoaseman läheisyyteen ja Helsingin keskustaan oli kerääntynyt suuri joukko katsojia. ”Työryhmissä pohjana on hallitusohjelma, kenelläkään ei ole veto-oikeutta.” ARTO SATONEN Ministeri hyppää kesälomallaan maitoauton kyytiin. Se on itsenäinen valvova virasto, eikä ministeriö voi määrätä sitä puuttumaan yksittäiseen asiaan.” Kun työntekijöiden oikeuksiin kuitenkin aiotaan kajota ja laajat tukilakot ovat vielä syksyllä laillisia, odotettavissa on varmaankin melkoinen lakkosyksy. Miehellä ei ole maataloustaustaa, mutta metsää on, ja hän on profiloitunut maaja metsätalousasioilla sekä työelämän asioilla. ja 1.8.2024 lukien. Satonen uskoo saaneensa ison osan äänistä, jotka keskusta menetti Pirkanmaalla. Lentokentältä Bidenin autosaattue eteni yöksi Radisson Blu Royal -hotelliin Helsingin Kampissa. Maatalouden osalta hallitusohjelma on hyvä, kun se painottaa ruoantuotantoa ja kannattavuutta, vaikka ympäristöasiatkin ovat tärkeitä. ”Kilpailuja kuluttajavirasto pyrkii siihen, että markkinat toimivat. ”Olen paneutunut tähän sektoriin koko poliittisen urani, ja vedin hallitusneuvotteluissa työllisyysja sosiaaliturvaosiota. Maaseudun Tulevaisuus 5 perjantaina 14. ”Matalapalkkaisenkin työn tekemisen pitää aina kannattaa suhteessa sosiaaliturvaan ja kokoaikatyön suhteessa osaaikatyöhön.” Kun Satonen uudistaa, hän sanoo miettivänsä asioita enemmän pienyrittäjän kuin vaikkapa sijoittajan silmin. Uskon, että yksimielinen hallitus vahvistaa metsienkin edunvalvontaa.” ”Pelaan Seinäjoella shakkikisat elokuussa ja pyrin pelaamaan rantalentopalloa vähintään kerran viikossa”, ministeri kertoo. Tapaamisten jälkeen Bidenin oli määrä poistua maasta jo torstai-iltana. Tapaaminen presidentinlinnassa alkoi torstaina hieman ilmoitettua myöhemmin hieman kello 13 jälkeen. Myös esimerkiksi koko Kauppatori presidentinlinnan edustalla suljettiin sivullisilta tapaamisten ajaksi. Olemme aika lailla samaa mieltä työja eli keinoministeriön käsittelemistä asioista.” Satonen vastaa myös kilpailuasioista, mutta ei halua kommentoida Yaran lannoitemyyntiä. Tavoitteenamme on nostaa työllisyysastetta, vahvistaa hyvinvointiyhteiskunnan rahoituspohjaa ja parantaa Suomen kilpailukykyä, tuottavuutta ja palkanmaksukykyä.” Hallitus aikoo tiukentaa työttömyysturvaa, rajoittaa lakko-oikeutta, helpottaa irtisanomista, lisätä paikallista sopimista, tiukentaa vientivetoista palkkamallia sekä lopettaa yhteiskunnalle hyödyttömät vuorotteluvapaaja aikuiskoulutustuet jo 1.1. Toivon, että työnantajat arvostaisivat jatkossa enemmän kokemusta.” Ministeri pitää kesälomansa heinä–elokuun vaihteessa, mutta ei aio käyttää lomaansa metsiensä hoitoon. Hinnat lavoittain (36kpl) ei kappale myyntiä. Presidenttien tapaamisen lisäksi Bidenin ohjelmassa oli myös Yhdysvaltojen ja Pohjoismaiden huippukokous, johon osallistuivat Suomen lisäksi Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson, Norjan pääministeri Jonas Gahr Støre, Tanskan pääministeri Mette Frederiksen ja Islannin pääministeri Katrín Jakobsdóttir. Saan esimerkiksi paljon viestiä yli 55-vuotiailta, että heidän on vaikea uudelleen työllistyä. Jatkossa työlupa jopa sallii toimialan ja työnantajan vaihtamisen ja Satonen toivoo, että myös perheen yhdistämisen tulorajoissa otettaisiin huomioon ihmisen asumiskulut, jotka ovat usein maaseudulla kaupunkeja alemmat. Kaavamaisesta työnhausta luovutaan ja virkailija saa enemmän vastuuta yksilöllisissä tukitoimissa. ”Matalapalkkaisenkin työn tekemisen pitää aina kannattaa suhteessa sosiaaliturvaan ja kokoaikatyön suhteessa osa-aikatyöhön. Tätä tehdään vuoropuhelun kautta. Hotellin edustalle kerääntyneet uteliaat joutuivat kuitenkin pettymään, sillä Biden vietiin perille hotellille johtavaa tunnelia pitkin suojassa sivullisten katseilta. Puolueiden yhteinen iso kuva oli, että taloutta ja työllisyyttä pitää vahvistaa merkittävästi.” Satosen pesti on kaksivuotinen, sillä kausi on puolitettu raumalaisen Matias Marttisen, 32, (kok.) kanssa. Torstaista presidentin delegaation siirtymistä presidentinlinnaan oli niin ikään seuraamassa suuri joukko ihmisiä. Muualla homman hoitaisi avustaja. Kun Satonen uudistaa, hän sanoo miettivänsä asioita enemmän pienyrittäjän kuin vaikkapa sijoittajan silmin. -Hallit ja varastot -Kunnat ja kaupungit -Tuotantolaitokset Wikkelä Oy Tuotteet heti Vantaan ja Ranuan varastoista. HERMANNI HÄRKÖNEN Ei tule lakkosyksyä, uskoo tuore työministeri ”Nämä toimet eivät ole todella kaan mahdottomia, koska ne kaikki ovat jo käytössä Ruotsissakin”, Arto Satonen sanoo kohutuista työ elämän muutoksista. Yhdysvaltain presidentti kiinnosti yleisöä, joka seurasi presidentin autosaattueen liikkeitä joka välissä. Työvoimapalvelut siirtyvät kunnille vuonna 2025. Ohikulkijat huikkaavat heipat tai ainakin katsovat vaivihkaa perään. ”Luulen, että minä tulen pärjäämään hänen kanssaan. Ihmisvilinän lisäksi saattueen turvatoimet sotkivat liikennejärjestelyjä kaupungin keskustassa. ”Toivon, ettei ole. Sen sijaan hän aikoo hypätä maitoauton kyytiin
Viljelykierrossa juurikas on hyvä välikasvi. Hernealaa on kasvatettu Suomessa hallitusti. Tämän vuoden hernesatoon Mäki ei vielä ota kantaa. ”Juurikastoimialalla on hyvä yhteinen tekemisen meininki. ”Ennakkonäytteiden perusteella heti alkuun osuu kaksi päivää, jolloin kalusto liikkuu ympäri vuorokauden. Kausi päättyy Porin Ruosniemeen, joka on pohjoisessa kaukaisin paikka. Suuren pinta-alalisäyksen haasteena on viljelyvarmuus ja korkeat laatuvaatimukset. Juhannuksen jälkeiset sateet ovat tulleet tarpeeseen. Sateet ovat olleet paikallisia: saman kunnan alueella osa lohkoista on saanut mukavasti vettä, osa ei juuri ollenkaan”, Perttu toteaa. Sucros aloitti ensi vuoden sokerijuurikassopimusten teon viime viikolla Okra-näyttelyssä. Tiistaina puitiin 15 hehtaaria Kalle Poutusen herneitä. Onneksi juhannuksen jälkeen tuli vettä, se pelasti paljon.” Nivala ajoi viime viikolla Raahesta läpi Suomen Oripäähän Okra-näyttelyyn. Näin tilaat! 6 kk 63 € Määräaikainen (norm. Toukokuun puolenvälin ja juhannuksen välillä alueella ei satanut yhtään. ”Alkukesä oli kuiva ja viileä läpi koko pohjoisen alueen. Juurikkaalla on hyvä esikasviarvo, koska naatin typpi pienentää lannoitustarvetta seuraavana kasvukautena. Sateet ovat olleet paikallisia, ja lohkojen väliset erot ovat suuria. Mynämäeltä matka jatkuu Nousiaisten kautta Oripäähän, Virttaalle ja edelleen Ypäjälle. Peltotyön johtaja Timo Ruippo kertoo, että kasvustojen kunto vaihtelee paljon. Sucroksen maatalousjohtaja Fanni Heinonen kertoo, että sopimuksia tehtiin neljän päivän aikana Okra-näyttelyssä lähes 300. Joiltain pelloilta odotetaan tavanomaista satoa, mutta kokonaissato jäänee keskiarvon alapuolelle. Tuholaisia on jouduttu torjumaan enemmän kuin aikaisemmin. Kylmä alkukesä hidasti kevätkylvöjen alkukehitystä ja nurmen kasvua. Kerran viikossa saisi sataa parikymmentä milliä.” Kuivuus vei monien tilojen huippusatotoiveet Kuivuus on koetellut kasvustoja koko Suomessa. Toisesta sadosta odotetaan näillä näkymin hyvää, koska ykkössadon korjuun jälkeen saatiin vettä. Keskija Etelä-Euroopassa jylläävät kuivuus ja pitkät hellejaksot eivät ole herneelle hyväksi. ”Viime vuodet ovat osoittaneet sen, että kuivuus ja helle ovat myös Suomessa myrkkyä herneelle”, Mäki toteaa. ”Yksittäisillä vähämultaisilla tai savipitoisilla mailla huippusatoja ei enää odoteta, mutta multavilla hietamailla sadosta odotetaan hyvää. Voit aina kieltää sähköisten suoramarkkinointi ja asiakasviestien lähettämisen toimimalla viesteissä olevien ohjeiden mukaisesti tai ottamalla yhteyttä asiakaspalveluumme (020 413 2277 ma–pe klo 8–21, hinta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min tai asiakaspalvelu@viestimedia.fi). ”Suomesta ja Ruotsista saadaan hyvälaatuista ja makeaa hernettä, mikä on meidän vientivalttimme. Kevätkylvöt päästiin sen takia aloittamaan viiveellä, ja kylvöjen jälkeen tuli sitten kuumaa ja kuivaa säätä. Tekstiviestin lähetys on maksuton. ”Herne on erinomainen esikasvi syysviljalle. ”Kesäkuun alun helteillä aloin jo muistella vuosien 2020 ja 2021 kuivuutta, mutta juhannuksen jälkeiset sateet pelastivat paljon. Herneen viljelijöiden määrä on noussut viime vuodesta: viime vuonna viljelijöitä oli noin 100 ja nyt 15 enemmän. Hänellä on takanaan yli 30 vuotta hernepuimurien ohjaimissa. ”Meillä on ollut tällä kasvukaudella hallaa, hellettä, kuivuutta ja tulvaa. Kevät oli juurikkaallekin haastava. Viljelijät haluavat aiempaa enemmän jakaa riskiä viljelemällä sokerijuurikasta ja pakastehernettä. ”Jotkut viljelijät toivovat kauroilleen lisää vettä, osa taas toivoo, että juuri yhtään sadetta ei tarvittaisi enää. Työtä tehdään kahdessa vuorossa, 12 tuntia kerrallaan. Kylvöjen jälkeen oli pakkasta ja kylmyyttä ja siihen perään vielä kuivuutta ja hellettä. Tilalla oli hernettä toista vuotta peräkkäin. Jos olet tilannut tai käyttänyt Viestimedia Oy:n tuotteita ja palveluita, voimme lähettää sinulle saman kaltaisiin tuotteisiimme ja palveluihimme liittyviä markkinointiviestejä sekä muuta asiakasviestintää, vaikka et olisi antanut nimenomaista lupaa sähköiseen suoramarkkinointiin. Keskimäärin nopeus on neljästä viiteen kilometria tunnissa. Ehkä viikonloppuna voidaan pitää pientä taukoa. Tämän vuoden sopimusmäärään verrattuna olemme jo yli puolessa välissä”, Heinonen iloitsee. kesäkuuta. Euroopan mittakaavassa Suomessa on hyvät edellytykset kasvattaa hernettä. Typpeä ei tarvitse välttämättä lisätä ollenkaan.” Apetitilla on tänä vuonna 1 600 hehtaaria pakasteherneen sopimusviljelyä, mikä on 200 hehtaaria viime vuotta enemmän. ”Kaakkois-Suomessa huippusatoihin ei enää päästä”, kertoo MTK-Kaakkois-Suomen johtokunnan puheenjohtaja Matti Seitsonen. Hernettä korjataan ympäri vuorokauden lukuun ottamatta muutaman tunnin pesutaukoa illansuussa. Kuljettajat tekevät 12 tunnin vuoroja. Nyt toiveissa olisi lämpimiä, vajaan 20 asteen öitä ja vähän yli 20 asteen päiviä. ”Onneksi juurikas on pitkän matkan juoksija. Hintaan kuuluu näköislehden lukuoikeus! Tilaus loppuu automaattisesti tilausjakson päätyttyä. ”Olemme todella tyytyväisiä, että viljelijät ovat olleet aktiivisia ja hyvissä ajoin liikkeellä. klo 8–21) Mainitse tilaus tunnus AAV3022 Tilaa tekstiviestillä! Lähetä viesti: TILAUS AAV3022 ETUNIMI SUKUNIMI LÄHIOSOITE POSTINUMERO POSTITOIMIPAIKKA numeroon 13526. Uskon, että se lisää viljelijöiden kiinnostusta juurikkaan viljelyä kohtaan”, Heinonen kertoo. ”Tiedän joitain kylvöksiä, joista ei saada satoa ollenkaan”, Seitsonen harmittelee. Kukintailmoitusten perusteella kauden pitäisi jatkua sen jälkeen yhtä soittoa loppuun asti. ”Vihdoin sokerijuurikkaan ympärillä on pitkään kaivattu positiivinen vire”, hän toteaa. Puinnit päästiin aloittamaan tavalliseen aikaan. Viljojen suhteen huippusatotoiveista ei vielä ole luovuttu. Yleisesti sanoisin, että jonkin verran saisi sataa, mutta helteitä ei tänne enää kaivattaisi.” Oulun suunnalla ensimmäinen nurmirehusato oli kohtuullinen kuivasta keväästä huolimatta. Kylvöt alkoivat hieman ennen äitienpäivää, ja viimeiset lohkot kylvettiin 12. ”Näin viileitä öitä ei tarvittaisi. ”Joskus kylvöt on aloitettu huhtikuun puolella, mutta siitä huolimatta puinnit on päästy aloittamaan vasta heinäkuun kymmenennen päivän tienoilla”, Perttu toteaa. Suurin osa sopimuksen tehneistä on viljellyt juurikasta jo aiemmin, mutta mukaan on mahtunut myös uusia sopimusviljelijöitä. Se jatkaa kasvua sitten, kun se saa tarvittavan veden. Lisätietoja: viestimedia.fi/tilausehdot ja viestimedia.fi/tietosuoja Tä yt ä, le ik ka a irt i ja po st ita he ti! Aarre maksaa tilauksen posti maksun Viestimedia Oy Tunnus 5002596 Info: A2 00003 VASTAUS LÄHETYS TILAUSKORTTI Aarteen tilaus maksu on metsä verotuksessa vähennys kelpoinen! Kyllä kiitos! Haluan tilata Aarre-lehden edulliseen tutustumis hintaan 6 kuukautta nyt vain 63 € (norm. Kunhan keli jatkuu normaalina, niin varmasti joillain tiloilla saadaan huippusatoja”, Nivala toteaa. Määräaikainen tilaus loppuu auto maattisesti tilausjakson päätyttyä. Aarikan mukaan kasvustot ovat ainakin kauden alussa matalia ja palkojen noukkiminen on haastavaa. heinäkuuta 2023 UUTISET Tarjous on voimassa 30.9.2023 asti. Se ehtii kiriä vielä, koska kasvukautta on jäljellä vielä useita kuukausia”, toteaa MTK:n sokerijuurikkaan neuvotteluryhmän puheenjohtaja Juha Wikström. Uusia sopimusviljelijöitä on löytynyt muun muassa Ypäjältä, jossa ei ole ennen viljelty Apetitin hernettä. Maaseudun Tulevaisuus 6 perjantaina 14. Monella nautakarjatilalla ensimmäinen säilörehusato jäi pieneksi, mutta juhannuksen jälkeisten sateiden ansioista toisesta sadosta odotetaan kohtuullista. Poutunen ei ole kovin tyytyväinen tämän vuoden satoon. Apetitin toimitusjohtaja Esa Mäki kertoo, että hernealan lisäys perustuu puhtaasti viennin lisääntymiseen. Suurin osa herneestä menee EU-maihin: Italia on yksi suurimmista vientimaista. Viileys viivästytti osaa kasvustoista ja tasoitti lajikkeiden välisiä eroja. ”Sen perusteella sanoisin, että kasvukausitilanne on meillä Pohjois-Pohjanmaalla tähän aikaan nähden kaikkein normaalein.” Lohkoilla on kuitenkin paljon paikallista vaihtelua. ”Kuivuus ja helle ovat myös Suomessa myrkkyä herneelle.” ESA MÄKI PASI LEINO Sokerijuurikaskasvustot vaihtelevat tänä kesänä alueittain ja lohkoittain. Puinnit yritetään saada päätökseen elokuussa, koska syyskuussa tautija hallariskit yleistyvät. Pinta-alaa ei voida kasvattaa loputtomiin, koska Suomen ilmasto asettaa rajansa satokaudelle. Kuudesta seitsemään viikkoa tässä menee”, Ruippo arvelee. Ei kylläkään kaikkia samana päivänä”, hän toteaa. Tällä viikolla Kaakkois-Suomessa on ollut muutamia todella kylmiä öitä. ”Vihdoin sokerijuurikkaan ympärillä on pitkään kaivattu positiivinen vire.” JUHA WIKSTRÖM. Poutunen aikoo kylvää herneen perään ruista. Ajonopeus vaihtelee kasvuston kunnon ja tiheyden mukaan. Wikström on sopimushintaan tyytyväinen. ”Lohkojen sisälläkin on vaihtelua. Samalla lohkolla voi olla hyviä paikkoja mutta maalajin takia myös heikkoja kohtia”, Ruippo toteaa. Jos viljelyvarmuus paranisi ja vientimarkkinoilta saataisiin hyvää hintaa, Apetitin pitäisi pohtia tehtaan kapasiteettiin investoimista. Osalle lohkoista sade tuli liian myöhään. ”Ennen juhannusta satoi niin pieniä määriä, ettei niillä sateilla ole mitään merkitystä”, Poutunen toteaa. Janne Aarikka ajoi hernepuimuria tiistaina. Heinosen mukaan osa viljelijöistä teki nyt jo sopimuksen, mutta aikoo vielä kasvattaa alaa, kun käytännön lohkojärjestelyt tarkentuvat keväälle. heinäkuuta Mynämäessä. FANNY NIITTYMAA ”Jotkut viljelijät toivovat kauroilleen lisää vettä, osa taas toivoo, että juuri yhtään sadetta ei tarvittaisi enää.” SAMI NIVALA MYNÄMÄKI Apetit aloitti pakasteherneen puinnin tiistaina 11. Satonäkymät ovat tällä hetkellä tyydyttävät. Ajomatkalla hän seurasi kasvustojen kuntoa. Tarjoustilauksen voi tehdä vain kotimaisiin osoitteisiin, joihin ei ole viimeisten 3 kk:n aikana tehty tilauksia. ”Kasvustot näyttävät nyt ihan hyvältä, ja ne tarvitsevat paljon vettä.” MT uutisoi viime viikolla (MT 4.7.2023) ensi vuoden sokerijuurikkaan sopimushinnasta, joka on 42 euroa juurikastonnilta. Jokaisella puimurilla ja traktorilla on kaksi kuljettajaa, joista toinen tekee päiväja toinen yövuoroa. Siihen on kuitenkin vielä matkaa. Kiinnostusta herneen viljelyyn on ollut. 79,20 €). ”Muihin keväällä kylvettäviin kasveihin verrattuna juurikas on erilainen: kevätviljoille kevään ja alkukesän kuumuus ja kuivuus ovat kuolinisku, mutta juurikas jatkaa kasvuaan sitten, kun olosuhteet muuttuvat otollisiksi.” Riski jakautuu myös syksyllä, kun juurikas nostetaan vasta puintikauden jälkeen. Juhannuksen jälkeen vettä on tullut jopa 150 milliä, joka on ollut paikoitellen liikaa. Sillä ei ole yhteisiä tauteja viljojen kanssa, joten se katkaisee viljojen tautiputkia. Wikström pitää sokerijuurikkaan viljelyn kannattavuutta tällä hetkellä oikein hyvänä muihin viljelykasveihin verrattuna. 79,20 €) MTK-Pohjois-Suomen johtokunnan puheenjohtaja Sami Nivala kertoo, että Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa kasvutilanne on kohtuullinen. Sokerijuurikkaan satonäkymät ovat kuivuudesta huolimatta hyvät PASI LEINO FANNY NIITTYMAA Sokerijuurikkaat ovat kärsineet tänä vuonna aiempaa enemmän tuholaisista, koska siemenet eivät enää ole peitattuja. Tänä vuonna sokerijuurikkaan siemenet eivät ole peitattuja, minkä vuoksi kasvustot ovat olleet alttiimpia tuholaisille. Sen vuoksi puintitaukoja voi olla vähemmän kuin edellisinä vuosina. Paperilaskun lähettämisestä veloitamme 3,90 €/lasku. ”Kuukauden päästä olemme siltäkin osin viisaampia.” Herneen korjaajilla edessä historiallisen kiireinen kausi FANNY NIITTYMAA Hernepuimurit käyvät ympäri vuorokauden kuudesta seitsemään viikkoa. SAAJAN TIEDOT (jos eri kuin alla) Etunimi Sukunimi Lähiosoite Postinumero Postitoimipaikka MAKSAJAN TIEDOT Etunimi Sukunimi Lähiosoite Postinumero Postitoimipaikka Puhelin Syntymävuosi Sähköposti AAV3022 Paljon hyödyllistä asiaa! metsätalous sijoitusja verovinkkejä puumarkkinoiden tilanne opastusta metsänhoitoon koneita ja laitteita Ilmestyy 11 kertaa vuodessa + NÄKÖISLEHTIEN LUKUOIKEUS Luettavissasi yli kolmen vuoden lehdet! Tilaa netissä! aarrelehti.fi/lehti tai oheisella QR-koodilla Tilaa soittamalla! 020 413 2277 (ark. EU:n lisäksi tänä vuonna uudeksi vientikohteeksi on tullut Kiina”, Mäki kertoo
”Maatalousmaan muovikuorman vähentämiseksi biohajoaville muoveille tulisikin kehittää uudet, Suomen pohjoisiin olosuhteisiin sopivat hajoamisvaatimukset”, hankkeen tiedotteessa todetaan. Tämä voi kertoa viljelijöiden aktiivisuudesta suurien muovinkappaleiden keräämisessä tai mikroja makromuovien erilaisesta syntymekanismista, tutkija arvioi. • peiltajuhlaanliput15€ • Tanssipaviljongissa tanssittaaTangokuningatarAinoNiemi orkestereineen. ”Siihen kannattaa panostaa. AINO NIEMI Yhteistyössä Liput ennakkoon edullisemmin! Ennakkomyynti päättyy ma 17.7. Sitten ne poistetaan samaan aikaan kasvien kanssa”, tuottaja Elli Ruutiainen kertoo. Näin selvitettiin, onko materiaaleista irronnut maaperään muovinpalasia tai -hiukkasia. Biohajoavien muovien käyttöön on olemassa sertifikaatteja, mutta Suomessa niitä ei toistaiseksi ole käytössä. Maanäytteitä otettiin Syken tutkimuksessa pelloilta, joissa oli käytetty erilaisia katemuoveja ja -kankaita. Tila viljelee mansikkaa, vadelmaa ja karhunvadelmaa. Tutkimus maatalousmuoveihin liittyen jatkuu parhaillaan muun muassa Papillons-hankkeessa, jossa pureudutaan maatalousmaan mikromuovikuormitukseen Euroopan tasolla. Polyeteeni-mansikkamuovien käyttöalueilta löytyi myös runsaasti mikromuoveja, mutta suuria muovinkappaleita vain vähän. ”Aihe selvästi kiinnosti heitä.” Viljelijöille tehtyyn kyselyyn saatiin yli 300 vastausta, joiden joukosta nousi selvästi esiin muun muassa toive materiaalien ja menetelmien kehittämiseen. Näiden tuominen markkinoille on nykyisin kielletty EUalueella. Muovin on oltava riittävän tukevaa, jotta se on helppo lopuksi myös koota pois. • bilebändiUberAber • MeijuSuvas • yllätysesiintyjiä... Paras vaihtoehto sille olisi tuote, jonka saisi levitettyä repeilemättä paikoilleen, missä se säilyisi ehjänä mansikoiden elinkaaren ajan. ”Ja maatuisi lopulta, se olisi ihanne”, Ruutiainen toteaa. SAARA LAVI Muovia käytetään esimerkiksi mansikan juurella katteena. Tukeva perinteinen muovi toimii Ruutiaisen mukaan melko hyvin. Tutkimuksen perusteella maaperän muovikuormituksen vähentämiseksi tarvitaan sääntelyä, valvontaa ja tutkimustietoa. Biohajoavaksi luokitellusta muovista jauhetut mikromuovit ja selluloosa sen sijaan lisäsivät korkeilla pitoisuuksilla maan liukoisen hiilen määrää, mikä todennäköisesti johti muutoksiin maaperän typenkierrossa. Isokokoisia muoveja kerättiin myös maan pinnalta. Maaseudun Tulevaisuus 7 perjantaina 14. • Huvilavetilla Stig, Steve’n’Seagulls jaPhilHarmonic! MEIJU SUVAS STEVE´N´ SEAGULLS PHIL HARMONIC PERJANTAINA 4.8. Mikromuoveja löytyi eniten kohteilta, joissa oli käytetty auringonvalon vaikutuksesta pilkkoutuvaa oksohajoavaa kalvoa. ”Hyvät muovit kestävät repeilemättä noin neljä vuotta, minkä mansikkakasvustokin. Biohajoavien maatalousmuovien hidas hajoaminen yllätti tutkijat. Vuoden paras tunnelma sekä toinentoistaan jännittävämmät ravilähdöt. S-Etukortilla Kuninkuusravipassi vain 85 €. Maatalousmuovien tuotekehitystä ja tutkimusta seurataan mielenkiinnolla Ruutiaisen Puutarhalla Kiteellä. Iltajuhlat perjantaina raviradalla ja lauantaina Tykkimäen huvipuistossa – tanssit paviljongissa, bändejä, huvilaitteita ym. Perinteisestä polyeteeni-katekalvosta jauhettujen mikromuovien vaikutukset olivat laboratoriokokeiden perusteella maaperässä vähäisiä. Tutkijat kaipaavat esimerkiksi pakollisia tuotemerkintöjä ja valvontaa biohajoavien katemuovien hajoamisesta maaperässä. Halvin ja ohuin ei välttämättä kestä.” Käytön jälkeen muovi päätyy energiajätteen keräilyyn. Näytteistä analysoitiin isokokoiset muovit ja osasta näytteitä mikromuovit. heinäkuuta 2023 UUTISET Biohajoavat maatalousmuovit häviävät maaperästä paljon oletettua hitaammin Maatalousmaahan kertyy mikromuovia viljelyssä käytetyistä katemateriaaleista. STIG Kolme matkaa kokonaisaika ratkaisee uudet Kuninkaalliset. ”Nyt toivotaan, että ei tule rankkasateita eikä kovia myrskyjä.” Paras kate olisi luja ja maatuisi TERHI TORIKKA Kuninkuusravit on yhtä juhlaa! Ravit perjantaista sunnuntaihin. Vanhojen kate muovien isoja paloja löytyi maaperästä vain vähän. Toistaiseksi käytössä on kaikilla marjoilla perinteinen hajoamaton katemuovi. ”Oli yllättävää, miten pitkän ajan jälkeen biohajoavia muoveja löytyi myös lämpimissä tutkimusolosuhteissa”, Syken erikoistutkija Salla Selonen kertoo. TERHI TORIKKA Ruutiaisen puutarhalla Kiteellä käytetään edelleen tavanomaisia mansikan katemuoveja, sillä ne toimivat biohajoavia paremmin ja ovat helposti kerättävissä pois pellolta, kertoo Elli Ruutiainen. Ruutiaisen mukaan satokauden marjojen laatu on ollut hyvä ja kausi näyttää jatkuvan pitkään. Eniten ongelmia aiheuttavat vanhat katemuovit sekä hitaasti hajoavat, biohajoaviksi luokitellut muovit. Lisäksi maatalousmuovijätteen lajittelua ja keruuta Suomessa olisi tarpeen tehostaa. Hajoaminen pohjoisissa olosuhteissa on siis hidasta. Biohajoava muovi muutti myös todennäköisesti maaperän mikrobistoa sekä vaikutti kasveihin ja lieroihin. Biohajoaviksi luokiteltujen muovien kappaleet hajosivat viileässä peltomaassa hyvin hitaasti, ilmeni Suomen ympäristökeskuksen (Syke) vetämässä MicrAgri-tutkimushankkeessa. Kylmässä hajoamisen merkkejä ei ollut juurikaan ja lämpimässäkin hajoamisen merkit olivat vähäisiä 21 kuukautta kestäneen kokeen aikana. TilaisuusonK-18. kuninkuusravit.fi Lauantainiltajuhlaan liput39€.Hintaansisältyy huvilaitteidenvapaakäyttö. iltajuhla raviradalla. Il t a ju hla T y k k im ä e n Hu vi p uistos s a! LAUANTAINA 5.8. Hän kiittelee tutkimukseen osallistuneita viljelijöitä aktiivisuudesta. Yli kahden millimetrin kokoisia muoveja löytyi tutkimuksessa eniten kohteilta, joissa oli käytetty monivuotista biohajoavaa kalvoa
Metsä on nimetty Hanneksen metsäksi kuusivuotiaana onnettomuudessa menehtyneen tyttärenpojan muistoksi. ”Lehtikuusi on materiaalina todella hyvä, mutta onko se kovin kestävää, jos materiaalia tuodaan Venäjältä”, Niiranen pohtii. (GA4/2023) Mainostaja, kysy lisää ilmoitus@mt.fi tai soita 020 413 2321 • Metsänhoito riistaeläinten vaikutusalueella • puukauppa • puun hinta ja hakkuut • lukijan keksintö, aurinkoenergia talteen KATTAVA ERÄNUMERO nro 7, ilmestyy 4.9. Poikkeuksellisen runsaan ruksomäntypisitäeiskannan uskotaan talttuvan populaation sisäiseen monisärmiöviruksen ja toukkia ravintona käyttävien petoeläinten toimesta. ”Sitten käytetään muuta puuta. Puiden nimikyltit ja alueen karttataulun mäen juurella on sponsoroinut Metsä Group, joka toimii Hanneksen metsän kummina. Villa Havun runko on suomalaista kuusta ja kuusta on hyödynnetty lähes kaikessa missä se on ollut mahdollista. HENNA LÄÄVERI Kalojen elohopeamäärä vaihtelee kesät talvet Kalojen elohopeapitoisuus vaihtelee vuodenaikojen mukaan, selviää Helsingin yliopiston tutkimuksesta. Alueet ovat satojen tuhansien hehtaarien laajuisia. Matkustelun ja juhlimisen sijaan hän sijoitti liikenevät varansa mieliharrastukseensa. Monissa muissakin hänen suunnittelukohteissaan on siirrytty normaalin kotimaiseen kuuseen lehtikuusen saatavuusongelmien takia. Ruskomäntypistiäisen syklittäiset joukkoesiintymät ovat osa luonnon normaalia kiertokulkua ja siksi varsinaisiin torjuntatoimiin ei useimmiten ole tarvetta ryhtyä. Usein, kun alkuperäistä puustoa kaadettiin, tilalle tuli jokin erikoisuus. Pari vuotta sitten tehdyn harvennushakkuun tuloilla on voitu esimerkiksi sorastaa teitä, Anna-Maija Simola mainitsee. LOVIISA Idänkaupan hyytyminen ja pakotteet ovat tehneet myös siperianlehtikuusen saannista vaikeaa. ”Hän” on metsän perustaja, viime vuonna menehtynyt VK (Veikko Kustaa) Simola, joka hoiti perustamaansa arboretumia eli puulajipuistoa reilut 40 vuotta kuolemaansa asti. MT Metsä aineistopäivä on 25.8. Keskikesällä näkyvät vielä alppiruusujen kukinnot sekä valkoisena kukkiva jasmike. ”Douglaskuusi tuli meille korvaamaan lehtikuusta. Tammet on hoidettu säntillisesti, suoraa oksatonta puuta riittää korkealle. ”Kun rakennus on suunniteltu niin, että osat ovat vaihdettavissa, niin sillähän se hoituu”, Niiranen toteaa. Myös kutuaika on kalojen elimistölle energiaa kuluttavaa, joten talvella ja keväällä ne ovat hoikimmillaan. Eläessään VK Simola hoiti esittelykierrokset itse. Ajan kanssa kuusi harmaantuu, mutta pakko on kuitenkin hyväksyä, ettei se kestä ikuisesti vaan joudutaan joskus vaihtamaan. Eniten sitä kasvatetaan Ranskassa, Saksassa ja Isossa-Britanniassa. Arboretum säätiöitettiin vuonna 2001. Luken tutkijan Tiina Yliojan mukaan tilannetta ennakoitiin jo osin Luken vuoden 2022 Metsätuhot -raportissa, jolloin toukkia havaittiin paikoin silmiin pistävän runsaasti. Alkukesällä tavattavissa tapauksissa vastakuoriutuneet toukat syövät neulasia vain oksan reunoilta, jättäen jälkeensä kihartuvan ja pian ruskettuvan keskiosan. Joukkoesiintymien tuhoisalta näyttävästä jäljestä huolimatta männiköt toipuvat syönnistä pääosin hyvin. Vihervaara esittelee Loviisan Asuntomessuilla Villa Havun lattiaa, joka vaihtui lehtikuusesta douglaskuuseen, kun lehtikuusen saaminen vaikeutui. ”Isä sanoi olevansa nuuka ja osti pieniä taimia. Ensin hoidettiin metsä, sitten vasta oma piha”, Anna-Maija Simola muistelee isänsä intohimoa. Joitakin helmiä oli myös entisen puuston joukossa. Verrattuna tammilattiaan havupuu on pehmeää ja huokoista ja elämisen jäljet näkyvät siinä helpommin. Villa Havun päässuunnittelijana toimineelle arkkitehdille Jarkko Niiraselle puulajin vaihto lehtikuusesta kuuseen oli lähinnä toteamusasia. Hollolassa kasvaa 10 hehtaarin laajuinen, 130 eri puulajia sisältävä arboretum, jonka omistaa nykyisin perustajan elämäntyötä vaaliva säätiö. Myös rungossa lehtikuusi vaihtui kotimaiseen kuuseen saatavuusongelmien takia. heinäkuuta 2023 UUTISET Lukijoita 246 000 (KMT 2022) + näköislehti MT.FI/Metsä tavoittaa viikoittain yli 200 000 kävijää. Vaikka eroja oli vuodenaikojen välillä, mikään mitatuista pitoisuuksista ei ylittänyt turvallisena pidettyä raja-arvoa. Lähtökohtaisesti haluan aina käyttää luonnonpuuta. Niirasen mukaan varsinkin tiheässä kasvanut tiivis kuusi sopii ulkorakenteisiinkin hyvin. Itse metsän lisäksi säätiöllä on vähän varallisuutta. RIINA KARVONEN MARJA SEPPÄLÄ Asuntomessujen Villa Havussa kuusesta on tehty oikeastaan kaikki mahdollinen. Kohteeseen valittiin tarkoituksella mahdollisimman eläväinen ja kiinnostava paneelipinta, joka on sävytetty vaaleaksi harjaamalla ja öljyvahauksella. Metsänomistajan on tärkeää seurata männiköitään nyt mahdollisten puukuolemien varalta, sillä pystyyn jääneet ja heikentyneet tai vastakuolleet rungot voivat toimia kipinänä ytimennävertäjätuhoille. Harmi kyllä puheet eivät ole jääneet nauhalle, sillä metsän perustaja tiesi kertoa jokaisen puun tarinan. Taimet VK Simola hankki suomalaisilta taimitarhoilta. Douglaskuusi ( Pseudotsuga menziesii), josta joskus käytetään myös nimeä oregoninmänty, on kasvatetuin ei-alkuperäinen puulaji Euroopassa. ”Osat ovat vaihdettavissa, niin sillähän se hoituu.” JARKKO NIIRANEN ”Douglaskuusesta tehtyjä tuotteita voidaan uudestaan hioa, lakata ja sävyttää erilaisiin lopputuloksiin.” SAIJA VIHERVAARA Arboretumin perustaja uskoi tammien jäävän HOLLOLA Jyrkkää mäenrinnettä ylös kaartavan polun varrella kuusten ja koivujen seasta kurkottaa mitä ihmeellisimpiä puita douglaskuusista erilaisiin pihtoihin ja jaloihin lehtipuihin. Elohopeapitoisuus voi olla jopa 30–40 prosenttia suurempi talvella ja keväällä verrattuna loppukesään ja syksyyn. JUHA TANHUA Metsä on omistettu VK Simolan tyttärenpojan Hanneksen muistolle. Suurimmat erot mitattiin petokaloilla kuten kuhalla ja ahvenella. Maaseudun Tulevaisuus 8 perjantaina 14. Tällä hetkellä pistiäisen aiheuttamia tuhoja esiintyy ainoastaan Etelä-Savossa. Onhan rakenteita tehty suomalaisesta kuusesta ja männystä vuosisatoja ja ne ovat kestäneet”, Niiranen toteaa. Männyt tuhohyönteistä massoittain Suomessa Ruskomäntypistiäistä on havaittu ympäri Suomea. Anita Simola, toinen tyttäristä, muistaa isänsä ottaneen hänet mukaansa ruiskuttamaan torjunta-ainetta isän raivatessa. Nykyisin säätiön hallituksessa ovat Simolan tyttäret sekä tyttärentytär. Kävelypolkujen nimistössä esiintyvät myös muut perheenjäsenet. Saksassa kasvatetusta douglaskuusesta Loimaalla valmistetut lattiat on lisätty suoraan osaksi Timberwisen normaalia valikoimaa. Kylminä kuukausina kaloille on tarjolla vähemmän ravintoa ja niiden aineenvaihdunta hidastuu. Joukkoesiintymien taustalla on luonnollinen syklisyys, mutta myös viime vuosien kuumat ja helteiset kesät. RIINA KARVONEN Esiintymästä teki tavallista vakavamman samaan aikaan mäntyjä vaivannut kuivuus.. Myös ihmisravinnon ja kalastuksensäätelyn näkökulmasta kestävä ratkaisu olisi rajoittaa kalastusta kalojen kutuajan läheisyydessä”, ehdottaa väitöskirjatyöntekijä Alex Piro Helsingin yliopiston Lammin biologiselta asemalta. Nimestään huolimatta se ei ole erityisen läheistä sukua kuuselle (Picea abies). Douglaskuusi on puuaineeltaan punertavaa, mutta sen voi käsitellä haluamansa sävyiseksi. Idän lehtikuusta korvataan kotimaan kuusella ja douglaksella Asuntomessuille rakennetun Villa Havun rungon puulajin vaihtuminen oli arkkitehdille toteamusasia. Täysikasvuiset toukat syövät neulasia kokonaan, joten jäljelle ei jää edes kihartuneita neulasen keskiosia. HENRIK HOHTERI Anna-Maija (vas.) ja Anita Simola esittelevät Hanneksen metsää Visaseuran kesäretkeläisille. Suomeen puuta tuodaan sekä Keski-Euroopasta että Amerikasta. Kesällä ne puolestaan kasvavat, kun ravintoa on reilusti tarjolla. ”Tekemiemme ahvenja kuhahavaintojen perusteella luonnonkalojen elohopeaseurantaa tulisi kuitenkin tehdä myös talvella, jolloin pitoisuudet ovat korkeampia. Yhteensä metsässä on noin 130 eri puulajia. Nyt sitä korvataankin douglaskuusella ja kotimaisella kuusella. Tämän vuoden esiintymästä teki tavallista vakavamman samaan aikaan mäntyjä vaivannut kuivuus. Joukossa on myös kukkivia pensaita. Ruskomäntypistiäisten toukat eivät syö kuluvan kesän tuoreimpia neulasia, ja männyille jää jäljelle yhteyttävää latvusmassaa. Anna-Maija Simola on toinen VK:n tyttäristä, joka esittelee metsää vieraille. Vihervaaran mukaan moni kuluttaja myös suoraan kysyy vaihtoehtoja tammelle ja saarnille. Ruskomäntypistiäistoukkien neulassyönnin jäljiltä on havaittavissa kahdenlaista jälkeä. ”Vaikka on sitä toki myyty myös arvoasuntoon Helsingin Töölössä.” Lattiamateriaalina douglaskuusen hinta on suunnilleen samaa tasoa muiden puulajien kanssa. Hän uskoi, että tulevaisuudessa tammet jäävät tästä kaikesta jäljelle”, kertoo AnnaMaija Simola. Yksi laji toistuu muita useammin. EU:ssa raja on useimmilla kalalajeilla 0,5 mg/kg elohopeaa. ”Tammi oli hänen suosikkipuunsa. Hänen mukaansa douglaskuusta kysytään useimmiten lattiaksi kakkoskotiin tai mökille sen elävyyden takia. Alunperin puu on kotoisin Pohjois-Amerikasta. Siperianlehtikuusta ( Larix sibirica) on käytetty kestävyytensä takia paljon esimerkiksi ulkolaudoituksissa, terassikalusteissa ja lattioissa. Se on sävyjen suhteen ehkä vähän haasteellisempi, kuin lehtikuusi, koska siinä on paljon punapigmenttiä”, kertoo Saija Vihervaara Timberwiseltä. Uusia puita on istutettu noin 10 hehtaarin palstalle vielä aivan viimeisinäkin vuosina. ”Kuluminen kuuluu asiaan ja douglaskuusesta tehtyjä tuotteita voidaan uudestaan hioa, lakata ja sävyttää erilaisiin lopputuloksiin”, Vihervaara kertoo. Palstalta kaadetusta visakoivusta on tehty yksityislentokoneen sisustus Saudi-Arabiaan, Simola kertoo
