PERJANTAINA 29. Nyt olen valmis löytämään uuden kodin. KESÄKUUTA 2018 – NRO 75 WWW.MT.FI IRTONUMERO 2,50 € PERUSTETTU 1916 – 102 VUOTTA SUOMEN ASIALLA Olen saanut kasvaa luonnonmukaisella kasvu alustalla Salon Perniössä Lassen Luomun hyvässä hoidossa. Nappaa minut mukaasi Kkaupasta! HAUSKA TUTUSTUA, OLEN LASSEN LUOMUN KASVATTAMA PIRKKA LUOMU TILLI! Lue lisää: kruoka.fi/pirkkatuottajatarinat Va lik oi m a va ih te le e ka up oi tt ai n.. Sovin erinomaisesti varsinkin aromikkaisiin peruna ja kalaruokiin
Ilmaisella interrail-lipulla kaikkiin ytimiin. Samaan aikaan pitää ottaa huomioon koko Suomen asuttuna pitäminen ja arvokkaan maalaismaiseman ylläpitäminen. Osaamisen tason nostaminen vaatii lisäkoulutusta, jonka avulla helpotetaan ihmisten siirtymistä uusiin tehtäviin. Samaan aikaan, kun metropolistumista pidetään luonnonlakina ja kaupunkeja väitetään sosiaalisen kanssakäymisen onneloiksi, suomalaiset toimivat toisin. Esimerkiksi vihreät hämäävät vain värillään. Sekä Rinne että vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto ovat puhuneet maakuntamallin puolesta. Suomen linja on selvä. Lasku vain kasvaa, jos asiaa ei saada järjestettyä kuntoon. Vähemmistöhallituksen muodostaminen olisi tie poliittisen kulttuurin tervehdyttämiseen.” Pikavipit ruotuun Aamulehti perää porsaanreikien tilkitsemistä parhaillaan lausuntokierroksella olevassa, pikaluottojen korkosäännöstelyn tiukentamiseen pyrkivässä lakiehdotuksessa. Hyötyjinä ovat lopulta vuokran antajat. Metsänomistajien kantorahatulot ovat nousseet nyt kolme vuotta peräkkäin. Sinä maksat. PÄÄKIRJOITUS H allituksen sote-uudistuksen viivästyminen ei jaksa tavallista suomalaista enää hetkauttaa. Yksittäiset isot hoitolaskut saavat kunnan talouspäättäjät haromaan hiuksiaan. Suuri konsensus on myös siitä, että terveydenhuolto on järjestettävä nykyistä suurempiin yksiköihin. Puheenjohtaja Petteri Orpo on saanut tehdä hartiavoimin töitä pitääkseen puolueensa hallitusrintamassa mukana. JOUNI KEMPPAINEN jouni.kemppainen@mt.fi @KemppainenJouni Suomi on pop Suomi on jatkuvasti vahvistanut asemaansa kansainvälisen diplomatian keskuksena. Tästä Suomi saa varmasti osansa (HS 27.6). Lehden mielestä muutokseen pitää varautua ajoissa. Kaksi vuotta sitten juhannuksena britit päättivät kansanäänestyksessään erota Euroopan unionista. Yksinkertaisuus on kaukana niistä kymmenistä lippulapuista, joita viljelijät tukia saadakseen täyttelevät. Tällä hetkellä EU-tuet ovat tehottomia, jakautuvat epäoikeudenmukaisesti, eivät tuota toivottuja ympäristövaikutuksia ja byrokratia on monimutkaista. Näin on sekä Suomessa että muualla maailmassa. +. Viimeisen laskennan mukaan kokoomuksen rivit saattavat sittenkin pitää. Räikeimmin tämä näkyy jälleen horjuvassa sote-uudistuksessa. Yksinkertaisuus on kaukana siitä, että kriteeristö muuttuu ja oman tilan koko ja ominaisuudet ovat jatkuvan syynin alla. Kiurun toiminta on ollut kuitenkin niin kovakorvaista, että se aiheuttaa huolta jo hänen omassakin ryhmässään. Huoli on ehkä aiheellinen. Kapinan taustalla on Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok.). Maaseudulla on myös paratiiseja, jotka vetävät kotimaan lomailijoita poikkeuksellisen hyvin. Toisen päähallituspuolueen kokoomuksen vaalimaa valinnanvapautta he vierastavat. Ei, mieluummin huokeasti itse maksaen näkemään maailmaa. Lisäyksiä ehdotetaan kohteisiin, joiden tarkoitusperiä ei ole vielä edes määritelty. Alkuvuonna maatilamatkailu on kasvanut lähes 40 prosenttia ja kesän osalta kasvun odotetaan vielä kiihtyvän (MT 27.6). Samaan aikaan muuta budjettia paisutetaan. Itse asiassa ne ehkä eivät välttämättä tarvitsekaan sotea ja valinnanvapautta, koska kasvavalle bisnekselle avautuu mahdollisuuksia muutenkin. Nyt kun kesä on kukkeimmillaan, tätä asiaa kannattaa edelleen pohtia. Kun maaseudulla on sekä lumovoimaa että talouskasvua, miksi tätä ei pystytä kääntämään sille eduksi. Valmistelut tähän suuntaan ovat monissa maakunnissa jo pitkällä. Tilanne on yksityisille terveydenhuoltopalveluita tarjoaville yrityksille jopa huomattavan edullinen. Maatalouden kannattavuuden ja suomalaisen puhtaan ruuan turvaaminen ovat ratkaisevan tärkeitä teemoja. Uusin menestys on Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja Venäjän presidentin Vladimir Putinin tapaaminen Helsingissä. TIMO SOINI ulkoministeri, sinisen tulevaisuuden kansanedustaja timo.soini@formin.fi Yksinkertaistaminen ei sovi samaan lauseeseen EU:n kanssa. Pääkaupunkiseudulle muuttaneille on maksettava, jotta heillä on yleensä mahdollisuus asua siellä. Suomessa on unionin nuorimpia viljelijöitä. Tavoitteena on aina ollut yksinkertaistaminen. ”Suomalaisen politiikan ongelma on ollut jo useamman hallituskauden ajan, että isoja päätöksiä ei saada aikaan. Sama pätee vihreisiin. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että Vapaavuori ei pysty kaatamaan hallituksen sote-esitystä. Siniset ovat valmiita tähän. Muun muassa merellinen Parainen, Järvi-Suomen Mäntyharju ja monet muutkin Savon kunnat moninkertaistavat asukaslukunsa kesä–heinäkuussa. Jos nykyinen gallup-kärki SDP voittaa ensi kevään eduskuntavaalit, se voi halutessaan tehdä soteen muutoksia niin, että varaa mahdollisuuden syyttää epäonnistumisista nykyistä hallitusta. Erityisen myönteinen näkymä on metsäteollisuudella. Osasyynä on varmasti myös pääkaupunkiseudun asumisen huikea hinta moneen muuhun paikkakuntaan verrattuna. Tätä komissio ei ole vielä sisäistänyt, sillä se on esittänyt kokonaistasoon merkittävää lisäystä. Monessa kunnassa rahat eivät yksinkertaisesti riitä. Se olisi yksinkertaistamista. Tavalliset kansalaiset tarvitsevat toimivaa sotea, vaikka eivät itse sitä aina huomaakaan. ”Ehdotetussa mallissa nostetulle luotolle maksetulle korolle on oma rajansa ja muille luottokustannuksille oman kattonsa. Viime vuonna niitä kertyi 2,2 miljardia euroa. Yksinkertaistaminen ei sovi samaan lauseeseen EU:n kanssa. Myös edulliset asunnot ja viihtyisä ympäristö ovat maaseudulla jo valmiina. Julkaisija: Viestilehdet Oy VIERAILIJA Ilmaisella Interrail-lipulla kaikkiin ytimiin. Suuri osa lähtijöistä palaa vasta, kun lomakausi on lopuillaan. Erityisen hyvin Suomi tuntuu maistuvan lomakohteena kiinalaisille, joita on käynyt Suomessa alkuvuonna neljänneksen viime vuotta enemmän. EU:n maataloustukijärjestelmää on uudistettu koko sen olemassaolon ajan. Kiukun ymmärtää, vaikka hallituksen omistakin riveistä kuuluu nurinaa. Suunta on kestämätön. Tekoälyn hyödyntäminen vaatii uutta osaamista. Myös EU-tukien maksatus tarvitsee kansallista koordinaatiota. Vuosikausien vatulointi on uuvuttanut aktiivisimmankin kansalaisen poliittiseen apatiaan. Ollaan kerrankin vähän ärhäkkäämpiä. Heinäsirkat eivät ole vieläkään hyökänneet, mutta kieltämättä prosessi ei ole ollut mikään yksinkertainen harjoitus. Myös gallupeissa kokoomuksen kannatus on kääntynyt alamäkeen. Sen lisäksi, että Suomi menettää Britannian EU-eron myötä samanmielisen kumppanin, koko EU menettää ison nettomaksajan. Nykyinen hallitus voisi vaikka viimeisillä voimavaroillaan käynnistää toimia, joilla työvoiman liikkuvuutta tuettaisiin myös maakuntiin päin. Silti sotesta pitäisi olla edelleen kiinnostunut. Hallituksen pyrkimys saada sote-esitys eteenpäin voi, ironista kyllä, palvella hyvin myös nykyisen opposition tarpeita. Heille myös joudutaan maksamaan enemmän. Hätäpäissään kunnat ulkoistavat nyt terveydenhoitoaan selvitäkseen tilanteesta edes jotenkin. Etla kertoi alkuviikosta maakuntien erojen kaventuneen työllisyyden ja talouden kasvun osalta. Viivästykset ovat jo tähän mennessä maksaneet paljon. Toisaalta britit ovat olleet suuri maataloustukien saaja, joten myös menot vähenevät. Koulutus on välttämätöntä myös tuottavuuden nostamiseksi. Heidän mielestään olisi parempi antaa hallituksen nyt edistää hankettaan. Usein lomapaikkana on oma tai vanhempien syntymäkunta. Ongelma on, että kahden suuren puolueen enemmistöhallituksista on pakon edessä siirrytty kolmen isoimman puolueen hallituksiin.” ”Päättämättömyys ja isojen asioiden siirtäminen eteenpäin saa riittää. Kaikki tietävät, että asialle on tehtävä jotain. Tässä lainsäätäjien pitää olla tarkkana. Myös tulevaisuudessa metsäja biotuoteteollisuus tuottavat hyvinvointia maakuntiin. Terveyspalveluiden laatu ja rahoitus eivät yksinkertaisesti riitä, jos niiden tuottamiseen ei pystytä luomaan leveämpiä hartioita. Presidentti Sauli Niinistö on pyrkinyt vahvistamaan Suomen asemaa idän ja lännen vuoropuhelun mahdollistajana. Syynä on se, että muuttovoittoalueilla yritykset joutuvat kilpailemaan työvoimasta. Joko unioni on alkanut lahjomaan nuorisoamme. Paras ja omin aika halutaan viettää rauhassa maaseudulla perheen ja muiden läheisten kanssa. Jos et halua, että maatalous Suomessa hiljalleen ajetaan alas, ei kannata antaa ääntänsä näille cityliberaaleille. He innovoivat. Lisäksi kun maksamme EU:lle euron, saamme siitä vain pienen osan Suomeen takaisin. Maaseutumatkailu on maaja metsätaloustuottajain kyselyn mukaan erinomaisessa iskussa. Metsäteollisuuden tuoreen tutkimuksen mukaan alan kasvu vuoteen 2030 mennessä arvioidaan peräti 200 miljardiksi euroksi. En kannata EU-budjetin kasvattamista, mutta maatalous ei ole oikea supistamisen kohde. Trendikkyys suurvaltasuhteissa vain täydentää säihkettä. Huoli EU-tukien kansallistamisessa tuntuu olevan se, että kaikki hallitukset Suomessa eivät yhtälailla olisi valmiita tukemaan maataloutta ja kohdistamaan siihen varoja omasta budjetistamme. Ja lumovoimaakin maaseudulla on kaikille, myös talvikausiksi. Ja kun myönteinen kierre saadaan alulle, talouskasvu synnyttää lisää työtä. Sairastuessamme meillä kaikilla on oikeus odottaa hyvää hoitoa, ikääntyessämme haluamme empaattista huolenpitoa ja veronmaksajina meillä on oikeus edellyttää, että maksamaamme rahaa käytetään tehokkaasti ja tarkasti. Heinäkuinen tapaaminen on jatkoa tälle. Sitä meidän pitää tukea. Yhä useampi kunta, kansalainen ja myös oppositiotakin edustava poliitikko tiedostaa, ettei nykymenolla voida jatkaa. Vaikka SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ilkkuikin pääministeri Juha Sipilälle (kesk.), ettei Sipilä uskalla järjestää asiasta luottamusäänestystä eduskunnassa, osa demariasiantuntijoista muistuttaa puolueensa johtoa asian monimutkaisuudesta. Siksi nyt tehtävässä maataloustukien remontissa on tarkasteltava myös kansallisen tuen lisäämistä. Korkokaton suuruus määritellään vasta lausuntokierroksen jälkeen, mutta ehdotuksen mukaan luoton enimmäiskorko voisi olla esimerkiksi 30 prosenttia ja sen lisäksi saisi periä vähäisessä määrin muita kustannuksia. Mutta mikä parasta, siihen voi jokainen itse vaikuttaa. Jos tarvitsemme siihen EU:n luvan, niin vaaditaan sitä. ”Parhaiten tekoälyn tuomaan murrokseen valmistaudutaan koulutuksella. Toimivaa sotea tarvitsevat kaikki LEHTIKATSAUS Politiikkaa tunteella Satakunnan Kansan mukaan talouden ylivallasta on siirrytty siihen, että politiikkaa tehdään yhä selvemmin tunteella. Silti alkuun olisi vihdoin päästävä. Hallituksen sotehanke saattaa palvella myös opposition tarpeita. Kokouksen antia on mahdotonta arvioida, mutta suurvaltojen tapaaminen itsessään on jo hyvä merkki. Tilanneanalyysi on ollut oikea, mutta on tehty liian vähän ja liian myöhään. Ilmiö on merkittävä. Lisäksi yhteisistä verovaroista maksettavasta asumistuesta merkittävä osa valuu pääkaupunkiseudulle. Uudellemaalle ja pääkaupunkiseudulle muuttaa kuitenkin edelleen paljon väkeä ja maakunnat menettävät väkeä. Se pitää maaseudun ja sen elinkeinojen puolta sekä huolehtii maaseudun henkisestä ja taloudellisesta hyvinvoinnista. Asialla on nimittäin kiire. Suomi on tällä hetkellä monella tavalla pop. Muutoksia pitäisi olla koko ajan tekemässä. Budjettiin tulee iso lovi. Pienempi EU, pienempi budjetti. Vähäinen määrä on pikavippiyhtiöille jotain muuta kuin yleisesti ajatellaan. Pelkästään Helsingistä lähti juhannuksena maakuntiin reilut sata tuhatta autoa (MT 20.6). Varsinkin kun samaan aikaan EU:lla tuntuu olevan varaa jakaa ilmaisia interrail-lippuja nuorille. Nyt komissio esittää tukien leikkausta. Suomalaisen maaseudun lumovoiman ovat havainneet monet muutkin. Tekevät uutta. Maksetaan vähemmän EU:lle ja enemmän suoraan Suomeen. Ennakoitavuus kärsisi tässäkin mallissa. Maaseudulla menee monen muunkin mittarin mukaan hyvin. Mitkä olisivat ne tekijät, joiden avulla maaseudun edut saataisiin parhaiten kansakunnan käyttöön. Toimivaa sotea tarvitsevat paitsi sairaat ja raihnaiset myös veronmaksajat, jotka tämän kaiken kustantavat. Brysselin byrokraatit eivät tiedä suomalaisen maatalouden haasteista tai erityispiirteistä. Myös muut kustannukset on aiheellista määritellä tarkasti, jotta niiden varjolla ei tarjoudu porsaanreikä rahastukselle.” Tekoäly tulee Salon Seudun Sanomat ennakoi tekoälyn mullistavan työmarkkinoita. Nyt näin ei käy. Seuraavissa vaaleissa on aika puhua muustakin kuin sotesta. kesäkuuta 2018 Maaseudun Tulevaisuus Seuraa MT:tä verkossa mt.fi facebook.com/maaseuduntulevaisuus @maastul Jätä uutisvinkki toimitus@mt.fi 100 vuotta Päätoimittaja: Jouni Kemppainen Toimituspäälliköt: Jussi Martikainen ja Tiina Taipale Sähköposti: etunimi.sukunimi@mt.fi Maaseudun Tulevaisuus on maaja metsätaloustuottajain äänen kannattaja. Työpaikkoja on monin paikoin tarjolla. 2 perjantaina 29. Kokoomukselle sote-revohka on käynyt muutenkin kalliiksi. Hallituksen syyttävä sormi on hankkeen viime hetken viivästymisen osalta osoittanut vahvasti eduskunnan sosiaalija terveysvaliokunnan sosialidemokraattista puheenjohtajaa Krista Kiurua. Enpä usko, että kukaan asiaa tunteva tai ei-tunteva pystyy kuvailemaan EU-maatalouspolitiikkaa tuolla sanalla. Maataloutta sen sijaan on esitetty leikattavaksi. Pulitamme pian vielä enemmän ja saamme entistä vähemmän takaisin. Asia on iso, eikä se tule kerralla valmiiksi. Kuka hyötyy. Pieni ja ketterä teknologiakeskeinen maa kuten Suomi voi hyvin olla uuden murroksen voittajia.” TOIVANEN ilkka.toivanen@surffi.fi PÄÄTOIMITTAJALTA Suomi muutti maalle Perinteisesti suomalaiset aloittavat lomakautensa juhannuksena. Osavoiton Vapaavuori on jo saanut, kun hallitus on hänen ennustuksensa mukaisesti joutunut siirtämään maakuntavaalien ajankohtaa ja sote on muutenkin viivästynyt. Kyllä maailma avartaa, mutta oman lipun saisi kyllä jokainen kesätyörahoillaan hommata. Samalla Suomi muutti maalle
Sivu 12 RAVIT Stora Enso investoi Ouluun Metsäyhtiö suunnittelee päivitystä Oulun paperitehtaalleen. Hän harkitsisi päätösten siirtämistä laajemmalle kokoonpanolle. Vehviläinen korostaa yksittäisten ministerien vastuuta. Tekstiviesti: Sipiläkin jo heräsi, kun vaalit lähestyvät Yliö: Naissotilaille löydettävä oikeat tehtävät Sivu 10. Sivu 6 ja Viikonvaihde, sivut 10–11 UUTISET KIMMO HAIMI Pelloille heitetyt tölkit jatkuva riesa Sivu 7 MAATALOUS MIELIPITEET Lukijalta: Ovatko pienet kunnat kasvattajaseuroja. Hanketta leimaavat eripura ja epävarmuus. Vehviläisen mielestä nykyinen sääntely ei ota riittävästi huomioon digitaalisia mahdollisuuksia. 2000-luvun alusta oleva lainsäädäntö tulisi hänen mielestään uudistaa. PERJANTAINA 29. Sivu 17 Kiina on suurin sianlihan kuluttaja Viikonvaihde, sivut 4–5 Kiina EU-maat Yhdysvallat 54,8 21,0 9,9 Kulutus, miljardia kiloa Haulikkojen pauke uhkaa hiljentyä Radoille tarvitaan nyt uusia haulikkoampujia, sanoo Lempäälän Kokkovuoren haulikkoammuntakeskuksen ratamestari Janne Hokkanen. Kustannusarvio on 700 miljoonaa euroa. JUHO LESKINEN ANTTI SAVOLAINEN ”Hevoshommista en luovu” Siikalatvalla asuva ravivalmentaja Anne Niskala etsii hevosilleen uutta tallia. Viime vuosina alueellistamispäätöksiä on tehty vähän. KESÄKUUTA 2018 – NRO 75 WWW.MT.FI IRTONUMERO 2,50 € PERUSTETTU 1916 – 102 VUOTTA SUOMEN ASIALLA Vankkaa kotimaista laatua 10 KYSYMYSTÄ Mikä kukka on kuvassa. Sivu 11 METSÄSTYS & KALASTUS Asumisen trendit löytyvät Porista Sivu 13 PÄIVYRI VIIKONVAIHDE Kemi-Tornio-alueen kunnat torjuvat terveydenhuollon heikennyksiä ulkoistamalla keskus sairaalansa. Sivu 9 METSÄ Mansikkasato on jäämässä viimevuotista pienemmäksi. Tämä ja yhdeksän muuta kysymystä sarjakuvasivulla. Hän myös laajentaisi näkökulmaa alueellistettavista yksiköistä yksittäisten työtehtävien tasolle. Torniolainen Pauliina Laakso oli Mehiläisen ensimmäinen synnyttäjä Kemissä. Viikonvaihde, sivut 2–3 PEKKA FALI Meri-Lapin vauvat syntyvät nyt Mehiläisessä Ministeri ajaa remonttia valtion alueellistamiseen Kuntaja uudistusministeri Anu Vehviläinen (kesk.) haluaa panna vauhtia valtionhallinnon alueellistamiseen. Hän asettaa kaksi selvityshenkilöä ratkomaan alueellistamissäännösten uudistamismahdollisuuksia. Sivu 4 Anu Vehviläisen mielestä suhtautuminen alueellistamiseen on viime vuosina ollut kunnianhimotonta. Pitäisi puhua myös uuden teknologian mahdollistamasta yksittäisten työtehtävien tekemisestä muualla kuin Helsingissä”, Vehviläinen sanoo. ”Alueellistamista ei pitäisi ajatella pelkästään yksiköiden siirtojen kautta. Selvityksen on tarkoitus toimia evästyksenä tulevalle hallitukselle. Mansikan pääsato kypsyi poimittavaksi Kuivuus ja hallatuhot ovat koetelleet kasvustoja
Aikataulumuutokset aiheuttavat päivitystarpeita moniin lakeihin. Niiden osalta raportissa ehdotetaan nykyisen kunnossapidon jatkamista, mutta huomautetaan, että näiden rataosien tekninen kunto saattaa heikentyä äkillisesti. Työryhmä esitti pientä muutosta kuntalakiin monipaikkaisuuden huomioimiseksi. Vehviläisen mielestä kaikkia toimintoja ei tietenkään ole järkeä lähteä alueellistamaan. ”Radan heikon kunnon vuoksi rataosaa ei voida pitää enää liikennöitävässä kunnossa ilman merkittäviä investointeja. ”Jos ministerillä on halua ja kykyä, niin silloin voi toimia tässäkin asiassa”, Vehviläinen sanoo. euroa Liikevoitto, % Tilikauden tulos, milj. Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) antoi keskiviikkona eduskunnalle ilmoituksen sote-uudistuksen siirtymisestä vuodella eteenpäin. Kuntaja uudistusministeri Anu Vehviläinen harkitsisi päätösten siirtämistä laajemmalle kokoonpanolle. Tarkastelun tulos on ikävä eteläpohjalaisille. Työministeri Jari Lindström (sin.) esitteli hallituksen suunnitelmaa torstaina. Toimintojen tehokkuus on yksi huomioon otettava näkökulma, mutta nykyaikaiset ratkaisut eivät Vehviläisen mielestä edellytä siitä tinkimistä. ”Fimean osalta sanon sen, että se on surullinen tarina. Isossa kuvassa hän ei kuitenkaan ymmärrä alueellistamisen vastustusta. Viimeisin iso alueellistamispäätös on Ruokaviraston Valtion työpaikkojen alueellistaminen ei etene Anu Vehviläisen toivomalla tavalla. JOHANNES TERVO Seinäjoki Kaskinen Vaasa Kaksoiskuntalaisuus muuttui monipaikkaisuudeksi Hanke kaksoiskuntalaisuudesta pysähtyi vuoden alussa perustuslakiin. Työnhakijalta edellytettäisiin enintään neljän työmahdollisuuden hakemista kuukaudessa. Vapon varastot sulivatkin keväällä normaalia pienemmiksi. Hän on huolissaan, että monet pitkälle valmistellut lakihankkeet voivat jäädä toteuttamatta tällä hallituskaudella, koska valiokunta ei ehdi niitä käsitellä. Vapon Grow & Care -divisioona pyrkii kasvattamaan ammattiviljelijöille suunnattua liiketoimintaa. ”Ministeriössä arvioidaan, mitkä kaikki lait voidaan tuoda eduskuntaan niin, että niiden käsittelyyn on realistinen mahdollisuus aikataulun puolesta. 4 perjantaina 29. Vaalikauden päättyessä käsittelemättä olevat hallituksen esitykset ja lakialoitteet raukeavat. päivänä. ”Alueellistamista ei pitäisi ajatella pelkästään yksiköiden siirtojen kautta. ”Uudistamisen yhteydessä voidaan varmasti arvioida, pitäisikö päätöksiin olla kollektiivisempi näkökulma.” Alueellistamispäätöksistä on koitunut myös huonoja kokemuksia. Hänen mielestään lainsäädäntöä voisi päivittää esimerkiksi siten, että yksiköiden sijainnin lisäksi huomioitaisiin yksittäisten virkatehtävien alueellistaminen. Jos näin käy, rataosalle saatetaan asettaa nopeusrajoituksia tai voidaan jopa joutua sulkemaan ne kokonaan. En näe poliittisten ristiriitojen riskiä, vaan puhtaasti aikataulu huolta”, Saarikko sanoo. Maltillisten investointien ansiosta yhtiö pystyi pienentämään nettovelkojaan selvästi. Selvityksen tulee olla valmis tammikuun loppuun mennessä. Tehtävään tarttuvat Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Reina ja kokoomuksen ministeriryhmän valtiosihteeri Anna-Kaisa Ikonen. Suupohjan kuitupuulle kilpailukykyinen rautatiekuljetus on elinehto”, toteaa Etelä-Pohjanmaan ratayhdistyksen puheenjohtaja Jorma Vierula. ”Rataosa, jonka kunnossapidolle ei selvityksen perusteella ole enää yhteiskuntataloudellisia perusteita, on Seinäjoki– Kaskinen”, virasto toteaa tiedotteessaan. Vuonna 2002 voimaan tullut sääntely edellyttää, että asianomainen ministeriö selvittää toiminnan muutostilanteissa mahdollisuuden sijoittaa yksiköitä pääkaupunkiseudun sijasta maan muihin osiin. Pitäisi puhua myös uuden teknologian mahdollistamasta yksittäisten työtehtävien tekemisestä muualla kuin Helsingissä”, Vehviläinen sanoo. Eniten paransi tulostaan pääasiassa Ruotsissa toimiva Neova-tytäryhtiö, Vapon toimitusjohtaja Vesa Tempakka kertoo. Saarikko sanoo esittävänsä niin sanotun rajoituslain jatkamista vuoden 2021 loppuun. Piekkala hoitaa tehtävää vuoteen 2022 asti. Vehviläinen sanoo, että seuraavaksi ministeriöissä on mietittävä konkreettisia toimia, jotka helpottavat ihmisten työskentelyä ja vapaa-ajan viettämistä monilla paikkakunnilla. Yhdistyksen mukaan yksityiset rataoperaattorit olisivat yksi keino saada radalle lisää puutavaraliikennettä. Turvetuotantokausi on alkanut hyvin, mutta energiapuun varastot ovat tällä hetkellä poikkeuksellisen pienet, mikä saattaa aiheuttaa niukkuutta seuraavalla lämmityskaudella, Vapo arvioi. Vehviläisen mielestä nykyinen sääntely on jäänyt jälkeen digitalisaation tarjoamista mahdollisuuksista valtion tehtävien hoitoon. Hän asettaa kaksi selvityshenkilöä perkaamaan nykyistä lainsäädäntöä ja sen muutostarpeita. Hankalinta on se, jos vatkataan edestakaisin”, Vehviläinen toteaa. