Viisautta on hänestä muuallakin kuin ympäristöjärjestöissä. Epävirallisesti kesällä viljasadon arvioitiin jäävän 2,7–2,8 miljardiin kiloon. UUTISET | Sivu 6 Pikkukunnissa arvostetaan lähipalvelua Veikon Koneen myymälä on tuttu näky monen pienen paikkakunnan keskustassa. Kaikkiaan niitä on lähetetty noin 35 tuhatta. UUTISET | Sivu 3. Ohrasadosta puuttuu neljännes. Rydman uskoo markkinoihin Tuore elinkeinoministeri Wille Rydman (ps.) haluaa vauhdittaa vientiä laajalla rintamalla. UUTISET | Sivu 8 Kanadanpiiskuille häätö pihoista Haitallisten vieraslajien listalle lisättyjä uusia kasveja voi kasvaa kotipihassasi. Luomuviljelijä sai yli 20 satelliittikuvien perusteella tehtyä selvityspyyntöä. Etenkin Norjassa ja Pohjois-Ruotsissa vesialtaiden tilanne on hyvä. Jaakko Pietarisen mukaan päätöstä motivoi halu kehittää omaa kotiseutua. Kivijalkamyymälä pärjää maaseudulla, sillä iäkäs väestö ei välttämättä käytä verkkokauppoja, vaan suosii mieluummin kasvottaista kaupantekoa, arvioi Kärsämäellä elektroniikkaliikettä pitävä Jonna Kangaskokko. Ministeri Wille Rydman (ps.) haluaa EU-tasolla eroon ”korona-ajan valtiontukipolitiikasta”. UUTISET | Sivu 5 PETTERI KIVIMÄKI Serkukset Tuire ja Jaakko Pietarinen ryhtyivät 1,5 vuotta sitten elektroniikkakauppiaiksi Kangasniemelle. Maaseudulla toimivan liikkeen kauppias saa käydä runsaasti kotikäynneillä käynnistämässä ja kytkemässä laitteita. ”Olemme kotoisin Kangasniemeltä, ja tunnemme paikalliset.” Palveluun maaseudun myymälöissä kuuluu paljon neuvontaa ja teknistä tukea, ja kauppiaat tarjoavatkin apua, joka ei aina suoraan myynnissä näy. ELOKUUTA 2023 NRO 94 PERUSTETTU 1916 – 107 VUOTTA KOKO SUOMEN ASIALLA MT.FI IRTONUMERO 3,50 € • • • Juvelit Juvelit protect protect Hoitava ja suojaava vedinspray lypsylehmille Valmis käyttöliuos tai tiiviste biofarm.fi EU:n satsattava metsätalouteen Eurooppa tarvitsee määrätietoista metsätalouden kehittämistä, herättelee metsäneuvos Erno Järvinen. Vahva maaseutupainotus periytyy historiallisista syistä. MAANANTAINA 21. Jaakko ja Tuire Pietarinen ryhtyivät puolitoista vuotta sitten yrittäjiksi Kangasniemellä. Satoa kiusasi alkukesän kuivuus. ”Eniten liikkeitä on pohjalaismaakunnissa, mutta niitä on kattavasti myös muissa maakunnissa, itäistä ja pohjoista Suomea myöten”, kertoo kauppiasosuuskunta Veikon Koneen toimitusjohtaja Panu Vainio. Kotimaan ohran kulutus on viime vuosina ollut noin 1,3 miljardia kiloa. Herneestä odotetaan jälleen ennätyssatoa. Lajien piinallisen vaikea torjunta on maanomistajan vastuulla. Joskus tutut asiakkaat saattavat poiketa juttusille ihan muuten vain. Simo Kangas on johtanut kuoroja yli 60 vuotta. Osuustoimintaperiaatteella toimivalla Veikon Koneella on yhteensä 55 kauppiasta eri puolilla Suomea, ja useat liikkeet sijaitsevat maaseudulla. Kokonaisuudessaan Luken satoennuste on odotuksia suurempi. Musiikin ansiosta hän pääsi jopa haastattelemaan Titanicilta selviytynyttä suomalaisnaista. LUKEMISTO | Sivu 11 Luke: Viljasato 13 prosenttia tavanomaista pienempi Luonnonvarakeskus ennustaa kauraja vehnäsadoista tulevan keskimääräisiä. Varastot käyvät siten tyhjiksi ennen seuraavaa satoa. Ketjulla ei ole yhtään kivijalkakauppaa Kehä kolmosen sisäpuolella pääkaupunkiseudulla. Useat myymälät ovat perheyrityksiä, ja ne ovat saattaneet toimia paikkakunnalla jo sukupolvien ajan. UUTISET | Sivu 7 Ohrasta niukkuutta Odotuksia suurempi Herne porskuttaa Sähkönhinta kipuaa talvella Hintojen nousu on maltillista verrattuna viime vuoteen. Luke ennustaa ohrasadoksi 1,1 miljardia kiloa. UUTISET | Sivu 4 JARNO MELA ELINA PAAVOLA Selvityspyyntöjä satelee. SÄÄ | Sivu 14 Kuoroaktiivilla piisaa virtaa Veteliläinen Simo Kangas johti kuoroa ensi kerran jo opiskeluvuosinaan. Syynä on viljelyalan kasvu. Härkäpavulla ja öljykasveilla kokonaissadot jäävät pieniksi. Autonominen EU saavutetaan hänestä sisämarkkinoihin puuttumatta
Niissä ei myöskään kieriskellä kurjuudessa samalla tavalla. Nyt on kuitenkin uskallettava katsoa totuutta silmiin ja ymmärrettävä, että pääosa metsiä koskevasta lainsäädännöstä tulee EU:n kautta. Erityisesti ennallistamisja torjunta-aineasetuksia on moitittu, koska esitetyissä muodoissaan ne olisivat kiistatta katkeraa kalkkia suomalaiselle maaja metsätaloudelle. Polttoöljytarjous syytä punnita tarkkaan Tänä vuonna tuli kuluneeksi 700 vuotta Pähkinäsaaren rauhasta. Se näkyy taatusti sekä tulevissa kansallisissa vaaleissa että kevään 2024 EU-vaaleissa. elokuuta 2023 PÄÄKIRJOITUS Päätoimittaja: Jouni Kemppainen Päätoimittajan sijainen: uutispäällikkö Niklas Holmberg Toimituspäällikkö: Stina Haaso Sähköposti: etunimi.sukunimi@mt.fi Maaseudun Tulevaisuus on maaja metsätaloustuottajain äänen kannattaja. Paikallinen SMP, eli viljelijöiden protestipuolue BBB, voi nousta marraskuun parlamenttivaaleissa jopa hallituksen muodostajaksi. Jos olisi kovin kurjaa ja nälkä kurnisi alituiseen vatsassa, ei mansikkamaita ja kukkakumpuja olisi varmaankaan aikaa ihastella saati kasvattaa. Orpon hallitus korostaa EU:ssa valmisteltavan sääntelyn vaikutusten kokonaisarviointia. TOIMITUKSELTA Itä ja länsi laulavat eri säveltä RIINA KARVONEN riina.karvonen@mt.fi PÄÄKIRJOTUS E U:n kunnianhimoiset ohjelmat ilmastonmuutoksen ja luontokadon pysäyttämiseksi ovat aiheuttaneet poliittisen rekyylin sekä unionin lainsäädäntökoneistossa että jäsenmaissa. Ilmastorekyyli on vakava haaste EU:lle ja jäsenmaille Suomalainen kestävä metsätalous voi viedä osaamista sinne, missä tarvitaan rutkasti lisää hiilinieluja.. Lännessä ja etelässä maakuntalaulut ovat yleissävyltään huomattavasti positiivisempia kuin idässä ja pohjoisessa. Suomessa on välillä näyttänyt siltä, että vihreä siirtymä olisi tyly vain meille. Jos kauppoja päättää hieroa Teboilin kanssa, ottaa riskin päätyä tukemaan Venäjän sotaa. Samoilla linjoilla ollaan myös Karjalaisten laulussa, jossa ei yltiöpositiivista kuvaa haeta: ”Ei oo meillä rikkautta eikä maamme viljavaa”. Koulutus ja sivistys identiteetin lähteenä ovat läsnä vain Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa eli Suomen vanhimmissa yliopistokaupungeissa. Täysin epätieteellinen teoriani on, että raja näkyy myös maakuntalauluissa. Etujärjestöjen ja valtion ohella boikottirintamaan on liittynyt paljon tavallisia kuluttajia, mikä taas on ajanut yrittäjävetoisia Teboilhuoltoasemia vaikeuksiin. Hän on vastannut komission vihreän siirtymän ohjelmasta ja ollut näin pääpukarina nostattamassa vastalausemyrskyä sekä Hollannissa että muualla. ”Oi Hämeen pellot viljavat ja kasket kullan loistavat” ja ”Kauas, missä katse kantaa yli peltojen, missä kaartaa taivon rantaa salo sininen” viestivät rauhasta ja vauraudesta. Merkittävä menetys on ollut myös valtion hankintayhtiön Hanselin viimesyksyinen kielto käyttää Teboilia polttoainetoimittajana. Merkillepantavaa on sekin, miten yritys on Suomessakin toistuvasti kutsunut Venäjän käynnistämiä toimia Venäjän valtiojohdon edellyttämällä tavalla konfliktiksi eikä sodaksi. Ikään kuin EU:n komissio haluaisi rankaista pientä jäsenmaata kohtuuttomasti esimerkiksi torjunta-aineasetuksella. Viennin arvo oli viime vuonna lähes 15 miljardia euroa ja siitä EU-maiden osuus oli 46 prosenttia. Suomalainen kestävä metsätalous taas voi viedä osaamista sinne, missä tarvitaan rutkasti lisää hiilinieluja. Maaja metsätalous on tässä sekä uhka että mahdollisuus. Vaikeasti piirrettävä raja jakaa edelleen suomalaisia esimerkiksi geeniperimän, sairastavuuden ja murteiden mukaan. Suomalainen metsäteollisuus on vahva unionin puolestapuhuja. Ajatus on kaunis ja me kaikki sitä haluaisimme. Julkaisija: Viestimedia Oy Pääkirjoitukset: Heikki Tuuri, Juhani Reku, Jouni Kemppainen ja Niklas Holmberg Aika ajoin palautan mieleeni, mitä varten Euroopan unioni on. Mitä tavallisen viljelijän sitten pitäisi saamastaan tarjouksesta ajatella. Toisaalta siteitä venäläistaustaan yritetään häivyttää toteamalla, että tarjolla on ”ainoastaan Suomessa jalostettua polttoöljyä”. Yksi esimerkki tästä on Valion ja ST1:n yhteisyritys, joka tuottaa maitotilojen lannasta ja sivuvirroista uusiutuvaa biokaasua raskaan liikenteen polttoaineeksi. Jäsenmaissa mielipidemittauksissa menestyvät ne, jotka vastaavat kärkevästi ilmastopolitiikkaan kyllästyneiden kansalaisten huutoon. Sen sijaan meidän pitää panostaa ennakkovaikuttamiseen, jotta komission aloitteet ovat jo alusta pitäen nykyistä järkevämpiä, ottavat paremmin huomioon jäsenvaltioiden erityispiirteet ja antavat valtioille riittävästi liikkumavaraa. Tätä skaalautuvaa teknologiaa voi jatkossa hyödyntää muiden muassa Hollanti, joka rimpuilee karjatilojen aiheuttamien typpipäästöjen kanssa. Haikailu menneeseen on metsäpolitiikan osalta turhaa. On syntynyt käsitys, että Suomi olisi kokoaan suurempi kahdella tavalla. Samalla on huolehdittava, kuten hallitus ohjelmassaan sanoo, että EU-säädöksiä koskevilla kansallisilla tulkinnoilla ei pidä vaikeuttaa elinkeinojen toimintaedellytyksiä. VIERAILIJA Ennakkovaikuttaa pitää juuri nyt KAROLIINA NIEMI karoliina.niemi@ forestindustries.fi RAHIKAINEN pasi.s.rahikainen@gmail.com M oni viljelijä on saanut syksyn viljankuivauskauden ja talven lämmityskauden kynnyksellä öljy-yhtiö Teboililta suoramarkkinointikirjeen, jossa tiloille kaupataan yhtiön polttoöljyä. Erityisesti maaja metsätaloudesta elävällä maaseudulla vahvistuu käsitys, että ilmastonmuutoksen ja luontokadon vastaisessa taistelussa sivuutetaan liian usein toimenpiteiden kielteiset taloudelliset ja sosiaaliset vaikutukset. Jokainen yrittäjä ratkaisee hankintansa itsenäisesti. Maakuntalaulut on tietoisesti luotu maakuntaidentiteetin korostamiseen. Siivittääkö hän vihreän siirtymän varauksettomat kannattajat voittoon vai nähdäänkö Hollannissa päinvastoin kaikkien aikojen poliittinen protesti. Tahdon ajatella, että unionin tehtävä on vahvistaa 27 jäsenvaltion ja siten myös Suomen vakautta, vaurautta ja turvallisuutta. Hallitus on selvästi tarttunut tähän työhön, jotta metsänomistajien asemaa, metsäja sahateollisuuden puun saatavuutta ja Suomen kustannuskilpailukykyä ei EU-päätöksillä heikennettäisi. Myös Varsinais-Suomen laulussa muistellaan aikaa sivistyksen keskuksena: ”Auran rantamilla tähti syttyi päälle Suomenmaan, Auran rantamilta lähti onni maahan ihanaan”. Uudellamaalla ”kukkaan puhkeaapi tiede, taidekin”. ”Revontulta sen talvinen taivas luo, kun pakkanen parhaana räiskää, ja tunturilaaksojen vuolas vuo, se kallioseinihin läiskää.” Savolaisen laulussa Savon ja savolaisten asema ei jää epäselväksi: ”Sen kansa kaikki kärsinyt ja onnehensa tyytynyt”. Suomen pitää huolehtia entistä paremmin omista nieluistaan, mutta vielä tärkeämpää on, että me autamme sekä Euroopassa että muualla niitä maita, joissa nielukapasiteettia tarvitaan vielä paljon kipeämmin kuin Suomessa. Polttoöljytarjousta sen sijaan ei ole tehnyt paikallinen Teboil-huoltoasemayrittäjä vaan nimenomaan venäläisomisteinen yhtiö. Metsäsektorin edustajana kuitenkin ihmettelen EU-komission ajatuspolkuja metsien ja puupohjaisten tuotteiden roolista. Maaseudun Tulevaisuus 2 maanantaina 21. Oma lukunsa on Nälkämaan laulu, joka jo nimestä alkaen henkii kovaa elämää. Tässä isossa roolissa ovat EU:n yhteiset sisämarkkinat, jotka takaavat tavaroiden, palveluiden, pääoman ja ihmisten vapaan liikkuvuuden EU:ssa. Ohjelmaan on ennakkovaikutettava rohkeasti ja nimenomaan jo nyt, jotta Suomelle tärkeät asiat löytyvät ensi syksynä julkaistavasta ohjelmasta. Vaikka Teboil korostaa olevansa suomalainen yritys, sen omistaa kokonaisuudessaan venäläinen Lukoil. Ensi vuonna valitaan Euroopan parlamentin uudet jäsenet ja muodostetaan uusi komissio. Noin kolmannes Saksan viinintuotantoalueista joudutaan ajamaan alas, jos torjunta-aineasetus toteutuu esitetyssä muodossaan (MT 16.2.) Ilmastorekyyli on vakava haaste EU:lle ja sen jäsenmaille. Meillä on vielä ”hyvässä” muistissa komission arvio ennallistamisasetuksen tuottamista vuotuisista 10 miljardin euron hyödyistä, joiden taustalla oli muun muassa Samoalla, Eritreassa sekä Iso-Britanniassa tehtyjä tutkimuksia. Se on todella tarpeen. Samalla yhteinen kauppapolitiikka auttaa yrityksiä pääsemään globaaleille markkinoille. Tämä käy ilmi myös markkinointikirjeestä, jossa yhtiö korostaa toimittavansa tilaukset ”ilman välikäsiä”. Uusmaalaisten laulussa lauletaan vaatimattomasti Uudenmaan olevan helmi Suomen kruunussa. Maailmalla halutaan vähentää fossiilisten raaka-aineiden käyttöä ja korvata niitä uusiutuvista raaka-aineista valmistetuilla tuotteilla. Se puolestaan on Venäjän suurimpia yrityksiä, ja kuuluu omalla alallaan myös maailman suurimpien yritysten joukkoon, mikä osaltaan kuvastaa yhtiön merkitystä sotaa käyvän maan yhtenä taloudellisena tukipilarina. Lähes koko Kymmenen virran maa keskittyy kuvailemaan Pohjois-Pohjanmaan luontoa. Hollannin sosiaalidemokraatit ja vihreät ovat nimeämässä kärkiehdokkaakseen EU-komission varapuheenjohtajan Frans Timmermansin. Lopussa vielä todetaan, että ”raukat vain menköhöt merten taa!” Kirjoittaja on MT:n toimittaja. Kovin erilaisia maita kuin Suomi. Keski-Suomessa on ”kaikki, mi’ kallista on”. Pohjoisessa taas identiteettiä haetaan erityisesti luonnosta. Hämäläisten ja satakuntalaisten lauluissa hyvät elinolot ja viljelysmaa eivät myöskään jää epäselviksi. Tässä harkinnassa on syytä kuitenkin huolellisesti punnita omia arvojaan. Kesäauringon kanssa valvotaan ja vietetään yötöntä yötä, jylhät järvet loiskivat ja ikihongat humajavat. Esimerkiksi Saksassa viinintuottajat ovat nousseet barrikadeille. Myös vaatimattomuus on hyvin eri luokkaa. Uhkia ei pidä vähätellä eikä välttämättömiä uhrauksia voida torjua, mutta samalla mahdollisuuksiin pitää tarttua huomattavasti nykyistä pontevammin. Tuottajille ja sitä kautta koko eurooppalaiselle maaseudulle on osoitettava konkreettisia mahdollisuuksia hyötyä ilmastonmuutoksen ja luontokadon vastaisesta taistelusta. Katkeruutta on kuitenkin myös muualla. Sitä ei voida kuitata pelkäksi populismiksi. Vanhin on Savolaisen laulu vuodelta 1852, joten mistään kovin vanhasta perinteestä ei voida puhua. Hollannissa poliittinen rekyyli on paisunut poikkeuksellisen voimakkaaksi. Kirjoittaja on Metsäteollisuus ry:n metsäjohtaja. Nälkämaan laulu tiivistää täydellisesti voiman ja identiteetin hakemisen kurjuudesta. Se pitää maaseudun ja sen elinkeinojen puolta sekä huolehtii maaseudun henkisestä ja taloudellisesta hyvinvoinnista. Maaja metsätalous on ratkaisevassa asemassa, kun haasteeseen vastataan. elokuuta 2023 Maaseudun Tulevaisuus 2 maanantaina 21. Tulevan komission toimintaohjelma on kuitenkin jo virkakoneistolla valmistelussa. On mielenkiintoista nähdä, mitä seurauksia Timmermansin kärkiehdokkuudella on, jos tai kun se toteutuu. Vaihtoehtoja markkinoilla kyllä on. Valitettavasti metsien aktiivista talouskäyttöä ja puupohjaisia tuotteita ei juuri ole haluttu nähdä osana ratkaisua. Hallitus korostaa metsäpolitiikan pitämistä kansallisissa käsissä. Historiallisesti idässä on todellakin ollut köyhempää kuin lännessä. Tuotteesta riippuen metsäteollisuuden tuotannosta menee vientiin 48–97 prosenttia. Samaa henkii myös Keski-Suomen kotiseutulaulu, jossa on ”kukkivat kummut ja mansikkamaat”. Kotimaisessa keskustelussa taas tuntuu joskus siltä, että meidän hiilinielujemme ”romahdukset” olisivat ratkaisevia koko EU:n ilmastotavoitteiden kannalta. (mt.fi 17.8.) Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on kuitenkin tuonut Teboilille maineen, jonka vuoksi yhtiön markkinointiin on pakko suhtautua aivan toisella tavalla kuin ennen sotaa. Samaan aikaan EU:ssa on korostettu vihreää siirtymää osana resurssitehokasta ja kilpailukykyistä taloutta sekä ilmastoneutraaliutta vuoteen 2050 mennessä. Ennen polttoöljytilausta on syytä huolellisesti punnita omia arvojaan. Teboil on Ukrainan sodan alettua menettänyt lukuisia pitkäaikaisia yhteistyösopimuksiaan muun muassa ammattiliittojen ja etujärjestöjen kanssa. Lauluja ovat tilanneet ja laulaneet ennen kaikkea ylioppilaat osakuntien juhlissa. Kyse ei ole ensimmäisestä kerrasta: Teboil on markkinoinut tuotteitaan viljelijöille polttoöljyä vuosien ajan, ja useat viljelijät ovat näihin tarjouksiin myös tarttuneet. Ilmastonmuutoksen ja luontokadon jarruttamiseen on pakko saada lisää vauhtia. Tärkeiden lainsäädäntöhankkeiden etenemistä on Brysselissä pyritty jarruttamaan kaikin mahdollisin keinoin. Suomi voi tässä olla kokoaan suurempi EU-maa, koska meillä on myös maaja metsätaloudessa paljon erikoisosaamista
