”Meillä on nyt työn alla valmistelussa EUtason ministereiden kannanotto siitä, että kilpailuja ei järjestettäisi Valko-Venäjällä. Ministeri Saarikko on ollut aktiivinen asiassa. MARRASKUUTA 2020 NRO 134 IRTONUMERO 2,80 € MT.FI PERUSTETTU 1916 – 104 VUOTTA KOKO SUOMEN ASIALLA Lapinlehmä Jäkälän vasikka Sammal pääsee ensi vuonna testaamaan, olisiko rakkolevästä lehmien rehuksi. ”Välillä voimme leventää elämää” Altian markkinointijohtajan Kirsi Puntilan unelma on tehdä Koskenkorvasta maailman paras vodka. Olympiaurheilun rahoitus leikkuriin jo lähivuosina Suomen Olympiakomitealle valittava uusi puheenjohtaja on lähivuosina tiukan paikan edessä. ”Oma näkemykseni on koko ajan ollut, että kannanhoidollinen metsästys on sallittava. Kokeilua vetää Hyvinkäällä sijaitsevan Hyrian opetusmaatilan tilanhoitaja Terhi Kostamo. Mikä on kaikkein tärkeintä?” Kun Veikkauksen rahoitusvajeen paikkaaminen valtion pussista päättyy, vuonna 2022 Tiedeja kulttuuriministeri Annika Saarikko varoittaa niukkuuden ajoista. Sivu 10 IHMISET & KULTTUURI JARNO MELA MIELIPIDE Pääkirjoitus: Maatalous tuottaa myös ruokaa Vierailija: Kokoomuksen metsäpolitiikka selkeä Toimittajalta: Vatsa täynnä paino putoaa Sivu 2 Sitran kiertotalousjohtajan Mari Pantsarin mielestä hiilensidonnasta pitäisi maksaa 25 euroa tonnilta. Sivu 8 Kuntien hankinnat kaipaavat lisäoppia METSÄ Sivu 11 Draaman vuoro kirjasivulla ”Minulle on tärkeää, että yleistä juomakulttuuria voidaan muuttaa vastuullisempaan suuntaan”, Kirsi Puntila sanoo. JUKKA PASONEN Tavoite suden kannanhoidollisen metsästyksen aloittamiseksi nytkähtää vihdoin eteenpäin, kertoo maaja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) MT:lle. Sivu 4 Hiilensidonnasta maksu tuottajille. Takasivu Susijahtiin ehkä talvella 2021–2022 ”Suomi tarvitsee maahanmuuttajia” Suomeen pitäisi saada koulutettuja maahanmuuttajia, muuten emme pärjää, sanoo työeläkeyhtiö Ilmarisen toimitusjohtaja Jouko Pölönen. Sivu 7 KARI SALONEN Sammal pääsee testaamaan, miltä maistuu merilevä Kunnat lisäisivät elinvoimaansa paikallishankinnoilla, mutta taito puuttuu, kertoo yrittäjäjärjestöjen kysely. Suomi tukee omaa lajiliittoaan päätöksessä, lähteäkö jääkiekon MM-kisoihin Valko-Venäjälle vai ei. Viime vuosina on totuttu elämään leveästi, mutta tiedeja kulttuuriministeri Annika Saarikko (kesk.) varoittaa niukkuuden aikojen odottavan edessä. Ministeri Saarikon mukaan lajiliitot päättävät itse osallistumisesta. ”Tämä määrittelytyö on nyt annettu Luonnonvarakeskuksen tehtäväksi, ja raja-arvojen on oltava tiedossa ensi syksynä.” ”Raja-arvojen ylittyessä kannanhoidollinen metsästys sallittaisiin.” Ruotsissa suden kannanhoidollinen metsästys alkaa tänä vuonna. Siellä susia on tuoreimman kantaarvion mukaan 365. KARI SALONEN täysimääräinen kompensointi ei enää onnistu. Suomen kannalta turvallisuuskysymys on tässä ennen kaikkea se kärki”, Saarikko paljastaa. Olemme olleet tässä aloitteellisia. UUTISET EU-rahoituspaketti on ristitulessa Sivu 4 Dna-näytteet susien ulosteista ja susihavainnot ovat kanta-arvion kannalta tärkeitä. KESKIVIIKKONA 18. Tavoite kannanhoidollisesta metsästyksestä on kirjattu myös suden kannanhoitosuunnitelmaan.” Seuraava askel matkalla kohti metsästyksen sallimista on suden suotuisan suojelutason määrittely. Jos kaikki etenee suunnitelmien mukaan, metsästys voisi olla mahdollista talvella 2021–2022. Takasivu Valmistelussa on EU-tason ministereiden kannanotto siitä, että jääkiekon MM-kisoja ei järjestettäisi Valko-Venäjällä. Sivu 3 Väestön määrä ikäryhmittäin 1970–2070 Lähde: Tilastokeskus/Ilmarinen 4 3 2 1 Miljoonaa henkeä 1970 1990 2010 2030 2050 2070 Työikäiset Yli 64-vuotiaat Alle 15-vuotiaat SÄÄ & LUONTO Ympäristöministeriö haluaa uudet kansallispuistot Sallatunturille ja Evolle. Sivu 5. ”Kannustan kaikkia lajiliittoja ja urheiluporukkaa aloittamaan keskustelun siitä, mikä on toiminnan kovin ja tärkein ydin
Kokeilin sitä alkusyksystä. Lähes kolmannes kaikesta maailmassa tuotetusta ruuasta eli noin 1,3 miljardia tonnia heitetään vuosittain pois. Hän muistuttaa, että tunne syyllistämisestä on huono kannustin ilmastotekoihin. Vuonna 2014 maaja metsätalousministerinä esittelemäni metsälaki mahdollistaa metsien kasvatusmenetelmän valinnan vapaasti. Avohakkuita tehdään kohdennetusti alle yhdelle prosentille metsäpinta-alasta. Talousmetsien monimuotoisuus turvataan lainsäädännöllä ja noudattamalla hyvän metsänhoidon suosituksia ja metsäsertifioinnin kriteerejä. Ruokakeskusteluun uusia hyviä eväitä Valkoinen riisi ja pasta pitäisi ilmastollisistakin syistä vaihtaa perunaan. Kunto riitti, mutta polvet eivät juoksua kestäneet. Suomi on edelläkävijä metsien kestävässä ja vastuullisessa käytössä, joka on avainasemassa myös kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisessa. Toisaalta työmatkojen loppuminen jätti ylimääräistä aikaa. Jos painon pudotuksessa haluaa onnistua, vatsa kannattaa pitää täytenä. Joskus kun samalle viikolle sattui monta mansikkakermakakkua, mielessä kävi santsikierroksen jättäminen väliin, mutta hylkäsin ajatuksen huonona. MTK:n ja ruotsinkielisen tuottajajärjestön SLC:n teettämän selvityksen mukaan me syömme paljon ruokaa, joka sisältää vähän ravintoaineita, mutta sen tuottaminen on ilmastolle haitallista. Tulosta syntyi aluksi hyvinkin nopeasti. marraskuuta 2020 Päätoimittaja: Jouni Kemppainen Toimituspäällikkö: Jussi Martikainen Sähköposti: etunimi.sukunimi@mt.fi Maaseudun Tulevaisuus on maaja metsätaloustuottajain äänen kannattaja. Jatkuva kasvatus on ollut sallittua muutaman vuoden. Tällaista metsäpolitiikkaa me ajamme. ”Korona väistyy aikanaan, mutta palaako matkailu entiselleen. Tilalle kasvatetaan uusi metsä. Kestävässä metsänhoidossa luontoarvot ja puuntuotanto ovat tasapainossa. Suomalainen metsänhoito on maailman parasta, ja Suomen metsät kasvavat paremmin kuin koskaan. Tiukoilla dieeteillä paino laskee, mutta valitettavasti niiden tulokset eivät pysy. Perunamuusi ja broileri porkkanaraasteella ja tomaatilla ryyditettynä on ilmastoja ravitsemusindeksin mukaan muodikasta sushiannosta selvästi parempi vaihtoehto. Julkaisija: Viestilehdet Oy Jätä uutisvinkki toimitus@mt.fi Seuraa MT:tä verkossa MT.FI facebook.com/maaseuduntulevaisuus @maastul + Pääkirjoitukset Heikki Tuuri, pääkirjoitustoimittaja Jussi Martikainen, toimituspäällikkö Jouni Kemppainen, päätoimittaja TOIMITTAJALTA Läski palaa parhaiten laihduttamatta Laihduttaminen tai ainakin siitä puhuminen on muotia. Ilmastomuutoskeskustelu on tuonut keskusteluun uusia ulottuvuuksia mutta myös entistä suuremman vastakkainasettelun. PETTERI ORPO kokoomuksen puheenjohtaja ja kansanedustaja petteri.orpo@eduskunta.fi LEHTIKATSAUS Rahapula rikkoo lasten unelmia Keskisuomalainen kirjoittaa lasten oikeuksista ja joulun ajan keräyksistä vähävaraisten perheiden tukemiseksi. Jokaisella metsänomistajalla on omat mieltymyksensä ja arvionsa hyvästä metsänhoidosta. Lihavuus horjuttaa vakavasti kansanterveyden perustaa. Jokainen voi omalta kohdaltaan vaikuttaa ruuan ilmastopäästöihin myös vähentämällä ruokahävikkiä. Suomen metsät ovat satojen tuhansien yksityisten metsänomistajien omaisuutta. Ennen pitkää laihduttaja sortuu kalliista laihdutusliemistä takaisin perjantaipitsoihin ja tuhoaa tulokset. Risto Pyykkö pohtii Lapin Kansassa Enontekiön päätöstä ostaa alueen matkailulle tärkeä lentokenttä. Kaikki nämä linjaukset on hyväksytty puoluekokouksessa ja muissa kokoomuksen päätöksentekoelimissä. Joillekin metsänomistajille ja kasvupaikoille sopii paremmin jatkuva kasvatus ja joillekin avohakkuu. Tuskinpa kunnanjohdolla muuten olisi kanttia ostaa lentokenttää yhteisestä kukkarosta.” PÄÄKIRJOITUS R uoka kiinnostaa tavalla tai toisella meitä kaikkia. Sertifikaattien lisäksi tarvitaan uusia palveluita ja tuotteita, jotka kätevästi yhdistävät kestävän ja luonnon monimuotoisuutta tukevan metsänhoidon metsänomistajan rahallisiin tavoitteisiin. Siitä vaan sitten tossua toisen eteen. Kun hiilidioksidipäästöt suhteutetaan ruuan sisältämiin ravintoaineisiin, erot raaka-aineiden välillä tasoittuvat. Se pitää maaseudun ja sen elinkeinojen puolta sekä huolehtii maaseudun henkisestä ja taloudellisesta hyvinvoinnista. Metsänomistajan lompakko ja ilmasto kiittäisivät. Sitä ei tiedä vielä kukaan. Meillä on hyvinkin erilaisia mielipiteitä, millainen ruoka on hyvää ja terveellistä. ”Tänä vuonna lapsen oikeuksien viikon teemana on lapsen oikeus tulevaisuuteen: Jokaisen lapsen ja nuoren on uskallettava unelmoida ja saatava eväät rakentaa omanlaistaan tulevaisuutta.” ”Vähävaraisuus ja yksinäisyys kietoutuvat usein yhteen. Kulkiessani eri kasvuvaiheessa olevilla metsälohkoilla, keskellä hirvien ja majavien tekemiä tuhoja, minulle on käynyt selväksi, miten metsänomistajat joutuvat tekemään omaisuuttaan koskevia päätöksiä paikallisten olosuhteiden ehdoilla. Kävelylenkkien pituudet vaihtelivat mielialan ja sään mukaan kolmen ja kahdeksan kilometrin välillä. Siksi kansa ja etenkin naiset laihduttavat ja tarttuvat epätoivoisesti ihmedieetteihin. Kokoomuksen rooli oli keskeinen lain sisältölinjauksissa, sillä sen valmistelun oli aloittanut oivallinen edeltäjäni Jari Koskinen. Heitin siis aamulla päivän ensimmäisen lenkin ennen töiden alkua, toisen kerran vedin lenkkikengät jalkaan töiden jälkeen ja kevätkesällä, kun valoa riitti, kävelin usein vielä iltalenkin. Jo talveksi 2021–2022 lentokenttä kaipaa kipeästi yksityistä pääomaa. Ylipaino johtaa monesti myös ulkonäköja itsetunto-ongelmiin. 2 Maaseudun Tulevaisuus keskiviikkona 18. Ruuan tuotannon päästöjen lisäksi pitäisi ottaa huomioon myös maatalouden hiilensidonta. Pohdin, että jos kolme tuntia viikossa on hyvä, olisiko kolme tuntia päivässä parempi. Se julkaistiin MTK:n eilen järjestämässä ruuan ilmastovaikutuksia käsitelleessä webinaarissa. Se näkyy kunnon heikkenemisenä ja painon nousuna. Tuo yhtälö tarkoitti sitä, että jokainen lisämetri söi väistämättä vyötäisille kertyneitä kiloja, vaikka ruokailun piti ennallaan. Kaikissa metsänkäsittelymuodoissa pitää varmistaa, että monimuotoisuuden kannalta tärkeää lahopuuta jätetään metsään riittävästi, ja että sekakasvustoja suositaan nykyistä enemmän, kuten tutkijat suosittelevat. Siksi lehdet esittelevät kernaasti ihmeellisiä dieettejä ja nostavat lööppeihin julkkisten pudonneita kiloja. Lähdin sillä liikkeelle, mutta totesin nopeasti, että tuo tie oli liian hidas. Kaiketi Tunturi-Lapissa on jo uskottava suunnitelma, mistä sitä löytyy. Se oli virhe. Koronakriisin menoihin valtio ottaa tänä vuonna lisävelkaa noin 20 miljardia euroa, eikä velantarve lopu tähän. Toinen vaihtoehto liikunnan tehostamiseen olisi juosta osa matkasta. Korona ja etätöihin siirtyminen ovat vähentäneet ihmisten liikkumista entisestään. Kokoomus kannattaa metsien monipuolista käyttöä. Puunmyynti on merkittävä tulonlähde, mutta myös luontoarvot ja virkistysmahdollisuudet ovat tärkeitä. ”Pandemian hellittäminen alkaisi nopeasti hälventää taloudenkin koronahuolia ja -haittoja, ja kyllin kattavan rokotesuojan turvin kansalaiset, yritykset ja yhteiskunta voivat palata kohti 'vanhaa normaalia'.” ”Silti, yhä epävarmoista varaumista huolimatta, rokoteuutiset antavat aihetta toiveikkuuteen. Kun korona lopulta helpottaa, sama vastuu velasta koskee myös vasemmistopuolueita.. Laki oli edistyksellinen ja ministeriö valmisteli sitä laajasti sidosryhmien kanssa. Metsänomistajan on saatava valita metsänhoitomenetelmänsä. Ei ainakaan ilman kävelyä tehostavia sauvoja. Itselleni kävi toisin. Kun joku tarjoaa parastaan, vieraan on kohteliasta nauttia siitä. Seurassa söin ja join normaalisti. Kestävässä metsänhoidossa luontoarvot ja puuntuotanto ovat tasapainossa. Olen ihmetellyt keskustelua kokoomuksen metsäpolitiikan linjasta. Kansa huolissaan valtionvelasta Suurin osa suomalaisista kantaa huolta valtion nopeasta velkaantumisesta. Ylipaino on todellinen kansallinen ongelma. Vain 15 prosenttia vastaajista ei pitänyt tätä ongelmana (MT 16.11.). Julkisuudessa käydystä keskustelusta on ajoittain unohtunut, että maatalous tuottaa päästöjen lisäksi myös ruokaa. Karttusen mukaan puhumme usein toistemme ohi, koska on tavallista, että kukin poimii itselleen ymmärrettävät tai mieluisat yksityiskohdat. ”Enontekiön kehittäjillä on kyllä vahva usko, että alueen matkailulle tarjoamat puitteet – erämaan väljyys, puhdas ilma ja lumivarmuus – olisivat tulevaisuudessa vielä suuremmassa arvossa kuin ennen koronaa. Ja olihan se. Uusia eväitä ruuan roolista ilmastonmuutoksessa tuo Envintecpolis Oy:n selvitys, jossa suhteutetaan ruoka-aineiden hiilidioksidipäästöjä ruuan ravintoaineiden määrään. Siksi tein ruokahuoltoon vain pieniä muutoksia. Siihen liittyy paljon epävarmuuksia, muuttujia, näkökulmia ja tulkintoja. Eri ruoka-aineiden ilmastovaikutusten vertailussa on hyvä ottaa huomioon, mitä tuotettu ruoka sisältää. Keskustelussa ruuan tuottajat ovat tunteneet, että heitä syyllistetään kasvihuonekaasujen päästöistä perusteettomasti. Kokoomus tukee EteläSuomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelmaa eli Metso-ohjelmaa. JARMO PALOKALLIO jarmo.palokallio@mt.fi RAHIKAINEN pasi.s.rahikainen@gmail.com VIERAILIJA Metsänomistajan on saatava valita Olen päässyt omistamaan välillisesti metsää vaimoni suvun mailla Kainuussa. Meidän metsävaratietoihin sekä metsien ja puutuotteiden hiilivirtoihin liittyvä osaamisemme voi edesauttaa soveltuvien ohjauskeinojen käyttöönottoa maailmanlaajuisesti. Päätin käyttää sen kävelyyn. Kehoon kertyneet rasvakilot rasittavat niveliä, verisuonia ja sydäntä. Syksyn tullen olen hakenut tasapainotilannetta, jossa paino pysyisi ennallaan syysja talvisäässä siedettävillä kävelykilometreillä. Siinä ei ole mitään epäselvää. Se on seurausta yltäkylläisestä elämästä ja liian vähästä liikunnasta. Se täydentää valikoimaa ja voi olla joskus sopiva menetelmä, ainoana toimintamallina se ei mielestäni ole perusteltu. Terveysja talous näkymät ovat nyt selvästi valoisampia kuin vielä runsas viikko sitten.” Kohtuuton riski vai matkailun pelastus. Paino putosi kevätkesällä yli 20 kiloa. Tämä määrän hiilidioksidipäästöt vastaavat noin 100 000 keskivertohenkilöauton päästöjä. Juuri kyseiset puolueet joutuivat viime hallituksessa koviin päätöksiin velkahanan sulkemiseksi. Metsien käyttöön, hoitoon ja suojeluun liittyvät tavoitteet ovat kaikki yhteen sovitettavissa. Hyvä tavoite tietenkin on, että puut saisivat järeytyä muutaman vuoden nykyistä pidempään. Ilmastokeskustelussa pitää ottaa huomioon ruuan tuotannon ja kulutuksen negatiiviset ja positiiviset vaikutukset muun muassa ilmastolle, ravitsemukselle, terveydelle, huoltovarmuudelle ja työllisyydelle. Siinä on melkoinen bisneksen paikka erilaisille laihdutusvalmisteille ja personal trainereille. Aamiaissämpylän vaihdoin ruisleipään, ja turhien hiilihydraattien tilalle lisäsin proteiinia eli kananmunia. Karttusen mielestä on tärkeää, että ilmastoasioista käydään rauhallista, rakentavaa ja ratkaisulähtöistä keskustelua. Tuo kolmen viikkotunnin ohje ei siihen oikein riitä. Eniten lisävelkaa kavahtavat kokoomuksen, perussuomalaisten ja keskustan kannattajat. Läski uhkaa jopa maan perinteistä puolustuskykyä. Metsälaki antoi metsänomistajille vapautta metsiensä käsittelyyn. Lähtötilanne painon pudotukseen oli optimaalinen. Lapselle ja nuorelle perheen vähävaraisuus voi tietää harrastuksista luopumista, ulkopuolisuuden kokemusta, ammattihaaveiden rajaamista ja kiusatuksi joutumista – siis kaikkea sitä mitä teemaviikolla halutaan torjua.” ”Pyyteetön lahja tuntemattomalle lapselle tuo hyvän mielen myös lahjoittajalle; se on joulun antamisen ilon sanomaa kauneimmillaan.” Valo kajastaa koronatunnelissa Ilta-Sanomat on toiveikas tuoreista ja lupaavista koronarokoteuutisista. Unohtunut on myös, että päästöjä aiheutuu ruuan tuottamisen lisäksi syömisestä, ja vielä sen jälkeenkin. Vaaka näytti yli sataa kiloa, ja liikuntani oli verraten vähäistä. Metsänomistajan pitää saada valita, ja sen esittelemäni metsälaki mahdollistaa. Palveluksen aloittavat varusmiehet ovat lihavampia ja huonokuntoisempia kuin koskaan aikaisemmin. Vaikka ruualla on hänen mukaansa selvä rooli ilmastotyössä, koko ilmastonmuutosongelman ratkaisuksi se ei hänen mielestään riitä. MTK:n webinaarissa Sitran kiertotalousasiantuntija Mari Pantsar vaati, että suomalaisia maataloustuottajia pitää palkita hiilensidonnasta samalla tavoin kuin nyt päästökaupassa joutuu maksamaan päästöistä 25 euroa tonnilta. Vuonna 2014 hyväksytyssä metsälaissa yhdistyvät kestävä metsänhoito, metsänomistajan vapaus ja vastuu, kansantalouden tarpeet sekä luonnon monimuotoisuuden suojelu. MT:n teettämässä kyselyssä 60 prosenttia vastaajista näki valtion velkaantuvan nykymenolla liikaa. Hänen mielestään jo se, että alkaisi syödä ravitsemussuositusten mukaisesti, palvelisi sekä terveyttä että ilmastoa. Nekään eivät riitä, jos saavutettavuus ei ole kunnossa. Kansanterveydellisten ohjeiden mukaan painonhallintaan riittää kolmen tunnin reipas viikkoliikunta. Maaja metsätaloustieteiden tohtori Kaisa Karttunen toteaa hiljattain ilmestyneessä ”Parempi hiili pellossa kuin lautasella – Tuottaja ja kuluttaja ilmastotyössä” -julkaisun johdannossa, että ruokaan liittyvistä kasvihuonepäästöistä puhuttaessa joutuu helposti hämilleen. Esimerkiksi Suomessa kotitaloudet heittävät vuosittain roskiin 120–160 miljoonaa kiloa ruokaa. Kyse on kokonaisuudesta, jossa valitaan kohteeseen ja metsänomistajan tavoitteisiin sopiva ratkaisu. Envitecpoliksen johtava asiantuntija, laillistettu ravitsemusterapeutti Senja Arffman muistuttaa, ettei hiilipäästöjä pidä vähentää ravitsemuksen kustannuksella. Me uskomme metsänomistajan vastuunkantoon luonnon monimuotoisuuden turvaamisessa. Selvityksen mukaan esimerkiksi valkoinen riisi ja pasta pitäisi ilmastollisistakin syistä vaihtaa perunaan. Totesin nopeasti, että kroppa ei kestä kahdeksan tunnin istumista keittiön pöydän ääressä. Koronan talousja terveyskriisin torjuminen pakottaa nyt Suomen velanottoon
