Miten käy osuuskunnan osuusmaksujen, entä löytyykö porsaille ottajaa sen jälkeen. Totta kai pelottaa, toteaa sikoja Aurassa kasvattava Hannu Sirkiä. Julkisuudessa on väitetty, että kyse olisi HKScanissa äänivaltaa käyttävän osuuskunnan sisäisestä kiistasta ja valtapelistä. luetuin päivälehti! Pikkuiset tuohivirsut on yksi Vieno Teittisen suosikkitöistä. Suomi on talvisin musta mörköjen maa, eikä pimeässä ole mukava kulkea, hän sanoo. Nyt uhanalaisia luonto tyyppejä on 37. Valotalosta on tullut paikallinen perinne ja nähtävyys. Edes myyntiin ei tarvita kauppaa. Näkyy avunpyynnöissä Pikavippeihin ja muihin ottajalleen kalliiksi käyviin maksujärjestelyihin turvautuneisiin tiloihin ovat törmänneet sekä tilojen talousneuvontaan erikoistunut tilitoimisto että viljelijöiden henkistä hyvinvointia edistävän hankkeen työntekijä. Tilanne pahentunut Maatilat ovat olleet talousvaikeuksissa pitkään, mutta tänä vuonna monen tilanne on pahentunut entisestään. Sivu 4 Maistuvin jouluruoka tulee läheltä Sivu 9 MIELIPIDE. Sivu 6 UUTISET Karjankasvattajat seuraavan sydän syrjällään HK:n tilannetta ja edesottamuksia, sanoo sikoja kasvattava Hannu Sirkiä Aurasta. Jos lihatalo kaatuu, silloin kaatuu paljon muutakin. Kovaa työtä se joka tapauksessa koko lihakonsernilta vaatii. Rahapulaa on lähdetty paikkaamaan vakuudettomilla, kovakorkoisilla lainoilla. Tuohi taipuu myös taiteeksi Sulkavalaiset Vieno ja Tauno Teittinen työstävät lähimetsien tuohta käyttöja koriste-esineiksi päivittäin. Sivu 8 METSÄ SANNE KATAINEN Ahdingossa olevat tilat turvautuneet pikavippeihin Osa maatiloista ei enää saa maksuihinsa pankkien myöntämää vakuudellista lainaa. Kalkkunatila pärjää omillaan Perniöläinen Kirakan tila hoitaa koko kalkkunaketjun itse teurastusta ja savustusta myöten. Sivu 7 MAATALOUS PASI LEINO UUTISET Nurmon Bioenergia sai biokaasun tuotantolaitokseen tukea lähes 10 miljoonaa euroa. ”Kyseessä ei ole tuotantosuuntien välienselvittely eikä ulkoinen valtapeli, vaan ainoastaan huoli yhtiön taloudesta.” Sivu 5 HK:n lihantuottajat pelkäävät pahinta Ilmastonmuutos uhkaa tuntureita Vuonna 2008 ilmastonmuutos oli yhtenä syynä kuuden luontotyypin uhanalaistumiseen. Sivu 4 10 MIELIPITEET Yliö: Maaja metsätalous turvaavat tulevaisuutta Lukijalta: Lunastuslaki pitää uusia Tekstiviestit: Se siitä katovuodesta Sivu 9 Hevosopisto vähentää viisi Hevosopiston 85 ammattilaisen joukko harvenee viidellä. Lisäksi osalla tehtävät vaihtuvat opiston sopeutuessa koulutusmäärärahojen roimaan laskuun. Sivu 10 JOHANNES TERVO Valomies luo joulumieltä mörköjen maahan Sisarukset Jussi Lindholm ja Katri Kulmala pyörittävät perheyritystä, jonka päätuote on savukalkkuna. Jos lainarahaa joutuu ottamaan, niin mieluummin kannattaa mennä pankkiin puhumaan kohtuullisemmista koroista, sanoo MTK:n elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakola. Vippi käy kalliiksi Pikavippi on ottajalleen erittäin kallista rahaa. MT:n haastattelemat asiantuntijat kertovat kohdanneensa pikavippeihin turvautuneita tiloja ensi kerran tämän vuoden keväällä. PASI LEINO Kriisiyhtiöksi päätyneen HKScanin lihantuottajat ovat perin juurin huolissaan lihatalosta ja sen kohtalosta. Sirkiä toivoo hartaasti, että johtajistonsa ja hallituksensa uusinut yhtiö saa taloutensa kääntymään paremmaksi. Sirkiä on keskustellut muiden tuottajien kanssa, ja kaikki ovat yhtä huolissaan. Sisällä olevat lihatilit jäävät saamatta. Sivu 11 PÄIVYRI SAARA LAVI Sauli Sikkilän pihapiirissä Seinäjoella valoissa ei pihistellä. KESKIVIIKKONA 19. Hallituksessa LSO Osuuskuntaa edus tava Jari Mäkilä Oripäästä kiistää väitteet. JOULUKUUTA 2018 NRO 149 PERUSTETTU 1916 – 102 VUOTTA SUOMEN ASIALLA IRTONUMERO 2,50 € WWW.MT.FI • • • MT on Suomen 2
Millaisia ilmastotekoja yhteiskunnalla sitten on valittavissa. Vaikka väliaikaiseenkin käänteeseen pitää olla tyytyväinen, Orpo muistuttaa, että velanotto jatkuu ensi vuonna. Kansallinen ylpeys ei siihen taipuisi. Brexit tulee jakamaan kansaa vielä vuosikausia. Julkaisija: Viestilehdet Oy Jätä uutisvinkki toimitus@maaseuduntulevaisuus.fi Seuraa MT:tä verkossa maaseuduntulevaisuus.fi facebook.com/maaseuduntulevaisuus @maastul + TOIMITTAJALTA Ruoka kaikkien hampaissa ”Lihansyönnistä tulee massiivinen ongelma”, ”Lihansyönti koettelee maapalloa” ”Lihansyönnin kasvu uhkaa ympäristöä”. Miksi kännyköiden takuu on vain kaksi vuotta ja sen jälkeen onkin jo hankittava uusi malli. Kaikkia sataa keinoa ei toki kannata toteuttaa yhtä aikaa – eikä oikein voikaan. Puhuminen onkin iso osa päättäjien tärkeää työtä. Valtion talousarviossa menot ja tulot voisi pisteyttää sen perusteella, miten ne edistävät – tai jarruttavat – päästöjen vähentämistä. Eivät tietenkään, eivätkä kelpaa paljon muuallekaan. Parhaillaan eduskunnan käsittelyssä olevassa ensi vuoden budjetissa hallitus arvioi lainanottotarpeeksi 1,6 miljardia euroa. Elän parhaillaan vaihetta, jolloin lapset perustavat omia kotejaan. Opettajan työ on monin tavoin vaativaa, sillä asiaosaamisen lisäksi vaaditaan vahvoja sosiaalisia taitoja ja henkilökohtaista auktoriteettia.” ”Vastuuta koulurauhasta ei voi kuitenkaan sälyttää vain yksittäisten opettajien niskoille, vaan avainasemassa koko opettajakunnan yhtenäinen tuki. Toki lihanhimoisen on syytä tarkistaa tapojaan, jo terveydellisistäkin syistä, mutta onko järkeä syyllistää meitä kaikkia, niin syöjiä kuin ruuan tuottajia ilmaston pilaamisesta. Vaaleihin valmistautuville puolueille valtiovarainministeriön synkistely ei ole mukavaa kuunneltavaa. Valtion kassa on rajallinen, eikä toisaalta vaikka autoilijoita voi rokottaa määräänsä enempää. Spolanderin mukaan menojen ja tulojen epätasapaino on rakenteellista, joka johtuu väestön ikääntymisestä. Tässäkin Helsinki haluaa näyttää mallia. Vanhan kiteytyksen mukaan poliitikot puhuvat, mutta johtajat toimivat. Mutta ilmeisesti vähemmistö meistä kuuluu tähän ryhmään, sillä me suomalaiset syömme keski määrin suunnilleen sen verran lihaa kuin suositellaan. Kotimaiselle tuotannolle asetettuja tiukkoja ehtoja ei välttämättä ostajana noudateta. Helsinki tarjoilee joka päivä yli satatuhatta ateriaa. Orpo myöntää, että osan tästä selittävät kertaluonteiset erät, mutta valtaosan johtuu hänen mielestään talouden myönteisestä vireestä ja työllisyyden kasvusta, joita hallitus on päätöksillään tukenut. Ilmakehä ei kuitenkaan puheista piittaa. Samaan aikaan isovanhempien kodit tyhjenevät, kun edellisestä sukupolvesta aika on jättämässä. ”Hallitus ehtii kuitenkin saada näyttöä siitä, että harjoitettu menokuri ja talouspolitiikka ovat olleet oikeansuuntaisia.” ”Vastuullisuus on huono vaaliteema, vaikka hallituspuolueet sitä edelleen hehkuttavat. Kestävyysvajeella tarkoitetaan julkisten menojen suhdetta tuloihin. Miksi esimerkiksi lelut pakataan muoviin, ja miksi joka joulu pitää saada uusia leluja. Äänestäjien kannattaa kuunnella vaalikeskusteluja tarkalla korvalla. MARI PANTSAR Sitran johtaja, hiilineutraali kiertotalous mari.pantsar@sitra.fi Ilmastotyötä tehtäessä pitää kyetä syömään purkkaa ja kävelemään yhtä aikaa. RAHIKAINEN pasi.s.rahikainen@gmail.com LEHTIKATSAUS Vastuullisuus huono vaaliteema Ilkka pitää valtionvelan käännettä merkkinä oikeasta talouspolitiikasta, vaikka talouskasvun uskotaan nyt hidastuvan. Ranskan mallin mukaan yrityksiä voitaisiin vaatia jakamaan syömä kelpoinen ruoka eteenpäin, jätteeksi heittämisen sijaan. Valtiovarainministeriön ylijohtajan Mikko Spolanderin mielestä valtion mahdollisuus lyhentää velkaa johtuu pääsääntöisesti kertaluonteisista tekijöistä, eivätkä ne korjaa pysyvällä tavalla julkisten tulojen ja menojen epätasapainoa. Leikkauksista ja veronkorotuksista huolimatta tulot eivät ole riittäneet kattamaan menoja. Miljoonien ja miljardien jakaminen ilman vastuullisuutta tuo vain uuden ja syvemmän velkakierteen.” Brexit jakaa brittejä kauan Annamari Sipilä kirjoittaa Helsingin Sanomissa Britannian EU-erosta. Huolimatta siitä, millainen hallituspohja kevään vaalien jälkeen syntyy, tiukka taloudenpito jatkuu edelleen. Vaikka valtiontalouden tilanne näyttää nyt hyvältä, valtiovarainministeriö ennakoi huonompien aikojen olevan näköpiirissä. Lisäksi nurmiviljely on toimiva osa viljelykiertoa ja sitoo ilmakehästä typpeä peltoon sisältäessään apilaa. Vaalilupauksia on helppo antaa, mutta niiden pitäminen saattaa olla vaikeaa. Ministeriön mukaan talouskasvu uhkaavat muun muassa kauppakonfliktien kärjistyminen entisestään, Italian talous politiikan suunta sekä brexitiin liittyvät epävarmuudet. Nyt en ole enää varma. Ilmastonmuutos on tosiasia, ja sen hidastamiseksi on tehtävä jotain. Ei sata, eikä tuhat vaan monta tuhatta. Viime viikolla valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) ja koko hallitus saivat ilouutisen. Historia tuntee merkittäviä puheita, joilla on innostettu ihmisiä ja yhdistetty kansakuntia. Suomen oloissa nurmi kasvaa erinomaisesti, ja siksi maitotuotteet ja naudanliha ovat luontevia ja tärkeitä osia kotimaisessa ruuantuotannossa. Oli suuntaus mikä tahansa, vaihtoehtoja riittää. Miksi usein tulee halvemmaksi hankkia uusi kodinkone kuin korjata vanha. Osa verotuotoista kannattaa käyttää vähäosaisten ihmisten aseman kohentamiseen perusturvaa parantamalla tai pienituloisten verotusta keventämällä. Opposition rahanjakolupaukset lämmittävät paljon enemmän niukkuuteen kyllästynyttä äänestäjää. 2 Maaseudun Tulevaisuus keskiviikkona 19. Ilmastotyötä tehtäessä pitää myös kyetä syömään purkkaa ja kävelemään yhtä aikaa. Keinoista ilmastokriisin ratkaiseminen ei siis jää kiinni. Se on peräisin ranskan kielen puhumista tarkoittavasta sanasta. joulukuuta 2018 Päätoimittaja: Jouni Kemppainen Toimituspäällikkö: Jussi Martikainen Sähköposti: etunimi.sukunimi@maaseuduntulevaisuus.fi Maaseudun Tulevaisuus on maaja metsätaloustuottajain äänen kannattaja. ”Sekä OAJ:n barometreissa että yliopiston tutkimuksessa valtaosa kiusaamisesta tuli oppilaiden suunnasta. Lähialueen asukkaille voitaisiin antaa etuosto-oikeus tuulivoimahankkeista Tanskan esimerkin mukaisesti. Lisälainanoton sijaan valtio kykenee tänä vuonna lyhentämään velkaa lähes miljardilla eurolla. Samaa olen miettinyt viime kuukausina myös Suomessa, jossa monet päättäjät ovat esittäneet vaikuttavan kuuloisia kannanottoja ilmaston puolesta. Nyt olisi hyvä tilaisuus varustaa nuorten koteja edellisen sukupolven tavaroilla – mutta arvatkaa, kelpaavatko ne. Pahin ympäristöteko ruuan suhteen on heittää sitä hukkaan. Esimerkiksi oikeistolainen saattaa suosia markkinapohjaisia ohjauskeinoja. Mikä on todella ikävää, sillä näinhän ei ole. Parhaimmillaan puheet pohjustavat ja perustelevat tekoja. Kyllä on, jos liha kuuluu joka ateriaan ja sitä syö runsaasti. Rehnin mukaan nyt on oikea aika vahvistaa julkisen talouden puskureita ja varustautua seuraavaan taantumaan. Enemmän kiikastaa tahdosta toteuttaa niitä. Monta keinoa jäi vielä ylikin, ja sittemmin olemme saaneet paljon vinkkejä uusista työkaluista. Päästöjä pitää vähentää tavoilla, jotka eivät pahenna eriarvoisuutta, vaan mieluummin keventävät sitä. Jos vaikka lämmitys öljyn veroa nostetaan Ruotsin mallin mukaan, on samalla syytä tukea energiaremonttien tekemistä ja vähäpäästöisen lämmityksen asentamista. Suurten valinnoilla on väliä. Tämä tuli mieleeni, kun YK:n ilmastokokous Puolan Katowicessa venyi yli vuorokauden aiottua pitemmäksi – kaksi viikkoa jatkuneiden neuvottelujen jälkeen. Pitääkö joululomalla lentää Thaimaahan ja onko syytä houkutella yhä useampia aasialaisia lentämään Suomeen. Luulen, että myös lihanja jopa maidontuottajatkin kokevat olevansa, jos eivät nyt ihan rikollisia, niin pahantekijöitä kumminkin. Vaikka valtiontalous saataisiinkin lähivuosina tasapainoon, riittää valtion 105 miljardin euron velkataakassa maksettavaa. Valitettavasti tutkimukset osoittavat, että opettajat kiusaavat myös toisiaan. Vauhtiin pääsisi kuitenkin toteuttamalla alkuun vaikka edes kymmenen keinoa. Katsopa vaikka netin kirpputorilta, montako sohvakalustoa tai pöytäryhmää siellä on myynnissä. Talouskasvusta ja työttömyyden alentumisesta huolimatta hallitus arvioi vielä pari kuukautta sitten, että lisävelkaa pitää ottaa noin miljardi euroa. Ilmastotyön saralla teot ovat kuitenkin antaneet enimmäkseen odottaa itseään. Kaikkein järkevintä on ostaa ruokaa vain sen verran kuin syö. Ravitsemussuositukset kehottavat rajoittamaan punaisen lihan syönnin 500 grammaan viikossa. Nämä ovat tuttuja otsikkoja tältä syksyltä. Ruokaan palatakseni: myös jouluna on järkevää syödä lihaa kohtuullisesti niin kuin useimmat meistä tekevätkin ja kaiken kaikkiaan koostaa ruokavalionsa moni puolisesti ja kasvispainotteisesti. Keskimääräinen kulutuksemme on 520 grammaa. Se pitää maaseudun ja sen elinkeinojen puolta sekä huolehtii maaseudun henkisestä ja taloudellisesta hyvinvoinnista. Julkisissa hankinnoissa esiintyy välillä moraalista horjuntaa. Maanantaina julkistamassaan ennusteessa ministeriö arvioi, että talouden huippusuhdanne on tällä erää ohi. Tekemättömyys ei johdu työkalujen puutteesta. Ja syödä hyvillä mielin sen, minkä syö. Railo on syvä ja näyttää vain syvenevän. Helsingin lihahankinnoissa kotimaisuusaste on jo 80 prosenttia eli pääkaupunkiseudun korkein (MT 10.12.). Synkkiä näkymiä maalaa myös Suomen Pankki. Tutkijat varoittavat kasvavan lihansyönnin vaaroista ja media tarttuu aiheeseen. Mitä ikinä brexitin kanssa tapahtuukaan, pettyneitä tulee olemaan miljoonia. Kuluvan vuoden budjettia laadittaessa lisävelanottotarpeeksi arvioitiin kolme miljardia euroa. Mutta kun ruuasta puhutaan tähän sävyyn, niin ruokailusta tulee syyllinen olo. Valtiokonttori ilmoitti, ettei se joudukaan nostamaan loppuvuodelle kaavailtua 2,2, miljardin euron lainaa. Kivutonta EU-eroa – tai EU-eron perumista – ei ole.” Myös opettajaa kiusataan Savon Sanomat vaatii, että opettajien kokemaan kiusaamiseen on puututtava heti. Siitä on syytäkin syyllistyä. Muutos velanottajasta maksajaksi tuli hallituksellekin yllätyksenä, eräänlaisena joululahjana. Huolimatta siitä, että hallitus on onnistunut omilla toimillaan alentamaan kestävyysvajetta neljä miljardia euroa, vaje uhkaa jälleen paisua. Onko lihan syömisestä sitten syytä ahdistua. Pankin pääjohtajan Olli Rehnin mielestä myös ilmastonmuutos on valtava markkinahäirikkö, jolla on suuri merkitys pitkän aikavälin talous kasvun ja talouden kestävyyden kannalta. ”Voitaisiinko britit todella panna äänestämään uudelleen. Vaihtoehtoja löytyy tukuittain eri arvomaailmoja ja ajatusmalleja edustaville poliitikoille. Olisiko nyt johtajien aika. Metsänomistajille voitaisiin myöntää korvaus metsänielujen kasvattamisesta. Biopolttoaineita voisi velvoittaa käyttämään autojen lisäksi laivoissa ja lentokoneissa. Vastuullista talouspolitiikkaa tarvitaan tulevallakin vaalikaudella jos aiotaan uudistaa perusturvaa, huolehtia tieverkoista tai kehittää koulutusta ja tutkimusta. Ministeriö synkensi hallituksen riemun Muutos velanottajasta maksajaksi tuli hallituksellekin yllätyksenä.. Teollisuutta voisi tukea uudistumaan vähäpäästöiseksi. Kotitalousvähennystä voitaisiin korottaa energiaremonteissa ja uusiutuvan energian asennuksissa. Entä miksi kumisaappaat kestävät käytössä vain vuoden. Sitra julkaisi viime viikolla sadan yhteiskunnan ilmastoteon listan. Helpointa on puhua syömisestä, sillä jokainen meistä syö joka päivä ja voi siten kokea vaikuttavansa. Nämä ja 92 muuta keinoa osoittavat, miten laaja kirjo erilaisia konsteja päättäjillä on käytettävissään päästöjen vähentämiseksi. Vasemmistolainen voi taas valita valtion investoinnit vähäpäästöisiin rakenteisiin. Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ja Orpo arvioivat, että hallituksen talous politiikka ainakin osaksi selittää yllättävän muutoksen. Viime kädessä rehtorit vastaavat esimiesasemassa siitä, ettei asiatonta käytöstä sallita keneltäkään koulutyöhön osallistuvalta.” PÄÄKIRJOITUS S uomen valtio on velkaantunut finanssikriisin jälkeen yhtäjaksoisesti kymmenen vuotta. Nollapäästöisille autoille voisi asettaa nollaverot. Kaupunki hankkii jatkossa possua, jota on lääkitty vain sen tarpeiden mukaan ja joka on saanut pitää saparonsa. Orpo muistutti eduskunnan budjetti keskustelun yhteydessä, ettei ensi vuonnakaan ole mitään uutta jaettavaa. Talous kasvun hidastumisen lisäksi vajetta paisuttaa syntyvyyden lasku. Pankin eilen julkistaman ennusteen mukaan talouskasvun nopein vaihe on ohitettu ja työllisyyden ennustettua nopeampi kasvu on jäämässä väliaikaiseksi. Helsinki vaatii nyt saparon Suurista kaupungeista Helsinki näyttää mallia ruokahankintojensa vastuullisuudessa. Näin joulun alla voisi mieluummin puhua kaikesta muusta kuluttamisesta, joka rasittaa luontoa. Ministeriön arvion mukaan kestävyys vaje on noin yhdeksän miljardia euroa. Suosituksessa on otettu huomioon terveyden lisäksi myös ympäristö vaikutukset. Vaikka Britannian poliittinen tilanne on epävakaa, yksi asia on varma. Siis keskimäärin mihinkään isoon muutokseen suurimmalla osalla ei ole tarvetta. RIITTA MUSTONEN riitta.mustonen@mt.fi VIERAILIJA Poliitikot puhuvat, johtajat toimivat Lainasana kotoiselle eduskunnallemme on parlamentti. Tai yleisestikin voi ihmetellä, miksi kodinkoneet tehdään kestämään vain viisi vuotta. Tämäkin on vanhastaan tuttua tietoa etenkin yläkouluista. Helsingin päättäjät ovat ymmärtäneet, että tuotannolta voi kyllä vaatia, kunhan noudattaa vaatimuksia itsekin. Pitkään uskoin, että ei