Kangaskokon mukaan pikkupaikkakunnalla kivijalkamyymälä on edelleen vahvoilla, vaikka verkkokaupat kilpailevat asiakkaista. Aiemmista yrittäjistä toinen on Tuire Pietarisen isä, joka siirtyi firman työntekijäksi. Liikkeen perustivat aikoinaan Kangaskokon isovanhemmat 1950-luvulla, ja sitä jatkoivat hänen vanhempansa. Pohjois-Ruotsiin on suunniteltu investointeja jopa 78 miljardin edestä. Pohjois-Suomen suuret kaupungit, maakuntaliitot ja korkeakoulut ovat tyytyväisiä, että hallitusohjelmaan on sisällytetty valtioneuvostotasoinen pohjoinen ohjelma. Maksavia asiakkaita käy päivässä viitisenkymmentä, mutta todellinen kävijämäärä on isompi. SUVI JYLHÄNLEHTO ”Pohjoinen on tuulivoiman edelläkävijä.” MARKUS ERKKILÄ KANGASNIEMI Kauppiasosuuskunta Veikon Kone sai nykymuodossaan alkunsa vuonna 2014, entisten elektroniikkaliikeketju Expertin kauppiaiden yhteenliittymänä. ”Pienempien paikkakuntien Expert-myymälät siirtyivät enimmäkseen Veikon Koneen nimen ja brändin alle. ”Vielä joulukuussa 2021 Arktisen neuvoston kokous Siperiassa onnistui loistavasti. Kynnystä madalsi se, että lähdimme tähän yhdessä toinen toistamme tukien”, Tuire Pietarinen kertoo. ”Olemme kasvunälkäinen toimija, ja toivotamme ilman muuta sellaiset yrittäjät tervetulleiksi, joilla on realistinen kyky aloittaa toiminta markkinoilla sekä halu sitoutua toimintatapoihimme ja arvoihimme.” Kauppiasosuuskunta toimii ja palvelee kattavasti maaseudulla Kangasniemellä serkukset ryhtyivät Veikon Koneen yrittäjiksi. ”Meillä on kauppiassopimus oikeuksineen ja velvollisuuksineen. Moni tarvitsee neuvontaa kädestä pitäen, ja Kangaskokko ja Hyvärinen käyvät paljon kotikäynneillä käynnistelemässä televisioita ja vaihtelemassa sim-kortteja. ”Ratkaisu yrittäjiksi lähtemisestä kypsyi pikkuhiljaa. elokuuta 2023 UUTISET Uutispäällikkö: Hanna Lensu Toimitussihteerit: Mikko Soini, Jarno Mela ja Juhani Reku OULU Pohjoisen Suomen merkitys kasvaa turvallisuuspoliittisen tilanteen muututtua. Veikon Koneen valtakunnallinen markkinointi ja verkkokauppa auttavat myös erittäin paljon.” Panu Vainion mukaan Veikon Kone haluaa kehittyä monipuolisesti. ”Vanhempien yrittäjien tuki ja apu on ollut tärkeää”, Tuire Pietarinen sanoo. Meillä on vakiintunut asiakaskunta, joka koostuu kangasniemeläisistä, kesäasukkaista sekä yritysasiakkaista. Kangaskokon mukaan asiakkaat tulevatkin heille usein palvelun perässä. Ulkopuolisia työntekijöitä ei ole, mutta asiakaspalvelu soljuu. Erkkilä uskoo, että Hanhikivenniemen valtavalle teollisuusalueelle löytyy käyttöä. ”Vaikka olisi tilannut laitteen jostain muualta, aina voi tulla kysymään apua.” Kivijalka kukoistaa Kärsämäellä TIMO HEIKKALA LAURI HAURU Jonna Kangaskokon mukaan teknisen neuvonnan lisäksi tutut asiakkaat saattavat käydä liikkeessä ihan vain juttusilla.. Järjestelyissä on se hyvä puoli, että asiakaskontaktit ovat laajalla alueella ja sujuva palvelu mahdollistuu: Kangaskokko hoitaa Kärsämäen seudun, Hyvärinen Piippolan alueen pohjoisempana. Kauppiaan työhön kuuluu paljon neuvontaa ja teknistä tukemista, joka ei välttämättä suoraan myynnissä näy. Väestö alueella on melko iäkästä, ja vanhemmat ihmiset saattavat vierastaa verkkopalveluiden käyttöä. Maaseudun Tulevaisuus 3 maanantaina 21. Hän puhui Pohjoisen turvallisuusja talousseminaarissa Oulussa torstaina. Yrittäjä Tuire Pietarisen mukaan ketjuun kuuluminen luo yksittäiselle toimijalle turvaa. Joka päivä on tultava paremmaksi.” Veikon Koneeseen voi liittyä myös uutena yrityksenä, toimitusjohtaja vinkkaa. Ilmoille on heitetty niin pienydinvoimaloita kuin vedyn tuotantoa. Myös Tornio– Kolari-väli aiotaan sähköistää. Yhtiökumppanit pyörittävät liikettään kahdestaan, ja vain toinen heistä on kerrallaan myymälässä. Hyvä palvelu ja tiiviit asiakassuhteet ovat ehdottomasti valttejamme.” Kangasniemen keskustassa sijaitsevassa elektroniikkaliikkeessä tapahtui puolitoista vuotta sitten sukupolvenvaihdos, kun serkukset Tuire ja Jaakko Pietarinen ryhtyivät Veikon Koneen yrittäjiksi. Erityisesti digitaalisella puolella kehitystyö on jatkuvaa, päivittäistä. ”95 prosenttia ulkomaankaupasta kulkee Itämeren kautta. Se pitää sisällään muun muassa tuulivoima-, kaivosja liikennehankkeita, Kemiin valmistuvan Metsä Groupin biotuotetehtaan sekä Stora Enson ja SSAB:n investoinnit. Lähin kodinelektroniikkaa myyvä liike on reilun 30 kilometrin päässä. Lähes puolet Suomen nykyisestä tuulivoimasta tuotetaan ja lähes puolet suunnitelluista tuulivoimahankkeista on Pohjois-Pohjanmaalla. Jaakko Pietarisen mukaan yrittäjäksi lähtemistä motivoi tulevaisuudenusko ja halu kehittää omaa kotiseutua. ”Emme saisi ostettua puoliakaan tavaroistamme ilman niitä sopimuksia, joita ketju meille tuo. ”Olemme kotoisin Kangasniemeltä ja tunnemme paikalliset. ”Pohjoinen on tuulivoiman edelläkävijä. Kangaskokon mukaan 2 500 asukkaan Kärsämäeltä ei asiakkaita riittäisi kylliksi, joten lähikuntien asiakkaat ovat tärkeitä. Yksi tienvarren yrityksistä on Jonna Kangaskokon ja Tiina Hyvärisen pyörittämä Veikon Koneen myymälä. ”Meillä on ihanat asiakkaat, jotka jaksavat hetken odottaakin, jos on ryysistä.” Kangaskokko ja Hyvärinen vuorottelevat myymälän hoidon ja juoksevien asioiden kanssa. Kangaskokko itse työskenteli pitkään pankissa, mutta veri veti jatkamaan perheyritystä. Pohjoinen ohjelma jouduttaa investointeja ja yhteyksiä Pohjois-Suomessa iloitaan, että hallitusohjelmaan saatiin kirjaus pohjoisesta ohjelmasta. JUKKA KOIVULA Kauppiasosuuskuntaan kuuluvien täytyy sitoutua ketjun yhteisiin toimintatapoihin. Arktinen suurlähettiläs Petteri Vuorimäki muistuttaa, ettei silmiä saa geopoliittisen tilanteen vuoksi sulkea muilta ongelmilta, kuten ilmastonmuutokselta, joka uhkaa erityisesti arktista aluetta. Jatkuvasti tulee vastaan uusia digimaailman asioita, olivatpa ne sitten tuotevideoita tai jotain muuta. Valtatie 4 halkaisee Kärsämäen keskustan Pohjois-Pohjanmaalla. Puheenjohtajuus siirtyi kuitenkin Norjalle. Kauppiasosuuskuntaan kuuluvien liikkeiden täytyy sitoutua ketjun yhteisiin toimintatapoihin. Kangaskokko asuu Kärsämäellä ja Hyvärinen muutaman kymmenen kilometrin päässä Piippolassa. Venäjän hyökättyä Ukrainaan Fennovoima purki sopimuksen Rosatomin kanssa ja rakennustyöt Pyhäjoen ydinvoimalatyömaalla pysähtyivät. ”Kehitämme sekä kivijalkaettä verkkokauppaamme. Arktiseen neuvostoon kuuluu kahdeksan valtiota: Pohjoismaat, Yhdysvallat, Kanada ja Venäjä. Ympäristöja ilmastoministeri Kai Mykkäsen (kok.) kannattaisi tulla laajalle kierrokselle Pohjois-Pohjanmaalle”, maakuntajohtaja Markus Erkkilä kutsuu. Vuonna 2012 Kangaskokolle tuli tilaisuus jatkaa yritystä, kun hän päätti ryhtyä toimeen yhdessä silloisen työkaverinsa Hyvärisen kanssa. Nykyään kauppiasosuuskunnassa on mukana 55 kauppiasta, jotka kukin hoitavat bisnestä omalla alueellaan”, kauppiasosuuskunta Veikon Koneen toimitusjohtaja Panu Vainio kertoo. Orpon hallitusohjelmassa viittauksia arktiseen alueeseen on hänen mukaansa vähemmän kuin aikaisemmin. Paikallisten ja alueellisten toimijoiden välinen yhteistyö oli voimissaan”, hän kertoo. Eniten liikkeitä on pohjalaismaakunnissa, mutta niitä on kattavasti myös muissa maakunnissa, itäistä ja pohjoista Suomea myöten”, Vainio toteaa. Kun toinen on myymälävuorossa, toinen hoitaa kotoa käsin toimistotöitä sekä kotiinkuljetuksia ja asennuspalveluja. Pohjoinen on portti länteen, jos meriliikenteeseen tulee häiriöitä”, kansanedustaja Mari-Leena Talvitie (kok.) muistuttaa. Pitkät, vuosikymmenten ja sukupolvien mittaiset asiakassuhteet ovat ketjun myymälöille ominaisia. Ohjelma tukisi Pohjois-Suomen energiainvestointeja, huoltovarmuutta, teollista toimintaa ja logistisia yhteyksiä. ”Meillä ei ole yhtään kivijalkakauppaa kehäkolmosen sisällä. Venäjää ei heitetty ulos eikä neuvostoa ole lopetettu. Ketjuohjauksella hoidetaan hankintoja, hinnoittelua, markkinointia, myynnin ohjausta, valikoimien rakentamista sekä verkkokauppaa”, toimitusjohtaja Vainio kertoo. Oulun kaupunginjohtaja Seppo Määttä iloitsee, että hallitusohjelmassa on luvattu toteuttaa kaksoisraide Oulu– Liminka-välille. CAROLINA HUSU Hallitusohjelmaan on kirjattu kaksoisraiteen toteutuminen Oulu–Liminka-välille ja Tornio–Kolari-välin sähköistys. ”Se on meille luontaista ja suoraa perua siitä, että liikkeemme ovat toimineet kauan maaseudulla. Veikon Koneen kivijalkamyymälät sijaitsevat enimmäkseen maakunnissa ja maaseudulla. Yhteistyö muiden Pohjoismaiden kanssa esimerkiksi liikennehankkeissa sekä työvoiman houkuttelemisessa nähdään tärkeänä. Vuorimäki näkee tärkeänä, että arktisen neuvoston työ jatkuu ja että arktista yhteistyötä pidetään esillä myös EU:ssa. Pohjois-Suomeen on vireillä teollisia investointeja yhteensä 47 miljardin euron edestä. Haluamme palvella asiakkaitamme yksilöllisesti ja mahdollisimman hyvin.” Molemmat yrittäjät ehtivät työskennellä Kangasniemen liikkeessä useita vuosia ennen yrittäjäksi ryhtymistään. Vahva maaseutupainotus periytyy Veikon Koneelle siten historiallisista syistä, toimitusjohtaja huomauttaa. Tuire Pietarinen kertoo toivovansa, että yrittämisestä haaveilevat nuoret rohkeasti toteuttaisivat suunnitelmiaan
Törkeät seksuaaliset hyväksikäytöt tapahtuivat vuosina 2014–2015 ja seksuaalinen ahdistelu vuosina 2020–2021. Jos he kamppaavat toisensa, Halla-aholla voi olla sauma. Mika Aaltola sai asiantuntijaroolissaan kampanjalleen lentävän lähdön ja ensimmäiset kymmenen prosenttia kuin ilmaiseksi. Nainen myös kannusti uhreja seksuaaliseen kanssakäymiseen miehen kanssa. Iltalehti kertoo, että käräjäoikeuden mukaan mies oli ensimmäisessä törkeässä hyväksikäyttötapauksessa sukupuoliyhteydessä uhriinsa kerran. MT:n 11.8. ”Sisämarkkinoita ei saa häiritä liiallisilla valtiontuilla, vaan tulee ylläpitää reilua kilpailuympäristöä, jossa suomalaiset yritykset menestyvät.” ”Strategisen autonomian tulisi tarkoittaa strategista kilpailukykyä”, Rydman lisää. Nouseeko syke. Lisäksi hän teki tälle muita seksuaalisia tekoja noin kolmen kuukauden ajan. Elinkeinoministeri Rydman luottaa markkinatalouteen Perustelluiksi yritystuiksi elinkeinoministeri laskee huoltovarmuuteen liittyvät ja uusia innovaatioita vauhdittavat tuet. Muita seksuaalisia tekoja hän teki uhrilleen noin vuoden ajan. LAURI HAURU Essayahia odotetaan presidenttikisaan Kristillisdemokraatit aikoo asettaa oman ehdokkaansa tammikuun presidentinvaaliin, uutisoi Yle. Seksuaalirikoksiin liittyvät päätökset oikeus on salannut. Yli kymmenen prosentin kannatuksen Aaltola keräsi myös SDP:n ja RKP:n riveistä. Puolue haluaa asettaa oman ehdokkaansa vaaliin, eikä Mika Aaltolan tueksi asettumista ole harkittu. Vuonna 1975 syntynyt mies tuomittiin kolmen vuoden ja yhdeksän kuukauden ehdottomaan vankeuteen kahdesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta. Kriisitilanteiden kannalta on elinkeinoministerin mielestä elintärkeää, että ruuan saatavuus on aina taattu. Mies joutuu korvaamaan molemmille ahdistelun uhreille 2 000 euroa kärsimyksestä ja lisäksi toiselle uhreista 3 000 euroa tilapäisestä haitasta. Suurin kysymys vuoden vaihteeseen tultaessa on se, kenellä riittää puhtia toiselle sijalle. Presidenttiehdokkaasta päättää 26.–27. Hänen mielestään tavoitteet strategisesti autonomisesta EU:sta ovat oikeansuuntaisia, kunhan sitä ei toteutettaisi sisämarkkinoiden kustannuksella. Ruokaturvaan vedoten hän puolustaa myös maataloustukia. elokuuta ja lähetti siitä erillisen julkisen selosteen. Taktiikka perustuu siihen, että muut ehdokkaat kaatavat toisensa. Julkisuudessa ja uutisissa esiintyi käräjäoikeuden mukaan virheellisiä tietoja tapauksesta, muun muassa uhrien lukumäärään, uhrien huumaamiseen ja eläinten kaltoinkohteluun liittyen. ”Sekä kansanvälisten että kotimaisten yrityksien tulee kokea Suomi maaksi, jossa innovaatiot kukoistavat”, hän linjaa. CAROLINA HUSU Oikeus antoi tuomionsa 18. Pekka Haavisto pyrkii tekemään kaikkensa säilyttääkseen kärkipaikkansa. Gallupin tuloksista kävi ilmi, että Aaltolan kannatus oli tuolloin erityisen vahvaa kristillisdemokraattien äänestäjien keskuudessa. Puhemies Jussi Halla-aho (ps.) ei edes pyri samaan joukkoon Aaltolan, Rehnin tai Stubbin kanssa. HS:n mukaan oikeus vähensi pariskunnan tuomioista kolme kuukautta negatiivisen julkisuuden takia. ”Jos ajatellaan Suomea pienenä kansakuntana, niin meidän hyvinvointimme on historiallisesti perustunut juuri korkean jalostusasteen tuotteiden vientiin ulkomaisille markkinoille.” Viennin kannalta Rydman pitää Neuvostoliiton romahdusta Ukrainan sotaa suurempana myllerryksenä Venäjän kauppasuhteissa. Heistä yli puolet kannatti Aaltolaa. Haaviston kärkipaikkaa voi keikuttaa korkeintaan EU-komissaari Jutta Urpilaisen (sd.) kova kampanjakiri, joskin marraskuussa ehdolle lähteminen voi olla jo liian myöhään. Hän noudattaa omaa linjaansa ja jos hän kykenee muuttamaan asetelman itselleen suotuisaksi esimerkiksi maahanmuuttokysymyksissä, hän voi yllättää. julkaisemassa presidenttigallupissa Aaltola oli toiseksi suosituin presidenttiehdokas Pekka Haaviston (vihr.) jälkeen. ”Kuitenkin niin, ettei kasvavia alueita tule kohtuuttomasti lypsää”, Rydman tarkentaa. elokuuta ja lähetti siitä julkisen selosteen. Teollisuussijoitusta, Business Finlandia ja Finnveraa pyritään hyödyntämään entistä tehokkaammin.” Rydman on tyytyväinen myös parlamentaariseen sopuun TKIeli tutkimus-, kehittämisja innovaatiotoiminnan rahoituksesta. Muita mielenkiintoisia mahdollisia markkina-alueita voisivat olla Rydmanin mukaan Keski-Aasian maat. ”Pandemian aikana huomattiin, että vaikka paperilla kaikki asiat ovat todella hyvin, voi käytäntö olla jotakin aivan muuta”, hän kritisoi viitaten maskien saatavuusongelmiin pandemian alkuvaiheessa. Rydman alleviivaa, että hyvään lähtötilanteeseen ei saa tuudittautua, vaan huoltovarmuuskysymyksien eteen tulee tehdä joka päivä. Kultaisesta tiketistä toiselle kierrokselle kilpailevat porvarit. Monet näkevät kaikki kolme porvariehdokasta hyvinä vaihtoehtoina. Tapaus paljastui toissa vuonna Turun Sanomien jälkeen. Rehnillä ja Stubbilla sen sijaan on takanaan puolueidensa resurssit ja talkooväki, mutta heidän poliittinen kokemuksensa altistavat heidät myös kritiikille. Kristillisdemokraattien todennäköisin presidenttiehdokas on puolueen pitkäaikainen puheenjohtaja, Petteri Orpon (kok.) hallituksen maaja metsätalousministerinä toimiva Sari Essayah. Asetelmia luodaan tammikuulle ja toivotaan, että suosio riittäisi toiselle kierrokselle. ”Omasta maataloustuotannosta huolehtiminen suojaa Suomea monelta maailman myrskyltä.” Suomessa on Rydmanin mukaan eurooppalaisittain todella hyvä varautumistilanne, vaikka parannettavaakin löytyy. Kärkipaikasta ei toistaiseksi haaveile Haaviston lisäksi kukaan muu. ANALYYSI HERMANNI HÄRKÖNEN, JOONAS IMMONEN hermanni.harkonen@mt.fi, joonas.immonen@viestimedia.fi Hevostallia pitänyt pariskunta tuomittiin seksuaalirikoksista Varsinais-Suomen käräjäoikeus on antanut tuomion tapauksessa, jossa Naantalissa hevostallia pyörittänyt pariskunta oli syyllistynyt lapsiin kohdistuviin seksuaalirikoksiin. ”Maaseutu ruokkii kaupungin ja tarjoaa monet muutkin materiaalit, kun taas kaupunkien kasvava yrityskenttä mahdollistaa tulonsiirtojen kautta hyvinvointia myös maaseudulle.” ”Hyvää elämää tulee voida elää ympäri Suomea”, hän lopettaa. Toisaalta demarit ovat uskollisia omilleen ja kiusa se on pienikin kiusa. Vaikka hän pitää sinällään myös Kiinan kauppaa tervetulleena, on Rydmanin mielestä autoritäärisen maan kanssa oltava hereillä. ”Vaikka sota loppuisi heti ja Venäjä muuttuisi, mikä ei ole näköpiirissä, uskon kuluvan todella pitkään ennen kuin yritykset alkaisivat luottaa Venäjän markkinaan uudelleen”, hän arvioi. Syksyllä Aaltola ei enää kykene rajaamaan aiheita vain hänelle mieluisiin, eikä suomalaisilla ole tietoakaan Aaltolan arvoista tai siitä, mihin hän politiikan kentällä sijoittuu. Käräjäoikeus katsoo, että nainen oli tietoinen miehensä toiminnasta ja aktiivisesti edisti miehensä rikoksia kutsumalla uhreja pariskunnan kotiin, jossa rikokset useimmiten tapahtuivat. JARKKO SIRKIÄ Puhemies Jussi Halla-aho (ps.) ei edes pyri samaan joukkoon Aaltolan, Rehnin tai Stubbin kanssa. Rydman ei allekirjoita maaseutu-kaupunki–vastakkainasettelua, vaan korostaa molempien alueiden erityispiirteitä. Sen mukaan pariskunnan tuomiossa otettiin lieventävänä seikkana huomioon rikoksista seurannut poikkeuksellinen julkisuus. Rikokset jatkuivat kuukausien ajan. Vaikka ikä on hionut särmää pois, hänellä on edelleen taakkaa kannettavanaan erityisesti virhearvioista suhteessa Venäjään. Aaltolalla on takanaan tuoreutta ja intoa, mutta hän tulee jäämään muiden jalkoihin ilman poliittista sanomaa ja oikeaa kampanjakoneistoa. Jos hyviä ideoita syntyy yrityksissä, niin niille tulee ministeristä varmistaa rahoitus. Uutisten mukaan tapausta käsiteltiin keväällä suljetuin ovin seitsemänä päivänä. Sen aikana kuultiin kaikkia asianosaisia sekä 17:ä todistajaa. Jos hän ei kykene kokoamaan itselleen kampanjakoneistoa, rahoitusta ja uutta nahkaa poliittisena hahmona, suosio jää tähdenlennoksi. Markkinatalouteen vahvasti luottava ministeri haluaa myös EU-tasolla eroon ”korona-ajan valtiontukipolitiikasta”. Se voi toimia, jos harmaudesta tunnettu Rehn pystyy pitämään kuuntelijat hereillä vielä vaalipäivään saakka. ”Tässä on monta vaikuttavaa instrumenttia. elokuuta 2023 UUTISET Helsinkiläinen, tuore elinkeinoministeri Wille Rydman (ps.) haluaa vauhdittaa vientiä laajalla rintamalla. ”Tehdään vaan kauppaa, mutta riippuvaisia emme saa olla Kiinasta.” Rydmanin mielestä liian harva yritys ja ala tähtää vientiin, jota tulisi vauhdittaa. Alexander Stubbin ja muiden ehdokkaiden kannattaa arvioida kirikunto tarkkaan, sillä oikea-aikainen spurtti voi ratkaista presidenttikisan. Erot todennäköisesti pysyvätkin pieninä, ja ratkaisevaa on se, kenen noste osuu oikeaan aikaan. Stubb saattaa saada kannatusta myös liberaaliäänestäjistä ja nuorista, jotka tällä hetkellä näkevät Haaviston ainoana vaihtoehtona. Elinkeinoministeri Wille Rydman näkee Suomen viennillä kasvumahdollisuuksia Yhdysvalloissa ja Keski-Aasiassa. Lähtökohtaisesti yritystukiin kriittisesti suhtautuva Rydman myöntää kuitenkin niiden tarpeellisuuden esimerkiksi huoltovarmuuteen liittyvissä asioissa ja innovaatioiden vauhdittamisessa. Tähän uskoo erityisesti Olli Rehn. Tekijät määrättiin korvaamaan molemmille hyväksikäytön uhreille 10 000 euroa kärsimyksestä sekä toiselle uhreista lisäksi 8 000 euroa tilapäisestä haitasta. ”Siellä esimerkiksi Texasissa on todella voimakasta kasvua, jonka osa suomalaisista yrityksistä on jo havainnut”, ministeri sanoo. SANTERI NOUSJOKI ”Sisämarkkinoita ei saa häiritä liiallisilla valtiontuilla.” WILLE RYDMAN JARNO MELA ”Hyvää elämää tulee voida elää ympäri Suomea.” WILLE RYDMAN Politiikan supersyksyyn lähdetään presidentinvaaleja ajatellen selkeistä asemista. Käräjäoikeuden antama tuomio ei ole lainvoimainen. Maaseudun Tulevaisuus 4 maanantaina 21. Rehn toivoo maltillisen ja perinteisen keskiluokan päätyvän lopulta häneen turvallisena valintana. Oikeus antoi tuomionsa 18. Ahdistelutapauksissa mies kosketteli ja puhui seksuaalissävytteisesti uhreille useiden kuukausien ajan. Ratkaisevaa on se, kenen numero lappuun lopulta raapustetaan. Toreilla kampanjointi, televisioesiintymiset ja vaaliväittelyt ovat kaikki tässä tärkeitä. HANNA LENSU Sari Essayah on kristillisdemokraattien todennäköisin presidenttiehdokas. ”Huono yritystuki estää yritystä tai toimialaa uudistumasta”, hän pohtii. Huumaamisväitteille ei syyttäjän mukaan löytynyt näyttöä. Hän myös suuteli molempia uhrejaan kerran, kuvaillaan uutisissa. Aluekehityksestä vastaava helsinkiläisministeri pitää puolestaan alueiden välisiä tulonsiirtoja perusteltuna jakautuvaan ikärakenteeseen vedoten. Vuonna 1979 syntynyt nainen tuomittiin kahden vuoden ehdottomaan vankeuteen avunannosta kahteen törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Keskustan äänestäjistä noin 16 ja perussuomalaisten äänestäjistä noin 15,5 prosenttia piti Aaltolaa parhaana vaihtoehtona seuraavaksi presidentiksi. ”Vaikka säilyttäville yritystuille voi olla erinäisiä järkeviä perusteita, tulisi niiden jaossa olla pidättyväinen.” Rydman myöntäisi mielellään yritystukia puhtaaseen energiaan liittyen, vaikka niidenkin hän toivoisi olevan entistä markkinaehtoisimpia jatkossa. Pekka Haavisto (vihr.) johtaa jäniksenä letkaa, kakkospaikkaa kyttäävät Olli Rehn (kesk.), Mika Aaltola ja viimeisimpänä kisaan liittynyt Alexander Stubb (kok.). Asiasta kertoivat ensimmäisinä Iltalehti ja Helsingin Sanomat. Syksyn lähtötilanne näyttää selvältä. Silloin asetelma on täysin uusi. Toisessa tapauksessa hän oli sukupuoliyhteydessä lapseen kolme kertaa. Uutisointi oli johtanut muun ohella tappouhkauksiin pariskuntaa kohtaan. Sen mukaan pariskunnan tuomiossa otettiin lieventävänä seikkana huomioon rikoksista seurannut julkisuus.. Muutamilla terävillä heitoilla hän saa sivallettua vastustajiaan presidenttikampanjaa pidemmällekin. Porvariehdokkaiden kampatessa toisensa, voi Halla-ahollakin olla tilaisuus toiselle kierrokselle. Sitä harva tuskin osaa vielä itsekään sanoa. Kristillisdemokraattien Varsinais-Suomen piirin puheenjohtaja ja vaalitoimikunnan puheenjohtaja Mimosa Helander kertoo, että päätös lähteä vaaliin omalla ehdokkaalla tehtiin jo aiemmin kesällä. Ensimmäisen kierroksen kovin taisto käydään porvarien kesken Asetelmat näyttävät selviltä. Iltalehden tietojen mukaan syyttäjä teki useasta nostetusta rikosilmoituksesta syyttämättäjättämispäätöksen tai esitutkinta lopetettiin. Viimeisimpänä kisaan lähti Alexander Stubb, joka todennäköisesti kokee kannatusloikan seuraavalla kyselykierroksella. Hän toivoo tasavahvuuden ja ennustettavuuden koituvan lopulta edukseen, eikä hän välttämättä ole väärässä. Uhreja pariskunnalla oli yhteensä neljä. Hän uskoo viennin kasvavan ennen kaikkea Yhdysvaltoihin Nato-jäsenyyden myötä. Lähestulkoon kaikki muut ehdokkaat herättävät häntä enemmän intoa, mutta kukaan ei yhtä vähän vastustusta. Poliittisella tasolla Rydman ei lähtisi ennakoimaan, mitkä alat voisivat kasvattaa vientiä, vaan toivoisi tilaa annettavan markkinaehtoisille ratkaisuille. elokuuta Joensuussa koolla oleva puoluekokous. Meritoitunut ja supliikki ex-pääministeri ärsytti aikanaan Suomessa kiiltokuvamaisuudellaan, mutta on kenties ollut riittävän kaukana riittävän pitkään
