MARRASKUUTA 2023 NRO 126 PERUSTETTU 1916 – 107 VUOTTA KOKO SUOMEN ASIALLA MT.FI IRTONUMERO 4,00 € TEET HYVÄÄ OSTAMALLA SUOMALAISTA Voimassa 28.8.2023-3.1.2024 ATRIA Gotlerleikkelemakkarat 200-300 g PKT 2 29 (7,63-11,45/kg) VALIO Laktoositon Play maitokaakaojuoma 1 l tai Latte maitokahvijuomat 1 l, ei Plus TLK 2 69 (2,69/l) VAASAN Ruispalat 12 kpl/660 g PS 2 19 (3,32/kg) VALIO Juustomestarin klassikkopalajuustot 350 g KPL 5 55 (15,86/kg) VALIO Hedelmätarha täysmehut 1 l Myös luomu TLK 2 59 (2,59/l) APETIT Kotimainen peruna & keittokasvis 750 g, ei luomu PS 2 15 (2,87/kg). PERJANTAINA 3
Sekä ennallistamisessa, investointipäätöksiin vaikuttavassa taksonomiassa että maankäyttöä säätelevässä normistossa ja erityisesti ilmastopolitiikassa on useita metsätalouteen osoittavia kärkiä. Aina näin ei valitettavasti ole. Pidän ratkaisuja huonona ennen kaikkea siksi, että aikuisten huoli perheen toimeentulosta heijastuu lapsiin. Jotta se voi toteutua, pitää päättäjien aidosti olla lasten ja perheiden puolella. Polttoturve nousi erityisesti turvetuotantoalueilla viime kevään eduskuntavaaleissa vahvasti esiin. Siinä yhtälössä 5 euron korotus lapsilisän yksinhuoltajaosaan ei paljon lämmitä. EU-tuomioistuin taas antaa ensi vuonna ratkaisunsa siihen, voiko suden suojelutaso olla eri jäsenmaissa erilainen. Valtiontalouden sinänsä välttämättömät leikkaukset kohdistetaan nyt epäreilusti. Ne ovat perheen arjessa elinehto, asuttiin sitten maalla tai kaupungissa. Paitsi asuinpaikan, myös lasten hoitomuodon osalta Keskusta kannattaa perheiden valinnanvapautta. Hallituksen tehtävä lailliset edellytykset kannanhoidolle Petojen pelko ihmistä kohtaan vähenee, ja erilaiset vaaratilanteet lisääntyvät. Meidän keskustalaisten huoli lähipalveluista liittyy neuvoloihin päiväkoteihin. (MT 18.9.) Kaikessa yritystoiminnassa politiikan aiheuttama toimintaympäristön epävarmuus on myrkkyä. Vähitellen petojen pelko ihmistä kohtaan vähenee, ja erilaiset vaaratilanteet lisääntyvät. Turvetuotannossa epävarmuus näyttää jatkuvan edelleen. Nopein keino mahdollistaa kannanhoidollinen metsästys on kansallisen lainsäädännön muuttaminen hallitusohjelman mukaisesti. Työja elinkeinoministeriö ei aikaansaanut kuitenkaan asetusesitystä tuen jakamisen perusteista. Maaseudun Tulevaisuus 2 perjantaina 3. Kun kodeissa voidaan hyvin, Suomi voi hyvin. Rahahuolien tai mielenterveysongelmien uuvuttama vanhempi kaipaa tukea. Sen sijaan EU:ssa ei ole kunnolla ymmärretty suomalaisen metsätalouden merkitystä ja ansioita aikaansaadun hiilivaraston näkökulmasta. Hallitus poistaa työttömyysturvasta lapsikorotukset. Jo aiemmin oikeus on vuonna 2020 ratkaissut samoin suden kannanhoidollisesta metsästyksestä tehdyt valitukset ja vuonna 2022 myös ilveksen kannanhoidollista metsästystä koskevan valituksen. Erikoinen on myös ratkaisu poistaa ensiasunnon ostajilta varainsiirtoverovapaus. Varhaiskasvatus on perheiden hyvinvointia tukeva palvelu. Kysymys on ihmisen elämän merkityksellisyydestä. Sama koskee suden ja ilveksen kannanhoidollista metsästystä. Yritystoiminnassa politiikan aiheuttama toimintaympäristön epävarmuus on myrkkyä. Sille tarvitaan selkeä laillinen pohja, johon myös tuomioistuimet voivat ratkaisuissaan nojata. Ja suhtautumisen pitää muuttua vaikkapa siinä, että enemmän tukisimme julkisin varoin haavetta lapsesta lapsettomuushoitoihin pääsyllä. Väljemmän suojelun puolesta ovat puhuneet esimerkiksi komission puheenjohtaja Ursula Von der Leyen ja Ranskan presidentti Emmanuel Macron. Lapsiperheköyhyydellä on kauaskantoisia seurauksia. Laadukas, lapsen kasvua tukeva varhaiskasvatus ei ole kotihoidon kilpailija. Hanke on elossa erityisesti EU:n ympäristövaliokunnassa ja komissiossa, joissa on oltu valmiita ottamaan jäsenmaiden metsäpolitiikka unionin haltuun. Se on suomalaismetsissä jo kylässä ja