Keskiviikkona 17. Sivu 9
Kengittäjille
pian töitä
tarjolla
Tulevaisuudessa ravitallit tarvitsevat lisää kengittäjiä.
?Osaavalle kengittäjälle riittää
töitä, heistä on aina pulaa?, sanoo
kengitysseppä Jyri Hellevuo.
Hän kertoo kengityssepän arjesta Uskoa omaan tekemiseen
-juttusarjassa.
Suomalainen Maaseutu, sivu 8
maaseuduntulevaisuus.fi
Sivu 10
Komissio aikoo
kaataa luomulain
uudistuksen
Markku Vuorikari
Sivu 9
Kinkusta ei luovuta,
vaikka maan talous mataa.
EU:n jäsenmailla on puoli vuotta
aikaa päästä sopuun ehdotuksesta
luomulaiksi.
Euroopan komissio vetää ehdotuksen kokonaan pois, elleivät maatalousministerit ratkaise kiistaa.
Komissio aikoo karsia 13 muutakin vanhentunutta tai hankalasti
etenevää maatalouslakiehdotusta.
Komissio haluaa keventää lainsäädäntötyötä ja vetää pois kaikkiaan
80 lakiehdotusta.
Suomi tulisi hyvin toimeen nykyisellä luomulailla, arvioi maa- ja
metsätalousministeri Petteri Orpo (kok.).
?Luomu-uudistus ei ole valmis
hyväksyttäväksi, ja Suomi on nykyiseen tyytyväinen.?
Sopu on kaukana, sillä osa ministereistä vaati maanantaina ehdotuksen vetämistä pois. Takasivu
Kärköläläinen Juha Sivo joutuu kylvämään osan heinäpelloistaan
viljalle, jotta niistä ei tulisi pysyviä nurmia.
Pysyviä nurmia
kynnetään jo auki
Nurmilohkojen mahdollinen
luokittelu pysyviksi nurmiksi on
saanut tuottajat suunnittelemaan
peltojen kyntöä keskellä talvea.
Hevosheinän tuotantoon erikoistuneilla tiloilla tilanne on
erityisen hankala, koska suuri osa
pelloista uhkaa muuttua pysyväksi nurmeksi.
?Meillä tulee tänä vuonna 30
hehtaaria kynnettäväksi auki ja
seuraavana 40 hehtaaria?, Kärkölässä hevosheinää tuottava Juha
Sivo kertoo. Valtaosa niistä on suomalaisia.
HK Scanin myyntijohtaja Pasi
Martikainen arvioi, että kuluttajat miettivät ostoksia tehdessään
kotimaan tuotantoa ja työpaikkoja.
?Kotimaisella on hyvä kaiku. Valuutan
kurssi putosi 11 prosenttia. Kinkkuja myydään
Suomessa tänäkin vuonna noin
seitsemän miljoonaa kiloa. Sivu 5
PÄÄKIRJOITUS Ulkopolitiikan oltava yhteistä
YLIÖ Luontomatkailua vai kaivostoimintaa?
KOLUMNI Kokoomus valitsi hyökkäävän linjan
m.mt1.fi Lue uutiset ja kuntasää matkapuhelimesta
Tuontikinkussa MRSA:ta.
5,72
5,81
milj.
Sivu 3
Sivu 3
Kengityssepän työ on viimeisen
päälle käsityöammatti.
Jyri Hellevuo huolehtii lähes
150 hevosen kengityksestä.
Tutustu
kestotilaajan
etuihin:
Viisi
tavoittelee
kuvataidepalkintoa
Suomen suurinta kuvataidepalkintoa Ars Fennicaa tavoittelee
tällä kerralla viisi suomalaista,
joista yksi on taiteilijapari.
Voittaja saa rahapalkinnon lisäksi näyttelyn Hämeenlinnan
taidemuseoon.
Palkinto jaetaan ensi vuonna
22:nnen kerran.
Sivu 11
Yksi Ars Fennica
-ehdokkaista
on Mika Taanila.. joulukuuta 2014 |
91
www.maaseuduntulevaisuus.fi | NRO 147 . Hakemus on kuitenkin
jätettävä joulukuun loppuun
mennessä.
Eduskunta on hyväksynyt uuden lutu-lain. m3
milj. Sivu 10
Joulun kinkkumyynnissä
jyllää kotimaisuus
Taantuma ei nipistä joulukinkkukauppaa. m3
10/2002
10/2014
Piensähkön
veroraja
ennallaan
Sähkön pientuotantoa selvittänyt
työryhmä ei esitä muutoksia sähköverotuksen rajoihin.
Sähköä voi tuottaa verottomasti
omaan talouteen tai myydä verkkoon alle 50 kilowatin tehoisella
generaattorilla, tiistaina mietintönsä elinkeinoministeri Jan Vapaavuorelle (kok.) jättänyt työryhmä esittää.
MTK on ehdottanut rajan nostamista 100 kilowattiin.
Piensähköä tuotetaan vähän,
mutta varsinkin aurinkosähkö
Sivu 5
yleistyy nopeasti. PERUSTETTU 1916 . IRTONUMERO 1,50 e
Yhdellä eurolla sai tiistaina jo
91 Venäjän ruplaa. Sivu 6
SUOMALAINEN
HK Scan toimittaa joulupöytiin
kolme miljoonaa kiloa kinkkua.
Atria Suomen osuus joulukinkkumarkkinoista on noin puolet.
?Viime vuoteen ei ole oleellista
muutosta?, kertoo yhtiön lihaliiketoiminnan johtaja Jari Leija.
Snellman kertoo toimittavansa
kinkkuja joulumyyntiin kolminkertaisen määrän edellisvuoteen
verrattuna.
S- ja K-ryhmien mukaan ei ole
viitteitä, että MRSA-tapaukset vaikuttaisivat kinkkumyyntiin merkittävästi.
?Jos tapaukset vaikuttavat, ne
saavat osan kuluttajista valitsemaan kotimaisen tai luomukinkun?, ryhmäpäällikkö Antti Oksa
S-ryhmän marketkaupasta kertoo.
Suomalaista
hirsirakentamista
opetetaan
ulkomaisille
opettajille ja
opiskelijoille.
Hakkuissa ennätys.
Puuta korjattiin lokakuussa
enemmän kuin kertaakaan
sitten vuoden 2002.
Markku Vuorikari
Lari Lievonen
Sadetta vai paistetta?
Teiden kunnossapitäjät
ja maanviljelijät hyötyvät,
kun Ilmatieteen laitoksen
yhdeksäs säätutka otetaan
virallisesti käyttöön vuodenvaihteessa Kiteellä.
Ravinnerajat
tiukkenevat
ennakoidusti
Ympäristökorvaus perustuu jatkossakin ravinnetaulukoihin, joilla fosforin ja typen käyttöä rajoitetaan kaavamaisesti. Valintatilanteessa se painaa, vaikka
tuontiliha on hirvittävän halpaa.?
Metsäopetusta
viedään.
Ylen MOT-ohjelma testautti sianlihaa.
Tanskalaisesta pakastetusta joulukinkusta
löytyi MRSA-bakteeria.
Sivu 8
Koulu urakoi
navettansa itse
Sivu 7
Konsensus
kovilla eduskunnassa
Vanha
luopumistuki
sai jatkoaikaa
Kokoomus ei ollut eduskunnan
budjettikeskustelussa maanantaina tyytyväinen konsensukseen
ja kolmikantaan, jotka eivät tuota
Suomelle tarpeeksi hyviä ratkaisuja.
Maatilasta voi luopua vanhoilla ehdoilla helmikuun loppuun
saakka. Ministereiden mielestä ehdotus siirtää liikaa
Sivu 6
valtaa komissiolle. Uudet rajat
ovat nykyistä tiukemmat, kuten
on ennakoitu.
?Tinkimisen varaa ei olisi ollut
yhtään?, toteaa MTK:n ympäristöjohtaja Liisa Pietola
Matkailun merkeissä liikutaan ihmis-,
eläin-, kone-, tahi muita voimia
hyödyntäen. Avoimuuden periaatteeseen
on kuulunut myös koulutuksen
kohtuullinen hinta.
Valitettavasti hyvinvointiyhteiskunnan purkutalkoot ulottuvat nyt myös vapaan sivistystyön alueelle, ja kansalaisopis-
tojen saama valtion tuki putoaa
ensi vuonna yli viidellä prosentilla. Gallupuutiset perä perään pönkittävät puolueen
kenttäväen itsetuntoa. Välilliset työllistävät
vaikutukset ovat samassa järjestyksessä 8?000, 1?900 ja 1?100
henkilötyövuotta.
Lapin matkailu työllistää
4?500 työntekijää. Siitä on Stubbin hallituksen
sisällä selvä linjaero.
Ulkopoliittisen leimakirveen heiluttaminen
voidaan laittaa heikkenevän kannatuksen
kanssa kipuilevan puoluejohtajan turhautumisen piikkiin. Stubbin mukaan Suomella ei voi olla kahdenvälisten kauppasuhteiden
ulkopuolella omaa Venäjä-politiikkaa sen
perinteisessä merkityksessä.
Vaikka pääministeri ei maininnutkaan keskustan puheenjohtajaa Juha Sipilää nimeltä,
kokee Sipilä arvostelun kohdistuvan myös
häneen.
Sipilä ihmettelee ulkopoliittisen hyökkäyksen ajankohtaa. Hirvenkään brändi ei ole poron veroinen, vaikka hirvijahdit ovat
suosittua metsästysurheilua ja
hirvestä valtakunnallisesti saatava lihamäärä on suurempi
kuin poron vastaava tuotto.
Asiaa selvittäneen Bengt
Erikssonin mukaan poron lihakilon arvo nelikymmenker-
taistuu siirtyessään sille ominaiseen arvoketjuun: matkailu,
matkamuistoala, kuljetusala, lihanjalostus, ravintolabisnes ja
vähittäiskauppa.
Poron arvo kansantaloudellemme on saman selvityksen mukaan noin 800 miljoonaa euroa. Potentiaalisten riskien
samanaikaistuminen voi muutamassa vuodessa tuottaa miljardiluokan välittömät seuraamukset.
Metsähallituksen luontopalveluiden mukaan mainituille
alueille suunnitellut kaivokset
ovat riski matkailulle. Kaikesta huolimatta kysymys
on Suomen pääministeristä, jolta voisi odottaa
kypsempää käyttäytymistä.
Ulkopolitiikasta pitää keskustella, mutta
pikkupolitikoinnin välineeksi se ei sovi.
Luontomatkailu vai kaivos?
Kiinnostavan luontokohteen
esittelijän asiakaspotentiaali
kattaa maapallon. Yhteistä on toimijan itsensä hillintä ja hallinta hanttiin panevia voimia vastaan.
Kuvaan kuuluu, että ihmi-
>>
Aiotut
kaivannaiset
eivät peruskalliosta karkaa.
sen kisa luonnonvoimien kanssa tapahtuu ominaispiirteiltään
tunnistettavassa lappilaisessa
maastossa.
Lohijoet, Tornionjoki?Muonionjoki ja Tenojoki, ovat luku
sinänsä. Puolueet ovat muun
muassa järjestäneet yhteisen seminaarin EU:n
ja Venäjän yhteistyön tiivistämisestä.
Myös keskusta on pitänyt yhteyttä muiden
muassa Yhtenäiseen Venäjään.
Sipilän mukaan ulkopoliittisesta konsen-
Pääministeri Alexander Stubb (kok.) moitti
keskustalaisia vääränlaisesta ulkopolitiikasta.
suksesta puolueiden välillä pitää huolehtia.
Hänen mielestään hallituksen toiminnan tulee
perustua yhteisesti sovitun linjan johdonmukaiseen puolustamiseen.
Kokoomuslaisten pääministereiden puheet
Suomen Nato-jäsenyydestä ovat Sipilän mielestä irtiottoja yhteisesti sovitusta sotilaallisesta liittoutumattomuudesta.
Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan
puheenjohtaja Timo Soini (ps.) pitää pääministerin aloittamaa ulkopoliittista sanailua
vaalipörhistelynä. Ulkopoliittisen
instituutin johtajan Teija Tiilikaisen mukaan
todellinen suuri ulkopoliittinen linjaero löytyy
Venäjä-suhteen asemasta suhtautumisessa
Nato-jäsenyyteen. Yle oli
juuri tapahtuman alla kertonut, kuinka keskusta kannatus on pompahtanut ja kokoomuksen laskenut.
Jotain pitäisi tapahtua ja nopeasti, tuumailtiin varmasti kokoomuksen riveissä.
Pohdittiin, mitä ihmettä Alexander Stubb
oikein tekee tässä tilanteessa. Sieltä ve-
det virtaavat tasaisten tai pouneikkoisten kuivien maiden
ja soiden kautta pääuomiinsa. Kosken kohina
samankaltaistaa joella kalastavan äänimaisemaa.
Luonnonsuojelua ja
laskettelubisnestä
Lapin ja Kuusamon maisemaan
kuuluvilla yksittäisillä tuntureilla on ollut kysyntää sekä
luonnonsuojelukohteiksi että
laskettelubisneksen käyttöön.
Monet valmiit laskettelukeskukset ovat samalla talvisten
safarien ja lumettomina aikoina erämaavaeltelun lähtö- ja
päätepisteitä.
Lapin joet saavat alkunsa
tunturihuippujen välisistä notkelmista, satuloista. (HS 16.12.)
Sipilä muistuttaa, että keskusta on tukenut
tasavallan presidenttiä ja hallitusta Ukrainan
kriisin aikana. Nykyisellä
vauhdilla kokoomuksen suosio lähentelee
huhtikuussa kymmentä prosenttia.
Eduskuntavaalien poliittinen asetelma
on jo luotu, eikä se hevillä muutu. Ja paikallisten ravintoloiden menussa pitää olla
ainakin poronkäristystä ja sisäfileetä.
Matkailu on
vahva työllistäjä
Metsäpeuralla on suomenpeurana vahva brändinsä. Käytännössä se tarkoitti päätösten jarruttamista sekä politikointia
isommilla ja pienemmillä asioilla.
Jyrki Kataisen (kok.) hallituksessa vihreiden silmätikkuina olivat erityisesti elinkeinoministeri Jyri Häkämies (kok.) sekä maa- ja
metsätalousministeri Jari Koskinen (kok.).
Häkämies sai pian tarpeekseen ja siirtyi EK:n
johtajaksi. Turistikeskuksissa pitää varmuuden vuoksi voida
näyttää läheltä myös näitä tunnuseläimiä. 2
Keskiviikkona 17. Ei pidä hätiköidä. Sisäänpääsylle ei
ole ikä- tai taustakoulutusrajoja. Laillinen
kalastus ei liene koskaan jäänyt
väliin vääränlaisen taustanäkymän johdosta. Pyytäjä on siinä määrin keskittynyt nautintoonsa,
että taustamaisemaksi kelpaa
luonnonrannan sijasta tyypillinen jokivarsiasutus. Pääministerin mielestä Suomessa on tahoja, jotka reagoivat Venäjän toimiin samalla tavalla kuin Suomi reagoi
Neuvostoliiton toimiin joskus aikoinaan.
Tällainen toiminta ei ole Stubbin mielestä
turvallista ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, ja
se antaa väärän viestin niin suomalaisille kuin
läntisille liittolaisille. Kannatus laskee edelleen. Kun monet kunnatkin pienentävät rahoitustaan, edessä
on sekä opetuksen karsiminen
että maksujen korottaminen.
Talouden haaste vaatii opistojen päättäjiltä suurta viisautta.
Jos hinta alkaa leikata lisää vähävaraisimpien osallistumista,
edessä on passivoitumisen ja syrjäytymisen riski. Jokainen onnistuminen kasvattaa keskustalaisten etumatkaa
kilpailijoihin.
Viime vaaleissa nousukiidossa ollut Timo Soinikin (ps.) joutuu vähitellen myöntämään, että vaalijytky sulaa ja vaalikauden
perussuomalaiset teot eivät vakuuta äänestäjiä.
Kokoomuksen sisällä kannatus
mittaukset ovat tietysti aiheuttaneet kuhinaa, joka ei näy päällepäin. Ne mahdollistavat yhtä lailla tiedollisen
etenemisen kuin luovuuden ja
taitojen kehittämisen.?
?Yksi toiminnan kulmakiviä on yli sadan vuoden ajan ollut avoimuus. Koskisen tilalle ministeriksi tuli
Petteri Orpo (kok.) kun Alexander Stubbin
(kok.) hallitus aloitti viime kesänä.
Vihreiden lähdön jälkeen hallituksen on
ollut helppo sopia alunperin vihreiden jumittamista päätöksistä. Jokilatvalaakioiden varttunut metsä on harvapuustoista,
puistomaista. Kolmessa vuodessa kertynyttä mielipahaa hallitus näyttää hoitavan
hävittämällä vihreiden perinnön mahdollisimman tarkoin.
Päivän kuva -ehdotuksia
voi lähettää MT:n toimitukseen osoitteeseen
lukijankuva@
maaseuduntulevaisuus.fi.
Julkaistuista kuvista
maksetaan palkkio.
KOLUMNI: JANNE IMPIÖ
LEHTIKATSAUS
Alamäki horjuttaa jo pääministerin asemaa
Kokoomuksen puoluevaltuustossa
oli viime lokakuussa vaikea tilanne. Tämä Lapin liiton tilastoihin perustuva
johtopäätös viittaa keskiluokkaiseen väkeen, joka kokee Lapissa kiehtovaa ekstreemiä. Sekin on nähty, että
rupla voi myös nopeasti vahvistua. Saman joukon matkusteluun Euroopan etelä- ja kaakkoispuolella on muodostumassa sodista
johtuvia esteitä.
Sotatila voi alentaa maan valuutan vaihtoarvoa. ?En ymmärrä, miksi
joku sitä vastustaisi?, Orpo sanoo (MT 15.12.).
Vihreät ei ollut helppo hallituskumppani
päähallituspuolueille. Edessä on siis arvovalintoja.
Kaivostoiminnan haittoja
tunnetaan, mutta aina tulee uusia näkökohtia. Stubbin
mielestä puheet Venäjä-pakotteista irtautumisesta ovat kuin kylmän sodan ajalta.
Lausunto osui ja synnytti odotettua keskustelua keskustan ulkopoliittisesta linjasta.
Tosiasia on, että Stubbin ulkopolitiikan
besserwisseröinti ei kaikkia miellytä, mutta
riski on pakko ottaa. Kaikki selitykset ovat yhtä
hyviä.
Sipiläkin on varmasti ollut ihmeessään,
että näinkö nopeasti kaikki kävi. Muussa tapauksessa horjuvat sekä pääministerin
arvovalta että Stubbin asema kokoomuksen
johdossa.
Hyvä esimerkki uudesta taktiikasta kuultiin sunnuntaina Ylen Pääministerin haastattelutunnilla, kun Stubb puuttui keskustan ulkopoliittisiin kannanottoihin. talouden lisäksi
muun muassa nuorten asioissa.
?Suomalaiset ovat aina arvostaneet suorasanaista ja vahvaa
presidenttiä, eikä Niinistön tapauksessa haittaa edes se, että
presidentin toimivalta on sisäpolitiikassa rajattu.
Niinistön laariin on satanut
viimeksi kuluneen vuoden aikana myös Suomen kokoomusvetoisten hallitusten kompurointi.
Pääministeri Alexander Stubbin (kok.) suosio on laskenut romahdusmaisesti. Vedenjakajaalueiden tykyille altistuneista
puista otetut valokuvat ovat aina samannäköisiä ?sokeritoppia?.
Jotain tästä vielä puuttuu.
Tornionjokea ja Tenoa ei ole ilman nousulohta, Lapin tunturi- ja metsämaisemaa ei ilman
poroa. Perustettu 1916
Toimituspäälliköt
Jussi Martikainen
Tiina Taipale
Eduskunta säätää lait, mutta protestointi valtiosta eroamalla on liian työlästä.
Kirkko ajettiin sijaiskärsijäksi. Lapin
matkailun perusmarkkina on
EU:ssa.
Lopuksi: Aiotut kaivannaiset
eivät peruskalliosta karkaa.
ERKKI PULLIAINEN
Kirjoittaja on emeritusprofessori ja
tietokirjailija.
päivän kuva
Matti Lehtimäki
>>
Vihdoinkin
lunta
Kolmevuotias tamma
Amour Kemp riemuitsi
uudesta lumesta
Salon Hajalassa
viime viikonloppuna.
Keskustelua tarvitaan,
koska mykkäkoulu
ei ratkaise mitään.
Moni riita helpotti
V
ihreiden syksyinen lähtö oppositioon
näyttää helpottavan jäljelle jääneiden
hallituspuolueiden elämää.
Hallituksessa vihreät ministerit puuttuivat
toistuvasti muille ministereille kuuluneiden
asioiden valmisteluun. On hyvä,
että valtiollisen tason lisäksi myös suomalaisilla puolueilla on yhteyksiä eri maiden puolueisiin.
Esimerkiksi Venäjän presidentin Vladimir
Putinin puolue Yhtenäinen Venäjä on kokoomuksen veljespuolue. Vaikka
jonkinasteisia eroja puolueiden
välillä onkin, niin virallinen linja on
pidetty yhtenäisenä.
Tästä syytä on outoa, että pääministeri
Alexander Stubb (kok.) arvosteli Pääministerin
haastattelutunnilla sunnuntaina nimeltä mainiten keskustalaisia politiikkoja, jotka hänen
mielestään ovat viemässä Suomea ulko- ja turvallisuuspoliittisesti harmaalle vyöhykkeelle.
Kysymys on Euroopan unionin ja Venäjän
välisestä pakotekiistasta. Se tulee esiin sekä lumen kattamassa talvisessa
että lumettomassa kesäisessä maisemassa. Vaaleissa
päähallituspuolue ja oppositiopuolue keskusta kamppailevat omassa sarjassaan.
Keskusta on surkean eduskuntavaali
tuloksen jälkeen noussut uuteen kukoistukseen. Sipilä arvioi, että kokoomus
yrittää kääntää huomion pois eduskunnassa
parhaillaan käsiteltävänä olevasta budjettiesityksestä, joka perustuu hänen mielestään
?täydelliseen höttöön?. Asiallinen ja hyssyttelevä tyyli on jäämässä taakse, kun valtiohoitajapuolueesta kuoriutuu
vaalipuolue.
Kokoomuslaisten on haettava kierroksia:
Mietittävä vaikka, millaista on elää vaalien jälkeen kepu-Suomessa ja tämän jälkeen
haastaa päävastustaja keskusteluun. Se yhteiskunnalle vasta kalliiksi tuleekin.?
Ilmastosopu
jäi kauas
Aamulehti pettyi YK:n Liman
ilmastokokouksen tuloksiin.
?Liman osallistujamaat saavat
laatia vapaamuotoiset tavoitteet ennen Pariisin ilmastokokousta. Syytteessä kuvatut tapaukset olisi läheisen matkailuyrittäjän ollut mahdotonta ottaa ennakkoon huomioon.
Sen sijaan matkakohteen kaivoksen avolouhos ja jätevuori tiedostettuna näkymänä ja
kuulumana voivat pudottaa tämän alueen matkailijan ohjelmasta pois.
Nyt Pallas-Yllästunturin kansallispuisto on suosituin kansallispuisto, joka kirjaa lähes
puoli miljoonaa kävijää vuosittain. EX-PÄÄTOIMITTAJA ERKKI TEIKARI SATAKUNNAN KANSASSA
vierasyliö
Ulkopolitiikalla
ei pidä politikoida
S
uomessa on perinteisesti pyritty
kansalliseen yksimielisyyteen ulkoja turvallisuuspolitiikassa. Valoisissa metsissä männikkö uusiutuu männiköksi ja kuusikko kuusikoksi
ilman sukkessiovaiheita.
Tällaisena valokuvaaja haluaa omien kokemustensa perusteella Lapin postikorttimaisemana myydä. Ilmastoasioissa EU on ollut
selkeästi edelläkävijä, ja nyt kaipaisi muun maailman hakeutuvan mukaan EU:n seuraan.?. Se merkitsee,
että jokainen tapaus on arvioitava omana maankäyttöratkaisunaan. Stubb epäilemättä pohtii samaa, mutta synkemmällä
mielellä.
Vaalijunan edetessä keskusta on saanut
henkisen yliotteen kilpailijoistaan. Se työllistää suoraan
2?500 henkilöä, kaivosteollisuus samoin perustein laskettuna 2?300 ja Metsähallitus 800
henkilöä. Luontomatkailuyrittäjä joutuu varautumaan toisaalta myös maailmanpoliittisiin häiriötekijöihin mukaan lukien sodat.
Näin yrittäjän aktiivitoimet
rajoittuvat oman alueen näkymään ja kuulumaan hyvin tietoisena siitä, että nämä tekijät
on arvioitava suhteessa muun
muassa kaivoshankkeisiin.
Kaivostoiminta on ulkopuolisilta eristettyä luvanvaraista, mutta nykyisellään kevyesti
valvottua, luontoa mullistavaa
toimintaa. Myös tutkijoiden mukaan
kysymys on lähinnä vaalitaktikoinnista. Näin on
vastikään käynyt Venäjän ruplalle suhteessa euroon ja dollariin.
Nyt jo näyttää selvältä, että
heikosta valuutasta johtuen ollaan itänaapurissa ensimmäisenä valmiita luopumaan turismista. joulukuuta 2014
Päätoimittaja
Lauri Kontro
Maa- ja metsätaloustuottajajärjestön äänenkannattaja . Presidentti on lupauksensa mukaisesti toiminut
?unilukkarina. Stubb lienee
tyylinsä mukaisesti pitänyt porukoissa aivo-
riihtä ja kehitellyt uusia keinoja, joilla nostaa
puolueen kannatus takaisin kasvu-uralle.
Puolue on kaikessa hiljaisuudessa valinnut strategiakseen hyökkäävän linjan. Riidat ovat vähentyneet
muun muassa energiaveroista sekä elinkeinoja ympäristöpolitiikasta.
Yksi kiinnostava kiista liittyi maa- ja metsätalousministeriön nimeen.
Jari Koskisen johdolla ministeriön nimi
haluttiin vaihtaa sen toimialaa paremmin kuvaavaksi ruoka- ja luonnonvaraministeriöksi.
Vihreiden puheenjohtaja, ympäristöministeri
Ville Niinistö torppasi muutoksen.
Ei ole suuri yllätys, että Koskisen seuraaja
Petteri Orpo haluaa nimimuutoksen uuteen
käsittelyyn, kun vihreät ei ole sitä enää hallituksessa vastustamassa. Kuusamon matkailutulo on puolestaan 90 miljoonaa,
josta 15 miljoonaa euroa jättävät aluetalouteen Oulangan
kansallispuistossa vierailevat
matkailijat.
Pohjois-Suomen matkailu
koostuu tyypillisesti kalastusja luontomatkailusta. Osoittautuisiko hänen valintansa sittenkin virheeksi?
Nyt joulukuussa, kun eduskunta
vaaleihin on alle neljä kuukautta, Stubb
ja kokoomus ovat entistä ahtaammalla. Hänen mukaansa keskusta on
korostanut tasavallan presidentin ja ulkoministerin tavoin kahdenvälisten suhteiden ylläpitämisen merkitystä vaikeina aikoina.
Jokainen tietää, että keskustelua tarvitaan,
koska mykkäkoulu ei ratkaise mitään. Kaivostoimintaan
luvan myöntäessään yhteiskunta ymmärtää ottaneensa kaivosalueen ikuisiksi ajoiksi pois
muusta käytöstä.
Esimerkiksi Sotkamon Talvivaaran kohdalla Suomi on näin
pinta-alaltaan kutistunut ainakin 61 neliökilometrillä.
Pohjois-Suomessa Kuusamossa ja Ylläksellä on merkittävää luontomatkailua ja kaivoshankkeita. (HS
16.12.)
Tampereen yliopiston Jean Monet -professorin Hanna Ojasen mielestä ulkopolitiikasta tuskin on vaaliteemaksi. Niinistön on
ollut helppo kritisoida hallituspolitiikan hitautta ja päättä-
mättömyyttä ulkopuolelta, eikä
kukaan ainakaan pääse syyttämään häntä omiensa liiallisesta
suosimisesta.
Vajaassa kolmessa vuodessa
Niinistö onkin rakentanut omilla ehdoillaan itselleen aseman,
jota on vaikea horjuttaa.?
Sivistystyö
uhkaa hiipua
Savon Sanomat on huolissaan
kansalaisopistojen rahoista.
?Kansalaisopistojen kurssit ovat
monille henkireikä työn ja muun
elämän puristuksessa. Sen mu-
kaan aiemmin tehdyissä selvityksissä ei kaikkia riskejä ole
otettu riittävästi huomioon.
Kysymys on niinkin konkreettisista asioista kuin kaivostoiminnan vaikutuksesta alueen jokien arvokaloihin (Kuusamo) ja maisema-, pöly- ja meluhaittoihin (Ylläs).
Kalastus- ja
luontomatkailua
Sotkamon Talvivaaran prosessi on tuottanut hajuhaittoja ja
syytteeseen johtaneita tapahtumia. Puheenjohtajavaihdos Juha Sipilään on tuonut juuri sellaista nostetta, jota
puolueet aina tavoittelevat.
Samaa vanhaa keinoa yritettiin kesällä
Kokoomuksen
ulkopoliittinen
keskustaherjaus
osui ja se synnytti
odotettua
keskustelua
keskustan
ulkopoliittisesta
linjasta.
janne.impio@
maaseuduntulevaisuus.fi
kokoomuksessa ja SDP:ssä, mutta kehnoin
tuloksin.
Kannatuskäppyrät ovat lyöneet keskustalaiset ällikällä. Se voi tarkoittaa, ettei
parempaa kehitystä ole odotettavissa.
Ainakin Euroopan unioni olisi
halunnut sitovampia tavoitteita. Eduskuntavaalien tuloksen perusteella punnitaan myös puoluejohdon kokoonpano.
Niinistön
suosio pitää
Itä-Savo kommentoi presidentti Sauli Niinistön kovaa
suosiota. Puoluesihteeri Timo Laaninen voi helposti luetella monia syitä kannatuksen nousulle
Hallitus halusi
lakiesityksessään koko 15?000
euroa maatalouden tulona.
Kansanedustaja, maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja Jari Leppä (kesk.) arvioi muutoksen tuovan kymmeniä
maatiloja luopumistuelle.
?Pieniä tiloja tämä muutos
auttaa?, Leppä toteaa.
Johtaja Antti Huhtamäki
Melasta on arviossaan varovainen. Nykyiset tilat
valmistuivat 1991.
Kuinka paljon
joulupukin
Pääpostiin
tulee kirjeitä?
Kuinka paljon kirjeitä on
saapunut tänä vuonna joulupukin Pääpostiin napapiirille
Rovaniemelle, kirjetonttu
Riitta Mattila?
Tähän mennessä on tullut
lähes 200?000 kirjettä. Soinin
mukaan tuo este on nykyisen
tukipakettipolitiikan jatkaminen.
Lehden mukaan Soini
tavoittelee perussuomalaisille
kevään eduskuntavaaleissa
suurimman puolueen asemaa
ja 45:tä kansanedustajaa.
Soini kertoo Turun Sanomissa, että mieluisin hallituskumppani olisi keskusta, vähiten
mieluisia RKP ja vihreät.
Keskustan puheenjohtaja Juha
Sipilä otti Helsingin Sanomien
haastattelussa etäisyyttä Paavo
Väyrysen (kesk.) ulkopoliittisiin linjauksiin.
Sipilän mukaan keskustan
ulkopoliittisen linjan määrittelee puheenjohtaja.
Sipilä korostaa, ettei hän
esimerkiksi vastusta Väyrysen
tavoin Nato-optiota.
Väyrynen pitää käsitystä
hänen ja Sipilän linjaerosta
väärinkäsityksenä. Yksittäiset maatilat
hyötyvät ehkä muutoksesta, jos
niiden kannattavuus keikkuu
rajoilla.
?Lukumääräisesti vaikutus ei
ole suuri.?
JUHANI VIITALA
Joulupukin Pääposti avattiin
1985. Ei
ole viisasta hakea vastakkainasettelua tällä tavoin etenkään
kansainvälisissä asioissa.?
EIJA MANSIKKAMÄKI
Professori Jarmo Virmavirta
kaipaa presidentin johdolla
linjausta Suomen ulko
politiikasta.
Kokoomuksen kannatus on
17 prosentin tuntumassa, ja jos
hermostuneisuus herää, poliittisen merkityksen väheneminen tapahtuu vaalien kautta.
?En usko, että kokoomus
hajoaa, mutta kannatuksen
lasku ajaa sen politiikan sivuraiteelle. Sitä
osaamista odotti EU ja sen avulla
avautuivat ovet Yhdysvaltain
johtoon, Virmavirta huomauttaa.
?Mutta uuden ulkopolitiikan
ihmisiä tämä ei kiinnosta pätkääkään.?
Virmavirta kehottaakin Stubbia katsomaan karttaa presidentti J.K. Ainakin
toistaiseksi mennään vanhaan
malliin.
Kuinka moneen kirjeeseen
joulupukki tai tontut vastaavat?
Vain murto-osaan vastataan.
Aika harvassa kirjeessä on vastausosoite. Ne tuntuvat varsinkin tiloilla, joilla kannattavuus perustuu liitännäisiin
ja muuhun yrittäjyyteen.
Jatkajan pitää saada vähintään 15?000 euroa tuloa vuo-
dessa ensimmäiset viisi vuotta
sukupolvenvaihdoksen jälkeen.
Tuloraja on entinen.
Muutosta on sikäli, että tästä
tulosta 12?000 euroa pitää ansaita maataloudesta. Ei riitä, että
kutsuu neuvonantajakseen
Eero Lehden.?
EIJA MANSIKKAMÄKI
Vanha luopumistuki saa kaksi kuukautta jatkoaikaa
Kari Salonen
Luopumistuessa sovelletaan
kahden kuukauden vaihdoskautta vuodenvaihteen jälkeen.
Mukaan voi päästä, kunhan
hakemus jätetään tänä vuonna.
Uusi laki luopumistuesta
vahvistettiin viime perjantaina.
Se tulee voimaan ensi vuoden
alusta, jolloin nykyisen lain voimassaolo varsinaisesti päättyy.
Etukäteispäätös
pätee vuoden
Eduskunta hyväksyi kahden
kuukauden lisäajan vanhaan
lakiin. joulukuuta 2014
uutiset
Sähköposteihin me tontut emme ehdi reagoida lainkaan. Uudet testitulokset ja parhaat aineet.
. Sähköposteihin me tontut emme ehdi
reagoida lainkaan. Ehtoihin kuuluu, ettei
maatilan lopullista kauppaa ole
toteutettu.
Siirtymäkausi jää kuitenkin
alle kahden kuukauden, jos Mela antoi etukäteispäätöksensä
tämän vuoden tammikuussa tai
helmikuussa.
Melan etukäteispäätös
on voimassa yhden vuoden
antamispäivästä. Vähimmäisvaatimus
on, että ulkomailla tiedetään,
mihin Suomi sijoittuu ja ennen
kaikkea, kuka Suomen ulkopolitiikasta päättää.?
Virmavirta kirjoittaa aiheesta
myös Kanava-lehdessä.
Liikaa Brysseliä
Virmavirran mielestä Suomen
ulkopolitiikka on kuolemassa,
kun päätösvalta on annettu
Brysseliin ja Venäjä laiminlyöty.
Maailmallakin Suomen ulkopoliittiset puheet pitää kirjailija
Sofi Oksanen.
Esimerkiksi irtautuminen
EU:n pakotteista ei olisi Virmavirran mielestä suomettumista
eikä Venäjän Ukraina-politiikan
hyväksymistä, vaan Suomen
omaa ulkopolitiikkaa, johon
meillä on täysi oikeus.
?On Suomen itsenäisyyden
kannalta väärin, että jopa hen-
kilökohtaiset intressit ohittavat
kansakunnan edut. Koko kasvukauden neuvonta.
www.k-maatalous.fi
K-MAATALOUS
Tutustu huolella käyttöohjeisiin ja noudata niitä!
Suomen Venäjäpolitiikassa ja
pääministerin
toiminnassa olisi
korjaamisen varaa.
PÄIVÄN KYSYMYS. Italia on ajanut
ohi Englannin, joka on edelleen
toisena. Ikäraja on 60
vuotta vieraiden kaupoissa.
Vuosina 2017 ja 2018 luopujalta vaaditaan aina 60 vuoden
ikää, myös lähisukulaisena
luopuvalta. Lain voimassaolo
päättyy vuoden 2018 lopussa.
Luopumistukea voidaan
hakea kaksi vuotta ennen varsinaisen ikärajan täyttämistä.
Nuori puoliso tai osakas voi
saada uinuvan eläkeoikeuden
viisi vuotta ennen.
?Etuuden maksu alkaa vasta
luopumisiän täytyttyä?, Syvälä
selventää.
Poronhoitajille säädetään
luopumistuki. Mutta nyt
ihmisten mielissä on epäselvää,
onko sellaista edes pääministerin ja presidentin kesken?,
Virmavirta sanoo Maaseudun
Tulevaisuudelle.