elokuuta 2023 UUTISET Kirkko haluaa hiilineutraaliksi Suomen evankelis-luterilainen kirkko tavoittelee hiilineutraaliutta vuoteen 2030 mennessä. Lähivuosina kirkko laatii sellaiset työkalut, joilla ilmastotavoitteen toteutumista seurataan. Työntekijöitä kannustetaan pitämään etäkokouksia ja liikkumaan vihreästi. Lisäksi Olkiluodon ydinvoimalan tuotannossa on ilmennyt ongelmia, Uusitalo kertoo. Hänen mukaansa työmaan valmistumiseen saakka on joka tapauksessa odotettavissa tavallista suurempaa heiluntaa pörssisähkön hinnassa. Yleensä vesivoiman tuotanto on suurinta keväällä lumien sulaessa. Noin 80 prosenttia seurakuntien metsistä sitoo puustoonsa noin kuusi miljoonaa tonnia hiiltä. Maaseudun Tulevaisuus 5 maanantaina 21. Yleisöstä joku totesi, että matkakorvaukset kannustavat yhä henkilöauton käyttöön. Vesivoimalaitoksissa hyödynnetään vedenpintojen korkeuseroa. Tällä on Aaltosen mukaan merkittävä vaikutus epidemian taittumiseen, mutta hänen mukaansa on edelleen mahdollista, että joitakin uusia tautipositiivisia tarhoja vielä ilmenee. Aluillaan oleva metsästyskausi on aiheuttanut huolta epidemian leviämisestä. Monikin asia vaikuttaa, muun muassa vesitilanne. Pohjois-Ruotsista tulevan siirtolinjan rakennustyön pylvästöiden vuoksi vanha siirtolinja on jouduttu ottamaan väliaikaisesti pois käytöstä. Ne ovat pääsääntöisesti talouskäytössä. Toisaalta sairaat linnut tuskin lentävät kovin pitkälle, Aaltonen analysoi. Järeimpänä toimenpiteenä on eläinten lopettaminen turkistarhoilla, joille lintuinfluenssa on levinnyt. Nykyisillä hakkuumäärillä metsät pysyvät hiilinieluina, mutta hiilen sitoutumista voidaan parantaa metsänhoitotoimilla. Mahdollisia häiriöitä voisivat olla esimerkiksi joko häiriöt siirtoyhteyksissä tai isoissa voimalaitoksissa, tai pidempi kylmä jakso, jolloin ei tuule. Perjantain hintapiikki on melkoinen verrattuna aiempiin päiviin, sillä esimerkiksi torstaina pörssisähkön keskihinta oli 1,73 senttiä kilowattitunnilta. ”Tehtävää riittää. Vesialtaat ovat täyttyneet viime aikoina. Jutussa ilmoitetut hinnat ovat sähkön pörssihintoja, joihin tulee kuluttajan maksettavaksi lisäksi sähköyhtiön marginaali sekä arvonlisävero. Kirkon eläkerahasto tavoittelee hiilineutraalia sijoitussalkkua vuoteen 2035 mennessä. Nordpoolin tietojen mukaan korkeimmillaan pörssisähkön hinta oli kello 9–10, 27,05 senttiä/kilowattitunti. Olkiluoto 3:n vaikutus on ollut valtava. Kirkolla on myös 160 000 hehtaaria metsää. Lisäksi tuulivoimatuotanto oli perjantaina alkuviikkoon verrattuna vähäisempää. Orpon mukaan lintuinfluenssa on vakavasti otettava riski ja uhka tällä hetkellä. Vuonna 2022 hiilijalanjälki oli kasvanut 240 tuhanteen tonniin. Erillinen talotekniikan asiantuntija puolestaan edistää kiinteistöjen energiaremontteja kirkon omistamissa 8 000 rakennuksessa. Kirkko saa hakkuutuloja vuosittain noin 20 miljoonaa euroa. Sähköä syntyy, kun virtaava vesi pyörittää vesivoimalaitoksen turbiinia, joka pyörittää puolestaan generaattoria ja muuttaa virtaavan veden voiman sähköksi. Tämän hetken arvion mukaan OL2:n sähköntuotantoa jatketaan vian paikantamisen ja korjaamisen jälkeen 28. elokuuta. Palon mukaan osa pienistä seurakunnista on metsätuloista riippuvaisia. Professori ja johtaja Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskuksesta huomautti, että pitkitetty puunkierto kasvattaisi nieluja ja takaisi metsänomistajallekin isommat tulot. Ympäristöasiantuntija Elina Hienonen Helsingin seurakuntayhtymästä kertoi, että alueen leirikeskuksissa lisätään kasvisja kalaruoan tarjoilua sekä torjutaan ruokahävikkiä. Vielä on kuitenkin liian aikaista arvioida luotettavasti lopullista tilannetta.” HS:n mukaan pääministeri Petteri Orpo (kok.) on keskustellut maaja metsätalousministeri Sari Essayahin (kd.) kanssa tautitilanteesta vakavasti. JUKKA KOIVULA LAURI HARJU ”Tehtävää riittää. ”Taudin ei ole todettu levinneen tarhojen välillä. Seuraavaksi seurakuntien metsistä kartoitetaan luontoarvot. Käytetyssä laskennassa esimerkiksi kasvanut sähkön hinta näyttäytyy lisääntyvinä päästöinä, vaikka kyse olisi fossiilittomasta sähköstä. ”Pohjoismaiden vesivaraston vesimäärä on tällä hetkellä hyvä, viime vuotta parempi”, arvioi Kauppi. Juttu on osa Tilaajan toive -sarjaa, jossa MT käsittelee lukijoille merkityksellisiä aiheita. Muiden lintujen tartunnat ovat olleet paljon harvinaisempia, mutta lintuinfluenssa leviää myös niidenkin välityksellä, jos niitä pääsee tarhoille. Viime vuonna sähkö nousi huippuhintoihin. Sähkönhintoihin odotetaan maltillista nousua talvella Sähkön hinta nousee hieman talvea kohti, mutta myös tuotantoa on enemmän. Liukuvassa 12 kuukauden vuosituotannossa vesivoima neljänneksi suurin tuotannon lähde. Vuoden 2022 elokuussa hinta ilman arvonlisäveroa nousi hetkellisesti jopa 80 senttiin kilowattitunnilta, ilmenee sahko.tk-sivulta. Seurakuntien metsien hiilivarannot on kartoitettu ja Luonnonvarakeskus laatinut suunnitelman nielujen kasvattamiseksi. Vähäisellä käytöllä olevista kiinteistöistä luovutaan ja etsitään jäljelle jääville rakennuksille lisäkäyttöä. Vesivoima toimiikin eräänlaisena energiavarastona: tilanteissa, joissa on kovin tuulista tai aurinkoista, vesivoimaa säästetään esimerkiksi tuulettomille jaksoille. Lintuinfluenssan torjuntatoimissa edetään Aaltosen mukaan koko ajan. Tavoitteeseen pääsemiseksi seurakuntia tuetaan liittymään kirkon ympäristöjärjestelmään vuoteen 2025 mennessä. Hän ei ota kantaa, tuleeko pörssisähkön hinta pysymään korkealla sinne saakka. Aaltosen mukaan metsästyksen yhteydessä voi myös löytyä aiempia joukkokuolemia, jotka eivät aiemmin ole tulleet esiin. Aaltonen toteaa, että metsästys saa lintuja liikkeelle, minkä vuoksi tartunnat luonnonvaraisten lintujen välillä voivat jonkin verran lisääntyä. Syyksi on selvinnyt vuoto vesijäähdytteisen generaattorin jäähdytysjärjestelmässä. ”Pulinat pois. Hiilijalanjäljen laskentakaan ei ole virheetöntä. Futuurit ovat markkinoiden tämän hetken paras näkemys siitä, miltä sähkö tulevana talvena näyttää. Ydinvoima on tuotannoltaan tasaista. On hyvä huomioida, että hinta vaihtelee päivän aikana. Tuulivoima on viime aikoina tullut ohi, mutta taas heinäkuussa vesivoima oli toiseksi suurin sähkönlähde. Teollisuuden Voiman tiedotteen mukaan Olkiluototo 2 -laitosyksikön sähköntuotanto keskeytettiin perjantaina aamuyöstä turbiinilaitoksen generaattorilla havaitun kosteuden nousun vuoksi. PEKKA FALI Pörssisähkön hinnoissa voi olla turbulenssia Perjantaina pörssisähkön hinta pomppasi reilusti. Lisäruokinta myös kokoaa lintujen yhteen keinotekoisesti. ”Haluttiin varmistaa, että asiat ovat hoidossa.” Orpon mukaan hallituksella ei ole toistaiseksi aikeita ryhtyä toimiin kaikkien turkiseläinten lopettamiseksi mutta hallitus seuraa tilannetta tarkasti. Samaan aikaan KeskiRuotsin siirtoyhteydessä oli akuutti vikatilanne, joka saataneen kuntoon maanantain aikana. Kasvisruoasta nousi taannoin kohu, mutta Hienosen mielestä ihmisten on vain totuttava siihen, ettei lihaa ole joka aterialla tarjolla. Tämä on osaltaan alentanut hintanäkymiä talvelle. Ilmastopäästöistä on tarkoitus leikata vähintään 80 prosenttia ja hyvittää loput. Vielä ei ole osoittaa edistystä”, kestävän kehityksen asiantuntija Ilkka Sipiläinen sanoo. Samaa vettä voidaan käyttää uudelleen seuraavassa alajuoksun voimalassa. Tällä hetkellä Suomen arvonlisäverollinen hintaennuste on vuoden 2024 ensimmäiselle kvartaalille noin kahdeksan senttiä kilowattitunnilta. Vaihtelu ei ole niin suurta, kuin tuulivoiman tuotannossa. Perjantain hinta on noin seitsenkertainen torstaihin verrattuna. Aaltonen toteaa, että aiemmin huomaamatta jääneitäkin tartuntoja voidaan vielä löytää. Finngridin Markkinaratkaisut-yksikön päällikkö Maarit Uusitalo kertoo, että perjantain voimakas hinnannousu johtui Ruotsista saatavan sähkön siirtokapasiteetin rajoitusten vuoksi. On virheellinen käsitys, että Suomessa olisi aina syöty paljon lihaa.” ” Miettikää esimerkiksi aikaa sata vuotta sitten”, Hienonen muotoili. Heinäkuussa energiatuotannosta 58,3 prosenttia tuli ydinvoimasta, kertoo Energiateollisuuden kuukausitilasto. ”Tällä hetkellä markkinat ennustavat, että myös talveksi riittäisi hyvin vettä.” Ennusteet eivät toki ole varmoja. NETTA PASURI Vesitilanne vaikuttaa etenkin Norjassa ja Pohjois-Ruotsissa. Tuulivoimaa on rakennettu lisää viime vuoteen verrattuna, mikä helpottaa jonkin verran. KATJA LAMMINEN. Pohjois-Ruotsin linjan siirtokeskeytys alkoi jo aikaisemmin, mutta Uusitalon mukaan sen vaikutus pörssisähkön hintaan näkyi vasta perjantaina sen vuoksi, että korvaavaa kapasiteettia on ollut hyvin tarjolla pitkin viikkoa. ”Tuulisähkö ja muut siirtoyhteydet ovat tasapainottaneet hintaa.” Työt pohjoisessa kestävät Uusitalon mukaan syyskuun puolivälin tienoille. Vielä ei ole osoittaa edistystä”, kestävän kehityksen asiantuntija Ilkka Sipiläinen Kirkkohallituksesta totesi kirkon ilmastoseminaarissa perjantaina Helsingissä. Tehonlasku aloitettiin perjantaina noin kello 1, ja laitos irrotettiin verkosta aamuyöllä noin kello 4. ”Jo toukokuusta asti sähkönhinnat ovat olleet hyvin lähellä pidemmän välin keskiarvoa, kesällä jopa alle.” Tällä hetkellä Suomen arvonlisäverollinen hintaennuste on vuoden 2024 ensimmäiselle kvartaalille noin kahdeksan senttiä kilowattitunnilta. Ruokintaa on suositettu vältettävän, mutta kieltoa ei ole asetettu. Kotona voi sitten syödä mitä haluaa. Aaltosen mukaan naurulokit, joiden mukana tauti on paljolti levinnyt, ovat saatujen tietojen mukaan valtaosin poistuneet turkistarhoilta normaaliin tapaansa heinäkuun puolivälissä. ”Kesän tilanteeseen nähden hinnoissa on hienoista nousua nähtävissä talvea kohden, mutta viime vuoteen verrattuna tämän hetken hintaennusteet näyttävät maltillisilta”, sanoo energiamarkkinoiden asiantuntija Janne Kauppi Energiateollisuudelta. Yhtiön mukaan häiriöllä ei ole vaikutusta ydinturvallisuuteen. Maankäyttöpäällikkö Harri Palo kertoo, että kirkko on myynyt osan metsistään valtiolle suojeluohjelmiin. Erityisesti Norjassa ja Pohjois-Ruotsissa vesialtaat ovat täyttyneet viime aikoina reippaasti, Suomeenkin aluksi ennustetun myrskyn myötä. Marginaali on useimmiten noin 0,5 senttiä kilowattitunnilta. Hänen mukaansa tautiepäilyilmoituksia ei enää tule viranomaisille samalla tavoin kuin aiemmin, joten vaikuttaa siltä, että epidemia olisi rauhoittumassa. Tulo ei ole suuri verrattuna esimerkiksi kirkollisveroon, 929 miljoonaa euroa vuonna 2022, ja valtion tukeen, 119 miljoonaa euroa. Vuonna 2019 kirkon päästöt olivat noin 215 tuhatta tonnia hiilidioksidia (ekv). LAURI HAURU ”Lintuinfluenssatilanne on hallinnassa” Lintuinfluenssatilanne on hallinnassa, vakuuttaa apulaisosastopäällikkö Taina Aaltonen maaja metsätalousministeriöstä
”Ennen investointeja rahoittivat pankit. Isoin muutos alalla on ollut rahoitus. ”Valvontakoneiston kehittyessä byrokratiakin vähenee, vaikka tällä kertaa lisätyötä useille syntyikin.” NIKO RYTSÄ Juhani Suomi oli yksi 14 000 tilallisesta, jotka saivat selvityspyyntöjä Vipu-palveluun. Lokakuun viimeisen päivän korkotukilainan eräpäivää ei pysty siirtämään. Moni opettaja ei uskalla lähteä luokan kanssa retkelle. Salmela haluaakin tuoda esiin maaseudun moninaisia mahdollisuuksia. Suomella on työntekijöitä, jotka kiertävät luonnostaan tarkkailemassa laitumia. SATU LEHTONEN Kesän ensimmäiset peltolohkojen satelliittimonitoroinnin selvityspyynnöt saapuivat viljelijöille torstaina 17.8. Jos kasvukauden aikana peltolohkosta otettujen satelliittikuvien tiedot näyttävät olevan ristiriidassa viljelijän peltotukien haussa ilmoittamien tietojen kanssa, viljelijä saa kyseistä peltolohkoa koskevan selvityspyynnön. Suomi näkee, että valvontakoneiston kehittyessä byrokratiankin tulisi vähentyä ja muuttua juohevammaksi, vaikka tällä kertaa lisätyötä useille syntyikin. Seuraavaksi pitäisi olla puimassa ja paalaamassa. Maaseudun Tulevaisuus 6 maanantaina 21. Niitä sai myös taivassalolainen luomuviljelijä Juhani Suomi. Backlund pitää vuokrausta viljelijälle hyvänä vaihtoehtona, varsinkin mikäli konetta tarvitaan ainoastaan lyhyen aikaa. Uuden järjestelmän tai teknologian käyttöönotossa säädön määrä on vakio, Suomi toteaa. ”Retkillä oppii tutustumaan oppilaisiinkin paremmin. Selvityspyyntö näkyy mobiilisovellus Vipu-mobiilissa uutena tehtävänä. ”Osalle oli järkytys, kun navetassa haisi ja oli kärpäsiä.” Siitä päästiin pian yli ja varsinkin vasikat olivat kova hitti. Lapset ovat Salmelan mukaan messuista innoissaan. Intertractorilla ei ole huomattu, että vanhoja koneita ajettaisiin aivan loppuun, vaikka maatiloilla on taloudellisesti tiukkaa. Luokkatovereiden mukaan Kokkolassa on hyvät mahdollisuudet ratsastukseen. Kivivuori muistuttaa, että maatilojen syksyn rahavirran tuloajat ovat epäselviä ja tukipotti tilaa kohden muutaman tonnin pienempi. Kolmas vaihtoehto on erillinen pankkilaina maksuohjelmineen. Nämä messut ovat hyvä jatko sille.” Salmelalle on tärkeää näyttää oppilaille mitä maaseudulla tehdään. ”Monttu loksahti auki, kun selvityspyyntöjä alkoi tulla”. Selvityspyyntöjä tuli yli 20, joista valtaosa koski lohkoja, joista oli korjattu rehua tai joita on laidunnettu, Suomi kertoo. Torkinmäen koulun 5C-luokkalaiselle Aada Martikaiselle kaikki maatalouteen liittyvä on aika uutta. Samanlaista palautetta voinee odottaa tämänkin vuoden messuista. Vaikka tekstiviestiä ei tulisi, kannattaa Vipu-mobiili kuitenkin avata ja tarkistaa tehtävien tilanne. Haluan näyttää lapsille, että täällä on erilaisia koneita, eläimiä ja vaikka mitä mahdollisuuksia tehdä ja harrastaa.” Salmela oli Ollikkala-messuilla vuonna 2019 silloisten oppilaidensa kanssa. Yhä kasvava osuus koneista hankitaan leasingilla tai vuokrataan. ”Suunnittele, laske ja pyri keräämään vielä omaa rahaa. Aina on riski, että jotain sattuu.” Hän kuitenkin toivoisi, että opettajat rohkaistuisivat lähtemään ulos luokista oppilaidensa kanssa. Koneen saa vuokralle noin 4000 eurolla kuukaudessa”, Backlund esittelee karkeaa laskelmaansa. Se on näkyi viimevuotisella navettavierailulla. Nykyisin konekauppa rahoitetaan pääasiassa rahoitusyhtiön kautta. Ollikkala-messuille hän on lähtenyt hyvillä fiiliksillä. Mitä terveisiä haluaisit lähettää investointia suunnitteleville viljelijöille. Käytettykin menee helpommin kaupaksi, jos siinä on automaattiohjaus. Jos uusi traktori maksaisi esimerkiksi 100000 euroa, olisivat korkokustannukset siinä vähintään 5000 euroa. Kannattaa miettiä myös, tarvitseeko hanketta todella”, Kivivuori vinkkaa. Käytännössä tili menee miinukselle. PIIA LEHOJÄRVI ”Haluan näyttää lapsille, että täällä on erilaisia koneita, eläimiä ja vaikka mitä mahdollisuuksia tehdä ja harrastaa.” PÄIVI SALMELA KUVAT: ESKO KESKI-VÄHÄLÄ Päivi Salmela vetää Kokkolassa yrityskasvatustiimiä. ”Onhan se turvallisempaa luokassa, kun tilanteen hallitsee täysin. ”On tärkeää näyttää lapsille, mitä ympäröivässä maailmassa tapahtuu. ”Eivät hommat kuitenkaan tähän kaadu”, Suomi korostaa. Hän uskoo, että tästäkin tilanteesta viranomaiset saavat hyvää tietoa ja valvontajärjestelmä tulee kehittymään. Korkotukilainaan voi saada lyhennyslykkäyksen, jolloin maksetaan ainoastaan korot. Selvityspyyntö näkyy mobiili sovellus Vipu mobiilissa uutena tehtävänä. ”Silloin oppilaat antoivat palautetta, että messut olivat parasta mitä sinä vuonna koulussa tehtiin”, Salmela iloitsee. Epäselvistä tapauksista on lähetetty selvityspyyntöjä – yhteensä lähes 35 000 kappaletta noin 14 000 tilalle, Ruokavirasto tiedottaa. ”Selvityspyyntöjen ajankohta osui kiireiseen ajankohtaan. Isot ovat jäissä. ”Äkkiseltään voisi ajatella, että maaseudulla on tylsää. Maatalous on isossa osassa keskipohjalaista yritystoimintaa ja siksi Salmela pitää tärkeänä työnä tuoda lapsia maaseudulle. ”Kävimme viime vuonna luokkien kanssa lypsykarjatilalla vierailulla. Kasvukausi on niin lyhyt, että tiloilla on pakko ajaa hyvillä ja tehokkailla koneilla.” Vuokraus on hyvä vaihtoehto PIIA LEHOJÄRVI Krister Backlund on tyytyväinen Ollikkala-messujen ajankohtaan, koska puintikausi on vasta alkamassa. Hän sanoo ajatelleensa kaiken olevan kunnossa paria niittämätöntä kesantoa lukuunottamatta. Kyse voi olla esimerkiksi siitä, että kuvien perusteella lohko on niittämättä, vaikka kasvusto pitäisi tukiehtojen mukaan niittää. Tukiasioihin liittyvä paperityön sekä kaiken byrokratian vähentäminen olisi syytä olla sekä valvovien viranomaisten että viljelijöiden tavoitteena. Täällä on paremmin aikaa jutustella kuin luokassa”, sanoo Kokkolan Torkinmäen koulun opettaja Päivi Salmela. Korkotukilainan lyhennykseen kannattaa varautua jo nyt PIIA LEHOJÄRVI ”Jos aistii, ettei kassa riitä korko tukilainan erän maksuun, kannattaa olla omaan pankkiin ajoissa yhteydessä, jotta voidaan tehdä muita järjestelyjä.” MARTTI KIVIVUORI Intertractorin yrittäjä Krister Backlund on tehnyt konekauppaa jo 40 vuotta. Tilan ensisijainen viljelijä on saanut matkapuhelinnumeroonsa tekstiviestin, jos hänelle on avautunut satelliittiseurannan selvityspyyntö. Paljon ostettiin myös käteiskaupalla”, Backlund muistelee. ”Ne, jotka jatkavat, investoivat yhä. ”OP rahoittaa mielellään hyviä hankkeita, joissa on omaa rahaa, vakuudet ja realistinen maksusuunnitelma.” Tällä hetkellä rahoitetaan erityisesti energiainvestointeja ja pienempiä hankkeita. Pienempiä koneita myydään ilmankin, mutta isommat menevät vain automaattiohjauksen kanssa. ”Vuokraamme yli 200 hv:n traktoreita. Monen lapsen isovanhemmilla on saattanut olla maatiloja, mutta suurimmalla osalla ei ole enää minkäänlaista kosketuspintaa maatalouteen. Keski-Pohjanmaa on yksi Suomen suurimmista maitomaakunnista. Valvonnan laajeneminen satelliittivalvonnan avulla kaikille tiloille sekä valvonnan tasapuolisuus ovat hyvää kehitystä. Rahoitusta haetaan ja sitä saa maatalouden investointeihin, kertoo Ollikkala-messuille perjantaina edustanut OP Suomenselän asiakkuusjohtaja Martti Kivivuori. Juttu on osa Tilaajan toive -sarjaa, jossa MT käsittelee lukijoille merkityksellisiä aiheita. Lapset saivat sen jälkeen tehdä luokassa Minecraft-peliin virtuaalimaatiloja. ”Kyllä siinä hieman monttu loksahti auki, kun selvityspyyntöjä rupesi tulemaan”, Suomi naurahtaa. elokuuta 2023 UUTISET Selvityspyyntöjä lähti peräti 14 000 tilalle Peltotukien ehtojen noudattamista varmistetaan tästä vuodesta lähtien satelliittikuvien avulla. Monet opettajat pelkäävät lähteä oppilaiden kanssa retkille, Salmela pohtii. Rohkeasti ulos koululuokasta Päivi Salmelan oppilaat pääsivät maaseutunäyttelyyn. Lehmätkin ovat söpöjä, Martikainen tuumii. Väliaikaisella tililimiitillä pankkitiliin saa luotollisen ominaisuuden. CAROLINA HUSU KANNUS Opettaja Päivi Salmela lähti Kokkolasta Torkinmäen koulusta kolmen viitosluokan kanssa Kannukseen Ollikkala-messuille perjantaina. Koulujen opetussuunnitelmaan kuuluu maatalous, mutta on lopulta opettajan omasta aktiivisuudesta kiinni, miten paljon ja millä lailla opetusta annetaan. Automaattiohjausta kysytään paljon. Suomi sanoo, että peltotukivalvonta kehittyy oikeaan suuntaan. ”Ymmärrän hyvin myös niitä viljelijöitä, joille ’kummallisia’ selvityspyyntöjä tuli enemmän ja niiden myötä turhaa ylimääräistä työtä.” Suomi itse sanoo, että omallakin kohdalla ylimääräistä vaivaa syntyy. Valtaosa elokuussa 2023 avautuneista selvityspyynnöistä koskee nimenomaan erilaisia nurmilohkoja. ”Jos aistii, ettei kassa riitä korkotukilainan erän maksuun, kannattaa olla omaan pankkiin ajoissa yhteydessä, jotta voidaan tehdä muita järjestelyjä.” Vaihtoehtoja on käytännössä kolme. Lyhennys siirtyisi tällöin viimeisen erän jälkeen maksettavaksi. 11-vuotias Aada Martikainen tuli Ollikkala-messuille katsomaan erityisesti hevosia. Lapselle voi olla mieleenpainuva kokemus, kun lehmä tulee luo ja nuolaisee kättä. Silloin on helpompi ymmärtää, miksi asioita opiskellaan koulussa”, Salmela sanoo. Vaikka isona Martikainen haluaisi soittaa kitaraa, voisivat hevoset olla harrastuksena kiinnostava vaihtoehto. Myös rukiin kylvöä on ohjelmassa”, Suomi kertoo. Se on oleellista myös alueen pitovoiman kannalta. Työntekijöitä ei kuitenkaan ole soveliasta valtuuttaa ottamaan kuvia ja tekemään selvityspyyntöjä Vipu-palveluun, vaan pääasiallisen viljelijän on itse tehtävä selvityskäynnit kyseisillä kasvulohkoilla. ”Hevoset ovat söpöjä”, hän kommentoi