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö aikoo keskustella Putinin ja Trumpin kanssa Itämeren alueen jännitteistä ja arktisesta alueesta. ”Tajusimme, että on liian suppeaa katsoa kaksoiskuntalaisuuden kautta”, Vehviläinen sanoo. euroa Liiketulos, vertailukelpoinen, milj. Perheja peruspalveluministeri Annika Saarikon (kesk.) mukaan on selvää, että eduskunnan sosiaalija terveysvaliokunta on sidottu työskentelyyn uudistuksen parissa seuraavien kuukausien ajan. Asiaa pohtinut työryhmä totesi, että haasteita liittyy erityisesti verotusoikeuden jakamiseen, äänioikeuteen ja ehdokkuuksiin vaaleissa. Radan liikennöintimäärät ovat viime vuosina laskeneet merkittävästi. Polttoaineita, lämpöä ja sähköä myytiin selvästi edelliskautta enemmän. Investointipäätös tehdään Tempakan mukaan myöhemmin tämän vuoden aikana. ”Aikataulu on osoittautunut liian kireäksi ajatellen maakuntien täysimääräistä aloittamista vuonna 2020”, Sipilä totesi. Talouden vaikeat vuodet söivät alleen alueellistamistoimet. Vehviläisen tahto lakimuutoksiin johtuu osin siitä, ettei alueellistaminen ole 2010-luvulla juuri edennyt. Nykyisen lainsäädännön mukaan asianomainen ministeri ratkaisee hallinnonalaansa kuuluvan viraston tai yksikön sijainnin. ”Teknologia mahdollistaa paljon, ja pitäisi uskaltaa ajatella avarammin kuin nykyisin.” Alueellistaminen on Vehviläisen mielestä kannattavaa muun muassa siksi, että valtion yksiköillä ja työpaikoilla on maakunnissa isompi merkitys kuin Helsingissä. Hän korostaa yksittäisten ministerien vastuuta alueellistamispäätöksistä. JOUKO KYYTSÖNEN Liikennevirasto: Suupohjan radan kunnossapito loppuu Liikennevirasto on tarkastellut vähäliikenteisten rataosien kuntoa ja korjausinvestointien tarvetta. Hän nostaa esimerkiksi työasunnon verovähennysoikeuden laajentamisen myös niille, joilla ei kotipaikkakunnalla ole perhettä. Presidentit keskustelevat ainakin maidensa välisistä suhteista ja turvallisuuspolitiikasta. kesäkuuta 2018 UUTISET Maaseudun Tulevaisuus Uutispäälliköt: Stina Haaso ja Niklas Holmberg uutispaallikot@mt.fi Toimitussihteerit: Antti Kantola, Satu Lehtonen ja Paula Liesmäki toimitussihteerit@mt.fi 419,8 26,3 6,3 17,6 4,3 51,2 392,1 23,3 5,9 8,1 3,0 43,0 Liikevaihto, milj. ”Tavaraliikenteen lisääminen Suupohjan radalla on mahdollista muun muassa metsäteollisuuden lisääntyneen puun käytön ansiosta. Kuntaja uudistusministeri Anu Vehviläinen (kesk.) haluaa uudistaa alueellistamislainsäädännön. Myös valinnanvapauden aloittaminen siirtyy. Vapon Energy-divisioona hakee digitaalisuutta hyödyntävien energiaratkaisujen tarjoamista. MMM nosti karhukiintiötä reippaasti Maaja metsätalousministeriö on vahvistanut metsästyskauden 2018–2019 suurimmaksi sallituksi saaliskarhujen määräksi 355 karhua eli sata karhua enemmän kuin viime vuonna. Hänen mielestään alueellistamislaki pitää päivittää digiaikaan. Saarikko ei vielä lähde asettamaan lakihankkeita ensisijaisuusjärjestykseen. euroa Sijoitetun pääoman tuotto ennen veroja, % Omavaraisuusaste 30.4 Lähde: Vapo Vapon tulos 5/2016– 4/2017 5/2017– 4/2018 Vapo paransi liiketulostaan Energiayhtiö Vapon liiketulos ilman kertaeriä kasvoi huhtikuussa päättyneellä tilikaudella 26 miljoonaan euroon 23 miljoonasta. Hän ei pidä mahdottomana sitä, että tulevaisuudessa alueellistamisratkaisut tuotaisiin laajemmin hallituksen päätettäväksi. Lopulta valtioneuvosto päätyi siihen, että virasto toimii monipaikkaisesti, vaikka päätoimipaikka säilyikin Kuopiossa. Yhtiön omavaraisuusaste nousi tilikauden päättyessä 51 prosenttiin liikevaihdosta. Tänä vuonna tavaraliikenteen määrä radalla on kääntynyt 20 prosentin kasvuun. Kuntaja uudistusministeri Anu Vehviläinen (kesk.) sanoo, ettei hankkeen kaatuminen ollut pettymys. Niillä työpaikoilla on jossain muualla isompi merkitys alueen vetovoiman ja aluetalouden kannalta.” ”Fimean osalta sanon sen, että se on surullinen tarina.” ANU VEHVILÄINEN Valiokunnan työruuhka voi tukkia monta lakiuudistusta Sote-uudistustuksesta mie tintöä valmistelevan valiokunnan ruuhka voi estää sosiaalija terveysministeriön lakihankkeiden etenemisen tällä hallituskaudella. Lailla estetään kuntia ulkoistamasta yli kolmasosaa sosiaalija terveydenhuollon toiminnastaan. ”Helsingin vetovoimaisuus ei perustu valtion työpaikkoihin. Viime kesän turvetuotantokausi oli heikko ja lisäksi märkä syksy vaikeutti energiapuun hankintaa. TANELI KONTIAINEN Ministerin selvityshenkilöt alueellistamisen kimppuun JUHO LESKINEN päätoimipaikan sijoittaminen Seinäjoelle, muuten on ollut hiljaista. Hän sanoi, TANELI KONTIAINEN ”En näe poliittisten risti riitojen riskiä, vaan puhtaasti aikatauluhuolta.” ANNIKA SAARIKKO että uudistuksen alkuperäiset tavoitteet on hukattu. Esimerkeiksi valmistelussa pitkällä olevista lakimuutoksista hän nimeää asiakasmaksu lain ja vammaispalvelulain. Jatkossa puhutaan monipaikkaisuuden mahdollistavista muutoksista. Polttoainemarkkinoiden ei odoteta kasvavan. 2016 julkistetun Vapo Carbonsin tavoitteena on käynnistää turpeeseen pohjautuvien teknisten hiilten tuotanto Suomessa yhtiön kehittämällä uudella menetelmällä. Toisin sanoen työryhmä totesi, että ihmisille merkityksellisiä työpaikkoja voi usein olla kahta enemmän. Luonnonvarakeskus arvioi toukokuussa Suomen karhukannan kooksi 2 130–2 260 yksilöä. Meidän kaikkien, myös minun, on katsottava peiliin. Hän työskentelee tällä hetkellä Kirkkohallituksen työmarkkinajohtajana.. Käytännössä tämä tarkoittaa, että lakipakettien tulee olla hyväksyttynä eduskunnassa viimeistään marraskuussa. Seuraavat eduskuntavaalit ovat ensi vuoden huhtikuussa. Kuluvalla hallituskaudella muutoksia lainsäädäntöön ei ole odotettavissa. Kaksoiskuntalaisuutta ei enää valmistella. Alueella ei kuitenkaan olla antamassa periksi valtion suunnitelmille. Vehviläisen mielestä kuluvan vuosikymmenen alueellistamisratkaisuista on puuttunut kunnianhimoa. Yhtiön hallitus ehdottaa, että osinkoa jaetaan 5,0 miljoonaa euroa eli 166,67 euroa osakkeelta. ”Ilman keskustan ja kokoomuksen lehmänkauppaa Suomessa olisi jo sote-uudistus valmiina”, Rinne sanoi Lehmänkaupalla hän viittasi kokoomukselle tärkeään valinnanvapauteen ja keskustan ajamaan maakuntauudistukseen. Piekkalasta valtakunnansovittelija Valtioneuvosto valitsi keskiviikkona uudeksi valtakunnansovittelijaksi Vuokko Piekkalan. Liikevaihto oli tilikaudelta 420 miljoonaa, kun se edelliskaudella oli 392 miljoonaa euroa. LYHYESTI Putin ja Trump tapaavat Helsingissä Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Yhdysvaltain presidentti Donald Trump tapaavat Helsingissä heinäkuun 16. Alentuneet varastot ja hyvä myynti näkyivät vahvana kassavirtana. Raportti jää seuraavien hallitusneuvottelujen ja -ohjelman pohjaksi. Lääkevirasto Fimean sijoittamisesta Kuopioon väännettiin kättä vuosia. TANELI KONTIAINEN Alueellistamispäätökset ovat yksittäisten ministerin käsissä. Nykyisin kulut saa vähentää vain henkilö, jonka kotipaikkakunnan asunnossa asuu puoliso tai lapsi. Tästä syystä raportissa esitetään, että Seinäjoen Ahokylästä Kaskisiin kulkevan rataosan kunnossapito lopetetaan 15.12.2019”, sanoo tekninen johtaja Markku Nummelin Liikennevirastosta. Uuden aikataulun mukaan maakunnat voisivat aloittaa vuonna 2021. Tällä hetkellä käsittelyssä ovat esitykset Kuopiossa sijaitsevan Kriisinhallintakeskuksen siirtämiseksi Helsinkiin ja uuden tuomioistuinviraston sijoittaminen pääkaupunkiseudulle. Hallituksen tavoite on, että maakuntavaalit voitaisiin pitää toukokuussa. Yhtiön liikevaihto kääntyi viiden vuoden pienenemisen jälkeen nousuun. Konsernin tilikauden tulos kaksinkertaistui 17,6 miljoonaan euroon. Parempaan pitää pystyä jatkossa.” Oppositiopuolue SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne moitti soten siirtymisestä hallituksen huonoa valmistelua. Hankkeen ympäristölupaprosessi on kesken. Hallituksen esityksiä näistä laeista ei ole annettu eduskunnalle. Liikennevirasto totesi selvityksessään, että myös rataosuudet Niinisalo–Parkano, Mynttilä–Ristiina, Lieksa– Pankakoski ja Murtomäki– Otanmäki ovat elinkaarensa loppupäässä. Aktiivimallin jatko patistaa työnhakuun Omatoiminen työnhaku on tulossa työttömyysetuuden edellytykseksi. Turvevarastot mahdollistivat polttoaineiden myynnin kasvattamisen, kun energiapuusta oli niukkuutta. HANNA LENSU Seinäjoelta alkava Suupohjan rata päättyy länsirannikolla Kaskisten satamakaupunkiin. Ministeriön mukaan karhukiintiön kasvattamisen tavoite on vakiinnuttaa kasvussa olevan karhukannan taso ja ehkäistä kasvussa olleita porovahinkoja. Alueellistamisessa on kyse siitä, missä valtionhallinnon työpaikat sijaitsevat. Yksi kaksoiskuntalaisuuden ydinkysymyksistä liittyi siihen, voisiko henkilö maksaa veroja myös vapaa-ajanviettokuntaansa, jonka palveluita hän käyttää. Kyse on niin sanotun aktiivimallin toisesta vaiheessa, jossa myös muutetaan työttömyysetuuksien karensseja ja muita työttömyysetuuden tuomia velvoitteita. Olen siitä todella pettynyt, miten siinä toimittiin. ”Tämä aikatauluviive on kieltämättä pettymys
Kataisen puoliso Mervi Katainen on maininnut olevansa kiinnostunut kansanedustajaehdokkuudesta. JUKKA KOIVULA LAPUA Lapualainen maamiesseura erikoistui koneiden vuokraukseen JOHANNES TERVO Viljelijät Anne Anttila, Esko Alakojola ja Timo Erkkilä suosittelevat konevuokrausta muillekin maataloudesta eläville. kesäkuuta 2018 5 Maaseudun Tulevaisuus Kuvan väri Race Blue. Ottamalla yhteys koneiden hoitajiin voidaan sopia konevuokHuokeat konevuokrat ovat suuri apu monille kannattavuus vaikeuksien kanssa painiville viljelijöille. MARIA POHJALA BRYSSEL Euroopan komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen (vasemmalla) antaa päätöksellään tietä Alexander Stubbille EU-komission puheenjohtajuuskilvassa. ran aikataulusta ja kestosta. Kysy myös ŠKODA Huolenpitosopimuksesta ŠKODA-jälleenmyyjältä tai lue lisää skoda.. Nyt metalliväri kaupan päälle – tervetuloa tutustumaan lähimmälle ŠKODA-jälleenmyyjällesi. Se on kuitenkin jo varmaa, että Suomen politiikkaan hän ei palaa. UUTISET perjantaina 29. Voitte kuvitella, että tässä maatalouden kriisissä nämä ovat merkittäviä säästöjä”, Alakojola painottaa. Vuosien saatossa sivuston suosio on kasvanut ja sen kautta vuokrattava konekanta on monipuolistunut. Nettisivuilla on myös tarkempi ohjeistus ja hinnasto. skoda.. Etu on voimassa rajoitetun ajan. Katainen kertoi päätöksestään Brysselissä keskiviikkona. METALLIVÄRI NYT € Hyväkään painojälki ei toista näitä värejä niin upeina kuin miltä ne uudessa Škodassasi näyttävät. Tulevat työkuviot ovat kuitenkin vielä auki. ŠKODA-mallisto alkaen 12 951,29 €, CO 2 -päästöllä 96 g/km. Seuraava komissio valitaan ensi vuoden syksynä. Maamiesseuran tarkoitus on tukea paikallisia viljelijöitä ja paikallisyhteisöä työssään”, Erkkilä sanoo. ”Sivustolle koottiin kaikki paikkakunnan aktiiviset maamiesseurat ja maaja kotitalousseurat”, viljelijä ja yhdistyksen rahastonhoitaja Timo Erkkilä Lapualta toteaa. Kataisen rinnalla myös Euroopan investointipankissa työskentelevää, entistä pääministeriä Alexander Stubbia (kok.) on pidetty mahdollisena vaihtoehtona Junckerin seuraajaksi. Viljelijät säästävätkin huomattavasti vuokraamalla koneita käyttöönsä sen sijaan, että kaikki pitäisi ostaa omalle tilalle. Pitkän poliittisen uran tehnyt Katainen kertoo haluavansa kokeilla jotakin muuta kuin politiikkaa. Vuonna 2009 konevuokrarinkiä alettiin markkinoida netissä konehet.fi-sivuston kautta. Nettisivuilta löytyvät tiedot koneista ja koneiden hoitajista. Asiasta kertoi muun muassa Yle. /huolenpitosopimus. Samalla ratkesi, ettei Katainen aio lähteä kisaamaan Euroopan kansanpuolueen (EPP) kärkiehdokkuudesta ja nykyisen puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin paikasta komission johdossa. ”On muokkauskoneita, auroja, olkiäes, maanajoja paalikärryjä, kevytperävaunu, klapija halkomakoneita, nurmenkylvökone, vaakatasomurskain, tielana, rakennustelineitä, betonimyllyjä ja tasosekoittimia. ŠKODA-malliston CO 2 -päästöt 82–170 g/km ja yhdistetty EU-kulutus 3,9–7,4 l/100 km. Kesän jälkeen selviää myös, asettaako kokoomus ehdokkaansa EPP:n kärkiehdokkaaksi, joka samalla on ehdokas komission puheenjohtajaksi. Hinta sisältää toimituskulut 600 €. ”Koneita saavat vuokrata kaikki, jotka vain maksavat maamiesseuran jäsenmaksun. Maamiesseurojen kautta välitettäviä vuokrakoneita käyttävät viljelijöiden lisäksi muutkin. Katainen on nostettu EU-kuplassa yhdeksi todennäköiseksi ehdokkaaksi komission puheenjohtajakisassa sekä suurimman EU-puolueen EPP:n kärkiehdokkaana. Kuva on vuodelta 2014. Katainen ei tavoittele jatkoa EU-komissiossa Euroopan komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen (kok.) ei aio hakea jatkoa komissiossa seuraavalle kaudelle. Kauhavalainen luomuviljelijä Anne Antila vuokrasi keväällä konehet.fi-sivuston kautta kultivaattoria ja jyrää. Lapuan Haapakosken maamiesseura on erikoistunut koneiden vuokraamiseen. ”Koneet ovat laadukkaita ja vuokrattavaa konekantaa päivitetään säännöllisesti”, hän kehuu. Näin muun muassa”, viljelijä Esko Alakojola Lapualta luettelee. ”Kantavana toimintaperiaatteenamme on ollut, että pidämme vuokrahinnat matalina. KARI SALONEN Timo Erkkilä puhdisti vuokralla ollutta vaakasilppuria kotonaan Lapuan Haapakoskella. Etu ei koske FABIA CLEVERja RAPID CLEVER -mallistoja eikä Premium-metallivärejä. ”Esimerkiksi vaakatasomurskain maksaa sellaisen 25 000 euroa, mutta sen voi vuokrata 15 eurolla hehtaaria kohden käyttöönsä. Stubb kertoo harkitsevansa mahdollisuutta kesälomien yli. Haapakosken maamiesseuran vuosittainen jäsenmaksu on kahdeksan euroa”, Erkkilä kertoo.. Koneiden vuokraaminen on yksinkertaista. Katainen kertoo Ylen haastattelussa syyksi perheen yhteisen päätöksen sekä henkilökohtaiset toiveet kokeilla uusia urapolkuja
_________________________ (pp.kk, viimeistään 1.8.2018) En vielä ole kestotilaaja: . ”Ajattelin, että ne on menetetty.” Åberg vaihtoi osan viljanja heinänviljelystään mansikanviljelykseen yhdeksän vuotta sitten. Tarjous on voimassa 30.7.2018 asti ja se koskee uusia kotimaan tilauksia. Kestotilaaja voi hyödyntää edun vain kerran. Kuivuus pienentää marjakokoa ja vähentää saatuja kiloja. matkapuhelimeeni Annettuja nimija osoitetietoja voidaan käyttää/luovuttaa suoramarkkinointiin henkilötietolain mukaisesti. Lahjatilaus alkaa haluamanasi päivänä, kuitenkin viimeistään 1.8.2018. Tuki määritetään päästöoikeuksien kolmen kuukauden keskiarvona. Hänen Kirkkonummella sijaitsevia kasvustojaan on vaivannut vain kuivuus ja härmä. ”Yritin olla ilman itsepoimintaa muutaman vuoden, mutta ihmiset olivat melkein vihaisia, että eikö teillä ole itsepoimintaa. Tukea maksetaan, että hake pystyy kilpailemaan halvemman turpeen kanssa. TILAUKSEN SAAJAN TIEDOT: Nimi __________________________________________________________________ Lähiosoite _____________________________________________________________ Postinumero _______________ Postitoimipaikka _________________________ Puhelin _______________________________________________________________ Sähköposti ____________________________________________________________ Haluan lahjatilauksen alkavan: . Eniten sähkön hinta vaikuttaa sitä paljon käyttävään teollisuuteen eli metsäja metalliteollisuuteen. Pakko olla, se kuuluu asiaan.” ”Mansikkasadon suuruusluokka voi olla 11–12 miljoonan kilon paikkeilla.” ISMO RUUTIAINEN Päästöoikeuksien hinnat ovat nousseet vuodessa alle viidestä eurosta hiilidioksiditonnilta yli 15 euroon eli kolminkertaistuneet. heti ensimmäisestä mahdollisesta lehdestä . Mansikanviljelijä Karl Åberg vahvistaa, että liikkeellä ollaan noin viikkoa aikaisemmin kuin yleensä. Siten päästöoikeuden kymmenen euron hinnan nousu tonnilta nostaisi sähkön hintaa kuusi euroa/MWh. ”Monet varmasti miettivät, että olisikohan hyvä olla hallantorjuntakalusto myös. (MAV8092) Kyllä, haluan saada Viestilehdet Oy:ltä uutisia ja tarjouksia . Nykyhinnalla valtio säästäisi kymmenisen miljoonaa euroa vuodessa, viime vuonna haketukea maksettiin 28 miljoonaa euroa. Alueellisia eroja kypsymisessä on, mutta lämpimien säiden ansiosta erot ovat tänä vuonna pienempiä kuin viime vuonna, jolloin ero etelän ja pohjoisen välillä oli jopa kolme viikkoa. UUTISET 6 perjantaina 29. Samalla hyödynnän mm. Sähkön hinta Pohjoismaiden sähköpörssissä on ollut 30–40 euroa/MWh, joten hinnan nousu olisi varsin merkittävä, 15–20 prosenttia. Viime vuonna tukea saivat metsäteollisuus 24 miljoonaa euroa, metalliteollisuus 10 ja muut teollisuuden toimialat kolme miljoonaa euroa. Päästökaupan hinnan nousu lisää valtion menoja, sillä teollisuudelle korvataan osa päästökaupan vaikutuksesta sähkön hintaan. Kastelemattomat alatkin ovat pärjänneet jotenkuten. ”Ihme ja kumma, niistäkin tulee marjaa, vaikka on ollut näin kuivaa”, hän kertoo. Sähkön hinta nousee, valtion tulot huutokaupoista kasvavat ja haketuki vähenee. Niitä ovat mm. JOUKO KYYTSÖNEN Päästöoikeuden hinta noussut rajusti vuodessa Päästöoikeuden hinta 27/6/2017 6 8 10 12 14 16 18 4 5/9/2017 14/11/2017 23/1/2018 3/4/2018 12/6/2018 Euroa. Muistathan kertoa lahjatilauksesta lahjan saajalle! Mikäli sinulla ei vielä ole kestotilausta, voit tehdä kestotilauksen alla olevalla tilauskortilla tai voit muuttaa määräaikaisen tilauksesi kestotilaukseksi samalla tilauskortilla. Mansikanviljelijä Karl Åbergin satoa Kirkkonummella ovat verottaneet kuivuus ja härmä. uutispalvelu, lukuoikeus Maaseudun Tulevaisuuden ja Kantrin näköislehtiin ja arkistoihin. Kaikki marjat myydään seitsemän oman myyntipisteen kautta pääkaupunkiseudulle. Viime vuonna valtio huutokauppasi 16,5 miljoonaa päästöoikeutta keskihinnalla 5,75 euroa tonnilta ja sai tuloja 95 miljoonaa euroa. Mainitse tilaustunnus MAV8091. oheisen kesäedun. Luulen, että on tavanomaisesta ehkä pikkuisen heikompi taloudellisesti tämä mansikkavuosi.” Toukokuun helle aiheutti päänvaivaa, kun kaikki lajikkeet kukkivat samaan aikaan. Samalla voin hyödyntää heti mm. ”Ei minulla mitkään huippuodotukset ole. KIMMO HAIMI Mansikan pääsato on kypsynyt myyntiin etelärannikolla ja Lounais-Suomessa, kertoo Hedelmän ja marjanviljelijäin liiton puheenjohtaja Ismo Ruutiainen. (MAV8092) . ”Nyt kyllä poimitaan Polkalajiketta meidänkin korkeudella jo, mutta se on vähän vielä etsimistä.” Hän arvioi, että Keski-Suomessa pääsatokausi alkaa ensi viikon alkupuolella. Åbergin tilallakin on pienimuotoista itsepoimintaa asiakkaiden vaatimuksesta. Åbergillä on tihkukastelu käytössä muutamaa alaa lukuun ottamatta. Pirjo Hairetdin lähti lapsenlapsiensa Jasun ja Amin kanssa keräämään mansikoita keskiviikkona uintireissun päätteeksi. Kesäetulehdellä ei voi jatkaa voimassaolevaa tilausta. Hallaharso ei tahdo oikein riittää kovalla pakkasella”, Ruutiainen sanoo. Päästöoikeuden hinnalla ei pitäisi olla juuri vaikutusta turpeen ja hakkeen käyttöön tai menekkiin. Nykyisellä 15 euron tonnihinnalla haketukea maksettaisiin 12 euroa/MWh. Kuivuus ja hallatuhot ovat syöneet sato-odotuksia. Kun päästöoikeuden hinta nousee, tuki kasvaa. oheisen kesäedun. Pääsesongin hän arvelee kestävän tänä vuonna 3–4 viikkoa alueesta riippuen. Haketuen suuruus sähköntuottajille on enintään 18 euroa/ MWh, jota maksetaan silloin, kun päästöoikeuden hinta alittaa 10 euroa tonnilta. Haluan tilata Maaseudun Tulevaisuuden edulliseen kestotilaushintaan 246 €/vuosi. ”Mitään huippusatoa ei odoteta”, Ruutiainen kertoo. Mansikkaa poimitaan noin viikko tavanomaista aikaisemmin. Pääset heti hyödyntämään kestotilaajan kesäedun! Kestotilaajan etuihin kuuluu myös MT:n verkkopalvelun maksullisten palveluiden rajaton käyttöoikeus. ”Ja nyt tulee kaikki marjatkin samaan aikaan”. Tämä on nostanut myös sähkön tukkuhintaa. Tilaukseni on määräaikainen, mutta haluan jatkaa sitä edulliseen kestotilaushintaan vain 246 €/vuosi. Eniten nousuun on vaikuttanut päästöoikeuksien leikkaaminen. Aukeamalla 10–11 on ohjeet esimerkiksi mansikka-kotijuustosalaattiin ja maljakakkuun. Kun päästöoikeuden hinta kohoaa 23 euroon tonnilta, tukea ei makseta enää lainkaan. Tänä vuonna valtio huutokauppaa 16,2 miljoonaa tonnia oikeuksia eli se saisi 15 euron tonnikeskihinnalla tuloja 240 miljoonaa euroa. Asiakastietoja koskeva tietosuojalauseke löytyy verkosta viestilehdet.fi. Viime vuonna kokonaissato oli noin 13,8 miljoonaa kiloa. Pöyryn vuonna 2017 tekemän selvityksen arvioista laskettuna päästöoikeuden hinnan yhden euron nousu tonnilta nostaa sähkön hintaa aluksi noin 0,6 euroa megawattitunnilta (MWh) ja myöhemmin 0,4 euroa/MWh, asiantuntija Petteri Haveri Energiateollisuudesta kertoo. Kuivuus on terästänyt hallan vaikutusta, sillä kostea maa ja kasvusto pitävät paremmin lämpöä. Valtio saa tuloja päästöoikeuksien huutokaupasta reippaasti. Lahjatilauskortti MAV8091 Voit tilata myös oheisella QR-koodilla tai netissä osoitteessa MT.FI/etukk tai soittamalla 020 413 2277. Ruutiaisella on mansikkatila Kiteellä. Valtio maksaa hakesähkön tuotannolle tukea, jonka suuruus riippuu päästöoikeuksien hinnasta. Tilaa lehti ystävälle ilmaiseksi kuukaudeksi! Maaseudun Tulevaisuud en kestotilaaja n KESÄETU LAHJATILAUS Kestotilaajan kesäetuna voit tilata veloituksetta Maaseudun Tulevaisuuden yhdelle ystävälle 1 kk:n ajaksi. sähköpostiini . kesäkuuta 2018 Maaseudun Tulevaisuus Mansikoista lisää MT:n Viikonvaihde-liitteessä. Kompensaatiotukea maksettiin viime vuonna 55 laitokselle yhteensä 38 miljoonaa euroa. ”Nyt Suomen sadon suuruusluokka voi olla 11–12 miljoonan HENNI LAITALA KIRKKONUMMI Mansikka-aika on nyt vauhdissa kilon paikkeilla”, hän ennustaa tästä vuodesta. Hallatuhoja on esiintynyt eri puolilla maata, ja tilakohtaisia eroja hallatuhoissa on ollut paljon. ”Nyt on ehkä puolitoista viikkoa,” Ruutiainen sanoo. Maaseudun Tulevaisuus VIESTILEHDET OY Tunnus 5002596 Info: M1 00003 VASTAUSLÄHETYS Maaseudun Tulevaisuus maksaa tilauksen postimaksun. Itsepoiminta on tärkeä perinne monen kesässä. TILAUKSEN LAHJOITTAJAN (KESTOTILAAJAN) TIEDOT: Nimi __________________________________________________________________ Lähiosoite _____________________________________________________________ Postinumero _______________ Postitoimipaikka _________________________ Puhelin _______________________________________________________________ Sähköposti ____________________________________________________________ Tilausnumero (pakollinen tieto) ________________________________________ Löydät tilausnumerosi lehden etukannesta nimesi yläpuolelta. 