TAMMIKUUTA 2025 NRO 7 PERUSTETTU 1916 – 109 VUOTTA KOKO SUOMEN ASIALLA MT.FI IRTONUMERO 3,90 € • • • HYDRAID M ilk a Energiapitoinen elektrolyyttivalmiste vasikoille KATKAISEE RIPULIN NOPEASTI! TUTKITTU KOOSTUMUS KOTIMAINEN www.biofarm.fi Jälleen ajankohtaista. Verohallinto on avannut Omaveroon vuoden 2024 maatalouden ja metsätalouden veroilmoitukset. Poliisihallituksen poliisitarkastaja Pekka Heikkinen toteaa, että myös rikollisuuteen pätee kysynnän ja tarjonnan laki. Kysyntä on laskenut heikon talouskasvun takia. Metsä Board suunnittelee Takon kartonkitehtaan sulkemista Tampereella ja Kyröskosken tehtaan toiminnan tehostamista. Euroopan kartongintekijät ovat kokeneet kovia kotimarkkinoilla. Kartongin kysyntä Kiinassa ei ole kasvanut samaa tahtia tarjonnan kanssa. Usein ostaja on tiedossa etukäteen. ”Nyt on käymistilanne ja olisi kiva, jos ketsuppipullo aukeaisi”, toimialajohtaja Sirpa Räsänen metallinkeräysyritys Retekosta kuvailee. Maatiloillakin kannattaa tarkistaa varastot myytävän raudan, teräksen ja sekapellin varalta. Kun ei rakenneta, ei pureta, eikä purkukohteilta saada romua. Heikkisen mukaan esimerkiksi kokonaisten kuparikaapelikelojen anastukset ovat yleensä taparikollisten tekemiä. Kotimaisen ruuan tuotannon kannalta ainoa pelastus on kuitenkin reiluutus. Tarhan elämää voi seurata myös somesta. UUTISET | Sivu 8. UUTISET | Sivu 9 MTK: Tukien uus jako nappikauppaa Maataloustukia tullaan jatkossa kohdentamaan eri tavoin. Kiinasta kartonkia tulee Turkkiin, Lähiitään ja Latinalaiseen Amerikkaan. Metsä Group kertoi torstaina iltapäivällä suunnittelevansa vuonna 1865 perustetun tehtaan sulkemista. RAMI MARJAMÄKI Tampereen maamerkit, taustalla Näsinneula ja kuvan keskellä Takon kartonkitehdas. Näin kiinalainen ylijäämäkartonki päätyy kilpailemaan muun muassa Metsä Boardin tuotteiden kanssa. MAANANTAINA 20. Vaikka tällaiset rikokset painottuvat pääkaupunkiseudulle ja suurimpiin kaupunkeihin, Heikkinen kehottaa olemaan valppaana myös harvaan asutuilla alueilla. VERO-OHJEET Hyvinvoiva koira vetää asiakkaita TARMO LEHTOSALO Ivalolainen koiravaljakkoyrittäjä Pauliina Mäki saa pusuja koiriltaan. UUTISET | Sivu 3 Ylijäämää muualle Täällä kisataan Riittääkö Takon sulku. Yhtiön tulos paranee ratkaisuilla, mutta paraneeko riittävästi. UUTISET | Sivu 4 Traficom: Yhteydet heikentyneet Traficomin mukaan on selvää, että verkkoyhteydet ovat paikoittain huonontuneet sen jälkeen, kun tele operaattorit ajoivat 3Gverkot alas. UUTISET | Sivu 7 Romumetalli on nyt hinnoissaan Romumetallia Reteko oy:n toimipisteellä Jyväskylässä. Metallin hinnalla on myös kääntöpuolensa, sillä se houkuttelee rikollisia. VERO-OHJEET | Sivut 18–19 Kiinalainen kartonki ajaa suomalaistehtaita ahtaalle Kiinaan on rakennettu lisää kartonkikoneita viime vuosina. ”Omaisuuden suojaaminen on ensiarvoisen tärkeää”, hän summaa. Nousupaine jatkuu, sillä Euroopassa lannoitteiden kysyntä on kasvanut käyttökauden lähestyessä. Räsäsen mukaan maatiloilta tyypillisesti löytyvä raskas rauta, koneet ja sekapelti ovat romunostajan näkökulmasta laadukasta ja puhdasta metallia. Romumetallin saatavuus on painunut rakentamisen alavireen vuoksi. PETTERI KIVIMÄKI Grüne Woche avaa ovia Eurooppaan LAURA RUOHOLA Punkaharjulainen Pasi Hirvonen maistattaa voikukka tuotteitaan saksalaisille messuvieraille Berliinissä. LUKEMISTO | Sivu 13 Lannoitteiden hinnat nousevat Yara nosti viime viikolla lannoitteidensa hintoja. Romumetallista maksetaan tällä hetkellä kohtuullisen hyvää hintaa. UUTISET | Sivu 5 Vuokratulot nyt pääomatuloa Maatalousmaasta ja metsästä saatavat vuokratulot ilmoitetaan tänä keväänä viimeistä kertaa maatalouden vero ilmoituksella
Pienten yritysten ja tuottajien tulisi puolestaan tehdä yhä enemmän yhteistyötä riittävän ison ja laajan tarjonnan saavuttamiseksi. Kuntien ja hyvinvointialueiden vastuu osaavasta hankintapolitiikasta on merkittävä. Puheet Panaman kanavan ja Grönlannin valloittamisesta voimakeinoin olivat Euroopassa hyytävän kylmä suihku niille, joiden mielestä kaikkeen mahdolliseen on varauduttu. Teemasta riippuen lapsille kerrotaan miten sika eläisi onnellisena, tai miten söpö on metsän pikku pörrö, supikoira. hankintastrategioissa. Hän vain sanoittaa huolensa häikäilemättömästi. Yhtiön tavoitteena on, että kaikki Tokmannin nykyiset 20 tuore-elintarvikeosastoa palvelevat asiakkaitaan Spar-konseptin mukaisesti tulevien vuosien aikana. Muutaman kymmenen myymälän voimin Tokmanni Sparit eivät ruokakaupan tasapainoa vielä hetkauta. Lasten ja nuorten massavaikuttamisen keinona kouluissa tehty tiedonjako on tehokkuudessaan vailla vertaa. Edellisen Sparin jäljiltä on edelleen voimissaan noin viidenkymmenen liikkeen M-ketju, jonka markkinaosuus lasketaan prosentin kymmenyksissä. Tunkeilijoiden tulkinta on, että eläimet voivat huonosti ja pakenevat taskulampun valokiilassa siksi karsinan nurkkaan. Tilanteen korjaaminen edellyttää paitsi uusia toimijoita, myös lainsäätäjän toimia. Viisaampaa on keskittyä tuloksiin. Uusi kilpailija tekee hyvää ruokakaupalle Koulujen ovet sulkeutuvat yhä useammin seurakuntien työntekijöiltä ja heidän kristilliseltä viestiltään. Kremlistä on kyllä annettu ymmärtää, että presidentti Vladimir Putin on valmis keskustelemaan USA:n uuden presidentin kanssa, mutta julkisuudessa esillä olleet rauhanratkaisun yksityiskohdat Moskova on tyrmännyt. Myös kauppapolitiikassa Trumpin uhoamisen ja käytännön tulosten välinen kuilu voi kasvaa suureksi. Oma kestävä ruoantuotanto on parasta mahdollista huoltovarmuutta. Jos haluaa edistää oman alueen elinvoimaa, on kilpailutettava viisaasti. Hamasin silmittömästä terrori-iskusta lokakuussa 2023 alkanut ja yli 15 kuukautta kestänyt julma sota Gazassa on taukoamassa. Maailmanlaajuisen brändin alla toimii noin 14 000 myymälää ympäri maailmaa. Jotkut ovat jo ehtineet tehdä Gazan aselevosta sen johtopäätöksen, että USA:n 47. Hirvittelyyn on siis syytä. Tyylipisteitä Trump esikuntineen ei ansaitse. Evankelis-luterilaisen kirkon sanoman pelätään vaikuttavan kirkkoon kuulumattomien nuorten ajatteluun. Vanhempana olen erittäin huolestunut siitä, millaista sanomaa kouluissa jaetaan. Hän osoittaa olevansa maineensa veroinen diilien tekijä. Hän jyräsi vaalivoittoon lupaamalla amerikkalaisille halvempia hintoja ja pyrkii siksi lopulta välttämään eskaloituvaa kauppasotaa. Joidenkin asiantuntijoiden mielestä Trump lukee maailman johtavien autokraattien, Kiinan Xi Jinpingin ja Venäjän Vladimir Putinin kanssa samaa pelikirjaa ja tasoittaa tietä muille vaarallisille valloittajille. Salakuvatut eläimet käyttäytyvät hätääntyneesti yöllisten tunkeilijoiden uhatessa niitä. Oleellista on, että Euroopan johtajat keskittyvät tekemään töitä sen eteen, että Trumpin politiikan tulokset eivät ole niin kirveleviä kuin pelätään tai muuttuvat parhaassa tapauksessa myönteisiksi. Tulevina vuosina myymälöitä voi tulla lisää. Toiset taas korostavat, että itseasiassa Trump kantaa huolta Yhdysvaltain, ja Grönlannin kohdalla myös Euroopan legitiimeistä turvallisuusintresseistä. Valitettavasti alle viidesosa julkisten keittiöiden ostoista on lähiruokaa, vaikka hankintalaki mahdollistaa lähellä tuotetun ja kestävästi hankitun ruuan suosimisen. Kauppapolitiikassa EU:n on pyöräytettävä mahdollisimman pian molempia osapuolia hyödyttävä agenda Yhdysvaltain uuden hallinnon kanssa käynnistyviin neuvotteluihin. Itsestään oman kunnan perunat eivät koululaisten lautasille ilmesty, vaan lähiruuan hankinnan edellytyksenä on kuntien poliittiset päätökset mm. Kauhistelua on kiihdyttänyt Trumpin ”ottopoika”, Tesla-miljardööri ja X-viestipalvelun omistaja Elon Musk. Kun käytämme lähiruokaa, raha jää omalle alueelle luomaan työtä, toimeentuloa ja verotuottoa ja samalla varmistaa ruuantuotannon säilymisen ja alueen ruokaomavaraisuuden vahvistumisen. Valtaosa ekonomisteista on yhtä mieltä siitä, että USA:n inflaatio karkaa käsistä, jos Trump toteuttaa kaikki tulliuhkauksensa. Ostamme mahdollisuuksia, tulevaisuutta ja turvallisuutta. Yhteistyö ison kansainvälisen toimijan kanssa tuo Tokmannille mahdollisuuden tehokkaisiin hankintoihin. Äänessä ovat nuoret, jotka täysin erillään maatilojen arjesta kertovat eläinten väitetystä ahdingosta. Musk ohjelmoi propagandakoneistonsa suosimaan natsiliehittelyyn taipuvaista Euroopan laitaoikeistoa ja hajottamaan USA:n teknologiajäteille kampoihin panevaa EU-rintamaa. Se pitää maaseudun ja sen elinkeinojen puolta sekä huolehtii maaseudun henkisestä ja taloudellisesta hyvinvoinnista. Reilu ja tehokkaasti toimiva päivittäistavarakauppa on kaikkien suomalaisten etu. Kaikille muille viestintuojille opinahjojen portit tuntuvat kuitenkin avautuvan. Tokmannin perustaja ja ex-omistaja Kyösti Kakkonen totesi Ylellä, että ruokakauppa ”ryöstää” kuluttajia, kun maanviljelijät jäävät samalla ilman kohtuullista osuutta ruuan hinnasta. Toisaalta Israelin ja Hamasin välinen kompromissi vahvistaa näkemystä, jonka mukaan tekemisen tyylistä Trumpille voi antaa vain miinuspisteitä, mutta tulokset puhuvat puolestaan. tammikuuta palaava Donald Trump avustajineen tönäisi hankkeen yli maaliviivan. Viime vuosina ala on keskittynyt entisestään ja S-ryhmän markkinaosuus lähentelee 50 prosenttia. Todellisuus ja realismi tuntuvat unohtuneen näissä esityksissä. Jo sana dokumentti antaa ymmärtää, että teos on todellisuuteen pohjautuva. tammikuuta 2025 PÄÄKIRJOITUS Päätoimittaja: Jouni Kemppainen Päätoimittajan sijainen: uutispäällikkö Niklas Holmberg Toimituspäällikkö: Stina Haaso Sähköposti: etunimi.sukunimi@mt.fi Maaseudun Tulevaisuus on maaja metsätaloustuottajain äänen kannattaja. Kevään kuntaja aluevaaleissa päätetään siis siitäkin, syödäänkö meillä julkisissa ruokailuissa kotimaista lähiruokaa vai tuontielintarviketta, jonka kestävyysja eläinten hyvinvointikriteerit ovat kaukana omistamme. Kun ostamme kotimaista, emme osta pelkästään kyseistä tuotetta. Lähiruokaa ei voi olla ilman kannattavaa alkutuotantoa. Kansallista Lähiruokaohjelmaa toteutetaan paikallisesti ja alueellisesti – juuri siellä, missä lähiruokaa tuotetaan ja jalostetaan. Ei se sentään yllä sosiaalisen median kattavuuteen, mutta sanoman perille saaminen käy kätevästi oppitunnilla, kuuntelemaan velvoitetuille oppilaille. Totuuksia on monia, mutta se, joka pääsee ääneen, pystyy vaikuttamaan. Toimitusjohtaja Mika Rautiaisen mukaan Tokmanni aikoo pärjätä ruokakaupan kisassa nimenomaan hinnalla. Lähiruoka on lisäksi yksi valtion ruokapolitiikan kärjistä. On salakuvattu tiloilla ja osallistuttu aktivismiin sen koko kirjolla. Julkaisija: Viestimedia Oy Pääkirjoitukset: Heikki Tuuri, Juhani Reku, Jouni Kemppainen ja Niklas Holmberg SARI ESSAYAH sari.essayah@gov.fi RAHIKAINEN pasi.s.rahikainen@gmail.com S uomalaisessa ruokakaupassa kuultiin pitkästä aikaa uutinen, kun Tokmanni kertoi aloittavansa ruokakaupassa yhteistyön kansainvälisen Spar-ketjun kanssa. TOIMITUKSELTA Koulu on vaikuttamisen areena JOHANNA KOSKIAHDE johanna.koskiahde@mt.fi Kunnissa ja hyvinvointialueilla käytetään vuosittain yli 300 miljoonaa euroa elintarvikkeiden ja raaka-aineiden ostoon. Silti kokeneet diplomaatit Atlantin molemmin puolin korostavat, että provokaatiot kannattaa jättää omaan arvottomaan arvoonsa. Edellisellä ohjelmakaudella maaseutuohjelmasta rahoitettiin yli 250 lähiruokaan liittyvää kehittämishanketta ja lähes tuhat yritysinvestointia. Pöydälle pitää nostaa tarvittavat muutokset niin kilpailulakiin, verotukseen kuin kaavoitukseenkin. Se voi tarkoittaa tuontiruuan isoa osuutta valikoimassa. Sika ei elä 1950-luvun maalaismaisemassa lätissä savivelliä kärsällä kaivellen eikä supikoira ole söpö, vaan haitallinen kaikin keinoin torjuttava vieraslaji. VIERAILIJA Lähiruoka vaalikeskusteluiden keskiöön PÄÄKIRJOITUS U utinen on helpotus kaikille. Dokumenttien tulkinnat voivat olla hyvin yksipuolisia näkemyksiä asioista. Suomalaiset ostavat päivittäistavaransa pääosin suurista marketeista. presidentti lunastaa pikimmiten lupauksensa pysäyttää liki kolme vuotta kestänyt Venäjän hyökkäys Ukrainaan. Elokuvan nähneitä maatilojen nuoria ahdistaa suunnattomasti sen levittämä vääristetty kuva maatilojen eläinten pidosta ja kohtelusta. Toivottavasti kouluihin pääsevät myös tuottajien viestinviejät kertomaan siitä, miten vastuullisesti suomalaista ruokaa tuotetaan ja miten kestävästi metsiämme hoidetaan. Siinä ollaan tarkkoja, että uskonnollisen opetuksen osalta pyydetään rastit ruutuun. Hollantilaisella Spar-brändillä on Suomessa pitkä historia. Yläastelaisille esitettiin eläinaktivisteista kertova dokumentti. Keskeinen rahoitusvälineemme on tällä EU:n ohjelmakaudella cap-suunnitelma. Tällainen loppuratkaisu olisi Ukrainaa voimakkaasti tukeneelle USA:lle samanlainen nöyryyttävä vetäytyminen, joka nähtiin Afganistanissa ja Vietnamissa. Vuosittain eläinten viikolla ala-astelaiset kantavat kotiin vihkosia, joissa Suomen eläinsuojeluyhdistys antaa opetusta eläinten olemisesta ja elämisestä. Kolumnin kirjoittaja on maaja metsätalousministeri ja kristillisdemokraattien puheenjohtaja. Työtä on tehtävä kahdella rintamalla. Uusien toimijoiden kiinnostus kertoo, että alalla katteet ovat kohdallaan. Ruokajärjestelmä muodostuu ruoan tuotannosta, jalostuksesta, jakelusta ja kulutuksesta ja on yksi keskeinen osa huoltovarmuutta. Gazan aselevolla Trump saa lentävän lähdön kansainvälisessä politiikassa. Halpaketju Lidl ei ole myöskään onnistunut merkittävästi kasvattamaan osuuttaan kaupassa. Trump puolestaan tuskin voi antaa piiruakaan periksi Putinille, joka valloitettujen alueiden lisäksi haluaa muuttaa Ukrainan Venäjää peesaavaksi satelliitiksi. Ei se nuori, joka hoitaa päivittäin eläimiä kotitallaan, tuntee niiden nimet, tavat ja tarpeet. Elokuvassa suurkaupungin kerrostalossa asuvia nuoria ahdistaa suunnattomasti suomalaisten maatilojen eläinten kohtelu. Arvaamaton narsisti on viime viikkoina aiheuttanut öykkäröinnillään kosolti närästystä. USA:n väistyvä presidentti Joe Biden hallintoineen teki raskaan perustyön. Niiden rakentaminen taas vaatii isoja investointeja ja sopivia tontteja, jotka ovat jo pitkälti nykyisten toimijoiden käytössä. Maaseudun Tulevaisuus 2 maanantaina 20. Huoltovarmuus on sitä, että jos turvallisuustilanne muuttuu, meille kaikille pystytään edelleen turvaamaan elämisen perusedellytykset eli ruokaa, puhdasta vettä ja lämpöä. tammikuuta 2025 Maaseudun Tulevaisuus 2 maanantaina 20. Tämän savotan nopea loppuun saattaminen on kuitenkin kimurantimpi haaste kuin mitä Trump suuria puhuessaan on olettanut. Ovathan ne aina jonkun totuuksia. Trumpia ja hänen esikuntaansa ei pidä päästä rakentamaan Ukrainaan rauhaa ilman eurooppalaisten aktiivista panosta. Trumpin tapaa toimia voi hirvitellä, tuloksia ehkä ei Myös kauppapolitiikassa Trumpin uhoamisen ja käytännön tulosten välinen kuilu voi kasvaa suureksi.. Päivittäistavarakauppa on 23 miljardin euron bisnes. Nyt koululaisille tarjotaan katsottavaksi ympäri maan metsäalaa käsittelevä dokumentti, mainostekstin mukaan humaani metsäkertomus, joka ravistelee kohtaamaan hupenevan metsäluontomme hädän. Tämä on nyt myös huomioitu juuri lausunnoille lähteneessä hankintalain uudistuksessa, jossa huoltovarmuus on lakiin kirjattu. Hän pyrkii avoimesti ja aggressiivisesti repimään rikki Britannian ja Saksan kaltaisia vakaita eurooppalaisia demokratioita. Mutta muun, opetuksen yhteydessä esitetyn materiaalin hyväksyttävyydestä ei meiltä kysellä. Ruuantuotannon omavaraisuus on tällä hetkellä hyvä, mutta sen säilyminen hyvällä tasolla edellyttää, että on heitä, jotka ruokaa tuottavat. Uusien toimijoiden kiinnostus kertoo, että alalla katteet ovat kohdallaan. Kilpailun lisääntyminen päivittäistavarakaupassa on myönteinen uutinen. Isompiin lapsiin vaikutetaan dokumenttielokuvien keinoin. S-ryhmä osti suurimman osan Suomen Sparin kaupoista vuonna 2005. Kirjoittaja on MT:n toimittaja. Maaja metsätalousministeriössä haluamme osaltamme auttaa tässä: olemme muun muassa rahoittaneet useita oppaita vastuullisen ruuan ja ruokapalveluiden hankintoihin ja meillä työskentelee hankintalähettiläs, jonka asiantuntemusta kannattaa hyödyntää. Valkoiseen taloon maanantaina 20. Myös kuluttajina omilla arkisilla valinnoillamme voimme olla mahdollistamassa sitä, että lähiruoan arvostus konkretisoituu yrittäjien mahdollisuutena jatkaa työtään