Se on johtunut siitä, että kotimaan suuret viljanostajat eivät ole antaneet tämän hetken tarjouksia luomurukiista. . . ”Tarkkaa arviota taudin kokonaisvaikutuksesta on ollut hankala tehdä, mutta tämän hetken arvion mukaan heinä– joulukuun tuotanto on 2–3 prosenttia miinuksella”, Kantar Agrin kananmunakatsauksessa todetaan. . laskenut . Vähäisiä puutteita lääkekirjanpidossa, lääkkeiden käytössä tai säilytyksessä havaittiin kolmasosalla tiloista, mikä on samaa suuruusluokkaa kuin aiempina vuosina. . Se vetää koko viljojen satoennusteen tavallista pienemmäksi. . Koko vuodelle arvioidaan noin yhden prosentin kulutuksen vähennystä viime vuoteen verrattuna. elokuuta 2024. . Ennen sitä Luke koostaa toisen satoarvion syyskuun 22. Lehtilä Siipikarjaliiton toiminnanjohtajaksi JOONAS IMMONEN Vakaviksi puutteet luokiteltiin vain neljällä tilalla. . Kysymys on syksyn edetessä: mikä on sadon laatu. Lehtilä alleviivaa tiedotteessa siipikarjatuotannon tärkeyttä. . Kattavinta valvonta oli nautatiloilla ja kalanviljelylaitoksissa. Ohrasatoarvio on 1,1 miljardia kiloa eli neljäsosa puuttuu 10 vuoden keskimääräisestä sadosta. Kauran satoarvio miljardi kiloa on tavanomainen määrä, mutta viime vuotta 14 prosenttia pienempi. Ohrasta tulossa niukkuutta, sen sato on kulutusta pienempi Lihan ja kananmunien tuotanto vähenee tänä vuonna. Ruissatoarvio 100 miljoonaa kiloa on neljänneksen tavanomaista suurempi, ja 58 prosenttia viime syksyn heikkoa ruissatoa suurempi. Vienti on vetänyt kohtalaisesti ja munien vientihinnat ovat nousseet reippaasti, Kantar Agri kertoo. Aina syy ei selvinnyt. Lehtilä siirtyy toiminnanjohtajaksi siipikarja-asiantuntijan tehtävistä liitosta. Luken viljaennuste on suurempi kuin ProAgrian ja MTK:n kesän aikana antamat arviot, joissa kokonaisviljasadoksi ennustettiin 2,7–2,8 miljardia kiloa. . Lihan tuotannon ennustetaan tänä vuonna vähenevän kaikkiaan kolme prosenttia. A-luokan kananmunien tuotanto oli vuoden ensimmäisellä puoliskolla edellisvuoden tasolla. . Vilkkain päivä oli torstai. Vuonna 2022 valvottujen tuotantotilojen määrä väheni edelliseen vuoteen verrattuna noin kolmasosalla ja oli yhdeksän vuoden aikana pienin. Broilerin tuotannon arvioidaan laskevan prosentilla 137 miljoonaan kiloon. Vienti väheni yhteensä 11 prosenttia vähennyksen kohdistuessa sianlihaan ja broileriin. viikon takaisesta. . Tiedotteen mukaan uudelle toiminnanjohtajalla on pitkä ja monipuolinen työkokemus alkutuotannosta painottuen siipikarjatalouteen. . Lepaa-näyttelyä on järjestetty jo vuodesta 1964 lähtien. Sitä mukaa kun satotilanne tarkentuu, yhtiössä katsotaan mille ajanjaksoille uusia hintanoteerauksia avataan. Viime vuonna kävijöitä oli noin 350 vähemmän. Kuluttajat ovat hintojen noustua ostoissaan aiempaa tarkempia, mikä merkitsee myös hävikin pienenemistä. Tammi–kesäkuussa suomalaiset käyttivät 18 prosenttia edellisvuotta enemmän rahaa kananmunaostoksiin. Munien tuottajahinnat nousivat viime vuonna noin 28 prosenttia, mutta kuluvan vuoden kesäkuussa hinnat olivat keskimäärin pari prosenttia vuoden 2022 kesäkuuta matalammat. Se olisi 14 prosenttia viime vuotta vähemmän. . Hän aloitti tehtävässään elokuun alussa. Robotti tai muu tekninen syy selitti noin viidenneksen tapauksista. . Arviot perustuvat viljelijöiden tukihallinnolle ilmoittamiin kylvöaloihin ja alueellisten ProAgria-keskusten kasvinviljelyasiantuntijoiden satoarvioihin. Sianlihan tuotanto on vähenemässä seitsemän prosenttia 159 miljoonaan kiloon. Mutta asia taitaa olla tuttu monille, ja lähestymistapa ehkä oli nyt poikkeuksellinen, kun kilpailtiin rumuudesta eikä kauneudesta”, naurahtaa idean keksinyt näyttelypäällikkö Elina Vuori. . Tammi–kesäkuussa vähittäiskaupassa lihan kilomääräinen myynti laski, mutta euromääräinen kasvoi 10 prosenttia. . Lehtilä on koulutukseltaan agrologi (AMK). . . . päivä. IB-viruksen vaikutuksesta tuotannon ennakoidaan vuoden toisella puoliskolla vähenevän. . Tänä vuonna nousua on ollut enää prosentti. Ohran arvio on toiseksi pienin yli 30 vuoteen. . Arkistokuva ei liity antibioottilöydöksiin. . Tuotantoennuste on 819 tonnia eli seitsemän prosenttia viime vuotta vähemmän. . . . ”Moni viljelijä ei koe oman tilan tietojen perusteella satoarviota oikeaksi”, toteaa yliaktuaari Anneli Partala Lukesta. . Noin kolmen miljardin kilon satoarvioon sisältyvät ohra, kaura, vehnä ja ruis. Luomumunia tuotettiin tammi–kesäkuussa 22 prosenttia viime vuoden vastaavaa aikaa vähemmän. . Maidon antibioottilöydöksiin liittyviä selvityksiä tehtiin viime vuonna huomattavasti edellisvuosia vähemmän, kaikkiaan 26 tilalta. . Lepaa 2023 -näyttely Hattulassa on päättynyt hyvissä tunnelmissa. . . . . Oheisesta viljojen ostohintataulukosta on pitkän aikaa puuttunut luomurukiin ostotarjoukset. Meijerin positiivinen antibioottitestin tulos ei aina tarkoita, että maito olisi elintarvikkeeksi kelpaamatonta. . Kananmunien kuluttajahinta nousi viime vuonna jopa neljänneksellä. Hän sanoo olevansa innostunut tuotannon kehittämisestä ja turvaamisesta. Tavoitteena on varmistaa lääkkeiden lainsäädännön mukainen hallittu käyttö. MT uutisoi kesäkuussa Haminan nimityksestä DanHatch Finlandin toimitusjohtajaksi. Härkäpavun satoennuste on 15 miljoonaa kiloa. Reilu viikko sitten perjantaina Yhdysvaltojen maatalousministeriö Usda pienensi hieman ennustettaan maailman viljasadosta. 1.7.-31.7.2023 välitetty 18 siemennettyä hiehoa, 13 lehmää ja 10 lehmävasikkaa. . . Lihan kulutuksen kotimaisuusaste nousi reilun prosenttiyksikön 82,2 prosenttiin. 2022 2023 Lehmävasikat Lehmät Siemennetyt hiehot Jalostusnaudan markkinahinta 250 500 750 1000 1250 1500 7 6 5 4 3 2 1 12 11 10 9 8 7 1 467e 1 296 e 360 e Kuukausi dollaria tynnyriltä 2022 2023 Raakaöljyn pörssihinta 60 70 80 90 100 7 6 5 4 3 2 1 12 11 10 9 8 7 6 5 4 3 2 Lähde: Oilprice.com Viikko euroa/100 kg Lähde: Luke 2022 2023 Saksa 418 e/100 kg Tanska 416 e/100 kg Ruotsi 483 e/100 kg Suomi 472 e/100 kg Sonninlihan (O2) markkinahinta 370 410 450 490 530 30 10 1 40 30 Kuukausi euroa/100 kg Lähde: EU 2022 2023 Maidon markkinahinta 35 40 45 50 55 60 65 Alankomaat EU Ruotsi Suomi 7 6 5 4 3 2 1 12 11 10 9 8 7 TIMO VILLANEN Eläinlääkintäasioissa vain vähän puutteita Lääkitsemiseen liittyvät asiat ovat tuotantotiloilla pääosin kunnossa, ilmenee Ruokaviraston eläinlääkitsemisen valvontatuloksien viime vuoden raportista. . . . Veera Lehtilä on nimitetty Suomen Siipikarjaliitto ry:n toiminnanjohtajaksi. Naudanlihan tuotannoksi arvioidaan 84,9 miljoonaa kiloa, joka olisi prosentin viime vuotta enemmän. Emakoiden määrä on vähentynyt yhdeksän prosenttia, minkä porsastuotoksen nousu osin korvaa, Kantar Agri kertoo. Myös kulutusarviota alennettiin. Samalla luomutuotanto on romahtanut. . . Tuotantotilojen lääkitsemiskäytäntöjä, lääkkeiden säilytystä ja lääkekirjanpitoa valvottiin yhteensä 74 tilalla. ”Siipikarjaliitolla on merkittävä rooli kotimaisessa siipikarjataloudessa ja tulen tekemään parhaani ollakseni minulle osoitetun luottamuksen arvoinen.” Siipikarjaliiton edellinen toiminnanjohtaja Hanna Hamina erosi tehtävästään kesäkuussa. . . Monilla tiloilla sekä lääkekirjanpito että lääkkeiden käyttö ja säilytys oli hoidettu erittäin hyvin. Lepaan näyttelyssä kävi 7 700 ammattilaista EIJA VALLINHEIMO. Lihaa tuotiin tammi–kesäkuussa ruholihana laskien seitsemän prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten. Karitsanlihan tuotannon vähenemisen arvioidaan jatkuvan. . . . Ensi vuonna luvassa on 60-vuotisjuhlanäyttely, joka järjestetään 15.–17. . Näyttelyn hauskaksi oheistapahtumaksi tarkoitettu rumien maljakkojen näyttely ja äänestys osoittautui kiinnostavaksi ja kilpailu sai huomiota aina ulkomaita myöden. 3) Vain viljelysopimuksella 4) Toimitettuna Koskenkorvalle, vain jo sopimuksen tehneille. . . Kalkkunan tuotannoksi ennustetaan 8,8 miljoonaa kiloa. 5) Keltainen, vain viljelysopimuksella 6) Sakoluku <130 7) Tarjous suorille sopimusviljelijöille Gra ikka: MT Tuotanto MT kerää gra ikoiden tiedot Luken, MTK:n, EU:n ja yritysten tuottamista tilastoista. 1) Valkuainen 13+ 2) Valkuainen ?12,0, sako ?180. Se olisi 22 prosenttia viime syksyä vähemmän. . Viljelijän todellisuudessa saaman hinnan laskemiseksi on vähennettävä kuljetuskustannukset tilalta teurastamoon, keskimäärin 16 snt/kg naudalla ja 6 snt/kg sialla. . . Markkinareaktiot jäivät vähäisiksi. ”Olen iloinen saadessamme Veeran kaltaisen sitkeän, kyvykkään ja ammattitaitoisen henkilön toiminnanjohtajaksi Siipikarjaliittoon. Vakaviksi puutteet luokiteltiin vain neljällä tilalla. Lääkkeiden käyttöä tuotantotiloilla valvovat aluehallintovirastot. Ruuan hintojen noustua hävikki on pienentynyt, kun kuluttajat ovat tarkempia. Varsinkin luomumunien hinnat ovat laskeneet. . Kun katsotaan viime vuosien viljan kulutusmääriä, niin ohralla ennustettu sato olisi kotimaan noin 1,3 miljardin kilon kulutusta pienempi. Muilla viljoilla sadosta ja vanhoista varastoista riittäisi vientiinkin. Lääkitsemisasioita valvotaan myös muiden valvontojen yhteydessä. Maaseudun Tulevaisuus 7 maanantaina 21. Antibioottivahingon syynä oli yli 60 prosentissa tapauksista inhimillinen toiminta tai tehty virhe. Hernesato kasvaa jo viidettä vuotta ennätyssuureksi – kasvaneen viljelyalan ansiosta. Varastoja viime syksyltä on, mutta näillä ennusteilla ensi kesänä ohravarastot on syöty tyhjiksi. . Herneelle ennustetaan 117 miljoonan kilon satoa. ”En olisi ikinä uskonut, että tämä kiinnostaa näin paljon. TERHI TORIKKA Maidon laatua seurataan tarkasti. Viime vuodesta kasvua on 26 prosenttia. . Kirjoittaja on MT:n toimittaja. . ”Myös tänä vuonna yksi viljelijä saa hyvän sadon ja joku toinen korjaa viljelijäuransa heikoimman sadon.” Lopulliset satotiedot saadaan suoraan viljelijöiltä sadonkorjuun jälkeen. Rypsille ja rapsille ennustetaan yhteensä 49 miljoonan kilon satoa. Lääkkeiden käyttö eläimille ei saa aiheuttaa vaaraa ihmisille, eläimille tai ympäristölle. Näyttelyn järjestäjien mukaan määrä vastasi kävijämäärätavoitteita. elokuuta 2023 UUTISET Kotimaan viljasato on 13 prosenttia pienempi kuin 10 vuoden keskimääräinen sato, ennustaa Luonnonvarakeskus Luke perjantaina julkaisemassaan vuoden ensimmäisessä satoarviossaan. . Näytteilleasettajia oli tänä vuonna reilut 160 eli saman verran kuin viime vuonna. Lääkkeiden huolelliseen käyttöön sisältyy myös lääkittyjen tai varoajalla olevien eläinten tunnistaminen. Vehnä Berner 213-233 Fazer 226-234 Hankkija 198-219 Helsingin Mylly1) 235 Kinnusen Mylly2) 240 Lantmännen Agro 200-245 Raisio 225-233 Luomuvehnä Fazer 260 Hankkija3) 230 Kinnusen Mylly 260 Rehuvehnä A-Rehu 210-230 Berner 181-215 Hankkija3) 190-218 Kinnusen Mylly 225 Lantmännen Agro 200-235 Raisio3) 213 Rehuohra A-Rehu 210-225 Anora4) 215 Berner 165-200 Hankkija 171-214 Kinnusen Mylly 208-225 Lantmännen Agro 186-219 Luomuohra Anora4) 300 Hankkija3) 250 Suurimo-ohra Raisio3) 220 Entsyymiohra Viking Malt 268 Mallasohra Lantmännen Agro 250 Raisio3) 250-258 Viking Malt 250-258 Rehukaura A-Rehu 205-218 Berner 217 – elintarvikekaura 196-218 Hankkija – vienti 185-207 – rehu 192-207 Kinnusen Mylly 204 Lantmännen Agro – elintarvikekaura 212 – rehu 190-218 Luomukaura Hankkija3) 197-227 Helsingin Mylly3) 220 Luomurehukaura Hankkija3) 190-210 Kinnusen Mylly 225 Suurimokaura Helsingin Mylly 214 Fazer7) 215 Raisio3) 212-214 Luomusuurimokaura Fazer7) 235 Raisio 225 Ruis Berner 210 Fazer7) 210-212 Hankkija 193-203 Helsingin Mylly6) 225 Kinnusen Mylly 220 Lantmännen Agro 227 Raisio3) 210-213 Rypsi ja -rapsi Kinnusen Mylly 450 Apetit 455-478 Luomu rypsi ja -rapsi Hankkija 760-790 Härkäpapu A-Rehu 290 Lantmännen Agro 280 Hankkija 299 Raisio 300 Luomu härkäpapu Kinnusen Mylly 320 Rehuherne A-Rehu 270-290 Berner 215 Hankkija 265-280 Kinnusen Mylly 285 Lantmännen Agro 272-290 Luomuherne Hankkija3) 300 Kinnusen Mylly 300 . Myös säiden haltija suosi; sateenvarjoja ei juuri tarvittu. viikoilla 27-30 2023 Suomessa euroa/kg Vko 27 4,65 4,79 3,28 2,90 3,20 4,44 4,54 2,22 Vko 29 4,65 4,77 3,34 3,01 3,21 4,42 4,58 2,20 Vko 30 4,72 4,82 3,10 3,01 3,19 4,62 4,69 2,20 Vko 28 4,61 4,76 3,28 3,04 3,13 4,57 4,66 2,21 2022 2023 Viikko euroa/porsas Lähde: Luke Tanska 70,2 e Suomi 88,8 e Porsaan markkinahinta Suomen hinta laatulisineen, muiden maiden perushinta 35 55 75 95 30 10 1 40 30 Saksa 98,7 e Ruotsi e Viikko euroa/1 000 kg Lähde: Luke 2022 2023 Rapsin pörssihinta, Euronext 300 400 500 600 700 800 900 30 10 1 40 30 Suomi Naantali Saksa Hampuri Liettua Vilna Viikko euroa /1 000 kg Lähde: Luke 2022 2023 Rehuohran markkinahinta 150 200 250 300 350 30 10 1 40 30 Viikko euroa/100 kg Lähde: Luke 2022 2023 Saksa 261 e/100 kg Tanska 207 e/100 kg Ruotsi e/100 kg Suomi 220 e/100 kg Sianlihan (E) markkinahinta 150 170 190 210 230 250 30 10 1 40 30 Viljojen ostohintoja Euroa/tonni, alv % Osa hinnoista päivän hintoja, osa viikkohintoja Hinta noussut . . Positiivinen testitulos käynnistää kuitenkin aina sekä meijerin selvityksen että viranomaistoimet. Tuonti painottui aiempaa enemmän broileriin ja lampaan lihaan. Fazerista kerrotaan MT:lle, että luomurukiin ostot perustuvat pääasiassa sopimusviljelyyn ja sopimuksia on melko hyvin tulevan syksyn sadolle. Meijerin positiivinen antibioottitestitulos ei aina tarkoita, että maito ei kelpaisi elintarvikkeeksi. Kolmen päivän aikana tapahtumaan tutustui reilut 7 700 henkilöä. pysynyt ennallaan . . Hintatiedot ostajilta. . Lihan kokonaiskulutus pysyy tänä vuonna melko vakaana, arvioi Kantar Agri. . Kananmunia tuotetaan tänä vuonna 1,5 prosenttia viime vuotta vähemmän, noin 76,3 miljoonaa kiloa, arvioi Kantar Agri. . . Aiemmin määrä on ollut 36–44 tilan välillä. Liiton kannalta on tärkeää saada toiminnanjohtajaksi henkilö, jolla on vahva taustaosaaminen ja joka on valmis kehittämään liittoa sekä jatkamaan sitä toimintatapaa, joka on jo pitkään vienyt liittoa vahvasti eteenpäin”, sanoo liiton puheenjohtaja Kalle Mahlamäki. Kuukausi euroa/eläin Lähde: Faba osk. Vuoden alkupuoliskolla teurasmäärät kasvoivat viime vuodelta siirtyneiden teurastusten takia, mutta ne vähenevät vuoden loppupuoliskolla. Huolellisilla lääkityskäytännöillä ja lakisääteisellä lääkitsemiskirjanpidolla varmistetaan, ettei elintarvikkeisiin päädy lääkejäämiä. . . . Päivän seminaarit niittyjen hoidosta ja uusista kasvualustoista keräsivät kiinnostuneita ja kuntien sekä seurakuntien väkeä. . Vehnäsatoarvio 790 miljoonaa kiloa on myös tavanomainen, mutta hiukan viime syksyä vähäisempi. . Teksti pohjautuu lukuisiin ulkomaisiin ja kotimaisiin lähteisiin sekä tilastoihin. MARKKINAKATSAUS TUURE KIVIRANTA tuure.kiviranta@mt.fi 200 325 450 575 700 825 950 23 22 21 Tammikuu 2021 – Heinäkuu 2023 Lannoitteiden raaka-aineiden hinnat Lähde: Maailmanpankki dollaria/tn 2023 2021 2022 Fosfori (Diammoniumfosfaatti, DAP) Typpi (Urea) Kalium (Kaliumkloridi) Suomi Saksa Euronext Viikko euroa/1 000 kg Lähde: Luke 2022 2023 Leipävehnän markkinahinta 200 255 310 365 420 30 10 1 40 30 EU keskimäärin Espanja Ranska Ruotsi Saksa Suomi Tanska Sonni O3 Lehmä O2 Lehmä P2 Hieho O3 Sika E, E+ viikolla 30 Euroopan eri maissa euroa/100 kg Lihan hinnat 452 497 479 503 426 482 420 379 348 503 442 386 310 405 346 273 428 406 331 300 368 446 505 497 479 400 469 439 249 248 244 261 220 207 Sonni O2 Sonni O3 Lehmä O2 Lehmä P2 Lehmä P3 Hieho O2 Hieho O3 Sika E Keskihintoja teurastamolla ilman kotieläintukia. Perunan satoarvio on 567 miljoonaa kiloa, prosentin viime vuotta enemmän. Munien euromääräinen myynti kaupoissa jatkoi kovaa kasvua