Joskus Rovaniemelle tai Ouluun on saateltu myös ennenaikaisesti synnyttäviä matkailijoita. Lihakunnan edustajiston vaalit suoritettiin 2020. ”On hienoa ja osoittaa työnantajan arvostusta, että kätilön toimet on säilytetty, kun vapautuvia paikkoja on meillä täytetty. Niin pitkä synnytysreissu hirvittäisi etelän ihmistä. ”Syrjäytymisen ehkäisy on tärkeää, mutta maahanmuutossa pitäisi kiinnittää huomiota myös talou teen.” Hän edistäisi työperäistä maahanmuuttoa. Maaseudun Tulevaisuus 3 keskiviikkona 18. RCEP:n vaikutuksia metsäteollisuuteen ei pysty esillä olleilla tiedoilla vielä arvioimaan, toteaa kauppapolitiikan päällikkö Eeva Korolainen Metsäteollisuudesta. Syömävelkaan ei velkarahaa pidä laittaa, vaan kasvua ja tuottavuutta lisääviin investointeihin.” Ilmarisen Pölönen: Suomi tarvitsee kipeästi lisää maahanmuuttajia Kansan raju ikääntyminen nostaa eläkemaksuja kohtuuttomasti, jos nuorta osaavaa väkeä ei saada maahan lisää. Australian neuvottelijat ovat kertoneet, että kauppa sopimus on melko kunnianhimoton. marraskuuta 2020 UUTISET Uutispäällikkö: Niklas Holmberg uutispaallikot@mt.fi Toimitussihteerit: Pirjo Loiskekoski ja Laura Ihalainen toimitussihteerit@mt.fi TIMO LINDHOLM Tapahtui Ivalon terveyskeskuksessa tänä vuonna eräänä viikonloppuna: Päivystykseen saapuu aamuyöllä raskaana oleva äiti, jonka ottaa vastaan vanhuksiin erikoistunut lääkäri. Sosiaalija terveysministeriö perustelee pätkälupaa tulevalla sote-uudistuksella, jossa palvelu alueina ovat kuntia suuremmat kokonaisuudet. Kanada pisteyttää hakijat ja tarjoaa kolmen vuoden ajan ilmaiset kotoutuspalvelut parhaille tulijoille. ”Tämä yhtenäistää osuuskuntien toimintaa, kun vaaleihin liittyvä hallinto, tiedottaminen ja uusien luottamushenkilöiden koulutus on tulevaisuudessa mahdollista toteuttaa yhtäaikaisesti. EIJA MANSIKKAMÄKI Ivalon terveyskeskus sai jatkoluvan päivystykseen Pohjoisessa haasteina ovat kelin lisäksi pitkät matkat, pimeys ja porot. Kauppasopimuksen syntyminen on merkittävää siksi, että Kiinalla ei ole aiemmin ollut kauppasopimuksia Japanin ja Etelä-Korean kanssa. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Intia jäi pois neuvottelusta jo vuosi sitten, minkä on arveltu johtuvan siitä, että maa haluaa suojata omaa tuotantoaan ja maataloutta. Kiinan asema on vahvistunut Intian jäädessä pois, mikä on herättänyt huolta pienissä Aasian maissa. Pölönen lisäisi myös koulutuksen houkuttelevuutta Suomessa. Yhtiö tuotti viime vuonna energiaturvetta yli 300 tuotantoalueella, tänä vuonna 150:llä ja ensi vuonna alle 50 alueella. Kanada on parantanut viime vuosina kaikkien kansalaistensa eläketurvaa päinvastoin kuin monet muut maat. ”Jos vesi on mennyt, otamme synnytyslaukun ja lähdemme äidin mukaan Rovaniemelle. Kauppasopimuksella ei ole juuri vaikutusta Suomen elintarvikevientiin, johtaja Juha Ruippo MTK:sta arvelee. Maahan pyritään saamaan neljännesmiljoona muuttajaa vuosittain. RCEP-sopimuksen (Regional Comprehensive Economic Partnership) yksityiskohtia ei ole kerrottu. EU:lla on kahdenvälisiä sopimuksia monen nyt mukana olevan maan kanssa ja neuvottelut ovat menossa Australian ja Uuden-Seelannin kanssa. Viidentoista maan kauppasopimus kattaa kolmanneksen maailman väestöstä ja talouden tuotosta. Eläketurvakeskuksen erityisasiantuntijan Niko Väänäsen mukaan tavoite on saada maahan nuoria, kielitaitoisia ja koulutettuja ihmisiä. ”Sitä ei maan talous ja yritysten kilpailukyky kestä.” Pölönen perää hallitukselta nopeita ja reippaita rakenteellisia uudistuksia työelämään, jotta työllisyys saadaan nousuun. ”UudessaSeelannissa, Australiassa ja Kanadassa on onnistuneesti saatu koulutettua väkeä maahan töihin.” ”Suomi ikääntyy rajusti ja syntyvyys on pudonnut pohjalukemiin. Itikka osuuskunnan vaalit pidetään 2021. Osuuskuntien jäsentiloista yhä suurempi osa on osakeyhtiöitä. Eläkeläisten määrä suhteessa työssä oleviin kasvaa niin kovaa vauhtia, että talous on saatava Suomessa nousuun.” Kansantalous kasvaa vain joko tuottavuutta tai työn määrää lisäämällä. Sellainen on myös hiljattain myönnetty jatkolupa ensi vuoden alusta vuoteen 2024. Viime vuonna työkyvyttömyyseläkkeelle jäi yli 20 000 ihmistä. Tuottavuuden kasvuun tulee panostaa, mutta sitä on Pölösen mielestä hyvin vaikea saada nostettua niin nopeasti kuin tarve on, minkä takia työn määrää on lisättävä. Hän pitää sopimuksen syntymistä myönteisenä kehityksenä kauppakiistojen värittämässä ajassa. Presidentti Donald Trump vetäytyi Trans-Tyynenmeren kumppanuudesta, joka on toinen laaja alueellinen kauppasopimus. Niin pitkä synnytysreissu hirvittäisi etelän ihmistä. Ilman sitä tämä vauva olisi kuollut”, sanoo Inarin kunnan johtava lääkäri Outi Liisanantti. Suurimmat lähtömaat ovat Filippiinit, Intia ja Kiina. Yhtiö käynnistää yt-neuvottelut, joiden arvioidaan johtavan enimmillään 25 henkilötyövuoden vähentymiseen. SATU LEHTONEN Työperäistä maahanmuuttoa tulisi helpottaa ja houkutella ulkomaisia opiskelijoita Suomeen. Sen jälkeen Wiik-Kiviniemelle on osunut muutama synnytys terveyskeskuksessa. Kätilö Outi Wiik-Kiviniemi on tehnyt työtä Ivalossa lähes 30 vuotta siten, että tekee terveyskeskuksessa sairaanhoitajan töitä mutta hoitaa myös odottavia äitejä neljän muun kätilön kanssa. Pohjois-Lapissa on noin 50 synnytystä vuodessa, ja pari vauvaa ehtii syntyä ambulanssiin matkalla Rovaniemelle. Maahanmuuttajia avustetaan jo ennen maahan saapumista. Asiasta päätettiin torstaina Itikka osuuskunnan edustajiston ylimääräisessä kokouksessa Seinäjoella. Tilanne parani pitkään muun muassa varhaisen puuttumisen avulla, mutta kehitys on pysähtynyt. ”Suomeen tarvitaan lisää osaavaa työvoimaa.” Suomessa työikäisten määrä on kuitenkin kääntynyt laskuun eikä Pölönen usko, että syntyvyyttäkään saadaan yhtäkkiä roimasti kasvamaan, kun trendi on ollut pitkään toiseen suuntaan. Siihen asti maahan muuttaneille tarjotaan ilmaiset kotoutumispalvelut. ”Päivystysvelvollisuutta meillä ei ole, mutta aina on joku saatu katsomaan tilannetta”, Wiik-Kiviniemi kertoo. Muuten ikääntyvän Suomen on vaikea pärjätä taloudellisesti jatkossa, työeläkeyhtiö Ilmarisen toimitusjohtaja Jouko Pölönen sanoo. Neuvottelut koskevat 182:ta työntekijää. Se sitoo yhteen Kiinan ja koko Kaakkois-Aasian talousalueen mukaan lukien Australian ja Japanin. Aiemmin Ivalossa myös synnytettiin, mutta ei enää. Siksi sääntöihin tarkennettiin, että vaalikelpoinen ehdokas on osakeyhtiötilan toimitusjohtaja, hallituksen jäsen tai osakkeenomistaja. Ulkomaalaistaustaisia väestöstä on 20 prosenttia, ja osuus kasvaa 30 prosenttiin 15 vuodessa. Ne koskevat energiaturpeen tuotantoorganisaatiota, polttoaineliiketoimintaa ja konsernin tukitoimintoja. ”Eläkkeen lähestyessä pitäisi pystyä olemaan esimerkiksi 50-prosenttisesti töissä eikä lähteä siitä, että joko teet viisipäiväistä viikkoa tai et ollenkaan.” "Työehtojen yrityskohtainen joustavuus eli paikallinen sopiminen on tarpeen ja työn tekemisen tulisi aina olla kannustavaa." JOUKO PÖLÖNEN Kanada pisteyttää – koulutetut etusijalla Kanadassa on kolme maahanmuuttoperustetta: perheen yhdistäminen, taloudellinen maahanmuutto ja pakolaisten suojelu. Tempakan mukaan tavoitteena on 25 miljoonan euron säästöt kahden–kolmen vuoden aikana. Tuottavuus on parantunut pikkuhiljaa, mutta aivan liian vaisusti tarpeeseen nähden. Liisanantti on kuitenkin tyytyväinen päätökseen, sillä kuntalaisten ja matkailijoiden palvelu jatkuu Ivalossa. Talouslehdissä arvioitiin tuoreeltaan, että kauppasopimus voi kasvattaa maailmantaloutta 180 miljardilla eurolla vuoteen 2030 mennessä. Taloussyiden takia maahan muuttavat pisteytetään seuraavasti: Kielitaito 0–28 pistettä Koulutus 0–25 pistettä Työkokemus 0–15 pistettä Ikä 0–12 pistettä Työtarjous 0–10 pistettä Sopeutumiskyky 0–10 pistettä Sata pistettä on maksimi. Itikan ja Lihakunnan vaaliaikataulu yhtenäistettiin Itikka osuuskunnan ja Lihakunnan edustajiston vaalit suoritetaan vuodesta 2024 alkaen samaan aikaan. RCEP on itse asiassa ensimmäinen alueellinen kauppasopimus, jossa Kiina on mukana. Työn määrää voidaan lisätä työllisyyttä parantamalla ja työuria pidentämällä, mutta sekään ei riitä. Sopimuksen saaminen kasvattaa EU:ssa paineita jatkaa sopimusneuvotteluja Aasian suuntaan, Ruippo sanoo. JOUKO KYYTSÖNEN Väestön määrä ikäryhmittäin 1970–2070 Lähde: Tilastokeskus/Ilmarinen 4 3 2 1 Miljoonaa henkeä 1970 1990 2010 2030 2050 2070 Työikäiset Yli 64-vuotiaat Alle 15-vuotiaat Vapolla yt:t, soiden määrä kuudesosaan Vapo-konserni tekee 102 miljoonan euron alaskirjauksen, josta 80 miljoonaa euroa kohdistuu tuotantoalueiden sulkemiseen. Lisäksi järjestely madaltaa kustannuksia”, kertoo osuuskuntien toimitusjohtaja Risto Lahti. Maataloustuotteet on RCEP-sopimuksesta ilmeisesti rajattu suurelta osin pois, brittilehti Financial Times arvioi sunnuntaina. ”Tuotannon vähetessä yksikkötuotantokustannukset nousevat voimakkaasti ja samalla vaarantuu myös muu kuin energiaturvetuotanto.” Vapon energiaturpeen kysyntä vähenee viidenneksen vuodessa ja vuoteen 2025 mennessä 30 prosenttiin viime vuodesta. VEIKKO NIITTYMAA. Vapon toimitusjohtajan Vesa Tempakan mukaan energiaturpeen kysynnän väheneminen on yllättänyt nopeudellaan kaikki. Vaikka kyse on valtavasta talousalueesta, vaikutukset lienevät vähäisiä Suomen elintarvikeja metsäsektoreilla. Korolaisen mielestä eniten merkitystä on geopolitiikalla. Työnantajat järjestävät kielikoulutusta joka päivä tunnin ajan työpäivän päätteeksi. JOUKO KYYTSÖNEN JARKKO SIRKIÄ Jouko Pölösen mielestä Suomessa ollaan liian ehdottomia. Elvytysrahaa on nyt saatavissa maailmalta lähes mielin määrin. ”Esimerkiksi työehtojen yrityskohtainen joustavuus eli paikallinen sopiminen on tarpeen ja työn tekemisen tulisi aina olla kannustavaa.” ”Suomen yritysten kilpailukyky, osaavan työvoiman saatavuus ja investointeihin houkutteleva ilmapiiri ovat kaikki kaikessa, muuten Suomi ei selviydy talouskilpailussa muun maailman kanssa.” Työkyvyttömyyttä täytyy pystyä vähentämään vielä nykyistä nopeammin. Muutos toteutetaan siten, että valittavan Itikka osuuskunnan edustajiston toimikausi on kolme vuotta normaalin neljän vuoden sijaan. Jos apua tarvitaan illalla, yöllä tai viikonloppuisin, päivystyksestä soitetaan kätilölle. Kuva on tammikuulta. Helsingistä Ouluun on noin 600 kilometriä. Kanssamuuttajia voi tuoda, jos on riittävästi varallisuutta pitää heistä huolta. Eläkemaksua tulisi Eläketurvakeskuksen mukaan nykyisen tilanteen jatkuessa korottaa 24 prosentista 30 prosenttiin 2050-luvulta lähtien. Siitä on neuvoteltu kahdeksan vuotta. Lausunto on raju tilanteessa, jossa maahanmuuttovastaisuus on kasvamassa muun muassa Helsingin jengiytymisen vuoksi. Kauppasopimus vaatii taakseen vähintään kuuden Kaakkois-Aasian maan ja kolmen muun RCEP-maan ratifioinnin tullakseen voimaan. ”Yliopistoihin ja korkeakouluihin pitäisi saada muualta maailmasta lisää opiskelijoita, joista todennäköisesti osa jäisi maahan.” Työeläkeyhtiöiden eläkevastuut kasvavat kovaa vauhtia. Taloudelliset hyödyt ovat vaatimattomia ja niidenkin saaminen vie vuosia. Kolmen vuoden Kanadassa asumisen jälkeen tulija saa anoa kansalaisuutta. Mukana ovat Aasian talousjättiläiset Kiina, Japani ja Etelä-Korea sekä Australia ja Uusi-Seelanti sekä kymmenen ASEA-maata. Useimmiten pääsemme ehjänä perille, mutta joskus pysähdytään matkalle, ja kun lapsi ja istukka ovat syntyneet ja kaikki saatu pakattua taas mukaan, jatketaan matkaa.” Keskussairaalaan Rovaniemelle on matkaa 300 kilometriä eli ambulanssillakin liki kolme tuntia. Synnytys alkaa, ja pian syntyy parikiloinen vauva. Pölösen mielestä kyseessä on kuitenkin kaksi eri asiaa. Ambulanssisynnytyksiä on osunut useammallekin kätilölle. Toisaalta se vahvistaa alueellistumista ja korostaa Aasian painoarvon kasvua taloudessa ja globaalissa johtajuudessa. Kätilötoiminnan ansiosta Ivalossa voidaan tehdä lääkkeellisiä raskaudenkeskeytyksiä. Sen takia pitäisi luoda ohjelma esimerkiksi Kanadan tapaan, jolla tänne saataisiin houkuteltua osaavaa työvoimaa. ”Tärkeintä on miettiä, mihin raha käytetään. Inarin kunta on hakenut pysyvää päivystyslupaa, mutta on saanut vain määräaikaisia. Tällöin vuodesta 2024 alkaen vaalit suoritetaan samaan aikaan. Helsingistä Ouluun on noin 600 kilometriä. Koska vauva on pieni, häntä lähdetään viemään lämpökaapissa Rovaniemelle, mistä lähtee samaan aikaan vastaan ambulanssi keskoskaapin kanssa ja lääkärihelikopteri lastenlääkärin kanssa. JOUKO KYYTSÖNEN Aasian kauppasopimus on historiallisen laaja Aasian ja Tyynenmeren maat allekirjoittavat sunnuntaina yhden historian suurimmista vapaakauppasopimuksista. Kauppasopimus on luonteeltaan taloudellinen, eikä se ilmeisesti sisällä EU:n korostamaa kestävää kehitystä ja Green Dealin kaltaisia sitoumuksia tai ILOn työntekijöiden oikeuksia, Ruippo toteaa. ”Kyllähän pitkät matkat ja kelit ovat haastavia, kun voi olla jäistä, lumista, pimeää ja poroja.” MT kertoi Outi Liisanantista ja koronasta henkilöjutussa perjantaina 9.10. Yliopistosairaalaan Ouluun on 500 kilometriä. Pääsemme muutaman vuoden välein synnytyssaliharjoitteluun, mutta kyllähän lääkäripäivystys tuo eri tavalla turvallisuutta ja on tärkeää vauvan voinnin vuoksi.” Jos lääkäripäivystystä ei olisi, päivystys olisi terveyskeskuksen vuodeosaston hoitajan varassa. Alueelliseksi talouskumppanuudeksi mainittu sopimus on saanut kypsyä ilman suurta mielenkiintoa maailmalla. Lapissa ympärivuorokautista päivystystä on vain Rovaniemellä ja Ivalossa. Analyytikoiden mukaan sopimus todennäköisesti vähentää edelleen Yhdysvaltojen vaikutusvaltaa alueella. Muut torstaina tehdyt sääntömuutokset ovat Lahden mukaan teknisiä, toimintaa mahdollistavia ja lainsäädännön muutoksista johtuvia päivityksiä. ”Harvoin näitä tulee, mutta tämäkin tapaus osoittaa, kuinka tärkeää meillä on olla Ivalossa ympärivuorokautinen päivystys eli lääkäri ja kätilö valmiudessa. Halukkaan on saatava vähintään 67 pistettä, jotta hän voi päästä maahan osaava työntekijä -ohjelmassa
Suurlähettiläät käsittelivät maanantaina 1 824 miljardin euron kokonaisuutta, johon kuuluvat EU:n seitsemän vuoden budjetti ja 750 miljardin euron elpymispaketti. 11.00 Ravintola Pelimanni Alavieska 26.11. Hiilihydraattilähteistä peruna nousi ykköseksi: ravintosisältö on hyvä ja päästöt pienet toisin kuin valkoisella riisillä ja pastalla, joiden ravintoainesisältö on olematon. 18.30 Someron Teeriharju Kokouksissa käsitellään maataloustuottajain yhdistysten sääntöjen 10 §:n 2 momentissa mainitut asiat; mm. ”Meidän lehmät laiduntavat viisi kuukautta ja syövät vain nurmirehua. 11.00 Raumon maamiesseuran talo Posio 28.11. Soija ja lohi ovat hyviä ravintoaineiden lähteitä ja niistä aiheutuu kohtuulliset päästöt. 10.00 Kunnan valtuustosali Pielavesi 25.11. 18.00 Reissin tila Turkkilantie 316, Ruotsinkylä Jaala-Kuusankoski 26.11. 13.00 Poikeluksen Juhlatalo, Haralantie 84 Virrat * 26.11. Rahoituspaketti on hyväksyttävä vielä jäsenmaita edustavassa neuvostossa ja europarlamentissa sekä ratifioitava jäsenmaiden parlamenteissa. 19.00 Ravintola Sinihelmi, Merikarvia Siikainen 24.11. 18.00 Lohjan Valistustalo, Saukkolantie 636, Lohja. 18.00 Aaholli Tarvasjoki 25.11. Molemmat toimivat tausta raporttina komission vastaavan strategian valmistelulle. Hän olisi myös valmis panemaan EU:n rajoille hiiliveron ja muuttamaan hankintalakia kannustamaan nykyistä vastuullisempiin hankintoihin. 12.00 Järjestötupa Enonkoski 25.11. ”Metsät ovat erilaisia etelässä ja pohjoisessa”, Klöckner muistutti metsien eroista Euroopan eri jäsenmaissa. 18.30 Hukianhovi Kangasala ** 24.11. 19.00 Ilolan Vanha asema, Vedentaantie 24, Valkeakoski Kylmäkoski 24.11. 4 Maaseudun Tulevaisuus UUTISET keskiviikkona 18. 19.00 Turvantalo, Mommilantie 7, Lammi LounaisHäme 25.11. Komission tulee kirjata strategiaan metsien monipuolinen käyttö sekä lisätä maiden välistä koordinaatiota metsäasioissa, EU-neuvoston puheenjohtajamaan Saksan maatalousministeri Julia Klöckner kertoi neuvoston päätelmistä. 19.00 Entinen Luken ruokala, Antinniementie 1, Vuontee Petäjävesi 27.11. ”Metsät tarjoavat vaihtoehtoisia resursseja fossiilipohjaisille materiaaleille ja tukevat siirtymistä lineaarisesta taloudesta biokiertotalouteen. Unkari ja Puola ovat uhanneet, etteivät ne aio hyväksyä rahoitusta, ellei oikeusvaltiomaininta ole niille mieleinen. Euroopan maataloustuottajien katto järjestössä ollaan huolissaan elpymis paketin mahdollisesta kaatumisesta. Unkari ja Puola vastustavat niin kutsuttua omien varojen päätöstä, jolla linjataan, että Euroopan unioni voi ottaa markkinoilta lainaa elpymispaketin rahoittamiseksi. Keskustelu törmäsi kuitenkin siihen, kun kaksi maata ilmaisi epäilyksensä rahoitusneuvottelujen jatkamiselle. Rahoja tulee käyttää EU-maissa ilmastoja ympäristösiirtymää tukeviin hankkeisiin. 19.00 Vimpelin Nuorisotalo Laihia 26.11. Pantsarin mielestä maatalous on aitiopaikalla, mutta kannusteet pitää saada kuntoon ja palkita esimerkiksi hiilensidonnasta samoin kuin nyt maksetaan päästöistä. ”Jos ala menettää 7,5 miljardia euroa, pudotaan vielä entistäkin alhaisemmalle tasolle budjetissa. 18.00 Kalannin seurakuntakoti os. Siksi isottelun on odotettu lopulta väistyvän. Ravitsemusasiantuntija Senja Arffman Envitecpolisista huomauttaa, että ruuan ympäristövaikutuksia arvioitaessa pitäisi aina muistaa myös ravitsemus. 18.00 Vuorilinna os. Mutta omilla valinnoilla voi pienentää päästöjä.” Selvitys tehtiin osin kansainvälisillä päästöluvuilla, koska suomalaisesta tuotannosta ei ole vielä riittävästi tutkimustietoa. 19.30 Vanha navetta (Huhmarintie 10, Ylivieska) KESKI-SUOMI Kannonkoski 23.11. 12.00 Rajakievari, Salla Rovaniemi 26.11. ”EU:n metsillä ja kestävällä metsätaloudella on merkittävä rooli EU:n vihreän kehityksen ohjelman (Green Deal) tavoitteiden saavuttamisessa. Soija Lohi Mantelijuoma Härkäpapu Mansikka Soijajuoma Peruna Kaurajuoma Sianliha Broileri Maito Banaani Tumma riisi Tumma makaroni Naudanliha Valkoinen riisi Makaroni* 0,0 0,2 0,4 0,6 0,8 1,0 4,72 – EU-ministerit painottivat kansallisia metsäpäätöksiä Euroopan komissio julkaisee EU:n metsästrategian ensi vuoden alussa. Paneelissa keskustelivat Mari Pantsar, Johan Åberg, Pia Julin ja Susanna Valtonen. Säkyläntie 1331, Tortinmäki Kalanti-U:ki 25.11. Pyhän Olavin tie, Kalanti Rymättylä 25.11. Yrittäjät luulevat, että yhteiskunta on heitä vastaan, vaikka oikeasti kuluttajat ovat tuottajien puolella. Se jarruttaisi maatalouden uudistuksia. ”Mutta niin kauan kuin syödään lihaa, se kannattaa tuottaa Suomessa.” Pantsar muistutti, että tulevaisuudessa kuivuudesta kärsivillä alueilla ei kannata tuottaa lihaa lainkaan. 11.00 Tervolan nuorisoseuran talo Sodankylä 30.11. Lisäksi sen tulee kattaa taloudelliset, ympäristölliset, sosiaaliset ja kulttuuriset näkökulmat. marraskuuta 2020 Unkari ja Puola jarruttavat EU:n rahoituspakettia Unkari ja Puola yrittävät kaataa EU:n pitkään neuvotellun budjettisovun sekä elpymisrahoituspaketin. Broileriateria osoittautui huomattavasti pienemmäksi indeksiltään kuin sushiannos. Salomäentie 9 Tarvasjoki Kustavi 26.11. Parlamentissa neuvotteluja vetänyt suomalaismeppi Petri Sarvamaa (kok.) korosti kestävän metsänhoidon, metsien monikäytön ja biotalouden roolia. 11.00 Ravintola Turkoosi Tornio 27.11. 19.00 Vimpelin Nuorisotalo Vimpeli 25.11. 18.00 Ravintola Pepper Kuru ** 25.11. Viljelijät maksavat muiden politiikan alojen epäonnistumisia”, pääsihteeri Pekka Pesonen sanoo. ”Suomi on tyytyväinen siitä, että tästä asiasta muistutetaan neuvoston päätelmissä.” Euroopan parlamentin päätelmät ovat linjassa neuvoston mielipiteen kanssa. Toisaalta Unkari ja Puola ovat saamassa EU:n elvytyspaketista ja seitsemän vuoden budjetista merkittävän summan rahaa. Haluamme vaalia metsien monipuolista roolia, johon kuuluvat biotalouden vauhdittaminen, ilmasto ja monimuotoisuus”, komissaari Janusz Wojciechowski sanoi ministereille. 19.00 Kunnantalo UUSIMAA Lohjan Seutu *), 26.11. 11.00 Taipaleen tila *Etäosallistuminen mahdollinen, ohjeet keski-suomi@mtk.fi LAPPI Ranua 23.11. 10.00 Kunnantalon valtuustosali Leppävirta 24.11. EU:n 750 miljardin euron elpymispaketista ollaan suuntaamassa noin 7,5 miljardia euroa maaseudun kehittämiseen. 10.00 Kunnantalon valtuustosali Laukaa* 26.11. 19.00 Ravintola Sinihelmi, Merikarvia Eura 25.11. 18.00 Ruuhijärven nuorisoseurantalo, Korkeentie 792 Sysmä 26.11. Maille kivi kengässä on erityisesti EU-rahoitukseen liitettävä oikeusvaltiomekanismi, jonka mukaan jäsenmaiden rahoitus olisi jatkossa riippuvainen oikeusvaltiokehityksestä. Tämä tukee myös Suomen toiveita EU:n tulevasta metsästrategiasta. MT.FI/uutiskirjeet Maataloustuottajain yhdistysten SYYSKOKOUKSET pidetään 23.11.–29.11.2020 maataloustuottajaliitoittain seuraavasti ETELÄ-POHJANMAA Alajärvi 25.11. 19.00 Suojala Juankoski 26.11. 19.00 Ylipään Nuorisoseura Ilmajoki 26.11. 10.00 Järjestökeskus Kitinen PIRKANMAA Teisko * 23.11. 18.30 Väärinmajan Tapiola, Hanhontie 10 *Vuosikokous, sääntömuutoksen 2. Valtonen uskoo, että kuluttaja kyllä arvostaa, mutta politiikka menee harhaan, kun tehdään päätöksiä vaikkapa kouluruuasta ilman tutkittua tietoa päästöistä. 19.00 Mustilan puukoulu Alppiruusuntie 99, Elimäki Ruotsinpyhtää 26.11. ”Yksittäinen ruoka-aine ei ratkaise, vaan kokonaisuus.” ”Syömistä ei voi lopettaa, ja se aiheuttaa aina hiilipäästöjä. 19.00 Linnakallio Sauna kokouksen päätteeksi Ylivieska 28.11. ”Meidän pitää tehdä kaikkemme, että ruuantuotantomme säilyy nykyisellään. 19.00 Kustavi-Sali (johtokunta klo 18) Mietoinen 26.11. Ministeri Leppä muistutti, että metsätalous ja metsäpolitiikka kuuluvat jäsenvaltioiden omaan toimivaltaan. 12.00 Eläinpuiston ravintolan kokoustila Itä-Lappi 26.11. MARIA POHJALA BRYSSEL "Metsät ovat erilaisia etelässä ja pohjoisessa." JULIA KLÖCKNER Tilaa maksuton uutiskirje Tilaa uutiskirjeemme ja olet aina ajan tasalla maaseudun parhaimmista uutisista. 11.00 Piispala Kivijärvi 23.11. Maatalouskomissaari lupasi kuunnella jäsenmaita herkällä korvalla. Suomelle oikeusvaltiomekanismin sitominen tulevaan EU-rahoitukseen on ollut kynnyskysymys. 18.00 Pyhäpirtti Honkajoki 26.11. Jos me tuotamme lihaa vastuullisesti, niin en poissulkisi myöskään lihan vientiä.” Kaupan hyllyllä vastuullisen tuotannon tulisi olla muita edullisempaa, ja hiilijalanjäljen voisi merkitä vaikkapa liikennevalomalliin, Pantsar esitti. Rahoituksen toimeenpanolla alkaa olla kiire, koska uusi budjettikausi alkaa ensi vuoden alussa. ”Olemme todennäköisesti pian kriisitunnelmissa”, EU:n virkamies totesi Helsingin Sanomille. Maataloustuottajain yhdistysten johtokunnat. MTK:n maatalousjohtajan Johan Åbergin mukaan populismin nousu on vääristänyt käsitystä. 10.30 Tuottajamaja kahvi alk. 10.00 Juankoski valtuustosali Rautalampi 26.11. Hiilipäästö-ravintoainevertailussa peruna peittosi riisin ja pastan Panelistit peräänkuuluttivat Suomelta konkreettisia toimia vastuullisen ruuantuotannon suosimiseksi. 19.00 kahvi 18.30, Ravintola Uoti, Keskustie 1 KAAKKOIS-SUOMI Elimäki 24.11. 11.00 Valtuustosali Alakemijoki 30.11. hyväksytään toimintasuunnitelma ja talousarvio sekä vahvistetaan jäsenmaksut vuodelle 2021, sekä päätetään yhdistyksen sääntöjen muuttamisesta, 2. 10.00 Marttinen Ruovesi * 26.11. Tiistaiaamuna MTK:n järjestämässä webinaarissa asiantuntijat keskustelivat aiheesta. 18.30 Kylmäkosken seurakuntatalo, Lehtitie 3, Akaa Lammi-Tuulos 24.11. käsittely ** Sääntömuutoksen 2. 