On erittäin ikävää, että perilliset sysäävät vaikeasti realisoitavan tai huonokuntoisen kiinteistön valtiolle”, Vallioniemi sanoo. Asunto on ollut tyhjillään isän kuolemasta asti, ja sen kohtalo on edelleen auki. Malliin kannattaa siirtyä heti. Asia selviää Tilastokeskuksen tilastoista, jotka koskevat vuoden 2021 perintöosuuksia. Rajaus vaatii aikaa ja rahaa. Alle 40-vuotiaista viljelijöistä 44 prosenttia olisi kiinnostunut kokeilemaan kierrätyslannoitteita ja kuusi prosenttia käyttää niitä jo. Perinnöt pienentyvät maaseudulla Perintövarallisuuden kuihtuminen koskettaa nyt ja tulevaisuudessa maantieteellisesti suurinta osaa Suomea. LUKEMISTO | Sivu 17 57 prosenttia viljelijöistä ei halua käyttää tilallaan kierrätyslannoitteita, kuten biokaasutai kompostointilaitosten tuottamia lannoitteita ja maanparannusaineita. Suomi on alueellisesti hyvin eriarvoistunut perinnöissä. Yli puolet viljelijöistä ei tahdo kierrätyslannoitetta Joulukinkkujen myynti on kasvanut viime vuodesta, K-ryhmä arvioi. Se voi selittää, miksi moni ei ole niistä innostunut, arvioi johtava asiantuntija Sari Luostarinen Luonnonvarakeskuksesta. UUTISET | Sivu 10 JUSSI VIERIMAA Sussie Strandberg on yrittänyt myydä isältä perinnöksi saamaansa omakotitaloa yli viisi vuotta Kemiönsaaressa. Ely-keskus voi rajata raakkuesiintymän suojeluun, jolloin maanomistaja saisi siitä korvauksen. Mitä suurempi tila ja nuorempi viljelijä, sitä myönteisemmin kierrätyslannoitteisiin suhtaudutaan. PERJANTAINA 20. Sen sijaan esimerkiksi Kainuussa perintöjen keskiarvo oli vain 25 918 euroa. Olen käyttänyt ja aion jatkaa niiden käyttämistä Olen käyttänyt, mutta en aio jatkossa käyttää niitä En ole käyttänyt, mutta kiinnostaisi kokeilla En ole käyttänyt enkä aio jatkossakaan käyttää En osaa sanoa Timo Filpus Lähde: Kantar Agri Oy Nuoret viljelijät ja yli sadan hehtaarin tilat ovat muita kiinnostuneempia kokeilemaan kierrätyslannoitteita. Koko maan keskiarvo oli 45 038 euroa. Tuottajat jäivät tilanteessa tyhjän päälle. Yli sadan hehtaarin tiloista 13 prosenttia on käyttänyt kierrätyslannoitteita ja aikoo käyttää niitä jatkossakin. Erot maakuntien sisällä ovat merkittävät. Tämä vaihtoehto tulee monelle mieleen, jos perittäväksi jää purkukuntoinen kiinteistö. Keskimäärin perinnöt ovat suurempia kaupungeissa kuin niiden kehyskunnissa ja maaseudulla. Helppouden tavoittelu lisää myös viipaloitujen kinkkujen suosiota.. Kolmannes viljelijöistä on kiinnostunut kierrätyslannoitteiden käyttämisestä. UUTISET | Sivu 3 27% 6% 2% 55% 10% Oletko käyttänyt tilallasi viime vuosina kierrätyslannoitteita kuten biokaasutai kompostointilaitosten tuottamia lannoitteita tai maanparannusaineita. JOULUKUUTA 2024 NRO 146 PERUSTETTU 1916 – 108 VUOTTA KOKO SUOMEN ASIALLA MT.FI IRTONUMERO 4,20 € MT.FI Jätä metsä sata puuta tiheämmäksi Uudet mallit suosittelevat jättämään ensiharvennuksessa sata runkoa enemmän kuin aiemmin on opastettu. Perintöjen keskiarvo oli vuonna 2021 Uudellamaalla 65 020 euroa. Valtiokonttorin johtava lakimies Marjukka Vallioniemi kertoo, että perinnön luopumisia on valtiolle tullut tänä vuonna 41 marraskuuhun mennessä. LUKEMISTO | Sivut 15–16 Pikkukinkkujen suosio kasvaa PETTERI KIVIMÄKI Yhä useamman joulukinkku on pieni ja luuton, kertoo jyväskyläläisen Mestarin Herkun lihamestari Pasi Tietäväinen. ”Perinnöstä luopumiset ovat huolestuttavasti lisääntyneet. UUTISET | Sivu 6 Rajauspäätökset mahdollisia. Valtiolle päätyneet kiinteistöt pääasiassa myydään tai luovutetaan kunnille. UUTISET | Sivu 8 Takaisinperintä uhkaa maisematukia UUTISET | Sivu 9 Nettiyhteyksistä valitettu Traficomille UUTISET | Sivu 4 Yhteisöllisyys yllätti Lapissa JOUNI PORSANGER Isa Tuurin perheen unelmakoti löytyi Pelkosenniemeltä Itä-Lapista. Täysi-ikäinen ihminen voi aina kieltäytyä perinnöstä. Tulos selviää Maaseudun Tulevaisuuden Kantar Agrilla teettämästä viljelijäkyselystä. UUTISET | Sivu 11 Salmonellavakuutus maitotilojen huoli Vakuutusyhtiö irtisanoi Keski-Pohjanmaalla Kaustisen osuusmeijerin ryhmävakuutuksen yllättäen. 29 prosenttia yli sadan hehtaarin tiloista on kiinnostunut kokeilemaan niitä. Perintöjen keskiarvot ovat huomattavasti muuta maata korkeampia suurten kaupunkien kuten Helsingin, Tampereen ja Turun alueilla. Valtiokonttorissa ei iloita perinnön luopumisista valtiolle. Viljelijöillä on kierrätyslannoitteista ja niiden riskeistä paljon kysymyksiä
Taloudellisten menetysten ohella väärennökset voivat pahimmillaan vaarantaa kuluttajien terveyden, aiheuttaa vammoja tai jopa kuoleman. Eduskunta hyväksyi sairaalaverkon leikkaukset tiistain ratkaisevassa äänestyksessä äänin 101–96. Näyttää selvältä, ettei hallituksen alijäämätavoite toteudu. Suorien taloudellisten menetysten ohella ne vääristävät kilpailua, kun esimerkiksi alkutuotantoa ja jalostusta koskevia lakisääteisiä vaatimuksia tai elintarvikeketjussa työskentelevien ihmisten oikeuksia kierretään. Myös Antti Kankaan (ps.) ja Janne Heikkisen (kok.) jääminen äänestyksestä pois osoitti siviilirohkeutta, jota perussuomalaisten ja kokoomuksen puoluekoneisto ei ansioristeillä palkitse. Ruokarikos vahingoittaa koko ketjua PÄÄKIRJOITUS P ääministeri Petteri Orpon (kok.) hallitus on tehnyt kovia talouspäätöksiä. Metropolin ulkopuolella asuu yritteliästä ja taitavaa väkeä, jota nykyisen hallituksenkin kannattaisi arvostaa. Syytä olikin. Oletettavasti liha oli matkalla ravintolakäyttöön. Kun väärennettyä tuotetta tietämättään käyttävä pettyy makuun tai laatuun, pettymyksen aiheuttama mainehaitta koituu aidon tuotteen vahingoksi. Tullin mukaan juttua tutkitaan terveysrikoksena, salakuljetuksena ja väärennöksenä. Veronmaksajat ovat tästä tuskin mielissään elinkustannusten noustessa ympäri Eurooppaa. Nyt voi käydä niin, että sitä saa, mitä tilaa. (hs.fi 17.12.) Suomeen salakuljetettujen naudanlihojen aiottua määränpäätä sen sijaan ei ole tiedossa, tai ainakaan sitä ei ole kerrottu julkisuuteen. Maaseudun Tulevaisuus 2 perjantaina 20. päivä. Silti 35 prosenttia pelkäsi susia paljon tai erittäin paljon. Verojen kiristykset, erilaiset menoleikkaukset ja työmarkkinoita koskevat päätökset eivät kuitenkaan ole horjuttaneet hallituspuolueiden kansanedustajien luottamusta hallitukseen. Kuinka monta miljardia veronmaksajien rahaa täytyy vuosittain päätyä vääriin paikkoihin, ennen kuin vastuu kannetaan. Väärentäjä käyttää myös aina korvauksetta hyväkseen aidon tuotteen eteen tehtyä markkinointityötä. Taloustilanteen lisäksi hallituspuolueiden paineita lisäävät kannatusmittaukset. Parhaimmassa tapauksessahan vastuunvapauden epäämisen uhka ohjaa ja motivoi komissiota toimimaan entistä paremmin ja läpinäkyvämmin. Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) mukaan tavoitteen saavuttaminen näyttää epätodennäköiseltä, mutta velkasuhteen kasvu sentään hidastuu vaalikauden loppuun mennessä. Kolmen kärjen jälkeen eniten mainintoja keräsivät vihreät, vasemmistoliitto ja perussuomalaiset. Onko kipuraja 10, 20 vai 30 miljardia. Kolumnin kirjoittaja on MT:n päätoimittaja. Kun tilintarkastajien raportit toistuvasti korostavat veronmaksajien rahojen päätyneen vääriin kohteisiin ja joutuneen valvonnan ulkopuolelle, on komissiolta pakko kysyä: mihin raja vedetään. YK:n elintarvikeja maatalousjärjestön FAO:n mukaan ruokaväärennökset aiheuttavat vuosittain maailmanlaajuisesti jopa 30 miljardin euron vahingot. Osa hallituspuolueiden edustajista äänesti hallituksen esitystä vastaan ja kaksi edustajaa jättäytyi äänestyksestä pois. Päätoimittaja: Jouni Kemppainen Päätoimittajan sijainen: uutispäällikkö Niklas Holmberg Toimituspäällikkö: Stina Haaso Sähköposti: etunimi.sukunimi@mt.fi Maaseudun Tulevaisuus on maaja metsätaloustuottajain äänen kannattaja. Se on elinehto mille tahansa demokraattiselle toiminalle, ja niin myös koko eurooppalaisen projektin uskottavuudelle. Eduskuntavaaleihin on yli kaksi vuotta aikaa, mutta alueja kuntavaalit ovat jo ensi vuoden huhtikuun 13. (MT 18.12.) Hallituksen taival ei ole helpottumassa, mutta oppositiollakaan ei ole syytä riemuun. Virheistä on opittava, jos haluamme rakentaa luotettavan tulevaisuuden. Välillä tiukka linja on välttämätön. Edessämme siintävät haasteet ovat valtavia: uuden monivuotisen rahoituskehyksen ympärillä pyörivät kysymykset, unionin mahdollinen laajentuminen ja elpymispaketin kaltaiset massiiviset rahoituspaketit. Tämä prosessi on EU:n itsesäätelyn ydin – demokraattinen checks and balances -mekanismi, joka on suunniteltu pitämään päättäjät vastuussa. Leikkausten, veronkorotusten ja säästöjen avulla tavoitetta on vaikea saavuttaa, apuun tarvittaisiin talouskasvua. Ensi vuodelle pankki ennustaa 0,8 prosentin kasvua ja seuraavana vuonna kasvun ennakoidaan olevan 1,8 prosenttia. Vaikka eduskuntavaaleihin on aikaa yli kaksi vuotta, seuraavan hallituksen pohjaa pohditaan varmasti jo puolueissa ja myös äänestäjien keskuudessa. Nyt on viimein aika herätä. Vaikka ruokarikosten torjuminen onkin todennäköisesti loputonta kilpajuoksua yhä uusia kohteita ja keinoja keksiviä huijareita vastaan, kansalliset ja EU-viranomaiset eivät saa antaa sen edessä tuumaakaan periksi. (MT 18.12.) Nyt kiinni jääneet erät ovat todennäköisesti vain jäävuoren huippu kaikesta laittomasti Suomeen tuodusta lihasta. Kiinni jääneiden lihaerien koko on kuitenkin niin suuri, että kysyntää ja ottajia laittomasti maahan tuotavalle lihalle ilmiselvästi on Suomenkin markkinoilla. Silti maakunnissa asuvia ei voi kohdella millä tavalla tahansa. Kolumnin kirjoittaja on Suomen jäsen Euroopan tilintarkastustuomioistuimessa. TIMO FILPUS. Valitettavasti se tuntuu rehellisten yrittäjien arjessa yhä kasvavana byrokratian taakkana, mikä on vain otettava vastaan ja kestettävä. Julkaisija: Viestimedia Oy Pääkirjoitukset: Heikki Tuuri, Juhani Reku, Jouni Kemppainen ja Niklas Holmberg PETRI SARVAMAA petri.sarvamaa@eca.europa.eu VIERAILIJA Joululahjatoiveeni komissiolle: lisää vastuunkantoa Yöpäivystyksistä noussut kohu heilautti Petteri Orpon (kok.) oikeistohallitusta enemmän kuin yksikään aiempi leikkauspäätös. Hallitus on kuitenkin omillakin toimillaan haitannut tavoitteen saavuttamista. Hallitus selvisi kuitenkin rimaa hipoen äänestyksestä. Yhtiön pakkauksia jäljitteleviä suklaita on päätynyt myyntiin kauppoihin ympäri maata. Taistelu rikollisuutta vastaan näkyy yhä kasvavana byrokratian taakkana. (VTV 17.12.) Jos hallitus pitää tavoitteistaan kiinni, on kevään puoliväliriihessä tehtävä uusia, aikaisempaakin vaikeampia päätöksiä. Parlamentin ja jäsenmaiden täytyy muistuttaa komissiota siitä, että sen velvollisuus ei ole vain luoda uutta lainsäädäntöä, mutta myös kannettava vastuu niiden seurauksista. Samaa harkintaa olisi voinut käyttää myös pääministeri Orpo. Osa ymmärtää myös hallituksen epätoivon, kun hyvistä uudistuksista huolimatta pelastavaa talouskasvua ei vain kuulu eikä etenkään näy. Hallituksen taival ei tule jatkossakaan helpottumaan Suuriin lupauksiin ei ole minkään puolueen syytä nyt sortua. Tilitarkastustuomioistuimen rooli EU:n tarkastusja vastuujärjestelmässä on korvaamaton. Nykyinen meno viittaa siihen, että komissio on valmis ummistamaan silmänsä virheille, kunhan kone jatkaa pyörimistään. Sairaalaverkkoa koskevat leikkaukset olivat eräänlainen taitekohta. Esimerkiksi hyvinvointialueille on odotettavissa kovia menopaineita hankalaksi ennakoiduista julkisen sektorin työmarkkinaneuvotteluista. Vaihtoehtoja nykyisille päätöksille varmaan löytyy, mutta suuriin lupauksiin ei ole minkään puolueen syytä nyt sortua. Myös maaja metsätalousministeri Sari Essayahin (kd.) ajatukset maatilojen jakamisesta kahteen kastiin (MT Live 11.12.) ovat sukua keskittävälle ja tylyn markkinalähtöiselle politiikalle. Vastaavanlaisia turhautumisia on toki löydettävissä koulujen lopettamisesta aina susiongelmaan. Kun vastuu hämärtyy, myös luottamus katoaa. Sitä ei kuitenkaan ole suuremmin lähiaikoina odotettavissa. Huomiota herätti muun muassa Luonnonvarakeskuksen ilo tutkimuksesta, jossa suomalaisten huoli susista ei olisi lisääntynyt huolimatta petojen yleistymisestä. Tässäkin asiassa on helppo nähdä maaseudun asukkaiden huolen sivuuttamista. Nyt näin näyttää käyvän. Seitsemän rohkeaa hallituspuolueiden edustajaa uskalsi tällä kertaa edustaa omia äänestäjiään hallituksen aluepolitiikkaa kohtaan. Pysyvätkö kansanedustajat silloin ruodussa. Silti sen tekemät vakavat löydökset ja suositukset EU:n varainkäytöstä jäävät turhan pienelle huomiolle, ja muutoksen sijaan komissio ja jäsenmaat jatkavat usein kuin mitään ei olisi tapahtunut. joulukuuta 2024 Maaseudun Tulevaisuus 2 perjantaina 20. Se on globaaleilla markkinoilla rehellisen yrittämisen hinta. joulukuuta 2024 PÄÄKIRJOITUS Epäjohdonmukaisuus, läpinäkyvyyden puute, heikko seuranta ja tehokkuuden olematon arviointi. Vastuunkanto ei ole vain byrokraattinen muodollisuus. Jos Suomeen lähitulevaisuudessa jää enää alle kymmenentuhatta tilaa, se on merkittävä isku maaseudun elinvoimalle ja kotimaiselle ruokaketjulle. Lähes uhkarohkeita olivat Sanna Antikainen (ps.), Markku Eestilä (kok.), Juha Hänninen (kok.), Mikko Lunden (ps.) ja Mikko Polvinen (ps.), jotka äänestivät hallitustaan vastaan. Kevään alueja kuntavaaleissa nähdäänkin jo, kuinka maaseudulla arvostetaan hallituspuolueita. Jokainen ajatteleva suomalainen toki ymmärtää hallituksen paineen saada velkaantuminen aisoihin. Vuosittainen vastuunvapausprosessi tarjoaa jäsenmaille ja parlamentille harvinaisen tilaisuuden asettaa komissio vastuuseen. Kansanedustajien harkinnan takana on todennäköisesti huoli omasta kannatuksesta, mutta kenties enemmästäkin. Varainkäytön valvonta ja rahoituksen läpinäkyvyys nousee jälleen kriittiseen asemaan ja pelissä on koko EU:n legitimiteetti. Uusia vaikeita päätöksiä on tulossa. Julkisen talouden alijäämä pysyttelee VTV:n mukaan yli kolmessa prosentissa ja velkasuhde nousee yli 80 prosenttiin hallituksen laatimasta yhdeksän miljardin euron sopeutuspaketista huolimatta. Yksi vakavimmista tiedossa olevista tapauksista on Kiinan melamiiniskandaali vuosina 2008 ja 2010, jossa lukuisten kiinalaismeijerien tuotteista löydettiin muun muassa muovin pintakäsittelyssä käytettävää teollisuuskemikaalia. Ilman vastuunoton kulttuuria olemme vaarassa toistaa samat virheet uudelleen ja uudelleen. On seuraavan hallituksen kokoonpano mikä tahansa, sillä on näillä näkymin edessä samanlainen talouden kivireen vetäminen. TOIMITUKSELTA Maalaisia tyrkitään taas JOUNI KEMPPAINEN jouni.kemppainen@mt.fi T ulli tiedotti tiistaina kahdesta mittavasta elintarvikesalakuljetustapauksesta, joissa Suomeen on tuotu vuosina 2022–2024 yhteensä yli 10 000 kiloa ulkomaista naudanlihaa Virosta ja Latviasta. Tätä mekanismia on kuitenkin käytetty historiassa vain kerran: vuonna 1999 Santerin komissio joutui eroamaan, kun poliittinen paine kasvoi liian suureksi. MT-kyselyyn vastanneiden suosikit seuraavaan hallitukseen ovat SDP, keskusta ja kokoomus. Vaikka hallituksen esitys olisi hylätty, ei hallitus olisi todennäköisesti kaatunut, mutta vakavan särön äänestystulos teki hallituksen yhtenäisyyteen. Viime keväänä hallitus asetti tavoitteeksi, että julkisen talouden alijäämä on vuonna 2027 korkeintaan 1,3 prosenttia bruttokansantuotteesta. Arvioiden mukaan jopa 300 000 lasta sairastui ja kuusi heistä menehtyi. Suomen Pankin tiistaina julkistaman ennusteen mukaan Suomen talouden taantuma on jäämässä taakse, mutta tänä vuonna talous supistuu 0,5 prosenttia. SDP:n yhdeksi kolmesta vaihtoehdosta valitsi 51 prosenttia, keskustan 40 prosenttia ja kokoomuksen 39 prosenttia suomalaisista. Väärennös voi sisältää lähes mitä tahansa. Se pitää maaseudun ja sen elinkeinojen puolta sekä huolehtii maaseudun henkisestä ja taloudellisesta hyvinvoinnista. Katkerana lisämausteena oli vielä hallituspuolue Rkp:n halu suojata omia kannatusalueitaan kielellisin perustein. Pankin mukaan talouden toipuminen käynnistyy hitaasti ja sitä varjostaa epävarmuus maailmantalouden, erityisesti Euroopan näkymistä. Kysymys on oikeudenmukaisuudesta ja erityisesti siitä, kuinka pahasti maaseudun asukkaita saa töniä. Kannattiko epäselvien säästöjen takia vetää raja railoksi kasvukeskusten ja maakuntien väen välille. (MT 11.12.). Hallituksen keskeinen tavoite on julkisen talouden suunnan kääntäminen. Maaseutua Orpon hallitus ei kuitenkaan lopeta, vaikka yritystä näyttää olevan. Kylmäsäilytystä vaativa liha kuljetettiin Suomeen normaalissa ulkolämpötilassa ja salmonellatodistukset oli väärennetty. Kovin hyvältä tilanne ei Orpon näkökulmasta näytä. Nämä ovat keskeisiä ongelmia, jotka toistuvat lähes kaikissa EU:n tilintarkastajien laatimissa selvityksissä EU:n rahankäyttöön liittyen. Valitettavasti tämä ei ole hallituksen ainoa maakuntien ihmisten elämää vähättelevä päätös. Helsingin Sanomien eilen julkaiseman mittauksen mukaan SDP on karannut selvään johtoon, ja kokoomuksen ja perussuomalaisten kannatus hiipuu. Helsingin Sanomat uutisoi niin ikään tiistaina tapauksesta, jossa porilainen, suomalaisilla elintarvikevalmistajilla suklaata valmistuttava Santa’s Break on joutunut tuoteväärennöstapauksen uhriksi
Yli 55-vuotiaista 59 prosenttia ei ole kiinnostunut kokeilemaan kierrätyslannoitteita. Kyselyn mukaan kolmannes viljelijöistä on kiinnostunut käyttämään kierrätyslannoitteita. Maaseudun Tulevaisuus 3 perjantaina 20. Hintavertailu ei sisällä kanta-asiakastarjouksia. Kierrätyslannoitteet kiinnostavat kaikista eniten nuoria viljelijöitä Viljelijöillä on paljon kysymyksiä kierrätys lannoitteiden laadusta. ”Tilojen yhteistyö on suotavaa. Luonnollisesti maitoja sikatiloilla on vähän kiinnostusta kierrätysravinteisiin, sillä niillä on lantaa omasta takaa. ”On ymmärrettävää, että vanhemmat viljelijät eivät ole niin halukkaita muuttamaan toimintatapojaan, jos lähivuosina ollaan luopumassa tilasta.” Viljelijöillä on kierrätyslannoitteista paljon kysymyksiä. DNA Kaupassa Takuuhinnan saa Kaupan varastotuotteisiin, kun sama puhelin on heti saatavilla vertailun kilpailijan verkkokaupasta tai myymälästä. Samsung Galaxy A05s tai halvempi 99 € Honor X8a 69 € tai halvempi Samsung Galaxy Tab S6 Lite (2024) 4G 299 € 30 pv alin hinta 519 € OnePlus Nord 3 5G 128 Gt 199 € tai halvempi OPPO A77 69 € tai halvempi 220 € Acer Nitro V 15 AN1541-R3Z6 15,6" Ryzen 7 7735HS RTX 4050 799 € 30 pv alin hinta 1099 € DNA Nettikaupasta JBL Clip 5 langaton kaiutin 59 € 30 pv alin hinta 69 € Samsung Galaxy Watch6 Classic, 43 mm 249 € 30 pv alin hinta 399 € DNA Nettikaupasta JLAB Go Air Pop langattomat kuulokkeet 19 € 30 pv alin hinta 29 € Lenovo IdeaPad 1 15AMN7 15,6" Ryzen 3 7320U 349 € 30 pv alin hinta 399 € DNA Nettikaupasta EZVIZ H3 -valvontakamera 69 € 30 pv alin hinta 99 € DNA Nettikaupasta EZVIZ RS2 -robotti-imuri 599 € 30 pv alin hinta 749 € DNA Nettikaupasta 30 € 300 € 10 € 50 € Samsung Galaxy Buds FE -nappikuulokkeet 49 € 30 pv alin hinta 129 € 150 € 150 € 100 € * 80 € 10 € Enemmistö viljelijöistä ei ole kiinnostunut kokeilemaan kierrätyslannoitteita, kuten biokaasutai kompostointilaitosten tuottamia lannoitteita ja maanparannusaineita. Kyselyn tuloksissa on myönteistä, että nuorilla sekä suurilla tiloilla on kiinnostusta kierrätyslannoitteisiin, sanoo johtava asiantuntija Sari Luostarinen Luonnonvarakeskuksesta (Luke). dna.fi/alepaivat | Nopea toimitus netistä jopa päivässä. TUURE KIVIRANTA Suunnitteilla on useita isoja biokaasulaitoksia, jotka käyttäisivät raaka-aineena pääasiassa lantaa. 22 prosenttia heistä on kiinnostunut. Lisäksi keskikokoisia maatilojen yhteisiä laitoksia on rakenteilla. Samaan aikaan kiinnostus lannan vastaanottoon on kasvanut kasvinviljelytiloilla. Hyvä, että asiasta on keskustelua.” ”Muoviongelmassa kysymys on lajittelupäästä, ei biokaasulaitoksista”, Luostarinen muistuttaa. Muovi kohu vaikuttanee myös käyttö haluun. Toisaalta lihanautatiloilla kiinnostusta on enemmän kuin viljatiloilla. Nykyisin lähes puolet fosforista tulee väkilannoitteista. ”Ei voida mennä sieltä, mistä aita on matalin.” Jos jalostusastetta parannetaan, nostaa se lannoitteen hintaa, mutta myös laatua. fi/takuuhinta ja DNA Kauppa. Ei jälleenmyyjille. ”Viljelijöitä tavatessa kierrätyslannoitteista kiinnostuneetkin viljelijät kysyvät paljon riskeistä, kuten epäpuhtauksista, haitta-aineista ja hygieniariskeistä”, Luostarinen kertoo. Alennushintaisissa tuotteissa normaalihintana on ilmoitettu DNA:n alin hinta tuotteelle edeltäneiden 30 päivän aikana. 20 40 60 80 100 3% 11% 59% 1% 25% 10% 56% 6% 27% 1% 11% 50% 8% 29% 2% 70% 3% 3% 9% 14% 11% 7% 48% 33% 1% 6% 10% 27% 2% 55% 6% 10% 21% 62% Tuotantosuunta Peltoala Ikä Maito Kaikki tilat Nauta Sika Vilja Erikoiskasvit Muu tuotanto 20 40 60 80 100 20 40 60 80 100 3% 10% 27% 60% 9% 11% 25% 2% 53% 13% 10% 29% 4% 44% 8% 8% 29% 2% 54% 6% 11% 22% 2% 59% 6% 19% 31% 1% 43% 6% 7% 44% 43% Alle 30 ha Alle 31–100 ha 40–54v 55+ v Ei tietoa Yli 100 ha Alle 40v En osaa sanoa En ole käyttänyt enkä aio jatkossakaan käyttää En ole käyttänyt, mutta kiinnostaisi kokeilla Olen käyttänyt, mutta en aio jatkossa käyttää niitä Olen käyttänyt ja aion jatkaa niiden käyttämistä. *Seurattavat kilpailijat Gigantti, Power, Verkkokauppa.com, Veikon Kone, Elisa, Telia. Laitosmaisesti käsiteltävien biohajoavien jätteiden vuotuinen kokonaismäärä on noin 2,1 miljoonaa tonnia. Sitä käsittelevä biokaasulaitos seuloo muovia pois, mutta osa muovista päätyy lannoitteisiin. Oletko käyttänyt tilallasi kierrätyslannoitteita. Luken aiempien tutkimusten mukaan Suomen peltojen fosforilannoitustarpeesta 90 prosenttia voitaisiin kattaa kierrätyksellä ja muun muassa jakamalla karjanlantaa pelloille, jossa fosforia on niukalti ja vähentää levitystä pelloille, joilla fosforitasot ovat korkeat. Huoltovarmuuden kannalta ravinteiden kierrätys on oleellista. Kehitystä ravinnekierrätyksessä on nähtävissä ja biokaasussa on nyt pöhinää. Erikoiskasvitiloista yli puolet ei halua ottaa kierrätysravinteita käyttöön. Sitä on mahdollista lisätä vielä huomattavasti.” Kiinnostusta ravinteiden kierrätykseen lienee osaltaan lisännyt lannoitteiden hintojen kohoaminen ennätyskorkealle keväällä 2022. ”Muovio ngelmassa kysymys on lajittelupäästä, ei biokaasulaitoksista.” SARI LUOSTARINEN Timo Filpus Lähde: Kantar Agri Oy Oletko käyttänyt tilallasi viime vuosina kierrätyslannoitteita kuten biokaasutai kompostointilaitosten tuottamia lannoitteita tai maanparannusaineita. ”Laatua pitää saada parannettua. Tulos selviää Maaseudun Tulevaisuuden Kantar Agrilla teettämästä viljelijäkyselystä. Siihen vastasi 878 viljelijää. Suunnitteilla on useita isoja biokaasulaitoksia, jotka käyttäisivät raaka-aineena pääasiassa lantaa. Kierrätyslannoitteiden jalostusastetta on nostettava ja epäpuhtaudet on saatava pois, Luostarinen sanoo. Suomen Biokierto ja Biokaasu ry:n mukaan kauppojen muovia sisältävien biojätteiden määrä on 57 000 tonnia. Vertailu ja lisätiedot dna. DNA Takuuhinta Puhelimille: Takaa, että myymme puhelimet pohjahintaan eli vähintään yhtä edullisesti kuin vertailemamme kilpailijat verkkokaupoissaan. Kauppojen jätteet ovat kokonaisuudesta vain hyvin pieni osa. 29 prosenttia yli sadan hehtaarin tiloista ei ole vielä käyttänyt, mutta on kiinnostunut kokeilemaan niitä. DNA Maksuaika jopa 36 kk. Tutkimus tehtiin Datalaari-verkkokyselynä marraskuussa. Luostarinen kertoo, että kysymyksiä epäpuhtauksien määrästä on syksyllä tullut aiempaa enemmän. Se voi selittää, miksi moni ei ole niistä innostunut. Tarjoustuotteita on saatavilla rajoitetusti ja 1 kpl/hlö. Alennuskampanja on voimassa 16.12.2024 6.1.2025, ellei toisin ilmoiteta. Alle 40-vuotiaista viljelijöistä 44 prosenttia olisi kiinnostunut kokeilemaan kierrätyslannoitteita ja kuusi prosenttia käyttää niitä jo. Korko % ja kulut €. Numero on maksuton. 43 prosenttia nuorista ei ole kiinnostunut. joulukuuta 2024 UUTISET Uutispäällikkö: Niklas Holmberg Toimitussihteerit: Nikke Kinnunen ja Johanna Koskiahde Lahjakääri omanlaiset lahjat DNA Kauppa | 0800 550 044. Yli sadan hehtaarin tiloista ehdottoman ein kierrätyslannoitteille sanoo 44 prosenttia, kun alle 30 hehtaarin tiloista niin sanoo 60 prosenttia. Jonkin verran kyselyn tuloksiin on voinut vaikuttaa alkusyksyn muovisilppukohu. ”Ravinteiden lisäksi lannassa kiinnostaa sen pellon kasvukuntoa parantavat ominaisuudet”, Luostarinen kertoo. DNA Nettikaupasta Takuuhinnan saa verkkokaupan varastotuotteisiin, kun sama puhelin on heti saatavilla kilpailijan verkkokaupasta. Otos on painotettu edustavaksi tuotantosuunnan, alueen ja tilakoon mukaan. Yli sadan hehtaarin tiloista 13 prosenttia on käyttänyt kierrätyslannoitteita ja aikoo käyttää niitä jatkossakin. Luostarisen tutkimusaiheita ovat muun muassa biokaasu ja kierrätyslannoitteet. Siipikarjanlanta on kasvinviljelytiloilla toivottua tavaraa. Sikapuolelta lanta ei liiku yhtä hyvin ja sitä on tarvetta kehittää, Luostarinen sanoo. Kun tuloksia katsotaan tilakoon ja viljelijän iän mukaan, selviää että mitä suurempi tila ja nuorempi viljelijä, sitä myönteisemmin kierrätyslannoitteisiin suhtaudutaan. 55 prosenttia viljelijöistä sanoo, ettei ole käyttänyt tilallaan tällaisia tuotteita eikä aio jatkossakaan käyttää. Virhemarginaali on 3,3 prosenttiyksikköä. Ravinteiden kierrätyksessä on vielä paljon käyttämätöntä potentiaalia. ”Jos kierrätyslannoitteet koetaan käytössä hyviksi, sana kiertää puskaradion kautta ja kannustaa muitakin kokeilemaan”, Luostarinen uskoo. MT kertoi syyskuussa, että kaupat heittävät myymättä jääneen ruuan muovipakkauksissaan biojätteeseen. Viljatiloista puolet ei aio jatkossakaan käyttää kierrätysravinteita
”Varmasti myös sikojen häntien typistäminen olisi kriittinen osa uudistusta. Kunta ja hyvinvointialue valittivat verkkoyhteyksistä Traficomille Puhelinyhteydet ovat monin paikoin heikentyneet EteläSavossa verkko yhtiöiden luovuttua 3G-verkosta. Asiasta säädetään valtioneuvoston asetuksessa 888/2021. ”Kokouksen jälkeen asiasta valitettiin Traficomille kunnan toimesta. Riittää kuitenkin, että nopeus täyttää seuraavat vaatimukset: miniminopeus 3,5 Mbit/s, jonka tulee toteutua pääsääntöisesti aina ja normaalinopeus 4,5 Mbit/s, jonka tulee toteutua 90-prosenttisesti jokaisen neljän tunnin mittausjakson aikana. ”Jotakin on tehtävä, mutta Suomen rakentava ja keskusteleva linja saattaisi saada kolauksen näin radikaalilla avauksella”, Katainen pohtii. ”Vetoomus tehtiin Etelä-Savon hyvinvointialueen aluehallituksessa. Poliisi kertoo tiedotteessaan, että makeisalan toimijan epäillään käyttäneen luvattomasti toisen tuotemerkkiä suklaan valmistuksessa ja markkinoinnissa. Siltoja ei kuitenkaan haluta polttaa.” Europarlamentaarikko Elsi Kataisen (kesk.) mukaan on vaikea arvioida, miten oikeusprosessi vaikuttaisi. Muualla tehtävällä häntien typistämisellä peitellään tuotannossa olevia ongelmia.” Direktiivin noudattamisen vaatiminen koko EU:ssa olisi Suomen sikataloudelle kilpailuetu, Berg muistuttaa. Tuloksia odotetaan näillä näkymin tammikuun lopulla. TERHI TORIKKA ”Laskelmien mukaan pitkä häntäisyys aiheuttaa 20–30 euroa lisä kustannuksia kasvatettua sikaa kohden.” JUHA SAVELA Suomalainen porsas saa pitää saparonsa toisin kuin monessa muussa EU-maassa syntyvä porsas. Toimenpiteiden suorittamisessa kunnalla ei ole tietoa, mutta kuntaan tulee edelleen palautetta, että yhteydet ovat edelleen paikoitellen huonoja”, Leskinen kertoo. Mittausten perusteella Rantasalmelta löytyi yksi alue, jossa mittaustulokset jäivät alle yleispalveluvelvoitteen määrittämän tason. JUKKA KOIVULA JARKKO SIRKIÄ YLEISPALVELUVELVOITE Kuluttajilla ja mikroyrityksillä on oikeus saada kohtuuhintaiset ja toimivat viestinnän peruspalvelut, eli yleispalvelut kotiinsa tai yrityksen toimipisteeseen (puhelinliittymä ja 5 megan laajakaistaliittymä). ”Kyselyyn vastasi kaikkiaan 917 henkilöä eri puolilta Etelä-Savoa ja sen tulosten kautta saimme tietoa verkkojen kattavuudesta ja kuuluvuudesta eri puolilla maakuntaa”, toimialajohtaja Seppo Lokka kertoo. Emme voi vain jäädä odottamaan. Esitutkinta on alkuvaiheessa, ja tällä hetkellä poliisi tutkii asiaa teollisoikeusrikoksena, törkeänä kavalluksena, markkinointirikoksena sekä terveysrikoksena. ”Mittausten perusteella yksittäiset ongelmat vaativat toimenpiteitä operaattoreilta. Poliisin mukaan kunnallinen terveysviranomainen tiedottaa asiasta mahdollisesti myöhemmin. ”Kyselyn tulokset ollaan parhaillaan lähettämässä Etelä-Savon Valmiusjohtoryhmän nimissä vetoomuksen kanssa valtioneuvostolle, liikenneja viestintäministeriöön, Traficomille ja mobiiliverkkotoimijoille.” Rantasalmen kunta ja Etelä-Savon hyvinvointialue ovat valittaneet Traficomille puutteellisista tietoliikenneyhteyksistä. Tätä selvittää MTK:n sikaverkosto parhaillaan. Kunta auttoi Traficomia reittien suunnittelussa ja mittauksia tehtiin niillä aluilla, joista kunta oli saanut palautetta”, Leskinen kertoo. Tapauksessa on poliisin mukaan kyse siitä, että makeisalan yrittäjä on tehnyt rikosilmoituksen toisesta toimijasta, jolle hän on välittänyt huomattavan määrän suklaalevyjä myyntiin ja jakeluun. HUOMIO! Muista poikkeus aikataulu mainonnassasi! Vuodenvaihteen poikkeusaikataulu allesi koir Lihaisaa laatua ja ht iv ah ti. fi Hankkijan myymälöistä ja hyvin varustelluilta jälleenmyyjiltä. Asiaa käsiteltiin syyskuun alussa kunnanvaltuustossa. ”Mobiiliverkon mittauksia on Traficomin vastauksen mukaan tarkoitus suorittaa Etelä-Savon maakunnan alueella vielä tämän vuoden puolella.” Rantasalmen kunnanhallitus oli lähestynyt virastoa jo aiemmin syksyllä alueen huonosta kuuluvuustilanteesta. Mikäli ongelmaan ei näin löydetä ratkaisua, virasto nimeää alueelle yleispalvelun tarjoamiseen velvollisen teleyrityksen”, Tujunen tähdentää. lehti ei ilmesty ke 25.12., pe 27.12., ke 1.1., eikä ma 6.1. Poliisi ei kommentoi tutkintaa tässä vaiheessa enempää. Maksiminopeuden 5 Mbit/s tulee toteutua ainakin osan ajasta. Traficomin lakimiehen Sari Tujusen mukaan yksittäisiin viestintäpalvelujen saatavuusongelmiin on löydetty ratkaisu teleyritysten vapaaehtoisilla toimenpiteillä. ”Vaikuttamistapoja on monia ja oikeushaaste on niistä yksi”, MTK:n sikaverkoston puheenjohtaja Juha Savela Sastamalasta toteaa. Trarificomilta vastattiin, että se aikoo kohdistaa mobiiliverkon mittauksia Etelä-Savon maakunnan alueelle. Suomessa on tehty paljon työtä pitkähäntäisyyden ongelmien minimoimiseksi. Puhelinyhteydet ovat monin paikoin heikentyneet verkkoyhtiöiden luopuessa 3G-verkosta. ”Aloite kannanotosta tuli kuntalaisilta luottamushenkilöille”, Rantasalmen kunnanjohtaja Rainer Leskinen toteaa. JARKKO SIRKIÄ Makeismyyjä epäiltynä erikoisesta rikoksesta Pohjanmaan poliisilaitoksella on tutkinnassa hieman erikoisempi rikosepäily. Hän jättää pian tehtävänsä MTK:n sikaverkostossa, tultuaan valituksi Itikka osuuskunnan hallituksen puheenjohtajaksi. ”Yhtäkään tällaista päätöstä ei ole jouduttu viime vuosina tekemään.” Etelä-Savon valmiusjohtoryhmän koordinoimana toteutettiin marraskuussa kysely maakunnan mobiiliverkkoyhteyksistä ja niiden toimivuudesta. Suomen ja suomalaisten on nyt vaikutettava, että viimeistään tässä uudistuksessa vaaditaan komissiota valvomaan jäsenvaltioita tarkemmin ja tiukemmin, myös sikojen häntien osalta”, Katainen linjaa. Poliisilaitos on aloittanut makeisalaan liittyvän esitutkinnan. Suomen Sikayrittäjien toiminnanjohtaja Ari Berg on tyytyväinen, että MTK edistää asiaa, jota yhdistys on pitänyt esillä jo pitkään. ”Olemme pyrkineet osoittamaan, että tämä voi toimia. Todellisuudessa hän on Rautalammin kunnanhallituksen puheenjohtaja. Toimivat puhelinyhteydet ovat asiakkaidemme ja potilaidemme sekä hyvinvointialueen toiminnan kannalta välttämättömiä”, Etelä-Savon hyvinvointialueen toimialajohtaja Seppo Lokka sanoo. Yleispalveluun kuuluvalla puhelinliittymällä on voitava soittaa ja vastaanottaa kotija ulkomaanpuheluja sekä käyttää hätäpalveluja ja muita tavanomaisia puhelinpalveluja. Lisäksi poliisi epäilee, että toinen toimija on käyttänyt suklaalevyjen tuoteselosteessa harhaanjohtavia tietoja. Ruotsi on Suomen tavoin huolissaan sikatuottajien epäreilusta asemasta Euroopassa, mutta Katainen ei osaa arvioida, olisiko maalla halua lähteä mukaan mahdolliseen kanteeseen. MT | Kokonaistavoittavuus 533 700 (KMT 2024) Lehti ilmestyy ma 30.12. ”On epäreilua EU:n sisämarkkinoiden kannalta, että muut maat eivät noudata direktiiviä. Nyt on saatava selkeä suunnitelma vaikuttamisen vaihtoehdoista. Yhdistys on muun muassa esitellyt aktiivisesti pitkähäntäisten sikojen kasvatusta eri maista saapuneille vieraille. EU-komissio jopa oikeuteen sikadirektiivistä MTK:n sikaverkosto selvittää parhaillaan, millä keinoilla sika direktiivin toimeenpanoa kaikissa EU-maissa voitaisiin tehostaa vuosien vitkuttelun jälkeen. Lähde: Traficom. Traficom saapui lokakuussa suorittamaan mittauksia. Joka tapauksessa se olisi monimutkainen ja kestäisi vuosia. Hänen mukaansa komission odotetaan avaavan ja uudistavan eläinten hyvinvointilainsäädäntöä. joulukuuta 2024 UUTISET Varaa oma ilmoituspaikkasi ilmoitus@mt.fi tai soita 020 413 2321. Kysely jaettiin Etelä-Savon valmiusfoorumissa mukana olevien maakunnan yhteiseen varautumiseen liittyvien toimijoiden kautta ja välitettiin organisaatioiden henkilöstölle sekä sidosryhmille. ke 8.1. ”Asiasisällöllisesti olemme hyvinkin samassa joukossa.” MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila nosti sikadirektiivin toimeenpanon esiin MTK:n valtuuskunnassa marraskuun lopulla. mennessä. HERKKÄVATSAISEN LUOTTOTUOTTEET Kotimaisissa Jahti&Vahti-kuivaruuissa suoliston normaalia toimintaa ja koiran luontaista vastustuskykyä tukee Progut ® -valmiste. klo 10 ma 30.12. ”Yleispalveluvelvoitteen olemassaolo edesauttaa saatavuusongelmien ratkaisemista teleyritysten vapaaehtoisilla toimenpiteillä. Marttilan mukaan komissio on laiminlyönyt työnsä, kun se ei ole katsonut, että direktiivi toimeenpannaan koko unionissa. Verkosto on yksimielinen siitä, että tilanne pitäisi saada korjattua. Yleispalveluun kuuluvan internetyhteyden latausnopeuden täytyy olla vähintään 5 Mbit/s. Liittymä voi olla kiinteä tai langaton. Maitohappobakteeri ruuansulatuskanavan häiriöihin! Pitäisikö Suomen haastaa EU-komissio oikeuteen sikadirektiivin toimeenpanon laiminlyönnistä. ”Kannanotolla pyritään edistämään valtiovallan ja muiden viranomaisten toimia verkkoyhteyksien parantamiseen”, Lokka kertoo. Nykyisin siat saavat käytännössä pitää saparonsa vain Suomessa ja Ruotsissa, vaikka häntien typistämisen kielto koskee kaikkia EU:n jäsenvaltioita. Lainsäädäntö on annettu vuonna 2008, mutta muut maat käyttävät poikkeusta, jolla hännän saa katkaista. Maaseudun Tulevaisuus 4 perjantaina 20. pe 3.1. Traficom on tehnyt alueella mittauksia ja niitä jatketaan. Aineistot pe 27.12. Lisäksi kysely jaettiin koko Etelä-Savon hyvinvointialueen Eloisan henkilöstölle. ”Yleispalveluvelvoite toimii siis katvealueilla turvaverkkona.” Mikäli internetyhteys ei täytä edellä mainittuja valtioneuvoston asetuksessa säädettyjä nopeusvaatimuksia, eikä mikään matkaviestinverkon operaattoreista pysty vapaaehtoisesti yleispalvelutasoista liittymää käyttäjälle tarjoamaan, voi Traficom velvoittaa operaattorit tähän. ”Erittäin väärinhän se on. Kaikkia työkaluja ei ole vielä käytetty. Hän kertoo tuovansa mahdollisimman paljon keskusteluun suomalaista positiivista esimerkkiä siitä, että eläinten hyvinvointi ja kilpailukyky on sovitettavissa yhteen. MT toivottaa rauhallista joulua ja iloista vuodenvaihdetta. Aineistot sähköpostitse 8.11. Laskelmien mukaan pitkähäntäisyys aiheuttaa 20– 30 euroa lisäkustannuksia kasvatettua sikaa kohden”, sanoo Savela. Etelä-Savon hyvinvointialue lähetti Traficomille valituksen heikoista verkkoyhteyksistä syyskuun lopussa. MATTI TUOMINEN OIKAISU Maanantaina (MT 16.12.) kerrottiin virheellisesti, että Matti Kärkkäinen olisi Rautalammin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja. pe 3.1
REILU Karjalanpaisti perinneruokaa kotimaisesta naudasta ja possusta | 700 g | 6,93 €/kg | norm. Käyttötavaroita nyt tasarahalla. GROSS Belgialainen konvehti konvehtirasia hienoihin herkutteluhetkiin, sisältãä alkoholia | 360 g | 11,08 €/kg | norm. 2 kpl/talous | tarjous voimassa pe 20.12. Katso myymälöiden aukioloajat: lidl.fi/aukiolot Ei jälleenmyyjille. 6,58 € | hinta yksittäin 3,29 € – 24 % 5. 2 € 3 € 7 € 15 € 1 € 20 € €/kg – 35 % 17. – la 21.12. 3 kg/talous | tarjous voimassa pe 20.12. 99 TARJOUS VAIN ÄPILLÄ. 700 g | hinta/kg | norm. 2,89 €/kg | maks. €/kg – 31 % 1. – 34 % 4. 2 kpl/talous | tarjous voimassa pe 20.12. 8,98 € | hinta yksittäin 4,49 € – 22 % 7. Lue lisää: lidl.fi/bonuskuponki JOPA BONUSTA 20 % koko joulukuun TARJOUKSET VOIMASSA PE 20.12. 7,45 € | maks. – su 22.12. 99 ISOKARI Savulohifilee n. 8,95 €/kg | maks. – to 26.12. 00 2 KP L TARJOUS VAIN ÄPILLÄ J.D. – 33 % 5. 00 2 KP L TARJOUS VAIN ÄPILLÄ Luomusitruuna alkuperämaa: Espanja | irto | hinta/kg | norm. 4,99 € – 1 € 3. GROSS Simpukkakonvehdit hurmaavia konvehteja hasselpähkinänougattäytteellä | 250 g | 14,00 €/kg | norm. 85 DELUXE Belgialainen maksapatee makuina ankka-portviini, karpalo tai pähkinä-broileri | 220 g | 11,36 €/kg | norm. 2 kg/talous | tarjous voimassa pe 20.12. 99 J.D. – ma 23.12. 95 TARJOUS VAIN ÄPILLÄ €/kg Irtomakeiset hinta/kg | norm. 27,90 €/kg | maks. – TI 24.12., ellei toisin mainita HUIPPUHALVAT LOPPUERÄT Tuotteet vaihtelevat myymälöittäin
