Yksi ovensa avanneista tiloista oli Karhulan luomulihakarjatila Hartolasta. Yksityishenkilöiden jäterallin ekologinen kestävyys riippuu Syken Tuuli Myllymaan mukaan siitä, tapahtuuko jätteiden toimittaminen aluekeräyspisteisiin muun asioinnin yhteydessä. Nyt hän tienaa sievoisia summia klapiyrittäjänä. UUTISET | Sivu 7 Murhayritys muuttaa vaaleja Donald Trumpin salamurhayritys on järkyttävä muistutus Yhdysvaltojen poliittisen kulttuurin väkivaltaisuudesta. Vierailutilojen joukossa oli Kantaja Päijät-Hämeessä laaja kattaus erilaisia maatiloja niin nauta-, marjakuin viinitiloihin. Yksittäisellä tilalla voi käydä päivän aikana jopa pari sataa ihmistä. Suomessa se nyt on vasta noin 30 prosenttia. PÄÄKIRJOITUS | Sivu 2 Monimuotoisuutta pienessäkin pihassa PUUTARHA | Sivu 9 Heikot saaliit. Lohi nappaa perhoon tänä kesänä entistä harvemmin. UUTISET | Sivu 8 Maalaiset kuskaavat nyt roskiaan kaupunkiin Haja-asutusalueiden asukkaita hämmentää, kun jätteiden keräily muuttui lakimuutoksen seurauksena. UUTISET | Sivu 6 KIMMO HAIMI Vivian ja Kristian Veistilä-Porri saapuivat vanhempiensa kanssa naapurikunnasta Karhulan tilalle Hartolaan ihastelemaan nautoja. Maatiloille saapui vieraita sekä naapurista että kauempaakin, ja osa kävijöistä vieraili ensimmäistä kertaa maatilalla. aluepäällikön Veera Ollikkalan mukaan avoimilla ovilla halutaan tuoda suomalainen maaseutu ja ruuantuotanto lähemmäksi kuluttajaa. Lauantaina noin 40 hämäläistilaa avasi ovensa vieraille esitelläkseen ruuantuottajien tavallista arkea. ”Naudanliha esitetään usein kielteisessä valossa, joten haluamme antaa erilaista ja mielestämme aidompaa kuvaa sen tuotannosta”, Satu Mäyrä kiteyttää. UUTISET | Sivu 3 Energiajätettä ei kerätä EU-tavoitteet karkaamassa Kestävyys tapauskohtaista Peritty viha sai vallan äitiydessä CAROLINA HUSU Kirjailija Inka Ikosen lapsuudenkodin vihan kaava on ilmentynyt jopa aggressiivisuutena omaa lasta kohtaan. Kurkistus maatilojen arkeen Kati Wirman toivoo sadetta paikkaamaan tähänastisen kasvukauden haasteita. Viime vuonna tapahtuman kävijäennätykseksi kirjattiin noin 12 000 vierasta. ”Eipähän ole koko ajan joku hönkimässä niskaan.” Akseli Kymäläinen kyllästyi kesätöihin kaupungissa ja tajusi, että voisi niiden sijaan työllistää itse itsensä. SÄÄ | Sivu 14 UUTISET | Sivu 4. Murhayritys myös muuttaa vaalitaistelun luonteen. Tarkemmalla lajittelulla pyritään pääsemään EU:n tavoitteisiin, sillä esimerkiksi muovissa kierrätysasteen tulisi olla 50 prosenttia vuonna 2025. Tapahtuman organisoi MTK Häme jo kahdeksatta kertaa yhdessä viljelijöiden kanssa. Heinäkuun puolivälissä Tornionjokeen on noussut noin 20 000 lohta. Karhulan tilan Satu Mäyrä pitää tärkeänä, että maatiloilta viestitään myönteisiä asioita ulospäin. HEINÄKUUTA 2024 NRO 79 PERUSTETTU 1916 – 108 VUOTTA KOKO SUOMEN ASIALLA MT.FI IRTONUMERO 3,70 € • • • Oma rauha ja kesätyönä klapit KIMMO HAIMI Akseli Kymäläinen nauttii omasta rauhastaan klapeja tehdessään. Valitettavan moni suomalainen on jo hänen mielestään vieraantunut ruuan alkuperästä, mikä kasvattaa avoimuuden tarvetta. LUKEMISTO | Sivu 11 Tuottajien arvosana lomitukselle laski UUTISET | Sivu 3 Salaattia nousee kovaa tahtia Salaattien ja kaalien sato on kypsynyt laajalti ja sesonki on parhaimmillaan. MTK Hämeen vt. MAANANTAINA 15. Jäävuorisalaatin tarjonta ylittää jo kysynnän. Päijät-Hämeen jätehuollosta vastaavan Salpakierto Oy:n palvelupäällikkö Toni Kranttilan mukaan valtaosa energiajätteestä oli muovia ja kartonkia, jotka tulee lain mukaan kierrättää erikseen
Trump sai osuman korvaansa, mutta ei ole hengenvaarassa. Seuraavan sanalypsyn tullen aionkin olla valmiina. Vuosituhannen alun TV-siirtymän digi digi -pakotus ärsytti, mutta sentään se tarkoitti silloin jotain konkreettista. Onko missään määritelty, kuinka monta kevättä yksi pop up saa nähdä. Yhtä hyvin tilanne voi tulehtua entisestään ja väkivallanteot voivat lisääntyä. Voi silti olla, että puolue menettää episodin seurauksena äänestäjiä poikkeuslakia vastustaneille vasemmistoliitolle ja vihreille. Suomikaan ei ole näiltä kasvavilta uhilta turvassa. Koneeseen kytketyistä sanoista kiskotaan niin kauan, että jäljellä on vain merkityksetön kuori entisestä. Ilmastonmuutokseen sopeutumisessa ja luonnon monimuotoisuuden edistämisessä ei ole kuitenkaan kysymys kisasta vaan yhteisistä ponnistuksista metsien elinvoiman turvaamiseksi. Aloitetaan sillä, että hyvinvointialueista erotettu mielenterveystyö siirretään tavoitteita paremmin kuvaaville, läänijaon mukaan hallinnoiduille onnellisuusalueille. Tilaisuutemme sai runsaasti positiivista palautetta täpötäydeltä salilta. Salamurhan urheina kuolivat vuonna 1968 myös presidenttiehdokkaana ollut Robert F. Kymmenen vuoden tuottavan työn jälkeen teistä on tullut niin onnellistettuja, ettette enää siedä koko sanaa silmissänne. Tutkijoiden ja metsäsektorin välistä yhteistyötä tarvitaan siis enemmän kuin koskaan aiemmin. Suomen sisäisen vastakkainasettelun ja eripuran lisääminen on Venäjän hybridioperaatioiden keskeinen tavoite. Käännytyslaki on voimassa vuoden ajan. SDP:n johdon toiminta oli suoraselkäistä ja kansallisen turvallisuuden kannalta välttämätöntä. Siellä kai pääsee ainakin naimisiin. Yhtenäisyys on edelleen Suomen vahvuus PÄÄKIRJOITUS D onald Trumpin murhayritys varhain sunnuntaiaamuna on järkyttävä muistutus Yhdysvaltojen poliittisen kulttuurin väkivaltaisuudesta. Yhdysvalloissa on viimeinen hetki rauhoittaa tunnelmaa Tapahtuma avaa jälleen keskustelun myös amerikkalaisesta asepoli tiikasta. Kaksi muuta henkilöä loukkaantui vakavasti. Ryöstöviljelty h-sana on tunkeutunut niin syvälle yhteiskuntamme rakenteisiin, ettei pieni itku kauppakeskuksen tuulikaapissa enää auta. Hän on kuitenkin lähtenyt tarmokkaasti puolustamaan asemaansa ja vakuuttaa olevansa täysin työkykyinen. Eduskunta voi halutessaan myös kumota valtioneuvoston päätöksen poikkeusolojen korona-asetusten tapaan. Ratkaisevassa asemassa oli SDP. Ehdokas pitäisi varmistaa elokuun puoluekokouksessa samalla kun yhä useammat puolueen vaikuttajat ja rahoittajat vaativat Bidenin vetäytymistä. Maailmankongressi kannustaa jatkamaan pitkäjänteistä yhteistyötä. Se on kuitenkin välttämätön työkalu Suomen kansallisen turvallisuuden varmistamiseksi. Niitä kun näkee samoissa liiketiloissa jo monetta vuotta peräkkäin. Käsillä on hetki, joka voi herättää amerikkalaiset vaatimaan maltillisempaa käytöstä kummaltakin puolueelta. Tie on pitkä ja määränpää vuodessa 2040. Tutkimushaasteet ovat entistä monimutkaisempia. Kun sanaa vähän vielä hoetaan, muuttuu se lopunkin hoitohenkilökunnan ja potilaiden puheissa parodiaksi viimeistään ensi vuonna. Mitä lähemmäs vaalipäivä käy, sitä vaikeampaa kenenkään uudenkaan ehdokkaan on haastaa Trumpia. Mielellään joku hymyhuuli RKP:stä. E duskunta hyväksyi perjantaina täpärästi kiistellyn käännytyslain. Käännytyslain hyväksyntä oli osoitus suomalaisen yhteiskunnan yhtenäisyydestä ulkoisen uhan edessä. Kolumnin kirjoittaja on MT:n toimittaja. Kuivuusjaksot lisääntyvät ja myrskyt voimistuvat, talvet muuttavat muotoaan. Kun onnellistamisesta tulee Suomen uusi kaikenkattava tavoite, on konsulttiyhtiöni T Laine & Co. Metsäteollisuus ry toimi kongressin yhtenä sidosryhmäkumppanina. Tilanne on demokraateille painajaismainen. Hänen lisäkseen kolme muuta istuvaa presidenttiä on tapettu. Tiekartankin taustalla on laaja tutkimushanke, jossa yhtäällä tarkasteltiin metsäluonnon nykytilaa ja toisaalta mallinnettiin eri toimien vaikutuksia tulevaisuudessa. Kennedy ja kansalaisoikeustaistelija Martin Luther King. heinäkuuta 2024 PÄÄKIRJOITUS Päätoimittaja: Jouni Kemppainen Päätoimittajan sijainen: uutispäällikkö Niklas Holmberg Toimituspäällikkö: Stina Haaso Sähköposti: etunimi.sukunimi@mt.fi Maaseudun Tulevaisuus on maaja metsätaloustuottajain äänen kannattaja. Lopulta onnellisuudelle nimitetään oma ministeri. Lain käyttöönotolla on korkea kynnys. Presidentti itse ei aio antaa tuumaakaan periksi. Viranomaisten mukaan 20-vuotias mies avasi tulen puoliautomaattikiväärillä Trumpin kampanjatilaisuudessa Pennsylvaniassa. Presidentti John F. Bidenin viime viikon Nato-huippukokouksessa tavannut tasavallan presidentti Alexander Stubb oli ainakin vakuuttunut Bidenin toimintakyvystä. Luulen konsulteilla olevan osuutta asiaan. Sisäisen vastakkain asettelun lisääminen on Venäjän keskeinen tavoite. Metsien elinvoimasta huolehtiminen vaatii moniulotteista tutkimusta, erilaisten riskien arviointia ja konkreettisia toimia. Tarvitsemme oikeat mittarit ja yhä kehittyneempää mittausteknologiaa. Jos hän taas käyttää ampumista hyväkseen lietsoakseen vihaa poliittisia vastustajia kohtaan, edessä on vaarallisia aikoja niin Yhdysvaltojen, kuin koko maailman kannalta. Monien käänteiden jälkeen tarvittava enemmistö löytyi. Jos tilanne kriisiytyisi, rajavartioilla olisi lailliset edellytykset pitää tilanne hallinnassa ja tarvittaessa estää maahantulo voimatoimin. Kolumnin kirjoittaja on Metsäteollisuus ry:n metsäjohtaja. Poikkeuslakeja ei lähtökohtaisesti pitäisi säätää. Tapahtuma kokosi yhteen yli 4000 tutkijaa, hallinnon sekä sidosryhmien edustajaa eri puolilta maailmaa. Puolueen kansanedustajista kuusi äänesti lakia vastaan. Ilmeisesti moni muukin olisi halunnut vastustaa, mutta puheenjohtaja Antti Lindtman ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen kovistelivat puolueen rivit suoriksi. Välillä huhuttiin jo Bidenin vetäytymisestä. Yhteistyön merkitystä ja mahdollisuuksia avattiin myös metsäteollisuuden järjestämässä kongressin oheistapahtumassa, jossa esittelimme viime syksynä julkaistun puuta jalostavan teollisuuden monimuotoisuustiekartan. Erilaisia suunnitelmia Yhdysvaltojen johtajan murhaamiseksi on paljastunut lähes vuosittain. Aseita on paljon ja helposti saatavilla. Se vaatii valtioneuvoston ja presidentin yhteistä päätöstä ja oikeudellista arviota. Tutkijoiden on voitava tehdä riippumatonta tutkimusta ja kyettävä kertomaan tuloksista metsäsektorille ymmärrettävästi. Prosessin kuluessa todistettiin kuitenkin erittäin jakavaa ja vihaista puhetta niin lain kannattajien kuin puolustajien taholta. Maaseudun Tulevaisuus 2 maanantaina 15. On syytä toivoa, että maltillisemmat äänet pääsisivät vihdoin esiin. heinäkuuta 2024 Maaseudun Tulevaisuus 2 maanantaina 15. TANELI LAINE taneli.laine@mt.fi VIERAILIJA Metsäsektori tarvitsee tutkimusta ja tutkimus metsäsektoria KAROLIINA NIEMI karoliina.niemi@ forestindustries.fi Tukholmassa järjestettiin kesäkuun lopulla metsäntutkimusjärjestöjen kansainvälisen liiton, IUFROn maailmankongressi. Lehdistötilaisuudessa Biden kuitenkin kiusallisesti sekoitti Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin ja Venäjän presidentin Vladimir Putinin. Murhayritys ohjaa huomion pois presidentinvaalien toisesta isosta teemasta, Joe Bidenin terveydestä ja kyvystä toimia presidenttinä. Tapahtuma avaa jälleen keskustelun myös amerikkalaisesta asepolitiikasta. Ilmastonmuutokseen sopeutuminen oli kiinteä osa tutkimuskokonaisuutta. Nämä nimet perustuvat siihen, mitä nimetyt itse tahtoisivat olla – eivät siihen, mitä ne ovat tai mitä tekevät. Se on kaikkien hyvä pitää mielessä, olivat poliittiset mielipide-erot kuinka isoja hyvänsä. Raportoinnin on perustuttava mitattuun tietoon. Aseita on paljon ja helposti saatavilla.. Istuva presidentti ja Trumpin kilpakumppani Joe Biden tuomitsi välittömästi teon ja oli yhteydessä Trumpiin. Haastetta lisäävät ilmastonmuutoksen sekä globaalin kaupan seurauksena leviävät vierasperäiset lajit, joihin metsillämme ei ole luontaista kykyä reagoida. palkkiota vastaan valmis kertomaan yrityksille ja yhteisöille, mikä on sopivan onnellista. Rehellinen ja avoin vuoropuhelu hyödyttää niin tutkijoita kuin metsäsektoria. Seuraavat päivät näyttävät miten amerikkalaiset reagoivat Trumpin murhayritykseen. Viimeisin lemmikkini on ilmastopositiivisuus, jolla suhteettoman ison määrän luonnonvaroja syönyt rakennushanke käännetään aurinkopaneeleilla laskennalliseksi ilmastohyödyksi. Trump on kolmas presidentti, jota on haavoitettu. Pääministeri Petteri Orpo (kok.) painotti äänestyksen jälkeen, että Suomi on edelleen oikeusvaltio. Välitön kysymys on, miten ampuja pääsi kiväärin kanssa läheisen talon katolle viranomaisten huomaamatta. vuonna 1892 perustetun liiton historiassa. Metsäsektorin menestys on täysin riippuvainen elinvoimaisista, hyvin kasvavista ja monimuotoisista metsistä. Silloin h-sana helähtää samaan tyhjien ilmausten roskakoriin pop up -myymälöiden kanssa. Ennen kaikkea se toimii ennaltaehkäisevästi Venäjän masinoimaa maahantuloa vastaan. Toivottavasti nimitys on ansaitusti noteerattu paikallisen hyvinvointialueen hyvinvointikertomuksessa. Epäilty ampuja oli mediatietojen mukaan rekisteröitynyt republikaanien kannattaja. Ampumalla tehdyt poliitikkojen murhat ja niiden yritykset ovat valitettava luku Yhdysvaltojen historiaa. Kongressin esityksissä kävi ilmiselväksi, kuinka ilmaston lämpeneminen muuttaa metsien luontaisten häiriöiden voimakkuutta. Ampumisessa kuoli yksi sivullinen sekä epäilty ampuja. Murhayritys muuttaa vaalitaistelun luonteen. TOIMITUKSELTA Minkä sanan pilaisin seuraavaksi. Pieleen mennyt vaaliväittely Trumpin kanssa nostatti demokraattipuolueessa vaatimukset ehdokkaan vaihtamisesta. Kongressi oli järjestyksessään 26. Tänä päivänä merkityksettömyyden vaarallisella vyöhykkeellä hoippuvat monet, periaatteiltaan hyviä ympäristötavoitteita kuvaavat ilmaukset. Teon motiiveista selvinnee lisää, kun viranomaiset etenevät tutkimuksissaan. Metsäsektorin on puolestaan tuotava esiin, miten tuloksia voidaan viedä käytäntöön ja mitä ei voida siirtää sellaisenaan koekentiltä metsänhoidon arkeen. Tässä työssä tarvitsemme tutkijoita ja tutkijat meitä. Historiaan jäävät kuvat, joissa verinen Trump kohottaa nyrkkiään ilmaan. Laki tekee poikkeuksen perustuslaista ja sen hyväksyminen kiireellisenä edellytti viiden kuudesosan enemmistöä. Kansainvälisten ihmisoikeussopimusten ja perustuslain kanssa ristiriidassa oleva käännytyslakia voi perustellusti arvostella. Haavoittunut Trump uhkui taistelutahtoa jo tilanteen aikana. Jokaisen piti ostaa pieni musta laatikko ja ylimääräinen kaukosäädin. Digi-etuliite ehtikin melkein unohtua 00-luvulleen, kun pienellä kirjaimella kirjoitetut ija e-etuliitteet valtasivat sähköiset laitteet sekä palvelut. Kunnat ja kaupungit käykää tännepäin, täältä saa onnellistamisen tiekartan. Tulipa parilta taholta kommenttia siitäkin, että olemme Ruotsia paljon edellä näissä asioissa. Täpärästi hengissä selvinnyt Trump saa sympatiaa, joka voisi antaa hänelle ainekset kansakuntaa yhdistävään rooliin. Käytännön toimien lisäksi yritysten on kyettävä raportoimaan yhä paremmin tekemiensä toimien vaikutuksista. Yksilönä joku voi uida vastavirtaan, mutta yhteiskunnan joukkoäly on kuluneiden ilmausten mielikuvitukseton lypsykone. Voi myös olla, että lakia ei koskaan tulla tarvitsemaan. Yksi loppuun lypsetty vedin tyhjeni, kun juhannuksena näin kauppakeskuksen lasiovessa mainoksen Hyvinvointiapteekin hyvinvointipisteestä. Paljon puhetta uhrattiin sille, mitä digivirasto varsinaisesti tekee. Se pitää maaseudun ja sen elinkeinojen puolta sekä huolehtii maaseudun henkisestä ja taloudellisesta hyvinvoinnista. Yritysesimerkin kautta toimme tilaisuudessa esiin, mitä tiekartan toimet käytännössä tarkoittavat osana arjen metsätaloutta. Yllättävän paluun digi koki vuonna 2020, kun sana sai oman Digija väestötietoviraston. Julkaisija: Viestimedia Oy Pääkirjoitukset: Heikki Tuuri, Juhani Reku, Jouni Kemppainen ja Niklas Holmberg RAHIKAINEN pasi.s.rahikainen@gmail.com Joskus me keksimme käyttää hankkeistamme niin hienoja sanoja, että niihin kehittyy suoranainen pakkomielle. Metsät ovat yhä alttiimpia erilaisille hyönteisja sienituhoille. Bidenin toistuvat kaatumiset ja sekavat puheet palauttavat suomalaisille mieleen suunnilleen saman ikäisen presidentti Urho Kekkosen loppuvaiheet presidenttinä. Itselleni tuntemattomaksi on jäänyt, kuka näitä ilmauksia keksii. Kennedyn murha Dallasissa 1963 jäänyt koko maailman yhteiseen muistiin