1 lahjalehtitilaus/ talous. Päästöoikeuden lisäksi tukeen vaikuttaa turpeen verotus. Lajikkeina hänellä on Sonataa ja Rumbaa 30 hehtaarin alalla
Juuria ovat vioittaneet muutkin tuholaiset. Kasvustoissa ilmenee mangaanin puutosta. Porkkanakemppien torjuntaan käytettävät pyretroidit tehoavat ripsiäisiin. Myös syysvehnällä oireiden määrä on edelleen alhainen. Kerran löysin kokonaisen tölkkipussin kolmensadan metrin päässä tiestä”, Ala-Korte kertoo. Ensimmäiset kipsit levitetään jo syksyllä ja loput vuoden päästä elo–lokakuussa. Kasvustosta on vaikea erottaa sinne heitettyjä esineitä, joten silmän täytyy olla tarkkana.” Uusimmissa rehuntekokoneissa on käytössä metallintunnistimia tai magneetteja, joiden avulla rehuun kuulumattomat metalliesineet voidaan helposti ottaa talteen. Tuskin kukaan meistä haluaisi löytää ruokalautaseltaan pientä ja terävää tölkinpalasta. Yara Smart Farming -ratkaisut tekevät lannoituksen tarkentamisesta entistä helpompaa. Eläinten ja ympäristön hyvinvointi ovat arvoja, jotka nostavat voimakkaasti rooliaan nyky-yhteiskunnassa. Sääsket munivat vehniin, joiden tähkä on hiukankin esillä. Tarkkailu on ajankohtaista vehnäkasvustoissa erityisesti alueilla, joilla on aiemmin ollut sääskiongelmia. Jopa kolme neljästä vastaajasta kertoi löytäneensä pelloiltaan tölkkejä. ”Kuolinsyyn tutkiminen vaatii aikaa ja resursseja. Rikkakasvit ja lakoontuminen on torjuttava ennen kevätviljojen tähkälle tuloa, mutta jos kasvusto on jo osittain tähkällä, rikkakasvien torjuntaan on käytettävä pienannosaineita. Hernekääriäisen lentohuippu Etelä-Suomessa on alkanut ja torjuntakynnykset ovat paikoin ylittyneet. Puutosta voi korjata lehtilannoituksella. Mangaani liikkuu kasvissa huononlaisesti ja sen puutosoireet esiintyvät ensin uusissa lehdissä. Pääosa summasta on saatu yksityisiltä lahjoittajilta. Juolavehnä kasvaa hyvin ja se on torjuttava viimeistään vehnän 2-solmuasteella. Korrenkasvuvaiheessa torjuntakynnys on yli 5 kirvaa ja viljan tultua tähkälle 10–20 kirvaa/ korsi. Vihannesja marjakasvien tuholaiset Kaalikasveilla pikkukaalikärpäsen lämpösummapohjaisen ennusteen mukaan lentohuippu on jo ohitettu Eteläja Keski-Suomessa, mutta jatkuu Lapissa edelleen. Teho heikkenee kuivalla ja helteisellä säällä. Kasvustoista löytyy jo melko yleisesti kirvojen luontaisia vihollisia. Kuivuus on haitannut viljojen ravinteiden saantia. Tölkit voivat silppuuntua rehunteon yhteydessä ja päätyä huomaamattomina eläinten ruokintapöydälle. Kaalikärpäsen toukkia ja vioituksia on havaittu öljykasvien juurissa. Varmista uuden Lannoiteoppaan saanti tilallesi ja osallistu suursäkkiveitsien arvontaan osoitteessa yara.fi/uutta – Christer Storfors viljelijä, porsastuottaja Maalahti “Yaran Smart Farming -ratkaisujen avulla saan ohrasta tonnin lisää satoa hehtaarilta ja yli prosenttiyksikön paremman valkuaispitoisuuden.” Karvialaisen Kalevi Ala-Korteen pelloista iso osa sijaitsee voimakkaasti liikennöidyn tien varressa. Terävä esine voi naudan ruuansulatuskanavaan päätyessään aiheuttaa vahinkoa. Kun luonnonkasvit korsiintuvat/ränsistyvät nopeasti kuivuuden takia, ripsiäiset voivat hakeutua kasvullisessa vaiheessa oleviin viljelykasveihin. ”En usko, että mikään muu tässä auttaa. Muun muassa Valion eläinlääkäri Laura Kulkas kertoi, ettei ole uransa aikana koskaan törmännyt tölkkiin kuolleeseen lehmään. Kynnysarvo kuivaherneellä on vähintään 10 kääriäistä ja tuoreherneellä yli 3 kääriäistä pyydyksissä kahtena peräkkäisenä tarkastuskertana. Nauta ei tunnista syödessään pientä vierasta esinettä rehun seassa. Myös toukkien tarkkailu on ajankohtaista. Tarkkailu on tarpeen, jos illalla on tyyntä ja sateetonta ja lämpötila yli 14 astetta. Tölkkejä ja pulloja löytyy tien läheisyydestä runsaasti. Punkin vioitukset alkavat näkyä kasvustossa, kun kuminan siemenet kehittyvät. Ripsiäisten torjuntaan on varauduttava myös porkkanapelloilla. Hänen mukaansa tölkkejä ja muita roskia löytyy kevättöiden aikaan yllättävistäkin paikoista. Kuminanrengaspunkin vioituksia on havaittu kuminakasvustoissa. Vuoden takaiseen verrattuna hintoja on korotettu 4–9 prosenttia, 10–20 euroa tonnilta. Hukkakaura on taimettunut huonosti. ERJA HUUSELA-VEISTOLA KOMMENTTI SAMULI JUURAKKO samuli.juurakko@mt.fi Tölkinpala lautasellasi. Kesäkuun luvut saadaan ensi viikolla. Euro on vahvistunut lähes kymmenen prosenttia suhteessa dollariin viimeksi kuluneen vuoden aikana. Varhaisessa nuppuvaiheessa rapsikuoriaisen torjuntakynnys on 0,5–1 kuoriainen/kasvi. Schulman epäilee Yaran lannoitepuheita MTK:n vilja-asiamies Max Schulman ihmettelee Yaran tuoreita hinnankorotuksia, joita perusteltiin raaka-aineiden hintojen nousulla. Schulman pitää puutteena, etteivät lannoitteiden hinnat ole julkisia, kun viljojen hinnoista saadaan reaaliaikaista tietoa. Pienet toukat löytyvät lehden alapinnalta ja aiheuttavat ”ikkunavioitusta”. Ala-Korten mukaan eläinten lopullinen kuolinsyy jää monesti epäselväksi. Kuminan kukinnoista on löytynyt myös kirvoja ja kuminakoin toukkia. kesäkuuta 2018 7 Maaseudun Tulevaisuus Yhteystiedot: maatalous@mt.fi Jalat maassa, katse korkealla. Haastatellut lannoitemyyjät puolestaan toteavat, että Yaralla on arvioitu, että markkinat ovat valmiita maksamaan hieman viime vuotta korkeampia hintoja. Schulmanin mukaan lannoitteiden raaka-aineet eivät ole olennaisesti viime vuotta kalliimpia. Kaalikoi tulee tavallisesti torjuttua öljykasveilla rapsikuoriaistorjunnan yhteydessä. Myös varsikirppojen vioitusta on havaittu yksittäisillä viljapelloilla. 565 astetta, kun vertailukauden 1981–2010 keskiarvo kyseisenä ajankohtana oli 404 astetta. Ala-Korte uskoo, että nuorten keskuudessa ympäristöä ja siisteyttä kunnioitetaan enemmän kuin ennen. Tuomikirvojen lisäksi voi ylälehdillä ja tähkissä olla myös vaaleanvihreitä viljakirvoja. Lisätietoa: www.luke.fi/kasper Luke Kasvinterveys Rapsikuoriaiset ja kaalikoit tarkkailuun ERJA HUUSELA-VEISTOLA Varsikirpan (Chaetocnema sp.) toukka. Kaalikoita lentelee melko paljon kevätöljykasvipelloilla. Kaikkiaan kipsillä on tarkoitus käsitellä lähes 3 500 hehtaaria, säätiön torstaina julkaisemassa tiedotteessa kerrotaan. Se on hieno juttu, vaikka edelleen on mahdollisuus parantaa.” Juomatölkkien ja muiden esineiden heittely pelloille puhuttaa vuodesta toiseen. Sosiaalisessa mediassa on onneksi helppo jakaa ja levittää tietoa tölkkien aiheuttamista riskeistä ja vahingoista”, hän sanoo. Mansikalla sadonkorjuun aikana ripsiäisiä torjutaan petopunkkien avulla. Ennusteiden mukaan porkkanakärpäsen lentohuippu on jo ohitettu Etelä-Suomessa, muualla maassa lento jatkuu. Kesällä tölkit ja roskat jäävät lähinnä teiden läheisyyteen, kun ne eivät kasvustossa pääse liikkumaan pitkälle. Hänen mukaansa tilanne on viime vuosina mennyt parempaan suuntaan. Tuolloin ne on helppo havaita, kun kasvusto ei ole vielä pitkä. Kirvat, sääsket, kaskaat… Tuomikirvoja on edelleen runsaasti kevätviljalohkoilla. Maailmanpankki seuraa lannoitteiden raaka-aineiden hintoja. Vioittuneet kasvit erottuvat muusta kasvustosta vaaleina tai vaaleanpunertavina laikkuina, joissa on havaittavissa kukkakaalimaisesti epämuodostuneita kukintoja. Ympäristöministeriön osuus on kolmannes potista. ”Talvella tuuli puhaltaa roskat hangen päällä kauas. Viljelijöiden on vaikea tehdä päätöksiä, jos yhden keskeisen tuotantopanoksen hinnoista ei ole tarkkaa tietoa. Mahdollinen kemiallinen torjunta tulee tehdä kukinnan alkuun mennessä. Toukkien vioittama korsi kuihtuu, katkeaa helposti eikä siihen kehity tähkää. Myöhäisessä nuppuvaiheessa ja lähellä kukintaa torjuntakynnys on 2–3 kuoriaista/kasvi. Varsikirppojen toukat vioittavat korsien/versojen tyviä kaivautumalla niiden sisään. MAATALOUS perjantaina 29. Isokaalikärpäsen lento alkaa Etelä-Suomessa yleensä pikkukaalikärpäsen lennon päättyessä. Tämän vuoksi on harmillista, että kuluttajat voivat heitellä juomatölkkejä ja muita roskia ympäristöön ilman tuntuvia seuraamuksia. Ala-Korte kerää pellolta löytyneet roskat pääasiassa kevätlannoituksen yhteydessä. Riski jatkuu kukintavaiheeseen saakka. Nautitaan maaseudun kesäisestä tarjonnasta, mutta muistetaan kuluttajinakin toimia vastuullisesti. Juomatölkkejä ja muita vaarallisia esineitä löytyy erityisesti voimakkaasti liikennöityjen teiden läheisyydestä. Ala-Korte korostaa aktiivisen valistuksen merkitystä tilanteen helpottamiseksi. Viljakasvustoissa on erittäin runsaasti kaskaita. ”Kyllä siinä päätä saa pyörittää. Maatalousyrittäjien toimintaa tarkastellaan äärimmäisen tarkasti ja pienistä virheistä seuraa monesti tuntuvia sanktioita. Fosfori on kallistunut ehkä kolme prosenttia ja kalin hinta laskenut viitisen prosenttia. Kuivuus on vähentänyt tähkäja vehnäsääskiriskiä. VEIKKO NIITTYMAA LYHYESTI Miljoonalla kipsiä Vantaanjoelle John Nurmisen Säätiö on kerännyt yli miljoona euroa Vantaanjoen peltojen kipsikäsittelyyn. Kolmannes tiloista kertoi menettäneensä lehmän tölkin syömisen takia. Porkkana on kuivuuden takia pientä ja herkästi vioittuvassa kasvuvaiheessa, joten tarkkailua jatkettava. Valitettavan usein ne päätyvät nautojen ruokintapöydälle pienenä ja huomaamattomana, mutta usein vaarallisen terävänä silppuna. Torjunnassa on huomioitava rapsikuoriaisten kasvinsuojeluaineresistenssin kehittymisen välttäminen, eri tehoaineiden käyttökertarajoitukset kasvukaudessa sekä mehiläisvaroitukset. Kaalikoitilanne on hyvä tarkistaa rapsikuoriaistarkkailun yhteydessä. SAMULI JUURAKKO KARVIA Pellolle heitetyt tölkit aiheuttavat maatalousyrittäjille päänvaivaa RAMI MARJAMÄKI Kasvukauden tehoisa lämpösumma oli Jokioisilla 26.6. Samalla myös roskaaminen yleistyy. Ripsiäisiä on runsaasti, joten niiden torjuntaan on varauduttava myös kaalikasveilla. ”Peltojen kipsikäsittely on välttämätöntä saada osaksi maatalouden tukijärjestelmiä”, säätiön puheenjohtaja Juha Nurminen korostaa tiedotteessa.. Ota käyttöösi ilmainen MyYarapalvelu, josta saat peltojesi satelliittikartat. Alumiinitölkit ja lasipullot menevät metallintunnistimista ja magneeteista kuitenkin läpi. Ala-Korten lypsykarjatila ja suuri osa pelloista sijaitsevat vilkkaan tien varressa. Niiden huomaaminen on tosin vaikeaa rehevästä kasvustosta. Juhannussateet herättivät kasvitaudit Kasvinterveys Rapsikuoriaisia on paikoin erittäin runsaasti ja niiden tarkkailu ja torjunta kevätöljykasveilla on ajankohtaista. Tarve on arvioitava kasvustonkunnon mukaan. Vastaavan suuruinen korotus tehtiin myös vuosi sitten, kun uuden kauden hinnoista kerrottiin. Kauralla kasvin lehtiin ilmestyy pitkittäisiä harmahtavia laikkuja. Torjuntatarve ja -ajankohta määräytyvät feromonipyydystarkkailun ja herneen käyttötarkoituksen perusteella. On huolehdittava, ettei peltojen rikkakasvisiemenpankki suurene. Kirvojen torjuntakynnys nousee kasvuston kehittyessä. Keski-Euroopassa Yara korotti lannoitehintojaan jo aiemmin saman verran kuin täällä. Yara kertoi tiistaina ensi viikolla käynnistyvän satokauden lannoitteiden avaushinnat. Irlantilainen AgriLand kertoi viikko sitten, että lannoitteiden hinnat ovat nousussa ja korotukset ovat joissain tapauksissa jopa 15–20 euroa tonnilta. Pinoksadeeni-valmisteita voi käyttää myöhemmin kuin fenoksaproppi-valmisteita. Vioittuneisiin kukintoihin ei muodostu siemeniä. Vehnällä ja rukiilla voi esiintyä harmaita laikkuja. Torjuntakynnys oranssinkeltaisella tähkäsääskellä on keskimäärin 1 sääski/6–7 tähkää, sitruunankeltaisella vehnäsääskellä 1 sääski/1–3 tähkää. Pelloille heitetyt roskat aiheuttavat maatalousyrittäjille jatkuvaa harmia. Maatalouden laskentakeskus Mtech Digital Solutions teki viime vuonna asiakastiloilleen tölkkejä koskevan kyselyn. Juhannuksen sateet ovat herättäneet viljojen kasvitaudit ja alkavia vehnän pistelaikun ja ohran verkkolaikun sekä rengaslaikun oireita on havaittavissa aivan alimmilla lehdillä. Moni karjatila joutuu ostamaan tavallista enemmän rehuja talven varalle ja samaan aikaan myös lannoitelasku kallistuu. Herneestä, rypsistä, pellavasta ja perunasta voi torjua juolavehnää valikoivilla juolavehnäntorjuntaherbisideillä juolavehnän ollessa 4–6 lehtinen. Porkkanakempin lento on vähentynyt juhannuksen sateisten ja tuulisten säiden takia, mutta lennon odotetaan jatkuvan sään lämmettyä. Kääpiökasvuviroosin laikuittaisia oireita on näkyvissä. Hintojen nosto osuu viljelijöiden kannalta hankalaan hetkeen, kun satonäkymät ovat kuivuuden takia heikot, Schulman sanoo. Karttojen avulla voit arvioida kasvukauden aikaisen lisälannoitustarpeen. Sitä ei saa torjua kemiallisesti enää viljan tultua tähkälle. ”Näyttää siltä, että nuoriso roskaa aiempaa vähemmän. Urean maailmanmarkkinahinta oli toukokuussa pari prosenttia korkeampi kuin viime vuoden toukokuussa, kun hinnat lasketaan euroissa. Viljakukkojen toukkia ja niiden vioitusta on havaittu. Viljoilla torjunnan tarpeenmukaisuuden arviointi tulee tehdä tautiriski sekä kasvuston yleiskunto ja satopotentiaali huomioiden. Useimmiten kuolleet eläimet keräillään ja viedään suoraan Honkajoelle ilman kummempia tutkimuksia”, Ala-Korte sanoo. Kyselyn tulokset yllättivät monet suomalaiseläinlääkärit. Viljoilla lannoitus korrenkasvuvaihessa lisää satoa ja tähkälle tullessa valkuaista. Yaran lannoitevalikoima on uudistunut. Ohran lehdet jäävät mangaanin puutteessa vaaleanvihreiksi ja niissä voi olla ruskeita pieniä laikkuja helmimäisinä nauhoina. Ripsiäisiä on esiintynyt runsaasti mansikalla ja niiden vioitusta marjoissa. Lannoitteet toimitetaan joka tapauksessa tehtaalta suoraan tilalle. Karvialainen Kalevi Ala-Korte on yksi niistä maatalousyrittäjistä, jotka tästä ongelmasta kärsivät. Pellolle heitetyt juomatölkit ja roskat vaarantavat pahimmassa tapauksessa eläinten hyvinvoinnin. Korotukset tuskin jäävät tähän, vaan uutta hinnastoa ja 10–15 euron tonnihinnan korotusta odotellaan lähipäivinä tai -viikkoina. Kesällä suomalainen maaseutu on täynnä erilaisia tapahtumia, jotka vetävät väkeä puoleensa kaupungeista asti. Schulmanin mielestä Yara voisi tulla digiaikaan ja tarjota lannoitteita, edes muutamaa tuotetta, asiakkaille verkossa
Sopimuksen tehneille asiakkaille heinää suunnilleen riitti. Maaseutuvirasto maksaa lisämaksut maatiloille 2. Robotteja heillä on yhteensä kolme, joista kaksi on De Lavalin vanhempaa mallia. Myy tuotteitaan Suomessa pääasiassa omien myyntija huoltoverkostojensa kautta. Pohjois-Suomen Laatuheinärenkaan puheenjohtaja Mika Kukkohovi arvioi ykkössadon jäävän renkaan tiloilla keskimääräistä pienemmäksi. Täällä Etelä-Pohjanmaalla oli yli kuukausi, ettei vettä tullut ollenkaan”, hän sanoo. Nyt kun ensimmäistä satoa on lannoitettu ja on saatu sadetta, on potentiaalia saada toisesta niitosta enemmän.” Lakeuden Laatuheinän puheenjohtajalla Virpi Norjalla on sama havainto niiltä tiloilta, jotka ovat jo ehtineet tehdä ensimmäisen korjuun. Patentteja yli 1 500. Tilalla korjataan sekä maissiettä nurmisäilörehua. Lannan käyttö energiana helpottuu Valtioneuvosto hyväksyi keskiviikkona lakiesitykset, joilla helpotetaan tuotantoeläinten lannan käyttöä energiantuotannossa. Muutoksella vähennetään ympäristönsuojeluviranomaisten ja sivutuotelain mukaisesta hyväksynnästä vastaavan kunnaneläinlääkärin päällekkäistä työtä. Nyt polttaminen alle 50 megawatin yksiköissä katsotaan jätteenpolton sijaan energiantuotannoksi. Toimii yli sadassa maassa. De Lavalin uusi robotti pystyy De Leeuwin mukaan lypsämään 70 lehmää kolmesti päivässä. JUHO KUISMA Heinästä pelätään tulevan pulaa. Esillä olivat VMS V300 -lypsyrobotti sekä ruokintakäytäville tarkoitettu rehunsiirtoja sekoituslaite nimeltään Opti Duo. SAMULI JUURAKKO BANTEGA, ALANKOMAAT De Lavalin uusi robotti lypsää nopeammin SAMULI JUURAKKO De Lavalin uusi Opti Duo -laite siirtää ja sekoittaa rehua ruuvin avulla ruokintapöydällä. Kukkohovi muistuttaa kuitenkin, että ensimmäinen sato mielletään laatutekijöiden puolesta hevosille pääsadoksi. Lisäksi ympäristönsuojelulaissa säädetään poikkeuksista, jotka tuovat lisähelpotuksia lannan polttoon. Laitteella voidaan jakaa myös pieniä määriä houkutusrehua, mikä aktivoi eläimiä syömään. Mutta kyselijöitä oli paljon ja kevään mittaan jouduttiin myymään ei-oota”, kuvaa Ville Alitalo. ”Uuden robotin hankinta on iso prosessi. Laite painaa noin 600 kiloa. Laitteen pyörivä ruuvi sekoittaa lajittuneen rehun, jolloin sen maittavuus paranee. “Työ on keventynyt huomattavasti, kun rehua ei tarvitse siirtää käsin”, ten Kate kertoo. Vain Savossa on edellytyksiä korjata määrällisesti tyydyttävä sato (MT 27.6.). Vuoden 2017 nettomyynti noin 980 miljoonaa euroa. Ensimmäisen sadon korjuu on alkanut jo etelässä, mutta pohjoisempana siihen ollaan vasta ryhtymässä. heinäkuuta alkaen. Sikaja siipikarjatalouden Etelä-Suomen tukea maksetaan tilakohtaisen viitemäärän perusteella AB-tukialueella. Tuen ennakot maksettiin huhtikuussa 2017 ja loppumaksut huhtikuussa 2018. Vähän kosteammat pellot ja varjoisammat paikat ovat kestäneet paremmin.” Renkaaseen kuuluu kymmenkunta aktiivista heinäntuottajaa, minkä lisäksi alueelta löytyy muita yksittäisiä hevosheinän tuottajia. ”Lehmät valikoivat ja puskevat rehua usein pitkin ruokintapöytää, jolloin lehmien syöntimäärät vaihtelevat. Lypsylaitteita valmistava De Laval julkisti tiistaina uuden lypsyrobottimallinsa. Odotukset kohdistuvat MT:n laatuheinärenkaille tekemän soittokierroksen mukaan nyt siihen, että toisesta sadosta saataisiin vielä paikkausta alkukesän kuivuuden tuhoille. De Lavalin ruokintalaitteiden tuotepäällikön Ludo Bolsin mukaan matalatuottoiset ja arat lehmät eivät aina saa syödäkseen yhtä maittavaa rehua kuin muut. ”Sato-odotuksissa on paljon vaihtelua. Lisämaksu johtuu valtioneuvoston asetuksen muutoksesta, jonka johdosta maksettavan tuen kokonaismäärää korotetaan noin 400 000 eurolla. Lannan polttoa helpottavat muutokset on tehty ympäristönsuojelulakiin sekä eläimistä saatavista sivutuotteista annettuun lakiin. Hällmanin mukaan testitiloja tarvitaan useissa maissa. Sopimusten merkitys korostuu tulevana talvena entisestään. Heillä on viljelyssä 90 hehtaaria maata. ”Olen ollut tyytyväinen siihen, miten nopeasti robotti lypsää. Perustettu Ruotsissa yli 135 vuotta sitten. ”Osa lohkoista on lähtenyt tosi huonosti kasvamaan, mutta isoja vaihteluja näkyy.” ”Toinen sato voi olla vielä määrältään tosikin kova. ”Kaikki, joiden kanssa on sopimus, hoidetaan ensin.” KAIJALEENA RUNSTEN Hevosheinässä ratkaisee tänä vuonna kakkossato MARKKU VUORIKARI Etelä-Suomen yksimahaisten tukeen lisä Vuonna 2017 Etelä-Suomen sikaja siipikarjatalouden tuotannosta irrotettua tukea saaneille maatiloille maksetaan lisämaksu. Maidontuottaja Willem van den Tweel esitteli tiistaina uutta lypsyrobottiaan ja lypsyn sujuvuutta tilallaan Bantegassa, Alankomaissa. Keskituotos on noin 11 000 litraa vuodessa. Suomalaiset, kuten muidenkin maiden maidontuottajat, haluavat olla varmoja siitä, että he saavat rahoilleen vastinetta”, Hällman kertoo. Sen kuiva-ainepitoisuus on korkeampi ja se on karkeampaa, mikä sopii hevosen ruuansulatukselle paremmin. Jo maksettua tukea korotetaan kahdella eurolla siten, että tuen määrä on 70 euroa eläinyksiköltä. Renkaaseen kuuluu 30 hevosille heinää tuottavaa tilaa Uudenmaan, Hämeen, Lounais-Hämeen ja Kymenlaakson alueilla. Kiinnostuneet asiakkaat haluavat nähdä laitteet toiminnassa. Työntekijöitä noin 4 500. Nyt, kun on lämpöä ja vettä, nurmi alkaa kasvaa”, hän ennakoi. Van den Tweelin tilalla karja on jaettu siten, että lehmät, joilla on vaikea utarerakenne, on siirretty kokonaan uuden robotin lypsettäväksi. Lehmät ovat lypsyn aikana todella rauhallisia ja hyvinvoivia”, Willem van den Tweel kertoo. Maidontuottaja Willem van den Tweel (vas.) ja tuotepäällikkö Andre de Leeuw esittelivät tiistaina uutta VMS V300 -lypsyrobottia. JUHO KUISMA Valtioneuvoston asetuksen muutos korottaa sikaja siipikarjatalouden EteläSuomen tuen kokonaismäärää noin 400 000 eurolla.. ”Ei ollut hyvä vuosi viime vuosikaan, kun korjuu oli niin vaikeaa. Poikkeukset koskevat muun muassa polttolämpötilavaatimuksia sekä päästöraja-arvojen määrittämistä. Lehmiä tilalla on yhteensä 156. Robotin ohella De Laval esitteli uuden rehua siirtävän ja sekoittavan Opti Duo -laitteen. Willem on Johanin poika ja he tuottavat maitoa yhteisvoimin. Alankomaalaisen maidontuottajan Jan ten Katen tilalla rehunkulutus nousi kes kimäärin 5–10 prosenttia laitteen käyttöönoton myötä. Pro Agria arvioi alkuviikolla kasvutilannekatsauksessaan, että kuivaheinän sato jää koko maassa keskimääräisestä. Aikaisemmin lainsäädäntö salli lannan polton ainoastaan jätteenpolttolaitoksissa. Johan van den Tweelin mukaan uuden robotin kiinnitysvarmuus on vanhaa mallia parempi. ”Näyttää siltä, ettei ensimmäinen sato ihan hirveän suuri ole, kun oli niin pitkään kuivaa”, toteaa Etelä-Suomen Laatuheinärenkaan asiamies Ville Alitalo Pro Agria Etelä-Suomesta. MAATALOUS 8 perjantaina 29. Osa eteläpohjalaisista tiloista on lykännyt korjuuta ja siihen ryhdytään vasta viikonlopulle odotettavien sateiden jälkeen. ”Jos kosteusolot ovat jatkossa sopivat, toisesta sadosta voi vielä tulla hyväkin. Yritys esitteli tuoteuutuuksiaan tiistaina Van den Tweelin maitotilalla Alankomaiden Bantegassa. Yhtiön lypsyjärjestelmien liiketoimintajohtaja Jonas Hällman kertoi uuden robotin hinnan olevan viisi prosenttia vanhempaa VMS-mallia korkeampi. Tarvikkeiden myynnissä yhteistyökumppanina toimii Hankkija. Sivutuotelain muutosten jälkeen sivutuotelain mukaista hyväksyntää ei lähtökohtaisesti vaadita laitoksilta, jotka jo kuuluvat ympäristönsuojelulain rekisteröinnin tai ympäristölupien piiriin. kesäkuuta 2018 Maaseudun Tulevaisuus Yhteystiedot: maatalous@mt.fi www.nordkalk.fi/atrigran KAIKKI ALKAA KALKISTA Uutuustuote AtriGran rakeinen kalkki Nähdään Okrassa osastolla B 312! ”Uusi lypsyrobotti lypsää vanhaa mallia nopeammin”, kertoo De Lavalin automaattilypsykoneiden tuotepäällikkö Andre de Leeuw. ”Aika huonoja satoja on tullut varsinkin niillä, jotka niittivät ennen juhannusta. Alankomaalaiset maidontuottajat Willem ja Johan van den Tweel ovat käyttäneet De Lavalin uutta robottia puolen vuoden ajan. ”Automaattilypsy helpottaa maidontuottajan työntekoa huomattavasti.” Vaikka uudessa robotissa kiinnityskäden toiminta on nopeutunut ja tarkentunut, on vaikeanmuotoisten vetimien kiinnittämisessä edelleen joskus ongelmia. Hevostallien keskuudessa on levinnyt jo pienoista paniikkia siitä, kuinka heinää on saatavissa. Tämä laskee maitotuotosta”, Bols kertoo. Korjuu on kuitenkin vasta alkamassa ensi viikolla. Se siirtää ruokintapöydälle levinneen rehun säännöllisesti eläinten saataville. Renkaassa on 15 tilaa, joista yksi Kainuusta ja muut Pohjois-Pohjanmaan puolelta. Hevosten heinän ensimmäinen sato on jäämässä määrällisesti niukaksi, joskin tilanne vaihtelee. DE LAVAL Maailman johtava lypsylaitteiden valmistaja