REPowerEU on onnistunut strategisen autono miamme kasvattamisessa sekä välittömästi että pidemmällä aikavälillä. TIINA LAIHANEN T imoMatti Fahmy (MT 7.7.) kehoitti käyttämään maaseudulla busseja kun niitä vielä kulkee. Hänen mielipiteidensä ei tarvitse liittyä ihmisten arkeen välittömästi vaan riittää, että hän näkee tulevaisuuden uhat konk reettisena ja vain hän pystyy kannattajien tuella ne torju maan. Vihreä siirtymä on RE PowerEU:n ansiosta ottanut harppauksia eteenpäin. Ei nimimerkkiä Miksi ministeri ei saisi muuttaa kantaansa esi merkiksi 15 vuotta sitten esittämiinsä. Todella isoja asioita kuten ilmastonmuutoksen torjunta, työvoimapula tai liikenneinfran tila nousee tietysti julkiseen keskusteluun, mutta enemmän kansalainen luottaa näissä mark kinavoimiin kuin politiikkaan. Ota kantaa tekstitai Whatsapp-viestillä Jaa mielipiteesi muiden lukijoiden kanssa. EU:n toimien myötä epä varmuus energiamarkkinoilla on vähentynyt, ja samalla Venäjän kyky markkinoiden manipulointiin ja Euroopan kiristämiseen on heikentynyt. Suuri osa maatiloista tekee yhteistyötä toisten tilojen kanssa. REPowerEUsuunnitelman mukaisesti energialähteitä ja toimittajia on monipuolistettu hyödyntämällä kansainvälisiä kumppanuuksia. JIL Tuottajien määrä on laskenut. Osmo Nieminen Helsinki Politiikan sisältö hukkuu henkilöbrändien alle V iljelijä on yrittäjä, jonka tulojen määrä riippuu suoraan luonnon monimuotoisuudesta, veden puhtaudesta ja riittävyydestä sekä säästä. Mielipiteet ja kannanotot näihinkin kytkeytyvät paljolti henkilöihin. Julkaisemme kirjoituksen nimimerkillä vain poikkeustilanteessa. Liitä mukaan yhteystietosi ja lyhyt kertomus kuvasta. Vain mediassa nämä ovat tärkeitä iskusanoja kehystämään henkilöitä, joiden avulla sitten luodaan jännitteitä ja markki noita yhä lisääntyvällä henkilö keskeisyydellä porskuttavalle medialle. ”Purrakohu osui saumaan, jossa Suomi osallistui täysival taisena jäsenenä ensimmäiseen Natokokoukseensa ja odotti presidentti Joe Bidenia vierai lulle. Lähetä kuva osoitteeseen lukijankuva@maaseuduntulevaisuus.fi. Syynä on, että politiikan ei uskota juuri vaikuttavan arki elämään. Vaikka politiikan seuraukset tulevat arkeen hintojen yleisen nousun, bensan ja sähkön hinnan, verotuksen kohdentamisen sekä etujen leikkausten muodossa, eivät ne ole riittäviä syitä kuin pienelle vähemmistölle ottaa kiihkeästi poliittista kantaa. Anniina Kostilainen yhteiskuntasuhdepäällikkö Sahateollisuus ry Panu Halme luonnonsuojelubiologian yliopistonlehtori, Jyväskylän yliopisto Timo Lehesvirta johtava luontoasiantuntija, Metsä Group Luontaisten puulajien käyttäminen tukee luontokadon pysäyttämistavoitteita V enäjää analysoitaessa muistetaan mainita, että kansa siellä toimittelee omia asioitaan ja politiikka on kokonaan arjen ulkopuolella. Me pohjoismaisessa demo kratiassa olemme samalla tiellä. Sota aiheutti häiriöitä glo baaleille energiamarkkinoille ja sysäsi Euroopan syvään energiakriisiin. Esimerkiksi nykyistä kaasuinfrastruktuuria voidaan käyttää tulevaisuudessa puhtaan vedyn kuljetuksiin. Taas unohde taan tavallisen kansalaisen ja kuluttajan etu politikoimalla. Bussiliikenne on myös aina kannattavaa ilman valtavaa suunnittelu ja laskentakoneis toa, jos sitä vain käytettäisiin. Ympäristökioski myös parantaa ympäristönhoitotoimien koh dentumista, mikä on jo pitkään ollut tavoitteena EU:n vesi puitedirektiiviä toteuttavissa vesienhoitosuunnitelmissa. ”Hallituspuolueiden pu heenjohtajat antoivat tiistaina poikkeuksellisen julkilausu man, jossa julistetaan, että hal litustyöskentelyssä on nollato leranssi rasismille.” ”Julkilausuma oli välttämä tön, mutta tilanne on outo.” ”Rasismi siihen liittyvine vihapuheineen on ihmisarvoa alentavaa ja moraalisesti vää rin. Vankiloiden määrä vähenee.” ”Vankilaverkon harventami nen nousee tapetille joka kerta hallitusneuvotteluissa, kun valtiolle haetaan taloudellisia säästöjä ja toimintojen tehos tamista.” ”Tavoite on luoda vankila verkosto, jossa korostuvat oikea sijainti sekä henkilöstön mitoi tus ja saatavuus. Bussi linjoja voi sen sijaan lopettaa ja perustaa joustavasti tarpeen mukaan uusillekin alueille. Ilmastonmuutos luo yhä enemmän haasteita viljelijän arkeen. Kanssakäynnin lisääminen ja syventäminen voisi tuoda tiloille taloudellista hyötyä, henkistä pääomaa sekä osaamista. Näin viljelijä luo hyvää sekä yrityksensä taloudelle että ympäristölle. Henkilön mukana saattaa sitten tulla vakavasti otettavaksi hänen taustaryh mänsä aatetta ajava poliittinen suunta, jota kansalainen sitten kannattaa tuon henkilön takia. Jos voitat lotossa, jaetaanko sekin, sillä kaikkihan me pottia olemme kasvattaneet. Yhteisten ja yhtenäisten toi mien tuloksena Euroopassa voidaan aloittaa kesänvietto rauhallisissa tunnelmissa. Sekä Suomi että metsä toimiala ovat jo sitoutuneet tavoitteisiin luontokadon pysäyttämiseksi. Ukrainan asiasta tuli eurooppalaisten asia ja kansalaiset lähtivät tosissaan mukaan energiansäästö talkoisiin. Ei nimimerkkiä Politiikkaa Ranne puhuu asiaa. Kumpujen yö LEHTIKATSAUS Rasismille ei sijaa Rasismin vastaisuuden pitäi si olla kiistatonta, ilman ju listuksia, huomauttaa Turun Sanomat. On vaikea ennakoida tulevia olosuhteita. Koska käytit viimeksi bussia. Viesti on maksuton. Kadri Simson EU:n energiakomissaari Jutta Urpilainen EU:n kansainvälisten kumppanuuksien komissaari Vihreän siirtymän edistäminen nivoutuu kokonaisturvallisuuden vahvistamiseen. Rafael Hellsten uskollinen bussimatkaaja Hämeenlinna Bussitkin ovat toimivaa ja vihreää joukkoliikennettä, ei vain raideliikenne L uonnonvarakeskus (MT 2.7.2023) on tunnis tanut, että ilmaston muutokseen sopeutuminen edellyttää puulajivalikoiman monipuolista mista Suomessa. Suomi-kuva muutoksessa Lapin Kansa käsittelee pääkir joituksessaan Purrakohun laa jempia vaikutuksia Suomesta välittyvään kuvaan. Kohun kansainvälinen näkyvyys oli siis taattu.” ”Nähtäväksi jää, kuinka tois tuvat uutiset hallituksen ra sismikytkennöistä vaikuttavat Suomikuvaan ja sitä kautta esimerkiksi suomalaisyritysten mahdollisuuksiin saada osaavia työntekijöitä maailmalta. Ei nimimerkkiä Työvoimaa Ulkomaisen työvoiman vonkujille tiedoksi. Energiakriisi on herättänyt pohtimaan energian ja raaka aineiden käyttöä ja säästö mahdollisuuksia. Tiedeperustainen kestävyysmurros kaipaa yhteisesti jaettavan vision toiminnan lähtökohtaisista perusteista. Suomalaisen metsäntutki muksen ja metsäpolitiikan tulee tunnistaa metsätalou temme ekologisen kestävyyden tärkeimmän periaatteen mer kitys. Vaatimukset ympäristö osaamiselle kasvavat vauhdilla, vaikka monelta osin sitä jo viljelijöiltä löytyy. Mutta onneksi neuvojien ja tarkastajien määrä lisään tynyt. Se pakottaa koko yhdyskuntasuun nittelun yhteen ”ränniin”. Tukiaiset eivät ole koskaan hyvä vaihtoehto, mutta eikö kor keimmalla poliittisella taholla voi miettiä joitain kannustimia maaseudulle ainakin pitemmille bussilinjoille. Ehkä maaseudun joukkoliikenne meni myös osin pilalle taksiuudistuksessakin. Pian sitä tulee itärajan takaa pilvin pimein. Ylen kierrätys punavihersonnalle on tultava loppu. Lisäksi puhtaan energian tuotantoa on lisätty ja energiaa säästetty. Ei nimimerkkiä Halonen, Tuomioja, putkiLipponen ynnä muut epäonnistuneita Suomen vahingoittamisessa. Vieras peräiset lajit vievät kehitystä kokonaan väärään suuntaan. Samoin hän vaalii monimuotoisuutta sekä huolehtii pinta ja pohja vesien puhtaudesta ja takaa samalla oman toimeentulonsa. Huolestuttavaa on, että tutkimus esittää vierasperäisten puulajien lisäämistä. Se on osoittanut, että vihreän siirtymän edis täminen nivoutuu kokonais turvallisuuden vahvistamiseen. Ympäristöviisas viljelijä tuottaa muuttuvissa oloissa laa dukasta ruokaa ja optimoi tuo tantopanosten käytön. Puulajivalin ta vaikuttaa koko ekosysteemin toimintaan. Olisi jo valmiiksi kilpailutettukin. Rikosseuraa muslaitoksen (Rise) mukaan nykyinen laaja ja pienehköjä yksiköitä sisältävä vankilaver kosto sitoo liikaa henkilöstöä. Tuulivoima Tuulivoiman tuotot jaettava oikeudenmukaisesti. Hyvä Lulu, tsemppiä ministerin pestiin. Julkaistuista kuvista maksamme palkkion, ja lehti voi käyttää niitä uudelleen. Äänestäjä Pienenä piirtelin kukkia, sydämiä, ankkureita ja erilaisia ristejä. Ei nimimerkkiä Pakkolunastus Kateusko herätti lunastuslain kohdalla. Lähetä korkeintaan 200 merkin tekstitai Whatsapp-viesti numeroon 050 4734675. Suomalainen tapa tuottaa luontaisia puita tulisi olla kansainvälisen mielenkiinnon ja biotalouden tutkimuksen kohteena ekologisen kriisin keskellä. Sähköä tuotettiin enemmän aurinko ja tuuli voimalla kuin kaasulla. Maaseudun Tulevaisuus 9 perjantaina 14. LUKIJAN KUVA Lukija ikuisti kultaisen auringonlaskun Lappeenrannassa viikon alkupuolella. Sovellukseen on koottu runsaasti maksutonta tietoa muun muassa luonnon moni muotoisuuden lisäämisestä ja vesistöjen tilan parantamisesta. Sitä taksiuudistusta kuu lemma lobbasi kansainvälinen taksifirma. Lähetä kuva Toivomme kuvia, joiden taustalla on tarina. Nato hyvä Kaikista 200 kansan edustajasta kaikki synnit esiin syntymästä asti, sitten on tasapuolista. Lisäksi osa nykyisistä vanki loista vaatii tulevina vuosina välttämättömästi korjauksia.” ”Laajassa kuvassa vankila verkoston uudistus noudattaa samaa keskittämisen linjaa kuin viime vuosien koulu ja vi rastopolitiikka.” ”Nykyhallitus haluaa ta loudellista tehokkuutta myös valtion virastorakenteeseen. Käyttämällä luontaisia puulajeja valitsem me puulajin lisäksi koko sen luontaisen lajiston, joka on sopeutunut puiden kanssa yh teiseloon eri rooleissaan, kuten puiden kanssa symbioosissa elävät mykorritsasienet. Nykyään vaikuttaa kuitenkin siltä, että julkinen liikenne perustuisi ja sen pitäisi perustua pelkästään raiteisiin ja jos rai teita ole lähellä, osta oma auto. Mutta todellinen kiinnostus yhteisiin asioihin, politiikan sisältöön, on heikko. YLIÖ REPowerEU vahvisti Euroopan strategista autonomiaa U krainan sota herätti Euroopan rajusti siihen, millainen rakenteellinen heikkous, taloudellinen rasite ja turvalli suuspoliittinen uhka Euroopan unionin jäsenmaiden riip puvuus venäläisestä fossiili energiasta oli. Tarpeet tarkentaa viljelyä kasvavat. Vierasperäisten lajien vaiku tuksista riittää tutkittavaa. Verrattuna sotaa edeltäneeseen tilanteeseen, venäläistä putki kaasua virtaa Eurooppaan nyt 74 prosenttia vähemmän. Sitä tekee valikoitunut joukko, jota johtaa yksivaltainen tsaari. Tarkoitus on keskittää kaikki valtion viranomaisvirastot yh teen jättivirastoon. Ministerien on syytä tehdä pesäeroa rasismiin, mutta se ei yksin riitä. Pe russuomalaiset ainakin tekevät kaikkensa, jotta Suomi näyttäy tyisi potentiaalisille maahan muuttajille mahdollisimman vastenmielisenä maana.” Vankilaverkosto säästökohteena Karjalainen on huolissaan vankilaverkoston supista misaikeista maakunnallisesta näkökulmasta. Bussit kulkevat kuin kello, kun sen sijaan radoilla pienikin häiriö kertaantuu, kunnes se mahdol linen nopeusetu bussiin häviää kuitenkin. Olisiko juuri aloittanut liikenneministeri Lulu Ranne (ps.) yhtä altis lobbaukselle kuin Anne Berner (kesk.) aikoinaan tai peräti joukkoliikenteen järkevälle kehittämiselle. ”Suomen vankilaverkosto menee uusiksi noin 15 vuoden kuluessa. Mikään poliittinen liike ei enää menesty, ellei siihen liity henkilöä, josta voidaan luoda mielikuva johtajana. Vesienhallinnan merkitys korostuu jo nyt kuivuus jaksojen ja rankkojen sateiden yleistyessä. Kaasun kokonaiskulutusta on myös onnistuttu pienentämään huomattavasti: elokuun 2022 ja maaliskuun 2023 välillä kaasua käytettiin lähes viidennes vähemmän kuin samana ajanjaksona vuotta ennen. Riina Rahkila ympäristöasiantuntija ProAgria Oulu Oulun Maaja kotitalousnaiset Ympäristöviisas viljelijä -hanke Ympäristöviisaan viljelijän työ tuottaa tulosta TEKSTIVIESTIT Marjastuksesta Mielestäni jokaisen oikeus ei saisi marjastuksessa sallia rajua poimurin käyttöä, jossa lähtee varvutkin mukaan. Ikävä kyllä.” ”Viime päivien tapahtumat ovat muistutus siitä, että ver kon keskustelupalstoilla tai somessa ei kannata julkaista mitään, mitä voi myöhemmin katua. Ilmasto kestävässä metsätaloudessa tutkittavaa riittää sekä puiden ominaisuuksista että niiden kasvuympäristöstä jo täällä esiintyvienkin lajien puitteissa. Jos on tottunut junaan ja varsinkin omaan autoon, kun on ollut pakko, voivat bussit tuntua ylivoimaisen hankalilta selvittää ja käyttää kuten Fahmyn kirjoi tus Somerolta osoittaa. Lisäksi haluttiin katkaista vaarallinen energiariippuvuus Venäjästä, joka oli osoittanut epäluotettavaksi energian toimittajaksi. On kuitenkin hyvin todennäköistä, että puulajien vaihto vaikuttaisi sekä metsiemme yleisiin gene ralisteihin että uhanalaiseen lajistoon negatiivisesti. Tulosta on syntynyt, ja kaikki tavoitteet on ylitetty. Yleensä raju keskittäminen ei tuo sääs töjä vaan lisää kustannuksia ja byrokratiaa.”. Espoossakin valmistui juuri kahden miljardin Länsimetro. Näin suuria muutoksia ei saavuteta vain poliittisilla päätöksillä. Käyttämällä luontaisia lajeja erottaudumme plantaasi metsätaloudesta. heinäkuuta 2023 MIELIPIDE OHJEET Lähetä mielipide Toivomme napakoita kirjoituksia pituudeltaan korkeintaan 2 000 merkkiä välilyönteineen. Panostukset monipuoliseen viljelykiertoon parantavat maan multavuutta ja vesi taloutta sekä vähentävät muokkaustarpeita. Tämä koko yhteiskuntaa koskeva tavoite voidaan saavuttaa vain kehit tämällä Suomessa luontaisesti esiintyviin puulajeihin perus tuvaa metsätaloutta. Vuosi 2022 oli uusiutuvien energianlähteiden huippuvuosi. Vuosi sitten olimme komissiossa vakavan paikan edessä, kun edessä olevasta talvesta uhkasi tulla Euroopalle kylmä. Mitä vakuuttavammin hän esiintyy, sitä hanakammin media häneen tarttuu ja näin lisää hänen tunnettuuttaan. Ei nimimerkkiä Tosiaankin Kokoomuksen Pietikäinen Suomen metsänhoidon mustasurma! Onneksi jää jäähylle. Vastauksena vaikeaan tilantee seen esittelimme toukokuussa 2022 REPowerEUsuunni telman. Yksi esimerkki viljelijän työtä helpottavista sähköisistä työkaluista on Ympäristökioski. On huomioitava pellon ominaisuudet ja kasvu potentiaali aiempaa paremmin. Muutokseen ja kotimaisen ruuantuotannon varmistamiseen tarvitaan uusia työkaluja ja toimintatapoja sekä yhteistyötä ja tutkimustiedon soveltamista käytäntöön. Ja siksi muka pitää taas investoida miljardeja suurnopeusjuniin, ja niille uusiin raiteisiin. Ei edes ”vihaisena” tai ”huumorilla”.” ”Ihmisellä on oikeus muut taa mielipiteitään, usein se on jopa toivottavaa”, päättää Turun Sanomat pääkirjoituk sensa. Lähetä kirjoitus lukijalta@maaseuduntulevaisuus.fi tai Maaseudun Tulevaisuus, PL 440, 00101 Helsinki. Nimensä mukaisesti suunnitelmalla haluttiin pitää huoli, että energia ei lopu, kodit lämpiävät ja yritysten ja kuluttajien kukkaro kestää. Luonnon ystäviäkö. Norja on tällä hetkellä EU:n johtava kaasuntoimittajamaa. Ukrainan sodan myötä EU:ssa on alettu puhua entistä enemmän strategisesta auto nomiasta – omavaraisuuden ja tuotanto sekä toimitusketjujen turvaamisesta kriittisillä sektoreilla. Kansalle riittää, että kannatus kyselyissä ja vaaleissa, joihin jossakin määrin vielä osallis tutaan, muistaa antaa tukensa ennen kaikkea johtajalle, joka puolustaa kansaa muuta eliittiä vastaan. Media tarjoaa johdon hyväksymiä uutisia ja viihdettä. Olemme kääntyneet luotettavien kump paneidemme, kuten Norjan ja Yhdysvaltojen puoleen sekä solmineet tulevaisuuteen tähtääviä aiesopimuksia vihreään vetyyn ja kriittisiin raakaaineisiin liittyvästä yhteistyöstä afrikkalaisten ja eteläamerikkalaisten kumppa niemme kanssa. Hallitusohjelmaankin saatiin valtavan kallis ratahanke. Tutkimuksen tulee kuitenkin tukea tiedeperustaista muutosta ratkaisuille, joilla kehitetään luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen perustuvia tuotantoratkaisuja. Yhteiskunnan liikenteen kehit tämisen viesti näyttäytyy yksi puolisena. Suoma lainen metsätalous perustuu luontaisten, meille jääkauden jälkeen levinneiden puulajien hyödyntämiseen. Kiinnostusta on kylläkin näkyviin poliitikkoihin, henki löihin. Bussiliikenteelle ovat tiet jo olemassa ja nykyiset bussit ovat melko päästöttömiä ja kehitys menee eteenpäin. Liitä mukaan yhteystietosi. Vielä vieraampia arjelle ovat fasismi, natsismi, kommunismi, äärioikeisto tai vihervasemmis to. Se on Suomen perustuslain vastaista. Metsämaata on iät ajat pakkolunastettu yleis hyödyllisiin tarkoituksiin ennen tuulivoimaloita. Uusia investointeja tehdään ja unioniin on rakennettu ennätysajassa uuttaa infra struktuuria, joka mahdollistaa energiatoimitusten moni puolistumisen. Jostain syystä siis on unohdettu bussien joustavuus. Se myös suodattaa tietomas sasta kullekin peltolohkolle suositeltavat toimenpiteet. On paljon poliitik koja, erityisesti Perussuomalai sissa, jotka flirttailevat rasismin kanssa, ja moni suomalainen lienee äänestänyt heitä – aina kin osittain – tämän takia. Valuma aluetason vesienhallinnasta on PohjoisPohjanmaalla koottu käytännön esimerkkejä Ohtuanojan valumaalueelle laadittuun suunnitelmaan. Peräti 39 prosenttia EU:n käyt tämästä sähköstä oli tuotettu uusiutuvilla. Puulajivalintoja tehtäessä on tunnistettava ekologian peruskysymykset. Tällä polulla on tärkeää jatkaa, ja esimerkiksi seuraa vissa kansallisissa energia ja ilmastosuunnitelmissa kunnianhimotason tulisi pysyä yhtä korkeana. Kaasun hinta on matalampi kuin ennen sotaa ja kaasu varastojen täyttöaste on hyvä. Onneksi en ole ministeri, ei tarvitse selitellä. Ympäri Eurooppaa katoille on ilmestynyt satoja tuhansia aurinkopaneeleita, ja Suomessa ilmanlämpöpump puja asennettiin viime vuonna enemmän kuin koskaan ennen. Miksei Linjaauto liitto lobbaa tehokkaasti pitkän ja keskipitkän linjaautoliiken teen puolesta. Ketään se ei kiinnostanut. Ennen kaikkea on parannetta va peltojen kykyä tuottaa satoa vaihtelevissa oloissa, optimoi duilla panoksilla. Muuttuvassa ilmastossa on välttämätöntä tarkastella ny kyisten puulajiemme elinkel poisuutta uusissa olosuhteissa. Esimerkiksi Marin ja moni muu, muutti kantansa Natoon alle vuodessa. Meillä kansallisvaltiomme syn tyhistorian vuoksi on vahvempi usko kansalaisen vaikuttamis mahdollisuuksiin kuin Venäjällä, ja äänestysprosentti on paljon kin korkeampi. Ilmastonmuutokseen sopeu tuminen on välttämätöntä. Se rikkoo Suomen te kemiä kansainvälisiä sopimuk sia. Ei nimimerkkiä Metsänhoidosta Saisipa Sarvamaa kalliilla mainoksilla ja vetoavilla kirjoituksilla suomalaisen puoluetoverinsa ymmär tämään ensitilassa edes hiukan Suomen metsä luonnosta
Poliisi takavarikoi suden turkin salametsästystutkinnan yhteydessä. Rikosten epäillään tapahtuneen vuosina 2020-2023. Ammuin jäniksen, jota Rele pääsi sitten ihmettelemään. Sijaintitieto ei siis yhdisty tiettyyn telepäätelaitteeseen tai telepääteosoitteeseen, jolloin kyse ei ole televalvonnasta tai -teknisestä tarkkailusta. Poliisitarkastajat Kai Vepsäläinen ja Tuomo Korhonen Poliisihallituksesta toivovat Riista-lehdelle antamassa vastineessaan, että metsästäjät näkisivät metsästyksenvalvonnan hyvän harrastuksen mahdollistajana ja turvaajana. Trackeriä hyödynnetään erävalvonnassa Riista-lehti kertoo, että myös poliisi käyttää Tracker-sovellusta valvoessaan metsästystä. Maaseudun Tulevaisuus 10 perjantaina 14. Ylikomisario penää suurpedoista yhteiskunnallista keskustelua Rikosylikomisario Harri-Pekka Pohjolaisella on pitkä kokemus metsästyksestä ja siihen liittyvästä rikollisuudesta. Kirjoittaja on MT:n erätoimittaja KOLUMNI EIJA VALLINHEIMO eija.vallinheimo@mt.fi Itä-Suomen poliisi on tutkinut suurta metsästysrikosvyyhtiä Pohjois-Savossa jo pitkään. Eriskummallisinta on, että kuulusteluissa yhtenä syynä on mainittu jännityksen etsintä. Esitutkintamateriaaliksi päätyi myös ilveksen turkki. Hämärämetsästyksen kieltämisen positiivisia vaikutuksia ovat lajintunnistuksen ja ampumistilanteen parantuminen, sekä sosiaalisen kestävyyden paraneminen. ”Rele ei saanut meiltä minkäänlaista metsästyskoulutusta, mutta se kulki meidän mukana myös metsästysaikana. Vesilintujen aktiivisin iltalento ajoittuu hämäräaikaan, joten hämärämetsästyksen kielto todennäköisesti pienentää saaliita. Tracker-työkalun avulla on mahdollista paikantaa koiria ja metsästäjiä maastossa. Jos epäillyt tuomitaan syyllisiksi useiden suurpetojen tappamiseen, ehdoton vankeustuomio voi olla tällä kertaa lähellä. Tällainen kehityssuunta on huono ja ratkaisuja pitäisi kiireesti löytää. Ministeriö ei esitä paljon keskustelua herättänyttä ruokintakieltoa. Somessa metsästysrikosvyyhtiä on pöyristelty urakalla. Oikeastaan tulimme tänne alun perin juuri metsästysharrastuksen perässä. Tämä on epäreilua, sillä eihän kaikkia autoilijoitakaan syytetä kännissä ajavien mätämunien toilailuista. Poliisi voi hyödyntää yleisvalvonnassa Trackerin Safety-ominaisuutta. Eläinten lisäksi laittomuuksista kärsii koko metsästäjäyhteisö ja yhteiskunta. EIJA VALLINHEIMO Rele oppi itse päteväksi metsästyskoiraksi Tiina ja Kari Nikumaan perheessä metsästyskoiran viran hoitaa sileäkarvainen skotlanninpaimenkoira eli collie. heinäkuuta 2023 TIETO ERÄ Tuottaja: Eija Vallinheimo, eija.vallinheimo@mt.fi Laittomasta metsästyksestä kärsivät kaikki Itä-Suomen poliisi kertoi keväällä tutkivansa Pohjois-Savossa laajaa metsästysrikosvyyhtiä, jossa 50 henkilön epäillään tappaneen laittomasti suurpetoja ja rauhoitettuja lintuja. ”Olen pettynyt, jos tämä tapaus kuitataan sillä, että tämä oli vain yksittäinen tapaus. Poliisihallinnon Riista-lehden juttuun kirjoittaman vastineen mukaan Tracker Safetyn käyttö on laillista, koska kohde eli valvottava henkilö ei ole yksilöitävissä sovelluksessa. Metsästysrikollisuus on piilorikollisuutta, josta vain osa tulee viranomaisten tietoon. Yhdellä retkellä se kerran ajoi jänistä ja sattui ajamaan sen suoraan hollille. ”Muutimme Ylikiiminkiin 2019 ja samalla päätimme hankkia koiran. Metsästysrikoksiin suhtaudutaan nykyään vakavammin ja tuomiot ovat kovempia kuin ennen. Riista-lehti kertoi 4/23 numerossaan, että poliisi paikantaa erävalvontaa tehdessään metsästäjiä kaupallisen Tracker Safety-sovelluksen avulla. Riista-lehden mukaan poliisi käyttää Tracker-sovellusta valvoessaan metsästystä. Sitten kun tuomio tulee, on viimeistään kriittisen keskustelun ja tutkiskelun paikka sekä riistakonsernilla että koko yhteiskunnalla”, Pohjolainen pohdiskelee. ”Keskustelun kannalta olisi tärkeää selvittää ne syyt, mikä ajaa ihmiset tällaisiin tekoihin, vaikka rikokset ovat vakavia ja rikoksista aiheutuu merkittäviä seuraamuksia.” HARRI-PEKKA POHJOLAINEN Vakavaa metsästys rikollisuutta on vaikea kitkeä ilman, että taustalla oleviin syihin puututaan. Suurpetopolitiikassa onkin ajauduttu kummalliseen umpikujaan, jossa edes koirasusiksi dna-näytteillä varmistettuja susia ei päästä poistamaan, vaikka se kaiken järjen mukaan olisi susikannankin tulevaisuuden puolesta parasta. Metsästäjän tärkein kaveri on metsästyskoira. Poliisi avasi tekijöiden motiiveja heti ensimmäisten kuulustelujen jälkeen medialle yllättävän avoimesti. Pohjolainen ei vielä tässä vaiheessa anna tarkkoja tietoja tapauksesta, mutta epäiltyihin rikoksiin lukeutuu kaikkiin suurpetoihin kohdistuneita luvattomia tappoja tai niiden yrityksiä sekä lukuisia luonnonsuojelulailla rauhoitettujen lintujen tappoja. Tästä yksi merkki on törkeän metsästysrikoksen lisääminen lainsäädäntöön ja riistaeläinten ohjeellisten arvojen suurentuminen. Lisäksi päälle tulevat metsästyskiellot, joiden pituus voi olla jopa 10 vuotta. Elokuvalippu maksaa reilun kympin. Vaikka Rele ei ole saanut metsästyspuolen koulutusta, kontrollia on haettu toko-koulutuksen kautta. Tapettujen lintujen joukossa on ollut muun muassa joutsenia ja haukkoja. Esitutkinnan oli alun perin tarkoitus valmistua alkukesään mennessä, mutta esitutkinta on vienyt odotettua enemmän aikaa. ”Tottelevaisuuskoulutuksien opit ovat hyödyllisiä myös metsällä, sillä Rele osaa pysähtyä melko täsmällisesti käskystä, eikä lähde edes linnun perään ilman lupaa.” ”Metsällä Rele on monipuolinen kaveri. Kaikki kuulustelut on jo pääosin tehty, mutta tapaukseen liittyy paljon kirjallista materiaalia, jonka läpikäynti vie aikaa”, kertoo rikosylikomisario Harri-Pekka Pohjolainen Itä-Suomen poliisista. Lajikohtaisia metsästysrajoituksia on jo tehty, mutta heikentyneet kannat edellyttävät kokonaisvaltaisempaa arviointia vesilinnustuksesta ja sen tulevaisuudesta. Tracker koiratutka ja karttaohjelmissa on Safety-ominaisuus, joka näyttää karttasovelluksessa kahden kilometrin säteellä käyttäjästä olevat henkilöt, joilla on Ultracom-, Trackertai Bbark-sovellus matkapuhelimessa. Metsästäjän olisi tarkistettava ennen metsästyksen aloittamista kyseisen paikkakunnan auringon nousuja laskuaika esimerkiksi Ilmatieteen laitoksen sivuilta tai sovelluksesta. Kävimme tutustumassa muihinkin rotuihin, mutta collie tuntui sopivimmalta valinnalta”, Tiina Nikumaa kertoo. Rikosylikomisario Harri-Pekka Pohjolainen haluaa selvittää ne syyt, mitkä ajavat ihmiset tekemään vakavia metsästysrikoksia. Vakavaa metsästysrikollisuutta on toki vaikea ellei mahdotonta kitkeä ilman, että kanssametsästäjät ottavat laittoman toiminnan vakavasti eivätkä hyväksy sitä. Siinä selvästi pienempi joukko ampui laittomasti kymmeniä hirviä, jotka myytiin tukkurin kautta ravintoloille koko maahan.” ”Tällä kertaa motiivina ei ole ollut taloudellinen hyöty, vaan motiivit ovat liittyneet enemmän yleiseen petopolitiikkaan ja pettymykseen siitä, että susi aiheuttaa metsästyskoiravahinkoja ja läheltä piti -tilanteita.” Pohjolainen pelkää, että nykyisen kaltainen yhteiskunnallinen kahtiajako siirtyy vähitellen myös karhuihin, jos karhuja alkaa pyörimään talojen pihoissa karhukannan kasvaessa. Metsästys olisi ministeriön tiedotteen mukaan kiellettyä auringonlaskua seuraavan tunnin päättymisestä alkaen aina auringonnousua edeltävän tunnin alkuun saakka. EIJA VALLINHEIMO LARI LIEVONEN Poliisi tekee erävalvontaa yhteistyössä muiden viranomaisten, kuten Rajavartiolaitoksen, Riistanhoitoyhdistysten sekä Metsähallituksen erävalvojien kanssa. Collie on paremmin tunnettu lammasja paimenkoirana, mutta 3,5-vuotias Nuuskakairan Kiree Gille, tuttavallisemmin Rele, päätti opetella metsästyskoirien taidot itsekseen. Tällä hetkellä epäiltyjä on 50. Lajien erottamisen vaikeus on tunnistettu useissa maissa, joissa metsästystä hämäräaikaan on jo rajoitettu. ”Haluamme tehdä tutkinnan huolellisesti, joten arvelisin, että esitutkinta valmistuu alkusyksystä. Monissa vihaa huokuvissa postauksissa korostetaan erityisesti metsästäjien kollektiivista vastuuta ja syyllisyyttä. Yleensä se on ajokoira, pystykorva tai noutaja, mutta Nikumaan perheessä metsästyskoiran viran hoitaa collie. Nyt tutkinnassa oleva iso rikosvyyhti on hämmästyttänyt laajuudellaan myös poliisia. Tutkimuksen mukaan kansalaisten laittomalle tappamiselle antama tuki voi yleistyä, jos ongelmat päästetään kärjistymään ja tyytymättömyys petopolitiikan hoitoon lisääntyy suomalaisten keskuudessa. Sovelluksessa käyttäjä jakaa sijaintitiedon muille käyttäjille, mutta tieto jaetaan anonyymisti. Myös erävalvontaa on tehostettu viime aikoina ja aselupien saamista syynätään tarkasti. Selvitysten mukaan poliisi voi kirjautua Trackeriin tai vastaavaan sovellukseen ja käyttää sovelluksessa käyttäjälle näkyvää dataa yleisvalvontatarkoituksessa. Näin suuri epäiltyjen joukko tekee tapauksesta merkittävän ja poikkeuksellisen laajan.” ”Hiukan vastaava hirvieläimiin kohdistunut tapaus oli aikoinaan Itä-Suomessa. Yhä edelleen moni hyväksyy laittoman tappamisen, jos laillista metsästystä ei ole”, Pohjolainen kiteyttää. Jännitystä elämään voi varmasti löytää myös muulla tavoin. LARI LIEVONEN Sorsastus hämärässä kielletään Maaja metsätalousministeriö on esittänyt vesilintujen hämärämetsästystä kiellettäväksi. Toisaalta yhteiskunnan pitäisi tutkia, mikä tällaisiin rikoksiin johtaa. Saaliiksi on saatu jänisten lisäksi metso, teeriä ja muutama pyy.” EIJA VALLINHEIMO ITÄ-SUOMEN POLIISI. ”Tulee muistaa, että yhtään henkilöä ei vielä ole tuomittu, kaikki ovat vasta nyt epäiltyjä. Olisi tärkeää pohtia, mitä voitaisiin tehdä paremmin, ettei tällaiseen toimintaan tarvitse kenenkään lähteä.” ”On myös hyvä, että järjestöt ja riista-ala näkyvästi tuomitsevat tällaisen toiminnan, eivätkä hyväksy laittomuuksia. Motiiveina oli mainittu muun muassa petoviha. Auringon nousu ja laskuajat vaihtelevat eri paikkakunnilla riippuen paikan sijainnista leveysja pituuspiireillä ja riippuen vuodenajasta. Epäiltyjen epäillään tappaneen luvattomasti suurpetoja ja rauhoitettuja lintuja. Siitä se oppi homman”, Kari Nikumaa muistelee. Metsästysrikoksista ei ole aiemmin tuomittu ehdotonta vankeutta. Aiheuttaako nykyinen pattitilanne kierteen, jossa ollaan valmiita turvautumaan oman käden oikeuteen ja vakaviin rikoksiin. Se seuraa ketun ja hirven jälkiä, ajaa jänistä sekä etsii ja nostaa ylös kanalintuja. Maaja metsätalousministeriö asetti keväällä 2022 laajapohjaisen työryhmän valmistelemaan esitystä vastuullisen vesilintumetsästyksen ja riistalintutarhauksen strategiaksi. EIJA VALLINHEIMO Tracker Safetyn käyttö on laillista, koska kohde eli valvottava ei ole yksilöitävissä sovelluksessa. Heti kärkeen on syytä tehdä selväksi, että tämänkaltainen laiton metsästys on vakava rikos, jota ei tule hyväksyä missään oloissa. Safety -ominaisuuden hyödyntämisen laillisuutta valvontatarkoituksessa on selvitetty poliisissa. ”Tapaus on poikkeuksellinen Suomen rikoshistoriassa. Suomessa lain noudattamista valvoo kuitenkin viime kädessä poliisi ja rikoksiin syyllistyneet tuomitsee tuomioistuin
Nyt yksittäistä kuntaa laajemman alueen täytyy tarjota samat työskentelyolot ja -ehdot koko henkilöstölleen, Pärnänen huomauttaa. Tällainen menettely tulee kuitenkin kalliiksi, sillä henkilöstövuokrauspalvelu on nimensä mukaisesti palvelu, jonka käyttäminen edellyttää kunnan lompakon avaamista. Käytännössä tämä tarkoittaa, että jos lääkäriin pääsi viime vuonna nopeasti tai hitaasti, tahti on ollut todennäköisesti tänä vuonna sama. Pysyvää on ollut se, että yliopistosairaalaseudut ovat lääkärien silmissä vetovoimaisia. Jos työskentelyolosuhteet ovat sellaiset, että lääkäri saadaan paikalle vain rahalla, voidaan miettiä, kuinka kestävästä ratkaisusta on kyse yhtäältä lääkärin työmotivaation ja toisaalta veronmaksajien kannalta. Lääkärien houkuttelun lisäksi pitäisi puhua alueen pitovoimasta, jotta työntekijät eivät vaihtuisi jatkuvasti, muistuttaa asiantuntija. Lisäksi vuokraväki on työsuhteessa henkilöstövuokrauspalveluun, eikä siihen paikkaan, jossa työ varsinaisesti tapahtuu. Maaseudun Tulevaisuus 11 perjantaina 14. Pärnäsen mukaan Lapin onnistuminen ei selity sillä, että se olisi onnistunut houkuttelemaan lääkäriksi valmistuneita paluumuuttajia takaisin kotikonnuilleen. Tilanne ei kuitenkaan ole niin yksioikoinen, että kaikilla pikkupaikkakunnilla olisi jatkuvasti hirmuinen lääkärivaje. Etpä tietenkään, sillä pitkä ja moneen kertaan lykätty uudistus tapahtui vuosien 2022 ja 2023 vaihteessa. Ympäri Suomen on pieniä ja keskisuuria kuntia, joissa on jouduttu jo vuosia turvautumaan jopa henkilöstövuokrauspalveluihin, jotta edes jokin määrä lääkäreitä on saatu töihin. Hyvinvointialue on yksittäistä kuntaa vahvempi toimija, ja laajemmalla alueella on mahdollista siirtää lääkäreitä tarvittaessa sinne, missä heitä tarvitaan. Hyvinvointialueet ovat siis saaneet riittävän lääkärimäärän tai lääkärivajeen kuntien perintönä. Lääkärien etsiminen ja palkkaaminen on nyt hyvinvointialueen vastuulla. Lääkäreitä on saman verran kuin ennenkin ja lääkäripula on samassa jamassa kuin viime vuonna. Pärnänen huomauttaa, että perusterveydenhuollon lääkärivaje on vuosien ja vuosikymmenten aikana muuttunut maantieteellisesti. Terveyskeskuksen lääkärivaje synnyttää Pärnäsen mukaan helposti lumipalloefektin, sillä sana kiertää lääkärien keskuudessa. ”Lapissa on onnistuttu käyttämään houkuttimena juuri niitä vahvuuksia, joita heillä on, kuten luonnonläheisyyttä. Tämä lisää hoidon jatkuvuutta ja on mahdollista kääntää myös euroiksi. Tuolloin sosiaalija terveyspalvelujen järjestämisvastuu siirtyi parinsadan kunnan tai kuntayhtymän harteilta 21 hyvinvointialueelle. Lääkäripulasta puhuttaessa on hyvä pohtia myös sitä, onko paikkakunta pitovoimainen eli onko lääkärillä työn lisäksi myös muita syitä jäädä seudulle. Yleisesti ottaen Pärnäsen mukaan voi sanoa, että laita-alueilla lääkärien rekrytointi on perinteisesti ollut haasteellista. Parhaillaan hyvinvointialueet nimittäin vasta kartoittavat palveluntarpeita ja pohtivat tulevia siirtoja, kertoo Lääkäriliiton politiikkatoimialan johtaja Heikki Pärnänen. Aiemmin lääkärien houkuttelu oli kuntien vastuulla, ja tällaisessa lähes 200 toimijan mallissa yksittäisen kunnan oli mahdollista loistaa erilaisilla työsuhde-eduilla. Ei kannata kilpailla suurkaupungin sykkeellä, jos sellaista ei ole”, Pärnänen kertoo. heinäkuuta 2023 LUKEMISTO Peritty pula lääkäreistä Oletko kuullut sanaa ”sote-uudistus” tänä vuonna yhtä tiheästi kuin kymmenenä edeltävä vuonna. ”Toistaiseksi on menty vanhalla palveluverkostolla, ja vain yksittäiset hyvinvointialueet ovat tehneet ratkaisuja siitä, mitkä ovat jatkossa täyden palvelun terveyskeskuksia, missä lääkäri käy joskus ja mitkä ehkä suljetaan.” Lääkärien näkökulmasta perusterveydenhuollon tilanne ei ole muuttunut organisaatiorakennetta muuttamalla. Tämä on ymmärrettävää, sillä lääkäriksi voi Suomessa opiskella Helsingissä, Tampereella, Turussa, Oulussa ja Kuopiossa, ja moni ehtii opiskeluvuosinaan juurtua kyseiselle paikkakunnalle. Hyvinvointialue ei tietenkään voi tarjota maaseudulla työskentelevälle asuntoetua ja hulppeaa palkkaa, jos maakunnan keskuskaupungissa työskentelevä saa vain sen, mitä työehtosopimus määrää. Teksti jatkuu seuraavalla sivulla. SANNE KATAINEN ”Ei enää voi tehdä niin, että osoitetaan lääkärille pöytä ja tuoli, ja ensimmäinen potilas onkin jo oven takana.” KAISA HALINEN TUOVI MÄKIPERE. Toisaalta kolikolla on myös kääntöpuoli, Pärnänen lisää. Lääkärien koulutusmäärän lisääminen ei myöskään voi olla ratkaisu, jos koulutukseen ei vastaavasti tarjota lisärahoitusta. Vaikka esimerkiksi Kainuuseen sekä ruotsinja kaksikieliselle länsirannikolle on perinteisesti ollut hankalaa saada riittävästi lääkäreitä töihin, Lapissa lääkäritilanne saatiin 10:n viime vuoden aikana ponnisteltua hyväksi. Tavallisen tallaajan näkökulmasta muutosta ei välttämättä huomannut mitenkään, sillä oma terveyskeskus on todennäköisesti toiminut kuluvan vuoden alkupuolen jokseenkin samaan malliin kuin aiemminkin
