Piirakka oli leipomon ensimmäinen
tuote 22 vuotta sitten.
Nurmeksen leipomot
luottavat perinteisiin
Norjalainen lannoitejätti Yara teki tukevan tuloksen toisella vuosineljänneksellä.
Nettotulos koheni halvan kaasun ansiosta yli kymmenen prosenttia. Vehnän lisäys on pois
rehuviljoilta.
Sateinen ja kylmä kesäkuu kiusasi ohraa, niinpä kellastuneita
TAPPAA
PUUTIAISET
KOIRISTA JA
KISSOISTA
Koloradonkuoriaisten
tarkkailuun. Nyt on tärkeää
Vehnästä odotetaan
historian suurinta satoa
Syys- ja kevätvehnistä odotetaan
historiallisen suurta satoa. Takasivu
Vaikka märkyys verottaa rehuviljaa, sitä riittää myös vientiin
taina ensimmäisen satoennusteen,
joka perustuu kevään tukihaun
pinta-aloihin ja Pro Agrian asiantuntijoiden kasvustoarvioihin.
Viljasato on jäämässä hieman alle neljän miljardin kilon ja liki sata
miljoonaa kiloa viimevuotisesta,
vaikka vilja-ala kasvoi yli 10?000
hehtaaria. Ajoa voi tul-
la yli tuhat kilometriä viikonlopun
aikana.
Eläinlääkäri Aino Wainion mukaan ajon lisääntyminen vaikeuttaa jaksamista.
Torvalds
sovittelee
biopoltto
ainekiistoja
Raskas
liikenne
teho
tarkkailussa
Takasivu
Sivu 3
Takasivu. ?
Nettotulos
2/2013
Nettotulos
2/2014
Lähde: Yara
Tulostaan
parantanut
Yara investoi
Suomeen
Etualalla Kirsti Timonen ja taaempana Tiia Makkonen pakkaamassa
karjalanpiirakoita Pielispakarissa. Kaasua käytetään typen
tuotannossa.
Perjantain tiedotustilaisuudessa Yara kertoi, että se investoi Uudenkaupungin NPK-tuotantoon
50 miljoonaa euroa.
Leipomoala elää murrosta. ?
255 milj. Sivu 9
Pohjois-Savon päivystävien eläinlääkärien määrä väheni tänä
vuonna aiemman kolmen sijasta
kahteen.
Suuremmat päivystysalueet pidensivät ajomatkoja. Miljardin vehnäkilon raja saattaa ylittyä
nyt ensimmäisen kerran.
Maa- ja metsätalousministeriön
tietopalvelukeskus julkaisi perjan-
fiproniili
Sivu 9
ohrapeltoja on ympäri maata. Kaurat voivat tyydyttävästi, mutta ala
jäi pieneksi, kun tilalle kylvettiin
vehnää.
Rehuviljaa arvoidaan kertyvän
laariin liki 300 miljoonaa kiloa
viimevuotista vähemmän, mutta
viljaa riittää silti vientiin.
Rukiin 67 miljoonan kilon sato
kattaa toteutuessaan vain kaksi
kolmasosaa kotimaan tarpeesta.
Sivu 7
MTK vaatii
soidensuojelusta
täyden korvauksen
MTK:n lakimiehen Tommi Siivosen mukaan soidensuojelun täydennykseen on varattava tarpeeksi
rahaa, jotta menetetyt hakkuu- ja
turvetuotantomahdollisuudet
korvataan täysimääräisesti käyvän
hinnan mukaan.
Ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) sanoo, että soita suojellaan tarvittaessa pakolla.
Sivu 8 ja takasivu
PEKKA FALI
>>
Jos rahat eivät
riitä korvaamaan
alueita täysmääräisesti
maanomistajille,
suojeluaikeita
ei saa toteuttaa.«
TOMMI SIIVONEN
VILLE KOKKOLA
274 milj. Sivu 8
PÄÄKIRJOITUS Myös omistamisella on väliä
YLIÖ Puu palasi energialähteiden ykköseksi
KOLUMNI Moni kärsii kilpirauhasvaivoista tietämättään
www.maaseuduntulevaisuus.fi Miten säilöt marjat?
289 milj. PERUSTETTU 1916 . HEINÄKUUTA 2014 |
74
www.maaseuduntulevaisuus.fi | NRO 83 . MAANANTAINA 21. Takasivu
Suomen-pojat palasivat.
Turso-alus kuljetti
virolaisveteraaneja.
Valmisteyhteenveto:
www.biofarm.fi
tarkkailla perunakasvustoja,
sillä kuoriaisia on havaittu. Kauppojen paistopisteisiin vyöryy raakapakasteita ulkomailta.
Nurmeksessa kaksi isoa leipomoa menestyy keskittymällä itä
suomalaisiin perinnetuotteisiin
ja etenkin ruisleipään.
Pielispakarin toimitusjohtaja
Erkki Timonen toivoo kulutta-
Sivu 3
jilta vastuuntuntoa, jotta he osto
päätöstä tehdessään muistaisivat
kotimaisen työllisyyden.
?Hintakilpailu on lähes mahdotonta eurooppalaisten miljoonalinjastojen kanssa?, sanoo Porokylän leipomon toimitusjohtaja
Timo Väänänen.
Sivu 5
PENTTI VÄNSKÄ
Leivonmäen juustolan cheddar
valmistuu lähitilan maidosta.
Leivonmäeltä
tulee aitoa
cheddaria
Eläinlääkäri Aino Wainio auttoi viime torstaina asiakasta
maaninkalaisella maitotilalla. IRTONUMERO 1,50 e
Suomessa käytettiin viime
vuonna lähes 74 miljoonaa
kuutiometriä raakapuuta. ?
Liikevoitto
huhti-kesä
2013
Liikevoitto
huhti-kesä
2014
Fortum pärjäsi.
Tulos heikkeni,
mutta on silti
hyvä. ?
243 milj. Wainio kertoo, että päivystäjien
vähentäminen on lisännyt eläinlääkärien yhteistyötä.
Leivonmäellä Keski-Suomessa
toimiva Jukolan Juusto Oy on valmistanut aitoa cheddarjuustoa jo
jonkin aikaa.
Juustola jalostaa noin viidenneksen Jukolan Maitotila Oy:n
maidosta.
Eläinlääkärien
päivystys uudistui
Sivu 5
LIIKENNE
Tutkija
esittää
promillerajaa
pyöräilijöille
Pyöräilijöille olisi asetettava promilleraja samaan tapaan kuin autoilijoille, sanoo liikenneturvallisuustutkija Noora Airaksinen.
Sivu 6
Suomi-neito Mari Juntusen kipparoima Suomi-neidot osallistui viikonsuolla vaihteessa suopotkupallon MM-kisoihin Hyrynsalmella
Olo on yhä vetämä
tön ja turvotus jatkuu. Sana on latinaa ja
tarkoittaa polttopuuta.
Ligniini pyörittää sellu
teollisuuden omia voimaloita,
ja uudenaikaisissa laitoksissa
energiaa riittää myytäväksikin.
Puuvoiman vahvuus kasvaa
edelleen, kun sahateollisuus
kasvaa ja sellutehtaat käyvät
täysillä.
Varma puuvoiman lisääjä on
nouseva biotalous, tuottipa
se metsistämme jotain uutta
arvotuotetta tai jo tunnettua
biohiiltä, bionestettä tai bio
kaasua.
It-osaaminen
soten käyttöön
kerjätäkseni sääliä, sillä paljon vakavampiakin
sairauksia on olemassa.
Haluan nostaa asian esiin, koska moni
kärsii kilpirauhasesta tietämättään. Yliopistossa jopa tiedekunnan
dekaani tuli tivaamaan: ?Oletkos sinä se tyttö,
joka nukkuu aina??
Ei auttanut kahvi eivätkä kymmenen tunnin
yöunet. Tunnetaan huo
nosti, kuinka paljon ne sieltä edelleen vuotavat
vesistöihin.
Kaikesta metsäteollisuuden
ostamasta puusta tulee kuorta,
sahauksesta purua ja hukka
puusta riman palasia. Sumun ja uupu
muksen keskellä elävälle se saattaa olla
kertakaikkiaan liikaa vaadittu. PERA-projekti
lopetettiin niin nopeasti, että
siitä ehti valmistua vain väli
raportti (1985).
Puuenergian
uusi tuleminen
Puuvoiman uusi aalto alkoi
1990. Lääkitys
vajaatoimintaan on noin viidellä prosentilla
suomalaisista. Viime torstaina Microsoft ilmoitti
ole merkittävää isoa omistajaa.
vähentävänsä maailmanlaajuisesti 18?000
Muun muassa pääministeri Alexander Stubb
työpaikkaa. Siitä huolimatta, että moni suomalainen
niistä kärsii.
Marssin topakkana takaisin lääkärin vastaan
otolle ja vaadin verikokeet. Pörssiyhtiöt ovat kuitenkin
Microsoftin ilmoitusta työpaikkojen vähen
ensisijaisesti vastuussa omistajilleen.
tämisestä ei voi pitää suurena yllätyksenä. Vika voi
olla kilpirauhasessa.
Viimeinen asia, minkä vajaatoiminnan
kanssa painiva tarvitsee, on näsäviisas
kehotus ryhdistäytyä, lenkkeillä ja syödä
vähemmän kuin kuluttaa. Toivotan jaksamista
kaikille rauhasvammaisille ja heidän haukotte
luunsa kyllästyneille.
Aamulehti näkee sotessa
mahdollisuuksia irtisanotuille
it-osaajille.
?On jotain, mitä yksikään kasvoton kansainvälinen suuryritys
ei voi meiltä riistää: osaamista
ja periksiantamatonta asennetta. Ydin
voimankin väitetty kotimai
suus oli samaa luokkaa kuin
banaanin. Tulee vain oheis
tuotteena energiaa. Kauppaa pidettiin
ostajia. Elämä oli yhtä kortisonivoidetta,
pumpulihanskaa ja kylmä?kuuma-kylpyjä,
joilla sai kutinan rauhoittumaan.
Turvotus, väsymys, ihottumat ja allergiat
ovat jatkuneet aikuisikään asti. Kämmenet
halkeilivat vereslihalle ja niihin muodostui
mätäpaiseita. Tenttiin lukeminen oli yhtä tuskaa.
Samalla paino alkoi nousta. Omistami
Microsoft ilmoitti, että
Eduskunnan enemmistö on valmis sen merkitys kuitenkin ko
Suomesta tulee uusi keskus luopumaan Altiasta kokonaan.
rostuu vaikeuksien ilmaan
yhtiön innovaatiotyölle, jota
nuttua. Pää
osan saamme metsäteollisuu
desta: puujätteestä ja musta
lipeästä, molemmista saman
verran.
RAHIKAINEN
??
Sukupuolella
on väliä
Helsingin Sanomien mielestä
Jyrki Kataisen (kok.) mahdol
lisuudet päästä EU:n huippu
virkaan olisivat paremmat, jos
hän olisi nainen.
?Poliittisten voimasuhteiden
lisäksi nimityksissä on otettava
huomioon maantieteellinen ja
sukupuolten välinen tasapaino.
Euroopan parlamentti vaatii aivan aiheellisesti, että vähintään
kymmenen 28 komissaarista on
naisia.
Suomi ei ole vielä kertaakaan
lähettänyt naista Brysseliin, toisin kuin samaan aikaan unioniin
liittynyt Ruotsi, jonka kaikki
tähänastiset komissaarit ovat
olleet naisia.
Eurooppa-neuvoston puheenjohtajaksi puolestaan kelpaa
päättäjien mielestä ainoastaan
henkilö, jolla on kokemusta
neuvostosta. Lisäksi sairastaminen
on yleistynyt kenties paremman diagnosoinnin
ja elintapojen muutoksen vuoksi. Vielä 1960
saimme siitä puolet kaikesta
energiastamme. Metlan johtava energia
koivun tiedemies tohtori Ari
Ferm kutsui joukon tutkijoita
pohtimaan, mihin puun lupaa
vasti alkanut energiakäyttö
urvahti 1980-luvulla, ja mitkä
olivat bioenergian uuden
vuosikymmenen tutkimus
haasteet.
Fermin aivoriihestä poiki
nykyinen puuvoima. Öljyvoima on
pudonnut 20 prosenttiin.
Ydinvoiman osuus on 17
prosenttia.
Kivihiili (9), maakaasu (8)
ja turve (8 prosenttia) ovat
keskisarjan energialähteitä.
Tuulivoima on höyhensarjaa.
Saamme siitä noin puoli pro
senttia koko energiastamme.
Puuvoima pääosaksi
metsäteollisuudesta
Puuvoima on käsitteenä laa
jempi kuin tavallinen metsä
energia.
Tuttua haketta, pellettiä
tai klapia puuvoimasta on
yhteensä vain viidennes. Saamme
siitä energialähteistä eniten,
25 prosenttia. Esimerkiksi eduskunnan
suuren matkapuhelintehtaan Unkarista.
päätös Altian myyntivaltuuksista sisältää
Puhelinten valmistus siirtyy komponenttien
merkittävän riskin.
valmistuksen perässä Aasiaan.
Vaikka eduskunta asetti Altian myynnille
Nokian matkapuhelimet olivat pitkään
ehtoja, osoittaa Microsoftin esimerkki, kuinka
suomalaisen osaamisen kirkkaimpia tähtiä.
lupaukset voivat muuttua kolmessa kuukaudes
Loiston hiipuminen ja toiminnan siirtyminen
sa. Ennen kaikkea on turvattava kasvuyritysten rahoitus
ja purettava pk-yrityksiä
rassaavia tiukkoja normeja.?. 2
Maanantaina 21. Sain
itsekin tietää, että äitini puolen suvussa on
lihottu ja väsytty jo monessa polvessa.
Kilpirauhasen vajaatoiminta tuntuu olevan
erityisesti naisten riesa. Sen
osuus kävi alimmillaan 14 pro
sentissa, mutta vuonna 1992
puuvoima kääntyi nousuun.
Varma puuvoiman
lisääjä on nouseva
biotalous.
Seuraavaksi paaluvuodeksi tuli
2012, kun puu kiri tasoihin
öljyn kanssa. En ainakaan
VELI POHJONEN
Kirjoittaja on maa- ja
metsätieteiden tohtori.
LEHTIKATSAUS
Kierto tyssää ihmiseen
S
uomessa, kuten muissakin länsimaissa,
eletään ihmiskunnan historian tuhlailun
kultakautta. Se ohitti puun
1964. Päätöksenteon olisi
tehdään Oulussa, Espoossa, Salossa ja Tampe
silloin parempi olla omissa käsissä.
reella.
Kun yritys on pörssissä, se on periaatteessa
Hienot lupaukset unohtuivat kolmessa kuu myynnissä joka päivä, ellei yrityksellä sitten
kaudessa. Saatuaan
neuvoston aloitekirjeen Viro
lainen järjesti Metsäntutki
muslaitokselle varat kymmen
vuotiseen PERA-projektiin,
Puu Energian Raaka-Aineena.
Se käynnisti muutoksen.
PERA-rahoitus käynnisti
Kannuksessa vieläkin toimivan
energiametsäkoeaseman.
Hakkeen käyttö alkoi yleistyä
etenkin hieskoivua puskevien,
ojitettujen soiden kunnissa.
Metsäteollisuus liittyi mukaan
tehostamalla oman puuener
giansa käyttöä.
1980-luvun puolivälissä
hakkeen käyttö alkoi hiipua,
kun öljyn hinta oli kääntynyt
ennakoimattomaan laskuun.
Metsäenergian tutkimus
puolestaan uupui, kun yli
johtaja Huikari jäi rintama
miesten eläkkeelle 1983.
Metlan uusi johto ei nähnyt
enää tarvetta metsäenergian
tutkimukselle. Niiden mukaan
kilpirauhashormonit olivat nippanappa ?siinä
viitearvojen rajalla?.
Täytyi odottaa pari vuotta, että arvot heittivät
häränpyllyä oikein kunnolla. Ehkäpä ikävin vajaatoiminnan
seuraus ovat lisääntyneet keskenmenot ja
lapsettomuus.
Ei sinänsä ihme, että sairautta on vaikea
todeta, kun oireiden kirjo on noin moninainen.
Moni on joutunut nielemään tähystysletkua ja
syömään ties mitä mömmöjä pieleen menneen
diagnoosin takia.
Kuinkakohan moni turvautuu mielialalääk
keisiin, vaikka masennus ja paniikki olisivat
hoidettavissa tyroksiinilla?
Sopii myös miettiä, kannattaako kanssa
ihmistä leimata läskiksi ja laiskaksi. Myö
skotlantilainen Weir Group
hemmin selvisi, ettei kauppa
Metson.
niin huono Nokian kannalta
Periaatteessa omistajalla
ollutkaan, koska Nokia sai
ei ole väliä, kun kaikki menee
raskaasti tappiollisesta osas
hyvin. Myynnin jälkeen päätösvaltaa ei enää ole.
ulkomaiseen omistukseen on surullinen tarina.
Toivottavasti suomalaiset osaavat ottaa
tapahtuneesta oppia. Metsäteol
lisuus tehosti edelleen omaa
puuenergiaansa. Ruuan mukana kuluttajille kul
keutuvat ravinteet häviävät kuitenkin ravinne
kierrosta käytännössä kokonaan.
Kotitalouksista ravinteet poistuvat vessan
pöntön kautta.
Osa ravinteista päätyy jätevesien puutteellisen
puhdistuksen sekä puhdistamojen ylijuoksu
tusten seurauksena suoraan vesistöihin. Pitkään
ne olivat puunjalostuksen riesa.
Vielä 1960-luvulla esimerkiksi
kuorta yritettiin myydä maan
parannusaineeksi, tai se jou
duttiin ajamaan kaatopaikalle.
Nykyään sahoilta ei tule
enää jätettä. Viimeisin
suunnitelma sahanpurun
hyödyntämiseen on höyry
räjäyttää sen kuidut osiinsa
ja käyttää syntyvät sokerit
autojen etanoliksi.
Vähiten tunnettua voimaa on
selluteollisuuden mustalipeä.
Sellunkeitto on sarja liuotuksia,
millä paperin raaka-aineesta,
selluloosasta uutetaan pois
puusolujen tukiaines eli lignii
ni. Ligniini on puun energia
pitoisin osa. Kemiran lannoitteet
jun muistutuksen
ovat norjalaisen Yaran omis
tytäryhtiötaloudesta.
tuksessa.
Microsoft osti huhtikuussa
Muutkin menestyneet
Nokian matkapuhelinliike
suomalaiset yritykset
toiminnan 5,44 miljardilla
kiinnostavat ulkomaalaisia
eurolla. Kuin kurottaisi
kuuta taivaalta.
Hyvä, jos jaksaa lääkäriin raahautua
vaatimaan itselleen hoitoa. On hullua, että se
nykyvessoissa sekoitetaan maailman parhaa
seen juomaveteen ja kuljetetaan sitten putkea
pitkin puhdistettavaksi.
Jätevesistä ja niitä koskevista säädöksistä
on viime vuodet kiistelty Suomessa ankarasti.
Lopputuloksena voi kuitenkin olla paluu hie
man modernisoitujen huussien aikakauteen.
KOLUMNI: KATJA LAMMINEN
Kun rauhanen vetää kanveesiin
Se alkoi jo lukiossa. Se on tehty sian kilpirauhasesta ja
sisältää kaikki ne hormonit ja aineet, joita oma,
väsynyt kilpirauhaseni ei jaksa tuottaa.
Miksikö sitten läväytän potilaskertomukseni
kaiken kansan pällisteltäväksi. Nykyisen
nattava, heikosti tuottavia yksiköitä ei pitkään
hallituksen linja näyttää olevan, että valtion
katsella.
roolia pitää vähentää. Näin
Suomalaisen omistajuuden yhteydessä on
toimivat suuret ylikansalliset yritykset. Osaamisen lisäksi myös
Osaamisen lisäksi
omistamisella on väliä.
myös omistamisella
Monet merkittävät suomalaiset yritykset
on väliä.
ovat siirtyneet ulkomaiseen omistukseen.
Kotimainen puu oli tärkeintä
voimaamme sodan jälkeisellä
kasvukaudella. TUIKKA KESKISUOMALAISESSA
Toimituspäälliköt
Jussi Martikainen
Tiina Taipale
Maa- ja metsätaloustuottajajärjestön äänenkannattaja . Kovin isku kohdistuu Ouluun, josta
ovat peräänkuuluttaneet Microsoftin yhteis
lopetetaan kokonaan tuotekehitysyksikkö.
kuntavastuuta. Vaikka
puhuttu paljon siitä, mitä yritystoimintaa
yritys olisi kokonaisuudessaan erittäin kan
valtion pitää tai kannattaa omistaa. Niiden pelätään pilaavan
puhtaan viljelymaan ja samalla laadukkaan
ruuantuotannon maineen.
On ilmeistä, että ihmisen jätösten käsitte
lyssä tarvitaan tekninen vallankumous. Sitten vasta irtosi
resepti tyroksiinivalmisteeseen, jolla arvot
pitäisi saada kuntoon.
Nyt on syöty tyroksiinia marraskuusta saakka
ja tasaisesti lisätty määrää. Vasta paniikki
kohtaukset pakottivat hakeutumaan lääkäriin.
Tuloksena kehotus aloittaa mielialalääkitys.
Onneksi nykyään on netti apuna. Tuote kypsytettiin
Suomessa, mutta raaka-aine
ostettiin ulkomailta.
Virolainen
ajatteli toisin
Parivaljakko Johannes Viro
lainen ja Olavi Huikari ajat
telivat energiapelistä toisin.
Pelissä tulee olla kotimainen
Nykyään sahoilta
ei tule enää
jätettä.
vastaan tuontitavara, uusiutu
vat vastaan uusiutumattomat
luonnonvarat, puuvoima
vastaan muut voimat.
Ajattelu sai lisäpontta öljyn
maailmanhintaa nopeasti
nostaneesta, vuoden 1973
Israelin ja arabien välisestä
Jom kippur -sodasta.
Ministeri Virolainen nimitti
1976 professori Huikarin
jäseneksi Energiapolitiikan
neuvostoon, vastapainoksi
ydinvoiman yksipuoliselle
koulukunnalle.
Huikari ajoi neuvostossa
läpi puun energiakäytön
tutkimusaloitteen. Aivoriihestä
sai alkunsa myös vuonna 1991
perustettu Suomen Bioenergia
yhdistys.
Puuenergian pitkään jat
kunut väheneminen pysähtyi
juuri samoihin aikoihin. Keväällä uutisoitiin,
ensin Nokian kannalta huo
että brittiläinen Rolls-Royce
nona, koska siinä myytiin
haluaisi ostaa Wärtsilän ja
koko yrityksen sydän. Yhtäkkiä silmät eivät
pysyneet oppitunnilla auki ja otsa kopsahteli
pulpettiin. Listasin
oireita Googleen ja totuus alkoi hahmottua.
Kilpirauhasvaivat ovat niin yleisiä, että niistä
kärsiville on oma foorumi, jossa keskustelu käy
vilkkaasti. Talteen
saadut ravinteet kompostoidaan ja käytetään
yleensä taajamien viherrakentamiseen.
Kallisarvoiset ravinteet haudataan tien
penkkoihin ja istutusten alle. Syytä ei
tarkasti tiedetä.
Oireiden moninaiseen ja salakavalaan kirjoon
kuuluu lihomista, ihon kuivumista, hiusten
lähtöä, masennusta, muisti- ja keskittymis
vaikeuksia, alhaista ruumiinlämpöä, palelua,
hikoilukohtauksia, väsymystä, saamattomuutta
ja lihasjäykkyyttä.
Kilpirauhasen toimimattomuus myös hidas
taa pulssia, heikentää näköä ja kuuloa, hidastaa
suolen toimintaa, madaltaa ääntä ja horjuttaa
tasapainoaistia. Tasot olivat silloin 39
prosenttia.
Korkeimmilleen, 61 pro
senttiin öljyenergia nousi
1973. Noihin aikoihin suoma
lainen energiapeli oli varsin
yksioikoinen. Se
voi tarkoittaa nykyisten jätevesijärjestelmien
hylkäämistä ja korvaamista ravinteet talteen
ottavilla ja erittelevillä käymälöillä.
Pelkästään ihmisvirtsa on melkoinen
ravinnetiiviste (MT 10.7.). Ruotsin puolella on arvioitu,
että jopa joka kymmenes kansalainen oireilee
kilpirauhasen takia.
Vaiva on myös ilmeisen perinnöllinen. heinäkuuta 2014
Päätoimittaja
Lauri Kontro
Kun kaikki on suhteetonta ja abstraktia, aivojen sakkaus voi olla
järkevä reaktio hulluun todellisuuteen. Halpa tuonti
öljy oli kuitenkin jo tulossa
talouteemme. Perustettu 1916
Raju muistutus
Puu palasi energiamme ykköseksi
tytäryhtiötaloudesta
VIERASYLIÖ
Y
hdysvaltalainen
Esimerkiksi Sonerassa,
ohjelmistojätti
Nordeassa ja Rautaruukissa
Microsoft antoi
päätösvaltaa käyttävät ruot
suomalaisille ra
salaiset. Vallitseva kertakäyttökult
tuuri rikkoo sekä talouden että luonnon lakeja.
Tuhlailua harjoitetaan velaksi.
Tulevaisuuden ruokahuollon kannalta vakava
ongelma on, että suuri osa ruuantuotannon
vaatimista ravinteista katoaa kierrosta.
Osa hävikistä liittyy luonnollisesti jo viljely
vaiheeseen. TIMO J. Molemmista
saatiin 24 prosenttia.
Tilastokeskuksen 2014
ennakkotiedon (vuoden
ensimmäinen neljännes)
mukaan puu on nyt selvästi
vahvinta voimaamme. Se tarjosi tule
vaisuudelle vain fossiilivoimaa
(öljyn lisäksi kivihiiltä ja maa
kaasua) ja sen vaihtoehdoksi
ydinvoimaa.
Vanhanaikaisena pidetystä
puusta haluttiin tyystin eroon.
Olivatko fossiili- ja ydin
voima kestäviä vaihtoehtoja?
Niillä molemmilla oli rasittee
na yli sukupolven ulottuvat
ympäristöongelmat, fossiili
voimilla ilmakehää tukahdut
tava hiilidioksidi, ydinvoimalla
ikuiset jätteet.
Sekä fossiili- että ydinvoima
olivat kansantaloutta velkaan
nuttavaa tuontitavaraa. Tämä kansallinen pääoma
on nyt vain viisaasti ja määrätietoisesti kanavoitava.?
?Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus edellyttää
uusien ja sote-alueiden eri toimijoiden kanssa yhteensopivien
tietojärjestelmien rakentamista.
Se on vaativa ja satoja miljoonia
euroja nielevä harjoitus, joka
on syytä pitää kansallisissa
käsissä.?
?Erilaisia apupaketteja ja
muutosturvaa tarvitaan, mutta
hallituksen ydintehtävä on
parantaa yritystoiminnan edellytyksiä. Pääministeri Stubbin
Microsoftin päätös irtisanoa noin puolet
mielestä ei pidä luoda illuusioita, että julkinen
Nokian matkapuhelinten mukana tulleista
valta voi luoda työpaikkoja Suomeen (Yle 17.7.).
työntekijöistä antaa vakavan viestin paitsi
Osa julkisen vallan yhteiskuntavastuuta
Suomen, myös koko Euroopan kilpailukyvystä.
kuitenkin on, ettei omilla päätöksillä vähennetä
Microsoft lakkauttaa Euroopan viimeisen
tuottavia työpaikkoja. Ihmettelin, miten muut
voivat syödä kotiruokaa lihomatta.
Alkoi hillitön käsien kutina. Suomesta väkeä vähennetään 1?100 (kok.) ja valtiovarainministeri Antti Rinne (sd.)
henkilöä. ja
jos hän olisi nainen.?
Ravinteiden täydellinen kierto vaatisi
ihmisen kautta kulkevien ravinteiden palautta
mista viljelykiertoon. Lisäksi ulkomainen
taan reilusti selvää rahaa.
pääoma ja investoinnit ovat
Kaupan yhteydessä
aina tervetulleita. Ihan oikeasti en mutusta
pullaa ja karkkia iltaisin.
Urheillakin yritän, mutta kun heti alkaa
heikottaa ja vetää lihakset veteläksi.
Seuraava taistelu lääkäreiden kanssa alkaa,
jos ja kun haluan vaihtaa tehottoman, synteetti
sen hormonivalmisteen sellaiseen, joka oikeasti
toimii. Vaatteet kävivät
pieniksi yksi toisensa jälkeen, vaikka ruoka
valio ei muuttunut. Käytän
nön konekehittelijät ja kokei
levat hakeyrittäjät liittyivät
tutkijoihin pian. Käytännössä tämä
tarkoittaa, että tehtävään
haetaan entistä tai nykyistä
pääministeriä.?
?Kataisen mahdollisuudet
huippupaikkaan olisivat kuitenkin huomattavasti paremmat,
jos hän ei olisi leimautunut euro
kriisin hoidossa talouskuri
politiikan päällysmieheksi . Vertaistukea tarvitaan, sillä kilpi
Moni kärsii
kilpirauhasesta
tietämättään.
katja.lamminen@
maaseuduntulevaisuus.fi
rauhasongelmia ymmärtävät lääkärit ovat har
vassa. Nyt ravinnekierto tyssää
ihmiseen.
Nykymenetelmin käsitellyssä yhdyskunta
lietteessä vierastetaan erityisesti raskasmetallija lääkeainejäämiä
päivän jälkeen kysyntä alkaa
lisääntyä.
Millaiset ovat odotukset
rapukaudelle tänä vuonna?
Odotukset ovat aina suuret,
mutta vasta ensimmäisen viikon jälkeen nähdään, mihin
kausi kallistuu.
Pyhäjärvellä veikkaan saalismääräksi noin puoli miljoonaa
rapua.
Parhaina vuosina, kuten
vuonna 2008, Pyhäjärvestä on
pyydetty miljoona rapua.
MIINA RAUTIAINEN
POLITIIKASTA
LYHYESTI
Ihalainen pelkää
verokikkailua
Eläinlääkäri Aino Wainio päivystyskäynnillä Tervasmäen maitotilalla Maaningalla. Hänen
kohdalleen ei ole osunut liian
kiireistä päivystystä.
?Juhannus oli raju. Siihen mahtuvat kaikki
kokoluokat.
Meillä myydään täplärapua.
Rapuja tulee 30 pyytäjältä Säkylän Pyhäjärveltä, Päijänteeltä ja Hämeen alueelta.
Onko kiinnostus rapuja
kohtaan lisääntynyt?
Kiinnostus ja vähittäismyynti on vuosi vuodelta lisääntynyt.
Rapuja käytetään enemmän.
Rapukulttuuri on Suomessa
mennyt eteenpäin, koska täplärapu on jokirapua edullisempi.
Ennen se oli herrojen herkkua.
Olen syönyt molempia, eikä
niissä eroa ole.
Milloin rapuja myydään
eniten?
Kauden ensimmäinen viikko
on kuuma viikko. Isäntä Jussi Väänänen avustaa.
Pidentyneet ajomatkat näkyvät Wainion mukaan eläinlääkärien jaksamisessa.
>>
Päivystävien eläinlääkärien
yhteistyö on lisääntynyt.
Pyrimme siihen, että se,
joka on lähimpänä, menee.«
PÄIVYSTYSALUEET
Kolmen sijasta enää kaksi
AINO WAINIO
tapauksia tulee yhtä aikaa ja
alue on iso?, hän sanoo.
Syksy ja huonot ajokelit lisäävät Riekkisen mukaan huolta.
Päivystyspiirien vähentämi-
Kansainvälinen yhteisö syyttää
Venäjää Ukrainan lentoturmasta
sen taustalla ovat myös säästöt.
?Entiseen ei varmasti ole paluuta. Lisäksi
koneessa oli Saksan, Belgian,
Filippiinien, Kanadan, UudenSeelannin ja USA:n kansalaisia.
KATJA LAMMINEN
Ehdotus työntekijän mahdollisuudesta saada irti
sanomisrahat oman yrityksen
alkupääomaksi voisi johtaa
verokikkailuun, uskoo työ
ministeri Lauri Ihalainen
(sd.)
Keskustan puheenjohtaja
Juha Sipilä ehdotti lauantaina,
että Microsoftin tulevien irtisanomisten irtisanomisrahat
voisi maksaa myös entisten
työntekijöiden perustamille
yrityksille.