?Jos Natosta ei puhuta, se on
konsensusta Naton suhteen,
mutta samaa hiljaisuutta ei ole
Venäjän suhteen.?
Virmavirta kiirehtiikin ulkopoliittista yhteenvetoa Suomelle.
?Presidentin johdolla tulisi
miettiä Suomen ulkopolitiikan
suunta, meidän omat intressimme ja suhteemme Venä-
jään. Metsistä ja
muusta yrittäjyydestä huomioidaan vain 3?000 euron tulo.
?Vanhat ehdot tuntuvat osin
paremmilta kuin uudet ehdot?,
johtaja Eeva Heikka Etelä-Karjalan maaseututoimesta arvioi.
Etelä-Karjalassa on paljon
pieniä maatiloja, joille puunmyynnillä on suuri merkitys.
Viljatiloilla saattaa hipoa rajoja,
yltävätkö ne nuorten aloitustukeen.
Eduskunta lievensi valiokunnan käsittelyn jälkeen hieman
tulovaadetta. Kasvinsuojelusuunnitelma.
. Nyt on jouduttu säästämään. Talous kasvaa heikosti
ja väestö ikääntyy?, hän totesi.
?Jatkossa velaksi elämisen on
loputtava.?
PS: Hylätty arvosana
Perussuomalaisten Jari Lindströmin mukaan hallituksen
talouspolitiikka on täysin epäonnistunut. Siinä luopujalta
vaaditaan 56 vuoden ikää ja 57
vuotta vuodesta 2017.
Ehdot tiukkenevat
uudessa laissa
Uusi laki kiristää maatilan elinkelpoisuuden ehtoja. Venäjää ei ole enää
välitetty opiskella kielenä eikä
maana, vaan on ajateltu, että se
demokratisoituu samaan tahtiin
lännen kanssa.
On kuitenkin itsepetosta ajatella, että geopolitiikkaa olisi
kuollut. Paasikiven opein.
Kokoomus sivuraiteelle?
Professori Virmavirta on edelleen kokoomuksen jäsen.
Hänestä Stubb on tekemässä
virheitä paitsi ulkopolitiikassa
myös hallaa omalle puolueelleen. Hakemusta ei kannata jättää viime
tippaan tämän vuoden puolella.
?Luopumistukea pitää hakea
viimeistään keskiviikkona 31.
joulukuuta 2014 ?, eläkeyksikön
päällikkö Risto Syvälä Maatalousyrittäjien eläkelaitos Melasta hoputtaa.
Lähiaikoina säädetään asetus
uuden luopumistuen voimaantulosta. Meillä on
jopa velvollisuus kertoa Brysselissä omat intressimme, siinä on
eurooppalaisuuden ydin. Sen ehdoilla voi luopua
helmikuun loppuun asti. Kultaranta-keskustelut
ovat olleet hyvä yritys, mutta
johtopäätökset ja yhteenvedot
puuttuvat. Sitten seuraavat
Japani ja Suomi, jotka ovat aika
lailla tasoissa.
Kaikkiaan 198 maasta olemme bonganneet kirjeitä vuodesta 1985, jolloin joulupukin
Pääposti avattiin.
Tuleeko paperisten kirjeiden lisäksi myös sähköpostia?
Kyllä sähköpostiakin tulee,
mutta hyvin vähän. Venäjä-osaaminen on
nimittäin ollut se, josta Suomea
on maailmalla arvostettu. Mutta
kuka olisi uskonut kepun tällaiseen nousuun tai laskuun
niin alas??
Virmavirran mukaan vastaava tilanne oli Holkerilla,
joka sai kuitenkin palautettua
yhteen liberaalit ja vanhan
puolueen.
?Nyt sen sijaan johtajana on
ensi kertaa 1920-luvun jälkeen
liberaali, eikä hän edes yritä
yhtenäistämistä. 3
Keskiviikkona 17. Ruuhkaa jatkuu yli
joulun, sillä postia tulee niin
kaukaa, etteivät kaikki ehdi ennen joulua perille.
Mistä maista tulee eniten
kirjeitä?
Viime vuosina Italiasta on
tullut eniten. Siitä voi seurata paitsi
punamullan paluu niin kokoomukselle linjaongelmia.?
?Äänestäjät hakevat luotettavampia vaihtoehtoja. Porvaripuolueiden
mukaan valtion pitäisi toimia
kolmikannassa vahvemmin.
Suomi konsensuksen vanki
Vahasalo kyseli, onko meistä tullut konsensuksen vankeja. Hän muistutti
101-vuotiaan sotaveteraanin
Hannes Hynösen viestistä, että
?tärkeintä on sopiminen?.
Keskusta nostaisi pk-yritykset
kasvuun kasvurahastolla ja pistäisi väylät kuntoon liikennerahastolla.
Kolmikantasopimuksissa valtion pitää olla aktiivisempi, Kalli
kehotti.
luopujalla enintään 63 vuotta ja
jatkajalla 40 vuotta.
?Luopumistukea ei voida
myöntää, jolleivät ikärajat täyty
luopumisen hetkellä?, Syvälä
täsmentää.
Luopujan ikäraja pysyy
ennallaan 59 vuodessa lähisukulaisten välisissä sukupolvenvaihdoksissa. Poliittinen
epävakaus, suurtyöttömyys tai
jyrkät köyhyysrajat voivat sysätä
liikkeelle äkkinäisen maantieteellisen kehityksen.
Suomen pitäisikin pitää yllä
nykyistä läheisempiä suhteita
Venäjään ja ymmärtää maata
laajemmin kuin vain talouden
kautta. ?Onko
yhdessä sopiminen muuttunut
keinoksi, jolla jokainen taho
voi pysäyttää kaikki itselleen
epämieluisat uudistukset. Hän jakaa sekä omaa väkeä
että puolueita uudistajiin ja
taantumuksellisiin ja on kovin
kilpailuhenkinen vielä pääministerinäkin.
?Olen kannattanut keskustan
ja kokoomuksen yhteistyötä. Siksihän siellä neuvotellaan!?
Virmavirta epäilee, että
Suomen kuvitellaan siirtyneen
maantieteellisestikin Euroopan
ytimeen. Suurin osa lapsistahan odottaa joulupukin tulevan
käymään jouluna, eikä silloin
odoteta vastauskirjettä.
Millä kielillä kirjeisiin vastataan?
Aikaisemmin vastasimme 12
kielellä. Tänäkin
vuonna odotamme joulupukin
saavan lapsilta noin puoli miljoonaa kirjettä.
Kirjeitä tulee vuoden kaikkina päivinä, mutta marraskuun
alussa alkaa selvästi vilkastua.
Viikko ennen joulua on ruuhkaisin aika. Se ei ole, sillä talousajattelu ei korvaa maantiedettä,
uskontoa ja aatteita. Jos
kaikki sanovat ei, kukaan ei sano
tulevaisuudelle kyllä.?
?Hallituksen olisi pitänyt tehdä enemmän. Kaikkein vaikeinta
näyttää olevan työmarkkinoiden
ja julkisten palvelurakenteiden
uudistaminen.?
?Valtion velka on lähes kaksinkertaistunut vuoden 2008
jälkeen. kirjetonttu riitta mattila, joulupukin pääposti
Kokoomusprofessori Virmavirta:
Suomen ulkopolitiikan linja on epäselvä
Oppositiopuolue keskusta ja
pääministeripuolue kokoomus
ovat ottaneet viime päivinä lujasti yhteen ulkopolitiikasta ja
Suomen suhteesta Venäjään.
Pääministeri Alexander
Stubb (kok.) arvosteli viikonvaihteessa keskustaa siitä, että
puolueessa on esitetty irtautumista EU:n Venäjä-pakotteista.
Stubbin mukaan Suomen kuuluu pysyä EU:n jäsenenä yhtenäisessä rintamassa.
Keskusta puolestaan syytti
Stubbia Suomen ulkopoliittisen linjan sekoittamisesta, kun
tämä tukee henkilökohtaisesti
Nato-jäsenyyttä, vaikka Suomi
on valinnut sotilaallisen liittoutumattomuuden tien.
Entinen Turun Sanomien,
Uuden Suomen ja Nykypäivän
päätoimittaja ja pitkän linjan
kokoomusvaikuttaja Jarmo
Virmavirta liittyy Stubbin arvostelijoihin.
?Yhtenäisellä ulkopoliittisella linjalla on ollut Suomelle
tärkeä merkitys ja konsensus
antaa pienelle maalle uskottavuutta joka suuntaan. Vastaamme englanniksi
ja tietysti suomeksi sekä japanin
ja espanjan kielillä.
JUHA KAIHLANEN
K-MAATALOUS
VILJELYOHJELMA
JOUKO KYYTSÖNEN
POLITIIKASTA LYHYESTI
Haglund: Ilma
voimien rahat
riittävät
VTV: Hallitus ei
onnistunut talouden
vakauttamisessa
Soini: Tukipaketti
Sipilä: Ulko
politiikka ainoa este politiikasta päättää
hallitusvastuulle
puheenjohtaja
Puolustusministeri Carl Haglundin (r.) mukaan Ilmavoimat
ei tarvitse lisäresursseja
ainakaan vielä tämän vuoden
puolella suuresta tunnistuslentojen määrästä huolimatta.
?Tämä vuosi pärjätään,
se johtuu pitkälti siitä, että
vuotta on jäljellä pari viikkoa
ja budjetti ei ollut niin tiukka,
että se olisi tähän kaatunut?,
Haglund sanoi tiistaina
eduskunnassa.
Lentotunteja on harjoittelun
sijasta käytetty enemmän
operatiiviseen toimintaan.
Hallitus ei ole tällä vaalikaudella onnistunut julkisen talouden
vakauttamisessa, Valtiontalouden tarkastusvirasto VTV
arvioi raportissaan.
VTV:n mukaan hallituksen
toimenpiteet kestävyysvajeen
umpeen kuromiseksi eivät ole
olleet riittäviä, ja jäävät pahasti
kesken.
Viraston mukaan kuntatalouden tila on heikentynyt
huolestuttavasti 2000-luvulla.
Kuntien palveluita koskevan
normiohjauksen ei tulisi olla
liian sitovaa.
Perussuomalaisilla on vain yksi
este hallitusvastuulle, sanoo
puolueen puheenjohtaja Timo
Soini Turun Sanomissa. Hän
kannattaa Nato-jäsenyyden
hakemisen mahdollisuutta.
Stubb: Seuraavan
hallituksen pitää
tehdä isot ratkaisut
Pääministeri Alexander
Stubbin (kok.) mukaan
tulevan hallituksen pitää
tehdä kauden alussa suuret
ratkaisut, kuten päättää
sopeutuksen määrästä ja
kasvupanosten kohteista.
Hänen mukaansa nykyisen
hallituskauden suurin ongelma
on ollut päätösten tekeminen
liialla konsensuksella eli
yhteisymmärryksellä.
Snellman-säätiön talviseminaarissa tiistaina puhuneen
Stubbin mukaan Suomi etenee
tällä hetkellä käsijarru päällä.
KASVINSUOJELUAINEIDEN
ENNAKKOKAUPPA ALKANUT!
Tilauksen tehneille:
. Tarkkana
kannattaa olla ikärajoissakin,
Puoli vuotta Leppävirralla tilaa pitäneet Jarkko ja Kaija Rissanen miettivät uutta laskelmaa, miten rahat riittävät, jos EUtuet viipyvät.
Kokoomuskin myönsi:
Hallitus ei tehnyt tarpeeksi
Eduskunnan budjettikeskustelussa maanantaina perussuomalaiset ja keskusta arvioivat
hallituksen epäonnistuneen
pahasti maan talouden hoitamisessa.
Kokoomuksen ryhmäpuheenvuoron pitänyt Raija Vahasalo myönsi, ettei hallitus ole
tehnyt tarpeeksi esimerkiksi
rakenteiden uudistamisessa.
Sen sijaan SDP:n ryhmäpuhuja Antti Lindtman kehui
hallituksen toimia.
Keskustelussa haettiin linjoja
jo vaaleihin. ?Pitkäaikais- ja
nuorisotyöttömyys ovat räjähtämässä käsiin.?
?Tuskin yksikään hallituspuolueen jäsen voi olla tyytyväinen ja antaa suoritukselleen
muun kuin hylätyn arvosanan.
Seuraavalla hallituksella onkin
edessään massiivinen tehtävä
selvittää nykyisen aiheuttamat
sotkut.?
Lindström kehui puolueen
vaihtoehtobudjettia, jossa otetaan syömävelkaa puoli miljardia hallitusta vähemmän ja panostetaan kasvuinvestointeihin
750 miljoonaa euroa hallitusta
enemmän.
Yhteisöveron puolue palauttaisi nykyisestä 20 prosentista
Ruotsin 22 prosentin tasolle.
SDP:n Lindtman muistutti
edellisestä porvarihallituksesta, ?joka jätti seuraajalleen yli
8 miljardin velkaantumisen
vuodessa ja eriarvoisuuden
kasvun.?
?Nyt hallitus on onnistunut
puolittamaan velkaantumisen
ja kääntämään eriarvoisuuden
laskuun.?
Keskusta tekisi yhteistyötä
Keskustan Timo Kallin mukaan
Suomi nousee lamasta vain
yhteistyössä. Kiina ja Puola ovat kolmas ja neljäs
Energiapuulle haitallisesta esityksestään huolimatta
kirjoittaja oli huolissaan puun
käytön näkymistä, mistä on
sinänsä syytä kiittää.
Metsähakkeen tukea ei voi
nykyisillä säännöillä nostaa
ilman, että turpeen veroa
vastaavasti lasketaan. Ei puutu kuin uuneja.
Inspehtoori
Oma arvo
Erikoista, että menestyvillä ihmisillä on kova tarve mitätöidä
muita. leivistä on
tuotu raakapakasteina esim
Puolasta. Arkipäiväiselle
todellisuudelle rinnakkaisessa
kuvitteellisessa maailmassa
esineillä voi olla uudet funktiot
ja käsitteet temmeltävät uusissa nimikkeissä.
Onko sinulla ollut mielikuvitusystävä tai oletko seikkaillut
mielikuvituspaikoissa?
Olisi erittäin kiinnostavaa
saada kuulla tarinasi: minkälainen ja minkä niminen
olento oli kyseessä, millainen
oli kuvitteellinen todellisuus,
millaisia olivat asioiden muuttuneet merkitykset ja käyttötavat, muistatko anekdootteja
kommelluksista mielikuvitusystäviesi kanssa, osaisitko
kuvailla tai mahdollisesti jopa
piirtää heidät?
Onko lähipiirissäsi lapsia,
joilla on tällä hetkellä mielikuvitusystävä?
Kirjoita tarinasi osoitteeseen kuronen.markku@gmail.
fi. Mutta kun viljan hinta ui
pohjamudisssa ja on halpaa,
miksi se ei näy leivän hinnassa?. Onneksi tähän on
luvassa korjaus.
Työpaikkoja on jo menetetty
kivihiilelle. Kyllä ne ovat vihreät
ja kaikki muutkin kukkahatut,
jotka tulevat Suomelle kalliiksi.
Puhutaan vailla faktaa ja oma
katkeruus loistaa.
J.K.
Kasveille välttämätön hiilidioksidi ja ihmiselle turvallinen
tyydyttynyt eläinrasva. joulukuuta 2014
MIELIPIDE
Se poliittinen puolue, joka uskaltaa nostaa perusväylänpidon tulevien vaalien yhdeksi ykkösteemaksi,
tekee suuren ja kauaskantoisen palveluksen koko suomalaiselle yhteiskunnalle. Kerään pois.
Metsänneito
Metsänhoidossa
pitää varautua
ilmastonmuutokseen
Vierimetsät
verkonhaltijan toimin
kerralla kuntoon
Kerro
lapsuuden
tarinasi
erun Limassa päättyi
vastikään kokous toimista
ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. MERJA KYLLÖNEN VIERASKOLUMNISSAAN
VIERASKOLUMNI
LUKIJALTA
Metsähakkeen tuen
pikainen palautus ratkaisevaa
S
Valio
Herätkää puolustamaa Valiota
järjettömässä markkinointituomiossa. Kyseessä on
paistopiste, ei leivontapiste.
Turha itkeä täällä suomalaisen
jyväjemmarin tai leipurin leivän perään?, jatkoi Veli-Pekka
Närhi.
KAIJALEENA RUNSTEN. Jos tuomio oli oikea,
silloin tuomittavia on muitakin.
Ei nimimerkkiä
Hukkakaura
Hukkakauraa lisäävät riistan
ruokinta, tulvat, oman siemenen käyttö ja yhteiset koneet.
Tosi
Päivän THL
Ei päivää ilman THL:n tekemää
tutkimusta tai raporttia. Joillakin
heitä on ollut jopa useampi. artikkeli
sähkölinjojen vierimetsien hoidosta otsikolla
?Metsäkeskus patistaa hoitamaan vierimetsät hakkuiden
yhteydessä?. ?Nyt
taas polttoaineen hinnanlasku
ei ole vielä vaikuttanut mihinkään, mutta pahoin pelkään sen
kuitenkin lopulta vaikuttavan
viljan hintaan...?
?Viljelijä saa senttikorotuksen ja kauppiaat prosenttikorotuksen. Otetaan pakkia.
Entinen hyvä
Puun hinta
Havukuitukuutiosta saa 2,5 kuutiota haketta. Se merkitsee lisääntyneitä tuholaisia
ja kasvitauteja, myrskytuhojen
lisääntymistä sekä talvikorjuuajan lyhenemistä tai sen
olemattomuutta.
Nyt tarvitaan neuvontaa
ja ohjausta metsänomistajille. Eihän se
nyt vähempi tunnu missään.
Vanahan korjaaminen ei ole
mittään . Suomessa poliitikkojen investointi on uuden
rakentaminen. Edes ruotsalaiset eivät ole
tätä vielä keksineet. totesi Susan Partanen.
Juha Heikkilä arvioi, että Sryhmän pitää selvästikin ?saada
jokavuotinen kasvu aikaiseksi?.
?Kauppa vetää aina välistä ja
paljon!. Näin metsät tulevat hoidettua koko sähkölinjan matkalta.
Se on järkevämpää vierimetsien hoitoa kuin se, että
jokainen metsänomistaja sopii
erikseen puukaupan yhtey-
Mielikuvitusystävät ovat olleet
monelle lapsuuden leikki- ja
seurakavereita. On varmaa, että vaikutuksia
tulee. Mielikuvitusolennot ja
-kaverit ovat parhaimmillaan
hyvinkin konkreettisia, ja he/
ne osallistuvat paitsi lapsen,
myös omaisten ja lähi-ihmisten
elämään.
Voi myös kuvitella kokonaisia maailmoja. Tämä ei näy
tilastoissa kivihiilen käytön
suuren vaihtelun takia.
Kivihiilen käytön kasvu
tunnetaan varsin hyvin maakunnissa, joissa alan yrittäjät
ovat ajautuneet taloudelliseen
ahdinkoon vuoden 2013 tuen
alentamisen ja veronkorotusten takia.
Monen pienyrittäjän
konkurssit ja velkajärjestelyt
sekä näistä seuraavat irtisanomiset eivät näy mediassa ja
tilastoissa samalla tavalla kuin
ison tehtaan lakkauttamisen
seurauksena työpaikkojen
häviäminen ulkomaille.
Kotimaista energiaa rasittanut sinänsä jo maltillisen
metsähakkeen tuen leikkaus
ja turpeen veron nosto oli
varsin epäonnistunut kokeilu.
Suomessa tulisi mitä pikimmiten palata politiikkaan, jossa
kotimainen metsähake ja turve
ovat kilpailukykyisempiä kuin
tuontihiili.
Sitä edellyttää myös kaikki
eduskuntapuolueet käsittänyt
parlamentaarinen energia- ja
ilmastokomitea, jonka yksimieliseen linjauksen mukaan
energiaomavaraisuus- ja työllisyyssyistä turve on päästöllisistä polttoaineista viimeinen,
jonka käyttö tulee lopettaa.
Tage Fredriksson
toimialapäällikkö, puuenergia
Bioenergia ry
MARKKU VUORIKARI
Hiiltä
Ville Niinistö ja vihreät haluavat kivihiiltä.
Hki 98 prosenttia
Kuka vastaa?
Virkamies vai ministeri vastuussa lfa-tuen porrastamisesta tilakoon mukaan. Metsähakkeen ja
turpeen keskinäinen kilpailukyky säilyy siis samana, mutta
molemmat kotimaiset parantavat asemiaan tuontienergiaan
nähden.
Uusiutuvien lisäämisen kannalta tärkeän metsähakkeen
käyttö on kasvanut jo 15 vuotta
peräkkäin. Niillä
huomio pois oikeista myrkyistä.
Kemia kiittää
Järkipuhetta Kuivalaiselta
(MT 15.12). Harmi
vaan, ettei ruotsalaisistakaan
taida olla apua siinä vaiheessa,
kun öljynporaushaverin
sattuessa Suomen kriittinen
jäänmurtokalusto on kanissa
odottamassa oikeudenkäyntiä.
Siinä saa sitten olla vapaaehtoisia kairaamassa väyliä auki
käsipelillä. Niiden päätösten
kanssa, jotka teen tänä vuonna
hakkuiden, metsänuudistamisten ja taimikonhoitojen
suhteen, minun tai tulevien
omistajien täytyy kyetä elämään myös 50 vuoden päästä.
Vuonna 2065 Suomen ilmasto on todennäköisesti hyvin
erilainen: enemmän vesisadetta, korkeampi keskilämpötila,
aaseudun Tulevaisuudessa oli 9.12. Asiaa käsitellään
myös Suomessa eri näkökulmista.
Yksi näkökulma on, kuinka
ilmastonmuutos vaikuttaa
metsätalouteen tulevaisuudessa. Voi elvyttää ja tukea,
pönkätä ja perustaa oikein olan
takaa. Siellä energiantuotanto myös hevosen lannasta on
sallittua.
Etelä-Karjalassa on käynnistynyt uusi hanke, jonka tarkoituksena on synnyttää energiaomavaraisia kyliä. Kirjassa tullaan
käyttämään kuitenkin termejä
sukupuoli, ikä, paikkakunta.
Kaikki materiaali tullaan aikanaan luovuttamaan perinteen
tutkimuksen arkistoon, aiheesta on kehkeillä kirja.
Myöhemmin voimme ottaa
yhteyttä kertojiin tarkemmin.
P
>>
Metsän taloudessa kvartaali
on 25 vuotta.
tuulisempaa ja pidempi roudaton kausi.
Kylmät ja lumiset talvet ovat
joko harvinaisia tai vain vanhusten muisteluissa. Puun kilpailukyky
lauhdelaitoksissa ei nykyisellä
alennetulla tukitasolla yksinkertaisesti riitä.
Yhden polttoaineen varaan kukaan ei enää uskalla
Kun maas on
hanke ja järki jäässä
laitostaan rakentaa poliittisten ja markkinariskien takia.
Kivihiilen kulutus on kasvanut
monissa laitoksissa, joissa
kotimaiset energiapuu ja turve
ovat olleet pääpolttoaineena
tai voisivat olla. Sillat
niin maanteillä kuin rautateillä
huutavat kipeästi korjaamista,
vesiväylilläkin olisi remontoitavaa, maanteistä ja rautateistä
puhumattakaan.
Se poliittinen puolue, joka
uskaltaa nostaa perusväylänpidon tulevien vaalien yhdeksi
ykkösteemaksi, tekee suuren
ja kauaskantoisen palveluksen
koko suomalaiselle yhteiskunnalle.
Pitkän ja lavean maan
koko toiminnan pohja rakentuu
toimivalle infraverkostolle.
Perusväylänpidolla voi tehdä
politiikkaa ihan joka puolella
Suomea. Ei siihen mikään muu
vaikuta kun välistä vetäjien ahneus!?, ynnäsi Antti Kontturi.
?Ei oo reiluu! Suoraan
viljelijältä jos jauhot ostaa ja
ite leipoo niin eipä vejä kauppa
välistä?, totesi Marja Savolainen.
?Kieltämättä 4 % tuotteen
loppuhinnasta raaka-ainetuottajalle on ihan aitoa kehitys-
maiden riistotasoa. Tällöin monin paikoin
metsähake menetti asemiaan,
ei turpeelle vaan tuontikivihiilelle. Mutta huoltako
tuossa, ainakin väkeä työllistyy.
Sydämeni itkee verta,
mutta kirjoitan joulupukille.
Ehkäpä pohjoisen karvaparta
ymmärtää perusväylänpidon
päälle, tuntee talvimerenkulun
haasteet ja haluaa tasaisemman
ja turvatun matkan jokaiseen
suomalaiseen kotiin . Samoin lannoitteet
yms. kummasteli Markus
Strömberg.
Myös Tuija Koskista
harmitti se, että polttoaineen
hinnannousu vaikuttaa leivän
hintaan, mutta ei viljan. Lähin
kilpaileva polttoaine Suomessa
on turve.
Tämän vuoksi tukea jouduttiin leikkaamaan turpeen veron noston yhteydessä vuonna
2013. On tärkeää edistää
sähkölinjojen vierimetsänhoitoa, jotta sähkönjakelu toimisi
mahdollisimman häiriöttömästi.
Suomen metsäkeskus on lähestynyt Pohjois-Pohjanmaan
metsänomistajia kirjeellä,
jossa kehotetaan poistamaan
johtolinjoja uhkaavat riskipuut
muiden hakkuiden yhteydessä.
Tehokkainta ja turvallisinta
kuitenkin on, jos verkonhaltija
hoitaa sähkölinjojen vierimetsät. Tekevät työnteon
mahdottomaksi. Paljon
on vielä hyödyntämättä.
Suomessa on kiellettyä tuottaa
lämpöenergiaa esimerkiksi hevosen lannasta, joten Suomessa
kehitettyä tekniikkaa myydään
Ruotsiin. ?Taikina
voi helposti olla ulkomailta,
kun siitä saa kotimaisen pelkästään kaupassa paistamalla.
Työn osuus sen tekee.?
?Juur näin. Kyllä tuntuu ja vaikuttaa
koko kansantalouteen.
Usein on vain ?liian pientä?
laittaa alempaa tieverkostoa tai
siltapalkkeja uuteen uskoon.
Nimi pitää saada vähintään
miljardihankkeen kylkeen tai
ainakin satojen miljoonien siltaan. Metsähakkeen tuen
pikaista palauttamista vuoden
2012 tasolle on pidetty ratkaisevana toimena alan keskuudessa.
Nyt kun metsähakkeen tukea
nostetaan ja turpeen veroa lasketaan, molemmat kotimaiset
pärjäävät aiempaa paremmin
kivihiilelle. Kuutiohinta 25,00
euroa. kun aena on oltava
vähän ölövimpää ni tehhään
kokonaan uutta.
Rahoituksen keksiminen
on seuraavien seurakuntien
haaste.
Samaan aikaan itketään
porukalla, että ruotsalaiset ne
osaa laittaa rahaa liikenteeseen.
Niinpä, kun heille olemassa
oleva liikenneverkosto on
investointi, johon kannattaa
laittaa rahaa. Olemassa oleva
on välttämätön paha, josta on
mukava tehdä muutama sata
talousarvioaloitetta vuodessa.
Sillähän se omatunto kevenee
ja vaalityö hoituu tiedotteella
joulun alla.
Onneksi meillä on keksitty
ikiliikkuja, jolla siirrämme rahaa taskusta toiseen: myymme
uuden jäänmurtajan itsellemme. Liikenneministeriön
suurella savotalla kuntoon
laitettu hankerahoitus on
lipsahtanut kerralla vähintään
1,5 miljardia pitkäksi. Mikä
on THL. Minun hanke, sinun hanke,
sulle, mulle, suojatulle. Kuinka metsiä kannattaa
hoitaa, jotta ne selviävät hyvin
ilmaston muuttuessa?
Silja Keränen
metsänomistaja
eduskuntavaaliehdokas (vihr.)
Kajaani
Suomalaisilla raakaaineilla lisäenergiaa
T
ulevaisuudessa yhä
useampi yhteisö, yritys
ja kotitalous tuottaa osan
energiastaan itse. Luonnonhaitta
on sama tilakoosta riippumatta.
Järki käyttöön
Kalenteri
Nakukalenteriko näyttää
suuntaa, mikä on maaseudun
tulevaisuus?
Ihmettelijä
Kun metsähakkeen tukea
nostetaan ja
turpeen veroa
lasketaan,
molemmat
kotimaiset
pärjäävät
aiempaa
paremmin
kivihiilelle,
Tage
Fredriksson
huomauttaa.
Vesivoimaa
Kyllä Suomen koskivoimaa voidaan vielä rakentaa ja hyödyntää
runsaasti ja rakentaa lisää
tekoaltaita.Kyllä puhdas energia
on tärkeämpi kuin muutaman
viikonloppukalastajan kalansaalis.
Puhdas Energia
Palautetta
Sulkava unohtaa ehkä tahallaan
sähkön tuonnin ja valmistuksen, jossa turve on erinomainen
energialähde.
Tosiasioita kehiin
Petteri Orpo. 4
Keskiviikkona 17. Hinta nousee ehkä 0,3
euroa /kg?, jatkoi Juha-Pekka
Aikola.
?Ööh... Tietsikan voi
sammuttaa, maanviljelijää ei.
Ei nimimerkkiä
Roskaamista
Geo-kätkentä on typerää ympäristön roskaamista. maalla,
merellä ja ilmassa.
MERJA KYLLÖNEN on
europarlamentaarikko
(vas.).
merja.kyllonen@
europarl.europa.eu
VERKOSSA SANOTTUA
Tapaamme
myös täällä
12554
TYKKÄÄ
www.maaseuduntulevaisuus.fi
?Leipä kannattaa
vain kaupalle?
V
iime perjantain uutinen,
jonka mukaan kauppa
kasvatti osuuttaan leivän
hinnasta 1,5 prosenttiyksikköä
neljässä vuodessa, nostatti
tunteita lehden Facebookseinällä.
?Kauppa se on joka kannattaa, varsinkin viimeinen porras.... Työ
kannattaa jättää puunkorjuuammattilaisten tehtäväksi.
On hyvä, että metsänomistajia ohjeistetaan kiinnittämään
huomioita sähköjohtoja uhkaavaan puustoon. Tarvitaan vain riittävän
monta köydenvetäjää samaan
suuntaan?, kannusti Eija
Rousku.
Onerva Hintikka arveli, että
ehkä olisi aika luoda kotimaisillekin markkinoille reilun
kaupan säännöt.
?Tehdään reilun kaupan leipä, suomalainen malli: Maksetaan viljelijälle leivän jauhoista
3 kertainen hinta nykytasoon
verrattuna ja EI laiteta yhtään
katetta tähän lisäkustannukseen. Nykyisen energiantuotannon määrän säilyttämiseksi ainoa kannatettava
ydinvoimalahanke on korvaavan
reaktorin rakentaminen Fortumin Loviisan Hästholmeniin,
joka tarkoittaa reilua tuhatta
megawattituntia.
Nykyisten reaktoreiden käyttöikä tulee vastaan 2027 ja 2030.
Loviisassa on jo koulutettu
henkilökunta, pitkä turvallisuuskulttuuri ja vaadittava
infra.
Loviisan ydinvoimalupa ja
hajautetun energiantuotannon
merkittävä lisääminen tulevat
olemaan keskeisiä Uuttamaata ja koko Suomea koskevia
energia-, ympäristö- ja talouskysymyksiä kevään eduskuntavaaleissa ja tulevan hallituksen
hallitusohjelmassa.
Outi Lankia
ympäristöinsinööri
kaupunginvaltuutettu (kesk.)
Porvoo
M
dessä sähkölinjoja uhkaavien
riskipuiden poistosta.
Yhteistyö vierimetsien
hoidossa on tärkeää metsänomistajien, verkkoyhtiöiden,
puuta ostavien yritysten ja
puunkorjuuyritysten kesken,
jotta vierimetsät hoidetaan
oikea-aikaisesti, tehokkaasti ja
turvallisesti.
Kaikkien metsänomistajien on syytä tiedostaa, että
sähkölinjojen läheisyydessä
puunkorjuu on vaativaa. Merkittävä
osa kokonaisenergiasta käytetään lämmitykseen.
Emme tarvitse uusia ydinvoimaloita tuottamaan lisäenergiaa.
Perusenergian tuotannossa
tarvitsemme kuitenkin edelleen
suuria suomalaisia sähköenergiaa tuottavia yksiköitä Suomen
teollisuuden kilpailukyvyn
takaamiseksi. Tällä tavalla meitä
kuunneltaisiin. Kaikki liikenevä
raha olisi laitettava olemassa
olevan liikenneverkon kuntoon
laittoon.
Ilmeisesti pitää kuitenkin
mennä kipeimmän kautta.
Jotain ikävää pitää sattua ennen
kuin perusväyläverkoston
nykykuntoon herätään. Istahda, ota aikaa kunnolla
muisteluun.
Laita mukaan myös nimesi, yhteystietosi, ikäsi ja
paikkakunta. Propagandaministeriö?
Narkolepsia
uomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja
Risto Sulkava kirjoitti
turveveron alentamisen lisäävän kivihiilen käyttöä (MT
12.12.2014).
Kirjoittaja esittää turveveron alentamisen perumista,
vaikka se estäisi myös uusiutuvan metsähakkeen tuen
noston. Pitkä
lista uusia hankkeita on tosiaan
jälleen kerran lupailtu tyhjän
päälle.
Olin jo elänyt ajatuksessa, että
meillä on yhteinen ymmärrys,
että megaluokan hankkeet
on joksikin aikaa jätettävä
vähemmälle. Energiapuun
korjuun romahtaminen näkyisi
välittömästi turpeen ja kivihiilen käytön kasvuna.
Turpeen käyttö on haitallista
ympäristölle ja sen käytöstä olisi
päästävä eroon mahdollisimman nopeasti erityisesti täällä
Etelä-Savossa, Järvi-Suomessa.
Kivihiilen käyttö fossiilisena
polttoaineena puolestaan kuormittaa ympäristöä ja tuontienergiana Suomen kauppatasetta.
Nyt jos koskaan kannattaa
panostaa omavaraiseen uusiutuvaan metsäenergiaan. tuumasi suorasanaisesti Kaarina Kero.
Ari-Pekka Jantunen
totesi: ?Suurin yksittäinen osa
leivän(kin) hinnasta Suomessa
on erilaisia veroja.?
?Ja kun viljan hinta nousee, nousee leivän hinta siksi
kaupassa. Voimme
tuntuvasti lisätä kotimaisten
raaka-aineiden käyttöä. Siitä teollisuus käyttää vain noin puolet.
Puuston kokonaistilavuus on
tällä hetkellä 2,3 miljardia
kuutiota.
Keskeisessä roolissa on
metsänhoitorästien purkaminen
esimerkiksi metsänhoitotöiden
verovähennystä tehostamalla.
Tämä toisi työtä ja piristäisi
myös puukauppaa, koska tarvittaisiin tuloja mihin kohdistaa
vähennykset.
Myös alemman tieverkon
kuntoon on satsattava. Että se siitä reilusta?,
muistutti Iina Melto.
Anna Wahlberg arvioi, että
uutiseen liittyneessä kuvassa
on Lidlin paistopiste. Se tuo
työtä ja toimeliaisuutta ja on
uusiutuvan energian eteläsavolaisin muoto.
On turha huoli, ettei metsissämme riittäisi puuta metsä
teollisuuden ja energiatuotannon yhteisiin tarpeisiin.
Metsämme kasvavat noin 105
miljoonaa kuutiota vuodessa
kiihtyvään tahtiin. Suurin osa kaupan
?täällä paistetuista. Muuten ollaan
vain maksumiehinä.
Metsästäjä Heinolasta
Käyköhän mmm:n nimen muutoksessa samoin kuin Postista
Itellaksi. Ilman
maataloustukia ruoantuotanto
Suomessa loppuisikin kuin
seinään, tämmöisillä tuottajahinnoilla se on täysin kannattamatonta?, summasi Minna
Nurro.
Jari Lantta arvioi: ?Se on sitä reilun kaupan leipää, kauppa
ottaa reilun osan.?
Reilun kaupan leipä avuksi
?Meillä kuluttajilla on valta
kääntää markkinoiden kelkkoja. Jos
tieverkosto rapautuu, ei puuta
saada metsästä eteenpäin ja
tieverkon korjausvelka kasvaa
ylivoimaiseksi.
Pekka Pöyry
metsäkoulun opettaja
eduskuntavaaliehdokas (kesk.)
Mikkeli
>>
Markku Kuronen
Joensuu
Onko
lähipiirissäsi
lapsia, joilla on
tällä hetkellä
mielikuvitusystävä?
Vielä hiljattain sielussani eli
toivo siitä, että suomalaiset
päättäjät heräisivät perusväylänpidon rahoituskriisiin ja
remonttitarpeisiin ajoissa.
Puolen viime vuoden aikana
toivo on hiipunut lähes olemattomiin. Kiitos, teit sen
mitä lupasit ja sivistyneesti.
Toivottavasti saat jatkaa
seuraavassa hallituksessa.