Kainuuseen ja kaksikieliselle länsirannikolle on perinteisesti ollut hankalaa houkutella lääkäreitä ja saada heidät pysymään alueella. Esimerkiksi vuonna 2017 oikeuden toimia lääkärinä sai Suomessa suoritetun tutkinnon perusteella 583 henkeä, EUtai Eta-maassa suoritetun tutkinnon perusteella 164 henkeä ja kolmannessa maassa suoritetun tutkinnon perusteella 43 henkeä. SANNE KATAINEN ”Läheskään kaikki eivät ole siirtyneet yksityiselle puolelle rahan vuoksi, vaan siksi, että työskentely olosuhteet ovat käyneet julkisella puolella sietämättömiksi.” HEIKKI PÄRNÄNEN ”Peiliin katsomisen paikka on silloin, jos ihmetellään, miksei lääkäreitä saada edes rahalla viiden lääkärin terveys keskukseen.” HEIKKI PÄRNÄNEN Kuudes suomalaislääkäreitä kouluttava tiedekunta ulkomailla Suomessa lääketiedettä voi opiskella Helsingin, Tampereen, Turun, Oulun ja Itä-Suomen yliopistoissa. Halinen kuitenkin huomauttaa, että lääkärin aikaa säästyy, kun kaikki potilaat eivät ole hänelle aina uusia, vaan hän tuntee osan potilaista jo ennestään. EUja Eta-alueen ulkopuolisten lääkärin tutkintojen hyväksymishakemuksia on tällä vuosikymmenellä ollut eniten Venäjällä suoritettujen koulutusten perusteella. Seuraavaksi eniten laillistetaan Ruotsissa, Venäjällä tai Romaniassa kouluttautuneita, joita on yleensä vajaat 30 per valtio per vuosi. ”Tietenkin työpaikan pitää olla houkutteleva, mutta jotta lääkäri myös pysyisi sillä työpaikalla, alueella pitää olla pitovoimaa.” Aloitetaan työpaikan houkuttelevuudesta lääkärin näkökulmasta. Kesäkandilla on tavoitteena pyöräillä kesällä ympäri pitäjää mahdollisimman paljon. ”Opiskelukavereilta olin jo etukäteen kuullut, että paperitöihin kuluu alussa hirveästi aikaa, ennen kuin niiden tekeminen alkaa sujua rutiinilla.” Haapajärven kesäkandina työskentelevä Elizaveta Mikhailenko ei tuntenut seutua ennen kesäpestinsä alkua. ”Monet ulkomaiset lääkärit olisivat siis periaatteessa tervetulleita, mutta kieli asettaa esteen”, Halinen kuvailee. Juttua varten tietoja on antanut myös sosiaalija terveysalan lupaja valvontavirasto Valviran ryhmäpäällikkö Jenni Kangas. Esimerkiksi Lappi onnistui kuitenkin kymmenen viime vuoden aikana kääntämään lääkäritilanteen hyväksi. Jos koulutusmäärää lisätään, sitä ei voi tehdä vanhoilla resursseilla”, Pärnänen sanoo. Lisäksi kunnollinen perehdytys ja seniorituki, eli kokeneempien lääkärien saaminen tarvittaessa langan päähän, on lääkärin näkökulmasta tärkeää. Alun perin hänet otettiin töihin Pyhäjärvelle, mutta keväällä tuli tieto, että kunnan terveyskeskus onkin kesällä kiinni. Käytännössä tämä tarkoittaa, että ne kuuluvat niin sanottuun automaattiseen tunnustamisjärjestelmään. Hän opiskelee tutkijalinjalla, eli hän suorittaa lääketieteen tohtorin tutkintoon kuuluvia opintoja jo lääketieteen lisensiaatin opintojen aikana. ”Monet ulko maiset lääkärit olisivat siis periaatteessa tervetulleita, mutta kieli asettaa esteen.” KAISA HALINEN TUOVI MÄKIPERE JUTTA MYKRÄ Maaseutu koulii lääkäriksi opiskelevaa Lääketieteen kandidaateilla on usein tapana työskennellä lääkärien sijaisina erityisesti loma-aikoina. Näissä maissa kouluttautuneille lääkäreille on oma laillistusprosessinsa, eli niin sanottu tenttiputki ja kielitaidon osoittaminen. Jos näitä lääkäreitä saataisiin palaamaan takaisin terveyskeskuksiin, niissä olisi töissä heti kovia ammattilaisia. Lääketieteen lisensiaatiksi valmistuminen kuitenkin kestää kuusi vuotta, eli tänä vuonna lääketieteen opiskelun aloittavat valmistuvat vuonna 2029. Vielä hetki sitten hän oli opiskelija. Pärnänen puhuu kovista ammattilaisista siksi, että vastavalmistunut lääkäri alkaa vasta opetella lääkärintyötä. Maaseudun Tulevaisuus 12 perjantaina 14. Itsekin olen ollut harjoitteluissa eri puolella maata, koska sillä tavalla pääsee tutustumaan mahdollisimman moneen paikkaan.” Mikhailenkolla on opintoja jäljellä alle lukuvuoden verran, ja hän olisi opintomääränsä puolesta voinut olla jo viime kesänä töissä kesäkandina. Usein kynnyskysymykseksi nousee se, onko myös kumppanin tai puolison mahdollista työskennellä alueella. Ulkomailla kouluttuneista eniten laillistetaan Virossa lääkärikoulutuksen suorittaneita, yli 50 vuosittain. Tilastoissa ei näy, ovatko ulkomailla lääkärin tutkinnon suorittaneet suomalaisia vai muiden maiden kansalaisia. ”Isossa kaupungissa voi tilata kaikenlaisia kokeita ja kuvantamisia, mutta pikkupaikkakunnalla pitää oikeasti miettiä, kannattaako potilas lähettää 200 kilometrin päähän”, Mikhailenko kuvailee. Lääkäripulan paikkaamiseen väläytellään aina välillä patenttiratkaisuksi lääkärien koulutusmäärän lisäämistä. Asuntokin järjestyi työn kylkeen saman tien. Kesätyöpaikka muuttui toiseksi pohjoispohjalaiskunnaksi, Haapajärveksi. Vuonna 2022 vastaavat luvut olivat 729, 229 ja 45. Tämän hetken lääkärivajetta lääkärien koulutusmäärän lisääminen ei siis ratkaise, huomauttaa Lääkäriliiton Pärnänen. Hän on kuitenkin henkisesti varautunut siihen, että työpäivät saattavat venyä hyvinkin pitkiksi. ”Moni lähtee kotiseudulleen töihin, tai sitten aivan päinvastoin, eli itselleen tuntemattomalle paikkakunnalle ihan vain seikkailunhalusta. ”Lääketieteen käytännön taitojen opiskelu on mahdotonta, jos seinät tulevat vastaan eikä esimerkiksi opetuspotilaita ole käytettävissä”, Pärnänen lisää. Toisaalta tiedän, että osaan kyllä asiat ja tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa.” Haapajärvellä Mikhailenko ei ollut käynyt ennen kesäpestin alkua, eikä hänellä ole muitakaan kytköksiä alueeseen. Yksi Suomen terveyskeskuksia tänä kesänä pyörittävistä kesäkandeista on Helsingin yliopistossa viisi vuotta lääketiedettä opiskellut Elizaveta Mikhailenko. Valtaosa ulkomailla lääkäriksi valmistuvista suomalaisista haluaa työllistyä kotimaassa. ”Peiliin katsomisen paikka on silloin, jos ihmetellään, miksei lääkäreitä saada edes rahalla viiden lääkärin terveyskeskukseen, jossa on 2–3 lääkärin vajaus”, Pärnänen sanoo. Tilastoihin päätyy vain se maa, jossa tutkinto on suoritettu. Sosiaalija terveysministeriön lääkintöneuvos Kaisa Halinen kertoo, että ulkomailla lääketiedettä opiskelevat suomalaiset muodostavat käytännössä kuudennen lääketieteellisen tiedekunnan. Pärnäsen mukaan lääkäripulaan olisi kyllä tarjolla nopeitakin ratkaisuja. ”Kyse on perheen, työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisesta ja siitä, onko kaikille perheenjäsenille tarjolla mahdollisuuksia”, Halinen tiivistää. Hänen sukunsa asuu pääasiassa Helsing issä ja Petroskoissa. Tämä taas edellyttää, että paikalla on myös avustavaa henkilökuntaa. Äkkiseltään voisi kuvitella, että on aivan sama, työskenteleekö lääkäri terveyskeskuksessa kaksi kuukautta vai 20 vuotta, kunhan siellä ylipäätään on lääkäri töissä. Kunnan muuttuminen toiseksi ei Mikhailenkoa haitannut, sillä Haapajärvikin on hänen kaipaamansa pieni paikka, jossa pääsee mittaamaan taitojaan. Vastaavasti potilaan kannalta on helpompaa, ettei hänen tarvitse aina selittää asiaansa alusta asti eri lääkäreille. Jos kielen opettelu pitää aloittaa nollasta, riittävän kielitaidon saavuttaminen voi olla pitkäkin prosessi. Ensinnäkin lääkärien koulutusmääriä on viime vuosina jo lisätty pienimuotoisesti, eli 50 koulutuspaikalla. Valviran toimintakertomuksesta (2022) selviää, että lupa toimia lääkärinä on myönnetty Suomessa viime vuosina yhä useammalle henkilölle. heinäkuuta 2023 LUKEMISTO On hieman harhaanjohtavaa puhua lääkärien houkuttelusta tietylle alueelle, kertoo lääkintöneuvos Kaisa Halinen sosiaalija terveysministeriöstä (STM:stä). ”Hoidon jatkuvuus on siis turvatumpi, jos lääkärit pysyvät talossa”, Halinen kertoo. Lisäksi laillistuksen edellytyksenä on kielitaito. Halisen mukaan ensiarvoisen tärkeää on se, että työ on järjestetty ja johdettu niin, että yksittäisen ihmisen työmäärä pysyy kohtuullisena. Ulkomailla kouluttuneista eniten Suomessa laillistetaan Virossa lääkärikoulutuksen suorittaneita. Samalle paikkakunnalle tai naapurikuntiin ei sattunut täksi kesäksi myöskään opiskelutovereita. Nämä niin kutsuttuna kesäkandina työskentelyt eivät kuulu pakollisena lääketieteen opintoihin, toisin kuin amanuenssuurit, eli lääketieteen eri alojen harjoittelut. Prosessiin sisältyy kuuden kuukauden harjoittelun lisäksi kolmiosainen kuulustelu. Ammattipätevyys voidaan tunnustaa automaattisesti tiettyjen ammattipätevyysdirektiivissä määriteltyjen asiakirjojen perusteella. Kolmannella maalla tarkoitetaan EUja Eta-maiden ulkopuolisia maita. Eroa selittää osittain se, että ulkomailla suoritettujen lääkärintutkintojen perusteella tehtyjen laillistusten määrä on ollut kymmenen viime vuoden aikana nousujohteinen. Mikhailenkon mukaan maaseudun ja pikkukaupunkien terveyskeskukset ovat lääketieteen opiskelijoiden keskuudessa suosittuja kesätyöpaikkoja muistakin syistä kuin niiden tarjoaman monipuolisen ja itsenäisen työn vuoksi. Kielitaitovaatimus käytännössä asettaa haasteita ulkomaisille lääkäreille, sillä Suomessa työskentelevän lääkärin pitää olla suomentai ruotsinkielentaitoinen. Automaattisen tunnustamisjärjestelmän piiriin kuuluvista sosiaalija terveysalan laillistuksista noin neljäsosa on ulkomailla suoritettuja lääkärintutkintoja. Ensivaikutelma kunnasta oli kuitenkin sateisesta säästä huolimatta myönteinen: ”Haapajärven rauhallinen meininki on yksi kunnan viehättävistä piirteistä, sillä kylänomainen tunnelma luo yhteisöllisyyttä ja lämpöä.” ”Moni lähtee koti seudulleen töihin, tai sitten aivan päinvastoin, eli itselleen tuntemattomalle paikkakunnalle." ELIZAVETA MIKHAILENKO TUOVI MÄKIPERE ESKO KESKI-VÄHÄLÄ ”Pikkupaikka kunnalla pitää oikeasti miettiä, kannattaako potilas lähettää 200 kilometrin päähän.” ELIZAVETA MIKHAILENKO. Laillistusprosessin ajan lääkärillä on mahdollisuus työskennellä rajoitetulla toimiluvalla lääkärin tehtävissä. Hän huomauttaa, että satoja yleislääketieteen erikoislääkäreitä on siirtynyt julkisesta terveydenhuollosta yksityiselle puolelle. Kaiken tämän lisäksi myös alueen pitäisi olla houkutteleva ja pitovoimainen, jotta lääkärillä on työn lisäksi muitakin syitä jäädä seudulle. ”Emme me tai kukaan muukaan halua huonosti koulutettuja lääkäreitä. Suomalaisyliopistojen viiden lääketieteellisen tiedekunnan lisäksi ulkomailla lääketiedettä opiskelee noin 1 200 suomalaista. Vuoden 2022 lopussa laillistetun lääkärin oikeuksia oli Suomessa voimassa yhteensä 33 261 kappaletta. ”On hankalaa olla vertailematta itseä opiskelukavereihin, jotka olivat jo olleet töissä kesäkandina. ”Läheskään kaikki eivät ole siirtyneet yksityiselle puolelle rahan vuoksi, vaan siksi, että työskentelyolosuhteet ovat käyneet julkisella puolella sietämättömiksi työmäärän vuoksi ja siksi, että he joutuvat tekemään muiden ammattiryhmien töitä”, Pärnänen kertoo. Hän lisää, että lääkärien koulutusmäärän lisääminen ei myöskään voi olla ratkaisu, jos koulutukseen ei vastaavasti tarjota lisärahoitusta. Valtaosa lääketieteen opiskelijoista kuitenkin kerryttää työkokemusta opintojen aikana myös harjoittelujen ulkopuolella. Ehdotuksessa on Pärnäsen mukaan kuitenkin pulmansa. ”Ei enää voi tehdä niin, että osoitetaan lääkärille pöytä ja tuoli, ja ensimmäinen potilas onkin jo oven takana”, Halinen kuvailee. Hänellä ei ollut kesätyöpaikan sijainnille muita vaatimuksia kuin se, että hän halusi pienelle paikkakunnalle, jossa pääsee kunnolla haastamaan itseään ja taitojaan. Hänen mukaansa lääketieteellisissä tiedekunnissa kärvistellään jo nyt suurten ryhmäkokojen kanssa. Lääkäriliiton Pärnänen lisää, että hoidon jatkuvuus voidaan kääntää myös euroiksi. Syynä ei välttämättä ole aina potilaiden määrä. Vaikka Suomen terveyskeskuksiin saataisiin töihin aina vastavalmistunut lääkäri silloin, kun kokenut lääkäri siirtyy yksityiselle puolelle, aivovuotoa yksityiselle puolelle tapahtuisi silti valtavasti. Sama ongelma koskee monien muidenkin ammattilaisten houkuttelua töihin ympäri Suomen. Esimerkiksi vuonna 2017 oikeuden toimia laillistettuna lääkärinä sai 790 henkeä, kun taas vuonna 2022 määrä oli 1 003. Tämä tarkoittaa paitsi riittävää määrää lääkäreitä, myös sitä, että lääkärin ei tarvitse tehdä hänelle kuulumattomia töitä. Lääkärin, kuten myös hammaslääkärin, proviisorin, kätilön ja yleissairaanhoidosta vastaavan sairaanhoitajan, ammatit ovat Euroopan Unionissa ja Euroopan talousalueella (EUja Eta-maissa) harmonisoituja. Hän oli kuitenkin viime kesän töissä neuropatologian tutkimuslaboratoriossa. Halisen mukaan onkin olennaista tarjota lääkärille mahdollisuus osallistua myös oman talon ulkopuolisiin laadukkaisiin koulutuksiin. Pestissään pysyvä lääkäri tulee nimittäin halvemmaksi kuin jatkuva uuden etsiminen ja perehdyttäminen. Hän suuntasi heinäkuun alussa kuukaudeksi töihin Pohjois-Pohjanmaan Haapajärvelle. Lääkärin työssä jatkuva kouluttautuminen on välttämätöntä, sillä ala kehittyy jatkuvasti. Myös Turkissa tai Ukrainassa kouluttautuneiden osuus hakemuksissa on kasvanut aiempiin vuosiin verrattuna
JANICA PÖRHÖNEN Kaalipellolle olisi pystytetty valtava teltta, jonka alle olisi kerääntynyt oma ja morsiamen suku sekä ystävät. 3:28) Vain luomalla tasa-arvoisemman yhteiskunnan, jossa kaikilla on mahdollisuus menestyä ja vaikuttaa, voimme saavuttaa kestävän kehityksen, oikeudenmukaisen tulevaisuuden ja oikeasti maailman onnellisimman kansan tittelin. Joskus tukkumyynnistä jää plussan puolelle, mutta pinta-alaa pitäisi ehkä suurentaa, jotta se olisi kannattavaa. Luuk. Pihalla nököttää kodikas kaalikioski, joka toimii itsepalveluperiaatteella. Kun puhumme vaikkapa 25 asteen lämpötilasta, puhumme tarkalleen ottaen 25 celsiusasteen lämpötilasta. Mielessä siintää heiveröisiä tulevaisuuden varjoja: Mitä tilalla tapahtuu sitten, kun vanhemmista jättää aika. Yksi Maajussille morsian -ohjelman 16. Samankaltaiset kaksi referenssipistettä on esimerkiksi Yhdysvalloissa käytetyssä fahrenheit-asteikossa, jossa veden jäätymispisteeksi on määritelty 32 fahrenheitastetta ja ihmisen ruumiinlämmölle 96 fahrenheitastetta. Sellaisia hääsuunnitelmia on kaalinviljelijä Sami Vaihialla, joka osallistuu tänä vuonna Maajussille morsian -ohjelmaan. Rakkautta etsivä viljelijä toivoo, että tuleva kumppani ymmärtäisi hänen uskoaan. Olen kohdannut räikeää sukupuolista väheksyntää työnhaun yhteydessä. ”Jos nyt myisin tilan, jäisin ehkä vuoden sairauslomalle”, hän kuvailee väsymystään, mutta lause saattaa olla myös vitsi. tuotantokaudella rakkautta etsivistä maajusseista. ”Olisi pitänyt palkkaa assistentti, joka ottaa selvää niistä kaikista”, hän veistelee puolivitsillä. Kun pintaa raaputtaa, näkee toisenkin todellisuuden. Morsian voisi ehdottaa jotain kohdetta. Minulle kelpaa kaikki.” Kahdesta neljään lasta on miehen haaveissa. Taisin sanoa aika tiukasti jotain siihen vastaan, sillä kun sain hylkäämiskirjeeni, siinä oli listattu negatiivisiksi puolikseni epäoikeudenmukaisuuteen reagoiminen ja tasa-arvoasioiden arvostaminen. Siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden puolesta, jotka parjaavat teitä. Maailman onnellisin maa, kuudetta kertaa peräjälkeen. Toisaalta uskonnottomallakin voi olla samanlaiset arvot, hän korostaa. Epätasa-arvo ihmisten välillä ei ole vain naisten, homoseksuaalien, muiden vähemmistöjen asia, vaan se koskettaa koko yhteiskuntaa. Ilman vanhempia tila ei pyörisi, kun pitäisi maksaa palkkaa työntekijöille. Vaihia toivoo, että tuleva morsian auttaisi jollain tapaa tilan töissä. Maajussi-Sami haaveilee kirkkohäistä, mutta haluaa ottaa tulevan morsian toiveet huomioon suuren juhlan valmisteluissa. (Gal. Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa. Jos itse ei ole vähemmistössä tai syrjittyjen joukossa, niin silloinhan pitäisi entistä enemmän pyrkiä muuttamaan maailmaan, koska yleensä parhaat tulokset saa sieltä sisältä käsin, kun on jo itse vaikuttavassa asemassa. Ei ole kuitenkaan hyvä, jos liikaa tehdään yhdessä töitä, Vaihia painottaa. Absoluuttinen nollapiste eli nolla kelviniä on celsiusasteikolla –273,15 astetta. Aurinkoinen vitsiniekka etsii morsianta Kaalinviljelijä Sami Vaihia heittää vitsiä lähes kaikesta, mutta miehen sydämessä piilevät syvemmät elämänarvot. Harrastaa vanhojen autojen entisöintiä, hiihtoa ja enduroa. Vaihia toivoo, että tuleva morsian ei suhtautuisi täysin kielteisesti hänen uskoonsa. Vaihian kaulassa roikkuu hopeinen rippiristi. Mutta ei tässä kamala kiire ole vielä naimisiin”, hän hymyilee. Jopa kirkkokin on siis mahdollistanut epätasa-arvon jatkumisen tekemällä valintoja sukupuolen mukaan, vaikka naispappeutta on ollut jo 35 vuotta. KIMMO HAIMI ”Toivon, että suhteeni Jumalaan syventyisi.” ”Yhtenä vuotena jäätiin 400 euroa plussan puolelle.” Entlebuchinpaimenkoira Aatu viilettää mukana isäntänsä mukana. Tänä aamuna kello on soinut jo puoli viideltä, ja edellispäivä on venynyt Rekopäivän vuoksi iltakymmeneen. Mutta olisihan se kiva löytää elämänkumppani rinnalle. Naisten edustus päätöksenteossa ja johtotehtävissä on yhä alhainen. ”Miespappi kun on varmempi vaihtoehto ja kelpaa kaikille”. Omaa peltoa on 25 hehtaaria, loput 15 vuokrataan. 1840-luvulla brittiläinen matemaatikko ja luonnontieteilijä William Thomson, tai lordi Kelvin, ehdotti lämpötila-asteikkoa, joka olisi riippumaton esimerkiksi veden tai muun aineen ominaisuuksista. Syyllisyys painaa välillä viljelijää, kun hän tietää, että hänen isänsä on ensimmäinen, joka herää aamuisin töihin. Vaihia mainitsee, että hänen äitinsä on uskossa ja kasvattanut hänet hyvin. Kyseessä oli keskisuuri suomalainen järjestö. Suomessa asuu maailman onnellisin kansa. Toisten kunnioittaminen ja arvostaminen aitona omana itsenään kumpuavat hänen arvomaailmastaan. Lähde: LiveScience 22.3.2021, Tilastokeskus TUOVI MÄKIPERE Lämpötila-asteikoilla on useita perusteita TIESITKÖ?. ”Talvella voitaisiin lähteä lomalle yhdessä. Oikeasti Vaihian haaveissa olisi kirkkohäät. Nimipäivät Perjantai: Aliisa, Alisa Lauantai: Rauni, Rauna Sunnuntai: Reino Maanantai: Ossi, Ossian Tiistai: Riikka Keskiviikko: Sari, Sara, Saara, Salla, Salli Torstai: Marketta, Maarit, Reetta, Maaret Viikon sana Rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat. Tänä talvena hänen siskonsa puolestaan naputteli hakemuksen veljensä puolesta. Omenapuiden varjostaman puutarhan vieressä määkii aitauksessa kuusi lammasta, jotka hankittiin tänä kesänä viereiseltä kylältä ilahduttamaan asiakkaita, erityisesti lapsiperheitä. Pellolle ei tarvitsisi välttämättä tulla, mutta muita töitä tilalla riittää. Elämä helpottuisi, kun saisi kaikki murheet heittää Jumalalle.” Sitten hän virnistää ja sanoo, että äiti rukoilee onneksi hänenkin puolestaan. ”Lähetettiin hakemus vähän puolivitsillä. Ohjelma alkaa MTV3:llä (MTV Katsomo ja MTV3) maanantaina 29. Vaikka ”naiset aiheuttavatkin niin paljon ongelmia työyhteisöissä, kun puuttuvat kaikkiin epäkohtiin”. elokuuta. Yrittäjänä kun ei tarvitse tienata yhtään mitään”, hän puuskahtaa. ”Yhtenä vuotena jäätiin 400 euroa plussan puolelle. Hän kuuluu evankelisluterilaiseen kirkkoon ja on käynyt nuorena seurakunnan järjestämillä leireillä, joissa oli kattavasti Raamatun opetusta. Tasa-arvon edistäminen vaatii sitoutumista kaikilta tahoilta, mukaan lukien työmarkkinaosapuolet, kansalaisjärjestöt ja yksilöt. Naisen euro on yhä 84 senttiä. Myös kanoja, kukko ja pupu löytyy pihapiiristä. Ajattelin, että naiset ovat miettineet jo valmiiksi, että haluavat maatilan emännäksi, kun he lähettävät minulle kirjeitä.” Tinder oli jo Vaihian mukaan koluttu ja tykkäyksiä sadellut. heinäkuuta 2023 LUKEMISTO SAMI VAIHIA 32-vuotias kaalinviljelijä. Toinen vaihtoehto olisi vähentää viljelyspinta-alaa, jotta pärjäisi omin voimin. Helteisenä kesäkuun tiistaina sinne on saapunut paikallisia ja muutamia ohikulkumatkalla olevia ihmisiä. Pari kuukautta sitten hain uutta työtä. 6:27–28 Yksi jokakesäisistä puheenaiheista koskee kesän lämpötiloja. Suunnitelmia yrittäjällä on kyllä tulevaisuudelle, mutta toisaalta hän ei haluaisi velkaantua lisää, jottei olisi ”naimisissa” velan kanssa. Avioliittoon vihkiminen kirkossa olisi tärkeää perinteen jatkumista, sillä suurin osa sukulaisista on vihitty siellä. ”Olisi myös tärkeää, että vanhempani saisivat nähdä sen päivän. Se oli ihan kuin hirttoköydessä olemista, kun puoli vuotta olin painanut ihan hirveästi töitä.” ”Linnaanhan tästä pitäisi joutua, kun ei saa itelle palkkaa. Sitten hän purskahtaa aurinkoiseen nauruun ja virnistää vienosti. Vaihian lisäksi hänen vanhempansa ja siskonsa työskentelevät 40-hehtaarisella tilalla, joka sijaitsee Nurmijärvellä Röykän kylässä. Suomessa ketään ei hylätä. Jos sopiva morsian sattuu löytymään. ”Ei pääsisi työt unohtumaan häissäkään”, Vaihia sanoo. Eräs hänen aiemmista suhteistaan kaatui siihen, kun molemmat työskentelivät jatkuvasti maatilan eteen. Työhaastattelija, joka ylpeänä kertoo kuinka häntä ärsyttää, kun naiset vinkuvat tasa-arvoa, saa voimaan pahoin. Lämpöähän on aina jonkun mielestä liikaa tai liian vähän, mihin lämpötilalukema oikeastaan perustuu. Vaikka olenkin suuri tasa-arvoisen avioliittolain kannattaja ja monesti puolustamassa seksuaalivähemmistöjen oikeuksia, niin tasa-arvokysymyksissä ei tarvitse mennä edes sinne asti, vaan epätasa-arvo näkyy jopa yhä miesten ja naisten välillä. Vaihian ystävät ilmoittivat miehen Maajussille morsian -ohjelmaan jo kymmenen vuotta sitten. Sitten hän lisää salaperäisesti, että kaikkihan voi vielä muuttua eikä tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Morsian, joka osallistuisi ja kertoisi omat mielipiteensä olisi Vaihian unelma. Hän toivoo, että lapset lukisivat koulussa paremmin kuin hän itse, jotta voisivat mahdollisesti tehdä muuta työtä kuin maanviljelystä. Eletään vuoden kiireisintä aikaa. Myös kuivuus ja tuholaiset ovat kiusanneet edeltävinä vuosina kuin viimeistä päivää, eikä osittain savinen ja hiekkainen maaperä ole hedelmällisintä viljelysmaata. ”Tälle maistuu hyvin kaali.” Maailman onnellisin kansa – vai miehet. Aurinko kajastaisi pehmeää, punertavaa valoaan. Kelvin-asteikko alkaa absoluuttisesta nollapisteestä, jota alemmas lämpötila ei voi pudota. Motto: Töitä pitää tehdä paljon. Asunut koko ikänsä Nurmijärven Röykässä. kirkkoherra. Myös morsiamen toiveet painavat merkittävästi. Työhaastattelussa minulle hyvin suoraan kerrottiin, että he tarvitsevat ensimmäisen naisen töihin, jotta he vaikuttavat tasa-arvoisilta. Kaalia viljellään noin 14 hehtaarin verran. Suomi on tasa-arvoinen. Sami Vaihian puheesta kuultaa periksiantamaton työmoraali mutta myös väsymys. Kaaleja myydään kauppoihin, paikallisille, torimyyjille, REKO-rinkeihin sekä omassa Kaalikioskissa. Iltarukouksen hän lukee hiljaa mielessään, mutta Raamattua hän ei kiireidensä vuoksi kerkeä lukemaan. He ovat jo 76-vuotiaita. HENGÄHDYSPAIKKA SALLA AUTERE salla.autere@evl.fi KALENTERI 14.7.–20.7. Nimensä fahrenheit-asteikko on saanut saksalaissyntyiseltä hollantilaiselta fyysikolta Daniel Gabriel Fahrenheitilta 1720-luvulla. ”En ehkä ole niin paljon uskossa, mutta kristilliset arvot ovat mielessä”, hän pohtii. Samainen haastattelija jatkoi: ”Vain naisille sukupuoltenvälinen epätasa-arvo on ongelma, ei se meitä miehiä kiinnosta”. Se, että sulkee silmänsä muiden ihmisen huonolta kohtelulta tai kärsimykseltä, on suurin synti mitä voi tehdä. Kaalinviljely ei ole yrittäjälle helpoin laji, hän myöntää. Kuulostaa hyvältä ja sitä kaikkea Suomi toki paljon tarjoaakin. Ajankohta kuvauksille ei ollut kaalinviljelijälle kuitenkaan sopiva töiden vuoksi. 25 celsiusasteessa nautimme siis 298,15 kelvinin lämpötilasta. Itse olen kohdannut räikeää sukupuolista väheksyntää työnhaun yhteydessä koko pappisuran ajan. ”Toivon, että suhteeni Jumalaan syventyisi. Tätä arvoa mitataan seuraamalla kansan eliniänodotetta, bruttokansantuotetta, lukutaitoa, koulutustasoa, sosiaalista ja ekologista kestävää kehitystä, ihmisten välistä tasa-arvoa ja mahdollisuuksia. Perheenjäsenten välillä vallitsee lähimmäisenrakkaus, vaikka kaalikuormat ovat raskaita ja helle porottaa kesäkuisena tiistaina. Viesteihin vastailu ja treffeillä käyminen oli aikaa vievää puuhaa, eikä se oikein houkutellut. Jos kaalin hintaa nostaa, niin se jää heti myymättä, hän tietää. Maaseudun Tulevaisuus 13 perjantaina 14. Pitää olla myös ymmärtäväinen sydän, sillä Vaihia paiskii maalis-lokakuusta töitä aamusta iltaan eikä menoja voi oikein suunnitella etukäteen. Voittoon tarvitaan siis luottamusta, turvallisuutta ja hyvinvointivaltiota vastaavat palvelut. Tarkempia suunnitelmia ei kuitenkaan heru, sillä ne ovat salaisuuksia. Sesonkiaikana tilalla on apuna myös kahdesta neljään ulkopuolista työntekijää. Miten ilmastonmuutos vaikuttaa viljelyyn. Celsiusasteet ovat saaneet aikanaan nimensä ruotsalaiselta tähtitieteilijältä Anders Celsiukselta, joka määritteli 1740-luvulla veden jäätymispisteen asteeksi ja kiehumispisteen 100 asteeksi. Jatkuvasti kasvavat mielenterveysongelmat, työttömyys, köyhyys, epätasa-arvoisuus. Kirjoittaja on Lumijoen seurakunnan vs
Hän on kertonut esittäneensä rock’n’rollin kuninkaan kappaleista kaikki ja osaavan ulkoa niistä lähes jokaisen. Ihanteista huolimatta tehokkuusvaatimukset veivät arkkitehtien ammattikunnan hankalaan välikäteen. Tiedotuskanavien seuraaminen vaatii kuitenkin älykännykkää tai tietokonetta ja sosiaalisen median alkeita. Lähes yhtä tärkeää on järjestää taukoja paikalla oloon aina, kun voi. Lähipalvelut ja turvallisuus olivat tärkeitä, hyvinvointiyhteiskunnan tavoitteita heijastelleita arvoja. Nuorukaisen esikuva oli siitä hetkestä lähtien Elvis, jonka jälkiä Jorma alkoi seurata myös musiikillisesti. UKK-instituutti on laatinut liikkumisen suositukset yli 65-vuotiaille pyramidin muotoon. ”Kokeile harjata hampaita yhdellä jalalla. ”Pariskunnista toinen voi olla omaishoitaja, ja tällöin ohjattuun liikuntaan pääseminen vaikeutuu toisellakin. Se pitää lihaskuntoa yllä huomaamatta. Varsinaisen rock-herätyksen Kääriäinen koki vuonna 1972, jolloin hän kuuli Elvis Presleyn Madison Square Gardenin konserttialbumin ensimmäistä kertaa. ”Albumi räjäytti tajuntani ja kirkasti tavoitteeni tulla samantyyliseksi laulajaksi”, muisteli Kääriäinen myöhemmin haastattelussa. Ojalan mukaan kotona kannattaa nousta tuolilta ja sohvalta ylös mahdollisimman usein, ja sen voi tehdä monella tavalla. Yhdysvaltojen terveysvirasto vetää rajan 65 vuoteen, mutta harvapa vielä silloin kokee itsensä tavattoman iäkkääksi. Kukaan ei pääse ikääntymistä pakoon, mutta jokainen voi tehdä asialle jotain. Näiden lisäksi tarvitaan mahdollisimman usein kevyttä liikuskelua, jonka keksiminen maksaa lähinnä vaivaa. Ensinnäkin riittävä lihasvoima on edellytys hyvälle tasapainolle. Arkkitehtuurimuseon näyttely on tasapainoinen ja pohdiskeleva kokonaisuus. Sisätiloissakin voi saada pieniä ihmeitä aikaan. Ryhdymme Ojalan kanssa kartoittamaan, kuinka pyramidin liikkumisen suositukset voisivat täyttyä ilmaiseksi tai liikuntapalveluiden puuttuessa. Siihen Ojala suhtautuu hieman ristiriitaisesti. Nyt on toisin.” Poikkeuksia on tietysti, Ojala muistuttaa. Hän matkusti jopa esiintymään Las Vegasiin, mutta Amerikan valloitus loppui lyhyeen, kun Kääriäinen sai kutsun tulla suorittamaan asepalvelusta Suomeen. JARMO HANKIVAARA TIMO FILPUS Kaiken liikunnan ei tarvitse olla kilpailuhenkistä. Ojala toteaa, että näin saa paremman elämänlaadun mutta ei välttämättä lisää elinpäiviä. Kääriäinen osti vuonna 81 menolipun Yhdysvaltoihin ja suuntasi siellä Elvis-pyhättöön Gracelandiin Memphisissä. Tuona aikana syntyi yhdeksän pitkäsoittoa, joista useat myivät kultaa ja platinaa. Vaikka tangokin Kääriäiseltä taipuu, hän ei ole koskaan halunnut ottaa iskelmäsankarin viittaa harteilleen. ”Voi päättää, että ennen jääkaapille menoa nousen ja laskeudun tuolilta 10 kertaa takaisin pelkällä jalkavoimalla, ilman käsillä auttamista. Ikääntyneillä venyttelystä on hyötyä, kunhan sitä harrastaa lähes päivittäin. Siinä takana tuleva jalka siirretään aina etummaisen jalan varpaiden eteen. Uuden rakentaminen johti vanhojen rakennusten purkuvimmaan ja niin kutsuttu Turun tauti ilmeni monin paikoin Suomessa. Aktiviteetit kotona ovat hyvä perusta. KOLUMNI RIKU-MATTI AKKANEN riku-matti.akkanen@pellervo.fi Rakentamisen ristiriitainen 70-luku Monen suomalaisen koti muuttui maaseudun puutalosta kerrostaloasunnoksi 1970-luvulla. Se on tärkeää, sillä vanhemmiten useimmat vammat aiheutuvat kaatumisista. Samalla selviää, että pahamaineinen betonikuutio oli vain yksi arkkitehtuurin vaihe 1970-luvulla, jolloin tapahtui paljon lyhyessä ajassa. Kotonakin tasapainoa voi kehittää arjen askareissa. Puhuminen liikunnan aikana on hyvä sykemittari ja erottaa reippaan ja rasittavasta. Kirjoittaja on Osuustoiminta-lehden toimituspäällikkö. Rasittavaa liikkumista kannattaisi harrastaa tunti ja vartti viikossa tai vaihtoehtoisesti reipasta liikuntaa kaksi ja puoli tuntia viikossa. Kajaanilaissyntyisen artistin sydämessä on nimittäin ollut aina erityinen paikka amerikkalaiselle rock'n'roll-musiikille. ”Eräs asiakas sanoi kerran minulle, että lääkäri kielsi liikkumasta kulumien vuoksi. Pääsipä hän myös tulkitsemaan idolinsa kappaleita taustallaan Elvis Presleyn pitkäaikaisin keikkayhtye TCB Band, joka esiintyi Helsingissä vuonna 2015. Vuonna 2013 laulaja ilmoitti jäävänsä määrittelemättömän pituiselle keikkatauolle, mutta on tauollakin esiintynyt jonkin verran. Lihaksia olisi hyvä vahvistaa ainakin pari kertaa viikossa, ja sekin onnistuu ilman kuntosalia. Yli 70-vuotiaat viettävät suurimman osan valveilla oloajastaan makoillen tai istuen, keskimäärin noin 11 tuntia. Tehokkuusvaatimusten rinnalle mahtui myös ihanteita, joihin näyttelyn toinen osio syventyy. Samalla 1970-luku tuotti julkisia rakennuksia, kuten kaupungintaloja ja urheilupaikkoja, jotka vaikuttivat siihen, miltä uudistuva Suomi näytti. Nuorukaisen esikuva oli siitä hetkestä lähtien Elvis. Hapenottokyky heikkenee noin 30 ikävuodesta eteenpäin. Lisäksi nivelten kulumat jaloissa vaikeuttavat useimmiten iäkkäiden liikkumista, mutta lihasvoima alaraajoissa pitää toimintakykyä yllä parhaiten. Tästä yhdeksi edustavaksi esimerkiksi näyttely nostaa Kouvolan keskuskirkon. Lisäksi haja-asutusalueella ei välttämättä ole kuntosaleja. Senioreille järjestetään monenlaista liikuntaa, ja he järjestävät sitä itsekin. Masentavaa mutta tasa-arvoista. Ihminen alkaa rapistua jo ennen keski-ikää. Sekä tietysti näkymiä kiinnostavaan aikakauteen