Tutkimuksen avoimien vastausten perusteella palvelu oli joillakin alueilla parantunut yhdistymisen jälkeen. Kunnan lomittajiin erittäin tyytyväisten osuus oli jopa noussut 42 prosentista 43 prosenttiin. Ei voi kuin ihmetellä, miksi toimiva järjestelmä piti muuttaa”, kärköläläinen Anne Lahtinen kritisoi. Tarkempi kierrätys johti roskaralliin Uudella jätelailla pyritään tarkempaan kierrätykseen, sillä esimerkiksi muovissa Suomi on vielä kaukana EU:n ensi vuoden tavoitteesta. Sekajäte kerätään asiakkaan valitsemalla tyhjennysvälillä jokaisesta kiinteistöstä, minkä lisäksi Kranttilan mukaan asukas voi valita vaikka jokaiselle jakeelle keräyksen. Lomittajien ammattitaito arvioitiin suunnilleen yhtä hyväksi kuin vuonna 2022. ”Muovia on tullut tuotua aiemminkin aika reippaasti. Anne Lahtinen ei voi ymmärtää energiajätteestä luopumista. Vuonna 2022 kaikesta yhdyskuntajätteestä 55 prosenttia hyödynnettiin energiana. Vuoteen 2025 mennessä jäsenmaiden tulisi kierrättää yhdyskuntajätteistä yli 55 prosenttia, kun vuonna 2022 Suomen vastaava luku oli 43 prosenttia. Lomittajille toivottiin myös lisää koulutusta koneiden käyttöön. Sekajätteen jälkeen yleisimmät jätejakeet olivat erilliskerätyt paperija kartonkijäte sekä biojäte, joita molempia oli kokonaismäärästä noin 15 prosenttia. ”Kyllähän tämä hieman rahastukselta haisee, ei tainnut olla vanha malli riittävän hyvä bisnes.” Muun maakunnan haja-ajatusalueen tavoin Lahtiselta kerätään kodista jatkossa sekajäte, johon hän arvelee yleisesti päätyvän entistä enemmän siihen kuulumatonta jätettä. 38 paikallisyksikköä yhdistyivät 12 suuremmaksi alueelliseksi kokonaisuudeksi. ”Kompostiin laitetaan biojäte. Eniten on lomitettavien mielestä heikentynyt tavoitettavuus. Maakunnan jätehuollosta vastaavan alueen kuntien omistaman Salpakierto Oy:n palvelupäällikkö Toni Kranttila kertoo, että energiajätteen keräyksestä luovuttiin haja-asutusalueilla jätelain muututtua. ”Ennestäänkin tuli kierrätettyä, nyt vain hieman tarkemmin”, hän kuvaa. Yhteensä yhdyskuntajätettä eli kotitalousjätteitä ja niihin verrattavia jätteitä syntyi Suomessa noin 2,9 miljoonaa tonnia vuonna 2022. Puolestaan energiahyödynnys eli käytännössä jätteenpoltto on selvästi yleisin käsittelytapa. ”Järjestelmien kehittäminen on osin tasapainoilua asukkaille koituvien kustannusten kanssa”, hän summaa. MT kävi kysymässä Kärkölän kierrätyspisteellä, mitä asukkaat ovat muutoksesta mieltä. Nyt lomituspalveluille annettiin arvosanaksi 7,90 asteikolla 1–10. Kaksitoista prosenttia vastaajista ilmoitti, ettei ollut käyttänyt sijaisapua, koska se oli liian kallista. Ostopalvelulomittajiin oltiin edelleen tyytyväisempiä kuin kunnan lomittajiin. Nykyään kerran viikossa käyn kierrättämässä täällä.” Nykänen on havainnut kierrätyspisteellä olleen välillä pahveja ja muovia astioiden vieressä, kun säiliöt ovat olleet täynnä. ”Suurin osa energiajätteestä oli muovia ja kartonkia, jotka tulisi jätelain mukaan kierrättää omina jätejakeinaan, jotta ne voidaan hyödyntää uudestaan materiaalina”, hän perustelee. ”Todella typerä muutos. Hänestä muutoksesta kertovat ohjeet ovat olleet epäselviä, mikä on aiheuttanut monissa avoimia kysymyksiä. Lomittajien ammattitaito arvioitiin suunnilleen yhtä hyväksi kuin vuonna 2022. Toiseksi eniten tuodaan kierrätettäväksi muovia, mikä kasvaa nyt selvästi eniten”, Satuli avaa. Asia selviää Kantar Agrin keväällä toteuttamasta Maatilojen kehitysnäkymät -tutkimuksesta. 66 prosenttia asiakkaista kertoi saaneensa sijaisapua aina tai lähes aina silloin, kun ovat sitä tarvinneet. Nykäsen tavoin myös paikkakuntalaisesta Jukka Rautiaisesta muutos on tuntunut pieneltä. Lomitusyksiköiden yhdistyminen sai tutkimuksessa osakseen sekä kritiikkiä että kiitosta. Vielä 2010-luvun alussa melkein puolet jätteistä päätyi kaatopaikoille, mutta vuonna 2022 kaatopaikkasijoituksen sai vain 10 660 tonnia yhdyskuntajätteestä. ”Kartonkipakkaukset ovat tonnimääräisesti mitattuna selvästi isoin jätejae. Tiedonsaannin riittävyys ja selkeys sai nyt arvosanaksi 7,77, kun kahden vuoden takainen lukema oli 7,98. Maaseudun Tulevaisuus 3 maanantaina 15. Kompostointiin tai mädätykseen päätyi kolmanneksi eniten jätettä noin 428 000 tonnilla. Tällä oli tarkoitus muun muassa varmistaa asiakkaiden tasapuolinen kohtelu koko alueella. Vastaus riippuu Suomen ympäristökeskuksen (Syke) johtavan asiantuntijan Tuuli Myllymaan mukaan siitä, tapahtuuko jätteiden toimittaminen aluekeräyspisteisiin joko varta vasten vai muun asioinnin yhteydessä. Sitten muoville, sekajätteelle ja kartongille on astiansa, muovia saa tuoda paperipussin viikossa.” Kärkölän ja Päijät-Hämeen kierrätyspisteitä ylläpitävän Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy:n viestintäpäällikkö Heli Satulin mukaan he eivät ole vielä joutuneet tekemään muutoksia ekopisteidensä tyhjennysväleihin. heinäkuuta 2024 UUTISET Uutispäällikkö: Hanna Lensu Toimitussihteerit: Mikko Soini ja Nikke Kinnunen KÄRKÖLÄ Päijät-Hämeen haja-asutusalueiden asukkaat joutuvat tuomaan nykyisin entistä enemmän jätettä itse taajamien kierrätyspisteisiin, kun energiajätteen kotikeräys loppui. ”Yksittäisten kierrätysreissujen kestävyys riippuu myös siitä, mitä polttoainetta asukkaan asioinnissa käyttämä ajoneuvo käyttää.” ”Valitettavasti haja-asutusaleilla kuljetusetäisyydet voivat olla pitkiäkin”, hän jatkaa. Muuttuneiden toimintamallien omaksuminen kuitenkin ottaa aikaa”, toteaa johtaja Päivi Wallin Melasta. ”Paikallisyksiköiden yhdistämisessä myös toimintatapoja yhtenäistettiin. Vuonna 2022 arvosana oli 8,09. Riittävän suurilla lomitusyksiköillä on pyritty turvaamaan lomituspalvelujen sujuva järjestäminen, kun kotieläintilojen määrä vähenee, Maatalousyrittäjien eläkelaitos Mela kertoo tiedotteessaan. ”Energiajätteen lopetus on hämmentänyt monia, mutta uskon ihmisten oppivan taas lajittelemaan jätteet uuden ohjeistuksen mukaan.” Jätteiden lajittelun tiukentuessa pelkona on ollut sekajätteen määrän kasvu. SATU LEHTONEN Ostopalvelulomittajiin oltiin edelleen tyytyväisempiä kuin kunnan lomittajiin. Kierrätyspisteelle osuu myös naapurikunnasta hollolalainen Asta Ingman, joka kertoo kierrättävänsä jätteet kauppaja työmatkoillaan. Suomi on jäämässä lisäksi EU:n kierrätystavoitteista. Lomituksen asiakkaat ovat nyt hiukan tyytymättömämpiä palveluun kuin kaksi vuotta sitten. Avoimessa palautteessa tuli kuitenkin esille vastaajien huoli ammattitaitoisten ja luotettavien lomittajien riittävyydestä. Vastaajat kokivat lomitushallinnon asiakaspalvelun muutosten heikentäneen palvelua. Näin ei ole kuitenkaan Kranttilan mukaan energiajätteestä aiemmin poissiirtyneissä useampiasuntoisissa kiinteistöissä tapahtunut. Sekajätettä syntyy yhä eniten SANTERI NOUSJOKI Vuonna 2022 kaikesta yhdyskuntajätteestä 55 prosenttia hyödynnettiin energiana. ”Valitettavasti haja-asutusaleilla kuljetusetäisyydet voivat olla pitkiäkin.” TUULI MYLLYMAA Yhdyskuntajätteestä noin puolet eli 1,46 miljoonaa tonnia oli vuonna 2022 sekajätettä, selviää Tilastokeskuksen tuoreimmista luvuista. SANTERI NOUSJOKI KIMMO HAIMI Päijät-Hämeessä haja-asutusalueelta lopetettiin energiajätteen keräys. ”Emme ole vielä saaneet palautetta ylitäyttymisestä käyttäjiltä tai omilla tarkastuskäynneillämme.” Uudella jätelailla pyritään parantamaan jätteiden kierrätystä, sillä esimerkiksi muovin kierrätysaste on Suomessa vasta reilut 30 prosenttia, kun EU-tavoite vuodelle 2025 on 50 prosenttia. ”Uskon ihmisten oppivan taas lajittelemaan jätteet uuden ohjeistuksen mukaan.” TONI KRANTTILA ”Energiajäteastia on käytännössä vaihtunut usein muovijätteeksi.” TONI KRANTTILA Pakkauksia pienentävään Jukka Rautiaiseen keräysmuutos ei ole juurikaan vaikuttanut. ”Kierrätyspisteen reiät ovat valitettavan pieniä, kun kauppareissun yhteydessä tuon jätteet mukana”, hän sanoo. Kärköläläiseen Merja Nykäseen uusi malli ei ole vaikuttanut. Muovin osalta kierrätystavoite on ensi vuodelle 50 prosenttia, mutta Suomessa ollaan vasta noin 30 prosentissa. Toiseksi yleisintä oli materiaalihyödynnys, johon päätyi vajaa kolmannes jätteistä. Se sai nyt arvosanaksi 7,87, kun vastaava lukema kaksi vuotta sitten oli 8,14. ”Energiajäteastia on käytännössä vaihtunut usein muovijätteeksi, jonkun verran ihmiset ovat valinneet myös kartonkia.” Entä, ovatko tällaiset yksittäisten ihmisten kierrätysajot taajamiin ympäristön kannalta kestäviä. Myllymaasta jätehuoltoa voisi vielä selvästi parantaa ympäristön kannalta esimerkiksi lisäämällä alueellisten keräyspisteiden määrää ja kannustamalla taajamien ulkopuolella asuvia hyödyntämään kimppa-astioita. Toisaalta yhdistymisen myötä muuttuneet toimintatavat, kuten keskitetty asiakaspalvelu, herättivät myös kritiikkiä. Hollolalainen Asta Ingman kierrättää kauppaja työmatkojen yhteydessä. ”Eivät pientaloissa asujat ole yhtään sen huonompia kierrättäjiä”, hän toteaa. Suurimmaksi syyksi siihen, miksei sijaisapua saatu, vastaajat ilmoittivat, ettei kunnalla ollut tarjota lomittajaa. Kuvassa kärköläläinen Merja Nykänen on tuomassa roskia kierrätykseen taajamaan. Lomituksen paikallisyksikkörakenteen uudistus käynnistyi kaksi vuotta sitten. Vuonna 2022 vastaava luku oli 67 prosenttia. Tuottajien tyytyväisyys lomituspalveluihin hienoisessa laskussa Etenkin lomitushallinnon tavoitettavuuteen toivotaan parannusta. JARNO MELA 66 prosenttia asiakkaista kertoi saaneensa sijaisapua aina tai lähes aina silloin, kun ovat sitä tarvinneet.
Myös sen vartalosta löytyi hampaanjälkiä ja nirhaumia. Eduskunnan käsittelyssä lakiin lisättiin myös henkilöt, joista erityisen haavoittuvassa asemassa oleva on todettu riippuvaiseksi Poikkeuslaki on voimassa vuoden, ja sitä voi soveltaa kuukauden kerrallaan. Esimerkiksi kriisikunnaksi ajautunut Kyyjärvi saa talousarvion mukaan tänä vuonna Hallakankaan tuulivoimapuistosta 240 000 euroa kiinteistöveroa. Voimaloista aletaan maksaa kiinteistöveroa heti, kun rakennustyöt on aloitettu. Liikevoiton arvioidaan olevan suurempi kuin edellisvuoden 49,6 miljoonaa euron liikevoitto. Suomen 309 kunnasta noin 170:ssä on tuulivoimaloita tai luvitettuja tuulivoimahankkeita. Hevonen oli ihan rauhallinen. Käännytyslain avulla pyritään myös mahdollistamaan itärajan hallittu avaaminen henkilöliikenteelle. ”Yhdysvalloissa vaalit pyörivät Trumpin ympärillä. Europarlamentaarikko Mika Aaltola kommentoi MT:lle, että avoimessa demokratiassa on järeistä turvatoimista huolimatta vaikeaa suojata poliittisia johtajia, jos ihmisjoukoissa on motivoituneita tahoja. Lisäksi kunta sai viime vuonna kaksi miljoonaa euroa verotuloa Hanhikiven ydinvoimalasta, jonka rakennuttaminen on jäissä. Aaltola sanoo viestipalvelu X:ssä, että salamurhan yritys kylvää helposti vain lisää väkivaltaa. ”Usein ihmiset haluavat osoittaa sympatiaa tällaisissa tilanteissa. ”Hevoset ovat tarhanneet yhdessä, vaikka ovat molemmat oreja. Yksi hevosista seisoi laitumen keskellä, eikä liikkunut mihinkään. Ydinvoimaloiden lukemiin niillä ei kuitenkaan päästä. ”Parantava politiikka loistaa poissaolollaan.” Vaalitilaisuuksien järjestäminen ja niihin liittyvät turvatoimet menevät Yhdysvalloissa uudelleenarviointiin, Aaltola sanoo. ANNI-SOFIA HOPPI Suden hyökkäyksen kohteeksi Jämsässä joutunut 10-vuotias lämminveriori sai takajalkaansa niin pahan haavan, että se jouduttiin lopettamaan. Susi on todennäköisesti livahtanut laitumelle sähköaidan ali. Siinä missä Pohjois-Pohjanmaalla tuulija aurinkovoimasta saatiin viime vuonna yhteensä yli 15,5 miljoonaa euroa kiinteistöverotuloa, saatiin Pohjois-Karjalassa pyöreät nolla euroa ja Päijät-Hämeessä ja Etelä-Savossa alle 5 000 euroa. SILJA KINNUNEN Verohallinnon mukaan Olkiluodon ydinvoimalat tuottivat Eurajoelle vajaat 21 miljoonaa euroa kiinteistöverotuloa vuonna 2023. ”Yhdysvaltain ulkopolitiikka on pysynyt melko samanlaisena Trumpin ja Bidenin aikana, ja se on melko luotettavaa myös tulevaisuudessa.” Aaltolan mukaan on vaikeaa nähdä, että Yhdysvalloissa aseisiin suhtautuminen muuttuisi tapauksen myötä. Salamurhan yritys kääntää huomiota Trumpiin, sanoo Aaltola. HENNA LÄÄVERI KUVA: OONA VALLITTU, KOONNUT: VALTTI KOIVUNEN Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI kertoi sunnuntaina tutkivansa entiseen presidenttiin kohdistunutta ampumista salamurhan yrityksenä. Erityisen haavoittuvassa asemassa olevien, lasten ja vammaisten maahan pääsyä ei saa jatkossakaan estää. ”Soitin eläinlääkärille, että tulee lopettamaan pahemmin loukkaantuneen hevosen. EVAN VUCCI / LEHTIKUVA Käännytyslaki läpi eduskunnassa Eduskunta hyväksyi kiistellyn rajaturvallisuutta koskevan lakiesityksen perjantaina kiireelliseksi julistamisen jälkeen äänin 167–31. Pyhäjoella ei ole vielä aurinkovoimaloita, mutta sinne on suunnitteilla noin 200 hehtaarin kokoinen aurinkovoimapuisto. ”En tiedä, onko kyseessä sama vai eri susi.” Aluksi Vallittu ei edes osannut epäillä suden olleen asialla. ”Luojan kiitos ei tullut syviä haavoja. Lain käyttöönotosta päättää tasavallan presidentti yhdessä valtioneuvoston kanssa. heinäkuuta 2024 UUTISET Erot tuulivoimasta saatavista kiinteistöverotuotoista ovat merkittäviä. ”Yleensä tällaiset tilanteet lisäävät inhimillisiä piirteitä poliitikossa, ja häneen suhtaudutaan empatialla.” Tärkeää on, miten Trump reagoi. Joko äänestät puolesta tai vastaan.” Vaikutuksia Trumpin kannatukseen on vaikea vielä arvioida. Sisäministeri Mari Rantasen (ps.) mukaan lailta toivotaan ennalta ehkäisevää vaikutusta niin, ettei sitä tarvitsisi koskaan käytännössä soveltaa. Kyyjärvelle suunnitellaan toista tuulivoimapuistoa sekä Pyhäjoen tapaan myös aurinkovoimatuotantoa. Suhtautuminen aseisiin on hyvin jakautunutta Yhdysvalloissa. PIIA LEHOJÄRVI. Arvion mukaan verotulot laskisivat viidellä prosentilla, jos Hallakangasta ei huomioitaisi. Atrialla on vakiintuneet asiakassuhteet Kiinassa, mikä luo hyvät edellytykset viennin jatkumiselle ja kehittämiselle. Ihmettelin ensin, että miksi ne ottaisivat yhteen.” Paikallisen riistanhoitoyhdistyksen petoyhdyshenkilöt ovat Vallittun mukaan käyneet paikan päällä varmistamassa hyökkääjän olleen susi. Lisäksi Euroopasta Kiinaan tuotavien elintarvikkeiden tullimaksujen mahdollinen korotus tai tuonnin kielto vaikuttaisi toteutuessaan Atrian Suomen sianlihan vientiin ja eurooppalaiseen sianlihamarkkinaan. Washington Post -lehden tietojen mukaan Trumpin salamurhasta epäilty ampuja oli republikaanisen puolueen rekisteröity jäsen. Loviisa taas sai ydinvoimalaitoksestaan 4,2 miljoonaa euroa. Kaikki kunnat eivät kuitenkaan pääse tähän joukkoon esimerkiksi tutkahäiriöiden vuoksi. Viereen mennessäni huomasin, että hevosella oli toisessa takapolvessa nyrkin kokoinen reikä ja takajalat aivan veressä”, Vallittu muistelee. Laki otetaan käyttöön vain tarvittaessa. Epäilty ampuja oli pääministeriä tervehtimään saapuneen pienen ihmisjoukon seassa kulttuuritalon ulkopuolella. Tutkimuksille on hyvä jättää oma aikansa. Hän sai surmansa ampumisessa. ”Trumpin salamurhan yritys on oire ja yksi lisä dramaattisessa poliittisessa kuohunnassa.” MIKA AALTOLA Presidenttiehdokas sai ampumahaavan korvaansa. Tällä hetkellä kasvusta nauttii erityisesti länsirannikko, mutta tuulivoimaa rakennetaan entistä enemmän myös Suomen keskiosiin. Elleivät poliittiset johtajat Trumpin kautta muuta käsitystään.” Parhaimmillaan tapaus voi ruokkia yhteistä tahtoa, huonoimmillaan vastakkaisasettelua entisestään. Uuden lain astuessa voimaan rajavartijoiden ei tarvitse enää ottaa vastaan kaikkia turvapaikkahakemuksia. Syyksi oikaistun liikevoiton ennusteen parantamiselle Atria kertoo hyvän tuloskehityksen yrityksen kaikilla liiketoiminta-alueilla. ”Huomasin, että pari laidunta oli rikki. Viime toukokuussa Slovakian pääministeriä ammuttiin kulttuuritalon edessä Handlovan kaupungissa. Epävarmuutta Atrian mukaan liittyy kuluttajien ostovoimaan sekä myynnin rakenteeseen vuoden 2024 jälkimmäisellä puoliskolla. Verohallinnon mukaan Olkiluodon ydinvoimalat tuottivat Eurajoelle vajaat 21 miljoonaa euroa kiinteistöverotuloa vuonna 2023. Hän siirsi ensi töikseen pahasti loukkaantuneen 10-vuotiaan lämminveriorin laitumelta talliin ja lähti sitten hakemaan toista, 3-vuotiasta lämminverioria, joka oli paennut sutta viereiselle tallille. Vammat olivat niin suuria, että oli armollisempaa antaa eläimen mennä pois.” Lievemmin loukkaantunut hevonen näyttää selviävän hyökkäyksestä. Pyllyn päältä löytyy pari isompaa haavaa, joita on hoidettu.” Hevosten omistaja epäilee suden hyökänneen niiden kimppuun keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Suomen 309 kunnasta noin 170:ssä on tuulivoimaloita tai luvitettuja tuulivoimahankkeita. Tilaisuudessa kuoli lisäksi sivullinen henkilö. Lailla pyritään torjumaan Venäjän Suomen itärajalle kohdistamaa välineellistettyä maahantuloa. ”Uusi siipikarjatehdas on otettu käyttöön onnistuneesti ja se mahdollistaa liiketoiminnan laajentamisen ja kustannustehokkaan tuotannon jatkossa”, tiedotteessa kerrotaan. Tilanteen tasaamiseksi on ehdotettu takausmekanismia, jolla leikattaisiin valtionosuuksia verotuloja