14.00 Bistro, Urheilukentäntie 1 Jäppilä 26.11. Naudanliha taas on toiseksi paras proteiinilähde, mutta päästöt pudottavat sen indeksilukua. Metsät voivat tarjota jatkossa useita hyötyjä, mukaan lukien elinkeinot, luonnon monimuotoisuus ja hiilinielut”, ministeri Jari Leppä (kesk.) kertoi. 13.00 Ravintola Rinssi-Eversti, kahvit klo 12.45 HÄME Akaa-Sääksmäki 23.11. Jäsenvaltiot ja Euroopan parlamentti ovat saaneet nyt kantansa valmiiksi siitä, millainen tulevasta metsä strategiasta pitäisi tulla. 19.00 Midinetti, Panelia Säkylä 25.11. 19.00 Nuijalato ETELÄ-SAVO Mikkeli 24.11. 10.00 Jäppilä-talo Sulkava 26.11. mennessä sihteeri@mtklohjanseutu.fi tai 040 5580429 VARSINAIS-SUOMI Kisko 24.11. Sarvamaan raportti hyväksyttiin täysistunnossa lokakuussa. 18.00 Kiskojien Maja Paattinen 24.11. 18.30 Karttulan yhteispalvelupiste Keitele 26.11. 19.00 Lassilan maamiesseurantalo Merikarvia 24.11. On mahdotonta saavuttaa EU:n kestävyystavoitteita vähemmällä rahalla.” MARIA POHJALA BRYSSEL Envitecpolis tutki MTK:n ja SLC:n pyynnöstä ruoka-aineiden ja esimerkkiaterioiden hiilidioksidipäästöjä suhteessa niistä saataviin ravintoaineisiin. Oikeusvaltiomekanismin hyväksymiseen riittää jäsenmaiden enemmistö, mutta budjettipäätöksessä vaaditaan yksimielisyyttä. 18.00 Sahrapirtti, Tammela Nastola 26.11. Broilerija sushiaterian hiilipäästöt Lähde: Envitecpolis, Senja Arffman Energiavakioitu CO -ravintotiheysindeksi* * Mitä suurempi lukema, sitä enemmän päästöjä ravintoaineiden saantiin verrattuna. Kirjauksesta saavutettiin sopu jäsenmaiden ja parlamentin kesken marraskuussa. Keskustelun juontanut MT:n päätoimittaja Jouni Kemppainen kysyi lopuksi, arvostetaanko Suomessa tuottajaa. EU-maiden maaja metsätalousministerit keskustelivat metsästrategiasta maanantaina etäyhteydellä. 10.00 Ropola Karttula 26.11. 19.00 Vanha Kelo Mauontie 1, Jaala Iitti 25.11. 11.00 Piispala Kyyjärvi 23.11. Suomalaisen naudanlihan hiilijalanjälki on paljon pienempi kuin valtameren takana tuotetun.” Sitran kiertotalousasiantuntija Mari Pantsar ilmoitti, että Sitralla ei ole kantaa kotieläinten määrään Suomessa, mutta hänen mielestään kymmenen prosenttia nykymäärästä on tarpeen luonnon monimuotoisuuden kannalta. Luomunaudanlihan tuottaja Susanna Valtonen ei niellyt selvityksen tulosta sellaisenaan. RIITTA MUSTONEN JAANA KANKAANPÄÄ Jouni Kemppainen (vas.) kyseli panelisteilta, ovatko suomalaiset valmiita maksamaan ruuantuotannon vastuullisuudesta. 11.00 Piispala Karstula* 23.11. 10.00 Kannus 25.11. käsittely. 10.00 Hotelli Rustholli, kahvit klo 9.30 Mäntyharju 24.11. 12.00 Ravintola Saimaa Rantasalmi 27.11. 18.30 Maamiesseuran talo Somero 26.11. 18.00 Keiteleen Pelastuslaitos SATAKUNTA Lassila 23.11. 18.30 Lukion auditorio, Anttilantie 2, Kausala KESKI-POHJANMAA Veteli 24.11. Broileria, perunaa ja kasviksia Broileria, perunaa ja kasviksia grammaa Peruna Kevytmaito Voi Broileri Tomaatti Porkkanaraaste Yhteensä Energiaa, kcal 110 15 5 100 50 40 300 289 Sushiateria 1 (10 palaa) Sushiateria 2 (10 palaa) 1,06 1,35 1,83 +42 % +21 % Sushiateria (10 palaa) versio 1 grammaa Riisi Lohi Avocado Ravun pyrstö Levä Yhteensä Energiaa, kcal 230 25 20 20 5 300 325 versio 2 grammaa 230 25 25 20 300 329 Hiilidioksidipäästöt ravintoaineiden saantiin verrattuna Lähde: Envitecpolis CO -ravintoainetiheysindeksi * Ei vertailuarvoa, yhdenkään ravintoaineen määrä ei ylittänyt tarkastelun raja-arvoa. Kokouksissa toimitetaan yhdistysten johtokunnan tarvittavien jäsenten, aluevastaavien, liittokokousedustajien sekä tarvittavien edustajien vaali eri tehtäviin. 18.00 Tortinmäen Lava os. ”Budjettisovun lykkääntymisellä ja sen tuomalla epävarmuudella on kielteisiä vaikutuksia EU:n maatalouteen. 10.00 Kunnanviraston valtuustosali Ristiina 26.11. 19.00 Sievin Osuuspankin kokoushuone Kaustinen 26.11. käsittely POHJOIS-SAVO Vieremä 23.11. Suomi toivoo metsästrategiaa, joka perustuu holistiseen kokonaiskuvaan. Jos elvytyspaketti kaatuu, se ei paranna alan toipumista koronaviruspandemiasta tai johda sujuvaan siirtymään uudessa maatalouspolitiikassa. 18.30 Velaatan Pirtti, Nuutilanlahdentie 31 Vesilahti * 24.11. 19.00 Metsäkartano, Silmäjärventie kannus Sievi 25.11. *) Ilmoittautuminen etäyhteyttä varten 25.11. 11.00 Piispala Pihtipudas 26.11
Aasit pantiin kärkiryhmitykseen vetämään iltamessu liikkeelle. Seuraavassa kehityskeskustelussa ehdotan, että nämä mikrofoninjalkahommat hoitaisi vaikka kesy kurki. Toisaalta Kummola on todennut julkisuuteen, ettei Suomi todennäköisesti yksin boikotoi kisoja. ”Haluan, että selvitetään perusteellisesti. Testausta tehdään kymmenen kunnan alueella Kalajoella, Kauhavalla, Kaustisella, Kokkolassa, Korsnäsissä, Mustasaaressa, Närpiössä, Pedersöressä, Uusikaarlepyyssä ja Vöyrissä. Tiedeja kulttuuriministeri Annika Saarikko (kesk.) vahvistaa, että tulevaisuudessa olympiaurheilun rahoitusta joudutaan leikkaamaan. Ajattelin, että kun on kuitenkin koronaa, pari uutta sotaa ja nuorisorikollisjengejä joka kaupungissa, että joku niistä menisi uutispainotuksessa edelle, mutta ehei: duunihäpeä paalulle ja kanavat auki! En mä oikein viitsi kellekään kertoa, että teen toimittajan hommia. Vähenevät rahat eivät ole vain urheilun ongelma. Suomen kannalta turvallisuuskysymys on tässä ennen kaikkea se kärki.” ”Meillä on ollut hyvä yhteistyö Suomen Jääkiekkoliiton kanssa. Tämä tarkoittaa noin 17::ää miljoonaa eläintä. ”Tulevina vuosina jaossa on niukkuutta.” Tinkimään joudutaan niin harrastustoiminnassa kuin olympiaurheilussa. Uuden lainsäädännön on määrä kieltää minkkien tarhaaminen vuoteen 2022 asti ja tarjota lailliset perusteet turkistarhaajille, jotta ne voivat teurastaa terveet minkkinsä. Työ on kuitenkin parasta terapiaa. Tuli sellainen maanjäristys, että oksat pois. Se tarkoittaa, että arpajaislain muutoksen on edettävä nopeasti, jotta Veik kaus saa vastuullisia muita tapoja tuottaa lisää jaettavaa.” STINA HAASO Tanska päättää minkeistä takautuvasti Tanska ilmoitti marraskuun alussa teurastavansa kaikki maan tarhaminkit varotoimena. Minkkien lopettamista yritetään jouduttaa. Äiti tietää, mutta se on asian kanssa jo sinut. Kummola on ajanut Kansainvälisessä Jääkiekkoliitossa kantaa, että jääkiekon MM-kilpailuja ei tässä tilanteessa järjestettäisi Valko-Venäjällä. Seuraavaksi raportoin, saako älypuhelinta näprätä aviovuoteessa. Meitin uutiskone ei kuitenkaan ole mikään ralliauto. Maaseudun Tulevaisuus 5 keskiviikkona 18. marraskuuta teurastaa kaikki minkit terveysviranomaisen uhka-arvion perustella. Mahdollinen ehdokkuuteni oli esillä jo neljä vuotta sitten. ”Toinen on se, että ValkoVenäjän levottomuuksiin liittyy turvallisuusriskejä ihan osallistujille. Lisäksi olin mukana pormestarikeskusteluissa myös vuoden 2012 kuntavaalien yhteydessä.” Helsingin keskustan toiminnanjohtaja Sinikka Varila kertoo kuulleensa Väyrysen kiinnostuksesta julkisuudesta. ”Päätös kisoihin lähdöstä kuuluu lajiliitoille. ”Kannustan kaikkia lajiliittoja ja urheiluporukkaa aloittamaan keskustelun siitä, mikä on toiminnan kovin ja tärkein ydin. Ehdotin kerran, että voisin lähteä vaikka Afrikkaan tekemään juttua kadonneista aaseista. 1500 m3 15 kW AH-800i n. Saarikko tukee jääkiekkoliittoa päätöksessä MM-kisoista Tiedeja kulttuuriministeri Annika Saarikko ei näe, että Suomi jäisi yksin Valko-Venäjän MM-kisoista pois. Sellaista mielen kohotusta tarvitaan tällaisena aikana. ”Olen ollut tyytyväinen hallituksen toimintaan. Seuraavaksi raportoin, saako älypuhelinta näprätä aviovuoteessa. Niistä ensimmäinen on korona, joka saattaa johtaa siihen, että koko isojen järjestäminen on vaakalaudalla terveysturvallisuussyistä”, Saarikko sanoo. Minun on ollut helppo yhtyä heidän toimintalinjaansa, joka lähtee kriittisyydestä tätä kisojen isäntämaata ja kisapaikkaa kohtaan.” Saarikko muistuttaa, että Suomi on kuitenkin vain yksi maa muiden joukossa. Pakkoteurastukset voidaan lain mukaan ulottaa enintään 7,8 kilometrin päähän tartuntatarhasta mutta ei vyöhykkeen ulkopuolella oleviin tarhoihin. Ei voi sanoa, kenen ongelma on suurin, kun ongelma on yhteinen.” Saarikko muistuttaa, ettei vuoden 2022 myötä täysimääräinen kompensointi enää onnistu. Se klaaraisi ne ihan hyvin, eikä häpeäisi yhtään. Toisaalta huippu-urheilijoita ei ole ilman junioritoimintaa. Seitsemän prosenttia meistä häpeää omaa duunia. Se on Keniassa iso probleema. VEIKKO NIITTYMAA LYHYESTI Minkkitarhoilla ei koronaa Ruokaviraston mukaan koronavirusta ei ole toistaiseksi löytynyt kotimaisilta minkkitarhoilta Ruokavirasto on tutkinut maanantaihin mennessä näytteet 15:stä eli puolesta otantaseurantaan valitusta 30 minkkitarhasta. 900 m3 13 kW AH-300i n. Saarikko paljastaa, että Suomi on toiminut aktiivisesti asiaa eteenpäin vievänä voimana. Kun mut pantiin tekemään juttua, että seitsemän duunaria sadasta häpeää työtään, mua ei aluksi ihan hirveesti hävettänyt. Olemme koronakriisin jälkeen todella vaikeassa tilanteessa valtiona.” Syntyvän vajeen paikkaamista selvitetään. Jälkikäteen huomattiin, ettei hallituksella ollut toimivaltaa kaikkien minkkien lopettamiseksi. Kevään päätösten seurauksena on selvää, että meillä on poliittisesti ratkaistava ongelma. Kerroin sieltä suorana, että mitään kerrottavaa ei ole, koska ei ole mitään tiekkaria. ”Ei valtion varatkaan ole rajattomat. Samalla kerrottiin, että hallitus jatkaa neuvotteluja parlamentin kanssa päästäkseen sopimukseen noin 1 100 minkkitarhaajan taloudellisista kompensaatioista. ”Prosessi on ollut hyvin sekava, ja asiat on selvitettävä nyt jälkikäteen”, maan elintarvike-, maatalousja kalastusministeri Mogens Jensen sanoo viikko sitten julkaistussa lausunnossa. Hallitus on nyt tukipuolueidensa kanssa päättänyt hoitaa asian muuttamalla lainsäädäntöä jälkikäteen. Mietin ensin, että entäpä jos vähän soittelisin politrukeille ja kyselisin, mitä siellä kulissien takana oikeastaan keskusteltiin ja kertoisin yleisölle, missä mennään. Turvallisuus ja poliittinen ulottuvuus on pidettävä kuitenkin samaan aikaan mielessä.” Tukea päätöksentekoon haetaan muualta Euroopasta. Mua hävettää tää mun duuni! PEKAN PYSSYSTÄ PEKKA ERVASTI velipekkaervasti@gmail.com Valko-Venäjä aikoo yhä järjestää jääkiekon MM-kisat ensi keväänä yhdessä Latvian kanssa, mutta osallistujamaissa pohditaan, voidaanko kisoihin osallistua. ”On tunnustettava, että Suomelle tämä näyttäytyy paljon merkittävämpänä kisana kuin monelle muulle maalle. ”Tavoitteeni on, että ministeritasolla EU-pöydässä voitaisiin tehdä yhteinen kannanmuodostus suhtautumisesta kisoihin. Vielä elokuussa vastaava luku oli 11 prosenttia. Sama huoli koskee tiedettä, taidetta, kulttuuria ja laajaa sote-järjestöjen kenttää. marraskuuta. marraskuuta 2020 UUTISET Hyvä, että asia tuli julkisuuteen. Mutta riittävä taso pitää määritellä. Kuvaajalla oli kuitenkin vain ständärikamera mukana ja niin mä sitten seisoin siinä mikki kädessä, paitsi ettei kukaan tullut siihen mitään sanomaan. Kirjoittaja on politiikan toimittaja. Mikä on kaikkein tärkeintä?” Lasten harrastamisen ja huippu-urheilun välillä valintaa ei Saarikon mukaan tulla tekemään. ”Hän (Väyrynen) ei ole ainoa, joka on kiinnostunut ehdokkuudesta puo lueen sisällä.” Yleinen kokous kuitenkin päättää, ketkä asetetaan ehdolle valtuustoon ja kuka on puolueen pormestariehdokas. ”Meillä on nyt työn alla valmistelussa EU-tasolle ministereiden kannanotto siitä, että kilpailuja ei järjestettäisi ValkoVenäjällä. Just kun mä olin kadonneiden aasien kintereillä, Mosambikissa repesi maa. Se hävettää niitä. Esitys annettiin maanantaina maan parlamentille Folketingetille, jonka odotetaan hyväksyvän sen keskiviikkona. Vasta kun päätettiin, että se pannaan kärkeen lähetyksissä, mua alkoi hävettää. Päätöstä tarvitaan, koska asia on keskustelussa Kansainvälisessä Jääkiekkoliitossa nyt marraskuun aikana. STINA HAASO KARI SALONEN Vaikka Valko-Venäjän tilanne on jäänyt viime viikkoina Yhdysvaltain presidentinvaalien jalkoihin, tiedeja kulttuuriministeri Annika Saarikko muistuttaa aiheen olevan tärkeä. ”Jääkiekko on suomalaisille tärkeä peli samalla tavalla kuin viime päivinä nähdyt Huuhkajien voitokkaat matsit. Jos todellisuus on ristiriidassa käsikirjoituksen kanssa, sitä pahempi todellisuudelle. Kyse on laajasta yhteiskunnallisesta kysymyksestä, joka koskee lähes jokaista suomalaista. Kesken ne jäi mun broidinkin opinnot. Hän kertoo asiasta tiistaina kirjoittamassaan blogissa. Olemme olleet tässä aloitteellisia. ”Kisojen suhteen on kolme ongelmallista asiaa. Työ on kuitenkin parasta terapiaa. Sillä kertaa taisi kansainvälisten uutistoimistojen jengiä hävettää, kun niiltä tuli tuutin täydeltä pelkkää katastrofi raporttia ja ne missasi mun aasiskuupin totaalisesti. Olen tyytyväinen Suomea kansainvälisessä liitossa edustavan Kalervo Kummolan linjaan asiassa”, arvioi tiedeja kulttuuriministeri Annika Saarikko (kesk.). Veikkausvoittorahoista on tuettu kaikenlaista liikuntaa ja kulttuuria. VEIKKO NIITTYMAA Paavo Väyrynen pyrkii pormestariksi Paavo Väyrynen kertoo pyrkivänsä Helsingin pormestariksi. Varilan mukaan Väyrynen ei ole helsinkiläisen keskustayhdistyksen jäsen. ”Suomen linjanveto ei ole yhdentekevää.” Olympiaurheilua odottaa niukkuuden aika Suomen Olympiakomitealle valittava uusi puheenjohtaja joutuu aloittamaan toimessaan haastavassa toimintaympäristössä. Pääsin reissuun, jos tekisin samalla keikalla jutun siitä, miten reilun kaupan kahvinviljelijät ei saa riittävästi respektiä. Suomen menestyksen seuraaminen on tuonut paljon iloa. Tanskan hallitus päätti 4. ›› Wifi/ 4G-yhteys ›› Täyttää EU:n uudet päästödirektiivit ›› Käynnistyy sähkökatkon jälkeen › Lähes hajuton diesel-infrapunalämmitin › Pieni kulutus › Ei tarvitse pakoputkea ulos › Biodiesel, diesel tai polttoöljy › Ei puhallinta, ei nosta pölyä › Termostaattiohjattu (0–40°C) › Siirreltävä, ei asennusta › Hiljainen, vain 48 dB Nyt voit säätää lämpötilaa, tarkastaa polttoaineen määrän sekä ilmoitukset suoraan puhelimestasi! AMMATTILAISEN VALINTA REXNORDIC.FI 040 180 11 11 TÄYSIN UUDISTUNEET AIRREX LÄMMITTIMET MOBIILIOHJAUKSELLA AH-200i n. Sairaat minkit on voitu lopettaa jo nykyisen lainsäädännön nojalla. Jos meitä olisi vain kahdeksan kertaa enemmän, se olisi jo enemmistö! Silloin kun olin työtön, se hävetti, mutta ei yhtään niin paljon kuin nyt, kun olen töissä toimittajana. Minkkitarhoilta oli löytynyt koronaviruksen mutaatio, joka levisi minkeistä ihmisiin. Viime viikolla mut heitettiin tekemään stand uppia Säätytalon portaille, jossa oli joku hallituksen neuvottelu. Maan hallitus on myöntänyt, että päätös oli lainvastainen. Niin kuin se on myös Valko-Venäjlle tärkeä laji.” ”Samaan aikaan on lukuisia EU-maita, jotka eivät pidä tätä kysymystä niin isona.” Eurooppalaisesta linjanvedosta haetaan tukea kansainvälisen jääkiekkoliiton ratkaisulle. ” Jotta Veikkauksen toiminta saadaan turvattua, Saarikko kiirehtii arpajaislain uudistamista. Sekään ei takaa, että hän olisi puolueen ehdokas, kun vaalien jälkeen aletaan jakaa luottamushenkilöpaikkoja ja valita pormestaria, Varila kertoo. Haluamme samalla tukea Suomen Jääkiekkoliiton kantaa siellä kansainvälisen jääkiekkoliiton pöydässä.” Kansainvälinen lajiliitto käsittelee asiaa kokouksessaan 18.–19. Ihan kaikkea ei jatkossa voida enää rahoittaa.” Leikkaukset juontavat juurensa tiedeja kulttuuriministerin pöydällä odottavan Veikkauksen tulevaisuuden ratkaisuihin. Sen mukaan minkin kasvatus korona epidemian aikana aiheuttaa merkittävän riskin kansanterveydelle sekä rokotteiden teholle virusta vastaan. Kolmas on ihmis oikeudet ja poliittinen näkökulma. Hallitus lupaa 3–5 euron lisäbonuksen minkkien nopeasta teurastuksesta. Ruokavirasto aloitti viime viikolla turkistarhoilla koronavirustartuntoja selvittävän kartoituksen. ”Me tarvitsemme tervettä isänmaallisuutta ja kansallistunnetta vahvistavia kokemuksia, jota huippu-urheilu tarjoaa. Hävettää tunnustaa, mutta idea meni läpi. Tanskan hallitus kertoi tiistaina, että minkkien pikateurastuksiin liittyvän bonuksen takarajaa jatketaan kolmella päivällä torstai-iltaan saakka. Kaikki tutkitut näytteet ovat olleet negatiivisia. ValkoVenäjän tilanne on laajasti kansainvälisesti tuomittu.” Vaikka ihmiset kaipaavat korona-aikaan erityisesti kansallistunteen nostatusta ja urheilutapahtumien tuomaa jännitystä, hinnalla millä hyvänsä sellaiseen ei haluta. ”Suomessa on sitouduttu, että meillä on jatkossakin pelimonopoli, ja samalla ollaan sitouduttu Veikkauksen kehittämiseen. Suomelle jääkiekko on tärkeä laji. Kun duuni hävettää, sitä yrittää keksiä jotain vaihtelua. Kun koronakriisi iski Suomeen, hallitus teki päätöksen ottaa valtion hoidettavaksi sen aukon, joka muun muassa urheilulle ja liikuntaan jaettaviin rahapelitoiminnan tuottoihin syntyi koronan ja pelihaittojen torjunnan vuoksi. Joka viides palveluyritys vaarassa Jopa 20 prosenttia Palvelualojen työnantajaliiton Paltan kyselyyn vastanneista palveluyrityksistä ilmoittaa, että yritys on vaarassa ajautua konkurssiin seuraavan kolmen kuukauden aikana, mikäli tilanne jatkuu nykyisellään. 2000 m3 22 kW LÄMMITTÄÄ HALLIN, TYÖMAAN, VARASTON, AUTOTALLIN, KASVIHUONEEN, HARRASTETILAN .... ”Asiaa ajateltuani olen tullut siihen tulokseen, ettei ajatus aivan hullu ole
”Kuluttaja pääsisi näin lähemmäksi maatilaa, jonka tuotteita nauttii. Ruokaympyrä on hyvä aterioinnin ohjenuora. Ehdolla ovat nykyinen puheenjohtaja Juha Rehula ja hänet toistamiseen haastava Kari Eriksson. Neliöitä 2 000 ja työntekijöitä 15. Juhlapyhinä se on enemmän, jopa 30 prosenttia. Ajatuksissa pyörii muun muassa idea, että tarjolla olisi ravintolatason lisukkeita lihaja kalaruokien kyytipojaksi. ”Kaikkea kannattaa syödä kohtuudella ja omaa kehoa kuunnella.” Siitä vallitsee jonkinlainen yhteisymmärrys, että lihaa kannattaisi terveyssyistä syödä nykyistä vähemmän. ”Se on syy, miksi olemme olemassa.” Asiakkaat läheltä ja kaukaa ovat oppineet, että ylöjärveläisen Ruokakeitaan valikoimissa on perinteisten ruhonosien lisäksi erikoisemmin leikattuja paloja, kauppias selittää. Maailmalla QR-koodeja käytetään esimerkiksi suklaan tuotantoketjusta kertomiseen. Vuosikymmeniä sitten Hippos syntyi Suomen Ravirenkaan ja Hevosjalostusliittojen yhteisestä sopimuksesta. Jyväskylään. Hän jakaa reseptiä edelleen. Hän kaipaa roolijaon selkeyttämistä. mennessä PAINOS MÄÄRÄ 100 000 KPL QR-koodi kertoisi tarkasti lihan matkasta pellolta pöytään Jos kauppias Ville Pirtinahon toive toteutuu, QReli ruutukoodi valjastetaan kertomaan yksityiskohtaisesti lihan tuotantoketjusta pellolta pöytään. 6 Maaseudun Tulevaisuus UUTISET keskiviikkona 18. Puheenjohtajan lisäksi valitaan hallitukseen kolme jäsentä. Lue Kari Erikssonin ja Juha Rehulan vierasblogit keskiviikkona aamupäivällä: www.mt.fi/ravinetti ANTTI SAVOLAINEN Uusintaottelu Hippoksen johdosta Juha Rehula Kari Eriksson. Myynti 6 miljoonaa euroa vuodessa. Koodi laitettaisiin niin moneen lihapakettiin kuin mahdollista. Myynti on 6 miljoonaa euroa vuodessa, siitä lihan ja kalan osuus on noin 18 prosenttia. MT Metsä katsoo asioita ennen kaikkea metsänomistajan kannalta, mutta myös uutisoi, kertoo, tutkii ja taustoittaa aiheita uusista näkökulmista. Hänen mielestään Suomessa eikä muuallakaan maailmassa vielä ymmärretä, miten puhdasta meikäläinen naudanlihan kasvatus on. Kauppias Ville Pirtinaho avasi Ruokakeitaan huhtikuussa 2017. MT:n pyynnöstä molemmat ehdokkaat kirjoittivat vierasblogin keskeisimmistä ratkaisuista, jotka Hippoksen on kyettävä lähitulevaisuudessa tekemään. Kun mainontasi pitää mennä metsään Aineistot ilmoitus@mt.fi 25.11. Omistajat Ville Pirtinaho, Pekka Pirtinaho sekä Ruokatähti Oy. Asiakkaiden kiinnostus heräsi, ja sen seurauksena Pirtin aho alkoi itse perehtyä asiaan voidakseen tyydyttää asiakkaiden tiedonjanon. ”Kannattaisiko satsata laatuun. Ehkä historiallinen tausta on unohdettu. Ruokakeitaan myynnissä lihan ja kalan osuus noin viidennes, juhlapyhinä selvästi enemmän. Tila puolestaan pystyisi QR-koodin kautta antamaan kuluttajalle tietoa toiminnastaan.” Koodi voisi innostaa asiakkaita jopa etsimään tietyn tilan ja tietyn rotuisen naudan lihaa, Pirtinaho pohtii. ”Tämä puhtaus korostuu tulevina vuosina globaalisti ja avaa suomalaisille kasvattajille portin, jota ei ole vielä riittävästi hyödynnetty.” Ajatukset QR-koodista perustuvat siihen, että asiakkaat ovat yhä kiinnostuneempia siitä, mistä ja minkä rotuisesta naudasta Ruokakeitaan lihatiskin valikoima on peräisin. Syödä vähemmän mutta sitäkin laadukkaampaa.” RUOKAKEIDAS Sijaitsee Ylöjärvellä, ei kuulu ketjuihin. ”Upeaa, että minä olen asiakkaani reseptin arvoinen”, Pirtin aho hehkuttaa. Ruokakeitaan ovista kulkee noin 800 asiakasta päivässä. Ruokakeitaassa rotuja tuotiin ensimmäisen kerran isommin esille vuosi sitten isänpäivänä. ”Koska emme ole isojen talojen armoilla, meiltä ei ole jauheliha loppunut”, Pirtinaho sanoo ja viittaa siihen, kuinka jotkut jauhelihahyllyt tyhjenivät keväällä koronan takia. Viime vuosina on näyttänyt siltä, että Hippos, jota kai voidaan pitää tässä jonkinlaisena isäntien renkinä, on ottanut isännän roolin.” Suomen Hippoksen valtuuskunta kokoontuu syyskokoukseen ensi viikon keskiviikkona 25.11. Kaikkien osapuolien kannalta olisi helpompaa, jos tietoa ei tarvitsisi kaivaa eri paikoista, kauppias perustelee. 