Paketti pitää sisällään esityksiä eri raaka-aineiden tuotannosta ja kulutuksesta jätehuoltoon sekä kiertotalouden uusiin tuotteisiin. ”Kaikki käynnistyi vuonna 1994 lehdessä olleen ilmoituksen avittamana. Investoinnin toteutuessa tuotanto muunnetuilla koneilla käynnistyisi vuoden 2020 aikana. METSÄ perjantaina 29. Vuosien edetessä Byskata luopui karjanpidosta. Sen valmistuksessa puuhake käsitellään ensin kemikaaleilla, minkä jälkeen massa valmistetaan mekaanisesti hiertämällä. Lainerit tai vahvemmat kraftlainerit ovat aaltopahvissa olevia suoria kerroksia, joiden välissä on aaltoileva pahvikerros. • 68 % lukijoista asuu maaseudulla tai alle 30 000 asukkaan kaupungissa – siellä missä autoa tarvitaan! Lähde: KMT 2017 / TNS Atlas 2017 MT:n Autot ja liikenne -teema on aina ajankohtainen. LYHYESTI Östrandin tehdas käynnistyi Uudistettu Östrandin sellutehdas aloitti toimintansa juhannuksena, kertoo ruotsalainen metsäyhtiö SCA. Mahdollinen investointi toteutetaan vuosina 2019–2021. Investoinnin päämääränä olisi muuntaa nykyinen paperitehdas pakkauskartonkitehtaaksi. ”Silloin puun kuori tarttuu tiukasti runkoon tehden kuorimisesta haastavampaa kuin muulloin. ”Suosituksen taustalla on kertoa, mitä jätehierarkia tarkoittaa ja miten se käytännössä toteutettaisiin hyviä esimerkkejä apuna käyttäen – tarkoituksena ei ole kieltää mitään puubiomassan käyttökohdetta”, komission edustaja selvensi. Kolmantena investoinnin kohteena olisi uusi kraftlainerkone, jonka vuosikapasiteetti tulisi olemaan 400 000 tonnia. Euroopan komissio haluaa lisätä metsien hiilinieluja Euroopassa ja vähentää puun energiapoltosta syntyviä päästöjä esittelemällä ohjeita puubiomassan jätehierarkialle eli kaskadikäytölle. Tehtaan odotetaan saavuttavan täyden kapasiteettinsa vuonna 2020.. Fossiilisten materiaalien korvaaminen puuraaka-aineella on Suomessa vasta päässyt vauhtiin eikä innovaatioita tulisi rajoittaa uusilla, tiukoilla säädöksillä, on metsäalan viesti Euroopan komissiolle. Reissun lopputulos oli, että ostopäätös syntyi niin yrityksestä koneineen kuin ruokintarobotista”, Byskata hymyilee. ”Oulun tehtaan 90-luvulla rakennetut paperikoneet ovat suhteellisen uudet ja hyvän kokoiset. Suunniteltu investointi muuttaisi Oulun paperitehtaan pakkauskartonki tehtaaksi. On myös tärkeää käyttää leppää, se antaa mielestäni huomattavasti koivua pehmeämmän ja miellyttävämmän savunmaun.” Teerijärveläinen pyörittää Finnhakkeen lisäksi toisenlaistakin yritystoimintaa. ”Myymme tuotettamme pääasiassa 70 litran säkeissä sekä suursäkeissä. ”Oulun tehdas sijaitsee logistisesti hyvällä puunhankinta-alueella. mennessä ilmoitus@maaseuduntulevaisuus.fi Suomen metsäala avoin EU:n jätehierarkiasuunnitelmille Jätehierarkia metsäbiomassalle on kannatettava periaate, muttei sovellu lainsäädäntöön, Suomen metsäalan toimijat painottivat Brysselin metsäverkoston tapaamisessa tiistaina. Byskata kokee kahden erilaisen työn tasapainottavan toisiaan mukavasti. Nykyisen Oulun paperitehtaan tuotantokapasiteetti on 360 000 tonnia kemiallista havupuusellua ja 1 080 000 tonnia päällystettyä hienopaperia. Samalla komission ohjeistuksen pitää rajautua ainoastaan parhaisiin käytäntöihin jäsenmaissa. Hyödynnä teeman huomioarvo ja ole mukana omalla ilmoituksellasi! Tavataan joka päivä. Puun varastointi vaatiikin paljon tilaa”, Byskata sanoo. Kemihierrettä valmistavan laitoksen lisäksi investointi käsittäisi ruskeakuitupohjaista kuluttajapakkauskartonkia valmistavan koneen, jonka vuosikapasiteetti olisi 450 000 tonnia. ”Sitä tarvitaan, sillä laatu on kaiken ydin. Suomalaisten metsäalan toimijoiden yhteinen viesti komissiolle oli, että kaskadiperiaatetta tulisi soveltaa ainoastaan metsäteollisuuden tuotannossa eikä metsänhoidossa. Tämä on ala, missä voi aina löytää aiempaa parempia ja toimivampia ratkaisuja.” Byskata hankkii tarvittavan lepän niin yksityisiltä kuin metsäyhtiöiltä. Otan toki silloinkin mielelläni vastaan tarjouksia.” Ostetun lepän Finnhake kuorituttaa ulkopuolisella urakoitsijalla. Aineistot sähköpostitse pe 24.8. Vapaat markkinat ovat tulevaisuudessa tehokkain keino ohjata metsäraaka-ainetta ja saada puulle uusia käyttökohteita, jotka irrottavat meitä fossiilitaloudesta, Brysselin metsävaikuttajat muistuttivat komissiota. Kesän kohokohta on Jukolan Viesti.” TOMI OLLI KRUUNUPYY Lepästä syntyy oiva savustushake JOHANNES TERVO Finnhake tekee tuotteestaan kuutta eri karkeutta. Toki myös kuha ja lohi ovat loistavia savustettuna. Tehtaalla valmistetaan valkaistua pitkäkuituista havusellua. ”Biomassan kaskadikäytön tarkoituksena on hyödyntää puupohjaisia tähteitä ja lisätä kierrätettyä puuta markkinoilla. Kiertotaloutta tuetaan muun muassa Euroopan rakenneja investointirahastoilla. Hän ostaa raskasta kalustoa ympäri Eurooppaa ja myy sitä eteenpäin. Kaskadiohjeistus on osa EU:n kiertotalouspakettia. Yhtiö tiedottaa tekevänsä parhaillaan kannattavuusselvitystä, joka valmistuu todennäköisesti tämän vuoden loppuun mennessä. ”Halusin kehittää Finnhakkeen toimintaa entisestään, minkä vuoksi luovuin maataloudesta sekä heinäntuotannosta.” Hän painottaa jatkuvan kehitystyön merkitystä. Varkauden tehtaan hienopaperikone muunnettiin kolme vuotta sitten kraftlainer-koneeksi onnistuneesti, mikä edesauttaa Oulun tehtaan investoinnin suunnittelua”, Parvi uskoo. ”Lepän täytyy kuivua kaksi vuotta. Kauppaa tehdään jatkuvasti laajalla alueella ympäri vuoden. Konekaupoilla taas näen maailmaa ja tapaan erilaisia ihmisiä. Eväkkäistä suosikit ovat selvät. Finnhakkeen asiakaskunta koostuu lähinnä isoista liha-, kalasekä juustovalmistajista. Toteutuessaan investointi nostaisi Oulun tehtaan puun tarvetta miljoonalla kuutiometrillä. Pohjanmaalla sijaitsevan Kruunupyyn kunnan Teerijärven kylässä valmistuu lepästä savustushaketta ja -purua vietäväksi ympäri Suomea. ”Savukehittimiä on useita erilaisia malleja, minkä vuoksi karkeusasteita on monia.” Byskata nauttii myös itse savustamalla tehdystä ruoasta, niin lihasta kuin kalasta. kesäkuuta 2018 9 Maaseudun Tulevaisuus Yhteystiedot: metsa@mt.fi Autot ja liikenne -teemanumero 31.8. ”Talvella hiihdän ja kesällä suunnistan. ANNI-SOFIA HOPPI Stora Enso suunnittelee 700 miljoonan euron investointia ”Oulun tehdas sijaitsee logistisesti hyvällä puunhankintaalueella.” SEPPO PARVI Mårten Byskata kehittää laitteitaan ja tuotantoaan jatkuvasti. Olen kokenut näiden töiden yhdistämisen erittäin antoisana ja voimaa antavana juuri töiden erilaisuuden vuoksi.” Lisävirtaa pohjalainen ammentaa liikunnasta. Sen jälkeen puu siirtyy kuivattavaksi. Finnhake tekee tuotteestaan kuutta eri karkeutta sahajauhomaisesta lepästä karkeaan hakkeeseen. ”Kemihierre antaa lopputuotteelle lujuutta ja kestävyyttä, minkä vuoksi se on erinomainen kartongin ja pahvin raaka-aine”, Parvi selittää. Jätehierarkian sisällyttäminen EU-lainsäädäntöön hidastaisi metsäteollisuuden sivuvirtojen käyttöä. Suunnitteilla oleva investointi kattaisi uuden kemihierrettä (CTMP) valmistavan laitoksen sekä nykyisten kahden paperikoneen päivittämisen. Myös hevosheinän tuotanto jäi pois kuvioista pari vuotta sitten. Suomen metsäalalle tärkeää on ollut ennen kaikkea se, ettei suunniteltu kaskadiohjeistus ole sitova. ”Ilmastokysymysten lisäksi tarkoituksena on lisätä työpaikkoja unionissa ja edistää kiertotaloutta metsäbiomassan korkein arvo mielessä pitäen”, komission edustaja kertoi EU:n metsävaikuttajille Brysselissä. Hänen kotipaikkansa osui hyvin reitille ajellessani Juvalle. Olemme vuosien saatossa havainneet tällaisen toimintatavan hyväksi”, kertoo Mårten Byskata, joka pyörittää yritystä yhdessä vaimonsa kanssa. ”Toteutuessaan tämä on yksi Stora Enson isoimmista investoinneista 2000-luvulla”, toteaa yhtiön Suomen maajohtaja Seppo Parvi. Komissio haluaa samalla ohjeistaa jäsenmaita tehostamaan metsäpohjaisten sivuvirtojen käyttöä, jottei jalostukseen kelpaava puubiomassa päätyisi suoraan polttoon. Lisäksi Stora Enso aloittaa mahdollisen investoinnin ympäristövaikutusten arvioinnin, jonka odotetaan vievän aikaa vähintään puoli vuotta. Hiljaisin puunostoaika ajoittuu kesä-heinäkuulle. Meillä oli tuolloin lypsykarjaa, ja näin Juvalla olevan myynnissä ruokintarobotin, jota päätin lähteä katsomaan.” Ennen matkalle lähtöä Mårten huomasi samasta lehdestä myös ilmoituksen, missä tarjottiin sivuelinkeinon pyörittämiseen sopivaa konetta. Lepän täytyy kuivua kaksi vuotta. MARIA POHJALA BRYSSEL Metsäyhtiö Stora Enso suunnittelee 700 miljoonan euron jätti-investointia Oulun paperitehtaalle. Syksyllä julkaistavalla ohjeistuksella jäsenmaat saavat EU:lta yleispätevää tietoa siitä, miten metsäbiomassan sivuvirrat saadaan käyttöön tehokkaasti. Jos investointi ei toteudu, toisena vaihtoehtona on Stora Enson mukaan jatkaa nykyistä hienopaperin valmistusta. ”Kiinnostuin ilmoituksesta ja sovin tapaamisen myyjän kanssa. ”Puuhomma on varsin fyysistä ja yksinäistäkin. ”Savustettua ahventa ei voita mikään. Varsinaisen yritysidean Mår ten sai Maaseudun Tulevaisuuden kautta. Oulun tehtaan mahdollinen muutos auttaisi Stora Ensoa vahvistamaan asemaansa kasvavilla kuluttajapakkauskartonkija pakkausratkaisumarkkinoilla. Paperintuotanto jatkuu Oulun tehtaalla ainakin vuoden 2020 alkupuolelle asti. Kemihierrettä kutsutaan myös puolikemialliseksi massaksi. • 88 % lukijoista asuu omistusasunnossa. Samalla haluamme vähentää jätteen määrää unionissa.” Myös Euroopan komissio myöntää, ettei puun kaskadikäyttö sovellu EU-lainsäädäntöön, koska innovaatiot toteutuvat parhaiten markkinoiden kautta. Olen vuosien saatossa kehitellyt ja viritellyt omanlaisekseni niin hakkurin kuin koko seulajärjestelmän. Tuotantoa ajetaan kahdella koneella. ”Kannatamme hierarkiaa, mutta emme halua nähdä periaatetta lainsäädännössä”, Euroopan parlamentin jäsen Henna Virkkunen (kok.) painotti. MT:n lukijafaktaa: • 22%:lla Maaseudun Tulevaisuuden lukijatalouksista on 3 tai useampi auto • 95 % lukijoista asuu taloudessa, jossa on 1 tai useampi auto. Heistä Pariisin ilmastosopimus voidaan saavuttaa paremmin vapaaehtoisilla toimilla kuin luomalla pakottavaa ohjausta. Investointi nosti tehtaan tuotantokapasiteetin 900 000 sellutonniin. MT.FI MT.FI | 300 000 printtija näköislehden lukijaa (KMT 2017) Varaa oma ilmoituspaikkasi ilmoitus@maaseuduntulevaisuus.fi tai soittamalla 020 413 2321. Valtaosa puusta tulee Pohjois-Pohjanmaalta, Kainuusta ja Lapista”, Parvi kertoo
Tänä hakijamäärä kasvoi liki 400:lla. Tämä edellyttää toimivien kalatie ratkaisujen toteuttamista pohjoisiin lohijokiimme. YLIÖ Lukion merkitys lisääntyy Aiemmin pidin tuhlauksena sitä, että kaksi kolmasosaa ikä luokasta suorittaisi lukion. Yksi näistä valkoisten joukkojen naisista lähetti rintamalta 3.4.1918 päivätyn kirjeen isälleni. Huolestuttavaa on se, että esimerkiksi tutkija Kaisa-Maria Tölli kertoi Sotilas sosiologian seminaarissa 7. Käytännössä näistä asioista jatkossa päättäisivät mahdolliseen maakuntahallintoon valitut luottamushenkilöt. Vesilaki mahdollistaa kalatalousvelvoitteiden muutoksen, jos olosuhteet ovat olennaisesti muuttuneet. Nykyiset, pelkästään poikas istutuksiin perustuvat velvoitteet on asetettu noin 40 vuotta sitten, jonka jälkeen etenkin tutkimustieto on oleellisesti lisääntynyt. Kannatta vai suus rajoilla elävä kepulainen ei näitä ”palkkaetuja” hyväk sy. Toni Hämeenkorpi Ostetaan halpaa kiinasta melamiinia maitona. Minä ostaisin mielelläni vuohen lihaa, ja maksaisin siitä, mutta sen pitäisi tulla helposti Helsinkiin. Laskut kyllä pitäisi hoitaa ajallaan. Juuri äskenhän uutisoitiin, että maakuntauudistuksen kustannuksille ei ole hintalappua olemassa. Lukumäärä on kaikkien aikojen suurin. Kökö Kölli Pienet kyläkaupat ovat kyllä vähentyneet ja isot kauppaketjut vievät Kaupungistuminen vähentää ostovoimaa maaseudulla. Tikkas-hiipparit, metsänomistajia syyllistävät kuriin. Tämän TV-sarjan naissotilaat astuivat palvelukseen Porin prikaatiin Niini salossa tammikuussa 2017. Ajatteleva jyvä Sudet Etelä-Suomen susiterroriin ei ole muuta ratkaisua kuin kivääri. Kuka heidän puolestaan puhuu . Tai saahan siitä tietysti kuvan fasepuukkii. Tulee vaa mielee, että painostaako Metsähallitus jatkamaa metästysaikoja, jotta saa myytyä lupia enemmä. Onnea pienyrittäjille nyt ja jatkossakin Katja Kojama. Muun muassa Keuruulla tuotetaan hyvää peruskoulutettua nuorisoa, mutta nuoret luovutetaan täältä keskus kaupunkeihin, jonne heidät kotoutetaan pysyvästi asumistukijärjestelmän ja työharjoittelun avulla. Vaelluskalakantoja ei voida säilyttää perimältään monimuotoisina ilman luontaista lisääntymisja elinkiertoa. Metästys on hieno harrastus. Juhani Olaci Kärkkäinen Onneksi lähiruuan ja satokausi ajattelun puolesta pidetään ääntä. LUKIJAN KUVA HEIKKI SIVILL Juhannus juhlan koivut ”Kova tuuli katkaisi koivun juhannusaattona. Naissotilaat-ohjelmasarja ja edellä mainitut tilastoluvut osoittavat ”Intin” suurta suosiota. Ei nimimerkkiä Edellinen hallitus katsoi Suomen olevan niin syvällä EU:ssa, että enää ei tarvita kadon varalle varastoja. Koivu katkesi Uuraisilla. Antti Ylitalo Ympäristöneuvos, eläkkeellä Kuopio Lisää ammattiopintoja pieniin kuntiin Ovatko pienet kunnat kasvattaja seuroja. Tutkija Tölli oli kokenut oman varusmiespalveluksensa aikana ja myöhemminkin, että asioita oli vähätelty. Vanha teeri on arvokas suvun jatkaja. Ekologinen ruokailu vaatii kuitenkin myös pieniä uhrauksia, kuten eläintuotteiden käytön kohtuullistaminen, hinta ja se, ettei kaikkia kasviksia voi käyttää ympärivuotisesti. Kovempi teko olis kyllä kirjottaa sinne, että jätimpä koppelon oksalle istumaa. Sehän ei aina välttämättä takaa edes peruskirjoitus-, lukuja laskutaitoa. Lauri Väättänen Kirjoittaja on yleisesikunta upseeri, joka seuraa maanpuolustusta ja turvallisuus politiikkaa. Siitä ku ei näläkä juuri paljon siirry. Ensimmäiset suomalaiset naispuoliset rauhanturvaajat astuivat palvelukseen EteläLibanonissa ja Golanilla joulukuussa 1991. Siitä tapahtui vähäistä laskua, mutta vuodesta 2014 alkaen määrä kasvoi. Hyvä kirjotus. Kunnossa olevat tiet ovat perusedellytys Suomen maaseutualueen eloisuuteen. Viestin hinta on 50 senttiä. Kyse on perustellusta tarpeesta muuttaa kalatalousvelvoitteiden toteutusta niin, että suurimpien jokiemme laajat lohen lisääntymisja poikastuotantoalueet saadaan tehokkaaseen käyttöön. Annetaan olla se teeren soijinsuo syksyllä rauhassa. Heidät on kaikki unohdettu tukiasioissa. Julkaistuista kuvista maksamme palkkion, ja lehti voi käyttää niitä uudelleen. Kyllä ihmetellä täytyy, miten voi olla mahollista, että maalinnun metästysaikaa jatketaan, vaikka linnut on käytännössä loppu. Liitä mukaan yhteystietosti ja lyhyt kertomus kuvasta. Edellä olevat tilastoluvut ovat hyviä. Irja Pihlainen Eihän mikää saa maksaa mitään missään, kaikki yrittäjät elää pyhällä hengellä. Tässä työssä vesivoimayhtiöt voisivat näyttää pitkäjänteistä ratkaisukeskeistä yhteistyöhaluaan. Mitä se sitten voisi tarkoittaa. Ei voi vaatia, että karja ja vallankin lapset laitetaan aitauksiin susilta piiloon. Liitä mukaan yhteystietosi. Lähetä kuva osoitteeseen lukijankuva@mt.fi. Onko tiestö eräs niistä kohteista. Lomalla olevia naissotilaita näkyi bussipysäkeillä ja muuallakin univormuissaan aseitaan kantaen. Yrittäessäni selvittää, mitä nämä naisten rasitusvammat ovat ja mistä ne johtuvat, en löytänyt hyviä vastauksia. Ei ole keskusta tehnyt paljoa nyt kuivuudesta kärsivän maatalouden hyväksi. Minna Reijonen Kuopion kaupunginvaltuutettu (ps) PohjoisSavon maakunta valtuuston varajäsen Kuopio Kalatalousvelvoitteet pitää uudistaa Kolmen vesivoimayhtiön johtajat kirjoittivat (MT 20.6.) otsikolla ”Vaelluskalakantojen elvyttäminen on pitkä prosessi”. Vastaukseksi tuli useasti, että varsinaisia vammoja ei ole ja kaikki on hyvällä mallilla. lokakuuta samana vuonna. Kirjoita viestin alkuun tunnus MT LU (huomaa välilyönnit). Lintumies, metsäomistaja Turpeen kasvu Voisiko joku minua viisaampi laskea, kuinka monta sukupolvea tarvitaan turpeen kasvamiseksi metrin verran ja paljonko puuta tarvittaisiin motteina neliömetrille. Kunnat ovat itse voineet määritellä perusteet avustuksille ja niiden määrän. Ilkka Kinosmaa Hyvvee juustoo tekköövät. Tämä koskettaa välittömästi nuorta, jotka ei lähde syystä tai toisesta opiskelemaan vieraalle paikkakunnalle. On myös todennäköisesti pohdittava, säilyykö avustuskäytäntö. Vasta sen jälkeen alkaa varsinainen ammattikoulutus korkea koulussa, ammattikoulussa tai työpaikassa. Carola Djupsjö Ei mitään tukiaisia, vaan verot pois! Vaan eihän se käy, kun Suomen elintarviketuotanto on maanpetturi globalistien toimesta ajettava alas, jotta kansa huutaisi Eurostoliiton liittovaltiota ja uutta maailman järjestystä ainoaksi ratkaisuksi. Israelin ase voimilla (Israel Defense Forces) oli palveluksessa miesten lisäksi myös naisia. Ei nimimerkkiä Hallitus Tämä hallitus on tien päässä ollut jo alusta asti. Ohjelma on edelleen nähtävissä Ylen Areena-palvelussa. UNIFIL-rauhanturvaoperaation alueella näin tuolloin norjalaisen naissotilaan, joka oli kypäräpäisenä miehistökuljetusajoneuvon konekivääriampujana. Rauno Makkonen Miks pitää aina valittaa... Viette eläkeläisiltä kotona asumisen mahdollisuudet Tuli toimeentuloluukulle lähtö. He peräänkuuluttivat yhteistyötä, toimivia ratkaisuja ja pitkäjänteisyyttä. Yle TV 2 on ohjelmis tossaan esittänyt katsojille viime vuonna kuvatun yhdeksänosaisen televisiosarjan ”Naissotilaat”. Maksakoon, mitä maksaa. Tällä työllistettäisiin paikallisia lukion ja kansalaisopiston opettajia. Meillä on sosialistinen maatalouspolitiikka, joka ei korjaannu lisäämällä sosialismia. Kun joukko-osastossa koulutetaan vuosittain noin 4 000 sotilasta, nämä TV-sotilaat eivät palvelusaikanaan välttämättä erottuneet kovin paljoa muusta joukosta. Näiden eturivipoliitikkojen moraali on kyseenalaisella tasolla. Osaltaan tilannetta on parantanut se, että kutsunta tilaisuuksissa nuorille kerrotaan kuntoharjoittelun merkityksestä. Ei nimimerkkiä Pöllönpöntöt Huijareiden pöllönpöntöt on hävitettävä metsistä. Arja Lassila Itse tykkään ostaa suomalaista ja luomua aina. Viime vuonna hakijoita oli 1 126. Tommi Rajamäki Suomessa on myös paljon pienyrittäjiä. Koko maakunnassa olisi todennäköisesti samankaltaiset ohjeistukset. Työssä oppiminen tapahtuisi eri yrityksissä, ja jokainen oppilas kouluttautuisi valitsemaansa ammattiin esi merkiksi konepajassa, maatilalla, kaupassa tai puutarhalla. Tällä hetkellä ne ovat, kun pienistä kunnista on hukattu amma tillinen koulutus lukuun ottamatta yksittäisiä valtaammatteja esimerkiksi sosiaalialalla. Ensimmäiset vapaaehtoiset naiset aloittivat palveluksensa joukkoosastoissa 16. Sitä ei paljon katota, onko oksalla vanha koppelo vai teerenpoika. Tällä hetkellä kunnat ja kaupungit voivat myöntää avustuksia yksityisteille. Samaan aikaan keuruulaiset yritykset kokevat työvoimapulaa, koska kasvavat yritykset tarvitsevat lisää työntekijöitä. Mahdollinen maakuntauudistus näyttäisi siirtävän nämä tieavustusasiat käytännössä maakunnalle. Puolustusvoimien nettisivuilla kerrotaan, että naisten ja miesten palvelus on tasaarvoista. maaliskuuta Santahaminassa naisten palveluksessa saamista vammoista. Sitä mätkettä