saavilta kunnilta ja tasattaisiin rahat muille. Yli viiden megawatin aurinkovoimaloita on Suomessa vasta muutamia rakennustai tuotantovaiheessa, mutta esimerkiksi Uudessakaupungissa ensi vuonna valmistuva suuri aurinkovoimalahanke kasvattaa kunnan talousarvion mukaan kiinteistöverotuottoa 650 000 eurolla vuonna 2026. ”Siinä vaiheessa, kun löysin loukkaantuneen hevosen oli tapahtuneesta jo varmaan aikaa. Historiallisesti Yhdysvalloissa on salamurhattu presidenttiehdokkaita ja presidenttejäkin. Sama ollaan huomattu myös Euroopassa, Aaltola sanoo. ”Donald Trumpin salamurhan yritys on oire ja yksi lisä dramaattisessa poliittisessa kuohunnassa.” Se kertoo Aaltolan mukaan tästä ajasta ja Yhdysvaltain politiikan kärjistymisestä. JOUNI PORSANGER Tuulija aurinkovoimaloiden kiinteistöverotuotto 2023 0€ < 50 000€ 50 000–500 000€ 500 000–5 000 000€ > 5 000 000€ Jutta Mykrä Lähde: Verohallinto Atrialta positiivinen tulosvaroitus Atria nostaa vuoden 2024 oikaistun liikevoiton ohjeistustaan, kertoo yritys tiedotteessaan. Tasaus koskisi myös vesija aurinkovoimaloita, joista jälkimmäisiä suunnitellaan tällä hetkellä vilkkaasti myös Itä-Suomeen. ”Hakeeko hän yhdistävää hetkeä, vai mikä hänen tyylinsä tulee olemaan suhtautumisessa häneen kohdistuneeseen salamurhayritykseen.” Myös ampujan motiivit ja mahdolliset taustalla olleet tahot voivat vaikuttaa. Lain on kritisoitu rikkovan perusja ihmisoikeuksia sekä olevan EU-oikeuden vastainen. Atria julkistaa tammi-kesäkuun 2024 osavuosikatsauksen heinäkuun puolessa välissä. Vaikuttavia tekijöitä ovat olleet suotuisa myynnin rakenne ja toimintojen tehostaminen. Maaseudun Tulevaisuus 4 maanantaina 15. Esimerkiksi presidenttiehdokkaiden väittelytilaisuuksissa toisen osapuolen totaalinen soimaaminen on standardi nykyään. Viime vuonna kaikkiaan 27 kunnassa tuulija aurinkovoimaloiden osuus kunnan kiinteistöveroista oli yli 20 prosenttia. Tuulija aurinkovoimalaitokset ovat Digija väestötietoviraston ja Verohallinnon tiedoissa samalla rakennustyypillä, joten niitä ei voida eritellä. Trump sai ampumahaavan korvaansa. Tuulivoimalat ovat kunnille rahasampo, mutta erot ovat suuria Tuulija aurinkovoimaloiden kiinteistöverotulot voivat olla pienelle kunnalle lottopotti. ”Salamurhayritys kertoo demokratioiden kipuilusta” Entinen presidentti ja nykyinen presidenttiehdokas Donald Trump selvisi täpärästi salamurhayrityksestä. Vallittu meni ensi töikseen tarkistamaan, onko kaikki kunnossa laitumella. ”Massa-ampumisetkaan eivät sitä ole muuttaneet. Pyhäntä sai tuulija aurinkovoimaloista 2023 kiinteistöverotuottoa 836 126 euroa, mikä on vajaat 13 prosenttia kunnan yhteenlasketuista verotuloista ja valtionosuuksista. HENNA LÄÄVERI Susi hyökkäsi kahden hevosen kimppuun Susi on käynyt kahden hevosen kimppuun Jämsässä. Tällä hetkellä yksi Hallakankaan voimala tuottaa noin 30 000 euroa kiinteistöveroa vuosittain. Yhdysvaltain presidentinvaaleissa istuvan presidentin Joe Bidenin vanhuus on ollut huomion kohteena. Kannuksen vastaavat luvut olivat puolestaan yli kaksi miljoonaa euroa eli vajaat 12 prosenttia. Osuus oli suurimmillaan Simossa (68,9 %), Pyhäjoella (67 %), Pyhännällä (59,2 %) sekä Kannuksessa (58,2 %). Lakia voitaisiin soveltaa vain rajatulla osalla Suomen valtakunnanrajaa ja sen läheisyyttä. Ydinvoimaloiden lukemiin ei tuulija aurinkovoimalla kuitenkaan vielä päästä. Myös oikeuskansleri antaa arvion käyttöönoton perusteista. Pyhäjoen verotulot ja valtionosuudet yhteensä olivat vuoden 2023 tilinpäätöksen mukaan runsaat 16 miljoonaa euroa. Hyvä markkina-asema, vahvat tuotemerkit ja hyvät asiakassuhteet sekä luotettavasti toimivat teolliset prosessit luovat kuitenkin edellytykset liiketoiminnan vakaudelle, yritys kertoo. Määrällisesti eniten tuottoa voimaloista saa Pyhäjoki, jolle kertyy tuulivoimaloista peräti 4,1 miljoonaa euroa kiinteistöverotuloa vuodessa. Laitumella on myös kaksi tämän kesän varsaa, onneksi susi ei ollut niihin käynyt.” Alueella on Vallittun mukaan tehty ainakin viime kesänä havainto läheisen raviradan läpi kulkeneesta sudesta. Hevosten omistaja Oona Vallittu kertoo saaneensa torstaiaamuna soiton viereiseltä tallilta, jonka omistajat olivat huomanneet aamukahvia juodessaan pihalla vieraan hevosen. Pieni Simon kunta saa kunnan talousarvion mukaan vuosittain yhteensä kiinteistöveroa noin 2,3 miljoonaa euroa, josta tuulivoimalat tuottavat noin puolitoista miljoonaa euroa. Epäilty on 20-vuotias Thomas Matthew Crooks, joka oli kotoisin Pennsylvanian Bethel Parkista. ”Ajassamme on tällaista liikehdintää, ja se kertoo demokratioiden tietynlaisesta kipuilusta juuri nyt”, Aaltola arvioi. Asiaa ei ole kuitenkaan tiettävästi edistetty poliittisesti. Vallitulla on seitsemän hevosta vuokralla Alajoen tallilla. He haluavat kerääntyä yhteen ja näyttää, että väkivallalle ei ole sijaa.” Bidenin vanhuus ja Trumpin salamurhan yritys eivät Aaltolan mukaan vaikuta lännen yhtenäisyyteen tai Ukrainan tukemiseen
heinäkuuta 2024 dna.fi/samsung | DNA Kauppa | Soita ja tilaa 0800 550 044. Tarjoustuotteita 1 kpl/hlö. 36 kk maksuajalla vaikka et olisikaan DNA:n liittymäasiakas. Samsung Galaxy -uutuudet saavat onnesta soikeaksi Kaupan päälle Edun arvo jopa 348 €. Numero on maksuton. Ei jälleenmyyjille. Ostaessasi Galaxy Z Flip6 / Z Fold6 -puhelimen (SM-F741B / SM-F956B) 10.–28.7.2024 välisenä kampanja-aikana, saat Galaxy Buds3 Pro -kuulokkeet (SM-R630NZAAEUB, arvo noin 249 euroa) ja Flipsuit Case tai S Pen Case -suojakuoren (EF-ZF741/EF-OF95PC, 49,90–99,90), kaupan päälle. Meillä on samat hinnat myös yrittäjille. Koroton ja kuluton DNA Maksuaika: Voit ostaa laitteet esim. Tarjous voimassa 10.–28.7.2024. tai + Samsung Galaxy Z Flip6 5G alk. Maaseudun Tulevaisuus 5 maanantaina 15. Korko % ja kulut €. 1259 €
. . Oikeuden mukaan noin 20 minuuttia rikoksen jälkeen syytetty kertoi paikalle saapuneille poliiseille, ettei hän välitä siitä, ”kuoliko uhri”. ”Kukkakaalissa monella viljelijällä oli tilanne, että kukkakaalit eivät oikein lähteneet kasvuun.” Nyt pelloilla näyttää paremmalta. Viime viikolla YK:n maatalousorganisaatio FAO povasi viljoille maailmanlaajuisesti ennätyssatoa. Sen sijaan Maikki on sekä satoisa että talvenkestävä. ”Salaatti ei pidä helteistä, se tuo lehdenreunapoltetta ja kitkerää makua. ”Sääolosuhteet eivät ole sitä pilanneet. Toivomme, että kuluttajat ostavat kotimaista.” Viljojen ja öljykasvien tuotantoon ja hintoihin vaikuttaa tänä kesänä La Niña -sääilmiö. Luomu rehuvehnä Hankkija3) 195 . Luomu mallasohra Viking Malt 340 . Monivuotisilla kasveilla lajikekokeet kestävät kolme vuotta, jotta talvehtiminen saadaan testattua, kertoo tutkija Markku Niskanen Lukelta. Entsyymiohra Viking Malt 258-266 . . Ostajien vetäytyminen on pysäyttänyt typpilannoitteiden hinnannousun. Keskilänteen La Niña toisi kenties sen sijaan viileää ja kosteaa säätä, josta hyötyvät tämän vuoden maissija soijasadot. Koepaikkoja Lukella on eri puolella Suomea seitsemän, jotta eri kasvuvyöhykkeet edustetaan kattavasti. Näistä lajikkeista Liljeros on vanhin, ja on jo nyt viljelijöiden saatavilla. . Suurimo-ohra Raisio 210 . Tämä tarkoittaa sitä, että aikaa kuluu viidestä kymmeneen vuotta, ennen kuin uusi lajike on viljelijöiden käytössä”, Niskanen kertoo. Sateet tukevat sadonmuodostusta, mutta toisaalta ilmoilla on myös tulvariski. Jäävuorisalaattia nousee pellosta melkoista vauhtia, kertoo Tuoreverkko Oy:n toimitusjohtaja Marjut Soininen. Kysyntääkin tuntuu olevan, Soininen täydentää. Peltopinta-alaa on nimittäin riittävästi koko karjan ruokintaan. . . Euroopan ulkopuolella La Niña -sääilmiö vaikuttaa viljan ja öljykasvien satonäkymiin. ”Ei mene varmaan kuin viikko, niin alkaa tulla enemmän. . . . . ”Se on vielä kehitysasteella, mutta olisi hienoa, että kuiviketta ei tarvitsisi kuljettaa.” Ilmastotoimia tulisi Sillanpään mielestä tukea enemmän. . Rypsi ja -rapsi Apetit 472-495 Kinnusen Mylly9) 350 Nordic Soya 486 . Luomu rypsi ja -rapsi Hankkija8) 680-710 . Luomu härkäpapu Hankkija 290 . laskenut . Tilanne voi olla sama kuin salaatinkin kohdalla, eli sato kypsyy monessa paikassa yhtä aikaa. . Euroopan säihin La Niñalla ei yleensä ole suurta vaikutusta. La Niña aiheuttaa usein suuria muutoksia maailmanlaajuisissa säätyypeissä. ”Vuodessa 50 hiehoa on resurssien tuhlausta, jos 25 riittäisi.” Seuraavaksi tilalla aiotaan keskittyä valkuaisomavaraisuuteen. . He ovat lähteneet mukaan Euroopan laajuiseen hankkeeseen, jonka tarkoituksena on edistää ilmastonmuutokseen sopeutumista ja vähentää päästöjä. Suotuisissa varasto-olosuhteissa hyvälaatuisia kukkakaaleja voi säilöä noin viikon päivät. Luomusuurimokaura Fazer 282 Helsingin Mylly 280 Raisio 283 Hankkija 259 . . Euroopassa typen hintakehitykseen vaikuttavat edelleen melko korkeat kaasun hinnat. Riippuu viljelijästäkin, millaiset kulut ovat. . Meidän tuottajien salaatti on lisäksi pikajäädytettyä, mikä vaikuttaa laatuun merkittävästi, hän jatkaa.” Myös kaalikasveissa saatavuus on runsaimmillaan. . . . . Sillä lehmien hyvinvointi kasvoi, mutta tuottavuus kääntyi laskuun. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen. Luomurehuherne Hankkija3) 240 Kinnusen Mylly10) 320 . . Australiaan La Niña voi tuoda sateita. Positiiviseksi yllätykseksi samat toimet ovat olleet hyväksi myös ympäristölle. ”Halusin mukaan, koska se on maailmanlaajuinen. ”Yhdenja oikeudenmukaisuuden on toteuduttava, määräyksiä ei voi vain sanella muualta.” ANNIKA HIRVELÄ Uudet timoteilajikkeet pääsevät viljelyyn Ennen uuden lajikkeen viljelyn aloittamista, Luke testaa ne virallisissa lajikekokeissaan. 1.6. 2023 2024 Lehmävasikat Lehmät Siemennetyt hiehot Jalostusnaudan markkinahinta 250 500 750 1000 1250 1500 6 5 4 3 2 1 12 11 10 9 8 7 6 1392 e 1245 e 450 e Kuukausi dollaria tynnyriltä 2023 Raakaöljyn pörssihinta 60 70 80 90 100 6 5 4 3 2 1 12 11 10 9 8 7 6 Lähde: Oilprice.com 2024 2024 Viikko euroa/100 kg Lähde: Luke 2023 Saksa 463 e/100 kg Tanska 389 e/100 kg Ruotsi 522 e/100 kg Suomi 450 e/100 kg Sonninlihan (O2) markkinahinta 350 400 450 500 550 26 20 10 1 40 30 Kuukausi euroa/100 kg Lähde: EU 2023 Maidon markkinahinta 30 35 40 45 50 55 60 Alankomaat EU Ruotsi Suomi 6 5 4 3 2 1 12 11 10 9 8 7 6 2024 Olkipaali aseena tapon yrityksessä Pitkään jatkunut naapuririita tuli päätökseen Saksassa Neumarktin alueella, kun 71-vuotias maanviljelijä tuomittiin Nürnbergin alueoikeudessa kolmen vuoden ja 11 kuukauden vankeustuomioon tapon yrityksestä. 3) Vain viljelysopimuksella 4) Toimitettuna Koskenkorvalle, vain jo sopimuksen tehneille. . . . viikon takaisesta. ”Kun lajike saadaan lajikeluetteloon, siirtyy se siemenviljelykseen. . Vehnän tuotanto laskee jyrkästi tänä vuonna, arvioi Euroopan viljelijöiden kattojärjestö Copa-Cogeca. . Vehnäntuotantoon odotetaan EU:ssa 6,4 prosentin laskua viime vuodesta. Sillanpäälle tärkeää on eläinten korkealaatuinen jalostus, jotta ne olisivat kestäviä ja tuottavia. Egyptissä koettu kaasupula jarrutti tuotantoa, mutta nyt typentuotanto on palannut lähelle tavanomaista tahtia. . ”Todella hyvälaatuista on”, Soininen kehuu. Psykiatrisessa arviossa todettiin, että mies on toiminut täydessä ymmärryksessä, eikä hänen rikosoikeudellinen vastuunsa ollut heikentynyt. Tuoreverkko Oy markkinoi ja myy kotimaisia avomaankasviksia ja marjoja Suomen keskusliikkeille, tukuille ja jalostajille. . Tilalla on aikaisemmin kokeiltu oman kuivikkeen tuotantoa. . Huhtikuun kylmyys vaihtui äkillisiin helteisiin. . . Euroopassa ja Venäjällä suunta näyttää olevan päinvastainen. 43-vuotias lähti vihaisesti kohtaamaan aggressiivisesti käyttäytyvää naapuriaan. Molemmat timoteit ovat myöhäisiä, mutta Pirkon sulavuus on kaikissa niitoissa hyvä. . Kirittäjänä ovat erityisesti korkeat sato-odotukset maissille Etelä-Amerikassa. . . . . Taustalla ovat suotuisat säät. . Härkäpapu A-Rehu 270 Hankkija 255-275 Raisio 270 . Tilanne voi vaikuttaa maailmanlaajuiseen tarjontaan, koska Australian rapsiala on normaalia pienempi ja maa on lehden mukaan suurin rapsin viejä. Oli onnekasta sattumaa, että kontti, jonka väliin uhri jäi loukkuun, antoi periksi eikä aiheuttanut pysyviä vammoja. Mies putosi portailta, mutta ei loukkaantunut. Pidän tärkeänä, ettei muualta määrätä, miten täällä pitää tehdä”, Sillanpää kertoo. . Naapurin nuori poika istui edelleen autossa matkustajan paikalla. . 71-vuotias koki sen hidastaneen matkantekoaan, ja yksinkertaisesti törmäsi pakettiautoon nostaen sen traktorinsa etukuormaajan trukkipiikeillä kyljelleen. Myös Ranskan maatalousministeriö on alentanut merkittävästi ensimmäistä ennustettaan vehnän sadosta, kertoo saksalaismedia Agrarheute. Nihkeästi kasvuun lähteneen kiinankaalinkin tilanne on normalisoitunut. Ilmiö voi johtaa nykyistä viileämpiin ja kosteampiin olosuhteisiin joillakin alueilla, kun taas toisilla olosuhteet ovat mahdollisesti kuivempia ja lämpimämpiä. Niskanen muistuttaa, että mikäli pellot ovat huonossa kunnossa, ei lajikkeella ole merkitystä. Liika lämpö ja kosteus voisivat saada roomansalaatit tummumaan pellossa. Naapuri oli purkamassa rehukuormaa pakettiautostaan, jonka oli pysäköinyt tien reunaan. Toistaiseksi vastaavaa hintakuoppaa ei ole näköpiirissä. Suurimokaura Fazer 226 Helsingin Mylly 215 Raisio 232 . Mallasohra Hankkija 210 Lantmännen Agro 232 Viking Malt 240 . Rehuohra Anora4) 203 A-Rehu 180-200 Berner 145-150 Hankkija 140-198 Kinnusen Mylly 200 . . Urean hinta nousi reiluun 336 dollariin. . 1) Valkuainen 13+ 2) Valkuainen ?12,0, sako ?180. Kuukausi euroa/eläin Lähde: Faba osk. Sillanpää kertoo, että tilalla on jo aikaisemmin tehty kustannuksia alentavia ja tuotosta lisääviä toimia. Elintarvikekaura Berner 195-226 Lantmännen Agro 237 . . Syy pitkäaikaiseen naapuririitaan ei oikeudenkäynnin aikana selvinnyt. viikoilla 23-26 2024 Suomessa euroa/kg Vko 23 4,45 4,59 3,12 2,85 3,03 4,28 4,48 2,13 Vko 24 4,43 4,59 3,16 2,82 2,94 4,24 4,30 2,12 Vko 25 4,50 4,62 2,99 2,79 2,95 4,26 4,42 2,11 Vko 26 4,50 4,62 2,98 2,77 2,95 4,32 4,47 2,13 2023 2024 Viikko euroa/porsas Lähde: Luke Tanska 61,0 e Suomi 87,1 e Porsaan markkinahinta Suomen hinta laatulisineen, muiden maiden perushinta 50 60 70 80 90 100 26 20 10 1 40 30 Saksa 90,6 e Ruotsi 94,2 e Viikko euroa/1 000 kg Lähde: Luke 2023 2024 Rapsin pörssihinta, Euronext 300 400 500 600 700 26 20 10 1 40 30 Suomi Naantali Saksa Hampuri Liettua Vilna Viikko euroa /1 000 kg Lähde: Luke 2023 Rehuohran markkinahinta 125 155 185 215 245 26 20 10 1 40 30 2024 Viikko euroa/100 kg Lähde: Luke 2023 Saksa 231 e/100 kg Tanska 184 e/100 kg Ruotsi 235 e/100 kg Suomi 213 e/100 kg Sianlihan (E) markkinahinta 170 190 210 230 250 270 26 20 10 1 40 30 2024 Viljojen ostohintoja Euroa/tonni, alv % Osa hinnoista päivän hintoja, osa viikkohintoja Hinta noussut . Sen käyttöä tuetaan, mutta ei tarpeeksi. Kirjoittajat ovat MT:n toimittajia. Luomuohra Anora4) 280 Hankkija 260 Kinnusen Mylly 250 . 