Haluaako ala, että tämä otetaan käyttöön vai voidaanko samaa edistää
kemeran avulla?, Koskinen sanoo.
Sivu 14
Kiinnostus metsien
hoitoon väheni
Sivu 13
Sivu 13
Isot rekat
edellyttävät
lisää tierahaa
Sivu 6
VIIKONVAIHDE
Parmankinkulle
suomalainen
Sivu 17
kilpailija. Torstaina hän virkistyi
Turussa Ruissalon kylpylässä. PERUSTETTU 1916 . Muun
muassa nesteytettyä maakaasua
kuljettavissa tankkereissa käytetään UPM:n vaneria?, toimitusjohtaja Jussi Pesonen kertoo.
Sen sijaan paperinvalmistuksen
kannattavuus on romahtanut.
energiateollisuuden, metsänomistajien, laitetoimittajien, koneyrittäjien ja muiden alan toimijoiden
kanssa.
?Nyt pitää miettiä, saadaanko
järjestelmästä toimiva vai ei. Alkoholi-
firma Altian liikevaihto
ja liikevoitto pienenivät
edellisvuodesta. Ruusuala kutistui
44 prosenttia viime vuonna. PERJANTAINA 26. Raumalainen veteraani Eino Nerg käy
kuntoutusjaksolla vuosittain. Vaneriliiketoiminnan käyttökate on lähes kolminkertaistunut vuoden takaisesta.
Yhtiö sulki Heinolan ja Kaukaan vaneritehtaat. Jatkossa kuntien
raja nousee sataan lehmään.
Lupauudistus etenee kevään aikana. Takasivu
Altia taantui. Ympäristöministeriö
valmistelee asiaa.
Porotalous
vaarassa.
ei uudistuksen myötä heikkene
vaan lupien käsittely nopeutuu.?
Vihreä ympäristöministeri arvostelee kovin sanoin kokoomusjohtoisen maa- ja metsätalousministeriön toimintaa asiantuntijatiedon ohittamisessa, kalastusasioiden hoidossa ja susipolitiikassa.
?Kipukynnys on ylittymässä.?
Sivu 5
Tommi Lunttila on MTK:n valtuuskunnan uusi puheenjohtaja.
Valtuuskunta valitsi puheenjohtajansa keskiviikkona.
Lunttila on 37-vuotias kasvinviljelijä ja metsänomistaja Äänekoskelta.
Valtuuskunnan vaali ratkesi
yhdellä äänellä. Sivu 24
Pienpuutukea vain
voimalaitoksille
Myöhäinen kevät
viivyttänyt lannoiteostoja
PASI LEINO
Harri Holm purki typpilannoitelastia Paimiossa torstaina.
Lannoitekauppa on myöhäisen
kevään takia hiukan vuoden takaisesta jäljessä, ketjujohtaja Jyrki Lepistö Hankkijalta kertoo.
Hän patistaa jättämään tilauksen pikaisesti, jos tarvitsee vielä
lannoitetta kevätkylvölle.
Rautakeskon tuotelinjajohtajan
Anssi Peltolan mukaan lannoitteiden kysyntä on jakaantunut
varsin tasaisesti niin, ettei kevätruuhkaa ole tullut.
Lannoitteiden kotimaan hinnoissa ei ole oleellista eroa viime
kevääseen verrattuna. Savonlinnan
tehdasta laajennettiin ja modernisoitiin.
?Vanerin vienti Euroopan ulkopuolelle vetää nyt hyvin. Ratkaisevassa
äänestyksessä Lunttila sai 22
ääntä ja Jaakko Halkilahti 21
ääntä.
Valtuuskunnan puheissa ykköshuolena oli, miten neuvotteluissa Etelä-Suomen 141-tuesta
käy.
Sivut 8?9
PASI LEINO
Tilatukeen
iskee viiden
prosentin
leikkuri
Tämän vuoden lopulla maksettavia maatalouden suoria EU-tukia
leikataan noin viidellä prosentilla.
Leikkauksen taustalla on EUjohtajien helmikuussa tekemä rahoituskehyspäätös, joka supistaa
unionin maatalousbudjettia.
Teknisesti tämän vuoden tuet
maksetaan ensi vuoden budjetista.
Sivu 3
Yksityisteiden korjaukseen on
varattu ensi vuodeksi viisi
miljoonaa euroa.
Virtaa veteraanille
Tuhannet sotaveteraanit jäivät viime vuonna vaille
kuntoutusta. Sivu 10
Hulppea voitto. Fortumin
tulos ennen veroja oli 28
prosenttia liikevaihdosta
tammi?maaliskuussa.
Navettojen ympäristöluparuuhkaa puretaan kuntiin
Kunnat päättävät nyt alle 75
lypsylehmän navettaluvista ja
aluehallintoviranomaiset sitä
suuremmista. Ympäristösuojelulain kokonaisuudistus on nyt käynnissä.
?Samassa yhteydessä uudistetaan ympäristösuojelulain asetus,
>
>
Kunnissa
lupa-asioita
voidaan hoitaa
nopeasti paikallisen
tietämyksen vuoksi.«
VILLE NIINISTÖ
jossa säädetään kuntien roolista.?
Aluehallintovirastoissa (avi) on
jonossa erityisesti 75?100 lehmän
navettojen ympäristölupia. IRTONUMERO 1,50 e
Koristekasvien viljely on
vähentynyt. Maailmalla
lannoiteraaka-aineiden hinta on
alimmillaan kahteen vuoteen.
Sivu 10
UPM sai
vanerin
pärjäämään
Euroopan komission mukaan
pienpuun energiatukea (petu) voidaan maksaa vain voimalaitoksille.
Suomen alkuperäisen järjestelmän mukaan tuen saajia olisivat voineet olla metsänomistajat,
puunhankkijat tai välittäjät.
Maa- ja metsätalousministeri
Jari Koskisen (kok.) mukaan lähiviikkoina käydään keskusteluja
UPM:n vuonna 2010 aloittama raju
vanerinvalmistuksen tehostamiskuuri on purrut. Sivu 10
PÄÄKIRJOITUS Suomalaisille keppien lisäksi myös porkkanoita
YLIÖ Alkuperäisrotujen geeniperimä on säilytettävä
KOLUMNI Putin tekee mitä tahtoo
www.maaseuduntulevaisuus.fi Milloin pääset pellolle?
34,5 %
1?3/
2012
28,1 %
1?3/
2013
Markkinaosuus pieneni.
Kesko menetti alkuvuonna
yhä osuuttaan ruuan myynnistä Suomessa. Ruuhkien vuoksi lupien käsittelyajat
ovat venyneet.
?Kunnissa lupa-asioita voidaan
hoitaa nopeammin paikallisen
tietämyksen vuoksi. Meidän arvio
on, että ympäristönsuojelun taso
Saamelaiset
vetosivat
EU-päättäjiin
suurpetojen
suitsimiseksi.
Henkivakuutus
turvaa läheiset
Sivu 23
MTK-valtuuskunta
valitsi Lunttilan
Niinistö: Kipukynnys ylittymässä susipolitiikassa
Kaikista alle sadan lypsylehmän
navettojen ympäristöluvista päättävät ensi vuoden alusta alkaen
kuntien ympäristöviranomaiset.
Ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) kertoo MT:n haastattelussa, että lupauudistuksella
puretaan aluehallinnon luparuuhkaa. HUHTIKUUTA 2013 |
44
www.maaseuduntulevaisuus.fi | NRO 49
Ensimmäiset kansalaistoiminnot alkuperäisrotujen suojelemiseksi alkoivat niin ikään
tällöin.
Professori Kalle Maijala
käynnisti toimintaa kotimaan
lisäksi 1970- ja 80-luvuilla organisoimalla eläingeenivaratyöryhmät pohjoismaisella, eurooppalaisella ja FAO:n puitteissa kansainvälisellä tasolla.
Maa- ja metsätalousministeriö julkaisi vuonna 1983 komiteamietinnön kotieläingeeniaineksen talteen ottamiseksi.
Vankilatilat aloittivat uhatuimpien rotujen säilytystyön. Konferenssissa allekirjoitettiin eläingeenivarojen säilyttämistä koskeva
toimintasuunnitelma. Stockmann ilmoitti hiljattain
lomauttavansa koko henkilöstönsä.
Huomionarvoista on, että S-ryhmän omien tuotemerkkien myynti kasvoi alkuvuoden
aikana neljänneksen. S-ryhmän vähittäismyynti
pysyi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä
viime vuoden vastaavan ajan tasolla, mutta käyttötavarakaupan myynti laski 4,6 prosenttia.
Samansuuntaisesta kehityksestä on kertonut myös Kesko. Sekään ei enää auta,
vaan työttömyys on lähtenyt nousuun.
Työttömyyden kasvu oli viime vuoden maaliskuuhun verrattuna puoli prosenttiyksikköä,
mutta työllisten määrä eli työllisyysaste laski
prosenttiyksiköllä 66,6 prosenttiin. Viranomaiset vaativat kyseisten järjestöjen tunnustautuvan ulkomaiden agenteiksi.
Ensimmäiset seuraamukset uuudesta lainsäädännöstä sai kantaakseen Golos-järjestö, joka on raportoinut Venäjän
vaalien väärinkäytöksistä.
Uusien lakien turvin Putinin hallinnon
vastaisia mielenosoituksia on suitsittu tiukoilla rangaistuksilla. Yhä pienempi joukko voi
osallistua yhteisen kakun leipomiseen.
Kysynnän hiipuminen näkyy selvästi kaupan
alkuvuoden luvuissa. SOK:n pääjohtajan
Kuisma Niemelän mielestä kuluttajien ostovoimaa leikkaavat veronkorotukset ja kohonneet
tuottajahinnat selittävät edullisten elintarvikevaihtoehtojen suosion kasvua. Vain kymmenes kunnista ilmoitti
säästäneensä palveluita ostamalla.
Barometrin tulokset kertovat ostamisen ja
kilpailutuksen vaikeudesta. Ihminen on hyödyntänyt
ravinnontuotannossa eläimiä
noin 10?000 vuoden ajan, kun
muflonista, bezoaarivuohesta, villisiasta ja alkuhärästä kesytettiin lammas, vuohi, sika ja
nauta.
Geenivarantoa
uhkaa köyhtyminen
Vuonna 1946 perustettu YK:n
Maatalous- ja elintarvikejärjestö FAO on ollut kiinnostunut
toimintansa alusta asti kotieläinten jalostamisesta epäsuotuisiin ympäristöihin. Usein
esitetty keino on eläkeiän nostaminen. Miten pitkään
ja missä?
Kysymykset ovat vaikeita
teollisuusmaissakin, joista tekniikat ovat peräisin, mutta niistä tulee erityisen vaikeita kehitysmaissa. Käyttötavaroiden
kysyntää vähentävät Niemelän mielestä veronkorotusten lisäksi talouden epävarmuus.
Kaupan omien merkkien kulutuksen kasvu
ruokkii kotimaista työttömyyttä niiltä osin, kun
tuotteet valmistetaan ulkomailla tai ulkomaisista raaka-aineista.
Näyttää siltä, että hallituksen valitsema talouslinja ajaa osaltaan maata lamaan. Yksi mahdollisuus on elävien eläinten säilytyspopulaatio. Eri
kotieläinlajien nykyisten rotujen perinnöllinen vaihtelu
muodostaa ravinnontuotannon
ja maatalouden pohjana olevat
eläingeenivarat.
Kesytettyjen eläinlajien geneettisen vaihtelun säilytys on
tärkeää kasvavan ihmisväestön
ravinnontuotannon takaamiseksi. Henki voi voittaa
materian. Vaikka joku muu
tuottaisi palvelun, sen järjestämisvastuu on
edelleen kunnalla.
Geenivaroja suojeltu
Suomessa jo 50 vuotta
Suomalaista tutkimustoimintaa
eläingeenivarojen säilyttämisestä on ollut 1960-luvulta lähtien. Rion sopimuksella,
jonka yli 120 maata ratifioi, mukaan luettuna Suomi, on kolme
päätavoitetta: biologisen monimuotoisuuden globaali säilytys,
sen kestävä käyttö sekä siitä
saatavien etujen rehellinen ja
oikeudenmukainen jakaminen.
Viimeaikaisista konferensseista on mainittava FAO:n
Kansainvälinen tekninen konferenssi maatalouden eläingeenivaroista vuonna 2007 Sveitsin Interlakenissa. Tiistaina julkistetut
työllisyys- ja työttömyysluvut olivat synkät.
Huolimatta pitkään jatkuneesta eurooppalaisesta taantumasta työttömyys on pysynyt
Suomessa suhteellisen alhaisena.
Oman apunsa on tuonut se, että eläkkeelle
siirtyminen on väestörakenteesta johtuen ollut
aikaisempaa suurempaa. Perustettu 1916
Suomen talous
kuilun reunalla
S
amaan aikaan kun maan hallitus
keskittyy karttaharjoituksiin ja
työryhmien perustamiseen kunta- ja
sote-uudistustensa kanssa, talous on
ajautumassa tai jo ajautunut kuilun
partaalle.
Valtio ja kunnat velkaantuvat edelleen kovaa
vauhtia, vientiteollisuus sakkaa, eikä kotimainenkaan kysyntä enää tahdo jaksaa pitää
talouden kasvua pinnalla. Kun ratkaiseva piste
vihellettiin Tiikereille kello 20.25,
halli räjähti huutoon.?
?Urheilun, erityisesti joukkuelajien voima on sen synnyttämässä yhteisöllisyydessä. Se läpäisee yhteiskunnan poliiseista lääkäreihin ja puolustusvoimista kouluihin.
Kansainvälisissä vertailussa Venäjä on
Putinin kaudella pudonnut maailman korruptoituneimpien maiden joukkoon. Joidenkin arvioiden mukaan hän on jopa
maailman varakkain henkilö.
Brittitutkijoiden mukaan Putinin miljardiomaisuuden perustana ovat omistukset suurissa öljy- ja kaasuyhtiöissä.
Venäjän syöpänä on korruptio. Näihin käytännön
ongelmiin saa apua Interlakenin kokouksessa laaditusta toimintasuunnitelmasta ja FAO:n
teknisistä raporteista.
FAO:ssa on niin ikään laadittu globaalinen tutkimusohjelma kotieläinlajin rotujen keskinäisten sukulaisuuksien selvittämiseksi dna:n avulla. Myös malttia tarvitaan, ettei
toimivaa omaa palvelua vaihdeta kalliiseen ja
toimimattomaan.
Luontevia kumppaneita olisivat oman kunnan
tai maakunnan yritykset. Vastaavasti teollisuusmaissa vanhat alkuperäisrodut hävisivät.
FAO on koko toimintansa
ajan järjestänyt alan konferensseja, seminaareja ja työpajoja hallintovirkamiehille, tutkijoille ja muille alan toimijoille.
FAO:n tarkoitus on tukea muun
muassa säilytystyötä eri maanosissa ja riittävän perinnöllisen
muuntelun ylläpitoa eläinroduissa.
Rio de Janeirossa Brasiliassa
vuonna 1992 pidetty YK:n Ympäristö- ja kehityskonferenssi on vaikuttanut ratkaisevasti
yhteiskunnalliseen ja poliittiseen ajatteluun.
FAO:n esityksestä eläingeenivarat huomioitiin Rion kokouksessa. Eivät ihmiset muuten toisilleen puhu saati hymyile. 2
Perjantaina 26. kuukauden muuten kovin nahkeasti alkaneeseen vuoteen.
Ylivoimaisesti parasta on ihmisten tunnelma. Tuore sosiaalibarometri kertoo kuitenkin suunnan muuttuneen.
Peräti kolmannes kunnista on palauttanut ulkoistettuja palveluita kunnan omaan tuotantoon.
Syiksi tähän kunnat mainitsevat paremman
laadun ja pienemmät kustannukset.
Puolet kuntien sosiaali- ja terveysjohtajista
kertoi barometrissa, että palvelujen ulkoistaminen on lisännyt kustannuksia neljän viime
vuoden aikana. Silti työurien jatkamista pidetään
tulevaisuuden kannalta elintärkeänä. Mielenosoituksia on
myös järjestelmällisesti kielletty tai lainvastaisesti hajotettu.
Maanpetosta ja vakoilua koskeva laki on
niin epämääräisesti muotoiltu, että sen nojalla ihmisoikeusaktivistit saadaan helposti syytteeseen.
Kunnianloukkausten kriminalisointi estää käytännössä hallituksen tai viranomaisten arvostelun.
Siltä osin hurrattavaa ei ole juurikaan
jäljellä.
Toisinajattelijoiden osa on kaikkineen
surkea. Karkea laskelma
osoittaa, että 10-15 prosenttia
eri eläinlajien roduista on kuollut sukupuuttoon ja noin 30
prosenttia on vaarassa hävitä.
DAD-IS antaa liian myönteisen kuvan rotujen runsaudesta.
Tietokannassa kunkin rodun
mahdolliset kansalliset populaatiot luetaan omiksi roduikseen.
Suomessa ja Tanskassa kasvatettavat holsteinrodut tai islanninhevosen erilliset kannat
eri maissa ovat omia rotujaan,
vaikka ne polveutuvat samasta
eläinkannasta ja ovat perimältään pitkälti samanlaisia. Kuka maksaa. Maassa pahoinpidellään joka vuosi kymmeniä toimittajia
ja heitä myös murhataan, eikä tekijöillä ole
pelkoa kiinnijäämisestä.
Teräväkynäinen Anna Politkovskaja ei
siis ole ainut venäläisen sananvapauden
marttyyri.
Poliittisten vallan lisäksi Putin on lähipiirinsä kanssa kahminut Venäjän rikkaudet hallintaansa. Toiseksi voidaan
ajatella sperman, munasolujen,
alkioiden, muiden kudosten tai
geenijaksojen pakastesäilytystä.
Taloudelliset ongelmat ovat
vaikeita sekä elävien eläinten
että pakastevarastojen säilytyksessä. Vuodesta 2015 lähtien geenivara-asiat kuuluvat uuden
Luonnonvarakeskuksen mandaattiin.
Toimittajille Putinin Venäjä on maailman vaarallisimpia maita. huhtikuuta 2013
Päätoimittaja
Lauri Kontro
Maa- ja metsätaloustuottajajärjestön äänenkannattaja . Työllisyysasteen alentuminen on erittäin vakava kansantaloudellinen ongelma. Sellaista
pidettäisiin kovin omituisena niin
Porissa kuin muualla Suomessa.
Nyt niitä yhteisiä puheenaiheita riittää! Kiitos, Ässät!?
...ja Kokkola
Tiikereitään
Juha Savela iloitsee Keskipohjanmaassa Kokkolan Tiikereiden lentopallokullasta.
?Nuorimmat hihkuvat ja
pomppivat onnesta, jotkut huutavat iloaan julki vierustoveriaan halaten. EETU HEINO RUOTUVÄKI-LEHDESSÄ
VIERASYLIÖ
Alkuperäisrotujen geeniperimän
säilyttäminen on edelleen tärkeää
Maatalouden eläingeenivarojen säilytys on kuulunut YK:n
Elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO:n tehtäviin koko järjestön olemassaolon ajan. Ohjelma uudistettiin ja laajennettiin vuonna 2004 kansalliseksi
eläingeenivaraohjelmaksi.
Eläingeenivarojen suojelutyö, jota koordinoi MTT, kuuluu maa- ja metsätalousministeriön hallinnon alaan. Säilyttämällä geneettinen
vaihtelu parannetaan maatalousmaan tuottavuutta ja saavutetaan tulevien sukupolvien
edun vaatima kestävä maatalous.
Ilmastonmuutos ja siihen sopeutuminen edellyttää monimuotoisuuden säilyttämistä.
Maailman kotieläintuotanto perustuu noin 40 eläinlajiin. Eläketurvakeskuksen tilastojen
mukaan 65?69-vuotiaiden työllisyysaste on kaksinkertaistunut vajaassa kymmenessä vuodessa.
Eläkeläisissä onkin iso työvoimajoustovaranto.
Suurten rakenneuudistusten sijaan hallituksen pitää keskittää voimansa uhkaavan laman
torjuntaan. Tämä näyttää olevan vaikeaa,
koska esimerkiksi työeläkemaksuihin kohdistuu
kovia korotuspaineita. Yhtenä symbolina sille Tiikereiden
seuraväki rakensi talkoilla kahteen kertaan areenan mestareille. FAO:ssa
huolestuttiin geenivarannon
köyhtymisestä, kun monet kehitysmaat alkoivat vaihtaa vä-
hän jalostettuja heikkotuottoisia rotuja muutamiin kansainvälisiin rotuihin.
Tämä vaaransi paikallisiin
oloihin sopeutuneiden rotujen
olemassaolon ja tulevaisuuden
jalostuksen. Huonosti
laaditut palvelusopimukset voivat lisäksi tuottaa
yllätyksiä.
Jyväskylän vastuualuejohtaja Anssi Niemelä
perää kunnilta palveluiden ostoon suunnitelmallisuutta, jotta ne välttäisivät kalliit hätäratkaisut.
?Keikkalääkärit ovat niin rosvojen hommaa,
että siitä on vaikea puhuakaan rauhallisesti?,
Niemelä sanoo (MT 24.4.).
Oman palvelutuotannon tai ulkoistamisen järkevyydestä löytyy tuskin yhtä totuutta. Kokeneemman lentopalloveteraanin poskea pitkin
valuu kyynel, sanat pakkautuvat
kurkkuun.
Urheilun vetovoimaa vähättelevien olisi syytä ollut olla paikalla keskiviikkoiltana Kokkolan
jäähallissa. Väkisin
sen nostaminen on nykyisen hallituksen aikana
mahdotonta, mutta vapaaehtoisesti työurien
jatkaminen näyttää onnistuvan.
Ylen eilen julkistaman uutisen mukaan eläkeiän ohittaneiden työssä jatkaminen on yleistynyt selvästi. Valtaapitävien haastaminen on käynyt kalliiksi sitä yrittäneille liikemiehille.
Putinin itselleen keräämän omaisuuden määrästä ei ole tarkkaa tietoa. Näistä luokituksen heikkouksista
huolimatta DAD-IS on erinomainen tietokanta rotujen tilanteen seuraamiseen.
Geenien säilyttämiseen on
monta keinoa. Yrityksissäkin pitää ensin
leipoa kakku, ennen kuin sitä voidaan jakaa.
Suomessa on työttömiä lähes 240?000
henkilöä. Leikkaukset
ja verojen korotukset vähentävät kuluttajien
käytössä olevien tulojen määrää, mutta ne eivät
lisää suomalaisen työn kilpailukykyä.
Hallituksen päätös alentaa yritysverotusta
reippaasti ei lisää kilpailukykyä ainakaan lyhyellä tähtäimellä. Toimintaa ohjaa ministeriön nimeämä Geenivaraneuvottelukunta, jonka toimintaan kuuluvat
eläingeenivarojen lisäksi kasvien ja metsäpuiden geenivarat. Kukaan tuskin kadehtii Suomen presidenttejä ja ulkopoliittista johtoa, joka joutuu hänen kanssaan pelaamaan.
Viimeksi toissapäivänä kansainväliset
ihmisoikeusjärjestöt kertoivat, miten rajusti Putinin hallinto on kaventanut sananvapautta Venäjällä. Ne tuntevat alueensa,
ovat siihen sitoutuneita ja maksavat veronsa
Suomeen.
Päivän kuva -ehdotuksia
voi lähettää MT:n toimitukseen osoitteeseen
lukijankuva@
maaseuduntulevaisuus.fi.
Julkaistuista kuvista
maksetaan palkkio.
LEHTIKATSAUS
Rikollinen naapurissa
Talvisota oli
Putinin mukaan
vain vanhan
rajavirheen
korjausta.
Putin on vähintäänkin ristiriitainen
persoona. Ässien kevät antaa uskoa kaikille niin SM-liigassa kuin
muiden palloilulajien sarjoissa.?
?Monelle Porin ja Satakunnan
yrittäjälle Ässien mestaruus tuo
13. Suomalaisille pitää
tarjota keppien lisäksi myös porkkanoita.
??
Toimituspäälliköt
Jussi Martikainen
Tiina Taipale
Helpossa nykymaailmassa armeija tuo nuorille miehille terveen
haasteen ylittää itsensä. Kuinka
monta rotua, eläintä ja annosta
on säilytettävä. Se on
siellä heti Kazakstanin ja Iranin jälkeen.
Ei ihme, ettei maa oikein houkuttele ulkomaisia investointeja.
Oma lukunsa on Putinin ulkopolitiikka.
Lähtökohtana näyttää olevan, että suurvalta tekee mitä lystää.
Talvisotakin oli Putinin mukaan vain
vanhan rajavirheen korjausta.
Että sellainen velikulta meillä pitää
naapurissa valtaa.
Kesätyöt
tarpeeseen
Pohjalainen on huolissaan
nuorisotyöttömyyden kasvusta.
?Lohdullista alueen kannalta
on kuitenkin se, että vientiteollisuuden vahvasta asemasta johtuen Vaasassa ja sen ympäristössä
on tarjolla sellaisia aitoja kesätyöpaikkoja, joiden ansiosta isot
vientiyritykset kykenevät jatkamaan tuotantoaan normaalisti läpi lomakauden, kun ammattimiehet pitävät ansaitsemiaan
lomia.?
?Yrityksissä samoin kuin ammattilaisia kouluttavissa vaasalaisissa oppilaitoksissa ymmärretään hyvin se, että kesätyöpaikat
on paras tapa tutustuttaa nuoret
yritystoimintaan ja saada heidät
kiinnostumaan teollisuuden ammateista.
Vaasassa tämä on itse asiassa
kohtalonkysymys, koska yritysten näkökulmasta osaavan työ-
voiman saantia tulevaisuudessa
pidetään suurimpana tuotannon
laajentamisen ja viennin kasvattamisen pullonkaulana.
Nuorille taas ensimmäisillä työkokemuksilla voi olla jopa
ratkaiseva merkitys koulutus- ja
uravalinnoissa.?
Patakunta
juhlii Ässiä...
Satakunnan Kansa ilmestyi
Patakunnan Kansana Porin
Ässien kiekkokullan kunniaksi.
?Jääkiekkoilu olisi kovin tylsä
peli, jos syksyllä laitettaisiin pelaajabudjetit jonoon ja voittaja
olisi sillä selvä. Parhaiten se onnistuu lisäämällä
kotimaassa tuotettujen palvelujen ja tuotteiden
kysyntää.
Kotimaisessa ruuassa ja uusiutuvassa energiassa on paljon potentiaalia. Tilannetta kuvataan heikoimmaksi sitten Neuvostoliiton
romahduksen.
Venäjä valvoo entistä tiukemmin
kansalaisjärjestöjä, jotka saavat rahoitusta ulkomailta. Yritysverotuksen alentamisesta
Kaupan omien tuotemerkkien myynti kasvoi
alkuvuoden aikana.
syntyneen aukon täyttäminen hallituksen toivomilla dynaamisilla vaikutuksilla olisi suotavaa,
mutta todella epävarmaa.
Jos yritysten kilpailukykyä halutaan parantaa, pitäisi voiton verotuksen sijaan puuttua
kustannuksiin. Putinin hallinto on raivannut kaikki varteenotettavat arvostelijat tieltään.
Osa on heitetty vankilaan enempi vähempi tekaistuilta vaikuttavien syytteiden
perusteella ja osa on kuollut hämärästi.
jarmo.palokallio@
maaseuduntulevaisuus.fi
Sadetanssi
Syyrian lasten
hyväksi
Sadat lapset ympäri pääkaupunkiseutua tanssivat
torstaina Helsingin Narinkkatorilla sadetanssin
juomaveden turvaamiseksi
maailman lapsille.
Tempaus avasi Unicefin
valtakunnalliset Jano-viikot.
Sadetanssia nähdään viikon
mittaan useilla paikkakunnilla, esimerkiksi tänään
Kajaanissa ja vappuna
Ilmajoella.
Lisätietoja löydät kampanjasivuilta www.unicef.fi/jano.
KOLUMNI: JARMO PALOKALLIO
Venäjän presidentti Vladimir Putinin joutuminen poliisin ylläpitämälle salaiselle rikollislistalle on kiusallista Suomelle. Rotujen
sukulaisuuksia selvittämällä
voidaan tunnistaa perinnöllisesti eriytyneet rodut, jotka
ovat tärkeitä lajitason monimuotoisuuden ylläpidossa.
MARKKU VUORIKARI
Hallituksen valitsema talouslinja ajaa
maata lamaan.
Palvelujen suunnittelu, kilpailutus ja valvonta jäävät joka tapauksessa kunnalle. FAO:n
Maailman kotieläintuotanto
perustuu noin
40 eläinlajiin.
jäsenvaltioiden toivotaan noudattavan suunnitelmaa eläinten geeniperimän talteenottamiseksi.
Joka kolmas rotu
vaarassa hävitä
FAO on perustanut tietopankin
maailman kotieläinroduista,
rotujen eläinmääristä ja muutoksista, rotujen ominaisuuksista ja mahdollisista sopeutumisista poikkeavaan ympäristöön sekä geenivarojen säilytystoimenpiteistä.
Rotutietopankki DAD-IS:ssa
(Domestic Animal DiversityInformation System; http://
dad.fao.org) on tiedot yli 14?000
nisäkäs- ja lintulajien rodusta.
Meille tavanomaisimpien nauta-, lammas-, hevos- ja kanarotujen ohella tietoja on eksoottisemmista laama-, jakki- ja
emuroduista. Varmaa
kuitenkin on, että molemmat vaativat kunnilta
osaamista.
Kuntien kannattaa palvelujen ostossa olla
luovia ja kokeilevia. Joukkueen kiitos tuli parhaalla
mahdollisella tavalla.
Yhteisöllisyyden tunne vain
vahvistui pitkin kevättä ja saavutti eilen illalla kliimaksinsa.
Huikea hetki!?. Naapurimaan presidentti ei sellaisille kuulu.
Voisiko kyse silti olla jotain muusta
kuin pahasta väärinkäsityksestä ja inhimillisestä erehdyksestä?
KALLE MAIJALA
JUHA KANTANEN
Maijala on eläinjalostuksen
emeritusprofessori ja Kantanen
professori MTT:n Biotekniikka- ja
elintarviketutkimuksessa.
PÄIVÄN KUVA
Malttia ja osaamista
S
uureen ja mahtavaan sote-uudistukseen
liittyy myös keskustelu siitä, kenen olisi
mielekkäintä tuottaa kuntien sosiaali- ja
terveyspalvelut.
Yritysten rooli palvelutuotannossa on vuosien
saatossa vahvistunut, ja ääritapauksissa kunta
onkin ulkoistanut koko sote-palveluidensa tuotannon. Koiran ulkoiluttajan on luontevaa avata keskustelu toisen samanlaisen kanssa
Käytännössä se tarkoittaa, että EU-komissiolla on
velvollisuus leikata tukia, jos
näyttää, että budjetin määrärahat ovat ylittymässä.
Aikaisemmin mekanismia
ei ole tarvinnut käyttää, koska
maatalousbudjetissa on ollut
aina jonkin verran löysää. ja että ?tulevissa uudistuksissa palvelujen turvaaminen
syrjäseuduilla on keskeinen kysymys?.
?Edelleen on tärkeää, että palvelut turvataan?, hän vastasi nyt.
?On se sentään yritys päästä
eteenpäin?, hän sanoi uudesta
sote-työryhmästä.
Hän ei sulje pois poikkeamista
Salon torilla matkalla Kultarantaan edeltäjänsä tavoin.
?Salossa tulee pysähdyttyä
hammaslääkärissäkin, ja tori
voisi olla mukavampi paikka.?
Henkisestä ilmapiiristä presidentti totesi, että vaikka ta-
Mihin
maitopoikaa
tarvitaan?
?Sianlihan omavaraisuus on
pudonnut siellä lähes sadasta noin 60:een, ja laskee yhä.
Paikallinen tuotanto ei pärjää
tanskalaiselle tehotuotannolle.
Tanskassa muun muassa katkaistaan porsaiden saparot hännänpurennan estämiseksi.?
Suomessa ja Ruotsissa saparoiden katkaisu on ehdottomasti
kielletty, ja muuallakin EU:ssa
periaatteessa. 3
Perjantaina 26. Eri kokoisilla
tiloilla se kuitenkin vaikuttaa.
Jos raja pysyy 5?000 eurossa
20 hehtaarin viljatila säästyisi
leikkaukselta kokonaan, kun
sadan hehtaarin tila menettäisi
noin tuhat euroa vuodessa.
NIKLAS HOLMBERG
Kiuruvedellä valitaan tänään
perjantaina uusi maitopoika.
Miehestä otetaan mittaa erilaisissa osakilpailuissa. Kumpikaan
taho ei tullut toista vastaan.?
Nyt keskustelua käydään.
Sillä on ollut myös myönteisiä
vaikutuksia. Tuomaripisteiden lisäksi voittoon
vie mukava yleisilme ja sanavalmius.
Mihin maitopoikaa tarvitaan, Kiuruveden Maaseutunuorten puheenjohtaja
Marko Saastamoinen?
Maitopoika on kotimaisen
ruuan puolestapuhuja ja kannattaja, maaseutuun jollain tavalla kytköksissä oleva henkilö,
joka työskentelee alalla tai on
muuten aktiivisesti maatalouden parissa.
Varsinkin näinä aikoina kotimaisen ruuan merkitys on
tärkeää. Iltakisa alkaa
kymmenen aikaan hotelli Peltohovissa. omille
tavoitteilleen.
Hän kertoi myös, että matkoillaan idässä hän on huomannut
suurta kiinnostusta Suomen
energiansäästöä, puhtaita teknologioita, osaamista ja yhteiskunnallista vakautta kohtaan.
Ihmisoikeusasioita pidetään
esillä kaupan ja talouden ohella,
hän vakuutti.
Euroopassa hän näkee vaaran,
että finanssikriisistä tulee sosiaalinen tai demokraattinen kriisi.
?Se olisi jo isompi kysymys.?
EIJA MANSIKKAMÄKI
PÄIVÄN KYSYMYS
EU:n maatalousbudjetin pienentäminen tuntuu myös Suomessa. Hän muistuttaa, että neljä
viidestä suomalaisesta haluaa
elintarvikkeisiin pakolliset alkuperämerkinnät.
?Tähän tahtoon meidän on
lainsäädännöllä vastattava. Kehyksissä sovittiin EU:n budjetista vuosille
2014?2020. Menetykset
pitää korvata kansallisilla toimilla?, Tiainen vaatii.
Paineita on hänen mukaansa
varsinkin Etelä-Suomen kansallisen 141-tuen neuvotteluissa, joita hallitus parhaillaan
käy komission kanssa.
Periaatteessa hallituksella
olisi mahdollisuus nostaa myös
lfa- ja ympäristötukien kansallista rahoitusta, mutta viime
vuosina hallitus on sitä vastoin
tehnyt päätökset yhteensä noin
sadan miljoonan euron leikkauksista maatalouden tukiin.
Pienet pääsevät
vähemmällä?
Komission esityksessä suorien
tukien leikkaus koskisi vain
5?000 euron ylittävää osaa
EU:n maksamasta tuesta.
Osa jäsenmaista haluaisi
kuitenkin poistaa rajan, jotta
leikkaus iskisi myös pienimpiin tiloihin.
Suomen kannalta rajan suuruudella ei ole kokonaisuutena
juuri merkitystä. Komission mukaan tilanne vääristää
kilpailua ja aiheuttaa vahinkoa
virikehäkkeihin investoineille
tuottajille.
Perinteisten häkkikanaloiden kielto tuli voimaan viime
vuoden alusta. Osallistujat ovat
yleensä nuoria aikuisia, yläikärajaa ei ole.
Miten laajasti kilpailu tunnetaan?
Pohjois-Savossa tiedetään,
että tällainen tapahtuma järjestetään.
Tämä on valtakunnallinen
kisa, mutta edempää on hankala saada osallistujia paikalle.
Mielellään heitä otettaisiin
vastaan.
Kiuruveden Maaseutunuoret järjestää kilpailun nyt 20.
kerran. PUHEENJOHTAJA MARTIN YLIKÄNNÖ, SUOMEN SIKAYRITTÄJÄT RY
JAANA KANKAANPÄÄ
?Eläinten hyvinvointikeskustelun
taso on noussut?
Eläinten hyvinvoinnista käytävän keskustelun taso on noussut,
ja siihen on tullut mukaan uusia
sävyjä, kiittelee sianlihantuottaja, Suomen sikayrittäjät ry:n
puheenjohtaja Martin Ylikännö
Huittisista.
?Ensimmäiset salaa sikaloissa
kuvatut videot eivät synnyttäneet varsinaista keskustelua
lainkaan. Eniten tuet kuitenkin putoavat Keski-Euroopan maissa, joissa lähes kaikki tuet ovat
kokonaan EU:n maksamia.
Tilatukeen tulossa
viiden prosentin leikkaus
EU:n rahoituskehykseen tehdyt leikkaukset
kirpaisevat viljelijöitä jo tänä vuonna.
MTK vaati leikkausten korvaamista
kansallisella tuella.
BRYSSEL (MT)
Tämän vuoden lopulla maksettavia maatalouden suoria EUtukia leikataan noin viidellä
prosentilla.
Leikkaus koskee tilatukea,
lypsylehmäpalkkiota, nautapalkkiota, uuhipalkkiota,
teuraskaritsan laatupalkkiota,
valkuais- ja öljykasvipalkkiota
sekä tärkkelysperunapalkkiota.
Leikkauksen taustalla on
EU-johtajien helmikuussa
tekemä rahoituskehyspäätös,
joka supistaa unionin maatalousbudjettia. Puoliltaöin selviää uusi
Maitopoika.
Missikisoissa on ollut
skandaaleja, missit ovat luopuneet kruunusta kesken
vuoden. (+pvm/mpm)
Asiakaspalvelu (09) 2289 100
Yritysmyynti (09) 2289 1026
Presidentti Sauli Niinistö tapaa kansalaisia tulevana viikonloppuna Jyväskylässä.
www.globetel.fi
Ranska 0,09 ?
/min
Italia 0,09 ?/m
in
Ota
puhelinliittymä
0,059 ?/min. talouspolitiikasta.
Työmarkkinoille Niinistö pitäisi
pennilinjaa eli euromääräisiä
korotuksia parempina kuin prosentteja.
?Niillä kyettäisiin jotenkin
muistamaan matalapalkkaaloja.?
Kultarantaan hän kutsuu kesäkuussa satakunta ulkopolitiikan
asiantuntijaa keskustelemaan
Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta sekä Euroopasta
ja Venäjästä. Onko Maitopoikakisassa ollut skandaaleja?
Skandaaleja ei ole ollut, mutta kerran maitopoikakisoista
oli kuvallinen maininta kääkjuoruissa. Onko luvassa jotain
erityistä?
Meillä on kaksi keikkaa.
Jamppa Kääriäinen heittää keikan päivällä ja juontaa illalla.
Illalla The Wet Plugs soittaa
rock?n?roll show?n.
Koitamme saada paikan päälle entisiä maitopoikia, haastatteluihin ja osallistumaan
joihinkin kilpailuihin.
Missä tapahtuma järjestetään?
Aamu alkaa Kiuruveden yläasteella, siellä on yleensä ollut
jonkinlainen ajokoe. Yhteensä 13
jäsenmaata ei täyttänyt vaatimuksia määräaikaan mennessä.
Komission paimenkirjeiden ja
huomautusten jälkeen 11 maata
on kuitenkin saanut tilanteen
kuntoon.
Autojen
päästörajoihin
kiristyksiä
Euroopan parlamentin
ympäristövaliokunta on hyväksyi keskiviikkona esityksen
henkilöautojen päästörajojen
kiristämisestä.
Sääntöjen mukaan uusien
autojen hiilidioksidipäästöt
saavat vuonna 2020 olla
enintään 95 grammaa 100
kilometriä kohti, kun nykyisin
raja on 130 grammaa. Vastuulliseen tuotantoon
määriteltiin sellaiset raja-arvot,
jotka tuottajan on pystyttävä
täyttämään.
Myös eläinlääkäreiden sikaosaamista on päivitetty.
Ylikännö edusti tuottajanäkökulmaa torstaina Eduskunnan
kansalaisinfossa järjestetyssä
tuotantoeläinten hyvinvointia ja
elintarvikkeiden alkuperämerkintöjä koskevassa keskustelutilaisuudessa.
Tekopyhää vedota
kilpailulakiin
Ylikännö ei pidä kieltoja ja rajoituksia hyvänä keinona edistää
eläinten hyvinvointia. Nuoret
nassikat ovat koneiden kanssa
tekemisissä mielellään.
Sieltä siirrytään Itä-Maidon
myymälälle, jossa pidetään
4?5 osakilpailua. Suomalaisella pitää olla kaupassa asioidessaan mahdollisuus katsoa,
missä ja miten hänen ostamansa
elintarvikkeet on tuotettu.?
Itse Sarkomaa sanoo pitävänsä elintarvikkeen kotimaisuutta
tärkeänä asiana.
louskurimus ei ole koskettanut
keskivertosuomalaisia, ikävien
uutisten kertominen vuodesta
toiseen alkaa kuluttaa ihmisiä
henkisesti.
Kansalaisaloitteesta Niinistö
totesi, että ?ainakin se on aktivoinut ihmisiä?.
Niinistö varoi ottamasta kantaa hallituksen toimintaan ja
totesi vain, että ?päätöksiä ainakin on tehty. Autonvalmistajat saisivat kuitenkin
helpotusta alle 50 grammaa
päästävistä autoista, jotka otettaisiin laskelmassa huomioon
moninkertaisesti.
Mepit vaativat myös
autojenkulutusmittausten
parantamista.
Presidentti ottaa
torituntumaa kansaan
Presidentti Sauli Niinistö toivoi
vuosi sitten viikon mittaisen presidenttiuransa jälkeen, että hän
tekisi mielellään maakuntamatkoja ja kävisi toreilla, mutta ei ole
saanut vastakaikua ajatuksilleen.
Nyt tähän on tullut muutos.
Helmikuussa hän tapasi kansaa
Rovaniemellä ja tulevana viikonloppuna vuorossa on kansallinen
veteraanijuhla ja kansalaistapaaminen Jyväskylässä.
?Katsotaan nyt, millaisen
vastaanoton nämä saavat. Teknisesti tämän
vuoden tuet maksetaan ensi
vuoden budjetista.
?Maatalousbudjetin puolesta tehtiin eurooppalaisella tasolla paljon töitä, mutta kokonaan leikkauksia ei onnistuttu
välttämään?, MTK:n Brysselin
JAANA KANKAANPÄÄ
toimiston johtaja Simo Tiainen tunnustaa.
EU:n rahat
tiukalla
Rahoituskehyspäätös on ollut tiedossa jo pitkään, mutta
leikkausten kohdentuminen jo
tämän vuoden tukiin tuli edunvalvojillekin yllätyksenä.
Leikkaus perustuu niin
sanottuun rahoituskurimekanismiin, josta sovittiin vuonna
2003. Maitopojat ovat hyvin jalat maassa olevia tyyppejä.
PAULA TAIPALE
99588
ulkomaanpuhelu
Soita maailmalle vaikka heti!
Valitse 99588 + ulkomaan maanumero + vastaanottajanumero
USA 0,08 ?/min
Espanja 0,09
Kanada 0,09 ?
/min
?
Australia 0,09
/min
Viro 0,09 ?/min
9 ?/min
in
Sveitsi 0,09 ?/m
?/min
Ruotsi 0,06 ?/m
Iso-Britannia 0,0
in
/m
Venäjä 0,09 ?
in
Saksa 0,09 ?/m
in
Hinnat alkaen, sis. Hänen mukaansa
näyttää siltä, että sekä puolueettomuuden että Nato-jäsenyyden
kannattajat tulkitsevat ?kentän
olevan jotenkin avoin. alv. Ylikännön mukaan
se on saanut tuottajat ja suuret
teurastamot miettimään yhdessä
ratkaisuja eläinten hyvinvoinnin
ongelmakohtiin.
Käyttöön on otettu mittareita,
joiden avulla eläinten hyvinvointia voidaan entistä paremmin todentaa. Nyt
jäsenmaiden ajama säästölinja
on kuitenkin pannut EU:n rahat tiukalle.
?EU-tason leikkaukselle ei
käytännössä enää voi mitään.
Nyt katseet kohdistuvat Suomen hallitukseen. Aktivistit halusivat
lopettaa kotieläintuotannon kokonaan ja tuottajat puolustivat
omaa elinkeinoaan. Kyseessä ei ole varsinainen virka, mutta voimme
käyttää maitopoikaa sopivissa
pr-tehtävissä.
Ensimmäinen maitopoika oli
Risto Juntunen Kiuruvedeltä.
Titteli on pyörinyt ympäryskunnissa. huhtikuuta 2013
UUTISET
On tekopyhää vaatia eettistä tuotantoa ja valita kilpailutuksessa sellaiset
tuotteet, jotka eivät kriteereitä täytä. Käytännössä
useimmissa maissa saparot katkaistaan rutiininomaisesti erilaisiin syihin vedoten.
Ylikännön mukaan julkisia
hankintoja kilpailutettaessa
pitää vaatia kaikilta tuotteilta
samoja kriteereitä, joita julkinen
valta on asettanut kotimaiselle
tuotannolle.
?On tekopyhää vaatia eettistä
tuotantoa ja valita kilpailutuksessa sellaiset tuotteet, jotka
eivät kriteereitä täytä.?
Kuluttajat haluavat
alkuperämerkintöjä
Ihmisillä on oltava mahdollisuus valita ostamansa elintarvike eettisyyden ja alkuperän
perusteella, korostaa yksi keskustelutilaisuuden järjestäjistä,
kansanedustaja Sari Sarkomaa
(kok.). Edes
presidentin ei kannata mennä
yksin tyhjälle torille?, hän vastasi torstaina Politiikan toimittajat
ry:n tapaamisessa MT:n kysymykseen presidentin tapaan pitää yhteyttä kansaan.
Hän sanoi virkaanastujaispuheessaan, että ?presidentin on
oltava valmis herkällä korvalla
kuulemaan niitä alueita ja ihmisiä, joiden etäisyys vallan keskuksiin on suuri?, ?huoli elämän
ehdoista syrjäseuduilla painaa
monia. Siitä on
hänen mukaansa hyvänä esimerkkinä Ruotsi, jossa on voimassa tiukkoja hyvinvointisäädöksiä.
JUHANI REKU
EU:STA LYHYESTI
Kreikka ja Italia
oikeuteen häkkikanaloiden kiellosta
EU-komissio on haastanut
Italian ja Kreikan EU-tuomioistuimeen häkkikanaloiden
kieltoa koskevan direktiivin
puutteellisesta toimeenpanosta.
Komission mukaan mailla
on ollut 12 vuotta aikaa
toteuttaa vaaditut muutokset,
mutta suuri osa kanaloista on
edelleen lainvastaisia
kirjoittajalla on mielessään mollatessaan päivähoito-oikeutta. 1993). Siellä samalla
katsotaan ilmanpaineet ja
tarvittaessa tasapainoitetaan
renkaat. Hyväntekeväisyyden katsottiin luovan
kansassa avuttomuutta huolehtia asioistaan sekä aiheuttavan
riippuvaisuutta parempiosaisten armeliaisuudesta ja siksi sitä
ei katsottu hyvällä.
Marttayhdistyksen toimintaa tutkinut Ollila toteaa, että
1800-luvun lopulla maassamme
vallinneen vaikean sosiaalisen tilanteen vuoksi, Suomen
naisyhdistyksen puheenjohtajan
Aleksandra Gripenberg todenneen, että toiminta maassamme
on suunnattava kasvatukseen,
ammattikoulutukseen ja naisten
valistamiseen.
Oppia lähdettiin hakemaan
Tanskan kansanopistoista ja talouskouluista. Itselläni on
kokemusta Sveitsistä terveydenhuoltoalalta. Osuuskunta saattaisi olla myös tänä
päivänä vastaus ennen kaikkea
maaseudun ja haja-asutusalueiden palveluiden suunnittelussa
ja järjestämisessä. Verkon
uudessa viikon kysymyksessä
ennakoidaan, miten nopeasti
peltotyöt alkavat eri puolilla
maata.
KAIJALEENA RUNSTEN
www.maaseuduntulevaisuus.fi
Ota kantaa tekstiviestillä
Alppimaja
Kumpi?
Valiolle kysymys: onko maitomainoksessa Irma lehmä vai
emäntä?
Veto
10
Harmittaa, suututtaa,
ilahduttaa, ihmetyttää?
Jaa mielipiteesi muiden lukijoiden kanssa lähettämällä se
tekstiviestillä numeroon 173 172.
Viestin enimmäispituus on
160 merkkiä ja yhden viestin
hinta 50 senttiä.
Viestin alkuun tunnus MT LU.. Kuka tästä hyötyy ja
kuka maksaa viulut?
Kuljetusyrityksillekin uusi
asetus tulee kalliiksi. Kiitos, juuri
näin, ja näitä lisää.
Maaseudulla asuva
viikon kysymys
Kuka vaihtaa autoosi kesärenkaat?
Yhteiskunnan vastuu
Yritykset eivät pysty hoitamaan
nuorisotyöttömyyttämme.
Yhteiskunnan tulee halvemmaksi hoitaa asia suoraan.
Vanhenemme, kevytavustajat
kaikkialle.
Missä tökkii
Mikä unohtui?
Rekkojen sallitun enimmäispainon nostaminen uhkaa liikenneturvallisuutta, Mikko Alatalo kirjoittaa.
olisi realistisempaa, taloudellisempaa ja turvallisempaa.
Nyt mennään korkokengillä
keväthangille.
Ensin pitäisi laittaa väylät
kuntoon ja vasta sitten korottaa
autojen kokonaispainoa. Hirveä
nälkä ja ei auta äidin kuin
vääntää aamupalaksi makeaa
kakkua, jonka lapset miehen
avustuksella (tai ilman apua)
ovat äitienpäivän kunniaksi
(=velvollisuudentunnosta)
väsänneet.
Tämän väsyneen ja nälkäisen
äidin salainen unelma on uusimman Kalevala-korun sijaan
yksinäinen viikonloppu kylpylässä. kotona
tai päiväkodeissa hoidettu, ovat
kasvaneet kunnon kansalaisiksi
ja jatkavat vuorollaan omalla
sarallaan työtä Suomen eteen.
Antaen omassa ikäluokassani
meille, nyt jo aikuisten lasten
vanhemmille, mahdollisuuden
toteuttaa itseämme monin tavoin tässä kulttuurisesti ja henkisesti rikkaassa maassamme.
Jos kotiäideillä on huono
omatunto, emme me työssäkäyvät sitä ole heille luoneet . Liikenneministeriön suunta on ollut
päinvastainen. Kanan-, puutarhan-,
karjan- ja mehiläistenhoito sekä
käsityöt toivat toimeentuloa ja
jopa vaurauttakin edellyttäen,
että ihmiset olivat ahkeria.
Vuosisadan alussa Suomessa
maatalousväestöstä palstaviljelijöitä oli peräti 39 prosenttia.
Yli 25 hehtaaria omaavia tiloja
oli vain 11 prosenttia (Ollila,
A. Miten käy äidin?
Entä lapsen?
Koputtajan tytär
Lukijalta-osasto
Lukijalta-kirjoitukset voi toimittaa Maaseudun Tulevaisuuden
toimitukseen postitse, sähköpostitse, faksilla tai tekstiviestillä.
Kuka saa rahat?
Siirtyyköhän metsänhoitoyhdistysten varat MTK:lle vai
palautellaanko ne metsänomistajille. Satoja
siltoja jouduttaisiin vahvistamaan. Isompia kuormien vaikutuksia pitää aluksi vain kokeilla
kuten Ruotsissa.
Se, että hallitus menee
perävaunu edellä tässäkin
asiassa, on ikävää, mutta ei
yllättävää. Kiitos
kansakunnan hyväksi tehdystä
työstä, Kari, Kimmo ja SirkkaLiisa.
EERO HEINÄLUOMA
on eduskunnan
puhemies.
eero.heinaluoma@
eduskunta.fi
Tätä lisää
Kyllä oli huhtikuun Kantri-lehdessä hyvä kirjoitus ?Uskotaan
maaseutuun?. Se lisää alapohjan veden
kapillaarinousua, ilmavuotoja
sekä villojen ja puun hometta.
kaat autoihin. Sitä varten on
hydraulihalkaisija. Lisäksi maahamme
syntyi runsas käsityöläisten
joukko, jotka toivat leivänlisää
maaseudulle. Kaikilla
rekoilla ei voi ajaa raskaampaa
kuormaa, vaan uuteen kalustoon on investoitava. Superrekat maksatetaan maaseudun
ihmisillä.
Mikko Alatalo
kansanedustaja (kesk.)
Päivi Manninen
Sauvo/Espoo
H
yvä äiti on lämmin,
uhrautuva, auttava
(marttyyri). Ei pidä unohtaa,
että jättirekoista eniten hyötyy
metsäteollisuus, joka hakee
puut yksityisteiden varsilta.
Teiden huono kunto johtaa
painorajoitusten lisäämiseen
vähäliikenteisillä teillä. Äiti kääntää
nälissään kylkeä, kun lähetystö
saapuu sängyn viereen itse tehty kakku ja kerhossa askarrellut
kortit eturintamassa. Tulevana kesänä näitä
samaisia Suomen teitä alkavat
huristella niin sanotut superrekat, kun yhdistelmäajoneuvojen
kokonaispainoksi sallitaan 76
tonnia ja korkeudeksi 4,4 metriä. Iän
myötä vaihtotyö on käynyt
hitaammaksi ja työläämmäksi.
Varmaan tulee vielä se päivä,
jolloin on pyydettävä apua
siihenkin puuhaan?, tuumasi
Ikääntyvä.
?Vasta kortin ja auton saaneena 30 vuotta sitten yhden
ja ainokaisen kerran vaihdatin
renkaat. Tänään
sama tilanne on Soinilla.
Vertailija
Märkää rättiä
Kyllä se on Kairinen niin, että
märkää rättiä tänne etelään on
antanut keskusta eikä Koskinen.
Ei nimimerkkiä
Korjauksia
Korjaus Rönkön kolumnin (MT
24.4.) pahimpiin virheisiin.
Brittiyhteiskunta on ollut aina
syvästi jakautunut. huhtikuuta 2013
mielipide
Komitea on paikka missä miehet istuu, asiat seisoo
ja aika juoksee. Vetoauton
nelivetosääntö ja perävaunun
Työssäkäyvät äidit
kantavat vastuun lapsistaan
irjoittaja (MT 15.4.2013
Lapset tarvitsevat äitiään)
antaa ymmärtää, että
vain kotiäidit hoitavat lapsensa
ja antavat arvokasta aikaansa
perheelleen.
Olen kyllä asiasta täysin eri
mieltä. Live
and let live.
Huonoina aikoina naisia on
usein yritetty tunkea työvoimareserviin, kotiäideiksi, jotta
ne vähäiset työpaikat saadaan
miehille. Kari Rajamäen kanssa
toimimme samaan aikaan
myös hallituksessa, Vanhasen
ensimmäisen hallituskauden
aikana. Maksoi 3% kuukausipalkastani ja vei aikaa noin
0,3% kuukausityöajastani?,
totesi Mimmi.
Outilla on toisenlainen linja:
?Mieheni vaihtaa meillä ren-
Meidän pitää luopua teoriasta,
että rakennus pitää alipaineistaa. Olkaapas edustajat
tarkkoina.
Ei nimimerkkiä
Kuulijan vastuu
Ei kai hämäläinen maatalousministeri pärjää savolaiselle
maidontuottajalle ilman letkautuksia. Hyvinvointipalvelut
eivät ole vastapuoli. Onneksi meillä on historiamme, joten ongelma ei ole täysin vieras.
Kulttuurihistoriantutkija, FT
Anne Ollilan mukaan, 1900-luvun alussa, suuria kysymyksiä
maassamme oli tilattoman
väestön runsaus, joihin lääkettä
tarjottiin yrittämisestä. Sairaskassat
eivät olleet voittoa tavoittelevia
pörssiyhtiöitä, vaan käsittääkseni lähinnä osuuskuntaperiaatteella toimivia yhdistyksiä.
Voidaksemme turvata kansallisen hyvinvointimme, olisi
meidän ryhdyttävä miettimään
järkeviä vaihtoehtoja palvelujen
saatavuudelle jatkossa, niin että
ne olisivat kaikkien kansalaisten
saavutettavissa elämäntilanteesta riippumatta.
Marjaana Mattila
Huittinen
E
Markku Vuorikari
K
Kirveistä
Eikö halkaisukirves ole
vanhanaikainen. Sitähän vasten
miehen olen itselleni ottanut!
Hih!?
Pientä huumoria tylsäksi kuvattuun puuhaan löytää myös
Timppa: ?Renkaiden vaihto
on aina tapahtunut syntymäpäivänäni. Sosialidemokraattien
Kari Rajamäki, keskustan
Sirkka-Liisa Anttila ja kokoomuksen Kimmo Sasi tulivat
kaikki valituiksi vuoden 1983
vaaleissa.
Jokainen edellä mainituista
on jättänyt lähtemättömän
jälkensä eduskuntatyöhön ja
suomalaiseen politiikkaan.
Jokainen heistä on myös
päässyt toimimaan uransa
aikana ansaitusti ministerinä.
Mielenkiintoista on, että kaikki
ovat halunneet jatkaa edustajantyötään myös ministerivuosien aikana. Juhlapuheiden sijaan hän unelmoi
kokonaisesta viikosta valmiita
aterioita puhtaassa keittiössä
sekä pyykeistä pestyinä ja siististi viikattuina kaapinhyllylle
tuotuina.
Saako näin ajatella. Eivätkä he nyt näytä niin
kauheasti vaaniskelevan kotiäitien nurkilla vahtimassa näiden
sitoutuneisuutta rooliinsa. Suurin osa näistä
on pieniä yksityisteitä. jos aina
nekään. Nykyään on niin
hyvät työkalut, että renkaat
voi vaihtaa sujuvasti. Julkisen sektorin
työnantajani ilmoitti minut
sairaskassaan työsopimuksen
yhteydessä ja maksu oli mielestäni hyvin kohtuullinen saamiini
etuihin verrattuna. Minä ja kaltaiseni suomalaiset työssä käyvät perheenäidit ovat leipätyönsä ohessa
kantaneet vastuunsa lapsistaan
ja rakastaen ja hoivaten kasvattaneet miljoonapäisen kunnollisten ihmisten joukon. Tasoristeyksiä poistettaessa syntyy
kohtuuttomat kiertomatkat.
Ainoana lohdutuksen sanana
?saattaahan siitä tulla vähän
paha mieli?.
Kiertolainen
Billnäs on hyvä kirves, kun
hitsaa lisää kaulaa ja laittaa
ruuvilla kiinni.
Kirvesmies
Maaseudun tiet eivät kestä superrekkoja
lämme sitä aikaa vuodesta
kun soratiet ovat kuravelliä
talven kelirikon jäljiltä. Olen päässyt työskentelemään jokaisen
Mikä ihmeen ?vanhempien
vapaus. Mukana on tuhansia eduskuntapuheenvuoroja
sekä kymmeniä lakialoitteita.
Kolmikko on jaksanut keskittyä
työhönsä antaumuksella ja
kansan luottamus on säilynyt vuosikymmenien ajan.
Demokratiassa kansa voi laittaa
edustajansa vaihtoonkin, jos
heidän toimintansa ei syystä tai
toisesta miellytä.
Minulla on kunnia tuntea
nämä kolme poliitikkoa myös
henkilökohtaisesti. Perustienpidosta pelkästään puuttuu
satoja miljoonia euroja.
Teiden pintaa on paksunnettava ja pohjia kovennettava
tuhansia kilometrejä, jos super-
rekat sallitaan. Ehkä sieltä kurjuudesta
on kuitenkin parempi päästä
edes välillä turvaan päiväkotiin,
jos sosiaalitoimen vähenevät
voimavarat eivät yksinkertaisesti riitä näiden perheiden tukemiseen takaisin kaidalle polulle
ja isänmaatamme rakentamaan.
Me työssäkäyvät vanhemmat
olemme hoitaneet työmme kunnolla ja kunnialla, kasvattaneet
paripyöräsääntö vesittää rekkojen painosta saatavan hyödyn.
Perävaunujen alustarakenne
on yksikköpyöräakselinen eikä
ole muutettavissa paripyörille.
Nykyiset perävaunut jäisivät
käyttämättä.
Kaluston muutos 76 tonniin
maksaa 5?000?20 000 euroa per
rekka. Sirkka-Liisa
Anttila puolestaan on toiminut
maa- ja metsätalousministerinä
ja Kimmo Sasi ulkomaankauppaministerinä sekä liikenne- ja
viestintäministerinä.
Miksi tämä kolmikko
jaksaa edelleenkin innostua
kansanedustajan arkisesta
työstä. Meidän vahvuutemme täällä
Suomessa on korkea koulutustaso muun muassa teknologian
ja tuotesuunnittelun alalla. Asfalttitiet ovat täynnä kuoppia ja
töyssyjä. Tieosakkaat maksavat,
jos silta romahtaa puutavaraauton alla.
On kohtuutonta laittaa
maaseudun ihmisiä maksamaan
superrekkojen aiheuttamia
vahinkoja tiestölle, silloille tai
kulkupeleille. Myös lastaus- ja purkupaikat, korjaamot, katsastuspaikat ja muut logistiikan osaset
vaativat investointeja, kun
rekkojen kokoa ja kantokykyä
nostetaan. Merja Kyllönen
on tullut kuuluisaksi lähinnä
giljotiinilistoistaan. Aiemmin olen ollut
kerran mukana pakettiauton
renkaanvaihdossa, mutta
unohtaisin varmaan puolet, jos
kävisin nyt itse vaihtamaan?,
kertoi Heidi.
?Olen aina vaihtanut renkaat
vaimoni ja minun yhdesä
omistamaan autoon. Muutaman tonnin korotus
rekkojen nykyiseen massaan
Ylimielistä touhua
Eduskunnassa vietettiin
pari viikkoa sitten kolmen
kansanedustajan yhtäaikaisia
30-vuotistaiteilijajuhlia.
Tilaisuus oli lämminhenkinen
ja eloisa. lastemme eteen vähintään yhtä paljon
kuin kirjoittajan mainostamat
pyyteettömät kotiäidit.
Miksi Liikennevirasto yrittää
tuhota toiminnassa olevat maatilayritykset mielivaltaisilla
liikennejärjestelyillä. Korkeita
yliopistomaksuja on peritty
siellä aina.
Ei nimimerkkiä
Kosteusimuri
Minä itse
Puoliso
Ystävä, naapuri
tai sukulainen
Vaihdatan huoltoasemalla
tai rengasfirmalla
En omista enkä
käytä autoa
% vastaajista 0
20
30
40
50
60
70
80
Oma apu, paras apu
O
matoimisuus on kunniassa MT:n verkkolehden
lukijoiden keskuudessa
ainakin renkaiden vaihdossa.
Enemmän kuin neljä viidestä
vastaajasta kertoi, että hän
vaihtaa joko itse autonsa
renkaat tai homman hoitaa
puoliso.
?Toki vaihdan kesä- ja talvipyörät itse aina alle tarpeen
mukaan. Luulenpa, että kaikkien
kohdalla vastaus on sama. Monialaisuus
on terminä tuttu, mutta käytännössä heikosti toimiva. Outona
olisivat pitäneet työtöntä äitiä ?
suvussamme on aina kunnioitettu työn tekemistä ja yrittäjyyttä.
Me äidit, ja viime vuosikymmeninä enenevässä määrin
myös isät, olemme pistäneet
lasten ollessa pieniä omat harrastuksemme ja mielihalumme
sivuun ja ?uhrautuneet. Kustannukset
kuntien katuverkoille ja silloille
on laskelmissa alimitoitettu.
300?000 kilometriä yksityisteitä
ei ole huomioitu ollenkaan.
Tieosuuskunnille sysätään liian suuri vastuu teiden
kunnosta, kun valtiota kiinnostaa enää pääväylät . Maalainen
Komitea
Komitea on paikka missä miehet istuu, asiat seisoo ja aika
juoksee.
Kolttapoika
Oikea lääke
Yksi ja toinen muistuttaa puolustusvoimiemme lisärahantarpeesta. Kello
on pian kymmenen, keittiöstä on tunnin ajan kuulunut
salaperäistä kolinaa, joku astia
kuului särkyneen. Ei pidä
kuitenkaan unohtaa ?renkaanvaihtojuomaa?.?
Myös lähiapua on tarjolla.
Renkaat vaihtava sukulainen
on aikuinen poikani, kertoi
Myyy.
Rengasliikkeen palveluksiin
turvautuu noin joka kymmenes.
?Aina olen vaihdattanut
rengasliikkeessä. Heillä on halu
muuttaa maailmaa ja viedä
äänestäjien toiveet politiikassa
päätöksiksi.
Nämä kansanvallan tervaskannot ansaitsevat meidän
kaikkien arvostuksen. Kari hoiti sisäasiainministerin paikkaa ja minä
toimin valtiovarainministerinä.
Monet sisäasioiden kanssa
työskentelevät ammattilaiset,
kuten poliisit, muistelevat
edelleen Rajamäen ministeriaikaa lämmöllä. He
ovat kaikki vahvoja aatepoliitikkoja. Eihän tuo nyt niin
kummoinen homma ole. Lasten ollessa
päivähoidossa, vanhemmat
ovat pääsääntöisesti työpaikoillaan, eivätkä suinkaan missään
?vapaalla?, tilastojen mukaan
15?64-vuotiaiden työllisyysaste
on sekä naisilla että miehillä
lähes 70 prosenttia, vaikka tällä
hetkellä hallituksella onkin taas
kerran edessään huikea haaste
kasvavan työttömyyden hillitsemiseksi.
Voihan sitä työssäkäyntiä
tietysti vapaa-ajanvietoksikin
kutsua, mutta ei todellakaan
kannata surullisten vähemmistönä olevien tapausten vuoksi
tahallaan käsittää väärin koko
yhteiskuntarakennettamme. Vasta sitten se
miettii, miten toteutus hoituu.
Hallitus tekee eurooppalaista
liikennepolitiikkaa nostamalla
massoja. Yhdellä testivoittajakitkalla on erinomaiset asfalttiominaisuudet ja kulutuskestävyys?, huomautti Fasaani.
?Mitä noita turhaa vaihtelee,
poistaa liikenteestä ?talviajaksi?. Voidaan varmaan
todeta, että suurimmalla osalla
suomalaisista on jonkinlainen
käsitys näistä poliittisista
ikoneista.
Kolmeenkymmeneen vuoteen mahtuu tuhansia poliittisia keskusteluita ja tapaamisia,
satoja työmatkoja ja kymmeniä
eri vaaleja. Äiti ei pyydä
paljon (vaan on tyhmä/lattian
rakoon jyrätty).
Äitienpäivä on pian täällä
ja monessa perheessä äiti ostetaan hiljaiseksi täytekakulla
sekä lasten tekemillä korteilla.
Niinpä tänäkään vuonna äidillä
ei ole lupa olla perheeseen
liittymättömiä omia unelmia.
Perhe, mies ja lapset, ovat elämän kaikki kaikessa.
Syksyn pimeimpiä, räntäisimpinä hetkinä voi äiti
lämmittää mieltään muistolla
äitienpäiväaamusta. Vastuu molemmissa
on kuulijalla.
Matti
Päästölähde?
Lämmin mutta
väsynyt äiti
omalta osaltamme kansantuotetta ja nämä lapset jotka on
. Ongelma on, että tätä vahvuutta ei
ole osattu hyödyntää riittävästi
palvelualoille.
Terveydenhoitouudistus saattaisi saada uudenlaisen näkökul-
man jos suunnittelussa mukana
olisi intensiivinen tuotesuunnittelijoiden joukko. Rengastyöt olen
sitten jättänyt ammattilaisille
autonrenkaiden osalta, eli kun
ostan uudet renkaat, asennutan
ne liikkeessä vanteille. Viemme
aktiivisesti osuuskunta-aatetta
kolmansiin maihin, mutta voisimmeko ennakoida myös omaa
tilannettamme työttömyyden
kasvaessa ja väestön vanhetessa,
kun julkisen talouden rahat riittävät yhä pienemmälle joukolle
kansalaisiamme.
Pitäisikö katse kääntää Ranskan tai Sveitsin terveydenhuoltoon, joissa julkisen rahoituksen rinnalla toimii yksityinen
sairaskassasysteemi. 4
Perjantaina 26. Pari
halpaa hallitunkkia ja kunnollinen avain eivät paljoa
maksaneet. Tässä suhteessa ajat
ja mielipiteet ovat muuttuneet,
mutta vieläkin joskus löytyy
poliittisia suuntauksia, jotka
mielellään ajaisivat naiset takaisin nyrkin ja hellan väliin.
Se juna meni jo.
TV:n susi-illan keskustelussa ei
tullut esille, että nyt ajokoirametsästys on uhattuna susien
takia.
Ei nimimerkkiä
Toimituksen osoite on
Maaseudun Tulevaisuus, PL 440,
00101 Helsinki.
Faksinumero toimitukseen on
(09) 694 3717.
Kuoreen tai faksiin merkintä
?Lukijalta?.
Sähköpostitse kirjeet
lähetetään osoitteeseen
lukijalta@
maaseuduntulevaisuus.fi
Jos meillä on ympäristöministeri, joka teki Suomen metsistä
hiilidioksidin päästölähteen,
tulisi vihreiden nuorten pitää
pienempää ääntä, koska on totuus hakusessa.
MMM
Soini ja Kekkonen
Kekkosella oli aikoinaan
paljon kannatusta, mutta vielä
enemmän vastustajia. Liikenneturvallisuus
on uhattuna.
Logistiikkakustannusten
alennuksen maksajiksi joutuvat maaseudun ihmiset.
Kuntainfran korjausvelka on
jo ennestään suuri, eikä sitä
pidä kasvattaa. Kolttapoika tekstiviestipalstalla
VIERASKOLUMNI
lukijalta
Aate antaa voimaa
Osuuskunnasta lääke talousahdinkoon
O
len huolestuneena seurannut maaseudun autioitumista ja asunnottomien
rakennusten rappioitumista.
Uusia työpaikkoja tulisi voida
luoda myös maaseudulle. Pääosinhan kansamme onneksi on ihan
tervettä, ahkeraa ja kunniallista
porukkaa.
Oma äitini oli aina työelämässä ja hyvin meidät lapset
silti hoidettiin, siihen aikaan oli
vielä kotiapulaisia, päiväkotipaikat harvinaisempia. Ensin se määritteli
rekkojen massat. Teollistumisen
myötä työpaikkoja alkoi syntyä
kasvukeskuksiin ja maaseutu
alkoi autioitumaa.
Tänään ollaan tilanteessa, että
vähäinenkin teollisuutemme
on hakeutumassa ulkomaille ja
työttömyys kasvaa päivä päivältä. Perinteisten mummolavierailuiden tilalla rauhallinen
löhöily suosikkinyyhkyleffaa
katsoen ja mässyä syöden. Ja
käsi sydämelle, jos puhutaan
ongelmatapauksista, olisivatko
erilaisten päihde- tai mielenterveysongelmien kanssa painivat
vanhemmat tosiaan parempia
ja turvallisempia lapsilleen
vuorokauden ympäri, päivästä
toiseen. Ihmisiä, joiden
ajatukset kumpuavat vahvasti
aatetaustasta. Jää turhat murheet pois?,
perusteli Aloittelija.