Ihalainen huomauttaa, että
esimerkiksi Nokia Solutions
and Networks perusti aikanaan rahaston, joka sijoitti
yrityksestä irtautuviin uusiin
kasvuyrityksiin.
TALOUDESTA
LYHYESTI
Tiedon
liikevoitto kasvoi
Pohjoismaiden suurin tieto
tekniikan palveluyritys Tieto
teki liikevoittoa huhti?kesäkuussa. Äänitorvena on toiminut kapinallisjohtaja
Andrei Purgin.
Ukrainan presidentti Petro
Poroshenko vaatii YK:ta luokittelemaan separatistit terroristeiksi.
Finnair kiertää
Ukrainan ilmatilan
Euroopan lentoturvallisuusvirasto kehottaa välttämään
lentämistä Itä-Ukrainan yli.
Euroopan lentoturvallisuudesta vastaava Eurocontrol kertoi
perjantaina Ukrainan hallituksen sulkeneen Itä-Ukrainan
ilmatilan.
Finnair ilmoitti kiertävänsä
Ukrainan ilmatilan toistaiseksi.
Muutos koskee 18 kohteen reittiä.
Ukrainan lentoturmassa kuoli
298 ihmistä. NPK-lannoitteiden
tukkuhinnat pysyivät ennallaan.
Pääjohtaja Jørgen Ole Haslestad Yaralta pitää yhtiön
lähiajan näkymiä valoisina.
Tiedotustilaisuudessa hän
arvioi maatilojen talouden vahvaksi, vaikka viljan hinnat ovat
laskeneet.
Kesän lannoitetoimitukset
ovat odotusten mukaisia ja halpa kaasu vahvistaa typentuotannon kannattavuutta. heinäkuuta 2014
UUTISET
Huolta tuo se, kerkiääkö eläinlääkäri auttamaan ajoissa, jos akuuttitapauksia tulee
yhtä aikaa ja alue on iso. Malaysian Airlinesin mukaan heistä 189 oli hollantilaisia, 44 malesialaisia, 27
australialaisia, 12 indonesialaisia ja yhdeksän brittejä. Nyt päivystykset hoituvat vakituisten voimin.
Lisäsi tasapuolisuutta
Päivystäjien työmäärä on Mannerin mukaan joissain paikoissa
lisääntynyt ja matkat pidentyneet entiseen verrattuna.
Ensimmäisen kokeilujakson
aikana viikonloppupäivystäjien
ajokilometrit olivat enimmillään jopa 1?200 kilometriä.
Hänen mielestään kahden
piirin malli on eläinlääkäreille
tasapuolisempi.
?Osalle eläinlääkäreistä muutos on suurempi kuin toisille.
Asiakkaille se ei niin näy.?
Tuusniemen eläinlääkäri
Mari Utriainen kertoo, että
päivystyskokeilu on hänen osaltaan mennyt hyvin.
?Enemmän tuli ajoa, mutta se
oli hallittavissa.?
Ensimmäistä kesää eläinlääkärinä Siilinjärvellä työskentelevä Tinja-Maria Vuori sanoo,
että eläinlääkärin työ on ollut
melkein helpompaa kuin, mitä
hän odotti.
?Tämä tahti on ihan inhimillistä.?
Päivystyksen ajomatkat ovat
hänen mukaansa pitkiä, mutta eivät suhteettomia. Kustannuspaineet ovat
kovat?, Riekkinen sanoo.
MIINA RAUTIAINEN
Pohjois-Savossa on enää kaksi
eläinlääkärien päivystysaluetta.
Aiemmin alueita oli kolme.
Uusi aluejako otettiin käyttöön
huhtikuussa. VARAPUHEENJOHTAJA MAARIT RIEKKINEN, SIILINJÄRVEN YMPÄRISTÖTERVEYSLAUTAKUNTA
Päivystävien eläinlääkärien
määrä väheni Pohjois-Savossa
Yara takoi tulosta
NPK-lannoitteilla
Yritys investoi 50 miljoonaa
Uuteenkaupunkiin
Lannoitemarkkinoiden jättiläinen Yara jatkaa vahvaa tulostehtailuaan.
Tämän vuoden toisen neljänneksen nettotulos kasvoi
runsaat kymmenen prosenttia
viime vuoden vastaavasta ajasta
274 miljoonaan euroon. 3
Maanantaina 21. Helsingin Sanomien
tietojen mukaan iso määrä ohjusten ohjausjärjestelmien osia
oli tulossa Vietnamista.
Tulli sanoo
tiedottaneensa
Tulli vakuutti lauantaina, että
valtioneuvostolle oli mennyt
tietoa: valtioneuvoston tilannekeskusta oli informoitu ensimmäisen kerran viime tiistaina.
?Olemme informoineet erillisellä tiedotteella valtioneuvoston tilannekeskusta, joka sitten
huolehtii oman protokollansa
mukaan asian eteenpäin välittämisestä?, Tullin valvontaosaston päällikkö Sami Rakshit
sanoi Yle Uutisille.
Valtion turvallisuusjohtaja
Timo Härkönen myönsi
Yleisradiolle, että tarkka tieto
aselastista meni tasavallan pre
sidentin kansliaan vasta, kun
uutinen lastista oli jo julkisuudessa.
Tiedotus epäonnistui myös
ilmatilaloukkauksissa
Valtionjohdon saamia puutteellisia tietoja ihmeteltiin edellisen
kerran toukokuussa, kun Venäjä
oli loukannut Suomen ilmatilaa.
Tiedotuskömmähdysten vuok
si silloiselle pääministerille
Jyrki Kataiselle (kok.) syntyi
väärä käsitys Suomen toimista
ilmatilaloukkauksen yhteydessä.
MT-STT
PENTTI VÄNSKÄ
Päivystystävät
eläinlääkärit
vähenivät
kolmesta kahteen.
Viikonloppu
päivystyksen aikana
ajoa voi tulla
yli tuhat kilometriä.
Kuinka paljon
ravut
maksavat?
Siilinjärven ja Maaningan eläinlääkärin Aino Wainion mukaan
lisääntyneet ajokilometrit näkyvät eläinlääkäreiden jaksamisessa.
?Toisaalta päivystävien eläinlääkärien välinen yhteistyö on
lisääntynyt. Lisäksi
kiinalaisen urean kilpailukyky
on heikentynyt ja Ukraina rajoittaa tuotantoaan.
Tulosnäkymät eivät vakuuttaneet markkinoita.
Yaran osakekurssi halpeni
aamun tulosjulkistuksen jälkeen kaksi prosenttia ja osake
noteerattiin alimmilleen yli
kuukauteen.
VEIKKO NIITTYMAA
Niinistö ja Tuomioja
eivät saaneet tietoa
asetakavarikosta
Valtionjohdon tiedonsaanti
nostatti viikonvaihteessa jälleen kysymyksiä.
Lauantaina paljastui, ettei
Suomen ulkopolitiikan ylimmälle johdolle ollut kerrottu
Ukrainaan matkalla olleen
aselastin takavarikoinnista
Suomessa.
Niinistö kertoi tiedotus
välineille Porissa, että hän kuuli
lastista perjantaina, kun Helsingin Sanomat oli uutisoinut
asian.
Niinistö ihmetteli, miksi ylintä valtionjohtoa ei ollut aiem
min informoitu Tullin tekemästä takavarikosta.
?Minä olen ihan saman tiedon varassa kuin tekin. En ole
saanut siitä muuta tietoa kuin
mitä perjantaina sitten tuli
ulos?, Niinistö sanoi.
Myös ulkoministeri Erkki
Tuomioja (sd.) arvosteli viran
omaisia, että he eivät kertoneet
takavarikosta ulkopoliittiselle
johdolle.
Tuomiojan mukaan viranomaisten olisi pitänyt informoida poliittista johtoa, joka
joutuu ensimmäisenä vastaamaan asiaa koskeviin kysymyksiin.
Takavarikko
kesäkuussa
Tulli takavarikoi puolustustarvikkeita Helsinki-Vantaan lentokentällä kesäkuun lopussa.
Lasti paljastui normaalissa val-
vonnassa. Elokuun
10. Kokeilu jatkuu
vuoden loppuun.
Lapinlahti, Nilsiä, Rautavaara ja
Juankoski muodostavat alueen,
jolla on kuusi eläinlääkäriä.
Toisen kuuden eläinlääkärin
ilmi, että separatistit ampuivat
koneen alas.
Yhdysvallat valmis
kovempiin pakotteisiin
Presidentti Barack Obaman
mukaan Yhdysvallat on valmis
kovempiin pakotteisiin Venäjää
vastaan, jos se ei ryhdy toimiin
Ukrainan kriisin rauhoittamiseksi.
Obaman mukaan separatistit
ovat saaneet Venäjältä ilmatorjunta-aseita.
Venäjä on toistuvasti kieltänyt toimittaneensa separatisteille raskaita aseita.
Riippumaton selvitys
koneen putoamisesta
Sekä YK:n turvallisuusneuvosto
että Venäjä vaativat kansainvälistä, riippumatonta selvitystä
Itä-Ukrainan lentoturmasta.
Hollannin pääministeri
Mark Rutte haluaa malesialaiskoneen tuhoajat oikeuden
eteen.
Saksan liittokansleri Angela
Merkel katsoo Venäjän olevan
vastuussa Ukrainan tapahtumista.
Hän vaatii Ukrainaan välitöntä tulitaukoa, jotta koneen
putoaminen saadaan tutkittua.
Pelastustyöntekijät
keräsivät turmassa
kuolleita lauantaina
koneen putoamispaikalta,
joka sijaitsee Itä-Ukrainassa
Donetskin alueella.
Ukrainan armeija ilmoitti
sunnuntaina Facebook-sivuillaan, että sen asemapaikkoja
tulitettiin Venäjän puolelta lauantain ja sunnuntain välisenä
yönä.
Kapinalliset rajoittaneet
tutkijoiden työtä
Kapinalliset ovat rajoittaneet
Etyjin tarkkailijoiden työtä
turmapaikalla. Urea
oli 9 prosenttia halvempaa kuin
viime vuoden toisella neljänneksellä, nitraatit 5 prosenttia
kalliimpia. Myyntihinta on 1?4 euroa kappaleelta. Sitten rauhoittuu ja on
viikon hiljaista.
Paras sesonki on lomien
päätyttyä, kun firmat alkavat
järjestää rapujuhlia. Investoinnin kustannusarvio on 50 miljoonaa
euroa.
Lannoitetehtaan johtaja
Jyri Rantanen toteaa, että investointi parantaa Uudenkaupungin tehtaan tuottavuutta ja
kilpailukykyä tulevina vuosina.
?Investointipäätös osoittaa,
että Yara pitää Uudenkaupungin tehdasta tärkeänä.?
Tulos parani toisella
vuosineljänneksellä
Toisen vuosineljänneksen
nettotulos vahvistui runsaat
kymmenen prosenttia vuoden
takaisesta 274 miljoonaan euroon.
>>
Investointipäätös
osoittaa, että
Yara pitää
Uudenkaupungin
tehdasta tärkeänä.«
JYRI RANTANEN
Liikevaihto kasvoi lievästi
norjan kruunuina, mutta kruunun heikentymisen takia euroina laskettu liikevaihto kutistui.
Lannoitteiden hinnat ovat
lähellä vuoden takaista. Siinä oli
24 tuntia niin, että hyvä kun
syömään kerkesin.?
Vuoren mukaan tarvittaessa
voi pyytää apua toisen piirin
päivystäjältä.
Entiseen ei paluuta
Tuottajilta ei ole tullut kokeilusta kielteistä palautetta, Siilinjärven ympäristöterveyslautakunnan varapuheenjohtaja Maarit
Riekkisen mukaan.
Eläinlääkäreistä sen sijaan
puolet on hänen mukaansa
muutoksen kannalla ja puolet
sitä vastaan.
?Ymmärrettävää se on, jos
1?200 kilometriä tulee ajoa.
Huolta tuo se, että kerkiääkö
auttamaan ajoissa, jos akuutti
Ravustuskausi alkaa tänään
maanantaina kello 12.
Kuinka paljon ravut maksavat, rapuja välittävä Markku Lehtinen Säkylästä?
Vielä ei ole tietoa, mutta
samoissa hinnoissa pyöritään
kuin edellisinä vuosina. Pyrimme siihen,
että se, joka on lähimpänä, menee?, hän sanoo.
Eläinlääkäri Eero Lappeteläinen Siilinjärveltä kertoo
vastustaneensa piirien vähentämistä.
?Tavanomainen kommentti
on, että kyllä se menee. Liikevoitto verojen
jälkeen oli 16,5 miljoonaa euroa,
kun se vuotta aiemmin oli 7,4
miljoonaa euroa.
?Markkinat ovat houkuttelevat ja tarjoavat mahdollisuuksia
sekä uusille investoinneille että
vanhojen järjestelmien uudistamiselle?, toteaa toimitusjohtaja
Kimmo Alkio.
Kone paransi
tulostaan
Hissivalmistaja Koneen tulos
huhti?kesäkuussa ennen veroja
oli noin 267 miljoonaa euroa.
Vuosi sitten tulos oli reilut
248 miljoonaa euroa.. Mutta
koko ajan on pelko, että sattuu
jotain eri puolilla aluetta yhtä
aikaa.?
Vastaavan eläinlääkärin Leena Mannerin mukaan kokeilu
on toiminut hyvin.
Vanhassa mallissa osassa piireistä tarvittiin erillisiä päivystäviä eläinlääkäreitä vakituisten
lisäksi. Ukrainan hallituksen mukaan separatistit ovat
myös siirtäneet 38 ruumista
pois turmapaikalta.
Venäjä pyysi lauantaina, että
Ukrainan hallinto ja separatistit
alueen muodostavat Kuopio,
Maaninka, Siilinjärvi, Kaavi ja
Tuusniemi.
Kullakin eläinlääkärillä on
päivystysvuoro joka kuudes
arki-ilta ja joka kuudes
viikonloppu.
Eläinlääkäreiden viikonloppupäivystys kestää perjantai-
illasta maanantaiaamuun.
ZURAB DZHAVAKHADZE/ITAR TASS/LEHTIKUVA
Yhdysvallat: Venäjä toimittanut ohjuksia Ukrainan separatisteille
Kansainvälisen yhteisön luoma
paine Venäjää kohtaan kasvaa.
Moni länsimainen poliittinen
johtaja katsoo Venäjän olevan
vastuussa tapahtumista, jotka
johtivat matkustajakoneen
tuhoamiseen Itä-Ukrainassa
torstaina.
Britannian pääministeri David Cameron vaatii sanoma
lehti Sunday Timesissa, että
EU:n ja länsimaiden pitää käyttää voimaa, vaikutusvaltaa ja
resursseja muuttaakseen suhtautumista Venäjään.
Cameronin mukaan turmasta voi syyttää Venäjää, jos käy
PÄIVÄN KYSYMYS
päästävät tarkkailijat turmapaikalle.
Kapinalliset ovat luvanneet
taata tarkkailijoiden turvallisuuden, jos Ukrainan hallinto
suostuu tulitaukoon. Silloin innokkaimmat kulinaristit haluavat
rapuja. Euroopassa maakaasun halpeneminen kohensi katteita.
Yara kertoi toisen neljänneksen tuloksesta perjantaina.
Nitraattien toimitusten väheneminen painoi tulosta, mutta
NPK-lannoitteiden tuotanto ja
toimitukset sekä lisäarvotuotteiden katteet säilyivät vahvana.
Uudenkaupungin
tehdasta laajennetaan
Suomen kannalta myönteinen
uutinen on Uudenkaupungin
tehtaan laajentaminen.
Uusi rakeistuslinja lisää moniravinteisten lannoitteiden
tuotantokapasiteettia 250 miljoonaa kiloa nykyisestä miljardista kilosta
Muun muassa Facebookryhmässä ?Tulevaisuuden lukio
- valtakunnalliset tavoitteet
ja tuntijako. Vaatii monta
vaihetta ja paljon työtä. Siten
suuret ulkomaiset yritykset
saavat yhä laajemman markki
na-alueen.
Vuosikymmeniä on pohdittu
Ilmajoen Koskenkorvan teh
taan kohtaloa. ja mitään
ei tehdä tai tuoteta itse tässä
suloisessa Suomessamme. Ja
näkymää ei jatkuvasti muutet
taisi.
Käytän päivittäin usean eri
yrityksen laatikoita. pitoisuuksista. Näin ollen
olen tekemisissä noin kym
menen eri ulko- tai kotimaisen
webpalvelun tarjoajan kanssa,
jotka nekin vaihtuvat vähän
väliä, kun ihmiset ei osaa käyt
tää laatikoitaan. PVO:n järjes
tämissä kuulemistilaisuuksissa
Pudasjärven eri kylillä kuultiin
pääasiassa erittäin kriittisiä
kannanottoja yhtiön suunni
telmiin.
Lisäksi keskustavoittoisessa
kunnassa oman mielipiteen
ilmaiseminen julkisesti on
vaikeaa.
PVO on jopa avannut tiedo
tuspisteen Pudasjärvelle, koska
sen mielestä tilaisuuksien henki
sanovat että savimailla tutki
mus on kohtuullisella tasolla,
mutta muilla maalajeilla liian
vähäistä.
Savimaita Suomen pelloista
on pieni vähemmistö. Hajautettu
energiantuotanto olisi saattanut
osoittautua huomattavasti ydin
voimaa vahvemmaksi työllisyy
den ja aluetalouden kirittäjäksi.
Pahimmillaan Oulun miljoonat
valuvat kansainvälisen halpa
työnvälityksen markkinoille
ja paikalliset rakentajat eivät
hyödy euroakaan.
Valinta ydinenergian ja uusiu
tuvan energian välillä ei ole sekä
että, vaan joko tai. Pelkona
kuitenkin on, että jättiläismäis
ten sote-alueiden ylhäältä alas
välittyvä ajattelu etenee raken
teet edellä ja lopputuloksena on
keskitetty ja kansalaisten arjen
maatiedettä ymmärtämätön
malli, jossa erityisesti maaseu
dulla asumisen riskit lisääntyvät.
Tämä heikentää maaseudun
kilpailukykyä asumisen ja
yrittämisen paikkana.
Valtakunnan poliitikoista
ainoastaan RKP:n puheenjoh
taja Carl Haglund on yltänyt
sote-keskustelussa kansalaisten
tasolle. hyvin
vaatimattomiin tutkimus
tuloksiin perustuen.
Eväät vaikuttavimpiin
esityksiin ja toteutuksiin ovat
olleet aika ohuet.
Suuri ongelma, mihin ei ole
puututtu on, että vedet kulkeu
tuvat metsistä liian nopeasti
jokia pitkin mereen vieden
tärkeät ravinteet mennessään.
Sinilevä on yksi konkreettinen,
monia koskettava ongelma ja
siihen pitäisi löytyä helpotusta.
Samoin jokien jatkuva sameus
tuntuu tulleen jäädäkseen.
Itse olen tehnyt elämäntyöni
maataloudessa ja siitä pari
kymmentä vuotta vesiviljelyn
parissa rapujen kasvattajana.
Olen nähnyt miten hyvät joki
vedet ovat tuhoutuneet liian
tehokkaiden ojitusten ansiosta.
Metsille olisi tavaton etu,
mikäli sade- ja sulamisvedet
lähtisivät hitaammin pois.
Jokiin on vuosien varrella
kertynyt ja kertyy edelleenkin
jätevesiä muun muassa
yhdyskunnista, teollisuudesta
ja haja-asustusalueiden asutuk
sesta sekä valumia peltovilje
lystä.
Sateiden jälkeen metsään
muodostuneet ravinteet läh
tevät sadeveden mukana ojia
pitkin jokiin ja niiden sivuhaa
roista muodostuneet valtavat
vesimassat puhdistavat joet
näistä jätevesijäämistä, ja hyvin
lyhyessä ajassa metsiin satanut
vesi on meressä kaikkine sinne
kuulumattomine epäpuhtauk
sineen.
Metsiä ja soita voidaan
ojittaa, mutta laitetaan niihin
hidasteita.
Ympäristöviranomaisten
markkinoimat ?laskeutusallas
tai kosteikko. Tarvittaisiin
median apua tiedon levittä
miseen. Joutsen on aggressiivinen
ja iso lintu ja vie liikaa tilaa
muilta vesilinnuilta.?
Vepukan mukaan paljon
aiheellisempaa olisi harkita
kanadanhanhien metsästystä.
?Kyllähän niiden kanta on
paljon suurempi kuin laulu
joutsenen, ja haitat myös. Koskinen
Anteeksi
Voisikohan piispa olla tasapuo
linen ja pyydellä anteeksi maan
hiljaisilta, jotka tuntevat tuskaa
kansankirkon liberalisoitumi
sesta.
Lampaat hajalla
Oulun kaupunginvaltuusto
päätti kesäkuussa äänin
40?27 sijoittaa 16?17 miljoonaa
euroa Fennovoiman Pyhäjoen
ydinvoimalahankkeeseen.
Perusteluina olivat työllisyyden
parantaminen ja aluetaloudelli
set hyödyt. ei korvaa kokonaan tietoa.
Varsin vähän keskustellaan
vesistöihin ja mereen pumpat
tujen yhdyskuntajätteiden-,
sekä teollisuuden jätevesien ra
vinne- ym. Toivottavasti ?mu
tu. On ajateltu sen
paikaksi rannikon kaupunkeja.
Maailmalta laivoilla saisi viljan
marginaalieriä halvalla. Ostetaan
suoraan puhdasta viinaa . Kun
markat ja eurot ovat vähissä,
niin kaikki on kallista. vaan naurettavan
pieniä rikkeitä tutkitaan vuosi
kausia valtion varoilla.
Vähin puhein hävitettiin
myös suuri ja tärkeä Valtion
viljavarasto. Veden kulkua voi hi
dastaa myös turvesuolla: Ei ole
suurtakaan merkitystä turpeen
ottoon, jos kevään sulamisve
det tai syksyn sateet poistuvat
muutaman viikon hitaammin.
Millä sitä hidastusta veden
kulkuun saataisiin. Yleensä ostetaan kilpai
lijat pois markkinoilta. ruumenet ja pölyt vielä
poltetaan?
Sen täydellisempää prosessia
ei ole olemassakaan luonnolle,
ihmisille ja eläimille.
Laitos on elintärkeä maa
seudulle, työntekijöille ja koko
Suomelle.
Ei voi olla niin, että kaikki
vain ostetaan ulkoa . PJ
Palautetta
Ilkka Herlin (MT 16.7.) Egyptin
heinäsirkkaparvet lähtivät, kun
faarao pyysi Moosesta rukoile
maan Herraa ja tämä teki niin.
Ei nimimerkkiä
Jätevesi
Kirjoittaja pettyi postinjakeluun, kun lähetykset päätyivät naapurin laatikkoon.
Ongelmatonta ei ole sähköpostikaan, se täyttyy mainoksista.
Keskustalla oli puoluekokouk
sessaan tilaisuus kohtuullistaa
jätevesiasetusta. voi olla vaikka naapurin
mummon laatikossa.
Tästä syystä aina kun on
mahdollista, pyydän lähet
tämään postin sähköisesti ja
samoin teen myös itse.
Voi kun joku webhotellin
pitäjä tarjoaisi yrityksille säh
köposteja varten postilaatikon,
jonka ulkonäköä ei vähän väliä
muutettaisi ja päivitettäisi eri
näköiseksi ja vähän eri toimin
toja tarjoavaksi.
Tuntuu oudolta, että näiden
palvelujen tarjoajat eivät
ymmärrä tilaajien tarvetta:
postit laatikkoon helposti
käsiteltäviksi ja mielellään aina
samalla tavalla. Ne kelpasivat
hyvin koko valtakunnalle . Hän on aiheellisesti
epäillyt, että sote-ratkaisu on
synnyttämässä liian suuria ra
kenteita, jotka eivät enää tunnis
ta kansalaisten tarpeita. Kysymys
valtakunnan tasolla on erittäin
suurista summista.
Näen veden kulun hidasta
misen kuitenkin melkeinpä
ainoaksi keinoksi niin jokive
sien, kuin merenkin ja järvien
laadun radikaaliin paranta
miseen. Selitettiin, että
EU ei hyväksy mitään valtion
omistuksia. Har
va kaupunkipuhdistamo pystyy
Jaa mielipiteesi muiden lukijoiden kanssa lähettämällä se
tekstiviestillä numeroon 173 172.
Viestin enimmäispituus on
160 merkkiä ja yhden viestin
hinta 50 senttiä.
Viestin alkuun tunnus MT LU.
Joutsen
MTK esittää joutsenen
metsästystä. sitä
on tarjolla ja se ei lopu.
On naivia ja lapsellista ku
vitella, että Altian ulkomaiset
ostajat ajattelevat Ilmajoen
Koskenkorvaa, viljelijöitä tai
työntekijöitä. Kuitenkin tutkijat, joiden
puheisiin itse luotan enemmän,
P
on ollut hanketta vastaan!
Itä-Suomen yliopiston
ympäristöoikeuden professorin
Tapio Määtän mukaan Kollajan
rakentamisessa ei ole kyse vain
poliittisesta päätöksestä vaan
myös oikeudellisista tekijöistä.
Professori otti erittäin kriitti
sen kannan Kollaja-hankkeen
oikeudellisuuteen.
Mielestäni ihmisillä on oltava
luottamus olemassa oleviin
lakeihin.
Tämä ei ole estänyt voima
yhtiötä jatkamaan vuosikym
menistä toiseen hankkeen
ajamista.
Voimayhtiö on aikanaan
saanut mittavat korvaukset
koskiensuojelulain myötä. Peruna tuotti sen
tärkkelyksen.
Nytkin se tuottaa etanolia eli
alkoholia tai vaikkapa poltto
ainetta ja tärkkelystä paperi
teollisuutta varten. Työtä olisi useammal
lekin, olisipa vaan tulojakin.
Maitotilallinen
Missä joutsenlippu?
Arla luo nyt mielikuvaa, että
sen tuotteet olisivat kotimaisia.
Eipä niissä juuri joutsenlippua
näy. Ja
katso . Kaikki pitää saada
koodaamaan, ja tulevaisuudessa
koodaajia riittää, jos saadaan
koodikouluja. Valtakunnanpetos se olisi
kansalaisten ja maakuntien
mielestä . ovat varsin
vaatimattomia keksintöjä, jollei
millään sitä ennen veden tuloa
hidasteta. heinäkuuta 2014
MIELIPIDE
Politiikasta tulisi kiinnostavampaa, jos kiinnitettäisiin enemmän
huomiota yhteiskunnan perustaan, koulutukseen. Muistakaa tämä
vaaleissa.
Maalainen
Postinkulku yrittäjän riesana
Pitäisikö jätevesiasetuksesta
tehdä ryhmäkanne EU-tuomio
istuimeen. Opiskelupaikkoja jää
vapaaksi matematiikkapoh
jaisilla aloilla, koska nuoret
eivät uskalla ottaa muita kuin
ensisijaisesti hakemiaan opis
kelupaikkoja.
Aikuislukiot pullistelivat jo
viime talvena pääsykokeisiin
preppaajista.
Hölmöläisten peitonjatkami
nen jatkuu. Nyt on tullut Altian
vuoro.
Valtion suurin häpeäpilkku
oli aikoinaan myydä Kemira.
Hyvä laitos maa-alueineen meni
pilkkahinnalla norjalaisille.
Lannoiteteollisuudella ja sitä
kautta elintarvikeomavarai
suudella on suuri strateginen
merkitys Suomelle.
On ihmeellistä, että ketään ei
ole saatettu vastuuseen moises
ta. Suuruuden
ekonomia saavutetaan
luottamukseen perustuvalla
vuorovaikutuksella. Kuitenkaan ei
ole onnistuttu osoittamaan,
että keskittäminen ja suuryk
siköt olisivat automaattisesti
tehokkaampia. Politii
kasta tulisi kiinnostavampaa,
jos kiinnitettäisiin enemmän
huomiota yhteiskunnan perus
taan, koulutukseen.
Toivottavasti huomattiin
Sonkajärven rehtorin Auli Ha
losen ?Hätähuuto korpimaiden
sivistyksen puolesta. olivat
maaseudun suuria tehtaita
ja työpaikkoja. Heillä ovat aivan
muut arvot ja tarkoitukset sekä
skenaariot että visiot.
Koskenkorvan viinatehdas
on täydellinen biolaitos. Ratkaisevinta
on organisointi. Ei ole enää vietävää.
J. Voisivatko poliitikot
vaikuttaa esimerkiksi Ylen
ohjelmiin?
?Kesälomat katkaisevat
kovan koulutuskeskustelun?,
kirjoitti Savon Sanomat (SS)
pääkirjoituksessaan 31.5. ja Oulussa
lähes kaikki nämä ovat saman
katon alla.
Matemaatikoiden tukea
tarvitaan lääketieteellisessä,
taloustieteellisessä, metsätie
teellisessä, teknillistieteellises
sä, yhteiskuntatieteellisessä,
biotieteellisessä tutkimuksessa
ja koulutuksessa.
Matemaatikkoja toimii
biostatistikkoina sairaaloissa,
tutkijoina tutkimuslaitoksissa
ja yliopistoissa, matemaatikkoi
na teollisuudessa, pankeissa,
vakuutuslaitoksissa, verohal
linnossa, ohjelmistosuunnitte
lijoina, suunnitteluinsinöörei
nä, johtajina ja jopa kunnan
johtajina.
Yksi positiivinen puoli
matematiikan opiskelussa on
se, että voi vähällä vaivalla kou
luttautua opettajaksi tai muulle
alalle, jos tutkijan tehtävät ja
yritysmaailma eivät kiinnosta,
Tiedän, että näin on tapah
tunutkin.
Matematiikan opettajien
tarve on suuri, sillä ei liene
oppilaitosta, jossa ei opiskeltaisi
matematiikkaa.
Välivuosia ei kannata suosia.
Alli Huovinen
Oulu
Ei nimimerkkiä
Eräässä kunnassa vaaditaan
toisilta pienpuhdistamolle 400
euron vuosihuoltosopimus
toisilta ei. Miksei sitten joutsenta
voisi. Moka on jo tehty,
että kansallislintua.Että tulee
mieleenkin.
Nyt jäitä hattuun
Birdlife varmaan mieluusti
maksaa joutsenten tekemät
vahingot. Oletetaan, että
ne eivät täyty koskaan. Suomessa
toimenpiteet ja vaatimukset
ovat keskittyneet pitkälti maa
talouden ympärille . Niiden strategiana
on luoda julkisuudessa kuva
vahvasta paikallisesta tuesta
hankkeelle.
Keskusta antaa ymmärtää
suuren paikallisen enemmistön
kannattavan hanketta, ja vas
tustajien asuvan Pudasjärven
ulkopuolella.
Käsitys ei kuitenkaan perustu
faktatietoon, eivätkä edes
kaikki keskustalaiset eivät ole
hankkeen takana. ja
vaurautta tuli kaikille. En ollen
kaan väitä, etteikö maatalous
olisi merkittävä vesien saastut
taja, mutta tuomitseminen il
man kattavaa tutkimustietoa on
epäoikeudenmukaista ja siinä
helposti unohtuu itsekritiikki.
Määrärahoja maatalouden
saastuttamisen tutkimiseksi
on vähennetty koko ajan, joten
todellinen tieto karkaa yhä
kauemmas. Nekin
laitokset rahoineen on syöty ja
juotu pois.
On selvää, että ostajia Altialle
löytyy. Ainakaan julkisuu
dessa olleiden tietojen mukaan
Oulussa ei vertailevaa tarkaste
lua tehty. Muut keinot, joita on
toteutettu, ovat hyviä, mutta
täysin riittämättömiä. Myös
jätevesien puhdistustekniikat
vaativat vielä huomattavaa
parantamista.
Maatalouden (eli viljelijöi
den) syyllistäminen vesien
saastuttajana on saanut käsittä
mättömät mittasuhteet.
Poliitikot ja virkamiehet mai
nitsevat usein puheissaan ja
kirjoituksissaan, että maatalous
on vesistöjen suurin saastut
taja. ALLI HUOVINEN
VIERASKOLUMNI
LUKIJALTA
Hajauttaa
vai keskittää ?
Liian nopeat virtaumat huuhtovat ravinteet vesistöihin
O
len mielenkiinnolla
seurannut keskustelua
ja tapahtumia Itämeren
tilan kohentamiseksi. Lasku sinne vaan. Esimerkiksi
energiantuotannossa pienet,
uusiutuvia energialähteitä
käyttävät voimalat voivat yltää
yhdessä suureen volyymiin,
jos niiden välille rakennetaan
tehokas verkko ja huolehditaan
kokonaisuuden hallinnasta.