”Tämä on hyvä muistutus siitä, että lääkkeeksi tarvitaan varttuneiden metsien uudistamista”, Järvinen tähdentää Metsä vastaa -artikkelisarjan haastattelussa. Metsäteollisuuden valoisa pidemmän ajan näkymä sekä kasvanut kotimaisen puun tarve pitävät kuitenkin yllä positiivista pohjavirettä metsätaloudessa ja puumarkkinoilla. JUKKA HÄMÄLÄINEN ”Oikean ostohinnan tunteminen on ensiarvoisen tärkeää.” MIKA VENHO Saksassa ja Itävallassa sahatavaratuotannon odotetaan kutistuvan tänä vuonna viidenneksellä. Luonnonvarakeskuksen (Luke) selvitykset osoittavat Järvisen mukaan, että useat monimuotoisuuden indikaattorit menevät oikeaan suuntaan. ”Myös neuvonnalla ja ennakoivalla valvonnalla on pystytty vaikuttamaan toimintaan. Havaitut rikkomusepäilyt johtavat vuosittain sakkorangaistuksiin, mutta usein poliisi keskeyttää tapausten tutkinnan. Lukuja ei kuitenkaan voi verrata suoraan suomalaisen tukin hintoihin. Markkina-aineiston perusteella on kuitenkin myös viitteitä siitä, että myymättä jääneiden kohteiden osuus on kasvanut”, sanoo Suomen Sijoitusmetsät Oy:n metsätietopäällikkö Eero Viitanen tiedotteessa. Heikko suhdanne ja alueita piinanneet myrskyja hyönteistuhot näkyvät myös metsänomistajien kukkarossa. Tämän vuoden erityinen ilmiö on, että metsäkiinteistöjen kauppahinnat suhteessa puuston arvoon ovat useita vuosia jatkuneen nousun jälkeen alkaneet laskea. Vain neljännes uskoo hintojen laskun tasaantuvan. Keski-Euroopassa sahojen tuotantoon odotetaan pudotusta MIA JOUSLEHTO Kanadassa on tänä kesänä palanut lähes kaksi kertaa normaalivuoden verran metsää, arvioi Kanadan metsäpaloviranomainen CIFFC. Vuonna 2022 ammattimaisten ostajien osuus metsätilakauppojen kappalemääristä kasvoi 43 prosenttiin ja euroissa mitattuna jopa 56 prosenttiin. Näitä madonlukuja lukiessa on kuitenkin hyvä muistaa, että metsäteollisuudella on mennyt kahtena viime vuonna erinomaisesti. Isoja määrällisiä pudotuksia nähtiin etenkin USA:n vientiluvuissa. Tukin hinta heikkeni Etelä-Saksan alueilla ja Itävallassa heinäkuussa noin 10 euroa kuutiolta. Kaikkiin tuoteryhmiin vaikuttaa talouden alamäki: kun korot ja inflaatio nousevat, hankintoja lykätään ja kulutus vähenee. Varastoja on purettu ja tietyissä tuotteissa, esimerkiksi sellussa, tarjonta on kapasiteetin kasvun myötä lisääntynyt. Elokuun alkupuolella palanutta aluetta oli jo 13,5 miljoonaa hehtaaria. Kattavaa seurantaa Kanadan maastopaloista on tehty 1980-luvun alusta. Esimerkiksi Suomen kokonaispäästöt ilman maankäytön sektoria ovat noin 48 miljoonaa tonnia hiilidioksidia. ASIANTUNTIJALTA MARJO MAIDELL marjo.maidell@ptt.fi Ammattiostajien osuus metsätilakaupoista väheni Valtakunnallisen Suomen Sijoitusmetsät Oy:n markkinaseurannan mukaan metsäkiinteistömarkkinoille tuli vuoden 2023 alkupuoliskolla tiloja myyntiin enemmän kuin kertaakaan aiemmin tammi–kesäkuussa 2017–2022. Laskusuhdanteen taustalla vaikuttaa monikin asia. Sahatavaran vienti Saksasta notkahti vuoden alkupuoliskolla yli kymmenen prosenttia. Pääosa valvonnan kohdennetuista tarkastuksista pohjautuu dronekuvauksiin, mutta tarpeen mukaan kohteille jalkaudutaan tekemään maastotarkastus. Myös energian hinta kävi huippulukemissa. Kehityksen taustalla on osaksi puun hintatason nousu, osaksi markkinahintatason maltillistuminen. JUKKA HÄMÄLÄINEN ”Tulevaisuudessa metsäteollisuudessa on paljon mahdollisuuksia.” ERNO JÄRVINEN SANNE KATAINEN Metsäkeskus: Metsälakirikkomukset vähentyneet Kuluvan vuoden tarkastusten perusteella metsälakirikkomustapausten lukumäärä vaikuttaa edelleen olevan laskussa, kertoo Suomen metsäkeskus. Järvisen mukaan Suomessa käydään metsäneuvostossa hyvää ja avointa keskustelua, mikä lisää erilaisista mielipiteistä huolimatta metsäpolitiikan hyväksyttävyyttä. Kapuloita suomalaisen metsäteollisuuden rattaisiin laittaa myös venäläisen puun tuonnin tyrehtyminen. Vuosittain metsänkäyttöilmoituksia tehdään Metsäkeskuksen mukaan noin 125 000. Metsäteollisuus on kaiken kaikkiaan vientivetoinen ja suhdanneherkkä ala, johon kysynnän yläja alamäet kuuluvat. Ammattimaiset ostajat hankkivat kuitenkin edelleen noin kaksi viidestä julkisesti myyntiin tulleesta kohteesta ja yli puolet hehtaareista. Satelliittivalvontamenetelmän avulla voidaan havaita myös ne hakkuut, joista puunostaja tai metsänomistaja ei ole tehnyt metsälain edellyttämää metsänkäyttöilmoitusta. Tähän vaikuttanee runsaan tarjonnan jälkeen seurannut kesälomakausi, joka on venyttänyt kaupantekoa. Samaan aikaan kun kulutus on laskenut, myös lopputuotteiden hinnat ovat painuneet alas. Meillä on jäsenmaiden ministeriöiden virkamiesten keskuudessa verrattain hyvä yhteisnäkemys tästä, että komissio yrittää ahtaa samoja säädöksiä kaikkiin maihin, vaikka maakohtaiset erot ovat suuria.” Järvinen muistuttaa, että Suomi edistää jo käytössä olevia markkinaehtoisia monimuotoisuustoimia, jotka ovat metsänomistajille tärkeitä. Suomi on tehnyt vuosien saatoissa monilla suojeluohjelmilla edelläkävijänä työtä, mikä tulisi ottaa huomioon, sanoo Järvinen. elokuuta 2023 UUTISET Komissio näyttää luottavan metsäaloitteiden valmistelussa jopa enemmän ympäristöjärjestöjen asiantuntijoihin kuin jäsenmaiden ministeriöiden virkamiehiin, arvioi maaja metsätalousministeriön metsäja bioenergiayksikköä johtava metsäneuvos Erno Järvinen. Tähän mennessä palaneilta alueilta on vapautunut yli 300 megatonnia eli 300 miljoonaa tonnia hiilidioksidia ilmakehään. Maaseudun Tulevaisuus 8 maanantaina 21. ”Kauppamäärät eivät kuitenkaan ole nousseet samassa suhteessa. Timberonlinen mukaan valtaosa saksalaissahureista uskoo puun hinnan laskevan vuoden jälkipuoliskolla. Vuoden 2023 aikana ammattimaisten ostajien osuus markkinavolyymista on laskenut hieman. METSÄKESKUS Nousua seuraa aina lasku Suomalaisten metsäteollisuusyritysten heinäkuiset puolivuosikatsaukset kertoivat laskusuhdanteesta. Runsaan tarjonnan tilanteessa tieto yksittäisen kohteen oikeasta hinnasta Viitasen mukaan korostuu. Lakisääteiset velvoitteet otetaan aikaisempaa paremmin huomioon jo toimenpiteiden suunnitteluvaiheessa.” Metsäkeskus suorittaa myös ennakoivaa valvontaa, joka perustuu ennen hakkuuta Metsäkeskukseen tehtävien metsänkäyttöilmoitusten ja paikkatietoaineistojen vertailuihin. Metsäteollisuudessa on meneillään iso rakennemuutos.” Esimerkkeinä hyvästä kehitystyöstä Järvinen mainitsee säätiön artikkelissa puurakentamisen ja puupohjaisen tekstiilikuidun kehittämisen teolliseen tuotantoon. ”Metsäkiinteistöjen markkinahintataso kehittyy hyvin samaa tahtia inflaation kanssa. Tämänvuotiset palot ovat kooltaan ylittäneet edellisen paloennätyksen vuodelta 1995. Erityisesti asetuksen vaikutukset metsiin ja sisävesiin ovat edelleen epäselviä ja kriittisiä Suomelle. Onneksi tätäkin laskusuhdannetta edelsi nousu, jonka aikana yritykset tekivät vahvaa tulosta. Suomen äänen tulisi kuulua komission aloitteiden valmistelun alkuvaiheessa, eikä sitten kun ne ovat valmiita”, Järvinen jyrähtää Metsämiesten Säätiön artikkelisarjan haastattelussa. Hintojen nousun myötä metsäsijoittajien tuottovaatimus pieneni. ”Ammattimaisten ostajien osuuden laskiessa yksityissijoittajillakin on paremmat mahdollisuudet löytää korkeamman tuoton kohteita kuin vuosiin. Realistinen hintapyyntö palvelee myös myyjän etua.” Muusta kiinteistömarkkinasta poiketen metsäkiinteistöjen hintataso pitää pintansa. Kuvassa näkyvä jyrkänteen ja sen alusmetsän muodostama metsälain erityisen tärkeä elinympäristö on rajattu punaisella. Kesäkuun alussa paloja oli neljän miljoonan hehtaarin alueella ja aktiivisia paloja oli yli 400 kappaletta, joista noin puolet hallitsemattomia. Muutos oli suurin Väli-Suomessa (7,5) ja pienin Lapissa (5,4) ja Etelä-Suomessa (5,5). Sekä UPM:n, Metsä Groupin että Stora Enson liiketulos pieneni selvästi viime vuoden ensimmäiseen vuosipuoliskoon verrattuna, yrityksestä riippuen 30–70 prosenttia. Rikkomusepäilyjen määrää on vähentynyt muun muassa tehokkaan valvontatyön ja ennakko tarkastusten ansiosta. ”Kun painopaperin kysyntä laskee, uusiin puupohjaisiin tuotteisiin liittyy paljon odotusarvoa niin fossiilisten korvaajana kuin taloudellisessakin mielessä. Kanadan maastopaloja ovat lietsoneet poikkeuksellisen kuumat ja kuivat säät. ”Suomalaisen metsätalouden viestinviejiä ja asiantuntijoita olisi hyvä olla nykyistä enemmän komission valmisteluelimissä. Kuivuus ja tuulet levittävät paloja tehokkaasti ja asumattomilla seuduilla niitä on vaikea sammuttaa. Metsänomistajalle teollisuuden laskusuhdanne ei ole vielä juurikaan realisoitunut. Suomen metsäkeskus valvoo metsähakkuiden asianmukaisuutta muun muassa satelliittierotuskuvien ja tarkastusten avulla. Tuolloin paloi 7,1 miljoonaa hehtaaria. ”Myyjän, ostajan tai välittäjän ammattitaito ja tarkka markkinahintatason tuntemus estävät hutilyöntejä tehokkaimmin. ”Myös komission kannattaisi hyödyntää avoimempaa valmistelutapaa ja kuunnella jäsenmaita ja tiedeyhteisöjä mahdollisimman laajasti.” Metsäbiotalouden fossiilisten käyttöä korvaavia mahdollisuuksia aletaan Järvisen mukaan vasta nyt tunnistaa. ”Eurooppa tarvitsee myös määrätietoista teollisuuspolitiikkaa, jolla metsätalouden toimialaa kehitetään, nostetaan jalostusarvoa ja saadaan uusia investointeja.” Järvisen mukaan Suomen on pidettävä huolta siitä, etteivät metsätalouden investoinnit valu muihin maihin. Puun hintatason nousu on veturina metsäkiinteistöjen hintatason nousussa”, Viitanen sanoo. Reilussa 10 prosentissa tapauksista rikos koski metsälain erityisen tärkeään elinympäristöön kohdistuvaa hakkuuta ja vajaassa 10 prosentissa hakkuissa syntyneitä liiallisia korjuuvaurioita. Kirjoittaja on Pellervon taloustutkimus PTT:n metsäekonomisti. Kun kuluttajien usko tulevaan palautuu ja lähestytään parempaa kysynnän ja tarjonnan tasapainoa, sektorille on odotettavissa jälleen parempia aikoja. Metsätilojen markkinahintaindeksi nousi kesäkuusta 2022 kesäkuuhun 2023 koko maassa 6,4 prosenttia. Metsäkeskus toimittaa tarkastustiedot metsänomistajien lisäksi puunkorjuusta vastanneelle metsäammattilaiselle ja organisaatioiden laatuvastaaville. ”Sama koskee metsien tilan seurantaan liittyviä indikaattoreita, mikä ei huomioi riittävästi eri maiden eroja. aktiivisia paloja oli CIFFC:n mukaan yli tuhat, niistä 671 hallitsemattomia. Metsäneuvosto liittyvän julkisen hallinnon ja yksityisen sektorin välillä toimiva yhteistyöfoorumi. Asiasta kertoo verkkopalvelu Timberonline. Tarkastukset kohdistetaan toteutuneisiin hakkuisiin ja erityisesti kriittisiin kohteisiin, kuten vesistöjen läheisyyteen ulottuviin hakkuisiin. Esimerkiksi lahopuun lisääminen on Suomessa tärkeä monimuotoisuusindikaattori, mutta kasvattaa Etelä-Euroopassa metsäpaloriskiä, mikä jo nyt on korkealla.” ”Näihin kriteereihin tarvitaan joustoa ja on luotettava jäsenmaiden omaan osaamiseen. Vienti on prosentuaalisesti pudonnut eniten Keski-Euroopan maihin. Metsäsijoittaminen perustuu pitkälti oikeaan ostohintaan, ja oikean ostohinnan tunteminen on ensiarvoisen tärkeää”, sanoo Suomen Sijoitusmetsät Oy:n hallituksen puheenjohtaja Mika Venho. Tämän myötä kolmen suurimman metsäteollisuusyrityksen liiketulokset peräti kaksintai kolminkertaistuivat vuosina 2020–2022. Etenkin sellun markkinahinta Euroopassa pysyi vahvana pitkään. ”Sijoittajien tuottovaatimus on alkanut nousta”, Viitanen sanoo. Noin neljä viidestä epäillystä rikkomuksesta koski metsänkäyttöilmoituksen laiminlyöntiä. 17.8. Yritykset tekivät siis mainiota tulosta, vaikka ottaisikin huomioon alhaisen lähtötason eli sen, että vuoden 2020 tulosta rokotti koronapandemia. Ennakoivaan valvontaan kuuluu myös ennen hakkuuta tehtävät maastotarkastukset. Vuonna 2022 valvontamenetelmillä havaittiin noin 130 epäiltyä metsälakirikkomusta eri puolilla Suomea, kun vuonna 2021 metsälakirikkomusepäilyjä oli 183 ja vuonna 2020 lähes 300. Otsikoissa kerrottiin voimakkaasta ja nopeasta käänteestä markkinoilla, poikkeuksellisista pohjalukemista, ja siitä, ettei merkkejä paremmasta juuri näy. Loppuvuodesta tätä voidaan kuitenkin odottaa: heinä–elokuussa alkanut puun hintojen lasku jatkunee ja kauppamäärien voi ennakoida pienenevän. Heinäkuun alussa liki Suomen Lapin kokoinen alue eli kahdeksan miljoonaa hehtaaria oli palanut. Hinta liikkuu nyt 90–100 euron haarukassa kuutiolta, kun huipussaan puolitoista vuotta sitten tukin hinta pyöri 120 euron tietämillä. Nyt eletään muutoksen hetkiä. Vienti sen sijaan kasvoi etenkin Kiinaan ja Intiaan. Viime vuonna valvontamenetelmällä havaittiin 15 kohdetta, joissa epäiltiin metsälain erityisen tärkeän elinympäristön lainvastaista hakkaamista. Myös sahatukkien vienti Saksasta laski vuoden kuuden ensimmäisen kuukauden aikana yli 15 prosenttia viime vuodesta. Näin ei taas ole esimerkiksi Yhdysvalloissa, jossa metsät ovat muuttumassa hiilen lähteeksi metsien ikääntymisen ja tuhojen myötä. Vuonna 2022 ilmenneistä 130 epäilystä 48 tapausta eteni poliisitutkintaan. Kanadan maastopalot vain kiihtyneet RIINA KARVONEN. Sekä papereissa, kartongeissa, sellussa että sahatavarassa kysyntä oli hyvää ja lopputuotteiden hinnat nousivat historiallisen korkealle. Tällaisesta esimerkki on vapaaehtoiseen suojeluun perustuva Metso. ”Vaikka nyt on heikompi suhdannetilanne, tulevaisuudessa metsäteollisuudessa on paljon mahdollisuuksia.” Suomi on suhtautunut Järvisen mukaan kriittisesti EU:n ennallistamisasetuksen vaikuttavuuteen ja kustannuksiin. HENNA LÄÄVERI Metsäkeskus valvoo dronetarkastuksilla, ulottuvatko satelliittikuvista havaitut hakkuut metsälakikohteen puolelle. Järvisen mukaan komissio haluaa luoda mekanismeja luotettavan ja riippumattoman metsätiedon keräämiselle. ”Ilmi tulleiden rikkomusten määrän laskuun on vaikuttanut tehokas valvonta sekä metsäalan toimijoiden tekemä järjestelmien ja toimintatapojen kehittämistyö”, kertoo rahoitusja tarkastuspäällikkö Jarkko Partanen Suomen metsäkeskuksesta. ”Kun Suomessa on jo olemassa luotettavaa tietoa tuottava Valtakunnan metsien inventointijärjestelmä, emme näe tarvetta uusille työkaluille tai seurantajärjestelmille.” Erno Järvinen huomauttaa, että esimerkiksi Yhdysvalloissa uudistamatta jätetyt metsät ovat varsinkin tuhojen jälkeen muuttumassa hiilen lähteiksi. Ympäristöjärjestöillä tuntuu olevan ohituskaista EU:n metsäasioihin Metsäneuvos Erno Järvinen kehittäisi nyt Euroopan metsätaloutta määrätietoisesti. Vuosina 2017–2023 metsätilojen markkinahintaindeksi nousi nopeimmin vuoden 2021 lopussa. Metsäteollisuus on suhdanneherkkä ala, johon kysynnän yläja alamäet kuuluvat
Myös nämä tekijät tunnistettiin merkittä viksi kyberuhkiksi Elintarvike ketjun kyberturvallisuus hankkeen alkukartoituksessa. Puntarissa ovat toisella puo lella luontoarvot ja toisella akku ja muut mineraalit, joita ilman pelastusoperaatio on vaikeaa, ellei mahdotonta. Joku päätös on silti jossain vaiheessa tehtävä.” Pohjois-Karjalassa taas karhujahtiin Karjalainen kertoo, että viime vuoden jälkeen PohjoisKar jalassa päästään sunnuntai na myös karhujahtiin. Siksi investoivan maatilan laite ja palvelujärjestelmä toimittajat sekä kotieläin ja kasvinviljelytuotteiden jalos tusketjut ovat uhkatoimijan mahdollisena kohderyhmänä kiinnostavia. Olli Rehn käytännössä vaiettiin koko kisasta presi dentiksi. LUKIJAN KUVA Aamulla ihmettelin, mitä ihmeen karahkoita on tuonne ohrapeltoon ilmestynyt yön aikana, tarkemmin katseltuani...Parvi kurkia oli saapunut aamiaiselle Nurmeksessa. Viesti on maksuton. Hallituspuolueita äänesti noin miljoona miestä ja noin puoli miljoonaa naista. Investoivien maa tilojen näkökulmasta tämä kyberturvallisuusajattelun peruslähtökohta vaatii erityistä huomiota. Puuttuvalle ruokinta vaikutukselle kotieläintilan rehustuksessa tai täyttöasteen vajauksesta johtuvalle suun niteltua pienemmälle maito määrälle on helppo laskea hinta. Syyksi ilmoitettiin sodasta johtuva arvaamaton raakaai neiden hinnan muutos. He voisivat asettaa tuotteel le hieman keskiarvoa korkeam man hinnan, jolloin yritys ei menetä liikaa, eikä alkutuotan to joutuisi ahdinkoon. Eikö politiikan (isoon) valtaan kuulu aina kääntö puolena vastustajat. Kaikki näihin toimielimiin kuuluvat ovat osuuskunnan jäseniä, metsän omistajia. Ainoastaan pyhä osinko sanelee marssin tahdin. Haluamme varmistaa omis tajajäsenten äänen kuulumi sen yhtiössä, minkä vuoksi osuuskunnan hallinto on jopa poikkeuksellisen laaja. Lisäksi on peräti 1,5 miljoonaa äänioikeutettua, jotka eivät äänestäneet nyt keväällä. Viljelijän lannoitekauppaa hidastetaan, koska Yara pelkää, että se ei saa riittävän korkeaa hintaa tuotteesta. On itsestään selvää, että luottamus ja avoimuus ovat jäsenyhteisössä kaiken toiminnan perusta. Lähetä kuva Toivomme kuvia, joiden taustalla on tarina. Kohdistuessaan useisiin samaan aikaan investoiviin maatiloihin voi tämänkaltainen kyberuhkaskenaario olla kiinnostava uhkatoimijoille. Hallitus kuulemma muodostettiinkin ikään kuin epäonnistumaan ja katkaisemaan Koiviston presidenttitie. Tietysti tämä on melko lapsellista haihattelua kylmäs sä kapitalistisessa korporaatio maailmassa. Lähetä korkeintaan 200 merkin tekstitai Whatsapp-viesti numeroon 050 4734675. Investoivan maatilan kannalta on tärkeää tunnistaa heti pro jektin alkuvaiheessa maatilan tieto ja viestintätekniikkaa hyödyntävä laitekanta sekä niiden käyttämät tietoliikenne yhteydet. Laskettelukeskuksissa voi olla tuhansia henkilöitä tapahtumien aikana, jolloin paikkakunnan väkiluku nousee hetkellisesti melkoisesti. Ei ole kovin todennäköistä, että yksittäisen maatilan rakennus prosessin haittaaminen itses sään olisi kyberhyökkäysope raation varsinainen tarkoitus. Väitän, että tämänvuoti sen tilausten keskeytyksen taustalla käytetään vanhaa kaupankäynnin kikkaa – kiireen luontia. Investoinnin suunnittelu vaihe kestää usein vuoden tai pari, joten tutustumismatko jen, lupamenettelyjen, tarjous kilpailutusten sekä muiden investointiprosessin vaiheiden seurauksena hyvin monet eri tahot ovat tietoisia siitä, mitä ja millä aikataululla maatilalla ollaan toteuttamassa. ”Elyn lausunnon mukaan kaivos ”voi heikentää merkit tävästi” suojeluarvoja eli sel keä kanta puuttuu.” ”Kaivoksen vastustajat ovat jo ehtineet riemuita elyn lausunnosta, jota moni pi tää viimeisenä naulana kai voshankkeen arkkuun. Herrat selittävät totisilla kasvoillaan muuttuneesta toimintaympäristöstä, ja silti he repivät huimat voitot. ”Ajojahtia” pide tään ihmeellisenä, uutena ilmiönä, ikään kuin jokainen hallitus (tai ainakin nykyi nen) olisi aina se paras ja toisi kaikkea hyvää Suomen kansalle. Turvavaje on olemassa, mutta onko se tulevan raken tamisen yhteydessä ratkais tavissa ja tarvitaanko lakiin päivitystä, jää nähtäväksi. elokuuta 2023 MIELIPIDE OHJEET Lähetä mielipide Toivomme napakoita kirjoituksia pituudeltaan korkeintaan 2 000 merkkiä välilyönteineen. Tar vitaanko esimerkiksi kaikkia valvontakameroita ja onko nii den näkyminen verkkoon päin rajoitettu. Julkaistuista kuvista maksamme palkkion, ja lehti voi käyttää niitä uudelleen. Jos minulla tulee katovuosi, niin en minä tee sinä vuonna ennätystulosta. Tilaus on tehtävä heti, ettei tavara lopu. Seuraavaksi tulisi päättää tarvitaanko kaikkia kyseisiä laiteita ja yhteyksiä rakennusprojektin aikana, sillä maatilan kannalta on tärkeää hallita omien laitteidensa ja yhteyksiensä toiminta sekä niiden käyttöturvallisuus. Lypsyrobotti tilojen investoinneissa yksi merkittävä toiminnallisen ja taloudellisen onnistumisen tarkastelukohde on, milloin uusi tuotantorakennus saadaan täyttöasteeltaan ja lypsy robottien kuormitusasteeltaan toimimaan suunnitelmien mukaan. Oli kyberhyökkäys operaation tavoite mikä ta hansa, tuotannon jatkuvuuden kannalta voitaisiin esimerkiksi vaikuttaa siihen; saadaanko rehunteko ajoitettua optimaa lisesti tai miten eläimien suunniteltu siirto uuteen tuo tantorakennukseen onnistuu aikataulussa. Tarjotaanko rakennusajaksi vierasverkon työntekijöille ja vierailijoille, jotta vähen netään matkapuhelinverkon kuormitusta. ”Tällä hetkellä näyttää siltä, että aiheesta on kehkey tymässä raju taisto jo syksyllä 2023.” ”Raitiotien vastustajat saat tavat kerätä valtuutettujen nimiä listaan, jotta kysymys siirtymisestä yleissuunnitte lusta toteutussuunnitteluun saataisiin kaupunginhallituk sen lisäksi vielä valtuuston käsittelyyn. Tästä lausunnossa ei ole kyse, vaan prosessi jatkuu eli kuuma pe runa siirtyy vain viranomais kädestä toiseen.” ”Viiankiaapa on suojeltu sekä Natura että kansalli sessa soidensuojeluohjel massa. Nykyaikaisissa rakennusprojekteissa aika taulut työjärjestyksineen ovat yleensä tiukkoja ja harvoin selvitään ilman muutoksia. Laki vaatii kerrostaloihin väestönsuojat, mutta ei omakotialueille eikä maatalouden tuotantoalueil le. Voi Yleä Rasismi Milloin media ottaa rasistiset teot (raiskaukset ym.) käsitte lyyn. Olisi syytä olla vähemmän