5) Kosteus alle 15,0 %, roskat max 2 %, rikat max 4 % 6) Sakoluku > 80, HLP > 71, torajyviä max 0,05 % 7) Tarjous suorille sopimusviljelijöille 8) Kost max 8% 9) Kost alle 9% 10) Kosteus alle 15,0 %, roskat max 2 %, rikat max 4 %, vieraat viljalajit max 5,0 % Gra ikka: MT Tuotanto MT kerää gra ikoiden tiedot Luken, MTK:n, EU:n ja yritysten tuottamista tilastoista. ”Ainakaan ei ole pulaa.” Myös hyvälaatuisia erikoissalaatteja kuten roomansalaattia ja sydänsalaattia on nyt saatavilla runsaasti. Hyökkääjän pysäyttäminen ei kuitenkaan ollut helppoa. Ruokonataa on Niskasen mukaan vaikea lisätä Suomessa, joten sen lisäys tehdään useimmiten ulkomailla. Tämän jälkeen lajikkeesta voi tuottaa sertifioitua siementä. Tuotantoa löytyy ympäri Suomen: Eteläisin tila sijaitsee Kemiönsaaressa, läntisin Vaasan yläpuolella, itäisin Rääkkylässä. Energiaa tilalla on säästetty pienentämällä sähkönkulutusta aurinkopaneeleilla, mikä on ollut sekä taloudellinen että ympäristöviisas ratkaisu. Kun mennään lähelle euroa, se on jo aika ikävä hinta.” Viime kesänä kukkakaalia jätettiin tiloilla peltoon, kun tuottajahinta romahti alimmillaan 70 senttiin. Jos La Niña voimistuu ennustetusti vuoden loppua kohden, se voi vaikuttaa haitallisesti rapsin satoon sadonkorjuun aikana. Esimerkiksi amerikkalainen NOAA-sääpalvelu ennusti 65 prosentin todennäköisyyden La Niñan kehittymiselle heinä-syyskuussa ja 85 prosentin todennäköisyyden marras-tammikuulle. Esimerkiksi biokaasu on kallista. Yhdysvaltojen eteläosissa La Niña -ilmiön mahdollisesti mukanaan tuoma kuivuus voi johtaa haastavaan alkuun syysviljoilla. . . Luomurehukaura Hankkija3) 203 Kinnusen Mylly3) 185 . Lannoitteiden raaka-aine fosfori (DAP) halventui ja urea vuorostaan kallistui kesäkuussa, kertovat Maailmanpankin tilastot. Silloin 71-vuotias ajoi suoraan päin ja painoi 43-vuotiaan seinää vasten etukuormaajassa olleella kontilla, joka sisälsi olkipaalin. Rehuvehnä Berner 170 A-Rehu 190-200 Hankkija 164-184 Kinnusen Mylly 185 Raisio 175 . Asiasta kertoo saksalainen Agrarheute-verkkolehti. Uusia timoteilajikkeita on kolme: Liljeros, Maikki ja Pirkko. . . Rapsin kysynnän odotetaan ylittävän tarjonnan tulevalla kaudella. heinäkuuta 2024 UUTISET 200 325 450 575 700 825 950 24 23 22 21 Kesäkuu 2021 – Kesäkuu 2024 Lannoitteiden raaka-aineiden hinnat Lähde: Maailmanpankki dollaria/tn 2023 2021 2022 Fosfori (Diammoniumfosfaatti, DAP) Typpi (Urea) Kalium (Kaliumkloridi) Suomi Saksa Euronext Viikko euroa/1 000 kg Lähde: Luke 2023 2024 Leipävehnän markkinahinta 180 210 240 270 26 20 10 1 40 30 EU keskimäärin Espanja Ranska Ruotsi Saksa Suomi Tanska Sonni O3 Lehmä O2 Lehmä P2 Hieho O3 Sika E, E+ viikolla 26 Euroopan eri maissa euroa/100 kg Lihan hinnat 474 516 475 533 470 462 392 406 367 501 478 426 298 371 364 328 417 443 367 277 333 471 501 498 511 430 447 409 221 224 219 235 231 213 184 Sonni O2 Sonni O3 Lehmä O2 Lehmä P2 Lehmä P3 Hieho O2 Hieho O3 Sika E Keskihintoja teurastamolla ilman kotieläintukia. . Asiasta kertoo brittiläinen AHDB. AHDB:n mukaan sateiden ajoituksella on iso merkitys, sillä Australiassa sato saavuttaa keskeiset kasvuvaiheet syys-lokakuussa. Ruokonadan lehdet ovat karheita, joten eläimet vierastavat sitä, siksi uusia ruokonatalajikkeita on jalostettu houkuttelevammiksi. Hän onnistui ravistamaan pois traktorin portaille kiivenneen miehen, jonka tarkoituksena oli poistaa ajoneuvon avain. . pysynyt ennallaan . Rehuherne A-Rehu 255-265 Berner 250 Hankkija3) 210-235 Kinnusen Mylly 250 . . Etelä-Amerikan jo valmiiksi kuivuudesta ja helteistä kärsivillä soijanja maissintuotantoalueilla La Niña voi aiheuttaa satotappioita vuoden vaihteen tienoilla. . . Kun typpilannoitteiden hinnat nousivat heinäkuun alussa, ennakkomyynti mateli lähellä nollaa. 30.6.2024 välitetty 46 siemennettyä hiehoa, 26 lehmää ja 2 lehmävasikkaa. Tilalle tehtiin hiilitaselaskelma, jonka pohjalta luotiin toimenpidesuunnitelma. Ensi viikolla näytti hintakin tippuvan. . . Teksti pohjautuu lukuisiin ulkomaisiin ja kotimaisiin lähteisiin sekä tilastoihin. . ”Kun hinta alkaa mennä alle 1,50 euron, aletaan puhua Suomen tuotanto-olosuhteissa alhaisista hinnoista. Viljan hinnan lasku ei myöskään ole houkuttanut viljelijöitä ostamaan tyyriitä lannoitteita. ”Kun kaikki muu on kunnossa, hyvä lajike on viimeinen silaus.” ANNIKA HIRVELÄ ”Kun kaikki muu on kunnossa, hyvä lajike on viimeinen silaus.” MARKKU NISKANEN Salaattien satokausi käy kiivaana. Sadon nopealla valmistumisella on kääntöpuolensa: Jäävuorisalaatille tarjontaa on nyt jopa enemmän kuin kysyntää. . Uhri huusi äänekkäästi apua, ja läheiset asukkaat ryntäsivät apuun. . Maikki ja Pirkko ovat vielä uudempia lajikkeita, eivätkä siten vielä viljelijöiden saatavilla. Hintatiedot ostajilta. . . Luomuvehnä Fazer 265 Hankkija 250 Helsingin Mylly 265 Kinnusen Mylly 260 . Viljelijän todellisuudessa saaman hinnan laskemiseksi on vähennettävä kuljetuskustannukset tilalta teurastamoon, keskimäärin 16 snt/kg naudalla ja 6 snt/kg sialla. . Kevät vaikutti monen kasvin suhteen epävarmalta. . . MARKKINAKATSAUS TUULIKKI VIILO, PIIA LEHOJÄRVI tuulikki.viilo@mt.fi, piia.lehojarvi@mt.fi. . . Maaseudun Tulevaisuus 6 maanantaina 15. Lannoitteiden kysynnässä on kuitenkin nähty heinäkuussa selvä notkahdus, toteaa Agrarheute. Riita huipentui viime kesänä, kun 71-vuotias viljelijä yritti murskata 43-vuotiaan naapurinsa olkipaalilla. Salaatin ja kaalin markkinoilla on tiedossa jopa ylitarjontaa Jäävuorisalaateissa tarjonta ylittää jo kysynnän. Kun uusi lajike hyväksytään, merkataan se kansalliseen kasvilajikeluetteloon. . . Se on satoinen ja talvenkestävä, aikainen timotei, jolla on hyvä jälkikasvukyky. Oikeudessa todettiin, että vastaaja hyväksyi sen, että uhri loukkaantuisi olkipaalista. Vettä on tullut taivaalta ja lämpöä saatu riittämiin. Tehtyjä toimenpiteitä ovat muun muussa syväjuuristen kasvien ottaminen osaksi viljelykiertoa sekä täsmälannoitus. . . Kevätvehnä Quarna Fazer 219 Raisio 225 . Vehnä Berner 180-200 Fazer 209 Fazer3) 205 Hankkija 182-198 Helsingin Mylly 210 Kinnusen Mylly2) 222 Raisio 210-217 Raisio3) 206 . Nähtäväksi jää, odottaako lähiviikkoina kukkakaaliruuhka. Ruis Berner 185 Fazer3) 203 Hankkija 172-185 Helsingin Mylly 205 Kinnusen Mylly6) 215 Raisio3) 205 . . Kaksi paikallista asukasta keksi ajaa perävaunun hyökkääjän ja hänen uhrinsa väliin, kun aggressiivinen viljelijä yritti jälleen ajaa kohti naapuriaan. 20 asteen lämpötilat ovat salaattikasveille parhaita.” Useimmat tilat käyttävät lisäksi tarvittaessa keinokastelua. . PIIA LEHOJÄRVI Ympäristö kiittää, kun tuottavuus kasvaa Satu Sillanpää pitää yhdessä miehensä kanssa Kurikassa kahden robotin lypsykarjatilaa. . Kesäkurpitsaa sen sijaan on tarjolla vielä niukalti. Jos sato on runsas, kukkakaalin tuottajahinta voi liikkua 1,30—1,40 euron välillä. Rehukaura A-Rehu 195-215 Hankkija – vienti 183-209 – rehu 188-209 Kinnusen Mylly 185 Berner 195 . Kaikille viljoille ennuste on 257,3 miljoonaa tonnia, mikä olisi huonoin sato sitten vuoden 2018.
”Nautoja on hyvä esitellä, jotta yhä useampi tiedostaisi, mistä se ruoka oikeasti tulee. Maaseudun Tulevaisuus 7 maanantaina 15. Tuleville syysviljoille lannoitteet on myös hankittu. Yksittäisellä tilalla voi käydä jopa pari sataa vierasta”, hän summaa. ARTJÄRVI / ORIMATTILA Muun Suomen tavoin Artjärvellä Valkilan tilalla toivotaan sadetta paikkaamaan tähänastisen kasvukauden haasteita. SANTERI NOUSJOKI ”Nämä ovat olleet todella myönteisiä kokemuksia.” SATU MÄYRÄ KIMMO HAIMI Karhulan tilalle saapui lauantaina vieraita sekä lähikyliltä että kauempaakin. Hartolaan Karhulan luomulihakarjatilalle saapuivat sysmäläiset Tiia Veistilä ja Kai Porri lastensa kanssa varta vasten eläimiä katsomaan. Tuottajille on vain plussaa, kun he pääsevät itse kertomaan ruuantuotannon arjesta”, hän perustelee. ”Viime vuonna rikoimme kävijäennätyksen 12 000 vieraalla. Toistaiseksi Wirmanien pellot eivät ole palaneet, vaikka kylvöjen jälkeinen sateeton jakso näkyy kasvustossa. Puolestaan espoolaiset Annika ja Teppo Korpela olivat huomanneet tilaisuuden tilavierailuun Facebookista, joten he lähtivät kiertämään mukana olleita lähitiloja Sysmän mökiltään. Korpelat toivovat vastaavia avoimia ovia useammin, sillä he tulisivat tiloille mieluusti jatkossakin. Wirmanit eivät ole lähteneet niin sanotusti sirkustemppujen tielle, vaan kaikki koneet on laitettu esille pienten esittelytekstin kanssa. Wirman laittaa maltilliset uskonsa vehnien harteille, joissa on viljelykasveista parhaimmat satonäkymät. Yrittäjäpariskunnan Tero Mäyrä pitää avoimia ovia myös tärkeänä tapahtumana. Entäpä, miltä näyttää luomun tulevaisuus luomukarjan kasvattajan silmin. Viljelykasvit kylvettiin joko kynnettyyn tai lautausmuokattuun savimaahan. Tilalla on tarkoitus kääntää vähitellen karja osittain wagyuksi, muttei kuitenkaan rykäisemällä. ”Paljon on vieraita tullut. KIMMO HAIMI. ”Jonkun verran tulee kotipuolessa käytyä ystävien maatiloilla”, Porri jatkaa. Rodussa hän näkee kuitenkin lihasta saatavan paremman hinnan lisäksi muitakin hyötyjä. ”Ensin keväällä oli kylmää ja sitten kuivaa. ”Lapset tykkäävät eläimistä. heinäkuuta 2024 UUTISET Avoimet maatilat saivat vieraat liikkeelle Hämeessä HARTOLA Avoimet maatilat – Taste of Häme! -tapahtuma tarjosi lauantaina kenelle tahansa mahdollisuuden kurkistaa tavallisten hämäläistilojen arkeen. Ollikkalan mukaan päivän hienous piilee siinä, että tapahtuman ansiosta kuluttajat pääsevät myös tiloille, joihin he eivät muuten pääsisi normaalisti. ”Kevätviljoissa on ollut rajusti jälkiversontaa epätasaisissa kasvustoissa. ”Nämä ovat olleet todella myönteisiä kokemuksia”, hän tuumaa tyytyväisenä. Satu Mäyrästä on todella tärkeää viestiä myös myönteisiä asioita maatiloilta. ”Olemme itse asiassa ensimmäistä kertaa maatilalla. Karhulan tilan Satu Mäyrä kertoo, että luomutila osallistuu tapahtumaan nyt kolmatta kertaa. ”Fiilis tosin vaihtelee ihan päivittäin”, hän hymähtää. Tähkän mittakaan ei ole mairitteleva”, Valkilan tilan Kati Wirman huokaisee kuivuudesta kärsineitä vehnäpeltoja katsellessaan. Ei tämä mitään tehdastuotantoa ole”, hän huomauttaa. Kahdeksatta kertaa järjestettävästä tapahtumasta vastuussa oleva MTK Hämeen vt. On todella mukava päästä kurkistamaan ruuantuottajien arkeen”, he naurahtavat. Satu Mäyrän grillissä paistui vieraille tilan omasta lihasta burgereita. ”Alkionsiirto on luomussa kielletty, joten karjan muuttaminen karjan muuttaminen keinosiemennyksellä ja siitossonnilla pitkittää hieman prosessia.” Tero Mäyrä kuvaa wagyusuunnitelmaa ”isoriskiseksi puuhaksi”, jonka onnistuminen ei ole täysin taattu. ”Osaan taudeista ei edes ehditty mukaan, mutta kasvinsuojelun suhteen on hyvä tilanne”, Wirman kuvaa. MTK Hämeen koordinoimalla Avoimet maatilat – Taste of Häme! -tapahtumalla haluttiin näyttää kuluttajille tavallisten maatilojen arkea. Perinnebiotoopissa eli metsässä laiduntaa myös 10 wagyu-risteytystä ja yksi wagyu-sonni, jotka tunnistaa pienemmästä koosta. Onneksi erilaiset viljelijöiden WhatsApp-ryhmät helpottavat tuskaa jonkun verran.” Valkilan tila on toista kertaa mukana avoimissa maatiloissa, minkä Wirman sanoo olevan antoisa kokemus. Tero Mäyrän luomulihakarja laiduntaa perinnebiotoopissa. Osa vieraili ensimmäistä kertaa maatilalla. ”Nyt on parempi omatunto syödä lihaa”, Annika Korpela pohtii. Luomutilalla on yhteensä 122 nautaa ja vasikkaa, joista eniten on mustia agnuksia. ”Pienemmän koon ansiosta ne tallaavat laitumia selvästi vähemmän, mikä on iso plussa”, hän perustelee ja tervehtii samalla tilalle saapuneita vieraita. ”Haluttiin tuoda maaseutu lähemmäksi kuluttajaa, mihin sitoutuu joka vuosi hieman vaihtuva joukko hämäläistiloja”, hän kiittää osallistuvia. Rankkasateista aiheutui muutamalle pellolle suoranainen tulvajoki, jonka Wirmanin mukaan erottaa selkeästi vieläkin. Suurin osa tulee juuri koneiden takia, ja he ovat karjatilojen vieraisiin verrattuna selvästi aikuisempaa.” ”Tällä kerralla oman metsän hakkeeseen päivitetty kuivuri on erityisesti vetänyt tutustujia”, Wirman lopettaa. Myös ruista jouduttiin uusimaan paljon keväällä.” Ruiskutuksissa on sen sijaan ollut kohtuullinen ja pienitöinen kesä, sillä tuholaisia ei ole juurikaan ollut. ”Naudanliha esitetään usein kielteisessä valossa, joten haluamme antaa erilaista ja mielestämme aidompaa kuvaa sen tuotannosta.” Tänä vuonna tilalla on vieraille itsetehtyjä burgereita tilan omasta lihasta sekä agnus-karjasta muita lihatuotteita. Vieraita on saapunut niin lähikyliltä kuin kauempaakin. Normaalisti tilan tuotteita saa ostettua naapurikartanon tilamyymälästä. ”Kyllähän kyselyissä on aina kysyntää, vaan kaupassa se häviää jonnekin.” Tällä hetkellä Tero Mäyrä uskoo yleisen heikon taloustilanteen vaikuttavan menekkiin, mutta näkee tulevaisuuden silti valoisampana. Osallistuimme ensimmäistä kertaa tähän tapahtumaan”, Veistilä kertoo. Hämäläistilojen avoimet ovet koordinoi MTK Häme. Espoolaispariskunta havaitsi ilokseen nautojen voivan Suomessa hyvin. ”Haluamme osaltamme näyttää, kuinka monipuolinen maaseutu on tänä päivänä. aluepäällikkö Veera Ollikkala kertoo, että idean taustalla oli alun perin hanke. ”Kyllähän siinä touhussa saa olla nykyään ihan meklarina. Kevätja syysvehnien lisäksi Valkilan tilalla kasvaa tänä vuonna ohraa, kauraa, hernettä sekä syysruista. Vettä kaivataan Artjärvelläkin SANTERI NOUSJOKI Artjärveläisen Kati Wirmanin mukaan kasvukausi on ollut viljoille haastava. Puintien hän arvioi alkavan koulujen kanssa. Noin 40 kohdetta avasi ovensa vieraille esitelläkseen muun muassa eläimiään ja työkoneitaan. ”Sadetta toivoisi hartaasti, jotta tähkät täyttyisivät. Erinomainen lihan syöntilaatu sai aikoinaan kiinnostumaan rodusta. Hänestä valitettavan moni on jo erkaantunut ruuantuotannosta, mikä lisää entisestään avoimuuden tarvetta. Vihdoinkin kesäkuussa sateiden ilmestyessä nekin tulivat lopulta osin 40 millin raekuuroina.” ”Vettä saisi tulla rauhakseen öisin ja päivisin puolipilvistä 21 asteen kesäsäätä, niin puidessa olisi parempi fiilis”, hän toivoo
Ekobambun mielestä puut voitaisiin vessapaperin sijaan säästää talojen rakentamiseen tai vaikka pakkauksiin, jotka ovat kierrätettävissä uudelleen. Kyseessä ei olekaan mikä tahansa yritys, sillä Kymäläinen tarjoaa asiakkailleen metsäalan palveluita erikoisalanaan polttopuiden teko. Investoinnilla käytöstä poistettu paperikone muutetaan kuluttajapakkauskartonkia valmistavaksi tuotantolinjaksi. Metsätöissä hyvät varusteet helpottavat työsarkaa huomattavasti. Stora Enson miljardin euron investointi Oulun tehtaaseen rahoitetaan osittain uudella pitkäaikaisella lainalla. Vertailevan markkinoinnin on oltava totuudenmukaista, puolueetonta ja asiallista. Höysniemi tarkentaa MT:lle, että toistaiseksi kysymys on lainalupauksesta. Kymäläinen toteaakin, että on tässä suhteessa saanut elää onnekkaassa asemassa, kun puut voi pilkkoa myyntiin omilta mailta. ”Ympäristöväittämiin puuttuminen on tällä hetkellä prioriteettejamme. Polttopuiden tekoon tarvittavat puunrangat hän kaataa edelleen perheensä metsästä, jossa raivaustöitä riittää. ”Oulun tehtaan investointi tukee kasvustrategiaamme uusiutuvissa ja kierrätettävissä pakkausmateriaaleissa tarjoamalla uutta kapasiteettia kasvavalle pakkaussegmentille”, toteaa Stora Enson Packaging Materials -divisioonan johtaja Hannu Kasurinen yhtiön tiedotteessa. Kiivanen sanoo, että tulokset perustuvat vielä Carbon Footprintin pehmopapereita koskeviin yleisiin tietoihin, mutta että Ekobambu saa siltä pian yrityskohtaiset laskelmat, joissa otetaan huomioon tuotteiden koko elinkaaren todelliset hiilijalanjäljet, eikä vain tuotteiden valmistuksesta syntyvät. ”Aiemmin olin yhden kesän töissä kaupungissa, mutta ei se oikein tuntunut omalta jutulta. ”Olen tehnyt alusta alkaen kaikenlaisia hommia kuten istutusja raivaustöitä, mutta kyllä klapien tekeminen on edelleen parasta puuhaa – vaikkakin hikistä”, Kymäläinen toteaa virnistellen. ”Väittämissä esitettyjen tietojen pitää olla tarkkaan tutkittu, ja niistä on pystyttävä esittämään todisteet. Kymäläisen mukaan kipinä metsätöihin syttyi konkreettisesti pari vuotta sitten, kun kotimetsässä piti raivata koivurankoja. Paperi osoittautui sekä kestäväksi että pehmeäksi. Karhun poikkeuslupahakemuksissa suurin puute oli kannanhoidollisella metsästyksellä tavoiteltavan päämäärän täsmällinen perusteleminen. Ammattia metsäalasta ei juuri lukion toisen luokan päättäneelle Kymäläiselle ole kuitenkaan tulossa. Kiivanen sanoo, ettei heillä ole lupaa julkaista Carbon Footprintin tietoja, koska alkuperäinen tutkimus ei ole heidän maksamansa. Ja niinhän siinä sitten kävikin”, Kymäläinen kertoo nauraen. Mitä ehdottomampi väite on, sitä varmemmin sen paikkansapitävyydestä edellytetään näyttöä. Maailman laajimmat bambumetsät sijaitsevat Aasiassa. Sen voi sanoa jo nyt, Höysniemi sanoo. Yrittäjät rekisteröivät Ekobambu Oy:n vuonna 2023. Tuotetta on tavallisen kuluttajan saatavilla lähinnä verkkokaupoista. Saa itse päättää mitä tekee, miten tekee ja milloin tekee eikä ole koko ajan joku hönkimässä niskaan”, nuori mies myhäilee tyytyväisenä. Metsäkato oli 36 prosenttia vähäisempää kuin vuonna 2022. Summa on sievoinen, ja se mahdollistaa esimerkiksi oman ensiauton hankkimisen. Suomen riistakeskus myönsi eilen keskiviikkona kymmenen poikkeuslupaa karhun kannanhoidolliseen metsästykseen Lieksassa. Bambu kasvaa 30 kertaa havupuuta nopeammin ja jopa 91 senttiä päivässä, kuten Guinnesin maailman ennätyksissä kerrotaan, yhtiö viittaa. SAMI SUOJANEN Stora Enson Oulun muunnetun kuluttajapakkauskartonki tuotantolinjan arvioidaan käynnistyvän ensi vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Muut 22 hakemusta saivat kielteisen päätöksen. Metsähommissa nautin etenkin työn rauhallisuudesta. KKV:n erityisasiantuntija Mira Mutru kommentoi ympäristöväittämien käyttöä yleisellä tasolla. Carbon Footprintin laskelmien nykyisiäkään pohjatietoja ei Ekobambun sivuilta löydy. Maaseudun Tulevaisuus 8 maanantaina 15. Valmistuttaja, suomalainen Ekobambu Oy, huomauttaa verkkosivuillaan, että Suomessa kaadetaan vuosittain miljoonia puita pelkästään wc-paperiksi. Meillä on viime aikoina ollut paljon niihin liittyviä tapauksia.” JUKKA HÄMÄLÄINEN Suomen