Hajautetussa yhteiskun
nassa ei ole kyse yksittäisistä
pienratkaisuista, vaan pienten
yksiköiden muodostamista
joustavista ja ketteristä yhteis
työasetelmista. Oulun päätös ei vienyt
kaupunkia eturintamaan, vaan
tielle kohti energiadinosaurus
ten hautausmaata.
Ylimalkaan Suomessa ei
keskustella hajautettujen ja kes
kitettyjen ratkaisujen vaikutuk
sista aluekehitykseen ja kansa
laisten arkeen. Se jätti sen
käyttämättä. Isot ratkaisut
maksavat, mutta kun katsoo
minkä tahansa mereen ja jär
veen laskevan joen sameutta tai
sinilevälauttoja, ei raha voi olla
esteenä, eikä kaikkea tarvitse
heti toteuttaa.
Pekka Heikkilä
Uusikaupunki
MARKKU VUORIKARI
Suomen lakiin
voi luottaa?
ohjolan Voima Oy haluaa
rakentaa Iijokeen PohjoisPohjanmaalle Kollajan
tekoaltaan. Sitten
seuraa ajatus, että miksi viljaa
tänne rahdataan. Hän on
myös ainoana hallituspoliitikko
na tuonut esiin sote-kaavailun
palvelujen hankintamatkojen
pidentymiseen liittyvät riskit.
HANNU KATAJAMÄKI
on Vaasan yliopiston
aluetieteen professori.
hannu.katajamaki@
uva.fi
VERKOSSA SANOTTUA
KESKUSTELE
ESKU
E
ESKUSTELE
ES
S
SKUSTELE
SK
SKU
SKUS
SKUST
KUSTELE
KUSTELE
KU
USTELE
US
STELE
ST
TELE
LE
VE
ER
ERKKOLEHDESSÄ
RKKOLEHDESSÄ
KKOLEHDESS
KKOLEHDESSÄ
KOLEHDESS
VERKKOLEHDESSÄ
Voit kommentoida
juttua osoitteessa
facebook.com/
maaseuduntulevaisuus.fi
tai maaseuduntulevaisuus.fi
Joutsenen metsästys
jakaa mielipiteet
V
iime viikolla Maaseudun
Tulevaisuus uutisoi
MTK:n ympäristöjohtaja
Liisa Pietolan ehdotuksesta
joutsenen pyynnin sallimiseksi.
Joutsenen metsästys herätti
vahvoja mielipiteitä sekä
puolesta että vastaan.
Nimimerkki metsästys ok
kohdentaisi joutsenten metsäs
tyksen nuoriin yksilöihin.
?Tällä tavalla kanta ei
vaarantuisi, mutta saisimme
keinon häätää linnut pelloilta.
Lihakin nuorella yksilöllä on
parempaa.?
Joutsenta pataan laittaa
kaikki lentävät samalle viivalle
ulkonäöstä huolimatta.
?Harvinaisempien lintusten
suojelua kannatan, mutta elin
voimaisia kantoja pitäisi saada
metsästää. Voisiko Yle tulla
apuun?
Lukionsa lopettavilla nuorilla
ei ole useinkaan tietoa siitä,
mitä mahdollisuuksia muun
muassa matematiikkaa opiske
lemalla tarjoutuu. Jos vaikka siellä
olisi vielä viisautta päässä.
O
n viiden viime vuoden
ajalta monta kokemusta,
kun kirjeposti ei tule pe
rille . Kaadetaanhan
karhuakin vaikka se on kansal
liseläin. PVO
ja sen suurimmat omistajat
Stora Enso ja UPM esittävät
viestinnässään toimivansa yh
teiskunnallisesti ja ekologisesti
kestävällä tavalla.
Samalla yhtiöt ovat valmiita
aiheuttamaan mittaamatonta
tuhoa Iijoen keskijuoksulla ja
synnyttämään uuden koski
sodan, joka tulee aiheuttamaan
repiviä ristiriitoja jokivarren
ihmisten keskuudessa.
Kuinka vastuullista lainvas
taisen hankkeen valmistelu ja
sen voimakas lobbaaminen on?
Sami Myllymäki
Pudasjärvi
Altian myynti järjetöntä
T
aas yhtä laitosta maaseu
dulta ollaan hävittämässä
pois. Vallalla on sokea
usko suuruuden logiikkaan.
Siitä seuraa vääjäämättömästi
keskittäminen. Elintarvikkeita,
joita pystytään kotimaassakin
tuottamaan, rahdataan ulko
mailta.?
ANNI-SOFIA HOPPI
>>
Tämähän on
kuin jostain
60-luvulta,
seuraavaksi voisitte
ehdottaa tapporahaa
maakotkista.«
JONI PELKONEN. Entäs
sitten merimetsot, lokit yms.??
Marian mielestä valtion tulisi
korvata kaikkien villieläinten
aiheuttamat tuhot, liittyivät ne
sitten mihin tahansa.
>>
Joutsen on
aggressiivinen
ja iso lintu ja
vie liikaa tilaa
muilta vesilinnuilta.
JOUTSENTA PATAAN
?Tämähän on kuin jostain
60-luvulta, seuraavaksi voisitte
ehdottaa tapporahaa maa
kotkista?, toteaa Joni Pelko
nen.
Ihminen suurempi
haitta maataloudelle
E.coli ihmettelee, miten
pelloille ruiskutettua lehmän
lantaa ei pidetä samaan tapaan
hygieniahaittana kuin joutsen
ten jätöksiä.
?Varsinkin, kun se syötetään
kasvatetun rehun mukana
takaisin lehmille?, hän kum
mastelee.
Nimimerkki Tiedoksi ih
mettelee, kun kanoja ei saa pi
tää navetassa, mutta joutsenet
saavat olla samalla laitumella
eläinten kanssa.
?Joutsenten sotkema
rehupelto on käyttökiellossa
salmonellavaaran vuoksi.
Suomessa salmonellaa ei
tarvitse pelätä ruokakaupassa.
Miettikää, mikä on tilanne
monissa muissa EU-maissa.?
Homo sapiens kokee, että
ihminen on joutsenta suurempi
haitta maataloudelle.
?Näin silti, vaikka suurin osa
haluaa syödä puhdasta koti
maista ruokaa. Tällainen
mikromarkkina-asetelma tukisi
myös esimerkiksi paikallisten
palveluyritysten syntymistä
Myös sote-ratkaisussa olisi
mahdollista toteuttaa alhaalta
ylöspäin rakentuvaa joustavuu
den logiikkaa, joka säilyttäisi
erityisesti sosiaali- ja peruster
veydenhuollon palvelut lähellä
kansalaisia. Tähän sopisivat
hyvin myös yritykset. Suomen vuotuisesta
sähköntuotannosta voimala
edustaisi kahden promillen
osuutta.
Taustalla on ajatus, että
eduskunta on valmis purkamaan
vuonna 1987 asetetun koskien
suojelulain.
Tukena PVO:lla on puolueista
keskusta. Suomen viljahuolto
on merkittävä ja erittäin tärkeä.
Putin on saanut suomalaiset
ajattelemaan taas perimmäisiä
kysymyksiä.
Kekkosen ?rautaruukit, pa
peritehtaat ja kaivokset. Esimerkiksi
vesistöihin johtaviin ojiin
tasaisin välein laitettu pieni
rumpuputki on erittäin tehokas
hidastaja.
Ongelmaksi varmasti muo
dostuu raha ja etenkin kuka
hidasteet maksaa. Tämä edellyttää
osaavaa viranhaltijavalmistelua
ja vaihtoehtojen objektiivista
vertailua. Sitten
liitteet eivät liiku eivätkä tule
perille, ja niin edelleen.
Joten kokemuspohjaa on ?
myös ajallisesti niin kauan kuin
e-maileja on lähetelty.
Nettimainostajat voisivat
ottaa onkeensa asian, joka on jo
tajuttu päivittäistavarakaupan
puolella: näkymää (tavaran
esillepanoa) ei kannata muuttaa
kovin usein . Ehkä
valtamedia haluaa keskittyä
kesätapahtumiin ja hauskan
pitoon, mutta sosiaalisessa
mediassa keskustelu kiihtyy.
Ja hyvä näin, sillä nyt myös
opettajilla ja kansanedustajilla
on aikaa osallistua keskuste
luun. (SS 7.6.).
Pienet maaseutulukiot tulee
säilyttää.
Usein esitetty käsitys, että
matematiikan parissa töitä on
vain opettajilla, on virheellinen.
Opinto-ohjaus ei toimi, ja
media ei suostu kertomaan,
mihin matemaatikot työllis
tyvät.
Matematiikka pätevöittää
ajattelemaan. Poltan
60 kuutiota vuodessa. Ennen päätöstä olisi
ehkä kannattanut pohtia myös
muita vaihtoehtoja.
Entä jos Oulu olisikin sijoit
tanut saman summan uusiutu
vaan, paikalliseen energiantuo
tantoon. Luvan myöntäjä on
sama.
Ei nimimerkkiä
Jätevesiasetuksen toteuttami
seksi tarvitaan valtion tuet ja
korkotuetut lainat haja-asutus
alueen asukkaille.
Pakon edessä
Kova työ
Klapi-lämmitys on työläs
lämmitysmuoto. Se
rakennettiin jo ennen talvisotaa
ja vähän Valtion viljavaraston
jälkeen. Valkuaisesta
tulee kotieläimille rehua. Jos
tilaan roskapostisuodatuksen
webhotelliin, saan itse poistaa
spamit kansiosta.
Se, joka pystyy tarjoamaan
palvelun, että en edes näe koko
spameja, on tulevaisuuden
voittaja tällä palvelun saralla.
Varmaan olisi melkoisesti
kysyntää e-mail-laatikolle,
josta postit voi lukea helposti,
siirtää kansioihin, jos haluaa
säilyttää, tai laittaa roskiin. Kahden
kuution vesivararaajan läm
mittämiseen menee 4?5 tuntia
päivässä.
Ei nimimerkkiä
Yle
Olisiko Ylen uutisten ja
ajankohtaisohjelmien kehnon
laadun taustalla kaupalliset
toimijat jotka pyrkivät heiken
tämään Yleä sisältäpäin?
Soluttautujat
Ei syytä kadehtia
Maitotilallisen harras toive:
älkää kadehtiko edes robotte
jamme. Mitkä olisivat olleet
sen aluetaloudelliset ja työlli
syysvaikutukset. Kas kun meitä
kiinnostaa tässä yritys- ja työ
elämässä kaikki muu enempi
kuin puuhastelu postilaatikon
kanssa.
Jos laitan Itellan laatikon
kylkeen, että ?ei mainoksia?,
niin niitähän ei tule. 4
Maanantaina 21. Ydinvoiman
lisärakentaminen on poissa uu
siutuvasta energiantuotannosta.
Myös kuntien on pystyttävä
monipuolisesti puntaroimaan,
haluavatko ne energiantuo
tannossa tukea ydinenergiaa
vai kurkottaa tulevaisuuteen
hajautetun energiantuotannon
ratkaisuilla. Lukioita lakkau
tetaan. Ja sen
jälkeen köyhyys on vieraanam
me.
Esko Rajala
Ilmajoki
Ota kantaa tekstiviestillä
Harmittaa, suututtaa,
ilahduttaa, ihmetyttää?
ylittämään esimerkiksi typessä
ja fosforissa 90 prosentin
tason, mikä tarkoittaa Itämeren
alueella miljoonien ihmisten
kakkien ja pissien ravinteiden
päätymistä puhdistamattomina
mereen.
Suomessakin kaikkien ran
nikkokaupunkien yhteenlas
ketut jätevesipäästöt ylittävät
vähintään Turun kokoisen
kaupungin jätevedet puhdista
mattomina.
Toivoisin turhan syyttelyn ja
pompottelun sijaan todellisia
toimenpiteitä. ihmisiä ei kiin
nosta suunnistella kaupassa
etsimässä tavaroita aina eri
paikasta.
Sama pätee nettimainontaan.
Kirsti Juvonen
Tuusniemi
Hölmöläisten peitonjatkamista
O
ppivelvollisuusikää
nostetaan, jotta saadaan
nuoret istumaan siellä,
missä he eivät ole ennenkään
viihtyneet. Maidotkin voi taas tuoda
ulkoa, kun on saatu markkinoi
ta.
Ei nimimerkkiä
Vienti
Suomen vienti vetänyt hyvin.
On viety yritykset perustuksi
neen. Sivuaineilla voi
suunnata ajattelunsa halutulle
alalle: tekniikka, lääketiede,
biologia, ICT, taloustieteet,
yhteiskuntatieteet... käydään kiivasta
mielipiteiden vaihtoa.
Sote, kuntauudistus ja Nato
ovat olleet eduskunnan ja me
dian kestosuosikkeja
Laitteiden ka
pasiteetti ja raakamaito riittävät.
?Investointi vastaa navetan
rakentamista?, Markku Liias ku
vaa jalostuspäähän kiinnitettyjä
rahoja.
Kestikievari
kumppanina
Saman katon alla toimii Karolii
nan Kestikievari. Kesäisin yritys toimii
kahdessa paikassa, talvisin vain
Leivonmäellä juustolan naapu
rina.
Soilun ja Liiaksen veljesten
mielestä yritysten sijainti ei voisi
parempi olla, nelostie on aivan
vieressä.
Karoliinan Kestikievari on
sisustettu vanhoilla maalaistava
roilla. luetuin päivälehti
9
31 4
rä 0 75
ä
ä
8
am ikki
kij
Lu Lev
3). Seuraava nave
tanlaajennus on valmistumassa
tynkäversiona, koska 500 leh
män ympäristölupa on juuttunut
hallinto-oikeuteen.
Peltoa tilalla on 320 hehtaaria,
pääosin omaa ja viiden kilomet
rin säteellä talouskeskuksesta.
Vapon entisen turvesuon osto toi
paljon hyvää peltoa.
Aamumaitoa pakataan myös
kolmen litran pakkauksiin. heinäkuuta 2014
UUTISET
Nyt pakasteet merkitsevät jo 30 prosentin osuutta
liikevaihdostamme. eli raakapakas
teiden ja kypsien pakasteiden
tuotannon.
?Nyt pakasteet merkitsevät jo
30 prosentin osuutta liikevaih
dostamme. Vuonna 1987 Pertti
Liias aloitti 25 lehmän parsina
vetalla.
?Lypsyrobottia ei ole eikä tu
le?, isäntä sanoo.
JANNE NOUSIAINEN
Markku Liias palasi synnyinseudulleen juuston tekijäksi.
Pertti Liias tuottaa maitoa veljensä juustolaan. Haluaisimme ehdotto
masti käyttää myös kotimaista
ruista eli siinä olisi viesti vil
jelijöille: Viljelkää enemmän
ruista! Viime vuonna käyt
tämästämme yli miljoonasta
ruiskilosta kaksikolmasosaa oli
ulkomaista?, Timo Väänänen
kertoo.
Pielispakarissa viesti on sa
ma. leipomotuotteita vuo
rokaudessa eikä lähemmäksi
kuin akselille Helsinki?Ivalo.
Tuonti
pahin kilpailija
Hullunkurisesti Porokylän
puolella Nurmesta sijaitseekin
Pielispakari-niminen leipomo,
jossa on myös tehty monta laa
jennusta toisiinsa kiinni.
?Minun 20 toimitusjohtaja
vuoteeni on mahtunut yhdeksän
laajennusta, joten vieläköhän
tässä ennen exitiä tulee eteen
kymmenes?, hymyilee toimitus
johtaja Erkki Timonen.
Hän näkee, ettei kahta näin
isoa leipoa mahtuisi Nurmek
seen ellei markkina-alueena
molemmilla olisi koko Suomi.
?Laajemmassa kokonaisuu
dessa olemme toisillemme vain
kilpailijoita toisten joukossa. Jokainen
ulkomainen syöty leipä on pois
kotimaisesta tekemisestä?, Vää
nänen muistuttaa.
LIISA YLI-KETOLA
Kasvavan leipätuonnin lisäksi
kotimaisen rukiin puute har
mittaa leipomoyrittäjiä.
Avainlippu-tunnuksia ei
leiville heru, koska vuosittain
osa rukiista tulee Puolasta tai
muualta ulkomailta.
?Vehnä meillä on kaikki koti
maista. Kuninkuusraveista ennakkouutisia
. -EU-merkin saaneita
piirakoita, mutta enemmistö on
kuitenkin linjalta pussiin sujah
tavia, koneella muotoiltuja pii
rakoita. Juustokattila
ja cheddarmylly on hankittu Ka
nadasta. Ihan kuten muutaman
kilometrin päässä Porokylän
leipomossakin.
?Vatruskoita ei tule Saksasta.
Näköpiirissä ei ole, että ulko
maalainen karjalanpiirakka
kaan valtaisi maata laajemmin?,
Timonen sanoo pilke silmäkul
massaan.
Toki hän vakavoituu, kun pu
huu markettien ja kahviloitten
paistopisteistä:
leipomosta Ylivieskassa.
Tuloksesta 80 prosenttia
tulee ruisleivästä ja karjalan
piirakoista, 10 prosenttia
makeista konditoriatuotteista,
10 prosenttia muista
suolaisista leipomuksista.
Toimitusjohtaja Timo
Väänäsen suosikki:
Tuliaisleipä-niminen
ruisleipä paperipussissa.
muissa itäsuomalaisen ruokaperinteen erikoisuuksissa.
Esimerkiksi mustikkakukkoa
tarjoillaan Ikea-ravintoloissa
kautta maan.
Toimitusjohtaja
Erkki Timosen suosikki:
Huippujyväruisleipä,
jossa käytetty
sataprosenttisesti ruista.
Janne Sormunen työssään Porokylän leipomossa,
jonka 11 miljoonan liikevaihdosta ruisvuokaleivät
ja muut ruisleivät tuovat 60 prosenttia.
?Viljelkää
enemmän ruista?
Lempituotettaan tuliaisliepää pitelevä toimitusjohtaja
Timo Väänänen on leipuri kolmannessa polvessa. Siihen saakka meidän
kannattaa tehdä yhteistyötä
esimerkiksi uusien leipurien
alalle saamiseksi?, toimitusjoh
taja Timo Väänänen Porokylän
leipomosta sanoo.
Kilpakaksikon isompana yrit
täjänä hän arvelee, että kum
mankin leipomon nykyisen me
nestyksen salaisuus piilee juuri
vuosikymmeniä jatkuneessa
keskinäisessä kisailussa.
?Aina on pitänyt yrittää olla
naapuria parempi?, kolmannen
polven leipuri Väänänen sanoo
juuri valmistuneen leipomo
laajennuksen toimistosiivessä.
Kuuden miljoonan laajennus
hanke ja viiden miljoonan ko
neet vaativat uskoa huomiseen.
Modernista paperittomasta
lähettämöstä pakataan viisi
?aaltoa. Valtaosa koneista on räätä
löity tilan mukaan. Siinä
mielessä uhka on ollut muutet
tavissa myös mahdollisuudek
si?, Timonen vakuuttaa.
Perinneleivonnaiset
valtteina
Nurmeslaisten leipomoiden
päätuotantolinjat ihmetyttävät:
molemmissa keskitytään ruis
leipään ja ruiskuoriseen piirak
kaan.
?Itäsuomalaisessa ruokape
rinteessä me haluamme olla
maailman parhaita?, sanovat
molemmat toimitusjohtajat
kuin yhdestä suusta kumpikin
omissa konttoreissaan.
Pielispakarilla tehdään vielä
käsin rypytettyjä ?Aito, perin
teinen. Menestyksen tärkeänä te
kijänä on kuitenkin sitoutunut
ja motivoitunut henkilökunta?,
Timonen kiittää väkeään.
LIISA YLI-KETOLA
Lähitilan aamumaidosta kypsyy
Leivonmäellä aitoa cheddarjuustoa
LEIVONMÄKI (MT)
Jukolan Maitotilan aamumai
dosta ryhdytään jalostamaan
aitoa cheddarjuustoa nelostien
varressa Leivonmäellä KeskiSuomessa.
Juustomestari Markku Liias
perusti Jukolan Juusto Oy:n
entiseen liiketilaan, joka jäi tyh
jilleen puolitoista vuotta sitten.
Juustontuotantoon on käytössä
400 neliötä.
Juustolaa on rakennettu noin
vuosi. Siellä Erkki Timonen ar
vioi, että 80 prosenttia heidän
raaka-aineistaan on kotimaista
alkuperää.
Maito tulee Valiolta, lähi
alueelta saadaan lantut kuk
koihin ja muikut Pielisestä
sekä kananmunat paikallisesta
kanalasta.
Porokylän leipomossa
erilaisia ruisleipiä
valmistuu perjantaisin
jopa 15 000 kappaletta.
?Meillä on kovat laatukritee
rit kaikille tavarantoimittajille
myös. Tuotantoa on vara vaikka
kaksinkertaistaa. Miesten valmistamalla
sahdilla avautui tie sahdinteon
elokuisiin SM-kisoihin.
REIJO VESTERINEN
HEVOSET
-teema ilmestyy 30.7.
HEVOSET-TEEmanumErOSSa mm.:
? Hevostarvikekauppa
? Aktiivipihatot
? Hevosheinän tuotanto
. Kun tuotanto saadaan
täyteen vauhtiin, yritys työllistää
kuusi ihmistä.
Maidon toimittaa juustomes
tarin veljen Pertti Liiaksen
Jukolan Maitotila Oy. TOIMITUSJOHTAJA ERKKI TIMONEN, PIELISPAKARI
Tuontileipä on leipomon pahin kilpailija
VILLE KOKKOLA
Nurmeksen ihme: kaksi leipomoa on
vuosikaudet kisannut 8?000 asukkaan
pikkukaupungissa ruisleipä- ja piirakka
markkinoista sillä tuloksella, että molemmat
pyörittävät nyt miljoonien liikevaihtoa
ja koko maan kattavaa levitysverkkoa.
NURMES (MT)
Porokylän leipomon ja Pielis
pakarin toimitusjohtajat ovat
tottuneet vertailuun ja siihen,
että heidän arvellaan taistele
van verissä päin piirakkamark
kinoilla.
?Vasta kaupan hyllyllä tuot
teemme kilpailevat paremmuu
della. Taustalla
näkyy uusin navettalaajennus.
Tilalla on kahdeksan ulkopuo
lista työntekijää. Sinkkiämpäreistä on tehty
lampunvarjostimet.
Nelostieltä syrjässä leipäjuus
toa valmistava Pekka Hytönen
toivottaa uuden juustontekijän
tervetulleeksi. Pakasteiden tulo
leipomoalalle on tarkoittanut
oikeastaan sitä, että kuluttajalle
tuote voidaan tarjota entistä
parempana: juuri paistettuna,
tuoreena ja lämpimänä. Maito kuljetetaan tilalta
6?000 litran säiliöllä.
Maito juustolaan,
hera vasikoille
Hera kuljetetaan toisilla säiliöillä
takaisin tilalle vasikoiden juota
vaksi.
Tilalla on nyt 251 lypsylehmää,
jotka lypsetään amerikkalaisten
suunnittelemalla 2x20 takalyp
syasemalla. 5
Maanantaina 21. Osa toivotuksista
tuli luottamustoimen puolesta,
Hytönen on Leivonmäen kun
nanhallituksen puheenjohtaja.
Hytönen käynnisti juusto
kattilan yhdessä juustomestari
Tuomas Patjaksen kanssa.
Meijeri-insinööriksi vuosi sitten
valmistunut Patjas siirtyi Juko
lan Juuston palvelukseen Arla
Ingmanilta.
Juusto ei ole ainoa tuote, jonka
teon Markku Liias ja Patjas hal
litsevat. Sen omistaja
Pirjo Soilu uskoo, että yritykset
täydentävät toisiaan.
Karoliinan Kahvimylly -yritys
menetti suuren osan asiakkais
taan, kun nelostie sen kohdalla
peruskorjattiin ja liittymä pois
tettiin. Sitä
myydään juustolassa lempeästi
lämpökäsiteltynä onnellisen
lehmän maitona.
Juustontuotannon vuosi
määräksi on suunniteltu 50?80
tonnia. Lopun maidon noutaa
Ruhan meijeri.
Aamulypsyn aloituksesta kes
tää enintään kolme tuntia, kun
maito on juustolassa pastöroi
tavana. Ne
työllistävät noin 20 henkilöä.
Liikevaihto 11 miljoonaa
euroa.
Osakkuus Pohjanmaan
>>
Vasta kaupan
hyllyllä
tuotteemme
kilpailevat
paremmuudella.«
PERHEYRITYS
Pielispakari
TIMO VÄÄNÄNEN
Perustettu 1992 Nurmekseen
kahden henkilön
autotallileipomona.
Työllistää 45 henkilöä
3 000 neliön leipomotiloissa.
Liikevaihto yli viisi miljoonaa
euroa.
Tuotteita 250, mutta
pääpaino ruisleivässä ja
karjalanpiirakoissa sekä
Hän on ollut kaukaa viisas,
kun jo kymmenkunta vuotta sit
ten älysi perustaa leipomoonsa
?sinisen linjan. Hänen
mukaansa menestys alalla vaatii pitkäjänteistä työtä.
?Hyvä olisi kuluttajankin
miettiä eettisesti, valitseeko
ulkomaisen vai kotimaisen
tuotteen.?
?Ostopäätöstä tehdessään
voi miettiä, haluaako työllistää
suomalaista leipomoalaa ja yllä
pitää kotimaista ruokaperin
nettä.?
Kotimaista
paistopisteisiin
Naapurissa Timo Väänänen
muistuttaa leipomoalan elävän
parhaillaan murrosvaihetta.
Taantuma ei ole oletuksista
huolimatta lisännyt leivän os
tamista, ja tuonti on lisääntynyt
hurjasti paistopisteiden myötä.
Pielispakarin perustaja ja toimitusjohtaja Erkki Timonen
uskoo, että itäsuomalaisia perinnetuotteita, esimerkiksi
mustikkakukkoja, osataan tehdä parhaiten juuri Nurmeksessa.
Raakapakasteena tuotujen
leipomotuotteiden rahti on
kappaletta kohden pieni, joten
suomalaisten pienyrittäjien on
vaikea kilpailla keskieurooppa
laisten jättilinjastojen kanssa.
?Onneksi kaupalla on halu
saada paistopisteisiinkin koti
mainen versio tarjolle, vaikka
voitte kuvitella, ettei Suomessa
pystytä volyymeissä Saksan
ja Ranskan kymmenien mil
joonien asukaspopulaation
kanssa kilpailemaan. Navetta
on vain neljän kilometrin päässä
juustolasta.
?Tässä vaiheessa juuston
tekoon käytetään noin viidennes
tilan puolen miljoonan litran
maitomäärästä?, Pertti Liias
kertoo. Maaseudun Tulevaisuus on jaossa
num
ilmesty ero
y 30.7.
aineist
opäivä
25.7.
Kuninkuusraveissa Porissa 1.-3.8.
Painos
kpl!
100 000
Soita 020 413 2321
ja varaa ilmoitustilaa!
Aineistopäivä 25.7.
Aineistot osoitteella:
ilmoitus@maaseuduntulevaisuus.fi
www.maaseuduntulevaisuus.fi
Hevoset-teema 30.7.2014
Painosmäärä 100 000 kpl
01
T2
(KM )
3
0
0 0 T 201
(L
Suomen 2. Ja
pahin kilpailijamme on kuiten
kin tuonnin lisääntyminen ja
erityisesti tuonti puolivalmistei
den ja pakasteiden muodossa?,
Timonen sanoo.
SUKUYRITYS
Porokylän leipomo
Perustettu 1983.
Työllistää 75 henkilöä 4 200
neliön tiloissa Nurmeksessa.
Lisäksi gluteeniton leipomo
Lieksassa, paistopiste
Joensuun Prismassa ja
Kouvolan Citymarketissa
Kypärättömillä osuus
oli 43 prosenttia.?
Alkoholin juominen ei vai
kuttanut vahinkojen vakavuu
teen. Arviolta joka kolmas
pyörällä kolaroinut on tankojuoppo.
Alkoholi on syynä polkupyörä
onnettomuuksiin useammin
kuin on tiedetty.
Tutkimuksen mukaan kol
mannes Pohjois-Kymen sairaa
lan päivystykseen tulleista pyö
räilijöistä oli humalassa kahden
vuoden seurantajaksolla.
Tulos yllätti tutkijat.
?Tietoa ei virallisista tilas
toista saa, eikä asiasta ollut juu
ri mitään muuta käsitystä kuin
vain mututuntumaa?, liiken
neturvallisuustutkija, diplomiinsinööri Noora Airaksinen
sanoo.
Vuonna 2008 ilmestynyt tulos
innosti tutkijat tarkastelemaan
ilmiötä laajemmin.
Selvisi, että humalaiset pyö
räilijät törttöilevät ennen kaik
kea itsekseen eivätkä kolaroi
niinkään muiden kanssa.
Lähes 90 prosenttia alkoholia
nauttineista puhalsi yli 1,2 pro
millen lukemat.
Baarireissulla kypärä jää
Airaksinen kertoo, että juopu
neiden potilaiden joukossa nä
kyi kahdenlaisia tarinoita.
?Oli sellaisia, jotka olivat esi
merkiksi baarimatkalla ja pyö
räilivät satunnaisesti humalassa.
Toinen ryhmä olivat alkoholion
gelmaiset, jotka pyöräilevät hu
malassa siksi, että he ovat lähes
aina humalassa?, hän summaa
havaintojaan.
Päähän kohdistuneet vammat
olivat humalaisilla kaksi kertaa
niin yleisiä kuin selvillä.
?Se juontaa juurensa pitkälti
siitä, ettei kypärää ole.?
Tiettävästi kukaan huma
lassa pyöräilleistä ei käyttänyt
kypärää. Ei paita
hikoa selkään kiinni.
Taloudelliset moottorit
Opelin uudet moottorit ovat ta
loudellisia. Pyöräily
kypäräkin on yleistynyt hyvin
hitaasti.
Monissa EU-maissa pyöräili
jöille on sama promilleraja kuin
autoilijoille. Liikkeiden
hallinta heikkenee edelleen.
3,0 promillea. Kolmannes on pyöräillyt
kännissä viimeisen kymmenen
vuoden aikana.
Ennen kuin promilleraja
voidaan lätkäistä lakiin, tan
kojuoppouden riskeistä pitäisi
Airaksisen mielestä keskustella
aiempaa enemmän.
?Tarvitaan yleinen hyväk
syntä, että kansa ymmärtäisi?,
tutkija sanoo.
Hän epäilee, että se voi olla
Suomessa hankalaa. Peruutuskame
ran lisääminen varustukseen on
siksi perusteltua.
Tavaratilan käyttöä vaikeuttaa
yli 30 sentin puskuriylitys. Liikennejuopumuksesta
moottorittomalla ajoneuvolla
voi saada sakkoja tai enintään
kolme kuukautta vankeutta.
Rangaistusta ei kuitenkaan
tule, jos ei aiheuta vaaraa.
?Poliisi saattaa kehottaa ta
luttamaan pyörää, mutta sak
koja saa vain, jos on aiheuttanut
kolarin humalassa pyöräilles
sään?, liikenneturvallisuustut
kija Noora Airaksinen sanoo.
Airaksinen pitää lakia epäsel
vänä.
Hän kannattaa promillerajaa
autoilijoiden tapaan myös pyö
räilijöille.
?Mielestäni ei ole mahdollista
lähteä pyöräilemään humalassa
niin, että päättää, ettei aiheuta
vaaraa. Warre
käynnistyi, mutta muita autoja
joutui työntämään käyntiin
pakkasessa.
Koska merkkituntemus oli
hallinnassa, kelpasin komp
panian päällikön Warre-hovi
kuskiksi välillä Parola?Lahden
upseerikerho.
Lisänä tuli kutsu tiedekun
taan. 6
Maanantaina 21. Siltä osin auto
on erinomainen ajettava.
Uudistus on onnistunut ja hin
ta ilmeisesti kohdallaan, mikä
näkyy myynnissä. Alkoholiin
tottumaton tai nuori voi saada
alkoholimyrkytyksen.
4,0 promillea. heinäkuuta 2014
LIIKENNE
Ei ole mahdollista lähteä pyöräilemään humalassa niin, että päättää, ettei aiheuta vaaraa.
Humalassa arviointikyky pettää. Etenkin dieseleistä
löytyy varsinaisia ekomyllyjä.
Koeajossa nelivetoinen fark
ku-Insignia pääsi 2,0 litran die
selkoneella siistissä perheajossa
7 litran kulutukseen 100 kilo
metrillä. Alkoholi
myrkytys tottuneellakin juojalla.