Kustannuksissa muun muassa puun ja energian kallistuminen ovat rasittaneet Takon ja Kyröskosken tehtaiden kannattavuutta. Yhtiö on Pohjois-Euroopan johtava toimija elintarvikkeiden, maatalouden ja bioenergian parissa. Monien maakuntalentojen matkustajamäärät ovat vähäisiä, minkä takia niitä on vaikea saada kannattavaksi. Lakkovaroituksilla Teollisuusliitto pyrkii vauhdittamaan sopimusratkaisun saavuttamista. UPM:n ohella yrityskohtaiset lakkovaroitukset koskevat 63 yritystä teknologiateollisuudessa ja kemianteollisuudessa. helmikuuta ja kestäisivät kuusi päivää. Ministerin mukaan tällaista ei edes harkita. Valtio alkoi tukea joitain kotimaan sisäisiä lentoja vuonna 2021, kun koronapandemia romahdutti lentomatkustuksen määrän. ”Aasialaiset ja erityisesti kiinalaiset yritykset ovat investoineet merkittäviä määriä uuteen taivekartonkikapasiteettiin. Varaudutaanko Takon mahdollisella sulkemisella ja Kyröskosken tehostamisella jo Trumpin tulleihin. Scan Sverige on kohta vuoden päivät ollut Lantmännenin tytäryhtiö. Korkojen lasku ei ole vielä potkaissut taloutta ja kysyntää liikkeelle. Scan Sverige toimittaa suuria määriä tuoretta lihaa kaupan omille tuotemerkeille. Toteutuessaan yrityskohtaiset lakot alkaisivat maanantaina 3. Appelqvistin mukaan ruotsalaiselle lihalle on kysyntää. Esimerkiksi 70–99,9 kiloisen teurassian hinta on tällä viikolla noussut vuoden takaiseen verrattuna, mutta parhaan laatuluokan 300–424,9-kiloisen teurasnaudan hinta on sama. Sittemmin HK Scanista tuli HK Foods. ”Ei, tulleilla ei ole mitään tekemistä näiden ratkaisujen kanssa. Sen on määrä käynnistyä muutaman kuukauden kuluttua. ”Tuoreen lihan tarjonnassa kauppa on aina ollut hallitseva osapuoli”, Appelqvist sanoo ATL:lle. ”Tarvitsemme hyvät yhteydet eri puolille Suomea. Päätöksiä tuen jatkosta odotetaan hallituksen kevään puoliväliriihestä. tammikuuta jättänyt lakkovaroitukset muun muassa UPM Kymmeneen ja UPM Plywoodiin. Nyt ei ole aika sammuttaa valoja, vaan saada lisää elinvoimaa koko Suomeen”, Orpo perusteli julkaisussaan. Ranteen mukaan hallitus pitää kiinni hallitusohjelmassakin luvatusta kolmen tunnin saavutettavuudesta. Myös liikenneja viestintäministeri Lulu Ranne (ps.) viestitti samassa palvelussa, että hallitus turvaa lentokenttien tulevaisuuden ja kehittää lentokenttäverkostoa koko Suomessa. Kukin voi Scan Sverigen verkkosivuilta katsoa, miten hinnat ovat todellisuudessa muuttuneet. Niistä toinen on hyvin tuttu inflaatiosta ja korkeista koroista johtuva talouskasvun heikkous ja kuluttajien varovaisuus. SAMI SUOJANEN Pienen Kyron tehtaan kilpailukykyisenä pitäminen omin toimin voi olla Metsä Boardille haastavaa. Kysyntä elpyi viime vuoden alkupuolella hetkellisesti lähinnä varastojen täyttämisen takia, mutta heikkeni taas loppuvuotta kohden. Metsä Boardin ilmoitus Takon mahdollisesta sulkemisesta tuli muutamaa päivää ennen kuin valta vaihtuu Yhdysvalloissa. Esimerkiksi viime vuonna niiden koneet pyörivät noin 60 prosentin käyttöasteella. ”Pidämme Takon tappioiden katkaisemista ja Kyröskosken tuotannon tehostamista välttämättömänä yhtiön tuloskunnon kääntämiseksi”, Viljakainen kirjoittaa katsauksessaan. ”Tarvitsemme hyvät yhteydet eri puolille Suomea. tammikuuta. Muutosneuvottelut henkilöstön kanssa alkavat 23. Plywoodissa lakkovaroitukset koskevat Joensuun, Kouvolan Kalson, Mikkelin Pelloksen sekä Savonlinnan tehtaita, joissa valmistetaan vaneria ja viilua. Niitä ovat muun muassa Euroopan reuna-alueet, Lähi-itä ja Latinalainen Amerikka. Yhtiö haluaa lisätä sekä nautojen että sikojen teurastusta. Varjoja maakuntakenttien tulevaisuuden päälle heittää myös valtion lentokenttäyhtiö Finavia. Lihajalosteissa tilanne on toinen. MAIJA ALA-SIURUA Scan Sverige syntyi, kun suomalainen lihayhtiö HK Scan myi Ruotsin liiketoimintonsa Lantmännennille. Se esitti viikko sitten maanantaina raportissaan kotimaan lentoliikenteen palauttamista markkinaehtoiseksi, ja lentokenttäverkoston karsimista kysyntää vastaavaksi. Ihmisten suhtautuminen lihaan ja sen tuottamiseen on muuttunut merkittävästi viime vuosina, kun omavaraisuudesta ja ruokahuollosta on tullut kuumia puheenaiheita. Takosta ja Kyröskoskelta ei juuri mene mitään Yhdysvaltoihin. Puheet maakuntakenttien ja -lentojen karsimisesta saivat viime viikolle odotetusti aikaan porua karsintauhan alueiden kansanedustajilta. Palkankorotuksilla tavoitellaan ostovoiman vahvistamista tilanteessa, jossa palkansaajien ostovoima on heikentynyt. Tehtaat ovat toimineet huomattavalla vajaateholla. Se on kasvun ja yritteliäisyyden elinehto.” PETTERI ORPO Sekä pääministeri että liikenneja viestintä ministeri vakuuttavat hallituksen olevan sitoutunut nykyiseen lentokenttäverkkoon. ATL:n mukaan teuraseläinten julkinen hinta on selvästi muita teurastamoita alhaisempi. RAMI MARJAMÄKI Teollisuusliitto on tänään 17. Muut, kuin tällaiset tärkeät kentät voitaisiin uutisen mukaan myydä esimerkiksi kunnille. HERMANNI HÄRKÖNEN PÄIVI KARJALAINEN. Scan Sverige on nostanut tuottajahintaa kuluneen vuoden aikana, kertoo yhtiön toimitusjohtaja Lars Appelqvist ATL:lle. Husumin ja Kemin tehtaamme toimittavat kartonkia Americas-alueelle.” Metsä Boardin kilpailija Stora Enso on investoinut miljardi euroa Ouluun uuteen kartonkikonelinjaan. Suomen kartonkitehtaat Timo Filpus Lähde: Metsäteollisuus Metsä Board Oyj, Kemi Stora Enso Oulu Oy, Oulu Pankaboard Oy, Pankakoski Mondi Power ute Oy, Kuopio Metsä Board Oyj, Äänekoski Stora Enso Packaging Oy, Tiukka Stora Enso Oyj, Varkaus Stora Enso Oyj, Heinola Corex Finland Oy, Pori Metsä Board Oyj, Kyröskoski Metsä Board Oyj, Tampere Stora Enso Packaging Oy, Lahti Metsä Board Oyj, Simpele Stora Enso Oyj, Imatra, x2 Stora Enso Ingerois Oy, Inkeroinen MM Kotkamills Boards Oy, Kotka Sonoco Alcore Oy, Karhula Metsä Boardin toimitusjohtaja Mika Joukio sanoo, että Stora Enson pian käynnistyvä Oulun uusi taivekartonkikone ei vaikuttanut Takoa koskeviin suunnitelmiin CAROLINA HUSU JOHANNES TERVO Scan Sverige satsaa lihantuotantoon Ruotsin johtava teurastamoja lihanjalostusyhtiö Scan Sverige on saanut selkeän tehtävän omistajaltaan osuuskunta Lantmänneniltä: kasvattaa lihan tuotantoa ja jalostusta, kertoo ruotsalainen verkkolehti ATL. Inderes arvioi, että kartonkimarkkinoiden koventunut kilpailu ja Pohjoismaiden kireänä pysyvä puumarkkina haastavat Metsä Boardin tulosta. Sen liikevaihdosta runsaat 20 prosenttia on tullut viennistä USA:han. Teknologiateollisuudessa lakkovaroitus koskee muun muassa Kesla Oyj:tä, joka valmistaa esimerkiksi metsäperävaunuja ja kuormaimia. UPM:lle ja Keslalle lakkovaroitus JUKKA HÄMÄLÄINEN UPM:n Pelloksen vaneritehdas kuuluu lakkovaroituksen alaisiin tehtaisiin. Analyysiyhtiö Inderesin pääanalyytikko Antti Viljakainen ei yllättynyt Metsä Boardin aikeista. Kiinan oma kysyntä ei kuitenkaan ole riittänyt kaikelle tarjonnalle”, Joukio kertoo. Toisen kautensa presidenttinä aloittava Donald Trump on ilmoittanut asettavansa tuontitulleja erityisesti kiinalaisille tuotteille, mutta myös Euroopassa tehdyille tuotteille. Kumpikin tehdas on tehnyt tappiota vuosina 2023 ja 2024. Teollisuusliitto tavoittelee työehtosopimusneuvotteluista aiemmin julkisuuteen kerrotun mukaisesti kymmenen prosentin palkankorotuksia. Yhtiön johdon mukaan muita suunnitelmia ei nyt ole. Maaseudun Tulevaisuus 3 maanantaina 20. UPM Kymmenessä varoituksen piirissä ovat Juupajoen Korkeakosken, Lappeenrannan Kaukaan, Porin Seikun ja Pietarsaaren Alholman sahat sekä Lahden biokomposiittitehdas. Se on kasvun ja yritteliäisyyden elinehto. Joukio jakaa heikon markkinatilanteen kahteen osaan. Inderes pitää suunniteltua noin 30 miljoonan euron tulosparannustavoitetta uskottavana, kun kiinteät kulut laskevat ja Takon tehtaalta siirretyt volyymit nostavat muiden tehtaiden käyttöasteita ja tukevat niiden tehokkuutta. Ranteen julkaisu oli vastaus Ylen uutiseen, jonka mukaan ministeriössä valmistellaan luokitusta strategisesti tärkeistä lentokentistä. Aasian ylijäämäkartonki vie tilauksia suomalaistehtailta Takon lopetusaikeet ja Kyröskosken tehtaan laihdutus eivät yllättäneet, mutta riittävätkö ne Metsä Boardin tuloksen riittävään nostamiseen. Toisaalta Scan Sverige maksaa tuottajille erilaisia lisähintoja, jotka määritellään sopimuksissa. Kilpailussa yhtiön omat brändit jäävät jalkoihin. samalla kun se työskentelee oman brändinsä parissa. Ihmisten suhtautuminen lihaan ja sen tuottamiseen on muuttunut. Valtio tukee myös lentoja Savonlinnaan ja Poriin. Kiinalaiset ovat tarjonneet taivekartonkia markkinoille, joissa eurooppalaiset – myös Metsä Board – ovat perinteisesti toimineet. Lisäksi kartonkien kysynnän toipumiseen liittyy paljon epävarmuutta. ”Kilpailu on kiristynyt näillä alueilla merkittävästi.” Tämä on oleellinen tieto, koska kartonki eri lajeineen on nykyisin Suomen metsäteollisuuden tärkein vientituote. Pitikö teidän reagoida, kun kilpailija lisää tarjontaa nykyaikaisella tuotantokoneistolla. ”Ei. Yhtiön neljän muun kartonkitehtaan käyntiasteet ovat hieman korkeampia, mutta niilläkin on ollut paljon käyttämätöntä kapasiteettia. ”Etenkin Euroopan taivekartonkimarkkinoiden mittakaavassa pienen Kyron tehtaan kilpailukykyisenä pitäminen omin toimin voi olla Metsä Boardille haastavaa, mikäli kartonkimarkkinoiden kysyntäja hinnoittelutilanne ei parane lähivuosina selvästi”, Viljakainen arvioi. Toinen syy tulee alan sisältä Aasiasta. Metsä Boardin tehdas Tampereen ydinkeskustassa saattaa hiljentyä vielä tänä vuonna, jos yhtiön suunnitelmat toteutuvat. Lantmännen on yli 18 000 ruotsalaisen viljelijän omistama osuuskunta. Joukio toteaa MT:lle, että yhtiöllä ei ole nyt muita tehostamisaikeita kuin torstaina julkaistut Takoa ja Kyröskoskea koskevat suunnitelmat. Pääministeri Petteri Orpo (kok.) vakuutti perjantaina viestipalvelu X:ssä, että hallitus on sitoutunut Finavian nykyisen lentoasemaverkoston säilyttämiseen ja kehittämiseen edelleen. Teemme päätöksiä omista lähtökohdistamme.” Metsä Board arvioi, että suunnitellut torstaina julkaistut toimenpiteet parantaisivat yhtiön vertailukelpoista käyttökatetta noin 30 miljoonaa euroa vuodessa. Tällä hetkellä valtio on luvannut ostaa vuoteen 2026 asti ostopalveluliikenteenä lennot Joensuuhun, Jyväskylään, Kajaaniin, Kokkola-Pietarsaareen ja KemiTornioon. Maakuntakenttien kohtalo on puhuttanut sen jälkeen, kun Finavia julkisti suunnitelmiaan lentokenttien tulevaisuudesta. Orpo: Nykyiset lentokentät säilytetään Arkistokuva Kokkola-Pietarsaaren lentokentältä. Tuontitullin toteutumisessa ja yksityiskohdissa on vielä paljon avoimia kysymyksiä. Teollisuusliiton puheenjohtajan Riku Aallon mukaan kiista palkkaratkaisusta sekä teknologiateollisuuden työntekijöiden että kemianteollisuuden työntekijöitä koskevien työehtosopimusten osalta on poikkeuksellisen vaikea. Lakkovaroitusten kohteena olevissa yrityksissä työskentelee noin 13 500 työntekijää. ”Vaikka pidämme Metsä Boardin suunnitelmia oikeansuuntaisina, emme toistaiseksi ole kuitenkaan vakuuttuneita, että tiedotetut toimet riittävät nostamaan Metsä Boardin tuloksen tyydyttäväksi”, Viljakainen toteaa. ”Sopimusratkaisuissa pitäisi keskittyä toimialan kannalta parhaaseen mahdolliseen ratkaisuun niin työntekijöille kuin yrityksille”, Aalto muistuttaa tiedotteessa. tammikuuta 2025 UUTISET Uutispäällikkö: Stina Haaso Toimitussihteerit: Nikke Kinnunen ja Johanna Koskiahde TAMPERE Metsä Board perustelee Takon kartonkitehtaan mahdollista lopettamista ja Kyröskosken tehtaan toiminnan tehostamista heikolla kannattavuudella. Metsä Boardille Yhdysvallat on kuitenkin tärkeä markkina. Siellä Scan Sverigen brändit kilpailevat toimitusjohtajan mukaan menestyksekkäästi. Metsä Boardin toimitusjohtaja Mika Joukio toteaa, että keväällä 2022 koronapandemian helpotettua ja Venäjän hyökkäyssodan alettua taivekartongin kysyntä kääntyi laskuun. Nopea saavutettavuus pääkaupunkiseudulle ja jatkoyhteyksien kautta Eurooppaan ja muualle maailmaan on monien maakuntien yrityksille ja elinvoimalle kuitenkin elinehto. Appelqvistin mukaan ruotsalaiselle lihalle on kysyntää
HERMANNI HÄRKÖNEN Essayah: Ruokavienti ja -tuonti tasapainoon MT kysyi Berliinin Grüne Woche -messuilla vierailleen maaja metsätalousministeri Sari Essayahin (kd.) mielipidettä siitä, miten Tokmannin tuore päätös Spar-ruokakauppojen tuomisesta Suomeen vaikuttaa suomalaistuottajan asemaan ruokaketjussa. ”Se ei ole paljon, mutta tuottajalle tämä asia on elämän ja kuoleman kysymys.” HELI LEHTELÄ V.G. Pelastuslaitoksen tehtävä alueella kesti noin kolme tuntia. Jäsenistön suurin osa tulee liittojen kautta. Esimerkiksi kaapelikeloja tai kattomateriaaliksi tarkoitettuja kuparilevyjä ei pidä jättää tyrkylle. Poliisitoimintayksikön rikostorjunnassa työskentelevä Heikkinen painottaa omaisuuden suojaamisen tärkeyttä. Korkein eli liki 80 prosenttia se on julkisissa palveluissa ja alle puolet yksityisillä palvelualoilla. Odottavat tunnelmat eivät kuitenkaan Räsäsen mukaan tarkoita, että hinnat olisivat alamaissa. NIKKE KINNUNEN PETTERI KIVIMÄKI Romukuparin maailmanmarkkinahinta on tällä hetkellä yli 7 000 euroa tonnilta. ”Tämä täytyy muistaa, kun puhutaan viennistä ja viennin ja tuonnin epäsuhdasta. YTK odottaa kuitenkin vankistuvansa entisestään, sillä se sai viime vuonna muiden kassojen tapaan oikeuden tarjota työllisyyspalveluita, kuten tukea työnhaussa ja verkkovalmennuksia. ”Kun on motivoitunut tekijä ja riittävän houkutteleva anastuksen kohde, jolle lisäksi löytyy markkina, niin tällaisia tulee. Sen jäsenmaksu on 96 euroa vuodessa. Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen mukaan alueella tapahtuu metallivarkauksia säännöllisesti, mutta kyse ei ole viime aikoinakaan ollut suuresta ilmiöstä. Näistä tulee reilut 1,2 miljoonaa maksavaa jäsentä, kun taas liitoilla on keskusjärjestöjen oman ilmoituksen mukaan 1,8 miljoonaa jäsentä. Ostajan täytyy olla ensinnäkin perillä myydyn tavaran alkuperästä. Rikollisuuteenkin liittyy kysynnän ja tarjonnan laki”, Heikkinen sanoo. Nyt ruokaan menee 10 prosenttia käytössä olevista varoista. Ylipäätään olisi hyvä keskustella siitä, miksi suomalaisesta ruuasta pitäisi maksaa enemmän. ”Maatiloilla romumetalli on pääsääntöisesti raskasta rautaa, koneita ja jonkin verran sekapeltejä. Kaikki palkitut osoitteessa mt.fi. Esimerkiksi 1980-luvulla autoradioiden varastaminen oli riittävän tuottoisaa, jotta sitä kannatti tehdä. ”Turvallisuutta, laatua, kestävän tuotannon suosimista, laajaa työllistämistä omassa maassa ja sitä, että ruuan tuotanto säilyy, eikä nälänhätä uhkaa poikkeuksellisissa tilanteissa.” Hän muistuttaa, että kuluttajalle kotimaisen tuotteen valitseminen ulkomaisen sijasta vie kukkarosta 1-2 euroa enemmän päivää kohden. Palo laukaisi myös tehtaan automaattisen sammutusjärjestelmän. Mutta kenen selkänahasta hinta kilpailuun otetaan. Tehdasalueella toimiva tehdaspalokunta ja automaattinen sammutusjärjestelmä saivat nopeasti rajattua palon ja estettyä suuremmat vahingot. Työllisiä on 2,4 miljoonaa, mutta kevään palkka neuvotteluissa ammattiliitot edustavat alle puolta tästä joukosta. Olemme keskustelussa paljon jäljessä Ruotsia.” Marttilan mukaan Ruotsissa on jo 15 vuoden ajan tuotu kuluttajille esiin, mitä omassa maassa tuotetun ruuan suosiminen käytännössä tarkoittaa. Lähes 3200 voittoa urallaan ohjastanut Puikkonen oli otettu valinnastaan. Sirpa Räsänen kertoo, että heille tarjotaan nykyisin todella vähän hämäräperäistä tavaraa. ”Sitä on vaikea vaikea sanoa. Esimerkiksi Teollisuusliitolla, Paperiliitolla, Rakennusliitolla, elintarviketyöläisten SEL:llä, kuljetusalan liitoilla ja journalisteilla se on Avoin työttömyyskassa eli A-kassa. Pelastuslaitos sai palosta hälytyksen kello 8.04. Sen jäsenmaksu perustuu jäsenten lukumäärään. Yhä harvempi työntekijä kuuluu nimittäin ammattiliittoon, jotka kuitenkin edustavat työntekijöitä palkkaja muissa työehtoneuvotteluissa. Siksi maaseudullakin kannattaa miettiä, miten metallia säilyttää. Poliisitarkastaja Pekka Heikkinen Poliisihallituksesta kertoo, että metalliin liittyviä omaisuusrikoksia on ollut maailman sivu. ” PEKKA HEIKKINEN Lakkoase viuhuu taas tänä talvena, mutta millä muskeleilla. Romumetallimarkkinoilla on tällä hetkellä odottavat tunnelmat. Voitolle Vuoden hevonen -palkinto Vuoden parhaat palkittiin Ravigaalassa Tampereella. Kun metallin hinta nousee kyllin korkeaksi, myös romulla voi tienata. Ne ovat tällä hetkellä ihan hinnoissaan. Suomessa oli marraskuussa 2024 noin 2,6 miljoonaa työllistä ja 0,2 miljoonaa työtöntä. SAK:ssa on 18 jäsenliittoa, STTK:ssa 13 ja Akavassa 36. ”Eikö olisi tervettä, että ruuan osuus kulutuksesta olisi hieman suurempi. Henkilökunta tekee todella ensiluokkaista työtä hevosten ympärillä. Ei voida keskittyä vain siihen, pystyykö Suomi kasvattamaan vientiä. Järjestäytymisaste oli Suomessa korkeimmillaan noin 80 prosentissa lamavuonna 1993, mutta vuonna 2021 työja elinkeinoministeriön selvityksen mukaan enää 55 prosenttia. KAJ NÄRHINEN Tulipalo Stora Enson Uimaharjun tehtaalla Stora Enson Uimaharjussa Pohjois-Karjalassa sijaitsevalla Enocellin tehtaalla syttyi tulipalo maanantaiaamuna, tiedottaa Pohjois-Karjalan pelastuslaitos. Voiton palkitsemisesta. Palo sai mahdollisesti alkunsa kuljetinrullasta. Maatiloilta löytyy laaturomua, jolle riittää kysyntää. Ennen liki miljoonan palkansaajan SAK on siis pian puolen miljoonan. Puoliso Jutta Ihalainen sai ensimmäisenä kiitokset. YTK:n jälkeen toiseksi suurin avoin kassa on korkeakoulutettujen Koko 270 000 jäsenellä ja kolmas A-kassa 250 000 jäsenellä. YTK on porskuttanut edulliseksi mielletyllä jäsenmaksulla, joka on tänä vuonna 102 euroa. Nyt on käymistilanne ja olisi kiva, jos ketsuppipullo aukeaisi”, Räsänen sanoo. ”Metallia liikkuu, mutta saisi liikkua enemmänkin. Erilaisten kaapeleiden ja kuparin varkauksia tehtiin Itä-Uudellamaalla viime vuonna ainakin seitsemän. I.P. Ja että kotimainen tuote on kaupan laarissa se, minkä kuluttaja haluaa ottaa.” ”Epäsuhta ei lainkaan vähene, jos vientiä saadaan kasvatettua ja samaan aikaan tuonti kasvaa vielä enemmän”, ministeri muistuttaa. Ainakin kymmenessä kassassa pääsee siis YTK:ta halvemmalla. ”Varsinkin sen muutoksen jälkeen huomasi, että perjantai-iltapäivisin asiakaskunta muuttui. ”Tämä on todella iso asia minulle. Vaikka sinällään kilpailu toki tekee hyvää”, Essayah päättää. Havusellua tuottavan tehtaan toiminta jatkuu pelastuslaitoksen tiedotteen mukaan normaalina. Ne vaihtelevat aina hieman ajan mukaan. Palvelu maksaa 29 euroa vuodessa 102 euron kassamaksun päälle. Suuret kiitokset menevät valmentaja Seppo Suuroselle sekä hoitaja Kaisa Tammiselle”, tunnelmoi Jukka Grönfors. Usein ostaja on tiedossa etukäteen. Luotan kuitenkin siihen, että suomalaiset haluavat ostaa kotimaista ruokaa. EIJA MANSIKKAMÄKI VIESTIMEDIAN ARKISTO Marttila: Spar tuskin pärjää halpatuonnilla MTK vaatii ruokamarkkinoiden reiluuttamista, ja sitä myötä tuottajalla maksettavan osuuden kasvattamista ruuan hinnasta. Missä he ovat. Ihminen voi kuulua myös pelkkiin liittojen työttömyyskassoihin. MT kysyi keskusjärjestöiltä jäsenliittojen jäsenmääriä ja sai vuoden 2024 alun tiedot. SAK ja STTK eivät erotelleet MT:lle luvuistaan opiskelijoita ja eläkeläisiä. Kaapeli oli valmistettu kuparista, jonka romuhintakin on Metaloopin mukaan liikkunut viime aikoina yli 7 000 eurossa tonnilta. Vuoden valmentajaksi valittiin Antti Ojanperä, joka painotti palkinnon olevan koko valmennustiimin ansiota. Sehän riippuu siitä, millä tavalla tapahtuu hinnoittelu, mitä tuotteita hyllyille päätyy, tuodaanko lisää ulkomaista tuotetta”, Essayah pohtii. Liittoihin kuulumattomia on siis vähintään 800 000, ja oikeita palkansaajia jopa 1,4 miljoonaa. Tehdaspalokunta jäi tapahtumapaikalle jälkivartioon ja saattamaan automaattisen sammutusjärjestelmän takaisin toimintakuntoon. Gaalan päätteeksi Pertti Puikkonen palkittiin raviurheilijan kultaisella ansiomerkillä. Akava kertoo, että maksavia jäseniä oli 437 176 ja opiskelijajäseniä 100 000. Ei enää tarjottu tavaraa, jonka alkuperää piti arvuutella, jotta saataisiin viikonlopuksi rahaa”, Räsänen kertoo. tammikuuta 2025 UUTISET Maatiloilla kannattaa silmäillä, löytyisikö varastosta kierrätyskelpoista romumetallia. Oriin omistavan Grönfors Training Oy:n edustaja Jukka Grönfors oli otettu kasvattamansa V.G. Iltasanomien mukaan Etucille toimitettavat jäsenmäärät ovat: SAK 515 201, STTK 295 757 ja Akava 437 176. Ajoittain metallin hinnat nousevat, jolloin romumetallillakin voi tehdä rahaa. Ilmakuvassa yrityksen tiluksia Jyväskylässä. Heikkenevä ay-liike vääntää kevään palkoista Ammattiliittojen jäsenmäärät ovat laskeneet 1990-luvun huippuvuosista. Sen jäsenmäärä on kasvanut vuodesta 1992, ammattiliittojen samaan aikaan pienentynyt. Se on uuden ketjun tulossa hyvä. Esimerkiksi Itä-Uudenmaan Poliisi tiedotti joulukuun lopussa, että Keravalla junaradan rakenteista oli anastettu paluuvirtakaapelia. ”Tämä on todella iso asia meille. Täkyyn tartuttiin, sillä työttömyysturva on tärkein syy kuulua liittoihin ja pelkkä kassajäsenyys on liittoa halvempaa. STTK vastasi, että jäsenmäärään vaikuttaa kovin moni asia ja Etuc-maksu on