Suomen historiassa. Pyramidin kivijalkana on palauttava uni, ja sitä pitää olla ”riittävästi”. Myös käsitys arkkitehdin roolista liukui taiteilijasta kohti insinöörimäistä hyvinvointiyhteiskunnan rakentajaa. Toisella taas sama rasitus kiihdyttää hengitystä niin, ettei puhumaan pysty. Siirrymme pyramidissa ylöspäin kohti kuntoilua. Kaikilla näitä ei ole. Yhä näkee tervaskantoja, jotka liikkuvat vetreämmin 90-vuotiaina kuin parikymmentä vuotta nuoremmat. ”Erilaisia rasitustasoja voi yhdistellä lenkillä niin, että aloittaa esimerkiksi 15 minuutin lämmittelyllä, sitten lisää tehoa varttitunnin ajaksi reippaaksi ja tai hetkittäin rasittavaksi.” Ojala huomauttaa, että ”rasittava” on yksilöllistä. Lihaskunto taas vähenee ilman treeniä selvästi naisilla vaihdevuosien jälkeen ja miehillä viimeistään 70 vuoden kieppeillä. Keski-ikäisen muuttuminen ikäihmiseksi on tietenkin suhteellinen asia. Haasteita on monenlaisia. Pyramidin huipulla on notkeus. Siinä ohjeistetaan, kuinka kannattaisi pitää kuntoa yllä vanhemmiten. Toisen sairaus saattaa passivoittaa toisenkin.” Tällöin omaishoitajan kunnon romahtaminen tai sairastuminen aiheuttaa usein ongelmia myös hoidettavalle. M O N IP U O LI SE ST I Y H D IS TE LL EN Jutta Mykrä Lähde: UKK-instituutti Viikoittainen liikkumisen suositus yli 65-vuotiaille NOTKEUTTA TASAPAINOA LIHASVOIMAA 2 krt/vk RASITTAVAA LIIKKUMISTA 1h15min/vk TAI REIPASTA LIIKKUMISTA 2h30min/vk KEVYTTÄ LIIKUSKELUA MAHDOLLISIMMAN USEIN TAUKOJA PAIKALLAANOLOON AINA KUN VOI PALAUTTAVAA UNTA RIITTÄVÄSTI. Erityisesti lasten merkitys 1970-luvun asuntorakentamiselle korostuu. ”Usein aktiivinen ja kevyt liikunta voi olla palautumisen kannalta paljon parempi asia kuin staattinen venyttely paikallaan.” Rapistuminen ja ikääntyminen kohtelevat meitä tasa-arvoisesti tiettyyn rajaan saakka. Näyttely on myös ajankohtainen, sillä monet 1970-luvun rakennukset ympäri maata ovat viime vuosina joutuneet saman purku-uhan alle, jota ne omana rakennusaikanaan vauhdittivat. ”Vielä 2000-luvun alussa näkyi, että ikäihmiset olivat joutuneet tekemään nuorina kotiaskareita ilman kaikkia nykyajan mukavuuksia. Varsin usein nämä ovat viettäneet liikunnallista elämää. Varsinainen tähtihetki oli, kun Kääriäinen sai esiintyä vuonna 1999 yhdessä Elviksen alkuperäisen kitaristin Scotty Mooren kanssa YLE:n Laulava sydän -ohjelmassa. Liikuntafysiologi, liikuntatieteen maisteri Katriina Ojala UKK-instituutista toteaa, että suomalaisten elävät aiempaa pitempään mutta huonokuntoisempina kuin ennen. Rakentaminen nojasi järjestelmäarkkitehtuuriin, jolla tavoiteltiin yleispätevyyttä ja toistettavuutta. Näitä olisi parempi ripotella usealle päivälle 15–30 minuutin jaksoihin kuin ahnehtia kerralla – päätyipä sitten vaikkapa pyöräilemään, hiihtämään, uimaan tai hölkkäämään. Tässä voimme parantaa rutkasti. heinäkuuta 2023 LUKEMISTO Elviksen jalanjäljissä Jorma Kääriäinen (1961-) on suomalaisten rakastama tulkitsija, joka muistetaan erityisesti Agents-yhtyeen samettiäänisenä solistina. Ojalan silmiin syttyy palo, kun hän mainitsee mökkeilyn. Vauhdikkaiden Agents-vuosien jälkeen Kääriäinen esiintyi yhdessä Riku Niemi Orchestran kanssa ja siirtyi sittemmin soolouralle. Trendi näkyy kaikenikäisissä, katsoipa Puolustusvoimien Cooperin testien tai UKK-instituutin tuloksia. Jos tulee naposteltua mielestään liikaa, voi asettaa itselleen haasteen. ”Roskien vientiä, marjojen poimintaa, rikkaruohojen kitkemistä, kävelyä bussipysäkille, kauppa-asioita kävellen reppu selässä tai vaikka kyläilyä kahvipaketin kanssa”, luettelee Ojala. Jollakulla pitkäkään kävely ei hengästytä kuin hieman. Maaseudun Tulevaisuus 14 perjantaina 14. Monien arkkitehtien pyrkimykset omaäänisyyteen ilmenivät kirkkorakennuksissa. Vuonna 1979 nuori laulaja julkaisikin Freddie Falcon taiteilijanimellä Blue-nimisen esikoisalbumin, jolta löytyivät muun muassa Elviksen tunnetuksi tekemät hitit Big Hunk of Love ja Blue Moon. Kymmenen prosenttia yli 70-vuotiaista kertoo, että liikkumisen esteenä ovat taloudelliset tekijät. Minun mielestäni kannattaisi yrittää liikkua välillä vaikka särkylääkkeiden avulla, jotta lihakset eivät heikkenisi.” Tasapainoa taas vahvistaa huonossa maastossa kävely, ja tätäkin tulee aivan huomaamatta harjoitettua mökkeilyssä ja marjastamisessa. Rautalankaa, rockia ja iskelmää sujuvasti yhdistelevässä kokoonpanossa Jorma Kääriäinen vaikutti vuosina 1992–2006. Tanssi ylipäätään on ihan mieletöntä, äärettömän hyvää kuntoilua.” Mökki on seniorin kuntosali Suositusten mukainen liikunta-annos voi täyttyä lähes huomaamatta, vaikka ei lenkki polulla tai kunto salilla viihtyisikään. ”Polkat ja humpat ovat reipasta ja jopa rasittavaa liikuntaa. ”Soutaminen, vesien kantaminen, nurmikon leikkaaminen, polttopuiden tekeminen ja siivous mattojen hakkaamisineen vahvistavat lihaksia.” Omakotitalossa listaan voi hyvin lisätä lumenluonnin talvisin. Välillä voi ottaa kädellä tukea seinästä ja sitten taas olla ilman tukea hetken.” Tandemeli kanta–varvaskävely on sekin pienen vaivan tasapainoharjoitus, kun kulkee kodissa paikasta toiseen. Suomen väestötutkimuksissa ikäihmisen rajapyykkiä on aseteltu 70 vuoteen. Näyttely kannustaa punnitsemaan aikakauden rakentamista monipuolisesti ja osoittaa, että aikakauden ristiriitaisuuksien takaa löytyy myös hyviä puolia, kuten avaria pohjaratkaisuja sekä arjessa koettua turvallisuutta. Intohimo Elviksen musiikkiin on jatkunut läpi Jorma Kääriäisen uran näihin päiviin saakka. Hän on myös käynyt levyttämässä Elviksenkin käyttämässä Memphisin legendaarisessa Sun-studiossa. Osa on perinyt toisia paremmat geenit, ja lisäksi aktiivisuus tahtoo kasautua tietyille henkilöille. Betoniunelmia – ja muita näkymiä 1970-luvun arkkitehtuuriin -näyttelyn neljästä osiosta ensimmäinen tarkastelee muuttajien kokemuksia uusista kodeista, jotka sijaitsivat useimmiten kaupunkien lähiöissä. Jo vuosikymmenen lopulla yhdenmukaisuuden vastapainoksi nousivat paikallista perintöä korostaneet suuntaukset, joiden vaikutus näkyi etenkin pientaloissa. Jo kolme tällaista settiä päivässä on hyvä – mitä matalampi tuoli, sitä parempi.” Juuri jalkoihin on tärkeää saada voimaa kahdesta syystä. Lapsesta asti musiikkia harrastanut Kääriäinen perusti vuonna 1976 oman bändin, joka alkoi keikkailla paikallisessa nuorisotalossa ja koulujen juhlasaleissa Jorman nuoruuden maisemissa Lahdessa. Viikatemiestä ei käskytetä, vaan se korjaa satoa myös sattuman ja geeniperimän voimalla. Silloin voi menettää myös liikunnan sosiaalisen ulottuvuuden, kuten vaikkapa tanssimisen riemun. Arvio JOONAS KANANEN joonas.kananen@mt.fi Betoniunelmia – ja muita näkymiä 1970-luvun arkkitehtuuriin -näyttely Arkkitehtuurimuseossa 15.10 asti
Lisäksi on hyvä muistaa, että maukasta ja terveellistä ruokaa ne ahvenet ja hauetkin ovat, vaikkei niissä rasvaa paljon olekaan. Pandemian aikana todettiin, että edellinen 4G-verkko ei toiminut tarpeeksi luotettavasti. Niinpä pystyn metsälläkin käyttämään tiettyjä sanoja tietäen, että koira ymmärtää ne tietyllä tavalla. Se kuvastaa erilaisten rasvahappojen seosta. Lyytin eniten käyttämiä sanoja ovat pallo, koirapuisto, nami ja nyt leikitään. Yksi ryhmä söi rasvaista lohta tai kirjolohta, toinen vähärasvaista seitiä, turskaa, haukea, ahventa tai kuhaa. ”Suurin jännitys oli saada operaattori mukaan.” Lopulta operaattoreista Elisa otti kyläyhdistykseen yhteyttä. TUOVI MÄKIPERE Ukrainassa saatiin valtaisa viljasato MT 100 VUOTTA SITTEN Turkulaisliike mainosti myymiään ompelukoneita MT:ssa 100 vuotta sitten. EIJA VALLINHEIMO ”Koen, että tästä on avautunut meille uusi maailma.” ELISA VARVAS Jedi on opetellut äänipainikkeiden käyttöä nyt 1,5 vuotta. Kun postilaatikon oikea omistaja ei ole tahtonut aiheuttaa tiaiselle asuntopulaa, on hän tyytynyt tekemään tolpan toiselle puolen uuden laatikon. Pieni indeksi on ominaista seokselle, joka lisää solukalvojen elastisuutta ja sitä kautta pienentää sydäntautiriskiä. Tuntematon sana ei kiinnostanut koiraa vaan se yleensä kuljetti napin pois. Postilaatikko pesäpönttönä. Niistä laskettiin lipofiilinen indeksi. ASKOLA 60-metrinen torni koottiin maassa ja hilattiin kerralla pystyyn hiekkatien päässä. Ennen pitkään 5G-yhteys saapuu myös kyläkeskittymiin. ”Askola ei ole varsinaisesti teknisesti poikkeuksellinen kohde, mutta kyläyhdistys oli asiassa aktiivinen. Verrokkiryhmän lisäksi oli ryhmä, joka nautti päivittäin alfalinoleiinihappoa sisältävää camelinaeli kitupellavaöljyä, mutta ei kalaa. ”Lyytille napeista on hyötyä myös treenatessa. Myös iäkkäät saattavat tulevaisuudessa hyödyntää verkkoa, sanoo kyläyhdistyksen puheenjohtaja. Se vaikuttaa positiivisesti solujen toimintoihin ja soluun tarttuneisiin proteiineihin. Tämän jälkeen seurasivat sitten kesantotyöt ja muutamissa paikoin päästiin juurikasvimaiden ja perunapeltojen haraustöihinkin käsiksi kesäkuun loppupuolella. Etenkin maavuokrien ja erilaisten lupien käsittelyssä menee aikaa. Nita Ahjopalo kertoo puolestaan kokeilleensa napeissa sanaa euriborkorko. Tutkimusjaksot kestivät kaksi tai kolme kuukautta. Se vie jonkin aikaa, luultavasti arvio voisi olla noin kahdesta kolmeen vuotta, arvioidaan Elisalta. Jedi ja Lyyti puhuvat ääninapeilla Mäyräkoira Jedi painaa peräkkäin nappeja, joista kuuluu sanat jano ja luu. Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Jouko Pihlaja esittelee 5G-mastoa. HEIKKI ARVILOMMI Rasvainen kala on hyödyllistä soluille LÄÄKÄRIN PALSTA Uusin tutkimus vahvistaa käsitystä kalasta terveellisenä ravintona. Moni muukin on sanonut, että ei olisi uskonut saavansa oman koiransa ajatusmaailmaa tällä tavoin selville”, Varvas sanoo. Sanat ovat sellaisia, joita perheessä käytetään normaalistikin koiran kanssa. Moskova, 12.7. Tulosta voidaan tulkita lisätodisteena rasvaisen kalan terveyshyödyistä. Työnteko on mahdollista etäyhteyksin. Kiinnostuneita kuitenkin on. Itä-Suomen yliopiston tutkijat ovat jo aiemmin toteuttaneet vertailevia ja kontrolloituja tutkimuksia kalan syönnin terveysvaikutuksista. ”Teams on päivän sana. Kunhan ei siihenkin pian asukasta ilmestyisi. Kuten jo edellä mainittiin, jatkui perunan panoa ja juurikasvien kylvöä useissa paikoin aivan kesäkuun loppupäiviin asti. ”Iloisimman vastaanoton sai kuitenkin nappi, josta kuuluu ’hyvä tyttö, hienosti’. Yhteys rakennettiin kyläyhteisön ehdoilla. He totesivat rasvaisten kalojen syönnin vaikuttavan elimistön solukalvoihin tavalla, joka vähentää sydänja verisuonitautien riskiä. Nyt tornit ovat pystyssä ja käyttöönotto on loppumetreillä. Nyt olen yrittänyt ottaa käyttöön sanaa huolissaan”, Varvas kertoo. Korttian kyläyhdistys on ollut asiassa aktiivinen. Markkinointi käynnistyy kesällä. Seuraavan vuoden alkupuolella työt jatkuivat Askolassa. Suomessa omia verkkoja tarjoavat yhtiöt Elisa, DNA ja Telia ovat ilmoittaneet ajavansa entisen 3G-verkon alas vuoden 2023 aikana tai viimeistään 2024 puolella. Askolan kyläyhteisön 5G-verkko tuo hyötyjä nuorille ja vanhoille Nuoret ja etätyöläiset kaipasivat luotettavampia yhteyksiä Korttian kylään Askolassa. Koira turhautuu nopeasti, jos en heti ymmärrä, mitä hän tarkoittaa omilla eleillään”, Elisa Varvas toteaa. ”Jos tähän on kiinnostusta, kannattaa nappeja kokeilla. Tällä hetkellä Suomen väestöstä noin 89 prosenttia on 5G-verkon piirissä. Maaseudun Tulevaisuus 15 perjantaina 14. (STT) Ukrainan viljakauppiaiden kokouksessa ilmoitti Rakovski viljaylijäämän Ukrainassa nousevaa tänä vuonna alhaisimpienkin laskelmien mukaan 5,830,000 tonniin viime vuoden 800,000 vastaan. ”Koen, että tästä on avautunut meille uusi maailma. Vaikka rasvoihin suhtaudutaan varauksellisesti, kalan rasvoja kehutaan terveellisiksi. Kyllä tässä kiinnostavat ne etätyömahdollisuudet.” JOUKO PIHLAJA Koiramaailma villiintyi, kun yhdysvaltalainen puheterapeutti Christina Hunger alkoi julkaista videoita koirastaan, jolle hän opetti lapsille tarkoitettujen äänipainikkeiden käyttöä. Vaikka 5G-verkko saisi uusia ja nopeampia vaihtoehtoja, infrastruktuuria on olemassa. Yksiselitteinen tulos oli, että vain rasvaisen kalan syönti pienensi lipofiilistä indeksiä ja lisäsi solukalvojen elastisuutta. Lisäksi talviaikaan rakentaminen voi olla mahdotonta. ”Ensimmäisiä sanoja on helppo liittää esimerkiksi leikkimiseen tai ulosmenoon. Tiheimmät kasvukeskukset korostuvat tukiasemien määrässä. Sattumaa vai koiran puhetta. Postiauto on kyllä ohimennessään jättänyt laatikkoon sanomalehtiä, mutta sitä ei tiainen ole pannut pahakseen, vaan on kaikessa rauhassa muninut pesäänsä jo 4 munaa. He olivat valmiita kokeilemaan, kun Elisa otti tuolloin yhteyttä pilotoidakseen kyläyhteisön käyttäjäkokemusta”, kertoo Elisan mobiiliverkkojen osaston johtaja Tiina Höckert. Tässä syötiin tyyristä lohta, eikä tarjottu tietoa edullisemmista rasvaisista kaloista kuten muikusta ja silakasta. Paneeleihin on lisätty metsästämiseen liittyviä sanoja. Tällä hetkellä yritän opettaa Jedille sanaa mahalääke, sillä Jediä vaivaa välillä närästys”, Varvas kuvailee. Päätös kokeilusta syntyi kesällä 2021, mutta syksyllä tuli kyläyhdistyksen mukaan puolen vuoden tauko. Pihlaja on itsekin yhä yrittäjä, vaikka on virallisesti eläkkeellä. Syrjäseudulla yhteyksiä tarvitsevat myös ikäihmiset, joihin Pihlaja kuvaa itsekin kuuluvansa. Molemmat ovat vakuuttuneita äänipainikkeiden hyödyistä. Osallistujat jaettiin ryhmiin, joissa kalaa syötiin neljä kertaa viikossa. Lähde: Nutrition, Metabolism & Cardiovascular Diseases Kirjoittaja on lääketieteen tohtori. Oulussa Laanilan maamieskoulun luona on tiainen tehnyt pesänsä maantien vieressä olevaan postilaatikkoon. Siksipä etenkin rasvaiset punalihaiset lohikalat koristavat ravintosuositusten mallilautasia. Askolan tapaus oli aikanaan 5G-pilottikohde. Jedin käyttämiin äänipainikkeisiin on äänitetty jo peräti 57 erilaista sanaa. Tämä on auttanut luomaan vastavuoroista suhdetta koiraan, joka on tärkeää metsästettäessä”, Ahjopalo kertoo. Elisa Varvas käyttää painikkeita 4-vuotiaan mäyräkoiransa Jedin kanssa. Lopullista käyttäjien määrää on pienessä kylässä hankalaa arvioida. He hoitivat Pihlajan mukaan suunnittelun, luvat ja byrokratian. Täysin esteettömässä ympäristössä langaton kantama on parhaimmillaan 5–7 kilometriä, ja tyypillisesti noin 2–5 kilometriä. Huomattavasti suurempi kuin viime vuonna. Tulevaisuuden sote-ratkaisut voivat vaatia videoyhteyttä lääkäriin tai älyrannekkeita. Suomalaisessa Äänipainikkeet #puhuvateläimet -Facebook-ryhmässäkin on jo lähes 1 500 jäsentä. Nita Ahjopalon Lyyti-weimarinseisoja käyttää myös ääninappeja. Tutkimuksiin osallistuneilla oli jo riskitekijöitä, joko heikentynyt sokerin sieto, sairastettu sydäninfarkti tai todettu sepelvaltimotauti. Lyyti kertoo videolla halustaan lähteä lintumetsälle: Elisa Varvas kannustaa kokeilemaan nappeja. Hetken mietittyään Jedin emäntä keksii koiransa haluavan kurkkua. Askolaan nousee kahden vuoden odotuksen jälkeen 5G-verkon tukiasema. Langaton tukiasema torneineen oli parempi vaihtoehto. ”Teams on päivän sana. Nyt he analysoivat kahden aiemman tutkimuksensa aineistoa uusin menetelmin. Korttian kyläyhdistys rakennutti 5G-verkon. Lyyti tykkääkin kehuista ja kehuukin itseään välillä nappia painamalla”, Ahjopalo naurahtaa. Jos koulupäivän jälkeen tuli enemmän käyttäjiä, etätyöläiset huomasivat sen. JUTTA MYKRÄ Ukrainan viljasato. ”Uskon, että Jedi ymmärtää sanomansa, sillä nappien avulla Jedi saa selvästi sanottua asiansa. Verkosta löytyy videoita, joissa koirat painavat olevansa iloisia tai tylsistyneitä. Elimistön rasvoja määriteltiin tutkimuksen alussa ja lopussa veren seerumista ja punasolujen pintakalvosta. Ainakin itse olen tykästynyt tähän täysin.” Katso Jedin osaamista videolta osoitteessa mt.fi. ”Tunnetiloihin liittyviä sanoja olen opettanut vähän, mutta kipu on yksi sana, joka Jedille on opetettu. heinäkuuta 2023 LUKEMISTO Kala on terveellistä syötävää. NETTA PASURI KARI SALONEN Tulevaisuuden sote-ratkaisut voivat vaatia videoyhteyttä lääkäriin tai älyrannekkeita. Kyllä tässä kiinnostavat ne etätyömahdollisuudet.” Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Jouko Pihlaja kertoo, että maasto oli haastavaa valokuidun kaivamiseen. Aikaa kuitenkin meni. Tämän vuoksi laajennetaan alkuperäistä viljanvientisuunnitelmaa. Työt. Ei tässä ainakaan menetä mitään, sillä joka tapauksessa tämä on kivaa tekemistä koiran kanssa. Pihlaja toivoo, että kertaalleen pystytetty torni on käyttökelpoinen myös jatkossa. Tämä edellyttää luotettavia yhteyksiä, pohtii Pihlaja. Ymmärtääkö koira sitten sanomansa. ELISA VARVAS. Tämä edellyttää luotettavia yhteyksiä. Sen ominaisuutena on, että kantama ei yllä kauas. Kaksi vuotta sitten 5G-verkkojen tilanne oli erilainen
Muhkean hampurilaisen täytteitä voi vaihdella rakentajan mieltymysten mukaan. Mehevä ja maukas pihvi on hampurilaisen kruunujalokivi. Tärkeintä on, että se sisältää riittävästi rasvaa, noin 20 prosenttia. Leipään kannattaa satsata, sillä höttöinen sämpylä murenee syödessä. Rapea jäävuorisalaatti, kypsä tomaatti, makea sipuli ja pirteä maustekurkku ovat käytetyimpiä, mutta kun kaipaat vaihtelua, avaa ananaspurkki tai grillaa paprikatai kesäkurpitsaviipaleita väliin sujautettavaksi. Valuta ananasrenkaat liemestään ja taputtele kuiviksi talouspaperilla. Perinteisesti jenkkiburgerin pihvin päälle lisätään paistamisen loppuvaiheessa cheddarviipale, mutta muitakin juustotyyppejä voi käyttää. Sen voi taputella mistä jauhelihasta tahansa broilerista nautaan ja riistasta karitsaan. Taputtele jauhelihasta 4 ohutta pihviä. Huuhtele tomaatti ja viipaloi se. Perusmajoneesi jalostuu, kun maustat ja höystät sen itse. Tarjolla on runsaasti tähän tarkoitukseen nimettyjä vaihtoehtoja, mutta mikä tahansa sämpylä tai leipä ajaa asian. Pääasia, että se on pehmeä, kimmoisa ja maukas. Kuori sipuli ja leikkaa se renkaiksi. Laadukkaasta lihasta ei kannata tehdä perinteistä murekemassaa korppujauhoineen ja kananmunineen. HELENA SAINE-LAITINEN. Näin jauhelihapihvi muistuttaa takuumureaa kokolihapihviä. Matalan kynnyksen baarissa tuotteet on poimittu valmiina kaupan hyllyltä, mutta kunnianhimoisimmat artesaanit leipovat itse sämpylät ja panostavat laadukkaaseen rotukarjajauhelihaan. Hampurilaisbaarin asiakkaiden kontolle jää rakentamiseen liittyvä vastuu. heinäkuuta 2023 RUOKA Hampurilaisbaarin ainekset nostetaan tarjolle, kun pihvit on grillattu ja sämpylät kuumennettu. Kuumenna grilli tai paistinpannu. Huuhtele muutama salaatinlehti ja revi ne paloiksi. Balkanin maissa suositun ajvarin resepteissä käytetään usein myös munakoisoa ja kastiketta keitellään pitkään, mutta reseptejä on lupa oikaista mausta tinkimättä. Tarjoa aterian lisukkeina myös raikasta salaattia, kuten varhaiskaalista ja porkkanasta näppärästi syntyvää coleslawta sekä ranskanperunoita tai nyt niin suosittuja bataattitai halloumiraneja. Muista myös ruisleipä, joka sopii erityisen hyvin kalaisiin burgereihin. Vaihtoehtoja on pilvin pimein. Tee pihveistä vähän sämpylänhalkaisijaa isommat, sillä pihvit kutistuvat hieman kypsennettäessä. Sämpylän pohjapuolikas on kivijalka, jonka varaan ateria rakennetaan. Jos burgerista tekee korkean tornin, sen syöminen on vähintäänkin haasteellista, ja täytteet saattavatkin päätyä rinnuksille. Jokainen saa rakentaa raaka-aineista oman luomuksensa, eikä isäntäväki joudu stressaamaan liikoja. HERKKUBURGERIT 4 annosta Hampurilaispihvit noin 500 g jauhelihaa (rasvaa noin 20 %) 1 tl sipulijauhetta 1 tl savupaprikajauhetta ½ tl suolaa ½ tl mustapippuria Pintaan ½ dl grillauskastiketta (smoky BBQ), lisäksi 4 ananasrengasta 1 iso tomaatti 1 makea sipuli ¼ amerikansalaattia 4 savujuustoviipaletta 4 viipaletta pekonia 4 hampurilaissämpylää noin 1 dl ajvar-paprikatahnaa Sekoita jauhelihan joukkoon mausteet. Vaikka naudanlihapihvit ovat suosituimpia, voi kioskin tiskille nostella tarjolle myös kalamurekeja kasvispihvejä. Paista pihvit molemmin puolin mehevän kypsiksi. Myös omat luomukset, kuten paahdetuista paprikoista tehtävä ajvar, tuovat kivan lisän soosivaihtoehtoihin. Pelkät mausteet riittävät. Salaattilaatujakin voi nostella tarjolle useampia sortteja. Kasvikset tuovat tähänkin ruokaan raikkautta. Kerrostellut ainekset tuetaan lopuksi katolla eli sämpylän toisella puolikkaalla. Esimerkiksi savujuusto sopii mainiosti hampurilaisen makumaailmaan. Hampurilaisten rakentaminen on helppoa ja hauskaa. Kastikkeella on tärkeä rooli maunantajana, ja sen voimalla voit helposti muuttaa koko burgerin makumaailmaa. Tuunaamiseen voit käyttää tomaattitai chilikastikkeita, valkosipulia ja tuoreita yrttejä tai vaikkapa parmesaaniraastetta ja sitruunamehua. Kastikkeet kannattaa levittää sämpylän leikkuupinnoille, niin ne eivät pursuile ulos haukattaessa. Perushampurilaisen rakennuspiirustuksissa on viisi elementtiä: sämpylä, pihvi, juusto, kasvikset ja kastike. Nosta juustoviipaleet pihvien päälle kypsentämisen HELENA SAINE-LAITINEN Hampurilaiskioski kotipihalla Kun kesävieraat poikkeavat kylään, ota rennosti ja pistä pystyyn burgeribaari. Maaseudun Tulevaisuus 16 perjantaina 14. Sivele pihvit molemmin puolin grillauskastikkeella
”Loppujen lopuksi kyse on siitä, pidetäänkö näkövammaisen auttamista ihan tavallisena asiakaspalveluna vai ylimääräisenä vaivana”, Torn kuvailee. Jäätyneet kuutiot saa kerättyä pussiin ja poimittua pannulle. Torn itse tutustuu ravintoloiden verkkosivuihin aina etukäteen, sillä ravintoloiden paperiset ruokalistat ovat hänelle tietenkin mahdottomia lukea. Ravintolan pääoven löytäminen on myös hankalaa ilman kunnollisia kuvailutietoja, kuten että sisäänkäynti sijaitsee Keskuskadun ja Torikadun kulmassa heti Torikadun ylittävää suojatietä vastapäätä. Jos Torn on esimerkiksi ajatellut ostaa kirsikkatomaatteja, toinen henkilö osaa parhaimmillaan kertoa, että viereisen laarin tomaatit ovat mehukkaamman näköisiä. Sitähän varten on lehti. Tornilla itsellään on avustaja käytössään vain tietyn tuntimäärän viikossa, eli joskus hän pistäytyy kivijalkakauppaan yksin. Verkkokauppojen käyttöliittymissä on kuitenkin toivomisen varaa. Kaikkien ruokien kohdalla yrttivalinnalla ei ole edes niin väliä. Kirjoittaja on MT:n toimittaja. Pastakastikkeeseen ja makaronilaatikkoon basilikaa. Maitoja jugurttipurkin kylkiä on puolestaan mahdoton lukea, jos tekstiä ei kerta kaikkiaan näe. Etenkin kesällä yrtit kasvavat nopeasti, ja juuri nyt niitä saisi latvottua talteen. Uskon, että pastakastikkeet, sienet, mikä tahansa sipulia sisältävä tai vaikkapa kevään parsat piristyvät yrttinapista. ”Pienillä käyttö liittymän parannuksilla on valtavan suuri vaikutus.” HEIDI TORN. Kahviloiden vitriinit pullistelevat usein kaikenlaisia upeita herkkuja, mutta myyjän aikaa säästääkseen Tornilla on tapana kysyä esimerkiksi, olisiko teillä jotain, missä on mansikoita. Pienessä kaupassa henkilökunta sen sijaan saattaa antaa hyvinkin lämminhenkistä ja henkilökohtaista palvelua ja kertoa esimerkiksi tarjoustai uutuustuotteista. Tarkista maku. Yllätys olikin soma, kun grilliltä paljastui grilliruokalistan lisäksi monipuolinen kotiruokalounas: riisiä ja kanaa, pizzaa ja kebablastuja, paneroitua kalaa ja montaa sorttia salaattia. Tärkeintä on kuitenkin asiakaspalvelutyötä tekevän henkilön asenne. Tämä on vain yksi arjen monista asioista, joihin näkövammaisten on arjessaan keksittävä ratkaisuja, kertoo rekrytointiyrittäjä ja aistivammaisten asiakaskokemuskouluttaja Heidi Torn. Nosta hedelmät tarjoilu lautaselle ja ripottele pintaan kookoshiutaleet. Rakenna hampurilaiset ker rostelemalla kaikkia aineksia sämpylän väliin peruskaavan mukaisesti: sämpylälle kasti ketta, sen päälle salaattia, sitten pihvi ja juusto, lopuksi kasvikset ja sämpylähattu. Jopa silmälasinsa kotiin unohtaneella voi olla vaikeuksia tihrustaa niitä, ja sokealle suoritus on mahdoton. Kaupassa käynti on Tornille itselleen helpointa, jos mukana on avustaja tai ystävä, joka osaa etsiä tuotteita ikään kuin olisi itse ostoksilla. Se on nopeaa, helppoa ja toimii useimpien yrttien kohdalla. SANNE KATAINEN Pohjimmillaan kyse on siitä, nähdäänkö näkövammaisten auttaminen osana asiakas palvelua, pohtii asiakas kokemus kouluttaja. ”Olisi kyllä hauskaa joskus päästä oikein perehtymään, mitä kaikkea ihanaa lasin takana on.” Näkövammaisten kannalta olisi Tornin mukaan tietenkin toivottavaa, että tieto ja tietoisuus erilaisista aistivammaisuuksista kasvaisi. Verkkokaupat ovat Tornin mukaan näkövammaiselle usein käteviä etenkin siinä mielessä, että niissä saa tutkia tuotteiden ainesosaluetteloita ja etsiä uutuuksia rauhassa sekä antaa tuotteiden kerääjälle ohjeita esimerkiksi siitä, että jos tämä leipä on loppu, niin sen saa korvata tuolla toisen leipomon tuotteella. Tarkista maku. Kun kotioven avaa, näkövammainen kuitenkin astelee maailmaan, joka on rakennettu näkevien ehdoilla. Halkaise kaali, poista kova kanta ja leikkaa kaali oikein ohuiksi suikaleiksi. Maaseudun Tulevaisuus 17 perjantaina 14. Käännä, kun hedelmät ovat hieman pehmenneet ja grillaa leikkuu pintoihin rusketusraidat. Sama koskee esimerkiksi elintarvikepakkausten päiväyksiä. Jos siis sormituntumalta yrittää valita kaupan hyllyltä kevytmaitoa, saattaakin ostaa banaanijugurttia, sillä purkit ovat aivan samanlaiset. Tarjoa ketsupin tapaan hampurilaisen, grillatun lihan ja makkaran kanssa tai ihan vaan leivän levitteenä. Silppua kevätsipulit ja varsisellerit. Nosta hedelmänpuolikkaat grilliin leikkuupinta ylöspäin pariksi minuutiksi. Ilmavammin pussiin tai rasiaan leikatut yrtit toimivat varmasti. Vinkki! Voit halutessasi käyt tää naudan tai sikanaudan sijaan broilerin tai karitsan jauhelihaa. TUOVI MÄKIPERE Kolme vinkkiä yrttien pakastamiseen Yrtit piristävät jokaisen arkiruuan. Mittaa kaikki ainekset korkeaan kapeaan kulhoon ja aja tasaiseksi soseeksi sauva sekoittimella. Kun salaatti loppui noutopöydästä, sitä tuotiin ystävälli sesti annoksena pöytään. Kääntele kaikki kasvikset kastikkeeseen, peitä kelmulla ja nosta tunniksi tekeytymään jääkaappiin. Ei voi valittaa 11,50 euron hintaa. Jos tekisin krutonkeja, kokeilisin yrttien kera. Ravintoloiden verkkosivujen ruokalistatkaan eivät aina auta, sillä kaikkia PDF-muotoisia tiedostoja ei voi lukea ruudunlukuohjelmalla. Esimerkiksi ruokakaupassa vaakanumerot on yleensä merkitty postimerkin kokoisina sekä hyllyyn että vaakaan. Poista kivet. Luonnonkasveista myös ryöpätyt nokkoset voi pakastaa, kertoo suomalaista yrttitietoa kerännyt Yrttitarhahanke. Kuori ja raasta porkkanat karkealla terällä. Kun ruokaa ei näe, sen ostokset vaativat suunnittelua Maitopurkkia ei sormituntumalla erota jugurttipurkista. Tänä vuonna aion panostaa yrttien säilömiseen pakastamalla. Paahdetuista suippopaprikoista syntyy maukas balkanilainen ajvar-kastike. Tarjoa vaniljajäätelöön tai sitruunasorbetin kera. Satunnainen työmatkakulkija pysähtyi hieman epäluuloisena entisen kunnan nimeä kantavalle Yläneen Grillille, sillä pitkän matkan ratissa on syytä välttää raskasta ruokapläjäystä kesken kaiken. Kukaan meistä ei pysty aina ennakoimaan tulevia ruokatarpeitaan virheettömästi, vaan lähimmässä marketissa täytyy välillä pistäytyä ostamassa se unohtunut hiutalepaketti tai levite. Kotioloissa ratkaisuja voi tietenkin keksiä aivan vapaasti. Paahda kookoshiutaleet kuivalla paistinpannulla kauniin ruskeiksi. ”Usein myyjä on sanonut, että oli hänen työpäivänsä paras hetki, kun hän sai olla minulle avuksi”, Torn kertoo. Osassa tuotteen kaikki tiedot on kaadettu yhdeksi tekstimassaksi, jossa väliotsikot on merkitty esimerkiksi lihavoinnilla tai tikkukirjaimilla. Hän on oppinut , että hänen avunpyyntöönsä voidaan suhtautua aivan millä tavalla tahansa. Näkevä henkilö löytää tällöinkin väliotsikot ja osaa silmäillä, missä kohtaa tekstiä hänen tarvitsemansa tieto sijaitsee, mutta näkövammaisen täytyy käydä koko tekstimassa läpi. Jos rosmariini sopii johonkin, niin rosmariiniperunoihin. Poista kaalista tarvittaessa uloimmat lehdet. Yläneen Grilli, Keskustie 78, 21900 Yläne EIJA MANSIKKAMÄKI Grillin nimi hämäsi Yläneellä SÖIN TÄÄLLÄ Tämä teksti on mahdollista lukea omin silmin tai verkosta esimerkiksi ruudunlukuohjelman tai pistenäytön avulla. Syntymäsokealla Tornilla itsellään on tapana painaa kynnellä merkki maitopurkin pahviin ja merkitä maustepurnukat pistekirjoituksella, jotta pizzan päälle ei tule kaataneeksi oreganon sijaan vaikkapa chilihiutaleita. Tee pieni viilto hedelmän alapuolelle, niin ne pysyvät paremmin pystyssä. Grillaa paprikat ulko pinnaltaan mustiksi joko grillissä tai uunin grilli vastuksen alla. Nakkikeittoon ja perunamuusiin tilliä tai persiljaa. Ylijääneet yrtit uhkaavat kuitenkin unohtua. Grillaa myös pekonit ja halutessasi ananas renkaat. AJVAR ELI PAAHDETTU PAPRIKATAHNA saanti noin 2 dl 4 (500 g) makeaa suippo paprikaa 2 valkosipulinkynttä ½ dl oliiviöljyä 1½ rkl punaviinietikkaa ½ tl suolaa ripaus chilijauhetta Huuhtele paprikat, halkaise ne ja poista kanta ja siemenet. Halutut yrtit silputaan jääpalamuotteihin, ja päälle kaadetaan oliiviöljyä. ”Näkövammaisen täytyy muutenkin painaa mieleensä valtava määrä tietoa, joten pienillä käyttöliittymän parannuksilla on valtavan suuri vaikutus”, Torn kuvailee. Siirrä paprikatahna tiiviisti suljettavaan purkkiin ja säilytä viileässä. Kuumenna halkaistut säm pylät grillissä tai paahtimessa. Kas tike saa olla kunnolla maustet tua, sillä kasvikset imaisevat itseensä reilusti makuja. Miksei suolaisen piirakan täytekin. HELLAN KULMALLA NETTA PASURI netta.pasuri@mt.fi Kaikkien ruokien kohdalla yrttivalinnalla ei ole edes niin väliä. COLESLAW-SALAATTI 4 annosta 1 (500 g) pieni varhaiskaali 2–3 porkkanaa 2–3 kesäsipulin vartta 2–3 lehtisellerin vartta Kastike 1 dl majoneesia 1 dl kermaviiliä tai ranskan kermaa 1 rkl sinappia 2 tl valkoviinietikkaa ½ tl suolaa ½ tl sokeria ½ tl mustapippuria Tee ensin kastike. Pakastus on toimiva keino. Lisäksi aion ottaa palettiini yrtti-öljykuutiot. Haasteena saattaa olla yrttien tunnistaminen jälkikäteen, mutta tähänkin on ratkaisu: sekoitus ja pakastus. Päälle pannaria hillolla ja kerma vaahdolla ja kahvit aurinkoisella terassilla. Vielä tällä vuosituhannella hän sai porttikiellon isoon hypermarkettiin, kun tuli sinne ostoksille ilman avustajaa. Höpöhöpö! Ainakin Pöytyällä, siinä Mynämäentien ja Turuntien risteyk sessä saa maukasta sapuskaa. Aina ei tietenkään tee mieli syödä kotona, vaan ravintolassakin on mukava käydä. Lounaspaikkoja kun ei kuulemma ole. heinäkuuta 2023 RUOKA loppuvaiheessa. Kiireessä saatan olla valmis viskaamaan myös isomman yrttinipun lehteen käärittynä pakkaseen. MT:stä ollaan ja työmatkalla, mutta enempää ei ehditty ruoka suussa selvitellä. ”Joskus ravintoloissa on ruokalista pistekirjoituksella, ja se tuntuu aivan uskomattomalta”, hän lisää. Coleslaw-salaatti maistuu hampurilaisten kesäisenä lisukkeena. Ainakin linssilasagnen kastike saa syvyyttä miltei mistä tahansa yrteistä. Aina edes alasvetovalikot eivät Tornin kokemuksen mukaan auta, sillä joskus ne toimivat niin, että nuolilla alaspäin selatessa ensimmäinen kohdalle osuva vaihtoehto valikoituu automaattisesti. GRILLATUT KOOKOSNEKTARIINIT 4 annosta 4 nektariinia noin 1 rkl fariinisokeria 2 rkl kookoshiutaleita Lisäksi vaniljajäätelöä tai sitruuna sorbettia Huuhtele ja halkaise nekta riinit. Korianteri sopii niin salsaan kuin kookosmaidon kera currykastikkeeseen. Sulje paprikat lämpiminä muovipussiin noin puoleksi tunniksi, jotta kuoret alkavat hikoilla ja irrota. Tämä on lohtukirjoitus niille, joiden mielestä Kehä kolmosen ulko puolelta ei saa kunnon ruokaa, jos ei tykkää pizzasta ja kebabista. Oudot linnut herättivät paikallisessa ravitsemusliikkeessä sen verran uteliaisuutta, että naapuripöytä kyseli matkan tarkoitusta. Kuori ja paloittele paprikat ja valkosipulinkynnet. Sekoita ainekset keskenään salaatti kulhossa. Ripottele sokeri leikkauspintaan. Jos yrteistä tekee valmiin sekoituksen, ei tarvitse edes yrittää muistella niin tarkkaan, mitä pakastin on milloinkin syönyt
