TAMMIKUUTA 2025 NRO 11 PERUSTETTU 1916 – 109 VUOTTA KOKO SUOMEN ASIALLA MT.FI IRTONUMERO 3,90 € • • • Seuraa maaseutua MT.FI Jatkuva kasvatus sopii heikoille metsäkohteille Perinteinen metsänkasvatus on vahvimmillaan Etelä-Suomen rehevillä kasvupaikoilla. Se on vahvin vaihtoehto heikoimmille kasvupaikoille, jos metsä uudistuu luontaisesti. Itä-Suomen yliopiston ravitsemusterapian professorin Ursula Schwabin mukaan uudet ravitsemussuositukset eivät muuta paljoa. Asiantuntijat laativat kansallista suunnitelmaa varmistamaan, että Suomi on valmis kohtaamaan haasteet. Esimerkiksi puita ei ole tarvinnut kaataa puiston alueelta tai ympäröivästä metsästä. Heinineva tuottaa valmistuessaan sähköä arviolta noin sata gigawattituntia vuodessa, minkä ansiosta EPV lisää uusiutuvan sähkön kokonaistuotantoaan. Perinteisen metsätalouden rasitteena ovat uudistamisja hoitokustannukset. Juurikäävän vaivaamille maille se ei sovi. Jatkuvan kasvatuksen etuna ovat pienet hoitokustannukset. Lapualla aurinkovoimapuisto rakennetaan kokonaisuutena entiselle turvetuotantoalueelle, mikä mahdollistaa tavanomaista pienemmät ympäristövaikutukset. KESKIVIIKKONA 29. MT:n hintavertailussa Suomi pärjäsi kuitenkin hyvin, mikä kertoo ruoan edullisuudesta ennen veroja. Uudenkaupungin Kalantiin valmistuu peräti noin 200 megawatin puisto lähikuukausina. Energiaa saadaan kaksipuoleisten paneelien avulla jopa talvella, kun lumi heijastaa siihen auringosta tulevaa säteilyä. Teollista, teholtaan yli yhden megawatin aurinkovoimaa on rakennettu Suomeen isommassa mittaluokassa nyt noin kahden vuoden ajan. Metsien jatkuvaan kasvatukseen tähtääviä hakkuita pidettiin ennen metsän hävittämisenä. Nyt metsiä saa käsitellä varsin vapaasti, mutta avohakkuun jälkeen metsät pitää edelleen uudistaa. Uudenkaupungin Kalantiin valmistuu peräti noin 200 megawatin puisto lähi kuukausina. UUTISET | Sivu 9 UUTISET | Sivu 3 Ruoan verotus kireää Suomessa Ruoan arvonlisävero on Suomessa EU:n korkeimpia. UUTISET | Sivu 3. Vuoden 2024 lopussa teollisen kokoluokan aurinkovoimaa oli tuotannossa yli 120 megawattia. LUKEMISTO | SIvu 12 Rakennusalan lama nitisti sahajätin UUTISET | Sivu 8 Metsätuhot uhkaavat. Maanmuokkausta on tarvittu vain pienessä mittakaavassa. Lihaa voi korvata kotimaisesti ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Suositusten mukaisen ruokavalion pystyy helposti koostamaan kotimaisista raaka-aineista, sanoo Ursula Schwab. Kuusikon kasvattaminen tasaikäisenä on kannattavinta eteläisessä Suomessa ja matalalla korkovaatimuksella. Lapuan lisäksi noin sadan megawatin hanke on teossa muun muassa Simossa ja Utajärvellä. UUTISET | Sivu 4 UUTISET | Sivu 5 16 seurakuntaa nosti veroaan UUTISET | Sivu 6 EU-komissio aikoo kurittaa kauppaa UUTISET | Sivu 7 Luonto neulotaan vaatteiksi JAANA KANKAANPÄÄ MT on arvioinut kolme neulekirjaa, joiden mallit ovat saaneet inspiraation luonnosta. Tekemistä riittää, sillä EPV Energian ensimmäinen teollisen mittakaavan aurinkovoimapuisto on kooltaan 120 hehtaaria. Asennettavia aurinkopaneeleita on noin 123 000 kappaletta, ja paneelitelineiden yhteenlaskettu pituus on noin 80 kilometriä. Paneelimeri vyöryy turvesuolle Entisellä turvesuokentällä Lapuan Heininevalla asentajien armeija huhkii töitä tammikuussa kuin kesäisellä heinäpellolla. Puisto on yksi maan suurimmista. Kiellot poistuivat Matalat hoitokulut Kustannukset rasittavat JOHANNES TERVO Osa Lapuan Heininevalle sijoittuvasta EPV Energian aurinkovoimapuistosta on jo tuotannossa
Maaseudun Tulevaisuus 2 keskiviikkona 29. 140 000 ihmistä eli vähän alle Jyväskylän asukasluvun verran ihmisiä joutui siis viime huhtikuussa murehtimaan, käykö itselle tai lapselle jotain. Euroopan unionin koheesiopolitiikan tavoitteena on vähentää alueiden välisiä kehityseroja. Osa lapsista jäi kotiin koko viikoksi. Alueiden koko on yhteensä 1 400 hehtaaria, ja kauppahinta on 27 miljoonaa euroa. (mt.fi 25.1.) Vertailuksi voi ottaa nykyisen hallituksen päätös kaataa pitkälti toista miljardia euroa Turun ja Helsingin väliseen rataan. Lapsia oli paikalla vain muutama. VR:n mukaan taas nykyisellä kalustolla liikennettä voidaan jatkaa vielä ensi vuosikymmenelläkin, kunhan se vain huolletaan hyvin. Kolumnin kirjoittaja on MT:n toimittaja. Vihreällä sähköllä on myös muita ottajia, koska sähkön kysyntä kasvaa edelleen yhteiskunnan sähköistyessä. Itäja Pohjois-Suomen merkitys on kasvanut niin vihreän siirtymän kuin geopoliittisten muutosten myötä. Poliisihallituksen poliisitarkastaja Marko Savolainen arvioi Ylelle 2022, että jos kaksi poliisipartiota turvaa koulupäivää kahdeksan tunnin ajan, hintaa kertyy lähemmäs 3 000 euroa. VR:n näkemys asettaa myös yhden Traficomin lakkautusperusteluista kyseenalaiseen valoon: Traficomin mukaan nykyinen kiskobussikalusto on tulossa käyttöikänsä päähän ja uusien junien hankkiminen maksaisi sadasta miljoonasta jopa 400 miljoonaan euroa. (MT 13.1.) Viime viikon lopussa julki tuli toisen valtiollisen toimijan eli liikenneja viestintävirasto Traficomin selvitys, jossa teilataan vuorostaan kiskobussiliikenteen jatko maakuntien vähäliikenteisillä, sähköistämättömillä radoilla. Alueemme vahvuudet, kuten korkeatasoinen tutkimus ja koulutus, ovat mahdollistaneet uusien teknologioiden, tuotteiden ja palveluiden kehittämisen, jotka tukevat vihreää siirtymää sekä bioja kiertotaloutta. Raporttia STT:lle tuoreeltaan kommentoinut Finavian toimitusjohtaja Kimmo Mäki perusteli esitystä kustannussäästöjen ohella sillä, että ”Suomen sisäisessä liikenteessä pitäisi käyttää enemmän muita kulkumuotoja kuin lentämistä”. Kone otettiin käyttöön vuonna 2022. tammikuuta 2025 Maaseudun Tulevaisuus 2 keskiviikkona 29. Internetissä perättömien uhkausten tekeminen on aivan liian helppoa. Julkaisija: Viestimedia Oy Pääkirjoitukset: Heikki Tuuri, Juhani Reku, Jouni Kemppainen ja Niklas Holmberg TYTTI MÄÄTTÄ @tyttimaatta O n hädin tuskin kaksi viikkoa siitä, kun valtion omistama lentoasemayhtiö Finavia ehdotti raportissaan lentoliikenteen lopettamista useille maakuntakentille ja näiden kenttien alasajoa. Suuret muutokset ovat usein uhka mutta samalla myös mahdollisuus. Nykyisin 14 kiskobussilla ja viidellä yhteysvälillä harjoitettava raideliikenne aiheuttaa vuositasolla valtiolle noin 20 miljoonan euron kustannukset. Sen suuruinen maksu on pieni hinta satojen tai tuhansien ihmisten säikäyttämisestä. tammikuuta 2025 PÄÄKIRJOITUS Päätoimittaja: Jouni Kemppainen Päätoimittajan sijainen: uutispäällikkö Niklas Holmberg Toimituspäällikkö: Stina Haaso Sähköposti: etunimi.sukunimi@mt.fi Maaseudun Tulevaisuus on maaja metsätaloustuottajain äänen kannattaja. Jos hankkeet toteutuvat, investoinnit voivat nousta yli miljardiin euroon. Vedyn valmistuksessa tarvitaan paljon sähköä ja sen avulla voidaan tuottaa muun muassa vihreää terästä ja sähköpolttoaineitta. Asuinalueeni jokaisen koulun ja päiväkodin pihassa oli maanantaina poliisiauto. Ovet laitettiin lukkoon. Kajaanin kaupunginjohtajan Jari Tolosen mielestä uusien yhtiöiden kiinnostuksen taustalla on yhdentoista Euroopan maan omistuksessa oleva Lumi-supertietokone, joka sijaitsee Kajaanissa. Etenkin teollisuuden, liikenteen ja lämmityksen sähköistyminen johtaa lisääntyvään sähkön kulutukseen. Nykypuheet eivät julkista liikennettä edistä Se tammikuun viikko alkoi synkästi. VIERAILIJA EU:n koheesiopolitiikka kaipaa Itäja Pohjois-Suomen panosta RAHIKAINEN pasi.s.rahikainen@gmail.com. Turvallisuudentunne järkkyi pahasti. Poliisi harkitsi viime vuonna maksun perimistä perättömistä uhkauksista, samaan tapaan kuin pelastuslaitokset laskuttavat turhista palohälytyksistä. Suomessa valitettavan moni julkinen yhteys on tarpeettoman heikko liian harvojen vuorojen vuoksi: mitä harvemmin ja huonompaan aikaan yhteyksiä liikennöidään, sitä harvemmalle ne ovat todellinen vaihtoehto. Silläkin saataisiin aikaan vasta yhteysvälin ensimmäinen etappi. Kun katsotaan peruskoulun oppilaitosten keskimääräisiä oppilasmääriä, perhetyyppejä ja keskimääräistä lapsilukua, karkeasti laskettuna uhkaukset koskivat noin 23 300 oppilasta ja noin 116 600 oppilaiden perheenjäsentä. Meidän on muistettava ja muistutettava myös muita siitä, että Suomen EU-liittymissopimuksessa on tunnistettu Itäja Pohjois-Suomen erityisolosuhteet. Google suunnittelee pilvija datainfrastruktuurinsa laajentamista Suomessa. Liikenteen totaalista lakkauttamista ja maakuntien jättämistä yksityisautojen varaan Traficomkaan ei sentään esitä. Koulu-uhkaukset koskettavat kymmeniätuhansia ihmisiä. Google on investoinut vanhan paperitehtaan alueelle yhteensä noin 4,5 miljardia euroa (MT 20.5.2024). Rintaa alkoi kuitenkin painaa, kun kello kävi. Esimerkiksi vetytaloudesta on puhuttu paljon. Kustannusten periminen uhkausten tekijältä tai tämän vanhemmilta on kannatettava idea. Yhtiö kertoi pari viikkoa sitten, että sen aikomuksena on rakentaa tulevina vuosina samalle tontille neljä datakeskusta lisää. Suomen etuina datakeskusten sijaintipaikaksi ovat esimerkiksi kilpailukykyinen ja vakaa talous, vihreä energia, edistynyt infrastruktuuri ja teknologia. Arvostamme hänen vierailuaan ja toivomme, että Itäja Pohjois-Suomen edustajat voisivat tulevaisuudessa osallistua aktiivisesti näihin keskusteluihin. Ilkivaltaisen uhkauksen tekijä maksaisi vahingonkorvausta esimerkiksi poliisipartioiden lähettämisestä paikalle. Välillä voisikin kehittää liikennettä niin, että asiakkaille pyritään ostopalveluillakin tarjoamaan nykyistä tiheämpää liikennettä. Itäja Pohjois-Suomi on osoittanut kykynsä hyödyntää luonnonvaroja kestävästi sekä kehittää innovaatioita kansainvälisille markkinoille. Kainuun maakuntajohtajan Riikka Pirkkalaisen mukaan datakeskusten tuottama hukkalämpö tuo myös uusia liiketoimintamahdollisuuksia maakuntaan. Alueen kouluja oli uhattu edellisenä päivänä kouluampumisella sosiaalisessa mediassa. Perätön uhkaus myös peruutti monta työtapaamista, lääkärinaikaa ja tilaisuutta. Moni vanhempi oli perunut työmenonsa ja piti lapset kotona. Hiilidioksidineutraalin tuotannon osuus oli viime vuonna noin 95 prosenttia. Harvaan asutus, pitkät etäisyydet ja kylmä ilmasto aiheuttavat pysyvän kilpailukykyhaitan. Sähkö voidaan käyttää kahteen kertaan. Koheesiopolitiikka ei ole vain budjetoinnin tekninen väline, vaan unionin yhteisen tulevaisuuden kulmakivi. Olemme tehokkaasti käyttäneet aluekehittämisresursseja ja saaneet aikaan muutoksia, joilla on laajoja vaikutuksia. Näitä edellä mainittuja etuja löytyy muualtakin, mutta niiden lisäksi kylmä ilmasto tekee Suomesta houkuttelevan investointikohteen datakeskuksille. Lisäksi Suomesta on tulossa merkittävä tiedonkäsittelyn keskittymä. Itseäni rauhoitti rehtorin viesti, jossa kerrottiin, että kouluviikko alkaa normaalisti poliisin tilannearvion ja ohjeiden mukaan. Valtioneuvoston tiedotteen mukaan keskustelujen teemana oli juuri Itäja Pohjois-Suomen tilanne. Alueet ymmärrettävästi haluavat pitää kiinni raideliikenteestä. Kaduilla oli hiljaista. tammikuuta keskustellakseen koheesiopolitiikan roolista unionin yhtenäisyyden, turvallisuuden ja kilpailukyvyn vahvistamisessa. Poliisi keräsi vajaan kuukauden aikana tilannekuvaa: sinä aikana kouluihin kohdistui 162 uhkausta, Iltalehti kertoi marraskuussa. Kun se lähestyi, aloin miettiä, oliko päätös väärä. Mitä harvemmin yhteyksiä liikennöidään, sitä harvemmalle ne ovat todellinen vaihtoehto. Käytettävä sähkö muuttuu lähes kokonaan hukkalämmöksi, jonka yhtiö aikoo antaa pois maksutta. Kummallista ajattelua Traficom harjoittaa siksikin, että lakkautettavaksi ehdotettujen kiskobussivuorojen matkustajamäärät ovat nousseet viidessä vuodessa neljänneksellä. Datakeskuskokonaisuus tulee aikanaan tuottamaan laskennallisesti enemmän hukkalämpöä kuin tarvittaisiin koko Kajaanin lämmittämiseen. Investoinnit Itäja Pohjois-Suomeen lisäävät kansallista ja EU:n turvallisuutta. Nämä saavutukset vahvistavat koko Euroopan kilpailukykyä ja kestävyyttä. Toisin kuin valtaosa maan Helsinki-keskeisestä raideliikenteestä kiskobussiliikenne tarjoaa valtaosaltaan poikittaisia yhteyksiä. Google osti marraskuussa Metsähallitukselta neljä maa-aluetta Kajaanista ja Muhokselta. Se pitää maaseudun ja sen elinkeinojen puolta sekä huolehtii maaseudun henkisestä ja taloudellisesta hyvinvoinnista. Euroopan alueet ovat laajasti olleet huolissaan kehityksestä, joka uhkaa vaarantaa aluelähtöisen alueja rakennepolitiikan periaatteet. (Yle 22.1.) Entisen ympäristöja ilmastoministerin Kai Mykkäsen (kok.) mukaan hukkalämmön hyödyntäminen tuo kotitalouksille taloudellisia säästöjä, mutta ensisijaisesti kyseessä on merkittävä ilmastotoimi. Alueet ovat etulinjassa kestävien ratkaisujen kehittämisessä sekä kokonaisturvallisuuden, huoltovarmuuden ja pohjoismaisen yhteistyön näkökulmista. Muutama vuosi sitten harva uskoi, että Kainuusta ja Kajaanista on kehittymässä todella merkittävä tietotekniikan keskittymä. Ilman sitä moni lyhytkin junamatka jouduttaisiin tekemään suurten kaupunkikeskusten kautta kiertäen, mikä tekee omasta autosta monelle houkuttelevan vaihtoehdon. Päivitin uutissivuja ja tarkkailin puhelimesta lapsen sijaintia. Nyt on varmistettava, että tuleva monivuotinen rahoituskehys tukee näitä tavoitteita oikeudenmukaisesti ja tehokkaasti myös Itäja Pohjois-Suomen näkökulmasta. Kainuussa on tartuttu mahdollisuuteen. (Yle 21.1.) Voisi luulla, että syrjäinen maa ei ole paras mahdollinen investointipaikka maailmanlaajuisen liiketoiminnan kannalta. Esimerkiksi Googlella on iso konesali Haminassa vanhassa paperitehtaassa ja Yandeksilla on keskus Mäntsälässä. Kolumnin kirjoittaja on PohjoisSavon maakuntajohtaja. XTX:n Kajaanin ensimmäinen datakeskus valmistuu vuonna 2026. Yksikään huhtikuun uhkauksista ei onneksi toteutunut. Huoli näkyi aikuisten kasvoilta. Tai oikeastaan kyllä tapahtui. Toissa vuonna kiskobusseilla tehtiin 515 000 matkaa. Suomessa voi mielestäni luottaa viranomaisten ohjeisiin. Paljon sähköä käyttäviä datakeskuksia on viilennettävä ja hukkalämpöä voi käyttää esimerkiksi kaukolämmön tuotannossa. Muutos on tehnyt Suomesta kiinnostavan investointikohteen. Samoin ostopalveluliikenteestä nykyisin vastaava VR kannattaa junaliikenteen jatkumista kiskobussireiteillä. Se voisi jopa johtaa nykyistä suurempaan kysyntään. Eri puolille Suomea on jo rakennettu lukuisia datakeskuksia ja uusia on suunnitelmissa. Omat lapseni menivät kouluun ja hoitoon. Suomesta on suunniteltu myös vetyputken rakentamista Baltian kautta Saksaan. Malli, jossa koheesiopolitiikan toimeenpano keskitetään kansallisille hallituksille, uhkaa kaventaa alueellista päätöksentekoa ja erityispiirteiden huomiointia. Haminassa talteen otetun lämmön määrä vastaa noin 80 prosenttia kaukolämmön tarpeesta. TOIMITUKSELTA Koulu-uhkaus pysäyttää PAULA LIESMÄKI paula.liesmaki@mt.fi PÄÄKIRJOITUS E nergiateollisuus ry:n mukaan sähköntuotannon päästöt ovat laskeneet vuodesta 2010 alkaen 87 prosenttia. Myös Poriin suunnitellaan suurta miljardiluokan datakeskusja voimalaitoshanketta. Uhkausviestissä oli annettu tarkka aika. Perätön ilmoitus tai uhkaus vaarallisesta tapahtumasta on rikos, mutta se ei näytä ilmiötä hillitsevän. Komission suunnitelmat yksinkertaistaa EU:n rahoitusohjelmia ja yhdistää kansalliset kirjekuoret yhteen ohjelmaan per jäsenmaa ovat herättäneet huolta. Alueemme erityishaasteet ja tarjoamat mahdollisuudet ovat keskeisiä koko Euroopan kannalta. EU:n itäisten raja-alueiden asema vallitsevassa geopoliittisessa tilanteessa tulee huomioida koko EU:n kannalta tärkeänä erillisratkaisuna tulevassa komission toimintaohjelmassa ja rahoituskehyksessä heikentämättä muuta Itäja Pohjois-Suomen maakuntien koheesiorahoituksen saantoa. Se myös poiki perättömien uhkausten suman. Brittiläinen XTX rakentaa parhaillaan Kajaaniin noin 15 000 neliömetrin kokoista datakeskusta. Se korvaisi kiskobussit ”alueellisen tasa-arvon nimissä” kustannuksiltaan pienemmillä linja-autoilla. Komission varapuheenjohtaja Raffaele Fitto vieraili Suomessa 22.–24. Aamulla päiväkodissa oli hiljaista. Nälkämaan laulu muuttuu tietokonesalien huminaksi Datakeskusten käyttämän sähkön energia voidaan käyttää kahteen kertaan. Vantaalla Viertolan koulussa kouluampuminen vei yhden lapsen hengen viime vuoden huhtikuussa. Onneksi mitään ei tapahtunut