7.12. Eriksson on oululainen asianajaja, jolla on oma asianajotoimisto. Hollolassa asuva Rehula työskentelee Pukkilan kunnanjohtajana. Pirtinahon myymän tuoreen lihan luottotukkurit ovat Liha Hietanen Oy sekä Pirkanmaan Lihapalvelu. Hänellä on kokemusta myös Hippoksen hallituksesta. ”Jos asiakas haluaa australialaista naudan etuselkää, sellaista hankitaan tarjolle.” Kauppiaan mukaan ulkomaisen osuus koko lihavalikoimasta on kuitenkin marginaalinen. QR-koodi voisi niputtaa kaiken kerrottavan yhteen faktoja, tarinoita, kuvia ja vidoklippejä myöten. Kauppias kertoo antavansa neuvoja ja ideoita kokkaukseen, koska asiakkaalle on suuri pettymys, jos arvokas raaka-aine menee pilalle väärän valmistustavan vuoksi. Kiireestä huolimatta kauppias Ville Pirtinaho ehtii vaihtaa asiakkaiden kanssa kuulumisia. ”Kannattaisiko satsata laatuun. Kokous pidetään osaksi etänä. marraskuuta 2020 MT Metsä on Maaseudun Tulevaisuuden välissä 10 kertaa vuodessa ilmestyvä tabloidkokoinen ajankohtaislehti. Noin 32-sivuisen lehden kokonaispainos on 100 000 kpl, ja se jaetaan tilaajien lisäksi 20 000 metsänomistajalle vaihdellen eri puolille Suomea. Pirtinahon mielestä ketään ei pidä tuomita sen perusteella, mitä hän haluaa syödä. Eräs 90-vuotias rouva halusi antaa Pirtinaholle 50 vuotta käyttämänsä kalojen säilöntäKauppias liputtaa kotimaisen naudanlihan puolesta Ruokakeitaan kauppias Ville Pirtinaho haluaa lisätä naudanlihan tuotantoketjun avoimuutta. ”Hippos on yhdistysten yhdistys. MT palaa ehdokkaisiin perjantain lehdessä. ilmestyvän MT Metsä nro 10:n aiheita ovat: • Vieraspuulajien kasvatus • Pienpuulajien markkinat ja puukauppa • Metsien suojelun vaihtoehdot • Omatoimisen metsänomistajan koneet • Automaatio puunkorjuussa Kysy lisää ja varaa paikkasi 020 413 2321 tai ilmoitus@mt.fi. Pirtinaho haluaa kertoa sen, miten kovasti maatiloilla tehdään töitä ja minkälaisia kustannuksia naudanlihan kasvatus aiheuttaa. Rehula peräänkuuluttaa blogissaan päätöksien tekemisen välttämättömyyttä, keskinäistä luottamusta ja avoimuutta. ”Myös paikalliset karjankasvattajat ovat tulleet kertomaan eläimistään.” Pirtinaho haluaisi voida kertoa asiakkailleen rodun lisäksi sen, minkä ikäisestä naudasta liha on peräisin, miten se ruokittiin ja minkälaisella tilalla nauta kasvatettiin. Syödä vähemmän mutta sitäkin laadukkaampaa.” VILLE PIRTINAHO Raviurheilun ja hevoskasvatuksen keskusjärjestön Suomen Hippoksen hallituksen puheenjohtaja valitaan viikon päästä. Saman vuoden toukokuussa hän hävisi puheenjohtajavaalin Rehulalle ja luopui hallituspaikastaan syksyllä. Kaupan päälle hän antaa hyvät vinkit liharuokien valmistamiseen. Kotimaisuus on kunniassa mutta ei Pirtinaho ulkomaistakaan lihaa karsasta. Pirtinaho on varma, että sama onnistuu nautaketjussa, jos vain tahtoa ja rahaa löytyy. ”Eri rodut saisivat arvon sen mukaan, kuinka kallista sen kasvattaminen on ja miten harvinainen rotu on Suomessa ja koko maailmassa.” Pirtinaho kertoo olevansa valmis panemaan pystyyn projektin naudanlihan jäljitettävyyden edistämiseksi. Kaakaopapujen matka pensaasta pannuun pystytään avaamaan tarkasti ja nopeasti. ”Ei se ole meiltä pois, kuten ei minkään tiedon jakaminen eteenpäin.” Nyt keskustellaan kiivaasti lihan asemasta ruokavaliossa. Keskustan entinen kansanedustaja on myös ollut perheja peruspalvelusekä sosiaalija terveysministerinä. Pirtinaholla on selvästi ruokakauppiaan sydän, ja hän on silmin nähden ylpeä lihatiskistään. ”Suomalaisen raviurheilun ja yhteisön tavoitteen on oltava yksiselitteisen selkeä.” Eriksson korostaa blogissaan, että raviurheilu elää haasteellista aikaa. reseptin saatesanoilla ”minä en tätä enää tarvitse”. Samalla vaihdettiin kuulumisia kauppias Ville Pirtinahon kanssa. ”Nyt tiedonpuutteen aiheuttama kuilu tuottajan, kaupan ja kuluttajien välillä on liian suuri.” MAIJA ALA-SIURUA Ruokakeitaan lihatiskin äärellä käy kuhina. MAIJA ALA-SIURUA YLÖJÄRVI JAANA KANKAANPÄÄ Simo Luukkanen (oik.) ostamassa poronpaistia Ruokakeitaan lihatiskistä. Kyse ei ole pelkästään tarinasta, joiden merkitystä kovasti nykyään korostetaan. Tuotteita myynnissä kaikkiaan noin 10 000. Pirtinaho haluaa kehittää tiskin tarjontaa edelleen. Tiskissä on sesongista riippuen myös esimerkiksi poroa ja karhua. Eriksson nousi varapuheenjohtajasta puheenjohtajaksi maaliskuussa 2018 varsojen tunnistusskandaalin yhteydessä. Hän on Hippoksen valtuuskunnan jäsen ja muun muassa pitkäaikainen Oulun raviradan hallituksen puheenjohtaja. Päivässä noin 800 asiakasta
Omistajalla on toimintaa myös muualla, ja tartunnan pelätään leviävän yrityksen muihin kanaloihin. Tuottajajärjestöt ovat mukana myös hinnasta sovittaessa mutta tällöin neuvotteluosapuoli on hallitus. MAIJA ALA-SIURUA Norjalainen maidontuotanto on tiukasti sidottu kiintiöihin Norjassa hallitus ja tuottajajärjestöt neuvottelevat vuosittain hinnan, jolla meijerit myyvät maitoa teollisuudelle. Maaseudun Tulevaisuus 7 keskiviikkona 18. Kostamo tarkentaa vielä, että lehmät saavat vain rakkohaurun jalostuksesta jäänyttä massaa, ei sinilevää. Tutkimuksissa on todettu, että tietyn levän lisääminen lehmien ruokavalioon vähentää eläinten metaanipäästöjä. Tartuntoja on todettu sekä luonnonvaraisilla linnuilla että siipikarjatiloilla. SoilOptix on erikoistunut pellon ominaisuuksien ja ravinteiden mittaamiseen gammasäteilyn avulla. Tine kerää lähes 94 prosenttia norjalaisten lehmien lypsämästä maidosta. Lappi: Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia. Tähän päädyttiin varovaisuussyistä: vaikka levämassan koostumus tiedetään tarkkaan, sen vaikutuksia lehmiin ja maitoon ei vielä tunneta. Mahdollisimman monen viljelijän toivotaan vastaavan. Norjalaismeijerillä on 30 tuotantolaitosta ympäri maata etelästä pohjoiseen. Sähkön hinta halpeni aavistuksen keväällä, mutta on nyt kivunnut takaisin edellisvuoden tasolle. 24-paikkainen parsinavetta on vanha mutta toimiva. Viralliset nurmien lajikekokeet ja tutkimusja asiakashankkeiden kenttäkokeet. Polttonesteiden hinnat romahtivat keväällä. Summa kattaa mittaukset, maanäytteet, kartat ja esimerkiksi lannoitteen levitystiedot. Niiden mukana rehevöityneestä merestä nousee ravinteita. Etelä-Pohjanmaalla, Etelä-Savossa ja Lapissa tehtävät kenttäkokeet hoidetaan jatkossa kumppaneiden kanssa. JUHANI REKU. Saksassa harkinnassa on myös 70 000 kanan lopettaminen. Lehmien perusruokana on ja pysyy säilöheinä. SATU LEHTONEN HYVINKÄÄ KARI SALONEN Lapinlehmä Puolukka on yksi levätesteihin valituista eläimistä, Terhi Kostamo kertoo. ”Jos lähialueella on aperuokintatiloja, ottakaa yhteyttä”, Kostamo kehottaa. Maitoa meijeri kerää 7 600 maitotilalta. Kasvinsuojeluaineiden tehokkuuden testaus sekä tutkimusja asiakkuushankkeiden kenttäkokeet. Sovittu kruunumäärä luo pohjan tuottajahinnalle. Energiasta viljelijä maksoi heinä–syyskuussa 14 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Katkos kestää vähintään kolme kuukautta. Prosessista jää jäljelle märkää, repaleista levämassaa. Kostamo kertoo, että kyseinen levä on sukua rakkohaurulle. Ensimmäiset mittaukset on ajateltu helmi–maaliskuulle, mikäli lunta on vähän. Tai ehkä rehua, jolloin ravinteet kiertäisivät lehmän kautta maitoon, lihaan ja lannan mukana peltoon. Tietoa saadaan noin 15 sentin pintakerroksesta. Rehujen hinnat palautuivat katovuosia edeltäneelle tasolle vuoden 2019 lopulla. SATU LEHTONEN Gammasäteily kertoo pellon ravinteet Hankkija kertoi maanantaina yhteistyöstä SoilOptixin ja peltodataa jalostavan tanskalaisen FieldSensen kanssa. ETT muistuttaa, että Suomessakin siipikarjatilojen on syytä varmistaa huolellinen tautisuojaus. Luken henkilöstölle tarjotaan toimintamallin muuttuessa mahdollisuus siirtyä toiselle toimipaikalle. Husbeyn puheista saa sen käsityksen, että näin on myös jatkossa. Yhdistelmälannoitteiden hinta oli reilun kymmenyksen vuoden takaista alempi. Viime kesän testeissä saatiin mitattua 5–7 hehtaaria tunnissa, kertoo Hankkijan tuoteryhmäpäällikkö Teemu Helkala. Ruokintakokeilu alkaa tammikuussa, kun massaa alkaa olla riittäviä määriä. Yhtiön valitsema tie tukee koko maan asuttuna pitämistä ja sitä, että myös maaseudulla on työpaikkoja. Laitteisto eroaa kilpailijoista siinä, ettei pellon pintaa kosketa. Ravinteet kyetään mittaamaan 65–75 prosentin tarkkuudella. Päiväsaavutus lienee 50 hehtaaria. Koulutilan lehmistä saattaa tulla osa Itämeren puhdistusprosessia Jos lehmille maistuu levä, sen mukana Itämerestä nostetuille ravinteille avautuisi aivan uusi kiertomahdollisuus. ”Tuottajat eivät joudu maksamaan kokeilukustannuksia, ja opiskelijat saavat uusia näkökulmia maatalouteen.” Tosin muidenkin apua kaivataan. Menestystä tukee myös se, että kuljetuskustannuksia tuetaan ja maitotilan sijainti ei vaikuta raakamaidon hintaan, Huseby lisää. Lannoitteiden hinnat kääntyivät laskuun jo alkuvuodesta. Tutkimushankkeiden kenttäkokeet mukaan lukien kasvinsuojeluaineiden tehokkuuden testaus ja luomututkimus. Helkalan mukaan hehtaarihinta asettuu 35 euroon ilman veroja, jos tutkittavaa peltoa on parikymmentä hehtaaria. Raportteja tartunnoista on tullut Englannista, Hollannista ja Pohjois-Saksasta läheltä Tanskan rajaa. Tähän päälle tulevat laatulisät ja mahdollinen osinko. Märkyys, rankat sateet ja pellolla seisova vesi sekä yli 15 sentin lumikerros estävät mittausta, kertoo toimitusjohtaja Paul Rayner SoilOptixilta Kanadasta. Jos siipikarjatilalla havaitaan epäilyttäviä oireita, on syytä ottaa aina yhteyttä eläinlääkäriin ja lähettää näytteitä tutkittavaksi Ruokavirastoon. ”Osa peltokasvien kenttäkoetoiminnasta on hoidettu yhteistyössä kumppanien kanssa jo aiemmin, ja kokemukset kumppanimallista ovat olleet myönteisiä.” SATU LEHTONEN Typpi ja energia halpenivat vuodessa Typpilannoitteet olivat tämän vuoden heinä–syyskuussa lähes viidenneksen halvempia kuin viime vuonna samaan aikaan. Tässä vaiheessa kysymyksiä on enemmän kuin vastauksia. Tilamäärä on tuottajamäärä pienempi siksi, että osa tuottajista pitää omaa tilaa ja on samalla mukana jonkin suuren navetan toiminnassa, Huseby selittää. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen tuoreimmasta maatalouden tuotantovälineiden ostohintaindeksistä. Tässä kuvaan astuvat Hyrian lehmät. Yksittäistä kuolleena löydettyä lintua ei periaatteessa pidetä lintuinfluenssaepäilynä, ellei kyseessä ole iso petolintu. Yrityksen tuotteiden käyttäjinä voivat olla elintarvike-, kosmetiikkaja lääketeollisuus. FieldSense koostaa saaduista tuloksista karttoja ja tiedostoja, joilla voidaan ohjata lannoitteenlevittimiä, kasvinsuojeluruiskuja ja kalkkikoneita. Maitokiintiöiden suuruudesta päättää vuosittain maatalousministeriö mutta se neuvottelee asiasta tuottajajärjestöjen kanssa. Yhtiö on kotoisin Kanadan Ontariossa, missä on käytössä kahdeksan laitteistoa, Raymer kertoo. Siitä voisi tehdä vaikkapa biokaasua. Eniten nousi kuljetuskaluston hinta, lähes 2 prosenttia. Myy ja sen vasikka Sisu saavat ensi vuonna toimia levärehun makutuomareina. Hän kertoi norjalaisesta maidontuotannosta PI-maitoforum 2020 – Digitaalinen Tulevaisuus Areena -webinaarissa 12. SAMI KARPPINEN Norjan maitomarkkinoilla pätevät eri säännöt kuin EU:ssa. Menestymisen kokemus voi syntyä vaikkapa satsauksista ilmastotoimiin ja hiilensidontaan, eläinten hyvinvointiin tai monimuotoisuuden ja kulttuurimaisemien ylläpitoon. Levää lisätään rehuun vain pieniä määriä. Ne ovat tällä hetkellä tarinassa vain sivujuonne, mutta niiden rooli saattaa kasvaa, jos levä sopii niiden ruokavalioon. Rakkohaurun teollisen mittakaavan viljely kehitetään yhteistyössä Helsingin yliopiston kanssa. Vaikka kiintiöistä päätetään vuosittain, sitä voidaan pienentää tai suurentaa markkinatilanteen muuttuessa. Helkalan mukaan järjestelmä esitellään viljelijöille runsaan viikon päästä ja tilauksia aletaan ottaa joulukuussa. Husebyn mukaan eri puolilla maata sijaitsevien laitosten arvo on korostunut korona-aikana. Koulutila on oiva paikka näiden asioiden testaamiseen, Kostamo sanoo. Yhtiön liikevaihto on noin 2,2 miljardia euroa. Muutos koskee neljää teknisissä tehtävissä toimivaa henkilöä. Uudenlaista liiketoimintaa SATU LEHTONEN Viime vuoden maaliskuussa perustetun Origin by Oceanin tavoitteena on luoda Suomeen uutta liiketoimintaa, joka samalla puhdistaa rehevöitynyttä Itämerta ravinteista. Ohjeet löytyvät Ruokaviraston verkkosivuilta. Hyvinkäällä Hyrian koulutilalla niiden niskaan sovitellaan nyt Itämeren pelastajan viittaa. Viraston tiedotteen mukaan Tanskan kananmunien ja elävien kanojen vienti EU:n ulkopuolisiin maihin loppuu välittömästi. Kiintiöt ja maidonhintaneuvottelut ovat norjalaisen maidontuotannon menestyksen kulmakiviä, sanoo johtaja Helle Huseby. Luke vastaa jatkossakin kokeiden suunnittelusta, tulosten analysoinnista ja raportoinnista. VEIKKO NIITTYMAA Rehutestien lisäksi koulutilalla aiotaan selvittää, miten levä sopisi kuivattuna tai separoituna kuivikkeeksi. Ensi kesänä käytössä on yksi mittauslaite. Kaikki alkoi Origin by Ocean -nimisestä yrityksestä, joka on perustamassa Suomeen biojalostamoa. Keskilehmäluku on 28. Levistä tehdään biokemian tuotteita elintarvike-, kosmetiikkaja kemianteollisuuden käyttöön. Huseby muistuttaa, että Norja on pitkä maa eikä pohjoisessa voi viljellä kasveja, jotka menestyvät Oslon tuntumassa. Vaikka kesän aikana nähtiin pientä hintojen nousua, hinnat ovat edelleen reilun viidenneksen edellisvuotta halvemmat. Yrityksen biojalostamon pitäisi suunnitelmien mukaan olla valmis vuonna 2025. Koneiden ja muiden laitteiden hinnat kallistuivat prosentin verran. marraskuuta 2020 MAATALOUS Yhteystiedot: maatalous@mt.fi Lehmät saavat ympäristökeskustelussa usein pahiksen roolin. Viime vuonna tuottajahinta oli 0,48 euroa litralta. Hän vastaa norjalaisen Tine-meijerin kauppapolitiikasta ja hallintoasioista. Lehmistä ja levästä on puhuttu muuallakin maailmassa. Peltoja nurmikasvien tutkimushankkeiden tilakokeet mukaan lukien luomututkimus. Etelä-Savo (Mikkeli): Anssi Laamanen Oy. Uuden lannoitekauden käynnistyttyä kesällä hinnat halpenivat edelleen. ”Leväkoekaniineiksi” on valittu karjan maatiaiseläimet, emolehminä ja maisemanhoitajina toimivat kyytöt ja lapinlehmät, joiden maitoa ei toimiteta meijeriin, tilanhoitaja Terhi Kostamo kertoo. ”Vain sillä tavalla pystymme aidosti tunnistamaan menestymisen ja onnistumisen tunteeseen vaikuttavia tekijöitä ja tuottamaan sen avulla tietoa siitä, miten maatilojen kannattavuutta ja menestystä voitaisiin edistää.” Kyselyn taustalla on PTT:n, Työtehoseuran ja Luonnonvarakeskuksen Menestyvät maatalousyrittäjät – Smart Farmers -hanke. Löydöksellä on tuntuvia seurauksia. Maatalouden investointien hinnat nousivat hieman vuodessa. Esimerkiksi Saksassa teurastetaan 16 000 kalkkunaa maan pohjoisosasta löytyneen lintuinfluenssatapauksen vuoksi. Viranomaiset ovat määränneet tilan 25 000 kanaa teurastettaviksi, Tanskan elintarvikevirasto Fødevarestyrelsen kertoo tiedotteessaan. Useita kuolleita luonnonvaraisia lintuja löytävää kehotetaan ottamaan yhteyttä lähimpään virkaeläinlääkäriin. Vielä ei tiedetä, miten tämä rooli tilan kyytöille ja lapinlehmille istuu. Kaikki riippuu siitä, maistuuko niille merilevä ja voiko ruokintakokeilusta saatavia kokemuksia soveltaa lehmien ruokintaan laajemminkin. Parhaimmassa tapauksessa Hyrian koulutilallakin voi siis käydä niin, että lehmien tuottamat päästöt laskevat uuden dieetin myötä. Mikä on kustannus-hyöty-suhde. Koettua menestystä voi olla myös työstä saatu oma henkinen hyvinvointi. Euroopassa on viime aikoina todettu lukuisia uusia lintuinfluenssatapauksia, Eläinten terveys ETT tiedottaa. SATU LEHTONEN Menestyksen tekijöitä selvitetään kyselyllä Tuhannet viljelijät saavat lähiviikkojen aikana sähköpostia viljelijäkyselystä, jossa kerätään tietoa maaseutuyritysten menestystekijöistä. Luke jatkaa kenttä kokeiden ulkoistusta Luonnonvarakeskus (Luke) on julkistanut uudet kumppaninsa peltokasvien kenttäkokeiden hoitamisessa. Julkisen hankintamenettelyn perusteella valituksi tulivat seuraavat kumppanit: Etelä-Pohjanmaa (Ylistaro): Seinäjoen ammattikorkeakoulu. Yrjö Ehrnrooth (Pellosniemen pakkaamo). ”Keväällä 2020 siirsimme Kainuussa viljaja nurmikasvien ja Etelä-Pohjanmaalla vilja-, nurmi-, palkoja öljykasvien virallisten lajikekokeiden kenttäkokeet Boreal Kasvinjalostus Oy:n tehtäväksi”, yksikönjohtaja Eeva-Liisa Ryhänen Lukesta sanoo. Esimerkiksi koronapandemian aikana maidon kysyntä on kasvanut. Se liittyy Rostockin lähellä tehtyyn H5N8-löydökseen, jonka takia yhden tilan 4 500 kanaa lopetetaan. Paketti on ollut Hankkijan emoyhtiön Danish Agron edustuksessa Tanskassa vuoden ja nyt se tulee tarjolle Suomessa. Miten levä kuljetetaan ja säilötään. Kyse ei ole vain taloudellisilla tunnusluvuilla mitattavista tekijöistä, korostaa Pellervon Taloustutkimus PTT:n vanhempi maatalousekonomisti Tapani Yrjölä. päivä marraskuuta. ”Haluamme tällä kyselyllä tavoittaa myös ne viljelijät, jotka kokevat menestyneensä muilla kuin taloudellisilla mittareilla.” Kysely toteutetaan sähköisesti. Yleisin virustyyppi on ollut korkeapatogeeninen eli vakavaa tautia aiheuttava H5N8, mutta myös H5N1-, H5N2ja H5N5-tyypin viruksia on löytynyt. Yrityksen bisnesidea on jalostaa Itämeressä kasvatettavaa rakkohauru-nimistä levää ja lisäksi meressä luontaisesti kasvavaa sinilevää. Tine on Norjan suurin meijeri, jonka omistaa yli 9 600 maidontuottajaa. Kiintiöitä voi myydä tai vuokrata vain oman alueensa sisällä. Tämän seurauksena kiintiöitä on nyt muutettu niin, että jokainen maitotila voi ylittää kiintiönsä enintää viidellä prosentilla. Kelpuuttavatko lehmät levää lainkaan. Siksi maidontuotanto on luonteva elinkeino pohjoista kohti mentäessä. Lintuinfluenssa lopettaa Tanskan munaviennin EU:n ulkopuolelle Tanskalaiselta siipikarjatilalta on löytynyt H5N8-tyypin lintuinfluenssaa. Tarkoitus on ostaa rakkohauru-levää sen viljelijöiltä ja sinilevää sen kerääjiltä ja uuttaa niistä teollisuuden tarvitsemia aineita. Tuotanto on tiukasti sidottu kiintiöihin ja meijereiden teollisuudelta saama raaka-aineen hinta on ennalta määrätty. Millainen määrä on hyvä. Vuoden takaiseen nähden rehujen hinnat laskivat 7 prosenttia, mikä johtui loppukesän 2019 normaalia korkeammista hinnoista. Viime vuonna norjalaiset meijerit ottivat kaiken kaikkiaan vastaan 1,5 miljardia litraa maitoa. Sen jälkeen hinta on pysynyt melko vakaana. Kaikkineen mittauslaitteita on vähän. Vaikuttaako levä lehmien terveyteen tai maidon määrään tai laatuun. Kiintiön ylittävistä maitolitroista peritään maksu, Huseby kertoo. Yhden laitoksen työntekijöihin tarttunut korona ei halvaannuttaisi koko yhtiön toimintaa. Hyrian opetusmaatilalla ei keskitytä vain opiskelijoiden koulutukseen vaan tuotetaan myös maitoa aivan normaaliin tapaan