tulisi uudistaa suurpetopolitiikkansa, vaatii Metsästäjäliitto. Ekobambun hyödyntämät metsät kasvavat Kiinassa, jossa sijaitsee myös yhtiölle wc-paperia valmistava tehdas. ”Metsätila on ollut sukumme hallussa aina 1700-luvulta asti, joten kyllä tässä on perinteitä jatkettava. Myymistään polttopuista ja tekemistään metsätöistä Kymäläinen arvioi tienaavansa kesän aikana useamman tuhat euroa. Siellä kunkin suurpedon kannanhoitotavoitteet, kanta-arviot ja kannanhoidollisen metsästyksen perustelut tuotetaan viranomaistyönä maakuntatasolla. Metsästäjäliitto: Mallia tulisi ottaa Ruotsista ANNI-SOFIA HOPPI Stora Enso lainaa 435 miljoonaa euroa EIP:ltä Stora Enso on allekirjoittanut 435 miljoonan euron lainasopimuksen Euroopan investointipankin (EIP) kanssa Oulun tehtaan investoinnin rahoitukseen. Riistakeskuksen mukaan lupaharkintaa ohjasi Suomen suurpetojen kannanhoidollisen metsästyksen tiukentunut oikeuskäytäntö. Ekobambu kertoo, että sen valmistuttaman yhden wc-paperiarkin hiilidioksidipäästöt ovat 0,6 grammaa, kun havupuusta valmistetun olisivat 2 grammaa. Aivan tarkkoja vertailuja lienee arkkipohjalta mahdoton tehdä, sillä arkit ovat eri vahvuisia eivätkä laskelmat välttämättä ota huomioon hylsyn tai pakkauksen osuutta, kuljetuksesta puhumattakaan. ANNI-SOFIA HOPPI ”Korko on kilpailu kykyinen. ”Tämä laina on merkittävä askel kohti muovitonta maailmaa, jossa talous perustuu innovaatioihin ja joka rakentuu vihreälle, hiilineutraalille ja kestävälle kiertotalousmallille”, EIP:n varapääjohtaja Thomas Östros toteaa pankin tiedotteessa. ”Bambu tulee sertifioidusta metsästä.” ALEKSI KIIVANEN Ekobambu Oy:n mukaan puu peräisellä vessa paperilla olisi yli kolme kertaa isompi hiilijalan jälki. Akseli, 18, viettää kesänsä myymällä itse tehtyjä klapeja Kun Akseli Kymäläinen päätti painella moottori saha mukanaan kesäksi metsään, osa kavereista kummeksui valintaa. Jatkossa suunnitelmissa siintää kenties tekniikan alan koulutus pääkaupunkiseudulla. Sen voi sanoa jo nyt.” KAARLO HÖYSNIEMI. EINO HAASE ”Nautin metsä töiden rauhallisuudesta ja siitä, ettei ole koko ajan joku hönkimässä niskaan.” AKSELI KYMÄLÄINEN KIMMO HAIMI Sosiaalisessa mediassa hämmästellään bambusta tehtyä wc-paperia, jota markkinoidaan jopa 70 prosenttia pienemmällä hiilijalanjäljellä kuin puusta valmistetulla. Näin ollen puusta valmistetulla wc-paperilla olisi yli kolme kertaa isompi hiilijalanjälki. ”Kyllä joku kaveri tuossa jo kuittaili, että toihan on ihan kunnon landeduuni vaan myydä jotain polttopuita. ”Bambu tulee FSC-sertifioidusta metsästä ja myös tehtaalla on FSC-sertifikaatti eli itse tuote on sataprosenttisesti FSC-sertifioitu, yrittäjä Aleksi Kiivanen kertoo. Yritys tuo bambuvessapaperia, jota väittää puuperäistä ekologisemmaksi Bambusta tehdyssä vessapaperissa yhdistyvät yrityksen mukaan lujuus, pehmeys ja ympäristö ystävällisyys. ”Korko on kilpailukykyinen. Metsä Groupiin kuuluva Metsä Tissue on Euroopan johtavia pehmopapereiden valmistajia. PENTTI VÄNSKÄ Kolumbian metsäkato historiallisen pientä EteläAmerikan pohjoisosissa sijaitsevan Kolumbian metsäkato laski viime vuonna historiallisen alhaalle, kertoo El Pais -lehti. KKV priorisoi päätöksissään muun muassa ennakkotapauksia tai sellaista markkinointia, jonka iso joukko kuluttajia kyseenalaistaa. Toisaalla Ekobambun sivuilla kasvuvauhdiksi kerrotaan jopa 120 senttiä päivässä. Ei ole siis kovin todennäköistä, että pääsisin näistä hommista koskaan kokonaan irti”, Kymäläinen paljastaa ja nauraa taas. Liiton mielestä Suomen tulisi ottaa mallia Ruotsista. Tuolloin nyt opitut taidot tulevat tarpeeseen. Pitkäaikaisen pääoman varmistaminen eri lähteistä on keskeinen osa strategiaamme, sillä se mahdollistaa investoinnit uusiin kasvumahdollisuuksiin”, sanoo Stora Enson rahoitusjohtaja Kaarlo Höysniemi tiedotteessa. Laina on tasalyhenteinen ja sen arvioitu viimeinen takaisinmaksupäivä on vuonna 2036. Kiivasen mukaan sertifikaatti on tulossa kuukauden päästä. JUKKA HÄMÄLÄINEN VIESTIMEDIAN ARKISTO Väittämistä pystyttävä esittämään todisteet Kilpailu ja kuluttajavirasto (KKV) edellyttää, että markkinoinnissa käytetään vain sellaisia tosiasiaväitteitä, jotka ovat paikkansapitäviä. Hommia ahkeralle 4H-yrittäjälle on perustamisesta lähtien riittänyt. Helppoa työ ei kuitenkaan ole, sillä kukaan muu kuin mies itse ei puita klapeiksi pitko. Metsästäjäliiton mukaan metsästäjillä ei ole riittävää tietoa ja taitoa laatia oikeudellisesti kattavia suurpetojen kannanhoidollisen metsästyksen poikkeuslupia siinä laajuudessa, mitä riistakeskus tai oikeuslaitos edellyttää. Siksi rahan hintaa eli korkoa ei vielä pysty sanomaan kovin tarkasti, vaan se määräytyy nostohetkellä. ”Kokonaisuus ratkaisee ja väitteet on täsmennettävä”, hän sanoo. Metsäkatoa on torjuttu Kolumbiassa muun muassa paikallisille tarjottujen taloudellisten kannustimien ja rauhanneuvotteluiden avulla. ”Jo pikkupoikana olen ilmeisesti mummulle uhonnut, että minusta tulee isona metsämies. ”Yrityksellämme ei vielä ole omaa FSC-numeroa, jota saamme käyttää nettisivuilla ja markkinoinnissa.” Verkkosivuilla hiilijalanjälkilaskelmien kerrotaan tulevan brittiläiseltä Carbon Footprint Companylta. Lisäksi se on tavanomaista vessapaperia tiiviimmin pakattavissa. Nuoren miehen puheista käy nopeasti ilmi, ettei metsätöihin päätyminen ole ollut sattumaa. Yhtiön konsulttitoimisto Afrylla teettämien laskelmien pohjalta yhden ensikuituisen (ei kierrätetyn) wc-paperiarkin hiilidioksidipäästöt ovat keskimäärin 0,8 grammaa. Stora Ensolla on vuosi aikaa nostaa rahat EIP:ltä. Viime vuonna metsäkato laski ensimmäistä kertaa alle 100 000 hehtaariin. Kiivanen ja hänen yrittäjäkumppaninsa löysivät bambuisen vessapaperin lomamatkallaan. Mutta mulle tämä sopii ja nautin työstäni kovasti.” Kymäläiselle kesätyö onkin ollut myös siinä mielessä antoisaa, että tulevaisuudessa hän saattaa itsekin päätyä perinnön myötä metsänomistajaksi. Yhtiön sivuilta FSC-sertifikaattimainintaa ei löydy. EIP:n mukaan laina tukee useita keskeisiä EU:n aloitteita, kuten Euroopan vihreän kehityksen ohjelmaa, biotalousstrategiaa ja kiertotalouden toimintasuunnitelmaa. ”Tästä on osoituksena niin nyt riistakeskuksen hylkäämät karhun metsästyksen poikkeuslupahakemukset, kuin viime vuoden lopulla riistakeskuksen hylkäämät suden kannanhoidollisen metsästyksen poikkeuslupahakemukset”, liitto esittää. heinäkuuta 2024 UUTISET Maitoisissa asuva Akseli Kymäläinen on hädin tuskin täysi-ikäinen, mutta omaa yritystään hän pyörittää jo toistaa kesää peräkkäin. Todisteiden ei tarvitse olla kuluttajan saatavissa, mutta viranomaisten täytyy päästä niihin käsiksi.” Mira Mutru täsmentää, että yleistävien väitteiden kuten ”ympäristöystävällisempi” tai ”ekologisempi” kohdalla laskelmien on oltava tuotteen koko elinkaarelta eikä vain esimerkiksi valmistamisen osalta. ”EIB:n myöntämä uusi laina ei ainoastaan tarjoa meille taloudellista joustavuutta, vaan se myös korostaa sitoutumistamme kestävään, kannattavaan kasvuun. Myönnetyistä poikkeusluvista on valitettu EU:n luontodirektiiviin vedoten, mutta maan oikeuslaitos on hylännyt valitukset. Yhtiön mukaan vessapaperiksi kaadettavat 20–40-vuotiaat puut menetetään ikuisiksi ajoiksi, kun taas sen käyttämä moso-lajikkeen bambu kasvaa samasta juuresta uudestaan ja uudestaan. Uuden muunnetun kuluttajapakkauskartonkituotantolinjan arvioidaan käynnistyvän vuoden 2025 ensimmäisellä puoliskolla. Metsätöitä hän aikoo silti tehdä myös jatkossa – ainakin kesäisin. Hänen mukaansa lainaan ei ole liitetty kovenantteja eli erityisehtoja esimerkiksi kannattavuudesta tai vakavaraisuudesta. Keksin sitten, että samoilla vauhdeillahan minä teen rangoista jo polttopuita ja myyn ne eteenpäin.” Tarvittavat käytännön taidot metsätöihin Kymäläinen oli oppinut raivaussahakurssilla muutamaa kesää aiemmin, ja kun ovet avautuivat vielä samana kesänä nuorisojärjestö 4H:n järjestämälle yrittäjäkurssille, olivat ainekset oman yrityksen perustamiseen kasassa. Metsäkatoa on seurattu Kolumbiassa vuodesta 2000 alkaen. ”Ajattelin, että kyllähän homma minulta varmaan luonnistuisi. Viime vuonna Kolumbiassa hävisi noin 79 000 hehtaaria metsää, kun vielä edellisvuonna metsäkato oli noin 123 000 hehtaaria
Kantaverkon toiminta varmuus ja kustannusten jako – Suomessa on Euroopan toiseksi alimmat kantaverkko maksut – ovat hyvin edullisia yhtiöille. Tuulivoimahankkeita vaivaa erityisesti puutteel linen läpinäkyvyys omistuksen, sopi muskäytäntöjen ja verotuksen suhteen. Ulkomaisten erikoisrahastojen veronmaksu Suomeen on tutkitusti vähäistä ja moni mutkaista. Vapaan lehmän maito, hahhah. Tuulivoimaloiden verotus vaikuttaa noudattavan useissa metsärahastoissa nähtyä ilmiötä: rekisteröity ulkomaille verotuksen ulottu mattomiin. Paino on siirtynyt ilmastohuolien ja ympäristöahdistuksen myötä ekologian ja metsien viihtyvyys arvojen korostumiseen. Ilmastopaneeli kaipaa kannusteita bioperäisen hiilidioksidin talteenoton edistämiseksi. Julkaisemme kirjoituksen nimimerkillä vain poikkeustilanteessa. Tilastoissa tällaista hiilidioksidia ei ole, sillä puun käytön päästöt lasketaan niissä maankäyttö sektorin kasvihuonekaasu taseeseen. Liitä mukaan yhteystietosi ja lyhyt kertomus kuvasta. Klima Vest on esimerkki viherpesusta tuomitusta rahastosta. Ei ylenmääräisesti tarvitse. Väärillä metsäpoliittisilla päätöksillä on muitakin seurauksia kuin nopeasti lisääntyvät hakkuut. Sdp joutunee vielä pui maan prosessia sisäisesti.” ”Vastustajien mukaan laki rikkoo EU:n lainsäädäntöä ja kansainvälisiä sopimuksia.” ”Suomen ylimmät lailli suusvalvojat oikeuskansleri Tuomas Pöysti ja eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääske läinen arvioivat, että Suomen asema on täysin poikkeuksel linen Venäjän toiminnan ta kia, joten käännytyslaki voi daan säätää.” ”Suomi joutui vaikeaan va lintaan, sillä Venäjä ei kun nioita kansainvälisiä lakeja. Kunta, maanomistaja tai valtio eivät voi vaikuttaa siirto prosessiin. Te kemäni selvityksen perusteella suurin osa tuulivoimaloista on Luxemburgiin rekisteröityjen erikoisrahastojen hallussa. Ulkomaisen omistuksen nopeasti kasvavaa osuutta on perusteltu Suomen pääoma köyhyydellä. Talouskriisissä rämpivä pääomaköyhä Suomi tukee edelleen yli 1,8 miljardin euron syöttötariffituen ja preemiojärjestelmän kautta veronmaksua välttelevän alan toimintaa. Toistaiseksi yhtiöt eivät osallistu säätövoiman rakentamisen ja ylläpidon kustannuksiin. Jos Suomen metsänhakkuita vähennetään niin metsän hakkuut lisääntyvät jossakin toisessa maassa tai toisessa maanosassa. Trafikom täysin pihalla käyttäjien turvallisuu desta. Marjaviinit Viinit kauppaan, no miksipäs ei, jos saisimme sinne vahvasti mukaan suomalaiset marja viinit. Luxemburgiin rekisteröity Klima Vest rahasto omistaa Suomessa useita saksalais yhtiöiden rakentamia tuuli voimahankkeita. Pääomasijoittaja saa tuoton, josta verot maksetaan yleensä Suomen ulkopuolelle. Tämä ongelma on ratkaistavissa nykytekniikoilla. Ei nimimerkkiä Laitumelle Eikö meijerit valvo, kun lehmiä ei koskaan ulkoiluteta. Riikka Rajalahti maatalousja metsätieteiden tohtori Multia Kun voimalat vuosikymmenien aikana siirtyvät omistajalta toiselle, mahdolliset ongelmat vastuiden, vuokrien ja verojen osalta kasvavat. Poliittisen vastuun kantavat poliitikot. ARI AHLFORS I lmastopaneelin mukaan puuta käyttävässä teolli suudessa syntyy vuosit tain 20 miljoonaa tonnia bioperäistä hiilidioksidia, jota talteen ottamalla voitai siin pienentää kasvihuone kaasupäästöjä. Hankkeet tukeutuvat eri tyisesti suurten metsänomis tajien Finsilvan, Capmanin, UPM:n, Metsähallituksen ja Tornatorin varaan. Nyky säännöillä jokainen sähkö polttoaineista ilmakehään vapautuva hiilidioksidi molekyyli tulee tilastoitua maankäyttö sektorin pääs töksi. Mitä myön teistä siitä seuraisi. Saa kiinnit tää huomion metsästykseen ja kalastukseen. Hankkeiden tulo ja verojalan jälki uhkaa jäädä kevyeksi, mutta käy lunastuksen kohteena oleville maan omistajille, lähiasukkaille, sähkön kuluttajille, veron maksajille ja ympäristölle hyvin raskaaksi. Skaupoissa on jo mahdollista Skortilla seurata asiakkaiden eri tuotteiden ostomääriä eli voidaan tunnistaa mahdolliset väärinkäytökset. Maaseudun Tulevaisuus 9 maanantaina 15. Ei nimimerkkiä Ennallistaminen Ennallistajat ovat hötkyilijöitä. Hiili nielu tarkoittaa hiilidioksidin sitoutumista ilmakehästä esimerkiksi kasvaviin puihin tai maaperään. Vaikka metsäpäätösten koetaan luisuneen kauas Eurooppatasolle, ovat nopeat päätökset omissa käsissä. Ei nimimerkkiä Heli Gröhn Hämeestä arvioitiin sorkan hoitajan tehokkuuden herättävän kateutta lännessä. Tuulivoimayhtiöiden omistus myös muuttuu tiheään ja kät keytyy rahastoihin – pääoman alkuperää ei aina tunneta. Tänä päivänä keskus teluun eivät osallistu vain metsänomistajat tai puuta jalostavat osapuolet. Uusi laki antaa viestin itänaa purille ja tänne itärajan kautta pyrkiville, että Suomi on tar vittaessa valmis ottamaan käyttöön kovatkin keinot.”. Suomen metsän hakkuiden vähentäminen kasvattaa Suomen hiilinieluja, mutta muissa maissa lisäänty vät metsänhakkuut vähentävät niiden hiilinieluja. Tulos voidaan hävittää laskennallisesti, esimerkiksi emoyhtiön ja suomalaisen tytäryhtiön lainajärjestelyillä. Suomessa hallitus vastusti asetusta viimeiseen asti, vaikka sen tärkeitä osia ovat juuri vesistöjen suojelu ja valumaalueiden puhdistus.” Toivottavasti rajalaki jää käyttämättä Käännytyslaiksi kutsutun ra jalain hyväksyminen meni eduskunnassa odotetun jän nittäväksi, kirjoittaa Turun Sanomat. Radikaaleja metsä politiikan uudistuksia nyt ajavat puolueet tai EUryhmät eivät lopulta tule ottamaan päätöksenteossaan riskejä, jotka toteutuessaan johtaisivat muun muassa laajoihin avo hakkuisiin. heinäkuuta 2024 MIELIPIDE OHJEET Lähetä mielipide Toivomme napakoita kirjoituksia pituudeltaan korkeintaan 2 000 merkkiä välilyönteineen. Ulkomaisilla omistajilla ei ole kiinnostusta pitää huolta Suomen yhteiskunnasta, taloudesta ja ympäristöstä. Hankkeita markkinoidaan omavaraisuudella, vuokra ja kiinteistöverotuloilla sekä vihreydellä. Missä eläinsuojelulaki. Hankekehitysyhtiöiden hallitukset ovat yleensä ulko maisten pääomasijoittajien henkilöstöä. Valvokaa Testataan Olipa fiksusti sanottu, että testaamatonta ruiskua ei saa käyttää. Kimmo Hantunen kauppatieteiden maisteri Helsinki Ilmastokeskustelu on sivuraiteilla V iinivalikoiman laajen tuminen ruoka kauppoihin on taas käynnistänyt keskustelun käsikauppalääkkeiden eli itsehoitolääkkeiden siirtämi sestä ruokakauppoihin, ei siis reseptilääkkeitä. Ei nimimerkkiä LEHTIKATSAUS Itämeri kuntoon Helsingin Sanomien mielestä Itämeren tilan parantaminen edellyttää toimia koko valu maalueella, ja siihen tarvi taan tehokkaita toimia myös jokien varsilla. Pekka Rusila Helsinki Lääkkeitä ruokakaupasta. Toki metsänomistajien itse oltava hereillä, järjestäydyttävä ja valvottava yhdessä etujensa perään. Se on kansain välinen tavoite ja osa EU:ssa hyväksyttyä ennallistamis asetusta. Perinteisesti metsäteolli suuden arvonlisä on luotu jalostamalla metsänomista jilta ostettua raakaainetta myytäviksi tuotteiksi. Järjestelmä olisi oikeuden mukainen ja kannusteet päästövähennyksiin ja hiilidioksidin talteenottoon muodostuisivat automaatti sesti. Lähetä kuva osoitteeseen lukijankuva@maaseuduntulevaisuus.fi. Verotietojen perusteella useat tuuliyhtiöt tekevät heikkoa tulosta. Matti T. Ei miljardien eurojen liiketoimintaa voi rakentaa lahjana saadun nielun varaan. Lähetä kuva Toivomme kuvia, joiden taustalla on tarina. Metsänomistajatkin saisivat ilmastokeskustelussa ehkä arvostuksen, joka heille hiilen sitojana kuuluu. Lausuntoja pyydetään ja kompromisseja hiotaan. EU:n päätöksenteko on hidasta. On luultavaa, että päätök sistä on tulossa myös perhe metsänomistajien kannalta kohtuullisia ja järkeviä. Kaupan kannalta ongelmallista on varkauksien ehkäisy, koska pieni lääke paketti on helppo piilottaa vaatteisiin. Sen edustajista 37 äänesti puolesta ja kuusi vastaan. Näihin kuuluvat maan lunastus yksityiseen liiketoimintaan, perustusten jättäminen säästösyistä maa perään ja haittakorvausten puute: asunnon arvon lasku, hiilinielujen pieneneminen ja niistä aiheutuvat sanktiot ja luontokato. LUKIJAN KUVA Pitkäpyrstöinen virtavästäräkki sai saaliikseen ison isomittari-perhosen Merikarvialla. Viesti on maksuton. Posion Energian tuulivoimaloiden omistuksen tiheä vaihtuminen ja järjestelyt antavat viitteitä myös rahanpesusta, peitellystä osingonjaosta ja kirjanpito rikoksesta. Upeiden makujen keruu, jalostus ja valmistus