Talvien lyheneminen ja lämpeneminen vähentävät maan routaantumista. Kyseessä oli jo kuudes putkitai kaapelivaurio Itämeren alueella reilun kahden vuoden aikana. Kaikkosen mukaan takavarikointi on perusteltu toimenpide. Aluksi aurinkopaneeleiden tuottama sähkö kulkeutuu lohkoilta sähköaseman kojeistoihin. Kojeistoista sähkö siirtyy muuntajiin, jotka muuntavat 33 kilovoltin sähkön 110 kilovolttiin. Selvitystyö on kesken kaikissa tapauksissa. Maaseudun Tulevaisuus 3 keskiviikkona 29. Uuteen sähköasemaan sisältyy kaksi muuntajaa, neljä 110 kilovoltin kytkinkenttää, kaksi laiterakennusta ja kaksi 33 kilovoltin kojeistoa. Vaurioitunut kaapeli kulkee Ventspilsin ja Gotlannin välillä. ”Mutta vaikka tämän tapauksen tutkinta on kesken, sen voi sanoa, että näitä sattuu nyt vähän liikaa. Seurantaa tekee etenkin Metsäkeskus, joka tarkkailee metsänkäyttöilmoituksia ja havainnoi tilannetta drooneilla sekä ilmaja satelliittivalokuvilla. JUKKA HÄMÄLÄINEN ”Kun ilmasto muuttui kuivaksi ja kuumaksi, buffet-pöytä tuholaisille oli katettu.” MARKUS MELIN Syöksyvirtaus tuhosi metsää Oulun Kiimingissä elokuussa 2016. Taimituotanto on entistä keskittyneempää verrattuna 20 vuoden takaiseen. Lähetyksen voit katsoa MT:n verkkosivuilta. Tuhoja voidaan ehkäistä istuttamalla kasvupaikalle oikea puulaji ja lisäämällä metsien sekapuustoisuutta.” Riskienhallintasykli koostuu neljästä vaiheesta: varautuminen, ehkäisy, reagointi ja elpyminen. Tokmannin toimitusjohtaja Mika Rautiainen vierailee MT Livessä keskiviikkona illalla kello 19.00. Metsäkeskus käsittelee pelkästään tänä vuonna 300 000 hehtaarin kuvamateriaalin. ”Siksi tarvitaan yhä vahvempaa valvontaa, jämäkkää puuttumista ja tuntuvia sanktioita näiden ennaltaehkäisemiseksi. Puistoon asennetaan noin 123 000 aurinkopaneelia. Roudanpuute ja maaperän märkyys heikentävät etenkin pintajuuristen puiden, kuten kuusien, ankkuroitumista maahan talvikuukausina. ”Tutkinta on kestänyt luvattoman kauan”, Kaikkonen toteaa. Suunnitelman luonnos esiteltiin maanantaina 27. tammikuuta alkanut Teollisuusliiton tiettyihin kemianteollisuuden yrityksiin kohdistama lakko koskee lannoiteyhtiö Yaran tehtaita Siilinjärvellä, Uudessakaupungissa ja Kokkolassa. Esimerkin ottaminen Tšekistä ei ole kaukaa haettua, sillä puhtaita kuusikkoja on kasvamassa Suomeen valtavasti. ”Lisäksi kiistaton kilpailuvalttimme on laaja maa-alue: tilaa riittää.” Aurinkovoima soveltuu monenlaiseen ympäristöön ja myös heikomman maankäytöllisen arvon alueita, kuten vanhoja turvesoita, voidaan hyödyntää tuotantoon tehokkaasti. Suomi varautuu mittaviin metsätuhoihin Ilmastonmuutos lisää puustotuhojen riskiä, mikä vaatii entistä parempaa varautumista. Tulevina vuosina aurinkovoiman kasvu tulee kiihtymään Suomessa. Puheenjohtajan paikasta kisasi myös TtM, laillistettu ravitsemusterapeutti Tarja Kaipainen, jonka Tiainen voitti äänillä 14–11. Kansanedustaja ja entinen puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) muistuttaa, että tuoreimman kaapelirikon tutkinta on tässä tapauksessa vasta aluillaan ja siitä on vaikea sanoa mitään. ”Lakko vaikuttaa tuotteiden kotimaanja vientitoimituksiin, koska tehtailla ei lakon aikana ole lastausta.” Lakko ei vaikuta Yara Econ Nokian tai Viitasaaren toimituksiin, eikä myöskään Ad Bluen toimituksiin. Himasen mukaan ongelmia aiheuttaa jopa kasvuturpeen saanti, kun turpeen käytöstä on paine luopua. Sähköntuotannon on tarkoitus käynnistyä koko puiston alueella loppuvuodesta 2025. Suomi on onnistunut varsin hyvin etenkin viimeisessä tapauksessa ja siinä viranomaistoiminta oli tarvittavan ripeää. EPV Energian työmaapäällikkö Raimo Wegelius kertoo, että Suomessa on vain muutamia viikkoja, jolloin nykyiset paneelit eivät tuota sähköä. Luonnonvarakeskuksen tutkimuspäällikkö Markus Melin otti esittelytilaisuudessa esimerkiksi Tšekin, jossa yhteiskunta ei ollut ennakoinut laajoja metsätuhoja. tammikuuta. Metsätuhojen varautumissuunnitelman luonnosta voi kommentoida osoitteessa www. Valmistuessaan vuoden lopulla aurinkovoimapuisto tulee olemaan yksi Suomen suurimmista. Kumpaakin voidaan rakentaa samalle alueelle niin, että pystytään hyödyntämään yhteistä infraa, kuten huoltoteitä ja liityntäjohtoa, ja alueellinen tuotanto tasaantuu. Aurinkovoima tuottaa sähköä erityisesti kesäkuukausina ja päivänvalon aikaan, kun taas tuulivoiman tuotanto on suurinta talvella. HARRI KALLIO-KURSSI Toisin kuin yleisesti luullaan aurinkopaneelien hyötysuhde on parempi viileässä. TUURE KIVIRANTA Latvian ja Ruotsin välinen tietoliikennekaapeli vaurioitui viime sunnuntaina Itämerellä. helmikuuta, jos työehtosopimuksesta ei päästä sopuun ennen sitä. Simoon on tekeillä 70 megawatin tuotantoa, johon kaavaillaan liitettäväksi vielä 120 megawatin yksikkö parin vuoden kuluessa. PEKKA FALI JAANA KANKAANPÄÄ Tokmannin ja Sparin yhteistyö MT Livessä Tokmanni lyö hynttyyt yhteen Sparin kanssa. Myös Naton puuttuminen tilanteeseen on perusteltua.” ”Nopeutta kaapeli rikkojen tutkimiseen” EIJA VALLINHEIMO. ”Puskuria on jonkin verran, mutta kymmenien miljoonien taimien nopea lisätarve olisi haaste”, hän varoittaa. Lisäksi taimen kasvattamiseen menee aina vuosi tai pari. MATTI TUOMINEN Tokmannin toimitusjohtaja Mika Rautiainen vierailee MT Livessä keskiviikkona illalla kello 19.00. Vaikka joku tapahtuneista voisi periaatteessa olla vahinko tai tahaton teko, on minun vaikea uskoa, että kaikki olisivat vahinkoja.” Ruotsi on takavarikoinut sunnuntai-iltana Itämereltä Vehzen-nimisen aluksen, jota epäillään törkeästä tuhotyöstä. Tuhoja ehkäistään lainsäädännöllä ja neuvonnalla, mutta myös kannustamalla metsänomistajia puulajivalikoiman monipuolistamiseen ja jalostettujen taimien käyttöön. Kesän lämpötilojen nousu lisää hellepäiviä. mmm.fi/lausunnolla 7. Tapper mainitsee Suomen viileän ilmaston sopivan aurinkovoimatuotantoon erinomaisesti, koska toisin kuin yleisesti luullaan aurinkopaneelien hyötysuhde on parempi viileässä. Kemiallisten kasvinsuojeluaineiden valikoimakaan ei ole yhtä laaja kuin ennen. maaliskuuta saakka. 1 MW aurinkovoimalat Metsäalalle valmistellaan parhaillaan uutta kansallista suunnitelmaa laajojen metsätuhojen ehkäisemiseksi. Tokmanni lupaa suomalaisille elintarvikkeille vientikanavan. ”Toivon, että Itämeren alueella on tapahtunut ryhtiliikettä ja kaikki maat suhtautuvat tarvittavalla vakavuudella ja ripeydellä vastaaviin tapahtumiin.” Kaikkonen näkee, että riski on, että vastaava toiminta Itämerellä jatkuu. Tästä lähes puolet, eli hieman alle 60 megawattia, valmistui vuonna 2024. tammikuuta 2025 UUTISET Uutispäällikkö: Stina Haaso Toimitussihteerit: Jarno Mela, Johanna Koskiahde ja Juhani Reku LAPUA EPV Energian ensimmäistä teollisen mittakaavan aurinkovoimapuistoa rakennetaan parhaillaan entiselle turvesuolle Lapuan Heininevalle. Balticconnector-kaasuputken rikkomisesta epäillyn New New Polar Bear -tapauksen osaltakin tutkinta on vielä kesken ja se huolettaa Kaikkosta. Tänä vuonna kapasiteetin arvioidaan kasvavan noin 450 megawattiin. Aurinkosähkön teollisen luokan rakentaminen kiihdytyskaistalla Teollisen aurinkovoiman kokonaistuotanto kasvoi vuonna 2024 uuteen ennätykseen, puolet kokonais tehosta rakennettiin samana vuonna. Vuoden 2024 lopussa teholtaan yli yhden megawatin teollisen kokoluokan aurinkovoimaa oli tuotannossa reilu 120 megawattia. ”Koska metsä kasvaa hitaasti, tulevaisuuden haasteisiin on varauduttava tänään. Varautumisen merkitystä voi peilata Keski-Euroopan metsätuhoihin. Agronomiliitto harkitsee yhdistymistä KATJA LAMMINEN Lakko pysäytti Yaran tehtaat Maanantaina 27. Agronomiliitto harkitsee yhdistymistä Loimun eli Luonnon-, ympäristöja metsätieteilijöiden liiton kanssa. Miten se tehdään. Varautumista on esimerkiksi tuhonaiheuttajien ja tuhojen seuranta. Kun ilmasto muuttui kuivaksi ja kuumaksi, buffet-pöytä tuholaisille oli katettu.” ”Kun tuho tuli, Tšekissä ei ollut tarpeeksi korjuukalustoa, osaavaa henkilöstöä, ei markkinoita, eikä kuljetuskalustoa”, Melin kuvailee. Teollisen aurinkovoiman rakentaminen on keskellä kasvupyrähdystä niin kapasiteetiltaan kuin hankemäärältään. Paneelitelineiden yhteenlaskettu pituus on noin 80 kilometriä. Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Katri Himanen kiinnitti huomiota siihen, että uuden metsän kasvattaminen mittavan tuhon jälkeen ei olekaan aivan yksinkertaista, sillä taimituotanto on rajallista. Elpyminen liittyy metsän uudistamiseen, niin että siitä saadaan mahdollisimman terve ja kestävä. Tärkeää on, että saadaan luotettava selvyys ja täytyy ymmärtää, että se vie aikansa.” Suomen ja Viron välinen Balticconnector-kaasuputki ja useat tietoliikennekaapelit vaurioituivat lokakuussa 2023 . Aurinkovoima ja tuulivoimatuotanto täydentävät Tapperin mukaan hyvin toisiaan. Alustavia tunnusteluja on tehty molemmissa liitoissa. Ensimmäiset suuret, yli 100 megawatin aurinkovoimalat, ovat parhaillaan rakenteilla tai luvitusvaiheessa Uudessakaupungissa, Utajärvellä ja Lapualla. Agronomiliiton valtuuston puheenjohtajaksi valittiin MMM, agronomi Simo Tiainen, joka työskentelee johtajana MTK:ssa. Tästäkö tulee maaseudun ruokakauppaan uusi merkittävä peluri. Sähköä siirretään alueen yli kulkevaan kantaverkkoon aiemmin Heininevalle valmistuneen sähköaseman kautta. Fingridin ennusteiden mukaan määrä voisi kasvaa 16 gigawattiin vuoteen 2035 mennessä. Ison tuhon kohdatessa Suomessakin voisi tulla pulaa maanmuokkausja istutuskapasiteetista. ”Tšekissä metsärakenne suorastaan kutsui tuhoja. Näiden hankkeiden perusteella Suomen teollisen mittaluokan aurinkovoimakapasiteetti tulee nopeasti moninkertaistumaan. Reagoinnissa tärkeää on nopea tilannekuvan muodostaminen ja että toimitaan etukäteen sovittujen vastuiden mukaan. Rautiaista haastattelee MT:n toimituspäällikkö Stina Haaso. Metsistä puolet oli varttuneita kuusikoita. Tällä hetkellä suurin tuotannossa oleva aurinkovoimala, 32 megawattia, sijaitsee Rauman Lakarissa. Kohonneet lämpötilat kasvattavat haihduntaa, mikä lisää kuivuutta ja se taas metsäpalojen syttymisja leviämisriskiä. ”Toimenpiteiden täytyy olla riittävän nopeita. ”Auringon säteily on Suomen eteläja keskiosissa samaa luokkaa Pohjois-Saksan kanssa, ja Saksa puolestaan on Euroopan johtaja aurinkovoimassa”, Suomen uusiutuvat ry:n edunvalvontapäällikkö Klaara Tapper tiedottaa. Puisto tuottaa toimiessaan sähköä yli 80 gigawattituntia vuodessa. Kuusen liian suureen osuuteen kiinnittää huomiota myös Luonnonvarakeskuksen tutkija Juha Honkaniemi. Onko luvassa unelmien liitto, joka haukkaa suuren palan elintarvikekaupan kakusta. Myös sateisuus on lisääntymässä talvella, joten lumikuormien ennustetaan kasvavan. Suunnitelmassa nähdään useita tuhoriskejä. Agronomiliiton valtuusto päätti käynnistää liiton jäsenpalvelujen, viestinnän ja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden parantamiseen johtavan strategiatyön. Selvittelystä vastaa Agronomiliiton uusi valtuusto, joka valitsi puheenjohtajiston kaudelle 2025–2028. Aurinkovoiman osuus sähkön kokonaistuotannosta oli viime vuonna noin puolitoista prosenttia, mutta sen osuus on merkittävässä kasvussa. Heininevan aurinkovoimapuisto on kooltaan noin 120 hehtaaria. Pitkään jatkunut kuivuus heikentää puiden kasvua ja niiden vastustuskykyä tuhohyönteisiä ja taudinaiheuttajasieniä vastaan. JOHANNES TERVO Kumulatiivinen aurinkovoimakapasiteetti Satakunta Pohjois-Pohjanmaa Uusimaa Etelä-Savo Etelä-Pohjanmaa Pohjanmaa 2% Pirkanmaa 4% Keski-Pohjanmaa 4% Pohjois-Savo 4% Päijät-Häme 4% Varsinais-Suomi 3% 29% 19% 11% 13% 7% Timo Filpus Lähde: Suomen Uusiutuvat min. ”Tuotanto pysähtyy lakon aikana kaikilla kolmella toimipaikalla, lukuun ottamatta joitakin lämpöä tuottavia tehtaita Siilinjärvellä ja Uudessakaupungissa”, Yaran julkaisemassa tiedotteessa sanotaan. ”Etelä-Suomessa 20 vuoden sisällä istutetuista metsistä yli puolet koostuu pelkästään kuusista”, Melin toteaa. Tällä hetkellä aurinkovoimaa tuotetaan yli kahdessakymmenessä suomalaisessa kunnassa ja teollisen aurinkovoiman kokonaiskapasiteetti ylittää 120 megawattia. Lakko päättyy 1. Kaipainen valittiin valtuuston ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi ja MMM, agronomi Elina Vauhkonen toiseksi varapuheenjohtajaksi
Professori Schwab korostaa, ettei suositeltavan ruokavalion koostamiseen ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa, vaan sen voi tehdä monella tavalla. Etenkin muuttuneen EU-sääntelyn vuoksi tulevat valtion ostoliikenteen palvelut on jatkossa kilpailutettava. MATTI TUOMINEN Haja-asutusalueiden sähköistämättömillä rataosuuksilla kulkevat kiskobussit saavat kylmää kyytiä Traficomin viime torstaina julkaisemassa henkilöliikennettä koskevassa selvityksessä. Maitotuotteita suositellaan käyttämään 3,5–5 desilitraa vuorokaudessa. Yksityiset henkilöt omistavat 59 % Suomen metsistä. Varaa oma ilmoituspaikkasi 27.3. ”Paljon muitakin kaloja meillä on”, hän vinkkaa. Siipikarjan kulusta ei tarvitse terveyssyiden takia muuttaa. tammikuuta 2025 Kiskobussien reitit Ylivieska Iis alm i Savonlinna Tampere Pi ek sä m äk i Seinäjoki Jy vä sk yl ä Parikkala Joensuu Nu rm es Ko ht av aa ra Ni va la Ha ap ajä rv i Py hä sa lm i Ki ur uv es i Ru nn i Alavus Tu ur i Äh tä ri Elä in pu ist o My lly mä ki Pi hl aja ve si Pe tä jäv es i Keu ruu Hö ljä kk ä Ky län lah ti Lie ks a Vuonislahti Uimaharju Eno Haapamäki Kolho Vilppula Juupajoki Orivesi Orivesi keskusta Varkaus Viin ijär vi He inä ves i Vih tar i Timo Filpus Lähde: Tra com Kerro se MT:n ilmoitusautomaatin avulla MT.FI/ilmoita Oliko jotain asiaa. Vaihtoehtoja ovat uusi akkujunakalusto, rataosien sähköistäminen ja sähkömoottorijunat sekä bussit. Suomessa on yli 600 000 metsänomistajaa, joista 41 % on naisia. Nyt käytännössä kahdessa ateriassa viikon aikana saa olla punaista lihaa. Valtion nykyinen ostoliikenteen sopimuskausi päättyy vuoden 2030 loppuun. Professori: Näin korvaat lihaa kotimaisilla raaka-aineilla Moni miettii, miten punaista lihaa voisi korvata lautasella niin, että ruoka olisi mahdollisimman kotimaista. Schwabin mukaan suositusten mukaisen ruokavalion pystyy helposti koostamaan kotimaisista raaka-aineista. Kiskobussit ovat osa valtion ostoliikennettä. Kiskobussiliikenteessä tehtiin vuonna 2023 yhteensä noin 0,515 miljoonaa matkaa, liikenneja viestintäministeriön yhdistelmäraportti kertoo. Siihen kuuluvat kiskobussien lisäksi kaikki junaliikenne Oulun pohjoispuolella, yöjunaliikenne, yksittäiset kaukoliikenteen vuorot ja HSLalueen ulkopuolinen Etelä-Suomen taajamajunaliikenne. Alueilla mielipide on selvä. Aiemman suosituksen mukaan kolmessa ateriassa viikossa sai olla punaista lihaa. Kahteen viimeiseen lukuun sisältyvät investoinnit 30 vuoden maksuajalla. Viime vuonna pidetyissä keskustelutilaisuuksissa nousi esiin myös, että liikenteen jatkaminen nähdään tärkeänä maan poikittaisliikenteelle. Punaista lihaa voikin korvata esimerkiksi kalalla. kysy lisää eri vaihtoehdoista! MT Koulutus -teemaliiteellä tavoitat maaseudun opinhaluiset ja tavoitteelliset nuoret, ja myös heidän vinkkaavat vanhempansa! Koulutus TEEMANUMERO 17.2.2025 Varaa oma paikkasi ma 10.2. Rautatieliikenne halutaan säilyttää eikä linja-autoliikennettä pidetä korvaavana vaihtoehtona. Traficom on tarkastellut, mitä liikenteen jatkaminen vuoden 2030 jälkeen vaatisi. Mukaan lasketaan myös juustot. VR on tähän asti vastannut palveluista kokonaisvaltaisesti kaluston huollosta lipunmyyntiin. Selvityksessä kerrotaan, että karkean arvion mukaan nykyiseen diesel-käyttöiseen DM12-kalustoon pitäisi investoida vähintään 20 miljoonaa euroa jo 2020-luvulla, jotta kalusto olisi käytettävissä 2030-luvun alussa. MT | Kokonaistavoittavuus 534 000 (KMT 2024) Metsänomistajat ovat määrältään ja ostokyvyltään ainutlaatuinen kohderyhmä Suomessa. Schwab muistuttaa, että jonkun ruoka-aineen suosiminen voi johtaa siihen, että joitakin tärkeitä ravintoaineita ei saa tarpeeksi. Busseilla hoidettuna vuosikustannusarvio olisi 7 miljoonaa euroa. Suosituin kiskobussireitti oli 2023 Savonlinna-Parikkala-reitti. • Voit tehostaa viestiäsi digillä . Tästä monelle voi herätä mieleen kysymys siitä, miten lihan oikein saa lautasella korvattua niin, että ruoka olisi vielä mahdollisimman kotimaista. Myös VR kannattaa junaliikenteen jatkumista kiskobussireiteillä. Schwabin mukaan joustavuuden syynä on se, että osa ihmisistä ei pysty käyttämään palkokasveja, vaikka haluaisi. Voikin olla niin, että jos lihan sijaan syö juustoa, kolesteroliarvot heikkenevät. Se, että lihan kulutuksensa siirtäisi maitotuotteisiin, ei kuitenkaan ole järkevää. Itä-Suomen yliopiston ravitsemusterapian professori ja valtion ravitsemusneuvottelukunnan jäsen Ursula Schwab kertoo, että muutos suosituksissa on hyvin pieni. Akkujunien hintalappu olisi 23 miljoonaa ja sähköjunien 40 miljoonaa euroa vuodessa. Vaikkapa härkäpapuun ja kauraan pohjautuvia proteiininlähteitä toki on, mutta esimerkiksi soija ei ole kotimaista. Tukitaso matkaa kohti on korkea: jokaista lipputuloeroa kohden liikennettä tuetaan neljällä eurolla. Petteri Orpon hallituksen ohjelman mukaan henkilöjunaliikenteen kilpailua lisätään mahdollistamalla kunnille, kuntayhtymille ja alueille ostoliikenteen järjestäminen. Jos kuitenkin syö esimerkiksi kolme kertaa viikossa siipikarjaa, kolme kertaa viikossa kalaa ja kerran viikossa punaista lihaa, ei kasviproteiinin käyttö ole tarpeen. KUVA: PETTERI KIVIMÄKI ”Jos palkokasvit eivät ole tuttuja, eikä niitä halua tai pysty käyttämään, ihan hyvin tutuillakin elin tarvikkeilla pystyy ravitsemus suositusten mukaisesti syömään.” URSULA SCHWAB Muutos ravitsemuksessa on uusien suositusten myötä ravitsemusterapian professorin mukaan hyvin pieni, jos aiemmin on syönyt suositusten mukaan. Professori toteaa, että kalaa saa myös edullisesti, vaikka lohikalojen hinta on viime vuosina noussut. Kalaa suositellaan syömään edelleen 2–3 kertaa viikossa. • MT:n lukijat ovat valmiita hakemaan opiskelupaikkoja myös kotipaikkakuntaa kauempaa. Selvityksen mukaan alueiden tasavertainen kohtelu voisi tarkoittaa kiskobussien vaihtamista linja-autoihin. Kahden punaista lihaa sisältävän aterian lisäksi voi satunnaisesti käyttää leikkeleitä ja makkaroita. Kiskobussiliikenteen vuosikustannus on arviolta noin 20 miljoonaa euroa. Alueet haluavat pitää kiinni raideliikenteestä. Toisaalta osalle ihmisistä kala aiheuttaa allergiaoireita. ”Jos on syönyt kalaa vähän, toki on tärkeää yrittää kala-aterioita lisätä”, Schwab kuitenkin sanoo. Kun kalustoa huolletaan hyvin, sillä voidaan VR:n mukaan liikennöidä vielä ensi vuosikymmenelläkin. Kolmasosa metsänomistajista asuu pääkaupunki seudulla tai muissa suurissa kaupungeissa. Kiskobussien matkustuskysyntä on huomattavan matalaa verrattuna muuhun alueelliseen junaliikenteeseen. Schwab huomauttaa, että kunnollisen aterian koostaminen esimerkiksi juustosta on hyvin vaikeaa, ja lisäksi juustoissa on haitallista kovaa rasvaa. mennessä ilmoitus@mt.fi tai soita 020 413 2321. Käytössä on nykyään 14 kiskobussia. PAULA LIESMÄKI 4 keskiviikkona 29. 120 000 KPL MT | Kokonaistavoittavuus 534 000 (KMT 2024) Tabloid-kokoinen MT Koulutus -teemaliite ilmestyy jälleen maanantaina 17.2. Jonkun ruoka-aineen suosiminen nimittäin vääristää kokonaisuutta. ”Jos on aiemmin syönyt 2–3 kertaa viikossa siipikarjaa, sen voi terveysnäkökulmasta tehdä edelleenkin.” Kasviproteiiniaterioita olisi hyvä syödä ainakin yksi viikossa. UUTISET Maaseudun Tulevaisuus Viime vuoden lopulla julkaistut ravitsemussuositukset ovat herättäneet keskustelua, etenkin siksi, että lihaa suositellaan syömään viikossa aiemman 500 gramman sijaan nykyisin vain 350 grammaa. Traficom: Alueiden tasavertainen kohtelu vaatii kiskobussien vaihtamista busseihin OSTOLIIKENNE Vuonna 2023 valtion ostoliikenteessä tehtiin kymmenen miljoonaa matkaa. Traficomin selvityksen mukaan bussit tuottaisivat kiskobusseja vastaavan palvelun selvästi pienemmällä hinnalla. Reiteillä toivottiin matkailun ja uusien liikkumistarpeiden parempaa huomiointia esimerkiksi Etelä-Savossa, Pohjois-Karjalassa ja Etelä-Pohjanmaalla. MT Metsänomistaja numero ILMESTYY 2.4.2025 SUURPAINOS N. Kotimaisuus muodostuu haasteeksi lähinnä silloin, kun puhutaan kasviproteiineista. Kiskobussiliikenne on usein alueen harvoja joukkoliikenneyhteyksiä. • Saat viestisi läpi Hangosta Nuorgamiin. Ruokavalion koostamisessa onkin syytä muistaa kohtuus. Kiskobussikalusto lähenee elinkaarensa päätä. mennessä: jukka.makitalo@mt.fi tai soita 050 321 7812. ”Jos palkokasvit eivät ole tuttuja, eikä niitä halua tai pysty käyttämään, ihan hyvin tutuillakin elintarvikkeilla pystyy ravitsemussuositusten mukaisesti syömään”, Schwab sanoo. Kiskobussien reittikohtaisesti laskettu kokonaismatkamäärä kasvoi vuosien 2019 ja 2023 välillä 25 prosenttia, Traficomin tausta-aineisto kertoo. Tarkoitusta varten perustetaan julkinen kalustoyhtiö julkisesti tuetulle ostoliikenteelle. Käytännössä yhtä ateriaa pitäisi muuttaa, jos aiemmin on syönyt suositusten mukaan. Uuden korvaavan kaluston hankkiminen olisi selvityksen mukaan noin 100–400 miljoonan euron kertainvestointi kalustoon ja infraan