Manner-Suomessa soiden osuus metsätalousmaasta on pienin Päijät-Hämeessä ja Uudellamaalla. EU:n elpymisvälineen tarkoituksena on vauhdittaa talouksien uudelleen käynnistämistä ja maanosan elpymistä. Kuntien hankintastrategioissa ja -osaamisessa on kuitenkin puutteita, ilmenee Koneyrittäjät ry:n ja kuljetusyritysten etujärjestön SKAL ry:n kuntapäättäjille teettämästä kyselystä. ”Kunnat ovat merkittäviä koneja kuljetuspalveluiden ostajia ja ne pystyvät näyttämään esimerkkiä laadukkaina hankkijoina”, Koneyrittäjien toimitusjohtaja Matti Peltola sanoo. JARMO PALOKALLIO Maan puustoisimmat metsät kasvavat Kanta-Hämeessä Metsävarat maakunnittain Lähde: Luke, VMI12/13 (2015–2019, puuston keskikasvu VMI12 (2014–2018) 53 68 80 83 79 67 83 68 67 67 72 85 76 68 70 68 56 53 41 2,3 4,3 4,4 6,0 7,4 4,9 7,1 6,1 6,6 6,4 7,2 7,5 7,5 7,0 8,2 8,3 7,2 6,1 6,0 76 102 103 133 143 113 143 121 136 146 155 153 148 151 163 173 164 156 161 Metsämaan osuus maapinta-alasta, % Puuston keskikasvu metsämaalla, m /ha/vuosi Puuston keskitilavuus metsämaalla, m /ha Sahateollisuus kaipaa EU-elvytystä Sahateollisuus kaipaa investointiloikkansa vauhdittamiseksi EU:n elvytysrahoitusta. Puuston keskitilavuus metsämaalla on 119 kuutiometriä hehtaarilla. Yrittäjäjärjestöt korostavat, ettei sen pitäisi kuitenkaan olla ainoa peruste. 8 Maaseudun Tulevaisuus METSÄ keskiviikkona 18. Kovinta vauhtia metsät kasvavat Kanta-Hämeessä, 8,3 kuutiometriä hehtaarilla. ”Jos palvelut pystytään tuottamaan mahdollisimman paikallisin tai alueellisin voimin, se vahvistaa myös toimitusja huoltovarmuutta.” ”Koronakriisi on tuonut esiin näkökulman, että palvelut pitää pystyä ylläpitämään olosuhteissa kuin olosuhteissa.” Selvityksen kuntapäättäjien näkemyksistä kuntien hankinnoissa toteutti Aula Research Oy. Mukana oli kunnanvaltuustojen ja -hallitusten sekä teknisten lautakuntien puheenjohtajistoa, johtavia viranhaltijoita kuten kunnanjohtajia, teknisen toimen johtajia, hankintapäälliköitä sekä kunnallisten energiayhtiöiden toimitusjohtajia ja hallitusten puheenjohtajia. Esimerkiksi liikenneluvan tarkastamisvelvoitetta ei tunneta, vaikka lupa vaaditaan monissa kunnan tilaamissa kuljetuksissa. Pohjois-Suomessa puuston tilavuus jää 88 kuutiometriin hehtaarille. Yrittäjäjärjestöt kannustavat keskustelemaan aiheesta ennen kuntavaaleja. ”Sen avulla kunnassa kuljetushankintoja tekevä pääsee helposti etenemään”, SKAL:n toimitusjohtaja Iiro Lehtonen neuvoo. ”Kannustamme pieniä kuntia tekemään keskinäistä yhteistyötä hankinnoissa ja pitämään hankintoihin liittyvän päätöksenteon omissa käsissään”, Peltola sanoo. Kasvullisella metsämaalla keskikasvu on 5,2 kuutiometriä. Etelä-Suomen maakunnista puuta on eniten Keski-Suomessa. ”Puuston tilavuus metsäja kitumaalla on 2 482 miljoonaa kuutiometriä. Korhonen. Kostilainen muistuttaa, että alan työllistävät ja taloudelliset vaikutukset ulottuvat alueellisesti laajalle, myös suurten kasvukeskusten ulkopuolelle. Metsätalousmaasta soita on kolmasosa ja loput kankaita. Etelä-Savosta metsämaa kattaa 85 prosenttia. Juurikäävän torjunnan voi siis lopettaa, kun paikkakunnan alin lämpötila on hakkuuta edeltävällä kolmen viikon jaksolla ollut alle -10 celsiusastetta.. Kuntapäättäjillä on selvityksen perusteella myös halu torjua harmaata taloutta kuljetushankinnoissaan, mutta osaaminen ei riitä eikä pelisääntöjä hallita. Tiedot perustuvat vuosina 2015–2019 mitattuun valtakunnan metsien inventoinnin aineistoon. Pienten kuntien vastaajat suhtautuivat kyselyssä suuria myönteisemmin kyseisiin hankintaohjeisiin ja olivat valmiita ottamaan niitä käyttöönsä. Etelä-Suomessa keskitilavuus on tätä suurempi, 145 kuutiometriä hehtaarilla. Investoimalla uuteen teknologiaan sahojen hiilijalanjälkeä on Sahateollisuuden mukaan mahdollista pienentää nykytilasta 82 prosenttia vuoteen 2040 mennessä. Hän muistuttaa, että soteuudistuksen edetessä kuntien pitää keskittyä entistä enemmän alueidensa elinvoiman kehittämiseen. Näissä soiden osuus metsätalousmaan alasta vaihtelee 53 ja 44 prosentin välillä. ”Sahateollisuuden tarvitsema investointiruiske tukisi vihreää siirtymää ja parantaisi tuottavuutta koko maassa.” Sahateollisuuden kesäkuussa julkistama hiilitiekartta kertoo, että alan tuotteisiin sitoutuu vuositasolla yli yhdeksän miljoonaa tonnia hiilidioksidia, mikä on noin 20 kertaa tuotannon aiheuttamat hiilidioksidipäästöt. • Massiivipuusta tehtyjä huonekaluja • Syystalven puukauppa • Käpyjen keruu -urakka etenee vauhdilla • Auton koeajoa Varaa oma ilmoituspaikkasi ilmoitus@mt.fi tai soittamalla 020 413 2321. Lapissa metsämaan vuosittainen keskikasvu jää 2,3 kuutiometriin. Metsätalousmaata Suomesta löytyy 26,3 miljoonaa hehtaaria. ”Vastauksistakin tuli esiin, että hankinnoilla voidaan edistää alueen elinvoimaa ottamalla huomioon hankintojen aluetalousvaikutukset sekä paikalliset yritykset ja elinkeinoelämä.” Koneja kuljetusyrittäjät voivat Peltolan mukaan tarjota apua kuntien hankintaosaamisen kehittämiseen sekä tietoa alueellisesta ja paikallisesta palvelutarjonnasta. Siitä puolet on mäntyä, 30 prosenttia kuusta ja viidennes lehtipuuta”, kertoo Luken yliaktuaari Eeva Vaahtera. Vähiten puuta on hehtaaria kohti laskettuna Lapissa, 76 kuutiometriä. ”Tarvitaan lisää vuoropuhelua paikallisten yrittäjien kanssa”, hän sanoo. Eniten kehittämistarpeita kuntansa hankintaosaamisessa näkevät selvityksen mukaan kuntien valtuustojen ja hallitusten puheenjohtajistot, jotka korostavat hankintoja keinona edistää alueen yrittäjyyttä ja elinkeinopolitiikkaa. JUHA KAIHLANEN ”Jos ajaudutaan ratkaisuun pelkän hinnan perusteella, se on merkki osaamattomuudesta.” IIRO LEHTONEN Oikaisu MT:n 16.11. Luonnonvarakeskus Luken mukaan metsät peittävät kolme neljäsosaa Suomen maapinta-alasta. Maakunnista puustoisin on Kanta-Häme, missä puuta kasvaa keskimäärin 173 kuutiometriä hehtaarilla. Tähän keskusteluun yrittäjäjärjestöt kannustavat äänestäjiä ja ehdokkaita ennen kuntavaaleja. Ilmastoa ja ympäristöä tukevat hankkeet ovat elpymisrahoituksessa keskeisellä sijalla. Aineistot sähköpostitse to 19.11. Vahvasti digitalisaatioon ja sähköistämiseen perustuvat innovatiiviset teknologiaratkaisut voidaan ottaa nopeastikin käyttöön.” Sahojen investointiloikka vastaisi hänen mukaansa samanaikaisesti digitalisaation, resurssitehokkuuden sekä kansainvälisen kilpailukyvyn vahvistamisen vaatimuksiin. Suoalasta reilu puolet on ojitettu. ”Jos ajaudutaan ratkaisuun pelkän hinnan perusteella, se on merkki osaamattomuudesta”, Lehtonen tiivistää. Tavoitteena on edistää myös paikallisten yrittäjien pääsyä mukaan urakkakilpailuihin. Kunnat haluaisivat lisätä oman alueen elinvoimaa paikallishankinnoilla Hankintojen osaamisessa on puutteita. Maan kovakasvuisimmat ja puustoisimmat metsät löytyvät Kantaja Päijät-Hämeestä. Puuston vuotuinen kasvu metsäja kitumaalla on 108 miljoonaa kuutiometriä ja keskikasvu 4,7 kuutiometriä hehtaarilla. Eniten soita on Pohjois-Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla. Puurakentamisen noste koko EU-alueella kertoo hänen mukaansa kasvumahdollisuuksista, ja ala on esimerkki taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävästä teollisuudesta kautta Suomen. Kaksi kolmasosaa puuston tilavuudesta sijaitsee Etelä-Suomessa, mutta maakunnittain tarkasteltuna pinta-alaltaan suuressa Lapissa on kuitenkin eniten puuta. Suurten kuntien vastaajat arvioivat hankintaosaamisensa paremmaksi kuin pienten kuntien vastaajat. mennessä ilmoitus@mt.fi Vuoden viimeinen suurnumero! Kunnilla olisi halua ja mahdollisuuksia kehittää alueensa elinvoimaa paikallisilla hankinnoilla. Kyselyyn vastasi 371 henkilöä eri puolilta Suomea. Näitä maita kutsutaan yleisesti metsäksi. ”Vähiten kasvullista metsämaata on maan lounais-osissa ja Lapissa”, kertoo johtava tutkija Kari T. Maapinta-alasta metsät kattavat 86 prosenttia. Metsätalousmaasta reilu kolme neljäsosaa on varsinaista kasvullista metsämaata. SKAL ja Autoliikenteen Työnantajaliitto ALT ovat laatineet kuljetusasiakkaille Reilu kuljetus -oppaan, jossa käydään läpi tilaajaa velvoittava lainsäädäntö ohjein ja esimerkein. Arkistokuvassa metsähaketta syntyy energialaitosten raaka-aineeksi. marraskuuta 2020 Yhteystiedot: metsa@mt.fi MT.FI | Kokonaistavoittavuus 412 000 (KMT 2019) Metsänomistaja -erikoisnumero 25.11.2020 Marraskuun Metsänomistaja –teemanumeron painos on jopa 300 000 kpl, ja sen aiheina mm: • Metsäautotien rakentamista • Miten virtuaalitodellisuus tulee metsään. Kuntien arviot hankintaosaamisestaan Lähde: Aula Research/Koneyrittäjät ja SKAL Erittäin hyvää Melko hyvää Huonoa Melko huonoa Ei hyvää eikä huonoa Ei osaa sanoa 35 % 42 % 7 % 12 % 3 % 2 % Osa-alueiden painoarvo kuntien hankinnoissa Lähde: AR/Koneyrittäjät ja SKAL Osuus vastaajista, % Painoarvo asteikolla 1–5 (jossa 5 = erittäin suuri, 1 =hyvin pieni tai ei lainkaan) Palveluiden ja tuotteiden laatu Harmaan talouden torjuminen Aluetalousja työllisyysvaikutukset Elinkeinojen ja yrittäjyyden edistäminen Kunnan hankintaosaamisen kehittäminen Hankintojen koko ja pk-yritysten osallisuus* Hinta Toimitusvarmuus Kestävän kehityksen näkökulmat *osallistumismahdollisuuksien varmistaminen 5 25 50 75 100 4 3 2 1 Ei osaa sanoa Peltola luonnehtii strategiseksi kysymykseksi, halutaanko hankintojen vahvistavan kunnan tulopohjaa ja resursseja ja siten lisäävän alueen vetovoimaa. Metsien peittävyys on suurin Etelä-Savossa. Kuntapäättäjien pitäisi hänen mukaansa linjata, mikä on maali, jota hankinnoilla tavoitellaan ja millä perusteilla päätökset tehdään. Investointien vauhdittaminen parantaisi myös sahateollisuuden valmiuksia tukea hallituksen linjausta puun käytön lisäämiseksi rakentamisessa. ”Sahateollisuus täyttää kriteerit, jotka Suomen hallitus on määritellyt kestävän kasvun ohjelman painopisteille”, Sahateollisuus ry:n yhteiskuntasuhdepäällikkö Anniina Kostilainen sanoo tiedotteessa. Koneyrittäjät laatii yhdessä Kuntaliiton, kuntien edustajien ja Rakennustiedon kanssa ohjeita pienten kuntien ja kaupunkien yhdyskuntateknisten urakoiden kilpailuttamiseen. Kuntienkin hankinnoissa hinta on luonnollisesti merkittävä päätösten peruste. Kotimaisiin tuotantopanoksiin perustuva sahateollisuus on kuudenneksi suurin vientiala, jonka tuomat vientitulot olivat 2019 noin 1,8 miljardia euroa. Kymmenen prosenttia on heikompikasvuista kitumaata. JUHA KAIHLANEN PENTTI VÄNSKÄ Kunnat käyttävät omistajaohjaustaan muun muassa kunnallisissa energiayhtiöissä. ”Nyt on kyse siitä, että sahateollisuuden kansainvälistä kilpailukykyä parannetaan valjastamalla olemassa oleva valtaosin kotimainen huipputeknologia käyttöömme. Myös konepalveluiden kilpailuttamiseen on valmisteilla ohje. Lähes tai täysin puutonta joutomaata maa-alasta on kaksitoista prosenttia. ”Juurikäävän torjuntaa jatkettava pakkasiin asti” -uutisesta oli yhdestä lauseesta unohtunut miinus-sana pois. Myös Kainuussa, Pohjois-Karjalassa ja Keski-Suomessa kasvullisen metsämaan osuus on vähintään 80 prosenttia
Sami Savio kansanedustaja (ps.) Ei ole elämää ilman henkilötunnusta Henkilötunnus on oikeastaan tärkeämpi kuin nimi. Tarvitaan ripaus rohkeutta ja elämänarvot kohdalleen. Aaseja käytetään monissa maissa suojaamaan muita eläimiä, esimerkiksi lampaita, petojen hyökkäyksiltä. Saija Niemi-Erkkilä Mikä se sellainen metsäs tyskulttuuri on, mikä ei pysty toimimaan ympäristössä, missä on muitakin saalistajia. Sari Asikainen Pääasia, että jotenkin suojaavat elukoita. Nämä toimet ovat tarpeellisia, mutta ne eivät riitä pysäyttämään sähkölaskun kasvua. Se vaatii politiikka toimien rohkeaa suuntaamista kohteisiin, jotka parhaiten tarttuvat kasvumahdollisuuk siin. Emme ole laisinkaan varmoja tämän vaatimuksen perustumisesta aiempiin perustuslakivaliokunnan esittämiin vaateisiin. Sattumaa vai jotain muuta. Sote-alalla työskentelee tällä hetkellä noin 400 000 henkilöä, ja eläköitymisistä johtuvan henkilöstötarpeen on arvioitu olevan tulevaisuudessa yli 200 000 henkilöä. Liitä mukaan yhteystietosi. Maailman ensimmäinen kiertotalouden kansallinen tiekartta julkaistiin Suomessa 2016. Veera Ikonen Suomenhevosen käyttöä susivahinkojen torjuntaan on mielestäni jossain päin kokeiltu (en nyt löytänyt lisä tietoja). Varsinaista turvaosaa eli sitä loppuosaa on alettu vaatia. Arviointineuvostokin totesi, että ostopalveluiden ja alihankintojen rajoitusten aiheuttamat yritysvaikutukset tulisi arvioida vähintään suuntaaantavasti. Lain säätäjä ei ole ajan tasalla. Tavoitteena oli, että Suomi on yksi kiertotalouden edelläkävijöistä vuonna 2025. Erikoista tässä on, ettei Hel singissä tehdystä avohakkuusta ei ole toistaiseksi noussut sen suurempaa somemyrskyä. Pykälää ei kuitenkaan noudateta. Johanna Nyqvist. Aasi on kovaääninen ja käyttäytyy pedon näkökulmasta yllättä västi. Kokemukset kertovat, että keskeisin syy, miksi asiakas on valinnut yksityisen palvelun tuottajan, liittyy palvelun saatavuuteen. Päinvastoin. Ainekset maailmalta, kotimaista ei. Paikallista monopolia ei tule voida käyttää tosiasiallisten kustannusten ja kohtuullisen tuoton ylittävään laskutukseen. Suomen vahvuudet kiertotaloudessa linkittyvät kansainvälisiin markkinoihin, innovaatioihin ja osaamiseen. Tuomo Aaltonen Saksassa susia ja susivahinkoja sanotaan olevan jo liikaa ja aloittavat toimet kannan rajoittamiseksi. Ei nimimerkkiä Muuttakaa maalle Ei siihen mitään lottovoittoa tarvita, että muuttaa maalle ja alkaa kasvattaa erilaisia kano ja. Koirat säikyttivät sudet kovalla haukkumisella. Rahaa on Ehdokkaita Kunnallisvaaliehdokkaita etsitään. Mopedisti Huono esimerkki Kyllä on kyvytöntä ja siivotonta ruuanlaittoa televisiossa. Varsinaista suojelijaa hevosesta tuskin saa, jos se ei tunne lammaslaumaa omaksi laumakseen. Vuonna 2018 kiertotalous muodosti noin viisi prosenttia Suomen bkt:stä (TEM 2020). Digitaalisilla ratkaisuilla voi daan vähentää luonnonvarojen käyttöä ja kehittää tuotanto prosesseja. Yksityinen palveluntuottaja voi käyttää alihankkijaa tuottaessaan palveluita hyvin vointialueen hyväksymällä tavalla. Metsästäjät tänäkin vuonna tappaneet useamman ihmisen. Toimivat kiertotalousratkaisut eivät kuitenkaan riitä muutoksen läpivientiin, elleivät ne leviä kansainvälisille markkinoille. EteläAfrikassa näin samassa tarkoituksessa pari laamaa lampaiden kanssa laitumella. Valitettavasti hallituksen esitys ei juurikaan ota huomioon yksityistä palvelutuotantoa. Ei nimimerkkiä Nämä 40 kilometriä sähköllä kulkevat pistokehybridi plugin autot ovat ”hepreaa” kansalle. Taustalla on maankäyttö luokan muutosta koskeva avohakkuu. Maaseudun Tulevaisuus jul kaisi 13.11. Puhelin numero, osoite ja oikeastaan myös syntymäaika ja suku puoli ovat julkisia. Yrjö Saraste Helsinki Kirjoita napakasti Toivomme napakoita kirjoituksia pituudeltaan korkeintaan 2 000 merkkiä välilyönteineen. Anssi Kujala varatoimitusjohtaja Tanja Matikainen kunta ja elinkeinoasioiden päällikkö Suomen Yrittäjät YLIÖ Selkeästi viestitäänkin, että tämä uudistus nojaa julkiseen monopoliin. Käyttö voima vain on sähkö. Sosiaalinen media tahtoo olla täynnä avohakkuun vastaisia juttuja, varsinkin jos kyseessä on suomalaisen metsäyhtiön tai valtion tekemä metsätaloudellinen avohakkuu. Twitterissä mielen kiintoisen jutun Helsingin Keskuspuistossa tapahtuneesta metsänhakkuusta. Maarit Teuri Jep, meillä sekä hevoset että ponit käyvät tarhaan eksyneen yksittäisen koiran kimppuun, tappomielessä. VERKOSSA SANOTTUA Aasi vahdissa. Tommi Jormalainen Kyllä Suomessakin on lauman vartijoita käyttökoirina ja todennettuja kokemuksia siitä, kuinka koira oikeasti ajaa pedon pois lauman läheltä. Meillä on osaamista älykkäiden energian ja mate riaalinkulutusta vähentävistä ratkaisuista teollisuuteen ja kuluttajille. Juho Kyntäjä Ei aaseja tarvita lisää vaan päinvastoin. Mutta kun kaupunkimetsä avohakataan ja metsän tilalle tehdään asfaltti tie ja betonirakennus, avo hakkuu onkin hyvä asia. Hän katsoo, että siirtohintojen alentamiseksi tarvitaan muutoksia verkko yhtiöiden kohtuullisen tuoton laskentamalliin. Laumanvartijoiden käyttöä täällä vaikeuttaa lähinnä joka miehenoikeus, kun ihmiset myös kulkevat laitumilla ja koirien työnä on pitää kaikki ulkopuoliset sieltä pois, myös ihmiset. Tämä onnistuu esimerkiksi siten, että säädetään palvelusetelistä asteittain subjektiivinen oikeus – aloittaen perustason palveluista sekä terveyden edistämiseen liittyvistä ehkäisevistä ja hyvinvointi palveluista. Tästä jääkin pohti maan, että metsätaloudellinen avohakkuu maaseudulla on huono asia. Julkaistuista kuvista maksamme palkkion, ja lehti voi käyttää niitä uudelleen. Siirtykää oikeaan viherpuolueeseen kehä 3:n sisään. Kuvan mukaan kyseessä oli avohakkuu. Laura Järvinen johtava asiantuntija Kari Herlevi projektijohtaja, Kilpailukykyinen ja reilu kiertotalous Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra Suomella on hyvä mahdollisuus kaksinkertaistaa kiertotalouden liikevaihto ja siihen liittyvä arvonlisä vuoteen 2030 mennessä. Löytyykö nyt asioihin perehtyviä, kaikkien kuntalaisten asiain hoitajia. Tiedot näppäillään sitten koneelle ja siis johonkin arkistoon. Vertasipa joku kirjoittaja sitä autorekisterikilpeen. Asiaa toki on ihmetelty, eivätkä kaikki ole Helsingissä tapahtu neesta pitäneet. Haettaessa paketti postista, varattaessa aikaa esimerkiksi hoitoon, ilmoittautuessa jollekin kurssille, tilattaessa jotakin ja yleensäkin, mikäli toimenpiteestä seuraa jonkin lainen veloitus, joudutaan ilmoittamaan sosiaaliturva tunnus. Syys kuussa järjestetyn foorumin sanoma oli selvä: kiertotalouden avulla voidaan elvyttää taloutta kestävästi sekä ratkaista luonto ja ilmastokriisiä. Hallitus tuonee eduskuntaan loppusyksyllä lakiesityksen, jonka toteutuessa verkko yhtiöiden investointeja valvot taisiin aiempaa tarkemmin ja siirtohintojen korotuskattoa madallettaisiin. Kirjoita viestin alkuun tunnus MT LU (huomaa välilyönnit). Jo tämä kertoo, että julkinen sektori tarvitsee yksityistä sektoria kumppanikseen. Suomalaislähtöinen Maailman kiertotalousfoorumi WCEF on vuodesta 2017 lähtien koonnut yhteen liikeelämän johtajia, päättäjiä ja asiantun tijoita ympäri maailmaa. Lakiesityksessä hyvinvointi alueella tehtäviä ratkaisuja rajoittaa riittävän oman palvelutuotannon vaatimus. Nykyistä henkilötunnusta käytetään hyvin avoimesti. Jotta suomalaiset pääsevät palveluihin, pitää laissa olla kannustin monituottajamalliin ja asiakkaan oikeuteen valita palveluntarjoajansa. Erityisesti pkyritysten mahdollisuudet osallistua – ja menestyä – tarjouskilpailussa ovat heikot. Aiemmin perustuslakivaliokunta on ottanut kantaa, millainen oman tuotannon velvollisuuden laajuuden tulee olla valinnan vapausmallissa. Hyvinvointialue voisi ulkoistaa osan perus terveydenhuollon palveluistaan, mutta osan on oltava julkisesti järjestettyä. Maaseudun Tulevaisuus 9 keskiviikkona 18. Nopeus rajoitin helppo ohittaa. Kokouspalkkio vaan Väärä puolue Katainen lopettaa metsätyöt ja Orpo kalastuksen. Liitä mukaan yhteystietosi ja lyhyt kertomus kuvasta. Toivottavasti EU:n kautta tilanne muuttuu meilläkin. Investointien on myös oltava tarpeellisia ja hyödynnettävä aidosti asiakkaita. Vieläpä on tukka silmillä. Hyvinvointialueen tulee hyväksyttää suunnitelmansa sosiaali ja terveysministeriön kanssa käymässään neuvotte luissa etukäteen. Aidat, koirat, aasit, laamat, hanhet. Kaikki toimii. Suomella on hyvä mahdolli suus kaksinkertaistaa kierto talouden liikevaihto ja siihen liittyvä arvonlisä vuoteen 2030 mennessä. Yksi kiinnostava alue Suomelle ovat kiertotalouden ja datatalouden mahdollisuudet. Juuri nämä pienet yritykset pitävät yllä varsinkin maaseudun palvelu verkostoa. Tarvitaan myös pitkäjänteistä kehitystyötä ja merkittäviä investointeja. Kunnat ja sairaanhoitopiirit voivat nykyään ulkoistaa terveydenhuollon palvelunsa hyvin vapaasti niin halutessaan. Pohjan Akka Metsänhoitoohjeet Ei ole ennenkään kyselty metsänhoitoohjeita Sitrasta tai minkään värisestä puolue toimistosta. Palvelun saatavuus ja hoitoon pääsy ovat pääasiallisia syitä uudistukselle, mutta nämä odotukset eivät näy tällä hetkellä riittävästi. Metsänhoito yhdistyksen asiantuntevilla ohjeilla on pärjätty. Eduskunnan tehtävänä on varmistaa, että lainsäädäntö on tältä osin selkeä ja yksiselitteinen. Lähetä kirjoitus lukijalta@mt.fi tai Maaseudun Tulevaisuus, PL 440, 00101 Helsinki. Tämä on kohtuuton heikennys nyky tilaan ja tulisi heikentämään palveluiden saatavuutta. Lakipykälissä palvelujen ulkoistamiselle on annettu mahdollisuuksia, mutta tosiasiallisesti vaatimukset kaventavat mahdollisuuksia ulkoistaa palveluita. Nyt hallitus lupaa, että Psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurron seurauksena tehdään henkilö tunnuksen muuttaminen helpommaksi. Alkutuottaja Sote-uudistusesitys ei edistä yrittäjyyttä Valmisteilla oleva sosiaali ja terveydenhuollon uudistus on järjestyksessään jo viides yritys. Samaa mieltä oli lainsäädännön arviointi neuvosto. Selvää on myös, että kaikkia palveluntuottajia tarvitaan. Lähetä kuva osoitteeseen lukijankuva @maaseuduntulevaisuus.fi. Suomen Yrittäjät toi lausunnossaan esiin, että yritysvaikutusten arviointi on toteutettu erittäin puutteellisesti. Olen nähnyt, miten oma suomenhevoseni käy tarhaan eksyneen hirvikoiran kimppuun. Esitys ei ota riittävästi huomioon Suomessa toimivien yli 18 000 soteyrityksen ja niiden 80 000 työntekijän merkitystä osana palvelun tuottajaverkostoa. Laumanvartija rotuisia koiria tarvitaan myös enemmän kuin yksi tai jopa kaksi, jotta voivat tehokkaasti häätää suden/t pois vartioi tavan lauman lähistöltä. Alihankinnan osuutta on kuitenkin rajoitettu, ja sen osuus saa olla 30–49 prosenttia koko yksityisen palveluntuot tajan tarjonnasta hyvinvointi alueelle. Neuvoston mukaan vaikutukset yrityksiin ja muun muassa julkisen talouden kokonaisuuteen kaipaisivat lisäpohdintaa. Meillä ei ole varaa tuudittau tua tyytyväisyyteen. Selkeästi viestitään, että tämä uudistus nojaa julkiseen monopoliin. Ladattavissa Korona Päättäjät haluavat EUsolidaa risina saman tautitilanteen Suomeen kuin muualla maailmassa, jotta pääsisi auttamaan. Muutetaanko henkilö tunnus taas, kun kansalainen on uudelleen joutunut väärälle listalle. Jotta Suomella jatkossakin olisi tarjota edellä kävijäratkaisuja, pitää kunnian himon pysyä korkeana. Suomesta löytyy osaamista ja innovaatioita, mutta kierto talouden edistämisessä riittää vielä työtä. Ei nimimerkkiä Moottoripolkupyörä Sähköpyörä vastaa entistä moottoripolkupyörää. Vaihdetaan susi politiikasta vastaavat aasit tolkun miehiin ja naisiin, jotka ei halua Suomesta koko Euroopan susihautomoa tuotantoeläinten, metsästys kulttuurin ja maaseudun ihmisten turvallisuuden kustannuksella. Rökittää kuulemma sakaalin helposti ja näkee uhan jo kaukaa. Se on tehokas rehunkäyttäjä, jolle liian hyvä laidun aiheut taa terveysongelmia. Ota kantaa tekstiviestillä Jaa mielipiteesi muiden lukijoiden kanssa. Sähkömarkkinoiden puutteet pitää korjata Eduskunnassa on jo pitkään vallinnut laaja yhteisymmärrys, että sähkön siirtohintojen jatkuva nousu on saatava hallintaan. Esityksessä on selkeä kielto, että alihankkija ei saa käyttää alihankkijaa. Julkaisemme kirjoituksen nimimerkillä vain poikkeus tilanteessa. Miten äänestysprosentti voi olla huikea 89 prosenttia. Riittävän oman palvelu tuotannon vaatimus koskee niin sosiaalihuoltoa kuin terveydenhuollon perustasoa ja erikoissairaanhoitoa. Collanin esittämät huomiot ovat varsin aiheellisia. Mitenkä se susi vaarantaa maaseudun ihmisten turval lisuuden. LUKIJAN KUVA ARI AHLFORS Harvinainen vieras Pähkinänakkeli ilmaantui ruokinnalle reilu viikko sitten Raumalla, kertoo kuvaaja Ari Ahlfors. Merikalastaja Ajoituskysymys Toiset ne osaavat ajoittaa navetan laajennuksen oikeaan aikaan ihan sattumalta. TEKSTIVIESTIT Hylkeet Missähän hylkeet olivat viime jääkauden jälkeiset, paljon nykyistä lämpimämmät vuosisadat. Kovin harva on enää sitä mieltä, etteikö palveluiden järjestämis ja tuottamistapoja pitäisi uudistaa. Vaikka hallituksen piirissä on käyty jo runsaasti neuvot teluita, on syytä pysähtyä vielä kerran käymään läpi esityksen vaikutukset palvelutuotannon kehittymiselle. Collanin mukaan kohtuulli sen tuoton ei pitäisi määräytyä laskennallisella perusteella, vaan investointeihin tosiasial lisesti sitoutuneiden pääomien nojalla. Jo nyt terveydenhuoltolain 54 pykälän mukaan, jos julkinen toimija ei pysty itse tuottamaan hoitoa hoitotakuun rajoissa, sen on järjestettävä asia hankkimalla hoito muulta palveluntuottajalta. Erityisesti netissä. marraskuuta 2020 MIELIPIDE Kommentoi verkossa Kommentoi juttua verkossa osoitteessa mt.fi Lähetä kuva Toivomme kuvia, joiden taustalla on tarina. Tiekartta linjasi myös toimen piteiden ensimmäisen erän. Tämä on ongelma erityisesti pkyritysten kannalta, koska säännös merkittävästi heikentää niiden mahdollisuuksia menestyä hyvinvointialueen mahdollisissa tarjouskilpailuissa. Ennätyksellisen matala kor kotaso on puolestaan otettava huomioon kohtuullista tuotto prosenttia määritettäessä. Jan Hellqvist Avarassa luonnossa näytettiin miten koirat ajoivat sudet karkuun Italiassa. Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtajana vuodenvaihteen jälkeen aloittava Mikael Collan on arvostellut sähkön siirtohinnoittelun sääntelyyn tähtäävää, lausunto kierroksella ollutta lakiluon nosta pääosin kosmeettiseksi uudistukseksi. Viestin hinta on 50 senttiä. Risto Lauhanen Ylistaro Kiertotalouden edelläkävijyys vaatii toimeen tarttumista Joulukuussa valmistuva ja vuoteen 2035 ulottuva kierto talouden strateginen ohjelma on Suomen kiertotalouden kehitykselle erittäin tärkeä. Mutta entä kun susia yleensä on metsästämässä 2–ylöspäin. Ei nimimerkkiä MTK jäsenyys Lyhyesti sanoen, ilman MTK:ta maatalous ja metsätalous olisivat täysin tuuliajolla, niin kuin ruoriton pursi avomerellä. Nyt ei valinnanvapautta esityksessä ole, ja siksi tuokin vaade on arvioitava uudelleen. Eli kummat vaarantaa ihmis ten turvallisuutta enemmän, sudet vai metsästäjät. Lähetä korkeintaan 160 merkin viesti numeroon 173 172. Mieti ja ajattele Sähköautot Sähköauto on puolta raskaampi, rengasten ja teiden kuluminen isompaa eli jätettä vesistöihin puolta enemmän. Useimmiten vaaditaan myös henkilötunnuksen loppuosa. Kuolivatko ilman kylmiä talvia sukupuuttoon. Suomen laitumille aasi soveltuisi kuitenkin huonosti. Lakiesitys ei tätä enää mahdollista. Vaatimus heikentää olennai sesti mahdollisuuksia päättää palvelutuotantorakenteesta alueellaan ja kaventaa hyvin vointialueen itsehallintoa. Muutkin panostavat kiertotalouteen: Euroopassa on julkaistu 20 kiertotalouden strategiaa, vii meksi Ruotsissa. Ei nimimerkkiä Prosenttilaskua USA:n presidentinvaaleissa 18–29vuotiaista äänesti vain 43,4 prosenttia ja yli 60vuotiaista 71,4 prosenttia. MT:n lukijat keskustelivat aaseista ja muista eläimistä MT:n Facebookryhmässä. Sähkön kaltaisten välttämättömyys hyödykkeiden siedettävä hinta on arkisten menojen kurissa pysymisen edellytys. ”Kuorettomat aurin gonkukan siemenet olivat herkkua, joita se piilotteli nopeasti läheiseen metsään.” Hyväksytty avohakkuu
Myös uudet ja mielenkiintoiset juomasekoitteet sekä perinteiset ginit, akvaviitit ja viskit maistuvat erityistilanteissa. Puntila haluaa tuoda mainontaan huumoria. Hänen unelmansa on tehdä Koskenkorvasta maailman paras vodka. Niissä hän selosti henkilökohtaisia asioitaan mutta erityisen kärjekkäästi yhteiskunnallisia näkemyksiään. Ranta toimi aktiivisesti Orimattila-seurassa ja oli monia vuosia seuran puheenjohtajana ja muissa luottamustehtävissä. Ajan mittaan työkoneista tuli tarjontaa. 336 sivua. Kahden pienen lapsen äitinä olen mieluummin tekemässä muutosta kuin katsomassa sivusta ongelmia”, hän vastaa. Maatilan rakennuksissa riitti kunnostettavaa. Puntila muistaa, kuinka Pariisista tuli Helsinkiin valmis mainosmateriaali Passoalikööristä. Puntila listaa Altian juomien valteiksi puhtaat kotimaiset raaka-aineet (lähiohran ja Salpausselän veden) ja vuosien määrätietoisen työn hiilineutraalin kiertotalouden eteen. Ensimmäinen alan työpaikka hänellä oli Maxxiumin Suomen-tytäryhtiössä 1999–2001. ”Suomalainen vaatimattomuus ei myy rajojen ulkopuolella. ”Muutos vaatii aikaa, sillä Rajamäen tuotantolinjat on aikoinaan rakennettu etanolin jyskyttämiselle massatuotantoon. Perheeseen kuuluu aviomies ja 8ja 3-vuotiaat lapset. Hän toimi luottamustehtävissä myös Psoriarisliitossa ja Sydänyhdistyksessä. Epävirallinen elämäkerta. Näyttelyn koonnut Anna Karhila on paikalla tiistaisin. Kertomukset vanhoista työtavoista kuten päreenteon vaiheista ja höyrykoneen toiminnasta antavat nuoremmalle polvelle elävän kuvauksen entisajan elämästä. ”En halua olla liian ankara itselleni. Alun perin Halla-aho ratsasti politiikassa kaikenlaisilla vastaiskuilla, fobioilla ja kammoilla. Periksiantamattomuus on leimannut tekemistäni kaikessa työssä. Nurmen elämäkerta Antti Rinteestä osoitti, ettei se ole aina viisastakaan. ”Kyllä me tuota 37,5-prosenttista viinaa osataan tehdä parhaiten maailmassa, mutta etanoli voi olla vodkan lisäksi pohjana esimerkiksi gineille, akvaviiteille ja likööreille.” Alkoholittoman oluen myynti on kasvanut kovaa tahtia viime vuosina. Kvartaalitaloudessa unohtuu välillä, että menestyvää tuotetta ei rakenneta kolmessa kuukaudessa. ”Minua harmittaa, että me usein kilpailemme Suomessa niin paljon toisiamme vastaan. Tämän seuran puheenjohtajana hän toimi kunnioitettavat parikymmentä vuotta. ”Kun vertaan itseäni eteläsuomalaisiin ystäviini, tietty rouheus paistaa läpi. marraskuuta 2020 IHMISET & KULTTUURI 18.–19.11.2020 Poika ja lelutiikeri. Hän syntyi 19. Omaan ammattiin liittyi myös toiminta pienviljelijäyhdistyksessä sekä myöhemmin Niemisten maaja kotitalousseurassa. Kuvassa nainen ja mies tanssivat salsaa, ja naisella vähän hame heilahti. Sen hevoshistoriaa on koottu näyttelyyn, joka on avoinna pääkirjastossa. Yhtiön motto onkin Let’s drink better eli nautitaan juomista paremmin. Kiertotalouteen ja vastuullisuuteen satsaaminen alkaa tuottaa tulosta. Ps. 90:1–2 Pelottelun mestari Jussi Halla-ahoa on siunattu epätavallisen runsailla lahjakkuusgeeneillä. Hän oli ahkera, sopuisa ja luotettava ihminen. Kovassa kansainvälisessä kilpailussa ei muuten menesty. Lahjojaan kukin voi käyttää hyvän tai pahan palvelemiseen. Kokoomuksen oikealla puolella oli sodista lähtien ollut valtava tyhjiö. JARNO MELA Kirsi Puntila listaa Altian alkoholijuomien valteiksi puhtaat kotimaiset raaka-aineet, lähiohran ja Salpausselän veden, ja vuosien määrätietoisen työn hiilineutraalin kiertotalouden eteen. Elämänsä varrella Ranta ehti olla mukana monissa yhdistyksissä. Vapo Oy:n hallituksen jäsen. päivänä huhtikuuta vuonna 1936 Orimattilassa. Meidän pitää pystyä tarjoamaan nuorille kilpailukykyisiä vaihtoehtoja. Helsinkiin ja kansainvälisille markkinoille voisi tuoda enemmän eteläpohjalaista mentaliteettia.” Puntila on kova työmyyrä, ja johtajana hän vaatii myös tiimiltään 110-prosenttista työ panosta. Välillä voimme kuitenkin leventää elämää ja nauttia hetkestä.” Alkoholin markkinointilainsäädäntö on muuttunut valtavasti Puntilan työuran aikana. Kirsi Puntilan mukaan kyseessä on loistava uutinen Koskenkorvan tehtaalle ja sopimusviljelijöille. Näyttelystä selviää myös muun muassa, mitä Pentti Linkolan hevoset tekivät kesäisin, kun kalastuksesta oli lomaa. ”Alkoholi on osa länsimaista kulttuuria ja kuuluu sosiaalisiin tilanteisiin, kuten juhliin. Jumala, ajasta aikaan sinä olet. Covid on kaikessa karmeudessaan tuonut myös hyviä asioita. Maatalouskoneita ei tuolloin ollut niin paljon kuin nykyisin, joten työ oli raskasta. Into. ”Yksi Suomeen muuton syy oli, että halusin rakentaa lapsilleni juuret ja identiteetin.” Voisi kuvitella, että terveydelle haitallisen väkevän alkoholin markkinointi on pään sisäisiä ristiriitoja herättävä pesti. Muistamme Erkkiä lämmöllä ja suurella kiitollisuudella. Altia ei sitä voi yksin muuttaa.” Altian mukaan 10 prosenttia sen tuotteista on vähän alkoholia sisältäviä tai alkoholittomia vuoteen 2030 mennessä. Uusina ei Erkki niitä useinkaan ostanut, vaan osaavana ja kätevänä miehenä hän korjasi ja uudisti vanhaa. Halla-aho saavutti asemansa blogeja kirjoittamalla. Vodkaa, päällikkö Puntila Kirsi Puntila ponnisti syrjäisestä Kinnulasta kansainvälisiin markkinointitehtäviin New Yorkiin, Lontooseen ja Tukholmaan. Kunta on Päijänteen länsilaidan Kuhmoinen. Äidin puolen suku on pitkä pappien ketju. Tällaiset materiaalit on karsittu alkoholijuomayhtiöissä aika päiviä sitten.” Lain mukaan väkeviä alkoholijuomia ei ole saanut mainostaa Suomessa vuodesta 1977 lähtien. Kunnon pihvi ja punaviini on välillä voittamaton kombo.” Puntilan vanhemmat asuvat edelleen Kinnulassa, ja hän käy siellä perheineen säännöllisesti. KUOLLUT. Jo ennen kuin vuoret syntyivät, ennen kuin maa ja maanpiiri saivat alkunsa, sinä olit. ”Näitä juomia ei saa mainostaa, koska etiketissä lukee Koskenkorva, eli tuotemerkki jolla on myös väkeviä alkoholituotteita.” Alkoholin markkinointi on maailmalla pääosin varsin totista ja maskuliinista. Työskennellyt Pernod Ricard -konserniin kuuluvan The Absolut Companyn kansainvälisenä markkinointipäällikkönä Tukholmassa. Altian ja norjalaisen Arcuksen sulautuminen tapahtuu todennäköisesti kevät-kesällä 2021. Saman konsernin palveluksessa myös Chivas Brothersilla Lontoossa ja Finprolla New Yorkissa. Altian palveluksessa vuodesta 2016, Altian johtoryhmässä myös vuodesta 2016. Mitä Kirsi Puntila ajattelee asiasta. saakka. Puntilan mielestä se on tekopyhää, koska jatkossa Koskenkorvan valikoimasta suuri osa on mietoja 4,7–5,5-prosenttisia tuotteita. Oma koti perustettiin Rannan Ruusuniemi-kotitilalle. Kipinä yhteiseen toimintaan syttyi jo aivan pikkupoikana 4H-kerhossa. Eero Ranta Hannele Näveri-Ranta Kirjoittajat ovat Erkki Rannan serkku ja ystävä. Toimittaja Lauri Nurmi kutsuu kirjaansa epäviralliseksi elämäkerraksi. Esineistöstä esillä ovat muun muassa rekiryijy vuodelta 1892 sekä puiset kilpakärryt sotia edeltävältä ajalta. Etätyömahdollisuuksien kautta pienissä pitäjissä voi asua ja tehdä töitä.” KIRSI PUNTILA Vuonna 1970 syntynyt Altian markkinoinnista, innovaatioista ja tuotekehityksestä vastaava johtaja. Alkoholinkäyttö liittyy hänellä esimerkiksi viikonlopun juhlistamiseen maltillisella tavalla. 10 Maaseudun Tulevaisuus IHMISET & KULTTUURI keskiviikkona 18. Tällä opintiellä löytyi myös puoliso. Puheenjohtajanakin hän luotsasi yhdistystä kuusi vuotta. Ranta kävi Lahden seudun maamieskoulun Ahtialassa. Neuvostoliiton sortumisen jälkeen siinä erämaassa alkoivat kirveeniskut kajahdella. Lukenut mies PEKKA ALAROTU Lauri Nurmi: Jussi Halla-aho. Sen hän oppi työskennellessään ulkomailla Pernod Ricardilla, joka on maailman toiseksi suurin alkoholikonserni. Nimipäivät Tänään: Max, Tenho, Jousia Torstaina: Liisa, Elisa, Elise, Eliisa, Liisi, Elisabet Päivän sana Herra, sinä olet meidän turvamme polvesta polveen. Sittemmin hän on keskittynyt maahanmuuton vastustamiseen. Yhteinen taival alkoi pakkaspäivänä tammikuussa vuonna 1959. Asuu Espoossa. ”Mainos kiellettiin, koska kuva antoi ymmärtää, että juomalla Passoaa seksuaalinen vetovoima kasvaa. Kuhmoisten kirjaston galleria, 7.12. Harrastaa urheilua, erityisesti juoksua, kuntosalia ja joogaa. Setä kunnostautui Alajärven Ankkureiden mestaruussarjajoukkueen pelinjohtajana. Illalliskeskustelu on helpompi saada aikaan kossusta kuin sähkövirtapiireistä.” Puntila vertaa brändimarkkinointia huippu-urheiluun. Vaikka Kinnula antoi elämälle hyvät eväät, minulla oli kova vietti päästä ulkomaille.” Puntila ei aikonut palata koskaan takaisin kotimaahansa, mutta sitten hän rakastui Lontoossa suomalaiseen Pekkaan. Ensimmäinen Lassi ja Leevi -sarjakuva julkaistiin 35 vuotta sitten. Pienriistan metsästys oli yksi Erkin harrastuksista ja hän olikin Karkkulan metsästysseuran perustajajäseniä 1960-luvun alussa. Se edellytti synnynnäisiä ominaisuuksia, joita missään pappisseminaarissa ei voi hankkia. Eläkeliiton Orimattilan yhdistyksen toimintaan Ranta lähti vaimonsa kanssa heti eläkeikään tultuaan. JUHO MÄKELÄ Altian markkinointi johtajan Kirsi Puntilan unelma on tehdä Koskenkorvasta maailman paras vodka. Viranomaisia ja muiden puolueiden poliitikkoja solvataan, loataan ja maalitetaan netissä systemaattisesti. Altia haluaa ohjata alkoholijuomien myyntiä laadukkaisiin kotimaisiin tuotteisiin. Altia palkittiin vuoden vodka-tuottajana kansainvälisellä palkinnolla (International Spirits Challenge 2020 Awards). KAIJALEENA RUNSTEN Erkki Ranta Maanviljelijä Erkki Jalmari Ranta kuoli 84-vuotiaana lokakuun 24. Hän oli mainio puheenpitäjä ja tarinankertoja. Nurmella ei ole ollut aineistosta puutetta. Kotoisin Kinnulasta Keski-Suomesta. Isä toimi tunnetun viihdemogulin Tappi Suojasen roudarina, vaativassa mutta kohtalokkaan kuluttavassa ammatissa. ”Rakastan tätä alaa ja teen työtä pilke silmäkulmassa. Nyt hän on toiminut Altian pääkonttorilla Helsingissä markkinointijohtajana yli viisi vuotta. Uusia rakennuksiakin taitavissa käsissä syntyi monia. Altia on saanut tänä vuonna 20 palkintoa uutuustuotteilla, jotka on valmistettu Koskenkorvalla tislatusta kotimaisesta viljaviinasta. Sananvapauden rajat piti etsiä tuomioistuimista. Maistuvan alkoholittoman viinan tekeminen ei ole yhtä helppoa. Nuorella parilla oli edessään työntäyteiset vuodet. Toimi aiemmin Altian Spirits Category -osaston johtajana ja Altia Brandsin markkinointijohtajana Tukholmassa. päivänä 2020. Puntilassa näkyy raivaajamentaliteetti, sillä pienen keskisuomalaisen paikkakunnan kasvatille mikään ei ole tullut itsestäänselvyytenä. ”Minulle on tärkeää, että tiimini toimenpiteillä yleistä juomakulttuuria voidaan muuttaa vastuullisempaan suuntaan. Hän tallensi Orimattilan kylien historiaa. Erkin mainio tarinankerrontataito pääsi oikeuksiinsa lukuisissa teksteissä, joita hän kirjoitti seuran julkaisuihin. Nyt kuluttajien toiveet ovat paljon monimutkaisemmat.” Puntila juo mieluiten shampanjaa ja viiniä. Puntila arvioi, että tavoite saavutetaan jo huomattavasti aikaisemmin. Jussi Halla-aho kokeili ensin muusikkona, mutta sitten yhteiskunnallisen vaikuttajan ura alkoi houkutella. Molemmissa pärjääminen edellyttää pitkäjänteistä työtä. Timo Soinin perussuomalaiset pöhöttyi suureksi, mutta se oli rakennettu savijaloille. ”Kun vertaan itseäni etelä suomalaisiin ystäviini, tietty rouheus paistaa läpi.” Hevoshistoriaa esillä Kuhmoisissa Tiedättekö pienen pitäjän maakuntien rajalta, jonka suuruuksiin kuuluvat kaksi markkamiljonääriä ja derbyvoittaja. Erityisesti nuorten alkoholin kulutus on laskenut Suomessa koko 2000-luvun. Erkki sai elää toimeliaan ja pitkän elämän ja oli työssä ja toiminnassa aktiivisesti loppuun saakka. Se kai tarkoittaa, ettei kohde ole osallistunut tekemiseen. ”Maaseudulle muuttaminen ei ole poissuljettua, mutta Kinnula on ehkä jo koettu. Kotiseututyö oli erityisesti sydäntä lähellä. Erkkiä jäivät kaipaamaan puoliso ja kolme lasta perheineen, muut sukulaiset sekä laaja ystäväpiiri. Järjestettiin talkoot poikineen ja väkeä riitti kunnostamaan seurantaloa ja rantasaunaa. ”Bisnesnäkökulmasta se pakottaa alan toimijat miettimään tekemisiään uudella tavalla, mutta totta kai suunta on terve. Erinomaista kyvykkyyttä osoitti valmiin puolueen kaappaaminen. Mieluisa harrastus viime vuosina oli laulaminen Länsi-Orimattilan Laulajien kuorossa. Politiikan rinnalla Nurmi kuljettaa Halla-ahon taustalla huseeraavan porukan mustempaa puolta. ”Elämällä on alku ja loppu, eikä sen pituuteen voi hirveästi vaikuttaa. Keskinäinen kampittaminen on tosi lyhytnäköistä.” Kirsi Puntila on jättänyt lounaalla lihan pois ilmasto syiden vuoksi. ” Puntilan tiimin energia suuntautuu yhä enemmän matala-alkoholisten ja alkoholittomien tuotteiden kehittämiseen. Opiskeli kauppatieteiden maisteriksi Vaasan yliopistossa