voi käyvä kuuntelemassa valtion mailla. Ei nimimerkkiä Ylen gallupien sokaisemat demarit jarruttivat sotessa puolueensa oppositioon myös jatkossa. Ei nimimerkkiä VERKOSSA SANOTTUA Ruuantuotanto herätti keskustelua MT kertoi tiistaina Saloniemen juustolan omistajan Riitta Saloniemen Facebook-päivityksestä, jossa Salo niemi puolusti pienjuustoloita ja kotimaista ruuantuotantoa. Antaa mennä vaan Vastuunkanto Mäkilä ja Murto, olisiko aika kantaa vastuu ”saavutuksista”. Jos halutaan sen jatkuvan, nii nyt on syytä pitää paukut taskussa. Puolustusvoimat uudisti jokin vuosi sitten koulutusjärjestelmäänsä. Se ei kuitenkaan vielä anna ammattipätevyyttä mihinkään työhön. Aina puhutaan vaan maatalousyrittäjistä. Juhani Pulkka Kyllä pistää miettimään. TV-sarjan naissotilaille Cooper-juoksutesti oli selvästi haaste. Kirjoituksen tavoite ja vilpittömyys jäivät epäselviksi. Eri maakuntien välillä voisi olla eroja. Sisällissodassa 1918 palveli punaisten puolella naiskomppanioissa noin 2 000 naista, ilmenee Wikipediasta. Äänestäkää konsensuspuolueita, niin Eurostoliiton rakentaminen jatkuu. Tunnettuja tutkinnon suorittamisen osia ovat esimerkiksi työssä oppiminen ja ammattiosaamisen näytöt. On selvää, että myöntämisen kriteerit voisivat useissa kunnissa muuttua. Pienille paikkakunnille olisi saatavissa ammatillista koulutusta, kun hyödynnettäisiin paremmin oman paikka kunnan olemassa olevia resursseja. Opintoja on päästävä suorittamaan ryhmässä, joka muodostuu eri ammattiin opiskelevista nuorista. Lähetä kirjoitus lukijalta@mt.fi tai Maaseudun Tulevaisuus, PL 440, 00101 Helsinki. Omasta mielestäni ja myös tutkija Töllin mukaan asioita on tutkittava tarkemmin. Palveluksen ”pehmeämmällä” aloittamisella asiat saatiin kuntoon. Maksut ja välikädet vievät katetta. Ylioppilastodistus on sen sijaan virallinen valta kunnallinen todiste siitä, että sen haltija pystyy ja haluaa opiskella. Hän oli kovin sotaisen näköinen. Lähetä korkeintaan 160 merkin viesti numeroon 173 172. Mutta he saavat elannon ja minä huikeaa suomalaista ruokaa. Elisabeth Rehn toimi 1990-luvulla puolustusministerinä ja hänen ansiokseen voidaan laskea se, että eduskunta hyväksyi äänin 103–66 lain naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta 31. Siinä ei edes sivuttu sitä, että Kemijoki Oyj ja PVO-Vesivoima Oy ovat Kemija Iijokien vesivoimayhtiöinä kaikin keinoin ryhtyneet vastustamaan ja jarruttamaan kyseisten vesistöjen kalatalous velvoitteiden muutoshankkeita, jotka kala talousviranomainen (Lapin elykeskus) on maaja metsä talousministeriön tulosohjauksen mukaisesti pannut vireille Pohjois-Suomen aluehallintovirastossa. Ota kantaa tekstiviestillä Jaa mielipiteesi muiden lukijoiden kanssa. Joten leipäviljan varmuusvarastot puolitettiin. Jokkaisen pitäs tulevana syksynä miettiä, haluaa ko tosiaa ampua sen teeren tai varsin meton. Pekkarisen temppuilut ilmaissiivousten kanssa ja muiden palveluiden hyväksikäyttö yksityiselämässä ynnä muut. Mika Hiltunen Ulkomaiselle ruualle korkeampi alv. Television ”Naissotilaat” ohjelmasarja piti ainakin minut kovasti kiinni TV-ruudun ääressä. Sarjassa esiintyvät neljä nuorta naista eli Miisa, Moona, Jenni ja Pirita. Juustoloiden ja koti maisen ruuantuotannon tila herättivät runsaasti keskustelua MT:n Facebook-sivuilla. Olemassa olevia työelämään tutustumisjaksoja edelleen kehittämällä tuodaan nuorille tutummaksi paikalliset yritykset, jotka voivat tarjota jatkoopiskelupaikan kotikunnassa. Lomareessulla ostettiin ja maesteltiin. Puolustusvoimat tiedotti maaliskuussa, että yli 1 500 naista haki vapaaehtoiseen asepalvelukseen. Kohta iskee pian kaiken maailman suojelijat. Teoriaopinnot voitaisiin järjestää yhteisessä ryhmässä tai integroituna lukion tai kansalaisopiston luokkaan. Lisätään mahdollisuuksia asua Keuruulla ja vähennetään ”ulosliputusta”. Mennessään ammattikouluun ylioppilas ”menettää” kaksi vuotta, mutta saahan hän vähän laajempaa yleissivistystä ja ylioppilaslakin, joka on ainakin äideille tärkeää. Yrjö Saraste Helsinki Viekö raha linnut metistä. Valkoisten puolella palvelleiden naisten määrästä en ole löytänyt tarkempia tietoja. Naisia oli palveluksessa Säkylässä ja Niinisalossa vuonna 2017 noin 200. Tällä menolla haukutettaa kohta pystykorvaa konemetolla. Kaupungissa pienyrittäjä joutuu maksamaan yrittäjäeläkkeensä ilman helpotuksia, ja jos sairastuu, siitäkään et saa mitään. Laittettiin pinoon tyttären kahdeksanvuotiaan pojan kanssa”, Heikki Sivill kertoo. Jossain ryhmässä jopa 90 prosenttia nais varusmiehistä olisi saanut palvelusaikanaan jonkinasteisen rasitusvamman. Tästä kirjeenvaihtotuttavasta ei kuitenkaan tullut äitiäni. Tosin huolestuttavalle tuntuu, että mistähän niitä säästöjä loppujen lopuksi uudistuksessa haetaan. Varusmiehille tuli silloin alokasaikana liikaa eriasteisia rasitusvammoja. Se olisi kunnalle eduksi, koska toisen asteen koulutuksen maksaa valtio. Mielenkiintoinen vaihtoehto on lukio ja ammattikoulu samaan aikaan. Jos ne lopetetaan kokonaan, voisi sillä olla ikäviä tienhoidollisia seuraamuksia. Naisten vapaaehtoinen asepalvelus koetaan positiiviseksi. Suomalaisesta lähi ruuasta kannattaa kuluttajan maksaa vähän paremmin. Naisille pitää löytää oikeat koulutustavat ja myös oikeat tehtävät. Ja unohtamatta tietenkään pien yrittäjän paperi-/ tarkastus pöytäkirjojen määrää ym. Ei nimimerkkiä Viljasato Älkää nyt hyvänen aika kirjoittako, että kasvattamanne viljat ovat jo päättäneet jyvien määrän. Tilanne on nyt toinen, kun peruskoulutodistuksen arvo on romahtanut. Kaikki kuitenkin suoriutuivat näistä haasteista. Oppinu väistelee kanahaukkoja ja muita ottajia. Vuoden 1995 hakijamäärä oli 793. Voi vain toivoa, että alveja alennettaisiin, ja annettaisiin tukea meidän uskomattoman ahkerille maatalousyrittäjille. Ei nimimerkkiä Jo Sipiläkin heräsi, kun vaalit lähestyvät. Tämä kehityssuunta ei ole hyväksi pienille paikka kunnille, eikä se ole edes Suomen etu. Sitten susista, jotka kantoja pienentäisi, kun onnettomat metsästäjät eivät siihen pysty. Nyt tosiaa pitää syksyllä miettiä, onko se lintu pakko ampua vai antaako mennä. Naisille pitää löytää oikeat koulutustavat ja oikeat tehtävät. 10 perjantaina 29. Se tässä on taustalla. Samanlaisena vaativana haasteena naiset kokivat myös marssiharjoitukset. Kaikilla on samanlaiset vastuut ja mahdollisuudet. Vapaaehtoinen asepalvelus kiinnostaa naisia Näin ensimmäiset nais sotilaat palvellessani Lähi-idässä rauhanturvaajana vuosina 1986–1987. Ei nimimerkkiä Ensin valitetaan liian tiheistä peuraja hirvikannoista. Pitäisin tärkeänä, että yksityistieavustukset säilyisivät. Juha Tolvanen Arvostan ja en pidä korkeana. Julkaisemme kirjoituksen nimimerkillä vain poikkeustilanteessa. Ilman teitä ei toimi henkilöeikä tavaraliikenne. Koettekaa jaksaa... Eihän tässä oo järjen häivää! Jos mitä vaa muita lintuja ois noin vähä, nii ne ois rauhotettu jo aikapäiviä sitte. kesäkuuta 2018 MIELIPIDE Maaseudun Tulevaisuus Lähetä mielipidekirjoitus Toivomme napakoita kirjoituksia pituudeltaan korkeintaan 2 000 merkkiä välilyönteineen. Puomit metsäteille. tammikuuta 1995. Tämä ei tapahdu sormia napsauttamalla, vaan koululaitoksen ja lasten vanhempien sekä työelämän on verkostoiduttava tässäkin asiassa. Ulla Kivistö Tarkoitin poliittisia broilereita. Varsin kaan, kun tekee ympäri pyöreetä työpäivää. Ja se on taivaan tosi, että rahalle halutaan vastinetta, kun kalliita lupia ostetaa. Johtaja koulutukseen pääsevät niin naiset kuin miehetkin. Perusässä Pankkiiri selvitysmies Karhinen voisi kertoa sen, mistä vaietaan. Hertta Saarikoski Ulkomailla tuotetun, varsinkin soijan, puhtaus on epäluotettavaa. Tässä vaiheessa yritys investoi mieluummin keskuskaupunkiin, koska siellä työvoimansaanti on turvatumpi. Tilastojen mukaan näistä motivoituneista naisista on jopa koulutettu suhteellisesti enemmän johtajia kuin miehistä. Hannu Ruokolainen Keuruu TEKSTIVIESTIT Ruokaselvitys Pääministeri hakee helpotusta tilojen ahdinkoon korulauseilla. Matti Hintikka Uurainen Tieavustuksia voi uhata uudelleenjako Turhan vähän on puhuttu maakuntauudistuksen mahdollisista vaikutuksista yksityistieavustuksiin. Vatulointia vaalien lähestyessä. Tuohon aikaan suomalaisia naisrauhanturvaajia ei ollut vielä palveluksessa. Viisseiskan kuulaa se ei ehi väistää. Kommentoi verkossa Kommentoi osoitteessa facebook.com/maaseuduntulevaisuus Lähetä kuva Toivomme kuvia, joiden taustalla on tarina
Kokkovuoren ampumakeskuksen ratamestari Janne Hokkanen kannustaa ampumaharrastajia olemaan ylpeitä harrastuksestaan ja esittelemään lajia ennakkoluulottomasti uusille ihmisille. Kansalliselle trapille on kolme erillistä rataa ja niillä voi ampua myös metsästystrapia. Eräaiheinen viikkovideo julkaistaan joka keskiviikko kello 19.00. Seuran haulikkokerhon jäsen maksaa kymmenen kierroksen sarjalipusta 30 euroa. ”Kuva pöllöstä todisti jälleen sen, mitä seuraa, kun toimittajat eivät tarkista faktoja. Ei kaikille tunnu olevan enää selvää, että jokaisen metsikkökuvion omistaa joku. kesäkuuta 2018 11 Maaseudun Tulevaisuus METSÄSTYS & KALASTUS Sivun tuottaja: Sari Penttinen sari.penttinen@mt.fi 800 Manner-Suomessa on noin 800 eräalan yritystä. Radoilla voi ampua kaksoistrapia tai kansallista trapia. Jahtikuksan tuotannosta vastaavat Olli Kangas ja Panu Hiidenmies. Hän olisi saattanut eksyä Rengastustoimiston sivulle ja lukenut rengastajan eettiset ohjeet läpi. Kansainväliset mitat täyttäviä skeet-, trapja sporting-ratoja on yhteensä 11. Kokoelmaan kuuluu useita luovutetun Karjalan alueil ta, kuten Suojärveltä ja Suistamolta, saatuja esineitä. Erätalouden ensisijainen vetovoimatekijä on saalis eli esimerkiksi metsästettävä riistaeläin, kalastettava kala tai kuvattava suurpeto. Lustolta esineistöä Metsästysmuseolle Suomen Metsämuseo Lusto luovuttaa Suomen Metsästysmuseon omistukseen niin kutsutun Ruotsinkylän metsämuseokokoelman metsästykseen liittyvät esineet. ”Sanottiinhan meille, että emmehän me voi vammaisille järjestää ammuntaa. jemman joukon tavoittamiseksi Kokkovuoresta on tehty yhteistyössä Procam Oy:n kanssa kolme televisio-ohjelmaa Alfa TV -kanavalle. Suomella on imago eksoottisena, mutta samalla laadukkaana, luotettavana, puhtaana ja turvallisena maana. Jos toimittaja olisi jostain syystä ollut perillä perinteisistä luontoharrastuksista, hän olisi saattanut kyseenalaistaa rengastajan toiminnan. Metsänomistajahan sen parhaiten olisi tiennyt, miten pöllöjen pesäpuulle on käynyt, hänhän sen metsän omistaa. Ruralia-instituutti toteutti tutkimuksen valtioneuvoston toimeenpanosta, maaja metsätalousministeriö oli hankkeen vastuuministeriö. Vielä laaHaulikkoammuntakeskuksen radoille mahtuu kilpaurheilijoiden lisäksi iso määrä aloittelijoita, tyky-porukoita ja vammaisryhmiä. Compaksportingia ammutaan yhdellä radalla. Kalastusmatkailijan kalastaman yhden lohikilon aluetaloudelliseksi arvoksi saatiin laskelmissa 214 euroa ja yhden lohen arvoksi 1 320 euroa. Pelkästään ampumaharrastajat eivät riitä, jotta tämän kokoluokan ampumakeskuksen pyörittämiseen saataisiin riittävästi rahaa”, sanoo Kokkovuoren ratamestari Janne Hokkanen. Aiheina ovat olleet muun muassa naisten ammuntapäivä, ammuntakilpailu ja vammaisryhmän vierailu. Itseäni puhutteli aihetta sivunneista kirjoituksista eniten Suomen Kuvalehden toimittajan Mikko Niemelän kolumni. Siinä havaittiin, että kalastusmatkailu toi viime vuonna yli 10 miljoonaa euroa aluetaloudellista hyötyä Tornionjoelle ja tarjosi kausityöntekijöille töitä. Ei ainakaan paikallisten tai metsänomistajan suuntaan. Siihen olemme todenneet, että kyllähän me voimme”, kuvailee Hokkanen. Hän sanoo, että vammaisryhmät ovat erittäin kiitollisia kouluttajan kannalta. PohjoisHämeen Ampujat omistavat ampumakeskuksen maa-alueen. Yritysten yhteenlaskettu vuotuinen liike vaihto on lähes 35 miljoonaa euroa. Tavoitteena oli tuottaa ehdotuksia erätalouden liiketoiminnan kehittämiseksi. Lauantaisin kello 19.00 ilmestyy jonkun eränkävijän jahtikokemuksesta tehty video. Kartoituksen teoriapohjana on metsäkanalintujen elinympäristötieto, jolloin riittävän varttuneet ja puustoltaan monimuotoiset, kerroksellisrakenteiset ja monilajiset metsät korostuvat. Rata on ympäri vuoden auki. Näin todetaan Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin toteuttamassa tutkimuksessa. ”Jokainen tekee sen minkä pystyy, riemu on joka tapauksessa valtava.” Seuran haulikkokerho onkin saanut muun muassa Lempäälän vammaisneuvostolta esteettömyysteko-palkinnon. Tornionjoki on nykyisin yhtä suosittu virkistyskalastuskohde kuin Teno. Aineisto julkaistaan aluksi pilottialueilla, joita ovat Pori, Kuopio, Pudasjärvi ja Sodankylä. Suomen Luonnonvalokuvaajien eettisissä periaatteissa todetaan, että luonnonvalokuvaaja ei kuvillaan levitä valheellista tai harhaanjohtavaa informaatiota. Näihin voi osallistua ilman aiempaa kokemusta tai omaa asetta. Jahtikuksan kuukausivideo julkaistaan perjantaisin kello 10.00, samana päivänä kuin lehden Metsästys & kalastus sivu ilmestyy. Sen lisäksi ryhmät tuovat meille tuloja.” Vuodesta 2011 alkaen ammuntaa on esitelty vammaisryhmille. Syntyy melu tyhjästä.” Toivottavasti suurin osa toimittajista tavoittelee melun synnyttämistä asiasta, eikä tyhjästä. Pöllönpoikanen kannon nokassa on viime viikkoina herättänyt vilkasta keskustelua muun muassa uudistushakkuista sekä siitä, mikä on sallittua oman aatteen edistämiseksi ja mikä kiellettyä. Katso video Katso video verkossa osoitteessa mt.fi/era KOKKOVUORI Kokkovuoren haulikko ampumakeskus sijaitsee Lempäälän kunnassa, lähellä Tampere-Pirkkalan lentokenttää ja Satakunnan lennostoa. Erityisesti messuilla käydään usein yhdessä Suomen Ampumaurheiluliiton kanssa. Määritelmän mukaan metsästys, vapaa-ajankalastus ja suurpetojen katseluja sekä kuvaustoiminta ovat erätaloutta. Myös eränkäyntiin liittyvien harrastusvälineiden valmistus ja myynti ovat merkittävää elinkeinotoimintaa. Kun on maksanut kalastonhoitomaksun, voi kalastaa yhdellä vavalla lähes koko maassa. Radalla käyvistä uusista ampujista 70–80 prosenttia ei metsästä.” Pohjois-Hämeen Ampujien haulikkokerho onkin Hokkasen johdolla lähtenyt rohkeasti esittelemään haulikkoammuntaa lajina aivan uusille ryhmille. ”Seuratoiminnassa on kova murros ja esimerkiksi symbioosi ampumaharrastuksen sekä metsästyksen välillä on heikentynyt. Työpaikkojen terveyden ja hyvinvoinnin parantamiseen tähtäävää tyky-toimintaa järjestetään Kokkovuoressa viikoittain yritysryhmille. Ampumaradan liikevaihto on noin puoli miljoonaa euroa. Sitä todennäköisempää on kuitenkin mahdollisuus melun synnyttämiseen mitä vieraampi aihepiiri on kyseessä. Pääsemme tekemään ampumaharrastusta tutuksi ja saatamme saada jonkun uuden harrastajan lajin pariin. Yksinomaan Manner-Suomessa on lähes 800 eräalan yritystä, joiden työllisyysvaikutus on 1 440 henkilöä. Se tarkoittaa käytännössä runsasta koulutustarjontaa uusille lajista kiinnostuneille. ”Tyky-porukat ovat meille tärkeitä. ”Jos toiminta olisi pelkästään ratamaksujen varassa, tekisimme kunnolla tappiota. Siellä rengastajaa lupautuu käsittelemään lintuja huolellisesti ja huolehtimaan niiden turvallisuudesta rengastaessaan. perjantaina 29. Tiedon toivotaan lisäävän kiinnostusta riistametsänhoidon menetelmiin. Harrastus hakusessa -kurssi kestää koko kesän. Viime vuonna ampumassa kävi 18 000 ihmistä. Katettuja trap-ratoja on kolme. Esineet ovat pääosin käsityönä tehtyjä metsästysvälineitä ja -varusteita, joista useimmat ovat 150–250 vuotta vanhoja. SARI PENTTINEN Kalastajan saalislohen arvo on 1 320 euroa LYHYESTI Metsään.fi saa riistakohteita Metsään.fipalveluun lisätään kesäkuun aikana tietoa pienriistalle, erityisesti metsäkanalinnuille, soveltuvista metsäalueista. Jokainen arvioikoot itse, keiden suuntaan Riihimäellä lehtopöllön poikasen rengastanut erityisesti edisti hyviä suhteita. Uusi lähetys julkaistaan MT:n etusivulla, vanhat videot löytyvät osoitteesta mt.fi/era. Mukana on muun muassa ansoja, suksia ja ahkioita. Palvelussa näkee, onko omalla metsätilalla pienriistalle erityisen suotuisia alueita. Saman ohjeen perusteella hän lupautuu ylläpitämään hyviä suhteita paikallisiin asukkaisiin ja suureen yleisöön. Tahtomattaan tai tarkoituksella. Yhteiskunnalta ei toimintaan tule juurikaan tukea. Erästelyvideoita monta kertaa viikossa Maaseudun Tulevaisuus julkaisee Jahtikuksamediakanavan tuottamia videoita MT.fi/erä-uutispalvelussa. ”Kaikki ymmärtävät, millaisten haasteiden edessä sekä ampumaharrastus että seura tulevaisuudessa ovat.” Ratavierailujen lisäksi ihmisiä tutustutetaan lajiin haulikkosimulaattorilla. Pietari Valli aloitti haulikko ammunnan kaksi vuotta sitten. Suomen kolmanneksi vanhin ampumaseura Pohjois-Hämeen Ampujat ry omistaa Suomen suurimman haulikkoampumakeskuksen Kokkovuoren Lempäälässä. Skeetratoja on neljä ja niillä voi ampua myös metsästys ammuntaa. Starttikursseja järjestetään keväästä syksyyn joka kuukauden ensimmäinen keskiviikko. Aineisto kuvaa metsikön tai sen osan potentiaalia riistan elinympäristöksi. Tutkimuksen päätelmien mukaan suomalainen eränkäynti ja luonto kannattaisi tuotteistaa nykyistä korkeamman jalostusasteen tuotteiksi ja edistää samalla niiden vientiä ulkomaille. Kaikkien 18–64-vuotiaiden tulee maksaa kalastonhoitomaksu, kun harrastaa jotain muuta kalastusta kuin pilkintää, mato-ongintaa tai silakan litkausta. Lisäksi kokoelmassa on 15 suustaladattavaa asetta ja niiden tarvikkeita, kuten ruutipulloja. Uusien harrastajien löytämiseksi on tehtävä hartiavoimin töitä, Hokkanen toteaa. Kun toimittaja olisi päässyt vauhtiin, hän olisi voinut selvittää, kuka metsästä oli puuta ostanut ja kysynyt metsäyhtiöltä, miksi hakkuu tehtiin juuri nyt. Suomalainen luonto ja luonnonvarat muodostavat perusresurssin, jonka varaan erätalouden tuotteiden ja palvelujen kehittäminen sekä markkinointi rakennetaan, todetaan raportissa. Vierailijan kertalippu maksaa kuusi euroa ja kymmenen kierroksen setti 45 euroa. Kalastonhoitomaksun voi hankkia osoitteesta Eraluvat.fi, Metsähallituksen palvelunumerosta 020 69 2424, Metsähallituksen luontokeskuksesta tai R-kioskilta. Kesäkalastuksen luvat kuntoon Kalatalouden keskusliitto kehottaa kesäkalastajia hankkimaan kalastusluvan ennen kalaan lähtemistä. Kokkovuori on matalan kynnyksen rata, Hokkanen painottaa. Simulaattorin kanssa haulikkokerholaiset kiertävät kouluissa ja messuilla. Hän olisi tiennyt, että kuka tahansa ei saa ryhtyä lintuja rengastamaan. Ne työllistävät 1 440 ihmistä. SARI PENTTINEN LEMPÄÄLÄ Lempäälän Kokkovuori toivoo lisää haulikkoampujia radoilleen RAMI MARJAMÄKI Kokkovuoressa on kolme katettua traprataa ja kahdella radalla on myös valaistus pimeän ajan ammuntaa varten. Tornionjoen alueen kalastusmatkailusta tehtiin erillinen tapaustutkimus. PEKKA FALI Erätalous on tärkeä biotalouden kasvuala, jonka tukeminen hyödyttää erityisesti työpaikkapulasta kärsiviä harvaan asuttuja alueita. Eräharrastukseen liittyvän myynnin arvoksi vuositasolla arvioidaan 480 miljoonaa euroa. Seuran sisällä ei soraääniä uusia aluevaltauksia kohtaan ole kuultu oikeastaan ollenkaan. Kokkovuoressa kilpaillaan haulikkolajeissa pääasiassa viikonloppuisin. ”Jos kohde on kuvattu luonnosta irrotetussa ympäristössä tai jos kuvan sisältöön on oleellisesti vaikutettu lavastuksin tai kuvan oton jälkeen tapahtuneella kuvankäsittelyllä, näistä toimenpiteistä on mainittava, kun kuvan käyttöyhteys tällaista mainintaa edellyttää.” Kun pöllönpoikasesta tuli osa mediapeliä PYYNTIPAIKALLA SARI PENTTINEN Toimittaja sari.penttinen@mt.fi Kuka tahansa ei saa ryhtyä lintuja rengastamaan. Useammalla vavalla kalastukseen, pyydyskalastukseen ja muuhun kalastukseen sekä ravustukseen tarvitaan lisäksi aina vesialueen omistajan myöntämä kalastuslupa. Arkena ampumaurheilijat käyvät treenaamassa. Myös eräyrittäjien tyypillisesti vahva oma osaaminen ja pitkä luontokokemus ovat tärkeitä vetovoimatekijöitä