Peruna oli Suomessa irtopottua, kahden kilon pussissa kilohinta hieman korkeampi eli 0,85 euroa. Kilpailu ruokakaupassa on kuitenkin kovaa, sillä Unkarin katukuvassa vilisee paljon kauppoja. Karjalanpaistitai gulassiliha oli Suomessa nautaa ja sikaa, Unkarissa sikaa ja Saksassa nautaa. Lidl rantautui Suomeen reilut 20 vuotta sitten ja on yltänyt noin 10 prosentin markkinaosuuteen. tammikuuta 2025 UUTISET Spar tulee, mutta mikä muuttuu. Pelkkä possun lihasuikale maksoi Suomessa 8,30 euroa kilolta. Viro aikoo nostaa yleisen alv-kantansa 22:sta 24 prosenttiin heinäkuussa ja alentaa peruselintarvikkeiden alv:n 22 prosentista 5 prosenttiin. Jos elintarvikeyritysten neuvotteluasema vahvistuisi, tämä voisi parantaa maatalouden tuottajahintoja – ainakin teoriassa – mutta hintakilpailun paineessa tämänkin todennäköisyys voi jäädä pieneksi. 4 hlö) Kylpylä avoinna joka päivä klo 8–22 Majoitus hotellissa tai loma-asunnossa, myös lemmikkihuoneita. Kaksi suurinta kaupparyhmittymää, S-ryhmä ja K-ryhmä, hallitsee markkinoista reilua 80 prosenttia. Tähän vaikuttavat monet tekijät kuten, mikä tulee olemaan kotimaisten elintarvikkeiden asema suhteessa tuontituotteisiin Tokmannin myymälöissä ja millainen on elintarvikevalmistajien välinen kilpailutilanne ja tuotteiden tarjonnan suhde kysyntään. Suurin toimija on Spar, jota seuraavat Lidl, Coop, Tesco, Real Elelmiszar, Auscan, CBA, Penny Market, Aldi ja Metro. Ketjun perustaja Kyösti Kakkonen sanoi julkisuuteen, että ”suomalainen ruokakauppa ryöstää kuluttajaa eivätkä maanviljelijät saa heille kuuluvaa osuuttaan”. Inflaatio on ollut Unkarissa kolmessa vuodessa 62 prosenttia. Kuluttajille tämä tarjoaa enemmän vaihtoehtoja. Kolumnin kirjoittaja on Pellervon taloustutkimuksen tutkimusjohtaja. Mitä tämä tarkoittaa ruokakaupan kilpailulle. Tämä tuskin horjuttaa Sja K-ryhmien valta-asemaa mutta kaventaa varmasti joidenkin myymäläketjujen markkinaosuuksia. Hintavertailu on kiinnostavaa, mutta ihmisten ostovoima erilainen: Suomessa ja Saksassa keskipalkka oli vuonna 2023 noin 4 000 euroa kuukaudessa ja Unkarissa 1 500 euroa, mutta palkkatulon verotus keveintä Unkarissa. Tanskassa 25 prosentin yleinen alv kattaa liki kaiken, myös elintarvikkeet. Peruselintarvikkeisiin kuuluvat leipä, leipäjauhot, eläinperäinen maito, juusto, munat hedelmät ja vihannekset sekä oliiviöljy. Kilpailun lisääntyminen sinänsä on tervetullutta Suomen päivittäistavarakauppaan, joka on poikkeuksellisen keskittynyttä ja johon uuden toimijan on ollut vaikea saada jalansijaa. Lisää uutisia verkossa joka päivä – MT.FI tai skannaa QR-koodi. 2 vrk sisältää Majoituksen monipuolisen buffet-aamiaisen kera, kylpylän ja kuntosalin vapaan käytön, pysäköinnin ja wi-. RAMI MARJAMÄKI Ruoan ALV eri maissa 2025 Belgia Bulgaria Espanja Hollanti Irlanti Italia Itävalta Kreikka Kroatia Kypros Latvia Liettua Luxemburg Malta Portugali Puola Ranska Romania Ruotsi Saksa Slovakia Slovenia Suomi Tanska Tsekki Unkari Viro 21 20 21 21 23 22 20 24 25 19 21 21 17 18 23 23 20 19 25 19 23 22 25,5 25 21 27 22 0, 6 ja12 20 4 ja 10 9 4, 5 ja 10 10 13 5 ja 13 5 5 21 3 6 ja 13 23, 8 ja 5 20, 10 ja 5,5 5, 9 ja 19 12 7 5 ja 19 9,5 14 25 10 ja 15 5 ja 18 9 ja 22 Yleinen ALV Ruoan ALV ”Suomalainen ruokakauppa ryöstää kulut tajaa eivätkä maan viljelijät saa heille kuuluvaa osuuttaan.” KYÖSTI KAKKONEN 10 € Lasten hiihtoloma / vrk / 4–14-v. Makeisten vero on nousemassa 1. Unkarilainen uutissivusto Telex vertasi viime syksynä 31 tuotteen hintaa kuuden maan Lidlissä. Ruoan verotuksessa Suomen edelle menee muutama maa. n. Sen etuna on jo olemassa oleva myymäläverkosto, jolloin Spar-konseptin lanseeraus onnistuu nopeammin kuin kokonaan uuden toimijan markkinoille tulo. Yksi tuoteryhmä puuttuu Suomen kaupoista kokonaan: vahva alkoholi. Luxemburgissa yleinen alv on 17 prosenttia, mutta ruoan 3 ja viinien 14 prosenttia. Kolmisen vuotta sitten ruoan verkkokauppapalveluja tarjonnut norjalainen Oda kokeili siipiään Suomessa, mutta vierailu jäi varsin lyhyeksi. Tokmanni kertoi pari viikkoa sitten tuovansa Spar-brändin Suomeen, muuttavansa nykyiset tuoreelintarvikeosastot Spar-konseptin mukaisiksi ja mahdollisesti perustavansa itsenäisiä Spar-myymälöitä tulevaisuudessa. Timo Filpus Lähde: MT:n keräämät tiedot Yhteensä 88,15 e 89,99 e 84,88 e Ruoan hintavertailu Kevytmaito (litra) Kreikkalainen jogurtti (kg) Maasdamer-juusto (kg) Emmental-juusto (kg) Nauta-sikajauheliha (kg) Broilerin koipipala (kg) Karjalanpaisti (kg) Kananmunat (18 kpl) Kirjolohi (kg) Tomaatti (kg) Peruna (kg) Porkkana (kg) Kurkku (kg) Lasagne (kg) Appelsiinimehu (litra) Mansikkahillo (450 g) Voicroissant kpl Vannekeksit Floralys wc-paperi, 10 rullaa Saksanpähkinät (200g) 0,89 e 3,39 e 9,73 e 10,98 e 5,97 e 4,94 e 10,64 e 3,11 e 19,90 e 3,59 e 0,75 e 0,99 e 3,29 e 4,49 e 3,29 e 1,55 e 0,65 e 1,99 e 4,45 e 2,39 e Suomi 0,80 e 3,00 e 14,99 e 11,99 e 7,99 e 2,85 e 6,50 e 2,62 e 20,48 e 3,25 e 0,57 e 1,50 e 2,25 e 5,70 e 2,50 e 2,50 e 0,50 e 1,65 e 3,62 e Saksa 0,99 e 2,19 e 8,63 e 10,76 e 7,98 e 3,54 e 13,98 e 3,39 e 19,29 e 2,39 e 0,84 e 0,89 e 1,19 e 3,99 e 2,99 e 1,29 e 0,55 e 2,99 e Unkari Lidl-vertailu osoittaa, ettei ruoka ole Suomessa kallista MT vertasi Lidlien hintoja ja vaikka verotus on tiukin, ruokakori ei ole kallein. Erojakin on: Suomessa vähärasvainen jogurtti on hinnoiteltu 10-prosenttista kalliimmaksi, mutta perusjauheliha on vertailun vähärasvaisinta eli 23-prosenttista. Tarjous voimassa 16.2.–9.3.2025. Toisella käynnillä Suomen Lidlissä kirjolohi oli tarjouksessa 12,90 euroa kilolta. Vaikka Tokmannin ja Sparin liitto ei lopulta isosti ruokaketjun toimintaa mullistaisikaan lyhyellä aikavälillä, on Sparin tulo Suomen markkinoille joka tapauksessa kiinnostava ilmiö, jota kannattaa seurata tarkasti. Kotimaiselle elintarviketeollisuudelle markkina-aseman vahvistamiseen tähtäävä ostaja tarjoaa uutta markkinointija jakelukanavaa, esiin on nostettu myös vientimahdollisuudet Spar-kanavan kautta suomalaisille toimijoille. Pellervon taloustutkimus arvioi syksyllä, ettei maatalouden yrittäjätulo kasva tänäkään vuonna. Unkarissa kevytmaito on kuumennettua ESL-maitoa. Oppositio syyttää Viktor Orbánin hallitusta verojen hilaamisesta ylöspäin vuodesta 2010 ja siitä, että minimipalkka on puolet Puolan tasosta, mutta ruoka viidenneksen kalliimpaa. Broilerin marinoituja koipireisiä saisi Suomesta jopa kilohintaan 2,98 euroa ja Unkarista erilaisia kananosia yhdellä eurolla kilo. Elämisen kalleus on vähentänyt kulutusta ja arvoitus on, kuinka se suuntautuu jatkossa. Juustoviipalepakkaukset ovat Suomessa 400-grammaisia, mutta Saksassa 250–350 ja Unkarissa 200–250-grammaisia, mikä nostaa Unkarin ruokakorin hintaa selvästi. Sekä Saksassa että Unkarissa Lidlistä voi ostaa tavallisia viinejä, Jägermeister-likööriä ja Finlandia-vodkaa. Tšekissä yleinen arvonlisävero 21 prosenttia, mutta ruoan alennettu verokanta 15 ja vauvanruoan 10 prosenttia. Halvin oli Romania ja toisena Unkari ja niitä kalliimpia Slovakia, Kroatia, Serbia ja Itävalta. MT poimi elintarvikkeiden hinnat paikan päällä Suomen, Saksan ja Unkarin Lidleistä loppuvuonna 2024 ja alkuvuodesta 2025. Hintakilpailu kauppojen kesken vääjäämättä voimistuu. Uutinen on odotetusti herättänyt vilkasta keskustelua. Sonday-keksien, pähkinöiden ja wc-paperin hintaa ei löytynyt käyntikerralla kaikista kaupoista. Tokmannin markkinaosuus päivittäistavarakaupasta on noin kolme prosenttia. Katso päivän hinta verkkovaraamostamme. Ruotsissa ruokaa verotetaan 12 prosentilla, kun yleinen alv on 25 prosenttia. Marinointi näyttää olevan suomalainen erikoisuus. Saksassa tomaattina on espanjalainen terttutomaatti, muilla kotimaiset. Toisaalta kilpailun lisääntyminen ja uuden pelurin tulo markkinoille kirittää myös nykyisiä kaupan toimijoita tehostamaan omaa toimintaansa ja logistiikkaansa. Valuuttakurssina on käytetty 1 euro = 400 forinttia. 2 vrk lomiin lasten (4–14-v.) loma 10 € / vrk sekä keilavuoro (1 h / 1 rata max. Kaupan omien tuotemerkkien tuotevalikoima laajenee Tokmannin tuodessa kauppoihinsa Spar-tuotteet. EIJA MANSIKKAMÄKI Osaa elin tarvikkeista verotetaan Unkarissa kevyesti, vaikka arvonlisävero on Euroopan kirein. Yleisen arvonlisäveron tulee olla EU-sääntöjen mukaan vähintään 15 prosenttia, mutta maat saavat tehdä siitä poikkeuksia 5 tai prosenttiin asti. Suomessa ruoan arvonlisävero on näistä maista korkein. Kalleimman Itävallan Lidl-kori oli neljänneksen kalliimpi kuin Romanian. Vertailutuotteet ovat samoja tai samankaltaisia kaikissa maissa, esimerkkinä Maribel-mansikkahillo, valmislasagne ja Milbona-juustot. Spar-ketjun tulemisen Suomeen odotetaan alentavan ruoan hintaa kilpailun kautta. Kananmunat myydään Suomessa 15 kpl kennoissa, vertailuhinta on laskettu 18 M-kokoiselle Kieku-munalle. Hollanti nosti juuri tiettyjen maataloustuotteiden arvonlisäveroa 9:stä 21 prosenttiin, mutta ruoan ja juomien alv säilyy 9 prosentissa. Tuoko tämä elintarvikevalmistajille ja edelleen maatalousyrittäjille parempaa neuvotteluasemaa hinnoista ja muista toimitusehdoista, jää nähtäväksi. Keilavuoro 0€ Varaukset ja lisätiedot: imatrankylpyla.. Suomen ruokavero on EU:n kireimpiä EIJA MANSIKKAMÄKI Suomessa ruoan arvonlisävero on 14 prosenttia. Verojen osuus ei näy kassakuitissa. kesäkuuta 25,5, prosenttiin. Unkarin hinta on 10 kilon pussista, kahden kilon pussissa kilohinta oli 1,12 euroa. Liettuassa ruokaan pätee yleinen alv 21 ja Bulgariassa 20 prosenttia. Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Tuula Loikkanen kirjoitti taannoin Helsingin Sanomissa, että eniten ruoan hintaan vaikuttaa kireä verotus: ruoan hinnasta yli 40 prosenttia on veroja ja 14 prosentin alv tuplaten EU-keskiarvo. Min. Miten kuluttajat tästä hyötyvät, entä mitä vaikutuksia tästä on elintarviketeollisuudelle ja maatilayrityksille. Suomessa maito, jauheliha ja tarjouslohi ja broileri ovat halvempia kuin Saksassa ja Lidlin juustot ja lasagne, mansikkahillo sekä porkkanat edullisempia kuin Unkarissa. myynti@imatrankylpyla.. Tokmanni on profiloitunut halpakauppana ja houkuttelee Spar-konseptillaan etenkin hintatietoisia kuluttajia. Unkarissa on EU-maiden kovin yleinen arvonlisävero, 27 prosenttia, mutta siitä on poikkeuksia: maitotuotteiden ja leivän alv on 18 ja siipikarjan, munien, tuoreen maidon ja sianlihan 5 prosenttia. Ennen veroa ruoan hinta on Suomessa jopa Ruotsia, Ranskaa tai Italiaa matalampi. Osaa elintarvikkeista verotetaan Unkarissa kevyesti, vaikka arvonlisävero on Euroopan kirein. Sillä pääsee EU-maiden kärkikahinoihin, samoin elintarvikkeilla säilyvän 14 prosentin osalta. Hintakilpailu kauppojen kesken vääjäämättä voimistuu mutta kokonaiskuvassa ruuan hinta tuskin merkittävästi laskee. KOLUMNI SARI FORSMAN-HUGG sari.forsman-hugg@ptt.fi Ruoka ei ole Suomessa kallista, jos vertaa Lidlien hintoja eri maissa. 0300 870 502 (Puhelun hinta +0,69 € / min + pvm / mpm) Hiihtolomalla Imatran kylpylään Hiihtoloma alk. p. Yhteistyön avulla Tokmanni saa volyymietua, kun se pääsee hyödyntämään Sparin kansainvälisiä hankintakanavia ja pystyy sitä kautta kasvattamaan markkina-asemaansa. Maaseudun Tulevaisuus 5 keskiviikkona 29. Slovakia nosti vuoden alussa yleisen alv:n 20:stä 23 prosenttiin ja alennetun 10:stä 19 prosenttiin, mutta peruselintarvikkeisiin sovelletaan 5 prosentin arvonlisäveroa. Espanja lopetti lokakuussa peruselintarvikkeiden nollaverotuksen, nosti sen 2 prosenttiin ja vuodenvaihteessa 4 prosenttiin. Hallitus määräsikin vuonna 2023 suuret kauppaketjut useimpien elintarvikkeiden hintoja ja asetti jo sitä ennen niille hintakatot. Vuoden 2025 alussa tavaroiden ja palveluiden arvonlisävero nousi 10:stä 14 prosenttiin ja vaippojen ja kuukautissuojien laski 14 prosenttiin. TIMO FILPUS Suomessa yleinen arvonlisäverokanta nostettiin syyskuun alussa 24:sta 25,5 prosenttiin
Pienistä puroista kertyy jo jonkinlainen virta”, sanoo talouspäällikkö Antti Huhta Pohjois-Lapin seurakuntayhtymästä. Tämä edellyttää toki jatkossakin tarkkaa taloudenpitoa”, kertoo Ilmajoen seurakunnan talousjohtaja Antti Viita. Joulukuussa tiedettiin, että tiedot sisälsivät nimiä, henkilötunnuksia ja palkkasekä tilinumerotietoja. Niistä on lisätietoja henkilökohtaisessa kirjeessä. Kirkkohallituksen tilastoasiantuntija Juho Laatikaisen mukaan ei voida kuitenkaan vetää johtopäätöstä, että Lapin seurakunnissa taloustilanne olisi muita heikompi. ”Kirkollisveron nosto tekee karkeasti arvioituna 23,90 euroa yhdelle seurakuntalaiselle jäsenmääräennusteen mukaan, joka on tälle vuodelle 5 683”, Pääkkönen arvioi. ”Yhtiömalli parantaisi koko elinkeinoelämän vienninedistämispalvelujen saatavuutta ja toisi ruoka-alan yritysten tarvitsemat vientipalvelut saman katon alle”, toimitusjohtaja Mikko Käkelä sanoo tiedotteessa. Kolarin seurakunnan kirkkoherra Jussi Ollila kertoo, että käytännössä muita säästökeinoja ei ollut kuin nostaa kirkollisveroa. SATU KOHTANEN Kirkollisveroilla pyöritetään muun muassa seurakunnan kasvatustoimintaa. Paljon vastuuta jää myös murron kohteeksi joutuneille. Päätökset tulivat marraskuussa 2024. ”Meillä seurakunnan jäsenmäärä on pysynyt hyvänä. Siinä kerrotaan, mitkä tiedot ovat vaarantuneet. AIMO VAINIO SANNE KATAINEN Tukea tietomurron uhreille Valio joutui joulukuussa laajan tietomurron kohteeksi. Silloin hyökkäys saatiin keskeytettyä. Jokaiselle tietomurron kohteena olevalle on postitettu kirje. Valion tietomurto ennakoitua paljon vakavampi Tietomurtohyökkäys saatiin joulukuussa keskeytettyä. Valio ei pysty tekemään yksityis henkilöitä suojaavia toimenpiteitä. Tietomurtohyökkäyksille on tyypillistä, että tilannekuva ja hyökkääjän tekemät vahingot täsmentyvät vasta selvitystyön edetessä”, Valion lakiasiainjohtaja Juha Hölttä kertoo tiedotteen mukaan. Eniten kirkollisveroa nosti Kolarin seurakunta Lapissa. 5 seurakuntaa pudotti kirkollisveroa viime vuodesta. Uudella yhtiöllä tulisi Timosen mukaan olla tiivis yhteys Business Finlandin rahoitusja neuvontapalveluihin. ”Tutkinnan edetessä tammikuussa on käynyt ilmi, että tietomurto on aiemmin arvioitua laajempi Valion Eläkekassan osalta. Valion mukaan on tavallista, että murron kohteeksi joutuneita henkilöitä tulee tilanteen selvitessä lisää. Sopiva valmis rakenne on Business Finland, joka voisi tarjota yhden luukun -palveluita, mutta ulkoministeriön alaisuudessa, sanoo selvityshenkilö, OTT, työelämäprofessori Pekka Timonen. Laukaa 1,9 1,75 1,7 1,85 1,7 1,7 1,7 1,65 1,8 1,65 -0,2 -0,05 -0,05 -0,05 -0,05 srk 2024 2025 muutos Kirkollisveroa nostaneet Kirkollisveroa laskeneet Valion tietoverkkoon joulukuussa tehdyn hyökkäyksen yhteydessä murtaja sai haltuunsa henkilötietoja. Muhoksen kohdalla on ilmeistä, että veroprosentin nousu liittyy seurakuntien liittämiseen.” Laatikainen arvelee, että näin moni seurakunta ei olisi nostanut kirkollisveroaan, mikäli valtiovarainministeriön päätökset verolakien muutoksista olisivat tulleet ajoissa. Malli muotoutuu parhaillaan, kun Business Finland ja ulkoministeriö uudistavat palvelurakenteensa. Sellaista etsitään, ja tuore selvitys suosittaa valtiota hyödyntämään valmiita rakenteita ja panostamaan yritysten vientivalmiuksiin. Pohjois-Suomessa moni seurakunta nosti kirkollisveroa Keskeiseksi syyksi kirkollisveron nostamiseen nousee seura kuntien kiristynyt taloustilanne. Maanantaina paljastui, että tietoja on vuotanut selvästi useammalta kuin ensin havaittiin. Ruokavienti halutaan siirtää ulkoministeriön alaiseen yhtiöön EIJA MANSIKKAMÄKI. Eniten kirkollisveroa laski Pohjois-Lapin seurakuntayhtymä, johon kuuluvat Inarin ja Utsjoen seurakunnat. AIMO VAINIO Paljon vastuuta jää myös murron kohteeksi joutuneille. Valio ei pysty itse tekemään suojaavia toimenpiteitä yksityishenkilöiden puolesta. ”Itä-Suomessa tulokehitys on ollut perinteisesti heikkoa. Kirkollisveroprosentit eivät ole välttämättä vertailukelpoisia keskenään, huomauttaa Laatikainen. Pudotus näissä kaikissa oli 0,05 prosenttiyksikköä. ”Tietomurtorikoksissa hyökkääjän jälkien selvittäminen on erittäin vaativaa, koska hyökkääjä on salannut varastamiansa tietoja ja niiden selvittely on vaatinut erityisosaamista ja vienyt aikaa. Samalla kirjeessä ohjeistetaan, miten viranomaisten suositusten mukaisesti tulee toimia omien tietojen suojaamiseksi väärinkäytöltä”, Valion Keskinäisen Vakuutusyhtiön ja Valion Eläkekassan toimitusjohtaja Jari Laaninen kertoo tiedotteessa. Kuhmon seurakunta nosti kirkollisveroa 1,65:stä 1,75:een. Tämä tekee seurakunnalle 90 000 euroa vähemmän verotuloja kuin vuonna 2024. JANICA PÖRHÖNEN Eniten kirkollisveroa laski Pohjois-Lapin seurakuntayhtymä. Samalla kirjeessä ohjeistetaan, miten viranomaisten suositusten mukaisesti tulee toimia omien tietojen suojaamiseksi väärinkäytöltä”, Valion tiedote kertoo. Jokaiselle tietomurron kohteena olevalle on postitettu kirje. Kirkollisveroa alennettiin 1,9:sta 1,7:ään. ”Seurakuntaamme rasittaa erityisen suuri kiinteistömassa ja sen korjausvelka. Kun hallitus lähti tukemaan kuntien taloutta tuloverolain muutoksin totesimme, että tulemme toimeen hieman pienemmällä veroprosentilla. ”Esimerkiksi Muhokseen liittyi tämän vuoden alusta Utajärven ja Vaalan seurakunnat, joiden taloustilanne oli hieman heikko. Valio aloitti heti joulukuussa tuen tietomurron kohteille. Tähän vaikuttavat viime vuosien vahva verotulokehitys, sijoitustuottojen kasvu sekä säästötoimet, kuten leirikeskusten myynti. Ylläksen alueella rekisteröidään vuosittain noin 700 000 yöpymistä. Saamme tunturityötä varten Kirkkohallitukselta pienen vuosittaisen avustuksen mutta se ei kata kuin noin kolmasosan kuluista”, Ollila sanoo. Kuvassa Ilmajoen seurakunnan Koskenkorvan päiväkerholaiset Feeli Rantanen, Aapeli ja Viljami Rauhala ja Viola Niskala. Toiseksi suurimman korotuksen kirkollisveroon tekivät Kuhmon, Simon, Muhoksen, Pellon ja Salon seurakunnat, joissa nosto oli 0,1 prosenttia viime vuodesta. Kansliapäällikkö Pekka Pesosen mukaan MMM määrittelee palvelutarpeita ja strategiaa Ruokatiedon ja Suvi ry:n kanssa ja etsii ratkaisun. Heille on avattu päivystyspalvelu ja verkkosivu. Hän siirtäisi Business Finlandin ulkomaanverkostot ulkoministeriön vastuulle yhtiömuotoisena, jolloin maaja metsätalousministeriö olisi palveluiden tilaaja ja ulkoministeriö tuottaja. Lisäksi hyökkääjä on saanut haltuunsa rajatun määrän Valion taloustietoja, jotka sisältävät jonkin verran henkilötietoja”, Valion tiedotteessa kerrotaan. Henkilöstökulujen leikkaaminen ei hänen mukaansa onnistu, koska toiminnasta ei voida säästää. Siitä on ilmoitettu myös tietosuojavaltuutetun toimistolle, Traficomin Kyberturvallisuuskeskukselle ja Finanssivalvonnalle. Tämän perusteella Itä-Suomen seurakunnissa olisi pitänyt nostaa kirkollisveroa, mutta näin ei kuitenkaan ole”, Laatikainen sanoo. ”Pidän mahdollisena, että vuonna 2026 moni seurakunta laskee kirkollisveroaan”, Laatikainen ennakoi. tammikuuta 2025 UUTISET 16 evankelis-luterilaista seurakuntaa nosti kirkollisveroprosenttia viime vuodesta. ”Toimintamme rahoittamiseen riittää aiempaa matalampi veroprosentti. Kirjeessä on myös tukipalveluiden yhteystiedot. Kirkkoherra Riikka Pääkkönen kertoo, että nosto johtui seurakunnan alijäämäisestä taloudesta. Joulukuussa arvioitiin, että 5 000 henkilön sijaan tietoja onkin vuotanut 75 000 henkilöltä. Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo totesi piispantarkastuksen loppuraportissa, että Kolarin seurakunnan on aloitettava talouden sopeuttaminen välittömästi. Kirkollisveromuutokset 2025 Kolari Pello Simo Muhos Kuhmo Salo Alavus Enontekiö Loppi Pöytyä Rautavaara Salla Pohjois-Lapin seurakuntayhtymä Soini Suomussalmi Ähtäri Ilmajoki Kangasniemi Laukaa Niinivesi Korsholms ksamf. Määrä nousi 1,6:sta 1,8:aan eli 0,2 prosenttiyksikön verran. Valio lupaa käsitellä sähköpostiviestejä arkipäivinä ja tulojärjestyksessä. ”Muita kuin kirjeessä kerrottuja tietoja ei ole päätynyt hyökkääjän haltuun. Valio ei voi pysty tekemään identiteettivarkauksilta suojaavia toimenpiteitä yksityishenkilöiden puolesta. Kirkollisveroa pudotti myös Ilmajoen, Kangasniemen, Korsholmin ruotsinkielinen ja Laukaan seurakunta. Moni kirkollisveroa kiristäneistä seurakunnista sijaitsee Pohjois-Suomessa. Jokaiselle tietomurron kohteelle on lähetetty kirje, jossa kerrotaan, mitkä henkilötiedot ovat altistuneet tietomurrolle. ”Tietomurtohyökkäyksille on tyypillistä, että tilannekuva ja hyökkääjän tekemät vahingot täsmentyvät vasta selvitystyön edetessä”, Valion lakiasiainjohtaja Juha Hölttä kertoo tiedotteen mukaan. Tietomurron kohteita varten on avattu päivystyspalvelu ja verkkosivu. Poliisi tutkii tietomurtoa. Kuhmo täyttää kriisiytyvän seurakunnan kriteerit, mistä johtuu myös säästötoimet. Verkkosivulta löytyy käytännön neuvoja omien tietojen suojaamiseen ja muuta lisätietoa. Elintarviketeollisuusliitto on tyytyväinen Timosen johtopäätöksiin. ”Muita kuin kirjeessä kerrottuja tietoja ei ole päätynyt hyökkääjän haltuun. Timo Filpus Lähde: Kirkkohallitus Kolari Kuhmo Simo Muhos Pello Salo Alavus Enontekiö Loppi Niinivesi Pöytyä Rautavaara Salla Soini Suomussalmi Ähtäri 1,6 1,65 1,65 1,55 1,6 1,35 1,7 1,65 1,7 1,8 1,7 1,75 1,8 1,8 1,65 1,65 1,8 1,75 1,75 1,65 1,7 1,45 1,75 1,7 1,75 1,85 1,75 1,8 1,85 1,85 1,7 1,7 0,2 0,1 0,1 0,1 0,1 0,1 0,05 0,05 0,05 0,05 0,05 0,05 0,05 0,05 0,05 0,05 Pohjois-Lapin srky Ilmajoki Kangasniemi Korsholms ksamf. Kirkollisveron noston on arvioitu kerryttävän Kolarin seurakunnalle reilut 90 000 euroa tänä vuonna. Kolme näistä sijaitsee Lapin maakunnassa. Päivystyksen sähköpostiosoite on privacy@valio.fi. Perheiden, lasten, nuorten ja ikäihmisten määrä kasvaa ja samalla palvelutarve.” Kolarin seurakunta vastaa Ollilan mukaan tavallisen seurakuntatyön lisäksi matkailijaeli tunturityöstä. ”Tarjoamme matkailijoille kirkolliset palvelut, annamme kriisiapua ja järjestämme kulttuuritapahtumia. Yhteensä seurakuntia oli 246 vuonna 2024. Nyt luku on tarkentunut ja aiempien lisäksi hyökkääjän haltuun on päätynyt noin 70 000 Valion Eläkekassan nykyisten ja aiempien vakuutettuna olleiden henkilötietoja. Timonen selvitti maaja metsätalousministeriön toimeksiannosta elintarvikeviennin järjestämistä siten, että se olisi tarkoituksenmukaista ja tuplaantuisi hallitusohjelman mukaisesti vuoteen 2031 mennessä. Moni seurakunta olisi laskenut kirkollisveroaan, mikäli ne olisivat ehtineet ottaa huomioon uudet verosäädökset. Vuoden 2023 lopussa päättyneen Business Finlandin ruokavientiohjelma Food from Finlandin jälkeen valtiolta on puuttunut ruoka-alan vientipalveluiden tarjoaja. Joulukuussa arvioitiin, että tietomurron kohteena oli yli 5 000 henkilöä Valion, Suomessa toimivien tytäryhtiöiden ja osuuskuntien henkilöstöä. Pääkkönen korostaa, että Kuhmon seurakunnan on saatava tämän vuoden tulos plussan puolelle, koska vuonna 2026 puretaan sivukirkon salitila ja tulos jää jälleen alijäämäiseksi. Ilmajoella kirkollisveroa laskettiin 1,75:stä 1,7:ään. Maaseudun Tulevaisuus 6 keskiviikkona 29
Varminta on Känkäsen mukaan kylvää aluskasvit satokasvin kylvön yhteydessä, mutta rikkojen torjunta on koettu hankalaksi. ”Hyödyt tulevat muuta kautta, kuten pellon viljavuudessa.” Tukea maksetaan 30 prosentille pelloista, mutta tutkijan mielestä kerääjäkasveja voi viljellä ainakin puolella pelloista ja vaikka kaikilla lohkoilla, jos se tuntuu mielekkäältä. mennessä Vipu-palvelussa. Puutarhakasvien vaihtoehtoehtoiset kasvinsuojelumenetelmät -toi menpidettä hakeneet ilmoittavat lohkoilla käytetyt kasvinsuojeluaineet. ”Kaikki halusivat tietää asiasta ja esitelmäpyyntöjä sateli.” Tahti on rauhoittunut, mutta Känkänen puhuu edelleen viljelijätilaisuuksissa. ”Lainsäädännön yksinkertaistamisen suhteen hän tuntuu olevan hyvin päättäväinen”, Essayah sanoo. Monilajinen seos varmistaa kerääjäkasvien menestystä Suomen oloissa viihtyvien kerääjäkasvien kirjo on laaja. Haku päättyy 4.2. Lisätietoja: www.ruokavirasto.fi > Tuet > Maatalous > Eläintuet > Eläinten hyvinvointikorvaus Varastoilmoitus 31.1. Lisäksi syysilmoitukseen merkitään ekojärjestelmätuen talvi aikaisen kasvipeitteen toimenpiteessä vaatimukset täyttävät toimenpidelohkot. KUVA: VEIKKO NIITTYMAA ”Vuosikymmen sitten viljelijät vain kuuntelivat, mutta nyt keskustellaan ja vaihdetaan kokemuksia.” HANNU KÄNKÄNEN Alusja kerääjä kasvien tutkimus on olennaista, kun mietitään viljelyn monipuolistamista, hiilen sitomista maaperään ja sopeutumista sään ääri-ilmiöihin. Esikoisteos ”Kiltin miehen syrjähyppy” julkaistaan keväällä. 3.2. Silloin Känkänen väitteli tohtoriksi. Lisätietoja: www.ruokavirasto.fi > Tuet > Maatalous > Eläintuet > Eläinmääräilmoitus Hyvinvointikorvaus haettavissa 4.2. Nautojen, lampaiden ja vuohien eläinmääriä ei tarvitse ilmoittaa, koska Ruokavirasto saa niiden tiedot suoraan eläinrekistereistä. Karkeasti näin EU-komissio lupaili lepytellessään viime keväänä mieltään osoittaneita eurooppalaisia viljelijöitä. Nyt kate on sadan euron luokkaa vuodessa hehtaaria kohti, kun tuki lasketaan mukaan. Kuvan lohkolla kasvaa hunajakukkaa apilan seassa. Nyt tutkitaan hiilen kerryttämistä ja sitomista, mikrobien viihtymistä, pellon kasvukunnon parantamista, monimuotoisuutta ja ennen kaikkea ilmastonmuutokseen sopeutumista. Känkänen harmittelee, että sikuri unohdettiin, koska siementä pidettiin kalliina. KUVA: EIJA MANSIKKAMÄKI Epäterveiden kauppatapojen karsiminen toteutuu aikaisintaan vuonna 2026. Sari Essayah antaa ymmärtää, että luvassa on EU:n epäterveiden kauppatapojen direktiivin laajempi uudistus, joka vie aikaa, mutta tiettyjä asioita komissio haluaa viedä eteenpäin mahdollisimman nopeasti. EU:n maatalouspykälien yksinkertaistaminen saattaa edetä jo tämän vuoden puolella. Osa nopeista toimenpiteistä ei helpota suomalaisten tuottajien asemaa, mutta osalla voi olla hyvinkin suuri merkitys. Emakoiden ja ensikoiden olosuhteiden parantaminen -toimenpiteessä on tarkennettu lapaerottimen määritelmää. Hyvinvointikorvauksen haku päättyy. tammikuuta 2025 VILJELIJÄN MUISTILISTA Syysilmoitus tehtävä tiistaihin mennessä Kaikille tuenhakijoille pakollinen syysilmoitus on avoinna Vipu-palvelussa 4.2. Samalla pellolle saadaan kaivattua monimuotoisuutta.” Hannu Känkänen alkoi tutkia aluskasveja 1990-luvun alussa. Tukiehdot ovat muuttuneet kahdessa sikojen hyvinvoinnin toimenpiteissä. Haku päättyy 13.3.. Kevään aikana eläkkeelle siirtyvä Känkänen toivoo, että alan rahahanat pysyvät auki, ja kerääjäkasvien viljelyä tuetaan. Pelkästään sen varassahan ei pitäisi olla”, hän tähdentää. Yhtenä tällaisena Essayah mainitsee säädökset, joilla mahdollistetaan hintataistelussa paremmin pärjäävät vahvemmat tuottajaorganisaatiot. Känkästä vaivaa, että hän ei ole ehtinyt tutkia lajike-eroja ja siemenseoksia kunnolla. 17.2. Sopivaa tehoainetta voi olla vaikea löytää etenkin, jos seoksessa on heiniä ja palkokasveja. Kiertotalouden edistäminen -toimenpiteessä ilmoitukseen kirjataan toimenpidelohkoittain niille levitetyt lannoitteet. ”Paljon on ehditty tutkia, mutta paljon on vielä tutkimista.” Alkuvuosina peltokokeissa oli parhaimmillaan 17 lajia. Kerääjäkasvien kannattavuus näytti ennen EU:ta hyvältä. 12.2. asti Eläinten hyvinvointikorvauksen haku on käynnissä Vipu-palvelussa. Kerääjäkasvitutkimusten pariin palattiin taas 2010-luvulla. Lisäennakkoa ei voi maksaa ilman, että hakee siitä Omaverossa päätöksen ennen maksamista. Bryssel yrittää lunastaa Euroopan kapinoiville viljelijöille annettuja lupauksia pikavauhtia. MT:n lähteet arvioivat, että varsinainen epäterveiden kauppatapojen karsiminen, eli asiaa koskevan direktiivin uudistaminen, toteutuu aikaisintaan vuonna 2026. Tutkija suosittelee monilajista seosta. Kaikille eläinlajeille pakollinen hyvinvointisuunnitelma pitää palauttaa hakemuksen liitteenä. Joskus kerääjäkasvi peittää satokasvin, jolloin puinti on hidasta ja ehkä hankalaa. Neljännesvuosittain ilmoittavilla loka–joulukuun arvonlisäveroilmoituksen ja verojen maksun eräpäivä. Pohjoisten kotieläintukien haku alkaa. Valumavesien hallinta -toimenpidettä hakeneet tilat ilmoittavat ne lohkot, joilla on toteuttanut toimenpidettä. Monilajinen seos varmistaa kerääjäkasvin kasvua erilaisissa oloissa. Ilman tukea liikutaan nollan tuntumassa, Känkänen arvioi. Jäsenmaat myös selvästi odottavat, että uusi komissaari pystyy tekemään ”ihmeitä ruokaketjussa, eli rajoittamaan kaupan ylivaltaa”, kuten MT:n tavoittama diplomaattilähde asian muotoili ministerikokouksen jälkeen. Eläinmääräilmoituksella ilmoitetaan vuonna 2024 hallinnassa olleiden sikojen ja siipikarjan määrät. Kuukausimenettelyssä olevilla joulukuun arvonlisäveroilmoituksen ja verojen maksun eräpäivä. Jatkossa samassa sektorit ylittävässä yhteenliittymässä voisi periaatteessa olla sekä viljanviljelijöitä että maidontuottajia. He antavat kokemusperäistä tietoa siitä, miten kerääjäkasvien kanssa on onnistuttu tai epäonnistuttu. Varastointituen määrä lasketaan marrasja joulukuun varastomäärien keskiarvosta. Hakemukseen pitää liittää myös voimassa oleva rehuanalyysiin perustuva ruokintasuunnitelma. mennessä Puutarhatuotteiden varastointituen joulukuun varastomääräilmoitus pitää tehdä 31.1. Lisätietoa: www.ruokavirasto.fi >Tuet > Puutarhatalous > Puutarha tuotteiden varastointituki Lisäennakkoa ehtii vielä hakea korotta Viime vuodelta maksettavaksi tulevaa jäännösveroa ja siitä perittävää korkoa pystyy vielä tarvittaessa pienentämään lisäennakolla. Jos kerääjäkasvi kylvetään myöhemmin, kuten rikkaruiskutuksen jälkeen, siemen pitäisi mullata edes vähän. Kiinteistöveron toisen erän eräpäivä niillä, joiden kiinteistöverotus on päättynyt lokakuussa. Mallipohjia löytyy Ruokaviraston sivuilta. asti. 4.2. Kun lisäennakon maksaa ennen tammikuun loppua, siitä ei peritä huojennettua viivästyskorkoa. Essayah on siitä huolimatta toiveikas. Puutarhatuotteiden varastointituessa viimeinen päivä ilmoittaa joulukuun varastomäärät. 6.2. ”En olisi uskonut 1990-luvun puolivälin jälkeen, että silloiset tutkimukset viljojen aluskasveista ovat taas ajankohtaisia, kun maataloutta sovitetaan tämän hetken vaatimuksiin.” Vuosikymmen sitten kerääjäkasvien ympäristötukea korotettiin ja ala kasvoi hurjasti. Lisäksi luonnonmukaisen tuotannon korvausta hakeneiden pitää ilmoittaa lohkoilla käytetyt kasvinsuojeluaineet. Tammikuun lopun jälkeenkin lisäennakkoa voi maksaa, mutta tällöin sille lasketaan huojennettu viivästyskorko. VEIKKO NIITTYMAA 7 keskiviikkona 29. ”Ensin puhuttiin aluskasveista. Koska jäännösveron korosta tehdään automaattisesti 20 euron vähennys, enintään noin 650 euron jäännösvero voi olla kannattavampaa maksaa jäännösverona kuin lisäennakkona. Aiheen parissa oli hiljaista varsinkin vuosituhannen vaihteen jälkeen. Jäännösveron mahdollinen toisen erän eräpäivä niillä, joiden verotus on päättynyt lokakuussa. Tietoa kaivataan myös parhaista kylvötavoista. Maan multavuuden koheneminen niiden ansiosta on tunnettu jo pitkään. ”No ainakin, jos se on tästä nykyisestä maatalouskomissaarista kiinni”, Essayah totesi MT:lle maanantaina Brysselissä pidetyn EU:n maatalousministerien kokouksen jälkeen. Kuva on Unkarin pääkaupungista Budapestista. UUTISET Maaseudun Tulevaisuus Vähittäiskaupan mahtia ruokaketjussa rajoitetaan, lainsäädäntöä yksinkertaistetaan ja tuottajien raportointitaakkaa kevennetään. Jos varastoissa ei joulukuussa ole enää tuotteita, ilmoitusta ei tarvitse tehdä. Viimeinen päivä tehdä eläinmääräilmoitus vuonna 2024 hallinnassa olleista eläimistä (hyvinvointikorvaus, luomukorvaus ja luonnonhaittakorvaus). Tuottajille se ei välttämättä ole hyvä uutinen. KUVA: HANNU KÄNKÄNEN Tutkijan roolin vastapainoksi Hannu Känkänen on aloitellut kirjailijan uraa. Hyvinvointisitoumuksen ehdot ovat luettavissa Ruokaviraston sivuilla. Päätöksen mukana saa ennakon maksuohjeet. Maatalouskomissaari Hansenin viestitti maanantaina Brysselissä, että esimerkiksi viljelijöiden raportointivelvoitteiden keventämisestä olisi luvassa konkreettisia esityksiä jo loppukeväästä. EU-maat odottavat komission rajaavan kaupan ylivaltaa Suomeen tulevan Spar-ketjun odotetaan lisäävän kilpailua päivittäistavarakaupassa. Lypsylehmäpalkkion, emolehmäpalkkion ja sonnipalkkion viitepäivä. ”Seoksia kannattaisi kokeilla. Suomen maaja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.) jaksaa uskoa, että ainakin osa näistä lupauksista lunastetaan. Lintupeltotoimenpiteessä syysilmoitukseen merkitään ne alat, joilla on todettu lintujen aiheuttamia vaurioita vuonna 2024. Meillä vaan on syntynyt sellainen käsitys, että yhdessä toimiminen olisi aina kilpailulainsäädännön vastaista”, Essayah korostaa. Jäsenyys muutti tilanteen yhdessä yössä, kun viljan hinta puolittui. Viimeinen päivä tehdä peltotukien syysilmoitus. Rakenteeltaan terve maa sietää kuivuutta ja rankkasateita tiivistynyttä peltoa paremmin, Känkänen listaa. ”Kyllä tämä on mahdollisuus myös suomalaisille tuottajille. Jokaisen peltotukia hakeneen pitää ilmoittaa siinä vähintään ehdollisuuden vähimmäismaanpeitettä koskevat tiedot merkitsemällä jokaiselle maankäyttölajiltaan pelloksi ilmoitetulle alalle, ovatko ne kasvipeitteisiä vai eivät. ”EU-tasolla mietitään nyt samaa, mitä meillä on pohdittu, kun elintarvikemarkkinalakia muutetaan. Suomessa kerääjäkasvina käytetään yhtä tai kahta kasvia. Viljelijät ovat kertoneet, että pelto kantaa syksyllä pelkästään sängelle jätettyä paremmin ja eroa on vielä keväällä, jos kasvustoa ei rikota syksyllä, Känkänen sanoo. Kerääjäkasvit tulivat mukaan viime vuosikymmenellä, ja Hiilestä kiinni -hankkeessa löydettiin kolmas termi, maanpeitekasvit.” Känkänen toivoo, että selkeyden vuoksi käytettäisiin vain yhtä termiä. Lisätietoa: www.vero.fi > Yritysasiakkaat > Verot ja maksut > Ennakkovero > Lisäennakko 31.1. Korko ei määrity maksuajankohdan vaan lisäennakon eräpäivän mukaan. Silti pelto on hyötynyt runsaasta kasvustosta. Muualla, kuten Yhdysvalloissa, suositaan jopa yli kymmenen lajin seoksia. Kastraatiokivun lievitys -toimenpiteessä on uutena tukiehtona puudutteen käyttäminen kastraation yhteydessä. asti. Pohjana olivat vanhat aluskasvikokeet. Hän on ollut likimain ainoa kerääjäkasveihin perehtynyt tutkija Suomessa. Haku päättyy 13.3 Sikaja siipikarjatalouden tuotannosta irrotetun tuen haku alkaa. Uuhija kuttupalkkion viitepäivä. ”Silloin jotkut kauppaketjut olivat valmiita avaamaan sopimuksia vasta kovan julkisen paineen alla. Paperilomakkeella ilmoitusta ei ole mahdollista tehdä. Hän kohdentaisi rahoitusta etenkin selvitykseen siitä, mikä tai mitkä kerääjäkasvit sopivat millekin satokasville ja viljelymenetelmälle. ”Vuosikymmen sitten viljelijät vain kuuntelivat, mutta nyt keskustellaan ja vaihdetaan kokemuksia.” Viljelijöiden näkemykset ovat tärkeitä. Eli miten vältetään sopimustilanteet, joissa tuottajille maksettava hinta ei kata edes tuotantokustannuksia.” Ministerin mukaan enää ei saisi syntyä samanlaista tilannetta kuin vuonna 2022, kun energiaja lannoitekustannukset nousivat voimakkaasti. Uusi maatalouskomissaari on luxemburgilainen Christophe Hansen. TAPIO NURMINEN JOKIOINEN Kerääjäkasvit ovat nykyisin tärkeämpiä kuin koskaan ennen, arvioi uransa niiden parissa tehnyt tutkija Hannu Känkänen Lukesta. Ilmoitus koskee eläinten hyvinvointikorvausta ja luonnonmukaisen tuotannon korvausta sekä sikaja siipikarjatalouden tuotannosta irrotettua tukea. Lisätietoja syysilmoituksesta: www.ruokavirasto.fi/peltotukienhakuopas > Syysilmoitus Kuvallinen ohje syysilmoituksen tekemiseen: www.ruokavirasto.fi > Tuet > Maatalous > Vipu – viljelijän verkkoasiointi > Ohjeet ja ohjevideot > Vipu-palvelun ohjeet ja ohjevideot > Syysilmoitus (otsikon Peltotukien Vipu-ohjeet alla) JUHANI REKU LYHYESTI TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ Eläinmääräilmoitus viimeistään tiistaina Vuoden 2024 eläinmääräilmoitus on avoinna Vipu-palvelussa 4.2. Sittemmin tanskalaiset saivat lupaavia tuloksia kasvista, joka nostaa syvälle maahan imeytyneitä ravinteita pintaan
Huittisissa lopetettu vaaraa aiheuttanut susi EIJA VALLINHEIMO Ilmasto ei aina hyödy ennallistamisesta Soiden ennallistaminen ei ole ratkaisu ilmaston lämpenemisen hillintään, sanoo suometsä tieteen professori Annamari Laurén. Suojelualueiden soiden tilaa pystytään parantamaan myös ohjaamalla vesiä soille suojelualueiden ulkopuolelta. Alan baijerilaisesta keskusliitosta kerrotaan, että ”kaikki suoraan rakentamisesta riippuvaiset yritykset”, ovat vaikeuksissa eikä helpotusta ole luvassa. Venäjän aloittaman Ukrainan sodan seurauksena venäläismatkailijoiden määrä Kaakkois-Suomessa on tyrehtynyt lähes täysin, eikä muutoksia ole odotettavissa kovinkaan pian”, kuvailee Metsästysmuseon uudeksi johtajaksi hiljattain valittu Timo Kukko tilannetta. Enemmänkin voisimme tehdä resurssien niin salliessa”, ennallistamisesta vastaava palveluomistaja Santtu Kareksela Metsähallituksen Luontopalveluista kertoo. Suometsien hiilitaseeseen pitäisi Laurénin mukaan laskea sekä puustoon että maaperään sitoutunut hiili. Viimeksi mainittu on jo ehditty myydä. Jo vuonna 2023 vaikeudet alkoivat kasaantua. Ennallistaminen vaikuttaa ilmastoa lämmittävästi ainakin 100 vuotta, minkä jälkeen se alkaa tuottaa toivottavia tuloksia”, Laurén sanoo Audiomedian tiedotteessa. Metsähallituksen mukaan luontokatoa voidaan torjua tukkimalla ojia. tammikuuta 2025 UUTISET Vuoden 2022 kuuma kesä oli saksankielisen Euroopan sahateollisuudelle petollinen. Itävallassa kolmen ensimmäisen neljänneksen pudotus oli lähes yhdeksän prosenttia. Lounais-Suomen poliisi antoi poliisilakiin perustuvan lopetusmääräyksen vaaraa aiheuttavan eläinyksilön poistamiseksi vuodenvaihteen jälkeen. SUVI JYLHÄNLEHTO Metsähallituksella on pitkä kokemus siitä, että suoluonnon tilaa voidaan parantaa tukkimalla ojia. TAPIO NURMINEN Kun saha kellahti tappiolliseksi, 800 miljoonan investointi pyräystä rahoitta neiden pankkien kärsivällisyys loppui. Sahoille virtasi halpaa raaka-ainetta ja liiketoiminta kukoisti hetkellisesti. Suurpedon luontaista ihmisarkuutta pyrittiin palauttamaan pelottelemalla sitä ajaen, äänin ja valoin. Vaikka ryhmän terveimmät osat jatkaisivat elämäänsä, rakennusalan ja sitä kautta koko puunjalostusteollisuuden lama jatkuu. Ryhmän liikevaihto notkahti 750 miljoonaan. Toiminnan varmistamiseksi meidän tarvitsee hankkia yhä enemmän omarahoitusta, mutta sitä ei saada, jos emme pysty uudistumaan”, Kukko kiteyttää. Vuonna 2022 Ziegler ilmoitti liikevaihtonsa nousseen yli miljardiin ja ennusti, että vuonna 2024 kivutaan 1,6 miljardiin. Molemmat rakennukset ovat sen ikäisiä, että peruskorjaukset ovat ajankohtaisia. Meille voi ilmoittautua, jos omien maiden lähellä on suojeltua suota ja haluaa osallistua luontokadon torjuntaan”, Kareksela sanoo. Kysynnän elpyessä ja kotimaisen raaka-aineen hinnan noustessa valtiontuilla halvaksi poljetun