Erityisesti se kiinnostaa kryonistejä, jotka pyrkivät tutkimaan ja kehittämään lääketieteellistä ihmisruumiin syväjäädyttämistä eli kryosäilöntää. Kuinka pitkä elämä on. Halmeen paras kesätyöpaikka koskaan on ollut mansikka maa Kesälahdella veljen kanssa. Vaikka tiedämme kyseisestä tekniikasta vähän, on aihe yhteiskunnallemme sitäkin tutumpi. Vastaus saadaan myös kysymykseen: Millainen on maanviljelijän unelmien kesä. suomalaisen kolonialismin tarina: Oranjejoen karkuri 13.00 Klassinen kattaus 14.00 Avoin kysymys: Millainen on haastattelijan valta ja vastuu, Sonja Saarikoski. VIIKON VALINTA Kandien monipuolista arkea pääsee seuraamaan Ylen kanavilla. ”Jos Suomifilmiin on ollenkaan luottamista, niin heinäladoissa on saanut alkunsa moni kesäromanssi”, Tervo tuumii. Ohjelmassa selviää myös, että millainen työnantaja on Suomen kesä. Lehmän poikimahalvaus, laidunhalvaus, pässin kastrointi. Siinä vasta hyviä kysymyksiä. Näin siksi, koska jokaisen meistä elämä päättyy kuolemaan, ennemmin tai myöhemmin. Suomen kesään sekä kesämuisteluihin kuuluvat myös parhaat kesätyöpaikat. 22.50 We Are The Thousand (S) MTV SUB 06.30 Teletapit (S) 06.55 Muumi laakson tarinoita (S) 07.15 Muumi laakson tarinoita (S) 07.40 Nuori Robin Hood (7) 07.55 Myyrän ystävät: Hepokatti (S) 08.10 Suurmestari UK 09.00 Paavo Pesusieni (7) 09.30 Paavo Pesusieni (7) 10.00 Poliisit UK: Ajojahti (12) 11.00 Simpsonit (7) 11.30 Simpsonit (7) 12.00 Simpsonit (7) 12.30 Simpsonit (7) 13.00 Suur mestari UK 14.00 Täydellinen kesä (S) 14.30 Täydellinen kesä (S) 15.00 Subleffa: Lottovoittaja UKK Turhapuro (7) 16.50 Suurmestari Ruotsi 18.05 Poliisit UK: Ajojahti (12) 19.00 Frendit (S) 19.30 Frendit (S) 20.00 Frendit (S) 20.30 Frendit (S) 21.00 Subleffa: How to Be a Latin Lover (12) 23.15 Subleffa: Jigsaw (18) 01.00 Simpsonit (7) 01.25 Suurmestari UK 02.20 Rantabaari (12) 02.45 Rantabaari (12) 03.10 Rantabaari (7) 03.35 Panttilainaamo 04.00 Pantti lainaamo 04.25 Baywatch (12) MTV AVA 06.00 MTV Uutiset Live 06.30 Kodit uusiksi 07.25 Kodit uusiksi 08.30 Unelmaasunto auringon alta 09.30 Lukaalit laajemmaksi 10.30 Donal Skehan: Ruokaa nopeasti 11.00 Donal Skehan: Syödään yhdessä 11.25 Leilan superruokaa 11.50 Puutarhat uusiksi 13.00 Dirty House Rescue 13.55 Love Island Suomi 14.50 Ihanat siirtolapuutarhat 15.15 Kotoisa 16.10 Unelmaasunto auringon alta 17.05 Unelmaasunto auringon alta 18.00 Unelmaasunto auringon alta 19.15 Midsomerin murhat (12) 21.00 Elokuva: Bangkok Dangerous (16) 22.50 Elokuva: I Am Elizabeth Smart (16) 00.25 Elokuva: Auroran murha kerho: Aitoja murhia (12) 02.00 Love Island Suomi 02.45 New Yorkin luksuslukaalit 03.30 MTV Uutiset Live LIV 09.00 Remppa vai muutto 10.00 Remppa vai muutto 11.00 Annan herkulliset leivonnaiset 12.00 Huvila & Huussi 13.00 Huvila & Huussi 14.00 Sinkku illallinen 15.00 Sinkkuillallinen 16.00 Rikkaat ja rahattomat UK 17.00 Puu tarhan pelastajat 18.00 Puutarhan pelastajat 19.00 MasterChef Australia 20.00 Mestarileipurit 21.00 Rikkaat ja rahattomat 22.00 Temptation Island Suomi (12) 23.00 Temptation Island Suomi (12) 00.00 Koti koiralle UK 01.05 Remppa vai muutto 02.05 Remppa vai muutto 03.05 Rikkaat ja rahattomat JIM 09.00 Suomen huutokauppakeisari 10.00 Jaksa paremmin 10.30 Suomen huutokauppakeisari 11.30 Amerikan rajavartijat 12.00 Amerikan raja vartijat 12.30 Amerikan rajavartijat 13.00 Kaverille ei jätetä (12) 14.05 Kaverille ei jätetä (7) 15.00 Nyt jos koskaan (S) 16.00 Amerikan kovimmat keräilijät 17.00 Amerikan kovimmat keräilijät 18.00 Amerikan kovimmat keräilijät 19.00 Amerikan kovimmat keräilijät 20.00 Suomen huutokaup pakeisari 21.00 Leijonan luola USA 22.00 Leijonan luola USA 23.00 Chris toffer Strandberg Show 00.00 Poliisit 2020 (7) 01.00 Stand Up! 02.00 4D: Epämuodostuneet kasvoni TV5 06.20 Asunnon metsästäjät 06.45 Rantataloa etsimässä 07.35 Helvetil linen matka 08.20 Kiinteistöveljekset: Koti loppuelämäksi 09.15 Kiinteistö veljekset 10.15 Kartanon pelastajat 11.15 Unelmakoti veden äärellä 12.10 Gossip Moms Suomi 13.10 Alastomat selviytyjät 14.35 Grilli mestari maailmalla 15.00 Ultimate Escape Suomi 16.00 Wimbledon: Naisten loppuottelu 18.30 Lainvalvojat 19.00 Undressed Suomi 20.00 Kova laki: Erikoisyksikkö 21.00 Elokuva: Schindlerin lista 01.05 Elokuva: Tappava ase 2 03.15 Rikoksen anatomia 04.15 10 suomalaista sarja murhaajaa 05.10 Asunnon metsästäjät NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Narco Wars: Chasing the Dragon 06.45 Pohjoisen valtatien pelastajat: Kaaosta valtateillä! 07.30 Eurooppa ylhäältä päin 08.15 Maailman kovimmat korjaushankkeet 09.00 Suuntana erämaa 09.50 Eläimellistä kamppailua 10.40 Alaska: Ensimmäiset selviytyjät 11.30 Lentoturmatutkinta 12.25 Lentoturmatutkinta 13.20 Australian rajalla 13.45 Australian rajalla 14.10 Australian rajalla 14.35 Australian rajalla 15.05 Australian rajalla 15.35 Australian rajalla 16.05 Autojen ensiapu 17.00 Toulousen tehdasräjähdys 18.00 Gordon Ramsayn makuseikkailut 19.00 Äärimmäinen selviytyjä 20.00 Meret ilman vettä 21.00 Egyptin kadonneet aarteet 22.00 Muumioiden valtakunta 23.00 Alamaailma Oy 00.00 Kaltereiden takana 00.55 Egyptin kadonneet aarteet 01.45 Natsien jättimäiset rakennusurakat 02.35 Australian rajalla 03.00 Pohjoisen valtatien pelastajat 03.45 Meret ilman vettä 04.30 Science of Stupid 04.50 Science of Stupid 05.15 Vankilassa ulkomailla STAR CHANNEL 06.00 Moderni perhe 06.20 Moderni perhe 06.40 Moderni perhe 07.05 Simpsonit 07.50 Simpsonit 08.35 Simpsonit 09.25 Simpsonit 10.15 Melkein MENSA 11.10 Ensisilmäyksellä 11.35 Ensisilmäyksellä 12.00 Ensi silmäyksellä 12.25 Family Guy 12.55 Family Guy 13.20 Family Guy 13.50 Family Guy 14.15 Family Guy 14.45 Family Guy 15.10 Simpsonit 15.40 Simpsonit 16.05 Simpsonit 16.35 Simpsonit 17.00 Moderni perhe 17.30 Moderni perhe 18.00 Moderni perhe 18.30 Moderni perhe 19.00 Ihmemies MacGyver 20.00 Ihmemies MacGyver 21.00 Elokuva: Wall Street: Money Never Sleeps 23.30 Simpsonit 23.55 Simpsonit 00.20 Simpsonit 00.45 Family Guy 01.35 Family Guy 02.20 Tuhoosasto 02.40 Tuhoosasto 03.15 Tuhoosasto 03.40 Tuhoosasto 04.05 Tuhoosasto 04.25 War of the Worlds 05.15 Lapin poliisit 05.35 Lapin poliisit ”Täkäläisen ilmaston ainoa hyvä piirre on se, että se kasvattaa luonnetta” ”Suomen kesä on kyllä liian lyhyt”. Tutkimuksella voi löytyä merkittäviä hyötyjä myös muuhun ihmiselämään liittyvään. Kirjailija Jari Tervo sekä toimittaja ja luova johtaja Jani Halme perehtyvät tosi suomalaisuuteen. Asia on kiinnostava. Tervo kertoo saaneen ylennyksen huolellisesti hoidetusta työstä seuraavana kesänä. Hoitoa tarvitsevat kaikenlaiset eläimet hevosista karitsoihin. Yle TV1 lauantai klo 14.20. Maaseudun Tulevaisuus 18 perjantaina 14. Ja saavat näin esimaksua siitä, mitä on eläinlääkärin työ. Erindi on harvoja paikkoja Namibiassa mistä löytyy vettä ympäri vuoden. 18.40 Avara luonto: Kesyttämätön planeetta. 14.45 Historian oudot postimerkkitarinat: Bolivia ja Paraguay sotivat asein ja merkein 15.00 Radioteatteri esittää: Kerran viel’ Suomisen perhe! osa 7 15.16 Musiikkikamari 15.30 P.S. Katsojalle sarja tarjoaa eläinhoitotyön arjen lisäksi myös oivan tutustumismahdollisuuden suomalaiseen maaseutuun ja maatalouteen. Siinä esimerkkitilanteita, joita dokumentaarisen sarjan eläin lääketieteen kandidaatit pääsevät hoitamaan. 10osaisessa huumori pohjaisessa reissudokumen tissa Tervo ja Halme kiertävät ympäri Suomea selvittämässä, mikä juuri nyt on tosisuoma laista. 22.00 Elokuva: Octopussy – mustekala (16) 00.40 Elokuva: Hyvät, pahat ja rumat (16) YLE TEEMA & FEM 08.12 Superapulaiset 08.42 Nuoret ja luonto 09.07 Axel Åhman – vieraassa normissa 09.35 Timjamia, kukkoa ja torttuja 10.35 Elämän tarkoitus 11.04 Kaipuu maalle – kyläkoulusta koti 11.24 Team Bachstad – Eurooppa sodassa ja rauhassa 12.00 Sairaanhoitoopisto (12) 12.40 Sairaanhoitoopisto (12) 13.20 Sairaanhoitoopisto (7) 14.00 Sairaanhoitoopisto (7) 14.40 Pohjolan enkeli (S) 16.05 Sodankylän parhaat 16.15 Fatin valinta (S) 16.55 Ellan matkassa: Roomalainen Ranska 17.25 Syödään ja nautitaan 17.55 Yle Nyheter TVnytt 18.00 Muumilaakso (7) 18.22 Fantti ja eläimet 18.30 Kasvistv 18.45 Peliskandaali (7) 19.30 Yle Nyheter TVnytt 19.39 Sportnytt 19.50 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita 20.00 Taiteilijoiden mielimaisemat 21.00 Kino Klassikko: Taistelu rautateistä (12) 22.20 Juurien kesä: Mist sä tuut. Nämä kysymyksen myös kiin nostavat ja koskettavat meitä jokaista. ”Aurinkoinen sadon korjuukeli, vettä sopivan tasaisesti ja aikainen kevät”, kertoo maanviljelijä Janne Rouhiainen. Halmeen ja hänen veljensä työsopimukseen kuului ylös pito eli majoitus ja muonitus. YLE TV1 07.00 7 asiaa jotka sinun on tiedettävä ennen kuolemaa 08.00 Yle Uutiset 8.00 08.05 Prisma: Etsimässä Planeetta Yhdeksää 09.00 Yle Uutiset 9.00 09.05 Historia: Yhdysvallat ja holokausti (12) 10.00 Yle Uutiset 10.00 10.05 Avara luonto: Humboldtin merivirta 11.00 Yle Uutiset alueeltasi 11.35 Geeninmetsästäjät 12.25 Pisara 12.30 RSO Musiikkitalossa 13.10 Luovia suhteita 13.40 Tanja ja kuuro Eurooppa: Eurooppa kutsuu! 14.20 Tervo & Halme tosi suomalaisuutta etsimässä 14.50 Metsien kätkemä – Australia 15.20 Strömsön talkoot 15.50 Norsunluukoira 16.20 Rescue Me! – Koirien tarina (7) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 Annika, Ylämaan etsivä (12) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.10 Urheiluruutu 18.15 Luontohetki: Kiehtova Namibia. 19.30 Shetlandsaarten murhat (12) 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.45 Urheiluruutu 21.00 Vera Stanhope tutkii (12) 22.30 Timanttinen keikka 3 23.30 M1studiossa Joose Keskitalo YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 15.7. Olemmehan iät ajat pyrkineet pidentämään ihmiselämää kehittämällä esimerkiksi erilaisia elvytystekniikoita tai syöpälääkkeitä. heinäkuuta 2023 TV & RADIO TELEVISIO-OHJELMAT LAUANTAI 15.7. Kirjoita pian: Aino Aalto kirjoitti matkaltaan Alvarille: ”Ich bin kaputt” 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Miia Krause 18.00 Ehtoo kellot: Pihlajamäen kirkon kellot 18.01 Iltahartaus 18.10 Lauantain toivotut levyt 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Juurien kesä & Kuhmon kamarimusiikki: Matti ’’Esa Pasa’’ Salminen, basson paluu juurille 21.00 Iltasoitto 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Lukulamppu 22.14 Hyvää yötä 22.15 Yöklassinen YLE RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu 06.00 Yle Uutiset 06.02 Radio Suomen Varhais aamu. Halme epäilee, että he eivät syöneet liikaa vaan poimivat liian vähän marjoja. Erindin luonnonsuojelualue. ”En ole viime vuosina päässyt tarkastamaan, että vieläkö maali pysyy seinässä”, Tervo myhäilee istuessaan Halmeen kanssa perunan nostokoneen päällä. 17.05 Elokuva: Kadonneen aarteen metsästäjät Legendaarinen Indiana Jones seikkailujen sarja käynnistyy suurelokuvalla, joka huomioitiin kahdeksalla Oscarehdokkuudella ja palkittiin neljällä Oscarilla. Huima tarina kuljettaa seikkailijaarkeologi Indiana Jonesia (Harrison Ford) ympäri maailman toinen toistaan yllätyksellisempiin haasteisiin tutkimusmatkalla, jonka päämääränä on myyttisen liitonarkin löytäminen. Yle TV1 sunnuntai klo 8.50. Sen, jos jonkun voi todeta olevan tosisuomalaista. Vaikka festereita ois kuinka paljon, ei viikonloppuja ole enempää”, Jakobsson täs mentää. ”Haikealta kesä tuntuu varmaan eniten sen takia, että kaikki lähtee omiin koloihinsa, josta me taas ensi kesänä kaivaudutaan esille”. ”Ensimmäinen ja rakkain kesätyöpaikkani on ollut Lapin maalaus ja lasitus Oy:n pensselin pesijänä”, Tervo muistelee. Hyvät asiat kestävät vain tuokion ”Ensimmäinen ja rakkain kesätyöpaikkani on ollut Lapin maalaus ja lasitus Oy:n pensselin pesijänä.” JARI TERVO Tervo & Halme ”yrittävät pidentää kesää”, selvittäessään mikä on juuri nyt tosisuomalaista. YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset 06.02 Aamusoitto 06.35 Hartaita säveliä 06.50 Aamu hartaus 06.59 Hyvää huomenta 07.00 Yle Uutiset 07.05 Aamusoitto 07.57 Hyvää huomenta 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.05 Minne Rinne vie 08.25 Faijan vika valhe: Nainen joka rakastui agitaattoriin 08.50 Yksi on hyvää seuraa 09.00 Yle Uutiset ja sää 09.05 Muistojen bulevardi 10.00 Yle Uutiset 10.05 ”Yhdessä intohimolla” Yhdistysten Suomi: Kansalaisjärjestöt suojelutyössä 10.45 Rytmikamari 11.00 Kiveen hakatut: Elias Katz – juutalainen olympiavoittaja 11.30 Musiikkikamari 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Maailmanpolitiikan arkipäivää 12.30 Karibian orjamarkkinoilla ja Kongon kaivoksilla . 10.00 Yle Uutiset 10.05 Mitä kuuluu, Suomi. Se kestää vain lyhyen kesän ja päättyy”, kun syksy alkaa, pohdiskelee Tervo. Yle TV1 sunnuntai klo 14.50.. Menetelmä on mielenkiintoinen ja tutkimustyö tarpeellista. Halme uskoo maalin olevan edelleen priimaa pattereiden taustoilla. ”Minut ylennettiin seuraa vana kesänä maalaamaan Lapin keskussairaalaan kolmannen kerroksen pattereiden taustat”, Tervo nostalgisoi. Alaskan eteläosissa kasvaa vähän tunnettu sademetsä, joka kuhisee elämää. ”Viikon pestin jälkeen selvisi, että Halme ja hänen veljensä olivat velkaa mansikkamaalle”, Halme naurahtaa. Tällaisia ovat muun muassa tanssilava ja heinälato. Tutkimusmatkailijoiden syväluotaavan analysoinnin kohteeksi päätyvät tosi suomalaisuuden tunnus merkistö joulupukista bidee suihkuun. Halme ja Tervo tutustuvat myös festivaalien ja vilja peltojen lisäksi perinteisiin suomalaisiin kesäpaikkoihin. Jani Halme (vas.) ja Jari Tervo selvittävät mikä on tosisuomalaista juuri nyt. Väite, jonka moni suomalainen allekirjoittaa varmasti. Myös kryoniikan kehittämisessä on omat hyötynsä. 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Urheiluradio 12.08 Radio Suomen Viikonloppu 12.15 itkupla.net: Päättymättömät bileet 12.35 Radio Suomen Viikonloppu 12.45 Merisää 13.00 Yle Uutiset 13.02 Klassikko käräjät 14.00 Yle Uutiset 14.02 Radio Suomen Viikonloppu 15.00 Yle Uutiset 15.02 Entisten nuorten sävellahja 15.50 Veneilysää 15.52 Entisten nuorten sävellahja 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Urheiluradio 16.15 Entisten nuorten sävellahja 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Urheilu radio 17.15 Radio Suomen Viikonloppu 18.00 Yle Uutiset 18.02 Sekahaku – Heidi Pakarinen 18.50 Merisää 18.55 Radio Suomen Viikonloppu 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Urheiluradio 19.07 Toni Laaksosen Lauantaitanssit 20.00 Yle Uutiset 20.02 Urheiluradio 20.07 Sää 20.08 Toni Laaksosen Lauantaitanssit 21.00 Yle Uutiset 21.02 Urheiluradio 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi 21.17 Radio Suomen Viikonloppu 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Viikonloppu 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Urheiluradio 22.08 Poppijorma – Jorma Hietamäki 23.00 Yle Uutiset 23.02 Yöradio – toiveiden yö 00.00 Yle Uutiset 00.02 Yöradio 01.00 Yle Uutiset ja sää 01.02 Yöradio 02.00 Yle Uutiset 02.02 Klassikkokäräjät 03.00 Yle Uutiset 03.02 Tiskijorma – Jorma Hietamäki YLE PUHE 06.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 14.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 22.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat RADIO-OHJELMAT LAUANTAI 15.7. 11.00 Yle Uutiset 11.02 Mitä kuuluu, Suomi. ”Kesä on lyhyt, eikä festa reille ehdi montaa kertaa. Kuinka pitkä se voi olla. Hoidettavina potilaina on niin kotieläimiä kuin lemmikki eläimiäkin. GIMMEYAWALLET PRODUCTIONS OY NIKO RYTSÄ DIGIPAIMEN NIKO RYTSÄ niko.rytsa@mt.fi Voiko elämää pidentää. ”Siihen sanaan jo sisältyy, että romanssi on lyhyt. Sää 07.00 Yle Uutiset 07.02 Sää 07.03 Onnen sävel 07.50 Meri sää 07.53 Onnen sävel 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.05 Onnen sävel 09.00 Yle Uutiset ja sää 09.05 Urheilu radio 09.10 Mitä kuuluu, Suomi. Sarjassa päästään näkemään monipuolinen kirjo eläimiä. Ihminen taistelee erilaisia sairauksia ja sairaskohtauksia vastaan. Kesän lyhyyden ja sen päättymisen haikeuden tunnistaa myös festarijärjestä jä Tiina ”Tiitu” Jakobsson. 06.52 Kuu ja minä (S) 07.15 Humps (S) 07.22 Pipsa Possu (S) 07.27 Killi ja Kiki (S) 07.35 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu (S) 07.50 Kengulahti (S) 08.01 Leikitään Pikku Kakkosta 08.37 Kotisaari (S) 08.44 Pelastajapartio (S) 09.00 Galaxi 09.01 Late Lammas (S) 09.07 Eka & Helmi (7) 09.18 Tipu Touhukas (7) 09.20 Eksynyt Ozissa (7) 09.42 Kotikadun jengi ja vihreä valo (7) 09.52 Råtta Booris (S) 09.58 Yleisurheilun U23 EM 13.55 Suunnistuksen MM 16.00 Sportliv 16.15 Yleisurheilun U23 EM 20.30 Melkein totta (S) 21.00 Kesäillan valssi 21.50 Parayleisurheilun MM 22.45 Tyhjiö (12) 00.20 Manchesterin sarjaraiskaaja (16) MTV3 07.05 Unelmaasunto auringon alta 07.55 Professori Balthazar (S) 08.05 IkkuPikku Ritari (S) 08.15 IkkuPikku Ritari (S) 08.30 Muumilaakson tarinoita (S) 08.55 Huomenta Suomi 11.00 MasterChef Suomi 11.55 Kotoisa 12.50 Kaaoksen kesyttäjät: Tee se itse 13.00 Playmobilelokuva (7) 14.50 Penn & Teller: Naruta meitä (7) 16.00 Suurmestari UK 17.00 Murha paratiisissa (12) 18.00 Agatha Christie: Askel tyhjyyteen (12) 19.00 Seitsemän uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 Pilanpäiten 19.30 Täydellinen kesä 20.00 Amazing Race 21.00 Selviytyjät 22.00 Kymmenen uutiset 22.10 Lotto ja Jokeri 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Love Island Suomi 23.35 Elokuva: Stranger in You (16) 01.55 Missing People (12) 03.00 Kova laki (12) 03.50 Poliisit UK: Ajojahti (12) NELONEN 06.00 Bing (S) 06.05 Halinallet: Tervetuloa Halimaahan (S) 06.25 CoComelon (S) 06.50 Pyjamasankarit (7) 07.15 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.35 K3 (7) 07.50 LEGO Star Wars (7) 08.15 LEGO City Adventures (S) 08.25 Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen (S) 08.55 Angry Birds Blues (S) 09.00 Hauskat kotivideot by Roni Back 10.00 MasterChef Australia 11.05 Puutarhan pelastajat 12.05 Remppa vai muutto UK 13.10 Remppa vai muutto UK 14.10 Poliisikoira Rex (12) 15.10 Elokuva: Kätyrit (7) 17.00 Veikkausliiga – Oletko valmis. Tilanteiden haastavuudet vaihtelevat, niin kuin potilaiden kootkin. (12) 19.30 Suomi Soi 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Haluatko miljonääriksi
20.05 Rakkautta yli rajojen Norja 21.00 Elokuva: Cliffhanger – kuilun par taalla 23.20 Elokuva: J. Ohjelmassa ääneen pääsevät sekä uhrit että tekijät. (12) 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.00 Astudio 21.35 Perjantaidokkari: Tuhkimot kokaiinikoukussa. 17.15 Atlantin yli 18.10 Helvetillinen matka 19.05 Miljonääri piilossa: Paluu kaupunkiin. Sää 07.00 Yle Uutiset 07.03 Radio Suomen Viikonloppu 07.50 Merisää 07.53 Radio Suomen Viikon loppu 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.05 Radio Suomen Viikonloppu 08.10 Juha Laaksosen luontoretki 08.22 Radio Suomen Viikonloppu 08.30 Minna Pyykön maailma 08.55 Radio Suomen Viikonloppu 09.00 Yle Uutiset ja sää 09.05 Urheiluradio 09.10 Tarja Närhin Iskelmäradio 10.00 Yle Uutiset 10.05 Pekka Laineen Ihmemaa 11.00 Yle Uutiset 11.02 Elämäni ääniraita: Kiira Korpi 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Urheiluradio 12.08 Kansanradio 12.40 Radio Suomen Viikonloppu 12.45 Meri sää 12.55 Radio Suomen Viikonloppu 13.00 Yle Uutiset 13.02 Radio Suomen Viikonloppu 13.05 Viikon luontoääni: Jänkäsirriäinen 13.10 Radio Suomen Viikonloppu 13.30 Maailmanpolitiikan arkipäivää 13.55 Radio Suomen Viikonloppu 14.00 Yle Uutiset 14.02 Radio Suomen Viikonloppu: Kirjeitä Veskulle 15.00 Yle Uutiset 15.02 Radio Suomen Viikonloppu 15.20 Sunnuntaivieras 15.43 Radio Suomen Viikonloppu 15.50 Veneilysää 15.52 Radio Suomen Viikonloppu 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Urheiluradio 16.15 Kesälöylyt 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Urheiluradio 17.15 Kesälöylyt 18.00 Yle Uutiset 18.02 Kesälöylyt 18.50 Merisää 18.55 Radio Suomen Viikonloppu 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Urheiluradio 19.07 Kissankehto – Susanna Vainiola 20.00 Yle Uutiset 20.02 Urheiluradio 20.07 Sää 20.08 Tiskijorma – Jorma Hietamäki 21.00 Yle Uutiset 21.02 Urheiluradio 21.12 Yle Uutiset selko suomeksi 21.17 Radio Suomen Viikon loppu 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Viikonloppu 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Urheiluradio 22.08 Aulantai – Kai Ulmanen 23.00 Yle Uutiset 23.02 Yöradio – toiveiden yö 00.00 Yle Uutiset 00.02 Yöradio 01.00 Yle Uutiset ja sää 01.02 Yöradio 01.10 Juha Laaksosen luontoretki 01.22 Yöradio 01.30 Minna Pyykön maailma 01.55 Yöradio 02.00 Yle Uutiset 02.02 Tarja Närhin Iskelmäradio 02.51 Yö radio 03.00 Yle Uutiset 03.02 Yöradio 03.20 Sunnuntaivieras 03.43 Yöradio YLE PUHE 06.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 14.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 16.00 Urheilukierros 19.30 Yle Areenan parhaat podcastit ja puhe ohjelmat 22.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat RADIO-OHJELMAT MAANANTAI 17.7. Sanna ja Elisa käyttivät vuosikausia kovia huumeita. TELEVISIO-OHJELMAT SUNNUNTAI 16.7. 22.35 Yöradio 23.00 Yle Uutiset 23.02 Yö radio – toiveiden yö 00.00 Yle Uutiset 00.02 Yöradio 01.00 Yle Uutiset ja sää 01.02 Elämäni kesä 02.00 Yle Uutiset 02.02 Elämäni ääniraita 03.00 Yle Uutiset 03.02 Sekahaku – Heidi Pakarinen 03.50 Yöradio YLE PUHE 06.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 14.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 22.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat YLE RADIO 1 07.00 Yle Uutiset 07.02 Maisteri Lindgrenin musiikkiesitelmä: Miten niin Händel ei ollut homo. 22.05 Christoffer Strandberg Show 23.05 NCIS Los Angeles 00.05 Burgerimiehet PohjoisAmerikassa (S) 01.05 Poliisit 2022 (7) 02.05 Poliisit 2022 (7) 03.05 Arman Pohjantähden alla (7) YLE TEEMA & FEM 08.15 Yhtäkkiä asuin Sussin ja Leon luona 08.40 Yksineläjä Severin 09.10 Antiikkimakasiini 09.40 Timjamia, kukkoa ja torttuja 10.40 Määränpäänä Santiago de Compostela 11.00 Pelastuslaitos apuun! 11.43 Salaisuuksia (7) 12.00 Fatin valinta (S) 12.45 Historia: Kadonneiden maailmojen aarteet 13.45 Istanbulin koirat 15.00 Gran Hotel (12) 15.50 Milanon naisten paratiisi (7) 16.30 Taivaallisen hyvää 17.00 Kysy lääkäriltä terveydestä 17.45 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita 17.55 Yle Nyheter TVnytt 18.00 Pehmomonsteri (S) 18.07 Seis! (S) 18.16 Hupsulit (S) 18.17 Babylonin tuoli (7) 18.30 Elämän tarkoitus 19.00 Professori korkkareissa 19.30 Yle Nyheter TVnytt 19.45 Makuja ja mietteitä 20.10 Kun haikara lentää ohi 21.10 Koutsi (12) 22.00 Levottomat sydämet (12) 22.25 Levottomat sydämet (12) 22.53 Valmiina taisteluun (7) YLE TV1 07.00 Suuri keramiikkakisa 08.00 Avara luonto: Kesyttämätön planeetta 08.50 Perjantaidokkari: Jäädytetty kuolemani 09.05 Rakkaudesta puutarhaan 10.00 Jumalanpalvelus 11.00 Kovasikajuttu (S) 12.25 Kino Suomi: Ulvova mylläri (7) 14.00 Eränkävijät: Alpeilta Arktiselle 14.50 Kandit 15.20 Romanien vaiettu historia (12) 15.50 Kekkonen 16.20 Ellan matkassa: Roomalainen Ranska 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 Kaikenkarvaiset ystäväni (12) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.10 Urheiluruutu 18.15 Tervo & Halme tosi suomalaisuutta etsimässä 18.45 Rakkaudella Liana Kaarina 19.45 Erikoisryhmä Hampuri (12) 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.45 Urheiluruutu 21.05 Downshiftaajat (12) 21.45 Stephen Lawrencen tapaus Jälkeenjääneet paperit. Edgar 23.50 Elokuva: Schindlerin lista 03.40 Alastomat selviytyjät 05.00 Asunnon metsästäjät NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Rajasota 06.45 Ihmeellinen planeetta Maa 07.30 Uskomaton eläinlääkäri Pol 08.15 Äärimmäiset pelastustarinat 09.00 Viimeiset vonkaleet 09.50 Egyptin kadonneet aarteet 10.40 UFOT: Tuntemattoman äärellä 11.30 Alaska: Ensimmäiset selviytyjät 12.25 Lentoturmatutkinta 13.20 Meret ilman vettä 14.15 Meret ilman vettä 15.10 Meret ilman vettä 16.05 Meret ilman vettä 17.00 Meret ilman vettä 18.00 Meret ilman vettä 19.00 Viimeiset vonkaleet 20.00 Lentoturmatutkinta 21.00 Historian parhaat palat 22.00 Titanic: 25 vuotta klassikkoelokuvasta 23.00 Salakaupan julmat kasvot 00.00 Inside: Amerikan mafia 00.55 Historian parhaat palat 01.45 Autojen ensiapu 02.35 Australian rajalla 03.00 Lentoturma tutkinta 03.45 Food Factory 04.05 Food Factory 04.30 Elämää äärirajoilla: Alaska 05.15 Vankilassa ulkomailla STAR CHANNEL 06.00 Moderni perhe 06.20 Moderni perhe 06.40 Onnenpyörä VIP 07.25 Huutokaupan metsästäjät Suomi 07.50 Huutokaupan metsästäjät Suomi 08.15 Huutokaupan metsästäjät Suomi 08.35 Huutokaupan metsästäjät Suomi 09.00 Moderni perhe 09.25 Moderni perhe 09.50 Moderni perhe 10.15 Moderni perhe 10.40 Simpsonit 11.05 Simpsonit 11.30 Simpsonit 12.00 Simpsonit 12.30 Simpsonit 13.00 Simpsonit 13.30 Elokuva: Ice Age: Törmäyskurssilla 15.15 Ensi silmäyksellä 15.40 Ensisilmäyksellä 16.05 Ensisilmäyksellä 16.30 Ensi silmäyksellä 17.00 Ensisilmäyksellä 17.30 Ensisilmäyksellä 18.00 Miehen puolikkaat 18.30 Miehen puolikkaat 19.00 Miehen puolikkaat 19.30 Miehen puolikkaat 20.00 Miehen puolikkaat 20.30 Miehen puolikkaat 21.00 Elokuva: Vihollinen vuoteessani 22.55 911: Lone Star 23.50 911: Lone Star 00.50 911: Lone Star 01.40 Criminal MInds: Suspect Behavior 02.35 Criminal MInds: Suspect Behavior 03.25 War of the Worlds 04.10 Ihmemies MacGyver 05.00 Ihmemies MacGyver. YLE TV1 06.55 Ylen aamu 09.30 Vintagevaltakunta 10.00 Erikoisryhmä Potsdam (12) 10.45 8 minuuttia 10.55 Pisara 11.00 Jumalanpalvelus 12.00 Hurjia suomalaisia 12.30 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 13.15 Naiskohtaloita (7) 14.55 Ylen aamun parhaat 15.50 Prisma: Etsimässä Planeetta Yhdeksää 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.12 Yle Uutiset UutisSuomi 18.20 8 minuuttia 18.30 Vintagevaltakunta 19.00 Leonardo (12) 20.00 Romanien vaiettu historia Mattias Kalanderin isoäidin perhe tapettiin Puolassa sodan aikana. 21.45 Yle Uutiset 21.45 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset UutisSuomi 22.00 Outlander – Matkantekijä 23.00 Karaokeparatiisi (S) YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 17.7. 11.00 Veljesten keittiössä 11.30 Antiikkikaksintaistelu 12.00 Tiettömän taipaleen takana 12.40 Kekseliäs nikkari 13.20 Tanskalainen maajussi 13.50 Sydänmailla (12) 14.35 Meidän maamme – Vårt land 15.05 Egenland 15.45 Kesäillan valssi 16.35 Muumilaakso (7) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Eränkävijät 18.30 Parayleisurheilun MM 21.10 Deepfakeporno Dokumentti uudesta Deepfakeilmiöstä, jossa liikkuvan kuvan ja tekoälyn avulla kuka tahansa voi luoda haluamastaan henki löstä aidolta vaikuttavan alastonkuvan tai porno videon. 15.00 Ruoan alkulähteillä 16.15 Midsomerin murhat (12) 18.00 Murha paratiisissa (12) 19.00 Seitsemän uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 Pilanpäiten 19.30 Täydellinen kesä 20.00 Midsomerin murhat (12) 22.00 Kymmenen uutiset 22.15 Viikon sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Hamilton (12) 23.35 Joonas Nordman Show 00.30 Selviytyjät 01.20 Exät illallisella 01.45 Exät illallisella 02.10 Bachelor Suomi 02.55 Paras vuosi ikinä (12) 03.20 Paras vuosi ikinä (16) 03.45 Unelmaasunto auringon alta NELONEN 06.00 Bing (S) 06.05 Halinallet: Tervetuloa Halimaahan (S) 06.25 CoComelon (S) 06.50 Pyjamasankarit (7) 07.15 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.35 K3 (7) 07.50 LEGO Star Wars (7) 08.15 LEGO City Adventures (S) 08.25 Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen (S) 08.55 Angry Birds Blues (S) 09.00 Hauskat kotivideot by Roni Back 10.00 Jaksa paremmin 10.30 MasterChef Australia 11.35 Puutarhan pelastajat 12.35 Remppa vai muutto UK 13.40 Remppa vai muutto UK 14.45 Poliisikoira Rex (12) 15.45 Lomaile kuin ökyrikas 16.50 Elokuva: Kätyrit (7) 18.40 Elokuva: Vaarallinen tehtävä (12) 20.55 Tulossa: Munkkivuori 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: Indiana Jones ja tuomion temppeli Legedaarisen seikkailuelo kuvien sarjan toinen osa palkittiin Oscarilla upeista erikoistehosteistaan. 1993 Lontoossa joukko valkoihoisia miehiä surmasi tummaihoisen miehen. Maaseudun Tulevaisuus 19 perjantaina 14. 06.53 Hyrräpäät (S) 07.04 Kaapo (S) 07.28 Urheat pupuset (S) 07.36 Kuminakuja 19 (S) 07.45 Barbapapa (S) 07.59 Ryhmä Hau (S) 08.23 Galaxi 08.24 Lassie (7) 08.50 Muumilaakso (7) 09.15 Team Bachstad Karibialla 10.00 Yliopistollinen eläinsairaala: Kuuppakissan syöpätaistelu 10.30 Voiko tätä syödä. V. Epäiltyjä ei koskaan tuomit tu, ja perheen mukaan brit tipoliisissa on rakenteellista rasismia. 14.15 Elokuva: Babe – urhea possu 16.00 Wimbledon: miesten loppuottelu 19.05 Lain valvojat 19.30 Lainvalvojat 19.55 Tapaus Aarnio 21.00 Elokuva: J. 17.00 Kesäterassi 17.30 Kauniit ja rohkeat (7) 18.00 Emmerdale 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Kesäterassi 20.00 Kotoisa 21.00 Grand Designs Suomi 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Love Island Suomi 23.35 MTVDoc: Transformer (12) 00.50 Posse 02.05 SuperJahti 02.55 Unelmaasunto auringon alta 03.45 Kova laki (12) NELONEN 06.00 Bing (S) 06.05 Sunny Bunnies (S) 06.10 Pyjamasankarit (S) 06.35 Smurffit (S) 06.45 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.10 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (7) 07.20 LEGO Ninjago (7) 07.35 Tara Duncan (7) 07.45 S.M.A.S.H! (S) 08.00 Puutarhan pelastajat 09.00 Annan herkulliset leivonnaiset 09.30 Mestarileipurit 10.30 LIVE: Onnenarpa 12.55 Valitut Palat Collection 13.55 Remppa vai muutto UK 15.00 Hauskat kotivideot 16.00 Hauskat kotivideot 17.00 100 Places to Be 17.05 100 Places to Be 17.15 Onnenarpa 17.20 Farmi Suomi 18.50 MasterChef Australia 20.00 Huvila & Huussi – parhaat remontit 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7) 22.00 Veikkausliiga – Oletko valmis. (12) 22.30 Ulkolinja: Sodan kylmät kasvot (12) 23.25 Koodinimi Syvyys kaksi (S) YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 16.7. Eli kuinka Uuno Turhapuro sai niin kauniin ja rikkaan vaimon (S) 16.50 Suurmestari Ruotsi 18.05 Poliisit UK: Ajojahti (12) 19.00 Selviytyjät 20.00 Amazing Race 21.00 Subleffa: Viimeinen partiopoika (16) 23.05 Simpsonit uusi kausi (12) 23.35 Simpsonit uusi kausi (S) 00.05 Simpsonit uusi kausi 00.30 Ulosotto miehet 01.25 Simpsonit (7) 01.50 Simpsonit (7) 02.15 Eloonjääneet (16) 03.10 Suurmestari UK 04.05 Poliisit UK: Ajojahti (12) MTV AVA 06.00 MTV Uutiset Live 06.30 Kodit uusiksi 07.25 Kodit uusiksi 08.30 Unelmaasunto auringon alta 09.30 Tiny House Hunting 10.00 Tiny House Hunting 10.30 Tiny House Hunting 11.00 Tiny House Hunting 11.25 Leilan superruokaa 11.50 New Yorkin luksuslukaalit 13.00 The Real Housewives of Salt Lake City 14.00 Love Island Suomi 15.00 10 vuotta nuoremmaksi 10 päivässä 15.55 10 vuotta nuoremmaksi 10 päivässä 16.45 Kaaoksen kesyttäjät: Tee se itse 16.55 Leilan superruokaa 17.35 Elokuva: Auroran murhakerho: Aitoja murhia (12) 19.15 Agatha Christie: Kuolema ilmoittaa lehdessä (12) 21.00 Elokuva: Wallander: Vuoto (16) 22.45 Murha Helsingörissä (12) 23.40 Murha Helsingörissä (12) 00.35 Murha Helsingörissä (12) 01.25 Murha Helsingörissä (12) 02.15 True crime: Murhan DNA (12) 03.05 True crime: Murhan DNA (12) 04.00 MTV Uutiset Live LIV 09.00 Remppa vai muutto 10.00 Remppa vai muutto 11.00 Annan herkulliset leivonnaiset 11.30 Annan herkulliset leivonnaiset 12.00 Huvila & Huussi 13.00 Huvila & Huussi 14.00 Puutarhan pelastajat 15.00 Puutarhan pelastajat 16.00 Koti koiralle UK 17.05 Unelmien poikamies 18.55 MasterChef Australia 20.00 Huvila & Huussi – parhaat remontit 21.00 Elokuva: Sooloilua (12) 23.05 Tulossa: Munkkivuori 23.10 Rikkaat ja rahattomat UK 00.10 Remppa vai muutto 01.10 Remppa vai muutto 02.10 Rikkaat ja rahattomat JIM 09.00 Suomen huutokauppakeisari 10.00 Suomen huutokauppakeisari 11.00 Amerikan rajavartijat 11.30 Amerikan rajavartijat 12.00 Kaverille ei jätetä (S) 13.05 Kaverille ei jätetä (7) 14.00 Nyt jos koskaan (S) 15.00 Poliisit 2020 (7) 16.00 Amerikan kovimmat keräilijät 17.00 Amerikan kovimmat keräilijät 18.00 Amerikan kovimmat keräilijät 19.00 Amerikan kovimmat keräilijät 20.00 Burgeri miehet PohjoisAmerikassa (S) 21.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7) 22.