Myös nykyiset tilaajat voivat osallistua arvontaan. Grillimakkaran ja kahvin pikantissa tuoksussa tiivistyy pitkälti se, mistä ravien ja muunkin urheilun seuraamisessa on lopulta kyse: yleisö saa nauttia pientä jännitystä aistien värikkäästä ja pääosin rehdistä kilpailusta. käsiohjelman). Tallin hevosenomistajat ovat olleet sekä läheltä että kaukaa. Asiakaslähtöisyys ja hevosten hyvinvointi ovat hänelle merkittäviä asioita. LÄHTÖ Ryhmäajo 2140 m Lahti 1 Jimmigration (CA)/Tuomas Pakkanen 2140 13,9a 13 376 3/15,3 5/15,7a 1/15,9a 4/14,9 2 Xenia Lake/Jarmo Saarela ‘’ 15,0a 14 015 4/15,0ax 3/17,0a 10/17,6a 3/19,2 3 She Is Cecilia/Antti Teivainen ‘’ 13,3a 14 152 1/15,5 2/15,8a 3/15,7 5/13,3a 4 Cold Hard Lady/Esa Holopainen ‘’ 14,9a 14 620 5/16,1a 7/14,9a 1/16,7 3/16,6a 5 Die Kaiserin/Marko Hakkarainen ‘’ 14,6a 16 304 7/14,6a 1/15,0 4/16,5 8/15,6ax 6 An-Valpuri/Jussi Hautanen ‘’ 13,2a 16 435 10/14,5a 2/15,7a 3/13,2a 11/16,7a 7 Essi Van Press/Miika Tenhunen ‘’ 13,3a 20 214 10/15,3a 3/13,8a 4/13,3a 1/13,7a 8 Winehouse/Ville Pohjola ‘’ 14,1a 26 778 7/16,5 3/15,0 5/17,3 11/17,9 9 Stonecapes Poe/Ari Moilanen ‘’ 15,0a 16 950 2/15,4a hlo4/16,2a 3/15,5a 2/15,7a 10 Overfun Match/Niko Jokela ‘’ 12,1a 17 900 2/12,1a -a hpl 4/14,4a 2/14,6 11 Her Royal Highness/Jukka Torvinen ‘’ 12,4a 25 374 3/15,2a 4/14,1a -a hll 1/12,4a 12 Aira Cloc (DK)/Tuomas Korvenoja ‘’ 13,8a 29 165 12/13,8a 5/14,2ax 1/15,6 1/15,7 13 MAS Aristocrat/Tapio Perttunen ‘’ 14,0a 26 800 3/14,8a 4/14,6a 1/14,3a 10/14,0a 14 Milady Amok* (SE)/Henri Bollström ‘’ 12,8a 33 432 0/15,6ax 0/13,9a 4/12,8a 0/14,6ax 15 M.T.Lara Croft* (SE)/Hannu-Pekka Korpi ‘’ 13,0a 35 423 4/14,5 9/14,9 4/14,1 8/14,6a 7. Kesällä niille on hyvin laiduntilaa ja ajomahdollisuuskin löytyy, mutta viimeistään syksyllä on tarkoitus siirtyä paremmin valmennustoimintaan sopiviin tiloihin. Myös hevosten kasvattaminen ja ponit kiinnostavat.” Niskalalla on riittänyt mukavasti asiakkaita vuosien varrella. Siinä vieraillaan vuoroin eri maakuntien T76-raveissa ja talliyrityksissä. Lahdessa takarivistä on tiedossa selkäjuoksu ja vetolaput ovat toimineet hevosella hyvin. Rutinoituneiden ravikävijöiden lisäksi rennommasta ravitunnelmasta saapuvat nauttimaan myös kesälomalaiset. LÄHTÖ Ryhmäajo 2140 m Lahti 1 Callela Ladyboss/Ari Moilanen 2140 11,7a 256 740 2/13,9a 2/13,2a 8/15,5 2/12,7a 2 Ranch Kelly/Hannu Torvinen ‘’ 10,8a 188 474 1/12,9a 1/12,9a 1/13,8 1/12,6a 3 William Pine/Tapio Perttunen ‘’ 12,0a 73 175 1/13,9a 3/13,6a 2/14,1a 1/12,6a 4 BWT Burnin Alive/Tuomas Korvenoja ‘’ 11,2a 165 735 1/13,5a 7/13,6a 3/13,4a 9/14,4a 5 Next Direction/Jukka Torvinen ‘’ 11,1a 233 495 1/15,3 4/13,1a 1/11,1a 8/12,7a 6 Elian Web/Janne Soronen ‘’ 10,2a 403 926 3/12,9a 3/12,5a 6/10,8a 2/12,4a 7 Arctic Lover/Hannu-Pekka Korpi ‘’ 13,2a 45 522 4/14,1a 1/13,2a 6/15,7 5/13,6a 8 Shadow Woodland/Torbjörn Jansson ‘’ 10,0a 323 159 3/11,7a 4/10,8a 5/10,0a 2/13,5a 9 Edward Ale/Antti Teivainen ‘’ 10,5a 402 303 5/12,4a 4/12,4a 6/12,6a 7/14,2a 10 Lord Ivar/Juha Utala ‘’ 11,6a 55 475 6/13,1a 8/14,2a 2/12,4a 8/15,5 5. LÄHTÖ Ryhmäajo 2140 m Lahti 1 Lonely Rider/Olli Koivunen 2140 12,9a 28 483 5/15,4a 1/14,2a 2/12,9a 1/14,0a 2 Joe Di Maggio/Kari Rosimo ‘’ 12,5a 83 000 3/12,9a 3/13,0a 3/12,8a 4/13,5a 3 Jonesy/Tuomas Korvenoja ‘’ 10,7a 494 483 2/12,4a 3/10,7a 8/13,1a 1/12,6a 4 Callela Leonard/Petteri Joki ‘’ 12,3a 154 805 3/15,6a 6/12,3a 6/15,7 6/13,4a 5 Ricocone/Tommi Kylliäinen ‘’ 12,3a 45 539 5/13,4a 8/14,7ax 3/14,3a 8/14,3a 6 Andree/Ilkka Korpi ‘’ 12,5a 31 760 1/14,5a 1/12,5a 4/12,9a 2/14,0a 7 Zeus Kemp/Hannu Torvinen ‘’ 12,1a 87 900 3/15,4a 2/13,0a 1/12,1a -a hpl 8 Callela Eliza/Markku Nieminen ‘’ 12,1a 176 627 3/14,1a 5/13,8a 9/14,2a 9/15,6 9 Express Duo/Pekka Korpi ‘’ 10,8a 648 951 5/13,0a 4/12,9a 2/11,4a 3/11,9a 10 Big Headache/Jukka Torvinen ‘’ 11,6a 200 728 4/15,5 2/12,4a 7/12,3a 7/12,4a 4. ANTTI SAVOLAINEN SIIKALATVA ”Ihmisen pitää tehdä työtä, johon tuntee paloa” ANTTI SAVOLAINEN Viime vuoden Suur-Hollolan kakkonen luottohevosena Jonesy palasi mahtavassa kunnossa radoille yli kymmenen kuukauden tauolta. Viikon Väistö Toto76, lähtö 2: Midnight Hour. Mutta varsinainen aarre on kätketty pienempiin ympyröihin. R 2 56. Veli/Ville Pohjola ‘’ 22,2a 103 690 5/24,1a 7/26,0a 8/24,8 3/22,2a 3 Nopsan Vauhti/Olli Koivunen ‘’ 19,9a 120 090 4/23,3a 6/24,9a 5/24,2ax 4/22,7a 4 Rikelme/Henri Bollström ‘’ 22,0a 113 165 6/27,4 9/24,2 4/26,7 Ps 29.6. ”Sopivaa tallia saa tarjota vuokralle. 1.14,3-aikainen ruuna on ollut totosijoilla lähes puolet starteistaan. Pieni nostalgiatiraus ei tee pahaa kenellekään. Kohteet 2–4 ovat kaikki hienotasoisia Suur-Hollolan välieriä. kesäkuuta 2018 RAVIT Maaseudun Tulevaisuus KOMMENTTI Sivun tuottaja: Antti Savolainen antti.savolainen@mt.fi KIERROS 26 TOTO76 30.7. ”Mielestäni ihmisen pitää tehdä sitä työtä, mihin tuntee paloa. Radan puolella ajetaan kilpaa tosissaan, mutta muuttuvia tekijöitä mahtuu kokonaisuuteen paljon enemmän kuin tavallisissa iltaraveissa. MILJOONARAVIT HALSUALLA SUNNUNTAINA 1.7. Jos hyvä paikka löytyy, niin olen valmis lähtemään kauemmaskin.” Viikon Varma Toto76, lähtö 3: Jonesy. Sitä rennompaa ravia Anne Niskalan valmentama Papa Gallon on kovaluokkainen hevonen, joka on kärsinyt jalkaongelmista. Jos juoksu onnistuu, se pystyy vaikka voittoon”, Holttinen arvioi. Kiuruvedeltä sai paljon näkökulmaa tähän alaan.” Niskala on valmentanut ravihevosia yrittäjänä pian parikymmentä vuotta. 040 501 1024) mukana Lahdessa 30.6. KLO 18.30 Tapahtumat alkavat jo klo 17. Itse lyön tarvittaessa irtokengän ja omaan jonkinlaisen näkemyksen siitä, millainen kengityksen pitäisi olla. MT.FI Ravikiertueella MT-tilauksen tehneiden kesken arvotaan 2 x TimerGPS Sykepaketti Arvo n. 150-vuotias Halsuan kunta tarjoaa kaikille kakkukahvit! HALSUAN HJY RY. One Break Broline lähtee päätöskohteeseen eturivin uloimmalta paikalta. Näissä raveissa väki viihtyy vielä viimeisen lähdön jälkeenkin. 5 Sopun Haaste/Hannu Hietanen ‘’ 22,4a 71 945 7/25,8 7/26,7 4/27,4 T 26.6. Hevoshommista en luovu”, hän linjaa. Voittoa ajatellen olisi ehkä pitänyt päästä sen sisäpuolelta lähtemään. Ensimmäisen oman hevosensa hän sai 15-vuotiaana. Uusi lähetys julkaistaan MT:n etusivulla, vanhat löytyvät osoitteesta www. Kaikki pistetään peliin välierässä ja haetaan hyvää paikkaa finaaliin. Hevonen/ohjastaja matka ennätys voittosumma tuoreimmat lähdöt Hevonen/ohjastaja matka ennätys voittosumma tuoreimmat lähdöt TalkKari ilmestyy sunnuntaisin MT:n raviohjelma Talk Kari ilmestyy verkossa joka sunnuntai kello 11. 6 Välkyn Tuisku/Antti Tupamäki ‘’ 21,2a 123 340 9/30,0ax 5/25,4a 9/23,0a 1/22,0a 7 Koskelan Akseli/Tapio Perttunen ‘’ 22,5a 98 110 5/22,8 5/24,6ax 7/25,6a 6/26,6a 8 Keisar/Timo Tuominen ‘’ 21,0a 131 165 7/23,4a 9/26,8x -a hpl 1/26,2a 9 Rokin Maxi/Risto Tupamäki ‘’ 22,8a 66 085 4/24,8a 3/25,8a 5/25,1ax 5/22,8a 10 Tulinko/Jussi Miettinen ‘’ 22,1a 97 115 7/26,5 5/23,7 2/23,3a 2/22,1a 11 Säihkeen Säpinä/Antti Teivainen ‘’ 21,2a 113 170 1/27,2 3/24,3a 5/22,7ax 5/25,9a 2. ”Tykkään touhuta niiden kanssa monipuolisesti. Hoidan kaikki niin hyvin kuin osaan, enkä erottele, onko joku hevonen hyvä tai vähemmän hyvä. Hevonen on iskussa ja voitti viimeksi tosi helposti. Liput 10 € (sis. Vauhtikestävä ja hurjan luokan omaava ori parantanee edelleen, kun sai startin kroppaansa. Joskus olen myös kuntouttanut asiakkaitten hevosia.” Tallin ajohevosia treenataan kahdesti viikossa reippaammin. Tuotannosta vastaavat raviasiantuntija Kari Lähdekorpi ja tv-tuotantojen ammattilainen Jukka Heiskala. Kesäraveihin kannattaa raahata mukaan myös se kaveri, joka ei muuten raveissa käy. Katso video Katso juttuun liittyvä video verkossa osoitteessa www.mt.fi 1. Hevonen on huippukunnossa”, jatkaa Holttinen. Ne ovat paitsi raveja, myös monen pikkupaikkakunnan kesän ykköstapahtumia. Viime vuoden Suur-Hollola -finaalin kakkonen aloitti kauden vakuuttavalla keulavoitolla. Suur-Hollolaan on tähdätty koko alkukausi ja hyvillä mielin mennään kohti välierää”, Holttinen sanoo. Minä aloitan kesälomani Halsuan kesäraveista sunnuntaina. Siikalatvan Pulkkilassa asuva ravivalmentaja Anne Niskala on työskennellyt hevosten kanssa koko aikuisikänsä. Viime kauden loistokkuus puuttuu. Jos taas varsa lähtee minulta jollekin toiselle ravitreeniin, yritän ajaa sille hyvät pohjat.” ”Hevosten hoidon kanssa olen äärettömän pikkutarkka. 650€. 12 perjantaina 29. Ruuna on luotettava kilpailija ja tekee aina parhaansa. Huonolta paikalta on pakko satsata alkuun ja se voi olla lopusta pois. sekä Halsualla 1.7. Varsoja olen opettanut kymmeniä. ”Jyväskylässä hevosella oli kokolaput, mutta välierään vaihdetaan vetolaput. LÄHTÖ Ryhmäajo 2140 m Lahti 1 Uncomparable* (SE)/Tuomas Korvenoja 2140 12,9a 16 194 3/14,8 1/15,1a 3/14,4a 2/12,9a 2 White Cross Beso/Jukka Torvinen ‘’ 15,0a 13 165 8/16,7a 2/15,5a 1/15,4a 1/15,1a 3 Ingrosso (SE)/Hannu Hietanen ‘’ 14,7a 14 568 6/16,9ax 3/16,7a 1/14,9a 1/14,7a 4 Orlando Point/Ari Moilanen ‘’ 13,7a 18 900 7/16,1a 3/13,7a 1/15,8a 1/14,4a 5 Yank Match/Hannu Torvinen ‘’ 11,5a 17 180 2/16,8a 8/18,1 1/11,5a 2/14,7a 6 Oh My God S (SE)/Jukka-Pekka Kauhanen ‘’ 15,4a 14 451 3/16,7 7/17,2a 2/16,4a 4/17,7a 7 Coys Rain* (SE)/Kari Rosimo ‘’ 14,3a 19 294 2/14,8a 2/14,8a 5/15,6 1/15,6a 8 Quite A Boy/Tapio Perttunen ‘’ 13,0a 16 464 8/18,5ax 2/15,1a 7/13,0a 6/14,0a 9 Petersin/Olli Koivunen ‘’ 13,7a 15 500 1/15,8a 5/13,7a 1/14,0a 9/16,2ax 10 Malecon/Iikka Nurmonen ‘’ 15,0a 10 225 1/17,7a 1/17,0a 4/16,6a 6/15,0a 11 Donatello Hoss/Antti Teivainen ‘’ 13,4a 18 750 2/15,5a 1/13,6a 6/14,4a 2/13,4a 12 Al E.Gador Zet (SE)/Erkki-Pekka Mäkinen ‘’ 13,6a 18 781 2/15,7a -a hll 9/14,1ax 7/15,0a 6. Ala on tunnetusti vaativa, mutta hän ei ole katunut valintaansa. Startit ja joskus kovemmat hiititkin ajaa Panu Ahonen. Hänen kanssa ollaan paljon yhteyksissä ja pohditaan, miten hevosia viedään eteenpäin.” Hiljattain muuttuneen eläRavivalmentaja Anne Niskala haluaa työskennellä hevosten kanssa monipuolisesti. ”Paikka vie suurimmat toiveet. LÄHTÖ Ryhmäajo 2140 m Lahti 1 Josveis/Antti Ojanperä 2140 22,2a 137 230 5/23,2a 4/23,2 6/25,0a Li 26.6. ”Atupem on ollut tosi hyvä viimeisissään ja se on paha vastustaja. ”Hevoset kengittää Toni Salonen. Siinä on ohjastajalla miettimistä, kuinka tuolta paikalta ajetaan. Jokimaalla ori pyyhälsi koko matkan tasaisen kovaa ja voitti vakuuttavasti. ”Jyväskylässä hevonen oli tosi hyvä ja eteenpäin mennään kaiken aikaa. ”Eräälle asiakkaalleni oli tärkeää, että hevonen seisoo paikallaan vaikka liikennevaloissa, kun hän on ajamassa sillä. LÄHTÖ Ryhmäajo 2640 m Lahti 1 Excalibur It/Niko Jokela 2640 12,9a 34 820 8/12,9ax 2/14,0a 10/13,8ax 3/14,1a 2 Boulder Cannon/Markus Porokka ‘’ 14,0a 33 782 hpl 1/13,8 2/14,3a hll 3 Sir Robert/Sami Vehviläinen ‘’ 13,0a 36 945 3/15,8 1/13,0a 6/14,3a 3/15,1 4 Backspin/Iikka Nurmonen ‘’ 13,8a 34 412 1/20,7 4/15,6a 5/13,8a 2/14,9a 5 Naomi Wibb (SE)/Jukka Torvinen ‘’ 13,3a 36 836 1/16,8a 2/15,7a hpl 6/14,4a 6 Västerbo Purse (SE)/Ville Pohjola ‘’ 13,3a 35 505 9/16,6x 2/14,9 1/16,6 5/13,3a 7 Double Boost/Olli Koivunen ‘’ 14,0a 43 670 -a hpl 1/15,3a 1/14,0a 1/15,9a 8 One Break Broline* (SE)/Tommi Kylliäinen ‘’ 12,7a 38 941 1/14,0a 6/12,7a 8/14,7a 1/13,7a 9 Exuberance (SE)/Markus Dahlström ‘’ 12,8a 39 745 2/14,0a 7/12,8a 1/14,2a 2/14,0a 10 Jamie Hyneman/Ari Moilanen ‘’ 13,3a 28 820 1/13,9a 1/13,4a 2/15,0a 8/13,4ax 11 Only Eyes Broline* (SE)/Petteri Joki ‘’ 13,0a 47 636 2/16,0 -a hpl 4/13,2a 1/16,1 12 Tarabuso Jet (IT)/Antti Teivainen ‘’ 13,3a 48 327 5/13,3a 3/15,0a 2/15,0 1/14,8a ANTTI SAVOLAINEN antti.savolainen@suomalainenmaaseutu.fi @savolaisenantti Kesä on raviurheilusta kiinnostuneen kulta-aikaa. Peruskuntokaudella ajokertoja kertyy joka toinen päivä. Sen kanssa tähdättiin sitten siihen. LÄHTÖ Ryhmäajo 2140 m Lahti 1 Star Martini/Ari Moilanen 2140 10,9a 157 257 1/14,2a 1/13,8a 1/12,6a 8/14,3a 2 Lolo Lee/Tapio Perttunen ‘’ 12,3a 80 296 5/14,5a 3/13,3a 3/13,0a 7/13,4a 3 Atupem/Antti Tupamäki ‘’ 11,3a 82 485 1/14,0a 1/11,9a 2/11,3a 1/12,3a 4 Shadow Of Brisbane/Olli Koivunen ‘’ 11,7a 98 489 1/13,4a 8/11,7a 1/13,8a 2/16,9 5 Jontte Boy/Tuomas Korvenoja ‘’ 11,1a 346 134 5/14,1a 1/12,8a 5/12,3a 3/12,3a 6 Axel Foley/Esa Holopainen ‘’ 13,0a 44 875 2/14,4a 2/13,2a 2/13,3a 4/14,7a 7 Midnight Hour/Iikka Nurmonen ‘’ 10,6a 448 310 4/11,3a 4/12,3a 6/12,3a 3/13,7a 8 Ranch Newman/Tommi Kylliäinen ‘’ 12,0a 137 730 3/14,2a 3/12,6a 8/12,4a 7/14,1a 9 Wasa Thunder/Antti Teivainen ‘’ 12,7a 61 900 2/14,3 6/13,9 8/14,0 6/12,7a 10 Top Of The World/Hannu Torvinen ‘’ 10,7a 212 492 2/12,6a 5/12,1a 1/14,5 2/11,9a 3. Niskala huomauttaa, että raveissa pärjääminen vaatii kaikkien osa-alueiden olemista kunnossa. Myöhemmin suoritin siellä myös ravivalmentajan ammattitutkinnon. mt.fi/hevoset. Pienet kesäradat ajavat useimmiten vain yhdet tai kahdet ravit per kesä. Hevosihmisille tuttu Mika Harjuoja (Puh. Valmentamisen lisäksi hän pitää hevosten kanssa työskentelystä ylipäätään. Suurkilpailuja ajetaan lähes joka viikonloppu jossain päin maata. Ravikiertue Lahdessa ja Halsualla Tavataan joka päivä. 2 A.T. Samalla taktiikalla pitäisi voittaa. Ja vielä useampi, että eihän se vaan pärjää. Jokaisen hevosen kanssa on oltava tavoite, jota kohti mennään. ”Kävin vuoden lukiota ja vaihdoin Kiuruvedelle opiskelemaan hevosenhoitajaksi. Kuskeilta ja hevosilta nähdään välillä huomattavasti värikkäämpiä suorituksia kuin tavallisissa iltaraveissa. Juuso Holttisen hevoset ovat huippuiskussa, mutta paikat tuovat mukaan ylimääräistä haastetta. Se vastaa niihin aina ja kirii lopun tosi terävästi.” Viime vuonna Top Of The World oli välierässä neljäs ja sai huonon paikan finaaliin. tekemässä sinulle edullisen MT:n tilauksen. Top Of The World oli Killerin Eliitissä urhea toinen johtavan rinnalta. Moni tulee paikalle katsomaan, pärjääkö naapurin tai tutun hevonen. TOTO76-VIHJE Lähtö 1: 1,6,11 (10,7) Lähtö 2: 3,10 (5,7) Lähtö 3: 3 (7,2) Lähtö 4: 5,2,1,6 (3,8) Lähtö 5: 2,10,5,9,11 (1,4) Lähtö 6: 11,3 (5,9) Lähtö 7: 9,7,1,8,4 (10,2) 1200 riviä x 0,05e = 60e JUHA JOKINEN mäntilanteen jäljiltä Niskalalla on Pulkkilassa viisi omaa ja yksi asiakkaan hevonen äitinsä maatilalla. Toto76-kierros kilpaillaan lauantaina Lahdessa Jokimaan raviradalla
Kaikkea muuta kuin luksuskaupunginosa, jonne vauras väki rakentaa villojaan ja porealtaitaan. Messujen aikana pysäköintija näyttelyalueiden virkaa toimittavat asfalttikentät muuttuvat tulevaisuudessa kerrostalotonteiksi. ”Messualueella oli 12 teollisuusrakennusta, jotka purettiin pois”, Haapala kertoo. Koko viime vaalikauden valtiovarainministerit (sd.) tyrkyttivät sumuisiin ennusteisiinsa etumerkkejä, jotka usein osoittautuivat vääriksi. Samat tapahtumat toistuvat, mutta miehelle ne ovat aina uusia ihmeitä. Messutyössä mieleenpainuvin kokemus hänelle on ollut sen huomaaminen, miten erilaisia ihmiset ovat eri puolilla Suomea. SDP:n ryhmänjohtaja Antti Lindtman jyrisi tällä viikolla eduskunnan keskustelussa, ettei julkisen talouden suunnitelmaa ole koskaan tehty näin sumuisessa ja epävarmassa näkymässä. hyötypuutarha,harmonikka. Room. Keskustelujen ja esitysten lisäksi tapahtumassa on luonnollisesti mahdollisuus hankkia kirjallisuutta sekä perehtyä muuhun kulttuuritoimintaan. Kiireisintä on sallia matkailuyritykselle mahdollisuus kuljettaa asiakkaita kohteisiin ilman taksilupaa. Täällä nainen samanlainen, fiksu hoikka. Myös pientalojen rakentaminen on elpynyt. Mauno Koivisto pilkkasi aikoinaan ennustajaeukkoja, jotka nykersivät prosentin kymmenysten kanssa, vaikka etumerkki saattoi mennä päin honkia. Samat tapahtumat toistuvat, mutta miehelle ne ovat aina uusia ihmeitä. ”Mielestäni nämä eivät enää ole ihan perisuomalaisia pihoja marjapensaineen. Valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Timo Kalli (kesk.) napautti, että onko välttämättä paha asia, jos samaa työtä tekevät saisivat samaa palkkaa. Ilmoituksen voi jättää tekstiviestillä tai verkossa. ”Puistossa kasvaa muun muassa marjapensaita ja hedelmäpuita, esimerkiksi kirsikkaa, omenaa ja päärynää”, kertoo Porin asuntomessujen projektipäällikkö Kari-Matti Haapala. ”Ruokapuisto opettaa ja opastaa.” PORIN VERKKOSIVU Suositussa elokuvassa Päivä murmelina mies herää joka aamu samaan päivään. Edelleen käytössä olevia teollisuusrakennuksia on messualueen vieressä, ja onpahan alueen sisäänkin jätetty yksi vanha punatiilinen rakennus. ”Teollisuusympäristö keskellä kaupunkia muuttuu asumisen paraatipaikaksi.” Karjaranta lienee kiinnostava esimerkkikohde myös sellaisten kaupunkien päättäjille, jotka miettivät, mitä tehdä ränsistyville mutta luonnonkauniilla ja keskeisillä paikoilla sijaitseville teollisuusalueille. Vaasa 55 17743 Hei! Täällä järven rannalla asuva maajussi vailla toista puolikasta! Mikkeli 39 Nainen etsii miestä 17746 Hei, sinua etsin rehellinen, raitis, savuton mies. ”Ruokapuisto on uusi kaupunkilaisten käyttöön tarkoitettu puisto, jonka lähtökohtina ovat kaupunkiviljely, lähiruoka ja yhteisöllisyys. Erota tiedot välilyönnillä toisistaan. Ja tulvaherkkä joki virtaa aivan uusien talojen vieressä. ”Nyt ollaan ihan loppusuoralla. Sinne pääsee asuntomessualueelta kävellen uutta kävelysiltaa, Niittäjänsiltaa pitkin. kerran, ja sen ohjelmajohtajana toimii kustantaja Touko Siltala. Vanhat rakennukset olivat jo parhaat päivänsä nähneitä. Nimipäivät Tänään: Petri, Pekka, Petra, Petteri, Peetu, Pietari, Pekko Lauantaina: Päivö, Päiviö Sunnuntaina: Aaro, Aaron Päivän sana Jumalan valtakunta ei ole syömistä eikä juomista, vaan vanhurskautta, rauhaa ja iloa, jotka Pyhä Henki antaa. Joakim Strand (r.) toivoi ripeää aikataulua merimetson rauhoituksen purkamiseksi. Edustaja Murmeli PASSIPAIKALLA PEKKA ALAROTU vapaa toimittaja alarotu@dlc.fi YSTÄVÄÄ ETSIMÄSSÄ Mies etsii naista 17748 Hei sinä esim.eläkel. Tapahtuma on pääsymaksuton. Ilmoitukseen vastaaminen Lähetä tekstiviesti numeroon 173172. Sen kunnostamisessa on tehty valtava työ”, Haapala kertoo. ”Taloja on myymättä yksi kappale.” Toinen asia, jota Haapalalta jatkuvasti kysytään, on pelko tulvista. Hätää ei pitäisi olla, sillä tulvapadot suojaavat aluetta.” Kävijät hakevat asuntomessuilta asumisen unelmia, ja sellaisia Karjarannasta varmasti löytyy. Ovet ovat avoinna perjantaina 10–18 ja lauantaina 10–17. Osan ohjelmasta voi katsoa verkon välityksellä Vanhan kirjallisuuden päivien Youtube-kanavalla. Teollisuus on siirtynyt kaupungin keskustasta paremmille paikoille”, hän toteaa. Jokakeväiseen tapaan nuijittiin pääpuheenaiheen varjossa iso nippu muita lakeja varhaiskasvatuksesta maanteihin. ”Sen verran kyllä, että joudun seuraavana kesänä tekemään kotona remonttia”, Porin naapurissa Ulvilassa asuva Haapala myöntää. Ruokapuisto sijaitsee Hevosluodossa. elokuuta. Se on kaikille avoin puistoalue, jossa kasvaa hyötykasveja. Ruokapuisto opettaa ja opastaa, kannustaa omavaraisuuteen sekä tarjoaa jokaiselle mahdollisuuden nauttia hyötypuutarhasta kaupungin kupeessa”, Porin kaupunki esittelee verkkosivuillaan. ”Talojen yhteenlaskettu arvo on lähempänä 20 miljoonaa euroa.” Heinäkuun alusta elokuun alkuun jatkuvan messurypistyksen jälkeen asukkaat pääsevät muuttamaan uusiin koteihinsa 8. KOKO SUOMI Turku ja Pori 51 17744 Hakusessa 45-55v nuorekas liikunnallinen nainen ystäväksi, matkaseuraksi tai enemmänkin, jos kemiat kohtaa. Isot asiat on tehty – kohta avataan portit.” Pori on viimeaikaisissa imagokampanjoissaan profiloitunut outouden tyyssijana, ja samaan sarjaan mahtunee hyvin tämän kesän asuntomessujen paikan valinta. perjantaina 29. 14:17 Ruokapuistossa voi kuka tahansa herkutella Porin asuntomessualueen liepeille avataan aivan uudenlainen puisto: ruokapuisto. Tekstiviestin hinta on 1,90 euroa. Ennusteiden mukaan tänä vuonna aloitetaan 8 000 omakotitalon rakennustyöt, kun alhaisimmillaan talohankkeita aloitettiin vain 6 500 vuonna 2015. Kirjoita viestin alkuun kirjaimet YS ja sen jälkeen haun kohde (MN=mies hakee naista, NM=nainen hakee miestä jne.), telealuetunnus, ikäsi ja haluamasi teksti. Porille ja Satakunnalle messujen toivotaan tuovan kosolti myönteistä julkisuutta. Jokeen asti ei tulevien asukkaiden tarvitse pulahtaa uimaan, kun pihoissa on paljuja ja saunoja. Onko rakentamiskärpänen päässyt puraisemaan. William Shakespearen näyttelijäseurueen rakentama lontoolainen Globe-teatteri tuhoutui tulipalossa 29.6.1613. Erota tiedot välilyönnillä toisistaan. Vanhan kirjallisuuden päiville on tänä vuonna ilmoittautunut 99 näytteilleasettajaa eri puolilta Suomea. Kulttuuri,historia,luonto ja politiikka kiinnostaa. Talojen kustannusarviot pihoineen vaihtelevat 300 000 eurosta 800 000 euroon. Ruokapuistoidea oli valtakunnallisesti uusinta uutta, kun sitä alettiin viitisen vuotta sitten työstää. Ilmoituksen jättäminen tekstiviestillä Lähetä tekstiviesti numeroon 173172. Meillä on upea maa.” Asuntomessut Porissa 6.7.–5.8.2018 Porin asuntomessuilla voi ihmetellä paitsi rakentamisen uusimpia tuulia, myös kaupunkiympäristön evoluutiota. Jos Pori tunnetaan perinteisenä teollisuuskaupunkina, niin Karjaranta on yksi sen perinteisimmistä teollisuusalueista. Puiston hoito koetetaan järjestää yhteisöllisesti. Messujen projektipäällikkö Kari-Matti Haapala harppoo uudella asuinalueella levollisin mielin. Pihoille ei ole alueella ylenpalttisesti tilaa, koska useimmat talot ovat isoja eikä ruutukaava jousta. Ilmoituksia julkaistaan lehdessä perjantaisin, ja kaikki ilmoitukset löytyvät verkosta. Myös pihat ovat maltillisen kokoisia. ”Aika pitkälti ne olivat jo tyhjillään. Ohjelmassa käsitellään myös sisällissotaa ja tietokirjallisuutta. Turku ja Pori 57 MENOVINKKI Naisen paikka selviää Sastamalassa Vanhan kirjallisuuden päivät järjestetään tuttuun tapaan juhannuksen jälkeisenä viikonloppuna Sastamalassa. Tapahtuma järjestetään 34. Tarkat ohjeet palvelun käyttöön löytyvät verkkosivuilta. Siinä porilaisilla kävi hyvä tuuri, että messut osuivat talouden noususuhdanteeseen, jolloin väki uskaltaa haaveilla remonteista ja uusista taloista. Se on asemoitu kuten vanhoissa puutalokaupunginosissa.” Alueen pienimmän omakotitalon asumispinta-ala on 80 neliötä ja suurimman 280 neliötä. Peter Östmanin (kd.) mielestä tarvitaan järeitä toimia, kun jonkin eläinlajin kanta kasvaa liian suureksi. ”Sitä en olisi etukäteen ikinä uskonut. HANNA LENSU PORI Karjarannan unelmatehdas tupsahti vanhalle teollisuusalueelle JUHA SINISALO Messutalot on rakennettu tiiviisti Kokemäenjoen kupeeseen. Pihat ovat melko pieniä ja isoksi osaksi muhkeilla aurinkotuoleilla varustettujen terassien peitossa. Outoa tai ei, messualueen tontit ovat tehneet hyvin kauppansa. Pari päivää sen jälkeen projektipäällikkö Haapala pääsee viettämään pitkästä aikaa kesälomia – edelliset kesät ovat vierähtäneet tiiviisti aiemmilla messupaikkakunnilla Mikkelissä ja Seinäjoella sekä omien messujen valmistelussa. Vanhan kirjallisuuden päivät Sastamalan Sylvään koululla 29.–30.6. Tapahtuman teemana on tänä kesänä ”naisen paikka”. Mutta niin vain Karjarannantien ja Kokemäenjoen väliin on nopeassa tahdissa noussut uusi asuinalue. H-hetkeen on vielä tovi aikaa. Teuvo Hakkarainen (ps.) ohjaisi ylimääräiset valkoposkihanhet ”pataan vain”. Haapalan mielestä messualueen viehätys piilee vastakohdissa. Asuntomessuilla 11,5 hehtaarille on mahdutettu parikymmentä omakotitaloa, rivija paritaloja, vanhusten palvelutalo, päiväkoti, leikkipuisto ja viheralueita. 29.6.–1.7.2018 Teatterikanuuna sytytti palon. nainen.N.40-65V.talvet esim.Puertossa,51V.raitis, savuton mies vailla elämänkumpp.kokkaus. HANNA LENSU Asuntomessujen portit avautuvat viikon kuluttua Porin Karjarannassa. Esimerkiksi koulujen kanssa on tarkoitus tehdä yhteistyötä, ja näin puisto toimii lapsille myös opetusympäristönä. Lindtman on istunut eduskunnassa yli seitsemän vuotta. Päättäväiset eteläpohjalaiset tekivät kukkulat ja järvet itse, jos sellaisia ei sattunut asuinsijoilla valmiina olemaan, ja savolaiset hurmasivat lupsakkuudellaan. Moni hieraisi silmiään, kun messutalojen rakennuspaikka julkistettiin: Karjaranta. Rakennustilastojen mukaan kerrostaloasuntojen rakentaminen on viime ja tänä vuonna käynyt Suomessa kuumana. Rakentamisen äänet paukkuvat, sadettimet suhisevat pihanurmikoilla ja istutuksia viimeistellään tohinalla Porin asuntomessualueella Karjarannassa. ”Viime talven tulvien aikana vesi ei noussut ihan huoltovallinkaan korkeudelle. kesäkuuta 2018 Maaseudun Tulevaisuus Ystävää etsimässä -palvelu toimii osoitteessa mt.fi. Paikalliset yritykset saavat myös näkyvyyttä, ja jo messujen rakentamisella on iso talousvaikutus. Kuka tahansa voi kerätä ja syödä satokaudella puiston antimia. Naisten asemaa ja tasa-arvokysymyksiä ovat kaksipäiväisessä tapahtumassa käsittelemässä muun muassa kirjailija Pirkko Saisio ja piispa emerita Irja Askola. Eduskuntaa kiinnosti tulevien vuosien kehyksissä lähinnä sote. Vihreiden Hanna Halmeenpää taisteli vimmatusti vastaan. kesäkuuta 2018 13 PÄIVYRI perjantaina 29. Messuilla sen kohdenimi on Bunkkeri. Ei pystytä sanomaan edes, onko etumerkki plus vai miinus. ”Ruutukaava on täällä tiivis. Esimerkiksi viime tammikuussa tulvavaarakartoilla hehkui Porin kohdalla punaisia täpliä, kun hyydetulvat nostivat Kokemäenjokea. Näissä on menty eurooppalaiseen suuntaan”, Haapala arvioi. Nyt vastaavia puistoja on vireillä muuallakin. Hän on vakuuttunut siitä, että kaikki on määräaikana reilassa, vaikka pitkäksi venähtänyt talvi ja ennätyskuiva alkukesä ovat pitäneet rakentajia viime kuukausina tiukoilla. ”Pori on tapahtumakaupunki, joka on verrattoman hyvä ja edullinen paikka asua”, Haapala mainostaa. Näytteilleasettajien esittelytiloja paukutettiin kokoon vielä viime viikolla. Kari-Matti Haapalan mukaan Karjarannan nimi juontaa juurensa siihen, että se on ollut muinoin lehmien ja lampaiden laidunmaata. ILKKA HEMMILÄ. Työväenpuolue SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne pauhasi, että pelkästään sote-uudistuksen palkkakompensaatio maksaisi 700–1 000 miljoonaa euroa. Anne Kalmarin (kesk.) maaja metsätalousvaliokunta poisti pikatahdilla naakan suojeltujen lajien joukosta. Vanha Karjaranta on alueella silti yhä läsnä. ”Se on Shellin entinen asuinja autovajarakennus, joka on kunnostettu nyt asuinkäyttöön, alkuperäinen henki huomioiden. Kirjoita viestin alkuun kirjaimet YS ja sen jälkeen ilmoituksen numero sekä haluamasi viesti