useamman vuoden keskiarvo. ”Jutta on joutunut ottamaan viime vuosina paljon vastuuta, minun oltua sairauslomalla useampaan otteeseen. Kun metallista maksetaan kelpo hintaa, myös sen anastaminen voi tulla houkuttelevaksi. ”Maailmalta saadaan tänne vaikka kuinka halpaa ruokaa. Reteko oy toimii eri puolella Suomea. Suomenkin hintoja määrittävät maailmanmarkkinat. Suurin on Loimaalla toimiva yleinen työttömyyskassa YTK. Romulla voi tehdä tiliä, ja hyvä hinta houkuttaa rikollistakin Rakentaminen on edelleen vähäistä ja siksi romu metallia ei synny purkukohteilla. Silti edullisuudella itseään brändänneen Tokmannin aikomus tuoda Spar-kaupat Suomeen ei huoleta MTK:n ensimmäistä puheenjohtajaa Juha Marttilaa. Toiseksi Reteko ei nykyisin enää osta metallia lainkaan käteismaksulla, ainoastaan tilisiirtoina. Vaikka sekä tekijät että ”luukuttajat” keskittyvät usein pääkaupunkiseudulle ja isoihin kaupunkeihin, syrjäisessä sijainnissa voi Heikkisen mukaan toimia rauhassa. Vuoden hevoseksi valittiin hallitseva ravikuningas V.G. Esimerkiksi Paperiliiton jäsenmaksu on 1,3, terveydenhuoltoalan Tehyn 1,1 ja Superin 1,2 sekä Suomen suurimman ammattiliiton Teollisuusliiton 1,0 prosenttia verotettavasta tulosta. Se tarjosi ensimmäisenä pelkkää työttömyysturvaa ilman ammattiliittojen jäsenmaksua. Ammattiliittojen jäsenmaksu taas on usein prosenttiperusteinen eli selvästi korkeampi. Samoin värimetalliromun, eli esimerkiksi kuparin ja messingin, hinnat ovat kivunneet. Aika näyttää.” Hän muistuttaa, että asia koeponnistettiin jo Lidlin saapuessa Suomeen. Vipotiinan ensimmäinen kuningatartitteli nousee arvoasteikossa korkeimmalle. Ja ostajan näkökulmasta tiloilta tulee hyvää, puhdasta materiaalia”, toimialajohtaja Sirpa Räsänen Reteko oy:stä kuvailee. ”Kuluttajilta kun on kysytty, niin heidän mielestään on hienoa, että tulee lisää kilpailua. Ylipäänsä menestyminen ravilähdöissä on kokonaisuus, johon tarvitaan hyvät hevoset, huippuohjastajat ja ylipäänsä oikeat ihmiset ympärille”, kiitti Antti Ojanperä puheessaan taustajoukkojaan. Super-työttömyyskassan maksu on 84 euroa vuodessa, mutta Terveydenhuoltoalan työttömyyskassan vain 42 ja Lakimiesten ja lääkärien kassalla 45 euroa vuodessa. Esimerkiksi metallialan työväkeä edustava Teollisuusliitto on julistanut ylityökieltoja ja antanut lakkovaroituksen vauhdittamaan 10 prosentin palkankorotusvaatimustaan. Hollantilaisen Metaloop-verkkosivun hintaseurannan perusteella esimerkiksi romuraudan ja -teräksen hinnat ovat olleen nousseet viimeisen kuukauden aikana. Maaseudun Tulevaisuus 4 maanantaina 20. ”Nyt on käymis tilanne ja olisi kiva, jos ketsuppi pullo aukeaisi.” SIRPA RÄSÄNEN ”Kun on motivoitunut tekijä ja riittävän houkutteleva anastuksen kohde, jolle lisäksi löytyy markkina, niin tällaisia tulee. SAK ilmoittaa jäsenmääräkseen 801 494, STTK hieman yli 400 000 ja Akava 623 299. Voitto 63,4 prosentin ääniosuudella. Kaikki eivät kuulu mihinkään ammattiliittoon, vaan osa vain johonkin työttömyyskassaan. Osa tekijöistä on saatu kiinni. ”He joutuivat aika nopeasti muuttamaan tuotevalikoimansa kotimaisuusastetta.” Marttila toteaa, että vielä 1950-luvulla suomalaiset käyttivät rahoistaan melkein puolet ruokaan. Reteko toimii metallinkierrätyksessä ja tarjoaa palveluita sekä yrityksille että yksityisille ihmisille. YTK:sta tuli Suomen suurin kassa vuonna 2023, jäseniä on nyt yli 533 000. Uralle on mahtunut paljon hienoja asioita. En minä olisi koskaan saavuttanut tällaista menestystä urallani ilman ensiluokkaisia hevosenomistajia ja hevosenhoitajia”, kiitteli Pertti Puikkonen. Se on tässä ratkaiseva asia.” ”Mielenkiinnolla katsoin Kyösti Kakkosen kommentteja ja sitä, että hän on huolissaan suomalaisen tuottajan pärjäämisestä. Samalla on pidettävä huoli siitä, että tuonti ei kasva. Tavaraa liikkuu, mutta rakentamisen alavire tarkoittaa, että myöskään purkukohteilta ei tule romumetallia kiertoon. Useimmat palkansaajien ammattiliitot kuuluvat keskusjärjestöihin, joista suurimmat ovat Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK, toimihenkilöiden STTK sekä korkeakoulutettujen Akava. Hänen mukaansa isomman mittakaavan metallivarkaudet, esimerkiksi kokonaisten kaapelikelojen anastukset, ovat usein taparikollisten tekemiä. Yksikään ei kertonut, minkä jäsenmäärän ne ilmoittavat Eurooppa-tason yhteisjärjestölleen Etucille. LAURA RUOHOLA. Tulipalo syttyi hakekasan alla kuljetinhihnalla
Kun Suomen kotitalouksista 91 prosenttia on 5G-yhteyksien piirissä, vastaava prosentti on maaseudulla ainoastaan 39”, Laine kertoo. ”Olkaa meihin yhteydessä matalalla kynnyksellä kaikista niistä ongelmista, mitä verkkoyhteyksissä ilmenee. Virtsarakko Virtsarakko Eturauhanen Eturauhanen Virtsaputki Virtsaputki Virtsaamisongelmat voivat monista miehistä tuntua noloilta. Tuotteen luonnolliset ainesosat toimivat minulla täydellisesti. Gunnar luki verkosta, miten pellavansiemenet ylläpitävät normaalia eturauhasta siinä, kun taas fenkolinsiemenet edistävät normaalia virtsaamista. Hän tuhahti, ettei sitä meille saa millään. ”Reitittimen huono sijainti, rakennuksen sisäkuuluvuutta heikentävät rakenteet, maastoesteet tai sääolosuhteet voivat aiheuttaa yhteyksien pätkimistä.” Sisäministeriön pelastusylitarkastaja Jari Lepistö arvioi, että verkkoyhteydet ovat monilla alueilla todellisuudessa selkeästi huonompia, kuin teleoperaattorit ovat antaneet ymmärtää. Kuten niin monet muutkin hänen ikäisensä miehet, Gunnar on alkanut huomata muutamia vuosia sitten, ettei virtsaamistiheys ollut entisellään. Se sijaitsee pojilla ja miehillä lantion alaosassa. Sen lisäksi 81% käyttäjistä antoi ainesosien toimivuudelle arvosanan hyvä (3), erittäin hyvä (4) tai täydellinen (5). ”2023 yhteydenottoja tuli noin 200 kappaletta, joista 75 prosenttia syys–joulukuussa. Normaalia eturauhasta ei tule yleensä ajatelleeksi. ”Kiistämätöntä on, että 3G:n alasajon myötä katvealueiden määrä on Suomessa lisääntynyt.” Erot kaupunkien ja maaseudun välillä ovat suuria, mitä tulee verkkoyhteyksien saatavuuteen, nopeuteen ja laatuun. ”Lisäksi teleoperaattoreiden esittelemät kuuluvuuskartat vaikuttavat vähintäänkin joiltakin osin liian optimistisilta”, Lepistö pohtii. Kun asiaa syksyn mittaan selvitettiin, operaattori totesi syyn olevan ”katve”, eikä asiaa ole siksi mahdollista korjata. ”Kun satamegainen nopea 4G-verkko kattaa nykyään 96 prosenttia Suomen kotitalouksista, kattaa se maaseudulla niistä vain 64 prosenttia. 5G:n osalta operaattorin tekninen asiantuntija edes oli rehellinen. Tästä huolimatta operaattori jatkaa edelleen katteettomien lupausten antamista. Traficomin Asp ja Laine puhuivat torstaina toimittajille järjestetyssä Verkkoyhteyksien toimivuus Suomessa – 3G-verkkojen vaikutukset Suomessa -mediatilaisuudessa. Sopii kysyä, mihin koloon on Kilpailuja kuluttajavirasto kaikkine asiantuntijoineen kaivautunut. Monet Prostabona Plussan käyttäjät kertovat siitä huolimatta tuotteesta tuttavilleen. Fenkolinsiemenet tukevat normaalia virtsaamista. Tarvitaan se yhteydenotto, sillä muuten Traficomissa ei olla ongelmista tietoisia”, Asp vinkkaa. E-vitamiini ja Seleeni suojaavat soluja hapettumiselta. Tämä tarkoittaa siis paria kolmea prosenttia siitä tuotteesta, joka asiakkaalle on myyty. Että onko meillä tosiaan Suomessa viranomainen, jonka tontille kuluttaja-asiat kuuluisivat. Erityisesti kuljetusalalla ikääntyvä eturauhanen voi aiheuttaa helposti harmaita hiuksia, kun ajo ja aikataulut häiriintyvät lisääntyvistä pysähdyksistä. . En halua tehdä tarpeitani kuin koira, hän naurahtaa viitaten kaikkiin niihin kuljettajiin, jotka joutuvat pysähtymään ja piiloutumaan puun taakse tien varteen, kun hätä iskee. Tässä on kyse ennen muuta kuluttajien oikeusturvasta. Tyypillisesti ne ovat keskittyneet haja-asutusalueille. Hän tilasi Prostabona Plussan eikä ole katunut sitä hetkeäkään. Johtaja Lasse Laine Traficomista kertoo, että kuuluvuusasioita koskevat yhteydenotot Traficomin suuntaan ovat moninkertaistuneet vuosina 2023 ja 2024 näitä edeltäviin vuosiin verrattuna. ”Ristiriita varmaan osittain syntyy siitä, että isossa kuvassa yleisesti palvelut kuitenkin toimivat hyvin. Normaalin eturauhasen tunnusmerkkejä voivat olla se, että virtsatessa paine on riittävä, nukut yösi ilman ylimääräisiä vessakäyntejä ja virtsaat 3-5 kertaa päivässä. LARI LIEVONEN, MARKKU VUORIKARI Olematonta tuotetta saanee myydä Voisiko sähköyhtiö myydä asiakkaalle liittymän ja sen jälkeen toimittaa tälle sähköä aina silloin tällöin, esimerkiksi joka viides tai joka kymmenes päivä. Silti operaattori olisi sen valmis ja halukas edelleen meille myymään. Ongelmia aiheuttaa myös se, että monilla asiakkailla on vielä käytössään vanhoja päälaitteita, jotka tukevat 2Gja 3G-verkkoa”, Laine sanoo. Mikä on Traficomin viesti yhteysongelmista kärsiville. Traficom on joutunut aiheeseen ottamaan kantaa moneen otteeseen lokakuun jälkeen, mutta yhden viranomaisen täydellistä hiljaisuutta ihmettelen. 4 Hirsalantie 11, 02420 Jorvas . Voin ehdottomasti suositella Prostabona Plussaa muillekin ikämiehille, Gunnar iloitsee. Sinkki ylläpitää veren normaalia testosteronitasoa. Gunnar on käyttänyt ja hyötynyt luontaistuotteista aiemminkin, joten hänen päällimmäinen ajatuksensa oli: ”Minulla ei ole mitään menetettävää, jos kokeilen sitä”. Klikkaamalla kuuluvuuskarttaa täsmälleen talomme kohdalta siihen luvataan erinomainen 4G-verkko ja jopa 5G-verkko. Pissahätä iski aina kesken a j on Jakeluautonkuljettajana on hyvä asia, jos sinun ei tarvitse pissata usein ja sen allekirjoittaa myös 63-vuotias Gunnar. 2024 meihin oltiin yhteydessä kolmisensataa kertaa, joista 85 prosenttia marras–joulukuussa. Laineen mukaan verkkoyhteysongelmiin liittyvät yhteydenotot ovat edelleen koko maan mittakaavassa sangen maltillisella tasolla, mutta prosentuaalinen kasvu on merkittävää. Tuoreessa asiakastutkimuksessa 91% käyttäjistä suositteli Prostabona Plussaa muille. Kerroin omista kokemuksistani syksyllä (MT 7.10.2024): saamme kakkosasuntoomme maaseudulla kaikkien korjaustoimienkin jälkeen useimmiten alle viiden megabitin yhteyden, vaikka operaattori myy meille sadan megan yhteyttä. Pellavanja fenkolinsiemenistä sekä sinkistä valmistettu Prostabona Plus on Wellvitan suosittu eturauhastuote. Teleoperaattorit voivat käytännössä toimia kutakuinkin näin. Laineen mukaan nyt eletään siirtymävaihetta, jossa 3G:n luopumisen jälkeen on ilmennyt paikallisia verkkoyhteysongelmia. Kirjoittaja on MT:n toimittaja. JUKKA KOIVULA ”Kiistämätöntä on, että 3G:n alasajon myötä katvealueiden määrä on Suomessa lisääntynyt.” LASSE LAINE Suomessa verkkoyhteydet ovat maaseudulla huomattavan paljon vaatimattomampia kuin kaupunkialueilla. Raaka-aineet tuntuivat siltä, että voisivat toimia hänellä. Ei ole käynyt mielessäkään pitää taukoa, sillä näin on hyvä. Aiempina vuosina yhteydenottoja tuli muutamia kymmeniä vuodessa”, Laine kertoo. tammikuuta 2025 UUTISET Pellavansiemenet tukevat ikääntyvien miesten tervettä eturauhasta. Ehdottomasti kannattaa testata, jos toimisi vaikka yhtä hyvin kuin mitä se minulla toimii. Kun meihin ollaan yhteyksissä, niin meilläkin on välineitä tehdä valvontatyötämme. Ne voivat myydä asiakkaalle liittymän lupaamalla ”jopa sadan megabitin nopeuden”, mutta käytännössä asiakas saa tältä vain parin kolmen megabitin yhteyden. ”Vapautuneiden taajuuksien käyttöönoton aikatauluissa on selkeitä operaattorikohtaisia eroja. Prostata, joka tunnetaan paremmin eturauhasena, on pienen kiivin kokoinen ja muotoinen rauhanen. ”Kaikkia tapauksia pitää aina selvittää tapauskohtaisesti ja kaikkiin etsitään ratkaisu.” Traficomin ylijohtaja: Yhteydet heikentyneet 3G:n alasajon myötä Verkkoyhteyksien saatavuus-, nopeusja laatuerot ovat suuria kaupunkien ja maaseudun välillä. . Silloin houkuttelee nesteiden saannin vähentäminen, joka ei ole hyväksi hyvinvoinnille. Maaseudun Tulevaisuus 5 maanantaina 20. KOMMENTTI JUHANI REKU juhani.reku@mt.fi Operaattori jatkaa edelleen katteettomien lupausten antamista.. Traficomin ylijohtajan Emil Aspin mukaan on käynyt selväksi, että mobiiliverkkoyhteydet ovat Suomessa paikallisesti heikentyneet sen jälkeen, kun teleoperaattorit ajoivat 3G-verkot alas vuosina 2023–2024. ”Yhteydenottomäärät asiassa ovat nousseet kahden viime vuoden aikana huomattavasti. On selvää, että yhteydet ovat paikoin heikentyneet 3G:n alasajon myötä”, Asp sanoo. Kokonaisuutena verkkoyhteydet ovat parantuneet, mutta paikallisia haasteitakin on”, Asp vastaa. Miten on mahdollista, että monien maaseudun asukkaiden kokemukset ja myös nopeusmittauksien tulokset kertovat aivan eri tarinaa kuin mitä teleoperaattorit sekä liikenneja viestintäministeriö julkisuudessa edelleen toistelevat, Traficomin ylijohtaja Emil Asp.
Pari sanaa paremmaksi tulemisesta Me olemme Veikkaus. PAREMMAN PELIN PUOLESTA 18+ Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi. Paremmaksi tuleminen on aina intohimoista kamppailua. Se voi olla painovoiman kumoamista vuodesta toiseen. Jokaisen suomalaisen peliyhtiö, joka pyrkii paremmaksi kaikilla mittareilla. Meidän intohimomme on kehittää peleistä parempia, jotta sinä viihtyisit joka solullasi – ja tämä on vasta alkua. Se voi olla juuri sen oikean soundin löytämistä tuntien etsimisen jälkeen – tai kehon täydellistä hallintaa ilta illan perään, täydellisen kauneuden puolesta
”Sähköautoille tapahtuneet palovahingot eivät varsinaisesti liity millään tavalla itse sähköauton vikaantumiseen, vaan auto on saattanut vahingoittua tulipalossa, joka on syttynyt muusta syystä ja sytyttänyt esimerkiksi samaan tilaan varastoidut renkaat. Etelä-Suomessa asia ei ole ongelma.” Marttila muistuttaa, että on luonnollista, ettei jokaisella hehtaarilla voida koskaan tuottaa ruokaa. Valmistelua on tehty yhdessä hyvässä hengessä.” Hömppäheinällä Marttila kertoo tarkoittavansa rehunurmea, josta ei kerätä satoa. Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitoksen tehtäväksi jäi tilanteen varmistaminen. ”Maatilat, jotka ovat lykänneet navettainvestointeja, voivat nyt rauhallisin mielin toteuttaa suunnitelmiaan”, sanoo tiedotteessa maaja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.). Se aiheuttaa jopa vihan tunteita ja tuskastumista monissa”, toteaa MTK:n ensimmäinen puheenjohtaja Juha Marttila. TIMO HEIKKALA ”Maatilat voivat nyt rauhallisin mielin toteuttaa suunnitelmiaan.” SARI ESSAYAH Metsäkatoa ei tapahdu, jos nautakarjatalouden rakennusinvestoinnissa rakennuksen alle jäävä maa on pääasiassa maatalouskäytössä. Metsäkatoasetuksen tulkinta tarkentui: navettainvestoinnit voivat jatkua MMM:n mukaan metsää ei katoa esimerkiksi tilanteessa, jossa rakennetaan eläinten hyvinvointia koskevan lainsäädännön noudattamiseksi ja rakennukset ovat tarpeen eläinten hyvinvoinnin varmistamiseksi. Hallituksen esitys kansalliseksi metsäkatolaiksi on määrä antaa eduskunnalle ensi kesänä. Henkilövahinkoja tai vaaraa muulle liikenteelle ei aiheutunut. Näiden eurojen siirtely taskusta toiseen ei kuitenkaan ratkaise maatalousalan ahdinkoa. Kytkentä vanhuuseläkkeeseen on sen sijaan mahdollista. HELI LEHTELÄ Metsäkatoa ei asetuksen mukaan tapahdu, jos nautakarjatalouden rakennusinvestoinnissa rakennuksen alle jäävä maa on pääasiassa maatalouskäytössä tai rakennetulla maalla tai jos metsän muuntaminen maatalouskäyttöön on tapahtunut ennen 31.12.2020, kertoo maaja metsätalousministeriö tiedotteessaan. Jos ulkona on pakkasta, auton akku voi hyytyä eikä käynnistäminen onnistu. Suunnitelma pitää olla Ruokaviraston, ely-keskuksen tai Metsähallituksen Luontopalveluiden hyväksymä. Metsää katsota katoavan silloinkaan, kun kunnostetaan perinnebiotooppeja. IIDA VESTERINEN ”Hehtaarit voitaisiin vapauttaa tuottavalle viljelylle, kun pellon raivaaminenkaan ei ole Suomessa nykyään kannattavaa.” JUHA MARTTILA Juha Marttila kertoo MTK:n olevan samalla linjalla hömppäheinästä Maaja metsätalousministeriön kanssa. tammikuuta 2025. Kaikesta Suomen tuulivoimasta on rakennettu ilman tukea 70 prosenttia. Suomessa palaa 2 000 autoa vuosittain ANNIINA JOKINEN Turverekan moottori syttyi palamaan kesken ajon Siikalatvalla Jyväskyläntiellä torstain aamuyöllä kello yhden jälkeen, kertoo Yle. ”Nämä asiat tulevat kansallisesti näkyviksi jo ehkä tänä vuonna tai viimeistään vuonna 2026.” Marttila toteaa, että ikärajan asettaminen tuen saannin ehdoksi on jopa ikärasismia, eikä sellaisen asettamista ole tiedossa. Sen toiminta tulee tarkistaa vuosittain, koska jos pakkanen kiristyy alle 30 asteen, se vaikuttaa sammuttimen toimintaan. Tällöin nurmea viljellään vain tukieurojen saamiseksi. Sähkönkulutuksesta katettiin tuulivoimalla 24 prosenttia ja sähköntuotannosta 25 prosenttia, Suomen uusiutuvat ry kertoo tiedotteessa. MAIJA ALA-SIURUA Suomessa palaa reilu 2 000 autoa vuosittain. Palopaikka sijaitsi noin neljä kilometriä Pulkkilasta etelään. Niin ikään luonnon monimuotoisuutta edistävät kunnostustoimet eivät nekään ministeriön mukaan aiheuta metsäkatoa. Asetus koskee seitsemää hyödykettä, jotka ovat soija, öljypalmu, kahvi, kaakao, kumi, nautakarja ja puu sekä näitä sisältäviä tai näistä valmistettuja tuotteita. Monimuotoisuuskohteen kunnostuksen pitää kuitenkin perustua suunnitelmaan, josta käy ilmi muun muassa kohteen sijainti ja hoidon tarve. Hän ei myöskään usko, että esillä ollut tilalla asumisvaatimus olisi Suomessa poliittisesti realistinen. Metsäkatoasetus astui voimaan 29.6.2023, ja sen soveltamisen alkaminen on siirtynyt kuluvan vuoden loppuun. On todennäköistä, että suurimmat tilat eivät tule sitä jatkossa samaan. Ministeriö kertoo analysoineensa komission ohjekirjaa EU:n metsäkatoasetuksesta. EU:n yhteistä maatalouspolitiikkaa 2028 alkavalle kaudelle valmistellaan parhaillaan. Kansallista täytäntöönpanoa valmisteleva työryhmä jatkaa työtään tämän vuoden loppuun. Hän toteaa, että nurmella on suuri merkitys esimerkiksi osana viljelykiertoa ja ympäristön hoitoa, kuten kansliapäällikkö Pekka Pesonenkin totesi MT:lle, eikä tarkoitus ole poistaa tukieuroja näiltä nurmihehtaareilta. Hän kertoo MTK valtuuskunnan keskustelussa viime marraskuussa käyneen ilmi, että hömppäheinän kasvattamisesta ei pitäisi maksaa maataloustukea. ”Poliittinen näkemys on, että kaikki tilat eivät tarvitse maataloustukea. Lisää tietoa on koottu Ruokaviraston metsäkato-sivustolla. On myös EU-tasolla puututtava kaupan ylivaltaan ja saatava tuottajalle suurempi siivu. Autoilijan kannattaa varmistaa, että käytössä on vain autoon tarkoitettu lämmitin, jota käytetään ohjeen mukaan. ”Korkeajänniteakun tai ajoakun aiheuttamia palovahinkoja ei löydy meidän tilastoistamme.” Hilander neuvoo pitämään autossa aina sammutinta mukana. ”Peltojen on välillä oltava jatkossakin kesannolla ja rehunurmen käyttö esimerkiksi energiantuotantoon