kopea ja ylpeä. Kun investointiprosessi on edennyt rakennusvaiheeseen, maatilalla työskentelee ja vie railee paljon vieraita ihmisiä. Monen kunnan turvallisuustyöohjelmasta väestönsuojelu jostain syystä puuttuu. Se helpottaa huomattavasti pohdintaa sitä mitä ja miten tulisi toimia, kun varaudutaan rakennusvaiheessa maatilalle tulevien työntekijöiden pereh dyttämiseen sekä mietitään käyttöoikeuksia ja kulkulupia. Hyvää esimakua vihreästä siirtymästä oli turvetuotta jille tarkoitettujen rahojen törkeä siirto johonkin digi taaliseen siirtymään ym. Roisto valtioiden harhaan ammutut ydinkärkiohjukset ovat tulevai suuden riski, tosin vähäinen. Niin tulemme toimimaan myös jatkossa. Voitto revitään voimattoman alkutuo tannon selkänahasta. Silti hallitus kehtaa kehua olevansa kansan valitsema. Hallinnon kokouksissa käydään kunkin toimielimen sääntömääräisiin tehtäviin kuuluvien asioiden käsitte lyn lisäksi laajaa ja avointa keskustelua yhtiön asioista – vaikkapa johdon palkitse misesta. Laite ja palvelu järjestelmätoimittajiin kohdis tuessaan toteutunut palvelun estohyökkäys synnyttää merkittävän mainehaitan. Lisäksi edustajiston vaalien yhteydessä valitaan piiritoi mikuntien jäsenet, joita viime kevään vaaleissa valittiin sata henkilöä jakautuen jäsen määrän suhteessa hankinta piireittäin. Eräs mahdollinen toimen piteiden kohde voisi olla säh kön yhteismyyntiyhtiö Oma voima. Rafael Hellsten tilastotieteilijä Hämeenlinna Hallitusten halutaan useimmiten kaatuvan P entti Hakulinen ja Jussi Huttunen kyse livät kirjoituksessaan (MT 16.8.2023) Metsäliitto Osuuskunnassa vallitsevasta arvomaailmasta ja hallintota vasta. Metsäliiton ehdottomana voimavarana ovat toimin taamme vahvasti sitoutuneet omistajajäsenet, joita on yli 92 000. Jyrki Kataja biotalouden asiantuntija Jyväskylän ammattikorkeakoulu Elintarvikeketjun kyberturvallisuus -hanke Todennäköisemmin uhkatoimijaa kiinnostaa laajempi ja siten ainakin kiristysmielessä maksukykyisempi kohderyhmä. Ei ihme, että Sakatista päättä minen on paitsi hidasta myös hankalaa. Riskienhallinnan näkökulmasta rakennus projektin läpivienti edellyttää investoivalta maatilalta selkeää oman turvallisuuskulttuurin rakentamista. Jos jollakin toimijalla on tar koitus päästä tavoitteellisesti vaikuttamaan investoivaan maatilaan ja sen tuottamien päätuotteiden jalostusketjuun, muodostaa investointiaika yhdistettynä maatilan työhuip puihin otollisen ajankohdan mahdolliselle kyberhyökkäys operaatiolle. Kyllä muistaakseni edel lisen hallituksenkin alkaessa kokoomus heti laittoi ison vaihteen silmään oppositi ossa. Elokuun aamu, lämpöä kaksi astetta. MAIJA SAVOLAINEN O n ollut valitusta siitä, että uusi hallitus ei saa työrauhaa eikä pääse oikeastaan aloitta maankaan. REOn osuus osakkeista – ja siten määräysvallasta – on 28 prosenttia.. Heti löytyy miljoona naista, jotka eivät äänestäneet nykyisiä hallituspuolueita: äänestä neiden naisten enemmis tö. Piiritoimikunnat ovat tärkeä keskustelu ja tiedonvaihtokanava jäsenten ja yhtiön välillä. Siellä koko hanke voitaisiin kaataa.” ”Pahimmillaan eripura raitsikasta uhkaa koko sitä poliittista konsensusta, jossa Turku on elänyt kesästä 2021 saakka. Hyvä hallinto on Metsälii ton omistajastrategian keskei nen menestystekijä, ja olemme panostaneet aktiivisesti reilun ja avoimen hallintotavan toteutumiseen. Asiakkaalle luodaan kiire, jolloin hänellä ei ole aikaa harkita tai vertailla hintoja. Lähetä kirjoitus lukijalta@maaseuduntulevaisuus.fi tai Maaseudun Tulevaisuus, PL 440, 00101 Helsinki. Maatilojen tietoverkot ovat yleensä rakentuneet vuosien varrella tarpeen mukaan tehdyistä hankinnoista. Katselin YleAreenasta presidentti Mauno Koivis tosta kertovaa sarjaa, jossa Koiviston ollessa pääministe ri hallituksen sisältä halut tiin hallituksen kaatuvan erinäisistä syistä. Ilari Oikeudenmukaista. Tuskin se tuolla maailmalla ketään kiinnostaa. Kyberturvalli suuden näkökulmasta se lähtee liikkeelle perusasioista; käyttö oikeuksista, salasanoista, ohjelmistojen sulkemisesta, kun niitä ei käytetä sekä kulkemisen rajoittamisesta vain niille alueille missä se on välttämätöntä. ”Viime vuonna karhunmet sästys tyssäsi jahtikauden alla muutamien henkilöiden ide ologiseen metsästyksen vas tustukseen ja lakiteknisten porsaanreikien hyväksikäyt tämiseen.” ”Jokaisen metsästäjän teh tävänä on huolehtia siitä, että ikäville uutisille ei ole aihetta omassa eikä samassa poru kassa liikkuvien muiden met sästäjien toiminnassa.” Presidentinvaalien ehdokasjoukko laadukasta Hämeen Sanomat julistaa pre sidenttikilpailun avatuksi, koska ehdokasasetelma alkaa olla selvillä. Maaseudun Tulevaisuus 9 maanantaina 21. Uusi tieto. Eiköhän muilla seikoilla ole paljon enemmän painoarvoa. Kyllä toki laillisilla vaaleilla ja parlamentaarisesti sopien on toimittu, mutta marginaa lit ovat mitättömän pieniä. Olisiko vallantavoittelu ensisijaista. Ota kantaa tekstitai Whatsapp-viestillä Jaa mielipiteesi muiden lukijoiden kanssa. Se ei myöskään ole Rau man Energian omaa toimin taa, vaan yhtiöllä on neljä osa kasta. Hallintoon kuuluvat kah deksan hallituksen jäsentä, 30 hallintoneuvoston jäsentä ja 48 edustajiston jäsentä. Tervetuloa 2000luvulle! Pirjo Koivula Presidentiltä ei voi edellyttää asepalvelusta TEKSTIVIESTIT Ehdokkaat Ylen toimittaja teki Urpi laisesta pääministerin. Siten huhtikuun 2025 kuntavaaleista pova taan Turkuun jälleen uusia raitsikkavaaleja. Tämän firman eettisyys ja vastuullisuus ovat pelkkää kauniisti kirjoitettua korulau seiden kudelmaa, joka näkyy koreasti kuvitetuissa kiiltävissä mainospapereissa. Jokaisella kunnalla pitää olla väestön suojelusuunnitel ma, mutta kun tiloja ei ole riit tävästi, monet asiantuntijatkin ihmettelevät miten tilanne hoidetaan, jos yllätys tulee. Varsinkin rakennusprojektin loppuvai heessa, kun tehdään laiteasen nuksia, investoivalla maatilalla on töissä paljon eri yritysten henkilökuntaa. Esko Järvenpää Jämsä Väestönsuojelun tilannetta päivitettävä J o on aikoihin eletty, jos presidentiksi ja armeijan ylipäälliköksi kelpaa vain armeijan käynyt (MT 11.8.). Sen toiminta on ollut tappiollista. Mitkä ovat maatilan langattomien tietoverkkojen nykyiset käyttöoikeudet ja miten niitä pitäisi muuttaa. Todennäköisemmin uhkatoimijaa kiinnostaa laajempi ja siten ainakin kiristysmielessä maksukykyisempi kohderyhmä. ”Vajaan puolen vuoden päässä häämöttäviin presi dentinvaaleihin saatiin tällä viikolla niin paljon lisää laa dukkaita ehdokkaita, että kilpajuoksun kohti Mänty niemeä voidaan katsoa alka neeksi jo melkein täydessä mitassaan.” ”Kärkiehdokkaiden kan natuserot tullevat olemaan vähäisiä ainakin aluksi. Tehdä saa, mutta jos niistä puhuu, olet rasisti. Aikooko nykyhallitus toteuttaa (huonoja) miehisiä arvoja. Kehitys humpuukiin LEHTIKATSAUS Epävarmuus Sodankylän Viiankiaavan ympärillä jatkuu Lapin Kansa muistuttaa, että vaikka Lapin elykeskus an toi niin kutsutun perustellun päätelmän eli lausunnon ym päristövaikutusten arviointi vaikutusten (YVAselostus) riittävyydestä Sodankylän Sa katin kaivoshanke, edessä on vielä pitkä prosessi. Poh joisKarjalassa metsästyksellä on vahvat perinteet, ja met sästys kuuluu monen perheen arkeen. Yhden sortin rasismia on sekin, että ihmistä arvotetaan sen mukaan, onko hän käynyt armeijan, vai ei. Liitä mukaan yhteystietosi ja lyhyt kertomus kuvasta. Lauri Ojala Pöytyä Sotakorttia voi käyttää lannoitekaupassa vain kerran A jankohtaiset tapahtu mat antavat ajattelun aihetta tarkasteluun. Niinpä tavoitteelliselle kyber uhkatoimijalle voi avautua mahdollisuuksia haitallisen materiaalinsa levittämiselle niin investoivan maatilan kuin varsinaisen kohderyhmän kyberturvallisuuspuutteita hyödyntäen. Jussi Linnaranta Hallituksen puheenjohtaja, Metsäliitto Osuuskunta Juha Paajanen Hallintoneuvoston puheenjohtaja, Metsäliitto Osuuskunta Hyvä hallinto on Metsäliiton menestystekijä N orjalainen lannoite firma keskeytti viime vuonna lannoitetila usten vastaanoton kesken kau den. Liitä mukaan yhteystietosi. Presidentti on ”käyntikort ti” muiden avujen perusteella kuin sen, onko hän käynyt ar meijan vai ei. Silloin kaikki valtuus toryhmät sitoutuivat vuosien 2021–2025 pormestariohjel maan.” Ei sittenkään energiaa lihoiksi Länsi-Suomi paljastaa, että Rauma ei sittenkään ole pane massa niin sanotusti lihoiksi omistamaansa energiayhtiö Rauman Energiaa. Kyberhyökkäysoperaatioiden valmisteluvaiheet voivat olla hyvinkin pitkäkestoisia, jolloin useiden eri investoivien maatilojen kautta pyritään levittämään haitallinen mate riaali kohderyhmän laitteisiin ja tietoverkkoihin. Riskejä kuitenkin on, vanha väestönsuojelulaki saattaa johtaa madaltuneeseen valmiuteen. Lempäälään rakennettiin 7000 hengen väestönsuoja Ideapar kin alle (15.2.11 AL). Osalle viljelijöistä tulee yllätyksenä, kuinka moni eri maatilan laite on yhteydessä verkkoon tai millä alueella heidän langat tomat lähiverkkonsa todelli suudessa toimivat. Tämä on se kuuluisa sopiva hinta, jolla kauppa ei rikastu eikä asiakas köyhdy. Esille nousi, että varsinkin investointia suunnittelevien maatilojen kannattaisi tehdä koko talouskeskuksen alueelle selvitys, jossa näkyvät kartalla kaikki tietoliikenneyhteydet sekä tietoa tuottavat, tallen tavat ja käyttävät laitteet. Asiasta on Raumalla ko huttu pitkin kesään sen jäl keen, kun kaupunginhallitus päätti, että se ”selvittää ener giayhtiön tulevaisuuden kau pungin konserniyhtiönä.” Kaupunginhallituksen pu heenjohtaja Kalle Leppikorpi (sd.) selvensi syksyn päätök sentekokauden alkajaisiksi, että koko firmaa ei olla myy mässä, joitakin palasia ehkä (LS 18.8.). Suoma laiseen metsäomaisuuteen liittyvän isännällisen ja emän nällisen rahan hallinnoinnin periaatteista voi lukea lisää Jussi Linnarannan kolumnista uusimmassa Metsä Groupin viestissä (2/2023). Lähetä kuva osoitteeseen lukijankuva@maaseuduntulevaisuus.fi. Ydinvoimalat eivät ole täysin riskittömiä. Jos kuitenkin haitta tai kiris tystoimenpiteet kohdistuisivat yksittäiseen investoivaan maa tilaan, toiminnan tavoitteet saattaisivat kohdistua maatilan tuotannon jatkuvuuden uhkaa miseen. Nyt elokuussa lannoite kauppa oli auki päivän. Aikamoista vehkeilyä, mutta onko nykyäänkään hal litusten tavoitteena yleinen hyvä. Osuuskunnan asioista päätettäessä omistajajäse niä edustavat osuuskunnan sääntöjen mukaiset hallinto ja toimielimet, joilla kullakin on omat selkeästi määritetyt tehtävät ja toimivaltuudet. Edellinen hallitushan oli ”intersektionaalisen femi nistinen” oman ohjelmansa ilmaisua käyttäen. YLIÖ Investoiva maatila kyberturvallisuusriskien näkökulmasta – ihminen usein heikoin lenkki I hminen on usein kyber turvallisuusketjun heikoin lenkki. Liik keelle on lähtenyt tai lähdössä kiitettävän monta presiden tin leipälajin ulko ja turvalli suuspolitiikan kokenutta kon karia, mutta tasalaatuisesta joukosta puuttuu yhtä vahva ja karismaattinen ennakko suosikki, jollaisia esimerkiksi Sauli Niinistö ja Mauno Koi visto olivat tullessaan vali tuiksi.” Turkua repinee jälleen raitiotiekiista Turun Sanomat kertoo, että Turun valtuuston on mää rä päättää raitiotien toteut tamisesta joskus loppuvuo desta 2025. Julkaisemme kirjoituksen nimimerkillä vain poikkeustilanteessa. Luulisi, että yrityksessä, jolla on 11,6 miljardin liikevaihto, olisi työntekijöitä, jotka kykene vät arvioimaan ja asettamaan tuotteelle hinnan muuttuvista olosuhteista huolimatta. Tuplasuojellun suon alla lepäävää, harvinaisen ri kasta malmiota tarvittaisiin kipeästi vihreään siirtymään eli ei enempään, eikä vähem pään kuin maapallon pelasta miseen lähestyvältä tuholta. Joskus vastustus alkaa aikaisemmin, joskus myöhemmin, mutta demokratiassa alkaa aina. Sotakorttia voi käyttää uskottavasti kerran, ja tänä vuonna sama firma löi taas pillit pussiin alle kahdessa päivässä! Raakaaineet ovat jälleen arvaamattomia
Lisäksi palstoja viljellään kokonaisten perheiden voimin perhekerhossa. Lapset pitävät kovasti myös auringonkukista.” Kumpulan koulukasvitarhatoiminta perustettiin vuonna 1928. Ei kannata myöskään unohtaa vastuskykyä tukevaa luonnon monipuolista mikrobistoa, jolle puutarhuri altistuu usein. Hillon keittäminen on yksi syksyn mukavimpia puuhia. Vihreiden tomaattien kypsymistä edistää, jos kasvista poistaa alimpia lehtiä. Ilmatieteenlaitoksen mukaan elokuun lopulle voidaan olettaa hieman tavanomaisempia viileämpiä säitä. Toisaalta monesta pihasta löytyy hyvin vanhoja marjapensaita tai omenapuita, jotka tuottavat hyvän sadon ilman merkittäviä kustannuksia. Mustaherukkapakasteessa oli jäljellä noin kolme neljäsosaa tuoreen mustaherukan C-vitamiinipitoisuudesta eli 95 milligrammaa sataa grammaa kohti. ”Muita tarhan vakiokasveja ovat erilaiset sipulit ja porkkanat. Vitamiinit säilyvät parhaiten pakastamalla. Tomaattimurskan kilohinta ei kuitenkaan juuri vaihtele sesongin mukaan ja sitä on saatavissa hyvin edullisesti, jopa alle euron kilohinnalla. Puutarhamyymälöissä vietetään valtakunnallista Syystaimijuhlaa 1.–10.9.2023. Myös kerhossa jaetaan reseptejä ja iloitaan hyvin onnistuneista kokkauksista”, Miljard kertoo. Villitkin koululaiset rauhoittuvat koulukasvitarhassa Ruuan kasvattaminen kiinnostaa lapsia ja perheitä vuodesta toiseen. Kirjoittaja on MT:n verkkopäällikkö. Samalla puhutaan esimerkiksi omenan muumiotaudista ja kompostoinnista. KOTKANSIIVEN SUOJISSA TERHI PAPE-MUSTONEN terhi.pape-mustonen@mt.fi Syksy on istutusten aikaa Kosteat syyssäät tarjoavat taimille usein hyvän lähdön seuraavan kesän kasvukauteen. Toisaalta riippuu, mihin vertaa. ”Muiden tuholaisten torjunnassa käytämme esimerkiksi samettija kehäkukkaa. Siksi niitä ei kannata laittaa samaan varastotilaan. Säilömistarpeiden kerääminen iltaisin irrottaa ajatukset tehokkaasti työpäivästä. Latvottaessa ylimmän kukkatertun yläpuolelle jätetään kaksi lehteä, joiden yläpuolelta taimi katkaistaan. Sadon kerääminen ja säilöminen ovat joka tapauksessa mukavaa puuhaa ja terveellistä arkiliikuntaa, mutta erityisen hienoa on kun hillot, soseet ja pakasteet tulevat käytettyä talven aikana. Nyt elokuussa esimerkiksi mustikan tai sienten poiminnasta olisi mahdollista saada verovapaata tuloa. Orvokki Miljard osallistui itsekin lapsena Kumpulan viljelyleireille. Kotimaisten pakastemarjojen hinta nousee helposti lähelle kymmentä euroa kilolta. Syksyllä kylvetään myös uutta nurmikkoa kevättä ajatellen, sillä monessa pihassa on huomattu kesän aikana parantamisen tarvetta. Yle testautti vuonna 2007 yhdeksän vuotta vanhan pakastetun herukkasoseen laboratoriossa. Elämyksellisyys nostaa elämänlaatua, jonka vuoksi puutarhaan tehdyt investoinnit kasvavat reippaasti korkoa. Vihreitä tomaatteja ei kannata ilmojen kylmetessä jättää ulos mätänemään vaan kerätä ne paperipussiin. Kampanja aikana puutarhamyymälöistä kannattaa kysyä neuvoja erilaisiin puutarhan syysaskareisiin kompostoinnista kasvien syysleikkauksiin. ”Ruuan alkuperä ei ole nykylapsille itsestäänselvyys, ei kaupungissa, mutta ei myöskään maaseudulla, jos maatilakontakteja ei ole.” Koulukasvitarhassa on järjestetty kesän aikana monia eri leirejä lapsille. Homma onnistuu näppärästi ilmankin, kun hedelmät ovat tarpeeksi kypsiä. Jos syksyn sadolla haluaa säästää mahdollisimman paljon rahaa, kannattaa miettiä, mitä tuotteita sillä voi korvata. Pilaantuneet tuotteet tai syömättä jäävät kokeilut maksavat. Syyskuu on pitkän aikavälin ennusteen mukaan hieman tavanomaista lämpimämpi. TERHI PAPE-MUSTONEN ”Ruuan alkuperä ei ole nykylapsille itsestäänselvyys.” ORVOKKI MILJARD JARNO MELA Säilöntä säästää rahaa mutta vaatii investointeja Tomaattien säilömiseen on paljon eri tapoja. Osa kasveista voi olla uusia tuttavuuksia sekä lapsille että vanhemmille. Marjojen pakastaminen on yksi nopeimmista ja terveellisimmistä tavoista säilöä. Käytännön leiritoiminnasta vastasivat kesälomiaan viettävät opettajat, kunnes toiminnan organisointi siirtyi siitä vastaavalle yhdistykselle. TERHI PAPE-MUSTONEN Vihreiden tomaattien kypsymistä edistää, jos kasvista poistaa alimpia lehtiä. Kotisäilöjää voi huolettaa pakastemarjojen vitamiinipitoisuus. Päärynöistä tuli ihanaa sosetta vaniljalla maustettuna. elokuuta 2023 TIETO S-ryhmän keräämä tieto kertoo, että erilaisten säilömistarvikkeiden myynti on kasvanut tänä vuonna Prismoissa jopa viidenneksen. Nurmikon siemenet itävät myös paremmin kosteassa maassa kuin kevään ja kesän paahteessa, jolloin vasta itäneet siemenet pääsevät helposti kuivahtamaan. Öljykurpitsan siemenet sisältävät jopa 45 prosenttia öljyä, ja niitä voi käyttää esimerkiksi paahdettuna. Lisäksi esimerkiksi etikan myynti on kasvanut kahdeksan prosenttia. Kuivatut yrtit ja yrttisuolat vievät vähän tilaa ja säilyvät huoneenlämmössä. Kauniit kehäkukat ovat Kumpulan koulutarhan klassikkokasvi. Kirsikankivenpoistajia myydään monissa verkkokaupoissa. Trendi on todennäköisesti jatkoa paitsi korona-ajan puutarhainnostukselle myös viime vuoden omavaraisuusja säästäväisyyspuheelle. Maaseudun Tulevaisuus 10 maanantaina 21. Myös Kumpulan koulukasvitarhassa Helsingissä vietetään silloin sadonkorjuujuhlaa. Niitä voi valmistaa myös kotioloissa ja käyttää talvella voileivän päällä korvaamaan tomaattia, kun sen kilohinta on kalleimmillaan. kukkatertun jälkeen. Puutarhaliiton mukaan tarvittaessa uusia istutuksia kastellaan myös syksyllä, mutta tarve on vähäisempää kuin kesäaikana. ”Esimerkiksi spagettija öljykurpitsa ovat kasveja, joiden laittamiseen ruuaksi on kyselty vinkkejä yhteisellä WhatsApp-kanavalla. Oman puutarhan ja kasvimaan tuotteet ovat usein kaupan vastaavia maukkaampia ja arvostetumpia. ”Usein perhekerhojen ja viljelyleirien osallistujat hämmästyvät, miten paljon he saavatkin satoa kotiin viemisiksi”, toimintaa ohjaava Orvokki Miljard kertoo. Aikaa säilömiseen menee yleensä yllättävän paljon: poimiminen on oma hommansa ja sadon putsaaminen toinen. PUUTARHA. Usein tomaatit kypsyvät sisälläkin hyvin vaikka maku ei aivan vastaa auringossa kypsyneitä tomaatteja. Paperipussiin voi laittaa seuraksi omenan, jonka erittämä etyleeni vauhdittaa tomaattien kypsymistä. JARNO MELA Hygieniasta, reseptiikasta ja etiketeistä on syytä huolehtia hyvin. Aurinkokuivatut tomaatit ovat yksi arvokkaimmista. TERHI PAPE-MUSTONEN Syyskesä on puutarhassa iloista aikaa, jolloin kasvukauden ahkera työ palkitaan herkullisella sadolla. Pakastan soseen pusseissa tai rasioissa. Oman puutarhan ja kasvimaan sato on terveellistä ruokaa. Siemenkodat pois puolikkaista omenoista ja keittämällä pehmeiksi. Erilaisia reseptejä kannattaa vertailla ja kokeilla ja kiinnittää huomiota raaka-aineiden hintoihin. C-vitamiinipitoisuus oli yhä kaksinkertainen appelsiiniin verrattuna. Mehuihin verrattuna hilloissa ovat mukana marjojen kuidut. Hänestä koko kasvukauden näyttäminen lapsille on työssä erityisen mielekästä. Mehuihin verrattuna hilloissa ovat mukana marjojen kuidut. Biolan muistuttaa, että lämmittämättömissä kasvihuoneissa tomaatit latvotaan yleensä 5.