Venäjällä on historiallisen kova työvoimapula ja tuotantokapasiteetti on täydessä käytössä. Hailuodon lauttaliikenteestä vastaava Varsinais-Suomen ely-keskus on varoittanut, että hailuotolaisten ja muiden saarelle matkaavien on syytä varautua merkittäviin poikkeusjärjestelyihin. Viime vuosina myös kypsät kokonaiset ja viipaloidut kinkut ovat kasvattaneet suosiotaan. Talouden tuotantokyvyn rajat alkavat tulla vastaan. PAULA LIESMÄKI ”Venäjä ei ole immuuni taloudellisille ongelmille ja pakotteiden vaikutuksille.” HELI SIMOLA LEHTIKUVA / TASS VENÄJÄN TALOUSKASVU Venäjän bruttokansantuotanto on nyt korkeammalla tasolla kuin ennen hyökkäystä Ukrainaan. Etäja hybridityö ovat vähentäneet toimistokalusteiden kysyntää merkittävästi ja tyhjiä toimistoneliöitä on tällä hetkellä ennätysmäärä. ”Ei välitetä siitä, että muut toimialat tai pidemmän aikavälin kasvupotentiaali kärsivät.” ”Puolustusmenot ensi vuodelle lähes nelinkertaiset vuoteen 2022 nähden. Haastava taloudellinen tilanne niin yksityisellä kuin julkisellakin sektorilla on korostanut hinnan merkitystä hankintapäätöksissä. Kodin kalusteiden kilpailtu markkina on Iskun mukaan ollut haastava jo pitkään. Inflaatio on kiihtynyt huomattavasti myös Ukrainassa. Kinkku on olennainen osa suomalaisten joulupöytää ja se säilyttää suosionsa vuodesta toiseen.” Joulukinkkujen myynti kasvaa viime vuodesta S-ryhmässä kinkku myynti on viime vuoden vauhdissa. Yksityisen kulutuksen kasvu vetää kasvua erityisesti tänä vuonna, mutta sen kasvu hidastuu. Markkinoiden kutistuminen teki Iskun miljoonainvestointien kuolettamisen haastavaksi ilman yrityssaneerauksen keinoja. Lisäksi yhtiö järjestää alan koulutuksia ja ylläpitää sähköisiä palveluja. Inflaatio on kiihtynyt hieman yli kahdesta prosentista huhtikuussa 2023 yli yhdeksään prosenttiin tämän vuoden elokuussa. Saneerauksen tavoitteena on tervehdyttää molemmat yhtiöt siten, että niiden toimintaedellytykset ja työllisyys voidaan turvata. joulukuuta 2024 UUTISET Vaikka Venäjän talouden kasvu on hidastumassa, lyhyellä aikavälillä Venäjä pystyy kuitenkin rahoittamaan Ukrainan sotaa, kertoo Suomen Pankin nousevien talouksien tutkimuslaitoksen vanhempi ekonomisti Heli Simola. Venäjä ei aiemmin lähtenyt tuhlailulinjalle, jota nyt noudatetaan”, kertoo Simola. Se kertoo siitä, mikä on talouspolitiikassa prioriteetti.” Simola puhui aiheesta Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta MTS:n seminaarissa Helsingissä tiistaina. Hänen mukaansa maidon hakua voi venyttää tästä korkeintaan vuorokaudella tai muuten maito menee pilalle. Venäjä on nostanut tänä vuonna ohjauskorkoa historiallisen korkealle tasolle. Ely-keskuksen tieinsinööri Tapani Jaakkola rauhoittelee Kuntalehden jutussa, ettei liikenteen keskeytyminen lähiaikoina kuitenkaan ole todennäköistä. Isku toteutti kymmenien miljoonien eurojen investoinnit vuosina 2016–2019, jonka jälkeen koronapandemia ja Ukrainan sodasta johtunut voimakas inflaatio vähensivät toimistokalusteiden kysyntää merkittävästi. K-ryhmässä kinkkujen myyntimäärien odotetaan olevan kokonaisuudessaan viime vuotta suuremmat, kertoo ostoja myyntipäällikkö Kirsi Väistö. Valion maitokuljetuksista vastaava Jukka Alahäivälä kertoo Kuntalehdelle, että säiliöauto käy hakemassa maidon Hailuodon tiloilta joka toinen päivä. Selkein esimerkki on inflaatio. Isku Koti kertoo jatkavansa myös näiden vaihtoehtojen selvittämistä. Metropolis-kauppakeskuksessa Moskovassa oli viime viikonloppuna myynnissä joulutavaraa. Venäjän tapauksessa se tarkoittaa, että tehokkuus vähenee ja korruptio lisääntyy”, kertoo Simola. ”Talouspolitiikan muutokset olivat todella nopeita ja radikaaleja. ”Nykyajan kasvavana trendinä on nopeus ja helppous, joten valmiiksi kypsytetyt ja siivutetut kinkut ovat kasvattaneet suosiotaan.” Hintataso on Karppasen mukaan kutakuinkin samalla tasolla kuin viime vuonna. ”Tuorein sato oli odotuksia heikompi, se on osaltaan nostanut elintarvikkeiden hintoja.” Ukrainan keskuspankki nosti ohjauskoron joulukuussa 13,5 prosenttiin hillitäkseen inflaatiopaineita. Maaseudun Tulevaisuus 6 perjantaina 20. ”Trendinä on havaittavissa, että vaikka kinkkujen myyntimäärä pysyy suurin piirtein samana, niin niiden koko on pienentynyt: lähes joka kahdeksas myyty joulukinkku on alle kahden kilogramman painoinen.” Suosituin kinkku oli viime vuonna S-ryhmässä keskimäärin 4,5 kilogrammaa. Venäläisten oman tiedon mukaan viimeisen kolmen vuoden aikana finanssipoliittisten tukitoimien arvo on ollut 11 prosenttia bruttokansantuotteesta. Miksi naapurin talous ei olekaan romahtanut. Ukrainan bruttokansantuote on Simolan mukaan pudonnut 2000-luvun alkuvuosien tasolle. Talouden kasvu oli alkuvuonna odotettua ripeämpää, Suomen Pankin nousevien talouksien tutkimuslaitos Bofit kertoi lokakuun ennusteessaan ja korjasi ennustetta koko vuoden talouskasvusta 3,5 prosenttiin. ”Toinen nouseva trendi on joulukinkkua korvaavat kasvipohjaiset tuotteet, mutta niiden rooli on vielä pieni”, kertoo Makkonen. ”Kinkkuja on ostettu itsenäisyyspäivän ja pikkujoulujen viettoon sekä jo valmiiksi pakkaseen joulun pyhille. Tavoitteena on uudistaa liiketoiminta haastavassa markkinatilanteessa. Lassheikki on aikaisemmin toiminut Puutarhaliitossa, jossa hän on työskennellyt useissa elintarvikkeiden laatuun liittyvissä tehtävissä. Ensi vuonna Bofit ennustaa Venäjän talouskasvun hidastuvan merkittävästi ja yltävän noin prosenttiin vuodessa. Syynä on se, että lauttaväylälle ja satamiin on kasautunut valtavasti jäätä, joka vaikeuttaa jo nyt lautan liikkumista. Se on nyt 21 prosenttia ja perjantain kokouksessa keskuspankin odotetaan nostavan korkoa edelleen. Venäjällä on tulossa korotuksia erityisesti yritysveroihin. Jäähtyneen rakentamisen ja asuntokaupan pitkään jatkunut tilanne on johtanut merkittävään asiakasvirtojen ja liikevaihdon laskuun. Kansainvälisen energiajärjestön arvion mukaan venäläistä öljyä on jouduttu viime vuosina myymään 15 dollarin alennuksella per tynnyri. joulukuuta yrityssaneeraukseen. Monissa länsimaisissa ennusteissa odotettiin, että Venäjän talous kärsii sodasta ja pakotteista huomattavasti. Samalla julkiskalusteiden myynnin kannattavuus on laskenut. PASI JAAKKONEN Jääsohjo voi ajaa Hailuodon mottiin Jääsohjolla voi olla ikävät vaikutukset Hailuodon asukkaiden liikkumiseen. Venäjän budjettialijäämä on pysynyt noin kahdessa prosentissa bruttokansantuotteesta. Ensi vuonna se on tarkoitus kaventaa puoleen prosenttiin. Venäjällä yksityistä kulutuskysyntää tukevat inflaation ylittävät palkankorotukset, joita tarvitaan hupenevan työvoiman houkuttelemiseksi töihin, Bofit kertoo. Venäjän talous on nyt aiempaa haavoittuvaisempi pakotteille Venäjän tuotannon kasvu hidastuu, kertoo Suomen Pankin Heli Simola. Talous on nyt Simolan mukaan aiempaa haavoittuvaisempi uusille pakotteille, sillä epätasapainot lisääntyvät. Tuonnissa osuus on vielä suurempi, Simola kertoo. Saari nimittäin saattaa joutua mottiin, ja sen seurauksena esimerkiksi tuhansia litroja maitoa joudutaan kaatamaan maahan. Lisäksi Venäjä on löytänyt ulkomaankaupassa uusia kumppaneita. ”Verrattuna viime vuoteen joulukinkkujen myynti on kehittynyt nyt joulukuussa positiivisesti.” Myös K-ryhmän kaupoissa suosiotaan ovat kasvattaneet yhä pienikokoisemmat kinkut (1,5–3 kg). Iljana kertoo, että heidän 5 000 litran tilatankkinsa täyttyy viimeistään kolmessa päivässä. Kuntalehden haastattelema hailuotolainen maanviljelijä Markku Iljana kertoo, että jos Hailuoto joutuu mottiin, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kaataa maito maahan. Venäjä on lievittänyt sodan ja pakotteiden negatiivisia vaikutuksia erityisesti lisäämällä valtion menoja voimakkaasti. Lisäksi vararahastoissa, joita on lihotettu öljyja kaasutuloilla, on edelleen kaksi prosenttia bruttokansantuotteesta. ”Uskomme, että pienempien kinkkujen ja valmiiksi kypsennettyjen tuotteiden kasvava kysyntätrendi tulee jatkumaan myös tulevaisuudessa.” Lidl Suomen ostaja Teemu Karppanen kertoo keskiviikkona, että joulukinkkujen myynti on lähtenyt reippaasti käyntiin. Suomen julkiskalusteiden myyntiyhtiö Isku Spaces Oy sekä ulkomailla olevat myyntiyhtiöt eivät ole saneerauksen kohteena, ja kaikki konserniyhtiöt jatkavat toimintaansa, Isku Group kertoo. Alijäämää rahoitetaan myös velkarahalla. MATTI TUOMINEN Seurauksena esimerkiksi tuhansia litroja maitoa joudutaan kaatamaan maahan.. Joulukinkkujen suurin myyntisesonki oli juuri alkamassa keskiviikkona, kun Makkonen kertoi tilanteesta MT:lle. Marraskuussa 2024 perustetun Laatua Suomesta -yhtiön tehtävä on alkutuotantoa ja elintarviketeollisuutta palvelevien laatujärjestelmien kehittäminen, hallinnointi, auditointi ja myynti. Hailuodon tilanteesta kirjoittaa Kuntalehti. Syynä yhtiö pitää jatkuvia alennusmyyntejä ja kuluttajien heikkoa ostovoimaa. Lassheikki Laatua Suomesta -johtajaksi Suomalaisen alkutuotannon ja elintarvikesektorin laatujärjestelmiä valtakunnallisesti kehittävän ja hallinnoivan Laatua Suomesta oy:n (Kvalitet från Finland Ab) toimitusjohtajaksi on nimitetty Katariina Lassheikki. Öljyn vientiä on suunnattu Intiaan. ”Valtion rooli Venäjän taloudessa on kasvanut viime vuosina merkittävästi. Kaiken kaikkiaan joulukuussa myydään kinkkua satoja tuhansia kiloja.” Lidleissä suosituimmat kinkut ovat pakastetut viiden ja seitsemän kilon kinkut. Kypsät ja viipaloidut kinkut ovat entistä suositumpia, kertovat K-ryhmä ja Lidl. ”Tavoitteenani on, että suomalaiset maaja puutarhatalousyrittäjät sekä maatalouden elintarvikeyritykset saavat tarvitsemansa tukipalvelut tuotantonsa laadunvarmennukseen ja vastuullisuusraportointivelvollisuuden täyttämiseen”, Lassheikki sanoo. ”Suomalaiset arvostavat perinteitä jouluisin. Viime kuukausina on Simolan mukaan nähty, että tuotannon kasvu hidastuu Venäjällä. JUKKA HÄMÄLÄINEN Veera Turunen kokosi tuolia Iskun kalustetehtaalla vuonna 2018. Laatua Suomesta oy:n hallituksen mukaan Lassheikki tuntee suomalaisen alkutuotannon ja elintarvikesektorin sekä siihen liittyvät laatuasiat erinomaisesti. PAULA LIESMÄKI ”Toinen nouseva trendi on joulukinkkua korvaavat kasvipohjaiset tuotteet, mutta niiden rooli on vielä pieni.” TUOMO MAKKONEN Yhä useamman joulukinkku on nykyään pienempi ja luuton, tietää jyväskyläläisen Mestarin Herkun lihamestari Pasi Tietäväinen. Isku Group katsoo tiedotteessa, että koko toimialan laajempi tervehdyttäminen edellyttäisi Suomessa järjestelyä markkinoilla toimivien tahojen kesken. Lisäksi esimerkiksi öljyä koskevien pakotteiden pitkät siirtymäajat antoivat Venäjälle mahdollisuuden kerryttää puskuria vientituloista. Isku Kodin liikkeet ja verkkokauppa palvelevat edelleen normaalisti. Kiinan osuus on 30 prosenttia Venäjän viennistä. ”Pienempi kinkku on myös vähärasvaisempi, sillä osa mehukkaan kinkun takaavasta rasvasta poistetaan luun poistamisen ohessa.” KARI SALONEN PETTERI KIVIMÄKI Iskun tehdas ja ketju yrityssaneeraukseen Iskun Lahden tehdasta operoiva Isku Interior Oy ja kuluttajaketju Isku Koti Oy haettiin 19. ”Venäjä ei ole immuuni taloudellisissa ongelmille ja pakotteiden vaikutuksille, vaan sota ja pakotteet hapertavat taloutta jatkuvasti”, sanoo Simola. S-ryhmässä joulukinkkujen myynti vaikuttaa menevän viime vuoden vauhdissa, kertoo myyntipäällikkö Tuomo Makkonen S-ryhmän marketkaupasta. Yhtiö toimii valtakunnallisesti ja tarjoaa palveluitaan sekä suomeksi että ruotsiksi. Noin kolmen kilon painoinen kinkku on suosituin niin tuorekuin pakastekinkuissa. Tilanteen ennustaminen pitkällä aikavälillä on silti vaikeaa
11 kertaa vuodessa. Tietoa ja hyötyä ammattilaisille. Kotitaloutta kohden rahaa käytettiin marras–joulukuussa 3 440 euroa sisältäen normaalin elämisen, ja joulun tuoma myynnin lisäys oli 214 euroa. Vaikka kiinalaisten, alle 150 euron pakettien osuus on vain yksi prosentti koko EU:n ulkopuolisesta tuonnista, EU-maat ja kaupan edunvalvoja Eurocommerce toivovat muutosta asiaan. Asetuksen alempiasteinen lainsäädäntö on jo valmisteilla ja Metsäteollisuus ry osallistuu sen valmisteluun yhdessä eurooppalaisen kattojärjestönsä Cepin kanssa. Paperilaskun lähettämisestä veloitamme 4,90 €/lasku. ”Lähden Freyr Batterysta tämän kuun loppuun mennessä Freyrin organisaatiomuutosten ja sisäisten rakennemuutosten seurauksena”, kirjoittaa Stendahl tuoreessa Linkedin-päivityksessään. Myös ryhmäpakkaukset, kartonkilaatikoita lukuun ottamatta, siirtyvät vähitellen uudelleenkäytettäviksi. ”Ymmärrän kustannuskriisin ja kuluttajien tilanteen. Tavoitteet eivät koske helposti pilaantuvien tuotteiden pakkauksia kuten maitotuotteita tai viinejä ja väkeviä alkoholijuomia. Jos olet tilannut tai käyttänyt Viestimedia Oy:n tuotteita ja palveluita, voimme lähettää sinulle samankaltaisiin tuotteisiimme ja palveluihimme liittyviä markkinointiviestejä sekä muuta asiakasviestintää, vaikka et olisi antanut nimenomaista lupaa sähköiseen suoramarkkinointiin. Määräaikainen tilaus loppuu automaattisesti tilausjakson päätyttyä. Kokonaismyynnistä lähes puolet tulee päivittäistavarakaupasta eli Suomessa toimivien yritysten kautta. Take away -tuotteita tarjoavien yritysten on asetuksen voimaantulosta kahden vuoden sisään tarjottava kuluttajalle mahdollisuus käyttää omia astioitaan. Stendahl ei avaa edellä kuvattua tarkemmin eronsa syitä. ”Erikoiskauppa jakautuu pidemmälle ajalle ja siinä näkyy myös yleinen epävarmuus eli kaikkea ei voida kiinalaisten pakettien syyksi.” Edullinen Kiinan-tuonti syö kotimaista joulukauppaa Kiina-ilmiö näkyy koko EU:ssa, ja siihen aiotaan puuttua tulleilla. AATU JAAKKOLA JOHANNES TERVO Freyrin Suomen johtaja eroaa yllättäen Katodimateriaalin valmistusta Vaasaan suunnittelevan Freyr Batteryn Suomen toimitusjohtaja Tor Stendahl jättää yllättäen tehtävänsä. Toinen suuri kiinalaismyyjä on Shein. 130,20€) Aarre Lehti + Digi (AAV4067) 5 kk = 50 € (norm. Vuonna 2030 muovipakkauksen tulisi sisältää 35 prosenttia kierrätysmuovia ja vuonna 2040 65 prosenttia. Yritysten on lisättävä pakkauksiinsa QR-koodi kertomaan pakkauksen uudelleenkäytettävyydestä. Lue lisää ja katso videoita somesta @aarrelehti. Jo vuonna 2021 brittiläinen pörssiyhtiö Johnson Matthey luopui suunnitelmastaan rakentaa akkumateriaalitehdas Vaasaan. Hän on asiasta luonnollisesti huolissaan, sillä ulkomainen verkkokauppa syö kotimaisen kaupan myyntiä, vaikka tuleekin osittain kotimaisen lisäksi. Maaseudun yrittäjän paras tietolähde. 71,00€) 10 kk = 90 € (norm. Maaseudun Tulevaisuus 7 perjantaina 20. Asetuksen varsinainen soveltaminen alkaa kesällä 2026. ”Kun tähän lisätään Suomen valtion verohyvitysohjelmaan johtanut edunvalvontatyö, voin olla aika tyytyväinen saavutuksiini.” Asiasta uutisoi ensimmäisen Ilkka-Pohjalainen. 132,80€) Koneviesti Lehti + Digi (KAV4057) 3 kk = 50 € (norm. Voit aina kieltää sähköisten suoramarkkinointija asiakasviestien lähettämisen toimimalla viesteissä olevien ohjeiden mukaisesti tai ottamalla yhteyttä asiakaspalveluumme (020 413 2277 ma-pe klo 8-21, hinta mpm/pvm tai asiakaspalvelu@viestimedia.fi). Tuntee koneet ja hallitsee tekniikan. Samalla suomalaisen kuluttajan tulisi kuitenkin ymmärtää, että ostamalla Suomessa toimivista kaupoista voi varmistua tuotteen turvallisuudesta ja tukea myös työllisyyttä Suomessa.” Vähäarvoisia ulkomaan paketteja pääasiassa Kiinasta tuli marraskuuhun mennessä 137,6 miljoonalla eurolla. Asetuksen varsinainen soveltaminen alkaa kesällä 2026. Kaupan liitto esittää, että jatkossa myös ulkomaisten verkkokauppojen tulisi rekisteröityä Euroopassa, jotta kansalliset markkinavalvontaviranomaiset saisivat tiedot yhdestä rekisteristä. Lisätietoja: viestimedia.fi/tilausehdot ja viestimedia.fi/tietosuoja Sähköpostiosoite tarvitaan digilehden käyttöönottoa ja kirjautumisohjeiden lähettämistä varten. Kun viime vuoden tammi– lokakuussa paketteja tilattiin 1,7 miljoonaa kappaletta, tänä vuonna luku on 22 miljoonaa. Luodon mukaan Suomessa toimivat myyjät ovat rekisteröityneet Suomessa ja maksavat esimerkiksi pakkausmateriaaleista hyötykäyttömaksua. Tähän asetus pyrkii lisäämällä pakkausten kierrätettävyyttä ja vähentämällä muovipakkauksia. ”Asia puhuttaa laajasti Euroopassa, ja sille pitää tehdä nopeasti jotakin. Painettu lehti 3 kertaa viikossa. Aiemmin Postnordin kysely paljasti, että etenkin suomalaisella maaseudulla kiinalaista Temua pidetään jo lähes lähikauppana. MAASEUDUN TULEVAISUUS KONEVIESTI AARRE MT METSÄ Anna joululahjaksi keskustelunaiheita! Tilaajana saat lahjatilauksen etuhintaan. Huolestuttavaa on kuitenkin se, että Kiina-ilmiö näkyy koko EU:ssa ja on kasvussa. ”Suomalaisten ostaminen kiinalaisista verkkokaupoista on hämmästyttävästi kasvanut”, sanoo Kaupan liiton toimitusjohtaja Kari Luoto. Kannatamme markkinataloutta ja kilpailua, mutta pelisääntöjen eli velvoitteiden ja standardien pitäisi olla samat kaikille.” Kaupan liitto teki Temusta syksyllä haamuostoja, eikä yksikään tuote läpäissyt vaatimuksia joko merkintöjen tai kemikaalien osalta. Summa ei vaikuta suurelta verrattuna vaikkapa kaupan koko marraskuun myyntiin, joka oli viime vuonna 4,6 miljardia euroa ja joulukuussa puoli miljardia enemmän. Muun muassa litiumioniakkuja Skellefteåssa valmistava ruotsalainen Northvolt AB on talousvaikeuksissa. Tilaus alkaa joulun jälkeen seuraavasta mahdollisesta numerosta. Toinen asia on tullittomuus, jonka poistamista EU-komissio on ehdottanut vuoden 2028 alusta. 126,40€) Tilaus sisältää digilukuoikeuden. Esimerkiksi vuoteen 2030 mennessä joka kymmenes juoma on myytävä uudelleenkäytettävissä pakkauksissa. Asetus tähtää pakkausjätteen vähentämiseen viidellä prosentilla vuoteen 2030, kymmenellä vuoteen 2035 ja 15 prosentilla 2040 mennessä. Tämän ansiosta kierrätetyn muovin käyttövaadetta saatetaan myöhemmin mahdollisesti tulla täydentämään tai se saatetaan jopa korvata biopohjaisella muovilla. JUKKA HÄMÄLÄINEN Osa ruokapakkauksista menee uusiksi tulevina vuosina. ”Sekä marketettä erikoiskaupan odotukset ovat positiiviset ja tästä joulusta odotetaan jopa parempaa kun viime vuodesta. 66,40€) 4 kk = 90 € (norm. Muun muassa Luxemburgiin sijoittuva norjalaisyhtiö ilmoitti marraskuussa, että se haluaa olla maailman johtavia aurinkoenergiatekniikan ja sähkönvarastoinnin valmistajia. Akkuteollisuudesta on lupailtu uutta haaraa Vaasan elinkeinotoimintaan, mutta lopulliset rakentamispäätökset ovat jääneet vaiheeseen. HARRI KALLIO-KURSSI Freyr Battery perui tässä kuussa Vaasan lentokentän läheiselle Giga Vaasa -tehdasalueelle tekemänsä tonttivarauksen. Kiinan naapurimaa Vietnam on kieltänyt Temun käytön. Aarteen kohdalla digilukuoikeus koskee vain näköislehteä. Metsäuutiset, analyysit ja hintatiedot parempien päätösten tueksi verkossa joka päivä. EIJA MANSIKKAMÄKI ”Kun vielä tiedetään, että Yhdysvaltain Trump haluaa lisää tulleja, ohjautuuko kiinalainen yli tuotanto jatkossa Eurooppaan?” KARI LUOTO Kiinalainen Temu on etenkin Suomen maaseudulla suosittu kauppa. 63,20€) 8 kk = 90 € (norm. 14 tuhtia numeroa vuodessa. Aarre tarjoaa tietoa ja elämyksiä metsäasioista kiinnostuneille. Asetuksen keskeisimpiä keinoja on rajata muovin käyttöä. Viestimedia Oy maksaa postimaksun Tilauksen maksaja Lähiosoite Postinumero Puhelin Postitoimipaikka Sähköposti Lehden saaja Lähiosoite Postinumero Postitoimipaikka Sähköposti VIESTIMEDIA OY TUNNUS 5002596 INFO: M1 00003 VASTAUSLÄHETYS Tilaa netissä! viestimedia.fi/joulu Tilaa soittamalla! 020 413 2277 50 € Lehti lahjaksi nyt vain Määräaikainen tilaus Luotettavaa uutisointia ja ajankohtaista asiaa. EU:n pakkausasetus haastaa teollisuuden Laajasti puhututtanut EU:n pakkausja jäteasetus on metsä teollisuudelle työvoitto, mutta tuo mukanaan merkittäviä muutoksia. EU:n jäsenmaat ovat hyväksyneet lopullisesti uuden pakkausja pakkausjäteasetuksen. Tarjoustilauksen voi tehdä vain kotimaisiin osoitteisiin. 142,00€) MT Metsä Lehti + Digi (TAV4041) 4 kk = 50 € (norm. joulukuuta 2024 UUTISET 90 € Tuplaa pituus hintaan Määräaikainen tilaus Voit tulostaa lahjansaajalle lahjakortin osoitteessa viestimedia.fi/lahjakortti Tarjous on voimassa 24.12.2024 asti. Suuntaa antavana tavoitteena on, että vuoteen 2040 mennessä luku nousisi 40 prosenttiin. Kun vielä tiedetään, että Yhdysvaltain Trump haluaa lisää tulleja, ohjautuuko kiinalainen ylituotanto jatkossa Eurooppaan?” Luoto kysyy. Northvolt on keskeyttänyt tehdashankkeitaan Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa akkujen maailmanmarkkinoilla vallitsevan ylitarjonnan ja kiinalaisvalmistajien ryntäyksen takia. Tullin tuoreiden tietojen mukaan rajan ylittävistä alle 150 euron tavaraeristä 98 prosenttia tuleekin Suomeen kiinalaisista verkkokaupoista. Metsäteollisuuden onnistuneen edunvalvonnan tuloksena komissio tulee tarkastelemaan biopohjaisen muovin käyttöä kierrätetyn muovin rinnalla, Metsäteollisuus kertoo. Tavaravyöry kiinalaisista verkkokaupoista ei laannu, vaikka ihmisten laatuja ympäristötietoisuuden luulisi lisääntyneen. Luodon mukaan arvonlisäveron nosto 1,5 prosenttiyksilöllä syyskuussa ei ole vaikuttanut ihmisten ostamiseen. Tilaan lahjaksi rastimani lehden: MT Lehti + Digi (MAV4160) 2 kk = 50 € (norm. ”Haluamme markkinavalvontaa ja verkkoalustoille tuottajavastuuta. Kontaktimateriaalipakkaukset saivat omat pitoisuusvaatimuksensa. Tästä vuoden kuluttua yrityksen on tarjottava mahdollisuus ostaa tuotteet uudelleenkäytettävissä pakkauksissa. Ruokakaupassa joulu näkyy vasta lähempänä aattoa. Monet pakkausryhmät ja -materiaalit saavat asetuksen myötä omat uudelleenkäyttötavoitteensa. Kaiken kaikkiaan kaupan odotukset joulukaupasta ovat hyvät, Luoto sanoo. Siksi kierrätysmuovin osuus muovipakkauksissa kasvaa. Kiinan naapurimaa Vietnam sen sijaan on kieltänyt Temun käytön kokonaan. Asia on komissaari Henna Virkkusen salkussa. Painettu lehti 8 kertaa vuodessa. MARKKU VUORIKARI Onnistuneen edunvalvonnan tuloksena komissio tulee tarkastelemaan biopohjaisen muovin käyttöä. Yleensä joulun alla kasvaa erityisesti kolme erikoiskaupan aluetta: kirjakauppa, korut ja kultasepäntuotteet sekä kodintekniikka.” Käyttötavaroiden myynti kiihtyi jo marraskuussa Black Friday -kampanjoinnin johdosta. Tori.fi-kauppapaikan kyselyn mukaan lähes joka kymmenes suomalainen ostaa tänä vuonna joululahjoja Temusta. Sovelluksella ja verkossa joka päivä. Yhtiö ilmoitti kokonaan luopuvansa akkumateriaalien liiketoiminnastaan. Viime vuoden summassa eivät näy vielä tämän vuoden joulukauppa ja tilaukset Kiinasta. 65,10€) 6 kk = 90 € (norm. Akku teollisuudesta on lupailtu uutta haaraa Vaasan elinkeino toimintaan.. Verkkopalvelu osoitteessa koneviesti.fi. Vaikka pakkausja pakkausjäteasetus asettaa myös metsäteollisuuden tuotteineen merkittävien muutosten äärelle, voidaan monien vaiheiden kautta saavutettua lopputulosta pitää toimialalle ja kuitupohjaisille pakkauksille kohtalaisen hyvänä, kertoo Metsäteollisuus ry tiedotteessaan. MT.FI. Stendahl laskee saavutuksiinsa sen, että Vaasan lentokentän lähelle suunniteltava tehdashanke on saanut vuoden aikana lainvoimaisen ympäristöluvan sekä 122 miljoonan euron innovaatiorahoituksen EU:lta katodiakkumateriaali-investointiinsa. Lue kaikki metsästä osoitteessa MT.FI/metsa
Tämä rohkaisee tiloja tekemään investointipäätöksen, jota on voitu suunnitella jo vuosia”, sanoo tiedotteessa rahoitusasiantuntija Laura Föhr Pohjois-Savon ely-keskuksesta. Suomen kansallisen salmonellavalvontaohjelman piiriin kuuluvat naudat, siat ja siipikarja sekä niistä saatava liha ja kananmunat. Britanniassa kasvatetaan noin miljardi broileria vuodessa, mikä kattaa 75 prosenttia kotimaan kulutuksesta. ”Nyt tuottajat maksavat sen, että tämän taudin osalta hoitokustannuksia ei Suomessa ole. JOHANNA KOSKIAHDE ”Vakuutusriskin näkökulmasta alueellinen keskittyminen ja pieni toimija on aina riski.” KARI TOURUNEN Maitotilojen salmonellavakuutuksista valtaosa on hoidettu meijereiden kautta ryhmävakuutuksina. ”Teurastamoyrittäjän on pystyttävä hallitsemaan koko tuotantoja arvoketjua, ja sitoutettava toimintaan koko ketju tilallisesta vähittäiskauppaan asti”, pohtii Kauhajoella moduuliteurastamoja valmistavan Kometoksen perustaja Raimo Niemi. Yksittäisiä irtisanomisia on”, Tourunen toteaa. ”Tuottajia ei voida jättää yksin vastuuseen. Saint Lawrencen saarella asuu perinteikäs jupikki-yhteisö, jonka elämä nojaa vahvasti kalastukseen, metsästykseen ja poronhoitoon. Tuomarin toteamuksen perusteella The Humane League pitää oikeuden päätöstä voittona eläimille, kirjoittaa WATT Poultry. Toimitusjohtaja Peter Prest pitää tilannetta erittäin huolestuttavana. Riskiarviointi vei osuusmeijeriltä ryhmävakuutuksen ja tuottajat jäivät käytännössä tyhjän päälle. Myös Toppari penää keskustelua salmonellatorjunnan vastuusta. Uuden laitoksen avulla saaren poronlihatuotteiden kaupallinen jakelu on mahdollista laajemmin Alaskassa, mikä vahvistaa saaren taloutta. Mattio peräänkuuluttaa koko ruokaketjun vastuuta. Se merkitsisi, että salmonellasaneerauksien kuluista valtio vastaisi 70 prosentista ja vakuutus 30 prosentista. Kiinnostus mobiilimalliin on vahvaa myös Keski-Euroopassa ja Englannissa. Suomessa on ollut viime vuosina hiljaista. Prest muistuttaa, että salmonellan torjunta on valtion määräämä kansanterveydellinen toimenpide, jolla säästetään sairaanhoitokustannuksissa. Hän ei kuitenkaan täsmentänyt, että asia olisi näin nykyisten broilerirotujen kohdalla. ”Erityisesti avointen eläintilojen haasteena on altistuminen ympäristön tartuntariskille. Jos asiakkaalla on maksuja avoimena, tilanne katsotaan eri tavalla.” ”Uusien asiakkaiden osalta tilanne on tietenkin erilainen”, hän jatkaa. Nautatilojen salmonellasaneerauksen kustannukset ovat maltillisempia kuin sikatai siipikarjalla, mutta hinta on maitotilojenkin kohdalla paristakymmenestä tuhannesta satoihin tuhansiin euroihin. ”Asennuksen menemme suorittamaan kesällä 2025”, Kometoksen toimitusjohtaja Matti Hiltula kertoo. Tourunen ei kommentoi yksittäistapausta, mutta sanoo Keskija Pohjois-Pohjanmaalla riskiarviointiin vaikuttaneen viime vuosien poikkeuksellisen suuret saneerauskustannukset. Huoli salmonellavakuutuksista heräsi Keski-Pohjanmaalla Salmonella vakuutusten hintojen nousu on noteerattu maito tiloilla. Uusin suunta on Yhdysvaltojen Alaska. Keski-Euroopan markkina on aktiivinen, ja ensi vuonna teurastamo lähtee esimerkiksi Tsekkiin, Kometokselta kerrotaan. Lisäksi modulointi lyhentää rakennusaikaa kohteessa, jossa olosuhteet perinteiselle rakentamiselle ovat haastavat. Rahoituksen muodostusta pohtinut työryhmä julkaisi raporttinsa joulukuun alussa. Saint Lawrencen saarella sijaitseva Savoongan yhteisö on perinteikäs jupikki-yhteisö, jonka toiminta nojaa vahvasti kalastukseen, metsästykseen ja poronhoitoon. Kuvituskuva. Myönnetystä avustuksesta rahallisesti suurin potti eli 6,7 miljoonaa euroa kohdistui lypsykarjatalouden rakentamisinvestointeihin. Päätöksestä uutisoivat muun muassa Poultry World, WATT Poultry ja Farmers Weekly. Ruotsiin myytiin Kometokselta liikkuva teurastamo noin kymmenen vuotta sitten, mutta sitä käyttänyt yritys meni konkurssiin vuonna 2019. ”Suuri ja laajalle, esimerkiksi ympäri maan jakautuva ryhmä on vakuutusriskien laskennan näkökulmasta parempi kohde. Meillä salmonellan ryhmävakuutusten osalta ei kuitenkaan ole mitään laajempaa muutosta meneillään. Tourunen korostaa bioturvallisuuden merkitystä koko ruokaketjussa. joulukuuta 2024 UUTISET Liikkuva teurastamo kiinnostaa, kannattavuus yhä ongelma Eläinten luo saapuva liikkuva teurastamo kiinnostaa alan toimijoita useissa maissa. ”Salmonellavakuutus on kustannuksiltaan kuitenkin kohtuullinen siihen nähden, mitä maatilavakuutus kokonaisuutena maksaa. Salmonellavakuutuksen kilpailuttaminen ei ole aidosti mahdollista tilakohtaisen eikä ryhmävakuutuksen osalta”, sanoo MTK:n maitoasiamies Marjukka Mattio. Eniten investointitukia myönnettiin Kuopion alueelle Pohjois-Savossa. Tiloilla tehdään arvokasta työtä salmonellan torjumisessa”, hän toteaa. Kasvatetuista broilereista noin kolme prosenttia on tavallista hitaammin kasvavaa rotua. Näytteiden toimittamisessa laboratorioihin on ollut kiire joulunpyhien vuoksi. Suomessa broilereita kasvatetaan noin 80 miljoonaa vuodessa. ”Sikatilojen salmonellakorvausrahasto on pilottihanke, jonka mallia odotetaan myös maitotiloille. Päätöksiä tehtiin 77 ja avustusta myönnettiin 1,8 miljoonaa euroa. MAIJA ALA-SIURUA Maatalouden investointitukia on haettu tänä vuonna kappalemäärällisesti lähes kaksinkertainen määrä ja euromäärällisesti yli kolminkertainen summa aikaisempaan vuoteen verraten, tiedottaa Pohjois-Savon ely-keskus. Vakuutuksen ei pitäisi heilauttaa normaalissa tilanteessa olevan maatilan taloutta ”, hän sanoo. Suomalainen moduuli teurastamojen valmistaja löysi Siperian jälkeen uuden markkinan Alaskasta. KAWERAK JA NSED Keski-Pohjanmaalla toimivan Kaustisen osuusmeijerin salmonellaryhmävakuutus irtisanottiin vakuutusyhtiön toimesta joulukuun alussa. Sikojen salmonellariskien varalta perustettavaa rahastoa valmistellaan. Tukipäätöksiä tehtiin 251 noin 12 miljoonan euron edestä. Tämä tulee kuitenkin viemään vuosia. ”Tänä vuonna tartuntoja on ollut nautatiloilla kohtuullisesti, kymmenisen, kun viime vuosina luku on ollut 15 ja 25 välillä”, Toppari kertoo. Ennen Venäjän hyökkäyssotaa laitoksia toimitettiin useita Siperiaan. Maaseudun Tulevaisuus 8 perjantaina 20. Paikalliset ostajat vakuuttuivat suomalaisyrityksen pohjoisiin oloihin soveltuvista ratkaisuista. Tukea sai 25 lypsykarjatilaa. ”Viimeinen toimitus Tsukotkan niemimaalle saatiin perille ennen hyökkäyssotaa. ”Tilanne on tuottajille hankala. Nautatilan salmonellavakuutus on saman liikevaihdon sikatilan vakuutukseen verrattuna halvempi. Jos tuomioistuin olisi päättänyt toisin, siipikarjantuotanto olisi todennäköisesti joutunut luopumaan nopeasti kasvavista broileriroduista, kirjoittaa Farmers Weekly. Vain osa meijerin tuottajista on vakuutuksen saanut. ” Tilojen toimintakyky pitää säilyttää. Kivijalan päälle sijoitettavia, mutta tarpeen tullen siirrettävissä olevia, teurastamomoduuleja lähtee Kometoksen tehtaalta 1-2 vuodessa. The Humane League on korostanut, että nopeasti kasvavien broilereiden geneettinen rakenne aiheuttaa linnuille kärsimystä. Lawrencen saarella alkukeväästä, jolloin meritiet alueella ovat jälleen auki. ”Tuottajilla aika käy vähiin, kun vakuutus on hankittava tilakohtaisena vuoden alusta alkaen. ”Maidon hinta on tällä hetkellä kohtuullisen hyvällä tasolla ja korot ovat laskussa. Lainsäädäntö mahdollistaa jo siirrettävän toiminnan ainakin Euroopassa, mutta taloudellisesti kannattavan toiminnan luominen on hankalaa. TERHI TORIKKA MARKKU VUORIKARI Liikkuva teurastamo lihakarjatilalla Ruotsissa vuonna 2015. Pohjois-Savossa tilat investoivat innokkaasti MAIJA ALA-SIURUA. Kometos on allekirjoittanut sopimukset Beringin salmen alueelle Saint Lawrencen saarelle toimitettavista kalalaitoksesta ja poroteurastamosta. Nuorten viljelijöiden aloitustukia Pohjois-Savossa myönnettiin 18 viljelijälle, mikä on kaksi vähemmän kuin yleensä. Tietääkseni vakuutus on tällä hetkellä tarjolla tilakohtaisena vain yhdellä yhtiöllä, OP Pohjolalla, mikä tietenkin vaikeuttaa tilannetta.” Prest on huolissaan myös tilojen rahoituksesta. Tuottajakentässä ja meijerialalla vallitsee Prestin mukaan yksimielisyys siitä, että valtion on otettava päävastuu salmonellan torjunnan kustannuksista, Ruotsin mallin mukaan. Emme kuitenkaan ole markkinajohtajan asemassa luopumassa salmonellaryhmävakuutuksista.” Meijereillä vakuutukset ovat yleensä puhtaasti ryhmävakuutuksia, mainitsee toiminnanjohtaja Ina Toppari Eläinten terveys ETT ry:stä. Se on paha tilanne, jos rahoittajan lainaehdoissa on mainittu voimassa oleva salmonellavakuutus, mutta tila ei sitä saa. Huoleen siitä, saavatko kaikki tilat vakuutuksen, Tourunen toteaa, että vanhoille asiakkaille on räätälöity tilakohtaisia vakuutuksia. Tukea myönnettiin muun muassa salaojitukseen, leitelannan multaimiin ja vetoletkulevityslaittoihin sekä täsmäviljelylaitteisiin. Kiinnostusta laitteistoihin on myös Euroopassa. Alempi muutoksenhakutuomioistuin (Court of Appeal) antoi päätöksensä asiassa 13. Tällaisena tilanne ei ole kestävä”, korostaa Mattio. Se ei myöskään korvaa sitä henkistä kuormitusta ja työtunteja, mitä saneerauksesta tilalle seuraa.” Juttu on osa Tilaajan toive sarjaa, jossa MT käsittelee lukijoille merki tyksellisiä aiheita. Jos lähistöllä on selkeä riskitekijä, kuten turkiseläintarha, tämä vaikuttaa riskiarviointiin.” Tourunen myöntää, että salmonellavakuutuksen hinta ja omavastuuosuudet ovat nousseet. Viimeksi Kometos on myynyt mobiiliteurastamon Ranskaan. ”Vielä ei ole tullut huoltopyyntöä”, Niemi toteaa. Järjestön mukaan tuomarin lausunnon voi tulkita tarkoittavan sitä, että geeniperimänsä vuoksi kärsiviä eläimiä ei voi laillisesti kasvattaa. LARI LIEVONEN Oikeus broilereiden puolella Britanniassa Britanniassa oikeus on hylännyt eläinsuojelujärjestö The Humane Leaguen nostaman kanteen, jonka mukaan hallitus toimii lainvastaisesti salliessaan ”nopeasti kasvavien” broilereiden käytön lihantuotannossa. ”Vakuutus ei korvaa kaikkia kuluja. Alueella salmonellatartuntojen riskitekijäksi arvioidaan turkistarhaus. Pohjois-Savossa kappalemäärällä mitattuna tehtiin eniten tukipäätöksiä ympäristön tilaa ja kestävää tuotantotapaa edistävistä investoinneista. Yksi ongelma on se, että kukaan ei valvo sitä, millä hinnalla saneeraustoimenpiteitä tehdään.” Pohjola Vakuutuksen maatila-asiakkaiden riskipäällikkö Kari Tourunen toteaa, että vakuutusriskin näkökulmasta alueellinen keskittyminen ja pieni toimija on aina riski. päivä joulukuuta. Entä miten käy tuottajan, jolla on maksumerkintä, tai tilalla on ollut salmonellatartunta vuoden sisällä, saavatko nämä tilat vakuutusta”, pohtii Prest. Toimitukset Alaskaan valmistuvat ja lähtevät talven aikana, ja ovat perillä St. Kolme moduuliteurastamoa toimii kuitenkin parhaillaan eri puolilla maata. Niemen tietojen mukaan laitos huutokaupattiin ja se päätyi mahdollisesti paikallaan pysyväksi tilateurastamoksi. ”Tilalla aiemmin todettu salmonellatartunta ei suoraan ole este vakuutuksen myöntämiselle, jos tarkastuksessa ilmenee, että esimerkiksi jyrsijöiden ja lintujen karkotus on hoidettu asianmukaisesti. Se ylitti rajan 16 tuntia ennen kuin raja Suomen ja Venäjän välillä suljettiin”, Niemi kertoo. ”Vahinkohistorian perusteella joidenkin meijereiden ryhmävakuutuksen hintataso ei kata salmonellavahingoista aiheutuneita kustannuksia eikä mahdollisia tulevia vahinkoja. Osuusmeijeriin kuuluu 38 tuottajaa, joilta toimitusjohtaja on saanut useita huolestuneita puheluita. Sittemmin teurastamoyritys on tehnyt konkurssin. Tuomioistuimen päätöksessä tuomari Stephen Males toteaa, että lintuja ei pitäisi kasvattaa, jos niiden voi olettaa kärsivän geneettisen rakenteensa vuoksi. Sikatilojen tapaan myös maitotilojen haasteena on se, että salmonellan ryhmävakuuttaminen ei toimi markkinaehtoisesti
”En ole ainakaan kuullut, että siellä olisi ilmennyt merkittäviä muutoksia”, Lehtosalo kertoo. Tänä vuonna on katselmoitu loput vuonna 2023 haetuista sopimusalueista. ”Lastenlasten kanssa tulee puuhattua aktiivisesti. Hankintoja kannattaa joskus tehdä etupainotteisestikin, koska ala on arvaamaton.” Päivi Hännisen mielestä kannattaa keskittyä asioihin, joihin pystyy itse vaikuttamaan. Ne tuottavat runsaasti hyödyllistä tietoa siitä, mitä navetassa tapahtuu. Monimuotoisuuskohteisiin, jotka rajautuvat pois maisemanhoidon piiristä, on Lehtosalon mukaan vaikea löytää muuta korvaavaa rahoitusta. Viljelijä on kuitenkin itse viime kädessä vastuussa siitä, mikä ala soveltuu sopimukseen ja mikä ei.” Jotkut tiloista ovat tehneet valituksia asetuksen vääristä tulkinnoista Suomessa. ”Tuotantopanokset ovat tänä päivänä kalliita. Ne koskevat aloja, joista on vuodelta 2023 maksettu tukea, mutta katselmusta ei ole tehty. Seuraavan cap-suunnitelman muutoksen valmistelu on käynnistynyt ja mahdolliset muutokset tulevat voimaan vuonna 2026. Katselmus tehdään kaikille alueille viisivuotissopimuksen kahden ensimmäisen vuoden aikana. Tänä vuonna maisemanhoito kohteisiin tehtyjen katselmuksien tulokset valmistuvat keväällä. Kun pihatto valmistui ja siirryimme automaattilypsyyn, kasvoi eläinmäärä nopeasti yli kahteensataan. ”Tällaisen eläinmäärän seurannassa tekniikka ja tekoäly tuovat ratkaisevan hyödyn.” KARI HÄNNINEN ”Tuttavapiirissä on hyvä olla muitakin kuin vain maan viljelijöitä.” PÄIVI HÄNNINEN PETTERI KIVIMÄKI ”Uudenaikaiseen pihattonavettaan siirtyminen oli paras ja ainoa oikea ratkaisu.” PÄIVI HÄNNINEN Maisemanhoidon tukia saatetaan periä takaisin osalta tiloista Maisemanhoitosopimuksiin liittyvien, tänä vuonna tehtyjen maastokatselmusten tulokset valmistuvat todennäköisesti maalis-huhtikuussa. Ja asiaan pystytään ajoissa puuttumaan.” Lypsyrobotit mittaavat muun muassa nautojen sairastumisriskiä ja märeen ja syönnin poikkeamia sekä tuottavat maitotilan käyttäytymisanalyysiä. Viime vuonna tarkastajat katselmoivat 54 prosenttia maisemanhoitoaloista, joista 17 prosenttia rajautui sopimusten ulkopuolelle. Ilman sitä ei meillä enää lypsettäisi. Vuonna 2023 maatalousluonnon ja maiseman viisivuotisia hoitosopimuksia haettiin 1 696 kappaletta yhteensä 31 757 hehtaarin alueelle. ”Tilan kaksi lypsyrobottia uusittiin tänä vuonna. Pihaton rakentamisen aikaan Venäjä valtasi Ukrainalta Krimin ja suomalaisten maitotuotteiden vienti Pietariin tyssäsi. Silloin selviää tieto myös mahdollisista tukien takaisinperinnöistä. ”Se on tuottanut melkein 120 000 maitolitraa ja on edelleen kuin nuori tyttö. Eläinten lisääntynyt stressitaso tai se, ettei joku lehmä syö normaalisti, huomataan heti. Asiaa selvitetään parhaillaan ainakin kahdessa eri työryhmässä. Sekin on arjessa suuri voimavara, kun ikää tulee itselle joka vuosi lisää”, Kari Hänninen sanoo. ”Aloitettiin tilanpito 1993, vähän ennen EU-aikaa, 16 lehmän parsinavetasta”, Kari Hänninen muistelee. ”Maidon hintaan et voi vaikuttaa, mutta kulupuoleen voit. Vuonna 1993 tilanpidon aloittaneet Hänniset siirtyivät pihattonavettaan 2014. Lehtosalo on tyytyväinen, että myös uusia sopimuksia on saatu aikaan, vaikka ilmoilla on ollut paljon huolta ja keskustelua asiasta. ”130 lypsävän ja nuorkarjan kanssa pääluku on 220. ”Lehmiä oli 46, kun parsinavetasta luovuttiin. Niiden myötä osa sopimuksia tehneistä tiloista saa toden näköisesti myös tiedon tukien takaisinperinnästä. Jotkut sopimuksia tehneet kokevat katselmuksissa tehtävät rajaukset vääryytenä, minkä Lehtosalo ymmärtää hyvin. ”Parsinavetassa työ oli sitovaa. Muutokset edellyttävät neuvotteluja komission kanssa ja ne hyväksytään kesäkuussa 2025. Osakeyhtiömuotoiseksi Penttilän lypsykarjatila muutettiin viisi vuotta myöhemmin. Pois rajatut alueet olivat pääasiassa talousmetsiä, kunnostamattomia ruovikoita, kallioita, kivikoita ja alueita, jotka eivät hyödy laidunnuksesta. Näiden etenemisestä ei Lehtosalolla ole tietoa. ”Asetuksiin ei ole tehty muutoksia ja ohjeet maastokatselmointeihin ovat säilyneet ennallaan”, hän toteaa. joulukuuta 2024 UUTISET HANKASALMI Päivi ja Kari Hänninen ovat työskennelleet maatalousyrittäjinä yli 30 vuoden ajan Hankaveden kylässä Hankasalmella. ”Emme ole kovin lähelläkään, mutta ainakin nykyisissä sopimuksissa on sellaista alaa, mitä niihin tavoitellaankin”, Lehtosalo sanoo. Tuotantoa kasvatettiin maltillisesti aina vuoteen 2014, jolloin siirryttiin pihattoaikaan. Liikunta on tärkeä henkireikä”, Päivi Hänninen toteaa. TERHI TORIKKA Viime vuonna ehdittiin tehdä katselmus vasta hieman yli puolelle maisemanhoitosopimusten alueista. Hän toivoo, että tilat, joita omien alueiden tilanne epäilyttää, varautuvat asiaan. Selvää on, että Suomi ei saavuta tämän vuoden tavoitetta, joka on 36 000 hehtaaria maisemanhoitosopimusten piirissä. Mihin ne laittaa ja milloin.” ”Budjetointi on tärkeää, olipa kyseessä pienempi tai isompi yritys. Älä tuhlaa energiaasi sellaiseen, mihin et voi vaikuttaa. ”Kyllähän se mietitytti, mitä tästä tulee, kun niin iso markkina-alue sulkeutui. ”Tuttavapiirissä on hyvä olla muitakin kuin vain maanviljelijöitä. JUKKA KOIVULA Maatalousyrittäjä Päivi Hänninen (kuvassa oikealla) ja lypsykarjatilalla kymmenen vuotta työskennellyt Tiia Hietanen korostavat, että vain hyvinvoiva lehmä tuottaa optimaalisesti maitoa. ”Jos vuonna 2023 haetusta sopimuksesta on tänä vuonna tehdyssä katselmuksessa rajattu alaa sopimuksen ulkopuolelle, ylimääräinen osuus joudutaan valitettavasti perimään takaisin”, neuvotteleva virkamies Heini Lehtosalo maaja metsätalousministeriöstä toteaa. Uusia sopimuksia on tehty tänä vuonna lähes sata ja niiden ala on yhteensä noin 500 hehtaaria. Se oli totaalimuutos”, Kari Hänninen sanoo. Hännisten navetassa käyskentelee yksi ”satatonnari”, eli yli satatuhatta maitolitraa tuottanut 9-vuotias lehmä nimeltään Lotta. Uudenaikainen pihattonavetta on tuonut päivittäiseen työhön vapautta. Pakotteista huolimatta maidontuotanto saatiin tasaiselle kasvu-uralle niin määrässä kuin laadussa mitaten. Kallis pihatto oli juuri valmistunut ja yhdessä yössä piti alkaa etsiä uusia markkinoita tuotteille”, Päivi Hänninen kertoo. ”Elämässä on oltava muutakin kuin maataloutta”, viljelijäparis kunta Päivi ja Kari Hänninen sanovat. Arkistokuva. Kun talous on tasapainossa, se heijastuu myönteisesti hyvinvointiin ja jaksamiseen.” Hänniset pitävät tärkeänä, että elämässä on muutakin kuin maataloutta. ”Tässä yhteydessä varmasti pohditaan tarkasti, mitä voisimme tehdä ympäristönhoitosopimusten edistämiseksi”, Lehtosalo kertoo. ”Etenkin, jos joku ulkopuolinen taho on antanut ymmärtää, että alue soveltuu kokonaan maisemanhoitokohteeksi. Takaraivossa jyskytti ainainen stressi, että pitäisi lähteä lypsylle. Hän tekee talvella pihojen ja teiden aurauksia sekä auttaa kesäisin peltotöissä.” Hännisillä on viisi lasta, joista neljä asuu Hankasalmella. Kurjia ne joka tapauksessa ovat”, Lehtosalo ennakoi. Alueet eivät Ruokaviraston mukaan täytä sopimuksen ehtoja siitä, että alueen hoitamisesta tulee muodostua kuluja ja sen tulee tuottaa rehua. ”Meillä on karjanhoitaja töissä viitenä päivänä viikossa ja kuutena tuntina päivässä, sovittaessa muulloinkin. Ystäväpiirimme on muotoutunut sellaiseksi, että sitä kautta saa näkemystä myös tavallisten palkansaajien arkeen. ”Joitakin näitä varmasti tulee, toivottavasti ei kovin suuria. Lisäksi olemassa oleville sopimuksille on haettu noin 2 000 hehtaaria lisäaloja. Se on erittäin terveellistä.” Iloa elämään tuovat myös kahdeksan lastenlasta. Olimme silloin jo viisikymppisiä ja tarvitsimme uudenaikaisen navetan kehittääksemme yritystoimintaa.” Penttilän tila on kehittyvä maatalousyritys, jossa maidon määrää ja laatua sekä eläinten käyttäytymistä ja terveyttä seurataan päivittäin. ”Pihatto on mahdollistanut paljon. ”Olen koulutukseltani liikunnanohjaaja ja ohjaan edelleen tunteja urheiluseurassa ja kansalaisopistossa. Tällaisen eläinmäärän kanssa tekniikka ja tekoäly tuovat ratkaisevan hyödyn. Se näkyy eläinten hyvinvointina ja parempana maidontuotantona”, Kari Hänninen toteaa. Kari Hännisen mukaan pihatto on tuonut työhön vapautta. Mutta myös taloudenhallinta on äärimmäisen tärkeää”, Kari Hänninen toteaa. Lisäksi on toinen työtekijä konepuolella. He asuvat uudessa hirsi talossa järven rannalla Hankasalmella. Maaseudun Tulevaisuus 9 perjantaina 20. ”Joitakin näitä varmasti tulee, toivottavasti ei kovin suuria.” HEINI LEHTISALO ”Ainakin nykyisissä sopimuksissa on sellaista alaa, mitä niihin tavoitellaankin.” HEINO LEHTOSALO CAROLINA HUSU. Meillä on muitakin lehmiä, jotka ovat tuottaneet vähän alle 100 000 litraa”, Päivi Hänninen sanoo. Nykyaikainen pihatto antaa puitteet laadukkaalle maidontuotannolle Penttilän tila on kehittyvä maa talousyritys, jossa maidon määrää ja laatua sekä eläinten käyttäytymistä ja terveyttä seurataan päivittäin. Niitä kannattaa laskea tarkasti ja miettiä, minne ne sijoittaa. ”Poikamme auttavat tarvittaessa tilan töissä, sekin on suuri apu.” Menestyvän maitotilan pyörittämiselle 2020-luvulla on tiettyjä reunaehtoja. Koska tuloksia ei ole vielä kirjattu järjestelmiin, hyväksytty kokonaisala ei ole tiedossa. Nyt on enemmän joustoa.” Liikkumavaraa tuo myös ulkopuolinen työvoima. ”Nyt kymmenen vuotta myöhemmin on helppo todeta, että uudenaikaiseen pihattonavettaan siirtyminen oli paras ja ainoa oikea ratkaisu. Maatalousluonnon ja maisemanhoitosopimukset ovat yksi Suomen cap-suunnitelman toimenpiteistä