on järkevää.” Toinen vaihtoehto olisi pohtia hömppäheinällä olevien peltojen metsittämistä. Suomi käy yhä enemmän tuulella Tuulivoiman yksi etu on sen nopea kasvupotentiaali. Akun keskimääräinen käyttöikä on noin viisi vuotta”, Hilander vinkkaa. Apuvirran antaminen voi aiheuttaa vakavia vaurioita tai jopa ajoneuvopalon, jos kaapelit kytketään väärin tai ne ovat rikki. ”On pohdittava, onko syrjäiset, pienet ja huonosti viljeltävät pellot parempi metsittää. Myös lisälämmittimet aiheuttavat tulipaloja. ”On erittäin tärkeätä, että navettainvestoinnit ja luonnonmonimuotoisuutta edistävät toimet voivat jatkua. Yleensä palo johtuu laitteen vikaantumisesta tai toimintahäiriöstä: esimerkiksi akku voi mennä oikosulkuun, kertoo Pohjola Vakuutus. Marttila toteaa, että maatalouspolitiikkaa uudistettaessa on mietittävä, kuinka vähäiset eurot jaetaan. ”Jos akun kunto yhtään epäilyttää, niin kannattaa harkita sen vaihtamista ennen talven pakkasia. Myös aurinkovoiman osuus sähkönkulutuksessa ja -tuotannossa alkaa näkyä Suomen sähköjärjestelmässä. ”Hömpäheinällä pyöriviä tiloja, joilla ei ole myyntituloja tai muuta omaa tuotantoa, on paljon Pohjoisja Itä-Suomessa. Kustannukset ovat nousseet koko ajan.” Marttila toteaa, että ainoa tapa saada maatalous kannattavaksi on markkinoiden reiluuttaminen. Autopalo voi syttyä myös polttoainetai öljyvuodosta. Kuva ei liity tapaukseen. SANNE KATAINEN Uuden CAP-kauden alkaessa 2027 jälkeen on todennäköistä, että kaikille tiloille ei makseta enää maataloustukea. ”Maatilojen mittakaavat ovat aivan eri luokkaa juuri Ukrainassa, mutta myös esimerkiksi Tsekeissä, itäisessä Saksassa ja Romaniassa. Liikenteenohjausta tarvittiin tapahtumapaikalla tunnin ajan. Uusimmissa autoissa apuvirtaa ei saa antaa enää lainkaan. Pohjola Vakuutuksen tiedossa ei ole, että sähköautojen akut olisivat aiheuttaneet tulipaloja. Metsäkatoasetuksella pyritään varmistamaan, ettei EU:n markkinoille päädy tuotteita, joiden tuotanto aiheuttaisi asetuksessa tarkoitettua metsäkatoa tai metsien tilan heikkenemistä. Se muun muassa tiedottaa ja neuvoo toimijoita ja kauppaa käyviä asetuksen toimeenpanoon liittyen. Tukieurojen jakautuminen ei kuitenkaan pelasta Suomen maatalouden kannattavuutta. TERHI TORIKKA KATJA LAMMINEN Tuulivoimalla tuotettiin viime vuoden aikana 19,8 terawattituntia sähköä, mikä nostaa sen ydinvoiman jälkeen Suomen toiseksi suurimmaksi sähköntuotannon muodoksi. JOHANNES TERVO JUKKA HÄMÄLÄINEN 7 maanantaina 20. ”Tuulivoiman etuna on markkinaehtoisen ja päästöttömän sähköntuotannon lisäksi sen nopea kasvupotentiaali: mitään muuta sähköntuotantoa ei ole toistaiseksi pystytty rakentamaan Suomeen näin nopeasti”, kommentoi Suomen uusiutuvien toimitusjohtaja Anni Mikkonen. UUTISET Maaseudun Tulevaisuus ”Hömppäheinän viljely on jarruttanut kasvavien tilojen mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä. Hehtaarit voitaisiin vapauttaa tuottavalle viljelylle, kun pellon raivaaminenkaan ei ole Suomessa nykyään kannattavaa tai monesti edes mahdollista.” Marttilan mukaan kysymys on Suomessa vahvasti alueellinen. Tai latauksen aikana seinässä ollut sähkötaulu on syttynyt palamaan ja vahingoittanut autoa”, Hilander sanoo. Suomessa asetuksen toimivaltainen viranomainen on Ruokavirasto. Se on Suomen etu ja toimella valmistaudutaan myös Ukrainan EU-jäsenyyteen.” Marttila muistuttaa, että suuretkin suomalaiset tilat ovat Euroopan mittakaavassa pieniä perheviljelmiä. Toivon ja uskon perheviljelmien kunnianpalautukseen. ”Törmäyksistä tai kolareista johtuvat autopalot ovat harvinaisia, mutta jos törmäys on todella voimakas, voi auton polttoainejärjestelmä vaurioitua ja moottoritilassa kuumille pinnoille valunut polttoaine aiheuttaa tulipalon”, sanoo Pohjola Vakuutuksen ajoneuvovakuuttamisesta vastaava johtaja Kristian Hiljander. Sellainen, että päästään samaan ostovoimaan kuin vuosituhannen vaihteessa. Tuulivoima on tällä hetkellä Suomen nopeimmin kasvava sähköntuotantomuoto, jota on rakennettu jo vuodesta 2019 lähtien markkinaehtoisesti, ilman valtion tukea. ”Kyse on sellaisesta rehunurmen viljelystä, jossa viljelylle ei ole perustetta. Suurin osa johtuu oikosuluista ja viallisista johdoista. ”Maataloustukien ostovoima on puolittunut vuosituhannen vaihteesta. Lisäksi huollon laiminlyönti tai likainen moottori voivat aiheuttaa syttymisvaaran. ”Tässä ollaan samoilla linjoilla ministeriön kanssa. ”Pienemmissä palovahingoissa on selvitty tuulettamalla tai otsonoimalla auto, mutta pahimmillaan lisälämmittimestä alkaneen palon myötä on palanut oman auton lisäksi myös autotalli tai naapurin auto”, Hilander sanoo. Ohjeistukset antavat kaivattua joustoa ja helpottavat uusien tuotantorakennusten sijoittelua siten, että eläinten hyvinvointi voidaan huomioida”, Essayah sanoo. Vapauttaa ne tukieurojen ikeestä.” Turvallisuusnäkökulmasta taas joitakin peltoja on syytä säilyttää reservissä. Turverekan moottori paloi kesken ajon Moottoripalo tapahtui yöllä kello yhden jälkeen. Viime vuonna aurinkovoimaa tuotettiin 1,1 terawattituntia ja sen osuus sähkönkulutuksesta ja -tuotannosta oli 1,4 prosenttia. Arkistokuva. Tukiin ei ole tullut indeksikorotuksia, kuten muualla yhteiskunnassa, joten tukipotilla saa puolet vähemmän. Ne ovat sinnikkäitä ja joustavia.” MTK: Hömppäheinän tuen loppu ei yksin pelasta ruuantuotantoa Nurmen viljely on noussut tikun nokkaan tukieuroista puhuttaessa. ”Tarvitaan järeämpiä toimia. Analyysin perusteella metsää ei katoa myöskään silloin, jos rakennetaan ensi sijassa eläinten hyvinvointia koskevan lainsäädännön noudattamiseksi ja rakennukset sekä rakennelmat ovat tarpeen eläinten hyvinvoinnin varmistamiseksi. Ylen mukaan kuljettaja pysäytti täysperävaunuyhdistelmänsä tien varteen ja sammutti itse palon
36 kk maksuajalla vaikka et olisikaan DNA:n liittymäasiakas. LAURA RUOHOLA Maaja metsätalousministeri Sari Essayah tutustui Grüne Woche -messuilla muun muassa mikkeliläisen Pirtin Kehräämön tuotteisiin. Me luulemme, että kaikki maailmassa tietävät ja tuntevat puhtaat suomalaiset elintarvikkeet, vaan eivätpä tunne. tammikuuta 2025 UUTISET Samsung Galaxy S24, 256 Gt tai halvempi 799 € DNA pistää äimäksi Maksuaika DNA Kauppa | 0800 550 044. Seurattavat kilpailijat Gigantti, Power, Verkkokauppa.com, Veikon Kone, Elisa, Telia. Ja mitäpä ministeri sitten Hirvosen kysymykseen vastasi. ”Viime viikolla lähti kaksi kymmentäviisi tonnia kanan jalkoja Atrialta Kiinaan.” SARI ESSAYAH ”Me luulemme, että kaikki maailmassa tietävät ja tuntevat puhtaat suomalaiset elin tarvikkeet, vaan eivätpä tunne.” PÄIVI KARHUNEN LAURA RUOHOLA. Hallitusohjelmassa määritellään, että suomalainen 2 miljardin ruokavienti pitää tuplata vuoteen 2031 mennessä. OnePlus Nord Buds 3 Pro -nappikuulokkeet 30 pv alin hinta 89 € 49 € DNA Nettikaupasta. ”Viime viikolla lähti kaksikymmentäviisi tonnia kananjalkoja Atrialta Kiinaan, että kyllä, vientiponnistelut näkyvät konkreettisina isoina kauppoina”, ministeri Essayah muistuttaa. Hinnat voimassa 2.2.2025 asti ellei toisin ilmoiteta. Juttelukierros mukana olevien kolmenkymmenen yrityksen kanssa paljastaa sen, miten yrityksiä on jännittänyt messuille tulo ja tuotteensa saksalaiskuluttajille tykö tekeminen. Ei jälleenmyyjille. Täysin uuden innovaation, voikukkaöljyn kanssa Eurooppaan mielivä, punkaharjulaisen Cafe Rantakiven yrittäjä Pasi Hirvonen on yksi heistä. Grüne Wochen Suomi-esillepanosta vastaavan Kouvola Innovation oy:n asiantuntija Päivi Karhunen pohtii 30 vuoden elintarvikealan kokemuksella puhuttua yritysten välistä intoa vientiyhteistyöhön. Vertailu ja lisätiedot dna.fi/takuuhinta ja DNA Kauppa. Acer Aspire 3 A315-59-569K 15,6” i5-1235U 30 pv alin hinta 579 € 449 € Tarjous voimassa 9.2.2025 asti. Suomella ei nimittäin katto-osastoa ollut, vaikkakin pari jo Saksaan kauppaa tekevää yritystä paikalla olikin. Numero on maksuton. ”Yritykset tekevät yhteistyötä ja se on erittäin hyvä. Ajattelen kuitenkin, että pienten ja suurten yritysten tarvitsemat tukitoimet poikkeavat toisistaan ja siten yhden koon ratkaisu ei kaikille toimi”, Karhunen muistuttaa. Maaseudun Tulevaisuus 8 maanantaina 20. fi/vaihtohyvitys. DNA Nettikaupasta Takuuhinnan saa verkkokaupan varastotuotteisiin, kun sama puhelin on heti saatavilla kilpailijan verkkokaupasta. Ruokavientikeskustelun yhteydessä on puhuttu innolla siitä, miten yritykset nyt haluavat olla mukana ruokaviennin uudessa tulevaisuudessa ja miten yritysten välinen yhteistyö kantaa. Karhunen katsoo meneillään olevaa messuviikkoa vuosien kokemuksella ja on käynyt kosolti keskusteluja myös vaikkapa 7 miljardin vuotuista ruokavientipottia tikuttavan Ruotsin kanssa. ”Suomessa on herätty elintarvikealan kehittämiseen ja tekeminen innostaa. | dna.fi | Nopea toimitus netistä jopa päivässä. Ruotsalaiset kysyvät, että missä Suomi näkyy. Myös taloudellinen panostus on pienille yrityksille merkittävä. *Osta OnePlus Nord 4 5G -puhelin ja saat ylimääräisen 70 € lisävaihtohyvityksen vanhasta puhelimesta tai tabletista normaalin vaihtohyvityksen lisäksi. DNA Nettikaupasta. Tutustu vaihto-ohjeisiin ja katso laitteesi vaihtoarvo www.dna. ”Erot meidän ja heidän välillä löytyvät todella helposti. Hän tosin myöntää, että pysyvien rakenteiden puute on merkittävästi vaikuttanut viennin alisuorittamiseen. En usko, että ilman toisten tukea tätä uskallusta olisi”, ministeri Essayah sanoo. Tarjoustuotteita 1 kpl/hlö. Olen nähnyt sen, että esimerkiksi kauppaketjut ja vastaavat ovat lähteneet promoamaan suomalaisia pientuotteita, jotta niitä saataisiin esille kansainvälisiin ketjuihin vaikkapa Carrefouriin”, Essayah käy läpi yhteisöllisyyden malleja. Maailman suurimmilla ruoka messuilla Suomi yrittää eteenpäin yhteisosaston voimin. Korko % ja kulut €. Hintavertailu ei sisällä kanta-asiakastarjouksia. Äkkiseltään ajatus voisi kuulostaa kliseiseltä, mutta ministeri vakuuttaa asian olevan puhutulla tolalla. Tämä tarkoittaa yli hallituskauden menevää tahtotilaa ja rakenteita ja tietenkin sitä, että jo koko ajan pitäisi tapahtua. Samsung Odyssey G5 G55C 27” kaareva pelinäyttö 30 pv alin hinta 389 € 169 € OnePlus Nord 4 5G 256 Gt 399 € tai halvempi Motorola G04 tai halvempi 59 € Oppo Reno10 tai halvempi 149 € OnePlus Watch 2 -älykello 229 € 30 pv alin hinta 279 € 70 € * HMD Skyline tai halvempi 399 € 220 € 50 € 40 € 130 € BERLIINI Maaja metsätalousministeri Sari Essayah paljastaa kulkeneensa vuosi sitten Grüne Woche -messuilla hieman vaivautuneenakin, sillä muiden, näyttävästi ruokapromoaan tehneiden maiden keskellä yksi osasto loisti poissaolollaan. DNA Kaupassa Takuuhinnan saa Kaupan varastotuotteisiin, kun sama puhelin on heti saatavilla vertailun kilpailijan verkkokaupasta tai myymälästä. Ruokavienti tarvitsee pysyvyyttä, tekoja ja tukea Suomalaiselta ruokavienniltä ovat puuttuneet pysyvät rakenteet ja kestävät toiminta mallit. Voikukkakukkatuotteet häviävät osastolta vauhdilla ja tuntuu, että saksalaiset innostuvat tuotteesta. Punkaharjulainen Pasi Hirvonen miettii haasteita ja mahdollisuuksia Euroopan markkinoilla. Se on tietenkin erinomaista. ”Olen iloinen siitä, että vientiponnistelumme alkavat tuottaa tulosta ja kun nyt ollaan yhdessä täällä, niin iloinen olen myös siitä, että mukaan on uskaltautunut heitä, joille kosketus vientiin on aivan uusi asia. DNA Takuuhinta Puhelimille: Takaa, että myymme puhelimet pohjahintaan eli vähintään yhtä edullisesti kuin vertailemamme kilpailijat verkkokaupoissaan. Päivi Karhunen toivoo konkretiaa suomalaiseen ruokavientiin. Suomen osastolla Berliinin messuviikolla on kolmisenkymmentä ruoka-, juomaja matkalualan yritystä. Sanoin, että eihän meillä ole osaamista tämän jälkeen olla suuri tekijä ja ottaa tilannetta haltuun, kun ei oikein tiedetä edes, että mihin tuotantokapasiteetti riittää”, Hirvonen pähkii. Erilaisia selvityksiä voi tehdä, mutta sen jälkeen pitää saada asioita toteutukseen”, päättää Karhunen. ”Aina on ollut joku hanke, joka on loppunut ja taas ollaan aloitettu alusta. Meidän tehtävämme on varmistaa sellaiset rakenteet, että yritysten vientiponnistelut kantavat”, Essayah sanoo. ”No, hän sanoi, että laita hänelle viestiä, niin palaan ja kerron, mitä sinun seuraavaksi pitää tehdä”, sanoo Hirvonen ja jää vaikutelma, että ministeri muuten saa postia. Koroton ja kuluton DNA Maksuaika: Voit ostaa laitteet esim. Alennushintaisissa tuotteissa normaalihintana on ilmoitettu DNA:n alin hinta tuotteelle edeltäneiden 30 päivän aikana. Selkeä muutos on se, että tehdään pysyviä rakenteita, joilla myyntiin voidaan vaikuttaa.” ”On kuitenkin muistettava, että se ei ole Suomen hallitus, joka vie, vaan yritykset vievät. Yksi lisävaihtohyvitys uutta kampanjaan kuuluvaa laiteostoa kohden. Messut kestävät sunnuntaihin. Etu on voimassa 2.2.2025 asti. Meillä on samat hinnat myös yrittäjille. ”Puhuin ministeri-Sarille juuri tästä, että mitäs sitten seuraavaksi
laskenut . . . Pakotteet koskevat muun muassa useita Venäjän niin sanotun varjolaivaston tankkereita. Suurimo-ohra Raisio3) 210 . Öljymarkkinoihin tänään virkakautensa aloittava Trump voi vaikuttaa monin tavoin tulevaisuudessa. . . Vuosi sitten hinta oli noin 30 euroa. päivä tammikuuta. Tähän mennessä Suomessa on myyty arviolta hieman vajaat 70 prosenttia tulevan kesän lannoitetarpeesta. . . Perjantaina kaasu maksoi Euroopassa noin 46 euroa megawattitunnilta. . Afrikkalaisen sikaruton (ASF) takia saksalainen sianlihan vienti on jo ennestään ollut keskeytyksissä useaan maahan, kuten Kiinaan. . Viljelijän todellisuudessa saaman hinnan laskemiseksi on vähennettävä kuljetuskustannukset tilalta teurastamoon, keskimäärin 16 snt/kg naudalla ja 6 snt/kg sialla. . Luomusuurimokaura Fazer 347-357 Hankkija 328-338 Helsingin Mylly 340 Raisio 355 . Kuukausi sitten hinta oli noin 73 dollaria ja vuosi sitten noin 78 dollaria. Luomuohra Anora 250 Hankkija 249 Kinnusen Mylly 300 . . Vehnä Berner 205-220 Fazer 207-225 Hankkija 196-225 Helsingin Mylly 225 Kinnusen Mylly2) 235 Lantmännen Agro 195-215 Raisio 217-225 Raisio3) 212 . . Yaralta 10 euron korotus lannoitteiden hintoihin Saksassa löytynyt suuja sorkkatauti voi iskeä tuottajahintoihin. . Samaan aikaan euron kurssi on heikentynyt dollariin nähden, mikä on nostanut Euroopan ulkopuolelta tuotavien raaka-aineiden, kuten urean, hintoja. Euroopassa lannoitteiden hintoja on nostanut kaasun hintanousu vuodenvaihteessa sekä euron kurssin heikkeneminen. . Koska Saksa on merkittävä maatalousmaa, voivat markkinavaikutukset levitä EU-alueelle. . Tällä hetkellä on epävarmaa toteutuuko tammi–helmikuussa Teollisuusliiton kemianteollisuuteen kaavailemat lakot. Valtioneuvosto vahvisti fosforia sisältävien lannoitevalmisteiden ja lannan käytöstä annetun valtioneuvoston asetuksen eli fosforiasetuksen muutoksen torstaina 16. Luopuminen esimerkiksi venäläisestä kaasusta on ollut EU-alueelle vaikeaa. 3) Vain viljelysopimuksella 4) Toimitettuna Koskenkorvalle, vain jo sopimuksen tehneille. Hintataso on nyt Westerbergin mukaan hyvin lähellä viime vuoden vastaavan ajan hintoja. Lannoitteiden hinnat nousivat tällä viikolla noin 10 euroa tonnilta, kertoi Yara Suomen kaupallinen johtaja Roland Westerberg MT:lle torstaina. 31.12.2024 välitetty 42 siemennettyä hiehoa, 54 lehmää ja 4 lehmävasikkaa. Rehuvehnä A-Rehu 200-215 Hankkija 177-208 Kinnusen Mylly 210 Lantmännen Agro 197 Raisio 193 . Venäjältä tulee edelleen myös Turkin kautta putkikaasua Eurooppaan, muun muassa Unkariin. Fosforiasetus säätelee Manner-Suomessa maatalouden ja ympäristörakentamisen fosforilannoitusta. . Tarkoituksena on, että ravinnehuuhtoumat vähenevät ja näin lannoituksen vesistölle aiheuttamat haitat pienenevät. . Luomuvehnä Fazer 325 Hankkija 315 Helsingin Mylly 315 Kinnusen Mylly 320 . Luomu rypsi/rapsi Hankkija 715-745 . Tärkkelysohra Berner 210 . Poikkeusta ei voi käyttää lähellä vesistöjä eikä pellolla, jonka fosforitaso on jo valmiiksi korkea. . . Esimerkiksi saksalainen maatalouslehti Agrarheute on uutisoinut taudin iskevän myös markkinoihin, mutta vielä hintamuutoksista ei ole tarkkaa tietoa. Keltainen herne Hankkija 229-251 . . 1) Valkuainen 13+ 2) Valkuainen ?12,0, sako ?180. . . Brent-laadun raakaöljy maksoi perjantaina noin 82 dollaria tynnyriltä. . Iso osa Euroopan käyttämästä kaasusta tulee nyt Yhdysvalloista ja Norjasta. Lisäksi Yhdysvaltojen taloustilanne on hyvä, mikä luo hintoihin nousupainetta. Ruis Berner 205 Fazer 205-215 Hankkija 199-210 Helsingin Mylly 198 Kinnusen Mylly6) 215 Raisio3) 201-204 . Esillä on ollut esimerkiksi tullit kanadalaiselle öljylle sekä Yhdysvaltojen öljyteollisuuden tukeminen. . . . Euroopassa on pyritty vähentämään riippuvuuksia Venäjästä sen jälkeen, kun maa aloitti hyökkäyssotansa Ukrainaa vastaan vuonna 2022. Luomu härkäpapu Hankkija 335 . tammikuuta ja päättyisivät 1. Hintatiedot ostajilta. . . MARKKINAKATSAUS TUURE KIVIRANTA tuure.kiviranta@mt.fi Viljojen ostohintoja Euroa/tonni, alv % Osa hinnoista päivän hintoja, osa viikkohintoja Hinta noussut . . helmikuuta, jos työehtosopimuksista ei päästä sopuun. Tänään maanantaina virkakautensa aloittava Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on uhannut asettavansa tullimaksuja, jos Eurooppa ei lisää energian ostamista Yhdysvalloista. Kaasun hintaan liittyy nyt paljon epävarmuutta. . . viikoilla 50-1 2024-2025 Suomessa euroa/kg Vko 1 4,42 4,35 3,06 2,85 2,96 4,10 4,49 2,12 Vko 50 4,43 4,59 2,99 2,80 2,98 4,28 4,49 2,11 Vko 51 4,41 4,62 2,96 2,86 3,03 4,11 4,32 2,09 Vko 52 4,44 4,59 3,08 2,81 3,00 4,36 4,45 2,10 Viikko euroa/porsas Lähde: Luke Tanska 54,3 e Suomi 85,7 e Porsaan markkinahinta Suomen hinta laatulisineen, muiden maiden perushinta 50 60 70 80 90 100 50 40 30 20 10 1 Saksa e Ruotsi e 2024 Viikko euroa/1 000 kg Lähde: Luke 2024 Rapsin pörssihinta, Euronext 300 400 500 600 50 40 30 20 10 1 Suomi Naantali Saksa Hampuri Liettua Vilna Viikko euroa /1 000 kg Lähde: Luke 2024 Rehuohran markkinahinta 125 155 185 215 50 40 30 20 10 1 Viikko euroa/100 kg Lähde: Luke 2024 Saksa e/100 kg Tanska 168 e/100 kg Ruotsi e/100 kg Suomi 212 e/100 kg Sianlihan (E) markkinahinta 160 180 200 220 240 260 50 40 30 20 10 1 1. . Luomu mallasohra Hankkija3) 315 Viking Malt 315 . Kevätvehnä Quarna Fazer 234 Raisio 235 . Pakotteiden on arvioitu haittaavan merkittävästi Venäjän öljytoimituksia Kiinaan ja Intiaan, jolloin ne todennäköisesti siirtäisivät öljyn ostojaan esimerkiksi Lähi-itään tai Amerikkaan. Kuukausi euroa/eläin Lähde: Faba osk. . Yara tuo edelleen merkittäviä määriä ammoniakkia Venäjältä. Entsyymiohra Viking Malt 220-241 . . Elintarvikekaura A-Rehu 212 Berner 200-215 Lantmännen Agro 203-212 . Teollisuusliiton antama lakkovaroitus koskee kaikkia kolmea Yaran Suomessa olevaa tehdasta, Westerberg sanoo. . . . Poikkeus sallii muuta fosforilannoitusta suuremmat lannoitusmäärät, kun lannoitteena käytetään pelkästään karjanlantaa. Nousua toi Yhdysvaltojen reilu viikko sitten asettamat pakotteet Venäjän öljyteollisuudelle. . Sianlihalla taudin hintavaikutus voi lehden mukaan jäädä pieneksi, koska Saksan sianlihan viennistä suuri osa on mennyt muihin EU-maihin, mikä jatkuu ennallaan. Agrarheuten mukaan naudanlihan hinta on pysytellyt vakaana. Saksassa vesipuhveleista löytyneen suuja sorkkataudin markkinavaikutukset ovat vielä epäselvät. Kaasun hinta kohosi tammikuun alussa yli 50 euron megawattitunnilta, mikä oli kalleinta 14 kuukauteen. Mallasvehnä Viking Malt 220 . Rehukaura A-Rehu 175-190 Berner 185 Hankkija 189-213 Kinnusen Mylly 195-205 Raisio 180 . . Trading Economicsin mukaan tänä vuonna Eurooppaan tarvitaan 10 prosenttia enemmän LNG:tä kuin viime vuonna. Nyt myydään helmikuussa toimitettavia lannoitteita. Toteutuessaan lakot vaikuttaisivat ainakin lannoitteiden kuljetuksiin, sillä kukaan ei olisi lastaamassa kuormia. Euroopassa käyttökauden alku lähestyy, mikä tuo nousupainetta hintoihin. . . Tauti vaikuttaa Saksassa naudan-, sianja lampaanlihan sekä maitotuotteiden vientiin. Viime vuonna LNG-tuonti Venäjältä EU:hun oli ennätyssuurta. . Rehuherne A-Rehu 245-260 Berner 255 Hankkija3) 219-246 Lantmännen Agro 245 Kinnusen Mylly 265 . Kaasua tarvitaan typpilannoitteiden valmistuksessa. . . . Rehuohra Anora3) 210 A-Rehu 180-210 Berner 170 Hankkija 163-211 Kinnusen Mylly 195-210 Raisio 182 Lantmännen Agro 177-187 . Öljy on kallistunut. . Mallasohra Hankkija 197-215 Viking Malt 215 Lantmännen Agro 205 . viikon takaisesta. . Härkäpapu A-Rehu 320 Hankkija 295-325 Raisio 290 . . . . tammikuuta 2025 UUTISET Euroopassa tammikuun alussa nähty lannoitteiden hintanousu on vaikuttanut myös Suomen lannoitemarkkinoihin. . Rapsin helmikuun sekä toukokuun futuurit olivat perjantaina noin 527 euroa. . . Teksti pohjautuu lukuisiin ulkomaisiin ja kotimaisiin lähteisiin sekä tilastoihin. pysynyt ennallaan . . Euronext-viljapörssissä vehnän maaliskuun futuuri oli perjantai-iltapäivänä 226 euroa tonnilta ja toukokuun 232 euroa. Fosforiasetuksen lantapoikkeukselle jatkoa MAIJA ALA-SIURUA Hallitus ohjelman mukaan karjanlantapoikkeus tehdään pysyväksi.. 