Samsung Galaxy A7 349 € tai 9,68 €/kk/36 kk yht. UUTUUS Samsung Galaxy J6 179 € tai 4,96 €/kk/36 kk yht. 98,64 € norm. Puhdas Android One. joulukuuta 2018 UUTISET DNA Asiakasetuhinta: DNA:n puhelinliittymäasiakkaana voit saada valittujen puhelinten myyntihinnasta ylimääräisen alennuksen. DNA-puhelinliittymäsi tulee olla otettu käyttöön vähintään yhtä kuukautta ennen etuhintaisen puhelimen ostoa. Pidennetty 3 vuoden DNA Takuu on voimassa 20.10.2015 ja tämän jälkeen DNA:lta ostetuille matkapuhelimille ja tableteille. Koe elämä täysissä väreissä. Enemmän on parempi. 68,40 € norm. Samsung Galaxy Tab A 10.1 32 Gt -tabletti 199 € tai 5,52 €/kk/36 kk yht. Nokia 6.1 199 € tai 5,52 €/kk/36 kk yht. 348,48 € UUTUUS Xiaomi Redmi 5 99 € tai 2,74 €/kk/36 kk yht. 6,3” FullView-näyttö ja 3D-kasvojen-tunnistus. * Retina HD -näytössä 3D Touch -ominaisuus. 399 € Kaksoiskamerat edessä ja takana. Honor 10 64 Gt 299 € tai 8,30 €/kk/36 kk yht. Ei jälleenmyyjille. Laitteiden värit ja saatavuus vaihtelevat myymälöittäin. 349 € Tekoälyohjattu tuplakamera, 5,84” FullViewnäyttö ja upea lasirunko. Pidennetty 3 vuoden DNA Takuu: Ostamaasi puhelimeen tai tablettiin 36 kk takuu mikäli valmistajan myöntämä takuu on lyhyempi. Anna sen näkyä. 12 MP kameralla kuvaat videot 4K-tarkkuudella. 69 € Hyppää uuteen SpiderMan -seikkailuun. *Arvonta-aika 1.12.2018–13.1.2019. Huawei Nova 3 399 € tai 11,08 €/kk/36 kk yht. Tuotteita on rajoitetut erät. Apple iPhone 6s 32 Gt 299 € tai 8,30 €/kk/36 kk yht. Korko % ja kulut €. Koroton ja kuluton DNA Maksuaika: Voit ostaa puhelimet ja tabletit esim. 1178,64 € Super Retina -näyttö, entistä nopeampi Face ID ja uraauurtava kaksoiskamerajärjestelmä syvyydensäädöllä. Voit ostaa vuoden sisällä korkeintaan yhden etuhintaisen puhelimen. 299 € Alumiinista muotoiltu mestariteos. Hinnat voimassa 23.12.2018 asti. Marvel’s Spider-Man PS4-peli 39 € tai 1,08 €/kk/36 kk yht. Huippuarviot saanut toimintapeli.. Takuu kattaa laitteen valmistusviat, kun laitetta on käytetty asianmukaisesti ja ohjeiden mukaan. Etuhinta on voimassa kuluttaja-asiakkaille ja mikroyrityksille. Kaikki joulun toivelahjat löydät meiltä – aina edulliseen DNA Hintaan Osta ja voit voittaa auton Kaikki 13.1.2019 mennessä tehdyt DNA-ostokset osallistuvat BMW 225xe Active Tourer Business -hybridin arvontaan (arvo 44 074 €). Apple iPhone XS 64 Gt 1179 € tai 32,74 €/kk/36 kk yht. 5,5” Full HD+ -näyttö, 16 MP kamera ZEISS-optiikalla. Vaihtohyvitys ei voi ylittää uuden laitteen hintaa. Arvonnan säännöt: dna.fi/auto-arvonnan-saannot dna.fi/joulu | DNA Kauppa Enemmän onnistuneita lahjoja. Taltioi upeat valokuvat älykkäällä kameralla. 169 € Upea 5,7” Full Screen -näyttö, tehokas prosessori ja yhdellä latauksella jopa kuukauden valmiusaika. JBL TUNE600NC langattomat vastamelukuulokkeet 69 € tai 1,90 €/kk/36 kk yht. 298,80 € norm. 38,88 € norm. 198,72 € norm. 449 € Kolmoiskamera laajentaa näkymääsi. 99 € Langattomat on-ear -kuulokkeet aktiivisella melunvaimennuksella ja JBL Pure Bass -äänellä. DNA Vaihtohyvitys: Hyvitämme nykyisistä, toimivista ja ehjistä matkapuhelimista ja tableteista vaihdossa uuteen puhelimeen tai tablettiin 1–1000 €. 298,80 € norm. Selfiekamera säädettävällä salamalla. 398,88 € norm. 36 kk maksuajalla vaikka et olisikaan DNA:n liittymäasiakas. 279 € Ohut ja kevyt muotoilu, terävä 10” näyttö ja erinomainen kamera. Maaseudun Tulevaisuus 3 keskiviikkona 19. 198,72 € norm. Alennuksen suuruus vaihtelee puhelinkohtaisesti. 178,56 € Upea 5,6” Infinity-näyttö. Kysy lisää DNA Kaupan myyjältä, kun tuot laitteesi vaihtoon
Kokouksissa toimitetaan yhdistysten johtokunnan tarvittavien jäsenten, aluevastaavien, liittokokousedustajien sekä tarvittavien edustajien vaali eri tehtäviin. Kaupan neuvotteluasemaa suitseva lainsäädäntö yritetään saada pakettiin vielä tänä vuonna. Ne ovat tämän vuoden juttu. Seuraavaksi maatalousuudistusta alkaa vetää Romania. klo 10.00 Ke 2.1. MATTI TUOMINEN Nurmon biokaasulle tukea 9,4 miljoonaa Työja elinkeinoministeriö on myöntänyt Nurmon Bioenergia Oy:lle tukea 9,36 miljoonaa euroa biokaasulaitoksen rakentamiseen. ”Katse kääntyy myös kaupan puoleen. joulukuuta 2018 Uutispäällikkö: Niklas Holmberg uutispaallikot@mt.fi Toimitussihteerit: Antti Kantola,Pirjo Loiskekoski ja Paula Liesmäki toimitussihteerit@mt.fi Suomen 2. Sekä Autio että kärsämäkeläinen tilitoimistoyrittäjä Esa Piiroinen pitävät pankkien näkemystä maatilojen taloustilanteesta aivan liian valoisana. Pitkäjänteisyys on tärkeää viljelijöille.” MARIA POHJALA BRYSSEL Dieselveron korotus kuritti maaseutua Vuoden 2012 dieselveron korotus on kurittanut erityisesti maaseutua. Lantaa mädätettäisiin 100 000–150 000 tonnia vuodessa. Käytännössä mitä voi tehdä, on esimerkiksi apu jaksamiseen Välitä viljelijästä -työn kautta.” Kuluttaja voi auttaa ostamalla kotimaista. ”Ehdollisuus vaatii vielä työtä ja hakee uomiaan. Tilanne käy selville maataloutta läheltä seuraavien asiantuntijoiden MT:lle antamista haastatteluista. Pe 28.12. Viljelijöillä tulot ovat olleet tosi tiukassa ja monella arki on taistelua.” MTK yrittää parantaa tuottajan neuvotteluasemaa ja viljelyn kannattavuutta, mutta järjestöllä ei ole esimerkiksi lainoitusta. Suomen mukaan Itävalta on edistynyt asetusten käsittelyssä hyvin ja Euroopan komission esittämä cap-suunnitelma on yksinkertaistunut neuvoston käsittelyssä. Pahin esimerkki on tila, jolla oli kymmenkunta eri pikavippiä, yhteensä 40 000 euroa. Laitos on suurin biokaasun liikennekäyttöön suunniteltu hanke Suomessa, kustannusarvio on 33,5 miljoonaa euroa. Tuen osuus on 28 prosenttia. ”Taloustilanteen kiristyminen näkyy selvästi tilitoimistojenkin arjessa”, Piiroinen toteaa, vaikka korostaakin, etteivät pikavipit ole ”ainakaan vielä” näkyneet hänen omien asiakkaidensa papereissa. ”Maatalous on tällä hetkellä niin ison mittakaavan tuotantoa, että taloussuunnittelun ja yritysjohtamisen merkitys on kasvanut. Loppumarkkina on kuitenkin haastava, koska ostajia on useimmiten vain se tietty”, Mäki-Hakola huomauttaa. Joulun alla on hyvä pohtia viljelijän saaman tulon reiluutta”, Mäki-Hakola painottaa. ”Voi hyvin olla, että pikavippejä on otettu yksityistalouden menoihin, joiden hoitamiseen tilalla on oma tilinsä.” Kakriaisen mukaan yhä useammalla tilalla perintätoimistojen kautta kulkevat Melan maksut, verot, lasten päivähoitomaksut, lomitusmaksut, etenkin sijaisapumaksut, ja monet muutkin jokapäiväiset menot. Laitos tuottaa täysillä käydessään kaasua 6 000 henkilöautolle. ”Itävallan hyvän työn tulisi olla perustana Romanian kaudelle”, Suomea kokouksessa edustanut Leppä kertoo. Maahan porataan 7–8 kilometriä syvä porakaivo, joka tuottaa kaukolämpöä 29 gigawattituntia vuodessa. Ne ovat tämän vuoden juttu. Maataloustuottajain yhdistysten SYYSKOKOUKSET pidetään 27.12–28.12.2018 maataloustuottajaliitoittain seuraavasti KAAKKOIS-SUOMI Lappee 28.12. Mädättämöä Nurmoon ollaan tilaamassa ulkomailta, kaasun nesteytystä kotimaasta. Tulosten perusteella dieselveron korotuksesta hintoihin siirtyi suurempi osuus myös verrattain pienituloisilla ja alhaisen asuntovarallisuuden alueilla. Tutkimus osoittaa myös, että suomalaiset ajavat vanhemmilla ja vähemmän arvokkailla autoilla kuin ruotsalaiset ja norjalaiset. ”Emme ole esittämässä korkeimpia määriä. SATAKUNTA Kiukainen 27.12. ”Akuutissa tilanteessa ulkopuolisen apumahdollisuudet ovat rajalliset. Jos lainarahaa joutuu ottamaan niin mieluummin sitten pankin kanssa keskusteluun kohtuullisimmilla koroilla.” Talouden kiristyessä laskutaidon merkitys korostuu. käsittely. ”Kaikkiaanhan teema kertoo taloudellisesta ahdingosta. Onneksi hän oli ottanut aikalisän ja selvinnyt tilanteesta ilman pikavipin ottamista.” Vaikka tilitoimistoon toimitetuissa tositteissa ei näkyisikään merkkejä pikavipeistä, se ei välttämättä ole koko totuus, Piirainen korostaa. Vuoteen 2025 mennessä lähes koko tuotanto käytettäisiin liikenteessä. ”Monet jäsenmaat ovat olleet rahoituskysymyksistä kanssamme samaa mieltä: kakkospilarin rahoituksen tulisi säilyä ennallaan. Tärkeintä on saada direktiivi valmiiksi”, maaja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) kommentoi Suomen kantaa. 19.00 Kiukaisten seuratalo Kahvi klo 18.30 Kokouksissa käsitellään maataloustuottajain yhdistysten sääntöjen 10 §:n 2 momentissa mainitut asiat; mm. ”Keväällä kohtasin pikavippeihin turvautuneen tilan ensimmäisen kerran.” Kahden suurimman maatalouden lainoittajapankin eli OP:n ja Nordean edustajat totesivat MT:n haastattelussa 26.11., että maatilat ovat hakeneet tänä syksynä muutoksia lainojen maksuohjelmiinsa ”odotettua vähemmän”. Tuottajien taloudellinen tilanne on kuitenkin heikko. ”Alle satasen maksu kasvaa korkojen ja maksujen myötä vuodessa tai kahdessa moninkertaiseksi summaksi.” Osa perintätoimistojen asiakkaiksi joutuneista ei myöskään tiedä, että perintätoimiston kanssa kannattaisi neuvotella maksujen yhdistelemisestä. Euroopan parlamentin esittelijälle, italialaiselle Paolo De Castrolle tärkeää on ollut, että myös suuret yritykset saadaan direktiivin piiriin. Tilat voivat olla lannan tuottajia tai lannoitteen vastaanottajia, Paavola kertoo. Tämä komission ehdottama uusi ehdollisuus tuo jäsenmaille tiukkoja ympäristövaatimuksia, kuten velvoitteita turvemaiden suojeluun, viljelykiertoon sekä talviaikaiseen kasvipeitteisyyteen. Tulevan kauden EU:n maatalouspolitiikan suunnitelma sisältää jäsenmaille pakollisia ympäristötoimia, jotka ovat kaikkien unionilta tulleiden tukien perusehto. Pääraaka-aineena karjan lantaa käyttävä laitos rakennetaan Nurmoon parin kilometrin päähän Atrian lihatehtaasta. Alimpien tulojen, varallisuuden ja väestötiheyden alueilla sekä maaseutumaisimmilla alueilla se oli hieman alle 80 prosenttia. ”Tällä hetkellä luomme tilanteen helpottamiseksi työkaluja, esimerkiksi sähköisiä markkinapaikkoja”, Mäki-Hakola kertoo. ”Ihan järkyttävää! Näitä tilanteita tulee tällä hetkellä viikoittain vastaan”, Autio kertoo. Karjanlannan lisäksi laitos käyttää Atrian teurastamon biojätteitä, teollisuuden muita sivuvirtoja, ruokajätettä ja nurmea, hanketta Heikas Oy:n Jyrki Heilän kanssa vetävä Teija Paavola Nurmon Bioenergiasta kertoo. Euroopan komission esitys suojelisi pieniä ja keskisuuria tavarantoimittajia kaupan epäreilulta kohtelulta. ”Pankki ei ole halunnut myöntää vakuudetonta luottoa ja viljelijäasiakas päätyi etsimään vuotavan katon suhteen muuta rahoitusta.” Lapualainen maatalouden erityisasiantuntija ja maatilojen taloushallintoon erikoistuneen Wikli Groupin toimitusjohtaja Osmo Autio puolestaan on törmännyt jo moniin maatiloihin, joilla taloustilannetta on paikattu ottamalla pikavippejä velkojen korkojen maksuun. Tukea myönnettiin myös Tampereelle geotermisen energiaan TEGS Finland Oy:lle 2,12 miljoonaa euroa. Nurmon Bioenergiasta 90 prosenttia omistaa Kauhavalla toimiva sikayhtiö Heikas Oy ja 10 prosenttia Atria. Nurmon Bioenergia hakee ympäristölupaa ja kaavoitus on käynnissä. On kuitenkin syytä huomioida, että kaikilla alueilla vain osa veronkorotuksesta siirtyi hintoihin. ”Silloin jokaisesta maksusta ei perittäisi erillistä maksua.” Kakriainen ehdottaa yhdeksi ensiavuksi tilanteeseen MTK:n oman perintätoimiston perustamista. Sääntömuutoksen tavoitteena on siirtyä nykyisen syysja kevätkokouksen (kahden kokouksen) mallista yhden vuosikokouksen malliin. Se selviää tutkimuksesta, jonka valtioneuvosto tilasi ja jonka tekivät yhteistyössä Valtion taloudellinen tutkimuskeskus, Palkansaajien tutkimuslaitos ja Berkeleyn yliopisto. Karjatiloja hankkeeseen on tulossa mukaan 50 kilometrin säteellä ehkä kymmeniä. klo 12.00 Lehti ei ilmesty ma 24.12., ke 26.12. ”Kerran asiakkaamme sanoi, ettei ole enää muuta keinoa selvitä menoista kuin pikavippi. Kaasu nesteytetään ja käytetään aluksi teollisuudessa. ”Se voisi ostaa jäsenten erääntyneitä laskuja ja hoitaisi niiden perinnän muita perintätoimistoja inhimillisemmin ehdoin.” Epäreiluja kauppatapoja hillitsevä esitys lähellä maalia Epäreilujen kauppatapojen direktiivineuvottelut EU:ssa vetelevät viimeisiään. Näin pahaan jamaan ajautuneita tiloja ei aiemmin tullut vastaan lainkaan, Autio korostaa. Pahimmillaan tilanne on jopa niin, että pankistaan kielteisen lainapäätöksen saanut viljelijä on keksinyt pyytää lainaa perintätoimistolta ja tilan päärakennuksen kattoremontti on tehty perintätoimiston ”maksujärjestelyn” nimellä, kertoo MTK-Pohjois-Karjalan Vipuvoimaa viljelijälle -hankkeen päällikkö Maija Kakriainen. ”Kauppa porskuttaa, mutta alkutuottajan asema on heikko”, hän sanoo. Suurimpien tulojen, varallisuuden ja väestötiheyden alueilla sekä kaupunkimaisimmilla alueilla veronkorotuksen läpimeno oli noin 60 prosenttia. EU:n neuvoston ja parlamentin väliset neuvottelut tiivistyvät kysymykseen siitä, minkä kokoisia yrityksiä epäreilut kauppatapojen lainsäädäntö suojelisi. ”Kuinka moni joutuu turvautumaan pikavippeihin, en osaa siitä sanoa mitään. 18.30 Liiton toimisto, Lappeenranta Yhdistyksen sääntömuutoksen 2. luetuin päivälehti Varaa oma ilmoituspaikkasi ilmoitus@mt.fi tai soita 020 413 2321 Maaseudun Tulevaisuuden joulun ja vuodenvaihteen ajan ilmoitusten poikkeusaikataulu Ilmestyy Aineistot Pe 28.12. Neuvosto on ollut valmis joustamaan siten, että 300 miljoonan euron liikevaihdon omaavat yritykset saisivat olla mukana – mutteivät sitä suuremmat. EU:n maatalousministereiden neuvosto keskusteli maanantaina Brysselissä maatalouspolitiikan uudistuksesta (cap) vuosille 2021–2027. Pe 21.12. Muut mahdolliset asiat. ”Pahinta perintätoimistojen kanssa asioitaessa on se, että siellä pienistäkin maksuista alkaa nopeasti kertyä yhä suurempia summia”, Kakriainen sanoo. Suomen tavoitteet neuvotteluille ovat, että maaseuturahoitus pysyisi nykytasolla. Ympäristötoimien lisäksi rahoituskysymykset vaativat panostusta. Myös hiilidioksidi voidaan ottaa jatkossa talteen. TERHI PAPE-MUSTONEN Vakuudettomat pikavipit ja perintätoimistojen myöntämät vakuudettomat ”lainat” ovat yhä useammalla maatilalla arkipäivää. Kakriaisen tiedossa on yksi perintätoimiston kanssa tehty lainan kaltainen järjestely. Pe 28.12. JOUKO KYYTSÖNEN ”Näin pahaan jamaan ajautuneita tiloja ei aiemmin tullut vastaan lainkaan. Pikavipeistä on tullut syvimmissä ongelmissa olevien tilojen arkea Pahimmillaan tiloilla on perintätoimistoista otettuja lainoja, jotka korkoineen ja kuluineen moninkertaistavat lainasumman. Maataloustuottajain yhdistysten johtokunnat MTK:n elinkeinojohtaja: Arki on taistelua monelle viljelijälle MTK:n elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakola kertoo, ettei pikavippien yleistyminen ole noussut järjestössä esiin. Alimmissa alueellisissa tuloja varallisuusryhmissä veronkorotuksesta siirtyi hintoihin 15–20 prosenttiyksikköä enemmän kuin ylimmissä tuloja varallisuusryhmissä. 4 Maaseudun Tulevaisuus UUTISET keskiviikkona 19. Laitoksen teho on viisi megawattia ja vuosituotanto 35 GWh. Riskinä on, että koko esitys vesittyy, jos tavoitteet ovat liian kunnianhimoiset. JUHANI REKU JUKKA PASONEN Vakuudettomiin lainoihin päädytään tiloilla tilanteessa, jossa pankit eivät enää myönnä niille muuta rahoitusta päivittäisten asioiden hoitoon. Koskienergia Oy:lle myönnettiin 2,87 miljoonaa euroa uuden vesivoimalaitoksen rakentamiseen Kuhankoskelle Laukaaseen. Tarkoitus on saada luvat kuntoon keväällä ja aloittaa rakentaminen kesällä. Suomi ajaa maltillista linjaa. Jutun perusteella tilojen taloustilanne vaikutti kahden hankalan kasvukauden jälkeen jopa lievästi ennakoitua valoisammalta. hyväksytään toimintasuunnitelma ja talousarvio sekä vahvistetaan jäsenmaksut vuodelle 2019. klo 16.00 Ma 31.12. Pitää katsoa, miten esimerkiksi valvonta hoidetaan siten, että se täyttää yksinkertaistamisen tavoitteen”, Leppä sanoo. Viljelijä ei itse enää edes tiennyt, mistä kaikkialta niitä oli ehditty ottaa. Pientä apua tilanteeseen on saatu neuvoteltujen kriisipakettien ja vakuutusmaksujen lykkäämisen kautta. Ehdotelmassa on useita Suomelle vaikeita kysymyksiä. Keväällä kohtasin pikavippeihin turvautuneen tilan ensimmäisen kerran.” OSMO AUTIO
Porsaat menevät välityksen kautta loimaalaiselle lihasikalalle. Jos jotakin arveluttavaa löytyy, ehdokkaalle suositellaan mieluummin vaikkapa sivistysvaliokuntaa. Sirkiän mukaan lihatalon murheet eivät ole vieneet yö unia, mutta monenlaista joutuu miettimään. Vih doinkin Suomi pääsee samalle viivalle muiden vakoilun suur valtojen kanssa! Se, mikä on laitonta FSB:lle, CIA:lle, MI6:lle ja Mossadille Suomessa, tulee lailliseksi suomalaisille vakoilijoille ulkomailla. Tietosuojavaltuutettu, tutkisitko taustani. Suomessa sen brändinä tunnetaan muun muassa Naapurin Maalaiskana. HKScan valmistautuu ylimääräiseen yhtiökokoukseen. Alistuuko hän ratkaisuun nöyrästi ja toteaa, että taustani on tosiaan hieman arveluttava. HKScania omistava Lantmännen on hankkinut Suomesta myös Raision rehu teollisuuden sekä K-ryhmän maatalouskaupan. Miten ehdokas reagoi, jos häntä ei kelpuuteta valiokuntaan. Lantmännenin toimitusjoh taja Per Olof Nyman painottaa Maaseudun Tulevaisuudelle, että Lantmännen pitäytyy ny kystrategiansa mukaiseen vil jaketjuun: ”Viljaketjuun keskeisenä osana kuuluvat myös eläin rehut ja sitä kautta meillä on luonnollinen yhteys maidon ja lihan tuottajiin. Kun kansanedustaja on kiinnostunut tai ehdolla tiedusteluvaliokuntaan, hän itse pyy tää tietosuojavaltuutettua perehtymään tietoihinsa. ”Totta kai pelottaa”, miettii keskikokoista emakkosikalaa Aurassa pitävä Hannu Sirkiä. Käytäntö voi tuoda pulmia. Vakoiluviranomaisten pitää tehdä sille säännöllisesti selkoa toiminnastaan. Thorwid nousi varajäsenestä varsinaiseksi hallituksen jäse neksi, kun Onnela, Palomäki ja Salusjärvi erosivat. Viime kuukausina porsas tilanne on ollut tasapainossa. Niin ikään LSO Osuuskunta pääomistajana kiisti maanan taina tiedotteessaan pelaavansa valtapelejä. Ruuhkaa ei ole ollut ja porsaat on haettu ajallaan. Kovin monta päivää ei voi odotella. Kohta päätetään, saavatko Supo ja pää esikunnan lerppahatut laajemmat toimivaltuudet penkoa hallinto alamaisten ja ulkomaan hämärämiesten puuhastelua myös kyberavaruudessa. Onnelan, Salusjärven ja Pa lomäen eroa oli edeltänyt pörs sissä noteeratun HKScanin hal lituksen puheenjohtajan Mikko Nikulan vaihdattaminen Reijo Kiskolaan. Teoriassa homma näyttää siistiltä ja korrektilta. Talouselämälehti kertoi kansijutussaan (14.12.) otsikolla ”Härskiä valtapeliä HKScanis sa”, kuinka tuottajaomistajat pelaavat pörssiyhtiön kulisseis sa. Kauhistuuko reputtaja tiedoista, joita hänestä on talletettu viranomaisten rekistereihin. Lantmännenil la on vähemmistöomistukset lihateollisuudessa. Koko prosessi on tietysti tarkoitus pitää poissa julkisuudesta. Minne porsaat saa menemään, jos kriisi äityy pa haksi. Porsaita piti alun perin hakea tällä viikolla, mutta nyt haku osuukin joulupäivälle. joulukuuta 2018 UUTISET Suomalaisen joulun taikaa -joulukalenteri Suomalainen maaseutu tarjoaa työtä ja työpaikkoja tuhansille yrittäjille ja työntekijöille. Lantmännenin omistus on hal lintorekisterissä eikä se näy suu rimpien omistajien listalla. VEIKKO NIITTYMAA AURA Tuottaja Hannu Sirkiä: Totta kai HKScanin tilanne pelottaa ”Uudella johdolla on edessä kovat paikat, jotta ahtaalla oleva lihakonserni pystytään pelastamaan.” HANNU SIRKIÄ mista”, Per Olof Nyman vastaa suoraan kysymykseen. Koijärvellä tuli toheloitua – tai turistimatkalla Leningradissa. Supo saa myös pian lähettää agentteja ulkomaille. Sopu hiottiin maanantaina EU:n instituutioiden kolmi kantaneuvotteluissa. Meijeriyhtiö Arla Suomes ta eläkkeelle siirtynyt Kiskola valittiin HKScanin hallituksen varajäseneksi viime kevään yh tiökokouksessa. LYHYESTI EU sopuun autojen päästöistä Euroopan unionissa on pääs ty sopuun autojen päästö rajoista. Osuus kunnan osuus osak keista on 34,88 prosenttia. Alunperin esitettiin, että Supo tekisi valiokunnan jäsen ehdokkaista laajan turvallisuus selvityksen. Keksittiin näppärä kompromissi. Maaseudun Tulevaisuus 5 keskiviikkona 19. PASI LEINO Ikävät uutiset ja epävarmuus lihatalo HKScanin ympärillä