Luottoa on
Satu voisi reilusti kertoa, paljonko viljaraaka-aineen osuus
prosentteina nousi viljapohjaisten tuotteiden hinnasta.
Hanski
Ristolle. Tässä
merkittävin yksittäinen syy on
juuri turpeen veron nostosta
seurannut metsähakkeen tuen
leikkaus. Toivottavasti onnistumme hillitsemään ilmastonmuutosta, jolloin vaikutuksetkin
jäävät vähäisemmiksi.
Metsän taloudessa kvartaali
on 25 vuotta. Tämän
sanelevat EU:n valtiontukisäännöt, joiden mukaan
kansallisen tuki- ja verojärjestelmämme on toimittava.
Sääntöjen mukaan metsähake
voidaan tuella nostaa juuri ja
juuri lähimmän kilpailevan
polttoaineen edelle, mutta sen
ylittävää tukea ei sallita. Oikeasti itseensä tyytyväisellä on varaa olla ottamatta
itselleen arvoa muilta.
Ei nimimerkkiä
Lopputulos
Päättäjät tuhonneet Suomemme.Teollisuus myyty,
nyt ovat lopettamassa koko
maatalouden. Kun asiasta
kerrotaan, metsänomistajien
suopea suhtautuminen vierimetsien käsittelyyn lisääntyy.
Ville Manner
asiantuntija
Koneyrittäjien liitto ry
Metsästä
saa enemmän irti
M
etsäteollisuus ry on väläytellyt energiayhtiöille
maksettavan, energiapuulla tuotetun sähkön tuotantotuesta luopumista. Kuluva vuosi uhkasi
kääntää kehityksen pysyvästi
miinusmerkkiseksi. Tämä
lamauttaisi energiapuumarkkinat ja olisi virhe
Omien varojen määrä
nousee 54 miljoonaan ja tase yli
570 miljoonan euroon.
?Pystymme itse hoitamaan
yritysrahoitusta.?
Alueensa
suurimmaksi pankiksi
OP-Järvi-Häme nousisi yhdistymisen jälkeen suurimmaksi
pankiksi omalla alueellaan Päijänteen kaakkoispuolella. ?Kaasuttimen lämpötila
pitää olla tuhat astetta. Vaikka
maan keskuspankki nosti aamulla ohjauskoron 10,5 prosentista 17 prosenttiin ruplaa suojatakseen, se ei kauan auttanut. Ominaisuus
leviää helposti myös bakteerilajista toiseen samantyyppistenkin bakteerien, esimerkiksi
suolistobakteerien ja ympäristö
bakteerien, välillä.
?Antibioottien käyttö Suomen
broilerituotannossa on erittäin
vähäistä, todennäköisesti Euroopan vähäisintä. Maaseudun keskikokoiset pankit eivät juuri apuja
tunnu tarvitsevan.
OP-aluepankki puuttuu vielä
Kainuusta ja Keski-Pohjanmaalta, mutta muissa maakunnissa
sellainen toimii.
OP-ryhmä koostuu 180 erikokoisesta pankista.
?Meille mahtuvat kaikki maakunnallista pankeista pieniin kyläpankkeihin?, ryhmäohjauksen
johtaja Jari Himanen Osuuspankkikeskuksesta Helsingistä
sanoo.
Himanen ei lähde arvioimaan,
miksi Kainuussa ja Keski-Pohjanmaalla ei vielä ole onnistuttu
maakunnallisen aluepankin kokoamisessa.
Kuntapankki
rahoittaa yrityksiä
Aluepankit auttavat ryhmän
osuuspankkeja esimerkiksi vaativassa varallisuuden hoidossa.
Yritysten rahoituksessa tarjotaan tukea.
?Silloin isotkin hankkeet hoituvat?, Himanen kehuu.
Asiakas neuvottelee lainastaan
omassa osuuspankissa. Tämä
näkyy antibiooteille vastustuskykyisten bakteerien vähäisenä
esiintyvyytenä, sanoo MTK:n
asiantuntijalääkäri Leena Suojala.
YLE Fem -kanavan Spotlight nosti tiistaina esille anti
biooteille vastustuskykyisten
ESBL-bakteerien esiintyvyyden
broilerituotannossa.
ESBL on kolibakteerin (E.
coli), etenkin suolistossa elävien bakteerien ominaisuus, joka
tekee bakteerin vastustuskykyiseksi antibiooteille. Suomen broilerituotannon resistenssitilanne on
kansainvälisesti verrattuna erittäin hyvä.?
Broilerituotanto
ketjuttunutta
Suojala kuitenkin huomauttaa,
etttä broilerituotanto on ketjuuntunutta ja jalostustoimintaa
harjoitetaan kansainvälisten toimijoiden kanssa.
Siksi meilläkin on käytännössä hyvin vaikeaa kontrolloida
aukottomalla tavalla ESBLbakteereita ja niiden leviämistä.
Riski saada ESBL-tartunta
raa?asta broilerin lihasta on
MTK:n mukaan käytännössä
hyvin pieni.
Liha on kuitenkin aina syytä
kypsentää hyvin ja huolehtia
hygieniasta raakaa lihaa käsiteltäessä.
JUHA KAIHLANEN
TALOUDESTA
LYHYESTI
Danske: Suomen
talous tyssää
Suomen talous kääntyy Danske
Bankin mukaan vientivetoiseksi, mutta kasvuluvut jäävät
heiveröiseksi. Sitä vetää kansanedustaja Ilkka Kanervan (kok.)
johdolla parlamentaarinen työryhmä, jossa ovat edustettuina
kaikki eduskuntapuolueet.
Veikkauksen peleistä kertyneet tuotot jaetaan liikunta-,
kulttuuri- ja nuorisotyöhön sekä
tieteelle, RAY:n tuotot puolestaan sosiaali- ja terveysalalle ja
sotaveteraaneille. Miksi ostaisi, kun tietäisi,
että jonkin ajan kuluttua sen saa
halvemmalla.
Autovero tuottaa valtiolle
noin miljardin. kANSLIAPÄÄLLIKKÖ JAANA HUSU-KALLIO, MMM
Piensähkön tuotannon uskotaan
10-kertaistuvan 2020 mennessä
Suomessa
broilereihin
antibiootteja
erittäin vähän
PEKKA FALI
Sähkön pientuotannon arvioidaan
kymmenkertaistuvan
promillesta
prosenttiin Suomen
sähköntuotannosta
kuudessa vuodessa.
Verovapauden
rajaa ei nosteta
50 kilowatista.
Puheenjohtaja Timo
Rankinen (takana)
ja Raimo Rankinen
Alpuan kyläyhdistyksestä Raahesta
kertovat, että hakekaasusta on tuotettu
sähköä vuoden aikana
5500 tunnin ajan.
Pientuottajien osuus sähkön
kokonaistuotannosta on vain
tuhannesosa koko Suomen
määrästä, mutta osuus kuitenkin kasvaa vauhdilla.
Tiistaina elinkeinoministeri Jan Vapaavuorelle (kok.)
luovutetun pienimuotoisen
energiantuotannon edistämistyöryhmän loppuraportissa
arvioidaan, että piensähkön,
erityisesti aurinkosähkön, tuotanto kasvaa kymmenkertaiseksi vuoteen 2020 mennessä.
Silloin piensähkön teho olisi
yksi terawattitunti, kun Suomen
koko sähkönkulutus on 84 terawattituntia.
Kustannukset ylittävät
tukkusähkön hinnan
Piensähköntuotannon kustannustehokkuus on viime vuosina
parantunut, kun aurinkopaneelien hinnat ovat pudonneet
rajusti.
Silti kustannukset ylittävät
edelleen sähkön tukkumarkkinahinnat.
Paneelien hinnan pitäisi laskea edelleen noin puoleen nykyisestä, jotta niiden hankinta
houkuttelisi kaikkia omakotiasukkaita, työryhmä arvioi.
Energian pientuotantoon
annetaan pääasiassa investointitukea. Kun veroja ei
voida laittaa valtion maksettavaksi, ne on kerättävä jollakin
muulla tavalla. Jos se
jää 900 asteeseen, ei kaasutus
toimi.?
Laite ei ole pyörinyt tavoiteltua 8?000 tuntia vuodessa vaan
5?500 tuntia. Pohjanmeren Brentöljynlaadun hinta oli pudonnut
jo noin 59 dollariin tynnyriltä ja
oli alempana kuin kertaakaan
vuoden 2009.
Lasku johtuu taloustaantuman aiheuttamasta kysynnän
heikentymisestä ja ylituotannosta.
Kesällä Brent maksoi 115 dollaria tynnyriltä.
Venäjän keskuspankin pääjohtaja Elvira Nabiullina sanoi
tiistaina, että ruplan heikkous
johtuu ulkoisista tekijöistä
kuten öljyn hinnan laskusta ja
länsimaiden pakotteista.
Nordean pääekonomisti Aki
Kangasharju toteaa STT:lle
koronnostopäätöksen syövän
venäläisten ostovoimaa, kun reaalipalkat pienenevät. Mikäli teho on
50?2?000 kilowattia, vero maksetaan myydystä sähköstä.
Omasta käytöstä
hyötyy eniten
Pientuottaja hyötyy eniten
käyttäessään kaiken mahdollisen tuottamansa sähkön itse.
Silloin pystyy korvaamaan
ostosähköä eikä tarvitse maksaa
ostosähköön sisältyviä siirtokustannuksia ja veroja, joiden
osuus sähkön hinnasta on pitkälti yli puolet.
Piensähköä voidaan myydä
sähköyhtiöiden kautta verkkoon. Ensi vuonna talous
kasvaa 0,5 prosenttia, kun
syyskuussa pankki povasi 0,8
prosenttia.
Suomen vienti kasvaa
länteen. Etelään
ja kasvukeskuksiin muuttajat kysyvät kotipankista asuntolainaa.
?Henkilökuntamme erikoistuu eri palveluihin?, Laaksonen
suunnittelee.
JUHA TANHUA
gin johdolla kuuden ministeriön
kansliapäälliköt (valtioneuvoston kanslia, opetus- ja kulttuuri-,
maa- ja metsätalous-, sosiaali- ja
terveys- sekä ulkoasiainministeriöt).
Taustalla on pelien siirtyminen nopeasti verkkoon. Tarvittaessa jatketaan aluepankin kanssa.
Asiakkaalle ei koidu tästä ylimääräisiä kustannuksia. Eniten tukea saavat
tietyt aurinkosähkölaitteet, 30
prosenttia. Tai
alvin alentaminen, vaikkapa
aluksi puoleen. Nyt aloitettu
vaalitaistelu ei ole poikkeus.
Pääministeri Alexander
Stubbilla on kovimmat paineet. Toinen oleellinen asia on arvioida, kuuluuko
omistukseltaan erilainen Fintoto samaan pakettiin isompien
yhtiöiden kanssa vai ei?, arvioi
maa- ja metsätalousministeriön
(MMM) kansliapäällikkö Jaana
Husu-Kallio.
Veikkaus ja Raha-automaattiyhdistys (RAY) ovat valtion mut-
JOUKO KYYTSÖNEN
Rupla luisuu
öljyn perässä
Raju koronnosto
ei auttanut Venäjää
?Fintoton rooli vaatii erityishuomiota?
Sisäministeriö käynnistää alkuvuodesta selvityksen suomalaisen rahapelijärjestelmän vaihtoehtoisista ratkaisumalleista.
Talouspoliittinen ministerivaliokunta päätti asiasta tiistaina.
Sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg ennakoi (MT
15.12.), että edunsaajien asema
rahapelituottojen jaossa säilytetään nykyisellään ja kotimainen
yksinoikeusjärjestelmä säilyy.
Asiaa ovat valmistelleet Ner-
mielestään tehorajaa olisi järkevä nostaa, jotta hakesähkön
pientuotanto kasvaisi.
Kulunut vuosi on opettanut
alpualaiset siihen, että käytettävän hakkeen pitää olla kuivaa ja
hyvää. Kun pääministeri kaivoi
kalupakistaan ulkopolitiikan
leimakirveen, moni kokoomuksessakin huokasi syvään.
Likaisten temppujen osasto kun
valjastetaan yleensä käyttöön
vasta äärimmäisessä hädässä.
Joko Stubb on epätoivoinen
tai sitten arviointikyky petti
jälleen kerran.
Perussuomalaiset pelaavat
odotetummin. Seuraus olisi,
että bensan hintaa pitäisi nostaa
reippaasti ja autoille määrättäisiin entistä kovempi vuosittainen käyttömaksu.
Kun auton käyttö olisi entistä
kalliimpaa, kaikki autoa paljon
ajavat kärsisivät siitä. Ostovoimaa syövää
ratkaisua ei tehty kepeästi.?
Venäjän keskuspankki pyrkii
estämään rajun inflaation, joka
johtuu ruplan romahduksesta.
Maan on mahdollisesti yritettävä rajoittaa pääoman ulosvirtausta.
Venäjällä toimivat suomalaisyritykset ovat laskeneet voimakkaasti Helsingin pörssissä.
MT
Suomen broilerituotannossa
antibioottien käyttö on erittäin
vähäistä ja tiloilla huolehditaan
tiukasta tautisuojauksesta. Bensavero
voitaisiin poistaa kokonaan ja
tuloveroistakin napata vaikka
kolmannes.
Populismi eli löysien
lupaaminen on toimintatapa,
jossa maailma on kuorrutettu
hyvillä ajatuksilla. Fintoton tuotoilla rahoitetaan sen omistajien
eli raviratojen, Suomen Hippoksen ja hevosjalostusliittojen
toimintaa sekä maksetaan hevoskasvatuksen tukia MMM:n
ohjauksen mukaan.
KAIJALEENA RUNSTEN
Venäjän rupla heikkeni tiistaina
edelleen rajua vauhtia. Taustalla on reilut 21?000 asiakasta ja
9500 jäsentä.
?Nousemme keskisuurten
osuuspankkien joukkoon?, Laaksonen sanoo.
Uusi osuuspankki aikoo jatkaa
neljän pitäjän pankkina. Siellä edustusto päättää tulevaisuudesta.
Sysmässä ja Hartolassa asiasta
päättävät osuuskunnat.
Joka pitäjässä aiotaan pitää
konttorit, vaikka netissä ja mobiilissa asiointi lisääntyvät nopeasti.
Laaksonen uskoo keskikokoisen pankin selviävän viranomaisten lisääntyvästä valvonnasta ja riskien hallinnasta.
Sääntely vaatii henkilöresursseja. ?Maksamme palkkion aluepankin
palveluista?, toimitusjohtaja
Jari Laaksonen OP-Etelä-Päijänteestä.
Laaksosen pankki Asikkalassa
selvittelee yhdistymistä OPSysmän ja OP-Hartolan kanssa.
Päätöksiä tehdään ensi vuonna
maaliskuussa.
Järvi-Hämeen Osuuspankiksi
nimettävä pankki aloittaa syyskuussa, mikäli pankkien jäsenet
niin päättävät. Yleinen tukitaso on
muuten 15?25 prosenttia investointikustannuksista.
Työryhmä ei esitä muutoksia
nykyiseen verotukseen, tukiin
tai mittarointiin.
Pientuottajan ei tarvitse maksaa käyttämästään tai verkkoon
myymästä sähköstä sähköveroa,
jos sähkögeneraattorin teho jää
alle 50 kilowatin. EU-maihin se lisääntyi
viisi prosenttia alkuvuonna.
Saksa ohitti kärjessä Ruotsin.
Yhden prosentin
inflaatio jatkui
Kuluttajahintojen vuosimuutos
oli Tilastokeskuksen mukaan
marraskuussa tasan yksi
prosentti.
Inflaatiovauhti jatkui
lokakuun lukemissa.
Vuokrat sekä tupakka ja
alkoholi nousivat vuodessa
eniten sekä kahviloiden ja
ravintoloiden hinnat niiden
perässä.
Elintarvikkeet ja polttonesteet halpenivat.
Lokakuusta marraskuuhun
kuluttajahinnat laskivat 0,2
prosenttia juuri edullisten
polttonesteiden ja elintarvikkeiden takia.
Euroalueen inflaatio hidastui
marraskuussa 0,3 prosenttiin,
kun se oli lokakuussa 0,4
prosenttia.
Venäjä-yhtiöt
putosivat pörssissä
Venäjällä toimivien suomalaisyritysten osakekurssit laskivat
tiistaina voimakkaasti Helsingin pörssissä. Fintoton osuus kotimaisista peleistä on eteenpäin
tilitettyjen tuottojen määränä
verraten alle viisi prosenttia.
Samaan aikaan on myös
käynnissä selviytymisstrategian
valmistelu kotimaiselle rahapelialalle. Elykeskuksen
suojelurajausten katsottiin olevan liioitellut.
Oikeuden mukaan elykeskus
on tulkinnut säädöksiä virheellisesti erityisesti siltä osin, miten
laajaa suojelua luonnonsuojelulain lisääntymis- ja levähdyspaikan hävittämisen ja heikentämisen kielto tarkoittaa.
Pykälä ei ole tarkoitettu liitooravapopulaation koko elinpiirin
suojeluun.
Oikeuden mukaan metsänomistajia on kohdeltava tasavertaisesti ja maastotarkastuksista
on ilmoitettava etukäteen.
Kaikki neljä kohdetta on palautettu uudelleen käsittelyyn.
KATJA LAMMINEN
Oleellinen asia on arvioida, kuuluuko omistukseltaan erilainen Fintoto samaan pakettiin
Raha-automaatiyhdistyksen ja Veikkauksen kanssa vai ei. Kaikille 35 pankkitoimihenkilölle lasketaan työtä riittävän.
Uusia tekijöitä palkataan, sillä
lähivuosina moni jää eläkkeelle.
Etäasiakkaat ovat kasvava ryhmä, minkä vuoksi tarvitaan uudenlaista toimintatapaa. Kotimaisten yhtiöiden tarjonta ei
saa olla EU:n myöntämän yksin
oikeusjärjestelmän mukaan keskinäisessä kilpailuasetelmassa.
Selvitys on tarkoitus saada val-
JUHANI VIITALA
Toimitusjohtaja
Jari Laaksonen johtaa
Asikkalasta
OP-Etelä-Päijännettä, joka
aikoo osaksi uutta neljän
pitäjän osuuspankkia.
miiksi maaliskuun puoleen väliin
mennessä.
?Keskiössä on tarkastella pelien erotettavuutta. Timo Soinin
joukkue tekee sitä, mitä
politiikassa tehdään, ja suoltaa
esiin houkuttelevia esityksiä.
Niissä on vain yksi vika. Bemarikuski
kiittää Soinia.
Onkohan autoveron poistaminen sittenkään kovin hyvä
ajatus?
LAURI KONTRO
on Maaseudun
Tulevaisuuden
päätoimittaja.
lauri.kontro@maaseuduntulevaisuus.fi
Elykeskus
suojeli liitooravaa liian
innokkaasti
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus
kumosi Kainuun elykeskuksen
päätökset suojella neljä liito-oravan esiintymisalueella sijaitsevaa Metsähallituksen leimikkoa.
Metsähallitus valitti suojelupäätöksestä, koska se koki noudattaneensa kaikkia liito-oravan
suojeluun tähtääviä ohjeita metsien käsittelyssä. Pahimmillaan tuhansia euroja.
Pitäisi päästä omavalvontaan
ja pistotarkastuksiin?, MTK:n
asiamies Ilpo Mattila huomauttaa.
Raahelainen Alpuan kyläyhdistys on tuottanut vuoden
verran sähköä ja lämpöä Volterin puukaasuttimella. 5
Keskiviikkona 17. Se siis merkinnee,
että ensin poistetaan vaikkapa
kolmannes, sitten toinen
kolmannes ja sitten vielä kolmas
kolmannes.
Ensimmäinen seuraus
tällaisesta olisi autokaupan
täydellinen pysähtyminen.
Autoliikkeet menisivät nurin,
kun kukaan ei ostaisi uutta
autoa. Sellainen myy.
Perussuomalaiset haluavat
poistaa autoveron, mutta
asteittain. Tämä koskisi ennen muuta maaseutua,
jossa auto on välttämättömyys.
Kovimmat autoverot ovat
isoissa ja kalliissa autoissa.
Autoveron poisto menisi
suoraan niille, joilla on varaa
ajaa ökyautoilla. colin
esiintyvyyttä ja eläinten sairastumista?, Suojala sanoo.
?Näitä ovat muun muassa turpeen käyttö broilerihallien alustoissa sekä untuvikkojen käsittely täysikasvuisen broileriemon
suolistobakteereita sisältävällä
valmisteella. Suomessa on
käytössä menetelmiä, jotka estävät tautia aiheuttavan E. Hänen
OP:n aluepankkien verkosto lähes valmis
OP-ryhmä on rakentanut aluepankkien verkostonsa lähes
valmiiksi. Ensi vuonna tilanteen uskotaan paranevan.
ta Fintoto hevosalan järjestöjen
omistama. Kulutus vähenee
kotimaassa.
Pankki heikensi tiistaina
arviota Suomen talouden
näkymistä. Asuntoja
ei enää ostella lainarahalla.
?Talouden tilanne Venäjällä
on menossa todella huonoon
suuntaan. Laaksonen uskoo,
että päätös syntyy.
?Hallitukset ovat yksimielisiä
ja hallintoneuvostot kannustavat.?
Keskikokoinen
aikoo pärjätä itse
Laaksonen ei usko keskikokoiseksi kasvavan maaseutupankin
tarvitsevan aluepankkinsa, OPPäijät-Hämeen, apua kuin varallisuuden hoidossa.
OP-Järvi-Hämeen Osuuspankista tulisi ryhmässään 30:nneksi
suurin. Iltapäivällä rupla oli heikentynyt
11 prosenttia suhteessa euroon.
Yhdellä eurolla sai eilen yli 90
ruplaa, kun kurssi on pysytellyt
viime vuosina 45?50 ruplan
paikkeilla.
Rupla putoaa raakaöljyn hinnan perässä, koska maan talous
on täysin riippuvainen öljystä.
Öljyn hinta jatkoi tiistaina
laskuaan. Monimutkaisesta asiasta kannattaa tehdä
yksinkertainen. Yhtiöt maksavat siitä
suunnilleen tukkusähkön hinnan eli 3?4 senttiä kilowattitunnilta, kun kuluttaja maksaa sähköstään 12?15 senttiä veroineen
ja siirtoineen.
Työryhmä ehdottaa, että kunnat edistäisivät pienenergiaa
kaavoituksessa sekä määrittelisivät rakennusjärjestyksissään
toimenpidelupien, erityisesti
aurinkopaneelien, kokorajoja.
Työryhmä ei ottanut kantaa
sähkön mittaustapoihin.
Piensähköä tuotetaan myös
auringon lisäksi maatiloilla
bio- ja puukaasutuslaitoksissa.
Tuulisähkön osuus jää aurinkoa
ja kaasua pienemmäksi.
JOUKO KYYTSÖNEN
MTK: Veroraja sataan kilowattiin
MTK on ehdottanut piensähkön tuotannon sähköveron
ylärajan nostamista nykyisestä
50 kilowatista vähintään sataan
kilowattiin, mikä lisäisi kiinnostusta uusiutuvaan tuotantoon
maatiloilla.
MTK haluaa myös hallinnollisiin päätöksiin järkeä.
?Esimerkiksi sen valvontaan,
tuotetaanko sähkö puulla vai
dieselillä, menee nykyisellään
biosähkön tuotantohyöty. Sähkö
myydään Oulun Sähkönmyynnin kautta Farmivirta-järjestelmään.
Kyläyhdistyksen puheenjohtajan Timo Rankisen mukaan
sähköstä ei tarvitse maksaa
veroa, koska generaattorin teho
jää alle 50 kilowatin. joulukuuta 2014
UUTISET
PÄIVÄN PUNKTI
Autovero
Vaalit hermostuttavat politiikassa aina. Asikkalan ja Padasjoen osuuspankit
ovat jo yhdistyneet. Niitä on
mahdoton toteuttaa.
Nyt perussuomalaiset
haluavat poistaa autoveron.
Kukapa nyt veroja rakastaisi.
Olisi mukavaa, jos saisi skodan
hinnasta neljä tonnia pois.
Yhtä hyvä vaatimus olisi
viinaveron alentaminen. Kovimmassa
laskussa olivat rakennusyhtiöt sekä Nokian Renkaat ja
Fortum.
Rakennusyhtiö YIT:n kurssi
putosi yli yhdeksän prosenttia,
4,2 euroon.
Lemminkäinen heikkeni viisi
prosenttia.
Nokian Renkaat luisui yli
seitsemän prosenttia ja Fortum
kolme prosenttia.
klo 16
i
i
i
i
i
Lehti ei ilmesty
24.12., 26.12., 2.1.
Ilmoitusvaraukset:
p. lehteen aineisto ma 29.12. joulukuuta 2014
uutiset
Eva esittää
maakuntiin
verotusoikeutta
Kuntauudistuksia on yritetty,
mutta ne ovat usein epäonnistuneet. Paineet kalan tukemiselle kasvavat.
?Lähtökohta on, että Euroopassa on viiden miljardin arvosta ylimääräistä ruokaa, mikä on
ollut tarkoitus viedä Venäjälle?,
maatalousministeri Petteri Orpo (kok.) kuvasi ministerikokouksen tunnelmia.
Orpo nosti kokouksessa Suomen sianlihan vaikeudet esille.
Perunan tukiin hän sen sijaan
ei usko. lehteen aineisto ti 23.12. Sallitut
käyttömäärät ovat kuitenkin
aiempaa niukemmat.
MTK:n ympäristöjohtaja
Liisa Pietola on maa- ja metsätalousministeriön (MMM)
tiistaina julkaisemiin ympäristökorvausjärjestelmän ehtoihin
pettynyt.
Hänen mukaansa ?taulukkokikkailuilla ei vesien tilaa
pelasteta?.
?Järjestelmää on ryhdytty
rakentamaan täysin väärästä
päästä. lehteen aineisto pe 2.1. 020 413 2321
i
Aineistot:
ilmoitus@maaseuduntulevaisuus.fi
i
i
i
i
Suomen 2. maa- ja metsätalousministeri petteri orpo
Komissio hyllyttää maatalouslakeja
>>
Euroopan komission työohjelma keskeyttää
80 hitaasti edenneen ja monimutkaisen lain
valmistelun. Niiden kautta maaseudulle ohjautuu kuuden vuoden aikana 95,6 miljardia euroa.
Ohjelmien hyväksymistä on
kritisoitu hitaaksi. Maanantaina hyväksyttiin myös Portugalin ohjelma
sekä neljä Saksan alueellista
ohjelmaa.
Kaikkiaan ohjelmia on 118
kappaletta. Niillä olisi
verotusoikeus ja omat, suorilla
vaaleilla valitut päätöksentekijät.
Kirjoittajien mukaan valtaosassa
länsimaista on tämänkaltainen
väliportaan hallinto.
Uudistusten umpikuja . luetuin päivälehti
kajätteen määrää vähentävä
jätedirektiivi.
AIMO VAINIO
Voit kommentoida
juttua osoitteessa
facebook.com/
maaseuduntulevaisuus.fi
tai maaseuduntulevaisuus.fi
KESKUSTELE
VERKOSSA
Ympäristökorvaus edellyttää, että peltojen lannoitus
perustuu tukiehtojen mukaisiin ravinnetaulukoihin.
Monella tilalla lannoitekaupat ovat viivästyneet, kun
uusista ravinnerajoista ei ole ollut varmuutta.
AIMO VAINIO
i
Esitys luomulaista vedetään
pois, ellei sopua
löydy puolen
vuoden aikana.
Markku Vuorikari
Ympäristökorvauksen sitoumus
MTK:n Pietola:
Ympäristökorvaus
on pettymys
1)
ja sopimukset2)
Perustaso: Ympäristökorvauksen vähimmäisvaatimukset
Vaaditaan kaikilta sitoumuksen ja sopimuksen tehneiltä.
Noudattamisesta ei makseta erillistä korvausta.
kasvinsuojelututkinto, ruiskun testaus, fosforin enimmäiskäyttö
1)
ii
hankalaa, sillä monella tilalla
pellot ovat luomussa mutta
eläimet eivät.
Joitain listan lakeja yhdistetään muihin lakeihin. Myös palvelut säilyvät
julkisvetoisina.
Evan analyysin mukaan ?viimeaikaiset uudistukset eivät
ole poistaneet tarvetta sille, että
kuntareformeja on jatkettava
myös seuraavalla vaalikaudella?.
>>
EIJA MANSIKKAMÄKI
Vahva peruskunta on kuin
yhden koon vaate:
joihinkin tehtäviin
aivan liian suuri,
toisiin liian pieni.«
Ilkka haavisto
Lähtökohta on, että Euroopassa on viiden miljardin arvosta ylimääräistä ruokaa,
mikä on ollut tarkoitus viedä Venäjälle. Jäsenmaat ovat kritisoineet, että
ehdotus siirtäisi liikaa valtaa
komissiolle.
Maatalousministeri Petteri
Orpo (kok.) arvioi, että luomussa voitaisiin aivan hyvin
jatkaa nykyisellä lailla.
?Lakiehdotus ei ole valmis
hyväksyttäväksi. Niihin kuluu lähes
puolet Suomen ohjelman rahoituksesta.
Viime viikolla komissio hyväksyi Puolan, Tanskan ja Itävallan
ohjelmat. klo 10
Ke 7.1. ?Ruokaperunan hinta
on vaihdellut jo ennen Venäjän
kriisiä?, Orpo sanoo.
Ruotsalaisen ATL-lehden mukaan maatalouskomissaari Phil
Hogan on aiemmin sulkenut
korvansa sianlihan korvauksille.
Nyt hän lupasi tutkia, voisiko jotain tarkasti kohdistettua keinoa
löytyä ensi vuoden alkupuolella.
Jos rahatilanne antaa myöden.
Hogan päätti viime viikolla
jatkaa vihannesten ja hedelmien
markkinoiden tukemista kesäkuun 2015 loppuun. Nyt keskitytään vain annettavien ravinteiden määrään,
kun lähtökohtana olisi pitänyt
olla toimenpiteet, jotka olisivat
edistäneet peltojen peruskuivatusta ja maan rakenteen hoitoa.?
Hän pitää kestämättömänä
tilannetta, jossa tilat pakotetaan
ryöstöviljelemään peltoja.
?Esimerkiksi viljavuusluokassa korkea fosforia saa taulukon mukaan antaa vain viisi kiloa, vaikka 4?000 kilon viljasato
ottaa sitä maasta jyvien ja oljen
tuottamiseen noin 20 kiloa eli
nelinkertaisen määrän.?
Typen tilanne on täysin
vastaava. klo 10
Ke 31.12. Leipävehnän tuottamiseen sekä valkuaispitoiseen
nurmirehuun tarvitaan riittävästi typpeä. lehteen aineisto pe 2.1. klo 16
Ma 5.1. Maidosta on
ylituotantoa. Suomi on nykyiseen tyytyväinen. Nyt laitetaan hanketuet
yrityksille liikkeelle ja tiedotetaan viljelijöille yksityiskohdat.?
Lopullinen versio ei juuri
muuttunut Suomen keväällä tekemästä ehdotuksesta.
Suomessa ohjelmaan sisältyvät maatalouden luonnonhaittakorvaukset. Hän on
kuitenkin myöntänyt, ettei se
nykyisellään kelpaa.
Valmistelu on kuitenkin jonkin verran edistynyt.
?Luomupaketti on alkanut
kulkea haluttuun suuntaan.
Esimerkiksi säädösvaltaa on
tuotu takaisin nykyiselle linjalle?, maatalousneuvos Kari
Valonen maa- ja metsätalousministeriöstä sanoo.
Uudistuksen yhteydessä on
ollut esillä, että jatkossa sekä tilan peltojen että eläinten tulisi
olla luomua. ?Esimerkiksi Ranska ei ole
avannut peliä vielä?, Orpo ennakoi jatkoa.
AIMO VAINIO
BRYSSEL (MT)
Suomen maaseudun kehittämisohjelma vuosille 2014?2020
hyväksyttiin maanantaina Euroopan komissiossa. Niiden varaan
olisi hänen mukaansa voitu
rakentaa aidosti vaikuttavia ja
toimivia toimenpiteitä.
Nyt kaikki tyssää ravinnetaulukoihin.
?Järjestelmä on todella vaikea
sellaisille tiloille, joilla ei ole
lohkoillaan perintönä fosforikertymää esimerkiksi lannan
käytön tai juurikkaan viljelyn
peruina.?
Toinen vaikeasti sulatettava
asia on lannan fosforin laskentaperusteen muutos. Kolme syytä, miksi kuntareformit
epäonnistuvat -julkaisun mukaan pelkät rakenneuudistukset
eivät myöskään riitä julkisten
palveluiden toimintatappojen
muuttamiseen.
?Kuntapalveluiden tuotanto
tarvitsee sparrausta ja kilpailua, jota yritykset ja kolmannen
sektorin toimijat voivat tarjota.
Kilpailu parantaa todistetusti
palveluiden laatua.?
Eduskunnassa on parhaillaan
käsittelyssä sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus, jonka on
tarkoitus keskittää palveluiden
järjestäminen viidelle alueelle.
Niille on väläytetty myös omaa
verotusoikeutta ja suoria vaaleja, mutta niitä ei ole tällä haavaa
tulossa. Esimerkiksi ympäristöpuolella maatalouden ammoniakkipäästöjä
kiristävä ilmanlaatua koskeva
uudistus yhdistetään osaksi
vuoden 2030 ilmastopakettia.
Listalla on myös useita ympäristölakeja, kuten kaatopaik-
Typen ja fosforin käyttöä rajoittavat ravinnetaulukot säilyvät
nykyiseen tapaan ympäristötoimenpiteiden perustana. Tukisumman arvellaan
pysyvän alkuperäisen 165 miljoonan euron alapuolella.
Lisävaatimuksia on odotettavissa. Aikaa lopullisen ratkaisun tekemiseen on muutama
kuukausi. Niissä on tarjolla asiantuntijoiden pureksimaa
ajantasaista tietoa.
JUHANI REKU
Viisivuotinen
sitoumus
Ravinteiden tasapainoinen käyttö, tilakohtaiset toimenpiteet
Noudatettava, jotta voi valita lohkokohtaisia toimenpiteitä.
lohkokirjanpito, viljavuusanalyysit, lannoitustasot, suojakaistat
Sitoumuksen lohkokohtaiset valittavat toimenpiteet
Tuensaaja voi valita yhden tai useamman lohkokohtaisen toimenpiteen.
Toimenpiteiden vuosittainen ala voi vaihdella.
Lietelannan sijoittaminen
peltoon
Ravinteiden ja orgaanisten
aineiden kierrättäminen
2)
Suunnitelmaan perustuva
erillinen sopimus
Peltoluonnon monimuotoisuus
Vaihtoehtoisten kasvinsuojelumenetelmien
käyttö puutarhakasveilla
Kosteikkojen hoito
Maatalousluonnon monimuotoisuuden ja maiseman hoito
Alkuperäisrotujen kasvatus
Kurki-, hanhi- ja joutsenpellot
Ei edellytä sitoumuksen tekemistä
Geenipankkisäilytys
Valumavesien hallinta
Ympäristönhoitonurmet
Peltojen talviaikainen
kasvipeitteisyys
Orgaanisen katteen käyttö
puutarhakasveilla ja
perunalla
Alkuperäiskasvilajikkeiden ylläpito
Alkuperäiskasvien varmuuskokoelmat
Alkuperäisrotujen perimän säilytys
Lähde: MMM
Lannoituksen enimmäisravinnemäärät
viljoilla, öljykasveilla ja perunalla
Typpilannoituksen enimmäismäärä (kg/ha/v)
Sato, kg
ohra
kaura
kevätvehnä
syysruis keväällä
syysruis syksyllä
syysvehnä syksyllä
syysvehnä keväällä
syysrypsi/rapsi heinä?elokuussa
syysrypsi/rapsi keväällä
kevätrypsi/rapsi
tärkkelysperuna
varhaisperuna
muu peruna
4 000
4 000
4 000
3 000
4 000
1 750
1 750
40 000
40 000
Vähämultaiset
ja multavat
maat
100
100
120
30
100
30
120
50
110
110
120
60
100
Lähde: MMM
Runsasmultaiset
maat
90
90
110
30
90
30
110
50
100
100
110
60
90
Erittäin
runsasmultaiset
maat
80
80
100
20
80
30
100
50
90
90
100
60
80
Eloperäiset
maat
60
60
70
20
40
20
70
40
60
60
80
60
70
Fosforilannoituksen enimmäismäärä (kg/ha/v)
Viljavuusluokka
Huonon- Vält- Tyydyt- Hyvä Korkea Arvelutlainen tävä
tävä
tavan
korkea
viljat, öljykasvit
34
26
16
10
5
0*
?
viljat, öljykasvit, lantapoikkeus
34
26
16
15
15
?
?
yksi- ja monivuotiset rehunurmet
40
32
24
14
5
?
?
yksi- ja monivuotiset rehunurmet, lantapoikkeus
40
32
30
30
20
?
?
laidun
24
16
8
5
5
?
?
nurmen perustaminen keväällä
52
44
36
26
10
?