Vastauksia kertyi kaikkiaan
reilu 1?100.
Milloin kevättöihin?
Varsinais-Suomessa kynnökset
ovat jo harmaina, kun taas Koillismaalla ja Lapissa on pelloilla
vielä reippaasti lunta. Pitäisi saada vielä ne
kaksinkertaiset pinnoitteetkin,
kuten Keski-Euroopassa. Veroruuvia
tiukemmalle, on oikea lääke.
AF
kanssa eduskuntavuosien
aikana. Tanskan esimerkki osoitti, että maatilojen ei tarvitse välttämättä olla suuria eikä
viljavia. Vielä
kun liikkuva poliisi lakkautetaan, niin valvonnan puuttuessa kansainväliset superrekat
saavat ajella vaikka millaisilla
ylipainoilla teillämme. On sitten ajo renkaita
säästävää ja turvallista?, perusteli Kevättä renkaissa.
Osa ei vaihda renkaita lainkaan.
?Ajan kesät talvet kitkarenkailla. Traktoreihin ja työkoneisiin teen silti
itse rengastyötkin?, kirjoitti
Viljatilallinen.
?Kaverin kanssa sovittiin,
että nyt on aika oppia vaihtamaan renkaat itse, joten hänen
isänsä opettaa meidät siihen
hommaan. Hölmöläisten hommaa, jos rekoissa saa
kuljettaa 16 tonnia painavampia
lasteja, vaikka tie jo murenee
alta. Hajoaako koko yhteiskunta äidin
unelmiin. valintahan on Suomen
kaltaisessa maassa melko vapaa.
Useimmille vanhemmille
nykyisenlainen jaettu vanhempainvapaa on luontevin valinta
ja sen jälkeen mennään takaisin
töihin. tilanteesta riippuen . Hallitus ohitti eduskunnan
ja vie päätöksen jättirekoista
läpi pelkällä asetuksella.
Asetuksella pyritään pudottamaan logistiikkakustannuksia
ja korvata näin rikkidirektiivin
yrityksille tuomia rasitteita.
Suomen tiestö ei kuitenkaan nykykunnolla kestä painorajojen
muutosta. Omilta
lapsiltani varmistin asian: hyvin
on mennyt, vaikka sekä äiti että
isä ovatkin käyneet työssä. Lapsilla on ollut välillä kotihoitaja,
välillä erinomainen suomalainen päivähoitopaikka
Kyseessä on historian ensimmäinen kansalaisaloite, joka on edennyt eduskuntakäsittelyyn.
TARJA HALLA
Atria sulkee
Karkkilan tuotantolaitoksen
Atria keskittää valmisruokatuotannon Karkkilasta Nurmon
tehtaalle. Kalastuspolitiikassa
on edetty virkamiestasolla, mutta tahti on ollut aivan liian hidas.
Työnjako on ollut kalalajien
osalta selkeä. Siihen
haastateltiin puhelimitse noin
500 suomalaista. 5
Perjantaina 26. YMPÄRISTÖMINISTERI VILLE NIINISTÖ (VIHR.)
Niinistö arvostelee MMM:tä
kalastus- ja susiasioiden hoidossa
Vihreä ympäristöministeri arvostelee
kovin sanoin maa- ja metsätalousministeriön (MMM) toimintaa asiantuntijatiedon
ohittamisessa ja kalastusasioiden hoidossa.
Susipolitiikan kipukynnys on ylittymässä.
Seuraavissa hallitusneuvotteluissa pitäisi sopia kalastusasioiden siirtämisestä ympäristöministeriöön (YM) maa- ja
metsätalousministeriöstä, linjaa
ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.).
Suomen kalakantojen tila ja
kestävyys on ollut esille viime
viikkojen aikana. Karkkilan tuotantolaitos suljetaan lokakuun loppuun mennessä.
Yt-neuvottelut koskivat yh-
teensä 32 henkilöä Karkkilan
tuotantolaitoksella. ?Hyvää yritetään, mutta priimaa pukkaa tulemaan?, sanotaan. Niinistö mainitsee kalastusasioiden ohella
myös esimerkiksi maatalouden
ympäristötuen, petopolitiikan ja
metsälakiesityksen.
Luontomatkailun
edut selkeitä
Kalapolitiikalla on suora yhteys
elinkeinoelämään.
Susipolitiikan
kipukynnys ylittymässä
Suomen susikeskustelu käy
Niinistön mielestä kierroksilla.
Hän kaipaa nyt alan toimijoiden
kanssa rakentavaa keskustelua
siitä, miten tunnetuilla susialueilla voitaisiin estää susien tulo
asutusten äärelle.
Suomessa on nyt 130 sutta ja
laji on määritelty uhanalaiseksi.
Niinistö linjaa, että susikantaa ei
saa heikentää nykyisestä.
?Kannan pitää lähteä nousuun.
Arvioimme koko ajan tilannetta.
Syksyllä arvioidaan taas susien
uusia kaatolupia.?
?Nyt puhutaan niin heikosta
susikannasta, etteivät siihen
liittyvät pelot ole enää missään
suhteessa susien aiheuttamaan
uhkaan.?
Niinistön mukaan susipolitiikan kipurajan ylittäminen on jo
lähellä.
?Ympäristöministeriön mielestä nyt mennään susien kaatoluvissa ylärajoilla. Niinistö syyttää
kehnosta kalapolitiikasta maa- ja
metsätalousministeriöstä.
?Se on esimerkki siitä, että
meillä ei ole luonnonvarojen
kestävää käyttöä ja vaalintaa?,
hän toteaa.
Niinistö sanoo, että monien
arvokalojen kannat ovat romahtaneet viime vuosikymmenten
varrella.
?Kalastuspolitiikkaa on tehty
hyvin suppeasta näkökulmasta
vain muutaman elinkeinoharjoittajan vuoksi.?
Yhteistyöhön on
pyrittävä
MMM ja YM tekevät tiiviisti yhteistyötä jo nyt kalastusasioissa.
Niinistön mielestä keskusteluyhteys on parantunut viime viikkojen aikana. Se
ansaitsee asiallisen käsittelyn.?
Turkisalan lopettamista Kiu-
ru ei kannattanut. Myös alamitat pitäisi saada
riittävän suuriksi esimerkiksi
järvitaimenen ja Saimaan nieriän
osalta. Sama pätee meihin :)
Aurinkoisia grillauskelejä!
Anna ja Antti
www.atrianauta.fi
MT. Vastaavasti etenkin
venäläisille Kymijoki olisi houkutteleva matkailujokia.
Niinistön mukaan yhden euron sijoitus luonnonsuojelu- ja
kansallispuistoalueiden opastus- ja reitityspalveluihin maksaa takaisin yhdeksänkertaisen
summan.?
Kaksi kolmesta
kuluttajasta hyväksyy
turkistuotannon
Kaksi kolmesta kuluttajasta suhtautuu myönteisesti turkiseläinten kasvatukseen sertifioiduilla
tiloilla, Suomen turkiseläinten
kasvattajain liiton teettämä tutkimus kertoo.
TNS gallup teki tutkimuksen
maaliskuun puolivälissä. Alamittojen osalta valmistelussa on edetty.?
Niinistö uskoo, että vielä kahden vuoden aikana 12 uhanalaisen kalalajin kannat nousevat ja
myös saaristossa pyydettävän
kuhan alamitta nousee nykyisestä 37 senttimetristä.
Lohenkalastus
kuriin määräajaksi
Merialueiden kalakantojen el-
vyttäminen on herättänyt paljon
keskustelua julkisuudessa. Myönteisesti
suhtautuvien osuus laski viime
vuoden 65 prosentista 62:een.
Vastanneista naisista puolet
kannattaa turkisten käyttöä
asuina tai asusteina. Vaikka talouskala on
uhanalainen, vastuuministeriö ei
muutu.
?Uhanalaisten kalojen osalta
keskeisin suojelukeino olisi rasvaeväisten kalojen vapautuspakko. Suomalaisessa lihassa maistuu suomalainen osaaminen ja puhdas luonto. kun näkee mistä liha tulee, voi olla varma, että se on
taatusti kotimaista. Hän kannusti toimialaa
parantamaan eläinten kasvatusolosuhteita.
Turkistarhauksen kieltoa ajava kansalaisaloite luovutettiin 6.
maaliskuuta eduskunnalle.
Aloitteeseen saatiin 69?381
allekirjoitusta. Toisen
tekemää työtä pitää kuitenkin
kunnioittaa?, hän sanoo.
?Tein jo Kataisen hallituksen
>
>
Ministeri voi
esittää omia
näkemyksiä eri
asioista. Norppakanta
on päässyt elpymään ja norppia
on nyt yli 300.?
?Tärkeintä on, että heinäkuussa verkkoihin jäisi mahdollisimman vähän kuutteja.?
JANNE IMPIÖ
?Reviiritaistelusta ei ole kyse?,
kommentoi ympäristöministeri
Ville Niinistö (vihr.) viime viikkojen kalastuspolitiikkaväittelyä
maa- ja metsätalousministeriön
kanssa.
Niinistön mielestä toisen
ministerin hallinnonalaan kuuluvien asioihin puuttuminen on
sallittua, kunhan sen hoitaa reilusti ja asianmukaisesti. Mitä iäkkäämpi
vastaaja on, sitä myönteisempää
on suhtautuminen.
Kriittisimpiä ovat nuorimmat
naiset, joista 62 prosenttia suhtautuu kielteisesti turkiksiin.
Myönteisimpiä ovat varttuneet
miehet, joista 16 prosenttia on
turkisvastaisia.
Suhtautuminen eläinoikeusaktivistien suoriin iskuihin
turkiseläintiloille on kielteistä:
11 prosenttia vastaajista kannattaa niitä. Toisen tekemää
työtä pitää kuitenkin kunnioittaa.
alkutaipaleella selväksi, että
kaikista asioista on voitava keskustella.?
Ympäristöä ei voi
suojella vain osittain
Ympäristöministerillä on Niinistön mielestä oikeus puuttua
monen ministeriön toimintaan,
sillä niiden alla päätetään monista asioista, jotka vaikuttavat
ympäristön tilaan.
?Ympäristönsuojelu ei voi vain
olla sellaista, jolla suojellaan jotain osaa ympäristöstä. Olen kysyneet,
onko tämä toiminta uhanalaisen
lajin suojelun kannalta hyväksyttävää. Hän arvostelee, kuinka ministeriössä on
kerta toisensa perään ohitettu
asiantuntijoiden näkemyksiä eri
asioissa.
?Jotta luonnonvarojen käyttö
olisi oikeasti kestävää, asiantuntijoita pitäisi kuunnella ja käydä
myös laajaa julkista keskustelua?, hän sanoo.
Niinistö toivoo, että ministeriöt kunnioittaisivat hallituksen
periaatepäätöksiä Itämeren ja
vesien suojelusta sekä luonnon
monimuotoisuudesta.
?Tutkijoiden viesti pitää ottaa
vakavasti. Olemme varoittaneet
susipolitiikasta maa- ja metsätalousministeriötä.?
Uhanalaisten lajien osalta ympäristöministeriö voi vain todeta,
jos luvista päättävä ministeriö ei
noudatakaan lakia.
?Suomen toimia on vaikea
perustella EU-lainsäädännön
ja uhanalaisten lajien suojelun
kannalta riittäväksi. Kyse on Kiurun mukaan niin merkittävästä
elinkeinosta, ettei Suomella ole
varaa sitä lainsäädäntöteitse lopettaa. Uusien tutkimusten perusteella kuutit liikkuvat
paljon laajemmalla alueella
kuin ennen luultiin. Siksi myös
kalastusrajoituksien laajentamista pohditaan.
?Tänä vuonna talvehtiminen
on sujunut hyvin. Ei niiden yli voi kävellä musta tuntuu -näkemysten
vuoksi.?
Näin on käynyt ?valitettavan?
useassa asiassa. Miehistä 74
prosenttia hyväksyy turkistuotteiden käytön. Hienoa, että Atrian lihantuotannolla on nyt kasvot . Jos EU-lähettää Suomelle
kirjelmän susipolitiikasta, en
tiedä, mitä siihen voisi vastata.?
JANNE IMPIÖ
Norpan suojelua
jatkettava heinäkuulle
Ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) toivoo, että Saimaalla saimaannorppa-alueilla
toimivat kalastajat jatkaisivat
vapaaehtoisesti kuukaudella
nykyisiä kalastusrajoituksia.
Maa- ja metsätalousministeriön asettamat kalastusrajoitukset ovat vielä voimassa
kesäkuun asti.
Ympäristöministeriö on
neuvotellut uusista kalastusrajoituksista ja suojelutoimista.
Ministeriö haluaisi pidetään
kalastuskieltoa kuukaudella,
jotta verkkokalastus olisi norppa-alueilla pysyvästi kiellettyä
myös heinäkuussa.
>
>
Tärkeintä
on, että heinäkuussa verkkoihin
jäisi mahdollisimman vähän
kuutteja.
Niinistön mukaan ainakaan
tänä vuonna kalastusrajoitusaikoihin ei tule pidennyksiä.
Hän toivookin nyt paikallisilta
kalastajilta harkintaa.
?Toistan vanhan vetoomuksen ja toivon, että verkkokalastuksesta pidättäydyttäisiin
MARKKU VUORIKARI
Etenkin luontomatkailun
avulla joesta kalastettavasti
lohesta saadaan selvitysten mukaan kymmenkertainen hyöty.
Luontomatkailun näkyvät ovat
Niinistön mielestä lupaavat.
?Työpaikoissa luonto-, kalastus- ja erämatkailu työllistäisi keskipitkällä aikavälillä yli
10?000 henkeä. huhtikuuta 2013
UUTISET
Olemme varoittaneet susipolitiikasta
maa- ja metsätalousministeriötä. Mahdollisuudet
ovat valtavat.?
?Pohjoisesta saataisiin kansainvälisesti hieno kalastusmatkailukohde. Järjestelyistä arvioidaan kertyvän noin
yhden miljoonan euron vuosittainen kustannussäästö.
?Nyt puhutaan niin heikosta susikannasta, etteivät siihen liittyvät pelot ole enää missään
suhteessa susien aiheuttamaan uhkaan?, sanoo ympäristöministeri Ville Niinistö.
?Ei ole kyse reviiritaistelusta?
vielä heinäkuussakin?, sanoo
Niinistö.
Niinistön mukaan suojelutoimien vaikuttavuutta arvioidaan
ministeriössä. Nyt tiedän, että
teidän tilalta tulleessa lihassa se on juuri niin. Vastaavaa tutkimusta on tehty vuodesta 1995
lähtien.
Tämänkeväiset tulokset eivät
juurikaan eroa vuoden takaisesta tutkimuksesta. Ruokakin sai kaikilta kiitosta :)
www.atriasika.fi
Terveisin Jarno Heinonen Kangasalta
------Lähettäjä: Anna Mäkinen
Vastaanottaja: Jarno Heinonen
Aihe: VS: Atrian sopimustuottaja
ideaalia
Hei Jarno!
Kiva kuulla, että valitsit meidän tilalla kasvanutta lihaa. Sijoitus olisi pieni, mikäli kalakannat elpyisivät ja lohi nousisi Torniojoen ohella pysyvästi myös
esimerkiksi Simo- ja Iijokiin.
Asiantuntijat
ohitettu
Niinistö haluaa haastaa maa- ja
metsätalousministeriön perinteistä ajattelutapaa. Ei voi olla
niin, etteivät ministerit voi käydä
julkista keskustelua. Teemme paljon töitä eläimiemme eteen, sillä Atrian sopimustuottajina meiltä odotetaan paljon, ja kestävän lihantuotannon
ajatus sopii maailmankuvaamme todella hyvin. Minulle lihan alkuperä ja eläinten hyvinvointi on ihan ykkösjuttu. Maa- ja
metsätalousministeriö ottaa nyt
riskin. Niinistö kieltäisi lohenkalastuksen
Suomen merialueilla määräajaksi, jotta vaeltavien arvokalojen
kannat saataisiin elvytettyä.
?Meritaimen kalastus pitäisi
rauhoittaa kokonaan?, hän lisää.
Hän huomauttaa, että ammattikalastajat saavat yhden prosentin tuloistaan lohenkalastuksella.
?Valtio voisi maksaa siirtymäajan kalastajille esimerkiksi korvausta ansiomenetyksestä, jotta
he voisivat jatkaa toimintaansa.?
Lohenkalastuksen kielto voisi
olla esimerkiksi 3?5 vuotta.
Niinistö laskee, että valtiolle ei
koituisi suuria korvauskuluja. MMM vastaa talouskaloista ja YM uhanalaisista
kalalajeista. Samaan
aikaan muualla tehdään ympäristön tilaa heikentäviä asioita?,
hän huomauttaa.
?Kestävä vihreä talous on Suomelle iso mahdollisuus.?
JANNE IMPIÖ
Antti ja Anna Mäkinen
Atrian sopimustuottaja
Terve! Ostin eilen tästä lähikaupastani teidän tilalla kasvanutta lihaa. Hänen
mielestään myös kalastusasioista
on voitava keskustella avoimesti.
?Ministeri voi esittää omia
näkemyksiä eri asioista, ei se
ole reviiritaistelua. Kannattajat ovat
lähinnä alle 25-vuotiaita, joista
yli neljännes suhtautuu iskuihin
ainakin melko myönteisesti.
SATU LEHTONEN
Eduskunta keskusteli
kansalaisaloitteesta
Kansanedustajat jonottivat
torstaiaamusta alkaen puheenvuoroja illansuussa alkaneeseen
keskusteluun turkistarhauksen
kieltoa ajavasta kansalaisaloitteesta.
Keskustelun avasi kansanedustaja Pauli Kiuru (kok.)
kiittelemällä kansalaisaloitteen
valmistelijoita.
?Puskissa lymyilevät kettutytöt voivat ottaa oppia kansalaisaloitteen valmistelusta. Lisäksi saamme Atrialta kallisarvoista tukea ja voimme luottaa siihen, että eläimiä käsitellään hyvin myös heillä ja meidän kasvattamastamme lihasta tehdään hyviä tuotteita. Ei voi olla
niin, etteivät ministerit voi käydä julkista keskustelua. Kasvatukseen
myönteisesti suhtautuvia on
saman verran kuin edellisessä
mittauksessa.
Sukupuolen mukaan tulos
jakaantuu siten, että naisista 55
prosenttia on myönteisiä ja miehistä 78 prosenttia.
Erittäin kielteisesti suhtautuvia on hieman yli 10 prosenttia.
Kyselyssä selvitettiin myös
vastaajien kantaa suomalaisilla
sertifioiduilla tiloilla tuotettujen
turkisten käyttöön
30 prosentin
mielestä ympäristöhaitat ovat
merkittävämpiä.
JOUKO RÖNKKÖ
Raskaan liikenteen
enimmäismassojen ja mittojen
korottamista koskeva
asetusmuutos on vireillä
ja parhaillaan lausuntokierroksella.
Rekkojen enimmäispaino
nousee 60 tonnista 76 tonniin
ja enimmäiskorkeus
4,2 metristä 4,4 metriin.
Muutoksen oli tarkoitus
tulla voimaan jo vuoden
alussa, mutta nyt puhutaan
elokuusta. Hän uskoo,
että eduskunta lisää rahoja entiseen tapaan, mutta tuplaus 10
miljoonaan ?voi olla vaikeaa?.
EIJA MANSIKKAMÄKI
Tienpito ammattimaistuu
Yksityisteitä riivaa rahapulan lisäksi talkoohengen hiipuminen.
Tieyhdistys on kouluttanut jo
parisataa tieisännöitsijää hoitamaan tiekuntien asioita.
?Alin tieverkko on elintärkeä
asukkaille, maan elintarvikehuollolle, puunkuljetukselle ja
matkailulle?, sastamalalainen
isännöitsijä Kari Äikäs sanoo.
Työnkuvaan kuuluu kaikki:
perusparannuksen suunnittelu,
teiden kunnossapito, tienpidon
kilpailuttaminen sekä kirjapito
ja lakituntemus. Puolueettomana toimijana tieisännöitsijä pitää
myös tieriidat kurissa.
Tieyhdistyksen toimitusjohtaja Jaakko Rahjan mielestä
yksityisteiden pitoa voisi helpottaa myös hoitamalla isompia
kokonaisuuksia.
?Yksityistiet ovat keskimäärin
kolme kilometriä pitkiä. 020 413 2321
Aineistot:
ilmoitus@maaseuduntulevaisuus.fi
Lukijamäärä 323 000 (KMT 2012)
Levikki 81 774 kpl (LT 2012)
Asetusluonnoksen mukaan
akselien määrä lisääntyisi, mikä
vähentäisi teille aiheutuvaa rasitetta, Nietola sanoo. Ajan mittaan
yhä pienemmillä teillä on alettu
ajaa yhä isommilla ajoneuvoilla.
?Yksityiset tiet eivät ole vain
asutusta varten, vaan koko maan
tieverkon hiussuonisto?, Rahja
kuvaa.
Ruotsissa yksityisteitä on 1,2
kertaa Suomen määrä, mutta
valtion rahaa 11-kertaisesti.
Viidestä miljoonasta kaksi menee lautoille ja losseille.
Rahalla on tuettu siltoja ja
rumpuja, korjattu tulva- ja routavaurioita, lisätty kantavuutta,
kaivettu ojia ja oiottu mäkiä ja
mutkia. Hän korostaa, että myös kaluston uusiminen on
yrittäjille vapaaehtoista, ja viiden vuoden siirtymäaikana vanhan kaluston voi ajaa loppuun 64
tonnin kuormalla.
Vapun ja
helatorstain
ilmoitusaikataulu
Vapun poikkeusaikataulu
Ilmestyy
Pe 3.5.
>
>
Lisärahan
puuttuessa
vuoden 2020
jälkeen nykyisten
40 sillan lisäksi
joudutaan sulkemaan 300 siltaa.
Ne korvataan
pysyvillä kiertoteillä.«
Sisäänjättöaika
Ti 30.4. Tämä näkyi
palkkiotuottojen kasvuna.
MT-STT. Työpaikan saa
noin 450 nuorta.
Liikevoitto kasvoi
Koko konsernin liikevoitto
nousi tammi?maaliskuussa
1?060 miljoonaan euroon eli
hieman suuremmaksi kuin
vuotta aiemmin. Jos jätetään 2?000
kilometriä päällystämättä nyt,
mitä se maksaa myöhemmin??
Valtiovarainvaliokunnan
liikennejaoston jäsen Matti
Saarinen (sd.) ei puolusta valtiovarainministeriään, vaan
myöntää virheen. Helmikuussa alkaneet lomautukset
keskeytettiin malmintuotannon
aloittamisen johdosta.
JOUKO RÖNKKÖ
Nordea-pankki palkkaa satoja
uusia työntekijöitä Suomessa
tänä vuonna. Uutta väkeä tarvitaan, koska henkilöstöä jää
paljon eläkkeelle.
?Rekrytoimme henkilökuntaa ennen kaikkea asiakaspalvelutehtäviin, varatoimitusjohtaja Topi Manner kertoo.
Kaikkien eläkkeelle jäävien
tilalle ei palkata uusia työntekijöitä, joten henkilöstömäärä
laskee Suomessa joillain kymmenillä.
Nordea ottaa tänä vuonna
myös aiempaa enemmän kesätyöntekijöitä. Viiden vuoden
siirtymäaikana ovat voimassa
väliaikaiset korotukset.
Suomen tieyhdistyksen
mukaan asetusmuutoksesta
johtuva rahantarve olisi
kuitenkin 100 miljoonaa euroa.
Lisäksi tiestössä on miljardiluokan vanhat korjausvelat.
Yksityistiet tarvitsevat
yhdistyksen mukaan asetusmuutoksen johdosta lisärahaa
20 miljoonaa euroa vuodessa
siltojen ja isojen rumpujen
korjaamiseen.
Hallitus antoi kehysriihessä
55 miljoonaa euroa tiestön ja
siltojen parannukseen uuden
asetuksen johdosta.
Nordea
palkkaa satoja
Suomessa
Kaivosyhtiö Talvivaaralle tappioita kertyi muun muassa
tuotantohäiriöistä.
Tulos tappiollinen
Kaivosyhtiö Talvivaaran alkuvuoden tappio lähes kaksinkertaistui viimevuotisesta. Myös riitoja ratkovista kuntien tielautakunnista
voisi luopua osaamis- ja jääviyspulmien vuoksi.
EIJA MANSIKKAMÄKI
Talvivaaran altaat lähes täynnä
OULU (MT)
Nopea kevään tulo ja lumien
sulaminen on vaikuttanut
myös Talvivaaran kaivoksen
vesitilanteeseen. Tiedotuspäällikkö Olli-Pekka Nissinen
ei pidä tilannetta hälyttävänä.
Toteutetut ja meneillään olevat juoksutukset ovat kuitenkin tarpeen.
Keskiviikkona Kortelammen pinnankorkeus oli edelleen muutaman kymmenen
sentin päässä korkeimmasta
sallitusta vedenpinnan tasosta.
Hätätilanteessa vedenpintaa
voitaisiin korottaa vielä siitäkin hieman.
Kaivosyhtiö juoksuttaa alueen liikavesiä pohjoiseen noin
400 kuutiota tunnissa aiempaa
enemmän.
Etelän suuntaan suunnitellut hulevesien juoksutukset
alkavat lähipäivinä.
Tuhat kuutiota
tunnissa
Kaikkiaan pohjoiseen juoksutetaan liikavesiä nyt vajaat
1?000 kuutiometriä tunnissa.
Etelän suuntaan juoksutukset
ovat 1?600 kuutiota tunnissa.
Yhtiön mukaan vesien metallipitoisuudet pysyvät luparajojen puitteissa.
Nissinen kertoo, että puhdistettuja jätevesiä on juoksutettu
pohjoiseen 740?000 kuutiometriä ja etelään noin 550?000
kuutiometriä.
Kainuun elykeskuksen
myöntämä lupa sallii 1?800?000
kuutiometrin juoksutukset.
PEKKA FALI
Sulkemista
vaaditaan
Suomalaiset ympäristöjärjestöt vaativat Talvivaaran
kaivoksen sulkemista. Kuorma on
hänen mukaansa myös mahdollista vaihtaa kesken kuljetuksen
pienemmästä isompaan autoon.
Eduskunnassa tuntuu olevan
runsaasti hyvää tahtoa hoitaa
tieasiat kuntoon.
?Tiet eivät ole menoerä, vaan
investointi tulevaisuuteen?,
huomauttaa Mirja Vehkaperä
(kesk.) ja liikennevaliokunnan
toinen oppositiojäsen Ari Jalonen (ps.) jatkaa:
?Tämä on tuhottoman kallista
säästämistä. Ydinvakavaraisuus kohosi 11,6 prosentista
13,2 prosenttiin.
Suomessa Nordean rahoituskate vahvistui, kun lainojen
korkomarginaalit nousivat.
Luottotappiot pysyivät ?maltillisella tasolla?.
Säästäminen ja sijoittaminen
kiinnostivat asiakkaita aiempaa enemmän. Nyt enää 43 prosenttia on tätä mieltä. Tiet ovat
huonossa kunnossa
jo nyt ja rekkojen
suureneminen
uhkaa sulkea satoja
siltoja.
Yksityiset ja yleiset tiet tarvitsevat kipeästi lisää rahaa. Paperia ja
sellua ajetaan satamiin 70?90
tonnin kuormilla viikonloppuisin, kun valvontaa on vähemmän.
Sillä tasataan viikon tappioita.?
Metsäteollisuus ry:n logistiikkapäällikkö Outi Nietola ei usko
ylitysväitteitä. Tienpidon
hajanaisuutta voisi vähentää
erilaisilla kokeiluilla tai lainsäädännöllä.?
Oikeudenmukaisuuteen vedoten hän olisi valmis vaihtamaan
1?500 hiljaisinta maantietä yksi-
tyisteiksi ja vastaavasti parisataa
kilometriä vilkkaita yksityisteitä
maanteiksi. Suomen
tieyhdistyksen mukaan perustienpito on vaarassa jo nyt eikä
perusparannukseen ole varaa
juuri lainkaan.
Uusi ajoneuvoasetus tuo lisää
rasitetta tielle sallimalla rekkojen suuremmat mitat ja massat.
Erityisesti ennen 1960-lukua
rakennetut sillat ovat kapeita ja
heikkoja.
?Lisärahan puuttuessa vuoden
2020 jälkeen nykyisten 40 sillan
lisäksi joudutaan sulkemaan 300
siltaa lisää. Nykyisin voimassa
olevan lain mukaan tämänkaltaiset tutkimukset eivät ole
eläinkokeita, ja niissä on siis
nykyisinkin voitu tarvittaessa
käyttää myös villiintyneitä kotieläimiä ja löytöeläimiä.
?Poikkeuslupaa ei voitaisi
myöntää tutkimukselle, jossa on
mahdollista käyttää muita kuin
villiintyneitä kotieläimiä tai löytöeläimiä. 6
Perjantaina 26. Käytännössä se
on vaikeaa.
Puukuljetuksissa
ylikuormia jo nyt
Ylisuuret rekat rasittavat tiestöä
metsäteollisuuden vaatimusten
vuoksi jo nyt, väittää kuljetusalan etujärjestö AKT:n työsuojelusihteeri Pasi Ritokoski
?Raakapuuta ajetaan kannattavuuden saamiseksi 63?63 tonnin kuormilla ja jos puun hinta
nousee, rahti laskee. klo 16.00
Lehti ei ilmesty ke 1.5.
Helatorstain poikkeusaikataulu
Ilmestyy
Sisäänjättöaika
Pe 10.5.
Ti 7.5. Uusi laki olisi
tarkoitus saada voimaan vielä
tämän kevään aikana.
SATU PITKÄNEN
Alin tieverkko on elintärkeä asukkaille, maan elintarvikehuollolle,
puunkuljetukselle ja matkailulle. Supistuvat rahat riittävät
tuskin siltoihin ja rumpuihin.
Kuka tahansa saa käyttää yk-
OLLI-PEKKA AALTO
ASETUS
Muutokset
vireillä
Kun raskaan liikenteen massat ja määrät kasvavat, monen sillan kantokyky ylittyy.
sityistietä liikkumiseen, mutta
tiekunnalla on oikeus periä
maksua säännöllisestä tai kuljetusliikenteestä. Helsingin eläinsuojeluyhdistys ry kertoi tiedotteessaan maanantaina, että laki
paitsi sallisi löytöeläinten käytön, myös johtaisi löytöeläinten
kauppaan ja lemmikkien varastamiseen eläinkokeita varten.
Tarkkaan harkittu
poikkeuslupa
Lakiehdotuksen mukaan villiintyneitä ja löytöeläimiä saisi
käyttää vain tutkimuksissa,
jotka kohdistuvat nimenomaan
villiintyneiden kotieläinten tai
löytöeläinten terveyteen, hyvinvointiin ja näiden eläinten
aiheuttamien ekologisten vaikutusten selvittämiseen.
?Käytännössä poikkeusluvan turvin voitaisiin tutkia
esimerkiksi villiintyneitä kissoja tai Helsingin citykaneja
tavalla, joka edellyttäisi niiden
kiinni ottamista vaikkapa seurantapannan asentamista tai
verinäytteen ottamista varten?,
kertoo eläinlääkintöylitarkastaja Tiina Pullola maa- ja metsätalousministeriöstä.
Tällaisia tutkimuksia voitaisiin tehdä vain eläinkoelautakunnan myöntämällä poikkeusluvalla. Pelko villiintyneiden
kotieläinten ja löytöeläinten
joutumisesta laboratorioeläimiksi on siis turha?, Pullola
toteaa.
Villiintyneiden kotieläinten tai löytöeläinten käyttö
sellaisessa tutkimuksessa,
jossa voitaisiin käyttää myös
laboratorioeläimiä, olisi paitsi
laitonta, myös käytännössä
epätarkoituksenmukaista, sillä
villiintyneiden kotieläinten ja
löytöeläinten taustaa tai terveystilannetta ei tunneta.
Suomen nykyinen koeeläinlaki on vuodelta 2006.
Lakimuutoksen syynä on uuden EU:n koe-eläindirektiivin
täytäntöönpano. Toisesta
vuosipuoliskosta toivotaan
parempaa.
Talvivaaran tappio tämän
vuoden ensimmäiseltä neljännekseltä oli ennen veroja 31,7
miljoonaa euroa. Ne korvataan pysyvillä kiertoteillä?, sanoo Uudenmaan elykeskuksen siltainsinööri Olli-Pekka Aalto.
Pääteillä luku nousee yhdestä
11:een.
Ruotsi panostaa
paljon enemmän
Tieyhdistys ei vastusta asetuksen muutosta, mutta vaatii, että
teiden kunto pidetään sen mukaisena.
Suomessa on 78?00 kilometriä
valtion ylläpitämiä maanteitä,
28?000 kilometriä kuntien ylläpitämiä katuja ja 360?000 kilometriä kiinteistöjen ja tiekuntien
ylläpitämiä yksityisteitä.
Perustienpitoon on varattu
valtion ensi vuoden budjetissa
miljardi ja yksityisteille viisi
miljoonaa euroa, kun parhaimmillaan yksityisteiden osuus on
ollut 20 miljoonaa euroa.
Tieyhdistyksen toimitusjohtaja Jaakko Rahjan mukaan viisi
miljoonaa ei riitä. huhtikuuta 2013
UUTISET
Uusi laki ei salli
löytöeläinten
käyttöä
eläinkokeissa
Kohu löytöeläinten käytöstä
koe-eläiminä on ennenaikaista.
Eduskunnan käsittelyssä olevassa uudessa laissa todetaan,
että villiintyneiden ja irrallaan
tavattujen kotieläinten käytön
tulee olla koe-eläintoiminnassa
pääsääntöisesti kiellettyä.
Julkisuudessa levisi viikolla
väärinkäsitys siitä, että laki sallisi villiintyneiden kotieläinten
ja löytöeläinten käytön eläinkokeissa. Muun muassa avolouhoksessa oli vettä marraskuisen
vuodon jäljiltä.
Myös nikkelin alhainen hinta
heikensi yhtiön tulosta. Tiehöylän saaminen keväthöyläykseen
kauas ja pienelle alueelle nostaa
Jaakko Rahja vaatii 30 miljoonaa euroa yksityisteiden kunnostukseen.
yksikkökustannuksia. klo 16.00
Ilmoitusvaraukset:
p. Vuosi sitten
vastaava tulos oli 19 miljoonaa
euroa tappiolla.
Tappiota kertyi muun muassa
tuotantohäiriöistä, joita koitui
kaivoksen vedenhallinnan ongelmista. ISÄNNÖITSIJÄ KARI ÄIKÄS, SASTAMALA
Satoja siltoja suljetaan,
jos tierahaa ei tule lisää
MARKKU VUORIKARI
Tieverkosto
rapautuu, jos ei
valtiovalta anna lisää
rahaa. Niiden
mukaan kaivos ei ole toiminut
suunnitellulla ja hyväksyttävällä tavalla.
Järjestöt eivät vaadi yleistä
kaivostoiminnan lopettamista
mutta toteavat, että Suomesta
ei voi tulla kestävän kaivannaisteollisuuden mallimaata
niin kauan kuin Talvivaarassa
ei välitetä ympäristöstä.
Talvivaaran toiminnan lopettaminen on järjestöjen mukaan huonoista vaihtoehdoista
vähiten huono.
Moni sulkisi
kaivoksen
Sanomalehti Kalevan Taloustutkimuksella teettämän
kyselyn mukaan 59 prosenttia
suomalaisista sulkisi kaivoksen, jos se ei tämän vuoden
loppuun mennessä saa vähennettyä päästöjään ympäristöviranomaisten vaatimalle tasolle.
32 prosenttia on sitä mieltä,
että kaivosta ei pitäisi sulkea.
Kalevan mukaan erityisesti
maanviljelijöiden asenteet
Talvivaaraa kohtaan ovat kiristyneet.
Vuosi sitten 75 prosenttia
heistä piti työllisyyshyötyjä
suurempina kuin ympäristöhaittoja. Yhtiö
odottaa hinnan nousevan ainakin pitkän ajan kuluessa.
Yhtiön arvio kaivoksen tämän vuoden tuotantomääristä
on ennallaan. Yhtiö aikoo tuottaa noin 18?000 tonnia nikkeliä
ja 39?000 tonnia sinkkiä.
Malmintuotannon arvioidaan
alkavan uudelleen noin puolitoista kuukautta ennakoitua
aiemmin eli toukokuussa
Esityksessä on
pyritty asettamaan yrittäjille
niin vähän velvoitteita kuin
mahdollista.
Venäjän rajanylitykseen
voi syksyllä varata ajan
Uusi laki rajoittaa kuljetusyrittäjän työajan 48 tuntiin viikossa.
Yrittäjäkuljettaja voi myös
valita pidemmän kuuden kuukauden tasoittumisjakson,
jolloin 60 tunnin työviikko voi
ylittyä hetkellisesti.
Kansallinen
etu hakusessa
Lehtonen pitää koko lakia tur-
hana. Suomi
oli silloin lakia vastaan.
Sen jälkeen Suomi on
vitkutellut asian eteenpäin
vientiä. Siltä osin kyse on
ensimmäisestä kerrasta, kun
kansallisen edun hakeminen
on ajanut EU:n tekemien pää-
tösten kirjaimellisen noudattamisen ohitse.
?Tältä osin asiaan haettiin
aidosti kansallisen edun mukainen ratkaisu. Lisäksi kuljettajan olot
paranisivat, kun rajanylitystä
voisi odottaa vaikka kotona tai
raskaan liikenteen terminaalissa.
Suomen kokeilun yksityiskohdat ovat vielä auki. Tarkoitus
on purkaa rajaa piinaavia ruuhkia.
Kokeilua jatketaan syksystä
vuodenvaihteen yli, jotta nähdään, toimiiko järjestelmä myös
joulun ja uudenvuoden matkailuhuipun aikaan, kertoo neuvotteleva virkamies Marjukka
Vihavainen-Pitkänen liikenne- ja viestintäministeriöstä.
Valmisteilla oleva järjestelmä koskee henkilö- ja tavaraliikennettä.
Kokeilu ensin
Suomesta Venäjälle
Syksyllä ajanvarausta kokeillaan vain Suomesta Venäjälle
matkustettaessa. Sen virallisena tavoitteena
on parantaa tieliikenteen turvallisuutta ja ammattilaisten
terveyttä sekä edistää reilua
kilpailua.
Uuden lain mukaan yrittäjäkuljettajan työajan on jäätävä
48 tuntiin viikossa neljän kuukauden tasoittumisjaksolla.
Maksimissaan työaika voisi kuitenkin olla 60 tuntia viikossa.
Kyllösen mukaan laki sisältää
laajat poikkeamismahdollisuudet enimmäistyöajasta ja
yötyöstä työn järjestelyyn liittyvistä syistä. 7
Perjantaina 26. Jatkossa
yrittäjien pitää sovittaa
työpanoksensa 48 tunnin
virkamiesviikkoon.
Eduskunta hyväksyi
kyseisen lain tällä viikolla.
Käytännössä asia ratkesi jo
pari vuotta sitten, kun EU:n
parlamentti hyväksyi asian täpärässä äänestyksessä. Kaikkonen
halusi itse lähteä pois suuresta
valiokunnasta.
Keskustan eduskuntaryhmä
päätti muutoksista kokouksessaan torstaina.
Pääministeri Jyrki Katainen
(kok.) harmittelee suomalaisen
yhteiskunnan ilmapiiriä.
Negatiivinen ilmapiiri uhkaa
Kataisen mukaan jo lamaannuttaa tekemisen.
Kataisen mielestä meillä
puhutaan liikaa prosesseista
päämäärien sijaan, kyseenalaistamisesta on tullut itseisarvo ja
muista etsitään liiaksi virheitä.
Katainen ei myönnä, että
harmistuksen taustalla olisi
hallituspuolueiden kannatuksen lasku tuoreissa mielipidemittauksissa.. huhtikuuta 2013
UUTISET
Toivon, että lain soveltamisen lähtökohdaksi otettaisiin kansallinen etu ja että työsuojelutarkastajat
keskittyisivät jatkossa muihin asioihin kuin yrittäjien työaikaseurantaan. Virossa
vastaava järjestelmä on maksullinen, Liettuassa tänä vuonna käyttöön otettavasta järjestelmästä taas tulee ilmainen.
Vihavainen-Pitkäsen mukaan Venäjän viranomaiset
ovat olleet järjestelmän kehittämisestä kiinnostuneita.
PAULA TAIPALE
POLITIIKASTA LYHYESTI
Valiokuntapaikat
vaihtuvat
Katainen moittii
ilmapiiriä
Keskustan kansanedustaja
Antti Kaikkonen luopuu kokonaan paikastaan eduskunnan
suuressa valiokunnassa. Yrittäjille on hetkellisesti mahdollista jopa yli
60 tunnin viikkotyömäärät,
mutta ne pitää tasata puolen
vuoden jaksolla.
Myös rangaistusvaatimus
saatiin poistettua, mitä
kuljetusyrittäjät erityisesti
kiittelevät.
Lain eduskuntakäsittely
oli poliittista teatteria,
koska kaikki tiesivät, ettei
vaihtoehtoja oikein ollut.
Siitä huolimatta oppositio
haukkui esityksen harvinaisen
huonoksi ja osa hallituspuolueiden edustajistakin oli siitä
huolissaan.
Pahimpana pelkona on, että
työaikalainsäädäntö ulotetaan
myös muihin yrittäjiin. Jatkossa
ennakkovarauksen toivotaan
vakiintuvan käytännöksi kummallakin puolella rajaa.
Kuljetuksen tilaaja pystyisi
silloin ennakoimaan nykyistä
paremmin, milloin kuljetus
saapuu.
?Järjestelmä parantaisi
Suomen kilpailukykyä ja voisi
houkutella uusia kuljetuksia
satamiin?, Vihavainen-Pitkänen sanoo.
Rekkajonojen poistuminen
olisi helpotus rajan lähellä asuville. Asian ainoa hyvä puoli
on, että kuljetusyrittäjiä kuultiin lain valmistelussa.
Tärkeimmäksi joustoksi
hän nostaa rangaistuspykälän
poistamisen. Sen kustannukset
pelkästään Suomessa ovat noin
70 miljoonaa euroa.
?Tämä on huono päätös
yrittäjille ja Suomelle ja koko
EU:lle, jonka kilpailukykyä
päätös syö?, summaa SKAL:n
toimitusjohtaja Iiro Lehtonen.
Tavoitteena
turvallisuus
Liikenneministeri Merja
Kyllönen (vas.) myöntää, että
lakiesitys on tehty pakon edessä. TOIMITUSJOHTAJA IIRO LEHTONEN, SKAL RY
Kuljetusyrittäjät
pakotetaan työajan piiriin
Uudistus voi houkutella uusia
tavarakuljetuksia Suomeen
MARKKU VUORIKARI
EU rajoitti vuonna
2010 kuljetusyrittäjien työajan
keskimäärin 48
tuntiin viikossa.
Suomen eduskunta
hyväksyi kyseisen
lain vasta tällä
viikolla.
KOMMENTTI
Isoveli valvoo
Suomen Kuljetus ja Logistiikka
SKAL ry on pitänyt EU parlamentin päätöstä vakavana
iskuna sekä kuljetusalaa että
koko eurooppalaista yrittäjyyttä kohtaan. Ehkä
idea jo kytee jonkun Brysselin
valopään mielessä.
Voi olla, että ennen pitkää
näemme viljelijän työaikaa
mittaavat kellokortit navetan
ovenpielessä ja ajopiirturit
traktoreissa ja yrittäjien
metsäkoneissa.
JARMO PALOKALLIO
Suomesta Venäjälle matkustavat pääsevät tulevaisuudessa
käyttämään vuoronumeroa.
Suomen maanteiden rajanylityspaikoilla kokeillaan ensi
syksynä järjestelmää, jossa
rajanylittäjät varaavat ylityksensä ennakkoon.
Ajanvarausta kokeillaan
Imatran ja Nuijamaan raja-asemilla tai Vaalimaalla. Toivon, että
myös lain soveltamisen lähtökohdaksi otettaisiin kansallinen etu ja että työsuojelutarkastajat keskittyisivät jatkossa
muihin asioihin kuin yrittäjien
työaikaseurantaan.?
Opposition lisäksi myös kokoomuksen yrittäjäsiipi kritisoi lakiesitystä.
Se kun puuttuu yrittäjän vapauteen.
JARMO PALOKALLIO
Uusi työaikalaki leikkaa
kuljetusyrittäjiltä yrittäjyyteen kuuluvan vapauden
oman työn käytöstä. Hänen
tilalleen nousee kansanedustaja Paula Lehtomäki,
josta tulee myös valiokunnan
varapuheenjohtaja.
Vastaavasti Kaikkonen
siirtyy Lehtomäen paikalle
talousvaliokuntaan. Liikenneministeriö on
myös hakenut lain tulkintaan
joustoa
Samassa yhteydessä pohditaan valtuuskunnan
koon suurentamista.
Pääsääntö on, että maanviljelijät ja maaseutuyrittäjät ovat
MTK:n jäseniä tuottajayhdistyksensä kautta. Ei ole varmaa, tuleeko
joku koivunlehtipankki, mutta
suurin osa Pohjois-Suomen
metsänhoitoyhdistyksistä liittyisi MTK:hon?, arvioi MTK:n
metsävaltuuskunnan edustaja
Heikki Moilanen.
Valtuuskunta edellyttää
tasapuolisuutta
Keskustelussa nousi esiin huoli
siitä, että eri jäsenryhmiä kohdellaan varmasti tasapuolisesti
ja siten, etteivät tuottajayhdis-
tykset sen enempää kuin metsänhoitoyhdistykset menetä
tuloja.
?Metsäisillä alueilla tuottajayhdistyksille ovat tärkeitä
nekin eurot, jotka saadaan
metsähehtaarien kautta. Hernesäilörehun käyttö suomalaisilla kotieläintiloilla
. Nyt puheenjohtaja vaihtui
pakostakin, kun Aarno Puttonen ilmoitti helmikuun lopussa
olevansa estynyt hoitamaan
tehtävää. Hän on osakkaana
maatalousyhtymässä, johon
kohdistuu eläinsuojelututkinta.
Uusimaa olisi halunnut, että
puheenjohtaja olisi valittu sillä
mielellä, että vuoden päästä
asiaa voidaan harkita avoimelta
pöydältä.
?Sillä tavoin jätämme oven
auki Puttoselle, jos tutkinta
osoittautuu aiheettomaksi. Vaalin
ajan puhetta johti Jari
Laukkonen.
Jari Leskinen
ja Hannu
Uitto laskivat
äänet.
37-vuotias kasvinviljelijä
Äänekoskelta
Äänestyksiä edelsi ehdokkaiden esittäytyminen. luetuin päivälehti
3
32 4
rä 1 77
ä
ä
8
am ki
kij evik
u
L
L
MTK ei rajaa edunvalvontaansa vain maatilalla toimiviin
yrityksiin.
?Jos muutkin maaseudun
yrittäjät tuntevat MTK:n
palvelevan heitä, he ovat tervetulleita jäseneksi. Lunttila itse tosin muistutti, että
puheenjohtajan on ansaittava
paikkansa joka vuosi.
Puheenjohtajan vaali päättyikin paitsi valittujen, myös
Aarno Puttosen kukitukseen.
Hänen työnsä valtuuskunnan
puheenjohtajana sai kiitosta.
Se on ollut arvojohtamista
parhaimmillaan, johtokunnan
puheenjohtaja Juha Marttila
kehui.
Puttonen muistutti MTK:n
työn olevan yhteispeliä.
?Luottamusmiehen kuuluu
valvoa toimintaa, mutta luottaakin pitää . Niistä joka
kolmannella on muutakin yritystoimintaa kuin maa- ja metsätalous. Hänellä
on Äänekoskella vuokramaineen 200 hehtaarin kasvinviljelytila 120 hehtaaria metsää,
kuusi vuokrattavaa mökkiä ja
koneurakointia.
www.maaseuduntulevaisuus.fi
Aiemmin Lunttila on ollut
maaseutunuorten edustajana
MTK:n johtokunnassa.
Uusimaa olisi halunnut
vuoden harkinta-ajan
Valtuuskunta valitsee puheenjohtajistonsa vuodeksi kerrallaan. Valtuuskunta
hyväksyi sen keskiviikkona.
Strategia nostaa esiin edunvalvonnan asioita, jotka ovat
yhteisiä kaikille jäsenryhmille
- viljelijöille, metsänomistajille
ja maaseutuyrittäjille.
?Kyse on ennen muuta tavasta ajatella ja esittää asiat?,
strategian esitellyt MTK:n
yrittäjyyslinjan johtaja Minna-
-teemanumero
Numero ilmestyy 8.5.
Aineistopäivä 3.5.
(KMT 2012)
biomassatuotantoon
? Nurmien rikkatorjunta
. Tämä ei kuitenkaan sulkisi pois viljelijän
jäsenyyttä metsänhoitoyhdistyksessä.
Vain MTK:n jäseniksi liittyvät metsänhoitoyhdistykset
saisivat oikeuden käyttää esimerkiksi metsänhoitoyhdistysten logoa.
?Tämä on mahdollisuus saada valtava joukko MTK:n jäse-
neksi. MTK:N METSÄVALTUUSKUNNAN EDUSTAJA HEIKKI MOILANEN
MTK:n valtuuskunta edisti metsäjäsenyyttä
MTK:n valtuuskunta hyväksyi pääpiirteittäin johtokunnan esityksen
organisaatiouudistukseksi. Muita mikroyrityksiä
maaseudulla on 110?000.
Lisäksi yrittäjiä ovat metsänomistajat.
Yli kahden hehtaarin met-
sätiloja on Metsäyhdistyksen
mukaan 347?000. Ensimmäisellä
kierroksella Keski-Suomen
esittämä Lunttila sai 13, Varsinais-Suomen Halkilahti 10, Pirkanmaan Tiina Linnainmaa 9,
Pohjois-Suomen Harri Peltola
7 ja Uudenmaan Kimmo Hovi
4 ääntä.
Äänestysmenettely oli sovittu sellaiseksi, että kierroksia on
enimmillään kaksi. Liittyneiden yhdistysten jäsenistä tulee samalla
myös MTK:n jäseniä.
MTK on jo nyt lyhenne
Maa- ja metsätaloustuottajain
Keskusliitosta. niin MTK:ssa
kuin omalla tilallakin. Varsinaisesta toimintasuunnitelmasta valtuuskunta päättää
syksyn kokouksessaan.
Viime vuoden toimintaa
kerrannut toiminnanjohtaja
Antti Sahi nosti esiin ruuan
tuottajahintaan myymisen, liittokokouksen ja siellä käsitellyt
yhteiskuntavaikuttamisen,
markkinavaikuttamisen ja järjestön kehittämisen asiakirjat,
tuloksekkaan vaikuttamisen
EU:n tulevaan maatalousuudistukseen sekä tälle keväälle valmiiksi saadun puumarkkinat.
fi-verkkopalvelun.
Vihreä kasvu tuo menestystä
koko Suomelle, MTK:n maaseutuyrittäjyyslinjan johtaja
Minna-Mari Kaila muistutti
katsauksessaan MTK:n valtuuskunnalle.
Menestystä saadaan kuitenkin vain, jos sille annetaan
edellytykset, Kaila viestitti
yhteiskunnan päättäjille.
?Vihreää kasvua ei saa kampittaa, Maaseudun yritykset
tarvitsevat palveluja, teitä ja
tietoliikenneyhteyksiä.?
?Kunta- ja sote-uudistuksissa pitää mennä palvelut eikä
rajat edellä.?
Kotimaisuuden ja kotimaisten tuotteiden korkeiden laatuvaatimusten pitää olla esillä
myös kuntien hankinnoissa,
Kaila peräsi.
Hänen mukaansa se viesti
onkin alkanut mennä perille,
kun MTK on järjestänyt tapahtumia ja jakanut kuntapäättäjäoppaita.
MTK:ssa
150?000 jäsentä
MTK:ssa oli viime vuoden
MTK:n avaintavoitteet 2014
Kehitämme järjestön palveluita ja organisaatiota jäsenlähtöisesti. Kun kukaan
ei saanut ensimmäisellä kierroksella yli puolia äänistä, toiselle kierrokselle menivät vain
kaksi eniten ääniä saanutta.
Varapuheenjohtajiksi valittiin ilman äänestyksiä Tiina
Linnainmaa ja Harri Peltola.
Linnainmaa oli ennestäänkin 1.
varapuheenjohtaja.
Tommi
Lunttila
antaa
äänensä
MTK:n
valtuuskunnan
puheenjohtajavaalissa,
jonka hän
voitti. Jos kaikki
luottamushenkilöt saadaan yhteisrintamaan, ollaan 100-vuo-
tisjuhlassa huomattavasti vahvempi järjestö.?
HENRIK SCHÄFER
KESKUSTELE
ESKU
E
ESKUSTELE
ES
S
SKUSTELE
SK
SKU
SKUS
SKUST
KUSTELE
KUSTELE
KU
UST
US
S
STELE
TELE
TELE
LE
VERKKOLEHDESSÄ
VE
ER
ERKKOLEHDESSÄ
RKKOLEHDESSÄ
KKOLEHDESS
KKOLEHDESSÄ
KOLEHDESS
Voit kommentoida juttua
Maaseudun Tulevaisuuden
verkkolehdessä osoitteessa
www.maaseuduntulevaisuus.fi.
Tommi Lunttila nousi valtuuskunnan puheenjohtajaksi
MTK:n valtuuskunta teki toisesta varapuheenjohtajastaan uuden puheenjohtajan niukimmalla mahdollisella tavalla
JAANA KANKAANPÄÄ
Tommi Lunttila, 22 ääntä,
Jaakko Halkilahti, 21 ääntä.
MTK:n valtuuskunnan uusi
puheenjohtaja on Tommi Lunttila.
Se oli tulos valtuuskunnan
keskiviikon kokouksen toisessa
äänestyksessä. Se koskee
ennen muuta metsänomistajien
jäseneksi liittymistä.
MTK:n valtuuskunnan hyväksymän periaatteen mukaan
metsänhoitoyhdistyksille tarjotaan MTK:n jäsenyyttä vuodes-
ta 2015 alkaen. Ellei
kaksoisjäsenyyksiä etukäteen
soviteta yhteen, voi olla, että
metsänhoitoyhdistykset kärsivät tai tuottajayhdistyksille
jätetään ilmoittamatta metsähehtaareja?, totesi Ilona Alhoniemi Pohjois-Karjalasta.
MTK:lle luodaan
metsänomistaja-brändi
Metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirolan mukaan mitä erilaisimmat kaupunkilaismetsänomistajatkin voidaan sitouttaa MTK-jäseniksi,
jos jäsenyyttä markkinoidaan
oikein eli metsänomistajatbrändin avulla.
?Kysymys on, uskotaanko me
itse tähän hommaan. MTK haluaa
olla alan ja sen yritysten tärkein järjestö valtakunnallisesti,
alueellisesti ja paikallisesti.
Strategia muistuttaa kaikkien maaseudulla toimivien
tarvitsevan palveluja, teitä ja
tietoliikenneyhteyksiä.
Yrittäjyysstrategian mukaan
2)
?Vihreää kasvua
ei saa kampittaa?
MTK:n avaintavoitteet 2014
kohdistuvat järjestön kehittämiseen, nuoriin ja markkinavaikuttamiseen.
MTK:n valtuuskunta hyväksyi
avaintavoitteet keskiviikkona.
Tavoitteet ohjaavat ensi vuoden
toimintasuunnitelman valmistelua. Itseään
hän luonnehti avoimeksi ja
helposti lähestyttäväksi.
37-vuotias Lunttila nousi puheenjohtajaksi toisen varapuheenjohtajan paikalta. 8
Perjantaina 26. urakointi - kahden tilan vertailu
. Se tarkoittaa metsäjäsenyyden uuden mallin luomista
sekä yhdistysten vuoden kokemusten ja yrittäjyysstrategian antamien
hyvien toimintamallien levittämistä.
Edistämme nuorten toimintaa ja näkyvyyttä järjestössä.
Ensi vuosi on nuorten teemavuosi.
Vahvistamme MTK-järjestön markkinavaikuttamista.
Se tarkoittaa kuluttajatapahtumia sekä markkinatiedon tuottamisen
ja jakelun tehostamista.
lopussa noin 150?000 jäsentä.
Jäsenyydet toteutuivat 364
maataloustuottajayhdistyksen
ja seitsemän metsänomistajaliiton kautta.
Maataloustuottajayhdistyksissä oli noin 142?000 jäsentä.
Jäsentiloja oli 57?661.
MTK:hon kuuluvissa metsänomistajien liitoissa oli noin
6?800 jäsentä.
MTK:n uusien suunnitelmi-
en mukaan metsänomistajaliitot jäävät pois ja metsänhoitoyhdistykset voisivat liittyä
suoraan MTK:hon vuodesta
2015 alkaen.
Metsänhoitoyhdistyksiä oli
vuoden vaihteessa noin sata.
MTK:n yhteisöjäseniä ovat
Suomen Turkiseläinten kasvattajain liitto ja Pro Agria.
HEIKKI VUORELA
HEIKKI VUORELA
Maaseudun yritykset tarvitsevat palveluja, MTK:n maaseutuyrittäjyyslinjan johtaja
Minna-Mari Kaila muistutti.. Joskus
se voi tosin johtaa yllätyksiin?,
hän sanoi viitaten yhtymänsä
tilanteeseen.
HENRIK SCHÄFER
HEIKKI VUORELA
Viherrehu-teema 8.5.2013
Yrittäjyysstrategia nostaa yhteisiä asioita
Painosmäärä 86 000 kpl
VIHERREHU
MTK:lla on nyt myös yrittäjyysstrategia. Valtuuskunnan on myöhemmin vielä
päätettävä jäsenmaksun määräytymisperusteet ja suuruus
sekä eri jäsenten edustus valtuuskunnassa. Tai
voimme rauhassa miettiä valintaa; nyt jouduimme sen eteen
lyhyellä varoitusajalla?, Kallepekka Toivonen perusteli.
Uudenmaan perustelut eivät
saaneet vastakaikua, eikä uuden puheenjohtajan kaudelle
asetettu mitään ehtoja. Värväyskampanjaa ei ole kuitenkaan
suunniteltu?, Kaila sanoi.
Strategian valmistelivat
MTK:n johtokunta, keskusliitto ja maakunnalliset liitot sekä
keskusliiton ja alueiden maaseutuyrittäjyysvaliokunnat.
Maaseudun yritysten perusverkoston muodostaa
60?000 maatilaa. Luku pitää
sisällään maatilat.
Metsänomistajia on jopa
740?000, kun mukaan lasketaan
yhteisomistustilojen osakkaat.
Metsänomistajien jäsenyys on
tarkoitus toteuttaa tulevaisuudessa MTK:hon liittyvien metsänhoitoyhdistysten kautta.
HEIKKI VUORELA
Markkinat, järjestö ja
nuoret pääosissa 2014
Hyödynnä
mahtava
lukijamäärä
Aiheena mm.:
323 000!
? Nurmisiementuotanto ja merkitys nurmen
Aineistopäivä 3.5.
Aineistot sähköpostilla:
ilmoitus@maaseuduntulevaisuus.fi
Mari Kaila sanoi.
Strategia uskoo siihen, että
vihreät elinkeinot ovat tulevaisuuden kasvuala. huhtikuuta 2013
UUTISET
Tämä on mahdollisuus saada valtava joukko MTK:n
jäseneksi. Oma korjuukalusto vs. Nykyisin metsänomistajat ovat jäsenenä
metsänomistajaliittojen kautta.
Yksityiskohdat päätetään
tulevissa kokouksissa. Nurmen ja maidon tulosseminaarin antia
Soita heti 020 413 2321 ja varaa ilmoitustilaa!
1
20
MT
(K
2)
0
00 LT 201
(
Suomen 2. Sen jokainen hoiti sen puheenjohtajuuden arvoisesti.
?MTK edustaa minulle kaikkea, mitä maaseudulla asumiseen ja yrittämiseen tarvitaan.
MTK on vaikuttavin etujärjestö, jota muut kadehtivat.
Olisi tärkeää, että pystytään
vastaamaan maaseutua ja maataloutta koskeviin haasteisiin
yhteisellä äänellä?, Lunttila
sanoi esittäytyessään
Tukiin
tehdyt leikkaukset ovat kohdistuneet voimakkaasti Etelä-Suomen yksimahaisiin. Hän vaati, että järjestö
pitää sen laadusta kiinni.
?Veroedunvalvonnan resurssit
pitää palauttaa entiselle tasolleen.?
Kalevi Pukara Satakunnasta
kysyi paikalla olleelta HankkijaMaatalouden toimitusjohtajalta
Ensio Hytöseltä, miksi rakennetaan hienoja kauppakeskuksia
mutta samalla maatalouskauppa
työnnetään ?metsään?.
Hytönen vastasi Pukaralle,
että maatalouskauppaa käydään
yhä vähemmän maatalouskaupan seinien sisällä.
Jarkko Laitila kiitteli MTK:n
tuottamaa materiaalia, jonka
avulla viljelijät voivat kertoa
helposti maataloudesta tilalla
vieraileville lapsiryhmille. Vastaavaa materiaalia pitäisi tehdä
hänen mielestään myös opettajille, sillä maallakaan ei enää
välttämättä tunneta maataloutta.
MTK:n maatalouslinjan johtaja Seppo Aaltonen piti MTK:n
valtuuskunnalle maatalouskatsauksen viimeistä kertaa.
>
>
Etelä- ja Pohjois-Suomen maataloudella on kohtalonyhteys:
en muista sellaista ratkaisua, ettei
myös pohjoisen C-alue olisi menettänyt
jotain, jos etelän AB-alue on kärsinyt.«
SEPPO AALTONEN
Agrimarket . Tilanne
korjaantuu vain kääntämällä
kannattavuus nousuun.
Alhoniemi puolestaan kiinnitti huomionsa tuottajayhdistysten
sihteerien suureen työmäärään
ja hankaliin työkaluihin.
?Esimerkiksi nettisivujen päivitys on todella monimutkaista.?
MTK:n materiaalilla
helppo esitellä
Kari Niemi Kaakkois-Suomesta
ihmetteli, miksi kunnallispolitiikassa toimivien maatalousyrittäjien korvauksia leikataan. Se on hänen mielestään rahan siirtoa viljelijän
tilipussista ostajan tilille.
?Kaksi viikkoa pitäisi riittää.?
Turkisala tarvitsee
kotimaista lihantuotantoa
Turkistuottajia edustanut Esa
Rantakangas kertoi turkispuolen pelkäävän lihantuotannon
katoamista Suomesta.
?Mitä turkiseläimet silloin
MTK:n
painopisteen
pitää olla jäsentensä
tulotason
kohottamisessa,
ei organisaatiomuutoksissa.«
JOUNI TUOMOLA
söisivät. Viime vuonna EteläSuomessa olivat lopettaneet toimintansa kananmunatilat, tänä
vuonna sikatilat. ?Ei niitä hommia talkoilla tehdä.?
Hannu Uitto Etelä-Pohjanmaalta kiitteli MTK:n veroedunvalvontaa. Kannattavuus
on heikentynyt liiaksi.
?141-tukeen tehdyt leikkaukset ovat pois suoraan meidän
tilipussista.?
Setälä kritisoi pinta-alaperusteisiin tukiin tehtäviä leikkauksia. Kun lisäksi
rehukustannukset ovat nousseet,
moni tila on joko lopettanut tai
joutuu käyttämään toiminnan
pyörittämiseen ulkopuolista
rahaa.?
Niinikään varsinaissuomalainen Anna Setälä kertoi, että
kannattavuusongelmat näkyvät
tiloilla. Ulkomaisten sivutuotteiden varassa ala ei voi toimia.?
Jari Laukkonen Etelä-Pohjanmaalta halusi kysyä paikalla
olleelta Valion johtajalta Annikka Hurmeelta, siirtääkö yhtiö
tuottajahintoihin sitä korotusta,
jonka se joutui tekemään myyntihintoihin Kilpailuviraston vaatimuksesta.
Tähän Hurme vastasi, että ei
aio.
Oikeusturvaa
koetellaan
Viljelijöiden oikeusturvaa koetellaan puheenvuorojen perusteella erityisesti valvonnoissa ja
sanktioissa.
?90 naudan tilalla poistui 10
nautaa ja kaksi päivää myöhemmin tilalle tuli uusi erä. Hän
piti yhden ryhmän korvausten
leikkaamista epäoikeudenmukaisena. Tapahtumat merkittiin vahingossa
samalle päivälle. Marttila
on aistinut, että Suomen valtion
budjetin säästötarpeet uhkaavat
heijastua neuvotteluihin: hallitus varautuu jo siihen, ettei rahaa
ole tarpeeksi.
Marttila lähetti keskiviikkona
MTK:n valtuuskunnassa hallitukselle, maa- ja metsätalousministeri Jari Koskiselle (kok.) ja
hänen valtiosihteerilleen Risto
Juha Marttila varoitti löysäilystä 141-neuvotteluissa.
Toimitusjohtaja Päivi Huotari vakuutti vastauspuheenvuorossaan, että Mela tekee kaiken
voitavan, jotta joustavuus säilyy.
Satakuntalainen Jarkko Laitila piti maanomistajille maksettavia kertakorvauksia sähkölinjojen alle jäävistä maa-alueista
riittämättöminä.
?Kertakorvauksen sijaan haitta pitäisi korvaa indeksiin sidotulla vuosittaisella korvauksella.?
?Syöpäläiset
päästetään kotipesään?
Jari Laukkonen viittasi MT:ssä
17.4. Laukkonen epäili valvojien tunkeutuvan tiloille aluehallintoviraston valtuuttamina ja
kehotti viljelijöitä olemaan päästämättä ?syöpäläisiä kotipesään?.
Laukkonen ihmetteli myös,
miksi eläinsuojeluvalvojat pääsevät kiihottamaan lomittajia
lomitusyksikköjen järjestämille
kursseille ja lietsomaan näitä tekemään eläinsuojeluilmoituksia.
?Melan pitäisi miettiä, millaisia kursseja lomitusyksiköt
järjestävät.?
Osa joutuu
tekemään liikaa töitä
Pohjois-Suomen Pekka Hallikainen korosti, että kotieläintilojen lannan ravinteiden
kierrätykseen tarvitaan nykyistä
parempia vaihtoehtoja
Ilona Alhoniemi PohjoisKarjalasta totesi, että ammattikorkeakouluissa koulutettavat
erikoiseläinhoitajat voisivat olla
yksi ratkaisu eläinlääkäripulaan.
Koska viljelijät itse eivät saa esimerkiksi antaa eläimille tiettyjä
lääkkeitä, eläinlääkärin sijaan
tilalla voisi vierailla eläinhoitaja.
?Kun tällaisia ammattilaisia
koulutetaan, nyt pitää huolehtia
siitäkin, että heille on tarjolla
töitä.?
Jari Ahlholm Pohjois-Suomesta ihmetteli Työtehoseuran
HEIKKI VUORELA
suosituksia työpäivien enimmäispituuksista: enintään kahdeksan tuntia päivässä, ruuhkahuippuina 12.
?Nämä luvut eivät kohtaa todellisuutta lypsykarjatiloilla.?
Ahlholmin mukaan seurauksena on kroonistunutta väsymystä ja loppuunpalamista. huhtikuuta 2013
UUTISET
On kohtuutonta, että lapsemme ja vanhuksemme syövät kunnissa sellaista ruokaa,
jota Suomessa ei saisi edes tuottaa. Marttilan mukaan siinä
MTK:n edunvalvonta tuotti tuloksia: ?Uudistuksen lopputulos
ei ole täydellinen, mutta suomalaisen maatalouden edellytykset
pystytään turvaamaan.?
16/08/04
Hän peräsi pakollisia alkuperämerkintöjä, jotka ovat luettavissa ilman suurennuslasia.
Linnainmaa muistutti, että
Suomessa ruualta ja sitä tuottavilta viljelijöiltä vaaditaan
tiukkojen vaatimusten noudattamista.
Sen pitää näkyä myös kuntien hankinnoissa laadukkaan
lähiruuan suosimisena, hän
vaati.
?On kohtuutonta, että lapsemme ja vanhuksemme syövät kunnissa sellaista ruokaa,
jota Suomessa ei saisi edes
tuottaa.?
HEIKKI VUORELA
PALMU
Katso lisää: www.agrimarket.?. VARAPUHEENJOHTAJA
JAANA KANKAANPÄÄ
?141 tärkein juuri nyt?
Maatalouspolitiikan tärkein
asia juuri nyt on Etelä-Suomen
141-tuen turvaaminen, MTK:n
maatalouslinjan johtaja Seppo
Aaltonen sanoi MTK:n valtuuskunnalle.
?Se on koko Suomen asia.
Etelä- ja Pohjois-Suomen maataloudella on kohtalonyhteys:
en muista sellaista ratkaisua,
ettei myös pohjoisen C-alue
olisi menettänyt jotain, jos etelän AB-alue on kärsinyt.?
Luopumistuen jatko
vaatisi ihmeen
Aaltonen muistutti, että luopumistukisopimuksia pystyy
varmuudella tekemään enää
tänä vuonna.
?Järjestelmän jatko vaatisi
ihmeen. Tarvittaessa hallitus on
kaadettava.?
Tuomola oli huolissaan siitä,
millaisen kuvan maataloustuotannosta jatkuvat kannattavuusongelmat antavat alaa harkitseville nuorille.
?MTK:n painopisteen pitää
olla jäsentensä tulotason kohottamisessa, ei organisaatiomuutoksissa.?
Sisko Kivelä Hämeestä piti
huonona vuosittain maksettavaa
tukea kuukausittaisen maidon
litratuen sijaan. Edelläkävijyys, ammattitaito
ja laadukas ja kattava jälkimarkkinointi ovat
konekauppamme kulmakiviä nyt ja jatkossa.
Agrimarket . ammattilaisen valinta myös konekaupoissa.
1755 Agrolux brochure SF
HEIKKI VUORELA
Ruuan peseminen suomalaiseksi on saatava loppumaan,
MTK:n valtuuskunnan kokouksen avannut Tiina Linnainmaa vaati.
Linnainmaa arvosteli ?inhottavaa piirrettä?, jossa
tuotteen alkuperä verhotaan
suomalaisuutta korostavaan
nimeen ja yrityksen suomalaisuuteen, vaikka valmistuksessa käytetyistä raaka-aineista
?korkeintaan vesi on kotimaista?.
?Valmistettu Suomessa,
pakattu Suomessa, Suomimeetvurstia, lähituote?, Linnainmaa listasi epäilyttäviä
merkintöjä.
9:10
Side 1
ATI-Teräs Oy
JUHANI REKU
?Stoppi ruuan
suomalaiseksi pesulle?
Artjoelle kipakan viestin:
?Täysillä nyt, ministeri Koskinen!. ?Laskuja tulee
koko ajan, ja ne pitää pystyä maksamaan.?
Kannattavuuteen voisi
vaikuttaa pienillä asioilla
Antti Airikki Varsinais-Suomesta mainitsi kaksi yksittäistä
keinoa maatalousyrittäjien talouden hienoiseen kohentamiseen.
Hänen mielestään viljan kuivauksen 14,5 prosenttiin pitäisi
riittää nyt vaaditun 14 prosentin
sijaan.