painavat lihantuottajien mieliä. Se on tiedustelu toiminnan realiteetti. HKScan joutui valtapelisyytösten kohteeksi vaihdettuaan yhtiön hallituksen puheenjohtajaa ja toimitusjohtajaa. Miten käy LSO Osuuskun nan osuusmaksujen, jos HK ajautuu selvitystilaan. Jos lihatalo kaatuu, kaatuu paljon muutakin, toteaa sikoja kasvattava Hannu Sirkiä Aurasta. Siinä käydään läpi viranomaisten henkilömapit, ehdokkaan taloustilanne ja koko henkilöhistoria amalgaamipaikkoja myöten. ”Ei missään nimessä. Lihakonserni HKScanin toiseksi suurin omistaja ruotsalainen Lantmännen ei aio lisätä omis tustaan HKScanista. Ihmetteleekö, hän miten ne on ylipäätänsä kerätty. Kosakkeita on myös toi sella suurella osuuskunnalla, ruotsalaisella Lantmännenilla. Kyse on itsesääntelykoodista, jonka mukaan muun muassa vähem mistöomistajia ja velkojia on kohdeltava tasapuolisesti. Näin toteutettu läpivalaisu ei käynyt osalle kansan edustajista. Euroo pan komissio esitti alun perin 30 prosentin vähennystavoi tetta mutta europarlamentti ja EUneuvosto nostivat ta voitetasoa. Valtapelisyytösten kohteeksi joutunut HKScan valmistautuu ylimääräiseen yhtiökokoukseen täydentääkseen hallitustaan uu silla jäsenillä. Onko kyseessä LSO:n sisäi nen välienselvittely eri tuotan tosuuntien – sianlihan, naudan lihan ja siipikarjan – tuottajien välillä, LSO Osuuskunnan hal lintoneuvoston puheenjohtaja Jari Mäkilä. Jos käry käy, suomalainen agentti saa asemamaassaan tuomion tai karkotuksen – ja kotimaassaan prenikan. Tietosuojavaltuutetusta tehdään eräänlainen Supon bulvaani. Äänivaltaisten Kosakkeiden kanssa osuuskunta hallitsee 69,25 prosentin enemmistö osuutta yhtiöstä. ”Viljaketjuun keskeisenä osana kuuluvat myös eläinrehut ja sitä kautta meillä on luonnollinen yhteys maidon ja lihan tuottajiin.” PER OLOF NYMAN Karjaväki on seurannut pelonsekaisin tuntein HKScanin tilannetta. Talouselämä-lehti syytti pitkäs sä reportaasissaan, että tuot tajaosuuskunnan vallankäyttö rikkoo sääntöjä pörssiyhtiöiden hyvästä hallintotavasta. Uudella johdolla on edessä ko vat paikat, jotta ahtaalla oleva lihakonserni pystytään pelas tamaan.” ”Toivottavasti ovat ajan ta salla ja pystyvät siihen, mitä heiltä odotetaan.” Sirkiä aloitti tilanpidon kol me päivää ennen EUkansanää nestystä. Pääset joka päivä tutustumaan yhteen yrittäjään sekä hänen tarinaansa ja samalla voit osallistua päivän palkinnon arvontaan. Poliittisena kuorrutuksena tiedus telulaeille eduskunta aikoo panna vakoilijat parlamentaariseen valvontaan. Pakettiauto jen päästöjä pitää vähentää 31 prosenttia 2030 mennessä. Omistam me noin viiden prosentin osuu det sekä HKScanin että Scandi Standardin osakepääomasta.” ”Emme suunnittele nyky tilanteessa näiden (lihayhti öiden) omistusten kasvatta Lantmännenin toimitusjohtaja: Emme aio hankkia lisää HKScania Ovi käy lihayhtiö HKScanin hallituksessa, jossa ruotsalaisella Lantmännen-osuuskunnalla on nyt kaksi varsinaista jäsentä. Miten tämä asia on hoidettu Ruotsissa. KIMMO LUNDÉN JANNE RIIKONEN Per Olof Nyman on ruotsalaisen Lantmännenin toimitus johtaja. Pian sen jälkeen Lihayhtymä kaatui ja sisällä olleet teurastili tykset menetettiin. Päätökset on tehty lain ja hal lintokoodin mukaan”, Mäkilä vastasi. Mäkilä on sianlihaa Oripäässä tuottava maatalo usyrittäjä. ”Osuuskunta kantaa vastuunsa HKScanin talouden tervehdyttämisestä.” LSO Osuuskunta on HK Scanin suurin osakkeenomistaja. Scandi Standard on Tuk holman pörssissä noteerattu broilertuotteisiin keskittynyt elintarvikeyhtiö. Ky seessä ei ole tuotantosuuntien välienselvittely. HKScan tiedotti viime per jantaina iltapäivällä Marko Onnelan, Riitta Palomäen ja Tuomas Salusjärven eroamisesta HKScanin hallituksesta. Osuuskunnan rahat taitavat olla pitkälti kiinni HKScanin osakkeissa, Sirkiä pohtii kotiti lansa pihalla. Tappiollinen tulos ja toimitusjohtajan vaihdos ja joukkoirtisanoutumiset yhtiön hallituksesta ovat syventäneet kriisiä. HKScanin hallituksen muo dostavat Kiskolan li säksi LSO Osuuskunnan hal lintoneuvos ton puheenjohtaja Jari Mäkilä sekä ruotsalaisen Lantmän nenosuuskunnan edustajina toimitusjohtaja Per Olof Nyman ja Lantmännen Cerealia liike toiminnan johtaja Carl-Peter Thorwid. HKScanin osakekurssi on laskenut rajusti viimeisen vuo den aikana. PEKAN PYSSYSTÄ PEKKA ERVASTI politiikan toimittaja velipekkaervasti@gmail.com @ErvastiPekka Supo saa myös pian lähettää agentteja ulkomaille. Samanlaiset huolet ovat nytkin mielessä, vaikka keski kokoisella porsaita tuottavalla tilalla summat eivät ole niin suuria kuin isoilla emakko ja lihasikaloilla. Eikä myöskään minkäänlainen ulkoinen valta peli, vaan ainoastaan huoli yh tiön taloudellisesta suoritusky vystä.” Mäkilä nousi hallitusvaihdos ten myötä varajäsenestä lihayh tiön hallituksen varsinaiseksi jäseneksi. Koska valiokunnat vuotavat kuin mädät ruuhet, miten var mistetaan, ettei niin käy myös tiedustelu valiokunnan kohdalla. Maaseudun Tulevaisuuden Suomalaisen joulun taikaa -joulukalenteri on hatunnosto suomalaiselle maaseutuyrittäjyydelle. Nyt on pien tä viivettä. Heistä on outoa, että valvonnan kohde pääsisi vaikuttamaan valvojiensa valintaan. Varmaan silloinkin levataan samoja Supon mappeja. Sitä varten peruste taan muun muassa tiedustelu valvontavaliokunta. ”Kaikki ovat yhtä huolissaan.” ”HKScanin johto vaihdettiin pikavauhtia, mutta auttaako se. Toisaalta: jos valintaprosessi kohtelee ehdokkaita silkki hansikkain, suostuvatko viranomaiset antamaan relevanttia tietoa valiokunnalle, jonka seulan läpi pääsee arveluttavaa ainesta. Sirkiä on seurannut HKSca nin tilannetta lehtien välityk sellä ja keskustellut muiden tuottajien kanssa, mutta muu ta tietoa ei ole juuri herunut. ”Korostan, että olemme kaik kien osakkeenomistajien asialla. Vieressä istuu saksanpaimenkoira Hani.. Autonvalmistajien on alen nettava uusien henkilöautojen päästöjä 37,5 prosenttia vuo sina 2021–2030. Kalenterin löydät osoitteesta suomalaisenjouluntaikaa.fi Tiedustelutieto eduskunnasta kertoo, että tiedustelulait ovat loppusuoralla
”Tulos on aina suurin piirtein sama: turvesuon päästöjen osuus on sama kuin turvesuon osuus muutenkin koko virtauksesta, eli Kyyjärvellä runsaat pari prosenttia”, hän kertoo. Muun muassa niiden seurauksena erillinen toimitusjohtajan tehtävä lopetettiin. Suomen suurimmalla hevosalan oppilaitoksella, Hevosopistolla, on saatu selväksi yhteistoimintaneuvottelut. Eri maaluokkien päästöjen tutkimusta turvemailla täytyy vielä tarkentaa ennen kuin viljelyä aletaan rajoittaa, MTK vaatii. Kovaa työtä ja rakenteellista muutosta se kuitenkin edellyttää.” Hevosopisto sopeuttaa edelleen toimintaansa myymällä hevosia kevään aikana. Tämän vuoden yt-neuvottelut aloitettiin sen jälkeen, kun opiston uusi strategia vahvistettiin elokuussa. Toisaalta muutos tarkoittaa myös kokonaan uusia tehtäviä. Laine toivoo, että yt-neuvotteluiden jälkeenkin kansainvälinen työ voi jatkua. Siksi olisi todella harmillista, jos näistä joudutaan vetäytymään.” Yksi arvostuksen osoituksista on, että Ypäjällä erittäin onnistuneesti pidetty hevoskoulutuksen maailmankonferenssi saa jatkoa ensi keväänä Ranskassa. KAIJALEENA RUNSTEN MTK korostaa: Tehokas tuotanto sitoo hiiltä MTK on julkaissut ilmasto-ohjelman, jossa korostetaan hiilen sitomista maaperään ja kasvustoon, mikä edellyttää tehokasta tuotantoa ja hyviä satoja. Salminen on mitannut kuormitusta useilta soilta yli kymmenen vuoden aikana. Rehtori Pauliina Mansikkamäki sai hoitaakseen myös talousvastuut. Hevosopiston omistavat valtio, Suomen Ratsastajain liitto, Suomen Hippos sekä seudun kunnista Ypäjä, Jokioinen ja Forssa. Kansainvälisellä hevosoppilaitosten verkostolla (EEN) on paraikaa menossa EU-rahoitteinen koulutushanke, jossa edistetään ratsastuksenopettajien kansainvälistymistä. Lisäksi muutamia työsuhteita päättyy eläkejärjestelyillä. Salmisen mukaan tämä ei pidä paikkaansa. ”Tulemme jatkossakin hakemaan hankerahoituksia ja näistä riippuen tehdään kehittämistyötä. Maatalouden hiilipäästöistä on paljon tietoa, mutta toisaalta hiilen sidonnasta maahan ja juuriin on varsin vähän tietoa. Seuraavaksi suurimpia kuormittajia ovat alle kymmenen prosentin osuudella haja-asutus, metsätalous ja laskeuma ilmasta. MTK:n mukaan Suomen metsien kasvu on nostettavissa nykyisestä 107 miljoonasta kuutiosta vuodessa 150 miljoonaan, jolloin myös käyttöä voidaan nostaa reilusti. 11 vakinaista ja kuusi määräaikaista tehtävää lakkaa, mutta toisaalta toiminnan uudelleen suuntaaminen avaa 12 työpaikkaa. Tällä hetkellä myynnissä on yhdeksän suomenhevosta ja kaksi FWB-ratsua, joista kuusi on enintään kolmevuotiaita. Saarijärven reitiltä Kyyjärveltä mittaustuloksia on useilta vuosilta sekä vähäisen että suuren virtauksen aikana. Järjestön tavoite on tuottaa ruokaa hiilineutraalisti ja kasvattaa metsien hiilinieluja, ohjelmaa tiistaina esitellyt ympäristöjohtaja Liisa Pietola MTK:sta kertoo. Naudanlihan tuotanto ja syönti on maailmassa vastatuulessa, mutta Suomessa se on MTK:n arvion mukaan ympäristöystävällistä. JOUKO KYYTSÖNEN Turvetuotannon osuus vesipäästöistä pari prosenttia HEVOSOPISTO Opiskelupaikkoja: 420. Suurin piirtein samaan tulokseen on päätynyt myös Suomen ympäristökeskus (Syke), Salminen kertoi esittäessään tutkimustuloksia turvekuormituksesta Helsingissä Turvetuottajat ry:n järjestämässä tilaisuudessa. Kaikkiaan kuusi työntekijää on jo sijoittunut uusiin tehtäviin. Salminen ihmettelee turvetuotannon kohtelua vesistökuormituksen säätelyssä. KAIJALEENA RUNSTEN ”Tavoitteena on kurssien ja tapahtumien säilyminen vähintään tämän vuotisella tasolla.” PAULIINA MANSIKKAMÄKI Sopeutusten vuodet Ammatillisen opetuksen budjetin pudotus johti Hevosopistolla edellisiin yhteistoimintaneuvotteluihin syksyllä 2015. Maan kasvukuntoa tulee parantaa esimerkiksi viljelykierrolla ja syväjuuristen ja kerääjäkasvien käytöllä. Omistajillakaan ei ole ollut varaa, millä paikata ahdinkoa. Sen jälkeen ensin etsittiin säästöjä hallinnosta ja tukipalveluista. Kevään mittaan opetustoiminta, valmennuskeskuksen palvelut ja muu kaupallinen toiminta käydään läpi uuden strategian mukaiseksi. MT.FI Varaa oma ilmoituspaikkasi ilmoitus@mt.fi tai soittamalla 020 413 2321. Myytävät hevoset löytyvät opiston verkkosivulta. Mittauksia on usein vähätelty sen vuoksi, että on uskottu pahimpien turvesuopäästöjen tulevan rankkasateiden, tulvien ja muiden kovien virtausten yhteydessä. Muualla maailmassa naudanliha perustuu usein tiloille tuotuun rehuun. ”Kun meillä on opetustehtävän lisäksi myös valtakunnallinen valmennuskeskus ja kokoon nähden hyvin vahva muu toiminta, uskomme valoisaan tulevaisuuteen. Aineistot sähköpostitse pe 4.1. Suomenhevosmäärä laskee vielä kevään aikana. Metsien hiilensidontaa tehostetaan kestävällä metsänhoidolla. Pakkosopeutus vähentää viidellä Hevosopiston työntekijöiden määrää Opetuksen määrärahat ovat pudonneet kolmanneksen vuodesta 2015. Sellaisia ovat vastaava ratsuttaja ja hankekoordinaattori, joista vasta jälkimmäinen on täytetty. 11 työpaikkaa katoaa ja 6 määräaikaista työsuhdetta päättyy kevään aikana. Biokaasun tuottamiseen maatiloilla pitää luoda valmiudet. Myötätuntoni on jokaisen puolella”, Mansikkamäki sanoo. ”Käyttöön tulee ottaa hiilitase, jossa kasvillisuuden hiilen sidonta vähennetään kasvihuonepäästöistä hehtaaria tai kiloa kohti”, Pietola sanoo. Kälkäjoen alueen turvesoiden on uskottu aiheuttavan Puulan samentumista. Monipuolista kansainvälistä työtä Hevosopisto edustaa suomalaista hevosalaa useissa kansainvälisissä tehtävissä. Hän hoitaa tehtävää osaaikaisesti virkatyönsä ohessa. ”Hyöty tulee kaikille suomalaisille hevosalan oppilaitoksille, ei vain Hevosopistolle”, hän painottaa. Opisto harjoittaa myös ravivalmennusta, ratsastusleirejä ja sen osana toimii Vermon ravikoulu Espoossa. Yt-neuvottelut ovat koskeneet vakinaisia työntekijöitä, joita on 70. Hevosopiston toimitusjohtaja ja rehtori Pauliina Mansikkamäki kertoo, että kolme henkilöä on irtisanottu. Urheiluvalmennuksen suhteen tätä jopa vahvistetaan uudenlaisten kumppanuuksien kautta, toimitusjohtaja kuvaa. Hiilen sitominen edellyttää yleensä tehokasta tuotantoa. Se on kuitenkin maataloudelle suuri mahdollisuus, Pietola arvioi. mennessä ilmoitus@mt.fi 56 %:lla MT:n lukijoist a on 2 tai useampi auto! (Lähde: KMT S2017/K2 018) Turvetuotannon päästöt vesistöihin ovat jääneet mittausten mukaan vähäisiksi. Naudanlihan ja maidon tuotanto JOUKO KYYTSÖNEN Turvemaiden tutkimusta täytyy tarkentaa ennen viljely rajoituksia. Hevosopistolla on sopeutuskuurin vuoksi ollut muutamia täyttämättömiä vakansseja, kun viime ja tänä vuonna on edetty hyvin varoen. Tavoitteena on kurssien ja tapahtumien säilyminen vähintään tämän vuotisella tasolla.” Hevosopistolla on myös merkittäviä kansainvälisiä yhteyksiä, osaksi valmennuskeskuksen puitteissa ja osaksi yhdessä muiden oppilaitosten kanssa. Uudelleenjärjestelyjen tuloksena syntyy 12 uutta työpaikkaa. Hevosurheilun virallisessa valmennuskeskuksessa järjestetään kilpailuja, valmennuksia sekä kursseja. Opiston hevoskanta on liikkunut viime vuosina lähellä sataa, joista puolet on suomenhevosia. Hevosopisto voi kuitenkin toimia vain oman rahoituksensa puitteissa”, Mansikkamäki sanoo. Kolmen vuoden kuluessa opetuksen rahoituksesta on huvennut kolmannes, 2,2 miljoonaa euroa. 70 vakinaisen työntekijän lisäksi opistolla on tällä hetkellä 15 määräaikaista tehtävää. joulukuuta 2018 Aiheesta lisää: Yliö, sivu 9 MT.FI | 307 000 printtija näköislehden lukijaa (KMT S2017/K2018) Autot ja liikenne -teemanumero 11.1.2019 Aiheina mm. Siinä tarkastellaan Mansikkamäen mukaan työtehtävien jakautumista työntekijöiden kesken sekä pyritään järkeistämään tehtävien sisältöjä. Kokonaisvahvuus on siis tämän hetken tiedon perusteella putoamassa viidellä. Niiden määrästä ei ole vielä päätetty. • Uuden yksityistielain tuomat muutokset – laki astuu voimaan vuoden 2019 alussa • Tieliikenteen uudet tuulet • Uusien autojen koeajoja Hyödynnä suositun teeman huomioarvo ja ole mukana omalla ilmoituksellasi! Tavataan joka päivä. ”Raskas prosessihan tämä on ollut kaikille. Hän toteaa, että henkilöstö on onneksi hyvin ymmärtänyt mahdottoman yhtälön. 6 Maaseudun Tulevaisuus UUTISET keskiviikkona 19. Kolme on irtisanottu, ja muutamia eläkkeelle siirtymisiä on myös edessä. Tavoitteisiin mennään siten, että päästöt painetaan alas, hiilen sidontaa kasvatetaan ja hajautetusti tuotettuja uusiutuvia otetaan fossiilisten tilalle. Hevosopistolla pitkään opettajana työskennellyt Päivi Laine on vastikään nimetty Maailman ratsastuksenopetuksen tutkintojärjestö IGEQ:n sihteeriksi. Hän muistuttaa myös kasvinjalostuksesta ja eläinterveydestä. kytkeytyy nurmipeltoihin, mitkä suojaavat vesistöjä ja parantavat viljelykierrossa maata. Niiden vaikutus jäi torsoksi, ja oy-muotoinen opisto teki merkittävän tappion vuonna 2016. ”Olemme tosi koulutuslähtöinen maa, ja osaamistamme hevosalan koulutuksen yhtenä edelläkävijänä arvostetaan. Sen ansiosta yt-neuvottelujen kokonaisvaikutus ei ole aivan niin suuri, kuin aluksi pelättiin. Vertailun vuoksi Helsingin puhdistamon fosforipäästöt ovat 300 mikrogrammaa litralta ja virtaama 300-kertainen Leppisuohon verrattuna. ”Itse asiassa turvetuotannon osuus vähenee virtaamien kasvaessa.” Joutsan Kälkäjoen humusmittauksista saatujen tulosten mukaan turvetuotannon kuormituksen osuus kokonaismäärästä oli 1,8 prosenttia huhtikuussa tulva-aikaan ja 3,4 prosenttia toukokuussa kuivaan aikaan. Pietola tähdentää myös sopeutumista, esimerkiksi liiallisen märkyyden ja kuivuuden haittojen vähentämistä. Niissä opiskelijat muun muassa pääsevät vuorovaihtoon oppilaitosten kesken. KAIJALEENA RUNSTEN JOEL ROSENBERG Hevosopisto tähtää vaikeiden sopeutumistoimien jälkeen valoisampaan tulevaisuuteen. Esimerkiksi Luumäen Leppisuolla fosforipäästöjä velvoitettiin oikeuden päätöksellä pudottamaan 80 prosenttia, kun fosforin määrä siellä oli 24 mikrogrammaa litralta. Turvemetsissä laajennetaan peitteistä metsien kasvatusta eli avohakkuita vähennetään.. Edelleen Hevosopisto edustaa suomalaista ratsastusalaa Kansainvälisen ratsastusurheilun järjestön FEI:n eräissä hankkeissa. ”Pyrimme myös tehostamaan tapahtumien suunnittelua ja prosesseja. Lisäksi opisto on mukana Euroopan valtionsiittoloiden yhdistyksen kahdessa vasta alkaneessa hevoskasvatushankkeessa. Kokonaisuutena hän katsoo jatkoon luottavaisena. Suurin typpija fosforikuormittaja on Syken mukaan maatalous noin kahden kolmanneksen osuudella. ”Tämä ei ole vielä kokonaan selvinnyt, koska kysymys on henkilöiden omista ratkaisuista”, Mansikkamäki sanoo. PEKKA FALI Turvetuotannon osuus vesistöihin valuvasta ravinne-, kiintoaineja humuskuormituksesta jää koko Suomessa alle prosenttiin kokonaiskuormituksesta ja suurten turvetuotantoalueiden alapuolisissa vesistöissäkin pariin prosenttiin, Tapio Salminen vesistömittauksia tekevästä Saloy Oy:stä sanoo