?
peruna
55
55
55
55
35
20
5
* Viljelijä saa tehdä satotasokorjauksen, kun pystyy osoittamaan tuottavansa yli 4 000 kg:n hehtaarisadon.
Huono. Alun perin
ohjelman piti päättyä vuoden
lopussa. Päätukihaku päättyy
huhtikuun lopussa.
Tällä hetkellä tiivistettyä,
kansantajuista tietoa järjestelmän ehdoista ei ole vielä
saatavilla. Se olisi Suomelle
i
i
i
i i
ii i
i
Vuodenvaihteen
i
i
i
i
ilmoitusten
poikkeusaikataulu
Ma 29.12. Taustalla on
komission halu yksinkertaistaa
lainsäädäntötyötä ja karsia hitaasti edenneitä ja kiistanalaisia ehdotuksia.
Listan lakiehdotuksista suurin osa on jo vanhentuneita.
Osa ei ole yrityksistä huolimatta edennyt, vaan ne ovat jumiutuneet pattitilanteeseen.
Esimerkiksi siemenlaissa ei
sopua jäsenmaiden ja parla-
Orpo pyysi
sikatiloille
tukea
Maaseutuohjelmat
hyväksyttiin
BRYSSEL (MT)
Euroopan maatalousministereiden vaatimukset komissiolle
Venäjän-kriisin aiheuttamien
vahinkojen korvaamiseksi kiihtyvät.
Tanska ja kahdeksan muuta
maata vaativat maanantaina
tukea sianlihalle. Itävallan maatalousministeri Andrä Rup-
prechter vaati ehdotuksen
vetämistä pois.
Vastustajat arvioivat uudistuksen nostavan kustannuksia
ja olevan nykyistä lakia vähemmän käyttökelpoinen. MMM:n maaseutu.
fi-sivustolla julkaisemassa
maaseutuohjelmassa on reilusti
yli 800 sivua, ja tarvitsemansa
tiedon seulominen kokonaisuudesta on likipitäen mahdoton
urakka.
Mistä kannattaa lähteä liikkeelle?
Pietola neuvoo osallistumaan
virallisiin tukikoulutuksiin,
joita järjestetään paraikaa eri
puolilla maata. Yksi syy on ollut liiallinen
usko liitoksiin ja kuntien yhteistoimintaan, Elinkeinoelämän valtuuskunta Evan raportti toteaa.
?Vahva peruskunta on kuin
yhden koon vaate: joihinkin tehtäviin aivan liian suuri, toisiin
liian pieni. 6
Keskiviikkona 17. Jatkossa
liukoiseksi lasketaan koko lannan fosforimäärä aiemman 85
prosentin sijaan.
?Ne karjatilat ovat todella
vaikeuksissa, joilla ei ole mahdollisuutta kasvattaa lannanlevitysalaa tämän 15 prosentin
vaatimaa määrää.?
Jokaisen päätettävä
liittymisestä itse
Pietola sanoo, että MTK ei anna
viljelijöille ohjeita siitä, pitäisikö viljelijän liittyä ympäristökorvausjärjestelmään vai ei.
?Jokaisen viljelijän pitää tehdä ratkaisu itse, oman tilansa
lähtökohdista.?
Pietolan mukaan viljelijöiden tiedon tarve on nyt erittäin
suuri. Voisi olla
perusteltua, että sillä jatkettaisiin?, Orpo sanoi.
Lopulta ministerit kuitenkin
taipuivat ehdotuksen jatko-
työstämisen kannalle.
Myös Hogan tiedotti kokouksen päätteeksi esittävänsä
komissiolle nykyisen luomuesityksen jatkamista. Ohjelmasta
rahoitetaan maataloutta sekä
maaseudun yrityksiä ja sosiaalisia yhteisöjä kaikkiaan 8,265
miljardilla eurolla.
EU:n osuus rahoista on 2,4
miljardia euroa.
Maa- ja metsätalousministeri
Petteri Orpo (kok.) on tyytyväinen, sillä ohjelma saadaan
nopeasti käyntiin.
?Maaseutuhallinnossa on pystytty valmistautumaan keväästä
saakka. Tinkimisen varaa
ei olisi ollut yhtään, Pietola
korostaa.
Hyvät lähtökohdat
hukattu matkan varrella
Lähtökohdat toimivan ja vesistöjen tilaa aidosti kohentavan
järjestelmän rakentamiseen olivat Pietolan mielestä olemassa,
kun kokonaisuutta ryhdyttiin
valmistelemaan.
Pietola viittaa järjestelmän
kolmeen peruspilariin eli ravinteiden kierrätykseen, valumavesien hallintaan sekä monimuotoisuuden ja maiseman
edistämiseen. Joukossa on useita maataloutta
koskevia lakeja, kuten luomu-uudistus.
BRYSSEL (MT)
Euroopan komissio hyllyttää 14
keskeneräistä maatalouslakia.
Joukossa on luomu-uudistus,
siemenlainsäädäntöä koskeva
esitys sekä kouluhedelmäuudistus.
Nämä maatalouslait ovat 80
kohdan listalla, jotka komissio haluaa pois ensi vuoden
työohjelmasta. Osa jäsenmaista onkin vaatinut jatkamaan
edellisen kauden ohjelmia kunnes uudet saadaan hyväksyttyä.
mentin välille ole löytynyt.
Maatalouskomissaari Phil
Hoganille byrokratian purkaminen on yksi ensi vuoden
tärkeimmistä tavoitteista ja
hän luvannut yksinkertaistaa
yhteistä maatalouspolitiikkaa
capia.
Kouluhedelmäuudistus siirretäänkin osaksi capin yksinkertaistamista.
Luomusta erimielisyyttä
Esitys luomulaista vedetään
pois, ellei sopua löydy puolen
vuoden aikana.
Sopu oli kaukana maanantaina maatalousministereiden
kokouksessa. Laajempaa alueellista
näkemystä tarvitaan esimerkiksi
terveydenhuollossa ja liikenteen
infrastruktuurihankkeissa?, sanoo yksi raportin kirjoittajista,
Evan tutkimuspäällikkö Ilkka
Haavisto.
Muut ovat liikkeenjohdon
neuvonantaja Bo-Erik Ekström
ja asianajaja Mika Pohjonen.
Heidän mielestään suurempien tehtävien järjestämisen vuoksi valtion ja kuntien väliin tarvitaankin kokonaan uusi hallinnon
taso, piirikunnat
Puutiaisten uusia levinneisyysalueita
ovat Maaseläin alue ja Lapin
eteläosat. Nyt
se ulottuu aina Perämeren pohjukkaan asti?, Turun yliopiston
eläinmuseon amanuenssi Ritva
Penttinen kertoo.
Penttisen mukaan Järvi-
Suomen runsas havaintojen
määrä sekä nyt että 1950-luvulla kertoo alueen vakaasta
puutiaiskannasta. Tähän mennessä Itämerelle on tullut noin 200 kuutiokilometriä erittäin suolaista vettä.
MT
MAIKKI KULMALA
MT?STT
Tilaajapalvelu netissä!
Omat tiedot -osio on uudistettu!
Omat tiedot-osiossa voit nyt:
sa työskenteli lähes 30?000 henkilöä ja työmäärä vastaa 11?000
henkilötyövuotta.
Sivuansioita hankkivien
määrä on vähentynyt seitsemän
prosenttia kolmessa vuodessa,
mutta tehdyn työn määrä peräti
11 prosenttia. Tulot nousevat kahdeksassa maassa.
Suuri syy tulojen vähenemi-
seen on tuottajahintojen lasku.
Eniten on laskenut perunan
hinta, 24,5 prosenttia.
Eurostat laskee työntekijän
tulon laskemalla kaikki maatalouden tulot yhteen ja jakamalla
sen tehdyn työn määrällä. Suomessa
tulon arvioidaan olevan tänä
vuonna on 22,8 prosenttia viime
vuotta alempi.
Lähes 20 prosenttia tulot
laskevat myös Liettuassa. Syy järjestelyyn on siinä,
että omistajat eli kunnat halusivat rakennusvaiheen työllistävän paikallisia yrityksiä ja
käyttävän lähialueen materiaaleja.
?Olemme jakaneet hankkeen
niin, että se koostuu kymmenistä pienistä osaurakoista, jotka kilpailutamme. Myös
Suomenlahden pystysuuntainen sekoittuminen vähenee?,
Myberg sanoo.
Ison suolapulssin eteneminen Gotlannin edustalle kestää
noin kuusi kuukautta. Sellaiselle osaamiselle on kysyntää.?
Myös koulun on pysyttävä
kehityksessä mukana. Tavoitteena
on saada uuteen navettaan 60
lypsävää.
?Lehmille riittää rehua.
Saamme peltoa viljelyyn 170
hehtaaria.?
Maksettu
kymmenessä vuodessa
Maitotalouden kehittämistarvetta ei ollut Lehtimäen mukaan kovin vaikeaa perustella.
Kuntapäättäjät vakuuttuivat
siitä, että hanke työllistää paikallisia yrityksiä ja ihmisiä.
Koulu
pääurakoitsijana
Kauhajoen navettahankkeen
pääurakoitsijana on oppilaitos
itse. Keskimäärin tulot EU:ssa laskevat
1,7 prosenttia. Koulun oma työmaa antaa opiskelijoille tuntumaa pitkäjänteiseen työntekoon.
Koulunavetta maksaa
itsensä maidolla takaisin
Koulutuskuntayhtymä myöntyi
uuden navetan rakennushankkeeseen,
koska lehmät tuottavat tiliä ja navetta
työllistää paikkakuntalaisia.
KAUHAJOKI (MT)
Olikohan Suupohjan koulutuskuntayhtymän päättäjillä mielessä uusi opetusnavetta, kun
noin kuusi vuotta sitten maatalousoppilaitokselle valittiin
johtajaksi rakennusinsinööri
Esko Lehtimäki.
Suunniteltua tai ei, nyt navettaa rakennetaan. 7
Keskiviikkona 17. Siellä nousu on 13,3
prosenttia. joulukuuta 2014
UUTISET
MIRJA KOIVISTO
Maataloustulo laskee
lähes neljänneksen
BRYSSEL (MT)
Maatalouden tulot työntekijää
kohden laskevat tänä vuonna
EU-maista eniten Suomessa,
kertoo EU:n tilastoviranomaisen Eurostatin arvio. Viime
vuonna urakointituloja oli 8?600
maatilalla.
Muun yritystoiminnan paris-
Turun yliopiston eläinmuseon
kyselyn perusteella puutiaiset
näyttävät runsastuneen ja levittäytyneen Lapin eteläosia
myöten.
Kaikkiaan 4?371 kansalaista
kertoi havainnoistaan nettikyselyssä joulukuun alkuun
mennessä. Lehtimäen uusin kehitysidea on
navetassa syntyvällä lietteellä
toimiva biokaasulaitos.
Sellaisen Lehtimäki haluaisi rakentaa, jotta opiskelijat
saisivat energiaoppia ja koulu
omatekoista sähkövirtaa.
HANNA LENSU
KAUHAJOEN
OPETUSNAVETTA
Opiskelijoille
monta
lypsytapaa
Navettaa rakennetaan pääosin koulun omalla väellä. Määrä on supistunut 2?700 tilaa kolmessa
vuodessa.
Muuta yritystoimintaa harjoittavien tilojen suhteellinen
osuus on pysynyt ennallaan
vajaassa kolmasosassa kaikista
maatiloista, sillä myös tilaluku
on supistunut nopeasti.
Tiedot käyvät ilmi Tietopalvelukeskuksen julkaisemasta
Maatalous- ja puutarhayritysten muu yritystoiminta -tilastosta.
>>
Urakointi
on yleisin
maatalous- ja
puutarhayritysten
lisäansioiden lähde.
Urakointi, kuten maatalouskoneurakointi, lumen auraus tai
teiden kunnossapito, on yleisin
maatalous- ja puutarhayritysten lisäansioiden lähde. Työ alkoi
viime keväänä ja sen on määrä
valmistua kesällä 2015.
Perusoppi tulee koulun navetasta
Navetan rakennushankkeita
on parhaillaan käynnissä ainakin Tammelassa Mustialan
opetusmaatilalla ja Kiteellä,
jossa laajennetaan yksityistettyä navettaa. Koulujen maatilat ovat
välttämättömiä perustaitojen
opetuksessa. Vaikka suolapulssi pienentääkin hapettoman pohjan
aluetta Itämerellä, Suomenlahdelle se ei ole hyvä asia. Laskuissa ovat mukana maanviljelijät sekä maataloustyöntekijät.
Vuoteen 2005 verrattuna
tulot ovat nousseet 19 maassa ja
kolmessa ei muutosta juuri ole
ollut.
Suomessa, Maltalla, Irlannissa, Kroatiassa, Belgiassa ja
Luxemburgissa maatalouden
tulot ovat sinä aikana laskeneet.
AIMO VAINIO
Puutiaiset
ovat runsastuneet
Kauhajoen rakentajaopiskelijat käyvät opettajiensa ohjauksessa navettatyömaalla harjoittelemassa. Opetuskäytön
vuoksi navetassa on muun
muassa luokkahuone yläkerrassa, tavanomaista
suuremmat sosiaalitilat ja
turvallisuusmääräysten johdosta enemmän poistumisteitä
kuin normaalissa navetassa.
Opetusnavetassa lehmät
lypsetään pääasiassa
robotilla, mutta navettaan
tulee myös lypsyasema, jotta
opiskelijat oppivat useita
työtapoja.
Rakennushankkeen
kustannusarvio on
1,3 miljoonaa euroa. Muutamia aivan pohjoisimpia havaintopisteitä on jätetty toistaiseksi huomioimatta.
Havainnon varmistaminen vaatii yhteydenottoa ilmoittajiin?,
Penttinen sanoo.
Kyselyllä ja kansalaisten innokkaalla tietojen ilmoittamisella on ennaltaehkäisevä merkitys. Eläinmuseo sai
myös näytteitä, jotka osoittivat,
että aiemmin idässä yksittäisinä
tavattua taigapunkkia löytyi
jopa Lempäälästä Tampereen
läheltä.
Edellisen kerran puutiaisten
levinneisyyttä oli selvitetty
kansalaishavainnoin vuosina
1956?1957.
?Kun silloista tilannetta verrataan nykyhetkeen, puutiaiskanta
on runsastunut. Tilanne on
samanlainen Ahvenanmaalla ja
Lounais-Suomessa.
?Suomenselän alue on edelleen harvalukuinen muihin
alueisiin verrattuna. Se voi
kuitenkin lisätä sinileviä Suomenlahdella.
Suomen Ympäristökeskuksen
johtavan tutkijan Kai Mybergin mukaan raskaampi suolainen vesi työntää hapetonta,
fosforipitoista vettä edellään
kohti Suomenlahtea.
?Ison pulssin vaikutukset
voivat ulottua Suomenlahdelle
asti. Se työllistää
koulua paljon, mutta sen ansiosta paikallisilla yrityksillä on
mahdollisuus saada urakoita.?
Lehtimäki epäilee, että ulkopuolisen urakoimana työmaalla huhkisivat muut kuin
suomalaiset rakennusmiehet.
Ala kiinnostaa
nuoria
Viime aikoina Kauhajoen maatalousoppilaitoksen opiskelijamäärät ovat olleet nousussa.
Lehtimäki uskoo syyn olevan
siinä, että koulusta saa eväät
monelle alalle.
Opinnoissa tulevat tutuiksi kasvien ja eläinten ohella
myös koneet, niiden korjaus ja
metsätyöt. Ne laskevat 20
maassa.
Eniten tulot nousevat Sloveniassa. Tätä MTK ei hyväksy.
Järjestön mielestä kalavarojen kestävä käyttö ja hoito
on syytä perustaa kaikilta osin
jatkossakin kalatalousalueiden
ja osakaskuntien toimintaan,
koska elykeskuksilla ei ole tarvittavaa paikallisosaamista, eikä
resursseja.
Kalastuksenhoitomaksun
tulisi järjestön mielestä olla
samansuuruinen kaikille täysiikäisille harrastajakalastajille.
MTK vaatii ohjaamaan vähintään puolet harrastusmaksujen
tuloista korvauksiin vesialueiden omistajille.
Tanskan salmista parhaillaan
puskeva suolaisen veden pulssi
tekee hyvää Itämerelle. Esimerkiksi hyviä
hitsaajia tarvitaan koko ajan ja
kaikkialla Suomessa.
?Täällä tehdään isoimpina
töinä valtavia traktoreiden
peräkärryjä. Kuvassa Mikko Haanpää hioo ritiläpalkin alusia.
Ensi kesänä pääset uuteen navettaan, Esko Lehtimäki lupaa.
Suupohjan ammattiinstituutin maatalousoppilaitoksen uuden navetan
pohjapinta-ala on 2?160
neliötä. Siellä haetaan perusoppi
ennen kuin lähdetään yksityisille
maatiloille harjoittelemaan.?
Tauriainen muistuttaa kuitenkin, ettei koneiden ja rakennusten tarvitse välttämättä olla
viimeistä huutoa.
?Tärkeintä on se, että opetetaan oikeita työtapoja, työturval-
lisuutta ja että asenne on hyvä.?
Ajassa pysyminen on silti tavoiteltava asia.
Paljon uusia rakennuksia
Tauriainen on iloinen siitä, että
monet koulut ovat satsanneet
opetustiloihinsa.
Esimerkiksi Haapavedellä
opetustila tuottaa monenlaista
energiaa.
Oppilaitokset uudistavat
lihakoulutusta yritysten kanssa
Ammattikorkeakouluissa annettavaa liha-alan koulutusta on
uudistettava, jotta teollisuus saa
ammattitaitoisia työntekijöitä.
Opetuksen sisältöä pitää kehittää
myös siksi, että sen vetovoima
opiskelijoiden silmissä säilyy.
Näin voi kiteyttää syyt, miksi
Hämeen ammattikorkeakoulu
(HAMK) ja Seinäjoen ammatti
korkeakoulu (SeAMK) päättivät
pohtia liha-alan koulutuksen
sisältöä.
Lihateollisuusyritykset ovat
kehitystyössä vahvasti mukana.
?Me koulutamme teollisuudelle työntekijöitä?, kiteyttää
yliopettaja Helena Kautola
HAMK:sta.
Nuorilla on aikaisempaa
enemmän mahdollisuuksia suorittaa osa opinnoista yrityksissä.
Yritykset ovat paljon vartijoina,
jotta ne kykenevät antamaan
alasta ajanmukaisen ja samalla
vetovoimaisen kuvan.
Yritysten edustajat vierailevat
molemmissa ammattikorkeakouluissa kertomassa työstään.
He pääsevät puhumaan opiskelijoille oppilaitoksen sijaintikunnasta riippumatta verkkoyhteyden avulla.
Ensimmäiset uutta lihaope-
tusta saavat oppilaat aloittivat
tänä syksynä.
Kautola ja Alarinta kiittelevät
yhteistyön teollisuuden kanssa
sujuneen erittäin hyvin.
Ammattikorkeakoulujen ja
lihateollisuuden yhteistyö alkoi
noin puolitoista vuotta sitten.
Kipinänä oli selvitys, jonka mukaan teollisuus halusi laittaa alan
koulutuksen kuntoon.
Lisäpontta saatiin, kun Lihateollisuuden tutkimuskeskus
ajettiin alas ja samoihin aikoihin
alkoi ammattikorkeakoulujen
laaja koulutusuudistus.
MAIJA ALA-SIURUA
?Opetusmaatilat ovat täynnä
mahdollisuuksia. Niitä tarvitaan
tulevaisuudessakin.?
Mustialaan uusi tilakeskus
Mustialan uuden navetan raken-
nus on edennyt niin pitkälle, että
parhaillaan odotetaan laitetoimituksia ja asennuksia.
?Tilat otetaan käyttöön keväällä maalis?huhtikuussa?, kertoo
karjamestari Simo Pärssinen.
Uuteen navettaan mahtuu 90
lehmää. Parhaillaan
pohjaan valetaan lantakuiluja.
Lehtimäki uskoo uuden navetan tuovan koululle vetovoimaa ja sen mukana opiskelijoita. Puutiaisen aiheuttamat
vaarat tiedostetaan aiempaa paremmin, lääkäriin hakeudutaan
ajoissa ja luonnossa retkeiltäessä pukeudutaan asiallisesti.
Puutiaisten tuore levinneisyyskartta löytyy netistä osoitteesta www.puutiaiset.fi.
MTK:lla huoli
kalavesien
omistusoikeuksista
Itämeren
suolapulssi
voi lisätä
leviä
MTK on huolestunut vesialueiden omistusoikeuksista, joita
on yli miljoonalla suomalaisella.
Eduskuntakäsittelyssä oleva
esitys uudeksi kalastuslaiksi
lisää järjestön mukaan byrokratiaa ja vähentää yksityisten
omistajien mahdollisuuksia
päättää vesialueidensa käytöstä.
Jos laki hyväksytään esitetyssä muodossa, voisi elykeskus
myöntää vesialueelle ammattikalastuslupia ilman omistajan
suostumusta. Liikevaihto jäi alle
10?000 euroon lähes 40 prosentilla yritystoimintaa harjoittavista tiloista. Yhtenäinen havaintopisteiden ketju kulki aiemmin etelästä pitkin merenrannikkoa Kokkolan korkeudelle. Neljänneksellä
liikevaihto ylitti 50?000 euroa.
VEIKKO NIITTYMAA
?
?
?
?
?
tarkastella omia tilauksiasi
tehdä uusia tilauksia
tarkistaa ja muokata yhteystietojasi
tehdä tilapäisen ja vakituisen osoitteenmuutoksen
tehdä tilapäisen jakelunkeskeytyksen
(esimerkiksi loman ajaksi)
Tarvitset vain yhden käyttäjätunnuksen!
Hallinnoi Omat tiedot -osiossa Maaseudun Tulevaisuuden,
Koneviestin ja Aarteen tilauksiin liittyviä asioita.
Omat tiedot -osioon pääset kirjautumalla osoitteessa:
www.maaseuduntulevaisuus.fi/kirjaudu. Niinpä
mahdolliset vaikutukset Suomenlahden levätilanteeseen
eivät välttämättä ehdi vielä ensi
kesälle.
Käynnissä olevan suolapulssin voima riippuu viime kädessä
Pohjanmerellä vallitsevista tuulista. Navetan on
suunnitellut Pro Agria
Etelä-Pohjanmaa yhdessä
oppilaitoksen kanssa.
Tiloihin mahtuu noin
60 lypsylehmää ja 40 päätä
nuorkarjaa. Urakkaa
varten pestattiin kolme rakennusmiestä ja puolipäiväinen vastaava mestari. Oppilaita koulussa on tosin
jo nyt yli 200, enemmän kuin
koskaan aikaisemmin.
Entinen rakennusalan kouluttaja Lehtimäki on innoissaan
siitä, että saman ammattikoulun
rakennusalan opiskelijat pääsevät koulun omalle työmaalle
harjoittelemaan ja seuraamaan,
miten iso hanke edistyy.
Lisäksi lehmät tuovat rahaa ?
laskelmien mukaan kymmenen
vuoden kuluttua 1,3 miljoonan
euron navetta on maksettu takaisin.
?Tavoitteena on tuottaa
uudessa navetassa vähintään
600?000 litraa maitoa vuodessa.?
Lehtimäki kiittelee koulun
henkilökuntaa siitä, että maidon laatu on tasaisen hyvää,
vaikka koulunavetassa hoitajat
vaihtuvat jatkuvasti.
Koulun nykyinen parsinavetta on vuodelta 1985. Syynä voi olla tilakoon kasvu, jolloin aika ei enää
riitä muuhun yritystoimintaan.
Valtaosalle tiloista kyse on
lisäansioista. Siellä on
26 lypsylehmää ja kymmenen
hiehoa kasvamassa tuotannon
lisäämistä varten. Niiden merkitys on tärkeä huomata nyt, kun
koulutuksen rahoitusta vähennetään. Samoin Ilmajoella
rakennushanke on parhaillaan
hyväksytettävänä.
?On hienoa, että koulut rakentavat?, toteaa koulutusjohtaja
Susanna Tauriainen MTK:sta.
?Opetusnavetan merkitys korostuu opintojen ensimmäisenä
vuonna. Lypsyn hoitaa robotti,
mutta vaihtoehtona on lypsyasema.
Navetan lisäksi samaan yhtey-
teen rakennetaan varavoimakeskus, siilot ja lietealtaat.
Syy rakennushankkeeseen oli
Pärssisen mukaan se, että nykyisen navetan käyttöaika on kerta
kaikkiaan lopussa.
Vanhaan navettaan remontoitiin vuonna 1999 makuuparsipihatto perinteisen parsinavetan
tilalle.
HANNA LENSU
Kolmasosalla tiloista
muuta yritystoimintaa
Vajaalla 17?000 maatilalla oli
muuta yritystoimintaa maa- ja
puutarhatalouden rinnalla
viime vuonna
Tilalla ei
ole viljanviljelyyn tarvittavaa
kalustoa.
?Jää tuottamatonta pintaalaa. Tässä puututaan
Markku Vuorikari
jos halutaan pitää asiakkaat.?
Sivo tuntee kymmeniä tuottajia jotka ovat samassa tilanteessa.
Juha Sivon mielestä
EU-tuomioistuimen nurmipäätöksestä kärsivät ne, jotka ovat ottaneet ympäristö
asiat huomioon viljelyssä.
viljelijän oikeuteen käyttää
omaisuuttaan.?
Hän menettää asiakkaitaan,
kun osa heinäntuotannossa
olleista lohkoista täytyy panna
välivuodeksi viljalle. Osastopäällikkö Risto Artjoen mukaan pysyvien
nurmien määrittelyyn liittyviä
ongelmakohtia selvitetään parhaillaan EU-komission kanssa.
?Vastaavankaltaisia ongelmia
on myös muilla mailla. Myös pörssikeinottelu vaikuttaa siihen, miten viljamarkkinoiden hinnat
kehittyvät. Viljanviljelijä Veli-Pekka Aila
Hevosheinäntuottajat kyntävät
peltojaan pysyvän nurmen pelossa
Heinän viljelijät pelkäävät asiakkaiden
menetystä, kun osa heinäalasta
joudutaan kylvämään EU-päätöksen
takia viljalle. Pitäisi miettiä, miten
mennään eteenpäin, sillä viljamarkkinat eivät voi toimia näin.?
?Markkinoita ei saada tasa
painoon kuin aktiivisella ja
voimakkaalla viennillä. Suuri
kysymys on, miten Suomessa
kehitetään viljelysuunnitelmia
seuraavina vuosina. Pitää uskoa, että järki
voittaa?, yhdessä kahden muun
tilan kanssa lähes 500 hehtaarin
alalla heinää viljelevä Härmälä
sanoo.
Jos muutosta ei tule, tilojen
pitää kyntää ja kylvää keväällä
noin 150 hehtaarin alalle viljaa.
?Jos keväällä mennään kyntämään savimaita, ei viljasta saa
kuin korkeintaan puolet normaalista sadosta.?
Härmälä pitää nurinkurisena
sitä, että päätöksen seurauksena
nurmia kynnetään auki keväällä
ja talvella, vaikka EU:n tavoitteena on nimenomaan säilyttää
nurmialaa.
?Nurmihan on ympäristöystävällistä. Se tekee aina
kauppansa heikkolaatuista paremmin.?
JUKKA KOIVULA
Lannoitteiden käyttöä aiotaan vähentää
!
Ä
S
IS
E
T
IS
IP
T
H
E
L
T
NY
Tilaa Koneviesti itsellesi! 3 numeroa vain 25,30 . Muuten ollaan heikoilla jäillä. Jostakin pitää jatkossa
saada 30 hehtaaria lisää maata,
Ministeriö toivoo malttia
Nousiaisissa Agrimarketin sopimustuottajana hevosheinää
kasvattava Hannu Härmälä,
toivoo, että pysyvien nurmien
tulkintaa tulisi vielä muutos.
?Ollaan yritetty vaikuttaa
päättäjiin. Tarjous voimassa 31.12.2014 asti kotimaassa. Maa- ja metsätalousministeriön virkamiehet selvittävät
ongelmia EU-komission kanssa.
KÄRKÖLÄ (MT)
Nurmilohkojen mahdollinen
luokittelu pysyviksi nurmiksi
on saanut tuottajat suunnittelemaan peltojen kyntöä keskellä
talvea.
Hevosheinän tuotantoon erikoistuneilla tiloilla tilanne on
erityisen hankala, koska suuri
osa pelloista uhkaa muuttua
pysyväksi nurmeksi.
?Meillä tulee tänä vuonna 30
hehtaaria kynnettäväksi auki
ja seuraavana 40 hehtaaria?,
Kärkölässä hevosheinää tuottava Juha Sivo kertoo. Viljaa myytäessä
on oltava selkeä kokonaisnäkemys siitä, mitä markkinoilla tapahtuu. Tiedot ovat vielä
kovin alustavia varsinkin, kun
lähes kolmannes ei osannut tai
halunnut kertoa, mitä aikoo
kylvää.
Etenkin maitotilat ja yli 75
hehtaarin viljatilat arvelevat
leikkaavansa lannoiteostoja. Muuten ollaan heikoilla
jäillä?, Aila toteaa.
Ailan mielestä viljelijät hallitsevat yleisesti ottaen tuotan-
>>
Olisi saatava
syntymään
uusia, vientiä
edistäviä
sopimusmalleja.«
ESA SIMILÄ
toriskit, mutta markkinariskien
hallinta on usein puutteellista.
?Maajusseilla kylläkin on
usein koneet viimeisen päälle?,
hän nauratti yleisöä.
?Viljakaupassa kaiken lähtökohtana on kuitenkin markkinoiden toimintamekanismien,
kysynnän ja tarjonnan, ymmärtäminen.?
Moninaiset tekijät vaikuttavat viljan maailmanmarkkinahinnan kehittymiseen.
Kokonaisuuteen heijastuvat
niin maailmanpolitiikka, pörssi
pelit kuin sään ääri-ilmiöt.
?Ukrainan tapahtumat peilautuvat tällä hetkellä suoraan
markkinoihin. Komissio
selvittää parhaillaan mitä asialle on tuomioistuimen päätöksen
valossa tehtävissä.?
NIKLAS HOLMBERG
Kärkölässä hevosheinää tuottava Juha Sivo
joutuu kyntämään 30 hehtaarin nurmilohkon
auki,jotta sitä ei määriteltäisi pysyväksi nurmeksi.
WETERAANINUMERO!
Vanhojen traktorien ja työkoneiden erikoisnumero.
OSTA ITSELLESI
TAI LAHJAKSI!
vain
6,90?
(norm. 31,10 ?).
Tilaa lähettämällä tekstiviesti: TILAUS KM4027 sekä nimesi ja osoitteesi numeroon
12147. Jos se nyt kynnetään
auki, ojat ovat täynnä savista
vettä.?
Maa- ja metsätalousministeriössä toivotaan viljelijöiltä
malttia kyntösuunnitelmien
kanssa. Tilaus
alkaa ensimmäisestä mahdollisesta numerosta ja se laskutetaan tilauksen alettua. 8,90 ?)
Tuomioistuin muutti tulkintaa
Pysyvien laitumien säilyttämisestä päätettiin ensimmäisen
kerran EU:n maatalousuudistuksessa 2003. joulukuuta 2014
maatalous
Viljaa myytäessä on oltava selkeä kokonaisnäkemys siitä, mitä markkinoilla
tapahtuu. Se
tuskin yllättää, sillä kannattavuus on kuralla kummassakin
tuotantosuunnassa.
Venäjä-pakotteet ovat notkauttaneet maidon hintaa ja
viljan hinnat ovat olleet alhaalla
kesästä saakka.
Muiden tuotantopanosten
kuten torjunta-aineiden, kalkin
ja sertifioidun siemenen käytössä ei näyttäisi tulevan isoja
muutoksia viime kauteen.
Ristiriitainen vastaus saatiin
karjanlannan käyttösuunnitelmiin.
Karjatilat aikovat lisätä lannan käyttöä ja viljatilat puolestaan vähentää.
Ravinteiden käytön tehostamisessa on korostettu, että lannan levitysalaa tarvitaan lisää.
Sikatilat lisäävät vehnää
Kylvöaikeissa ei ole isoja eroja,
kun katsotaan kaikkia tiloja.
Ohraa, kauraan ja vehnää laitetaan maahan yhtä paljon kuin
viime keväänä.
Tuotantosuuntien sisältä
näyttäisi löytyvän muutosta.
Lähes kolmannes kyselyyn
vastanneista sikatiloista aikoi
lisätä vehnää, kun vähentäjiä
Ostolannoitteiden käyttöaikomukset
Vähentää käyttöä
Kaikki
Tuotantosuunta
Maito
Muu kotieläin
Vilja
Muu kasvi
Tilakoko, ha
0?19
20?49
50?75
yli 75
?20
?15
?10
Lähde: VYR
oli seitsemän prosenttia. 8
Keskiviikkona 17. Viime vuosina sään
ääri-ilmiöt ovat olleet kasvussa,
joka näkyy myös hinnoissa?,
Aila summaa.
Markkinasuunnittelun lisäksi
hän antaa viljelijäkollegoilleen
yksinkertaisen neuvon.
?Hyvälaatuiseen viljaan kannattaa panostaa. Palvelu toimii kaikissa kotimaan mobiiliverkoissa. Tai netissä: www.koneviesti.fi/netti Tilaustunnus: KM4027
Normaali tekstiviestin hinta. Olisi saatava syntymään uusia, vientiä
edistäviä sopimusmalleja?, Similä korostaa.
Viljapuolen kotimaisista
sekä maailmanlaajuisista markkinanäkymistä keskusteltiin
tiistaina Seinäjoella Pro Agria
Etelä-Pohjanmaan järjestämässä Pohjanmaan viljapäivä -tilaisuudessa.
Riskit hallintaan
Päätoiminen viljanviljelijä VeliPekka Aila Seinäjoen Ylistarosta korostaa markkinatietoisuuden merkitystä hintariskien
hallinnassa.
?Viestini maanviljelijöille on,
että markkinoita on seurattava
herkeämättä. Pientä siirtymistä näyttäisi olevan
myös siinä, että rehuviljojen
tilalle kylvetään rahakkaampia
kasveja.
Ruisala kasvoi jo syksyllä ja
Lisää käyttöä
?5
0
5
10
% kaikista tiloista
syysvehnääkin meni maahan
keskimääräistä enemmän. (norm. Vuodesta 2005 asti
vaatimus on ollut osa täydentäviä
ehtoja.
Vuoden 2013 cap-uudistuksessa siitä tuli viherryttämistuen
kriteeri.
EU-asetuksen mukaan pysyvällä laitumella tarkoitetaan
?maata, jota käytetään heinäkasvien tai muiden nurmi
rehukasvien kasvattamiseen joko luonnollisesti tai viljelemällä,
ja joka ei ole vähintään viiteen
vuoteen kuulunut tilan viljelykiertojärjestelmään?.
Suomessa pykälää on tulkittu
niin, että nurmien uudistaminen
on pykälän tarkoittamaa viljelykiertoa.
Vuonna 2009 Saksan Schleswig-Holsteinin osavaltion viranomaiset luokittelivat viljelijä
Martin Grundin lohkoja pysy-
väksi laitumeksi, vaikka niitä oli
uudistettu ja nurmikasvilajiketta
oli vaihdettu viiden vuoden aikana.
Grund vastusti tulkintaa ja
haastoi viranomaiset oikeuteen.
Viljelijä hävisi oikeusjutun
Grund hävisi juttunsa kaikissa
Saksan oikeusasteissa ja lopuksi
liittovaltion ylin hallintotuomio
istuin pyysi asiasta EU-tuomioistuimen ennakkoratkaisua.
EU-tuomioistuin totesi lokakuussa antamassaan päätöksessä, että pysyvän laitumen määritelmä kattaa maatalousmaan,
jota käytetään nyt ja on käytetty
vähintään viisi vuotta heinäkasvien tai muiden nurmirehukasvien kasvattamiseen, vaikka kyseinen maa-alue on tänä aikana
kynnetty ja sille on tänä aikana
kylvetty muuta nurmirehukasvilajiketta.
NIKLAS HOLMBERG
?Viljanvienti täytyy saada vetämään?
SEINÄJOKI (MT)
Viljanvienti kotimaasta ulkomaille olisi saatava vetämään,
sanoo MTK:n viljavaliokunnan
mallasohrajaoston puheenjohtaja Esa Similä.
Sekä viljan tuotanto että kulutus ovat maailmalla kasvussa,
mutta Suomessa hintapaine viljamarkkinoilla on kova.
?Rehuviljojen kysyntä on
heikkoa. Tähän
saakka nurmet on uudistettu ja
kalkittu viiden vuoden välein.
EU-tuomioistuimen ratkaisun myötä vähintään viisi
vuotta nurmella olleet lohkot
luokitellaan pysyviksi nurmiksi,
ellei niitä ensi keväänä kylvetä
muulle kuin nurmikasville.
?Pahin juttu EU-aikana?
Sivon mielestä lohkojen muuttuminen pysyviksi nurmiksi
romahduttaisi maan arvon.