2024 Lehmävasikat Lehmät Siemennetyt hiehot Jalostusnaudan markkinahinta 250 500 750 1000 1250 1500 12 11 10 9 8 7 6 5 4 3 2 1 12 1453 e 1312 e 275 e Kuukausi dollaria tynnyriltä Raakaöljyn pörssihinta 60 65 70 75 80 12 11 10 9 8 7 6 5 4 3 2 1 Lähde: Oilprice.com 2024 Viikko euroa/100 kg Lähde: Luke Saksa 543 e/100 kg Tanska 432 e/100 kg Ruotsi 532 e/100 kg Suomi 442 e/100 kg Sonninlihan (O2) markkinahinta 350 400 450 500 550 50 40 30 20 10 1 2024 Kuukausi euroa/100 kg Lähde: EU Maidon markkinahinta 2024 35 40 45 50 55 Alankomaat EU Ruotsi Suomi 12 11 10 9 8 7 6 5 4 3 2 1 12 Niin sanotun fosforiasetuksen sisältämä karjanlantapoikkeus jatkuu vuoden 2026 loppuun asti. . Suurimokaura Fazer 210-220 Helsingin Mylly 216 Raisio 219-221 . . Kirjoittaja on MT:n toimittaja. . . torajyviä max 0,05 % 7) Tarjous suorille sopimusviljelijöille 8) Kost max 8% 9) Kost alle 9% 10) Kosteus alle 15,0 %, roskat max 2 %, rikat max 4 %, vieraat viljalajit max 5,0 % Kesäkuu 2021 – Marraskuu 2024 Lannoitteiden raaka-aineiden hinnat Lähde: Maailmanpankki dollaria/tn 200 400 600 800 1000 2024 2023 2022 2021 Fosfori (Diammoniumfosfaatti, DAP) Typpi (Urea) Kalium (Kaliumkloridi) Suomi Saksa Euronext Viikko euroa/1 000 kg Lähde: Luke 2024 Leipävehnän markkinahinta 170 200 230 260 50 40 30 20 10 1 EU keskimäärin Espanja Ranska Ruotsi Saksa Suomi Tanska Sonni O3 Lehmä O2 Lehmä P2 Hieho O3 Sika E, E+ viikolla 1 Euroopan eri maissa euroa/100 kg Lihan hinnat 525 585 491 546 555 435 436 431 406 499 488 460 306 405 385 408 404 440 398 285 361 508 559 503 522 469 449 450 192 195 185 212 168 Sonni O2 Sonni O3 Lehmä O2 Lehmä P2 Lehmä P3 Hieho O2 Hieho O3 Sika E Keskihintoja teurastamolla ilman kotieläintukia. Luomurehuherne Hankkija3) 247 Kinnusen Mylly 320 . Speltti Birkkala Oy 230 . . Rypsi ja rapsi Apetit 507-530 Kinnusen Mylly9) 510 Nordic Soya 537 . . Tällä hetkellä sitä tuodaan myös Venäjältä. . . . . Westerberg muistelee, että viime vuonna kauppa oli hieman pidemmällä tässä vaiheessa vuotta. . . Lannoitekauppa oli viime vuoden lopulla rauhallista niin Suomessa kuin Euroopassa. . . Asian valmistelu jatkuu talousja ympäristövaikutusten arvioinnilla, kertoo maaja metsätalousministeriö tiedotteessaan. Toisaalta Kiinassa öljyn kysyntä on vähentynyt, mikä rajoittaa suurempaa hintanousua. 5) Kosteus alle 15,0 %, roskat max 2 %, rikat max 4 % 6) Sakoluku > 80, HLP > 71, Gra ikka: MT Tuotanto MT kerää gra ikoiden tiedot Luken, MTK:n, EU:n ja yritysten tuottamista tilastoista. Ruisvehnä A-Rehu 210 Anora 205 . Luomu rehuvehnä Hankkija 228 . Euroopan viljamarkkinoilla hinnat tulivat viime viikolla hieman alas. . Viikkoa aiemmin ne olivat 233 ja 238 euroa. Maaseudun Tulevaisuus 9 maanantaina 20. Sianlihan hinnassa oli tuntuvaa laskua jo ennen taudin ilmestymistä. Luomurehukaura Kinnusen Mylly 225 . . Öljyn hinta on tammikuussa kohonnut ajoittain korkeimmilleen viiteen kuukauteen. Ukrainan suljettua vuodenvaihteessa maansa läpi Eurooppaan kulkevan venäläisen kaasuputken, tarvitsee Eurooppa entistä enemmän laivoilla maailmalta kuljetettavaa nesteytettyä maakaasua (LNG). . . . . Nyt kysyntä on kasvanut. . Samaan aikaan öljyvarastot ovat Yhdysvalloissa pienentyneet, mikä nostaa hintaa. . Kaukana ollaan onneksi syksyn 2022 hintaennätyksestä, jolloin kaasu maksoi pahimmillaan yli 330 euroa. Hallitusohjelman mukaan karjanlantapoikkeus tehdään pysyväksi. . Tänä talvena kaasuvarastot ovat Euroopassa tyhjentyneet edellisiä talvia nopeammin, mikä pitää hintoja vuodentakaista korkeammalla. . Lehtitietojen mukaan EU:lla on tavoitteita luopua venäläisestä LNG:stä asettamalla sille pakotteita. . . Nyt ainakin Britannia, Etelä-Korea ja Meksiko ovat kieltäneet lihan ja maidon tuonnin Saksasta. Teollisuusliiton yrityskohtaiset työnseisaukset alkaisivat 27. . Avoin kysymys on aikooko Trump neuvottelukeinona Ukrainan rauhalle höllätä Venäjälle juuri asetettuja öljypakotteita
Jatkokäsittely voi kestää enintään 69 työpäivää. Kun toiminta vaikuttaa myönteisesti ilmastoon eli käytännössä sitoo hiiltä, jonka joku muu toiminta tuottaa, puhutaan hiilikädenjäljestä. Jalostuksesta suuri hyöty ilmastolle JOHANNES TERVO Istutuksilla käytetään yleensä jalostetusta siemenestä kasvatettuja paakkutaimia. Pinjan toimitusjohtajan Matti Heikkosen mukaan suomalaisella metsäosaamisella on mahdollisuuksia viennissä. Tästä syystä KKV kertoo aloittavansa jatkokäsittelyn yrityskaupasta. Lisäksi tuomme sopimusasiakkaillemme uuden, läpinäkyvän puun hintatakuumallin. Esimerkiksi mäntyöljystä tuotetaan steroleita, jotka alentavat veren kolesterolia. Myös metsänomistajat ovat olleet sahakaupasta huolissaan. Se myös tehostaa toimintaamme entisestään, sillä Oulun tehdas ja sahat muodostavat optimaalisen integroidun kokonaisuuden”, kertoi Stora Enson toimitusjohtaja Hans Sohlström kaupan yhteydessä. tammikuuta 2025 UUTISET Yhdessä metsänomistajien kanssa haluamme jättää metsät tuleville sukupolville elinvoimaisempina, monimuotoisempina ja ilmastokestävämpinä. ”Valmistaudumme uuden pakkauskartonkilinjan käynnistämiseen Oulussa, ja tämä yrityskauppa luo vankan pohjan puunhankinnallemme. Tällä hetkellä suomalaisyritys toimii noin 30 maassa useilla eri toimialoilla. Yhtiön tavoitteena oli turvata kustannustehokas puunhankinta Stora Enson Oulun pakkauskartonkitehtaalle. Vanhimmat metsät ovat vasta noin 40-vuotiaita. Oulu-Kiimingin metsänhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Timo Mikkola oli samoilla linjoilla. Jalostettuja siemeniä käytetään sekä metsäpuiden taimien tuotannossa että männyn kylvössä. KKV epäilee alustavan tarkastelun perusteella, että yrityskauppa saattaa vaikuttaa haitallisesti puumarkkinoiden kilpailuun. Lähde yhteiselle matkalle kohti uudistavaa metsätaloutta ja liity Metsä Groupin omistajajäseneksi nauttiaksesi monipuolisista jäseneduistamme. Havupuiden kuori, puru, oksat ja neulaset sisältävät arvokkaita yhdisteitä, joita voidaan hyödyntää esimerkiksi kosmetiikka-, elintarvikeja lääketeollisuudessa. Myös metsänomistajat ovat olleet sahakaupasta huolissaan. Havupuista saatuja uutteita käytetään tehoaineina kosmetiikassa ja lisäravinneteollisuudessa. Sivuvirroista lääkkeitä ja kosmetiikkaa Pohjois-Pohjanmaan liitto on myöntänyt 1,1 miljoonan euron rahoituksen Oulun yliopiston hankkeelle, joka tähtää metsätalouden sivuvirtojen jatkojalostukseen. Junnikkalan sahat sijaitsevat Kalajoella, Oulussa ja Oulaisissa. Hän kuitenkin lisäsi, että Stora Enso on sahalle parempi ostaja kuin kasvoton ulkomainen yhtiö. Pohjois-Suomen puunjalostusyrityksissä syntyy merkittävä määrä sivuvirtoja, kuten kuorta, sahanpurua, oksia ja neulasia, joita ei tällä hetkellä hyödynnetä riittävästi. Vuosina 2024–2026 toteutettavassa hankkeessa ovat mukana Oulun yliopiston kolme eri yksikköä ja Lapin ammattikorkeakoulu. Digitaalisilla työkaluilla sahayhtiö pyrkii lisäämään tuottavuuttaan ja kustannustehokkuuttaan. Jalostetuilla siemenillä perustettujen metsien pinta-ala Suomessa on yli viisi miljoonaa hehtaaria. Kilpailuvirasto syynää sahakaupan Kilpailuja kuluttajavirasto selvittää lisää Stora Enson ja Junnikkalan välistä yrityskauppaa. Esimerkiksi Pyhä-Kalan metsähoitoyhdistyksen johtaja Maunu Kilpivaara arvioi MT:lle syksyllä, että kauppa mitä todennäköisemmin laskee tukin hintaa Junnikkalan perinteisellä hankinta-alueella. Vanhimmat metsät ovat vasta noin 40-vuotiaita. He ovat pelänneet ostajien vähenemisen kääntävän kantohinnat laskuun. JARMO PALOKALLIO Pinja digitalisoi ison brittisahan Suomalainen it-yhtiö Pinja digitalisoi brittiläisen metsäteollisuusyhtiö James Jones & Sonsin kaikki prosessit hakkuista jalostetun sahatavaran tekemiseen. Tapion metsäpäällikkö Hannu Niemelä kertoo tiedotteessa, että Tapion tuottamien siementen hiilikädenjälki vastaa kokoluokaltaan noin 130 000 suomalaisen keskimääräistä hiilijalanjälkeä. Metsäteollisuuden lisäksi Pinjan ohjelmistoja käytetään muun muassa valmistavassa teollisuudessa, kaupassa sekä bioenergiaja kiertotalouden yrityksissä. Jalostetuilla siemenillä perustetut metsät ovat tällä hetkellä pääosin taimikoita ja nuoria metsiä. Konsernin henkilöstö oli keskimäärin 479 ihmistä. Jatkokäsittelyssä tutkitaan, estääkö yrityskauppa olennaisesti tehokasta kilpailua markkinoilla. Kyse on tukin hankinnasta Stora Enson Veitsiluodon sahan ja Junnikkalan Oulun sahan hankinta-alueilla. Stora Enso kertoi lokakuun lopulla ostavansa Junnikkalan sahat. SAMI SUOJANEN KKV epäilee alustavan tarkastelun perusteella, että yrityskauppa saattaa vaikuttaa haitallisesti puumarkkinoiden kilpailuun. Maaseudun Tulevaisuus 10 maanantaina 20. Sen liikevaihto on noin 600 miljoonaa euroa. Pinja Group -konsernin liikevaihto oli viime maaliskuussa päättyneellä 12 kuukauden tilikaudella 56,8 miljoonaa euroa, liiketulos 9,8 miljoonaa euroa ja tilikauden voitto 2,6 miljoonaa euroa. KKV voi tutkinnan jälkeen hyväksyä yrityskaupan sellaisenaan, määrätä ehtoja sen hyväksymiselle tai esittää, että markkinaoikeus kieltää kaupan. SUVI JYLHÄNLEHTO Jalostetuilla siemenillä perustettujen metsien pinta-ala Suomessa on yli viisi miljoonaa hehtaaria. Niiden poltto energiaksi pitäisi olla viimesijainen vaihtoehto, yliopisto toteaa tiedotteessa. Lisäksi mäntyöljystä on kehitetty rehuaine, jolla voidaan korvata rehuantibioottien käyttöä. Pelkona on, että kauppa vähentää puukaupan kilpailua. Positiivinen vaikutus perustuu pääosin jalostuksen aikaansaamaan metsän kasvun lisäykseen. Hanketta koordinoi Oulun yliopiston Kajaanissa sijaitseva Mittaustekniikan yksikkö. SUVI JYLHÄNLEHTO Esimerkiksi mäntyöljystä tuotetaan steroleita, jotka alentavat veren kolesterolia. Markkinaoikeus voi pidentää jatkokäsittelyaikaa korkeintaan 46 työpäivällä. Tapion osuus siitä on lähes puolet. Laskennan vertailukohta on jalostamaton siemenmateriaali. Yhtiö on kasvattanut metsäteollisuussektorin liikevaihtoaan noin 20 prosentin vuosivauhtia. Pinjan tiedotteen mukaan sopimuksen arvo on miljoonia euroja. Luke on arvioinut Tapion toteuttamat laskelmat, niiden oletukset ja menetelmät. Pihkavoiteita käytetään erilaisten iho-ongelmien hoitoon niiden mikrobien kasvua estävien ja haavan paranemista edistävien vaikutusten vuoksi. Samalla se olisi vahvistanut Stora Enson puutuoteliiketoimintaa. Julkistettu kauppa on Pinjan ensimmäinen Isossa-Britanniassa. Tee puukaupat metsäasiantuntijamme kanssa osoitteessa metsagroup.com/teepuukauppa Bonusta ensimmäisestä puukaupasta alkaen Tapio on selvittänyt, että sen tuottamien jalostettujen kuusen ja männyn siementen käytön vaikutus metsien hiilensidontaan oli yli miljoona hiilidioksidiekvivalenttitonnia vuonna 2024. ”Kun nykyiset taimikot siirtyvät parhaan kasvun vaiheeseen, jalostuksen aikaan saaman lisäkasvun odotetaan nousevan ainakin kaksinkertaiseksi”, Niemelä toteaa. Uutena omistajajäsenenä saat bonusta heti ensimmäisestä puukaupastasi alkaen. James Jones & Sons on perustettu vuonna 1838. Tarjoamme kampanjaetuna kaikille nykyisten ja uusien omistajajäsenten 1.11.2024–28.2.2025 tekemille puukaupoille vähintään euron bonuksen per kuutio. Jalostetuilla siemenillä perustetut metsät ovat tällä hetkellä pääosin taimikoita ja nuoria metsiä. KAI TIRKKONEN. Vaikutus on merkittävä, sillä Luonnonvarakeskuksen (Luke) tuoreiden ennakkotietojen mukaan vuonna 2023 metsät olivat 1,12 miljoonan hiilidioksidiekvivalenttitonnin suuruinen päästölähde
Tuleeko lapsista siten sinnikkäitä ja joustavia. Sairastuneella saattoi myös olla vaikeuksia maksaa laskuja ajallaan tai hänellä oli laskuja perinnässä ja ulosotossa. Ei nimimerkkiä Leipää Hämeessä reikäleipä pitää pintansa. Olennaista on pohtia, miten lapsia ja nuoria saataisiin innostettua lukuharrastuksen pariin. Suomi on jaettu sähköverkoilla voittajiin ja häviäjiin. Aikuisten rooli lasten lukuinnostuksen löytämisessä ja ylläpitämisessä on olennainen. Kantaverkon kehittämissuunnitelmassa Pohjois-Karjalan kehitystarpeet lykätään vuoden 2033 jälkeiseen aikaan. Tilanne vaikuttaa läheisten jaksamisen ja oman talouden heikkenemiseen: lähes 90 prosenttia kyselyyn vastanneista koki psyykkisesti sairastuneen raha-asioiden kuormittavan heidän omaa elämäänsä. Uutena laajennustarpeena tunnistetaan myös Itä-Suomen Vaaralinja Kainuusta Pohjois-Karjalan kautta Etelä-Karjalaan. Liitä mukaan yhteystietosi ja lyhyt kertomus kuvasta. Siunausta ja hyvää vointia Armakselle. Miten ihanaa oli heinien polkemisen ja hikisen ponnistelun jälkeen juosta ladosta järvelle ja pulahtaa veteen. Se on taito, joka luo valtaa ja vapautta toimia aktiivisena yhteiskunnan jäsenenä. Läheiset – kuten perheenjäsenet, ystävät tai kumppanit – kantavatkin monesti suurta emotionaalista ja jopa taloudellista vastuuta sairastuneen tilanteesta. Tiina Puranen toiminnanjohtaja Mielenterveysomaisten keskusliitto – Finfami Auttamalla voi ajautua itse talousongelmiin ja oman jaksamisen äärirajoille. tammikuuta 2025 MIELIPIDE OHJEET Lähetä mielipide Toivomme napakoita kirjoituksia pituudeltaan korkeintaan 2 000 merkkiä välilyönteineen. Lapsia täytyy auttaa löytämään tarinoita ja aiheita, jotka sytyttävät kipinän. Juhlapyhillä on oma leipänsä, limpun suosio kasvaa joulukuussa ja pääsiäisenä. Ääneen lukemisen onkin tutkittu olevan yksi avaintekijä myöhempien vuosien kehitykselle. Viesti on maksuton. Valtavan huolen ja stressin lisäksi psyykkisen sairauden aiheuttamat vaikutukset heijastuvat kielteisesti esimerkiksi vuorovaikutukseen tai arkielämän toimivuuteen. Lähetä kuva Toivomme kuvia, joiden taustalla on tarina. Koulut tekevät merkityksellistä työtä ja lainsäädännöllä on mahdollisuus luoda lisää puitteita kouluille, mutta silti kyse on tavallisesta arjesta. Nuoret voivat huonosti. Tarvitaan ratkaisuja. Suurin munaus oli, että länsimaiden poliitikot ryhtyivät julkisesti arvuuttelemaan, milloin aika voisi olla kypsä Ukrainan EUja Nato-jäsenyydelle. Ja on siinä vähällä onnistua. Poliittiset päätökset on linjattava hallituksen puoliväliriihessä. Heidän ympärillään on aina läheisiä eli mielenterveysomaisia, joihin sairastuminen vaikuttaa monin eri tavoin. Auttamalla voi kuitenkin ajautua itse talousongelmiin ja oman jaksamisen äärirajoille. Kaura ja ohraryynit kunniaan Turkistuotanto Miksi turkiseläimiä saa pitää häkissä. Kyse on alueiden yhdenvertaisesta kohtelusta ja kilpailukyvystä. Liitä mukaan yhteystietosi. Lähetä kuva osoitteeseen lukijankuva@maaseuduntulevaisuus.fi. Kyselyllä selvitettiin läheisten tuen tarpeita sekä sitä, miten sairastuneen raha-asiat vaikuttavat läheisten omaan talouteen ja jaksamiseen. Lukutaito ei ole vain taito oppia, se on taito elää ja ymmärtää maailmaa syvemmin. Innostetaan yhdessä lapset ja nuoret kirjojen pariin, tarjoamalla mahdollisuuksia löytää iloa ja merkitystä tekstien maailmasta tulevaisuudessakin. Investoinneissa on otettava rohkeampaa tulevaisuusetunojaa koko Suomessa, sillä verkkorakentaminen on vuosikymmenen mittainen hanke. Erilaista sisältöä tuotetaan ja jaetaan medioissa enemmän kuin koskaan. Muiden tuotantoeläinten oloja on parannettu lakien ja määräysten voimalla ja tuottajien omilla toimilla huomioiden eläimen lajinmukainen käytös. Sähköiseen kyselyyn vastasi 69 mielenterveysomaista. Silti ne ovat kyräilemättä löytäneet toisensa edunvalvonnassa.” ”Vakava uhkakuva liittyy suunniteltuihin kansallisiin kirjekuoriin, jotka siirtäisivät koheesiopolitiikan valtaa kansallisille hallituksille. Ensin pettymys ja sitten onnistumisen tunne, samaan tapaan kuin allergiasiedätys. Lukutaito on oppimisen perusta ja avain maailmaan, joka on täynnä tietoa, tarinoita ja uusia näkökulmia. Ota kantaa tekstitai Whatsapp-viestillä Jaa mielipiteesi muiden lukijoiden kanssa. Suuresti sähköä tuottavien tai käyttävien yritysten on vaikea tehdä investointipäätöksiä, jos kantaverkossa on rajoitteita, eikä tiedossa ole selkeää tavoitevuotta verkon vahvistumisesta. Onkin tärkeää, että maakunnat yhdistävät voimansa vaikuttamistyöhön EU:n suuntaan. Ilman kykyä ymmärtää tekstiä ja poimia siitä olennaista tietoa opiskelusta tulee vaikeaa, lähes mahdotonta. Yhteinen lukukokemus on myös tapa luoda yhteisiä hetkiä, joissa lukemiseen liittyy lämpimiä muistoja ja positiivisia tunteita myöhemminkin. Miksi turkiseläinten oloja ei saada paremmiksi. On luonnollista haluta auttaa rahavaikeuksissa olevaa läheistä. Lähetä kirjoitus lukijalta@maaseuduntulevaisuus.fi tai Maaseudun Tulevaisuus, PL 440, 00101 Helsinki. Vaikka rajaaminen on tarpeellista, tiedetään, että se on