ketjut on laitettava kuntoon. Näin luonto huolehtii. Hiili dioksiditalouden perusta taas on puun käyttäjille korvauksetta annettu nautintaoikeus metsien hiilinieluihin. Suurten maanomistajien sopimusehdot poikkeavat vähemmistönä olevien yksityisten maan omistajien ehdoista. K eskustelu metsien käytöstä käy vilkkaana. Parantaisi pienten myymälöiden kannat tavuutta ja asiakasmääriä sekä palvelua syrjäseuduilla, edullisempia itsehoitolääkkeitä asiakkaille ja yhdellä kauppa reissulla monta palvelua. ”Luontokato etenee Itäme ressä ja Suomen rannikkove sissä nopeammin kuin koskaan aikaisemmin, totesi Suomen luontopaneeli keväällä julkai semassaan raportissa.” ”Voimakas rehevöityminen näkyy muun muassa kesäisinä sinileväkukintoina.” ”Asutuksesta ja teollisuu desta tulevaa pistekuormitusta on vähennetty 1970luvulta lähtien niin, että se on enää murtoosa huippuvuosista.” ”Maataloudesta aiheutuva fosfori ja typpikuormitus ei ole vähentynyt yhdelläkään merialueella vuoden 1995 jälkeen, ei myöskään metsä talouden kuormitus.” ”Maa ja metsätalouden tuet pitää kytkeä ympäristön tilaa parantaviin toimiin.” ”Meriluontoa voi myös kunnostaa. Ei nimimerkkiä Ikäihmiset Olisiko ikäihmisten hoito suunnitelmissa muutettava ajatusmalli niin, että ihminen kykenee loppuun asti itse huolehtimaan hygieniansa, eikä makaa pariakymmentä vuotta tolkku pois vaipoissa laitoksessa. ”Ratkaisijan paikalle nousi Sdp. Hiilidioksidi on ilmastoa lämmittävä kasvihuonekaasu, ja kasvihuonekaasupäästöjen määriä pitäisi vähentää. Voimaloista noin 60 prosenttia on ulkomai sessa omistuksessa. Energiayritysten omistus on usein epäselvää, sillä yritykset omistavat toisiaan ristiin. Olisiko paikallaan edes jon kinlainen kunnioitus vainajaa kohtaan. Lihatalon tar jous on siirtää tila luomuun. Tämä malli ei laske itsehoito lääkkeiden hintoja, mutta saatavuus paranee. Verrattuna miljarditukiin tuulivoiman kiinteistövero on nappikauppaa. Erityisen tuomittavaa on, että Suomi sallii suurten kansain välisten yhtiöiden ja pääoma sijoittajien ulkoistaa merkit tävän osan kustannuksistaan yksityisille kansalaisille ja yhteiskunnalle. Noin kymmenen vuotta sitten olin hankkimassa Vierumäen Salekauppaan lääkekaappia yleisimmille itsehoitolääkkeille Heinolan keskustassa olevan apteekin kanssa. Veroparatiisina tunnetun Luxemburgin käyttöä perus tellaan veroetujen lisäksi sen tavanomaisuudella, hallinnoin tieduilla ja anonyymiydellä. ’Piippuja tulppaa malla’ ei siis luoda mitään ylimääräisiä nieluja, vaan pienennetään maankäyt tösektorin laskennallisia päästöjä. Useat yhtiöt saavat suoraa tukea myös EU:n ja ministeriöiden kautta. Tulee yhteyskunnallista epävakaut ta, sosiaalisia muutoksia, lisää työttömyyttä, vienti ja vero tulojen ehtymistä. Yhteiskunnan perustehtä viin kuuluu varmistaa mahdol listava toimintaympäristö, johon kuuluvat esimerkiksi perusinfrastruktuurin kehit täminen, luotettava sääntely ja verotus. Apteekit voisivat laajentaa palveluaan esimerkiksi veren paineen mittaukseen, veren sokerin mittaukseen, painon mittaukseen, fyysisen kunnon mittaukseen, lääkkeiden oikean käytön hallinnan valmenta miseen ja uusien lääkkeiden esittelyyn. Ota kantaa tekstitai Whatsapp-viestillä Jaa mielipiteesi muiden lukijoiden kanssa. Valtran ohjaamo on turvallisuusriski. YLIÖ Tuulivoimaloiden omistus ja rahoitus Luxemburgissa – verottajan ulottumattomissa S uomessa on Euroopan maista jo kolmanneksi eniten tuulivoimaa asukasta kohden. Vastenmielistä Kaikkine vikoineen, jotka vasemmisto on aiheuttanut, niin on Yle sikäli parempi, että ei tarvitse katsella noita typeriä mainoksia minuutti kaupalla. Vuokrasopimuspohjat on laadittu siten, että ne olisivat mahdollisimman helposti siirrettävissä, antaisivat hyvin laajat oikeudet vuokraalueen käyttöön ja minimoisivat sijoittajalle jäävät riskit. Kieltämällä petojen kojut, ruokinnat ja kuvaamiset loppuvat nämä petoongelmat. Metsänomistajat ymmärtävät tämän, mutta pitääkö heidän olla huolissaan tulevaisuudesta. Muatiaisukkeli Turvallisuus Ei voi kuin nauraa. Mahdollisessa huonossa tilan teessa suomalaiset metsän omistajat ehtivät toimimaan, myös hakkaamaan harkintansa mukaan reippaastikin metsiään. Sen lisäksi voidaan velvoittaa valta kunnallinen ketju järjestämään puhelin/nettineuvontaa josta, ruokakaupan asiakas voi saada asiantuntevan proviisorin lääkeneuvontaa. Tämä edellyttää, että kauppa valmentaa lääkevastaavan, jolla farmaseutin koulutus. Lähetä kirjoitus lukijalta@maaseuduntulevaisuus.fi tai Maaseudun Tulevaisuus, PL 440, 00101 Helsinki. Jos annetaan lupa, voi olla erimieltäkin. Vaikka bioperäisen hiili dioksidin hyödyntäminen esimerkiksi sähköpoltto aineiden tuotannossa ei luo hiilinieluja, joista makset taisiin korvausta, on myös hiilidioksidin kierrättämi sellä suuri merkitys metsän omistajille. Korvaus päästöjen vähentämisestä kuuluu tietenkin sille, jonka päästöjä leikataan. Lain kaa taminen olisi kuitenkin voinut kääntyä puoluetta vastaan, sillä kansan enemmistö on mielipi detiedusteluissa ollut lain kan nalla. Tai suoremmin: Niistä on tultava! Jouko Lahti Karstula Hei, meitä ennallistetaan! TEKSTIVIESTIT Pedot Ei tarvitse ihmetellä, että karhuja ja muita petoja liikkuu asuinalueella, koska karhujahan houkutellaan kaikenlaisilla haaskoilla ihmisten luokse kuvattavaksi ja ihailtavaksi. Julkaistuista kuvista maksamme palkkion, ja lehti voi käyttää niitä uudelleen. Voimaloiden elinkaaren aikana hanke myydään tyypil lisesti eteenpäin useita kertoja. Kertyvät käteisvaransa metsän omistajat voivat sitten sijoittaa vaikkapa metsiin Suomen ulkopuolella; näinhän jo toimitaan. Paras kannuste olisi siirtyminen tosiasioihin perustuvaan kasvihuone kaasujen tilastointiin, jossa jokainen toimija vastaa omista nettopäästöistään. Tommi Peltovuori Loppi Hiilidioksiditaloudesta saatava tuloa myös metsänomistajille H elsingin sanomissa ympäristöministeri Kai Mykkänen (kok.) sanoi, että metsien hakkuiden vähentäminen on ainut keino, jolla Suomen hiilinielut voidaan saada vaaditulle tasolle (HS 27.6.). Erikseen yhtiöitetyt tuulivoimahankkeet puolestaan tekevät vuodesta toiseen pääsääntöisesti nollatulosta, syöttötariffista huolimatta. Lähetä korkeintaan 200 merkin tekstitai Whatsapp-viesti numeroon 050 4734675. Ei nimimerkkiä Yle Liikenneterrorismin ja moot toripäristelyn edistäminen ovat Ylen ykkösaihe. Kettukallion muori Tulot Maataloustuottajien tulon muodostuminen. Siksi teknisten hiilinielujen korvauksesta kohtuullinen osuus kuuluu metsänomistajille. Liitä mukaan yhteystietosi. Ei nimimerkkiä Emotilojen alavire Pihvivasikan hinta nousi seitsemän prosenttia ja lihan 37 prosenttia. Mikäli kasvihuonekaasu tilastoinnin perusteet säilyvät nykyisenkaltaisina, johtaa sähköpolttoaineiden käyttö tilanteeseen, jossa polttoaineiden käyttäjät jatkavat ilmaston kuormitta mista laskennallisesti päästöttömällä polttoaineella, polttoaineita valmistava teol lisuus tekee yhteiskunnan tukemana muhkeat tulot ja metsäomistajalle sälytetään vastuu päästöistä. Siirtyy heti, kun luomulihasta tulee rahaa emotilalle asti. On alue, jossa lapset luisteli 65 vuotta sitten, 7 vuotta sitten keräsin siitä karpaloita, nyt siinä lainehtii vilja. Tuulivoiman sosiaalinen hyväk syttävyys niiden vaikutus alueella on tutkitusti heikkoa. Kun voimalat vuosi kymmenien aikana siirtyvät omistajalta toiselle, mahdolliset ongelmat vastuiden, vuokrien ja verojen osalta kasvavat. Ei nimimerkkiä Outoa demokratiaa Politiikan ”demokratiaa”. Samalla, kun kehitetään teknisiä ratkaisuja hiilidioksidin talteenottoon, onkin kehi tettävä malleja, joilla hiili dioksiditalouden tuottoa jaetaan oikeudenmukaisesti eri toimijoiden kesken. Investoinneissa ylikorostuvat rahoittajien taloudelliset tavoitteet, muiden tavoitteiden ja osapuolien kustannuksella. Mielestäni suomalainen ilmastokeskustelu on sivurai teella, koska Suomen metsän hakkuiden vähentäminen ei millään tavoin vähennä maa pallon hiilidioksidipäästöjä. Moni olisi pelastunut, jos mönkijöille olisi vaadittu turvakaaret. Lääkkeiden siirto kauppaan pitää tehdä asteittain, yleisim mät, myydyimmät lääkkeet ensin. Yhteistyö on toiminut hyvin, ja asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä, varsinkin Suomen Urheiluopiston asiakkaat. Ainahan sen viljelijä testaa, ennen torjuntatöiden aloitusta. Heli-fani Fingerpori Taisi hyvän maun raja ylittyä Fingerpori vitsissä (MT 12.7.). Savossa hänen taitonsa ja tehokkuutensa herättävät ihastusta. Suorista ja epäsuorista tuista huoli matta tuotot ovat verotuksen ulottumattomissa. Omistuksella on kuitenkin merkitystä huolto varmuuden, turvallisuuden, päätäntävallan ja verotuksen kannalta. Hal lituksen esityksen kannattami nen oli pääoppositiopuolueelle äärimmäisen vaikeaa. Epäkohdat johtuvat hiili dioksiditalouden uudenlai sesta ansaintalogiikasta. Enää ei riitä aiempien vuosien tasa paino: metsien käytön on oltava sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävää
Kyllä luonto pitää huolen, ajattelee Luoto. Pienelläkin pihalla voi elää tuhansia lajeja. Sama pätee pienempiin koivupölleihin, joihin on ympätty syötäväksi kelpaavaa osterivinokasta. Luoto kertoo, että paljaan mullan lämpötila voi nousta jopa yli viiteenkymmeneen asteeseen, mikä pysäyttää kasvien kasvun. Mainospuheisiin ei kannata uskoa sinisilmäisesti. Maaperän vedenpitokyky ja rakenne voivat muuttua, ja mikromuovin palaset päätyvät ennen pitkää myös kasveihin ja eliöihin. On hyvä esimerkiksi malttaa odottaa, että kunkin tuholaisötökän luontaiset viholliset saapuvat paikalle, ennen kuin lähtee itse sotatoimiin. Luoto toivoisi, että ihmiset perehtyisivät pihansa eliöihin ja ottaisivat luonnosta mallia. Isot kirvajoukot voivat näännyttää taimen tai jo valmiiksi kuihtuvan kasvin, mutta terveelle ja isolle kasville ne eivät ole suuri uhka. Rikkakasveillakin on paikkansa, ja monet käyttävät valtavasti resursseja pihansa puunaamiseen, vaikka tarvetta ei olisi. Luodosta mikään piha ei ole niin pieni, etteikö sen monimuotoisuutta voisi parantaa. Kotipuutarhurit saattavat esimerkiksi pelästyä kasveja pupeltavista toukkia, jotka voivat todellisuudessa olla perhosentoukkia. Luoto osoittaa vieressä kasvavaa karviaisen, hiirenvirnan ja päivänkakkaran liittoa. ”Siinä viedään jälkeläistoukalle ruokaa”, Korhonen arvelee. Biologi, kouluttaja ja kirjailija Leena Luoto sanoo, että luonnonmukaisessa kasvatuksessa ei tulisi käyttää mitään rikkakasvintorjunta-aineita, vaan on tyydyttävä kitkemään. ”Aika vähällä lopulta pärjää. Aku Korhosen mukaan pölleissä kasvaa myös monenlaisia lahottajasieniä. Biologi Leena Luoto kertoo, mitä luomupuutarhurin kannattaa pitää mielessä. Puutarhassa on niin paljon muutakin tekemistä!” Monimuotoinen puutarha ei vaadi tolkuttomasti tilaa, pikku pihakin voi riittää Omasta puutarhasta tai vaikkapa terassista saa pienilläkin teoilla helposti lajistoltaan moni muotoisemman. Paahteisella pläntillä kasvaa myös sammalta. Esimerkiksi kukkakärpäsen ja leppäpirkon toukat käyttävät ravintonaan kirvoja. Rikkakasveja ei esimerkiksi torjuta kemiallisesti vaan tarvittaessa kitketään, ja juurimattomuovit jätetään kauppaan. Nurmikkoa ei myöskään tarvitse kastella hysteerisesti, vaan paahteiseen paikkaan saa kehittyä itsekseen kuivuutta kestävää lajistoa, kuten ketoneilikkaa ja huopakeltanoa. Esimerkiksi haravointi on harvemmin todella tarpeellista, vaan pienet lehdet voi vain silputa ruohonleikkurilla ja jättää maatumaan. Korhonen korostaa, että lahoavat puut ovat luonnon hyönteishotelleja. Sieltä voi kotipuutarhurikin tarkastaa, onko hankittu tökötti luomuviljelyyn soveltuva. Hän myös lisäisi varjoisia paikkoja rakentamalla pergolan tai istuttamalla lisää puita. KATJA LAMMINEN Tuijat eivät tarjoa suomalaisille lajeille elin ympäristöjä tai ravintoa. Haitallisia lajeja tulee torjua. Siisteyden kulttuurista voisi jo hellittää. Korhosen mukaan muodissa olevat tuijat eivät tarjoa suomalaisille lajeille elinympäristöjä tai ravintoa, sillä ne eivät kuulu Suomen luontoon. Oman puutarhan eliölajeja voi helposti tarkkailla väärinpäin käännetyn sateenvarjon avulla. Esimerkiksi herukkakirva voi aiheuttaa huolestuttavan näköisiä imentävioituksia marjapensaan lehtiin. Pienviljelmiä hoitaessaan asukkaat kuopsuttelevat multaa, jota on rikastettu sammalella ja viherkompostilla. Monet puunaavat tuntikausia puutarhaansa puhtaaksi rikkaruohoista, ja samalla yhä useampi haluaa edistää luonnon monimuotoisuutta myös omassa pihassaan. SILJA KINNUNEN ”On tärkeää ottaa huomioon kokonaisuus ja ravintoketjut.” LEENA LUOTO Leena Luoto on kirjoittanut puolisonsa kanssa tietokirjoja puutarhanhoidosta ja lähiluonnon ötököistä. Nurmikolla makaavan, liki kaarnattomaksi kuivuneen mäntypöllin kyljessä on halkaisijaltaan puolisenttisiä reikiä. heinäkuuta 2024 TIETO PUUTARHA Tuottaja: Satu Lehtonen satu.lehtonen@mt.fi Leena Luodon vinkkejä luomuviljelyyn Kotipuutarhureille on tarjolla paljon rikkaruohovinkkejä, mutta jotkut niistä voivat olla hyvin haitallisia omalle lähiluonnolle. Korhonen huomaa, että pihassa kasvaa parin neliön läntillä japanintataria, joka ärhäkästi leviävänä vieraslajina olisi syytä hävittää. ”Kirvat voi esikasvatuksessa olevista taimista heivata vaikka käsin pois, mutta puutarhassa kannattaa malttaa odottaa luontaisia vihollisia”, Luoto ohjeistaa. Jos käpertyneitä lehtiä on vähemmän kuin terveitä, voi keittää kahvit hyvän tilanteen kunniaksi. Tiedossa on, että altistuminen maaperälle, itiöille, siitepölylle ja luonnon mikrobeille vahvistaa ihmisten vastustuskykyä ja vähentää allergioita. Olemme Vantaalla sijaitsevan Autismisäätiön ryhmäkodin pihassa, jonne on tehty puutarhan monimuotoisuutta lisääviä ratkaisuja osana Hyvinvointia biodiversiteetti-interventioilla (Biwe) -hanketta. Ne kuitenkin vaihtavat isäntäkasvia ja lähtevät käpälämäkeen niitä uhkaavien loisien ilmaantuessa apajille. Nyt niihin on muuttanut pistiäisiä. Ruokavirastolla on oma luettelo Suomen markkinoilla myytävistä luomutuotantoon soveltuvista kasvinsuojeluaineista. Tarkkailtavat lajit taas voivat vioittaa kasveja, mutta eivät aiheuta välttämättä merkittävää tuhoa, joten niiden torjunta ei aina ole tarpeen. Grillikatoksen laidalla on jokunen neliömetri metsästä siirrettyä kunttaa, jossa mustikka ja puolukka sinnittelevät, mutta kanerva ja variksenmarja alkavat juurtua. ”Ihmiset sietävät vähän huonosti sekaisuutta”, Luoto pohtii. Jos esimerkiksi vie kovin innokkaasti kaikki kirvayhdyskunnat, vie myös samalla monen toukan ensiruoan”, Luoto selittää. Korhonen kannustaa ihmisiä tekemään puutarhatöitä paljain käsin ja napsimaan marjoja suoraan pensaista. Parvekkeella tai terassillakin voi kasvattaa monia lajeja, jotka sopivat vaikkapa ruukkuihin tai lavakauluksiin. Maltti on valttia. SILJA KINNUNEN Puutarha harvemmin on minkään katastrofin partaalla kirvoista ja muista huolimatta. Luoto muistuttaa myös, että vieraslajit eivät itsessään ole huono asia, vaan avainsana on haitallisuus. Maaseudun Tulevaisuus 10 maanantaina 15. Monipuolista kasvilajistoa voi puutarhassa suunnitella esimerkiksi eri kukkimisaikojen sekä monija yksivuotisuuden pohjalta. Monipuolinen piha tukee ihmisten terveyttä Lahopuun lisää minen, kotimaiset kasvit, kuntta ja rikastettu multa lisäävät puutarhan monimuotoisuutta ja terveellisyyttä. Sekä ihmisille että perhosen toukille maistuvan nokkosen voi hyvin antaa kasvaa esimerkiksi vihannesmaan reunalla. ”On tärkeää ottaa huomioon kokonaisuus ja ravintoketjut. Millainen on oikeasti hyvinvoiva ja monimuotoinen puutarha. Nurmikkoon taas voi ajaa vaikkapa kävelykäytäviä, ja antaa näin muun alueen kasvillisuuden olla. Paahteisessa pihassa hiljalleen lahoavasta pöllistä erittyy mikrobistoa ja itiöitä. Lisäksi maaperää tulee kunnioittaa. Ei ole mielekästä siivota pihasta oksia ja pensaita pois, tukkia niillä sekajäteastia ja rientää sitten ostamaan halpahallista keinotekoinen, tiheäkoloinen hyönteishotelli, jossa pahimmillaan loiset ja taudit leviävät. Omassa pihassa eri biotooppeja voivat olla esimerkiksi varjoisa alue, kuiva ja aurinkoinen rinne tai lahopuu. Kaarnakuoriaiset ovat syöneet ensin kaadetusta männystä nilan, jonka jälkeen jäärät ovat rouhineet puuhun isoja käytäviä. CAROLINA HUSU Vaalean kankaan avulla voi helposti tutkia, mitä eliölajeja omista puutarhan puista ja pensaista löytyy. Monimuotoisessa puutarhassa on monipuolisesti kasveja, sekä puutarhaettä luonnonlajeja, ja erilaisia eliölajeja, kuten esimerkiksi hyönteisiä ja hämähäkkieläimiä. Kaksipistepirkko on arvostettu työtoveri puutarhassa, sillä se syö erityisesti