Lähde: THL, Terveyskirjasto,
Liikennelääketiede-julkaisu
Tutkija asettaisi
pyöräilijöille promillerajan
Tankojuoppous on Suomessa
rikos. Vähän ronskimmalla
otteellakin mitattu kulutus jäi
virallisen keskikulutuksen eli 9
litran alle, mitä voi pitää hyvänä
suorituksena.
Normaalikäytössä auton hei
koimmaksi lenkiksi jää heikko
näkyvyys taakse. KOPRA
Riihimäki. Kevyt
uudistus on piristänyt auton
alkuhuuman jälkeen hiipunutta
myyntiä.
Vectran seuraajaksi suunni
tellun Insignian persoonallinen
muotoiltu oli rohkea veto Ope
lilta. Ratti
juopumuksen raja. Uudessa Insigniassa
vastaan tuli pitkästä aikaa täysin
uusi varuste eli penkki jota voi
joko lämmittää tai viilentää tar
peen mukaan.
Kesähelteillä viileä penkki
on mukava kuin mikä. Navigaattoris
ta joutuu edelleen maksamaan
lisähintaa.
Alustaakin eli iskunvaimen
nusta ja kallistuksenvaimennus
ta on parannettu. LIIKENNETURVALLISUUSTUTKIJA NOORA AIRAKSINEN
Joka kolmas
pyörällä
loukkaantunut
ajoi humalassa
Pyöräilyonnettomuudet
maksavat yhteiskunnalle miljoonia euroja
vuodessa. Kömpelyyttä ja
arvostelukyvyn heikkenemistä.
0,5 promillea. Humalassa arviointiky
ky pettää.?
Airaksinen muistuttaa, että
vaikka humalainen kaatuu
usein itsekseen, loukkaantu
misista tulee iso lasku yhteis
kunnalle.
Hyväksytty rikos
Liikenneturvan kyselyn mu
kaan 41 prosenttia suomalai
sista hyväksyy humalassa pyö
räilyn. Kevättalvella
Insignia kävi välillä kaupaksi
Astraa paremmin.
Viilentävä etuistuin
Opelin varusteisiin on jo pitkään
kuulunut lämmitettävä ratti, mi
kä on oivallinen valinta Suomen
>>
Eniten vammoja sattui
viikonloppuöinä.
Warrella ja Skylarkilla
Uudistunut Insignia kirivaihteella
Opel Insignia sai lentävän läh
dön, kun se valittiin vuoden
autoksi vuonna 2009. Syksyllä
vuorossa oli panssarivoimat ja
-koulu.
Warre toimi ajopelinä.
Panssarikoulun parkkipaikal
la toistui tuttu tilanne. Siltäkin osin lopputulos
on selkeä askel parempaan
suuntaan.
Keski-Euroopassa Insignian
eväät ovat riittäneet luokan
kärkipaikan tuntumaan asti.
Suomessa se ei kuitenkaan ole
noussut Vectran kaltaiseksi kan
sansuosikiksi.
>>
Tiettävästi kukaan
ei käyttänyt kypärää.
oloihin. Törkeän ratti
juopumuksen raja. Se erottuu edelleen liiken
teestä ja on luokkansa näyttä
vimpiä autoja, mikä on pelkkää
plussaa.
Vahvan muotokielen lisäksi
Opel panosti Insigniassa laa
tuun. Airaksisen mukaan
tutkimuksissa on todettu, että
kypärä suojaa päätä erittäin
tehokkaasti.
?Vammoista päävammojen
osuus oli 15 prosenttia, jos oli
kypärä. ?Mutta jos
pienessä sievässä.?
Tutkijan mukaan valtaosa
pyöräilyonnettomuuksista ei
näy virallisissa tilastoissa.
Koska pyöräilijä loukkaa
yleensä vain itsensä, poliisia ei
ole aina tarpeen kutsua paikalle
ja virallinen tieto jää saamatta.
?Humalassa pyöräileville
sattuu paljon onnettomuuksia,
mutta niistä ei tiedetä juuri mi
tään.?
Tilastojen perusteella kes
kimäärin 900 pyöräilijää louk
kaantuu ja 23 kuolee vuosittain.
Liikenneturvan mukaan to
dellisuudessa loukkaantuneita
on arviolta jopa 30?000.
EMILIA LAVONEN
PROMILLET
Näkö heikkenee jo
pienestä alkoholimäärästä
0,2 promillea. Ruorijuoppouden
raja.
1,2 promillea. sen nyt jokainen
tajuaa?, hän pohtii. Motoriikka
heikentyy ja reaktioaika pitenee.
1,0 promillea. Se
taitaa olla lajinsa ennätys.
JARMO PALOKALLIO
Keväällä 1963 sain kuormaautokortin, yo-paperit lyseosta
ja mustavalko-Warren. Visuaalista
informaatiota on vaikeampi
hallita.
0,3 promillea. Kaikissa vaiheissa Warre
toimi varmana kulkuvälineenä.
Kesäautona minulla oli myös
Buick Skylark.
Kun Skylarkin varaosatarve
yllätti, hakureissulla Tukhol
maan Warre toimi jälkeen ajo
pelinä.
Maavara riittää
jahtireissulla
Savua riitti, kun öljy paloi ben
san joukossa. Poikkeuksen te
kevät vain Pohjoismaat, Saksa,
Irlanti ja Britannia.
EMILIA LAVONEN
HENNA RINTALA
>>
Päivystyksessä hoidetuista tanko
juopoista suurin osa oli miehiä.
Onnistunut uudistus
Nyt Opel on hionut Insigniasta
entistä näyttävämmän kokonai
suuden.
Auton uudet puskurit vakuut
tavat ja sulavat linjat takaavat
JARMO PALOKALLIO
FAKTAT
4 x 4 CT 2,0 A6
Moottori 1,956 l
Teho 143 kW
Vääntö 400 Nm
Omamassa 1?843 kg
Tavaratila 540 l
EU-kulutus 8,9 l/100 km
CO2-päästöt 174 g/km
Hinta 43?996 e
Insignia saa täydet
pisteet ulkonäöstään.
hyvin matalan ilmanvastuksen.
Insignian miinuksena on pi
detty kojelaudan nappulamerta.
Nyt sitä on siistitty ja lopputulos
on varsin toimiva.
Kosketusnäytöllä toimiva
viihdejärjestelmä on noussut
vakiovarusteeksi. Varaosat kulkivat
kätevästi sohvapenkin alla.
Väinö Kopran Buick Skylark jäi eläkkeelle ennen Warrea.
MINUN AUTONI
Vaan riitti sen maavara aina hir
vijahtireissuja myöten.
Vappuna 1998 Skylark jäi
eläkkeelle, mutta Warre jatkaa
palvelustaan jänisjahtiautona.
Se korvaa myös jänisräikän aa
mun ajoja alettaessa.
Riemu-Warre kerrassaan, ku
ten ajajansakin!
VÄINÖ K. Yhden loukkaantumisen
hoito maksaa noin 3?500 euroa,
kun vaikeita päävammoja ei las
keta mukaan.
Huonosti tunnettu ilmiö
Aikaisemmassa tutkimuksessa
Airaksinen arvioi, että polku
pyörätapaturmat aiheuttavat
Suomessa vuosittain 18 mil
joonan euron kustannukset
hoitoineen ja työkyvyttömyyk
sineen.
Pyöräillessä loukkaannutaan
niin usein, että kustannukset
nousevat isommaksi kuin mo
po- ja moottoripyöräonnetto
muuksissa yhteensä.
Airaksinen epäilee, etteivät
suomalaiset ajattele humalassa
pyöräilyn riskejä.
?Toki varmaan ymmärretään,
että hirveässä humalassa ei
kannata ajaa
keveyttä
sahaaMiseen
ANd
HOLL sNew . Suurimokaura
Fazer
134 ?
Myllyn Paras
Raisioagro
132?134 ?
. Rehuherne
Agrimarket ja Y-agro
220 ?
. Alkutuotannon
toimijoilla oli eniten puutteita
rekisteröinneissä ja rehuvarastojen merkinnöissä?, kertoo
Eviran ylitarkastaja Tarja Root.
Muista EU-maista tuotujen
kasviperäisten rehujen salmonellatutkimukset on tehty
viime vuoden alusta lähtien toimijoiden omavalvontana. Sato näyttää
kutistuvan 130 miljoonaa kiloa
viime vuodesta. Viikko
aiemmin oltiin vielä täpärästi
rajan yläpuolella.
Satotoiveet ovat olleet valoisia koko kesän, eivätkä KeskiEurooppaa koettelevat sateet
ja korjuun viivästyminen ole
vaikuttaneet hintoihin. NeLO I
T6
TTOr
ä
mOO
jyrä
UeN
AdbL II
Tö VAAT
eLLIKäyT
HUOL TA
sUUT
kokeilussa
cvX
160
3 15:18:08
case PuMa
18.12.201
TEsTA
A
CANväylä
N
kuNTo
kai
vur
leh
iuu
ti
?
NKAMukana
Neljä esti
AI LA
evi
80-kilo
KO VRaskaskon
Tiukk wattista vertailussa
PUIK
AA TE
hoA
Hitsa
. Perjantain
päättökurssi asettui 110 euroon
tonnilta.
Pariisin hyödykepörssissä
perjantai oli yhtä mollivoittoinen.
Viikon puolivälin nousu suli
ja viljojen ja rapsin uuden sadon
noteeraukset painuivat edellisviikkoista alemmas. Luomuhärkäpapu
Agrimarket ja Y-agro
370 ?
Kinnusen Mylly
385 ?
. www.pakola.fi
POLTTOPUUN PILKONTAKONEET
JUKKA-POTKURISEKOITIN
Erittäin tehokas
Etsi
lisätietoa netistä
http://personal.inet.
fi/yritys/tikkasenpaja
TIKKASEN PAJA KY
050?5642878, 74720 NIEMISKYLÄ
POSCH PUUNTYÖSTÖKONEET
SplitMaster 30
liikennöintialustalla
Katkaisuhalkaisukoneet
Puunkuorimakoneet
Pyörösahat
Klapikoneet
Erikoissirkkelit
Ammattilaisen vaakahalkaisukone.
Metrinen halko jopa 8:aan osaan kerralla
www.energian.net
Energiansäästö Oy
P. Jonkin
verran on spekuloitu vehnän
laadulla.
Puinnit ovat menossa pohjoisella pallonpuoliskolla, mikä
painaa hintoja. luetuin päivälehti
Raskaan saRjan ammaTTilaisille.
ergia
det kuriin
. Luomurehuherne
Agrimarket ja Y-agro
370 ?
Kinnusen Mylly
375 ?
Polar bio oats
380 ?
. väh. Luomukaura
Agrimarket ja Y-agro
200 ?
Avena
215 ?
Fazer (suurimo)
240 ?
Helsingin Mylly
230 ?
Polar bio oats
230 ?
Raisioagro (suurimo)
235 ?
. Puutteita
on ensisijaisesti paperitöissä:
Omavalvonnassa, rehujen merkinnöissä ja saateasiakirjoissa
sekä toiminnan kirjallisessa
ohjeistuksessa. sähköpumput, hydr.
uppopumput ja täyttöpuomit
POTKURISEKOITTIMET 8?10 m kuumasinkittynä
PAKOLAN KONEPAJA
p. Kauran sato
on ylittämässä vain täpärästi
vehnän ennusteen.
Ohran sato on jäämässä 160
miljoonaa kiloa viime vuotta
pienemmäksi. (08) 440 981, NIVALA. Rehuohra
Agrimarket ja Y-agro
114?132 ?
Altia
145 ?
A-Rehu
135 ?
Avena
118?130 ?
130 ?
Kesko 2)
Kinnusen Mylly
150 ?
Raisioagro
130?145 ?
. pneumaattiset piensiemenkoneet
Ypäjäläinen Heikki Perho kävi perjantaina tyttäriensä Meerin ja Liinan kanssa katsomassa, miltä Magnifik-syysvehnä näyttää tilan
pelloilla Ypäjänkylässä.
Eläinten rehut
turvallisia
Viljojen ostohintoja euroa/tonni, alv 0 %
Osa hinnoista päivän hintoja, osa viikkohintoja
Suomalaiset tuotanto- ja lemmikkieläimet saavat pääosin hyvälaatuista ja turvallista rehua.
Asiasta tiedotti Elintarviketurvallisuusvirasto Evira.
Viime vuonna viranomaiset
joutuivat kieltämään rehujen
valmistuksen, markkinoinnin
tai käytön vain harvoin.
Rehualan toimijoille annettiin vakavia huomautuksia erittäin vähän.
Viime vuonna tarkastettiin 80
rehualan ja 204 alkutuotannon
toimijaa. Ruis
Agrimarket ja Y-agro
197 ?
Avena
197 ?
200 ?
Fazer 3)
210 ?
Kinnusen Mylly 4)
Myllyn Paras
Raisioagro
200 ?
. Sekä hehtaarisato että viljelyala ovat viime vuoden tasolla.
Sokerijuurikkaan ala kasvoi
kymmenisen prosenttia, mutta hehtaarisadoissa ei ylletä
40 tonniin kuten vuosi sitten.
Kasvaneen pinta-alan ansiosta
juurikkaita arvoidaan kertyvän
30 miljoonaa kiloa viimevuotista enemmän.
ATK-OHJELMAT
HOLVIKELLARIT
VILJELYOHJELMISTO
ILMAISEKSI KÄYTTÖÖN
. Lisäksi sadosta
on tulossa iso, jopa ennätyksellinen.
Venäjällä kuudennes viljoista
on puitu ja laarissa on 25 mil-
piensiemenlevitin
P. Bioen
arkau
ainev
ostus
ukan
orin
. roadmasters.fi
019 338 164, 0500 316 119
LIETEPUMPUT
LIETTEENSEKOITIN
PAMECO 100 ja 120
. vuosIke
rta
NRo
2
30.1.20
www.koneviesti.fi
14
Olje
t pel
lolt
a läm
puo
pöp
ann
eto
uun
n
tek
rrin
aMM
atti
AITA
UU LIUKK
KI TOrj
-HeIK
HIeTA
439
husqvaRna
. Lie
bhe
nine
n
i
lpoks
us he
lue
tuu
Irto
s?
num
ero
Bio
Ene
rgia
8,90
E
(sIs
. Vehnä
Agrimarket ja Y-agro
162?165 ?
Avena
160 ?
166 ?
Fazer 1)
Helsingin Mylly
170 ?
162 ?
Kesko(valk. Rypsisadoksi
povataan 40 miljoonaa, mikä
on 12 miljoonaa kiloa viime
vuotta vähemmän. Etenkin
syysvehnäala kasvoi edellissyksyn romahduksen jälkeen.
Rukiin hehtaarisadon arvioidaan olevan viimevuotista
suurempi. alv.
)
62.
vuo
sIke
rta
Lukijamäärä 319 000 (KMT 2013)
Levikki 80 754 (LT 2013)
nro
7
Pellon
Ravinteet
hyötykäyttöön
30.4
.201
4
sTihl
iN uudET
AMMA
TTisA
18.3.2014
13:14:52
hAT
ra
3854747.ind
3921623.indd
ndd
1
d 1
RAkEN TEEMANA
TAMiN
EN
ke
1
3792044.i
esi
Joh ttelys
6M n dee sä
C Ja re
6rC
39733
42.ind
d
1
nt
teem
ee
21.1.2014
an
a
t k renkaat
eh
itt
17:19:00
lel
y veC
tor
-au
toM
aat
tir
uok
kiJ
a
hap
ott
iMe
kan huo n
nat lto
taa
yv
ät
SOITA NUMEROON
020 413 2321
JA VARAA OMA PAIKKASI!
22.4.2
014
12:43:
47
Seuraava jakso: elo-, syys-, lokakuu. Rapsi halpeni viikossa 9 euroa tonnilta
päätyen 323 euroon.
Vehnä halpeni muiden tavoin.
Uuden sadon noteeraus painui
Pariisissa alle maagisena pidetyn 180 euron tonnilta. laskutusohjelma pelkällä
vuosimaksulla
. 3?4 m altaan syvyydestä riip.
. pumppausteho 8?10 m3/min
. Se ei
ole lisännyt tuontieriin liittyviä
turvallisuusriskejä.
MT
Kesko 2)
132 ?
Kinnusen Mylly
122 ?
. TIKEN ENAKKOSATOARVIO
Vehnäsato ylittämässä
ensi kerran miljardi kiloa
Runsaat sateet ovat verottaneet rehuviljojen satonäkymiä. rikkaäkeet, harat
. Rypsistä tarjotaan 315?325 euroa
tonnilta.
VEIKKO NIITTYMAA
säiliö
110 l
Levitysleveys
2?24 m
Työleveydet
3?27 m
Energiansäästö Oy
Ukrainan tapahtumat
heiluttivat taas viljoja
Malesialaisen matkustaja
koneen alas ampuminen ItäUkrainassa heilutti viljamarkkinoita viime viikon puolivälissä,
mutta vain päivän. kg
1000
800
Vehnä
Kaura
E = ennuste
600
2009
2010
2011
2012
2013
2014E
Lähde: Tike
ennustaa ohrasadoksi 1,7 miljardia kiloa ja kauran nipin napin
yli miljardi kiloa. Luomuohra
Agrimarket ja Y-agro
260 ?
. Rehukaura
Agrimarket ja Y-agro
120?125 ?
?vienti, myllykaura
120?127 ?
A-Rehu
110?125 ?
Avena (elintarvikek.)
110?130 ?
Helsingin Mylly
130 ?
Hintatiedot ostajilta
jardia kiloa viljaa, pääosin vehnää. 019?338 164, 0500?316 119
VILJANKÄSITTELYLAITTEET
220 SM
Timantinkova valssimylly
kuivan ja hapotetun viljan litistämiseen.
? Herne-viljaseokselle erik.
valssit, tehokas ja hiljainen
? Helppo huoltaa
www.murska.fi
K-MAATALOUS
www.k-maatalous.fi
info@seppokuismaoy.fi
p. Dieselbakteeri
puhuttaa
moottorikelkkaa
14
Fordso
n-hist
erta
vuosIk
Puolueeton
Irtonumero
tekninen aMMattilehti
alv.)
8,90 E (sIs.
27.3.2014
nRo 5
62. pit. väh. Ala pysyi ennallaan, mutta hehtaarisato jää
3?500 kiloon ja samalla edellisvuosia pienemmäksi.
Myös kauralaareihin on jäämässä vajausta. heinäkuuta 2014
MAATALOUS
Ruissato kattaa onnistuessaan kaksi kolmasosaa
kotimaan ruistarpeesta. Kevätrypsi ja -rapsi
Avena
315?325 ?
. 0400 121 907 . Poltto
Polttokennosta
NrO
Irtonu
PUOLU
eeTON
TeKNIN
eN
AmmA
latauspotkua
kunn
simp
Trakt
TTILeH
mero
8,90
E (sIs.
alv.)
62.
1
2.1.20
. 12 %)
290 ?
. Viljojen kokonaissato
on jäämässä alle neljän miljardin kilon
vehnäennätyksestä huolimatta.
Vehnästä, rukiista, ohrasta,
kaurasta ja seosviljasta on odotettavissa yhteensä 3,96 miljardin kilon sato, mikä on toteutuessaan liki sata miljoonaa
kiloa viimevuotista vähemmän.
Leipävehnien sato kasvaa reippaasti viime vuodesta, mutta
rehuviljoissa tullaan alas.
Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus, Tike,
julkaisi syksyn ensimmäisen
ennakkosatoarvion perjantaina.
Tiedot kuvaavat viime maanantain tilannetta.
Kokonaisuutena satonäkymät ovat keskimääräisiä, mutta
erot maan eri osien välillä ovat
isoja. Kummankin sato on kasvamassa liki
kolmanneksen viime vuodesta.
Satoennuste perustuu Pro
Agrian asiantuntijoiden alueeltaan antamiin arvioihin, jotka
on yhdistetty viljelijöiden jättämien tukihakemusten pintaaloihin maanantain tallennustilanteen mukaan.
Seuraava ennuste julkaistaan
elokuun lopulla.
HOLVISAUNAT
ILMASTOINNIT TYÖKONEISIIN
KANTAVUUSMITTAUKSET
KESANTO/TIENVARSISILPPURIT
KANTAVUUSMITTAUSPALVELUT
VEIKKO NIITTYMAA
Kantavuusmittaukset
koko maassa
nopeasti ja luotettavasti
pudotuspainolaitteella ja
levykuormituslaitteella.
KARI SALONEN
www.energian.net
80 eri mallia
Myös BERTI kela- ja tasojyrsimet
West Coast Road Masters Oy
ENERGIANSÄÄSTÖ OY
. Valvonta kattaa niin
tuotantoeläinten rehut kuin
lemmikkien ruuat ja linnunsiemenetkin. Näytteitä valvonnassa otettiin lähes 5 000.
Vuonna 2013 Suomessa oli
lähes 2?000 rehualan toimijaa.
Alkutuotannon toimijoita oli
63?000.
?Toimijat noudattivat valtaosin hyvin rehulainsäädännön
vaatimuksia ja käyttävät aikaisempaa paremmin myös laadunvalvontajärjestelmiä. kirjanpito tarpeesi mukaan
www.softsalo.fi/reilutarjous
Lisää valkuaiskasveja
Valkuaiskasveista odotetaan
pitkästä aikaa kelpo satoa
Härkäpapua ja hernettä on
kasvamassa reilusti enemmän
kuin viime vuonna ja myös satonäkymät ovat kelvollisia. Luomuvehnä
Agrimarket ja Y-agro
305 ?
Fazer (valk. Ahdettua voimaa
n . kuumasinkitty
. Rapsialakin
kutistui ja sato on jäämässä pari
miljoonaa kiloa viime vuodesta
26 miljoonaan kiloon.
Öljykasvien sato on jäämässä
ALANSA PARHAAT
ON RUNSAS KOOSTE TASOKKAITA JA
MONIPUOLISIA TUOTTEITA SEKÄ
PALVELUJA TARJOAVISTA YRITYKSISTÄ
pienimmäksi sitten 70-luvun
lopun.
Perunan kokonaissadon arvioidaan olevan lähes sama kuin
viime vuonna, 620 miljoonaa kiloa. Luomurehuvehnä
Agrimarket ja Y-agro
265 ?
. 12 %) 2)
Kinnusen Mylly
175 ?
Myllyn Paras
Raisioagro
168 ?
Viking Malt
. 02?7318 251
Linnamäentie 3
www.energian.net 24910 Halikko As.
TILAA LEHTI
VILJAMYLLYT
VILJAMYLLYT
Suomessakin
jo 25 vuotta.
VILJA SÄILYY JYVINÄ
EI JAUHOINA.
019?338 164,
0500?316 119
www.energian.net
ENERGIANSÄÄSTÖ OY
TILAA LEHTI
Suomen 2. siivessä
lietepumput
tehokkaat terät
. Rehuvehnä
Agrimarket ja Y-agro
155?165 ?
A-Rehu
160?165 ?
Avena
165 ?
152 ?
Kesko 2)
Kinnusen Mylly
170 ?
Raisioagro
161?170 ?
Satarehu
150 ?
. Hehtaarisadot ovat olleet
kuudenneksen parempia kuin
viime vuonna, 3,5 tonnia hehtaarilta. Tike
Vehnän ja kauran sato 2009?2014E
1200
milj. Mallasohra
Agrimarket ja Y-agro
Avena
147 ?
Raisioagro
. pysynyt ennallaan . Holkk
inasto
illa parem
paa puren
taa ?
TI
PuoluE
EToN
TEkNiN
Pienku
ormai
n pärjää
EN AMMAT
maati
lalla
TilEhTi
Irtonum
ero
8,90
E (sIs.
alv.)
62. Härkäpapu
Agrimarket ja Y-agro
220 ?
Raisioagro
220 ?
. laskenut . Monin paikoin sateita
on tullut kasvustojen kannalta
liikaa. Luomuruis
Agrimarket ja Y-agro
370 ?
Fazer
375 ?
Helsingin Mylly
390 ?
. Lähtöhinnat
ovat olleet viime vuotta alempia.
Ukrainassa uuden sadon
maissia on tarjottu syksyn toimituksiin alle 140 eurolla tonnilta laivaan lastattuna.
Hollannissa on kaupan maissia loka?marraskuun toimituksiin 165 eurolla tonnilta ja rehuvehnää 3 euroa kalliimmalla.
Suomessa hinnat ovat laskussa. Luomurehukaura
Agrimarket ja Y-agro
180 ?
. viikon takaisesta.
1) Sako vähintään 180.
3) Sako vähintään 60.
2) Hinnasta vähennetään välityspalkkio.
4) Sako vähintään 80, hlp 71.
. Listalla on 50 ostotarjousta,
joista laskua on kymmenessä ja
laskua kahdessa.
Rehuohran alin tarjous on
114 ja -kauran 110 euroa. Luomuspeltti
Polar bio oats
570 ?
Hinta noussut . 7
Maanantaina 21. Hehtaarisa-
dossa yllettäneen viimevuotiseen, mutta kauran viljelyinto
hiipui yli 10 prosenttia viime
kesästä.
Öljykasveissa pohjat
Peittausainekielto leikkasi öljykasvien alaa. Lisäksi viljelyala
kaksinkertaistui, mikä kasvattaa kokonaissadon liki 70
miljoonaan kiloon. Perjantaina
palattiin entiseen ja hinnat asettuivat laskevalle uralle.
Joulukuun maissifutuuri
päätyi Chicagon hyödykepörssissä alimmilleen vapun 2010 ja
tasan euron tonnilta edellisperjantaita alemmas. Se kattaa
toteutuessaan kaksi kolmasosaa kotimaan ruistarpeesta.
Vehnästä ennätyssato
Heinäkuussa tehtyjen silmämääräisten arvioiden mukaan
Kauraa vehnän verran
Sateet ovat pilanneet etenkin
rehuviljojen satotoiveita. Kasvukauden lopun säät
voivat vielä muuttaa satonäkymiä huomattavasti.
vehnän kokonaissato tulee
olemaan noin miljardi kiloa ja
rukiin lähes 70 miljoonaa kiloa.
Vehnäsato ylittää tämän
hetken arvion mukaan ensimmäisen kerran miljardi kiloa.
Nykyinen ennätys on syksyltä
2011, jolloin vehnää saatiin 974
miljoonaa kiloa.
Vehnän hehtaarisato on viime
vuoden luokkaa, mutta vehnää
on kasvamassa lähes viidennes
viime vuotta enemmän. vuosIkerta
oriikk
i . 019?338 164, 0500?316 119
RIKKAÄES
TRAKTORIN PERÄVAUNUT
LEHNER
. Puh. täyttöputki 5 m, tukijalat
. Samalla satoennusteita
on veivattu ylöspäin aina 100
miljardiin kiloon.
Ranskassa ohrat on pian
puitu ja puimurit rynnistävät
vehnään.
Euroopassa uuden sadon
vienti on käynnistynyt ripeästi.
Komissio on myöntänyt kolmen
ensimmäisen viikon aikana
vientiluvat puolelle miljardille
vehnäkilolle ja 570 miljoonalle
ohrakilolle.
Toisaalta maissia tulee sisään
vielä rivakammin, tuontilupia
on myönnetty 647 miljoonaa
kiloa.
Mustanmeren alue on iso
viljan viejä ja ohjaa maailmanmarkkinahintoja
Raakapuun
poltto energiantuotannossa
nousi prosentin 9,4 miljoonaan
kuutiometriin.
Metsäteollisuuden puunkäyttö jäi kuitenkin selvästi huippuvuosista 2006?2007, jolloin
puuta teollisuudessa kului noin
11 miljoonaa kuutiometriä enemmän kuin viime vuonna.
Teollisen käytön laskua on
osittain korvannut raakapuun
käytön lisääntyminen energianlähteenä lämpö- ja voima-
Kannattaisi lukea Wälskärin
kertomuksia, jotta tietäisi
missä mennään. Koska suojelussa etsitään hydrologisesti yhtenäisiä
kokonaisuuksia, mukaan tulee
välillä myös ojitettuja suon
osia?, Kämäri selittää.
Rajaus kävelemällä
Inventoijilla on ennakkotietoja
esimerkiksi alueella esiinty
KARI SALONEN
vistä uhanalaisista lajeista.
Lisäksi he tekevät kartan ja
ilmakuvien avulla kattavan kävelyn suolla.
Kävelyllä tarkastetaan suon
reunat ja rajataan alue. Se on noin kolme
miljoonaa kuutiometriä enemmän kuin vuosina 2010?2012,
kertoo Metsäntutkimuslaitos
(Metla).
Metsäteollisuus kulutti puuta
64,5 miljoonaa kuutiometriä,
mikä oli viisi prosenttia edellisvuotta enemmän. Mutta
mitä tähän tulee, sitä Penttilä
tuskin suuresti vastustaa, jos
arvella saa.
Totta on sekin, että metsäteollisuus sulkee tehtaitaan ?
paitsi että hei, eihän ole! Koska
viimeksi olette mokomasta
kuulleet. Keskeisiä
valintakriteerejä ovat muun
muassa luontotyypit ja lajisto,
luonnontilaisen suon osuus ja
soiden keskinäiset yhteydet.
Myös alueelliset erityispiirteet
huomioidaan.
Nykyisellään suojeluohjelmat
kattavat 1,2 miljoonaa hehtaaria
suota. ja usein väärin
. Lopulliset
suojelupinta-alat selviävät vasta
ohjelman tullessa voimaan.
Valinnassa on ministeriön mu-
Metsäkonekustannusten
nousu loiva
Puuta käytettiin
74 miljoonaa kuutiota
UUTISTAUSTA
Metsäkoneiden kustannukset
nousivat 0,7 prosenttia viime
vuoden kesäkuusta tämän vuoden kesäkuuhun, kertoo Tilastokeskus.
Metsätraktoreiden kustannukset nousivat 0,8 prosenttia
ja hakkuukoneiden kustannukset 0,6 prosenttia vuodessa.
Puutavarayhdistelmän kustannukset nousivat 1,4 prosenttia ja hakkurien 0,3 prosenttia
vuodessa.
Metsäkoneiden kustannusten
nousuun vaikuttivat erityisesti
työvoimakustannusten nousu
sekä kuljetus- ja korkokustannusten kasvu vuoden aikana.
Kustannusten nousua hillitsi
etenkin polttoaineen hinnan sekä korjaus- ja huoltokustannusten lasku. J. Ne tulevat
annettuna elykeskuksilta ja
ympäristöministeriön työryhmältä.
Positiivuus yllätti
Maanomistajille on ilmoitettu
inventoinneista, ja heillä on
mahdollisuus tulla mukaan
maastoon.
Heitä myös kuullaan yhteisesti inventointien päätyttyä
lokakuussa.
Uudellamaalla 15?20 maanomistajaa on Kämärin mukaan ottanut yhteyttä ja ollut
kiinnostunut maastokäynnistä.
?Useimmat yhteydenotot
ovat olleet yllättävän neutraaleja tai positiivisia. Turvetuotannon estyminen korvataan, jos
sille on alueella edellytyksiä.
Perustettavien suojelualueiden rauhoitusmääräykset
vaihtelevat tapauskohtaisesti.
Yksityisellä suojelualueella ne
määritellään kohteen suojelutarpeen mukaan. Yleensähän
näiksi lasketaan niin sanotut
?Korvaukset
käyvän arvon mukaan?
MTK:n lakimiehen Tommi
Siivosen mukaan korvaukset
tulisi maksaa metsätalouden
ja turvetuotannon menetysten
osalta markkinahintaan.
Se tarkoittaa, että hinnan
olisi oltava käyvän arvon mukainen.
?Jos rahat eivät riitä korvaamaan alueita täysmääräisesti,
suojeluaikeita ei saa toteuttaa?,
Siivonen sanoo.
Pietola pitää kuitenkin hyvänä ohjelman mahdollistamaa
maanomistajien kuulemista ja
yhteydenpitoa.
Hänen mielestään yhteistyön tekeminen ja osallistuminen ovat tärkeitä tekijöitä
suojeluasioista päätettäessä.
TIINA HEIKKINEN
Aiheesta lisää takasivulla
kaan painotettu reheviä ja puustoisia kohteita, jotka ovat tämänhetkisen suojelun ulkopuolella.
Sellaisia ovat esimerkiksi korvet,
letot ja rannikon nuoret suot.
Suojeluun valittavien soiden
luontoarvoilla on valtakunnallista merkitystä. Sen vuoksi se haluttaisiin
suojella.