Riskien hajauttamista on sekin, että kasvattaa eri kuvioilla eri puulajeja.” Tapion luonnonhoidon asiantuntija Teemu Huikuri kertoi, että suosituksissa korostuu luontoa painottava toiminta, joka turvaa lajiston monimuotoisuutta ja vesiensuojelua. Aistinvaraisessa arvioinnissa panelistit arvioivat havu-uutetta sisältävät leivät maultaan ja hajultaan miellyttäviksi, mikä lisää ostohalukkuutta. Nyt 30 vuoden jälkeen joulukuusia kasvaa Hiltulassa oman metsätilan parilla hehtaarilla. Uusissa suosituksissa opastetaan myös pidennetyn kiertoajan malliin. JUKKA HÄMÄLÄINEN ”Mitä rehevämpi kasvupaikka on, sitä enemmän on mahdollisuuksia.” LAURA NIKINMAA Uudistetut metsänhoidon suositukset opastavat jättämään puuston ensiharvennuksessa noin sata runkoa tiheämmäksi kuin aiemmin neuvottiin. Julkistamistilaisuuden osallistujat halusivat tietää, onko kaikista metsistä tarkoitus tehdä sekametsiä. ”Ihmiset haluavat vähemmän sahattavaa kotiin.” Kilpailu on vuosien mittaan lisääntynyt, kun Rusta, Tokmanni ja Bauhaus ovat tulleet mukaan halvoilla hinnoilla ja kotimaisillakin kuusilla. Väitöstutkimus osoitti, että analysoiduista biomassoista japaninpunamäntyuutteen 35-prosenttinen lisäys osoittautui lupaavimmaksi vaihtoehdoksi jatkokehitykselle. Tampereen seudun ammattiopisto Tredu on suunnitellut yhteistyössä metsäalan työnantajien kanssa tet-viikon. Kesla antoi edellisen tulosvaroituksen syyskuussa. ”Monella nuorella saattaa olla hyvin ohut käsitys alan tarjoamista vaihtoehdoista ja nykyaikaisesta metsänhoidosta. Metsäteknologian konepajakonserni Kesla alentaa jälleen liikevaihtoja tulosennustettaan. Viime vuonna Kesla-konsernin liikevaihto oli 55 miljoonaa euroa ja liiketulos 1,4 miljoonaa euroa. Metsänhoidon suositukset ovat saatavilla aina ajantasaisina osoitteesta metsanhoidonsuositukset.fi. Jakelijat ovat vähentäneet varastojaan loppuvuotta kohden. ”Oikeastaan kyse ei ole metsän iästä, vaan puuston järeydestä”, Kuutti täsmensi. Maaseudun Tulevaisuus 10 perjantaina 20. Niitä menee useampia sata vuosittain: tukkuasiakkaille eli muun muassa savonlinnalaiselle lentopalloseura East Volleylle, perille vietyinä vakioasiakkaille kuten seurakunnille, kouluille ja nettiostajille ja vävyn myyminä keravalaisen K-marketin pihalla. Keslan loppuvuoden toimitukset ovat alhaisemmalla tasolla kuin yhtiö on aikaisemmin ennustanut”, todetaan yhtiön tiedotteessa. ”En ole laskenut!” 30 vuotta kuusikauppaa harjoittanut mies nauraa. ”Suosituksista saa selkeät neuvot sellaisiin kysymyksiin kuin miten lintujen pesimäaika otetaan huomioon tai miten petolinnun ja liito-oravan pesäpuu voidaan säästää. Metsänhoidon laatua voidaan parantaa muutamilla perusasioilla. Esimerkiksi digitalisaatio ja teknologia, kuten dronet ja satelliittidata, ovat kuitenkin laajentaneet alan tarjoamia mahdollisuuksia valtavasti”, Tuovinen kertoo. Ja haluaako kasvattaa sekametsää koko kiertoajan vai osan sitä. Suositusten päivittämistä koordinoi Tapio. Tulevaisuuden osaajaksi metsäalalle -hankkeessa on parin viime vuoden ajan panostettu metsäalan, metsäopetusta tarjoavien oppilaitosten ja yläkoulujen yhteistyöhön. Miinuspuolena pääoman tuotto heikkenee, vaikka puuston tilavuus kasvaakin. Silloin ollaan jo pitkällä”, tähdentää metsänhoidon suositusten koordinaattori Kalle Vanhatalo. Kipinä syttyi opintomatkalla Yhdysvalloissa vuonna 1979. Pula työntekijöistä johtuu muun muassa suurten ikäluokkien eläköitymisestä sekä siitä, että alan työpaikat keskittyvät maaseudulle. KARI SALONEN Turun yliopistossa julkaistun, Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkijan Marina Fidelisin väitöstutkimuksen mukaan elintarviketeollisuudessa voidaan hyödyntää havupuiden neulasia. Se tarkoittaa kiertoajan pidentämistä keskimäärin 15 vuodella aiemmista harvennusten perusmalleista. SUVI JYLHÄNLEHTO Metsäasiantuntija merkkaamassa metson soidinalueita maastotietokoneella tietokantaan. Hän hankki vuonna 1994 maanviljelijä-veljensä kanssa yhdessä palstan, sillä viljelijöillä oli siihen aikaan metsään etuosto-oikeus. ”Toiseksi laatua voi parantaa miettimällä, onko metsänhoitotöiden suunnittelu onnistunut ja onko työt toteutettu oikein.” Sekä laatu että virheet metsän kasvatuksessa kumuloituvat ja näkyvät pitkään, Vanhatalo sanoo. Keslan tiedotteen mukaan yhtiö jatkaa strategiansa toteuttamista, eikä pitkän aikavälin tavoitteita ole muutettu. Uudet harvennusmallit suosittelevat jättämään ensiharvennuksessa sata kappaletta enemmän kuusen, männyn ja hieskoivun runkoja kuin aiemmin on opastettu. ”Työvoiman riittävyyden varmistaminen edellyttää, että nuorille tarjotaan ajantasaista tietoa alan työja opiskeluvaihtoehdoista, koulutuksen tasoa kehitetään ja vastavalmistuneille luodaan sujuva polku työelämään”, Tuovinen sanoo. ”Ei niitä niin kovin montaa tarvitse olla, mutta hyvä harrastus tämä on.” Myynti on aikaistunut, mutta paras myyntiaika on joulua edeltävä viikonloppu. Ja heti vesiastiaan”, Hartikainen neuvoo. Yhtiön mukaan maailmanmarkkinoiden epävarmuus ja investointien alhainen taso on jatkunut. ”Harvennuksissa tärkeää on oikea ajoitus, mutta harvennustavan voimakkuutta voi valita entistä joustavammin metsän ominaisuuksien ja metsänomistajan tavoitteiden mukaan”, Kuutti totesi uudistuneiden metsänhoidon suositusten esittelyssä keskiviikkona. ”Keskeisin keino on, että kaikki sopimukset hakkuista ja metsänhoidosta tehdään kunnolla. ”Hintataso on pysynyt monta vuotta samana, en ole osannut korottaa.” SEPPO HARTIKAINEN Seppo Hartikainen kasvattaa kuusia muun muassa suurjännitelinjan alla. Nuorten oman kiinnostuksen mukaan suunniteltu jakso sisältää tutustumista opiskeluun, metsäalan ammatteihin ja käytännön töihin. Fidelisin tavoitteena oli tutkia alihyödynnettyjä kasvibiomassoja biojalostamoiden ja elintarvikejärjestelmien näkökulmasta, keskittyen ympäristöystävällisten ja teollisesti toteuttamiskelpoisiin prosesseihin. Sekametsien hyödyistä on puhuttu paljon, mutta metsien käytön asiantuntija Laura Nikinmaa Tapiosta kehottaa miettimään, mitä puulajeja ja missä suhteessa sekametsässään haluaa kasvattaa. Oppilaitokset ja metsäalan toimijat ovat muun muassa järjestäneet erilaisia metsäpäiviä, joissa yläkoululaiset pääsevät tutustumaan metsään, metsänhoitoon ja alan työmahdollisuuksiin monipuolisesti. Tehdessäni siinä ensiharvennusta bisnesvainuinen kaverini hoksasi, että latvoistahan saisi joulukuusia.” Niin napsittiin latvat ja ensimmäiset sata joulupuuta matkasi myyntiin Keravalle. ”Jäinen kuusi sulatetaan viileässä tilassa ja ennen sisälle viemistä ja tyvestä sahataan pieni pätkä pois, jotta saadaan uusi imupinta. ”Lisäksi työmarkkinatoimenpiteet ovat aiheuttaneet häiriöitä toimitusketjussa. EIJA MANSIKKAMÄKI EIJA MANSIKKAMÄKI Seppo Hartikaisen apuna kuusta pukkaa pussiin vävy Iiro Pukkala. Runsaasti tilaa tarvitsevalla rauduskoivulla suositus pysyy ennallaan. Havuista jatketta leipätaikinaan SUVI JYLHÄNLEHTO KAI TIRKKONEN Metsäala kaipaa motivoituneita nuoria Metsäalalla on jatkuva työvoimapula, Metsäkeskus kertoo verkkosivuillaan. Kuvituskuva. ”Hintataso on pysynyt monta vuotta samana, en ole osannut korottaa.” Kuinka kuusen saa säilymään kotona mahdollisimman pitkään. Leipien ravitsemukselliset ja tai rakenteelliset ominaisuudet eivät heikentyneet uutteen vuoksi, Luken tiedotteessa kerrotaan. Nämä ovat hyvin luonnonmukaisia, mutta oksakiehkurat ovat tiheämmässä kuin luonnonkuusissa.” Leikkaamalla muutaman kerran oksien pituuskasvu pysyy kurissa ja kuusista tulee sellaisia kuin asiakkaat toivovat: Hartikaisen sanoin ”akuankkamaisia” eli runko ei näy neulasten ja oksiston läpi. Kesla varoittaa tuloksensa laskusta SAMI SUOJANEN Kesla valmistaa muun muassa metsäperävaunuja. Mitä rehevämpi kasvupaikka on, sitä enemmän on mahdollisuuksia. Myös turvemaiden lannoitus, metsänhoidon laadunhallinta ja uhanalaisten lajien turvaaminen ovat saaneet tilaa uusissa suosituksissa. Kuusien hinnat vaihtelevat kympeistä satasiin. Lisäksi Hartikainen viljelee niitä paikallisilta viljelijöiltä vuokratulla puolentoista kilometrin pituisella hoitosopimusalueella suurjännitelinjan alla. ”Palsta oli alunperin suhteellisen nuorta, 40-vuotiasta metsää. Yksittäisen tiedon hakemista laajasta kokonaisuudesta auttaa tekoälyavusteinen haku. Hartikaisen 2–3-metriset metsäkuuset maksavat 40–60 euroa. Hän keksi perustaa Joulukuusi.fi-sivuston heti, kun .fi-verkkotunnus syntyi. TOMMI HAKALA. Kolmivuotisen hankkeen rahoitti maaja metsätalousministeriö. Osa ihmisistä valitsee myös muovikuusen. Ihan kaikkia uusia suosituksia ei ole vielä ehditty sinne päivittää. Hartikaiselle erotettiin myöhemmin kuuden hehtaarin osuus. ”Merkittävänä haasteena on lisäksi löytää alalle motivoituneita nuoria, joilla on realistinen kuva metsäalan töistä ja jotka pysyvät alalla valmistuttuaan”, kertoo projektipäällikkö Minnamari Tuovinen Metsäkeskuksesta. Suositukset sallivat aiempaa tiheämmän metsän kasvatuksen Metsänhoidon suosituksissa kerrotaan myös kiertoajan pidentämisestä ja sekametsän kasvattamisesta. Neulasista ja oksankärjistä eristetyn uutteen käyttö täysjyväleivissä paransi niiden säilyvyyttä ja toiminnallisia ominaisuuksia. ”Metsämaapohja ei ole kovin viljavaa, joten minun kuuseni näyttävät hennommilta kuin vahvasti lannoitetut ja pellolla viljellyt kuuset. KERAVA Keravalainen Seppo Hartikainen, 80, on ehtinyt myydä elämässään aika monta joulukuusta. Tekoälylle voi esittää kysymyksiä ja se koostaa vastauksen suositusten sisällöistä. Hyvä laatu tulee Vanhatalon mukaan lakien ja metsäsertifioinnin noudattamisesta sekä metsänomistajan omista ja toteuttajaorganisaatioiden laatuvaatimuksista. Karussa männikössä eivät muut puulajit kasva”, Nikinmaa opastaa. ”Verkkoon pakattu ja pakkasessa kuormalavalla lahnaksi litistynyt puu näyttää nätiltä vasta, kun se on sulanut ja oksat levinneet.” Omien kuusien kauppaa jo 30 vuotta Seppo Hartikainen myy kuusia hiukan myös verkossa. Pidennetyn kiertoajan mallissa puuston hiilivarasto ja tuotos lisääntyvät, lahopuusto ehtii kehittyä pitempään ja metsä säilyy pitkään virkistyskäyttöön sopivana. joulukuuta 2024 UUTISET Päivitetyt harvennusmallit, kiertoajan pidentäminen ja sekametsän kasvattaminen ovat uutta päivitetyissä metsänhoitosuosituksissa. ”Pääpuulajin taimitiheyttä voidaan alentaa ja täydentää puustoa toisella lajilla. Uusiin malleihin on syytä siirtyä heti, kannustaa Tapion metsänhoidon asiantuntija Varpu Kuutti. Silloin yhtiön hallitus arvioi tämän vuoden liikevaihdon laskevan selvästi ja liiketuloksen laskevan hieman edelliseen vuoteen verrattuna. Kuusen kasvatus vie kymmenisen vuotta, ja ostajien toivemitta on lyhentynyt liki kolmesta alle kahteen metriin. Metsänhoitaja ja entinen Tapion metsänkasvatuksen asiantuntija kasvattaa kuusensa itse Rantasalmella. Sekametsää istuttaessa pitää tietää, mitkä lajit kyseiselle paikalle sopivat. Suosituksista löytyvät harvennusmallit sekametsille kuusi–mänty, kuusi–rauduskoivu ja mänty–rauduskoivu. Myös tuhoriskit lisääntyvät. Keslan uuden ohjeistuksen mukaan yhtiö arvioi vuoden 2024 liikevaihdon laskevan selvästi ja liiketuloksen laskevan edelliseen vuoteen verrattuna. Molemmat lajit istutetaan yhtä aikaa. ”Ei ole tarkoitus, mutta se on riskien hajauttamista
”Suden kanta-arvion tueksi tarvitaan mahdollisimman reaaliaikaista tietoa. ”Pidämme tärkeänä avoimen tutkimuksen periaatetta, että Luke julkaisee vastedes näytteiden kaikki geneettiset tiedot tutkijayhteisön käyttöön. Arvonlisä laski yhdeksän prosenttia edellisvuodesta. Tämä tuotiin esille tiistaina kansanedustajille järjestetyssä suurpetoinfossa. ” ESKO HYVÄRINEN LAJITIETOKESKUS Suomen lajitietokeskus kerää ja yhdistää suomalaisen lajitiedon yhtenäiseksi ja avoimeksi kokonaisuudeksi. Metsästäjäliiton tavoitteena on valtakunnallisesti kattavan aineiston keruu. Tilaisuudessa nousi esille tarve säätää siitä suden, karhun ja ilveksen osalta selkeästi laissa, sillä suojelutasolla on olennainen merkitys poikkeuslupaharkinnassa. Biotalouden työllisten määrä väheni edellisvuodesta 5 900 henkilöllä. Metsäteollisuus ry vaati syyskuussa ympäristöhallintoa edistämään raakkuesiintymien rajaamista ja suojelemista. Näytemäärä tuleekin nyt kaksinkertaistaa 1800 näytteeseen ja valtion tulee tämä rahoituksellaan mahdollistaa.” Aktiivinen näytteiden keruu ja susihavainnointi johti talvella 2020–21 siihen, että vuoden 2021 kanta-arviossa vastoin Luken ennustetta susien määrä kasvoi lähes kolmanneksella. Metsästäjäliittoa avustava lainoppinut, oikeusinformatiikan lehtori Jarmo Kiuru muistutti, että oikeusistuimet ovat tähän saakka viitanneet kintaalla kannanhoitosuunnitelmille. Sopimuksen julkistuksen jälkeen muun muassa Kalajoen ja Oulun seudun metsänhoitoyhdistykset kertoivat huolensa kaupan mahdollisista vaikutuksista puukauppaan. Syrjälä johtajaa yrityskauppavalvontaa. Viranomaiset välttävät raakkualueiden rajauspäätöksiä Metsäfirmat ovat syksyn aikana päivittäneet tietokantojaan raakkujen sijaintitiedoilla. Biotalouden tuotos väheni edellisvuoden käypähintaisesta tuotoksesta seitsemän prosenttia”, kertoo yliaktuaari Tiina Sauvula-Seppälä Lukesta. Biotalous muodosti Suomen kansantalouden arvonlisästä 12 prosenttia. EIJA VALLINHEIMO ”Viitearvon määrittämiseen liittyy väistämättä valintoja, jotka on perusteltua antaa eduskunnan päätettäväksi.” TIMO LESKINEN Uudistetunkin lainsäädännön perusteella tehdyistä poikkeuslupapäätöksistä todennäköisesti valitetaan. Aikaisemmin kannanhoitosuunnitelmilla ei ole ollut juridista asemaa. Kuva ennallistamistyömaalta Posiolta, jossa silta oli tehty kaivinkonetta varten. Vaikutus suotuisaan suojelutasoon on yksi poikkeusluvan myöntämiseen vaikuttava tekijä, joten viitearvolla on iso merkitys. Siten tulokset eivät valitettavasti ohjaa näytteiden keruuta. Stora Enso ja Junnikkala kertoivat 28. Järjestöt vaativat suurpetojen viitearvoa ja kannanhoitosuunnitelmia metsästyslakiin Metsästäjäliitto ja MTK muistuttavat, että tänä talvena on luotava niin vahva suurpetolainsäädäntö, että se kestää mahdolliset oikeuskäsittelyt. ”Lainsäädännön tulee olla ennakoitavaa ja selkeää, jotta voidaan välttää vuosia kestävät oikeusprosessit ja juridiset kokeilut”, totesi MTK:n juristi Anna-Rosa Asikainen, joka kuului myös itse suurpetotyöryhmän jäsenistöön. Eniten biotalouden työpaikkoja tarjoaa edelleen maatalous, 63 200 työllistä. Niemen mukaan haasteena on, että lajeja koskevat tiedot ovat useissa eri aineistokokonaisuuksissa. Stora Enson ja Junnikkalan kaupassa takaraja on 19. Kaupan yritysarvo on enintään 137 miljoonaa euroa. Myös Varsinais-Suomessa tiedossa olevat raakkuesiintymät ovat Natura-alueella. Biotalouden toimialat työllistivät viime vuonna 308 800 henkilöä, mikä oli 11 prosenttia kaikista työllisistä. Niiden arvion mukaan tukin hinta saattaa laskea, koska ostajia on vähemmän ja tätä kautta kilpailu puusta vähenee. ”Tarkoitus on myös perustaa viranomaisten ja metsäsektorin toimijoiden yhteinen foorumi miettimään, miten toimintatapoja voidaan laajemmin kehittää ja yhtenäistää luonnonsuojelulain perusteella suojeltujen luontoarvojen turvaamiseksi metsätaloustoimien yhteydessä”, Haaranen toteaa. Kerääjille ei makseta Luken toimesta palkkiota. Ministerin erityisavustaja vakuuttaa Essayahin puolesta antamassaan vastauksessa, että kannanhoitosuunnitelmien asema aiotaan vahvistaa metsästyslain ja asetuksen kautta, jolloin myös viitearvolle tulee juridinen vahvistus ja alueelliset perustelut voidaan rakentaa oikeusistuimissa paremmin pitäviksi. joulukuuta 2024 UUTISET Hukkajoen raakkutuhon jälkimainingeissa metsäteollisuus toivoi, että raakkujen sijaintitiedot olisivat aiempaa helpommin saatavilla, jotta ne voitaisiin ottaa huomioon metsänkäsittelyn suunnittelussa. ”DNA:n avulla tunnistetaan jätöksen jättänyt susi ja susireviirin rajat sekä saadaan tietää, elääkö reviirillä susipari vai -lauma”, kertoo DNA-näytekeräystä koordinoiva Luonnonvarakeskuksen (Luken) erikoistutkija Mia Valtonen tutkimuksesta Luken tiedotteessa. Työ on kesken. Samalla se toivoo Lukelta DNA-analyysitulosten kokonaisvaltaista julkistamista tutkijayhteisön käyttöön. Viitearvo eli suurpetolajin minimitaso on se suurpetolajien yksilöiden määrä, jonka ylittyessä kunkin suurpedon katsotaan olevan EU:n luontodirektiivin mukaisella suotuisalla suojelutasolla pitkällä aikavälillä. SAMI SUOJANEN Suomen Metsästäjäliitto ja Maaja metsätaloustuottajain Keskusliitto (MTK) ovat huolissaan siitä, ettei suurpetotyöryhmän julkistama raportti sisällä riittäviä keinoja suden ja muiden suurpetojen kannanhoidollisen metsästyksen aloittamiseen. Yritykset ovat kuitenkin syksyn aikana aktiivisesti päivittäneet omia tietokantojaan lakiperusteista suojelua vaativien lajien esiintymätiedon osalta. Biotalouden työllisten määrästä viidennes eli 61 000 henkilöä toimii metsäsektorilla. Keräys jatkuu helmikuun loppuun asti. Tämän takia Metsästäjäliitto kaipaa erityisesti tältä talvelta mahdollisimman tarkkaa suurpetojen kanta-arviota. Aikarajaan mennessä asia on hyväksyttävä tai siirrettävä jatkokäsittelyyn. Laji.fi:ssa kuka vain voi tutustua lajeihin ja niiden esiintymiseen, selata havaintoja suomalaisista lajitietokannoista sekä pitää kirjaa omista luontohavainnoista. Laskua edellisvuodesta oli kolme prosenttia käyvin hinnoin. ”Hukkajoen tapauksen jälkeen ely-keskuksissa varmasti harkitaan, onko tarvetta rajata esiintymiä. Muilla alueilla rajauspäätöksiä ei ole tehty tai raakkuesiintymiä ei ole tiedossa. ”Meidän onkin pikaisesti pohdittava yhdessä Luken kanssa, kuinka pystytään ohjaamaan näytekeruu reviireille, joista ei ole saatavilla riittävää aineistoa”, sanoo Metsästäjäliiton puheenjohtaja Petteri Lampinen. Metsästäjäliitto haluaa näin kannustaa metsästäjiä susien ulostenäytteiden keruuseen. Metsäteollisuus ry:n metsäjohtaja Karoliina Niemi kertoo, että lajitiedon saatavuus ei ole helpottunut. tammikuuta. Tiedepohjaisuudesta huolimatta viitearvon määrittämiseen liittyy väistämättä valintoja, jotka on perusteltua antaa eduskunnan päätettäväksi”, toteaa MTK:n kenttäjohtaja ja riistapolitiikan asiantuntija Timo Leskinen. Liitto toivoo, että tänä talvena Luonnonvarakeskus analysoisi reaaliaikaisesti ulostenäytteet niin, että toimijoiden tulokset ohjaisivat keruuta. Kaksi muuta sijaitsevat Natura-alueella. Tämä edellyttää jatkuvaa näytevirtaa kentältä kerääjiltä laboratorioon, näytteiden pikaista analysointia ja nopeaa tulosten kertomista takaisin kerääjille. Lajitietokeskusta kehittävät yhteistyössä eri ympäristöja luonnonvarahallinnon organisaatiot, luonnontieteelliset museot sekä kansalaistieteen toimijat. Kehittämisestä vastaa Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus. Susien kakkanäytekerääjille ehkä palkkio EIJA VALLINHEIMO. Maaseudun Tulevaisuus 11 perjantaina 20. Ainoastaan Pirkanmaalla on tiedossa kolme raakkuesiintymää, joista on jo aiemmin tehty yksi erityisesti suojellun lajin rajauspäätös. ”Vielä ei ole mitään kerrottavaa. Suuri osa tiedosta on kaikille avointa, mutta myös käyttörajoitettua, niin sanottua sensitiivistä tietoa voi saada keskuksesta aineistopyynnön kautta. Essayah muistuttaa, että ratkaisevinta aiemman oikeuskäytännön perusteella on kannanhoidollisen metsästyksen hyväksyttävän päämäärän säätäminen. Metsästäjäliitto on ilmoittanut olevansa valmis tukemaan näytteiden kerääjiä noin 50 euron DNA-näytepalkkiolla. Määrä kasvoi 900 henkilöllä vuoden takaisesta. Ympäristöministeriön (YM) luontoympäristöosaston ylijohtaja Tarja Haaranen kertoo, että YM ja maaja metsätalousministeriö (MMM) laativat ensi vuoden alkupuolella keskeisten viranomaistahojen kanssa esityksen siitä, miten lajitiedon kulkua ja tietojärjestelmiä voitaisiin kehittää. Lain mukaan virastolla on ilmoituksen jättämisestä 23 työpäivää aikaa perehtyä yrityskauppaan. Stora Enso mukaan kaupalla se haluaa turvata kustannustehokkaan puunhankinnan Stora Enson Oulun pakkauskartonkitehtaalle. SUVI JYLHÄNLEHTO TIMO HEIKKALA Raakkupuro voitaisiin mahdollisesti ylittää esimerkiksi ajosillan avulla. Metsäsektori tuotti kolmanneksen biotalouden arvonlisäyksestä eli 9,5 miljardia euroa. ”Luken asettama 900 analysoitavan DNA-näytteen yläraja on mielestämme liian alhainen, sillä päällekkäisiä näytteitä samoista susista tulee väkisinkin, vaikka keruuta pystyttäisiinkin ohjaamaan Metsästäjäliiton esittämällä tavalla. Lokakuussa metsätalouden toimijoita, ympäristöhallinnon viranomaisia ja Suomen luonnonsuojeluliiton edustusta kokoontui keskustelemaan, miten raakkutuhon kaltaiset tapahtumat voitaisiin tulevaisuudessa estää. Biotalous työllistää joka kymmenennen Ennakkotietojen mukaan biotalouden arvonlisäys oli 29,3 miljardia euroa vuonna 2023, kertoo Luonnonvarakeskus Luke. Hyvärisen mukaan aiemmin ely-keskuksissa ei ole koettu tarvetta rajata raakkuesiintymiä metsätalousmailla, sillä ne on voitu hakkuissa turvata muilla keinoilla. EU-jäsenmaat ilmoittavat suurpetojen määrät EU:lle joka kuudes vuosi, seuraavan kerran ensi kesänä. Yhtiöllä on tekeillä Ouluun uusi miljardi euroa maksava kartonkikonelinja, jonka on määrä käynnistyä ensi vuoden alkupuolella. lokakuuta sopimuksesta, jonka mukaan Stora Enso ostaa sahaja jalostusyhtiö Junnikkalan koko osakekannan. Verovaroin analysoitujen tulosten tulee olla julkisia”, muistuttaa Lampinen. ”Pirkanmaalla rajauspäätös ei liittynyt metsänkäyttöön, vaan se tehtiin ison tiehankkeen vuoksi”, ympäristöneuvos Esko Hyvärinen YM:stä kertoo. Eduskunnan kansalaistorilla tiistaina pidetyssä susitilaisuudessa esille nousi ennen kaikkea suotuisan suojelutason viitearvon määrittelyyn liittyvä kysymys. Markkinakuulemiset ovat edelleen käynnissä”, vastaa yksikön päällikkö Sanna Syrjälä KKV:stä. Vielä 2010-luvun alussa biotalous työllisti 348 200 henkilöä. Maaja metsätalousministeri Sari Essayahin mukaan luontevin paikka suden suotuisan suojelutason viitearvolle ja sen taustoitukselle ja riskitasojen valinnalle on kannanhoitosuunnitelmassa. TIMO HEIKKALA Luonnonvarakeskus on kerännyt suden jätöksiä DNA-tutkimuksia varten jälleen 15.11. Tällä hetkellä näytteenoton ja tulosten saannin välillä saattaa olla jopa kuukausien viive. Asikainen muistutti, että uudistetunkin lainsäädännön perusteella tehdyistä poikkeuslupapäätöksistä todennäköisesti valitetaan. ”Viitearvosta on hyötyä vasta sitten, kun oikeus hyväksyy säädetyn päämäärän.” Järjestöt odottavat ministeriöltä nyt pikaisesti ehdotusta lainsäädännön muuttamiseksi, jotta kaikki lainsäädännölliset muutokset saataisiin voimaan raportissa ehdotettujen muutosten kanssa toukokuussa 2025. Ilman muuta sekin työkalu on olemassa.” Hyvärisen mukaan se on kuitenkin työläs prosessi, sillä se vaatii laajat maastokartoitukset. Yhtä ainoaa oikeaa tai yleisesti sovittua tapaa määrittää viitearvoa ei toistaiseksi ole. ”Valitettavasti rajausja suojelupäätöksiä ei ole tietojemme mukaan tullut, eikä sitä kautta korvauspäätöksiäkään”, Niemi harmittelee. Kainuun Hukkajoen tapauksessa raakkuesiintymä ja sen suojelustatus olivat tiedossa, mutta jokin prosessissa petti, kun tuhansia uhanalaisia simpukoita jäi metsäkoneen alle. Sitä kautta maanomistajat voisivat saada niistä korvauksia valtiolta. ”Biotalouden tuotos oli 86,1 miljardia euroa eli 16 prosenttia koko kansantalouden tuotoksesta. MT:n pyynnöstä YM kävi läpi ely-keskuksittain, onko tiedossa olevista raakkuesiintymistä tehty rajauspäätöksiä, jotka mahdollistaisivat myös korvaukset maanomistajille. Siksi järjestöt muistuttavat, että mikäli viitearvo kirjataan kannanhoitosuunnitelmiin, myös kannanhoitosuunnitelmien oikeudellinen asema on selkeästi kirjattava lakiin. Yksityiskohdat ja tarkemmat ratkaisut varmistuvat lainvalmistelun edetessä. ”Kohonneista raaka-aineja energiakustannuksista sekä heikentyneestä viennistä huolimatta metsäsektori on pysynyt biotalouden kulmakivenä”, Sauvula-Seppälä toteaa. Rikostutkinta asiasta on edelleen kesken. ”Suurpetojen kannanhoidollinen metsästys tulee voida kohdistaa suojelun minimitason ylittäviin suurpetomääriin. Metsästäjäliiton tavoitteena on saada valtiolta lisärahoitusta, jotta Luke voisi analysoida susien ulostenäytteitä kaksinkertaisen määrän suunniteltuun nähden. alkaen. ”Muutoksilla on tavoiteltava tilannetta, jossa mahdollisimman suurella todennäköisyydellä pystytään osoittamaan kaikkien poikkeuslupaedellytysten täyttyminen”, Asikainen totesi. SUVI JYLHÄNLEHTO KKV:llä ei vielä kantaa Junnikkalan kauppaan Kilpailuja kuluttajavirastolla (KKV) ei ole vielä kantaa Stora Enson ja Junnikkalan väliseen yrityskauppaan. ”Jokainen yritys pyytää tiedot itsenäisesti Lajitietokeskuksesta”, hän kertoo. ”Hukkajoen tapauksen jälkeen ely-keskuksissa varmasti harkitaan, onko tarvetta rajata esiintymiä. Tiedon saatavuudessa on edelleen parantamisen varaa. Tarvitsemme Luken ja alan muiden toimijoiden välille lisää yhteistyötä”, Lampinen kannustaa
Liitä mukaan yhteystietosi. Ei nimimerkkiä Tilastot Tilastoissa ilmoitettu suomalaisten syömä lihamäärä sisältää muun muassa luut ja nahat. Kuuluvuusongelmat otetaan vakavasti ja niitä ratkotaan yhteistyössä teleyritysten kanssa. Yrittäjäriski on kuitenkin valtava, kun ulkoiset kustannukset kohoavat ennakoimattomasti. Tuotteiden myynti tietokoneruudulla on jo arkipäivää tuhansilla maatiloilla. Toimivan hintajärjestelmän haasteet saattavatkin olla jossain muualla. Siellä on paljon valmiita tuotannontekijöitä, osaamista, kokemusperäistä luonnonolosuhteiden hallintaa. Tulevaisuuden isoissa yksiköissä ei kuitenkaan tule olemaan entiseen tapaan aikaa kotieläinten yksilölliseen hoitoon tai kaukana sijaitsevien vuokrapeltojen kunnossapitoon. Pienten tilojen häviämistä pidetään jopa toivottavana. Raakut ja hömötiaiset nähdään mutta ei isompia yhteiskunnallisen tason rakenteita. Ukrainaa tuodaan kovaa vauhtia EU:n jäseneksi. Toivomme, että Suomi olisi Euroopassa edelläkävijä maatalouden kehittämisessä ympäristöja eläinystävälliseen tulevaisuuteen. K otimaisen ruoantuotannon tulevaisuudesta keskustellaan analyyttisesti liian vähän. Suurtuotannossa ei ole mitään moitittavaa. Matkailukin voi kärsiä.” ”On oikeus ja kohtuus, että kunnat ja niiden asukkaat saavat haitoista hyvitystä. Ympäristökeskustelu jää vaarallisen kapea-alaiseksi, jos ihminen ja luonto nähdään toistensa vastakohtina, ja luonnonsuojelussa pyritään kohden ”alkuperäistä” luonnontilaa, jossa ihmisvaikutus on mahdollisimman vähäistä. Ei nimimerkkiä Lopetan heti viherryttämisen kun viljalle maksetaan hinta, joka kattaa kustannukset ja isännän palkan. Ei mitään toiveajattelua, että kyllä tämä tästä rauhoittuu. Lounajussi Kinkku Kyllä oli hieno asia, että presidentti Stubb otti vastaan Vehmaa tuottajien joulukinkun. Lähetä kuva osoitteeseen lukijankuva@maaseuduntulevaisuus.fi. Possutilallinen Yle Yle rinnasti laivojen nykyiset käymäläjätteiden mereen laskun Suomen maatalouteen. Jukka Tuori agronomi, MMM Maatalouden suurtuotannolle on Suomessa vaihtoehtoja M aaseudun Tulevaisuuden artikkelin (13.12.) mukaan ”Hannu Hoskonen syyttää Traficomia 3G-verkon alasajon valvonnan laiminlyönnistä: Kansalaisten henki ja turvallisuus vaarantuneet”. Tämän rinnalla on ilo nähdä, miten maaseudulla on myös jatkavia maatiloja ja nuoria yrittäjiä, jotka tuntevat luonnonvara-alan omakseen. Näennäisviljelyn piiriin katoaa nyt myös moni sellainen luonnon kestävyyttä ja monimuotoisuutta parantava toimenpide, joka oikeasti tulisi laskea aktiivisen viljelyn piiriin. Odotettavissa on siis, että työmarkkinakierroksilla ulosmitataan jatkossakin hintaa politiikan puolella tehdyille ratkaisuille. Kykeneekö elintarvikeyritys tai elintarvikkeiden kuluttaja kuitenkaan kantamaan vastuuta kaikista maatalouteen liittyvistä yhteiskunnallisista tavoitteista: ravinnekuormituksen ja ilmastovaikutusten minimoinnista, maaseutuluonnon ylläpidosta ja laadukkaista elintarvikkeita. Joulukinkulla on nykyisin paljon vastustajia. Luodaanko tätä mallia jo Suomeenkin ministerin visioissa. Tänä vuonna työmarkkinoilla on tapahtunut nurinkurinen muutos. Ei nimimerkkiä. Vaikka yrittäjäkunnassa keskinäinen kilpailu on veristä, ei yrittäjäjärjestössä toivota pienten toimijoiden poistumista markkinoilta, päinvastoin! Jyväskylän yliopisto tutkijatohtori Irene Kuhmonen on yksi harvoista ajattelijoista, jotka uskaltavat pohti maataloutemme tulevaisuuden mahdollisuuksia positiivisesti. Pienempien hehtaarien aktiiviviljelyn sekä monimuotoisuustoimenpiteiden tulisikin olla viljelijöille kannattavia ja motivoivia. ”Ehdotuksena on, että kuntien tuuli-, vesija aurinkovoimasta saamat kiinteistöverotulot otettaisiin valtionosuuksissa huomioon 50-prosenttisesti.” ”Mekaanisen tasausmallin tuoma ilo vähäväkisille Itä-Suomen kunnille olisi minimaalinen. Ei nimimerkkiä Metsästys Siirtoistutetut ja ruokitut riistaeläimet kuten valkohäntäja kuusipeurat ovat täyttä maanomistajien ryöstöä. Sen sijaan Helsingin yliopiston maaja metsätieteellinen tiedekunta, kymmenet maaja metsätalouden tutkimustohtorit ja -maisterit sekä vahva etujärjestö MTK ovat hiljaa. Suomessa näköjään joutaa pienet pois. Samat henkilöt sen tietävät, kuin tietävät senkin, että muut kuin ihmiset niitä suurpetoja Suomessa ovat siirrelleet. Perusongelma, heikko kannattavuus, korjaantunee kestävämmin markkinoiden ja mahdollistamisen kautta kuin hallinnollisin toimenpitein. Lopputulos ei vastaa sitä, mitä työnantajat ja hallitus ovat julkisesti toivoneet.” ”Palkansaajien vastaus on ollut, että jos keinojen kirjoa kavennetaan, jäljelle jääneitä keinoja vahvistetaan. Tämä jää/jätetään määrää taivastellessa ilmoittamatta. Lasketaanko Suomen maataloudesta ulosteita mereen tai vesistöihin. Maisema voi muuttua rajusti, metsiin vedetään leveitä uria, ja etenkin tuulivoimalat aiheuttavat ääntä. Yleisemminkin huoltovarmuuteen olisi sisällytettävä enemmän tuotantoprosessin muutosjoustavuutta yksinkertaisen varmuusvarastoajattelun sijasta. Maatalous on nykyisin hyvin lähellä yritystoimintaa. 3G-verkot ovat toimineet valtioneuvoston myöntämien toimilupien nojalla tietyillä taajuusalueilla. Traficomin tehtävänä on valvoa laissa säädetyn yleispalveluvelvoitteen toteutumista sekä toimilupavelvoitteita. Olemme liiaksi sopeutuneet siihen, että alkutuottaja on ruokaketjun perimmäinen lenkki, joka vain sopeutuu ruokaa jalostavan teollisuuden ja ketjua hallitsevan tukkuja vähittäiskaupan kulloisiinkin tarpeisiin. Vaikka märehtijöillä onkin potentiaalia todellisiksi huoltovarmuuseläimiksi, tämänhetkiset tuotantokäytännöt eivät tue huoltovarmuustavoitetta. Liikenneja viestintävirasto Traficom haluaa tuoda esille viraston valvontatyötä ja roolia verkkoyhteyksien toimivuuden turvaamisessa. Työehtosopimuskierrokset politisoituvat, ja politiikassa joudutaan ottamaan huomioon kierrosten vaikutus. Anja Yli-Viikari tutkija Luonnonvarakeskus Kotimaisten maataloustuotteiden laatua saatetaan myös helposti ajatella itsestäänselvyytenä, joka säilyy hintaja rakennekehityksestä huolimatta. Vai onko ennemminkin niin, että maailmanmarkkinoiden hintatasot karkaavat sitä myöten, kun tuotantoyksiköiden kokoa saadaan kasvatettua. Lähetä korkeintaan 200 merkin tekstitai Whatsapp-viesti numeroon 050 4734675. Jos kuntia aletaan vielä rangaista, asukkaiden vastarinta kasvaa edelleen ja kuntien into edistää päästötöntä energiaa voi hiipua. Mutta yrittäjä voi valita nykyisin myös toisin ja hoitaa itse tuotteiden myynnin kuluttajalle. Toki medioissa viestitään hyvinkin kärkevästi ja taitavasti maataloustuotantoa vastaan, mutta tämän propagandan tavoitteet ovat ympäristöpoliittisia ja aivan muuta kuin ruokaturvaan liittyviä. LUKIJAN KUVA ”Nuori, viimekesäinen maakotka on vielä huono saalistaja. Kriisin sattuessa suuret sikaja siipikarjayksiköt olisivat luultavimmin ensimmäisenä alas ajettavien joukossa. Samaan aikaan esimerkiksi Kuusamon yhteismetsä huutokauppaa hirvilupia useamman tonnin hintaan ja kaikki kaupaksi. Nykyinen sosiaalinen media ja siellä olevat alustat mahdollistavat tiettyjen maatilan tuotteiden myynnin laajasti. Kansainvälinen kauppa kasvaa jatkuvasti, minkä myötä myös elintarviketuotannossa on saavutettu nopeaa tehokkuuskehitystä. Huoltovarmuudella kotimaista tuotantoa perusteltaessa olisi syytä pitää mielessä myös tuotantotavat ja -prosessit. Tai ainakin kohden menneiden aikojen maisemaa ja sen tuottamaa lajistoa. Nämä toimivat kuitenkin kansainvälisen kaupan rakenteissa, mikä määrittää pitkälti toimialan hinnat – ja sen myötä myös tuotantotavat. Arvostelun nuolisade kohdentuu helposti kotimaiseen alkutuotantoon ja sen toimijoihin. Tästä kärsisi lopulta koko Suomi. Artikkelissa esitettiin huoli siitä, miten 3G-verkkojen alasajo vaikuttaa hätäpuhelujen toimivuuteen ja esimerkiksi kuljetusalan palveluihin. Kolhoosit tulossa Kyllä nyt taas kateus nostaa päätä kun pitäisi saada naapurin maat ilmaiseksi. Tulevat ihan tupo-vuodet mieleen.” TEKSTIVIESTIT Aktiivitilat EU:ssa maatilan keskikoko 20 hehtaaria. Ei nimimerkkiä Politiikkaa Nyt on oikea mies puolustusministerinä. Maanomistajissa kun ei pidä puoliaan. joulukuuta 2024 MIELIPIDE OHJEET Lähetä mielipide Toivomme napakoita kirjoituksia pituudeltaan korkeintaan 2 000 merkkiä välilyönteineen. Toimiluvat ovat teknologianeutraaleja eli teleyritykset voivat itsenäisesti päättää, millä teknologialla kyseisiä taajuuksia hyödynnetään. Omien tuotantostandardiemme laskemisen sijasta meidän on keskityttävä siihen, että myös tuontituotteiden tuotantokriteerit vastaavat omiamme ja kilpailusta tulee reilua myös kotimaan tuottajille. Vaikkapa raakkujoen tapauksessa huomio oli metsäkoneen kuljettajissa, metsänomistajissa ja -ostajissa. Missä vika. Ei nimimerkkiä Suomessa metsästys perinteisesti ”ilmaista”. Tieteellistä keskustelua käydään lähinnä siitä, miten nopeasti tilojen määrä laskee. On tärkeää huomioida, että hätäpuhelujen toimivuus on Suomessa varmistettu ja hätäpuhelut välittyvät kaikissa matkaviestinverkoissa riippumatta siitä, mitä teknologiaa käytetään. Verotus kiristyy Katkonta Ei pinoja siirtelemällä saada kuin kuluja ja epäluuloisuutta lisää. Vastataan Irene Kuhmosen haasteeseen ruoantuotannon tulevaisuuden suunnasta. Itse myyn pääosin netissä ratsutallimme pienen hevosenlantaturvetuotannon aina kevään korvalla kotipuutarhoille. Asutus keskittyy kaupunkeihin. Yhä hajautuneempaan ja paikallisempaan suuntaan ajettu järjestelmä on päätynyt niin keskitettyyn sopimiseen, että vastaavaa saa hakea kaukaa tulopoliittisten kokonaisratkaisujen eli tupojen ajalta. On sääli, että Suomi ei ottanut käyttöön EU:n pienviljelijätukea, jolla tätä oltaisiin mahdollistettu. Samaan aikaan rikkaat kuntajätit Tampere, Helsinki, Kuopio, Oulu ja Jyväskylä hyötyisivät sadoilla tuhansilla euroilla. Onko maailmanmarkkinoiden ohjaamat ruokajärjestelmät ja niiden hinnoittelu sitten lopultakaan ihmisten etujen mukaista. Tiepeittovelvoitteella osaltaan varmistetaan, että liikenteen ja kuljetusalan palvelut toimivat saumattomasti myös uusien matkaviestinverkkojen aikana. Vaikka 3G-verkko on ajettu alas, käytettävissä ovat edelleen 2G-, 4Gja 5G-verkot. Alkutuottajan henkistä elintilaa on vienyt myös julkinen keskustelu, joka keskittyy paljoltikin ongelmiin, erityisesti ympäristöteemojen osalta. Maatalouden investointeja tuetaan, ja rakennekehityksen toivotaan toimivan keinona maatilojen kannattavuuden ja kilpailukyvyn parantamiseen. Sopimuskierrokset politisoituvat Helsingin Sanomat ennakoi, että työmarkkinakierroksilla ulosmitataan jatkossakin hintaa politiikan puolella tehdyille ratkaisuille. Ei nimimerkkiä Verotus Suomessa on tuhansia kuolinpesiä, joiden pellonvuokra ansiotulona verotonta. Muilta osin teleyrityksillä ei ole velvoitetta rakentaa matkaviestinverkkoihin kattavaa peittoa. Kotimainen raaka-aine on elintarvikeyrityksille keskeinen kilpailuetu, mutta alkutuotannon jatkuvuuden varmistamisen ajatellaan ehkä monestikin tapahtuvan politiikkatoimien ja veronmaksajien maksamien tukien kautta. Elintarvikeyritykset ja -kauppa ovat reagoineet myös ympäristöhaasteisiin. Maaseudun Tulevaisuus 12 perjantaina 20. Jos vipuja vähennetään, jäljelle jääviä väännetään enemmän.” ”Tulevat hallitukset eivät tule perumaan nyt tehtyjä työmarkkinauudistuksia, ehkä joitain pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta. Tämä tie vaatii työtä, rohkeutta ja oivaltamista. Tämä on lakisääteinen velvoite, jonka toteutumista Traficom valvoo. Julkaistuista kuvista maksamme palkkion, ja lehti voi käyttää niitä uudelleen. Tavoitteena on turvata jokaisen oikeus toimiviin ja kohtuuhintaisiin viestinnän peruspalveluihin. Toimiluvissa on väestöpeittoa, tieja ratapeittoa sekä sisätilakuuluvuutta koskevia velvoitteita. Traficomin verkkosivuilla on lomake, jolla käyttäjä voi ilmoittaa virastolle kuuluvuusongelmasta. Kotimaisten maataloustuotteiden laatua saatetaan myös helposti ajatella itsestäänselvyytenä, joka säilyy hintaja rakennekehityksestä huolimatta. Sama asia näiden kiinteistökauppojen, ei mitään sinisilmäisyyttä. M aatalouden heikko kannattavuus on ollut viimeisten vuosikymmenten kestopuheenaiheena. Liitä mukaan yhteystietosi ja lyhyt kertomus kuvasta. Tulot kasvaisivat muutamilla kymmenillä tuhansilla euroilla. Pienikin maatila, jolla on koulutetut yrittäjät, on tälle yhteiskunnallemme arvokas mahdollisuus. Halvalla hinnalla ei saa laatutuotetta eikä kaikkia tuotannon haluttuja oheisvaikutuksia. Eli vain noin puolet siitä määrästä oikeasti syödään. Huoltovarmuuden, maaseudun elinvoiman ja alan uusiutumisen kannalta nämä ovat maatalouden elintärkeää aluskasvustoa. Suomi on jo täynnä logistisia verkkoja, jotka kuljettavat tuotteet perille nopeasti ja edullisesti. Entä turvaako rakennekehitys lopultakaan maatilojen kannattavuutta. Pidemmän päälle juuri tämä tukisi myös huoltovarmuutta ja maaseudun elinvoimaa. Oli vihamielinen ja valheellisen mielikuvan luova rinnastus! Eli tyypillistä Yleä. Perusteluna ei makseta, kun pidetään hirvi/ peurakantaa kurissa. Julkaisemme kirjoituksen nimimerkillä vain poikkeustilanteessa. Olisiko nyt aika miettiä, miten löydämme luonnonvarakeskusteluissa kaikkia osapuolia kunnioittavan ilmapiirin äärelle, mikä voi mahdollistaa aivan uusien ratkaisujen löytämisen. Hinnat joudutaan useinkin ottamaan annettuina, vailla mahdollisuutta paikallisen ja kansallisen tason tuotantokustannusten huomiointiin. Ympäristökeskustelu voi viedä jopa ojasta allikkoon, mikäli kotimainen alkutuotanto alkaa sen kautta näivettyä. Traficom seuraa, että 3G-verkoilta vapautuneet taajuudet otetaan viivytyksettä käyttöön 4Gja 5G-teknologioille. Sosiaalisen median verkostot ovat nopeita ja edullisia. Silloin kotimaiset tuotteet kaupan hyllyllä korvautuvat ulkomaisilla. Maaseudun yhteisöihin liittyvä muutosenergia on löydettävä uudelleen, ja saatava se valjastettua toiveikkaan tulevaisuuden ja elävän kulttuurin rakentamiseen. Jatkossa pääomatulon vero 30 %. Saattaa siis olla, että monien ruoantuotantoon liittyvien yhteiskunnallisten tavoitteiden osalta ollaan parhaillaan menossa kohden nykyistä heikompaa. Katkotut rungot leimikolla pötköllään verrattuna kaupan mittaja laatuvaatimuksiin hälventää luuloja. Minna Hölttä yrittäjä puheenjohtaja, Maaseutuja erävihreät Petri Leinonen viljelijä Huoltovarmuus ja omavaraisuus edellyttävät monipuolista ja muutosjoustavaa tuotantoa YLIÖ Korjaako rakennekehitys maatalouden kannattavuuden vai viekö suunta ojasta allikkoon. Voimalakuntien tulojen ottaminen tikun nokkaan peittää taakseen olennaisen seikan: Voimalat aiheuttavat myös isoja haittoja. Viimeisenä lenkkinä olemiseen ei kuulu oivaltaminen, kyseenalaistaminen. Siellä on maatilojen keskikoko noin 2 000 hehtaaria. Pyrittäessä keskittämään tukia yksinomaan ahtaasti tulkituille ”aktiivitiloille”, tulilinjalle joutuvat pienet, osa-aikaiset ja alan ulkopuolelta tulevat uudet yrittäjät. Kallista ihmistyötä on korvattu koneiden ja energian käytöllä. Kuva on otettu eilen Virolahden Säkäjärvellä.” KARI KYTÖ N äennäisviljely ja tukien valuminen ”oikean viljelyn” ulkopuolelle kertoo ensisijaisesti maatalouden kannustinloukusta. Maatilojen parissa tämä tarkoittaa rajua rakennekehitystä. Kuhmonen peräänkuuluttaa keskustelua kotimaisen ruokajärjestelmän vahvuudesta, suunnasta ja siitä, tukeutuuko se tulevaisuudessa enemmän paikallisuuteen tuotannontekijöiden ja markkinoiden löytämisessä. 3G-verkkojen alasajo on osa matkaviestinverkkojen teknologista kehitystä. Maailmanmarkkinoiden toiminta ja sen tuoma tiukka hintakilpailu ovat olleet erinomaisia keinoja tuottaa jatkuvasti halvempaa raaka-ainetta. Tuetaan suuria ja ne syövät pienten tilat pilkkahintaan. Sen tuomat vaikutukset yhteiskunnassa näkyvät ennen muuta maatalousalan tarjoamien työpaikkojen vähenemisenä, ja tätä myötä maaseutukylien hiljenemisenä: siellä peurat lisääntyvät ja ihmiset vähenevät. Jatkossa EU:n lainsäädäntö tulee vaatimaan isoilta yrityksiltä toiminnan suurempaa läpinäkyvyyttä ja yhteiskunnallisten vaikutusten raportointia. Aiheet ovat tärkeitä, mutta olisiko keskustelun ja vuorovaikutuksen tavoissa kehittämisen tarvetta. Alkutuotannon yritysten neuvotteluvoimaa vie erityisesti elintarvikekaupan ja -teollisuuden keskittynyt rakenne. Nämä kunnat kantavat isoa taakkaa Suomen vihreästä siirtymästä. Ne kehittävät parhaillaan omia ympäristöjärjestelmiä ja miettivät vastuullisuutta. Ei ole pakko laajentaa, jos ei ole varaa. Maanomistajille ei korvausta, mutta yrityksille kyllä maksetaan. Näitä vieraslajeja voi kasvattaa ilman aitausta, vaikka pienellä kesämökkitontillaan. Viesti on maksuton. Lähetä kirjoitus lukijalta@maaseuduntulevaisuus.fi tai Maaseudun Tulevaisuus, PL 440, 00101 Helsinki. Kun saalistus ei onnistunut, tuli kotka tutkimaan metsäruokinnan antimia. Tulevia cap-kausia ajatellen onkin syytä harkita sen käyttöönottoa. Ota kantaa tekstitai Whatsapp-viestillä Jaa mielipiteesi muiden lukijoiden kanssa. Viime kädessä yritysten huomio saattaa olla ensisijaisesti myyntiin ja markkinointiin liittyvissä osatekijöissä. Jarkko Saarimäki pääjohtaja Liikenneja viestintävirasto Traficom Traficom valvoo verkkoyhteyksien toimivuutta LEHTIKATSAUS Voimalahaitoista saatava hyvitys Kaleva tyrmää suunnitelmat muuttaa voimaloista saatavien verotulojen jakoperusteita. Tällöin mahdollisuudet tuntea tuotantotapoja ja vaikuttaa niihin muuttuvat vielä monta kertaluokkaa isommiksi haasteiksi. Ei nimimerkkiä Kultasakaali Ihminen ei ole siirtänyt kultasakaalia, ei tietenkään. Tällä hetkellä pienimuotoinen viljely ei kannata, ja nykymalli ohjaakin tukioptimointiin ilman tuotantoa. Samalla tuottajahintojen osalta on suuntana edelleen maailmanmarkkinoiden mukainen hintataso. Lähetä kuva Toivomme kuvia, joiden taustalla on tarina