kirvoja. Luoto vinkkaa, että siementen itämistä estävä tuijan lehtisilppu voi toimia hyvin esimerkiksi vuohenputken torjumisessa. Muovi ei lopulta estä rikkakasveja ja siitä irtoaa sen kuluessa mikromuoveja, jotka vaikuttavat maaperään ja mikrobeihin. Pöllin päällä istuva, metsien terveyteen ja monimuotoisuuteen perehtynyt tutkija Aku Korhonen Luonnonvarakeskuksesta seuraa touhua läheltä. Oksia tai kasvustoa ravistamalla kankaalle putoaa jos jonkinlaista vipeltäjää. Hän huomauttaa, että lahopuissa pesivät petohyönteiset saalistavat myös talousmetsiä kiusaavia kaarnakuoriaisia. Tarkkakin esteetikko voi jättää reheviä ja niin kutsuttuja dynaamisia kasvuvyöhykkeitä vaikkapa pihan ja metsän väliin. Esimerkiksi somessa vinkatut mäntysuopa, suolaus tai pesuaineet ovat ehdottomassa pannassa. Korhosen mukaan metsän mikrobiston tuominen lähelle on tärkeää etenkin ihmisille, jotka eivät juuri pääse metsään. Villin ei tarvitse tarkoittaa täysin luonnontilaista. Hän suosittelee lukemaan jokaisen torjuntatai kasvinhoitoaineen tuotesisällön läpi ja perehtymään siihen, mitä ne oikeasti sisältävät. Pihan perällä on istutuslaatikoita, joissa kasvaa muun muassa salaattia ja mansikkaa. Tuontikasveissa piilee myös tautiriski. Pörriäisten ystävä ei aja nurmikkoa säännöllisesti sängeksi, vaan jättää luonnonkukkia edes tontin laidoille. Pihalle varisseet lehdet ja oksat voi myös kompostoida ja levittää seoksen myöhemmin taas ravinteeksi. Puutarha myös harvemmin on minkään katastrofin partaalla kirvoista ja muista huolimatta. Biotoopilla eli luontotyypillä tarkoitetaan elinympäristöä, jonka keskeiset ympäristötekijät ovat samankaltaiset. Monimuotoisuuden kannalta olisi parempi suosia puutarhakäyttöön valikoituja kotimaisia lajeja, kuten pylväshaapaa ja kuusen ja männyn kääpiömuotoja. Nämä vegaanit perhosen lapset ovat myös lintujen ruokaa. Yhteen niistä sujahtaa ampiaista muistuttava, mutta mustempi ja pienempi pistiäinen, joka kiskoo koloon itseään huomattavasti isokokoisemman paarman. Kotipuutarhurinkin kannattaa perehtyä kasvintorjuntaan ja puutarhan eliöja kasvilajeihin. Eliölajien monimuotoisuudesta huolehtiminen tarkoittaa myös sitä, että pohtii ravintoketjua ja eri eliöiden paikkaa siinä. Kasvistoa voi monipuolistaa kylvämällä. Kaikkia puutarharyhmien neuvoja ei myöskään kannata uskoa. Siten saadaan vaihtelua mikroilmastoon. Luoto ei suosittele myöskään juurimattoja tai muita muovisia suojapeitteitä laitettavaksi maahan. Biologi ja kirjailija Leena Luoto yksinkertaistaa asian kolmeen peruselementtiin: kasvien lukumäärä, eliölajien lukumäärä sekä eri biotoopit. SANNE KATAINEN. Esimerkiksi marjapensas tai maanpeitekasvi, kuten vesiheinä, antaa istutuksille varjoa kuumassa paahteessa. Monet kasvit viihtyvät mainiosti rinnakkain ja myös suojaavat toinen toisiaan. Dynaamisen kasvikaistan voi jättää halutessaan puutarhan reunamille. Lisäksi luonnonkasvit ovat tärkeitä puutarhalajien rinnalla
Ikkunasta läikkyi harsomaisia auringonsäteitä olohuoneeseen. kokeile! et pety... ”Pikemminkin tunnen heitä kohtaan myötätuntoa ja ymmärrystä.” Aggressiivinen impulssi nousi pintaan kerran myös vauvavuoden aikana, kun lapsi oli neljän kuukauden ikäinen. ”Lukeminen ja kirjoittaminen ovat kansalaistaitoja, jotka kuuluvat kaikille”, Strellman sanoo. LAURI HAURU YSTÄVÄÄ ETSIMÄSSÄ Nainen etsii miestä 30522 Hei 25-38v maajussi! Yhteydenottoasi odottelee 29 v iloinen, empaattinen, liikunnallinen nainen. Mietin, että tuomitaanko minut huonoksi äidiksi”, hän muistelee ajatelleensa. Harvinaisen komplikaation saa Suomessa noin yksi 50 000 synnyttäjästä. Äidin puolen vanhemmat lähtivät kaksi kertaa evakkoina Karjalasta.” Kotona Inka kertoo kokeneensa henkisestä ja joskus myös fyysistä väkivaltaa. maalla ainaskin... Lisäksi olen varsin ahkera. Etelä-Savo, 38 Mies etsii ystävää 30529 Hei Etsisin maatilan omistajaa joka haluaisi tutustua 43v mieheen. ”Terapeuttini lohdutti, että monille käy varmasti tuollaisia ylilyöntejä etkä ole yksin asian kanssa. En juo enkä tupakoi. Kun kaksivuotias lapsi katsoi äitiään Inka Ikosta suurin silmin, Ikonen säikähti omaa toimintaansa. Syntynyt Lieksassa vuonna 1989. Yllättävä taito: osaa rypyttää karjalanpiirakoita nätisti. Keski-Suomi, 53 30523 Heippa! Olen nuorekas 64v mies luonnonläheisestä asuinpaikasta. Koulutukseen voi osallistua verkossa tai kirjallisuusyhteisö Tekstin talon tiloissa Helsingissä. Harrastaa commercial female -tanssia, kuntosalilla käymistä, lukemista ja luonnossa liikkumista. Ikonen oli yksin lapsensa kanssa kotona. ”Uskon, ettei tunteitani ja tarpeitani nähty aina riittävästi enkä tunnistanut niitä itsekään.” Ikonen korostaa, että hän ei missään tapauksessa syyllistä vanhempiaan. Se on ihanaa”, Ikonen sanoo. Mitään peruuttamatonta ei ollut tapahtunut.” Ikonen muistaa sanoittaneensa oman aggressiivisen käytöksensä lapselleen tilanteen jälkeen. Olen hoikka raitis herkkä romanttinen luonne. ”Ajattelin, että olen kelvoton äiti ja pilannut lapseni. Kaikki meni vastoin odotuksia, vaikka lapsi oli hyvin toivottu. Etsin isäntää ja yhteistä elämää maalla. Pohkeista löytyi useita veritulppia. Maaseutu ja luonto ovat minulle tärkeitä, toivoisin löytäväni samanhenkisen miehen vierelleni. Äidilleen hän pystyy vetämään rajat sekä kertomaan vapaammin omista tunteistaan ja mielipiteistään. Olin lähellä menehtyä. Kuului hiljaista kahinaa, kun lapsi pyöritteli äitinsä hiuksia hämärässä. Sen jälkeen hän riensi viemään lasta päiväkotiin. Pidin itseäni niin arvottomana ja kelvottomana. Tarkat ohjeet palvelun käyttöön osoitteessa www.maaseuduntulevaisuus.fi/ystavaa-etsimassa/ohjeet JANICA PÖRHÖNEN Läikähdys pelkoa välähti lapsen silmissä. Öisin tuore äiti saattoi havahtua sydämen paukkeeseen. ”Yrittäjänä olen myöntynyt kaikkeen, koska olen pelännyt turvattomana perikatoa. Itse riski maalaismies, rehti ja raitis. Ikonen itse tavoitteli hymytyttöpatsasta alakouluajan sitä koskaan saamatta. Mieltä ja merkitystä kirjoittamiseen -koulutukset alkavat 27.8. Kahden vuoden takaisen tilanteen muistelu vetistää Ikosen siniset silmät. Ota rohkeasti yhteyttä. Nykyään pystyn kieltäytymäänkin töistä.” Karjalaisuus näkyy Ikosen äitiydessä. ”Aggressiivinen nainen nähdään pelottavana, mutta miehen vihaan liitetään paljon enemmän myönteisiä merkityksiä. ”En saanut mitään yhteyttä lapseeni. Pirkanmaa, 58 30527 Hei. Samalla tuli ajatus, että tekisi mieli tehdä jotain enemmänkin. Kotiin palattuaan Ikonen avasi tietokoneensa ja yritti tarttua työn tekoon. Perheeseen kuuluu 4-vuotias tytär, puoliso ja rescuekoira Ukko. Etsin kaltaistani. ”Haluan, että lapsi oppii tuntemaan, mistä on kotoisin ja että hän tuntee omat juurensa.” Nykyisin hän kokee olevansa rauhallisempi ja myötätuntoisempi äiti. Synnytyksessä Ikosella todettiin myös keuhkoveritulppa ja lievä keuhkoinfarkti. Keski-Pohjanmaa, 51 30528 Hei, maajussinainen hakusessa jota pääsisi auttelemaan vapaillaan tilan töissä ystäväksi ja ehkä kumppaniksikin. Kirjoittele! Varsinais-Suomi, 65 30525 Hei! Etsin tositarkoituksella liikunnallista ja luonnossa viihtyvää naista. Kesäisin perhe käy Lieksassa sukulaisten luona. Teosta ja ajatuksesta tuli heti syyllisyys.” Naisen viha on Ikosen mukaan vaiettu ja hävetty aihe. Etsijänä luonnossa liikkumisesta pitävä raitis maatalousyrittäjä mies 177cm 90kg 56v nyt odotan viestiä. Kylään ei voi mennä ilman, että tuo jotain tuliaisia. Naiset ovat kasvaneet kiltteyteen jo koulussa. Lähialue Pirkanmaa, E-P, K-S ja P-Satakunta, muualta myös, sinä mukava saappaissa kulkeva. Arvostan rauhallisuutta, lempeyttä ja aitoutta. Sukuni traumat ovat ehdottomasti ylisukupolvisia. Ikosen mukaan hänessä itsessään ei ole enää jatkuvaa pienen lapsen kaipuuta, joka huutaisi, että hukuttakaa minut rakkauteen. Uusimaa, 45 30539 Olen Pohjois-Savosta, mut olen kuullut, että KeskiSuomessa asuu suomen kivoimmat ja kauniimmat naiset... Ei lapsia, mutta toivon niitä. Kymenlaakso, 42 30531 Löytyisikö täältä nainen tällaiselle tavalliselle suomalaiselle 185 cm pitkälle miehelle kumppaniksi. Löytyykö ajatustenvaihtoon uskovaista naista, itse olen rauhallinen ja hoikka lapseton mies maalta. Olen hyvin fiksu. Ilmoitukseen vastataan tekstiviestillä. Maaseudun Tulevaisuus 11 maanantaina 15. Kymenlaakso, 38 30526 Olisipa mukava löytää ja tavata navettakamppeinen, hiljainen, pulska maalaismuori 60-90v. En ole himoliikkuja, mutta pidän itsestäni huolta. Pohjois-Karjala, 43. Synnytys nosti pintaan turÄidin viha vaihtui voimaksi Lieksasta kotoisin oleva Inka Ikonen oli menehtyä synnytys komplikaatioon. Sellaiseen olin tottunut.” Nykyään Ikonen tunnistaa rajansa, kun hänen lapaluissaan alkaa kihelmöidä. Niihin voi myös vastata rekisteröitymättä palveluun. Varsinais-Suomi, 50 Mies etsii naista 30524 Hevosmies etsii omaa 25-40v hevosnaistaan arkeen ja harrastuksiin. Eräänä iltana vauvan itku ei ollut loppuakseen. Haastattelua edeltävänä iltana Ikonen on nukuttanut lapsensa sänkyyn. Sitä hän ei tahdo siirtää pienelle tähtisilmälleen. Lähtisitkö lavatansseihin kanssani. Erota tiedot välilyönnillä toisistaan. Yksi ajatus kuitenkin vaelsi mielessä. ”Äitini jäi nuorena yksinhuoltajaksi. heinäkuuta 2024 LUKEMISTO OHJEET Palvelu toimii osoitteessa www.maaseuduntulevaisuus.fi/ ystavaa-etsimassa. Keski-Suomi, 45 Mies etsii miestä 30540 Koska et ole tullut vielä vastaani, niin ehkä kirjoittelet minulle ensin. Sen jälkeen he muuttivat Joensuuhun. Kun lapsi oli kuuden viikon ikäinen, Ikonen istui hänen vierellään leikkimatolla. terveisin ex maanviljelija mutta yhä maalla asuva savuton, avoin ja huumorintajuinen mies isolla ämmällä. Palvelussa olevia ilmoituksia voi lukea ilman rekisteröitymistä. Synnytys eskaloitui hengenvaaralliseen lapsivesiemboliaan. Varsinais-Suomi, 56 30535 Pitkä komeahko maatilallinen etsii naista. Oli vuosi 2022. ”Paiskasin hänet kovaa sänkyyn. Nauru ja itku saa kuulua kodissa. Hän tietää, että äiti osaa myös vastaanottaa ne. Lapsi ei suostunut pukemaan välikausivaatteitaan ylleen. Etelä-Savo, 42 30521 Hei halukas nainen haluatko ihailua ja hyväilyä ilman sitoutumista. Perheeseeni kuuluu myös kouluikäinen lapsi. Mintunvihreä prinsessaverho laskeutui sängyn päädyn ylle, viidakoneläimet leikittelivät tapetissa. Naisen viha on aina tuhoavaa ja rikkovaa.” Ikoselle viha on kuitenkin mahdollistanut rajojen asettamisen ja yhteyden luomisen läheisiin ihmisiin. Silloin vauva väläytti ensimmäisen hymynsä. Laitahan viestiä ja tutustutaan. vattomuuden tunteen omasta lapsuudesta. ”Hyvät tekstitaidot synnyttävät hyviä tekstejä, ja hyvät tekstit innostavat lukemaan.” Art House on yleiskustantamo, joka julkaisee vuosittain yhteensä noin 50 uutta tietoja kaunokirjaa kolmen eri nimen alla: Art House, Kustannus Jalava ja Tietosanoma. Parta on + (ei välttämätön) ole siis sellainen kuin olet :). Rauhallinen puhuminen ja suostuttelu eivät auttaneet. Ajatuksena olisi että tulisin kyläilemään ja saisin tulla tutustumaan tilan töihin ja auttamaan. Harrastan tanssia ja liikuntaa yleensä. Kun omaan kotiin tulee vieraita, Ikonen kattaa pöydän koreaksi. Hetkeä aiemmin perheen eteisessä oli tehty lähtöä päiväkotiin. Omaan opiskelutaustaa yliopistoista. Strellmannin mukaan kustantamon yhteiskunnallinen tehtävä on lukemisen ja lukutaidon edistämisen ja kehittämisen lisäksi vahvistaa ja ylläpitää kirjoitustaitoa. Oman ilmoituksen lisääminen edellyttää Ystävää etsimässä -palvelun käyttäjäksi rekisteröitymistä ja profiilitietojen täyttämistä sekä palveluun kirjautumista. Hän oppi nopeasti tarkkailemaan vanhempiensa mielialanvaihteluita. Kiva, kommunikoiva ja fiksu nainen vastaile koulutetulle ja tekevälle miehelle. Hän vain pelleili. Kauppaan lähteminen ei onnistunut, vaan puoliso hoiti ruokaostokset. Kun lapsi juoksee päiväkodin portille äitiään Inka Ikosta vastaan, tämä tuntee voimakasta yhteyttä rakkaaseensa. Myös elokuvat ja muut riennot. Halusin heti palauttaa yhteyden lapseeni katsomalla häntä silmiin ja olemalla läsnä.” Ensimmäisen lapsen vauvavuoden yllä oli leijunut synkkä pilvi. ”Verenpaineeni romahtivat. Ikonen asui Lieksassa vesitornin kupeessa 5-vuotiaaksi asti perheensä kanssa. Lähetä tekstiviesti numeroon 045 7398 0385. ”Sanoin, että anteeksi, olen todella pahoillani. Mutta oli vauvavuodessa valoakin. Pohjois-Savo, 45 30538 Ystäväksi, puolisoksi ja rakkaaksi hautaan asti, sua etsii miesyrittäjä maalta (yrittää siis olla mies:-)180/85 ja fiksukin, filmaattisuudesta nyt puhumattakaan... ”Mietin, että tuomitaanko minut huonoksi äidiksi.” INKA IKONEN Tietokirja ”Sinussa näen minut: Kun lapsen syntymäni aloitti matkan sisimpääni" (Kirjapaja) julkaistiin keväällä. Nuorena olin kahdesti väkivaltaisessa parisuhteessa. Ehkä rakkauden kaipuusta nousivat myös Ikosen vihan tunteet. Ikosen mukaan hänen aggressiivinen käytöksensä nousee hyvin syvältä selkärangasta. Työura alkoi myymällä torilla mansikoita ja vihanneksia. Varsinais-Suomi, 37 30532 Etsinnässä liikuntaa ja terveitä elämäntapoja harrastava nainen. Tunnen silti edelleen vihaa ja riittämättömyyttä.” Ikosen oma äitisuhde on myös muovautumassa uudelleen. Äiti hermostui. Vauvavuotena hän huomasi, miten lapsuudenkodin varjot alkoivat nousta pintaan ja näkyä arjessa. Hyvä laadukas tila. Strellman kertoo tiedotteessa havainneensa, että nykyään monet haluavat kirjoittaa, mutta harvat tahtovat lukea. En säiky likaisia töitä ja kumisaappaat on tutut. Pirkanmaa, 30 30530 Puutarhasta maaseudusta ja metsistä on tehty tämän naisen sielu. Ikäsi olisi samaa tai nuorempi. Ikonen kertoi aggressiivisesta käytöksestään heti psykoterapeutilleen. ”Olen enemmän ja syvemmin yhteydessä lapseen. Kivi tuntui painavan rintaa ja näkökenttä kaventuvan. En löytänyt mitään muuta keinoa kuin tarttua hänen käsivarsiinsa ja puristaa niistä”, Ikonen muistelee. Hän kokee toistavansa samaa opittua vihan kaavaa lapsuudenkodistaan. Ammatiltaan toimittaja, viestintäalan yrittäjä ja kognitiivinen lyhytterapeutti. ”Meni 25 vuotta ennen kuin isoäitini sanoi, että osaan rypyttää oikein.” CAROLINA HUSU Mieltä ja merkitystä kirjoittamiseen Kirjakustantamo Art House aloittaa loppukesästä uuden koulutussarjan, joka antaa eväitä kirjoitustaidon hiomiseen. ”Aiemmin en tunnistanut rajoja kehossani. Ensimmäisen illan kouluttajina toimivat useita kirjoittamisoppaita kirjoittaneet Helsingin yliopiston äidinkielen opettaja Kimmo Svinhufvud, Jyväskylän yliopiston kirjoittamisen tutkimuksen dosentti Johanna Pentikäinen sekä Art Housen kustantaja ja toimitusjohtaja Urpu Strellman itse. ”Hän on pienestä pitäen tykännyt pyöritellä hiuksiani ja nukahtaa siihen. Mustaan pallomekkoon pukeutunut Ikonen voisi olla kuka tahansa ruuhkavuosia pyörittävä äiti. Teoksessa käsitellään matkaa turvattomasta lapsesta turvalliseksi vanhemmaksi. Pienet silmät räpsähtivät kiinni muutamassa minuutissa. ”Loppuvuodelle suunnittelemme vielä koulutuksia luovasta kirjoittamisesta ja dekkarin kirjottamisesta”, Strellman sanoo Art Housen tiedotteessa. Kuului lepertelyä. Olen ahkera, mukava, huumorintajuinen mies maalta, joka kaipaa yhteistä tekemistä ;). Vain puoliso voi ymmärtää sen hymynkareen merkityksen”, Ikonen muistaa hymyillen. Iltasatu kuunneltiin yhdessä. Kerroin myös syyn hermostumiselleni ja ettei vika ollut lapsessa. Kirjoita viestin alkuun kirjaimet YS ja sen jälkeen ilmoituksen numero sekä haluamasi viesti. Onneksi reagoin lääkkeeseen nopeasti.” Synnytyksen jälkeen Ikonen sulkeutui kotiinsa. Biologinen isäni ei ole koskaan ollut elämässäni, mutta perheeseeni tuli myöhemmin isäpuoli ja pikkusisko. Kello tikitti, vaatteiden alla kuumeni hiki. ”Nostin vauvan syliini ja ryntäsin hänen kanssaan mieheni työhuoneeseen. Mies laita viestiä mukavalle ja komealle nuorelle miehelle. Pohjois-Pohjanmaa, 41 30537 Mansikanviljelijä/ rakentaja etsii puolisoa tosi tarkoituksella. On tiistainen heinäkuun aamu 2024 helsinkiläisessä kahvilassa. Ottaisin haalarisyliini