?Tavoitteena on täydentää
olemassa olevaa suojelualueverkkoa. YMPÄRISTÖJOHTAJA LIISA PIETOLA, MTK
Uudellamaalla kartoitetaan soita suojeluun
Tavoitteena on suojella etenkin
laajoja kokonaisuuksia ja uhanalaisia
suotyyppejä. 8
Maanantaina 21. Kaikista vanhois
takaan suojelualueista ei ole
vielä maksettu kunnolla?, Pietola toteaa.
Soidensuojelun täydennysohjelman maastotöitä tehdään tänä
kesänä koko maassa. Ojitus ei
kuitenkaan ole onnistunut
puun kasvun kannalta parhaalla mahdollisella tavalla?, kertoo
suunnittelija Iida Kämäri Uudenmaan elykeskuksesta.
Hän tekee soidensuojelun
täydennysohjelman maasto
inventointeja Pohjois- ja ItäUudellamaalla.
Puiden kasvu on parantunut
vain ojitusalueen reunoilla.
Muualla on havaittavissa puoli
avoimia laikkuja.
Puustoa ei myöskään ole
ensiharvennettu, ja ojat ovat
kasvaneet osin umpeen. Financial
Times, armon päivänä 23.
kesäkuuta 2014, todistaakseen
Suomen talouden huonoa
kulkua, muun muassa että
sen ?metsäyhtiöt leikkaavat
kustannuksiaan ja sulkevat
tehtaitaan?. Ojitus
on myös alkanut kuivattaa
luonnontilaista osaa.
Jos suojelu toteutuu, ojitettu
osa on mahdollista ennallistaa.
Se tarkoittaa alueen palauttamista lähelle luonnontilaa.
?Ennallistamiskohteet ovat
Uudellamaalla melko harvinaisia. Maanomistaja voi myydä alueen valtiolle käypään hintaan tai pitää
sen yksityisenä suojelualueena
korvauksia vastaan. heinäkuuta 2014
METSÄTALOUS
Kaikista vanhoistakaan suojelualueista ei ole vielä
maksettu kunnolla. Samalla
etsitään arvokkaita suotyyppejä, pienvesiä, vedenjakajia ja
veden purkautumispaikkoja.
Myös suon kasvisto inventoidaan.
?Tällä suolla kasvaa edustavaa karujen kohteiden lajistoa,
kuten ruskorahkasammalta,
suokukkaa ja lakkaa. Tarvittaessa
kohde voidaan vaihtaa sopivaan
valtion maa-alueeseen.
Suojelusta saatavat korvaukset
selvitetään ministeriön mukaan
tila- ja suokohtaisesti. Ehkä jopa
metsäalasta.
Tai jos asia on toisin, nyt varmaan kannattaisi metsäyritystenkin liittyä Kauppakamariin.
HANNES
MÄNTYRANTA on
Suomen Metsäyhdistyksen viestinnän
suunnittelija.. Sen oleellisin ominaisuus
on, että antaa mennä, kun
kohteet eivät kuitenkaan ole
oikein perillä.
Silti voisi kuvitella, että jos
Kauppakamarin toimitusjohtaja ei olekaan, niin ainakin sen
jäsenet ovat perillä Suomen
talouselämästä. Maanomistajalla on
myös mahdollisuus osallistua
inventointiin tulemalla
mukaan maastokäynnille.
SIPOO (MT)
Karu eteläsuomalainen suomaisema aukeaa laajana edessäpäin. Ilman polttoainetta
kustannukset nousivat yhden
prosentin.
MT
Raakapuuta käytettiin Suomessa viime vuonna 73,9 miljoonaa
kuutiometriä. Etelässä suojellut
suot ovat usein pieniä ja kaukana toisistaan. Nekin ovat hyviä suojelukohteita.
Inventoijat eivät Kämärin
mukaan ole tekemässä päätöksiä suojelusta tai edes maastokäynnin kohteista. Ne on ympäristöministeriön mukaan valittu maakuntien parhaiten säilyneistä
suoalueista.
Uudellamaalla soita kartoitetaan noin 4?000, Hämeessä
4?400 ja Pohjois-Pohjanmaalla
20?000 hehtaaria. Harvi
naisia lajeja tai uhanalaisia
suotyyppejä ei kuitenkaan ole.?
Uudenmaan alueelta löytyy
kuitenkin myös pienialaisia
korpia, rantaluhtia ja rannikon
kehityssarjoja. Kiitosta on
saatu etenkin osallistumismahdollisuudesta.?
?Myös inventointien samanlaisuutta koko maassa on pidetty hyvänä.?
Suojeluaikeista on tullut
jonkin verran negatiivistakin
palautetta.
Silloinkin on Kämärin mukaa pystytty keskustelemaan
asiallisesti ja neuvottelemaan
sopiva ratkaisu.
?Suojelluista soista ei ole
tarkoitus tehdä retkeilyalueita.
Myöskään virkistyskäyttöön
tai ympäröivän alueen metsä
talouteen suojelulla ei pitäisi olla vaikutusta?, hän muistuttaa.
TIINA HEIKKINEN
?Tämä suo olisi sopiva suojelukohde sen laajuuden vuoksi. Että
siinä mielessä Penttilä voi olla
varsin oikeassa.
Mikä minua ihmetyttää, on
metsäteollisuuden ottaminen
esimerkiksi asiassa, jossa sen
todellisuus todistaa päinvastaista. Maanomistajien tulisi saada niiden suojelusta täydet korvaukset?, sanoo
MTK:n ympäristöjohtaja Liisa
Pietola.
MTK:ssa vaaditaankin tarpeeksi määrärahoja korvausten
maksuun.
?Korvaukset ovat usein tulleet perässä. Ne perustuvat metsätalouteen. Tällä halutaan ministeriön mukaan taata hankkeelle
täysi rahoitus.
Ensimmäisen vaihe toteutetaan ensi vuodesta alkaen. Niinpä tällaiset
laajat suoalueet ovat suojelun
kannalta hyviä?, Kämäri muistuttaa.
Ojitetulla osalla kasvaa Kämärin mukaan vielä joitain
suolajeja, kuten lakkaa. Nähdäkseen metsää
ja metsäteollisuutta pitäisi
osata katsoa näiltä ?huudeilta?
jopa 60 kilometrin päähän. Käkkyräiset männyt
kurottavat kohti taivasta ja
ruskeat sammalmatot upottavat
saappaat vetiseen pehmeyteen.
?Tämän keidassuon eteläpuoli on luonnontilassa ja
pohjoisosa ojitettu. Inventoinnissa ei Kämärin mukaan
kuitenkaan arvioida metsänhoitotoimenpiteitä eivätkä ne
vaikuta alueen rajaukseen.
Laajat alueet ihanteellisia
Kyseinen suo on Uudenmaan
mittakaavassa laaja, 80 hehtaaria. Koko
toteutukseen menee ministeriön mukaan 10 vuotta.
Ministeriön mukaan ohjelma
halutaan toteuttaa ensisijaisesti
vapaaehtoisin keinoin. Oikeus määrätä esimerkiksi metsästyksestä
säilyy maanomistajalla.
TIINA HEIKKINEN
Kauppakamarissa ei nähdä metsää
laitoksissa, todetaan Metlan
tiedotteessa.
Viime vuonna lämpö- ja voimalaitokset käyttivät runkopuusta valmistettua metsähaketta ennätykselliset 4,1 miljoonaa
kuutiometriä, kolme prosenttia
enemmän kuin edellisvuonna.
Kun hakkuutähteistä ja kannoista valmistettu metsähake
lasketaan mukaan, lämpö- ja
voimalaitokset kuluttivat metsähaketta kaikkiaan 8,0 miljoonaa kuutiometriä, mikä oli
viisi prosenttia edellisvuotta
enemmän.
Raakapuun lisäksi metsäteollisuudessa ja energiantuotannossa käytetään metsäteollisuuden
sivutuotteita ja jätepuuta, joiden
yhteismäärä nousi viime vuonna
edellisvuodesta kuusi prosenttia
24,6 miljoonaan kuutiometriiin.
MT
luonnonsuojelijat.
Ehkä ei, sillä hänen tarkoituksensa on epäilemättä hyvä.
Penttilä nimittäin loihe lausumaan muutamassa ?Arvopaperilehdessä?, suom. Se
näyttää olevan aivan liikaa sille,
joka puhuu koko maasta.
Olisiko kyse populismista?
Suoraan sanottuna, en ymmärrä Penttilän lausuntoa. siteerattuun lausuntoon
pojalleen, kun Oxenstierna
halusi rohkaista nuorukaista
valtiollisiin tehtäviin: ?Poikaseni, kunpa tietäisit, miten
vähällä järjellä tätä maailmaa
hallitaan.?
Minä en halua sanoa, että
Kauppakamarin toimitusjohtajan Risto E. Se on hieman yli kymme-
nesosa koko suopinta-alasta.
Suuri osa nykyisistä suojelukohteista on karuja pohjoissuomalaisia soita.
Toteutus kaksivaiheinen
Suojeluohjelmaa valmistelee
ministeriön asettama työryhmä.
Sen mukaan suojelu parantaa
uhanalaisen suoluonnon tilaa,
hillitsee ilmastonmuutosta, tasaa tulvia sekä turvaa puhtaat
vesistöt ja kalakannat.
Työryhmä tekee ehdotuksen
suojeluun valittavista soista
sekä suojelun tavoitteista,
keinoista ja kustannuksista.
Valtioneuvosto päättää suojelusta kahdessa vaiheessa, ensin
Etelä- ja sitten Pohjois-Suomen
osalta. Sieltä löytyy
viittaus myös Axel Oxenstiernan usein . Tahto varmaan
kuitenkin on sitä suurempi ?
ehkä jopa järjen kaatava.
Kuuluneeko Penttilä siihen
joukkoon, joka tuottaa Suomesta vääristeltyä ja vastenmielistä tietoa ulkomaille pahalla
tarkoituksella. Myös kasvillisuus on edustavaa karujen soiden lajistoa?, kertoo Uudenmaan elykeskuksen suunnittelija Iida Kämäri.
Luonnontilaisessa osassa on tasalatvaisia käkkyrämäntyjä.
Sammal on vallannut ojat.
Suolla kasvaa myös kihokki.
Lakka on karujen soiden tunnuskasvi.
MTK huolissaan korvauksista
Suojelua täydennetään koko maassa
MTK on huolissaan maanomistajien saamista korvauksista
soidensuojelun täydennysohjelman toteutuessa.
Mahdollisuus osallistua esimerkiksi maastokäynneille saa
tuottajajärjestöltä kuitenkin
kiitosta.
?Koska kohteet kartoitetaan
valuma-aluekohtaisesti, mukaan tulee myös puuta hyvin
tuottavia tai turvetuotantoon
soveltuvia alueita. Näin lyhyesti, näin
murskaavasti.
Onko 60 kilometriä liikaa?
Haluan ensinnä sanoa, että
kansantaloutemme todella on
huonossa jamassa. Karihaaran saha ei
kelpaa todisteeksi, sillä se lopetti toimintansa jo vuosia sitten.
Päinvastoin: noin 12 viime
kuukauden aikana metsäteollisuus on ilmoittanut lukuisista
suuristakin uusinvestoinnista
tähän Penttilän surkeaksi
mainitsemaan maahan.
Jos nämä investoinnit
toteutuvat, raakapuun käyttö
maassamme lisääntyy runsaasti
yli kymmenellä prosentilla.
En ole opiskellut ekonomiaa,
mutta voisin kuvitella, että
tämä merkitsee dramaattista
kysynnän lisäystä.
Tämä ei ehkä silti kovin
hyvin realisoidu Penttilän
näkymässä pääkaupunki
seudulla. Ainakin jos
siitä mitään ymmärrän. Paitsi siltä osin, että se
leikkaa kustannuksiaan. Paitsi
siten, että hänen muut esimerkkinsä olivat jotakuinkin
oikeita, mutta sitten oli tämä
Suomen ylivoimaisesti tärkein
tuotannonala, joka ei oikein
sopinut Arvopaperilehdelle
suunnitellun jutun kaavaan.
Joten ei mitään, oikaistaanpa
vähän totuutta.
Suomeksi sanottuna, harrastetaan niin sanottua populismia. Penttilän järki
olisi vähäinen. Tavoitteena on suojella 100?000 hehtaaria
soita.
Kartoitettavana on yli tuhat
kohdetta
Olin kuusi vuotta
neuvostomiehitystä vastusta
neena metsäveljenä, kunnes
jäin kiinni vuonna 1951. Espoo.
KIRJAT
Ihmisyyden ja metsäluonnon ytimessä
Luontokartoittajaksi koulut
tautuneen Anni Kytömäen
(s. 1980) esikoisromaani Kulta
rinta näyttää haasteelta jo kool
taan: 644 sivua tiheää tekstiä.
Niinpä jätin sen viikoiksi odot
tamaan.
Lukematta jättäminen olisi
ollut menetys, niin vaikuttavan
matkan lähihistoriaan teos tar
joaa.
On ollut poikkeuksellisen
hyvien esikoisromaanien vuosi.
Olen ehtinyt ihastella Tommi
Kinnusen Neljäntienristeystä ja
Henni Kitin Elävän näköisiäkin.
Anni Kytömäen Kultarinta ei
kalpene rinnalla. Mutta mihin ver
taisin Kultarintaa. Pelkään, että
hän toivoo Neuvostoliiton rajo
jen palauttamista. Oikein, tavallaan.
J. Helpolla se ei
pelaajia kuitenkaan
päästä. Siinä on sa
mantapaista vahvasti aistittavaa
paikan tuntua kuin vaikkapa Ol
li Jalosen sukupolviromaanissa
Yksityiset tähtitaivaat.
Anni Kytömäki.
Karhut palauttivat mieleeni
kirgisialaiskirjailija Aitmatovin
(1928?2008) myyttejä kumi
sevan Mestauslava-romaanin,
etenkin sen sudet. Ja samalla inten
siteetillä kuin metsän eliöstöstä
hän kiinnostuu yhteiskuntatie
toisesta torpantytöstä.
Aikanaan Erikin tytär osoit
tautuu isänsä kaltaiseksi. Sodan koke
neita miehiä huolettaa viime
aikojen kriisi Ukrainassa.
?Vladimir Putin on sala
peräinen ihminen. Jos sotaa ei olisi
tullut, hän olisi halunnut mennä
yliopistoon urheilemaan.
Nyt Suomi-poikien keski-ikä
on yli 90 vuotta. Utin Rumat Miehet
on seitsemättä vuotta peräkkäin
mukana suopotkupallokisoissa.
He kisaavat sekasarjassa, jossa
kentällä täytyy olla koko ajan
vähintään kaksi naista.
Kuten Brasilian MM-jalka
palloilijoilta, myös uttilaisilta
on turha kysellä ristimänimiä.
Selissä lukee: Raaka-Arska, Ter
minator, Työmies, Tulokas, Om
pelija, Bingotyttö, Sihteerikkö,
Turkin vahvistus, Gynekologi?
?Toimittaja puuttuu?, seu
ran puheenjohtajana toimiva
Raaka-Arska huomaa.
Tuomari antaa allekirjoitta
neelle poikkeusluvan osallistua
peliin.
Suo imaisee puoleen reiteen,
eikä omalle pelipaikalle het
kessä könytä. Vierailu oli järjes
tetty jatkosodan päättymisen
70-vuotisjuhlan kunniaksi.
Jatkosodassa palveli vapaa
ehtoisina noin 3?400 virolaista,
joista alle sata on edelleen elos
sa Virossa.
Perjantaiaamuna veteraanit
odottivat hymyillen paluutaan
Viroon jatkosodan aikana val
mistuneella satamajäänsärkijä
S/S Tursolla.
Tammikuussa vuonna 1944
Suomeen tullut Edgar Sinisalu,
89, kertoo tulleensa vapaaehtoi
seksi Suomeen, koska ei halun
nut Saksan armeijaan.
?Kun Saksa oli miehittänyt
Viron, nuoria miehiä värvättiin
jatkuvasti Saksan armeijaan.
Siellä emme olisi kuitenkaan
päässeet puolustamaan isän
maatamme, vaan meidät olisi
lähetetty kaukaisemmille rin
tamille. Viimeksi teimme maalin
vuonna 2010?, Oulun ja Kai
nuun seudulta kotoisin olevat
naiset hihkuvat.
Jo 11. Hallus
sani oli esimerkiksi ase ja väärä
passi, joten minut tuomittiin 58
vuodeksi vankileirille?, Sinisalu
muistelee.
Ilmapiiri kuitenkin muut
tui Stalinin kuoleman jälkeen
vuonna 1953. 191 sivua, Readme.fi.
Kolme jatkosodassa vapaaeh
toisina palvellutta virolaisvete
raania vieraili Suomessa viime
viikolla. Se on tyylit
telyjä kaihtava alkuvoimainen
eepos massasta eroavista ihmi
sistä ja metsän vetovoimasta.
Tarina satuttaa traagisuuksil
laan ja kiehtoo kauneudellaan.
Toivon liekki käy välillä pie
neksi, joskus vain kytee, mutta
kokonaan romaani ei päästä sitä
sammumaan.
Tapahtumat käsittävät kolme
sukupolvea ja sijoittuvat vuo
siin 1903?1937. kuten missä tahansa
jalkapalloturnauksessa . Kartanon ainoa
perillinen Erik näkee metsän eri
tavoin kuin isänsä, jolle metsä
merkitsee vain rahaa. Tuhansia vuosia
kertynyt turve tuntuu nauravan
Vaaleanpunaisissa peliasuissa pelaava oululaisjoukkue Los Poslinos kamppailee pallosta vihreissä pelaavan tamperelais-helsinkiläisen Kicking Chicksin
kanssa. heinäkuuta 2014
PÄIVÄSTÄ TOISEEN
Valitsimme matkustamisen Suomeen, jossa oli mahdollisuus päästä puolustamaan
aluetta heimoveljien kanssa. Maali on
tarmokkaan
tarpomisen tulos.
HYRYNSALMI (MT)
Siinä on paikka. Minä lähetän sinut ihmisten
luo, joilla on kovat kasvot ja taipumaton sydän. suopotkupallon
MM-kisat könyttiin
tänä vuonna
harvinaisen kuivassa
suossa. 9
Maanantaina 21. Onneksi Viro
kuuluu nyt Natoon.?
Sotahistoriaan jää veteraa
nien lisäksi heitä kuljettava
satamajäänsärkijä S/S Turso,
joka on viimeinen jäljelle jäänyt
Neuvostoliittoon sotakorvauk
sena luovutetuista aluksista.
Turso on palautettu Suomeen
vuonna 2004 ja entisöity jälleen
hiilikäyttöiseksi. Jeesus sanoi hänelle: ?Autuas
olet sinä, Simon, Joonan poika. Anni Kytömäki löytää
kerrontaansa uniikkeja näkö
kulmia, punoo yhteen moni
muotoisia kohtaloita ja höystää
tarinakeitoksen myyteillä.
Aina on kyse myös vallasta,
jota vahvempi käyttää heikom
paansa kautta luomakunnan.
Tuskallisimmillaan se ilmenee,
kun Erikin tytär erotetaan
tutusta elinpiiristään ja häntä
ryhdytään murtamaan toisen
laiseen muottiin.
Juonesta ei enempää, sillä sen
yllättävät käänteet kiehtovat ja
koukuttavat. Hollo
MERKKIPÄIVIÄ
70-VUOTIAS
Vuorineuvos, eläk.
Antti Oksanen
22.7. Miksei se lauo?
Siksi, että pelaaja on juuttu
nut jaloistaan suohon.
Konttaus osoittautuu hyväksi
menetelmäksi edetä upottavas
sa turpeessa.
Hyrynsalmen Vuorisuolla
Pölhövaarantien varrella pelat
tiin perjantaina ja lauantaina 15.
suopotkupallon MM-kisat.
Isot erämaafestivaalit
Lajin perustajana tunnetaan
hiihtäjä Esa Romppainen, joka
tarvitsi kesäharjoitteluunsa vas
tusta suosta.
Ensimmäiset kisat potkittiin
vuonna 1998, jolloin pelattiin
Suomen mestaruudesta 13 jouk
kueen voimin.
Seuraavana vuonna kisat laa
jenivat EM-tasolle, ja sitä seu
raavana vuonna kamppailtiin jo
maailmanmestaruudesta.
Kilpasarjojen lisäksi kenttiä
värittävät harrastejoukkueet.
Riehakkaaksi erämaafesti
vaaliksi kasvanut tapahtuma
kerää nykyisin noin 300 jouk
kuetta tarpomaan turpeessa ja
yhteensä noin 30?000 kävijää.
Lempinimet selässä
Kymenlaaksosta kahdeksan tun
tia Hyrynsalmelle ajanut ?rait
tiusseura. Vastaus
löytyy Tarja Siuvatin ja Pirjo
Penkkimäen Metsäkirjasta.
Metsä on suomalaisille tärkeä
paikka. Green
Spot, 2003) on yksinäisen mie
hen seikkailukertomus, mutta
samalla alkuperäisen luonnon
puolustuspuhe.
Tätä on nyt liikkeellä. Niistä minul
la oli tilaisuus jopa keskustella
tekijän kanssa Lahden kansain
välisessä kirjailijakokouksessa.
Erikin erakkokuukaudet La
pissa metsänvartijana kansalais
sodan alkuvaiheessa houkuttivat
puolestaan kertaamaan amerik
kalaisen luontokirjailija Edward
Abbeyn (1927?1989) kokemuksia
vastaavassa tehtävässä Utahissa.
Kesä autiomaassa (suom. kerran mukana olleet
Suomi-neidot lähettävät tervei
siä pitkäaikaiselle kapteenilleen
Merja Juntuselle, joka ei tänä
vuonna päässyt mukaan.
?Positiivisen raskaustestin
tehtyään Merja itkeskeli paitsi
onnesta myös harmista, että
MM-kisat jäävät nyt väliin?,
joukkuetoveri Sanna Lauronen
kertoo.
Nyt Merjan virkaa maalivah
tina ja kapteenina toimittaa pik
kusisko Mari Juntunen, joka
kantaa Suomen lippua.
Kuivahko Vuorisuo ei ole niin
kuiva, etteivätkö neidot vajoaisi
kymmeniä senttejä haastattelun
edetessä.
Hymy kuitenkin pitää.
SUVI NIEMI
MATTI MATIKAINEN
ANELMA JÄRVENPÄÄSUMMANEN
Anni Kytömäki: Kultarinta.
644 sivua, Gummerus
Pihkasalvaa
ja tuohivirsuja
Tiedätkö, mikä on töhlökäs,
pussikka tai löttö. 2:4
Nimipäiviä
Tänään maanantaina:
Johanna, Hanna, Jenni, Jenna,
Jonna, Hannele, Hanne, Joanna
Huomenna tiistaina:
Leena, Matleena, Leeni, Lenita
Mietelause
Ihminen lukee, ymmärtää ja alkaa
luulla ymmärtämäänsä omaksi
ajatuksekseen. Sinun tulee sanoa
heille: ?Näin sanoo Herra Jumala.?
Hes. Erikistä
tulee tutkija. Ehkä ylimääräiselle kurin
pitohenkilöstöllekin.
Toista kertaa MM-kisoissa
mittelevä oululaisjoukkue Los
enimmäistä maalia ja ensim
mäistä voittoa, jotka irtosivat
turnauksen ensimmäisessä ot
telussa.
Raskaus vei kapteenin
Harrastejoukkue Suomi-nei
doillakin hymy on herkässä.
Joukkue voitti kaksi kolmesta
perjantaina pelaamastaan otte
lusta.
?Ihan legendaarisen hyvin
meni. A. 16:17
22.7. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä
veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa.. Ottelu
päättyy 0?1 vastustajan hyväksi.
Poslinos on tullut Hyrynsalmel
le hymyissä suin mutta tosis
saan.
?Olemme harjoitelleet Nal
likarin hiekkarannalla?, jouk
kueenjohtaja Kaisa Kaukoranta
paljastaa.
Joukkue juhlii historiansa
Tuomarilinja puhuttaa
Pelit käyvät paikoin kovaottei
seksi, ja . Palanpainikkeeksi voi
nauttia lillukanlehtijuomaa.
MIINA RAUTIAINEN
Tarja Siuvatti ja Pirjo Penkkimäki:
Metsäkirja. Hietalahden satamaan
satoi hyppysellisiä tuhkaa.
MATTI RIITAKORPI. Kicking Chicks voitti maalein 1?0.
Paltamon Jyryn maalivahti Eero Leinonen on valmis
torjumaan helsinkiläisen FC Pikkupossujen maalin.
Pelien jälkeen joukkueiden pesupaikkana toimii kylmä
vetinen suolampi.
minulle happamasti. Nuoret
kirjailijat suuntaavat pois vir
tuaalitodellisuuksista, etsivät
konkreettista maaperää ja eläy
tyvät menneitten sukupolvien
olemassaolon taisteluihin.
hyökätään kontaten
PEKKA FALI
Historian
15. Lähes 2 000 miestä
kuljetettiin saksalaisella aluk
sella Hangosta Viroon.
?Kun palasin Viroon, KGB oli
jo paikalla. Vuonna 1955 Neu
vostoliitto armahti poliittisia
vankeja, ja Sinisalu vapautettiin
vankileiriltä.
Sinisalu oli ennen sotaa taita
va voimistelija. Kun Turso
perjantaiaamuna aloitti mat
kansa Viroon, hiilikäyttöisyyden
huomasi. Valitsimme matkusta
misen Suomeen, jossa oli mah
dollisuus päästä puolustamaan
aluetta heimoveljien kanssa?,
Sinisalu kertoo.
Virolaisista koostettiin oma
joukko-osasto, kaksipataljoo
nainen Jalkaväkirykmentti 200.
Virolaisia vapaaehtoisia koulu
tettiin muun muassa Taavetissa
ja Jalkalassa.
Sinisalu kävi myös aliupsee
rikoulun, josta tuli pois kaksi
viikkoa ennen Neuvostoliiton
suurhyökkäyksen alkamista.
Kun Suomi pyrki erillisrau
haan kesällä 1944, päätti Man
nerheim lakkauttaa virolaisten
rykmentin. Sieltä on saatu ja saa
daan edelleen ravintoa, raakaaineita ja rohtoja.
Suuri osa metsiin liittyvästä
arvokkaasta perinnetiedosta on
kuitenkin vaarassa unohtua.
Metsäkirja esittelee tiiviissä
paketissa perinteisiä ja hieman
vieraampia metsistä löytyviä
raaka-aineita ja niiden hyödyn
tämistä eri tavoin.
Kirjan alussa kerrataan jo
kamiehenoikeudet ja -velvolli
suudet, mikä voi olla hyödyllistä
etenkin vähemmän metsissä
liikkuneille.
Suosituimpien marjojen ja
sienien lisäksi metsissä on pal
jon muutakin hyödyllistä.
Selkein kuvin ja ohjein kirja
neuvoo, miten tehdään esimer
kiksi pajupilli tai tuohikori.
Myös hieman työläämmät sieni
Veteraanit Roland Tiik (vas.), Rein Valmet ja Edgar Sinisalu nauttivat erityisesti vierailustaan
Hankoon.
Nyt taas hiilellä kulkeva satamajäänsärkijä Turso oli Venäjällä muutettu käyttämään
raskasta polttoöljyä.
Virolaiset Suomen-pojat palasivat vierailulle
värjäys ja tynnyritervan valmis
tus esitellään vaiheittain.
Perinteisistä aineksista on
kirjassa löydetty uusia puolia.
Maistuisivatko esimerkiksi pet
tuletut tai katajakalja?
Mustikkaan ja puolukkaan
kyllästyneille on tarjolla varik
senmarjapiirakkaa ja juoluk
kahilloa. Matt. tuo
marilinja puhuttaa.
Pilliä viheltäviä nuoria poikia
ei käy kateeksi, kun pelaajilta
tulee palautetta.
Linjatuomareille olisi tarvet
ta. Mutta
ensin koetaan sisällissotaa ja
myöhemmin mustapaitojen
uhoa. JATKOSODASSA VAPAAEHTOISENA PALVELLUT VIROLAINEN EDGAR SINISALU
21.07.14 Suopotkupallon MM-kisoissa
Aurinko nousee
Helsingissä kello 4.34
ja laskee kello 22.17
Oulussa kello 3.36
ja laskee kello 23.10
Päivän sana
21.7. Syötävää ja askar
reltavaa
Pienehkö ala työllistää
kuitenkin suhteellista osuuttaan enemmän.
Luomumansikka vaatii huolenpitoa ja käsityötä.
?.
?.
?. Mansikka tuli lajivalikoimaan nuorten aloittaessa 12
vuotta sitten.
?Ehkä on helpointa aloittaa
suoraan luomuna?, myöntää
Tolvanen.
Tolvanen on agrologi ja viljelijäpuutarhuri, joka edelleen
tekee myös luomuneuvojan töitä itäisen Suomen Pro Agrioille.
Kesäaikaan kotitilan 80 hehtaaria työllistävät pariskunnan
lisäksi ajankohdasta riippuen
10?20 ulkopuolista.
Mansikka-alaa on neljä hehtaaria.
14,6a
14,6a
14,6a
16,0a
16,1a
14,9a
13,7a
15,0a
15,2a
16,9a
15,9a
14,1a
6
3
5
3
5
5
5
5
4
6
6
6
135
680
540
890
305
260
060
500
200
540
665
150
-a hpl
5/14,6a
1/17,4a
2/17,4a
-a hpl
9/14,9a
7/17,5a
2/15,0a
3/18,2a
3/17,2
7/17,5a
8/16,3a
1/17,2a
5/18,3a
1/18,5ax
hpl
1/17,1a
4/18,0a
2/13,7a
8/16,6a
1/17,2a
2/17,6
3/17,4a
3/15,2a
1/14,8a
2/16,0a
3/15,2a
3/16,0a
5/16,1ax
11/15,2a
2/14,9a
5/15,8a
3/15,2a
hpl
3/18,6a
1/16,0a
4/14,6a
7/16,1a
2/14,6a
11/23,7ax
7/16,3ax
9/16,4a
2/17,4a
6/15,0a
11/17,3a
10/16,7x
1/15,9a
1/14,1a
4.
?.
?. Tuntityönä siksi,
että kerääjät malttavat paitsi
poimia kopat täyteen, myös
poistaa pilaantuneet.
Mansikanpoimijoita on aina
löytynyt helposti.
?.
?. Monista komission papereista puuttuu konkretia ja
tarjolla on pelkkiä korulauseita
esimerkiksi siitä, miten EU:n
Taimikon raivaustyöstä tauolle lähtenyt Liisa Mikkonen
Pöljän kylältä vietti kesäistä iltaa lastensa Jere ja Nelli
Räsäsen kanssa.
tasolla puurakentamista voitaisiin edistää.
?Haaveilen siitä, että kreikkalaismepin ensimmäinen mielleyhtymä metsästä olisi kestävä
metsänhoito eikä metsänsuojelu?, Essayah puhui.
Neljänkymmenen kilometrin päästä Siilinjärven Pöljän
kylästä oli kuulolle ajellut Liisa Mikkonen lastensa Jere ja
Nelli Räsäsen kanssa.
?Ensimmäistä kertaa olen
näissä iltamissa, koska aiem-
min lapset ovat olleet liian
pieniä.
?. LÄHTÖ Tasoitusajo 2100 m Helsinki
1 Qashqai/Henna Halme
2 Bleu Nuit/Ivar Holmlund
3 Ranch Movie Star/Harri Koivunen
4 Baltic Yankee/Tuomas Korvenoja
5 Batista De Andrade/Janne Ulmas
6 Instant Ready/Tapio Perttunen
7 Madde Palema (SE)/Hannu Torvinen
8 Fu King Fast/Tommi Kylliäinen
9 Tyronette/Jeroen van Craen
10 Big Muscles/Mika Forss
11 Shot/Marko Heikari
12 Keeper?s Family/Olli Koivunen
13 Married Man/Jarmo Saarela
14 Yank Kemp/Ari Moilanen
15 Meadow Match/Antti Teivainen
16 Etoile Du Nord/Esa Holopainen
2100
?. lähtö: 12 Kujanpään Jyräys, 7
Frankker (6, 11)
6.
?.
?. Viime viikolla
loistanut Millbrook Adele olisi
kelvannut eturivistä varmaksi,
mutta radalta kaksitoista tehtävä vaikeutuu tuntuvasti ja muitakin on syytä löytyä kupongilta.
Neljäs kohde on ennakkoon
tasaisin.