?MTT:n tutkijan mielestä 14,5
prosentin kosteus riittäisi estämään hometoksiinien riskin.?
Lisäksi Airikki kiinnitti huomionsa siihen, että ostajat maksavat viljasta kuukauden päästä
toimituksesta. EU-komissio vastustaa sitä, eikä mikään muu
jäsenmaa kuin Suomi pidä sitä
tärkeänä.?
Tilanne on Aaltosen mukaan
surullinen. 9
Perjantaina 26. Niiden myötä tukea siirretään sika- ja siipikarjatiloilta
nautatiloille.
Maan hallitus
pitäisi kaataa
?Maataloudelle on luvassa jälleen pelkkiä leikkauksia?, kritisoi Jukka Kauppinen KeskiSuomesta.
?Valtuuskunnan pitää velvoittaa johtokunta ryhtymään
toimiin asioiden korjaamiseksi.
MTK on vaikutusvaltainen jär-
jestö. Suomen maataloudelle ja ennen muuta sen
rakennekehitykselle luopumistuki on ollut tärkeä.
Viimeinen
maatalouskatsaus
Aaltosen maatalouskatsaus valtuuskunnalle oli hänen omalta
osaltaan viimeinen. ?Maksuvaltuudet pitää hakea riittävän suurina. Katsotaan
jatko sitten kotimaassa.?
Marttila lupasi 141-neuvottelijoille MTK:n täyden tuen.
?Jos muu ei auta, annamme
neuvottelijoille tukea talikolla
työntämällä.?
141-tuen jatkosta neuvotellaan,
kun EU:n maatalousuudistus on
linjattu. Sen pitäisi Etelä-Pohjanmaan edustajan mukaan olla suomalaisen
maaseudun korkein päättävä elin.
Suuri huoli etelän
sioista ja siipikarjasta
>
>
Häkkidirektiivi sulki monen kanalan
ovet, nyt kannattavuusongelma sulkee
sikatiloja. Suomen
johtava konekauppa
Agrimarket jatkaa tietään Suomen johtavana konekauppana.
Edustamme maailman ykkösmerkkejä ja laadukkaita
kotimaisia konevalmistajia. TIINA LINNAINMAA, MTK:N VALTUUSKUNNAN 1. Virhe havaittiin
valvonnassa, mistä seurasi tilalle
10?000 euron sanktio?, kertoi
Markku Paananen PohjoisSavosta.
?Sanktio on täysin suhteeton
siihen niin sanottuun hyötyyn
nähden, jonka kahdesta päivästä
voi tilalle laskea aiheutuneen.?
Pirkanmaalainen Heidi Tanhua oli huolissaan Melan muuttumisesta Mavin tapaiseksi joustamattomaksi viranomaiseksi.
?Päätöksiä tehdään takautuvasti ja joustot puuttuvat.?
?Täysillä nyt,
ministeri Koskinen!?
MTK:n puheenjohtaja Juha
Marttila varoittaa hallitusta
tappiomielialasta, kun EteläSuomen maatalouden 141-tuen
jatkosta neuvotellaan EU-komission kanssa.
141-tuki rahoitetaan kansallisesti, vaikka siitä sovitaankin
EU-komission kanssa. Hän jää
eläkkeelle toukokuun alusta,
jolloin maatalousjohtajana
aloittaa nykyinen yrittäjyyslinjan johtaja Minna-Mari Kaila.
Valtuuskunta ojensi Aaltoselle kukat 15 vuoden yhteistyöstä.
?Muistakaa, ettei mikään työ
ole niin tärkeää kuin viljelijän
työ?, Aaltonen päätti puheensa.
Johanna Kankaanpään mukaan MTK:n valtuuskunnan painoarvoa pitäisi nostaa. Tilojen kannattavuuskehitys
huolestutti MTK:n valtuuskuntaa.
MTK:n valtuuskunnan kokouksen päätteeksi käydyssä
yleiskeskustelussa aiheiksi nousivat erityisesti 141-tuki ja EteläSuomen sika- ja siipikarjatilojen
kannattavuus sekä viljelijöiden
oikeusturva.
Jouni Tuomola VarsinaisSuomesta oli erittäin huolissaan
141-tuen jatkosta ja yksimahaisten tuotannon kannattavuudesta.
?Rahaa tarvitaan lisää. Oma lihantuotanto on
turkistuotannolle täysin välttämätöntä. julkaistuun juttuun Suomen
eläinsuojeluyhdistysten liiton
vapaaehtoisista eläinsuojeluvalvojista
Lopputulos tulee olemaan hyvin
lähellä viime vuotta.
Hinnoissakaan ei ole olennaista eroa, keskihinta saattaa
laskea euron tai kaksi tonnilta.
Hän palasi keskiviikkona
lannoitealan kokouksesta
Keski-Euroopasta. Toisin kuin suosikkisarja
Pirkassa, uuden merkin tuotteet
Keskon tulos tammi?maaliskuu
1?3/2012
Liikevaihto, milj. Tänä vuonna otteen saavat tammikuun ja huhtikuun välisenä aikana syntyneet.
?Melan asiakaspalvelu toimittaa aina pyydettäessä paperisen
työeläkeotteen?, Nihtilä lupaa.
Sähköisessä työeläkeotteessa
arvioidaan kaikille kysyjille euroina, mikä hänen vanhuuseläkkeensä ja työkyvyttömyyseläkkeen olisi nykyisillä työtuloilla.
Paperisella työeläkeotteella
tämä eläkearvio tehdään yli
50-vuotiaille. Tyoeläke.fi-sivuilta
pääsee omiin eläketietoihin.
?Palvelu ohjaa kysyjän oman
eläkelaitoksen sivuille?, viestinnän asiantuntija Elina Nihtilä
Maatalousyrittäjien eläkelaitoksesta opastaa.
Sivustoille kirjautuja tarvitsee
oman verkkopankkinsa tunnukset. Nitraatin
toimitukset pysyivät ennallaan,
kun Euroopassa kysyntä kasvoi,
mutta muualla tultiin alaspäin.
Ammoniakin hinta nousi peräti 37 prosenttia edellisvuoden
tammi?maaliskuusta ja ureankin prosentin.
Osavuotiskatsauksen mukaan
Länsi-Euroopassa lannoitevuosi alkoi vaisusti viime kesänä.
Vuoden lopulla toimitukset
lisääntyivät ja tämän vuoden
ensimmäinen neljännes oli viime vuoden kaltainen.
Lannoitteiden toimitukset
kasvoivat neljä prosenttia viime
vuoden heinäkuusta maaliskuun loppuun, vaikka maaliskuu jäi heikoksi hankalien
säiden takia.
Huhtikuussa tilanne on korjaantunut, kun kylvöolot kohentuivat.
VEIKKO NIITTYMAA
Tuoreen työeläkeotteen luki verkossa jo 850 viljelijää
Sähköiset työeläkeotteet ovat
luettavissa Melan sähköisissä
asiointipalveluissa. Vuoden
2008 viljakriisin huumassa hinta käväisi yli 400 dollarissa.
Lannoitetuotannossa on ollut
lievää ylikapasiteettia ja lisäksi
uutta tuotantoa on otettu käyttöön. Se voi nostaa
ruuan hintaa kaupassa enimmillään jopa kymmenen prosenttia.?
Kansainvälisissä ostoissa
samaa korotuspainetta ei Halmesmäen mukaan ole, mikä
parantaa tuontiruuan asemaa ja
lisää näin tuontia.
Hän pitää kaupan sääntelyn
kasvattamista vanhakantaisena
politiikkana.
?Esimerkiksi sikatalouden
murheellisia lukuja ei ratkaista
sillä, että kauppa pakotetaan
maksamaan kotimaisesta lihasta nykyistä enemmän. Myös
viljan hintojen kääntyminen
laskuun jo marraskuussa on
hiljentänyt markkinoita.
Myöhäinen kevät
viivyttänyt ostoja
Toteutunutta parempaa vuotta odotettiin myös meillä.
Myynnin odotettiin kasvavan
hiljaisen viime kauden jälkeen,
mutta niin ei vain käynyt, vaan
menekki on ollut hyvin lähellä
viime vuotta, toteaa tuotelinjajohtaja Anssi Peltola Rautakeskolta.
Kysyntä on jakaantunut
varsin tasaisesti niin, eikä kevätruuhkaa ole tullut. Yli 60-vuotiaille
eläkeote postitetaan joka vuosi.
Myel-työtulojen korotuksissa
Nihtilä havaitsee sesonkia vuodenvaihteessa sekä paperisten
työeläkeotteiden lähettämisen
jälkeen vuosittain.
JUHANI VIITALA. Ennakoitu tarve
lähentelee 180?000 tonnia.
Altian hankintapäällikkö Kari
Kiltilä kannustaa etenkin pohjalaisia viljelijöitä kylvämään
ohraa.
?Pohjanmaa on ohran alituotantoaluetta, koska välitys- ja
jalostuspisteitä on paljon.?
Ennustettu viiden prosentin
ohra-alan lisäys ei Kiltilän mielestä vielä riitä.
Kalenterivuonna 2012 Altia jalosti viinaksi 170?000 ohratonnia.
Altia haluaa suurijyväistä ja
tärkkelyspitoista ohraa. Myynti kasvoi ruokakaupassa mutta
laski muilla toimialoilla.
Yhtiö menetti pääjohtajan
mukaan yhä osuuttaan ruokakaupassa. Vuosi sitten
urean maailmanmarkkinahinta
kiipesi yli 600 dollariin tonnilta.
Ammoniumsulfaatin maailmanmarkkinahinta vajosi
viime viikolla kolme prosenttia
päätyen alle 205 dollariin eli 157
euroon tonnilta, kun vuosi sitten ammoniumsulfaattitonnista
maksettiin 280 dollaria. 020 785 21
www.bayercropscience.fi, www.bcsmobil.fi
Norjalainen lannoitejätti Yara
jatkoi vahvaa tulostehtailua
vuoden ensimmäisellä neljänneksellä, vaikka nettotulos hiipui hieman vuodentakaisesta.
Maanantaina julkaistun osavuosikatsauksen mukaan ammoniakin ja urean toimitukset
kompensoivat kolmen prosentin laskun Yaran lannoitetoimituksissa. Samalla saadaan varsin
luotettavaa tietoa todellisista
markkinahinnoista, sillä alan
pienten toimijoiden on pakko
sovittaa hintansa markkinoita
hallitsevan Yaran mukaan.
Belor Agron Maaseudun
Tulevaisuudelle antamat lannoitehinnat ovat pysyneet
ennallaan joulun jälkeen tai
nousseet lievästi.
Suosituin moniravinteinen
NPK-lannoite, premium 273-5-2, maksoi joulukuun puolivälissä 392 euroa tonnilta ja
tällä viikolla kympin enemmän,
nousua runsaat kaksi ja puoli
prosenttia.
Muut lannoitteet kallistuivat
vuoden vaihteessa runsaan
prosentin, minkä jälkeen hintoja ei ole muutettu.
VEIKKO NIITTYMAA
Fosforin hinta 2011?2013
USD/tonni
680
Lähde: Farmit.net
620
560
500
440
4/2011
2012
2013
Kalisuolan hinta 2011?2013
USD/tonni
480
Lähde: Farmit.net
450
420
390
360
4/2011
2012
2013
Urean hinta 2011?2013
USD/tonni
700
Lähde: IRM
600
500
400
300
2011
2012
2013
Yaran tulos säilyi vahvana
Tehokas pienannosaine
nurmien rikkatorjuntaan
? Torjuu luotettavasti mm. voikukan,
hierakan ja leinikin
? Helppokäyttöinen - alhaiset
käyttömäärät ja pieni pakkauskoko
? Gratil säästää apilaa - rehun
ravintoarvo paranee
? Tehoaa jo + 5 °C
? Edulliset käyttökustannukset
Tutustu aina käyttöohjeeseen ja noudata sitä.
Bayer Oy, Bayer CropScience
Keilaranta 12, PL 73, 02151 Espoo, puh. e
Tulos ennen veroja, milj. Maaliskuu oli hiljainen pohjoisella pallonpuoliskolla kylmän sään takia. Toisaalta niin ei ole
käynyt ennenkään.
Lannoitemarkkinoille on
tyypillistä, että raaka-aineiden
hinnat ja erityisesti urean hinta vaihtelee herkästi ja paljon.
Yksiravinteisissa lannoitteissa
muutokset ovat hitaampia ja
moniravinteisten NPK-lannoitteiden hinnat muuttuvat
vähiten.
Yara ei enää julkista hintojaan, mutta kilpailijat kertovat. Syiksi
kerrotaan alkoholiveron korotukset, kustannusten nousu ja
kuluttajien heikentynyt ostovoima.
?Vuoden 2012 tuloksemme ei
vastannut suunniteltua?, Altian
toimitusjohtaja Antti Pankakoski sanoo.
482 miljoonan euron liikevaihto oli liki seitsemän prosenttia edellisvuotta pienempi.
Liikevoitto ilman kertaluonteisia
eriä oli 26,8 miljoonaa, vuotta aiemmin 35,9 miljoonaa euroa.
Alkoholialan markkinanäkymät heikentyvät edelleen, kun
kuluttajien ostovoima hiipuu.
Altia onkin aloittamassa ytneuvottelut, joiden piirissä on
185 henkilöä Suomen ja Ruotsin
tukitoiminnoissa, hankinnassa ja
suunnittelussa.
Suomen toimihenkilöistä
ja ylemmistä toimihenkilöistä
työpaikkansa saattaa menettää
enintään 25.
Viinan myynti vähenee
Suomessa alkoholin myynnin
lasku jatkuu. Siihen
sidottu pääoma on tuottanut
1?3/2013
2 159
18,6
15,8
51,7
2 318
22,3
25,0
52,8
omistajilleen liki 23 prosentin
korkoa viimeksi kuluneen 12
kuukauden aikana.
Maatalouskaupassa
uusia asiakkaita
Rautakaupan alamäki jatkui.
Liiketulos ilman kertaluonteisia eriä oli 16,6 miljoonaa euroa
tappiolla ja rakentamisen heikot
suhdanteet leikkasivat myyntiä
yli kymmeneksen.
Sen sijaan K-maatalousketjun
vähittäismyynti kasvoi yli neljä
prosenttia 93 miljoonaan euroon ja kauppa oli kannattavaa.
Halmesmäen mukaan liikevaihtoa kasvattivat sekä viljan
hintojen nousu että pääkilpailijan siirtyminen tanskalaisomistukseen.
?Olemme saaneet uusia asiakkaita, sillä suomalaiset viljelijät
ovat isänmaallista porukkaa.?
TIINA TAIPALE
Altia tarvitsee ohraa
edellisvuotta enemmän
Lannoitteiden kysyntä on ollut tasaista, eikä kevätruuhkaa ole syntynyt. huhtikuuta 2013
UUTISET
PASI LEINO
Keskon Halmesmäki
ennakoi tuonnin kasvua
K-ryhmä menetti osuuttaan ruokakaupassa
Keskon pääjohtaja Matti Halmesmäki uskoo kilpailulain
muutoksen avaavan tuontiruuan tietä suomalaiskauppojen
hyllylle.
?Elintarviketeollisuuden
ja alkutuotannon lobbaaman
muutoksen tarkoituksena on
korottaa suomalaistuottajien
saamaa hintaa. Jos
suomalaistuotanto ei pysty
kilpailemaan tuonnin kanssa,
tarvitaan tukijärjestelmiä, ei
kaupan sääntelyä.?
Kesko aikoo tuoda markkinoille uuden oman ruokamerkin. Lannoitteita saa jonkin verran edelleen
kevätkylvöille, Peltola sanoo.
Ketjujohtaja Jyrki Lepistö
Hankkijalta patistaa jättämään tilauksen pikaisesti, jos
lannoitteita vielä tarvitaan kevätkylvöille. Suositeltavia lajikkeita on yli kymmenen.
Suoria sopimuksia viljelijöiden kanssa on Kiltilän mukaan
?pieni määrä?. Liikevoittoon yhtiö ei
suuria parannuksia ennakoi.
Koskenkorvan tehtaan höyryntuotantoon on rakenteilla 10
megawatin voimalaitos.
Koskenkorvan tehtaan koko
henkilökunta on yt-neuvottelujen alaisena. Myös NPK-tehtaiden tuotanto oli ennätyksellistä,
Haslestad sanoo.
Urean myynti kasvoi 4 prosenttia Pohjois-Amerikan ja
Brasilian vahvan kysynnän ansiosta.
Moniravinteisten NPK-lannoitteiden toimitukset lisääntyivät 2 prosenttia. Toukokuun alun
toimitukset on jo myyty.
Lepistön mukaan lannoitekauppa on hitusen perässä
viime kautta, mikä johtuu osin
myöhäisestä keväästä. Väkevien viinojen
myynti laski jo neljäntenä vuonna peräkkäin. ?Virheistä on tärkeä
ilmoittaa Melaan ja pyytää korjausta?, Nihtilä korostaa.
Työeläkeotteessa lasketaan
mukaan tutkintoon johtaneet
opinnot sekä palkattomat etuudet kuten perhevapaat. K-ruokakauppojen
myynti kasvoi vain 1,5 prosenttia
vuodentakaisesta, vaikka hinnat
nousivat ja alan kokonaismyynti
lisääntyi 3,5 prosenttia.
?Emme ole tyytyväisiä ruokakauppaan, vaan aiomme hakea
uusia keinoja markkinakilpailuun.?
Keskon sijoittaman pääoman
tuotto on silti selkeästi paras
juuri ruokakaupassa. Vuoden
2005 jälkeisistä etuuksista karttuu eläkettä.
Julkisen sektorin töistä karttuneet eläkkeet päivittyvät ja näkyvät vuosittain työeläkeotteeseen.
Kansaneläkettä tai takuueläkettä
ei selvitetä.
Paperinen työeläkeote postitetaan automaattisesti kolmen
vuoden välein. Autoilija Harri Holm täydensi paimiolaisen tilan lannoitevarastoja torstaina.
Tulos heikkeni viime vuodesta
Altia Oyj tarvitsee tänä vuonna
viinan tekoon ohraa viime vuotta enemmän. Tilanne on
sama siellä, kevät on pari viikkoa myöhässä ja lannoitetoimitukset samoin.
Lannoitelajien sisällä ei ole
isoa muutosta edellisvuosiin.
Salpietari ja typpirikkaat NPKlannoitteet tekevät parhaiten
kauppansa.
Räätälöityjä kasvulannoitteita on myyty niin paljon kuin
Yara on pystynyt toimittamaan.
Niiden osuus kipusi jo 7 prosenttiin kokonaismyynnistä,
Lepistö sanoo.
Tilahinnoissa
loivaa nousua
Lannoitteiden maailmanmarkkinahintojen alamäki ei ole
näkynyt kevään tilahinnoissa
Suomessa. Samalla kysyntä on ollut
vaimeaa. e
Omavaraisuusaste, %
on tarkoitus hankkia kansainvälisiltä markkinoilta.
Uusia keinoja
markkinakilpaan
Kesko-konsernin liikevaihto
tammi?maaliskuussa painui
2?159 miljoonaan euroon. 10
Perjantaina 26. Yhteistyökumppaneiden kautta tulee useamman
viljelijän ohraa. Irtisanominen
uhkaa enintään kymmentä työntekijää, lisäksi on kaavailtu tehtävämuutoksia, osa-aikaistuksia
ja eläkeratkaisuja.
REIJO VESTERINEN
Rikkaa vai ruohoa
Lannoitteiden raaka-aineet
halvimmillaan pariin vuoteen
Urean ja kalin
maailmanmarkkinahinnat ovat painuneet alimmilleen
kahteen vuoteen ja
myös fosforin hinnat
ovat olleet laskussa.
Maailman kemiantuotemarkkinoita seuraavan Icis-yhtiön
tuoreimman viikkoraportin
mukaan urea halpeni edellisviikolla yli viisi prosenttia ja
alamäen odotetaan jatkuvan.
Icis ennustaa seuraavan
lannoitusvuoden avaushinnan
painuvan 10 prosenttia nykyistä alemmas 340 dollariin, 260
euroon tonnilta. e
Liiketulos ilman kertaeriä, milj. Eläkeotteita on lähetetty vuodesta
2008 alkaen. Eniten lisääntyi kuohuviinien kysyntä.
Tämän vuoden liikevaihdon
Altia ennustaa ?kasvavan maltillisesti?. Sähköinen tiliote on
luettavissa ja tulostettavissa
osoitteesta www.mela.fi/asiointipalvelut. Kiltilä laskee,
että Altia jalostaa noin 1?500 viljelijän tuottamaa ohraa.
Ohran kuorijae poltetaan nykyisin turpeen seassa. Palveluun voi kirjautua myös
sirullisella HST-kortilla.
Melkein 23?000 myel-vakuutettua haki viime vuonna työeläkeotteensa tietonsa verkosta.
Kävijöiden määrä on lisääntynyt
6?000:lla vuosittain.
Työeläkkeiden tiedoista ja
työurien palkoista löytyy yleensä
hyvin vähän korjattavaa. Kun uusi
biovoimala ensi vuonna valmistuu, ohrankuori voi muodostaa
jopa yli puolet polttojakeesta.
Ostovoima heikkenee
Altian viime vuoden tulos oli
edellisvuotta heikompi. Huhtikuussa
850 myel-vakuutettua katsoi jo
omat eläketietonsa.
Uusi työeläkeote kertoo viime vuoden loppuun mennessä
yrittäjyydestä ja työpalkoista
kertyneen työeläkkeen määrän.
Otteelle kootaan työhistoriat
ja ansiot. Mietojen viinien
menekki lisääntyi. Moniravinteisten
NPK-lannoitteiden toimitukset
ylittivät aiemmat ennätykset.
Nettotulos kutistui lähes
neljänneksen vajaaseen 300
miljoonaan euroon.
Konsernin tulos oli vahva
ensimmäisellä vuosineljänneksellä ja marginaalit ja
myyntimäärät säilyivät vakaina, pääjohtaja Jørgen Ole
Haslestad Yaralta toteaa osavuotiskatsauksessa.
Tuotanto kasvoi Qafcon teh-
taan laajennuksen ja Lifecon
tehtaan uudelleenkäynnistyksen ansiosta
Valtio vuokrasi 4?500
hehtaarin alan, mukaan lukien
hedelmäviljelijöiden palstat,
ranskalaisen Compagnie Fruitière -yrityksen tytäryhtiölle
Plantation de Haut Penjalle
(PHP).
Viljelijöiden avuksi tuli
paikallinen Nälän vastaisen
taistelun järjestö (Relufa), joka lainasi rahaa uuden maan,
lannoitteiden ja kemikaalien
ostoon.
Järjestö myös auttoi viljelijöitä perustamaan osuuskunnan, jonka nimeksi tuli Yhteisaloiteryhmä toivo.
Lisäksi viljelijät haastoivat
maat valtiolta vuokranneen
PHP-yrityksen oikeuteen. Siihen olisi panostettava,
jos mielii investoida työvoimaa
vaativaan tunnelituotantoon.
Carita Lindholmia tunneliviljely kiinnostaa. 24 %)
Espoo, Olari: 010 401 3320 Espoo: 010 401 3960 Forssa: 010 401 3190 Haapajärvi: 08 762 0505 Haapajärvi: 010 401 3890 Heinola: 010 401 3500 Helsinki,
Herttoniemi: 010 401 3720 Kallio: 010 401 3730 Konala: 010 401 3880 Lauttasaari: 010 401 3110 Malmi: 010 401 3270 Sörnäinen:010 401 3950 Hyvinkää:
010 401 3070 Hämeenlinna: 010 401 3250 Iisalmi: 010 401 3550 Imatra: 010 401 3050 Joensuu: 010 401 3030 Jyväskylä, Kuormaajantie: 014 610 292 Nisulankatu: 014 610 043 Vasarakatu: 010 401 3660 Jämsä: 010 401 3170 Järvenpää: 010 401 3870 Kajaani: 010 401 3260 Karstula: Taistontie 010 401 3760 Kemijärvi:
010 401 3840 Keminmaa: 010 401 3770 Keuruu: 010 401 3350 Kokkola: 010 401 3430 Kotka: 010 401 3020 Kouvola: 010 401 3490 Kuopio: 010 401 3640 Kuopio:
010 401 3520 Kuusamo: 010 401 3930 Lahti: 010 401 3100 Lahti: 010 401 3340 Lappeenranta: 010 401 3010 Lieksa: 010 401 3580 Lohja: 010 401 3390 Mikkeli:
010 401 3200 Mäntsälä: 010 401 3090 Nurmes: 010 401 3670 Oulu: 010 401 3460 (ha) / 010 401 3820 (ka) Pieksämäki: 010 401 3480 Pori: 010 401 3240 Porvoo:
010 401 3080 Pudasjärvi: 010 401 3910 Raahe: 010 401 3900 Rauma: 010 401 3540 Riihimäki: 010 401 3330 Rovaniemi: 010 401 3800 Seinäjoki: 010 401 3420
Suonenjoki: 010 401 3590 Tampere, Kaleva: 010 401 3470 Pispala: 010 401 3570 Sarankulma: 010 401 3180 Turku: 010 401 3400 Oriketo: 010 401 3850 Turku:
010 401 3600 Tuusula:010 401 3280 Vaasa: 010 401 3410 Valkeakoski: 010 401 3230 Vantaa:010 401 3300 Varkaus: 010 401 3680 Ylivieska: 010 401 3920
Vianor Partner -liikkeet: Ivalo: 016 661 835 Lempäälä: 050 443 0938 Mariehamn: +358 181 2620 Muonio: 016 532 462 Nokia: 0400 865 007 Nuorgam:
016 321 8800 Orivesi: 03 730 3990 Parainen: 045 120 5718 Pyhäsalmi: 040 500 3616 Salo: 02 731 1705 Sodankylä: 020 796 1690 Vääksy: 03 766 0075
Member of Nokian Tyres. Se on vaatimaton tulo
nuorille, joilla on loppupäivä
käytössään muille toiminnoille?, Mahatma sanoo.
Kuivahedelmät pakataan ja
toimitetaan kauppoihin, hotelleihin ja lentokentille.
Viljelijöiden voitto
Njombelaiset saivat lopulta
myös oikeutta, kun PHP-yritys
taipui tammikuussa maksamaan loput sovituista korvauksista viljelijöille. Tunnelirakennelmia on tuotu muun
muassa useille tiloille Suomessa.
Viljelymenetelmän kehittämistä vauhdittaa myös englantilaisten halu saada kotimaisia
marjoja mahdollisimman pitkään.
Tunneleiden ja lämmitettävien kasvihuoneiden avulla satokautta voidaan jatkaa. 11
Perjantaina 26. Mansikoiden lisäksi
siellä tuotetaan puutarhavadelmia ja kirsikoita.
Yrityksen perustaja Agnus
Davidson kertoo, että 20 vuotta
sitten kaikki viljeltiin avomaalla. Tunneliviljelyä ei ole vielä
kokeiltu, mutta laskelmia on
tehty. Kokemukset ovat olleet
pääsääntöisesti hyviä.
Kustannukset ovat keskeinen
puutarhamarjojen tunnelituotannon kehittämistä Suomessa
rajoittava tekijä. Vielä ei
kuitenkaan kannata hihkaista,
että poiminta on koneellistettu,
sillä käytännössä poiminnan
tekevät koneen päällä makaavat
poimijat.
SOILI RIEPULA
Marjaosaamiskeskus järjesti
marjanviljelijöille opintomatkan
Britanniaan 8?11.4.2013.
?Tunneliviljelyssä on moninkertaisesti käsityötä vastaavaan
avomaatuotantoon verrattuna?,
kiteeläinen puutarhayrittäjä
Ismo Ruutiainen tuumaili katsellessaan valtavia tunneliviljelyalueita Englannin Herefordissa.
Ruutiainen tietää, mistä puhuu, sillä hän kuuluu puutarhamarjojen tunnelituotannon
uranuurtajiin Suomessa.
Ensimmäinen tunneli tilalle
pystytettiin yksitoista vuotta
sitten. Hän myi
tilaltaan Hartolasta ensimmäiset
luomumansikat viime kesänä.
?Ehkä kesällä 2014?, hän mietti tunneliviljelyn aloittamisen
aikataulua.
Ruutiainen, Anttila ja Lindholm osallistuivat Englantiin
suuntautuneelle opintomatkalle
huhtikuun alussa. Takana
on kylmin talvi Englannissa 50
vuoteen.
Mansikka kannattaa
tomaatteja paremmin
Mansikantuotanto kasvihuoneissa on kannattavampaa
kuin tomaattien viljely. Jonkin
verran mansikkaa tuotetaan
lämmitettävissä kasvihuoneissa.
Tunnelissa mansikan
hehtaarisato noin 25?000?
30?000 kiloa, kasvihuoneessa
noin 70?000 kiloa.
Vadelman tuotantoala 1??825
hehtaaria, josta 92 prosenttia
tunnelissa.
Vadelman keskisato 25?000
kiloa hehtaarilta.
Noin 95 prosenttia marjasadosta markkinoidaan supermarkettien kautta. huhtikuuta 2013
MAATALOUS
Tunneliviljelyssä on moninkertaisesti käsityötä vastaavaan
avomaatuotantoon verrattuna. Toimintakyvyn varmistaminen lähtee oikeista
ja asiantuntevista rengas- ja vannevalinnoista, olipa koneen koko ja käyttökohde lähes
mikä tahansa.
Me Vianorissa olemme koonneet valikoimiimme kokonaistaloudelliset, pohjoisiin
olosuhteisiin kehitetyt tuotteet. Asiakkaat
ostavat mansikat rasioissa.
Kausityöntekijät tulevat
Itä-Euroopasta.
Kevyesti kevättöihin Vianorin kautta
Uusi kasvukausi on alkamassa. Järjestelyistä
vastasi Suonenjoella toimiva
Marjaosaamiskeskus.
SOILI RIEPULA
>
>
Kustannukset ovat keskeinen puutarhamarjojen tunnelituotannon
kehittämistä Suomessa rajoittava tekijä.
Njombelaiset viljelijät saavat tuotteistaan paremman
hinnan Reilu hedelmä -projektissa kuin paikallisella torilla.
KAMERUN
70 prosenttia väestöstä viljelee
Asukkaita 20 miljoonaa.
Alle 1,25 dollarilla päivässä
eläviä 9,6 prosenttia.
Kansallisen köyhyysrajan alla
39,9 prosenttia.
Yli 15-vuotiaista lukutaitoisia
70,7 prosenttia.
Sijoitus Inhimillisen kehityksen
indeksissä 150/187.
Lähde: YK
MARJANVILJELY ENGLANNISSA
Mansikat ja vadelmat poimitaan tunneleista
Mansikan tuotantoala 3?650
hehtaaria, josta 85 prosenttia
tunnelituotantoa. Siksi
esimerkiksi maan suurin kasvihuoneissa mansikkaa viljelevä
S&A Group lopetti tomaattien
kasvattamisen.
Mansikat kasvavat nostettavilla ja laskettavilla pöydillä.
Vuodessa satoa saadaan jopa
80?000 kiloa hehtaarilta.
Tilalla viljellään mansikoiden lisäksi puutarhavadelmia,
-mustikoita ja parsaa. Reilu hedelmä -hanke myy uunissa
kuivattua ananasta, mangoa,
banaania ja papaijaa.
?Myymme tuotteemme
hankkeeseen kiintein hinnoin.
Kilo tuoretta papaijaa myydään
torilla alle 15 sentillä, mutta
kuivahedelmätehdas ostaa
sen 24 sentillä?, hankkeeseen
osallistuva viljelijä Bika Sadi
kertoo.
Hanketta johtaa paikallinen
viljelijä Daniel Mahatma.
Hänen alaisuudessaan pienellä
tehtaalla työskentelee kymmenen työntekijää.
?Työntekijät saavat kaksi
euroa päivältä viiden tunnin
työstä. + 0,06 e/min (alv. Lisäksi ilmoitetaan, että
Reilu hedelmä -hankkeen loivat
kamerunilaiset maanviljelijät,
jotka ylikansallinen yritys ajoi
pois viljelymailtaan.
?Ehtona korvausten maksuille yritys vaatii, että meidän on
poistettava viesti pakkauksista.
Viljelijät ovat suostuneet tähän?, Jaff Bamenjo Relufasta
sanoo.
Suomen oloissa
työläs ja kallis
Haygroven yrityksen perustaja Agnus Davidson on luonut suuren yritysryppään, joka paitsi
tuottaa puutarhamarjoja tunneleissa ja kasvihuoneissa, myös kehittelee ja myy tunneleita,
kasvatusalustoja ja erilaisia viljelyä auttavia tekniikoita.
muun muassa kehittämällä tuotantotekniikkaa ja viemällä koneistusta koko ajan pidemmälle.
Työvoimaa ei saada omasta
maasta etenkään sadonkorjuuseen ja muihin kausitöihin.
Työntekijät tulevat Itä-Euroopasta.
Englantilaiseen tunneliviljelyyn huhtikuun puolivälissä tutustuneet runsas parikymmentä
suomalaista marjanviljelijää
saivat kuulla, että englantilais-
ten marjayritykset valitsevat ja
kouluttavat työvoimansa huolellisesti.
Työtekijöiden rekrytoinnin
ja opastuksen parissa Haygroven tilalla työskentelevä Maria
Andrejeva kertoo, että uudet
työntekijät saavat viikon tiiviin
koulutuksen poimintaan.
Nopeat poimijat saavat tehdä
töitä enemmän kuin hitaat, mikä näkyy tilipussissa. Kustannussäästöjä haetaan Davidsonin mukaan
Reilut hedelmät
menestyvät
Kamerunissa
DOUALA, KAMERUN
Reiluus vei lopulta voiton kamerunilaisessa pikkukaupungissa, jossa hedelmänkasvattajat olivat joutua puille paljaille.
Njomben kaupungissa länsiafrikkalaisessa Kamerunissa
34 hedelmäviljelijää menetti 70
hehtaaria maata valtiolle vuonna 1998. + 0,1717 e/min (alv. Antaa kevään tulla keikkuen, laitteet ja renkaat
pysyvät vakaina ja huippukunnossa Vianorin avulla!
RASKAAN
KALUSTON RO
ME
PALVELUNU
Mansikka
aloitteli
kukintaa
huhtikuun
alkupuolella,
ja
ensimmäiset
mansikat
kypsyvät
toukokuussa.
RD-03
RD-02
AC-85
Agriterra
CR-01 ERL-30 / ERD-30 EM-01
www.vianor.f i/raskaatrenkaat
010 401 401
Puhelinpalvelu ma?su klo 7?21
Matkapuhelimesta soitettaessa
0,0835 e/puh. 24 %)
Lankapuhelimesta soitettaessa
0,0835 e/puh. Jos käytössä ei ole tekniikkaa, nostamiseen ja laskemiseen tarvitaan
miesvoimaa. PUUTARHAYRITTÄJÄ ISMO RUUTIAINEN, KITEE
Tunneliviljely pidentää satokautta
SOILI RIEPULA
Suurin osa Englannissa tuotettavista
mansikoista ja
vadelmista kasvaa
tunneleissa. Jos tunneliin päädytään,
ensimmäisenä sinne tulee vadelmaa.
MONDE KINGSLEY NFOR/IPS
MONDE KINGSLEY NFOR/IPS
Tunneliviljelyn selvin hyöty
on satokauden aikaistaminen,
pohtii sulkavalainen marjan- ja
vihannesviljelijä Mikko Ruottinen.
Myös sadon laatuun on tunneliviljelyssä helpompi vaikuttaa
kuin avomaalla. Keväällä
ja syksyllä marjoista saadaan
paras hinta, mikä on tuottajien
kannalta hyvä asia.
Sadon ajoituksen lisäksi
tunneleiden avulla voidaan vaikuttaa sadon laatuun. Monessa EUmaassa tunnelien perustamiseen
on saatavissa tukea, Suomessa ei.
?Näiden on eri täällä [Englannissa], kun saavat investointitukea?, Tommi Anttila toteaa.
Anttila viljelee Kokemäellä 54
hehtaarin marja- ja vihannestilaa. Haygroven tilalla työskentelee vuoden
aikana noin 500 työntekijää,
joista 300 on kausityöntekijöitä.
Suomalaisvieraille esiteltiin
mansikanpoimintakone. Kasvualustana käytetään
yhä enemmän kookosturvetta.
Normaalisti huhtikuun puolivälissä kasvihuoneista poimitaan mansikoita.
Nyt kevät on myöhässä, joten
lämmitettävissä kasvihuoneissa mansikat tekevät vasta
ensimmäisiä raakileita. Nyt suurin osa puutarhamarjoista tuotetaan tunneleissa.
Tunnelituotanto käsittää 80
hehtaaria, josta 10 hehtaaria on
lasin alla.
Työntekijät
tulevat ulkomailta
Marjojen tuotanto vaatii paljon
työntekijöitä. Tunneliviljelyn ansiosta
marjat ovat tasalaatuisia ja satokautta voidaan sekä
aikaistaa että jatkaa.
ENGLANTI
Englannissa panostetaan
voimakkaasti tunneliviljelyn
levittämiseen muualle. Yritys ja viljelijät sopivat korvauksista, mutta vain noin neljäsosa
sovitusta yli 90?000 euron summasta maksettiin viljelijöille.
Kasvihuoneessa tilaa voidaan hyödyntää nostettavien ja laskettavien pöytien avulla. Homman on sujuttava yhteispelillä.
Kiinteät ja reilut hinnat
Relufan avulla Njombeen rakennettiin neljä vuotta sitten
pieni kuivahedelmätehdas. Vaikka tunnelituotantoa on Ruottisen tilalla
pohdittu, käytäntöön pohdintoja
ei ole vielä viety.
Ruottisen mukaan Englanninreissulta tarttui mukaan ajatuksia työvoiman käytön tehostamisesta. Lisäksi
linnut pysyvät pois marjojen
kimpusta.
Tunneleissa viljellään muun
muassa herukkaa, pensasmustikkaa, karhunvatukkaa ja kirsikoita. Jotta kevättyöt sujuisivat jouhevasti, on käytettävien
koneiden ja laitteiden oltava kunnossa. Syytä tähän voi
vain arvailla, mutta sillä saattaa
olla tekemistä kuivahedelmäpakkausten kanssa.
Pakkaus kertoo, että hedelmät viljellään ja korjataan
oikeudenmukaisella ja ympäristöystävällisellä tavalla ja
kauppaa käydään reiluilla säännöillä. Tuotteet
myydään valtakunnallisten supermarketketjujen kautta.
Yritys sijaitsee Englannin Herefordissa.
Samalla seudulla on tunneliviljelyn uranuurtajayritys
Haygrove
Sitä ennen sen
on tietysti kasvettava riittävästi.
Parhaita tuotoksia lypsävät
lehmät, jotka poikivat ensimmäisen kerran 24 kuukauden
iässä.
24 kuukauden ikäisinä poikineiden ensikoiden elinikäistuotos on Pro Agrian tuotosseurannan mukaan keskimäärin 19?360
kiloa. Kääriälä vastaa
sonnikodista ja on mukana
osuuskunnan hallituksessa.
Sonnihuutokauppoja ovat
perinteisesti järjestäneet teurastamot. Hänen
vastuullaan oli yhtiön rahaliikenteestä vastaaminen ja siitä
muille osakkaille tiedottaminen.
Investointien suunnittelussa
rahaliikenteestä vastaavan osakkaan ääni painoi eniten, koska
hänellä oli maksuvalmiudesta
paras tieto.
Haastatteluissa kävi ilmi,
että pisimpään toimineissa
yrityksissä oli päästy tasaiseen
tulokseen ja velkoja pystyttiin
lyhentämään.
Aloitusvaiheessa tilat olivat
olleet tiukoilla ja yllättäviäkin
kustannuksia oli tullut. Huhtamäki arvioi tämän syyksi sen,
että etenkin rajusti laajentavien
tilojen on vaikea pitää nurmituotos aiemmalla tasolla kun karjamäärä kasvaa.
Säilörehun laatu oli viime
vuonna ilahduttavan hyvä.
Sulavuutta kuvaava d-arvo
nousi 680:een, kun se vuotta
aiemmin oli 665. Näissä huutokaupoissa
myydään eläimiä monesta eri
rodusta.
Limousinien tarjonta on kui-
tenkin ollut näissä huutokaupoissa pientä, joten kasvattajaosuuskunta haluaa korjata asian.
Huutokaupassa myydään 25
rakennearvosteltua sonnia, joista osa on myös genomitestattu
Ranskassa.
TERHI TORIKKA
MAATALOUDESTA
LYHYESTI
Lidl kasvattaa
tuoreen lihan
myyntiä Britanniassa
Saksalainen kauppaketju Lidl
satsaa voimakkaasti tuoreen
lihan myyntiin Britanniassa.
Lidlin mukaan kuluttajat haluavat ostaa yhä enemmän tuoretta
lihaa. Kahden vuoden toiminnan
jälkeen rutiinien todettiin loksahtaneen kohdilleen.
Töitä jaettiin esimerkiksi
taloushallintaan, tuotosseurantaan, siemennykseen ja
eläinterveyteen sekä koneiden
huoltoon.
Aluksi tiloilla kaikki olivat
osallistuneet kaikkiin navetan
töihin. Lähes puolet tiloista käytti
ruokinnassa härkäpapua ja hernettä, yli puolet rypsiä.
Luomukarjojen väkirehuprosentti on keskimäärin 30 ja tilojen rehuomavaraisuus noin 86
prosenttia. Jompi
kumpi ongelmista oli syynä yli
puoleen lypsylehmien poistoista viime vuonna.
TERHI TORIKKA
Tilaseosten suosio kasvoi, viljan ja täysrehun heikkeni
Tilaseosten osuus lypsykarjojen
ruokinnassa kasvoi viime vuonna.
Seosten osuus ruokinnan kuiva-aineesta nousi viime vuonna
yli 12 prosenttiin. Myös investointikustannus jakaantuu yhteisessä
hankkeessa useamman osakkaan kesken.
Etuna on myös, ettei yhteinen
yritys ole niin haavoittuva kuin
perinteinen perheviljelmä, jos
yrittäjä syystä tai toisesta joutuu
työkyvyttömäksi.
Tutkimuksessa kävi ilmi, että
halu yhteisnavetan rakentamiseen täytyy lähteä tiloista itsestään, ulkopuolinen ei pysty intoa
sytyttämään.
Haastatelluilla tiloilla suunnitteluprosessit kestivät useita
vuosia ja kumppanit ehtivät
tässä ajassa vaihtua.
Haastatelluissa yhteisnavetoissa oli mukana 2?3 tilaa ja 3?4
osakasta. Kun
kasvaneella tilalla kokonaismaitomäärä kasvaa, voivat keskituotokset kuitenkin laskea ja se
jäädä helposti huomaamatta.
Ei toimi ilman luottamusta
Toimivan vastuunjaon edellytys
yhteisnavetoissa on luottamus
toisten osaamiseen ja työhön
sitoutumiseen.
Tutkimuksessa todettiin tähän kuluvan ensin totutteluaikaa. Jos vasikka
silloin muuttuu pörröiseksi ja
kiillottomaksi, se on merkki
valkuaisvajeesta.
Puute on vielä mahdollista
korjata ruokinnan tarkastamisella. Sen sijaan
kausina, jolloin hinta ei kata
edes tuotantokustannuksia,
hallitus on hiljaa. World
Poultry -verkkolehden siteeraama paikallisen tuottajajärjestön
puheenjohtaja Abdul Basit
kritisoi voimakkaasti maan
hallitusta, joka yrittää Basitin
mukaan suitsia hintoja silloin,
kun ne nousevat.
Etelä-Afrikan
siipikarjatilat
tukehtuvat tuontiin
Eteläafrikkalaiset siipikarjantuottajat ovat vaikeuksissa voimakkaasti kasvaneen tuonnin
puristuksissa, World Poultry
-verkkolehti kertoo. Etuna tässä on, että silloin jokainen voi tarvittaessa
tuurata myöhemmin toista esimerkiksi sairastumisten aikana.
TUURE KIVIRANTA
Anna-Maija Minkkinen:
Yhteisnavettayritysten
johtamiskäytäntöjä
Limousin-rodulla
ensimmäinen oma huutokauppa
Kasvattajaosuuskunta Limousin
järjestää rodun ensimmäisen
sonnihuutokaupan maanantaina
29.4. Viime vuonna
väkirehun osuus lypsylehmien
ruokinnasta oli 44,7 prosenttia ja
vuotta aiemmin vajaan prosentin
vähemmän.
Suurin väkirehun osuus oli
tiloilla, joiden maitotuotos ylitti
12?000 kiloa.
Myös isoissa karjoissa väkirehuprosentti oli keskimäärin
korkeampi kuin pienissä. Alun
jälkeen koettiin pärjättävän
kohtuullisesti.
Minkkinen muistuttaa tuotosseurannan tärkeydestä. Lue aina etiketti ja valmistetiedot ennen käyttöä.
TULEVA MARJA- JA HEDELMÄSATOSI
TARVITSEE KEVÄÄLLÄ TEHOKASTA
VARTIJAA. 12
Perjantaina 26. SUN 7E TOIMII TUHOLAISIA VASTAAN. Vuotta aiemmin osuus oli runsaat 4 prosenttia, kertoi kehityspäällikkö Tuija
Huhtamäki Pro Agria keskus-
tenliitosta maidon- ja nurmentuotannon tulosseminaarissa.
Samaan aikaan viljan ja täydennysrehujen osuus ruokinnassa pieneni.
Ruokinnan väkirehuprosentti
kasvaa tasaisesti. Joskus
sonnivasikan luomukasvatukseen sai yhdeksän prosenttia
tiloista.
Ternivasikkaiässä jatkokasvatukseen lähtevä sonnivasikka
päätyy todennäköisesti tavanomaiselle tilalle.
Luomussa vasikka pitäisi
ruokkia täysmaidolla vähintään
kolmen kuukauden ikään asti.
Se on lähes mahdotonta jatkokasvatustilalla, jolla ei ole lypsykarjaa.
TERHI TORIKKA
Opinnäytetyö on
kokonaisuudessaan luettavissa
Theseus-verkkokirjastossa:
https://publications.theseus.fi/. Syönti-indeksi
parani 103:sta 105:een.
Lisäksi myös näytteiden kattavuus parani.
?Artturi-korjuuaikapalvelussa
tehdään koko ajan uusia ennätyksiä?, Valion alkutuotantojohtaja Juha Nousiainen lisäsi
yleisön joukosta.
TERHI TORIKKA
Luomulehmät yhtä terveitä kuin tavanomaiset
Suomalaisten luomulypsylehmien terveys ei eroa tavanomaisessa tuotannossa olevista
lehmistä.
Yleisimpiä eläinlääkärin hoitoa vaatineita sairauksia ovat
kummassakin tuotantotavassa
utaretulehdukset ja hedelmällisyysongelmat, ilmenee agrologiopiskelija Katri Paakin
joulukuussa valmistuneesta
opinnäytetyöstä.
Lääkkeiden käytön rajoituksista huolimatta utaresairauksia
ei ollut luomutiloilla enempää
kuin muilla maitotiloilla.
Utaretulehdusten hoitoon
ja kivun lievitykseen käytettiin
usein kotikonsteja, kuten tihennettyä lypsyä.
Eläinten riittävä seleenin
saanti ei juurikaan ollut ongelma
tiloilla.
Härkäpapu, herne
ja rypsi suosittuja
Hämeen ammattikorkeakoulusta valmistuneen Paakin selvityksen mukaan luomulypsylehmien
ruokinta on monipuolista ja karkearehuvaltaista.
Laitumen ja säilörehun lisäksi
käytetään väki- ja valkuaisrehuja. ?Se on vastoin
vapaata markkinataloutta.?
Paraikaa meneillään oleva
matalan hinnan kausi on kestänyt jo kahdeksan kuukautta. Tuottajajärjestön
mukaan se pitäisi nostaa jopa 82
prosenttiin.
Siipikarjatuottajia edustavan
Sapa-järjestön broilerijaoston
puheenjohtaja Scott Priman
pitää Etelä-Afrikan siipikarjasektoria yhtenä maailman
suojattomimmista.
Etelä-Afrikan siipikarjasektori on jo pitkään kamppaillut Brasiliaa vastaan, jonka se katsoo
dumppaavan markkinoilleen
omia tuotteitaan.
Hyvinvoivan hiehon karva kiiltää ja kuntoluokka on kohdillaan. Ruotsin tuotosseurantatiloilla keskituotos oli viime
vuonna 9?261 kiloa ja Tanskassa
9?019 kiloa.
Nokka arvioi, että yksi syy
keskituotoksen jumittumiseen
on poikimavälin pidentyminen,
joka johtuu hedelmällisyysongelmista.
?Kun väli pidentyy, pienemmän tuotoksen aika pitenee.?
Tuotosta parantaisi myös
lehmien pitäminen karjassa nykyistä pidempään.
?Neljä kautta pitäisi pystyä
lypsämään, jotta parhaat lehmät
saataisiin esiin.?
Tavoite on kuitenkin haastava
utareterveyden ja hedelmällisyysongelmien vuoksi. Lähes sama määrä aikoo lopettaa
tuotannon, mutta lopettavat tilat
ovat keskiarvoa pienempiä.
Tuottajat olivat pääosin tyytyväisiä luomumaidontuotantoon
ja sen valvontaan.
Sonnivasikat
tavanomaisille tiloille
Luomuketjussa olisi tehostettavaa etenkin sonnivasikoiden
kasvatuksen osalta.
Valtaosa luomumaitotilojen
sonnivasikoista päätyy jatko-
kasvatukseen tavanomaisille
tiloille.
Selvityksen mukaan vain 19
prosenttia tiloista sai sonnivasikkansa aina luomukasvatukseen tai kasvatti ne itse. Alavieskassa.
Huutokauppa pidetään
Jarkko Kääriälän tilalla, joka
sijaitsee emolehmätuotannon
ydinalueella. Tuottajat
vaativat korjausta tilanteeseen
rajasuojaa tehostamalla. Tilan tarve kasvaa,
samoin työmäärä ja ruokintakustannukset.
Kyse
tuhansista euroista
Norismaa muistuttaa, että hiehojen poikimaiällä ja lehmien
poistoprosentilla voi olla tuhansien eurojen vaikutus tilan
Tuotosseurantaan
kuuluvien karjojen
keskituotos oli
viime vuonna
8?865 kiloa
lehmää kohden.
talouteen vuodessa.
Esimerkiksi hän nosti sadan
lehmän tilan.
Mikäli poistoprosentti on 24
ja hiehot poikivat 24 kuukauden vanhoina, uudistushiehoja
tarvitaan kahden vuoden aikana
noin 53.
Jos poistoprosentti nousee
38:aan ja ensikoiden poikimaikä
yli 28 kuukauteen, uudistuseläimiä tarvitaankin jo lähes sata,
Norismaa kuvailee.
Pörröisyys viestii
usein valkuaisvajeesta
Ensikon poikiminen 24 kuukauden iässä edellyttää eläimen
hyvää hoitoa ensimmäisistä
hetkistä lähtien.
?Ensimmäinen vaihe, mis-
sä voi mennä pieleen, on heti
muutaman tunnin kuluessa
syntymästä.?
Vasikka tarvitsee kasvaakseen hyvät olot ja riittävästi
maitoa.
Seuraava kriittinen vaihe on
vieroittaminen juotosta 2?3
kuukauden iässä. Yhtiömuoto oli neljällä tilalla avoin yhtiö ja yhdellä
osakeyhtiö.
Lehmiä pienimmällä yhteisnavetalla oli 70 ja suurimmalla
220.
Haastatellut yhteisnavetat
eivät omistaneet juurikaan peltoa, vaan yhtiö vuokrasi peltoa
osakkailtaan. Yli 27 kuukauden ikäisillä
elinikäistuotos on keskimäärin
17?600 kiloa.
Silti yli 27 kuukautta on edelleen ensikoiden yleisin poikimaikä Suomessa.
Heikomman tuotosodotuksen lisäksi myöhäinen ensipoikiminen aiheuttaa ylimääräisiä
kuluja tilalle. Yli 10 kuukauden ikään
ehtineen hiehon kasvatuksessa
tapahtuneiden virheiden korjaaminen tuotoksen kannalta
on jo liian myöhäistä.
Esimerkkinä Norismaa kertoi
tilasta, jolla ensikoiden tuotokset paranivat parissa vuodessa
lähes 1?500 kiloa, kun niiden
ruokinta tarkistettiin.
?Tästä on puhuttu pitkään,
mutta vasta nyt teemavuosien
myötä tiloilla aletaan herätä
siihen, että vasikalla ja hieholla
on merkitystä.?
Keskituotos
yhä jumissa
Lypsylehmien keskituotos
näyttää pysähtyneen lähes pai-
koilleen, harmitteli palveluryhmäpäällikkö Sanna Nokka.
Tuotosseurantaan kuuluvien
karjojen keskituotos oli viime
vuonna 8?865 kiloa lehmää kohden.
?Luku ei ole muuttunut kuuteen vuoteen juuri mihinkään.?
Tuotos laahaa perässä myös
moniin naapurimaihin verrattuna. Tuotosrasitus ei vielä vaikuta
hiehoon, joten sen tulisi tiinehtyä ensimmäiseen siemennykseen?, Norismaa kertoi maidonja nurmentuotannon tulosseminaarissa keskiviikkona.
24 kuukautta
paras ikä poikia
Ensikon elinikäistuotos on pääsääntöisesti sitä parempi, mitä
nuorempana se poikii ensimmäisen kerran. Tällä
hetkellä tuontitullit ovat 5?27
prosenttia. Luomulainsäädännön vaatimuksia noudatettiin
tiloilla pääsääntöisesti hyvin.
Tuotanto kasvussa
Paakki selvitti luomumaitotilojen käytänteitä ja tuottajien
kokemuksia elintarviketurvalli-
>
>
Vain 19
prosenttia
tiloista sai sonnivasikkansa aina
luomukasvatukseen
tai kasvatti ne itse.
suusvirasto Eviran toimeksiantona.
Selvitys tehtiin kyselyllä, joka
lähetettiin kaikille Suomen 147
luomumaitotilalle keväällä 2012.
Tiloista vajaa 40 prosenttia vastasi kyselyyn.
Vastanneet tilat olivat suuria.
Keskimääräinen peltopinta-ala
oli yli sata hehtaaria ja keskilehmäluku 40.
Tilojen keskituotos oli 7?803
kiloa ja keskipoikimakerta 2,77.
Tulosten perusteella luomulypsylehmien määrä ja
tuotostaso ovat nousussa, joten
luomumaidon kysyntään pystytään vastaamaan jatkossa yhä
paremmin.
Tuotantoa pyrkii laajentamaan 24 prosenttia tiloista. Yksi navettakin oli
rakennettu vuokratontille.
Kannattavaa toimintaa
Minkkinen toteaa, että yhteisnavetta tarvitsee johtajan, joka
koordinoi toiminnan kokonaisuutta.
Kaikissa haastatelluissa yrityksissä oli toimitusjohtaja, joko
nimikkeellä tai ilman. Lehmänä se korvaa vasikasta asti saamansa hyvän hoidon kestävyydellä ja korkealla
tuotoksella.
Hiehosta huolehtiminen
poikii lisäeuroja lypsytilalle
>
>
Parhaita tuotoksia
lypsävät lehmät,
jotka kasvavat
hiehoina hyvin
ja poikivat ensimmäisen kerran
24 kuukauden iässä.
Hiehoissa piillee avain maidontuotannon kannattavuuden
parantamiseen monella tilalla.
Hiehojen ruokinnan ja olojen
parantaminen säästää kuluja ja
parantaa maitotuotosta, lupaa
lehmien ruokinnan huippuosaaja Minna Norismaa Pro
Agria Pohjois-Karjalasta.
Huono hedelmällisyys ensikoiden poistosyynä lypsykarjoissa on viime vuosina yleistynyt.
?Yleensä se johtuu hiehokauden ruokinnasta tai olosuhteista. MINNA NORISMAA, LEHMIEN RUOKINNAN HUIPPUOSAAJA, PRO AGRIA
KARI SALONEN
Yhteisnavetta
tarvitsee toimitusjohtajan
Yhteisellä navettainvestoinnilla
tavoitellaan työmäärän keventämistä ja investointiriskin
jakamista useamman yrittäjän
kesken.
Anna-Maija Minkkisen
Savonia-ammattikorkeakouluun tekemä yhteisnavettojen
johtamista käsittelevä Amk-agrologiopiskelijan opinnäytetyö
kertoo, että näihin tavoitteisiin
päästään toiminnan ensimmäisten vuosien jälkeen.
Onnistumisen ehdoiksi tutkimuksessa osoittautuivat tarkka
suunnittelu ennen toiminnan
aloittamista, johtohahmon löytyminen ryhmästä sekä töiden
jako osakkaiden osaamisalueiden mukaan.
Navettaosakkaiden yhteistyön tulee luonnollisesti toimia
hyvin, mikä vaatii osakkailta
samanlaisia arvoja ja tavoitteita.
Tahto löydyttävä tiloilta
Tutkimukseen Minkkinen
haastatteli viittä yhteisnavettaa.
Alkunsa navetat olivat saaneet,
kun yhdellä tai kahdella osakastiloista oli tullut aika miettiä,
laajentaako maidontuotantoa
vai vaihtaako tuotantosuuntaa.
Yhteisnavetat nousivat vaihtoehdoksi mahdollisuutena
parantaa tilojen kilpailukykyä
ja tulosta. huhtikuuta 2013
MAATALOUS
Tästä on puhuttu pitkään,mutta vasta nyt tiloilla aletaan herätä siihen,
että vasikalla ja hieholla on merkitystä. Sen myynti on kasvanut
ketjun myymälöissä viimeisen
vuoden aikana kolmanneksella,
kertoo World Poultry -verkkolehti.
Ensi vuoteen jatkuva projekti
lisää tuoreen lihan myyntipintaalaa puolella aiemmasta.
KOTIHAN
PUUTAR
A
PUOLEST
Pakistanilaiset
haluavat vapaata
siipikarjakauppaa
Pakistanin siipikarjantuottajat
haluavat vapauttaa maailman
siipikarjamarkkinoita. Sinä aikana moni tila on joutunut
lopettamaan toimintansa.
KUN PUUSI OVAT SYYSTÄ TAI
TOISESTA SUOJELUN TARPEESSA,
SPRING HAAVASUOJA ON TUKENASI
VAURIOITA VASTAAN.
WWW.KOTIPUUTARHURI.COM
Käytä torjunta-aineita turvallisesti
e
Tulos ennen veroja, milj. Siinä on tosin alueellisesti suuria eroja?, toteaa
johtaja Ari Eini Suomen metsäkeskuksesta.
Metsäala
murroksessa
Einin mukaan koko metsäala on
nyt murroksessa. Molemmissa
pinta-ala on noin 600 hehtaaria.
SUVI NIEMI
USA tuplasi pellettien
tuonnin Eurooppaan
Metsänhoito- ja metsänparannustöiden työmäärät vuonna 2012
Lähde: Metla
Yhteismetsän
tilien tarkastus
ammattilaisille
UPM:n tulos tammi?maaliskuu
1?3/2012
Liikevaihto, milj. e
Liiketulos ilman kertaeriä, milj. huhtikuuta 2013
METSÄTALOUS
Sinällään kemera on ollut suurenmoinen menestys. Nyt painopistettä ollaan kampeamassa
varsinaiseen taimikonhoitoon,
mikä on järkevää.
?Sinällään kemera on ollut
suurenmoinen menestys. Säästöä kertyy 90
miljoonaa euroa.
?Rakennemuutos jatkuu, ja
kautta metsää omistaville merkitsee EU-oikeuden tulkinnan
mukaan valtiontukea.
Valtio voi tukea yrityksiä, kunhan tuki on vähäistä. Täysin
kattavaa torjunta ei silti ollut.
Myös uusia metsäteitä rakennettiin jonkin verran tavoitetta
enemmän. Eniten istutettiin kuusta.
Toteutunut
määrä keskim.
v. Alv-kannan
muutoksissa luovutus- ja laskutuspäiville on tullut merkitystä.?
Yleistä pääomatuloveroprosenttia pienemmän veroprosentin soveltaminen yhteismetsän
Tavoite
Metsänviljely, ha
Taimikonhoito ja nuoren metsän kunnostus, ha
Kunnostusojitus, ha
Metsäteiden rakentaminen, km
Metsäteiden perusparannus, km
Lannoitus, ha
. Se on
ollut myös yhteiskunnalle kannattava sijoitus.?
Einin mukaan tämä ja seuraava vuosi mennään edelleen kemeralla. Se saattaa olla yksi
syy työsuoritusten vaisuuteen.
?Käynnissä olevat suuret
muutokset varmasti hämmentävät. Samalla ministeriössä käsiteltävien hankkeiden
alaraja nousee kolmesta miljoonasta eurosta viiteen miljoonaan.
Harkinnanvaraista energiatukea myönnetään ilmasto- ja
ympäristömyönteisiin investointi- ja selvityshankkeisiin,
jotka edistävät uusiutuvan
energian tuotantoa tai käyttöä,
lisäävät energiansäästöä tai jotka tehostavat energiantuotantoa tai käyttöä tai vähentävät
niiden ympäristöhaittoja.
Uudet linjaukset lieventävät tuulivoiman ja biokaasun
tukikelpoisuuden ehtoja. e
Sijoitetun pääoman tuotto ilman kertaeriä, %
Omavaraisuusaste, %
UPM aikoo olla siinä aktiivinen?, Pesonen sanoi.
Sellun vienti
vetää edelleen
UPM onnistui parantamaan
selluntuotannon kannattavuutta. Niitä tehtiin alle
puolet tavoitteesta.
Juurikääpää
torjuttiin
Varttuneita havupuita vikuuttavaa juurikääpää torjutaan kesähakkuissa. Se on ollut
myös yhteiskunnalle kannattava sijoitus. Ostamme kotimaassa niin paljon kuin on
taloudellisesti järkevää?, Pesonen sanoi.
SUVI NIEMI
maissa Euroopassa.
Esimerkiksi Britanniassa, Belgiassa ja Hollannissa kotimaiset
raaka-ainevarat ovat niukat ja
maat ovat turvautuneet pelletin
tuontiin vähentääkseen kivihiilen käyttöä.
Pellettien tuotannon kasvu
on ollut erityisen suurta Yhdysvaltain eteläisissä osavaltioissa
ja Kanadan Brittäisessä Kolumbiassa, missä puuraaka-aine
kustannukset ovat paljon alhaisemmat.
Eteläisissä osavaltioissa on 14
uutta pellettitehdasta, jotka ovat
joko aivan uusia tai laajentamassa tuotantoa tulevina vuosina.
NAWFR on seurannut USA:n
ja Kanadan puukuitumarkkinoita yli 20 vuotta.
SARI PENTTINEN
Bioenergian
tukiin muutoksia
Energiatukea ohjataan tänä
vuonna erityisesti biopolttoaineiden tuotantoon, kertoo
työ- ja elinkeinoministeriö.
Käytännössä ministeriö laajentaa tuulivoiman ja biokaasun
tukia, mutta rajoittaa turpeen
nostoon ja metsäenergiaan liittyviä tukia.
Tukea on varattu tälle vuodelle noin 145 miljoonaa euroa.
Tästä vajaat 100 miljoonaa
euroa on tarkoitettu liikennepolttoaineita tuottaville biojalostamohankkeille. Metsänomistajalla on jo
nyt mahdollista jättää metsänsä
hoitamatta. Tuonti
kasvoi 60 prosentilla edellisvuoteen verrattuna Pohjois-Amerikan puukuitumarkkinoita seuraavan aikakauskirjan NAWFR:n
mukaan.
Pellettien kysyntä on lisääntynyt Euroopassa merkittävästi
viime vuosina, kun voimayhtiöt
ovat siirtyneet fossiilisista polttoaineista uusiutuvien käyttöön.
Viennin arvo arvioitiin vuonna
2004 40 miljoonaksi dollariksi,
eli noin 30 miljoonaksi euroksi,
kun sen viime vuonna arvioitiin
olevan 400 miljoonaa dollaria,
eli noin 300 miljoonaa euroa.
Puubiomassa on energialähde,
joka on kerännyt paljon kiinnostusta ja investointeja useissa
Istutusala kasvoi viime vuonna, mutta jäi silti keskimääräistä pienemmäksi. Etenkin energiapuun
korjuuseen on tarjolla rahaa.
Yhteismetsien tilintarkastus
on uudistunut kuluvan vuoden
alusta lukien. Esimerkiksi taimikonhoito on aina kannattava sijoitus. Yhteismetsään liittyi 53 metsänomistajaa ja sen kokonaisala on
1?490 hehtaaria.
Kauhajoen kaupunki käynnisti yhteismetsäselvityksen
vuoden 2011 alussa.
Suurin osa perustajaosakkaista asuu muualla kuin Kauhajoella. Se säilyy
toistaiseksi 28 prosentissa, joka
on 2?4 prosenttia matalampi
kuin yksityisillä metsänomistajilla ja kuolinpesillä.
Vuoden 2013 verotusta koskien de minimis -laskentaan on
tuotu uusi tulkinta yhteismetsien verokantaeron vaikutuksesta.
?Taustalla ei ole kuitenkaan
varsinaista lakimuutosta, joten
verovuoden 2012 verotuskohtelu
on vielä epäselvää. Sen liikevoitto parani
viidellä miljoonalla eurolla
viime vuodesta.
Sellun maailmanlaajuiset
toimitukset laskivat vuoden
2013 tammi?helmikuussa
kaksi prosenttia viime vuoden
vastaavaan ajanjaksoon verrat-
2 608
156
146
5,0
54,4
1?3/2013
2 474
144
66
5,1
51,0
tuna.
Toimitukset Kiinaan vähenivät 14 prosenttia, kun taas
Länsi-Euroopan ja PohjoisAmerikan toimitukset lisääntyivät.
Vaneri yksi
valopilkuista
Metsätalous ja sahat pitivät
pintansa yhtiön tuloskirjanpidossa. JOHTAJA ARI EINI, SUOMEN METSÄKESKUS
Metsänhoidon rästit kasvoivat
MARKKU VUORIKARI
Metsiä hoidettiin viime vuonna
aiempaa laiskemmin. 13
Perjantaina 26. 2012
määrä % tavoitteesta
v. Taimikonhoitoalasta
noin neljännes oli varhaisperkausta ja loput myöhempää
taimikonhoitoa.
Nuoria metsiä kunnostettiin 63?000 hehtaarilla. Sen sijaan niiden
perusparannus jäi neljännestä
jälkeen tarpeesta.
JARMO PALOKALLIO
Verotus säilyy
28 prosentissa
Kehysriihessä ei ole esitetty
muutoksia yhteismetsien nykyisen veroprosenttiin. Viime
vuonna töitä tehtiin alle sen,
vain 23?000 hehtaaria, missä
näkyy tiukka taloustilanne. Uusiutuvan
energian investoinneille on varattu vajaat 23 miljoonaa euroa.
Harkinnanvaraisen energiatuen myöntämisperusteet
muuttuvat, kun työ- ja elinkeinoministeriö ja elykeskukset
alkavat soveltaa päätöksissään
uuden energiatukiasetuksen
säännöksiä. Ostamme
kotimaassa niin
paljon kuin on
taloudellisesti
järkevää.«
JUSSI PESONEN
varan kysyntä säilyi heikkona,
Pohjois-Afrikassa ja Japanissa
vakaana?, Pesonen kommentoi.
Yhdysvalloissa yhtiö on havainnut merkkejä kysynnän
parantumisesta.
Pesonen kehui, että yhtiön
tehostamistoimet vanerite-
ollisuudessa ovat tuottaneet
tulosta.
?Investoinnit, sulkemiset,
hyvä myynti Euroopan ulkopuolelle sekä tuotekehitys ovat
parantaneet vaneriliiketoiminnan käyttökatetta.?
Hakkuut lisääntyivät
puoli miljoonaa mottia
UPM osti alkuvuonna puuta
6,7 miljoonaa kuutiometriä,
mikä on puoli miljoonaa enemmän kuin vuosi sitten.
Yhtiön mukaan tukki- ja
kuitupuun hinnat olivat alkuvuonna Suomessa noin neljä
prosenttia korkeammat kuin
viime vuonna vastaavaan aikaan.
?Olen huolissani, jos puu
vielä kallistuu. kasvatuslannoitus, ha
Juurikäävän torjunta kantokäsittelyllä, ha
160 000
280 000
80 000
640
4 000
80 000
30 000
50 000
65 000
Pellettejä tuotiin 3,2 miljoonaa
tonnia Pohjois-Amerikasta Eurooppaan vuonna 2012. 2008?2011
108 000
68
115 000
219 000
245 000
78
52 000
62 000
65
705
769
110
2 943
3 481
74
32 000
48 000
40
11 000
12 000
37
21 000
36 000
42
91 000
57 000
140
Kunnostusojituksien määrä
jäi kolmasosaa tarvetta
vähäisemmäksi.
UPM tahkoaa tulosta energialla
Paperinvalmistuksen kannattavuus romahti viime vuodesta
Sellu-, energia- ja tarrabisnekset pitävät metsäyhtiö UPM:ää
pinnalla. Kaksi prosenttiyksikköä pienempi vero on
siis vähämerkityksellistä eli de
minimis -tukea.
Tuloverolain mukaisesti yhteismetsän yhteisetuutta verotetaan erillisenä verovelvollisena.
Osakaskunta vastaa yhteismetsän veroista. terveyslannoitus, ha
. Tukea on tähänkin saakka
maksettu hyvin vähän ja nyt
tukimahdollisuus poistuu kokonaan.
Metsähakkeen korjuu- ja
kuljetusketjuun liittyviä investointeja tuetaan ensi vuoden
alun jälkeen vain uuden teknologian osalta. Monissa työlajeissa
saavutukset jäivät kymmenen
edeltävän vuoden keskiarvon
alapuolelle ja kauaksi kansallisen metsäohjelman tavoitteista.
?Metsän hoidon tila voisi olla
parempikin. Jos taimikonhoitoon
tulee lykkäystä, se nostaa heti
kustannuksia?, kertoo Savolainen.
Yksityismetsien taimikoita
hoidettiin viime vuonna 116?000
hehtaaria. Tuulivoimalta poistuu uuden teknologian vaatimus ja biokaasua
voidaan liikennekäytön lisäksi
tukea myös hankkeissa, joissa
sitä käytetään lämmön tuotantoon.
Sen sijaan tukea ei jatkossa
myönnetä turvetuotantoon
liittyviin kalustoinvestointeihin. Neljännes osakkaista
asuu pääkaupunkiseudulla.
Kauhajoen oma sijoitus yhteismetsään on 500 hehtaaria.
?Yhteismetsä teki juuri ensimmäisen puukauppansa noin
seitsemän hehtaarin leimikosta
Luvian sahan kanssa?, Jarmo
Mulari Suomen metsäkeskuksesta kertoo.
Hän vetää Metsänomistus
toimivaksi -hanketta, joka edistää uusien yhteismetsien perustamista Etelä-Pohjanmaalla.
Yhteismetsämahdollisuutta
selvitetään nyt myös Seinäjoella, Soinissa, Alajärvellä, Alavudella ja Lappajärvellä.
Pisimmällä selvitys on Seinäjoella ja Soinissa, joissa ollaan
perustamissopimuksen allekirjoitusvaiheessa. Tutkijoiden
mukaan kasvun pysyminen
korkealla on kuitenkin ehdollista, eli metsien kasvukunnon
ylläpitoon on panostettava.