TUURE KIVIRANTA ”Hiilensidonta unohdettu kokonaan” Pro Luomu ry:n toiminnanjohtaja Marja-Riitta Kottila toteaa, että tutkimus keskittyy pelkästään maankäytön näkökulmaan. SAVUSÄRVIN OY/ KIRAKAN TILA Tärkein tuote: Savukalkkuna Kotikunta: Perniö, Salo Perustamisvuosi: 1992 Työntekijöiden määrä: 1–2 Omistusrakenne: Perhe omistaa Liikevaihto: 202 000 euroa Tulos ennen veroja: 13 000 euroa Märehtijöiden sinikielitauti levisi Saksaan Märehtijöiden sinikielitautia (bluetongue) on todettu Saksasta, Baden-Württembergin alueelta läheltä Ranskan rajaa. Se taas nostaa luomun haitalliset ilmastovaikutukset tavanomaista tuotantoa suuremmiksi, tutkimusryhmä toteaa. BT8-tartunta todettiin ensimmäisen kerran KeskiEuroopassa vuonna 2006. Se on auki näin joulunalusviikolla, mutta savukalkkunat on lähes loppuunvarattu. Kalkkunoita, sikoja ja sokerijuurikasta hoidettiin rinnakkain, kunnes sioista päätettiin luopua vuonna 2001. Kulut saadaan pidettyä kurissa monin tavoin: rehu eli herne, rypsi ja vilja tuotetaan suurimmaksi osaksi itse, ja pellotkin ovat pääosin omia. joulukuuta 2018 MAATALOUS Yhteystiedot: maatalous@mt.fi Fendt AGCO Corporationin tuotemerkki Valtuutettu Fendt-jälleenmyynti: Fendt-myyjät AGCO Suomi Oy, 020 45 501 www.fendt.fi fendt.fi TOIMI NOPEASTI Vuoden lähestyessä loppuaan tyhjennämme jälleen varastomme halutuista Fendt-esittelykoneista. joulukuuta Helsingissä pidetyn tutkimusseminaarin jälkeen. Sen aiheuttaja on orbivirus, josta tunnetaan 24 eri serotyyppiä. Perniön kirkolla asuvat vanhemmat auttelevat harrastuksenaan. Koska luomussa sadot jäävät tavanomaista viljelyä pienemmiksi, viljelyalaa tarvitaan enemmän. Linnut tuodaan tilalle samana päivänä, kun ne ovat kuoriutuneet. ”Luomussakin on vielä kehitettävää.” Tutkimuksessa luomusadot on oletettu alhaisiksi, Kottila huomauttaa. Tila on erikoinen paitsi myyntikanaviltaan myös toiminnaltaan: kaikki kalkkunoiden kasvatuksesta jalostukseen on omissa käsissä. Luomuviljelyssä nurmivuodet ovat pakollisia, ja nurmi on hyvä hiilensitoja. Useissa Euroopan maissa käynnistetyn rokotusohjelman avulla tartunta saatiin laantumaan. Sinikielitauti on lakisääteisesti vastustettava eläintauti, joka luokitellaan helposti leviäväksi eläintaudiksi. Myös eläinlääkärien kautta on mahdollista tutkituttaa näytteitä, joista voidaan tehdä päätelmiä tulehduksen vakavuudesta. EIJA MANSIKKAMÄKI SALO PASI LEINO Jussi Lindholm ja Katri Kulmala järjestelevät makkaroita tilan omassa myymälässä. Talvet pitävät polttiaiset kurissa, joten tartuntariski on pienimmillään. Naudan tulehdusarvoja voi määrittää kaupallisen laboratorion kautta muutaman kymmenen euron hintaan. Muun muassa tämä ilmenee Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran erikoistutkijan, ELT Leena Seppä-Lassilan väitöstutkimuksesta. Täällä kuitenkin esiintyy polttiaislajeja, jotka voivat teoriassa levittää virusta. Niin pitääkin, sillä joulu on kalkkunatilan vilkkainta myyntiaikaa. Sinikielitauti on polttiaisten levittämä virustauti. Teurastuksen tarkastusmaksut vievät noin 1 500 euroa vuodessa, mikä on Jussista kohtuullista. Tutkimuksessa ei vielä saatu selkeää raja-arvoa, jonka perusteella voitaisiin tunnistaa huonommin kasvavia vasikoita. Vähittäiskauppaketjujen asemasta miehillä ei ole erityistä sanottavaa, koska kalkkunatuotteita myydään edelleen itse: puhelimen, puskaradion ja omien verkkosivujen kautta. Ihmiset sanovat ostavansa kotimaista ja lähiruokaa mutta eivät välttämättä kaupassa tee näitä valintoja”, vuodesta 2007 tuotannosta vastannut Jussi Lindholm sanoo. Kirakan tilan kalkkunatuotannosta vastaa Jussi ja toistaiseksi myös sisar Katri Kulmala. Tarkkoja raja-arvoja ja kriteereitä tällaiselle seulonnalle ei kuitenkaan toistaiseksi ole. ”Täältä haetaan, jos jostakin haetaan. Maaperän pieneliöt eivät luomussa myöskään kärsi torjunta-aineiden aiheuttamasta stressistä, Kottila sanoo. Poikkeuksellisen leuto syksy ja alkutalvi suosivat polttiaisia ja tauti levisi voimakkaasti vuosina 2007–2009 aina Etelä-Ruotsia ja Britanniaa myöten, ETT kertoo. Tipusia tulee parituhatta vuodessa, kahdessa erässä. Ne valmistaa lähiseudun Perniön Liha ja Westchark. Pellon vuokra on näillä seuduilla 400– 600 euroa hehtaarilta. Luomulla on hiilensidontaan paljon annettavaa, Kottila toteaa. Yrityksen toiminta on kannattavaa, Jussi Lindholm sanoo. Virus ei leviä elintarvikkeiden välityksellä, eikä se tartu ihmiseen. Ero ei ehkä pysy sellaisena kuin tutkimuksessa oletetaan.” SATU LEHTONEN ”Ruokamarkkinat ovat kansainväliset, joten viljelytapa Ruotsissa vaikuttaa metsä katoon tropiikissa." STEFAN WIRSENIUS. Isossa joukossa huonommin kasvavilla vasikoilla on keskimäärin korkeampi SAApitoisuus veressä ensimmäisinä viikkoina, mutta terveiden, huonosti kasvavien vasikoiden korkeammatkin SAA-pitoisuudet pysyivät pääsääntöisesti normaaliarvojen alapuolella. ”Kyllä me aikanaan kävimme Turussa ruokamessuilla mutta emme enää”, Olavi Lindholm sanoo. Se vaikuttaa nyt viisaalta päätökseltä, kun katsoo sianlihan hintaa ja sitä, että valkoinen liha on punaista suositumpaa. Savustamo lämpiää leppähaloilla. ”Yksi valinta on ollut juuri se, ettei peltoalaa ja -työtä lisätä ainakaan aggressiivisesti vaan panostetaan rakennuksiin”, Jussi perustelee. Kustannuksia säästää myös se, että teurastuksessa tarvittava kuuma vesi lämmitetään omalla hakkeella ja koko ketju pyritään hoitamaan pitkälti oman perheen voimin. Vasikan akuutin vaiheen proteiinien: fibrinogeeni, haptoglobiini ja seerumin amyloidi-A (SAA) -pitoisuuksien nousulla on aiemmin havaittu myös yhteys hengitys tietulehduksiin. ”Toki ne menetelmät voidaan ottaa käyttöön tavanomaisessakin viljelyssä, mutta luomussa ne ovat pakollisia jo nyt.” Hän mainitsee esimerkiksi viljelykierron. ”Näin on toimittu 1970-luvulta lähtien, jo minä veljeni kanssa”, Olavi kertoo. Vuonna 2015 tauti nosti uudelleen päätään Ranskassa. Kysy lisää omalta Fendt myyjältäsi. Jussi Lindholm ja kypsä kalkkuna. Kysy tarjousta lähimmältä jälleenmyyjältäsi. Ruotsissa viljellyillä luomuherneillä on 50 prosenttia ja luomusyysvehnällä 70 prosenttia suurempi ilmastovaikutus verrattuna tavanomaiseen viljelyyn, kertoo professori Stefan Wirsenius Chalmersin teknillisestä korkeakoulusta. Saksassa todettu tapaus on virustyyppi BT8:n aiheuttama. Lähiruoka kiinnostaa muutenkin. Myös luomusta ja kasvisruuasta puhutaan samalla innolla. Tällaisia maita on muun muassa Afrikassa sekä Intia, Kiina, Yhdysvallat ja Meksiko. Suurempi peltomaan tarve johtaa metsäkatoon. Vasikoiden kasvuun liittyvät tulokset ovat toistaiseksi hankalia hyödyntää käytännössä. Sinikielitautia ei ole todettu Suomessa. Kyseisellä tilalla on 91 nautaa, joista kaksi oli saanut tartunnan, kertoo Eläinten terveys ETT ry. Tilalla teurastetaan vain noin kymmenenä päivänä vuodessa, ja laskutus tulee sen mukaan. Mukana oli lypsykarjatilojen, emolehmäkarjojen ja vasikkakasvattamon vasikoita. Joulun alla tarvitaan kuitenkin apukäsiä, ja makkarat teetetään rahtityönä. Ei ihme, sillä tuotteita ei myydä vähittäiskaupoissa eikä messuilla. ”Luomussa olennaista on aina ollut maan hyvä kunto ja sen ylläpitäminen. Myös kaikki peltotyöt ja koneet traktoreista puimureihin ja peräkärryihin on jaettu parinkymmenen kilometrin päässä asuvan serkun kanssa. Siellä, missä polttiaisia esiintyy ympäri vuoden, sinikielitautia esiintyy jatkuvasti. Myös luomumaito ja -liha ovat Wirseniuksen mukaan tavanomaisia tuotteita huonompia vaihtoehtoja ilmaston kannalta, koska luomueläimet vaativat luomurehua. Tilaa nykyisin pyörittävä poika Jussi Lindholm oli 13-vuotias, kun ensimmäisiä kalkkunatuotteita käytiin kauppaamassa vuonna 1992. Nyt riittää siirto saman rakennuksen sisällä”, Jussi kertoo. Perniöläiset Erik ja Aune Tuominen hakivat puolikkaan savukalkkunansa jo aiemmin. Koneet ovat valmiina heti toimitukseen. ”Moni kalkkunatila hoitaa teurastuksen ulkopuolella. Koko ketju toimiikin yhden katon alla, osittain entisessä sikalassa. Kasvien juuret etsivät ravinteita syvemmältä, mikä lisää juurimassaa, kuohkeuttaa maaperää ja lisää pieneliötoimintaa. Metriset leppähalot lämmittävät reilunkokoista savustushuonetta, jonne liki parisataa kylmää kalkkunaa siirtyy kohta kypsymään. ”Minulla on se käsitys, että niitä on mahdollista nostaa. Teurastukset ovat nimittäin tältä syksyltä ohi, ja jatkojalostus on täydessä vauhdissa. Se on viime aikoina noussut keskustelun polttopisteeseen, sillä viljelymaalla ja metsällä on hyvät mahdollisuudet sitoa itseensä ilmakehän hiiltä. ”Loogisesti varmasti on niin, että jos sadot ovat pienemmät, maata tarvitaan enemmän. Ne kasvavat puolisen vuotta ja teurastetaan loka–joulukuussa. Toinen tekijä on se, ettei luomussa käytetä helppoliukoisia kemiallisia lannoitteita. Työporukat tilaavat tuotteita ahkerasti vuodesta toiseen ja yritykset liikelahjoiksi. Vatsaonteloon ulottuva tulehdus, jota voi olla vaikeaa erottaa tunnustelemalla, saa aikaan selkeästi korkeamman fibrinogeenipitoisuuden vasikan veressä kuin pienemmät paiseet. Loppuvuodesta 2010 Ruotsi ja Tanska saivat virallisesti sinikielitautivapaan maan aseman Euroopan ensimmäisinä maina, joissa tartuntaa oli esiintynyt. Liki 90 prosenttia päätyy savukalkkunaksi joulupöytiin, mutta myynnissä on myös makkaroita joko possunja naudanlihalisäyksellä tai ilman. Uusi lietelantalakin oli tilattu. Tällä tilalla tuotetaan kuitenkin perinteisesti, sillä luomukalkkunan pitäisi päästä ulkoilemaan, eivätkä tilat nyt salli sellaista. Kannattavuutta parantaisivat suuremmat tuotantomäärät, mutta työmäärä on jo nyt ylärajoilla. Ranskasta tauti levisi Sveitsiin, jossa tartuntoja oli vuonna 2018 yli 130. Tilanne voi kuitenkin muuttua talvien leudontuessa, ETT kertoo. Jos kasvavan väestön tarpeisiin joudutaan raivaamaan lisää peltoa, tietysti se aiheuttaa enemmän ilmastopäästöjä.” ”Tällä logiikalla päädytään kuitenkin nopeasti siihen, kannattaako Suomessa viljellä yhtään mitään, koska meillä on pienemmät sadot kuin tehokkaimmissa tuotantomaissa.” Tällaiseen ajatteluun hän ei usko, sillä oman maan ruuantuotanto on useimmille tärkeää. Lintuja kypsennetään toista vuorokautta noin parinkymmenen neliömetrin tilassa, joka muistuttaa mustuudessaan savusaunaa. Maata muokataan paljon rikkakasvien torjumiseksi, ja muokkaus vapauttaa hiiltä ilmaan. Sähkö syö rahaa saman verran kuin vilja, joten seuraavaksi Jussi aikookin asentaa aurinkopaneelit. Uunissa loimottaa tuli ja Olavi Lindholm lisää pesään puuta. Kottila huomauttaa, että tutkimuksessa ohitetaan kokonaan hiilensidonta. Ai, kun sää oot kauniisti laittanu sen!” Tuomiset kehuvat Riitta-Maija Lindholmin sulattamaa ja siivuttamaa lintua. MAIJA ALA-SIURUA Tulehdusarvo kertoo vasikan napatulehduksen vakavuudesta Verikokeiden avulla on mahdollista selventää esimerkiksi vasikan napatulehduksen laajuutta. ”Ruokamarkkinat ovat kansainväliset, joten viljelytapa Ruotsissa vaikuttaa metsäkatoon tropiikissa. ”Tarkastus siirtyi Elintarviketurvallisuusvirastolle vuonna 2011, ja silloinkin määrättiin lisäämään vain yksi lavuaari. ”Ei tulevaisuudesta silti tiedä. TERHI TORIKKA Luomu ilmastolle tuhoisampaa kuin tavanomainen viljely Luomuviljely vaikuttaa ilmastoon kielteisemmin kuin tavanomainen viljely, väittää kansainvälinen tutkimus. Uusille Fendt traktoreille koroton ja lyhennysvapaa maksuaika 30.6.2019 asti. Maaseudun Tulevaisuus 7 keskiviikkona 19. Tilan oma puoti on auki kausiluontoisesti eli pääsiäisenä, juhannuksen ja joulun alla sekä mökkiläissesongin aikaan heinäkuussa, lähellä merta ja mökkejä kun ollaan. Tilasimme tälläkin kertaa puhelimitse. Me kävimme teurastamassa muualla ennen omaa tilateurastamoa, mutta oli liian työlästä siirrellä ja kuljettaa eläimiä. Jos olet harkitsemassa uuden traktorin ostoa niin nyt kannattaa toimia – tänä vuonna meillä on jälleen tarjolla laaja valikoima traktoreita. ”Ajatuksena oli laajentaa yhdistelmäsikalaa. Viime vuonna siellä todettiin yli 600 tapausta. Vuonna 2008 tehtiin uusi kasvatushalli ja 2011 palvaamo ja myymälä. Viruksen serotyypit 2 ja 4 ovat 2000-luvun alkupuolella aiheuttaneet lampaiden sairastumisia muun muassa Kreikassa, Sardiniassa Italiassa, Korsikalla, Ranskassa sekä Espanjan saarilla. Entisessä sikalassa on kasvattamo, teurastamo, leikkaamo, palvaamo, pakkaamo, pakastamo sekä kylmiö ja kauppa. Myin sen sitten yhdelle sikalalle”, Olavi Lindholm kertoo. Oli hilkulla, että kalkkunabisnestä ylipäätään lähdettiin laajentamaan 2000-luvun vaihteessa. Korkeat pitoisuudet voivat jo varhaisessa vaiheessa ennustaa sairastuneen vasikan lääkityksen tarvetta. ”Tietoa voidaan hyödyntää käytännössä heti”, Seppä-Lassila kertoi 11. Hiiliviljelyn myötä nämä asiat kiinnostavat yhä enemmän.” Toki luomussa on omat haasteensa, Kottila myöntää. Kirakan kalkkunatila on toiminut 26 vuotta, mutta silti edes harva herkkusuu on kuullut siitä. Olimme onneksi hiljattain rakentaneet tilat määräykset täyttäviksi.” Koko kalkkunaketju omissa käsissä Kirakan tila hoitaa kaiken itse kalkkunoiden kasvatuksesta teurastukseen ja myyntiin. Kaikki väitöskirjan osaprojektit tehtiin suomalaisilla tiloilla. Jos käytämme enemmän maata saman ruokamäärän tuottamiseen, vaikutamme välillisesti suurempaan metsäkatoon muualla maailmassa”, Wirsenius sanoo. Jälleenmyyjät ja myytävät koneet löydät osoitteesta: www.agcosuomi.fi/koneporssi/fendt Vuodenvaihde tulee ja traktorit lähtee *Erikoisehdot ovat voimassa vuoden 2018 toimituksille
Viime viikko oli jo kahdeksas perättäinen, kun kauppamäärä oli edellistä viikkoa suurempi. Kouki huomauttaa, että arvioinnin pitkäaikaisesta tarkasteluajasta huolimatta yhtään metsäluontotyyppiä ei katsottu kokonaan hävinneeksi. Joka seitsemäs luontotyyppi on äärimmäisen uhanalainen Valtaosa uhan alaisista luonto tyypeistä on perinnebiotooppeja. WWF:n mukaan ainoa ratkaisu luontotyyppien tulevaisuuden turvaamiseksi on viisinkertaistaa luonnonsuojelun potti valtion budjetissa. Metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamisessa on tehty pitkä loikka ja kehitys jatkuu. Äärimmäisen uhanalaisiksi arvioitiin myös muun muassa Etelä-Suomen savikkoalueen virtavesiä, lettosoita sekä ilmaston lämpenemisen uhkaamia tunturien lumenviipymätyyppejä. Metsäluonto tyypeistä uhan alaisia on kolme neljäsosaa, josta noin puolet on vaarantuneita. ANNI-SOFIA HOPPI Suomen vajaasta 400 luontotyypistä 48 prosenttia on uhanalaisia koko maassa. Se ei siten ole suoraan verrannollinen luontotyyppiryhmän kokonaispinta-alaan. Arvioinnin yhteydessä julkaistussa toimenpide-ehdotuslistassa esitetäänkin, että heikosti tunnettujen metsäluontotyyppien kartoituksia ja tilan seurantaa tulee lisätä.” Tärkeimmiksi luontotyyppien uhanalaistumisen syiksi arvioinnissa esitetään metsien uudistamisja hoitotoimet, ojitus, pellonraivaus, rakentaminen ja vesien rehevöityminen. Luontotyyppien tilaa voidaan parantaa muun muassa suojelua ja ennallistamista tehostamalla. Suojelusta keskusteltiin kaavalla, jossa yhdet esittivät lisäsuojelua ja toiset vastustivat, minkä jälkeen tehtiin suojelua lisäävä kompromissi. Kuitenkin, kun Suomen luonnonsuojeluliiton pitkäaikainen pääsihteeri Esko Joutsamo vertasi 1990-luvun lopun tilannetta liiton metsäohjelmaan vuodelta 1989, hän totesi minulle, että ohjelma oli toteutettu kymmenessä vuodessa kokonaan. Metsien arvo UPM:n taseessa on noin 1,9 miljardia euroa. ”Toimenpiteet eivät ole ilmaisia, ja valtio on varannut aivan liian vähän rahaa sekä suojelualueiden hankkimiseen että heikentyneiden elinympäristöjen ennallistamiseen”, WWF:n suojelujohtaja Jari Luukkonen sanoo. ”Uhanalaisimpia luontotyyppejä ovat ihmisen luomat luontotyypit ja suot. Ymmärrettiin, että metsäalan on muotoiltava itse suojelutavoitteensa ja otettava vastuu niiden toteuttamisesta. JUHA KAIHLANEN UPM myy UB:lle 21 000 metsähehtaaria Kainuusta UPM ja United Bankers ovat allekirjoittaneet sopimuksen metsäkiinteistökaupasta ja pitkä aikaisesta kumppanuudesta, tiedote kertoo. Syy oli siis metsänomistajien vapaaehtoisissa ja itse kustantamissa toimissa eikä esimerkiksi tiukan suojelun lisääntymisessä. Oikea sukunimi on Leppäniemi. Noin puolet metsäluontotyypeistä lukeutuu vaarantuneiksi, ja reilu neljännes erittäin uhanalaisiksi. Oikaisu Lämpöpuuyritys Lunawoo dista kertovassa jutussa (MT 17.12.) mainittiin virheellisesti Kaskisen tehdaspäällikön olevan Ismo Leppänen. Pääsyynä tähän ovat maatalouden ja maankäytön muutokset. UPM lukeutuu Suomen suurimpiin metsänomistajiin 514 000 hehtaarin metsäomaisuudellaan. ”Kaikki listan seitsemän metsille ehdotettua toimenpidettä sopivat metsänomistajille”, vakuuttaa MTK:n metsäjohtaja Juha Hakkarainen. Syken mukaan luontotyyppien tila ei ole parantunut viime vuosikymmenen aikana. 8 Maaseudun Tulevaisuus METSÄ keskiviikkona 19. Branderin mukaan pitkäaikaisen sopimuksen perusteella merkittävä osa United Bankersin metsärahastojen metsäomaisuudesta on UPM:n hoidossa. Viime viikko oli tähän mennessä vuoden toiseksi vilkkain. Uhanalaisarvion julkistamistilaisuudessa sen tekijät sanoivat, että suurin yksittäinen syy hyvään kehitykseen ovat päätehakkuun yhteydessä kaatamatta jätetyt säästöpuut. Suomi on maailman ensimmäisiä kyseistä menetelmää käyttäneitä maita. Metsäsertifiointi takaa niiden siirtymisen valtavirraksi sitä mukaa kun ne on havaittu tehokkaiksi. ANNI-SOFIA HOPPI KARI SALONEN JAANA KANKAANPÄÄ Kallioiden ja kivikoiden luontotyypit olivat uhanalaisuus tarkastelun parhaassa päässä: vain neljännes niiden luontotyypeistä on uhanalaisia. Pitkäaikaisessa kumppanuussopimuksessa UPM sitoutuu hoitamaan United Bankersin metsiä ja United Bankers myymään vuosittain merkittävän määrän puuta omistamistaan metsistä UPM:lle. Sellainen oli esimerkiksi metsäsertifiointi. Tulosten perusteella Suomi ei saavuta tavoitetta luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttämisestä vuoteen 2020 mennessä. Paitsi että suojeluala on lisääntynyt kaiken aikaa, myös uusia luovia luonnonhoidon keinoja otetaan käyttöön jatkuvasti. Koko maassa 57 prosenttia luontotyypeistä arvioitiin heikkeneviksi ja vain viisi prosenttia paraneviksi. Se tarkoittaa, että tällä mittarilla mitattuna metsälajien uhanalaistuminen loppui jo ennen vuotta 2010. Puukauppoja tehtiin 1,6 miljoonaa kuutiota Puukaupassa määrät ovat kasvaneet vuodenvaihteen lähestyessä. Puheenjohtajana jatkaisi Jorma Eloranta ja varapuheenjohtajana Hans Stråberg. Kun suojelupaineet 2000-luvun alun tienoilla alkoivat kohdistua Etelä-Suomeen, metsäalalla ymmärrettiin, että suojelupolitiikkaan on saatava muutos. Hallitukseen esitetään uudelleen valittaviksi nykyiset muut kahdeksan jäsentä. Niihin kuuluvia luontotyyppejä ovat esimerkiksi kedot, niityt, hakamaat ja metsä laitumet. Joskus kannattaakin katsoa kauemmas, esimerkiksi 20 vuoden päähän. ”Vahvistamme sopimuksella merkittävästi UPM:n kotimaista puunhankintaa”, UPM:n metsäjohtaja Sauli Brander sanoo. Ympäristöministeriön rahoittamaan kolmivuotiseen selvitystyöhön osallistui yli 120 asiantuntijaa tutkimuslaitoksista, yliopistoista ja hallinnosta. Tämä oli yksi 2000-luvun alussa perustetun Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelma Metson perusideoista. Suojelu lisääntyi joka kierroksella, mutta tyytyväisyys suojeluun tai metsäluonnon tilaan ei kasvanut. Vuodesta 2013 lähtien hallituksessa toiminut Anne Brunila on ilmoittanut, ettei ole enää käytettävissä. ”Seuraavan hallituksen on lisättävä sata miljoonaa vuodessa suojelualueiden lisäämiseen, luonnonhoitoon ja ennallistamiseen”, toteaa liiton puheenjohtaja Harri Hölttä. Lähes kaikki perinnebiotooppeihin kuuluvat kedot, niityt, hakamaat ja metsälaitumet ovat äärimmäisen uhanalaisia luontotyyppejä. Arvio oli vaatimaton: oli tehty paljon sellaistakin, mitä liitto ei ollut ymmärtänyt edes vaatia vuonna 1989. Joskus voi katsoa taustapeiliinkin MÄNTYRANTA HANNES MÄNTYRANTA Viestinnän suunnittelija, Suomen metsäyhdistys hannes.mantyranta@smy.fi Talousmetsien luonnonhoito löytää jatkuvasti uusia keinoja. Tulos selviää Suomen ympäristökeskuksen (Syke) ja ympäristöministeriön eilen tiistaina julkaisemasta tuoreesta uhanalaisuusarvioinnista, jota nimitetään myös punaiseksi kirjaksi. Kumppanuussopimuksen tavoitteena on kasvattaa UPM:n hoidossa olevien United Bankersin tytäryhtiön UB Rahastoyhtiön hallinnoimien metsärahastojen kiinteistöjen määrää ja tuottoa hyvällä metsänhoidolla ja parantaa toiminnan ennustettavuutta pitkäaikaisella puunmyyntisopimuksella, tiedote kertoo. Metsäyhtiöistä UPM:ää suurempia metsänomistajia maailmassa ovat Stora Enso ja ruotsalainen SCA molemmat yli kolmen miljardin euron metsäomaisuudella. JUHA KAIHLANEN Arvioinnin edelläkävijä Suomen ympäristökeskuksen (Syke) koordinoiman uhanalaisuusarvioinnin laajuus on ainutlaatuinen. Kaikkein uhanalaisin luontotyyppiryhmä on perinnebiotoopit, joista valtaosa on äärimmäisen uhanalaisia. Syken mukaan sisävesien ja Itämeren pienet uhanalaisten luontotyyppien osuudet selittyvät osittain luonto tyyppien tilan huonolla tuntemuksella. Tämän vuoden kauppamäärä on noussut jo 42,0 miljoonaan kuutiometriin, mikä on lähes 23 prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. joulukuuta 2018 Yhteystiedot: metsa@mt.fi Vuodenvaihteen aikaan on tapana vilkaista menneeseen, mutta useimmiten niin lähelle, että muutosta on mahdoton havaita. Meiltä puuttuu kunnon seurantajärjestelmä esimerkiksi niiden pinta-aloista. Toiseksi suurin, 76 prosentin uhanalaisten luontotyyppien osuus, on metsissä. Talousmetsien luonnonhoito löytää jatkuvasti uusia keinoja. Vuosi sitten vastaavaan aikaan määrä oli 1 014 873 kuutiota. Viikko oli myös kahdeksas perättäinen, kun miljoona kuutiometriä ylittyi. Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat puuta yksityismetsistä viime viikolla 1 611 151 kuutiometriä. Tuoreen arvioinnin tuloksia ei voi suoraan verrata kymmenen vuoden takaisiin tuloksiin, koska silloin käytettiin kansallista arviointimenetelmää. Ennen Keskon pääjohtajan tehtävää Helander toimi Metsä Groupiin kuuluvan pörssiyhtiön Metsä Boardin ja pehmopaperiyhtiö Metsä Tissuen toimitusjohtajana 2006–2014. Sen merkkinä esimerkiksi uhanalaisten metsälajien osuus tutkituista lajeista ei noussut lainkaan vuosien 2000 ja 2010 uhanalaisarvioiden välillä. Nimitystoimikunnassa on ollut Elorannan ja Stråbergin lisäksi suurimpien osakkeenomistajien, Solidiumin ja FAM Ab:n, nimittämät Harri Sailas ja puheenjohtajana Marcus Wallenberg. UPM myy yli 21 000 hehtaaria pääosin Kainuun maakunnassa sijaitsevia metsiään United Bankersin metsärahastoille UB Metsälle sekä UB Nordic Forest Fund III Ky:lle. Pelkkä metsien poistaminen talouskäytöstä satunnaisesti esiin nousevien metsäkiistojen seurauksena johtaa vain tehottomaan ja tuloksettomaan suojeluun ja pitkään jatkuessaan metsäalan näivettymiseen. Uhanalaisiksi luontotyypeiksi lasketaan äärimmäisen uhanalaiset, erittäin uhanalaiset ja vaarantuneet luontotyypit. Myös Suomen luonnonsuojeluliitto on samoilla linjoilla. Luontotyyppien uhanalaisuus arvioitiin Suomessa nyt toisen kerran. Suomen lajien punainen kirja julkaistaan vuoden 2019 alkupuolella. Ja niitähän on jatkettu. Uhanalaisten luontotyyppien osuus luontotyyppiryhmittäin Osuus ryhmässä, % Luontotyyppien määrä ryhmässä Lähde: Syke Itämeri 42 Itämeren rannikko 45 Sisävedet ja rannat 59 Suot 69 Metsät 34 Kalliot ja kivikot 44 Tunturit 53 25 50 75 100 Erittäin uhanalainen Vaarantunut 42 Perinnebiotoopit Äärimmäisen uhanalainen ”Metso-ohjelmalla on jo saatu aikaan hyviä tuloksia.” KIMMO TIILIKAINEN. Kaksi uusinta on tekopökkelöiden jättäminen metsiin harvennushakkuiden yhteydessä ja uudet maanmuokkausmenetelmät, ennen muuta mätästys. Ensi vuonna valmistuvaa uhanalaisarviota voi odotella rauhallisin mielin. Metsäluontotyyppien säilyttämiseksi ehdotetaan muun muassa luonnonhoitoa. Metsissä luonnonhoidon eteen tehdään nykyään koko ajan töitä”, kommentoi MTK:n metsäjohtaja Juha Hakkarainen. Korkeimpaan uhanalaisuus luokkaan eli äärimmäisen uhan alaisiksi arvioitiin 57 luontotyyppiä. Asiantuntijat kokosivat uhan alaisuusarvioinnin yhteydessä 70 toimenpide-ehdotuksen listan luontotyyppien uhanalaistumisen torjumiseksi. ”United Bankers on metsätilamarkkinassa nopeimmin kasvava rahastotoimija, ja tavoittelemme kasvua myös tulevaisuudessa”, United Bankersin toimitusjohtaja Patrick Anderson kehuu. Ruotsalaisen Holmenin metsien arvo on jokseenkin samansuuruinen kuin UPM:n. Erittäin uhanalaisia sekä vaarantuneita luontotyyppejä on eniten soiden, metsien ja Itämeren rannikon luontotyyppiryhmissä. JUHA KAIHLANEN Helanderia esitetään Stora Enson hallitukseen Stora Enson osakkeenomistajien nimitystoimikunta esittää yhtiökokoukselle, että Keskon pääjohtaja Mikko Helander valitaan uudeksi hallituksen jäseneksi. Arviointi toteutettiin uudella kansainvälisen luonnossuojeluliiton (IUCN) kehittämällä Red List of Ecosystems -menetelmällä. Metsäkiistat olivat tuolloin tavallaan samoja kuin nyt mutta eivät kuitenkaan. Myös ilmastonmuutoksella on laaja-alainen vaikutus etenkin pohjoisen luontoon. ”Etenkin lehdot ovat heikosti tunnettuja. Näistä 40 on perinnebiotooppeja. Pienimmät uhanalaisten luontotyyppien osuudet ovat sisävesien, Itämeren ja kallioiden luontotyypeillä: 20, 24 ja 25 prosenttia. UPM omistaa metsiä myös Yhdysvalloissa 75 000 hehtaaria ja puuviljelmiä Uruguayssa 255 000 hehtaaria. Ne ovat nopeasti parantaneet lahopuusta riippuvaisten lajien elämää. Tutkijat sanoivat myös, että hyvä kehitys näkyi lyhyen elinkaaren lajeilla. ”Käännöstä parempaan ei ole tapahtunut, vaikka niin olisi pitänyt käydä”, toteaa Suomen ympäristökeskuksen ryhmäpäällikkö Anne Raunio. ”Jos luontotyypin muutos vaarantuneeksi on tapahtunut hiljattain, toimenpiteitä tekemällä on vielä toivoa saada se takaisin ei-uhanalaisten puolelle”, Itä-Suomen yliopiston professori Jari Kouki toteaa. Arvioinnissa metsiin kuuluvia luontotyyppejä oli yhteensä 34. Tyytymättömimpiä olivat luontojärjestöt – ja ovat edelleen. ”Metso-ohjelmalla on jo saatu aikaan hyviä tuloksia, ja sitä tulee laajentaa. Myös se toteutetaan IUCN:n lajien arviointiin kehittämällä menetelmällä. Edellinen arviointi tehtiin vuonna 2008. Puheenjohtajan vuosipalkkiota korotettaisiin 192 000 euroon, varapuheenjohtajan 109 000 euroon ja jäsenten 74 000 euroon. Toimitus pahoittelee virhettä. Uskon, että metsäpuolelta löytyy valmiutta reagoida tilanteeseen muun muassa luontokohteiden entistä paremmalla tunnistamisella”, toteaa asunto-, energiaja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.). Uhanalaisuusarvioinnin tuloksia hyödynnetään Suomessa välittömästi muun muassa EU:n luontodirektiivin raportoinnissa ensi keväänä. Sen jälkeen aloitettiin uusi kierros. ANNI-SOFIA HOPPI Luonnonsuojelujärjestöt vaativat suojeluun lisärahaa Tuore uhanalaisuusarvio osoittaa luontotyyppien tilan heikentymisen jatkuvan edelleen. Pelkät suojelualueet eivät kuitenkaan riitä luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen. Metso ja monet muut toimenpiteet ovat olleet hyväksi metsäluonnolle. Ne tulee myös huomioida paremmin maankäytön suunnittelussa. Sen sijaan monien luontotyyppien tilan heikentyminen jatkuu edelleen. Luontotyyppien arvioinnin lisäksi Suomessa on käynnissä laaja lajien uhanalaisuutta arvioiva hanke. ”Se on aikamoinen saavutus.” Koukin mukaan muut kuin kangasmetsät ovat yllättävän huonosti tunnettuja, minkä vuoksi uhanalaisuuden vertailu eri metsäluontotyyppien pinta-alan mukaan on vaikeaa. Raunio muistuttaa, että metsätalous vaikuttaa metsien lisäksi myös muihin luontotyyppiryhmiin. Ei-uhanalaisia eli silmälläpidettäviä tai säilyviä luontotyyppejä on eniten kallioiden ja kivikoiden sekä tunturien luontotyypeissä. Tämän vuoden ennätysmäärä, liki 2,3 miljoona kuutiometriä, kauppoja solmittiin touko–kesäkuun vaihteessa viikolla 22. Heidän mukaansa saman pitäisi näkyä pitkäikäisemmillä lajeilla seuraavassa uhanalaisarviossa, jos monimuotoisuustoimia jatketaan. Palkkioista 40 prosenttia maksettaisiin yhtiön R-osakkeina. Uhanalaisten luontotyyppien osuus laskettiin vertaamalla niiden osuutta luontotyyppiryhmän kaikkiin luonto tyyppeihin
Lähetä kuva osoitteeseen lukijankuva @maaseuduntulevaisuus.fi. Kemiönsaarella on otettu käyttöön kunnallinen järjestelmä. Esimerkiksi kotimaisissa kananmunissa ei raakanakaan ole salmonellariskiä, eikä Suomalainen maito sisällä antibioottijäämiä. Suomalainen kinkku tulee possulta, joka on saanut pitää hampaansa ja saparonsa. Paikalliset yrittäjät ovat palvelleet meitä moitteettomasti meidän tarpeidemme mukaan, silloin kun olemme tarvinneet. Ilmasto-ohjelma perustuu virallisiin tilastoihin ja tutkittuun tietoon. Poliittisen korrektiuden sijaan välillä olisi syytä jakaa kiitosta myös omille kansalaisillemme siitä, mitä olemme tehneet hyvin ja oikein. Voisi kuvitella, että päätös olisi ollut hyvinkin selvä, mutta äänestyksessä tilanne oli 8–7 kunnalliselle. Satoisat, poudankestävät turvepellot voivat olla osana kokonaisuutta, kun kasvipeitteisiin viljely menetelmiin kannustetaan ja tilusjärjestelyihin panostetaan. joulukuuta 2018 MIELIPIDE Kommentoi verkossa Kommentoi juttua verkossa osoitteessa mt.fi Lähetä mielipidekirjoitus Toivomme napakoita kirjoituksia pituudeltaan korkeintaan 2 000 merkkiä välilyönteineen. Ruuan heittäminen hukkaan on epäeettisyyden huippu. Oikeassa ryhmässä näkyy olevan kansanedustajaehdokkaana. Vertailuarvoksi Suomen maatalouden päästölukujen rinnalle ohjelmaan arvioitiin pellonsidonnaksi 15 miljoonaa hiilidioksiditonnia, joka perustuu neljän kuiva-ainetonnin hiili sisältöön hehtaarille vuodessa. Luomuviljelyä verottavat myös tuhohyönteiset ja se kestää poikkeavia sääoloja huonommin kuin nykyinen normaali viljely. 1970-luvulta peräisin oleva laki ei vastaa enää tämän päivän tarpeita. Kapteeni Maaseudun Tulevaisuuden viikonvaihde-liitteessä oli vihreiden pitkä poliittinen mainos (MT 14.12.). Olisiko aika kansakunnan hajottamisen sijaan alkaa puolustaa myös omiamme. Olen kuullut asukkailta vain negatiivista palautetta. Nykyisen lunastuslain mukaan lunastetuista maista saa täyden korvauksen. Lisäksi maatilojen asema turvataan energiayhteisöjä kehitettäessä. Heillä on myös tarkat säännöt ja kriteerit milloin, miten ja millä hinnalla tyhjennys tapahtuu. Esimerkiksi fosfori on rajallinen luonnonvara ja ilman kierrätystä se lannoitteena ensin kallistuu ja sitten loppuu. Kotimaisen elintarviketuotannon turvaaminen on tärkeää huoltovarmuuden kannalta. Anni Pirkola Niin, sehän on ihan selvää, että luomuviljelyn sadot ovat pienempiä ja viljelysmaata tarvitaan siksi enemmän. Airi Pulkkinen Kuopio Tavoitteena hiilineutraali ruoka ja kasvavat hiilinielut MTK:n ilmasto-ohjelma avaa maaja metsätalouden ratkaisut ilmaston hyväksi ja edellytykset ratkaisujen onnistumiselle. Ohjelman mukaisesti maatiloille luodaan valmiudet biokaasun tuottamiseen ja käyttöön työkoneissa sekä myymiseen liikennepolttoaineeksi. Arto Komsi Tuossa tutkimuksessa nyt ei ole mitään uutta, saman sanoo jo maalaisjärki, mutta kun ajatellaan asiaa vähän pitemmällä ja laajemmalla perspektiivillä on otettava huomioon se, että nykyisenkaltainen ”tavanomainen” riistoviljely ei voi jatkua pitkään. Jo ilmaston muutoksen nimissä tarvitsemme enemmän metsiä Suomeen, ei ylimääräisiä turhia joutomaita voimalinjoille. Energiansäästöön ja omaan uusiutuvan energian tuotantoon tähtäävillä investoinneilla on keskeinen rooli maatilojen päästöjen leikkaamisessa. Juha Pylväs kansanedustaja (kesk.) Ylivieska Suomiko EU-maista rasistisin. Mikko Jussi Idlax Ajatella, mikä määrä kemikaaleja jää myymättä ja voitot käärimättä, jos luomu valtaa lisää tilaa. Mutta sen vuoksi pitää sitten sademetsiä kaataa, jotta ruokaa riittäisi kaikille, kun se tuotettavan ruoan määrä on kuitenkin tietty koko maailmaa ajatellen. Ei nimimerkkiä LSO-osuuskunta älähti kun kalahti. Suomi oli ainoa maa joka toteutti täysimääräisesti EU:n määräämät taakanjakokiintiöt. Olen käsittänyt että tätä toimintamallia ajetaan ympäristösyistä. Korvaukset pitää olla lunastuksessakin todelliset. Lunastuslaki on torso edelleen Hallituskauden alkaessa hallitus puolueet yksimielisesti kirjasivat hallitusohjelmaan lunastuslain uudistamisen. Kun ruoka maistuu ja sitä on valmistettu sopiva määrä, ei toivottavasti jää poisheitettävää. Kasvien kuiva-aineessa on 45 prosenttia hiiltä, joka on sidottu ilmakehästä. 18.12.2018 julkaistu ohjelma (www.mtk.fi/ilmasto-ohjelma) rakentuu neljään kokonaisuuteen: päästöt alas, hiilensidonta ylös, uusiutuvaa tilalle ja sopeutuminen perustana. Ei nimimerkkiä Persut Persuja syrjitään, leimataan ja haukutaan eduskunnassa, vaikka laki vihapuheesta kieltää! Multi-kulti jyrää Luomu Luomuviljelijä kertoi Maatilalla -lehdessä, että koneita on pitänyt vaihtaa alvariinsa, että löytyisi sopiva! Kallista puuhaa! Koekaniini Valio Luulin maalaistollona, että Valio on maidontuotantoon ja sen jalostukseen keskittyvä yritys, mutta sehän onkin paskafirma. Maija Pajukangas-Viitanen Kaikki halpa ruoka perustuu viljelijän ja ympäristön riistoon. Luomuviljelyllä on suurempi ilmastovaikutus kuin tavanomaisella viljelyllä, väittää tiedelehti Naturessa julkaistu kansainvälinen tutkimus. Liitä mukaan yhteystietosi. Joulu tulee myös halvemmaksi itse valmistettuna. Luomu riittää ihan hyvin koko maailmalle, jos varallisuus, hyvinvointi ja koulutus jaetaan tasapuolisesti kaikille maailman ihmisille ja sitä kautta ihmisten määrä saadaan vähenemään. Antista ei tulekaan pääministeriä. Hiilensidonnan lisääminen edellyttää puun tuotannon kestävää tehostamista ja sitä tukevia kannusteita metsänomistajille. Liisa Pietola ympäristöjohtaja MTK YLIÖ Ilmasto-ohjelma perustuu virallisiin tilastoihin ja tutkittuun tietoon. Osuuskunta ei sovi yksilökeskeiseen aikakauteen. Koko tuotantoketju on tällöin eri tavoin rasittanut luontoa turhaan. Malli kehitetään yhteistyössä valtion sekä maaja metsätalousyrittäjien kanssa. Suomessa on alettu yhdistää luomun hyviä puolia tavanomaiseen viljelyyn, jonkinlaisissa kompromisseissa voisi olla hyviä ratkaisuja. Eivät ne puhu myöskään Marsin napajäätiköiden sulamisesta, johon dieselini tuskin vaikuttaa. Valitettavasti lunastuslaki mahdollistaa tällä hetkellä tällaisen laiskuuden suunnittelussa. Eli umpikaivojen täyttymistä pitää muistaa kurkkia tarpeeksi ajoissa, sillä jos tulee tyhjennyksen osalta kiire, niin peritään pikakuljetusmaksu. Takaisinkytkentään tarvitaan kasvien kasvua. Tarja Tamminen Euroopassa lienee tällä hetkellä tehotonta hömppäheinä peltoa parikytä prosenttia. Se on ratkaisevan välttämätöntä, jotta meillä on turvattu tulevaisuus. Saman sadon tuottamiseen vaaditaan luomussa suurempi pinta-ala kuin tavanomaisessa viljelyssä. Se on seurausta vuosisatojen edistyksestä ja luomussa tuo edistys heitetään romukoppaan. Hyvää joulumieltä kaikille Lasten asialla. No, meillä on valtaisat jo raivatut peltopinta-alat paketissa, kaiketi niitä voitaisiin ottaa käyttöön. Janne Leino Näinhän se vaan menee! Kyntämällä saadaan hirmuiset hiilidioksidipäästöt ja eroosiokin vaivaa. Suomalaista suosimalla raha kiertää kotimaassa luoden uutta työtä ja toimeentuloa. Karjanlannan käytön rajoitteet ehdotetaan uudelleenarvioitaviksi siten, ettei kasvien kasvua ja hiilensidontaa rajoiteta, jolloin pellon raivauksen tarve vähenee. Alueet kasvavat niin suuriksi, ettei pienillä yrityksillä ole mahdollisuuksia lähteä kilpailuun mukaan. Vain luonnonsuojelualueilla tehdään pakon edessä yhtenäistä rakentamista vanhojen linjojen yhteyteen. Miljoonia hehtaareja käytetään kaljan valmistukseen. Paljon luvattiin, mutta isännät taisivat rikastua syksyä kohti, kun ei korvauksia kuulu eikä näy. Oikeusministeriön käytävillä kuiskutellaan, että nykyisessä laissa ei olisi mitään ongelmia. ”Tavanomaisessa” viljelyssä on otettava huomioon myös maailman myrkyttyminen ja luonnon köyhtyminen. Kestämätöntä ja kallista vihreää monopolia. Janne Leino Onpa taas tutkimuksia. Suomessa hiiltä sitovaa maapinta-alaa häviää. Todellisuudessa maksettavalla korvauksella ei pystyisi hankkimaan edes vastaavaa maa-aluetta. Maaja metsätalous on kasvien kasvattamista, jotta saamme ruokaa, kuituja, suojaa ja lämpöä. Moni maa ei ota ollenkaan kiintiöpakolaisia kuten Suomi on jo vuosikausia tehnyt. Tällöin myös lannan ravinteiden käyttöä voidaan edelleen tehostaa. Valitettavasti tämä jäi jälleen tekemättä. Maaseudun Tulevaisuus 9 keskiviikkona 19. Kuitenkin malli tuo lisää turhia tyhjennyskertoja, eli turhaa rekkaliikennettä. Joo, oikein. Toivon, että jouluhuumassa ei ostettaisi ruokaa, joka myöhemmin päätyy jätteeksi. Myös MTK kannustaa kunnianhimoiseen kansainväliseen ilmastopolitiikkaan. Ei nimimerkkiä Palautetta Hyvä Jukka Tuori (MT 14.12.). Hiilensidonnan ohella. Hyvä näin. Aina on viljaa liikaa markkinoilla. Suomalainen ruoka ja sen maut ovat osa kulttuuriperintöämme. Äskettäin raportoituun Euroopan rasismitutkimukseen osallistui Euroopan unionin 28 jäsenmaasta vain 12 maata. Ei nimimerkkiä Katovuosi Se siitä katovuodesta. Tähän haasteeseen vastaa biokaasu tai hiilidioksiditonniin perustuvaa korvaus, jonka mallia on kehitettävä. Yhtiöt ovat haluttomia tekemään rakennusratkaisuja maanomistajien eduksi, vaan menevät usein helpoimman kautta. Ohjelma muistuttaa biologian ja kemian perusteista: Auringon valo, ilmakehän hiilidioksidi, vesi ja ravinteet yhdistyvät kasvissa tuottaen bio massaa ja happea. Tähän liittyy vielä paljon lisämaksuja, esi merkiksi lisäkuljetus maksu, tyhjennys etäisyysmaksu, kuljetus kalustonsiirtomaksu, erityistoimenpidemaksu, ja poikkeus tilanteen kuljetusmaksu. Tuire Anis Artikkelissa perusteltiin, että jos meillä viljellään luomua, niin se vaatii isomman peltoalan. Mutta onko enemmän aina parempi. Karjatalouden rooli päästöissä on pieni, kun kierto hallitaan. Joutsenlippumerkki ja kasvisten sirkkalehtimerkki takaavat raaka-aineen alkuperän ja elintarvikkeen valmistuksen Suomessa. On arvokasta, jos leivot ja teet ruokia yhdessä lapsesi kanssa. Hyvä homma Haloo Toivottavasti FIVA on kiinnostunut siitä, että mitähän HK:ssa tapahtuu. Kyse on maailmanlaajuisesta ongelmasta. Ruokaa täytyy arvostaa, sillä sitä ei ole tänäkään päivänä tarpeeksi kaikille. Hiiltä sitoutuu kasvuun. Maalaisjärki missä taas. Voimalinjat ovat välttämättömiä ja huoltovarmuus pitää varmistaa koko maassa. Miksi juuri tämä puolue saa tässä lehdessä jatkuvasti julkisuutta. Jokaisen täysjärkisen pitäisi ymmärtää, että maapallon väestöä ei pystytä ruokkimaan luomuviljelyllä, kun sitä ei pystytä ruokkimaan tehoviljelylläkään. Kestävillä maaja metsätalouskäytännöillä voidaan kasvillisuuden ja maa perän hiilensidontaa tehostaa, vähentää kasvihuonekaasu päästöjä ja samalla turvata kotimainen ruuanja puuntuotanto. Esi merkiksi tyhjennys on tilattava kaksi viikkoa etukäteen. Jos taas käy niin, ettei kaivoon olekaan kertynyt tarpeeksi lietettä, kuljetus pitää muistaa peruuttaa aikaisintaan 1–3 kuukauden sisällä. Tämä edellyttää, että maatalouden kaikki hiilivirrat lasketaan hiilitaseen kautta ja monipuolisille nurmipohjaisille viljelykierroille löytyy markkinat. Lähetä kirjoitus lukijalta@maaseuduntulevaisuus.fi tai Maaseudun Tulevaisuus, PL 440, 00101 Helsinki. Ihmistoiminta on lisännyt ilmakehään hiilidioksidia, jota on sidottava takaisin. Kirjoita viestin alkuun tunnus MT LU (huomaa välilyönnit). Päätös tarkoittaa, että lietteenkuljetus siirtyy