Tulkinta voi myös vähentää
halukkuutta vuokrata peltoja
heinäntuottajille.
?Tämä on pahin juttu koko
EU-aikana. Nimi- ja yhteystietoja voidaan käyttää ja luovuttaa
henkilötietolain mukaisesti.
Viljelijät eivät aio sanottavasti
muuttaa viljelytottumuksiaan
ensi kesänä, mutta lannoitteiden käytöstä aiotaan nipistää.
Lannoitteiden käyttöä aikoo
vähentää 12 prosenttia tiloista,
kun käyttöä lisääviä ei juuri ole.
Tulokset perustuvat Viljaalan yhteistyöryhmän marraskuussa tekemään viljelijäkyselyyn, johon vastasi runsaat
500 viljelijää. Tilan 112
hehtaarin peltoala on kokonaan
heinäntuotannossa. Kevätvehnää lisääviä on kyselyssä
likimain yhtä paljon kuin vähentäviä.
VEIKKO NIITTYMAA
Ensi vuonna sianlihantuottajia ennustetaan olevan
1?340 ja vuonna 2020 enää 770.
Suomen Gallup Elintarviketieto arvioi tuotannon vähenevän tänä vuonna neljä ja ensi
vuonna kolme prosenttia. Lihaa tulee
halvalla.?
Suomalaisen lihan etuna
Snellman pitää puhtautta. Vaihtoehtoja on
enemmän. Aiempina vuosina raakaaine ei riittänyt.
?Nyt meillä on kinkkua panna
peliin.?
Lisäksi mainonnassa on näkynyt gm-vapaus. Bakteeri todettiin 22
prosentissa teurastamonäytteistä ja kolmessa prosentissa
Evira-näytteistä.
Löydökset yhdistettiin
14 tilaan, minkä perusteella
MRSA:n esiintyvyyden sikatiloilla arvioitiin olevan noin 15
prosenttia. Kotimaisen lihan edut
ovat tuoteturvallisuus, puhtaus
ja herkullisuus, kun tehdään
tuoretavaraa.?
?Suomalaiset pysyvät
suomalaisessa kinkussa?
HK Scan Suomen osuus joulun
kinkkumarkkinoista on kolme
miljoonaa kiloa, myyntijohtaja
Pasi Martikainen kertoo. Tilaa netistä: www.maaseuduntulevaisuus.fi/joulu
LAHJATILAUSKORTTI
KYLLÄ KIITOS! Tilaan Maaseudun Tulevaisuuden lahjatilaushintaan
. Viime vuon-
MRSA
Kestävä bakteeri
MRSA-nimi tulee sanoista
metisilliinille resistentti
Staphylococcus aureus.
Vastustuskykyinen kaikkia
penisilliiniryhmän antibiootteja
vastaan.
Löytyi ihmisten terveydenhuollossa 1960-luvulla.
Yleistynyt eläimillä.
Kantajina yleensä siat, löytynyt
myös naudasta ja hevosesta.
na luku oli MOT-ohjelman
mukaan jo 88 prosenttia. Atria myy kaikki kinkut Pajuniemelle, joka on
maan suurin kotimaisten luomujoulukinkkujen valmistaja.
HK Scanin kautta kulkeva luomukinkku myydään Tammisen
merkin alla.
Pro Luomun mukaan luomujoulukinkkuja on tänä vuonna
tarjolla huomattavasti enemmän kuin viime vuosina.
Yhdistys arvioi, että kotimaisia luomukinkkuja tulee
joulumarkkinoilla noin 120?000
kiloa eli 1,8 prosenttia kaikista
kotimaisista kinkuista. 020 413 2277 (ark. Avustusta
saaneissa hankkeissa muun
muassa vähennetään ruoka-
?
Lähde: Suomen Gallup Elintarviketieto
kuun lopussa runsas 400?000.
Pahnueiden koko on viime
vuosina kasvanut noin yhden
porsaan verran, mikä lisää lihakilojen tuotantoa, Rantala
kertoo.
?Lisäys keskittyy isoille tiloille.?
Sianlihantuotanto keskittyy
myös alueellisesti.
Jos joku ylipäätään investoi sikatalouteen, hän tekee sen siellä,
missä on muitakin sikaloita.
Tällaisilla alueilla rahoituslaitosten suhtautuminen investointien rahoittamiseen on
myönteisempi kuin siellä, missä
sikaloita on harvassa, Rantala
arvio.
MAIJA ALA-SIURUA
hävikkiä, kehitetään maito- ja
lihaketjun jäljitettävyyttä,
lisätään ja monipuolistetaan
luomu- ja lähiruuan tarjontaa
ammattikeittiöissä. ________________ Allekirjoitus _______________________________
Lehden saaja ______________________________________________________________
Lähiosoite _________________________________________________________________
Postinumero ________________ Postitoimipaikka ______________________________
Antamiasi tietoja voidaan käyttää ja luovuttaa Viestilehdet Oy:n ja sen yhteistyökumppaneiden
suoramarkkinointiin henkilötietolain mukaisesti. joulukuuta 2014
maatalous
On hyvä asia, että Evira on nyt päättänyt tutkia laajasti MRSA:n esiintyvyyttä sekä suomalaisissa että
Suomeen tuoduissa sian- ja naudanlihavalmisteissa. Saksassa lihan hinta on laskenut
vielä joulua kohti.
?Lihaa on Euroopassa nyt
valtavasti.?
Toivo Hieta käsitteli palvikinkkua Hyvinkäällä tiistaina.
>>
Tänä vuonna edessä on
pitkät pyhät, mikä voi kasvattaa
suurempien kinkkujen suosiota.«
JOHANNA HOLOPAINEN
Snellmanilla
kovaa kasvua
Snellman toimittaa tänä vuonna
kinkkuja joulumyyntiin kolminkertaisen määrän edellisvuoteen verrattuna.
Snellmanin Lihajalostus Oy:n
toimitusjohtaja Henrik Snellman kertoo, että kinkkua tuotetaan jouluksi 800?900 000
kiloa.
Teurastus on kasvanut kymmenen prosentin luokkaa vuodessa. Lukuun sisältyvät vähittäiskauppa, horeca-sektori ja teollisuusasiakkaat.
Martikainen toteaa, että
tuontiliha on nyt todella halpaa.
Se ei kuitenkaan ole leikannut
ainakaan HK Scanin sianlihan
myyntiä.
Hänen mukaansa syynä on
kotimaisuuden kasvava arvostus.
Suomalainen sianlihantuotanto supistuu koko ajan.
Raaka-ainetta kuitenkin riittää,
Martikainen vakuuttaa.
Valtaosa kinkusta myydään
Suomessa pakastettuna, joten
sen leikkaus voidaan aloittaa
hyvissä ajoin.
Tuoresuolatun kinkun kanssa liikkumavara on niukempi.
?Jo monena vuonna on myyty kaikki, mitä pysytään tekemään.?
Jos loppuviikkoon tai ensi
viikon alkuun tulisi yllättävä
kysyntäpiikki, siihen vastaaminen olisi vaikeaa, Martikainen
sanoo.
Toni Uotila (vas.) ja Toivo Hieta vetivät tiistaina kypsiä kinkkuja uunista A. Menekki
on varsin vakaa, kertoo lihaliiketoiminnan johtaja Jari Leija
Atria Suomesta.
?Atrian tuottamaa sianlihaa
on joulukinkkumarkkinasta
noin puolet. MTK:n johtokunnan jäsen, sianlihantuottaja Pertti Hakanen
Halpa tuontikinkku
ei syrjäytä kotimaista
Sianlihaa tuotetaan ja
syödään entistä vähemmän
Markku Vuorikari
Perinteinen
kymmenen kilon
kinkku on
monessa
pöydässä
vaihtunut
pienempään
juhlakinkkuun.
Joulukinkkuja myydään Suomessa noin seitsemän miljoonaa kiloa vuodessa. Joulun kinkkusesonki ei
muuta tilannetta yhtään valoisammaksi.
Kevään päätukihaussa sikatiloja oli 1?490. Siellä kilohinnat ovat pysytelleet 1,30 euron tuntumassa.
Tilanne voi muuttua, mikäli
vilja kallistuu tai kauppa on
oleellisesti muuttanut hinnoitteluaan vuoden vaihteen tienoilla
voimaan astuvissa sopimuksissa
Tuotanto
keskittyy
Tuoreimman maataloustilaston
mukaan Suomessa oli huhtikuun
alussa 1,24 miljoonaa sikaa, mikä
on vajaa viisi prosenttia edellisvuotta vähemmän.
Emakoiden määrä laski vuoden aikana neljä prosenttia. Syksyn aikana sianlihan
tuottajahinta on unionissa ollut
erittäin matala.
Saksa määrä EU:n sikamarkkinoiden tahdin, koska siellä
kasvatetaan neljännes unionin
sikamäärästä. Keväällä emakoita oli reilu 120?000
kappaletta. Evira ryhtyy
selvittämään asiaa laajemmin
ensi vuonna, osana kaikissa EUmaissa toteutettavaa seurantaa.
Tutkimuksen pääpaino on toisessa vastustuskykyisessä bakteerissa, ESBL:ssä, mutta myös
sianlihan MRSA tutkitaan.
Evira kartoitti vuosina 2011?
2013 MRSA:n esiintyvyyttä
suomalaisissa jalostussikaloissa
eli suomalaisen lihanjalostusketjun alkupäässä. kg
-20
Liha yhteensä
-15
Muutos edellisestä vuodesta, %
-10 -5
0
5
10 15
Tuotanto 318,4
Kulutus 337,4
42,5
Vienti
63,6
Tuonti
Valtio on jakanut ensimmäistä
avustuksia ruokaketjun
toiminnan edistämiseen.
Kuluneen syksyn haussa 78
yritystä haki rahaa ja niistä
47:lle sitä myönnettiin.
20
0
Kulutuksen kotimaisuusaste 81,1 %
Sianliha
Tuotanto 153,8
Kulutus 154,1
24,4
Vienti
27,3
Tuonti
Kulutuksen kotimaisuusaste 82,3 %
Naudanliha
Tuotanto
Kulutus
Vienti
Tuonti
68,3
84,9
1,8
17,5
+29
Kulutuksen kotimaisuusaste 79,4 %
Siipikarjanliha
95,0
Tuotanto
93,1
Kulutus
16,2
Vienti
14,6
Tuonti
Kulutuksen kotimaisuusaste 84,3 %
Lampaanliha
Tuotanto
Kulutus
Vienti
Tuonti
Kulutuksen
0,6
1,3
0,0
0,7
kotimaisuusaste 45,2 %
enemmän kuin esimerkiksi Saksassa. Viime
vuoteen ei ole oleellista muutosta.?
Atrian joulukinkut tehdään
pääsääntöisesti alkusyksyllä
ja tuoresuolatut joulukuussa.
?Ensimmäiset kinkut myydään
kuluttajalle jo marraskuussa.?
Leija luottaa siihen, että
suomalainen kuluttaja haluaa
kotimaisen kinkun.
?Tuontikilpailua on joka
vuosi. 6 kk vain 79,00 ?
(MM4108)
. Toimitamme sitä
paljon teollisuusasiakkaille.?
?Atrian brändin alla menee
tänä vuonna joulukinkkuja
2,5?2,8 miljoonaa kiloa. Tavoitteena on myös opastaa kuluttajia
eläinten hyvinvoinnin ja
tuotannon läpinäkyvyyden
turvaamiseksi.
Anna hyvää lukemista lahjaksi!
SATU LEHTONEN
PAULA LIESMÄKI
Lehtilahja on aina arvostettu
ja tuo iloa pidemmäksi aikaa.
Maaseudun Tulevaisuus
kertoo uutiset luotettavasti
kolme kertaa viikossa.
MOT-ohjelma löysi tuontisianlihasta MRSA-bakteeria
Ylen maanantai-illan MOTohjelmassa kerrottiin antibiooteille vastustuskykyisen
MRSA-bakteerin esiintymisestä
sianlihassa.
MOT oli Yle Fem -kanavan
tutkivan ohjelman Spotlightin
kanssa testauttanut, löytyykö
MRSA:ta kaupoissa myydystä
sianlihasta. Viime vuonna luomusianlihaa tuotettiin noin
0,7 miljoonaa kiloa, yli puolet
enemmän kuin 2012.
Kotimainen sianlihantuotanto
on supistunut 10 prosentin vuosivauhtia jo kauan ja sama tahti
jatkuu. Siksi on erittäin tärkeää,
että maatiloilla kiinnitetään
erityistä huomiota tautisuojaukseen etenkin maatiloilla
vierailijoiden osalta, MTK:n
kotieläinasiamies Leena Suojala korostaa.
Riski siihen, että MRSA-bakteeri tarttuisi ihmiseen elintarvikkeesta, on vähäinen.
Lihan kypsennys sekä huolellinen hygienia raakaa lihaa
käsiteltäessä varmistavat turvallisuuden.
MTK:n mukaan kotimainen
liha on turvallisin ja vastuullisin
valinta.
SATU LEHTONEN
Tilaa het.1i!2.2014
31
Tarjous voimassa
Tilaa helposti:
. Moni ruotsalainen
kauppaketju piti aiemmin
halpaa tanskalaista sianlihaa sisäänvetotuotteena. Ilman tuoreita tutkimustuloksia emme voi tänä
päivänä arvioida MRSA:n mahdollista esiintyvyyttä suoma-
Milj. Lihasikoja oli huhti-
MAATALOUDESTA LYHYESTI
Maaseutuvirasto Mavi
47 ruokahanketta
kertoo, että avustuksia jaetaan
sai valtion rahaa
seuraavan kolmen vuoden
aikana noin seitsemän miljoonaa euroa.
Avustettavat hankkeet ovat
valtakunnallisia. Tilan sioissa
tartuntaa ei kuitenkaan jatkotutkimuksissa todettu.
Vuosina 2009?2010 MRSAtilannetta tutkittiin suomalaisilla teurastamoilla sekä Eviraan tutkittavaksi lähetetyistä
eläimistä. Ulkomaiset kinkut
tuodaan useimmiten Tanskasta.
Luomua tarjolla
enemmän
Snellmanilla, HK Scanilla tai
Atrialla ei ole valikoimassaan
luomukinkkua.
Atria ja HK Scan hankkivat
luomusianlihaa. Tanskalaisista
porsaista lähes kolmannes myydään kasvatettavaksi ja teurastettavaksi Saksaan.
Suomessa sianlihan tuottajahinta suhteessa viljaan on Rantalan mukaan nyt kohtuullinen.
Tuottajalle on maksettu hieman
Tanskan sikaloissa
paha MRSA-tilanne
Monessa Keski-Euroopan
maassa eläinantibiootteja
käytetään runsaammin kuin
Suomessa, jolloin riski vastustuskykyisten bakteerikantojen
syntymiseen ja leviämiseen
kasvaa.
Vuonna 2012 tanskalaisista
sioista 44 prosenttia kantoi
MRSA-bakteeria. 2 kk vain 41,90 ?
(MM4109)
?
Maaseudun
Tulevaisuus
maksaa
postimaksun
Tilaukset ovat määräaikaisia ja alkavat vuoden 2015 alusta.
Tarjous on voimassa 31.12.2014 asti ja koskee kotimaan tilauksia.
Tanskalainen sianliha
vastatuulessa Ruotsissa
Tanskalaisen sianlihan myynti
on Ruotsissa vähentynyt taannoisen MRSA-kohun vuoksi.
Ruotsissa löytyi runsas kuukausi sitten MRSA-bakteeria
Tanskasta ja Saksasta tuodusta
sianlihasta.
Bakteeria löytyi testissä, jonka sanomalehti Dagens Nyheter
teki yhteistyössä Ruotsin valtion
eläinlääketieteellisen laitok-
sen kanssa. 9
Keskiviikkona 17. Eviraan toimitettiin
tutkittavaksi 25 sianlihapakettia, joista 20 oli kotimaisia,
kolme tanskalaisia, yksi hollantilainen ja yksi saksalainen.
Suomalaisista sianlihavalmisteista ei löytynyt MRSA:ta.
Kahdesta tuontilihavalmisteesta sitä löytyi: tanskalaisesta pakastetusta joulukinkusta ja hollantilaisista pekonikuutioista.
Kesko ilmoitti vetävänsä koko
pekonikuutioerän markkinoilta
MRSA-tutkimuksia varten.
Tanskalainen kinkku oli
hankittu Prismasta. Nyt tällaisia
tajouksia ei juurikaan näy, ATLlehti kertoo.
Ruotsalaisen sianlihan menkki on kasvanut sen ulkomaista
kalliimmasta hinnasta huolimatta.
SATU LEHTONEN
Lehden maksaja ____________________________________________________________
Lähiosoite _________________________________________________________________
Postinumero ________________ Postitoimipaikka ______________________________
Puhelin ______ . Täytä ja postita alla oleva kortti
. Tanskassa viisi ihmistä on kuollut
sika-MRSA:han.
Suomessa viranomaiset eivät
ole aiemmin tutkineet, löytyykö myytävänä olevasta lihasta
MRSA-bakteeria. Samaa kertoo HK
Scanin Martikainen.
?Koko ajan mennään pienempään ja pienempään kokoon.
Keskikokoiset, 3,5?5-kiloiset
juhlakinkut ovat nyt hyvin suosittuja.?
Keskonkin mukaan kinkkujen koko on pienentynyt
vuosien varrella, sillä perinteinen kymmenen kilon kinkku ei
enää mahdu uuneihin. Kasténin lihanjalostamolla Hyvinkäällä.
Snellmanin mukaan tuontikinkut pitävät hintatason alhaalla Suomessakin.
?Haasteena on, miten saadaan tuottaja pysymään hengissä ja löytämään tarpeeksi
hyvä kannattavuus. Bakteeria ei
löytynyt.
Vuonna 2008 MRSA:n esiintymistä porsastuotantotiloilla
Aiheuttaa ihmisille
sairaalainfektioita. Etenkin
vanhukset kuuluvat
riskiryhmään.
On työturvallisuusriski
tuottajille, sikalatyöntekijöille
ja eläinlääkäreille.
Leviäminen lihasta
epätodennäköistä, kun
noudatetaan normaalia
keittiöhygieniaa.
selvitettiin koko EU:n alueella.
Suomesta tutkimukseen valittiin 207 tilaa, joista yhden
ympäristönäytteestä löydettiin
MRSA-bakteeri. 8?16).
VIESTILEHDET OY
Tunnus 5002596
Info: M2
00003
VASTAUSLÄHETYS. Eniten
myydään 5?7 kilon potkallista
juhlakinkkua.
?Tänä vuonna edessä on
pitkät pyhät, mikä voi kasvattaa suurempien kinkkujen
suosiota?, kertoo Ruokakeskon
ostopäällikkö Johanna Holopainen.
K-ruokakauppojen kinkuista
suomalaisia on 98 prosenttia.
S-ryhmällä kotimaisia on 90
prosenttia. Halutessasi voit kieltää yhteystietojen käytön/
luovutuksen ilmoittamalla siitä Viestilehdet Oy:n asiakaspalveluun: Viestilehdet Oy/Asiakaspalvelu, PL 440, 00101 Helsinki, puh. Siat ovat kuitenkin
voineet saada tartunnan kuljetuksen aikana tai teurastamolla,
Evirasta huomautetaan.
?Työ kantaa
hedelmää?
MTK pitää MOT-ohjelman
selvityksen tulosta osoituksena
siitä, että suomalaisessa lihantuotantoketjussa tehty määrätietoinen työ antibioottien
käytön vähentämiseksi ja tilojen tautisuojan parantamiseksi
kantaa hedelmää.
MRSA voi kulkeutua Suomeen montaa eri reittiä sekä
ihmisten että tuotantoeläinten
välityksellä, MTK muistuttaa.
?On hyvä asia, että Evira on
nyt päättänyt tutkia laajasti
MRSA:n esiintyvyyttä sekä
suomalaisissa että Suomeen
tuoduissa sian- ja naudanlihavalmisteissa. Tuotetut kilot kevenisivät 186,5 miljoonasta kilosta 182 miljoonaan.
Myös kulutus supistuu. Tänä
vuonna sianlihan menekki on
187 miljoonaa kiloa ja ensi vuonna 185 miljoonaa kiloa.
?Laskuvauhti näyttäisi kuitenkin hidastuvan?, arvioi kotieläinasiamies Jukka Rantala
MTK:sta.
Toisaalta moni kuluttaja korvaa sianlihaa broilerilla, jonka
tuotanto ja kulutus jatkavat
nousukiitoa.
Rantala muistuttaa tuotanto- ja kulutuslukujen kuvaavan
ruhopainoja.
Todellisuudessa kuluttajat
ostavat lähinnä kinkkua, filettä
ja leikkeleitä.
Teurastamoiden huoleksi jää
myydä vähempiarvoiset ruhonosat sinne, minne ne kelpaavat.
Tuottajahinta
saattaa laskea
EU:n sianlihamarkkinat ovat
olleet alavireiset jo ennen Venäjän lähes vuosi sitten asettamaa
tuontikieltoa.
Tuotantomäärät ovat luisuneet alamäkeen hyvinvointisäännösten muutoksen ja heikon kannattavuuden seurauksena. Lisäksi
myynnissä on muutama tuhat kiloa tanskalaisia luomukinkkuja.
Suomessa on nyt 15 luomusikatilaa. Soita 020 413 2277 (klo 8?16)
. S-ryhmän
kommentti oli, ettei löydös
välttämättä johda mihinkään
toimenpiteisiin, koska bakteeria
ei pidetä turvallisuusriskinä.
Lihabarometri tammi?lokakuu 2014
laisilla tiloilla?, sanoo MTK:n
johtokunnan jäsen, sianlihantuottaja Pertti Hakanen.
Maatalousyrittäjät kuuluvat
MRSA-bakteerin riskiryhmään. Sen vaikutusta on kuitenkin vaikea mitata.
Kinkkuja on leikattu kesästä
lähtien.
Isot kinkut jäävät
vähemmistöön
Leijan mukaan perinteistä kokonaista kinkkua myydään tänä
vuonna ehkä hiukan aiempaa
vähemmän
30,3
?
Hintojen muutos jaksolta 15.9.?12.10.2014:. 28,4
?
Kymi-Savo
57,4 ?
55,5
47,8 ?
29,6
?
. = laskenut . Jos Metsä
Group rakentaa Äänekoskelle
uuden sellutehtaan, kuitupuun
kysynnän kasvu heijastuu lähes
koko maahan.
?Talviharvennusten osalta
odotteluun saattaa siis mennä
vielä pari vuotta.?
>>
Sahojen
tilauskirjat
ovat ohuet.«
HARRI TASANEN
Juuri nyt myös sahat ovat oston kanssa varovaisia. Lupa on
voimassa yhden vuorokauden
tekstiviestin saapumisesta.
Lupa tilataan soittamalla numeroon 0606?056?1145.
SUVI NIEMI
Metsäalan oppilaitosten
osaamiselle olisi
vientimarkkinoita.
Kokemusta on jo kertynyt
esimerkiksi metsäkoneenkuljettajien koulutuksesta.
Samoin hirsirkentamista
on opetettu ulkomaisille
opettajille ja opiskelijoille.
Suomen metsäopetuksesta
otetaan mallia ulkomailla
Suomalaisesta metsäalan opetus
osaamisesta kiinnostuneita riittää.
Ammattiopetuksen vientivaltteja
ovat yhteistyö ja käytännönläheisyys.
Kotimaiselle ammattiopetuksen koulutuskonseptille olisi
kysyntää. Harvoin LounaisSuomessa on lunta joulukuussa.?
Tasasen mukaan korjuuta on
opittu ohjaamaan kantaville
pohjille ja sellaisille teille, jotka
kestävät puukuormia.
?Aina puunkorjuussa tällaisilla keleillä jonkun verran jälkiä
tulee. mennessä:
ilmoitus@maaseuduntulevaisuus.fi
Viimeinen lehti ennen joulua ilmestyy 22.12.
Suomen 2. Keskieurooppalaiset
asiakkaat ajavat varastojaan alas
näin vuoden vaihteen lähellä.?
Ylituotannon vaaraa hillitään
tuotantoseisokeilla. Viime
viikolla metsänomistajat myi-
Puun hinnat 17.11.?14.12.2014
Alue
Mäntytukki
Kuusitukki
Lähde: Metsäntutkimuslaitos
Koivutukki
Mäntykuitu
Euroa/m3 (alv 0 %)
Kuusikuitu
Koivukuitu
Kantohinnat, päätehakkuut
Etelä-Suomi
Keski-Suomi
Savo-Karjala
Kymi-Savo
Etelä-Pohjanmaa
Kainuu-Pohjanmaa
Lappi
Koko maa
57,1
57,0
55,7
57,6
57,2
53,2
48,5
56,3
?
?
?
?
?
?
?
?
55,5
55,4
53,9
55,9
55,0
50,6
45,8
55,1
?
?
?
?
?
?
?
?
41,2
42,4
44,2
45,2
43,3
?
?
?
?
?
16,5
17,4
16,4
17,2
18,2
16,9
16,7
17,0
?
?
?
?
?
?
?
?
18,4
18,7
16,8
18,2
17,9
16,6
15,4
18,0
?
?
?
?
?
?
?
?
16,8
17,7
17,0
17,6
17,6
17,2
15,2
17,2
?
?
?
?
?
?
?
?
?
?
?
?
?
?
?
?
15,3
15,4
14,1
15,2
14,4
12,5
14,8
?
?
?
?
?
?
15,4
13,8
14,4
14,7
14,6
12,1
10,7
14,2
?
?
?
?
?
?
?
?
29,7
29,6
30,5
30,5
28,4
29,6
29,7
29,7
?
?
?
?
?
?
?
?
Kantohinnat, harvennushakkuut paitsi ensiharvennukset
Etelä-Suomi
Keski-Suomi
Savo-Karjala
Kymi-Savo
Etelä-Pohjanmaa
Kainuu-Pohjanmaa
Lappi
Koko maa
50,4
47,5
47,4
50,8
46,8
44,9
43,6
48,4
?
?
?
?
?
?
?
?
49,3
47,3
45,0
48,0
44,5
47,4
?
?
?
?
?
?
37,0
38,3
39,6
38,2
?
?
?
?
14,8
14,6
14,0
15,4
14,6
12,5
12,4
14,2
?
Hankintahinnat, kaikki hakkuut
Etelä-Suomi
61,0 ?
57,6
44,0 ?
28,9
?
. = noussut . Resursseja vievät oppilaitosten sisäiset ja opetussuunnitelmissa tehtävät muutokset.
Esimerkiksi Tampereen seudun ammattiopistolla on koulutettu sekä ulkomaisia opiskelijoita että opetushenkilökuntaa
hirsirakentamisen saloihin.
Pohjois-Karjalan ammattiopisto Valtimo järjestää koulutusta
yhdessä metsäkoneyhtiöiden
kanssa.
Yhteistä oppilaitoksille on,
että koulutusta halutaan kehittää jatkuvasti myös kotimaassa.
Metsäalan kouluttajat kokoontuvat löytääkseen keinoja alan
näkyvyyden lisäämiseksi ja
opetuksen kehittämiseksi.
Oppilaitokset ovat yhtä mieltä myös siitä, että suomalaiselle
opetusosaamiselle olisi kysyntää ja vientiä voisi kehittää.
Vahvuutena
yhteistyö
Pohjois-Karjalan ammattiopisto Valtimon metsäalan perustutkinto-ohjelmista voi valmistua metsuri-metsäpalvelujen
tuottajaksi, metsäkoneenkuljettajaksi tai metsäkoneasentajaksi.
Ammattiopisto on ollut mukana useissa metsäalan opetuksen kehittämishankkeissa.
Opiston rehtori Tommi Anttonen kertoo, että yhteistyö
on Valtimolla toistuva teema.
Yhteisiä hankkeita on niin yliopistojen, ammattioppilaitosten kuin metsäalan yritystenkin
kanssa.
Pitkäjänteistä tutkimus
yhteistyötä on tehty suomalaisten metsätekniikan alan
toimijoiden kanssa. Ammattilista opetusta
kehittämällä voitaisiin vähentää
nuorisotyöttömyyttä monessa
maassa.
Metsäalalla koulutuksen
viennille puhaltavat lämpimät
tuulet. Puuta on tuotu tarjolle eikä kauppa ole kokonaan
pysähtynyt. luetuin päivälehti
Lukijamäärä 329 000 (KMT 2014) . Ostajan
täytyy varmistaa, että alue on
varmasti Metsähallituksen hallinnassa ja ettei se ole suojelualue.
Hakulupa maksaa noin viisi
euroa ja se veloitetaan suoraan
matkapuhelinlaskussa. Se
on lastun verran enemmän kuin
viime vuonna.
Tukkia on korjattu 19,9 ja
kuitupuuta 26,1 miljoonaa kuutiometriä.
JARMO PALOKALLIO
Kuusen voi ostaa matkapuhelimella
Valtion talousmetsistä voi
Pohjois-Suomessa ostaa joulukuusen kännykällä.
Lupa oikeuttaa hakemaan
enintään kolmemetrisen joulukuusen tien varresta. yhdeksi valtakunnan suurimmista toimijoista
yksityismetsätaloudessa?, kertoo
Tornator Oyj:n varatoimitusjohtaja Henrik Nieminen.
?Suomalainen metsäosaaminen on myös vientituote, josta
meidän on syytä olla ylpeitä?,
Nieminen lisää.
?Tornator Eesti on ollut jo pitkään tunnettu tekijä paikallisesti
ja onnistunut kasvamaan kannattavasti vuodesta toiseen. Hämeen
ammatti-instituutin omat sekä
opetussuunnitelman muutokset vievät suurimman osan
ajasta.
?Toimimme kuitenkin niin
kuin metsäala vaatii?, Tiilola
jatkaa.
?En pidä ollenkaan mahdottomana, että lähtisimme tällaiseen toimintaan mukaan?.
REETTA PILHJERTA
Valtimo vetää vierailijoita
Pohjois-Karjalan ammattiopisto
Valtimo toimii esimerkkinä koulutuksen vientiä kehittäneestä
ammatillisesta oppilaitoksesta.
Valtimo tarjoaa koulutusta sekä suomalaisille että ulkomaisille metsäopetuksen järjestäjille.
?Olemme esitelleet koulutuskonseptiamme ja ajattelutapojamme?, rehtori Tommi Anttonen selventää. Koko maa
57,8 ?
55,8
45,7 ?
28,6
?
. Sitä on korvattu
kivihiilellä ja toisaalta viime
talvi oli leuto, joten puuta jäi
varastoon.
?Toivottavasti talvesta tulee
kylmä, että saadaan energiakattilat kunnolla tulille ja energiapuun varastot kiertämään.?
Tasanen on kaikkineen toiveikas puukaupan suhteen.
Vaikeudet ovat tilapäisiä ja pitkällä tähtäyksellä puun käytön
näkymät ovat hyvät.
?Puukaupan vire on onneksi
säilynyt. Puuta korjattiin 5,8
miljoonaa kuutiometriä, mikä
on enemmän kuin koskaan aiemmin lokakuussa.
Metsäntutkimuslaitoksen
mukaan syksyn puunkorjuu on
pyörinyt täysillä.
Lokakuun korjuumäärä
rikkoi vuodelta 2002 peräisin
olevan vanhan ennätyksen noin
100?000 kuutiolla.
Yksityismetsistä hakattiin 4,7
miljoonaa kuutiometriä puuta.
Hakkuumäärä oli seitsemän
prosenttia edellisvuotista ja 16
prosenttia keskimääräistä suurempi.
Yksityismetsien pystykauppojen korjuusta kertyi 4,2
miljoonaa kuutiometriä puuta.
Hankintapuuta vastaanotettiin
0,5 miljoonaa kuutiometriä, mikä oli viidenneksen enemmän
kuin edeltävällä kymmenvuotisjaksolla keskimäärin.
Metsäteollisuusyhtiöt ja
Tammi?lokakuun hakkuut 2004?2014
Milj. Tukin
määrä oli lähes kymmeneksen
Lähde: Metla
ja kuitupuun yli viidenneksen
keskimääräistä suurempi.
Tammi?lokakuussa kaupallisista hakkuista on kertynyt 46
miljoonaa kuutiota puuta. koulutusjohtaja Harri Savonen, ammattiopisto Valtimo
Metsänhoitoyhdistyksen
jäsenmaksu keskimäärin 75 euroa
Metsänhoitoyhdistykset ovat
päättäneet syyskokouksissaan
ensi vuonna perittävistä jäsenmaksuista.
Keskikokoisen, noin 30 hehtaarin metsätilan omistaja maksaa ensi vuonna jäsenmaksua
keskimäärin 75 euroa, kertoo
MTK.
Etelä-Suomessa keskimääräinen jäsenmaksu on 101 euroa,
Keski-Suomessa 80 euroa ja
pohjoisessa 57 euroa.
Sadan hehtaarin tilalla keskimääräinen maksu on 133 euroa.
Metsänhoitomaksuun verrattuna keskikokoisen metsätilan
jäsenmaksu laskee tai pysyy
ennallaan. Vienti on kuitenkin
toistaiseksi ollut vähäistä.
Koulutuksen vienti on keskittynyt lähinnä korkeakouluihin. Koulutus on
maksullista palvelutoimintaa.
?Koulutukseemme on tultu
tutustumaan ympäri maailmaa
kaikilta merkittäviltä metsätalousalueilta?, Anttonen kertoo.
Vieraat ovat olleet Anttosen
mukaan halukkaita ostamaan
koulutuskonseptia.
Tänä syksynä vierailijat ovat
tulleet pääsääntöisesti Venäjältä, mutta Valtimolle saavutaan
Uudesta-Seelannista asti.
Käytännössä opetusosaamista myydään kahden päivän
työpajapaketteina.
?Jos koulutuksen vienti
suhteutetaan opiston liikevaih-
toon, ei se näyttele merkittävää
roolia?, sanoo ammattiopisto
Valtimon koulutusjohtaja Harri
Savonen.
?Kun opetusosaamista myydään, se ylläpitää myös omaa
osaamistamme.?
Tommi Anttosen mukaan
koulutuksen vientiä lisättäisiin
mielellään edelleen.
?Kysyntää hyville asioille
maailmassa kyllä on?, Anttonen
sanoo.
REETTA PILHJERTA
Sahat saaneet puunsa kelirikosta huolimatta
Maaseudun
Tulevaisuuden
muhkea lukupaketti
joulunumero
ilmestyy 19.12.
Varaa ilmoitustilaa
joulutervehdyksellesi
soittamalla
020 413 2321
Ilmoitusaineistot 17.12. Viime
vuonna liikevaihto kertyi noin
1,5 miljoonaa euroa.
JARMO PALOKALLIO
Lokakuussa hakattiin ennätys
Hakkuut jatkuivat vilkkaina
lokakuussa. 29,3
?
Etelä-Pohjanmaa
54,7 ?
52,8
28,0
?
. Juhla
pyhien takia repaleinen vuodenvaihde sopii hyvin koneiden
seisottamiseen.
Talvikohteet
odotuslistalla
Epävarma tilanne heijastuu
myös puukauppaan ja etenkin
talvileimikoiden kysyntään.
Talviharvennuksia jäi jo viime
vuodelta varastoon, joten niiden menekki on heikkoa.
Kuitupuun osalta paras veto
on koivulla. Metsätilan koosta
riippumattoman tasamaksun on
ottamassa käyttöön vain kuusi
yhdistystä.
MTK:n jäsenmaksukyselyyn
vastasi 58 yhdistystä 81:stä.
SUVI NIEMI
Tornator nousee Viron
suurimmaksi maanomistajaksi
Tornatorin virolainen tytäryhtiö
Tornator Eesti OÜ nousee Viron
suurimmaksi yksityiseksi maanomistajaksi.
Yhtiö ostaa Northern Star
AS:n hallinnoimalta Estonian
Timberland Fund:lta noin 13?000
hehtaaria metsää, minkä jälkeen
se omistaa yli 40?000 hehtaaria
maa- ja metsätalousmaata Virossa.
?Kannattava kansainvälinen
kasvu on konsernimme tavoitteita. Lokakuussa rikkoutui ennätys ja
vielä marraskuussakin puu liikkui vilkkaasti, mutta nyt edessä
häämöttää jo joulutauko.
?Sahojen tilauskirjat ovat
ohuet. 31,1
?
Keski-Suomi
56,0 ?
55,9
46,6 ?
28,7
?
. Kelirikon
kanssa on opittu elämään, kertoo toiminnanjohtaja Harri
Tasanen Lounametsän metsänhoitoyhdistyksestä.
Tasasen mukaan puuta on
korjattu syksyllä vauhdilla. Opiskelijat tekevät työssäoppimisjaksoja ja tutustumismatkoja ulkomaille.
?Opiskelijavaihtotoimintaa
on enemmän ammattikorkeakoulun puolella?, Tiilola toteaa.
?Keski-Euroopassa koulutuksen rakenne on hyvin erilainen. Metsänhoitomaksu
on ollut Etelä-Suomessa 123
euroa, Länsi-Suomen metsänomistajaliiton alueella 106 eu-
pentti vänskä
Jaana Kankaanpää
roa, Järvi-Suomessa 90 euroa ja
Pohjois-Suomessa 57 euroa.