Viime vuonna metsänhoitoon
panostettiin selvästi aiempaa
vähemmän. Se koskee sekä
organisaatioita, rahoitusta että
metsänomistajia ohjaavaa lainsäädäntöä. Liiketoiminta-alueen
tulos oli miljoona euroa voitollinen.
?Länsi-Euroopassa sahata-
>
>
Olen
huolissani,
jos puu vielä
kallistuu. Se on
surkein tulos pitkään aikaan.
Viimeksi ala jäi yhtä pieneksi
vuonna 1997.
Erityisen heikosti etenivät
lannoitukset. Maallikkotilintarkastus jatkui yhteismetsälain
muutoksen turvin vielä tilikauden 2012 ajan.
?Jos yhteismetsän tuotto
päättyneellä tai sitä edeltävällä
tilikaudella on yli 200?000 euroa,
tulee tilintarkastuksessa käyttää
HTM- tai KHT-tilintarkastajaa?,
kertoo tilintarkastaja Tuomas
Enbuske PwC Suomi Oy:sta.
Yhteismetsän osakaskunta voi
säännöissä tai osakaskokouksessa määritellä tilintarkastuksen
suoritettavaksi myös 200?000
euron rajan alittavissa yhteismetsissä.
?Kun ulkopuolinen ammattilainen on tarkastanut tilit, hoitokunta saa varmuuden yhteismetsän taloudellisesta tilasta.?
Tilintarkastustermin käyttäminen muun kuin auktorisoidun tarkastajan tekemässä
tarkastuksessa on lain vastaista.
Uudistuksen taustalla on EU:n
tilintarkastusdirektiivin uudistaminen vuonna 2006.
?Hallinnossa yhteismetsien
tulee kiinnittää erityistä huomiota osakasrekisterin ylläpitoon,
samoin kuin jakamattomien
ylijäämien käsittelyyn?, sanoo
Enbuske.
?Toisaalta metsänomistajien
pitäisi muistaa, että metsänhoitotöitä voi tehdä ilman
kemeraakin. Eini myöntää,
että varoja on käytetty jälkijättöisiin kohteisiin. Toivon, että myös metsänsä hoitamatta jättävät metsänomistajat tekisivät asiasta
tietoisen ratkaisun ja ottaisivat
huomioon, että sen seurauksena heiltä jää ehkä saamatta
tuhansien eurojen vuositulot?,
muistuttaa Eini.
Nuoret taimikot
hoidetaan kuntoon
Nuoren metsän hoidossa kestävän metsätalouden rahoituksella on kunnostettu tukkoon kasvaneita risukoita. Tänä vuonna tavoite on nostettu
26?000 hehtaariin.
?Pääsääntö valtion metsien
hoidossa on, että työt suunnitellaan ja toteutetaan ajallaan,
mikä pitää metsät kasvukunnossa. Yhteismetsän
jakama ylijäämä on osakkaalle
verovapaata tuloa.
KARI LINDHOLM
Kauhajoki veti
kaupunkilaisia
yhteismetsään
Kauhajoen yhteismetsä aloitti
toimintansa maaliskuussa. Tukea voidaan
hakea vanhojen säännösten
mukaisesti myös tavanomaisille hankkeille syyskuun loppuun
asti.
JARMO PALOKALLIO. Siksi ammattilaistenkaan
ei kannattaisi hirttäytyä liikaa
kemeraan ja sen riittävyyteen?,
sanoo Eini.
Valtiolta
huono esimerkki
Taimikonhoito jäi viime vuonna 156?000 hehtaariin. Erityisesti sähkön
myynti kannattaa metsäyhtiö
UPM:lle yhä paremmin.
Paperinvalmistusta yhtiö ei
ole saanut kannattamaan eurooppalaisilla tehtaillaan.
Toimitusjohtaja Jussi Pesosen mukaan UPM:n säästöt
eivät alkuvuonna riittäneet
kompensoimaan heikentyneen
markkinatilanteen vaikutuksia.
Torstaina julkistetun osavuosikatsauksen mukaan
yhtiön liikevaihto kutistui 134
miljoonaa euroa viime vuoden
tammi?maaliskuusta.
Paperiliiketoiminnan tulos
painui 51 miljoonaa euroa tappiolle, kun se vuotta aiemmin
oli 18 miljoonaa euroa voitolla. Huonoa
esimerkkiä näytti valtio, jonka
metsissä taimikoita hoidettiin
Metsäntutkimuslaitoksen mukaan puolet vähemmän kuin
2000-luvun puolivälissä.
Metsänhoitojohtaja Heikki
Savolaisen mukaan taimikonhoidon ja perkauksen tarve valtion metsissä on 25?000-30?000
hehtaaria vuodessa. Juurikäävän
torjunta-ala kasvoi lähes puolta
kansallisen metsäohjelman tavoitetta suuremmaksi. Jatkossa metsänomistajien valinnanvapaus kasvaa ennestään, kun vaihtoehtoiset metsänkäsittelymenetelmät
hyväksytään.
?Metsänomistajat tekevät
päätökset omista lähtökohdistaan. Lähes kaikki
työlajit juurikäävän torjuntaa lukuunottamatta jäivät kauaksi tavoitteesta.
Metsien kasvun kiihtyminen
sataan miljoonaan kuutioon
vuodessa on ollut yksi metsäalan hyviä uutisia. Eivät ne silti saisi vaikuttaa
käytännön toimiin?, sanoo Eini.
Uudistusten tavoitteena on
lisätä tehokkuutta ja samalla
kasvattaa metsänomistajien vapautta. Torjunnan tarve on
levinnyt vähitellen koko eteläiseen Suomeen ja se koskee sekä
mäntyä että kuusta.
Siltä osalta viime vuonna
kirjattiin työtilaston myönteisin merkintä. Ilman kertaluonteisia eriä
paperinkin tulos on kuitenkin
niukasti voitollinen.
UPM:n osake oli laskenut
Helsingin pörssissä 1,5 prosenttia torstai-iltapäivään
mennessä.
Säästöohjelma etenee
suunnitelmien mukaan
UPM kertoi jo tammikuussa,
että se aikoo karsia tuntuvasti
paperintuotantoaan Euroopassa.
Aikakauslehtipaperia valmistava kone pysähtyi Raumalla viime viikolla, toinen
samanlainen pysähtyy pian
Saksan Ettringenissä.
Ranskan Docellesin hienopaperitehdas ja Aigrefeuillen
jatkojalostetehdas sekä Venäjän Pestovon saha ovat myynnissä.
Kaikkiaan tehtailta vähennetään 450 ja hallinnosta 400
henkilöä
020 413 2321 ja varaa ilmoitustilaa kesän
tärkeimmästä erikoisnumerosta!
Varaukset 10.5. Tukea ei voida
maksaa metsänomistajalle,
puunhankkijalle eikä välittäjälle.
Euroopan komission mukaan
pienpuun energia-tukea voidaan
maksaa vain voimalaitokselle.
>
>
Tukea ei voida
maksaa
metsänomistajalle,
puunhankkijalle
eikä välittäjälle.
Maksuaikataulu
venyy aiemmasta
Komission tiukka kanta vaikuttaa myös tuen maksun aikatauluun, sillä metsähakkeeksi tarkoitetun puun kulku metsästä
voimalaitokselle vie helposti
1?1,5 vuotta.
Tuen suuruuteen ei komissiolla ole ollut huomauttamista.
Tukea on tarkoitus maksaa viisi
euroa kiintokuutiometriä kohti,
mikä vastaa kahta euroa haketettua irtokuutiometriä kohti.
Hakkeen tulee olla nuoren
metsän hoitokohteilta tai ensiharvennuksilta peräisin olevaa
energiajaetta.
Kohteelle jäävän puuston
pitää olla rinnankorkeudelta
mitattuna alle 18 senttiä.
Jos pienpuuntukijärjestelmää päätetään lähteä viemään
eteenpäin, niin Koskisen mukaan laki olisi mahdollista saada
voimaan näillä näkymin vuoden
2015 alussa.
Pienpuun energiatukijärjestelmä lähetettiin hyväksyttäväksi komissioon huhtikuussa
2011. Vaarit ympäri maan
pystyttävät vuosien klapivarastoja kuin muistomerkkiä.
Kyselytutkimuksen mukaan
metsänomistajille tärkeintä on
polttopuun saanti, vaikka sen taloudellinen merkitys useimmilla
metsätiloilla on vähäpätöinen.
Toki puulämmitys on järkevää. huhtikuuta 2013
METSÄTALOUS
Bioenergia-alan työpaikoista puolet sijoittuu Keski-Suomeen,
Pohjanmaalle ja Pohjois-Pohjanmaalle. mennessä
O
dotettu ja kiinnostava Maaseudun Tulevaisuuden MÖKKILÄINEN ilmestyy 31.5.
Laadukas tabloid-kokoinen erikoisnumero tavoittaa ostokykyiset ja mökkeilevät
ihmiset, jotka viettävät mökillä aikaa entistä enemmän. Kivihiilellä on korvattu
turvetta muun muassa Porissa,
Pietarsaaressa, Jyväskylässä,
Kuopiossa, Kajaanissa ja Oulussa.
JUHA KAIHLANEN
KIRJA
Polttopuut lämmittävät taloa ja mieltä
Polttopuiden teko taitaa olla
omavaraisuuspyrkimysten suosituin laji. Jäisihän polttopuukirja suomalaisille ontoksi
ilman puulämmitteisiä saunoja
ja Högforsin puuhellaa. Kuivan puun
tuottama savu vertautuu onnistuneeseen paavin valintaan:
savun tulee olla valkoista.
Mytting on ujuttanut tekstiin
lisäksi kaikenlaista polttopuu-
Toimitettu suomalaisia
lukijoita varten
Teos on paitsi suomennettu,
myös toimitettu suomalaisia
lukijoita varten. Haluaako ala, että tämä
otetaan käyttöön vai voidaanko
samaa edistää kemeran avulla?,
Koskinen sanoo.
Koskisen mukaan kysymys on
siitä, kuinka rajallisilla euroilla
saadaan paras hyöty irti.
Komission kanssa käydyissä
keskusteluissa on Koskisen mukaan selvitetty, millaisen esityksen komissio voi hyväksyä.
Tukea vain
voimalaitoksille
Komissio hylkäsi Suomen alkuperäisen pienpuuntukijärjestelmän. Parhaat
mahdollisuudet nähdään Pohjois- ja Etelä-Savossa.
Samaan aikaan uhkana kuitenkin on, että lähes yhtä monta
työpaikkaa häviää turpeen tuotannosta ja kuljetuksesta. Bazar Kustannus Oy.. Turvetuotanto
uhkaakin kutistua nykyisestä alle
puoleen, noin 11 terawattituntiin
vuodessa.
Turvepula on jo pakottanut
energiayhtiöt turvautumaan kivihiileen. Se rohkaisee kokeilemaan
vaikkapa näyttävän pyöröpinon
tekemistä.
Tehokas klapikone?häkkikuivatus-ketju on jätetty pelkäksi
maininnaksi, sillä kirjoittajan
mielestä oikea polttopuun teko
on käsityötä.
Tunnelmointia tarjoavat henkilöhaastattelut ja oikeastaan
koko kirjan sävy. Näin tuki olisi
kohdentunut korjuuketjuun.
Nyt on käynyt selväksi, että
komissio hyväksyy tuen saajaksi vain voimalaitoksen, joka
hakkeen ostaa. Jos
turpeen verotuksen kiristys jatkuu, eikä tuotantoalueiden lupasumaa saada purettua, turvealan
työpaikkoja kerrannaisvaikutuk-
sineen on vaarassa hävitä 3?200.
PTT:n selvityksen mukaan
turvetuotannon vähetessä työpaikkoja menetettäisiin eniten
Pohjanmaan alueella ja PohjoisPohjanmaalla vuoteen 2020
mennessä.
Maakunnittain bioenergiaalan työllisyysvaikutukset
vaihtelevat sen mukaan, kuinka
paljon yhtäältä metsähakkeen
tuotanto nousee ja toisaalta turpeen tuotanto laskee.
Turpeen tilalle
tuontihiiltä
Viime vuosina turvetta on palanut keskimäärin 23 terawattituntia. 64 000
metsänomistajaa, jotka hakevat vuosittaisten metsämyyntitulojen investointikohteita.
Mökkiläinen on jaossa myös Silva Metsänäyttelyssä Joensuussa 7.?8.6.2013.
Soita heti p. 14
Perjantaina 26. EKONOMISTI LEENA KERKELÄ, PTT
Pienpuulle energiatukea ehkä vuonna 2015
KARI SALONEN
Pienpuun energiatukea (petu) voidaan
ryhtyä maksamaan vuoden 2015 alussa, jos
Euroopan komission alustavasti hyväksymä
malli kelpaa alan suomalaisille toimijoille.
Toistaiseksi metsähakkeen
käyttöä edistetään kestävän
metsätalouden rahoituslain
(kemera) avulla.
Maa- ja metsätalousministeri
Jari Koskisen (kok.) mukaan
pienpuun energiatuesta käydään lähiviikkoina keskusteluja
energiateollisuuden, metsänomistajien, laitetoimittajien,
koneyrittäjien ja muiden alan
toimijoiden kanssa.
?Nyt pitää pitää miettiä, saadaanko järjestelmästä toimiva
vai ei. Mökkiläisellä tavoitat tilaajien lisäksi n. Pienellä vaivannäöllä
lämmityslaskuissa voi säästää
roimasti, ja samalla saa hyötyliikuntaa ja elävän tulen taikaa.
Norjalaisen Lars Myttingin
Täyttä puuta uppoutuu sekä
puulämmittämisen järki- että
tunnepuoleen.
Järkeä edustaa faktatieto:
paljonko missäkin puussa on
energiaa, miten ja milloin puut
kannattaa pilkkoa ja pinota,
kuinka kuivaksi puu kuivuu ja
miten se palaa.
hun liittyvää historiaa ja vanhoja
uskomuksia.
Näyttävät puupinot
syntyvät käsityönä
Pinoamista käsittelevä luku on
perinpohjainen ja hyvin kuvitettu. mennessä
Ilmoitusaineistot 15.5. Lisäksi
on haastateltu moottorisahakeräilijä Matti Luomaa ja ahkeraa
klapintekijää Juha Mietoa.
Joissain kohdin norjalaiset
kummallisuudet paistavat läpi.
Esimerkiksi puulajeista on käsitelty oman otsikon alla tammi
muttei leppää, joka on varmasti
tammea yleisempi polttopuu.
Silti puulämmittäjänä kirjan
lukaisee aivan mielellään.
HENRIK SCHÄFER
Lars Mytting: Täyttä puuta.
194 sivua. Energia- ja ilmastostrategiassa hallitus on asettanut
tavoitteeksi kolmanneksen leikkauksen, mikä vähentäisi käytön
15?16 terawattituntiin.
Tällä hetkellä turpeen tuotantoalaa poistuu moninkertaisesti
enemmän kuin uusia alueita
saadaan tilalle. . mennessä, ilmoitusaineistot 15.5.mennessä
Aineiston toimitus sähköpostilla: ilmoitus@maaseuduntulevaisuus.fi
Bioenergia työllistää eniten
Pohjanmaalla ja Keski-Suomessa
Turvetuotannosta uhkaa hävitä tuhansia työpaikkoja
Metsähake ja energiaturve työllistävät eniten Pohjanmaan maakunnan alueella, Pohjois-Pohjanmaalla ja Keski-Suomessa.
Metsähakkeen käytön kasvaessa parhaat mahdollisuudet
uusien työpaikkojen syntyyn
on Pohjois- ja Etelä-Savossa.
Turpeen käytön väheneminen
iskisi kipeimmin Pohjanmaalle
ja Pohjois-Pohjanmaalle.
Turpeen ja metsähakkeen
työllisyysvaikutuksia on tutkinut Pellervon Taloustutkimus
PTT. Selvityksen tilasi Bioenergia ry.
Metsähake antaa töitä tasaisemmin koko maassa kuin energiaturve, joka on alueellisesti
erittäin merkittävä työllistäjä
Pohjanmaan maakunnassa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa.
Metsähakkeen, energiaturpeen ja teollisuuden puutähteen työllisyysvaikutukseksi
PTT arvioi 16?600 työpaikkaa.
Jos mukaan lasketaan vielä
puupohjaiset teollisuuden jäteliemet, biokaasut, bionesteet ja
kotitalouksien puun pienkäyttö,
bioenergia-alalla työskentelee
PTT:n ekonomistin Leena Kerkelän mukaan yli 20?000 ihmistä.
?Bioenergia-alan työpaikoista
puolet sijoittuu Keski-Suomeen,
Pohjanmaalle ja Pohjois-Pohjanmaalle?, Kerkelä sanoo.
Bioenergian työpaikat maakunnittain
Pohjanmaan alue
Pohjois-Pohjanmaa
Keski-Suomi
Lappi
Pirkanmaa
Pohjois-Savo
Metsähake
Energiaturve
Teollisuuden
puutähde
Satakunta
Etelä-Savo
Pohjois-Karjala
Uusimaa
Kymenlaakso
Hämeen alue
Etelä-Karjala
Kainuu
Varsinais-Suomi
Lähde: PTT
0
500
1 000
Uusia työpaikkoja
jopa 4?100
Hallituksen maaliskuussa päivittämän energia- ja ilmastostrategian mukaan metsähakkeen
käyttöä pitää lisätä nykyisestä
vajaasta 14 terawattitunnista 25
terawattituntiin vuoteen 2020
mennessä.
PTT arvioi, että yksin metsähakkeen hankintaan, kuljetukseen ja energiantuotantoon voi
1 500
2 000
2 500 3 000 3 500
Henkilötyövuotta
syntyä jopa 4?100 uutta työpaikkaa tulevina vuosina. Komission mukaan tukea
ei voida maksaa metsäpäähän,
vaan haketta polttavalle voimalaitokselle.
Alkuperäisessä esityksessä
tukea olisi voinut hakea jo pienpuuerän korjuun jälkeen, kun
olisi osoitettu, että hake menee
voimalaitokselle. Keväällä 2012 komissio
totesi, ettei järjestelmä sovellu
valtiontukisääntöihin siinä
muodossa kuin Suomi oli esittänyt.
JUHA KAIHLANEN
www.maaseuduntulevaisuus.fi
31.5.2013
MÖKKILÄINEN
rä
ä
ä
m
s
o
l
n
Pai 000 kp
150
Ilmestyy 31.5.2013
Varaukset 10.5. He myös käyttävät rahaa
vapaa-ajan asuntoonsa parantamalla sen varustetasoa.
Maaseudun Tulevaisuuden uskottavuus ja korkea lukuarvo antavat ilmoituksille hyvän
huomioarvon oikeassa ympäristössä
Minä koen että sitä voisi
nostaa Suomessakin.?
Helsingin ytimestä vaarojen maille
Aula ja Kaija Jolkkonen työskentelivät
aiemmin Helsingin kaupungin Nuorten
luontotalon kouluttajina.
Sitten tuli aika miettiä, mitä seuraavaksi. Tietokirjailija Lasse J. Lisää petipaikkoja on piha-aitassa.
Tunnelma pihapiirissä ja tuvassa on
aidosti aito.
?Vähemmän on enemmän?, Kaija Jolkkonen sanoo sisustuksestakin.
Siellä täällä kurkistelee haltijaolentoja, jotka muistuttavat Kolin muinaisesta
historiasta.
EIJA MANSIKKAMÄKI. Vuoden käsi-
työläinen leipoo korkeita kakkuja.
Maku ei saa olla pettymys. Laineen
innostus lintuihin sai alkunsa kultarinnan
tunnistamisesta. positiivisesti.
?Parhaimmillaan matkailijat löytävät
täältä hiljaisuuden keitaan, joka kumoaa
mielikuvat pelottavasta tyhjyydestä?,
Vikman visioi.
Itä-Suomen yliopiston äänimaisematutkija Vikman ideoi yrittäjien kanssa
käytännössä, kuinka jo olemassa oleviin
retki-, majoitus-, muonitus- ja muihin
palveluihin voisi liittää alueen aineettomia palveluja.
?Aika monissa mainoksissa puhutaan
hiljaisuudesta, mutta alleviivattuna
asiana tämä on uusi. Tavoitteena on kuulla luontoa, ?akustista horisonttia. Tarkoituksena on olla hiljaa
ja herkistyä kuuntelemaan ympärillä
erottuvia ääniä.
Metsässä ei nimittäin ole hiljaista.
Ilman lehtiäkin puut humisevat niin
huumaavasti, että alan melkein pelätä
puiden takaa syöksyvää autovirtaa.
Mutta ei sieltä mitään tule, kuuset ne
vain pauhaavat.
Seisomme hiljaisessa metsässä, Lieksan Kolilla, kuuluisan vaaran juurella.
Seuraan ryhmän mukana Vikmania,
joka kävelee, pysähtelee, seisoo, nojaa
puuhun, katselee ja kuuntelee.
Mitä kuuluu. Sivu 18
Upea laulaja. Hiljaisuus nimittäin vahvistaa luontosuhdetta,
antaa voimaa ja hoitaa jopa mieltä.
Osa Elontilan vieraista tulee ulkomailta, lähinnä Keski-Euroopasta.
?Moni ulkomaalainen ymmärtää hiljaisuuden arvon. Miksei myöhemmin
vaikka koko maahan?
Kaksivuotinen hiljaisuusmatkailuhanke toimii elykeskuksen tuella. Omatarveviljelyä harjoitetaan ja maatiaiskanat munivat.
Tilava hirsitalo henkii luonnonläheistä
elämää ja siellä voi myös yöpyä. Sivu 16
Hysss! Täällä matkaillaan
Jaakko Kilpiäinen
Pohjois-Karjalassa
nyhjäistään tyhjästä.
Siellä nimittäin viritellään
matkailuvalttia jostain,
mitä sillä on tarjota yllin
kyllin: hiljaisuudesta.
KOLI, LIEKSA (MT)
?Ainoa sääntö on, että mitään ei puhuta?, Noora Vikman sanoo napakasti.
Selvä. ja itseään.
Hiljaisuus ei tarkoita äänettömyyttä,
vaan aistien avaamista.
Synkkyys koko
Suomen valtiksi
Aluksi hiljaisuusmatkailusta kaavailtiin
bisnestä vain Ilomantsiin, mutta nyt
siitä aiotaan tehdä matkailuvaltti koko
Pohjois-Karjalaan. Hiljaisuutta ei voi
myydä sellaisenaan, mutta voi myydä
aikaa erityislaatuisissa ympäristöissä.?
Hankkeella edistetään ?hidasta matkailua. kaupunkeja
on nimittäin putkahdellut Suomeen
ja maailmalle, ja modernin ihmisen
pyhiinvaellukset luonnossa kiinnostavat.
Etelä-Intiassa sijaitsee sikäläisittäin
pieni, 150?000 asukkaan Tiruvannamalai, jonne saapuu marras?joulukuussa miljoonia pyhiinvaeltajia
kuulemaan jo kuolleen gurun oppeja.
Kaupunki vetää myös länsimaisia
turisteja pysähtymään ja etsimään
hiljaisuutta ja itseään. Elontila on paketoinut erilaisia
teemoja viikonlopuiksi tai parin tunnin
retkiksi Kolilla vieraileville matkailijoille.
Tarjolla on muun muassa Katselujuhlaa, Yölaulajaretkeä, Hortoilua ja herkuttelua sekä Tartu hetkeen -tuokioita.
Lyhyet retket maksavat pari kymppiä ja
täysihoitoviikonloppu pari sataa euroa.
Elämyspaketteihin kuuluu esimerkiksi
hiljaista kitaransoittoa tuvassa ja ihmisen
energiatasojen herättelemistä kristallikulhoja soittamalla.
Lähes sakraalinen tunnelma ei nouse
mistään uskonnosta, vaan tarkoitus on
antaa hiljentymisen ja läsnäolon kokemuksia, Jolkkonen sanoo.
Omasta maasta ja kattilasta
Aulan mukaan Elontila haluaa tarjota
iloisia ja syvällisiä luontokokemuksia sekä tietämystä ihmisen osasta maapallon
kokonaisuudessa.
Isäntäpari kokkaa vieraille kasvispainotteista ruokaa ja leipoo itse sämpylät ja
korvapuustit. Tuuli tyyntyy ja yltyy vuoronperään.
Puissa roikkuva naava liehuu ilmavirrassa, mutta siitä ei lähde ääntä.
Ajatukset saavat harhailla, mutta
eivät kauas. Sellaiselle lomalle on
kysyntää, jossa voi keskittyä arjen
vastapainoksi rauhoittumiseen?,
äänimaisematutkija Noora Vikman
sanoo.
Hortoilemalla hyvään oloon
Seisomme muhkean hirsitalon pihalla.
Täällä vanhalla Mattilan tilalla toimii
yritys nimeltä Elontila, jossa on toteutettu hiljaisuusmatkailua jo pari vuotta.
Turistit voivat tulla viettämään perinnetilalle aikaa, jossa yhdistyvät luonto,
rauhallinen oleminen, hortoilu ja vaikkapa lampaiden paimennus.
?Luonnon kohtaaminen on täällä
vahvasti läsnä, vaikka emme sanokaan
erikseen, että nyt mennään metsään
kuuntelemaan hiljaisuutta?, Elontilan
yrittäjä Ilkka Aula sanoo.
Oikeassa ympäristössä rauhoittuminen alkaa kuin itsestään.
Aulan mielestä yrittäjän tärkeä ominaisuus onkin osata rauhoittua ja olla
hetkessä läsnä itse. Jos se
menee nappiin, Suomea ei enää tunneta
maailmalla Lapin pikaisista joulupukkija laskettelumatkoista, vaan pimeydestä
ja tyhjyydestä . Saappaat jalkaan ja ulos.
Olemme lähdössä hiljaisuus-, äänitai kuuntelukävelylle, näkökulmasta
riippuen. Ringissä on jo 21 kiinnostunutta yrittäjää ympäri maakuntaa.
Hanna Kurvi asuu Kolilla ja pitää
puotia luontokeskuksen yhteydessä.
Hän välittää ohjelmapalveluita, vuokraa matkailijoille lumikenkiä ja haluaa
vaalia kestävän kehityksen matkailua.
?Olen tässä mukana siksi, että matkailu ei olisi erillinen, vaan koko kylän
yhteinen asia.?
Ideoita Elontilalla viime viikolla
olivat hakemassa myös Ilomantsissa ja
Joensuussa Solarus-luontaishoitolaa
emännöivä Kyllikki Kakkonen, Nurmeksessa Äksyt ämmät -yritystä ja majataloa pitävä Minna Murtonen sekä
valtimolaisen Puukarin pysäkin Anni
Korhonen.
?Emme kilpaile toistemme kanssa,
vaan ihmisten ajankäytöstä muiden
ajanvietteiden kanssa?, naiset vakuuttavat.
Murtosen mukaan Keski-Euroopasta
tulevilta turisteilta menee ensimmäiset
kolme päivää kelloa vilkuillessa ja ohjelmaa odotellessa.
?Hikeä pukkaa aluksi, mutta sitten he
rauhoittuvat.?
Kerrotaan sellaisistakin kiinalaisista,
jotka eivät kestäneet hiljaisuutta, vaan
pakkasivat laukkunsa ja lähtivät kesken
loman.
EIJA MANSIKKAMÄKI
Elontilan yrittäjä Kaija Jolkkonen
herättelee ihmisen energiakeskuksia eli chakroja soittamalla
kristallikulhoja.
Tuija Leinosen ja Johanna Ahtisen
luomat haltijaolennot muistuttavat
Kolin historiasta.
KOMMENTTI
Suomeen
vai Intiaan?
Aivan uusi pohjoiskarjalaisten ajatus
hiljaisuusmatkailusta ei ole, sillä eri
alueiden hiljaisuutta on selvitetty
Suomessa jo vuosia.
Oikealla tiellä se on.
?Hitaan matkailun. huhtikuuta 2013
VIIKONVAIHDE
Vuoden kypsytetty. Askeleita lumessa, linnun lyhyt liverrys, tuulitakkien kahinaa.
Joku niistää. Pitää vain löytää tapa
tehdä se.?
Hiljaisuuteen
ei totu heti
Joensuun yliopisto kouluttaa kaksivuotisessa hankkeessaan seudun matkailuyrittäjiä hyödyntämään hiljaisuutta
elämyspalveluna. Sivu 17
Näyttävä kakku. Mutta kaupunkiympäristön harvoja luontokokemuksia tarjoavat lehmät.
Suomella olisi muutakin, jos otollinen hetki osataan hyödyntää.
Hiljaisuutta ei voi
myydä
sellaisenaan,
mutta voi
myydä
aikaa
erityislaatuisissa
ympäristöissä.
EIJA MANSIKKAMÄKI
Rauhallinen luonto näkyy
mainonnassa usein houkuttelevana.
?Se kertoo ihmisen tarpeista aistia
rauhassa. ja ekoturismia.
Vikman uskoo, etteivät ihmiset halua
aina lomallaan tehdä koko ajan jotakin,
vaan myös olla vain.
?Kysyntää olisi varmasti lomalle,
jossa voi arjen vastapainoksi keskittyä
rauhoittumiseen. 15
Perjantaina 26. Mahdollisuus vuokrata Metsähallituksen kunnostama perinnetila Kaijan
kotiseudulta tuli kuin tilauksesta.
Työ luontokasvatuksen parissa jatkuu nyt kestävän matkailun, syvällisten
luontoretkien sekä koulutusten toteuttamisella. Raaseporilainen
perheyritys on onnistunut kehittämään
kovan kilpailijan Parman kinkulle. Silloin vieraskin rauhoittuu ja huomaa hiljaisuuden
Ihmeellinen lentomatka Afrikkaan ja
takaisin saa ihmisen pohtimaan
elämän rajallisuutta. Laine
tutki kirjokerttuja 1970-luvulla
Helsingin yliopiston biologian
pro gradussaan. Tietokirjailija laati tekstit ja otti lähes
tuhat kuvaa teosta varten.
?Olen sanonut, että Jörn
Donnerilla on Mammuttinsa,
mutta tämä on minun mammuttini. Ne palaavat ja lähtevät taas. Se on aikaisia
aamuja, rämeikön riemua ja
metsien mielenrauhaa. Ahaa, se on
tuulihaukka?, Laine toteaa ja
rauhoittuu. Laine
kertoo.
Laine ideoi Tornien taiston
työskennellessään Eläinmaailma-lehden toimittajana vuonna
1994. Keskikoulun luonnonhistorian ja eläinopin opettaja vei
toukokuussa 1961 luokan linturetkelle Vantaan pikkukoskelle.
?Kuulin upeaa linnun laulua.
Näin kellahtavan linnun, jonka
kurkku paistoi kellanpunaisena.
Kukaan ei tiennyt, mikä se on.
Minä lähdin selvittämään?, Laine kuvailee.
Innoittajana toimi Ivar Hortlingin Lintukirja vuodelta 1936.
Seuraava kokonaan suomalaisiin
lintuihin keskittynyt lintukirja
ilmestyi Laineen itsensä kirjoittamana vuonna 1996.
Yrjö Kokon esimerkki
Ympäristön muutokset näkyvät lajien vähenemisenä. Ehkä
vielä joku kansanedustaja keksii vaatia ihmislääkäreiltä
kansantajuisia tiivistelmiä potilaidensa tilasta.
Satu Haapanen luki valiokunnan mietintöä niin, että
eläinkokeista puhuttaessa on vaihtoehtoisten menetelmien
asiantuntemuksen oltava läsnä. Hetken mietintöä pyöriteltyään Haapanen tulkitsi, että eläinkokeita tehtäessä on
eläinsuojelujärjestöjen oltava mukana.
Tyhjien seinien laki
Laaja lakipaketti, yhteiseltä nimeltään osuuskuntalain
muutos kiinnosti eduskuntaa paljon vähemmän kuin
kulkukollien kohtalo.
Vielä joulun alla lähetekeskustelussa Timo Heinonen
(kok.) leimusi S-ryhmää ja ABC-asemia vastaan. Siitä pitää olla kiitollinen?, Lasse J. Jos ei
oppaita olisi, tietämys ja harrastus olisivat paljon heikommalla
tasolla. Lintutornitapahtuma järjestettiin ensin kutsukilpailuna.
Aloittelija saa apua
Osallistumismaksuilla tuetaan
maakunnallisesti tärkeiden lintualueiden suojelua.
BirdLife Suomi tuli tapahtuman järjestäjäksi vuonna 2000.
Ulkopuolista apua saa bongauksessa käyttää.
?Tornien taisto on hieno
mahdollisuus tutustua lintuihin. Konepistoolimiehet
ympäröivät meidät ja epäilivät
vakoojiksi. Tohtori
putosi eduskunnasta.
Rauha kulkukissoille
Eduskunta on viikon ollut varpaillaan kulkukissojen vuoksi.
Sosiaalisessa mediassa on tehokkaasti levitetty juorua, että
uusi koe-eläinlaki sallii karanneiden lemmikkien käytön
tutkimusvälineenä.
Maatalousvaliokunnan puheenjohtaja Jari Leppä (kesk.)
joutui monen kertaan selittämään, että karanneita lemmikkejä käytetään eläinkokeisiin vain silloin, kun kyse on
niiden omasta terveydestä tai muille eläimille aiheutetusta
vaarasta.
City-kanit ja hylätyt kesäkissat saavat siis kulkea rauhassa
tarvitsematta pelätä joutumista tieteen alttarille.
Satu Haapanen (vihr.) iloitsi, että jokaisesta eläinkokeesta on vastedes tehtävä kansantajuinen tiivistelmä. Mutta
sittenpä se tulikin sellaisella vauhdilla, ettei mokomaa ole
nähty, ja nyt joudutaankin toteamaan kevään olevan normaaliaikainen. Maltoin pysyä muutaman
päivän pois tietokoneen äärestä.
Kun harrastuksesta tulee työ,
siitä pitää olla kiitollinen.?
Huhtikuun alussa Laine palkittiin Otavan Kirjasäätiön vuoden 2013 tietokirjapalkinnolla.
Teokset välittävät löytöretkeilijän riemua ja luotettavaa tietoa.
Biologi saa ihmiset kiinnostumaan luonnosta ja suojelemaan
sitä.
?Ajattelin ostaa palkintorahoilla kameraan uuden linssin,
ehkä 800-millisen. Muuttajat ovat kuin ystäviä.
?Avasin aamulla ikkunan ja
kuulin ensimmäistä kertaa, kun
punarinta lauloi kuusikossa. Retkelle voi ottaa
opaskirjan mukaan.?
Laineen mammutti
Laineelta ilmestyi tänä keväänä
Suomen Luonto tunnistusopas.
Se sisältää 800 keskeistä suomalaista eläin- ja kasvilajia. 16
Perjantaina 26. Ensin
tulevat tunnustelijat ja sitten
rysäys.?
Vesisade ja lämpö ovat saaneet
laulurastaat ja punakylkirastaat
lähtemään Ranskasta kohti Suomea. Lintuasiantuntija tarttuu kiikariin tai
kameraan, kun toiset tarttuvat
aseeseen.
Taivaalla kiitää petolinnun
hahmo. Tavalliset luontoharrastajat voivat yhdistyessään saada
muutoksen aikaan.?
Elämäntapojen muutokset
lähtevät yksilöstä. Vielä pääsiäisen
aikoihin tuntui kevät olevan tavattomasti myöhässä. Laine sanoo.
Tietokirjailija
suojelee luontoa kirjoittamalla
Suomen arvostetuimpiin kuuluvalle tietokirjailijalle Lasse J. Siihen voivat osallistua
perheet ja aloittelijatkin. Vuonna 2013 alle kymmenen paria.
?Politiikalla ja lausuntojen antamisella on oma roolinsa, mutta
se ei ole ratkaisu kaikkeen. Hän ohitti yllättäen
ääntenlaskussa kaksi punasisartaan.
Räsäselle kävi huonommin. LA 27.4.
Märälle pellolle ei pidä kiirehtiä
Ei vielä tällä viikolla, eikä ennen vappuakaan, mutta
kukaties kohta vapun jälkeen. Laine toteaa.
?Kullakin linnulla on aikansa.
Vasta eilen näin ensimmäiset
västäräkit, ja tänään niitä oli jo
kahdeksankymmentä. Se
sykäyttää joka kerta. Laine on filosofian
kandidaatti, biologi ja
ornitologi.
Laine on työskennellyt
lintuvalokuvaajana, luontooppaana, selkärankaiskurssien
luennoitsijana, kääntäjänä,
toimittajana ja tietokirjailijana.
Eläinmaailma-lehden
toimittajana Laine toimi 1979?
2001, Suomen rariteettikomitean puheenjohtajana
1980?91 ja nimistötoimikunnan
jäsenenä 1981?99.
Palkintoja: Suomen tietokirjailijat ry:n Tietokirjailijapalkinto 2008, Valtion tiedonjulkistamispalkinto yhdessä
Iiris Kalliolan kanssa 2011
ja Otavan tietokirjapalkinto 2013.
Suomen lasten luontokirja
valittiin vuoden luontokirjaksi 2010.
Teoksia: Suomalainen
lintuopas 1996, Suomen
luonto-opas 2000,
Luonnon lumoissa 2008,
Suomen lasten luontokirja
Iiris Kalliolan kanssa 2011,
Suomen luontovuoden opas
2010 ja Suomen luonto 2013.
Laine tarkkaili lintujen kevätmuuttoa viime tiistaina talonsa terassilta.
Tornien taistoon toukokuussa
Valtakunnallinen Tornien taisto
on kevään suurin lintutornitapahtuma. Kansa
on vuosikymmenten
mittaan valinnut edustajikseen jäsenten korjaajia, poppamiehiä ja kaivonkatsojia.
Miksi nämä eivät kansanedustajina siinä pärjäisi kuin papit
ja sosiologitkin.
Agronomi Mauno Pohjonen (kesk.) kiersi edustajauransa jälkeen lopun ikänsä Suomea mittaamassa maasäteilyä.
Kymmenet ihmiset nukkuivat yönsä rauhassa, kun Manu oli
käynyt maadoittamassa heidän makuuhuoneensa.
Vaihtoehdoilla on aina kysyntää. Toivon, että vanhemmat ja
isovanhemmat veisivät lapsia
luontoon. Teehetki keskeytyy.
Laine pomppaa pöydästä pulla
suussa ja ryntää ulos huoneesta.
?Mikä se on. Se oli vähintään
kymmenen vuotta vanha ja
palasi aina takaisin samaan
paikkaan. Kuulustelussa piti
kirjoittaa lista, mitä lintuja olimme nähneet?, Laine kertoo.
Laine on tutkinut ja tarkkaillut luontoa lähes koko ikänsä.
Lintujen tarina alkaa kultarinnasta. Jalonen on eduskunnan mikkovilkastuksia, kun
taas Jurva kuuluu maan hiljaisiin.
Monet tuomitsivat seminaarin oikopäätä humpuukiksi.
Pääasiantuntijana mestaroi Tutteli Hammermann, takavuosien tulipalotaistolainen
tv-kuuluttaja Tutteli Tiivola. Tästä tässä kaikessa
on kysymys.
?Tärkeintä on löytämisen
ilo. Heinonen
vaati lakia, jonka mukaan ketjun kaikkien osien on tuotettava voittoa, kuten Yhdysvalloissa.
Anne Kalmari (kesk.) puhui vesiosuuskuntien tarpeetonta pakkojäsenyyttä vastaan. Kevätmuutto koskettaa erityisellä tavalla lintuasiantuntijaa. Aikainen se ei ole, mutta ei myöhäinenkään.
?Ei kaikesta voi kilahtaa raha ja ropo. Ideana on havaita
lintutornista mahdollisimman
monta lajia kahdeksassa tunnissa. Suomenojan luonto -valokuvauskilpailu on käynnissä 15.
syyskuuta saakka.
PIRJA PELTOMÄKI
Tornien taisto järjestetään
4. Nyt on
haettava kiikarit. Eivät
kaikki voi ryhtyä hevoshommiin.
Minun mielestäni luontoa voi
suojella kirjoittamalla?, Laine
sanoo.
?Paras esimerkki on Yrjö Kokon kirjoittama Laulujoutsen.
Kirja pelasti lajin kuolemasta
sukupuuttoon ja käänsi suomalaisten päät suojelun kannalle.?
?Kaveri oli poissa?
Keväällä tulevat linnut. Lapset ovat innostuneita
luonnosta ja etsivät leppäkerttuja. Jos ei
jotain ymmärrä, voi aina kysyä
tapahtumapäivänä torneissa
päivystäviltä lintuharrastajilta.
He neuvovat ja opastavat mielellään.?
Espoon Suomenojan lintualtaat ovat uusien uhkien alla.
Alueen lähelle on nousemassa
moderni Finnoon kaupunginosa. toukokuuta klo 5?13.
Lisätiedot: www.birdlife.fi/tornientaisto, www.suomenoja.fi. Kaikella on
aikansa.
?Seurasin Degerbyssä yhtä
kirjokerttukoirasta seitsemän
vuoden ajan. Tiede tietää niin kovin
vähän ja ihmisten tarve tulla huijatuksi on rajaton.
Politiikkaa piikeillä
Taannoin eduskunnassa vaikutti oululainen lääkäri Pauli
Räsänen (skdl.). Silloin Suomenoja
oli täyttöuhan alla ja halusimme kerätä varoja linnustonsuojeluun?, biologi, toimittaja
ja tietokirjailija Lasse J. Uudellamaalla
niitä oli silloin 600 paria. Välillä lääkärikin suositteli
lepoa. Kaveri
oli poissa.?
PIRJA PELTOMÄKI
KUKA?
Biologi ja tietokirjailija
Iitissä 1946 syntynyt
Lasse J. Puoluetoverit keksivät, että
akupunktio on kotoisin Kiinasta, joten Räsänen oikeastaan
on maolainen, Neuvostoliiton pahin vihollinen. Mutta sitten eräänä
keväänä se ei enää tullut. Näitkö. Jos ihminen
haluaisi pyhittää elämänsä luonnonsuojelulle, mitä hänen tulisi
tehdä?
?Hyvä ystäväni Linkolan
Pentti on toisenlainen profeetta, vetää tahallaan överiksi, jotta
saa herätystä aikaiseksi. Varapuhemies Pekka Ravilla (kok.) oli
suuria vaikeuksia löytää salista edes yhtä edustajaa, jotta
päätös voitiin tehdä.
Tämäkin eduskunta on siis kahdessa vuodessa täysin
leipääntynyt.
PEKKA ALAROTU
VIIKON VÄRSSY
Mies kaatoi kuuset
rungot tukeiksi suori
latvoista puhdasta
paperiin kuori
Suvikuivaan aukkoon
pisti tulen työhön
savu hiljalleen hiipui
illan kuollessa yöhön
Kylvös petäjäin iti
mänty horsmista nousi
kerkkäin keltainen matto
lounaan tuulessa sousi
Mies kelkkaansa ajaa
pitkin lumista aukkoa
kuinka riemulla jaksaakin
peltiporonsa laukkoa
Suven tullen mönkijä
peltoheitolla hyörii
kulottaja . Joukkueeseen kuuluu 3?8
henkilöä.
?Ensimmäisessä Tornien
taistossa oli mukana vain kolme
lintutornia, kun nyt niitä on
kolmesataa. On etuoikeus, että harrastuksesta on tullut työ. Kukaan
ei puhunut mitään. Ei kenties kaikkein
uskottavin mannekiini
vaihtoehtotieteelle.
Ei mitään uutta. Punarinnan laulu on yksi kauneimmista.
Satakielikin kalpenee sen rinnalla?, Laine sanoo.
Tietokirjailija on perehtynyt
lintuharvinaisuuksiin rariteettikomiteassa, työskennellyt Eläinmaailma-lehden toimittajana,
pitänyt Helsingin Sanomien
lintupalstaa ja julkaissut lukuisia
lintu- ja luontokirjoja.
Teehetki keskeytyy
Lintuharrastus on elämän pituinen löytöretki. Perhelehden kuvassa tohtorin potilaana keikisteli
uhkea kommunistiblondi. Reijo Tossavainen (ps.) halusi
isoille ja pienille osuuskunnille eri lait.
Osuuskuntalaki hyväksyttiin lopullisesti tiistaina. Hän toi Suomeen ja eduskuntaan akupunktiohoidon, jota silloin pidettiin aivan huuhaana.
Vasemmistolla on aina hyvät suhteet mediaan ja seksi
myy. Siis vajaan viikon kuluttua
voivat kevätkylvöt päästä alkuun, mutta märälle pellolle ei
missään tapauksessa pidä kiirehtiä, totesi agronomi Paavo
Ylinen kevätkylvöjen alkamista koskevaan tiedusteluumme
Varsinais-Suomen maanviljelysseurasta. taatto
kirstussaan pyörii
JUHA AALTOILA
MT 50 VUOTTA SITTEN . Sillä saisi
vielä parempia kuvia.?
Kaikki alkoi kultarinnasta
Laine on kulkenut Baikalin rantamilta Afrikan savanneille ja
Tonavan suiston linturuuhkista
Costa Rican kolibrihotelliin.
Vuosiin on mahtunut 90 maata
ja havaintoina yli puolet maailman lintulajeista.
?Mongoliassa harhauduimme
presidentin palatsin takapihalle
mongoliankirvisen innoittamina. Se lienee ensimmäinen naiskansanedustajasta julkaistu alusvaatekuva.
Viime vaalien alla Anna Kontula (vas.) esiintyi laajalevikkisessä lehdessä jo rinnat paljaana. huhtikuuta 2013
VIIKONVAIHDE
MARKKU VUORIKARI
PASSIPAIKALLA
Loputtomat
vaihtoehdot
Perussuomalaisten kansanedustajat Ari Jalonen ja Johanna Jurva jättivät oman merkkinsä parlamenttimme
historiaan järjestämällä talossa vaihtoehtoisen lääketieteen
seminaarin. Laineelle linnut ja
luonto ovat olleet aarreaitta nuoresta saakka.
Luontoa voi suojella myös kynä kädessä.
INKOO
?Olen seurannut luontoa vuodesta 1961, eikä koskaan kevät
ole ollut näin myöhässä?, inkoolainen biologi ja tietokirjailija
Lasse J
Osuuskaupan
uusituissa tiloissa lihanjalostusyritys West Chark valmistaa
vuoden luomutuotteeksi äskettäin valittua Lumikinkkua.
Idyllinen tienoo toimi muinoin yhtenä maan tärkeimmistä
suolamarkkinapaikoista. Yksi pesteistä
osui sveitsiläiskylän Michelinravintolaan, jossa viihtyi muun
muassa Sir Roger Moore.
Intohimoinen kokki ryhtyi
hellan ääressä miettimään, mi-
Lumikinkun ilmakuivaus kestää vuoden verran, yrittäjä Jan Westman kertoo. Suoraan lähitiloilta ostetaan enimmäkseen
nautaa ja lammasta.
Hotelli- ja ravintolakoulun
käynyt yrittäjä on työn ohessa
opiskellut lihateknikoksi.
?Luovuus olisi varmaan kärsinyt, jos olisin aloittanut koko
homman lihateknikon koulutuksesta ja bakteereista.?
TARJA HALLA
EVA TORDERA
YRITYS
West
Chark
Oy Ab
Raaseporilainen
perheyritys West
Chark Oy Ab ylsi viime
vuonna reilun kahden
miljoonan euron liikevaihtoon.
Ravintoloille
myydään tällä
hetkellä lähes
kaksi kolmasosaa
tuotannosta. Tietenkin
sen voi myös
talvettaa sisällä.
Kovin isoksi
laventeli ei meillä kasva, mutta
sen laventelinsiniset kukat
ilahduttavat
silmää ja nenää
sydänkesästä
pitkälle syksyyn.
TOPI LINJAMA
Lumikinkku haastaa parmankinkun
JAANA KANKAANPÄÄ
Perinteinen parmankinkku on saanut
veroisensa haastajan Raaseporin
Pohjan pitäjän Lumikinkusta. Kotikaupungista löytyi toinenkin ammattilainen, muun muassa kokkimaajoukkueen kuvaajana toiminut
Eva Tordera.
Kokista yrittäjäksi
Westmanin on ollut helppo
tehdä kauppaa ravintoloiden
kanssa. Kauppakumppaneita
ovat niin suuret lihatalot kuin
pienemmätkin. Tässä me olemme lähempänä Itävaltaa kuin Italiaa.
Itävallassakin ensin savustetaan
ja sitten kuivataan.?
Ilmakuivaus kestää suunnilleen yhtä kauan kuin perinteisellä parmankinkulla tai Espanjan
vuoristokinkulla. Ainoa mikä pätee, on itsetoimintakyky muuttuvissa olosuhteissa.
Se Yksi Ainoa mitä julkiselta vallata voi toivoa, on
kansallinen Kyläkampanja 2014.
Välttämätöntä on siis lisätä kylätoimintaliikkeen itsetoimintakykyä. Perheyritys ilmakuivaa tuotteen ikivanhaa
suomalaista perinnettä kunnioittaen.
RAASEPORI (MT)
Vanhan Turuntien varressa seisoo keltaiseksi rapattu entinen
osuuskauppa vastapäätä harmaakivikirkkoa. Sittemmin syntyi
hauska sopimus tuottaja Steve
Nyholmin kanssa.
?Steve merkkaa nykyään minulle ne siat, jotka tuppaavat
syömään vähän liikaa.?
Markkinoinnin ammattilaisia
Pitkä tie ideasta tuotteeksi on
Westmanin mielestä ollut eduksi.
?Ilman vastoinkäymisiä meillä ei olisi näin erikoista tuotetta.
Jos Lumikinkkua verrataan
parmankinkkuun, olemme saaneet ilmakuivauksen toimimaan
juuri meidän oloissamme, paljon
kylmemmässä ja eri tavalla tuuletettuna.?
Hyväkään tuote ei välttämättä käy kaupaksi ilman osuvaa
markkinointia. Maku ei
ole sama, yrittäjä vakuuttaa.
?Hyvä tuote on kuin hyvä
viini, pH ja tuoksu ovat kohdallaan.?
Ammattilainen pystyy nuuhkaisemaan oikean kypsyyden
hevosen kylkiluusta, joka piste-
tään lihaan. Luuttoman kinkun kypsennysaika on hiukan
lyhyempi. Ilman kaksisuuntaista tiedonkulkua liike
on kädetön.
Itsetoimintakyky puntarissa
- Nimi Syty on epäselvä. Ennen yrittäjäuraa hän
työskenteli kokkina kotimaassa
ja ulkomaillakin. Muutaman viikon
suolassa marinoidut luomukinkut saavat kevyesti leppäsavua ja
kypsyvät sitten tarkoin varjellussa kellarissa vuoden päivät.
?Leppäsavu edustaa meidän
mielestämme hyvin suomalaista
makua. Varovainen on oltava, sillä
liika laventelisuus assosioi ruuan
hajuveteen.
Laventeli on saanut nimensä
latinan peseytymistä tai kylpemistä merkitsevästä verbistä lavare.
Roomalaisilla oli tapana kylpeä
mieltä rauhoittavassa laventelivedessä.
Joitakuita laventeli auttaa migreenissä. Sitä käytetään hajusteena esimerkiksi
saippuoissa, kölninvesissä ja hajuvesissä.
Vaatekaapeista laventelilla on häädetty tunkkaisuuden
lisäksi koiperhosia.
Toki laventelia, joka on
Provencen mausteseoksen
osa, voi käyttää myös
ruuanlaittoon.
Sen lehdet
sopivat etenkin
vahvanmakuisiin ruokiin.
Marmeladeissa, sorbeteissa,
vanukkaissa ja jäätelöissä voi olla
laventelia. Italiasta voi ostaa jopa viisi vuotta kypsytettyjä
laatukinkkuja, mutta siellä käytetään myös pikamenetelmiä.
Isot tehtaat tekevät Westmanin mukaan ilmakuivattuja tuotteita hyvinkin nopeasti. Nykyään valikoimaan kuuluu ilmakuivattuja
tuotteita, makkaroita, leikkeleitä, lämmin- ja kylmäsavutuotteita sekä tuoretta lihaa.
Munsalan possut eivät riitä
Pienyrittäjän tuotteessa on olta-
va laatua, joka poikkeaa massasta. Järjestön oman lehden pitää
tavoittaa jäsenistö: 4?000 kylää ja näihin kyliin pitää olla
sähköpostisoite. Tässä itsetoimintakyvyssä on järjestön ydin.
Sitä pitää voimistaa.
Ohjelman fokuksen pitää kohdistua järjestöön itseensä
päin: löytää Sytyn organisaation toimivuutta lisääviä
ratkaisuja.
Jotta Syty toimisi, pitää tiedon kulkea kyliin asti ja kylien
tulee tietää mikä Syty on. Kaupan
osuus on kasvussa.
Vuonna 1998
perustetun yrityksen
omistavat Jan ja Leila
Westman.
Luomuliitto
valitsi Lumikinkun
vuoden 2013 luomutuotteeksi.
Yritys työllistää
vakituisesti kymmenkunta henkilöä.
Kotimainen
vaihtoehto maistuu
tapaksina, leivän
päällä tai vaikkapa
pastan kera.. 17
Perjantaina 26. Kuvan kinkut jälkikypsytyksessä.
ten voisi viettää viikonloppuja
pienen perheensä kanssa eikä
aina töissä. Rohtona käytetään
kukkia ja versonlatvoja.
Laventeli on puutarhaharrastajien keskuudessa varsin
suosittu, vaikka
sen talvehtimista
kuvataan hyvin epävarmaksi. Westman ottaa esimerkiksi
salamin, jota kypsytellään muutaman viikon sijasta kolmisen
kuukautta.
Makkaramassa voidaan jättää karkearakenteiseksi, koska
massaan ei ole tarkoitus kätkeä
mitään halpoja ruhonosia.
Munsalan luomupossut eivät
enää riitä edes ilmakuivattuun
kinkkuun. Miten ylläpidetään suhde valtakunnalliseen järjestöön?
- Miten saada seudullinen kyläasiamies jokaiseen 55
toimintaryhmään?
- Miten rakentaa vuorovaikutusta ja yhteys kylään asti?
- Miten organisoida
JUHA KUISMA
kyläyhdistysten uusien
on kylien liikepuheenjohtajien koulutus?
toiminta-asiamies.
- Miten ratkoa kylätoiminnan rahoituksen pulmaa?
- Miten sanasta ?kylä?
luodaan Iso Brändi?
YRTTIMAAN TARINOITA
Puutarhureiden
suosikkituoksu
Laventeli kuuluu pikemminkin koriste- ja hajustekasveihin kuin yrtteihin. Ripaus
suolan ja suomalaisen ilmakuivauksen historiaa ryydittää
uunituoretta saksankielistä esitettä, joka tehtiin viime viikon
markkinointireissua varten.
Vuosien tuotekehityksen tuloksena syntynyt Lumikinkku
herätti oitis maahantuojien
kiinnostuksen.
?Kilpailu on kovaa, mutta
saksalaiset todella arvostavat
laatua?, yrittäjä Jan Westman
huomasi herkkukauppiaiden
erikoismessuilla Baijerin Bad
Kissingenissä.
Perheyrityksen ei tarvitse
ponnistella viennissä yksin. Yllätyksiä tulee ja olosuhteet
muuttuvat. Perheeseen kuuluu
puoliso Leila Westman, yhtiön
toinen osakas, sekä ?hevoshullu?
tytär Patricia Westman.
Westman keksi perustaa
yrityksen, jossa lihaa ei aluksi
jalostettu ollenkaan.
?Vuokrasin kylmätilat, ostin
kylmäauton ja rupesin välittämään Länsi-Uudenmaan ra-
vintoloille riistaa ja muita
erikoistuotteita, mitä ne vain
keksivät pyytää.?
Vähitellen lihan käsittely tuli
kuvaan mukaan. Tähän työhön
yrittäjä on saanut tuekseen useita kannustavia ammattilaisia.
Avuksi tuli kansainvälisesti
tunnettu ruotsalainen brändin
rakentaja Stig Hoffstedt, jolla
on kakkosasunto Raaseporin
Tammisaaressa. huhtikuuta 2013
VIIKONVAIHDE
PERJANTAIVIERAS
Kylätoimintaliike
laatii ohjelmaa
Suomen kylätoimintaliike (Syty ry) laatii parhaillaan
ohjelmaa, jonka tähtäin ulottuu vuoteen 2020.
Kylätoimintaliikkeeseen kuuluvat kyläyhdistykset,
Leader-toimintaryhmät, Helsingin kaupunginosayhdistykset sekä paikallista kehittämistä tukevat valtakunnalliset
järjestöt.
Kokemuksen perusteella uuden ohjelman merkitys ei ole
siinä, mitä kirjoitetaan, vaan siinä, mitä ajatusprosesseja
ohjelmantekijät yhdessä käyvät läpi. Siksi ohjelmatyön
pitäisi rakentua osallistuvien yksilöllisille puheenvuoroille
ja mahdollisimman monen aktiivitoimijan vetämiselle
prosessiin, muun muassa ?alhaalta ylös -seminaarien?
kautta. Mutta jos
paikka on lämmin
ja maa vettä läpäisevä, laventeli voi
talvehtia ainakin
kolmosvyöhykkeellä. Mikä olisi parempi järjestön nimi?
- Mikä olisi oikea keskustoimiston sijaintipaikka?
- Mikä tulisi olla hallituksen kokoonpano ja toivottu rooli?
- Olisiko harkittavissa kylätoimintaliikkeen kaksoispuheenjohtajuus?
- Mikä on kylätoimintaliikkeen sisällöllinen viesti viesti?
- Mitkä ovat maakunnan kyläasiamiehen rooli ja tehtävät?
- Mikä on seudullisen kyläasiamiehen rooli. Hyväkään paperi ei siis auta, jos koko järjestö ei ole
mukana.
Ja edelleen tärkein haaste: ohjelman kohteena pitää olla
järjestö itse. Tutkijoiden sanaa käyttäen: ohjelmalla pitää
rakentaa järjestön itsetoimintakykyä.
Vain yksi tavoite
Olennaista ei ole tehdä fiksua analyysia maaseutupolitiikan
yleistilanteesta, jo senkin takia, että maaseutupolitiikka on
valtion systeemeissä tosi ahtaalla. Ilmakuivattua kinkkua
yritettiin ensin tehdä tavanomaisesta possusta, mutta lopputulos
ei riittänyt yrittäjälle.
?Metsästimme rasvaisempia
possuja.?
Westman onnistui löytämään
Uudenkaarlepyyn Munsalasta
saman Skogsjö Gårdin luomusikalan kuin Suomen kokkimaajoukkuekin. Sanotaan, että laventelipellolla työskentelevät eivät kärsi
päänsärystä. Näin tehdään yhä
Espanjassa.
?Meillekin on mielenkiintoista kokeilla sitä aina välillä.?
Rasvaisen possun metsästys
Westman laskeskelee, että Lumikinkun kehittely vei kuutisen
vuotta. Saksalais-suomalainen kauppakamari on vauhdittamassa pääsyä
Saksan markkinoille.
Tarkoin varjeltu vuosi
Laatu syntyy hitaasti, Westman
painottaa. Ohjelmaa, jossa ideana
on esittää valtiolle erilaisia toimia, ei nyt kannata tehdä.
Ei siksikään, että seitsemässä vuodessa olosuhteet
ehtivät muuttua niin, että kolmen vuoden jälkeen pitäisi
ohjelma laatia uudestaan
18
Perjantaina 26. Ja mausteista kanelia ja vaniljaa olen
juuri itse hakenut Sri Lankasta.?
sudoku
Taso: Helppo
Sudoku-tehtävän 378 ratkaisu.
TAMPERE (MT)
Vuoden käsityöläiseksi valitun
tamperelaisen kakkutaiteilijan
Emma Iivanaisen, 25, jokainen kakku on uniikki teos.
?Ajattelen kakkua maalauksena tai veistoksena?, kuvailee
Iivanainen.
Ulkonäön rinnalla yhtä tärkeää on maku.
?Vaikka kakku olisi kuinka
upea muttei maistuisi millekään, lopputulos olisi pettymys. Valinnoissa on
osattu vuosien saatossa yllättää. Esimerkiksi marjat ovat aina kotimaisia, koska
ulkomaisten marjojen poimintaa ei pysty valvomaan.?
Kaikkea ei toki Suomesta saa.
?Esimerkiksi väriaineita ei
Suomessa valmisteta. Amerikkalaistyylinen
kuppikakkukulttuuri on tullut
Suomen leivonnaiskulttuuriin.
Halutaan kokoa ja korkeutta,
täyteläisiä makuja ja isoja määriä kuorrutetta.?
Tuorejuustokakkujen suosio
on kakkutaiteilijan mielestä hiukan laskussa.
?Vain taivas ja mielikuvitus ovat rajana kakkuja valmistaessa?, tietää kakkutaiteilija Emma Iivanainen.
?Nekin kyllä pitävät pintansa.
Niiden suosion takana on ollut
helppous. Kun kerran on oppinut tekemään tuorejuustokakkua, moni ei osaa enää kokeilla
uutta.?
Kakkutaiteilijan puoleen
käännytään, kun häihin, perhejuhliin tai synttäreille halutaan
jotain erityistä. Opintoihin
on liittynyt paljon yrittäjyyteen
liittyviä kursseja, joista nuori
nainen arvelee olevan tulevaisuudessa paljon hyötyä.
?Haaveenani on perustaa
oma yritys. Jotta kakku on kaikin
puolin onnistunut, sen pitää
paitsi yllättää ulkonäöllään
myös ihastuttaa maullaan.?
Suomen käsityön museo
palkitsee vuosittain vuoden
käsityöläisen. Minua kiinnostavat
yksilölliset kakut, ei teollinen
tuotanto.?
Yrittäjyyttä Iivanainen ei pelkää. Yrittäjäperheen lapsella on
yrittämisestä realistinen kuva ja
paljon suunnitelmia.
?Yrittäminen on myös mark-
kinointia ja rahavirtojen hallintaa. Iivanainen on tehnyt kakkujen
leipomisesta taidetta.
?Olen lapsesta asti ollut kiinnostunut kauniista hienoista
kakuista, mutta pari vuotta
sitten hurahdin täysin.?
Tehtävä numero 379.
Täytä ristikko siten, että
jokaisella pysty- ja vaakarivillä ( ja paksuilla
viivoilla rajatuissa 3 x 3
laatikoissa) on jokainen
luku yhdestä yhdeksään.
Kerran ja vain kerran!
Apua Sudokun ratkaisuun osoitteessa:
www.sudoku.org.uk
edellisen ristikon ratkaisu
Herkku
Kakku
kuin taideteos
Suomen käsityön museo
valitsi kakkutaiteilija
Emma Iivanaisen
vuoden 2013 käsityöläiseksi.
Yhden kakun valmistamiseen
kuluu aikaa 7?10 tuntia.
Kakkupohjan leipomisen
lisäksi aikaa kuluu sokerimassan käsittelyyn,
koristeiden maalaamiseen ja
yksityiskohtien viimeistelyyn.
Kakkutaiteilijan töitä on
nähtävillä Suomen käsityön
museossa 6.3.2014 saakka.
Emma Iivanainen on pitänyt
kakkuaiheista Painted By
Cakes -blogiaan parin vuoden
ajan.
Mitä korkeampi, sen
komeampi. Kakkumuodissa
on tärkeää näyttävyys.
Näköä, kokoa ja
täyteläistä makua
Visuaalisuuden merkitys on kasvanut kakkumaailmassa. En
vielä tiedä, tuleeko yrityksen kotipaikka Tampereelle vai kenties
pääkaupunkiseudulle, mutta
sen verran kysyntää tuntuu
olevan, että varmasti työllistän
muitakin.?
STINA HAASO. Kakussa pitää olla jokin juju.
?Ihmiset haluavat näyttävyyttä. huhtikuuta 2013
VIIKONVAIHDE
Joka kakku
on uniikki
Janne Nousiainen
Vuoden käsityöläinen on kehittänyt
leipomisesta taidetta. Enää
ei riitä, että vieraille tarjoillaan
perinteistä marjoilla ja kermalla
kuorrutettua marjakakkua. Esimerkiksi vapaan kanan
munat vatkautuvat aivan eri
lailla kuin häkkikanan munat?,
Iivanainen tietää.
Jotta raaka-aineita ymmärtäisi, pitää tietää, että leipominen on täyttä kemiaa.
?Siksi mitat ja raaka-aineiden toimivuus ovat tärkeitä.
Pitää tietää, miten raaka-aineet
reagoivat yhdessä, jotta voi onnistua.?
Kotimaisuus on tärkeä ominaisuus kakkutaiteilijalle.
?Pyrin käyttämään kotimaisia tuotteita. Muun muassa neurokirurgi
ja tatuointitaiteilija on palkittu.
Iivanaisen palkitseminen on
muistutus siitä, että perinteisen käsityön taidot ulottuvat
moderniin nykyaikaan. Kakkutaiteilijan
teokset kruunaavat juhlan kuin juhlan.
Valvonnasta ei pääse eroon nukahtamalla.
pähkinä
Taikina on
täyttä kemiaa
Raaka-aineet ovat olennaisen
tärkeitä tamperelaiselle kakkutaiteilijalle.
?Hyvään kakkuun ei tarvita
kuin muutama ainesosa. Mutta
kaiken pitää olla huippulaatuista. Myös yritykset
tilaavat erikoiskakkuja tilaisuuksiinsa.
?Vain taivas ja mielikuvitus
ovat rajoina, kun unelmia lähdetään toteuttamaan!?
Harrastuksesta
syntyy yritys
Iivanainen opiskelee Tampereen teknillisessä yliopistossa
teollisuustaloutta ja on valmistumassa tulevaksi kesäksi diplomi-insinööriksi. Se ei pelota minua, vaan
ennemminkin innostaa.?
?Tarkoitus on, etten päätyisi
yksinäni leipomaan kakkuja
Pyörittele palat noin
20 sentin nauhoiksi. Tarjoa
siemensämpylöiden kanssa.
Saksalainen merimiespata
6 annosta
100 g pekonia
1 iso sipuli
4 dl vettä
5 maustepippuria
1/2 rkl suolaa
800 g (noin 5 kpl) perunoita
3 grillimakkaraa
2 (100 g) etikkapunajuurta
2?3 (100 g) maustekurkkua
(hapankaalia)
Suikaloi pekoni ja makkarat.
Hienonna sipuli. Ripota pinnalle
siemeniä. 360 sivua. Minua jäi harmittamaan, että broileripastasalaatista oli jäänyt pois
sekä broilerin että pastan
määrät, mutta pääsääntöisesti
reseptit pitävät sisällään sen,
mitä pitääkin.
MAIKKI KULMALA
Kati Jaakonen: Hellapoliisi. Kuumenna. Ripottele pinnalle karkeita suolarakeita ja halutessasi
juustoraastetta.
Paista 225 asteessa noin 15
minuuttia.
Baijerilainen hyytelö
5?6 annosta
4 liivatelehteä
3 dl maustamatonta jogurttia
1 dl sokeria
Vappubrunssi
Valkosipulihapankaali
Saksalainen perunasalaatti
Bratwurstit
Currywursti
Saksalainen merimiespata
Siemensämpylät
Potkäse eli ruukkujuusto
Pretzelit eli suolarinkelit
Baijerilainen vanukas
Sima
Berliininmunkit
2 rkl vanilliinisokeria
1 1/2 rkl sitruunamehua
2 dl kuohukermaa
Kastike
2 dl mansikoita tai vadelmia
2 rkl sokeria
Liota liivatelehtiä kylmässä
vedessä vähintään 10 minuuttia.
Purista lehdet kuiviksi ja liuota
ne kuumaan sitruunamehuun.
Sekoita liivateseos jogurtin joukkoon.
Lisää muut ainekset, kerma
vaahdotettuna. Useimmat juhlat sujuvat buffeteista, mutta
vinkkejä löytyy myös pääsiäis- ja joulupöytään.
Ohjeissa on sekä suolaista että makeaa ja myös keliaakikot
on otettu monipuolisesti huomioon.
Omin voimin juhlia järjestävälle kirjasta on paljon apua.
Tosin reseptit kannattaa lukea huolellisesti etukäteen. Tarjoa
nakkien ja liharuokien kanssa.
Sopii myös kylmänä tarjottavaksi.
Perunasalaatti
6?8 annosta
1 kg perunoita
1 tl suolaa
hienonnettua mustapippuria
2 (450 g) omenaa
2 (200 g) maustekurkkua
100 g (puolikas) purjoa
1 tlk (105 / 65 g) isoja kapriksia
1/2 dl rypsiöljyä
2 rkl sitruunamehua
2 rkl sinappia
persiljaa
Keitä perunat kuorineen. Kohota kaksinkertaiseksi.
Vaivaa taikina kimmoisaksi.
Leivo 24 sämpylää. Lisää
makkarasuikaleet. Voitele kohonneet
rinkilät. Hauduta kypsäksi ja lisää tarvittaessa vettä.
Lisää lopuksi maustekurkku
ja etikkapunajuuret suikaleina.
Hapankaalia voit lisätä maun
mukaan. Samalla tarjottavat ovat keventyneet huomattavasti:
nykyvoileipäkakkujen täytteet syntyvät tuorejuustoilla, kun
ne aikoinaan tehtiin voita käyttäen.
Jaakosen juhlapöydässä on tarjottavaa niin virallisempiin
juhliin kuin hauskoihin lastenkesteihinkin ja aikuisempiin
yhdessäoloihin. Vaalea makkara on
maustettu yrteillä ja sipulilla.
Bratwurstin kanssa maistuu
currykastike, perunasalaatti ja
hapankaali.
Hapankaali on saksalaisten
herkkua. Se on rakenteeltaan
napakka ja koko vaihtelee pikkurillin kokoisesta reilun nakin
kokoiseen. Valuta
kastike salaatin joukkoon. Hienonna
purjo hyvin hienoksi. Leikkaa kuoritut perunat lohkoiksi. Siemensämpylöiden ja suolarinkeleiden päälle sipaistaan ruukkujuustoa.
Vappupöytä notkuu Saksan herkkuja
Saksalaisesta ruuasta
tulee ensimmäisenä
mieleen makkaravalikoiman runsaus,
herkullinen hapankaali sekä muhkeat
rahkakakut.
Satojen makkaralajikkeiden
Saksassa jokaiselle löytyy oma
suosikkinsa. Hauduta noin 10 minuuttia. Samalla
öljyllä voi paistaa 2?3 kertaa
kesän aikana.
Älä kaada vanhaa öljyä
viemäriin, hävitä öljy pullossa
sekajätteen mukana.. Jätä nauha
keskeltä paksummaksi. Sekoita puolet
jauhoista ja sokeri veteen. Sitä syödään possunpotkan
tai kalkkunan kanssa.
Leipä maistuu saksalaisille.
Pikkuleipomoista haetaan tuoretta leipää ja sämpylöitä. Ripota perunoille
hiukan suolaa ja mustapippuria.
Kuori ja kuutioi omenat. Päivä päättyy ilta-ateriaan,
jolloin pöytään katetaan leipää
ja erilaisia kylmiä leikkeleitä ja
vihanneksia.
Kahvin kanssa tarjottavien
keksien ja kakkujen runsaus hakee vertaansa. Hapankaali
sopii salaatteihin, pataruokiin,
lisäkkeeksi ja piirakoiden täytteisiin. Tunnetuin lienee
bratwurst. Hapattamalla on perinteisesti säilötty kasviksia, sieniä,
jopa kalaa ja lihaa. Anna tekeytyä
kylmässä muutama tunti.