?. heinäkuuta 2014
PÄIVÄSTÄ TOISEEN
Haaveilen siitä, että kreikkalaismepin ensimmäinen mielleyhtymä metsästä olisi
kestävä metsänhoito eikä metsänsuojelu.
?. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 Photo Back/Tommi Kylliäinen
2 Wishfull Streep/Antti Teivainen
3 Twilight Vixi (DK)/Ivar Holmlund
4 Winema/Jukka Torvinen
5 Milou Farming* (SE)/Hannu Torvinen
6 Susane/Joni-Petteri Irri
7 Merry and Pretty/Marko Heikari
8 Toffee Caramel/Harri Koivunen
9 Nice As Pie/Ari Moilanen
10 Grainfield Olivia/Seppo Markkula
11 Great Lady/Tapio Perttunen
12 Millbrook Adele/Marko Hakkarainen
2100
?.
?. Se yltää
vielä pitkälle ja nousee nyt huonoista lähtökohdista huolimatta voittokamppailuun, jossa se
saanee tiukimman haasteen
Frankkerilta.
Vihjeet:
1.
?.
?. Perässä seurasi vielä kuusi museotraktoria, jotka kaikki saivat yleisöltä ansaitut huomionosoitukset.
Vinkkejä ja viihdettä tarjoiltiin
perinteisissä metsäiltamissa
Perjantaina 15.
?. Mehiläispesiä pellon reunaan ja tarkkaa
kierron mietintää.
?. lähtö: 2 Bleu Nuit, 10 Big
Muscles, 14 Yank Kemp (9, 4)
3. kertaa järjestetyt
Kivennavan metsäiltamat onnistuivat
nappiin.
22,9a
25,0a
22,5a
23,2a
23,9a
23,3a
24,6a
23,9a
23,4a
24,9a
23,0a
24,0a
37
50
64
66
54
67
58
63
59
40
53
66
770
290
785
975
205
230
140
430
115
560
130
410
4/27,8
1/27,3
10/24,5a
4/23,8a
10/26,3x
9/26,1a
1/28,2
5/24,8a
11/23,9
4/24,9a
8/26,3
1/24,0a
6/22,9a
9/25,6x
8/24,7
3/24,5a
8/26,4a
2/26,0a
3/25,5
1/24,3a
6/25,7ax
4/25,1a
10/30,5a
8/25,1a
5/25,5
3/25,7x
3/24,3a
6/24,3
7/24,8a
k
3/24,6a
13/25,2x
7/24,1
-a hpl
1/26,0a
2/23,0
M 19.7.
9/27,6x
3/26,1a
7/26,3a
3/25,5
M 19.7.
3/24,2
hpl
1/26,0
7/27,5x
4/26,1
1/23,2
6.
?.
?. Hän pitää työtä mukavana
ulkohommana, josta myös tienaa enemmän kuin esimerkiksi kunnan tarjoamista kesätöistä.
Vasemmalla Tero Tolvanen.
maanantaina. Ivar
Holmlund joutui hakemaan
kiritilaa, mutta kun se löytyi,
vastustajat olivat helisemässä.
Startti oli vasta kauden toinen,
joten vieläkin parempaa saattaa
olla luvassa.
Big Muscles on kilpaillut Kati
Lindsbergin tallista käsin kahdesti.
?.
?. lähtö: 4 Bakels Birdland, 3
Fakir Victory, 5 Passion Dream,
8 Great Goljat, 11 Classic Wave
(12, 2)
5.
13,3a
11,8a
13,1a
14,6a
13,5a
12,4a
12,0a
12,0a
12,7a
24
27
59
19
48
75
20
33
40
425
120
256
375
338
336
843
740
548
7/14,6a
4/11,8a
9/15,2a
-a hpl
12/17,3a
1/14,5a
3/14,4a
2/12,5a
11/16,0
1/13,3a
4/14,7a
5/13,7a
6/15,3a
5/13,5a
7/13,9a
5/14,1a
5/12,0a
7/15,8a
8/15,2a
10/14,5a
2/13,2a
7/18,4a
7/15,2a
3/13,3a
-a hpl
9/13,7a
5/14,6a
M 20.7.
4/13,3a
1/13,6a
11/16,0a
M 20.7.
M 20.7.
6/13,6a
M 20.7.
7/14,3a
4/12,5a
5/12,9a
4/12,7a
2/12,9a
8/14,8ax
3/14,3a
5/15,9a
5/13,5a
2/11,2a
1/13,8a
4/13,2a
-a hpl
M 19.7.
M 20.7.
10/16,1
4/14,3a
Lepakoita bongataan viikonloppuna
Lepakoita bongataan heinäkuun viimeisenä viikonloppuna 25.?27.7.
Lepakkobongauksessa on
tarkoitus havainnoida lepakoita yhden tunnin ajan valitulla paikalla.
?.
?. Hänet kyyditsi lähes kuninkaallisesti Matti Pitkänen
Zetorillaan. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 Bret Boko (SE)/Ari Moilanen
2 Kiikku?s Lordi/Juha Utala
3 Archie Ride/Tuomas Korvenoja
4 Metior Easy (SE)/Juhani Tapani
5 Classical Duo/Pekka Korpi
6 Orlando Croft/Teemu Okkolin
7 Armstrong Transs R (DE)/Hannu Torvinen
8 Mr Exquisite (US)/Tapio Perttunen
2100
?. lähtö: 3 Good Dynamite (6, 8)
1 x 3 x 4 x 5 x 2 x 1 = 120 riviä =
12 euroa
TERO SIPAKKO
Kierros 30 Toto65
1.
?.
?.
?. Lahden
startissa Good Dynamite juoksi
pitkään toista rataa ilman vetoapua ja hävisi Big Headachelle
vain täpärästi.
?.
17,5
15,9
16,9
19,1
17,5
16,7
16,1
17,0
17,7
17,9
17,5
16,8
15,8
14,4
15,8
14,8
6
7
8
5
8
8
7
6
7
5
7
8
23
24
25
21
831
850
960
595
780
965
290
725
370
980
815
270
980
465
994
750
7/19,2a
5/16,9a
4/18,0a
9/16,1a
9/18,2a
4/16,8a
4/18,8
2/19,2a
3/16,5a
10/18,8ax
4/15,7a
9/16,9a
11/17,8ax
9/16,4x
3/13,2a
3/16,8
4/18,6a
8/15,4a
6/18,7a
5/17,2
4/14,9a
4/15,1a
2/16,0a
9/16,5a
9/16,3a
5/18,1
5/15,4a
4/15,1a
hpl
4/17,7
hlo2/16,1a -a hpl
3/16,2a
1/16,0a
3/15,6a
-a hpl
8/14,4a
4/15,4a
4/16,9a
6/15,2a
8/15,4a
7/15,9a
4/13,9a
6/13,0ax
5/13,5a
7/13,7a
6/14,5a
6/15,6a
5/17,5
1/14,8a
-a hpl
3/15,0a
6/16,3a
6/16,0a
2/16,1
4/17,1
8/16,3ax
3/14,6a
4/15,2a
9/18,6
6/18,8a
4/17,6
4/16,4L
4/14,8
3. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 Large Point/Antti Teivainen
2 Callela Ragtime/Kari Köngäs
3 Fakir Victory/Tuomas Korvenoja
4 Bakels Birdland/Harri Koivunen
5 Passion Dream/Mika Forss
6 Prince As (DE)/Olli Koivunen
7 Boulard (SE)/Tommi Kylliäinen
8 Great Goljat/Tapio Perttunen
9 White Excel/Kim Åkerlund
10 Goldshoe Rolei/Esa Holopainen
11 Classic Wave/Hannu Torvinen
12 Grainfield Oliver/Ari Moilanen
2100
?.
2120
?. Kaustisella juoksu onnistui kasiradalta
täydellisesti, ja tuloksena oli
kakkossija Big Sky Hurricanen
kupeella.
Nyt vastus on ainakin paperilla huomattavasti kevyempi. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 Arctic Shot/Hannu Torvinen
2 Shadoom/Janne Ulmas
3 Good Dynamite/Kari Rosimo
4 Lightning McQueen/Kari Venäläinen
5 Elvis Duo/Pekka Korpi
6 Harmi?s Frido/Antti Teivainen
7 Zatopek Hoss/Tuomas Korvenoja
8 Star Martini/Ari Moilanen
9 Eden Duo/Janne Korpi
2100
?. Osa hakee laatikot
pihasta, osalle ne toimitetaan
kotiovelle kylmäautolla.
Reitti kiertää päivittäin Liperin ja Joensuun kautta. Torimyyntiin ei marjoja riitä.
Osa kerääjistä haluaa jatkaa
työtään iltapäivällä, jolloin marjat toimitetaan pakastamoon.
Neljänneksen sadosta keräävät
Yhteistyöllä etelään
Pääkaupunkiseudun luomukysyntään Keski-Karjalan mansikanviljelijät vastaavat tänä
kesänä yhteistyöllä.
Ensimmäinen kolmen tilan
yhteiskyyti ja tuhat kiloa aamulla kerättyjä marjoja on saapunut
luomuringin tilaamana perille
torstaina illansuussa.
?Samaan kylmäautoon ei tule
muuta kuin luomuviljeltyä marjaa?, korostaa Tolvanen tiukkoja
periaatteitaan.
Luomuviljelyyn sopii myös
ajatus yhteiskuntavastuusta,
jota Tolvanen ja Nikkilä korostavat tuotannossaan.
Myös asiakkaat tuntuvat
arvostavan sitä, että pellolla
voi jutella suomalaisten, työtä
opettelevien nuorten kanssa.
RIITTA MIKKONEN
Vermon keskiviikkoisella T65kierroksella pelit kannattaa
rakentaa aika kapeasti ja vaikka
vähän isommalla panoksella,
sillä kohteissa kilpailee kaksi
paljon pelattua selkeää varmaehdokasta ja muistakin lähdöistä selviää aika pienellä merkkimäärällä.
Päälähtönä ajetaan rivin
päättävä Derbykenraali, jossa
koko ajan tasoaan nostanut
Good Dynamite on hyvistä asemista suuri suosikki kuittaamaan 4000 euron voittorahat.
Pekka Korven tallin suojatti
lähtee auton takaa terävästi,
eikä ohjastuksesta huolehtiva
Kari Rosimo päästä ketään
vapaaehtoisesti edelle missään
vaiheessa.
Harmi?s Frido löi Good Dynamiten toukokuun lopussa saman kilpailusarjan Kevätsuosikissa, mutta voimasuhteet ovat
muuttuneet sen jälkeen.
?.
?.
?.
?.
?.
?.
?.
?.
10,4a
12,2a
11,8a
11,7a
11,5a
11,8a
11,4a
11,2a
140
137
126
147
121
160
100
127
285
800
394
372
314
656
570
723
3/11,9a
4/13,2a
5/12,9a
10/14,8a
1/m16,5a
10/13,6a
3/13,4a
9/12,4a
3/11,6a
8/12,7a
7/14,3a
4/13,5
6/13,5a
6/16,2
2/13,5a
7/14,9a
2.
?.
?.
?.
?.
?.
?. ENTINEN EUROPARLAMENTAARIKKO SARI ESSAYAH
PENTTI VÄNSKÄ
RAVIT
Vermossa kaksi selkeää
varmaehdokasta
Sankka väkijoukko tervehti juhlapuhujaksi saapuvaa Sari Essayahia Muuruveden metsäiltamissa.
?.
?. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 Nahkaparturi/Heli Kantonen-Heikkilä
2 Zeus/Tapio Perttunen
3 Sekottaja/Jarmo Saarela
4 Kemun Tutu/Kari Venäläinen
5 Luiskeri/Harri Koivunen
6 Herttelin Toivo/Esa Holopainen
7 Frankker/Seppo Sarkola
8 Hiskin Muisto/Ari Moilanen
9 Sopun Haaste/Kari Rosimo
10 Diporex/Mika Forss
11 Tuulen Ilo/Arto Hammar
12 Kujanpään Jyräys/Antti Teivainen
2100
?.
?. Esimerkiksi
rypsin keltaiset kukat houkuttelevat pölyttäjiä liian hyvin.
Poimijoita löytyy
Mansikanpoiminta aloitettiin
tuntityönä heinäkuun toisena
RIITTA MIKKONEN
Aamupäivällä kerätyt
luomumansikat ovat
illalla asiakkaalla.
asiakkaat itse, usein koko perheen voimin.
Syksyllä lukion aloittava Aapo Käyhkö (oik.) tekee pitkää päivää.
14,1a
13,4a
14,2a
14,2a
14,4a
13,9a
13,7a
14,2a
14,7a
14,6a
12,9a
13,7a
12
10
11
14
15
14
13
13
15
15
11
15
820
070
350
607
370
150
600
395
950
455
960
585
3/14,1a
2/17,1a
3/16,3a
4/16,0a
8/16,7a
1/16,8a
3/16,7a
2/18,0a
3/15,7a
7/16,4ax
2/15,3a
-a hll
4/17,0a
3/14,1a
1/15,4a
7/14,2a
2/14,5a
3/17,3a
8/16,0ax
3/15,1a
1/14,7a
4/16,7
2/14,4a
9/15,3a
4/14,7a
3/14,9a
1/14,2a
-a hpl
1/14,4a
5/16,7a
4/17,0
1/14,2a
3/14,8a
1/18,2
2/14,8a
1/14,8a
2/17,9
3/13,4a
1/14,9a
3/14,2a
M 19.7.
1/16,0a
6/13,7a
1/16,5a
M 19.7.
M 20.7.
1/12,9a
10/13,7a
5.
?.
?. Seinäjoen kisaa
se hallitsi oikein varmasti.
Bret Bokon odotetaan johtavan niin ikään alusta loppuun.
Markku Niemisen valmentama ruuna kilpailee avauskohteessa, ja se kiihdyttää matkaan
sisäradalta.
Porin Kultaloimessa Bret
Boko avasi samoista asemista
johtoon ja puolusti paikkaa
myöhemmin Prussiaa vastaan.
Raaka tempo vaati sitten veronsa, mutta Bret Boko sinnitteli
sentään neljänneksi.
?. lähtö: 1 Bret Boko (2, 8)
2.
?.
?. Ehdottomasti pidän
tapahtumaa tärkeänä, olenhan
valveutunut metsänomistaja?,
Mikkonen jutteli.
?Raivaussahan huolto-ohjei
ta tässä juuri kyselin, ja huomaan, että käteni ovat taimikoiden raivauksessa hiertyneet.
Eli hyvä on välillä vapaatakin
pitää.?
Suomen metsäkeskuksen ja
Kivennavan järjestämän iltamajuhlan nuorimpiin osallistujiin
lukeutui keravalainen Anton
Starmans, 5, jota tuntui kiinnostavan tapahtumassa kaikki:
moottorisahauksesta robottiruohonleikkuriin ja isoon metsäkoneeseen sekä kalastustarvikkeisiin.
?Aamulla näin jo metsäkoneen
töissä?, Anton kertoi innoissaan
koneen toimintap eriaatteita
selvitellen.
Isä Markku Starmans totesi
metsäiltamien kuuluvan lähellä
mökkeilevän perheen kesä
perinteisiin.
LIISA YLI-KETOLA
Luomumansikka luottaa maun voimaan
RÄÄKKYLÄ
Luomumansikan tuotanto poikkeaa täysin tavallisesta, mutta
niin poikkeaa markkinointikin.
Kasvatuksen vaikeudet korvautuvat myynnin helppoudella.
Rääkkyläläisen Sikiömäen
tilan, Tero Tolvasen ja Jaana
Nikkilän, mansikkasato on
reilun kymmenen vuoden ajan
löytänyt helposti asiakkaansa.
Päätös luomuun siirtymisestä
tehtiin jo aiemman sukupolven
aikana. Bongauksen voi
toteuttaa missä päin Suomea
tahansa, vaikkapa mökkirannassa, kaupunkilähiössä tai
tunturilomalla Lapissa.
Bongaukseen voi osallistua
kuka tahansa ikään ja kuntoon
katsomatta, eikä erityistä asiantuntemusta tarvita.
Silmämääräisesti lepakoita
voi yrittää tunnistaa tai ainakin
rajata mahdollisia lajeja lentopaikan, lentotavan ja ulkonäön
perusteella.
Huomattavaa lisäpontta
tunnistamiseen saa lepakkodetektorista, eli laitteesta jolla voi
kuulla lepakoiden tuottamat
kaikuluotausäänet. Bret
Boko on varma suorittaja ja saanee määrätä kärjessä vauhdin
mieleisekseen.
Tulosriviään parempi Bleu
Nuit onnistui viime kilpailussaan kykyjensä mukaisesti.
?. Lapinlahden entisenä nuoriso- ja
raittiussihteerinä hän oli järjestämässä ensimmäisiä kisojani,
joihin pikkutyttönä osallistuin?,
entinen kilpakävelijä intoutui
muistelemaan.
Euroopasta Essayah toi sellaiset terveiset, että metsien
merkitystä siellä yhä aliarvioidaan.
?.
?. Ensimmäinen yritys meni
piloille heti alussa, mutta viime
kerralla Big Muscles tsemppasi
johtohevosen rinnalta tosi rehdisti kolmanneksi.
Koska kaksikosta kummallakin on jonkinlainen alttius epäonnistumiselle, vihjesysteemiin
otetaan vielä takamatkalta Yank
Kemp, jolla on kirivoimaa.
Blue Nuitin tallikaveri Twilight Vixi on seuraavan kohteen
perushevosia. Parhaimmillaan väkeä arvioitiin
olleen paikalla peräti 1 500.
JUANKOSKI (MT)
Lähes kaksikymmentä näytteilleasettajaa erilaisine vetonauloineen oli asettunut hyvissä
ajoin iltapäivällä Muuruvedellä
sijaitsevan Kivennavan maatilamatkailutilan pihapiiriin.
Helteisellä järvenrannalla oli
metsäkoneita, moottorisahoja,
uutuusautoja sekä esittelykojuja vähintäänkin minimessujen
verran.
Keihäänheittäjä Antti Ruuskanen jakoi nimikirjoituskortteja ja hymyili illan edetessä,
että on saanut tapahtumassa
mukavasti suuta soitella.
Juhlapuhujaksi oli kutsuttu
Lapinlahden ylpeys, entinen
europarlamentaarikko ja maailmanmestariurheilija Sari
Essayah (kd.), joka pöristeli
paikalle peräti upean traktorikavalkadin kärjessä, Matti
Pitkäsen ajamassa Zetorissa.
?Tulin nostalgiselle tuulelle
traktorikyydissä ja varsinkin,
kun vastassa oli Reijo Ruotsalainen soittamassa sahaa. Mukana on monta
sarjan kärkikastiin kuuluvaa
ravuria, joiden keskinäiset tasoerot riippuvat paljon päivän
vireestäkin.
Suur-Hollolassa toiseksi
sijoittunut Kujanpään Jyräys
loisti seuraavana lauantaina
divisioonafinaalissa.
?. Vireässä Hypönniemen kylässä Rääkkylän
saarilla on nuoria omasta takaa
ja mökkiläiset lisäävät asukasmäärää.
Lisäksi tilalla on hyvät majoitustilat, etenkin nyt, kun uuden
päärakennuksen valmistuttua
entinen tarjoaa myös kodinomaiset sosiaalitilat.
Tarkat toimitukset
Tolvasen periaatteena on, että
mansikat kerätään aamupäivällä ja iltapäivällä ne ovat jo
asiakkaalla. lähtö: 12 Millbrook Adele, 3
Twilight Vixi, 1 Photo Back, 10
Grainfield Olivia (7, 11)
4.
?. 10
Maanantaina 21. Lepakot
pystyy detektorin avulla tunnistamaan lajilleen ja edistyneemmillä laitteilla äänet voi
myös tallentaa.
Lepakkobongauksen havainnot ilmoitetaan Suomen
lepakkotieteellisen yhdistyksen nettisivuille www.lepakko.
fi ennen tapahtumaa tulevalla
lomakkeella.
MT.
?
Euro-Teli Oy, Hki
p. Erikoisvahvistettu
?Huulirauta
Hardox 500. 1250
mm Kauha lev. HydrauliALK.
kääntö
(SIS. sis. 044 744 6000
SEINÄJOKI Puh. Piikki
/ 35 mm
. 2000 mm
629,629,-
NYT
NYT
IIsot
sot lumikauhat
. P. ALV)
(SIS. 11
Maanantaina 21. Etukuormainsovitteet paikallaan
NYT
1595,1595,-
299,299,(SIS. 0500 164290 myös ilt.
-cJäreäckestäväcrakenne
-cHydr.csivusiirtoc45ccm
-cEtu-ctaictakanostolaite
cckiinnitykseen
-cTyöleveydetc280-303ccm
-cVakionackannatusrulla
VETTERILTÄ SAKSASTA
Edullisia,
kunnostettuja
heinäkoneita
vm Teho
JD W550
JD 1470 CWS
NHCS6050RS
NHCX 760
JD 14502006
SR 2065HT130
SR 2065 HT150
SR 2065HT130
SR 2045HT115, P. Myyd. 2.5 tn Toyota -02 nestekaasuk. Hinta
35500 . Ranjia Oy, Pori.
MINIKAIVURI 1-1,5 tn, PUIMURI
NEW HOLLAND 8030 tai vast.
P. 3,45
SR 2065HT140 P. 1500 mm
Kauha lev. Perunapoika . Viljavaaka. -08. Tilavuus 1,1 m³
(SIS.
. Perunan varrenmurskaajat
. 840,-)
Boxi
3.
RUISKU EFI, LEDIT ym.
4x4
MODULARBOX OY KOKO MAAN KONEKAUPPA!
www.rally.fi P. alv:n.
P. vuoksi.
Hp. PEJO
Thyregod . Perunannostokoneiden varaosat
. 0500 418910.
Valmistamme puimurin
pöytävaunuja.
Kaikki merkit / mallit.
SAMPO ROSENLEW 3065 L 2004.
SAMPO ROSENLEW 2085 2008
HIENO. ALV)
AITO ALKUPERÄINEN
Ä
RUOTSALAINEN
KIVITALIKKO
ALK.
AITO
ALKUPERÄINEN
Ä
RUOTSALAINEN
. Ekengårds . k-autot ja
moottorit. Tilavuus 1,4 m³ ja 2-2,5 m³
IIsot
sot lumikauhat
. Radiaattorin teho 420 kW.
90 t elevaatori. P. 0500 343515.
Perunannostokone pieneen traktoriin (mattomalli). huom. 1250 mm Kauha lev. 0400 120822
SaMASZ KDD 940S perh.
Lietevaunut
K
K
Heti
kseenr
toimitu
yli 200:n eri traktorimalliin
Purkupojat Oy
045 1331221, 1331222 Pälkäne.
DEEREN
VARAOSAT
Konehuolto T. f i
4x4
TAKUU
3 VUOTTA!
NYT KÄSIRAHA 0 . 0500 340538, 040 8256097.
NIITTOMURSKAIN KRONE AM
243 CV 2,4 m. heinäkuuta 2014
KUNNOSTA NÄIN KESÄLLÄ
SAAT UUDET JA KÄYTETYT PUIMURIEN OSAT
EDULLISIMMIN SUOMEN SUURIMMALTA
Eläimelle
Heti kät. HETI NIITOILLE. Dewulf . VARAOSIKSI /
PALKKIONGELMAA KYSY.
LOIMITRAKTORI OY LOIMAA.
P. Tilavuus
NYT
NYT
439,439,-
649,649,-
NYT
NYT
(SIS. Vaihdetaan Ponsse
Beaver -04 ajokoneeseen.
Kuvia nettikone.com ID 1316915.
P. Perunanlajittelijoiden istuimet
. 2000 mm
. Juko . Turvallinen kauppa, parempi hinta. Tilavuus 0,8 m³
(SIS.
. 050 3517274.
50 KPL ERÄT HUIPPUTRAKTOREITA ERIKOISHINTAAN! TILAA HETI 040-553 2428 TAI myynti@rally.fi
(arvo yht. Käteism. Tilavuus 1,4 m³ ja 2-2,5 m³
(SIS.2500
ALV)- 2650 mm
. 1480,-)
Boxi
(arvo yht. ALV)
ALK.
(SIS. loput 155,-/kk
KAUPAN- Vinssi +
PÄÄLLE:
NYT KÄSIRAHA 0 . 044 3813814.
LOBMIX OY
uusi koti?
(SIS. Tilavuus
0,6ALV)
m³
(SIS.1,1
ALV)
. VAIHTO/ RAHOITUS
KONEKESKO OY SEINÄJOKI
Peter Waxlax, 050 5762991.
www.tarmonteras.fi
P. 6 m, jaloilla.
Maksuaika esim.18-60 kk ilman käsirahaa.
Myös erikokoisia vaihtolavoja, kontteja ja traktorin perävaunuja.
myynti@varastokontti.fi puh. ALV)
SUURSÄKKINOSTIN
. Ota yhteyttä!
OULU Puh. ALV)
Teline, jossa
(SIS. 045 150 5700
www.hstarvike.fi
Lietteenlevitysvaunu PALMU, 14 m3,
isoilla renkailla, Agronicin pumppukuormain, hp. Afrikan vientiin Hiace, Corolla, Hilux, Dyna ym. 0400 626375.
Ostamme käteisellä: M-B, Man,
Volvo, Scania, ym. -721 6655
TAKUU
3 VUOTTA!
MADE
IN
TAIWAN
4x4
7900?
Finman V-aura (arvo 800,-)
+ vinssi (arvo 490,-)
tai
Kankaisten kylätie 38, Hämeenlinna
(03) 6536 614 | 050 1668
pekomat@pekomat.fi
w w w . 020 7619720
0400 910696
CLAAS LEXION 480, vm. -06. ALV)
VOLVO sovitteisena
Kantavuus 2500 kg Kantavuus 2000 kg Kantavuus 5000 kg
499,- 449,- 995,499,- 449,- 995,(SIS. ALV)
Kauha lev. Tilavuus
0,8ALV)
m³
(SIS. P. ilm., lisälämm., jousitus, automaattiv. NL. Öljylämmitys/radiaa
ttori. 38 t, sis. 020 743 2041
Heikki Töyrylä
p. Underhaug . ALV)
MONITOIMILANA
KOTIMAINEN
?MONITOIMILANA
Leveys
veys 2,5-3,0 m
529,529,-
785,785,-
. Kverneland
Erikoismatot tilauksesta
(SIS. Mika 0500 407444.
Hinta
alv 0
173 387
129 032
111 290
99 500
94 000
64 354
60 483
60 403
52 016
47 983
43 548
42 580
39 919
39 758
39 479
39 032
37 903
37 500
32 096
31 451
25 000
15 322
13 306
7 400
4 032
2 338
www.kjellman.fi
Harjupellontie 13
Nettisivut osoitteessa www.mt-tukku.fi
Niittomurskaimet
2012
2010
2007
2004
Tunnit
P. loput 178,-/kk
KAUPAN- Vinssi +
PÄÄLLE:
(Edun arvo YHT. 840,-)
550 EFI + EPS
+tk
NYT KÄSIRAHA 0 . ALV)
Pekomat Oy
Merkki ja malli
SUPERJÄREÄ
!
SUPERJÄREÄ
!
ERÄ TAOTTUJA TRUKKIPIIKKISARJOJA!
VETTERILTÄ
SAKSASTA
VOLVO sovitteisena
ERÄ
TAOTTUJA
TRUKKIPIIKKISARJOJA!
Kantavuus
2500 kg Kantavuus
2000 kg Kantavuus 5000 kg
(SIS. Tilavuus
1,2ALV)
m³
(SIS.
. ym.
Sähköosat autoihin ja koneisiin.
www.adita.fi p 020 7789789.
Pyräkuormaaja Volvo 4500, ajossa, Loadmaster vaaka+tulostin,
hp. Helppo kasata. Kennot
4+5. 0400 824858 roopenkone.com
KK
Kö
- 07
Kuhn FC 302 hinat.
- 99
Junkkari NM 280 menop. Leveydet
ALK.
A
L
ALK.
A
L
(SIS. Etukuormainsovitteet paikallaan
SUURSÄKKINOSTIN
NYT
?KOTIMAINEN
Hydrauli. 2250 mm Yleiskauha lev. sis. Erikoisvahvistettu ?Huulirauta Hardox 500. kantavuus. TARJOA 040 5634961.
Jätä ilmoitus:
ilmoitus@
maaseuduntulevaisuus.fi
VAIHTOPUIMURIT
SEINÄJOEN KONEKESKUKSESSA
(SIS. 1500 mm
479,479,(SIS. -08.
P. 02-721 6666, fax. 0400 791542 Jämijärvi.
NIITTOMURSKAIN JF STOLL
3205 vm. Tilavuus
m³
Kauha lev. P. - 08
Mörtell 250 nostolaite
2004
2003
2004
2004
1999
2001
1999
2001
1999
1999
1997
1998
1995
1994
1990
1993
2010
1987
1977
258
200
241
258
219
131
150
131
116
140
140
116
101
131
116
120
120
140
120
80
84
0
71
90
0
0
Poikkea kun käyt Keskisellä! jari.latvala@jarilatvala.com 63610 Tuuri.
Päivystys Keisala 0400 368 332, myös ilt. Hagedorn . 0400 228211, Vaasa.
010 76 83480
010 76 85172
010 76 83474
010 76 83476
Tarkista puimurisi kohlimet!
JD 6620, 4-veto, etukuormaaja,
Quick 65, 9100 h, vm. (03) 437 8801
Käytettyjä
viljasiiloja 3 kpl
koko halkaisija 6 m,
kokonaiskorkeus 11 m.
Siilo purettuna osiin. LOIMITRAKTORI OY LOIMAA.
P. ALV)
Kauha lev. paluuaura, muovisiivillä+kaikilla leikkureilla
9 900 ?
Sipma KD-2400 2,4m lautasniittokone
sis.nivelakselin
4 900 ?
Ursus T-083 Yleisperävaunu
10tn
8 200 ?
Metal-Fach T703 Perävaunu 1-aks
Hieno pikku kärry
4 200 ?
Ursus Z-543 Pyöröpaalain
kiinteäkammioinen
14 500 ?
Pomarol Z-028 1,8m vesakkomurskain,
järeä malli, sis. Siistejä siiloja. Leveydet 2500 - 2650 mm
. P. Kunto
ok. alv.
P. 1800 mm
(SIS.0,47
ALV)m³
. +alv.
TRAKTORILIETSO, Niben, hinattava. alv:n.
P. Etukuormainsovitteet
an
. 050 3049768, Sastamala.
0%
le -2
a
o
t
s
i
To
Hyödynnä
20 %:n toistoale
kun ilmoitus toistetaan
samanlaisena kahden
viikon aikana
FARMEXPERUSKUNNOSTUS
Vaihtokoneita
Massey Ferguson 575 -82 siisti 6 300 ?
Tempo PTU10 lantavaunu -10 7 500 ?
Kivi-Pekka 325 Kultivaattori
+muokkain hinattava, hieno 19 500 ?
Överum 5-siip.sarka-aura
muovisiivillä
2 200 ?
Hakki sirkkeli + ruuvi,
sis.nivelakseli
900 ?
Patu 42 jousikas
1 700 ?
Krone 130 pyöröpaalain
3 500 ?
Palax Kombi 600 klapikone -97 3 000 ?
Kverneland 4x16 sarka-aura 2 800 ?
Hinnat alv 0%
Varaa heti!
020 413 2321
Millaisessa kunnossa
farmarisäiliösi on?
Farmarisäiliöt kuntoon
helposti FARMEXkunnostusohjelmalla.
Kunnostus pidentää
säiliön käyttöikää ja
polttoöljyn varastointi on
taas turvallista. Tilavuus 1,2 m³
. (03) 437 8801
31640 HUMPPILA
Puh. Myös ei kats.
Kaikenk. Etukuormainsovitteet paikallaan
an
. Samro . 0400 791542 Jämijärvi.
Fahr, Sampo, MF, JD, Volvo, CL.
Loput laakerit halvalla.
Huolla puimurisi kuntoon.
NH T6040 + EK vm. 050 5165991.
UUDET KONEET
SUORALLA KAUPALLA
EDULLISESTI!
Teemme tilaa uutuuksille,
tarjoamme muutamia
esittelykoneita tosi sopivasti!
Akpil TIGER 6m lautasmuokkain
Huippuvarusteilla!
29 500 ?
Metal-Fach U740
3m lautasmuokkain
6 250 ?
Akpil KM804R 4-siip. 0400 407560.
Seulakauha NTP-10/ 70 mm.