–6. Sen sijaan aurinkokuivattu tomaatti öljyssä maksaa merkistä riippuen 15–20 euroa kilolta. Koululaisten kasvisuosikki ei juuri esittelyä kaipaa: perunaa on lasten mielestä hauskaa sekä istuttaa, kasvattaa että nostaa, Miljard kertoo. Syksyllä voi istuttaa sekä puita, pensaita, perennoja että kukkasipuleita. Sitä voi myös syödä pastan tavoin erilaisten kastikkeiden kanssa. Talvikauden hedelmien korvaaminen pakastemarjoilla on siis todennäköisesti terveydelle erittäin hyödyllistä. Vitamiinit säilyvät parhaiten kokonaisissa marjoissa, jotka pakastetaan nopeasti keräämisen jälkeen ja sulatetaan ja syödään rivakasti. Tomaatti on arka kylmälle. Lisäksi metsämustikkaa pääsee keräämään säilöttäväksi ilman istutusta tai lannoitusta. Omaa tomaattia voi säilöä esimerkiksi tomaattikastikkeena. Luonto tulee joskus liiankin lähelle, sillä istutuksia on suojattava paitsi kaneilta ja rusakoilta myös peuroilta. Puutarhaympäristö rauhoittaa levottomuuden ja villimmätkin lapset löytävät mieluista puuhaa esimerkiksi lapioinnista.” Vaikka koulukasvitarha sijaitsee lähellä Helsingin keskustaa ja sen valtaväyliä, on puutarhassa korkean kuusiaidan suojissa hyvin hiljaista. Mehu juoksee kyynärpäitä pitkin mutta onneksi se ei ole kovin tahraavaa. Koululaiset vierailevat puutarhassa syksyisin ja pääsevät poimimaan useiden kymmenien puiden omenoita. Tarkan euron puutarhuri kasvattaa satonsa edullisesti ja hyödyntää sen kalleimmalla mahdollisella hetkellä. Viljelymme on täysin luonnonmukaista eikä haitallisia kemikaaleja käytetä”, Miljard kertoo. Lisäksi sillä on mahdollista säästää rahaa, varsinkin kun esimerkiksi banaanin ja appelsiinin kuorihävikin määrä jää usein kilohinnassa huomioimatta. Hygieniasta, reseptiikasta ja etiketeistä on syytä huolehtia hyvin. Avomaalla kasvatettaviin tomaatintaimiin ei kannata jättää kypsymään kuin kolme terttua. Puutarhan hoitoon kuluu aikaa, joka olisi mahdollista käyttää esimerkiksi sesonkityöhön. Tuoreet ja maukkaat tomaatit ilahduttavat elokuussa, mutta kaupasta ostaessa tomaatin kilohinta olisi nyt edullisimmillaan. Yrttien säilömisellä voi muutenkin säästää rahaa ja nostaa kotikokkailujen tasoa. Avomaalla tai kasvatuslaatikoissa kasvavia tomaatteja voi suojata kylmiltä öiltä hallaharsoilla, mutta ilman kierrosta on hyvä huolehtia poistamalla harsot kun niitä ei tarvita. Miljardille koululaisten ohjaamisessa palkitsevaa on nähdä muutos lapsen olotilassa. Sauvasekoittimella sose sileäksi ja sokeria maun mukaan. Lehtiä voi poistaa alimpien terttujen alta noin 1–2 viikossa. Vihannekset ja hedelmät kannattaa pitää säilytyksessä erillään. Sen kilohinta riippuu kuitenkin siitä, paljonko tuottamiseen tarvitut tarvikkeet maksavat. Hyvä kasvuja istutuskausi jatkuu monin paikoin Suomea lokakuulle asti. Toimintaa järjesti opetusvirasto kesälomien leiritoimintana. Esimerkiksi omena erittää etyleeniä, jota peruna ei kestä. Sosetta voi maustaa esimerkiksi kanelilla, piparkakkutai chai-mausteella. Ostotaimista, säkkimullasta, lannoitteista ja kasvatuslaatikoista voi tulla helposti melko kallis lasku. Myös muiden vihannesten säilöminen esimerkiksi pikkelöimällä tai fermentoinnilla monipuolistaa ruokavaliota. Harvassa hommassa tuntee itsensä yhtä aikaa rahaa säästäväksi tehomartaksi ja leppoisaksi muumimammaksi, jonka herkkupurkit hellivät talvella koko perhettä. Omenoiden kohdalla olen suosinut soseuttamista. Aikaisemmin koululaisilla oli tarhalla omat palstat, joiden hoitamisesta he vastasivat. Jos kyseessä on kirsikkatomaatti, voi kokonaisen oksan raakileineen ripustaa ilmavaan paikkaan. Nyt eri kasvit kasvavat omilla alueillaan ja niitä hoidetaan leiriläisten ja kerholaisten kanssa tarpeen mukaan. Tämän sesongin paras yhdistelmä on ollut saskatoon, vadelma ja punaherukka. Monet marjojen terveellisimmästä aineista ovat erilaisia fenoliyhdisteitä, jotka voivat ehkäistä esimerkiksi sydänja verisuonisairauksia, syöpää, diabetesta sekä liikalihavuutta. Puutarhanja kasvimaan hoito on joka tapauksessa äärimmäisen antoisa harrastus, jonka henkisiä ja fyysisiä hyötyjä on vaikea mitata. Kotihilloissa sokerin määrää on kaupan hilloihin verrattuna helppo vähentää ja hillo on joka tapauksessa silkkaa sokeria parempi puuron makeuttaja. Tomaatit turvaan viileneviltä säiltä Osassa Suomea oli torstain ja perjantain välisenä yönä yöpakkasia. ANALYYSI TERHI PAPE-MUSTONEN terhi.pape-mustonen@mt.fi Tuottaja: Terhi Pape-Mustonen, terhi.pape-mustonen@mt.fi Hillomeditaatio ilahduttaa elokuussa Itse valmistetussa hillossa on monta eri työvaihetta, mutta lopputulos palkitsee. Nykylapset voivat osallistua myös ympäristötaide-, salapoliisija tiedeleireille. ”Lapset tulevat ja lähtevät täältä eri näköisinä. Hillon tuoksu hivelee ja uusien makuyhdistelmien keksiminen ruokkii luovuutta. Myös peston kilohinta nousee kaupassa ainakin noin kymmeneen euroon. Suomen kesässä tomaatit eivät ehdi kypsyttää enempää raakileita. Sokerin lisääminen parantaa säilyvyyttä. Viljelyleirit ovat perinteikkäitä, koululaiset ovat kasvattaneet alueella vihanneksia jo 96 vuoden ajan. Sato kannatta säilöä juuri silloin, kun se on parhaimmillaan. Siksi keitin punaherukoistakin mehun sijaan hilloa, vaikka toisaalta mehumäskinkin voi eri reseptein hyödyntää käyttöön. Monipuolinen sato ilahduttaa ja innostaa kokeilemaan uusia reseptejä. Marjojen ravintoarvoille hillo ei ole kaikkein järkevin säilömistapa. Spagettikurpitsan nimi tulee siitä, että kypsennetyn kurpitsan hedelmäliha irtoaa kuorestaan lusikalla tai haarukalla kaavittuna samalla tavalla kuin spagetti. Sotkuisin hillohomma on ollut kirsikan kivien irrottaminen
Pohjois-Pohjanmaa 58 30087 Lampuri etsimässä saman ikäistä elämän kumppania. Kangas ehti jo huolestua, ettei poikakuoron ääni kuuluisi ulkotilassa lainkaan. Niihin voi myös vastata rekisteröitymättä palveluun. Ajatus poikakuorosta kirkastui vähitellen ja ajattelin, että sellaisen haluan perustaa, jos siviilityö löytyy kotipitäjästä.” Hän perustikin Vetelin poikakuoron toukokuussa 1985. Festivaalin avajaiselokuvana nähdään Sundancessa ja Berlinalessa ilmiöksi nousseen Celine Songin debyyttiohjaus Past Lives. Olen savuton / alkoton, toivottavasti sinäkään et polta ja alkoholi pysyy kohtuudessa. Parhaimpina vuosina Vetelin poikakuorossa oli yli 70 jäsentä. miehestä. ”Ne loivat jonkinlaisen holvin, ja esitys soi mahtavasti. Pirkanmaa 54 30088 Etsin tupakoimatonta luonnossa viihtyvää rehellistä, iloista miestä. Pirkanmaa 66 30086 Maalta kotoisin oleva 58v. Moni näytöksistä esitetään KAVIn alkuperäisiltä filmikopioilta. Siitä kipinä syttyi”, Kangas kertoo. Haaveilee tulevaisuudessa ulkomaanmatkoista Alpeille ja jopa Yhdysvaltoihin asti. Juliette Binochetin tähdittämä romanttinen epookki on ylistyslaulu gastronomialle. Tulevaisuutta olisi mukava jakaa maalla viihtyvän, huumorintajuisen, mukavan ja maanläheisen naisen kanssa. Oman ilmoituksen lisääminen edellyttää Ystävää etsimässä -palvelun käyttäjäksi rekisteröitymistä ja profiilitietojen täyttämistä sekä palveluun kirjautumista. Festivaalin päätapahtumapaikkana toimii keskellä Reposaaren puutaloasemakaavaa sijaitseva Vapaapalokunnan vuonna 1901 rakennettu juhlatalo. Teki työuransa ala-asteen opettajana Kinnulassa, Kaustisella ja Vetelissä. Sekä äiti että isä lauloivat kirkkokuorossa, ja myös lapset ajautuivat musiikin pariin. Kirjoita rohkeasti, jos siltä tuntuu. Innostus kuoron johtamiseen sai tuulta alleen opiskeluvuosina Raahen seminaarissa. Intoa kuitenkin riittää edelleen. ”Olen sillä tavalla periaatteellinen, että kiusaaminen karsitaan pois eikä virheille naureta. Pojilla on tietysti muitakin harrastuksia.” Musiikin ohella Kangasta ovat vieneet ulkomaille ryhmämatkat, joita hän järjesti noin 60 yhdessä edesmenneen puolisonsa kanssa. Tragedia vei mennessään kokonaisia perheitä. Eläköityi vuonna 1997. Hänellä on siellä monien pohjalaisten tapaan sukulaisia, ja hän kertoo vaalineensa sukulaissuhteita aktiivisesti. Reposaaressa kuvattu White Nights (Taylor Hackford, 1985) nähdään erikoisnäytöksenä filmiltä. Ilmoitukseen vastataan tekstiviestillä. Sensommarin näytös on Vilhusen draamaelokuvan “Tuntuu upealta pystyä tarjoamaan näin kiinnostava ohjelmisto jo festivaalin ensimmäisenä vuonna. Tykkääthän eläimistä, ei haittaisi jos haluaisit auttaa maatilan töissä. Otin sen johtaakseni vuonna 1960.” Kangas valmistui opettajaksi vuonna 1963. ”Siellä musiikki oli pakollinen oppiaine ja kullakin luokalla oli oma kuoronsa. Festivaalin ruotsinkielisiä elokuvia ovat muun muassa Ingmar Bergmanin klassikko Mansikkapaikka sekä Roy Andersonin esikoiselokuva Eräs rakkaustarina. Suomen ensi-iltana nähdään myös Cannesissa parhaan ohjauksen palkinnolla palkittu Tran Anh Hungin Pot-Au-Feu. Etelä-Pohjanmaa 34 30085 Hei sinä aktiivinen neitokainen keskisestä suomesta. Kuoromusiikki kulki jatkuvasti päivätyön rinnalla, ja eräs haave toteutui, kun opettajan paikka löytyi syntymäpaikkakunnalta. Esiintymispaikalle oli asetettu vain yksi mikrofoni. Tilaisuuden jälkeen iäkäs suomalaisnainen kehui Kankaan esiintymistä ja pyysi tätä seuralaisineen kahville luokseen. Lähetä tekstiviesti numeroon 045 7398 0385. Sensommar järjestetään 25–27. Ensimmäisellä kerralla lauloimme Finlandian, ja kun paavin kardinaalikunnasta ilmaistiin pyyntö uudesta esiintymisestä, lauloimme katolista kuulijakuntaa ajatellen Ave Marian”, Kangas kertaa. Poikakuoron ääni kajahti juhlavasti Pietarinkirkon pylväikköjen lomasta. Elokuvan näytöksessä ovat vierailemassa näyttelijä Vesa Vierikko sekä ohjaaja Timo Koivusalo. Täällä toinen samanlainen joka haluaisi rinnalleen kumppania elämää elämään ja nauttimaan yhdessä. Asiat sujuivat lopulta paremmin kuin hyvin, sillä kuorolle alun perin varattu kolmen minuutin esiintyminen vaihtui lisänumeroon. Etsin ystävää ja kumppania maaseudulta. Eri paikoista on kuitenkin löytynyt ihmisiä, jotka ovat pyytäneet esiintymään, ja kyllähän musiikki yhdistää.” Yksi ikimuistoisimpia hetkiä oli poikakuoron esiintyminen kymmenentuhannen ihmisen edessä Rooman Pietarinkirkon aukiolla vuonna 2005. ”Kyllähän se hieman ihmetytti, että erikoinen tapaaminen tuli eteen sillä tavoin perhematkalla. miestä Keski-Suomesta. Palvelussa olevia ilmoituksia voi lukea ilman rekisteröitymistä. Kuoromusiikin uranuurtajalla riittää virtaa Simo Kangas on johtanut kuoroja yli 60 vuoden ajan ja musiikki on vienyt häntä eri puolille maailmaa. YSTÄVÄÄ ETSIMÄSSÄ Nainen etsii miestä 30092 Olen 28-v. Leski, kaksi lasta ja kuusi lastenlasta. Erota tiedot välilyönnillä toisistaan. Keski-Suomi 28 30089 Maalla metsän ja luonnon rauhassa asuva 53 v. Uusimaa 56 Mies etsii naista 30091 Käytännönja maanläheinen, pohdiskeleva ja luotettava mies vailla seuraa. Kokemusta on sittemmin kertynyt ja Kangas on ehtinyt myös johtaa kuoroja 63 vuoden ajan. Kuorokärpäsen puraisu ei ollut ohimenevää. Täällä on valtavasti osaamista, mutta tarvitaan primus motoreita, jotta se saadaan näkyviin.” Parhaimmillaan Kangas on johtanut neljää kuoroa yhtä aikaa. Ohjelmisto koostuu klassikoista, kotimaisten uutuuksien ennakkonäytöksistä, arkistojen helmistä sekä kiinnostavista festivaalielokuvista. nainen etsii elämän kumppania. Kankaan tuttava Toivo Ranta osasi kertoa, että nainen oli Titanicilta selviytynyt, Oulaisissa syntynyt Anna Turja eli Anna Lundi. Tärkeä syy kuoron perustamiselle oli Vetelin vahvan musiikkiperinteen ylläpitäminen, eikä Kangas peittele ylpeyttään siitä puhuessaan. Toivoisin, että meitä yhdistää herkkyys, käytännönläheisyys sekä pilke silmäkulmassa. tomera työssäkäyvä nainen. ELINA PAAVOLA ”Sanon aina, etten pidä kuorossa kuria, mutta järjestyksen ja hyvien käytöstapojen on säilyttävä.” SIMO KANGAS ”Muistot tulivat hänelle niin väkevästi pintaan, että haastattelun alkupuolella hän sanoi ’excuse me, että nyt täytyy ottaa nitro’.” SIMO KANGAS Kangas kertoo saaneensa paljon kiitosta siitä, että taltioi sukulaismatkan aikana Titanicilta selviytyneen suomalaisnaisen kokemuksia. On ollut mielipiteitä, että minun pitäisi jo hellittää siitä, mutta haluan antaa sen eteenpäin hyvässä kunnossa”, Kangas sanoo. Sensommar tarjoaa ohjelmaa myös lapsille, kun joulukuussa ensi-iltansa saava Pelle Hermanni & Hypnotisoija saa maailman ensi-iltansa festivaalilla. Olet jo koulut käynyt ja työelämässä, mutta kiireen keskellä puolisoa vailla. Työ vei hänet Kinnulan kautta Kaustiselle ja lopulta Veteliin. ”Ajattelen niin, että minulle on annettu musiikin lahja ja haluan antaa sen kotipitäjän hyväksi. Kotipitäjän vahvan musiikkiperinteen edistäminen on ollut veteliläiselle Simo Kankaalle sydämenasia. Tuttu tunne. Esiintynyt useissa kuoroissa ja toiminut kuoronjohtajana vuodesta 1960 alkaen. Se oli harvoja maakuntien edustajia poikakuorojen joukossa. Seuraavana edessä häämöttävät syksyllä Helsingissä järjestettävät Valtakunnalliset Poikakuoropäivät. Vieläkin ikimuistoisemman esityksestä teki se, että sen päätyttyä paavi kätteli henkilökohtaisesti kaikki kuoron jäsenet. Työuransa Kangas teki ala-asteen opettajana. Eräs kuukauden mittainen sukulaisvierailu Atlantin taakse vuonna 1974 toi Kankaan eteen odottamattoman yllätyksen. Tapahtumaan vieraaksi saapuvat ohjaaja Vilhunen ja näyttelijä Oona Airola. ”Sitä olen itsekseni ihmetellyt, miten kaikki konsertit ovat järjestyneet tällä heikolla kielitaidolla. Olethan raitis ja savuton ja tykkäät liikunnasta! Lähdetäänkö puolukkaan vaik yms. Sensommar Filmfest kokoaa yhteen filmien ystäviä saaristolaiskylään hyvästelemään kesää kauniiden ja kaihoisien elokuvien äärelle. Näin kävi muun muassa Ylihärmästä matkaan lähteneelle Panulan perheelle, jonka kohtaloa myös Lundi suri Kankaalle puhuessaan. ” Eero Polas keräsi Vetelissä esityksen yhteyteen poikakuoroa, johon pääsin mukaan. Reposaaressa pääsemme näkemään elokuvia, joita muu maailma vielä odottaa.” sanoo festivaalin taiteellinen johtaja Severi Koivusalo. Se on saanut paljon näkyvyyttä ja haastattelunauhaa on hyödynnetty myös kirjaprojekteissa. Niistä kirkkaimpiin lukeutuu tasavallan presidentin myöntämä directos cantus -arvonimi, jonka Kangas sai vuonna 1991. Sanon aina, etten pidä kuorossa kuria, mutta järjestyksen ja hyvien käytöstapojen on säilyttävä.” Tällä hetkellä poikakuorossa on 34 jäsentä. nainen etsii elämään vierelleen elämänkumppania samoin lapsettomasta, tupakoimattomasta, raittiista / vähän alkoholia käyttävästä luontorakkaasta, retkeilystä ja maalaiselämästä pitävästä 48 57 v. ”Olen saanut paljon viestejä, että tein suuren palveluksen sillä haastattelulla”, Kangas toteaa. Esitystä oli seuraamassa myös paavi Benedictus XVI. ”Kyllä laulavia poikia riittää, mutta väestöpohja alkaa olla haasteellinen. JUHO MÄKELÄ Festivaaleilla nostetaan esiin myös Reposaarta ja Poria elokuvakaupunkina.. Kuoromusiikki muodostui jo varhain Simo Kankaan intohimoksi. Marjastamaan, patikoimaan ja istumaan vaikka laavulle nuotion ääreen. Mainetta, mitaleja ja kehuja sekä Suomessa että maailmalla kerännyt Vetelin poikakuoro on kulkenut mukana jatkuvasti. Keski-Suomi 53 Porin Reposaari saa uuden elokuvafestivaalin Porin edustalla sijaitseva Reposaari saa kaksikielisen elokuvafestivaalin. ”Oman kokemuksen lisäksi olin kuunnellut radiosta paljon Cantores Minoresin kaltaisia kuoroja. Kangas on määrään tyytyväinen, mutta tunnistaa samalla myös vaikeudet. Viihdyn luonnossa, lähdetkö nuotiolle. Etelä-Savo 41 Nainen etsii naista 30090 Olen 56 vuotias naishenkilö Helsingistä. Poikkeuksena festivaalin kaihoisalle arthouse-ohjelmistolle esitetään “quote-along”-erikoisnäytös Porissa 2006 kuvatusta Vares 2 Jäätynyt enkeli -elokuvasta. Hetken mielijohteesta tehty haastattelu on vuosien mittaan paljastunut arvokkaaksi todisteeksi Titanicilla matkanneista suomalaisista. Kankaan mittava päivätyö kuoromusiikin saralla on palkittu monin kansallisin ja kansainvälisin tunnustuksin. Näytöksen vieraana nähdään elokuvaa tähdittävä Juha Veijonen. Kaikki lähti siitä, kun häntä pyydettiin laulamaan jumalanpalvelukseen Asthabulassa. ”Muistot tulivat hänellä niin väkevästi pintaan, että haastattelun alkupuolella hän sanoi äkkiä ’excuse me, että nyt täytyy ottaa nitro’.” Lundi oli yksi 21:stä Titanicilta selvinneestä suomalaisesta. ”Poikakuoro on ollut tärkeä. Festivaalin järjestää voittoa tavoittelematon Sensommar Film Festival ry, jonka taustalla ovat elokuvatuottaja Severi Koivusalo, muotoilija Laura Asmala ja tuottaja Anni Fahler. Yhteensä heitä lähti matkaan 64, joten suomalaisten määrä matkalla oli huomattavasti suurempi kuin esimerkiksi Estonian onnettomuudessa 1994. Sensommar Filmfest on kaksikielinen tapahtuma. Tarkat ohjeet palvelun käyttöön osoitteessa www.maaseuduntulevaisuus.fi/ystavaa-etsimassa/ohjeet SIMO KANGAS Syntyi Vetelissä 1937. Toisena lastennäytöksenä nähdään rakastettuun Astrid Lindgrenin klassikkotarinaan perustuva Saariston lapset ja hylje ( Olle Hellbom, 1964). Kangas muistelee Titanicin kuuluneen muutenkin paljon siirtolaistaustaisten ihmisten puheissa. elokuuta, jolloin rannikkoseudulla vietetään mökkikauden päättäjäisiä. Saimmekin vastikään Suomen Kulttuurirahaston apurahan, jotta voisimme laajentaa hieman reviiriämme. Etsin vakavissani kunnollista, reipasta, miehekästä alle 35-v. Taloudellisesti kuoron toimintaa on helpottanut se, että Kangas on itse ajanut bussia matkoilla. Kirjoita viestin alkuun kirjaimet YS ja sen jälkeen ilmoituksen numero sekä haluamasi viesti. Maaseudun Tulevaisuus 11 maanantaina 21. Äkkiä kuitenkin välähti mieleen, että voisin haastatella häntä Titanicin kokemuksista.” Kangas hankki käsiinsä kasettinauhurin ja haastatteli Lundia tämän kotona. Kangas johtaa kuoroa edelleen. JOONAS KANANEN Veteliläinen Simo Kangas syntyi musikaaliseen perheeseen vuonna 1937. elokuuta 2023 LUKEMISTO OHJEET Palvelu toimii osoitteessa www.maaseuduntulevaisuus.fi/ ystavaa-etsimassa. Festivaalin kotimaisena ennakkona nähdään Selma Vilhusen odotettu Neljä pientä aikuista. Festivaaleilla nostetaan esiin myös Reposaarta ja Poria elokuvakaupunkina. Euroopan ohella matkat ovat vieneet Kangasta myös Yhdysvaltoihin. Musiikillisen kasvun ohella Kangas on halunnut, että poikakuoro antaa jäsenilleen myös valmiuksia elämään. Kenties ikimuistoisin kohtaaminen tapahtui kuitenkin sukulaismatkalla Yhdysvalloissa