kiinalaisen sahatavaran kilpailuetu kasvaa markkina-asiantuntijoiden mukaan entisestään. Sen tulevaisuus näyttää verrattain hyvältä. MT:n Ziegleriä lähellä olevista lähteistä saamien tietojen mukaan ryhmän velkataakka pelkästään pankeille nousee pitkälti yli puoleen miljardiin euroon. Poliisi antoi alueelle jo lokakuussa karkotusmääräyksen. Ympäristölle arvokkaat vanhat korvet voi ennallistaa luonnon monimuotoisuuden lisäämisen vuoksi. ”Maailmantilanteen takia eräja luontokulttuurimuseon kehitys on ollut hidasta eikä valtio ole antanut investointirahoitusta hankkeelle. ”Pitkän ajan seurantatiedot osoittavat, että ennallistaminen parantaa suoluontotyyppien tilaa ja edustavuutta sekä vahvistaa soiden putkilokasvi-, sammal-, hyönteisja lintupopulaatioita. EIJA VALLINHEIMO EIJA VALLINHEIMO JOUNI PORSANGER Metsähallitus tukkisi lisää ojia Viime vuonna Luontopalvelut palautti soita luonnontilaan valtion hallinnoimilla luonnonsuojelualueilla yhteensä tuhat hehtaaria. Saksassa asuntorakentamisen tilaukset romahtivat rakennusteollisuusliiton mukaan pelkästään viime vuoden ensimmäisellä puoliskolla 12 prosenttia. Kaikki tämä oli myrkkyä nopeasti kasvaneelle 3 000 työntekijän Ziegler-ryhmälle. Vaikka suhdannebarometreissä on ollut joitain orastavia merkkejä käänteestä, esimerkiksi Itävallassa vain seitsemän prosenttia alan yrityksistä odotti viime vuoden lopulla, että kysyntä kääntyy kasvuun. Saksan sahateollisuuden kannattavuusongelmia kärjistää halpatuonti Romaniasta ja Kiinasta. Kun saha kellahti tappiolliseksi, arviolta noin 800 miljoonan euron investointipyräystä viime vuosina rahoittaneiden pankkien kärsivällisyys loppui. Havaintojen laatu, määrä, toistuvuus ja sijainti ovat antaneet selkeän perusteen puuttumiselle. Ammuttu urossusi lähetetään Ruokavirastoon tutkittavaksi. Kirjanpainajatuhojen aiheuttaman raaka-ainesuman purkaminen pudotti saksalaisen sahatavaran hinnan pohjamutiin. Syöksykierre imaisi mukaansa koko puunjalostusteollisuuden. Niihin kuuluvat 700 henkeä työllistävä suursaha, rakennusmoduulien, clt:n ja liimapuun valmistusyksiköt, sahat Romaniassa ja Ruotsissa sekä äänieristelevyjä valmistava Naturheld. Valtion rahoitus on supistunut kaikilla museoilla. ”Lasimuseon peruskorjauksen suunnittelu on jo käynnissä ja se käynnistyy lähivuosina. Kukko korostaa, että kyse ei ole Imatran ja Riihimäen museoiden vastakkainasettelusta, vaan valtakunnallisen museon syntymistä tukevasta työstä. Paikallisen riistanhoitoyhdistyksen suurriistavirka-apuhenkilöt karkottivat sutta yhteensä kuusi kertaa. Metsästysmuseo on nyt odottanut ratkaisua viisi vuotta, mutta emme voi enää vain odottaa. Kansallispuistoissa ja muilla valtion suojelualueilla on jäljellä vielä noin 40 000 hehtaaria aikoinaan ojitettua suota. Jos suo kuivatetaan, maan hiilivarasto vähenee. Toisin kävi. Sen jälkeen tytäryhtiö toisensa jälkeen seurasi perässä. Pohjois-Baijerin Plösbergissä sijaitsevan Euroopan suurimpiin kuuluvan Zieglerin sahan voitoilla oli jo usean vuoden ajan rahoitettu käsistä karannutta laajenemista. Luonnon monimuotoisuuden eteen vuosikausia tehtyä työtä ollaan nyt valitettavasti menettämässä”, perinnebiotoopeista vastaava palveluomistaja Katja Raatikainen Metsähallituksen Luontopalveluista toteaa. ”Soiden ennallistamiseen asetetaan liian suuria odotuksia ilmastotavoitteiden suhteen. ANNIINA JOKINEN. Huittisten kaupungin alueella tehtiin vuoden 2024 aikana lähes 150 sellaista susihavaintoa, jossa suden kerrottiin olleen alle 100 metrin päässä ihmisestä tai asutuksesta. ”Tähän työhön tarvitsemme muiden maanomistajien apua. Kirjanpainajat aiheuttivat erityisesti Pohjois-Saksan metsissä ennätystuhot. Selvitystilaan ajautuneen Zieglerryhmän Baijerin Plösbergissä Nürnbergin koillispuolella sijaitsevalle sahalle ja muille tuotantolaitoksille etsitään ostajia. ”Metsästysmuseo on nyt odottanut ratkaisua viisi vuotta, mutta emme voi enää vain odottaa.” TIMO KUKKO Riihimäellä sijaitsevan Suomen Metsästys museon tulevaisuus on ollut epävarma sen jälkeen, kun Imatra valittiin uuden erä ja luontokulttuuri museon sijoituspaikaksi vuonna 2021. Suunnitteilla oli myös kehittää alueen matkailua esimerkiksi hyödyntämällä Saimaan kanavaa. Kirjanpainajien siivittämä sahateollisuuden korkeasuhdanne pysähtyi kuin seinään. Sen jälkeen on todennäköisesti vuorossa Metsästysmuseon rakennuksen peruskorjaus.” Kukko muistuttaa, että peruskorjauksessa tulee ottaa huomioon se, millaista toimintaa museossa nykyisin pitää olla ja millaisia museoiden näyttelyt nykyisin ovat. Jos ilmastoa halutaan viilentää alle sadan vuoden tähtäimellä, suometsät kannattaa pitää puustoisina ja nostaa pohjaveden pintaa tuotannossa olevissa suometsissä, Laurén sanoo. Huittisissa kirjatuista tapauksista yli 80 oli sellaisia, jotka petoyhdyshenkilöiden luokittelun mukaisesti ovat aiheuttaneet mahdollista uhkaa, uhkaa tai vaaraa tai vakavaa vaaraa. Rahkaturpeiset, huonosti vettä läpi päästävät suot sopivat ennallistamiseen hyvin. Ziegler Holding, joka hallinnoi 40 yrityksen sekavaa rypästä, ajautui selvitystilaan viime marraskuussa. Uudenvuodenpäivänä susi vieraili poliisin mukaan kahteen otteeseen asutun kiinteistön pihalla ja käyttäytyi pelkäämättömästi lähimmillään kolmen metrin päässä ihmisestä. ”Hoidon loppuminen uhkaa nyt monia pitkään hoidettuja, ja jopa maamme hienoimpia ja arvokkaimpia perinnebiotooppikohteita. Jos ennallistaminen tehdään metsänhoito edellä, niin ei mennä kovasti pieleen. Korot ovat yhä korkealla ja kaikki kustannukset, energia etunenässä, ovat nousseet. Näin tehtiin viime vuonna 11 kohteella. Suunnitelmia museon kehittämiseksi aletaan tehdä alkuvuoden aikana, mutta jo nyt on ilmeistä, että Metsästysmuseon toimintaa lähdetään kehittämään tavoittelemalla laajempia asiakaskuntia. Joulukuusta lähtien pesänselvittäjä on etsinyt ostajia ryhmän parhaille osille. Sellaiset suoalueet, missä metsänhoito ei onnistu, voidaan ennallistaa.” Esimerkiksi varpu-, puolukka-, mustikkaja ruohoturvekankaat ovat sellaisia suometsätyyppejä, joilla ennallistaminen ei kannata. ”Tietoa niin virkistyskäyttöön kuin luonnontuotteiden keräilyyn ja kalastukseenkin liittyen uhkaa kadota kokonaan, kun yksityiset harrastajat ja konkarit ikääntyvät ja luontoteemaisia näyttelyitä suljetaan. Kirjanpainajat ja rakennusalan syvä lama kaatoivat sahajätin Kustannusten ja korkotason nousu hyydytti asunto rakentamisen Saksassa. ”Tuottavia metsämaita ei lähtökohtaisesti pitäisi ennallistaa, koska ne ovat puuntuotannollisesti tärkeitä ja toimivat hiilinieluina. Supistuva tuki ja nousevat kustannukset ovat huono yhdistelmä. LounaisSuomen poliisin tiedotteen mukaan Huittisissa kiinteistön pihalla vieraillut susi kaadettiin poliisin lopetusmääräyksellä viime sunnuntaina noin kymmenen minuutin jahdin jälkeen. ”Museoiden toiminta on tänä päivänä täysin erilaista kuin vuonna 1991, jolloin Metsästysmuseo muutti Riihimäelle.” Metsästysmuseossa vierailee noin 20 000 kävijää vuodessa Metsästysmuseo taistelee olemassaolostaan Suomen Metsästysmuseo sijaitsee Riihimäellä. RENE MUHLMEIER / DPA / LEHTIKUVA Imatra valittiin uuden eräja luontokulttuurimuseon sijoituspaikaksi ennen kaikkea siksi, että Pietarin miljoonakaupungista odotettiin tulevan matkailijoita Itä-Suomeen. Karkotukset eivät ratkaisseet tilannetta, joten lopulta tammikuussa poliisi antoi lopetusmääräyksen. ”Metsästysmuseo on ainoa valtakunnallinen luonnon virkistyskäytön sektorilla toimiva museo”, Kukko huomauttaa. Tilannetta ja toimenpiteen vaikutusta seurataan jatkossa, poliisi sanoo tiedotteessa. Laiduntavia eläimiä vaativa perinneympäristöjen hoito on kuitenkin ollut aiempaa vaikeampaa tukirahoituksen muutosten takia. Ukrainan sodan aiheuttama energiakriisi ja sen myötä kiihtynyt inflaatio ajoivat kuitenkin rakennusalan nopeasti lamaan. Maaseudun Tulevaisuus 8 keskiviikkona 29. Ojitetut suot ovat hiilinieluja, kun puuston kasvu lasketaan mukaan. ”Emme vain voi olla tekemättä mitään enää. Odottelun sijasta Metsästysmuseo on päättänyt lähteä kehittämään omaa toimintaansa. Saksan rakennusteollisuus liiton toimitusjohtaja Tim-Oliver Müller varoitti viime vuoden lopulla, ettei tunnelin päässä edelleenkään näy valoa. Suomen Metsästysmuseo on metsästyksen erikoismuseo, mutta kokoelmiin on vuosikymmenten aikana kertynyt laajemminkin luonnon virkistyskäyttöön liittyvää aineistoa ja yhteydenotot lahjoittamiseen liittyen lisääntyvät jatkuvasti. Metsähallitus ylsi pääosin tavoitteisiinsa ennallistamisessa. Tavoitteenamme on edelleen saada jonnekin maahan yksi valtakunnallinen museo, joka kokoaisi tätä tietoa.” ”Parhaiten tuemme sitä varmistamalla, että keskeistä kulttuuriperintöä ei katoa.” Metsästysmuseo toimii Riihimäen kaupungin omistamissa tiloissa, aivan kuten aivan naapurissa sijaitseva lasimuseokin. Luonnonvarakeskuksen petoyhdyshenkilöverkoston suurpetohavaintojärjestelmän kirjausten mukaan havaintoja ilmoitettiin tiheimmillään jopa päivittäin
Jotkut lukevat siihen vain koko ajan peittoisena säilyvät metsät. Siihen vaikuttaa puuston lähtötilanne ja kasvuolosuhteet. Yksi jatkuvan kasvatuksen puolestapuhujista on professori Timo Pukkala. Valtion mailla 750 kilometriä talviteitä SUVI JYLHÄNLEHTO Lumen ja jään päälle rakennettujen talviteiden avulla puuta pystytään kuljettamaan alueilla, joille ei pääse tietä pitkin. Jatkuva kasvatus on sitä edullisempi vaihtoehto, mitä korkeampaa korkoa metsänhoitokustannuksille sälytetään. Siitari on toiminut aiemmin muun muassa Metsästäjäliiton toiminnanjohtajana, tutkijana ja Luonnonvarakeskuksen johtokunnan jäsenenä. tammikuuta 2025 UUTISET Heli Siitari on aloittanut maanantaina 27.1. Myös metsänomistajan toiveilla ja tarpeilla on merkitystä. Vuosi sitten kuutiohinta oli noin vajaassa 72 eurossa. Suunta on kuitenkin kasvava ja metsänomistajilla on siihen kiinnostusta. . Niiden hinnat olivat vahvimmillaan kesällä. Siitari omistaa metsää ja on hoitanut metsätilaansa vuodesta 1996. Koulutukseltaan hän on filosofian tohtori ekologian ja ympäristönhoidon alalta. Aiemmin sen käyttö oli vähäistä, sillä lakia valvova metsälautakunta saattoi tulkita menetelmän metsän hävitykseksi, mistä seurasi seuraamuksia. Mäntytukista maksettiin 80,6 ja koivusta 64,6 euroa kuutiolta. Se on runsaan euron alhaisempi kuin vuodenvaihteessa. . Aiemmin kielletyn menetelmän edut näkyvät etenkin heikkokasvuisimmilla kohteilla. Kun tiepohja on jäätynyt riittävän syvälle, pääsevät metsäkoneet ja puutavara-autot liikkumaan talviteille. Kirjoittaja on MT:n toimittaja. . Silloin mäntykuitupuusta maksettiin 32,8 euroa kuutiometriltä. . . Metsänkäyttöilmoitusten perustelleella sen osuus on joitain prosentteja kaikista hakkuista. Oma lukunsa ovat metsänomistajat, joiden tuottovaatimus on korkea. Lumen ja jään päälle rakennettujen talviteiden avulla puuta pystytään korjaamaan ja kuljettamaan myös alueilla, joille ei pääse tietä pitkin. ”Jatkuvan kasvatuksen kannattavuus on itsestäänselvyys. Rehevillä turvemailla ruohottuminen estää kuusen uudistumista”, sanoo Rautio. ”Yleinen tulos on, että jatkuva kasvatus on kannattavampaa, mutta tasaikäisessä varttuneessa kuusikossa yksi avohakkuu on kuitenkin usein kannattavin vaihtoehto”, Pukkala toteaa. Reunaehtona on, että puusto tuo myyntituloja. Se oli kymmenen senttiä vähemmän kuin viikkoa aiemmin. Korpikuusikoissa uudistumista edistää, jos metsiköt hakataan lähelle lakirajaa. Sen keskihinta oli 32,96 euroa kuutiolta viime viikkoon päättyneellä jaksolla. Siitä lähtien hoitokulut ovat olleet nolla euroa, mutta tuloja on tullut runsaasti. . . Jatkuvassa kasvatuksessa metsien uudistuminen perustuu olemassa olevan alikasvoksen hyödyntämiseen. Etelä-Suomi Keski-Suomi Savo-Karjala Kymi-Savo Etelä-Pohjanmaa Pohjois-Pohjanmaa Kainuu-Koillismaa Lappi Koko maa Etelä-Suomi Keski-Suomi Savo-Karjala Kymi-Savo Etelä-Pohjanmaa Pohjois-Pohjanmaa Kainuu-Koillismaa Lappi Koko maa 82,4 83,4 72,2 53,0 51,7 83,8 82,6 70,0 53,6 52,3 78,6 78,2 67,1 53,2 52,8 52,9 81,7 79,3 74,0 53,7 53,8 53,8 80,1 76,4 50,5 53,3 53,4 53,5 76,6 77,5 51,8 52,1 70,6 80,7 80,2 70,8 52,6 52,8 53,1 75,9 75,8 53,1 30,9 31,8 31,4 75,5 75,1 53,7 31,8 31,9 31,9 74,5 74,2 61,3 32,0 32,2 32,8 76,6 76,1 62,7 32,3 32,4 33,0 76,2 76,4 47,8 30,0 30,4 73,9 74,5 31,3 30,8 69,7 70,8 28,6 29,4 28,0 69,3 68,4 28,6 28,8 25,3 74,6 75,0 57,8 30,8 31,8 31,3 83,2 83,6 65,8 32,8 34,1 33,9 83,3 83,6 62,8 33,0 34,3 34,2 82,1 83,2 70,5 33,4 33,9 34,2 84,1 83,9 72,2 33,1 34,5 34,3 82,0 83,4 49,2 32,1 32,1 84,0 83,2 36,8 37,1 34,0 79,4 80,7 32,1 33,4 31,1 76,2 75,4 33,4 31,9 30,3 82,7 83,5 67,6 33,2 34,3 33,4 . Laveamman määritelmän mukaan siihen hyväksytään myös pienaukot ja kaistalehakkuut. He pitävät metsänsä harvoina ja kiertoajan lyhyenä. Niissä jaksollisen metsänkasvatuksen kannattavuutta rasittavat metsänuudistamisen ja taimikonhoidon kustannukset. = noussut = laskenut = pysynyt ennallaan (±1 %) . Varsinaisia euroja arvostavat metsänomistajat voivat vastaavasti kasvattaa puupääomaa kiertoaikaa pidentämällä. Männiköt uudistuvat paremmin pienaukoissa ja kaistaleissa. Uusi metsälaki sallii myös jatkuvan kasvatuksen. . Kivennäismailla poimintahakkuu soveltuu kuusikoille. . ”Kuusikoiden pienaukot lisäävät kuusen taimettumista, mutta aukkokoon kasvaessa hieskoivu valtaa alaa. Teksti pohjautuu erilaisiin kotimaisiin ja ulkomaisiin lähteisiin sekä tilastoihin. Suomen metsät kiritettiin kasvuun 1960-luvulla alkaneilla avohakkuilla ja männyn viljelyllä. Maaseudun Tulevaisuus 9 keskiviikkona 29. Raution mukaan simulaatioissa on havaittu, että mitä eteläisempi sijainti ja mitä leveämpi kaistale, sitä nopeampaa on metsikön kasvu. . Käytännössä parhaan kasvatusmenetelmän valinta on monen tekijän summa. Niiden toteutusta viranomaiset valvoivat tiukasti. Jatkuvapeitteisen ja jaksollisen metsänkasvatuksen väliset taloudelliset vertailut perustuvat laskentamalleihin. Nyt tilanne on toinen ja metsänomistajalla on vapaus valita erilaisten metsänkäsittelytapojen välillä. Niihin sopii myös kaistalehakkuu, joka on yksi tapa välttää avohakkuuseen liittyvä veden pinnan nousu. Toisaalta jatkuvan kasvatuksen kannattavuuskin on kiinni metsikön alkutilasta ja puiden läpimittajakaumasta. Pukkalankin mukaan viljelymetsätalous voi alhaisella korkovaatimuksella olla kilpailukykyinen vaihtoehto Eteläja Keski-Suomen viljavilla kasvupaikoilla. . = hinta peitetty tietosuojasyistä (vähän ostajia) – . Kannattavuutta lisää, jos hakkuissa käytetään yläharvennusta. Vuotta aiemmin mäntykuitupuun hinta oli vajaassa 26 eurossa. . Turvemailla jatkuva kasvatus näyttäisi sopivan kuuselle. AINO JYLHÄNLEHTO Heli Siitari aloitti MTK:n Metsänomistajat-linjalla kenttäpäällikkönä ja ympäristöasiantutijana.. . Monimuotoisuuden näkökulmasta jatkuva kasvatus hyödyttää varjostusta tarvitsevia lajeja, kuten mustikkaa. Toisaalta aukot avaavat näkymiä, esimerkiksi tieltä järvelle, ja osa lajeistakin suosii metsän avoimia ja aurinkoisia kohtia. Hänellä on miehensä kanssa koulutusja asiantuntijapalveluita tarjoava yritys kotitilallaan Kangasniemellä. Pakkasjaksot vähän lumen aikana ovat myös jäädyttäneet tiet hyvin puutavara-ajon kestäviksi”, kertoo Metsähallitus Metsätalous oy:n Pohjanmaa-Kainuun metsänhoitopäällikkö Ari Pasanen. Taitavimpien metsänomistajien käyttämiin yläharvennuksiin viranomaisilla ei kuitenkaan ollut sanomista. . ”Mitä vaihtelevampi puuston rakenne on ja mitä korkeampaa korkokantaa käytetään ja mitä korkeammat ovat uuden metsän perustamiskustannukset sitä kannattavampaa on jatkuvapeitteinen metsänkasvatus verrattuna jaksolliseen metsänkasvatukseen”, vahvistaa professori Pasi Rautio Luonnonvarakeskuksesta. Lähde: Luke 300 600 900 1200 1500 11 10 9 8 7 6 5 4 3 2 1 12 11 Kuukausi Mänty Lehti Kuitu x1000 m 3 Kuusi Teollisuuspuun hakkuut yksityismetsissä 450 900 1350 1800 11 10 9 8 7 6 5 4 3 2 1 12 11 Kuukausi x1000 m 3 Tukki Mänty Kuusi Lehti 2 4 6 8 10 12/2024 12/2023 12/2022 12/2021 In aatio % Lähde: Tilastokeskus Gra ikka: MT Tuotanto ja Timo Filpus MT kerää gra ikoiden tiedot Luonnonvarakeskuksen, Tilastokeskuksen, Tullin, sekä eri yritysten ja järjestöjen tilastoista. . Juurikäävät ovat jatkuvapeitteiselle kasvatukselle merkittävästi suurempi uhka kuin tasaikäiselle metsänkasvatukselle. Metsänomistajien edunvalvojana Siitari aikoo ensi töikseen vaikuttaa suojelukorvausasioihin ja siihen, että suojeluohjelmien rahoitus saadaan turvattua myös tulevaisuudessa. . . Peitteistä maisemaa pidetään myös metsien monikäytön näkökulmasta monesti hyvänä. Käytännössä jatkuvaa kasvatustakin voi harjoittaa erilaisilla menetelmillä. työt MTK:n Metsänomistajat-linjalla kenttäpäällikkönä ja ympäristöasiantutijana. Myös peitteisyyden jatkuvuutta vaativat lajit, kuten liito-orava, saattavat hyötyä. Toisaalta kun lunta on vain vähän, routa ehtii maahan syvälle talvikuukausien aikana, mikä voi vaikeuttaa tai ainakin hidastaa tien tasaamista talvella. ”Syksyllä kaivuutyöt edistyivät hyvin, kun ei ollut lunta haittaamassa niitä. MTK:n ympäristöasiantuntijaksi Siitari SUVI JYLHÄNLEHTO Metsän jatkuva kasvatuksella voi kohentaa metsätalouden kannattavuutta. . ”On myös tärkeää, että metsänomistajia kohdellaan tasa-arvoisesti suojeluasioissa ympäri valtakunnan ja että metsänomistajilla on lajitieto käytössään ennen hakkuiden tai muiden toimenpiteiden suunnittelua”, hän toteaa. Jatkuva kasvatus voi kohentaa kannattavuutta Viljelymetsätalous pärjää hyvillä kasvupaikoilla, mutta jatkuva kasvatus kohentaa metsätalouden kannattavuutta heikoilla kohteilla. Lähde: Fastmarkets PIX Forest Biomass Finland 15 20 25 30 35 40 2024 2023 2022 2021 2020 2019 Metsäbiomassan hinta lämpölaitoksella Metsäbiomassa kaikki Metsähake €/MWh Lähde: Fastmarkets PIX Sawn Timber Finland Indices 150 200 250 300 350 400 2024 2023 2022 2021 2020 2019 Sahatavaran vientihinnat Suomesta Kuusi Mänty Euroa/m Puukaupan ripeä tahti jatkuu Puukauppa on jatkunut vilkkaana ja kantohinnat ovat pysyneet lähes vuoden alun lähtötasossaan. Puukauppoja Metsäteollisuus ry:n jäsenet ovat tehneet vajaasta 2,7 miljoonasta kuutiosta vuoden neljän ensimmäisen viikon aikana. . . ”Siirtyminen hoidetusta tasarakenteisesta metsästä jatkuvaan kasvatukseen ei käy hetkessä. . . Näistä 500 kilometriä sijaitsee Lapissa ja 250 kilometriä Pohjanmaa-Kainuun alueella. . . Viime vuonna puukaupan vastaavien viikkojen avaus oli hieman alle 2,3 miljoonaa kuutiota. Lisäksi talviteistä jää luontoon vain vähän jälkiä, jotka nekin häviävät pikkuhiljaa lähes näkymättömiin. SAMI SUOJANEN Metsähallituksella on tänä talvena valtion mailla noin 750 kilometriä talviteitä. Tilapäisten talviteiden rakentaminen on Metsähallituksen mukaan kustannustehokasta, sillä se ei vaadi murskeen ajamista ja tien kunnostusta, kuten pysyvä metsäautotie. Metsätutka-kyselyn perusteella jopa kolmannes metsänomistajista on kokeillut sitä ainakin joillakin metsätilansa kuvioilla. . . Sillä välttyy ojien kunnostukselta. . Tänä talvena lunta on ollut keskimääräistä vähemmän, mikä on vaikuttanut talviteiden rakentamiseen, sillä lunta käytetään teiden tasoittamiseen. Vastaavasti tuulija lumituhot sekä kirjanpainajaan liittyvä tuhoriski ovat eri-ikäisissä metsissä todennäköisesti vähäisempiä kuin tasaikäisissä. Turvemaan männiköissä saattaa olla luontaista erirakenteisuutta. Myös kuusikuidun hinta kääntyi lievään laskuun. Hän kertoo käyttäneensä niissä jatkuvaa kasvatusta vuodesta 2014. Vaikka jatkuvan kasvatuksen hyödyistä puhutaan paljon, sen käyttö on jäänyt vähäiseksi. . . . Koivuja mäntykuitupuun hinnat ovat olleet vuoden ensimmäisillä viikoilla lievässä laskussa. Se vie Etelä-Suomessakin hyvän tovin eli kymmeniä vuosia”, toteaa Raitio. Etelä-Suomessa talviteiden käyttö on vähäistä. Viime viikkoon päättyneellä neljän viikon jaksolla mäntykuitupuun keskihinta oli 31,4 euroa kuutiolta. . MARKKINAKATSAUS JARMO PALOKALLIO jarmo.palokallio@mt.fi Lähde: Luke Hankintakauppa 10 20 30 40 50 2024 2023 2022 2021 2020 2019 Euroa/m 3 Energiapuun hinnat Pystykauppa 5 10 15 20 25 30 2024 2023 2022 2021 2020 2019 Euroa/m 3 Rankapuu Latvusmassa Kokopuu Kannot Lähde: CME Sahatavaran futuurihinnat Yhdysvalloissa Dollaria/1000 lautajalkaa 400 500 600 700 1 12 11 10 9 8 7 6 5 4 3 2 Mänty Kuusi Koivu Lähde: Metsäteollisuus ry 22 26 30 34 38 Koivu Kuusi Mänty 1 50 40 30 20 10 1 Euroa/m 3 Kuitu vko 4 32,96 Viikko 31,42 31,72 Kantohinta 50 60 70 80 90 Koivu Kuusi Mänty 1 50 40 30 20 10 1 Euroa/m 3 Tukki vko 4 82,38 80,55 64,64 Viikko Markkinasellun hinnat Lähde: Fastmarkets, PIX Pulp Europe Indices, PIX Pulp China Indices 200 400 600 800 1000 1200 1400 1600 1800 2024 2023 2022 2021 2020 2019 Eurooppa, havusellu Kiina, lehtisellu (netto) USD/tonni 5 10 15 20 25 30 35 40 UPM Stora Enso R Metsä Board B Euroa 29.1.2024 28.1.2025 Metsäyhtiöiden osakekurssit Lähde: Nasdaq Etelä-Suomi Keski-Suomi Savo-Karjala Kymi-Savo Etelä-Pohjanmaa Pohjois-Pohjanmaa Kainuu-Koillismaa Lappi Koko maa Puun hinnat 20.1.