Jotenkin ehkä pääsemme lä helle hevosta, ja samalla kan namme oikealla tavalla vas tuuta siitä, kaveristamme.” Noel Daleyn tallilla Boothin työkaverina hevosenhoitajana on ollut muun muassa Laura Pohjola, joka tunnetaan myös superpesispelaajana. RIKU NIITTYNEN SONJA BOOTHIN ALBUMI LAURA POHJOLA Sonja Boothin (vas.) ja Laura Pohjolan selfie yhdessä maailman nopeimman kärryhevosen Bulldog Hanoverin kanssa The Meadowlandsissa 2022. Paque oli Euroopassa. ”Uskomaton kausi on ollut”, Sonja Booth myöntää. Sonja Booth luki lehdestä Ponsseyhtiön perustaneen teollisuusneuvos Einari Vidgrénin hevosten menestyksestä USA:ssa ja otti tähän yhteyttä. TOTO75-VIHJEET Lähtö 1: 7,2,10,8,6,4,9 (11,3) Lähtö 2: 3,10 (7,6) Lähtö 3: 7,5,8,13,11 (2,3) Lähtö 4: 6 Impresario (3,1) Lähtö 5: 3,2,9 (10,8) Lähtö 6: 4,7,10,3,2 (1,9) Lähtö 7: 16 Vauhtis (14,15) 1050 riviä x 0,05 euroa = 52,50 euroa JUHA JOKINEN RAVIVIHJE Tämän vuoden superhevos ten lisäksi Sonja Boothin hoidettavana on ollut monta muutakin loistoyksilöä viime vuosina, esimerkiksi vuoden parhaiksi hevosiksi ikäluokis saan, sukupuolessaan ja as kellajissaan valitut ravuriori Volume Eight ja kärryhevos ten absoluuttisen MEtulok sen 05,8a peitsannut Bulldog Hanover. Vastassa on sarjan ehdo ton parhaimmisto, mutta vä kivahvan ruunan kapasiteetti riittää kyllä. Arkistossa on kiinnostavia vanhoja jaksoja sekä ravivisa Kari Lähdekorven vetämänä. Impresario epäonnistui GLI GPfinaalissa, mutta palasi heti seuraavassa kisassa voittojen tielle. Vauhtis on parantanut ot teitaan taukonsa jälkeen joka starttiin. Tammikuussa tes taillaan sitten lisää, mutta voi olla, että se nähdään vielä sit tenkin radalla.” Huippuhevosten hoita minen tuli Sonja Boothille tutuksi jo hänen aiemman työnantajansa Trond Smedshammerin tallilla. Tämän vuoden menestyshevosista siitokseen siirtyi ainakin Sig Sauer, mutta Captain Albanon osalta tilanne on vielä auki. Booth työskentelee New Jerseyssä australialaislähtöi sen huippuvalmentaja Noel Daleyn tallilla. Sands Ganster kirii ko vaa, jos ajoitus on kohdallaan. Ori sai liian myöhään tilaa ja jäi neljänneksi, mutta kausi oli muuten menestyskulkua. Aikanaan maailman kärkira vureihin kuulunut H.P. Einari Vidgrénin hevo set olivat USA:ssa valmen nuksessa norjalaislähtöisellä Trond Smedshammerilla. ”Myös Captain Albanon sii tokseen siirtymisen piti olla selvää, mutta oriin sperma testit eivät olleet täydellisiä”, Booth selvittää. Trondin tallin toisen huippu hevosen Americanesen kanssa kuitenkin pääsin valloittamaan myös Pohjoismaita.” Huippuja vuodesta toiseen RIKU NIITTYNEN Kuvassa Kentucky Futurityn voittava Sig Sauer on yksi Sonja Boothin menestyjistä. ”Kun muutin tänne, olin viisi vuotta Trondilla, ja nyt olen ollut viisi vuotta töissä Noelilla. Kirit ovat olleet hyviä, mutta ne on pitä nyt aloittaa voiton suhteen ai van liian kaukaa. Sig Sauer voitti Kentucky Futurityn ja Cap tain Albano peitsareiden Little Brown Jugin. Nyt ase telmat ovat Henna Halmeen puolella ja voittokantaan pa luu on mahdollista. ”Välillä pidin vain omaa tal lia, jossa oli täysihoitoa, sii tostammoja ja kaikenlaista hevostoimintaa”, Booth ku vailee. Veri kuitenkin veti taas maailmalle.” Myös seuraava askel oli samankaltainen hyppy tun temattomaan kuin aiempi muutto Saksaan. Uusi jakso ja vanhat jaksot löytyvät osoitteesta mt.fi/hevoset.. MT Hevoset -ohjelma vierailee joka toinen sunnuntai eri puolilla maata talleilla ja raveissa. Molempien talleilla olen saanut työskennellä hie nojen hevosten kanssa. ADAM STRÖM Tutustu MT Hevoset -ohjelmaan Katso ohjelma MT.FI/mthevoset-ohjelma tai oheisella QR-koodilla Hevosohjelmaa sunnuntaisin MT:n nettisivuilta löytyy myös hevosohjelmia. Tuolloin Boothin suomalaisille tutuin hoidokki oli ori H.P. Kaksikon yh teistyö on jatkunut viitisen vuotta, ja lähes joka vuosi vähintään joku Sonja Boo thin hoitama hevonen on kil paillut USA:n absoluuttisella huipulla. Tuolloin Sonja Booth ei kuitenkaan ollut matkassa. Ruuna lähtee kuin tykin suusta ja vallannee keulapai kan. Juontajina ovat Juha Jokinen ja Lauri Hyvönen. Sonja Booth on omaa sukuaan Kemppi, ja kotoisin hän on Imatralta. ”Maailma taitaa olla muut tunut sen jälkeen, mutta tuol loin yksinkertaisesti kysyin Einarin puhelinnumeron nu merotiedustelusta. Yhdysvaltojen vuoden hevosenhoitaja suomalainen Sonja Booth ja Sig Sauer keskittymässä The Hambletonianiin. ”Tyttäremme syntyi juuri tuolloin, joten olin kotona, kun H.P. Tuuriska ja HelmiLeena kuuluvat ku pongille heti, jos Iikka Nurmosen ajokkia varmistelee. Tuli Keila on auton takaa ra vivarma menijä, eikä Seinäjoen epäonnistumiseen kannata tui jottaa. ”Vaikea sanoa, mikä näistä olisi ollut paras, kun kaikki ovat olleet tosi huimia”, Booth painottaa. Arvostan tätä huomionosoitusta pal jon”, hän painottaa. ”Hevosenlukutaito on meillä korkealla. Paque, jonka osaomistaja oli pitkään Floridassa vaikuttanut suo malainen hevosammattilainen Timo Yli-Panula. Paque kävi kilpailemassa myös Suo messa, voittaen Suomen arvos tetuimman kansainvälisen kil pailun Finlandiaajon. Ori kiihtyy kovaa ja pääsee heti paalun hevosten tuntumaan. Siellä meni kaksi vuotta, minkä jälkeen olin vähän aikaa Suomessa. ”Koen, että se on tunnustus yleisemminkin suomalaiselle hevososaamiselle. Voitot ovat tulleet vakuuttavalla tyy lillä, eikä se ravia mennessään taida parempaansa kohdata Vermossakaan. ”Sillä tiellä olen täällä edel leen, ja tänne olen jäänyt.” Booth on tosiaankin juur tunut Yhdysvaltoihin. Hän löysi maasta miehensä Jeffrey Boothin, jonka kanssa heillä on perhe ja oma hevostila. Teivossa meno oli letkeää ja erittäin helppoa. ”Vuosituhannen lopussa lähdimme vähän ylirohkeasti rinkat selässä kaverini kanssa Saksaan töihin Edelbert Ohmerin ravivalmennustal lille. ”Koen, että se on tunnustus yleisemminkin suomalaiselle hevososaamiselle.” SONJA BOOTH Impresario ja Vauhtis Vermon ankkurit Viikon T75-kierroksen avaus on pelillisesti haastava, mikäli Toni Barosson juoksu menee ikävältä paikalta vaikeaksi. Uusi lähetys julkaistaan myös MT:n etusivulla. Sonja Boothin hoitamien hevosten lento on ollut tänä vuonna hurjaa. Mustasukka on noussut aivan vallattomaan kun toon Ossi Nurmosen kä sissä. Vaikka Boothin hoitamat hevoset ovat menes tyneet hienosti, valinta on silti melkoinen jymypaukku. ”Olin heppatyttö, mutta nuorempana ratsujen pa rissa”, Booth kertoo. Siitä se on voittanut läh töjä helppoon tyyliin ja rajat on sen kohdalla vielä katsomatta. Tallissa on myös useita suo malaisia hevosenomistajia, Captain Albanonkin osaomis taja pietarsaarelainen Matts Sjöblom heistä suurimpana, ja Martti Ala-Seppälällä on suuri rooli Daleyn hevoshan kinnoissa huutokaupoista. Excusez Moi pääsee takarivistä heti kärjen tuntumaan, eikä voitto yllättäisi. Hoitohevosten rima alkaa kyllä olla aika korkealla, mutta ei tällaisia huippuhevo sia voi käsissä olla jatkuvalla syötöllä.” Captain Albano on kuiten kin selvästi lähellä Sonja Boo thin sydäntä. Maaseudun Tulevaisuus 13 perjantaina 20. Quite Vanity on juossut jatkuvasti kovissa lähdöissä huonoilta paikoilta. Vidgrénin kautta Booth sai yhteyden Smedshammeriin, josta tuli hänen ensimmäinen työnantajansa USA:ssa. Hotville on Teivon perusteella kova haastaja. Lake`s Elmer kiihtyy vauhdikkaasti ja voi saada asemat kärjestä tai sen takaa. Antti Ala-Rantalan ruuna on hienossa kunnossa ja pys tyy juoksun onnistuessa voit tamaan. Porissa Kim Åkerlund otti alun tarkkaillen ja päästi vuoden voitokkaimman ravu rin vauhtiin 1 200 metriä ennen maalia. Numero löytyi, soitin siihen ja Einari myös vastasi”, Booth muiste lee. ”Volume Eightin nopeus esimerkiksi oli omaa luok kaansa, joten valitse näistä sitten. Täytyy olla kiitollinen kaikista näistä korvaamattomista kokemuk sista.” Suomalaiset hevosenhoitajat ovat kysyttyjä ympäri maa ilman, ja Sonja Booth nä kee vuoden hevosenhoitajan palkinnolla laajempaakin merkitystä. Maalisuoralla hevonen runttasi tavoilleen uskollisena rehdisti perille ja voitti hel posti. Callela Ikaros jäi viimeksi johtavan rinnalle, eikä mahta nut mitään huimasti kirineelle Amazing Playerille. Suomalaista ravihistoriaa kärryurheilun kehdossa Jo pitkään Yhdysvalloissa vaikuttanut suomalainen Sonja Booth teki kärryurheilumaailman suurmaassa ravihistoriaa, kun hänet valittiin vuoden hevosenhoitajaksi. ”Se taitaa pa lata valmennukseen ja minun hoidettavakseni, ainakin jok sikin aikaa. Onhan se jännää, että Noel Daleyn tal lin menestys on ollut huimaa viime vuosina, ja meitä suo malaisia työläisiä on ollut tosi monta tekemässä sitä nousua. Vauhdeistaan tunnettu tamma on saanut lisää sit keyttä ja voitontahtoa. Noel Daleyn valmentamat ja Sonja Boothin hoitamat hevoset ovat vah vasti tyrkyllä sekä Sig Sauer kauden parhaaksi kolmevuo tiaaksi ravurioriiksi että Cap tain Albano kauden parhaaksi kolmevuotiaaksi peitsari oriiksi. joulukuuta 2024 HEVOSET Tuottaja: Antti Savolainen, antti.savolainen@mt.fi Sonja Boothin maanantaina julkistetun valinnan vuoden hevosenhoitajaksi teki Yhdys valtain kärryurheilutoimitta jien yhdistys. ”Se on jotenkin täydellinen, se tekee kaiken oikein.” Pohjois-Amerikassa kaikkein suurimmat kilpailut ovat ni menomaan kolmevuotiaille, ja ikäluokan parhaat oriit siirtyvät yleensä siitokseen kolmevuotis kauden jälkeen. Molemmilla on tältä kau delta voitot kärryurheilu maailman todellisista klas sikkokisoista. Lähdön idea voisi olla Negroamaro, joka teki sitkeän juoksun Kuopiossa, kun pin koi kirilenkin keulan kupeelta 13,4vauhtia
EIJA VALLINHEIMO Erotatko, mikä lihoista on sisäpaisti. Riistakurssiravintolaa eivät koske samanlaiset rajoitukset kuin tavallisia ravintoloita, joten toiminta on vapaampaa ja vähemmän säädeltyä. Etualalla riistakokki Martin Hägglund. Suotuisan suojelutason viitearvoa tai -arvoja ei ole saanut määriteltyä Luonnonvarakeskus eikä nyt koolla ollut suurpetotyöryhmä. Kestävän päämäärän asettaminen on ollut se kompastuskivi, johon kannanhoidollisen metsästyksen luvat ovat valitusten myötä oikeuksissa kaatuneet. Maaseudun Tulevaisuus 14 perjantaina 20. Työryhmän keskeinen ehdotus oli, että maaja metsätalousministeriö voisi jatkossa asettaa päämäärän kannanhoidollisiin poikkeuslupiin lajikohtaisesti ja kannanhoitoalueittain. Fileet ja sisäpaistit ovat hirvieläinten arvostetuimpia osia ja myös helpoimpia käyttää, koska ne lähtökohtaisesti voi aina tarjota roseena eli medium-kypsänä tai jopa raakana. ”Jos peuran haittaeläinstatus saataisiin poistettua, voitaisiin nähdä ongelmien sijasta myös hyötyjä. Hägglund muistuttaa, että riistaliha tarjoaa myös mahdollisuuden kasvattaa kestävyyttä ja omavaraisuutta Suomen ruokajärjestelmässä. ”Tärkeässä roolissa uudessa hankkeessa on koulutus, koska aiemmassa hankkeessa havaittiin, että yhtään riistalihan käsittelyyn keskittyvää kurssia ei koko Suomessa ollut aiemmin tarjolla perusopiskelijoille. Työryhmäkään ei kuitenkaan raportissaan kertonut, mikä tällainen päämäärä voisi olla. Se ei muuta konkreettisesti vielä mitään. Riista-Ateljee -ravintola tarjoaa asiakkailleen laadukkaita riistaruokakursseja. Havaittiin, että niin metsästäjien kuin ravintolakokkien osaamista pitäisi kuitenkin riistalihan käsittelyn osalta saada lisättyä”, Töttölä sanoo. maaja metsätalousministeri Sari Essayahille (kd.). Kolumnin kirjoittaja on MT:n erätoimittaja. Monen mielestä valkohäntäpeura on tehnyt Varsinais-Suomesta riistamaakunnan, joka yhdistää harvenevan maaseudun ihmisiä ja luo sosiaalista elämää. Jos et, katso juttuun liittyvä video osoitteesta mt.fi. Kuka tuon maagisen numeron saisi sanottua ääneen. KOLUMNI EIJA VALLINHEIMO eija.vallinheimo@mt.fi Valkohäntäpeuran liha taipuu moneen Valkohäntäpeura on iso eläin, josta saa paljon erilaista lihaa. Päivän kokkailun jälkeen riistaruokaa päästiin maistelemaan. Jos tähän yksituumaisuuteen joskus päädytään, jokainen jäsenmaa päättää itse, mikä on suotuisan suojelun taso. Esitys on käytännössä samantapainen, jota Suomen susikannan hoitosuunnitelman päivitystyössä esitettiin jo keväällä 2023. Hägglund otaksuu, että jos riistasta pääsisi helpommin nauttimaan muutkin kuin metsästäjät, valkohäntäpeuran arvostus nousisi. Hanke on jatkoa aiemmalle Hyvinvointia riistasta -hankkeelle ja se on saanut EU:n maaseuturahoitusta Varsinais-Suomen ELY-keskuksesta. Helenin saarella. Bernin yleissopimuksen pysyvä komitea kokoontui ja päätti laskea suden suojelutasoa tiukasti suojellusta suojelluksi. Osatoteuttajina ovat Salon seudun koulutuskuntayhtymä SSKKY, Axxell Brusaby/Kemiön kunta ja Raision seudun koulutuskuntayhtymä, Raseko. Riistapatee syntyy vuoraamalla vuoka pekonisiivuilla ja täyttämällä se jauhelihamassalla. Ruhon takaosasta saatava liha on yleensä mureampaa kuin etuosa. Tässä ravintolassa hyödynnetään tiheän valkohäntäpeurakannan tuomia mahdollisuuksia eikä vain voivotella peuroista aiheutuvia haittoja. ”Hanke tulee keskittymään hallinnollisista syistä Varsinais-Suomen alueelle, joka on Suomen riistarikkainta aluetta ja jossa riistatalouden liiketaloudelliset mahdollisuudet keskittyvät valkohäntäpeuraan”, toteaa projektipäällikkö Mertsi Töttölä Novidasta. Mutta tunnistatko takaosan eri lihat ja tiedätkö, mihin ruokalajeihin eri osia kannattaa käyttää. Päätös on poliittinen eikä EU tee sitä Suomen puolesta. Suurin syy riistalihan puuttumisesta paikallisten ravintoloiden ruokalistoilta on riistalihan kysynnän ja tarjonnan kohtaamisvajaus sekä riistaan liittyvän osaamisen ja tiedon puute. 3R-hanke etsii uusia toimintamalleja siihen, miten koko riistaan keskittyvä ruokaketju voisi kehittyä. Tämä vaihe edellyttää vielä lukuisia EU-tason keskusteluja ja toistaiseksi kaikkien maiden yksimielistä päätöstä. Riistakokki Martin Hägglundin mielestä ruoka on yksi tapa auttaa näkemään valkohäntäpeurat enemmän hyötynä kuin haittana. Tuolloin ajatuksena oli, että susikannan hoitosuunnitelmassa Suomeen määriteltäisiin poronhoitoalueen eteläpuolelle kaksi erillistä susien osapopulaatiota, Länsija Itä-Suomen populaatiot, joille määriteltäisiin erilliset viitearvot. 3R-hanke on neljän oppilaitoksen yhteistyöhanke, jota hallinnoi Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymä Novida. PEURAN OSAT Ulkopaisti, kulmapaisti ja pyöröpaisti • Pataruoat • Haudutettavat ruoat • Nyhtölihat • Sous vide -kypsennys Sisäpaisti • Kokonaisena paistina kypsennettäväksi • Leikkeet • Nopeasti kypsennettävät suikaleet, wokit • Riimilihat • Tartarit tai carpacciot Paahtopaisti • Nimensä mukaisesti tämä osa soveltuu hyvin klassisen paahtopaistin valmistukseen, mutta sopii mureutensa puolesta hyvin myös pihveiksi. ”Aina kun syömme riistaa, perehdymme myös kyseiseen riistalajiin ja sen valmistukseen keittiössä. Hankkeen yhteistyökumppanina toimii Suomen Riistakeskus. Pienemmät jäännöspalat taas päätyvät useimmiten jauhelihaksi. Helenin saarella, jossa on käännetty tyhjä pelimerkki. Sen takia myös perustamisja ylläpitokustannukset voidaan pitää aisoissa”, Hägglund vinkkaa. Hankkeessa etsitään konkreettisia apuja pahimpiin solmukohtiin. Suurpetojen poikkeuslupakäytäntöjä pohtinut suurpetotyöryhmä luovutti raporttinsa 28.11. EU-tasolla susiasia sen sijaan nytkähti askelen eteenpäin. Toisaalta metsästys olisi voinut tuolloin päästä käyntiin läntisellä alueella. Työryhmä esittää myös, että kannanhoitoalueiden määrittelyssä otettaisiin huomioon ajantasainen tutkimustieto suurpetojen biologiasta ja ekologisista tarpeista sekä eri tahojen näkemykset riistaeläinkantojen hoidosta ja suojelusta. ”Lähiruoka, villiruoka ja lyhyet toimitusketjut yhdistettynä paikalliseen logistiikkaan tuottavat myös ympäristön ja ilmaston kannalta kestävän mallin.” ”Maaseudut voisivat olla täynnä tällaisia riistakoulutusravintoloita, jotka tarjoavat paikallista lähiruokaa. Käytämme mahdollisuuksien mukaan aina sesongeittain vaihtuvaa lähiruokaa.” Angelniemellä makumaailmaan kuuluvat omenat ja mansikat, sillä niitä viljellään omalla kylällä. Susi-pelissä on käyty seikkailemassa St. Tämä on myös Hägglundin omistaman ravintolan perimmäinen tarkoitus. Peurassa on kuitenkin paljon muutakin hyvää lihaa, mutta ne vaativat usein pidempää kypsentämistä. EIJA VALLINHEIMO SANNE KATAINEN Hankkeella lisää riistaruokaa lautasille 3R Rakkaudesta riistaruokaan -hanke on parhaillaan ottamassa ensimmäisiä konkreettisia askelia Varsinais-Suomessa. • Kinnerpaisti eli anopin paisti • Haudutettavat ruoat • Pataruoat Potka • Haudutettavat ruoat • Pataruoat Lähde: Riistakokki Martin Hägglund/Riista-Ateljee EIJA VALLINHEIMO Tiheä peurakanta tuo myös kulinaristisia elämyksiä SALO Julkisuudessa puhutaan usein valkohäntäpeurojen negatiivisista vaikutuksista eli kolareista ja maatalousvahingoista. Martin Hägglund uskoo, että riistan arvostus nousisi, jos sitä pääsisivät useammin nauttimaan muutkin kuin metsästäjät. Hyvä ruoka on mielestäni yksi parhaista keinoista mielikuvien muuttamisessa, sillä valkohäntäpeuran liha on yksinkertaisesti herkullista”, Hägglund tähdentää. Ravintoloita autetaan myös kehittämään riistan pohjalta lähiruokamatkailua ja erilaisia elämyksiä. Kursseilla opetellaan käsittelemään riistalihaa ja valmistamaan riistasta monenlaisia aterioita. Vahinkojen vastapainoksi hyödyt ovat suuret ja mahdollisuudet vielä suuremmat”, pohdiskelee Angelniemellä riistakurssiravintolaa pitävä kokki Martin Hägglund. Aiheita voivat olla tietyn saaliin käsittely tai tiettyjen riistaruokien valmistus omien kiinnostuskohteiden mukaan.” ”Panostamme hyvään palveluun ja laadukkaista lähialueen raaka-aineista valmistettuun ruokaan. joulukuuta 2024 TIETO ERÄ Tuottaja: Eija Vallinheimo, eija.vallinheimo@mt.fi Mikä on tarpeeksi. Päätös on edellytys sille, että susi voidaan siirtää joko kaikissa EU-maissa tai mahdollisesti vain niissä jäsenvaltioissa, joissa susikannan suojelun taso on suotuisa, EU:n luontodirektiivin liitteestä IV (rauhoitettu) liitteeseen V (suojeltu). Lihan arvoksi lasketaan pelkästään Varsinais-Suomessa 8,3 miljoonaa euroa. Metsästäjä-kirjailija Aleksi Lumme oli Riista-Ateljeen keittiössä opettelemassa valkohäntäpeuran käsittelyä. Siksi niitä käytetään myös ravintolassa vuodenajan mukaan varioiden. Moni näkee valkohäntäpeuroissa myös hyötyjä. Tämä päätös pitäisi nyt ilman turhaa riitelyä saada puristettua. EIJA VALLINHEIMO Riistalihaa halutaan saada ravintoloiden ruokalistoille Varsinais-Suomessa.. Hankkeessa pyritään löytämään ratkaisuja muun muassa siihen, miten ravintolat voisivat tarjota ja jalostaa riistalihaa asiakkaille. ”Jos katsotaan toisesta kulmasta, pelkästään Varsinais-Suomessa peuran lihaa on tarjolla miljoona kiloa. ”Aina kun syömme riistaa, perehdymme myös kyseiseen riistalajiin ja sen valmistukseen keittiössä.” MARTIN HÄGGLUND ”Maaseudut voisivat olla täynnä tällaisia riistakoulutusravintoloita.” MARTIN HÄGGLUND SANNE KATAINEN Salon Angelniemellä toimii tiettävästi Suomen ainoa riistakurssiravintola. Liitot kritisoivat mallia siitä, että se edellyttäisi kannanhoidollisen metsästyksen toteutumisen näkökulmasta, että Suomessa tulisi olla enemmän susia kuin yhden populaation tapauksessa. Nyt asiaa tarkastellaan taas kannanhoitosuunnitelman päivittämisen yhteydessä. Homma tyssäsi siihen, että Maaja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK, Pohjois-Karjalan alueellinen riistaneuvosto, Suomen Kennelliitto ja Suomen Metsästäjäliitto irtautuivat tuolloin päivitystyöstä. Lihan rahallisen arvon päälle tulee tällöin myös virkistysarvoja. Kurssit rakennetaan asiakkaiden esittämien toiveiden pohjalta. Näyttää siltä, että tässä susi-pelissä on käyty seikkailemassa St. Nyt joudutaan taas palaamaan takaisin lähtöruutuun ja aloittamaan kaikki alusta
Sittemmin isäni asui siinä”, Sussie Strandberg kertoo. Alkuun taloa myytiin kiinteistönvälittäjien kautta. Lähin kaupunki on Turku, jonne on noin tunnin ajomatka. Vaikka talo on kulkenut suvussa, hänelle sillä ei ole tunnearvoa. Maaseudun Tulevaisuus 15 perjantaina 20. ”Alussa oli enemmän uskoa siihen, että asunnon olisi saanut myytyä nopeammin ja sitä innostui. ”Vähän epätoivoinen olen asian suhteen. ”Olen seurannut alueen taloja ja ne ovat olleet todella pitkiä aikoja myynnissä, vaikka kyse olisi paljon parempikuntoisista kohteista. Jos päästäisiin plus miinus nolla -tilanteeseen, olisin tyytyväinen siihen” Alue on kaunista vanhaa kulttuuriseutua peltoineen ja kallioisineen maastoineen. Kesämökkejä alueella on paljon. ”Olen laskenut tässä talon arvottomaksi ja haluaisin saada edes tontin arvon. Omasta mielestäni hinta ei ole paha.” Ostajaehdokkaita on käynyt useita, mutta kauppoja ei ole syntynyt. Ei siellä ole mitään, mitä nykyihminen haluaa.” Lisäksi talon ulkoverhoilun elementeissä on asbestia, jonka poistaminen on haastavaa. Tilannetta ei helpota sekään, että rakennus on ollut kylmillään kaksi vuotta. Muutaman sadan euron kiinteistövero tulee maksettavaksi joka vuosi. Nyt usko on alkanut hiipua, enkä mieti asiaa niin paljoa. Aihe jatkuu seuraavalla sivulla. Hän kertoo ryhtyvänsä toimiin keväällä ja mahdollisesti laskee vielä hintaa entisestään. Aika ja raha eivät riittäneet.” Kiinteistö on ollut myynnissä nyt yli viisi vuotta tuloksetta. Perijä suunnitteli yhdessä vaiheessa tekevänsä kiinteistöstä kesäasunnon itselleen. Asunto on ollut tyhjillään isän kuolemasta asti, ja sen kohtalo on edelleen auki. Kuivan maan tontti niemen keskellä on ongelmallinen. Lähellä olevaan järveen on 200 metriä ja mereen reilu kaksi kilometriä. Hänen isäpuolensa oli rakennusmestari ja lupasi auttaa remontoinnissa. ”Tämä on minun isovanhempieni talo, jonka isoisäni on aikanaan rakentanut. Ensimmäisen välittäjän kanssa sopimukset tehtiin, mutta asunto ei tullut koskaan nettiin myyntiin. Hintaa on laskettu useampaan otteeseen kymmeniä tuhansia euroja, mutta se ei ole auttanut. Asunto on kulkenut samassa suvussa koko elinkaarensa. Toinen kiinteistönvälittäjä otti lopputilin, ja asiasta ei ilmoitettu minulle. Kun etäisyys on vielä niin pitkä, niin ei siitä olisi tullut mitään. ”Talo ei ole parhaassa kunnossa ja kustannukset remontille ovat suuret. Perinnön vankina JUSSI VEHKALA ”Haluaisin päästä talosta vain eroon.” SUSSIE STRANDBERG Sussie Strandberg on yrittänyt myydä isältä perinnöksi saamaansa taloa yli viisi vuotta. Strandberg on ollut tyytymätön välittäjiin ja kokee, etteivät he olleet tarpeeksi kiinnostuneita kiinteistöstä. Ei riitä mihinkään, että työpäivän päätteeksi tekee remppaa pari tuntia. Perinnöksi isältä tyttärelle siirtyi 1940-luvulla rakennettu omakotitalo Kemiönsaaresta. ”Haluaisin päästä talosta vain eroon”, hän toteaa. Pahin harmitus on kuitenkin jo takapäin. ”Meri ei ole ihan vieressä, ja se on vissiin se ongelma. ”Tuntuu se tyhmältä maksaa veroa talosta, jota en tarvitse enkä halua.” Perijä on alkanut epäillä, saako hän kuitattua kaikkia kertyneitä kuluja asunnon myynnillä tulevaisuudessa. ”Kun hän kuoli, ajattelin, etten tulisi selviämään remontista yksin”, Strandberg sanoo. ”Luottamus kiinteistönvälittäjiin on mennyt. Talo lähinnä vain roikkuu mukana. Kuolema kuitenkin kohtasi taas perhettä, ja isäpuoli menehtyi yllättäen. ”Olen remontoinut omaa kotiani ja tiedän kuinka työlästä se on. Kahden tunnin ajomatka perintökiinteistölle ja kokemukset oman talon remontoinnista saivat hylkäämään ajatuksen kunnostuksesta. ”Tiedän, että talo kärsii siitä, ja se stressaa.” Perintötalosta on vuosien mittaan kertynyt tuhansia euroja kuluja. Lattiat olisi vaihdettava ja keittiö uusittava kokonaan. Kukaan muu ei ottanut asunnosta koppia ja asia jäi vain roikkumaan, ja siihen meni taas aikaa.” Nyt Strandberg on myynyt kiinteistöä itse netissä 40 000 euron hintaan. Kalliin remontin teettäminen muuttotappioalueella ei käynyt mielessäkään. Kun isä oli vielä elossa, hän ehdotti, että talo olisi silloin jo laitettu myyntiin juuri tämän vuoksi.” Strandberg kertoo perintökiinteistön taakan olevan henkisesti raskas. Kun sähkön hinnat lähtivät nousuun vuonna 2022, sähkösopimus irtisanottiin kokonaan. Jos talo olisi rannalla tai saaristossa, hinta olisi aivan toisessa luokassa ja olisin saanut sen myytyä.” Strandbergillä oli alkujaan tiedossa, että kiinteistöstä eroon pääseminen olisi haastavaa. ”Minulla ei ole ollut varaa pitää lämpöpattereita päällä tyhjässä talossa”, Strandberg sanoo. Isän tavarat ja huonekalut ovat jääneet asuntoon. Taloa lämmitettiin alkuun sähköllä. joulukuuta 2024 LUKEMISTO Sussie Strandbergin isä kuoli vuonna 2018. Kiinteistöveron saaminen herättää enää miettimään asuntoa.” Strandberg ei ole vielä valmis luopumaan talosta ilmaiseksi. Kiinnostus ei vain tunnu ihmisillä riittävän. Alkuun Strandberg joutui maksamaan kiinteistön perimisestä perintöveroa. JUSSI VIERIMAA Huonokuntoisen kiinteistön periminen muuttotappiokunnasta koituu usein taloudelliseksi ja henkiseksi rasitteeksi.. ”Muutama on ollut kiinnostunut, mutta he ovat sitten sanoneet, että remontoitavaa on niin paljon, ettei voimavarat riitä.” Strandberg ei tiedä, että talossa olisi vesitai homevahinkoa, mutta tarvetta suurelle remontille kuitenkin on, jos siellä haluaisi asua
Nyt kun puhutaan kaupungistumisesta, niin se koskee vain suurimpia kaupunkeja.” Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan väestö kasvaa vuoteen 2045 mennessä enää vain 56 kunnassa tai kaupungissa. Mitään uutta asiassa ei varsinaisesti ole, sillä asuntomarkkinat ovat jo osoittaneet kehityksen suunnan. Kyse ei ole ainoastaan asunnoista, vaan Nummiaron mukaan myös finanssivarallisuus on keskittynyt kasvukeskuksiin. Kuvituskuva. Heidän tulisi huolehtia velvollisuuksistaan.” Täysi-ikäinen voi aina kieltäytyä perinnöstä. JUSSI VEHKALA Purkukuntoisesta talosta syntyy perijälle usein vain kuluja. ”Viime vuosina haasteita on tullut entistä enemmän, kun monilla paikkakunnilla asuntojen hinnat ovat menneet alas.” JUSSI VEHKALA Uusimaa 65,0 Ahvenanmaa 56,2 EteläKarjala 35,5 PohjoisKarjala 30,4 Kymenlaakso 35,3 VarsinaisSuomi 47,2 Satakunta 36,6 Pohjanmaa 36,6 Pohjois-Pohjanmaa 30,4 Lappi 27,1 Kainuu 25,9 Keski-Pohjanmaa 27,4 EteläPohjanmaa 28,8 Pirkanmaa 49,4 PäijätHäme 35,3 KantaHäme 34,5 KeskiSuomi 34,2 Etelä-Savo 32,8 PohjoisSavo 32,8 Tuhansia euroja Timo Filpus Lähde: Tilastokeskus Perintöosuuksien verotettavat arvot keskimäärin maakunnittain 2021 Asuntohintojen ja asukasluvun kehitys maakunnittain 2000–2023 Re aa lin en as un to hi nt ai nd ek si 20 00 –2 02 3, % 40% 30% 20% 10% 0% -10% -20% -30% -40% -30% -20% -10% 0% 10% 20% 30% Asukasluvun muutos 2000–2023 Kainuu Etelä-Savo Etelä-Karjala Pohjois-Karjala Pohjois-Savo Etelä-Pohjanmaa KeskiPohjanmaa Pohjanmaa Pirkanmaa PohjoisPohjanmaa Keski-Suomi Varsinais-Suomi Uusimaa Kymenlaakso Satakunta Lappi Päijät-Häme Kanta-Häme Timo Filpus Lähde: Tilastokeskus, LähiTapiola Varainhoito Oy Timo Filpus Lähde: Tilastokeskus, LähiTapiola Varainhoito Oy Väkiluvun muutos 2024–2045 Kunnat kokoluokittain v. Tilastojen valossa vauraus näyttää kulkevan suvussa. Valtiokonttorissa ei iloita perinnön luopumisista valtiolle. ”Isojen perintöjen saajat ovat keskimäärin hyvätuloisempia ja varakkaampia entuudestaan.” Maaseutukuntien asuntojen arvot tulevat laskemaan entisestään. Sen jälkeen ei ole enää mitään tehtävissä. Kuka pystyy jossain periferiassa sanomaan, mikä oli markkinahinta kuolinpäivänä”, Lindholm sanoo. ”Alaikäisen luopumiseen tarvitaan digija väestöviraston lupa, jota täytyy erikseen hakea.” Perinnöstä voidaan päästä täydellisesti eroon vain, jos perimysjärjestyksessä kaikki luopuvat perinnöstä kukin vuorollaan. 50–100 t. ”On erittäin ikävää, että perilliset sysäävät vaikeasti realisoitavan tai huonokuntoisen kiinteistön valtiolle.” MARJUKKA VALLIONIEMI ”Varakkuus on keskittynyt suuriin ikäluokkiin. Maaseutukuntien tyhjentyminen on ollut ilmiönä läsnä 1960-luvulta alkaen. 2–5 t. Pääsääntöisesti valtiolle päätyneet kiinteistöt myydään tai luovutetaan kunnille. ”Lain mukaan käypä hinta kuolinpäivänä on se, jota käytetään verotuksessa. Alle 20 000 euron perintöosuus on verovapaa. Maaseudun Tulevaisuus 16 perjantaina 20. JAANA KANKAANPÄÄ. joulukuuta 2024 LUKEMISTO Ihmiset sysäävät ongelmallisia perintöjä valtiolle Täysi-ikäinen voi aina kieltäytyä perinnöstä. Veroa voi joutua maksamaan perinnöstä liikaa Maaseudulta perittyjen kiinteistöjen myynnissä roikkuminen vuodesta toiseen voi tuoda ongelmia perintöverotuksessa. Veronmaksajien keskusliiton verojuristin Tuomo Lindholmin mukaan tämä ei ole useinkaan järkevää silloin, jos kyseessä on vain riesasta eroon pääseminen. Perintöjen keskiarvo oli vuonna 2021 Uudellamaalla 65 020 euroa, Pirkanmaalla 49 390 euroa ja Varsinais-Suomessa 47 223 euroa. ”Alueellinen jakaantuminen asuntomarkkinoilla kolmen kasvukeskuksen ja muun Suomen välillä on alkanut jo noin 15 vuotta sitten. ”Perinnöstä luopumiset ovat huolestuttavasti lisääntyneet. Tämä vaihtoehto tulee monelle mieleen, jos perittäväksi jää purkukuntoinen kiinteistö, josta on tiedossa kuluja. On erittäin ikävää, että perilliset sysäävät vaikeasti realisoitavan tai huonokuntoisen kiinteistön valtiolle. ”Jos yhtäkkiä tuleekin sellutehdas alueelle, niin asuntomarkkinoiden dynamiikka voi muuttua täysin.” Vaikka väestöennusteesta löytyy muutamia alle 7000 asukkaan kasvavia kuntia, maaseudun uutta tulemista ei ekonomistin mielestä kannata odottaa. Sen sijaan 20 000–50 000 asukkaiden kaupungeissa kasvua odotetaan 8 prosenttia. ”Olisin silti huolissani oman asunnon arvosta pienessä kunnassa.” Perinnönsaajissakin on tapahtunut muutos. Varakkuus on keskittynyt suuriin ikäluokkiin. Hänen mukaansa järjestelmää käytetään väärin. Perinnöt ovat pieniä maaseudulla, toisin on isoissa kaupungeissa Suomi on alueellisesti hyvin eriarvoistunut perinnöissä. Valtiokonttorin johtava lakimies Marjukka Vallioniemi kertoo, että perinnön luopumisia on valtiolle tullut tänä vuonna 41 marraskuuhun mennessä. Tätä pienemmissä kunnissa väestön ennustetaan laskevan. ”Järjestelmää ei ole tarkoitettu siihen, että yhteisiä varoja joudutaan käyttämään tilanteessa, jossa henkilöltä on jäänyt perillisiä. Tämä vaihtoehto tulee monelle mieleen, jos perittäväksi jää purkukuntoinen kiinteistö. Maaseutukuntien asuntojen arvot tulevat laskemaan entisestään. Perintöjen keskiarvot ovat huomattavasti muuta maata korkeampia suurten kaupunkien kuten Helsingin, Tampereen ja Turun alueilla. Asia selviää tilastokeskuksen marraskuussa julkaisemista tilastoista, jotka koskevat vuoden 2021 perintöosuuksia. Oikaisua verotukseen voi yrittää hakea perittävän kuolinvuotta seuraavana kolmena vuotena. Väestöennusteen mukaan 50 000–100 000 asukkaiden kunnissa väestö ei enää kasva juurikaan. Arvon määrittäminen voi olla kuitenkin äärimmäisen haastavaa. Koko maan keskiarvo oli 45 038 euroa. Perintöveropäätös tulee yleensä vuoden sisällä perunkirjoituksesta. ”Nyt on isompia perintöjä jaossa, kun suuret ikäluokat kuolevat. ”Maksuaikaa on 10 vuotta ennen kuin veroa peritään ulosotossa, mutta eräpäivän jälkeen alkaa juoksemaan viivästyskorko, joka on tällä hetkellä 7,5 prosenttia”, kertoo Veronmaksajien keskusliiton verojuristi Tuomo Lindholm. Jos asunto ei mene kaupaksi eikä asiaan ole varauduttu, käsillä voi olla hankala tilanne — rahaa ei ole veron maksamiseen. ”Niillä joilla on omakotitalo ja saatava perintö sijoittunut kasvukeskuksiin, kasautuu eniten varallisuutta”, sanoo Lähitapiolan varainhoidon ekonomisti Hannu Nummiaro. Luvut ovat varsin synkkiä suurimmalle osaa Suomea. 10–20 t. Mikäli kiinteistön myynnissä kestää vuosia, voi perintöveroa joutua maksamaan liikaa, siinä tapauksessa, että perunkirjoituksessa oleva kiinteistön arvo on hyvin kaukana toteutuneesta kauppahinnasta. 2024 21% 0% 8% -5% -3% -12% -8% -11% -15% -20% -22% -9% -14% -13% Väestöennuste 2024 Omavaraisuusaste 2024 >100 t. Perintövarallisuuden kuihtuminen koskettaa nyt ja tulevaisuudessa maantieteellisesti suurinta osaa Suomea. He ovat eläneet otollisen ajanjakson.” Myös perintöjen jakajia on vähemmän, koska suurten ikäluokkien lapset ovat pienempi ryhmä kuin sitä edeltäneet sukupolvet. JUSSI VEHKALA JUSSI VIERIMAA Perintöjen keskiarvot ovat huomattavasti muuta maata korkeampia suurten kaupunkien kuten Helsingin, Tampereen ja Turun alueilla. Nummiaron mukaan asuntojen reaalihinta on kasvanut 2000-luvulla vain kolmessa maakunnassa: Uudellamaalla, Pirkanmaalla ja Varsinais-Suomessa. ”Jos kunnan kokonaisnettomuutto on korkea, eli nämä kasvukeskukset joihin muutetaan, niin siellä perinnöt ovat keskimäärin paljon suurempia kuin nettomuuttotappiokunnissa.” Kuntien väestöennusteet toimivat parhaana indikaattorina asuntojen hintojen kehityksen ennustamiselle. Asuntovarallisuus on alkanut kuihtumaan kuitenkin myös keskisuurissa kaupungeissa. Muutokset paikallisessa taloudessa tai kulkuyhteyksissä voivat saada aikaan liikettä asuntomarkkinoilla, mutta tämä ei muuta kokonaiskuvaa. Nummiaro ei usko trendin muuttuvan. Myös erot maakuntien sisällä ovat merkittävät — keskimäärin perinnöt ovat suurempia kaupungeissa kuin niiden kehyskunnissa ja maaseudulla. Sen sijaan Kainuussa asuntojen arvo on laskenut 29 prosenttia ja Etelä-Savossa 23 prosenttia. Perintövero tulee maksettavaksi, vaikka raha olisi vielä kiinteistössä kiinni. Asian hoitaminen valtion toimesta ei ole sen helpompaa, saatikka edullisempaa”, Vallioniemi sanoo. 5–10 t. Suomalaisten varallisuudesta suurin osa on asunnoissa kiinni, ja tämä osaltaan selittää perintöjen alueellisen vaihtelevuuden. Jos perimysjärjestyksessä on seuraavana alaikäisiä lapsia, lisää ongelmia on tiedossa, sillä alaikäiset eivät voi luopua perinnöstä omasta tahdostaan. ”Siinä täytyy miettiä, kenelle se ongelma seuraavaksi siirtyy perimysjärjestyksessä.” Lindholmin mukaan viisainta voisi olla, että perittävä itse hankkiutuisi hankalasta perinnöstä eroon eläessään, jos vain tähän kykenee. Sen sijaan esimerkiksi Lapissa perintöjen keskiarvo oli 27 056 euroa ja Kainuussa vain 25 918 euroa. <2 t. Luvut ovat verotuksessa käytettyjä perintöjen arvoja. He ovat eläneet otollisen ajanjakson.” HANNU NUMMIARO Väestönkehitys ja muuttoliike kulkevat käsi kädessä perintöjen suuruuden kanssa. 20 –50 t. Väestönkehitys ja muuttoliike kulkevat käsi kädessä perintöjen suuruuden kanssa. Tällöin omaisuus tulee valtion perittäväksi. Uudellamaalla kasvu on ollut 27 prosenttia, Pirkanmaalla 17 prosenttia ja Varsinais-Suomessa 22 prosenttia