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (S) 23.00 Arman ja viimeinen ristiretki (16) 00.00 Suomen huuto kauppakeisari 01.00 Madventures Suomi (12) 02.00 4D: Sairastuin Touretteen (S) TV5 06.25 Asunnon metsästäjät 06.45 Rantataloa etsimässä 07.35 Gossip Moms Suomi 08.30 Kiinteistöveljekset: Koti loppuelämäksi 09.30 Kiinteistö veljekset 10.30 Mökkiunelmia 11.25 Atlantin yli 12.15 Rakkautta yli rajojen Norja 13.15 Miljonääri piilossa: Paluu kaupunkiin. Edgar 01.55 Undressed Suomi 02.55 Kova laki: Erikoisyksikkö 03.45 Uskomattomat uimaaltaat 04.40 Asunnon metsästäjät 05.10 Gossip Moms Suomi NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Turvatarkastus: Ensimmäinen luokka 06.45 Dubain lentokenttä 07.30 Saari ilman lakeja 08.15 Mustat faaraot: Uponneet aarteet 09.00 Ihmeelliset superautot 09.50 Super autojen rakentajat 10.40 Eurooppa ylhäältä päin 11.30 Uskomaton eläin lääkäri Pol 17 12.25 Meret ilman vettä 13.20 Tonnikalan saalistajat 14.15 Elä vapaana tai kuole 15.10 Lentoturma tutkinta 16.05 Romuttamon superauto 17.00 Rooman kadonneet aarteet 18.00 Alaska: Ensimmäiset selviytyjät 19.00 Villi Chile 20.00 Lentoturma tutkinta 21.00 Autojen ensiapu 22.00 Made In A Day 22.30 Made In A Day 23.00 Karibian rannikkovartiosto 00.00 Katastrofin todistajat 00.55 Autojen ensiapu 01.45 Made In A Day 02.10 Made In A Day 02.35 Australian rajalla 03.00 Lentoturmatutkinta 03.45 Food Factory 04.05 Food Factory 04.30 Äärimmäistä selviytymistä: Toinen maailmansota 05.15 Vankilassa ulkomailla STAR CHANNEL 06.00 Moderni perhe 06.20 Moderni perhe 06.40 Ensisilmäyksellä 07.00 Simpsonit 07.25 Simpsonit 07.45 Moderni perhe 08.05 Moderni perhe 08.25 Miehen puolikkaat 08.50 Miehen puolikkaat 09.15 Ensisilmäyksellä 09.40 Simpsonit 10.05 Simpsonit 10.30 Family Guy 10.55 Family Guy 11.20 Simpsonit 11.45 Simpsonit 12.10 Tuhoosasto 12.35 Onnenpyörä VIP 13.25 Melkein MENSA 14.15 Ihmemies MacGyver 15.10 Ihmemies MacGyver 16.05 Miehen puolikkaat 16.35 Tuhoosasto 17.00 Simpsonit 17.30 Simpsonit 18.00 Family Guy 18.30 Family Guy 19.00 Simpsonit 19.30 Simpsonit 20.00 Melkein MENSA 21.00 911: Lone Star 22.00 Miehen puolikkaat 22.30 Miehen puolikkaat 23.00 Huutokaupan metsästäjät 23.30 Family Guy 23.55 Family Guy 00.20 Simpsonit 00.45 Simpsonit 01.10 Castle 02.05 Castle 03.00 Ihmemies MacGyver 03.45 Ihmemies MacGyver 04.30 Family Guy 04.50 Family Guy 05.15 Bless the Harts 05.35 Lapin poliisit MTV SUB 06.30 Teletapit (S) 06.50 Muumi laakson tarinoita (S) 07.15 Muumi laakson tarinoita (S) 07.40 Nuori Robin Hood (7) 07.54 Myyrän ystävät: Hepokatti (S) 08.05 Suurmestari UK 09.00 Paavo Pesusieni (7) 09.30 Paavo Pesusieni (7) 10.00 Poliisit UK: Ajojahti (12) 11.00 Simpsonit (7) 11.30 Simpsonit (7) 12.00 Simpsonit (7) 12.30 Simpsonit (7) 13.00 Hypoteesi UK 14.00 Täydellinen kesä (7) 14.30 Vintiöt (7) 15.00 Subleffa: Häpy endkö. Tutkinta avataan taas. Vieraana MaijaRiitta Ollila 13.00 Välilevyjä: Kiertotietä kolmi sointuun 14.00 Anna Cadian taidea katemia: Tunne 14.33 Musiikkikamari 15.00 Horisontti: Eläinteologia ja eläinoikeudet kirkon kysymyksenä 15.45 Viikon luontoääni: Jänkäsirriäinen 15.50 Äänitarina: Rajalla mä vielä käyn 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Riskiretket: Kylmähermoiset luolasukeltajat 18.00 Ääniversumi: Joseph Kamaru – Temporary Stored 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Juurien kesän Jazzklubi special: Tito Puente´s Golden Latin Jazz All Stars Pori Jazzissa 1994 21.00 Harri Tuomisen Jamaikajazzia osa 2 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Lukulamppu 22.14 Hyvää yötä 22.15 Yöklassinen YLE RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu 06.00 Yle Uutiset 06.02 Radio Suomen Varhais aamu. Ohjaaja Milka Rissanen. Tällä kertaa huimapäinen tutki musretki kuljettaa Indiana Jonesin (Harrison Ford) Aasiaan. Kokaiini vei työn, kodin, lapset ja omanarvontunnon. (12) 22.00 Yleisradion yleisnörtti 22.20 Uhrauksia vapaudelle (12) MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 07.00 Huomenta Suomi 08.00 Huomenta Suomi 09.00 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale 10.30 Emmerdale 11.00 Baywatch (12) 11.55 Kauniit ja rohkeat (7) 12.25 ExOnnelliset (12) 13.20 Posse 14.40 Leilan superruokaa 15.10 Kotoisa 16.05 Pitääkö olla huolissaan. 23.30 Elokuva: Fast & Furious 5 (12) 02.10 NCIS Los Angeles 03.05 NCIS Los Angeles 04.00 Arman ja viimeinen ristiretki (12) YLE TEEMA & FEM 08.00 Superapulaiset 08.30 Ponipulmia 09.00 Kampradin miljoonat 10.00 Kulttuuria äärirajoilta 10.30 Tanskan aarteenmetsästäjät 11.00 Syntynyt vuonna 2010 12.00 Kauas pilvet karkaavat (7) 13.30 Sodankylän parhaat 13.40 Kino: Lauantaiillasta sunnuntai aamuun (12) 15.10 Sodankylän parhaat 15.20 Istanbulin koirat 16.30 Juurien kesä: Trio da Kali 17.25 Strömsön talkoot 17.55 Yle Nyheter TVnytt 18.00 KattoKassinen (S) 18.24 Koira nimeltä Ib (S) 18.30 Timjamia, kukkoa ja torttuja 19.30 Yle Nyheter TVnytt 19.39 Sportnytt 19.48 Sportliv 20.00 Ihmeiden äärellä (12) 20.40 Elokuva: Monica Z (12) 22.30 Piilotetut kyvyt 23.15 Lihansyöjäbakteerit MTV SUB 06.30 Teletapit (S) 06.55 Muumilaakson tarinoita (S) 07.40 Lucky Luken uudet seikkailut (S) 08.05 Dronix (7) 08.30 Professori Balthazar (S) 08.35 Paavo Pesusieni (7) 09.00 Schitt’s Creek (S) 09.30 Schitt’s Creek (12) 10.00 Poliisit UK: Ajojahti (7) 11.00 Paavo Pesusieni (7) 11.30 Virkakoirat (7) 12.00 Moderni perhe (7) 12.30 Vintiöt (12) 13.00 Salatut elämät (7) 13.30 Salatut elämät (S) 14.00 Salatut elämät (7) 14.30 Salatut elämät (S) 15.00 Rantabaari (12) 15.30 Simpsonit (7) 15.55 Simpsonit (7) 16.20 Moderni perhe (S) 16.45 Simpsonit (7) 17.10 Panttilainaamo 17.35 Panttilainaamo 18.01 Simpsonit (7) 18.31 Simpsonit (7) 19.00 Frendit (S) 19.30 Frendit (S) 20.00 Simpsonit uusi kausi 20.30 Simpsonit uusi kausi 21.00 Simpsonit uusi kausi (S) 21.30 Subleffa: Zodiac (16) 00.25 Vesillä 00.55 Simpsonit (12) 01.20 Simpsonit (7) 01.45 Neljän tähden illallinen 02.10 Neljän tähden illallinen 02.35 Ulosottomiehet 03.30 Poliisit UK: Ajojahti (12) 04.20 Pantti lainaamo 04.45 Panttilainaamo MTV AVA 06.00 MTV Uutiset Live 06.30 Rempalla kaupaksi 06.55 Unelmaasunto auringon alta 07.50 Jamie Oliver: Kaikki kokkaa maan 08.20 Unelmaasunto auringon alta 09.15 Unelmaasunto auringon alta 10.10 Botched: Mokatut kauneus leikkaukset (12) 11.05 Donal Skehan: Syödään yhdessä 11.30 Emmerdale 11.55 Emmerdale 12.30 Ihanat siirtola puutarhat 13.15 Kotoisa 14.10 Ensi treffit alttarilla Australia 15.35 Tiny House Hunting 16.00 Lemmen viemää (12) 17.00 Kotoisa 18.05 Dirty House Rescue 19.00 Rakkautta rajojen takaa 20.00 Ensitreffit alttarilla Australia 21.20 Murha paratiisissa (12) 22.20 Elokuva: Tempting Fate (7) 00.00 Agatha Christie: Paddingtonista 16:50 (12) 01.45 Love Island Suomi 02.35 Botched: Mokatut kauneusleikkaukset (12) 03.25 Imetän miestäni (16) 04.15 MTV Uutiset Live LIV 09.00 Sinkkuillallinen 10.00 Annan herkulliset leivonnaiset 10.30 Liv D: Keskenmenokokemukseni 11.30 All Together Now Suomi 13.00 Uusi elämä etelässä 14.00 Sinkkuillallinen 15.00 Liv D: Ökyrikkaiden ostoskatu 16.00 Huvila & Huussi 17.00 Koti koiralle 18.00 Sinkkuillallinen 19.00 Puu tarhan pelastajat 20.00 Remppa vai muutto 21.00 Tulossa: Munkkivuori 21.05 Rikkaat ja rahattomat UK 22.05 Koti koiralle UK 23.10 Sinkkuillallinen 00.10 Remppa vai muutto 01.10 Temptation Island Suomi (12) 02.10 Vieraissa Australia JIM 09.00 Haapasalo ja kaverit (S) 10.00 Burgerimiehet Pohjolassa 11.00 Amerikan rajavartijat 12.00 Kanadan rajalla 13.00 Suomen huutokauppa keisari 14.00 Burgerimiehet Pohjolassa 15.00 Kaverille ei jätetä (S) 16.00 Raskaan kaluston pelastajat 17.00 Massiiviset muutot 18.00 Nyt jos koskaan (S) 19.00 Amerikan kovimmat keräilijät 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät 21.00 Suomen huutokauppa keisari 22.00 Diili 23.30 Stand Up! 00.30 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12) 01.30 Raskaan kaluston pelastajat 02.30 Amerikan rajavartijat 03.00 Amerikan rajavartijat TV5 06.20 Grillimestari maailmalla 06.40 Unelmakoti veden äärellä 07.25 Ranta taloa etsimässä 08.15 Grillimestari maailmalla 09.05 Pernilla Wahlgrenin maailma 10.00 Valitut Palat Collection 10.30 Kiinteistöveljekset 11.25 Asunnon metsästäjät 11.55 Rantataloa etsimässä 12.45 Pernilla Wahlgrenin maailma 13.40 Onnenpyörä 14.35 Grillimestari maailmalla 15.30 Ruotsin rajavartijat 16.20 Miljonääri piilossa: Paluu kaupunkiin. 06.53 Minimuksut (S) 07.09 Hau Hau, Piip ja Veli (S) 07.21 Tulipop (S) 07.29 Remi ja Ubu (S) 07.39 Auvo Raitanen (S) 07.51 Sankarikoulu (S) 08.03 Oktonautit (S) 08.16 Ryhmä Hau (S) 08.39 HYRRÄ 09.00 Galaxi 09.01 Näin meillä (7) 09.12 Kärpästen Harri (7) 09.23 Keltainen Lumimies (7) 09.35 Voihan Poni (7) 09.47 Swang (7) 10.00 Luottomies (12) 10.09 Luottomies (12) 10.19 Luottomies (12) 10.30 Yleisurheilun U23 EM 13.55 Suunnistuksen MM 17.30 Yleisurheilun U23 EM 20.00 Parayleisurheilun MM 22.20 Valioliigan tarina: Pelistä bisnestä 23.20 Stig & Kullankaivajat (Ruisrock 2014) MTV3 07.05 Unelmaasunto auringon alta 07.55 Professori Balthazar (S) 08.05 IkkuPikku Ritari (S) 08.15 IkkuPikku Ritari (S) 08.30 Muumilaakson tarinoita (S) 08.55 Huomenta Suomi 11.00 MasterChef Suomi 12.00 Unelmaasunto Espanjassa 12.55 Rempalla kaupaksi 13.25 Rempalla kaupaksi 14.05 Pitääkö olla huolissaan. 07.57 Hyvää huomenta 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.05 Kuusi kuvaa luontokuvaaja Jari Salosen elämästä 08.50 Yksi on hyvää seuraa 09.00 Yle Uutiset ja sää 09.05 Riston Valinta 09.56 Tervetuloa jumalanpalvelukseen 10.00 Savupirtin kansanmusiikkijumalanpalvelus Kesä lahdelta 11.00 Ortodoksinen liturgia Pyhien apostolienvertaisten Vladimir Kiovalaisen ja Magdalan Marian kirkosta Hangosta (pyhäkön praasniekka) 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Virtasen taloushistoria: Mistä tulemme – minne menemme. heinäkuuta 2023 TV & RADIO TELEVISIO-OHJELMAT MAANANTAI 17.7. 17.50 Radio Suomen Ilta 18.00 Yle Uutiset 18.02 Radio Suomen Ilta: Sanna Pirkkalainen ja Matti Ylönen 18.08 Urheiluhullut: Maailman suosituimman lajin unohdettu puoli 18.46 Radio Suomen Ilta 18.50 Merisää 18.55 Radio Suomen Ilta: Sanna Pirkkalainen ja Matti Ylönen 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Urheilu radio 19.05 Radio Suomen Ilta 19.15 Makuasioita 19.35 Radio Suomen Ilta 20.00 Yle Uutiset 20.02 Sää 20.03 Bluesministeri Esa Kuloniemi 21.00 Yle Uutiset 21.02 Urheiluradio 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi 21.17 Radio Suomen Ilta 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Ilta 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Urheiluradio 22.08 Yö radio 22.15 Rakastitko, Vesku. (12) 23.25 Veikkausliiga – Oletko valmis. YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset ja sää 06.05 Aamu_ soitto 06.35 Hartaita säveliä 06.50 Aamuhartaus 06.59 Hyvää huomenta 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Aamu soitto 07.53 Ykköskolumni 07.59 Hyvää huomenta 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Ykkösaamu 09.00 Yle Uutiset 09.05 Muistojen bulevardi 10.00 Räjäytyskuva: Ketamiini ja masennus 11.00 Välilevyjä: Tässä ei ole mitään hauskaa 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Elävä historia 13.00 Peltsin podcast 13.30 Klassinen kattaus 14.30 Karibian orjamarkkinoilla ja Kongon kaivoksilla – suomalaisen kolonialismin tarina: Herroja orjasaarella 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuri ykkönen 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Hipit – mitä, missä, milloin: Kosmisen voiman psykedeeliset sävelet 17.35 Keinuva talo – Mika Kauhanen: Matkalla jossain 18.35 Hengellisen musiikin toivekonsertti 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla 21.00 Ääniversumi 21.40 Musiikkikamari 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Lukulamppu 22.14 Hyvää yötä 22.15 Yöklassinen YLE RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.30 Yle Uutiset ja sää 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu 06.00 Yle Uutiset ja sää 06.05 Alueradio 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Urheiluradio 07.13 Alueradio 07.50 Merisää 07.53 Alueradio 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Urheiluradio 08.13 Alueradio 09.00 Yle Uutiset 09.05 Urheiluradio 09.10 Sää 09.11 Alueradio 10.00 Yle Uutiset 10.02 Radio Suomen Päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Urheiluradio 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset 13.02 Elämäni kesä 14.00 Yle Uutiset 14.02 Alueradio 15.00 Yle Uutiset 15.02 Alueradio 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Urheiluradio 16.13 Alue radio 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Urheiluradio 17.13 Radio Suomen Ilta 17.30 Rakastitko, Vesku. Tuolloin 8vuo tias Hanna Brzezinska kuiten kin selviytyi hengissä ja on nistui pakenemaan Ruotsiin, jossa perusti perheen. RADIO-OHJELMAT SUNNUNTAI 16.7
google 17.00 Kesäterassi 17.30 Kauniit ja rohkeat (S) 18.00 Emmerdale 18.30 Emmerdale (S) 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Kesäterassi 20.00 Kuutamolla 21.00 Stadi vs. 17.00 Kesäterassi 17.30 Kauniit ja rohkeat (S) 18.00 Emmerdale 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Kesäterassi 20.00 Unelmaasunto Espanjassa 21.00 Pitääkö olla huolissaan. 12.30 Metsän selviytyjät 13.20 Tanskalainen maajussi 13.50 Sydänmailla (12) 14.35 Meidän maamme – Vårt land 15.05 Egenland 15.45 Karhun valtakunta (S) 16.35 Muumilaakso (7) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Eränkävijät 18.30 Yleisurheilun GP, Lappeenranta 21.05 FIFAn jalkapallon MM 2023 ennakkolähetys 21.35 Täällä Pohjantähden alla (12) 22.25 Downshiftaajat (12) 23.05 Antti Tuisku MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 07.00 Huomenta Suomi 08.00 Huomenta Suomi 09.00 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale 10.30 Emmerdale 11.00 Baywatch (7) 11.55 Kauniit ja rohkeat (S) 12.25 ExOnnelliset (S) 13.20 Posse 14.40 Tiny House Hunting 15.05 Agatha Christie: Kuolema ilmoittaa lehdessä (12) 16.45 Tähdet vs. Maaseudun Tulevaisuus 20 perjantaina 14. Aluksen mukana on uponnut myös ydinsukellusveneiden ohjausjärjestelmä, joka on väärissä käsissä uhka koko maailmalle. heinäkuuta 2023 TV & RADIO TELEVISIO-OHJELMAT KESKIVIIKKO 19.7. 06.52 Touhukkaat (S) 07.16 Tilkkupeiton tarinoita (S) 07.20 Stella ja Sami (S) 07.34 Petran poppoo (S) 07.45 Rossi ja Rymy (S) 07.59 Vegesaurukset (S) 08.04 Ystäväni Marlon (S) 08.19 Galaxi 08.20 Athleticus (S) 08.23 Mimun maailma (7) 08.36 Näin meillä (7) 08.50 Muumilaakso (7) 09.15 Team Bachstad Karibialla 09.45 Luontotuokio 10.00 Yliopistollinen eläinsairaala: Ninnivillakoiran kammottava yskä 10.30 Voiko tätä syödä. RADIO-OHJELMAT TIISTAI 18.7. Onko nolla numero ja mikä on äärettö myyden merkitys. 21.00 Juoksuhaudantie Tarina suomalaisesta unelmasta ja pakkomielteen riivaamasta miehestä, perustuu Kari Hotakaisen romaaniin. 22.35 Yöradio 23.00 Yle Uutiset 23.02 Yöradio – toiveiden yö 00.00 Yle Uutiset 00.02 Yöradio 01.00 Yle Uutiset ja sää 01.02 Elämäni kesä Jussu Pöyhönen 02.00 Yle Uutiset 02.02 Toni Laaksosen Lauantaitanssit 02.55 Yöradio 03.00 Yle Uutiset 03.02 Toni Laaksosen Lauantaitanssit 03.54 Yöradio YLE PUHE 06.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 14.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 22.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset ja sää 06.05 Aamu soitto 06.35 Hartaita säveliä 06.50 Aamuhartaus 06.59 Hyvää huomenta 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Aamu soitto 07.53 Ykköskolumni 07.59 Hyvää huomenta 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Ykkösaamu 09.00 Yle Uutiset 09.05 Muistojen bulevardi 10.00 Susani Mahadura – mielen jäljillä 11.00 Figaro 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Tiede ykkönen 13.00 Peltsin podcast 13.30 Klassinen kattaus 14.30 Patsastelua: Rauman kirjastossa sana kohtaa kuvan 14.50 Kielen päällä 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen: Moderni uus henkisyys nousee muinaissuomalaisen mytologian juurista 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Uutispodcast 17.35 Kissan kehto – Susanna Vainiola 18.30 Viikon luontoääni: Jänkäsirriäinen 18.35 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Sydän juurilla – Amanda Kauranne 20.00 Romano mirits 20.15 Kuusi kuvaa 21.00 Radioteatteri esittää: Kerran viel’ Suomisen perhe! osa 7 21.20 Musiikkikamari 21.30 Rumien naisten vallankumous: Ei anneta ulkonäön määrittää ihmisarvoa! 21.50 Kuulut tajan vieras 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Lukulamppu 22.14 Hyvää yötä 22.15 Yöklassinen YLE RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää 05.02 Radio Suomen Varhais aamu 05.30 Yle Uutiset ja sää 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää 05.52 Radio Suomen Varhais aamu 06.00 Yle Uutiset ja sää 06.05 Alueradio 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Urheiluradio 07.13 Alueradio 07.50 Merisää 07.53 Alueradio 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Urheiluradio 08.13 Alueradio 09.00 Yle Uutiset 09.05 Urheiluradio 09.10 Sää 09.11 Alueradio 10.00 Yle Uutiset 10.02 Radio Suomen päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Urheiluradio 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset 13.02 Elämäni kesä Katariina Souri 14.00 Yle Uutiset 14.02 Alueradio 15.00 Yle Uutiset 15.02 Alueradio 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.13 Alueradio 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Urheiluradio 17.13 Radio Suomen Ilta 17.30 Rakastitko, Vesku. 17.50 Radio Suomen Ilta 18.00 Yle Uutiset 18.02 TVsarjamusiikkia vol. 23.40 NCIS Los Angeles 00.40 Burgerimiehet PohjoisAmerikassa (S) 01.40 Suomen huutokauppakeisari 02.40 Arman Pohjantähden alla (S) YLE TEEMA & FEM 07.55 Agnete käyttää ääntään 08.20 Pentukoulu 09.00 Koutsi (12) 09.50 Elämän tarkoitus 10.20 Sportliv 10.30 Professori korkkareissa 11.00 Kun haikara lentää ohi 12.00 Dos vidas – Kaksi elämää (12) 12.54 Dos vidas – Kaksi elämää (12) 13.50 Historia: Kadonneiden maailmojen aarteet 15.00 Gran Hotel (12) 15.50 Milanon naisten paratiisi (7) 16.31 Milanon naisten paratiisi (7) 17.10 Tämäkin on totta 17.25 Antiikkimakasiini 17.55 Yle Nyheter TVnytt 18.00 Paras harrastus 18.07 Bellan liikuntasadut (S) 18.12 Paras puuhani 18.15 Babylonin tuoli (7) 18.30 Tavallinen miljardööri 19.30 Yle Nyheter TVnytt 19.44 Bussi 20.00 Sairaanhoitoopisto (7) 20.40 Pro arte utili: Seenat 21.00 Historia: Muhammad Ali 21.50 Kino: Snowden Elokuva tietovuotaja Edward Snowdenista. 17.50 Radio Suomen Ilta 18.00 Yle Uutiset 18.02 LuontoSuomi: Kukkivat luonnonkasvit 020317600 18.50 Merisää 18.55 LuontoSuomi: Kukkivat luonnonkasvit 020317600 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Urheilu radio 19.05 LuontoSuomi: Kukkivat luonnonkasvit 020317600 20.00 Yle Uutiset 20.02 Sää 20.03 Metsäradio 21.00 Yle Uutiset 21.02 Urheiluradio 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi 21.17 Radio Suomen Ilta 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Ilta 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Urheiluradio 22.08 Yöradio 22.15 Rakastitko, Vesku. Pääosissa Eero Aho ja Tiina Lymi. 20.00 Rescue Me! – Koirien tarina (7) 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.00 Allsång på Skansen 22.00 Yle Uutiset 21.45 22.04 Urheiluruutu 22.08 Yle Uutiset UutisSuomi 22.15 Hollington Drive (12) 23.00 Syntinen (16) 23.45 Uusi Kino: Sorry not sorry (12) YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 18.7. YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset ja sää 06.05 Aamu soitto 06.35 Hartaita säveliä 06.50 Aamuhartaus 06.59 Hyvää huomenta 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Aamu soitto 07.53 Ykköskolumni 07.59 Hyvää huomenta 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Ykkösaamu 09.00 Yle Uutiset 09.05 Muistojen bulevardi 10.00 Brysselin kone 11.00 Kokka kohti Turkua! 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Kalle Haatanen: Sensuroitu Raamattu 13.00 Peltsin podcast 13.30 Klassinen kattaus 14.30 P.S. YLE TV1 06.55 Ylen aamu 09.30 Vintagevaltakunta 10.00 De Gaulle (12) 10.50 8 minuuttia 11.00 Yle Uutiset alueeltasi 11.30 Muisti: Elämää postikortissa 12.00 Rescue Me! – Koirien tarina (7) 12.30 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 13.15 Jees, olympialaiset, sanoi Ryhmy (7) 15.00 Ylen aamun parhaat 15.55 Avara luonto: Humboldtin merivirta 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.12 Yle Uutiset UutisSuomi 18.20 8 minuuttia 18.30 Vintagevaltakunta 19.00 Historia: Yhdysvallat ja holokausti. 2 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Urheiluradio 19.05 TVsarjamusiikkia vol. 2 18.50 Merisää 18.55 TVsarjamusiikkia vol. Saksan ja Itävallan juuta laisten ahdinko kasvaa ja yhä useampi yrittää paeta Yhdysvaltoihin. (12) 00.00 Elokuva: Monica Z (12) MTV SUB 06.30 Teletapit (S) 06.55 Muumilaakson tarinoita (S) 07.40 Lucky Luken uudet seikkailut (S) 08.05 Trollz (S) 08.30 Professori Balthazar (S) 08.35 Paavo Pesusieni (7) 09.00 Schitt’s Creek (7) 09.30 Schitt’s Creek (7) 10.00 Poliisit UK: Ajojahti (12) 11.00 Simpsonit (7) 11.30 Simpsonit (7) 12.00 Moderni perhe (7) 12.30 Neljän tähden illallinen 13.00 Salatut elämät (7) 13.30 Salatut elämät (7) 14.00 Salatut elämät (7) 14.30 Salatut elämät (7) 15.00 Ranta baari (12) 15.30 Simpsonit (7) 15.55 Simpsonit (7) 16.20 Moderni perhe (S) 16.45 Simpsonit (7) 17.10 Pantti lainaamo 17.35 Panttilainaamo 18.01 Simpsonit (12) 18.31 Simpsonit (7) 19.00 Suurmestari UK 20.00 Frendit (S) 20.30 Frendit (S) 21.00 Subleffa: Prisoners – Vangitut (16) 23.50 Subleffa: Acts of Vengeance (16) 01.30 Simpsonit (7) 01.55 Simpsonit (7) 02.20 Kyllä nolottaa (12) 02.50 Kyllä nolottaa (7) 03.20 Ulosottomiehet 04.15 Suurmestari Ruotsi MTV AVA 06.00 MTV Uutiset Live 06.30 Rempalla kaupaksi 06.55 Lemmen viemää (7) 07.50 Jamie Oliver: Kaikki kokkaamaan 08.20 Unelmaasunto auringon alta 09.15 Unelmaasunto auringon alta 10.10 Botched: Mokatut kauneus leikkaukset (12) 11.05 Donal Skehan: Syödään yhdessä 11.30 Emmerdale 11.55 Emmerdale 12.30 Jamie Oliver: Kaikki kokkaamaan 13.15 Love Island Suomi 14.10 Ensitreffit alttarilla Australia 15.35 Tiny House Hunting 16.00 Lemmen viemää (7) 17.00 Kotoisa 18.05 Remontilla rahoiksi 19.05 Unelmaasunto auringon alta 20.00 Ensitreffit alttarilla Australia 21.25 Agatha Christie: Viimeinen juttu (12) 23.25 Kova laki (12) 00.20 10 vuotta nuoremmaksi 10 päivässä 01.10 Botched: Mokatut kauneusleikkaukset (12) 02.00 Love Island Suomi 02.50 Remontilla rahoiksi 03.45 Dirty House Rescue 04.50 MTV Uutiset Live LIV 09.00 Sinkkuillallinen 10.00 Uusi elämä etelässä 11.00 Puutarhan pelastajat 12.00 Remppa vai muutto 13.00 Uusi elämä etelässä 14.00 Sinkkuillallinen 15.00 Puutarhan pelastajat 16.00 Huvila & Huussi 17.00 Rikkaat ja rahattomat 18.00 Sinkkuillallinen 19.00 Puutarhan pelastajat 20.00 Remppa vai muutto 21.00 Mestarileipurit 22.00 Sugar Babies 23.00 Sinkkuillallinen 00.00 Remppa vai muutto 01.00 Rikkaat ja rahattomat 02.00 Save the Date Suomi 03.00 Vieraissa Australia JIM 09.00 Suomen huutokauppakeisari 10.00 Burgerimiehet Pohjolassa 11.00 Amerikan rajavartijat 11.30 Amerikan rajavartijat 12.00 Kanadan rajalla 12.30 Kanadan rajalla 13.00 Suomen huutokauppakeisari 14.00 Burgeri miehet Pohjolassa 15.00 Kaverille ei jätetä (S) 16.00 Raskaan kaluston pelastajat 17.00 Rajavalvojat (S) 17.30 Diili 19.00 Amerikan kovimmat keräilijät 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät 21.00 Burgerimiehet Pohjois Amerikassa (S) 22.00 Arman ja viimeinen ristiretki (7) 23.00 Madventures Suomi (S) 00.00 Arman ja Suomen rikos mysteerit (7) 01.00 Raskaan kaluston pelastajat 02.00 Amerikan rajavartijat 02.30 Amerikan rajavartijat TV5 06.25 Onnenpyörä 07.10 Rantataloa etsimässä 07.35 Rantataloa etsimässä 07.55 Grillimestari maailmalla 08.20 Grillimestari maailmalla 08.45 Pernilla Wahlgrenin maailma 09.40 Kiinteistö veljekset 10.40 Valitut Palat Collection 11.10 Asunnon metsästäjät 11.35 Asunnon metsästäjät 12.00 Rantataloa etsimässä 12.25 Rantataloa etsimässä 12.55 Pernilla Wahlgrenin maailma 13.50 Onnenpyörä 14.40 Grillimestari maailmalla 15.05 Grillimestari maailmalla 15.30 Ruotsin rajavartijat 16.20 Lainvalvojat 16.45 Lainvalvojat 17.10 Unelmahäät 18.10 Gossip Moms Suomi 18.35 Gossip Moms Suomi 19.05 Undressed Suomi 20.00 Atlantin yli 21.00 10 suomalaista sarja murhaajaa 22.10 Elokuva: Murtumaton 00.50 Elokuva: Pianisti 03.35 Kova laki: Erikoisyksikkö 04.25 Uskomattomat uimaaltaat 05.25 Asunnon metsästäjät NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Turvatarkastus: Ensimmäinen luokka 06.45 Dubain lentokenttä 07.30 Saari ilman lakeja 08.15 Egyptin aurinkokuningas: Salaisuuksia ja aarteita 09.00 Ihmeelliset super autot 09.50 Superautojen rakentajat 10.40 Eurooppa ylhäältä päin 11.30 Uskomaton eläinlääkäri Pol 17 12.25 Meret ilman vettä 13.20 Äärimmäinen selviytyjä 14.15 Elä vapaana tai kuole 15.10 Lentoturmatutkinta 16.05 Romuttamon superauto 17.00 Albert Lin ja kadonneet kaupungit 18.00 Titanic: 25 vuotta klassikkoelokuvasta 19.00 Junamatkat ylhäältä päin 20.00 Lentoturmatutkinta 21.00 Salakaupan julmat kasvot 22.00 Salakuljettajat satimeen 23.00 Alaska: Ensimmäiset selviytyjät 00.00 Katastrofin todistajat kooste 00.55 Salakaupan julmat kasvot 01.45 Salakuljettajat satimeen 02.35 Australian rajalla 03.00 Lento turmatutkinta 03.45 Food Factory 04.05 Food Factory 04.30 Äärimmäistä selviytymistä: Toinen maailmansota 05.15 Vankilassa ulkomailla STAR CHANNEL 06.00 Moderni perhe 06.40 Ensi silmäyksellä 07.00 Simpsonit 07.45 Moderni perhe 08.05 Moderni perhe 08.25 Miehen puolikkaat 08.50 Miehen puolikkaat 09.15 Ensisilmäyksellä 09.40 Simpsonit 10.05 Simpsonit 10.30 Family Guy 10.55 Family Guy 11.20 Simpsonit 11.45 Simpsonit 12.10 Tuhoosasto 12.35 Huuto kaupan metsästäjät 13.00 Huuto kaupan metsästäjät Suomi 13.25 Ensi silmäyksellä 13.50 Ensisilmäyksellä 14.15 Moderni perhe 14.45 Moderni perhe 15.10 Ihmemies MacGyver 16.05 Miehen puolikkaat 16.35 Tuhoosasto 17.00 Simpsonit 17.30 Simpsonit 18.00 Family Guy 18.30 Family Guy 19.00 Simpsonit 19.30 Simpsonit 20.00 Miehen puolikkaat 20.30 Miehen puolikkaat 21.00 911: Lone Star 22.00 Castle 23.00 Huuto kaupan metsästäjät 23.30 Melkein MENSA 00.25 Family Guy 01.15 Simpsonit 02.05 Elokuva: Wall Street: Money Never Sleeps 04.20 Criminal MInds: Suspect Behavior 05.00 911: Lone Star 05.40 Family Guy MTV SUB 06.30 Teletapit (S) 06.55 Muumi laakson tarinoita (S) 07.15 Muumi laakson tarinoita (S) 07.40 Lucky Luken uudet seikkailut (S) 08.05 Dronix (S) 08.30 Professori Balthazar (S) 08.35 Paavo Pesusieni (7) 09.00 Schitt’s Creek (12) 09.30 Schitt’s Creek (7) 10.00 Poliisit UK: Ajojahti (12) 11.00 Simpsonit (12) 11.30 Simpsonit (7) 12.00 Moderni perhe (S) 12.30 Neljän tähden illallinen 13.00 Salatut elämät (7) 13.30 Salatut elämät (7) 14.00 Salatut elämät (7) 14.30 Salatut elämät (S) 15.00 Rantabaari (S) 15.30 Simpsonit (12) 15.55 Simpsonit (7) 16.20 Moderni perhe (S) 16.45 Simpsonit (7) 17.10 Panttilainaamo 17.35 Panttilainaamo 18.01 Simpsonit (7) 18.31 Simpsonit (7) 19.00 Suurmestari UK 20.00 Frendit (S) 20.30 Frendit (S) 21.00 Subleffa: Batman Forever (12) 23.20 Ulosottomiehet 00.20 Simpsonit (7) 00.45 Simpsonit (7) 01.10 Neljän tähden illallinen 01.35 Neljän tähden illallinen 02.00 Kyllä nolottaa (12) 02.30 Kyllä nolottaa (7) 03.00 Ulos ottomiehet 03.55 Suurmestari Ruotsi 05.05 Panttilainaamo MTV AVA 06.00 MTV Uutiset Live 06.30 Rempalla kaupaksi 06.55 Lemmen viemää (12) 07.50 Jamie Oliver: Kaikki kokkaamaan 08.20 Unelma asunto auringon alta 09.15 Unelma asunto auringon alta 10.10 Botched: Mokatut kauneusleikkaukset (12) 11.05 Donal Skehan: Syödään yhdessä 11.30 Emmerdale 11.55 Emmerdale 12.30 Ihanat siirtolapuutarhat 13.15 Love Island Suomi 14.10 Ensitreffit alttarilla Australia 15.35 Tiny House Hunting 16.00 Lemmen viemää (7) 17.00 Kotoisa 18.05 Remontilla rahoiksi 19.30 Tiny House Hunting 20.00 Ensitreffit alttarilla Australia 21.20 Murha paratiisissa (12) 22.20 Elokuva: Auroran murhakerho: Kolme huonetta ja ruumis (12) 23.55 Kova laki (12) 00.50 Botched: Mokatut kauneusleikkaukset (12) 01.40 Love Island Suomi 02.30 Remontilla rahoiksi 03.50 MTV Uutiset Live LIV 09.00 Sinkkuillallinen 10.00 Uusi elämä etelässä 11.00 Puutarhan pelastajat 12.00 Remppa vai muutto 13.00 Uusi elämä etelässä 14.00 Sinkku illallinen 15.00 Puutarhan pelastajat 16.00 Huvila & Huussi 17.00 Koti koiralle 18.00 Sinkkuillallinen 19.00 Puutarhan pelastajat 20.00 Remppa vai muutto 21.00 Elokuva: FC Venus (12) 23.15 Tulossa: Munkkivuori 23.20 Sinkkuillallinen 00.20 Remppa vai muutto 01.20 Temptation Island Suomi (12) 02.20 Vieraissa Australia JIM 09.00 Suomen huutokauppakeisari 10.00 Burgerimiehet Pohjolassa 11.00 Amerikan rajavartijat 11.30 Amerikan rajavartijat 12.00 Kanadan rajalla 12.30 Kanadan rajalla 13.00 Suomen huutokauppakeisari 14.00 Burgeri miehet Pohjolassa 15.00 Kaverille ei jätetä (12) 16.00 Raskaan kaluston pelastajat 17.00 Panttilainaamon autospesialistit 18.00 Nyt jos koskaan (S) 19.00 Amerikan kovimmat keräilijät 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät 21.00 Poliisit 2020 (7) 22.00 Diili 23.30 Muinaiset avaruus oliot 00.30 Arman ja Suomen rikos mysteerit (12) 01.30 Raskaan kaluston pelastajat 02.30 Amerikan rajavartijat 03.00 Amerikan rajavartijat TV5 06.45 Rantataloa etsimässä 07.10 Rantataloa etsimässä 7.55 Grillimestari maailmalla 08.50 Pernilla Wahlgrenin maailma 09.40 Kiinteistöveljekset 10.40 Valitut Palat Collection 11.10 Asunnon metsästäjät 11.35 Asunnon metsästäjät 12.05 Rantataloa etsimässä 12.30 Rantataloa etsimässä 12.55 Pernilla Wahlgrenin maailma 13.50 Onnenpyörä 14.45 Grillimestari maailmalla 15.05 Grillimestari maailmalla 15.30 Ruotsin rajavartijat 16.20 Lainvalvojat 16.50 Lainvalvojat 17.15 Unelmahäät 18.10 Arvokaman etsijät: Entisöijät 19.05 Kartanon pelastajat 20.05 Mökkiunelmia 21.00 Undressed Suomi 21.30 Undressed Suomi 22.05 Rikoksen anatomia 23.10 Elokuva: Pianisti 02.00 Elokuva: Inside Man 04.25 Kova laki: Erikois yksikkö 05.15 Asunnon metsästäjät NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Turvatarkastus: Ensimmäinen luokka 06.45 Dubain lentokenttä 07.30 Saari ilman lakeja 08.15 Keroksen haudatut salaisuudet 09.00 Ihmeelliset superautot 09.50 Super autojen rakentajat 10.40 Eurooppa ylhäältä päin 11.30 Uskomaton eläinlääkäri Pol 17 12.25 Meret ilman vettä 13.20 Jeremy Wade ja maailman vesistöjen salaisuudet 14.15 Elä vapaana tai kuole 15.10 Lentoturma tutkinta 16.05 Romuttamon super auto 17.00 Kadonneet kaupungit: Vedenpaisumusmyytit 18.00 Egyptin kadonneet aarteet 19.00 Stonehengen jäljillä: uudet löydökset 20.00 Lentoturmatutkinta 21.00 Alaska: Ensimmäiset selviytyjät 22.00 Saari ilman lakeja 23.00 Autojen ensiapu 00.00 Katastrofin todistajat 00.55 Alaska: Ensimmäiset selviytyjät 01.45 Saari ilman lakeja 02.35 Australian rajalla 03.00 Lentoturmatutkinta 03.45 Food Factory 04.05 Food Factory 04.30 Äärimmäistä selviytymistä: Toinen maailmansota 05.15 Vankilassa ulkomailla STAR CHANNEL 06.00 Moderni perhe 06.40 Ensi silmäyksellä 07.00 Simpsonit 07.25 Simpsonit 07.45 Moderni perhe 08.05 Moderni perhe 08.25 Miehen puolikkaat 08.50 Miehen puolikkaat 09.15 Ensisilmäyksellä 09.40 Simpsonit 10.05 Simpsonit 10.30 Family Guy 10.55 Family Guy 11.20 Simpsonit 11.45 Simpsonit 12.10 Tuhoosasto 12.35 Huutokaupan metsästäjät Suomi 13.00 Huutokaupan metsästäjät Suomi 13.25 Ensisilmäyksellä 13.50 Ensi silmäyksellä 14.15 Moderni perhe 14.45 Moderni perhe 15.10 Ihmemies MacGyver 16.05 Miehen puolikkaat 16.35 Tuhoosasto 17.00 Simpsonit 17.30 Simpsonit 18.00 Family Guy 18.30 Family Guy 19.00 Simpsonit 19.30 Simpsonit 20.00 Melkein MENSA 21.00 911: Lone Star 22.00 Castle 23.00 Huutokaupan metsästäjät 23.30 Elokuva: Vihollinen vuoteessani 01.25 Family Guy 01.50 Family Guy 02.15 Simpsonit 02.40 Simpsonit 03.05 Ihmemies MacGyver 03.50 911: Lone Star 04.30 Family Guy 04.55 Family Guy 05.15 Bless the Harts 05.35 Lapin poliisit. Lande 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Love Island Suomi 23.35 Missing People (12) 00.50 True crime: Uskonnon uhrit (12) 01.45 Posse 03.00 Paras vuosi ikinä (12) 03.25 Paras vuosi ikinä (16) 03.50 SuperJahti 04.45 Suurmestari UK NELONEN 06.00 Bing (S) 06.05 Kindi Kids (S) 06.10 Pyjamasankarit (S) 06.35 Smurffit (S) 06.45 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.10 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.20 LEGO Ninjago (7) 07.35 Tara Duncan (7) 07.45 S.M.A.S.H! (S) 08.00 Puutarhan pelastajat 09.00 Annan herkulliset leivonnaiset 09.30 Hauskat kotivideot 10.30 LIVE: Onnenarpa 12.55 Valitut Palat Collection 13.55 Remppa vai muutto UK 15.00 Farmi Suomi 16.30 100 Places to Be 16.50 Onnenarpa 16.55 Poliisikoira Rex (12) 18.00 Remppa vai muutto Suomi 19.00 Huvila & Huussi – parhaat remontit 20.00 Mestarileipurit 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: 007 – Kuuraketti James Bond (Roger Moore) ryhtyy selvittämään lennosta kaapatun avaruussukkulan mystistä tapausta ja päätyy sukkulan valmistajayhtiön omistajan Hugo Draxin (Michael Lonsdale) pakeille. 