Jäsenmaksujen perusteena on yleisimmin metsätilan
pinta-ala. Tiilola
kertoo, että Hämeen ammattiinstituutin Evon yksikössä on
järjestetty työelämäpäiviä,
joissa metsäalan toimijat ovat
kertoneet näkemyksiään siitä,
mihin suuntaan opetusta tulisi
viedä.
Tiilolan mukaan koulutuksen
viennistä on kyllä keskusteltu,
mutta se ei ole ollut päällimmäisenä asialistalla. Nyt teh-
tävällä investoinnilla nousemme
selkeästi maan kärkeen metsien
omistuksessa ja pystymme vastaamaan kasvavaan puun kysyntään?, sanoo Baltian asioista vastaava päällikkö Matti Kuusisto.
Tornator Eesti kasvattaa metsää ja myy puuta paikallisille
ostajille. 10
Keskiviikkona 17. Yhtiö työllistää neljä
paikallista työntekijää ja useita
sopimusurakoitsijoita. Tukin osalta männyn kysyntä on jonkun verran parempi
kuin kuusen.
Energiapuu
ei liiku
Heikoimmat näkymät ovat
energiapuulla. 28,6
?
Kainuu-Pohjanmaa
55,0 ?
52,6
26,9
?
. = pysynyt ennallaan (±1 %)
vät 597?311 kuutiometriä puuta
metsäteollisuudelle.
?Onnistunut puukauppa
lähtee liikkeelle siitä, että tuo
tarjolle kysyntätilanteeseen
sopivan leimikon?, Tasanen
summaa.
Normaali kelirikko
?Kelirikon osalta tilanne on
normaali. Myös isot
metsäkonemerkit ovat mukana
kehittämässä opetusta.
Yhteistyö ei rajoitu vain kotimaahan.
?Vaikka vaihtotoimintaa on
vähän, opisto pyrkii luomaan
pitkäkestoisia suhteita ulkomaille?, sanoo Anttonen.
?Olemme tehneet Tampereen teknillisen yliopiston
kanssa maailmalla huomioituja
hankkeita, joissa koulutustuotteet ovat menneet kansain
väliseen levitykseen?, Anttonen
kertoo.
Hämeessä keskitytään
paikallisiin verkostoihin
Hämeen ammatti-instituutin
metsätalouden koulutusohjelman koulutusohjelmapäällikkö
Antti Tiilola kertoo, ettei heillä
ole keskitytty koulutuksen vientiin.
?Etenkään metsäalalla ei opetusta ole myyty?, Tiilola kertoo.
Hämeen ammatti-instituutissa voi opiskella muun muassa metsuri-metsäpalvelujen
tuottajaksi tai metsäenergian
tuottajaksi.
Kumppanuuskouluja Hämeen ammatti-instituutillakin
on. Havukuitupuun näkymät ovat nekin pitkällä tähtäyksellä kohenemassa. Levikki 80 754 (LT 2013)
Etelä-Suomessa jatkuu kelirikko. Niitä on koitettu korjata?,
Tasanen sanoo.
JARMO PALOKALLIO. 29,6
?
Savo-Karjala
55,7 ?
53,6
45,5 ?
28,9
?
. Lappi
56,6 ?
28,8
. m3
50
Metsähallituksen
ja yhtiöiden
metsät
40
30
Yksityismetsät
20
10
0
04 05 06 07 08 09 10 11 12 13 14
Metsähallitus hakkasivat puuta
omista metsistään saman verran
kuin vuosi sitten eli 1,1 miljoonaa kuutiometriä. Keskimääräisiin hakkuisiin verrattuna
määrä oli reilun kymmeneksen
suurempi.
Lokakuun hakkuista oli
tukkia 2,8 ja kuitupuuta 3,0
miljoonaa kuutiometriä. Opiskelijat ovat varsin
kehittyneitä ammatissaan jo
hakiessaan kouluun.?
Yritysyhteistyö tapahtuu
työssäoppimisen kautta. Tasasen
mukaan osa niistä ei ole vielä
aloittanut talvileimikoiden
ostoa. Jos niin kävisi, sitä
olisi vaikea saada uudestaan
liikkeelle.?
Joulukuussa puukauppa on
käynyt monin paikoin pirteämmin, kuin marraskuussa. Koulutuksen viennin
osuus opistojen kokonaisliikevaihdosta onkin toistaiseksi
pieni. Ammattiopistoille saapuu vieraita maailman joka
kolkasta.
Opistojen väliset erot ovat
suuria. Sahat ja sellutehtaat ovat
silti saaneet puunsa. joulukuuta 2014
metsätalous
Kun opetusosaamista myydään, se ylläpitää myös
omaa osaamistamme. On ollut ilo seurata Viron
tytäryhtiömme kehitystä pienestä ?start-upista
Palsta on maksuton. Raatia ilahdutti
myös talkooväen halu oppia
vanhan rakennuksen kunnostamista: muun muassa ikkunat
korjattiin suureksi osaksi talkoovoimin.
Papula on lähiseudun viiden
kylän ainoa kokoontumispaik-
Miten valmistetaan hämäläinen näkkileipä, puolukkarönttöset, ranskalainen jouluhalko tai vaikkapa oikeaoppinen
klimppisoppa?
Maaseudun tulevaisuuden keittiössä esittelee noin
200 koeteltua ja herkulliseksi todettua ruokaohjetta, joista
valtaosa on aiemmin julkaistu Maaseudun Tulevaisuuden
ruokasivuilla.
Kotimaiset raaka-aineet toimivat reseptien punaisena
lankana. Nyt se on saatettu julki ja
annettu ikuisen Jumalan käskystä
profeetallisissa kirjoituksissa tie-
doksi kaikille kansoille, jotta ne johdettaisiin uskoon ja kuuliaisuuteen.
Room. (ovh. lähtö:
1
5. yhteensä 88 ?). kertaa. 16:26
Nimipäiviä
Tänään keskiviikkona: Raakel
Huomenna torstaina: Aapo, Rami,
Aappo
Mietelause
Mitä vähemmän puhuu, sitä pienemmällä sanavarastolla tulee toimeen.
Kai Nieminen
Lähetä merkkipäiväilmoitus Maaseudun Tulevaisuuteen
Merkkipäiväpalstalla julkaistaan vain päivänsankarin suostumuksella lähetettyjä merkkipäivätietoja. Leicester ............. Kirja näyttää, kuinka meille tutuista aineksista voi
loihtia sekä suomalaisia perinneherkkuja että maailmalla
maistuvia makuja.
???
Kotijuustoja on valmistettu Suomessa vuosisatoja, ja arkipäivää se oli meillä 1900-luvulle asti.
Juusto muotissa raottaa perinteisten talonpoikaisjuustojen valmistuksen saloja. 1 1 x
8 Cardiff . Jos joku ei kuuntele niitä sanoja, jotka hän minun nimissäni
puhuu, minä itse vaadin tilille sen
miehen. .................. Silver River on kankaalle maalattua
akryyliä ja lankaa.
Tupla-annos suomalaista ruoka- ja käsityöperinnettä!
LUKIJATARJOUS
Sähkö
laitteiden
väärä käyttö
on paloriski
ETUNIMI
SUKUNIMI
LÄHIOSOITE
POSTINUMERO
POSTITOIMIPAIKKA
PUHELIN
SÄHKÖPOSTI
Kyllä kiitos! Haluan saada Maahenki Oy:ltä uutisia, tarjouksia tai tietoa uutuuksista sähköpostitse.
Maahenki Oy
Tunnus 5010879
00003
Vastauslähetys. 2 2
3 West Ham . Hintaan lisätään postituskulut.
. lähtö: 11
4. Voit tilata kirjat myös Maahengen verkkosivuilta www.maahenki.fi.
Kirjoita verkkokaupan hakukentään MTlukija2.
. Hän hahmottaa arkisia elementtejä kivenhakkuun kautta.
Utsjoella ja Helsingissä työskentelevän Outi Pieskin teoksissa puhuvat luonto ja saamelainen kulttuuri. kerran.
Palkinnon saaja
julkistetaan keväällä.
Ars Fennica 2015 -palkinnon
saajiksi ovat ehdolla Laura
Könönen, Outi Pieski, Hans
Rosenström, Mika Taanila ja
taiteilijapari Pink Twins eli Vesa ja Juha Vehviläinen. Esimerkiksi toimivaan navettaan pääsee
tänä päivänä tutustumaan vain
harva?, Wahlström pohtii.
Yhteistyöstä kiinnostuneet tai
hankkeesta lisätietoa kaipaavat
tilat voivat olla suoraan yhteydessä näyttelyamanuenssi Iina
Wahlströmiin, iina.wahlstrom@
sarka.fi, puhelin 040?540?2675.
MAIKKI KULMALA
Museot kehittivät
yhteisen pääsylipun
Suomen museoliitto ottaa toukokuussa käyttöön museokortin,
joka on 155 suomalaisen museon
yhteinen pääsylippu.
Uuden museokortin tavoitteena on saada kansalaiset käymään
museoissa aiempaa useammin.
?Museokortti kannustaa ex
tempore -museovierailuihin?,
sanoo Museoliiton pääsihteeri
Kimmo Levä.
Kortilla voi vierailla museoissa vuoden aikana niin monta
kertaa kuin haluaa.
Se kelpaa muun muassa
Suomen kansallismuseossa,
Kansallisgallerian museoissa,
Turun museokeskuksessa sekä
Tampereen ja Oulun museoissa.
Eteläisin museo on Hangon museo ja pohjoisin Saamelaismuseo
Siida Inarissa.
Kaikkiaan kortissa mukana
olevia museoita on 64 paikkakunnalla.
Moneen muuhun maahan verrattuna suomalaiset vierailevat
museoissa harvakseltaan.
Esimerkiksi Hollannissa museokortteja myydään miljoona
kappaletta vuodessa.
Kortit ovat kasvattaneet museoiden kävijämääriä ja tuoneet
lisätuloja koko museosektorille.
Kaikista museokäynneistä kolmasosa tehdään Hollannissa
museokortilla.
Kortin voi ostaa kaikista järjestelmään liittyneistä museoista
ja Museoliiton verkkokaupasta
toukokuusta 2015 lähtien.
MAIKKI KULMALA
Lista museokortin käyttöön
ottavisat museoista:
http://www.museot.fi/museohaku/
?museohaku=1&museokortti=1
Missään tapauksessa pesukonetta ei saa jättää yksin pyörimään, olipa se
sitten ehjä tai jo viasta oireileva. 2 2
1 1 Blackburn . 1 1 x
12 Wolves . Kyllä kiitos! Tilaan
kpl Maaseudun Tulevaisuuden Keittiössä ja
poissa
?
12
12
11
8, 10, 14
12
8
MAAHENKI
maksaa
tilauksen
postimaksun
Juusto muotissa kirjat hintaan 50 . klo 16.55.
oittavalla tavalla. lähtö:
5
TILAUSKORTTI
. ................. lähtö: 2
2. Häntä kiehtovat erilaiset oman aikansa futuristiset
utopiat mahdottomuudessaan.
Helsingissä työskentelevä
mediataiteilijapari Pink Twins
eli Vesa ja Juha Vehviläinen
käyttävät teoksissaan koneellisen musiikin rytmien ja liikkuvan kuvan vuoropuhelua. Hänen maalaustensa värimaailmaa määrittää
ennen kaikkea pohjoisen valon
dramatiikka.
Lontoossa asuva ja työskentelevä Hans Rosenström on viime
vuosina keskittynyt ääneen ja
sen avulla luotuihin illuusioihin.
Rosenström pohtii teoksissaan havainnon luonnetta kohdistaen huomionsa siihen, mikä
helposti ohitetaan liian vähäpätöisenä. 5. Outi Pieskin teos Silbajohka . Tällä
kerralla kaikki ehdokkaat ovat
viime vuoden tapaan suomalaisia.
Ehdokkaat valitsi palkintolautakunta, johon kuuluvat LT
Leena Niemistö puheenjohtajana sekä jäseninä kuvanveistäjä
Markus Kåhre, taidemaalari
Elina Merenmies ja museonjohtaja Pirkko Siitari.
Helsingissä työskentelevä
Laura Könönen on vähäeleisistä
teoksistaan tunnettu kuvanveistäjä. osastopäällikkö Antti Määttänen, Lähi-Tapiola
Ars Fennican saajaksi ehdolla
kuusi suomalaistaiteilijaa
Kari Salonen
Suomen suurin
kuvataidepalkinto
Ars Fennica jaetaan
jo 22. Burnley . Middlesbrough ...... 1 1
5 Queen´s PR . Palkinnon saaja
julkistetaan keväällä.
Suomen suurin
kuvataidepalkinto
Ars Fennica on Suomen suurin
kuvataidepalkinto. x 1 x
2 Aston Villa . 1 1
Palautusaika päättyy la 20.12. 1 1 x
9 Reading . 2 2
10 Blackpool . Furuborg on
rakennettu 1928.
Seurantaloasiain neuvottelukunta myöntää hyvän korjauksen tunnustuspalkinnon
vuosittain seurantalolle, jota
on korjattu perinteitä ja rakennuksen historiaa kunnioittaen,
hyvän korjaustavan mukaan ja
joka on korjauksen tuloksena
käyttäjien kannalta hyvin toimiva.
Seurataloasiain neuvottelukunta toimii Suomen Kotiseutuliiton yhteydessä.
MT
Oikeat tulokset:
Kierros 50
Vakio: 21x 1x1 11x 2112
Lotto: 1, 2, 10, 14, 23, 29, 34
Lisänumerot: 24, 26
Tuplausnumero: 5
Lauantai-Jokeri: 8 7 1 7 4 7 4
Toto75:
1. ............. Se myön-
>>
Palkinnon
suuruus on
40 000 euroa.
Eeva Kassari
Sysmäläiselle Nikkaroisten
nuorisoseuralle on myönnetty
vuoden 2014 hyvän korjauksen
tunnustuspalkinto nuorisoseurantalon perusparannus- ja
laajennustyöstä.
Seurantaloasiain neuvottelukunta palkitsi Nikkaroisten
nuorisoseurantalo Papulan hyvin tehdystä, talon toimivuutta
parantaneesta korjaus- ja laajennustyöstä. Palkinto jaetaan ensi
vuonna 22. Moos. ....... Livetilanteissa he esiintyvät osana
installaatioitaan.
Ars Fennica 2015 -palkintoa tavoittelevat Hans Rosenström (vas.), Laura Könönen, Vesa Vehviläinen, Juha Vehviläinen,
Outi Pieski ja Mika Taanila.
ARS fennica -säätiö
Palkinnon saaja
julkistetaan keväällä
Ars Fennica 2015 -palkinnon
saajan valitsee englantilainen
kansainvälisesti aktiivinen kuraattori Charles Esche. x x
13 Fulham . Yhteistyötilalle ei koidu hankkeesta kustan
nuksia?, Wahlström toteaa.
Koko näyttelystä rakennetaan
kansallisesti merkittävä kokonaisuus ottamalla entistä paremmin huomioon alueellinen ja
ajallinen kattavuus.
?Maatalous oli maamme pääelinkeino aina 1960-luvulle asti,
mutta 2010-luvulla siitä saa elantonsa enää alle neljä prosenttia
väestöstä.?
?Muutos on ollut nopeaa, ja
monille suomalaisista elinkeino
on tänä päivänä vieras. 1 1
4 Tottenham . Palkinnon
suuruus on 40?000 euroa.
Palkinnon saajalle järjestetään näyttely Hämeenlinnan
Taidemuseossa 30.10.2015?
6.3.2016 ja hänen tuotannostaan
julkaistaan säätiön nettisivuilla
e-kirja.
Ars Fennican tarkoitus on
avata suomalaiselle kuvataiteelle uusia kansainvälisiä yhteyksiä
ja innostaa taiteilijoita heidän
luovassa työssään sekä lisätä
suuren yleisön kiinnostusta nykytaiteeseen.
MAIKKI KULMALA
Papulan kunnostus sai tunnustusta
rahapelit
Veikkausvihjeet
Kierros 51
1?s. 64?s.
1 Southampton . Nykyään televisio roihahtaa
tuleen vain harvoin.
Nyt liedet, valaisimet, silitysraudat, kiukaat, akut ja latauslaitteet sekä vialliset sähköliitännät keikkuvat kodin syttymisherkimpien sähkölaitteiden
listan kärjessä, paljastavat Lähi
Tapiolan tilastot.
Sähkölaitteet itsessään ovat
turvallisia, mutta niitä käytetään väärin tai vioittuneina.
?Ruuat unohdetaan hellalle,
leivänpaahtimeen tungetaan
sinne kuulumattomia asioita,
jääkaappien taustoja ei imuroida, kuivatetaan sähkökiukaalla
pyykkiä tai tehdään itse kyseenalaisia kytkentöjä?, listaa
Lähi-Tapiolan osastopäällikkö
Antti Määttänen yleisimpiä
huolimattomuusvirheitä.
Vuodessa tehdään 5?900 rakennuspalon hälytystä, joista
sähköpaloja on 2?500. Mukana on lisäksi laaja kokoelma
Katja Hagelstamin sykähdyttävän kauniita kuvia Suomen
suurimman juustomuottikokoelman kauneimmista
yksilöistä aina 1700-luvulta alkaen.
ka, jonka käyttömäärät ovat
korjausten jälkeen kasvaneet
huomattavasti. Hän
työskentelee Eindhovenissa
Alankomaissa sijaitsevan Van
Abbe -museon johtajana.
Esche vierailee ehdokkaiden
työhuoneissa tammi?helmikuussa 2015.
Hän tekee päätöksensä
näiden taiteilijatapaamisten
perusteella. Everton .......... Watford . Papula on rakennettu vuonna 1927 ja se
sijaitsee Vääksyntien varrella
Sysmässä.
Inkoolainen Degerby Ungdomsförening sai kunniakirjan Furuborgin korjauksesta.
Pääosin kivirakenteista ja rapattua Furuborgia on korjattu
ja hoidettu pitkäjänteisesti
talon ominaispiirteitä kunniPapula kolmevuotisen
korjaushankkeen jälkeen.
Laajennusosa sulautuu
hyvin kokonaisuuteen.
Vielä muutamia vuosia sitten
televisio oli yksi yleisimmistä
kodin sähköpalojen aiheuttajista. x 1 x
6 Hull . 18:19
18.12. Swansea ...........................1 1 x
7 Ipswich . Tiedot
postitetaan osoitteeseen: Maaseudun Tulevaisuus, ?Merkkipäivät?,
PL 440, 00101 Helsinki, tai lähetetään sähköpostilla osoitteeseen
merkkipaivat@maaseuduntulevaisuus.fi.
Sarka etsii navettaa
yhteistyökumppaniksi
Loimaalla toimiva Suomen maatalousmuseo Sarka suunnittelee
parhaillaan uutta, vuonna 2016
avattavaa perusnäyttelyä.
Uusi näyttely kertoo suomalaisen maatalouden koko tarinan sen tulosta Suomeen aina
2000-luvulle saakka.
Sarka haluaa tarjota näyttelyssä kävijöille mahdollisuuden tutustua mahdollisimman elävästi
ja informatiivisesti nykymaatalouteen.
?Museo aikoo toteuttaa näyttelyynsä muun muassa osion,
jossa suurelle kosketusnäytölle
tuotetaan lähes reaaliaikaista kuvaa modernista lypsy
karjanavetasta?, kertoo näyttely
amanuenssi Iina Wahlström.
Museo hakeekin nyt yhteistyötilaa, jonka kanssa näyttelyosio voitaisiin toteuttaa.
?Yhteistyötila voi sijaita missä
päin Suomea tahansa, mutta navetan tulisi olla uudehko ja tilan
internetyhteyden tulisi olla valokuidulla hoidettu?, Wahlström
sanoo.
Tarkoitus on asentaa navettaan nettikamera tai kaksi,
ja välittää niiden kautta lähes
reaaliaikaista kuvaa näyttelyssä
kävijöiden katsottavaksi.
?Kameroiden sijainti, lähetyksen viiveaika ja muu vastaava
sovitaan tilan kanssa niin, ettei
hankkeesta ole haittaa tilan normaalille toiminnalle. lähtö: 11
7. joulukuuta 2014
päivästä toiseen
17.12.14
Aurinko nousee
Helsingissä kello 9.21
ja laskee kello 15.12
Oulussa kello 10.25
ja laskee kello 14.03
Päivän sana
17.12. Kirjallisesti lähetettävissä
tiedoissa tulee olla merkkipäivän viettäjän nimi, ikä, merkkipäivän
ajankohta, titteli, kotipaikka ja mahdollinen lyhyt maininta merkkipäivän vietosta. lähtö:
1
3. Myös valolla on hänen
teoksissaan merkittävä osa.
Helsingissä työskentelevä
Mika Taanila tunnetaan varsinkin kokeellisista lyhytelokuvistaan, joissa hän tutkii menneisyyden kerrostumia ja niiden
merkitystä nykyhetken todellisuuteen. Voit tilata kirjan myös puhelimitse soittamalla numeroon 09-7512020.
TÄYTÄ, LEIKKAA IRTI JA POSTITA!
50?
JUSSI TIAINEN
Laura Könönen on käyttänyt teoksessaan No Heaven Up in the Sky (vas.) materiaaleina
dioriittiä ja automaalia. Charlton .............. Manchester U ... Brighton .................... Korjaukset on
suunniteltu huolella ja niissä
on käytetty taloon sopivia korjausmateriaaleja. Valokuvaksi käy mustavalko- tai värikuva, koolla ei
väliä. West Brom. 11
Keskiviikkona 17. Brentford . Sheffield W .............. Esimerkiksi
pesukone yleensä aina oireilee
ennen lopullista hajoamistaan.
?Missään tapauksessa pesukonetta ei saa jättää yksin pyörimään, olipa se sitten ehjä tai
jo viasta oireileva?, Määttänen
sanoo.
Loman ajaksi pienkodinkoneiden töpselit kannattaa
irrottaa seinästä, jos koti jää
tyhjilleen.
MT
netään tunnustuksena korkeatasoisesta ja persoonallisesta
taiteellisesta työstä.
Palkinnon myöntää vuonna
1990 perustettu Henna ja Pertti
Niemistön Kuvataidesäätiö Ars
Fennica. Merkkipäivätiedon tulee olla toimituksessa viimeistään viisi päivää ennen lehden ilmestymistä. Bournemouth ..... Keskimäärin kymmenen ihmistä kuolee vuosittain sähköstä alkunsa
saaneessa tulipalossa.
Määttäsen mukaan ihmiset
käyttävät turhan pitkään rikkinäisiä laitteita. lähtö:
3
6
k-s
alue Oulu 44
14199 Olemme; hyvinvoivia,
luontorakkaita, vaikka yhteiseloon, Rakentaja Rami. P. P. 4800 h +
levikep. Asetuin
Nainen etsii miestä
(tunnus, viesti, telealue, ikä)
14187 Haussa luontoa ja perhettä
arvostava Mies jakamaan ja kokemaan yhdessä kaikki vuodenajat, ilot ja surut. 52000. Jumalauta, siellä
oli julmetun suuri kala, hauki!
Riemu täytti mieleni, kun jatkoin kelaamista. Turku ja Pori 42
14182 Hei! Löytyisköhän täältä
maalais henkistä rehellistä luotettavaa eläin/lapsirakasta naista arkea jakamaan. Seisoin
laiturilla, kädessäni virveli, jonka siimassa roikkui hauki. Ajattelin etsiä
jonkinlaiset pihdit koukkujen
irrottamista varten, mutta luovuin siitäkin.
Olisinko minä itse halunnut,
että suussani olevat koukut katkaistaan pihdeillä, ja niiden kärjet jäävät loppuiäkseni nieluuni?
Nostin hauen ämpäristä toivoni jo menettäneenä, pyörittelin
viehettä syvällä kalan kiduksissa.
Ihme ja kumma: huomasin
yhtä äkkiä seisovani viehe toisessa ja kala toisessa kädessäni. Laskin
saaliin ja virvelin laiturille ja
juoksin hakemaan saunasta ämpärin, täytin sen vedellä ja laskin
hauen ämpäriin. 040 5866915.
Case 4230 4-v. -96, 6300 h, etuk.
Quicke 630, ehjä, toimiva traktori,
h. alv/vaihto. Kalan limaisuus inhotti minua, muuta ei
ollut varaa ruveta valittamaan.
Hauki vasemmassa kädessäni
laskin virvelin laiturille ja rupesin irrottamaan viehettä. P. nainen. 050 4900020.
TRAKTOREITA, kaikenikäisiä.
Käteismaksu. H. olitpa sitten yrittäjä tai vaikka eläk. Ei Sampoa.
P. sis. Se ei
ollutkaan niin helppoa kuin olin
luullut.
Kolmikoukkuinen viehe, vaikka olikin vain yhdestä koukusta
kiinni kalan leuassa, ei tuntunut
irtoavan millään. 040 7631430
Netti palvelee myös ilmoitusasioissa.
Jätä rivi-ilmoitus helposti
Online-lomakkeella:
maaseuduntulevaisuus.fi
VALITSE KUNNOSTETTU YHDISTELMÄ
Valikoima on tällä hetkellä laajimmillaan ja
tarjolla ovat kaikki markkinoilla olevat merkit!
Parhaat viedään ensin!
www.konefarmi.fi/vaihtokoneet
Myynti: 040 500 7509 Liimatainen | Rautalammintie 445, 44300 Konnevesi. Olen pitkä,
komea ja tanssìtaitoinen viljan
viljeliä. Tosi
tarkoit. Etsin rehtiä ja rehellistä
kumppania Kymi 25
14183 Moi löydänkö Näin sinut
25?42 v nainen. Kaikenkuntoiset käy. Hauki vääntelehti ja kiemurteli, mikä riipi sydäntäni. 0400 541445.
MF 675 MP -84, teknisesti hyvä,
lähes uusilla renk., aj. k-autot ja
moottorit. 050 5605019 Laihia.
vm.-14, ml. Myös
korjattavaksi. P. Ellivuori, Katinkulta. sis. Raitis maajussi
haluaisi tutustua juuri sinuun
tositark. ja sinä voisit olla
-50v.nainen. 050 4633858.
NH T6070 Plus ECDL -08.
Runsain varustein mm. Etu- ja
ohj.jouset, 4 lohkoa, 90 l:n pumppu,
h. luetuin päivälehti
Kestotilaajan etuja:
Lukuoikeudet Maaseudun Tulevaisuuden ja
Kantrin näköislehtiin ja arkistoihin
Luulin uistimen tarttuneen kaislikkoon, nykäisin vavasta ja aloin
kelata. Uistimeen tarttunut Pyhäjärven hauki muistutti minua
taas kerran siitä.
JORMA STYNG
Oulu
Lukuoikeus internetin sääpalveluun
Suomalainen Maaseutu -lehti 12 x vuodessa
ONEIDEN
K
LY
E
T
IT
S
E
N
E
ESITTELYKONEID
O
T
S
I
O
P
O
T
S
I
O
P
O
T
S
I
O
P
I
T
N
Y
Y
M
I
T
N
Y
Y
M
I
T
N
Y
Y
M
O
T
S
I
O
P
POISTO
I
T
N
Y
Y
M
MYYNTI NYT KAIKKI
O
T
S
I
O
P
POISTO
I
T
N
Y
Y
M
MYYNTI KOROllA
O
T
MAKSAT vASTA
S
I
O
P
POISTO
I
T
N
Y
Y
M
MYYNTI
N
ESITTELYKONEIDE
N
ESITTELYKONEIDE
N
ESITTELYKONEIDE
N
ESITTELYKONEIDE
N
ESITTELYKONEIDE
ESITTELYKONEET
0%
N
ESITTELYKONEIDE
N
ESITTELYKONEIDE
TOuKOKuuSSA 2015
valtra-rahoitusehtojen mukaan
Voimassa 31.12.2014 asti.
KAtSO KAIKKI ESIttElYKONEEt
> WWW.VAltRA.fI
> VAltRA-MYYjäSI, AGCO SUOMI OY
Lähimmän myyjän yhteystiedot saat
numerosta 020 45 501 tai www.valtra.fi
Valtra is a worldwide brand of AGCO.
YOUR
WORKING
MACHINE
PUIMURI John Deere, Volvo,
Massey Ferguson, Claas, Fahr,
Sampo 500 tai 580. 06 2222555.
TRAKTORIT, PUIMURIT jne. ihan
mukavan näköinen aika suuren
tilan omistaja Oulu 32
14204 Maajussille seuraa vapaasta 28?50 v. Uusimaa 50
14197 Löytyykö Maalaispukille
kyläpaikkaa uutenavuotena tai
loppiaisena. Sillä
hetkellä pääni täytti yksi ainoa
ajatus: Hyvä Jumala sentään,
mitä minä olen tehnyt!
Kuvittelin itseni suupielestä
roikkumassa kolmikoukkuisesta
vieheestä ja ajattelin, mitä tuskaa sätkivän kalan täytyi tuntea.
Vedin hauen lähemmäksi
aikomuksenani ottaa se käteeni
ja irrottaa koukusta. Minä
samanmoinen yrittäjä maaseudulta. -83,
ml 8500 h.
Hinta: 8000?+Alv 24%
Puh. 18.4 tai 20.8x38 ja 425-445
x19.5-22.5 ja vant. Rouva ei unenpöpperöisenä reagoinut haluamallani
nopeudella tilanteeseen. Jos yksinäisyys ahdistaa etenkin jouluna, ota yhteyttä. P. Tuijotin
haukea. 100 h. siisti, huollettu, aj. Uistin tuntui raskaalta.
Mieleeni tuli, että siihen on tarttunut kaisloja, joita nyt kelasin
rantaan päin. 3610 h.
Tosi siisti. 0400 331243.
OSTETAAN VIIKKO-OSAKKEITA
Asiakkaamme ostaa viikko-osakkeita käteisellä. vaihdossa halvempi
traktori. 040 5742810.
Valtra N101HT+EK Valtra 460 vm.
-09, aj. pöydällä.
Hinta max. Olen savuton ja alkoholin kulutus on maltillinen,
harrastan liikuntaa säännöllisesti. Sitten yhtä äkkiä
kala oli häipynyt!
Sen oli täytynyt lähteä uimaan,
sillä mitään muutakaan selitystä
kalan katoamiselle ei ollut. Suuri onnentunne
täytti minut, nousin ylös laiturilta ja huusin vaimolleni: . savuton maa.metsätalous yrittäjä mies haeskelee ystäväkseen
45?65 v .naista. 0400 886689
VALTRA T171 Hitec -11, ek. Häme 39
kalan leukaperiin. P. Kymi 42
14190 Reipas raitis liikunnallinen maajussi etsii elämänkumppania maaseudulla viihtyvää
Vaasa 50
14188 Sinä huumorintajunen,
?lapsista vapaa. 040 579638
www.karjanhankinta.fi
Fiat 80-90 sattuva taka-akselin
runkosovitteet metsäkuormaimelle. 0500 664730.
URSUS tai ZETOR TRAKTOREITA
kuormaajalla tai ilman. Uusimaa
63
14198 Moi! huumorint nuorekas
sport 49 v Maatal yrit, hakee fik-
sua ehkä myös kristillisä arvoja
kunnioittavaa mukavaa ja lämminsydämel. 40t?. Euro-Teli Oy, Hki
p. alv 0.
P. omaan käyttöön.
P. 0400 733478.
vm.-14, ek 56, 50 km/h, ml. ?
Se lähti irti?, huusin ja syöksyin
juoksujalkaa laiturille. Erota tiedot välilyönnillä
toisistaan.
Tarkat ohjeet palvelun käyttöön löytyvät nettisivuilta.
Puhelinnumero välitetään
viestin mukana ilmoittajalle,
joten sitä ei tarvitse kirjoittaa
vastausviestiin. Enempi tai vähempi tositark. järj. P. 0400-646200, 0500-659678.
PUIMURI 13?-17. Olen hyväsydä-
minen, empaattinen ym. Kalan liikehdintä edusti
minulle tuskan ilmentämistä
kehon kielellä. Takuu 2 v.
H. Eritt. +37 - naista. 1 omistaja. Saisit olla mukava, huumorintajuinen rehellinen ja tietenkin
lapsi/eläinrakas Oulu 35
14179 Hei beibi yli 30 v. Se
selvisi! Se selvisi hengissä!?
En ole kalamies, enkä metsästäjä. Tee uusi kestotilaus tai vaihda määräaikainen
kestotilaukseksi osoitteessa www.maaseuduntulevaisuus.fi/kestotilaus tai soita 020 413 2277.
Suomen 2. 0400 228211.
Valtra T170C, -05, 6500 h Isme
etukuormaaja. kestotilaajana
saat sen maksutta!
Lukulautalehden käyttö on
helppoa. Häme 40
14203 Vieläkö on naista, joka
kaipaa maalle. 040 8379500.
B-ALUEEN TILATUKIOIKEUKSIA.
Maksu käteisellä. 67.500 + alv. P. keski.karjala.
Pohjois-Karjala 45
14192 Hei sinä savuton nainen.
Viestiä odottelee maaseudulla
asuva yrittäjä, savuton ei alkoholi ongelmaa ja olen tanssitaitoinen. 70000. kielet, soittoharr. 45
v. Olen hoikka, luotettava, vapaa, 41v. Myös
02 alue. tilatukioikeuksia C1 alue.
P. vain
1100 h, 50 km/h liikennetr. Nyt
alkoi jo olla kiire; hauen liikkeet
olivat käyneet jo hitaammiksi.
Tartuin kiinni vieheeseen ja
jollakin kummallisella tavalla
kolmaskin koukku upposi hauen
kiduksiin.
Voi jumalauta, nyt se kuolee, ajattelin ja huusin vaimoa
apuun. naisesta. Tiedot erotetaan
välilyönnillä. P. P. jousitus, 50km/h,
lisälämm., webasto, kattol., ym.
Vähäkyrö, p. 040 8765516.
LIETEVAUNU 7,5-10 m³.
P. Oman
ilmoituksen palveluun voi jättää
joko tekstiviestillä tai netissä.
Vuotta vanhemmat ilmoitukset
poistetaan palvelusta automaattisesti.
Tekstiviestillä jätetyt ilmoitukset julkaistaan keskiviikkoisin Päivästä toiseen -sivuilla,
kaikki ilmoitukset löytyvät netistä.
Kännykällä ilmoitus jätetään
lähettämällä tekstiviesti numeroon 173172.
Viestin alkuun kirjaimet YS
ja sen jälkeen haun kohde (esimerkiksi MN, katso lista alla),
oma suuntanumeroalue, ikä ja
ilmoitusteksti. alv 0.
Valtra N123H5
Poikivia hiehoja, lehmiä, koko
karjoja. 0500 664730.
Ostetaan
kiintiöitä
Renk. Myös muut kohteet.
Tarjoa 010 084555, klo. Kulj. Olin
näkevinäni, että kalan pyrstö
heilui vähän. 050 3799998.
Valmet 865 vm.-97, aj. etuk.,
ilmast., etup. lisähint. Olen vapaa, luotettava,
ok.näköinen, ?kielitaitoinen?,
viriili. Vääntelin koukkua, ja toinenkin väkänen tarttui
kontalleni laiturille ja laskin
hauen rauhallisesti veteen.
Hauki valui järven pohjaan ja
makasi siellä selällään. alv.
Vaihto/rahoitus. P. joulukuuta 2014
PÄIVÄSTÄ TOISEEN
www.maaseuduntulevaisuus.fi
WWW.MAASEUDUNTULEVAISUUS.FI
Löydä ystävä verkosta tai tekstiviestillä
Lue lukulaudalta!
Maaseudun Tulevaisuuden voi
nyt lukea myös lukulaudalta,
joka on painetusta lehdestä
tabletille sovitettu versio.
Sitä voi lukea kaikilla iPad- ja
Android-lukulaitteilla sekä
uusimmilla iPhone-, Android- ja
Windows Phone-älypuhelimilla.
JAN
TOTILAA
S
E
K
I
S
U
U
ETU!
Ole hyvä . Viestin hinta on
1,90 euroa ja maksimipituus alun
tunnustietoineen 160 merkkiä.
Haku
MN = Mies hakee naista
NM = Nainen hakee miestä
MM = Mies hakee miestä
NN = Nainen hakee naista
MT
KALAJUTTU
Elämäni kala, osa 2
Lue lisää eduista Maaseudun Tulevaisuuden nettisivuilta. Menet vain
lukulaitteella osoitteeseen
lukulauta.mt1.fi
Mies hakee naista
(tunnus, viesti, telealue, ikä)
14207 Moikka! Täällä liikuntaa
ja pikkaisen koirankin kanssa
metsästystä harrastava maatalyritt 47 v 176 cm 02-a etsinnässä
maaseudullakin viihtyvä nainen!
Turku ja Pori 47
14205 Haussa nainen, joka on
kiva ja ehkä kivan näköinen ja
haluaa saada jotain näkyvää aikaiseksi elämässään. Kala
oli siis elossa. Olisiko muuta yhteistä?