Ikkunoista näkyy vuoden tärkeimpään juhlaan valmistautuvia ihmisiä. ”Etsimme sellaista heppatytön unelmaa, joka ei saisi maksaa miljoonia”, Isa Tuuri kertoo. Joulu aiheuttaa monelle osattomuuden kokemuksen. ”Olen tottunut matkusteluun.” JOUNI PORSANGER ”Täällä saa halutessaan mökkihöperöityä, mutta tarjolla on myös tosi paljon tapahtumia.” Joulukiireessä rakkaus unohtuu Pimeänä vuodenaikana nautin käydä kävelemässä omakotitaloalueilla ja ihastelemassa jouluvalojen tähtitarhaa. Isa Tuuri työskentelee pääasiassa kotona, mutta tekee noin kerran viikossa keikan johonkin päin Lappia. Isa Tuuri oli aloittamassa projektipäällikkönä Porisevat porstuat ja pohjoiset kulttuurimaisemat -hankkeessa Lapissa, joten hänelle asuminen keskellä Lappia sopi hyvin. Kuuset sijoitettiin parempien piirien kodeissa niin, että ne varmasti näkyivät ulos, sillä olihan kuusi sekä näyttävä että trendikäs joulun uutuus. Hänen ideansa ei tosin johtanut välittömään menestykseen, sillä tuohon aikaan osa ihmisistä suhtautui sähköön vielä epäluuloisesti. Maaseudun Tulevaisuus 17 perjantaina 20. ”Tuttava huomasi Facebookista, että tällainen talo olisi tulossa mahdollisesti myyntiin.” He ehtivät käydä vilkaisemassa vain yhtä toista taloa ennen kuin kaarsivat autolla Pikku-Saukkolan pihaan Pelkosenniemellä. Asuu aviopuolisonsa kanssa Saukkoaavan kylän reunamilla Pelkosenniemen kunnassa. Isa Tuurille kertyy edelleen satoja, jopa tuhansia matkakilometrejä vuodessa, mutta toimisto on nyt omassa talossa Pelkosenniemellä. Tuuri oli onnensa kukkuroilla, kun pääsi opiskelemaan maantiedettä Helsingin yliopistoon. Haluan katsella tähtitaivasta ja revontulia. Pikku-Saukkolassa aiemmin asunut pariskunta oli tehnyt vuonna 1947 valmistuneeseen sataneliöiseen päärakennukseen mittavan remontin parikymmentä vuotta sitten. KALENTERI 20.–22.12.2024 Nimipäivät Perjantai: Benjamin ja Kerkko. Huonokuntoiset ikkunat oli vaihdettu, mutta vanhat ikkunat ovat vintillä tallessa. Tuikitavallisia olivat myös Maria ja Joosef, jotka pimeydessä vaelsivat etsien suojaa majatalosta. Itse saan lohtua siitä, että sanoma seimeen syntyneestä Jeesus-lapsesta kohtaa minut, olin sitten valmistautunut jouluun tai en. Rakkautta ja rauhaa. Tuureilla oli tuuria. Tuurin työ liittyy läheisesti hänen omaan asumismuotoonsa. 1. Maantieteen opinnot Helsingin yliopistossa eivät menneet hukkaan. ”Kova innostus ja kiinnostus vanhojen rakennusten ja pihapiirien pelastamiseen ja kunnostukseen vain kasvoi.” Isa Tuuri saa jatkuvasti selittää niin paikallisille kuin turisteillekin miksi hän haluaa asua maalla, vähän syrjässä. Jumala etsii meistä toivon ja uskon rippeitä, mutta mitä hän meistä löytää. Joissakin uudemmissa materiaaleissa kosteusvauriot voivat levitä helposti laajemmillekin alueille kuin vuotokohtaan”, Isa Tuuri sanoo. Materiaalisia asioita enemmän odotan joululta sitä, mitä jokainen meistä. Osaton kokee yhteisöön tai yhteiskuntaan kuulumattomuuden tunnetta. ”Tavallaan koen myös tietynlaista velvollisuudentuntoa maaseudun elinvoiman ylläpitämisestä. Siksi valitsin asuinpaikaksi ennemmin Pelkosenniemen kuin vaikkapa Rovaniemen.” Hankkeen rahoittaa Lapin ely-keskus Euroopan maaseuturahastosta. Ensi kesän suurin urakka on jo tiedossa. Iso punatiilinen navetta on valmistunut 1950-luvulla. Ikä 28. ”Hirsitaloissa on se hyvä puoli, että esimerkiksi lahonneen kohdan voi vain vaihtaa. Kulunut vuosi on ollut Tuureille mullistava. Helsingin Senaatintorin joulukuusi koristeltiin sähkövaloilla ensimmäistä kertaa vuonna 1930. Ihmisten, jotka kokevat olevansa osattomia perheestä, suvusta, parisuhteesta. Jeesus ei syntynyt palatsiin, vaan hän syntyi eläinten asuttamaan rakennukseen, heinien ja karjan keskelle. Yksinäinen ihminen odottaa puhelin vierellään, että edes joku sukulainen soittaisi. Lukiovuosina hänellä oli kova kaipuu Helsinkiin tai ulkomaille. Hassuinta on se, etten tiedä, mitä muiden seinien sisällä tapahtuu. Koen itse osattomuutta katsellessani kauniita taloja ja miettiessäni, miksi muiden elämä tuntuu hohdokkaammalta kuin omani. Joulu on tavallisille ihmisille, ei täydellisille. Osattomuus tarkoittaa sitä, ettei ihminen koe olevansa osallinen asioista, joita pidetään tärkeinä. Pelkosenniemellä Isa Tuuri sanoo eniten yllättyneensä yhteisöllisyydestä. Pihapiirissä on myös pieni vuonna 1945 valmistunut ”mummunkamari”, pihamökki, jossa talon rakentanut perhe oli ensin asunut evakosta palattuaan. Harrastuksina hevosten, koirien ja kissojen hoito, käsityöt, äänikirjojen kuuntelu ja kotoilu. Täällä olivat perusasiat kunnossa”, Isa Tuuri sanoo. Sitten hän pääsi projektityöntekijäksi Avoimet miljööt ja komeat kuistit -hankkeeseen, joka keskittyi vanhojen talojen ja kylien, ylipäätään maaseudun kehittämiseen ja kulttuuriympäristöjen vaalimiseen Lapissa. Kynttelikköjä joka ikkunassa, ulkokuusi, puutarha neonväreissä. Joulu on itse asiassa osattomien juhla. Yksi kuusi ei aatelisherralle suinkaan riittänyt, vaan muodikkaita puita tuotiin sisään peräti kahdeksan, ja hänen jälkeensä kuusista innostuivat monet muutkin yläluokan henkilöt. Lähellä on pari naapuria, mutta muuten taloja on lähistöllä harvakseltaan. Jeesuksen syntymäolosuhteet olivat vaatimattomat. Saan olla osallinen Jumalan rakkaudesta. Lähde: Time (22.12.2025), Historia Helsinki (21.9.2021) TUOVI MÄKIPERE Joulu sähköistyi vuonna 1882 TIESITKÖ. ”Vanhojen talojen restauroijia pitäisi ehdottomasti kouluttaa lisää, sillä monet pitkään toimineet ovat jäämässä eläkkeelle.” Kamarin nurkan hirsien vaihto ei onnistunut ilman lattialankkujen poistoa, joten yksi kamari on tämän talven kokonaan pois käytöstä. ”Etenemme huone kerrallaan.” Tänä vuonna pihaa myllättiin, kun rakennettiin porakaivo ja tehtiin putkitöitä. Se ei tunnu Tuureja vaivaavan, sillä tarkoituksena on vaihtaa lattioiden alla oleva eristeet luonnonmateriaaleista tehtyihin. Hän kiersi ympäri Lappia ristiin rastiin. Varhaisten joulukuusten oksille aseteltiin lasikoristeiden lisäksi vahakynttilöitä, jotka sytytettiin palovaaran vuoksi vain vähäksi aikaa. Jumala ei tule katsomaan siisteyttä tai tarjoiluja kodissamme vaan hän tulee etsimään armoa kaipaavaa sydäntä. Olemme saaneet tänne jo oman verkostomme.” Heppatytön unelma löytyi Lapista Isa Tuuri saa jatkuvasti selittää niin paikallisille kuin turisteillekin, miksi hän haluaa asua maalla. Vain Jumalan rakkaus tuo valon. Ehkä niitä vielä joskus hyödynnetään. ”Äitini bongasi sattumalta somesta paikan islanninhevostallilta Kittilästä.” Lapsesta asti hevosten kanssa tekemisissä ollut Isa työskenteli ensin kolmisen vuotta tallilla, joka järjesti hevosvaelluksia. ”Risto näki naamastani, että tässä se on. Joulukuusen valaiseminen kynttilöitä turvallisemmilla sähkövaloilla alkoi vaatimattomalla kahdeksan polttimon jouluvalosarjalla. Kirkonkylälle ja Pyhätunturin matkailukeskukseen on molempiin kymmenen kilometrin matka. Nykypäivänä joulukuusen voi valaista ilman pelkoa pirtin palamisesta, mutta toisin oli varhaisten kuusenkynttilöiden kanssa. Lisäksi vaatimattoman näköiset jouluvalot maksoivat tavallisen työmiehen viikon palkan verran. Yksityiskodeissa joulukuusten valaiseminen sähkövaloilla alkoi Suomessa yleistyä 1950-luvulla. Viime talven talo oli peruslämmöllä, koska Tuurit pääsivät muuttamaan uuteen kotiin noin neljä kuukautta kaupanteon jälkeen. Vaikka joulun väreissä hehkuu kultaa, hopeaa ja rubiininpunaista, juhlamieli syntyy maanläheisistä sävyistä. Ostoprosessiin meni yli puoli vuotta. ”Lumi peitti keskeneräiset työt pihamaalla ja antoi hengähdystauon remontille”, Isa Tuuri naurahtaa. Työstä väsyneiden, jotka kokevat olevansa osattomia rentoutumisesta, juhlapyhätkään eivät suo hengähdyshetkiä. Sellaisista väreistä, joita majatalossakin oli. Päihderiippuvaisen läheinen toivoo ihmeraitistumista ja normaalia joulua, mitä muutkin perheet viettävät. Tykkään myös siitä, että voin poimia mustikat omalta takapihalta”, hän hymyilee. Suomen ensimmäiset joulukuuset nököttivät tiettävästi Helsingissä paroni Otto Wilhelm Klinckowströmin kotona jouluna 1829. Sunnuntai: Raafael Viikon sana Meitä on siis pidettävä Kristuksen palvelijoina, joiden huostaan on uskottu Jumalan salaisuudet. Uskon, että jouluyössä on jotain taikaa. Tuurit saivat onnekseen ammattilaisen töihin, mutta ovat huomanneet, että Itä-Lapissa on restaurointialan ammattilaisia kovaan kysyntään nähden aivan liian vähän. Idea Lappiin muuttamisesta syntyi siellä. Vuosi oli 1882, paikka New York City ja valosarjan kehittäjä nimeltään Edward Hibberd Johnson. Ihmisillä on mitä ihanimpia koteja. joulukuuta 2024 LUKEMISTO ISA TUURI Työskentelee projektipäällikkönä Porisevat porstuat ja pohjoiset kulttuurimaisemat -hankkeessa Lapissa. Ulkoiset puitteet eivät ole kultaiset eivätkä tarvitsekaan olla, mutta kätken sydämeeni sen kullan, joka syntyi heinien keskelle. 4: 1–2.. Vuosien myötä ihmispaljous ja liikenteen melu alkoivat kuitenkin ahdistaa. Myös sekarotuinen porokoira Arvi, 5, ja kreetalainen rescuekoira Sansa, 3, viihtyvät lumen keskellä. Työssä tallennetaan paikallista arvokasta muistitietoa siitä, miten Lapissa on ennen eletty sekä miten rakennuksia on korjattu ja maisemaa hoidettu. Sähkövalojen voittokulkua ei kuitenkaan voinut pysäyttää. Koulutukseltaan luonnontieteiden kandidaatti Helsingin yliopistosta. Osattomuus koskettaa usein meitä jokaista. Lisäksi hevosille rakennettiin pihatto. Kirjoittaja on MT:n toimittaja ja teologian maisteri. Jälleenrakennusajan talo oli ollut pitkään pääasiassa kesäkäytössä, joten he olivat vetäneet vesijohdot ja viemärin sisälle sekä rakentaneet kylpyhuoneen. Hirsien vaihto eli kengitys on yksi tyypillisimmistä korjaustöistä. Kuusta valaisevat steariinikynttilät saatettiin kotioloissa valmistaa itse eläinrasvasta. Siitä kullasta minä ammennan voimaa tähän jouluun. Lauantai: Tuomas, Tomi, Tommi ja Tuomo. Pyhä-Luoston seutu kiinnosti senkin takia, että valokuvaajan töistä eräoppaaksi siirtynyt Risto Tuuri voisi löytää eräoppaan töitä matkailukeskuksesta. ”Jos vaikka tarvitsee peräkärryn tai rälläkän, sen saa lainaksi. Hän itsekin ihastui heti taloon ja ympäristöön.” Tuurien ”unelmatalo” on Saukkoaavan kylän reunalla Pyhätunturin tien varrella. Aivan yhtä vaillinaisena saamme käydä kohti joulun viettoa. Kosketuksesta osattomien, vähävaraisten, päihteisiin sortuneiden. Vanhat lattialankut pannaan myöhemmin paikoilleen. Vanhan hirsitalon ikkunassa päivystää kaksi oranssia kissaa. Varsinkin Itä-Lappi alkoi vetää Tuureja. Eteläisestä Suomesta syksyllä 2019 Levin seudulle Kittilään muuttanut pariskunta oli jo jonkin aikaa hakenut omaa paikkaa, jonne voisi viedä koirien lisäksi myös Isan kaksi hevosta. Talon emäntä, Isa Tuuri, 28, nauttii talvimaisemasta Pelkosenniemellä yhtä lailla kuin miehensä Risto Tuurikin, 34. He olivat varautuneet kaikkeen, vaikka taloon oli tehty kuntotarkastus. Tänä vuonna pipareita en ole ehtinyt vielä leipoa, puolet lahjoista on ostamatta, muovikuusi odottaa varastossa. Kun hän tapasi valokuvaajana toimineen tulevan puolisonsa, joka asui mökissä Mikkelin lähellä, hän ei aikaillut muuttaa ”sydämen kuvat silmillä” sinne. Hyväsydäminen ihminen hankkii aina muille lahjat, mutta kokee, ettei juuri kukaan muista häntä edes yhdellä paketilla. Minulla on kaikki, mitä tarvitsen. ”Tiesimme, että ylläreitä tulee.” Ensimmäinen yllätys tuli vastaan, kun toisen kamarin kaappeja purettiin. ”Jos talo olisi vaatinut monta vuotta kestävän remontin, emme olisi sellaista ostaneet. MARTTA NIEMINEN PELKOSENNIEMI Koirien haukahtelu kuuluu pihalle asti. ”Kaipaan omaa rauhaa ja luonnonläheisyyttä. Koko maailmaa ja ihmisiä rakastava Kristus-lapsi syntyy symbolisesti yhä uudelleen seimeen. ”Kattoremontti on edessä.” Isa Tuuri muutti nelivuotiaana perheensä kanssa Kontiolahdelta Mikkeliin, josta hänen miehensäkin on kotoisin. Yhtäkkiä ymmärrän, että en olekaan osaton. HENGÄHDYSPAIKKA JANICA PÖRHÖNEN janica.porhonen@mt.fi Suomen loppuvuoden pimeydessä loistaa miljoonia kaikenvärisiä jouluvaloja. Yhdessä ulkonurkassa oli lahovaurio, joten edessä oli hirsien vaihto. Tuurit alkoivat levittää somen ja puskaradion kautta viestejä, että hakevat myytäviä taloja. ”Täällä saa halutessaan mökkihöperöityä, mutta tarjolla on myös tosi paljon tapahtumia bluesilloista alkaen.” Ihmiset ovat aidon kiinnostuneita toisistaan ja hyvin auttavaisia. 1900-luvun alussa joulukuusen hankinnasta oli ehtinyt jo tulla koko kansan tapa. Erehdyn usein vertailemaan omaa elämääni toisten omiin. Siltä, jolle on jotakin uskottu, vaaditaan, että hän osoittautuu luottamuksen arvoiseksi. Kor
Itseäni jäi kuitenkin mietityttämään, miksi suljetulle osastolle oikeastaan päädyttiin. Paluu ihanaan lapsuuden jouluun Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua ja jotain sinistä. Psykoosi muutti elämän Metsien kaukainen sini on Anna Pölkin päiväkirjamuotoinen teos, joka kertoo hänen elämästään sadunomaisessa maalaistalossa keskellä savolaista metsää. ”Jotakin ihan tavanomaista ovat ihmiset yrittäneet minulle sanoa. Vapaaehtoinen maanpuolustusjärjestö Vihannin Reserviläiset ry on järjestänyt jouluaaton kunnia vartion vuodesta 2007. Parkkila sanoo, että kunniavartio on sen verran totinen paikka miehellekin, että se saattaa saada silmät kostumaan. Näistä osasista taitaa rakentua meistä useimpien joulu vuodesta toiseen lapsuudesta vanhuuteen saakka. Kunniavartiossa olevat eivät saa liikkua lainkaan. Huikkasin hänelle kelloajan ja nukkumaantulokutsun. Kieli on ruusuista mutta ei viljele stereotypioita. Mummolassa joulun tulo tarkoitti olkikasan kantamista navetan ylisiltä tuvan lattialle. M. Voimaa kuntoutustuella olevan kirjailijan arkeen tuo metsissä kävely, puutarhanhoito ja leipominen. Hän saa tummankin maiseman muuttumaan tähtitaivaaksi. Kolumnin kirjoittaja on Helsingin kaupunginvaltuutettu (kesk.), suurperheen äiti ja metsänomistaja. Sankarihaudan vartija ei saa vuoron aikana liikkua eikä puhua, koska kontaktia muihin ihmisiin ei oteta. Kuivat, keltaisena hohtavat oljet toivat mieleen menneen kesän. Jouluaaton hartaudessa käyvät ihmiset kulkevat sankarihautausmaan ohi ja moni pysähtyy hetkeksi paikalle. Lapset ovat oppineet pienestä pitäen siihen, että sankarihaudalla käyminen kuuluu jouluperinteisiin. Kunniavartioita järjestetään jouluaaton lisäksi itsenäisyyspäivänä, kaatuneitten muistopäivänä ja kansallisena veteraanipäivänä seppeleenlaskujen yhteydessä. Suomessa psykiatrisen pakkohoidon kriteerit ovat tiukat, käytännössä viimeinen vaihtoehto, kun mikään muu ei auta. Meille uuteen. Väsytti, mutta nousin ylös sängystä käydäkseni sammuttamassa viimeisenä nukkumaan tulleen perheenjäsenen päälle jättämät valot. Mummo teki oljista myös komeita olkipukkeja, jotka päätyivät vartioimaan joulukuusta. Sen voisi yhdistää historian tai yhteiskuntaopin opetukseen. Koen, että on minun tehtäväni pitää hänen perintöään esillä ja osoittaa hänelle kunnioitusta.” Hän pitää kunniavartiossa olemista liikuttavana tilanteena. Törmikosken isoäiti oli lottana jatkosodassa. Jäljelle jääneet puhtaat oljet levitettiin kuusen alle matoksi. Täytyykö kunniavartion läheisyydessä olla siis hiljaa. Parkkilaa on itse yritetty jututtaa muutamia kertoja silloin, kun hän on ollut kunniavartiovuorossa. Lapsuudenkodissani joulukuusen nauhat ripustettiin kuuseen tähdestä alas kuusen jalkaa kohden, kuten tähden säteilykin loistaa taivalta tänne maailmaan. Sitä löytyy roppakaupalla vanhoista jouluperinteistämme. Seuraavana päivänä sain lukiolaiselta kuvaviestin. Jouluun kuuluu paljon punaista, vihreää ja kullan tai hopean kimmellystä. Maaseudun Tulevaisuus 18 perjantaina 20. Pölkki maalaa toivoa ja lohtua uupuneille. Aina meidät kuitenkin otettiin mukaan. Kuten aina silloin tällöin oli tarpeen. Joulun perinteiden taustalla oleva symboliikka on rikasta, vaikka emme sitä aina tunnistakaan. 46-vuotiaalla perheenäidillä ja karjanhoitajalla on kolme lasta, joista aikuinen tytär ja poika ovat olleet Törmikosken kanssa kunniavartiovuoroissa Vihannin sankarihaudoilla. Tänä vuonna Törmikoski osallistuu kunniavartioon nuorimman poikansa kanssa, joka kotiutuu juuri ennen joulua armeijasta. Myös Puolustusvoimien ja Rajavartioston edustajat osallistuvat kunniavartioon”, Parkkila kertoo. Jälkeenpäin olen miettinyt, oliko meistä pienistä siellä enemmän vaivaa kuin apua. Joskus varovaisesti harkiten, joskus rohkeammin omaksuen. Portaita alas kävellessäni huomasin lukiolaisemme olevan vielä hereillä ja istuvan ruokapöydän ääressä. Mieleen tulvahtivat kesän tuoksutkin. Tänä jouluna meillä palataan vuosikymmenten taakse lapsuuteeni perinteeseen. Monet vievät sankarihaudalle kynttilän esimerkiksi oman sukulaisensa haudalle. Tämä tuttu morsiamen hääjuhlavaatetusta kuvaava sanonta sopinee jouluunkin. Muistutuksena kullasta ja mirhamista, jota itämaan tietäjät veivät ensimmäisenä jouluna lahjaksi vastasyntyneelle Jeesukselle. Heinäpellolla oli ahkeroitu yhdessä mummon, papan ja kummitädin kanssa. Jotain lainattua. ”Puhuminen on ihan sallittua”, neuvoo Parkkila. ”Kun siinä puoli tuntia seisoo paikallaan, niin tulee aika moneen kertaan mietittyä veteraanien kokemia asioita sodassa”, Törmikoski toteaa. Pasi Parkkila sanoo, että terve henkilö jaksaa seistä vuoron hyvin. Pari iltaa sitten kello läheni jo puoltayötä, kun huomasin, että alakerrasta kajastaa vielä valoa. Ihastuin kirjassa siihen, miten kauniisti Anna Pölkki osaa havainnoida ja sanoittaa ympäristöään sekä ajatuksiaan. Olisin halunnut tietää enemmän, millaisia harhoja ja vainoharhoja kirjailija koki ja miten mahdollinen itsetuhoisuus näyttäytyi hänen elämässään. Pölkki jättää tarkoituksella joitakin asioita sairaudestaan kertomatta suojellakseen sekä itseään että läheisiään. Kunniavartiostossa hän on ollut vuodesta 2007 Vihannissa. Olisi tärkeää tuoda asiaa lähemmäksi ja tutummaksi lapsille ja nuorille.” MARJO TÖRMIKOSKI TIMO HEIKKALA Vihantilainen Marjo Törmikoski on osallistunut kunniavartioon jouluaattona jo yli 10 vuoden ajan. Tämä huvitti kunniavartiolaisia, mutta he eivät tietenkään saaneet nauraa.” Parkkilan mukaan sankarihaudalla tulee käyttäytyä hillitysti niin kuin hautausmaalla yleensä käyttäydytään. Jos haluat julkaista kuvia esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, on kohteliasta ottaa kuvia kunniavartiosta etäältä, niin että heitä ei voida tunnistaa kuvista. Lapset saavat Parkkilan mukaan olla hautausmaalla lapsia. 221 sivua. Kun Lotta Svärd -järjestö lakkautettiin, mummo piilotti lottapukunsa ja merkkinsä. Olohuoneemme katossa roikkui kaunis yli metrin korkuinen olkihimmeli. Joulukuusen joulun keskeisimpänä koristeenakin olemme omineet Ruotsin kautta Saksasta. ”Toki hautausmaalla käydessä on hyvä kasvattaa lapsiakin hillittyyn käytökseen”, hän sanoo. Asiasta kertoo varapuheenjohtaja Pasi Parkkila Reserviläisliitosta. Kirja kärsii hieman yksityisyyden varjelusta. Häneltä on ilmestynyt aiemmin tietokirja Kakkuja salaisesta puutarhasta. JANICA PÖRHÖNEN PASI PARKKILA VALOKUVAAMINEN SANKARIHAUDALLA Sankarihaudalla saa ottaa valokuvia tai videoita, koska se on julkinen paikka. Törmikoski toistaa Parkkilan viestiä: sankarihaudalla käymistä olisi hyvä vaalia perheessä. Arvio JANICA PÖRHÖNEN janica.porhonen@mt.fi Anna Pölkki: Metsien kaukainen sini. Moni osallistuja on hyvin sitoutunut kunniavartiossa olemiseen vuosi toisensa jälkeen. Valinta on täysin ymmärrettävä, mutta sen vuoksi esimerkiksi psykoosin kuvaus jää puutteelliseksi. Koskettavuus nousee myös tunnelmasta: sankarivainajille sytytetyistä hautakynttilöistä, jotka loistavat pimeässä. Kirjailija myöntääkin mieltyneensä esimerkiksi L. Ehkäpä hyväksymme rinnalle myös uusia kokeiluja. Sanan ”joulu” olemme lainanneet ruotsin sanasta ”jul”. Avain. Siihen asti eivät lukiolaisemme tilaamat oljet tällä kertaa riitä. ”Nykynuorille sota alkaa olla jo kaukainen asia. Jos äiti tai isä on ollut kunniavartiossa, myös lapsi jatkaa perinnettä.” Näin on käynyt Vihannissa Lumimetsän kylässä asuvan Marjo Törmikosken perheessä. Henkilökohtainen päiväkirja se ei kuitenkaan ole, sillä kirjailija on tarkoituksella jättänyt tiettyjä asioita elämästään kertomatta. ”Kaupungeissa ja varsinkin varuskuntapaikkakunnilla eri maanpuolustusjärjestöt lähettävät edustajiaan kunniavartioon. Tähden, joka johdatti tietäjät ja paimenet tallin seimen luo. Jos Pölkki päättää kirjoittaa vielä päiväkirjamaisen teoksen, odottaisinkin kuvausta mielenterveydestä realistisesti. Voit kuvata kunniavartiossa olevia ihmisiä. ”Kunniavartiossa olevaa ei kannata mennä puhuttelemaan, koska vartiovuorossa oleva ei ota kontaktia muihin ihmisiin”, Parkkila neuvoo. ”Tilanne nostattaa syvää kunnioitusta sitä sukupolvea kohtaan, joka on antanut henkensä ja terveytensä maamme itsenäisyyden puolesta. Anna Pölkki on myös opettaja ja toimittaja. Aivan samanlainen mummoni askartelema himmeli koristi mummolan tupaa tuoden mukanaan jouluun iloa ja valoa. Kunniavartijat vartioivat sankarihautoja, joissa lepää Suomen sodissa 1918 tai 1939– 1945 kaatuneita. Parkkila itse on osallistunut kunniavartioon Vihannin hautausmaan sankarihaudalla vuodesta 2007 lähtien. Kakkuihin hän on saanut inspiraatiota itselleen rakkaista kirjoista. Kyseessä on kunniatehtävä. ”Kerran kaksi rouvaa luulivat kunniavartiossa olevia henkilöitä nukeiksi. Erityisesti kun vaihdamme sinisen tilalle joulunpunaisen. ”Monesti kunniavartioperinne siirtyy suvussa. Karjanhoitajan jouluaattoon kuuluu vartiovuoro haudalla Vihantilainen Marjo Törmikoski pitää kunniavartiossa olemista koskettavana tehtävänä. Jouluumme kuuluu paljon vanhaa, perinteistä, jokaisena jouluna samanlaisena toistuvaa ja juuri siksi meille erityisen rakasta ja tärkeää. Myös suullinen uhkailu, toistuvat uhkaavat eleet ja pelkoa herättävä käyttäytyminen on kiellettyä. ”Mummoni ei koskaan puhunut lottakokemuksistaan. Hän oli viettänyt vapaapäivänsä askarrellen. Nyt psykoosin kuvaus jää vähän kapeaksi eikä anna sairaudesta kokonaista kuvaa lukijalle, jolle psykoosi ei ole tuttu. JANICA PÖRHÖNEN ”Nykynuorille sota alkaa olla jo kaukaista. Hän sanoo, että vierailu sankarihaudalla voisi olla osa myös koulujen lukuvuotta. Mummo häpesi lottataustaansa. Olisi tärkeää tuoda asiaa lähemmäksi ja tutummaksi lapsille ja nuorille.” Ajankohta koululaisten vierailulle voisi hänestä olla itsenäisyyspäivän tai kaatuneitten muistopäivän tienoilla. Kuvausohjeet antoi Pasi Parkkila Reserviläisliitosta.. ”Koska varuskuntapaikkakunnilla mukana on henkilöstöä Puolustusvoimista ja eri maanpuolustusjärjestöistä, siellä ei riitä montaakaan vuoroa yhdelle järjestölle”, Parkkila jatkaa. He ovat antaneet parhaat nuoruusvuotensa, jotta meillä olisi vapaa maa.” Kunniavartion vuoro kestää 20 minuutista tuntiin. Kirjan kielessä näkyy hempeää tyttökirjamaista otetta. Hän toimi emäntänä Suomussalmen rajavartiostolla ja Hyrynsarmella sotasairaalassa. Osa niistä muuttuu ajan myötä jouluperinteeksemme. joulukuuta 2024 LUKEMISTO KOLUMNI TERHI PELTOKORPI terhi.peltokorpi@gmail.com ”Parempaa kasvatustapaa ei ole. Oikea käytös sankarihaudalla unohtuu monilta Valtaosa suomalaisista osaa käyttäytyä hillitysti sankarihaudalla käydessään tai sen ohi kulkiessaan. ”Jos on haasteita selän tai jalkojen kanssa, se voi olla raskasta”, hän sanoo. Lapsen on hyvä oppia, että jouluun kuuluu muutakin kuin joulupukki.” Tällaista sanomaa ovat toistaneet äidit ja isät, jotka ovat olleet jouluaattona kunniavartiovuorossa sankarihaudalla. Sitten kun he ovat huomanneet, ettei ilmekään värähdä, he ovat lopettaneet puhumisen.” Parkkilaa muistaa koomisen tilanteen vuosien varrelta. Kunniavartioita sankarihaudoilla on järjestetty monin paikoin jo sota-ajoista saakka, kertoo Parkkila. Sadunomainen utuinen tunnelma kukkii kerronnassa. Psykoosi kuvastuu päiväkirjassa hyvin synkkänä aikana, joka johtaa suljetulle osastolle useita kertoja. ”Ihan vielä en voi tulla, kun on pari olkea vielä vesiastiassa”, kuului nuoren vastaus. Pieni osa yrittää kuitenkin jututtaa kunniavartiossa olevia ihmisiä, kertoo Reserviläisliiton varapuheenjohtaja Pasi Parkkila. Mont gomeryn klassikkoteokseen Vihervaaran Annaan. Järjestyslaissa todetaan, että hautausmaalla esimerkiksi metelöiminen on kielletty. Pölkki kuvaa kirjassa kaksisuuntaista mielialahäiriötään. Maaseudulla osallistujat ovat yleensä reserviläisyhdistyksen jäseniä. Maaseudulla kunniavartioon löytyy Parkkilan mukaan hyvin väkeä
”Odottelin siinä vielä jonkin aikaa, mutta sitten ajattelin, että Aino ei taida löytää kotiin omin päin. Joskus sitten lähtee melkein kerralla. ”Joskus tie on pitkä ja teknisesti vaikea, ja pitää sietää epäonnistumisia. Luonteeltaan reipas ja utelias pentu ei ollut järkyttynyt tapahtumasta, vaan tuli kotiin häntä heiluen. JUSSI VEHKALA ”Tämä seikkailu päättyi onneksi kaikin puolin hyvin.” JENNIINA VEITONMÄKI Mini-emä katselee pentunsa Ainon riehumista. Pieni mies. Koira ei mene kauas ja se tulee takaisin huudettaessa. Labradorinnoutajat saavat keskimäärin 4-9 pentua.” Kyläläiset pelastivat pennun pimeästä illasta 10-viikkoisen koiranpennun seikkailu meinasi päättyä ikävästi. Sitä ennen hän työskenteli hienoissa ravintoloissa Nevskissä ja Savoyssa ja Kansallisoopperassa. 1921 257, v. ”Minusta elintarvikeyritysten pitäisi kilpailla keskenään laadulla eikä kauppojen halvoilla hinnalla.” ”Minulla on talon suurin työhuone ja olen täällä joka päivä. JENNIINA VEITONMÄKI Viime vuonna julkistetun Terve Suomi-tutkimuksen mukaan noin puoli miljoonaa suomalaista potee sokeritautia eli diabetesta, satatuhatta tietämättään. Tämä on, niinkuin jo on huomautettu, suurempi kuin täällä todellisuudessa asuva väestömäärä. Vaikka Tyrvänen asuu Töölössä ja on kotoisin Sastamalan Vammalasta perustyöläisperheestä, ”enkä ole käynyt navetassa enkä tehnyt heinätöitä”, hän suhtautuu ruoan kotimaisuuteen arvostaen. pituuden ollessa 123 sm. Lohdullista tilanteessa oli se, että elohopea oli useamman asteen plussan puolella. 1922 277 ja v. Hetken huutelun jälkeen emä jolkotteli kotiovelle, mutta Ainoa ei näkynyt. Verrattuna keskiväkilukuun vuoden 1923 kuolleisuus oli vain 13.7 pros. Fazerilla hän selvitti, kuinka teollisuus voisi valmistaa ravintoloille valmiita tai puolivalmiita komponentteja. Uusia tuotteita syntyy vuoden mittaan ehkä 15, usein myynnin toiveesta. Tyrvänen ei tiedä, kuka tämän linjan valitsi, sillä hän tuli taloon 12 vuotta sitten. Ruokavaliokyselyissä oli udeltu myös suklaasta, mikä mahdollisti suklaan syönnin ja diabeteksen kytkösten arvioinnin. Sen ehkäisyssä ja hoidossa keskeisiä ovat ylipainon välttäminen, liikunta ja ruokavalio. ”Kävin paljon tehtaissa ja huomasin, että minussa asuu luultavasti pieni insinööri, koska viehätyin logistiikkaan liittyvistä asioista. Maitosuklaa oli tehoton, se lisäsi vain lihomista. Verrattaessa suklaan syöntiä terveillä ja diabetekseen sairastuneilla, todettiin vähintään viisi annosta viikossa syöneillä diabetesta 10 prosenttia vähemmän kuin suklaata harvoin syöneillä. joulukuuta 2024 LUKEMISTO Maaseudun Tulevaisuus kirjoitti 20.12.1924 myös kutsuntoihin ilmoittautuneesta 19-vuotiaasta miehestä, jolla oli pituutta 123 senttiä ja painoa 26 kiloa. Ainon nimi ei ole tuulesta temmattu. Asennoidun työhöni intuitiivisesti ja hahmotan maailmaa valmiin tuotteen kautta: miltä se näyttää ja millä välivaiheilla siihen päästäisiin”, Tyrvänen kertoo. Tarkastuksessa saatiin Talikan painoksi 26 kg. Joka joulu ei tule uutuuksia eikä jouluruokia pakasteta eli uunit käyvät kuumimpina viikolla 50. Tilastollisen päätoimisten ennakkolaskelma vuoden 1923 väestösuhteista on valmistunut ja ilmenee siitä m.m., että puheenalaisena vuotena solmittiin avioliittoja kaikkiaan 23,627 (eli kutakuinkin sama määrä kuin vuodesta 1920 alkaen); näistä 448 siviiliavioliittoa. Aikaa oli kulunut jo niin paljon”, Jenniina Veitonmäki kertoo. Mies suosittujen einesten takana Tämän vuoden joulupöytään Kokkikartanon pääkehittäjän keittiöstä putkahti uutuuspuuro. Jokainen viikkoannos tummaa suklaata vähensi riskiä kolme prosenttia. Tummassa suklaassa on 50-80 prosenttia flavonolia, maitosuklaassa vähemmän kun viidennes siitä. Esimerkiksi joulusesongin uuden riisipuuron kehitys meni niksnaks, kun ajatuksen sai kokoon.” Puuro on maustettu valkosuklaalla ja appelsiinikuorella ja resepti piti miettiä niin, ettei yli jää vajaata riisisäkkiä, Tyrvänen kertoo. Suklaassa on erikoisen paljon kaakaopavuista peräisin olevia antioksidantteja, flavonoleja. Ihan hetkessä ei elämänsä voimissa oleva labradorinpentu kylmettyisi. Lähde: British Medical Journal HEIKKI ARVILOMMI Kirjoittaja on lääketieteen tohtori Suklaa voi vähentää diabeteksen riskiä LÄÄKÄRIN PALSTA KERAVA Tänäkin jouluna moni syö jouluruokia, joissa pilkkomisen, soseutuksen, hauduttelun ja paistamisen on hoidellut joku muu. ”Eines on sellainen vekkuli sana, että se ei ole kovin positiivinen. Nuoren koiran suuntavaisto ei ole vielä kehittynyt, eikä se enää löytänyt kotiin. Labradoreille tyypilliseen tapaan vauhtia riittää. Yritys on ollut mukana mullistamassa asenteita: valmisruoan ostaminen on nyt hyväksyttyä ja kaupan yhä hinnakkaampia ja ravintolamaisempia annoksia. Veitonmäki kuvailee Aino-pentua rodulleen tyypilliseksi: iloiseksi, uteliaaksi, sosiaaliseksi sekä kovan ruokahalun omaavaksi. Valkosuklaassa on vielä enemmän sokeria eikä lainkaan flavonoleja, sillä siinä ei ole kaakaota. Suklaa tiedetäänkin terveelliseksi syötäväksi, tosin tutkimustulokset ovat olleet vähän ristiriitaisia. Ravinnon antioksidanttien tiedetään laskevan diabeteksen riskiä. Kotikutoinen mainonta on purrut: Kokkikartano puhuu itsestään pienenä keravalaisena ruokatehtaana ja korostaa aidon voin ja kerman käyttöä ja pitkää hauduttelua kotikeittiöiden puolesta. TIMO FILPUS. Suomen väkiluku oli vuoden lopulla 3,469,648. 1920 175, v. 1918 81, v. En kyllästy kehittelyyn, vaan saatan miettiä, kuinka perunamuusia tai lihamakaronilaatikkoa saataisiin tehtyä vielä tehokkaammin”, Matti Tyrvänen kertoo ja esittelee tärkeää apuriaan Ruokalajien käsikirjaa vuodelta 1968. Tumma suklaa ei sen sijaa lihottanut. Tutkimuksessa hyödynnettiin amerikkalaisia sairaanhoitajia ja terveydenhoidon henkilökuntaa seuranneita väestötutkimuksia. Seuranta-aikana aikuisiän diabetekseen sairastui lähes 20 000 ihmistä. Väestötilanne v. Talikka Viipurin pitäjän Ylä-Säiniöltä. 1925. On todettava, että siviiliavioliittojen solmiaminen on vuosi vuodelta lisääntynyt. Talikka on muuten täysin virheettömästi ja sopusuhtaisesti kehittynyt nuori mies, täyttänyt viime elokuussa 19 vuolta. 1923 81,938 eli 1,798 suurempi kuin lähinnä edellisenä vuonna, nousematta kuitenkaan samaan määrään kuin sitä edellisinä vuosina. Kova vauhti oli heti päällä, ja sisällä alkoi leikkiminen. 1923 448. Elävänä syntyneitten luku oli v. Joulupöydässä ei ole enää mikään häpeä tarjota eineksiä eli valmisruokia. Aino oli ollut emonsa Minin kanssa tavalliseen tapaansa ulkona pissalla. Suuri osa on aikuisiän eli tyypin 2 sokeritautia. Veitonmäen mukaan Mini-emällä on tapana käydä pienillä lenkeillä lähimetsässä eläinten hajujen perässä. Nyt Harvardin yliopistossa selvitettiin laajassa tutkimuksessa eri suklaalaatujen mahdollista tehoa aikuisiän diabeteksen ehkäisyssä. Tarkempi analyysi paljasti tehon johtuvan nimenomaan tummasta suklaasta, sillä sitä syöneillä diabeteksen riski väheni 21 prosenttia. Tietoja oli kertynyt lähes viiden miljoonan henkilövuoden ajalta. Emän ja pennun yhteiset seikkailut ovat nyt toistaiseksi pannassa, sillä koiria ei päästetä yhdessä ulos ilman valvontaa. Lisäksi maitosuklaassa on enemmän sokeria. Veitonmäki lähti etsimään koiranpentua ajaen lähitiet autolla mukanaan kaksivuotias tytär. mökkiläisenpoika Anton Joonaanp. Yksi annos suklaata oli noin 30 g, suunnilleen patukan verran, siis tummaa, valkeata tai maitosuklaata. Pimeys alkoi painamaan päälle, ja huoli pennusta oli kova. Kuolleiden kokonaisluku, 47,543 henkeä, oli näet 1,631 pienempi kuin lähinnä edellisenä vuonna ja melkoista pienempi kuin yleensä kuluvan vuosisadan eri vuosina. ”Oli ihan täysissä ruumiin ja sielun voimissa. Etsintöjä tehtiin useampien ihmisten voimin jo viidettä tuntia, kun lopulta kuultiin ilouutinen: paikallinen pariskunta oli löytänyt Ainon läheisen kesämökin alta. Pentu oli ilmeisesti seurannut emäänsä, mutta hukannut tämän. Se on tärkeää meille yrityksenä, mutta minulle myös henkilökohtaisesti. Taitaa kyllä olla niin, että diabeteksen ehkäisyn kannalta on saman tekevää mitä suklaata jouluna syö. Maaseudun Tulevaisuus 19 perjantaina 20. Kuolleisuus on vähentynyt. Minä kutsunkin sitä ruoaksi”, sanoo monen einesruoan kehittäjä Matti Tyrvänen. Koko maan väkiluku nousi virallisen väestökirjanpidon mukaan vuoden 1923 päättyessä 3,469,648 [nykyään 5,6 miljoonaa] henkeen. Vaihdoin pakastesipulin tuoreeksi sipuliksi ja lohen tuoreeksi kotimaiseksi kirjoloheksi. Jenniina Veitonmäki oli tullut päästämään koiria takaisin sisälle, mutta ulkona koiruuksia ei näkynyt mailla eikä halmeilla. 1919 128, v. ollut: v. Tyrväsellä on näppinsä pelissä siinäkin. Veitonmäki laittoi paikallisiin Facebook-ryhmiin ilmoituksen kadonneesta pennusta, ja avunantoja alkoi satelemaan. Siviiliavioliittojen luku on nim. Tämä seikkailu päättyi onneksi kaikin puolin hyvin.” Vastaavaa ei ole tapahtunut Veitonmäelle, vaikka hän on kasvattanut labradorinnoutajia 14 vuoden ajan. ”Tarvitaan täydennystä, uutuuksia ja lisää bisnestä. ”Siinä käytettiin aluksi puolalaista pakastesipulia ja norjalaisia pakastelohikuutioita. Tyrvänen tietää, mistä puhuu, sillä hän on Snellmanin Kokkikartanon päätuotekehittäjä. ”Minusta on hyvä, että meillä on kotimaista ruoantuotantoa niin omavaraisuuden, työllisyyden kuin huoltovarmuudenkin vuoksi. Veitonmäet asuvat maalaismaisemissa Jämsän Koskenpäässä, ja koirat voivat ulkoilla vapaasti pihapiirissä. Pentu tulee myös hyvin toimeen Veitonmäen pienen tyttären kanssa. Viipurin kutsuntatoimiston jälkikutsunnassa on asevelvollisuuttaan suorittamaan ilmoittautunut m.m. Uuden vuoden lupauksiin voi sen sijaan sisällyttää painotuksen tummaan. ”Se on vähän rajallista, mitä pystyy tällaisen kaksivuotiaan lapsen kanssa tekemään.” Apua löytyi onneksi läheltä. Maasta se pienikin ponnistaa. Verrattuna keskiväkilukuun oli syntyneisyys 23.7 pros. Yhtiön myydyin tuote on lohikiusaus, joka keikkuu myös kauppaketjujen valmisruokien kärkikymmenikössä. Suomalainen talonpoika on rehellinen ja arvostan heidän työtään ja tuotantoaan.” Huoltovarmuuteen kuuluvat hänestä myös maaseudun ihmisten monitaitoisuus ja arkijärki. EIJA MANSIKKAMÄKI ”Joulusesongin uuden riisipuuron kehitys meni niksnaks, kun ajatuksen sai kokoon.” MATTI TYRVÄNEN JAANA KANKAANPÄÄ Matti Tyrväsellä on työn alla vuoden 2025 uutuustuote, johon tulee pikkelöityä punasipulia. Se ei ole kauhean yleistä. Hoksasin, että tehtaassahan voi tehdä ruokaa ihan kunnolla! Nuorena ravintolakokkina en olisi sellaisesta perustanut, mutta iän mukana käsitykset muuttuvat.” Hän kehitti oitis Fazerilla suurkeittiöille lasagnesta nopean ja paistamista vaille valmiin version. ”Etsijä oli vislannut ja Aino oli pistänyt päänsä ulos rakennuksen alta”, Veitonmäki kertoo. ”Aino oli pentueensa ainoa pentu. Siirryttyään Kokkikartanolle Tyrvänen loi lihapyörykät, pekonipastan ja isot keitot, kuten lohikeiton, samoin salaatteja ja uusia puuro-, pastaja kiusausversioita. TUOVI MÄKIPERE Suomalaisia oli lähes 3,5 miljoonaa MT 100 VUOTTA SITTEN Veitonmäen perheen keskiviikkoiltapäivä sai kurjan käänteen, kun heidän 10-viikkoinen labradorinnoutajapentunsa Aino katosi kuin tuhka tuuleen. ”Mutta ei tämä ole yhden miehen show: meitä kehittäjiä on useita ja kuuntelen mielelläni ihmisiä ympärilläni.” Kokkikartano tekee pieniä määriä kaupan tuotemerkkejä, mutta tuotekehittäjä Tyrvästä ilmiön laajuus harmittaa. Suklaa kuuluu joulun ajan herkkuihin. Turha Norjaan on rahaa lähettää, niillä on sitä muutenkin.” Jouluruoissa hän on tehnyt ”tuotehuoltoa” eli vaihtanut vaikkapa maksalaatikon margariinin voiksi
Aseta neljä levyä leikkuulaudalle. Anna jäähtyä. Käytä parin viikon kuluessa. Irrottele tikut toisistaan ja nosta leivinpaperin päälle pellille. Konjakilla maustettu sinappi on juhlapöytään sopivat herkku. Levitä lastan avulla jokaisen levyn päälle tasainen kerros sulaa suklaata. Monien jouluruokien ajatellaan olevan ikiaikaisia, mutta todellisuudessa vain piparkakut ja lipeäkala ovat kuuluneet suomalaiseen jouluun keskiajalta lähtien. Varo polttamasta, sillä sinappi palaa herkästi pohjaan. Sulatettu suklaa härmistyy noin viikon kuluessa, mutta se ei vaikuta makuun eikä käytettävyyteen. Työnnä tikut pystyasentoon kuivumaan esimerkiksi sokerilla täytettyyn juomalasiin. Painele sulaan suklaaseen koristeiksi karkkeja, pähkinöitä ja koristerakeita, oman maun mukaan. Kalapöydän herkullisin kastike on tillillä maustettu sinappikastike, joka kruunaa erityisesti graavikalat. Lisää kerma ja munat. Itse tehty sinappi on mieluinen lahja, ja mestarilliseksi sinapinkeittäjäksi oppii vain tekemällä. Nopeat herkut pukinkonttiin Erilaiset ruokalahjat ovat vuodesta toiseen toivomuslistojen kärjessä. Anna suklaan kovettua ja pakkaa levyt lahjapaketteihin. Kastike säilyy jääkaapissa noin pari viikkoa. Ota taikina pakastimesta ja leikkaa yhtä leveiksi tikuiksi kuin levyllä on paksuutta. KATI POHJA Ei stressiä, sillä nämä herkkulahjat valmistuvat tuossa tuokiossa. Tarkista maku ja lisää konjakkia halutessasi. Aika näyttää, miten esimerkiksi kinkku, eli juhlapöydän kunkku pitää paikkansa jouluissamme. KONJAKKISINAPPI METSÄSTÄJÄLLE Noin 4 dl sinappia 2 dl sinappijauhetta 2 dl sokeria 2 dl kuohukermaa 2 kananmunaa ¼ dl omenamehua 1 tl omenaviinietikkaa 2–4 rkl konjakkia Mittaa sinappijauhe ja sokeri pinnoitettuun kattilaan. Helppoa ja nopeaa sen olla pitää, joten tässä muutama idea viime hetken tonttupajoihin. HERKKUSUKLAALEVY YSTÄVÄLLE 4 koristeltua suklaalevyä 5 maitosuklaalevyä Koristeluun karkkeja, pähkinöitä, koristerakeita Ota suklaalevyistä kääreet pois. Pakastimen kautta uuniin menevät tikut pitävät hyvin muotonsa, sillä taikina ei sisällä kohotusainetta. Mausta valkopippurilla ja hienonnetulla tillillä. Suklaalla ja koristerakeilla viimeistellyt keksitikut valmistuvat helposta taikinasta. Lisää öljy ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Pullota kastike ja säilytä kylmässä. Vinkki: Tilli-sinappikastike sopii erinomaisesti graavija kylmäsavustetulle kalalle. Vinkki: Voit käyttää sulatettavana suklaana myös tummaatai valkosuklaata. Vinkki: Tikut säilyvät kosteudelta suojattuina noin viikon. Mausta etikalla ja konjakilla. Koristelussa voit päästää luovuuden valloilleen. Niitä on paitsi ihana saada myös todella kiva tehdä. Taikinan tulee pysyä koossa, joten lisää jauhoja tarvittaessa. Kypsennä 175-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Niin tai näin, syödään nauttien ja hyvällä mielin sitä jouluruokaa, joka luo omaan juhlaamme kultareunukset.. JOULUTIKUT LAPSILLE noin 50 kpl 100 g voita 1 dl kondensoitua kookosmaitoa 3 dl vehnäjauhoja Koristeluun 100 g valkosuklaata 50 g maitosuklaata koristerakeita Sekoita huoneenlämpöinen Joulu jo nurkan takana kolkuttelee, mutta vielä ehtii valmistamaan viime hetken ruokalahjat ystäville. Jaa sinappi puhtaisiin lasitölkkeihin ja siirrä jääkaappiin. Mainiosti sitä voi testata myös paahtopaistin kaverina. MUUTTUVAT JUOLURUOKAPERINTEET Ruoka on monille joulun tärkein asia, ja perinteet ovat olennainen osa jouluruokia. Anna kuivua, kunnes sokeri on kovettunut. Siirrä taikina leivinpapereineen leikkuulaudalle ja nosta pakastimeen 20 minuutiksi. TILLI-SINAPPIKASTIKE KALASTAJALLE noin 5 dl valmista kastiketta noin 1 dl dijon-sinappia ½ dl sokeria ½ dl valkoviinietikkaa 3 dl rypsiöljyä ripaus valkopippuria runsaasti tuoretta tilliä (suolaa) Mittaa kulhoon sinappi, sokeri ja valkoviinietikka. Ohjeellamme valmistuu noin neljä desin purkkia valmista sinappia, joilla voi ilahduttaa esimerkiksi metsästävää ystävää. Koristelua varten paloittele suklaat mikronkestäviin kulhoihin ja sulata mikrossa miedolla teholla välillä sekoitellen. Kauli taikina kahden leivinpaperin välissä noin ½–1 cm paksuiseksi levyksi. Kuumenna koko ajan sekoittaen, ja keitä miedolla lämmöllä pari minuuttia. Kun kasvivoittoinen ruokavalio raivaa tietään yhä suurempien massojen ruokailumalliksi, niin myös jouluruoka muuttuu. Kalastajan sekä muiden kalafanien joulun lempikastike on tilli-sinappikastike, joka sopii oivallisesti niin graaville kuin kylmäsavustetullekin kalalle. Nosta kattila pois levyltä ja anna jäähtyä hetki. Anna makujen tasaantua seuraavaan päivään. Kasta tikut suklaassa, pyyhi ylimääräinen suklaa kulhon reunaan ja ripottele tikuille koristerakeita. Sulatettu suklaa härmistyy noin viikon kuluessa, mutta makuun ja käytettävyyteen härmistyminen ei vaikuta. Paloittele yksi levy mikronkestävään kulhoon ja sulata mikrossa miedolla teholla välillä sekoitellen. Taputtele taikina muutaman sentin kiekoksi, kääri kelmuun ja nosta jääkaappiin noin tunniksi. Suklaalevyn tuunaaminen yksilölliseksi lahjaksi on nopeaa ja superhelppoa. Vinkki: Halutessasi voit jättää konjakin pois, tai käyttää sen tilalla punssia tai viskiä. SANNE KATAINEN Konjakilla maustettu sinappi kruunaa joulukinkun ja sopii sipaistavaksi myös juustoviipaleelle. Maaseudun Tulevaisuus 20 perjantaina 20. Suklaahiiriä ilahduttavat myös tuunatut suklaalevyt, joihin sulan suklaan päälle kiinnitetään erilaisia karkkeja, pähkinöitä ja koristerakeita. Monet muut joulun ruoat ovat uudempaa perua, esimerkiksi kinkku, riisipuuro ja suklaa vakiinnuttivat asemiaan vasta 1900-luvun alkupuolelta lähtien. Älä erottele tikkuja, vaan nosta lauta jälleen pakastimeen 20 minuutiksi. Ota taikina pakastimesta. Joulutikut maistuvat takuuvarmasti lähipiirisi lapsille. Näin helposti ja pikkurahalla syntyvät joulun yksilöllisimmät suklaalahjat. Tarkista maku ja lisää suolaa tarvittaessa. Suklaaksi voi sulattaa mitä tahansa mieluista laatua, ja koristeiksi sopivat suhteellisen kevyet koristerakeet. joulukuuta 2024 RUOKA voi, kondensoitu kookosmaito ja jauhot keskenään. Joulun helpot tikut kastetaan suklaaseen ja viimeistellään koristerakeilla
”Hyviä oluita kinkun ja laatikoiden kanssa ovat sitrusmaiset humalaiset APA:t sekä hauskasti maltaisen hedelmäiset “old school” IPA:t, joissa humalan katkero ja hiilihappo toimivat makujen neutralisoijina eli ne ikään kuin putsaavat suun makumuistin.” ”Tummemmista oluista hyviä kinkkuja laatikko-oluita ovat belgityyliset dubbelit ja tripelit, vahvat doppelbockit ja maltaisen savuiset savuoluet. ”Joulumakeiset maistuvat suomalaisille melko tasaisesti, mutta eniten niitä ostetaan Keskija Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa”, Nieminen kertoo. ”Hedelmäisen makeat ja tuhdit oluet käyvät erinomaisesti digestiiviksi tai juustopöydän kanssa. ”Piparkakkujen kanssa kannattaa maistaa myös karamellimaltaista, perinteistä IPAolutta, varsinkin jos siihen lisää nokareen sinihomejuustoa. En muista miten päädyin ruskeita piparkakkuja ensimmäisen kerran kokeilemaan. Myös suolaisen mehukas mäti on omiaan oluen kera. Vuonna 2020 toteutetun Joulu on sun -kyselytutkimuksen mukaan jouluruoka on suomalaisille tärkein joulutunnelman luoja, ja ruoka menee jopa perheen ja ystävien kanssa yhdessä vietetyn ajan edelle. Lahjomattoman vastauksen antaa S-ryhmän päivittäistavarakauppojen viime vuoden myyntidata. Saarimaakunnan asukkaiden lisäksi kyseiset kalatuotteet maistuvat myös länsirannikon kaupassakävijöille. JANIKO KEMPPI Vaatimattomat, mutta parhaat piparit Reseptikirjan oikeaa sivua ei tarvitse etsiä. Emme olleet älynneet tehdä pöytävarausta. Niemisen mukaan kovia kinkunsyöjiä näyttää löytyvän myös Etelä-Pohjanmaalta, Etelä-Karjalasta, Päijät-Hämeestä ja Kymenlaaksosta. Sama olut käy myös taatelija maustekakkujen kanssa, joiden kera maistuu myös tummat belgityyliset oluet tai marjaiset hapanoluet”, Lehtinen vinkkaa. joulukuuta 2024 RUOKA Saisiko olla kotiruokaa sesongin suosituimmista raaka-aineista. Tilastojen valossa jouluruoka on suomalaisille kaikkea muuta kuin yhdentekevää. Tosin väliin on ilmeisesti viimeksi tippunut pisara siirappia, joka on saanut sivut tarttumaan hieman toisiinsa. Joka vuosi lasken uudelleen vastaavuuksia. ”Aina kannattaa yrittää hahmottaa ruuan vahvin aromi ja valita juoma sen mukaan. Kymenlaaksolaiset kunnostautuvat laatikonsyöjinä. Jouluruoan pariksi sopii erinomaisesti suomalainen olut. Jälkiruoalle ja juustoillekin voi yhdistää oluen. Tehdäänhän taas sitten niitä ”vanhan reseptin” pipareita. Niiden sämpylät tulevat Liepuskan Herkkupajalta Nilsiästä. Sillä kerralla tarjolla oli kylmäsavulohta, savumuikkuja, suolakurkkua, rapeaa leipää, vuohenjuustomoussea ja tervamajoneesia, joka olisi saanut maistua tervaisemmallekin. HELLAN KULMALLA TERHI TORIKKA terhi.torikka@mt.fi Ravintola Ukko pelasti meidät nälkäiset laskijat Tahkolla, kun moni muu hiihtokeskuksen ravintola oli tupaten täynnä. Porkkanalaatikkoa, kinkkua, graavilohta ja rosollia. Kihlajaislahjaksi saatu Karjalainen keittokirja aukeaa lähes itsestään oikeasta kohdasta. Kyselyyn vastanneista henkilöistä peräti 80 prosenttia piti jouluruokaa tärkeimpänä joulutunnelman luojana. Kotimainen olut sopii joulupöytään Olut sopii paritettavaksi myös makean kanssa. Lisäksi se sopii erinomaisesti myös sinihomejuuston kumppaniksi. Jos käsiinsä saa suomalaista sahtia, sopii se Lehtisen mukaan erinomaisesti kalaruokien, suolaisen kinkun ja laatikoiden kera. Toki tarjolla oli myös poronkäristystä ja jälkiruoaksi lakka creme brule. Jos sahtia ei ole saatavilla tai se ei ole omaan mieleen, voi testata myös muita olutlaatuja. Yksinkertainen taikina maustetaan vain neilikalla ja kanelilla. Pääruoaksi tarjoillun poronvasanmaksan seuralaiseni veteli suu muikeana. Tältä näyttää suomalainen joulupöytä ympäri maata – vai näyttääkö. Hyviä oluita digestiiviksi ja juustojen kanssa ovat erilaiset luostarityyliset aleoluet, happamahkot flanders ale -oluet tai maltaiset barley winet. Vaikka suomalaiset jouluruuat ovat melko vakiintuneita, pientä muutostakin on ollut havaittavissa. Sen jälkeen siitä on kuitenkin tullut perinne, josta myös kouluikäiset lapset jo hyvissä ajoin ennen joulua muistuttavat. Graavikalan ystävät nimittäin vaikuttavat myyntidatan perusteella asuvan Lapissa ja Päijät-Hämeessä. Tämän arvion kirjoitushetkellä joulukuun puolivälissä sapasannos koostuu hirvipastramista, kylmäsavustetusta porosta, mallasleivästä, mustikka-jalapenohillosta, munajuustosta, hilla-juustomoussesta sekä sokeroidusta puolukasta. Hyvä valinta kalapöytään on vaalea, sitrusmainen vehnäolut, joka käy myös rosollin kera”, Lehtinen kertoo. Toinen viime vuosien ajankohtainen muutos suomalaisten jouluostoskoreissa ovat olleet erilaiset kasvipohjaiset kinkun ja kalan korvikkeet. Perunalaatikon suurkuluttajat asuvat Hämeessä, ja porkkanalaatikko maistuu puolestaan erityisesti Etelä-Savossa ja Kymenlaaksossa. Lue lisää MT.FI/reseptit tai oheisella QR-koodilla Reseptihausta löydät kotikeittiössä testatut reseptit arkeen ja juhlaan. Kaiken tämän suolaisen jälkeen suomalaiset kaipaavat tietenkin myös makeaa mutustettavaa. ”Tämäntyyppisiä kalapöytään sopivia oluita ovat vaaleat lagerit ja rapsakan kuivat pils-oluet, mutta myös vähän maltaisemmat amber lagerit ja perinteiset suomalaiset jouluoluet. Lisävivahteen tämän vaatimattoman, mutta erinomaisen piparitaikinan valmistukseen tuo se, että reseptin mitat on ilmoitettu kahvikuppeina ja grammoina desilitrojen sijaan. En merkitse niitä muistiin, koska laskeminen on osa tärkeän jouluperinteen tunnelmaa. Samaisen tutkimuksen mukaan valtakunnan suosituin jouluruoka on kinkku, minkä jälkeen tulevat juureslaatikot, riisipuuro, joulutortut sekä graavikalat. Kymenlaaksolaiset kunnostautuvat myös erään toisen laatikon syöjinä, sillä lanttulaatikkokin siirtyy ostoskoriin erityisen tiuhaan nimenomaan kaakkoisimmassa Suomessa. Omat sukujuureni juontavat myös osittain luovutetun Karjalan alueelle, mikä tuo oman tunnelmansa reseptin käyttämiseen, vaikka se ei suoraan suvusta olekaan. Ensimmäinen taikina tehdään joulukuun alussa ja toinen vielä lähellä aattoa. Hampurilaisiakin oli valittavana moneen lähtöön. Hyvä yhdistelmä tulee myös rustiikeista saison-oluista juustojen kera tai vahvemmista hedelmätai marjaoluista.” Suklaisten ja luumua sisältävien jälkiruokien kanssa voi kokeilla myös pientä annosta portteria tai hedelmäisen hapanta kirsikkaolutta. Se tuo mukavan rustiikkista tuntumaa, mutta saa hylkytuomion lapsilta. Tarjoilija kertoi, että kaikki ravintolan käyttämät lihat ovat kotimaisia, kuten kuhakin. Joulukinkut vaihtavat joulun alla omistajaa tiuhaan koko maassa, mutta eniten kinkkujen ostaminen korostuu S-ryhmän myymälöissä Etelä-Savossa. Jokusen kerran olen korvannut osan vehnäjauhoista karkeilla ruisjauhoilla. Kasvissyöjille nimenomaan juureslaatikot olivat eniten joulutunnelmaa luova ruokalaji. Miedomman oluen ystävä voi valita perinteiseen joulupöytään viileänä tarjotun tumman lager-oluen”, Lehtinen vinkkaa. Entäpä sitten joululaatikot. Maaseudun Tulevaisuus 21 perjantaina 20. Alkupaloiksi saimme sapaksia eli suomalaisia tapaksia. Graavikalan ostaminen puolestaan korostuu kahdessa maakunnassa, mutta aivan eri ilmansuunnissa. Olutsommelier Anikó Lehtinen jakoi vinkkinsä oluen valintaan osaksi joulupöytää. Osalle karjalanpaisti kuuluu joulupöytään ja jollekin toiselle lihapyörykät”, kertoo ryhmäpäällikkö Juha Nieminen SOK:n marketkaupan ketjuohjauksesta. Olut on hyvä valinta kalapöytään. Sillisilakkaja rosollipöytään olut sopii hyvin, koska se tasapainottaa kalojen suolaisuutta ja rosollin etikkaisuutta makealla maltaisuudellaan. Ahvenanmaa on puolestaan kärjessä toisenlaisten proteiininlähteiden myynnissä, sillä ahvenanmaalaiset ovat jouluna kovimpia lipeäkalan ja sillien ostajia. ”Kyllähän suomalaisessa ruokaperinteessä on paljon alueellista vaihtelua. KATJA LAMMINEN Poronmaksaa ja sapaksia Tahkolla SÖIN TÄÄLLÄ. Vedenelävät maistuvat joulunpyhinä erityisesti Ahvenanmaalla ja länsirannikolla. Munia, sokeria, sulaa voita, siirappia, vehnäjauhoja ja soodaa. Jouluostoksissa on eroa eri puolilla Suomea Ahvenanmaalaiset ostavat kinkkua harvemmin kuin keskivertosuomalaiset. Niemisen mukaan joululaatikoiden valikoima on monipuolistunut viime vuosina muun muassa bataattilaatikolla, joka on ilmestynyt perinteisten peruna-, porkkanaja lanttulaatikoiden rinnalle. Lisämainintana ohjeen lopussa lukee, että se on peräisin 1930-luvulta ja Viipurista. Pidin myös omasta kuhastani. Ravintola Ukko, Ukontie 7, 73310 Nilsiä. Tunnelmallisen hämyiseen Ukkoon päätyminen ei ollut lainkaan pöllömpi kohtalo. Juha Niemisen mukaan kullakin alueella on omat suosikkinsa. Perinnereseptejä sisältävän kirjan käytetyimmässä kohdassa on ohjeita erilaisiin pikkuleipiin. Lusikkaleipien ja herrasväen piparkakkujen vieressä on koreilematon otsikko: ruskeat piparkakut. ”Ihan jees, mutta melko purkkikamaa”, totesi ravintolaruoan suhteen melko kriittinen seuralaiseni. Etenkin ulkomailta tuleva turisti pettyy, jos poroa ei ole tarjolla. Laskettelukeskuksessa ilmeisesti täytyy maistua Lappi, vaikkei se sijaitsisi maantieteellisesti lähelläkään sitä. Maltainen olut toimii yhteen laatikoiden ja kinkun savuisuuden kanssa, ja juoman katkeruus taas leikkaa laatikoiden raskautta ja kinkun rasvaa. Valittaessa olutta ruokajuomaksi, on huomioitava ensisijaisesti oluen katkeruus”, Lehtinen vinkkaa. TUOVI MÄKIPERE ”Osalle karjalanpaisti kuuluu joulupöytään ja jollekin toiselle lihapyörykät.” JUHA NIEMINEN JAANA KANKAANPÄÄ Joulupöytään sopii ruokajuomaksi muukin kuin viini tai kotikalja. Palvelusta voit hakea reseptejä esimerkiksi teemoilla, raaka-aineilla tai ateriatyypillä – kokeile ja nappaa herkullisimmat talteen. Ohueksi kaulittava ja lämmetessään helposti hajoava taikina vaatii tarkkuutta piparien pellille siirrossa sekä paistoajassa, mutta lopputulos palkitsee suussa sulavalla rapeudellaan. Hieman harvempiin ostoskoreihin joulukinkku puolestaan päätyy Ahvenanmaalla ja Uudellamaalla. Sitten se tekeytyy yön yli kylmässä. Kolumnin kirjoittaja on MT:n Kaakkois-Suomen aluetoimittaja