yksinoikeudella Lounais-Suomen Jätehuolto Oy:n kilpailuttamaksi. Turvemaiden metsien käsittelyssä laajennetaan peitteistä metsien kasvatusta. Viestin hinta on 50 senttiä. MTK esittää ratkaisuksi hiilen sidonnan kompensaatio velvoitteen kehittämistä toimille, jotka vähentävät hiiltä sitovaa metsätai maatalouspinta-alaa. Henna Takatalo yrittäjä Lieto TEKSTIVIESTIT Haavistolle Alkiolaisena, neljännen polven maalaisliitto-keskustalaisena en allekirjoita Haaviston ajatusta, että antaisimme kannatusta vihreille. Luomua ei ole koskaan mainostettu ilmastolle paremmaksi vaan ympäristölle paremmaksi. Taksillako Kurttila lasten asiaa ajaa. Ota kantaa tekstiviestillä Jaa mielipiteesi muiden lukijoiden kanssa. Turvallisin ja eettisin ruoka tule läheltä. Lietteiden keräyksestä tulossa monopoli Lounais-Suomen jätehuoltolautakunta päätti muuttaa lietteenkuljetuksen yksityisestä kunnalliseksi. Tämä on siis monopoliasema. Kotitalousopetuksen ohella kodeilla on iso merkitys ruuanvalmistuksen oppimisessa. Suurimmat ilmaston muutoksen vaikutukset kohdistuvat maaja metsätalouteen, joiden kykyä sopeutua ilmastonmuutoksen vaikutuksiin tulee vahvistaa. Julkaisemme kirjoituksen nimimerkillä vain poikkeustilanteessa. Siksi lunastuslain uudistamisen pitää edetä viivyttelemättä. Monet maanomistajat kokevat, ettei heillä todellakaan ole perustuslaissa turvattua omaisuudensuojaa, kun puhutaan maan lunastamisesta. Tuottavan maan päästöt ovat pienet suhteessa sidontaan. Lähetä kuva Toivomme kuvia, joiden taustalla on tarina. Kannattava ja elin voimainen maaja metsätalous mahdollistaa yhteiskuntamme kasvihuonekaasujen päästöjen ja sidonnan tasapainon ennen vuotta 2050. Kaks eri asiaa. Tätä ei kuitenkaan pidä tehdä pelkästään maanomistajien kustannuksella, ilman yhtiöiden vastuuta. Lunastaminen ei saa olla myöskään kunnille lunastetun maan arvonnousun kalastusta. Se suosii yhtiöitä ja kuntien talouden paikkausta yksityisten maanomistajien kustannuksella. Lähetä korkeintaan 160 merkin viesti numeroon 173 172. Liitä mukaan yhteystietosti ja lyhyt kertomus kuvasta. Mielenkiintoinen demokratian tulos. LUKIJAN KUVA MAIJA SAVOLAINEN Mökit nukkuu lumiset Maija Savolainen lähetti Nurmeksesta kuvan, jonka saatteena oli alku Eino Leinon runosta: Mökit nukkuu lumiset,/ nukkuu hankitanteret. Peltojen kasvukunto romahtaa, samoin niiden hiilensidonta. Vain yksi kannatti kunnallista järjestelmää. Ohjelma alleviivaa hiilidioksidin sidontaa ilmakehästä päästöjen tasapainottamisessa. Asiasta keskusteltiin vilkkaasti MT:n Facebookissa. Samalla autat kulttuurimaiseman säilymistä ja pienennät hiilijalanjälkeäsi. Maanomistajien epäreiluksi kokema nykyinen lunastuslaki olisi jo kaivannut uudistamista ja sopeuttamista nykyaikaan. Tietoa kuitenkin uupuu ja hiilensidonnan malleja tulee kehittää, jotta nettopäästö luvut täsmentyisivät. Tyhjennykset tapahtuvat silloin kun Lounais-Suomen Jätehuolto määrää. Tehoton viljely tuo monenlaista päästöä! Timo Saarinen Tehomaatalouden perusideahan on että mahdollisimman pienellä panostuksella (raha ja työvoima) saadaan mahdollisimman suuri sato. Ohjelma havainnollistaa kuvituksella metsien ja peltojen biomassan hiilen alkuperän sekä kierron esimerkiksi energia puusta tai karjataloudesta. Toivon, että keräysvaroilla ostettava ruoka on kotimaista. Mutta Suomessa uutisoitiin: ”Sokeeraava tutkimustulos, Suomi on Euroopan rasistisin maa.” Näin tämä haluttiin ymmärtää. Pohjan Akka VERKOSSA SANOTTUA Ilmasto vai ympäristö. Uutisoinnissa olisi todellakin parantamisen varaa. MTK:n tavoitteena on hiilineutraali ruoka 2030 mennessä. Törkeää touhua. Lisääntyneen tuulivoimarakentamisen myötä rakennetaan entistä enemmän voimalinjoja, joissa lunastamiseen liittyvät muodolliset kuulemiset ja toiveidenkuuntelu on kiristänyt monen maanomistajan hermoja. Katowicen ilmastokokouksessa neuvoteltiin kunnianhimon lisäämisestä, jota myös EU:n komissio visioi marraskuun lopulla. Metsät ja puutuotteet sitovat Tilastokeskuksen mukaan jo nyt noin puolet maamme kasvi huonekaasupäästöistä, ja osuutta voidaan lisätä kestävällä metsienkäytöllä ja puu rakentamisella. On myös mahdollista, että LounaisSuomen Jätehuollon mielestä syy peruutukselle ei ole riittävä, jolloin he tulevat joka tapauksessa tyhjentämään kaivon. Ruokaa heitetään neljännes roskiin. Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteena on saada päästöt ja sidonta tasapainoon 2050 jälkeen. Tämä on kuolinisku paikallisille pienille yrityksille. Lisäksi maaperän juuristosyöte, joksi arvioin 10 miljoonaa hiilidioksiditonnia. Anne Kalmari kansanedustaja (kesk) maa-ja metsätalousvaliokunnan pj. Minkä tahansa näkökulman saa tutkittua todeksi, asia on ihan niin mitä haluaa lähteä todistamaan. Ei nimimerkkiä Näyttää hyvältä Vihreät voimistuva ja se on SDP:ltä pois. Kotimaista ruokaa joulupöytiin Joulunajan tarjoilumietinnän keskellä on hyvä muistaa, että suosimalla suomalaisia elintarvikkeita voimme edistää kansakuntamme hyvinvointia. Julkaistuista kuvista maksamme palkkion, ja lehti voi käyttää niitä uudelleen. Pieni kansakunta on osallistunut kiitettävästi kustannusten rahoittamiseen. Tämänkaltaiset päätökset edistää epätasa-arvoa yksityisille ja yrityksille, kun luodaan hallinnollisilla menettelytavoilla yhdelle yhtiölle monopoliasema. Ennen kaikkea määrä kannattaa korvata laadulla. Sopeutuminen, kuten vesitaloudesta ja kasvinjalostuksesta huolehtiminen, on myös edellytys kestäville ilmastonmuutoksen hillintätoimenpiteille. Jos kiire yllättää, löytyy myös paljon kotimaisia puolivalmisteita ja eineksiä. Hinnat nousevat radikaalisti, sillä jäljelle jää vain muutamia isoja yrityksiä, jotka voivat määrätä hinnat itselleen sopiviksi. Lautakuntaa edustaa 17 kuntaa, joista 15 oli olemassa olevan järjestelmän kannalla, eli asukas saa itse valita ja kilpailuttaa lietekaivon tyhjennyksen. Vetoan myös hyväntekeväisyysjärjestöihin. Milla Kyngäs. Metsää hakataan uusien entistä leveämpien linjojen alta pois ja korvaus on menetetystä metsäomaisuudesta nimellinen. Kalle Takala Osoittaa vaan taas sen, ettei asiat ole mustavalkoisia
MTK-Varsinais-Suomen puheenjohtajaksi hänet valittiin 2016. Yksi heistä oli projektipäällikön puolison sisar. Siitä, jos mistä, on syytä iloita. Homma ei ole ollut helppoa mutta ei aivan toivotontakaan”, Rintala kuittaa. ”Luulin, että luomun kasvattamiseen rahaa vielä riittäisi. ”Tänä päivänä kaikki muuttuu, kiinalaiset ovat ottaneet minunkin hommani. Monialainen yrittäjä on asunut suuren osan elämästään Tukholmassa. Hän on puolisoaan päivän vanhempi. Sikkilän yrityksen valomainoksia on nähty ympäri maailmaa: bussipysäkeiltä Moskovan metroihin, Helsinki-Vantaan lentokentältä Amerikkaan. 10 Maaseudun Tulevaisuus PÄIVYRI keskiviikkona 19. Lihakonserni HKScanin jatkuvat talousja tuotantovaikeudet ovat iso puheenaihe lounaisessa Suomessa. Sikkilä oli tuolloin 18-vuotias upseerikokelas. Valoja voisi hyödyntää Suomessa pimeän aikaan enemmänkin. Pihaa valaisee noin 8 000 eriväristä led-valoa. ”Rakkaus ratkaisee hyvin paljon. Nimipäivät Tänään: Iiro, Iikka, Iisakki, Isko Torstaina: Benjamin, Kerkko Päivän sana Palatkaa takaisin, te luopuneet lapset, minä parannan teidät luopumuksestanne! ”Herra, me tulemme luoksesi, sillä sinä olet meidän Jumalamme!” Jer. ”Tukipolitiikassa pitää kiinnittää huomiota markkinoille tulevien luomutuotteiden määrään. ”Kun vanhempani kuoli, ensirakkauteni huomasi, että kuolinilmoituksen muistokirjoituksessa oli mainittu vain minut ja lapset.” Tuleva morsian ilmoitti, että häntä saa kosia 50-vuotiaana, muttei enää 60-vuotiaana. Uskon, että seuraava hallitus on vähintään yhtä luomumyönteinen kuin tämä nykyinen.” Rintala uskoo, että muun Länsi-Euroopan tavoin luomun osuus kasvaa jatkossa myös Suomessa. Omasta iglumallista on valmistunut prototyyppi, jonka idea on muunneltavuus ja alhaisemmat kulut. Vuodet vierivät ja Sikkilän liitto päättyi eroon. Liitä mukaan nimi, päivämäärä, ikä, titteli, kotipaikka, sekä halutessasi kuva ja lyhyt maininta juhlista. ”Joulu on ilon aikaa ja siihen kuuluvat värit. Päivässä talon edessä voi piipahtaa satakin autoa, Sikkilä arvioi. ”Tilanne on huolestuttava erityisesti niiden jäsentemme kannalta, joilla on yhtiössä suuret taloudelliset intressit.” Rintala ei spekuloi HKScanin tulevaisuudella mutta arvioi, että lihatalolla on edessään isompi järjestely. On kuitenkin odotuksia, että toimintaa kehitetään eikä enää myydä pois.” Runsaan tuhannen luomulampaan katrasta hoitava Rintala yllättyi maaja metsätalousministeri Jari Lepän (kesk.) päätöksestä sulkea uusien luomusitoumusten teko ensi keväänä. ”Ei se ihan pienellä säädöllä korjaannu.” Toisen varsinaissuomalaisen elintarvikejätin Raision ongelmat ovat Rintalan mukaan tällä erää myönteisiä, kun yhtiön kassassa on rahaa. Hänen kättensä jälki on joulun alla paikallinen nähtävyys. Hän seilasi matkustaja-autolautta Estonialla Tukholmasta Viroon ja oli palaamassa takaisin viedäkseen mukanaan neljä autoa. Joulun rauhaa viestivän koristemeren teemana on talvinen tunturimaisema. Jos valo on vain kellertävää tai vaaleaa, ei se sitten enää ole minkään näköinen.” Valotalo henkii elämäniloa: ”Rakkaus ratkaisee hyvin paljon” Eläköityminen ei ole elämän loppu. ”Ei se ihan pienellä säädöllä korjaannu.” JAANA KANKAANPÄÄ MERKKIPÄIVÄ 70-vuotias maanviljelysneuvos Tauno Uitto Tyrnävä 22.12. Valo on Sikkilälle myös työtä: hän teki uraa 20 vuotta valomainosten parissa. Hiljattain hän on palannut Saariselältä huoltamasta lasi-igluja. Estonia upposi, ja laivalla olleista 989 ihmisestä 852 sai surmansa. MT:ssä on viime vuosina kerrottu Varsinais-Suomen tuottajien kapinakokouksista ja riitaisuudesta. Elämästä valoalan ammattilainen on kiitollinen: henki on ollut välillä hiuskarvan varassa. JOHANNES TERVO Monet pitävät yksivärisistä valoista, vaan ei Sauli Sikkilä. Ehkä jouluvaloprojektit kertovatkin elämänasenteesta: vielä ollaan elossa. Saattaa olla että rakkaus on ikuista, vaikka kohteet vaihtuvat.” Lapsesta asti toisensa tuntenut pari meni kihloihin 60-luvulla. Mulla ei ollut kuin kaksi tyhjää kättä.” Pari lähti eri teille ja kumpikin meni myöhemmin naimisiin omalla tahollaan. Silloin toteutetaan se, mikä on jäänyt toteuttamatta. ”Kynän varresta olen ottanut leipäni.” Tahti ei tyssännyt eläkkeeseen. Sikkilä on koristellut talonsa näin joka joulu, 12 vuoden ajan. Niin ajattelee seinäjokelainen Sauli Sikkilä, 72. Seinäjoen vesitorni olisi valaistuna komea näky, hän pohtii. Lähetä tiedot osoitteeseen Maaseudun Tulevaisuus, ”Merkkipäivät”, PL 440, 00101 Helsinki tai merkkipaivat@mt.fi. Kun vielä ihmiset ovat jurrikoita, ei yhtään auta, että pimeässä kuljetaan”, Sikkilä sanoo. Aina kaupassa kysytään, että joko valot on ripustettu.” SAULI SIKKILÄ 60-VUOTIAS Rintala ei suunnittele vielä eläkkeellejääntiä Torstaina 60 vuotta täyttävä Tapio Rintala juhlii vuosipäivää yhdessä vaimonsa kanssa. Vesi tulvi autokannelle. Aamulla projektipäällikkö soitti ja ihmetteli, kuinka hän voi vielä vastata puhelimeen. ”Raisiota on ollut hyvä omistaa. Aina kaupassa kysytään, että joko valot on ripustettu.” Valojen kehitys on helpottanut valotaiteilijan työtä. Tietojen tulee olla toimituksessa seitsemän päivää ennen lehden ilmestymistä. ”Liiton puheenjohtajuuden otin vastaan, kun se tuli tarjolle. ”Sanoin, että tietysti voin vastata, kun se kerran soi.” Sikkilä sai kuulla yön tapahtumista. Pakkasessa pienten lamppujen nyppiminen oli kömpelöä hommaa.” Lamppujen hintakin on noista päivistä halventunut ja energian kulutus alentunut – kiitos led-tekniikan. Niissä ei ole korkeajännitettä eivätkä ledit TUULIKKI VIILO SEINÄJOKI Sauli Sikkilä luo ohikulkijat pysäyttävää valotaidetta. Tuottajaliitto on myös Raision omistaja. Eläkkeelle lähtö ei ole suunnitelmissa, vaikka tilalla on jatkajat tiedossa. 19.–20.12.2018 175-vuotias klassikko. ”Kaikki järjestyi! Piirsin itse talon, jossa asumme nyt.” ”Meinasin pitää sapattivuoden, mutta ei se onnistu. Vuonna 1994 hänellä oli lippu M/S Estonialle. ”Tuli kiirus palata.” Häät ja samalla 60-vuotisjuhlat järjestettiin Seinäjoen kaupunginteatterissa. Hänen pihamaataan valaisee noin 8 000 eriväristä led-valoa. lämpene, joten lapsille ei tule vaaranpaikkoja. M/S Estonian keulavisiiri oli repeytynyt irti Turun saariston eteläpuolella. Toisinaan jopa ohiajavissa junissa muistutetaan matkustajia valoisasta talosta erillisillä kuulutuksilla. Tilaa lukuoikeus näköislehteen MT.FI/nakoislehti. Sikkilällä oli tuolloin Virossa yritys, joka vei meren yli esimerkiksi käytettyjä autoja. 3:22 Led-valon pujottelu oikeaan muotoon ei ole hätäisen hommaa. ”Suomi on talvisin musta mörköjen maa. ”Kaupasta ostettavat sähkövehkeet voivat olla hyvinkin vaihtelevaa laatua.” Ratamestarinkadun liikenne kasvaa pyhien alla. Tärkeintä on kuitenkin säilyttää Suomessa eettinen ja turvallinen oma maataloustuotanto, josta pääosa on vielä pitkään tavanomaista tuotantoa.” NIKLAS HOLMBERG Lihatalo HKScanilla on edessään iso järjestely, ennustaa Tapio Rintala. Charles Dickensin kertomus Saiturin joulu julkaistiin 19.12.1843. ”Katsoimme toisiamme ja totesimme, että emme näe vielä eläkeläisiä.” Yläneellä luomulammastilaa pyörittävä Rintala on o llut viljelijänä neljä vuosikymmentä. Kuvaelman ylläpito vaatii myös työtä. Ledit ovat turvallisempiakin, Sikkilä kehuu. ”Naimisiin emme menneet. ”Liiton ja keskusliiton toimintaa on kyseenalaistettu, mikä on hyvä ja terve piirre järjestössä.” Puheenjohtajan mukaan arvostelua toimintaa kohtaan tulee yleensä eniten niiltä, jotka ovat vähiten toiminnassa mukana. Työn laatu on kontrollista kiinni: kyllä kiinalaiset hyvää tehdä osaavat.” Sikkilä on elämälle kiitollinen. Tuottajajärjestön luottamustehtävissä hänen uransa on lyhyempi. Ruotsista Sikkilän toi 30 vuoden jälkeen takaisin Suomeen ohittamaton tilaisuus: ensirakkauden yhteydenotto. joulukuuta 2018 Kerro merkkipäivästä Lähetä merkkipäiväilmoitus Maaseudun Tulevaisuuteen. klo 13–19. Koulutukseltaan hän on rakennussuunnittelija. Palsta on maksuton. Alumiini on Kiinassa halpaa, työvoima melkein ilmaista. Estonian paluulippu jäi käyttämättä ja Sikkilä jäi yöksi Tallinnan Olümpia-hotelliin. ”Meinasin pitää sapattivuoden, mutta ei se onnistu. Joskus sen menettäminen on ollut hiuskarvan varassa. ”Kun ennen yksi lamppu meni pimiäksi, oli pimiä koko homma. Valotaulujen tekoon hän ei enää palaa. Revontulien ihasteluun soveltuvat lasikattoiset mökit pysyvät kirkkaana pakkasessakin. Sitä ei saanut tullista läpi. Yhdessä autossa ei kuitenkaan ollut alkuperäistä rekisteriotetta. Teemana on tunturimaisema: mukana on eläimiä, joulupukkeja ja värikkäitä kuusia. 70-vuotispäivää juhlitaan Tyrnävän Kotiseututalolla lauantaina 22.12. Jos on kädentaitoja ja osaamista, koitetaan jakaa iloa muillekin. Ratamestarinkatu on yleensä hiljainen, mutta tähän aikaan vuodesta monet tekevät sinne ylimääräisen lenkin
Siltala. ”Vaikka onhan ne tärkeimmät jo ehditty 40 vuodessa puhua”, Tauno Teittinen, 72, lisää vir nistäen. Tuohi valloitti Vienon jo yli 50 vuotta sitten. Ei minulla ollut tietoa kissan elkeistä, varsinkaan villimmän puoleisesta persoonasta. HENRIK HOHTERI ”Kiitollinen saa olla metsänomistajille, että ovat antaneet kerätä tuohta ennen hakkuita.” VIENO TEITTINEN. Suosi tuimpia ovat viime aikoina olleet iltalaukut. Kukkulan kyläkauppias 70 € Tämä koko Tämä koko Tämä koko ”Täällä on kuulkaa välillä pitkään hiljaista, kun kumpikin tekee tuohityötä”, 70vuotias Vieno Teittinen kertoo pariskunnan kodissa. Tuohi irtoaa parhaiten kesän alussa, ennen juhannusta. Matti Klingekin tot telee luonnonlakeja ja tulee vanhaksi. Tuohen pintakerros sopii esimerkiksi askarteluun, kuten enekeleihin. Samanlainen on näh ty myös presidentin puolison Jenni Haukion käytössä. Sitten se kuiva tetaan. Kuivatetusta tuohilevystä irtoaa monta eri kerrosta. Ja miten pal jon professorin ajasta kuluu omien tutkijoiden taloudel listen edellytysten turvaami seen. Jouluksi siivoan tuohet pois”, Vieno sa noo. Ilmeisesti kotimaista ny reksintää kompensoidakseen Klinge kiinnittää runsaasti huomiota muualla Euroopas sa saamaansa huomioon. Vieno voitti tuohitöiden Suo men mestaruuden vuonna 2002 ja Tauno kymmenen vuotta myö hemmin. Ei myöskään Helsingin yliopiston asettami nen muiden yläpuolelle. Apuvälineenä toimivat vain sopivaksi kuluneet sakset. Sen jälkeen kissa kyllä kastui lisää pesuoperaation jälkeen. Virantäyttö kisat ja moninaiset yliopiston sisäiset juonittelut alkavat olla ohi. Jos keittiön tiskipöydälle jäi kattila, siinä saattoi joskus is tua kissa kun menin keittiöön. Koivu, josta tuohi on irrotet tu, on kaadettava joko poltto tai kuitupuuksi. Tuohen leikkuu nauhoiksi on tehtävä huolella, sillä esimer kiksi virsujen teossa puoli milliä tuohisuikaleen leveydessä vai kuttaa yhden kokonumeron ver ran valmiiden virsujen koossa. Myös tabletin suojakoteloita sekä perinteisiä tuohikontteja tilataan, samoin pikkuisia tuohi virsuja vauvalahjoiksi. ”Kiitollinen saa olla metsänomistajille, että ovat antaneet kerätä tuohta ennen hakkuita”, Vieno sanoo. Työ jatkuu, eikä lopettaminen käy mielessäkään, pariskunta va kuuttaa. Tärkeää on kuitenkin, että tuohi on taipuisaa. Klinge nimittäin jakaa loppuun asti vahvasti mielipi teitä tavalla, joka sulkee perin teisten suomalaiskansallisten rahastojen hanat. Lukenut mies PEKKA ALAROTU Matti Klinge: Euroopan murros, Proust ja Kross. TERHI TORIKKA SULKAVA SAARA LAVI Sulkavalaiset Tauno ja Vieno Teittinen tekevät talviaikaan tuohitöitä joka päivä. Myöhemmin Klinge jul kaisi useita tärkeitä kirjoja. Hän opetteli taidon pikkuhiljaa. Sitten kerätään marjoja, tehdään varpuluutia ja syksyllä sitten punotaan. Tuohesta syntyy vuodessa kymmeniä tilaustöitä. Kukku lan kyläk auppi as 45 € Kivoille asiakkaillemme maistuvaa joulua ja onnea vuodelle 2019! t. Tämä on ihanaa hommaa, ei kyllästytä koskaan.” Jouluksi tupa rauhoittuu. Muistelmasarjan viidennessä kirjassa on entis tä vähemmän leimahtelua ja enemmän saavutusten luette lointia. Jätä oma joulutervehdys edullisesti Joulun Juhlanumeroon 21.12.2018 MT.FI 307 000 printtija näköislehden lukijaa (KMT S2017/K2018) Hinta alkaen 20 e MT.FI/ilmoitus Tarjoushinnat koskevat ainoastaan ilmoitusautomaatilla jätettyjä ilmoituksia 20.12.2018 klo 10 asti Toivotan kaikille ystävilleni Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2019! T. Keisarin Suomi on 1800luvun histo riamme yleisesitys, joka sitoo Suomen muun Euroopan yh teyteen. Päällimmäiset kerrokset me nevät sytyke tai askartelukäyt töön. Viime kevät tosin oli niin aikainen, että tuohikin piti kerätä jo touko kuun lopulla. Muistelmia 1992–2001. Saamme kuitenkin perus teellisesti tietää, miten poik keuksellista huolta opettaja piti oppilaistaan. ”Se on helpottanut materiaa lin valmistelua paljon”, Tauno kiittelee. ”Välillä mietitytti, pitäisikö sulkea kotisivut. Yhden puun tuohista riittää tarpeita suunnilleen yhteen leipä koriin. Kirja päättyy Klingen elä köitymiseen. Siihen asti kotimai sen historiankirjoituksen val tavirta oli kulkenut kahteen suuntaan ”joulukuun kuuden nen päivän tirkistysluukusta”. Jouluksi paja rauhoittuu. Pujottelussa voi käyttää apuna mehiläisvahan ja vernissan sekoitusta helpotta maan työtä. Kädet olivat liian hennot päreen punomiseen, mutta tuohi taipui helpom min. Ennen kuin pääsin alkuun, kuulin jotain outoa ah terini alla. ”Ensi kerätään tuohet, sitten tehdään vastoja. Sen sijaan uusimman vuo sipäiväkirjan laaja pohdiskelu pääkaupunkilaisten (Helsin gin vanhan ydinkeskustan väen) ja maalaisten laadulli sesta suhteesta ei kestä järjel listä kritiikkiä. Kilpailussa pitää tehdä omasta materiaalista työ mallin mukaan ilman ohjeita. 