Currywursti
5 annosta
400 g bratwursteja
Kastike
1 prk (200 g) crème fraîchea
1/2 dl ketsuppia
1 tl currya
3?4 sipulinlaukkaa
tai ruohosipulia
Kuumenna makkarat voileipägrillissä tai paistinpannulla.
Sekoita kastikkeen ainekset ja
tarjoa kuumien bratwurstien
kastikkeena.
Siemensämpylät
24 kpl
1 prk (250 g) maitorahkaa
4 dl vettä
50 g hiivaa
1 tl suolaa
1 rkl fariinisokeria tai siirappia
1 dl kuorittuja auringonkukan
siemeniä
noin 11 dl vehnätai sämpyläjauhoja
50 g voita
Pinnalle
maitoa
kurpitsan-, seesamin-, unikonja auringonkukan siemeniä
Sekoita hiiva, suola ja fariinisokeri kädenlämpöiseen rahkavesiseokseen. Keruun ohella yhdistys kokoaa taakseen
alan yhteisöjä ja hankkii tallennukseen rahoitusta.
TARJA HALLA
Muistoja voi lähettää osoitteessa www.restopedia.fi tai
www.facebook.com/hrmrestopedia
sekä postitse Hotelli- ja ravintolamuseo/Restopedia,
Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 G 60, 00180 Helsinki
Kari Salonen
Muistojen
päivä.
Temmesläiset
Zetkajengiläiset
saapuvat
ravintola
Zetoriin 7.
toukokuuta
vuonna 2000.
Vappuna ilotellaan saksalaisittain perunasalaatin, hapankaalin ja bratwurstin voimalla. Sekoita öljyyn sit-
Ajankohtainen leivonnainen
Munkki tekee vapun
Berliininmunkit
noin 25 kpl
1 prk (250 g) maitorahkaa
1 1/2 dl maitoa
1/2 palaa hiivaa
1 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
1 tl suolaa
1 muna
n. 8 dl vehnäjauhoja
25 g voita
Kypsennykseen
1 l rypsiöljyä
Kuorrutus
2 dl (120 g) tomusokeria tai
mansikanmakuista tomusokeria
1 rkl vettä tai sitruunamehua
2 tippaa punaista elintarvikeväriä
Lämmitä rahka ja maito kädenlämpöiseksi. Leivo pieniksi pulliksi ja
kohota pullat hyvin leivinliinan
alla.
Kuumenna rasva padassa tai
paksupohjaisessa kattilassa.
Paista 2?4 munkkia kerrallaan.
Käännä, kun alapuoli on kauniin
ruskea. Anna kuivua
tarjottimella.
Munkkirinkilät
Tee sormella reikä kohonneeseen pullaan. Mansikanmakuinen
tomusokeri on valmiiksi vaaleanpunaista. huhtikuuta 2013
VIIKONVAIHDE
Jaana Kankaanpää
HELLAN KULMILTA
Tähteet tekevät
onnelliseksi
Pienehkö jääkaappi ei tahdo enää ottaa sovinnolla vastaan
tuoreimpia ostoksia.
Jokaisella oven avauksella ulos pyrkii jonkinmoinen
tölkki tai purnukka.
On siis aika raivata.
Inhoan jääkaapin siivousta, koska melkein joka kerta
käteen tulee vähintään muutama tuote, josta ei enää ole
syötäväksi hyvällä tahdollakaan.
Ostan usein alennuksessa olevia päiväystuotteita. Niitä
voi syödä vielä monta päivää ja ajatus kaatopaikan kuormittamisesta syömäkelpoisella ruualla värisyttää.
Joskus arviointi kuitenkin pettää ja tuote viruu kaapissa
liian pitkään.
Siitä tulee koiran tai kanien ruokaa. Teksti- ja kuva-aineistoa esitellään tulevaisuudessa esimerkiksi teemanäyttelyissä.
Restopedia on syntynyt Heinon Tukun satavuotisjuhlarahaston aloitteesta. Tai sitä syntisintä,
ruokajätettä. Kohota ja
voitele maidolla. Googlaa vaikka,
terhi.torikka@
mt1.fi
jos et usko.
Juhlatarjoiluihin
uusia ideoita
Aina kannattaa järjestää juhlat, kun siihen on aihetta.
Hellapoliisi-blogia pitävä Kati Jaakonen on tällä kerralla
koonnut yksiin kansiin ehdotuksia kodin juhlien tarjoiluista.
Vuosikymmenien kuluessa perinteisiin pitoruokiin onkin
alkanut kaivata nykyaikaistamista. Leikkaa
kurkut kuutioiksi. Muotoile
rinkiläksi ja kiepauta nauhat keskeltä toistensa ympäri.
Vatkaa valkuainen rikki ja lisää
vähän vettä. Yhdistä
ainekset. Kun seos
on tasaisen juoksevaa, lisää elintarvikeväri. Ruskista
pekoni padassa. Lisää lopuksi pehmeä voi.
Kohota taikina leivinliinalla pei-
tettynä. Alusta
hyvin ja lisää loppuvaiheessa
pehmeä voi. Työnnä etusormet
reikään vastakkain ja pyöritä
pullaa sormien ympärillä rinkiläksi. Paista 225 asteessa 12
minuuttia.
Potkäse eli ruukkujuusto
4 dl
1 prk (250 g) maitorahkaa
1 pussi (150 g) emmentalraastetta
1?2 valkosipulin kynttä
hienonnettuna
1/4 tl mustapippurirouhetta
1?2 rkl sinappia
tai piparjuuritahnaa
1/2 dl persiljasilppua
1/4 tl suolaa
Sekoita ainekset keskenään ja
anna maustua pari tuntia. Makeat kakut ovat
toinen toistaan muhkeampia
rahkakakkuja.
Saksalainen juo mielellään
olutta. Islannissa monen lapsen lempiruoka on lampaan
pää ja Espanjassa herkutellaan naudanmahoista tehdyllä
keitolla. Kohota
taikina.
Vaivaa taikinasta pötkö ja jaa
se 20 osaan. 19
Perjantaina 26. Kuori lämpimänä ja leikkaa reiluiksi
kuutioiksi. Lisää
persiljasilppua. Anna
kohota peitettynä noin puoli
tuntia. Kodin juhlakirja. Sen kanssa pikkusuolaisena maistuvat suolakiteiden
peittämät rinkelit.
Valkosipulihapankaali
6 annosta
500 g hapankaalia
1 prk (120 g) smetanaa
1 rkl hunajaa
3 valkosipulin kynttä
Sekoita hapankaalin joukkoon
muut ainekset, valkosipulit
murskattuna. Readme.
Ravintolamuistoja
kerätään talteen
Hotelli-ja ravintolamuseo kerää talteen suomalaisten
ravintolamuistoja.
Kuka tahansa ravintola-asiakas voi lähettää muistonsa
lempiannoksesta, suosikkiravintolasta tai ikimuistoisesta
illallisesta Restopedia ry:lle.
Tarinat ja valokuvat ovat tervetulleita yhtä hyvin eiliseltä
lounaalta kuin vuosikymmenten takaa.
Ravintoloitsijoilta ja muilta alan ammattilaisilta toivotaan
muistoja ravintoloiden perustamisvaiheista, ravintolassa
työskentelystä eri aikakausina ja ruokatrendeistä.
Ensimmäisiä muistoja on jo talletettu Restopedian
verkkosivuille. Jaakonen onnistuu
mielestäni tässä hyvin, ilman että tarjottavien juhlavuus
kärsii. Liuota hiiva
nesteeseen. Pinnalle ripotellaan erilaisia siemeniä.
Unikonsiemenet ovat tyypillisiä
vaaleiden sämpylöiden pinnalla. Kuumenna.
Pretzelit eli suolarinkelit
20 kpl
3 dl vettä tai maitoa
25 g hiivaa
8 dl vehnäjauhoja
1 tl sokeria
1 tl suolaa
50 g voita sulatettuna
Pinnalle
1 valkuainen
1 rkl vettä
2 rkl suolarakeita
(parmesaaniraastetta)
Liuota hiiva huoneenlämpöiseen veteen. Meille kelpaa vain filee ja paisti.
Reseptejä tähteiden
käyttöön löytyy helposti ja
paljon.
terhi torikka
Eikä tähteistä kokon Maaseudun
kaaminen ole enää vain
Tulevaisuuden
nuukien junttien puuhaa.
toimittaja.
Siitä on alkanut tulla trendikästä. Lusikoi kastiketta hyytelön
päälle.
ANNELI PESSALA
vinkit
Paista munkit öljyssä
Käytä valurautapataa tai
pinnoitettua/teräskattilaa.
Keittämiseen tarvitset
sataprosenttista rasvaa,
ruokaöljyä tai kookosrasvaa.
Rasvaa tarvitset sen verran,
että leivonnaiset kelluvat
vapaasti kypsyessään.
Varaa lieden lähelle
kansi siltä varalta, että öljy
kuumenee liikaa tai kuumaan
öljyyn pääsee vettä.
Paistoöljy on riittävän
kuumaa, 160?180 astetta, jos
pieni taikinapala tulee kauniin
ruskeaksi minuutissa.
Liian kuumassa munkkien
Munkit ja sima kuuluvat
suomalaiseen vappuperinteeseen.
sisus ei ehdi kypsyä, kun pinta
jo palaa.
Paista 1?3 leivonnaista
kerrallaan molemmin puolin
kauniin ruskeiksi.
Upporasvassa kypsennetyt
leivonnaiset ovat parhaimmillaan samana päivänä.
Siivilöi paistoöljy
jäähtyneenä takaisin
öljypulloon.
Säilytä jääkaapissa. Nosta kypsät munkit reikäkauhalla talouspaperin päälle
ja valuta ylimääräinen rasva pois.
Sekoita tomusokeriin vettä
pieni määrä kerrallaan. MTT:n tutkimuksen mukaan jokainen suomalainen heittää vuosittain roskiin 23 kiloa syömäkelpoista
ruokaa.
Tällä kertaa tartun jääkaapin oveen uudella asenteella.
Kartoitan sen sisällön ja näppäilen hakukoneeseen muutaman avainsanan.
Tietokoneen ruutu tulvahtaa täyteen reseptejä ja vinkkejä.
Pinnasta kovettunut vaalea leipä muuttuu tyylikkääksi
tapas-herkuksi oltuaan hetken uunissa öljyn ja tomaattimurskan kanssa.
Pääruoka kehkeytyy yhdistelemällä erilaisia kasviksia ja
liharuuan rippeet pataan.
Kuivahtaneesta ruisleivästä ja lässähtäneistä marjoista
tulee Maa- ja kotitalousnaisten ohjeella maukasta velliä
jälkiruuaksi.
Eläimille päätyy tällä kertaa vain kasvisten kuoria ja
kantapaloja, roskiin ei juuri mitään.
Mikä ihana tunne, jaksaisinpa aina tehdä näin! Sillä
sitähän se ruuan heittäminen roskiin usein on, silkkaa
laiskuutta.
Samoin se, että teuraseläimen ruhosta käytetään vain parhaat palat. Sekoita muut aineet
joukkoon ja alusta jauhot taikinaan. Paista öljyssä ja sokeroi.
ANNELI PESSALA
ruunamehu ja sinappi. Alusta joukkoon loput
jauhot, suola ja voisula. Lisää sipuli, vesi,
mausteet ja perunalohkot. Lisää auringonkukan siemenet ja jauhot. Levitä seos lämpimien
munkkien päälle. Jaa seos jälkiruokakulhoihin ja anna hyytyä.
Soseuta marjat ja mausta sokerilla
(7)
22.05 Hiljainen todistaja (16)
23.45 Ykkösaamu
YLE TV2
07.45 Unna Junná
08.00 Pikku Kakkonen
08.01 Nimipäiväonnittelu: 28.4.
08.03 Lauri kilpa-auto:
Ripan liputuspäivä (S)
08.14 Musapoksi: Kiusaamislaulu
08.19 Puu Fu Tom (S)
08.43 Apina opena
09.00 Galaxi
09.02 Hevostähdet
09.14 Pok ja Mok (7)
09.23 Fiksaa fillari
09.30 Galaxi: Bofori (7)
10.00 Vili Vilperi (S)
10.25 Pakko tanssia
11.25 Satuhäät
12.15 Mestareiden liigan makasiini
12.40 Extremen maailma
12.45 Uusi päivä (S)
13.15 Uusi päivä (S)
13.45 Uusi päivä (S)
14.15 X-games
15.05 Ratsastuksen maailmancup
16.10 Salibandyn EFT
18.10 Ratsastuksen maailmancup
19.00 Yle Uutiset
19.05 Urheilukatu 2
Urheilukatu 2 sai kutsun Poriin
Nooralotta Nezirin luokse. Menestynyt asian
ajaja ammutaan, ja hänen kollegansa ovat syystäkin järkyttyneitä.
Onko vainajan päämies toteuttanut
uhkauksensa. Sarja jää
tauolle.
19.00 Leonard Bernstein:
Pohdintoja. Oman todistuksensa
dokumenttiin tuovat myös
dokumentissa Bernstein pohtii
avoimesti ja luontevasti elämäänsä.
T: Peter Rosen, USA.
19.50 Opus Jazzin tarina
20.05 NY Export: Opus Jazz
20.50 Tyylin alkulähteillä
21.00 Teemalauantai:
Lemmy & Motörhead. Kulkukoiria. Selostaja Antero
Mertaranta. Reino Nordin
kannustaa tyttöjä sijaisvanhemmiksi, koska isäpankkikin on
täynnä ehdokkaita. Paljastava uutinen.
Varapresidentin toimistoon
kohdistuu paineita ja sitä
syytetään toimimattomuudesta.
Selina päättää ottaa tiukan linjan
ja uhkaa irti
sanoa avaintyön
tekijänsä. Ulkosuomalaisen
Eliaksen elämässä kustantaja
näkee suurta kirjallisuutta. Ja sitten
koetaan ihme! 13/13. Lavalla nähdään myös
Arttu Wiskari.
21.00 Amazing Race
22.00 Kymmenen Uutiset
22.10 Päivän sää
22.15 Tulosruutu
22.30 Lotto ja Jokeri
22.35 Hockey Night Extra
22.45 Euro Hockey Tour
Venäjä?Suomi. Kouluttajat yrittävät
auttaa Katrinan uhriksi joutunutta
koiraa, joka ei päästä vieraita
lähelleen.
13.20 Vaaleanpunainen pantteri
13.30 Melissa ja Joey (S)
14.00 Melissa ja Joey (S)
14.30 Frasier
15.00 Frasier
15.30 Frasier
16.00 Frasier
16.30 The Voice of Finland
18.30 Nelosen uutiset
18.50 Nelosen sää
Kolme suosikkia
1. klo 16.05
Asiaa Soklin nylkemästä
ylisen Kemijoen maasta ja
kansasta.
3. Vanhin veljeksistä hakattiin poikakodin putkassa työkyvyttömäksi.
Varastettu lapsuus
R
aiskauksia, raippoja,
virtsan juottamista,
putkaa, väkivaltaa.
Koulukodin oppilaiden välillä
vallitsi vahvemman oikeus.
Opettajat hyväksyivät tämän
eivätkä kaihtaneet itsekään
oppilaiden ruumiillista ja
henkistä kuritusta.
LAUANTAI
YLE TV1
27.4.
08.00 Yle Uutiset
08.05 Kiehtova maailma:
Kissanaisen kiertue
09.00 Yle Uutiset
09.05 Ylen aamu-tv
10.00 Yle Uutiset
10.05 Ykkösaamu
10.45 YleLeaks
11.00 Yle Uutiset
11.05 Pisara
11.15 Souvenir (S)
11.30 Strada
12.00 A-studio: Stream
12.30 Totuus rakkaudesta
13.00 Kansallinen veteraanipäivä
14.40 Ermei Kanninen ja sodan
jäljet
14.55 Viimeiset sanani
15.25 Rosamunde Pilcher:
Simpukan kerääjät (7)
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.05 Hakekaa kätilö! (12)
18.00 Yle Uutiset
18.10 Urheiluruutu
18.15 Mun heimo
18.45 Avara luonto:
Stadin valkoposket
Miten Jäämeren autioilta rannoilta
kotoisin oleva valkoposkihanhi
sopeutuu elämään Helsingin
kaupunkiympäristössä. Kun he kerran päätyvät
puolivahingossa samojen lakanoiden väliin, kemia uhkaa puuttua
peliin. häiritsemästä.
19.30 KIDSing
Kolmannessa semifinaalissa
esiintyvät Matilda Elo, Julia Eskelinen, Jessica Jansson, Kia Keski
talo, Miska Mäkiviita ja Samuel
Shipway. Tai ainakin
kurjat asiat hukkuvat
hetkeksi tv-saippuan
vaahtoon.
Jonkinlainen miellyt
tämisen ilmapiiri leijuu
koko tv-maailman yllä.
Asiaohjelmatkin on paketoitu kultakäärein hyvän
näköiseen pakkaukseen
ja uutistenlukijatkin
ovat kauniisti hymyileviä
ihmisiä.
Sohvan pehmeydestä
on hauska seurata
salkkareiden sairaita
käänteitä: Vapaavuori
vetää kerta toisensa
jälkeen Arhinmäen kölin
alta ja Katainen maton
Urpilaisen alta.
Syyrian Aleppon siluetti
näyttää kauniilta tulen
Kohta todellisuutta. Paul
McCartney, Ringo Starr, Cilla Black
ja Michael Palin. (12)
20.30 Toistaiseksi tuntemattomasta
syystä
21.00 Borgiat, maan ja taivaan
valtiaat
4/10. Kuolemansynti: Vauva
hössötys. Metsästä löytyy
ruumis, jonka pää on katkaistu.
Vegasissa on samaan aikaan
vampyyrien ja ihmissusien
kokoontuminen, johon myös
uhri osallistui. Oxfordin yliopistokaupunki on kiinnostava
päivämatkakohde.
20.30 Pakko tanssia
Viimeinen suora semifinaali, josta
voi äänestää suosikkiesiintyjän
finaaliin. (7)
17.00 Suomen historian myytit:
Ensimmäiset vaalit
Suomi sai viime vuosisadan
alussa edistyksellisen kansanedustuslaitoksen. Tennis. Mitä
muuta kuin harjoittelua mahtuu
Suomen ykkösnaispikajuoksijan
arkeen?
19.30 Syyttäjä
Käärmeenpesä. Kooste Brnossa
pelatusta ottelusta.
23.45 Lions for Lambs (12)
Poliittinen jännitysdraama kuvaa
Afganistanin sotaa ja siihen liittyviä
ongelmia. Amerikkalaismaestron
60-vuotispäivien kunniaksi vuonna
1978 tehdyssä, mutta vasta 30
vuotta myöhemmin julkaistussa
ovan päivän
päätteeksi on
vaikea keksiä
mitään rentouttavampaa
kuin antautua televisiosta
tulevan ohjelmavirran
vietäväksi. klo 21.30
19.45 Arto Nyberg
20.30 Yle Uutiset
20.45 Urheiluruutu
21.05 Kotikatsomo: Nuoret nerot.
1/2. Juontajana
Rosa Meriläinen.
17.40 Musiikin muisti: Rekilaulu
18.00 Kino Klassikko:
Käärmeennahkatakki
(The Fugitive Kind/USA 1960)
Tennessee Williamsin näytelmään
perustuva melodraama kuljeksijasta, joka sytyttää liekkiin pikkukaupungissa uinuvat intohimot.
O: Sidney Lumet. (S)
14.55 Junioriliiga 2013
Jakso 6. Yhdessä he kuitenkin
päättävät, että suhteen on
pysyttävä puhtaasti fyysisenä.
23.15 Nelosen uutiset
23.25 Nelosen sää
23.30 Mad Men
Kotiinpaluu (12)
00.30 Lost (7)
01.30 Perhe on pahin
02.05 Älypää-TV
MTV3
07.50 Ystävien kylä (S)
08.05 Looney Tunes Show (S)
08.30 Katti kaiken tietää! (S)
09.00 Gumballin mieletön maailma
(S)
09.30 Angry Birds Toons (S)
09.35 Beyblade
10.00 Pientä pintaremonttia
11.00 Kaappaus keittiössä
12.00 Salatut elämät (7)
12.30 Salatut elämät (7)
13.00 Sydänjää (S)
14.00 MTV3 Total: Kisastudio
14.30 Hockey Night LIVE!
14.55 Euro Hockey Tour
Ruotsi?Suomi. Kun tämä pääsee
vapaaksi, saa Reuther syyn epäillä
toista motiivia. Siellä käsi
kirjoittajat, ohjaajat,
näyttelijät ja toimittajat
ahertavat tehdäkseen
olosi mukavaksi.
Oman elämän solmut
voivat oikeasti aueta
fiktiohahmojen toilailuja
seuraamalla. (16)
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.05 Märät säpikkäät
3/10. Brianna Barnes aloittaa
reissunsa Buckinghamin palatsista.
Lontoossa nautitaan englantilainen
aamiainen, käydään hattuostoksilla
ja Covent Gardenissa. (12)
23.45 Ilman johtolankaa
00.45 Jokakoti.fi
NELONEN
YLE TEEMA
04.00 Teematieto
13.00 Japania Erinin kanssa
13.25 Yle Live:
Justin Bieber Oslossa
14.30 Tunne minut (5 jaksoa)
18.10 Sairaan kaunis elämä
Cristina saa terveen paperit, ja
häntä odottaa elämä sairaalan
ulkopuolella. Ihmeelliset ennätysvideot
19.30 Hauskat eläinvideot
20.00 Olipa kerran (7)
20.57 Keno
21.00 Elokuva:
Näin ystävien kesken (12)
Särmikäs romanttinen komedia
Emmasta (Natalie Portman) ja
Adamista (Ashton Kutcher), jotka
ovat tunteneet toisensa lähes koko
ikänsä. Motörheadin vuonna
1980 ilmestyneen Ace of Spades
-levyn synty vaihe vaiheelta
. (S)
22.30 Komisario Frost (16)
YLE TV2
07.45 Pikku Kakkonen
07.46 Nimipäiväonnittelu: 27.4.
07.48 Kaapo (S)
08.12 Pikku Kakkosen posti
08.19 Anniina Ballerina (S)
08.46 Babar ja Badun seikkailut
09.00 Galaxi
09.05 Kesäleiri (7)
09.19 Late lammas: Puunhalaajat (S)
09.27 Galaxi: Koulujen Taisto
10.00 Pikkukarhun tarinoita
10.25 Tartu Mikkiin
11.15 Yle Uutiset Uusimaa
11.25 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
11.35 Yle Uutiset Lounais-Suomi
11.45 Yle Uutiset Häme
11.55 Yle Uutiset Keski-Suomi
12.05 Yle Uutiset Itä-Suomi
12.15 Yle Uutiset Pohjanmaa
12.25 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
12.35 Oddasat
12.50 Pressiklubi
13.20 Ravisuoran vihjeet
Koulu, vankila vai työ
siirtola. 20
Perjantaina 26. Tietokonehakkeri Neo (Keanu Reeves) yrittää pelastaa
ihmiskunnan koneihmisiltä virtuaalimaailmassa, Matrixissa.
Sub lauantai 27.4. Lopun ajan tieto
kilpailu uutisviikon päästöistä.
Vieraina Aki ja Riku Riihilahti.
Ylituomarina Baba Lybeck.
22.00 Rouva varapresidentti
7/8. kausi pyörähtää käyntiin
juhlavissa merkeissä, kun Jeremy
juhlistaa Jaguar E-Typen
50-vuotista taivalta järjestämällä
päivänsankarille arvoisensa
syntymä
päiväkekkerit ja koe
ajamalla Eagle Speedsterin, nyky
aikaisen tulkinnan klassikosta.
Richard puolestaan matkustaa
Etelä-Afrikkaan testaamaan
sotilas
käyttöön suunnitellun massiivisen Marauderin, ja James
kisaa Norjassa Minin uudella
WRC-autolla mahakelkkailun
olympiakultamitalisti Amy
Williamsia vastaan.
17.00 Selviytyjät Suomi
19.00 Seitsemän Uutiset
19.10 Tulosruutu
kotiolot, joiden takia lapsi
joutui osallistumaan töihin.
Tai yksinkertaisesti lapsella
ei ollut kenkiä, joilla kävellä
kouluun.
Yhteiskunnan näkökulmasta
koulukoteihin eristettiin
köyhä ja heikompi aines
?parempia. Muotoilijan kynästä syntyy
edelleen uusia yllätyksellisiä
tuotteita.
20.50 Rakennustaiteen aarteita
21.00 Tuottanut George Martin
Tuore dokumentti Beatles-levyjen
legendaarisesta tuottajasta.
86-vuotiaan Sir Georgen muotokuvaa rakentavat mm. Koatit eli
nenäkarhut ovat yleensä arkoja ja
kaihtavat ihmisiä. (12)
MTV MEDIA
loimutessa yötaivaalla.
Pommien räjähdykset
kuuluvat makeasti koti
teatterin subista.
Söötti meteorologi
varoittelee takatalven
myrskyn tuomasta pahasta
liukkaudesta maanteille.
Tuskin se voi olla kovin
vaarallista noin kauniin
hymyn saattelemana.
22.30 How to Make it in America
Välirikko (12)
23.00 The Wire (16)
23.55 Silminnäkijä:
Vihaajat verkossa
19.00 Guinness World Records
. Osa 2/3.
Naiset ja miehet ihastuvat eri
tavoilla, mutta molemmille kaikki
alkaa silmäpelistä. klo 21.00
Saavatko nykyiset ammattilaiset viulun soimaan
samoin kuin Antonio
Stradivari?
JUKKA
PASONEN
jukka.pasonen
@mt1.fi
YLE TEEMA
12.45 Francon jälkeen (7)
14.15 Leonard Bernstein: Pohdintoja
15.05 Opus Jazzin tarina
15.20 NY Export: Opus Jazz
16.05 Tiededokumentti:
Rakkauden mysteeri. Hänen piti mennä
naimisiin vampyyrimorsiamensa
kanssa. Suora lähetys Brnosta
Tshekistä.
17.30 Hockey Night LIVE!
18.00 MTV3.doc: Mayday!
Hollantilainen dokumentti kertoo
suuren eurooppalaisen halpa
lentoyhtiö Ryanairin ottamista
turvallisuusriskeistä, jotka
johtuvat äärimmilleen viedystä
säästämisestä.
19.00 Seitsemän Uutiset
19.10 Tulosruutu
19.30 Ketonen & Myllyrinne
Sketsisarjan toinen tuotantokausi
sivakoi tuoreet ladut suomalaisen
huumoriviihteen umpihankeen.
20.00 Selviytyjät Suomi
21.00 Kosto (12)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.15 Viikon sää
22.20 Tulosruutu
22.35 Hockey Night Extra
22.45 C.S.I.
Veriviholliset. Jarkko Nieminen
Tennis Academy -kutsuturnaus
Talin tenniskeskuksesta.
15.55 Top Gear
17. Greg Olliverin ja
Wes Orshoskin dokumentti
(2010) rock?n?rollin teeskentelemättömästä tervaskannosta
Lemmy Kilmisteristä, joka tunnetaan etenkin Motörhead-bändin
keulamiehenä. Argentiinassa,
Iguassun putousten lähistöllä
asustava koatit ovat oppineet
kuitenkin tietämään, että matkailijoilla on usein maistuvia herkkuja
mukanaan.
tuneista kasvatustavoistaan
huolimatta oikea tapa ohjata
nuoria eteenpäin elämässään?
Että pitäisikö valtion korvata
väärin kohdelluille menetetyt
vuodet?
Yle TV 1 maanantai
29.4. Miten
ihminen sopeutuu hanhien läheisyyteen. Ystävysten tiet
eroavat, ja se tekee haikeaksi,
mutta yhdessä koettuja hetkiä
ei mikään himmennä. Todellisia tarinoita
Yle Radio 1 28.4. (12)
20.30 Yle Uutiset
20.45 Lotto
20.51 Urheiluruutu
21.15 YleLeaks
21.30 Uutisvuoto. Voice of Finland -finaali
Nelonen 26.4. Että ovatko
nykyiset koulukodit paran
09.55 Yle Uutiset
10.00 Jumalanpalvelus
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle Uutiset . äänessä myös taustajoukot.
21.50 Lemmy. Oliko kaikki vain
sattumaa. Vapautuva taskuvaras tahtoo
kirjailijaksi. Ja kuinka yleiset ja
yhtäläiset nuo ensimmäiset vaalit
todellisuudessa olivat. O: Robert Redford.
N: Andrew Garfield, Derek Luke,
Meryl Streep, Michael Pena, Peter
Berg, Robert Redford, Tom Cruise.
01.35 Southland (16)
NELONEN
05.00 Älypää-TV
07.50 LIVE: Tiedä ja Voita
08.30 Elixir
09.00 Start!
09.30 Koirakouluttaja Tanja Karpela
10.00 Neljän tähden illallinen
10.30 Neljän tähden illallinen
11.00 Neljän tähden illallinen
11.30 Neljän tähden illallinen
12.00 Eläintarhojen elämää
12.30 Eläintarhojen elämää
13.00 Eläinten ABC
13.30 Koiralle koti (7)
14.35 Eläintenpelastustiimi
15.05 Shake It Up (S)
15.35 Teinielämää
16.05 Teinielämää
16.30 Neljän tähden talkoot
17.00 Neljän tähden talkoot
17.30 Neljän tähden talkoot
18.00 Neljän tähden talkoot
18.30 Nelosen uutiset
18.50 Nelosen sää
19.00 Hauskat kotivideot
19.30 Fort Boyard . Lucretzia testaa
uutta valtaansa kitkemällä korrup
tiota ja parantamalla köyhien
oloja. Koulukoti oli lapsille
karuimmillaan pahempi
paikka kuin kuritushuone
aikuiselle.
Sinne saattoi joutua kevyin
perustein, pelkkä koulu
pinnaus riitti. Tuomareiden omien
esitysten huippuna lavalla tanssii
Ätä!
21.30 Kerran viikossa
21.55 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.10 The Fall (12)
00.05 Ratsastuksen maailmancup
01.10 The Wire (16)
MTV3
08.00 Smurffit (S)
08.25 Ystävien kylä (S)
08.40 Tom & Jerry Kids Show
09.05 Kasper (S)
09.30 PopPixie
09.50 Pokémon (7)
10.15 Jokakoti.fi
10.45 Elä keskellä MM-kisoja:
MTV3 Total
10.50 Pilanpäiten
11.00 Arttu Wiskari:
Ikuisesti kahdestaan
11.05 Piilokamera
11.35 Salatut elämät (S)
12.05 Salatut elämät (7)
12.35 Salatut elämät (7)
13.05 Perheleffa:
Shrek 2
Suositun elokuvan jatko-osassa
Fiona haluaa viedä vastavihityn
puolisonsa Shrekin tapaamaan
appivanhempiaan mutta nämä eivät
edes yritä peittää syvää inhoaan
ylkämiestä kohtaan. klo 20.00
Suomi saa taas yhden äänen
lisää.
2. N: Marlon
Brando, Anna Magnani.
20.00 Eero Aarnio:
Myhäilevät muodot
Pallotuolilla 1960-luvulla läpi
murtonsa tehneen professori
Eero Aarnion kansainvälinen ura
jatkuu. Tylyt tytöt (7)
23.05 Nelosen uutiset
23.15 Nelosen sää
23.20 Totuuden miekka
00.20 Elokuva: Gloria (16)
02.30 Perhe on pahin
03.05 Älypää-TV
Vahvemman oikeutta käy
tettiin estoitta koulukotiin
lähettämisessä ja sen sisällä.
Ari Lehikoisen ohjaamassa
dokumentissa ääneen pääsevät
poikakodeissa 1950?1960luvulla nuoruuttaan viettäneet
miehet. Juhlat meni överiksi ja
tuli vahinkoraskaus. Elokuva on
dubattu suomeksi. (Produced by
George Martin, Britannia 2012)
22.25 Yle Live:
Sade, Bring Me Home 2011
Täyspitkä versio Saden ja hänen
yhtyeensä upeasta showsta, joka
taltioitiin Sophie Mullerin ohjaamana Burbankissa, Kaliforniassa
vuonna 2011.
00.35 Teematieto. klo 21.00
07.35 LIVE: Tiedä ja Voita
08.15 Yllätyskokki Niki
08.45 Jaksa paremmin
09.15 Eden
09.45 Eden Pihaklubi
10.15 Huvila & Huussi
11.15 Elixir
11.45 Eläinten ABC
12.15 Koiralle koti
Toipilaita. Raskaan
sarjan musiikille omistettu teema
ilta, mukana pitkä dokumenttielokuva Lemmy ja Rockin klassikkolevyjen Motörhead-jakso.
21.00 Rockin klassikkolevyt:
Motörhead. Tiededokumentti:
Stradivarin perilliset
Yle Teema 2.5. Linnake
20.57 Keno
21.00 Elokuva:
Mean Girls . Unelmat
alkavat murskautua, ja niiden hinta
kasvaa suureksi, liian suureksi?
Miten jatkaa yli pettymysten?
19.15 Luontohetki:
Nokkelat nenäkarhut. Viikko viitottuna
11.15 Yellowstonen talvi
12.05 Dokumenttiprojekti:
Harmaa eminenssi
13.05 Prisma:
Ihmisen kehityshistoria
14.00 Prisma Studio
14.30 Historiaa:
Jesse Owens
15.25 Rosamunde Pilcher:
Simpukan kerääjät (7)
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 Inhimillinen tekijä
18.00 Yle Uutiset
18.10 Urheiluruutu
18.15 Niin kauan kuin (S)
18.45 Tosi tarina:
Verstaallinen unelmia
Meki perustaa haaveittensa puusepänverstaan, mutta yrittäjän
arki ei ole ruusuista. Tutkijat selostavat, mitä kehossa tapahtuu
rakastumisen edetessä katseista
kosketukseen. Cesare palkkaa
palkkasotureita kostamaan
ranskalaisille nunnaluostarin
polttamisen ja rakastettunsa
surmaamisen. Pinnauksen
syy taas saattoi olla köyhät
13.30 Peliuutiset
13.50 Juoksukoulu
14.00 MotorSport
14.30 Suunnistuksen Huippuliiga
16.30 Salibandyn EFT
18.15 Ravisuora
Ravimaailman huiput ottavat mittaa
toisistaan Finlandia-ajossa.
19.00 Yle Uutiset
19.05 Urheiluruutu
19.20 Yle Uutiset sää
19.30 Matkapassi:
Lontoo. huhtikuuta 2013
RADIO- JA TELEVISIO-OHJELMAT
TV1: puhelin 020 690 414
Sähköposti: ohjelmapalaute@yle.fi
Internet:
http://tv1.yle.fi/
TV2: (03) 3456?111, 020 690 414
Sähköposti: ohjelmapalaute@yle.fi
Internet:
http://tv2.yle.fi/
YLE KUVAPALVELU
MTV3: vaihde 010 300 300,
(09) 6224?176
Internet:
www.mtv3.fi
Nelonen: vaihde (09) 45451
Internet:
www.nelonen.fi
TV-KOLUMNI
JUKK
ON
A PAS
EN
Ihana turtumus
K
Heino Saaristo ja hänen kolme veljeään saivat elämänsä eväät Pohjolan poikakodissa Muhoksella. O: Kari Soveri.
19.40 Midsomerin murhat
Ei näille nurkille 1/2. (12)
23.40 Teematieto
SUNNUNTAI
YLE TV1
28.4.
08.00 Yle Uutiset
08.05 Avara luonto:
Stadin valkoposket
09.00 Yle Uutiset
09.05 Aamusydämellä
09.45 Kuvakirjeitä maailmalta:
Kuvakirje Brasiliasta
vanhat valokuvat ja filmit koulu
kodin arjesta ja viranomaisten
sekä opettajien haastatteluista.
Hitaasti etenevä kerronta
jättää katsojalle aikaa ajatella,
olivatko dokumentin aikaiset
koulukodit kasva
tusta vai
kostoa varten
Johannes Linnankosken
novellin elokuvaversio kesälomaa
viettävään ylioppilaaseen rakastuvasta maitotytöstä. (S)
23.20 Uusi Kino:
Ei kenenkään maa
Lyhytelokuva vihasta joka tuhoaa
ystävyyden. 1/3.
JYRKI VALKAMA/YLE KUVAPALVELU
Valta vaihtuu. Onnea onkimassa (12)
21.20 Solsidan
21.45 UMK: Krista Siegfrids
21.50 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.05 True Blood (16)
23.00 Hehku
23.30 Taivaan tulet (12)
MTV3
05.30 Aamusää
06.25 Huomenta Suomi
09.05 Studio55.fi
09.30 Uutiset
09.40 Mitä tänään syötäisiin?
09.45 Tunteita ja tuoksuja (7)
10.35 Emmerdale (S)
11.05 Emmerdale (S)
11.35 Amazing Race
14.05 Alueellinen sääennuste
14.10 Jamie Oliverin kotona
14.45 Jamie Oliverin helpot herkut
15.15 50 parasta ravintolaa
15.20 Mitä tänään syötäisiin?
15.25 Middle (S)
15.55 MTV3.doc: Meren syvyydessä
16.50 Uutiset
16.55 Suomen ja maailman sää
17.00 Kauniit ja rohkeat (7)
17.25 Kauniit ja rohkeat (S)
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale (S)
18.30 Emmerdale (S)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät (S)
20.05 Suomen surkein kuski
Juuso Mäkilähteen luotsaaman
sarjan avausjaksossa surkeimmat
kuskit pääsevät suunnistamaan
Helsingin ruuhkaan. huhtikuuta 2013
TELEVISIO-OHJELMAT
MAANANTAI
YLE TV1
29.4.
05.55 Puoli seitsemän
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Luontohetki
10.00 Sydämen asialla (7)
10.50 Hevosvoimia
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle News
11.10 Puoli seitsemän
11.40 Arto Nyberg
12.30 Vanha suola janottaa
13.00 Radio tekee murron
(Suomi 1951, 85?)
O: Matti Kassila. Muuttunut Eurooppa.
Ruotsalainen kirjeenvaihtaja
Kristina Kappelin matkaa 15
Euroopan maan halki. Viisumivapaus edellyttää minibussilipun
ostamista varauksen yhteydessä (hinta 25 ?/hlö).
Varaukset: www.nfc.fi
09-2510 2025 | stpeterline@nfc.fi
Nordic Ferry Center Oy. Saksa
20.55 Jääkiekon MM-kisat:
Suomi . Säilykkeistä tuli keino
pienentää sotien uhrilukuja. Ratatehtävässä
kilpailijat joutuvat puolestaan
esittelemään ajotaitojaan silmät
sidottuina. Aina ei edes
tarvitse tehdä mitään. Koska mökki on vanha
ja edesmenneen isän rakentama,
haluaa Anita kunnioittaa mökin
alkuperäistä ilmettä.
18.30 Nelosen uutiset
18.50 Nelosen sää
19.00 Hauskat eläinvideot
19.30 Guinness World Records
. / hlö
Paikkoja rajoitetusti. vanhentunut ase?
10.00 Yle Uutiset
10.05 Sydämen asialla (7)
11.00 Yle Uutiset
11.10 Puoli seitsemän
11.40 Aamusydämellä
12.20 Ensyklopedia
12.30 Vanha suola janottaa
13.00 Pekka Puupää
(Suomi 1953, 71?)
O: Ville Salminen. N: Esa Pakarinen,
Masa Niemi. Johnson),
jonka elämä mullistuu kertaheitolla
kahdeksanvuotiaan Peyton-tytön
(Madison Pettis) ilmaantuessa
miehen kotiovelle. Ruokaratsaajat selvittävät myös brittiläisen viinituotannon salaisuuksia.
19.00 Donna Leon:
Unelmien tyttö (12)
20.30 Lasten aivot
Lasten aivot ja ympäristö. Ruokaratsian tutkivat
toimittajat yllättyvät saadessaan
selville, millä rasva korvataan
kevytversiossa. 15 . alk. klo 14.40
TIISTAI
YLE TV1
30.4.
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Kuningaskuluttaja
10.00 Sydämen asialla (7)
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle News
11.10 Jumalanpalvelus
12.10 Löytöretkiä maailmaan
12.25 Vanha suola janottaa
12.55 Vihaan sinua . (S)
13.00 Luksusmammat
13.30 Tuhluriprinsessat
14.00 Unelmien talo
14.30 Leila leipoo
15.00 Elokuva:
Veljekset Solomon (7)
17.00 Melissa ja Joey (S)
17.30 Neljät häät
18.30 Nelosen uutiset
18.50 Nelosen sää
19.00 Neljän tähden talkoot
19.30 Neljän tähden illallinen
20.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula!
20.57 Keno
21.00 Greyn anatomia (12)
22.00 Hyvät ja huonot uutiset
23.00 Nelosen uutiset
23.10 Nelosen sää
23.15 Frasier
23.45 Pelkokerroin 2.0 (12)
00.45 Totuuden anatomia (12)
01.45 Perhe on pahin
02.20 Älypää-TV
YLE TEEMA
17.00 Tiededokumentti:
Rakkauden mysteeri (7)
17.50 Kalevala nyt
18.00 Prisma Studio
18.30 Ruokaratsia
5/8. Ei autokaan
aina käynnisty.
20.00 Pressiklubi
20.30 Miranda (S)
21.00 Tartu Mikkiin
Viihdyttämässä ja laulattamassa
Karoliina Kallio, Inga Söder, Antti
Kleemola ja Aki Louhela.
21.50 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.05 Lain viitta (12)
22.55 Lennetään! (12)
23.25 Märät säpikkäät (12)
23.50 Fresh Meat (16)
MTV3
05.30 Aamusää
06.00 Studio55.fi
06.25 Huomenta Suomi
09.05 Studio55.fi
09.30 Uutiset
09.40 Mitä tänään syötäisiin?
09.45 Tunteita ja tuoksuja (7)
10.35 Emmerdale (S)
11.05 Emmerdale (S)
11.35 Jamie Oliverin keittiössä
14.10 Viikonvaihteen alueellinen
sääennuste
14.15 Minuuttipeliä
15.10 Mitä tänään syötäisiin?
15.15 Parisuhteellista (7)
15.45 Grand Designs
. Dortmund.
23.45 Elämäni eläimet
00.15 Jalkapallon mestarien liiga
MTV3
05.30 Aamusää
06.00 Studio55.fi
06.25 Huomenta Suomi
09.05 Studio55.fi
09.30 Uutiset
09.40 Mitä tänään syötäisiin?
09.45 Tunteita ja tuoksuja (7)
10.35 Emmerdale (S)
11.35 Jamie Oliverin etniset herkut
14.10 Alueellinen sääennuste
14.15 Amerikan lapsityrannit
15.10 Elä keskellä MM-kisoja:
MTV3 Total
15.15 Mitä tänään syötäisiin?
15.20 Erilaisia suhteita (7)
15.50 Diili
16.50 Uutiset
16.55 Suomen ja maailman sää
NELONEN
Eurooppa tänään. (S)
14.25 Keksitehtaan työtaistelu
15.00 Yle Uutiset
15.05 Ylen aamu-tv:
Tänään otsikoissa
16.00 Eduskunnan kyselytunti
16.55 Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.08 Sydämen asialla (7)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.25 Yle Uutiset sää
18.30 Puoli seitsemän
19.00 Benidorm (12)
19.48 Nykyajan ihmeet
20.00 Kuningaskuluttaja
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.05 A-studio: Talk
22.00 Ulkolinja:
Wall Streetin koskemattomat
Wall Streetin pankkiirien ahneus
ajoi Yhdysvallat lamaan 2008.
Kansa pitää pankkiirien toimintaa
moraalittomana, mutta pankkien
korkeinta johtoa ei ole tuomittu
oikeudessa.
22.55 Yle Uutiset
23.00 Monk (12)
23.40 Oddasat
YLE TV2
06.50 Pikku Kakkonen
06.51 Nimipäiväonnittelu: 2.5.
06.59 Hertan maailma (S)
07.03 Trukki
07.08 Jessin kanssa (S)
07.19 Katinkontti Remix
07.34 Stella ja Sami (S)
07.46 Pikku perunat (S)
07.52 Muumilaakson tarinoita
08.15 Maikki ja pelottava Pontso (S)
08.39 Kanan muna (S)
08.50 Pat & Stan (S)
09.00 Blogistania
11.15 Matkapassi:
Maailman kiinalaiskorttelit
12.05 Matkapassi: Lontoo
13.00 Menestyksen hinta
13.30 Sportmagasinet
14.00 Iloa puutarhasta
14.30 Suorana: Kortesmäki
15.10 Tartu Mikkiin
16.00 Elämäni eläimet
16.30 Galaxi
16.32 Tero hoitaa (7)
16.44 Pikku Nikke (S)
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 Doctor Who (12)
18.45 Naurupalat (S)
19.00 Yle Uutiset alueeltasi
19.10 Yle Uutiset
19.16 Urheiluruutu
19.20 Yle Uutiset Suora linja
19.30 Hehku
20.00 Silminnäkijä:
Talvivaaran kevät
Pekka odottaa uutta kasvua, Juha
tiukempia lupia ja Antti vähän
virtaavaa vettä. Löytöretki Lappiin alkaa
suurelta joelta ja sen varrelta.
Lohensoutua ei voi ohittaa, takka
poro auttaa tunturiin ja maastopyörälläkin pärjää. Tavallinen majoneesi on rasva
pitoista. Toimittaja Juha Portaankorva.
20.30 Lennetään! (12)
21.00 Solsidan
. O: Mirja Metsola.
21.00 Keisareittemme jäljillä:
Nikolai II
Viisiosainen sarja Suomen suuri
ruhtinaina toimineista Venäjän
keisareista.
Osa 5: Nikolai II - Suomen suuri
ruhtinas vuosina 1894?1917.
22.00 Kino:
Bonnie ja Clyde (16)
(Bonnie and Clyde, USA 1967)
Aikansa kohuelokuva keskilännen
kuuluisista pankkirosvoista, joista
tuli lamakauden kansansankareita.
O: Arthur Penn. Sarja vie meidät suoma
laisen kansanlaulun kiehtovaan
historiaan upeaäänisten muusikoiden johdatuksella. N: Edvin Laine,
Lasse Pöysti, Ansa Ikonen, Leena
Häkinen. Alcantaran perhe (7)
20.15 Musiikin muisti:
Loitsusta kehtolauluun
20.30 Maailman satamat
21.00 Tekijänä:
Santtu-Matias Rouvali
?Pitää olla oma itsensä?, sanoo
kapellimestari Santtu-Matias
Rouvali. Lisäksi
Ville maistaa hevosen maksaa ja
osallistuu ikimuistoiseen karhujahtiin.
21.45 Kino:
Frankenstein-projekti (16)
(Szelíd teremtés A Frankenstein-terv, Unkari 2010)
Unkarilaisen avantgarde-ohjaajan
Kornél Mundruczón päivitys Mary
Shelleyn Frankenstein-tarinasta
sijoittuu nykypäivän Budapestiin.
TORSTAI
YLE TV1
2.5.
05.55 Puoli seitsemän
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Kirjosiepot pesimäpuuhissa
10.00 Sydämen asialla (7)
10.50 Hevosvoimia
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle News
11.10 Puoli seitsemän
11.40 Yellowstonen talvi
12.30 Vanha suola janottaa
13.00 Professori Masa
(Suomi 1950, 79?)
O: Matti Kassila. Entä miten tuorepuristettua lähikaupan appelsiinimehu itse asiassa on?
20.50 Tyylin alkulähteillä
21.00 Tiededokumentti:
Stradivarin perilliset
Mikä saa Antonio Stradivarin
rakentaman viulun soimaan niin
kauniisti. Pikkutarkan parin häissä
on paljon ohjelmaa, jossa musiikki
on tärkeässä roolissa.
21.50 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.05 Cherry Healey: Sinkkunaiset
23.05 Fresh Meat (16)
23.45 Elämäni eläimet
00.15 True Blood (16)
MTV3
05.30 Aamusää
06.00 Studio55.fi
06.25 Huomenta Suomi
09.05 Studio55.fi
09.30 Uutiset
09.40 Mitä tänään syötäisiin?
09.45 Tunteita ja tuoksuja (7)
10.35 Emmerdale (S)
11.05 Emmerdale (S)
11.35 Jamie Oliver: Mestarikokki
14.05 Alueellinen sääennuste
14.10 Luontodokumentti
15.15 Mitä tänään syötäisiin?
15.20 Isän tyttö (S)
15.50 Selviytyjät Suomi
16.50 Uutiset
16.55 Suomen ja maailman sää
17.00 Kauniit ja rohkeat (S)
17.25 Kauniit ja rohkeat (S)
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale (S)
18.30 Emmerdale (S)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät (7)
20.05 Diili
Jakso 12. Ehostusta Olkahisessa.
Tamperelaisessa rivitalohuoneistossa on mielenkiintoisia yksityiskohtia, jotka eivät nykyisessä kunnossaan pääse täysin oikeuksiinsa.
Parannusehdotuksensa asuntoon
antavat Niina, Maarit ja Riia.
21.00 Kaappaus keittiössä
Jakso 3. Alankomaiden kuningatar Beatrix luovuttaa
kruununsa vanhimmalle pojalleen Willem Alexanderille.
Marjukka Havumäki selostaa seremoniat suorassa lähetyksessä Amsterdamin kuninkaallisesta palatsista.
Yle TV1 tiistai 30.4. klo 21.55
08.10 Waverly Placen velhot (S)
08.40 Leila leipoo
09.15 Luksusmammat
09.45 Tuhluriprinsessat
10.20 Unelmien talo
12.10 LIVE: Tiedä ja Voita
12.50 Luksusmammat
13.20 Tuhluriprinsessat
13.50 Unelmien talo
14.25 Leila leipoo
14.55 Juhlasuunnittelijat
15.25 Suhdekoukerot
15.55 Dr. Suomen
koulukotien vaiettua historiaa.
Dokumentti antaa äänen poika
kodeissa 1950?1960-luvulla
olleille, heille joita ei ole yleensä
kuultu eikä kuunneltu.
22.25 Kotikatsomo:
Nuoret nerot (7)
23.30 Yle Uutiset
23.35 YleLeaks
23.50 Oddasat
YLE TV2
06.50 Pikku Kakkonen
06.51 Nimipäiväonnittelu: 29.4.
06.53 Popi Kissa (S)
07.05 Nökö ja Simppa (S)
07.25 Jussin matkat (S)
07.37 Humps (S)
07.44 Neppajymykerho
07.54 Muumilaakson tarinoita
08.17 Maikki ja pelottava Pontso (S)
08.40 Kanan muna (S)
08.50 Pat & Stan (S)
09.00 Blogistania
09.30 Tanskan rannikoilla
10.30 Julkkis lapsenvahtina
11.10 Matkapassi:
Paluu Uuteen-Seelantiin
12.30 Ravintola kaltereiden takana
13.00 Spanielipentueen elämää
13.30 Pressiklubi
14.00 Veljesten keittiössä
14.30 Uusi päivä (S)
15.00 Uusi päivä (S)
15.30 Uusi päivä (S)
16.00 Erätulilla
16.30 Galaxi
16.31 Galaxi: Bofori (7)
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 Doctor Who (12)
18.50 Naurupalat (S)
19.00 Yle Uutiset alueeltasi
19.10 Yle Uutiset
19.16 Urheiluruutu
19.20 Yle Uutiset Suora linja
19.30 Elämäni eläimet
20.00 Uusi päivä (S)
20.30 Suorana: Kortesmäki
21.00 Satuhäät
Maria Jakobsson ja Anssi Balk
ovat suunnitelleet tarkasti häitään,
jotka ovat etenkin Anssille näytön
paikka. Linnake
18.30 Nelosen uutiset
18.50 Nelosen sää
19.00 Neljän tähden talkoot
19.30 Neljän tähden illallinen
20.00 Neljät häät
20.57 Keno
21.00 Elokuva:
Mantsurian kandidaatti
Uhrilampaat-ohjaajan tiivistunnelmainen trilleri maailman tulevaisuutta uhkaavasta suunnitelmasta,
jonka jäljille pääsee Yhdysvaltain
armeijan majuri Bennett Marco
(Denzel Washington). N: Anneli Sauli,
Saulo Haarla, Tauno Palo, Kirsti
Ortola. Lauluja menneiltä
ajoilta. Perheen pelinrakentaja
Komedia poikamieselämää viettävästä amerikkalaisen jalkapallon
tähtipelaajasta Joe Kingmanistä
(Dwayne ?The Rock. N: Warren Beatty,
Faye Dunaway, Gene Hackman.
23.50 Rockin klassikkolevyt:
Motörhead
00.40 Teematieto
Ota uusi suunta Itämerellä:
Sano Pietarille
YLE TEEMA
17.00 Tekijänä:
Santtu-Matias Rouvali
17.30 Design-klassikko: Fiat 500
18.00 Tanskan kuohuva 1800-luku
(12)
18.40 Peter Lund Madsen opintomatkalla
19.00 Candlefordin postineiti
20.00 Prisma Studio
20.30 Ruokaratsia
6/8. unelma-asunnot
16.50 Uutiset
16.55 Suomen ja maailman sää
17.00 Kauniit ja rohkeat (S)
17.25 Kauniit ja rohkeat (S)
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale (S)
18.30 Emmerdale (S)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Vedetään hatusta
20.00 Jääkiekon MM-kisat:
Suomi . Jari
Sillanpää, Kirsti Ranto, Markku
Aro ja Maria Lund sekä Lea Laven
21.55 Treme (12)
22.50 Ulkolinja:
Mafia myrkyttää kauppaa
YLE TV2
06.50 Pikku Kakkonen
06.51 Nimipäiväonnittelu: 1.5.
06.52 Hanna Ankka (S)
07.03 Ystävykset (S)
07.09 Sana-Arkku: Kiilusilmät
07.19 Kasper ja Liisa (S)
07.33 Ika Oka (S)
07.43 Neppajymykerho
07.53 Muumilaakson tarinoita
08.17 Maikki ja pelottava Pontso (S)
08.40 Kanan muna (S)
08.50 Pat & Stan (S)
09.00 Blogistania
09.30 Yle Uutiset alueilta
10.50 Oddasat
11.10 Pikku prinsessa (S)
12.45 Elämäni eläimet
13.05 Elämäni eläimet
13.30 Urheilukatu 2
14.00 Tanskalaisten lempikakut
14.30 Suorana: Kortesmäki
15.10 Ajankohtainen kakkonen
15.45 Tarinateltta
16.00 Elämäni eläimet
16.30 Galaxi
16.33 Karvinen (7)
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 Doctor Who (12)
18.50 Naurupalat (S)
19.00 Yle Uutiset
19.06 Urheiluruutu
19.10 Luontoretkellä: Kauriinvasa
19.30 Elämäni eläimet
20.00 Uusi päivä (S)
20.30 Suorana: Kortesmäki
21.00 Taivaan tulet (12)
21.45 UMK: Krista Siegfrids
21.50 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.05 Keskiviikon ravisuora
22.10 Theroux: Las Vegas
23.10 Elämäni eläimet
23.40 Borgiat, maan ja taivaan
valtiaat (16)
MTV3
07.00 Aamusää
08.00 Madagascarin pingviinit
08.25 Madagascarin pingviinit
08.50 Madagascarin pingviinit
09.15 Studio55.fi
09.40 Elä keskellä MM-kisoja:
MTV3 Total
09.45 Tunteita ja tuoksuja (7)
10.35 Emmerdale (7)
11.05 Emmerdale (7)
11.35 Piilokamera
12.05 Koululaisen Tähtikisa
12.40 Elä keskellä MM-kisoja:
MTV3 Total
12.45 Pilanpäiten
12.55 Kuka ihmeen Jackson Pollock?
14.25 50 parasta ravintolaa
14.30 Smash (7)
15.25 Pilanpäiten
15.30 Miehen paikka (S)
16.00 Pientä pintaremonttia
17.00 Kauniit ja rohkeat (7)
17.25 Kauniit ja rohkeat (S)
17.55 Pilanpäiten
18.00 Emmerdale (S)
18.30 Emmerdale (S)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Hjalliksen kanssa
20.00 Selviytyjät Suomi
21.00 Kohde (12)
21.55 Viking Lotto ja KeskiviikkoJokeri
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Tulosruutu
22.35 Teknari
06.40 LIVE: Tiedä ja Voita
07.00 Disneyn esikoulu:
Erikoisagentti Oso
07.25 Disney esittää: Stitch!
07.50 Disney esittää:
Aku ja kumppanit
08.00 Inspector Cartoons
08.10 Waverly Placen velhot (S)
08.40 Leila leipoo
09.15 Luksusmammat
09.45 Tuhluriprinsessat
10.15 Unelmien talo
10.45 Elokuva:
The Game Plan
. rakas
(Suomi 1951, 73?) (S)
O: Edvin Laine. Mitä muinaisen järven
rannalla tapahtui noin 20 000
vuotta sitten?
19.50 Nykyajan ihmeet
20.00 MOT
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 A-studio
21.30 Dokumenttiprojekti:
Varastettu lapsuus
Seksuaalista väkivaltaa, raippoja
ja eristysrangaistuksia. Hän ei halua olla stara,
vaan elellä maaseudun rauhassa
ja elää ammatillista unelmaansa
työskennellen maailman huippuorkestereiden kanssa.
21.30 Design-klassikko: Fiat 500
Vuonna 1957 valmistunut Fiat
500 on italialaisen autoteollisuuden symboli ja monen automallin
esikuva. Käytetyn puulajin tiheys
on yksi arvoituksen avaimista.
Tutkijaryhmä koettaa löytää nykypuusta tehtyyn soittimeen saman
soinnin sienen avulla.
Päivä Pietarissa
-risteily
10 ?
alk.
hlö
. (16)
23.35 Nelosen uutiset
23.45 Nelosen sää
23.50 Frasier
00.20 Start!
00.50 Maailman vaarallisimmat tiet
01.50 Perhe on pahin
02.25 Älypää-TV
YLE TEEMA
16.00 Dok: Elvis elää Hudikissa
17.00 Keskuspuiston keltaiset portit
18.35 Margot Fonteyn, ballerinan
unelma
20.00 Tanskan kuohuva 1800-luku
(12)
20.40 Peter Lund Madsen opintomatkalla
21.00 Historia:
Kuinka käydä sotaan?
Joukkojen muonitus. (16)
23.19 Teematieto
PERJANTAI
YLE TV1
3.5.
05.55 Puoli seitsemän
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Tosi tarina:
Verstaallinen unelmia
10.00 Sydämen asialla (7)
10.50 Hevosvoimia
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle News
11.10 Puoli seitsemän
11.40 A-studio: Talk
12.35 Vanha suola janottaa
13.05 Hilja, maitotyttö
(Suomi 1953, 82?)
O: Toivo Särkkä. Huima tarina kuljettaa
seikkailija-arkeologi Indiana Jonesia
(Harrison Ford) tutkimusmatkalla
ympäri maailman mitä yllätyksellisempiin haasteisiin päämääränään
löytää myyttinen liitonarkki.
23.25 Nelosen uutiset
23.35 Nelosen sää
23.40 Frasier
00.10 Breaking Bad (16)
01.10 Lost (7)
02.10 Perhe on pahin
02.45 Älypää-TV
21.55 Kino Suomi: Syöksykierre.
(1981) Tukholmassa hortoillut
Tuomas ja Helsingissä pyörinyt
Mikko palaavat Pohjois-Suomeen
kotikyläänsä ja joutuvat keskelle
kylän katkeria ristiriitoja. Ohjelman tuomareina
toimivat Emma Kimiläinen, Sari
Nuolikoski sekä Jussi Pohjonen.
21.00 Mentalist (12)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Tulosruutu
22.35 Hjalliksen kanssa
23.05 Painajaisissa
Psykologinen trilleri naisesta, joka
näkee oudon unen pikkutytön
sieppauksesta, ja pian hänen
oma tyttärensä kidnapataan ja
murhataan.
NELONEN
05.00 Älypää-TV
06.40 LIVE: Tiedä ja Voita
07.00 Disneyn esikoulu:
Erikoisagentti Oso
07.25 Disney esittää: Stitch!
07.50 Disney esittää:
Aku ja kumppanit
08.00 Inspector Cartoons
08.10 Waverly Placen velhot (S)
08.40 Leila leipoo
09.15 Luksusmammat
09.45 Tuhluriprinsessat
10.15 Unelmien talo
12.10 LIVE: Tiedä ja Voita
12.50 Luksusmammat
13.20 Tuhluriprinsessat
13.50 Unelmien talo
14.25 Leila leipoo
14.55 Hurja painonpudotus
16.00 Häähullut
17.00 Melissa ja Joey (S)
17.30 Hyvät ja huonot uutiset
18.30 Nelosen uutiset
18.50 Nelosen sää
19.00 Neljän tähden talkoot
19.30 Neljän tähden illallinen
20.00 Huvila & Huussi
20.57 Keno
21.00 Elokuva:
Kadonneen aarteen metsästäjät
Legendaarinen Indiana Jones
-seikkailujen sarja käynnistyy suur
elokuvalla, joka palkittiin neljällä
Oscarilla. Surimi-tikut maistuvat ravulta,
mutta mistä ne itse asiassa
valmistetaan. New York
Kuolemanloukku
23.35 Kallista kipua (7)
00.35 30 Rock (S)
NELONEN
06.40 LIVE: Tiedä ja Voita
07.00 Disneyn esikoulu:
Erikoisagentti Oso
07.25 Disney esittää: Stitch!
07.50 Disney esittää:
Aku ja kumppanit
08.00 Inspector Cartoons
23.05 Myytinmurtajat
00.10 Kuuntelija (12)
01.05 UEFA Champions League
-huippuhetket: Keskiviikko 1.5.
01.40 30 Rock (S)
21.55 Elävä arkisto: Euroviisut I
21.55 Arkistovieraana: Taiska
(2013) Taiska osallistui vuonna
1978 Interviisukarsintoihin, jotka
järjestettiin euroviisukarsintojen
kanssa samaan aikaan.
Tuoreessa haastattelussa hän
kertoo viisumeiningistä sekä
urastaan laulajana.
22.10 Euroviisut Suomen karsinta
1978
(1978) Eurovision ja Intervision
laulukilpailujen edustuksesta
kisaavat Taiska, Seija Simola,
Lea Lavén, Anneli Saaristo, Katri
Helena, Monica Aspelund, Tapani
Kansa, Aarno Raninen sekä
muutamat muut artistit.
23.15 Euroviisut Suomen karsinta
1978. Runolaulua
juhlasta ja arjesta, Sammosta,
rakkaudesta. Mv.
14.25 Smokkijuoksijat
14.55 Pisara
15.00 Yle Uutiset
15.05 Ylen aamu-tv:
Tänään otsikoissa
15.55 Niin kauan kuin (S)
16.25 Kuningaskuluttaja
16.55 Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.08 Sydämen asialla (7)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.25 Yle Uutiset sää
18.30 Uutisvuoto
19.00 Prisma:
Mastodonttien kuolemanloukku
Coloradon Kalliovuorilta on
löydetty valtava määrä mammuttien, mastodonttien ja muidenkin
sukupuuttoon kuolleiden eläinten
fossiileja. Phil (S)
17.00 Fort Boyard . Phil (12)
18.30 Nelosen uutiset
18.50 Nelosen sää
19.00 Neljän tähden talkoot
19.30 Neljän tähden illallinen
20.00 Huippumalli haussa.
20.57 Keno
21.00 Elokuva:
007 vaaran vyöhykkeellä
Timothy Dalton debytoi James
Bondin roolissa vauhdikkaassa
seikkailussa, jonka alussa
sankariagentin on turvattava KGBkenraalin loikkausoperaation
selusta Tsekkoslovakian
Bratislavassa (16)
23.40 Nelosen uutiset
23.50 Nelosen sää
23.55 Frasier
00.25 Olipa kerran (7)
01.25 Totuuden miekka
02.25 Perhe on pahin
03.00 Älypää-TV
YLE TEEMA
04.00 Teematieto
17.00 Historia:
Taistelu rotuerottelua vastaan
18.00 Dok: Elvis elää Hudikissa
19.00 Francon jälkeen
. / hlö
. Vastausta etsitään
Ranskasta ja Thaimaasta. 21
Perjantaina 26. Taudit ovat
tappaneet sotilaita enemmän
kuin vihollisjoukot, ja pilaantunut
ruoka on usein aiheuttanut vakavia
epidemioita. Tunneköyhä ympäristö vaikeuttaa kielen kehitystä
ja siten myös oppimista.
21.00 Venäjän halki 30 päivässä
Ulan Udessa Ville veneilee Baikaljärven syvimmässä kohdassa, tutustuu buddhaluostariin ja katoaa
salaperäisesti luostarissa. N: Kimmo
Liukkonen, Kai Honkanen, Esko
Nikkari. Finaali.
Diilin finaalissa selviää kumpi
finalisteista on saanut aikaan
houkuttelevamman varainkeruusuunnitelman.
21.00 House (12)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Tulosruutu
22.35 Isänmaan puolesta (16)
23.45 Tulilinjalla (16)
00.45 Louie (12)
NELONEN
06.40 LIVE: Tiedä ja Voita
07.00 Disneyn esikoulu:
Erikoisagentti Oso
07.25 Disney esittää: Stitch!
07.50 Disney esittää:
Aku ja kumppanit
08.00 Inspector Cartoons
08.10 Waverly Placen velhot (7)
08.40 Leila leipoo
09.15 Luksusmammat
09.45 Tuhluriprinsessat
10.20 Unelmien talo
12.10 LIVE: Tiedä ja Voita
12.50 Luksusmammat
13.20 Tuhluriprinsessat
13.50 Unelmien talo
14.25 Leila leipoo
14.55 Suhdekoukerot
15.25 Suhdekoukerot
15.55 Häähullut
17.00 Eläinten ABC
17.30 Dr. T: Sputnik Oy/2009. 26/4, 10/5, 22/5 ....................... Mv. Noutoruokaa sohvalla.
Kari tapaa helsinkiläisen pariskunnan, jonka erilaiset makumieltykset hiertävät jo koko parisuhdetta.
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Tulosruutu
22.35 C.S.I. O: Tapio Suominen. RalliExtra
23.05 Bodyguard (16)
01.35 Miami Medical (12)
02.35 MM-ralli: Argentiina
NELONEN
06.40 LIVE: Tiedä ja Voita
07.00 Disneyn esikoulu:
Erikoisagentti Oso
07.25 Disney esittää: Stitch!
07.50 Disney esittää:
Aku ja kumppanit
08.00 Inspector Cartoons
08.10 Waverly Placen velhot (7)
08.40 Leila leipoo
09.15 Luksusmammat
09.45 Tuhluriprinsessat
10.20 Unelmien talo
12.10 LIVE: Tiedä ja Voita
12.50 Luksusmammat
13.20 Tuhluriprinsessat
13.50 Unelmien talo
14.20 Leila leipoo
14.55 Hurja painonpudotus
15.55 Häähullut
17.00 Eläintenpelastustiimi
17.30 Huvila & Huussi
Mökin pieni pimeä terassi on ollut
käyttämättömänä vuosikaudet
mutta nyt tarvitaan tilaa kasvavalle
perheelle. 1/4.
Näyttelijä Joanna Lumley aloittaa
Kreikkaan tutustumisen Akropoliskukkulalta.
19.45 Löytöretkiä maailmaan
20.00 Prisma Studio
17.00 Kauniit ja rohkeat (S)
17.25 Kauniit ja rohkeat (S)
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale (7)
18.30 Emmerdale (7)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät (S)
20.05 Pientä pintaremonttia
Jakso 14. (16)
23.52 Teematieto
YLE KUVAPALVELU
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 Newsroom (7)
21.55 Eurooppa tänään
1/3. Ihmeelliset ennätysvideot
20.00 Hauskat kotivideot
20.57 Keno
21.00 Elokuva:
Thelma ja Louise (16)
23.45 Nelosen uutiset
23.55 Nelosen sää
00.00 Elokuva:
Rambo (18)
01.55 Perhe on pahin
02.30 Älypää-TV
YLE TEEMA
04.00 Teematieto
16.05 Maailman satamat
16.38 Elävä arkisto: Euroviisut I
16.38 Arkistovieraana: Taiska
16.53 Euroviisut Suomen karsinta
1978
18.00 Euroviisut Suomen karsinta
1978
19.00 Historia:
Taistelu rotuerottelua vastaan
?Jos kuolemme, niin kuolemme.?
Ku Klux Klanin ja poliisin väki
vallasta huolimatta mielenosoittajat jatkoivat henkensä uhalla.
Maailma seurasi matkaa, eikä
Kennedyn Valkoinentalo voinut
jäädä puolueettomaksi. 10 . Raportti Talvivaaran
keväästä. Ruotsalainen
Kristina Kappelin tarkas
telee maanosassamme tapahtuneita muutoksia.
Ohjelma alkaa Liettuasta, Euroopan
maantieteellisestä keskipisteestä.
Yle TV 1 tiistai 30.4. Saksa
21.40 Kymmenen Uutiset
21.55 Jääkiekon MM-kisat:
Suomi . 28/4, 6/5, 12/5, 14/5, 20/5 ....... Mitä
yhteistä Euroopassa vielä on?
22.55 Yle Uutiset
23.00 Prisma:
Mastodonttien kuolemanloukku
23.50 Oddasat
YLE TV2
06.50 Pikku Kakkonen
06.51 Nimipäiväonnittelu: 30.4.
06.52 Jääkarhu Otto (S)
07.04 Timppa (S)
07.14 Me Peltiset (S)
07.19 Tinga Tinga -tarinat (S)
07.33 Isot koneet
07.39 Pipsa Possu: Lounas (S)
07.44 Neppajymykerho
07.53 Muumilaakson tarinoita
08.16 Maikki ja pelottava Pontso (S)
08.39 Kanan muna (S)
08.50 Pat & Stan (S)
09.00 Blogistania
09.30 Yle Uutiset alueilta
10.50 Oddasat
11.05 Matkapassi: Malesia
12.35 Elämäni eläimet:
Bondi Beachin lääkäri
13.00 Cherry Healey: Sinkkunaiset
14.00 New Yorkin herkut
14.30 Suorana: Kortesmäki
15.00 Pakko tanssia
16.00 Elämäni eläimet
16.30 Galaxi
16.31 Galaxi: Koulujen Taisto
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 Doctor Who
Tohtorin tytär (12)
18.50 Naurupalat (S)
19.00 Yle Uutiset alueeltasi
19.10 Yle Uutiset
19.16 Urheiluruutu
19.20 Yle Uutiset Suora linja
19.30 Elämäni eläimet
20.00 Uusi päivä (S)
20.30 Suorana: Kortesmäki
21.00 Ajankohtainen kakkonen
21.35 Jalkapallon Mestarien liiga.
Välierän toinen osaottelu Real
Madrid . Aluksi hän
tarkastelee maanosassamme
tapahtuneita muutoksia. Kun Peyton
kertoo olevansa Joen tytär, luvassa
on melkoinen määrä yllätyksiä. Ensio Rislakin näytelmään
perustuva elokuva kamreeri
Karnalan viidenkympin villityksestä.
14.10 A-studio
14.40 Alankomaiden kuninkaallinen
vallanvaihto
16.30 Maailman matkailuaarteet
16.40 Syvä hengitys sisään
16.55 Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.08 Sydämen asialla (7)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.25 Yle Uutiset sää
18.30 Puoli seitsemän
19.00 Kiehtova maailma:
Joanna Lumleyn Kreikka. N: Hannes
Häyrinen, Ritva Arvelo, Kullervo
Kalske, Kunto Karapää.