asettumassa parhaillaan kovaa vauhtia taloksi. Jokaisella perheellä on oikeus valita, mihin hän kotinsa ja elämänsä rakentaa. Rakkauden ja rajojen tärkein lähde on oma perhe. Mihin sitä tuotantoa tulevaisuudessa tarvitaan. Päätösten seuraus on, että suurpetojen kannat kasvavat. Julkisissa palveluissa perhe pitää nähdä kokonaisuutena. Erityinen vastuu on ympäristöministeri Kai Mykkäsellä (kok), jonka pitäisi saada aikaiseksi toimiva markkina hiilensidonnasta sekö biodiversiteetistä kiinnostuneille metsänomistajille. Esimerkiksi Virossa susi on määritelty maan liittymissopimuksessa väljemmin suojelluksi lajiksi kuin muualla EU:ssa. Suomalaisen oikeuslaitoksen tiukka tulkinta luontodirektiivistä pohjaa siihen, että tarkentavaa kansallista lainsäädäntöä esimerkiksi riittävästä suurpetojen määrästä ei ole olemassa. TIMO FILPUS. Ministeriön mukaan käytössä ovat jatkossa enää ainoastaan vahinkoja turvallisuusperusteiset poikkeusluvat ja karkotusluvat. Ensi kevään eurovaaleissa on metsänomistajienkin näkökulmasta paljon pelissä. Jos hallitus ei ole tässä asiassa nopea, EU ottaa asian mielellään hoitaakseen. Se pitää maaseudun ja sen elinkeinojen puolta sekä huolehtii maaseudun henkisestä ja taloudellisesta hyvinvoinnista. Sitä ei pidä kehittää myöskään vain työelämän tarpeista käsin. Tuorein esimerkki tästä on EU parlamentin perussopimusvaliokunnan hanke siirtää merkittävä osa metsiin liittyvästä päätösvallasta jäsenmailta EU:lle (MT 1.11.). Pohjoismaisten metsäalan edunvalvojien joukossa elää vahvana näkemys, jonka mukaan komissio on julistautunut jo kiistan voittajaksi. Suomessa kaadetun metsän tilalle istutetaan uutta, puuta kaadetaan vähemmän kuin sitä vuosittain kasvaa, eivätkä hakkuut ole tällä hetkellä edes lisääntymässä. Kannanhoidollinen metsästys on toimiva tapa hallita suurpetojen aiheuttamia ongelmia ja samalla pitää huolta petokantojen elinvoimaisuudesta. Jo ennen sitä Orpon hallituksen pitäisi pystyä turvaamaan mahdollisuus ansaita sekä hakkuilla että suojelemalla metsiään. Vanha periaate lapsia kasvattavasta koko kylästä on yhä myös paikallaan. Metsästyksen pitäisi keskittyä tiettyyn yksilöön josta on haittaa. Muun muassa puoleen puheenjohtaja Riikka Purra esitti turpeen luokittelemista uusiutuvaksi raaka-aineeksi ja ulos päästökaupasta, joka on suurin ongelman turpeen poltossa. Turveyrittäjien pitäminen politiikan pelinappuloina on edesvastuutonta. Julkaisija: Viestimedia Oy Pääkirjoitukset: Heikki Tuuri, Juhani Reku, Jouni Kemppainen ja Niklas Holmberg Syntyvyys on historiallisen matalalla tasolla. Vaikka Suomi, Ruotsi ja Itävalta ovat pyrkineet jarruttamaan EU:n ylivaltaa asiassa, eri hallinnonalojen vyörytys on kuitenkin massiivista. Hänen mukaansa hallitus ei ole tekemässä muutoksia edellisen hallituksen tekemään turpeen veronnostoon. Myös työssäkäyvä pienituloinen yksinhuoltaja lapsineen voi joutua liian lujille hallituksen päätösten vuoksi. Käytännössä suurpetojen metsästys ei jatkossa ole mahdollista ilman lakimuutoksia EU:ssa tai Suomessa. Muun muassa ennallistamisen osalta pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallitus on käynyt torjuntataistelua, jotta metsien osalta saataisiin aikaan oikeudenmukainen lopputulos (MT 28.10). Osa omasta toiveestaan, osa tahtomattaan. Vanhemmuus on elämän hienoin asia. TOIMITUKSELTA EU tunkee sinun metsääsi JOUNI KEMPPAINEN jouni.kemppainen@mt.fi P olttoturve on poliittisesti kuuma aihe. Virossa taas suden suojelutaso on lähtökohtaisesti erilainen kuin Etelä-Suomessa. Arvovalinta se on tuokin. Ministerin arvio on turhan varovainen. Kansallisen päätösvallan menettäminen olisi metsänomistajan näkökulmasta vähimmillään epävarmaa ja ennakoimatonta. Marinin hallitus päätti tämän vuoden budjettiin 30 miljoonan euron tukipaketista turvetuotannosta luopuville. marraskuuta 2023 PÄÄKIRJOITUS