Kirja HELI VIRTANEN heli.virtanen@mt.fi Terhi Rannela: Äiti – Ajatuksia äkkikuoleman jälkeen. Tottelemattomuus ja elämän vastoinkäymiset suistivat hänet epäsuosioon ja köyhyyteen. ”Koko päivässä oli rauhallinen tuntu, jonka yhdistin lukemiseen. Aikaisemmin täytin lukemisella vapaa-ajan, jota ei ole ollut enää vuosiin. Kirja LAURA KUIVALAHTI laura.kuivalahti@mt.fi Eeva Kolu: Korkeintaan vähän väsynyt. Hänestä kaikkien kannattaisi lukea. Paula Nivukoski kasvattaa esikoisromaanista tuttua tekniikkaa, häivyttää tarkat rajat ja sekoittaa tapahtuvaan pelkoja ja toiveita. Otava. Rannela kysyy moneen otteeseen. Yleispätevä neuvo on, että ne, jotka syövät vähemmän prosessoitua ruokaa ja enemmän kasviksia, hedelmiä, kokojyväviljaa, papuja, pähkinöitä ja siemeniä sekä juovat pääasiassa vettä, elävät ja pysyvät terveinä pidempään. 380 sivua. Taiteilija korostaa nenänsä leveyttä, piirtää huolella uurteensa, kuvaa itseään huutavana, nauravana, ällistyneenä sekä eri rooleissa, asuissa ja ympäristöissä, niin kerjäläisenä kuin filosofinakin. Kun illalla ei voinut hypätä internetin vietäväksi, hän luki kirjaa. Alkeellisesta kalastusmajasta tulee koti. ”Olisi hyväksi, jos ihmiset lukisivat enemmän, vaikea siitä on keksiä huonoja puolia. Korkeintaan vähän väsynyt on kirja oravanpyörästä, johon meitä ajaa ympäröivä yhteiskunta mutta myös me itse. Kirja KATJA LAMMINEN katja.lamminen@mt.fi Juhani Knuuti: Kauppatavarana terveys Selviydy terveysväitteiden viidakossa. Ei ole ihme, että moni kärsii vakavasta uupumuksesta. Mainingin varjo vuorottelee saarelaisten vaiheissa ja pappila-takaumissa. Jo nyt lapset ja nuoret kasvavat audiovisuaalisen maailman keskellä. Raastavaa kaipausta menneeseen, joka ainakin jollain tavalla on omien tekojemme vuoksi menetetty iäksi. Sol ei tule sovittuun tapaamiseen ja pian hän näyttää kadonneen kokonaan. Rembrandt teki nuoruudesta vanhuuteen yltävän omakuvien sarjan, jota pidetään taidehistorian merkittävimpänä. Myös eräs toinen työtehtävä sai Sisätön ajattelemaan lukemisen muuttunutta asemaa. Erityisen syvällinen kirja ei ole, mutta vertaistukea sen kautta voi löytää. Kirjan alussa esitellään ruokalista kuudelle viikolle sekä kerrotaan lisätietoa vegaanisesta ruokavaliosta. Arkikokkailua helpotetaan välillä heittämällä pannulle einespyöryköitä tai muita valmiita aterian osia. Lukutaitoa täytyy kuitenkin harjoitella ahkerasti. Rembrandt syntyi hollantilaiseen mylläriperheeseen. Evalina ikävöi pikkusiskoa ja maanläheistä palvelijaa, Mariaa. Sinne tänne sijoitetut ruotsinkieliset repliikit olisi voinut kirjoittaa suomeksi, ajankuva välittyisi ilman niitäkin. Joskus 2000-luvun alussa Vesa Sisättö suunnitteli kirjoittavansa lehtiartikkelin julkisissa liikennevälineissä lukemisesta. 381 sivua. Vaikka kirjailijana ja toimittajana työskentelevä Sisättö lukee ammattiensa ansiosta viitisenkymmentä kirjaa vuodessa, hänenkin lukutottumuksensa ovat kärsineet. Niinpä hän piirsi ihmiset sellaisina kuin hän heidät näki. ”Älä poseeraa lukemisella tarttumalla vaikka Proustiin, jos se ei kiinnosta. Anders tuntee Pohjanlahden. Lukutaitoa ei yleensä voi hävittää, mutta lukeminen voi muuttua vaikeammaksi, jos sitä osaa aivoista ei harjoita.” Vaikka lukeminen olisi jäänyt taka-alalle vuosikymmeniksi, voi rakkaan harrastuksen elvyttää, lohduttaa Sisättö. Kuu on asuttu, samoin Mars. Evalina karkaa kotipappilasta nuoren kalastaja-Andersin matkaan. Nopeasti piirretyt pilvet julkaistiin vain vuosi sitten. Teos sopii kaikenikäisille. Mukana kirjassa on myös monia tuttuja arkiruokia. 29-vuotias Amanda huomaa nopeasti, että mikään ei ole ennallaan. Joskus se on jopa pakollista. Mitä ihmettä on biohakkerointi. Kauppatavarana terveys kannustaa kriittisyyteen ja arkijärjen käyttöön terveysviestinnän viidakossa. Aika moni soittaa äidilleen. Teos.. Oman lisänsä soppaan tuo lasten isä, joka paljastuu maanisdepressiiviseksi. Suositukset eivät pakota ketään syömään kahdeksaa palaa leipää päivässä, vaan niiden avulla kukin voi koostaa itselleen terveyttä tukevan ruokavalion. ”Lukeminen on ikäluokalleni ollut itsestäänselvyys, mutta se ei ole ihmiselle luonnollinen taito kuten kävely. Kuvittajagraafikko Julia Vuoren viisi värikuva-aukeamaa kosiskelee lapsia mutta poikkeaa kokonaisuudesta niin, että varttuneempi lukija näkee ne tarpeettomina. Kolu kertoo omakohtaisten esimerkkien avulla, mitkä asiat kuluttavat akkumme tyhjiin ennätystehokkaasti ja miten turmiollisesta kierteestä voi päästä irti. 129 sivua. Uutuuden työstämisaika on lyhyt ja se näkyy. Töissä mieltämme tempovat moneen suuntaan puhelut, sähköpostit, pikaviestit ja palaverikutsut. Hänen väsymättömin ja innokkain mallinsa oli peilissä. Teinitytön luottamuksen saavuttaminen kestää pitkään. Aiheuttavatko rokotteet haittavaikutuksia ja voiko mihinkään vaihtoehtohoitoihin luottaa. Samalla Rannela tarjoaa muille vinkkejä siihen, kuinka kohdata läheisensä menettänyt. Raja kulkee siinä, kun sain laajakaistan kotiin.” Uudessa Lukemisen voima -kirjassaan Sisättö pyrkii markkinoimaan lukemista terveellisenä harrastuksena, se kun tuntuu nykyään olevan tehokkain motivaattori monessa asiassa. Silti kirjoittaminen on toiminut eräänlaisena terapiana Rannelalle. Onko kookosrasva terveellistä ja kannattaako laihduttajan vältellä hiilihydraatteja. Kun nuorin uuden miesystävän lapsista on kuusivuotias ja vanhin viisitoista, touhua, kinastelua ja sekasotkua riittää. Kirjailija oli 35-vuotias, kun hänen äitinsä kuoli. Jo varhain hän nousi menestykseen muotokuvamaalarina. Vaikka uusperhekuviot olisivat itselle vieraita, perhe-elämä sinällään on tutun oloista, yhtä aikaa hauskaa ja kamalaa. Pappilan ja meren ankarat elinehdot Eletään 1900-luvun alkua. Kun äiti oli vasta kuollut, Rannela ei pystynyt kirjoittamaan edes päiväkirjaansa. Maaseudun Tulevaisuus 11 keskiviikkona 18. Uusperheen elämää tavattoman hauskasti Miltä tuntuu joutua kylmiltään äitipuoleksi neljälle lapselle. Kaiken tämän keskellä Lumi, Sol ja muut yrittävät elää edes jollain tavalla tasaista elämää. Sillä tavoin myös hänen puolisonsa Sol pääsee elämään nuo tarinan mutkat, vaikka tämä olisi juuri silloin aurinkokunnan toisella laidalla. Jokainen äitinsä menettänyt löytää Rannelan kirjasta varmasti paljon tuttua. Kirja HELI VIRTANEN heli.virtanen@mt.fi Emmi Pesonen: Maailman kaunein sana. Kirja on enää harvojen matkaseuralainen, useampi kaivaa esille älypuhelimen ja kuulokkeet. Mutta lahjakas kertoja Nivukoski on. Jälkimmäistäkään ei kannata pelätä, nämä sapuskat maistuvat sekasyöjillekin. Mutta pian meri näyttää ankaruutensa. Otava. Teemme vapaa-ajallamme monia asioita, jotka eivät ole hyväksi maapallolle. Vapaa-ajalla älypuhelin piippaa jatkuvasti, jos ilmoitusasetuksia ei ole muistanut käydä säätämässä inhimillisemmiksi. Epätasa-arvo vaivaa ja siirtolaisalukset katoavat Välimeren sijaan painottomaan tyhjyyteen. Etenkin saaren toisteisesta arjesta olisi voinut karsia paljonkin. Kirja ANELMA JÄRVENPÄÄ-SUMMANEN Paula Nivukoski: Mainingin varjo. Tosin nyt kaikki ei ole kunnossa. Se jos mikä on huonoa säilytystilan käyttöä. Kirja ANELMA JÄRVENPÄÄ-SUMMANEN Marjatta Levanto ja Julia Vuori: Rembrandt – Tottelematon. Aukeama aukeamalta kirja tarjoilee kiinnostavia annoksia, eikä huteja juuri mahdu joukkoon. Äidin menettäminen kirvelee edelleen ajoittain, vaikka siitä on kulunut jo viisi vuotta. 216 sivua. Hän vie naisensa autiolle saarelle. Kun yhdeksänja neljätoistavuotiaat veljekset tappelevat – ja sitä tapahtuu usein – heikompien on parasta katsoa muualle. Enää 2020-luvulla tuollaisen jutun tekeminen ei olisi mahdollista tai ei ainakaan kovin helppoa. Rakkautta ja kaipuuta avaruuden syleilyssä Lumi Salo painaa kynänsä muistikirjan sivuille ja tallentaa paperille kokemansa hetket pienintä yksityiskohtaa myöten. 270 sivua. Knuutin mukaan ravitsemuskeskustelulle on tyypillistä ravitsemussuositusten tahallinen väärinymmärtäminen. Parantajana työskentelevä Lumi törmää salaisuuksiin, terrorismiepäilyihin ja uhkaaviin umpikujiin yrittäessään etsiä puolisoaan. Silti yhä useampi etsii elämän eliksiiriä kummallisista ruokavalioista ja ruokaaineista, joita markkinoidaan kirjavilla terveysväittämillä. Minerva. Päiviämme terrorisoivien keskeytysten lisäksi voimia vie jatkuva läsnäolon vaatimus tai ainakin kuvitelma siitä. Mitään suurenmoista kirjan lukemisesta ei kuitenkaan käteen jää, ei ainakaan tasaisessa elämäntilanteessa. Pappi-isä on murskannut taiteellisen äidin unelmat. Onko oikeutettu säälimään itseään, koska on loppujen lopuksi päässyt verrattain helpolla. Pinna on kireällä, eikä omaa aikaa löydy nimeksikään. Kärsimys ehtii uuvuttaa lukijan, ennen kuin ratkaiseva käänne alkaa. Isä oli kuollut jo aikaisemmin, joten nykymittapuulla Rannelasta tuli orpo melko nuorena. Vaikka kirjaa markkinoidaan lapsiperheille, se on reseptien aarreaitta aivan jokaiselle. Evalina ripustaa pyyhkeen ruosteiseen naulaan, nostelee hopealusikat ja kahvikupit hyllyille. Parhaimmillaan romaani tuo mieleen saaristokuvausten kovia kokevat naiset, joitten miehet ottavat elannon ylivoimaisesta merestä. Selfieitä muokataan yleisten ihanteiden suuntaan. Kesällä 2019 hän sai rytmihäiriöitä, joita hoidettiin sairaalassa lokakuussa. Lihavuusongelma johtuu siitä, että harva noudattaa ravitsemussuosituksia. Rakkaus pehmustaa puitteet. Paikasta toiseen liikutaan bussilla ja perille saavutaan usein myöhässä. Myötätuntoisesti armollisuuden asialla Jos nykymaailmaa pitäisi kuvata yhdellä äänellä, varteenotettava vaihtoehto olisi kaiken keskeyttävä hälytysääni, joka ryöstää keskittymisemme puoleensa heti, kun olemme yrittäneet syventyä johonkin asiaan. ”Olen katkonainen lukija arjen keskellä, luen vain tietyissä raoissa. Museopedagogiikan uranuurtaja Levanto esittelee taiteilijan työt ja elämänvaiheet eloisan kiinnostavasti. ”Toki moni lukee jotain näytöltä tai kuuntelee äänikirjaa, mutta fyysisen kirjan tilanne on muuttunut”, Sisättö sanoo. Teksti soljuu kauniisti eteenpäin. Tarinassa on sadun utuisuutta, josta ei traagisuutta puutu. LAURA KUIVALAHTI JARKKO SIRKIÄ Lukemisen voima -kirjan kirjoitusprosessi oli rankka Vesa Sisätölle. Terhi Rannela ei voi. Lukeva ihminen on poissa pahanteosta. Poppakonstit sopii unohtaa. Usein käy vieläpä niin, että lopulta kiinnostavimmassakin kokkikirjassa on vain muutamia käyttöön jääviä reseptejä. Sitten iski vielä koronapandemia. Elämä on hyvin erilaista kuin ihmiskunnan alkukodissa, vaikka sitä kuinka yritetään jäljitellä. Kosmos. Tässä tapauksessa viittaus lapsiperheisiin tarkoittaa, että ruuat tekee nopeasti eikä niiden takia tarvitse hankkia kaappeihin turhaan epämääräisiä ruokapurnukoita. Itärannan uusin on kauniin viipyilevä ja sisikuntaa pakahduttava. Karisto. Maailman kaunein sana on hauska romaani, ja sitä tekee mieli ahmia eteenpäin. Gummerus. Elina Innasen ja Suvi Auvisen kokoama Lapsiperheen vegaanikeittokirja tyrkkää reseptikirjoja koskevat pelot suoraan romukoppaan. 382 sivua. Perhe-elämän kuvaus on hellyttävän tarkkanäköistä: Sängyllä makaa lapsi, jonka hiukset ovat sotkuisella letillä, yläruumis paljaana ja jalassa ovat kukalliset leggingsit ja lyhyt pilkullinen hame. Kirja muistuttaa, että on ihan ok ottaa rennommin. Kaikkien ihmisten, jotka vain pystyvät lukemaan, kannattaisi Sisätön mielestä tarttua kirjoihin. Joitain vuosia sitten Sisättö oli kirjoittamassa toimittaja testaa -tyylistä artikkelia, jossa hän kokeili elää päivän kuin 1970luvulla. Eeva Kolulla loppuunpalamisia on takana kolme. Hänen sanoistaan välittyy ymmärrystä ja myötätuntoa, mutta hän osaa myös tarjoilla suuren määrän tärkeää tietoa tiiviissä muodossa. Se on kuin laulu rakkaudesta ja päättymättömästä koti-ikävästä. ”Oli mukavaa perehtyä tähän aiheeseen, kun oli kaikkea muuta myrskyä ympärillä.” Mietteitä omasta ja kuolleen äidin elämästä Jos sattuu jotakin iloista, kenelle soitat ensimmäisenä kertoaksesi siitä. Sisättö hyppäisi bussiin ja alkaisi keskustella kirjallisuudesta niiden matkustajien kanssa, jotka kuluttivat aikaansa kirja kädessä. Kahviloissa haahuilu vaihtuu ruuanlaittoon kotikeittiössä. Lue mieluummin vaikka Harlekiineja tai Remestä, jos pidät niistä.” Sisätön kaikkein kauheimmissa kuvitelmissa teknologia tekisi lukutaidon täysin tarpeettomaksi. Toisaalta Rannela muistuttaa, että sukulaiset ovat poistuneet ikäjärjestyksessä, eli sikäli kyse ei ole ollut mistään dramaattisesta. Kirja LAURA KUIVALAHTI laura.kuivalahti@mt.fi Elina Innanen & Suvi Auvinen: Lapsiperheen vegaanikeittokirja. marraskuuta 2020 IHMISET & KULTTUURI Yhteystiedot: ihku@mt.fi IHMISET & KULTTUURI Apua terveysväittämien viidakossa rämpiville Suomalaiset ovat terveempiä kuin koskaan. Teos. Ympäristökatastrofin runtelema tulevaisuus nostaa ihmiskunnan tragediat uudelle tasolle. Käsikirjoittajana ja näyttelijänä työskennellyt Emmi Pesonen on kirjoittanut hulvattoman esikoisromaanin itselleenkin tutusta aiheesta. Taiteilija halusi tuoda esiin näkemyksiään, ei vain toteuttaa tilaajien turhamaisia toiveita. Lukemisesta puuttuu vapaus, mikä on ärsyttävää. Mutta kun ihminen istuu nojatuolissa lukemassa kirjaa, hän ei ole lentämässä jonnekin ilmastoa tuhoten tai kuluttamassa tarpeettomasti.” Lukeminen on suuri supervoima Kirjojen pariin voi palata vuosienkin tauon jälkeen, rohkaisee Vesa Sisättö. Tähän mennessä olen testannut kermaista linssikastiketta, nyhtökauragnocchivuokaa, pähkinäistä pinaattikastiketta ja sitruunaista hernepastaa. Aamulla hän luki rauhassa kymmeniä vuosia vanhoja uutisia tulostamastaan 1970-luvun sanomalehdestä. Lääketieteen tohtori Juhani Knuuti pureutuu kirjassaan yli 250 terveysväittämään tutkitun tiedon valossa. 175 sivua. 287 sivua. Emmi Itärannan Kuunpäivän kirjeet -romaanissa ihmiskunta on ajanut maapallon siihen pisteeseen, että avaruuden pimeään syleilyyn on pitänyt rakentaa siirtokuntia. Tilaajat kohtasivat yllättäviä toteutuksia. Heille tiedonhaku YouTube-videoilta voi olla tutumpaa kuin kirjojen kahlaaminen. Samaan aikaan Sisätöltä meni työ Vihreä Lanka -lehden lakkauttamisen takia. Tapa jäi päälle, ja pyrin siihen, että iltakahdeksan jälkeen en mene enää nettiin.” Oivallukset oli saatava myös muiden tietoon, etenkin kun lukutaidon heikkeneminen on varsin ajankohtainen ongelma. Yksi karttaa myrkylliseksi mieltämäänsä gluteenia ja toinen paastoaa puhdistaakseen kehonsa. Ennen kaikkea Kolu on armollisuuden asialla. Hän huomauttaa heti alussa, että kirjan sisältö olisi aivan erilainen, jos Äiti – Ajatuksia äkkikuoleman jälkeen olisi syntynyt heti äidin kuoleman jälkeen. Rembrandt toimi päinvastoin. Luontokuvaus on vahvasti koetun tuntuista ja runollista. Kirjoittajaan on helppo samastua. Rembrandtin selfiet yksissä kansissa On mainio idea Marjatta Levannolta tuoda maalaustaiteen mestari Rembrandt (1606–1669) keskelle aikaamme, joka tulvii omakuvia. Kaikki ovat hyviä, tosin aikuiseen makuun mausteita on saanut lisätä hieman runsaammin. Toimittajana ja bloggarina työskentelevä Kolu on taitava kirjoittaja. Helppoa ja herkullista aivan kaikkiin koteihin Kun verkosta löytyy rajattomasti herkullisia reseptejä, fyysisten ruokakirjojen haaliminen omille hyllyille tuntuu turhalta. Kirja LAURA KUIVALAHTI laura.kuivalahti@mt.fi Emmi Itäranta: Kuunpäivän kirjeet. Jos alkuun on hankala päästä, kannattaa pohtia, mitä kirjoja ihan oikeasti haluaa lukea, eikä suinkaan sitä, mitä jonkun muun mielestä on aivan pakko lukea
k-autot ja moottorit. 0500 660106. 0400 686050 KAIVINKONEEN kanto / kiviharoja, kivenkeruuharat. Laukkanen Oy 0500 226028, 02 4875965 DEEREN varaosat suoraan hyllystä Laadukkaat GripX jääketjut traktoreihin ja työkoneisiin. www.valparts.fi Tino 040 553 4600 • Mico 040 1678 818 Purkukoneiden osto 040 553 4600 Mitäpä jos myisin. tai 0400 895174 tai 0400 157701. HL350 -1700 etelä tai keskisuomesta.p.0505777762 Ostetaan LANTTUA kuorintaan. NOSTO-OVET 040-7730010 DOORWAY.FI PPpressuovet ja liuskaverhot lujaa kotimaista ammattilaatua! www.ppkaihdin.. Ajankohtaiskatsauksen pitää MTK:n toiminnanjohtaja Jyrki Wallin (Teams-etäyhteys). Ilmoittautuminen tapahtuu Lyyti-linkillä osoitteessa https://www.lyyti.in/MTK_P-S_liiton_syyskokous2020 Kokoukseen voi osallistua sähköisesti tai paikan päällä. P. Käyt Naarva S23 sykeharvesteri SIISTI Käyt Naarva ketjusahalaite kuin uusi Käyt Naarva 1000-23E keräävä malli Käyt Naarva E24 keräävä kuin uusi Uusi A-osakoura S40 kiinnike, edullinen Edullinen isäntäkonelinja JOBO ST75 ja ST 50 sykeharvesterit varastossa TRAKTORIT Valtra 8150 + Kvicke 970 etukuormaaja vm. MT.FI MT.FI/METSAPALVELU Tarkista puun tai vaikka koko metsän hintatiedot MT Metsäpalvelusta. P. Myös isoja puita. Ammattityövoimaa Virosta ja Ukrainasta maatalousja rakennustöihin. eld Leyland David Brown varaosia. jalat mek-jatke HIENO Patu 1800 hydr. 040 8416888 Ostetaan Ponssen Koura H 53 KAIKKI MAATALOUDEN SIEMENET EDULLISESTI JA HELPOSTI KAIKKIALLE! Kts. marraskuuta 2020 HAKEHARVESTERI UUTUUS Ks. + 400 MUUTA KONETTA. Pikaiset yhteydenotot 0449532248 Viljeltyjä JOULUKUUSIA Salossa. 045 156 8446 Suomen ROHKEINTA juttuseuraa luottamuksella, 24h 0700-90121 1,98€ min+pvm Rip Pl 6 65301 VSA Seinäja kattovikaisia 6 m, 12 m ja 13,5 m merikontteja eri satamissa. P. Nastaketjut ja liikenneketjut. 0500 269 944 JALASJÄRVI. Suodattimet tarjoushinnoin. Koiria Muut tuotteet Maaja metsätaloustuotteita Rakennustarvikkeita Henkilökohtaiset Sekalaiset Palveluja tarjotaan Koulutus & työ Maatalouskoneita Työkoneita Varaosia ja tarvikkeita Ostetaan Maaja metsätaloustuotteita Naisia 18-66v 0700-41966 1,69€/min+pvm HR Pl 168 Hki Koneita Myydään Myynnissä Sampo harvesteri 1046X Hyväkuntoinen pikku Sampo, uusitulla hakkuupäällä. 12 Maaseudun Tulevaisuus keskiviikkona 18. jalat HIENO Kronos 2010 hydr. KV 16 Tied. WWW.SIEMENKAUPPAA.FI TAI SOITA P. 045-6345500 Ilmoitukset kätevästi Maaseudun Tulevaisuuden ilmoitusautomaatilla Itsepalveluliittymällä voit jättää erilaisia rivitai kuvailmoituksia lehteen silloin, kun sinulle parhaiten sopii. 040 5083145 1 5 tn sähkötrukit hinnat alk. Kainuun opisto, Tahvintie 4, 88380 Mieslahti. 2000 € Puh. Lounas alkaen klo 10.00. 041 7525580. OSTAMME MATKAILUAUTOJA JA -VAUNUJA. Käyt Junkkari 90 teli viljalaidat + matalalaidat HUIPPUSIISTI Markkinapaikka Toistolla tehoa MT.FI/ilmoitus. Projektimyynti: 044 9677078, Seinäjoki 0400 564282, Lahti 050 4134 112 www.ovimestari.com Maataloustuottajain Pohjois-Suomen Liitto MTK-POHJOIS-SUOMI ry:n sääntömääräinen SYYSKOKOUS pidetään Paltamossa 30.11.2020 alkaen klo 11.00. 22ton erissä. 0400 424 465 Ostetaan toimiva ja paperillinen työmoottorikelkka omaan käyttöön. 0500 122521 KOTIMAISET KASI-KASVINSUOJELURUISKUT Säiliökoot: 700 / 1000 / 1300 / 2500 litraa Puomistot: 10 / 12 / 15 / 16 / 20 / 21 / 24 metriä KASI-3/1000/12HT 7800,00 € alv % KASI-4/1300/15HT 11120,00 € alv 0% KASI-6/2500/21H8140-7SH 25580,00 € alv0% Kysy lisää 025373191, 025372181 kasi(at)ahjoco.fi AHJOCO Oy, 29250 NAKKILA www.kasi.fi VALTRA / VALMET Kierrätysosat takuulla. Salaojakaapeliojaja kuokka-, metsäoja-, luiska-, sekä tasauskauhat, routapiikit sekä laikkumätästimiä. Hakki 29 + Kronos 9 ton telikärry 4 pankkoa työvalot + liikevalot, HIENO Farma 3.8 6 ton telikärry, radiovinssi, vähän käytetty Patruuna 755 + 8 ton Patruuna kärry 2-vipuohj, hydr jatke, KUIN UUSI Mönkki tukkikärry 4WD hydraulikuormaaja, radiovinssi, oma moottori/pumppuyksikkö Farmi HK 1000 + telivaunu hydr. päivänä marraskuuta 2020 alkaen klo 10.00. Nivala Puh. Konehuolto T. www.tlatvala.. käsittely). Stark alueaura 3010 Relax ja Volvo kiinn., uuden veroinen KÄYTETYT KLAPIKONEET Japa 385TR expert demokone Hakkipilke HAWK sähkökäyt, kuljetusalustalla + poistokuljetin Piko klapikonekuljetin, oma hydrauliikka Halko-Max 2100 S suurtehohalkokone, kuljetusvarustus Estre HM200 pilkekone + kuljetin Pilkemaster GO polttomoottorilla, puunostin + kuljetin Pilkemaster EVO 36 HC polttomoottori, kuljetusalusta, KUIN UUSI 3-piste kaivuri HI-TEC 430 E -03 Valtra 6000-8000 runkosovitteet, Danfors sähköpöytä PVG-32 kolme kauhaa mukana UUSI MAC KONEKULJETUSLAVETIT 2 ja 3 akseliset heti varastossa Käyt. esiohjaus, CD-vaimennin, jarruriipuke 025 koura, 3 pankkoa Junkkari Patruuna 4180 + 9 ton telikärry, hydr esiohjaus, 3 pankkoa, 400x22 puoliteli KÄYTETYT KUORMAIMET Farma CT 6.5 + 12 4WD kärry 2-vipuohjaus radiovinssi, hydr esiohjaus, teli 500x17, hydr. Myös varaosiksi! P. OGM pellettipuristimet ja olkipaalilinjat MN Steam Oy | Kalevi Mäkinen | P. käsittely) T e r v e t u l o a ! Johtokunta mopo ostetaan mopo. perälauta, 4 kpl vararenk. skooterit ei käy 0503437335 PELLETTIÄ ALKAEN 160 €/TONNI teollisuuslaatu, sis alv 24% ja rahti. Kokousedustaja voi valtuuttaa toisen kokousedustajan käyttämään äänensä. Euro-Teli Oy, Hki, p. Tavataan joka päivä. MYÖS LÖYTÖ, Ponsse DUAL www.konekauppias.fi / 0405943100 / Pasi Hengityssuojaimia, kotiin toimitettuna! www.wiselime.com Ostetaan traktorit, kaivinkoneet, kuormaajat yms. tukijalat SIISTI Hakki 1600 Farmi vinssillä, hydr. P. Pome 1500 L 3.6 m työlev. Kokousta on mahdollista seurata etäyhteyden kautta, äänestäminen vain IsoValkeisella. Alkuperäiset JD osat edullisesti. 0400-646200, 0500-659678. Tilaa maatalouskoneet.. kannella Käyt Salo hiekotinvaunu Käyt Ehmer hiekotinvaunu työlev 1 m HETI TOIMITUKSEEN! Agrodisc Lautasmuokkarit 3.0 m, 3.5 m, 4 m, 4,5 m, ja 6.0 m nostolaite/hinattavat KYSY ENNAKKOTARJOUS! Uusi paalisilppuri Lucas Castor 30R hinattava itselastaava (varastossa) Uusi Tomahawk 5050 + nivelakseli Käyt Taifun pyöröpaalisilppuri itselastaava Käytetyt pyöröpaalileikkurit veitsimalli 2 kpl KÄYTETYT SIIPILUMIKAUHAT Stark SK 1500 3.6 m työlev. jatke, vinssi + Farmi 8 ton telik. Paljon myös muita koneita, Nokka Profi, Sampo 1046 Pro ja useita kuormatraktoreita. Kaikkia kokousedustajia pyydetään varmistamaan osallistumisensa etukäteen Lyytissä osoitteessa: https://www.lyyti.in/syyskokous301120 Kokouksessa käsitellään Liiton sääntöjen 11 §:ssä 2 momentin syyskokoukselle määrätyt asiat sekä päätetään liiton sääntöjen muuttamisesta ( 2. Myös kuljetukset. Claas Markant 40, siisti Käyt maansiirtokärry Vemitek Oy 12 ton, hardox-lava, hydr. -99 JD 3140 -4 SG2 hytti -87, uudet renkaat, ilmastointi, 4700 h Ford 4000 -67 alkuperäinen UUDET JUONTOVINSSIT Taifun EGV 35A vaijeri 9 mm 50 m + nivelakseli Taifun EGV 55 A vaijeri 10 mm 70 m + nivelakseli HIEKOTUSVAUNUT UUSI MTM HV 5 m 3 hydr. kärryn pituussäätö, 4 pankkoa Hakki 2400 A 8 ton Evi kärry Hakki 25 + Hakki 8 ton telikärry Hakki 29H + Kronos tuplarunko telikärry Farmi S hydr. Valio vanhemmista. Osallistuminen edellyttää ennakkoilmoittautumista 25.11.2020 klo 12:00 mennessä. 0400 882090 PUROLAN KARTANO OY Maataloustuottajain Pohjois-Savon Liitto MTKPohjois-Savo r.y:n sääntömääräinen S Y Y S K O K O U S pidetään Kuopiossa Hotelli IsoValkeisella maanantaina 30. Olitpa myymässä, ostamassa tai onnittelemassa, kaikki onnistuu Ilmoitusautomaattimme kautta. NOSTO-OVET myös taittoja rullaovet Asennettuina, myös moottorilla. Vuosimallit 2006 alkaen. jalat 3500 e+ alv IRTOKUORMAIMET Mowi 1600 liikeratanosturi, ulottuvuus 10 m, ilma venttiilipöytää, HYVÄ KUNTO Fiskars 5000 laippasov, monivipupöytä iso koura Evi 2600 hydr. 010 583 1880 Konttitukku, www.konttitukku.. Myös serbiankuusia. Tervetuloa! JOHTOKUNTA AIKUISTEN KOHTAUSPAIKKA 0700 11 111 2 € / alkava min +pvm STl Oy, PL 211 Hki 53 Myydään 3-vuotias suomenajokoiranarttu. myös kuolinpesät. EstRek OÜ 0400 703079 www.estrek.. Koneviesti METSÄKONEVIESTILIITE 19.11. P. Kokouksessa käsitellään sääntöjen 11 §:ssä syyskokoukselle määrätyt asiat ja päätetään liiton sääntöjen muuttamisesta (2. P. KYSY! KULJETUS YMPÄRI SUOMEN! Vöyrin Kone ja Traktori Oy www.vmt.fi P. P. jalat oma pumpulla Evi 1600 hydr. 045 157 4599 KAIVINKONEEN KAUHOJA www.kauhoja.net P. Laadukkaat, toimivat, takuulla. Testaa heti osoitteessa MT.FI/ilmoitus Ilmoitusautomaatin malli-ilmoituksia: Perheilmoitukse t Ilmoitusautom aatilla -50 % • Valmiita ilmoituspohjia • Helppokäyttöinen • Avoinna 24 h / vrk • Maksu heti Kokoukset Tapahtumat PUIMUREITA John Deere, Claas, DF, MF, NH ja Volvo, sekä Ursus ja Zetor traktoreita. 06–3844 600, 044 569 0003, 050 5276 588, 0440 366 675 UUSIA PATRUUNA JA FARMA KUORMAINYHDISTELMIÄ VARASTOSSA Uusi Junkkari Patruuna 5771 + 10 ton telikärry, hydr. 040 4128748. OSTAMME KÄTEISELLÄ: MB, Man, Volvo, Scania, ym. tukijalat ENERGIAKOURAT Uusi erä Farma BC25 energiakourat, järeä malli kaivinkoneelle hinta alk 2730 e +alv Käyt Nisula 150 E Uusi Kymppikoura 140 ja 135 10 kiinnike Uusi Farma BC18 kuormaajatai kaivinkonekiinn. (Majaniementie 2 KUOPIO ) Kahvitarjoilu ja kokousedustajien ilmoittautuminen alkaa klo 9.00. Nuf. Caravanlandia Oy www.konehuoltolaukkanen.. Tosi edullisia