Rikoskomedia radioreportterista,
joka lavastaessaan murtoa
törmääkin rikollisiin. (S)
14.15 Arkistokuvia: Kunniankukko (S)
14.30 MOT
15.00 Yle Uutiset
15.05 Suomalainen kirjailija:
Märta Tikkanen
16.00 Avara luonto:
Stadin valkoposket
16.55 Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.08 Sydämen asialla (7)
18.00 Yle Uutiset
18.10 L?Artiste (S)
18.30 Puoli seitsemän
19.00 Historiaa:
Joe McCarthyn nousu ja tuho
Senaattori Joe McCarthy oli
1950-luvulla Yhdysvaltain
kommunismivainojen keulakuva.
Millainen asenneympäristö teki
McCarthyn meteorimaisen nousun
julkisuuteen mahdolliseksi,
ja mikä hänet lopulta kaatoi?
19.45 Maailman matkailuaarteet
19.55 Viimeiset sanani. alk. O: Mazdak
Nassir. Koko kansan pikkuauto
kuvaa aikakauttaan, mutta oli
samalla edellä aikaansa.
22.00 Sodan vangit (16)
22.55 Uusi Kino:
Jalil
Kahden kulttuurin rajapinnalla
elävän 17-vuotiaan Jalilin kesäpäivässä kulminoituu isoja asioita:
uskonto, identiteetti ja rakkaus.
Pääosassa Faruk Nazeri. Manta.
Laitilalainen Manta viihtyy seurakunnan toiminnassa, mutta miksi
häntä kielletään puhumasta
kuolemasta. Miten
lapsen aivot toimivat ja millaista
vuorovaikutusta lapset tarvitsevat
muiden kanssa. Ensimmäisessä Pekka
ja Pätkä -elokuvassa kaverukset
perustavat lastentarhan, jonne
päätyy myös rikkaan miehen
kidnapattu poika. Eikö kirkko pystykään
hyväksymään kuolemansairasta
ihmistä?
20.25 Viking Lotto
20.30 Yle Uutiset
20.45 Urheiluruutu
20.55 Esa Nieminen 60 vee
Maestron lauluja laulavat mm. Saksa
22.40 Päivän sää
22.45 Tulosruutu
22.55 MM-ralli:
Argentiina . 2/2
20.00 Venäjän halki 30 päivässä
20.45 Musiikin muisti:
Runolaulu. (7)
14.30 Kirjosiepot pesimäpuuhissa
15.00 Yle Uutiset
15.05 Ylen aamu-tv:
Tänään otsikoissa
16.00 Kiehtova maailma:
Joanna Lumleyn Kreikka
16.55 Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.08 Sydämen asialla (7)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.25 Yle Uutiset sää
18.30 Puoli seitsemän
19.00 Hakekaa kätilö! (12)
20.00 Totuus rakkaudesta
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 A-studio: Stream
21.30 Strada
22.00 Inhimillinen tekijä
Lautasella hyvä omatunto
Eettisistä ruokavalinnoista
keskustelevat lammastilallinen
Jarmo Latvanen, kaupunkiviljely
aktivisti Salla Kuuluvainen sekä
lähiruokakokki Heikki Ahopelto.
22.50 Yle Uutiset
22.55 Newsroom (7)
23.50 Oddasat
00.05 Eurojackpot
YLE TV2
06.50 Pikku Kakkonen
06.51 Nimipäiväonnittelu: 3.5.
06.52 Possu Pallero (S)
07.04 Noksu (S)
07.08 Lulu kilpikonna (S)
07.22 Lauri kilpa-auto (S)
07.33 Rytmireissu
07.41 Hupsu pikku pupunen
07.45 Pikku Kakkosen posti
07.52 Muumilaakson tarinoita
08.17 Maikki ja pelottava Pontso (S)
08.40 Kanan muna (S)
08.50 Pat & Stan (S)
09.00 Blogistania
09.30 Yle Uutiset alueilta
10.50 Oddasat
11.05 Matkapassi:
Hyvät ja pahat ruuat
13.30 Tiilenpäät
14.00 Koiramies kiertää Islantia
14.30 Strömsö
15.10 Satuhäät
16.00 Hehku
16.30 Galaxi
16.31 Velhot, jätit ja susihukkaset (7)
16.43 Karvinen (7)
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 Doctor Who (12)
18.48 Naurupalat (S)
19.00 Yle Uutiset alueeltasi
19.10 Yle Uutiset
19.16 Urheiluruutu
19.20 Yle Uutiset Suora linja
19.30 Peltsin Lappi
Teno. Voittajat ratkeavat.
00.15 Sodan vangit (16)
01.10 Teematieto
KESKIVIIKKO
YLE TV1
1.5.
08.00 Yle Uutiset
08.05 Yellowstonen talvi
09.00 Yle Uutiset
09.05 Lakko . N: Tauno Palo,
Ansa Ikonen, Leo Riuttu, Eija Inkeri,
Lasse Pöysti ja Siiri Angerkoski.
Komedia professorista, joka alkaa
esiintyä satamatyöläisenä tutustuakseen työmiehen arkeen
Dan Grigore,
piano). Jussi Wistrand
11.00 Yle Uutiset
11.03 Puheen Päivä
. 22
Perjantaina 26. Miia Krause
17.00 Yle Uutiset
17.08 Puheen Iltapäivä
. Virallinen
ohjelma.
18.00 Yle Uutiset
18.03 Urheiluilta
21.33 Päivä tunnissa . (Äänitetty Bukarestin
Grand Palace Hall -salissa 29.9.2012)
21.05 Eve Mantu
22.00 Yle Uutiset ja sää
22.05 Todellisia tarinoita
22.55 Kuuluttajan vieras
23.10 Yöklassinen
YLE X
06.30
06.31
10.00
10.03
11.00
11.03
13.00
13.02
17.00
17.01
19.00
22.00
22.05
23.02
00.00
Yle Uutiset
YleX Aamu . Sari Seppälä ja Annika Metsäketo
14.00 Radio Novan Iltapäivä
. toiveiden yö
Luontoretki
Kantritohtorin juurihoitoa
YLE PUHE
00.00 Elävä arkisto: Populaarikulttuuri
01.00 Elävä arkisto: Kulttuuri
02.00 Elävä arkisto: Kulttuuri
03.00 Elävä arkisto: Maailman tapahtumat
04.00 Elävä arkisto: Urheilu
05.00 Elävä arkisto: Populaarikulttuuri
06.00 Yle Puhe esittää
06.30 Yle Uutiset
06.40 Puheen Aamu
07.00 Yle Uutiset
07.02 Puheen Aamu
07.30 Yle Uutiset
07.40 Puheen Aamu
08.00 Yle Uutiset
08.03 Puheen Aamu
08.30 Yle Uutiset
08.40 Puheen Aamu
09.00 Yle Uutiset
09.02 Puheen Aamu
09.30 Yle Uutiset
09.31 Puheen Aamu
10.00 Yle Uutiset
10.03 Puheen Päivä
11.00 Yle Uutiset
11.03 Puheen Päivä
12.00 Yle Uutiset
12.05 Puheen Päivä
12.30 Politiikkaradio
13.00 Yle Uutiset
13.02 Perttu Häkkinen
14.00 Yle Uutiset
14.03 Puheen Iltapäivä . Miia Krause
EN
Levy tähtäimessä. Elina Viitanen ja Samuli Väänänen
18.00 Radio Novan Music Only!
22.00 Radio Novan yö
SUNNUNTAI
YLE RADIO 1
28.4.
07.00 Yle Uutiset
07.03 Näistä levyistä en luovu
08.00 Yle Uutiset ja sää
08.05 Radioteatteri esittää:
Elsa, osat 54 ja 55
08.20 Kulttuuritunti:
Viikon kirja
09.00 Yle Uutiset
09.05 Musiikkia vanhasta Euroopasta
09.55 Rauman Pyhän Ristin kirkon kellot
kutsuvat
10.00 Rauman seurakunnan jumalan
palvelus Pyhän Ristin kirkosta
11.00 Horisontti
12.00 Yle Uutiset ja sää
12.05 Roman Schatzin Maamme-kirja
13.00 Radioateljee esittää:
Hyvät pahat lapset
14.00 Riston Valinta
15.00 Radioteatterin valiouusinta:
Miehen monologi
15.55 Yle News
16.00 Yle Uutiset ja sää
16.05 Todellisia tarinoita
17.00 Yle Uutiset ja sää
17.15 Historiasarjoja
18.00 Pelastusarmeijan Kotkan osaston
jumalanpalvelus Kotkasta
19.00 Yle Uutiset ja sää
19.03 Radion sinfoniaorkesterin konsertin
uusinta
20.00 Richard Wagner vierailulla
Gioachino Rossinin luona Pariisissa
20.25 Radion sinfoniaorkesterin konsertti
jatkuu
21.00 Jatzofrenia
22.00 Yle Uutiset ja sää
22.05 Avaruusromua
23.10 Yöklassinen
YLE X
06.30 YleX Iltapäivä Remix
10.00 Uuden musiikin ratsia
11.00 Yle Uutiset
11.02 Suorana:
Virtanen
13.00 Yle Uutiset
13.02 YleX Viikonloppu
17.00 Kristiina Wheeler & Cristal Snow
. Jussi Wistrand
12.00 Yle Uutiset
12.05 Puheen Päivä
. Maritta Vehviläinen
22.00 Yle Uutiset
22.05 Leikola ja Lähde
23.02 Puheen Aamun parhaat
23.30 Politiikkaradio
RADIO NOVA
06.00 Perjantaiperjantai!
. Marko Miettinen
21.33 Päivä tunnissa
. toissapäivänä
11.00 Yle Uutiset
11.03 Nousevan auringon talo
12.00 Yle Uutiset ja sää
12.05 Sunnuntai-Suomi
12.06 Kansanradio
12.40 Viikon luontoääni
12.45 Merisää
12.55 Sunnuntai-Suomi
13.00 Yle Uutiset
13.03 Urheiluradio
13.06 Iskelmä-Suomi
14.00 Yle Uutiset
14.03 Musiikkia lepopäivän ratoksi
15.00 Yle Uutiset
15.03 Urheiluradio
15.08 Tähtisumua
16.00 Yle Uutiset ja sää
16.05 Sunnuntai-Suomi
17.00 Yle Uutiset ja sää
17.15 Suomi tänään
17.20 Aristoteleen kantapää
17.45 Suomi tänään
18.00 Yle Uutiset
18.03 Urheiluradio
18.08 Sää
18.09 Kadonneen levyn metsästäjät
0203-17600
18.50 Merisää
18.55 Kadonneen levyn metsästäjät
0203-17600
19.00 Yle Uutiset ja sää
19.03 Urheiluradio
19.08 Kadonneen levyn metsästäjät
0203-17600
20.00 Yle Uutiset
20.03 Urheiluradio
20.08 Sää
20.09 Lähikuvassa Anssi Kela
21.00 Yle Uutiset
21.03
21.30
21.35
21.40
21.50
21.55
22.00
22.05
23.00
23.03
00.00
00.05
03.02
04.02
Taustapeili
Yle Uutiset selkosuomeksi
Novosti Yle
Urheiluradio
Merisää
Suomi tänään
Yle Uutiset ja sää
Levylautakunta
Yle Uutiset
Puheet ja teot
Yle Uutiset ja sää
Yöradio
Sekahaku
Euroopan taivaan alla
YLE PUHE
00.00 Elävä arkisto: Populaarikulttuuri
01.00 Elävä arkisto: Kulttuuri
02.00 Elävä arkisto: Kotimaa
03.00 Elävä arkisto: Maailman tapahtumat
04.00 Elävä arkisto: Urheilu
05.00 Elävä arkisto: Äänikirja
06.00 Yle Uutiset
06.03 Maailmanpolitiikan arkipäivää
06.28 Brysselin kone
07.13 Julkinen sana
08.00 Yle Uutiset
08.05 Aspekti
09.05 Mikä maksaa?
10.00 Yle Uutiset
10.03 Perheen aika
10.45 Tarinoita lapsille
11.00 Yle Uutiset
11.02 Jari Sarasvuo
12.00 Puheen Viikonloppu
. Ravitulokset
19.08 Lempimusiikkia
20.00 Yle Uutiset
20.03 Urheiluradio
20.08 Sää
20.09 Olipa kerran radio
21.00 Yle Uutiset
21.03 Poppikoulu
21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi
21.35 Novosti Yle
21.40 Urheiluradio
21.50 Merisää
21.55 Suomi tänään
22.00 Yle Uutiset ja sää
22.05 Koe-eläinpuisto
23.00 Yle Uutiset
23.03 Koe-eläinpuisto
00.00 Yle Uutiset ja sää
00.05 Yöradio
03.15 Poppikoulu
YLE PUHE
00.00 Elävä arkisto: Kotimaa
01.00 Elävä arkisto: Kulttuuri
02.00 Elävä arkisto: Kotimaa
03.00 Elävä arkisto: Maailman tapahtumat
04.00 Elävä arkisto: Urheilu
05.00 Elävä arkisto: Populaarikulttuuri
06.00 Yle Uutiset
06.03 Eve Mantu
07.03 Perheen aika
07.45 Tarinoita lapsille
08.00 Yle Uutiset
08.05 Puheen Aamun viikko
10.00 Yle Uutiset
10.03 Maria Pettersson
11.00 Yle Uutiset
11.02 Perttu Häkkinen
12.00 Puheen Viikonloppu
. Ile ja Matti
Yle Uutiset
Uuden musiikin aamuvuoro
Yle Uutiset
Etusivu
Yle Uutiset
YleX Iltapäivä . + pvm,
tekstiviestillä RS (väli) LANGAT toive
levyn nimi numeroon 16149
18.50 Merisää
18.55 Puhelinlangat laulaa
19.00 Yle Uutiset ja sää
19.03 Urheiluradio
19.06 Puhelinlangat laulaa
20.00 Yle Uutiset
20.03 Urheiluradio
20.06 Sää
20.07 Puhelinlangat laulaa
21.00 Yle Uutiset
21.03 Päivä tunnissa
21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi
21.35 Novosti Yle
21.40 Urheiluradio
21.50 Merisää
21.55 Suomi tänään
22.00 Yle Uutiset ja sää
22.05 Lakatut varpaankynnet
22.47 Suomi tänään
23.00 Yle Uutiset
23.03 Taustapeili
23.33 Maailmanpolitiikan arkipäivää
00.00 Yle Uutiset ja sää
00.05 Yöradio
02.15 Anonyymit kotikiusatut
03.15 Radioteatteri esittää:
Rikosromaani
YLE PUHE
00.00 Elävä arkisto: Populaarikulttuuri
01.00 Elävä arkisto: Kulttuuri
02.00 Elävä arkisto: Kotimaa
03.00 Elävä arkisto: Maailman tapahtumat
04.00 Elävä arkisto: Urheilu
05.00 Elävä arkisto: Populaarikulttuuri
06.00 Yle Puhe esittää
06.30 Yle Uutiset
06.40 Puheen Aamu
07.00 Yle Uutiset
07.02 Puheen Aamu
07.30 Yle Uutiset
07.40 Puheen Aamu
08.00 Yle Uutiset
08.03 Puheen Aamu
08.30 Yle Uutiset
08.40 Puheen Aamu
09.00 Yle Uutiset
09.02 Puheen Aamu
09.30 Yle Uutiset
09.31 Puheen Aamu
10.00 Yle Uutiset
10.03 Puheen Päivä
. Maria Leppänen
13.00 KidSing
. Ile ja Matti
Yle Uutiset
Uuden musiikin aamuvuoro
Yle Uutiset
Etusivu
Yle Uutiset
YleX Iltapäivä . huhtikuuta 2013
RADIO-OHJELMAT
LAUANTAI
YLE RADIO 1 27.4.
06.00 Yle Uutiset
06.05 Hartaita säveliä
06.15 Aamuhartaus
06.25 Aamusoitto
06.56 Päivän mietelause
07.00 Yle Uutiset
07.03 Aamusoitto
07.45 Hartaita säveliä
07.50 Aamuhartaus
08.00 Yle Uutiset ja sää
08.05 Radioteatteri esittää:
Elsa, osat 51?53
08.30 Aristoteleen kantapää
09.00 Yle Uutiset
09.05 Figaro:
Straussin Capriccio
10.05 Syntymäpäiväsankari:
Maria-Liisa Nevala
11.00 M-studio
11.57 Päivän mietelause
12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12.
Yle Uutiset ja sää.
12.15 Ajankohtainen Ykkönen
13.00 Mikä maksaa?
13.55 Radio 1 vastaa
14.00 Välilevyjä
15.00 Radioteatteri esittää:
Hanhen selästä, osa 95: Iso 3 D
15.25 Kamarimusiikkia
15.40 Tiedevartti
15.55 Yle News
16.00 Yle Uutiset ja sää
16.05 Näistä levyistä en luovu
17.00 Yle Uutiset ja sää
17.15 Maailmanpolitiikan arkipäivää
17.40 Puheenvuoroja
18.00 Ehtookelloina Hauhon kirkon kellot
18.01 Iltahartaus
18.10 Lauantain toivotut levyt
19.00 Yle Uutiset ja sää
19.03 Kansainvälisen Paulon sellokilpailun
finaali
Viimeinen finaalipäivä ja tulokset.
Orkesterina Helsingin kaupungin
orkesteri, joht. Miia Krause
15.00 Yle Uutiset
15.01 Puheen Iltapäivä
. Samuli Väänänen
15.00 Ajoneuvos liikenteessä . Maritta Vehviläinen
22.00 Yle Uutiset
22.05 Ali ja Husu
He tulevat kaukaa. Elina Viitanen ja Samuli Väänänen
21.00 Radio Novan yö
MAANANTAI
YLE RADIO 1 29.4.
06.00 Yle Uutiset
06.05 Hartaita säveliä
06.15 Aamuhartaus
06.25 Aamusoitto
06.56 Päivän mietelause
07.00 Yle Uutiset ja sää
07.15 Aamusoitto
07.45 Hartaita säveliä
07.50 Aamuhartaus
08.00 Yle Uutiset ja sää
08.15 Ykkösaamu
09.00 Yle Uutiset
09.05 Muistojen bulevardi
10.00 Yle Uutiset
10.05 Roman Schatzin Maamme-kirja
11.00 Välilevyjä
11.57 Päivän mietelause
12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12.
Yle Uutiset ja sää.
12.15 Historiasarjoja
13.00 Klassista kahteen
14.00 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla
15.00 Yle Uutiset
15.05 Kultakuume
15.55 Yle News
16.00 Yle Uutiset ja sää
16.15 Faunin iltapäivä
17.00 Yle Uutiset ja sää
17.20 Kulttuuritunti:
Epookki
18.15 Viikon luontoääni
18.20 Radioteatteri esittää:
Elsa, osa 56
18.30 Hengellisen musiikin toivekonsertti
18.50 Iltahartaus
19.00 Yle Uutiset ja sää
19.03 Radioteatterin valiouusinta:
Miehen monologi
20.00 Jazzradio Live!
Timo Lassy Band studio M 1:ssä.
Studiokonsertti äänitetty 20.2. Jani Rajalin
18.00 Spotify Chart Show Global
. Ile Jokinen ja Elina Viitanen
18.00 Illallinen
. Stagea ja villiä musaa!
20.00 Radio Novan yö
TORSTAI
YLE RADIO 1
2.5.
06.00 Yle Uutiset
06.05 Hartaita säveliä
06.15 Aamuhartaus
06.25 Aamusoitto
06.56 Päivän mietelause
07.00 Yle Uutiset ja sää
07.15 Aamusoitto
07.45 Hartaita säveliä
07.50 Aamuhartaus
08.00 Yle Uutiset ja sää
08.15 Ykkösaamu
09.00 Yle Uutiset
09.05 Muistojen bulevardi
10.00 Yle Uutiset
10.05 Kalle Haatanen
11.00 Valkoista valoa
11.45 Valomusiikkia
11.57 Päivän mietelause
12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12.
Yle Uutiset ja sää.
12.15 Ajankohtainen Ykkönen
13.00 Klassista kahteen
14.00 M-studio
15.00 Yle Uutiset
15.05 Kultakuume
15.55 Yle News
16.00 Yle Uutiset ja sää
16.15 Faunin iltapäivä
17.00 Yle Uutiset ja sää
17.20 Kulttuuritunti: Filmiryhmä
18.00 Tiedevartti
18.20 Radioteatteri esittää:
Elsa, osa 59
18.30 Hartaita säveliä
18.50 Iltahartaus
19.00 Yle Uutiset ja sää
19.03 Euroradiokonsertissa Jukka-Pekka
Saraste ja BBC:n sinfoniaorkesteri.
George Enescu: Romanialainen rapsodia
D-duuri. Miia Krause
15.00 Yle Uutiset
15.01 Puheen Iltapäivä . Tuomas Enbuske, Aki Linnanahde ja
Minna Kuukka
10.00 Konttori
. Miia Krause
18.00 Yle Uutiset
18.03 Urheiluilta . Aino ja Mäkkäri
Yle Uutiset
Uuden musiikin iltavuoro
YleX Jatkot
Yle Uutiset
Yle Puhe
Encore
Yöradio
YLE RADIO SUOMI
05.00 Yle Uutiset ja sää
05.00 Aamupala
06.30 Suomi soi
07.00 Yle Uutiset
07.03 Sää
07.04 Suomi soi
07.50 Merisää
07.53 Tänään Vappuna
08.00 Yle Uutiset ja sää
08.05 Tänään Vappuna
08.10 Luontoretki
08.20 Tänään Vappuna
09.00 Yle Uutiset
09.05 Sää
09.06 Ylioppilaiden Vapun vastaanotto
09.40 Tänään Vappuna
10.00 Yle Uutiset
10.03 Sää
10.04 Taistojen tiellä
11.00 Yle Uutiset
11.03 Leirinuotiolla
12.00 Yle Uutiset ja sää
12.05 Tänään Vappuna
12.45 Merisää
13.00 Yle Uutiset
13.03 Tippa simaa ja torvisoittoa
14.00 Yle Uutiset
14.03 AKK:n vappurieha
15.00 Yle Uutiset
15.03 Urheiluradio
15.08 Uuden alku
16.00 Yle Uutiset ja sää
16.05 Muistojen polku -suurkonsertti
Konsertissa kuullaan yleisön toiveesta
rakastetut tangot Tangolaulukilpailun
alkuperäissovituksin. Ile Jokinen ja Elina Viitanen
18.00 Illallinen
. Tuomas Enbuske, Aki Linnanahde ja
Minna Kuukka
10.00 Konttori . Maritta Vehviläinen
15.00 Yle Uutiset
15.02 Puheen Viikonloppu
. Ravitulokset
Merisää
Suomi tänään
Yle Uutiset ja sää
Uudenkansanmusiikki
Yle Uutiset
Kansanradio
Metsää ja luontoa
Yle Uutiset ja sää
Yöradio . Jussi Wistrand
12.00 Yle Uutiset
12.05 Puheen Päivä
. Elli Collan
22.00 Radio Novan yö
KESKIVIIKKO
YLE RADIO 1
1.5.
07.00 Yle Uutiset
07.03 Aamusoitto
07.45 Hartaita säveliä
07.50 Aamuhartaus
08.00 Yle Uutiset ja sää
08.05 Vappuaamun säveliä
09.00 Yle Uutiset
09.05 Muistojen bulevardi vappu
tunnelmissa
10.00 Tienviittoja
11.00 Hienostelua:
Kuppa palaa Töölöön
12.00 Yle Uutiset ja sää
12.05 Erikoisohjelma
14.00 Helsingin kaupunginorkesterin
vappumatinea
15.55 Yle News
16.00 Yle Uutiset ja sää
16.05 Faunin iltapäivä
17.00 Yle Uutiset ja sää
17.15 Tervetulotoivotus toukokuulle
17.20 Kulttuuritunti: Aristoteleen kantapää
17.45 Kulttuuritunti: Tekijä
18.20 Radioteatteri esittää:
Elsa, osa 58
18.30 Hartaita säveliä
18.50 Iltahartaus
19.00 Yle Uutiset ja sää
19.03 Réka Szilvayn ja Heini Kärkkäisen
kamarimusiikkikonsertti SibeliusAkatemiassa
20.35 Vapauden kaiho
21.30 Puheenvuoroja
21.45 Romano mirits
22.00 Yle Uutiset ja sää
22.05 Ajassa soi
23.10 Yöklassinen
YLE X
06.30
06.31
10.00
10.03
11.00
11.03
13.00
13.02
17.00
17.01
19.00
22.00
22.05
23.02
00.00
Yle Uutiset
YleX Aamu . Dmitri Shostakovitsh: Sinfonia
nro 4 c-molli. Miia Krause
16.00 Yle Uutiset
16.03 Puheen Iltapäivä
. Miia Krause
17.00 Yle Uutiset
17.08 Puheen Iltapäivä . Jussi Wistrand
12.30 Politiikkaradio
13.00 Yle Uutiset
13.02 Maria Pettersson
14.00 Yle Uutiset
14.03 Puheen Iltapäivä
. Miia Krause
Katsaus urheiluiltaan, 17.15 Teemana
luonto ja ympäristö, 17.40 Alivaltio
sihteeri. TARVITTAESSA Lentopallon
seitsemäs SM-loppuottelu
19.00 Kalle Haatanen
20.00 Alivaltiosihteerin viikko
20.22 Pressiklubi
20.50 Roman Schatzin Maamme-kirja
21.45 Harpo puhuu
22.00 Yle Uutiset
22.05 Maailmanpolitiikan arkipäivää
22.30 Brysselin kone
23.15 Julkinen sana
RADIO NOVA
08.00 Viikonloppu vapaalla
. Kapellimestari
Markku Johansson johtaa 41 soittajan
suurorkesteria.
17.00
17.15
17.50
18.00
18.03
18.08
18.50
18.55
19.00
19.03
19.08
20.00
20.03
20.08
20.09
21.00
21.03
21.30
21.35
21.40
21.50
21.55
22.00
22.05
23.00
23.03
23.37
00.00
00.05
03.40
04.02
Yle Uutiset ja sää
Muistojen polku -suurkonsertti
Tänään Vappuna
Yle Uutiset
Urheiluradio
Tänään Vappuna
Merisää
Tänään Vappuna
Yle Uutiset ja sää
Urheiluradio
Kiveen hakatut
Yle Uutiset
Urheiluradio
Sää
Café Tropical
Yle Uutiset
Taustapeili
Yle Uutiset selkosuomeksi
Novosti Yle
Urheiluradio. Katosiko tai
rikkoutuiko juuri se levy. Miia Krause
Huono johtajuus on myrkynkylvöä.
Filosofian tohtori Pentti Sydänmaan
lakkaa haastattelee Raimo Tyykiluoto.
17.00 Yle Uutiset
17.08 Puheen Iltapäivä
- Miia Krause
18.00 Yle Uutiset
18.03 Urheiluilta
. Aino ja Mäkkäri
Yle Uutiset
Uuden musiikin iltavuoro
YleX Jatkot
Yle Uutiset
Yle Puhe
Encore
Yöradio
YLE RADIO SUOMI
05.00 Aamupala
06.30 Maakuntaradio
07.00 Yle Uutiset ja sää
07.15 Urheiluradio
07.17 Maakuntaradio
07.50 Merisää
07.53 Maakuntaradio
08.00 Yle Uutiset ja sää
08.15 Urheiluradio
08.17 Maakuntaradio
09.00 Yle Uutiset
09.05 Urheiluradio
09.11 Maakuntaradio
10.00 Yle Uutiset
10.03 Ajantasa:
Suora linja
11.00 Yle Uutiset
11.03 Maakuntaradio
12.00 Yle Uutiset ja sää
12.15 Maakuntaradio
12.45 Merisää
12.55 Suomi tänään
13.00 Yle Uutiset
13.03 Urheiluradio
13.06 Maakuntaradio
14.00 Yle Uutiset
14.03 Ajantasa
15.00 Yle Uutiset
15.05 Maakuntaradio
16.00 Yle Uutiset ja sää
16.15 Maakuntaradio
17.00 Yle Uutiset ja sää
17.20 Urheiluradio
17.30 Taustapeili
18.00 Yle Uutiset
18.03 Sekahaku
18.50 Merisää
18.55 Suomi tänään
19.00 Yle Uutiset ja sää
19.03 Urheiluradio
19.06 Suomi tänään. Maritta Vehviläinen
14.00 Yle Uutiset
14.03 Puheen Viikonloppu
. Antti Tuisku ja Annika Metsäketo
15.00 Spotify Chart Show Global
. 0600-17600 (0,33 e/min. Sari Seppälä
14.00 Radio Novan Iltapäivä
. Ile ja Matti
Yle Uutiset
Uuden musiikin aamuvuoro
Yle Uutiset
Etusivu
Yle Uutiset
YleX Iltapäivä . Ile Jokinen ja Elina Viitanen
18.00 Illallinen . Metsäradio
20.00 Yle Uutiset
20.03 Urheiluradio
20.06 Sää
20.07 Bluesministeri Esa Kuloniemi
21.00 Yle Uutiset
21.03 Päivä tunnissa
21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi
21.35 Novosti Yle
21.40 Urheiluradio
21.50 Merisää
21.55 Suomi tänään
22.00 Yle Uutiset ja sää
22.05 Tähtisumua
22.57 Suomi tänään
23.00 Yle Uutiset
23.03 Taustapeili
23.33 Illan vieras
00.00 Yle Uutiset ja sää
00.05 Yöradio
03.02 Levylautakunta
04.02 Kissankehto
YLE PUHE
00.00 Elävä arkisto: Populaarikulttuuri
01.00 Elävä arkisto: Kulttuuri
02.00 Elävä arkisto: Kotimaa
03.00 Elävä arkisto: Maailman tapahtumat
04.00 Elävä arkisto: Urheilu
05.00 Elävä arkisto: Populaarikulttuuri
06.00 Yle Puhe esittää
06.30 Yle Uutiset
06.40 Puheen Aamu
07.00 Yle Uutiset
07.02 Puheen Aamu
07.30 Yle Uutiset
07.40 Puheen Aamu
08.00 Yle Uutiset
08.03 Puheen Aamu
08.30 Yle Uutiset
08.40 Puheen Aamu
09.00 Yle Uutiset
09.02 Puheen Aamu
09.30 Yle Uutiset
09.31 Puheen Aamu
10.00 Yle Uutiset
10.03 Puheen Päivä
. Maritta Vehviläinen
16.30 Politiikkaradion viikko
18.00 Urheiluilta:
Vapaaottelun Fight night 8, (Lappeenranta). Maria Leppänen
15.00 Musaa ja sporttia . SYRJÄÄLÄN SANOMAT
14.00 Yle Uutiset
14.03 Puheen Viikonloppu
. Sunnuntaisirkus
19.00 YleX Jatkot Remix
22.00 Encore
00.00 Yöradio
YLE RADIO SUOMI
04.00 Yle Uutiset ja sää
04.02 Lempimusiikkia
04.54 Aamupala
05.00 Yle Uutiset ja sää
05.02 Aamupala
05.15 Eväsreppu
05.21 Aamupala
05.50 Merisää
05.52 Aamupala
06.00 Yle Uutiset
06.03 Sää
06.04 Aamupala
06.30 Aamukahvilla
07.00 Yle Uutiset
07.04 Suomi soi
07.50 Merisää
07.53 Sunnuntai-Suomi
08.00 Yle Uutiset ja sää
08.05 Sunnuntai-Suomi
08.10 Luontoretki
08.20 Sunnuntai-Suomi
08.30 Radioteatteri esittää:
Rikosromaani
08.45 Sunnuntai-Suomi
09.00 Yle Uutiset
09.05 Sää
09.06 Iskelmäradio
10.00 Yle Uutiset
10.03 Sää
10.04 Pop eilen . Maritta Vehviläinen
13.00 Yle Uutiset
13.02 Puheen Viikonloppu
. All Stars
12.00 Spotify Lista Suomi
. Elli Collan
22.00 Radio Novan yö. Sari Seppälä ja Annika Metsäketo
14.00 Radio Novan Iltapäivä
. Sergei Rachmaninov: Rapsodia
Paganinin teemasta (sol. Maritta Vehviläinen
16.00 Yle Uutiset
16.03 Leikola ja Lähde
17.00 Ali ja Husu
18.00 Urheiluilta: Jalkapallokierros.
18.30 JJK - Lahti, KuPS - Mariehamn,
RoPS - TPS, VPS - Honka.
Juontajana Matti Härkönen ja asian
tuntijana Antti Pohja.
21.00 A-studio: Talk
22.00 Yle Uutiset
22.05 Aspekti
23.05 Mikä maksaa?
RADIO NOVA
08.00 Paloja viikolta
10.00 Viikonloppu vapaalla
. Salla Vuolteenaho
16.00 Yle Uutiset
16.03 Puheen Iltapäivä
. Elli Collan
22.00 Radio Novan yö
PERJANTAI
YLE RADIO 1
3.5.
06.00 Yle Uutiset
06.05 Hartaita säveliä
06.15 Aamuhartaus
06.25 Aamusoitto
06.56 Päivän mietelause
07.00 Yle Uutiset ja sää
07.15 Aamusoitto
07.45 Hartaita säveliä
07.50 Aamuhartaus
08.00 Yle Uutiset ja sää
08.15 Ykkösaamu
09.00 Yle Uutiset
09.05 Muistojen bulevardi
10.00 Yle Uutiset
10.05 Mikä maksaa?
11.00 Riston Valinta
11.57 Päivän mietelause
12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12.
Yle Uutiset ja sää.
12.15 Tiedeykkönen
13.00 Klassista kahteen
14.00 Uudet levyt
15.00 Yle Uutiset
15.05 Kultakuume
15.55 Yle News
16.00 Yle Uutiset ja sää
16.15 Svengaava iltapäivä
17.00 Yle Uutiset ja sää
17.20 Kulttuuritunti: Kirjakerho
18.15 Nuntii Latini
. Maritta Vehviläinen
. Salla Vuolteenaho
17.00 Yle Uutiset
17.08 Puheen Iltapäivä
. Virallinen ohjelma.
18.00 Yle Uutiset
18.03 Urheiluilta
21.33 Jalkapallon mestareiden liigan
toinen välieräottelu
RADIO NOVA
05.00 Enbuske & Linnanahde Crew
. Elli Collan
22.00 Radio Novan yö
TIISTAI
YLE RADIO 1
30.4.
06.00 Yle Uutiset
06.05 Hartaita säveliä
06.15 Aamuhartaus
06.25 Aamusoitto
06.56 Päivän mietelause
07.00 Yle Uutiset ja sää
07.15 Aamusoitto
07.45 Hartaita säveliä
07.50 Aamuhartaus
08.00 Yle Uutiset ja sää
08.15 Ykkösaamu
09.00 Yle Uutiset
09.05 Muistojen bulevardi
10.00 Yle Uutiset
10.05 Eve Mantu
11.00 Figaro:
Malja Wagnerille!
11.57 Päivän mietelause
12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12.
Yle Uutiset ja sää.
12.15 Tiedeykkönen
13.00 Klassista kahteen
14.00 Klassikkoparatiisi
15.00 Yle Uutiset
15.05 Kultakuume
15.55 Yle News
16.00 Yle Uutiset ja sää
16.15 Faunin iltapäivä
17.00 Yle Uutiset ja sää
17.20 Kulttuuritunti:
Viikon kirja
18.00 Puheenvuoroja
18.20 Radioteatteri esittää:
Elsa, osa 57
18.30 Hartaita säveliä
18.50 Iltahartaus
19.00 Yle Uutiset ja sää
19.03 Kaiken maailman musiikkia
20.30 Radion sinfoniaorkesterin iltasoitto
21.15 Brysselin kone
22.00 Yle Uutiset ja sää
22.05 Radioteatteri esittää:
Hanhen selästä, osa 95: Iso 3 D
22.30 Taiteilijaelämää
23.10 Yöklassinen
YLE X
06.30
06.31
10.00
10.03
11.00
11.03
13.00
13.02
17.00
17.01
19.00
22.00
22.05
23.02
00.00
Yle Uutiset Uutiset
YleX Aamu . Minna Kuukka ja Ile Jokinen
10.00 Perjantaiperjantai! . Miia Krause
16.00 Yle Uutiset
16.03 Puheen Iltapäivä
. Jussi Wistrand
11.00 Yle Uutiset
11.03 Puheen Päivä
. Miia Krause
16.00 Yle Uutiset
16.03 Puheen Iltapäivä . Miia Krause
16.00 Yle Uutiset
16.03 Puheen Iltapäivä . Yleis
radiossa, Pasilassa.
21.15 Julkinen sana
22.00 Yle Uutiset ja sää
22.05 Valkoista valoa:
Kuka on syrjäytynyt?
22.50 Valomusiikkia
23.10 Yöklassinen
JU
A
KK
S
PA
ON
YLE X
06.30
06.31
08.00
10.00
10.03
11.00
11.03
13.00
13.02
17.00
17.01
19.00
22.00
22.05
23.02
00.00
Yle Uutiset
YleX Aamu . Ravisuoran vihjeet
17.30 Taustapeili
18.00 Yle Uutiset
18.03 Puhelinlangat laulaa
Puh. Maritta Vehviläinen
15.00 Yle Uutiset
15.02 Puheen Viikonloppu
. Ile ja Matti
Yle Uutiset
Yle Uutiset
Uuden musiikin aamuvuoro
Yle Uutiset
Etusivu
Yle Uutiset
YleX Iltapäivä . Tuomas Enbuske, Aki Linnanahde ja
Minna Kuukka
10.00 Konttori
. Aino ja Mäkkäri
Yle Uutiset
Uuden musiikin iltavuoro
Parasta ennen!
DJ Orion
Yöradio
YLE RADIO SUOMI
05.00 Aamupala
06.30 Maakuntaradio
07.00 Yle Uutiset ja sää
07.15 Urheiluradio
07.17 Maakuntaradio
07.50 Merisää
07.53 Maakuntaradio
08.00 Yle Uutiset ja sää
08.15 Urheiluradio
08.17 Maakuntaradio
09.00 Yle Uutiset
09.05 Urheiluradio
09.10 Sää
09.11 Maakuntaradio
10.00 Yle Uutiset
10.03 Ajantasa
11.00 Yle Uutiset
11.03 Maakuntaradio
12.00 Yle Uutiset ja sää
12.15 Maakuntaradio
12.37 Anonyymit kotikiusatut
12.42 Maakuntaradio
12.45 Merisää
12.55 Suomi tänään
13.00 Yle Uutiset
13.03 Urheiluradio
13.06 Maakuntaradio
14.00 Yle Uutiset
14.03 Ajantasa
15.00 Yle Uutiset
15.05 Maakuntaradio
16.00 Yle Uutiset ja sää
16.15 Maakuntaradio
17.00 Yle Uutiset ja sää
17.20 Urheiluradio. He ovat Ali ja Husu
eli Ali Jahangiri ja Abdirahim Hussein
Mohamed. Ei hätää,
kadonneen levyn metsästäjät etsivät
sen sinulle.
Yle Radio Suomi sunnuntai 28.4. klo 18.09
15.00 Yle Uutiset
15.01 Puheen Iltapäivä
. Jussi Halli
18.00 After Work . Salla Vuolteenaho
Katsaus urheiluiltaan, 17.15 Teemana
ruoka, 17.40 Alivaltiosihteeri. He eivät pelkää
mitään vaan nostavat kissan lisäksi
pöydälle myös koiran. Jussi Wistrand
12.30 Politiikkaradio
13.00 Yle Uutiset
13.02 Leikola ja Lähde
14.00 Yle Uutiset
14.03 Puheen Iltapäivä
. Miia Krause
17.00 Yle Uutiset
17.08 Puheen Iltapäivä . Maritta Vehviläinen
13.00 Yle Uutiset
13.02 Puheen Viikonloppu
. Ile ja Matti
Yle Uutiset
Uuden musiikin aamuvuoro
Yle Uutiset
Etusivu
Yle Uutiset
YleX Iltapäivä . Miia Krause
18.00 Yle Uutiset
18.03 Urheiluilta
21.33 Päivä tunnissa . Pyöreä pöytä
12.45 Merisää
13.00 Yle Uutiset
13.03 Urheiluradio
13.06 Lauantai-Suomi
13.10 Kerro pieni tarina
14.00 Yle Uutiset
14.03 Ajantasan lauantaivieras
14.30 Poppikoulu
15.00 Yle Uutiset
15.03 Urheiluradio
15.08 Entisten nuorten sävellahja
16.00 Yle Uutiset ja sää
16.05 Entisten nuorten sävellahja
17.00 Yle Uutiset ja sää
17.15 Levynpyörittäjän kylä
18.00 Yle Uutiset
18.03 Urheiluradio
18.08 Lakatut varpaankynnet
18.50 Merisää
18.55 Suomi tänään
19.00 Yle Uutiset ja sää
19.03 Urheiluradio. Afrikkalainen prinssi ja
iranilainen ydinfyysikko.
23.02 Puheen Aamun parhaat
23.30 Politiikkaradio
RADIO NOVA
05.00 Enbuske & Linnanahde Crew
. Aino ja Mäkkäri
Yle Uutiset
Uuden musiikin iltavuoro
YleX Jatkot
Yle Uutiset
Yle Puhe
Encore
Yöradio
YLE RADIO SUOMI
05.00
06.30
07.00
07.15
07.17
07.50
07.53
08.00
08.15
08.17
09.00
09.05
09.10
09.11
10.00
10.03
11.00
11.03
12.00
12.15
12.45
12.55
13.00
13.03
13.06
14.00
14.03
15.00
15.05
16.00
16.15
17.00
17.20
17.30
18.00
18.03
18.50
18.55
19.00
19.03
19.06
20.00
20.03
20.06
20.07
21.00
21.03
21.30
21.35
21.40
21.50
21.55
22.00
22.05
23.00
23.03
00.00
00.05
03.15
04.02
Aamupala
Maakuntaradio
Yle Uutiset ja sää
Urheiluradio
Maakuntaradio
Merisää
Maakuntaradio
Yle Uutiset ja sää
Urheiluradio
Maakuntaradio
Yle Uutiset
Urheiluradio
Sää
Maakuntaradio
Yle Uutiset
Ajantasa
Yle Uutiset
Maakuntaradio
Yle Uutiset ja sää
Maakuntaradio
Merisää
Suomi tänään
Yle Uutiset
Urheiluradio
Maakuntaradio
Yle Uutiset
Ajantasa
Yle Uutiset
Maakuntaradio
Yle Uutiset ja sää
Maakuntaradio
Yle Uutiset ja sää
Urheiluradio
Taustapeili
Yle Uutiset
Poplaari
Merisää
Suomi tänään
Yle Uutiset ja sää
Urheiluradio
Kulttuuriosasto 0203-17600
Yle Uutiset
Urheiluradio
Sää
Kantritohtorin juurihoitoa
Yle Uutiset
Levylautastohtori Suolanen
Yle Uutiset selkosuomeksi
Novosti Yle
Urheiluradio
Merisää
Suomi tänään
Yle Uutiset ja sää
Nousevan auringon talo
Yle Uutiset
AKK:n vappurieha
Yle Uutiset ja sää
Yöradio
Taustapeili
Bluesministeri Esa Kuloniemi
YLE PUHE
01.00 Elävä arkisto: Kulttuuri
02.00 Elävä arkisto: Kotimaa
03.00 Elävä arkisto: Maailman tapahtumat
04.00 Elävä arkisto: Urheilu
05.00 Elävä arkisto: Populaarikulttuuri
06.00 Yle Puhe esittää
06.30 Yle Uutiset
06.40 Puheen Aamu
07.00 Yle Uutiset
07.02 Puheen Aamu
07.30 Yle Uutiset
07.40 Puheen Aamu
08.00 Yle Uutiset
08.03 Puheen Aamu
08.30 Yle Uutiset
08.40 Puheen Aamu
09.00 Yle Uutiset
09.02 Puheen Aamu
09.30 Yle Uutiset
09.31 Puheen Aamu
10.00 Yle Uutiset
10.03 Puheen Päivä
11.00 Yle Uutiset
11.03 Puheen Päivä
12.00 Yle Uutiset
12.05 Puheen Päivä
12.30 Politiikkaradio
13.00 Yle Uutiset
13.02 Jari Sarasvuo
14.00 Yle Uutiset
14.03 Puheen Iltapäivä
. Marko Miettinen
19.30 Puheen ilta
21.33 Päivä tunnissa
22.00 Yle Uutiset
22.05 Perttu Häkkinen
23.02 Puheen Aamun parhaat
23.30 Politiikkaradio
RADIO NOVA
08.00 ELC Hurlumhei Kaivarissa
12.00 Vapunpäivähurlumhei . John Storgårds.
Suora lähetys Helsingin Musiikkitalosta.
23.15 Yöklassinen
YLE X
06.30
10.00
11.00
11.02
13.00
13.02
17.00
20.00
22.00
00.00
YleX Aamu Remix
Uuden musiikin aamuvuoro
Yle Uutiset
YleX Himotuimmat
Yle Uutiset
YleX Viikonloppu
YleX Toiveet
YleX Himotuimmat (u)
Parasta ennen! (u)
Yöradio
YLE RADIO SUOMI
04.00 Yle Uutiset ja sää
04.02 Levynpyörittäjän kylä
04.47 Aamupala
05.00 Yle Uutiset ja sää
05.02 Aamupala
05.50 Merisää
05.52 Aamupala
06.00 Yle Uutiset
06.03 Sää
06.04 Aamupala
06.30 Suomi soi
07.00 Yle Uutiset
07.03 Sää
07.04 Onnen sävel
07.50 Merisää
07.53 Onnen sävel
08.00 Yle Uutiset ja sää
08.05 Onnen sävel
09.00 Yle Uutiset
09.05 Sää
09.06 Lauantai-Suomi
09.15 Minna Pyykön maailma
09.40 Lauantai-Suomi
09.50 Radioteatteri esittää:
Elämän auetessa 14/36
10.00 Yle Uutiset
10.03 Sää
10.04 Kissankehto
11.00 Yle Uutiset
11.03 Levylautakunta
11.57 Vakioveikkausvihjeet
12.00 Yle Uutiset ja sää
12.15 Taustapeili . Raimo Tyykiluoto
22.00 Yle Uutiset
22.05 Maria Pettersson
23.02 Puheen Aamun parhaat
23.30 Politiikkaradio
RADIO NOVA
05.00 Enbuske & Linnanahde Crew
. Aino ja Mäkkäri
Yle Uutiset
Uuden musiikin iltavuoro
YleX Jatkot
Yle Uutiset
Yle Puhe
Encore
Yöradio
YLE RADIO SUOMI
05.00 Aamupala
06.30 Maakuntaradio
07.00
07.15
07.17
07.50
07.53
08.00
08.15
08.17
09.00
09.05
09.10
09.11
10.00
10.03
11.00
11.03
12.00
12.15
12.45
12.55
13.00
13.03
13.06
14.00
14.03
15.00
15.05
16.00
16.15
17.00
17.20
17.30
18.00
18.03
18.28
18.50
18.55
19.00
19.03
19.06
20.00
20.03
20.06
20.07
21.00
21.03
21.30
21.35
21.40
21.50
21.55
22.00
22.05
22.56
23.00
23.03
23.33
00.00
00.05
04.02
Yle Uutiset ja sää
Urheiluradio
Maakuntaradio
Merisää
Maakuntaradio
Yle Uutiset ja sää
Urheiluradio
Maakuntaradio
Yle Uutiset
Urheiluradio
Sää
Maakuntaradio
Yle Uutiset
Ajantasa
Yle Uutiset
Maakuntaradio
Yle Uutiset ja sää
Maakuntaradio
Merisää
Suomi tänään
Yle Uutiset
Urheiluradio
Maakuntaradio
Yle Uutiset
Ajantasa
Yle Uutiset
Maakuntaradio
Yle Uutiset ja sää
Maakuntaradio
Yle Uutiset ja sää
Urheiluradio
Taustapeili
Yle Uutiset
Maailmanpolitiikan arkipäivää
Suomi tänään
Merisää
Suomi tänään
Yle Uutiset ja sää
Urheiluradio
Puheet ja teot
Yle Uutiset
Urheiluradio
Sää
Euroopan taivaan alla
Yle Uutiset
Päivä tunnissa
Yle Uutiset selkosuomeksi
Novosti Yle
Urheiluradio
Merisää
Suomi tänään
Yle Uutiset ja sää
Lähikuvassa Anssi Kela
Suomi tänään
Yle Uutiset
Taustapeili
Minna Pyykön maailma
Yle Uutiset ja sää
Yöradio
Café Tropical
YLE PUHE
00.00 Elävä arkisto: Populaarikulttuuri
01.00 Elävä arkisto: Kulttuuri
02.00 Elävä arkisto: Kotimaa
03.00 Elävä arkisto: Maailman tapahtumat
04.00 Elävä arkisto: Urheilu
05.00 Elävä arkisto: Populaarikulttuuri
06.00 Yle Puhe esittää
06.30 Yle Uutiset
06.40 Puheen Aamu
07.00 Yle Uutiset
07.02 Puheen Aamu
07.30 Yle Uutiset
07.40 Puheen Aamu
08.00 Yle Uutiset
08.03 Puheen Aamu
08.30 Yle Uutiset
08.40 Puheen Aamu
09.00 Yle Uutiset
09.02 Puheen Aamu
09.30 Yle Uutiset
09.31 Puheen Aamu
10.00 Yle Uutiset
10.03 Puheen Päivä
11.00 Yle Uutiset
11.03 Puheen Päivä
12.00 Yle Uutiset
12.05 Puheen Päivä
12.30 Politiikkaradio
13.00 Yle Uutiset
13.02 Ali ja Husu
14.00 Yle Uutiset
14.03 Puheen Iltapäivä . Miia Krause
15.00 Yle Uutiset
15.01 Puheen Iltapäivä . Elli Collan
16.00 Vapunpäiväniltahurlumhei
. Salla Vuolteenaho
15.00 Yle Uutiset
15.01 Puheen Iltapäivä
. Maritta Vehviläinen
16.00 Yle Uutiset
16.03 Puheen Viikonloppu
. latinankielinen viikkokatsaus
18.20 Radioteatteri esittää:
Elsa, osa 60
18.30 Hartaita säveliä
18.50 Iltahartaus
19.00 Yle Uutiset ja sää
19.03 Radion sinfoniaorkesterin konsertti
20.00 Luciano Berio ja historiallisten
hetkien maamerkit
20.25 Radion sinfoniaorkesterin konsertti
jatkuu
21.15 Jälkikoirat
21.35 Maailmanpolitiikan arkipäivää
22.00 Yle Uutiset ja sää
22.05 Ääniversumi
23.10 Yöklassinen
YLE X
06.30
06.31
10.00
10.03
11.00
11.03
13.00
13.02
17.00
17.01
20.00
22.00
00.00
Yle Uutiset
YleX Aamu
Valmiiden piirrosten
lisäksi esillä on myös taiteilijan
luonnoksia ja työvälineitä.
Metsälehti alkoi ilmestyä
vuoden 1933 alusta. päivästä lokakuun loppuun.
Esimerkiksi Lapissa purkuaika
päättyy jo 15. Metsähallitus suunnittelee työkohteet.
?Vanki oppii työelämän pelisääntöjä?, Laukaan vankilanjohtaja Tuula Tarvainen sanoo. Maakunnan
kuusipeurakanta on huvennut
yli kolmanneksen, metsäkaurissaalis puoleen.
Aluekokouksen mukaan Uudenmaan ilveskannan suojelutaso oli suotuisa jo vuonna 2005,
jolloin maakunnassa syntyi vähintään 17 pentuetta.
Tuoreimman kanta-arvion
mukaan Uudellamaalla syntyi
vähintään 29 ilvespentuetta
vuonna 2011.
Uusmaalaiset riistanhoitoyhdistykset vetoavat maa- ja
metsätalousministeriöön sekä
Suomen riistakeskukseen, jotta
maakunnan ilveskantaa sallittaisiin voimakkaasti pienentää.
Metsäkauriin pyyntiluvan ja
metsästykseen tarvittavan 500
hehtaarin vähimmäispinta-alan
riistanhoitoyhdistykset haluavat
takaisin.
REIJO VESTERINEN
Vangit
kunnostavat
kansallispuistoja
Metsähallitus ja Laukaan vankila ovat aloittaneet yhteistyön
Keski-Suomen, Pirkanmaan,
Etelä-Pohjanmaan ja Satakunnan kansallispuistojen kunnostustöissä.
Vangit kunnostavat esimerkiksi rakennuksia, laavuja ja
reittejä. Hän kertoo ajankohtaisista luontoasioista tällä
palstalla noin kahden viikon välein.
petokorvauksia haettiin yli 5?000
porosta.
Poronhoitovuonna 2012/2013
kannattavuuskerroin romahtaa
0,13:een. Järjestäjät odottavat kol-
mepäiväisille messuille 30?000
vierasta.
Pohjois-Savon koululaisia on
houkuteltu messuille ilmaisilla
lipuilla. Perjantaina messuille
on tulossa yli tuhat koululaista.
Kuopio-hallissa järjestettävä
messut ovat juhlamessut, järjestysnumero on 20. riistasuunnittelija Teemu Lamberg olisi
toivonut oman alueensa majavapadon purkumahdollisuuden
takarajaksi lokakuun loppua,
nyt aika päättyy 15. alkaen,
koska tulevan veden määrä on
sateiden vuoksi kasvanut ennakoidusta.
Juoksutusta voidaan edelleen
lisätä, mikäli toukokuussa sataa
keskimääräistä enemmän.
Saimaan vedenkorkeus on
tällä hetkellä normaalivyöhykkeen ylärajalla, mutta nousee
ennusteen mukaan jälleen niukasti ylärajan yli.
Vedenkorkeus saavuttaa
keskimääräisissä oloissa normaalivyöhykkeen toukokuun
lopussa.
Lisäjuoksutusta jatketaan
kunnes Saimaan vedenkorkeus
jää pysyvästi normaalivyöhykkeen sisälle.
Juoksutuksen muutoksen
tekee Kaakkois-Suomen elykeskus maa- ja metsätalousministeriön valtuutuksen mukaisesti.
MT
LUSTO/PENTTI VÄÄNÄSEN KOKOELMA
HANNU VIRTANEN
Uudenmaan riistanhoitoyhdistysten aluekokous haluaa vähentää maakunnan ilveskantaa, joka
vaikuttaa voimakkaasti etenkin
pieniin sorkkaeläimiin.
Paikallisia metsäkauriskantoja on jo hävinnyt ilveksen takia,
aluekokous toteaa. Seuran alueelta
metsästetään alle kymmenen
majavaa vuodessa.
?Maanomistajat ilmoittavat,
miltä alueelta majavat pitäisi
poistaa?, Inkilä sanoo. Lukuun ei
usko ainakaan Kainuun riistapäällikkö Jukka Keränen, ei
myöskään Lamberg.
Etelä-Savon majavasaalis on
riistakeskusalueiden suurin,
Lamberg vakuuttaa. Kylliäinen arvioi
riistanhoitoyhdistyksen alueella elävän ainakin 20 majavayhdyskuntaa.
Savitaipaleen yhden metsästysseuran Hyrkkälän Erämiehet
ry:n alueella on 3?5 majavayhdyskuntaa, seuran jäsen Jarno
Inkilä laskee. Homenokka
ojentaa kaulaansa ja päästää
ilmoille alati kiihtyvän naputuksen. Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) tulee
avaamaan messut perjantaina.
REIJO VESTERINEN
SATU LEHTONEN
Lisätietoa www.mtt.fi/
taloustohtori/porotalous
Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja Jari Leppä (kesk.) vaatii
valtiota korvaamaan suurpetojen aiheuttamat vahingot
täysimääräisinä.
Maa- ja metsätalousministeriön mukaan viime vuonna
arvioidut korvattavat vahingot
olivat 7,3 miljoonaa euroa. Jäät
lähtivät myöhään, majavien
rauhoitus alkaa vapunpäivänä
1. Se korvasi
aikakauslehti Tapion, jonka ensimmäiset numerot julkaistiin
vuonna 1906.
Lehden sisältöä ovat alusta
alkaen värittäneet sarjakuvat,
pilapiirrokset ja erilaiset tarinat.
Virtanen tarkastelee piirroksissaan metsäalan päivän polttamia kysymyksiä oivaltavalla
tavalla, välillä viiltävän kriittisestikin.
Vuoden vaihteessa eläkkeelle
jäänyt Virtanen ehti piirtää Metsälehteen 30 vuoden ajan.
SARI PENTTINEN
Lustossa on esillä
Metsähallituksen metsäteknikko Pentti Väänäsen
valokuvia muun muassa
savotoilta Ilomantsista.
Merihylje- ja merimetsokantoja
on säädeltävä voimallisemmin,
vaatii Kalatalouden keskusliiton edustajakokous. 23
Perjantaina 26. Pyyntikausi jää totuttua
lyhyemmäksi.
SAVITAIPALE (MT)
Majavien kevätpyyntiin jäi
tänä vuonna vain pari viikkoa
aikaa Kaakkois-Suomessa. Hän lahjoitti myös
Ilomantsin museosäätiölle 134
kuvaa sekä jonkin verran valokuvaukseen ja metsätöihin liit-
tyvää esineistöä.
Näyttelyn kuvat ovat Luston
kokoelmista. Muuten koko
saamelaiskulttuuri on vaarassa
tuhoutua?, Paliskuntain yhdistyksen toiminnanjohtaja Anne
Ollila varoitti keskiviikkona
Brysselissä.
Ruotsin ja Suomen poronhoitajien edustajat kertoivat
tilanteestaan europarlamentaarikko Riikka Mannerin (kesk.)
järjestämässä tilaisuudessa.
Petojen nopea lisääntyminen
uhkaa järjestöjen mukaan koko
porotalouden tulevaisuutta.
Suurin uhka poroille on ahma,
joka on poronhoitoalueella
täysin suojeltu. Nykyinen
suurpetokanta on kuitenkin
aivan liian suuri.
?Eikö ihmisten pitäisi hallita
petoja, eikä petojen ihmisiä?,
hän kysyy.
NIKLAS HOLMBERG
Lahjoitti kuvia
Vuonna 2001 Väänänen lahjoitti
Lustolle kaikkiaan 340 mustavalkokuvaa. TUTKIJA JUKKA TAURIAINEN, MTT
Majavien kevätpyyntiin
vähän aikaa tänä vuonna
Majavien pyynti
päättyy 30. huhtikuuta eli ensi
tiistaina. Harjoitetulla
suurpetopolitiikalla on saatu
aikaan mittavat vahingot. Pahimmillaan
kyseessä on tuhansien eurojen
uhkaava metsävahinko?, Lamberg sanoo.
Monista vahinkokohteista
majavat pyydystetään syksyllä
raudoilla, kun saalista on pakko
saada puustovahinkojen välttämiseksi.
Hankolainen Markku Partio saalisti Savitaipaleelta täysikasvuisen urosmajavan.
AJANKOHTAISTA LUONNOSSA
ESKO INBERG
Raudoilla vähän,
ampumalla eniten
Hyrkkälän Erämiehilläkin on
kahdet majavaraudat, mutta
valtaosa saaliista saadaan keväällä ampumalla.
Inkilä on metsästänyt seuran
mailta vuosittain 1?2 majavaa,
joka vuosi ei senkään vertaa.
Kylliäinen on järjestänyt
metsästäjätuttavilleen keväisen
majavajahdin Savitaipaleella jo
19 keväänä. Tämän kevään saalis oli ennätykselliset seitsemän
majavaa.
Haulikkorihlansa luotipiipulla hankolainen Markku
Partio ampui kolme majavaa.
Yhdyskuntaan jäi vielä henkiin
vähintään saman verran.
Suomen riistakeskuksen sivulla www.riista.fi koko maan
majavasaaliin määräksi haarukoidaan 600?4?000 eläintä vuodessa. Se tarkoittaa, että yrittäjätulo kattaa vain 13 prosenttia
yrittäjäperheen tekemälle porotaloustyölle ja porotalouteen
sijoitetulle omalle pääomalle
tavoitellusta korvauksesta.
Kuopion erämessut avautuvat
tänään perjantaina. Näyttely on esillä Lustossa kevääseen 2014 asti.
Väänänen teki elämäntyönsä
Metsähallituksen Ilomantsin
hoitoalueen metsäteknikkona.
Intohimoisena valokuvauksen
harrastajana hän kantoi työmailla aina kameraa ja ikuisti kuviinsa niin arkisen työn savotoilla
kuin metsätalouden haastavat
murrosvuodet.
Valokuvien kuvatekstit ovat
Väänäsen itsensä kirjoittamia.
kehitystä, ja tuotantokustannukset ovat 5,5 prosenttia suuremmat edelliseen vuoteen verrattuna, tutkija Jukka Tauriainen
MTT:stä laskee.
?Paliskuntien yhdistyksen asiantuntijat arvioivat, että porojen
teurasmäärä on tänä poronhoitovuonna jopa viidenneksen
edellisvuotista pienempi.?
Petovahingot verottavat tuottoja ja lisäävät työmenekkiä.
Tilastojen mukaan vuonna 2012
Homenokka koputtaa
Kuopion erämessuilla
paljon metsästysmuistoja
Porotalouden
kannattavuus hupenee
Porotaloudella ei mene hyvin,
Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT kertoo.
Poronlihan myynti vähenee,
petovahingot lisääntyvät ja tuotantokustannukset kasvavat.
MTT:n ennusteen mukaan
porotalouden yrittäjätulo jää
poronhoitovuonna 2012/2013
alle puoleen edellisvuotisesta:
2?870 euroon yritystä kohti.
Poronlihan tuottajahinnassa
ei ole tapahtunut merkittävää
Juhlapukuinen ukkometso on komea ilmestys.
Ilveksiä
halutaan
vähentää
Uudellamaalla
YMPÄRISTÖSTÄ
LYHYESTI
Oulujärvi
vuoden kalastusalue
Kalatalouden keskusliiton
johtokunta on valinnut Oulujärven kalastusalueen vuoden 2013
kalastusalueeksi.
Kalastusalue on toiminut
esimerkillisesti useissa kalastusasioissa. Rktl:n mukaan vuonna 2011 Etelä-Savosta
saatiin 1?400 majavaa.
REIJO VESTERINEN
Poronhoitajilta hätähuuto EU-päättäjille
?Suurpetojen lisääntyminen
uhkaa saamelaiskulttuuria?
BRYSSEL (MT)
Poronhoitajat vetoavat EU:n ja
Suomen päättäjiin elinkeinonsa
pelastamiseksi.
?Petokantojen rajoittamiseksi tarvitaan nyt nopeita
toimenpiteitä. Susikantaa sen
sijaan voidaan rajoittaa.
Ollila vaati EU:n luontodirektiiviin joustavampaa tulkintaa,
jotta alueelliset erot voidaan
ottaa huomioon.
Viime vuonna petojen todettiin tappaneen yli 5?000 poroa,
mutta todellinen määrä on
selvästi suurempi. Halutaanko unionin ainoa alkuperäiskansa todella tuhota petojen
suojelun nimissä??
Poromies Heikki Paltto korosti, etteivät saamelaiset vihaa
petoja, eikä eläimiä haluta tappaa sukupuuttoon. Niitä
ei saa maksattaa maaseudun
asukkailla ja yrittäjillä.
Lepän mielestä suurpetopolitiikka kaipaa pikaista muutosta, jotta myös maaseudun
ihmisten luottamus yhteiskunnan toimintaan palautuu.
Suurpedot kuuluvat suoma-
laiseen luontoon mutta eivät
ihmisten pihoille, Leppä korostaa.
Nyt maaseudulla koetaan,
ettei asukkaiden mielipiteistä
ja turvattomuuden tunteista
välitetä.
Poliittisten päätöksentekijöiden on Lepän mukaan pakko
puuttua nykyiseen piittaamattomuuskulttuuriin. Haastajan kukkoillessa
liian lähellä ukkometso kääntää
hitaasti päätään, iskee silmänsä
uhittelevaan vieraaseen ja pudottaa siipensä maahan lähestyen kiihtyvällä vauhdilla tulijaa.
Titaanien taisto alkaa!
SARI KANTINKOSKI
Kirjoittaja opiskelee luontokartoittajaksi. Molemmin puolin
ruskeaa siipeä on valkoinen
laikku, ja linnun pullistuneet
silmäkulmat hohtavat kirkkaan
punaisina. Pyydyksillä
tapahtuva suojametsästys tulee
sallia vuoden ympäri.
Merimetson aiheuttamia
vahinkoja tulee voida vähentää
tehokkaalla metsästyksellä,
lisääntymismahdollisuuksiin
puuttumalla, pelottelulla,
pyydyksiä ja kalanviljelyaltaita
suojaamalla sekä taloudellisella
kompensoinnilla.. Valtion tulo- ja menoarviossa on
tarkoitukseen rahaa kuitenkin
vain 4,3 miljoonaa.
Lepän ja keskustan mielestä
rahat täysiin korvauksiin on
pakko löytyä. syyskuuta.
Suomen riistakeskuksen Etelä-Savon alueen vs. Vapaa-ajankalastajille
tarkoitettujen kalastuslupien
lisäksi Oulujärvelle on saatavilla
ammattimaiseen kalastustoimintaa tarkoitettuja kalastuslupia aina troolikalastusta myöten.
Kalastusmatkailuyrittäjiä varten koko järvelle on myynnissä
yrittäjien kalastusmatkailulupa.
Oulujärven tärkeimmät kaupalliset kalalajit ovat muikku,
kuha ja hauki.
Voimakkaampaa
säätelyä
Mainio Metsälehti -näyttely koostuu Hannu Virtasen Metsälehdelle tekemistä pilapiirroksista.
1990-luvulta aina näihin päiviin
saakka. Tarkkakorvainen ja keskittyvä kuulija havaitsee metsästä suhinaa ja kiihtyviä napsautuksia, sillä metson
soidin on meneillään.
Taistelu koppeloiden suosiosta on ankaraa: voittaja saa
kaiken, häviäjille jäävät rippeet
jos sitäkään.
Ukkometson höyhenpuvun
väritystä sävyttävät lähes musta, röyhelöinen kaula, metallinvihreä rintakehä ja kauniin
ruskea selkä. Säätelyä
tarvitaan, jotta kalastukselle,
kalanviljelylle ja kalakannoille
aiheutuvat vahingot vähenisivät.
Maa- ja metsätalousministeriön asetusesityksessä Itämeren
norpan metsästys halutaan
muuttaa pyyntilupamenettelyyn
perustuvaksi ja harmaahylkeen
metsästys kiintiömetsästykseksi.
Lisäksi edustajakokous
esittää hylkeiden rauhoitusajan
lyhentämistä keväällä kahdella
viikolla kuitenkin niin, että
kuutin seurassa oleva naaras on
tällöin rauhoitettu. Molempien museoiden kokoelmiin kuuluvat
Väänäsen kuvat löytyvät myös
kantapuu.fi-palvelusta.
Luston jälkeen näyttely lähtee
kiertämään muun muassa Metsähallituksen luontokeskuksiin.
Näyttelyyn liittyy myös Metsä
josta itseni löysin -valokuvajulkaisu.
?Elokuussa 1954 sain metsäteknikon paikan Metsähallinnon
llomantsin hoitoalueessa ja toimipaikakseni tuli Tervalahden
työmaa Syväjärvellä, keskellä
hoitoalueen suurinta erämaata.
Sinne oli talven ja kesän aikana
valmistunut kämppäkartano
tarvittavine rakennuksineen,
mutta ainoa kulkuyhteys sinne
oli noin 4 kilometriä veneellä
Loukkuvalkamasta yli Syväjärven?, kirjoittaa Väänänen.
Mainio Metsälehti
Mainio Metsälehti -näyttelyssä
esitellään Hannu Virtasen Metsälehdelle tekemiä pilapiirroksia
Tapiolan tantereilla selvitellään
parhaillaan kiivaasti, kuka on
mahtavin kukko. lokakuuta.
?Ongelmat ilmenevät yleensä
loppusyksyllä. Toimintatapoja on syytä muuttaa.
REIJO VESTERINEN
Saimaan juoksutusta lisätään
maanantaista 29.4. Näyttelyt
avataan yleisölle tänään perjantaina.
Metsäteknikko Pentti Väänäsen valokuvista Ilomantsin
saloilta vuosilta 1950?1980 on
koottu Metsä josta itseni löysin
näyttely. Riista- ja kalatalouden
tutkimuslaitoksen (Rktl) tilaston mukaan vuosien 2007?11
suurin vuotuinen majavasaalis
oli 8?300, pienin 3?800.
Rktl:n tilastossa vuoden 2011
majavasaalis oli suurin (1?600)
Kainuun alueella. Lisäksi he niittävät
niittyjä, tekevät polttopuita ja
merkkaavat rajoja.
Laukaan vankila kuljettaa 3?5
henkilön työporukat, valvoo
heitä, johtaa työtä ja maksaa
palkat. Messuilla
on näyttävä kokoelma metsästysmuistoja eli trofeita.
Maksuton kallojen arvostelu
on tuonut messuille paljon riistaeläinten kalloja. Isoa osa raadoista ei koskaan löydetä.
Kritiikkiä sai varsinkin maaja metsätalousministeriö, joka
ei ole varannut riittävästi rahaa
petovahinkojen korvauksiin.
Saamelaiskulttuurilla
erityissuoja
Ruotsin saamelaisia edustaneen
Jenny Wik-Karlsson korosti
Suomen ja Ruotsin perustuslakien sekä kansainvälisten sopimusten saamelaisille antamaa
suojaa.
?Myös EU:lla on velvollisuus
suojella alkuperäiskansoja ja
heidän kulttuuriaan. Työskentely tukee vankien
sosiaalista selviytymistä.
Tulevana kesänä vangit työskentelevät Isojärven, Leivonmäen, Pyhä-Häkin, Salamajärven, Seitsemisen ja Lauhavuoren kansallispuistoissa.
REIJO VESTERINEN
Saimaan
Leppä: Lisää rahaa petokorvauksiin juoksutusta lisätään
Lusto esittelee
metsäteknikon
arkisia työkuvia
Metsä josta itseni löysin ja Mainio Metsälehti ovat Luston uudet erikoisnäyttelyt. Järjestäjien
mukaan esillä on myös erityisen
komeita karhuntaljoja sekä suuri metsäpeuran sarvitrofee.
Kaikki esittelypaikat on varattu. Musta, vaaleakuvioinen pyrstö levittyy viuhkaksi
metsokukon esitellessä oivallisuuttaan naaraille ja kilpakosijoille.
Lumiselta soidinpaikalta
löytää myös jälkiä, joissa lintu
on mahtaillessaan laahannut
siipiään.
Metso valitsee soidinpai-
kakseen mielellään varttuneen
sekametsän, jonka maaston
muodoista löytyy sopivasti
kumpareisuutta ja vaihtelua.
Ukkometson soidinreviiri on
2?3 hehtaaria, ja useampi reviiri muodostaa yhteensä paljon
suuremman soidinalueen.
Alueella on useita soidinpaikkoja, mutta arvovaltaisimmat
ukkometsot hakeutuvat keskiöön ottamaan mittaa toisistaan.
Koppeloiden saapuessa
paikalle koko näytelmän tunnelataus kasvaa. Moni
maanomistaja on edellyttänyt
REIJO VESTERINEN
majavakannan kurissapitoa jo
metsästysvuokrasopimuksessa.