287 sivua. Kontteihin ja virsuihin valitaan jämäkämpi materiaali. Ylipäänsä ihmisten aset taminen järjestykseen hei dän käymiensä oppilaitosten perusteella tasavertaisten tutkintojen maassa on ilkeä muistuma Suomessa mennei nä vuosikymmeninä jyllän neestä rakenteellisesta kor ruptiosta. Luukku 19: Kastunut kissa pisti välit poikki ”Olin hyvin tuore kissan omis taja 2 000luvun alussa. Ensimmäiset työt hän teki 12vuotiaana öljylampun valos sa. Juhani Lehti 20 € Yhtei styök umpp aneill emm e oikein rauha llista Joulu a ja mene stystä vuod elle 2019 ! t. ”Sanoin Taunolle aikanaan kun rakastuttiin, että tuohitöitä en jätä. Tilaustöitä oli jatkuvasti. Muista ohuista kerroksista punotaan esimerkiksi pikkuisia tähtiä ja sormuksia. Ulkomaillekin tilattaisiin, mutta siitä pariskunta on kiel täytynyt. Tuotteita tehdään välillä myös varastoon, muun muassa perinnetapahtumissa myytäväk si. Tavallisesti kissani makasi keittiön tiskipöydän altaassa tai wc:n lavuaarissa. Hän oppi punon taan isänsä päretöitä vierestä seuratessa. Enkä jättänyt. Kun kokosin hameeni ja nousin istunnolta katsoakseni mikä on tilanne, yllätyin kun pöntössä räpiköi puoliksi kas tunut kissanpentu. Ajanjaksoon sisältyy suu relle yleisölle kenties tärkein Klingen kirjoista. Tapahtumat voi lukea vuosi päiväkirjoista. Pienet työt vaativat sorminäppäryyttä. ”Minun joulu alkaa siitä, kun saan tilaustyöt tehtyä. Paksun Runebergkirjan aja tuksenkulkuja on omaksuttu ilahduttavan moniin viime vuosien tutkimuksiin. Luonnollistahan oli sitten, ettei diplomatiaa ollut välil lämme kohtuullisen pitkään aikaan. ”Joskus tuntui, ettei tule val mista, mutta onhan sitä alkanut tulla”, Tauno toteaa. Olen sittemmin monien maanittelujen ja kommellus ten keskellä sen saanut lunas tettua.” Tarinan lähetti Tiina Jurttila. ”Tuohitöihin ei kyllästy koskaan” Vieno ja Tauno Teittisen kodista lähtee taidokkaita tuohitöitä eri puolille Suomea. Ei vaivaa kaamosmasennus, kun syksyn tullessa pääsee tuohien kanssa touhuamaan. ”Viidessä päivässä keräsimme noin sadasta rungosta”, Tauno sanoo. Tuohisormus syntyy hetkessä, mutta sillä solmitut kihlat eivät sanonnan mukaan kestä. ”Mukava olisi, että perinne säilyisi.” Tuohi kerätään itse lähiseudun puista. Kuivasta tuohesta irtoaa monta eri kerrosta, jotka sopivat erilaisiin töihin ja ovat hieman erivärisiä. Parhaita tuohi puita ovat lehtopaikoissa kasvaneet koivut. Myös joulun alla kysyntää riit tää, mutta oikeastaan kiire alkaa jo toukokuussa, jolloin tuohta kerätään metsästä. Teittiset käyttävät apuna nahan halkaisulaitetta, joka hankittiin kulttuuriapurahalla. Tuohi irrotetaan puun run goista levynä, mahdollisimman ylhäältä alas asti. Tuohitöiden tekijöitä on aika vähän”, Tauno kertoo. Tuohi sormuksesta sanotaan, ettei sil lä lempi kestä kuin yhden illan. Kerran menin oikein rau hallisissa oloissa wc:n pöntölle istumaan. Tutuksi tulivat myös ikku naverhot, joiden koristeena oli kissa. Maaseudun Tulevaisuus 11 keskiviikkona 19. Meidän on kestänyt jo 40 vuotta, mutta sormukset eivät olekaan tuohesta.” Innostus tarttui pari kym mentä vuotta sitten myös avio mieheen. joulukuuta 2018 PÄIVYRI Yhteystiedot: paivyri@mt.fi Katso video Katso juttuun liittyvä video verkossa osoitteessa mt.fi Parhaat kirjat tulossa Ei auta. Taitava pariskunta jakaa osaa mistaan mieluusti myös muille työnäytöksillä, kouluvierailuilla ja kursseilla
Noudetaan. 0500 382 560 Sertifioidut kylvösiemenet ennakkohintaan, ohrat, vehnät, kaurat, Juuso-kevätruis, ym. Mepu vaunuk, vm.-98, aj. MT:n tammikuussa ilmestyvän Ruoka-teemanumeron aiheita ovat mm. Väderstad Rapid 4m, aj. Myös kunnostettavat käy. jatke sähköpöytä, HIENO Farmi vinssi + kuormauspuomi, hydr kääntö Renki juontokoura mek. IH 1455 XL traktori vm. 040 8235938, 0400 661379 www.taipaleenteras.. Haemme vastuullista ja eläimiä arvostavaa Karjanhoitajaa Pohjois-Pohjanmaalle Kotipellon Tila Oy on agrologiperheen omistama kehittyvä lypsykarjatila Ylivieskassa. 041 7525580. 0405390597 Sorkkahoidot Timo Sillanpää Sorkkahoito Mustikki 045 1145985 www.sorkkahoito.fi Zetor ja Ursus traktoreita ostetaan! Huonokuntoiset käyvät myös. 040 801 6709. 08 270 7200, 02 762 6200 Koneita Wood-Mizer LT 15 tai LT 20 tukkivannesaha. 4167h. MT.FI MT.FI | 307 000 printtija näköislehden lukijaa (KMT S2017/K2018) Varaa oma ilmoituspaikkasi ilmoitus@mt.fi tai soittamalla 020 413 2321. 1300ha. DEEREN varaosat suoraan hyllystä JD puimurien osat edullisesti. . ENERGIAKOURAT ProSteel 4 Ø20, kuin uusi, hieno Narva 1000-23E keräävä Narva Kesla 23G vähän käytetty Nisula 150E, HIENO Uusi kymppikoura 140 NTP 10-kiinn. P. Kysy tarjousta! p. www. P. Japa Pilke + kuljetin ja nivelakseli Estre HM 200 pilkekone + kuljetin Ennakko VM Prime+ 700 hinattava S-äes, palalata+jälkihara 250 pyörät, täysteli 16 900,00 + alv Steel 160 LE yleisperävaunu, teli 550x22.5, UUSI Vädesrstad croskill jyrä, uusi peltojyrä 6,2 m, hinattava, kuin uusi LUMIAURAT Stark NL4000 Nivelaura Volvo SOV U-aura 4,2 m, Fin-kauha euros. 044 3080315. -07. 050-5947858 Ostetaan alasin 50-300 kg Myös vanhat metallintyöstökoneet kiinnostavat. P. tai puhelimitse 0400 895174 Koulutus ja työ OSTAMME KÄTEISELLÄ: MB, Man, Volvo, Scania, ym. purkukolmio.. 750tkm, +kasettikärry Jyki, molemmat kats. 39 000€ +alv. iltaisin Maataloustyöntekijä Suomussalmelle robottilypsykarjatilalle lypsykarjanhoito-ja konetöihin ammattitaitoinen kokenut työntekijä.Suomenkielentaito välttämätön.Omakotitalo asunnoksi.Palkkaus sopimuksen mukaan. 0400 616 494, 0400 514 924 Tynnyrien toimitus rahtivapaasti Akut edullisesti! Palveluja tarjotaan Nyt on aika ostaa KETJUT! Grip X nastaja liikenneketjut. www.huutolantila.fi Hakemukset 5.1.2019 mennessä opiskelu-ja työtodistuksineen sähköpostiin marru.moilanen@suomussalmi.net Lisätiedot 0407531764 Markus Maatalousmatka Andalusiaan 25.-30.3.2019. Myös kuljetukset. EVI 2600 hydr jalat meg.jatke, HIENO Patruuna 50 2-vipu ergo hydr tukijalat Hakki 2500 A sähkö on/off-pöytä, aut.jatke hydr. H. Hyvää kuivaa HEINÄÄ hevosille Pien-, pyörötai kanttipaaleissa. Soitelkaa ja tarjotkaa. Laadukkaat, toimivat, takuulla. vaimennin 3 pistekiinn. • Maaja metsätalousministeri Jari Lepän haastattelu: Millaisin odotuksin Berliiniin. P. AJAX 3,2 nivelaura, euros. mennessä ilmoitus@mt.fi Ruoka -teemanumero 16.1.2019 Suomi on kumppanuusmaa tammikuussa Berliinissä järjestettävillä Grüne Woche -messuilla. 0400-646200, 0500-659678 0400 882 090 www.siemenkauppaa.fi jussi.hanhilahti@purolan.fi SIEMENET OSAKSI TILINPÄÄTÖSHANKINTOJA, KYSY TARJOUKSEMME VILJANJA NURMENSIEMENISTÄ Maatalouskoneita NOSTO-OVET myös taittoja rullaovet. • Grüne Woche -messuille lähtevät yritykset: Mitä odotuksia tapahtumasta. Tosi edullisia. Kahden robotin yksikkö, jossa on 130 lypsävää ja vasikat. 06–3844 600, 044 569 0003, 050 5276 588, 0440 366 675 UUSI PATRUUNA JA FARMA KUORMAINYHDISTELMIÄ VARASTOSSA JA VAIHTOKONEPULA Uusi Junkkari Patruuna 5785 + 10 ton kärry sähköohjaus, propo, minikahvat, UUSI KÄYTETYT KUORMAIMET Möre 6955 + 11 ton kärry 500x17 teli aisakääntö, sähköohjaus, HIENO Patruuna 762 CD + Patruuna 9 t telivaunu, hydr. alv. Kalle Louhimo 040 1363538 Ostetaan traktoreita JD, Valtra, MF myös epäkuntoiset. Junkkari 250GT hakkuri, kuormasyötöllä no stress nivelakseli Käyt Hakki hakehakkuri 250 hydr syöttö Soolo tukkisaha 5 m pöytä, Husqvarna 262 xP ketjusaha, vähän käytetty Edullinen isäntälinjan kone JOBO ST75 sykeharvesteri ketjusaha, mittalaite, varastossa Uusi Narva S23 sykeharvesteri, varastossa, edullinen TRAKTORIT JD 3140-4 SG2 hytti -87 uudet renkaat, ilmastointi ajettu 4700 h, siisti MF375-4, -89, 4549 tuntia, 1 omistaja John Deere 1640-2 -81 David Brown 995 -73 Fiat 680 DT -4 -79 Valmet 604 -83 Valmet 502 vm -76, hieno VETERAANIT Ford 4000 -65 Ford Dexta 2000 -66 Harmaa Ferkku -58 UUSI MAC KONEKULJETUSLAVETIT 2ja 3akseliset, matala malli 84 cm Käyt metsäkonelavetti 12 ton, teli Uusi Bigab 20-24 teli, 600x22, 5 sähköhydr konttilukitus, lokasuojat, varastossa Bigab koukkuvaunu 17-20 -07, jousitettu teli sähköhydr ohjaus tuplalisähydrauliikka. Moottoriajoneuvoja Varaosia ja tarvikkeita Rakennustarvikkeita Nyt on hyvä aika. Ostetaan Myydään Tapahtumat Muut tuotteet KAIVINKONEEN kanto / kiviharoja, salaoja / kaapeliojakauhoja ja muita kauhoja, sekä routapiikkejä. P. P. 370 € Monitra plus 10/30 510 € / tynnyri Super HPD 15/40 535 € / tynnyri Super HPD 10/40 610 € / tynnyri Kaikki hinnat sisältävät alv 24 % Vähätalo Yhtiöt, Salo KYSY MYÖS MUITA VOITELUAINEITA Kaikki Teboil voiteluaineet P. Kiväärin äänenvaimentajat www.ouluntyostokeskus.com 08-31131 33, 040-5085833 Tarjotaan vuokralle Moottoripalkit, tukivarret, etuakselit sekä taka-akselit kaikkiin henkilöja pakettiautoihin, uusina sekä käytettyinä. • Millaista Suomea lähdetään markkinoimaan. P. KYSY! KULJETUS YMPÄRI SUOMEN! Vöyrin Kone ja Traktori Oy www.vmt.fi P. 150 h, vetävä, radiovinssi, HIENO Tomahawk 5050 pyöröpaalisilppuri Käyt Elho pyöräpaalileikkuri Käyt kilpi pyöräpaalileikkuri Volvo S80, SUMMUM 3,2 vm -07, ajettu 135 tkm, on ollut uudesta asti omassa käytössä, huippusiisti. -07. Oili Jalonen Oy P. 0500 269 944 JALASJÄRVI. 19 900€ +alv. 8/18, nettikone id 1780563. Lisätiedot ja ilm. TEHO AGRIPLUS 42.7 VS EVO2 Saatavilla myös p a l a r e n k a i l l a! WWW.SIEMENKAUPPAA.FI Työpaikat ja virat RENKAITA järkevään hintaan esim. www.rackman.. Tarvittaessa edullinen kausirahoitus. Konehuolto T. 0500 884654 JCB JC 130, vm.-12, aj. 040-5236565 Sisu E12 480, vm 2002, aj. Matkailu ja vapaa-aika Uskomattoman nope a . -83. P. 044 292 9759 ZETOR ja URSUS traktoreita sekä PUIMURIT John Deere, Deutz Fahr, Claas ja Massey Ferguson. P. P. Puh. 0500 592124. 040 5575725 Tampere. Tiedustelut 0400844736 vuokrataan Lomahuoneisto Äkäslompolossa 0400 665351 KARA PIENPUUSAHA PPS 500, traktorikäyttöinen, hyvin varusteltu. ketjukuljetin 4,3, m Piko 732 + 3,5 m kuljetin Japa 600 oma hydr. www.tlatvala.. Laukkanen Oy 0500 226028, 02 4875965 www.konehuoltolaukkanen.. 0440 213 717. Työkoneita VALKOMESIKKÄ ILTE PUNA-APILA kylvösiementä www.naturcom.. • Messufaktaa: aukiolot, osallistujat, historiaa ja teemoja. Eho hinattava ruisku, 15m, kats. v.-18. 18/4R38............720 € 18/4R34......................690 € 14/9R-24 ................... p.0466363105 VALTRA / VALMET Kierrätysosat takuulla. Sami kauhahiekotin SL 2000 ja SL 2300 3-pist/Euro sov. Millaista kokemusta aiemmin. eld Leyland David Brown varaosia ja etukuormain traktoreita. 0440 800 128 Vuokrataan Eläimiä Maaja metsätaloustuotteita Pellonraivausta Päijät-Hämeen alueella. Mitä Suomella on annettavaa ruokamatkailumielessä. Aineistot sähköpostitse pe 11.1. Suodattimet tarjoushinnoin. 3521h. Tavataan joka päivä. P. KATTOJA SEINÄPELLIT SEKÄ ALUMIINIPROFIILIT OHEISTUOTTEINEEN suoraan asiakkaille edullisesti ja nopeasti Taipaleen Teräs Oy Linjalantie 4, 43700 Kyyjärvi. k-autot ja moottorit. 0400-533114 miel. , varastossa Käytetty polanneterä Kipa Raspi 3,0 m kannatinpyörät, uusi tappiterä ja HIENO Niittomurskain Elho arrow 3700 molemminpuolin niittävä, vähän ajettu LANTAKÄRRYT Mönkijä kourakuormaajayhdistelmä Polaris 500 traktori rek. Lajikelistamme Peltosiemen.fi-etusivulla. P. 0500 592548 4 kpl hc-sonneja loppukasvatukseen. KYLVÖSIEMENET JUNTTILASTA VILJANJA NURMEN SIEMENET HERNEEN SIEMENET VILJAJA NURMISEOKSET MYÖS LUOMUTILOILLE! JUNTTILAN TILA, SASTAMALA P.0400 777 192, 040 41 77292 WWW.JUNTTILANTILA.FI Seinäja kattovikaisia 6 m, 12 m ja 13,5 m merikontteja eri satamissa. Konepalvelu Pärhä P. Tehokkaat&kestävät energiakourat lisävarustein nopeaan toimitukseen! Vankalla kokemuksella tarpeisiisi räätälöitynä! TMK Energiakoura Oy 0400933441 Tarjotaan vuokrattavaksi tukioikeutettua peltoa 15,43ha Salon Perniössä. Katso tarkemmat kuvaukset ja hakuohjeet: www.tampere.fi/tyo RENGASTA, VANNETTA, KONETTA JA KAMPETTA P. jalat Evi 255 hydr. 12 Maaseudun Tulevaisuus keskiviikkona 19. NOSTO-OVET 040-7730010 DOORWAY.FI + 400 MUUTA KONETTA. 050 5165991 myös ilt. 050 5053523 tai 0400 261820 Halerpalvelut Oy Ostetaan leikkuupuimureita! Mallit M.Ferguson 506, 440, 307, 240, 16, Claas, Deutz Fahr, J.Deere, Volvo. P. Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Ostetaan 3m nostolaite kultivaattori. www.farmimatkat.fi tai puh. Claas Senator puimuri, 4-veto. MT.FI/ilmoitus. joulukuuta 2018 Volvo 240 CL kaivinkone vm. puh.0500275077 Hitachi EX ja FH kaivinkoneitatarjoa kaikenkuntoisia, palanut, epäkuntoinen ym. p.0466363105 Käytettyä TRUKKIHYLLYÄ sekä VARASTOHYLLYÄ edullisesti. Hyödynnä ainutlaatuisen teeman huomioarvo ja ole mukana omalla ilmoituksellasi! Öljypolttimia, kiertovesipumppuja, paisunta-astioita, erilaisia valurautakattilan osia ym. 0500 884654 Leukamurska Lokomo 63 ja kartiomuskain FM 561, nettikone id 1780640, h. esiohjaus, kääntö/puomivaimennus, hydr vinssi, SIISTI Patruuna 747 + Jusmara 8 t telivaunu, 2-vipu ergo hydr jalat SIISTI HAKKI 2400A + EVI 9 T TELIVAUNU, 4 pankkoa, hydr jalat, SIISTI Farmi HK 1000 + telivaunu, hydr jalat, hinta 3500 + alv Hakki 3310 H + 10 ton teli kärry Hakki 29 + 8 ton telikärry Hakki 3010 A + Lame 10 ton telikärry EVI 2600 + Kronos 8 ton telikärry IRTOKUORMAIMET Patruuna 866 CD hydr esiohjaus, hydr tukijalat, hydr. www.valparts.fi Tino 040 553 4600 • Mico 040 1678 818 Purkukoneiden osto 040 553 4600 Nuf. Maatalouskoneet.. 050 5185122. 18 tonnin maansiirtoperävaunu tehdastekoinen vm. kääntö KÄYT. Toimitus suoraan tilaajalle sovittuna aikana. -13/16 aj. Asennettuina (myös moottoreilla). puominhallinta! SOITA 0424 720 600 Maatalouskurottajat 4200 kg NOSTOKYKY 6,9 m NOSTOKORKEUS 153 hp MAX. Tuotostaso 10 800 kg Tehtävän kuvaus: – päivittäiset karjanhoitotyöt robottinavetassa sekä vasikoiden hoito – oma vastuualue kiinnostuksen ja osaamisen mukaan Odotamme: – eläinten arvostusta työkaverina – halua olla kanssamme kehittämässä tilan maidontuotantoa – tiimityötaitoa ja vastuunkantokykyä Tarjoamme: – kehitysmahdollisuuksia alalla – apua asunnon hankkimisessa – mielenkiintoisen ja kansainvälisen työympäristön Yhteydenotot: Kotipellon Tila Oy; Marko 0400 927 707 Tampereen seudun ammattiopisto TREDU/Metsäala AMMATILLINEN OHJAAJA METSÄKONEIDEN HUOLTO JA KUNNOSSAPITO 1-497-18 Lisätiedot: koulutuspäällikkö Mari Nieminen puh. Uusi Farma BC18, hinta 2990 sis. 040 5817394 P PR R 2 20 00 00 R R G GT T Maksuaikaa jopa 72 kk Edustajamme Pasi Ahonen 040-566 9472 Paalisilppuri •TOIMIVA •KESTÄVÄ • EDULLINEN Raju hyvitys vanhasta paalisilppurista! Maaja metsätaloustuotteita PETA-METALLI OY Valmistaa ja myy: Betonin tasosekoittimia Lietepumppuja Lietteenlevitysvaunuja/ vaihtolava Potkurisekoittimia 06 5256301/0400 907004 www.peta-metalli.. . 050-320 8270 info@kultajyva.com,facebook / kultajyvä oy KULTAJYVÄ OY HÄMEENLINNA . P. Vehnän ja ohran olkipyöröpaaleja, paalattu 2018. Euro-Teli Oy, Hki, p. Projektimyynti 044 9677078, Lahti 050 4134 112 Seinäjoki 0400 564282 www.ovimestari.com. 0500 660106. hydr seisontajalka, vähän ajettu Bigab 10-14 + Hiab 071 kappaletavaranosturi + maansiirtolava Metsjö Flex koukkulavavaunu teli 710x26.5 KLAPIKONEET Hakki Pilke OH 27, oma hydr + kuljetin Japa 700 oma hydr, 5.16 ton halkaisu 3,8 m kuljetin, siisti Palax combi M2, kovametalliterä, oma hydr. KONEKOSKI.FI Varaosat: 0400-477147 Huolto tilaukset: 050-3765148 Valtra ja Valmet huolto– ja varaosapalvelut Uusikaupunki Tampere Pori H:Linna Hyvinkää Lohja Turku Forssa Loimaa Toimipiste Liikkuva korjaamo www.kaarirakenne.fi facebook.com/kaarirakenne .instagram.com/kaarirakenneoy PYYDÄ TARJOUS sinulle sopivasta halliratkaisusta! Jere Kujanpää 045 875 5501 www.kaarirakenne.fi kaarirakenne kaarirakenneoy ERITTÄIN KUSTANNUSTEHOKAS HUOLETON KOKONAISTOIMITUS RATKAISU SINUN TARPEESEESI Markkinapaikka Jätä ilmoitus Soita: 020 413 2321 Sähköpostilla: ilmoitus@maaseuduntulevaisuus.fi Ilmoitusautomaatilla: www.maaseuduntulevaisuus.fi/ilmoitus Kestotilaajana hyödyt eniten! Kestotilaajana hyödyt eniten! Netti palvelee myös ilmoitus asioissa