Käyttökatkon aikana Omaveroon ei voi kirjautua eikä sen kautta voi hoitaa mitään veroasiaa. Käytön/luovutuksen voi kieltää ilmoittamalla siitä Tilaajapalveluun. • Lapuan Peruna Oy • Nordic Soya Oy • Pohjois-Pielaveden Maatalouspalvelu Oy • RehuX Oy • Berner Oy • Feed Imports Oy • Oy Henry Teirs Ltd • HK Scan Finland Oy • Lantmännen Agro Oy • Lantmännen ek för/Lantbruk, Holmsundin tehdas (Ruotsi) Västeråsin tehdas (Ruotsi) • NHK-Keskus Oy • Nutrisuin Suomi Oy • RV Eurotrading Oy • Oy Teollisuushankinta TH Ab • VetAgro Oy A B A A, B A, B E E B B A, B B A, B Lisätietoja www.ett. Jos sinulla on henkilökohtaisiin tai yrityksesi veroasioihin liittyviä määräpäiviä käyttökatkon aikana tai tarvitset esimerkiksi verokortin, hoida asia etukäteen. Maaseudun Tulevaisuus 13 keskiviikkona 18. Verohallinnon asiakaspalvelu palvelee puhelimitse normaalisti virka-aikana kello 9.00– 16.15. n Veronpalautuksen maksupäivä niillä henkilöasiakkailla, joiden verotus on päättynyt lokakuussa. mennessä Jos hevoseläinten pitopaikkaa ei ole aiemmin rekisteröity, sen tiedot pitää ilmoittaa Ruokaviraston ylläpitämään eläintenpitäjärekisteriin vuoden loppuun mennessä. 1.12. TILAUSJA JAKELUASIAT Puhelin: 020 413 2277 (arkisin kello 8–21) Sähköposti: tilaajapalvelu@mt.fi Verkko-osoite: MT.FI Tilaushintoja kotimaassa: 12 kk 6 kk 3 kk Painettu + digi kesto 274,00 145,80 72,90 Painettu + digi määräaik. TULEEKO MUOTOKUVA HALVEMMAKSI KUIN RASVAIMU. Osoitelähde: Viestilehdet Oy:n asiakasja markkinointirekisteri. Toistaiseksi eläintenpitoa ja pitopaikkoja koskevat ilmoitukset on tehtävä lomakkeella kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle. Lehti ei ole korvausvelvollinen, jos sen lähettäminen tilaajalle lakon tai muun ylivoimaisen esteen vuoksi keskeytyy. Samoin tukea voi hakea uudelleen, jos hakijalla on rehukustannuksia, joita ei aikaisemmin hyväksytty tuen piiriin. Omaverossa veroja ei voi maksaa katkon aikana. n Käyttökatko Verohallinnon Omavero-palvelussa. Kestotilaus jatkuu automaattisesti, ellei tilausta peruuteta. Yhdellekään yrittäjälle tukea ei myönnetä yli 80 000 euroa. Ilmoitusten viimeinen jättöaika: maanantain lehteen perjantaina kello 10.00 keskiviikon lehteen maanantaina kello 16.00 perjantain lehteen keskiviikkona kello 16.00 Vastuu virheistä: Lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista, jos ilmoitusta ei voida julkaista määrättynä päivänä. Käyttökatko alkaa perjantaina 20.11. Niiden kautta lähetetyt ilmoitukset kirjataan jättöpäivän mukaan, mutta Verohallinto käsittelee ne vasta käyttökatkon jälkeen. Jos tarvitset esimerkiksi verokortin tai maksutiedot veron maksuun, voit soittaa Verohallinnon palvelunumeroihin. /yhteystiedot/ D = rehuseosten valmistus E = omavalvontaohjelma, ulkomainen * = tuontitoiminta satunnaista A = rehuraaka-aineiden tuonti C = rehuraaka-aineiden valmistus B = rehuseosten maahantuonti Kivennäisja vitamiinivalmisteiden tuonti ja valmistus sekä rehuaineiden ja rehuseosten jälleenmyynti eivät kuulu positiivilistatoiminnan piiriin, mikäli niiden ei katsota aiheuttavan salmonellariskiä. Tukea voi hakea uudelleen myös siinä tapauksessa, että aiempi hakemus on hylätty liian vähäisten kustannusten takia. Tilaukset toimitetaan force majeure -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset yms.). Puhelun hinta soitettaessa kotimaan lankaja matkapuhelinliittymistä on 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (alv 24 %). Esimerkiksi maanantaina 23.11. kello 9. Asiakastietoja koskeva tietosuojalauseke löytyy verkosta www.viestilehdet.fi ILMOITUSMYYNTI Puhelin: 020 413 2321 (arkisin kello 8–16) Sähköposti: ilmoitus@mt.fi Ilmoituksia voi jättää myös itsepalveluna osoitteessa mt.fi/ilmoitus. Maaseudun yrityksille ja alkutuotannolle suunnattujen väliaikaisten koronatukien haku on edelleen käynnissä. n Jäännösveron mahdollinen toisen erän eräpäivä niillä henkiiöasiakkailla, joiden verotus on päättynyt elokuussa. Tukea voi saada 5 000–10 000 euroa. Ilmoitusvelvollisuus koskee kaikkia, joilla on yksikin hevonen, poni, aasi tai näiden risteytys. kello 15.30 ja päättyy tiistaina 24.11. Tuet on tarkoitettu helpottamaan talousvaikeuksia, joiden syynä on koronaviruspandemia. marraskuuta 2020 PÖYRÖÖT VENETSIJÄRVI MUSTA HEVONEN VIIVI JA WAGNER VÄINÖ MUKULA MARK TRAIL MIKA MOKANEN JULKAISIJA Viestilehdet Oy Puhelin: 020 413 2155 Postiosoite: PL 440, 00101 Helsinki Käyntiosoite: Simonkatu 6, Helsinki Verkko-osoite: viestilehdet.fi ISSN 1458-8021 Tarjottu tai tilattu aineisto hyväksytään julkaistavaksi sillä ehdolla, että julkaisija saa korvauksetta käyttää sitä uudelleen toteutustai jakelutavasta riippumatta sekä luovuttaa oikeutensa edelleen ja muokata aineistoa hyvän tavan mukaisesti. Maaseudun yritysten väliaikainen tuki on tarkoitettu maatilojen yhteydessä harjoitettavaan yritystoimintaan sekä alle 10 henkilöä työllistäville yrityksille, jotka jalostavat ja myyvät maataloustuotteita. Jos tarvitset ennakkoveron maksamiseen tilija viitenumeron, ne pitää tarkistaa Omaverosta ennen katkoa. PALVELUNUMEROT 0204-alkuiset numerot ovat maksullisia. Tähän lehteen käytetty puu on peräisin kestävästi hoidetuista metsistä, valvotuista kohteista tai on kierrätettyä. n Ennakkoveron eräpäivä. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisussa sattuneesta virheestä tai poisjäämisestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Lisätietoja: www.ruokavirasto.fi/koronarahoitus Yritys-Suomen puhelinpalvelu: 029 502 0500 Tuen haku: hyrra.ruokavirasto.fi Muistilista TEKSTI: JUHANI REKU GRAFIIKKA: JUKKA PASONEN Koronatuki haettavissa vuoden loppuun Alkutuotannon tuen vähimmäisja enimmäismäärät ovat muuttuneet. Omaveron käyttökatko ei koske veroilmoittamista Ilmoitin.fi-palvelun kautta eikä omasta ohjelmistosta operaattorin välityksellä hoidettavia ilmoituksia. Huomautukset on tehtävä 8 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. Jos tukea on hakenut ennen kuin uudet tukirajat astuivat voimaan, tukea voi hakea uudelleen. 3.12. 342,00 177,00 88,50 Digi kestotilaus 202,80 101,40 50,70 Kaikki hinnat ja tilausvaihtoehdot osoitteessa MT.FI/tilaa Kestotilaus sisältää MT:n verkkopalvelut: uutispalvelun, näköislehdet ja arkistot sekä sääpalvelun. Jos hevoseläimiä pidetään ammattimaisesti tai muutoin laajassa mitassa, siitä pitää tehdä eläinsuojelulain mukainen ilmoitus aluehallintovirastolle. Lisätietoa ja lomake: www.ruokavirasto.fi > Viljelijät > Eläintenpito > Eläinten merkintä ja rekisteröinti TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ 20.–23.11. n Jäännösveron eräpäivä niillä henkilöasiakkailla, joilla verotus on päättynyt lokakuussa. Tilaus laskutetaan laskutusjakson alussa voimassa olevalla hinnalla. 1066. Eläinten terveys ETT ry pitää kotieläintilan tueksi positiivilistaa rehualan yrityksistä, jotka sitoutuvat muun muassa tarkastamaan jokaisen tuomansa tuotantoeläimille tarkoitetun rehuerän ja rehujen raaka-aineet salmonellan varalta. Positiivilista kotieläintilan tukena A, D C C A, B C, D D A C A, B, D C A, C A, D C A, B, C D D D D D C A, D A, B, D A, B D D D C C D A, B, D Rehunvalmistajat, joilla rehuhygienia-asetuksen mukainen laadunvalvontasuunnitelma • Satarehu Oy • Suomen Viljava Oy • Vilomix Finland Oy D varastointia/ käsittelyä A, B, D • AP-Mylly Oy • Farmirehu Tapani Korpela • Hauhon Myllärit Oy • Hilannon Mylly ky • Pohjanmaan Rehujauhatus Oy • Rehunsekoittamo Terho Mylly Oy • Rehupalvelu Kulmanen • Rehupalvelu Torikka & Isolauri Oy • Rehupojat Oy • Samuli Simula Oy • Tilaviljasekoitus Oska Oy • Tmi Juha Hakanen Rehujen ja rehuraaka-aineiden tuojat Rahtisekoittajat • Agrox Oy • Alavuden Öljynpuristamo Oy • Altia Oy/Koskenkorva • A-Rehu Oy – Koskenkorva – Varkaus • Avena Nordic Grain Oy – Avena Kantvik Oy • Biofarm Oy • Biokasvu Oy • Elixi Oil Oy • Oy Feedex Ab • Finnamyl Oy • Hankkija Oy – Kotka – Seinäjoki – Säkylä – Turku • Isofarmi Oy • Kankaisten Öljykasvit Oy • Kinnusen Mylly Oy • Kärki Nutrition Oy (Kärki-Agri) • Lantmännen Feed Oy – Kouvola – Ylivieska • Lappajärven rehu osk. Lähde: Ruokavirasto Maataloustukien maksuaikatauluja 2020 Tuki maksetaan kokonaisuudessaan, ellei toisin mainita Marraskuu Metsämarjojen ja -sienten varastointituki Ympäristösitoumus, noin 85 prosenttia korvauksesta Ympäristösopimukset, noin 85 prosenttia korvauksesta: – kosteikkojen hoito – maatalousluonnon monimuotoisuuden ja maiseman hoito – kurki-, hanhija joutsenpellot – alkuperäisrotujen kasvattaminen Eläinten hyvinvointikorvaus, noin 50 prosenttia korvauksesta Kansalliset peltotuet: – yleinen hehtaarituki – pohjoinen hehtaarituki – nuorten viljelijöiden tuki – sokerijuurikkaan tuki maksaminen alkaa 26.11.2020 Omaverossa käyttökatko Verohallinnon Omavero-palvelu on viikonloppuna ja ensi viikon alussa suljettuna huollosta johtuvan käyttökatkon vuoksi. Aluehallintovirastolle ilmoitetut paikat on jo viety rekisteriin, eikä niiden osalta tarvitse tehdä erillistä ilmoitusta. Sen sijaan verkkopankissa maksaminen onnistuu myös katkon aikana. 5 000 euron tuki edellyttää, että hakemukseen on kirjattu 6 250 euron hyväksyttävät menot. Tuolloin päättyy hevoseläinten pitoa ja pitopaikkoja koskevan ilmoitusvelvollisuuden siirtymäaika. Sekä täydentävästä tuesta ja uudesta jaksosta on kummastakin tehtävä oma hakemuksensa. Tukea haetaan sähköisesti Ruokaviraston Hyrräpalvelussa. Rekisteriä voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointitarkoituksiin henkilötietolain mukaisesti. on ennakkoveron eräpäivä sekä yhteenvedolla ilmoitettujen maksamattomien verojen eräpäivä. TURPA KIINNI OLISI TULLUT HALVEMMAKSI. 23.11. Hyväksyttäviksi menoiksi lisättiin marraskuun alussa tuotantoeläinten terveyden ja yritystoiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi välttämättömien rehujen hankinnasta aiheutuneet kulut. Käyttökatkosta huolimatta veroille kertyy viivästyskorkoa seuraavasta päivästä alkaen, jos niitä ei ole maksettu eräpäivään mennessä. Eläintenpitäjärekisterin asiointisovellus on väliaikaisesti suljettuna. Verohallinto ei suosittele asiointia verotoimistossa koronatilanteen vuoksi. Niiden saaminen ei edellytä yrityksiltä kehittämistoimenpiteitä. Alkutuotannon väliaikaista tukea voi saada 2 000–80 000 euroa. PAINO Lehtisepät Oy, Jyväskylän paino 2020. Yrittäjä voi myös hakea tukea toiselle, enintään 6 kuukauden pituiselle jaksolle, mikäli aiempi tukijakso on jo päättynyt. Maksettavan tuen enimmäismäärä on 80 prosenttia hakemuksessa esitetyistä hyväksytyistä menoista. Jos jäännösvero on jaettu kahteen erään, toisen erän eräpäivä on 1.2. Lisätietoa: www.vero.fi > OmaVeron käyttökatko alkaa perjantaina – hoida veroasiat ajoissa MUISTA MYÖS Hevosten pitopaikat rekisteriin 31.12. Täydentävää tukea voidaan myöntää, jos kustannuksia oli enemmän kuin tuen aiempaan 10 000 euron enimmäismäärään tarvittiin
Lämpötila on 3 ja 10, Lapissa -2 ja +3 asteen välillä. ”On hyvin valitettavaa, että metsästäjillä ei ole saatavilla ajantasaista tie toa pantasusien liikkeistä metsäs tyskoirien turvaamiseksi.” JARI LEPPÄ Vahvuutena saksalainen teknologia Valitse ensiasennusrenkaaksi pomppimaton ja talvellakin pitävä traktorinrengas. Pannoituksista on valitettu ja niihin on myös ristiriitaista suhtautumista paikallisesti, näihin viittaa myös Leppä haastattelussa. 180 160 140 120 100 80 Lähiajan sää Yölliset sateet väistyvät itään ja päivä on enimmäkseen poutainen ja etenkin lännessä myös aurinko näyttäytyy. EU-tuomioistuimen suden kannanhoidollista metsästystä koskeva ennakkoratkaisu ja korkeimman hallinto-oikeuden päätökset koskien susien poikkeuslupia ovat asettaneet valmistelutyön riman todella korkealle. 3,40), 44,20/kg. Ruotsissa suden kannanhoidollinen metsästys alkaa tänä vuonna. Mikkosen mukaan kansallispuiston ulkopuolelle pitäisi rajata ainakin partiolaisten suosimat retkeilyalueet ja Hämeen ammattikorkeakoulun opetusmetsät. Susia ei pannoitettu myöskään tänä vuonna. Suden kannanhoidollista metsästystä ehkä jo ensi vuonna Seuraava etappi on lajin suotuisan suojelutason määrittely. Evon metsät tarjoavat elinympäristöjä erityisesti lahopuulla ja palaneella puulla elävälle uhanalaiselle lajistolle. Illemmalla länestä leviää uusi sadealue maan eteläja keskiosaan. Tavoite kannanhoidollisesta metsästyksestä on kirjattu myös suden kannanhoitosuunnitelmaan.” Seuraava askel matkalla kannanhoidollisen metsästyksen sallimista on suden suotuisan suojelutason määrittely. Hirvenajo olisi sallittua, kuten myös yksittäisten haittaeläimien ja vieraslajien hallittu poisto. YM:n mukaan talousmetsiäkin on, mutta ne voidaan jättää luonnontilaan tai lisätä hoitamalla niiden monimuotoisuutta. Sallatunturin alueen maisemat vaihtelevat tuntu reista ja harjuista noin 250 metriä syvään Aatsinginhaudan rotkolaaksoon. Koska Evo on eteläinen kansallispuisto, sen alueella ei saisi metsästää. Niistä kaksi läpäisi seulan. ”On hyvin valitettavaa, että metsästäjillä ei ole saatavilla ajantasaista tietoa pantasusien liikkeistä metsästyskoirien turvaamiseksi.” Luken mukaan pannoituksiin liittyvä lupahallinto on kuormittavaa ja työntekijöiden työhyvinvointia tai -turvallisuutta ei pystytä takaamaan. MARRASKUUTA 2020 NRO 134 Ympäristöministeriö (YM) on käsitellyt viisi esitystä uusiksi kansallispuistoiksi. Tänään Huomenna +4 -4 +4 -1 +6 +2 +4 +1 +6 +2 +5 +2 +9 +3 +9 +5 +9 +4 +8 +4 10 +7 +9 +6 -1 -6 +0 -3 +3 -4 +6 -3 +8 -1 +8 -0 +9 -1 +9 -1 +9 +2 +9 +3 10 +1 +9 +2 Aurinko nousee Helsingissä kello 8:29 ja laskee kello 15:42 Oulussa kello 9:08 ja laskee kello 14:59 Utsjoella kello ja laskee kello 10:23 13:31 ensi yö Helsinki 10 Turku 10 Jomala 10 Pori +9 Niinisalo +9 Tampere +9 Jokioinen 10 Lahti +9 Kouvola 10 Lappeenranta +9 Mikkeli +9 Ilomantsi +5 Joensuu +7 Kuopio +8 Lapinlahti +7 Viitasaari +8 Jyväskylä +9 Ähtäri +9 Kauhajoki +8 Vaasa +8 Ylivieska +5 Kajaani +4 Oulunsalo +2 Pudasjärvi +2 Suomussalmi +1 Kuusamo -1 Rovaniemi -1 Pello -2 Salla +1 Sodankylä -0 Kilpisjärvi -3 Utsjoki -1 to 11 +8 +9 +6 +5 +7 +9 +9 +9 +8 10 +8 +8 +8 +8 +8 +7 +7 +4 +6 +6 +8 +7 +7 +7 +2 +0 -1 -0 -1 -6 -2 pe +2 +2 +4 +2 +1 +0 -0 +1 +1 +1 +1 -1 +0 +0 +0 +2 +0 -0 +1 +2 +1 +1 -0 +1 -1 -1 -1 -1 -1 -2 -5 -3 la +1 +1 +3 +1 -1 +0 -2 +1 +1 +0 -0 -3 -1 -1 -2 -0 -0 -1 -0 +1 -3 -4 -3 -6 -6 -9 -8 -6 -12 -8 -10 -10 su +7 +7 +8 +6 +4 +5 +4 +5 +6 +5 +6 +1 +3 +5 +4 +4 +5 +3 +4 +4 +3 +2 +3 +1 +1 -0 -0 -1 -2 -2 -4 -4 ma +5 +6 +6 +5 +4 +4 +4 +4 +4 +4 +4 +2 +2 +3 +3 +3 +4 +3 +4 +5 +2 +1 +1 +1 +0 -1 -1 -2 -1 -1 -5 -5 Sadeluokituksessa on kaksi intensiteettiluokkaa. ”Oma näkemykseni on koko ajan ollut, että kannanhoidollinen metsästys on sallittava. Evolla alueen rajauksissa ja käytössä on enemmän selviteltävää. Kansallispuistoiksi ehdotetuista kohteista karsiutuivat tällä erää Korouoman rotkolaakso, Porkkalan saaristo sekä Punkaharjun ja Haarikon muodostama metsäinen kokonaisuus. ”Työryhmä, joka asetettiin valmistelemaan kannanhoidollista metsästystä, on löytänyt väylän mitä edetä. Niin kutsutun Evon tiedekansallispuiston esityksen takana ovat muun muassa Helsingin yliopisto ja muut tiedeyhteisöt, ympäristöjärjestöt sekä Museovirasto. Idässä ja Lapissa pilvysyy pysyy pääosin runsaana. Ympäristöja ilmastoministeri Krista Mikkonen (vihr.) arvioi, että Sallan kansallispuiston lakiesityksellä on edellytykset edetä eduskuntakäsittelyyn heti keväällä. Lukelta kerrotaan, että määrittelytyön tarkoituksena on mallinnuksen avulla tuottaa arvio populaatiokoosta, joka voisi olla suotuisan suojelutason alaraja Suomessa. Ruotsin susien suotuisan suojelutason referenssiarvoiksi on määritelty muun muassa susiyksilöiden määrä 300 ja 30 susipentuetta. Valmistelutyöhön on varattava runsaasti aikaa ja valmistelu on tehtävä huolella, ettei toteutus pysähdy valituksiin”, taustoittaa Leppä. SARI PENTTINEN LARI LIEVONEN Maaja metsätalousministeri Jari Leppä sallisi tietyin ehdoin suden kannanhoidollisen metsästyksen. Lieksassa seurattiin pihoissa käyneen suden jälkiä tammikuussa 2019.. Jos kaikki etenee suunnitelmien mukaan, kannanhoidollinen metsästys voisi olla mahdollista 2021–2022 talvella. 14,00), 60,67/kg. Luonnossa korostuvat vanhat, korkealla kasvavat ja tykkylumen muovaamat metsät sekä monimuotoiset aapasuot. Niiden tärkeyttä korostavat myös Luken riistantutkimuksen tutkimuspäällikkö Katja Holmala ja ohjelmajohtaja Sirpa Thessler. niin kauan kuin tavaraa riittää Sallaan ja Evolle tekeillä kansallispuistot KATJA LAMMINEN Sallatunturin ja Evon kansallispuistot Lähde: YM Evon kansallispuisto, Hämeenlinna Sallatunturin kansallispuisto, Salla Korouoman rotkolaakso karsiutui Punkaharju-Haarikko karsiutui Porkkalan saaristo karsiutui Tavoite suden kannanhoidollisen metsästyksen aloittamiseksi nytkähtää vihdoin eteenpäin, kertoo maaja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.). Alueen toimijoista kootaan työryhmä pohtimaan ratkaisuja. Alueet eivät kaikilta osin täytä kansallispuistojen vaatimuksia. 30 vrk sadesumma (mm) 18.10.–17.11. Sallatunturin liki 10 000 hehtaarin laajuisen alueen maisemat vaihtelevat tuntureista ja harjuista näyttävään, noin 250 metriä syvään Aatsinginhaudan rotkolaaksoon. 5 vrk:n sääennuste 18.11.–23.11. MT sää KESKIVIIKKONA 18. Tavataan joka päivä MT.FI +3 -3 20 15 10 5 2 1 Sade-ennuste (mm) 18.11.–20.11. Kansallispuistoverkoston laajentaminen on kirjattu pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitusohjelmaan. myynti 010 217 6776 vaihde 010 217 6777 www.tilasiemen.fi RGT PLANET Viljellyin mallasohra Suomessa Palveleva Tilasiemen WWW.LANKAMAAILMA.FI HELSINKI | TAMPERE | TURKU | OULU | VERKKOKAUPPA Tilaa verkkokaupasta kätevästi noutopisteeseen tai kotiovelle! Aurora 9,10 /150g (norm. Kansallispuistoja ryhdytään valmistelemaan itärajan Sallatunturille ja Kanta-Hämeen Evolle. Ilmoitus sai tyrmistyneen vastaanoton metsästäjiltä. Siellä susiyksilöitä on tuoreimman kanta-arvion mukaan 365. Lounaistuuli on kohtalaista. 70% villa, 30% polyamidi, 150g = 225m, puikot 4,5-5 mm Sportsragg 2,21 /50g (norm. 60% villa, 20% polyamidi, 20% akryyli, 50g = 100m, puikot 3,5 mm 17 väriä 52 väriä 36 väriä Vikingin sukkalankoja -35% Viikkotarjous Voimassa 16.-22.11. Kansallispuisto levittäytyisi 8 000 hehtaarin alueelle ja muodostaisi siten Etelä-Suomen laajimman metsäisen kansallispuiston. 11,60), 50,27/kg. ”Tämä määrittelytyö on nyt annettu Luonnonvarakeskuksen tehtäväksi ja raja-arvojen on oltava tiedossa ensi syksynä. Sallan ja Evon myötä kansallispuistojen määrä kasvaisi 42:een. Punkaharjun alue puolestaan on jo suojeltu luonnonsuojelulailla. Luken Holmala tai Thessler eivät halunneet kommentoida aihetta. 75% villa, 25% polyamidi, 150g = 375m, puikot 3-3,5 mm Raggen 7,54 /150g (norm. Flander kertoo, että Porkkala esimerkiksi on nykyisellään liian pirstaleinen alue. Alueella on paljon muutakin kuin metsäluontoa: harjuja, lukuisia pikkujärviä ja -lampia, pikkusoita ja virtavesiä sekä perinneympäristöjä. Evon metsät tarjoavat elin ympäristöjä erityisesti laho puulla ja pala neella puulla elävälle uhan alaiselle lajistolle. Ministeriön ympäristöneuvos Jukka-Pekka Flander huomauttaa, että kansallispuistoja perustetaan vain valtion maille, joten yksityisille maille ne eivät leviä. Luonnonvarakeskus (Luke) ilmoitti maanantaina, että se ei aio tulevana talvena pannoittaa susia. Ennuste päivisin klo 14. Korouoman katsotaan olevan toistaiseksi turhan pieni kansallispuistoksi. Nyt suden ulostenäytekeräys DNA-näytteiden saamiseksi sekä Tassu-havaintojärjestelmään tehdyt kirjaukset ovat erityisen tärkeitä, Leppä muistuttaa. Raja-arvojen ylittyessä kannanhoidollinen metsästys sallittaisiin.” Suomen pienin elinvoimainen susikanta on jo määritelty, se on vähintään 25 lisääntyvää paria. Myös ministeri Leppä kertoo olevansa harmistunut asiasta