–26.1.2025 Kantohinnat, päätehakkuut Alue Mäntytukki Kuusitukki Koivutukki Mäntykuitu Kuusikuitu Koivukuitu Lähde: Luonnonvarakeskus euroa/m 3 (alv %) Kantohinnat, harvennushakkuut paitsi ensiharvennukset Hankintahinnat, kaikki hakkuut Hintojen muutos jaksolta 23.12.–29.12.2024 jaksolle 20.1.–26.1.2025. . Se ei silti tarkoita, että jatkuva kasvatus olisi kannattavampaa kuin tasaikäismetsätalous”, Pukkala täsmentää. . Vuotta aiemmin niiden keskihinnat olivat 69,1 ja 59,3 euroa kuutiolta. Lapissa lähes puolet vuotuisesta puunkorjuusta hyödyntää talviteitä, Metsähallitus kertoo tiedotteessa. . Siitari seuraa tehtävässä Markus Nissistä, joka siirtyi metsäja ympäristöpäälliköksi Finsilvaan. Täydennysviljelyä ei ole täysin suljettu pois, mutta luontainen taimettuminen on silti yksi tärkeimmistä jatkuvan kasvatuksen edellytyksistä. Hänen mukaansa jatkuva kasvatus on aina kannattavaa. Kuusitukista maksettiin keskimäärin 82,4 euroa kuutiometriltä viime viikolla päättyneellä neljän viikon jaksolla. Talvitien pohja perustetaan tasaiseen kangasmetsään tai suolle tiivistämällä lunta, tasaamalla tiepohjia koneellisesti tai levittämällä piennarojista maata tieuralle. . Esimerkkinä Pukkala käyttää omia metsiään
Valmisteluaika on käytettävä nyt tehokkaasti, sillä suunnitteluvaiheessa tehdyt ratkaisut määrittelevät pitkälti, mitkä ovat asetuksen todelliset vaikutukset Suomessa. Ei nimimerkkiä Kela Nyt pitää saada sellainen pääjohtaja Kansaneläkelaitokseen, joka osaa valikoida pätevän alan koulutuksen saaneita viranhaltijoita. Taudin etenemisen hidastaminen on hoidon ohella keskeistä, jotta saadaan lisäaikaa kotona pärjäämiseen ja kustannusten tasaisempaan jakautumiseen yhteiskunnalle. Johtuu varmaan siitä, että kulttuurialan toimijat ovat tottuneet käyttämään aivojaan. Se muodostaa samalla merkittävän taloudellisen haasteen niin terveydenhuollon kustannuksina kuin hoivapuolellakin. Kauppa laskee, että elät vielä tuollakin. Vielä ei olla ajauduttu tilanteeseen, missä testataan viime toukokuussa voimaan astuneiden lakkolakien rajoja – niissä kiellettiin paitsi poliittiset lakot myös suhteettoman laajat tukilakot – mutta sekin voi olla pian edessä.” ”Näin kireää työmarkkinailmapiiriä ei ole aistittu Suomessa aikoihin, mikä ei lupaa hyvää jo ennestään heikoissa kantimissa olevalle taloudellemme. Suojasää muuttui taas pakkaselle ja kuurakoristeita alkaa kehittyä puiden oksille”, kertoo kuvan ottanut Sinikka Kujala. Liisa Pellot Valio Hurme ei huomio sitä ylituotannon määrää, jos kaikki pellot olisivat viljelyssä. YLIÖ Maaseutu tarvitsee huolenpitoa, ei huolipuhetta K ylältämme varastettiin taannoin ensivasteyksikön auto, jonka vuoksi avun saanti hädän hetkellä hidastuu merkittävästi. Alati muuttuva toimintaympäristö myös haastaa viljelijöitä tekemään yhä enemmän ja nopeammin päätöksiä, joihin ei voi saada ulkopuolelta vastausta, vaan ratkaisut on löydettävä sisäisestä tiedosta, kokemuksesta ja opitusta. Tikkurilan asemalta lähtisi tärkeimpiin junavuorojen saapuessa pienoisbussi, joka veisi matkustajat suoraan lähtöselvitystiskin eteen. Soja Sädeharju Itä-Suomen yliopisto, Sisu STNhanke Kestilän tila, Urjala Mikäli haluamme elävää tulevaisuutta Suomen maa seudulla, meidän tulisi konkreetti sesti yhdistää voimamme eikä katsoa kehitystä sivusta. Ne on huomioitava suunnitelman valmistelussa. ”Ay-liike kärsi viime keväänä ison tappion, jolle se haluaa hyvityksen. Iso osa kunnista on vastaavassa tilanteessa päätynyt koulun lopettamiseen ja oppivelvollisten siirtämiseen nykyistä koulua lähimpänä olevaan kouluun.” ”Uuden koulun rakentaminen maksaa miljoonia euroja, joten houkutus koulun lakkauttamiseen on talousvaikeuksissa olevissa kunnissa suuri. Toimenpiteiden rahoittaminenkin on ratkaistava. Lauri Nordberg kaupunkija liikennesuunnittelun asiantuntija Helsinki Myös lentorata on tarpeeton ja haitallinen hanke V iime päivinä otsikoihin on noussut tulevaisuuden omaishoito: miten 50ja 60-vuotiaat joutuvat olemaan yhä enemmän mukana ikääntyvien vanhempiensa hoidossa. On myös arvioitava etukäteen ja riittävän laajasti suunniteltujen toimien todelliset vaikutukset ja kustannukset. Viesti on maksuton. Ei nimimerkkiä Verotus Verouudistus. Lähetä kuva Toivomme kuvia, joiden taustalla on tarina. Näin tehdään useissa paikoissa ulkomailla. Asetuksen toimeenpanoa varten Suomessa laaditaan parhaillaan kansallista ennallistamissuunnitelmaa, jonka pitää olla valmis elokuussa 2026. Julkaisemme kirjoituksen nimimerkillä vain poikkeustilanteessa. Myös tulevaisuutemme on tämän hetken päätösten seuraus, ei tyhjästä aineellistuva todellisuus. Jos minä jatkaisin tierojeni viljelyä, uudistaisin nurmet muutaman vuoden välein ja myisin sadon tarvitseville. Inhimillinen kärsimys ihmisille itselleen on mittavaa. Minä en ilkeäisi ehdottaa käsin kuokittujen peltojen metsitystä! Martti Laasonen pienviljelijä, luonnonsuojelija Rääkkylä Ministerinä en kehtaisi esittää pientilojen lopettamista R aimo Julkunen on täsmälleen oikeassa (MT 23.12.): Itärata on tarpeeton ja veisi rahat tarpeellisilta ratainvestoinneilta Itäja Pohjois-Suomessa. Ehkä liitolle juu, mutta täällä tehtaalla jäätiin alle kahteen prosenttiin. TEKSTIVIESTIT Hiilidioksidi Niin kauan kun hiiltä ja öljyä poltetaan lämmöksi, ei maapallon ilmakehän hiilidioksidipitoisuus laske. Eikö tästä kombinaatiosta saisi huolelle vastavoimaksi huolenpitoa yhteisöihimme maalla. Julkaistuista kuvista maksamme palkkion, ja lehti voi käyttää niitä uudelleen. Silläkin rahalla saataisiin jo monta puutetta korjatuksi nykyisessä rataverkossa. Ei nimimerkkiä MTK:n verojohtaja Missä maailmassa ko henkilö elää. Tällaisten avulla teollisuutta ja hyvinvointia murskaavat. Hehtaarimääriä ei ole kerrottu, mutta käsittääkseni alle 100 peltohehtaarin tila on hömppätila. Lähetä kuva osoitteeseen lukijankuva@maaseuduntulevaisuus.fi. Täällä ei kovin paljon eloa kylillä enää ole. Huolipuheella on osansa ilmiössä, sillä se on voimakkaasti polarisoivaa. Marginaali Palkat Paperiliitolle 10 prosentin palkankorotukset. Julkisessa keskustelussamme huoli näyttäytyy seuraavasti: Jos sitä käyttää viranomainen tai muu asiantuntija, se on faktapohjaista ja rationaalista huolta, ja sen perusteella voidaan tehdä jämeriäkin toimenpiteitä. Petteri Orpon (kok.) hallitus ajoi tuolloin läpi lukuisia työntekijäpuolen vastustamia, työnantajapuolelle mieluisia työmarkkinauudistuksia massiivisista, poliittisista lakoista välittämättä.” ”Vaateista peruuttaminen olisi tässä tilanteessa ammattiliitoille erityisen vaikeaa. Kiitos edellisen hallituksen. Lähetä korkeintaan 200 merkin tekstitai Whatsapp-viesti numeroon 050 4734675. Ei nimimerkkiä Tieto on valtaa Jos viljelijä jakaa tietonsa tilan tuotantokustannuksista tuotteen ostajalle, hänestä voi tulla kuin palvelutalon asukas, jonka maksu määräytyy varojen mukaan ja käyttöön jätetään vain pieni taskuraha. Esimerkiksi ikäihmisten vajaaravitsemuksen ehkäisemiseksi on perustettu yksityissektorin, tieteellisten asiantuntijoiden, viranomaisten, kuntien ja kolmannen sektorin järjestöjen yhteinen liike. Maaseudun asukkaiden – ja muiden kansalaisten – huoli omien elämänedellytystensä liiallisesta heikkenemisestä taas on epärationaalinen tunne, huolen kokemus, joka estää analyyttisen järkeilyn. Toukokuun neljäntenä tulee kuluneeksi 80 vuotta, kun Suomen eduskunta sääti maanhankintalain. Jos tämä vähäinenkin ”hömppäheinähomma” täällä loppuu, voi tantereet suosiolla luovuttaa Putinin taistelukentiksi! Minulla on yhdeksän ja puoli hehtaaria maata. Me jäljelle jääneet mietimme, miten elämänedellytykset enää kotiseudulla täyttyvät. Entä kuolinpesän pellon vuokran verotus. Ennallistamissuunnitelma valmistellaan virkatyönä, mutta sidosryhmille on luvattu mahdollisuus osallistua valmisteluun koko valmistelun ajan. Muistisairaudet ovat myös suuri ikääntyvän yhteiskunnan haaste. Jatkossa Suomessakin nousee keskeiseksi kysymykseksi ikäihmisten terveyden edistäminen ja sairauksien sekä toimintakyvyttömyyden ennaltaehkäisy, jotta ikäihmiset pystyvät asumaan itsenäisesti omissa kodeissaan mahdollisimman pitkään. tammikuuta 2025 MIELIPIDE OHJEET Lähetä mielipide Toivomme napakoita kirjoituksia pituudeltaan korkeintaan 2 000 merkkiä välilyönteineen. Missä meidän Trump. Toivomme kovasti, että lupaus pitää. Se maksaisi 3–4 miljardia euroa. Vajaaravitsemus on merkittävä riski toimintakykyisyydelle ja itsenäiselle elämälle. Ainoa tulonlähde. Harvalla eläkeläisellä tai palkansaajalla on vuosiansio yli 80 000 euroa, jolloin veroprosentti on noin 30. Paneelit ovat hyvä tulonlähde niissä joutoaikaansa viettäville. Se nähtäisiin helposti uutena tappiona, jonka myötä ay-liikkeen pahasti kolhiintunut uskottavuus saisi kylkeensä mahdollisesti kohtalokkaan moukari-iskun.” ”Työntekijäpuoli on tiivistänyt rivejään, mutta niin on tehnyt myös työnantajapuoli, joka on saanut tuekseen maan hallituksen. Eläkkeellä. Tässäkin ruotsalaiset ovat askeleen edellä meitä, sillä heillä on käynnissä aloite muistisairauksien kansallisten hoitoja hoivalinjausten uudistamiseksi. Ikäihmisten terveyden tukemisen aika on nyt! Lotta Paakkunainen Länsi-Uudenmaan aluevaltuutettu (kesk.) Anna-Liisa Lyytinen Keusoten aluevaltuutettu (kesk) Vanhusten ja muistisairaiden hoitoon ryhtiliike LEHTIKATSAUS Lähikoulu on vetovoimatekijä Omasta lähikoulusta kannattaa Karjalaisen mielestä pitää tiukasti kiinni. Aihe itsessään ei ole merkityksellinen, vaan jakautuminen mielipiteinemme eri puoliin. Keskustelut liikkuvat usein passiivissa, jolloin päätöksiä tekevien ihmisten konkreettinen osuus häivytetään. Kun on päteviä ihmisiä, ei tarvitse olla niin paljon päitä. Ei nimimerkkiä Turvallisuus Ambulansseja, syrjäseutujen ainutta turvaa, vähennetään. Näin edistettäisiin yksityisten hiilija kompensaatiomarkkinoiden syntyä sekä yritysten osallistumista luonnon tilan parantamiseen ja ilmastonmuutoksen torjumiseen. Kompastuskivet vältetään, kun keskustelua käydään avoimesti. Ruotsissa ikäihmisten sairastumisen ennaltaehkäisy on nostettu keskiöön. Tutkin viljelijöiden päätöksentekoa. Tunneli kiihdyttäisi pääkaupunkiseudun haitallista kasvua, kun lentoaseman viereen Aviapolikseen ryhdyttäisiin rakentamaan uutta kaupunkikeskusta. Maalla ei toimi sanonta ”pidot paranee, kun väki vähenee”. Se paitsi etäännyttää maaseutualueiden ja kaupunkien väkeä toisistaan, myös rapauttaa kansalaisten luottamusta päättäjiin. Toinen vähintään yhtä tuhoisa hanke on lentorata. Ei nimimerkkiä. Maata ”annettiin” halukkaille ja sodassa traumatisoitunut kansa pääsi kuokkimaan uutta peltoa. On ensiarvoisen tärkeää, että valmistelussa ovat mukana ne tahot, joita ennallistamisasetus koskee. Tässä kuitenkin totean vakavasti, että mikäli haluamme elävää tulevaisuutta perhetiloineen Suomen maaseudulla, on nyt se hetki, jolloin meidän tulisi konkreettisesti yhdistää voimamme eikä katsoa kehitystä sivusta. Huomionarvoista on, että ruuan tuottaminenkin on valintakysymys, mutta onko syöminen. Suomessa vastaavan aloitteen saaminen on yhtä tärkeää, sillä tiedetään, että esimerkiksi varhaisen Alzheimerin taudin siirtyminen lievään taudin vaiheeseen yli kaksinkertaistaa siitä aiheutuvat kustannukset. Totuus on kuitenkin se, että joka ikinen ihmistoiminnan osanen on seurausta jonkun ihmisen tekemästä päätöksestä. Pystyisimmekö ottamaan etäisyyttä meitä kuohuttaviin asioihin, liikkumaan jakaantuneista leireistämme kohti yhteistä päämäärää, hyväksyä enemmän erilaista ajattelua ja ryhtyä luomaan aidosti elävää maaseutua. Peltojen vuokraaja on yleensä pienituloinen eläkeläinen, joten verotus kiristyy törkeästi. Tarvitaan myös säännöt, joita osataan lukea, että ei tarvitse samoja asioita vatvoa kymmeniä vuosia. Ei nimimerkkiä Tuet Maanviljelijöitä yritetään asettaa tukiasioissa kovasti toisiaan vastaan. Huolestuttaako meitä liikaa vai liian vähän maaseudun kehityssuunnan vaikutus viljelijöiden jatkamiseen. SINIKKA KUJALA M TK:n Juha Marttila ja maaja metsätalousministeri Sari Essayh ovat kunnostautuneet pienten, syrjässä olevien kasvinviljely tilojen haukkumisessa. Tämän vuoksi päätöksenteon tulisi olla tilannetajuista, systeemistä, inhimillistä ja planetaarista. Vilja-Suomessa ovat satamat ja jalostava teollisuus kohtalaisen matkan päässä. Sen tavoitteena on saada aikaan perustavanlaatuinen muutos nykyjärjestelmän toimintaan niin, että kaikilla on oikeus hyvään elämänlaatuun iästä riippumatta. Itse asiassa päätöksenteko on sen suoran ja epäsuoran vaikuttavuuden vuoksi kaikkein tärkein asia ihmistoiminnassa. Valtiontalouden vaikea tila huomioon ottaen on käsittämätöntä, että hallitus tuhlaa lentoradan suunnitteluun 40 miljoonaa euroa. Kuka tahansa yhteiskuntamme ilmiöitä seuraava voi todeta, että kansamme on mielipiteissään ja vuorovaikutuksessaan voimakkaasti eriytynyttä. Lentorataan uppoavilla miljardeilla saataisiin kaikki Julkusen kaavailemat investoinnit rahoitettua ja rahaa jäisi vielä muuallekin. Liitä mukaan yhteystietosi ja lyhyt kertomus kuvasta. Liitä mukaan yhteystietosi. ”Uuden koulun rakentaminen pienessä kunnassa, jossa Rääkkylän tapaan oppilasmäärän ennakoidaan kääntyvän laskuun, ei ole itsestäänselvyys. Nämä ovat eräitä aikamme maaseudun autioittamisen ilmiöitä: epäsosiaaliset ihmisryhmät löytävät sijaa toiminnalleen, kun palvelut ja viranomaiset ovat kaukana, ja sitä myöden myös maaseudun tavallinen väki vähentynyt. Milloin Suomessa herätään vastaavaan. Lähetä kirjoitus lukijalta@maaseuduntulevaisuus.fi tai Maaseudun Tulevaisuus, PL 440, 00101 Helsinki. Ota kantaa tekstitai Whatsapp-viestillä Jaa mielipiteesi muiden lukijoiden kanssa. Tätä kansalaisten ”huolitunnetta” pyritään liudentamaan asiantuntijoiden esittämillä faktoilla ja tilastoilla, jotka tukevat ”säästökohteita” ja ”sopeuttamista”. Huhtikuun puoliväliriihessä pitäisikin linjata elinkeinoverolain uudistamisesta siten, että myös menot elinkeinotoiminnasta johtuvien ilmastoja ympäristövaikutusten estämiseksi tai rajoittamiseksi ovat vähennyskelpoisia. Joka toinen juna kulkisi sitten sen kautta ja Tikkurila jäisi sivuun. Huolipuhe ei suinkaan rajoitu vain maaseutukeskusteluun, vaan ulottuu laajemminkin muun muassa terveydenhuoltoon, talouteen sekä muihin yhteiskunnan järjestelmiin liittyviin keskusteluihin, asettaen vastakkain erilaisia ihmisryhmiä ja haurastuttaen näin kansan yhtenäisyyttä. Ei nimimerkkiä Viljan hinnan määrää Etelä-Euroopan ja maailman viljanviljelijät. Huoli on sana, jota käytetään varsin huolettomasti. Tuottajahinnat laskevat ja konkurssit nousevat. Viljelijöiden kohdalla päätöksenteko on jatkuvaa, ja sen monimutkaisuutta ei yksinkertaisemmassa toimintaympäristössä operoiva voi helposti ymmärtää. Aivan, kuin olisimme menettäneet luottamuksen toisiimme, emmekä sietäisi omista uskomuksistamme ja näkemyksistämme eriäviä henkilöitä vähääkään. Yhteyksiä lentoasemalle voitaisiin nopeuttaa yksinkertaisella matkaketjulla. Elintarviketuotannolle keskeistä on turvepeltojen kohtelu. Inkluusiot, vähemmistöt, media, luonto, ihmisen luonnollinen biologia. V iime kesänä voimaan tulleen EU:n ennallistamisasetuksen tavoitteena on parantaa luonnon tilaa laajasti eri ympäristöissä. Pidän itseäni vankkumattomana toivon ja tulevaisuuden uskon lähettiläänä. Tavoite on tärkeä myös elintarviketeollisuudelle. Toisin on idässä, kun Liperin mylly tuhoutui tulipalossa. Esimerkiksi vapaaehtoisia hyvityksiä voidaan käyttää luonnon monimuotoisuuden edistämisessä, luonnon tilan parantamisessa tai ilmastonmuutoksen torjunnassa. Ministeri Sari Essayhin kotipitäjässä Lapinlahdella on asutustoimintamuseo. Siinä rakennettaisiin tunneli Keravan pohjoispuolelta lentoaseman kautta Pasilaan. Paperilla näkyvään säästöön ei kuitenkaan ole laskettu kustannuksia, joita pitenevä koulumatka aiheuttaa perheissä, puhumattakaan lukuisista muista haittavaikutuksista, joita kymmeniä kilometrejä pitkä koulumatka lapsille ja heidän perheilleen aiheuttaa.” ”Rääkkylä on positiivinen esimerkki kuntapäättämisestä, jossa kustannuksia ja kunnan ja kuntalaisten tulevaisuutta arvioidaan muutamaa vuotta pidemmällä perspektiivillä.” ”Lähikoulu on kunnan vetovoimatekijöistä yksi tärkeimmistä ellei tärkein, ja siitä kiinnipitäminen on viisautta.” Ay-liikkeen on vaikea perääntyä Lapin Kansan aistii poikkeuksellisen kireän työmark kinailmapiirin. Etelä-Suomen ja Pohjanmaan suuret viljavat pellot ovat aivan eri planeetalta kuin Ilomantsin tai Kuhmon peltosikkareet. Uusi luonnonsuojelulaki mahdollistaa ekologiset kompensaatiot luonnonsuojelun edistämiseksi. Maaseudun Tulevaisuus 10 keskiviikkona 29. Ihmisen vastuuta päätöksistä ei voi laittaa hahmottoman järjestelmän tuottamaksi, vaan kaikki on aktiivisen päättämisen tulosta. Verotuksen keinot on hyvä ottaa mukaan luontotyön keinovalikoimaan. Jukka Ihanus yhteiskuntasuhdejohtaja Mari Raininko erityisasiantuntija Elintarviketeollisuusliitto Avoimuus on onnistuneen ennallistamissuunnitelman edellytys LUKIJAN KUVA ”Tammikuun lopulla valo lisääntyy, välillä jo kevään aavistus on maisemassa. Samanaikaisesti tosin uutiset kertoivat, että ensivasteiden lääkkeitä rajoitetaan ja ambulanssien määrää ja valmiutta vähennetään (MT 24.1.). Nyt on aika toimia vajaaravitsemuksen vähentämiseksi Suomessa, kun haetaan järkeviä keinoja terveydenhuollon kustannusten suitsimiseksi ja ikäihmisten itsenäisemmän ja toimintakykyisemmän tulevaisuuden tukemiseksi. Viljelijän päätöksenteon onnistuminen on tärkeää, sillä se vaikuttaa koko tilan tulevaisuuteen. Lisäksi maaseudun asialla on aktiivisia organisaatioita ja eteviä tutkijoita. Suomessa yli 10 prosenttia viljelysmaasta on turvepeltoja, joten asia on tärkeä sekä kotimaiselle ruuantuotannolle että huoltovarmuudelle. Niin kulttuurialojakin yllytetään, mutta he eivät mene lankaan. Suomessa on erittäin koulutettu kansa, monipuolista osaamista, hyviä viljelijöitä, toimivia maatiloja. Toimintaa rahoittaa ja koordinoi Ruotsin elintarvikeakatemia ja innovaatioviranomainen Vinnova. Jos luovutan maani laajentavalle tilalle ja hän jatkaa peltojeni hoitoa täsmälleen samoin kuin minä, poistuuko pelloiltani ”hömppäheinä”-status. Se heikentäisi kaikkien idästä tulevien yhteyksiä Helsingin kantakaupunkiin ja muuallekin. Neljä osakasta. Näin vältettiin ehkäpä jopa sisällissota. Jos maaseudun elämänedellytyksiä ulkopuolelta kavennetaan, miten voisimme laventaa niitä itse, me, jotka haluamme maalla elää ja yrittää. Maassamme tehdään jo huomattava määrä toimia luonnon tilan parantamiseksi. Vapaaehtoisten kompensaatioiden vähennyskelpoisuus yritysverotuksessa tosin on tällä hetkellä oikeudellisesti epäselvä, koska tällaisia aineettomia hyvityksiä ei ole määritelty selkeästi vähennyskelpoisiksi. Ei nimimerkkiä Politiikkaa Suomen johtavat vihreät ja laitavasemmistolaiset ovat mestareita määräämään asiamme EU:ssa ja Suomessa lakeja säätämällä niin, että yhteiskunta murskaantuu. Eivät Suomen pienet viljamäärät