0400-333666 Huittinen/Punkalaidun Naisseuraa 18-66v 0700 416500 1,69 € /min+pvm HR Pl 168 Hki Ostetaan traktorit, kaivinkoneet, kuormaajat yms. Kunnolla se yleistyi vasta sotien jälkeen. 040 592 5005 www.siekkelinsaha.fi Soita nyt! siekkelin.saha@gmail.com Rakennustarvikkeita www.iskuri.net Aikuisten deitti Koulutus ja työ Maaja metsätaloustuotteita Muut tuotteet Toistolla tehoa Tilaa lukuoikeus MT.FI/nakoislehti Löydät MT:n myös verkosta. Pumppupaketit ja sähkömoottorit Metallix Oy Pieksämäki, 040 5157117, myös ilt. 0400 646 200, 0500 659 678 Tervetuloa Limingan pellonpiennarpäivään! • Sadonkorjuuja täsmälannoitusnäytöksiä • Ratkaisuja peltodatan hyödyntämiseen ja vähempipäästöisiin nurmikiertoihin turvepelloilla Tule hakemaan uusinta tietoa ja jakamaan hyviä käytäntöjä Limingan pellonpiennarpäivään ti 22.8. Kainuun museon näyttely kuvaa tarpeenteon historian pellon pientareelta posliinipytylle Huussit ovat iälätään pihapiirien kuopuksia, kun niitä vertaa talleihin, riihiin ja saunoihin. Huussi – Tarinoita tuvan ja tunkion väliltä -näyttely Kainuun museossa Kajaanissa 24.9. 040 4177 292 , 0400 777 192 WWW.JUNTTILANTILA.FI Huolletut vesipumput Makot, Iskut, Tourut, Ratkot. 1900-luvun alussa huussirakennuksia alkoi jo olla pihapiireissä, mutta niitä ei välttämättä käytetty. Lain mukaan huussia ei saanut sijoittaa kadun varteen tai naapurin viereen. Tätä hienoa ylellisyystuotetta ostettiin alkuun kuitenkin vain apteekkien hyllyiltä. Siekkelin Saha Ky Valkeala P. P. Erilliselle sisävessalle ei nähty pitkään aikaan tarvetta ja vielä 1960ja 1970-luvuilla osa ihmetteli, miksi pitäisi mennä sisälle tekemään tarpeensa. P. Claas, Welger, Krone, J-D paalaimet. RIINA KARVONEN Tyypillinen suomalainen huussi on pulpettikattoinen ja punainen. oidut syysviljojen siemenet. P. Kts. Viemäröinti keksittiin jo 5 000 vuotta sitten, mutta Suomessa vessat missään muodossaan alkoivat yleistyä vasta noin pari sataa vuotta sitten. 0400-514 846 Ark. Myös varaosapuimurit / traktorit. Helsingin viemäriverkkoa ei näet ollut suunniteltu vessoista tulevalle jätteelle. Makkaraja kahvitarjoilu. Lähiöihin muuttaminen olikin monelle käännekohta, jolloin myös sisävessan käyttöön totuteltiin. Tarpeet tehtiin tunkiolle, navetan taakse tai pellonreunaan ja niillä lannoitettiin peltoja. 045 157 4599. 0500343515 Henkilökohtaiset Varaosia ja tarvikkeita Maataloustarvikkeita SYYSVEHNIÄ KYLVÖILLE IGLOO: satoisa, hyvä talvehtija KWS EMERICK: laadukas ja satoisa SOLLAN PAKKAAMO OY www.sollanpakkaamo.. Arkkitehti Augustin Ehrensvärd suunnitteli sellaisen ja suositteli sitä Viaporin eli Suomenlinnan asukkaille. 1800-luvulla ihmisulosteesta valmistettiin pudrettia kuivattamalla ja sekoittamalla siihen tuhkaa, kalkkia tai turvetta. Nykymuodossaan pehmeää vessapaperia alettiin valmistaa Mäntässä vuonna 1961. Viljan ja piensiementen puhdistukseen ja lajitteluun. P. elokuuta 2023 LUKEMISTO Kultivaattoreihin Kyntöauroihin Lautasäkeisiin Äkeisiin Kylvökoneisiin Murskaimiin Ruiskuihin Jyrsimiin MAATALOUSKONEISIIN VARAOSIA KULUTUSOSIA TARVIKKEITA Kärsämäentie 49, 20360 Turku p. JAANA KANKAANPÄÄ Tyypillistä huussikirjallisuutta ovat esimerkiksi vitsit ja sarjakuvat. Vessapaperikin on verrattain uusi keksintö. RIINA KARVONEN Jätteet olivat arvokasta lannoitetta ja siksi oli parempi käydä oman pellon reunassa kuin naapurin pellolla. 9.00-16.00 www.mvagent.com Ostetaan Koneita TAROT Marko Hämäläinen 0700570508(2,39 /min)PL41HVNK Työkoneita Myydään KULTAJYVÄ OY Syysviljan siemeniä saatavilla kylvöille: Vehnät: Igloo ja SW Magni?k Rukiit: Agat, Granat ja Turkus info@kultajyva.com 0503208270, Hämeenlinna ——--AKANASEULA ——— Ruuvikuljettimen lisälaite. Nykyään monella on kännykkä selailtavaksi, mutta ennen kännyköitä lehdet ja vitsikirjat tarjosivat viihdykettä. Ensimmäinen luvallinen vesivessa rakennettiin Suomen Pankin tiloihin vuonna 1883. P. Markkinapaikka Jätä ilmoitus Soita: 020 413 2321. Huolimatta ensimmäisistä vesivessoista, maaseudulla opeteltiin vielä huussien käyttöä ja ihmisten lanta päätyi eläinten lannan mukana pelloille. alv. Kainuun museossa voi tutustua huussin näköisversioon. Vessapaperirullat tulivat myyntiin 1879 ja vuosisadan vaihteeseen mennessä ne olivat jo yleisessä käytössä. Ensimmäisen kerran vessapaperi tuli markkinoille Amerikassa 1857, mutta yksittäisinä arkkeina myydyn paperin tarkoitusta ei ymmärretty. Ensimmäiset erilliset käymälät olivat keskiaikaisissa linnoissa olevia ulkonevia koppeja, joista tarpeet valuivat muuria pitkin alas. 1700-luvulla vain rikkaimmissa taloissa kuten pappiloissa saattoi olla eteisen yhteydessä ”salainen huone”, jossa käytiin. 08 270 7200, 02 762 6200 Tapahtumat Serti. Ulkokäymällälle on keksitty lukemattomia nimityksiä. peraniityntila.. Traktorit kaikki merkit, sekä muut maatalouskoneet. Ensimmäistä kertaa käymälöistä säädettiin vuonna 1618 kuningas Kustaa II Adolfin kaupunkilaissa. Palveluja tarjotaan SYYSKYLVÖIHIN SANGASTE-RUIS KYLVÖSIEMENTÄ www.naturcom.. Yleistä ulkohuusseissa ja monissa vessoissa on myös lukeminen. akanaseula.com 045 1705960 Traktori 80-130hv, tarjoa! P. Maaseudun Tulevaisuus 12 maanantaina 21. Löydät paikalle Limingan kirkon parkkipaikalta (Kirkkotie 14). Lue lisää: proagriaoulu.fi/pellonpiennarpaiva-2023 #onnistummeyhdessä KAIVINKONEEN kanto / kiviharoja, salaojakaapeliojaja kuokkakauhoja ym. Euro-Teli Oy, Helsinki P. Tarpeiden tekemistä pellolle ei pidetty kiusallisena kun taas varta vasten tehty rakennus kertoi heti kaikille, millä asialla sitä kohti kävelevä oli. Suomessa vessapaperia alettiin valmistaa Mäntässä ja Nokialla 1900-luvun alussa. www.maakoneet.com Suomalainen yritys, AAA-luottoluokitus. kiinnostaa. Kuljetinrullat Laaja valikoima – Edulliset hinnat 02–721 6666 Salaistentie 652, 24240 Salo, www.halikonkumipalvelu.fi 02–637 6445 Eteläväylä 34, 28610 Pori SYYSSIEMENET JUNTTILASTA! SYYSVEHNÄT: MAGNIFIK, SKAGEN IBARRAJA IGLOO UUTUUDET SYYSRUIS: DANKOWSKIE GRANAT KWS JETHRO-HYBRIDIRUIS SYYSRYPSI LEGATO MYÖS LUOMUTILOILLE KAIKKI! JUNTTILAN TILA, SASTAMALA P. Oy KrsTrans Ab, 64300 Lapväärtti. Suomalaisille tyypillinen, pulpettikattoinen ja sydämen mallisella ikkunalla varustettu, huussimalli on kuitenkin peräisin juuri 1700-luvulta. www.tlatvala.. 0500 535325 Muut NYT ON AIKA HANKKIA MERKKAUSTIKUT PUUN TAIMILLE Oksaton keppi 10 mm, kork. Ensimmäiset vesiklosetit rakennettiin Suomeen 1880-luvun alussa, mutta ne olivat laittomia. Ne olivat kuitenkin harvinaisuuksia ja kummallisuuksia satoja vuosia. Kaupungeissa sen sijaan jätteelle ei ollut suoraan sijoituspaikkaa, joten se alkoi muodostua ongelmaksi. 0500-176243 Aurinkopaneelit lavoittain 425W Astronergy N5S Laadukas kenno 140 € /kpl sis. asti. Aasiassa paperia oli käytetty pyyhkimiseen jo 800-luvulla, mutta Euroopassa sen virkaa toimittivat pitkään sammalet, heinät, kankaanrievut ja joskus myös lumi. Tätä myytiin tyyppija fosforipitoisena lannoitteena. Kun sanomalehdet alkoivat yleistyä, niistä tuli yleinen pyyhintämateriaali. 1900-luvun alussa huussirakennuksia alkoi jo olla pihapiireissä, mutta niitä ei välttämättä käytetty. Rakkalla lapsella on monta nimeä. 0207749770 www.volttikauppa.. 1,20 m. Tästä huussista puuttuu ovesta tunnusomainen sydänikkuna-aukko. Ostetaan koko Suomi puimurit: M-F, Deutz-Fahr, Sampo, Claas, JD, Volvo leikkuupuimurit. ja vkl. klo 10–15 Lakeuden koneaseman peltolohkolla. kauhoja sekä laikkumätästimiä. Jätteet olivat arvokasta lannoitetta ja siksi oli parempi käydä oman pellon reunassa kuin naapurin pellolla. 0500 269 944 JALASJÄRVI MAAHANTUOJALTA MAATALOUTEEN: Elevaattorihihnat, -kupit ja -pultit Puimureiden kiila-, lattaja variaattorihihnat Pyöröpaalainten hihnat ja liittimet Kumimattoja Kiilaja kuljetinhihnat kaikkiin koneisiin Ruohonleikkurien kiilahihnat Kumilevyt, tiivistekumit, parsimatot jne. Myös kuolinpesät. Maalla erillisille vessoille ei ollut oikeastaan edes tarvetta. OSTAMME Kuorma-autot ja moottorit. Puh. 045-8865152 AIKUISTEN KOHTAUSPAIKKA 0700 11 111 2 € / alkava min +pvm STl Oy, PL 211 Hki 53 Kverneland kääntöaura, myös epäkunt
Lehti ei ole korvausvelvollinen, jos lehden lähettäminen tilaajalle keskeytyy lakon tai muun ylivoimaisen esteen vuoksi. Sudoku-tehtävän 978 ratkaisu. fi. Lehden suurin korvausvastuu ilmoituksen julkaisussa sattuneesta virheestä tai poisjäämisestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Puhelun hinta soitettaessa kotimaan lankaja matkapuhelinliittymistä on 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (alv 24 %). J U K K A S A A R I N E N O K K O N E N O H A Ä V E L S O T A A O K U A K E L I H A N N U P E K K A H Ä N N I N E N A R A L S E M P S A K P M L E I T P S Ö U A A O S N I O U R I I A I N N H E A K R K V H I I K K U I I O I P A K A N K K A E R O K M K A J H N S J I S A L T U N L N E U U L O N I I U U A S A H I T R Ö E N T R K A H N K L M O K E P E H I T M H E O A K S A A I T E M A S A N I S T A T I K R O U N S N U E I U S I E I A I N O T R U N K N O A N T N T A I L R L L N N T A A E I U T I E D E T L P I U M A A E N M L N R L U S N E N O K K U K I S S N A O I T U A R E K I S A R I S I R K K I Ä S T I S U I N E L L A W K I R E R O R B Oletteko tehneet jo päätöksen yrityksenne vakuutuksista. Huomautukset on tehtävä kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. Tilaukset toimitetaan force majeure -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset yms.). Sähköisten suoramarkkinointija asiakasviestien lähettämisen voi kieltää toimimalla viesteissä olevien ohjeiden mukaisesti tai ottamalla yhteyttä asiakaspalveluun. Maaseudun Tulevaisuuden kestotilaus sisältää painetun lehden lisäksi käyttöoikeuden kaikkiin MT.FI-sivuston sisältöihin ja palveluihin, Maaseudun Tulevaisuuden ja sen liitteiden (Kantri, MT Metsä ja Suomalainen Maaseutu) näköislehtiin sekä näköislehtien mobiilisovellukseen. elokuuta 2023 PÖYRÖÖT KALKKARO VIIVI JA WAGNER VÄINÖ FINGERPORI MUSTA HEVONEN KAMALA LUONTO VENETSIJÄRVI JULKAISIJA Viestimedia Oy Puhelin: 020 413 2155 Postiosoite: PL 440, 00101 Helsinki Käyntiosoite: Simonkatu 6, Helsinki viestimedia.fi ISSN 1458-8021 Tarjottu tai tilattu aineisto hyväksytään julkaistavaksi sillä ehdolla, että julkaisija saa korvauksetta käyttää sitä uudelleen toteutustai jakelutavasta riippumatta sekä luovuttaa oikeutensa edelleen ja muokata aineistoa hyvän tavan mukaisesti. Mikä. Etsi sanalaatikosta 21 suomalaista sotakirjailijaa – löydät ne joko vaakaan, pystyyn tai vinoon. PELIT & SARJAKUVAT Maaseudun Tulevaisuus 13 maanantaina 21. viestimedia.fi/hinnasto Osoitelähde: Viestimedia Oy:n asiakasrekisteri Viestimedia Oy voi käyttää tilauksen yhteydessä saamiaan yhteystietoja samankaltaisten tuotteidensa sähköiseen suoramarkkinointiin sekä asiakasviestintään. viestimedia.fi/tietosuoja ILMOITUSMYYNTI Puhelin: 020 413 2321 (arkisin kello 8–16) Sähköposti: ilmoitus@mt.fi Ilmoitusautomaatti: MT.FI/ilmoitus viestimedia.fi/mainostajalle Ilmoitusten viimeiset jättöajat: • maanantain lehteen perjantaina kello 10.00 • keskiviikon lehteen maanantaina kello 16.00 • perjantain lehteen keskiviikkona kello 16.00 Lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista, jos ilmoitusta ei voida julkaista määrättynä päivänä. Täytä ristikko siten, että jokaisella pystyja vaakarivillä ( ja paksuilla viivoilla rajatuissa 3 x 3 laatikoissa) on jokainen luku yhdestä yhdeksään. Kerran ja vain kerran! Apua Sudokun ratkaisuun osoitteessa: www.sudoku.org.uk Taso: Keskivaikea Tehtävä numero 897. Mikä. viestimedia.fi/tilausehdot MT.FI/tilaa Kestotilaus jatkuu automaattisesti, ellei tilausta peruta. I J J U N A T M A U R I A H T O S A L O R A A S T E N O N E N A P A A H O S T A A N A N U O T T A A K O S P P I A E H L K E K M I M U S T E E T E N A A L P E A A N K I K M A J A I H N K U A L O P I A N A O K U N Ä T H L T U O J A S T O N M R K S K T A E K T T A U H U L Ä E P O O A K U O T F N R I U L P U A U V I O L U A I M H A I S T I V A E I R U H P R A T K T M A J K I N O S A L K N I E O V U O E I A A A K O L L A A L O E N L N A N R L T N J K A T U U L O S L L T O I L O E L T E A L A T T N A A S E I I N E I N E I N N N E N O S O K N A I T S I R K E M V E L I M A T T I H Y T T I N E N E N U N P O L E N E N I V R U K A M R O J U T Pentti Tikkanen on tehtävässä kaksi kertaa. ASIAKASPALVELU Puhelin: 020 413 2277 (arkisin klo 8–21) Sähköposti: asiakaspalvelu@viestimedia.fi viestimedia.fi/asiakaspalvelu Asiakaspalvelu auttaa tilauksiin, laskutukseen ja digituotteiden käyttöön liittyvissä kysymyksissä. Kerran ja vain kerran! Apua Sudokun ratkaisuun osoitteessa: www.sudoku.org.uk Taso: Helppo Tehtävä numero 979. Maaseudun Tulevaisuus 13 maanantaina 21. Täytä ristikko siten, että jokaisella pystyja vaakarivillä ( ja paksuilla viivoilla rajatuissa 3 x 3 laatikoissa) on jokainen luku yhdestä yhdeksään. Etsi sanalaatikosta 26 Urheiluruudun juontajaa – löydät ne joko vaakaan, pystyyn tai vinoon. Me ei olla päästy siitä oikeen yhteesymmärryksehen Teidän omistussuhde huomioon ottaen päätöksen tulisi olla yksimielinen No niinpä! Ja meirän päätökset on jatkuvasti kaksmiälisiä! w w w .p ö yr ö ö t. Yksi nimi on tehtävässä kaksi kertaa. PAINO Lehtisepät Oy, Varkaus. Tähän lehteen käytetty puu on peräisin kestävästi hoidetuista metsistä, valvotuista kohteista tai on kierrätettyä. Tilaus laskutetaan valitun laskutusjakson alussa kulloinkin voimassa olevalla hinnalla. elokuuta 2023 SUDOKUT SANALAATIKKO EDELLISEN SANALAATIKON RATKAISU Sudoku-tehtävän 896 ratkaisu. PALVELUNUMEROT 0204-alkuiset numerot ovat maksullisia. Yksi nimi on tehtävässä kaksi kertaa
Tuuli on enimmäkseen heikkoa. luetuin päivälehti. Kasvilajeista luetteloon lisättiin kanadanpiisku, korkeapiisku, isopiisku, vuorivaahtera, viitapihlaja-angervo ja valkopajuangervo. ”Kaikista lajeista on kiukuttelua aina ollut, mutta laki on laki.” ”Oma sloganini on jo pitkään ollut, että yhdessä me teemme sen! Kiukutteluun ja naapurien riitelyyn käytetty aika on hukkaan heitettyä.” ”Energia pitäisi laittaa vieraslajien torjumiseen”, Leinonen sanoo. Maaja metsätalousministeriö kertoo tiedotteessaan, että luetteloon lisättyjä uusia lajeja koskevat kiellot ja rajoitukset ovat tulleet voimaan 15. Siksi ne juuri ovat haitallisia vieraslajeja.” Monet haitalliset vieraslajit leviävät puutarhajätteen mukana ja niitä on vaikea hävittää. Kasvilajeista kansalliseen vieraslajiluetteloon kuuluvat alaskanlupiini, hamppuvillakko, tarhatatar, japanintatar, sahalinintatar, kanadanvesirutto, komealupiini, kurtturuusu, lännenpalsami, kanadanpiisku, isopiisku, korkeapiisku, viitapihlaja-angervo, valkopajuangervo ja vuorivaahtera. Tuttuja kukkia lisättiin haitallisten listalle, maanomistajan torjuttava omalla kustannuksellaan Osa kotipuutarhureista ei halua luopua kauniisti syksyllä kukkivasta kanadanpiiskusta. Leinonen kertoo, että moni uskoo, että vieraslajit eivät pääse leviämään omasta puutarhasta. ”Jos pihassa on haitallisia lajeja, niin laki on yksiselitteinen. Lämpötila on 18...22 astetta, Itäja Pohjois-Lapissa 13...19 astetta. vuonna 1959 +29,0°C Mietoinen Sateisinta toissa päivänä 1,3 mm Utsjoki Nuorgam 5 vrk:n sääennuste 21.8.–26.8. Sade-ennuste (mm) 21.8.–23.8. Japanintatar taas jaksaa kasvaa vaikka sen juuret hautaisi monen metrin syvyyteen. EIJA VALLINHEIMO. ”Meillä on kuitenkin paljon surullisia esimerkkejä tapauksista, joissa ei vaikka ole enää jaksattu hoitaa puutarhaa säntillisesti, vieraslajit ovat päässeet leviämään holtittomasti lähiympäristöön.” Jos hävittämättä jätetty laji pääsee laiminlyönnin takia leviämään kiinteistön ulkopuolelle, omistaja voidaan kuitenkin määrätä hävittämään myös tällaiset ympäristöön karanneet esiintymät. Vieraslajien poisto on kuitenkin haastavaa puuhaa, tämän tietää Leinonenkin omasta kokemuksesta. Kanadanpiisku on yksi haitallisten vieraslajien listaan lisätyistä kasveista. ensi yö Helsinki 15 Turku 15 Jomala 13 Pori 15 Kankaanpää 14 Tampere 15 Jokioinen 14 Lahti 13 Kouvola 14 Lappeenranta 14 Mikkeli 14 Ilomantsi 12 Joensuu 12 Kuopio 15 Lapinlahti 12 Viitasaari 15 Jyväskylä 14 Seinäjoki 13 Kauhajoki 12 Kokkola 14 Ylivieska 11 Kajaani 13 Oulunsalo 14 Pudasjärvi 11 Suomussalmi 12 Kuusamo 10 Rovaniemi 11 Pello 10 Salla +6 Sodankylä +8 Kilpisjärvi 11 Utsjoki +4 ti 19 20 20 20 21 19 19 19 20 18 19 17 18 18 18 19 18 20 19 19 20 17 20 18 16 13 18 18 15 16 15 12 ke 18 22 19 21 21 16 20 19 20 18 19 16 17 16 17 17 15 21 20 20 18 17 17 17 16 14 15 17 14 15 11 14 to 19 20 20 20 20 18 20 17 18 16 18 18 18 18 18 18 18 21 21 19 20 17 18 18 16 16 18 18 18 19 13 16 pe 20 21 19 20 20 20 20 20 21 20 20 18 19 19 19 19 20 20 20 20 19 18 19 19 18 17 19 19 17 19 15 16 la 20 20 19 20 19 19 20 19 19 18 18 17 18 18 19 18 18 19 18 18 19 16 17 17 16 15 17 17 16 16 13 +9 Sadeluokituksessa on kaksi intensiteettiluokkaa. ”Olen verrannut vieraslajien poistoa laihdutukseen, ne on helppo saada istutettua, mutta niiden pois saaminen on erittäin vaikeaa.” ”Usein edessä on vuosien duuni, sillä esimerkiksi lupiinilla on erittäin itämiskykyiset siemenet. Torjunnasta vastaa maanomistaja omalla kustannuksellaan”, Leinonen kiteyttää. Pitääkö kasvit kaivaa ylös puutarhasta, Kainuun ELY-keskuksen vieraslajikoordinaattori Reima Leinonen. Ne ovat oikeita lupiinikasvattamoja”, Leinonen toteaa. klo 13.57 Tänään Huomenna Pinnan alin lämpötila 20.8.2023 Kasvukauden tilanne 21.08.2023 Tehoisa lämpösumma ( °Cvrk ) MT SÄÄ Kestotilaajana hyödyt eniten! Suomen 2. ”Ei tämä tietenkään tarkoita sitä, että me tulemme heti sakkolappu kourassa paikalle, vaan ensin lähdetään kehotuksista ja muista ohjeistuksista. Aurinko nousee Helsingissä kello 5:47 ja laskee kello 20:58 Oulussa kello 5:21 ja laskee kello 21:20 Utsjoella kello ja laskee kello 4:37 21:50 20 +7 20 10 21 11 21 +8 22 10 19 +7 21 +9 20 +9 16 +8 15 +6 18 +9 21 +8 21 +8 22 +8 13 +3 4 4 5 20 13 19 11 20 13 17 11 20 12 18 11 18 10 17 10 16 +9 13 +6 13 +9 19 11 18 12 21 10 12 +4 2 1 1 Äärihavainnot Lämpimintä eilen klo 13 +21,7°C Ylivieska Kylmintä 21.8. Vaikka maata on käännetty useampana vuotena ja onttoihin varsiin ruiskutettu torjuntaainetta, kasvusto ei ole kokonaan hävinnyt. elokuuta. ”Esimerkiksi maanläjitysalueet ovat iso ongelma, koska sinne tulee jätemaan mukana myös haitallisten vieraslajien siemeniä. Tavataan joka päivä MT.FI Suomen kansallista haitallisten vieraslajien luetteloa ja siihen liittyvää valtioneuvoston asetusta on päivitetty seitsemällä uudella vieraslajilla: kuudella kasvija yhdellä eläinlajilla. Maanomistajan tulee torjua haitallisia vieraslajeja kohtuullisuuden rajoissa.” Puutarhapalstoilla on herätelty pienimuotoista kapinahenkeä, sillä moni pitää esimerkiksi pitkälle syksyyn kukkivista kanadanpiiskuista. Myös isotuomipihjajaa tullaan esittämään luetteloon lähivuosina – tämän lajin torjuntaan on hyvä jo nyt varautua. vuonna 1985 -5,6°C Kittilä Lämpimintä 21.8. Ennuste päivisin klo 15. Viitapihlaja-angervolle ja valkopajuangervolle myönnettiin kuitenkin kahden vuoden siirtymäaika. Tämä ei yllätä Leinosta. MAANANTAINA 21. ELOKUUTA 2023 NRO 94 20 15 10 5 2 1 +3 -3 yli 1500 alle 900 900–1000 1000–1100 1100–1200 1200–1300 1300–1400 1400–1500 yli 140 120-140 80-120 60-80 40-60 20-40 alle 20 Lähiajan sää Sää on pääosin poutaista, maan länsiosassa voi sataa ajoittain vettä. Molempia kasveja myydään yhä monissa puutarhamyymälöissä. Toinen joukko taas ei pääse eroon sitkeästi piinaavasta japanintatarkasvustosta. Lännessä pilvisyys on melko runsasta, idässä ja pohjoisessa enimmäkseen puolipilvistä. klo 13 Sadesumma 30 vrk ( mm ) Poikkeama keskimääräisestä Sääsymbolit Havaintoasema Lämpösumman suhde vertailuarvoon* % Sadesumman suhde vertailuarvoon* % Jomala 106 131 Hki-Vantaa 104 78 Turku 104 71 Jokioinen 105 106 Utti 108 90 Niinisalo 106 106 Jyväskylä 106 116 Kauhava 108 96 Joensuu 109 120 Ylivieska 108 116 Kuhmo 107 148 Pudasjärvi 112 105 Pello 120 96 Salla 119 98 Ivalo 129 107 * vuosien 1991–2010 keskiarvo Ennuste luotu: 20.8. EIJA VALLINHEIMO ”Yhdessä me teemme sen! Kiukutteluun ja naapurien riitelyyn käytetty aika on hukkaan heitettyä.” REIMA LEINONEN JOUKO RIKKINEN Japanintatarta on vaikea torjua