n Ennakkoveron eräpäivä 31.12. Lomak keen yhteydessä on lueteltu tarkemmin niin aumalle ja sen sijainnille kuin lannalle asetetut vaatimukset. Eläinten terveys ETT ry pitää kotieläintilan tueksi positiivilistaa rehualan yrityksistä, jotka sitoutuvat muun muassa tarkastamaan jokaisen tuomansa tuotantoeläimille tarkoitetun rehuerän ja rehujen raaka-aineet salmonellan varalta. Paperilomakkeella tiedot voi antaa vain erityisestä syystä. Marrasja joulukuun varastomäärät pitää ilmoittaa elykeskukseen vuosittain 31.12. Ilmoitus kuivalannan aumauksesta: www.ymparisto.fi > Asiointi, luvat ja ympäristövaikutusten arviointi > Lomakkeet > Maatalouden ympäristön suojelun lomakkeet Ota tukikorotus huomioon Lypsylehmä ja nautapalk kioiden joulukuun maksuerä maksetaan korotettuina osana syksyllä sovittua maatalouden kuivuuspakettia. Tilaus laskutetaan laskutusjakson alussa voimassa olevalla hinnalla. Kestotilaus jatkuu automaattisesti, ellei tilausta peruuteta. Lomakkeet on saatavissa Mavin nettisivuilta. TILAUSJA JAKELUASIAT Puhelin: 020 413 2277 (arkisin kello 8–21) Sähköposti: tilaajapalvelu@mt.fi Verkko-osoite: mt.fi Tilaushintoja kotimaassa: 12 kk 6 kk 3 kk Painettu + digi kesto 246,00 132,00 66,00 Painettu + digi määräaik. Muita ilmoituksia ei enää tarvitse tehdä. • Lapuan Peruna Oy • Liperin Mylly • Nordic Soya Oy • Pohjois-Pielaveden Maatalouspalvelu Oy • Raisioagro Oy – Kouvola – Raisio – Ylivieska • RehuX Oy • Satarehu Oy • Berner Oy • Feed Imports Oy • Feedline Ltd • Oy Henry Teirs Ltd • HK Scan Finland Oy • Lantmännen Agro Oy • Lantmännen ek för/Lantbruk, Holmsundin tehdas (Ruotsi) Västeråsin tehdas (Ruotsi) • NHK-Keskus Oy • Nutrisuin Suomi Oy • RV Eurotrading AG Oy • Oy Teollisuushankinta TH Ab • VetAgro Oy • WK Agro Oy A B A A A, B A, B E E B B A, B B A, B B Lisätietoja puh. Nitraattiasetuksen mukaan lantaa tai orgaanisia lannoite valmisteita ei saa levittää pelloille enää marraskuussa. Maidon pohjoinen tuotantotuki maksetaan suoramyynnistä ilmoituksen perusteella.. Sitoumusehdot: www.mavi.fi > Oppaat ja lomakkeet > Viljelijä > eläinten hyvinvointi korvauksen sitoumusehdot ja ohjeet. Varastomäärät ilmoitetaan lomakkeilla 228A ja 228B. Käytön/luovutuksen voi kieltää ilmoittamalla siitä Tilaajapalveluun. Tällöinkin lantaa saa levittää vain, jos olosuhteet sen sallivat. Poikkeuksena on vain tilanne, jossa viljelijä on ilmoittanut levityksen tarpeesta kunnan ympäristöviranomaiselle loka kuun loppuun mennessä. Sillä korvataan varastoinnista aiheutuneita kustannuksia. Lomake: www.mavi.fi > Tuet ja palvelut > Viljelijä > Puutarhatuotteiden varastointituki MUISTA MYÖS EHK-ehdot ensi vuodelle julkaistu Eläinten hyvinvointikorvauksen sitoumusehdot ensi vuodelle on julkaistu. Maataloustukien maksuaikatauluja 2018 Lähde: Maaseutuvirasto *) Kotieläinkorotus maksetaan ensi vuonna Joulukuu Perustuki, ennakko noin 95 prosenttia tuesta Viherryttämistuki, ennakko noin 95 prosenttia tuesta Nuoren viljelijän tuki, ennakko noin 95 prosenttia tuesta Peltokasvipalkkio, ennakko noin 95 prosenttia tuesta EU:n lypsylehmäpalkkio ajanjaksolta 1.1.–15.9. Tähän lehteen käytetty puu on peräisin kestävästi hoidetuista metsistä, valvotuista kohteista tai on kierrätettyä. Tulorekisterin sähköisestä asiointipalvelusta on mahdollista vuoden alun jälkeen tarkastella myös omia reaaliaikaisia tulotietojaan. Lehti ei ole korvausvelvollinen, jos sen lähettäminen tilaajalle lakon tai muun ylivoimaisen esteen vuoksi keskeytyy. Puhelun hinta soitettaessa kotimaan lankaja matkapuhelinliittymistä on 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (alv 24 %). Muistilista seuraavan kerran tammikuussa Muistilista ilmestyy seuraa van kerran keskiviikkona 2.1. Ilmoitus on tehtävä jokaisesta maksutapahtumasta erikseen. Poikkeuksena ovat vain kotitaloudet, joilla määräaika on palkanmaksukuukautta seuraavan kuukauden 5. päivä. Hyvinvointikorvausta haetaan vuosittain tammikuussa. Palkkailmoituksen pystyy tekemään tulorekisteriin kolmella eri tavalla: suoraan palkanlaskentaohjelmasta, tulorekisterin sähköisessä asiointipalvelussa syöttämällä tiedot verkkolomakkeeseen tai lataamalla tiedot tiedostona palveluun. Sen jälkeen vuosi-ilmoituskäytäntö siirtyy historiaan. Tilaukset toimitetaan force majeure -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset yms.). Vuosi-ilmoitus tänä vuonna maksetuista palkoista ja palkkioista on kuitenkin vielä tehtävä tammikuun loppuun mennessä. 1.1. Syynä on se, että ensimmäinen maksuerä maksetaan poikkeuksellisen korkeana 1.1.–15.9.2018 tilalla palkkiokelpoisina olleille nauta eläimille. Huomautukset on tehtävä 8 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. n Viimeinen päivä peruuttaa luonnonhaittakorvaus lohkol ta, joka poistuu tukivuoden aikana pysyvästi maatalous käytöstä. Jos palkka, palkkio tai korvaus on jaettu useampaan erään, jokainen erä pitää ilmoitettavaa erikseen. Osoitelähde:Viestilehdet Oy:n asiakasja markkinointirekisteri. Lantaa ei saa levittää lumi peitteiseen, routaantuneeseen tai veden kyllästämään maahan. Ilmoitus on tehtävä aina, eikä siihen vaikuta maksun saajan ikä tai maksetun summan suuruus. Myös verovapaat ja veronalaiset kustannusten korvaukset on ilmoitettava. Muista tehdä varastoilmoitus Puutarhatuotteiden varastointituen ehtojen mukaan tuen hakijan on pidettävä varastokirjanpitoa loka-, marrasja joulukuulta. Manner-Suomen alueella tuesta vastaavat Varsinais-Suomen ja Pohjanmaan elykeskukset. Maaseudun Tulevaisuus 13 keskiviikkona 19. PAINO Lehtisepät Oy, Jyväskylän paino 2018. (06) 412 6999 D = rehuseosten valmistus E = omavalvontaohjelma, ulkomainen * = tuontitoiminta satunnaista A = rehuraaka-aineiden tuonti C = rehuraaka-aineiden valmistus B = rehuseosten maahantuonti Kivennäisja vitamiinivalmisteiden tuonti ja valmistus sekä rehuaineiden ja rehuseosten jälleenmyynti eivät kuulu positiivilistatoiminnan piiriin, mikäli niiden ei katsota aiheuttavan salmonellariskiä. mennessä. Puutarhatuotteiden varastointituen käsittely on keskitetty kahteen elykeskukseen ja Ahvenanmaan valtionvirastoon. Positiivilista kotieläintilan tukena A, D C C A, B C, D D A C A, B, D C A, C A, D C A, B, C D D D D D C A, D A, B, D D C D C D A, B, C D D D A, B, D D Rehunvalmistajat, joilla rehuhygienia-asetuksen mukainen laadunvalvontasuunnitelma • Sata-Öljy Oy • Suomen Viljava Oy • Vilomix Finland Oy C varastointia/ käsittelyä A, B, D • AP-Mylly Oy • Farmirehu Tapani Korpela • Hauhon Myllärit Oy • Hilannon Mylly ky • Oripään Koneasema Oy • Pohjanmaan Rehujauhatus Oy • Rehunsekoittamo Terho Mylly Oy • Rehupalvelu Kulmanen • Rehupalvelu Torikka & Isolauri Oy • Samuli Simula Oy • Tarvasjoen Rehupojat Oy • Tilaviljasekoitus Oska Oy Rehujen ja rehuraaka-aineiden tuojat Rahtisekoittajat • Agrox Oy • Alavuden Öljynpuristamo Oy • Altia Oy/Koskenkorva • A-Rehu Oy – Koskenkorva – Varkaus • Avena Nordic Grain Oy – Avena Kantvik Oy • Biofarm Oy • Biokasvu Oy • Elixi Oil Oy • Oy Feedex Ab • Finnamyl Oy • Hankkija Oy – Kotka – Seinäjoki – Säkylä – Turku • Isofarmi Oy • Kankaisten Öljykasvit Oy • Kinnusen Mylly Oy • Kärki Nutrition Oy (Kärki-Agri) • Lappajärven rehu osk. Jos varastomääriä ei vuoden lopussa ilmoita, viranomaiset tulkitsevat varastojen määrän automaattisesti nollaksi. Palkkojen ja muiden tulotietojen ilmoittaminen viranomaisille, eläkeyhtiöille ja vakuutusyhtiöille muuttuu vuoden vaihteessa, kun kansalaisten tulotiedot yhteen kokoava tulorekisteri otetaan käyttöön. Jouluviikolla muistilistaa ei julkaista. 312,00 162,00 81,00 Digi kestotilaus 166,80 83,40 41,70 Kaikki hinnat ja tilausvaihtoehdot osoitteessa mt.fi/tilaa Kestotilaus sisältää MT:n verkkopalvelut: uutispalvelun, näköislehdet ja arkistot sekä sääpalvelun. Korotus sisältää takaisinperin nän riskin niille tiloille, joiden eläinmäärä on vähentynyt voi makkaasti tai jotka ovat lopetta neet eläinten pidon kokonaan vuoden loppupuolella. Aumaamisesta pitää tehdä ilmoitus kunnan ympäristö viranomaiselle viimeistään 14 vuorokautta ennen aumausta. Aumauksesta ilmoitetaan ympä ristöhallinnon lomakkeella, joka on tulostettavissa ympäristö hallinnon nettisivulta. n Maidon suoramyynti ilmoitus palautettava viimeis tään elykeskukseen. Tulorekisteriin ilmoitettavia tietoja ovat palkat, luontoisedut, palkkiot, työkorvaukset sekä muut ansiotulot. Varastointitukeen oikeutettuja puutarhatuotteita ovat kiinankaali, kyssäkaali, lanttu, mukulaselleri, nauris, omena, palsternakka, porkkana, punajuuri, punakaali, purjo, ruusukaali, savoijinkaali, sipuli ja valkokaali. Rajoitus koskee kaikkia tiloja riippumatta siitä, onko tila sitoutunut ympäristö korvaukseen vai ei. Ilmoitukset tehdään bruttona. Sitoumusehdot ovat luettavissa Mavin nettisivuilla. PALVELUNUMEROT 0204-alkuiset numerot ovat maksullisia. joulukuuta 2018 PÖYRÖÖT VENETSIJÄRVI MUSTA HEVONEN VIIVI JA WAGNER VÄINÖ MIKA MOKANEN MUKULA MARK TRAIL JULKAISIJA Viestilehdet Oy Puhelin: 020 413 2155 Postiosoite: PL 440, 00101 Helsinki Käyntiosoite: Simonkatu 6, Helsinki Verkko-osoite: viestilehdet.fi ISSN 1458-8021 Tarjottu tai tilattu aineisto hyväksytään julkaistavaksi sillä ehdolla, että julkaisija saa korvauksetta käyttää sitä uudelleen toteutustai jakelutavasta riippumatta sekä luovuttaa oikeutensa edelleen ja muokata aineistoa hyvän tavan mukaisesti. TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ 27.12. Lisätietoja: www.tulorekisteri.fi Muistilista TEKSTI: JUHANI REKU GRAFIIKKA: JUKKA PASONEN Tulorekisteri muuttaa palkkailmoituksia Kaikki maksut on ilmoitettava vuo den alusta lähtien viiden kalenteri päivän kuluessa tulorekisteriin. 15.1. Rekisteriä voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointitarkoituksiin henkilötietolain mukaisesti. n Eläinten hyvinvointikorva ukseen vuonna 2019 sitou tuvien pitää alkaa noudattaa korvauksen ehtoja. Ajantasainen ETT ry:n laatima positiivilista on tarvittaessa nähtävissä ETT:n nettisivuilla osoitteessa www.ett.fi. Lannan voi tarvittaessa aumata Nitraattiasetus sallii kuiva lannan varastoinnin aumattuna, kun lannan kuivaainepitoisuus on vähintään 30 prosenttia. Jatkossa jokaisesta maksusta on tehtävä ilmoitus tulorekisteriin viiden kalenteripäivän kuluessa sen suorittamisesta. Puutarhatuotteiden kansallista varastointitukea maksetaan koko maassa. Ilmoitusten viimeinen jättöaika: maanantain lehteen perjantaina kello 10.00 keskiviikon lehteen maanantaina kello 16.00 perjantain lehteen keskiviikkona kello 16.00 Vastuu virheistä: Lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista, jos ilmoitusta ei voida julkaista määrättynä päivänä. Muutos koskee kaikkia niitä, jotka maksavat palkkoja tai palkkioita, myös kotitalouksia ja maanviljelijöitä. ILMOITUSMYYNTI Puhelin: 020 413 2321 (arkisin kello 8–16) Sähköposti: ilmoitus@mt.fi Ilmoituksia voi jättää myös itsepalveluna osoitteessa mt.fi/ilmoitus. EU:n nautapalkkio ajanjaksolta 1.1.–15.9. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisussa sattuneesta virheestä tai poisjäämisestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo
Nyt ilmoitettuja pihavierailuja on kertynyt 11 ja karkotuksia on yksi. Granholm arvioi, että 2030-luvulla laskennalla voi olla laajemminkin yhteiset säännöt. JOULUKUUTA 2018 NRO 149 Se on julma loppu koiralle, toteaa joensuulainen Kirsi Härkönen koruttomasti. 30 vrk sadesumma (mm) 18.11.–18.12. Tänään Huomenna -10 -14 -5 -8 -5 -7 -6 -8 -5 -6 -5 -9 -3 -5 -3 -4 -4 -7 -4 -9 -2 -4 -2 -3 -6 -10 -7 -9 -5 -6 -7 -8 -5 -7 -9 -11 -4 -7 -4 -5 -7 -7 -9 -10 -3 -5 -3 -6 Aurinko nousee Helsingissä kello 9:23 ja laskee kello 15:11 Oulussa kello 10:27 ja laskee kello 14:03 Utsjoella kello ja laskee kello yöllä Helsinki +1 Turku -1 Jomala -0 Pori -2 Niinisalo -3 Tampere -1 Jokioinen -2 Lahti -2 Kouvola -2 Lappeenranta -5 Mikkeli -4 Ilomantsi -8 Joensuu -5 Kuopio -4 Lapinlahti -5 Viitasaari -5 Jyväskylä -3 Ähtäri -3 Kauhajoki -4 Vaasa -2 Ylivieska -5 Kajaani -5 Oulunsalo -5 Pudasjärvi -6 Suomussalmi -6 Kuusamo -7 Rovaniemi -5 Pello -7 Salla -8 Sodankylä -8 Kilpisjärvi -13 Utsjoki -11 to -3 -4 +0 -4 -4 -3 -4 -4 -5 -6 -6 -13 -10 -7 -8 -6 -6 -5 -4 -4 -6 -8 -7 -7 -9 -11 -9 -6 -9 -8 -9 -7 pe -5 -5 -1 -5 -6 -7 -7 -8 -9 -12 -10 -13 -11 -9 -9 -9 -10 -9 -6 -5 -9 -10 -11 -10 -11 -11 -9 -7 -10 -8 -9 -6 la -5 -5 -2 -5 -7 -8 -7 -8 -9 -10 -10 -13 -12 -12 -14 -10 -10 -10 -7 -8 -14 -14 -18 -17 -15 -18 -15 -14 -13 -17 -13 -10 su -4 -5 -1 -5 -6 -7 -6 -6 -6 -8 -9 -12 -10 -11 -13 -11 -9 -10 -7 -7 -12 -13 -15 -14 -14 -19 -19 -21 -18 -20 -15 -18 ma -4 -3 +1 -5 -6 -5 -5 -5 -5 -5 -6 -10 -9 -8 -9 -7 -6 -7 -6 -5 -8 -10 -10 -12 -11 -12 -12 -10 -12 -11 -11 -12 Kestotilaajana hyödyt eniten! MAATALOUSRENKAAT www.agrirengaspiste.fi Kiitämme asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme vuodesta 2018 ja toivotamme hyvää joulua sekä onnellista uutta vuotta 2019! Terveisin NHK:n henkilökunta myynti 010 217 6776 vaihde 010 217 6777 www.tilasiemen.fi Siemenet tilinpäätökseen Palvelevasta siementalosta Puutuotteiden tärkeydelle tunnustus ilmastokokouksessa Katowicen ilmastokokouksessa laadittiin ministeritason julkilausuma, joka korostaa metsien suurta merkitystä ilmastopolitiikassa. Kulutuslukuun lasketaan mukaan sekä kotimainen että ulkomainen hunaja, ja lisäksi elintarviketeollisuuden käyttämä. Korvaushakemus Sulosta on tehty. +3 -3 20 15 10 5 2 1 Sade-ennuste (mm) 19.12.–21.12. Raahausjälkien päästä löytyi Sulon käpäliä ja häntä. Käpälien ja hännän löytymisen jälkeen seuraavana päivänä paikalle saapui Susirajan etsiväkoirien Piia Lehikoinen ja rottweiler Armi. Asiakirjassa toivotaan, että jäsenmaat kehittävät metsien kestävää hoitoa ja käyttöä. Vuosi on melkein lopussa samoin kuin hirvenmetsästys koirilla, joten kovin montaa koiravahinkoa tuskin enää tule loppuvuoden aikana, Laanikari sanoo. Koiriin kohdistuneista suurpetovahingoista kaksi on aiheuttanut ilves. ”Koiravakuutukset, jotka kokonaan korvaisivat näyttelyja koemenestyksen sekä metsästyskoiraksi kouluttamisen, lienevät aika kalliita ja sen vuoksi harvinaisia.” Suurpedon metsästykseen käytettyä koiraa ei kuitenkaan korvata valtion varoista. 5 vrk:n sääennuste 19.12.–24.12. Tänä vuonna kotimaista hunajaa saatiin reilut 2,6 miljoonaa kiloa. KATJA LAMMINEN Hunajan kulutus nousi ennätyslukemiin Hunajaa kulutettiin viime satokaudella ennätysmäärä eli reilut 740 grammaa jokaista suomalaista kohti, Suomen Mehiläishoitajain Liitto kertoo. Myös loukkaantuneiden eläinten hoidosta aiheutuneet eläinlääkintäkustannukset korvattaisiin täysimääräisesti eläimen käypään arvoon asti Eläinlääkintäkustannusten korvaamisessa kuntien maaseutuelinkeinoviranomainen ratkaisee, mikä riittää näytöksi, Laanikari kertoo. KIRSI HÄRKÖNEN KIRSI HÄRKÖNEN SARI PENTTINEN Susi vei suomenpystykorva Sulon pihasta. Maaseutuvirastolta on haettu tänä vuonna korvausta 24 suden aiheuttamasta koiravahingosta. Jäljistä pystyi päättelemään, että Sulo oli viety pihasta ja sitä oli raahattu noin puoli kilometriä. Niin kutsuttu Koronivia-tiekartta on kolmivuotinen työohjelma. syyskuuta katkesi vuoden ja yhdeksän kuukauden ikäisen jämtlanninpystykorvan Raikukorven Bilkkeen hirvihaukku, kun sudet hyökkäsivät sen kimppuun ja tappoivat koiran Sonkajärvellä. Yhteensä hunajaa kului Suomessa viime satokaudella yli neljä miljoonaa kiloa. Kaakkoistuuli on heikkoa. Perusarvon lisäksi maksetaan korvausta koiran meriittien ja koulutustason mukaan. Esimerkiksi vähintään 1,5vuotiaan puhdasrotuisen koiran, jonka katsotaan olevan koulutettu metsästyskoiraksi tai muuksi käyttökoiraksi, perusarvoon lisätään 2 500 euroa. Vakuutus on aina ensisijainen korvauslähde, mutta ellei sitä ole tai se ei riitä täysimääräisesti korvaamaan vahinkoa, maksetaan loput valtion korvauk sesta. Raha ei tuo koiraa takaisin, mutta jonkun on korvattava vahingot, Härkönen pohtii. Toistaiseksi metsien hiilinielujen laskenta on yhtenäistetty vasta EU:ssa. 8vuotias Sulo oli tärkeä koko perheelle, ja se matkusti perheen kanssa aina kaikkialle. 180 160 140 120 100 80 Lähiajan sää Pilvisyys on laajalti runsasta ja paikoin sataa heikosti lunta tai mahdollisesti myös jäätävää tihkua. joulukuuta Ilomantsissa. Suden jäljiltä Sulosta ei jäänyt paljon jäljelle. Koiriin kohdistuneiden suurpetovahinkojen korvaussumma on yhteensä 63 000 euroa, josta susien aiheuttamien vahinkojen osuus on 59 000 euroa. ”Maastotarkastus lienee aika turha, jos esimerkiksi jänisjahdissa ilvekseen tai suteen törmännyt ja haavoittunut koira on viety paikattavaksi eläinlääkäriin.” Puhdasrotuisen koiran perusarvo on 1 600 euroa ja sekarotuisen 800 euroa. Karkotuksessa susi löytyi makuulta talon lähistöltä. Tiedossa ei ollut, että alueella liikkuisi susi. Näin arvioi metsäneuvos Heikki Granholm maaja metsä talousministeriöstä. Kulutukseen vaikuttaa merkittävästi kotimaan sadon suuruus. Valtioneuvosto antoi marraskuun lopussa eduskunnalle esityksen riistavahinkolain muuttamisesta. ”Koirien suojaaminen voi olla Länsi-Suomessa helpompaa kuin Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa, missä koiravahinkoja on perinteisesti sattunut eniten”, Laanikari toteaa. Armi löysi ilmavainulla vielä Sulon pannan ja kallon. Ilmastosopimuksen alla on erillinen kohta, joka käsittelee ruokaturvaa ja maataloutta. Kun koiraa ei alkanut kuulua, sitä alettiin etsiä. Perheen suomenpystykorvan Sulon taival päättyi suden suuhun 7. Suomalaiset ovat myös entistä tietoisempia ruuan alkuperästä ja siitä, miten tuotanto vaikuttaa ympäristöön”, Suomen Mehiläishoitajien Liiton puheenjohtaja Hannu Luukinen kommentoi. Lisäksi siinä nostetaan esille uusiutuvien puutuotteiden merkitys fossiilisia materiaaleja korvaavina, mistä hyötyvät etenkin Suomen kaltaiset metsäteollisuusmaat. Sulo meni omalle pihalle tekemään tarpeitaan, mutta siltä reissulta se ei palannut. Loput 19 ovat susien tappamia koiria. Sen pohjalta neuvotellaan, miten metsäkatoa ehkäiseviä toimia voidaan laskea ja huomioida. Tavoitteena on kehittää ja yhtenäistää hiilinielujen raportointia. Korvaussumma on siten 4 100 euroa. ”Summa on huomattavasti pienempi kuin viime vuonna.” Vuonna 2015 Maaseutuvirastolle toimitettiin 50 hakemusta susien aiheuttamista koiravahingoista, vuonna 2016 luku oli 45 ja viime vuonna 48. Suurpetojen aiheuttamat porovahingot halutaan eriyttää jatkossa viljelys-, eläinja irtaimistovahingoista. Siitä avusta Härkönen sanoo olevansa ikuisesti kiitollinen. Syksyllä julkistetussa IPCC:n raportissa, jossa lämpötilan nousu halutaan rajata 1,5 asteeseen, tarkasteltiin päästöjen ja nielujen tasapainon saavuttamista. Osa maailman maista on sisällyttänyt eri tavoin metsiään kansallisiin sitoumuksiinsa, joissa listataan toimia ilmastomuutoksen hillitsemiseksi. ”Hunajan kulutuksen kasvuun vaikuttaa varmasti yleinen tietoisuuden lisääntyminen mehiläispölytyksen ja yleensä pölyttäjien tärkeydestä. Tänä vuonna susien aiheuttamia koiravahinkoja on sattunut erityisesti alueilla, joissa hirvitiheys on melko alhainen. Granholm vakuuttaa, että maatalous ja ruokaturva tulevat olemaan jatkossa näkyvästi esillä kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa. Aiempi kulutuksen huippulukema on vuodelta 2016, jolloin keskivertosuomalainen söi 700 grammaa hunajaa. Laanikarin arvion mukaan vahinkohakemus suurpedon vahingoittamasta tai tappamasta koirasta jätetään lähes poikkeuksetta. Riistavahinkorekisteriin ei eritellä kuolleita tai vahingoittuneita kotieläimiä erikseen. Tapauksista viisi on korvaussumman perusteella vahingoittuneiden koirien eläinlääkintäkuluja, kertoo maaja metsätalousministeriön erityisasiantuntija Jussi Laanikari. SARI PENTTINEN RAIKUKORVEN BILKE, OMISTAJA 12. Keskisato mehiläispesää kohti oli reilut 47 kiloa, kun pitkän aikavälin keskiarvo on noin 40 kiloa. Nyt julkilausumassa kehotetaan tutkijayhteisöä tarkentamaan metsien ja maankäyttösektorin roolia ilmastonmuutoksen hillinnässä. Sudet tappaneet 19 koiraa Susien aiheuttamia koiravahinkoja on sattunut tänä vuonna alueilla, joilla hirvitiheys on melko alhainen. MT sää KESKIVIIKKONA 19. MATTI TUOMINEN Kulutuslukuun lasketaan mukaan sekä kotimainen että ulko mainen hunaja, ja lisäksi elin tarviketeollisuuden käyttämä. Lämpötila on 0...-8, Lapissa -8...-12 astetta. Härkösen puoliso ja heidän 5-vuotias poikansa olivat kävellen liikkeellä, kun he huomasivat läheisellä pellolla raahausjäljet. Muut kuin porovahingot olisi tarkoitus korvata aina täysimääräisesti. Pariisin sopimuksessa kolme vuotta sitten vahvistettiin metsäkatoa torjuvan Redd+-mekanismin kehikko, joka on edelleen pöydällä. Lähinnä Pohjois-Lapissa on poutaa ja pilvipeite repeilee