Kunta antoi puistolle paikan ja lupasi pitää taimista huolta alkuvaiheessa, ainakin kaksi kastelukautta. Meri-teema näkyi vahvasti keikalla. Vanhasella on laajat kansainväliset verkostot, sillä hän on perustanut aikoinaan kestävän kehityksen ENO-verkkokoulun, jota hän veti parikymmentä vuotta. Hiihto ei ole napannut, vaikka latu Pärnävaaralle lähtee 30 metrin päästä.” Elämänohje Fransiskus Assisilaiselta: tee ensin se, mikä on välttämätöntä ja seuraavaksi se, mikä on mahdollista. Konsertin soundi oli kuin lähes suoraan levyltä. Liperin kunta lähti rauhanympyrähankkeeseen mukaan pienellä puhumisella. Rauhanympyrä on Vanhasen idea: ylhäältä päin katsottuna erilaisista puista muodostuva rauhanmerkki. Toukokuussa lämpötila nousi osassa Etelä-Aasiaa 47 celsiusasteeseen, mikä aiheutti lapsille lämpöhalvauksen riskin. He olivat kokeneet sodan ja evakkouden. Myös basisti Kristian Udd otti katsekontaktia yleisöön hymy kasvoillaan. JARMO HANKIVAARA Moni seurakunta pohtii taloudellisten paineiden vuoksi, pitäisikö kirkollisten ilmoitusten julkaiseminen lopettaa paikallislehdissä tai osassa niistä. Mutta tämmöinen puisto on pieni, se sopii niin kaupunkiin kuin maaseututaajamaan. Kun Liperin rauhanympyrä viime syyskuussa avattiin, istuttamassa oli koululaisten ja muun paikallisen väen lisäksi suurlähettiläät seitsemästä maasta. ”Erityisesti ikäihmisten antama palaute kirkollisten ilmoitusten tärkeydestä on kuitenkin syy jatkaa palstaa”, kertoo viestinnän asiantuntija Krista Eskelinen Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnasta. On sydänlinja eli rakkaus, päälinja eli tieto ja käsilinja eli kestävä kehitys. Martti Ahtisaaren sanojen mukaan: jos on tahtoa, niin aina joku tie löytyy.” Vanhanen opiskeli luokanopettajaksi Joensuussa ja erikoistui musiikkiin. Plant And Care For Peace -yhdistyksen perustaja. Valot vilkkuivat merensinisissä ja -vihreissä sävyissä, led-taustanäytöllä keinui aaltoja. Valtionpäämiehet päättävät, mitä päättävät, mutta meidän on voimistettava ihmisissä sitä henkeä, että haluamme olla sovussa.” Vanhanen mietti puistoa suunnitellessaan, että mitähän ihmiset tästäkin ideasta ajattelevat. Kirkollisten ilmoitusten väestömuutostiedoista näkee kuolleiden, kastettujen ja avioliittoon aikovien nimet. Puistossa jokainen puu symboloi jotain. Lapsuudenkodistaan polvijärveläiseltä lypsykarjatilalta Vanhanen sai mielestään hyvät eväät siihen, mitä hän nyt tekee. Keskustammesta lähtee kolme puista istutettua linjaa kohti ympyrän kehää. Konsertti myytiin loppuun jo pitkän aikaa sitten. Moni biisi sai kylmät väreet pintaan. Lisäksi palstalla ilmoitetaan seurakunnan toiminnasta ja tapahtumista. Toisenlaisiakin kommentteja hän on saanut kuulla. Vanhasesta paikallinen omistajuus on tärkeää eli että alueen ihmiset haluavat puiston. tammikuuta 2025 LUKEMISTO MIKA VANHANEN Koulutukseltaan musiikkiin erikoistunut luokanopettaja. Vanhasesta on hyvä, että toiminta alkoi nimenomaan maaseudulta. ”Juoksu antaa paljon voimavaroja. Ukki oli kauppias, ja äiti kertoi, kuinka ukin luona aina löytyi yösija kulkureille. Hänestä tuntui, että jotain on tehtävä. Uskon, että töitä löytyy, jos ei heti, niin aika pian.” Yksi tavoite olisi, että työ voisi liittyä jollain tavalla rauhanympyrään. Puistoja on tulossa myös Kapkaupunkiin, Sarajevoon, Intiaan, Pakistaniin”, Vanhanen luettelee. Asuu Liperin Ylämyllyllä, kotoisin naapurikunnasta Polvijärveltä lypsykarjatilalta. Se olkoon tavoite ennen kuin siirryn eläkkeelle.” Rauhan siemenen voi istuttaa Mika Vanhasen mielestä epävarmuuden ja toivottomuuden aikana tarvitaan ihmisiä, jotka tekevät jotain rauhan eteen. Kirkolliset palstat voivat loppua JANICA PÖRHÖNEN. Korhosen isä työskenteli merikapteenina. ”En ollut asiaa ajatellut, mutta heitin siihen, että viiden vuoden päästä niitä on sadassa maassa. Uskon, että tämän kiertueen ja albumin myötä Sara on viimeinkin lunastanut ansaitun paikkansa kotimaisen vaihtoehtorockin ja -metalin kärkiyhtyeenä. Tila oli tuohon aikaan keskikokoista suurempi, parikymmentä lehmää, ja isä toivoi Mikasta tilan jatkajaa. Maatilalla Polvijärvellä he kasvattivat neljä lasta, joista Mika ja kaksossiskonsa olivat nuorimmat ja Mika ainut poika. Yhteensä 47 puuta. Tällöin äärimmäisille helleaalloille ennustetaan altistuvan kahdeksan kertaa ja äärimmäisille jokitulville kolme kertaa nykyistä enemmän lapsia. ”Työttömäksi joutuminen tuli täysin puskista. Ettei kaikki kiva ala kaupungeista. ”Jos istutetaan metsää jonnekin, ei se muistuta tärkeistä asioista. Hän ei koe itse epäonnistuneensa, vaan ymmärtää, että startupeissa voi käydä näin. Yhtäkkiä huomaatkin tekeväsi mahdotonta. Lapset eivät pysty keskittymään luokkahuoneissa, jotka eivät suojaa helteeltä, eivätkä he pääse kouluun, jos tie tulvii tai jos koulut huuhtoutuvat pois, sanoo Unisefin pääjohtaja Catherine Russell tiedotteessa. Häntä kiinnosti musiikki, ja äiti kuljetti häntä pianotunneille ja kuoroharjoituksiin. Kaskisissa perustetun bändin suosiosta kertoo se, että tammikuussa julkaistu 10. Kosketinsoittaja ja toinen kitaristi Marko Kivelä taiteili hienosti koskettimien ja toisen kitaran välillä. ”Kaikista maanosista”, Vanhanen sanoo hymyssä suin. Järjestön julkaiseman analyysin mukaan sään ääri-ilmiöt kuten helleaallot, trooppiset syklonit, myrskyt, tulvat ja kuivuus, häiritsivät vähintään 242 miljoonan oppilaan koulunkäyntiä 85 maassa vuonna 2024. Yrityksen tilanne oli tiukentunut, kun monet kaupat jäivät heikon taloustilanteen takia toteutumatta. Mustaan pukeutunut yhtye soitti virheettömästi. Koskettimet erottuivat kirkkaina, jykeväntumma basso jumputti taustalla. Välispiikkejä on vähän. Nyt tammikuussa Vanhanen joutui yllättäen lomautetuksi. Toivottavasti minunkin esimerkkini kannustaa muita. ”Kaikki suomalaiset puut. Ainoastaan Valtameri ovella -biisissä Korhosella vaikutti olevan ongelmia äänen kanssa, sillä hän joutui laulamaan kertosäkeen alempaa. Kun jokaisella puulla on omat symbolit, ne muistuttavat, miten täällä eletään ja miten pitäisi elää”, Vanhanen ajattelee. MATTI VASSINEN ”Meidän on voimistettava ihmisissä sitä henkeä, että haluamme olla sovussa.” ”Yleensä jos yksi ovi sulkeutuu, uusia aukeaa.” Sara sai kylmät väreet pintaan Sara-yhtye esiintyi näyttävästi Hallava-kiertueen toisella keikalla Helsingissä perjantaina 24.1. Lapsuus oli onnellinen. Esimerkiksi yksi Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan paikallislehdistä luopui vuoden 2024 alussa sopimushinnoista, mikä kolminkertaisti käytettyjen palstamillimetrien kulut. Ne eivät aina lähde lentoon. Tunne oli merkillinen, vähän pettynytkin. Arvio JANICA PÖRHÖNEN janica.porhonen@mt.fi Sara-yhtyeen Hallava-kiertue kattaa vielä 11 paikkakuntaa. Yhtyeestä huokuu nöyrä asenne yleisöön, mikä näkyy esimerkiksilähes 1,5-tuntisessa setissä. Välillä hän innosti yleisöä taputtamaan rytmin tahdissa. Helleaallot, pyörremyrskyt, tulvat ja myrskyt vaikeuttivat koulunkäyntiä eniten Afganistanissa, Bangladeshissa, Mosambikissa, Pakistanissa ja Filippiineillä. Ei ole yhtä ylitse muiden, paitsi tietysti tammi. Pohjois-Karjalasta hän ei ole haikaillut muualle, vaan on halunnut pysyä kotiseudulla. ”Italian Calabriassa istutettiin puisto marraskuussa, ja Meksikosta on tullut useita hakemuksia. Perheessä vaimo ja molemmilla kaksi aikuista lasta aiemmista liitoista. Monen biisin lyriikoissa liikutaan aaltojen harjalla. Puiston istuttamiseen samoin kuin sen hoitamiseen tarvitaan yhteisiä tekoja, ja puistoon voidaan kokoontua yhteisiin tilaisuuksiin. Kävin ilmoittautumassa kortistoon. ”Täällä meillä on tilaa ja voidaan harjoitella, miten tämä toimii. RIITTA MUSTONEN Kun Mika Vanhaselta, 60, kysyy lempipuuta, vastaus on selvä. Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan kolme vuotta sitten helmikuussa, Vanhanen oli jo maaliskuussa perustanut verkoston Plant and Care for Peace. Hänen tavoitteenaan onkin, että rauhanpuistoja perustettaisiin tänä vuonna 20 maahan. studioalbumi Hallava sinkosi Suomen virallisen listan myydyimmäksi fyysiseksi albumiksi viime viikolla. TIINA ROUTAMAA Helle sulkee kouluja Merkittävin syy oppilaiden opiskelujen keskeytymiseen on helle, kertoo Unicef. Koulujen pitkittynyt sulkeminen vähentää oppilaiden todennäköisyyttä palata luokkahuoneeseen ja lisää lapsiavioliittojen ja lapsityön riskiä. ENO-verkkokoulun vetovastuun jälkeen hän siirtyi nelisen vuotta sitten yritysmaailmaan, helsinkiläiseen startup-yritykseen. Ensimmäiset rauhanympyrät vihittiin käyttöön Liperissä ja Italian Calabriassa viime syksynä. Menevissä biiseissä Korhonen intoutui liikkumaan lavalla ja rokkaamaan. Vanhasen 60-vuotispäivillä eräs vieraista kysyi, montako puistoa hän aikoo perustaa ja mihin mennessä. Mika Vanhanen iloitsee, että Liperissä rauhanpuisto syntyi nopeasti. Semmoisen istutin kotitilalle, kun äiti kuoli.” Pieni tammen taimi seisoo myös Liperin Ylämyllyllä rauhanympyräpuiston keskellä. Sekä isä että äiti olivat kotoisin rajan takaa Karjalasta, Ruskealan kunnasta, vain viiden kilometrin päästä nykyisestä rajasta. Häntä rohkaisi valtavasti, kun eräs Facebookissa kommentoi, että hieno ja rohkea veto. Vaikka puhutaan, että maaseutu tyhjenee, niin tänne tulee entistä enemmän maahanmuuttajia ja rauhanpuisto voisi olla kotoutumispaikka heille. ”Ulkoapäin sitä on turha ehdottaa.” Pohjois-Karjalassa itärajan tuntumassa rauhan asia tuntuu ajankohtaisemmalta kuin aikoihin. Vanhasen toive on rauhanympyrän avulla saada ihmiset ajattelemaan ympäristöä ja rauhaa. Työtä pystyi tekemään pääosin etänä ja jatkamaan harrastuksena työtä yhteisöjen parissa, jollainen rauhanympyräkin on. ”Lapsen keho on erityisen haavoittuva: se lämpenee nopeammin, hikoilee tehottomammin ja viilenee hitaammin kuin aikuisen keho. ”Olen vasta nyt ruvennut ajattelemaan, mikä vaikutus vanhempien huolehtimisella ja elämäntavalla oli. Taloudellinen tilanne vähän arveluttaa, mutta onneksi vaimo on töissä”, Vanhanen kuittaa. Keulakuvan imagoon kuuluu pitkien hiusten takaa laulaminen, mutta välillä hän pyyhkäisee hiuksia kasvoiltaan. Meri vaikuttaa olevan laulajalle kovin rakas; onhan hän kotoisin Pohjanmaan Kaskisten saarelta. ”Osti traktorinkin, kun minä synnyin.” Poika sai kuitenkin kulkea omaa tietään. Joa Korhosen esiintyminen oli hillittyä ja herkkää. Sinne sitovat niin sukujuuret kuin Itä-Suomen kaunis luonto ja kansallismaisemat. Bändillä on hämmästyttävä voima tuoda lohtua pimeään. Tämän verkoston kautta hän on jakanut tietoa myös rauhanpuistosta. Syynä on paperin ja jakelun hintojen kustannusten kasvu. Keikan loputtua Korhonen lupasi bändin tulevan juttelemaan fanien kanssa. Harrastaa musiikkia ja juoksemista. Tavoitteena istuttaa rauhanympyröitä ympäri maailmaa. Ilmastokriisien odotetaan yleistyvän vuosina 2050– 2059. ”Mutta yleensä jos yksi ovi sulkeutuu, uusia aukeaa. ”Ei pidä vain odottaa, että rauha tulee, vaan kaikki lähtee ihmisten teoista. Luokanopettajan työtä Vanhanen ei ole tehnyt enää vuosiin. Esimerkiksi Bangladeshissa ja Filippiineillä kouluja suljettiin laajalti, ja Kambodžassa koulupäivää lyhennettiin kahdella tunnilla. Konsertin avasi Hyvästi kapteeni -biisi, jonka laulaja ja lauluntekijä Joa Korhonen on omistanut edesmenneelle isälleen. Turussa ja Tampereellakin on tehty aloitteet puiston perustamiseksi. Se on universaali ja tuttu, sillä kaikki tuntevat rauhanmerkin”, Vanhanen visioi. Vanhemmat kannustivat omiin valintoihin. Kirkolliset ilmoitukset ovat suurin kulu seurakuntien viestinnälle. Yli 118 miljoonan oppilaan opetus keskeytyi helleaalloista johtuvien sulkujen vuoksi pelkästään huhtikuussa. Maaseudun Tulevaisuus 11 keskiviikkona 29. Liperissä puistoa ylläpitämään on perustettu yhdistys, samoin esimerkiksi Jämsässä, jonne puisto on tulossa toukokuussa. Vasemmalla bassossa Kristian Udd, rummuissa Rami Rissa, laulussa ja kitarassa Joa Korhonen, koskettimissa sekä kitarassa Marko Kivelä
Laitinen, Niina. 0400 616 494, 0400 514 924 vahatalon.traktori@smail.fi Rengasmerkki Koko Hinta Alliance FarmPro 12,4-24 220 € Alliance FarmPro 12,4-28 240 € Alliance FarmPro 12,4-32 310 € Alliance FarmPro 13,6-24 240 € Alliance FarmPro 13,6-28 290 € Alliance FarmPro 14,9-24 300 € Alliance FarmPro 14,9-28 400 € Alliance FarmPro 16,9-34 480 € Volture 16,9-R30 470 € Agistar 11 320/85-R24 285 € Seha 380/85-R28 430 € Agistar 11 460/85-R38 740 € Hinnat sisältävät ALV veron 25,5% Ostetaan harvesteri.Sampo 1046,motokärppä,valmet 701 puh.0442854377 Hyväkuntoinen lapiorullaäes. makelamikko4@gmail.com AP GYLLEVOGNE ja KIMADAN uudet ja käytetyt lietevaunut, varaosat ja asiantunteva huolto www.maitekno.fi P. Alkuperäiset JD osat edullisesti. Kirjan kiinnostavin neuleohje on mielestäni Kurkien mailla. 184 sivua.. 0400 359322 Rehupaaleja v. 0503463931 Traktoreita, ehjiä ja epäkuntoisia! Nopea käteiskauppa. Kirjan tunnelma on ihastuttavan runollinen. Neulominen on ohjeen perusteella selkeää, vaikka tiettyjä termejä joutuukin miettimään eri tavoilla kuin suomenkielisiä ohjeita noudattaessaan. Hinta 5600e. 50 kpl hinta 40 €/ kpl+alv puh. Tarjoa 0500176243 Myydään Eläimiä Ostetaan Jeantil lantavaunu ja Jeantil paalisilppuri Puh. Metsäneuleita. 0400 661593 Ostetaan Volkswagen kupla henkilöauto 040 5910176 Varaosia ja tarvikkeita Kestotilaus on aina määräaikaista edullisempi! MT.FI Onko huomenna poutaa. 0500923126 Ostan 7080 luvun traktorin P. www.maakoneet.com Suomalainen yritys, AAA-luottoluokitus. Eritasoiset neuleet sopivat erilaisille neulojille. 152 sivua. Kustantamo on julkaissut myös monia muita upeita käsityökirjoja. Lisäksi mukana on kaksi huivia ja yksi toppi. Docendo. Noin alle 10t €. Erityisesti paksu lanka yhdistettynä naivistiseen kuvioon tekee vaatteista helposti kömpelön oloisia. 0400451900 SIEMENET JUNTTILASTA! ENSI KEVÄÄLLE SIEMENET: KAURAT, OHRAT, VEHNÄT, EMBLA-SATOISIN VEHNÄ! WINX-LAADUKAS VEHNÄ! PUINTIIN SATOISAT HERNEET: INGRIDJA BALDER-HERNEET ARVIKA-VIHANTAHERNE RÄÄTÄLÖIDYT NURMISEOKSET UUDET HiiSi-NURMISEOKSET® MYÖS LUOMUTILOILLE KAIKKI! JUNTTILAN TILA, SASTAMALA PYYDÄ TARJOUS VERKOSSA: WWW.JUNTTILANTILA.FI TAI SOITA MEILLE: P. TERHI PAPE-MUSTONEN Monissa Cultivate-kirjan huiveissa käytetään melko ohuita ja pehmeitä lankoja. Monissa kirjan malleissa kuvio kirjotaan valmiiseen neuleeseen. Laukkanen Oy 0500 226028, 02 4875965 DEEREN varaosat suoraan hyllystä Ostan tarpeettomiksi jääneitä autoja, puh 0405417642 Traktoreihin ym. Esimerkiksi Mallan kyyneleet -villatakki on upean näyttävä ja olisi hienoa lukea kirjasta, mistä malli on saanut inspiraationsa. Kotimaiset villalangat tukevat suomalaista lammastaloutta, jonka avulla monet perinnebiotoopit saavat kipeästi tarvitsemaansa laidunnusta. 0453521212 Ostetaan Teuraseläimiä! Ostetaan Nautoja, lampaita, hevosia ja sikoja Eläinkuljetukset Vasikkavälitys Laidunsiirrot Kilpailukykyinen hinta! Koko Suomen alueella! Ota yhteyttä: Kuljetus Veljekset Mäkelä Oy, puh: 0400848305/ 0407025381 sp. P. Se vaatii erilaista keskittymistä kuin kirjoneuleen tekeminen eikä oikein onnistu sohvalla televisiota katsellen. Kokeilin mallia Limonium Apricot, jonka keväisyys ja orgaanisuus houkuttelivat talven keskellä. Yksinkertainen ohje avautuu kokeneelle neulojalle varmasti jo kuvan perusteella. 550t€ Mansikkatuotanto, Riihimäki ........... 045– 8865 152 Valtra TSarja. PIKANURMI LAIDUNNURMI APILANURMI HEVOSNURMI HEVOSLAIDUNNURMI P.0400882090 siemenkauppaa.fi Ostetaan Leyland 245 syncro puh.0449845460 VARASTOSSA OLEVAT RENKAAT MYYDÄÄN POISTOHINNALLA UUSIEN TIELTÄ POIS: Vähätalo Yhtiöt, Salo P. 0400 616 494, 0400 514 924 vahatalon.traktori@smail.fi Kuntosalilaitteet. 0500565059 Lue näköislehtiä osoitteessa MT.FI/nakoislehti Lue lehti heti aamusta Kerro se MT:n ilmoitusautomaatin avulla MT.FI/ilmoita Oliko jotain asiaa. Cultivate. 550t€ Akkukierrätys, Kymenlaakso ........... Niitä on jalostettu sekä lapasiin, sukkiin että villapaitoihin. 0445817723 LAADUKASTA SATOA EBENAREHUVIRNA SOMTRIKEVÄTRUISVEHNÄ BALDERHERNE www.naturcom.fi 08 270 7200, 02 762 6200 www.konehuoltolaukkanen.. Laadukkaat, hiljaiset, monipuoliset paineilma käyttöiset laitteet 12kpl. Toisaalta osa ohjeista tuntuu liian sarjakuvamaisilta. 00561 Hki. 040 566 9472 Työkoneita Maaja metsätaloustuotteita Naisseuraa 1866v 0700 416500 1,71 €/min+pvm HR Pl 168 Hki Muut tuotteet Ostetaan Koneita Kaislatorjunta, Tammisaari .............. 040 566 9472 Yrityksiä Maatalouskoneita Ostetaan hytillinen leikkuupuimuri ja muita maa talouskoneita Puh. Etukuor maimella tai ilman. Näitä tarinoita olisin kaivannut myös kirjaan. Ostetaan koko Suomi puimurit: M-F, Deutz-Fahr, Sampo, Claas, JD, Volvo leikkuupuimurit. Oy KrsTrans Ab, 64300 Lapväärtti. ”Muuttolintuja ja tuulenpesiä” on Laitisen ensimmäinen oma neulevaatekirja. Työ leveys noin 4 m. 2,37 € /min. Omasta mielestäni kirjan upeinta antia ovat Kaukaisen maan laulu ja Nocturne -neuleet. Myös varaosapuimurit / traktorit. Kirja on englanninkielinen. Hardwicken kauniit vesivärityöt muuntuvat herkiksi malleiksi, joiden maalauksellisuus ilmenee hienosti myös valmiissa vaatteessa. Laitisen mallit ovat laadukkaita: hienostunut kuvio muodostuu melkein huomaamatta selkeitä ohjeita noudattamalla. Laine Publishing. Hienot eläinja kasvikuviot tarjoavat neulojalle viihdykettä. Konehuolto T. Sukkien materiaaliksi suositellaan Gjestal Maija -lankaa. Se on Suomen korkein yhtenäisten vesiputousten sarja. Se on valmistettu Kiinassa, eikä villan alkuperää löydy verkkokauppojen tiedoista. Kuvio kirjotaan huiviin neulomisen jälkeen. JAANA KANKAANPÄÄ Hardwicke, Dee ja Helin, Jonna. 