10.55 Veljesten keittössä 11.35 Antiikkikaksintaistelu 12.05 Tiettömän taipaleen takana 12.45 Kekseliäs nikkari 13.25 Tanskalainen maajussi 13.55 Sydänmailla (12) 14.40 Meidän maamme – Vårt land 15.10 Egenland 15.40 Korentolampi (S) 16.05 Eränkävijät 16.35 Muumilaakso (7) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Kohti FIFAn jalkapallon MMkisoja 2023 18.26 Kohti FIFAn jalkapallon MMkisoja 2023 18.50 Jalkapallomaaottelu. Ohjaus: Oliver Stone. 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Love Island Suomi 23.35 Maria Wern (12) 00.30 Maria Wern (12) 01.20 Posse 02.35 Pitääkö olla huolissaan. Helmareiden maaottelu Skotlantia vastaan. (12) 22.50 Isältä pojalle (S) MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 07.00 Huomenta Suomi 08.00 Huomenta Suomi 09.00 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale 10.30 Emmerdale 11.00 Baywatch (12) 11.55 Kauniit ja rohkeat (7) 12.25 ExOnnelliset (7) 13.20 Posse 14.40 Donal Skehan: Syödään yhdessä 15.10 Supernanny Suomi 16.05 Pitääkö olla huolissaan. TELEVISIO-OHJELMAT TIISTAI 18.7. 06.53 Anniina Ballerina (S) 07.21 Rikke (S) 07.26 Killen kimppakyyti (S) 07.38 Suurenmoinen herra Kunkku (S) 07.46 Robo ja riiviöt (S) 07.53 Muru (S) 08.04 Askarrellaan 08.10 Mimosa ja Lennu (S) 08.24 Galaxi 08.25 Dronettajat (7) 08.50 Muumilaakso (7) 09.15 Team Bachstad Karibialla 09.55 Yliopistollinen eläinsairaala: Hevonen hiekkaähkyn kourissa 10.25 Voiko tätä syödä. Selostus Toni Saukkola. Ratina, Tampere. 2 20.00 Yle Uutiset 20.02 Sää 20.03 Kantritohtori Teppo Nättilä 21.00 Yle Uutiset 21.02 Urheiluradio 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi 21.17 Radio Suomen Ilta 21.50 Meri sää 21.55 Radio Suomen Ilta 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Urheiluradio 22.08 Yöradio 22.15 Rakastitko, Vesku. (16) 23.35 Veikkausliiga – Oletko valmis. (16) 23.35 Tulossa: Munkkivuori 23.40 NCIS Los Angeles 00.40 Burgerimiehet PohjoisAmerikassa (S) 01.40 Suomen huutokauppakeisari 02.40 Narcos: Mexico (16) YLE TEEMA & FEM 08.25 Iloa puutarhasta 08.50 Kotijumppaa Sofian kanssa 09.10 Kysy lääkäriltä terveydestä 09.54 Tanskan aarteenmetsästäjät 10.23 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita 10.32 Yksineläjä Severin 12.30 Fatboy Slim – kaaos rannalla 14.05 Viimeinen etappi (S) 15.00 Gran Hotel (12) 15.45 Milanon naisten paratiisi (7) 16.25 Milanon naisten paratiisi (7) 17.05 Islantilaisia paikannimiä 17.25 Kalastuselämää 17.55 Yle Nyheter TVnytt 18.00 Paras harrastus 18.06 Halitaan! (S) 18.12 Supersankarikoulu (7) 18.30 Syntynyt vuonna 2010 19.30 Yle Nyheter TVnytt 19.45 Stunttijengi (12) 20.00 Sairaanhoitoopisto (7) 20.40 Pro arte utili: Shakkiruutu 21.00 Ellan matkassa: Roomalainen Ranska 21.30 Kino: Eisenstein Guanajuatossa (16) 23.10 Juurien kesä: El Cachivache Quinteto WOMEX 2019 YLE TV1 06.55 Ylen aamu 09.30 Vintagevaltakunta 10.00 Erikoisryhmä Potsdam (12) 10.50 8 minuuttia 11.00 Yle Uutiset alueeltasi 11.30 Muisti: Teiniliiton loppu 12.00 Norsunluukoira 12.30 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 13.15 Sydämeni laulu (S) 15.00 Ylen aamun parhaat 15.55 Astudio 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.12 Yle Uutiset UutisSuomi 18.20 8 minuuttia 18.30 Vintagevaltakunta 19.00 Prisma: Nollasta äärettömyyteen. Väkivalta kulminoituu kristalliyöhön vuonna 1938. (12) 20.00 Tervo & Halme tosi suomalaisuutta etsimässä Reissu jatkuu, vaikka unet jäävät lyhyiksi. Kirjoita pian: Jaakon eroottinen kirje Saaralle muuttui todeksi 14.55 Yksi on hyvää seuraa 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Historian oudot postimerkkitarinat 17.25 Musiikki kamari 17.35 Harri Tuomisen ethio jazzia, osa 1 18.35 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Klassisen musiikin iltakonsertti 21.30 Iltasoitto 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Lukulamppu 22.14 Hyvää yötä 22.15 Yöklassinen YLE RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää 05.02 Radio Suomen Varhais aamu 05.30 Yle Uutiset ja sää 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää 05.52 Radio Suomen Varhais aamu 06.00 Yle Uutiset ja sää 06.05 Alueradio 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Urheiluradio 07.13 Alueradio 07.50 Merisää 07.53 Alueradio 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Urheiluradio 08.13 Alueradio 09.00 Yle Uutiset 09.05 Urheiluradio 09.10 Sää 09.11 Alueradio 10.00 Yle Uutiset 10.02 Radio Suomen Päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Urheiluradio 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset 13.02 Elämäni kesä Jussu Pöyhönen 14.00 Yle Uutiset 14.02 Alueradio 15.00 Yle Uutiset 15.02 Alueradio 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.13 Alueradio 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Urheiluradio 17.13 Radio Suomen Ilta 17.30 Rakastitko, Vesku. 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.05 Astudio 21.45 Yle Uutiset 21.45 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset UutisSuomi 22.00 Paha paikka (12) 22.45 Rikollinen mieli (7): Tappajan muistinmenetys 23.15 Ruisrock: Vesala YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 19.7. 22.35 Yöradio 23.00 Yle Uutiset 23.02 Yöradio – toiveiden yö 00.00 Yle Uutiset 00.02 Yöradio 01.00 Yle Uutiset ja sää 01.02 Elämäni kesä Katariina Souri 02.00 Yle Uutiset 02.02 Bluesministeri Esa Kuloniemi 03.00 Yle Uutiset 03.02 Kantritohtori Teppo Nättilä YLE PUHE 06.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 14.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 22.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat RADIO-OHJELMAT KESKIVIIKKO 19.7. Kapuloita rattaisiin iskee jälleen myös pelätty palkka murhaaja Jaws (Richard Kiel). Matemaatikko Talithia Williams johdattelee matematiikan historiaan ja suurimpiin matemaattisiin oivalluksiin. 03.30 SuperJahti 04.25 Poliisit UK: Ajojahti (12) NELONEN 06.00 Bing (S) 06.05 Kindi Kids (S) 06.10 Pyjamasankarit (7) 06.35 Smurffit (7) 06.45 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.10 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.20 LEGO Ninjago (7) 07.35 Tara Duncan (7) 07.45 S.M.A.S.H! (S) 08.00 Puutarhan pelastajat 09.00 Korkeasaari 10.00 Jaksa paremmin 10.30 LIVE: Onnenarpa 12.55 Valitut Palat Collection 13.55 Remppa vai muutto UK 14.55 Hauskat kotivideot 15.55 Poliisikoira Rex (12) 16.55 Onnenarpa 17.00 Farmi Suomi 18.30 MasterChef Australia 20.00 Rikkaat ja rahattomat 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: 007 – Erittäin salainen Kun brittiläinen vakoilualus uppoaa kansainvälisille vesille Albanian edustalle, James Bond (Roger Moore) lähetetään selvittämään sen kuljettaman korvaamattoman arvokkaan lastin kohtaloa
17.50 Radio Suomen Ilta 18.00 Yle Uutiset 18.02 Radio Suomen Ilta: Olga Ketonen ja Anna Keränen 18.50 Merisää 18.55 Radio Suomen Ilta: Olga Ketonen ja Anna Keränen 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Urheiluradio 19.05 Radio Suomen Ilta: Olga Ketonen ja Anna Keränen 20.00 Yle Uutiset 20.02 Sää 20.03 Radio Sami Yaffa: Villimiehiä ja Rokkinaisia 21.00 Yle Uutiset 21.02 Urheiluradio 21.12 Yle Uutiset selko suomeksi 21.17 Radio Suomen Ilta 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Ilta 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Urheiluradio 22.08 Yöradio 22.15 Rakastitko, Vesku. Maaseudun Tulevaisuus 21 perjantaina 14. YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset ja sää 06.05 Aamu soitto 06.35 Hartaita säveliä 06.50 Aamuhartaus 06.59 Hyvää huomenta 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Aamu soitto 07.53 Ykköskolumni 07.59 Hyvää huomenta 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Ykkösaamu 09.00 Yle Uutiset 09.05 Muistojen bulevardi 10.00 Avoin kysymys: Miten traumati soitunut haastateltava kohdataan, Paavo Teittinen. Jaana elää yhdessä karis maattisen, mutta äkkipikai sen miesystävänsä Markon kanssa. (12) 23.30 Veikkausliiga – Oletko valmis. (16) 00.45 Elokuva: Fast & Furious 5 (12) 03.25 NCIS Los Angeles YLE TEEMA & FEM 08.00 Kotijumppaa Sofian kanssa 08.20 Kulttuuria äärirajoilta 08.50 Kun haikara lentää ohi 09.47 Syödään ja nautitaan 10.17 Veljekset Price ruoka matkalla Pohjoismaissa 11.00 Ihmeiden äärellä (12) 11.43 Marren julkkiskampaamo 12.00 Juurien kesä: Trio da Kali 13.00 Joen toisella puolen (12) 14.30 Taivaallisen hyvää 15.00 Gran Hotel (12) 15.45 Milanon naisten paratiisi (7) 16.25 Milanon naisten paratiisi (7) 17.05 Islantilaisia paikannimiä 17.25 Holly Hobbie (7) 17.50 Lemmikkilekurit 17.55 Yle Nyheter TVnytt 18.00 Nälkäiset nallet (S) 18.07 Maatalon eläimiä (S) 18.12 Supersankarikoulu (7) 18.30 Salaisuuksia (7) 18.45 Pelastuslaitos apuun! 19.30 Yle Nyheter TVnytt 19.45 Drakar – ystävyyden roadtrip (12) 20.00 Sairaanhoitoopisto (7) 20.40 Pro arte utili: Villa Mairea 21.00 Kino: Tom Jones – hulivilihurmuri (12) 23.05 Juurien kesä: Mist sä tuut. Jaana on ravintoloitsija ja kahden lapsen äiti, jonka vapaa aika kuluu ratsastuksen parissa. YLE TV1 06.55 Ylen aamu 09.30 Vintagevaltakunta 10.00 De Gaulle (12) 10.50 8 minuuttia 11.00 Yle Uutiset alueeltasi 11.30 Muisti: Loikkari 12.00 Asvalttiviidakot 12.30 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 13.15 Meiltähän tämä käy (12) 14.55 Ylen aamun parhaat 15.50 Talot huokuvat historiaa 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.12 Yle Uutiset UutisSuomi 18.20 8 minuuttia 18.30 Vintagevaltakunta 19.00 Rantakaupungin mysteerit (7) 20.00 Ellan matkassa: Roomalainen Ranska 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.05 Dokumenttiprojekti: Tokasikajuttu Euroviisupyöritystä, menestyspaineita, naurua ja kyyneleitä historiallisen Pertti Kurikan Nimipäivät bändin kolmen viimeisen vuoden ajalta. 10.45 Yksi on hyvää seuraa 11.00 Maisteri Lindgrenin musiikki esitelmä: Kaikhosru Sorabji – säveltäjä ilman identiteettiä 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Tiedeykkönen 13.00 Peltsin podcast 13.30 Klassinen kattaus 14.30 Minne Rinne vie 14.50 Yksi on hyvää seuraa 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuri ykkönen: Juurien kesä: Aaltojakkaran historia 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivän kuuntelijoiden toiveita 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Hipit – mitä, missä, milloin: Me rakastamme kaikkia! 17.35 Riikan mielimaisema 18.35 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Klassisen musiikin iltakonsertti 21.20 Iltasoitto 21.40 Patsastelua: Rauman kirjastossa sana kohtaa kuvan 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Lukulamppu 22.14 Hyvää yötä 22.15 Yöklassinen YLE RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää 05.02 Radio Suomen Varhais aamu 05.30 Yle Uutiset ja sää 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää 05.52 Radio Suomen Varhais aamu 06.00 Yle Uutiset ja sää 06.05 Alueradio 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Urheiluradio 07.13 Alueradio 07.50 Merisää 07.53 Alueradio 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Urheiluradio 08.13 Alueradio 09.00 Yle Uutiset 09.05 Urheiluradio 09.10 Sää 09.11 Alueradio 10.00 Yle Uutiset 10.02 Radio Suomen Päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Urheiluradio 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset 13.02 Elämäni kesä 14.00 Yle Uutiset 14.02 Alueradio 15.00 Yle Uutiset 15.02 Alueradio 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Urheilu radio 16.13 Alueradio 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Urheiluradio 17.13 Radio Suomen Ilta 17.30 Rakastitko, Vesku. TELEVISIO-OHJELMAT TORSTAI 20.7. Lande 01.00 Kuutamolla 01.55 Posse 03.10 Exät illallisella 03.35 Exät illallisella 04.05 Unelmaasunto auringon alta NELONEN 06.00 Bing (S) 06.05 Kindi Kids (S) 06.10 Pyjamasankarit (7) 06.35 Smurffit (S) 06.45 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.10 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.20 LEGO Ninjago (7) 07.35 Tara Duncan (7) 07.45 S.M.A.S.H! (S) 08.00 Puutarhan pelastajat 09.00 Annan herkulliset leivonnaiset 09.30 Hauskat kotivideot 10.30 LIVE: Onnenarpa 12.55 Valitut Palat Collection 13.55 Remppa vai muutto UK 15.00 Farmi Suomi 16.25 Annan herkulliset leivonnaiset 16.55 Onnenarpa 17.00 Huvila & Huussi – parhaat remontit 18.00 Remppa vai muutto Suomi 19.00 Leijonan luola USA 20.00 Haluatko miljonääriksi. 06.53 Poppelikumpu (S) 07.00 Sanni Sateenkaari (S) 07.12 RetkiRoope (S) 07.27 Fluugalaiset (S) 07.38 Herra Mäyränen ja rouva Repolainen (S) 07.51 Ryhmä Hau (S) 08.16 Galaxi 08.17 Haukku ja Poku (7) 08.28 Salainen museo (S) 08.40 Emma ja maatilan eläimet 09.00 FIFAn jalkapallon MM 2023: Studio 09.30 FIFAn jalkapallon MM 2023: Avajaiset 09.50 FIFAn jalkapallon MM 2023: NZL – NOR 11.55 FIFAn jalkapallon MM 2023: Studio 12.10 BMX – Do or die 12.30 FIFAn jalkapallon MM 2023: Studio 12.50 FIFAn jalkapallon MM 2023: AUS – IRL 14.55 FIFAn jalkapallon MM 2023: Studio 15.10 Sydänmailla (12) 15.53 Egenland 16.20 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita 16.35 Muumilaakso (7) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Eränkävijät 18.28 Eränkävijät 19.00 Pulkkinen (S) 19.30 Melkein totta (S) 20.00 Kamppailu 20.25 Kamppailu 21.00 FIFAn jalkapallon MM 2023: Päivän parhaat 21.25 Valioliigan tarina: Rahan mahti 22.15 Koutsi (12) 23.05 Jalkapallo, salaisuuksien peli MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 07.00 Huomenta Suomi 08.00 Huomenta Suomi 09.00 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale 10.30 Emmerdale (S) 11.00 Baywatch (12) 11.55 Kauniit ja rohkeat (S) 12.25 ExOnnelliset (7) 13.20 Posse 14.40 Tiny House Hunting 15.05 Agatha Christie: Viimeinen juttu (12) 16.45 Tähdet vs. 23.35 Elokuvan tarina – uusi sukupolvi (16) YLE TV1 06.55 Ylen aamu 09.30 Vintagevaltakunta 10.00 De Gaulle (12) 10.50 8 minuuttia 11.00 Yle Uutiset alueeltasi 11.30 Muisti: Atomimiehet 12.00 Kandit 12.30 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 13.15 Virtaset ja Lahtiset (S) 15.00 Ylen aamun parhaat 15.55 Astudio 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.12 Yle Uutiset UutisSuomi 18.20 8 minuuttia 18.30 Vintagevaltakunta 19.00 Eränkävijät: Alpeilta Arktiselle 20.00 Kekkonen 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.05 Sisäpiirissä ”Tuo mies olin minä!” Brexit huuman aikana valkoinen ää rioikeisto nousi poterostaan uhkaamaan yhteiskuntarau haa. Elokuva päättää bändin tarinan ja on itsenäinen jatkoosa kulttimaineeseen nousseelle Kovasikajutulle. 22.35 Yö radio 23.00 Yle Uutiset 23.02 Yö radio – toiveiden yö 00.00 Yle Uutiset 00.02 Yöradio 01.00 Yle Uutiset ja sää 01.02 Elämäni kesä 02.00 Yle Uutiset 02.02 Poppijorma – Jorma Hietamäki 02.54 Yöradio 03.00 Yle Uutiset 03.02 Pekka Laineen Ihmemaa YLE PUHE 06.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 14.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 22.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset ja sää 06.05 Aamu soitto 06.35 Hartaita säveliä 06.50 Aamuhartaus 06.59 Hyvää huomenta 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Aamu soitto 07.53 Ykköskolumni 07.59 Hyvää huomenta 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Ykkösaamu 09.00 Yle Uutiset 09.05 Muistojen bulevardi 10.00 Miia Krause 10.47 Yksi on hyvää seuraa 11.00 Resonanssi – Topias Tiheäsalo 11.57 Päivän miete lause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Tuntematon Ruotsi 12.45 Ruotsi soi 13.00 Peltsin podcast 13.30 Klassinen kattaus 14.30 Rumien naisten vallan kumous: Sallitaan ikääntyminen myös naisille! 14.50 Kuuluttajan vieras 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuri ykkönen 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Uutis podcast 17.35 Juurien kesän Kansan musiikin 10 käskyä: Pysy liikkeessä 18.25 Kielen päällä 18.35 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Klassisen musiikin iltakonsertti 21.00 Iltasoitto 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Lukulamppu 22.14 Hyvää yötä 22.15 Yöklassinen YLE RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää 05.02 Radio Suomen Varhais aamu 05.30 Yle Uutiset ja sää 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää 05.52 Radio Suomen Varhais aamu 06.00 Yle Uutiset ja sää 06.05 Alueradio 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Urheiluradio 07.13 Alueradio 07.50 Merisää 07.53 Alueradio 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Urheiluradio 08.13 Alueradio 09.00 Yle Uutiset 09.05 Urheiluradio 09.10 Sää 09.11 Alueradio 10.00 Yle Uutiset 10.02 Radio Suomen Päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Urheiluradio 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset 13.02 Elämäni kesä 14.00 Yle Uutiset 14.02 Alueradio 15.00 Yle Uutiset 15.02 Alueradio 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Urheilu radio 16.13 Alueradio 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Urheiluradio 17.13 Radio Suomen Ilta 17.30 Rakastitko, Vesku. google 17.00 Kesäterassi 17.30 Kauniit ja rohkeat 18.00 Emmerdale 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Kesäterassi 20.00 Supernanny Suomi 21.00 Murha paratiisissa (12) 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Rallisirkus 23.05 Love Island Suomi 00.05 Stadi vs. Tuhottu naapuruus. Aluksen mukana on uponnut myös ydinsukellusveneiden ohjausjärjestelmä, joka on väärissä käsissä uhka koko maailmalle. google 17.00 Kesäterassi 17.30 Kauniit ja rohkeat (7) 18.00 Emmerdale 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Kesäterassi 20.00 Suurmestari 21.00 Murha paratiisissa (12) 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Ralliextra 22.45 Elokuva: Aika jonka sain Tositapahtumiin pohjautuva suomalaisen naisen uskoma ton selviytymistarina. (12) 23.00 Freud – tappajan mieli (16) 23.45 Uusi Kino: Uimari (S) YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 20.7. Nyt taistelun kohteena on tappajavirus ja sen vastalääke, joiden vääriin käsiin joutuminen Huntin täytyy estää. 21.00 FIFAn jalkapallon MM 2023: Päivän parhaat 21.30 Kesäillan valssi 22.20 Yle Live: Epica, Hellfest 2022 23.20 Nikke Ankara 03.50 FIFAn jalkapallon MM 2023: USA – VIE MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale 10.30 Emmerdale 11.00 Baywatch (12) 11.55 Kauniit ja rohkeat 12.25 ExOnnelliset (S) 13.20 Posse 14.40 Tiny House Hunting 15.05 Agatha Christie: Syyttävä sormi (12) 16.45 Tähdet vs. heinäkuuta 2023 TV & RADIO TELEVISIO-OHJELMAT PERJANTAI 21.7. (12) 00.55 Posse 02.10 Poliisit UK: Ajojahti (12) 03.00 Poliisit UK: Ajojahti (12) 03.50 Unelmaasunto auringon alta NELONEN 06.00 Bing (S) 06.05 Kindi Kids (S) 06.10 Pyjamasankarit (7) 06.35 Smurffit (7) 06.45 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.10 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.20 LEGO Ninjago (7) 07.35 Tara Duncan (7) 07.45 S.M.A.S.H! (S) 08.00 Puutarhan pelastajat 09.00 Annan herkulliset leivonnaiset 09.30 Hauskat kotivideot 10.30 LIVE: Onnenarpa 12.55 Valitut Palat Collection 13.55 Lomaile kuin ökyrikas 14.55 Hauskat kotivideot 15.55 Hauskat kotivideot 16.55 Onnenarpa 17.00 Mestarileipurit 18.00 Rikkaat ja rahattomat 19.00 Leijonan luola USA 20.00 Vain elämää 22.05 Keno ja Synttärit 22.10 Elokuva: 007 – Erittäin salainen Kun brittiläinen vakoilualus uppoaa kansainvälisille vesille Albanian edustalle, James Bond (Roger Moore) lähetetään selvittämään sen kuljettaman korvaamattoman arvokkaan lastin kohtaloa. Sodan aiheuttamista henkisisistä vaurioista toipuminen kestää pitkään, pahimmillaan suku polvien ajan. RADIO-OHJELMAT TORSTAI 20.7. 23.35 Christoffer Strandberg Show 00.35 Burgerimiehet Poh joisAmerikassa (S) 01.35 Arman ja viimeinen ristiretki (16) 02.35 Poliisit 2022 (7) 03.35 Poliisit 2022 (7) YLE TEEMA & FEM 08.00 Riisuttu 08.25 Tiedehemmot 08.45 Veljekset Price ruoka matkalla Pohjoismaissa 09.28 Professori korkkareissa 09.58 Kalastuselämää 10.28 Pentukoulu 11.08 Koutsi (12) 12.00 Ellan matkassa: Roomalainen Ranska 12.30 Juurien kesä: Sami Yaffa – Sound Tracker 13.17 Juurien kesä: Sami Yaffa – Sound Tracker 14.10 Historia: Muhammad Ali 15.00 Gran Hotel (12) 15.45 Milanon naisten paratiisi (7) 16.25 Milanon naisten paratiisi (7) 17.05 Islantilaisia paikannimiä 17.25 Holly Hobbie (7) 17.50 Lemmikkilekurit 17.55 Yle Nyheter TVnytt 18.00 Kiri ja Lolo (S) 18.05 Nipsis, Napsis ja Nopsis (S) 18.09 Kujeilevat eläimet (S) 18.13 Supersankarikoulu (7) 18.30 Kaipuu maalle – kyläkoulusta koti 18.50 Team Bachstad – Eurooppa sodassa ja rauhassa 19.30 Yle Nyheter TVnytt 19.45 Drakar – ystävyyden roadtrip (12) 20.00 Sairaanhoitoopisto (7) 20.40 Pro arte utili: Metritavaraa 21.00 Joen toisella puolen (12) 22.30 Rockin klassikkolevyt: The Who Sell Out (12) 23.20 Rockin klassikkolevyt: Zappa – Freak Out (12) MTV SUB 06.30 Teletapit (S) 06.55 Muumilaakson tarinoita (S) 07.40 Mansikka Marja (S) 08.05 Horseland – heppajengi (S) 08.25 Professori Balthazar (S) 08.35 Paavo Pesusieni (7) 09.00 Schitt’s Creek (S) 10.00 Poliisit UK: Ajojahti (12) 11.00 Simpsonit (7) 12.00 Moderni perhe (S) 12.30 Neljän tähden illallinen 13.00 Salatut elämät (S) 13.30 Salatut elämät (S) 14.00 Salatut elämät (7) 14.30 Salatut elämät (7) 15.00 Rantabaari (7) 15.30 Poliisit UK: Ajojahti (12) 16.20 Moderni perhe (S) 16.45 Simpsonit (7) 17.10 Pantti lainaamo 17.35 Panttilainaamo 18.00 Simpsonit (12) 19.00 Frendit (S) 20.00 Frendit (S) 21.00 Subleffa: Uuno Turhapuron aviokriisi (S) 22.45 Sub leffa: Viimeinen partiopoika (16) 00.45 Simpsonit (12) 01.10 Simpsonit (7) 01.35 Suurmestari UK 02.30 Ranta baari (12) 02.55 Rantabaari (S) 03.20 Panttilainaamo 04.10 Panttilainaamo MTV AVA 06.00 MTV Uutiset Live 06.30 Rempalla kaupaksi 06.55 Lemmen viemää (7) 07.50 Jamie Oliver: Kaikki kokkaamaan 08.20 Unelmaasunto auringon alta 09.15 Unelmaasunto auringon alta 10.10 The Real Housewives of New York City 11.05 Donal Skehan: Syödään yhdessä 11.30 Emmerdale 11.55 Emmerdale 12.30 Jamie Oliver: Kaikki kokkaamaan 13.15 Love Island Suomi 14.10 Ensitreffit alttarilla Australia 15.35 Puutarhat uusiksi 16.35 Leilan superruokaa 17.05 Leilan superruokaa 17.35 Leilan superruokaa 18.05 Remontilla rahoiksi 19.10 Unelma asunto auringon alta 20.10 Ensitreffit alttarilla Australia 21.40 Frendit (S) 22.40 Frendit (S) 23.40 Frendit (S) 00.40 Frendit (S) 01.35 Rakkautta rajojen takaa 02.25 True crime: Murhan DNA (12) 03.15 Remontilla rahoiksi 04.10 MTV Uutiset Live LIV 09.00 Sinkkuillallinen 10.00 Uusi elämä etelässä 11.00 Puutarhan pelastajat 12.00 Remppa vai muutto 13.00 Annan herkulliset leivonnaiset 14.00 Sinkkuillallinen 15.00 Puutarhan pelastajat 16.00 Annan herkulliset leivonnaiset 16.30 Jaksa paremmin 17.00 Pluskokoinen elämäni 18.00 Sinkkuillallinen 19.00 Mestarileipurit 20.00 Rikkaat ja kuuluisat UK 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: Bridget Jones – elämäni sinkkuna (12) 23.00 Rikkaat ja rahattomat 00.00 Sinkkuillallinen 01.00 Sex Tape Suomi (12) 02.00 Vieraissa Australia JIM 09.00 Suomen huutokauppakeisari 10.00 Burgerimiehet Pohjolassa 11.00 Amerikan rajavartijat 12.00 Kanadan rajalla 13.00 Kanadan rajalla 14.00 Burgerimiehet Pohjolassa 15.00 Massiiviset muutot 16.00 Nyt jos koskaan (S) 17.00 Nyt jos koskaan (S) 18.00 Suomen huutokauppakeisari 19.00 Burgerimiehet PohjoisAmerikassa (S) 20.00 Panttilainaamon auto spesialistit 21.00 Panttilainaamo 22.00 Christoffer Strandberg Show 23.00 Stand Up! 00.00 Madventures Suomi (S) 01.00 Muinaiset avaruus oliot 02.00 Amerikan rajavartijat TV5 06.10 Onnenpyörä 06.55 Rantataloa etsimässä 07.20 Rantataloa etsimässä 07.45 Grillimestari maailmalla 08.05 Grillimestari maailmalla 08.30 Pernilla Wahlgrenin maailma 09.25 Kiinteistö veljekset 10.20 Valitut Palat Collection 10.50 Asunnon metsästäjät 11.15 Asunnon metsästäjät 11.45 Rantataloa etsimässä 12.10 Rantataloa etsimässä 12.35 Pernilla Wahlgrenin maailma 13.30 Vieraana Ina Gartenin luona 14.25 Grillimestari maailmalla 14.50 Grillimestari maailmalla 15.15 Ruotsin rajavartijat 16.05 Lainvalvojat 16.30 Lainvalvojat 16.55 Unelmahäät 17.50 Kaunotar ja nörtti Australia 19.00 Kova laki: Erikoisyksikkö 19.55 Ultimate Escape Suomi 21.00 Elokuva: Tappava ase 3 23.35 Elokuva: Space Cowboys 02.00 Oslon poliisi 02.55 Lainvalvojat 03.50 Undressed Suomi 04.50 Asunnon metsästäjät 05.15 Grillimestari maailmalla NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Turvatarkastus: Rooma 06.45 Dubain lentokenttä 07.30 Saari ilman lakeja 08.15 Tutankhamonin värikäs hauta 09.00 Autojen ensiapu: 7 päivän haaste 09.50 Tuhoisat suunnittelu virheet 10.40 Eurooppa ylhäältä päin 11.30 Uskomaton eläinlääkäri Pol 17 12.25 Meret ilman vettä 13.20 Äärimmäinen selviytyjä 14.15 Elä vapaana tai kuole 15.10 Lentoturma tutkinta 16.05 Romuttamon superauto 17.00 Albert Lin ja kadonneet kaupungit 18.00 Autojen ensiapu 19.00 Ravintolat maailman laidalla 20.00 Lentoturma tutkinta 21.00 Hirmuhallitsijoiden käsi kirja 22.00 Salakuljettajat satimeen 23.00 Titanic: 25 vuotta klassikkoelo kuvasta 00.00 Katastrofin todistajat kooste 00.55 Hirmuhallitsijoiden käsi kirja 01.45 Salakuljettajat satimeen 02.35 Australian rajalla 03.00 Sala kaupan julmat kasvot 03.45 Pohjoisen valtatien pelastajat 04.30 Xsukupolvi 05.15 Vankilassa ulkomailla STAR CHANNEL 06.00 Moderni perhe 06.40 Simpsonit 07.00 Simpsonit 07.25 Simpsonit 07.45 Moderni perhe 08.25 Tuho osasto 08.50 Tuhoosasto 09.15 Tuhoosasto 09.40 Simpsonit 10.30 Family Guy 11.20 Simpsonit 11.45 Simpsonit 12.10 Tuhoosasto 12.35 Huutokaupan metsästäjät 13.00 Huutokaupan metsästäjät Suomi 13.25 Ensisilmäyksellä 13.50 Ensi silmäyksellä 14.15 Ensisilmäyksellä 14.45 Miehen puolikkaat 15.10 Miehen puolikkaat 15.40 Miehen puolikkaat 16.05 Miehen puolikkaat 16.35 Tuhoosasto 17.00 Simpsonit 17.30 Simpsonit 18.00 Family Guy 18.30 Family Guy 19.00 Simpsonit 19.30 Simpsonit 20.00 Miehen puolikkaat 20.30 Miehen puolikkaat 21.00 Miehen puolikkaat 21.30 Miehen puolikkaat 22.00 Elokuva: Wall Street: Money Never Sleeps 00.30 Elokuva: Vihollinen vuoteessani 02.25 Family Guy 03.15 Simpsonit 04.00 Family Guy 04.25 Family Guy 04.45 Family Guy 04.50 Bless the Harts 05.40 Lapin poliisit MTV SUB 06.30 Teletapit (S) 06.55 Muumi laakson tarinoita (S) 07.15 Muumi laakson tarinoita (S) 07.40 Mansikka Marja (S) 08.05 Horseland – heppa jengi (S) 08.30 Professori Balthazar (S) 08.35 Paavo Pesusieni (7) 09.00 Schitt’s Creek (S) 09.30 Schitt’s Creek (S) 10.00 Poliisit UK: Ajojahti (12) 11.00 Simpsonit (7) 11.30 Simpsonit (7) 12.00 Moderni perhe (7) 12.30 Neljän tähden illallinen 13.00 Salatut elämät (7) 13.30 Salatut elämät (7) 14.00 Salatut elämät (S) 14.30 Salatut elämät (S) 15.00 Rantabaari (S) 15.30 Simpsonit (7) 15.55 Simpsonit (7) 16.20 Moderni perhe (S) 16.45 Simpsonit (12) 17.10 Panttilainaamo 17.35 Panttilainaamo 18.01 Simpsonit (7) 18.31 Simpsonit (12) 19.00 Suurmestari UK 20.00 Frendit (S) 20.30 Frendit (S) 21.00 Subleffa: Rautakauppias Uuno Turhapuro – presidentin vävy (S) 22.45 Subleffa: Vengeance: A Love Story (16) 00.35 Simpsonit (7) 01.00 Simpsonit (7) 01.25 Ulosottomiehet 02.20 Pantti lainaamo 02.45 Panttilainaamo 03.10 Baywatch (12) 04.00 Pantti lainaamo MTV AVA 06.00 MTV Uutiset Live 06.30 Rempalla kaupaksi 06.55 Lemmen viemää (7) 07.50 Jamie Oliver: Kaikki kokkaamaan 08.20 Unelmaasunto auringon alta 09.15 Unelmaasunto auringon alta 10.10 The Real House wives of Salt Lake City 11.05 Donal Skehan: Syödään yhdessä 11.30 Emmerdale 11.55 Emmerdale (S) 12.30 Jamie Oliver: Kaikki kokkaamaan 13.15 Love Island Suomi 14.10 Ensitreffit alttarilla Australia 15.35 Tiny House Hunting 16.00 Lemmen viemää (7) 17.00 Kotoisa 18.05 Remontilla rahoiksi 19.00 Unelma asunto auringon alta 20.00 Ensitreffit alttarilla Australia 21.35 Agatha Christie: Syyttävä sormi (12) 23.35 Kova laki (12) 00.30 10 vuotta nuoremmaksi 10 päivässä 01.20 True crime: Murhan DNA (12) 02.10 Love Island Suomi 03.00 Remontilla rahoiksi 03.50 MTV Uutiset Live LIV 09.00 Sinkkuillallinen 10.00 Uusi elämä etelässä 11.00 Puutarhan pelastajat 12.00 Remppa vai muutto 13.00 Uusi elämä etelässä 14.00 Sinkkuillallinen 15.00 Puutarhan pelastajat 16.00 Huvila & Huussi 17.00 Rikkaat ja rahattomat 18.00 Sinkkuillallinen 19.00 Puutarhan pelastajat 20.00 Remppa vai muutto 21.00 Huvila & Huussi – parhaat remontit 22.00 Koti koiralle UK 23.00 Sinkkuillallinen 00.00 Remppa vai muutto 01.00 Rikkaat ja rahattomat 02.00 Save the Date Suomi 03.00 Vieraissa Australia JIM 09.00 Suomen huutokauppakeisari 10.00 Burgerimiehet Pohjolassa 11.00 Amerikan rajavartijat 11.30 Amerikan rajavartijat 12.00 Kanadan rajalla 12.30 Kanadan rajalla 13.00 Suomen huutokauppakeisari 14.00 Burgeri miehet Pohjolassa 15.00 Kaverille ei jätetä (7) 16.00 Raskaan kaluston pelastajat 17.00 Rajavalvojat (S) 17.30 Diili 19.00 Amerikan kovimmat keräilijät 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät 21.00 Suomen huutokauppa keisari 22.00 Panttilainaamo 23.00 Poliisit 2020 (7) 00.00 Arman ja viimeinen ristiretki (7) 01.00 Massii viset muutot 02.00 Raskaan kaluston pelastajat 03.00 Amerikan rajavartijat TV5 06.25 Asunnon metsästäjät 06.45 Onnenpyörä 07.35 Rantataloa etsimässä 08.25 Grillimestari maailmalla 09.15 Pernilla Wahlgrenin maailma 10.05 Valitut Palat Collection 10.35 Kiinteistö veljekset 11.35 Asunnon metsästäjät 12.00 Rantataloa etsimässä 12.55 Pernilla Wahlgrenin maailma 13.45 Vieraana Ina Gartenin luona 14.45 Grillimestari maailmalla 15.35 Ruotsin rajavartijat 16.25 Lainvalvojat 16.50 Lainvalvojat 17.15 Unelmahäät 18.10 Alastomat selviytyjät 19.55 Oslon poliisi 21.00 Elokuva: Space Cowboys 23.45 Elokuva: Cliffhanger – kuilun partaalla 01.50 Ultimate Escape Suomi 02.45 Kova laki: Erikoisyksikkö 03.35 Uskomattomat uimaaltaat 04.30 Asunnon metsästäjät 04.55 Gossip Moms Suomi 05.25 Grillimestari maailmalla NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Turvatarkastus: Ensimmäinen luokka 06.45 Dubain lentokenttä 07.30 Saari ilman lakeja 08.15 Niilin tulvineet haudat 09.00 Ihmeelliset superautot 09.50 Tuhoisat suunnittelu virheet 10.40 Eurooppa ylhäältä päin 11.30 Uskomaton eläinlääkäri Pol 17 12.25 Meret ilman vettä 13.20 Äärim mäinen selviytyjä 14.15 Elä vapaana tai kuole 15.10 Lentoturmatutkinta 16.05 Romuttamon superauto 17.00 Albert Lin ja kadonneet kaupungit 18.00 Karibian rannikkovartiosto 19.00 Egypti ylhäältä päin 20.00 Lentoturmatutkinta 21.00 Apocalypse: Maailmojen sota 22.00 Vankilassa ulkomailla 23.00 Egyptin kadonneet aarteet 00.00 Katastrofin todistajat kooste 00.55 Apocalypse: Maailmojen sota 01.45 Vankilassa ulkomailla 02.35 Australian rajalla 03.00 Lento turmatutkinta 03.45 Food Factory 04.05 Food Factory 04.30 Äärimmäistä selviytymistä: Toinen maailmansota 05.15 Vankilassa ulkomailla STAR CHANNEL 06.00 Moderni perhe 06.40 Simpsonit 07.00 Simpsonit 07.25 Simpsonit 07.45 Moderni perhe 08.05 Moderni perhe 08.25 Miehen puolikkaat 08.50 Miehen puolikkaat 09.15 Tuhoosasto 09.40 Simpsonit 10.05 Simpsonit 10.30 Family Guy 10.55 Family Guy 11.20 Simpsonit 11.45 Simpsonit 12.10 Tuhoosasto 12.35 Huuto kaupan metsästäjät 13.00 Huuto kaupan metsästäjät Suomi 13.25 Ensi silmäyksellä 13.50 Ensisilmäyksellä 14.15 Onnenpyörä VIP 15.10 Melkein MENSA 16.05 Miehen puolikkaat 16.35 Tuhoosasto 17.00 Simpsonit 17.30 Simpsonit 18.00 Family Guy 18.30 Family Guy 19.00 Simpsonit 19.30 Simpsonit 20.00 Miehen puolikkaat 20.30 Miehen puolikkaat 21.00 Ensisilmäyksellä 21.30 Ensi silmäyksellä 22.00 Ensisilmäyksellä 22.30 Ensisilmäyksellä 23.00 Ensi silmäyksellä 23.30 Ensisilmäyksellä 23.55 Family Guy 00.20 Family Guy 00.45 Simpsonit 01.10 Simpsonit 01.35 Castle 02.25 Castle 03.15 Criminal MInds: Suspect Behavior 03.55 Ihmemies MacGyver 04.40 911: Lone Star 05.20 Family Guy 05.40 Family Guy. 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: Vaarallinen tehtävä II Huippuagentti Ethan Huntin (Tom Cruise) tarina jatkuu vauhdikkaassa toiminta seikkailussa. 06.53 Hei Taavi (S) 07.00 Pikkilän katras (S) 07.14 Pipsa Possu (S) 07.19 Simo (S) 07.26 Jos annat hiirelle keksin (S) 07.38 Kuviomaa (S) 07.50 Kiri ja Lolo (S) 07.56 Tie tähtiin (S) 08.07 Anton Siilinen ratkaisee (S) 08.22 Galaxi 08.23 Kesäleiri (7) 08.36 Hilda Hokkus (7) 08.50 Muumilaakso (7) 09.15 Yliopistollinen eläinsairaala: Degujen vimmainen rapsuttelu 09.55 FIFAn jalkapallon MM 2023: Studio 10.20 FIFAn jalkapallon MM 2023: ESP – CRC 12.25 FIFAn jalkapallon MM 2023: Studio 12.40 Metsän elämää 13.20 Tanskalainen maajussi 13.50 Sydänmailla (12) 14.35 Meidän maamme – Vårt land 15.05 Egenland 15.35 Eränkävijät 16.35 Muumilaakso (7) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Eränkävijät 19.00 Täällä Pohjantähden alla (12) 20.00 Kari Tapio (Provinssirock 2010) Kari Tapio esittää Provinssirockin lavalla suurimpia hittejään. Hope Not Hate järjestö kampanjoi vihaa vastaan omilla kasvoillaan. Miehellä on käytössään teknologian viimeisimmät keksinnöt. Jaanan elämä muuttuu kertaheitolla, kun hän halvaantuu vakavassa onnettomuudessa. 22.35 Yöradio 23.00 Yle Uutiset 23.02 Yöradio – toiveiden yö 00.00 Yle Uutiset 00.02 Yöradio 01.00 Yle Uutiset ja sää 01.02 Elämäni kesä 02.00 Yle Uutiset 02.02 Radio Sami Yaffa: Villimiehiä ja Rokki naisia 03.00 Yle Uutiset 03.02 Kissan kehto – Susanna Vainiola 03.54 Yöradio YLE PUHE 06.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 14.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 22.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat RADIO-OHJELMAT PERJANTAI 21.7. (16) 21.51 Yle Uutiset 21.45 21.55 Urheiluruutu 21.59 Yle Uutiset UutisSuomi 22.05 Ulkolinja: Sodan kylmät kasvot. Pitkään jatkunut Ukrainan sota on tuhonnut Venäjän suhteet naapurimaihin ja koko Eurooppaan. 17.50 Radio Suomen Ilta 18.00 Yle Uutiset 18.02 Puhelinlangat laulaa 18.50 Merisää 18.55 Puhelinlangat laulaa 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Urheiluradio 19.05 Puhelinlangat laulaa 20.00 Yle Uutiset 20.02 Sää 20.03 Puhelinlangat laulaa 21.00 Yle Uutiset 21.02 Urheilu radio 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi 21.17 Radio Suomen Ilta – Puhelinlangat laulaa jatkot 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Ilta 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Urheiluradio 22.08 Yöradio 22.15 Rakastitko, Vesku. (7) 22.40 Top Dog (12) 23.25 Minun musiikkini YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 21.7