monelle mielenterveysomaiselle hankalaa. Googlen jättimäinen datakeskussuunnitelma Muhokselle ja Kajaaniin on oiva esimerkki kantaverkkoinvestointien merkityksestä. Noin 15 prosentilla Euroopan lapsista on tutkimusten mukaan mielenterveyden häiriö. Syiden penkominen ei yksin riitä. Hän sai kehut ja hillolettuja. Myös muut järjestöjen tarjoamat matalan kynnyksen palvelut, kuten Finfamin keskustelutuki, ovat erinomaisia paikkoja purkaa omaa hankalaa tilannetta. Sota-ajan sukupolvella maaseudulla konstit olivat pakon sanelemia. Pienet tulot haastavat taloudenhallintaa, mutta sairastuneilla oli myös haluttomuutta hakea etuuksia tai ottaa apua vastaan. Se on myös sivistyksen perusta, jota tulee vaalia. Informaatiotulva vaatii entistä kriittisempää lukutaitoa tunnistaaksemme disinformaation ja suodattaaksemme faktapohjaisen tekstin. Tutkijat ovat kartoittaneet ihmisen aivojen kykyä lisätä sietokykyä. Julkaistuista kuvista maksamme palkkion, ja lehti voi käyttää niitä uudelleen. Asiaan kytkeytyy tuulivoimarakentamisen ilmavalvontavaikutusten ratkaiseminen. Aina taloudellinen auttaminen ei kuitenkaan ratkaise sairastuneen tilannetta, vaan joskus esimerkiksi edunvalvonta voi auttaa. Poikaa tympäisi, mutta letut vetivät puoleensa. Ei nimimerkkiä Kiitos Armas Kuusistolle Kiitoksia Armakselle ja toimittaja Janica Pörhöselle vaikuttavasta haastattelusta MT 10.1.2025. Venäjä käytti länsimaiden epäröintiä hyväkseen ja päätti väkivalloin katkaista Ukrainan tien läntisiin liittoutumiin. Lukutaito ei kehity itsestään, eikä sen merkitys tule heikkenemään yhteiskunnassa. Vahvistuvat verkot taasen vetävät investointeja puoleensa. Lukutaito rakentuu pienistä palasista ja saa alkunsa jo lapsuuden varhaisvuosina. Suuret voimalaitokset ja tehtaat kytketään suoraan Fingridin kantaverkkoon. Marja Mäkinen MT:n reseptit Miksi MT:n ruokaresepteissä on saastuttavaa elintarviketta riisiä ja vain ulkomailla kasvavaa ja vain siellä glyfosaatilla pakkotuleennetettua durumvehnäpastaa. Esimerkiksi toisessa kotitaloudessa asuvan sairastuneen taloudellinen auttaminen tai perheen ainoana työssä käyvänä aikuisena toimiminen näkyvät läheisten omien taloustilanteiden heikentymisenä. Kannustetaan siis lapsia riittävästi sietämään erilaisia asioita. Lähes kolmasosa vastaajista kertoi merkittävimmäksi kuormitustekijäksi sen, että sairastuneen taloudellinen auttaminen, kuten rahan antaminen ja lainaaminen tai laskujen maksaminen hänen puolestaan, heikentää omaa taloutta. Samalla Puolustusvoimille on annettava selkeä tehtävä käynnistää valmistelut tarvittavan korvaavan ilmavalvontasuorituskyvyn hankkimiseksi, jotta Pohjois-Karjalan tuulivoimapotentiaalia päästään hyödyntämään. Tämä koskee hyvinvoinnin keskellä kasvaneita lapsia. Tekevätkö työvoimaviranomaiset tutkimuksen, jossa todetaan hyödylliseksi jatkaa työuria 110-vuotiaaksi. Varataanko lukemiselle aikaa, ovatko luettavat tekstit mielenkiintoisia ja sopivan haastavia, opetellaanko käyttämään kirjastoa ja palkitaanko tavoitteellisesta lukemisesta. Kyselytulokset osoittivat, että valtaosa läheisistä tukee sairastunutta talouteen liittyvissä asioissa. He haluavat tarjota vain mukavia kokemuksia. Nykylasten pitäisi saada leikkiä vapaammin, kiivetä puihin, tulla kouluun omin avuin säällä kuin säällä. Kyselyyn vastanneista 80 prosenttia arvioi, että heidän psyykkisesti sairastuneella läheisellään on vaikeuksia tulla toimeen nykyisillä tuloillaan. Mutta turkiseläimiä pidetään edelleen pienissä häkeissä. Kannustaminen kartutti itsetuntoa. Itäja Pohjois-Suomen erityisolosuhteet on yleensä nähty selvemmin Brysselistä kuin Helsingistä. Sen avulla lapsi kestää epäonnistumisia ja haluaa yrittää uudelleen. Kotitöihin osallistumisessa kykyjen mukaan oppii rutiinin omatoimisuuteen ja yhteenkuuluvuuden tunnetta perheenjäsenten kesken. Siksi luetun ymmärtämisen kykyä onkin olennaista harjoitella teknisen lukutaidon lisäksi. Ei nimimerkkiä Byrokratia Paljon voimia Elina ja Teemu Rekolalle kestää tätä hullua byrokratiaa! Maatalous on aina altavastaajana. Syötiksi tarjotut karkit, limsat ja hampurilaiset tai passiivinen median vastaanottajan osa ruokkivat pahaa oloa. Tuula Väyrynen äidinkielen lehtori, eläkeläinen Kempele LEHTIKATSAUS Itä ja pohjoinen samalla asialla Itäja Pohjois-Suomi ovat lyötäneet edunvalvonnassa yhteisiä tavoitteita, Savon Sanomat kirjoitta. Ääneen lukeminen kehittää lasten sanavarastoa ja kykyä hahmottaa rakenteita, mikä antaa heille vahvan pohjan lukemaan oppimiselle. Ukraina on nyt ahdingossa. Se opettaa kieltä, tarinankerrontaa ja keskittymiskykykin kehittyy. Ei todellakaan, vaan sopeutumattomia. Tutkijat tarjoavat kotoisia keinoja sietokyvyn lisäämiseen. Lukuisan määrän puita moottorisahalla kaataneena olen kaatanut vasta yhden yli 200-vuotiaan ja tyvilaho se sitten oli. Kaverivanhemmat varjelevat liikaa lapsiaan eivätkä aseta käyttäytymiselle rajoja. Leivät ovat terveellisiä. ” Lentokenttien arvoa ei mitata turisteissa Keskipohjanmaan mukaan maakuntien lentokentillä on paljon tärkeämpiä tehtäviä kuin toimia porttina Teneriffalle. Mielenterveysomaisten keskusliitto – Finfami ja Takuusäätiö toteuttivat tänä vuonna Mielenterveysomaisten taloushuolet -kyselyn, joka oli suunnattu psyykkisesti sairastuneen läheisille. Moni kertoi sairastuneen rahankäytön olevan ennakoimatonta, suunnittelematonta tai holtitonta. Talon työt tehtiin perheen voimin kykyjen mukaan. Se on osittain perimään koodattu, mutta sitä voidaan muokata lapsuuden olosuhteilla ja myöhemminkin. Kun keskustelukulttuuri muuttuu myötätuntoisemmaksi ja ymmärtäväisemmäksi, se auttaa poistamaan stigmaa niin taloudellisten haasteiden kuin psyykkisten sairauksienkin ympäriltä. Mikäli sairastuneen auttamisen vuoksi on itse maksuvaikeuksissa, tilanteen selvittämiseksi on hyvä ottaa yhteyttä esimerkiksi Takuusäätiön talousja velkaneuvontapalveluihin. Sodan tai perheongelmien runtelemat lapset tarvitsevat sen sijaan suojelua. Auton takapenkillä voisi kokea välillä tylsiä hetkiä ilman kännykkää. Myös kyselytulokset osoittivat saman: melkein joka kolmas kyselyyn vastanneista kertoi kuormittavinta olevan vaikeus asettaa omia rajoja taloudelliselle ja henkiselle auttamiselle. Pahimmillaan hankkeet lakkaavat alkuvaiheen tunnusteluihin. Jaksamista ja iloa niistä pienistä ihmisistä. Pia Hiltunen kansanedustaja (sd.) luokanopettaja, KM Lukutaito on kansalaistaito V enäjän hyökkäys Ukrainaan on julma teko, mutta sen taustalla on länsimaiden tekemiä virheitä. L iikenneinfrastruktuuri, tietoliikenne ja sähkönsiirto muodostavat alueellisen kilpailukyvyn kovan ytimen. Eikä avioliitto takaa edes kaikkien lasten turvallista kasvua. Michael Ungar sanoo heidän olevan alttiita masennukseen. Olipa kyse seikkailuista, tietokirjoista tai sarjakuvista, tärkeintä on, että lukeminen tuntuu mielekkäältä. Niinpä hän pakotti itseään sietämään kylmän kellarin inhottavuuden. Ongelmallista on myös auttamiseen kuluva aika sekä se, että sairastunut kieltäytyy keskustelemasta raha-asioista. Maaseudun Tulevaisuus 11 maanantaina 20. Pohjois-Karjala on jätetty sätkimään. Pohjois-Karjala lienee Suomen maakunnista ainoa, johon Fingridin 220–400 kV:n pääsiirtoverkko ei vielä ulotu. Pahimmassa tapauksessa sekä sairastunut että raskaasta tilanteesta kuormittunut läheinen voivat joutua jäämään pitkille sairauslomille, mikä vaikuttaa merkittävästi kummankin toimeentuloon. Sietokyvyn kasvatus on keino vakavia mielenhäiriöitä vastaan. Tutkimukset osoittavat viitteitä myös ääneen lukemisen ja parempien sosiaalisten taitojen sekä aivoterveyden yhteydestä. Siitä syntyy vastuunkantajan identiteetti. Kaikki oppiminen rakentuu tavalla tai toisella lukutaidon varaan. Raimo Julkunen eläkeläinen Pieksämäki Länsimaat tekivät Ukrainalle karhunpalveluksen Siedätetään lapset ihmisyyteen Ä iti käski pikkupoikaa hakemaan maakellarista hillopurkin. Lähetä korkeintaan 200 merkin tekstitai Whatsapp-viesti numeroon 050 4734675. Moni toimi on tympeä ajatuksissa, mutta tehtynä palkitseva. Heillä on myös kohonnut riski sairastua itse. Sami Laakkonen strategiajohtaja Joensuun kaupunki Sähkönsiirtoverkkoa on vahvistettava Pohjois-Karjalassa L ukutaito on yksi merkittävimmistä taidoista, jonka ihminen voi oppia ja jota tarvitsemme arjessamme läpi elämän. Suuri osa, noin 70 prosenttia vastaajista, koki, että sairastuneen raha-asiat eivät ole hallinnassa. Monessa navetassa lehmiä hoidetaan paremmin kuin mummua terveyskeskuksen vuodeosastolla. Länsimaiden on kannettava vastuunsa. Tarvitaan parempi käsitys ihmisenä olemisesta. Fingrid on kuitenkin jo käynnistänyt 400 kV:n yhteyden Huutokoski–Kontiolahti reittiselvityksen. Lisäksi toimivan, kattavan ja suurimpien kasvukeskusten ulkopuolella ulottuvan infran merkitys maan turvallisuuden takaajana on merkittävä ja sen merkitys kasvaa koko ajan.” TEKSTIVIESTIT Metsäntutkimus Onko joku elokapinalaisista valmistunut tohtoriksi, kun metsät muuttuneet kymmenessä vuodessa päästölähteiksi. Aivotutkimukset ja käyttäytymistieteet varmistavat sen tuhoavan koko yhteiskunnan voimavaroja, kuten lasten mielenterveysongelmat osoittavat. Ei nimimerkkiä Outoa Olipa kappalainen Särkiöllä outo mielipide avioliiton tarpeellisuuden perusteesta. Niiden pitää tukea Ukrainaa kaikin mahdollisin keinoin, kunnes Ukrainalla on mahdollisuus kunnialliseen rauhaan. Perheen voi perustaa vallan mainiosti ilman sitäkin. Kiitoksin! Markku Rahat sotepalveluihin Hyvät päättäjät! Eikö nyt olisi aika jo lopettaa ilmastoon rahan hakkaaminen ja laittaa ihmisten terveyspalvelut ja vanhuspalvelut kuntoon!! Jarkko. ”Tahkolla järjestetyn Itäja Pohjois-Suomen huippukokouksen anti voidaan tiivistää ajatukseen, että maantieteellisesti laajalla kokoonpanolla on enemmän yhdistäviä kuin erottavia tekijöitä.” ”Kun Itäja Pohjois-Suomen maakunnat muodostavat yli puolet maan pinta-alasta, yhteisymmärrys eri kysymyksissä ei ole selviö. Ja tunnen monta sinkkua, jotka ovat huolehtineet/huolehtivat vanhemmistaan asuen heidän kanssaan tai käyden heidän luonaan päivittäin. Jossittelun sijaan olisi pitänyt toimia tai sitten pitää suut supussa. Vappuna, juhannuksena ja uutena vuotena kasvaa sämpylöiden ja patonkien syöminen lisääntyvästi. Suomessa länsi ja etelä ovat jo pitkään hamunneet idän ja pohjoisen EU-tukirahoja.” ”Pahimmillaan kansalliset kirjekuoret jättäisivät Itäja Pohjois-Suomen tuet kulloisenkin hallituksen aluepoliittisten oikkujen armoille. LUKIJAN KUVA ”Ikuisuus ja nykyaika kohtaavat Laihian lakeuksilla.” VEIKKO SIPONKOSKI YLIÖ Läheiset auttavat psyykkisesti sairastuneita talousasioissa V ähintään joka viides suomalainen kokee vuoden aikana mielenterveyden häiriön. Joka kolmas taas koki kuormittavimmaksi tekijäksi vastuun kantamisen talousasioista: tukea annetaan muun muassa sairastuneen talouden suunnitteluun ja hoitamiseen sekä esimerkiksi etuuksien hakemiseen ja maksukaton kertymisen seuraamiseen. 10–12-vuotias voi suunnitella ostoslistaa, laskea rahoja sekä tehdä kauppareissun äidin ohjauksessa. Läheiset auttavat sairastunutta taloudellisesti sekä kantavat vastuun ja neuvovat häntä talousasioiden hoitamisessa. Julkaisemme kirjoituksen nimimerkillä vain poikkeustilanteessa. Pohjois-Karjalan kantaverkkojen vahvistamiselle on asetettava tavoitevuosi osana Orpon hallituksen itäisen Suomen ohjelmaa. ”Sekä pääministeri Petteri Orpo (kok.) että liikenneja viestintäministeri Lulu Ranne (ps.) ehtivät perjantaina vakuuttaa, että lentoasemaverkostoa ei Suomessa karsita, kuten Finavia oli alkuviikosta esittänyt.” ”Finavia ehdotti, että maakunnat, kunnat tai yritykset jatkaisivat sen hylkäämien kenttien ylläpitoa tai että uudet matkaketjut korvaisivat käytöstä poistettuja kenttiä.” ”Kriittistä infraa kuten lentokenttiä tai rautateitä ei voi laittaa hetkeksi varastoon ja ottaa muutaman vuoden jälkeen uudelleen käyttöön.” ”Maakuntakenttien tulevaisuus ja tarkoitus ei kilpisty siihen, pääseekö satunnainen matkailija lentokoneella junaa nopeammin Helsinkiin tai kotikentältä lähtevällä tilauslennolla Teneriffalle.” ”Suomen lentokenttäverkosto, satamat, radat ja tiet ovat kokonaisuus, joista koko maan elinvoima on riippuvainen. Jotta apua ja tukea uskalletaan rohkeasti hakea, on tärkeää kiinnittää huomiota myös yleiseen puhetapaan. Siviilit kärsivät, eikä sodan loppumisesta ole tietoa. Läheistilanne voi olla hyvin moninainen. Kantaverkkoon investoidaan vahvasti, mutta Pohjois-Karjalan osalta puuttuu aikataulu. Tämä voi kannustaa yhä useampia hakemaan apua varhaisessa vaiheessa, mikä puolestaan vahvistaa selviytymismahdollisuuksia ja hyvinvointia. Ei kiitosta. Tuli se sitten kuinka kalliiksi hyvänsä. Hattari Paljonko oli niitä Etelä-Suomen 200-vuotiaita kuusikoita, joiden kasvua Luke tutki
Jorma Ylikomi aloitti uransa 1950-luvulla Tammer-autossa Massey-Ferguson-traktoreiden myyjänä. “Tiehöylä poistaa polanteet kerralla. Schwing (2) 10. Mikäli pakkasten edellä sataa nuoskalunta ja vettä, niistä muodostuu tiukkaa jääpolannetta. Usein tällaisissa tapauksissa neuvotaan hankkimaan nesteytetyn metaanin (LBG/LNG) säiliöillä varustettu kaasuauto, Scania kertoo tiedotteessaan. Viime vuosi oli Claasille vaikea. Biokaasukyyti vaati erikoissäiliöitä HANNA LENSU Paineistetulla biokaasulla kulkevaa autoa päästään tankkaamaan useilla paikallisilla asemilla. tammikuuta 2025 TIETO KONEET Tuottaja: Hanna Lensu, hanna.lensu@mt.fi ROVANIEMI Liikenteen kivikovaksi polkema polanne uhmaa tavanomaisia lumensiirtokoneita, mutta tiehöylän edessä sekin joutuu nöyrtymään. Hän hankki Fordin edustuksen ja avasi oman liikkeen Tampereen keskustassa Suvantokadun ja Vuolteenkadun risteyksessä keväällä 1965. Nykykatsannossa kaupungin linja-autoasemaa vastapäätä sijaitseva traktorimyynti saattaisi herättää ihmetystä. Renault (42) 7. Vuonna 2 023 Volvoja ensirekisteröitiin 1181 kappaletta. Mahdolliset tiedot voi ilmoittaa hänen veljenpojalleen Harri Ylikomille sähköpostitse osoitteeseen harri.ylikomi@gmail.com Moottorimies kohosi vuosikymmenessä Suomen suurimmaksi traktorikauppiaaksi Väkivahva Ford County oli aikanaan kova sana metsässä, vaikka ketteryys jätti toivomisen varaa. Tämän kokoluokan kuorma-autoja ensirekisteröitiin 162 kappaletta. ”Isännät tulivat maakunnista linja-autolla suoraan traktorikaupan eteen”, muistelee setänsä traktorikaupasta kirjaa kirjoittava Harri Ylikomi. Nesteytetyn kaasun energiatiheys on suurempi ja tankillisella pääsee pidemmälle. Polanteet kannetaan tiealueelta, ja paikoin niitä kuljetetaan lumenkaatopaikalle”, Alltimen työnjohtaja Arttu Säkkinen Rovaniemeltä kertoo. Yhtiö kertoi syksyllä päättyneen vuosituloksensa liikevaihdoksi viisi miljardia euroa. Kolmantena oli Mercedes-Benz, jolle kertyi 408 rekisteröintiä. Polanteillakin on eroa. Polannetta poistetaan myös pyöräkoneen polannekauhalla ja metsälevyllä sekä kuoma-auton alusterällä. Jo syyskuussa Claas määräsi 600 Harsewinkelin työntekijää lyhennettyyn työaikaan kolmen viikon ajaksi. Ylikomi Oy möi tuhansia Fordeja, ja aina tasaluvun täyttyessä traktorin konepeltiin maalattiin liikkeen logoteksti. Rovaniemen kaupungin katuja tieverkoston talvikunnossapidon syömähammas on runko-ohjattava, noin 20 tonnin kotimainen Veekmas-tiehöylä, jolla Alltime Suomi Oy poistaa polanteet lähes tuhannen kilometrin mittaiselta urakointialueeltaan useita kertoja talvessa. Ylikomi Oy:n liiketoiminta myytiin huutokaupalla ja Konekarhi tuli Ford piirimyyjäksi Tampereella. Kaiken kaikkiaan uudet kuorma-autot kävivät viime vuonna nihkeämmän kaupaksi kuin vuonna 2023. DAF (85) 5. “Polanteen poistossa dieseliä palaa senkin edestä.” Siinä missä tiekarhun kuljettajat sompailivat ajokkiaan mekaanisesti toimivien hallintalaitteiden avulla vielä 1990-luvulla, uusimmissa höylissä on joystickit ja sähköavustukset. ”1970-luvulla Ylikomi Oy oli kasvanut suurimmaksi uusien ja käytettyjen traktorien myyjäksi Suomessa.” Lupaavasti kasvaneen yrityksen tarina päättyi 1970-luvun puolivälissä. Claas lomautti tuhat työntekijää HANNA LENSU Pohjanmaalla toimiva kuljetusyhtiö Ab AJA Nordic Oy hankki viime vuonna paineistetulla biokaasulla (CBG) kulkevan maidonkeräilyauton. KARI LINDHOLM Pääkadut höylätään talven aikana yleensä kahteen tai kolmeen kertaan, tonttikadut kerran tai kahdesti.” ARTTU SÄKKINEN KARI LINDHOLM Suomen maatalous koneellistui 1960–1970-luvuilla kiivaasti ja synnytti menestystarinoita. Tehtaan tuhat työntekijää joutui jäämään kotiin vuoden ensimmäisiksi viikoiksi 17.1. Säkkisen mukaan polanteen poistot aloitetaan Rovaniemellä useimmiten ennen vuoden vaihdetta, lumisateiden määrästä ja laadusta riippuen. Tadano (1) Lähde: Autoalan tiedotuskeskus Raskaiden kuorma-autojen kysyntä hiipui. Kone tuottaa 260 hevosvoimaa neljälle vetävälle takapyörälle. saakka. Seinäjoella ja maakunnassa on viisi CBG-tankkausasemaa, ja siksi halusin paineistetulla kaasulla kulkevan maidonkeräilyauton”, Ab AJA Nordic Oy:n toimitusjohtaja Antti Siirilä kertoo. Veljenpoika Harri Ylikomilla on vähän muistoja sedästään, mutta vanhat valokuvat kertovat Jorma Ylikomin olleen konemies moneen lähtöön. Jäinen polanne maistuu tiekarhulle Parinkymmenen tonnin massalla puskeva tiehöylä on ylivoimainen kone polanteen poistamiseen katuverkolta. “Tärkeintä on, että kuljettajalla on halu oppia.” 20 tonnin runko-ohjattava Veekmas-tiehöylä on Alltimen syömähammas Rovaniemen kaupungin katujen kunnossapidossa. Se oli 19 prosenttia pienempi kun edellisenä vuonna. RAMI MARJAMÄKI SCANIA. Kesäisin hän kilpaili moottoriveneillä ja talvisin autolla jääradalla.” Kun moottorikelkat alkoivat yleistyä, liikkeen valikoimiin otettiin Ski-Doo-moottorikelkat. Ennen sitä koneliike Ylikomi ehti jättää vahvan jäljen suomalaiseen maatalouden konekauppaan. Scania (1126 kpl) 2. 