Perinteiset kanavat ovat ylivoimaisesti helpoin käyttöliittymä ohjelmien seuraamiseen. Suomen ohjelmaa tuottaa Yellow Film & TV. Jaksossa nähdään imitaatiot mm. Aatonaaton erikoisuuksiin televisiossa Teeman puolella kuuluu Allsång på Skansenin jouluversio. Pääministeri Kaj Laavakurun epäilyttävät toimet päättyvät yllättävästi. MTV tuo aattoiltaan viime vuonna ensi-iltansa saaneen kotimaisen toimintaelokuva Sisun. Jouluaaton jännitystä lieventää TV2:ssa Joulupukki, joka vastailee lasten soittoihin aamukahdeksasta lähelle puolta päivää. Animedraama Bellessä teinityttö Suzu löytää rohkeutensa virtuaalimaailmassa, jossa hän esiintyy suosittuna laulaja Bellena. (12) 00.20 Koskinen: Rottasankari (12) 02.15 Arman ja viidenkympin kriisi (12) YLE TEEMA & FEM 07.20 Lumiunelmia (7) 07.35 BUU-klubbenin joulukalenteri 2024 08.05 På spåret 09.05 Kasvatusmatka vanhemmuuteen 09.35 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 10.35 Spellbound (S) 11.00 Perintö ja hiljaisuus 12.00 La Promesa Salaisuuksien kartano (7) 12.59 La Promesa Salaisuuksien kartano (7) 14.01 La Promesa Salaisuuksien kartano (7) 15.02 La Promesa Salaisuuksien kartano (7) 15.59 La Promesa Salaisuuksien kartano (7) 17.10 Kukista ja mehiläisistä (12) 17.25 Studio 65 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubbenin joulukalenteri 2024 18.30 Jännä joulukuu (S) 19.00 Ötökkätalli (S) 19.04 Kultakuume (12) 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.39 Sportnytt 19.50 Livet suomenruotsalaisia tarinoita 20.00 Bettany Hughes: Pariisista Roomaan 20.45 Synti dokumentti jokapäiväisistä rikoksista (12) 21.25 Vapahtaja (S) 21.34 Kovat miehet (7) 21.57 Pizza passionata (S) 22.14 Kunnanjohtaja (S) 22.32 Kaupunkilaisia (7) 23.05 Pitääkö mun kaikki hoitaa. Animaatio yhdistää kaunotar ja hirviö -tarinaa moderniin teknologiaan, ja visuaalisesti häikäisevä seikkailu vetoaa tunteisiin. Ja oikean tiedon välittäminen on nyt ja tulevaisuudessa yhä tärkeämpää. Nelonen 20.00 Joulun tähdet 23.12. 21.35 Keno ja Synttärit 21.40 Indiana Jones ja viimeinen ristiretki. YLE TV1 07.00 Itämeren suurin merikatastrofi Tallinnan evakuointi 1941 (7) 07.52 Tonttu 08.00 Yle Uutiset 8.00 08.05 Prisma: Parempaa unta etsimässä 09.00 Yle Uutiset 9.00 09.05 Historia: Lippulaiva Vasan arvoitus 10.00 Yle Uutiset 10.00 10.05 Kauneimmat joululaulut Lucian kanssa 10.30 Joulu Tapiolassa -musiikkituokio 10.42 Hiljaa, hiljaa 10.50 Yle Uutiset alueeltasi 11.40 Yle Oddasat 11.44 Oddasat 12.00 Luontohetki: Taistelevat alfaurokset 12.25 Pisara 12.30 RSO Musiikkitalossa (S) 13.30 Klassinen Suomi: Pikkujättiläinen 14.30 Highclere: Downton Abbey -linnan elämää 15.20 Efter Nio 16.20 Eränkävijät 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 Murhia ja kantrimusiikkia (12) 17.54 Anna laulu lahjaksi: Avaruus 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.10 Urheiluruutu 18.15 Strömsö 18.45 Eläimet naapureinamme 19.35 Aikuisen naisen joulukalenteri (S) 19.43 Rantakaupungin mysteerit (7) 20.29 Yle Uutiset 20.30 20.45 Urheiluruutu 21.00 Mummola (7) 22.55 Timanttinen keikka 3 YLE TV2 06.51 Nimipäiväonnittelu: 21.12 06.52 Hyrräpäät (S) 07.04 Pipsa Possu (S) 07.10 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu (S) 07.25 Seikkailukone 07.47 Kengulahti (S) 07.58 Pii ja Poju (S) 08.09 Kotisaari (S) 08.16 Linnunradan Ella (S) 08.27 Tuuri (S) 08.35 Rollen remmi (S) 08.46 Nimipäiväonnittelu: 21.12 08.49 Joulukalenteri: Kiltteyskriisi Korvatunturilla (S) 09.00 Patu-koira (7) 09.08 Meidän iskä (S) 09.19 Auri ja maailman eläimet (S) 09.30 Antiikin aikaan keksittyä (7) 09.34 Taas lagaa (7) 10.00 Kylmä 10.54 Tarinoita tuntureilta (S) 11.00 Søren Vesterin puutarha Hauskaa joulua! 11.30 Siskonpeti: Jouluautoilu (S) 11.35 Pulkkinen (S) 12.25 Urheilustudio 12.40 Alppihiihdon M: M syöksy, Val Gardena 13.30 Ampumahiihdon MC: M takaa-ajokilpailu, Annecy 14.30 Mäkihypyn MC: N HS 140, Engelberg 15.40 Ampumahiihdon MC: N takaa-ajokilpailu, Annecy 16.55 Mäkihypyn M: M HS 140, Engelberg 19.00 Niko – lentäjän poika (7) 20.20 Joulukalenteri: Kiltteyskriisi Korvatunturilla (S) 20.30 Eva Longoria Meksikossa 21.11 Tubettavat konemiehet 21.50 Luottomies 3 (S) 22.00 The Pirate Bay (7) 22.45 Siskonpeti 23.31 Luottomies jouluspeciaali (S) MTV3 07.10 Monchhichi (S) 07.20 Monchhichi (S) 07.35 Muumilaakson tarinoita (S) 08.00 Emmerdale (12) 08.25 Emmerdale (S) 08.55 Huomenta Suomi 12.00 MasterChef Suomi: Joulu 13.00 Ankeisen Joulutervehdys (7) 14.15 Koko Britannia leipoo: jouluerikoinen 15.30 Gregg Wallace minilomalla 16.30 Hockey Night Live 17.00 Murha Helsingörissä (12) 18.00 Murha Helsingörissä (12) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Uutisextra 19.20 Tulosruutu 19.30 Juniori Suurmestari 20.30 Jarkko Tamminen Show. Tunnettua näyttelijäkaartia on Lady Gagasta alkaen. Indiana Jones -elokuvasarjan kolmas osa esittelee katsojille seikkailijaarkeologin isän, jota esittää Sean Connery. (12) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.10 Lotto ja Jokeri 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Elokuva: Green Book (12) 01.15 Billions (S) 02.30 Billions (S) 03.30 Pahan väri (12) 04.25 Selviytyjät NELONEN 06.00 Bing 06.05 Tuire ja Sateenkaarimaa 06.30 Tuire ja Sateenkaarimaa 06.50 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.15 Smurffit 07.25 Smurffit 07.40 LEGO Legends of Chima (7) 08.05 LEGO City Adventures (7) 08.15 Tara Duncan (7) 08.25 Heinähattu ja Vilttitossu 08.50 Angry Birds Stella 09.00 Vain elämää: Joulu 10.30 MasterChef Australia Dessert Masters 11.50 IS esittää: Sain sen videolle 11.55 IS esittää: Sain sen videolle reaktiot 12.00 Farmi Suomi: Revanssi 13.30 Cast Away tuuliajolla (12) 16.25 Tulossa: The Voice of Finland 16.30 Lego Masters Suomi 18.00 Vain elämää: Joulu 19.30 Amazing Race Suomi. Päähenkilö Aatami Korpi on menettänyt perheensä talvisodassa ja elää uutta elämää kullankaivajana Lapissa. Kuulijat voivat paljastaa joulun valmisteluun liittyvän tarinansa suorassa lähetyksessä (09 144 800) ja Iiro Rantala improvisoi sen saman tien musiikiksi. Erikoisjoukot tekevät ikäviä havaintoja, ja kapteeni Rami Ohrankämmenen oma operaatio johtaa vaaroihin. Suoraan lähetykseen voi soittaa numeroon 020 697 855. Jos joulupukki pihtaa lahjoja tänä vuonna ekologisista tai muista syistä, televisio jakelee niitä avokätisesti. Joulunpyhinä luvassa on pitkien elokuvien tv-ensi-iltoja, kuten tuore versio West Side Storysta Steven Spielbergin ohjaamana. Surullisena olen seurannut myös esimerkiksi alueellisten uutislähetysten surkastumista ja automatisointia. Televisio on tärkeä, koska käytän sitä sekä rentoutumiseen että itseni sivistämiseen. kello 19. Idea formaattiin syntyi käsikirjoittajakollegoiden yhdistetyllä työja lomamatkalla, jossa Peltomaa viihdytti muita iltaisin vetämällä samankaltaista seuraleikkiä. MTV3 19.10 Risto Räppääjä ja villi kone. Toinen kausi huipentuu kolmen tiimin välillä käytävään finaaliin, joka muodostuu valtavaksi itsensä ylittämisen näyttämöksi. Elämäni Biisin tapaninpäivän erikoisjaksossa vieraina nähdään esiintyjälavalta tutut Jarkko Ahola, Ilta, Irina, Kasmir ja Pepe Willberg. TV2 8.00 Joulupukki jutustelee lasten kanssa. Spielbergin tulkinta valmistui 2021. 24.12. Niitä ovat Synti, Vapahtaja, Kovat miehet, Pizza Passionata, Kunnanjohtaja (jossa Sulevi Peltola yrittää pelastaa Juupion kunnan pakkoliitokselta), Kaupunkilaisia, Pitääkö mun kaikki hoitaa, Halko, Helsinki Mansplaining Massacre ja Nun or never. Stigistä, Kaija Koosta ja Käärijästä. TV1 21.00 Allsång på Skansen. 21.12. Puhun tv-sisällöistä, koska kulutan niitä radiota enemmän. Teema 21.00 West Side Story 27.12. TV1 11.55 Joulurauhan julistus, 21.45 Kaihon karavaanin joulu. 21.00 Konflikti. YLE RADIO 1 06.30 Aamuklassinen 07.00 Yle Uutiset 07.03 Elävä historia 07.53 Yksi on hyvää seuraa 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.05 Hartaita säveliä 08.25 Aamuhartaus 08.35 Minne Rinne vie: Eevan Aatamille ojentama hedelmä taisi olla granaattiomena 08.55 Yksi on hyvää seuraa 09.00 Yle Uutiset ja sää 09.05 Muistojen bulevardi 10.00 Yle Uutiset 10.05 Kulttuuriykkönen 11.00 Näistä levyistä en luovu 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Musiikkikamari 12.20 Guruja & Asanoita: Hyvät ja pahat gurut mihin joogi tarvitsee gurua. Elämäni Biisiä on tehty paikallisena versiona myös Liettuassa. Risto pitkästyy, koska Nelliä kiinnostaa vain nuori poppari Ville Pyry. Lapin sodan aikana hän kuitenkin joutuu pakenemaan saksalaissotilaiden partiota. Risto erakoituu vanhan konsolipelin kanssa, mistä ei hyvää seuraa. Aiempien Elämäni Biisi -kausien tähtisolistit pääsevät poikkeuksellisesti nyt itse studion vihreille sohville nauttimaan esityksistä ja jakamaan tarinansa oman elämänsä biisin takaa. Yle Radio 1 19.02 Joululahjavalvojaiset. Vietä pikkujoulut lyhytelokuvien parissa, joululahjavalvojaiset Iiro Rantalan seurassa ja joulupäivä West Side Storya katsoen. Alkusysäys joulun elokuvaputkeen tulee jo lauantaina 21. MTV:n panos joulupäivän iltaan on viime vuonna ilmestynyt Risto räppääjä ja villi kone. Ariana DeBose esittää Anitaa ja David Alvarez Bernardoa elokuvassa West Side Story, jonka kakkosversion tv-ensi-ilta on joulupäivänä. Maaseudun Tulevaisuus 22 perjantaina 20. Indiana Jones ryhtyy tutkimaan isänsä salaperäistä katoamista, joka on tapahtunut tämän jäljittäessä myyttistä Graalin maljaa. Ohjelmakonseptin keksi käsikirjoittaja Petja Peltomaa vuonna 2015. Elokuvaksi West Side Story tehtiin ensimmäistä kertaa vuonna 1961. (S) 23.16 Halko (S) 23.27 Helsinki mansplaining massacre (16) 23.46 Nun or never! (S) MTV SUB 06.45 Viidakon veijarit 07.00 Taikapuutarhan pikkuötökät 07.15 Muumilaakson tarinoita 07.40 Muumilaakson tarinoita 08.05 Paavo Pesusieni 08.30 Neljän tähden illallinen 09.00 Neljän tähden illallinen 09.30 Poliisit UK: Ajojahti 10.30 Simpsonit 11.00 Simpsonit 11.30 Simpsonit 12.00 Simpsonit 12.30 The Joulukalenteri 12.45 The Joulukalenteri 13.05 The Joulukalenteri 13.25 The Joulukalenteri 13.45 Pilanpäiten 14.00 Gassed Up 15.00 Kuokkavieras Kataja 16.00 Suurmestari UK 17.00 Rantabaari 17.30 Rantabaari 18.00 Ei saa nauraa 18.30 Pilanpäiten 18.40 The Joulukalenteri 19.00 Frendit 19.30 Frendit 20.00 Frendit 20.30 Frendit 21.00 Elokuva: Vares Pahan suudelma 22.50 Elokuva: Jokikyttä 01.05 Forensic Files 01.40 Forensic Files 02.10 Poliisit UK: Ajojahti 03.15 Gassed Up MTV AVA 06.00 MTV Uutiset Live 06.40 Grand Designs Suomi 07.35 Grand Designs Suomi 08.30 Huimat huushollit 09.30 Juniori Suurmestari 10.25 Bachelor Suomi 11.20 Koko Britannia leipoo: jouluerikoinen 12.35 Koko Britannia leipoo: jouluerikoinen 13.50 Unelma-asunto auringon alta 14.10 Unelma-asunto auringon alta 15.15 Unelma-asunto auringon alta 16.15 Unelma-asunto auringon alta 17.15 Unelma-asunto auringon alta 18.15 Maxima 19.10 Elokuva: Jouluinen ehdotus 21.00 Elokuva: Robin Hood 23.20 Kova laki: Erikoisyksikkö 00.20 Botched: Mokatut kauneusleikkaukset 01.15 Botched: Mokatut kauneusleikkaukset 02.15 Arman ja 7 kuolemansyntiä 03.15 Sinkkulaiva 03.40 Los Angelesin luksuslukaalit 04.40 Tappajan motiivi 05.35 MTV Uutiset Live LIV 09.00 Puutarhan pelastajat 11.00 Remppa vai muutto UK 12.00 Raharemontti 13.00 Tulossa: Koti koiralle 13.05 Lomakoti auringon alta 15.05 IS esittää: Sain sen videolle 15.10 IS esittää: Sain sen videolle reaktiot 15.20 Sinkkuillallinen 16.20 Himohamstraajat 18.10 MasterChef Australia Dessert Masters 19.25 Tulossa: The Voice of Finland 19.30 Vain elämää: Joulu 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Ivalo 00.15 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa 01.15 Lomakoti auringon alta 03.15 Rikkaat ja rahattomat JIM 09.00 Suomen huutokauppakeisari 10.00 Jaksa paremmin 10.30 Suomen huutokauppakeisari 11.30 Amerikan rajavartijat 14.30 Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta! 16.30 IS esittää: Sain sen videolle 16.35 IS esittää: Sain sen videolle reaktiot 16.40 Petolliset UK 18.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 18.55 Tulossa: Tsunami Paluu paratiisiin 19.00 Panttilainaamo 20.55 IS esittää: Sain sen videolle reaktiot 21.00 Uinu, uinu lemmikkini 23.00 Alaskan jäälentokenttä 00.00 Poliisit 2022 01.00 Muinaiset avaruusoliot 02.00 Arman Pohjantähden alla (S) 03.00 Los Angelesin kuningas TV5 06.20 Jouluruokia Mattin ja Lisan kanssa 06.40 Maanteiden sankarit 07.30 Asunnon metsästäjät 08.15 Rantatalot remontissa 09.05 Rantataloa etsimässä 09.55 Mökin rakentajat 10.50 Ultimate Escape Suomi 11.50 Lääkärihelikopteri Cornwall 12.45 Poliisikamera Tanska 13.40 Harry Potter: Leipurivelhot 14.35 Uskomattomat piparkakkutalot 15.35 Elokuva: Christmas Cookie Catastrophe 17.10 Elokuva: Christmas Bedtime Stories 19.00 Elokuva: Napapiirin pikajuna 21.00 Elokuva: Interstellar 00.25 Elokuva: King Arthur: Legend Of The Sword 03.10 Rikoksen anatomia 04.10 Ultimate Escape Suomi 05.10 Asunnon metsästäjät NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Karibian rannikkovartiosto 06.45 Richard Hammondin autopaja 07.30 Eurooppa ylhäältä päin 08.15 Eläimellistä kamppailua 09.00 Hain hampaissa 10.00 Saari ilman lakeja 11.00 Kalliovuorten raiteilla 12.00 Lentoturmatutkinta 13.00 Sydneyn lentokentällä 14.00 Sydneyn lentokentällä 15.00 Sydneyn lentokentällä 16.00 Sydneyn lentokentällä 17.00 Sydneyn lentokentällä 18.00 Sydneyn lentokentällä 19.00 Leijonien sota 20.00 Richard Hammondin autopaja 21.00 Rooman kadonneet aarteet 22.00 Albert Lin ja kadotetut kaupungit 23.00 Meret ilman lakeja 00.00 Salakaupan julmemmat kasvot 01.00 Rooman kadonneet aarteet 02.00 Pohjois-Korea: Diktaattorin mieli 03.00 Toinen maailmansota: Pinnanalainen helvetti 03.45 Karibian rannikkovartiosto 04.30 Ihmeelliset superautot 05.15 Lentoturmatutkinta STAR CHANNEL 06.00 Kymppitonni 06.40 Kymppitonni 07.20 Simpsonit 07.45 Simpsonit 08.10 Simpsonit 08.35 Simpsonit 09.00 Huutokaupan metsästäjät 09.30 Huutokaupan metsästäjät 10.00 Rillit huurussa 10.30 Rillit huurussa 11.00 Rillit huurussa 11.30 Rillit huurussa 12.00 How I Met Your Father 12.30 How I Met Your Father 13.00 Silent Library Suomi 13.30 Silent Library Suomi 14.00 Family Guy 14.30 Family Guy 15.00 Family Guy 15.30 Family Guy 16.00 Family Guy 16.30 Moderni perhe 17.00 Moderni perhe 17.30 Moderni perhe 18.00 Moderni perhe 18.30 Moderni perhe 19.00 Miehen puolikkaat 19.30 Miehen puolikkaat 20.00 Miehen puolikkaat 20.30 Miehen puolikkaat 21.00 Elokuva: Hokkarihemmot 22.50 Rillit huurussa 23.20 Rillit huurussa 23.50 Family Guy 00.20 Family Guy 00.50 Family Guy 01.20 Family Guy 01.50 Family Guy 02.15 Ennätystehdas 03.05 Kymppitonni 03.45 Kymppitonni 04.25 Lapin poliisit 04.50 Lapin poliisit 05.10 Lapin poliisit 05.35 Lapin poliisit VIIKON VALINTA Elämäni biisi -erikoisjaksossa kilpailevat Irina, Kasmir, Ilta, Jarkko Ahola ja Pepe Willberg. Katja Ståhl juontaa. Valvojaisiin on kerätty elokuvia Uuden Kinon 30-vuotisen historian varrelta. joulukuuta, jolloin vuoden lyhimpänä päivänä vietetään Teeman lyhytelokuvayötä. Sää 07.00 Yle Uutiset 07.02 Sää 07.03 Onnen sävel 07.50 Merisää 07.53 Onnen sävel 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.05 Onnen sävel 09.00 Yle Uutiset ja sää 09.05 Urheiluradio 09.10 Radio Suomen Viikonloppu 10.00 Yle Uutiset 10.05 Elämäni joulut; Arja Koriseva 11.00 Yle Uutiset 11.02 Radio Suomen Viikonloppu 11.15 Huippukokkien jouluherkut 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Urheiluradio 12.08 Radio Suomen Viikonloppu 12.45 Merisää 13.00 Yle Uutiset 13.02 Levylautakunta 14.00 Yle Uutiset 14.02 Radio Suomen Viikonloppu 15.00 Yle Uutiset 15.02 Entisten nuorten sävellahja 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Urheiluradio 16.15 Entisten nuorten sävellahja 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Urheiluradio 17.15 Radio Suomen Viikonloppu 18.00 Yle Uutiset 18.02 Sekahaku Jenna Bågeberg 18.50 Merisää 18.55 Radio Suomen Viikonloppu 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Urheiluradio 19.07 Toni Laaksosen Lauantaitanssit 20.00 Yle Uutiset 20.02 Urheiluradio 20.07 Sää 20.08 Toni Laaksosen Lauantaitanssit 21.00 Yle Uutiset 21.02 Urheiluradio 21.12 Uutisviikko selkosuomeksi 21.17 Radio Suomen Viikonloppu 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Viikonloppu 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Urheiluradio 22.08 Poppijorma Jorma Hietamäki 23.00 Yle Uutiset 23.02 Yöradio toiveiden yö 00.00 Yle Uutiset 00.02 Yöradio 01.00 Yle Uutiset ja sää 01.02 Levylautakunta 02.00 Yle Uutiset 02.02 Kaitsun nurkka Kai Ulmanen 02.54 Yöradio 03.00 Yle Uutiset 03.02 Tiskijorma Jorma Hietamäki 04.00 Yle Uutiset ja sää 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu RADIO-OHJELMAT LAUANTAI 21.12. Yle TV1 torstaina 26.12. joulukuuta 2024 TV & RADIO TELEVISIO-OHJELMAT LAUANTAI 21.12. Teema 12.00 Belle, 21.00 House of Gucci Televisio lahjoo jouluna ensi-illoilla Aatonaaton erikoisuuksiin televisiossa Teeman puolella kuuluu Allsång på Skansenin jouluversio. Minun puolestani Yle voi säästää kalliista urheilutuotannoista – kunhan ette vain koske siihen lajiin, jossa kummilapseni näkyy televisiossa. Yleä ei saa säästää hengiltä, sillä se tarjoaa tasokasta ja monipuolista ohjelmaa riman alittavien poksautustarinoiden (TLC) ja mokattujen kauneusleikkausten (Ava) rinnalle. MTV3 22.05 Sisu 25.12. Varsinaisista joulukonserteista aatonaatonaattona Nelosella on vuorossa Helsinki Mission Joulun tähdet -konsertti yksinäisyyttä vastaan. Teema 20.45 Lyhytelokuvayö 22.12. Radion puolella Yle 1:n perinteisiä joululahjavalvojaisia vietetään aatonaaton iltana. Jouluaattona ykkösellä Kaihon Karavaanin joulukonsertissa kerätään varoja kehittyvien maiden lasten koulutukseen Kirkon Ulkomaanavun tuella. House of Gucci kertoo uskomattomaksi luonnehditun tositarinan italialaisen muoti-imperiumin luoneesta suvusta. William Shakespearen näytelmästä Romeo ja Julia innoituksensa saaneen musikaalin tapahtumat sijoittuvat 1900-luvun New Yorkiin. 13.00 Uudet levyt 14.00 Ruben Stiller 15.00 Radioteatteri esittää: Puutarhakaupungin murhamysteerit, tapaus viheltävä pankkiiri 15.29 Yksi on hyvää seuraa 15.30 Aristoteleen kantapää 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Miia Krause 18.00 Ehtookellot: Tampereen Pispalan kirkon kellot 18.01 Iltahartaus 18.10 Lauantain toivotut levyt 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.03 Outin ja Riston joululahjavalvojaiset Ainolassa 21.40 Mielimaisema 22.40 Keinuva talo Mika Kauhanen 23.40 Yöklassinen YLE RADIO SUOMI 06.00 Yle Uutiset 06.02 Radio Suomen Varhaisaamu. NIKO TAVERNISE JUKKA HÄMÄLÄINEN DIGIPAIMEN JUKKA HÄMÄLÄINEN jukka.hamalainen@mt.fi Tästä Yle voisi säästää Koska minulta ei ole kysytty, mistä Ylen pitäisi säästää, kerron sen tässä. Kolumnin kirjoittaja on MT:n toimittaja.
Arman seuraa Himalayalta tulevaa maailman puhtainta vettä pitkin pyhää Gangesvirtaa ja tutkii miten kaupungit saastuttavat veden. 20.27 Jouluntoivotus 20.29 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.00 Joulu – Allsång på Skansen 22.30 Joan timanttinen varas (S) 23.15 Nelly & Nadine YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 23.12 06.52 Touhukkaat (S) 07.17 Kuminakuja 19 (S) 07.20 Joulutuuma 07.25 Fluugalaiset (S) 07.39 Ryhmä Hau (S) 08.02 Nimipäiväonnittelu: 23.12 08.04 Joulukalenteri: Kiltteyskriisi Korvatunturilla (S) 08.15 Galaxi 08.16 Ninjalinja (7) 08.27 Kärpästen Harri (7) 08.38 Hiiri ja Myyrä joulunvietossa (S) 09.06 Ninni ja vuoren lohikäärme (S) 09.31 Hirmuinen lumipallero (7) 10.00 Tanskan aarteenmetsästäjät 10.30 Muuttopäiväkirjat 11.00 Luontomatkalla 12.00 Hiljaa, hiljaa 12.05 Kekseliään nikkarin joulu 12.45 Tanskalainen maajussi 13.15 Tanskalaisen maajussin joulu 14.15 Lätkän legendat 15.00 Hakkeroi kroppaasi 16.00 Gilmoren tytöt (S) 16.43 Siskonpeti: Joulu on ihmisen parasta aikaa (S) 16.45 Itse valtiaat (S) 17.00 Pikku Kakkonen 17.46 Joulukalenteri: Kiltteyskriisi Korvatunturilla (S) 18.00 Sihja kapinaa ilmassa (7) 19.25 Joulukalenteri: Kiltteyskriisi Korvatunturilla (S) 19.37 Jouluntoivotus 19.38 Siskonpeti: Joulustressi (S) 19.40 Hengaillaan 20.55 Tonttu 21.00 Peltsi ja Osmo 21.30 Rahdinmetsästäjät 22.00 Kunnia (7) 22.25 alharich_S01 (12) 22.45 Pet Shop Boys: Dreamworld MTV3 08.00 Fröbelin Palikat 09.00 Planeettamme Maa II 10.00 Emmerdale (7) 10.30 Kauniit ja rohkeat (7) 11.00 Unelma-asunto auringon alta 11.30 Ex-Onnelliset (S) 12.30 Unelmia Italiassa 13.00 Kotikeittiömestarit 13.30 Kuninkaallisten käytösopas 14.30 Kuninkaallisen joulun salaisuudet 15.30 Luksusjoulu Alpeilla 16.30 Joulu Kuutamolla 17.30 Kauniit ja rohkeat (S) 18.00 Emmerdale (7) 18.30 Emmerdale (S) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Jarkko Tamminen Show. Maaseudun Tulevaisuus 23 perjantaina 20. kierros, Engelberg 17.55 Urheilustudio 18.10 Mäkihypyn MC: M HS 140 2. Jarmo Kiiski yrittää järjestää ansan Eliakselle, jonka ympärille verkko kiristyy. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.39 Sportnytt 19.50 Olet aina sydämessäni (7) 21.41 Taviksesta kuninkaallinen. 12.00 LIVE: Arpa.fi 14.25 Remppa vai muutto: Ilo irti neliöistä 15.30 Tulossa: Koti koiralle 15.35 Poliisikoira Rex (12) 16.35 Tähtiarpa 16.40 Raharemontti 17.40 Joulun tähdet – juhlakonsertti yksinäisyyttä vastaan 19.10 Joulutarina (7) 20.53 Tulossa: The Voice of Finland 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Koskinen: Rahtari. Jaksossa nähdään imitaatiot mm. TELEVISIO-OHJELMAT SUNNUNTAI 22.12. Aapelin klassikkokirjaan Koko kaupungin Vinski (1954) pohjautuva koko perheen seikkailu elokuva. 21.35 Keno ja Synttärit 21.40 Amazing Race Suomi 23.45 Creed: The Legacy of Rocky (16) 02.30 Arman ja viidenkympin kriisi (S) YLE TEEMA & FEM 07.45 Lumiunelmia (S) 08.00 BUU-klubbenin joulukalenteri 2024 08.30 Kallen keittiö (S) 08.43 Lauman uusi jäsen 09.12 Lucia-aamu 2024 09.37 Joulu kuninkaallisessa kuparikeittiössä 10.07 Lise Davidsen joulutervehdys Norjasta 11.00 Ensimmäiset ruotsalaiset 12.00 Kohti Pohjalaisia-oopperaa 12.15 Leevi Madetoja: Pohjalaisia 14.25 Dee Dee Bridgewaterin joulukonsertti 15.25 Uusi Kino 30 vuotta: Kunnanjohtaja (S) 15.30 Kunnanjohtaja (S) 15.45 Unelmia ja bändihommia 16.45 Jaakko Keso: Tämä on Amerikka 17.25 Strömsö 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubbenin joulukalenteri 2024 18.30 På spåret. (S) 14.30 Nun or never! (S) 14.46 Katsaus: Turvallista talviajoa 14.55 Hiljaa, hiljaa 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano (7) 16.00 Camilla Nylund ja Amerikan klassikot 17.00 Joulukonsertti Eva Weel Skramin seurassa 17.45 Livet suomenruotsalaisia tarinoita 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubbenin joulukalenteri 2024 18.29 Trumlen tutkimusretket (S) 18.38 Olli Oksamies (S) 19.06 Muumilaakso (S) 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.45 Sokerileipurin jouluherkut 20.00 Ruotsin kuningasperheen vuosi 2024 21.00 Efter Nio 22.00 Mustaa hiekkaa (16) 22.45 Satuprinsessa Birgitta 23.45 Aistielämyksiä: ASMR-ilmiö YLE TV1 07.00 Kieltolaki: Nousu 07.50 Luontopäiväkirja 08.00 Eläimet naapureinamme 08.48 Luontopäiväkirja 09.00 Flinkkilä & Kellomäki 09.48 Anna laulu lahjaksi: Tuikkikaa oi joulun tähtöset 09.51 Anna laulu lahjaksi: Jouluyö juhlayö 10.00 Jumalanpalvelus 11.00 Rodeo (12) 12.20 Kaipuu maalle 12.41 Kaipuu maalle 13.05 Anna laulu lahjaksi: Have Yourself a Merry Little Christmas 13.09 Anna laulu lahjaksi: Valkea Joulu 13.16 Akuutti: Löytöretki lohtuun 13.46 Lumipalloefekti (S) 15.20 Syötävän hyvä joulu 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 Nuori Morse (12) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.10 Urheiluruutu 18.15 Peltsi ja Osmo 18.45 Arto Nyberg 19.30 Anna laulu lahjaksi: Have Yourself a Merry Little Christmas 19.35 Aikuisen naisen joulukalenteri (S) 19.45 Erikoisryhmä Hampuri. Juha Tapiosta, Karita Mattilasta ja Antti Tuiskusta. Kahden aivan erilaisen suvun ensimmäinen yhteinen jouluaatto lähtee railakkaasti raiteilta heti kättelyssä, kun isäntäpari paljastaa salaisuuden: talossa on myös emäntä, ja tämä on viimeisillään raskaana! (7) 21.30 Jarkko Tamminen Show 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Viikon sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Arman ja 7 kuolemansyntiä. 20.00 Kuokkavieras Kataja. Matka vie Kanpuriin, jota pidetään yhtenä maailman saastuneimmista kaupungeista. YLE TV1 07.00 Historia: Historian roskakori 07.54 Tarinoita tuntureilta (S) 08.00 Yle Uutiset 8.00 08.05 Sauna 09.00 Yle Uutiset 9.00 09.05 Luontoretkellä: Huippuvuorten laella 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Yle Uutiset 10.00 10.05 Charité (12) 10.55 Pisara 11.00 Jumalanpalvelus 12.00 Akuutti: Löytöretki lohtuun 12.30 Mahdoton tapaus (7) 13.00 Tottisalmen perillinen (7) 14.04 Lapin talvea 14.12 Jouluperunat 14.40 Prisma: Parempaa unta etsimässä 15.30 Kauneimmat joululaulut Lucian kanssa 15.55 Arto Nyberg 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.45 Novosti Yle 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä 16.55 Yle Uutiset alueeltasi 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 Mahdoton tapaus (S) 17.41 Aikuisen naisen joulukalenteri (S) 17.48 Perjantai-dokkari: Ällistyttävä Pauli 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.27 Itse asiassa kuultuna 2024 18.30 Naalin paluu 19.25 Tapani Kansa joulun tunnelmissa. Hervannasta löytyy tajuttomaksi pahoinpidelty mies sekä rekan alle ruhjoutunut ruumis. Liittyvätkö tapaukset toisiinsa. 20.00 Joulun tähdet – juhlakonsertti yksinäisyyttä vastaan. kierros, Engelberg 18.46 Urheilustudio 19.00 Joulukalenteri: Kiltteyskriisi Korvatunturilla (S) 19.11 Joulumaa (12) 20.38 Luottomies jouluspeciaali (S) 21.00 Blind Channel: After Dark Side (S) 22.25 Kirjolla 22.55 Rahdinmetsästäjät 23.25 Kaksi sinkkua ja Colin (S) MTV3 06.40 Monchhichi (S) 06.50 Monchhichi (S) 07.05 Muumilaakson tarinoita (S) 07.30 Emmerdale (S) 07.55 Emmerdale (S) 08.25 Emmerdale (7) 08.55 Huomenta Suomi 12.00 Suomalainen menestysresepti 13.00 Tabu 14.00 Suomen kaunein koti 15.00 Joulu Kuutamolla 16.00 Bachelor Suomi 17.00 Kuokkavieras Kataja 18.00 Juniori Suurmestari 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 Urheiluextra 19.30 Elokuva: Kulkuset kulkuset. (12) 20.29 Yle Uutiset 20.30 20.45 Urheiluruutu 21.05 Helsinki-syndrooma. 21.00 Konflikti (12) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Murha Helsingörissä (12) 23.35 Murha Helsingörissä (12) 00.30 Nora Sand: Kohtalokas merimatka (12) 01.20 Kotka 10 (12) 02.10 Dirty House Rescue 03.05 Olet mitä syöt 03.55 Someäidit 04.20 Someäidit NELONEN 06.00 Bing 06.05 Tuire ja Sateenkaarimaa 06.30 Smurffit 06.40 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.05 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä 07.15 LEGO DreamZzz (7) 07.40 Tara Duncan (7) 07.55 Angry Birds Stella 08.00 Korkeasaari 09.00 Puutarhan pelastajat 10.00 Suomen huutokauppakeisari 11.00 Haluatko miljonääriksi. (7) 21.55 Outlander Matkantekijä (12) 22.55 Ulkolinja: Kanaria väsyy turismiin YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 22.12 06.53 Tiketi Tok, joululahjojen aika (S) 07.16 Pikku Kakkonen 07.18 Minirekat (S) 07.23 Robo ja riiviöt (S) 07.28 Pikku Kakkonen 07.30 Oktonautit ja joulun pelastuspartio (S) 07.53 Joulun taikaa 07.56 Ryhmä Hau (S) 08.18 Pikku Kakkosen iso peli 08.40 Pikku Kakkonen 08.44 Nimipäiväonnittelu: 22.12 08.46 Pikku Kakkonen 08.48 Joulukalenteri: Kiltteyskriisi Korvatunturilla (S) 08.59 Näin meillä (7) 09.21 Ellun kamut (S) 09.33 Supernormaalia (S) 09.48 Galaxin pelihuone (S) 10.00 Eränkävijät: Alpeilta Arktiselle 10.52 Mitä vain vuoksesi, lemmikkini 11.22 Pulkkinen (S) 12.10 Urheilustudio 12.25 Mäkihypyn MC:, N HS 140, 1. Tietokilpailun kahdeksannessa jaksossa Farah Abadi ja Johan Glans kohtaavat Jennifer ja Johan Kücükaslanin. (7) 23.35 Kolmosvaihde 00.05 Kotka 10 (12) 00.55 Suomalainen menestysresepti 01.50 Murhaoikeudenkäynti TikTokissa (7) 03.05 Dirty House Rescue 04.05 Gregg Wallace minilomalla NELONEN 06.00 Bing 06.05 Tuire ja Sateenkaarimaa 06.30 Tuire ja Sateenkaarimaa 06.50 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.15 Smurffit (7) 07.25 Smurffit (7) 07.40 LEGO Legends of Chima (7) 08.05 LEGO City Adventures 08.15 Tara Duncan (7) 08.25 Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen 08.50 Angry Birds Stella 08.55 Angry Birds Stella 09.00 Maryn helpot kokkailut 09.30 Maryn helpot kokkailut 10.00 Jaksa paremmin 10.30 MasterChef Australia Dessert Masters 11.40 Tulossa: Koti koiralle 11.45 Poliisikoira Rex (12) 12.45 Poliisikoira Rex (12) 13.45 Leijonan luola USA 14.45 Leijonan luola USA 15.45 Vinski ja näkymättömyyspulveri. Jalkapallovalmentajan surma hämmentää poliisia. Sää 07.00 Yle Uutiset 07.03 Radio Suomen Viikonloppu 07.50 Merisää 07.53 Radio Suomen Viikonloppu 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.05 Radio Suomen Viikonloppu 08.10 Juha Laaksosen luontoretki 08.22 Radio Suomen Viikonloppu 08.30 Minna Pyykön maailma 08.55 Radio Suomen Viikonloppu 09.00 Yle Uutiset ja sää 09.05 Urheiluradio 09.10 Tarja Närhin Iskelmäradio 10.00 Yle Uutiset 10.05 Pekka Laineen Ihmemaa 11.00 Yle Uutiset 11.02 Laiskanlinna Tero Liete 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Urheiluradio 12.08 Kansanradio 12.40 Radio Suomen Viikonloppu 12.45 Merisää 12.55 Radio Suomen Viikonloppu 13.00 Yle Uutiset 13.02 Radio Suomen Viikonloppu 13.15 Blomiksen luonto 13.20 Radio Suomen Viikonloppu 14.00 Yle Uutiset 14.02 Radio Suomen Viikonloppu 15.00 Yle Uutiset 15.02 Radio Suomen Viikonloppu 15.10 Sunnuntaivieras 15.31 Radio Suomen Viikonloppu 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Urheiluradio 16.15 Kysymys vai vastaus 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Urheiluradio 17.15 Kysymys vai vastaus 18.00 Yle Uutiset 18.02 Meille käy hyvin Nora Weiss 18.50 Merisää 18.55 Radio Suomen Viikonloppu 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Urheiluradio 19.07 Kissankehto Susanna Vainiola 20.00 Yle Uutiset 20.02 Urheiluradio 20.07 Sää 20.08 Tiskijorma Jorma Hietamäki 21.00 Yle Uutiset 21.02 Urheiluradio 21.12 Uutisviikko selkosuomeksi 21.17 Radio Suomen Viikonloppu 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Viikonloppu 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Urheiluradio 22.08 Kaitsun nurkka Kai Ulmanen 23.00 Yle Uutiset 23.02 Yöradio toiveiden yö 00.00 Yle Uutiset 00.02 Yöradio 01.00 Yle Uutiset ja sää 01.02 Yöradio 01.10 Juha Laaksosen luontoretki 01.22 Yöradio 01.30 Minna Pyykön maailma 01.55 Yöradio 02.00 Yle Uutiset 02.02 Tarja Närhin Iskelmäradio 02.51 Yöradio 03.00 Yle Uutiset 03.02 Yöradio 03.20 Sunnuntaivieras 03.41 Yöradio 04.00 Yle Uutiset ja sää 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.30 Yle Uutiset ja sää 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu RADIO-OHJELMAT MAANANTAI 23.12. joulukuuta 2024 TV & RADIO TELEVISIO-OHJELMAT MAANANTAI 23.12. Vieraanvaraisuutta syynätään niin jokiristeilyllä kuin ruukkikylässä. kierros, Engelberg 14.15 Ampumahiihdon MC: M yhteislähtö, Annecy 15.40 Ampumahiihdon MC: N yhteislähtö, Annecy 16.55 Mäkihypyn MC: M HS 140 1. 00.55 Temptation Island Suomi 01.55 Erikoisjoukot (7) YLE TEEMA & FEM 07.30 Lumiunelmia (S) 07.43 BUU-klubbenin joulukalenteri 2024 08.13 Kuka lohduttaisi Nyytiä. RADIO-OHJELMAT SUNNUNTAI 22.12. (12) 22.55 Tulossa: Tsunami Paluu paratiisiin (7) 23.00 Raskasta joulua 2023. 22.31 Wingman ystävyys ilman rajoja (7) 23.00 Wingman ystävyys ilman rajoja (S) MTV SUB 06.45 Viidakon veijarit 07.00 Taikapuutarhan pikkuötökät 07.10 Muumilaakson tarinoita 07.35 Muumilaakson tarinoita 08.05 Elämää äärirajoilla: Alaska 09.05 Bob’s Burgers 09.30 Bob’s Burgers 10.00 Panttilainaamo 10.30 Panttilainaamo 11.00 Suurmestari UK 12.00 Race Across The World Suomi 13.00 Rantabaari 13.30 Simpsonit 14.00 Jay Lenon autotalli 15.00 Elämää äärirajoilla: Alaska 16.00 Suomalainen menestysresepti 17.00 Simpsonit 17.30 Pilanpäiten 17.40 Poliisit UK: Ajojahti 18.40 The Joulukalenteri 19.00 Juniori Suurmestari 20.00 Frendit 20.30 Frendit 21.00 Likainen Harry: Murskaaja 22.50 Konflikti 23.50 Kuninkaallisen joulun salaisuudet 00.50 Kolmosvaihde 01.20 Panttilainaamo 01.45 Panttilainaamo 02.10 Hypoteesi UK 03.00 Jay Lenon autotalli MTV AVA 06.00 MTV Uutiset Live 06.35 Tiny House Hunting 07.00 Juniori Suurmestari 08.00 Leilan superruokaa 08.30 Tiny House Hunting 08.55 Unelma-asunto auringon alta 09.55 Elokuva: Joulun avain 11.35 Unelma-asunto auringon alta 12.35 Unelma-asunto auringon alta 13.15 Emmerdale 13.45 Unelma-asunto auringon alta 14.20 Elokuva: Kiireellä läpi joulun 16.05 Lemmen viemää 17.05 Gregg Wallace minilomalla 18.05 MasterChef Suomi: Joulu 19.05 Maxima 20.00 Bachelor Suomi 21.05 Elokuva: Paluu joulun lähteille 22.50 Koko Britannia leipoo: jouluerikoinen 00.05 Koko Britannia leipoo: jouluerikoinen 01.20 Kuninkaallisten käytösopas 02.15 Atlantan plastiikkakirurgit 03.10 Atlantan plastiikkakirurgit 04.05 Unelma-asunto auringon alta 05.00 MTV Uutiset Live LIV 09.00 Farmi Suomi 10.30 Farmi Suomi 12.00 Kate & Charles: Kuninkaallisten erityinen suhde 13.00 Maryn helpot kokkailut 13.30 The Real House wives Suomi (S) 14.30 Lomaile kuin ökyrikas 15.30 Koti koiralle Australia 16.30 Maryn helpot kokkailut 17.00 Himohamstraajat 18.00 Sinkkuillallinen 19.00 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa 20.00 Remppa vai muutto UK 21.00 21 Jump Street 23.15 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa 00.15 Sinkkuillallinen 01.15 Remppa vai muutto UK 02.15 The Real Housewives Suomi (S) JIM 09.00 Diili 10.30 Alaskan jäälentokenttä 11.30 Suuri seikkailu 13.00 Suomen huutokauppakeisari 14.00 Los Angelesin kuningas 15.00 Rekkakuskit Suomi (S) 16.00 Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta! 17.00 Duudsonit tuli taloon (S) 18.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas 19.00 Panttilainaamo 19.55 Tulossa: The Voice of Finland 20.00 Lego Masters Suomi 21.30 Raskasta joulua 2022 23.25 Tulossa: Elisa Viihde -alkuperäissarja Ivalo 23.30 Alaskan jäälentokenttä 00.30 Kummeli esittää: Kontio & Parmas 01.30 Arman Pohjantähden alla 02.30 Muinaiset avaruusoliot 03.30 Duudsonit tuli taloon (S) TV5 06.25 Asunnon metsästäjät 06.50 Restaurant: Impossible 07.35 Rantataloa etsimässä 08.25 Joulun suuri leivontakilpailu 10.00 Asunnon metsästäjät 10.30 Asunnon metsästäjät 10.55 Rantataloa etsimässä 11.50 Rantatalot remontissa 12.45 Joulun suuri leivontakilpailu 14.25 Restaurant: Impossible 15.20 Tehoosasto 16.15 Elokuva: Valehtelemisen sietämätön keveys 18.00 Harry Potter: Leipurivelhot 19.00 Mentalist 20.00 Jengisota Comanches 21.00 Elokuva: Poliisiopisto: Moskovan keikka 22.45 Elokuva: Interstellar 01.50 Lääkäriheli kopteri Cornwall 02.40 Harry Potter: Leipurivelhot 03.30 Mökin rakentajat 04.20 Asunnon metsästäjät 04.45 Maanteiden sankarit NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Meret ilman vettä 06.45 Eurooppa ylhäältä päin 07.30 Running Wild With Bear Grylls 08.15 Egyptin kadonneet aarteet 09.00 Viikinkien nousu ja tuho 09.50 Turvatarkastus: Peru and Brasilia 10.40 Salakuljettajat satimeen 11.30 Yukonin eläinlääkäri 12.25 Lentoturmatutkinta erikoisraportti 13.20 Meret ilman vettä 14.15 Alaska: ensimmäiset selviytyjät 15.10 Maailman kovimmat korjaushankkeet 16.05 Ravintolat maailman laidalla 17.00 Lentoturmatutkinta 18.00 Viikinkien maailmanloppu 19.00 Billy ja Molly: Saukollinen rakkautta 20.30 Yukonin eläinlääkäri 21.00 Richard Hammondin autopaja 22.00 Ihmeelliset superautot 23.00 Pohjoisen valtatien pelastajat: kaaosta valtateillä! 