Maanomistajat kääntyvät
metsästäjien puoleen viimeistään silloin, kun majavien patoallas uhkaa tappaa hehtaarikaupalla talousmetsää.
Padon purku
porrastetusti
Kesäkuun alussa voimaantuleva metsästysasetuksen muutos
porrastaa ajan, jolloin majavan
asuttuun pesään liittyvän padon
saa rikkoa vahinkojen estämiseksi.
Majavan asuttua pesää ei saa
rikkoa.
Kaakkois-Suomessa ja muualla maan eteläosissa padon
purkuaika on pisin, kesäkuun
15. huhtikuuta 2013
LUONTO JA YMPÄRISTÖ
Paliskuntien yhdistyksen asiantuntijat arvioivat, että porojen teurasmäärä on
tänä poronhoitovuonna jopa viidenneksen edellisvuotista pienempi. toukokuuta.
?Ensimmäiset majavat ilmestyivät äidin kotitilan maille
joskus 1970-luvun alussa?,
Savitaipaleen-Suomenniemen
riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja Ari Kylliäinen
muistelee.
Majavat ovat levittäytyneet ja
lisääntyneet
Määräraha
nousi tänä vuonna 15 prosenttia
samalla, kun veteraanien määrä
väheni 15 prosenttia.
Viime vuonna valtio tuki
kuntoutusta sosiaali- ja terveysministeriön laskelman mukaan
910 eurolla veteraania kohden,
ja tänä vuonna tuen suuruus on
1?289 euroa.
Rahan riittävyys ei ole Sepän
mukaan enää nykyisin suurin
ongelma. Mutta minä sanon teille to-
tuuden: teille on hyödyksi, että minä
menen pois. Kun Totuuden
Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden. Kun Jeesus lupasi Puolustajan, hän
tarkoitti juuri tätä. Jotka kyynelin kylvävät, ne riemuiten korjaavat. Ukki teki Maijun
kanssa peltotyöt, ajoi polttopuut
ja autteli naapureitakin, minkä
kunnoltaan ja ajaltaan ehti ja
kykeni.
Kaikki päättyy aikanaan, niin
sotakin. Siksi sanoin, että hän saa minulta sen, minkä hän teille ilmoittaa.. Kristitty voi kokea Jeesuksen läsnäolon
ajasta ja paikasta riippumatta. Yhteys
on uudenlainen. Tunteet oli pidettävä
kurissa, että olisi jotenkin selvitty päivästä toiseen.
Jälkeenpäin ihmettelimme,
että naapurikylän mies oli nähnyt sen vaivan, että oli lähtenyt
varta vasten polkupyörällä tuomaan hevosen terveiset meille,
ja uhrannut näin päivän lomastaan asiaan. Vieläkin muistan, miten ilonkyynelet kastelivat poskeni, kun Jopi
hamusi turvallaan olkapäätäni,
niin kuin ei olisi koskaan poissa
ollutkaan.
Koskaan ei selvinnyt, kenen
tallista Jopi oli kunnantalon
pihaan tuotu. 24
Perjantaina 26. Se oli ilmestynyt yön aikana tänne, sidottu kunnantalon
puomiin?, mies kertoi.
Siitä paikasta isä lähti polkemaan pyörällä kirkonkylälle.
Kun hän iltapäivällä palasi,
Jopi asteli rauhallisesti pyörän
perässä. Puhuimme keskenämme, että miehen täytyi olla
hevosmies, ei se muuten olisi
asiaa sillä tavalla velvollisuudekseen tuntenut.
No niin, sota oli joka tapauksessa meidän osaltamme ohi, ja
isä alkoi kysellä Jopin perään.
Se kävi kirkonkylälläkin jossakin toimistossa, joka huolehti
pakko-otettujen tavaroiden ja
hevosten palauttamisesta, kyselemässä Jopin perään.
?Kyllä täällä papereissa näkyy,
että hevosen on teiltä viety?,
mies toimistossa oli myöntänyt.
?Näkyy sekin, että hevonen on
perääntyvien joukkojen mukana
palannut Ilomantsiin, kuormattu siellä junaan, ja lähetetty
A. Hän
ei näet puhu omissa nimissään, vaan puhuu sen, minkä kuulee, ja ilmoittaa teille, mitä on tuleva. 13:15
27.4. Kesällä -44 isä pääsi
pois rintamalta. KOSKINEN
Muurame. Susannan vastuualueena on emolehmätuotannon kehittäminen, genetiikka ja
pihvisiitoseläinkauppa, nautatilojen asiakkuuspäälliköiden
osaamisen kehittäminen, vaativat tilojen kehittämistehtävät,
emotilojen tulosten seuranta ja
raporttien kehittäminen.
Agrologi
(AMK) Antti
Arola on nimitetty 15.4. Iltamenona
on tarjolla curlingia ja mölkyn
heittoa.
?Minä olisin sängyn pohjalla, jos en olisi saanut tällaista?,
Nerg kehuu.
?Täällä neuvotaan ja ohjataan,
joten sitä sitten itsekin yrittää.?
Ruissalossa Nerg on käynyt
toistakymmentä vuotta. Tuntee nimen
Jopi, väriltään harmaanruskea,
vasemmassa takasessa valkoinen
sukka. Asiakaslähtöisyys on kaukana.
?Veteraani on kunniakansalainen, jonka ei pitäisi joutua
hakemaan kuntoutusta. alkaen.
Markolla on
nautakehitysryhmän vetovastuu ja vastuu kolmivaiheketjun kehittämisestä.
MMM, agronomi Susanna
Vehkaoja on
nimitetty ATuottajat Oy:n
kehityspäälliköksi. Ukin oli mentävä ulos
työhommiin, kun ei halunnut
näyttää liikutustaan vieraalle.
Sodasta minulle on jäänyt mieleen, että oli paljon asioita, joista
ei puhuttu. alkaen AtriaNauta
-palveluun liha- ja emonautatilojen asiakkuuspäälliköksi
Pohjois-Suomeen.
Agrologi
(AMK) Annika
Kilpiö on nimitetty asiakkuuspäälliköksi
AtriaNauta-organisaatioon
21.3.2013 alkaen. Isäkin
joutui sotaan, tosin eri paikkaan
kuin Jopi. Maiju oli
jo vanha ja sairas, raskaammista
töistä sen kanssa ei enää mitään
tahtonut tulla. Jeesus lausui nämä sanat opetuslapsilleen vähän ennen vangitsemistaan.
Vaikka tunnelma on synkkä ja edessä olevat tapahtumat kauhistavat, Jeesus puhuu oppilailleen hyvin lohduttavia sanoja. Mutta tämä yhteys ei ole sidottu
tiettyyn aikaan tai paikkaan. Oliko se omantunnon ääni vai kiinni jäämisen
pelko, joka toi Jopin takaisin.
Meille se oli se ja sama, pääasia,
että Jopi oli kotona taas.
EMILIA LAVONEN
HEVOSELÄMÄÄ
Sotasankarin paluu
Meillä oli aikoinaan harmaanruskea Jopi-niminen suomenhevonen, joka joutui sotaan kesällä
-41, ensiksi linnoitustöihin ja
sieltä suoraan rintamalle Karjalan kannakselle.
Hevosenottolautakunnat
tekivät päätöksiä, eikä siinä
juuri neuvottelun varaa ollut, ja
jäihän meille vielä toinen hevonen, vanha Maiju-tamma. Ellen mene, ei Puolustaja voi tulla luoksenne. Kaikki,
mikä on Isän, on myös minun. Ongelmana
on hoitoon pääsyn monimutkaisuus.
Sotaveteraanien keski-ikä lähestyy jo 90:tä vuotta. ?Jossakin
se on, vieraassa tallissa, meidän
hevonen.?
?Ei näitä kukaan varasta, jos te
semmoista luulette??
?Etsikää se sitten, ja pistäkää
tulemaan kotiin?, isä oli sanonut.
?Minun hevonen se on. Tilanne kuitenkin
vaihtelee kunnittain.
Monessa pienessä kunnassa
kuntoutus on järjestetty niin tehokkaasti, että rahat loppuvat.
Hyvänä esimerkkinä on noin
7?000 asukkaan Viitasaari.
Viitasaaren sotaveteraaniyhdistyksen puheenjohtaja Isto
Korhonen tietää jo, että tänä
vuonna kunnan saama kuntoutusmääräraha jää 20?000?
30?000 eurolla vajaaksi.
?Olen ihmetellyt, miten
määräraha voi riittää joissakin
kunnissa, kun meille se ei ole
riittänyt milloinkaan?, Korhonen toteaa.
?Ilmeisesti kunnissa, joissa
raha riittää, ei etsitä veteraaneja kuntoutuksen pariin.?
Viitasaaren sotaveteraaniyhdistys on auttanut veteraaneja
hakemusten teossa ja houkutellut mukaan uusia hakijoita.
Viime vuonna yhdistys tarjosi
kaikille veteraaneille edes jonkinlaista kuntoutusta järjestämällä hyväntekeväisyyskonsertin ja haastekeräyksen.
?Pienessä kunnassa on helpompaa, kun tunnetaan ja tiedetään veteraanit.?
Isoissa kunnissa hoitoon pääsy voi olla hankalaa byrokratian
takia.
?Isossa yksikössä, kuten
Helsingissä, kotiin vietäviä
palveluita organisoi 70 palvelujohtajaa, joita kukaan ei tunne
ja jotka eivät voi tuntea asiakkaita?, Markku Seppä sanoo.
Toisaalta Tuusula on järjestänyt kuntoutuksen ja palvelut
Sepän mukaan esimerkillisesti.
EMILIA LAVONEN
JUHLA
Kansallista veteraanipäivää
vietetään huomenna
Huomenna lauantaina
27.4. 16:7
Nimipäiviä
Tänään perjantaina: Terttu, Teresa,
Tessa
Huomenna lauantaina: Kansallinen
veteraanipäivä, Merja
Ylihuomenna sunnuntaina: Ilpo,
Tuure, Ilppo
Mietelause
Minä äsken lunta, nyt pikkutytöt
pyöräilevät
talonmies lakaisee roskia melkein
hellästi.
Ja kevään linnut: näin kauniille ei
ole sanaa
Sirkka Selja
SANA SUNNUNTAIKSI
Jeesus sanoi: ?Nyt minä menen hänen luokseen, joka on minut
lähettänyt. Aamen.
NIMITYKSET
A-Tuottajat Oy
KTM Niina Turunen on nimitetty palvelupäälliköksi 15.4.
alkaen. Hevosesta jotakin tietäviä
pyydetään soittamaan alla olevaan puhelinnumeroon.?
Ilmoituksen julkaisemisesta kului vain pari päivää, kun
palautustoimiston mies soitti:
?Täällä olisi nyt semmoinen
hevonen, johon antamanne tuntomerkit näyttäisivät sopivan.?
?Missä täällä??
?Täällä kunnantoimiston
pihassa. Pyhän Henkensä kautta
Jumala tekee työtään täällä meidän maailmassamme ja meidän jokaisen elämässä. Hepr. Isä alkoi kaipailla
Jopia takaisin. Osoitelappu niillä on tavallisesti kiinni
riimussa.?
?Ei ole tullut, ei hevosta eikä
osoitelappua?, isä oli sanonut.
?Kyllä valtio korvaa, jos hevonen on kadonnut?, mies oli
sanonut.
?Ei sitä rahalla Jopia voi korvata?, isä oli sanonut. Ellen mene, ei Puolustaja voi tulla luoksenne. 126:5?6
28.4. Jotka itkien menevät kylvämään vakkaansa kantaen, ne riemuiten palaavat kotiin
lyhteet sylissään. Hän
toimii AtriaSika- ja AtriaNauta -tuottajapalveluiden ja kuljetussuunnittelijoiden esimiehenä.
FM Marko Jokinen on nimitetty AtriaNauta-palvelun kehityspäälliköksi 1.5. vietetään kansallista
veteraanipäivää.
Ensimmäinen veteraanipäivä järjestettiin vuonna 1987
osana Suomen itsenäisyyden
70-vuotisjuhlavuotta.
Valtakunnallinen pääjuhla
pidetään Jyväskylässä.
Pääjuhlaa voi seurata suorana
TV1:ltä kello 13 alkaen.
87-vuotias sotaveteraani Eino Nerg on kiitollinen siitä, että hän on päässyt kymmenen päivän kuntoutusjaksolle monena
vuotena peräkkäin.
Kuntoutuksesta saa voimaa elämään
LUKU
Veteraaneja
elossa 38?000
Vuoden vaihteessa
veteraaneja oli lähes 38?000.
Heistä reilu 14?000 on naisia.
Veteraaneista noin 5?800
Veteraaneille järjestetään
on invalideja.
laitos-, päivä- ja kotiKeski-ikä on noin 89,4 vuotta. Jeesus puhuu Puolustajasta, Totuuden hengestä.
Jouni Viirimäki
Tälläinen puhe kuulosti opetuslasten korvissa varmaan aivan kummalliselta. Lupauksensa mukaan hän kulkee meidän
kanssamme joka päivä. Ps. Opetuslapsilla on mahdollisuus säilyttää yhteys
Jeesukseen myös uudessa tilanteessa. Hän
osallistuu myös kotikunnassaan
kuntoutukseen kymmenen kertaa keväisin ja syksyisin.
Nerg on kiitollinen siitä, että
on saanut kuntoutuspaikan useana vuotena peräkkäin.
?Veteraanit rupeavat olemaan
sen verran iäkkäitä, että useampi sanoo, ettei viitsi.?
Kymmenen päivää laitoskun-
toutusta vuodessa on maksimi,
mutta Nergin mukaan sitä saisi
olla enemmänkin. Kenenkään ei tarvitse olla
yksin.
On turvallista uskoa ja luottaa siihen, että Jeesus pitää
meistä huolta. kuntoutusta.
?On paljon nuorekkaampi, kun
pääsee silloin tällöin kunnolliseen kuntoutukseen?, 87-vuotias raumalainen sotaveteraani
Eino Nerg toteaa.
Nerg vietti kymmenen päivän kuntoutusjakson vaimonsa
kanssa Ruissalon kylpylässä.
Kiitettävä on hänen mukaansa
liian huono arvosana kuntoutuksesta.
Kylpylässä Nergin päivät
kuluvat kuntosalilla, fysioterapiassa ja luennoilla. Kai siitä
valtiokin jo oman hyötynsä otti,
kun monta vuotta sodassa piti.?
?Tässä on kuulkaa ihmisiäkin
kadonnut, ja te yhden hevosen
perään itkette?, mies oli jo suuttunut.
?Itken mitä itken, minun
hevonen se on, Jopi?, isä oli sanonut.
Kului viikkoja, oltiin jo elokuun puolella, kun näimme
sanomalehdessä palautustoimiston laatiman ilmoituksen:
?Kadonnut sodasta palautettu
ruunahevonen. Näin
pääsiäisen juhla-aikana me kuljemme kohti helluntaita,
seurakunnan syntymäpäivää.
Pyhä Henki on Jumalan henki. TOIMINNANJOHTAJA MARKKU SEPPÄ, SOTAVETERAANILIITTO
26.04.13 Veteraanien kuntoutus takertelee
Aurinko nousee
Helsingissä kello 5.31
ja laskee kello 21.06
Oulussa kello 5.02
ja laskee kello 21.32
Utsjoella kello 4.12
ja laskee kello 22.11
Päivän sana
26.4. Joh. Mutta minä sanon teille totuuden: teille on hyödyksi,
että minä menen pois. Kuntoutusta pitäisi tarjota?, Seppä
toteaa.
Jos veteraani on saanut kunnan virkailijalta kerran kielteisen kuntoutuspäätöksen, hän ei
Sepän mukaan hae todennäköisesti enää uudestaan.
Puolet kuntoutukseen
Vain puolet kuntoutukseen
oikeutetuista osallistuu siihen.
Sotaveteraaniliiton arvion mukaan 75 prosenttia rintamaveteraaneista on siinä kunnossa,
että he pystyisivät käymään
kuntoutuksessa ja hyötyisivät
siitä.
Tuhannet viime vuonna hakemuksen jättäneet veteraanit
eivät päässeet kuntoutukseen,
vaikka valtion tavoitteena on,
että veteraani saisi kuntoutusta
vuosittain.
He, jotka kuntoutukseen
osallistuvat, eivät saa Sepän
mukaan aina sopivaa hoitoa.
Veteraaneille pitäisi tarjota laitos-, päivä- ja kotikuntoutusta,
mutta niitä ei ole kaikissa kunnissa.
Kunnissa ei aina osata järjestää oikeanlaista palvelua. Me tämän päivän
kristityt sen sijaan ymmärrämme, mitä Jeesus tarkoitti. Synti on
siinä, että ihmiset eivät usko minuun, vanhurskaus tulee julki siinä, että minä menen Isän luo ettekä te enää näe minua, ja
tuomio on siinä, että tämän maailman ruhtinas on tuomittu.?
?Paljon enemmänkin minulla olisi teille puhuttavaa, mutta te ette vielä kykene ottamaan sitä vastaan. ?Puhuttelivat
sitä Jopiksi, ja kun sanoivat sen
olevan tältä kylältä, niin nopeasti
sain selville hevosen kotipaikan.
Kehuivat sitä rauhalliseksi, tolkun hevoseksi.?
Meitä itketti, kun ajattelimme
rakasta, urheaa Jopiamme sotatöissä. huhtikuuta 2013
PÄIVÄSTÄ TOISEEN
Veteraani on kunniakansalainen, jonka ei pitäisi joutua
hakemaan kuntoutusta. Häneltä me saamme pyytää apua,
kun omat voimamme loppuvat. Veteraanin voi olla hankalaa tietää, miten kunnassa pääsee tarkoituksenmukaiseen kuntoutukseen
ja miten palveluita saa kotiin.
Rintamaveteraanien kuntoutukseen pääsy on Sotaveteraaniliiton toiminnanjohtajan
Markku Sepän mukaan sekavaa ja byrokraattista. Annika vastaa läntisen Etelä-Suomen lihanauta- ja emolehmätiloista.
Konecranes Oyj
Timo Leskinen on nimitetty
Konecranes Oyj:n henkilöstöjohtajaksi.
Plantagen
Jon Abrahamsson Ring on
Plantagenin uusi konsernijohtaja.
Yle
Ylen HR-yksikön johtajaksi 1.7.
alkaen on nimitetty KTM Teijo
Valtanen, 47.
Raha ei ole enää suurin este veteraanien
kuntoutukseen pääsylle. Täytyy
ymmärtää, että jos valtiolla on
tiukat ajat, niin ei viitsi rienata
kovin paljoa lisää.?
tulemaan Jyväskylään. Hän kirkastaa minut,
sillä sen, minkä hän teille ilmoittaa, hän saa minulta. Kukaan teistä ei kysy minulta, minne minä menen,
vaan sydämenne on täynnä murhetta sen johdosta, mitä teille
sanoin. Isä
tarttui taas arkitöihin. Isä oli sitonut suitsiperät pyöränsarveen ja poljeskeli
rauhallisesti kotitietä pihaan.
Sotasankari oli palannut. Mitään ilmoitusta
hevosen kaatumisesta rintamalla ei ainakaan meille saakka ollut
tullut.
Kerran sodan aikana oli eräs
naapuripitäjän mies tuonut
terveisiä Jopilta, kun oli sotaretkellään sattunut Jopin kanssa
samoille seutuville.
?Muonakärryjen edessä minä
näin hevosenne?, mies kävi meille kertomassa. Nämä Jeesuksen sanat voisi tiivistää yhteen
ainoaan lauseeseen: ?Minä en jätä teitä yksin.?
Kun Jeesus oli täällä maan päällä,
hänen toimintansa oli sidottua
tiettyyn aikaan ja paikkaan. Esimerkiksi leskeksi jäänyt mies
voi tarvita erityistä tukea.
?Jos miesveteraani menettää
puolison, se on kurja tilanne
miehelle, jos hän ei ole oppinut
kokkaamaan ja huoltamaan
pyykkiä.?
Kuntien tilanteet erilaisia
Valtio maksaa kuntien järjestämän kuntoutuksen, joka on ve-
PASI LEINO
teraanille ilmainen. Hän palveli
kolmatta vuotta ilmavoimien
viestissä, joten kuntoutusta ottaa nyt mieluusti vastaan.
?Rajansa on kullakin. Olkaamme sen tähden hänen
välityksellään alati uhraamassa Jumalalle kiitosuhria, niiden huulten
hedelmää, jotka tunnustavat hänen
nimeään. Mutta mentyäni pois minä lähetän hänet luoksenne, ja
hän tulee ja paljastaa, että maailma on väärässä, hän paljastaa, mitä on synti, mitä vanhurskaus ja mitä tuomio. Ikä pelasti hänet joutumasta Lapin sotaan. Hän ei jätä meitä koskaan
yksin.
Rukous: Rakas Jumala, katselen maata ja merta ja taivasta
ja uskon sinun ikuiseen rakkauteesi ja voimaasi. Jeesus
nähtiin, kuultiin ja kohdattiin aina
siellä, missä hän kulloinkin oli.
Jeesus lupaa opetuslapsilleen, että
hän pitää heistä huolta. Joh.16:5?15
Ajasta ja
paikasta riippumatta
P
alaamme hetkeksi kiirastorstain ja pitkänperjantain
aikaisiin tapahtumiin
?. Se voitti keväällä Elitloppetin, ja heinäkuun lopussa
syntyi tuhannen metrin ratojen
maailmanennätys 08,9a.
Commander Crowe on jo
kymmenvuotias, eikä se välttämättä yllä tällä kaudella samanlaisiin suorituksiin. Toinen päätapahtuma on Derby,
ja tänä vuonna joulukuussa
järjestämme jälleen yhteisen
75-kierroksen Ruotsin kanssa?,
Mahlamäki kertoo.
Masters Seriesin johdossa
on Commander Crowe, joka
saapuu Helsinkiin lentokuljetuksella perjantaina.
Vaikka suomalainen raviyleisö kannustaakin Brad De
Veluwea, on myös Commander Crowella suomalaistausta.
Ruotsissa syntyneen ruunan
emä on suomalaissyntyinen
Somack. lähtö: 1 Piece Of Metal, 13
Robert Keeper, 9 Global Kid, 5
Embassy Photo, 8 Camino Ev
(12, 10)
5.
?. p. Myös korjattavaksi. 044 2591577.
Ostetaan iso etukuormaaja.
P. 040 2511759.
Ostetaan asuntovaunu tai -auto
vm.
?. Siitä pääsevät osalliseksi
kaikki seitsemän voittajaa kupongilleen löytävät pelaajat.
Suomen
suuripalkintoisin
ravikilpailu
Voittajalle jaettavat 110?000 euroa tuovat
paikalle raviurheilun kansainvälistä kermaa
haastamaan Suomen ykköshevoset.
Helsingin Vermossa lauantaina ravattava Finlandia-ajo on
Suomen suuripalkintoisin ravikilpailu.
Ajo kuuluu Euroopan raviliiton UET:n Masters Seriesin
ykkösryhmän kilpailuihin.
Kaikkein suurimmat kilpailut,
joita tänä vuonna on kolme,
muodostavat niin kutsutun
?Finlandia-ajo on Vermon
vuoden tärkein kilpailu. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 Hamtaro S (SE)/Akseli Lahtinen
2 El Kevin (CA)/Peter Lindroos
3 Sahara Showtime/Björn Goop
4 Cyrus Duo/Henri Bollström
5 Armstrong Transs R (DE)/Ari Moilanen
6 Fiery Sid/Peter Ingves
7 Westcoast Spider/Harri Koivunen
8 Principal Value* (SE)/Esa Holopainen
9 Westcoast Pirate/Mika Forss
10 Anthony/Jari Autio
11 Brave Eight/Jorma Kontio
12 Futuristic/Hannu Torvinen
2100
?.
?. lähtö: 5 Buck Boko, 2 Ginger
Belle, 8 Pike River (3, 1)
6.
17,4
16,4
16,7
16,8
15,6
17,0
15,3
16,9
16,3
16,0
15,0
13,8
13,4
14,9
13,4
20
28
20
32
29
90
75
49
76
44
196
211
555
113
126
320
755
875
500
244
365
033
363
076
540
680
008
072
165
950
1/17,2a
4/19,0
3/16,2a
4/17,3a
7/16,5ax
-a hpl
6/16,7a
1/16,1a
5/16,6
10/15,1a
8/15,7a
-a hll
2/18,1a
9/18,7
5/16,6a
1/18,4
10/17,0
1/17,8
7/16,8
-a k
7/15,9a
8/17,3a
6/16,9
4/16,9x
11/18,3ax
11/20,4
7/15,6a
6/15,7
12/17,0
7/18,3
2/16,0a
9/18,2
4/18,9x
4/19,1
3/16,7
13/17,5
3/15,7a
-a hyl
2/17,1
11/17,1a
6/14,5a
hlo2/15,8a
6/14,8a
5/15,6a
8/13,8a
1/17,6a
9/19,0
10/18,8
5/16,2a
2/13,4a
9/16,3a
11/16,7a
1/18,3a
6/18,3x
10/16,8a
3/15,4a
3/18,1
1/14,8a
S 26.4.
6/16,6a
5. 0400-646200, 0500-659678.
OJAJYRSIN kiekkomalli tai
kahden päivän urakka koneella.
Vuokraus myös mahd.
Tarjoa rohkeasti. n. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 Jester Bowl/Jani Ruotsalainen
2 Ginger Belle (DE)/Björn Goop
3 Tomorrowland (US)/Mika Forss
4 Inverigo/Tommi Kylliäinen
5 Buck Boko (SE)/Markku Nieminen
6 Doug Careliano/Joni-Petteri Irri
7 Nicolas de Mortree (SE)/Esa Holopainen
8 Pike River/Peter Ingves
9 Titane Nordique/Seppo Markkula
10 Jetstream/Ari Moilanen
11 Merlino Grif (IT)/Jorma Kontio
12 Kiikku?s Lordi/Juha Utala
2100
?.
?. 044 0629339
PUIMURI vm. 0400 207101
Ostetaan japanilaisia paketti- ja
avolava-autoja.
9,6a 1 168 101
9 Brad De Veluwe/Tuomas Korvenoja
?. P. 0500 913500.
M-F 6180 -95, 16000 . P. vain 540 h, uudenveroinen.
P. Ehjä ja siisti, hp.
?. + alv. 0500 876788, Sipoo.
MF 3120 vm.-95, ml.
?. PohjoisKarjala. P.
?.
?. 7260 h
viljatilalta levikepyörillä.
P. 25
Perjantaina 26.
?.
20,8a
22,8a
23,7a
20,3a
22,1a
23,9a
23,2a
22,4a
20,0a
21,4a
23,4a
20,2a
155
84
88
268
160
152
91
98
965
214
344
501
870
119
880
428
848
710
670
930
009
600
418
114
4/26,5
5/25,1a
1/26,9
4/25,6
3/25,5
1/26,4
2/25,0a
1/24,9a
3/25,7
6/26,1a
0/26,0x
1/24,9a
2/25,8a
4/26,7
k
4/24,2
3/25,9a
4/25,9a
3/27,1
1/27,7
2/24,5ax
1/24,7a
2/25,0a
-a hpl
4/25,4a
6/27,3a
10/27,3a
2/24,8a
3/26,8
7/25,9a
10/27,5
7/26,2x
2/25,4
1/24,8a
0/25,0a
1/23,5a
5/26,0a
1/26,6
1/26,5a
4/25,6a
6/26,0a
-a hpl
4/26,9a
11/27,6a
3/25,1a
3/25,6a
3/23,6
1/25,4a
4. Yleisö voi siinä tapauksessa päästä juhlimaan
jopa kotivoittoa, sillä Brad de
>
>
Useissa
lähdöissä
nähdään kansainvälistä väriä, eikä
hevosten voimasuhteiden arvioiminen ole kenellekään helppoa.
Veluwen tappioon Seinäjoella
oli ainakin kaksi eri mahdollista
selitystä. Maksan reilusti käteisellä.
Romuliike ostaa p.
?.
?. alv. 5100 h+Valmet 565.2
-68, aj. metalliromut. 040 2511759.
Ostamme käteisellä: M-B, Man,
Volvo, Scania, ym. P. P. alv.
Tied. Kaikki merkit ja
mallit kiiinnostaa. 040 8328069 www.marincons.fi
VALTRA N143 HT -13 + etuk.
UUSnokkainen, 70 h, 50 km, ym.
katso www.jjoy.eu Hp vain 69900 ?
+ alv P. 0400 634122.
OSTETAAN MAATILOJA,
hyvät korkeat hinnat,
kun tilojen koko ylittää 100 ha.
mikko.myllyla@beetajuuri.fi
OSTETAAN MAA/METSÄTILA
RAKENNUKSINEEN
YLÄ-SAVOSTA. Yhdistelmäpaalaimia -03-08.
Myös korjattavaksi. P.
?. P. LÄHTÖ Tasoitusajo 3100 m Helsinki
1 Piece Of Metal/Juha Utala
2 Natari Streamline* (SE)/Peter Ingves
3 Quarl du Goutier (FR)/Ari Moilanen
4 Zarathustra/Janne Räisänen
5 Embassy Photo/Veijo Heiskanen
6 Tannerman Can (US)/Antti Teivainen
7 Vincent Van Kemp/Hannu Torvinen
8 Camino EV* (BE)/Matthieu Abrivard
9 Global Kid* (SE)/Tommi Kylliäinen
10 Amazing Koks/Esa Holopainen
11 Antonio Duo/Janne Korpi
12 G. Myös purkua. k-autot ja
moottorit. Nopeat keräilyt. Muut kotimaiset hevoset ovat olleet tai
ovat edelleen muualla valmennuksessa.
Maxwell Mayday siirtyi jo
viime kesänä Kati Lindsbergin
valmennukseen Mäntyharjulle,
mutta Edward Ale tulee kisaan
Etelä-Ruotsista Petri Puron
tallista ja Le Cannibale on ollut jo toista vuotta Ranskassa
Fabrice Souloyn hoivissa, eli
se on Commander Crowen tallikaveri.
Koska kyseessä on finaalikierros, pelaajille on tarjolla bonuspotti, joka kasvoi tällä kertaa
reilun 360?000 euron suuruiseksi. Tarjoa! P. Ykköskierrätys Oy,
p. alv.
?.
?. 040 8765516.
TRAKTORI INTERNATIONAL 475,
vm -77-78, HYVÄKUNTOINEN.
Tarj. Veli/Teemu Okkolin
8 Helmen Vili/Iikka Nurmonen
9 Moe Brage* (NO)/Jorma Kontio
10 Boker/Esa Holopainen
11 Wik Stjernen* (NO)/Gunnar Austevoll
12 Erikasson/Harri Koivunen
2100
?. 0400 471448..
?. -06, ajettu 3500 h + Quicke
10.80 ek, uudet renkaat, hyvä
siisti kone. p.
?.
13,4a
14,0a
13,4a
12,7a
12,4a
13,3a
13,2a
13,0a
15,0a
13,4a
12,6a
12,5a
85
84
56
69
72
57
51
52
55
78
73
89
615
302
750
115
942
980
258
100
935
860
757
310
1/15,1a
5/15,2a
2/15,9a
3/15,7a
7/16,8
6/15,7a
5/15,6
1/15,2a
3/16,0a
1/16,7a
3/15,3
6/17,4a
1/16,0a
1/14,0a
1/15,3a
10/16,5
1/18,0
5/16,6a
6/17,3a
2/14,8a
1/16,1a
2/15,9
3/16,9a
6/17,2a
1/16,1a
3/14,3a
2/15,8a
7/17,2a
1/15,1a
1/16,3a
4/15,7a
11/16,7a
8/17,2a
2/16,4a
2/15,4a
4/16,6a
10/16,4a
7/14,2a
-a hll
6/15,8a
1/15,4a
1/16,8a
1/m17,1a
1/13,0a
3/17,6a
7/16,3a
7/16,7a
4/16,1a
6. huhtikuuta 2013
PÄIVÄSTÄ TOISEEN
SATU PITKÄNEN
RAVIT
Brad de Veluwe
kohtaa parhaan
Vermon lauantaisen finaalikierroksen päättävä Finlandia-ajo
mittelee kautta aikain parhaasta
Suomessa ajetusta ravilähdöstä. 0%,
NH TM 115ss -01,18000 . 2500, etukuormain Valtra.
H. Välitämme
hiehoja, lehmiä, koko karjoja, siitoseläimiä.
?. 40t?, alv 0%, Vantaa
Mika Juslin 0400 604525.
Case IH Puma CVX195, 2010,
667h. 0400 836941.
LAVA- TAI PAKETTIAUTO.
Kaikenkuntoiset. Vaikka kahden nimekkään
kilpailijan tulo peruuntui viime
hetkillä ennen lopullista ilmoittautumista, lista on komeaa
katseltavaa.
Viime vuonna yli 1,3 miljoonan euron tienestit kerännyt
Commander Crowe oli ilman
epäilystä koko maanosan paras
ravuri. Myös ei kats.
Kaikenk.
13,8a
13,5a
14,1a
13,1a
13,1a
14,6a
13,3a
13,5a
13,5a
13,3a
13,4a
13,4a
2. 0%.
050 5233765/V-S Muurla.
VALTRA M120 vm. 0400 895888.
Aitta-Jaakon lämpö- ja varastokenno. 1400 h.
Hp.
?.
?. 003725079086, Jarmo
JUONTOVINSSI, traktorisovitteinen. Se ansaitsee
siitä sekä takarivin lähtöpaikasta huolimatta suosikkiaseman
lauantaina ja kelpaa myös vihjesysteemin tukipilariksi, kun
hyvät vaihtoehdot ovat vähissä.
Useissa lähdöissä nähdään
kansainvälistä väriä, eikä hevosten voimasuhteiden arvioiminen ole kenellekään helppoa.
Juoksut eivät kaikissa tapauksissa etene ennakkokaavailujen
mukaisesti, ja sitä kautta kasvaa
myös yllätyksen mahdollisuus.
Tilanne on sama päivän
päälähdössä. 3600 h,
etunostolaite + VOA, 52000 ?.
NH T 7050 -08, 3900 h, 47000 ?.
P. Nopea nouto kotipihasta.
P.
?.
?.
?.
?.
?. Euro-Teli Oy, Hki
p. P. 045 1106695.
Ostamme jatkuvasti metallia:
autot, traktorit, maatalouskoneet
ym. Sisärata oli Seinäjoella
muita pehmeämpi, ja kilpailun
jälkeen Bradin kurkusta löytyi
rakkuloita.
Tuomas Korvenoja kertoi
keskiviikkona, että Brad de Veluwe sai juuri terveen paperit
ja on ollut harjoituksissa oikein
hyvän oloinen. 0400 381303, Haapavesi.
Erilaisia takaveto-, 4-veto-,
kuormaintraktoreita.
?. Etunostol., Isobus, GPS
Mascus 1374B7EF.
Tied.
?. 1985-2010, kaikki merkit ja
mallit kiinnostaa. 050 5731935.
Case Puma 195 -09, aj. 046 5939032.
REHUSÄILIÖ.
P.
?. Ranjia Oy, Pori.
PUIMUREITA,TRÖSKOR -75-95,
8-12 jalk.
?. lähtö: 1 Comeonhill, 11 Viking
Castelets, 9 Young Angus Kemp
(7, 3)
3. Nouto, hyvä hinta.
?. P. -90-03, NH,
Sampo, Claas. lähtö: 12 Erikasson, 9 Moe
Brage, 4 Pihlajan Aaroni, 6 Diktaattori (10, 1)
4. 0405581401
Hymas/Valmet 9000 JAKOVAIHTEISTO / kuoret ym.
?. 040 7276436, Vihti.
KÄÄNTÖAURAT KVERNELAND
noudetaan.
?. alv:n.
P.
?.
?. 2003,
aj. Noud.
044 5876100.
?. P.
?. Kasvattaja Petri Puro
oli hevosen ensimmäinen valmentaja, ja nyt Ranskassa sen
hyvinvoinnista huolehtii hoitaja
Karoliina Oinonen.
Commander Crowe voitti
Kymi Grand Prixin
Kouvolassa ensimmäisen
kerran vuonna 2009.
Fendt Favorit 824+vetävä maansiirtoperäkärry: tilavuus 14,2.
Huippukuntoinen ja huollettu
merkkikorjaamossa. Hyvä hinta.
Soita heti. 050 5236894.
Traktorikäyttöinen, ohjattava
juurikashara. 046 6223407.
ROMUMETALLIT, AKUT, KAIVINKONEET, ym. lähtö: 4 Aaron de Veluwe, 2
Di Caprio Tuna, 11 Sir November (7, 1)
7.
?.
?. Osto/
myynti: Antero Varis, Pihtipudas
050 5243364 ja Pekka Karhu,
Ylitornio 040 5796381 pekka.karhu@karjanhankinta.fi
KESÄLAITUMELLE Sastamalaan
www.pirasenluomutila.com
MF 35X vm.-63, hieno.
H. Hän uskoi, että
se kilpailee lauantaina paremmassa kunnossa kuin viimeksi
Seinäjoella.
Mukana on peräti neljä
suomalaisedustajaa. Moll (SE)/Jorma Kontio
13 Robert Keeper* (FR)/Björn Goop
14 Ugo/Henri Bollström
15 Victor Fog/Peter Lindroos
3100
?. 044 3020513.
KOVAPAALAIMIA John Deere,
Welger, Claas, Rivierre Casalis.
PYÖRÖPAALAIMIA Krone,
John Deere, Claas jne.
Kunnossa olevat tai kunnostettavat.
P.
?. 0%,
M-F 6270 -02, 28000 .
?. 040 3515250.
Kiitos soitostanne.
Kupari ja messinki romut, vanhat
kaapelit ym. 6 tkm loistokunto, vaihto.
P. lähtö: 10 Commander Crowe
(9, 4)
3 x 3 x 4 x 5 x 3 x 3 x 1 = 1620
riviä = 81 euroa
Grand Slamin.
?. Myös henkilöautoja.
?. 0440 656900.
Teuraaksi nautaa,
karitsoita,lampaita, hevosia. Joroinen.
P. Myös pikkuvikaiset ja katsastamattomat huomioidaan. Kilpailukykyisin hinnoin. 0400 339570.
Rautaromu, sekapelti ja autot.
Noudetaan nopeasti nosturiautolla.
?. P.
?. lähtö: 9 Westcoast Pirate, 1
Hamtaro S, 7 Westcoast Spider
(5, 11)
2. 1986-2003. 050 3342097.
HAKKURI TAI MURSKA.
P. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 Franko/Jani Ruotsalainen
2 Suivikas/Terho Rautiainen
3 Keisar/Ari Moilanen
4 Pihlajan Aaroni/Akseli Lahtinen
5 Sirun Valpuriina/Jouni Törmänen
6 Diktaattori/Hannu Torvinen
7 A.T. Suomessa on
tärkeämpää, mitä pystymme
osallistujille tarjoamaan, jotta
saisimme paikalle huippuravureita?, sanoo Vermon raviradan
kilpailusihteeri Timo Mahlamäki.
Tärkeä osa erityisesti ranskalaisille hevosvieraille on
järjestäjän tarjoama ilmainen
lentokuljetus.
Vihannestilalta uudenveroinen
Valtra N 91 Hitech -06, aj. 040 7293418.
Valmet traktorin etupainot.
P. P. 040 3739327.
Heti kät.
?. 040 5639496.
NewHolland TM 155PC -04, aj.
3650h. 045 6787936.
PUIMUREITA: Massey Ferguson,
John Deere, Fahr, Claas, Volvo ja
Sampo 500 ja 520.
?. LÄHTÖ Ryhmäajo 1609 m Helsinki
1 Maxwell Mayday/Ari Moilanen
1609 10,7a 363 140
2 Monster Drive* (SE)/Mika Forss
?. P.
?. 41.500
sis.alv. Finlandia-ajo ei
kuulu näihin.
?Tässä vaiheessa kautta
kilpailun statuksella ei ole
niin väliä, sillä finaalit ajetaan
vasta syyskuussa.
?.
?. 0500 343515.
Tela-alustainen kaivukone 8-16 tn
2000-luvulta.
11,9a 834 458
6 Mr Picolit* (SE)/Åke Svanstedt
?. Hinta 65720 sis.
10,3a 1 193 210
4 Le Cannibale/Jorma Kontio
?. Tarjoa! P.
?.
3120
?.
?. osia.
P. 044 3351254.
Turkulainen keräilijä ostaa
vanhoja suomalaisia seteleitä +
kolikoita, taskukelloja + koruja
käteisellä. -10,
aj. 0400 837412.
DEUTZ-FAHR AGROTRON 130,
vm. John Deere, Claas, MF,
NH, Clayson, Fahr, Sampo 500580.
?. Hp 52800 ?, sis.
12,1a 256 018
7 Edward Ale/Peter Ingves
?. 0400 221175.
Vihjesysteemi:
1.
9,7a 963 755
10 Commander Crowe* (SE)/Matthieu Abrivard ?. huom. 0500 343515.
Suursäkkinostin (3.-kiinn.) Ylö tai
vastaava.
?.
3140
?.
?. P. 044 9667539.
SATU PITKÄNEN
TERO SIPAKKO
Kierros 17 Toto75
1.
11,1a 506 609
5 Nesta Effe* (IT)/Roberto Vecchione
?.
11,2a 202 742
8 Quarcio du Chene* (SE)/Björn Goop
?.
?.
?. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 Pandora Girl (SE)/Antti Teivainen
2 Di Caprio Tuna* (SE)/Åke Svanstedt
3 Surprise Lord/Harri Koivunen
4 Aaron De Veluwe/Tuomas Korvenoja
5 Amazing Soul/Jukka Kinnunen
6 Finish Flyer (SE)/Ari Kela
7 Piece By Piece/Juha Utala
8 Aga Khan Boko* (SE)/Ari Moilanen
9 Je T?aime (SE)/Mika Forss
10 Felix Pro/Tommi Kylliäinen
11 Sir November (DE)/Seppo Markkula
12 Super Sprinter/Esa Holopainen
2100
?. kuvia www.
jstraktori.fi 0500 660106, 06-alue.
JOHN DEERE 6430 vm. P. P. 34.000 . 4800 ?.
?.
10,6a 367 421
3 The Best Madrik* (FR)/Jean-Etienne Dubois ?.
8,9a 3 163 788
4/16,0a
1/17,6
9/14,3a
2/14,0a
5/14,2a
9/17,1a
4/14,3a
1/17,2
1/15,8
2/13,1a
hll
2/14,9a
6/16,9
1/19,3
6/15,6a
5/14,1a
4/15,2a
4/15,3a
1/17,2a
1/14,9a
3/13,8a
4/15,8x
5/26,0
-a hpl
2/16,4a
4/14,2a
5/16,0a
3/15,8
2/14,9a
4/16,0a
9/15,5ax
8/15,7a
4/13,6a
1/18,2
1/18,0
2/16,0a
3/17,0a
5/12,3a
1/15,9a
1/12,7a
1/16,9a
2/13,5a
4/17,0a
1/17,7
8/14,4ax
6/14,2a
2/15,7a
5/18,2
1/13,5a
5/11,8a
5/12,4
9/12,1a
-a
1/14,1a
1/13,4
5/14,1ax
1/13,9a
3/13,2a
3/15,5a
2/11,7a
5/11,8a
3/14,0
4/12,2a
2/13,5
1/14,2a
4/13,6
2/13,5a
3/10,2a
1/15,4a
2/13,5a
2/10,3a
1/13,2
6/13,8
1/14,4a
12/15,0x
0/14,6
1/12,7a
hll
5/15,0a
6/12,3a
5/15,6
hyl1/14,2
1/14,4a
1/12,6a
1/14,3a
9/14,0ax
2/14,5a
1/17,2a
Ostamme kaiken sellaisen, joka
maistuu metallille. Käteism. Valtamerilaivoista, junavaunuista, maataloiskoneisiin ja polkupyöriin.
Iki-Metalli Oy p.
11,8a
12,3a
12,1a
11,1a
12,3a
11,5a
11,8a
13,1a
11,9a
12,4a
12,6a
13,6a
116
93
97
166
152
185
171
128
196
177
104
133
884
726
800
788
580
973
560
588
815
927
188
870
7. Jos Commander
Crowe ei voita, seppele saatetaan pujottaa kenen tahansa
kaulalle. LÄHTÖ Ryhmäajo 1609 m Helsinki
1 Comeonhill* (DE)/Veijo Heiskanen
2 Classic Frido/Seppo Markkula
3 Potenza OM* (IT)/Roberto Vecchione
4 Pablo di Jesolo* (FR)/Matthieu Abrivard
5 Diamond Duo/Ari Moilanen
6 Arctic Luxury/Hannu-Pekka Korpi
7 Quite An Avenger/Markku Nieminen
8 Fox Valley Velvet (US)/Iikka Nurmonen
9 Young Angus Kemp/Jorma Kontio
10 Fanny Vrijthout* (BE)/Björn Goop
11 Viking Castelets* (FR)/Jean-Etienne Dubois
12 Arctic Bullet/Janne Korpi
1609
?.
12,2a 27 044
15,9a 21 030
13,1a 94 206
14,1a 62 426
13,4a 34 600
13,5a 32 446
13,3a 135 708
12,0a 94 316
11,8a 39 231
14,7a 17 616
14,3a 150 390
14,5a 23 739
57
41
41
24
49
46
50
50
47
47
47
29
827
270
400
520
720
300
640
607
270
710
990
085
2/17,0a
2/13,5a
3/17,5a
1/17,9a
2/16,4a
5/19,6
3/17,1a
5/15,8a
7/16,2a
10/15,7a
9/16,7a
7/17,6a
1/14,9a
-a hpl
3/15,7a
3/17,9a
3/16,8a
5/16,7x
1/16,7a
2/18,1a
3/16,3a
9/14,9a
4/16,8a
9/17,1
4/16,0a
2/16,7a
5/17,2a
1/15,9a
2/16,8a
1/16,6a
2/13,3a
3/17,0a
3/16,3a
1/16,9a
1/16,0a
3/19,3a
1/17,5a
hlo7/16,6a
5/14,1a
2/16,2a
9/14,4ax
5/17,0a
1/18,8a
2/15,1a
1/13,5a
2/19,2a
6/14,1a
2/16,1a
8/18,4a
7/17,0a
8/16,1a
1/16,1a
5/15,6a
3/17,2
1/17,2
4/12,0a
2/14,0a
4/15,9a
1/12,3
1/16,3
1/12,2a
2/17,1a
3/15,3a
2/16,5a
4/17,4
3/17,1
1/14,5
6/14,2a
3/14,4
k/m-
5/14,5
hpl
-a hll
1/17,1a
3/15,1
2/15,6a
2/17,1a
3/16,7a
1/13,8a
4/14,0a
7/16,4a
9/16,9a
3/15,2
2/16,6a
1/12,9a
3/16,1a
7/14,6a
2/14,5
1/15,7a
6/14,9a
2/15,9a
12/18,5a
2/13,6a
-a hyl
1/14,3a
7/15,1a
3. 050 4399977
TOYOTA HIACET
vm. 040 5035047.
VALMET 705-4 PowerPlus vm.
-90/89, aj. alv. Soita ja kysy
Pekka 050 547 0784, Tammela.
UUTTA VASTAAVA, ajettu 520 h,
CASE IH 110 MAXXUM MC vm.
2010, TRIMA 3.0 ETUKUORMAIN. Afrikan vientiin Hiace, Corolla, Hilux, Dyna ym.
?.
?. Turvallinen kauppa, parempi hinta
040 3222211
: 21
m
1/1-sivu 210 x 145 m
:
a
u
m
iv
45 m
1/2-s
100 x 1
:
u
iv
s
1/4 -
New Holland TM 165+265 -00
. Italialainen levityskoneisto,
suuri työleveys tarkka levitysjälki
. 0400 203499, Malmberg
Jyrsinkylvöyhdistelmä Machio
CD300 tasojyrsin+Tume HKL3000
Myyd. Hp. -98
Potila äes 4,8m vm. P. (02) 275 4444 | mepu@mepu.com | www.mepu.com
ESITTELYKONEITA
EDULLISESTI
Lietevaunut 14000 - 23500 L
- HETI TOIMITUKSEENTUME VEGA 3000 MINITILL
agrocont, keskimerkitsin,
jälkihara
Hyviä vaihtolannanlevitysvaunuja
Nokka 900
2 950,Junkkari 9000
3 900,JF ST 9500 H
4 900,Tempo PTU 10
4 900,Tempo PTU 10
6 900,JF ST 9500 4 pystyk. 040 5488438.
POTILA MASTER
700 H ja 600 H
. tapiopirttinen.fi
06 484 7150 l 0500 263 400
TS-Turbomix 700
www.staldmaeglerne.dk
Runsas varustus.
muutama vaunu syksyn
levityksille! . 050 5023598.
Lietevaunut
Jätä ilmoitus
p. saakka.
L1 PLUS lannoitteenlevitin
Jyvät jemmaan hyvän sään aikana myy viljasi korkeamman hinnan aikana.
TARKKUUSLEVITTIMET
Nestepeittaimet, viljaruuvit, viljakanuunat ja tasokuljettimet
(150 ja 200 mm) sähkö- ja hydraulikäyttöisinä.
voit valita kartio- tai tasapohjasiilon
laaja valikoima (alkaen . apumiehen istuin
. Lisävarusteena taakse lavan
tasoituslevy, lavan levikkeet.
www.pohjanmaanylijaamatuote.fi
P. 0400 895174.
Potila kultivaattori 13 P, jälkimixeri. P. 19.000 ?. Juko 2,5 m kylvölannoitin,
nostolaitekone. pultit, sis. tapiopirttinen.fi
06 484 7150 l 0500 263 400
Suorakylvökoneet
Junkkari Simulta 2500 KH+hs-laite
Junkkari Simulta 2500 NL+hs-laite
Vaski 5 m hinattava jyrä
Potila 5 m hinattava pyörä-äes
www.maatalouskoneet.fi
p. 040 5639496.. Myös lähetetään.
Veljekset Pirttinen Oy
0500 567969
www.veljeksetpirttinen.fi
70 cm tehokas leikkaava
sekoitinkierukka
Katso lisää: www.kjellman.fi
Kysy lisää: 0424 720 600
www.pohjanmaanylijaamatuote.fi
Junkkari Simulta 2500 NL Karjat.
koneita, Alina parsia, AlfaLaval
C200 tankinpesulla, 1200l alip.t
ym. -12
Uutta vastaava. Lisävarusteena multain.
UUTUUS: siilonpohjan tyhjennysruuvit
. Lisävarusteena Slootsmid multainsovitteet
ja multaimet
Hinnat alkaen:
Toimi nopeasti, vielä
46.660,
(alv 0%) + rahti
Myynti: Olli Nykänen 0400-792268, olli.nykanen@agrok.fi,
Lauri Ylä-Ajos 045-3232177, lauri-yla-ajos@agrok.fi,
Aluemyynti: Katso www.agrok.fi
MULTIVA OPTIMA T 600
Lietetehosekoitin
Täydellinen DeLaval robotti, tyyppi vasen, -08
Täydellinen DeLaval robotti, tyyppi oikea, -06
Kestävät ja laadukkaat
kyntöaurojen
Väderstad Rapid
Super XL -06
Potila 540 pyörä-äes, 7 m tasausäes, 4 m Juko kylvölannoitin kiekkov. p. 0400 718969, Vihti.
VM 300 Sk suorakylvökone
tarkkuusvantaalla vm. +358-40-7236010
Tied. 0400-763201 Ilmajoki/Tero Talvitie
POISTETAAN
VANHOJA KONEITA!
Fiskars 4-siip. John Deere isobus + Autotrack
AUTOMAATTI OHJAUS!
Traktori ajaa itse.
Tehtaalla asennettu sarja! Ym Ym.
John-Deere 6330
-10
2980 h, etukuormain, SEL3, SD,
ilmastointi
43.950 ?
New Holland 7030
-10
3100 h, Trima etuk, 50 km/h
laatikolla
78.225 ?
Katalooki toimii näyttelyn virallisena messuoppaana ja on upea kooste näyttelystä.
Kauko Kestilä
Paljetie 4 Rovaniemi
P. Renkaat 750/60R30,5 Trelleborg. 044 5893382.
WWW.MVAGENT.COM
P. myös erikseen. aurat,
Esa-Patu 330 js äes
3 m³ harmaa farmi-säiliö pumpulla.
Kysy lisää! 0400-882090.
Potila 380 varpajyrä-äes, hinattava. 040 5061507.
Tämä säilyy pitkään ja
sitä luetaan uudestaan
ja uudestaan!
NETTO HINTA: 38 000 Sis: alv 24%
KUOPIO
Sahinjoki Jyrki 010 7683415
jyrki.sahinjoki@agrimarket.fi
PAINOS YLI
100 000!
John Deere W 550 vm. täyttö ja tyhjennys samalla pumpulla
. 3 lohkoa taakse + vapaa paluu
. ja Great Plains 2,5 m,
h. 1425 L,
. Ferme Agri Oy Porvoo
0400 203499, Malmberg.
Kevytmuokkausaura 10-siipinen,
vm.-09. sis.alv./
myös vaihto maatalouskoneisiin.
P. 0500 532692
Vaunukuivuri Mepu 180 -99,
2100 h, elev. Säiliötil. 29.500 . Täysin suojattu voimansiirto
ylikuormitusta vastaan.
Tarkan levityksen perusta!
? ?Tiukka perä?: lanta peltoon vain
levityslautasen kourun kautta
? Ei pöytää lautasen takapuolella.
IMULEVITYSVAUNUT
8-11m3
. + alv.
P. P. laukaisulaitteella. lisäajovalot vyötärö H4
. Kuormaaja vuoden vanha
(hydrauliluk, jousitus ja vakaimet)
. Takalasin pyyhin
. Kierrätys ajonaikana . 26
Perjantaina 26. 0400 786030
www. 10-16 m
. toiminen tehokas Hertellalipainepumppu . imuletkun kääntö
. Kongskilde 3 m kultivaattori.
Tempo 3 m kultivaattori, hanhenjalka. 35 000 . nivelakseli
MUOVISIIVET
Vaihto - Rahoitus - Kuljetus
Kannattaa kysyä heti tänään!
MAATALOUSPIRKKA
ORIMATTILA
SAKARI KYÖSTILÄ 0500-492123
TEMPO LAPIORULLAÄES 5,8 m
vm. 040 5446241.
Machio- tasojyrsimen terät.
Stanhay Robin 840 kylvökone piensiemenille 2-yks. Puutavarakoura etukuormaimeen. koneiden/paalien kuljetukseen, jarrut joka pyörässä, käsijarru, jousirampit, aisajousitus, työkalulaatikko. P. ja varaa ilmoituspaikkasi
20.05 mennessä mediamyynnistämme!
koot: m
o
t
s
i
e
n
m
Ai
0 x 297
BM-Volvo 400 Buster -68 3400 ?
Vetävä kippiperävaunu 2x4 m,
paripyörät 3800 ?
H-a LADA 1500 S -95 650 ?.
P. -07. 4500/6000 l roottoripumpulla . Hydr. Siisti kone toiselta omistajalta,
traktori Kuopion KK:ssa
Valtra 8350HT, vm. Suuret renkaat, jarrut, kevyt omapaino
. Soittele !! p. -12,
Lehti ilmestyy kaikille Maaseudun Tulevaisuuden tilaajille 12.06.
Lisäksi jaossa on 10 000 kappaleen näyttelyjakelu!
uudenveroinen. Renkaat: 420/70/28 / 70% edessä.
520/70/38/50% Takana.
. 0400-763201 Tero Talvitie,
Ilmajoki. 050 5696085.
KEVÄT TARJOUS
Paalipihti rahtivapaasti
hintaan 1175 Eur sis.alv
H. Tiedustelut
Varaa paikkasi pian!
Katso mediamyyntimme
yhteystiedot
ZZZ VXRPDODLQHPDDVHXWX À
www.maaseuduntulevaisuus.fi
Katso myös Farmari-näyttelyn sivut: www.farmari.net
Erä Jeantil Gti 8500
vaunuja
Konekesko Oy Huittinen
Seppo Vänniä
p. www.suorakylvo.net
p. alv.
- rautaiset kulutusosat
- purkuosat
- sarka- ja paluuauroja
- maatalouskoneita
P. paneeli majakka
. 020 413 2321
fax (09) 694 4766
ilmoitus@
maaseuduntulevaisuus.fi
Shokkihinta
14900,alv. 4-ketjuinen portaattomasti säädettävä
hydr. Field office
. 4950,-
Yhteyshenkilö Suomessa:
Jouko Pasi p. 115 ?/kpl
sis. 040 5272487
Siinä on kaikki informaatio Kesän 2013 suurimmasta messutapahtumasta
esim. P. 40 t/h, 18500 ?.
Säilytetty sisällä. 6500 . Suuret renkaat, jarru
. Koppi jouset ja Etuakselin
jousitus
. 0%
TWISTER -SIILOT
?
?
?
Soveltuu tilasi tarpeisiin
Järkihinnalla tehoa
LANNANLEVITYKSEEN!
Täyttävät kasvukauden aikana
tehtävän levityksen ympäristövaatimuksen SFS-EN 13080.
. kestävä ja kevyt rakenne rakenne
. Aj: 2390 h
. 0400 856603.
Kourakuormain Farma 6,3 m
kevyt venttiili + 9 t vaunu. P. autoquad plus vaihteisto + ryömintä
. 050 5023598.
Tule mukaan ?ikkunapaikalle. Hydr. Soita!
Pellon raivaukseen.
Silloin kun paras
on kyllin hyvä.
alv 0%
sis. sis.alv.
P. lev. P. -98
Kuvat koneista www.yrma.net
Y-Maatalous Pornainen
040-9009503.
Tiivistymien poistoon Evers Jankkuri 3x90cm hydr. Kattoikkuna
. -01, 8900 h, 3
lohkoa, HIENO, renkaat etu 70%,
taka 100% hp. Esittelypaketti. huhtikuuta 2013
John Deere 6530 Premium +
Quicke 65 ek -07
VAIHTOKONEET
Teemme yhteistyössä Farmari 2013 järjestäjän kanssa upean Farmarikatalookin.
. Myös vaihto traktoriin.
Ferme Agri Oy, Porvoo
P. 050 3796078.
Katalooki
toteutetaan
aikakausiformaatissa ja painetaan hyvälle
päällystetylle paperille.
FORD 7810 -89 Turbotettu.
ilmast. ilmastointi automaattinen
. 050 3411255.
MF 130 ja uudet Great Plains 3 m,
h. 020 743 2041.
Lisää tietoa myyjiltä ja netistä www.agrikymi.fi
kansipressulla
Karjatilojen suosikki
Suomessa -JEANTIL
Säästää aikaa ja vaivaa
Varmatoimisten Tempo-lantavaunujen laajasta valikoimasta
löytyy vaihtoehtoja omaan tarpeeseen ja urakointiin.
RAHOITUSTARJOUS! Korko 0 % 30.9. 32 m asti)
Kuumagalvanoitu säiliö
takaa pitkän käyttöiän
Saatavilla monipuoliset
täyttövarustukset
Jeantilin 1-akseliset vaunut
ovat itsestäänselvyys
karjatiloilla, joilla lanta
levitetään nurmelle.
Käytetyt
DeLaval
lypsyrobotit
LAVETTEJA
2- ja 3-aks. Hydraulinen
syötönsulku
3.670,
alv 0% + toim.kulut
Hinta voimassa niin kauan kuin erää riittää.
K-MAATALOUS
www. Tiedustelut
Konekesko Oy Huittinen
Seppo Vänniä
p. 0400 514846.
DC 8 ?
DM 11 ?
Teriä myös muihin merkkeihin!
Hinta alk. 4,2 m, jopa . -12
Väderstad 400C vm. 8300 h
. Ilmastointi
. -01 7 900,JF ST 1200 4 pystyk.
8 900,Deguillaume -04 2 pystyk.13 900,Samson 1210
16 900,Samson SP9
19 900,Samson SP12
20 900,Annaburger HTS -10 lautaslevittimellä
Kaikki hinnat alv 0%
Katso lisää:
www.kjellman.fi
Kysy lisää:
0424 720 600
KYSY TARJOUS!
Kaupinkatu 4, 45130 Kouvola.
Heti varastosta
JYRY - alkuperäinen
salaoja-aura ja
suodatinkankaan kietoja
Katso lisää:
www.kjellman.fi
Kysy lisää:
0424 720 600
innovatiivinen valumuottiratkaisu
tasapohjasiiloihin
p. Lasikuitusäiliö . Xenon vyötärö valot ym.
. 0500 735339
Väderstad 5 m s-piikkiäes, uudenveroiset, alkuperäiset kärjet.
Levikepyörät Salpaset 18.4/15-34,
h. pohjakuljetin, 8-luokan nostoketjua
. näyttelyohjelmat ja tapahtumat, kartat, retkikohteet, ym.
NETTO HINTA: 68 000 Sis: alv 24%
Deutz Fahr M 6.20 vm. 350 ?. 041 4382989.
erittäin nopea pystytys, jopa
kahdessa päivässä
Tilaamalla viimeistään 17.5.
varmistat siilotoimituksen hyvissä
ajoin ennen sadonkorjuuta.
Soita 02 275 4444 tai lue lisää
www.mepu.com.
Maailmanlaajuinen
myyntimenestys
Mepu Oy | Mynämäentie 59, 21900 Yläne | p. Vila EK pohjapanssari.
Huippukuntoinen
3,5 m. 044 2903331, Juankoski.
KULTIVAATTORIT:
Väderstad 5 m 20-piikkinen
hinattava silmukkakultivaattori.
H. vain 100h
Hinnat alv 0 %
Katso lisää:
www.kjellman.fi
Kysy lisää:
0424 720600
www.komatsuforest.fi
Traktorigeneraattori 27 kW, uusi.
Japa-sirkkeli hydr. ?pörrä?,
kivisaha, vesihiontakone, tahkoja
ym. P. 6080 -luvun traktori. -95. Pomo 410 ohjauskeskus. 2000
Nosturi Cranab 1400
Maxi Sunit tietokone / vm. Tume 3000 SC vm.
-92, laahavantaat. 050 5214726.
Roka tilasäiliö 2500 L, vm. web., lohkol., ilmast. 044 3795636.
Hydraulipumppu (Reini) +
hydraulikoneikko.P. 4000 . P. paripyöriä: 710/70x42,
580/70x42, 650/65x42, 620/70x42,
20.8x42, 710/70x38, 580/70x38,
650/65x38, 20.8x38, 18.4x38,
16.9x38, 600/65x38, 520/70x38,
480/70x38. 0400 763201.
MPLift paalipihdit. Varmo 650 rehuleikkuri. 0400 595663.
Paripyöriä: 14.9x28-16.9x28-14.9
x30-18.4x34-20.8x38-20.8x42710/65x42. Lappeenranta
p. 06 5256301.
Imupainevaunu Paskervilleri 5.5 m³, vm -91
Kyveltty n. 0400 958941.
Timo Kauppinen
Puh. Hyvä kone!
Kantavuudet
6-13 tn
Hinta 39 000 . Kymenlaakso, 040 7484239
KEVÄT 2013 LEVIKEPYÖRÄTARJOUKSIA
CULTOR
KOKO
VRP
DUO500
13,6R24/340/85R24
1295:14,9r247380/85R24
1660:13,6R28/340/85R28
1650:14,9R28/380/85R28
1745:16,9R28/420/85R28
2070:- 3465:16,9R30/420/85R30
2415:- 4060:16,9R34/420/85R34
2580:- 4300:18,4R34/460/85R34
2810:- 4520:16,9R38/420/85R38
2700:18,4R38/460/85R38
2990:- 4275:20,8R38/520/85R38
3620:- 5515:20,8R42/520/85R42
4990:- 6600:VRP-Vanteen vapaakiinnike 12:-/kpl
Lumijoentie 8 . 040 5786531.
SIMULTA 2500 H kylvöl. 041 7820405.
Opel Astra Wagon 1,9 CDT, vm.
2008, 165 000 km, h. 8500 ?. alv:n
P. 0400 533267.
Aito maasturi Jeep Wrangler 4x4.
P. P. Puh. 0400 481285.
Paalipihti
MAATILAKUROTTAJAT
Potila sph 390, ruisku Hardi NK
800, tr.renk.18.4r34, uutta vast.
0400 398727 Salo.
Tasausäes Patu 640, vähän käytett. 1992,
hyvä kunto, katsastettu.
Hp. 0400 683625.
Pieni koukkulava-auto MAN
8,153 vm.-96, Hiab, kats.
Hp. (03) 437 8801
PETA-METALLI OY
Valmistaa ja myy:
Betonin tasosekoittimia
Lietepumppuja
Lietteenlevitysvaunuja/
vaihtolava
Potkurisekoittimia
06 5256301/0400 907004
www.peta-metalli.fi
Sirkkelin terien
kunnostusvälineet alasin LOKOMO 100 kg, viivaimet, vasara
500 ?. 4200 . 0400 240049
Agromatic 740 trukkipiikit, käy
myös Avant. LASIKUITUSÄILIÖ 3 m³ p-öljy, tarkastettu. 1.4 tn Linde -07, hinta
7.000?+alv. 0400 746153.
VALMET 830,1 vm. P. klo 09.00-16.00 osoitteessa: Tuottotie 2, Pirkkala.
Suuri valikoima käytettyjä metsäkoneita, metsäkonetarvikkeita ja -laitteita, varaosia, kone- ja laitehuutokauppa, tuote-esittelyjä sekä runsas
joukko alan toimijoita osastoineen. Hp. -08 RAUTAVAIHTOLAVA,
maalaamaton, 20 m³, Jussi-ruuvivalmiudella ja sisäkartio.
P. 045 1126130.
Toyota Hiace 4W -93, katsastettu, 2 renkaat ym. 14.400 ?. -91,
siisti, kiekkovant. 19,600 kg.
P. + alv. Tume HSC 2500
Elho suursäkkinostimella.
HML 050 5900004.
Sarka-aurat Överum 4-siipiset,
autom., jousitusleikkurit, kumitukipyörä. 0500 164290.. Kysy lisää!
Bio-Team Oy. 0400 626518, Pirkanmaa
RUOTSALAISTA
HUIPPULAATUA!
Alkaen
599,-/kk
? Lyömättömiä leasingrahoitus
etuja!
? Käyttömukavuutta
Maatilan
? Monipuolisuutta
uskomaton
? Runsas
monitoimi työvälinevalikoima
kone!
Tutustu
? Markkinoiden pienin
Diecin
polttoaineen kulutus
etuihin!
? Pitkä kokemus
maatilakurottajista!
ERIKOISERÄ
LAADUKKAITA KIVITALIKKOJA!
. ym,
h. P. suodattimet tarjouksessa
VV-KONE KY p. Alfa Romeo 3.0 V6 vm.91. uusittu. 040 8312777, Pieksänmäki.
M-B 600S -01, aj. Metsäkoneenkulj.auto Sisu
SM270 CKH -90, kant. -09, kuin uusi. Alumiininen
puoliperävaunu
? Huippuoluokan
vakiovarustetaso
? Kumi tukipyörä
? Ylivoimainen
hinta/laatusuhde
? 3-5 -teräiset
ä
P y yd
rajuus!
tarjo
9?
99sis.alv
Edulliset
ETUKUORMAINTARVIKKEET
Mallisto alk.
?
6.250
+alv
Harvennusten ja energiahakkuiden
koneita ammatti- ja metsätilakäyttöön
Valmet 911-6
Valmet 901-4
Vuosimalli 1993
Hakkuulaite 960 / vm. 0400 854 479.
Myydään 3x2 autotandem SAClypsyasema. huhtikuuta 2013
Juko HT3000S -04 ........13200 ?
Tume KL250 hs-laitteistolla ja
lisäsäiliöillä -91 ................ Tied.
sähköp. 03-363 4008
Klapisirkkelin teriä, kovametalli
ym. 040 5835155, Pieksänmäki.
BMW 750 -91, aj. Rasvari, lisähydrauliikka, kärkikippaava kauha.
Aj. 90400 Oulu . + alv. 06 5651663.
Paluuaurat Överum 3-siipiset,
jousitusleikkuri, kumitukipyörä.
P. Kaikki työvaiheet:
sorvaus, varaus ja nurkkaloveus.
Käyttöönkoulutus kuuluu hintaan.
Lisälaitteena vannesaha
H. 050 9222270.
VRP-MÄKELÄ OY
VANNE- JA RENGASPALVELU
Köykäntie 3, 8-tien laidalla, p. Pyöräkuormaajia 3 kpl Volvo L 120, Volvo 4400
ja Volvo 846. tähden.
P. 050 5696085, Koski TL.
MYYNTI
Mikko Lappalainen
Puh. 10.500 ?. Kivettömät pellot. KIVIPAJAN KONEITA mm.
kompressori.1300L/min, hiekkapuh.
laite, poravasara 20 mm. P. lopett. Pohjanmaanylijaamatuote.fi
P. 0400 233477.
Hertell 8000 pumppu, lentokoneen
renkaat ja vanteet 28pr, aukeava
takapääty, 1 omistaja, hp 4800. 1300 . + alv. P. 0400 904263.
Lännen M16 vm. Korkeus 13m,
hihnavetoinen, -86 ........... Solifer
SM mopo, automaatti vm.-78.
Kaikki rekisterissä, mutta liikennepoistossa. P. 9500 ?.
P. 040 550 8115
625$ 0$5$
Meri Crushers murskausjyrsin MJS 2.5 STG
hyväkuntoinen.
P. 2 kpl Emi
puhaltimia. 044 5579124.
Transit -97 avol. P. -03, aj.
7500h, siisti, 2 kauhaa, hinta
32 t?+alv. Koura siisti. 0400 302265.
Sähkötrukki
nostoteho 1500 kg, nostokorkeus
4 m. Laukkanen Oy
02 4875965 - 0500 226028.
www.konehuoltolaukkanen.fi
Tuurinkoski-yhtymä Oy
0400661205
PALJON HYVIÄ uusia ja käytettyjä RENKAITA ja PARIPYÖRIÄ.
Raju / APV vanteistot.
Varastosta loput Tapio 11
jääketjut TARJOUSHINTAAN.
Trukkipiikit alkaen 335?
Härmänpelto Oy
06 4845175, www.harmanpelto.fi
PURKUOSIA
yli 200:n eri traktorimalliin
Purkupojat Oy
045 1331221, 1331222 Pälkäne.
Käytetyt JDtakuuvaraosat,
040 410 6585
www.peuraosa.com
Traktoreiden varaosat ja
tarvikkeet verkkokaupasta
www.TRAKTORIMIES.fi
PARIPYÖRÄT 650/65R38,
520/85R38, 20.8R38, 520/70R38,
420/85R28. Paljon muita kokoja.
P. Alfa Romeo Twin Park 2.0.
Honda CB 125T vm.-78. 4000. malli, aj. Rek. P. 70 tkm. varust. vetok.
vanerit, jakoh. + alv.
Paripyörät 18.4-34 hyvät renkaat.
H. Valmet ajokone 860.1
-04. P.0400 836941.
Kaivinkoneen kanto/kiviharoja
ja laikkumätästimiä.
P. (alv 0).
P. 1400 ?
Oilon KP-6 H-2 Öljypoltin ja
Jäspin kattila 220Kw, -02, 1200 ?
Kaikki koneet ovat alv väh.kelp.
ja sis. P. 017 734407, 0400 628609.