P. 050 5919979 / M.JÄRVINEN.
Laturit - Startit - Akut
Ilmastoinnin kompurat ym. nivelakselin
4 900 ?
Ursus Z-586 automaattikäärintälaite
9900?
Lajittelija PETKUS-SUPER K212
triöri, uudet harjat, seulat, ok.
Hp. 17.500 ?+alv. Grimme . - 98
Niittokoneet
Lely Spendimo 240 HD nl. -91,
2630 h. 040 553 2428 Kartanonherrantie 9, 02920 ESPOO kehä III
Katso traktorien ESITTELYVIDEOT kotisivuiltamme www.rally.fi 150 HUOLTOPISTETTÄ SUOMESSA! TOIMITUKSET KOTIIN ASTI!. Leveydet: 1350 mm,
KIVITALIKKO
1600 mm, 1900 mm
ALK.
Leveydet: 1350 mm, paikallaan
. -09 2000 h.
P. 06 4731844.
New Holland T6070 Plus ECDL
50, 50 km/h. Senoco Oy, p. alv. - 09
- 06
Tempo KDN 2,1
Karhottimet
06 484 6330
www.farmtools.?
- Monipuoliset täyttöja levitysvarusteet
- Täyssinkitty säiliö
- Laaja mallisto aina
8,5- 24 m3 asti
Katso lisää
www.kjellman.fi
Kysy lisää
0424 720 600
- 12
POISTOHINTAAN!
SaMASZ pöyhin GT-440
PURKUOSIA
-10
Elho NM 320 F etuniit.
SaMASZ Z2-780
TAPANI RINTA
TUOMO SALMINEN
RAMI PAAVOLA
ANO HALLA-AHO
95
0
0
1377
400
780
1172
980
1700
1500
1037
1400
1400
2037
1808
0
1500
1800
1580
1829
1700
50
0
0
0
0
KK
SaMASZ KDC 340S menop. Tilavuus 0,47 m³
. P. 1800 mm
KAUHAT
. P. kääntö
Leveys
veys 2,5-3,0 m
. Purettuna. Hinta 8.000 . 2250 mm Yleiskauha lev. 0400 552257.
1.6 tn Linde ja Cat -09 sähkötrukit. Piikki / 35 mm
JOKIRAPUJA
(päivän hintaan)
P. 040 5023870.
Kuormaaja Neuson 501 kauha +
haarukat, siisti, h. loput 178,-/kk
550 EFI
7900?
Ohjaustehostinmalli
Tukkikärry puomilla NYT!
ja vinssillä + vinssi 9990,(arvo 990,-)
(arvo
490,-)
(Edun arvo YHT. 0500 343515.
www.konemyyntikauppinen.com
KOHLINLAAKEREITA
Perfect
-piennarmurskaimet
Agrimarketista
Traktoreiden varaosat ja
tarvikkeet verkkokaupasta
www.TRAKTORIMIES.fi
SEINÄJOKI
NEW HOLLAND TX 30, vm. p e k o m a t . Sovitteet paikallaan
KAUHAT
RUOTSALAISET
. Puintitappiomitt. 050 5919979 / M.JÄRVINEN.
ONKO SINULLA YLIMÄÄRÄINEN
AJOKONE. 13.500 . Työleveys 15?, renkaat
800/ 500. Laukkanen Oy
02 4875965 - 0500 226028.
www.konehuoltolaukkanen.fi
Traktorin PURKUOSIA + uudet
DB-CASE osat. Sovitteet paikallaan
Kauha lev. sis.
alv. 2200 . vm. ALV)
(SIS. 3,9 M
SR 2065HT140
SR 2045HT115
SR 2045 HYDRO
SR 2055 HYDRO 3,9M LEIKK.P
SR 2045HT115, PÖYTÄ 3,45M
SR 2055 HYDRO
SR 2055HT120, PÖYTÄ 3,45M
M-F26, PÖYTÄ 4,2M
SR 2055
CLAAS 48 S
SR 2045T
JD 614 R LEIKKUUPÖYTÄ
D-F 33,6
CLAYSON 1520H
JD-PÖYTÄVAUNU
PÖYTÄVAUNU
Kankaisten kylätie 38, Hämeenlinna
(03) 6536 614 | 050 1668
pekomat@pekomat.fi | www.pekomat.fi
BPR mallit
eteen tai taakse
(SIS. 0400-646200, 0500-659678.
Traktorilavetti 10-20 tn. ALV)
Ostetaan SUOMENHEVONEN.
Edullinen tai vaihto kuljetuskopiin. Rautainen pohjakartio jaloilla, muuten
alumiinia. 1290,-)
2.
8990,-
+tk
41 Hv
+tk RUISKU EFI, LEDIT ym.
UUTUUS
41 Hv
6800?
NYT!
9990,-
Kiinteistöhuoltojen suosikki!
Finman
V-aura 800,-
1.
NYT!
PARAS TRAKTORI PUUNAJOON JA LUMITÖIHIN!
TRAKTORIMÖNKIJÄT
550 EFI
550
KAUPANPÄÄLLE:
Kaupinkatu 4, 45130 Kouvola.
Myydään viljakuivaamon koneisto
Arska 300 hl. ALV)
799,799,-
1600 mm,
1900 mm
. -97,
6-m pöytä, 3D, sebis, pöytävaunu, ym. ALV)
(SIS. ja vkl. 11.400 . ALV)
Ostetaan
- 07
Pomo, Nokka sekä muita
hihnakoneita.
SOITA JA KYSY LISÄÄ!
Jaakko Pirinen
p. 0500 343515.
RAUTAISET
TARJOUKSET
RAUTAISET
TARJOUKSET
SUORAAN TUKUSTA!
SUORAAN TUKUSTA!
Valmistettu DOMEX 650 MCD hienojakoteräksestä!
ksestä!
Valmistettu
DOMEX
650 MCD hienojakoteräksestä!
ksestä!
RUOTSALAISET
. ALV)
etukuormainsovitteet paikallaan, jousilukitus
Teline, jossa
etukuormainsovitteet
paikallaan,
jousilukitus
Nyt edullinen
kotiinkuljetus.
Nettisivut
osoitteessa
www.mt-tukku.fiKYSY
Maailman johtavalta
Murskaavaa ylivoimaa
Soitac0424720c600
31640 HUMPPILA
Harjupellontie 13
Puh. viljelyn lopett. 2 kpl teräksisiä viljasiilon
pohjakartioita halk. 040 550 8693
Pekomat Oy
PytHon
Maahantuojalta maatalouteen:
- Elevaattorihihnat, -kupit ja -pultit
- Puimureiden kiila-, latta- ja variaattorihihnat
- Pyöröpaalaintenhihnat ja liittimet
- Lieteimu- ja muut letkut
- Kiila- ja kuljetinhihnat kaikkiin koneisiin
- Kumilevyt, tiivistelmäkumit, parsimatot jne
- Kuljetinrullat
Laaja valikoima - Edulliset hinnat
Tutustu myös nettikauppaan!
www.halikonkumipalvelu.fi
huuhtelulaite
2 hydraulimoottoria
4-pyöräinen syöttöjärjestelmä
400 m letku
Salaistentie 652, 24240 Salo, p. ASA-LIFT . Runsain lisävarustein, mm. Salaojan huuhtelulaitteet
Wühlmaus . Tilavuus 0,6 m³
. Noud.
044 5876100. sis. ALV)
(SIS. ALV)
Kauha lev
kiloon.
EU:n sonniryhmän keskihinta viikolla 25 oli 3,60 e/kg, jossa
laskua edeltävältä viikolta 0,4 %.
Suomen O2-sonnin keskihinta
oli 3,44 e/kg viikolla 25, jossa laskua 4 senttiä viikolta 22.. Kulutuksen vahva kasvu on yllättänyt
myönteisesti. Siementuotanto on yksi viljelyn erikoistumisvaihtoehdoista,
joka ei vaadi lisäinvestointeja ja on
mahdollisuus parantaa tilan kannattavuutta. Kauran tuotantoala asettuu 7 400 hehtaariin. Virallisessa EU:lle ilmoitettavassa hinnassa on mukana kuljetuskustannus hintaa nostavana tekijänä.
Gallup Elintarviketiedon lihabarometrin mukaan karitsanlihan
tuotanto kasvoi Suomessa viime
vuonna 1 %. Halla otti pahemmin reheväkasvuisiin, leveälehtisiin lajikkeisiin. Useimmilla alueilla on kuitenkin tullut vettä tänä kesänä liikaa. Etenkin kaupan keskusliikkeissä tulee hälytyskellojen soida,
sillä turvallinen ja kuluttajien arvostama suomalainen sianlihantuotanto ansaitsee suuremman
osan lihan arvonmuodostuksessa.
Samassa barometrissa myös kulutus on laskenut (-6%) tuotannon
alenemisen vetämänä.
Saksan hinta laski viime viikolle 0,07 e/kg. Venäjällä hehtaarisadot ovat
selkeästi viime vuotta paremmat. Vehnän noteeraus marraskuu -14 oli perjantaina iltapäivällä 180,50 e/t ja tammikuu -15 oli
181,00 e/t. Virikemunien keskihinta oli
0,94 e/kg (edell. vuodesta
-6 %
-5 % -27 % -14 %
kana
0,00
0,00
0,00
0,00
0%
- muutos ed. HGCA:n
mukaan syysohran keskisato on
Lähde: Tike
380
20
Vilja- ja öljykasvimarkkinat
Kauran markkinahinta
Lihan hinnat viikoilla 24?28 Suomessa
Hiehonlihan (O2) markkinahinta
245
Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto katsaus 4052 vko 30 puh. Viime vuonna tarkastuspyyntöjä jätettiin 36 928 hehtaarille, joten ala supistuu hieman
viime vuodesta.
Ohran siementuotantoala pysyttelee suunnilleen edellisvuoden
lukemissa, reilussa 12 000 hehtaarissa. Myös ruotsalaisten suosima ruokaperunalajike King Edward on kärsinyt
rutosta. vuodesta
0 %
0 %
liha
154,80 166,40 20,20 31,60
19 %
yhteensä
- muutos ed. Tämänhetkisellä kannattavuudella ajetaan sianlihantuotanto umpikujaan. EU:n keskihinta R3sonnille oli 3,60 e/kg. Nyt kuumuus aiheuttaa ongelmia.
Jäävuorisalaatin kasvutahti on
nyt parantunut ja tarjonta lisääntynyt. 020 413 2344
puh. 14.7 Tilanteen perusteella
viljasadon odotetaan olevan vajaa 4 miljardia kiloa. kiloon ja kulutuksen laskevan 97 milj. Lisätietoa voi saada
alan toimijoilta.
Jukka Peltola
Lannoitteet
BELOR AGRO OY
Katrineholminkatu 6
24240 Salo
puh. Hinnat kääntyivät kuitenkin perjantaina taas laskuun ja
lähelle viime viikon päätöshintoja. Ensimmäinen ruttoruiskutuskierros on jo monin paikoin tehty.
Parin viikon takaiset hallat
vioittivat kasvustoja länsirannikolla Pohjois-Satakunnan ja Jepuan välisellä alueella. Karitsanlihan kulutuksen kotimaisuusaste oli tilastojen mukaan 43 %. kg
pienemmän sadon aiheuttaa vähentynyt viljelyala. Jäsenkirjeet
ovat tulossa postissa. Keskija Pohjois-Pohjanmaa näyttivät
säästyneen vakavammilta hallavahingoilta. 020 413 2350
puh. välitetty 55 siemennettyä hiehoa, 32 lehmää ja 22 lehmävasikkaa.
Hinnat viikolla 26 Euroopan eri maissa
Euroopan unioni
Englanti
Espanja
Ranska
Ruotsi
Saksa
Suomi
Tanska
Sonni 03 Lehmä 02 Lehmä P2 Hieho 03 Sika E, E+
e/100 kg e/100 kg e/100 kg e/100 kg e/100 kg
324,9 274,8 236 333,4 174,35
352,3 298,4 244,3 386,8
345,6 236,9 200,5 358,6 186,73
318 350 281 356 159
320,4 309 256,2 339,2
321,8 297,9 235,6 311,6 180,9
354,26 250,58 222,48 311,56 161,05
371,9 274,8 238,5 311,7 157,19
Lehmänlihan (P2) markkinahinta
euroa/100 kg
320
Lähde: Tike
euroa/100 kg
200
Tanska
239 e/100 kg
250
Suomi
222 e/100 kg
215
Saksa
236 e/100 kg
2013
2014
30
40
50 1
10
20
Tanska
365 e/100 kg
Saksa
319 e/100 kg
2014
375
350
Suomi
340 e/100 kg
325
Ruotsi
339 e/100 kg
30
40
50 1
Ruotsi
189 e/100 kg
172
30
40
50 1
10
20
26
10
20
25 Viikko
Viikko
Leipävehnän markkinahinta
euroa/1 000 kg
280
235
190
100
2013
20
2014
30
40
50 1
10
20
26
Belgia
Bryssel
Saksa
Hampuri
Liettua
Vilna
Suomi
Naantali
Interventio
Viikko
euroa/1 000 kg
250
Lähde: Tike
210
170
20
2014
30
40
50 1
10
20
26
Saksa
Hampuri
Puola
Zachodni
Liettua
Vilna
Suomi
Naantali
Interventio
Viikko
Saksa
180 e/100 kg
Perunamarkkinat
kyy hintakehityksessä.
Tilastokeskuksen mukaan kananmunien tuottajahinta laski
maaliskuussa 14,8 % edellisvuoden maaliskuuhun verrattuna.
Keskimääräinen tuottajahinta
laski maaliskuusta huhtikuuhun
0,035 e/kg ja oli 1,00 e/kg (A+B
144
Tanska
157 e/100 kg
n Suotuisa sää on vauhdittanut
perunakasvustojen kehitystä.
Myös myöhäisemmät istutukset
ovat osassa maata sulkeutumassa ja kukinto on alkamaisillaan.
Sadetta on saatu kohtalaisen sopivia määriä. Onko
tuottajahinnan korjaaminen oikealle tasolle mahdotonta tässä tilanteessa?
EU:n komissio ennustaa naudanlihantuotannon kasvavan tä-
euroa/100 kg
425 2013
www.mtk.fi/reppu
II
IV
VI
VIII
X
XII
II
IV
Kuukausi
Avomaavihannesmarkkinat
n Avomaavihannesten kasvu ja
kehitys on nyt nopeaa säiden lämmettyä. vuodesta
0 %
5 % -21 %
2 %
kalkkuna
3,00
3,40
0,80
1,20
35 %
- muutos ed. 020 413 2468
puh. Herneen
siementä tuotetaan 600 hehtaarin
ja härkäpapua 200 hehtaarin voimin.
Suomessa olisi edelleen tarvetta saada lisää peltoa siemenviljelyyn. Syynä tähän on loppukasvukauteen ajoittuneet sateet.
Kuivuudesta kärsineessä Espanjassa viljan laadun kerrotaan olevan hyvä. kg
n Tuoreen Elintarviketieto Oy:n
lihabarometrin mukaan sianlihantuotanto on laskenut Suomessa -10 % viiden ensimmäisen kuukauden aikana. Vuosi sitten toukokuun tuottajahinta
oli 31 e/100 kg.
Antti Lavonen
Jaakko Kangas
Kananmunat
n Kananmunien tuotanto kasvoi tammi?huhtikuussa vuonna
2014 1,7 % ja kulutus 3,3 %. Hallatuhoja
on edistänyt edeltävä kuivuus.
Tuho on ollut monin paikoin
pahempi lähempänä rannikkoa
eli nyt meri ei suojannut hallalta. Kasvustot näyttävät siellä monin paikoin erittäin hyviltä, vaikka kylmä kesäkuu onkin
hidastanut kasvua.
Tiken hintatilaston mukaan ruokaperunan vero ton tuottajahinta nettokiloille oli toukokuussa keskimäärin
13,2 e/100 kg, kun huhtikuussa
keskihinta oli 12,8 e/100 kg. Muutama viikko sitten saatu parinkymmenen
millin sade edesauttoi hallan aiheuttamista vahingoista toipumista.
Itä-Suomessa perunan kasvu on parikin viikkoa normaalia jäljessä. Kasvustot ovat pääosin
terveitä ja hyvässä kunnossa. Suomessa karitsanlihan keskihinta kesäkuun
puolivälissä oli 3,93 e/kg. Viime
vuonna vastaava luku oli 3,01 t/ha.
Puinteja aloiteltiin viime viikolla
myös Englannissa, jossa tosin vasta ensimmäinen prosentti puitavasta pinta-alasta oli viime tiistaihin mennessä laarissa. Tosin se on saatu
aikaan laskemalla kuluttajahintaa ja käyttämällä voimakasta
alennushinnoittelua. EU28 keskihinta oli samaan aikaan
5,70 e/kg.
Jukka Rantala
Ilkka Pohjamo
Luulliseksi lihaksi muutettuna
tuotanto lopullinen vienti tuonti
tuonti-%
1.7.2014
kulutus
kulutuksesta
sika
76,00
74,40 12,10 13,40
18 %
- muutos ed. Laskua edellisen
viikon päätöshintoihin 12,75 e/t
ja 8,5 e/t.
Jaakko Kangas
Suomi
161 e/100 kg
25 Viikko
Sonninlihan (O2) markkinahinta
300
2014
186
35
euroa/100 kg
425 2013
Lähde: Tike
Saksa
Hampuri
Belgia
Bryssel
Suomi
Loviisa
Liettua
Vilna
170
90
Porsaan markkinahinta (20-kiloinen)
Ruotsi
256 e/100 kg
285
20
2014
220
70
Puolassa ja Isossa-Britanniassa.
Tiken perjantaina julkaistun
ennakkosatotilaston mukaan kuluvan vuoden sadosta olisi tulossa hieman edellistä vuotta pienempi. vuodesta
-5 %
-1 % -12 %
-7 %
Lihan hinnat
vko 25 vko 26 vko 27 vko 28
vko 28
e/kg e/kg e/kg e/kg keskiteuras paino kg
Sonni, kaikki
3,59 3,55 3,57 3,57
342
Sonni O2
3,44
3,40
3,44
3,48 326
Sonni O3
3,53
3,54
3,57
3,61 350
Lehmä, kaikki
2,30 2,28 2,25 2,23
282
Lehmä O2
2,52 2,51 2,57
2,59 291
Lehmä P2
2,28 2,22 2,27 2,16
238
Lehmä P3
2,33 2,29 2,28 2,28
269
Hieho, kaikki
2,96
3,16
3,20
3,02 237
Hieho O2
2,95
3,07 3,03 3,08 203
Hieho O3
2,94
3,12
3,13
3,11 229
Sika, kaikki
1,65
1,65
1,66
1,65 89
Sika S
1,69
1,69
1,70
1,69 87
Sika E
1,61 1,61 1,61 1,61
91
Keskihintoja teurastamolla ilman kotieläintukia. vuodesta
0 %
4 % -22 %
-3 %
broileri 42,50
43,10
6,30
5,70
13 %
- muutos ed. Hiehojen
osalta EU:n keskihinta luokalle
O2 oli 3,17 e/kg ja vastaa keskihinta Suomessa oli 2,95 e/kg. heinäkuuta 2014
MARKKINAKATSAUS
Lihamarkkinat
nä vuonna + 3,8 % (EU-15). Kun reilu
4,3 miljoonaa hehtaaria on puitu, on viljaa ja palkokasveja kasassa reilu 13 miljoonaa tonnia. Säätyyppi on ollut sateinen ja ukkos- ja raekuuroja on saatu mm.
Skånessa. Monilla alueilla kärsitään
kuivuudesta ja kasteluvettä ei ole
aina saatavilla. Vehnän ja
rukiin siementuotantoaloissa on
kasvua jonkin verran. 020 413 2462
puh. Juurestentuottajat ry:n yleiskokous Lepaalla la 16.8.
Alla olevan taulukon hinnat
ovat verottomia pakkaamohintoja ostajalle toimitettuna. Markkinatilanne on normaali tähän aikaan vuodesta.
Parsakaalin sekä kukkakaalin
tarjonta on lisääntynyt.
Porkkanan kasvu on jäljessä normaalista, etenkin myöhäiset istutukset ovat kehittyneet
hitaasti ja kasvustot ovat pieniä.
Kasvustot ovat kärsineet mm.
kylmästä säästä, kuorettumista,
kuivuudesta, märkyydestä ja tuholaisista.
Avomaavihannesten mainoskampanja radiossa jatkuu elokuussa ohjelmayhteistyönä Radio aalto-iltapäivässä sekä spottikampanjana.
Juuresten-, kaalin- ja sipulintuottajat ry:n yhteinen pellonpiennarpäivä ti 12.8. Alueella on ollut paljon vaikeuksia märkyyden vuok-
2013
20
30
40
50 1
10
20
25
Viikko
Suomen hinta laatulisineen, muiden maiden perushinta
euroa/kpl
95
Lähde: Tike
2013
2014
Ruotsi
78,1 e
Saksa
59,8e
75
Suomi
51,3 e
55
Tanska
46,5 e
20
30
40
50 1
10
20
Viikko
25
euroa/100 kg
600
Lähde: Tike
2013
2014
550
Saksa
568 e/100 kg
Ruotsi
520 e/100 kg
500
450
400
350
20
30
40
50 1
10
20
25
Viikko
1 000 kpl
500
2012
2013
lk). Viljelijän todellisuudessa saaman
hinnan laskemiseksi on vähennettävä kuljetuskustannukset tilalta teurastamoon,
keskimäärin 11 c/kg naudalla, 6 c/kg sialla ja 12 c/kg karitsalla.
Lähde: Tike
Suomi
295 e/100 kg
2014
Tanska
307 e/100 kg
Ruotsi
324 e/100 kg
335
290
30
40
50 1
10
20
20 25
Viikko
Veroton keskihinta
euroa/eläin
2000
Lähde: Faba osk.
2013
2014
1200
1 372 e
1 266 e
800
400
Lehmät
Siemennetyt
hiehot
Lehmävasikat
404 e
0
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 1 2 3 4 5 6 Kuukausi
1.?31.5. Silti hinta on siellä
edelleen kohtuullinen 1,67 e/kg.
Meillä ei hintamuutoksia ole tapahtunut moneen viikkoon, hinta
on vaihdellut 1,60 e/kg tuntumassa koko kevään ja alkukesän. Kun reilu 15 % suunnitellusta on puitu, keskimääräinen hehtaarisato on ollut 3,51 t/ha. Toukokuun
keskihinta oli 3,20 e/kg (alv 0
%), jossa laskua huhtikuusta
0,08 e/kg.
Jukka Rantala
Kananmunien tuottaja- ja kuluttajahinta (A-luokka)
Kananpoikasten haudonnat
6/12
12/12
6/13
12/13
5/14 Kuukausi
0
Suomi
Lahti
210
Saksa
Hampuri
170
Liettua
Vilna
Puola
Zachodni
130
90
2013
20
2014
30
40
50 1
10
20
Viikko
26
euroa/1 000 kg
260
Lähde: Tike
2013
Puola
Zachodni
2014
Saksa
Stuttgart
Ranska
Rouen
230
200
Suomi
Naantali
170
140
20
30
40
50 1
10
20
26 Viikko
euroa/1 000 kg
450
2014
425
400
375
350
325
2013
20
30
40
50 1
10
20
26 Viikko
Kylvösiemenmarkkinat
si. EU:n
naudanlihan tuotantomäärä väheni 4,1 % vuoden 2013 aikana.
Lypsylehmien lukumäärä kasvoi
(1,3 %) ja emolehmien määrä väheni (- 0,9 %).
Gallup Elintarviketiedon lihabarometrin mukaan Suomessa
tuotettiin viime vuonna 80,3 milj.
kg naudanlihaa eli tuotanto oli samalla tasolla kuin vuotta aiemmin.
Naudanlihan kulutus laski vuoden
2013 aikana 2 % ja oli 98,2 milj. Rukiin siementä
tuotetaan vajaalla 500 hehtaarilla.
Rukiilla kasvua 250 hehtaaria. Herneen ja härkäpavun tuotantoaloissa on nousua. 12
Maanantaina 21. Unkarissa ja Romaniassa laatu on alle viime vuoden tason, mutta silti tyydyttävä. Pahimmillaan halla
hävitti varret kokonaan ja aikaisimmissa istutuksissa tuhot saattoivat olla mittavia. kk 0,975 ekg),
lattiamunat 1,05 e/kg (1,08 e/kg)
ja luomu 2,52 e/kg (2,54 e/kg).
Pakkaamoiden keskimääräinen tukkuhinta nousi kesäkuun
alussa 0,025 e/kg (1,44 e/kg), ensimmäisen kerran kahteen kuu-
2014
Lähde: Evira
euroa/kg
5
Lähteet: Tike, Eurostat ja Tilastokeskus
2013
2014
Alv
Kauppa
Pakkaamo
Tuottaja
4
400
3
300
200
2
100
1
0
1/12
kauteen.
Kova hintakampanjointi kaupassa näkyy edelleen laskevissa
kuluttajahinnoissa. kg.
Tänä vuonna tuotannon ennustetaan kasvavan 81 milj. Pahimmillaan siemenperunat
ovat mädäntyneet peltoon.
Katteenalaista varhaisperunaa on nostettu parin viime viikon aikana ja nostot alkavat olla loppupuolella. Viljan osalta kokonaisala yltää 25 000
hehtaariin, kun viime vuonna siemenviljaa tuotettiin 1 000 hehtaa-
ria suuremmalla alalla.
Timotein siementuotantoala on
kuluvana vuonna 5 937 hehtaaria,
jossa laskua viime vuoteen noin
200 hehtaaria. Varsiruttoa on ruotsalaistietojen mukaan kaikilla tärkkelysperunapelloilla. Mutta arvon jakaantuminen ketjussa herättää
kysymyksiä: filetuotteiden osuus
ruhon arvosta on noin 70 %, niiden vähittäishinta on keskimäärin 11,50 e/kg ja samaan aikaan
tuottajahinta on 1,40 e/kg. Kroatiassa, Kreikassa ja Italiassa laadun taas kerrotaan olevan heikkoa. Syysvehnästä
odotetaan 117 milj. Tässä
vaiheessa satotasosta ei voida kuitenkaan tehdä varmoja tulkintoja.
Agrimoney-sivuston mukaan
myllykelpoisen vehnän tuotanto voi laskea tänä vuonna, vaikka
vehnän kokonaistuotantomäärä
nouseekin. Ruttopaine on ollut
vähäisempi Keski- ja PohjoisRuotsissa pohjoisten tuulien ansiosta. Talviperunoita
ajatellen sateet tulivat oikeaan
aikaan. vuodesta
0 %
1 % 67 % -12 %
Karitsa
0,40
0,80
0,00
0,50
63 %
- muutos ed. Agro NS 21-24
21 0 0 24
Hintoihin lisätään
Agro MAP
12 23 0
paikkakuntakohtainen rahti, Agro N21-S24
21 24
alv. Tämä nä-
Lähde: Tike
Rypsin/rapsin hinta, Matif
Rehuohran markkinahinta
2013
euroa/1 000 kg
250
Mallasohran markkinahinta
Lähde: Tike
158
Lampaanlihan markkinahinta
Lähde: Tike
400
20
120
20
Ukrainan kiristynyt tilanne näkyi selvästi vehnän hinnan nousuna Euroopan viljapörsseissä.
Torstain aikana Matif-pörssissä
vehnän marraskuun noteeraus
nousi 4 e/t. Viikolla 28 lihasikojen keskihinta oli
1,59 e/kg.
Broilermarkkinan veto jatkuu
edelleen hyvänä. 0500?933 158
www.beloragro.fi
Tuote
Premium
Premium
Premium Typpi 27
Premium
Standard NS 21-24
Premium NS 21-24
N P K S
27 3 5 2
22 3 10 2
27
16 7 13
21 24
21 24
e/tn
350,00
385,00
250,00
404,00
230,00
260,00
Kaikki tuotteet ovat kemiallisia seoksia. Varastoperunan kasvustoissa on varret jouduttu pahimmillaan hävittämään jo tässä
vaiheessa. Kaura-alassa on sitä vastoin
laskua. vuodesta
-10 %
-6 %
-8 %
-4 %
nauta
32,80
42,40
1,00
8,70
21 %
- muutos ed. kg
viime vuotta pienempi, johtuen
matalammasta hehtaarisato arviosta kun taas kauran 134 milj. Sateet ovat tosin
olleet hyvin paikallisia ja osassa
tuotantoalueista sadetta kaivattaisiin edelleen kuivuuden vaivaamille aloille. Hinnat
ovat irtotavaran hintoja, ellei toisin ole mainittu.
Mika Virtanen
veroton pakkaamohinta e/kg
Jäävuorisalaatti, pakattu
1,50
Kiinankaali 1,10
Kukkakaali 1,80
Parsakaali 2,00
Varhaiskaali, 10 kg laatikko
0,75
n Kylvösiemenalalle on Eviran siementarkastusyksikön mukaan tehty tarkastuspyyntöjä tämän kasvukauden osalta yhteensä 35 345
hehtaarille. Sateiden seurauksena
ruttopaine on ollut ennätyksellisen kova ja paikoin Etelä-Ruotsin tärkkelys- ja teollisuusperunan tuotannossa ruton etenemistä ei ole pystytty pysäyttämään. Köyliön ja
Säkylän alueella. Rapsi jatkoi laskuaan
Matif-pörssissä hyvien satoarvioiden vauhdittamana. Rapsi elokuu -14 oli 318,50 e/t ja marraskuu
-14 324,00 e/t. Rukiin tuotannon odotetaan
kasvavan 41 milj. Keskisato on näin ollen ollut 3,04 t/
ha. Hintoihin lisätään rahti sekä alv 24 %.
CEMAGRO OY
Tuote
N P K S
Agro 16-7-13
16 7 13 0
LANNOITEVALIKOIMA
Agro 20-0-19+S
20 0 19
019-3757 500
Agro 23-3-6+S+B
23 3 6 6
Agro 23-4-8+S
23 4 8 2
cemagro@cemagro.fi
Agro 24-5-2+5S
24 5 2 5
www.cemagro.fi
Agro 26-0-10+S
26 0 10
Agro 28-3-5+S
28 3 5
Agro CAN27+4S
Hinnat vapaasti Kaskisissa. Vehnän siementä tuotetaan 4 900 hehtaarilla,
joka on noin 300 hehtaaria viime
vuotta enemmän. kg.
Leipärukiin markkinahinta
Lähde: Tike
2013
130
Sianlihan (E) markkinahinta
130
180
euroa/1 000 kg
270
145
Jalostusnaudan markkinahinta
1600
normaalia parempi ja syysrapsilla ollaan lähellä keskiarvoa. Pitkään jatkunut,
syvä kannattavuuskriisi on johtanut tuotannon lopettamiseen monilla tiloilla. Ohran sadon odotetaan olevan 162 milj. Vaikutus
varastoperunan satoon jäänee
toivon mukaan vähäisemmäksi,
mutta kesä- ja varhaisperunan
markkinoille tuloa halla viivästytti 1?2 viikkoa. Kehityksen katkaiseminen edellyttää tuottajahintatason selvää vahvistumista. vuodesta
16 %
-11 % -100 % -29 %
siipikarja
yhteensä
45,50
46,60
7,10
6,90
15 %
- muutos ed. Avomaan perunan viivästyminen vähentää tarjontaa ja hinnan alentamiseen ei
ole painetta.
Ruotsissa ensimmäiset ruttohavainnot tehtiin jo toukokuun
puolella katteenalaisissa varhaisperunakasvustoissa. 020 413 2360
tai
tai
tai
tai
tai
tai
040 715 8710
0400 544 728
040 558 0512
040 825 2112
040 585 5322
040 826 6793
á hinta
399,00
361,00
358,00
365,00
367,00
348,00
350,00
282,00
294,00
545,00
260,00
375,00
386,00
315,00
345,00
356,67
610,00
553,00
552,00
565,00
615,00
596,00
586,00. 020 413 2414
puh. Myös lajikekohtaisia eroja on
näyttänyt olevan. 24 % sekä mahdollinen Agro N38-S8
38 0 0 8
purkulisä (6,00 e/t).