Bazar. Tapahtumat etenevät sukkelasti. Molemmat ovat paenneet maailmalle ahdasmielistä perhettä, jota ilmankaan ei voi elää. Elokuva ILKKA HEMMILÄ ilkka.hemmila@mt.fi @IlkkaHemmila Tämä hetki kaislikossa / A Moment in the Reeds. ”Kyllähän sitä nuoruusvuosina itse kullekin tuli vastaan ihastumisia, mutta vakavampaa parisuhdetta en kyllä ajatellut kenenkään muun kuin Jennin kanssa.” ”Meitä yhdistävät samat näkemykset elämän arvoista, jotka antavat turvaa ja luottamusta lasten kasvatukseen ja parisuhteeseen. Juuri Monroen ristiriitaisuus on tehnyt hänestä kiinnostavan, ja altistanut tähden perättömillekin juoruille, Meriluoto arvelee. Näyttelyssä on esillä noin 300 esinettä, joista suurin osa on maailman kattavimmasta Monroen yksityiselämää käsittelevästä kokoelmasta. 1936) ensimmäinen suomennettu jännäri vie lukijan 1900-luvun Lontooseen. Marilyn Monroe – nainen roolien takana -näyttelyssä Tampereen Vapriikissa voi nuuskaista tähden käyttämää Chanelin parfyymia ja vertailla oman kämmenensä näyttelijättären kädenjäljen kokoa. Antti kertoo, ettei olisi voinut kuvitella avioliittoa naisen kanssa, joka ei hänen laillaan kuulu vanhoillislestadiolaiseen uskonliikkeeseen. Nyt hän haluaa suoda vuorostaan Jenni-vaimonsa kanssa saman kokemuksen omille lapsilleen. Hiukan ennen tähden kuolemaa he olivat päättäneet mennä uudelleen naimisiin. Pariisissa opiskeleva Leevi ( Janne Puustinen) saapuu kesäksi Suomeen auttamaan isäänsä kesämökin kunnostuksessa. Monroen lapsuus oli rikkonainen, ja hän kiersi sijaiskodeissa. Joanna on nero havaitsemaan johtolankoja näennäisesti merkityksettömässä. Itä-Suomen nätti järvimaisema häilyy taustalla, mutta miljöö ei varasta huomiota. Tälläkin hetkellä Stampfer haaveilee monista Monroe-esineistä etenkin tähden lapsuudesta ja uran alkuvaiheilta. Viehkoa vanhan aikaisuutta dekkarissa Amerikkalaisen Leonard Goldbergin (s. Kun oikein tarkasti katsoo, voi papiljoteissa nähdä vaaleita hiuksia. Jotkin vastaanottimet saattavat vaatia kanavien uudelleen virittämisen tai tehdasasetusten palauttamisen. LAURA KUIVALAHTI TAMPERE Marilyn Monroe pitää otteessaan Jalokivikuvioinen silkkipaita on Puccin suunnittelema. Hän onkin antanut Watsoneille vahvan asiantuntemuksen ihmisen fysiologiaa, kuolintapoja ja uhreille aiheutettuja vammoja arvioidessa. Suuri osa hahmojen dialogista on kuvauksissa improvisoitua. Veikkaus lähettää saman lähetyksen TotoTV:stä maksullisilla kanavilla ja verkossa. Romaaniin sisältyvä romanssi etenee viktoriaanisen siveästi, kuten kuvattuun aikakauteen sopii. Älkää siis ihmetelkö, jos näette hameissa reikiä tai vetoketjun painaumia”, näyttelyn vastaava tutkija Marjo Meriluoto sanoo. ”Norma Jeanesta tuli Marilyn Monroe hyvin tietoisella muokkauksella. Sen lisäksi hän osallistuu maatalousyrittäjänä miehensä kanssa karjan hoitoon ja muihinkin tilan töihin. Miesten välillä iskee kipinä. Niiden kesto on keskimäärin noin kaksi tuntia päivässä, mutta isoista ravitapahtumista nähdään pidempi suora lähetys. ”Uudenaikaisen pihattonavetan rakentaminen oli noin miljoonan maksanut hankinta. Stampferilla on puvusta teetetty kopio. Vapaa-ajan vietto-ongelmia ei ole, kun yhteiset näkemykset pitävät huolen, että emme suuntaudu asioissa kahtaalle, vaan meillä on niissäkin yhteinen linja”, kuvaa Antti uskon merkitystä arkielämän kannalta. Näyttelyn avajaisissa kesäkuun alussa Tampereella vieraili myös Marilyn-näyttelijä Suzie Kennedy. Laadukas nurmirehu on maidontuotannon perusta.” Viisi vuotta sitten tilalla tehtiin suuri investointi. asti. Maailmalla aihe on tuttu, suomalaisessa elokuvassa sitä yritetään lähes ensi kertaa. 329 sivua. Meillä on vaimoni kanssa navettatyössä selkeät vastuualueemme”, luonnehtii Antti yhteistoimintaa vaimonsa kanssa tilansa töistä. Perheen kaikki lapset, Ellen, 10, Jasmin, 8, Evena, 7, Janina, 5, Emina, 4, Johan, 3, Edvin, 2, ja Joakim, 1, ovat kaikki mukana tämän kesän juhlissa. ”Varaston olosuhteiden vuoksi tavaroihin tuli vaurioita. ”Marilyn ei varmasti ollutkaan se bimbo, blondi ja typerä tyttönen, joksi Hollywood on hänet kuvannut, vaan hyvinkin älykäs nainen, joka muutti Hollywoodia”, Meriluoto sanoo. Digitan Estradi-kanava näkyy antennitalouksissa kaikilla tv-vastaanottimilla. Kirja ANELMA JÄRVENPÄÄ-SUMMANEN Leonard Goldberg: Sherlock Holmesin tytär. Ted Stampferin keräämiä Monroen henkilökohtaisia esineitä kohdellaan kuin taidekokoelmaa. Pienen budjetin draama kertoo kahden miehen kohtaamisesta. Marilyn Monroen kuolema elokuussa 1962 oli kova isku maailmalle ja etenkin näyttelijän toiselle aviomiehelle, Joe DiMaggiolle, joka oli avioeronkin jälkeen seissyt Marilynin rinnalla. Näyttelyyn on saatu lainaksi hautakilpi, joka on vaihdettu oikealla haudalla uudempaan. Tohtori Watson on vanhus, mutta yhä vireä apuri ja opas patologian apulaisprofessorina toimivalle pojalleen. Antti on mukana Kyyjärven kunnanvaltuustossa sekä myös MTK:n paikallisessa toiminnassa. Oli naimisissa James Doughertyn (1942–1946), Joe DiMaggion (1954) ja Arthur Millerin (1956–1961) kanssa. Joannan päättelykyky nousee pääosaan. Nyt Monroen elämään roolien takana voi tutustua Vapriikissa. Tavarat pysyivät pahvilaatikoissa varastossa 37 vuotta, ennen kuin niitä alettiin myydä. Työnteko ei ole fyysisesti niin raskasta. 107 min. Epätasaisuus kampittaa muutoin lämminhenkistä elokuvaa. ”Voin vain sanoa, että nykyään se on kuin taidekokoelma. Mutta hän ei olekaan kuka tahansa vaan Sherlock Holmesin salainen tytär. Äskettäin kuollutta Sherlock Holmesia palvotaan legendana. Museon lasivitriineihin tällaisilla arkipäiväisillä esineillä ei olisi asiaa, elleivät rullat olisi vuosikymmeniä sitten kuuluneet itselleen Marilyn Monroelle. KAIJALEENA RUNSTEN Vaikka ravilähetys näkyy antennitelevision kanavalta, sen katseluun tarvitaan älytelevisio, joka on kytketty laajakaistaverkkoon. Siihen sisältyy siis keskiviikkoisin ja lauantaisin ravistudio. Tämän kuun lopussa alkava palvelu on kokeilu. Marilyn Monroen kalenterissa voi tutustua näyttelijän käsialaan sekä arkipäivän kiireisiin. Palkattuna apuna mökillä työskentelee turvanpaikanhakijana maahan saapunut Tareq ( Boodi Kabbani). Minua kiehtoi hänen asenteensa. Hän värjäsi hiuksensa, nosti hiusrajaa ja kävi parissa pienessä kauneusleikkauksessa”, Meriluoto kertoo. Marja Helanen. Sen sisältö on hetkittäin kliseistä, mutta näyttelijöiden luontevuus on samaistuttavaa. Lisätiedot kanavahausta ja tv-lähetysten näkyvyysalueesta: www.digita.fi. Ohj. Marilyn Monroe – nainen roolien takana -näyttely Vapriikissa Tampereella 2.12. Näyttelyn loppupuolella on seinällä kuva hautausmaalta. Pian kolmikko uppoutuu paisuvaan ja yhä vaarallisemmaksi käyvään rikostutkintaan. Taustalla pyörii tietysti pätkiä Monroen elokuvista. Heidän kanssaan asiaa ryhtyy selvittämään kaupungin ensimmäinen naissalapoliisi Joanna Blalock. Teen myös bisnestä, haluan antaa yleisölle laajan kuvan Marilynin elämästä. Mikko Mäkelä. kesäkuuta 2018 Maaseudun Tulevaisuus Yhteystiedot: paivyri@mt.fi Antti ja Jenni Tuukkasen perheen normaaliin kesänviettoon kuulu osallistuminen suviseuroihin. Vuodenvaihteen jälkeen MT on julkaissut TotoTV:n ravikoosteen maksuttomana MT:n verkkosivulla lauantai-iltaisin. Useimmat tv-vastaanottimet etsivät uudet kanavat automaattisesti. Eläinten sairastelu on entisestäänkin vähentynyt.” ”Perheellisenä isänä omasta näkökulmastani katsottuna automaatio on tuonut laatua. Poliisimiesten ajattelu on välillä naiivia, ja geeniperimä painottuu henkilögalleriassa liikaakin, mutta juoni kulkee notkeasti ja yllätyksiä riittää. Nämä eivät ole vain tavaroita naiselta, joka kuoli, vaan tavaroille on selvät markkinat maailmalla, ja niiden arvo nousee vuosi vuodelta.” Iltapuku, jossa Monroe esitti onnittelulaulun syntymäpäiviään viettäneelle presidentti John F. Tampereellakin muistolaatan eteen on asetettu pitkävartisia, punaisia ruusuja. Kuoli 5.8.1962 lääkkeiden yliannostukseen. ”En ole enää vain yksityinen keräilijä, jolla on suuri intohimo. PÄIVYRI 14 perjantaina 29. Pucci oli Monroen lempisuunnittelijoita tähden viimeisinä elinvuosina. ”Marilyn puhutteli minua jo ollessani lapsi. Ensi-ilta 29.6. Ravit näkyvät heinäkuussa antenni-tv:ssä Suomen Hippos on neuvotellut Digitan kanssa päivittäisistä ravilähetyksistä, jotka näkyvät antenni-television Estradi-kanavalla. Antin Jenni-puoliso on koulutukseltaan lähihoitaja, mutta hänellä riittää kotona puuhaa lapsikatraansa kanssa. Perusti oman tuotantoyhtiön ja toimi edelläkävijänä näyttelijöiden sopimusten parantumiselle Hollywoodissa. Kennedylle vuonna 1962, myytiin puolitoista vuotta sitten 4,8 miljoonalla Yhdysvaltain dollarilla. Kirjailija Goldberg itse on lääketieteen professori ja fyysikko. Yritän etsiä esineitä, jotka täydentävät näyttelyn aukkoja”, sanoo Stampfer. Suviseurat alkavat virallisesti perjantaiaamuna kello 10. Lestadiolaisuus kulkee vahvana Tuukkasen perheen arjessa. Muina päivinä lähetykset näkyvät suoraan radalta eli lähtöjen välissä on taukoa. Navetan sisäilma on nyt raikasta ja kuivempaa. Pikkudraama valmistui ilman Suomen elokuvasäätiön tukea. Näyttelystä vastaava tutkija Marjo Meriluoto ja keräilijä Ted Stampfer toivovat, että ihmiset näkisivät todellisen Marilyn Monroen elokuvaroolien takaa. ”Tämäkin oli jo kallis, sillä se on tehty käsin alkuperäisillä kaavoilla ja mitoilla.” Keräilijän kokoelma muokkautuu ja täydentyy jatkuvasti. ”Uskon, että hän on ihminen, josta on kirjoitettu enemmän väärää tietoa kuin kenestäkään on elämäkerroissa kirjoitettu.” Monet sekoittavat mielessään Monroen hänen elokuvarooleihinsa. Hänen hoiviinsa maitotilan 70:n lehmän huolenpito on voitu turvallisesti jättää. Sen myötä on entistä vaikuttavampaa, miten suomalaisessa elokuvassa ollaan valmiita kokeilemaan uusia aluevaltauksia. Se on tiukasti kahden päähenkilön välisessä kohtaamisessa. Näytteli muun muassa elokuvissa Herrat pitävät vaaleaveriköistä, Kesäleski, Bussipysäkki ja Piukat paikat. Monroe tavoitteli uraa elokuva-alalla määrätietoisesti. Suom. Laiturinnokassa on aika kohdata elämän haaveet ja haasteet – sekä tietenkin kesäisen ihastumisen rajallisuus. NORMA JEANE BAKER Norma Jeane Baker eli Marilyn Monroe syntyi Los Angelesissa 1.6.1926. Stampferin keräilyharrastus ei ole halvimmasta päästä, mutta hän ei lähde arvioimaan kokoelmansa arvoa. SUVISEUROJEN KUVAPALVELU Agrologi, maatalousyrittäjä Antti Tuukkanen muistaa, että hänen lapsuutensa kesien kohokohta oli päästä vanhempiensa ja sisarustensa kanssa suviseuroihin. Työskenteli toisen maailmansodan aikana ammustehtaalla ja aloitteli töitä mallina. Joe lupasi, ja niin hän toimittikin ruusuja viikoittain Marilynin haudalle 20 vuoden ajan”, Meriluoto kertoo. ”Maitotilamme on keskittynyt maidon ja nurmirehun tuotantoon. Teos on kepeän hyväntuulinen, sopivaa luettavaa vaikkapa hellepäivänä riippumatossa. Osin suomeksi ja osin englanniksi kuvattu elokuva saapuukin kotimaan teattereihin kansainvälisen festivaalikierroksen jälkeen. Sen omistaa saksalainen Ted Stampfer. Palvelu on katsottavissa myös heinäkuun aikana tv-kokeilusta huolimatta. Tuukkasten perheen saapumisen keskikesän juhlille jo paria päivää ennen niiden virallista alkamista mahdollisti heidän luotettava maatalouslomittajansa. Miljöitten kuvauksissa ei viipyillä; Lontoo taustalla on pikapiirrelmää. Lähetykset alkavat Lahden Suur-Hollola-ajon viikonlopusta kesä-heinäkuun taitteessa ja jatkuvat heinäkuun loppuun. RA M I M AR JA M ÄK I. JUHANI HAPPONEN ÄÄNEKOSKI Antti ja Jenni Tuukkanen matkustivat kahdeksan lapsensa kanssa suviseuroihin Äänekoskelle Kesäromantiikkaa laiturinnokassa Ei liene sattumaa, että Tämä hetki kaislikossa saa ensi-iltansa Pride-viikolla. Hän oli menestynyt ja vahva, mutta myös herkkä ja haavoittuvainen”, Stampfer sanoo. Suurin osa Monroen yksityiselämään liittyvistä tavaroista on peräisin hänen jäämistöstään, jonka peri tähden näyttelemisen opettaja Lee Strasberg. Hippos on saanut paljon palautetta tyytymättömiltä ravien ystäviltä Veikkauksen siirrettyä ravit pois avoimilta tv-kanavilta vuodenvaihteessa. Leevin isän (sinänsä osaava Mika Melender) änkyryys väännetään välillä huumoriksi, toisinaan hahmo on inhimillisempi. Lisäksi näyttelijä nosteli painoja ja lenkkeili, mikä oli 1950-luvun naiselle tavatonta. Watsonit pyydetään apuun, kun Scotland Yard on panemassa pisteen sukulaisten mielestä hämärälle kuolemantapaukselle. Tällöin 19 maan liput nostetaan Äänekoskella salkoihin osoituksena, että niin monesta maasta tulee juhlille väkeä. ”Marilyn oli kysynyt Joelta, että jos hän kuolee ensin, toisiko Joe hänen haudalleen ruusuja joka päivä
050 3029418. p. Terää ei tarvitse kääntää ympäri kuten esimerkiksi kourumallista terää. Tied. 040 575 9739 SR C8 -12 852 74597 DHC, 2 kameraa, keskitetty rasvaus, tappiomittari, pitkä tyhjennysputki, 4,8m pöytä, kaarijakaja 2kpl 040 579 0951 SR C6 -12 877 68548 3,45 pöytä, kivikynnys, vakio silppuri. 040-8416888 Pienpuun sahauslinja kahdella Veiston teräpäiden pelkkahakkarilla, vannesahalla ja automaattisella logiikkaohjauksella. % Puhelin 0400 343 758 Sampo Rosenlew Comia C12 vm 2016 ml 150 5.7m, Prem Plus ohj., Com vision, TSetukelajärj. ATI-tielanassa keskellä yksi tukeva putkipalkkirunko Molemmin puolin on yksi hydraulisesäädettävä irroitusterä. Takana tasausterä, jolla materiaali levitetään takaisin. Myös kunnostettavat. Valmet 455 4-veto vm. 0440800130 Ostetaan leikkuupuimureita! Mallit M.Ferguson 506, 440, 307, 240, 16, Claas, Deutz Fahr, J.Deere , Volvo. 0400 340290 SR C6 -13 710 76532 4 m tyhjennys, varoitusvilkut, puintitehomittari, ilmastointi, CSP, HD-silppuri ja HD-puintikela. 0400 730391 Kolaszewski työlaitteet Citaf . Edullisesti 40-45€ kpl sis. Hinta 80565 alv. laatikolla, öljynavat, HD-puintik, ym. Ei vaihtoa. kesäkuuta 2018 15 Maaseudun Tulevaisuus Puimureita Varaosia ja tarvikkeita Työkoneita Myydään Koneita OTA KUVA, VOITA KOPTERI Miten sinä näet maaseudun aurinkoisen tulevaisuuden. 040-8481850 Leikkuupuimurin KOHLINLAAKEREITA Fahr, Sampo, MF, JD, Claas, ym. WWW.VV-KONE.FI P. 10 jalan pöydällä. 040 573 5133 SR C12 -13 850 114516 5,7 m, 4-veto, pöytäaut. P. 0. silpp.hajotinpellit, per.kam. Yritys, haluatko ilmoittajak si. Vanha hirsitalo Pirkanmaalta. k-autot ja moottorit. P. P. Lisävarusteina mm. auroja, äkeitä, ym. 450l polttoaines. 0400-265103 Sampo 2065 4-veto , -02, aj 1480h pöytä 420cm, ilmastointi, HD-kela, renkaat 600/65R34 ja 420/65R20. p.0466363105 Zetor ja Ursus traktoreita ostetaan! Huonokuntoiset käyvät myös. P. 0404806999, kuljetus@tuomet.. P. Avautuma 2 m. 2-aks 10.450,3-aks 13.750,+ alv Lavetit Salossa KONEET OKRASSA Olemme mukana Okrassa, Oripäässä 4.-7.7.2018. rampit. 0% Sampo Rosenlew Comia C8 vm 2012 ml 748 4,5 m pöytä, Deluxe-ohjaamo ilmastoinnilla, tappiomittari, säädettävät seulat. DEEREN VARAOSAT Konehuolto T. Teräksistä osaamista Jokioisilta Timontie 2, 31600 Jokioinen • Puh. Monitoimikoura -aivan uudenlainen ratkaisu kiinnitetään esimerkiksi kuormaimeen. 5500 € sis. 4295 h, tankp., lisähyd., uusi kallistuva luiskakauha 1,1 m. 040 676 4759 SR 2065 -08 1210 52339 4,2 m, Deluxe-ohjaamo, HD-puintikela, pitkä tyhjennysputki 0400 7592223 SR 2065 HYDRO -07 1244 44274 3.9 pöytä, 130hv 6 kone 040 778 1959 SR 2065 -05 1490 44758 3,9 pöytä, ilmastointi 0400 153 656 SR 2065 -04 1890 36694 4,2m, Isommalla Sisun 150hv 6,6L 6-koneella, pöytä WB-terän käyt, Hydro-veto nop. 041 7525580. Laukkanen Oy 02 4875965 0500 226028. Koura soveltuu erilaisiin töihin jolla voidaan ottaa esimerkiksi: maakiviä, risuja, puita, pylväitä, rehua, lantaa jne. Käteisellä. 4.0m tyhj, tasauspyör.lukko, per.kamera Hinta 87 742 alv. www.konehuoltolaukkanen.. FIATAGRI-VARAOSAT Varastosta ja pikana Italiasta. 6/18. 050-3256815. 050-3872528 Ostetaan Sora-Mara. tai P. 040 777 7975 SR 2045 HYDRO -99 2175 22500 3,45m, silppuriterät vaihdettu -16. P. alv 24 % Agrowatt 30 KVA • Teho 24 kW/400 V, 10,8 kW/230 V • Paino 228 kg • GXTAWB4-30 Traktorikäyttöiset generaattorit Agrowatt 42 KVA • Italialaista huippulaatua • Automaattinen jännitteen säädin • Tehot 34 kW/400 V, 13,5 kW/230 V • Paino 345 kg • GE42 • Teho 42 kW/400 V, 16 kW/230 V • Paino 298 kg GXTAWB4-50 2.990,3.690,3.990,Agrowatt 50 KVA Myynti puh. Hinta 128 226 alv. 2-aks 10,650,+ alv 3-aks 13.950,+ alv LAVETIT OKRASSA VAUNU OKRASSA PIHAN TYHJENNYS! Jyry Sisu -79, hyvä, hiab, koneritilällä. 2017 vaihdettu paljon uutta osaa. P. 050-5322092 0500-670098 Grimme 650 ehjä tai rikkein, tarjoa kaikki kiinnostaa myös pelkät matot 0405156725 Ostetaan vähän ajettu hyväkuntoinen puimuri. JF GMS 3200 TS niittomurskaimen lautas pyörittävä kulmavaihde tai koko kone varaosiksi. P. capio.. Pintakarkaistua pyöröterästä myös kromattuna. 5500mm, l.2500mm, k.1500mm, takaovet sekä nouseva luukku. P. Rungon perässä on pyörä, jolla lanan takapään korkeutta säädetään. Siisti hyvä työkunto. 0400 781762. P. Kaikki merkit / mallit. paripyörät edessä ja takana sekä automaattinen sammutusjärjestelmä. seulat, tappiomittarit, p.vaunu. perjantaina 29. Tutustu tarkemmin : Huutokaupat .com/ilmoitta jaksi Tappeja ja holkkeja kaivink. 0400 235 174 Claas 140 DOMINATOR -08 680 63710 3,9 m pöytä, renkaat 620/70R26 edessä, 360/80R20 takana, silppuri, ei tappiomittaria eikä ilmastiontia. 0405126763 KAIVINKONEEN kanto / kiviharoja, salaoja / kaapeliojakauhoja ja routapiikkejä www.tlatvala.. Myytävänä VALTRA T151 vm. 220cm ja 250cm leveydet. p.0466363105 OSTAMME KÄTEISELLÄ: MB, Man, Volvo, Scania, ym. Oripään lentokentällä 4.-7.7.2018 VERKKOKAUPPA.TURUNKONEKESKUS.FI sis. P. % Puhelin 040 575 9738 Sampo Rosenlew Comia C6 vm 2014 ml 385 4,5m, läppämallin s.tehosilpp. 3500 € /Alv 0. alv. 03 3634008, 0400 625373. autom.vetokita, siisti 8,5 m3 säiliö 040 745 7734 SR C8 -13 480 94194 4,5 metrin pöytä, Kaksoiskela, isot renkaat, tappiomittarit, ilmastointi, hyvällä pidolla. P. URSUS ja ZETOR traktoreita sekä PUIMURIT Deutz Fahr, John Deere, Claas ja Massey Ferguson. OSTETAAN TOYOTIA VIENTIIN JA PURKUUN! Ostamme myös Pick Up-pakettiautot. ATI-perälevyssä on kaksipuolinen veitsimäinen terä Ottavuutta voidaan säätää molempiin suuntiin. 0400-265103 Nissan trukki, kaasukäyttöinen, nostokyky 3500, erittäin siisti. alv. Vaihto. Pori 0400770159 Doosan DX 80R vm.-09, aj. Puhallusteho yli 10000m³/h. 0400-824858 roopenkone.com International 955, vm-81 + Vilske Kuormain. 