1960-luvulla oli toisin, ja henkilöautoistuvassa Suomessa konekaupan sijainti joukkoliikenteen risteyskohdassa saattoi olla menestystekijä. Scanian autoja rekisteröitiin 1 126 kappaletta. “Tiehöylä kulkee polanteen poistossa etumaisena. Pakkastalvena polanne on enimmäkseen lumipolannetta, joka irtoaa huomattavasti jääpolannetta helpommin. Rovaniemelle sijoitettu tiehöylä on vuosimallia 2005, ja sen edellinen omistaja oli Rovaniemen kaupunki. ”Jos ihmisillä on tietoa Ylikomi Oy:stä, Jorma Ylikomista, valokuvia tai vaikka liikkeestä ostettu traktori, kaikki tieto on tervetullutta”, Harri Ylikomi sanoo. Tiehöylän polttoaineenkulutus aurauksessa on Tirroniemen mukaan yllättävän pieni, jopa vähäisempi kuin pyöräkoneen. Takana peesaa pyöräkone, joka siivoaa irti pusketut polanteet liittymistä ja suojateiltä. Tuolloin uusia kuorma-autoja kirjattiin rekisteriin 2 886 kappaletta. Eikä täällä Pohjanmaalla ei ole yhden ainuttakaan mäkeä missään”, Siirilä hymähtää. Myynnin edistämiseksi Jorma Ylikomi osallistui myös kelkkakisoihin. Tuleva maatalouskonekauppias Helsingissä 1958 Eläintarhan ajojen työntöstartissa numerolla 54. ”Mutta meillä sattuu olemaan hyvä infra paineistetun biokaasun suhteen. Iveco (33) 9. Alle kuuden tonnin kuorma-autoissa selkeät kärkimerkit olivat Mercedes-Benz ja Ford. 1960-luvun puolivälissä hän päätti kokeilla omia siipiään. Yhtiöllä on kaksi tiehöylää. Yhtiö valmistaa traktoreita, puimureita ja ajosilppureita. ”Kesäisin hän kilpaili moottoriveneillä ja talvisin autolla jääradalla.” HARRI YLIKOMI Scania ja Volvo suosikkimerkit Scania oli raskaiden kuorma-autojen ensirekisteröinneissä ylivoimainen markkinajohtaja vuonna 2024, kertoo Autoalan tiedotuskeskuksen julkaisema tilasto. Toimitusjohtaja Siirilä vaihtoi yhden dieselkoneenkin 500 hevosvoimaisesta 460:een. Vuonna 2024 kokonaismäärä oli 2 693 autoa. Lomautustoimilla pyritään yhtiön mukaan turvaamaan työpaikkoja jatkossa. Niistä yksi oli Hämeenkyrön Lavajärven rannalla vuonna 1937 syntyneen maatalon pojan Jorma Ylikomin nousu Suomen suurimpien traktorikauppiainen joukkoon vain muutamassa vuodessa. Scanian ehdotuksesta autoon hankittiin lisää CBG-polttoainesäiliöitä. Vaatimuksena oli, että sillä pitäisi päästä yhdellä tankkauksella ainakin 700 kilometriä ja lisäksi ajoneuvoyhdistelmän kokonaispainon tulisi olisi 68 tonnia. Mercedes-Benz (408) 4. “Meidän Veekmas on välimallia, siinä on sekä perinteistä tekniikkaa että sähköavustusta, kuten terän kellutus”, Tirroniemi selvittää. Laaja kiinnostus moottoriurheiluun lisäsi hänen teknistä asiantuntemustaan myös traktorikaupan ulkopuolella. MAN (54) 6. Toimintaa oli 21 eri maassa ja 37 paikkakunnalla. Tiehöylän kuljettajan ammattitaito hankitaan ajamalla. Näistä toisen sijoituspaikka on Järvenpäässä, jossa sitä käytetään katujen kunnossapitoon. Volvo (898) 3. Maaseudun Tulevaisuus 12 maanantaina 20. Raskaisiin luokitellaan yli 16 tonnin kuorma-autot. Alltime käyttää tiehöylää polanteiden poiston ja tienpintojen tasauksen lisäksi myös tiestön auraukseen, auravallien kaatoon sekä soratieverkoston kevätja syysmuokkauksiin. Silloin nimismiehenkiharat tärisyttävät tienkäyttäjien takalistoja ja koettelevat hermoja ennen höyläämistä. Pääkadut höylätään talven aikana yleensä kahteen tai kolmeen kertaan, tonttikadut kerran tai kahdesti.” Höyläystä tehdään varsinkin öiseen aikaan, kun liikenne on vähäistä. “Polanteet poistetaan Veekmasin emäterällä, penkat pukataan sivuauralla”, sanoo kuljettaja Olli-Pekka Hietanen Rovaniemeltä. Traktorin käyttäjien luottamuksen kannalta keskeistä oli oma huoltokorjaamo ja kiertävä korjausauto, johon saatiin yhteys tarvittaessa autoradiopuhelimen välityksellä. ”Moni epäili, että riittääkö 460-hevosvoimainen kaasumoottori, mutta kyllä se riittää”, uutta, hiljaista maitoautoa ajava Sami Natri kertoo. Harri Ylikomi kirjoittaa parhaillaan kirjaa setänsä perustaman Ylikomi Oy:n vaiheista. “Uuden tiehöylän hankinta kunnossapitourakkaan ei olisi kannattavaa, sillä hintalappu on jopa puolen miljoonan euron luokkaa”, Alltime Infran työnjohtaja Jouni Tirroniemi Rovaniemeltä kertoo. Perheyhtiö Claasilla oli viime vuonna 11 905 työntekijää. Yhtiö kärsii koneiden poikkeuksellisen huonosta kysynnästä. Sisu (41) 8. ”Kaikilla traktorinostajilla ei tuolloin ollut autoa, ja isännät pääsivät maakunnista suoraan traktorikaupan eteen”, kertoo veljenpoika Harri Ylikomi. Toiselle sijalle putosi viimeksi kuluneina vuosina ykkössijaa pitänyt Volvo, joita rekisteröitiin 898 kappaletta. Veekmas liikkuu kahdeksanlitraisen ja kuusisylinterisen Cummins-dieselmoottorin voimin. Hänellä on käytössään runsaasti arkistomateriaalia, mutta tarvetta on myös aikalaismuistoille. Kevyemmissä 6–16 tonnin kuorma-autoissa suosikkimerkki oli Mercedes-Benz, toiseksi suosituin oli Iveco ja kolmantena Volvo. PASI JAAKKONEN LAURI YLIKOMI Ylikomi Oy:n Ford-traktorit olivat tuttu näky 1970-luvun maatalousnäyttelyissä. Ylikomi Oy:n myymän Ford Countyn pohjalle rakennettu ajokone työssään joskus 1960-luvulla. Onko sinulla muistoja Ylikomi Oy:stä tai sen perustajasta Jorma Ylikomista. Esimerkiksi kevään 1958 Eläintarhan ajoissa hän ajoi Norton Manxilla. Ajopelinä brittipyörien parhaimmistoon kuulunut 500 kuutioinen Norton Manx. ”Hän osallistui eri brittipyörillä TT-ajoihin. Aiemmasta kokemuksesta maansiirtoajoneuvojen puikoissa on runsaasti hyötyä. HANNA LENSU ENSIREKISTERÖINNIT 2024 1. Kaksi 235 litran tankkia asennettiin ohjaamon taakse, kun etulastitilaa kavennettiin hieman. ”Se on taloudellisempi. Maatalouskoneiden valmistaja Claas joutui heti vuoden alussa turvautumaan mittaviin lomautuksiin päätehtaallaan Harsewinkelissä Saksassa, uutisoi ruotsalainen Atl-lehti
Pirkanmaa 59 SOLAR FILMS/ANTTI RASTIVO Myrskyluodon Maija katsotuin kotimainen Isot kotimaiset menestyselokuvat kannattelivat elokuvateattereita vuonna 2024. Kotimaisen elokuvan katsojaosuus oli yli 31 prosenttia. Maaseudun Tulevaisuus 13 maanantaina 20. Näiden herätysliikkeiden johtajat ovat huolissaan suomalaisesta kirkkokansasta ja sen hengellisestä hoidosta. ”Hyvällä mielellä voi mennä ehtoolliselle. No, jos nyt ei ihan sitä, niin kaveriksi mökille, metsäretkelle, marjaan ja sieneen. Lappiin pysyvästi muuttaessaan naisella oli jo kahdeksan omaa koiraa. Piispan kyselytunti on Radio Dein ja Kotimaa-lehden ohjelma, jossa toimittajat esittävät kysymyksiä piispalle. Voisin lähteä puolestani kanssasi teatteriin, konserttiin ja matkoille. 13-vuotiaana hän sai ensimmäisen oman siperianhuskyn Divan. Koulutukseltaan fysioterapeutti. ”Meille on tultu niin yksityislentokoneella kuin taksilla Leviltä”, hän naurahtaa. Mäki pyörittää nyt toista talvea päätoimisesti rekikoirayritystään Happy Huskies. klapihommien parissa. Osa herätysliikkeiden jäsenistä ei halua hengellisen vakaumuksen ja perinteisen Raamatun tulkinnan vuoksi osallistua sellaiselle ehtoolliselle, jonka toimittaa naispuolinen pappi. Sivustoon kuuluu esimerkiksi Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys, SLEF, Rauhan Sana, Lähetysyhdistys Kylväjä ja Suomen Raamattuopiston säätiö. Toisaalta yrittäjänä hän on koko ajan töissä. Pian reen köydet vapautetaan ja koirat pinkaisevat vauhtiin. Mäki alkoi tehdä Youtubevideoita aktiivisesti vuonna 2020. Kotimaan päätoimittaja Freija Özcan kysyi, onko piispa huolissaan siitä, etteivät kaikki voi osallistua ehtoolliselle vakaumuksensa vuoksi. Satakunta 57 30923 5-kymppinen agronomi vapailla parisuhdemarkkinoilla. Farmin kolme muuta koiraa ovat hänen ystävänsä omistamia. Asiakkaat löysivät tiensä Happy Huskiesin farmille sosiaalisen median kautta. Hän on kotoisin Koskenkorvalta Etelä-Pohjanmaalta, mutta muutti Ivaloon vuonna 2020. Toisaalta asiakkaina käy myös ihan tavallisia ihmisiä, joita koirien hyvinvointi kiinnostaa. Viesteihin on pakko vastata, muuten menettää keikan”, Mäki tuumii. Myös kauempaakin. Hän päätti lähteä. ”Miksi en tekisi töitä omien koirieni kanssa, kun muutenkin touhuan niiden kanssa”, hän kertoo pohtineensa yrityksen alkutaipaleella. ”Haluan, että yritystoiminta on pientä ja koiralähtöistä.” Mäki käyttää safarilla yleensä kaksi, maksimissaan kolme seuruetta päivässä. Mäki tuntuu olevan täynnä uusia ideoita, eikä pelkää toteuttaa niitä. Toisaalta tiukempi lainsäädäntökään ei hänen mukaan ratkaisisi ongelmia. jos sinulla on tunne, että sinulta puuttuu vielä jotain, ota yhteyttä! Katsotaan minkälaisia asioita voisimme yhdessä tehdä. Vakityö,1 aikuinen lapsi, ei tupakkaa, norm. Keväällä farmille on tulossa ensimmäinen asiakasperhe all inclusive -lomalle, jossa perhe elää koiratarhan arkea omistajan kanssa. Se ei ole sukupuolesta kiinni. Happy Huskiesin liikeidea on tarjota räätälöityjä retkiä pienille seurueille. Nyt rakenteilla on saunarakennus, johon pystyy majoittamaan asiakkaita. ”Ilman somea ei olisi koko bisnestä”, hän toteaa. JANICA PÖRHÖNEN Tiina Lymin ohjaama Myrskyluodon Maija on kuvattu pääosin Ahvenanmaalla. Surun keskellä hän oli kahden vaiheilla, lähteäkö vai jäädä. Anna edes vähän, rakkautta tähän, yksinäiseen sydämeen... Rekikoirien pitoa koskeva lainsäädäntö on Mäen mielestä huono, sillä minimivaatimukset ovat pieniä. ”Asiakas saattaa laittaa viestiä yhdeltätoista illalla ja kysyä, onnistuisiko safari seuraavana päivänä. ”Elän unelmaani, kun saan ajaa koiravaljakoita”, Mäki henkäisee. Kuvaajan auto on lämmin, joten lähdemme yhdessä hakemaan polttoainetta Ivalon kylältä. ”Minulla on 18 karvalasta”, hän nauraa. 21 koirasta osa jää aina lepäämään. Kukin koira työskentelee viisi päivää viikossa. Hän nauttii myös yrittäjän vapaudesta: saa tehdä asiat juuri niin kuin itse haluaa. Seuraavaksi suosituimmat kotimaiset elokuvatuotannot olivat Heinähattu, Vilttitossu ja kana (181 955), Mielensäpahoittajan rakkaustarina (176 171) ja Niko ja myrskyporojen arvoitus (109 570). SUVI JYLHÄNLEHTO INARI Innokkaimmat koirat polkevat jo lunta häkeissään, kun Pauliina Mäki, 27, valmistelee kelkkoja ja valjaita valmiiksi. Kun perhe saapuu, Mäki ottaa heidät vastaan karvalakissaan, selostaa sujuvalla englannilla päivän ohjelman ja antaa ohjeet koiravaljakon ajamiseen. Ei hienostella eikä ujostella. Mäki toteuttaa myös mielellään kaikenlaisia erikoispyyntöjä, kuten ikimuistoiset puitteet kosinnalle. Sinusta hakee kaveria riski, miehekäs ja raitis vanhapoikajuntti. Koiraharrastuksesta tuli ammatti, kun Mäki muutti Koskenkorvalta Ivaloon. Eli en tupakoi, ethän sinäkään. Lisäksi lainakoiria on talvella 3. Perusti toiminimen vuonna 2020 ja toimii nyt yrittäjänä Happy Huskies -rekikoirayrityksessään. Kyllä isä osaa -elokuva kipusi kolmannelle sijalle 223 051 katsojalla. Happy Huskiesin käyttämät reitit kulkevat pääosin Lukkarin sedän mailla. Ivalossa Pauliina tapasi Mikko Lukkarin, nykyisen kihlattunsa, jonka kanssa yhteinen tulevaisuus alkoi rakentua Lappiin. Satakunta 70 30921 Pirkanmaalla asuva, 47-vuotias nainen etsii miesseuraa, jopa loppuelämän ajatuksella. Kun kiireinen päivä keskellä joulusesonkia on ohi ja asiakkaat kuljetettu lentokentälle, Mäki jatkaa haastattelun antamista puhelimessa. Özcan tenttasi, mitä piispa sanoisi sellaiselle kristitylle, joka ei voi osallistua naispuolisen papin ehtoolliselle. Siellä puhdasta ja aatteellista, ahdasta ja puutteellista ajattelua, jyrkempää ja vähemmän jyrkempää väkeä”, Laajasalo aloitti. Myös asiakkaat saavat vapaasti kuvata ja videoida kaikkea, mitä näkevät. Viime kesänä Lapin Kansa kirjoitti inarilaisesta koiravaljakkoyrityksestä, jonka entiset työntekijät kertoivat räikeistä epäkohdista niin koirien kuin työntekijöiden kohtelussa. Mäen perheeseen kuuluvat isän lisäksi isoveli ja kaksi isosiskoa sekä siskojen lapset. Ota kännykkä käteen ja yhteyksiä. Siksi hänestä tuntui luonnolliselta virittää koiriin liittyvää yritystoimintaa. Toiseksi katsotuin kotimainen elokuva oli Luottomies-elokuva: All in, joka sai 324 485 katsojaa. Turvallisuussyistä Mäki kulkee valjakoiden edellä moottorikelkalla. Jos viihdyt luonnossa ja muutenkin pidät raittiista ilmasta niin ehkä keksimme yhteistä olemista. TARMO LEHTOSALO ”Meille on tultu niin yksityislentokoneella kuin taksilla Leviltä.” ”Ilman somea ei olisi koko bisnestä.” YSTÄVÄÄ ETSIMÄSSÄ Nainen etsii miestä 30917 Anna mulle tähtitaivas... Ideat pulpahtavat usein mieleen koiria treenatessa. Somepäivitykset ovat osa huskyfarmin läpinäkyvyyttä. Kokonaiskatsojamäärä laski edellisvuodesta liki 4,7 prosenttia ja 6,77 miljoonaan katsojaan. Asiakkaat ovat pääosin varakkaita turisteja. ”Vaikka tukiverkosto on Etelä-Pohjanmaalla, en keksi syytä, miksi muuttaisin sinne takaisin.” Yrittäjä nauttii lumivarmoista talvista ja emännöi mielellään perheensä vierailuja Ivalossa. Laajasalo kiersi kysymyksen. ”Koska mä aina katson herätysliikkeitä vaaleapunaisten linssien läpi, sanon tämän kaikella rakkaudella: Ottakaa lusikka kauniiseen käteen, tämä taistelu meni jo”, hän jatkoi. Unelma alkoi kyteä, kun hän lapsena näki Disney-elokuvan Lumihauvat. Pidän eläimistä (ei omia), koti-illoista, saunasta ja matkoista. Vuoden ensimmäisellä piispan kyselytunnilla vieraili Helsingin hiippakunnan piispa Teemu Laajasalo viime keskiviikkona. Huolen taustalla on kirkkoa jakava virkakysymys papin sukupuolesta. Ensimmäisen työtalven jälkeen Mäki palasi kotiin suorittamaan fysioterapeutin opinnot. Vuoden katsotuin suomalainen elokuva oli Myrskyluodon Maija, joka keräsi lähes 470 000 katsojaa. ”Meillä ei ole salaisuuksia.” Rekikoirabisnes on viime aikoina saanut paljon kielteistä huomiota. Eläinrakas. 2016 oli käänteentekevä vuosi. Hänellä on yksi työntekijä. Sillä on valtava merkitys hänen liiketoiminnalleen. Etsin sinua. Maanläheisyys, keskustelutaidot ja pituus 180< plussaa. ”Silloin lähdemme ulkomaille”, Mäki suunnittelee. Youtubessa hänen videoillaan on 52 000 tilaajaa, Tiktokissa hänellä on 56 000 seuraajaa ja Instagramissa 18 000. Viime keväänä pariskunta lomaili Yhdysvaltain Texasissa. Uusimaa 50 30926 Hei, olen entinen yrittäjä ja nykyään iloinen eläkeläinen. Viivan alle jää sen verran, että Mäki pystyy maksamaan palkkaa yhdelle työntekijälleen ja että tulee itsekin toimeen. Mäen mielestä parasta työssä on, kun koirat tykkäävät työstään ja saavat asiakkaat iloisiksi. Omistaa 15 siperianja 3 alaskanhuskya. 19-vuotias Mäki oli jo aiemmin sopinut lähtevänsä töihin huskyfarmille Ivaloon. Ei exiä, ei lapsia. Uusimaa 67 30925 Löytyiskö kivaa maalla viihtyvää Ladya viriilille, keskusteluista nauttivalle sopusuhtaiselle 5-kymppiselle miehelle, joka tykkää liikkua luonnossa ja puuhastella esim. Uusimaa 65 30928 Sinä pullukka emäntä, lomittaja, ym navetta -/ sikalakamppeissa kulkeva yli 60v maalaisnainen. Koirat olivat heidän mukaansa nälkiintyneitä ja sairaita, ja palkanmaksussa oli ongelmia. ”Herätysliikejärjestöissä tehdään varmasti paljon hyvää hengellistä työtä ja siellä on hyviä saarnoja. ”Omistajien täytyy itse välittää koiristaan.” Työtä on tehtävä koirien ehdoilla, Mäki päättää. Disney-unelmasta tuli totta Aktiivinen sosiaalisen median päivittäminen on tuonut ivalolaiselle Pauliina Mäelle menestyvän matkailuyrityksen. Pirkanmaa 47 Mies etsii naista 30919 Löytyykö yli 45v naista tupakoimaton jolta löytyisi vaikka metsästys kortti niin olisi mahtavaa.. Hän toivoo herätysliikkeissä käytävän sisäistä keskustelua siitä, miten päästäisiin eteenpäin virkakysymyksestä ja pois ”nurkasta”. Yrittäjäperheen vesa oli jo pienestä pitäen rakastanut koiria. Vuonna 2021 hän alkoi vetää kennelvierailuja ja sen jälkeen myös koirasafareita. ”Vaikka koirat jaksaisivat juosta enemmänkin, työskentely uusien ihmisten keskellä on niille henkisesti raskasta”, hän kertoo. tammikuuta 2025 LUKEMISTO PAULIINA MÄKI Syntynyt 1997 Ilmajoen Koskenkorvalla. ”Haluan tehdä tätä työtä vielä pitkään ja kehittää yritystä”, hän kertoo tulevaisuuden haaveistaan. Lomaa Mäki puolisoineen viettää toukokuussa, jolloin talvikausi Lapissa on päättynyt, eivätkä kesävieraat ole vielä saapuneet. Siperianhusky Cristal pääsi omistajansa Pauliina Mäen kanssa kotaan tulistelemaan. ”Suomi seuraa kansainvälistä trendiä: suuressa osassa Euroopan maita jäätiin jälkeen viime vuodesta, koska Hollywood-elokuvat eivät menestyneet tavalliseen tapaan”, kertoo Suomen Filmikamarin toimitusjohtaja Tero Koistinen tiedotteessa. paino. Paluumuuttohaaveita ei kuitenkaan ole. ilmoittele itsestäsi. ”Olen onnellinen, että lähdin”, Mäki muistelee. ”Minulla on korkeat hinnat”, yrittäjä toteaa ilme värähtämättä. Osa herätysliikejärjestöistä julkaisi hiljattain Kirkkokansa-nimisen nettisivuston, johon on koottu eri jumalanpalvelusyhteisöjä. Tämä porukka ei ole kuitenkaan yhtenäinen porukka. Brittiperhe on tulossa valjakkoajelulle vartin päässä, kun hän tajuaa, että moottorikelkasta on bensa loppu. Vanhemmat astuvat jalaksille ja lapset peitellään kelkan vällyihin. Asuu Ivalossa avopuolisonsa kanssa. Iloitse siitä.” Piispa näpäytti herätysliikkeitä JANICA PÖRHÖNEN. Pohjois-Savo 50 30924 Hei, etsinnässä olisi mukavaa seuraa kaikkeen tekemiseen. Miten yritys kannattaa. Omista lapsista hän ei ainakaan toistaiseksi haaveile. Laajasalon mukaan herätysliikkeiden pitäisi nähdä, mitkä asiat ovat tärkeitä kirkossa. Hänen äitinsä kuoli syöpään. Suosittu somevaikuttaja. Kesäisin Mäki matkustaa yleensä kotiseudulleen