Mikkeli 59
14185 Täällä oman torpan isäntä
joutilaana. Olen rehti
luotettava maajussi Mikkeli 35
14180 Pöt pöt! Löytyisiköhän tätä kautta 35vuotiaalle sitä oikeaa
:). Turku ja Pori 50
Ohjeet
Ystävää etsimässä -palvelu
toimii verkossa maaseuduntulevaisuus.fi -osoitteessa. 041 4369325
Ostet. 040 8765516.
LAADUKASTA RUOKAPERUNAA
SIIKLI, ROSAMUNDA, YM.
PERUNATUKKU MAGNUM
P. Lähde uimaan, lähde
uimaan, hoin mielessäni. 12
Keskiviikkona 17. Tuttua hommaa
poikavuosilta.
Kelasin rauhallisesti, ja sitten alkoi selvitä syy kelaamisen
raskauteen. 920 h.
Hyvät varusteet. Voi helvetin
helvetti, manasin mielessäni.
Nyt oli enää yksi koukku irti ja
kaksi kiinni kalan kiduksissa.
Kävelin rivakasti terassille
hauen ja virvelin kanssa, minun
oli saatava hansikas vasempaan
käteeni saadakseni kunnon otteen liukkaasta kalasta.
Laskin kalan ja virvelin terassille, löysin saunan eteisestä
työhanskat, vetäisin vasempaan
käteeni hanskan ja ei muuta kuin
uudelleen kalan kimppuun. Lopulta siimaa
oli vapaana enää metrin verran;
sain heilautettua saaliin komeassa kaaressa laiturille. 2935h, hp.49500. Mikkeli 39
14201 Maajussille morsian. Myös 03 alue Turku
ja Pori 41
14196 Olisiko suomessa sinkku
naista joka olisi myös kyllästynyt
elämään yksin. Quicke
65. Yms Pääkaupunkiseutu 48
14194 Hei.Toimelias 178. Vastausviestin
mukana tulee ilmoitusnumero,
jolla voi poistaa ilmoituksen.
Esimerkiksi 43-vuotias naishenkilö Hämeestä laittaa viestin
etsien miespuolista ystävää: NM
03 43 Hei! Etsin ystävää talviiltoihin...
Ilmoitukseen vastataan lähettämällä ilmoittajalle tekstiviesti
numeroon 173172.
Kirjoita viestin alkuun kirjaimet YS ja sen jälkeen ilmoituksen numero sekä haluamasi
viesti. 80. Hinta:
65.000. 09-20.00.
Fiat 980 dt, vm. mies ja
oon sun teleystävä jos sä tahdot
niin. 15900 . Rahoitus
järjestyy. SUORAAN ENGLANNISTA
Soita Juha Säde 0400 831993
juha@europlantfinder.fi www.tamminen.co.uk
Valtra N103 H5
Ostamme käteisellä: M-B, Man,
Volvo, Scania, ym. 040 5463913 LPR.
Hyvä metsäperävaunu+kuormain
Hakki, Patu ym. Terv
Talvihintaan!
Väderstad NZA, 700 hydr. Mahtava peli myös turve-/
tuorerehuaumalle. 044 5357365.
Lisätietoja: 040-8676494
Trapper traktorimönkijät myy
www.konepoint.fi
Kauhahiekoitin 150 cm leveä,
telasyötöllä, euro sovitteilla.
www.kopteri.net/koti/harri.harjula
HH Tuote p. 6m
- 2-vipu ohjaus
- 2-suuntainen jarrur.
- FR10 rotaattori
- Nisula 175E energiakoura
Paketti ollut testikäytössä (n. esiohjaus, 520/50-17 teli, 4 pankkua,
runkojatke, valosarja, jatkotolpat, uusi,
edullinen.
Käyt.Patruuna 970 laippasov.
Danfors PVG 32 sähköohjaus, vähän
käytetty.
Patruuna 965 kuormain + Patruuna
10t kärrypaketti CD hydr. Vama 3440K alueaura, eurokiinnikkeet, käytetty 5 h.
Ajax nivelaura 3,2 m, eurokiinnikkeet.
Käyt. 24%
Juhani Rahkjärvi
Jussi Uotila
Jouni Uusi-Rauva
Varaosat:
Huolto Tampere
010?7683 170
010?7683 178
010?7683 155
010?7683 164
010-7683183
JR
JU
JUR
TILITOIMISTOT
25 VUOTTA TALOUSHALLINNON ASIANTUNTIJANA PALVELUKSESSASI
40-vuotias perheyritys Rovaniemellä.
Meiltä myös metsäveroilmoitukset!
puh. 18000 h.
Koneet huippukuntoisia,
vaihdot mahdollisia.
Soittoo rimpauta,
niin ruvetaan pelisille!
P. 0%)
Formatic X-Trail 190 -08
YLEISVAUNUT
HEINÄKONEET
Tehokkaaseen kuljetukseen.
Nyt 3 vaunua poistohintaan!
Koko 15/19 m3.
Vielä muutamia koneita ennakkohintaan.
SaMASZ -heinäkoneilla saat laadukasta
ja puhdasta säiliörehua. alv.
Hyvä lumitraktori.
Valmet 502, vm.-74..
Koneenkuljetuslavetti Mac 3-aks.
kant. 0400 661662 Jalasjärvi
Lisää koneita
löydät
KoneAreenasta:
koneareena.fi
KÄYTETYT KLAPIKONEET:
Palax 600 combi + poistokuljetin.
Estre HM200 giljotiini + kuljetin.
Klapi-Tuiko + elevaattori.
PIKO 732 klapikone + kuljetin.
UUSIA JAPA JA PILKEMASTER KLAPIKONEITA
VARASTOSSA
ENNAKKOHINTAAN!
LUMILANAT:
Käyt. Kesla Naarva 23E, vm.-05, hieno.
Kesla 19G energiakoura, vm.-09.
Lietesäiliö 16 m3 Peta-Metalli, koukkuvaunuille, hydr. etulata + jälkiäes. 0500 664730.
Kyse ei ole ainoastaan tuottavuudesta vaan tulevaisuuden
haasteet kestävästä taloudellisuudesta. Patu 1800 kuormaaja, hydr.
tukijalat, 3-pistekiin.
Käyt. 70 ha, kuin uusi.
Lumilinko Oxsa 250, esittely
vain 5800?. 0500 592124.
www.purkukolmio.fi
3-aks. Nivelaura Snowstar 3.2 m,
Volvo-kiinnikkeet, kuin uusi.
Uusi Stark perhosaura TA3200,
eurokiinnikkeet.
Käyt. Hinnat
sis. halvalla.
P. tilavuudet 400?1200 litraa
alk. +alv. ilmastointi, ilmaistuin,
pilariputki, 4 x hydr., jarruventtiili,
nappikytkin, 20.8R38 & 16.9R28
32 500 ?
Hinnat sis.alv 24 % .
Rahoitus/ vaihto mahdollisuus
kuvat www.konekesko.com
KONEKESKO OY FORSSA/LOIMAA
PASI RASIMUS
050?3724 851
www.kjellman.fi
Soita 0424 720 600
VAIHTOKONEISTA PULA!
KÄYTETYT METSÄVAUNUT:
Rysky 6T teli.
Patruuna 8T teli.
Evi 8T teli.
Kronos 8T teli.
Hakki 7T teli.
NYT UUDET KUHN
VARI-MASTER 123,
4- JA 5-SIIPISET
SOPIVAAN HINTAAN.
PYYDÄ TARJOUS!
KÄYTETYT PALUUAURAT:
Noin 20 kpl varastossa. jatke.
3-piste kiinn. Farmarisäiliö 1900l/07 990?. isäntälinjankone, heti varastosta.
Käyt. 41 ooo . 040 7581311.
LAKA PS 120 kW.
Hakekattila. jalat, 2-vipuohj. 13
Keskiviikkona 17. hydr. palalata +
jälkihara 6-aks, 250 pyörät, 4-teli,
aj. Ym. + alv
Profi 50 vm.-07 ajettu 12000 h.
Profi 50 vm.-08 ajettu vain 9000 h.
Valmet 901 vm.-08 ajettu 9000 h.
TimberJack 10-70 vm.-04 aj. 010-7683 180
Tume Nordic 5006 äes, vm. 78 tkm, vm. tilavuudet 2500 ?9000 litraa
ATI -vaunuhiekottimet
MAANSIIRTOVAUNUT
Konepäivätarjouksena eri malleja todella
edulliseen hintaan.
. Katso
kuvat www.jarviseudunkone.fi
51 500
11 200
24 100
17600
2 340
1 500
1 800
9 100
15 300
9 300
2 350
1 530
5 000
JR
JU
JR
JU
JR
JR
JUR
JUR
JUR
JUR
JU
JU
JUR
JUR
JUR
JR
JU
JR
JUR
TERVETULOA
Kaikki hinnat alv 0 % * Lisätään alv. Katso
netistä!
+ 40 MUUTA SARKA-AURAA!
ÄKEET:
Tasausäes Multiva L8000 Massive
(8.0 m), 4-aks., jousitetut kynsipiikit,
hydr. 06-3844600, 044 5690003,
0440 366675, 050 5276588
SIMULTA KYLVÖLANNOITTIMIA
Alajärvi 0400 663438. 0400 336730.
TRAKTORIT:
Veteraanit:
IH 250B vm. Ostetaan ja otetaan myyntiin
osakeyhtiöitä (myös toimimattomat yhtiöt). 0440 228 586
SYDÄN-SUOMEN TALOUSHALLINTA OY
PL 20 (Ruukintie 2) 44800 Pihtipudas
puh. joulukuuta 2014
UUSIA PATRUUNA JA
FARMA -KUORMAINYHDISTELMIÄ VARASTOSSA
ENNAKKOHINNAT!
KÄYT. tonsa ansiosta. + alv
Heti valmis toimitukseen
P. 5 tuntia)
TÄMÄ PAKETTI NETTOHINTAAN
18 900 . 400?
(alv. Aj. Teemme
yrityssaneeraushakemukset, selvitystilat, rästikirjanpidot. 020 728 9601 fax 014 562 508
info@taloushallinta.com
www.taloushallinta.com
Tilipalvelu Marja-Leena
Maa- ja metsätalousyrittäjien kirjanpidot ja
veroilmoitukset alan ammattilaiselta.
Kauppakatu 12 A 12, 44100 ÄÄNEKOSKI
040 589 0158 / Marja-Leena Vainiola
Auktorisoitu
tilipalvelu.marja-leena@kotinet.com
Kirjanpidot ammattitaidolla
puh. levitys, -11, kuin uusi.
Kalkkivaunut Bredal B50 ja B80,
huolletut, hyväkuntoiset.
UUSI Pronar Hercules 14 m3
täsmälevitinvaunu, edullinen.
VAIHTOKONEITA TAMPEREELTA
Traktorit:
Vm
Hv
Tunnit
*JD7720AQ 50km/h TLS
04
188
5500
*Valtra N103H5+ek
13
111
350
*JD6520 AQ 50km/h TLS
05
126
7000
*JD6830 Prem AQ
09
172
6900
*JD6320PQ16+ek
06
110
3700
*JD5100R Prem+Q ek
09
108
7300
*Valtra T160
04
150
7100
*New Holland TM190R
05
194
4300
*CaseMXM 120+ Q ek
06
120
4585
*JD6320PQ16+ek
06
110
7000
*JD6620PQ24+Q ek
04
137
9923
*MF4270Turbo+ek
01
120
2636
*Valtra 6800+Q ek
98
110
7000
*Case 4230
96
83
4500
*Case 5130A+Q ek
96
120
8000
Tarjouskoneet nettohintaan:
*New Holland TS 115+ Q ek
02
116
7600
*JD6310PQ16
00
100
6000
*JD6410+Qek
99
105
9500
*Ford 6410
91
80
4700
*Leyland 272
79
73
4500
*MF165+etuk
71
65
Työkoneita pois talven alta
*Agronic 17M3+pumppuk+multain
*Junkkari ST Simulta 4000
01
*Väderstad Rapid 300xl disc
05
*Tume Vega 300
07
*Potila 4,5m äes
*Kverneland 4-siip sarka-aurat
Överum 3-siip sarka-aurat
*Junkkari 3000 hin ruisku
*Krone XXL noukinvaunu
*Kesla 40LF sykeprosessori
11
*Palax combi 600
*Salo 800 hiekoitin
*Quicke Q85 etukuorm.
METSÄVAUNUT JA KUORMAIMET
KLAPIKONEET
Pyydä tarjous myyjältäsi:
Jaakko Pirinen, 0400 130 130
Heikki Töyrylä, 040 550 8693
Jani Manni, 044 743 2050
Kaupinkatu 4, 45130 Kouvola //
RATKAISUT
KAIKKEEN
MAATALOUSKÄYTTÖÖN.
Katso lähin
jälleenmyyjäsi
www.rotator.fi
ENERGIAPUUN KORJUUSEEN
PUUN AJOON
NISULA 850 metsäperävaunu
- kantavuus 9tn
- 3 pankkoparia
- moottorisahateline
- 400/60-15.5 renkaat
P30 kuormain
- pystytolppainen liikeratakuormain
- ulottuvuus n. Myydään valmiita osakeyhtiöitä (alv, epr, pankkitili). P. Hieno.
Rullaäes Kronos 4900 hinattava
4-aks., jousitetut akselit, hieno.
Suorakylvökone Great Plains V300F
3-m, HS-laite, aj. metsäkoneen kuljetusauto
Volvo FH 12, aj. Hakki 3010, 3-piste kiinn. Kaikki talous- ja lakipalvelut. 0%)
TARKKUUSLEVITIN
POISTOHINTAAN
p.040-54 52 385
www.lundan.fi
Nisula
N5
NISULA KÄRRYPAKETTI
Harvennushakkuukone,
joka on suunniteltu
harvennuksien ehdoilla.
TARKKUUSLEVITIN
Levitin raskaaseen urakointiin. levityslautaset (halk. 050 3298703.. vain 1075 h.
Huippuhieno, kuin uusi! Vain suorakauppaa.
Case IH4240 vm.-97, 3100 h,
huippuhieno.
Volvo 640-4 pyörökuormaaja +
lumikauha.
Volvo 840-4 pyörökuormaaja+kauha.
Wille 645 Hydro pyöräkuormain
vm. Lumilingot 230 ja 260
MF 135 vm75. koneenkuljetuslavetti 1-aks.
hienosti tehty.
Tempo 12 tn viljavaunu, 14 m3, aut.
perälauta, hieno.
Edullinen isäntälinjankone
Jobo ST 75 sykeharvesteri,
ketjusaha automatiikalla.
Varastossa, vielä vanha hinta!
UUSI Naarva S23 sykeharvesteri,
edull. alv:n. syöttö, no
stress, nivelakseli, vähän ajettu.
TR lumilinkoja kaikki mallit
varastossa, myös kuntomallit.
P. 040-8676494
NISULA FOREST OY
Se on metsän, metsänomistajan
ja yrittäjän etu.
Paikka ja aika:
Pe 19.12.2014 klo 10-14
Myllyvuorentie, URJALA
Nokipannukahvit
Leveätelainen Volvo EC150LC,
1994, siisti, hyväkuntoinen. Potila Magnum 620 vm.-95, siisti.
P. vain 2 500 h. -58, hieno, rekisterissä
MF HARMAA BENSA vm.-52, hieno, rek.
MAJURI 57 rekisterissä
MF 4370 vm.-03, aj. Tervetuloa tutustumaan uuteen Nisula N5
-harvennushakkuukoneeseen.
MB Sprinter vm.-97 pitkä ja korkea. Säädettä- Nopeuttaa levitystä suuren tilavuutensa
vien heittokour. P. 0%)
(alv. Kuljetusleveys 3,20 m. 6 968?
Hinta alkaen
(alv. 050 517 1616
www.yritysterapia.fi
Kirjanpitoa & verotusta
Calcutec Consulting Oy
Jyväskylässä ja Kihniöllä
www.calcutec.fi
gsm 0400 775 409 / Satu
mirja.aurasmaa@sysmantilipalvelut.fi
Uotintie 1, 19700 Sysmä
Puh. Vaihto/rahoitus.
P. P. 19 tonnia.
Käyt. 041 4442046.
www.agrimarket.?
www.sysmantilipalvelut.fi
Maa-, metsätalous ja yrityskirjanpidot
Laihian
Tilipalvelu Ky
Vaasantie 522, 66420 Ruto puh. Farmi juontovinssi
JL60/12, vetoteho 6000 kg. 040 865 5000
www.lapintilitoimisto.fi
toimisto@lapintilitoimisto.fi
Pienyritysten kirjanpidot,
myös maa- ja metsätalouksien!
www.laskentamaa.fi
Sari Luoma
p. jatke, hydr. kärry
hydr. 6-m
ulottuvuus.
Käyt. vinssi, 2-vipuohj.,
3 pankkoa, kuin uusi.
Farma 6.0 D + 8000 telivaunu, vm.-07,
2-vipuohj. -02.
P. hydr.jatke, kuin uusi.
Patruuna 860 + 9000 t telivaunu,
2-vipuergo, hydr.jatke, hieno.
Käyt. 2000,
varpajyrä ja jälkihara, V-Suomi.
P. 0400 824858 roopenkone.com
McHale 998 vm. 0440-630821 / Piikkiläntie Juva
klo 9.00-15.00
AUKTORISOITU
TALOUSHALLINTOLIITON
JÄSENTOIMISTO
Taloushallintoliiton jäsen
TALOUSHALLINNON OHJELMAT
Tilitoimisto Yritysterapia Oy
Olavinkatu 45 C,
57100 Savonlinna
puh. Kaikki mallit!
Hyvää Joulua ja
Onnellista Uutta Vuotta!
Hinta
70 960
52 400
44 354
44 350
39 500
37 100
36 290
36 290
34 700
33 000
30 000
29 435
27 400
15 250
15 350
Kylvökone Simulta 3000T vm-07.
Potila SPH 480 äes.
2 kpl irtosiiloja. rampit, sopivasti
Koneenkuljetuslavetti Mac 2-aks.
sääd. Aisajousitus.
SUOMEN EDULLISIN
KULJETUS YMPÄRI SUOMEN!
Vöyrin Kone ja Traktori Oy
www.voramaskin.fi
23 300
21 700
20 600
15 900
3 950
4 000
Myyjä
JU
JR
JU
JU
JR
JR
JR
JR
JR
JR
JU
JR
JU
JR
JR
Sysmän Tilipalvelut Ky
Uudet ja käytetyt jääketjut.
Varastossa. 27 tonnia, hydr. 6,65 m
ulottuvuus, hydr. 040 5397735
www.konekauppias.fi
HarvennusHakkuu-
työnäytös
23 589?
27 900?
(alv. 03 717 2900
Nuutisarankatu 35, TAMPERE
Puh. 4-Syl, Sisu-Diesel, taittoaura edessä, takana koko leveä jyrsin + hydrauliset levikesiivet sekä laduntekovarusteet. Toimi heti.
Rinne-/latukone. -84, 8600 . 0%)
2 879,- alv 0 % + toimituskulut
ATI -kauhahiekoittimet sylinterillä
. Ferme Agri Oy, Porvoo
0400 203499 Kenneth.
Tume JC3000 vm.-09 Agrocomp+ kiekkokone. jalat, 2-vipuohj. Hp.
18900. -91, aj. P. Toimialueenamme on koko Suomi!
Meiltä myös yksityishenkilön velkajärjestelyt!
KOUVOLASSA
Company Services & Consulting CSC Oy
TO 18.12.
+358(0)400 997 050 tai info.cscoy@gmail.com www.cscoy.fi www.yrityssaneeraukset.fi
Kuvassa uutuus vaunu ATI 12000, teli 385/55R22,5 renkailla.
ATI-hiekottimet säädettävällä
heiluripohjalla
TARJOAMME
KAHVIT
KLO 10 - 15
Hieta-Heikki -kauhahiekoittimet
. vetoaisa, kant. 0500 853816.
Mottimaster traktori- ja sähkökäyttöiset. Säätökeskus +
poltin. Vila JLP 2,8 m, etupuskulevy,
Vila-kiinnikkeet.
Hese takalana 10-28, hydr.kääntö,
kuin uusi.
Uudet Jykevä- ja VM-takalanat.
Kaikki mallit varastossa.
HAKEHAKKURIT:
Edsby 250H, oma hydr. n. tilavuudet 2500 ?12000 litraa
ATI-hiekottimet
Agrimarketeista kautta maan.
Lisätietoja: www.agrimarket.fi
10. vain 100 ha,
kuin uusi. KOURAKUORMAIMET:
Patruuna 5771 +10t kärry hydr. Kellfri GL63 kuormain + 8000
kärry, radio-ohj. 9900 h,
rasvari, lumikauha, hieno.
Ford 7600, vm.-76, vähän ajettu.
Case 1390-4 vm. esiohj.
KO-PA 2200 kuormain + 1-aks. Patruuna 3200 hydr. -13, hyvä kanttija pyöröpaalille. 06 - 4761 104
LIUKKAUDEN TORJUNTAAN
ATI-HIEKOTTIMET
laihian.tilipalvelu@netikka.fi
Kirjanpitopalvelut kaikille yritysmuodoille.
Maa- ja metsätalouskirjanpidot.
Maa- ja metsätalouden kirjanpidot
ammattitadolla
Arja Tolvanen
040 - 553 8957
Punkaharjuntie 3, 57130 Savonlinna
KONEPÄIVÄT
UUTUUS!
PALMS METSÄVAUNUT
JA -KUORMAIMET
www.suonentieto.fi
TALOUSPALVELUT JA LAKIPALVELUT
Onko yritykselläsi talous ongelmia?
Konkurssi ja talousongelmat voidaan korjata ja ehkäistä monella tapaa. pitkille tieosuuksille ja urakointikäyttöön
. jalat, aisakääntö,
2-vipuohjaus, hyvä edullinen paketti.
Käyt. 0400 681778.
Metsätraktori VOLVO ISONALLE
p. sis. ja tehokkaan italialaisen levityskoneis96 cm) takaavat tarkan levitystuloksen. hieno.
Mowi 1600 liikeratanosturi
ulottuvuus 10 m, ilman venttiilipöytää,
oikein hyvä kunto.
VAIHTOKONEET LOIMAALLA
MF 6470 DYNASHIFT -04
2180 h, etujouset,
18,4R38 & 14.9R28
47 500 ?
SILPPURIVAUNU
Laaturehun tekijöille
MF 4245 & ISME 1400 -98
3 x hydr, pikavaihde,6900 h.,
26 500 ?
MF 3080 -88
4600 h, 16.9R38& 13.6R28
Autotronic,
15 500 ?
MF 690-2 -83
JF-silppuri
16.9R34 & 10 x16 hyvät, 4300 h,
11 900 ?
Tekee lyhyttä ja tasalaatuista
sekä maittavaa rehua, joka
säilyy ja kulkee helposti aina
pellolta ruokintapöydälle asti.
VALTRA VALMET 8400 -98
Laadukkaan, puhtaan
ensiluokkaisen heinän tekoon
Hyvät käytetyt silppurivaunut
JF Tuhti 125
Keverneland 480
Metsjö ES 4000
Metsjö Metaq esittelyvaunu
5900 h., etunostolaite Jake+hydr.
esiohj
0400 666253.
HÄRMÄNPELTO OY
06 4845175, www.harmanpelto.fi
Käyt. 06 4331950.
PURKUOSIA
Noudot aloitetaan jälleen 29.12.2014.
Lokomo 325 varaosiksi.
0500 592124, www.purkukolmio.fi
Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2015.
SORKKAHOITOTYÖT
Heikki Toivonen Koski Tl
Puimurin KOHLINLAAKEREITA
Talvialennus. Teet myös aktiivista puhelinmyyntiä. Käytä oikeutesi!
Kierrän koko Suomen puhumassa asiasta.
Ole nopea!
Ryhmään mahtuu 2000 metsänomistajaa.
Kiertueaikataulu, lisätietoja ja liittyminen:
suurisavotta.fi
0400 241 371 Reijo Lahtonen
Jätä
oma ilmoituksesi
SYDÄMELLISET NÄKIJÄT
BRITA 0700 579 101
MERI 0700 570 110
SIRU 0700 579 111
2,28 . kpl
13,6R38 460 . Viestilehdet Oy:n päätoimipaikka on Maalaistentalossa Helsingin ydinkeskustassa.
Liikevaihtomme vuonna 2013 oli noin 28 miljoonaa euroa.
Yrityksemme työllistää sata viestintäalan ammattilaista.
www.viestilehdet.fi
sivunvalmistajan tehtävään Ylivieskaan
MERIKONTTEJA ja lauttavaunuja
Lappeenrannassa, Kouvolassa ja
Lahdessa 6-13,5 m. min+pvm, pl 87 40321 Jkl
www.ValonEnkeli.fi
Live + Kimppa + Tarinat!
Soita 09 54 211 431
K-18 Alkaen 0,50 ?/min+pvm
erillislaskutettava palvelu
WF Oy, PL 32 Hki 71, kotirouvat.fi
MIES, SOITA MEILLE SUORAAN!
02 6516 1312 Hinta 0,99?/min +
pvm/mpm. trakt. mennessä sähköpostilla saila.paananen@mtk.fi tai 044 413 3350 ilmoittautumiset
30.12. min
+pvm Live! TL PL38 02661 Espoo
Käytettyä TRUKKIsekä VARASTOHYLLYÄ edullisesti.
www.rackman.fi
P. Hinnat sisältävät alv:n. Lisäksi tilaisuudessa on LähiTapiolan edustajan puheenvuoro erilaisissa traktoritöissä tarvittavasta vakuutusturvasta.
Tilaisuus on MTK:n jäsenmaksun maksaneille jäsenille maksuton. paripyöriä: 710/70x42,
580/70x42, 650/65x42, 620/70x42,
20.8x42, 710/70x38, 580/70x38,
650/65x38, 20.8x38, 18.4x38,
16.9x38, 600/65x38, 520/70x38,
480/70x38. 18.4R38 820 . 050 537 6480
SIEMENIÄ
TILINPÄÄTÖKSEEN
www.maaseuduntulevaisuus.fi
Viestilehdet Oy
Sanomalehtien liiton jäsen
Levikki 80 754 kpl (LT 2013)
ISSN 0355-3787
Lukijamäärä 329 000 (KMT S2013/K2014)
TOIMISTO
Avoinna ma?pe 8?16.00
Postiosoite: PL 440, 00101 Helsinki
Käyntiosoite: Simonkatu 6, Helsinki
TOIMITUS
Puhelin:
020 413 2100
Faksi:
(09) 694 3717
toimitus@maaseuduntulevaisuus.fi
TILAUS- JA JAKELUASIAT
Soita
020 413 2321
Ingrid herne
kylvösiementä
WWW.PUROLANKARTANO.FI
ILMESTYMISPÄIVÄT Maanantai, keskiviikko ja perjantai
JULKAISIJA
Kysy
meiltä
lisää.
Sollan Pakkaamo Oy, Loimaa
puh. Käytön/luovutuksen voi kieltää
ilmoittamalla siitä Tilaajapalveluun.
Näköislehti ja arkisto:
www.maaseuduntulevaisuus.fi/kirjaudu
ILMOITUKSET
Puhelin
Faksi
Sähköposti
020 413 2321 (ma?pe 8?16.00)
(09) 694 4766
ilmoitus@maaseuduntulevaisuus.fi
Ilmoitushinnat 2014: Hintaan lisätään 24 % alv.
Tekstissä mustavalkoinen 3,80 ?/pmm, 4-väri 4,45 ?/pmm,
(Metsänomistajanumero mv 4,10 ?/pmm, 4-väri 4,75 ?)
Tekstin jälkeen mustavalkoinen 2,85 ?/pmm, 4-väri 4,45 ?/pmm
(Työpaikat mustavalkoinen 3,95 ?, 4-väri 5,15 ?)
(Koulutus mustavalkoinen 3,15 ?, 4-väri 4,85 ?)
Rivi-ilmoitukset 8,50 ?/rivi (2-5 riviä)
Nimimerkki-ilmoituksia julkaistaan vain käteismaksulla.
Ilmoitusten jättöaika
maanantain lehteen
perjantain -?-
pe klo 10.00
ke klo 16.00
keskiviikon lehteen
ma klo 16.00
Vastuu virheistä
Lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista, jos ilmoitusta ei voida julkaista määrättynä päivänä. 050 5185122.
p. 0440 490990 ja 045 1297460.
Puhelin
Faksi
Sähköposti
020 413 2277
(ma-pe 8?16.00)
020 413 2294
tilaajapalvelu@maaseuduntulevaisuus.fi
Tilaushinnat kotimaassa
Hinnat perustuvat laskutusjakson alussa voimassa olevaan hinnastoon ja
ovat 1-eräisiä. Vakavarainen talomme tuo pitkäjänteisyyttä
työskentelyysi. grafiikan tekemiseen. kautta viimeistään 6.1.2015.
MYYMÄLÄVAAKA
Hinnoitteleva Digi DS-781
30 kg / 10 g hinta 385,- alv.0%
Berner Oy on vuonna 1883 perustettu vakavarainen suomalainen perheyritys.
Konsernimme liikevaihto vuonna 2013 oli 265,7 miljoonaa euroa. Jari Vuorilampi
p. Jätä hakemuksesi
CV:n ja palkkatoivomuksen kera osoitteessa www.arespartners.fi linkin
?Avoimet työpaikat. Noutotilauksia voi tehdä tänä aikana sähköisesti
osoitteessa: www.raatonetti
MAATALOUSRENKAAT
www.rengasjatarvike.com
P. Puimureiden osat
Kauppa ja luettelot netissä
www.konekorjaamo.fi
KAUHAT HEFTATTUNA
- kaikki kauhamallit
- kantoharat
- myös tilaajan mitoilla
- erilaisille liittimille
- liitinlevyt
SALAOJITIN
- LEVYLEIKKAUS
P. Rahoitus ja
kuljetukset.www.halerpalvelut.fi
P. kykyä tarttua monipuolisiin tehtäviin
. 14
Keskiviikkona 17. Hinnat alk. 0400 333666, 0500 333666.
SERTIFIOIDUT SIEMENET
VILJAT, NURMIKASVIT, NURMISEOKSET, APILAT, HERNEET,
HÄRKÄPAPU.
Junttilan tila, Vammala
0400 777192, 044 5130009.
www.naturcom.fi
08 270 7200, 02 762 6200
Hyvälaatuista
kuiviketurvetta
Huittisista.
Perille toimitettuna
P. min
+pvm KESKUSTELUA 24h
PL 36 02661 Espoo
EROTU
MUISTA!
Tilaa nyt. valmiutta ottaa käyttöön uusia työskentelymenetelmiä
. Pääkonttorimme,
tuotekehityksemme ja tuotantolaitoksemme sijaitsevat Suomessa, tytäryhtiömme
Ruotsissa ja Baltiassa. MS Office- ja Adobe -ohjelmien sekä sisällönhallintajärjestelmien sujuvaa ja monipuolista käyttöä
. 02 2721199, 0400 781762.
Purkupojat Oy
045 1331221, 1331222 Pälkäne.
HAEMME OSAAVAAN AMMATTILAISTEN JOUKKOOMME
VILJELIJÄN BERNER -LIIKETOIMINTAAN
S.posti: heikki.toivonen@koski.fi
P: 0500 533340 tai 02 4841018.
www.aumanet.fi/~heikki.toivonen
Olen 45-v. Kokemus myynnistä,
avainasiakkuuksien hoitamisesta ja markkinoinnista katsotaan eduksi.
Maatilayrittäjä
liikenteessä
-infotilaisuus
Traktorin liikenneluvat sekä ammattipätevyys-, polttoaine- ja
ajokorttivaatimukset ovat herättäneet maatilayrittäjissä runsaasti
keskustelua.
MTK-Etelä-Savo järjestää torstaina 15.1.2015 klo 12.00 Juvalla
Partalan Kuninkaankartanossa (Huttulantie 1) tilaisuuden, jossa
aiheeseen perehdytään tarkemmin MTK:n asiantuntija Ilpo Mattilan
johdolla. Lähetämme siitä erillisen laskun! KESKUSTELUA 24h
PL 36 02661 Espoo
Mies, Suomen vanhin ja suosituin
numero! 0700-1-0700 0,99. Muilta peritään 100 euron osallistumismaksu käteisenä
paikan päällä. 08-430 311, fax 08-430 323
DEEREN varaosat
suoraan hyllystä
JD puimurien osat edullisesti.
Suodattimet tarjoushinnoin.
Konehuolto T. 0%
www.vaakamyynti.fi
03-781 7470, 0400-197 344
info@vaakamyynti.fi
Tehtävässä menestyminen edellyttää:
. 0400 686050.
yli 200:n eri traktorimalliin
Pidämme joulutauon sekä tilauskeskuksessa että noutopalvelussa
24.?26.12.2014. 020
413 2324. Lähetä hakemuksesi ja CV palkkatoivomuksineen
viimeistään 4.1.2015 osoitteeseen: hakemukset@viestilehdet.fi
Kaura: Obelix, AkseliBOR , VivianaBOR
Vehnä: Lennox, Sertori, QuarnaBOR, Puntari
Ohra: Toria, WolmariBOR, Salome, FairytaleBOR, Marthe
www.peltosiemen.fi
Vehnät:
Ohrat:
Sertori, Quarna,Lennox, Zebra
Toria, Wolmari, Einar, Jyvä, Salome, Barke, Marthe,
Fairytale, Polartop, Saana, Severi
Kaurat: Akseli, Riina, Obelix, Belinda, Viviana, Peppi
Kevätruis Juuso
Useimpia lajikkeita saatavana puhtaana ja peitattuna. Fiatagri, Case IH, Ford, New Holland, MF, Zetor, Leyland,
DB, Same, JD
. 0500 660106.
KAIVINKONEEN KAUHOJA
www.kauhoja.net P. 046 5472427 Jyväskylä.
MARKKINOINTI- JA
MYYNTIKOORDINAATTORIA
Kehität myynnin ja markkinoinnin prosesseja sekä niihin liittyviä järjestelmiä. 0500 164290 myös ilt
Nuffield - Leyland - DB - BMC
varaosia. P. 0500 382821.
Esim. Toimitukset
suoraan tilaajalle sovittuna aikana koko maahan, kysy tarjousta.
Kultajyvä OY Hämeenlinna, 050-3208270
info@kultajyva.com, www.kultajyva.com
PELTOSIEMENIÄ
Lennox, Sertori, QuarnaBor, Toria,
FairytaleBor, Marthe, WolmariBor,
EinarBor, Obelix, VivianaBor, AkseliBor
, Karita, KontuBor, Nokka ym.
Peräniityn tila, Huittinen
P. 0400 616494
vahatalon.traktori@smail.fi
JÄÄNASTAKETJUT
Tapio 9-11 -kaikki koot
LUMIKAUHAT 2-2,9 m
Uudet renkaat ja vanteet,
myös käytetyt.
MAATILOILLA KUOLLEIDEN ELÄINTEN NOUTOAJAT JOULUN AIKAAN
Keskiviikkona 17.12.2014 kello 15:00 mennessä tehdyt noutotilaukset
pyritään hakemaan ennen jouluaattoa.
Kaivinkoneisiin ja kaivureihin uusia ja käytettyjä kauhoja ja pikaliittimiä. 020 413 2321
fax (09) 694 4766
ilmoitus@
maaseuduntulevaisuus.fi
Hyväkuntoisia 6 m merikontteja
Lahdessa, Kouvolassa ja eri satamissa. alkaen (tiistaista torstaihin).
Tilaisuuden lopussa kahvitarjoilu noin kello 14.30.
metsänomistaja
Myitkö puita 1997-2004. kpl
Hinnat sisältää alv:n.
KETJUJA tarktoreihin,
metsäkoneisiin, ym. P. 040 900 9523
Y-Agro Hämeenlinna
Wartiamäentie 4
13600 Hämeenlinna
www.y-agro.net
KONKURSSIHUUTOKAUPPA.FI
Sinulla on soveltuva maatalouden ja kasvituotannon koulutus sekä maatalouden ja kasvintuotannon käytännön ymmärrystä. joulukuuta 2014
ZETOR-VARAOSAT
Kaikki halpaa, myös Ursus
www.VV-KONE.FI
03 3634008, 0400 625373.
RENKAITA
järkevään hintaan
VARAOSAT TRAKTOREIHIN
. Laukkanen Oy
0500 226028, 02 4875965
www.konehuoltolaukkanen.fi
PALMU
Tuurinkoski-yhtymä Oy
0400661205
turvaohjaamon osia.
Meiltä myös tärinän- ja
iskunvaimentimen kumit ohjaamoihin. 1400 . hyviä asiakaspalvelu- ja yhteistyötaitoja
Tarjoamme Sinulle mielenkiintoisen tehtävän, palkitsevan työn,
kilpailukykyiset henkilöstöedut ja hyvät työvälineet. Ilmoittautumiset torstaihin 8.1. Työnkuvaasi on mahdollista kehittää tulevaisuuden tarpeiden
mukaisesti. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisussa sattuneesta virheestä tai poisjäämisestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Työkoneiden osat
. Lisätietoja: www.berner.fi
Viljelijän Berner myy maatalouskaupassa suoraan viljelijöille kasvintuotannon tuotantopanoksia, kuten kasvinsuojeluaineita, siemeniä, lannoitteita ja polttoaineita.