041 5116230 vw-passat 1.9 tdi vm;08farm,aj:233tkm puh;0400546105 Ostetaan olkea Ostamme ruukiin ja vehnän olkea suurpaaleissa. P. Noudetaan. rampit. Tarjous: 31800€ + alv (39432€ 24%) Konekesko Oy / Isto Parikka Puh. Valmis puintiin heti! 040 595 9029 Claas 48 -97 1990 17661 Dominator Spezial -malli 040 635 0257 KAIKKI VAIHTOPUIMURIT SAAT JOKAISESTA AGCO-MYYNTIPISTEESTÄ KATSO LISÄÄ VAIHTOKONEITA: www.agcosuomi.fi/koneporssi Kaikki hinnat alv. seulat, sähkösäät. 2200 h, kuin uusi. 0400 471448. H. 0400 245 105 McHale C 460 long 2015 kuivitukseen, rehunjakoon, tehokas, luotettava 0400201810 Käytöstä poistetut rikkinäiset akut. P. 0400-265103 CASE IH JX 95 4v -03, 1800 h, todella siisti. Markkinapaikka Jätä ilmoitus Soita: 020 413 2321 Sähköpostilla: ilmoitus@maaseuduntulevaisuus.fi Ilmoitusautomaatilla: www.maaseuduntulevaisuus.fi/ilmoitus Lisää koneita löydät KoneAreenasta koneareena.fi. -92, 5800 h. % Puhelin 0400 649 678 Hakepuhallin/-imuri ø 200 mm putkelle, nopeus < 35 m/s. OKRA A239 Tervetuloa! Kolaszewski työlaitteet, Citaf tankit, ym. 0500 465 338 timo.juvankoski@ati-teras.. New Holland 8050 vm.-89, 4 WD, aj. Korkea kääntyvä vetopiste takaa tehokkaan irroituksen. Myös kunnostettavat käy. Aurauskulman säätö ja puomin sivuttaissiirto sylinteri vakiona. 050 5862942. Pyöräkuorm. 0500 164290 myös ilt. P. 040 759 2223 SR C8 -13 650 79758 4,20 pöytä, tappiomittari, Takuuvaihdokki. 020 7619720 0400 910696 Yrjö Tenkanen 0400 825424 Pertti Kujala 044 5211420 yrjotenkanen@yrjotenkanen.fi WWW.YRJOTENKANEN.FI alk.5600€ alv 0% INO 160 245 piennarmurskaimet Mateng niittokoneet 2-2.8m alk.2990€ alv 0% 0424 720 300 LIETEVARAOSAT KATTAVA VALIKOIMA HETI VARASTOSTA www.kjellman.fi MAATALOUSRENKAAT.FI P. 044 797 9000 Nouto, maksu käteisellä! PETA-METALLI OY Valmistaa ja myy: Betonin tasosekoittimia Lietepumppuja Lietteenlevitysvaunuja/ vaihtolava Potkurisekoittimia 06 5256301/0400 907004 www.peta-metalli.. P. 0400 295 898 Johanna DOOSAN GENERAATTORIT www.driller.. exitankit < 1500m³ Capio.. puh. Valmistamme puimurin pöytävaunuja. 0405013323/Laura Malli Vm Tunnit Hinta Lisätietoja Puhelin SR C10 -15 470 116935 Takuuvaihdokki. Takuuvaihdokki. yleiseen kasvitautien tarkkailuun viljaja juurikaspelloilla, maanäytteiden ottoon ja sadonkorjuuseen. arto.lehtiniemi@auraosa.. 0400-646200, 0500-659678. Leveys 1,8 m. Osastollamme kaivureita, lavetteja ja tavalliseen tapaan englantilaisia karkkeja. Akut menevät nuorten työttömien kerhon hyväksi. -90, Hiab 070 + 12 t vl-laite, kats. H. 0400 827 517 Tervetuloa osastollemme Okraan! OKRA-TARJOUS RAHTIVAPAASTI 8.7.2018 ASTI Sampo-Rosenlew 500 (580) -84 P. vetokita. -97 tai nuorempi. . 12v pumppu + mittari, jarrut, LED valot 3.500,Valtra T174 Versu 2015 3600h, 650R42 & 540R30 70%, 50 km/h, ilmajarrut 66.500,PF 2-aks/19to & 3-aks/27to Lavetit 2018 Markkinoiden vahvimmat, hydr/ mek. CABE MONITOIMIMURSKAIMET Voittamaton työnjäljessä ja tehokkuudessa! Suomen oloihin kehitetty. 0400-265103 DEUTZ FAHR 3 90 -87, 1500 h, 1 om., helmi. P. 040 584 4787 Claas 240 AVERO -09 730 76210 Kamera, ilmast, lev. 2009, ajettu vain 2750 h. 0400 514846 traktori mönkijä sportman 570 efi evt vm.2016 alta100h käytetty puskulevy,vinssi ja huoltokirja hp.7700 p.0400988518 Juha Säde +358 400 831993 juha@europlantfinder.fi www.europlantfinder.fi Juha Säde 0400 831 993 • juha@europlantfinder.fi Jukka Tamminen +447766 462 783 • jukka@europlantfinder.fi New Holland Kobelco E215CLC 2014 3800h, 700mm telat, 2-tievas/pikal.putkitus, 3xLRV, CE, 2 kpl 66.250,New Holland Kobelco E135BSRLC 2008 8450h, 700mm telat, 2-tievas/ pikal.putkitus, 3xLRV, ilmast, CE. 050 5953662. P. P. 040 5787662. Katso www.vientiautot.. 4,5m pöytä AHC-pöytä autom, sähkösäät. Mieluimmin Claas vm. Mykora Oy Marko Rautava/040-5062042 HYPRO TUPLAVIUHKASUUTTIMET 6,95€ / kpl sis pikamutterin ja suutinsihdin Verkkokauppa: mvagent.com P. Euro-Teli Oy, Hki, p. Kaikenkuntoiset vm 88-2010. renkaat, majakat edessä ja takana, APSkiihdytyskela, Hydraulinen laonnostokela, puintitehomittari 040 167 6930 SR 3085 SUPERIOR -08 1490 67339 6,3 m,+pöytävaunu,ruumentenlev, s.tehosilppuri,AHC-p.autom, De-Luxe-ohj,LH500 p.tehomittari, suljettu tyhjennys 040 573 5132 SR 2085 -08 1000 64435 15 jalan (4,5 m) pöytä+vaunu, suurtehosilppuri, ruumenlevitin 0500 844 995 SR 3045 C -09 1580 60484 4,5 m, Deluxe-ohjaamo, ilmastointi, 650 /65R38 040 676 4759 SR 3065 L -06 1500 55645 5,1 m, erittäin siisti ja hyvin pidetty! Tupla peruutuskamerat, AHC-p.automat, sähkösääd. www.auraosa.. Valmet 803 takaveto vm. www.valparts.fi Tino 040 553 4600 • Matti 0400 256 200 Purkukoneiden osto 040 553 4600 asiakaspalvelu@huutokaupat.com 0800 94994 Auki 24/7 94 8 2 9 94769 1 947 3 8 2 947 3 6 94 4747 Valtra 6400 New Holland T7060 Sunward SU38 Deutz-Fahr Farm 105 Volvo BM LM641 Rikosseuraamuslaitos KJ yhtiö Ay Batimo Oy Tiratek Oy Otalammen Autohuolto 9 3 61 6 5 94 59 9 94 1 5 6 4 9 3 5 8 8 7 9 3 5 8 5 6 Massey Ferguson 390-4x4 MB 1500 Åkerman EC300 Rakentamaton asuintontti Rakentamaton as.tontti rannalla Pohjois-Karjalan ulosottovirasto Durolin Oy Honkatrading Oy Vetelin kunta Vetelin kunta 9 3 8 61 94 1 3 1 6 94 1 2 9 9 2 5 5 1 6 Kiinteistö, Mänttä-Vilppula As Oy asunnot, Mänttä-Vilppula Asunto, Mänttä-Vilppula Santtion Seurakuntatupa, Uki Mänttä-Vilppulan kaupunki Mänttä-Vilppulan kaupunki Mänttä-Vilppulan kaupunki Uudenkaupungin seurakunta NYT HUUTOKAUPASSA ULOSMITATTUA OMAISUUTTA . Myös käytetyt. 8100 litran säiliö, takuu, ym. 3500 € + alv. 0400 730 391 Volkkari 50-luvulta, hyvästä hyvä hinta. 0500 269 944 JALASJÄRVI. 2 kpl uusia teräksisiä vaihtolavoja, koukkuja vaijeritartunnat, p. Tervetuloa osastollemme 169A PF Hinattava Tankkausvaunu 2018 1000l, sahk. 2500 h, pöytä 390, 2 kelakone. ATI-TERÄS Oy Täysperävaunu 2 as., kippi. www.tarmonteras.. Ota kuva, joka mielestäsi kuvaa parhaiten aihetta ja osallistu kisaan. 050 3528123, ensio.kuisma@kronenholz.. 040 502 4899 Maisa 045 888 0700 Jukka 0500 263 400 Tapio www.tapiopirttinen.. 041 7525580. Lue lisää: kuvakisa.MT.FI 600 € PALKINNON ARVO Ostetaan Maaja metsätaloustuotteita Kiinteistöjä Traktoreita Moottoriajoneuvoja PYÖRÖsekä KOVAPAALAIMIA KRONE, CLAAS ja WELGER, sekä auroja Kverneland ja Överum. yms. Valtra 465 4v -97 aj. Soveltuu myös mm. 0400-525229 Kustavi Fordson Dexta -61 + takakauha (mökille). P. Volvo FL 7 4x2 vm. • www.ati-teras.. 045-1055481 Peltomopolla hukkakauraongelma kuriin Helpottaa tarkkailua ja kitkemistä. p. P. -82, 3400 h. VALTRA / VALMET Kierrätysosat takuulla. 29.500,PF 2-aks/19to & 3-aks/27to Lavetit 2018 Markkinoiden vahvimmat, hydr/mek. 040 535 9492 MF 430 v-85 Vastaava kuin SAMPO 680 asiallinen ikäisekseen siisti , toinen omistaja
Varttunutta kasvatusmetsää n. n. , kasvu n. pärehöyläystä, puintia, paalausta sekä miten nostetaan heinää seipäälle ja sitä saa myös kokeilla. Etuovi.com kohde h34433. P. 7,3 m /ha/v. 3700 m , kasvu n. Työnkesto pitempiaikainen. 0400-622308 NOSTO-OVET myös taittoja rullaovet. 27,9 ha. 1390 € sis. Leveä 1.4x1.75x4 m, h. 17.7. Mäntyvaltainen palsta, jossa paljon heti hakattavissa olevaa puustoa. /ha/v. 23.7. Tarj. 16 perjantaina 29. H. Hinta alkaen 3.250 e ALV 0% Tavataan Okra-messuill a Klapisäkit ja muut suursäkit ZYMOTEC OY P. Projektimyynti 044 9677078, Lahti 050 4134 112 Seinäjoki 0400 564282 www.ovimestari.com. Puustoa n. 3500 € + alv. Katso lisää käsintehdyistä luomuvalmisruokaherkuista osoitteesta www.kruunuherkku.fi Kotimaiset luomuviljatuotteet omasta myllystä. Kunnallistekniikka on. Tarj. Nopea toimitus! Turun Rakennustuote Oy www.turunrakennustuote.. 1200 € . Traktoriliikentoiminta Joensuussa. Hp. Silloiksi sopivia kasetti/kontti alustoja 12m, kantavuus 60t ja lauttavaunuja pyörillä 6m ja 12m. Kun ostat tai myyt missä päin maailmaa tahansa niin kysy kuljetusta meiltä! Kosken Autokeskus Oy Puh. puh.nro.0405129663 Meiltä markkinoiden edullisin ja tehokkain SUIRE & McCONNEL Vaakatasomurskaimet SUIRE 0400-806 165 McCONNEL 050-4103 603 Galloway sonni siitokseen 5 v 0400201810 MYYD. klo 15 mennessä. 0400 416135. 041–4586 411 Pöytyän Mehuasema www.mehuasema.. 9000 m , kasvu n. alk. Myyntiesitteet: www.metsatilat.. Omistaja myy. 050 3401751. 040 5127324 ERISTÄÄ l Varaajat l Varastot ym. P. P. Paikalla myös Suomen puolustusvoimat Skinnarvikista. mennessä. 3€/m². Kapea 0.6x1.75x4 m. alv EDULLINEN RAHTI Pohjanmaan Ylijäämätuote Oy 0400 763 201, 0400 727 745 Varikontie 2 Ilmajoki osasto A224 NAISIA 18-66 v / 0700-41966 1,69/min+pvm HR PL 168 Hki VARMA NÄKIJÄ 0700-512626 2,39€/min+pvm. 50 TIINETTÄ HIEHOA. Tiestö kunnossa. 0400 236 235 URETAANIPOJAT METSÄRAIVIOT PELLOKSI jyrsinmenetelmällä. Savonlinna, Kattilamäki, metsätila ja määräala yht. Tarj. Tarj.1.8. Hp. 300 000 €. Lisätiedot / tarjoukset: matti.valkonen@netti.fi tai 050-3877585 Kalankasvattamo Orivedellä 3 maa-altaalla, tontti 0,6 ha, jolla pieni hirsinen OKT, autotalli, savusauna, kota, aitta ja talousrakennus. Sähköt. NOSTAA l Painuneet lattiat Puh. 1480 m Kangasniemi, Hokanniemi, 11,2 ha, kohde 301881. P. klo 15 mennessä. Puustoa noin 3100 m Savonlinna, Kattilamäki, metsätila ja määräala yht. 1.8. n. Hp. Hp. 050 4101930 Peltoa 8 ha Siikalatvalla Leskelässä avo-ojapeltoa 8 ha. 4.7. klo 15 mennessä. 0400 144 6160 Luomusiemenet Keski-Suomesta Tuomas Mäkinen p. Vanhemmat sorkkael.vapaita. Hp. 320 000 €. klo 15 mennessä. Savonlinna, Ahvensalmi. 27,9 ha. matti.valkonen@netti.fi, 0503877585 HF SONNEJA SIITOKSEEN tark.karj. LUOMULANNOITTEET Myös nestemäisenä! www.lannoite.com Lisätiedot 0400 224 244 EKOESKO 30v. Voit seurata erilaisia työvaiheita esim. PL 36 02661 Espoo Mies, Suomen vanhin ja suosituin numero! 0700-1-0700 0,99€ min+pvm Live! TL PL38 02661 Espoo LIVEKAMERA.FI Aikuisten tosi-tv Fiamax oy pl 211 hki 53 2 € min Säiliöiden puhdistukset/tarkastukset sekä IBC-säiliöiden VAK-määräaikaistarkastukset www.sailiopuhdistus.. Elämysten lisäksi uutispalvelu kertoo eränkäyntiin liittyvistä päätöksistä ja julkisesta keskustelusta. 0400 707730 Kuivurin uuni Antti 250 + pannuhuone, käyttötunnit 3300. Muovisia työmaa-aitoja 25 € /kpl. mennessä. Hp. Palvelu laskutetaan erillisellä laskulla. P. Varkaus, Harjuranta, 10,65 ha. 1400 € . 10.7. Etelä-Suomen alueella. . Lähetämme siitä erillisen laskun! KESKUSTELUA 24h. Tiedustelut Petra Huupponen 044 7422 353 Yhteistyössä metsänhoitoyhdistysten kanssa Halutessasi mukaan teemapalstalle, soita 0401 810 470/ Myyntimestarit Oy Luomu ja lähiruoka LINTUTUOTTEITA LUOMULIITTO LUOMULANNOITTEET BIODYNAAMINEN YHDISTYS MAATILAMYYMÄLÄ EKOLOGISTA PINTAKÄSITTELYÄ LUOMUSIEMENIÄ TUORE LUOMUVALMISRUOKA KOTIMAISET LUOMUVILJATUOTTEET TUOREMEHUN VALMISTUS SIEMENTUOTANTOA Suomessa käsintehtyä kotiruokaa. 5 m, Pit. www.ekoesko.fi Kanunki, Salo p. Puh. . 97 000 €. Varkaus, Harjuranta, 10,65 ha. Puustoa n. 47 000 €. Lisätietoja: Karlsson Mona 040 7737830 Tervetuloa koko perhe isovanhemmista lastenlapsiin! MYYD.SATAKUNNASSA TOIM.TIMANTTIPORAUS JA SAHAUS YRIT. 02 7216666, fax. Isoimmalle palstalle metsä autotie. 044-3292921 KATTOTUOLIT kaikkiin maatalouden kohteisiin. Synt. Tiedustelut Aura Heikura 0500 261 790 Savonlinna, Savonranta, metsätila 55,58 ha. Keuruu, Kettuperä määräala n.21 ha. Starius PL85, Tre JULITA AUTTAA 24 h/vrk 0600-551555 Roy pl 168 Hki 2,34/min+pvm METSÄPALSTA 23 HA. Tarj. Kangasniemi, Hokanniemi, 11,2 ha, kohde 301881. Eläimiä myydään Lampaita Suomenlammasuuhi karitsoineen tai pari pässiä harrastajalle pitopaikkatunnuksin. H. Hp. vapaana hyvin menestyneistä vanhemmista. Tieoikeudet ja -yhteydet kunnossa. Jos sinulla on traktori tms maatalouskone tai muu näyttelyesine, tuo mukanasi. Puusto 2460 m . 040-5867152 Monikäyttöinen P ELTIHALLI peter@bila.ax Puh: 0457–3439 730 tai 018–32850 Kork. Savonlinna, Kattilamäki, metsätila ja määräala yht. 0440 597 150 Luomusiemenet luotettavasti p.010 217 6777 www.tilasiemen.fi www.knehtilantila.fi TERVETULOA PUOTIKAHVILAAN Kesä-elokuussa auki ti-la klo 12-18 www.biodyn.fi Kuuselanlintutila Lintutuotteita monessa muodossa. Kangasniemi, Pylvänälä, 8,1 ha, kohde 301883. 108 000 €. 70 000 €. Myös toimintavalmiin kanalan vuokraus mahdollista. Puustoa n. Tehdaskatu 37 70620 KUOPIO p. Metsätila, puustoa n. Kirjallinen tarjous 3.8.2018 mennessä. Tiedustelut Juha Sydänmaa 0400 549 129 Pieksämäki, Siikamäki, n 160,4 ha:n määräala. 02 4878381. 044 0391639. luovutus heti. Tarj. Ilmoittaudu: Privata traktorintresserade; Karlsson Ola 0400 124636 tai Fredriksson Diana 040 5729889. Hp. 019 419 428 Nyt on hyvä aika. Heinävesi, Karvio, 33,8 ha. 0400-261820 P. 3,15 m, Lev. Puro kiertää tonttia. Pöytyällä. Leveä 1.4x3x4 m, h. Pirjo 0407625883 2-3 akseliset, jarrut joka pyörässä, säädettävät lavakiskot, työkalulaatikko, ajosillat, jousitettu aisa. “Traktorpulling”. 0500 516205 Need job on cowfarm and tractor job 0465440474 Pressua: vahvaa 1kg/m², käytettyä, hyväkunt., sopii puukasojen ja kaarihallien peitteeksi. n. Määräala tontti n. 1.8. P. Hp. 0400 763201 Tero Talvitie ILMAJOKI UUDET LAVETIT osasto A224 LIERIÖNIITTOKONEET leveydet 165 ja 185, hammaspyöräveto HINNAT ALK. Kolme palstaa. 0500 516205 Estre 185 lieriöniittokone huutokaupat.comissa nro 940474 Peltoa myytävänä 8 ha Siikalatvalla Piippolan Leskelässä. Puh. 8,8 m /ha/v. Hp. 24.7. pelto rajoittuu heinäjokeen ja toiselta sivulta tilustiehen, johon on oikeus. Varttuneet taimikot hoidettuja. 5000 kanalle. 0400216384. Asemantie 151, 38800 Jämijärvi P. Emä: 3-v. P. 0400-660687 Suomenajokoiranpentuja. 1400 m Kangasniemi, Pylvänälä, 8,1 ha, kohde 301883. 92 000 €. P. 4000e. 800 € . Tero Harju Kauhava 0407214392 Riistahernettä 25 kg/säkki. Harri Husula/Lahti Caravanhuolto puh: 0400-600 006 Kylmäkontti/-vaunu 13 m/90 m 3 +TKing Hyvä H. H. p. 3.5. 40 % pinta-alasta. KONEET JA PORAUSKALUSTO.PUH.0400590371 Huutokauppa-Markkinat RUISLEIVÄN TUUNAUKSEN SM-kisat Valkeakosken Ritvalassa 7.7.-18 alk.klo12.00.paljon erill.tavaraa sekä myyjiä kats.www.reservilaisliitto.fi/sares Tied. Haler palvelut oy P. 040-533 1096 www.salmelantila.fi Tuoremehun puristusta omenoista satokaudella ja marjoista ympäri vuoden. Kaakkkois-Pirkanmaa. 044 5474516 Tilaa tuotteet myös verkkokaupasta! www.kuuselantila.com Vencomatic lattiakanalalaitteet n. 6,6 m Varkaus, Harjuranta, 10,65 ha. P. Kuka tahansa voi tuoda näyttelyyn esineitä. kesäkuuta 2018 Maaseudun Tulevaisuus Maataloustarvikkeita Maatalouskoneita Kiinteistöt ja tontit Rakennustarvikkeita Loma-asuntoja Yrityksiä Muut tuotteet Maaja metsätaloustuotteita Eläimiä Koiria Koulutus ja työ Palveluja tarjotaan Työpaikat ja virat Tapahtumat Huutokaupat Sekalaiset Henkilökohtaiset Erästä kuuluu! Maaseudun Tulevaisuuden uusi Erä-osio on suunnattu metsästyksestä, kalastuksesta ja muusta eränkäynnistä kiinnostuneille. Myös ruiskulaatua. 27,9 ha. www.juttuseuraa.com MIES, SOITA MEILLE SUORAAN! 02 6516 1312 Hinta 0,99€/min + pvm/ppm. Punamulta keittomaalit ja tiilikattomaalit. mennessä. P. Mahdollisuus myös pastörointiin. Myös lattiat terästä. Pohjanmaanylijaamatuote.. P.0405962271 Suomenpystykorvan pentuja synt.24,4 2018 rekisteröityjä,sirutettu ja madotettu.eläinlääkärintarkastamia. Asennettuina (myös moottoreilla). Tarj. klo 15 mennessä. Isä: yhtä 1:stä vaille K&Mva Kaikuvan Ketku. 0500-182281 KEMIÖN TRAKTORIKAVALKADI 7.7.2017 klo 11-17 Axxell Brysaby Kemiö. 1 ha Oinassaaressa Saimaalla. 40 000 €. Suurin koko 6.3 x 20m, pienempiä myös. www.riihipuoti.fi www.luomuliitto.fi p. 6 m 30 m 2 Toimitus: sis: kaikki tarvittavat pystytystarpeet. . Metsätila, puustoa n. P. 6ha, Janakkala, Kerkkolan kylä. Kiväärin äänenvaimentajat www.ouluntyostokeskus.com 08-31131 33, 040-5085833 Juttuseuraa miehille numerossa 09-86282858 Palvelun hinta: 1,79€/min. 02-4841007 ELEVAATTORI -HIHNAT -KUPIT -PULTIT KAIKKIIN KUIVURIMERKKEIHIN Salaistentie 652, 24240 Salo p. 045 3416 990 Metsätilat: Saarijärvi, Puolimatka 31,4 ha. Varkaus, Harjuranta, 10,65 ha. www.omaloma.net Lomaosakkeiden jälleenmyyntiä. Metsätila ja vapaa-ajan tontti Puulaveden rannalla. 0500780447 Myydään Griffonin pentuja. Yksi RA-paikka. ja nart. 0400 713905. 0400 206685 Porvoo. klo 15 mennessä. Lähde mukaan luonnon lumoon osoitteessa MT.FI/erä. MVA, kahta 1:stä vaille K&Mva Kohu. 950 m , heti hakattavissa n. Tarj. urok. 0400 763201 Tero Talvitie ILMAJOKI UUDET LAVETIT 2-3 akseliset, jarrut joka pyörässä, säädettävät lavakiskot, työkalulaatikko, ajosillat, jousitettu aisa. SIRKKELISAHURIT 50v kokemuksella pystyn takomaan terän, niin että terä pysyy kylmänä ja jännitys pysyy pitkään! Soita 044 2939823 Perinteinen MAITOKÄRRY Pohjanmaalta Osta POLKUPYÖRÄ.FI Tähtipyörä Oy 06 344 0511 0700 88588 Näkijä-Ennustaja Oraakkeli-Gaia. Erävideot tarjoavat viikoittain jännittävimpiä muistoja passipaikoilta ja kalaapajilta sekä esittelevät ajankohtaisia jahtimuotoja riistanhoitoa unohtamatta. Lisätietoja ja tarjoukset 1.8. Kauppa tehdään tammikuussa 2019. 55 000 €. P. Sirutettu, madotettu. 400 m Varkaus, Harjuranta, 10,65 ha. Lisätietoja 040-7661188 Haetaan ammattitaitoista telakaivinkoneenkuljettajaa sekä maanrakennusperämiestä. 149 000 €. Tukioikeus seuraa kauppaa. Myy, osta tai vuokraa! P. P. 050-5053523 Viljaja lietesäiliöksi sopivia 9 m Bulk merikontteja Kouvolassa ja Parkanossa. Hp. Alumiinitelineet, hyvät, merkki Amo. Hyvät värit. Pieni hirsimökki ja sauna Saimaan rannalla. PELLONRAIVAUSTA Pystymetsästä pelloksi. Tarj. 3.8. Huittinen P. Tiedustelut Petri Soikkeli 040 8667 508 Kangasniemi, Hokanniemi, 11,2 ha, kohde 301881. Laadukkaat, toimivat, takuulla. Kangasniemi, Pylvänälä, 8,1 ha, kohde 301883. ja ilmoittautuminen kisaan p.0407784496 Peltoa n. Uusia nostopressuja 5x5, 500 kg. Pohjanmaanylijaamatuote.. Ruokkijat, nippalinjat ja pesät. klo 15 mennessä. Myydään yli 36 vuotta toiminut matkailuvaunujen ja -autojen korjausja huoltoliiketoiminta. Noin 150 näyttelyesinettä, vanhoja traktoreita ja työvälineitä sekä kuorma-autoja. -7216655 www.halikonkumipalvelu.. 2,34 /min+pvm.www.lozio.fi BELLUS-LIKUKUOVILAITTEET sarana-kippi-palo-ovet SUOMI-laatua bellusoy.com P. ja kark.karv.mäyräk 17.5.18 synt. Ym. P. 0400-261820 Halerpalvelut Oy Tilaa Maaseudun Tulevaisuus MT.FI/tilaa MT.FI/saa. Ym. Puusto 3360 m . P. Vanha pihapiiri ja yksi RA-paikka. Eteläranta. Ikaalinen 040-7082390 Suomenajok. Rantasalmi, Ritalahti. Metsätila, puustoa n. 7700 m . 140 000 €. Lastausluukuilla ja tilavuus 54 m³. Metsätila Hokassa
Pinnan alin lämpötila 28.6.2018 Lähiajan sää Suomen yli liikkuu matalapaine lännestä itään. Ajankohtaan nähden sini leväkukintoja esiintyy sisä vesillä normaalia enemmän. Hieman sinilevää esiintyi 38 havaintopaikalla ja runsaasti kymmenellä havaintopaikalla. Sinilevähavaintoja voi il moittaa Ympäristöhallinnon ylläpitämään Järvimeriwikiin. PERJANTAINA 29. YOUR WORKING MACHINE MUKAVAMMIN. Päivällä maan keskivaiheilla ja etenkin idässä sade on paikoin runsasta. Avomerelle on kehittynyt Suomenlahdella pintakukin taa ja rannikolla sinilevää on havaittu pääasiassa Saaristo merellä ja Suomenlahdella. Sisävesien pintalämpötilat ovat hieman nousseet, mikä voi lisä tä sinilevähavaintojen määrää entisestään. Maan länsija pohjoisosassa sää on enimmäkseen puolipilvistä ja poutaista. 5 vrk:n sääennuste 29.6.–4.7. Lähde: Syke. KESÄKUUTA 2018 – NRO 75 +3 -3 20 15 10 5 2 1 Sade-ennuste (mm) 29.6.–1.7. Mukavammin ohjaamojousitus ja etujousitus Nopeammin 57 km/h nopeus (N174, T174 ja suuremmat) Ketterämmin QuickSteer-ohjaus Lisäksi vielä AutoGuide-valmius NYT KAIKKIIN UUSIIN VALTRA NJA T-SARJAN MALLEIHIN 6000 EURON LISÄHINNALLA ETUSI JOPA 5860 € Kemiönsaarella näkyi keskiviikkona kapeita leväraitoja, jotka tuuli oli painanut rannalle. Havaitun sinilevän määrä vaihtelee vähäisestä erittäin runsaaseen. Loppuviikoksi ennustettu voimakas tuuli työntänee vii konloppuna Suomenlahdella sinilevää pois rannikolta ja hil litsee sinilevien pintakukintoja. Pohjoistuuli on maan eteläja keskiosassa puuskissa paikoin vaarallisen voimakasta. KETTER Ä MMIN. Sinileväkukintojen määrä valtakunnallisen leväseurannan havaintopaikoilla on lisääntynyt. JUHANA SIMULA Sinilevää tavallista enemmän sisävesillä HIA SJÖBLOM Erittäin runsaasti Runsaasti Hieman Levätilanne 28.6. Sinilevät lisääntyivät myös merialueilla, mikä on tyypillistä kesäkuun lopussa. MT.FI TILAA ALKUPERÄISET VARAOSAT ransuco.fi 02-484 080 > VALTRA-MYYJÄSI, AGCO SUOMI OY Lähimmän myyjän yhteystiedot saat numerosta 020 45 501 tai www.agcosuomi.fi Valtra is a worldwide brand of AGCO. Sinilevät ovat lisääntyneet sekä sisävesillä että merialueilla. Erittäin runsaita sinilevä kukintoja ei ole vielä havaittu. Tänään Huomenna 10 +5 13 +5 15 +8 14 +6 15 +8 12 +8 13 +7 15 +8 13 +8 14 +9 15 +8 13 +8 +9 +4 11 +5 13 +6 12 +5 13 +7 13 +7 13 +6 13 +4 13 +6 12 +6 14 +6 14 +6 Aurinko nousee Helsingissä kello 3:58 ja laskee kello 22:48 Oulussa kello 2:27 ja laskee kello 0:14 Utsjoella kello ja laskee kello yöllä Helsinki 15 Turku 13 Jomala 11 Pori 12 Niinisalo 12 Tampere 13 Jokioinen 13 Lahti 14 Kouvola 15 Lappeenranta 16 Mikkeli 14 Ilomantsi 17 Joensuu 16 Kuopio 13 Lapinlahti 12 Viitasaari 13 Jyväskylä 13 Ähtäri 12 Kauhajoki 11 Vaasa 12 Ylivieska 10 Kajaani 11 Oulunsalo +9 Pudasjärvi +9 Suomussalmi 10 Kuusamo +8 Rovaniemi +8 Pello +7 Salla +7 Sodankylä +7 Kilpisjärvi +2 Utsjoki +5 la 16 16 15 14 13 14 15 15 15 13 15 11 12 12 13 13 14 12 12 12 12 12 12 11 12 10 11 11 10 10 +5 +8 su 17 19 17 18 18 17 17 16 17 16 16 15 16 15 16 16 16 16 17 16 18 16 16 18 17 16 19 20 17 18 15 17 ma 20 24 19 22 23 22 22 21 22 21 21 21 21 20 21 21 21 22 22 20 23 21 21 23 21 21 22 24 22 22 16 20 ti 20 28 23 26 26 25 25 25 25 24 25 24 25 23 23 24 23 25 26 20 25 23 22 22 21 18 20 20 15 16 12 11 ke 17 27 25 26 23 23 24 20 19 19 18 14 16 17 17 19 18 19 23 23 20 17 19 18 15 14 18 18 14 16 15 11 MT-sää Tavataan joka päivä. NOPEAMMIN. Lämpötila on 6...17 astetta