”Minun tarinani on, että pääsin sisään seitsemännellä kerralla, mutta hirveästi on niitä tarinoita, joissa ei ole päästy, vaikka on haettu lukemattomia kertoja. Päädyin ensin kesäteatteriin ja sitten kaupunginteatterin juttuun, ja sen jälkeen suunta alkoi olla selvä.” Viime vuonna Karlo Haapiainen valmistui taiteen maisteriksi Teatterikorkeakoulusta. ”On etuoikeutettu olo, kun saa olla tuollaisessa porukassa omistamassa tuollaista hevosta”, Haapiainen iloitsee. Endless Story jää todennäköisesti suhteellisen vähälle huomioille kovassa St Michelin Tammatähdessä. Sama se on raviurheilussakin, eli jokainen havittelee huippuhevosta, mutta ei se välttämättä ikinä osu kohdalle, vaikka tekisi kuinka paljon töitä. Tuskin koskaan ori on ollut pontevamman oloinen kuin viimeksi Jokimaalla. Jos kilpaa ei aja, kortti umpeutuu kymmenessä vuodessa, joten tämän vuoden lopussa ajolupa olisi vanhentunut. En tiedä, onko ikinä ollut niin hienoa tunnetta raviurheilussa.” Omistajakimppa elää vahvasti hevosensa mukana, ja kesä Mikkelissä on vain tiivistänyt Haapiaisen yhteyttä Kuuselan Wiltteriin. Willow Pride ja EL Indeed ovat molemmat ikävillä paikoilla ja Santtu Raitalan ohjastama Endless Story voi saada alussa ratkaisevan edun. Muistissa on Vermon räväkkä kiri johta-van takaa. Suurin osa lauantairaveista menee Haapiaiselta esityksen takia sivu suun, mutta päivän omaan päälähtöönsä hän kuitenkin ehtii. VILLE TOIVONEN VILLE TOIVONEN ” Ravit ovat olleet koko ajan perheen elämää. Ravikuningas Evartti on ollut tällä kaudella itse varmuus aina kun taustavoimilla on ollut ns. Maaseudun Tulevaisuus 22 perjantaina 14. ja su 16.7. Elämyksiä teatterilavoilla, talleilla ja ravikatsomoissa Karlo Haapiaisen kesä Mikkelissä on täynnä Raulia ja raveja. Ikävistä paikoista urheita kirejä kehittänyt Bolt Kronos on lähdön pelillinen helmi. Siitä lumipallo oikeastaan lähti vyörymään. Härmän suoritus kärjen kupeelta oli vakuuttava näyttö huippuvireestä. Toistaiseksi tallissa kuitenkin asuvat vain Hanna Rusasen valmennettavat. Tapiro Jet on kärsinyt ikävistä lähtöpaikoista ja taulu on päässyt vähän sekalaiseen kuntoon. Lappeenrannan vuosien tärkein anti oli kuitenkin palava innostus taiteisiin. Uusi lähetys julkaistaan myös MT:n etusivulla. Vappu-Äijän tuore kuntonäyttö tuli Jämsästä, jossa ori kiri pahan alkulaukan jälkeen toiseksi Sheikin jälkeen. Oli tosi kivaa ja jonkinlainen nälkä jäi, että olisi kiva ajaa enemmänkin.” Oma valmennettava kuulostaa luontevalta seuraavalta askeleelta, ja sellaistakin Karlo Haapiainen myöntää miettineensä – jo jonkin aikaa. Elitkampenin ja Suur-Hollolan voitot tulivat keulasta vakuuttavien esitysten päätteeksi. Molemmissa unelmat ja haaveet paiskaavat kättä arjen ja realismin kanssa”, Haapiainen pohtii. Lähtöpaikkojen suhteen ori on ollut epäonninen, mutta lauantaina ravia lähtiessään se pystyy tekemään jotain ennennäkemätöntä. Hevonen asuu Mikkelin Lempaalassa Haapiaisen vanhassa mummolassa, jonne Pertti Puikkonen on remontoinut itselleen tukikohtaa eläkepäivikseen. Menestysoriin omistaja on yhdeksänjäseninen Team Wikiliikkujat, johon kuuluvat Karlo Haapiaisen lisäksi muun muassa hänen äitinsä, Pertti Puikkonen ja oriin valmentaja Hanna Rusanen. Lisäksi hän keikkailee Karlo Haapiainen & Varaslähtö -kokoonpanolla, jolta on tulossa myös levy ensi vuoden alkupuolella. Mandela Zon on yksi kierroksen todennäköisimpiä voittajia. Mikään nopea päähänpisto kilpaa ajaminen ei kuitenkaan ollut, oikeastaan päinvastoin. Parvelan Retu kiri Jokimaalla toisen kierroksen 20-vauhtia ja osoitti vireen pitävän. Kuusivuotias ori on yksi lahjakkaimmista nousevista suomenhevosista. Karlo Haapiaiseen on voinut viime vuosina törmätä monessa yhteydessä. O 7 IKEIN O 7 IKEIN Yhteistyössä: Ravilauantai joka lauantai suorana MT26 -kanavalla Ohjelmassa mukana muun muassa: MT26 KANAVAN VAUHTIVIIKONLOPPU Tule MT26 -kanavalle la 15.7. Keulasta Olli Koivusen ajokki olisi lähellä voittoa. Avauskohteessa Core ja Vappu-Äijä iskevät tulisesti yhteen heti kiihdytyksessä. Karlo Haapiaisen eno, urallaan yli 3000 voittoa ajanut Pertti Puikkonen on ajanut valtaosan Kuuselan Wiltterin uran kilpailuista. Arkistossa on kiinnostavia vanhoja jaksoja sekä ravivisa Kari Lähdekorven vetämänä. Tie huippusuosittuun kouluun oli pitkään tukossa, sillä Haapiainen pääsi sisään seitsemännellä hakukerrallaan. merkki päällä. heinäkuuta 2023 HEVOSET Tuottaja: Ville Toivonen, ville.toivonen@mt.fi • St Michel -ajo lämminveriset ryhmäajo 1609 m • KK-23, Suurmestaruusajo kylmäveriset • Monten SM-finaali lämminveriset • PikkuSuurmestaruus kylmäveriset enint.3-v • Eugen Pylvänäisen muistoajo Lämminveriset ryhmäajo 1609 m Menossa mukana asiantunteva ravistudio. Haapiainen suoritti raviajoluvan vuonna 2013. Syksyllä edessä on rooli Kouvolan Teatterin Cabaret-näytelmässä. ”Se oli ihan hyvä koulu, mutta ei se kuitenkaan ollut minun kouluni”, Haapiainen kuvailee. ”Ei sitä voi kieltää. Werner Ors saattaa pystyä pitämään keulapaikan, mutta sen paikan puolustaminen voi maksaa paljon. Raveissa on käyty ja raveja on katsottu”, Karlo Haapiainen kuvailee. MT26 -kanava näkyy antennitalouksissa. ”Olen nyt kolme vuotta miettinyt, että miten sen saisi ajankäytöllisesti yhdistettyä töihin. ”Varmasti tilaisuuksia olisi ollut aikaisemminkin, mutta nyt se tuntui jotenkin luontevalta, kun oli ehtinyt käydä enemmän tallilla ja ajamassa hiittiä. Endless Story on vihjesysteemin ideavarma. Tuore Elitkampenja Suur-Hollola-sankari Evartti, Nordig King -voitaja H.V.Tuuri ja Parvelan Retu voivat järjestää Suurmestaruus-ajossa kaikkien aikojen vauhtijuhlan. Eikö kaikki ravikuskitkin mielellään ajaisi Evartilla ja Run For Royaltylla.” Unelmien ja kovan työn aloja VILLE TOIVONEN TERHI PIISPA-HELISTEN ”On etuoikeutettu olo, kun saa olla tuollaisessa porukassa omistamassa tuollaista hevosta.” KARLO HAAPIAINEN Hevosohjelmaa sunnuntaisin MT:n nettisivuilta löytyy myös hevos ohjelmia. Raveissa on käyty ja raveja on katsottu .” KARLO HAAPIAINEN Rauli elää -näytelmän pääroolissa Karlo Haapiainen pääsee yhdistämään intohimojaan laulamista ja näyttelemistä. klo 13.00 alkaen Suurmestaruus huipentaa Mikkelin lauantain Kolme todellista huippusuomenhevosta iskee yhteen lauantaina Mikkelissä. Haapiaiselle päivän tärkein kisa on ravien viimeinen eli kolmastoista lähtö, jossa juoksee hänen osaomistamansa menestysravuri Kuuselan Wiltteri. Elämänura taiteen parissa ei kuitenkaan ollut Haapiaiselle itsestäänselvyys. Hanna on sanonut, että saisin ajaa sillä kilpaakin, mutta eiköhän jätetä se ammattilaisille.” Kuuselan Wiltteri on tarjonnut osaomistajalleen hienoja elämyksiä. Ja tuskin ovat aplodit ehtineet Naisvuoren kesänäyttämöllä päättyä, kun Haapiainen peruukkiliimoja päälaestaan irrottaen säntää muutaman kilometrin päähän Mikkelin Kalevankankaalle St Michel -raveihin. Myös se kuuluu tämän pelin henkeen.” Valtakunnallisissa tuotannoissa Haapiainen on toistaiseksi ollut sivurooleissa, mutta nälkä ja haasteet kasvavat tehtävien myötä. ”Olen käynyt uittelemassa Wikiä Hannan kaverina ja ajanutkin sillä jonkun verran. ”Ravit ovat olleet koko ajan perheen elämää. Kuudennessa kohteessa systeemiin nousee vain kaksi hevosta. ”Jonkinlainen oma herääminen raveihin tapahtui ehkä 15-vuotiaana, ja siitä lähtien olen käynyt Peten tallilla, välillä enemmän ja välillä vähemmän, aina kiireiden mukaan.” Toukokuussa Karlo Haapiainen otti raviharrastuksessaan uuden askeleen ajamalla elämänsä ensimmäiset ravikilpailut. MT Hevoset ohjelma vierailee joka toinen sunnuntai eri puolilla maata talleilla ja raveissa. Hän kuitenkin valmistui kauppatieteiden kandidaatiksi. Lukion jälkeen hän alkoi opiskella kauppatieteitä Lappeenrannassa. Vaikka ravihomma on harrastus, ei sitäkään haluaisi vasemmalla kädellä tehdä.” Viime aikoina raviurheilu on näyttänyt Karlo Haapiaiselle parhaita puoliaan, kun Kuuselan Wiltteri on kulkenut menestyksestä toiseen. En ole vielä keksinyt viisastenkiveä, miten ajan saisi riittämään, mutta kyllä se takaraivossa on. Goodygoodytwoshoes on noussut jälleen hienoon kuntoon ja pystyy haastamaan alussa sisäpuolelta lähtevät. Jos Haapiainen olisi hevonen, häntä olisi helppo kutsua hyväsukuiseksi, sillä hänen äitinsä Pirjo Puikkonen-Haapiainen on legendaaristen ravimiesten Raineri ja Pertti Puikkosen sisko. TOTO75-VIHJEET Lähtö 1: 4,1,5,6 (3,7) Lähtö 2: 4,6,3,9,13,10 (11,14) Lähtö 3: 4,2 (1,3) Lähtö 4: 4 Endless Story (6,11) Lähtö 5: 5,4,9,7 (10,3) Lähtö 6: 4,2 (1,3) Lähtö 7: 1,3,4 (2,5) 1152 riviä x 0,05 euroa = 57,60 euroa JUHA JOKINEN RAVIVIHJE Näyttelijä Karlo Haapiaisella pitää lauantaina kiirettä sekä töiden että huvien kanssa. Uusi jakso ja vanhat jaksot löytyvät osoitteesta mt.fi/hevoset.. Karlon isä Kari Haapiainen taas on pitkäaikainen ravipäättäjä, joka on toiminut muun muassa Suomen Hippoksen varapuheenjohtajana ja Vermon raviradan puheenjohtajana. Koko kauden vakuuttavasti kulkenut ori on voittanut jo 13 kertaa ja ansainnut yli 70 000 euroa. Vaikka julkisuus tai tähteys eivät sinänsä ole tavoitteita, Haapiainen kuitenkin myöntää, että toiveissa on uran näyttelijänä ja laulajana etenevän niin, että hän tulee tutuksi yhä useammille. Keulaan päästes-sään ori on Mikkelissäkin lyömätön. Juontajina ovat Juha Jokinen ja Lauri Hyvönen. ”Ehkä Teatterikorkeakouluun hakemisessa on vähän samaa kuin raviurheilussa. Ravielämässä tärkeä kiinnekohta on ollut Pertti Puikkosen talli. ”Kun on saanut olla paikan päällä, kun oma hevonen voittaa Vermossa tai täällä Mikkelissä, niin onhan se ihan mahtavaa. Hän on näytellyt muun muassa elokuvissa 95 ja Skimbagirls ja esiintynyt televisiosarjoissa kuten Aallonmurtaja, Made in Finland ja Sunnuntailounas. H.V.Tuuri piti kuninkaan takanaan Härmässä, mutta nyt asetelmat ovat Evartin puolella. Elokuussa 35 vuotta täyttävä Karlo Haapiainen on kasvanut raviurheilun ystäväksi. Suvelan Rinssi ja Lumettaja rankaisevat armotta, jos suosikit erehtyvät liian kovaan alkuvauhtiin. Enonsa tallilla Karlo Haapiainen on pyörinyt teinivuosistaan lähtien. ”Olin monenlaisessa mukana, ja päädyin pari kertaa viikossa kokoontuneeseen improvisaatioryhmään. Kello kahdelta alkaa Mikkelin Teatterin kesäteatterin Rauli elää -näytelmä, jossa Haapiainen on pääroolissa Rauli Badding Somerjokena
Sovelluksesta löydät verkkosisältöjen lisäksi myös tutut näköislehdet. heinäkuuta 2023 MT:n sovellus helpottaa uutisvirran seuraamista puhelimella tai tabletilla. Maaseudun Tulevaisuus 23 perjantaina 14. UUTTA VIRTAA PUHELIMEESI. Lataa Maaseudun Tulevaisuus -sovellus sovelluskaupastasi
Tarjoa! P. (alv 0%)+ rahti Palveluja halutaan Muut Maataloustarvikkeita Työkoneita Ostetaan Varaosia ja tarvikkeita Muut tuotteet Kaarihalli 10x20m, Richel Group, uusi. Tapahtumat Hinattava NIITTOMURSKAIN P. 0400 795 743 Ostetaan Kovapaalaimia kaikki mallit Puh.0413636049 Pe 4.8. , p. abranueva pl 13 00561 Hki. Kuljetukset halki Suomen ja ympäri Eurooppaa Kuljetus kuin kuljetus, yrityksille ja yksityisille Kysy hinta meiltä: tel. Skjold BM3 puhallusmylly uudet vasarat. hallien liukuovet. Esim. Telineitä, Holvija elementtitukia. Maatalouden, teollisuuden suojauskäyttöön. voimassa 15.8. 040 4177 292 , 0400 777 192 WWW.JUNTTILANTILA.FI Myytävänä hyvää heinää kotiin tuotuna. Pressut myös määrämittoina, esim. koneiden ulkona suojaukseen. 040 592 5005 www.siekkelinsaha.fi Soita nyt! siekkelin.saha@gmail.com Ost. Claas 48, 58, 68, 130-150. P. tulimuuri.fi p. 050 5525492 MUOVI LANKKUA TÄYSPONTTI Mitat 3m pitkää leveys 14.5cm paksuus 3,2 cm värit harmaa, ruskea hinta 5€/m sis alv Jukka Rantanen 0400 481 274 jukka.rantanen@tuontihevoset.fi Esme jountokoura uusi. Siekkelin Saha Ky Valkeala P. marjatiloille. 20 / kpl + ALV. Hintapyyntö 58.000 €. Lietejärjestelmät Automaattiohjaus • Uppoja pystypumput • Potkurisekoittimet • Slalom lannanpoisto • Lietekuilusekoittimet BIOKAASU laitokset ja komponentit edullisesti! 1 antenni => helppo asennus, tukee myös kaarevia linjoja, huipputarkkuus +/2,5 cm. 0700-90121 1,98€ min+pvm Rp. Nosto-ovet. Lisävar : oma RTK-asema => ei lisens.kuluja!, langaton ohjaus, U-käännös, jne. 040 7022065 Koulutus ja työ Palveluja tarjotaan Myydään Maaja metsätaloustuotteita Henkilökohtaiset Lauri 045 3232 177 www.agrok. Alkaen 2950 € + asennus ja rahti. WAMETA Fi200G aggregaatti HITSAUSTUOTTEET AMMATTILAISKÄYTTÖÖN Kaikissa koneissamme on IP23 luokitus, soveltuvat myös ulkokäyttöön. P. klo 18.00 Liperi, Liperin lava Jokaisessa kesäjuhlaillassa on tarjolla ruokaa ja viihdettä. 2,34 /min+pvm DEEREN VARAOSAT Konehuolto T. 0500 176243 Ostetaan vanhanaikaisesti sidottuja ja kuivattuja vastoja/vihtoja. 0400-384118 Klapisäkit ja muut suursäkit! ZYMOTEC OY P. 040 7709619 Pressuja, isoja, suurin koko 6x20m, paino 900g/m2. 0500 534682 Hyvä kuntoinen traktori kohtuu tunneilla, tarjoa! P. 040 8329723 Porvoo Rakennustarvikkeita Maatalouskoneita Kiinteistöt ja tontit Maaja metsätaloustuotteita Kiinteistöjä Koneita KAIVINKONEEN kanto / kiviharoja, salaojakaapeliojaja kuokkakauhoja ym. Alkaen 1600€ + ALV kuntotason mukaan. Myös heinäpaalien peitoksi! Uudet merkkityövaatteet -50% myös RUOTSALAISET PESTYT TYÖVAATTEET poistohintaan alk. Siirtäkää paperityöt meille. Euro-Teli Oy, Helsinki P. Viljanrumpulajittelija Sami/Mepu. Eränumero 2020110606, viimeinen käyttöpäivä 5.11.2022. 2 v. Sampo 2000 sarjan puimuri. P. TM-Lomitus Oy www.lomitus.net P. Tuote on ollut myynnissä välillä 17.12.2020–1.10.2021. Työllistäkää lomittaja helposti ja edullisesti. 044 5100 386 ISOT JA PIENET LAATAT eurokymppi.. 02 4878381. Tuote tulee poistaa käytöstä viimeisestä käyttöpäivästä, sekä käyttöohjeiden vaatimuksenvastaisuuksista johtuen. Pl6 Va. 045 157 4599. alustaapu.. 044 0404 443 SYYSSIEMENET JUNTTILASTA! SYYSVEHNÄT: MAGNIFIK, SKAGEN IBARRAJA IGLOO UUTUUDET SYYSRUIS: DANKOWSKIE GRANAT HYBRIDIRUIS KWS JETHRO SYYSRYPSI LEGATO SYYSRAPSI LG ARCHITECT MYÖS LUOMUTILOILLE KAIKKI! JUNTTILAN TILA, SASTAMALA P. (myös paloturvaasuja). p.0414879489 Ostetaan traktorit, kaivinkoneet, kuormaajat yms. www.ovimestari.com Etelä-Suomi 044-9677078 Seinäjoki 0400-564 282 Naisseuraa 18-66v 0700 416500 1,69 € /min+pvm HR Pl 168 Hki Metsäraiviot pelloksi jyrsinmenetelmällä! P. 040 5666418 OSTETAAN Hytillinen leikkuupuimuri, kovapaalain sekä muita maatalouskoneita. 0500 516205 POLKUPYÖRIÄ 70 kpl. 0500-158371 NYT ON AIKA HANKKIA MERKKAUSTIKUT PUUN TAIMILLE Oksaton keppi 10 mm, kork. Jyväskylä. p.0414879489 Zetor, Ursus ja Porsche traktoreita ostetaan! Huonokuntoiset käyvät myös. OSTAMME Kuorma-autot ja moottorit. Nopea toimitus! Turun Rakennustuote Oy www.turunrakennustuote.. Puh. 0500-164290 Kotkassa ja Lahdessa 9m viljakontteja teräslattialla. ELEVAATTORIHIHNAT – KUPIT – PULTIT KAIKKIIN KUIVURIMERKKEIHIN www.halikonkumipalvelu.fi 02 721 6666 Salaistentie 652, Salo 02 637 6445 Eteläväylä 34, Pori Ostetaan koko Suomi puimurit: M-F, Deutz-Fahr, Sampo, Claas, JD, Volvo leikkuupuimurit. 0400 617037 Ostetaan leikkuupuimureita! Mallit M.Ferguson, Claas, Deutz Fahr, J.Deere, Volvo, Sampo, Dronnigborg. Työkokemusta vaaditaan. 0440 179283 Petri Temonen NAINEN etsii mies seuraa! Soita 0700-399161 (2€/min) Heliad Oy, PL 396 00121 HKI SE NOPEIN. www.chm.. www.konehuoltolaukkanen.. 08 270 7200, 02 762 6200 MB-APURUNKO Weckman ja öljysäiliö 200l, sopii esim. P. 02 48 41 007 www.koskenautokeskus.fi myynti@koskenautokeskus.fi Alipainekompressorien lamellien valmistus ja myynti. Lisäksi tilaisuuksissa arvotaan kaikkien osallistujien kesken kahden hengen lippuja majoituspaketti Atrian alkutuotannon Liha-akatemiaan, joka järjestetään Tampereella 1.–2.2.2024. Tarj. 045-6572262, myös ilta/vkl matti.rautjarvi@elisanet.. käyttövesiputkistosaneeraus. MF 16, 330, 186240. OSTA LIPUT STMICHEL.FI ST MICHEL 15.-16.7.2023 MIKKELIN VAUHTIVIIKONVAIHTEESSA NÄET UUDET ENNÄTYKSET JA TAPAAT VANHAT TUTUT! BENJAMIN klo 12 MAUSTETYTÖT klo 12 LA SU JÄÄHALLIKONSERTEISSA REPEÄMÄTÖN PRESSUKANGAS, LISÄERÄ! Loppuunmyyntihinta 2,50 € /m2 (neliö). 046 6214482 Bison Sioux Uusi Sioux, maastokuvio, 3-ist 800 0400352278 Tavaramerkki Bison tavaramerkki; kanootit ja jääkiekkomailat 0400352278 www.iskuri.net Aikuisten deitti TAKAISINVETO Zhong Jianle CD9501 hengityksensuojain. 0400 781762. 045-8865152 Suomen ROHKEINTA ja TUHMINTA juttuseuraa luottamuksella 24 h. P. P. RIISTAN RUOKINTAAN RIISTAMAISSI RIISTAHERNE www.naturcom.. 2 € . Peta-Metalli Oy P. 044 0404542 KONEHUOLTO YLILUOMA OY NH ja Case alkuperäisosat ja öljyt heti varastosta. 0400346830. 2000 Puh. asti. 044-5631780 AIKUISTEN KOHTAUSPAIKKA 0700 11 111 2 € / alkava min +pvm STl Oy, PL 211 Hki 53 Ennustajat Helle 0700 88877 Linda 0700 84777. Sampo 410, 500, 580. Myös kuolinpesät. 0400 713905 www.tilasiemen.fi Pakkaamot 010 217 6777 Myyntipalvelu 010 217 6776 Rukiit Vehnät Syysohra SU ELLEN, MELIA Ruisvehnä SU TOPPUS, SEQUENZ Speltti ZOLLERNPERLE Syysrapsit ja -rypsit Hybridirukiit: KWS TAYO, SU ARVALUS Saatavilla heti toimitukseen! Populaatiorukiit: REETTA BOR , DANKOWSKIE AGAT KWS SPENCER, CEYLON, RGT KILIMANJARO ASPEKT, CREATOR, INFORMER, STINGER Syksyn kylvöille! MYÖS LUOMU NA! OSTETAAN TRAKTORI VALTRA A, N tai G Sarjalainen etukuormaimella 80-130 hv. Sitovat ilmoittautumiset 23.7. MYYDÄÄN SAHAKONEET Tukkipöytä 70m 3 , Cambio 66, Laimet 130, Ari 10 Klyyvi syöttölaitteella +kierto, H8 särmä ja Sjölin 550 hakkuri, kuljettimet ja apulaitteet (paineilma, hydrauliikka). klo 19.00 Kalajoki, Viihdekeskus Merisärkkä La 5.8. P. P. 1,20 m. P. 0400 933738. Laukkanen Oy 02 4875965 0500 226028. Kuivikeseparaattorit 2023 malli, AT2 Täsmäviljelyyn. Zhong Jianle hengityksensuojaimessa on havaittu tuotteen käyttöohjeissa vaatimustenvastaisuuksia. P. lananrungoksi. Piirustukset ja sähkökuvat on. 040 716 3383 Hae kuljettajaksi töihin RUOTSIIN Motolle ja ajokoneelle. Puh 020 774 9690, tukku@narikka.com Arvostetulla alueella Forssan Korkeavahassa 2 h + keittiö + lasitettu parveke, 56 m 2 . Volvo 830. Alfa Laval lietekärry 8m³ , jarrullinen teli p. P. Lisätiedot: Henkilöstöpalvelu Narikka.Com Oy, Valuraudantie 14, 00700 Helsinki. Työ alkaa heti Umeån korkeuksilla. puh. Purkuja lastausluukut sekä kondenssimaali sisäpinnassa. www.tlatvala.. P. klo 18.00 Sotkamo, Naapurinvaaran Huvikeskus To 17.8. 0400-863274 MAATALOUSRENKAAT.FI P. Hyvässä taloyhtiössä on tehty paljon remonttia ja huoltoa, mm. Oy KrsTrans Ab, 64300 Lapväärtti. Myös hydr.letkut mittojen mukaan. Laadukkaat, toimivat, takuulla. P. Traktorit kaikki merkit, sekä muut maatalouskoneet. P. Terveyskeskus ja sairaala ovat melkein vieressä, ruokakauppa ja keskustan palvelut kävelymatkan päässä. JULITA 24 h/vrk 0600-551555 Roy pl 168 Hki 2,39/min+pvm Kangasja ompelutarvikkeiden verkkokauppa, tule löytämään lempikankaasi! www.lempikangas.fi WWW.ANONASE.COM Aseet, Erätarvikkeet, Kamerat Kiväärin nallit, Ultracom UnA ja TSS. Myydään mielellään kokonaisuutena. heinäkuuta 2023 Metsäpalsta 20,5 ha Kauhavalla, myös puolet mahdollista. 0400 646 200, 0500 659 678 Metalliromut kaakkoon! Noudetaan. Kauppapuutarha Ritva Paju Oy P. Yhtiövastike on vain 232,40 €/kk. 06 5256301. Mahdollisuus siirtää paloina. BELLUSliukulaitteet valmistajalta liukuovipaketit ym. 040 8235938, 0400 661379 www.taipaleenteras.. klo 19.00 Maaninka, Maaningan Kasino La 26.8. Esteetön pääsy takapihalta, uudet hissit ja iLOQ-sähkölukot. 044 0254 789 juho.koskelainen@lomitus.net Tulimuurin upeat pönttöuunit. Lisätietoa ja yksityinen esittely p. 0500 269 944 JALASJÄRVI Toistolla tehoa MT.FI/ilmoitus. Vihti KUNNOSTUSJYRSIN P. www.maakoneet.com Suomalainen yritys, AAA-luottoluokitus. kauhoja sekä laikkumätästimiä. P. takuu! 5.290 ,Alk. H. Maaseudun Tulevaisuus 24 perjantaina 14. Esim. P. teräs-ovet bellusoy.com 0440391 639 Ostetaan puustoinen metsätila Itä-Suomesta. Wameta TIG PRO AC/DC 200 i KATSO JÄLLEENMYYJÄT VERKKOSIVUILTAMME: WELDI.FI WAMETA MMA PRO 160i WAMETA Fi450G aggregaatti KATTOJA SEINÄPELLIT SEKÄ ALUMIINIPROFIILIT VOLTIN PELTIKESKUS OY 020 7189 790 020 7189 795 VOLTTI RIIHIMÄKI www.voltinpeltikeskus.fi l nyt myös lukkosaumakatot l nopeat toimitukset KATTOJA SEINÄPELLIT SEKÄ ALUMIINIPROFIILIT OHEISTUOTTEINEEN suoraan asiakkaille edullisesti ja nopeasti Taipaleen Teräs Oy Linjalantie 4, 43700 Kyyjärvi. Puh 0400 490990. , 0400 840 602 KATTOTUOLIT kaikkiin maatalouden kohteisiin. Kysy lisää ! P. Claas, Welger, Krone, J-D paalaimet. 040 566 9472 Puimurin KOHLINLAAKEREITA poistohinta 30€ kpl Fahr 600, 660. Myös varaosapuimurit / traktorit. Nyt varastosta malleja edullisesti. mennessä: www.lihakunta.fi Hyvät Lihakunnan nykyiset ja entiset jäsenet, tervetuloa juhlistamaan 120-vuotista taivaltamme TERVETULOA KESÄJUHLAILTAAN SUORITETAAN PELLONRAIVAUSTA MURSKAJYRSIMELLÄ Kone on Somerolla. Asunto kaipaa päivitystä. 019 419 428 Itsejärjestetyn lomituksen tilat. Puukuormain
heinäkuuta 2023 PÖYRÖÖT KALKKARO VIIVI JA WAGNER VÄINÖ FINGERPORI MUSTA HEVONEN KAMALA LUONTO VENETSIJÄRVI JULKAISIJA Viestimedia Oy Puhelin: 020 413 2155 Postiosoite: PL 440, 00101 Helsinki Käyntiosoite: Simonkatu 6, Helsinki viestimedia.fi ISSN 1458-8021 Tarjottu tai tilattu aineisto hyväksytään julkaistavaksi sillä ehdolla, että julkaisija saa korvauksetta käyttää sitä uudelleen toteutustai jakelutavasta riippumatta sekä luovuttaa oikeutensa edelleen ja muokata aineistoa hyvän tavan mukaisesti. viestimedia.fi/tilausehdot MT.FI/tilaa Kestotilaus jatkuu automaattisesti, ellei tilausta peruta. heinäkuuta 2023 RISTIKKO Edellisen ristikon ratkaisu Täs ku uutisia kattoo ni kyllä omat murheet tuntuu piäniiltä Elämä täällä omas taloyhtiös tuntuu nii rauhalliselta. Puhelun hinta soitettaessa kotimaan lankaja matkapuhelinliittymistä on 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (alv 24 %). Tilaus laskutetaan valitun laskutusjakson alussa kulloinkin voimassa olevalla hinnalla. viestimedia.fi/hinnasto Osoitelähde: Viestimedia Oy:n asiakasrekisteri Viestimedia Oy voi käyttää tilauksen yhteydessä saamiaan yhteystietoja samankaltaisten tuotteidensa sähköiseen suoramarkkinointiin sekä asiakasviestintään. Huomautukset on tehtävä kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. viestimedia.fi/tietosuoja ILMOITUSMYYNTI Puhelin: 020 413 2321 (arkisin kello 8–16) Sähköposti: ilmoitus@mt.fi Ilmoitusautomaatti: MT.FI/ilmoitus viestimedia.fi/mainostajalle Ilmoitusten viimeiset jättöajat: • maanantain lehteen perjantaina kello 10.00 • keskiviikon lehteen maanantaina kello 16.00 • perjantain lehteen keskiviikkona kello 16.00 Lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista, jos ilmoitusta ei voida julkaista määrättynä päivänä. Orotas vähä! On se ny #*^%*ku pitää siitä meirän pihan läpi rampata!!! Ja tiaroksi vaa notta paperikassit menöö pahaviroskiksehen!!! w w w .p ö yr ö ö t. PAINO Lehtisepät Oy, Varkaus. PALVELUNUMEROT 0204-alkuiset numerot ovat maksullisia. Lehden suurin korvausvastuu ilmoituksen julkaisussa sattuneesta virheestä tai poisjäämisestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. ASIAKASPALVELU Puhelin: 020 413 2277 (arkisin klo 8–21) Sähköposti: asiakaspalvelu@viestimedia.fi viestimedia.fi/asiakaspalvelu Asiakaspalvelu auttaa tilauksiin, laskutukseen ja digituotteiden käyttöön liittyvissä kysymyksissä. Maaseudun Tulevaisuus 25 perjantaina 14. Lehti ei ole korvausvelvollinen, jos lehden lähettäminen tilaajalle keskeytyy lakon tai muun ylivoimaisen esteen vuoksi. Sitä arvostaa ihan eri tavalla... Sähköisten suoramarkkinointija asiakasviestien lähettämisen voi kieltää toimimalla viesteissä olevien ohjeiden mukaisesti tai ottamalla yhteyttä asiakaspalveluun. Maaseudun Tulevaisuuden kestotilaus sisältää painetun lehden lisäksi käyttöoikeuden kaikkiin MT.FI-sivuston sisältöihin ja palveluihin, Maaseudun Tulevaisuuden ja sen liitteiden (Kantri, MT Metsä ja Suomalainen Maaseutu) näköislehtiin sekä näköislehtien mobiilisovellukseen. Tilaukset toimitetaan force majeure -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset yms.). fi. Tähän lehteen käytetty puu on peräisin kestävästi hoidetuista metsistä, valvotuista kohteista tai on kierrätettyä. PELIT & SARJAKUVAT Maaseudun Tulevaisuus 25 perjantaina 14
Maan eteläja länsiosissa enimmäkseen poutaa, aamulla selkeää, iltapäivästä alkaen pilvisempää ja yksittäisiä sadekuuroja voi tulla. He ovat nyt löytäneet niin sanotun kultaisen piikin, muutosta kuvaavan tietyn kohdan syvän kanadalaisen järven pohjaa tutkimalla. PETER POWER Lämpöaalto lisäsi sinilevähavaintoja Sateisen ja viileän viikon jälkeen alkanut lämpimämpi sääjakso on lisännyt runsaasti sinilevähavaintoja niin järvillä kuin rannikollakin, kertoo Suomen ympäristökeskus (Syke) tiedotteessaan. Sade-ennuste (mm) 14.7.–16.7. klo 13.57 Tänään Huomenna Pinnan alin lämpötila 13.7.2023 Kasvukauden tilanne 14.07.2023 Tehoisa lämpösumma ( °Cvrk ) MT SÄÄ Suomen 2. Fossiilipolttoaineiden jäämiä löytyi kerrostuvan maa-aineksen välistä. Rannikon havaintopaikoista seitsemällä on havaittu runsaasti ja 25:llä hieman sinilevää. ”Koimme, että järvi kuvaa tätä eksistentiaalista ongelmaa parhaiten”, sanoo järvellä tutkimusryhmää ohjannut Francine McCarthy, geotieteen professori Brockin yliopistosta. Syke arvioi sinilevähavaintojen todennäköisesti lisääntyvän, sillä lämmin sää ja sen myötä vesien lämpeneminen edistävää sinilevien kasvua. Arvioiden mukaan ihmisen vaikutus on alkanut näkyä 1950-luvulta. Tavataan joka päivä MT.FI Kestotilaajana hyödyt eniten! Kanadan lähiössä, alle tunnin matkan päässä Torontosta löytyy pieni järvi, jota kiertää luontopolku. JUHO LESKINEN Tilaa lukuoikeus näköislehteen MT.FI/nakoislehti. Antroposeenin alun määrittämisellä on merkitystä. Uuden kauden alkua on povattu jo aiemmin. klo 13 Sadesumma 30 vrk ( mm ) Poikkeama keskimääräisestä Sääsymbolit Havaintoasema Lämpösumman suhde vertailuarvoon* % Sadesumman suhde vertailuarvoon* % Jomala 114 85 Hki-Vantaa 108 58 Turku 110 53 Jokioinen 110 114 Utti 110 109 Niinisalo 110 80 Jyväskylä 108 83 Kauhava 111 64 Joensuu 106 99 Ylivieska 111 81 Kuhmo 108 90 Pudasjärvi 115 55 Pello 130 37 Salla 123 73 Ivalo 142 60 * vuosien 1991–2010 keskiarvo Ennuste luotu: 13.7. Sen uskotaan vaikuttavan siihen, miten globaalisti vaikuttavaan muutokseen suhtaudutaan. Vaikutus näkyy maapallolla niin biologisissa, kemiallisissa kuin fysikaalisissa prosesseissa. Kansainvälisen geologisten tieteiden liiton (IUGS) täytyy vahvistaa päätös kongressissaan Etelä-Koreassa. Pohjoisin seurantahavainto sinilevästä tehtiin Kemijärveltä ja kansalaishavainto Muoniosta. Tähän asti aikakauden vaihtuminen on aina nimetty vasta tuhannen vuoden aikajänteen viiveellä. HEINÄKUUTA 2023 NRO 78 20 15 10 5 2 1 +3 -3 yli 900 500–600 400–500 300–400 alle 300 600–700 700–800 800–900 yli 140 120-140 80-120 60-80 40-60 20-40 alle 20 Lähiajan sää Pohjois-Karjalan pohjoisosasta Lappiin ulottuvalla alueella hitaasti liikkuva kapea sadealue. Tätä ei ole tehty aikalaiskertomusten perusteella, vaan esimerkiksi viimeiset 11 700 vuotta vallinnut holoseeni todettiin Grönlannin jäästä löytyneistä merkeistä. Antroposeenikin vahvistetaan aikaisintaan ensi vuonna. ensi yö Helsinki 14 Turku 13 Jomala 15 Pori 13 Kankaanpää 11 Tampere 15 Jokioinen 12 Lahti 13 Kouvola 14 Lappeenranta 15 Mikkeli 14 Ilomantsi 12 Joensuu 14 Kuopio 16 Lapinlahti 13 Viitasaari 16 Jyväskylä 14 Seinäjoki 11 Kauhajoki 11 Kokkola 14 Ylivieska 10 Kajaani 13 Oulunsalo 15 Pudasjärvi 12 Suomussalmi 12 Kuusamo 13 Rovaniemi 13 Pello 11 Salla 13 Sodankylä 13 Kilpisjärvi 11 Utsjoki 15 la 20 22 20 21 23 22 24 23 23 23 23 20 23 23 22 22 22 23 21 21 23 21 20 22 22 19 23 24 20 22 15 19 su 22 23 21 23 24 23 24 24 23 23 23 24 24 24 24 23 23 22 22 21 23 23 23 23 23 22 22 20 22 22 18 23 ma 20 21 20 19 19 20 21 23 23 23 23 23 23 23 22 22 22 20 17 21 22 22 20 21 21 20 20 19 20 21 16 18 ti 17 18 19 17 18 17 17 17 18 20 19 19 19 19 19 19 18 20 19 18 19 17 17 18 17 16 18 19 16 17 13 16 ke 20 21 20 19 20 19 20 21 21 21 20 20 20 20 20 20 20 20 19 19 20 19 18 20 20 19 20 19 19 18 13 13 Sadeluokituksessa on kaksi intensiteettiluokkaa. Avomerialueilta sinilevähavaintoja on tehty myös Ahvenanmerellä, Itämeren pääaltaalla sekä Suomenlahdella. Kohde valittiin yhteensä 12 eri ehdokkaan joukosta. Jutta Mykrä Lähde: Syke Hieman Erittäin runsaasti Runsaasti Levätilanne 13.7. Ennen tätä sen suurin tieteellinen osa (ICS) hyväksyy ratkaisun ensin alatoimikunnassaan, sitten suuremmassa äänestyksessä. PERJANTAINA 14. NETTA PASURI Arvioiden mukaan ihmisen vaikutus on alkanut näkyä 1950-luvulta. Monitieteisen Anthropocene Working Group -ryhmän tutkijoiden mukaan se määrittää nyt uutta aikakautta, antroposeenia. Lisäksi viimeisen viikon aikana Selkämeren eteläosissa on tehty tämän kesän ensimmäiset laajemmat sinilevähavainnot . Virallisesti antroposeenin alkua ei ole vielä vahvistettu, vaan elämme holoseenin aikakautta. Sieltä löytyi plutonium-jäämiä ydinpommien testaamisesta, teollisuusjätettä ja lajien sukupuuttoa, kertoo Washingon Post. Sisävesillä erittäin runsaasti sinilevää on havaittu kahdella havaintopaikalla, runsaasti sinilevää kahdeksalla ja hieman sinilevää 51 havaintopaikalla eri puolilla Suomea. Keskeistä on ihmisen vaikutus. luetuin päivälehti. vuonna 1971 -1,7°C Vesanto Lämpimintä 14.7. Voit tallentaa omat levähavaintosi Järvi-Meriwikiin osoitteeseen www.jarviwiki.fi. Heikkoa tai kohtalaista suunnaltaan vaihtelevaa tuulta. Aurinko nousee Helsingissä kello 4:19 ja laskee kello 22:31 Oulussa kello 3:10 ja laskee kello 23:34 Utsjoella kello ja laskee kello 22 14 22 12 23 12 18 12 22 13 23 11 20 13 15 13 17 10 21 12 17 13 22 11 23 11 24 11 24 13 2 5 6 23 14 24 12 23 15 21 12 20 14 22 10 23 13 23 13 16 +9 18 11 22 13 23 13 23 14 22 11 20 11 6 3 6 Äärihavainnot Lämpimintä eilen klo 13 +27,1°C Utsjoki Kylmintä 14.7. Tutkijat uskovat ihmistoiminnan muuttaneen jo koko maapalloa Monitieteinen tutkijaryhmä kertoi tiistaina, että geologisen aikakauden vaihtumisesta on löytynyt selviä todisteita. HENNA LÄÄVERI Myös kansalaisilta on saatu sinilevähavaintoja ympäri Suomea. Ontarion provinssista löytyneen, paikallisten pohjattomaksi kuvaaman järven pohja tutkittiin. ”Kyseessä ei ole vain ilmastonmuutos, biodiversiteetin kärsiminen tai ihmisen muuttama maa-aines. Näytteet kerättiin syvän, kanadalaisen Crawford-järven pohjalta. Lämpötila 15...25 astetta. Ennuste päivisin klo 15. Antroposeeni on jakso maapallon historiassa, jossa näkyy ihmisen vaikutus ekosysteemiin. Tutkijat etsivät muun muassa jäisistä maakerrostumista merkkejä ihmisen jättämistä jäljistä. Kyseessä on kaiken tämän yhdistelmä”, sanoo tiedehistoriaan erikoistuneen Max Planckin instituutin johtaja Jürgen Renn. Asiasta kertoi Washington Post. Myös ympäröivistä puista havaittiin muutoksia siitepölyjäämiä vertaamalla. vuonna 2021 +33,9°C Hyvinkää Sateisinta toissa päivänä 3,9 mm Kajaani 5 vrk:n sääennuste 14.7.–19.7. Tutkijaryhmä sanoo, että antroposeeni vaatii terminä tieteellisiä todisteita, selvän geologisen signaalin