2024 satoa timoteinur minata n. Osta nyt! maatalouskoneet.fi Puh. Verkosta hakemalla löydän tiedon, että sukkiin alunperin suunniteltu aihe kuvaa Enontekiöllä sijaitsevaa Kitsiputousta, jota myös Mallan kyyneleiksi kutsutaan. Neulomiseen kuluu aikaa, mutta lopputulos on monikäyttöinen ja lämmittää juuri sopivasti. Olen tehnyt kuvioon monta virhettä, mutta päätin olla korjaamatta niitä. 350t€ Hotelli, Kajaani ................................ abranueva pl 13. ajoneuvoihin pitä vät ja kestävät GripXliukuesteket jut. Kuten kirjassakin kerrotaan, kotimaisen tai kierrätetyn lankavaihtoehdon voi etsiä tarkistamalla ohjeen langan metrimääränä sadassa grammassa. 250t€ Kalanjalostus, Satakunta ................. 040 529 1773, Yritys-Kiinteistöt Ostetaan teuraskarjaa kilpailu kykyiseen hintaan, nopeat nou dot! P. tammikuuta 2025 LUKEMISTO Imulla varustettu lietevaunu. 0440851071 Palveluja tarjotaan Koulutus ja työ Muut Tapahtumat Henkilökohtaiset Maansiirtokärri ja traktori 80130 hv. +150hp. Mallit 95800. Tuloksena on kauniita malleja moniin eri käyttötarkoituksiin. 370t€ Varastovuokraamo, Hanko .............. Kirjan esisanoissa Laitinen kertoo, että hänen sukkamalliensa taustalla on tarina ja ne ovat nyt saaneet jatkoa neuleiden muodossa. Merja Palinin ”Metsäneuleita” vie lukijansa suon laidalle, korpien kinttupoluille ja sienimetsään. Kirjan tarinat tuovat mallien suunnittelijan lähelle neulojaa. 0400694378 Punaisen koneen motokuski etsii töitä. Ohjeet ovat selkeitä ja esimerkiksi Suojelen-sukkien taustalla on hieno aate metsän luontoarvojen säilyttämisestä. Laadukkaat David sarjan laitteet 12kpl. 690t€ P. Seuraa maaseutua MT.FI Pyörö ja kovapaalaimia, traktorit, puimurit, jyrät 0443332318 KAIVINKONEEN KAUHOJA www.kauhoja.net 0400 686050 Klapikone ja metsäkärri kuor maajalla.Tarjoa 0500176243 Kaikki Teboil voiteluaineet tarjouksessa, soita ja kysy lisää Vähätalo Yhtiöt, Salo P. 0700 84777 Linda, 0700 88877 Helle. Laine Publishingin julkaisema kirja ihastuttaa ja kutittelee samalla aivoja lempeästi näkemään käsitöissä aivan uusia mahdollisuuksia. MT.FI/saa Kolme runollista neulekirjaa kaamosaikaan Dee Hardwicken ja Jonna Helinin ”Cultivate” kirja tarjoaa haastetta ja uutta inspiraatiota erityisesti perusohjeisiin kyllästyneille neulojille. 0440851071 Kuntosalilaitteet. Esimerkiksi Sienisato-kynsikkäät ovat yksinkertainen ja kaunis malli aloittelijalle. Sen sijaan äänikirja ja mukava paikka pöydän ääressä tekevät kirjomisesta miellyttävää: kuvion täydentäminen on hieman kuin sudokun tai ristisanan tekemistä. Suomalaisen metsäluonnon suojelijan toivoisi kiinnittävän huomiota myös lankojensa alkuperään. Langat löytyivät lankaliike Snurresta myyjän avustuksella. Maaseudun Tulevaisuus 12 keskiviikkona 29. Hän on julkaissut aikaisemmin useita sukkakirjoja. Kirjan runsaat kuvioaiheet ammentavat metsän kaikista eliöistä. 365t€ Teollisuuden kiintoaine-erotus ........ Suodattimet tarjoushinnoin. 0400 777 192 TAISTO P. Ohjeissa korostuvat neulepaidat ja -takit. Ohjeen lankoja ei ollut saatavilla, joten valitsimme niitä vastaavat. Olen neulonut oman ensimmäisen kaarrokeneuleeni hänen Lehto-ohjeellaan, joka löytyy Novitan sivuilta. Cultivate tarjoaa paljon uusia ideoita myös vanhojen neuleiden päivittämiseen tai korjaamiseen. 0407733569 Vesilahti Ennustajat. 040 4177 292 TEEMU NURMISIEMENSEOKSET mm. Otava/Moreeni. P. Palin, Merja. Sen erilaisia kuvioita on mahdollista kirjoa esimerkiksi lempipaidan kuluneeseen kohtaan. Kukinnot ovat kauniita joka tapauksessa. Hinta 4300e. Claas, Welger, Krone, J-D paalaimet. P. Niitä voi hyödyntää soveltamalla myös muihin kuin kirjan ohjeisiin: itse neuloin kaulurin, johon otin kirjan kettu-kuvion. Myös muut kirjan langat ovat edullisia eivätkä vakuuta ekologisuudellaan. Muuttolintuja ja tuulenpesiä. Niina Laitisen, Merja Palinin sekä Dee Hardwicken ja Jonna Helinin neulekirjat ammentavat aiheensa luonnosta. Ne ovat samaan aikaan sekä juhlavia ja herkkiä että arkipäivään sopivia lämmittäjiä. Sen kuvioissa on upeaa graafisuutta. Kokemusta on. P. Traktorit kaikki merkit, kurottajat, sekä muut maatalouskoneet. 141 sivua. Niina Laitinen on yksi niistä suomalaisista neulesuunnittelijoista, joiden vahvan tyylin tunnistaa usein ensivilkaisulla. P. Vastaavan vahvuista lankaa voi soveltaa ohjeissa, mutta erityisesti silloin mallitilkun valmistaminen on tarpeen istuvuuden varmistamiseksi
A) BlacKkKlansman B) Kurkunleikkaajan saari C) Luokkakokous 3 Sinkkuristeily D) The Long Kiss Goodnight 3. C) Sus ann a Pö ykiö 6. tammikuuta 2025 PÖYRÖÖT KALKKARO VIIVI JA WAGNER VÄINÖ FINGERPORI MUSTA HEVONEN KAMALA LUONTO VENETSIJÄRVI JULKAISIJA Viestimedia Oy Puhelin: 020 413 2155 Postiosoite: PL 440, 00101 Helsinki Käyntiosoite: Simonkatu 6, Helsinki viestimedia.fi ISSN 1458-8021 Tarjottu tai tilattu aineisto hyväksytään julkaistavaksi sillä ehdolla, että julkaisija saa korvauksetta käyttää sitä uudelleen toteutustai jakelutavasta riippumatta sekä luovuttaa oikeutensa edelleen ja muokata aineistoa hyvän tavan mukaisesti. viestimedia.fi/hinnasto Osoitelähde: Viestimedia Oy:n asiakasrekisteri Viestimedia Oy voi käyttää tilauksen yhteydessä saamiaan yhteystietoja samankaltaisten tuotteidensa sähköiseen suoramarkkinointiin sekä asiakasviestintään. Ella Ero ne n 6. Tok ma nni n 6. ASIAKASPALVELU Puhelin: 020 413 2277 (arkisin klo 8–21) Sähköposti: asiakaspalvelu@viestimedia.fi viestimedia.fi/asiakaspalvelu Asiakaspalvelu auttaa tilauksiin, laskutukseen ja digituotteiden käyttöön liittyvissä kysymyksissä. Tähän lehteen käytetty puu on peräisin kestävästi hoidetuista metsistä, valvotuista kohteista tai on kierrätettyä. 4. ”Viimeksi Mikkelissä alku mentiin hevosen maksimivauhtia ja se näkyi pikkuisen lopussa. Tilaukset toimitetaan force majeure -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset yms.). Mikä aurinkokunnan planeetoista on pienin. Sen jälkeen kookas ruuna on ottanut kaksi neljättä sijaa asiallisilla esityksillä. Sarjojensa ehdotonta parhaimmistoa edustavat Edward Snipes, I Love You Sisu, Jacques Hyneman ja Com Rolf. A) Alisa Drei B) Kristiina Wegelius C) Susanna Pöykiö D) Susanna Rahkamo 6. tammikuuta 2025 Goldas Love ja Bigwig Swamp vihjerivin varmoina Jukka Torvisen paras voittosauma on ehdottomasti avauskohteessa juokseva Goldas Love. Mitään erityistä ei hevosesta kisan jälkeen löytynyt, joten sen innokkuuden piikkiin vaisuus laitetaan.” ”Selkäjuoksulla tamma on tehnyt parhaat esityksensä, mutta on se pärjännyt keulastakin. viestimedia.fi/tilausehdot MT.FI/tilaa Kestotilaus jatkuu automaattisesti, ellei tilausta peruta. Kar i ”Ka pe ” Aih ine n 5. PAINO Lehtisepät Oy, Varkaus. Minkä musiikkitapahtuman Aino Ackté järjesti ensimmäisen kerran vuonna 1912. ”Goldas Love oli viimeksi turhan innokas keulapaikalla ja tuhlasi voimiaan matkalla. Mikä on Suomen vanhin naistenlehti. Toisen kohteen Lex Of All kirmasi joulukuussa viimeiset 800 metriä alle 14-vauhtia toiseksi. Maaseudun Tulevaisuuden kestotilaus sisältää painetun lehden lisäksi käyttöoikeuden kaikkiin MT.FI-sivuston sisältöihin ja palveluihin, Maaseudun Tulevaisuuden ja sen liitteiden (Kantri, MT Metsä ja Suomalainen Maaseutu) näköislehtiin sekä näköislehtien mobiilisovellukseen. Tänään tulee 125 vuotta ”Suomen äänen” syntymästä. Tar za n Vai hto eht ois est i 1. Minkä kuvitteellisen kaupungin kaupunginjohtajana toimii Aulis Homelius. Hevosella oli kaikki voimat tallella ja se lähti yllättäen ryntäämään kun käänsin sen kiriin. B) Lut ra lut ra Ma ja va (Lu tra lut ra on sa ukk o, ma ja va on Ca sto r fib er) TIETOVISA Tässä ajassa 1. Julie Sensation ei ollut Kuopiossa keulasta parhaimmillaan, mutta muutoin tamma on esiintynyt mainiosti. Hyvältä paikaltaan se kannattaa huomioida ajoissa. Vaihtoehtoisesti 1. Illan urheilullinen helmi on viides kohde. TOTO65-VIHJEET Lähtö 1: 1 Goldas Love (8,6) Lähtö 2: 2,8,11,5 (12,6) Lähtö 3: 1,5,2,6 (3,4) Lähtö 4: 3,12,6,7,16,8,14,11 (4,5) Lähtö 5: 4 Bigwig Swamp (2,1) Lähtö 6: 8,7,4 (1,6) 384 x 0,10 euroa = 38.40 euroa JUHA JOKINEN RAVIVIHJE Tä ssä aja ssa 1. Aron Fritz palasi Turussa parin kuukauden tauolta. Asiavirheestä ilmoittaminen: lähetä oikaisupyyntö sähköpostilla toimitus@mt.fi PELIT & SARJAKUVAT Maaseudun Tulevaisuus 13 keskiviikkona 29. Lyij yn 4. Tuntui siltä että laukkaan paloi voitto. Fin ge rp orin 4. Viimeksi tauolta palannut Readly Eagle on päätös kohteen mielenkiintoisin hevonen. C) Kot ilie si 2. Tästä huolimatta takarivistä matkaan lähtevä Bigwig Swamp saa luottamuksen. Sähköisten suoramarkkinointija asiakasviestien lähettämisen voi kieltää toimimalla viesteissä olevien ohjeiden mukaisesti tai ottamalla yhteyttä asiakaspalveluun. Huomautukset on tehtävä kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. C) Mie le nsä pa ho itta ja n ra kka ust arin a 5. 4. Mikä seuraavista nimipareista on väärä. 3. Minkä maalainen hän on. Ana sta sie ja So phi e 2. Sa vo nlin na n oo pp era juh la t 5. A) Bubo bubo Huuhkaja B) Lutra lutra Majava C) Lynx lynx Ilves D) Martes martes Näätä Kysymykset Sanaris Oy/Erkki Vuokila ja Antti Skyttä, karikatyyri Teuvo Salminen TIETOVISA. 6. Ruuna laukkasi mahdollisen voittonsa maalisuoralla. viestimedia.fi/tietosuoja ILMOITUSMYYNTI Puhelin: 020 413 2321 (arkisin kello 8–16) Sähköposti: ilmoitus@mt.fi Ilmoitusautomaatti: MT.FI/ilmoita viestimedia.fi/mainostajalle Ilmoitusten viimeiset jättöajat: • maanantain lehteen perjantaina kello 10.00 • keskiviikon lehteen maanantaina kello 16.00 • perjantain lehteen keskiviikkona kello 16.00 Lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista, jos ilmoitusta ei voida julkaista määrättynä päivänä. Mikä seuraavista ei ole Renny Harlinin ohjaama elokuva. 2. Suomen jalkapallomaajoukkueen uudeksi päävalmentajaksi valittiin Jacob Friis. PALVELUNUMEROT Puhelun hinta on normaali matkapuhelinmaksu (mpm) tai paikallisverkkomaksu (pvm). Kuka sitä vetää. Maaseudun Tulevaisuus 13 keskiviikkona 29. on toinen hevonen, joka voi jäädä liikaa suosikki kaksikon varjoon. Ensi viikon tiistaina järjestetään Kalakeittolive. Mikä on ainoa Y:llä alkava Suomessakin yleinen koirarotu. Minä yrityksen yhteyteen tulee Spar-ruokakauppoja. A) Bla cKk Kla nsm an (o n Sp ike Lee n ohj aa ma ) 3. Tähän kisaan saatetaan tehdä varustemuutoksia, jotta saadaan tamma käyttäytymään rauhallisemmin. Suomen Marsalkka Mannerheimilla oli kaksi tytärtä. Hyvien avaajien takaa hevonen saa hyvän juoksun ja pystyy lopussa ohittamaan kaikki vastustajansa. Minkä alkuaineen kemiallinen merkki on Pb. Me rku riu s 3. Ruuna parantaa kaiken aikaa otteitaan ja siltä voi odottaa taas hyvää panosta”, Jukka Torvinen arvioi. Odotettavissa on raju kiihdytys ja paikkojen haku saattaa venyä pitkäksi. ”En osannut lainkaan odottaa ruunan olevan niin paineissaan enää maalisuoralla. 5. Tilaus laskutetaan valitun laskutusjakson alussa kulloinkin voimassa olevalla hinnalla. Very Good Point otti Vermosta joulukuussa vakuuttavan voiton. Kuka ei kuulu joukkoon. 2. Toki Gianluca ja Furioso Wohlrab ovat kovia hevosia lyötäväksi. Kuka näyttelee Abraham Stilleriä Klaus Härön ohjaamassa elokuvassa Ei koskaan yksin. Vastus näyttää sopivalta ja tamma on ennakkoon paras voittosaumani”, kertoo Jukka Torvinen. Kuka. Hän lausui vuonna 1940 Maammerunon Tukholmassa koko yleisön mykistäen. Ville Virt ane n 3. Yor ksh ire nte rrie ri 2. Lehden suurin korvausvastuu ilmoituksen julkaisussa sattuneesta virheestä tai poisjäämisestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. A) Kyllä isä osaa B) Luottomies-elokuva: All in C) Mielensäpahoittajan rakkaustarina D) Myrskyluodon Maija 5. A) Anni-Linnea Alanen B) Krista Tervo C) Silja Kosonen D) Suvi Koskinen 4. Ajatonta 1. A) Anna B) Eeva C) Kotiliesi D) Me Naiset 2. Tan ska la ine n Aja to nta 1. Lehti ei ole korvausvelvollinen, jos lehden lähettäminen tilaajalle keskeytyy lakon tai muun ylivoimaisen esteen vuoksi. A) Ann i-L inn ea Ala ne n (o n kei hä änh eitt äjä , muu t mo uka rin he ittä jiä ) 4. Turun kilpailuun ruuna tuli aika vähäisin valmisteluin, joten uskoisin sen parantavan otteitaan starttien myötä”, Torvinen sanoo. Emma E. Tamma ei vakuuttanut viimeksi, mutta ohjastaja-osaomistaja on silti luottavainen. Viime startin perusteella kunto pitää ja juoksun onnistuessa voittokin on mahdollinen. 3. Minkä niminen on suosituin kirjailija Edgar Rice Burroughsin luomista hahmoista. Kuka voitti Suomen ensimmäisen naisten yksinluistelun hopean taitoluistelun EM-kisoissa lähes päivälleen 20 vuotta sitten. Mikä seuraavista elokuvista sai vähiten katsojia elokuvateattereissa vuonna 2024. 5. Minkä nimiset. 6
Ota yhteyttä: Ilmoitus@mt.fi Kestotilaus on edullisin vaihtoehto! ROVANIEMI Rovaniemen kaupungin lanseeraama 200 000 euron innovaatiobonus innosti lumenaurauskaluston trimmaamiseen Rovaniemellä. Siinä liittymät olisi pidetty puhtaana konetyönä yksitellen, mikä olisi hidasta ja resursseja vaativaa. Hän toteaa, että talvi on tähän mennessä ollut Rovaniemelläkin poikkeuksellisen vähäluminen, mikä on helpottanut lumenaurausta. Rovaniemen aurausurakasta huolehtiva Alltime Suomi Oy päivitti aurauskalustoaan tänä talvena niin sanotulla lumistopparilla, joka estää pyöräkuormaajan keulaan kytketystä perhosaurasta pursuavan lumen kasaantumista pihaliittymiin aurauksen aikana. Kyseessä on perhosauran oikeaan laitaan liitetty siipi, jota liikutellaan hydrauliikan avulla. ”Riskinä olisi ollut myös piha-alueella olevien kivetysten vaurioituminen, niitähän ei lumen alta näe”, Jari Körkkö sanoo. Ennuste päivisin klo 14. ”Olisi hyvä, että bonusjärjestelmä saisi jatkoa myös ensi talvena, sillä kaluston näin laaja päivittäminen pelkästään yhden talven kokeiluun on raskas investointi.” Toinen Alltimen kaupungille tarjoama vaihtoehto pihaliittymien lumenpoistoon olisi ollut vajaan 700 000 euron arvoinen. vuonna 1999 -47,8°C Inari Lämpimintä 29.1. ”Kyseessä on hydrauliikan avulla ylös ja alas liikkuva siipi, joka on asennettu auran oikeanpuoleiseen reunaan. Sade tulee pääasiassa vetenä, maan keskiosassa myös lumena ja räntänä. Lämpötila on 0...+4 astetta, maan pohjoisosassa +1...-18 astetta. Alltime on kaatanut päätiestön vallit jo kertaalleen tänä talvena. KARI LINDHOLM Lumistopparilla varustetun auran hinta on noin 15 000 euroa. KARI LINDHOLM Lumenauraajille rapsahtaa bonusta, jos purseen korkeus pihaliittymissä pysyttelee enintään 12 senttimetrin korkuisena läpi talven. Etelän ja idän välinen tuuli on heikkoa tai kohtalaista. Sade-ennuste (mm) 29.1.–31.1. Lumen auraaminen kasvattaa vähitellen myös sivuvallien korkeutta, mikä saattaa haitata lumistopparin tehoa. 010 217 6777. ”Kevään edetessä sataa reippaasti lunta ja vasta siinä vaiheessa selviää lopullisesti, kuinka hyvin lumet saadaan poistettua liittymien kohdalta tällä menetelmällä.” Alltimella on talven auraurakassa 40 pyöräkonetta, ja tätä uutta menetelmää kokeillaan lähes 20 koneessa. Körkön mukaan lunta kuljetetaan lumenkaatopaikalle tarpeen mukaan. BRIENNE BOR Suomen satoisin mallasohra Uusi, laadukas mallasohra. klo 13.57 Tänään Huomenna Luonnon lumen syvyys (cm) 28.1.2025 klo 08 Talven tilanne 29.01.2025 Keskimääräinen roudansyvyys* ( cm ) * Lähde Suomen ympäristökeskus MT SÄÄ Ilmoitus tähän. Samasta syystä lumistopparikin on suoriutunut tehtävästään mallikkaasti. Tilasiemen.fi p. ”Käytännössä liittymien tulisi jäädä siihen kuntoon, että pihoihin pystytään ajamaan sujuvasti henkilöautolla”, Körkkö selvittää. ensi yö Helsinki +5 Turku +3 Jomala +1 Pori +3 Kankaanpää +2 Tampere +2 Jokioinen +3 Lahti +3 Kouvola +4 Lappeenranta +3 Mikkeli +1 Ilomantsi +1 Joensuu +1 Kuopio +1 Lapinlahti +1 Viitasaari Jyväskylä +1 Seinäjoki +1 Kauhajoki +1 Kokkola Ylivieska +1 Kajaani ?0 Oulunsalo Pudasjärvi -1 Suomussalmi -1 Kuusamo -4 Rovaniemi -5 Pello -7 Salla -10 Sodankylä -9 Kilpisjärvi -16 Utsjoki -16 to +3 +2 +2 +1 +1 +1 +2 +3 +3 +3 +3 +3 +3 +2 +1 +1 +1 +1 +1 +1 -1 ?0 -2 -2 -4 -3 -5 -12 -13 pe +2 +2 +2 +1 ?0 +1 ?0 -1 -1 -2 -3 -3 -3 -2 -1 -1 -1 -1 -1 -3 -4 -6 -5 -6 -3 -3 -5 -4 -4 -3 la ?0 ?0 -1 -4 -3 -2 -3 -2 -3 -4 -4 -3 -3 -4 -3 -3 -4 -4 -1 -3 -4 -4 -3 -4 -3 -3 -4 -3 -3 -5 -2 su -1 -1 +1 -2 -3 -3 -2 -2 -2 -3 -3 -4 -4 -4 -5 -4 -3 -4 -4 -3 -5 -6 -5 -7 -6 -7 -6 -8 -8 -7 -9 -10 ma -2 -2 ?0 -3 -5 -4 -3 -4 -4 -5 -6 -8 -7 -7 -7 -7 -6 -6 -5 -5 -7 -8 -7 -8 -8 -10 -9 -9 -10 -11 -14 -14 Sadeluokituksessa on kaksi intensiteettiluokkaa. Auran hintaluokka on noin 15 000 euroa kappaleelta”, Alltimen työmaapäällikkö Jari Körkkö Rovaniemeltä kertoo. TAMMIKUUTA 2025 NRO 11 20 15 10 5 2 1 100 80 60 40 20 10 1 +3 -3 yli 100 60-100 40-60 20-40 10-20 1-10 alle 1 yli 140 120-140 80-120 60-80 40-60 20-40 alle 20 Lähiajan sää Sadealue leviää etelästä maan eteläja keskiosaan päivän aikana. Tavoitteessa pysymistä valvotaan pistokokein, ja kaupunki päättää bonuksen maksamisesta joka alueella erikseen kuukausittain. KESKIVIIKKONA 29. Aurinko nousee Helsingissä kello 8:43 ja laskee kello 16:23 Oulussa kello 9:17 ja laskee kello 15:45 Utsjoella kello ja laskee kello 10:15 14:35 +2 +1 +3 +2 +1 +0 +1 +0 +1 -1 +1 +1 -1 -6 +0 -2 -14 -16 -5 -15 -3 -5 +0 -0 +2 +1 +1 -0 -6 -18 5 9 9 +3 -2 +3 -1 +3 -2 +3 -0 +1 -5 +1 -4 -3 -6 +2 -0 -7 -17 -6 -15 +0 -4 +1 -4 +4 -2 +1 -5 -3 -18 5 9 10 Äärihavainnot Lämpimintä eilen klo 12 +4,0°C Salo Kylmintä 29.1. vuonna 1981 +7,1°C Pello Sateisinta toissa päivänä 4,8 mm Juupajoki 5 vrk:n sääennuste 29.1.–3.2. Lumistoppari estää polanteen kasautumisen pihaliittymään Pyöräkoneen auran kylkeen liitetty stoppari on uusi ase pihaliittymiin pursuavan lumen torjuntaan Rovaniemellä. Bonusta rapsahtaa lumenauraajille, mikäli purseen korkeus pihaliittymissä pysyttelee enintään 12 senttimetrin korkuisena läpi talven. klo 12 Sadesumma 30 vrk ( mm ) Poikkeama keskimääräisestä Sääsymbolit Havaintoasema Roudansyvyys poikkeama* ( cm ) Lumikuorman poikkeama* ( kg/m ) 2 Jomala -10 Hki-Vantaa -4 Turku -11 Jokioinen -10 Utti -4 Niinisalo -3 Jyväskylä -6 Kauhava +2 Joensuu -1 Ylivieska -3 Kuhmo +3 Pudasjärvi +6 Pello +12 Salla +18 Ivalo -17 -32 -47 -33 -30 -37 -30 -25 -16 -53 -8 -57 -66 -51 -14 41 * Lähde: Suomen ympäristökeskus Ennuste luotu: 28.1. ”Lumistoppari on suoriutunut tehtävästään odotusten mukaisesti tähän mennessä”, Alltimen työmaapäällikkö Jari Körkkö Rovaniemeltä kertoo. Stabiili sadontuottaja erilaisissa oloissa. Kaupunki tavoittelee innovaatiobonuksellaan reilun 13 000 pihaliittymän pitämistä vapaana aurauksen jättämästä lumipurseesta. Paikkakunnalla katujen pihaliittymiin talven mittaan kertyvä aurauspolanne on ollut jokatalvinen murhe varsinkin iäkkäille omakotiasujille. Innovaatiobonuksen jakaminen kasvaa sitä mukaa kun lumimäärä lisääntyy. Pohjoisessa on poutaa, Pohjois-Lapissa aurinkoistakin