00.00 Viikinkien maailmanloppu 00.55 Richard Hammondin autopaja 01.45 Ihmeelliset superautot 02.35 Food Factory 03.00 Ravintolat maailman laidalla 03.45 Autojen ensiapu 04.30 Äärimmäinen selviytyjä 05.15 Lentoturmatutkinta STAR CHANNEL 06.00 Moderni perhe 06.20 Moderni perhe 06.40 How I Met Your Father 07.05 Silent Library Suomi 07.25 Simpsonit 07.50 Simpsonit 08.15 Miehen puolikkaat 08.35 Miehen puolikkaat 09.00 Moderni perhe 09.30 Moderni perhe 10.00 Melkein MENSA 11.00 Family Guy 11.30 Family Guy 12.00 Simpsonit 12.30 Simpsonit 13.00 Silent Library Suomi 13.30 How I Met Your Father 14.00 Miehen puolikkaat 14.30 Miehen puolikkaat 15.00 Moderni perhe 15.30 Moderni perhe 16.00 Rillit huurussa 16.30 Rillit huurussa 17.00 Family Guy 17.30 Family Guy 18.00 Simpsonit 18.30 Simpsonit 19.00 Miehen puolikkaat 19.30 Miehen puolikkaat 20.00 Rillit huurussa 20.30 Rillit huurussa 21.00 Rillit huurussa 21.30 Rillit huurussa 22.00 The Walking Dead: Daryl Dixon 23.00 Family Guy 23.30 Family Guy 00.00 Simpsonit 00.30 Simpsonit 01.00 9-1-1 02.00 Miehen puolikkaat 02.30 Miehen puolikkaat 03.00 How I Met Your Father 03.20 Family Guy 03.45 Family Guy 04.05 Silent Library Suomi 04.25 Melkein MENSA 05.10 Lapin poliisit 05.35 Lapin poliisit MTV SUB 06.45 Viidakon veijarit 07.00 Taikapuutarhan pikkuötökät 07.15 Muumilaakson tarinoita 07.40 Muumilaakson tarinoita 08.05 Panttilainaamo 08.30 Neljän tähden illallinen 09.00 Neljän tähden illallinen 09.30 Poliisit UK: Ajojahti 10.30 Simpsonit 11.00 Simpsonit 11.30 Simpsonit 12.00 Simpsonit 12.30 The Joulukalenteri 12.50 The Joulukalenteri 13.05 The Joulukalenteri 13.25 Vintiöiden kosto 14.00 Score: Game Tour 14.30 Ei saa nauraa 15.00 Juniori Suurmestari 16.00 Rantabaari 16.30 Rantabaari 17.00 Selviytyjät 18.00 Selviytyjät 19.00 Pilanpäiten 19.10 The Joulukalenteri 19.30 NHL: New York Rangers Carolina 22.15 Elokuva: Kummeli V 00.25 Elokuva: John Wick: Chapter 2 02.50 Arman ja 7 kuolemansyntiä 03.50 Poliisit UK: Ajojahti MTV AVA 06.00 MTV Uutiset Live 06.40 Grand Designs Suomi 07.35 Grand Designs Uusi-Seelanti 08.30 Huimat huushollit 09.30 Salatut elämät 10.00 Salatut elämät 10.30 Salatut elämät 11.00 Salatut elämät 11.30 Suomalainen menestysresepti 12.30 MasterChef Suomi: Joulu 13.30 Kuninkaallisten käytösopas 14.30 Kartanojoulu Chatsworth Housen tapaan 15.30 Gregg Wallace minilomalla 16.25 Luksusjoulu Alpeilla 17.30 Elokuva: Joulukulkuset soivat 19.15 Elokuva: Joulu maalla 21.00 Elokuva: Love the Coopers 23.15 Kova laki: Erikoisyksikkö 00.10 Murhaklubi ratkaisee 01.15 Kova laki: Erikoisyksikkö 02.15 Kova laki: Erikoisyksikkö 03.15 Sinkkulaiva 03.45 Elokuva: Joulu rakkaiden kanssa 05.25 MTV Uutiset Live LIV 09.00 Puutarhan pelastajat 10.00 Puutarhan pelastajat 11.00 Remppa vai muutto UK 12.00 Maryn helpot kokkailut 12.30 Lomakoti auringon alta 13.30 Lomakoti auringon alta 14.30 Tulossa: The Voice of Finland 14.35 Sinkkuillallinen 15.35 Sinkkuillallinen 16.35 Tulossa: Diili 16.40 Himohamstraajat 17.40 Himohamstraajat 18.35 Tulossa: Koti koiralle 18.40 MasterChef Australia Dessert Masters 19.50 IS esittää: Sain sen videolle 19.55 IS esittää: Sain sen videolle reaktiot 20.00 Kapen keittiökaappaus 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Ivalo 22.10 Ivalo 23.20 Ivalo 00.25 Kapen keittiökaappaus 01.25 Lomakoti auringon alta 02.25 Lomakoti auringon alta 03.25 Tähdet, tähdet JIM 09.00 Suomen huutokauppakeisari 10.00 Suomen huutokauppakeisari 11.00 Raharemontti 12.00 Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta! 13.00 Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta! 14.00 Alaskan jäälentokenttä 15.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 16.00 Tulossa: Diili 16.05 Petolliset UK 17.30 Lego Masters Suomi 19.00 IS esittää: Sain sen videolle reaktiot 19.05 Panttilainaamo 20.00 Panttilainaamo 20.55 Tulossa: Immu & Kentsu: Kämmätyt keikat 21.00 Indiana Jones ja viimeinen ristiretki 23.40 Suuri seikkailu 01.10 Poliisit 2022 02.10 Arman Pohjantähden alla (S) 03.10 Los Angelesin kuningas 03.40 Los Angelesin kuningas TV5 06.00 Maanteiden sankarit 06.45 Asunnon metsästäjät 07.30 Rantatalot remontissa 08.20 Rantataloa etsimässä 08.45 Rantataloa etsimässä 09.05 Mökin rakentajat 10.05 Arktiset vedet 10.35 Arktiset vedet 11.05 Arvokaman etsijät: Entisöijät jouluspesiaali 12.05 Poliisikamera Tanska 13.05 Maanteiden sankarit 14.00 Asunnon metsästäjät: Joulukoti 15.00 Elokuva: Midnight Kiss 16.45 Elokuva: A Holy Mess 19.00 Elokuva: Daddy’s Home 2 21.00 Elokuva: A Bad Moms Christmas 23.10 Elokuva: Benjamin Buttonin uskomaton elämä 02.40 Rikoksen anatomia 03.40 Arvokaman etsijät: Entisöijät jouluspesiaali 04.40 Asunnon metsästäjät 05.10 Asunnon metsästäjät NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Karibian rannikkovartiosto 06.45 Sydneyn lentokentällä 07.30 NG Wild: Kesyttämätön Meksiko 08.15 Richard Hammondin autopaja 09.00 Egyptin kadonneet aarteet 10.00 Katastrofitutkinta 11.00 Pohjoisen valtatien pelastajat 12.00 Lentoturmatutkinta 13.00 Sisältä nähtynä: Area 51:n salaisuudet 14.00 UFOT: Tuntemattoman äärellä 15.00 UFOT: Tuntemattoman äärellä 16.00 UFOT: Tuntemattoman äärellä 17.00 UFOT: Tuntemattoman äärellä 18.00 UFOT: Tuntemattoman äärellä 19.00 Jättimäiset rakennusurakat: Real Madridin superstadion 20.00 Salakuljettajat satimeen 21.00 Katastrofitutkinta 22.00 Blink 00.00 Salakuljettajat satimeen 01.00 Katastrofitutkinta 02.00 Toisen maailmansodan haudatut salaisuudet 03.00 Karibian rannikkovartiosto 03.45 Autojen ensiapu 04.30 Äärimmäinen selviytyjä 05.15 Lentoturmatutkinta STAR CHANNEL 06.00 Kymppitonni 06.40 Silent Library Suomi 07.05 Silent Library Suomi 07.30 Silent Library Suomi 07.50 Silent Library Suomi 08.15 How I Met Your Father 08.35 How I Met Your Father 09.00 How I Met Your Father 09.30 Moderni perhe 10.00 Moderni perhe 10.30 Moderni perhe 11.00 Moderni perhe 11.30 Moderni perhe 12.00 Simpsonit 12.30 Simpsonit 13.00 Simpsonit 13.30 Simpsonit 14.00 Simpsonit 14.30 Simpsonit 15.00 Miehen puolikkaat 15.30 Miehen puolikkaat 16.00 Miehen puolikkaat 16.30 Miehen puolikkaat 17.00 Miehen puolikkaat 17.30 Miehen puolikkaat 18.00 Rillit huurussa 18.30 Rillit huurussa 19.00 Rillit huurussa 19.30 Rillit huurussa 20.00 Rillit huurussa 20.30 Rillit huurussa 21.00 Elokuva: Mies joka antoi 23.10 9-1-1: Lone Star 00.10 Tracker 01.05 The Walking Dead: Daryl Dixon 02.05 Ennätystehdas 03.00 Kymppitonni 03.40 Melkein MENSA 04.25 Lapin poliisit 04.45 Lapin poliisit 05.10 Lapin poliisit 05.35 Lapin poliisit. Mary Donaldson törmäsi Tanskan kruununprinssiin Sydneyssä ja Mette-Marit tapasi Norjan kruununprinssi Haakonin musiikkifestivaaleilla. (7) 17.30 Farmi Suomi: Revanssi 19.00 Haluatko miljonääriksi. Kolmikko eksyy reissullaan naapurikaupunkiin eikä tuskanhieltäkään vältytä. Tapani Kansa laulaa perinteisiä, rakkaita joululauluja. Sattumanvaraiset tapaamiset voivat johtaa mullistuksiin. Millaisia uhrauksia tavallinen ihminen joutuu tekemään rakastuttuaan kuninkaalliseen. Janne ja kumppanit vierailevat Satakunnassa, Ulvilassa. Raskasta Joulua on rockhenkinen hyvän joulumielen konsertti koko perheelle. kierros, Engelberg 13.25 Mäkihypyn MC: N HS 140, 2. HelsinkiMission tunnelmallisessa Joulun tähdet -konsertissa Aleksanterin teatterissa esiintyvät Diandra, Arja Saijonmaa, Arppa, Club for Five, Tuure Kilpeläinen ja Janna, sekä HelsinkiMission musiikkikoulu Resonaarin oppilaat Jaakko Lahtinen ja Juho Lähteenmäki. Ruumiin henkilöllisyys, rikostausta ja sukulaissuhteet hämmentävät poliiseja. (7) 08.30 Syötävän hyvä joulu 10.00 På spåret 11.00 Kim Rysstad ja KORK joulutunnelmissa 12.00 Synti dokumentti jokapäiväisistä rikoksista (12) 12.39 Vapahtaja (S) 12.48 Kovat miehet (7) 13.11 Pizza passionata (S) 13.28 Kunnanjohtaja (S) 13.46 Kaupunkilaisia (7) 14.20 Pitääkö mun kaikki hoitaa. Uhri oli kyllä hyvin pidetty henkilö, mutta oliko joukkueessa kuitenkin joku, joka kantoi tälle kaunaa jostakin. YLE RADIO 1 06.30 Hartaita säveliä 06.50 Aamuhartaus 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Aamusoitto 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Aamusoitto 09.00 Yle Uutiset 09.05 Muistojen bulevardi 10.00 Virtasen taloushistoria 11.00 Välilevyjä Kare Eskola 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Elävä historia 13.00 KC Kirjat: Kirjoja lapsettomista äideistä ja äidittömistä lapsista 13.30 Klassinen kattaus 14.30 Luomiskertomus: Hannu Väisäsen kirjassa sisarukset kokoontuvat perhesalaisuuksien äärelle 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Uutispodcast 17.35 Keinuva talo Mika Kauhanen: Jouluksi kotiin juurille 18.35 Hengellisen musiikin toivekonsertti 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Joululahjavalvojaiset Iiro Rantalan seurassa 21.00 Yle Uutiset 21.02 Joululahjavalvojaiset Iiro Rantalan seurassa 22.00 KC Kirjat 22.30 Tiedeykkönen 23.20 Kaisa Pulakan aikamatkat 7/7 23.40 Yöklassinen YLE RADIO SUOMI 06.00 Yle Uutiset ja sää 06.05 Radio Suomen Aamu 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Urheiluradio 07.13 Radio Suomen Aamu 07.50 Merisää 07.53 Radio Suomen Aamu 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Urheiluradio 08.13 Radio Suomen Aamu 09.00 Yle Uutiset 09.05 Urheiluradio 09.10 Sää 09.11 Radio Suomen Aamu 10.00 Yle Uutiset 10.02 Radio Suomen Päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Urheiluradio 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset 13.02 Paikka auringossa 14.00 Yle Uutiset 14.02 Radio Suomen Iltapäivä 15.00 Yle Uutiset 15.02 Radio Suomen Iltapäivä 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Urheiluradio 16.13 Radio Suomen Iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Urheiluradio 17.13 Radio Suomen Iltapäivä 18.00 Yle Uutiset 18.02 Ollin ja Pekan Tonttuparaati 18.50 Merisää 18.55 Ollin ja Pekan Tonttuparaati 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Urheiluradio 19.05 Ollin ja Pekan Tonttuparaati 20.00 Yle Uutiset 20.02 Sää 20.03 Radio Suomen Ilta 21.00 Yle Uutiset 21.02 Urheiluradio 21.12 Radio Suomen Ilta 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Ilta 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Urheiluradio 22.08 Yöradio toiveiden yö 23.00 Yle Uutiset 23.02 Yöradio toiveiden yö 00.00 Yle Uutiset 00.02 Yöradio 01.00 Yle Uutiset ja sää 01.02 Paikka auringossa 01.55 Yöradio 02.00 Yle Uutiset 02.02 Laiskanlinna Tero Liete 03.00 Yle Uutiset 03.02 Sekahaku Jenna Bågeberg 03.50 Yöradio 04.00 Yle Uutiset ja sää 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu YLE RADIO 1 07.00 Yle Uutiset 07.03 Sari Valto 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.05 Narrin aamulaulu Outi Paananen 09.00 Yle Uutiset ja sää 09.56 Tervetuloa jumalanpalvelukseen 10.00 Kauneimmat joululaulut -messu Palokan kirkosta Jyväskylästä 11.00 Muistojen bulevardi 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Virtasen taloushistoria: Vessapaperi ennen ja nyt vieraana Esa Kaikkonen 13.00 Välilevyjä Kare Eskola 14.00 Marko Gustafssonin vieraana näyttelijä Hannu-Pekka Björkman 14.50 Yksi on hyvää seuraa 15.00 Horisontti 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.11 Laura Korhosen Jazzklubi 18.11 Jazzklubin illan keikka: Gregory Porterin (USA) joulujazzkonsertti Pariisissa 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Jazzklubi special: Olli Soikkeli New York Trio Jazzklubin studiosessioissa 20.00 Helluntaiseurakunnan jumalanpalvelus Leppävaaran lähetyskappelista Espoosta 21.00 Yle Uutiset 21.05 Uutispodcast 21.30 Elävä historia 22.20 Klasariparatiisi Eva Tigerstedt 23.25 Romano mirits 23.40 Yöklassinen YLE RADIO SUOMI 06.00 Yle Uutiset 06.02 Radio Suomen Varhaisaamu
(7) 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.40 Hemmalive 20.00 Lolita Lobosco (7) 20.55 Ennen elokuvaa: Piukat paikat 21.00 West Side Story. Tarjolla on kuitenkin muutakin, kuin olkapäätä. Juhlaa ja nostalgiaa. (12) 21.35 Kätevän emännän juhlat (S) 22.00 Luottomies jouluspeciaali (S) 22.22 Kummelin joulu. 03.00 Erikoisjoukot (12) YLE TEEMA & FEM 07.33 Lumiunelmia (S) 07.47 Cowboyhamsteri Billy (S) 08.00 Jumalanpalvelus 09.02 Joulukonsertti Eva Weel Skramin seurassa 09.45 Lasse-Maijan etsivätoimisto varjo Vallilan yllä (7) 11.00 Strömsö 11.30 Søren Vesterin puutarha Joulutunnelma 12.00 Ihmeellinen on elämä (7) 14.10 Sydämet (7) 15.05 La Promesa Salaisuuksien kartano (7) 16.03 Nothing Like A Dame 17.25 Veljesten keittiössä 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Nälkäiset nallet (S) 18.08 Elokuva: Poju et koskaan lennä yksin. Talvi on tulosssa, ja lintuperheen on aika muuttaa etelään. (7) 19.30 Vain elämää: Joulu. TELEVISIO-OHJELMAT TIISTAI 24.12. Oikein haikeeta joulua kansalle Jopen sketsien ja joulumakupalojen parissa. (12) 00.45 Mun maailma 01.10 Mun maailma 01.35 Harjunpää (12) 02.20 Harjunpää (12) 03.05 Arman ja 7 kuolemansyntiä (7) 03.55 Emma Willis: Syntymän ihme NELONEN 06.00 Bing 06.05 Tuire ja Sateenkaarimaa 06.30 Smurffit (7) 06.40 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.05 LEGO Friends: Uusi luku 07.25 LEGO DreamZzz (7) 07.50 Tara Duncan (7) 08.00 Joulutarina (7) 09.40 Vain elämää: Joulu 11.10 Suomen huutokauppakeisarin joulu 12.10 Suomen huutokauppakeisarin joulu 13.10 Kung Fu Panda 2 (7) 14.55 Leijonan luola USA. (7) 23.02 Helsinki-syndrooma (7) MTV3 07.45 Muumien maailma 08.00 Fröbelin Palikat 08.55 Myyrän seikkailut (S) 09.00 Planeettamme Maa II 10.00 Emmerdale (7) 10.30 Emmerdale (S) 11.00 Kauniit ja rohkeat (S) 11.30 Ex-Onnelliset (12) 12.30 Unelmia Italiassa 13.00 Elokuva: Risto Räppääjä ja yöhaukka (S) 14.20 Planeettamme Maa: Päiväkirjat 14.30 Laulu Rakkaudelle: ikimuistoiset hetket 16.00 Kauniit ja rohkeat (S) 16.30 Emmerdale (S) 17.00 Emmerdale (S) 17.30 Muumilaakson tarinoita (S) 18.00 Muumilaakson tarinoita (S) 18.30 Muumilaakson tarinoita (S) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Samu Sirkan joulutervehdys 2024 (S) 20.10 Juniori Suurmestari 21.05 Agatha Christie: Neiti Pinkertonin salaisuus. (16) 23.55 Konflikti (12) 00.45 Kuokkavieras Kataja 01.35 Made in Finland (S) 02.35 Suomen kaunein koti 03.25 Laulu Rakkaudelle: ikimuistoiset hetket NELONEN 06.00 Bing 06.05 Tuire ja Sateenkaarimaa 06.30 Smurffit (7) 06.40 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.05 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä 07.15 LEGO DreamZzz (7) 07.40 Tara Duncan (7) 07.55 Angry Birds Stella 08.00 LEGO Friends: Uusi luku 08.30 Kung Fu Panda 2 (7) 10.20 Jaksa paremmin 10.50 Rölli ja metsänhenki (S) 12.40 Saapasjalkakissa (7) 14.30 Lego Masters Suomi 16.00 MasterChef Australia Dessert Masters 17.30 Tulossa: Koti koiralle 17.35 Kyllä isä osaa. (12) 23.30 Mummola (7) YLE TV1 07.00 Suomi juhlii: Joulu 07.55 Tonttu 08.00 Club for Five: Jouluna 09.00 Avara luonto: Alppien ylämailla 09.53 Tarinoita tuntureilta (S) 10.00 Flinkkilä & Kellomäki 10.50 Joulu Tapiolassa -musiikkituokio 11.05 Ekumeeninen joulu 11.55 Joulurauhan julistus 12.10 Estradilla: Tarja Turusen joulukonsertti 13.30 Metsolat 14.25 Radio Suomen joulukonsertti 15.55 Aikuisen naisen joulukalenteri (S) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 Mahdoton tapaus (7) 17.40 Perjantai-dokkari: It’s Hard To Be a Pukki 17.52 Itse asiassa kuultuna 2024 17.55 Tonttu 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.10 Avara luonto: Kameleonttien Madagaskar 19.03 Luontopäiväkirja 19.15 Svengaava Joulu 20.29 Yle Uutiset 20.30 20.45 Kaihon Karavaanin joulu 22.00 Joulumaa (12) 23.30 Jouluyön messu YLE TV2 06.50 Nimipäiväonnittelu: 24.12 06.51 Tilkku ja Nukka (S) 06.57 Kotilokoulu (S) 07.19 Musifanttien joulu (S) 07.44 Nukketeatteri Sampo esittää: Piparkakkutalo 07.47 Joulukalenteri: Kiltteyskriisi Korvatunturilla (S) 08.00 Joulupukin kuuma linja 08.30 Pipsa Possun joulu (S) 08.40 Joulupukin kuuma linja 09.15 Reino Raitakatti (S) 09.40 Joulupukin kuuma linja 10.20 Joulukirje (S) 10.46 Joulupukin kuuma linja 11.28 Lumiukko (S) 11.55 Joulukalenteri: Kiltteyskriisi Korvatunturilla (S) 12.10 Talvipihan joulu (S) 14.00 Lumiukko ja lumikoira (S) 14.25 Kadonnut: Joulupukki -elokuva (S) 15.55 Lahjat esiin! (S) 17.17 Yle Live: Club for Five & Petteri Punakuono 17.20 Hengaillaan 18.36 Jopet-show: Lahjakasta joulua (S) 19.04 Jopet-show: Haikeaa joulua. 15.55 MasterChef Australia Dessert Masters 17.25 Tulossa: The Voice of Finland 17.30 Joulun tähdet juhlakonsertti yksinäisyyttä vastaan 19.00 Kyllä isä osaa (7) 20.54 Tulossa: Koti koiralle 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Temptation Island Suomi. YLE RADIO 1 06.56 Tervetuloa jumalanpalvelukseen 07.00 Jouluaamun jumalanpalvelus Hämeenlinnan kirkosta 08.00 Jouluaamun ortodoksinen liturgia Oulun Pyhän Kolminaisuuden katedraalista 09.05 Muistojen bulevardi 10.00 Keskusteluja Jarkko Martikaisen kanssa: Pieni poika pettyi laumaan 11.00 Riston Valinta 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Tiedeykkönen: Neitsyt Maria 12.55 Yksi on hyvää seuraa 13.00 Joulukonsertti 14.30 Aristoteleen kantapää: Joulupukki, leivonnaiset, käpy – joulun symbolit kertovat juhlan vuosituhansien takaisista juurista 15.00 Näistä levyistä en luovu 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Laura Korhosen Jazzklubin joulu: Juhlapöytä on katettu 18.00 Kauneimmat joululaulut Pyhän Katariinan kirkosta Turusta 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Unelmien joulu Somnium Ensemblen joulukonsertti 21.00 Yle Uutiset 21.05 Keinuva talo Mika Kauhanen 22.05 Aristoteleen kantapää 22.43 Välilevyjä Kare Eskola 23.40 Joulupäivän Yöklassinen YLE RADIO SUOMI 07.00 Yle Uutiset 07.02 Sää 07.03 Joulupäivä Radio Suomessa 07.50 Merisää 07.53 Joulupäivä Radio Suomessa 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.05 Joulupäivä Radio Suomessa 08.10 Juha Laaksosen luontoretki 08.22 Joulupäivä Radio Suomessa 09.00 Yle Uutiset ja sää 09.05 Joulupäivä Radio Suomessa 10.00 Yle Uutiset 10.05 Joulupäivä Radio Suomessa 11.00 Yle Uutiset 11.02 Noran ja Susannan joulupaketti 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Joulupäivä Radio Suomessa 12.45 Merisää 12.55 Joulupäivä Radio Suomessa 13.00 Yle Uutiset 13.02 Joulupäivä Radio Suomessa 14.00 Yle Uutiset 14.02 Elämäni joulut 15.00 Yle Uutiset 15.02 Joulupäivä Radio Suomessa 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Joulupäivä Radio Suomessa 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Joulupäivä Radio Suomessa 18.00 Yle Uutiset 18.02 Joulupäivä Radio Suomessa 18.50 Merisää 18.55 Joulupäivä Radio Suomessa 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Joulupäivä Radio Suomessa 20.00 Yle Uutiset 20.02 Sää 20.03 Kaihon Karavaanin joulu 21.00 Yle Uutiset 21.02 Joulupäivä Radio Suomessa 21.50 Merisää 21.55 Joulupäivä Radio Suomessa 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Yöradio toiveiden yö 23.00 Yle Uutiset 23.02 Yöradio toiveiden yö 00.00 Yle Uutiset 00.02 Yöradio 01.00 Yle Uutiset ja sää 01.02 Yöradio 02.00 Yle Uutiset 02.02 Noran ja Susannan joulupaketti 02.50 Yöradio 03.00 Yle Uutiset 03.02 Kaihon Karavaanin joulu 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu YLE RADIO 1 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.02 Jouluaaton aamusoitto 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.05 Jouluaaton aamusoitto 09.00 Yle Uutiset 09.05 Muistojen bulevardi 10.00 Sari Valto 10.55 Yksi on hyvää seuraa 11.00 Klasariparatiisi Eva Tigerstedt 11.55 Suomen Turku julistaa joulurauhan 12.10 Joulukuusta ihaillessa 13.00 Joulukonsertti 14.00 Eilisen ääni: Yrjö Auramo vuosikymmenet joulupukkina 14.20 Joululauluja pohjoismaista 15.00 Aattohartaus Hämeenlinna kirkosta 15.45 O helga natt joulun musiikkiaarteet 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivän jouluaatto 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.30 Joulumusiikkia maailmalta 18.00 Jouluaaton ortodoksinen ehtoopalvelus Oulun Pyhän Kolminaisuuden katedraalista 18.40 Tiernapojat 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Johann Sebastian Bachin Jouluoratorio 21.05 Sari Valto 22.00 Klasariparatiisi Eva Tigerstedt 22.55 Jouluaaton Yöklassinen YLE RADIO SUOMI 06.00 Yle Uutiset 06.02 Radio Suomen Varhaisaamu 07.00 Yle Uutiset 07.02 Sää 07.03 Näin lapsuusjouluina laulettiin 07.50 Merisää 07.53 Joulu Radio Suomessa 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.05 Manteleita joulupuuroon 09.00 Yle Uutiset ja sää 09.05 Manteleita joulupuuroon 10.00 Yle Uutiset 10.05 Manteleita joulupuuroon 11.00 Yle Uutiset 11.02 Manteleita joulupuuroon 11.55 Suomen Turku julistaa joulurauhan 12.10 Taas kaikki kauniit muistot.. Yksi varatuista purkaa loukattua sydäntään, mutta onneksi sinkuilta löytyy tarvittava tuki ja olkapää. Sanat ja teot eivät kohtaa. (16) 23.55 Veitola.doc. Pojun täytyy selviytyä yksin Pohjolan talvesta ja monista vaaroista ennen kuin perhe on jälleen yhdessä. Uusi tunnelmallinen jouluohjelma, jossa nähdään myös tuttuja hahmoja seikkailemassa jouluisissa tarinoissa. Konsertissa esiintyvät Suvi Teräsniska, Robin Packalen, Diandra, Rajaton, Inka ja Jukka Kuoppamäki, Jore Marjaranta, Laura Voutilainen, Ida Elina ja Sibelius-lukion tyttökuoro. Dokumentti poikkeuksellisen, yli 40-vuotisen uran tehneestä Kaija Koosta. 20.29 Yle Uutiset 20.30 20.45 Itse asiassa kuultuna: Esko Roine 21.45 Mustaa hiekkaa (16) 22.30 Joulu Savoyssa: Dallapé YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 25.12 06.52 Metsän eläimet (S) 06.58 Kaapo (S) 07.22 Joulutuuma 07.23 Simo (S) 07.29 Ella, Oskari ja Huu (S) 07.40 Nallen aamu 07.45 Mauno (S) 07.51 Joulutuuma 07.52 Tipo (S) 07.59 Ritari Mikke 08.11 Joululeikki 08.13 Vegesaurukset (S) 08.18 Ruso ja rihmalat (S) 08.30 Nimipäiväonnittelu: 25.12 08.32 Pikku Kakkonen 08.33 Galaxi 08.34 Lulu ja lehmä (S) 08.41 Näin meillä (S) 08.52 Leikitään Pikku Kakkosta 09.31 Matti Maantierotta (S) 10.00 Supermarsu (S) 11.22 Jouluntoivotus 11.25 Jopet-show: Lahjakasta joulua (S) 11.53 Jopet-show: Haikeaa joulua (S) 12.17 Siskonpeti: Jaanan jouluburnis (S) 12.20 Kätevän emännän juhlat (S) 12.45 Hengaillaan 14.00 Poika ja ilves (7) 15.40 Ella ja kaverit (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Pieni merenneito (7) 19.20 Hengaillaan 20.36 Peltsi ja Osmo 21.05 Tytöt tytöt tytöt (12) 22.45 Kaija Koo: Tinakenkäkuningatar. Jaksossa Maria Veitola tapaa syömishäiriön kanssa kamppailevan perheen. Napostelusisarukset. Luke Fitzwilliam saapuu Lontooseen suurin toivein aloittamaan virkamiehen uraa. Aika karua joulumeininkiä näin Kummelihenkeen. Pikku Poju eksyy kuitenkin joukosta ja joutuu jäämään Islantiin. Isän pitäisi enää vain kertoa asiasta työnantajalleen, mutta taksikuskin suunnitelmiin tulee mutkia matkaan, kun työnantaja lyökin tiskiin uunituoreen öky-Mersun. Aku Louhimiehen ohjaamassa draamaelokuvassa Ellin rauhallinen arki saaristossa sekoittuu nuoruudenrakkauden saapuessa paikalle. 12.45 Merisää 12.55 Joulu Radio Suomessa 13.00 Yle Uutiset 13.02 Joulu Radio Suomessa 14.00 Yle Uutiset 14.02 Elämäni joulut 15.00 Yle Uutiset 15.02 Joulu Radio Suomessa 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Joulu Radio Suomessa 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Joulu Radio Suomessa 18.00 Yle Uutiset 18.02 Jouluaaton ilmasilta 18.50 Merisää 18.55 Jouluaaton ilmasilta 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Jouluaaton ilmasilta 20.00 Yle Uutiset 20.02 Sää 20.03 Jouluaaton ilmasilta 21.50 Merisää 21.55 Jouluaaton ilmasilta 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Jouluyö Radio Suomessa 23.00 Jouluyö Radio Suomessa Toiveiden yö 00.00 Yle Uutiset 00.02 Jouluyö Radio Suomessa Toiveiden yö 01.00 Näin lapsuusjouluina laulettiin 01.47 Jouluyö Radio Suomessa 03.00 Radio Suomen lämpimät joulutervehdykset 03.55 Jouluyö Radio Suomessa 04.00 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu RADIO-OHJELMAT KESKIVIIKKO 25.12. Tänä jouluna jokainen uskoo joulupukkiin. RADIO-OHJELMAT TIISTAI 24.12. Karuu tietoo joulusta ja kaikkee sen ympäriltä. Risto Räppääjä joutuu pelikoneen lumoihin ja unohtaa vallan vanhat ystävänsä. 00.05 Totta, tarua ja videopelejä (7) MTV3 07.35 Muumipapan urotyöt (S) 08.00 Muumipapan urotyöt (S) 08.30 Muumipapan urotyöt (S) 09.00 Samu Sirkan joulutervehdys 2024 (S) 10.00 Emmerdale (S) 10.30 Emmerdale (S) 11.00 Kauniit ja rohkeat (S) 11.30 Playmobil-elokuva (7) 13.30 Elokuva: Iso kiltti jätti (7) 15.40 Elokuva: Riemukas joulu (S) 17.20 Näin tehtiin Sininen planeetta 17.30 Kauniit ja rohkeat (S) 18.00 Emmerdale (S) 18.30 Emmerdale (S) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Elokuva: Risto Räppääjä ja villi kone. Lopulta Elvi Räppääjä tempaisee Riston irti koneen imusta. Maaseudun Tulevaisuus 24 perjantaina 20. YLE TV1 07.00 Historia: Kuninkaallinen kesäasunto 08.00 Tapani Kansa joulun tunnelmissa 09.02 Itse asiassa kuultuna 2024 09.05 Avara luonto: Kanadan villi pohjoinen 09.55 Tarinoita järviltä 10.00 Jumalanpalvelus 11.00 Radion sinfoniaorkesterin joulu (S) 12.20 Anna laulu lahjaksi: Tuikkikaa oi joulun tähtöset 12.23 Anna laulu lahjaksi: Jouluyö juhlayö 12.30 Mahdoton tapaus (7) 13.00 Paavin joulutervehdys 13.35 Estradilla: Maailman kauneimmat joululaulut 2 14.30 Elämän vonkamies (7) 16.45 Anna laulu lahjaksi: Avaruus 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 Mahdoton tapaus (7) 17.39 Perjantai-dokkari: Suurin planeetan metsästys 17.50 Luontopäiväkirja 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.10 Sadan vuoden sankarit 18.30 Rakkaudesta villieläimiin 19.00 Kauneimmat joululaulut. Aateloidut näyttelijät, Britannian kansallisaarteiksikin kutsutut Maggie Smith, Judi Dench, Eileen Atkins ja Joan Plowright muistelevat menneitä, puhuvat elokuvista ja taiteesta ja hurmaavat kuulijansa. Klassinen musikaali Steven Spielbergin uutena elokuvaversiona kahden nuorisojengin välisestä sodankäynnistä ja rajat rikkovasta rakkaudesta Manhattanin West Sidella vuonna 1957. Legendaariseen kotimaiseen komediasarjaan perustuvassa menestyselokuvassa tutun perheen vanhemmat ovat saavuttaneet eläkeiän ja haaveilevat muutosta Espanjaan. Kauden viimeisessä jaksossa koetaan ihastuttavimpia joululauluja ja hilpeitä juhlatunnelmia menneiltä Vain elämää -kausilta. Joulusikermä. (S) 19.28 Siskonpeti 20.15 Rare exports. 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Raskasta joulua 2024 22.55 Tulossa: Tsunami Paluu paratiisiin (7) 23.00 Raskasta joulua 2023 00.55 IS esittää: Sain sen videolle 01.00 IS esittää: Sain sen videolle reaktiot 01.05 Temptation Island Suomi 02.05 Erikoisjoukot (7) YLE TEEMA & FEM 07.25 Lumiunelmia (7) 07.40 BUU-klubbenin joulukalenteri 2024 08.15 Reino Raitakatti (S) 08.40 Efter Nio 09.40 Lasse-Maijan etsivätoimisto von Bromsin salaisuus (7) 11.00 Jumalanpalvelus 12.00 Kurkistus Saiturin jouluun 12.03 Saiturin joulu (7) 13.47 Kuolleet lehdet (7) 15.05 La Promesa Salaisuuksien kartano (7) 16.05 Joulubaletti Salainen teatteri (7) 17.05 Vesi väsyy lumen alle (7) 17.18 En etsi valtaa loistoa 17.25 Unelmakoti Sisiliassa vintagematka 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubbenin joulukalenteri 2024 18.32 Joulun tähtitarinoita. (S) 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.40 Hemmalive 20.00 Sydämet (7) 20.56 Jouluntoivotus 21.00 Nothing Like A Dame. Tällä kertaa leijonat häikäistyvät irrotettavista seinävalaisimista. Vinksahtaneen huumorin täyttämä Rare Exports on jännitysfantasia ja uusi tulkinta joulun myyteistä. (12) 22.05 Elokuva: Sisu. Orkesterin kapellimestarina Esa Nieminen. Maailmanlaajuiseksi menestykseksi noussut Jalmari Helanderin toimintaelokuva kullankaivaja Aatami Korpin taistelusta natsipartiota vastaan. (S) 20.50 Laulu rakkaudelle: Vesa-Matti Loiri 21.00 Agatha Christie: Neiti Pinkertonin salaisuus (12) 22.00 Elokuva: Odotus. joulukuuta 2024 TV & RADIO TELEVISIO-OHJELMAT KESKIVIIKKO 25.12. 22.00 Tulossa: Elisa Viihde -alkuperäissarja Ivalo (12) 22.05 Raskasta joulua 2024 00.00 Amazing Race Suomi 02.00 Haluatko miljonääriksi. 22.20 Ennen elokuvaa: Piukat paikat 22.26 Schubertin Talvinen matka Alpeilla 23.56 Pepen parissa (S) MTV SUB 06.45 Viidakon veijarit 07.00 Denver 07.10 Muumilaakson tarinoita 07.35 Muumilaakson tarinoita 08.00 Elämää äärirajoilla: Alaska 09.00 Bob’s Burgers 09.30 Bob’s Burgers 10.00 JouluMielelle-hyväntekeväisyyskonsertti 12.05 Vintiöt 12.35 Panttilainaamo 13.05 Rantabaari 13.30 Simpsonit 14.00 Jay Lenon autotalli 15.05 Elämää äärirajoilla: Alaska 16.00 Suurmestari UK 17.00 Simpsonit 17.30 Simpsonit 18.00 Titan kadonnut sukellusvene 19.00 Kuokkavieras Kataja 20.00 Frendit 20.30 Frendit 21.00 Konflikti 22.00 Estonia 22.50 Elokuva: The Outpost 01.05 Hypoteesi UK 01.55 Suurmestari UK 02.45 Jay Lenon autotalli MTV AVA 06.00 MTV Uutiset Live 06.35 Tiny House Hunting 07.00 Lemmen viemää 08.00 Leilan superruokaa 08.30 Tiny House Hunting 08.55 Unelma-asunto auringon alta 09.55 Elokuva: Joulu tavaratalossa 11.45 Unelma-asunto auringon alta 12.40 Unelma-asunto auringon alta 13.10 Emmerdale 13.40 Emmerdale 14.10 Elokuva: Riemukas joulu 15.55 Lemmen viemää 17.00 Unelma-asunto auringon alta 17.55 Grand Designs Uusi-Seelanti 19.05 Unelma-asunto auringon alta 20.05 Kova laki: Erikoisyksikkö 21.00 Elokuva: Joulukuusten katveessa 22.45 Hudson & Rex 23.40 Kova laki: Erikoisyksikkö 00.35 Pelastakaa ihoni! 01.30 Botched: Mokatut kauneusleikkaukset 02.25 Botched: Mokatut kauneusleikkaukset 03.20 Unelma-asunto auringon alta 04.15 MTV Uutiset Live LIV 09.00 Sinkkuillallinen 10.00 Rikkaat ja rahattomat UK 11.00 Puutarhan pelastajat 12.00 Lomakoti auringon alta 13.00 Maryn helpot kokkailut 13.30 The Real Housewives Suomi (S) 14.30 Sinkkuillallinen 15.30 Koti koiralle Australia 16.30 Maryn helpot kokkailut 17.00 Himohamstraajat 18.00 Sinkkuillallinen 19.00 Lomakoti auringon alta 20.00 Kapen keittiökaappaus 21.00 Cast Away tuuliajolla 23.55 Temptation Island Suomi 00.55 Kapen keittiökaappaus 01.55 Lomakoti auringon alta 02.55 Sinkkuillallinen 03.55 The Real Housewives Suomi (S) JIM 09.00 Leijonan luola USA 10.00 100 Places to Be 10.15 Nyt jos koskaan (S) 11.15 Eläinvelho: lemmikit jaloilleen 11.50 IS esittää: Sain sen videolle 12.00 Duudsonit tuli taloon (S) 13.00 Suomen huutokauppakeisari 14.00 Los Angelesin kuningas (S) 15.00 Alaskan jäälentokenttä 16.00 Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta! 17.00 Duudsonit tuli taloon (S) 18.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas 19.00 Tulossa: Diili 19.05 Panttilainaamo 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät 21.00 Tulossa: Tsunami Paluu paratiisiin 21.05 Suomen huutokauppakeisarin joulu 22.05 Vuorien sankarit 23.00 Amerikan kovimmat keräilijät 00.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas 01.00 Poliisit 2022 02.00 Leijonan luola USA 03.00 Arman Pohjantähden alla 04.00 Duudsonit tuli taloon (S) TV5 06.15 Asunnon metsästäjät: Joulukoti 07.00 Restaurant: Impossible 07.45 Jouluruokia Mattin ja Lisan kanssa 08.10 Jouluruokia Mattin ja Lisan kanssa 08.35 Selena Gomezin vieraana joulukeittiössä 09.25 Övereimmät joulukoristelut 10.20 Asunnon metsästäjät: Jouluksi uuteen kotiin 11.15 Teho-osasto 12.10 Elokuva: Karjamäen joulu 13.30 Elokuva: Neljä joulua yhdessä päivässä 15.05 Harry Potter: Leipurivelhot 15.55 Elokuva: Harry Potter ja salaisuuksien kammio 19.00 Elokuva: Elf 21.00 Elokuva: Super 8 23.25 Elokuva: Harry Potter ja salaisuuksien kammio 02.15 Rikoksen Anatomia 03.10 Arvokaman etsijät: Entisöijät moottoriajoneuvot 04.00 Asunnon metsästäjät: Jouluksi uuteen kotiin 04.55 Harry Potter: Leipurivelhot NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Meret ilman vettä 06.45 Eurooppa ylhäältä päin 07.30 Elämää äärirajoilla: Alaska 08.15 Egyptin kadonneet aarteet 09.00 Mystiset muinaiskuolemat 09.50 Mystiset muinaiskuolemat 10.40 Mystiset muinaiskuolemat 11.30 Mystiset muinaiskuolemat 12.25 Mystiset muinaiskuolemat 13.20 Mystiset muinaiskuolemat 14.15 Mystiset muinaiskuolemat 15.10 Mystiset muinaiskuolemat 16.05 Egyptin kadonneet aarteet 17.00 Egyptin kadonneet aarteet 18.00 Egyptin kadonneet aarteet 19.00 Egyptin kadonneet aarteet 20.00 Egyptin kadonneet aarteet 21.00 Egyptin kadonneet aarteet 22.00 Egyptin kadonneet aarteet 23.00 Egyptin kadonneet aarteet 00.00 Egyptin kadonneet aarteet 00.55 Egyptin kadonneet aarteet 01.45 Egyptin kadonneet aarteet: Uljaat kuningattaret 02.35 Food Factory 03.00 Rakkaudesta leipään 03.45 Autojen ensiapu 04.30 Äärimmäinen selviytyjä 05.15 Lentoturmatutkinta STAR CHANNEL 06.00 Moderni perhe 06.20 Moderni perhe 06.40 How I Met Your Father 07.05 Silent Library Suomi 07.25 Simpsonit 07.50 Simpsonit 08.15 Miehen puolikkaat 08.35 Miehen puolikkaat 09.00 Moderni perhe 09.30 Moderni perhe 10.00 Kymppitonni 11.00 Rillit huurussa 11.30 Rillit huurussa 12.00 Simpsonit 12.30 Simpsonit 13.00 Simpsonit 13.30 Silent Library Suomi 14.00 How I Met Your Father 14.30 Family Guy 15.00 Family Guy 15.30 Family Guy 16.00 Futurama 16.30 Futurama 17.00 Simpsonit 17.30 Simpsonit 18.00 Simpsonit 18.30 Simpsonit 19.00 Simpsonit 19.30 Simpsonit 20.00 Elokuva: Viikossa aikuiseksi 21.55 Moderni perhe 22.25 Moderni perhe 22.55 Miehen puolikkaat 23.25 Miehen puolikkaat 23.55 Elokuva: Hokkarihemmot 01.45 Family Guy 02.15 Family Guy 02.45 Family Guy 03.10 Ennätystehdas 03.50 Melkein MENSA 04.30 Kymppitonni 05.15 Lapin poliisit 05.35 Lapin poliisit MTV SUB 06.45 Viidakon veijarit 07.00 Taikapuutarhan pikkuötökät 07.10 Muumilaakson tarinoita 07.35 Muumilaakson tarinoita 08.05 Elämää äärirajoilla: Alaska 09.00 Bob’s Burgers 09.30 Bob’s Burgers 10.00 Ti-Ti Nalle Joulupukki Hirsimetsässä 11.30 Poliisit UK: Ajojahti 12.30 Panttilainaamo 13.05 Rantabaari 13.30 Simpsonit 14.00 Jay Lenon autotalli 15.05 Elämää äärirajoilla: Alaska 16.00 Suurmestari UK 17.00 Simpsonit 17.30 Pilanpäiten 17.40 Poliisit UK: Ajojahti 18.40 The Joulukalenteri 19.00 Suomalainen menestysresepti 20.00 Frendit 20.30 Frendit 21.00 Kulkuset kulkuset 22.50 Joulu Kuutamolla 23.45 American Horror Story 00.25 Hypoteesi UK 01.15 Suurmestari UK 02.05 Jay Lenon autotalli MTV AVA 06.00 MTV Uutiset Live 06.35 Tiny House Hunting 07.00 Lemmen viemää 08.00 Leilan superruokaa 08.30 Tiny House Hunting 08.55 Unelma-asunto auringon alta 09.55 Elokuva: Paluu joulun lähteille 11.40 Unelma-asunto auringon alta 12.40 Unelma-asunto auringon alta 13.15 Emmerdale 13.45 Emmerdale 14.15 Elokuva: Jouluinen ehdotus 16.00 Lemmen viemää 17.00 Suomalainen menestysresepti 18.00 Los Angelesin luksuslukaalit 19.05 Unelma-asunto auringon alta 20.05 Kova laki: Erikoisyksikkö 21.00 Elokuva: Joulun luokkakokous 22.40 Hudson & Rex 23.40 Murhaklubi ratkaisee 00.35 Kova laki: Erikoisyksikkö 01.30 Pelastakaa ihoni! 02.30 Elokuva: Joulu maalla 04.05 Unelma-asunto auringon alta 05.00 MTV Uutiset Live LIV 09.00 Sinkkuillallinen 10.00 Rikkaat ja rahattomat UK 11.00 Puutarhan pelastajat 12.00 Lomakoti auringon alta 13.00 Maryn helpot kokkailut 13.30 The Real Housewives Suomi (S) 14.30 Sinkkuillallinen 15.30 Koti koiralle Australia 16.30 Himohamstraajat 17.25 Tulossa: The Voice of Finland 17.30 Lomakoti auringon alta 18.30 Joulun tähdet juhlakonsertti yksinäisyyttä vastaan 20.00 Remppa vai muutto UK 21.00 Tulossa: Tsunami Paluu paratiisiin 21.05 Vain elämää: Joulu 22.35 Lomakoti auringon alta 23.35 Sinkkuillallinen 00.35 Remppa vai muutto UK 01.35 Lomaile kuin ökyrikas 02.35 The Real Housewives Suomi (S) 03.35 Koti koiralle Australia JIM 09.00 Diili 10.25 Eläinvelho: lemmikit jaloilleen 12.05 Duudsonit tuli taloon (S) 13.05 Suomen huutokauppakeisari 14.05 Los Angelesin kuningas 15.05 Rekkakuskit Suomi (S) 16.00 Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta! 17.00 Duudsonit tuli taloon (S) 18.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas 19.00 Panttilainaamo 19.55 Tulossa: Tsunami Paluu paratiisiin 20.00 Amazing Race Suomi 22.00 Suomen huutokauppakeisarin joulu 23.00 Arman ja viidenkympin kriisi 00.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas 01.00 Alaskan jäälentokenttä 02.00 Muinaiset avaruusoliot 03.00 Arman Pohjantähden alla 04.00 Duudsonit tuli taloon (S) TV5 06.25 Asunnon metsästäjät: Joulukoti 06.45 Restaurant: Impossible 07.30 Jouluruokia Mattin ja Lisan kanssa 07.55 Jouluruokia Mattin ja Lisan kanssa 08.20 Joulun suuri leivontakilpailu 10.00 Asunnon metsästäjät: Jouluksi uuteen kotiin 10.55 Teho-osasto 11.50 White House Christmas 2024 12.45 Elokuva: A Holy Mess 14.50 Harry Potter: Leipurivelhot 16.25 Elokuva: Harry Potter ja viisasten kivi 19.30 Elokuva: Karjamäen joulu 21.00 Elokuva: Neljä joulua yhdessä päivässä 22.45 Elokuva: Harry Potter ja viisasten kivi 01.40 Ultimate Escape Suomi 02.35 Arvokaman etsijät: Entisöijät jouluspesiaali 03.30 Mökin rakentajat 04.25 Asunnon metsästäjät: Jouluksi uuteen kotiin 05.15 Asunnon metsästäjät: Joulukoti NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Meret ilman vettä 06.45 Eurooppa ylhäältä päin 07.30 Running Wild With Bear Grylls 08.15 Egyptin kadonneet aarteet 09.00 Gordon Ramsayn makuseikkailut 09.50 Gordon Ramsayn makuseikkailut 10.40 Gordon Ramsayn makuseikkailut 11.30 Gordon Ramsayn makuseikkailut 12.25 Gordon Ramsayn makuseikkailut 13.20 Gordon Ramsayn makuseikkailut 14.15 Eurooppa ylhäältä päin 15.10 Eurooppa ylhäältä päin 16.05 Eurooppa ylhäältä päin 17.00 Eurooppa ylhäältä päin 18.00 Eurooppa ylhäältä päin 19.00 Eurooppa ylhäältä päin 20.00 Eurooppa ylhäältä päin 21.00 Eurooppa ylhäältä päin 22.00 Eurooppa ylhäältä päin 23.00 Eurooppa ylhäältä päin 00.00 Eurooppa ylhäältä päin 00.55 Eurooppa ylhäältä päin 01.45 Eurooppa ylhäältä päin 02.35 Food Factory 03.00 Turvatarkastus: Peru and Brasilia 03.45 Autojen ensiapu 04.30 Äärimmäinen selviytyjä 05.15 Lentoturmatutkinta STAR CHANNEL 06.00 Moderni perhe 06.20 Moderni perhe 06.40 How I Met Your Father 07.05 Silent Library Suomi 07.25 Simpsonit 07.50 Simpsonit 08.15 Miehen puolikkaat 08.35 Miehen puolikkaat 09.00 Moderni perhe 09.30 Moderni perhe 10.00 Melkein MENSA 11.00 Family Guy 11.30 Family Guy 12.00 Simpsonit 12.30 Simpsonit 13.00 Silent Library Suomi 13.30 How I Met Your Father 14.00 Miehen puolikkaat 14.30 Moderni perhe 15.00 Moderni perhe 15.30 Moderni perhe 16.00 Miehen puolikkaat 16.30 Miehen puolikkaat 17.00 Rillit huurussa 17.30 Rillit huurussa 18.00 Rillit huurussa 18.30 Rillit huurussa 19.00 Rillit huurussa 19.30 Rillit huurussa 20.00 Elokuva: Ainoat oikeat 22.20 Elokuva: Mies joka antoi 00.30 Moderni perhe 01.00 Moderni perhe 01.30 Moderni perhe 02.00 How I Met Your Father 02.30 Silent Library Suomi 03.00 Ennätystehdas 03.45 Melkein MENSA 04.25 Kymppitonni 05.10 Lapin poliisit 05.35 Lapin poliisit. Yllättävä kohtaaminen junassa vie hänet kuitenkin Wychwoodiin, pikkukylään, jonka idyllisen kulissin takana selvästi tapahtuu jotain outoa. Tassut pysyvät kuivina kaksikahvaisen sateenvarjon alla