”Moni varaa yöpymisen viime tingassa”, Hanna Karlsson on huomannut. Oy KrsTrans Ab, 64300 Lapväärtti. pariskunta mietti. RIITTA MUSTONEN Samaan hintaan saisi täysin varustellun mökin ja saunan. Aamiaismunat voi käydä poimimassa suoraan kanalasta. Tuulimylly on vuodelta 1730.. Maaseudun Tulevaisuus 12 maanantaina 15. Maaja metsätaloustuotteita Fiatagri 11090 etulokasuojat, ehjät. Lisäksi rakennettiin wcsuihkutilat, pieni ulkokeittiö, grillipaikka ja kasvihuone, joka toimii vieraiden aamiaistilana. Varaosia ja tarvikkeita Muut tuotteet Ostetaan koko Suomi puimurit: M-F, Deutz-Fahr, Sampo, Claas, JD, Volvo leikkuupuimurit. 0500164290. Jokaista telttaa varten rakennettiin puuterassi, jolle teltta pystytetään. www.maakoneet.com Suomalainen yritys, AAA-luottoluokitus. Tänä vuonna kesäkuun alun tilanne on, että ensimmäiset varaukset ovat juhannuksena. Esimerkiksi Hollannissa ja Englannissa on monenmoisia farm campeja. Sisällä on vuoteet kolmelle ja edessä terassi, jossa voi nauttia aamiaista eläinten touhuja seuraten. Tilat pitää siivota, liinavaatteet pestä, laittaa aamiaista ja vastata matkailijoiden kysymyksiin. Hanna on koulutukseltaan luokanopettaja mutta työskentelee kotona. Hanna ja Simon Karlssonille on tärkeää pystyä hyödyntämään vanhoja rakennuksia. Hanna Karlsson esittelee telttaa, jossa on matala parivuode ja kaksi korituolia. ”Yksi teltta maksaa 5 000– 6 000 euroa eli pelkästään teltat kustansivat noin 30 000 euroa”, Hanna Karlsson kertoo. AIKUISTEN KOHTAUSPAIKKA 0700 11 111 2 € / alkava min +pvm STl Oy, PL 211 Hki 53 KIILAHIHNAT VARIAATTORIHIHNAT LATTAHIHNAT LEIKKUUPUIMUREIHIN EDULLISESTI www.halikonkumipalvelu.fi 02 721 6666 Salaistentie 652, Salo 02 637 6445 Eteläväylä 34, Pori Lehmän ammuminen, lampaiden määkiminen ja kanojen kotkotus ovat elämyksiä, joista matkailija on valmis maksamaan, uskovat Hanna ja Simon Karlsson. ”Muualla maailmassa näitä kyllä löytyy. Glamping-teltat eivät vaadi rakennuslupia, mikä helpottaa toimintaan ryhtymistä. P. Olen ollut iloisesti yllättynyt, että niinkin moni löysi meidät viime kesänä”, Hanna hymyilee. Teltan lisäksi on oltava muitakin tiloja, kuten wc ja suihku. Perheessä on kuusi 3–18-vuotiasta lasta. 044 2838016. Ensimmäisenä kesänä Mickelsin lähes koko heinäkuun glamping-majoitukset oli varattu, mutta kesäja elokuulle olisi mahtunut paljon lisää yöpyjiä. Erään ennusteen mukaan glamping-majoitus kolminkertaistuisi vuoteen 2031 mennessä”, Aalto toteaa. Traktorit kaikki merkit, sekä muut maatalouskoneet. Tehtävämme on tarjota monipuolista, luotettavaa, journalismin vastuullisten periaatteiden mukaan toimitettua tietoa ja erilaisia näkökulmia. Laidun-glampingin lisäksi matkailijat voivat nimittäin majoittua vuodelta 1877 peräisin olevassa tuulimyllyssä, jonka Simon on kunnostanut kesämajoituskäyttöön. Ensimmäisenä kesänä Karlssonit myivät telttamajoitusta ilman aamiaista hintaan 178 euroa kahdelta hengeltä. ja vkl. Viime kesäksi Karlssonit ostivat viisi glamping-telttaa ja täksi kesäksi yhden lisää. Simonilla on päivätyö pankkiirina Ålandsbankenissa. 0400 661593 Myydään Sorminiittokoneen kiertokangen puita 40 €/kpl. Tilaa on myös kahdelle lisävuoteelle. He pyörittävät Simonin sukutilaa Mickels Gårdia Ahvenanmaan Gottbyssä – laitumilla käyskentelee lihakarjaa ja lampaita ja pihapiirissä kotkottaa myös kanoja. P. P. Mickelsin tila on Ahvenanmaalla ainut glamping-majoituspaikka, missä voi herätä maatilan eläinten ääniin ja käydä kanalasta keräämässä munat aamiaiselleen. Matkailubisnekseen Karlssonit ryhtyivät Ahvenanmaan Sadonkorjuujuhlan innoittamina. Hän tosin epäilee, käykö näin, koska samaan hintaan saa täysin varustellun mökin ja saunan. Tänä vuonna hinta on sama, mutta siihen kuuluu aamiainen. ”Olemme molemmat työnarkomaaneja. Pumppupaketit ja sähkömoottorit Metallix Oy Pieksämäki 040 5157117, myös ilt. Miksei siis tarjota vähän erilaista majoitusta. Saat mukaasi aiheita pohdittavaksi, eväitä keskusteluihin ja rakennusaineita oman maailmankuvasi kokoamiseen. Mickelsin tila sijaitsee vain kahdeksan kilometrin päässä Maarianhaminasta, joten matkailijoiden on helppo tulla sinne autolla tai vaikka pyörällä. Lomasesonki Ahvenanmaalla on lyhyt. ”Minulla on näitä hulluja ideoita, joita miehen pitää toteuttaa”, Hanna nauraa. ”Jos haluaa glamping-majoittajaksi, siihen on oltava intohimoa ja valmius tehdä paljon työtä”, Hanna Karlsson evästää. Luksustelttailu on viimeisin villitys, yöpyminen teltassa eläinten keskellä maksaa 178 euroa Tila Ahvenanmaalla lisäsi luksus telttailuun oman mausteensa. Ostetaan Koneita Traktoreita, ehjiä ja epäkuntoisia! Nopea käteiskauppa. Karlssonit markkinoivat majoitustaan Booking.comin, Airbnb:n ja Visit Ålandin sivujen kautta, mutta toivovat, että yhä useampi asiakas löytäisi suoraan tilan omille sivuille ja varaisi sieltä. RIITTA MUSTONEN Tuulimyllyssä on aittamainen tunnelma. MTK:n maaseutumatkailun asiantuntija Kimmo Aalto ei tiedä vastaavia myöskään Suomessa, vaikka erilaisia metsää ja luontoa lähellä olevia luksustelttoja on useita. Claas, Welger, Krone, J-D paalaimet. Luksusteltassa on matala parisänky, ja sinne saa tarvittaessa kaksi lisävuodetta. 045– 8865 152 Huolletut vesipumput Makot, Iskut, Tourut, Ratkot. Myös varaosapuimurit / traktorit. Haluamme tarjota ihmisille elämyksiä. heinäkuuta 2024 LUKEMISTO Maataloustarvikkeita Koulutus ja työ Traktoreita Muut Palveluja tarjotaan Naisseuraa 1866v 0700 416500 1,69 €/min+pvm HR Pl 168 Hki RIISTAN RUOKINTAAN TAPIORIISTAMAISSI MIX TAPIORIISTAHERNE www.naturcom.fi 08 270 7200, 02 762 6200 Luotettavan uutismedian tunnistat tästä nimestä Muodosta oma maailmankuvasi Tämän lehden tehtävä ei ole kertoa, mitä ideologiaa sinun tulisi kannattaa tai mitä mieltä sinun pitäisi asioista olla
kääntymiseen, palaamiseen tai ylösalaisin oloon tai peiliin liittyvät sanat voivat viitata siihen, että vastauksessa luetaan ainakin joku sana väärinpäin. On kierretty Aasiat ja Afrikat, kooste sitten kertoo, että luonto ei voi hyvin. A on esim. PALVELUNUMEROT Puhelun hinta on normaali matkapuhelinmaksu (mpm) tai paikallisverkkomaksu (pvm). Täytä ristikko siten, että jokaisella pystyja vaakarivillä ( ja paksuilla viivoilla rajatuissa 3 x 3 laatikoissa) on jokainen luku yhdestä yhdeksään. Maaseudun Tulevaisuus 13 maanantaina 15. Lehden suurin korvausvastuu ilmoituksen julkaisussa sattuneesta virheestä tai poisjäämisestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Kun makustelin asteita, nämä tuntuivat suhteessa pieniltä. (11) 7. (13) 6. (11) 12. Vaakasuoraan: 1. Lipaistiin ja tunnettiin maku. Huomautukset on tehtävä kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. Tää lie ällöttävä. (6) 10. (9). Nancylle kelpasi dralon. Raili saa kaksi pistettä ja tekee tarpeensa. Heidän ansioluettelonsa ei ole hutera. PAINO Lehtisepät Oy, Varkaus. viestimedia.fi/tilausehdot MT.FI/tilaa Kestotilaus jatkuu automaattisesti, ellei tilausta peruta. Sähköisten suoramarkkinointija asiakasviestien lähettämisen voi kieltää toimimalla viesteissä olevien ohjeiden mukaisesti tai ottamalla yhteyttä asiakaspalveluun. heinäkuuta 2024 SUDOKUT PIILOSANA Sudoku-tehtävän 1081 ratkaisu. (5) VINKKEJÄ! Piilosanavihjeessä tulee olla ratkaisusanalle (jonka kirjainten määrä on vihjeen perässä suluissa) sekä suora vihje että piilosanamainen osa, mutta ne eivät aina ole peräkkäin vaan saattavat olla lomittain. Lisääntymiskyvyttömän tuska (Uusi testamentti) ehkä kirkonkin penkkeihin. PELIT & SARJAKUVAT Maaseudun Tulevaisuus 13 maanantaina 15. (6) 16. (5) 5. Vihjeissä on anagrammeja (kirjaimien uusi järjestys), kätköjä (sana luettavissa suoraan lauseesta) ja erilaisia sanaleikkejä, vaikkapa karuselli on myös karu selli, vihje: Pyörivä hedelmätön istumapaikka. Sudoku-tehtävän 1056 ratkaisu. Tilaukset toimitetaan force majeure -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset yms.). Kesken kävelymatkojen riu’uille, siinä voivat krepit katketa. Kerran ja vain kerran! Apua Sudokun ratkaisuun osoitteessa: www.sudoku.org.uk Taso: Helppo Tehtävä numero 1057. Esim. approbatur, ensimmäinen, ensiluokkainen, aari tms. Mehiläinen murehti, vuoteet näki myös ampiainen. Lehti ei ole korvausvelvollinen, jos lehden lähettäminen tilaajalle keskeytyy lakon tai muun ylivoimaisen esteen vuoksi. Jousisoitinihailijat venyivät, kun pakkausmateriaaleja haettiin. (9) Pystysuoraan: 2. Vihjeissä käytetään usein lyhennyksiä. (13) 9. Laatinut sanaris.fi / Erkki Vuokila. Tilaus laskutetaan valitun laskutusjakson alussa kulloinkin voimassa olevalla hinnalla. Ehtoolla hankitaan ulkoa broilerit rintalihoitta. (13) 13. viestimedia.fi/tietosuoja ILMOITUSMYYNTI Puhelin: 020 413 2321 (arkisin kello 8–16) Sähköposti: ilmoitus@mt.fi Ilmoitusautomaatti: MT.FI/ilmoitus viestimedia.fi/mainostajalle Ilmoitusten viimeiset jättöajat: • maanantain lehteen perjantaina kello 10.00 • keskiviikon lehteen maanantaina kello 16.00 • perjantain lehteen keskiviikkona kello 16.00 Lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista, jos ilmoitusta ei voida julkaista määrättynä päivänä. Kerran ja vain kerran! Apua Sudokun ratkaisuun osoitteessa: www.sudoku.org.uk Taso: Helppo Tehtävä numero 1082. (13) 17. Pieni karvoitus historiasta. Edellinen ratkaisu Töitä vaan pitää teherä notta saa jotaki leivän päälle Täs on vaa yks ongelma Me ku teherähän niin palio töitä nottei siihen leivälle eheri laittaa eres ylähuultansa!. (13) 3. (7) 14. (7) 4. Eiköhän kimpi korvaudu, kun tieto leviää itsestään. Eri suuntien tienoilla kovasti puuton paikka. Niin kutsuttu kuski haisee. Maaseudun Tulevaisuuden kestotilaus sisältää painetun lehden lisäksi käyttöoikeuden kaikkiin MT.FI-sivuston sisältöihin ja palveluihin, Maaseudun Tulevaisuuden ja sen liitteiden (Kantri, MT Metsä ja Suomalainen Maaseutu) näköislehtiin sekä näköislehtien mobiilisovellukseen. ASIAKASPALVELU Puhelin: 020 413 2277 (arkisin klo 8–21) Sähköposti: asiakaspalvelu@viestimedia.fi viestimedia.fi/asiakaspalvelu Asiakaspalvelu auttaa tilauksiin, laskutukseen ja digituotteiden käyttöön liittyvissä kysymyksissä. viestimedia.fi/hinnasto Osoitelähde: Viestimedia Oy:n asiakasrekisteri Viestimedia Oy voi käyttää tilauksen yhteydessä saamiaan yhteystietoja samankaltaisten tuotteidensa sähköiseen suoramarkkinointiin sekä asiakasviestintään. (6) 15. heinäkuuta 2024 PÖYRÖÖT KALKKARO VIIVI JA WAGNER VÄINÖ FINGERPORI MUSTA HEVONEN KAMALA LUONTO VENETSIJÄRVI JULKAISIJA Viestimedia Oy Puhelin: 020 413 2155 Postiosoite: PL 440, 00101 Helsinki Käyntiosoite: Simonkatu 6, Helsinki viestimedia.fi ISSN 1458-8021 Tarjottu tai tilattu aineisto hyväksytään julkaistavaksi sillä ehdolla, että julkaisija saa korvauksetta käyttää sitä uudelleen toteutustai jakelutavasta riippumatta sekä luovuttaa oikeutensa edelleen ja muokata aineistoa hyvän tavan mukaisesti. (6) 11. Änkyttäjien väylät ovat nokkavia. Tähän lehteen käytetty puu on peräisin kestävästi hoidetuista metsistä, valvotuista kohteista tai on kierrätettyä. (9) 8. Täytä ristikko siten, että jokaisella pystyja vaakarivillä ( ja paksuilla viivoilla rajatuissa 3 x 3 laatikoissa) on jokainen luku yhdestä yhdeksään
Lohi ja meritaimen vaativat viileää vettä, jossa on riittävästi happea. ”Kalastuslomia perutaan siksi, että lohia on vähän.” Lohien väheneminen huolettaa Tornionjoella Lohta nousee huonosti Tornion-Muonionjoella myös tänä kesänä, ja kalastajien saaliit ovat jääneet heikoiksi. vuonna 1967 -1,5°C Alajärvi Lämpimintä 15.7. Ely-keskus peräänkuuluttaa lohenkalastajilta vastuullisuutta etenkin suurten emokalojen säästämiseksi. klo 13.57 Tänään Huomenna Pinnan alin lämpötila 14.7.2024 Kasvukauden tilanne 15.07.2024 Tehoisa lämpösumma ( °Cvrk ) MT SÄÄ Tavataan joka päivä MT.FI Kestotilaajana hyödyt eniten! SUORAAN VARASTOSTA SUORAAN VARASTOSTA 02-484 080 .fi JOURDAIN-KALUSTEET Perhosiima pyörähtää piruetin Tornionjoen rantapensaikon yllä, kun kalastusopas Juhani Leutola antaa tyylinäytteen lohiperhon heitosta. Ennuste päivisin klo 15. Iltapäivällä Länsi-Suomeen kehittyy sade ja ukkoskuuroja. ”Hälytyskellojen pitäisi soida, tännekin tarvittaisiin tiukemmat rajoitukset. Pyyntipaine Tornion-Muonionjoella on kasvanut viime vuosina, koska lohenkalastus Tenojoella on kielletty. MAANANTAINA 15. ”Lohen tilanne on todella heikko jo toisena kesänä perätysten. KARI LINDHOLM ”Meritaimenet pitää vapauttaa, joten kalastajien olisi hyvä käyttää väkäsetöntä koukkua, josta kala irtoaa helpommin.” JUHANI LEUTOLA KARI LINDHOLM Lohi nappaa perhoon tänä kesänä entistä harvemmin. Tornionjoen uhanalainen meritaimenkanta on elpynyt hieman vuosia kestäneen kalastuskiellon ansiosta. ”Joudun kertomaan asiakkaille, että tilanne on valitettavasti sellainen, ettei lohia kannattaisi ottaa joesta. klo 13 Sadesumma 30 vrk ( mm ) Poikkeama keskimääräisestä Sääsymbolit Havaintoasema Lämpösumman suhde vertailuarvoon* % Sadesumman suhde vertailuarvoon* % Jomala 123 59 Hki-Vantaa 120 80 Turku 125 105 Jokioinen 126 98 Utti 126 96 Niinisalo 126 89 Jyväskylä 130 80 Kauhava 123 89 Joensuu 129 62 Ylivieska 118 83 Kuhmo 131 85 Pudasjärvi 130 102 Pello 137 80 Salla 138 143 Ivalo 151 124 * vuosien 1991–2010 keskiarvo Ennuste luotu: 14.7. Suomalaisilla on rikkomusten takia varsin huono maine sekä Norjan että Ruotsin joilla.” Leutola arvioi kesien lämpenemisen ja jokisekä meriveden lämpötilan nousun uhkaavan lohikaloja jatkossa yhä voimakkaammin. Tornionjoen lohikannan alakulon syytä ei tiedetä toistaiseksi. Pohjoisessa sää on poutainen ja paikoin myös aurinkoinen. Monet ovat peruuttaneet lomiaan huonon lohikesän takia.” Siinä missä norjalaiset ovat sulkeneet peräti 33 lohijokea kalastukselta, Tornionjoella kalastuskautta lyhennettiin kahdeksalla vuorokaudella sekä alkuettä loppupäästä, ja saaliin määrä rajoitettiin yhteen loheen vuorokaudessa. Syyllistä on haettu perinteisesti merikalastuksesta ja ympäristömyrkyistä sekä silakan vähyydestä, mutta myös merellä asustavista hylkeistä ja norpista, joiden kannat ovat runsastuneet viime vuosina. ”Meritaimenet pitää vapauttaa, joten kalastajien olisi hyvä käyttää väkäsetöntä koukkua, josta kala irtoaa helpommin.” Kalastusopas Juhani Leutola Torniosta kertoo, että huono lohikesä on vienyt jo osan lohta kalastavista asiakkaista. Kalastajilta vaaditaan paljon malttia, jotta mahdollisimman moni kala pääsisi kutemaan”, perhosiimaa sisään kelaava Leutola sanoo. Heinäkuun puolivälissä Tornionjokeen on noussut noin 20 000 lohta. vuonna 2021 +34,0°C Heinola Sateisinta toissa päivänä 7,3 mm Utö 5 vrk:n sääennuste 15.7.–20.7. Aurinko nousee Helsingissä kello 4:23 ja laskee kello 22:28 Oulussa kello 3:17 ja laskee kello 23:28 Utsjoella kello ja laskee kello 24 14 22 13 21 14 20 13 22 14 22 12 24 12 19 12 21 12 23 10 21 10 19 12 24 11 20 10 25 11 6 6 2 22 14 23 13 23 14 22 13 21 13 22 12 22 13 22 12 19 13 22 12 20 13 22 12 25 13 21 11 24 13 3 4 4 Äärihavainnot Lämpimintä eilen klo 13 +24,5°C Utsjoki Kylmintä 15.7. ensi yö Helsinki 15 Turku 15 Jomala 15 Pori 13 Kankaanpää 13 Tampere 15 Jokioinen 13 Lahti 13 Kouvola 14 Lappeenranta 14 Mikkeli 13 Ilomantsi 13 Joensuu 14 Kuopio 15 Lapinlahti 14 Viitasaari 15 Jyväskylä 14 Seinäjoki 12 Kauhajoki 12 Kokkola 12 Ylivieska 11 Kajaani 13 Oulunsalo 14 Pudasjärvi 13 Suomussalmi 13 Kuusamo 13 Rovaniemi 14 Pello 14 Salla 10 Sodankylä 12 Kilpisjärvi 13 Utsjoki 13 ti 22 22 21 20 23 22 23 24 25 25 23 22 23 22 22 22 22 23 21 20 22 20 19 20 21 19 21 22 20 21 18 24 ke 22 23 19 23 23 22 23 24 25 26 25 25 25 24 24 23 24 24 23 24 25 23 23 24 23 22 24 24 23 24 21 24 to 21 22 21 20 22 22 22 23 24 25 23 24 23 23 23 23 23 23 20 22 21 22 22 25 25 24 24 25 25 25 21 23 pe 21 23 22 21 23 20 22 22 23 22 22 21 22 21 21 22 21 21 21 21 22 22 20 22 20 22 23 23 22 24 20 21 la 22 22 21 21 22 23 23 24 24 24 23 22 22 22 22 22 22 23 22 21 22 22 22 23 22 20 22 22 21 21 18 21 Sadeluokituksessa on kaksi intensiteettiluokkaa. Lohien määrää kartoittava kaikuluotain sijaitsee Ylitornion Kattilakoskella. Tuuli on heikkoa tai kohtalaista ja suunnaltaan vaihtelevaa. Sade-ennuste (mm) 15.7.–17.7. Lohenkalastus Tenojoella on kielletty.. Sanktiot rikkomuksista ovat ankarat. Tornionjoella sääntöjä toisinaan rikotaan, mutta esimerkiksi Norjan lohijoilla on toimittava täsmälleen sääntöjen mukaan. HEINÄKUUTA 2024 NRO 79 20 15 10 5 2 1 +3 -3 yli 900 500–600 400–500 300–400 alle 300 600–700 700–800 800–900 yli 140 120-140 80-120 60-80 40-60 20-40 alle 20 Lähiajan sää Etelästä liikkuu säärintama sateineen kohti pohjoista. Maan keskivaiheilla sataa tai tulee sadekuuroja. Torniojokeen on noussut heinäkuun puoliväliin mennessä noin 20 000 lohta, mutta esimerkiksi kesällä 2021 nousijoita oli samaan aikaan noin 70 000. Esimerkiksi Ruotsin Norrbottenin Rånejoella kalastus on tänä kesänä kielletty kokonaan, ja Byskejoella saa ottaa viisi kalaa vuodessa.” Leutola peräänkuuluttaa Tornionjoen vesistöön tehokkaampaa kalastuksenvalvontaa, joka takaisi sen, että kalastusrajoituksia myös noudatettaisiin. Siima solahtaa nivan kätköissä siintävään monttuun, joka on kaloista tyhjänä. ”Jos sääntökirjassa sanotaan vaikkapa, että lisäpainoja et käytä, sitten et käytä. Lämpötila on 17 ja 25 asteen välillä. Ely kehottaa kalastajia siirtymään tarvittaessa lohenpyynnistä hauen kalastukseen