Agro N46
46 0 0 0
Agro NS30-7
30 0 0 7
Agro UAN
Agro UAS
Gardenia 10-0-30+11S+2Mg 10 0 30 11
Gardenia 13-5-20+8S+2Mg 13 5 20 8
Gardenia 15-2-21+9S+2Mg 15 2 21 9
Gardenia 16-0-24+9S+2Mg 16 0 24 9
Gardenia 5-5-27+10S+2Mg 5 5 27 10
Gardenia 8-4-25+10S+2Mg 8 4 25 10
Gardenia 9-5-24+10S+2Mg 9 5 24 10
Kirjoittajien yhteystiedot:
Sähköposti: etunimi.sukunimi@mtk.fi
Jukka Rantala
Mika Virtanen
Antti Lavonen
Max Schulman
Ilkka Pohjamo
Leena Lamminen
puh. 020 4131
Lihamarkkinat tammi?toukokuu 2014, milj. Nurminadalla tarkastuspyyntöjä on tehty 1 100 hehtaarille ja vastaavasti puna-apilalla
550 hehtaarille.
Rypsin siementuotantoala sen
sijaan jää vain reiluun 100 hehtaariin. Epävarmuutta sadon laadusta on vielä Ranskassa, Saksassa,
n Ukrainassa on maan viranomaisten mukaan puitu nyt 44 %
suunnitellusta alasta. kg suurempaa
satoa kasvaneen viljelypinta-alan
ja hyvän hehtaarisadon perusteella. EU:n
keskihinta luokan O2 sonnille oli
3,20 e/kg
1750 ?+alv. 0440 490990, 045 1297460.
Rysky mallinen traktorin peräkärry
sora, maanajo ym., 22 tn, melkein
uusi, jarrullinen, h. ?Kellarit tyhjiksi. 0400 987234.
KATTO- JA SEINÄPELLIT
SEKÄ ALUMIINIPROFIILIT
Toyota Dyna vm. Takuu 2 vuotta.
P. Konepalvelu Pärhä P. Soita
0700 16645, 2,53. 37 tkn,
hp. -10, loistokunt., kaikilla herkuilla. Hän oli sieltä kotoisin. Kyllä te pian keksitte jonkun haun
joka helpottaa etsintää.
. Siis mitä?
. Myös osamaks. 1.1milj.km, myös nosturi.
P. Surmaniemen juttu sattui syyskuussa, Koskinen laskeskeli.
. Palonsyyntutkijat päättelivät palon saaneen alkunsa tuvan puolelta. 5 kattoluukkua, 1 käyntiovi. Mitä kalastelua se on, kun Koskinen ei saa edes äänestää näissä rahvaan vaaleissa. heinäkuuta 2014
PÖYRÖÖT . 1,5 km, as.pa 120 m2 + alak. Aj. Aiotko
sinä ratkaista kerralla puolen Suomen pimeiksi jääneet jutut?
. Sis. 8500. / kpl + alv.
P. Hän teki kädellään laajan lyyrisen
kaaren ja lisäsi vielä:
. Katso
tori.fi 0400 760864, Joensuu.
Uusi rekisteröimätön, heti ajoon,
Alv-väh., PIAKO-kevytkorilla, 19,5 m3,
ulkopituus 4200 mm, sisäleveys 2120 mm,
korkeus 2200 mm, 750 kg perälautanostin,
vetokoukku, kuormansidontakiskot, saranasivuovi oikealla puolella, tuuliohjain,
peruutuskamera, navi, ilmastointi, vak.
nop.s., lämmitin ajastimella, ajotietokone, B-kortti.
mallia
Kiireellisesti (muutto elok.) Salo, Halikko kk (n. 0500 633132.
Purettuna oleva BEST-HALLI
konesuojaksi koko 24.1x 24.6 m.
vapaa korkeus 5.9/8.1 m. -04 8*4, hyväkuntoinen
kippilava, 32 mottia, veivipeitto,
aj. P. 040 8085 498
9 m Bulk merikontteja teräslattiat,
vahvat seinät kondenssimaalatut
sisältä. Yrität haukata liian isoa palaa, Kaatio säesti Ullaa. / min + pvm,
iira.fi PL 84 Oulu 50.
Korjaamme energiapuuta pellonreunoista ja tienvieristä. Kuljetus ja rahoitus. 040 5817394.
70+ NAISET 0700-414907
50+ NAISET 0700-414963
CrOy, PL 396, 00121 Hki.
2,34 ?/alkava minuutti.
Villiä menoa kesämisuilla: SOITA
HETI 0700 393939. Mitä muuta tuo on kuin äänten kalastelua.
Simo sipaisi hämmentyneenä hiuskiehkuraansa, ja kerrankin Ulla
meni hänen puolelleen:
. . 38 t?. . Enteellinen nimi. 046 5560489.
Matkap. presidenttimalli, aj. P. n. Ei käy aika pitkäksi.
Mutta Koskinen oli päässyt vasta alkuun.
. Miten niin?
. Ulla katseli Koskista pää arvioivasti
kallellaan kuin psykiatrian opiskelija ensimmäistä koepotilastaan.
. Se on siihen liian iso herra.
jatkuu. Onko näillä kahdella tapauksella mitään yhteyttä.
. Joku on palanut kännissä saunan lauteille.
Sellastahan sattuu harva se viikko. rintajouppi.fi
verkkolehdessä.
maaseuduntulevaisuus.fi
TUHOLAISKARKOTTIMET
3?5
karkottaa tehokkaasti
p. Kestotilaus
laskutetaan kunkin laskutusjakson alussa voimassa olevalla kestotilaushinnalla.
Tilaukset toimitetaan force majeure (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden
viivästykset yms.) varauksin.
Viestilehdet Oy:n asiakasrekisteriä voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointitarkoituksiin henkilötietolain mukaisesti. Kaikilla rannoilla kautta kauniin Suomenmaan.
. useita eri sisäkattovaihtoehtoja
. puistoon, jossa
hyvät ulkoilualueet, kaikki palv. Hinnat sisältävät alv:n. Tehkää joku jako keskenänne! Koskinen piti silti päänsä. 1,5 . autot., varasto, ym.
Myyd. Oikeuslääketieteellisissä tutkimuksissa selvisi että kroppa
kuului mökin vuokranneelle miehelle. Koskinen
päätti nauttia tilanteesta koko palkan edestä.
. . VIIVI JA WAGNER . Hänen nimensä oli Surmaniemi.
Kaatio avasi suunsa ja Koskinen kuittasi keskeytyksen ennen kuin
kommentti ehti edes ilmoille.
. Huomautukset on tehtävä
8 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. Ilmeisesti avotakasta oli lentänyt kipinä
halkokoppaan ja tuli oli levinnyt siitä räjähdysmäisesti ympäri mökin.
Surmaniemi oli ollut saunassa suurin piirtein promillen humalassa.
Koskinen sulki muistikirjansa ja lisäsi vielä:
. Mikään tutkimuksissa ei viitannut siihen että palo olisi sytytetty
tahallisesti ja siinä olisi ollut mukana joku ulkopuolinen henkilö.
Ulla rohkeni ällistellä ensimmäisenä:
. VENETSIJÄRVI
Ford Transit
350E 2.2 TD Ci
155 hv
kev ytkori
pakettiauto
MAASTAMUUTON TAKIA
Rahoituskorko tähän
autoon vain 1,6%
VOLVO FH12
vm. mahd. . . 197 t. 15 . P. / metri.
Kristiinankaupunki, p. 0440 490990,
045 2308270 www.halerpalvelut.fi
TERÄSPUTKEA: 50 mm, sein.
paks. VÄINÖ . nopeat toimitukset
?
?
Jalas-Huvila-Sauna-Aitta 20 m²
Täydellinen osatoimitus perustuksineen, 7600 ?. Eri kokoja.
Myös isot HALLINOVET ja
automatiikka. H. Se on nopeasti tehty, Kaatio sanoi. Siinä meille riittääkin hommia, Ulla hymähti. Kahlaatte krp:n rekisterit läpi. Viime syksynä, hän avasi muistikirjansa. 040 8248081.
Huolletut vesipumput
käyttöön tai varalle
SINILEVÄ POIS JA
JÄRVI KIRKKAAKSI
Makot, Iskut, Tourut, Ratkot.
Pumppupaketit. myös kalustettuna. 050 2694.
MAATALOUSMUOVIEN NOUTOPALVELU
Ekokemin maatalousmuovien noutopalvelu
MTK:n jäsenetutarjouksena jatkuu 85 e/t
(Ei jäsen 90 e/t) hintaan + alv.
Pyydä lisätietoja ossi.sippola@ekokem.fi tai
tee noutotilaus osoitteesta:
www.ekokem.fi
> Palvelut > Ympäristö- ja jätepalvelut > Maatalouden muovijätteet >
tee tilaus tästä
SYYSRYPSI
SYYSRAPSI
kylvösiementä.
www.naturcom.fi
08 2707200, 02 7626200.
Myydään biologisella aineella säilöttyjä säilörehupaaleja. 1,5 mm. Sakari! Ei kai sinun kunnianhimosi ole karannut tallistaan. Vuoden
2013 satoa. Mh. MARK TRAIL . Surmaniemi oli nostanut tulipaloa edeltävän päivänä kaikki säästönsä
vammalalaisesta pankista. Tampereelta ei niitä montaa löydy.
. Tai sitten ei ollenkaan, Koskinen naputteli kynällä muistivihkonsa
kantta. ja vkl.
www.metallixoy.com
ROHKEAA SEURAA. toinen
pääty avoin. 0400 765521.
l
aus@aus.fi
NOSTO-OVET
asennettuina (myös moottorilla).
Laadukkaat, toimivat, takuulla.
Projektimyynti 044 9677078,
Seinäjoki 0400 564282, Lahti
också på svenska 040-564 2425
www.ovimestari.com
Erä NOSTO-OVIA edullisesti.
Lievä II-laatu. Meinaatko monenkin viikon
ajalta?
. Tarkempi hinnasto on nettisivullamme
ja lisätietoja saat myös tilaajapalvelun puhelimesta.
3 kk
67,60 ?
1 kk
34 ?
Kestotilaus
196 ?/12 kk
Kestotilaus jatkuu automaattisesti, ellei tilaaja peruuta tilausta. Turha
kaikkien kolmen on samoja kansioita kaivella.
Se ei yhtään mielialoja keventänyt. Me tutkimmekin nyt Juhani Raattamoisen puukotusta, Koskinen
vastasi tyynesti. Viljalle, lietteelle, siiloiksi.
H. halerpalvelut.fi
P. (vaid. Lehti ei ole korvausvelvollinen, jos sen lähettäminen
tilaajalle lakon tai muun ylivoimaisen esteen vuoksi keskeytyy.
Soitettaessa 0204-alkuisiin numeroihin hinta on lankapuhelimesta soitettaessa 8,35 snt/
puhelu + 6,55 snt/min ja matkapuhelimesta soitettaessa 8,35 snt/puhelu + 18,05 snt/min.
Maksuliikenne:
Maksun saaja Viestilehdet Oy
Nordea
FI2410103001007384
OP
FI5457230220406222
Sampo
FI2080001600063128
SWIFT/BIC
NDEAFIHH
OKOYFIHH
DABAFIHH
Sivunvalmistus: Viestilehdet Oy Paino: Lehtisepät Oy, Jyväskylän paino 2014
Tähän lehteen käytetty puu on peräisin kestävästi hoidetuista metsistä, valvotuista
kohteista tai on kierrätettyä.
Kustantaja: KARISTO OY
Osa 31
. 040 5794057.
68.900,sis.alv.
Cadillac Fleetwood -87, valkoinen,
hieno, ns. Mieletön savotta, Kaatio voihkaisi. Melkoinen sattuma!
. 15.900 . tamma hyvää kotia vailla
syksyllä, tehnyt 2 varsaa.
P. Silloin paloi Rentoranta-nimisessä
lomakeskuksessa syrjäinen saunamökki. Minusta idea on ihan hyvä. . P. Kaikki jutut joita on edeltänyt mer-
kittävä käteisnosto pankista.
. irtainta. 13
Maanantaina 21. Käytön/luovutuksen voi kieltää
ilmoittamalla siitä Tilaajapalveluun.
Näköislehti ja arkisto:
www.maaseuduntulevaisuus.fi/kirjaudu
Seppo Jokinen
Hiirileikki
pe klo 10.00
ke klo 16.00
keskiviikon lehteen
ma klo 16.00
Vastuu virheistä
Hinnat perustuvat laskutusjakson alussa voimassa olevaan hinnastoon ja
6 kk
113 ?
Ilmoitushinnat 2014: Hintaan lisätään 24 % alv.
Tekstissä mustavalkoinen 3,80 ?/pmm, 4-väri 4,45 ?/pmm,
(Metsänomistajanumero mv 4,10 ?/pmm, 4-väri 4,75 ?)
Tekstin jälkeen mustavalkoinen 2,85 ?/pmm, 4-väri 4,45 ?/pmm
(Työpaikat mustavalkoinen 3,95 ?, 4-väri 5,15 ?)
(Koulutus mustavalkoinen 3,15 ?, 4-väri 4,85 ?)
Rivi-ilmoitukset 8,50 ?/rivi (2-5 riviä)
Nimimerkki-ilmoituksia julkaistaan vain käteismaksulla.
Ilmoitusten jättöaika
maanantain lehteen
perjantain -?-
Tilaushinnat kotimaassa
12 kk
208 ?
020 413 2321 (ma?pe 8?16.00)
(09) 694 4766
ilmoitus@maaseuduntulevaisuus.fi
Lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista, jos ilmoitusta ei voida julkaista määrättynä päivänä. 040 5544578.
6 siemennettyä hiehoa, 5 lehmävasikkaa. Tarkemmin sanottuna
syyskuun kahdeskymmenesviides. Nopeastipa sinä olet oppinut politiikan elkeet.
. Eikö se vaikuta oudolta?
Ei kenestäkään.
. Ja mikä tässä on mielenkiintoisinta, hänelle oli kelvannut ainoastaan viidensadan euron setelit.
Simo päästi ilmoille oivalluksesta kertovan vislauksen.
. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisussa sattuneesta virheestä tai poisjäämisestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. p. Eihän sitä koskaan tiedä.
Kaatio ei antanut hänen jatkaa.
. . Kahlaatte läpi kaikki vastaavat keissit, joissa on samoja piirteitä.
Tapot, pahoinpitelyt ja katoamiset. Tarkoitin tietysti koko maata, Koskinen korjasi nuivasti.
. Mitä tuo meille kuuluu. P. 044 5116548, Hämeenkoski.
Hevostallin lopetuksen vuoksi
7-v. Näin aluksi.
Kaatio, Ulla ja Simo tuijottivat esimiestään epäuskoisina. Kysy lisää. 3 km moottoritielle).
TIILIRAK. 09 2316 5494
hiiret, rotat, myyrät, linnut ym.
Tilaa turvaksi ja
AUS + ajoissa ja rotat ym.
hyötyä vuosiksi
ei pyöri jaloissa!
ALE 25 % 1 VK! AUS = tehokkain!
www.aus.fi
l
30 ha hyvää tukikelpoista peltoa
Keski-Virossa Vijandissa
P. Myös ulkomaille katoamiset pitää huomioida. 0400 646243.
Islanninhevostalli Forsnäs myy
islanninhevosia ja shetlanninponeja. asunto-os.).
MATKAILUAUTO FIAT PÖSSL, vm. Raunioista löytyi hiiltynyt miehen ruumis. P. OK-TALO, rak.v. OUTO VALO . traktori, Kawa 900 tai
mopo. Mikkelin
poliisillehan ne kuuluu.
. 014 831170
(ei muita kuluja)
Toyota Hiace 2,5 -04,1 om., hyväk.
vaihtom. sis.
alv. 160
tkm. -75, 2:lla aurinkoisella rinnetontilla raj. Mitä me muutenkaan mihinkään savolaisiin saunapaloihin puututaan. Juttuun liittyy muutakin, Koskinen palautti runonlaulajan ruotuun.
. Soita ja kysy lisää!
P. Etelä-karjala soitot
18-21. Surmaniemikin oli
lähtenyt viettämään mökkiviikonloppua Saimaan rannalle aivan yksinään. P. runs. Ehkä on paras aloittaa vuoden takaa. 0500 633132, Jämijärvi.
Lisätietoja: Markku Rauman, 040 507 9800
Tuoreimmat
uutiset voit lukea
Seinäjoki, Jouppilantie 18 . HELGE . Niin oli. uppopumppu
teho 1500 l/min. Ja juuri sitä meidän on syytä tutkia.
. . 045 1477645.
Meri-/varasto-/kylmä-/pakastekontteja, lauttavaunuja Lahdessa,
Kouvolassa ja eri satamissa. Jos me emme löydä johtolankoja läheltä, silloin niitä
pitää etsiä kauempaa.
Simo yhtyi vasta siinä vaiheessa keskusteluun:
. 044 7730002.
VOLTIN
PELTIKESKUS OY
020 7189 790 020 7189 795
VOLTTI
RIIHIMÄKI
fax: 020 7189 794
2 tiilikuvio muotokatetta
10 eri suoraprofiilimallia
. tai vaihto as.os.
TULE ROHKEASTI TUTUSTUMAAN JA TINKIMÄÄN! Tied. 1,98 ?/min Argonavis Oy, PL 124, 04401, Jpää.
www.maaseuduntulevaisuus.fi
ILMOITUKSET
ILMESTYMISPÄIVÄT Maanantai, keskiviikko ja perjantai
JULKAISIJA
Viestilehdet Oy
Sanomalehtien liiton jäsen
Levikki 80 754 kpl (LT 2013)
Puhelin
Faksi
Sähköposti
ISSN 0355-3787
Lukijamäärä 319 000 (KMT 2013)
TOIMISTO
Avoinna ma?pe 8?16.00
Postiosoite: PL 440, 00101 Helsinki
Käyntiosoite: Simonkatu 6, Helsinki
TOIMITUS
Puhelin:
020 413 2100
Faksi:
(09) 694 3717
toimitus@maaseuduntulevaisuus.fi
TILAUS- JA JAKELUASIAT
Puhelin
Faksi
Sähköposti
020 413 2277
(ma-pe 8?16.00)
020 413 2294
tilaajapalvelu@maaseuduntulevaisuus.fi
ovat 1-eräisiä. 050 5243162
www.kashimori.com
Ostetaan pumppuja 20 ?/kpl
Metallix Oy Pieksämäki,
040 5157117, myös ilt. -92, umpikori +
perälauta (varma kunto)
NRO 83 . Osa-
kekohtainen tulos oli 0,28 euroa
ja liiketoiminnan rahavirta 455
miljoonaa euroa.
Tammi?kesäkuussa liikevoitto oli puolestaan 732 miljoonaa
euroa.
Osakekohtainen tulos oli 2,81
euroa ja liiketoiminnan rahavirta miljardi euroa.
Fortum arvioi sähkön kysynnän kasvavan Pohjoismaissa
tulevina vuosina keskimäärin
0,5 prosentilla vuodessa.
JUKKA KOIVULA
Taantuma rokotti Itellaa
Posti- ja logistiikkakonserni
Itellan liikevaihto oli huhti?
kesäk uussa 461,9 miljoonaa
euroa.
Liikevaihto laski edellisen
vuoden vastaavasta ajasta.
Lasku johtui logistiikkamarkkinoiden heikkenemisestä, kovasta kilpailutilanteesta
sekä valuuttakurssien heikentymisestä.
Postinjakelun volyymit laskivat edelleen.
Tammi?kesäkuussa konsernin liikevaihto oli 931,9 miljoonaa euroa. Edellinen
raportoija putosi parlamentista.
Torvalds ei uskalla sanoa
tarkkaa aikataulua, milloin
mietintö valmistuu. PERUSTETTU 1916
MAANANTAINA 21. Vaikka
sähkön tukkuhinta on laskenut,
verot, maksut ja tuet kasvattavat
loppukuluttajan energiakustannuksia?, Fortumin toimitusjohtaja Tapio Kuula sanoo.
Spot-hinta tarkoittaa sähkön
välitöntä hintaa.
Suomen hallitus päätti kesäkuussa, että niin kutsuttua
windfall-veroa ei oteta käyttöön.
Windfall on voimalaitosvero,
joka kohdistuu ennen vuotta
2004 rakennettuun vesi-, ydinja tuulivoimaan.
?Hallituksen windfall-päätös
on Fortumille tervetullut?, Kuula kiittää.
Fortumin vertailukelpoinen
liikevoitto huhti?kesäkuussa
oli 255 miljoonaa euroa. Liikevaihto laski
vuoden ensimmäisellä puolikkaalla kuusi prosenttia vuoden
2013 vastaavasta ajasta.
?Ei toivottua
käännettä taloudessa?
Suomen talous on juuttunut
taantumaan.
?Maan taloudessa ei nähty
alkuvuonna toivottua käännettä parempaan?, toteaa Itellan
toimitusjohtaja Heikki Malinen.
?Viennin vaatimaton kehitys,
kaupan toimialan heikko tilanne ja kotitalouksien heikenty-
nyt ostovoima pitivät Suomen
edelleen taantumassa. Maanomistajien ja ministeriön näkemykset suojelualueiden pakkorauhoittamisista
poikkeavat toisistaan.
Ympäristöpäällikkö Markus
Nissinen Länsi-Suomen Metsänomistajien liitosta ei hyväksy yksityisten maa-alueiden
pakkosuojelua.
Hänen mukaansa soidensuojelun täydennysohjelma on
Sää jatkuu epävakaisena
ja lämpimänä
SUOMI KUULUU korkeapaineen alueeseen ja sää on suuressa osassa maata poutaista ja melko aurinkoista. Loppuvuosi Suomen taloudessa näyttää yhtä kolealta.?
Neljä liiketoimintaryhmää
Itella organisoi tämän vuoden
alussa Venäjän-liiketoimintansa omaksi liiketoimintaryhmäkseen.
Nyt liiketoimintaryhmiä on
neljä: Itella viestinvälitys, Itella logistiikka, Itella Venäjä ja
Opus Capita
JUKKA KOIVULA
Poliisi valvoo
raskasta liikennettä
Poliisi valvoo kuluvalla viikolla
raskasta liikennettä tehostetusti koko maassa. Ota yhteyttä Valtra-myyjääsi!
AGCO Suomi Oy
Lähimmän Valtra-myyjän yhteystiedot
saat numerosta 020 45 501 tai www.valtra.fi. Hän arvelee, että parlamentti käsittelee
raporttia uudelleen loppusyksystä.
SARI KESKITALO
Energiayhtiö Fortum teki huhti?kesäkuussa melko hyvän
tuloksen kausivaihteluista,
matalista spot-hinnoista sekä
heikosta ruplasta huolimatta.
?Sähkön spot-hinnat olivat
edelleen alavireiset. Niiden keskiruumiin kummassakin
kyljessä on kaksi riviä mustia
pisteitä.
Aikuiset kuoriaiset ja toukat
syövät aluksi perunan lehdet
reikäisiksi. Siksi
viranomaiset tarkastavat kuoriaisten esiintymispaikat useana
vuotena torjunnan jälkeenkin?,
sanoo Eviran ylitarkastaja Atro
Virtanen.
Tässä vaiheessa kuoriaiset on
melko helppo havaita perunakasvustoista, koska kasvustot
ovat tasaisen vihreitä.
Aikuinen kuoriainen on noin
senttimetrin mittainen ja sen
keltaisessa selässä on kymmenen mustaa pitkittäisraitaa.
Toukat ovat noin senttimetrin
mittaisia, kuperaselkäisiä ja väriltään oranssinpunertavia. Liikenteen
valvontaa suunnataan erityisesti raskaan- ja bussiliikenteen
liikenneturvallisuuden ja kuljetusyritystoiminnan laillisuuden
valvontaan.
Liikenneturvallisuuden
parantuminen on vähentänyt
myös raskaan liikenteen onnettomuuksia.
Vaikka yleinen kehitys on
myönteistä, raskaan liikenteen osuus korostuu vakavissa
liikennevahingoissa ajoneuvojen suuren kokonaismassan
vuoksi.
Onnettomuuden aiheuttajaosapuolena raskaan liikenteen
kuljettajat ovat varsin harvoin,
toteaa poliisiylitarkastaja Risto
Lammi Poliisihallituksesta.
Lammin mukaan poliisin tietoon tulleita raskaan liikenteen
onnettomuuksia oli Suomessa
viime vuonna noin 3?700.
Edelliseen vuoteen verrattuna määrä väheni lähes 20 prosentilla.
Kokoluokkansa
tehokkaimmat
Kuljettajan ja ajoneuvon
kunto seurannassa
Tällä viikolla valvonnassa kiinnitetään huomiota erityisesti
kuljettajan ja ajoneuvon kuntoon, ajotapaan, kuorman sijoittamiseen ja varmistamiseen sekä ajo- ja lepoaikarikkomuksiin.
uuTAmA
m
Ä
L
E
I
V
LjELLÄ
Ä
j
A
I
m
CO
SYKSYN
ILLE!
PuINNE
MT
KASVUKAUSI
Koloradonkuoriaisten
tarkkailu nyt tärkeää
Koloradonkuoriaiset ovat siirtyneet perunakasvustoihin syömään ja lisääntymään.
Kuoriaisia on tavattu EteläSavossa ja Etelä-Karjalassa
yhteensä kuudessa paikassa.
Asiasta tiedotti Elintarvike
turvallisuusvirasto Evira.
Evira korostaa, että perunanviljelijöiden pitää nyt tarkkailla
perunakasvustoja.
?Kuoriaiset pystyvät talvehtimaan Suomessa. Varsinaisen tuhotyön tekevät toukat, jotka massoittain esiintyessään syövät
lehdet lähes kokonaan.
Evira kehottaa soittamaan
kaikista koloradonkuoriaisepäilyistä päivystysnumeroon 040
801 4407 (varmimmin klo 9?20,
myös viikonloppuisin).
MT
COMIA C4
COMIA C6
COMIA C8
? Taloudelliset AGCO Power -moottorit
? Puintitehokkuuta Suomen vaativiin olosuhteisiin
? Markkinoiden paras puhdistettavuus
? Uudistettua ajomukavuutta koko Comia-mallistossa
? Suomen kattavin huolto- ja varaosaverkosto
Myönnämme kaikkiin uusiin Sampo Rosenlew
-puimureihin 3 vuoden takuun.
Tervetuloa tutustumaan. Yön alin lämpötila on 10 ja 18 asteen välillä.
JAKSON ENNUSTETTU sademäärä on pääosin 0?2 milliä, maan itäosassa ja Pohjois-Lapissa paikoin 2?10 milliä.
SEURAAVAN VIIDEN vuorokauden aikana sää jatkuu
enimmäkseen poutaisena ja monin paikoin helteisenä.
Pohjoisessa voi olla viileämpää ja epävakaisempaa.
Ilmatieteen laitos
Kestotilaajana saat aina enemmän!
Maaseudun Tulevaisuuden kestotilaajana saat:
TÄYDELLISEN SÄÄPALVELUN
Lukuoikeuden Maaseudun Tulevaisuuden
ja Kantri-kuukausiliitteen näköislehteen ja
arkistoon
Lukuoikeuden Maaseudun tulevaisuuden
lukulautaan lukulauta.m1t.fi UUSI ETU
!
Lue lisää eduista Maaseudun Tulevaisuuden
nettisivuilta www.maaseuduntulevaisuus.fi
Vapaaehtoisuus ei pelasta
uhanalaisia lajeja
Nissisen mukaan soiden suojeluohjelman pitäisi lähteä vapaaehtoisuudesta.
?Etelä-Suomen Metso-ohjelmassa on saatu hyviä tuloksia
SÄÄ EILEN
?Maallamme on paljon annettavaa biopolttoaineiden
kehittämisessä?, EU:n biopolttoainemietinnön, niin sanotun
ILUC-mietinnön, raportoijaksi
valittu europarlamentaarikko
Nils Torvalds (r.) sanoo uudesta tehtävästään.
Mietintö luo raamit biopolttoaineiden kehitykseen.
Tarkoitus on vähentää biopolttoaineiden negatiivisia ilmastovaikutuksia ja löytää ratkaisuja
ruoka vastaan polttoaine -keskusteluun.
Torvalds toivoo, että ensimmäisen sukupolven biopolttoaineiden käyttöä voidaan
rajoittaa, koska ne soveltuvat
elintarviketuotantoon. Soiden
suojelu ei voi olla kiinni yhdestä
konservatiivisesta maanomistajasta?, Niinistö sanoo.
tärkeä Suomelle, joka on edelläkävijä kehittyneiden biopolttoaineiden valmistuksessa, mutta
myös teknisesti hyvin haastava?, Torvalds sanoo.
Torvalds on kiitollinen
Alde-ryhmälle saamastaan
luottamuksesta hoitaa tärkeää
tehtävää.
Metsässä on
mahdollisuuksia
Metsäteollisuudella on paljon
annettavaa biopolttoaineiden
edelleen kehittämisessä. He tietävät, ettei
luonnonarvoltaan tärkeää suota
voida käyttää turpeen tuotantoon?, Niinistö toteaa.
Arvioinnit hidastavat
ympäristölupia
Soiden suojeluohjelmaan suunniteltuja alueita on arvioitu tänä ja viime kesänä.
Turvealalla se on hidastanut
uusien suoalueiden ympäristölupien käsittelyä.
?Tällä hetkellä noin 130 ympäristölupaa odottaa käsittelyä.
Toivottavasti harkintavaihe
päättyy joskus ja lupia voidaan
taas käsitellä normaalisti?, toteaa Vapo Oyn toimitusjohtaja
Tomi Yli-Kyyny.
Yli-Kyyny kertoo, että tuotannosta poistuu vuosittain
noin 3?000 hehtaaria suota vuosittain.
Uusia ei ole tulossa tilalle, jos
ympäristölupia ei saada.
LIINA NIITTYMAA
Fortum teki kelvollisen tuloksen
Torvalds: Suomella
paljon annettavaa
biopolttoaineissa
Suomi on
edelläkävijä
Toisen sukupolven biopoltto
aineiden raaka-aineina käytetään muun muassa hakkuutähteitä, jätteitä ja ruuaksi kelpaamattomia raaka-aineita.
?Mietintö on äärimmäisen
www.mitas-tyres.com
maanomistajien näkökulmasta
ongelmallinen.
Valtio voi ympäristölain nojalla määrätä alueita rauhoitetuiksi pakolla, jos vapaaehtoiset
keinot eivät johda tuloksiin.
vapaaehtoisesta metsiensuojelusta. HEINÄKUUTA 2014
Member of Nokian Tyres
Niinistö: Ministeriö rauhoittaa
suoalueita vaikka pakolla
VIIDEN VUOROKAUDEN SÄÄ
Ympäristöministeri Ville Niinistön
mielestä soiden suojelu ei voi
perustua vapaaehtoisuuteen.
Metsänomistajat pohtivat, ovatko
suojelusta luvatut korvaukset riittäviä.
Soidensuojelun täydennys
ohjelma kuumensi panelistien
tunteita Suomi Areenassa Porissa. Torvalds aikoo elokuun aikana tutustua Metsä Groupin, UPM:n
ja Neste Oilin toimintoihin.
?Minulla on tässä paljon opiskelua, sillä en ole kemisti.?
Torvalds toimi viime kaudella
aktiivisena jäsenenä biopolttoainetyöryhmässä. Kokoamisbonukset ovat
kannustaneet suurempia aluei
ta mukaan?, Nissinen toteaa.
Niinistön mielestä soiden
ja niiden uhanalaisten lajien
rauhoittaminen ei voi perustua
vapaaehtoisuuteen.
?Suot on suojeltava aina
luonnonalueiden eikä maaomistusten mukaan. Näitä
ovat muun muassa maissi ja
sokeriruoko.
Korvauksia
suojelluille soille
Valtio maksaa korvauksia niille
ohjelmaan sisältyville suoalueille, joilta turvetta voisi tuottaa
ilman suojelupäätöstä.
Jos suo ei sovellu turpeen
tuotantoon, korvaus maksetaan
metsätalouskäytön perusteella.
?Soilla, joilla ei ole turvetta
>>
Soiden suojelu
ei voi olla
kiinni yhdestä
konservatiivisesta
maanomistajasta.«
VILLE NIINISTÖ
tai metsää, korvaus jää hyvin
pieneksi?, Nissinen kritisoi.
Ympäristöministeri Ville
Niinistön mukaan maanomistajat saavat suo-ohjelmassa
hyvän korvauksen. Sade- ja
ukkoskuuroja tulee paikoin lähinnä maan itäosassa, aluksi
paikoin myös pohjoisessa.
PÄIVÄN YLIN lämpötila on enimmäkseen 20 ja 29 asteen välillä, Pohjois-Lapissa voi olla loppuviikolla ajoittain
viileämpää. Suojeluohjelmassa mukana olevia
luonnontilaisia soita ei voitaisi
muutenkaan käyttää taloudellisesti hyödyksi.
?Maanomistajat kannattavat
suo-ohjelmaa