Tukista suoraan erilaisiksi rakennushirsiksi. -95,
h. P. Katso myytävät
www.vammalanromu.fi
P. 2007,
OFA Matti ketjut (2 paria)
Hinta 29 000 . 06 4331950.
DEEREN
VARAOSAT
Konehuolto T. 0400 407560, Vantaa.
Käytett. 2200 ?. Elho
paalipihti. 045 1302516.
Käytetty Janssen automaattipesälinja lattiakanoille ja ketjuruokkija, juomalinja. 0400 625806.
Vogel & Nott 3-siip. Myydään teroitusliike
edullisesti. +
alv. 050 3479500.
Aitariukujen halkaisukone.
P. Varusteita: takalaitanosturi ja Ferrari puominosturi.
Soita 040 5599910.
TOYOTA HIACE -06, pitkä, 4x4,
143 tkm, kats. H. P. 800 ?
Mönkijä Can-Am Renegade-X
800cc -08 ........................ Aj. 0400 388299 / Siukkola
Valmet 901 II-6 -99, liikeratanosturi, 330 koura -06, h. Autot säilytetty sisätiloissa. Kone uudenver. 300 tkm.
HMF-nostin. alv. 040 5678453.
Claas Quarand 1200 suurkanttipaalain vm. 3/13, hyvä, h.3800/
vaihto. 7950 ?
Arskan elevaattori. 0400 844030.
Volvo XC70 vm.-04.
P. 0400 291081.
Jussi Lappalainen
Puh. www.hstarvike.fi
CONTINTENTAL
VRP
DUO500
1795:1970:1920:2045:2460:- 3675:2795:- 4400:- CONTINTENTAL
2960:- 4675:3400:- 5095:3015:- 4900:3465:- 5330:4586:- 6440:6255:- 7785:CULTOR
VRP-VAPAAKIINNIKE
Kesla C 645 hakkuri +
Kesla 500 T
nosturi vm. 040 1833 908
MYYNTI: POHJOIS-SUOMI
SIMULTA 2500 KH -98, 8000 ?.
Kaikki mahd. ym. P. 201 tkm, erittäin siisti ja hyväkuntoinen, hyvillä
varusteilla, hp. P. Loimitraktori.fi
0400 126869, 040 8470724,
050 5919979.
HARDI LY 361/1200 HYB ruisku
filleri, triplet, 12 m, kats.-12.
P. 044 744 6000 . 3700 ?. -05,
käytt.ottovuosi -07, vähän käytetty.
Hinta 8.680. 0500 155617.
www.mt-tukku.fi
Harjupellontie 13, 31640 HUMPPILA
Puh. 040 5700833.
Myydään Jukkari Simulta 2500T
peittauslaitteella, kylvetty 240 ha,
p. +
alv. 0500 269944, Jalasjärvi.
KETO-100 HAKKUUPÄÄ v. ark. P. paluuaurat.
Terra 8 lannanlevitysvaunu. klo 10?15
Suoraan valmistajalta:
Atlas 1304, kuokkakauha, luiskakauha ja koura, 6800 h, vm. P. P. 040 5639496.
Esa SV 360 varpajyrä-äes. 3+3
h, kats., 2 renk., takat. +
alv. 0400 564174.
PELTOTYÖKONEET
LIVAKKA JA KIVI-PEKKA
YHDISTÄVÄT VOIMANSA, TUOTTEET SUORAAN
PEL-TUOTTEELTA. 600 ha, pyöränvälijyrä
+ pintavahdit.
YRMA Turku,
Mikko Vuorinen P. 040 9009513
Mukana
PIKO Hydraulihalkaisija
PIKO Puukoura
3-aks. sis.
alv. 040 733 1209.
Toyota Runner 3.0 Bensa -92,
4WD, kats. H. -09.
P. 1999, hp. 0500 721839, Satakunta.
nettikone.com:ID1158857
Seppälänsalmentie 181
58900 RANTASALMI
Lapiomuokkain IMANTS 45
DRH 290 SX-terät, 7 riviä.
P. 100 tkm, 2Xrenkaat vetok. 040 539 0115
8XVL Q\N\SlLYlQ 6RUD 0DUD
PP WHOLDNVHOLVWR K\GUDXOLQHQ \OlVHXOD
P\|V YDQKRMHQ YDXQXMHQ YDUDRVLD
ZZZ DJURVD IL
p. P. Aj. 0400 763201.
Kverneland paluuauran lisäsiipi
16?. 040 5612334.
Kesko merkkiset jyrä- ja kylvinkone,
Elho apulannan levitin,
Kerko perunannostokone ja
Strömberg 7.6 kw sähkömoottori.
Tiedustelut 044 2724663.
PYÖRÄALUSTAINEN
KAIVUKONE
PALAX 90S KLAPIKONE
sekä PALAX PUHDISTUSRUMPU ja TUKKIPÖYTÄ.
SOITA P. 0400 557695.
Klapikone Pilkemaster EVO 30,
esittelykone. 9 m,
uusi. halkaisijalla.
Viljakierukka ø 150 mm pit. 0400 836941.
www.suomenmetsakone.fi
Kobelco 120 LC vm. 040 5700833.
Väderstad pyörä-äkeitä, useita.
Pohjanmaanylijaamatuote.fi
P. 0400 836941.
VK-16 KUORIMAKONE.
P. Logmer 8-10 -08, mital.
Motomit IT + mittas., aj.15500 h
h. Myös nostovarsiin
ALK.
SUPE
799,(SIS. 040 5043931, Hollola.
- kaivinkoneen kauhoja.
- kuorma-autoilijoille vanteen irroitusrautoja.
- valmistetaan kantoharoja, routakoukkuja,
korjattaviin kauhoihin kääntölaitteita.
Varaa ajoissa - aina sinun etusi!
Telatalo Rönkä Ky, Pajatie 1, Alapitkä
P. 20.500 . 040 5813266.
Imupainevaunun kompressorin
LAMELLIA. 040 5121896.
SIRKKELI ja HÖYLÄKONE,
höylässä paljon teriä. 0400 900048.
Maatilakuormain HAKKI 25.
P. Vaihd. P. sis.alv 24%.
P. 0400 203499, Malmberg
Vm. Ford Scorpio 2.9 V6
vm.-90. 27
Perjantaina 26. -95. Koko paketti.
Purettavaksi + poissiirrettäväksi.
Tarjousten perusteella.
Pälkäne p. 0500 633319.
M-B Vito 115Cdi 4X4 autom. P. 0400 385226.
Scania 111 moottori, tosi hyvä!
Volvo TD 60 moottoreita, useita.
P. 0400 839232.
TARVIKKEET TAIMIKASVATUKSEEN, KENNOT, MUOVIT YM.
JA ROMPETORI
katso; www.tarvikepalvelu.fi
P. P. alk. lämm., hyväkunt. -05.
Sipoo. 0400 198551.
TUME COMBIMASTER
400 plus vm. 040 844 13 65
info@agrosa.fi
Agromatic 740 pienkuormaaja
bens.moott., rehutalikko ja kauha
vm. P. 050 3779565.
Tasojyrsin Lely 3 m, Maschio 3½ m,
4m, juurikkaankylvökone Tume 7&
8 -riv, Salo-hara. 4100 ?.
P. -95, ............. P. Taarup 1100
kelasilppuri.
P. 050 5241136.
Fiat 100-90 vm. 37000 . Sovitteet paikallaan kaikkiin malleihin
. P. P. -98,
pesuri nesteannostelulla,
koneikko irrallaan, siisti.
P. 0500 469548.
PIKO Pilkekoneen
Työnäytös
Kuivuri AITTA JAAKKO 113 hl +
viljaputkistot. Hp. 0400 366498.
H.auto BMW 525, k.o.v. 17000 h. 050 5474666.
Scania 82 M vm. (sis. 0500 873534.
Uudet 0 ha kylvetyt kiekkovantaat
siemen puolella, välipakkain,
controll 3000. 8900 ?.
P. Uudet renkaat,
rasvari, kamera, BSS, ilmastointi,
Joystick ohj. -86
Hyväkuntoinen VW LT 28 vm.-89
Korot. 2007,
OFA Matti ketjut (1 pari)
PERÄVAUNUT SAAPUNEET
vapaasti Pirkkalassa.
Merkitse kalenteriin 17.5.2013!
Perinteinen Pirkkala-päivä Komatsu Forest Oy:n palvelukeskuksessa
perjantaina 17.5. 4500 . 0400 860748.
www.pel-tuote.?
KORKEALAATUISET TUOTTEET
Aurat
14 tn, hyväkuntoinen.
P. trakt. 151 tkm, huippusiisti, kaikilla varusteilla, 2 renkaat aluvanteilla, myös vaihto.
P. SOITA JA KYSY KONEITA
KEVÄÄN TOIMITUKSEEN!
Antti Ylitalo p. 040 7461642.
Harrasteautoja hyväpeltisiä
P. 9999 ?
Väderstad Carrier 425:n
etulatat 3 kpl, kuin uudet ... 0500 876788, Sipoo.
Simulta 300 H Junkkari yhd.kylvökone, 3 m, hinattava/nostol.
H. 050 5575333 Pohjanmaa.
Ford 5000 + etuk., kela- ja tasojyrsimet, paripyöriä, tasaus- ja
joustop.äkeitä, paluuauroja.
P. -03
la 27.4. Kesantomurskain työleveys 275, 1100 . P. 03 3634008, 0400 625373.
Uusia renkaita Valtran vannekehillä 600 ja 650/65x38,
520/85x38. teriä. 040 5068738.
FIATAGRI-VARAOSAA
Varastosta ja pikana Italiasta.
www.vv-kone.fi
P. 18.000. 0400 460070
Sastamala.
Kuivikepurupaaleja. 02?868 3000, av. Maanvilj. P. 0400 686050.
4 kpl Nokian ELS renkaita
800/50r34. P. -07,
aj. vain 200
ha. 7000 h.
H. 0107685264
Agrimarket Loimaa
SIMULTA KH 2500 kylvölann.
SIMULTA N 2500 kylvölann.
HE-VA 540 hinattava jyrä
TUME 3000 S lapiorullaäes
TUHTI M 85 telikärry
KVERNELAND 4-siip. + ALV. alv 24 %),
VOLVO L 90 C
pyöräkuormaaja
JCB kurottaja, trukkeja, vaihtolavoja, elementtejä, Nissan King
Cab ym. (sis. 8?17
KAUHAT HEFTATTUNA
- kaikki kauhamallit
- kantoharat
- myös tilaajan mitoilla
- erilaisille liittimille
- liitinlevyt
SALAOJITIN
- LEVYLEIKKAUS
Käyt. www.senoco.fi
P. A
LV)
RJÄR
EÄ!
KIVITALIKKOJA SHOKKIHINTAAN!
lev. P. 64.000. Molemmat
siirrettäviä. 0500 177572.
Vuosimalli 1998
Hakkuulaite 945.1 / vm. 0400 432 915
Pyöräkuormaaja Volvo 120B -93.
Pikakiin., kauha, piikit, kamera,
aura. perttipms@gmail.com.
vm. Tarjoilua!
Käytetyistä koneista ja Pirkkala-päivästä lisää:
www.komatsuforest.fi tai Ari Keränen, puh. Valmet 911.3 -05, hakkuulaite 360. 14.200 h. 040 5835155, Pieksänmäki.
Pakettiauto Mitsubishi Pajero
STW 2.8 -99, 2+3, ajettu vain
240 tkm, siisti, hinta sis.alv.
P. Hyvä! P. Satakunta 044 3639421.
KATSO KUVAT JA VIDEOT
NETISTÄ OSOITTEESSA
Myös lämmönvaihtimet viljankuivaukseen
Alle 20 ha kynnetyt
KVERNELAND 3x16 kääntöaurat.
Kuminen kannatuspyörä + kuorimet. P. 040 4724660.
KYLVÖL. 33.500 . 0400 715434.
Kesla RH 20 -07. 1350 - 1900 mm, piikki Ø 35 mm
Käytetyt
JCB 530
-98 17.900 e
Manitou 523 -02 22.900 e
JCB 535
-04 29.900 e
DIECI
-12 aj. 0500 177572.
ALUMIINISÄILIÖ 15 m³, virheetön, höyrypesty, puhdas. + alv.
Wiberg Grubbers 14-piikkinen
kultivaattori, jälkilata + hara, järeä.
H. HVNK, 0400 702604.
Terhi Big Fun + Johnson 60 hv
4-tahti + traileri -08, vähän ajettu
varusteineen, h. 0400 873426.
KAIVINKONEEN KAUHOJA
www.kauhoja.net P. Farendlöse ketjuharava.
Welger 42 paalain. 66.000 . Hardi
600/12 ruisku. 10-v kats 2/13. P. kyntöaura
Alajärvi 0400 663438, katso kuvat
www.jarviseudunkone.fi
tasojyrsin tiivistysjyrällä vm. 0400 736000 Huhtala.
Huipputuote!
? Avautuma
1420 mm
? Eurosovitteet
Lautasmuokkaimet
? Voideltavat
kartiolaakerit
? Oikea paino jakauma - parempi
työnjälki
Valmet 911.3 -05, hakkuulaite
350. P. +alv.
P. 040 5575931.
Hyväkuntoinen, vähän kilometrejä, pienen puutavaraliikkeen
käytöstä. + alv.
Lautasäes 2,5 m, 1100 ?+ alv.
Hamina p. Aj. 2001,
h. HYVÄ.
HP 9250+alv. 29 500 . 0500 296755.
Puumurska Bandit 3680 uusi.
Kysy tarjousta. 4.600 ?. nokkakippi.
P. p. 0400 824858 roopenkone.com
K-A M-B 814L -92. Aj. Kori suoj.,
-06, -09 ja -13, 1-om., huoltok.,
20500 ?. Hyvä !
Kamriikkijyrät, Kipa takalaatikko.
Urjala. Japa-klapikone,
sirkkeli/hydraulihalkaisu.
Ferme Agri Oy, Porvoo
P. Annan ostajalle opin.
P. 0400 895174
www.maatalouskoneet.fi
Siisti LÄNNEN 860S kaivuri
vm. P. Leveydet (mm): 1350, 1600, 1900
. 050 5544512, Siuntio.
Pyöräkuormaaja Volvo 180E
-02. P. 0400 844030.
Varastossamme noin 100 kpl
hyväkuntoisia sähkötrukkeja
esim. 0400 106226, H:linna.
ProSilva 810 -01 koura Kesla 20
-07 nost. 0400 836941.
Halkoja käsinkoskematta.
Halkomaxi.com 0400 808552.
Caterpillar D 6 C ja hirsihöylä.
P. alv 24 %),
vapaasti Pirkkalassa.
Capri 1.6 vm.-78, toinen omistaja.
Datsun 100A vm.-74, ajoaikaa
30.9.13 asti. 18000 h. 2002
Nosturi Cranab 998 kahdella letkukelalla
Maxi Sunit tietokone / vm. 1800 ?
Velsa Junkkari 8500TV
täyttövaunu. Levikepyörät Raju 13,6/1238. Hinta 13.000?
Tume Vega 3000 -07
Konepoint Oy Tornio
HIRSISORVI:
P. 040 5035047.
Maschio DC 3000
Veljekset Pirttinen Oy
0500 567 969
www.veljeksetpirttinen.fi
Alipainekompressorien
lamellien valmistus ja
myynti.
Peta-Metalli Oy
p. 050 5568914 (02-alue).
FIATAGRI - NEW HOLLAND
Alkup. 2500 ?.
Hinnat ei sis. 11.500 . ei ruostetta, kaikki toimii.
Kuvia pyynn. kehuma 2013,
6-ov. -86, aj. -80, ei rekist.,
paperit ok, kaivuukunnossa, h.
7000?. H. Tied. + alv.
Wibergs Grubber 4 m 16-piikkinen hinattava, järeä.
H. Esa 310 jyrät
77,3 ha.
klo 15 mennessä.
Kaksi palstaa, joista toinen määräala. / m
23x145 0,76 . iltaisin.
3 AY ja 2 HOL nup. Kivijärven ja Karstulan
rajan tuntumassa sijaitseva pieni tila- SAVONLINNA (Kerimäki) Yläkuona
metsätila 45 ha. 9.5. / m
Kaikkia kokoja UTV,UYV ja UTK mallia
Hienosahattu lauta 18x95 0,42 . 040 5682081
erkki.inkeroinen@
belakon.inet.fi
Peltikattomaalaukset, pinnoitetut, tiili, korkeapainepesut
yms. Oikeudenkäynnit ja omaisuusjärjestelyt
kokemuksella ja ammattitaidolla.
P. 49 000 ?/ tarjous.
Hintanäk. EUR.
olemme toteuttamassa biojalostamoa
etanolin tuotantoon ja haemme hankkeeseen
KEHITYSPÄÄLLIKKÖÄ
vahvistamme palveluliiketoimintaamme ja
haemme kiinteistönhoitajiemme esimieheksi
PALVELUPÄÄLLIKKÖÄ
Lisätietoja tehtävästä osoitteessa uratori.mps.fi.
Maatiaiskanan poikasia ja
nuorikoita
Lista poikastuottajista ja lisätietoa suomalaisen
maatiaiskanan säilytysohjelmasta MTT:n
eläingeenivarat -sivuilta.
www.mtt.fi/elaingeenivarat >Säilytysohjelmat >Maatiaiskanat
Suomalaisen maatiaiskanan säilytysohjelma 15 vuotta
0503688256, 0409613391
Aloitus 2.9.2013, lähipäivät 2-4 pv/kk, Ilmajoki.
Ammattitutkinnon suorittanut voi toimia tuotantoeläintalouden parissa joko itsenäisenä yrittäjänä,
työntekijänä, esimiehenä tai maatalouslomittajana. +
alv. 159 000 ?.
klo 15 mennessä. Itä-Uusimaa p. 045 341 6990
Yhteistyössä metsänhoitoyhdistysten kanssa
Talo ja 6:n hevosen talli hehtaarin
tontilla Seinäjoen Kitinojalla.
P. Hintanäk. 040 830 4116
Aloitus 27.8.2013, lähipäivät n. 040 5482472.
Asterix, Annabella, Siikli ja Ariel
perunaa. Harvennushakkuun
metsätila 26,0 ha, puusto n. 040 5785663 P-Karjalan alue.
Paalausta yhdistelmäkoneella,
lomitukset, maalaus-ja rakennustyöt ym. 040 830 0423
VESITALOUDEN ERIKOISAMMATTITUTKINTO
Aloitus 26.9.2013, lähipäivät 2 pv/kk, Ilmajoki. P. /tarjous.
MULTIA Vehkoo n. 14 ha. klo 15 mennessä.
VIITASAARI Keiteleenpohja (Siilinsalon saari) n. 050 3736323.
Luovutusikäisiä beaglen pentuja,
isä ajovoittaja Romu,
emä Inkavuoren Nelli.
P. / m , 20x170 0,79 . Kuljetus! P. 795 ?. P. 94 %
Roope C2 itäv. 0400 595663.
Hyvä ja nopea perusta!
KIERREPAALU
Terasseihin, piharakennuksiin ja raken-
-50%
teisiin. 10,3 ha määräala.
Puusto 1113 m3. 92 %
SERTIFIOITUA
SIEMENTÄ
Viviana-kauraa
. Lisätietoja: Leena Ojala, puh. Puusto
n. B-alue Pirkanmaa.
Edulliset korjausratkaisut
palahuopakatoille ja
kaikille katemateriaaleille
yli 25 v kokemuksella.
P. klo 15 mennessä.
MULTIA Multia 93 ha. 0400 341719.
Pyöreitä paaleja kuivaa olkea.
P. Tarjoamme ympäristöhuollon kokonaispalveluita teollisuudelle, jätehuoltoyhtiöille ja kaupalle
valtakunnallisesti. 210 000 ?/tarjous.
Hyvällä sijainnilla Hänniskyläntien
varressa oleva määräala vaikkapa
Hannu Kutvonen 044 511 2012
puuhapalstaksi. P. P. + alv.!
Kysy myös muita malleja.
PUUTAVARALIIKE VUOLLET KY
puh. Joustava rahoitus.
Tiedustelut/esitteet 02 2590 200
info@ultimatemarket.com
NOSTO-OVET
asennettuina (myös moottorilla).
Laadukkaat, toimivat, takuulla.
Projektimyynti 044 9677078,
Seinäjoki 0400 564282, Lahti
också på svenska 040-564 2425
www.ovimestari.com
Pilarikehäiset PVC-hallit.
Kysy kevättarjous!
Niskos Hallit p. 050 5150976
www.viitalantila.nettisivu.org
Rakennus- ja rakennepiirustuksia
lansiinsinoorit@gmail.com
Tehdään navetat, hallit, OK-talot
yms. Vanhat
kasvukunnossa olevaa taimikkoa.
pientilan rakennukset, hirsitalo.
Hp. P. Talvitoimitusehto nopeimmille.
Uutuus! "Komia" Massive-lankku
terasseihin ja laitureihin.
Nyt sivuilla, katso!
Tiedustelut/esitteet 02 2590 200
info@ultimatemarket.com
Käytettyä TRUKKIsekä VARASTOHYLLYÄ edullisesti.
www.rackman.fi
P. 040 5900898,
0400 542262, 0400 630663.
Asianajaja, varatuomari Pirkka
Lappalainen, Tampere. 23.5. P. 20 ?/kpl sis. Lisätietoja: Asko Ämmälä, puh. Sopii metsästystä harrastavalle. Hintanäk. Koulutus täyttää nuoren viljelijän
aloitustuen koulutusvaatimuksen. UUTTA!
Luhtitalli ja talli+tupa. 0400 836941.
Tarvitaan kylvöurakointia PäijätHämeessä. 0400 563786 Nukala, Härmä
VERKKOKAUPPA
Savenmaa
249?
Korkeus 3,15 m, Leveys 5 m, Pituus 6 m
Puuelementtirakenteinen konehalli,
helppo pystyttää vaikka miesvoimin.
Tarjous peruskoko 12x24 m
hintaan 16.550 . 600?
P. Hp 360 000 ?.
KIVIJÄRVI Heitjärvi 12,9 ha. P. Rak.piirustus veloituksetta. 040 5563270, turva-aidat.fi
Labradorin sekä suomenlapinkoiran rekisteröityjä pentuja. 2950 m3, vanha talo,
tai lomarakentamiseen. VARKAUS Repomäki, metsätila
Puusto n. 050 5568914 (02-alue).
LUOMUKUIVAHEINÄÄ pyöröpaalattua. 2 pv/kk, Ähtäri.
Tule mukaan monipuoliseen bioenergia-alan koulutukseen. 0400 695108.
AY-lypsykarja 12 lehmää
nupoja, nuoria, hyväsukuisia.
Myös lypsykone DeLaval 50 mm
teräsputkistolla, 3:lla yksiköllä ja
MAITOKIINTIÖ 171.000 l.
P. Hintanäk. 16.5.
Hp. per.
Vantaalla 09-8711914 Snellman
PUNA-APILAA Bjursele. 96 %
Barke C2 itäv. Kesäasumiskelpoinen päärakennus. 3000 m3. P. 040 3576235, Mikkeli.
Kuivaa heinää ja esikuivattuja
säilörehupyöröpaaleja.
Sipoo 040 5213483.
Kuivaheinää ja tuorerehua pyöröpaaleissa. 0500 160711.
Myydään 5 kk vanha rekisteröity
alaskanmalamuutti narttu. P. itävyys 93%
. 2950 m3,
tarpeessa olevaa kasvatusmetsää ja
heti hakattavissa n. Loppi, 050 5050235.
www.piittalahereford.fi
Envor Group muodostuu neljästä
vahvasta ympäristöalan yrityksestä.
Vuonna 2012 kierrätimme yli
100.000 tonnia jätteitä hyötykäyttöön. 54 000 ?. Yhd. Puusto n.
1100 m3. Analyysit on.
050 3474455, Kuopio.
Säilöheinää pyöröpaalissa, analyysi tehty, h. Tuore jälkisato hev.
hein. P. 22.5. / m 20x120 0,57 . n. Liikkuva kalusto on.
P. Näyte otettu.
Tarjoa! Kangasala 0400 634 850.
Apilapitoista pyöröpaalirehua,
50 paalia. Pudasjärvi.
P. Hp 85 000 ?.
KINNULA (Matkusjoki) 27,7 ha.
VARKAUS Kangaslampi Kilpimäki,
Puusto 1971 m3. 63 000 ?.
Tarj. 050 4005918 miel. /tarjous.
MULTIA Vehkoo 8,9 ha. 040 5932639, Somero.
Marjalaatikot, rasiat&kopat.
ZYMOTEC OY. 0440 406937.
3250 e alv 0 %
www.bila.ax
- apilat - virnat - herne - mailaset
vuohenherne - pavut - keltamaite -
KLAPISÄKIT polttopuiden tekijöille kätevästi verkkokaupasta.
www.klapisäkki.fi 040 9310300.
Kuvan Tuulisuojahalli hinta:
Toimitus suoraan pihallesi
Vapaasti autolla.
Timotei, Nurminata, Ital.raiheinä,
Engl.raiheinä, Westerv.raiheinä,
Koiranheinä, Rainata, Ruokonata,
Lampaannata, Nurmirölli, Punanata,
Niittynurmikka, Valko-apila, Punaapila, Alsikeapila, Persianapila, Sinimailanen, Hunajakukka, Rehuherne,
Vihantaherne, Rehuvirna, Ruisvirna,
Härkäpapu, Valkolupiini, Sinilupiini,
Apollo ja Cordelia Rypsit ja Campino
Rapsi.
Meiltä saat myös kaikki nurmisiemenseokset! Kysy !
Siemenet kotiin toimitettuna!
Katso www.purolankartano.fi tai
0400-882090 Purolan kartano Oy
jussi.hanhilahti@purolan.fi
HEINÄNSIEMENET.
P. Lisätietoja: Asko Ämmälä, puh. P.-Karjala. 045 1321322.
Karjalankarhukoiran pentuja.
Sirut. 15 km.
m3. Mäntyvaltainen
puuhapalsta lähellä Tuurin kauppakeskusta. +37255928052.
Vielä on luomulannoitteita Pälkäneellä.
Paremman maan puolesta.
katso www.humuspehtoori.fi/maatalous/tuotteet
tai soita 0400 236 145 tai 0505 384 007
Latokuivattua heinää. 03-2227344, 050 5176902,
www.pirkkalappalainen.fi
METSÄRAIVIOT PELLOKSI
jyrsinmenetelmällä.
P. / m
Puh. 041 7107233.
ETSIN MAATALOUSTYÖTÄ.
On kokemusta. Hintanäk.
36 000 ?. alv.
P. 7300 m3, runsaasti hakatta- Tuores-Haapiosaari 75,5 ha,
vaa. Puusto 1114
Mikkelin keskustaan n. Hintanäkemys 65 000 ?.
Tarj. tarj. Hyväkasvuista
kasvatusmetsää, kunnostetulla
tiestöllä. JALASJÄRVI.
P. Ti- Taimikoita 37 %, kasvatusmetsiä
lalla oikeus myös Heitjärven rannassa 52 % ja uudistuskypsiä metsiä 6 %
pinta-alasta. 98 000 ?.
Tarj. Metsänomistajan tehopaketti
metsätalousyrittämisestä. Puusto Petri Soikkeli 040 866 7508
n. Hyvät tieyhteydet.
Hintanäk. 040 830 2177
Voit hakea kaikkiin koulutuksiin osoitteessa: www.seduaikuiskoulutus.fi
s-postit etunimi.sukunimi@sedu.fi
KATTOONGELMIA ??
skaista
20?29 -vuotias, ota ohitu
tuotantoeläintenhoitajaksi!
nnön
Tarjolla kolmen viikon käytä
13
koulutusjakso 13.5.?31.5.20
Ahlmanilla, jonka jälkeen
13
työkokeilujakso 3.6.?7.6. 23.5 klo 15 mennessä. 120 000 ?, tarj. 040 5552869.
Halutaan vuokrata 3 h + k tai iso
kaksio rivitalosta tai mikä tahansa. Kuljetus Lappi / Pohjois-Pohjanmaa. 0400 224972.
3 kpl -12 synt. ELLtark. 040 5488438.
KATTOTUOLIT, uudet kehäristikot
alapaarre 8,55 m, 6 kpl hp. Anniina-luomuvehnä, Rocketherne, nurmensiemenet ja seokset
www.SALMELANTILA.fi
P. 0400 333666, 0500 333666
Hyvää HEINÄÄ, PYÖRÖPAALIREHUA ja KUIVIKEOLKEA.
Kuljetus. Hp. 040 5465923.
EDULLISTA
ERISTEVILLAA !
Kysy lisää: 0400 621233
www.ursaeriste.fi
MYYDÄÄN METSÄTONTTI.
1,2 ha Perniön Ylönkylässä.
P. 60 000 ?.
Jukka Kainulainen 0400 645 613
JOROINEN Kiekka, metsätila 16,0
ha, puusto n 750 m3, kokonaan heti
hakattavissa. Luovutus
heti. 040-5818477
www.elomestari.fi
Myös rikkatekniikka vihannesmaille!
KULTAJYVÄ OY
VIVIANA bor -kaura
QUARNA bor -vehnä
SERTORI -vehnä
MARTHE- ohra
BARKE -ohra
JUUSO -kevätruis
050-3208270, 050-3434170
info@kultajyva.com
SINIMAILASET, VIRNAT,
HERNEET, HÄRKÄPAPU,
APILAT, NURMIKASVIT,
VILJAT ja ÖLJYKASVIT.
Junttilan tila, Vammala
0400 777192, 044 5130009.
KEVÄÄN KYLVÖILLE
OHRAN, KAURAN, VEHNÄN JA KAIKKIEN NURMIKASVIEN SIEMENET.
Junttila Tila, Vammala
0400 777192, 044 5130009.
Hyvin itävää SV-1
HULDA
HERNETTÄ.
P. Rajoittuu Kieräjärven
MIKKELI Nuutilanmäki 31,7 ha,
rantaan, jossa rakennuspaikka OKTpuustoa n. 824 m3. Kouluttaudu maaseudun ja maatalouden
vesitalouden ammattilaiseksi. 8800 m3. /tarjous.
MULTIA Multia 2,47 ha.
Hieno ranta-/ koskipaikka.
Hp. klo 15 mennessä.
VIITASAARI Ilmolahti 22,7 ha.
Puusto n. Tehtäviin kuuluu myös näyttötutkintotoimintaan ja työelämäyhteistyöhön
liittyvät tehtävät.
Tarkempi tehtävän sisältö, muut kelpoisuusvaatimukset, haku ja yhteystiedot:
Kuntarekry.fi, työavain 36615 tai 36614.
Keuda - Työelämän taitaja
www.keuda.fi. Hp 120 000 ?.
LEPPÄVIRTA Näätänmaa, metsätila
8,8 ha. Luovutetaan eläinlääkärin siruttamina ja
tarkastamina pentupaketin kera.
H. 03 5155249, 050 3086367.
KOIRANPENTUJA, emä newfouland-rottis, isä kaukkari. suurijyväinen, tjp 42
. Noin 8
ha uudistettavaa, mutta muuten hoidettu tila ja hyvä tiestö. 1570 m3. 130 000 . huhtikuuta 2013
HANKI SIEMENET KEVÄÄN
KYLVÖILLESI!
Nurmi- ja valkuaiskasvien
siemenet:
PHWVDWLODW IL
ALAVUS Alavudenkylä 26,7 ha.
Puusto n. 0400 565 366, 045 859 3201.
18X95 0,45 . Pyhä-häkin kansallispuistoon rajoittuva puuhapalsta
Keski-Suomessa. Varsinais-Suomi, Uudenmaan
lääni, Häme. Puusto n.
8400 m3. Puusto 5400 m3.
kokonaisuus, jossa metsää 10,4 ha,
peltoa 2 ha ja vanhat rakennukset. 0457 3439 730
Lähes puoleen hintaan!
AUTOTALLIT
alk.
3.999?
Paritallit ja autokatokset. Lisätietoja: Marjo Latva-Kyyny, puh. Jalostusarvo 29. / m
23x170 0,89 . 90 000 ?.
Tarj. Hyvät tieyhteydet.
olevaan venevalkamaan. klo 15 mennessä.
SAARIJÄRVI Pyhäjärvi 44,7 ha.
Puusto n. 045 6368156.
RUOKOHELPIÄ n. Rantaosasta (tontista) voi tarjota myös erikseen.
Antti Tiihonen 040 513 1717
Katso esitetiedot www.metsatilat.fi/jarvisuomi
Savilahdenkatu 5?7, Mikkeli p. 040 5836703.
PYÖRÖHIRSIKEHIKOT
KARJALASTA
www.joensuunaurinkoinen.com
6?ulkoverhouspaneeli 0.75?/m/jm
5?sisäpaneeli,kuusi 0.25?/jm
www.ypajanpuutuote.fi/tarjouserä.
VILLAELEMENTTEJÄ (pelti/kovavilla/pelti) 2-laatuna edullisesti.
P. satoisa
Iitti p. Hp. Luov. 14.5. Hinta 500?. / m
22x113 0,57 . 050 3083012. / m
28x170 1,09 . 2100 m3. Hoidetut metsät. 040-7466966.
Heinää pyöröpaaleissa n. 043?8240 534
Harmaanorjanhirvikoiran kaksi
narttupentua kva vanhemmista,
luovutusikäisiä. 040 5331096.
SERTIFIOIDUT SIEMENET:
Viljat, herne, härkäpapu, timotei.
Peräniityn tila, Huittinen
P. Lisätietoja: Heikki Koskimies, puh. säilörehua pyöröpaaleissa. 35 000 ?.
Jussi Miekkavaara 0400 345 212
KYYJÄRVI Nurmijoki, metsätila n.
38,5 ha. 018 32850
P. 050 3459385
AIKUISOPISTO
Haemme Keudan aikuisopistoon Mäntsälään Luonnonvara- ja ympäristöalalle
1.8.2013 alkaen maatalousalan kouluttajia
maatalouskonehuoltoon ja tuotantoeläinten hoitoon
Kouluttajan tehtäviin kuuluu alan koulutusten suunnittelu, toteuttaminen ja kehittäminen. 0400 668 624
Lämpökeskus 500 kW -05,
pelletti/puru/hake, siilo 100 m³,
purettuna, täydellinen, 39000 . Tilalla on maatilan pihapiiri, vanha
päärakennus ja sauna.
KONNEVESI Hänniskylä 11,3 ha.
Hintanäk. Kiinteistöhuoltopalveluja tarjoamme paikallisesti.
Meitä envorilaisia on jo noin 60 ja
liikevaihtomme ylittää tänä vuonna
12 milj. Hirsitalo, navetta, aitta, sähJuha Sydänmaa 0400 549 129
köt, omat kaivot. sopii vientiin ja rehuksi
. 019 419428.
LUOMUSÄILÖREHUA
pyöröpaaleissa. 230 000 ?.
Tarj. 040 830 2388
METSÄTALOUSYRITTÄJÄN AMMATTITUTKINTO
Aloitus joustava, lähipäivät 2-3 pv/kk, Ähtäri. / m
23x120 0,63 . Highland-lehmävasikoita. Hp. Ravinteikkaalla
maapohjalla ja hyvässä arvokasvukunnossa olevaa metsää Keitelejärven
Siilinsalon saaren eteläpäässä, jossa
yleiskaavassa yksi rantarakennuspaikka loma-asunnolle. 0400 222820.
Esikuiv. P. Hinta 6,90 ?/kg +
Alv14%. 06-4785179
www.ptlvuollet.fi
ULKOVUORIPANEELIA HULLUN HALVALLA
Mönkijän
/traktorin
12v keskipakolevitin
Rundbue Peltihallit
ESKON KONEHALLI
Kannettava
kylvölaite
139?
www.saven.fi
Puh. 046 8448314.
Shet.poneja ja isl.hevosia, eriikäisiä, koroton osamaksu, kotiin
kuljetus. 0400 566198, Hämeenkoski. Vanhat pientilan rakennukset, hirsitalo 90 m2, sähköliittymä,
osuuskunnan vesiliittymä. / m
20x120 0,57 . 195 000 ?/ tarjous.
10-rantatonttia. rakennusmaalaukset.
PPT-Maalaus P. Oma lampi. 0440 490990 tai 045
2308270 www.halerpalvelut.com
TAIMITOMPPA TAIMENSUOJA
suojaa taimesi, varmista kasvu.
Edullisesti tehtaalta.
tojapak.com
0400 608047.
Jomala
P. P. nuoria hiehoja
9-11 kk tark.karjasta. 050-43 57400
AITAPYLVÄITÄ ja kyllästettyä
puutavaraa suoraan valmistajalta.
Kaikki aitaustarvikkeet ja
verkot varastosta.
P. Kuljetus
ja rahoitus. P. 0400 623840.
MAASEUTU TARVITSEE OSAAJIA!
1-2 vuotiaita nupoja Simmental siitossonneja,
hyvä valikoima. 28 ha edull.
Kevätsato energiakäytt., kuiv.,
hallantorj. P. 15.5.
KINNULA (Silkkiperä) n. 040 5068738.
OHRA:
Einar C2 itäv. Hintanäk.
65 000 ?, tarj. tai eriks. 041 4433565.
SINIMAILANEN
MAISSI
kylvösiementä
www.naturcom.fi
08 2707200, 02 7626200
Kylvösiemenet Keski-Suomesta:
mm. 0400 978138, 040 5086718.
PUNA-APILA C1, REHUVIRNA,
PERSIANAPILA, WESTERVOLDIN
RAIHEINÄ. 23.5. 0400 781972.
Sähkömoottorit sekä aggregaatit huolto ja korjaus (käämintä)
nopeasti ja edullisesti takuutyö.
Nouto ja palautus.
P. Hyvää
edellisvuotista satoa. Kysy lisää www.kainastonponitalli.com 040-7739232
Limousin sonni 3 v, Syrjämäen
Femuli. 040 5555555.
henri.lignell@niskoshallit.fi
www.niskoshallit.fi
ILMASTA TYPPEÄ!
TYPPIYMPPI
Siementen
typpibakteeriymppäys
varmistaa palkokasvien
typensidonnan ja kasvun.
Myynti: siemenkauppiaat
ja Elomestari Oy
puh. Pääosin mäntyvaltaista
kasvatusmetsää. Salo, P.040 7678352.
VILJELIJÄN AMMATTITUTKINTO
Aloitus 23.8.2013, lähipäivät pe-la 2-4 pv/kk, Ilmajoki. / m
20x145 0,70 . 94-96 %
KAURA:
Belinda C2 itäv. peitattu
. P-Satakunta,
p. 040 1949077, koko maa.
Kudon napakat ja kestävät räsymatot kotiin, mökille ym. alk. Tarj. 250270 kg/paali. vko 19.
P. Myös
matonkuteita 5 ?/kg, kuteet kerillä. 040 5171949.
ALPAKOITA
Keski-Suomessa
www.alpacas.fi
KAIKENKOKOISIA VILLISIKOJA.
P. 040 8350625 tai
09-2266128, Pusula
Hapolla säilöttyjä AIV-paaleja.
Halkaisija 150 mm. 03 7775914, 0400 713905.
Luovutusikäisiä saksanpaimenkoiran pentuja hyvistä vanhemmista. 26 000 . Myydään
sovitussa erässä, vähintään
20 kg/erä. 350 000 . 040 830 2177
varmennetut taimet
VILJANSIEMENTÄ
TUOTANTOELÄINTEN HOIDON JA HYVINVOINNIN AMMATTITUTKINTO
BIOENERGIA-ALAN AMMATTITUTKINTO
MANSIKAN
Marjoniemen Taimitarha, Kesälahti
www.marjoniementaimitarha.fi
P. Tarj. Ota numero talteen!
Kaikki raskaankaluston rengastyöt, paistokorjaukset sekä muut
remontit. Puusto n. 046 5876616.
TEROITUSLIIKE myydään nyt
edullisesti. P. 1550 m3. Hoidettu
pihapiiri. 050 5185122.
Teräshallit, konekatokset,
edullisesti suoraan valmistajalta.
Raahen Teräsrakenne Oy
p. 2600 m3. Hyvät
tieyhteydet. Näyte otettu.
P. 0400 288 500
Erikokoisia työmaakoppeja ja
merikontteja Lahdessa, Kouvolassa ja eri satamissa. 20
iden
alueen lomituspalveluyksikö
kanssa.
Jos kiinnostuit, ota yhteyttä
leila.arponen@ahlman.fi tai
puh. Koivuvaltainen hoidettu tila.
Hp. 0400 310332.
SÄILÖREHUA PYÖRÖPAALEISSA,
2011 ja 2012 satoa, edullisesti.
0400 711929, SYSMÄ.
MELODY PERUNAA 3 tn,
sopii torimyyntiin.
P. klo 15 mennessä.
LEPPÄVIRTA Konnuslahti, metsätilan
määräala 32,4 ha. P. Eläinten tiedot kotisivuillamme.
www.simmental.fi Tapion tila, p. / m
19x150 0,67 . Puusto n.
790 m3. klo 15 mennessä.
KEURUU Valkialahti 74 ha. Lisätietoja: nannakartela@gmail.com/
www.jaapuikon.blogspot.com
Sekarotuinen UROSPENTU,
isä jackrussel, emällä villakoiraa
ja brichonfriseä. 21.5. Hintanäk. 28
Perjantaina 26. Hp
OUTO VALO . Hakkarainen kysyi.
. Hygienia on essentiaalia
elintarvikkeille.
jatkuu. Vågad live line.
0700 9 8776
0700 11 111
EW-line PL 100 Tammisaari
2.5 . PL 359, 00121 Hki.
Nuori neiti vailla rohkeaa puhelinseuraa! Ota yhteyttä! soita 24h/
vrk! 1,7e/min+ppm puh. Ei ollut aikaa hukattavana turhaan
käräjöintiin.
. 60 kunnan alueella.
Maidonhankinnan lisäksi Osuuskunta ItäMaidon vahva
liiketoiminta-alue on maatalouskauppa, jonka liikevaihto on n.
52 milj. Jäätkö, Varma, vielä hetkeksi.
Muut poistuivat, Kylmälehto jäi valppaana odottamaan mitä Hakkaraisella olisi asiaa. Hakkarainen tuijotti Kylmälehtoa keskeytyksestä
närkästyneenä.
. Kaupallista asennetta ja kiinnostusta maatalousyrittäjän
tuotantomenetelmiin ja konetarpeisiin
. 010 76 84128 tai
marko.vartiainen@agrimarket.fi
Haku viimeistään 8.5.2013 sähköisellä hakulomakkeella osoitteessa www.agrimarket.fi/rekry. Sanovat,
että se aikoo lisätä päälukua. PL107hki52
LIVE tekstari-seuraa! Tekstaa
EMÄNTÄ ja viestisi nroon 179300
2,5 ?/viest.i Cr, Pl396, Hki 12
KUUMA KAHDEN KESKEN
Live! 0700 415969 24 h/vrk.
Hot erc PL 169 Tre. Mihin kauppias Jortikan asiantuntemus tässä tapauksessa perustuu?
. Hallintoneuvoston ehdotus hallituksen valtuuttamiseksi päättämään vapaaehtoisten osuuksien vähentämisestä.
Hallintoneuvosto ehdottaa, että hallitus valtuutetaan päättämään vapaaehtoisten osuuksien vähentämisestä.
Osuuskunta ItäMaito on maidontuottajien omistama
valioryhmään kuuluva maidonhankintaosuuskunta. 040 6735006
www.metsakeskus.fi/tapahtumat
1,90 ?/min+pvm.
Fia. Toisin sanoen, sikäli kuin en ole johdatellut ajatustani
aivan väärin, oli?
. VÄINÄMÖINEN . Mahdollisuuden toimia kehittyvien maatilojen parissa
. Kulttuurisihteeri sanotaan irti syyllä
tai toisella, Kiiski hoitaa.Turpeisen tontti ostetaan heti kun konkurssi
on selvä. PL107hki52
www.maaseuduntulevaisuus.fi
ILMESTYMISPÄIVÄT Maanantai, keskiviikko ja perjantai
JULKAISIJA
Viestilehdet Oy
Sanomalehtien liiton jäsen
Levikki 81 774 kpl (LT 2012)
ISSN 0355-3787
Lukijamäärä 323 000 (KMT 2012)
TOIMISTO
Avoinna ma?pe 8?16.00
Postiosoite: PL 440, 00101 Helsinki
Käyntiosoite: Simonkatu 6, Helsinki
TOIMITUS
Puhelin:
020 413 2100
Faksi:
(09) 694 3717
toimitus@maaseuduntulevaisuus.fi
TILAUS- JA JAKELUASIAT
Puhelin
Faksi
Sähköposti
020 413 2277
(ma-pe 8?16.00)
020 413 2294
tilaajapalvelu@maaseuduntulevaisuus.fi
Tilaushinnat kotimaassa
Hinnat perustuvat laskutusjakson alussa voimassa olevaan hinnastoon ja
ovat 1-eräisiä. HELGE . Ei ollut, Kiiski sanoi kuivasti.
Hakkarainen kopautti rystysillään epävirallisen kokouksen päättyneeksi:
. MARK TRAIL
Agrimarket-ketju toimii maatalous-, kone- ja puutarhakaupan alalla. Huomautukset on tehtävä
8 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. Tehtävään soveltuvaa työkokemusta
. VIIVI JA WAGNER . Sinähän voisit käydä vilkaisemassa sitä Mielosen kanalaa. min + Lsa. Veetee terveystarkastaja, Kylmälehto toisti.
. Pieni tarkennus prosenttilaskuun. Tilanne ei kuitenkaan ole lainkaan huono.
Pastorin boikottiin osallistui yhdeksänkymmentäyhdeksän pilkku yhdeksän prosenttia kuntalaisista?
. Eurobetonia! Et kai sinä Jortikka ole sairastumassa
Turpeisen tautiin?
. Näin urkuparvelta.
. Jokos se Mielonen maksoi sen sinun autosi vaurioittamisen?
. Eikö tää ole vähän erikoista, että urakoitsijalle maksetaan ennakkoa?
. Se on nyt Turpeisella korjattavana. Tarjoamme
hyvät perusedellytykset sekä valmiit asiakassuhteet,
laadukkaat ja kilpailukykyiset tuotteet.
Jos olet hakemamme henkilö, lähetä hakemuksesi ja CV
palkkatoiveineen 3.5.2013 mennessä sähköpostitse
?mikkoj.leinonen@valio.fi?
Lisätietoja antavat Mikko J. Kykyä itsenäiseen ja oma-aloitteiseen työskentelyyn
asiakaspinnassa
Tarjoamme
. S-ryhmän monipuoliset henkilöstöedut
Lisätietoja tehtävästä antaa konemyyntipäällikkö
Marko Vartiainen puh. Päävastuualueena on maataloustyökonekauppa ja sijoituspaikkana Agrimarket Mikkeli.
Tehtäviin kuuluu yhtiön tuotteiden ja palveluiden myynti ja
markkinointi, kysynnän luominen aktiivisella ja ennakoivalla
asiakkuustyöllä sekä asiakastyytyväisyyden varmistaminen
vastuutuotteiden osalta.
Odotamme
. vatsahermot nähkääs, ärtyvät paljosta soittamisesta.
Hakkarainen tuhahti halveksivasti. Juuri nyt
se kuului erikoisen selvästi.
. Kylmälehdon ilme kertoi kysymyksen osuneen arkaan
paikkaan. mutta asiaan! Minä kertaan lyhyesti tavoitteemme: pastorin boikotti jatkuu, kirkkoon ei mennä. Varmistettuaan ettei ketään jäänyt oven taa Hakkarainen
sanoi matalasti:
. Agrimarketin palveluksessa on noin tuhat
alan ammattilaista.
Haemme vakituiseen työsuhteeseen
KONEMYYJÄÄ
Itä-Suomen konemyyntialueelle. Leinonen puh. Sääntöjen 13 §:n mukaan edustajiston varsinaisessa
kokouksessa käsiteltävät asiat.
2. Vai onko sinulla tiedossa edullisemmat liiketilat?
. 0700-94466 N.N. Kuntamme kirkkoon kuulumaton
väestö oli kirkossa seitsemänkymmentäviisi prosenttisesti?
Kylmälehto levitti vasemman kätensä sormet silmiensä korkeudelle ja
aloitti havainnollisen laskutoimituksen:
. Kestotilaus
laskutetaan kunkin laskutusjakson alussa voimassa olevalla kestotilaushinnalla.
Tilaukset toimitetaan force majeure (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden
viivästykset yms.) varauksin.
Viestilehdet Oy:n asiakasrekisteriä voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointitarkoituksiin henkilötietolain mukaisesti. Hankkija-Maatalous Oy:n ja kolmen alueosuuskaupan muodostama Agrimarket-ketju on maatalouskaupan
markkinajohtaja. Ainostaan Åkerlund ei ollut kirkossa, mutta hänellä oli tiettävästi työeste. www.ewline.org
70+ NAISET 0700-414-907
60+ NAISET 0700-414-906
50+ NAISET 0700-414-963
18+ NAISET 0700 414-905
Cr, PL396, Hki12 2-2,34 min+pvm
ELMIA WOOD METSÄMESSUILLE 3.-7.6
Monipuolinen ohjelma p. Miten niin?
. Olen. Kiiski, oliko meillä muita esille otettavia asioita. Huomioimme ainoastaan
sähköisellä lomakkeella saapuneet hakemukset.
LSO Osuuskunnan
edustajiston kokous
LSO Osuuskunnan edustajat kutsutaan varsinaiseen edustajiston kokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 12.6.2013
klo 13.00 Turun VPK:n talolla, Eskelinkatu 5, Turku. Hinnat sisältävät alv:n. ItäMaito
toimii kuuden maakunnan ja n. Heitähän on neljä: Mielonen, Voivalin, neiti Huttunen ja Valdemar
Åkerlund. ItäMaidolla on myymälöitä 19 kpl sekä
myllyliiketoimintaa Liperissä.
nykyisen vastuumyyjän siirtyessä yrittäjäksi, haemme
NILSIÄN myymälään
VASTUUMYYJÄÄ
Tehtäviisi kuuluvat vastuu myymälän kokonaisvaltaisesta
kehittämisestä sekä myynti- ja myymälätyöhön liittyvät
päivittäiset toimet. 010 381 7000
www.itamaito.fi
4. Ei. Ennen kokousta tarjotaan VPK:n talolla lounas klo 12.00.
Edustajiston kokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1. Tehtävään tarvittavan koulutuksen ja mahdollisuuden
ammatilliseen kehittymiseen
. Maksetaan vaan se ennakko niin kuin on sovittu.
. Sinähän olet kunnan veetee terveystarkastaja?
. Tuli vain mieleeni, kun en tunne tätä Eurosementtiä.
. Soita!
99599-372900 1144 1,97e/
min+ppm N.N. Hän oli eilen aamuvarhaisella soittanut kanttorille ja suntio Niiraselle, että molempien oli syytä olla
kipeinä kirkonmenojen aikaan, ja molemmat olivat nöyrästi luvanneet.
. Piiparinen nielaisi:
. Sinunhan piti olla sairaana!
. Sitähän minäkin.
Hakkarainen istuutui pöydän päähän mulkoillen vielä epäilevästi kauppias Jortikkaa. Kiitos, Varma, tästä mielenkiintoisesta ja valaisevasta esityksestä,
kiitos. Lehti ei ole korvausvelvollinen, jos sen lähettäminen
tilaajalle lakon tai muun ylivoimaisen esteen vuoksi keskeytyy.
Soitettaessa 0204-alkuisiin numeroihin hinta on lankapuhelimesta soitettaessa 8,28 snt/
puhelu + 7 snt/min ja matkapuhelimesta soitettaessa 8,28 snt/puhelu + 17 snt/min.
Maksuliikenne:
Maksun saaja Viestilehdet Oy
Nordea
FI2410103001007384
OP
FI5457230220406222
Sampo
FI2080001600063128
Werner Söderström Osakeyhtiö
SWIFT/BIC
NDEAFIHH
OKOYFIHH
DABAFIHH
Sivunvalmistus: Viestilehdet Oy Paino: Lehtisepät Oy, Jyväskylän paino 2013
Tähän lehteen käytetty puu on peräisin kestävästi hoidetuista metsistä, valvotuista
kohteista tai on kierrätettyä.
osa 106
Hakkarainen tuijotti Piiparista verestävästi. Tarkempi hinnasto on nettisivullamme
ja lisätietoja saat myös tilaajapalvelun puhelimesta.
12 kk
198 ?
6 kk
106,80 ?
3 kk
63,90 ?
1 kk
32,20 ?
Kestotilaus
185 ?/12 kk
Kestotilaus jatkuu automaattisesti, ellei tilaaja peruuta tilausta. Mielosen tontti pakkolunastetaan välittömästi! Eurobetonille
maksetaan ennakkoa 300.000 markkaa urakkasopimuksen mukaisesti.
Jortikka, onko jotain epäselvää?
Jortikka oli nostanut kätensä kuin ajatuksissaan, ja joutui nyt ahtaan
eteen. Intoa uuden oppimiseen ja halua kehittyä tehtävässä
. 29
Perjantaina 26. Hän oli kuulevinaan korvissaan Valman naurun. Minä olin sairas. On ollut mielessä poiketa siellä muutenkin. huhtikuuta 2013
PÖYRÖÖT . Yhteistyökykyä ja hyviä vuorovaikutustaitoja
. Se kypsyy
konkurssiin parissa viikossa. Katsot laskeeko se lietteet suoraan Kuusjärveen.
. Tämän leveä pää näytti kuitenkin vilpittömän kuuliaiselta.
. Hallintoneuvoston ehdotus hallituksen valtuuttamiseksi päättämään liittymismaksusta.
Hallintoneuvosto ehdottaa, että hallitus valtuutetaan päättämään liittymismaksusta.
5. euroa. huhtikuuta 2013
Hallintoneuvosto
ENSAM?
Juttuseuraa aikuisille
Ring våra flickor. Mikä?
. Hetkinen, pieni anekdootti, jos sallitte. Turpeinen on siis vaihtanut leiriä, mutta samantekevää. Hallintoneuvoston ehdotus hallituksen valtuuttamiseksi päättämään vapaaehtoisten osuuksien antamisesta.
Hallintoneuvosto ehdottaa, että hallitus valtuutetaan päättämään vapaaehtoisten osuuksien antamisesta.
3. Se oli
syrjäyttänyt Hämäläisten laulun kaksi ensimmäistä säettä ja soinut milloin voimakkaammin, milloin vaimeammin eilisestä lähtien. Mistä tiedät että Turpeinen oli kirkossa. Jäljennös niistä lähetetään edustajalle ja jäsenelle, joka
sitä pyytää.
Turussa 26. Edustajiston nimitysvaliokunnan nimeäminen vuodelle 2014
Hallintoneuvoston ehdotukset hallitukselle annettaviksi
valtuutuksiksi sekä tilinpäätösasiakirjojen jäljennökset ovat
jäsenten nähtävänä 26.4.2013 alkaen osuuskunnan pääkonttorissa, osoitteessa Lemminkäisenkatu 48, 20520 Turku. 2?/min+pvm.
Olisi kiva jutella ja ties jos jotain
muutakin keksittäis...
puh. Käytön/luovutuksen voi kieltää
ilmoittamalla siitä Tilaajapalveluun.
Näköislehti ja arkisto:
www.maaseuduntulevaisuus.fi/kirjaudu
ILMOITUKSET
Puhelin
Faksi
Sähköposti
Heikki Luoma
Vain muutaman huijarin tähden
020 413 2321 (ma?pe 8?16.00)
(09) 694 4766
ilmoitus@maaseuduntulevaisuus.fi
Ilmoitushinnat 2013: Hintaan lisätään 24 % alv.
Tekstissä mustavalkoinen 3,60 ?/pmm, 4-väri 4,35 ?/pmm,
(Metsänomistajanumero mv 3,85 ?/pmm, 4-väri 4,55 ?)
Tekstin jälkeen mustavalkoinen 2,75 ?/pmm, 4-väri 4,35 ?/pmm
(Työpaikat mustavalkoinen 3,60 ?, 4-väri 4,95 ?)
(Koulutus mustavalkoinen 2,95 ?, 4-väri 4,65 ?)
Rivi-ilmoitukset 8,30 ?/rivi (2-5 riviä)
Nimimerkki-ilmoituksia julkaistaan vain käteismaksulla.
Ilmoitusten jättöaika
maanantain lehteen
perjantain -?-
pe klo 10.00
ke klo 16.00
keskiviikon lehteen
ma klo 16.00
Vastuu virheistä
Lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista, jos ilmoitusta ei voida julkaista määrättynä päivänä. 0600-9-0606 1,97e/
min+ppm Markiz PL107hki52
Salaista puhelinseuraa tarjolla mukavalle miehelle. Hauturi niiskautti kapeaa nenäänsä, silmissään sisäänpäin
kääntynyt ilme. Epävarmasti hymyillen hän kysyi:
. Tehtävän hoitaminen edellyttää
maatalous- ja kaupallisen alan tuntemusta sekä hyvät ATKtaidot. Hakijan tulee olla asiakaspalveluhenkinen ja aktiivinen
kaupantekijä.
Hyvä yhteistyökyky ja sosiaaliset taidot ovat olennainen osa
vastuumyyjän ominaisuuksia, joita arvostamme. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisussa sattuneesta virheestä tai poisjäämisestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Mielenkiintoisen ja haasteellisen työn maan johtavan
maatalous- ja konekauppaketjun palveluksessa
. 010 381 6915 ja
Jorma Rajakangas puh. Ei puhettakaan
Samoin voi käydä lähipäivinä
Satakunnassa Poosjärven ja
Isojärven rannoilla. Hiilimerkkejä löytyy
tällä hetkellä 40?50 elintarvikkeesta.
Maa- ja elintarviketalouden
tutkimuskeskuksen (MTT)
tutkimuksesta selvisi, että peräti 80 prosenttia kuluttajista
haluaa enemmän tietoa ruuan
ilmastovaikutuksista ja nimenomaan pakkausmerkintöjen
kautta.
Tutkimukseen vastasi reilut
tuhat henkilöä eri puolilta Suomea. Hän haluaa perustaa erityisen Tulvakeskuksen,
johon koottaisiin Suomen ympäristökeskuksen ja Ilmatieteen
laitoksen tietämystä.
Perinteiset viranomaistiedotteet eivät riitä, Koskinen perusteli.
Vaikka jäiden lähdössä vältyttiin ihmisvahingoilta, Kiiminkijoen tulva vaati myöhemmin
keskiviikkona kuolonuhrin.
Ylikiiminkiläinen mies yritti
ajaa polkupyörällä Ouluntien
vartta kulkevaa pyörätietä tulvavirran läpi. MTT:n kehittämä elintarvikkeiden ilmastovaikutusten laskentasuositus
on ollut yritysten käytettävissä
viime syksystä lähtien.
Katajajuuren mielestä on
vaikea ennakoida, mihin tahtiin
hiilimerkinnät yleistyvät. Pudasjärven pinta voi nousta vappuna
niin korkealle, että kesämökkejä
kastuu.
Rannan rakennuksia on jo
jäänyt veden saartamiksi Kuortaneenjärvellä Etelä-Pohjanmaalla. Mansikanviljelijöiden määrä oli laskussa,
mutta kokonaispinta-ala kasvoi
33 hehtaaria 3?419 hehtaariin.
Kaiken kaikkiaan marjoja
tuotettiin vajaat 17 miljoonaa
kiloa 5?974 hehtaarin alalla.
Mansikan lisäksi pensasmustikan sato oli hivenen edellisvuotta suurempi, mutta muilla
marjoilla sadot jäivät pienemmiksi.
Omenasato jäi 8 prosenttia
edellisvuotta pienemmäksi.
Ruukkuvihanneksia
ennätysmäärä
Kasvihuonevihannestuotanto
oli noin 76 miljoonaa kiloa, josta
tomaattia 38 ja kurkkua 34 miljoonaa kiloa.
Tomaatin sato pieneni 5 ja
kurkun 8 prosenttia edellisestä
vuodesta.
Ruukkuvihanneksia tuotettiin ennätysmäärä, 87 miljoonaa ruukkua. Pilvisyys on
vaihtelevaa.
PÄIVÄLÄMPÖTILA ON
maan etelä- ja keskiosassa
10 asteen vaiheilla ja pohjoisosassa 2?10 asteen välillä. Se muodostaa todellisuudessa vain osan elintarvikkeen hiilijalanjäljestä.
?Tutkimuksessa selvisi, että
vain hieman yli puolet kulut-
Täysrehuilla kohti kesää!
Laidunkausi tarjoaa edullisen
karkearehun saannin ja avaimet
kustannustehokkaaseen maidontuotantoon. Tutkimuksesta selvisi, että
kuluttajien tiedot ruoan ympäristö- ja ilmastovaikutuksista
MARKKU VUORIKARI
ovat puutteellisia.
Tutkimuspäällikkö JuhaMatti Katajajuuren mukaan
kuluttajat uskovat, että pakkaukset, kuljetukset ja jalostus
vaikuttavat eniten ruuan ilmasto- ja ympäristökuormaan.
?MTT:n aiemmat tutkimukset kuitenkin osoittavat,
että ruokaketjussa suurin osa
ympäristövaikutuksista syntyy
useimmiten alkutuotannossa.
Esimerkiksi pakkausmateriaalin ja kuljetusten ilmastovaikutukset ovat yleensä vain
muutamia prosentteja ruuan
ilmastovaikutuksista.?
Mikä hiilijalanjälki?
Kuluttajilla on vaikeuksia
ymmärtää täsmällisesti, mitä
hiilijalanjälki-termi tarkoittaa.
Moni ymmärtää hiilijalanjäljen todellista laajemmin.
Sen oletetaan usein kuvaavan
Hiilimerkkejä löytyy
tällä hetkellä
40?50 elintarvikkeesta.
kaikkia ympäristövaikutuksia,
vaikka hiilijalanjäljellä kuvataan vain vaikutusta ilmaston
lämpenemiseen.
Osa kuluttajista taas olettaa
hiilijalanjäljen ilmaisevan val-
mistukseen käytetyn energian
määrää. Sää on
epävakaista ja ajoittain sataa vettä. Vähennystä edellisvuoteen on 254 yritystä eli 6
prosenttia.
Avomaan tuotantoala viime
vuonna oli 15?729 hehtaaria eli
4 prosenttia edellistä vuotta vähemmän. Toisaalta
jatkavien tilojen tilakoko on
kasvanut.
Mansikalla
hyvä sato
Mansikkasato oli viime kesänä
ennätyksellinen, 14 miljoonaa
kiloa eli 10 prosenttia vuotta
aiempaa enemmän. Ylikiimingissä
menehtyi keskiviikkona mies, joka
koetti ylittää pyörätien yli virtaavaa tulvaa.
Epävakaista
LUMITILANNE
SÄÄ EILEN
VIIDEN LÄHIVUOROKAUDEN AIKANA Suomessa
vallitsee länsivirtaus. Tästä salaatteja
oli 69 miljoonaa ruukkua, mikä
on 6 prosenttia edellistä vuotta
enemmän.
Kukat rajussa
leikkauksessa
Koristekasviviljely, varsinkin
leikkokukkaviljely, on vähentynyt viime vuosien aikana
halpatuonnin puristuksessa.
Koristekasveja oli viime vuonna
133 hehtaarilla.
Leikkokukka-ala supistui
kolmanneksen edellisvuodesta.
Ruusuala väheni rajusti, 44 prosenttia.
TUURE KIVIRANTA
Neljä viidestä kuluttajasta haluaa elintarvikepakkauksiin tietoa ruuan ilmastovaikutuksista.
Sana hiilijalanjälki on monelle
kuluttajalle vielä merkitykseltään epämääräinen.
Entistä useammat elintarvikealan yritykset laskevat talon
sisällä tuotteidensa ilmastovaikutuksia. www.suomenrehu.fi
tajista liittää hiilijalanjäljen läheisesti ilmastovaikutukseen?,
tutkija Hanna Hartikainen
MTT:stä kertoo.
Laskentasuositus valmiina
Elintarvikeala pohtii yhteisiä
linjauksia ilmastoviestinnän
selkiyttämiseksi. Kiiminkijoen uoma oli
torstaina aivan ääriään myöten
täynnä, kertoi Yle iltapäivällä.
Viranomaiset ryhtyivät torstaina pehmittämään kiintojäätä
jääpatojen alapuolella sijaitsevissa suvannoissa, jotta jääpadot
ja vesimassat pääsisivät purkautumaan hallitusti.
Samoin Lapin eteläisimmän
joen, Simojoen, varressa oli torstaina MT:n mennessä painoon
tulvavaara jääpatojen vuoksi.
Viranomaiset ennustavat
jääpatojen tuntuvaa riskiä vielä Tornionjoen suulle, koska
merijäät ovat edelleen vahvoja.
Jäiden lähtö ajoittuu tämän
hetken sääennusteiden mukaan
aikaisintaan vappuun.
Muualla Tornionjoessa ja Lapin muissa joissa jääpatojen riski
on Suomen ympäristökeskuksen
(Syke) mukaan tavanomainen,
sillä jokien jäät ovat paksuudeltaan hieman keskimääräisen alle.
Järvien pinnat nousevat
Syke arvioi torstaina, että yöpakkaset hidastavat aluksi vedennousua. Idästä tuleva lämmin
rintama ja sateet voivat kuitenkin kiihdyttää lumen sulamista
erityisesti niillä jokivarsilla, joissa lunta ja jäätä on vielä jäljellä.
Etelämpänä tulvatilanne alkoi
osoittaa rauhoittumisen merkkejä, mutta monien järvien pinnat
ovat edelleen nousussa. Yöpakkasta on maan keski- ja pohjoisosassa yleisesti,
etelässäkin paikoin.
SADEMÄÄRÄ ON 2?10
milliä.
Pohjois-Pohjanmaan tulvissa
tilanne vakautui torstaina, mutta
Kiiminkijoella oli edelleen useita
isoja jääpatoja ja myös teitä oli
poikki. ?Selvältä kuitenkin näyttää, ettei
ala voi olla reagoimatta ruuan
isoon ilmastovaikutukseen.?
Yritykset työstävät yhteistyössä tutkijoiden kanssa suunnitelmaa, jonka pohjalta elintarvikkeiden ilmastoviestinnässä tulisi edetä kansallisesti.
TARJA HALLA
Vasta
Teetäa
k
e
kivenn sän
äisanal
haass
yysi
ät
äe
nn
e
ö
ll
s
isin
e
Suv
äm
liajoin ja en
o
en Re
tarkista
ivennäis hu
n
täyks
rehun
rn
en
h
u
a
lllu
ostie
a.!. Alkukesän sulavan
laitumen edut saadaan parhaiten
käyttöön Suomen Rehun monipuolisilla täysrehuilla.
Krono I
299 ?/tn
Hintaan lisätään alv 14 % sekä rahti.
Kesähinnat voimassa 30.4.2013 asti.
Toimitukset 15.6.2013 mennessä.
www.agrimarket.fi . Hän osui
paikalle, kun Kiiminkijoessa
ollut jääpato oli purkautunut
aiemmin iltapäivällä.
Pato nosti veden ja jäitä nopeasti useiden kiinteistöjen
portaille.
?Uskomaton näky paikan päällä nähtynä, kun isoja jäälohkareita on pitkin pihoja ja peltoja?,
Koskinen kommentoi.
Ministerin mukaan tiedotusta
kansalaisille ja viranomaisille
pitää parantaa. HUHTIKUUTA 2013
Jääpadot pitävät tulvavaaraa yllä pohjoisen joissa
VIIDEN VUOROKAUDEN SÄÄ
PEKKA FALI
Suomen ympäristökeskus varoittaa ihmisiä
pysymään poissa tulvavaara-alueilta sekä
jääpatojen läheisyydestä. PERUSTETTU 1916
PERJANTAINA 26. Tämä kuva on otettu maanantaina ennen jääpatojen pahentumista.
Kuluttajat toivovat ilmastotietoa elintarvikkeisiin
Talvitarjous!
Rahanarvoiset
edut kestotilaajalle!
t
4 pk
50,-
Maaseudun Tulevaisuuden
kestotilaajaetuna saat:
?
Lukuoikeuden
UUSI ETU näköislehteen ja arkistoon
+
DeLaval Mikrokuitu-utarepyyhe
48 pyyhettä nyt erikoishintaan!
TÄYDELLISEN SÄÄPALVELUN
+
UUSI ETU
Lukuoikeuden
Kantri-kuukausiliitteen
näköislehteen
Käytä etusi heti ja kirjaudu osoitteessa:
www.maaseuduntulevaisuus.fi/kirjaudu
Puutarhatilat vähenevät
Sekä avomaanvihannesten
viljelyala että kasvihuoneala
pienenivät viime vuonna edellisvuodesta, kertoo maa- ja
metsätalousministeriön tietopalvelukeskus Tike.
Puutarhayrityksiä oli viime
vuonna 4?050. UUTUUS
Akseli BOR -kaura
Suurta
satoa aikaisin
NRO 49 . Viikonloppuna sää
on rannikoilla kuitenkin pääosin poutaista. Satoja pienensi myös
viime kesän sateinen sää.
Pinta-alallisesti tärkeimmät
avomaavihannekset olivat tarhaherne 2 860 hehtaaria, porkkana 1?480 hehtaaria ja ruokasipuli 1?110 hehtaaria.
Myös näillä kolmella kasvilla
tilojen, kokonaispinta-alan sekä
sadon määrät laskivat edellisestä vuodesta.
Avomaan vihannessato oli 151
miljoonaa kiloa, josta porkkanaa oli 56 miljoonaa kiloa.
Kasvihuoneala oli 401 hehtaaria eli 6 prosenttia vähem-
män kuin vuotta aiemmin.
Tike arvioi, että tuotannon
heikko kannattavuus, epävarmat tulevaisuuden näkymät
ja viljelijöiden ikääntyminen
vähentävät puutarhayritysten
määrää jatkossakin. Myös EteläPohjanmaalla Lappajärven pinta
jatkaa edelleen kohoamista.
Etelä-Suomessa järvien vedenpinnat ovat korkeimmillaan
SEURAAVAN VIIDEN VUOROKAUDEN AIKANA sää
jatkuu epävakaisena ja lämpenee hieman.
Paikkakuntakohtainen
sääennuste
tämän ja ensi viikon aikana.
Kiskonjoen Kirkkojärvi ja Paimionjoen Painio nousevat keskimääräistä korkeammalle, Syke
tiedotti.
Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla on jo laskettu, että kevään
tulvat olivat pahimmat sitten
vuoden 1984, kun tarkastellaan
vedenkorkeuksia ja virtaamia.
Viime syksyn tulvissa liikuttiin
myös samoissa luvuissa.
Tulvakeskus tiedottamaan
Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen (kok.) vieraili keskiviikkona illansuussa Pyhäjoen
ja Kiiminkijoen tulva-alueilla
Pohjois-Pohjanmaalla. Hän kaatui kovaan
virtaukseen ja kuoli ohikulkijan
nopeasta avusta huolimatta yöllä
sairaalassa, STT kertoi.
Tulvatilannetta eri puolilla
maata voi seurata keskitetysti
verkosta ympäristökeskusten
verkkopalvelussa www.ymparistokeskus.fi/vesitilanne.
KAIJALEENA RUNSTEN
Kiimingissä koettiin uhkaavia hetkiä keskiviikkona, kun jääpato purkautui ja jäät kolisivat
pihoihin