Uusi viljelijänberner.fi -palvelukanava tarjoaa verkkokaupan lisäksi sähköisen suunnittelutyökalun viljelijöille. Kustannustalomme päätuotteita ovat Maaseudun
Tulevaisuus, Koneviesti ja Aarre. 0400 266579, 0400 895174
www.maatalouskoneet.fi
Vähätalon Traktori
Somero P. osaamista sähköisissä kanavissa työskentelystä (verkko,
mobiili, lukulaite)
. P. Huomautukset on tehtävä
8 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. Painetut
lehdet ovat yhä vahva kivijalkamme, mutta sähköisten
kanavien sisältöön ja rakenteeseen liittyvät tehtävät
kasvavat jatkuvasti.
Taimen merkkauskepit
vielä vanhalla hinnalla
SERTIFIOITUJA SIEMENIÄ
Olemme Suomen johtava maaseutuun liittyvien sisältöjen
tuottaja. Tarkempi hinnasto on nettisivullamme
ja lisätietoja saat myös tilaajapalvelun puhelimesta.
12 kk
208 ?
6 kk
113 ?
3 kk
67,60 ?
1 kk
34 ?
Kestotilaus
196 ?/12 kk
Kestotilaus jatkuu automaattisesti, ellei tilaaja peruuta tilausta. +alv.
Ja 9 m 1850 . ym.
P. 0500 535325 www.sollanpakkaamo.fi
SERTIFIOIDUT KYLVÖSIEMENET
SUOSITTU YSI-LINJAT MIEHILLE!
Soita 0700-09 09 09 0,99. Hydrauliikkatuotteet
. Olet yhteydessä päämiehiimme
ja yhteistyökumppaneihimme sekä avustat markkinointipäällikköämme.
TERVETULOA WESTERNIN VAUNUPÄIVILLE
Y-AGRO HÄMEENLINNAAN
18.12.2014 KLO 10-15
Lyhennys- ja
korkovapaa
rahoitus
30.9.2015 asti.
Käsiraha
vain 20%!
Esillä Western-maansiirtovaunut, -rehuvaunu, -karjavaunu,
-kuivalannanlevitin, Kire-perävaunut ja -metsäperävaunuyhdistelmät, sekä FTG-metsäperävaunuyhdistelmät.
Vaunut saatavilla suoraan varastosta.
Tee nyt vuoden viimeiset loistavat ennakkokaupat!
Vaunupäivien aikana kaupan päättäneille kaupan päälle
Western-grilli! Yli 30 000 . 0400 623 115, varmimmin 18.12. Kestotilaus
laskutetaan kunkin laskutusjakson alussa voimassa olevalla kestotilaushinnalla.
Tilaukset toimitetaan force majeure (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden
viivästykset yms.) varauksin.
Viestilehdet Oy:n asiakasrekisteriä voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointitarkoituksiin henkilötietolain mukaisesti. maalta kotoisin oleva
mies, ammattirakennustyöntekijä.
Haluaisin maataloustöihin, myös
konetyöt. P. 040 5925005
siekkelin.saha@gmail.com
Syyshinnoin tilinpäätösostoille!
Etsimme monipuolista eri julkaisukanavien osaajaa
tuotantoomme
Vastaat tehtävässäsi ilmoitusten teosta, lehtien taitosta,
kuvien ja videoiden käsittelystä sekä arkistoinnista.
Lisäksi osallistut mm. Lisätietoja tehtävästä ja yrityksestä antaa
Viestilehdet Oy:ssä tuotannon esimies Timo Julkunen, puh. vaunukaupan päättäneille myös
ilmainen Sima-messumatka Pariisiin!
Heikki Hakamäki, puh. Siekkelin saha
p. ja 29.12. kpl
18,4R34 780 . usean vuoden kokemusta vastaavista tehtävistä
. +alv.
Halerpalvelut.fi P. 0440 490990.
Tarjoamme näköalapaikan dynaamisessa ja kasvavassa liiketoiminnassa
sekä monipuoliset työtehtävät ja mahdollisuuden oman työn kehittämiseen.
Lisätietoja tehtävästä antaa Arespartnersin konsultti Pertti Leppäkoski,
p. klo 15?17. Lehti ei ole korvausvelvollinen, jos sen lähettäminen
tilaajalle lakon tai muun ylivoimaisen esteen vuoksi keskeytyy.
Soitettaessa 0204-alkuisiin numeroihin hinta on lankapuhelimesta soitettaessa 8,35 snt/
puhelu + 6,55 snt/min ja matkapuhelimesta soitettaessa 8,35 snt/puhelu + 18,05 snt/min.
Maksuliikenne:
Maksun saaja Viestilehdet Oy
Nordea
FI2410103001007384
OP
FI5457230220406222
Sampo
FI2080001600063128
SWIFT/BIC
NDEAFIHH
OKOYFIHH
DABAFIHH
Sivunvalmistus: Viestilehdet Oy Paino: Lehtisepät Oy, Jyväskylän paino 2014
Tähän lehteen käytetty puu on peräisin kestävästi hoidetuista metsistä, valvotuista
kohteista tai on kierrätettyä.. Bernerillä on valtakunnallisesti toimiva kasvintuotannon
asiantuntijoista koostuva palveluorganisaatio.
Etikettivaaka SM-300 1100,- alv. Toimipisteesi sijaitsee Suomalaisen Maaseudun
toimitiloissa Ylivieskan keskustassa.
Kiinnostuitko
Rujoa ei saa päästää yksin ulos. Sovittiinko. Farmirehu Tapani Korpela
. WK Agro Oy
A
A
A
A
E
A, B
A
A, B
B
Rahtisekoittajat
. Juuri sen hän oli hetki
sitten tuntenut kipeästi kyljessään.
. Kukaan ei ole koskaan pitäny minusta huolta niin kuin sinä. MARK TRAIL
Muista ilmoittaa
puutarhatuotevarastot
Puutarhatuotteiden varastomääräilmoitus
marras- ja joulukuulta pitää toimittaa
elykeskukseen vuoden loppuun mennessä.
Puutarhatuotteiden varastointitukea hakeneiden pitää
ilmoittaa varastointitukeen
oikeutettujen puutarhatuotteiden varastomäärät marras- ja
joulukuussa 31.12. Vilomix Finland Oy
C
C
varastointia/
käsittelyä
B, D
A, B, D
Rehujen ja
rehuraaka-aineiden tuojat
. Liperin Mylly
. Vaikket
sä varmaankaan mun puheita enää uskokaan, niin silti mä haluun kertoo
miten paljon mä sua rakastan.
Uskoi Arvi. Eikä niitten ruoka ole pahaa... Biokasvu Oy
A, C
. HELGE . Valio Oy
Haapaveden tehdas
. 2014 1. Mutta
voisiko häneen luottaa, tulisiko hän auttamaan vai saisiko poliisi saman
tien nimettömän vihjepuhelun. Kuka hei tässä on sopimukset rikkonu. Oripään Koneasema Oy
. Menen vain keittiöön. Pian hänen
hätääntyneet ajatuksensa vaelsivat hoitokotiin asti. Avena Nordic Grain Oy
C
. erä v. Sanat vaivuttivat hänet autuaallisen raukeaan, hyvänolon
täyteiseen tyhjiöön. 2014
Ympäristötuen erityistuet v. Kohta olisi pakko soittaa
sairasauto. Se on ovikello.
. (06) 412 6 999
Muistilistan toimittanut Juhani Reku
muistilista@maaseuduntulevaisuus.fi
Grafiikat ja piirrokset Jukka Pasonen
Seppo Jokinen
Hiirileikki
Kustantaja: KARISTO OY
Osa 95
Arvi istahti takaisin vuoteen laidalle. Lappajärven rehu osk.
C
. Raisio
D
. Altia Oy/Koskenkorva
A, B
. Berner Oy
. Mistä sä ton oot saanu?
Nyt vasta Arvi huomasi aseen. Hilannon Mylly ky
. Nyt hän tiesi senkin tarinan, mutta
se ei hänen rakkauttaan sammuttanut, ei vähääkään.
Sinivuokko oli sulkenut silmänsä ja näytti nukahtaneen. Varkaus
A
. Rautakesko Oy
. Hän kostutti sen kylmällä vedellä ja palasi
sivelemään Sinivuokon otsaa, kaulataipeita ja punaisena hehkuvaa rintakehää.
Se näytti heti virkistävän ja Sinivuokko otti uudelleen kiinni hänen
kädestään.
. Koitukoot siitä sitten millaiset seuraukset tahansa. Kinnusen Mylly Oy
D
. Hän oli jättänyt ainoan avaimensa Arville ja se oli tuntunut
suoranaiselta luottamuslauseelta. Elixi Oil Oy
A, D
. miten sä tänne osasit tulla. Sen ystäväkirjassa ei
montaa värssyä ollut.
jatkuu. Oy Henry Teirs Ltd
. Kenties Iiro palasi Norjasta pari päivää
etuajassa. Feedline Ltd
. A-Rehu Oy
D
. Se juoksee maantielle tai Konttisten
niitylle ja jää traktorin alle. Mi... Silti hän ei saanut äänensä
värinää kuriin:
. Et kai sä ole unohtanu Tölkkimäkeä. Hän nosti käsivarret ristikkäin rinnalleen ja työnsi kämmenet kainaloihin. OUTO VALO . Hillevi oli sairaanhoitaja ja osaisi varmasti auttaa, tietäisi ainakin mitä lääkettä antaa. alkaen.
Varastokirjanpitoa varten netin
lomakepalvelussa on saatavana
lomake 228C.
Varastointitukea saavat kiinankaali, kyssäkaali, lanttu,
mukulaselleri, nauris, omena,
palsternakka, porkkana, punajuuri, punakaali, purjo, ruusukaali, savoijinkaali, sipuli ja
valkokaali.
Tuki maksetaan Mavin arvion
mukaan maalis?huhtikuussa
2015.
Lomakepalvelu:
www.suomi.fi/lomakkeet
Varastointitukeen liittyvät
lomakkeet löytää syöttämällä
hakukenttään tekstin Mavi 228.
Huolehdi eläintautisuojauksesta
kulkeutua tilalle esimerkiksi
eläin- ja rehukuljetusten, tilalla
vierailevien ihmisten ja ulkopuolisen työvoiman mukana tai
tuotantoeläinten kanssa kosketuksiin pääsevien luonnonvaraiset eläinten ja lintujen mukana.
Myös isäntäväki voi tuoda itse
taudin toiselta tilalta tai ulkomaanmatkalta.
Näitä voidaan torjua muun
muassa tuontieläinten karanteenilla ja käyttämällä suojavaatteita eläintiloissa sekä
suojaamalla rehut linnuilta.
Taudit voivat levitä tilan sisällä jyrsijöiden tai kotieläintiloihin
pääsevien lemmikkieläinten mukana.
Ohjeet tilatason tautisuojaukseen saa helpoimmin ETT:n
nettisivuilta. Raisioagro Oy
D
. Se ei kuitenkaan arvioi vahingon
taloudellista suuruutta.
Lautakunnan lausunto on suositus, ja siitä peritään 150 euron
käsittelymaksu.
Lisätietoa lautakunnasta ja lomake lausuntopyynnön tekemiseen:
www.evira.fi > Tietoa Evirasta > Esittely > Toiminta
> Eläinlääkintävahinkojen arviolautakunta
Apua maaseudun tukihenkilöverkosta
Tukihenkilö on maaseudun olosuhteet tunteva vapaaehtoinen, tehtävään
koulutettu auttaja, jolle voi puhua ja jonka kanssa voi etsiä ulospääsyä
vaikeista tilanteista. Inahduskin niin kuolet!
Rea työntyi sisälle ja sulki oven takanaan. Kaapista
löytyi puhdas astiapyyhe. 2014
1) Eläinten hyvinvointituen toinen erä maksetaan keväällä 2015.
2) Kansalliset kotieläintuet, sika- ja siipikarjatalouden tuotannosta irrotettu tuki,
sika- ja siipikarjatalouden rakennemuutoskorvaus.
3) Luonnonhaittakorvauksen toisen erän sekä tilatukien maksu aloitetaan
sen jälkeen, kun pinta-alavalvonnat on saatettu loppuun.
4) Maatalouden erityisympäristötukien toinen erä maksetaan joulukuussa 2014,
paitsi lietelannan peltoon sijoittamisesta arviolta toukokuussa 2015.
Eläinlääkärien hoitovirheet käsitellään Evirassa
Jos arvioit eläinlääkärin tehneen hoitovirheen, voit esittää siitä Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran alaisuudessa toimivalle eläinlääkintävahikojen
arviointilautakunnalle arviointipyynnön. Seinäjoki
D
. Koskenkorva
D
. Turku
D
. Ylivuotista liuosta ei
saa käyttää.
Maatalousyrittäjien opintorahaan oikeuttavat opinnot tulee
olla suoritettuna 31.12.2014
mennessä.
Opintorahaa maksetaan maatalousyritystoimintaa tukevaan
ammatilliseen koulutukseen,
esimerkiksi maatalouden monipuolistamiseen tai muuhun
kehittämiseen tai maatalouden
yhteydessä harjoitettavaan tai
suunnitteilla olevaan muuhun
yritystoimintaan.
Opintorahan määrä on 35
euroa hyväksytyltä koulutuspäivältä ja sitä maksetaan
enintään 57 päivältä.
Se haetaan paikallisesta
elykeskuksesta 60 kalenteripäivän kuluessa viimeisestä
opintopäivästä.
Eläintautien torjuntayhdistys
ETT ry muistuttaa kotieläintiloja
tilatason tautisuojauksen tärkeydestä. Kotka
D
. Voit myös ottaa yhteyttä eri paikkakunnallakin olevaan tukihenkilöön.
Luettelo kaikista tukihenkilöistä sekä lisätietoa:
www.tukihenkilo.fi
Koordinaattori: puh. 2014 2)
Luonnonhaittakorvaus v. Tilaviljasekoitus Oska Oy
D = rehuseosten valmistus
E = omavalvontaohjelma, ulkomainen
* = tuontitoiminta satunnaista
Lisätietoja puh. Hän
osoitti sormellaan Rean kättä ja kuiskasi:
. Säkylä
D
. Mä vähän pengoin tän sun sulhos jemmoja. Lantmännen ek för/Lantbruk,
Holmsundin tehdas (Ruotsi)
. maa- ja metsätalous-/
kiinteistöyhtymät) veroilmoitukset (lomakkeet 2, 2C, 36)
asiakkailla.
Positiivilista kotieläintilan tukena
joulukuu
Eläinten hyvinvointituki v. Jos lomakkeet
ovat kadonneet tai niitä ei ole
tullut postissa, ne voi tulostaa
netin lomakepalvelusta.
Hakijalle maksettava puutarhatuotteiden varastointituen
määrä lasketaan loka-, mar-
ras- ja joulukuussa käytössä
olevan puutarhatuotteiden varastotilavuuden keskiarvosta.
Varastomääräilmoituslomakkeilla ilmoitetaan varastoitujen
tuotteiden kuutiomäärätilanne
15.11. . Tällainen asiakirja on esimerkiksi
varastokirjanpito.
Hakijan on pidettävä varastokirjanpitoa 1.10. Sano vittu se!
Sinivuokko vapisi kauttaaltaan. Savon Siemen Oy
. . En ole, mutta mehän sovittiin ettei me hommata ikinä mitään
pyssyjä.
. ETT on julkaissut
yksityiskohtaiset tautisuojauksen ohjeet niin nautatiloille, sikatiloille kuin siipikarjatiloillekin.
TUKIOIKEUDET
MEHILÄISET
OPINTORAHA
Siirrot vuoden
loppuun mennessä
Torju varroapunkki
oksaalihapolla
Opinnot valmiiksi
vuoden loppuun
Tukioikeudet voidaan ensi
vuodesta lähtien siirtää
ei-aktiiviviljelijälle vain
siinä tapauksessa, että kyse on
vuokramaan tukioikeuksista
ja ne ovat vuokralaisella vain
hallinnassaan, ei omistuksessaan.
Niiden maanomistajien on
syytä toimia nopeasti, joilla ei
ole omien peltojensa tukioikeuksia itsellään mutta jotka
haluavat ne itselleen. Mitä nyt?
Sinivuokko oli paremmin tilanteen tasalla, kuumeestaan huolimatta.
. Huulten liikkeen saattoi
hädin tuskin huomata ja niitten raosta purkautuvan kuiskauksen kuulla.
. Hän törkkäsi jollain kovalla
Arvia kylkeen.
. Se oli isokokoinen pistooli, siinä oli
pitkä piippu ja terävä kolmiomainen tähtäin. . Suomen Viljava Oy
. AP-Mylly Oy
. 2014 1.erä ja 2. Siellä syntyy suhteita.
. En minä mihinkään lähde, hän kuiskasi. Verotusyhtymien
(esim. ja 16.12.
Jos ilmoitus tulee elykeskukseen myöhässä, tuen myöntämisperusteena olevaa varastomäärää alennetaan yhdellä prosentilla jokaista myöhästynyttä
työpäivää kohti.
Jos ilmoituksen palauttaa yli
25 kalenteripäivää myöhässä tai
sitä ei palauteta lainkaan, varastomäärä tulkitaan nollaksi.
Varastointituki määräytyy
edelleen tukeen oikeuttavien
puutarhatuotteiden varastomäärän ja varastotyypin perusteella.
Muutosta viime vuoteen on
se, että tuenhakijan on säilytettävä sellaiset tuen hakemiseen
liittyvät alkuperäiset asiakirjat
vuoden 2017 loppuun asti, joita
ei toimiteta tukihakemuksen
liitteenä elykeskukseen. VIIVI JA WAGNER . Mistäkö saanu, Rea matki ivallisesti. Tarvasjoen Rehupojat Oy
. 0400 789 481
Eläintautien torjuntayhdistys ETT pitää
kotieläintilan tueksi positiivilistaa rehualan
yrityksistä, jotka sitoutuvat muun muassa
tarkastamaan jokaisen tuomansa tuotantoeläimille tarkoitetun rehuerän ja rehujen
raaka-aineet salmonellan varalta.
Rehunvalmistajat, joilla rehuhygienia-asetuksen mukainen
laadunvalvontasuunnitelma
. En en, Arvi silitti Sinivuokon poskea. Hankkija Oy
D
. Viime aikoina Euroopassa
on raportoitu useista voimakkaasti tartuttavan lintuinfluenssan tapauksista.
Tilatason tautisuojauksella
tarkoitetaan toimenpiteitä, joilla
kotieläintuottajat pystyvät itse
omalla tilallaan ehkäisemään
tarttuvien eläintautien kulkeutumisen kotieläintiloihin.
Taudinaiheuttajat voivat
Tautisuojausohjeet:
www.ett.fi > Ohjeet ja lomakkeet >
Tilatason tautisuojaus
MUISTA MYÖS NÄMÄ
Lisätietoa:
www.mehilaishoitajat.fi
Maataloustukien maksuaikatauluja 2014
Lähde: Maaseutuvirasto
Lisätietoja opintorahasta:
Mavi > Tuet ja palvelut > Viljelijä >
Maatalousyrittäjien opintoraha
06
07
08
TÄRKEITÄ
PÄIVÄMÄÄRIÄ
22.12.
n Verotilin tiliote Verotili-palvelussa, www.vero.fi/verotili.
23.12.
n Ennakkoveron eräpäivä.
31.12.
n Palauta puutarhatuotteiden
varastomääräilmoitus marrasja joulukuulta elykeskukseen.
Palauttamaton määräilmoitus
katsotaan nollaksi.
2015
Tammikuu
5.1.
n Viimeinen päivä ilmoittaa
marraskuussa tehdyistä rakennusurakoista verottajalle.
9.1.
n Joulukuun työnantajasuoritukset, muut ennakonpidätykset ja lähdeverot: paperisen
kausiveroilmoituksen oltava
perillä Verohallinnossa.
12.1.
n Joulukuun työnantajasuoritukset, muut ennakonpidätykset ja lähdeverot: sähköisen
kausiveroilmoituksen sekä verojen maksun eräpäivä.
20.1.
n Verotilin tiliote Verotili-palvelussa, www.vero.fi/verotili.
22.1.
n Maa- ja metsätalouden veroilmoitukset (lomakkeet 2 ja 2C)
asiakkailla. 2014
Tilatuki v. Sikiötilanne kannattaa tarkistaa
ennen käsittelyä.
Valmista oksaalihappoliuos
liuottamalla 7,5 grammaa
oksaalihappoa 1 desilitraan
lämmintä vettä. Etkös lähde pois.
. Hauhon Myllärit Oy
. erä 3)
Uuhipalkkio v. Ylivieska
A, B, D
. Silti hän puristi
Arvia ranteesta eikä tämä päässyt mihinkään. Kalpeissa kasvoissa se näkyi selvästi, vaaleanpunaisena
kaarena kuin sydämen ripsureuna. Lapuan Peruna Oy
D
. Sata-Öljy Oy
. Kankaisten Öljykasvit Oy
A, D
. 2014 1.erä 1)
Kansalliset kotieläintuet v. Rehupalvelu Kulmanen
. Isofarmi Oy
C
. Sinun
pitää juoda paljon niin paranet.
. Olenpa minä hölmö.
Hän mietti kuka siellä voisi olla. VÄINÖ . 15
Keskiviikkona 17. Rehunsekoittamo Terho Mylly Oy
. Mildola Oy
A, B, D
. Omistus
on siirrettävä tämän vuoden
loppuun mennessä.
Ratkaisevaa on, kenen
omistuksessa tukioikeudet ovat
tukioikeusrekisterissä 1.1.2015.
Jos vuokramaiden tukioikeudet on jo vuoden 2006 jälkeen
siirretty takaisin maanomistajalle, mitään ei tarvitse tehdä.
Tukioikeuksien siirrot
tehdään lomakkeella 103B.
Oksaalihappotiputuksen tai
-kaasutuksen torjuntateho voi
olla jopa 90 prosenttia varroapunkkia vastaan, jos käsittely
on tehty oikein. Alavuden
C
Öljynpuristamo Oy
C, D
. Oy Feedex Ab
C
. 2014
Metsämarjojen ja -sienten varastointituki v. Kouvola
D
. Hän kumartui ja painoi huulensa
Sinivuokon kaulataipeeseen.
. RehuX Oy
D
. Tukeminen on kuulemista, keskustelemista ja rinnalla kulkemista.
Kaikki yhteydenotot ovat luottamuksellisia.
Tukea voi hakea nimettömänä. Samuli Simula Oy
. Liuokseen
lisätään 100 grammaa sokeria.
Annos riittää 3?5 pesälle.
Liuos käytetään huoneenlämpöisenä ja säilytetään
viileässä. mennessä
elykeskukseen.
Ilmoituslomakkeet kummallekin kuukaudelle on toimitettu
tilalle samassa lähetyksessä,
jossa olivat myös varastointituen hakulomake. erä 4)
EU:n nauta- ja lypsylehmäpalkkion 1. Oy Jeppo Food Ab
C
. Satarehu Oy
A = rehuraaka-aineiden tuonti
B = rehuseosten maahantuonti
C = rehuraaka-aineiden valmistus
. Käsittely on
ajankohtainen marras?joulukuussa.
Käsittely tehdään heti sen
jälkeen, kun pesän viimeiset
sikiöt ovat kuoriutuneet. Arvi päätti olla luottamatta.
Hän irrotti varovasti Sinivuokon sormet ranteensa ympäriltä ja nousi.
Hän käveli pienen yksiön poikki ahtaaseen keittokomeroon. Finnamyl Oy
A, B, C
. En lähde.
Hän hiveli sormenpäällä kuiviksi rohtuneita huulia ja kosketti sitten
arpea leuassa. Sinivuokko oli noussut vuoteenlaidalle istumaan ja kuumeiset silmät seisoivat kauhusta ammollaan. . VetAgro Oy
. Pohjois-Pielaveden
D
Maatalouspalvelu Oy
A, B, C
. Niin tosiaan, Arvi naurahti. R & V Eurotrading AG Oy
. Rehupalvelu Torikka
& Isolauri Oy
. joulukuuta 2014
MUISTILISTA
PÖYRÖÖT . Arviointilautakunta on puolueeton
maa- ja metsätalousministeriön asettama asiantuntijaelin.
Arviointipyynnön voi tehdä lautakunnalle paitsi eläimen omista myös sen
haltija, hoitovirheestä epäilty eläinlääkäri tai tämän työnantaja.
Lautakunta voi ottaa kantaa myös siihen, aiheuttaako mahdollinen
hoitovirhe vahingonkorvausvastuun. Ja kun eteisestä kuului pirahdus, hän säpsähti säikkynä seisaalleen.
. Mene peremmälle!
Arvi ei voinut muuta kuin totella. Biofarm Oy
C
. Pohjanmaan Rehujauhatus Oy
. Rea osoitti aseensa piipulla Arvia.
. 2014 3)
Valkuais- ja öljykasvipalkkio v. HK Scan Finland Oy
. Varmaan hän antaisi apua tähänkin
hätään, neuvoisi mistä Sinivuokko saisi lääkärin.
Arvi harppoi toiveikkain askelin eteiseen ja avasi oven. sanokaa siitä
vartijalle...
Sinivuokko houraili ja Arvin huoli kasvoi. Se lennähti
selälleen ja iski kipeästi häntä ohimoon.
Eikä sen takana Iiro seissyt.
Uudessa Kesälahden tutkassa on vara-akut 45 minuutin
sähkökatkosten varalle. Jakson loppupuolella sää hieman kylmenee.
JAKSON ENNUSTETTU SADEMÄÄRÄ on vedeksi
muutettuna 5?20 milliä, Lapissa 1?5 milliä.
SEURAAVAN VIIDEN VUOROKAUDEN aikana sää kylmenee ja jatkuu epävakaisena, etelässäkin voi ajoittain sataa lunta.
Ropiseeko
räntää
Rovaniemellä
Katso säätutkasta
www.maaseuduntulevaisuus.fi
Kestotilaajana saat aina enemmän!
Maaseudun Tulevaisuuden kestotilaajana saat:
TÄYDELLISEN SÄÄPALVELUN
Lukuoikeuden Maaseudun Tulevaisuuden
ja Kantri-kuukausiliitteen näköislehteen ja
arkistoon
Lukuoikeuden Maaseudun tulevaisuuden
lukulautaan lukulauta.m1t.fi UUSI ETU
!
Lue lisää eduista Maaseudun Tulevaisuuden
nettisivuilta www.maaseuduntulevaisuus.fi
Pysyvästi edullista
lämmitysöljyä
ja moottoripolttoöljyä
Tilaukset
arkisin 8-16:
02083?55555
Maailman ruokaturva ja
-hävikki kaipaavat ratkaisua
Perun Limassa viikonvaihteessa
päättyneessä ilmastokokouksessa ei neuvoteltu suoraan maa- tai
metsätaloudesta, kertoo MTK:n
metsälinjan asiantuntija Anssi
Kainulainen.
Sen sijaan kokouksessa sivuttiin ruokaturvaa, jonka
kehitysmaat halusivat linkittää
keskeiseksi osaksi ilmastonmuutokseen sopeutumista.
?Selvää on, että maatalous on
eräs sektoreista, joita ilmastonmuutos koskee keskeisimmin.
Keskustelu ruokaturvasta ei ainakaan häviä Pariisiin mennessä.
Siinä määrin nälkäistä porukkaa
maailmalla edelleen on?, Kainulainen toteaa ja viittaa ensi vuoden joulukuussa Pariisissa järjestettävään ilmastokokoukseen.
Ruokahävikistä jättipäästö
Samalla olisi ratkaistava ruokahävikin ongelma eli saatava
ruuan kysyntä ja tarjonta kohtaamaan. JOULUKUUTA 2014
0%
korolla
EsIttELYkoNEIDEN
PoISToMYYNTI
Maksat vasta
toukokuussa 2015
Valtra-rahoitusehtojen
mukaan.
Tarjous voimassa
31.12.2014 asti.
Uuden säätutkan ansiosta
turvallisuus paranee idän teillä
VIIDEN VUOROKAUDEN SÄÄ
LARI LIEVONEN
Kiteen Kesälahdella
otetaan vuodenvaihteessa käyttöön
Ilmatieteen laitoksen uusin huippumoderni säätutka,
jonka avulla muun
muassa sateiden
ennustettavuus ItäSuomessa paranee.
Sää jatkuu epävakaisena
SÄÄ EILEN
ETELÄN JA LÄNNEN VÄLINEN ilmavirtaus vallitsee ja
sää on epävakaista. Siemenet
tilinpäätökseen
NRO 147 . Nyt niiden tuottamaan
aineistoon yhdistetään Kesälahden tutkakuva. Ensimmäiset testit ovat osoittaneet, että
sään ennustettavuus paranee
dramaattisesti?, Kurri kertoi
perjantaina Kesälahden tutkan
avajaisissa.
?Mitä kauempaa mitataan, sitä helpommin matalalla olevat
sateet jäävät havaitsematta.?
?Suomalainen projekti?
Ilmatieteen laitoksen tihentyvästä ja laadultaan maailman
huippua olevasta tutkaverkostosta hyötyvät kaikki. Niin ei ole joka paikassa.
Esimerkiksi Uudessa-Seelannissa maatalous on biologisissa
prosesseissa syntyviä kaasuja
lukuun ottamatta sikäläisessä
päästökaupassa mukana.
Kainulaisen mielestä Limassa
olisi ollut tärkeää saada eri maiden maatalouden ilmastovaikutukset mitattavaan muotoon,
jotta niitä voitaisiin vertailla.
Tilanne hankaloittaa ensi
vuoden ilmastokokouksen neuvotteluja.
?Lisäksi EU joutuu lykkäämään ilmasto- ja energiapoliittisten lainsäädäntöesitystensä antamista Pariisin jälkeiseen aikaan,
koska kansainvälinen kehikko
on Liman jälkeen vähintään yhtä
sumuinen kuin mitä se oli ennen
Limaakin?, Kainulainen kuvailee.
Metsien rooli vielä auki
Metsien rooli joko hiilinieluna
tai päästölähteenä ei Liman
kokouksessa ratkennut. Tutkan
avulla metsäpalo- ja muut viranomaisvaroitukset voidaan
ennakoida aiempaa paremmin.
Myös maanviljelijät hyötyvät?,
Kurri sanoo.
Suomessa tutkien käytettävyysaste on peräti 99 prosenttia. Se on
kokonaan kehitetty ja valmistettu Suomessa.
Tutkakuvaa, joka välittyy Kesälahdelta reaaliajassa
Helsinkiin ja voidaan helposti yhdistää muiden tutkien kuviin
mahdollisimman tarkan sääennusteen saamiseksi.
Tutkija Mikko Kurri antennisyötön alla tornin huipulla.
Suojakuvussa ei ole pystysaumoja, koska ne voisivat häiritä
mittausta.. Näin varmistetaan
huolto.
Yhteensä 1,5 miljoonan euron
säätutka rakennettiin UPM:n
maalle ja pääurakoitsijana toimi Kesälahden Maansiirto Oy.
?Tämä oli hyvin suomalainen
ja hyvin paikallinen projekti?,
hankevastaava Mikko Kurri
kiitteli.
Vaisala Oyj:n yksikön päällikkö Pekka Utela kertoi, että
maailmanlaajuisesti uusi kaksoispolarisaatiotekniikka on
Suomessa kehitetty ja laitteetkin valtaosin täällä valmistettu.
?Laitteella pystytään vaakasuuntaisen mittauksen lisäksi
selvittämään, kuinka suuria
esimerkiksi sadepisarat ovat
pystysuunnassa. Pilvisyys on enimmäkseen runsasta, ajoittain pilvipeite kuitenkin rakoilee.
LÄMPÖTILA ON MAAN etelä- ja keskiosassa enimmäkseen +3 ja -5, pohjoisessa -5 ja -15 asteen välillä. Sateet tulevat laajalti lumena tai räntänä, mutta aivan etelässä kuitenkin pääsääntöisesti vetenä. Mutta
meteorologimme perustavat
sääennustuksensa laskennallisiin malleihin. Lapissa tulee lähinnä ajoittain heikkoa lumisadetta. Lisäksi
sijainnissa on otettu huomioon,
että tutkan luo kulkee tie ja lähistöllä sijaitsee kaupunki palveluineen. säätutka otetaan
virallisesti käyttöön vuoden
alussa Kiteen Kesälahdella.
Sen ansiosta esimerkiksi
Laatokalta saapuvat rajuilmat
pystytään ennakoimaan entistä
aikaisemmin.
Itä-Suomen maanviljelijöiden kannattaa ensi kasvukaudella seurata reaaliaikaista
tutkakuvaa netistä, koska sitä
kautta myrskyt ja saderintamat
havaitsee helposti, kannustaa
Ilmatieteen laitoksen tutkija
Mikko Kurri. Erityisesti talvella tarvitaan hyviä
ennusteita itärajan takaa saapuvista lumisateista ja myrskyistä, jotta tieliikennesäätä
voidaan ennakoida.
?Tutka sinällään ei ennusta mitään, se mittaa. tutka pystytettiin Itärajan
tuntumaan Kesälahdelle.
Säätutkan antenni lähettää eri suuntiin
lyhyitä mikroaaltopulsseja. PERUSTETTU 1916
myynti 010 217 6776
www.tilasiemen.fi vaihde 010 217 6777
KESKIVIIKKONA 17. Kun pulssi kohtaa
esteen, esimerkiksi sadepisaroita, sen
tehosta osa heijastuu takaisin antennille.
Tutka mittaa takaisin heijastuneen pulssin
tehon ja matka-ajan.
Selville saadaan sadekuuron voimakkuus
ja etäisyys tutkasta sekä pisaroiden liikenopeudet.
Uusilla kaksoispolarisaatiotutkilla
määritetään myös sateen olomuoto eli
sataako vettä, räntää vai lunta.
Kesäsateet näkyvät 250 kilometrin
etäisyydeltä, talviset lumisateet noin 120 kilometrin päähän.
Lisää tietoa: http://ilmatieteenlaitos.fi/
sadealueet-suomessa.
Ilmatieteen laitoksen sää ja turvallisuus -yksikön johtaja Jussi Kaurola vieraili perjantaina Kesälahden uudessa säätutkassa.
Tutka toimii miehittämättömänä, mutta Helsingistä sitä valvotaan ympärivuorokautisesti.
Pekka Utela sanoo, että Vaisalan kaksoispolarisaatiosäätutka on maailmalla eniten myyty säätutka. Tekniikka
hahmottaa myös sen, minkä
muotoisia kappaleita ilmassa
on?, Utela esitteli.
LIISA YLI-KETOLA
TAUSTA
Suomen säätutkat
Ensimmäinen säätutka pystytettiin 1961
Vantaan Seutulaan.
1970-luvulla hankittiin venäläisiä
MRL5-tutkia.
Nykyisen verkon toiminta aloitettiin
Vantaan Kaivokselan vesitorniin sijoitetulla
tutkalla 1994.
Edellinen tutka asennettiin Vimpeliin 2005.
Tähän vuoteen mennessä kaikki Ilmatieteen
laitoksen tutkat uusittu Vaisala Oy:n tutkiksi.
Uusin 9. Hän vastasi
uuden tutkan rakennushankkeesta.
Huippumodernia kaksois
polarisaatiotekniikkaa hyödyntävä tutka on 36 metriä korkea
ja heijastinpeili halkaisijaltaan
4,6 metriä.
Jalkapalloa muistuttavalla
kuvulla päällystetty tutkatorni
seisoo Kesälahdella Vahensyrjänmäellä niin, että sen korkein
kohta on 177 metrissä merenpinnasta.
?Tähän asti ennustaminen
on idässä perustunut Kouvolan
Kaipiaisen ja Kuopion tutkan
kuviin. Kainulaisen mukaan
ruokahävikki on maailmassa niin
suurta, että maaksi laskettuna se
olisi maailman kolmanneksi suu-
ILMASTO MUUTTUU
rin päästäjä heti Yhdysvaltojen ja
Kiinan jälkeen.
Nälkiintymistä ehkäistäisiin
kehittämällä kehitysmaiden
maataloutta.
?Hyvä ilmastosopimus, jossa
maat aidosti pyrkisivät saamaan
edellä mainitut asiat kuntoon uusiutuvan energian ja uusiutuvien
materiaalien käytön edistämisen lisäksi, olisi paitsi ilmaston,
myös maatalouden ja maapallon
ihmisten kannalta suosiollinen?,
Kainulainen toteaa.
Paikoin maatalous mukana
EU:ssa maataloutta käsitellään
päästökaupan ulkopuolisena
alana. Etenkin maan etelä- ja keskiosan yli
liikkuu jakson aikana useita sadealueita yli itään. Kainulaisen mukaan kaikki riippuu
laskentasäännöistä.
Päättyneessä ilmastokokouksessa puhuttiin lähinnä kehitysmaiden metsäkadon estämisestä.
KATJA LAMMINEN
KITEE (MT)
Merkittävin tavoite Ilmatieteen laitoksen säätutkaverkon
tihentämisellä ja uusimisella
on parantaa tieliikenneturvallisuutta.
Juuri valmistunut järjestyksessään 9