KATI SUSI KATI SUSI Sulan maan aikana mainarin työtä pääsee kokeilemaan avolouhoksella, talvella vierailijat saavat kaivaa katetulla alueella. Sunnela korostaa, että ametistikaivos on toiminnassa oleva jalokivikaivos, jonka toiminta kaivospiirillä on kaivoslain alaista. 044381 7229 Ostetaan koko Suomi puimurit: M-F, Deutz-Fahr, Sampo, Claas, JD, Volvo leikkuupuimurit. Käy myös ilman kylvöyksiköitä. Uusien käsineiden varjeleminen unohtuu ensi minuuteilla, nyt ollaan ametistin etsinnässä oikealla kaivosalueella. 045 2570399 Ennustajat. 046 859 0112, simo.jokinen@nhk.fi Kahvitarjoilun lisäksi Snellman ja Valio tarjoilevat tapahtumassa pientä välipalaa. Henkilökohtaiset LAADUKASTA SATOA EBENAREHUVIRNA SOMTRIKEVÄTRUISVEHNÄ BALDERHERNE www.naturcom.fi 08 270 7200, 02 762 6200 Muut Muut tuotteet Tapahtumat Maaja metsätaloustuotteita Tässä kohteessa: Robora -pihatto 6-rivisellä sivupöytä -pohjaratkaisulla 3 x Lely A5 Astronaut -lypsyrobotti 2 x Lely Discovery -puhdistusrobotti Bufferisäiliö 800 litraa Tervetuloa tutustumaan Sonkajärvelle Kaijanmäen tilalle Robora -pihattoon, joka on varusteltu nykyaikaisin lypsyrobotein sekä pihaton pienautomatiikalla. Lampivaaran laelta käydään sisään ametistikaivokseen. Kestävän matkailun periaatteella täällä on kasvunvaraa sadoiksi vuosiksi eteenpäin”, Sunnela toteaa. 019 419 428 Ostetaan Palveluja halutaan Talouspalvelut TALOUSHALLINNON OHJELMAT TILITOIMISTOT Halutessasi mukaan teemapalstalle, soita 040 720 7981 / Myyntimestarit Oy www.tilitoimistourholin.fi MODERNIT, REAALIAIKAISET MODERNIT, REAALIAIKAISET TILITOIMISTOPALVELUT TILITOIMISTOPALVELUT LÄHELLÄSI! LÄHELLÄSI! P. 010 319 5800 Pirttisen tie 245, 62435 PIRTTINEN Puh. P. 050 5533 212 www.tilitoimistopirttinen.fi Ajansäästöä ja helppoutta taloudenpitoon! www.suonentieto.. Noin 30 000 vierailijaa löytää vuosittain tiensä keskellä Pyhä-Luoston kansallispuistoa toimivaan Lampivaaran ametistikaivokseen. 2,37 €/min. 0400763201 Pohjanmaan Ylijäämätuote Trans Farmin viljelypäivät järjestetään neljällä paikkakunnalla: Ti 28.1. Kerro se MT:n ilmoitusautomaatin avulla MT.FI/ilmoita Vilaus koko Suomen uutispäivään MT.FI/uutiskirje Lataa MT:n sovellus sovelluskaupastasi!. Osoite: Kaijanmäentie 77, 74300 Sonkajärvi Lisätiedot: Simo Jokinen / NHK, p. Jalokiviä tuottava kaivos toimii matkailun ehdoilla Pelkosenniemen ja Sodankylän rajamailla Lampivaarassa kaivosyhtiön toimintaperiaatteet poikkeavat alan yleisestä toimintatavasta. ajoneuvoihin pitä vät ja kestävät GripXliukuesteket jut. Kouvola, XAMK ammattikorkeakoulu La 1.2. Hä me ja lähialueet. AbraNueva PL 13 00561 Hki. 040 4177 292 TEEMU Kuntosalilaitteet. www.maakoneet.com Suomalainen yritys, AAA-luottoluokitus. Mutta nyrkissäni on kaunis, ihan itse löydetty ametistikide, joten viis rukkasista. Riihimäki, HAMK ammattikorkeakoulu Tilaisuudet ovat samansisältöisiä ja kestävät klo 9 15. Ota yhteyttä! Vahvaa erikoiskasviosaamista Koneita Klapisäkit ja muut suursäkit ZYMOTEC OY p. Parikymmenpäinen matkailijaryhmä ryhtyy innokkaasti etsimään aarretta ametistivaltaukselta. P. Mies Armanin puvussaan kävi selälleen ja teki hiekkaenkeleitä. Traktorit kaikki merkit, kurottajat, sekä muut maatalouskoneet. Omat uudet, kauniit käsineeni ovat mainarihetken jälkeen entiset. 0400745292 0400 933 530 varaosat@agrimaa.fi VARAOSAKAMPANJA: kaikki Sekon varaosat -15% . 045352 1212 Rypsinsiementä karjanrehuksi luomukelpoinen 20tn. ARCTIC AMETISTI Oliko jotain asiaa. 0400451900 Moottorikelkkojen tuulilasit, ym varaosat. YLEISNURMI SATONURMI REHUNURMI HIILINURMI VIHERLANNOITUSNURMI P. Claas, Welger, Krone, J-D paalaimet. P. Yritys on toiminut nykymuodossaan reilut 30 vuotta, mutta violetit jalokivet, ametistit, ovat kiteytyneet tunturiketjun sisällä noin kaksi miljardia vuotta sitten. Lampivaaran ametisteja ei myydä raaka-aineeksi, vaan kaikki jalokivet kaivetaan kesäkaudella avolouhoksesta käsin ja jalostetaan koruiksi. 0400 777 192 TAISTO P. Kansallispuiston keskellä luonnon varjelu ihmisen aiheuttamalta kuormitukselta on välttämättömyys. 0400882090 siemenkauppaa.fi Kuntosalilaitteet. P. Viimeisin jääkausi myllersi ja madalsi Lapin suurvuoristoa niin rajusti, että aiemmin vuorten uumenissa piillyttä ametistia alkoi vuosituhansien saatossa paljastua maan pinnalle. Jo satoja vuosia ovat paikalliset asukkaat ja kulkijat keräilleet ametisteja sekä ametistin lisäksi valkoista lumikvartsia ja tummaa savukvartsia sisältäviä ”shamaanikiviä” Lampivaaran rinteiltä. P. Yhden nyrkkiin mahtuvan jalokiven saa ottaa vierailulta mukaansa. Sunnela kertoo, että yrityksen strategian ydintä on luonnon ja ihmisen kunnioitus sekä aitous. Vierailijat ovat iästä riippumatta spontaanisti innostuneita ametisteja kaivaessaan.” Kari Sunnelan mieleen on jäänyt erityisesti kansainvälisen lääkärikongressin kaivoskäynti. 045– 8865 152 Ostetaan Kovapaalaimia; Pyöröpaalimia ja Auroja myös rikkinäiset P.0413636049 Ostetaan kaikki Kylvökoneita Simulta 200,250,2000,2500; Tume;Juko Puh.0413636049 Pieni hakku kädessä, siivilä toisessa ja edessä pölyinen avolouhos, josta voi löytää jalokiven. Oy KrsTrans Ab, 64300 Lapväärtti. klo 10 –14 Myydään Haemme puunkorjuuketjua Lep pävirran kunnan alueelle ympä rivuotisella sopimuksella. Laadukkaat, hiljaiset, monipuoliset paineilma käyttöiset laitteet 12kpl. Katso ohjelma ja ilmoittaudu Sinulle sopivimpaan tilaisuuteen: www.transfarm.fi Trans Farm Oy 019 779 620 www.transfarm.fi Trans Farmin viljelypäivät 2025! Hamppu ja Kumina näyttävät todella tykkäävän sinusta Olemme tukenasi aina viljelyn aloittamisesta sadon myyntiin. tammikuuta 2025 LUKEMISTO SIEMENET JUNTTILASTA! ENSI KEVÄÄLLE SIEMENET: KAURAT, OHRAT, VEHNÄT, HERNEET, MYÖS VIHANTAAN RÄÄTÄLÖIDYT NURMISEOKSET UUDET HiiSi-NURMISEOKSET® MYÖS LUOMUTILOILLE KAIKKI! JUNTTILAN TILA, SASTAMALA PYYDÄ TARJOUS VERKOSSA: WWW.JUNTTILANTILA.FI TAI SOITA MEILLE: P. ”Bisnesihmiset ovat ihmetelleet, miksemme lyö ametistiesiintymää rahoiksi. Reilun miljoonan euron liikevaihtoon yltävän yrityksen päätuote on elämysten tarjoaminen Lapin-kävijöille. Laadukkaat David sarjan laitteet 12kpl. nhk.fi/tapahtumat Robora-pihaton avoimet ovet, Kaijanmäen tila Sonkajärvi, perjantaina 24.1. Jyväskylä, Ammattiopisto Gradia To 30.1. Myös varaosapuimurit / traktorit. ”Ametistikaivoksella oli pienimuotoista matkailutoimintaa 1980-luvun puolivälistä alkaen. Osallistujille tarjoamme aamukahvin ja lounaan. Varaosia ja tarvikkeita Moottorikelkan reen teräksisiä ja lasprofiileja sekä jalasmuoveja. Tuotteet myydään yrityksen ametistikaupassa Luoston keskustassa ja verkkokaupassa. 0700 84777 Linda, 0700 88588 Gaia. Tarjous voimassa 28.2.2025 saakka. ”Ihminen perusluonteeltaan aarteenetsijä, joka haluaa aina löytää jotain. 0400763201 pohjanmaanylijaamatuote.fi Traktoreihin ym. Hinnat alk 25eur P. Mutta se ei ole periaatteidemme mukaista. Osta nyt! maatalouskoneet.fi Puh. 0440851071 NURMISIEMENSEOKSET mm. Mallit 95800. Hinta 4300e. P. Hinta 5600e. Kasvupotentiaali on matkailussa, jossa kävijämäärät ovat kasvaneet. Vuonna 1993 perustettiin kaivosyhtiö, jonka toiminnan pääpaino on voimakkaasti matkailussa”, kertoo Arctic Ametisti Oy:n operatiivinen johtaja Kari Sunnela. Sujuvampi arki Suonentiedon sähköisellä taloushallinnolla Koulutus ja työ Ostan vanhemman traktorin P. Koko arvovaltainen delegaatio yhtyi ilonpitoon. Oripää, Kivisali Ke 29.1. 0440851071 Ostetaan Tume Combi 7. Maaseudun Tulevaisuus 14 maanantaina 20. Me tarjoamme tietopaketin ja aarteenetsinnän yhdistelmän
(12) 12. On hyvä Välimeren puuta sipaista. Arola, robotit tilataan kemistien työpaikoille. Clinton maistuisi zombillekin! (4) VINKKEJÄ! Piilosanavihjeessä tulee olla ratkaisusanalle (jonka kirjainten määrä on vihjeen perässä suluissa) sekä suora vihje että piilosanamainen osa, mutta ne eivät aina ole peräkkäin vaan saattavat olla lomittain. Ah, runsas on tuntemusten kirjo, kun tauti meinaa iskeä. Maaseudun Tulevaisuus 15 maanantaina 20. approbatur, ensimmäinen, ensiluokkainen, aari tms. (7) 17. Lehden suurin korvausvastuu ilmoituksen julkaisussa sattuneesta virheestä tai poisjäämisestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Vihjeissä on anagrammeja (kirjaimien uusi järjestys), kätköjä (sana luettavissa suoraan lauseesta) ja erilaisia sanaleikkejä, vaikkapa karuselli on myös karu selli, vihje: Pyörivä hedelmätön istumapaikka. viestimedia.fi/tietosuoja ILMOITUSMYYNTI Puhelin: 020 413 2321 (arkisin kello 8–16) Sähköposti: ilmoitus@mt.fi Ilmoitusautomaatti: MT.FI/ilmoita viestimedia.fi/mainostajalle Ilmoitusten viimeiset jättöajat: • maanantain lehteen perjantaina kello 10.00 • keskiviikon lehteen maanantaina kello 16.00 • perjantain lehteen keskiviikkona kello 16.00 Lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista, jos ilmoitusta ei voida julkaista määrättynä päivänä. (8) 14. Koirakoulun aidassa, kun ovat karanneet. (5) 9. viestimedia.fi/tilausehdot MT.FI/tilaa Kestotilaus jatkuu automaattisesti, ellei tilausta peruta. (5) 21. tammikuuta 2025 SUDOKUT PIILOSANA Sudoku-tehtävän 1107 ratkaisu. Laatinut sanaris.fi / Erkki Vuokila. (5) 18. kääntymiseen, palaamiseen tai ylösalaisin oloon tai peiliin liittyvät sanat voivat viitata siihen, että vastauksessa luetaan ainakin joku sana väärinpäin. (9). PALVELUNUMEROT Puhelun hinta on normaali matkapuhelinmaksu (mpm) tai paikallisverkkomaksu (pvm). Seppelepä, sitten ehkä sytyn, mutta limpusta jää jäljelle vain vähän. Sano uudelleen: ei palamisjäännöstä. tammikuuta 2025 PÖYRÖÖT KALKKARO VIIVI JA WAGNER VÄINÖ FINGERPORI MUSTA HEVONEN KAMALA LUONTO VENETSIJÄRVI JULKAISIJA Viestimedia Oy Puhelin: 020 413 2155 Postiosoite: PL 440, 00101 Helsinki Käyntiosoite: Simonkatu 6, Helsinki viestimedia.fi ISSN 1458-8021 Tarjottu tai tilattu aineisto hyväksytään julkaistavaksi sillä ehdolla, että julkaisija saa korvauksetta käyttää sitä uudelleen toteutustai jakelutavasta riippumatta sekä luovuttaa oikeutensa edelleen ja muokata aineistoa hyvän tavan mukaisesti. Sudoku-tehtävän 1132 ratkaisu. (13) 5. Vaakasuoraan: 1. Tähän lehteen käytetty puu on peräisin kestävästi hoidetuista metsistä, valvotuista kohteista tai on kierrätettyä. (7) 10. (12) Pystysuoraan: 1. (4) 13. Iltapäivälehtijärjestykset ampuma-aseisiin. A on esim. PAINO Lehtisepät Oy, Varkaus. Arvioni on 1001. (7) 20. Tilaus laskutetaan valitun laskutusjakson alussa kulloinkin voimassa olevalla hinnalla. (8) 11. viestimedia.fi/hinnasto Osoitelähde: Viestimedia Oy:n asiakasrekisteri Viestimedia Oy voi käyttää tilauksen yhteydessä saamiaan yhteystietoja samankaltaisten tuotteidensa sähköiseen suoramarkkinointiin sekä asiakasviestintään. Heureka! Haapajärvi! Nyt tajusin! (4) 6. Nainen Hitlerin rinnalla, mutta Saab Raunon ohjaama. (4) 16. Psoriaatikko ohut Iita ongelmineen. Paraskin sanoja, kun tarjoat noin pientä säilytyspaikkaa. Tuoksut nousevat kuin kuivat paikat sun rintaan. (12) 8. (8) 19. Huomautukset on tehtävä kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. Asiavirheestä ilmoittaminen: lähetä oikaisupyyntö sähköpostilla toimitus@mt.fi PELIT & SARJAKUVAT Maaseudun Tulevaisuus 15 maanantaina 20. Et huoneiden välistä eristettä näe etsiä etkä taida kuullakaan sieltä mitään. Karjalaisen kompressori. Täytä ristikko siten, että jokaisella pystyja vaakarivillä ( ja paksuilla viivoilla rajatuissa 3 x 3 laatikoissa) on jokainen luku yhdestä yhdeksään. (8) 4. Huudettiin käyttämättömät. Olisipa napero täällä. Sähköisten suoramarkkinointija asiakasviestien lähettämisen voi kieltää toimimalla viesteissä olevien ohjeiden mukaisesti tai ottamalla yhteyttä asiakaspalveluun. Täytä ristikko siten, että jokaisella pystyja vaakarivillä ( ja paksuilla viivoilla rajatuissa 3 x 3 laatikoissa) on jokainen luku yhdestä yhdeksään. Tilaukset toimitetaan force majeure -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset yms.). Itämaisena duunarina annoit nimen herkuttelijoille. (5) 3. Vihjeissä käytetään usein lyhennyksiä. Tee itse tarpeeksi laajat aulat! (7) 7. Ajaa kaaraa Heta rannikolla. Rikki konttosävyt, mutta yritämme tyylitellä taitavasti. Esim. (12) 2. Lehti ei ole korvausvelvollinen, jos lehden lähettäminen tilaajalle keskeytyy lakon tai muun ylivoimaisen esteen vuoksi. Maaseudun Tulevaisuuden kestotilaus sisältää painetun lehden lisäksi käyttöoikeuden kaikkiin MT.FI-sivuston sisältöihin ja palveluihin, Maaseudun Tulevaisuuden ja sen liitteiden (Kantri, MT Metsä ja Suomalainen Maaseutu) näköislehtiin sekä näköislehtien mobiilisovellukseen. (13) 15. Onko Make huomannut ylistäneensä vain itseään?. Kerran ja vain kerran! Apua Sudokun ratkaisuun osoitteessa: www.sudoku.org.uk Taso: Vaikea Tehtävä numero 1133. ASIAKASPALVELU Puhelin: 020 413 2277 (arkisin klo 8–21) Sähköposti: asiakaspalvelu@viestimedia.fi viestimedia.fi/asiakaspalvelu Asiakaspalvelu auttaa tilauksiin, laskutukseen ja digituotteiden käyttöön liittyvissä kysymyksissä. Edellinen ratkaisu. Kerran ja vain kerran! Apua Sudokun ratkaisuun osoitteessa: www.sudoku.org.uk Taso: Keskivaikea Tehtävä numero 1108
ensi yö Helsinki -2 Turku -3 Jomala +1 Pori -4 Kankaanpää -6 Tampere -6 Jokioinen -6 Lahti -7 Kouvola -7 Lappeenranta -8 Mikkeli -9 Ilomantsi -15 Joensuu -14 Kuopio -13 Lapinlahti -14 Viitasaari -9 Jyväskylä -8 Seinäjoki -6 Kauhajoki -6 Kokkola -7 Ylivieska -11 Kajaani -17 Oulunsalo -13 Pudasjärvi -23 Suomussalmi -19 Kuusamo -18 Rovaniemi -22 Pello -23 Salla -22 Sodankylä -24 Kilpisjärvi -19 Utsjoki -15 ti -2 -3 +1 -4 -6 -6 -4 -6 -6 -7 -8 -15 -12 -11 -11 -9 -8 -7 -7 -7 -9 -12 -10 -16 -17 -18 -15 -14 -21 -24 -15 -23 ke +2 +1 +2 +1 ?0 -3 -4 -9 -7 -6 -8 -7 -5 -4 -3 -6 -8 -10 -9 -9 -11 -13 -11 -13 -12 -14 -17 -16 to ?0 -1 +1 -2 -3 -4 -2 -3 -2 -3 -5 -7 -7 -7 -8 -6 -5 -5 -4 -5 -6 -10 -8 -13 -10 -12 -12 -15 -14 -15 -13 -14 pe +1 +2 -1 -2 -1 -1 -1 -1 -2 -3 -4 -4 -4 -5 -5 -2 -4 -3 -3 -6 -7 -6 -8 -9 -11 -11 -14 -11 -13 -8 -10 la ?0 ?0 +2 -2 -3 -3 -2 -2 -1 -2 -2 -4 -3 -3 -4 -5 -3 -4 -3 -4 -4 -6 -6 -6 -6 -9 -10 -12 -9 -11 -9 -15 Sadeluokituksessa on kaksi intensiteettiluokkaa. Nämä yhdistämällä määritettiin sähköverkon vikaantumisesta aiheutuvien kustannuksien kasvu vuoteen 2050 mennessä. vuonna 2006 -43,6°C Kittilä Lämpimintä 20.1. klo 13.57 Tänään Huomenna Luonnon lumen syvyys (cm) 19.1.2025 klo 08 Talven tilanne 20.01.2025 Keskimääräinen roudansyvyys* ( cm ) * Lähde Suomen ympäristökeskus MT SÄÄ Ilmoitus tähän. Tykkylumen kertymisen puustoon on arvioitu kasvavan merkittävästi osassa Suomea ilmastonmuutoksen myötä. >100 cm 60-100 cm 40-60 cm 40-60 cm 20-40 cm 10-20 cm 1-10 cm <1 cm Tuhotun raakun arvo yli kaksinkertaistuu Ympäristöministeriö esittää muutoksia luonnonsuojelulain rauhoittamien eläinten ja kasvien arvoihin. ”Aikaisempaa tutkimusta vaikutuksen suuruudesta ei kuitenkaan ollut, joten tässä hankkeessa selvitettiin tarkemmin, miten roudan väheneminen näkyisi sähköverkon vikaantumisessa ja nousevatko viankorjauskustannukset merkittävästi”, Räisänen kertoo. Mikäli routa-aika merkittävästi pienenee, sähkökatkojen määrä kasvaa. mennessä. Lisäksi taloudelliset seuraamukset usein ennaltaehkäisevät rikkomuksia. Lähde: LUT yliopisto ”Riski tykkylumihäiriöille kasvaa merkittävästi osassa Pohjoisja Itä-Suomea.” Routatilanne 15.1.2025 Timo Filpus Lähde: Karttapalvelu. Esimerkiksi entistä uhanalaisemman jokihelmisimpukan eli raakun arvo nousisi 589 eurosta 1469 euroon. mennessä. ”Hyvänä esimerkkinä oli loppusyksyn Jari-myrsky, joka aiheutti merkittävän määrän sähkönjakelun häiriöitä maan ollessa edelleen laajalti sulana.” Lumikuormien osalta ilmastonmuutoksen vaikutukset vikaantumiseen ovat hankkeen alustavien tulosten perusteella mahdollisesti suuremmat. Aurinko nousee Helsingissä kello 9:02 ja laskee kello 16:00 Oulussa kello 9:44 ja laskee kello 15:13 Utsjoella kello ja laskee kello 11:17 13:29 -1 -7 -0 -7 -1 -11 -2 -15 -5 -15 -3 -8 -8 -22 -4 -19 -11 -19 -12 -21 -8 -18 -5 -13 +0 -11 -5 -12 -11 -16 3 8 5 -7 -8 -4 -6 -9 -11 -12 -17 -10 -14 -6 -8 -12 -23 -13 -21 -14 -19 -15 -24 -14 -19 -10 -12 -7 -9 -8 -10 -16 -25 9 13 13 Äärihavainnot Lämpimintä eilen klo 12 +6,5°C Vaasa Kylmintä 20.1. Käytössä oli myös Ilmatieteen laitoksen tuottamat skenaariot routapäivien vähenemisestä ja lumikuormien muutoksesta tulevaisuudessa. klo 12 Sadesumma 30 vrk ( mm ) Poikkeama keskimääräisestä Sääsymbolit Havaintoasema Roudansyvyys poikkeama* ( cm ) Lumikuorman poikkeama* ( kg/m ) 2 Jomala -8 Hki-Vantaa -2 Turku -8 Jokioinen -9 Utti -4 Niinisalo -2 Jyväskylä -5 Kauhava +4 Joensuu +1 Ylivieska -2 Kuhmo +4 Pudasjärvi +5 Pello +12 Salla +14 Ivalo -16 -23 -30 -25 -16 -26 -24 -21 -30 -50 -24 -64 -70 -60 -22 40 * Lähde: Suomen ympäristökeskus Ennuste luotu: 19.1. Routa suojaa sähköverkkoa Tuuli on merkittävä syy ilmajohtoverkkojen sähkökatkoihin. Lisäksi käytössä oli maaperä-, puustoja sääaineistoja, joiden avulla mallinnettiin roudan vaikutusta sähkönjakelun vikaantumiseen. Uudistetulla asetuksella säädettäisiin arvot 479 rauhoitetulle lajille, joista 321 on eläinlajeja ja 158 kasvilajeja. KATJA LAMMINEN. Pohjoisessa Suomessa valkovuokon poimimisesta voi ropsahtaa 18 euron sakko. Lämpötila on -1 ja -9 asteen välillä, pohjoisessa -8 ja -20 asteen välillä. Suomessa suurin osa sähkönjakeluverkon keskeytyksistä johtuu myrskyistä ja lumikuormista, jotka kaatavat linjoille puita ja oksia. TAMMIKUUTA 2025 NRO 7 20 15 10 5 2 1 100 80 60 40 20 10 1 +3 -3 yli 100 60-100 40-60 20-40 10-20 1-10 alle 1 yli 140 120-140 80-120 60-80 40-60 20-40 alle 20 Lähiajan sää Lähes koko maassa on poutaa ja selkeää, myöhemmin iltapäivällä maan länsiosassa runsaampaa pilvisyyttä. Eteläisessä Suomessa muutokset ovat kuitenkin vähäisiä tai lumikuormat jopa aavistuksen vähenevät.” Lumikuormien vaikutusta tulisikin tutkia Räisäsen mukaan tarkemmin kuin tässä hankkeessa päästiin tutkimaan. Tuuli on enimmäkseen heikkoa, idässä ja pohjoisessa luoteistuuli on paikoin kohtalaista. ”Maltilliset vaikutukset johtuvat enimmäkseen siitä, että routapäivien vähenemin on kuitenkin melko hidasta (30– 40 päivää 30 vuodessa), mikä lisäisi todennäköisyyttä myrskytuulen osumiselle roudattomaan aikaan noin 10 prosentilla 2050-luvulla.” Suurhäiriöihin johtavat myrskytuulennopeudet ovat kuitenkin Suomessa harvinaisia myös tulevaisuudessa. Hankkeessa pääpaino oli roudassa, mutta hankkeessa tehtiin myös karkeat arviot lumikuormien muutoksien vaikutuksesta. Sähkönjakeluun kohdistuu useita häiriötekijöitä, joista tuulet ovat yksi yleisimmistä. Ota yhteyttä: Ilmoitus@mt.fi Kestotilaajana hyödyt eniten! Seuraa maaseutua MT.FI Visakoivua tarjolla! metsa.fi/visa Katso myyntierät ja lisätiedot, ja jätä tarjous 27.1. ”Toki roudan väheneminen lisää todennäköisyyttä, että myrskytuulet osuvat roudattomaan aikaan, jolloin routa ei ole rajoittamassa sähkönjakelun vikamääriä.” Tämän seurauksena suurhäiriötilanne syntyy herkemmin ja yksittäisinä vuosina. Kuvassa viime marraskuun Jari-myrskyn tuhoja. HARRI KALLIO-KURSSI RAMI MARJAMÄKI TUTKIMUSTAPA Mallinnuksen pohjana käytettiin verkkoyhtiöiltä saatuja vikatilastoja. Esimerkiksi isokissankäpälän tuhoamisesta voisi joutua pulittamaan 935 euroa, kun taas kynäjalavan hinta on 452 euroa. Nykyinen asetus kattaa 286 luonnonsuojelulailla tai -asetuksella rauhoitettua eläinlajia. ”Tutkimuksessa havaittiin, että maan ollessa riittävän syvässä roudassa sähköverkon vikatapahtumat jopa yli puolittuvat tavanomaisesta myrskytuulien aikana.” Mallinnuksen mukaan routapäivien vähenemisellä on kuitenkin lopulta melko maltillinen vaikutus vikamääriin, jotka kasvavat noin 10 prosenttia. Visakoivua tarjolla! metsa.fi/visa Katso myyntierät ja lisätiedot, ja jätä tarjous 27.1. Ilmastonmuutoksen myötä talvista voi tulla kuitenkin entistä leudompia ja Ilmatieteen laitos on arvioinut routapäivien vähenevän koko Suomessa noin 30–40 päivällä vuoteen 2050 mennessä. Tutkimuksen perusteella sähköverkkoyhtiöt saavat lisätietoa ilmastonmuutoksen vaikutuksista verkkoliiketoimintaan ja pystyvät ottamaan verkkoympäristössä tapahtuvat muutokset paremmin huomioon pitkän aikavälin suunnitelmissa. Myrskyvarmuuden investoinnit vähentävät näitä vaikutuksia entisestään. Vaikutus sähkönjakelun kustannuksiin pitkällä aikavälillä jää muutamaan prosenttiin. Lausuntokierrokselle lähtevässä asetusluonnoksessa annetaan ensimmäistä kertaa euromääräiset arvot myös rauhoitetuille kasvilajeille. Vastaavasti valkoselkätikan, jonka tilanne on pitkäjänteisen suojelutyön ansiosta merkittävästi parantunut, arvo laskisi 4037 eurosta 1665 euroon. vuonna 1999 +7,3°C Jomala Sateisinta toissa päivänä 4,5 mm Kilpisjärvi 5 vrk:n sääennuste 20.1.–25.1. Ennuste päivisin klo 14. ”Yleisesti voidaan todeta, että riski tykkylumihäiriöille kasvaa merkittävästi osassa Pohjoisja Itä-Suomea. Metsäalan tutkimuksissa on havaittu että kylmällä ajanjaksolla maan ollessa roudassa puuston kaatumisriski on paljon pienempi, koska routa sitoo puun juuria tehokkaasti maahan. Tämä selviää tutkijatohtori, projektipäällikkö Otto Räisäsen tutkijaryhmän raportista Lappeenrannan LUTyliopistossa. Rauhoitettujen lajien hinnoittelu helpottaa tuomioistuimia määräämän sanktioita tapauksissa, joissa rauhoitusmääräyksiä on rikottu. Odotettavissa on myös isoja muutoksia lumikuormissa. Sade-ennuste (mm) 20.1.–22.1. MAANANTAINA 20