Heidän yhteiset lapsensa sekä miesten uudet kumppanit uusine lapsineen. Talon takaa alkavassa metsässä asustaa kuitenkin muinainen pahuus, ja ennen pitkää perhettä alkavat riivata kammottavat tapahtumat. Maineikkaan kuoron laulajat kasvavat musiikin parissa ja kokevat unohtumattomia hetkiä suurten salien sekä raikuvien aplodien edessä. Yhdessä ystäviensä Tyyris Aleksanteri Tyllerön ja Kitty Pehmotassun kanssa, Saapasjalkakissa päättää viedä taikapavut Taavilta ja Annilta. 21.00 Agatha Christie: Neiti Pinkertonin salaisuus (12) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.15 Päivän sää 22.20 Tulosruutu 22.30 Missä olit, kun Tsunami iski. (12) 23.32 Kikka! (12) YLE TV1 07.00 Historia: Saarenmaan viikinkilaivat 07.55 Tarinoita tuntureilta (S) 08.00 Itse asiassa kuultuna: Esko Roine 09.00 Avara luonto: Serengeti III 09.54 Tarinoita järviltä 10.00 Jumalanpalvelus 11.00 Anna laulu lahjaksi 12.30 Mahdoton tapaus (7) 13.00 Metsän elämää 13.40 Tarinoita tuntureilta (S) 13.45 Kaihon Karavaanin joulu 15.00 Havukka-ahon ajattelija (7) 16.47 Jouluntoivotus 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 Mahdoton tapaus (12) 17.40 Perjantai-dokkari: Tyttö, joka lopetti puhumisen 17.52 Tuntemani talvi 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.10 Sadan vuoden sankarit 18.30 Rakkaudesta villieläimiin 19.00 Elämäni Biisi. 20.24 Anna laulu lahjaksi: Have Yourself a Merry Little Christmas 20.29 Yle Uutiset 20.30 20.45 Urheiluruutu 20.55 Itse asiassa kuultuna: Jorma Uotinen 21.50 Tuntematon mestari (S) 23.23 Yona Kesärauha 2023 YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 26.12 06.53 Piikki ja Siiri (S) 06.58 Aamutuuma 06.59 Tuuri (S) 07.07 Ilona ja luonnon ihmeet (S) 07.20 Osku (S) 07.27 Joululeikki 07.30 Pii ja Poju (S) 07.41 Pikku Kakkonen 07.43 Ryhmä Hau (S) 08.05 Nimipäiväonnittelu: 26.12 08.07 Pikku Kakkonen 08.09 Pikku Kakkosen postipyyntö 08.10 Ellun kamut (7) 08.22 Poika, tyttö, koira, kissa, hiiri ja juusto (7) 08.33 Kotikadun jengi ja vihreä valo (7) 08.43 Oktonautit ja vesiläisten joulu (S) 09.06 Mörkyli (S) 09.33 Tiikeri keittiössä (S) 10.00 Muumit Rivieralla (S) 10.25 Muumit Rivieralla (S) 10.50 Muumit Rivieralla (S) 11.16 Yle Live: Club for Five & Petteri Punakuono 11.20 Ailo pienen poron suuri seikkailu (7) 12.45 Hengaillaan 14.02 Siskonpeti: Hei, joulupukki (S) 14.05 Siskonpeti: Jaanan jouluburnis (S) 14.07 Siskonpeti: Joulu on ihmisen parasta aikaa (S) 14.10 Me Rosvolat (7) 15.31 Tonttu 15.35 Ella ja kaverit 2 Paterock (S) 17.00 Pikku Kakkonen 17.57 Pikku Kakkosen postipyyntö 18.00 Kaunotar ja hirviö (7) 19.25 Hengaillaan 20.44 Lakana (12) 21.00 Estradilla: Kari Tapio 22.20 Danny (7) 00.05 Totta, tarua ja videopelejä (7) 00.35 Huijattu! MTV3 08.00 Fröbelin Palikat: Lisää leikkilauluja 09.00 Planeettamme Maa II 10.00 Emmerdale (S) 10.30 Emmerdale (S) 11.00 Kauniit ja rohkeat (S) 11.30 Ex-Onnelliset (S) 12.25 Planeettamme Maa: Päiväkirjat 12.35 Unelmia Italiassa 13.05 Karuselli (7) 13.30 JouluMielellehyväntekeväisyyskonsertti 15.45 Elokuva: Joulu maalla (S) 17.30 Kauniit ja rohkeat (S) 18.00 Emmerdale (7) 18.30 Emmerdale (7) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Päivän sää 19.15 Tulosruutu 19.20 Planeettamme Maa: Päiväkirjat 19.30 Masked Singer Suomi: Pelastakaa Lasten joulu. (7) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Aladdin (7) 19.30 Hengaillaan 20.45 Se on niin kuin se on (S) 21.00 Pohjoisen tähti (12) 21.50 YleX esittää: Ege Zulu & Orchestre 22.50 Pet Shop Boys: Dreamworld MTV3 08.15 Fröbelin Palikat 09.00 Planeettamme Maa II 10.00 Emmerdale (7) 11.00 Kauniit ja rohkeat (S) 11.30 Ex-Onnelliset (7) 12.30 Unelmia Italiassa 13.00 Kuokkavieras Kataja 14.00 Planeettamme Maa II 15.05 Planeettamme Maa: Päiväkirjat 15.15 Karuselli (7) 15.45 Elokuva: Joulukulkuset soivat (S) 17.30 Kauniit ja rohkeat (S) 18.00 Emmerdale (12) 18.30 Emmerdale (7) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Elokuva: Täydellinen joulu. Kuka on varkauden takana ja miksi. Elokuva seuraa poikien maailmaa puolentoista vuoden ajan, ja purkaa myös kuorolauluun liittyviä kliseitä ja ennakkoluuloja. (16) 01.05 Erikoisjoukot (12) 02.35 Petolliset UK YLE TEEMA & FEM 07.40 Muumilaakso (S) 08.02 Muumilaakso (7) 08.25 Kekseliään nikkarin joulu 09.05 Jumalanpalvelus 10.05 Sokerileipurin jouluherkut 10.15 Eläköön bonusperhe (7) 12.00 Kuolleiden runoilijoiden seura (12) 14.05 Lolita Lobosco (7) 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano (7) 16.00 Bettany Hughes: Pariisista Roomaan 16.46 Ennen elokuvaa: Piukat paikat 16.52 Kesken (S) 17.25 Makuja ja mietteitä 17.48 Svenskfinland runt 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Reino Raitakatti (S) 18.25 Koira nimeltä Ib (S) 18.37 Hirmurevon jäljillä (7) 19.05 Kauneimmat joululaulut Lucian kanssa 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.40 Tarinoita järviltä 19.44 Micken puuvene 20.00 Lolita Lobosco (12) 21.00 Cantores Minores Näin unta että lauloin. TELEVISIO-OHJELMAT TORSTAI 26.12. Sää 07.00 Yle Uutiset 07.02 Sää 07.03 Tapaninpäivä Radio Suomessa 07.50 Merisää 07.53 Tapaninpäivä Radio Suomessa 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.05 Tapaninpäivä Radio Suomessa 08.10 Juha Laaksosen luontoretki 08.22 Tapaninpäivä Radio Suomessa 09.00 Yle Uutiset ja sää 09.05 Tapaninpäivä Radio Suomessa 10.00 Yle Uutiset 10.05 Tapaninpäivä Radio Suomessa 11.00 Yle Uutiset 11.02 Tapaninpäivä Radio Suomessa 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.45 Merisää 12.55 Tapaninpäivä Radio Suomessa 13.00 Yle Uutiset 13.02 Tapaninpäivä Radio Suomessa 14.00 Yle Uutiset 14.02 Elämäni joulut 15.00 Yle Uutiset 15.02 Tapaninpäivä Radio Suomessa 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Urheiluradio 16.13 Tapaninpäivä Radio Suomessa 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Urheiluradio 17.13 Tapaninpäivän rekiretki 18.00 Yle Uutiset 18.02 Tapanintanssit Radio Suomessa 18.50 Merisää 18.55 Tapanintanssit Radio Suomessa 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Urheiluradio 19.05 Tapanintanssit Radio Suomessa 20.00 Yle Uutiset 20.02 Sää 20.03 Tapanintanssit Radio Suomessa 21.00 Yle Uutiset 21.02 Urheiluradio 21.17 Tapanintanssit Radio Suomessa 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Ilta 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Urheiluradio 22.08 Yöradio toiveiden yö 23.00 Yle Uutiset 23.02 Yöradio toiveiden yö 00.00 Yle Uutiset 00.02 Yöradio 01.00 Yle Uutiset ja sää 01.02 Yöradio 01.15 Kansanradio 01.47 Yöradio 02.00 Yle Uutiset 02.02 Yöradio 03.00 Yle Uutiset 03.02 Kissankehto Susanna Vainiola 03.55 Yöradio 04.00 Yle Uutiset ja sää 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.30 Yle Uutiset ja sää 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu RADIO-OHJELMAT PERJANTAI 27.12. (12) 21.20 Karuselli (7) 21.50 Planeettamme Maa: Päiväkirjat 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Elokuva: Alien kahdeksas matkustaja. Elämäni Biisin aiemmilta kausilta tutut tähtiartistit pääsevät poikkeuksellisesti nyt itse studion vihreille sohville nauttimaan ainutlaatuisista esityksistä ja jakamaan tarinansa oman elämän biisinsä takaa. Matkallansa he kohtaavat vaarojen lisäksi perheen ja ystävyyden parhaat puolet. YLE RADIO 1 06.30 Hartaita säveliä 06.50 Aamuhartaus 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Aamusoitto 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Aamusoitto 09.00 Yle Uutiset 09.05 Muistojen bulevardi 10.00 Keskusteluja Jarkko Martikaisen kanssa 10.45 Yksi on hyvää seuraa 11.00 Narrin aamulaulu 27122024 & 292122024 Mademoiselle de Guisen palveluksessa 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Tiedeykkönen 13.00 KC Kirjat: Kaksi kirjaa rikoksesta ja häpeästä 13.30 Klassinen kattaus 14.30 Minne Rinne vie 15.00 Yle Uutiset 15.02 Taiteilijatapaaminen 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivän kuuntelijoiden toiveita 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Uutispodcast 17.35 Ahdin mielimaisema 18.35 Musiikkihartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Klassisen musiikin iltakonsertti 21.00 Yle Uutiset 21.05 KC Kirjat 21.36 Taiteilijatapaaminen 22.26 Luomiskertomus 22.51 Tuuli Saksalan keidas 23.40 Yöklassinen YLE RADIO SUOMI 06.00 Yle Uutiset ja sää 06.05 Radio Suomen Aamu 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Urheiluradio 07.13 Radio Suomen Aamu 07.50 Merisää 07.53 Radio Suomen Aamu 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Urheiluradio 08.13 Radio Suomen Aamu 09.00 Yle Uutiset 09.05 Urheiluradio 09.10 Sää 09.11 Radio Suomen Aamu 10.00 Yle Uutiset 10.02 Radio Suomen Päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Urheiluradio 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset 13.02 Paikka auringossa 14.00 Yle Uutiset 14.02 Radio Suomen Iltapäivä 15.00 Yle Uutiset 15.02 Radio Suomen Iltapäivä 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Urheiluradio 16.13 Radio Suomen Iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Urheiluradio 17.13 Radio Suomen Iltapäivä 18.00 Yle Uutiset 18.02 Puhelinlangat laulaa 18.50 Merisää 18.55 Puhelinlangat laulaa 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Urheiluradio 19.05 Puhelinlangat laulaa 20.00 Yle Uutiset 20.02 Sää 20.03 Puhelinlangat laulaa 21.00 Yle Uutiset 21.02 Urheiluradio 21.12 Puhelinlangat laulaa jatkot 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Ilta 22.00 Yle Uutiset ja sää 23.00 Yle Uutiset 00.00 Yle Uutiset 00.02 Yöradio 01.00 Yle Uutiset ja sää 01.02 Paikka auringossa 01.55 Yöradio 02.00 Yle Uutiset 02.02 Poppijorma Jorma Hietamäki 02.54 Yöradio 03.00 Yle Uutiset 03.02 Pekka Laineen Ihmemaa 04.00 Yle Uutiset ja sää 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu YLE RADIO 1 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.02 Elävä historia: Joulun eriskummallinen historia 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.05 Joulun Tarinatarha: Teuvo Pakkalan Mahtisana 09.00 Yle Uutiset 09.05 Muistojen bulevardi 09.56 Tervetuloa jumalanpalvelukseen 10.00 Tapaninpäivän jumalanpalvelus Haminan Marian kirkosta 11.00 Epäilyttävän uutta Aki Yli-Salomäki 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.25 Musiikkikamari rekiretkellä 13.00 KC Kirjat: Kirjoja siitä, kuinka sietää sietämätöntä 13.30 Joulukonsertti 14.30 Kuorojen joulu 15.00 Yle Uutiset 15.05 Taiteilijatapaaminen: Anssi Nykänen ja Sami Kuoppamäki 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Eilisen ääni: Entisajan verot maksettiin viljana Johannes Suomi muistelee 17.35 Tuuli Saksalan keidas 18.25 Rytmikamarin joulu 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Etnokonsertteja: Duo Jonsson & Juhola 20.30 Musiikkikamari 21.00 Yle Uutiset 21.05 KC Kirjat 21.35 Laura Korhosen Jazzklubin joulu 22.25 Radioteatteri esittää: Viihdekuunnelma 22.46 Epäilyttävän uutta Aki Yli-Salomäki 23.40 Tapaninpäivän Yöklassinen YLE RADIO SUOMI 06.00 Yle Uutiset 06.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 22.00 Showtrial Julkinen tuomio (12) 23.00 Heikolla jäällä (12) YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 27.12 06.53 Humps (S) 07.00 Fantti ja työkoneet (S) 07.06 Poppelikumpu (S) 07.13 Pipsa Possu (S) 07.18 Franklin ja ystävät (S) 07.30 Joulutuuma 07.31 Emmi ja Kuru (S) 07.42 Pikku Kakkonen 07.44 Tie tähtiin (S) 07.56 Pikku Kakkonen 07.57 Kuviomaa 08.08 Retki-Roope (S) 08.20 Nimipäiväonnittelu: 27.12 08.22 Pikku Kakkonen 08.24 Eka & Helmi (S) 08.36 Voihan Poni (7) 08.48 Kaapo (S) 09.30 Krinit ja krunat (S) 10.00 Tanskan aarteenmetsästäjät 10.30 Muuttopäiväkirjat 11.00 Luontomatkalla 12.00 Strömsö 2023 12.30 Tanskalainen maajussi 13.00 Hengaillaan 14.16 Siskonpeti: Prinsessa Ruususen duunikuviot (S) 14.20 Gilmoren tytöt (7) 15.05 Itse valtiaat (S) 15.20 Siskonpeti 15.45 Niko 2 – lentäjäveljekset. Tapahtumia muistelevat 13-vuotiaana perheestään eroon joutunut Kim Puolakka, 13 kuukautta Thaimaassa uhrien tunnistanut Ismo Kopra sekä toimittaja Kari Lumikero. Google 20.30 Sinkkulaiva 21.00 Elokuva: John Wick: Chapter 3 Parabellum 23.20 Likainen Harry: Murskaaja 01.15 Forensic Files 01.40 Forensic Files 02.05 Poliisit UK: Ajojahti 02.50 Jay Lenon autotalli MTV AVA 06.00 MTV Uutiset Live 06.35 Tiny House Hunting 07.00 Lemmen viemää 08.00 Leilan superruokaa 08.30 Tiny House Hunting 09.00 Unelma-asunto auringon alta 10.00 Elokuva: Joulukuusten katveessa 11.45 Unelma-asunto auringon alta 12.40 Unelma-asunto auringon alta 13.15 Emmerdale 13.45 Emmerdale 14.15 Elokuva: Tanssin taikaa joulun aikaan 16.00 Gregg Wallace minilomalla 17.00 Kartanojoulu brittiläiseen tapaan 18.00 Kartanojoulu brittiläiseen tapaan 19.00 Unelma-asunto auringon alta 20.00 Agatha Christie: Neiti Pinkertonin salaisuus 21.00 Agatha Christie: Neiti Pinkertonin salaisuus 22.00 Agatha Christie: Neiti Pinkertonin salaisuus 23.00 Frendit 23.30 Frendit 00.00 Frendit 00.30 Frendit 01.00 Frendit 01.30 Frendit 02.00 Frendit 02.30 Frendit 03.00 Kuokkavieras Kataja 03.55 Hudson & Rex 04.50 Unelma-asunto auringon alta 05.40 MTV Uutiset Live LIV 09.00 Sinkkuillallinen 10.00 Rikkaat ja rahattomat UK 11.00 Puutarhan pelastajat 12.00 Lomakoti auringon alta 13.00 Maryn helpot kokkailut 13.30 Remppa vai muutto UK 14.30 Sinkkuillallinen 15.30 Rikkaat ja rahattomat 16.30 Jaksa paremmin 17.00 Maryn helpot kokkailut 18.00 Sinkkuillallinen 19.00 Lomakoti auringon alta 20.00 Kapen keittiökaappaus 21.00 Häät ennen hautajaisia 22.55 Kumman kaa (S) 01.05 Kapen keittiökaappaus 02.05 Lomakoti auringon alta 03.05 Koti koiralle Australia JIM 09.00 Alaskan jäälentokenttä 10.00 Alaskan jäälentokenttä 11.00 Massiiviset muutot 12.00 Duudsonit tuli taloon 13.00 Suuri seikkailu 14.30 Los Angelesin kuningas 15.30 Australian rajalla 16.00 Alaskan jäälentokenttä 17.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 18.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 18.55 IS esittää: Sain sen videolle reaktiot 19.00 Amazing Race Suomi 21.00 Cast Away tuuliajolla 23.55 Gettomasa: Vastustamaton-levyjulkkarit 01.50 Vuorien sankarit 02.50 Muinaiset avaruusoliot 03.50 Duudsonit tuli taloon TV5 06.30 Övereimmät joulukoristelut 07.15 Jouluruokia Mattin ja Lisan kanssa 08.05 Selena Gomezin vieraana joulukeittiössä 08.55 Asunnon metsästäjät 09.20 Asunnon metsästäjät: Joulukoti 09.45 Asunnon metsästäjät: Jouluksi uuteen kotiin 10.40 Teho-osasto 11.40 Elokuva: Sietämätöntä julmuutta 13.25 Jääkiekon nuorten MM: Suomi-Kanada (u) 14.55 Harry Potter: Leipurivelhot 15.50 Elokuva: Harry Potter ja liekehtivä pikari 18.35 Mentalist 19.45 Elokuva: Nuija ja tosinuija 22.00 Leijonastudio 22.35 Jääkiekon nuorten MM: Saksa-Suomi 01.10 Leijonastudio 01.35 Elokuva: Super 8 03.35 Jengisota Comanches 04.25 Asunnon metsästäjät: Jouluksi uuteen kotiin 05.20 Asunnon metsästäjät: Joulukoti NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Meret ilman vettä 06.45 Eurooppa ylhäältä päin 07.30 Elämää äärirajoilla: Alaska 08.15 Egyptin kadonneet aarteet 09.00 Viikinkien nousu ja tuho 09.50 Turvatarkastus: Peru and Brasilia 10.40 Salakuljettajat satimeen 11.30 Eläimellistä kamppailua 12.25 Lentoturmatutkinta erikoisraportti 13.20 Meret ilman vettä 14.15 Alaska: ensimmäiset selviytyjät 15.10 Eurooppa ylhäältä päin 16.05 Maailman kovimmat korjaushankkeet 17.00 Ravintolat maailman laidalla 18.00 Viikinkimiekan salaisuudet 19.00 Lentoturmatutkinta 20.00 Pohjoisen valtatien pelastajat 21.00 Toisen maailmansodan haudatut salaisuudet 22.00 Richard Hammondin autopaja 23.00 Veriset tarinat 00.00 Viikinkimiekan salaisuudet 00.55 Toisen maailmansodan haudatut salaisuudet 01.45 Richard Hammondin autopaja 02.35 Food Factory 03.00 Ravintolat maailman laidalla 03.45 Risteilyaluksen päiväkirjat 04.30 Yliluonnollista 05.15 Lentoturmatutkinta STAR CHANNEL 06.00 Moderni perhe 06.40 How I Met Your Father 07.05 Silent Library Suomi 07.30 Simpsonit 08.15 Miehen puolikkaat 09.00 Moderni perhe 10.00 Kymppitonni 11.00 Family Guy 12.00 Simpsonit 12.30 Simpsonit 13.00 Silent Library Suomi 13.30 How I Met Your Father 14.00 Miehen puolikkaat 14.30 Miehen puolikkaat 15.00 Moderni perhe 15.30 Moderni perhe 16.00 Rillit huurussa 16.30 Rillit huurussa 17.00 Family Guy 17.30 Family Guy 18.00 Simpsonit 18.30 Simpsonit 19.00 Miehen puolikkaat 19.30 Miehen puolikkaat 20.00 Rillit huurussa 20.30 Rillit huurussa 21.00 Rillit huurussa 21.30 Rillit huurussa 22.00 Miehen puolikkaat 22.30 Miehen puolikkaat 23.00 Elokuva: Hokkarihemmot 00.50 Elokuva: Mies joka antoi 03.00 Simpsonit 03.20 Simpsonit 03.40 Simpsonit 04.05 Simpsonit 04.30 How I Met Your Father 04.50 Silent Library Suomi 05.10 Lapin poliisit 05.35 Lapin poliisit MTV SUB 06.45 Viidakon veijarit 07.00 Muumien maailma 07.10 Muumien maailma 07.20 Muumien maailma 07.30 Muumilaakson tarinoita 08.00 Elämää äärirajoilla: Alaska 09.00 Bob’s Burgers 09.30 Bob’s Burgers 10.00 Poliisit UK: Ajojahti 11.00 Elokuva: Risto Räppääjä ja villi kone 12.30 Vintiöt 13.05 Rantabaari 13.30 Simpsonit 14.00 Jay Lenon autotalli 15.05 Elämää äärirajoilla: Alaska 16.00 Suurmestari UK 17.00 Simpsonit 17.30 Simpsonit 18.00 Titan kadonnut sukellusvene 19.00 Race Across The World Suomi 20.00 Frendit 20.30 Frendit 21.00 Elokuva: Die Hard vain kuolleen ruumiini yli 23.25 Elokuva: Vares Pahan suudelma 01.10 Poliisit UK: Ajojahti 02.00 Poliisit UK: Ajojahti 02.45 Suurmestari UK 03.35 Jay Lenon autotalli MTV AVA 06.00 MTV Uutiset Live 06.35 Tiny House Hunting 07.00 Lemmen viemää 08.00 Leilan superruokaa 08.30 Tiny House Hunting 08.55 Unelma-asunto auringon alta 09.55 Elokuva: Joulun luokkakokous 11.40 Unelma-asunto auringon alta 12.40 Unelma-asunto auringon alta 13.10 Emmerdale 13.40 Emmerdale 14.10 Elokuva: Joulukulkuset soivat 15.55 Lemmen viemää 17.00 Grand Designs Uusi-Seelanti 18.00 Unelma-asunto auringon alta 19.00 Unelma-asunto auringon alta 20.00 Luksusjoulu Alpeilla 21.00 Elokuva: Tanssin taikaa joulun aikaan 22.45 The Serpent Queen 23.50 Maxima 00.45 Hudson & Rex 01.40 Pelastakaa ihoni! 02.35 Unelma-asunto auringon alta 03.30 Unelma-asunto auringon alta 04.25 MTV Uutiset Live LIV 09.00 Sinkkuillallinen 10.00 Rikkaat ja rahattomat UK 11.00 Puutarhan pelastajat 12.00 Lomakoti auringon alta 13.00 Maryn helpot kokkailut 13.30 Remppa vai muutto UK 14.30 Sinkkuillallinen 15.30 Koti koiralle Australia 16.30 Maryn helpot kokkailut 17.00 Himohamstraajat 17.50 IS esittää: Sain sen videolle 17.55 IS esittää: Sain sen videolle reaktiot 18.00 Sinkkuillallinen 19.00 Lomakoti auringon alta 20.00 Kapen keittiökaappaus 21.00 Syke 23.10 Temptation Island Suomi 00.10 Kapen keittiökaappaus 01.10 Lomakoti auringon alta 02.10 Sinkkuillallinen 03.10 Koti koiralle Australia JIM 09.00 Leijonan luola USA 10.00 Nyt jos koskaan (S) 11.00 Massiiviset muutot 12.00 Duudsonit tuli taloon (S) 13.00 Suomen huutokauppakeisari 14.00 Los Angelesin kuningas 15.00 Alaskan jäälentokenttä 16.00 Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta! 17.00 Duudsonit tuli taloon 18.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas 19.00 IS esittää: Sain sen videolle reaktiot 19.05 Panttilainaamo 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät 21.00 Raskasta joulua 2024 22.55 Alaskan jäälentokenttä 23.55 Amerikan kovimmat keräilijät 00.55 Kummeli esittää: Kontio & Parmas 01.55 Poliisit 2022 02.55 Leijonan luola USA 03.55 Arman Pohjantähden alla TV5 06.30 Asunnon metsästäjät 06.55 Restaurant: Impossible 07.40 Jouluruokia Mattin ja Lisan kanssa 08.30 Selena Gomezin vieraana joulukeittiössä 09.20 Asunnon metsästäjät: Joulukoti 10.10 Asunnon metsästäjät: Jouluksi uuteen kotiin 11.05 Teho-osasto 12.00 Elokuva: Napapiirin pikajuna 13.40 Elokuva: A Bad Moms Christmas 15.35 Harry Potter: Leipurivelhot 16.25 Elokuva: Harry Potter ja Azkabanin vanki 19.05 Jääkiekon nuorten MM: Slovakia-Ruotsi 21.40 Leijonastudio 22.05 Elokuva: Tappava ase 00.20 Mentalist 01.15 Leijonien olympiakulta 02.15 Leijonastudio 02.35 Jääkiekon nuorten MM: Suomi-Kanada 05.10 Leijonastudio 05.35 Asunnon metsästäjät: Jouluksi uuteen kotiin NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Meret ilman vettä 06.45 Eurooppa ylhäältä päin 07.30 Elämää äärirajoilla: Alaska 08.15 Egyptin kadonneet aarteet 09.00 Legendojen merirosvot 09.50 Legendojen merirosvot 10.40 Legendojen merirosvot 11.30 Legendojen merirosvot 12.25 Legendojen merirosvot 13.20 Legendojen merirosvot 14.15 Legendojen merirosvot 15.10 Legendojen merirosvot 16.05 Inferno: Ranskan tappava helleaalto 17.00 Kanariansaaret: tulesta syntyneet 18.00 Tsunamin selviytyjät 19.00 Tsunamin selviytyjät 20.00 Tsunamin selviytyjät 21.00 Tsunamin selviytyjät 22.00 Gathering Storm 23.00 Gathering Storm 00.00 Gathering Storm 00.55 Gathering Storm 01.45 Gathering Storm 02.35 Gathering Storm 03.20 Food Factory 03.40 Food Factory 04.05 Food Factory 04.30 Äärimmäinen selviytyjä 05.15 Lentoturmatutkinta STAR CHANNEL 06.00 Moderni perhe 06.20 Moderni perhe 06.40 How I Met Your Father 07.05 Silent Library Suomi 07.30 Simpsonit 07.50 Simpsonit 08.15 Miehen puolikkaat 08.35 Miehen puolikkaat 09.00 Moderni perhe 09.30 Moderni perhe 10.00 Kymppitonni 10.55 Silent Library Suomi 11.20 How I Met Your Father 11.45 Simpsonit 12.10 Simpsonit 12.35 Elokuva: Viikossa aikuiseksi 14.30 Futurama 15.00 Futurama 15.30 Rillit huurussa 16.00 Rillit huurussa 16.30 Rillit huurussa 17.00 Rillit huurussa 17.30 Miehen puolikkaat 18.00 Miehen puolikkaat 18.30 Moderni perhe 19.00 Moderni perhe 19.30 Moderni perhe 20.00 Elokuva: Saippuaprinssi 22.00 Elokuva: Ainoat oikeat 00.20 Futurama 00.50 Futurama 01.20 Simpsonit 01.45 Simpsonit 02.10 Simpsonit 02.35 The Walking Dead: Daryl Dixon 03.25 How I Met Your Father 03.45 Silent Library Suomi 04.05 Kymppitonni 04.50 Lapin poliisit 05.10 Lapin poliisit 05.35 Lapin poliisit. (16) 00.50 Mun maailma 01.40 Siltsu (12) 02.30 Mainosmiesmurhaaja (S) 03.20 Olet mitä syöt NELONEN 06.00 Bing 06.05 Tuire ja Sateenkaarimaa 06.30 Smurffit 06.40 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.05 LEGO Friends: Uusi luku 07.25 LEGO Ninjago: Lohikäärmeiden nousu (7) 07.50 Tara Duncan (7) 08.00 Korkeasaari 09.00 Korkeasaari 10.00 Suomen huutokauppakeisari 11.00 Haluatko miljonääriksi. Masked Singer kääritään joulupaperiiin ja lahjana on kolme kokonaan uutta hahmoa, jotka kaikki paljastuvat illan aikana. joulukuuta 2024 TV & RADIO TELEVISIO-OHJELMAT PERJANTAI 27.12. Tsunamissa puolisonsa ja kaikki lapsensa menettäneet Liisa Suonsivu ja Gerts Friman palaavat ensimmäistä kertaa katastrofin jälkeen Thaimaan Khao Lakiin, jossa Gerts onnistuu löytämään paikan, jossa hän näki perheensä viimeisen kerran ennen aallon iskeytymistä. Unelmaloma. Huima seikkailu saa alkunsa, kun Saapasjalkakissa kuulee, että pahamaineisella rikolliskaksikolla Taavilla ja Annilla on hallussaan taikapapuja, joita Saapasjalkakissa on etsinyt pitkään. 12.00 LIVE: Arpa.fi 14.25 Remppa vai muutto: Ilo irti neliöistä 15.25 Tulossa: Koti koiralle 15.30 Vinski ja näkymättömyyspulveri (7) 17.10 Tähtiarpa 17.15 Saapasjalkakissa. Rauhaisampaa elämänmenoa etsivä Creedin perhe muuttaa idyllisen tuntuiseen maataloon. Kunnianhimoinen, vaatimattomasta perheestä tuleva Patrizia Reggiani naidaan Guccin perheeseen ja kamppailu perinnöstä käynnistää petosten, rappion ja koston kierteen. Iltaa luotsaa Katja Ståhl, ja Elämäni Biisin orkesteri säestää Kalle Torniaisen johdolla. (12) 23.00 Nora Sand: Kohtalokas merimatka (12) 23.55 The Catch (7) 00.45 Tabu 01.35 Olet mitä syöt 02.25 Dirty House Rescue 03.20 Gregg Wallace minilomalla 04.10 Kyllä nolottaa (12) NELONEN 06.00 Bing 06.05 Tuire ja Sateenkaarimaa 06.30 Smurffit (7) 06.40 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.05 LEGO Friends: Uusi luku (7) 07.25 LEGO DreamZzz (7) 07.50 Tara Duncan 08.00 LEGO City Adventures 08.10 Smurffit (7) 08.25 Pertsa ja Kilu (7) 10.10 Vain elämää: Joulu 11.40 Joulutarina (7) 13.20 IS esittää: Sain sen videolle 13.25 IS esittää: Sain sen videolle reaktiot 13.30 Suomen huutokauppakeisarin joulu 14.30 Haluatko miljonääriksi. 20.00 Tsunami Paluu paratiisiin 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 JVG: Vuodet ollu tuulisii -stadionkonsertti 23.30 Tulossa: Immu & Kentsu: Kämmätyt keikat 23.35 Indiana Jones ja viimeinen ristiretki (12) 02.15 Petolliset UK YLE TEEMA & FEM 07.47 Elokuva: Muumien taikatalvi (S) 09.07 Ruotsin kuningasperheen vuosi 2024 10.08 Olet aina sydämessäni (7) 12.00 Belle (12) 13.57 Uusi Kino 30 vuotta: Vapahtaja (S) 14.00 Vapahtaja (S) 14.06 Lolita Lobosco (12) 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano (7) 16.00 Cantores Minores Näin unta että lauloin (S) 17.25 Spellbound (7) 17.49 Veljesten kirja 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Pingu kaupungissa (S) 18.07 Lasse-Maijan etsivätoimisto von Bromsin salaisuus. Juhlakauden erikoisjaksossa vieraina nähdään Jarkko Ahola, Ilta, Irina, Kasmir ja Pepe Willberg. Uskomaton tositarina italialaisen muoti-imperiumin luoneesta suvusta. Maaseudun Tulevaisuus 25 perjantaina 20. (7) 19.00 Tulossa: Koti koiralle 19.05 Haluatko miljonääriksi. (7) 19.26 Norjaa ristiin rastiin 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.44 Micken puuvene 20.00 Lolita Lobosco (12) 21.00 House of Gucci. Lasse ja Maija löytävät salaperäisen vanhan arkun, joka on kuulunut omalaatuiselle von Bromsin suvulle. (S) 22.20 Maailman huonoin ihminen (12) MTV SUB 06.45 Viidakon veijarit 07.00 Muumien maailma 07.10 Muumien maailma 07.20 Muumien maailma 07.30 Muumilaakson tarinoita 08.00 Elämää äärirajoilla: Alaska 09.00 Simpsonit 09.25 Simpsonit 10.05 Poliisit UK: Ajojahti 11.00 Poliisit UK: Ajojahti 12.00 Poliisit UK: Ajojahti 13.00 Juniori Suurmestari 13.55 Asian ytimessä.doc: Seremoniamestari 14.05 Jay Lenon autotalli 15.00 Elämää äärirajoilla: Alaska 16.00 Suurmestari UK 17.00 Frendit 17.30 Frendit 18.00 Frendit 18.30 Poliisit UK: Ajojahti 19.25 Kuokkavieras Kataja 20.15 Tähdet vs. RADIO-OHJELMAT TORSTAI 26.12. YLE TV1 07.00 Historia: Saarenmaan viikinkilaivat (12) 07.55 Tarinoita tuntureilta (S) 08.00 Yle Uutiset 8.00 08.05 Itse asiassa kuultuna: Jorma Uotinen 09.00 Yle Uutiset 9.00 09.05 Avara luonto: Serengeti III 10.00 Yle Uutiset 10.00 10.05 Charité (7) 11.00 1950-luvun missit 12.00 Rescue Me! Koirien tarina (7) 12.30 Mahdoton tapaus (12) 13.00 Pieni luutatyttö (7) 14.25 Elävä arkisto: Kaikki kerran talvilomalle 14.35 Neurotyypit (S) 15.52 Itse asiassa kuultuna 2024 15.55 Avara luonto: Kameleonttien Madagaskar 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 Mahdoton tapaus (7) 17.40 Perjantai-dokkari: Silmästä silmään 17.52 Itse asiassa kuultuna 2024 17.55 Tarinoita tuntureilta (S) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.21 Yle Uutiset Uutis-Suomi 18.30 Rakkaudesta villieläimiin 19.00 Kaikenkarvaiset ystäväni 19.48 Luontopäiväkirja 20.00 Rahdinmetsästäjät 20.29 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.05 Itse asiassa kuultuna: Unto Hämäläinen. Mukana on lisäksi iso joukko vapaaehtoisia, ja matkalla tapahtuu kaikenlaista odottamatonta. Poropoika Niko lähtee huimaan seikkailuun pelastamaan pikkuveljeään Jonnia. Miltä politiikka näyttää lähietäisyydeltä. Satoja vuosia vanha sukuriita puhkeaa jälleen, ja äkkiä arkku varastetaan. 22.00 Tulossa: Elisa Viihde alkuperäissarja Ivalo (12) 22.05 Temptation Island Suomi 23.05 Uinu, uinu lemmikkini. Tunnettu, tunnustettu ja palkittu politiikan toimittajien grand old man. Avaruuskauhuelokuvien klassikko, jossa sanoin kuvaamaton hirviö vainoaa avaruusaluksen seitsemää matkustajaa. 15.30 Joulun tähdet juhlakonsertti yksinäisyyttä vastaan 17.00 Leijonan luola USA 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Tsunami Paluu paratiisiin. Kaikkien aikojen joulu on edessä kun lempeä tahtonainen Outi on päättänyt viettää sen kutsumalla kotiinsa kaikki kolme ex-miestään
02 48 41 007 www.koskenautokeskus.fi myynti@koskenautokeskus.fi KOIVUKLAPIA ISOMPI ERÄ 1,5 kuution säkeissä, 40 litran säkeissä. www.chm.. Uudet renkaat, ym. Ota sisällöt haltuun missä ja milloin haluat kännykälläsi. alaskankenka.. Noin 1m pätkinä. hyväk. Ostetaan Itsejärjestetyn lomituksen tilat. 0415355189 www.ustuonti.fi Traktoreita Klapisäkit ja muut suursäkit ZYMOTEC OY P. TM-Lomitus Oy www.lomitus.net P. 0400589603 Vuokrataan / myydään. vuokrataannavetta@gmail.com Nostoovet. 7497h. Traktorit kaikki merkit, kurottajat, sekä muut maatalouskoneet. KAIVURIEN ja MÖNKIJÖIDEN VARAOSAT puh. Nousiainen. Os tetaan läpi vuoden, n. 044 3150870 Ari info@alfa ame.eu • www.alfa ame.eu biolämpökontti Kustannustehokkuutta viljankuivatukseen AlfaFlame biolämpölaitteilla Erilliset biolämpölaitteet ja biolämpökontit 800 kW asti Erilliset biolämpölaitteet ja biolämpökontit 800 kW asti Kustannustehokkuutta viljankuivatukseen AlfaFlame biolämpölaitteilla jo 10 vuotta V a l m i st e t t u S a l o ss a AlfaFlame Oy puh. Kaurat, ohrat, vehnät ja Juuso-kevätruis Kysy tarjous: info@kultajyva.com | 050 3208 270 Työstökoneet maati lan verstaalle Sorvi, jyrsinkone, porako ne, yms. 2022. Tiedustelut puh. joulukuuta 2024 Salo äes 35m kaikki huomioi daan. Ohransie men peitattu Birk, vajaa pussi 150 € sis.alv. Puh: 0400665 444 Timanttista hevosluettavaa meiltä ja maailmalta MT Hevoset on monipuolinen hevosmedia verkossa alan ammattilaisille ja aktiiviharrastajille. 0405860259 Kevyt rullasyöttöinen kouraharvesteri 8300e + alv. P. www.soitansulle.fi Vuokrataan Koulutus ja työ Pressuhallit kovaan käyttöön! Pihatot, lampolat, konehallit, caravan ja traktoritallit jne. 044-5631780 Eläimiä WWW.ANONASE.COM Aseet, Erätarvikkeet, Kamerat Kiväärin nallit, Ultracom UnA ja TSS. P. 019 419428. 050 343 8315 Traktoreihin ym. Työllistäkää lomittaja helposti ja edullisesti. 15eur /kpl mustat pitkäkarvaiset erikoishin taan. VALTRA 6400 + etuk., vm 1999,aj. www.maakoneet.com Suomalainen yritys, AAA-luottoluokitus. Oy KrsTrans Ab, 64300 Lapväärtti. 0400451900 Muutoskirja Millaisen tulevaisuuden sinä haluat. Pitkävartiset 90 € lyhytvartiset 80 € plus postimaksu. Koot 48–37 Kiinteistöt ja tontit DEEREN VARAOSAT Konehuolto T. P. Claas, Welger, Krone, J-D paalaimet. 0408401475 Traktori klapikoneen pyörityk seen esim 165 MF, muukin käy. ajoneuvoihin pitä vät ja kestävät GripXliukuesteket jut. www.kuumasuora.com Muut tuotteet Lampaantaljat alk. Nostolaitejyrä 150 € alv0. 044 3150870 Ari info@alfaflame.eu • www.alfaflame.eu Huom! Investointitukimahdollisuus erilliset biolämpölaitteet biolämpökontti Rakennustarvikkeita Kotimaiset NAHKASAAPPAAT suoraan valmistajalta. MT.FI/ruoka Metsauutisia MT.FI/metsa. 50+ eläinpaikkaa. Kaikki vaihtoedot huomioidaan. Palvelun hinta: 1,97e/min+pvm. 0400 114 064 Indrek puh. 044379 5636 Viljanlajittelija Sami tai Mepu. Hevoslu ettavaa MT.FI MT.FI/ ilmoita Lataa MT:n sovellus sovelluskaupastasi! Seuraa maaseutua MT.FI Jäikö uutisnälkä. 1500kg kerralla. Landtek Oy 14500 Iittala 0409310300 info@ Landtek.fi 24-500m2 Halutaan vuokrata RÄÄTÄLÖIDYT NURMISEOKSET TILAKOHTAISIIN TARPEISIIN www.naturcom.fi 08 270 7200, 02 762 6200 Muut Ostetaan koko Suomi puimurit: M-F, Deutz-Fahr, Sampo, Claas, JD, Volvo leikkuupuimurit. P. 2,37 €/min Nokia palarenkaat 540x38 600x38480x28540x28650x42 GKN vanteilla. 0465558149 KULTAJYVÄ OY Tilaa kylvösiemenet nyt, toimitus vasta keväällä. 040 566 9472 Lei uupuimurit, paalaimet se ä muut maatalous oneet Erit. 0400470778 Viemärin kuvaukset, huollot ja sukitukset. Muutoskirja on käytännönläheinen opas maatalousyrittäjille, jotka haluavat kehittää toimintaansa ja hallita muutoksia. 0400 114 064 Indrek puh. 0445817723 Tarjotaan vuokralle Juttuseuraa miehille numerossa 0986282858. 0417153710 Kasi 1000L ruisku hp 1000 € sis.alv. www.konehuoltolaukkanen.. 045– 8865 152 Myydään tilatukioikeuksia 14,8 ha tai vuokrataan/ostetaan tukioikeu detonta peltoa, joka viljelty ja ollut tukihakemuksessa v. Potila 360 600 € alv0. 050 4315250 Kankaanpää Kiinteä huopavuori, vettähylkivästä nahasta, laaja lesti ja liukueste kumipohja. Metsäkuor mainkärry. 0400-384118 Maaja metsätaloustuotteita Maatalouskoneita Myydään **SELVÄNÄKIJÄ AUTTAA** Soita 0700100500 (2 €/min) Palvelua 24 h. Juko 2500 KL 300 € alv0. www.pajakkaranta.fi Henkilökohtaiset Puh. P. Myös varaosapuimurit / traktorit. Tutustu osoitteessa MT.FI/hevoset tai oheisella QR-koodilla Saat viimeisimmät hevosalan uutiset kätevästi ulottuvillesi. www.ovimestari.com EteläSuomi 0449677078 Seinäjoki 0400564 282 Tuoretta visakoivua halkaisija väh 22cm. Kirja on syntynyt osana MTK-Satakunnan Muutosvoimaa tulevaan -hanketta, joka tukee maatalousyrittäjiä muuttuvassa toimintaympäristössä vahvistaen sopeutumiskykyä ja ennakointitaitoja. 040 934 4450 Maaja metsätaloustuotteita Rohkeaa juttuseuraa miehille numerossa 0700 147 147. Peltoa 28ha, metsää 18ha rakennuksi neen ja tukioikeuksineen. abranueva pl 13 00561 Hki. puh. P. Laadukkaat, toimivat, takuulla. Sampon puimuri. Poh joisKarjalan alue. 040822 1205 NAINEN etsii mies seuraa! Soita 0700-399161 (2€/min) Heliad Oy, PL 396 00121 HKI Vastaanotamme kiinteistöjä ja osakkuuksia koko Suomessa. Siirtäkää paperityöt meille. Vaihto ja palautusoikeus. Ketjut plussaa! P. Petäjävesi P. Osta nyt! maatalouskoneet.fi Puh. Stiga ruohonleikku ri, akulla käynnistyvä 250 € alv0. Laukkanen Oy 02 4875965 0500 226028. 0500271291 Ostetaan teuraskarjaa kilpailu kykyiseenhintaan, nopeat nou dot! P. P. Maaseudun Tulevaisuus 26 perjantaina 20. 044 0254 789 juho.koskelainen@lomitus.net Koneita Halutaan vuokrata pihattonavet ta maidontuotantoon LänsiMai don alueelta. Tartu oppaaseen ja löydä tukea muutospolullesi! Katso kaikki Muutosvoimaa tulevaan -hankkeen materiaalit: https://satakunta.mtk.fi/muutosvoimaa-tulevaan Ennustajat 0700 88588 Gaia, 0700 88877 Helle. Puh. P. Teemme tarvittavat asiakirjat omistajansiirtoa varten. Palvelu lasku tetaan erillisellä laskulla. 0400783841 SIEMENET JUNTTILASTA! ENSI KEVÄÄLLE SIEMENET: KAURAT, OHRAT, VEHNÄT, HERNEET, MYÖS VIHANTAAN RÄÄTÄLÖIDYT NURMISEOKSET UUDET HiiSi-NURMISEOKSET® MYÖS LUOMUTILOILLE KAIKKI! JUNTTILAN TILA, SASTAMALA PYYDÄ TARJOUS VERKOSSA: WWW.JUNTTILANTILA.FI TAI SOITA MEILLE: P. Myös hydr.letkut mittojen mukaan. Se tarjoaa mielenkiintoisia hevos-, valmentajaja henkilöhaastatteluja sekä uusinta tietoa hevosten terveydestä ja hyvinvoinnista. 070090089, 2,00 € min +pvm. Muutos on osa maatalousyrittäjän arkea. Löydä vinkkejä kestävään maatalouteen, ennakointiin ja oman uudistumiskyvyn vahvistamiseen. Ennustajat.fi Varaosia ja tarvikkeita Hei PUKKI, tuhma TONTTU TYTTÖ odottaa soittoasi! 24 h live. Rp PL6 Va Työkoneita Valmistettu Salossa AlfaFlame Oy Huom! Investointitukimahdollisuus erilliset biolämpölaitteet biolämpökontti puh. 0405542915 Palveluja tarjotaan KONEHUOLTO YLILUOMA OY NH ja Case alkuperäisosat ja öljyt heti varastosta. 0400 777 192 TAISTO P. Palvelun hinta: 2,36e/min+pvm. P. P. 040 4177 292 TEEMU Kuljetukset halki Suomen ja ympäri Eurooppaa Kuljetus kuin kuljetus, yrityksille ja yksityisille Kysy hinta meiltä: tel
Lehden suurin korvausvastuu ilmoituksen julkaisussa sattuneesta virheestä tai poisjäämisestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Huomautukset on tehtävä kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. viestimedia.fi/tietosuoja ILMOITUSMYYNTI Puhelin: 020 413 2321 (arkisin kello 8–16) Sähköposti: ilmoitus@mt.fi Ilmoitusautomaatti: MT.FI/ilmoita viestimedia.fi/mainostajalle Ilmoitusten viimeiset jättöajat: • maanantain lehteen perjantaina kello 10.00 • keskiviikon lehteen maanantaina kello 16.00 • perjantain lehteen keskiviikkona kello 16.00 Lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista, jos ilmoitusta ei voida julkaista määrättynä päivänä. Lehti ei ole korvausvelvollinen, jos lehden lähettäminen tilaajalle keskeytyy lakon tai muun ylivoimaisen esteen vuoksi. PAINO Lehtisepät Oy, Varkaus. Tilaus laskutetaan valitun laskutusjakson alussa kulloinkin voimassa olevalla hinnalla. Tilaukset toimitetaan force majeure -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset yms.). Sähköisten suoramarkkinointija asiakasviestien lähettämisen voi kieltää toimimalla viesteissä olevien ohjeiden mukaisesti tai ottamalla yhteyttä asiakaspalveluun. Asiavirheestä ilmoittaminen: lähetä oikaisupyyntö sähköpostilla toimitus@mt.fi PELIT & SARJAKUVAT Maaseudun Tulevaisuus 27 perjantaina 20. joulukuuta 2024 PÖYRÖÖT KALKKARO VIIVI JA WAGNER VÄINÖ FINGERPORI MUSTA HEVONEN KAMALA LUONTO VENETSIJÄRVI JULKAISIJA Viestimedia Oy Puhelin: 020 413 2155 Postiosoite: PL 440, 00101 Helsinki Käyntiosoite: Simonkatu 6, Helsinki viestimedia.fi ISSN 1458-8021 Tarjottu tai tilattu aineisto hyväksytään julkaistavaksi sillä ehdolla, että julkaisija saa korvauksetta käyttää sitä uudelleen toteutustai jakelutavasta riippumatta sekä luovuttaa oikeutensa edelleen ja muokata aineistoa hyvän tavan mukaisesti. joulukuuta 2024 RISTIKKO Edellisen ristikon ratkaisu. Tähän lehteen käytetty puu on peräisin kestävästi hoidetuista metsistä, valvotuista kohteista tai on kierrätettyä. viestimedia.fi/hinnasto Osoitelähde: Viestimedia Oy:n asiakasrekisteri Viestimedia Oy voi käyttää tilauksen yhteydessä saamiaan yhteystietoja samankaltaisten tuotteidensa sähköiseen suoramarkkinointiin sekä asiakasviestintään. Maaseudun Tulevaisuuden kestotilaus sisältää painetun lehden lisäksi käyttöoikeuden kaikkiin MT.FI-sivuston sisältöihin ja palveluihin, Maaseudun Tulevaisuuden ja sen liitteiden (Kantri, MT Metsä ja Suomalainen Maaseutu) näköislehtiin sekä näköislehtien mobiilisovellukseen. viestimedia.fi/tilausehdot MT.FI/tilaa Kestotilaus jatkuu automaattisesti, ellei tilausta peruta. ASIAKASPALVELU Puhelin: 020 413 2277 (arkisin klo 8–21) Sähköposti: asiakaspalvelu@viestimedia.fi viestimedia.fi/asiakaspalvelu Asiakaspalvelu auttaa tilauksiin, laskutukseen ja digituotteiden käyttöön liittyvissä kysymyksissä. PALVELUNUMEROT Puhelun hinta on normaali matkapuhelinmaksu (mpm) tai paikallisverkkomaksu (pvm). Maaseudun Tulevaisuus 27 perjantaina 20
Tarkista säätiedot osoitteesta MT.FI/saa Onko huomenna poutaa. Niitä ei saa työntää kaupungin alueelle ja toisaalta kaupunki ei saa työntää kaikkia lumia kiinteistön puolelle. Erityisesti ikääntyneille pientaloasukkaille liittymään auratun lumen lapioiminen voi olla ylitsepääsemätön urakka. klo 13.57 Tänään Huomenna Luonnon lumen syvyys (cm) 19.12.2024 klo 08 Talven tilanne 20.12.2024 Keskimääräinen roudansyvyys* ( cm ) * Lähde Suomen ympäristökeskus MT SÄÄ MAATALOUSRENKAAT AMMATTILAISILLE 050 359 5467 / Ilkka www.sktrengas.fi Kiitämme asiakkaitamme hyvästä yhteistyöstä ja toivotamme Rauhallista Joulua sekä Onnellista Uutta Vuotta 2025! Tänä jouluna olemme tehneet lahjoituksen Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräykselle, joka tukee suomalaista syöpätutkimusta, syöpään sairastuneita ja heidän läheisiään. vuonna 1986 -41,9°C Muonio Lämpimintä 20.12. Sade-ennuste (mm) 20.12.–22.12. Tontinomistaja tai tontin vuokralainen vastaa tontille johtavan kulkutien kunnossapidosta ja tonttiliittymän kohdalle auratun lumen ja jään poistamisesta sekä ojarummun avoinna pitämisestä. Kenen vastuulla on yksityiselle tontille työnnetyn aurausvallin poistaminen. Esimerkiksi Helsingissä kaupunki hoitaa jalkakäytäviä muutamilla kantakaupungin ulkopuolisilla alueilla. Ylin lämpötila on maan itäja eteläosassa -2...+3, lännessä ja pohjoisessa -5...-15 astetta. Nettisivullaan Omakotiliitto kannustaa ikäihmisiä kysymään apua lumitöihin hyvinvointialueiden vanhuspalveluista, jotta kotona asuminen olisi mahdollista. Portin lumivallin lapioi kiinteistön omistaja Vaasa lupaa pitää tonttiliittymät auki ja Jyväskylässä kaupunki kolaa yli 75-vuotiaiden omakotiasukkaiden liittymät. Kaupunkialueella kaupunki voi päätöksellään ottaa kunnossapidon hoidettavaksi esimerkiksi jalkakäytävillä. Jyväskylässä kaupunki auraa omakotitalokiinteistöjen tonttiliittymät, joiden asukkaat ovat yli 75-vuotiaita. Maan eteläja keskiosassa sateet paikallisia, olomuoto vaihtelee. klo 12 Sadesumma 30 vrk ( mm ) Poikkeama keskimääräisestä Sääsymbolit Havaintoasema Roudansyvyys poikkeama* ( cm ) Lumikuorman poikkeama* ( kg/m ) 2 Jomala -6 Hki-Vantaa -1 Turku -6 Jokioinen -0 Utti -3 Niinisalo -2 Jyväskylä -1 Kauhava +2 Joensuu +2 Ylivieska +1 Kuhmo +3 Pudasjärvi +6 Pello +12 Salla +12 Ivalo -9 -12 -8 -11 10 31 30 23 12 -21 -6 -30 -31 -34 -13 31 * Lähde: Suomen ympäristökeskus Ennuste luotu: 19.12. Lain (Laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossaja puhtaanapidosta) mukaan asia on yksiselitteinen. SAMI SUOJANEN Kaupunki voi päätöksellään ottaa kunnossapidon hoidettavaksi esimerkiksi jalkakäytävillä. Valtakunnallisesti käytäntö on kirjavaa. vuonna 2015 +11,3°C Kokemäki Sateisinta toissa päivänä 13,8 mm Utö 5 vrk:n sääennuste 20.12.–25.12. Silloin myös vastuu hoidosta on kaupungilla. Tämä on kaupungin tapa helpottaa ikäihmisten kotona asumista talvikautena. Vaasan kaupunki lupaa pitää tonttiliittymät auki, mutta Ylen jutun mukaan siihen ei viime viikonloppuna pystytty kovan lumentulon, kalustevaurioiden ja sairastumisten takia. ”Varsinkin kun töitä tehdään eri aikaan, niin kiinteistöliittymiin voi tulla valli”, Haltia sanoo. Jos kiinteistössä asuu yksikin alle 75-vuotias, kiinteistö ei kuulu aurauksen piiriin. Aura-autot ja erilaiset kunnossapitokoneet ovat taas liikkeellä. Ennuste päivisin klo 14. JOULUKUUTA 2024 NRO 146 20 15 10 5 2 1 100 80 60 40 20 10 1 +3 -3 yli 100 60-100 40-60 20-40 10-20 1-10 alle 1 yli 140 120-140 80-120 60-80 40-60 20-40 alle 20 Lähiajan sää Matalapaine sataa PohjoisSuomessa lunta. Kotiin tai kodista kulkeminen voi olla vaikeaa korkean ja tiukan lumipenkan läpi. Lähtökohtaisesti kiinteistöllä muodostuva lumi, jää ja vesi pitää hoitaa kiinteistöllä. Työ tehdään maksua vastaan. Etelässäkin pakastuu illalla.Tuuli on heikkoa tai kohtalaista Aurinko nousee Helsingissä kello 9:24 ja laskee kello 15:12 Oulussa kello 10:29 ja laskee kello 14:03 Utsjoella kello ja laskee kello +2 -7 +2 -6 +2 -9 +2 -7 -7 -10 +1 -11 -9 -11 -5 -10 -8 -16 -10 -15 -9 -12 -1 -11 +4 -6 +0 -11 -5 -19 10 10 10 -3 -9 -1 -8 -5 -13 -7 -13 -4 -10 -8 -13 -6 -13 -7 -11 -8 -9 -6 -10 -6 -13 -7 -12 -2 -8 -7 -11 -4 -5 10 4 12 Äärihavainnot Lämpimintä eilen klo 12 +6,1°C Hanko Kylmintä 20.12. Niitä ei saa työntää kaupungin alueelle ja toisaalta kaupunki ei saa työntää kaikkia lumia kiinteistön puolelle. JUSSI KNAAPI. Tilanne käy aina vaan hankalammaksi, jos aurattu suojalumi jäätyy. PERJANTAINA 20. Teitä ja katuja puhdistaessaan ne jättävät jälkeensä lumikinoksia ja reunavalleja pihaliittymiin. Tuuli pöllyttää lunta ja näkyvyys laskee ajoittain huonoksi. ensi yö Helsinki -4 Turku -2 Jomala -1 Pori -3 Kankaanpää -6 Tampere -6 Jokioinen -5 Lahti -6 Kouvola -6 Lappeenranta -6 Mikkeli -8 Ilomantsi -7 Joensuu -8 Kuopio -10 Lapinlahti -11 Viitasaari -10 Jyväskylä -10 Seinäjoki -12 Kauhajoki -10 Kokkola -9 Ylivieska -9 Kajaani -10 Oulunsalo -10 Pudasjärvi -12 Suomussalmi -11 Kuusamo -12 Rovaniemi -11 Pello -10 Salla -12 Sodankylä -11 Kilpisjärvi -8 Utsjoki -5 la +2 +2 +2 -1 -2 -2 -1 -2 -2 -2 -3 -7 -7 -7 -8 -8 -5 -9 -8 -5 -5 -7 -5 -10 -9 -12 -9 -7 -12 -8 -8 -4 su +4 +4 +4 +2 +2 +2 +2 +2 +2 +2 +2 -3 -1 -2 -5 -2 +1 +1 +2 -3 -6 -8 -9 -12 -13 -8 -9 -9 -8 -7 -11 -6 ma +3 +2 +2 +1 +1 +1 +1 +1 +1 ?0 -1 ?0 ?0 -1 ?0 -1 -3 -2 -6 -7 -10 -8 -10 -9 -8 ti +3 +1 +2 ?0 -1 ?0 ?0 ?0 -1 -1 -2 -1 -1 -1 -1 -1 -2 -2 -2 -3 -2 -2 -3 -2 -5 -7 -9 -6 -8 -9 -7 ke +3 +3 +4 +2 +1 +1 +2 +1 +1 +1 +1 ?0 +1 +1 +1 +1 +1 +2 +1 ?0 +1 ?0 -1 -2 ?0 -1 -1 -1 -3 -3 Sadeluokituksessa on kaksi intensiteettiluokkaa. Auran kääntäminen ei ole iso työ, mutta sitä ei välttämättä ole ohjeistettu tai kilpailutettu, jos työn hoitaa aliurakoitsija. Ensi syksynä palvelusta ja määrärahasta pitää päättää uudestaan. Jyväskylän kaupungin viestintäjohtaja Emmi Palokangas sanoo, että kaupunginhallituksen lisämääräraha koskee tätä talvea. Lakiasiantuntija Tapio Haltia Kiinteistöliitosta sanoo, että lähtökohtaisesti kiinteistöllä muodostuva lumi, jää ja vesi pitää hoitaa kiinteistöllä. Liittymiensä tukkeutumista tuskailevat asukkaat ihmettelevät, eikö koneen auraa voisi kääntää niin, että lumi ei pakkaudu liittymään