Päätoimittaja: Jouni Kemppainen Päätoimittajan sijainen: uutispäällikkö Niklas Holmberg Toimituspäällikkö: Stina Haaso Sähköposti: etunimi.sukunimi@mt.fi Maaseudun Tulevaisuus on maaja metsätaloustuottajain äänen kannattaja. Elinkeinoministeri Wille Rydmanin mukaan työja elinkeinoministeriössä luopumistuen valmistelua ei aiota jatkaa. Arvostamme kotona tehtävää työtä. Varainsiirtoveron muutosten hyötyjä taas on asuntosijoittaja, jonka verohuojennus toteutetaan paitsi velalla, myös ensiasunnon ostajien haaveita venyttämällä. Asenteen pitää näkyä työpaikoilla joustoina. VIERAILIJA Perheiden puolella ANNIKA SAARIKKO annika.saarikko@eduskunta.fi Suomalaisen metsänhoidon asema on viime vuosina ollut jatkuvien hyökkäysten kohteena. Kolumnin kirjoittaja on keskustan puheenjohtaja. Vauvoissa ja uudessa sukupolvessa ei ole kysymys vain valtion talouden kantokyvystä tai yhteiskunnan valoisasta tulevaisuudesta. Viime viikon äänestyksissä kansallista päätösvaltaa rapauttava muotoilu kuitenkin poistui, mutta EU:n lainsäätäjien ja jäsenmaiden toimivaltakiista tuskin jää tähän. Hyvään yhteiskuntaan kuuluu myös vanhemmuuden vastuu. MT Live -lähetyksessä keskiviikkona vieraillut Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Jaakko Silpola arvioi, että joka tapauksessa suurpetojen metsästys on tauolla tulevan ja seuraavan talven ajan. Maaja metsätalousministeriön erätalousyksiköstä myönnettiin tiistaina, että nykymuotoinen karhunmetsästys loppuu KHO:n päätöksen myötä tähän kauteen. Suurriistavirka-avun tarve lisääntyy samalla kun siihen osallistuvien metsästäjien halu osallistua virka-avun antamiseen saattaa vähentyä ja koirien ja metsästäjien osaaminen rapautuu. marraskuuta 2023 Maaseudun Tulevaisuus 2 perjantaina 3. Kotirintama on monilta osin murentunut. Hyvin hoidetun metsän takia myös vahingolliset hiiltä ilmaan päästävät maastopalot ja tautituhot ovat meillä globaalisti vähäisiä. Suden osalta KHO:n päätös panee pisteen vuosia jatkuneelle kierteelle, jossa kannanhoidollisia lupia ensin myönnetään, niistä valitetaan ja lopuksi metsästys jää toteutumatta. Orpon-Purran hallitus toimii toisin. Koti on lapsen tärkein kasvun paikka. Ympäristöjärjestöjen aikaansaama epäluulo on löytänyt kaikupohjan Euroopan unionista. Helmikuussa tuesta leikattiin kymmenen miljoonaa euroa. Esimerkiksi Ruotsissa suurpetojen kannanhoidollinen metsästys on mahdollista kansallisen lainsäädännön perusteella. Suurpetojen suojelun tasoa arvioidaan parhaillaan EU-tasolla. Vaikka poliittista tukea luontodirektiivin väljentämiselle näyttää löytyvän, on sen muuttaminen pitkä prosessi, joka saattaa kariutua monta kertaa matkan varrella. Yksi syy siihen oli viime talven energiakriisi. Tähän työhön on nyt saatava vauhtia. Käytännössä direktiiviä tulkitaan eri maissa hyvin eri tavoin. Jos tuomioistuin saliin vastaavat muutokset muualla, voi suden metsästyksen tilanne olennaisesti helpottua. (MT 15.9.) Perussuomalaisten kansanedustajien Juha Mäenpään ja Antti Kankaan mielestä ministeri Mykkänen levittää virheellistä tietoa ja tulkitsee hallitusohjelman turvekirjausta väärin. Turveyrittäjät politiikan pyörteissä PÄÄKIRJOITUS K orkeimman hallinto-oikeuden mukaan syksyksi 2022 myönnetyistä karhunmetsästyksen poikkeusluvista 111 oli lainvastaisia. Tätä osaa Orpon politiikasta en voi hyväksyä. Lasten kanssa työtä tekeviä pitää arvostaa. Hiilensidonnan ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen merkityksen metsänomistajat toki ymmärtävät. Maaja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.) myöntää, että KHO:n päätös kaventaa liikkumavaraa mutta muistuttaa, että ainoastaan lupien perustelut ovat olleet riittämättömiä. Erityisesti perussuomalaiset kritisoivat ankarasti Marinin hallitusta polttoturpeen verotuksen nostamisesta ja turvetuotannon alasajosta. Samalla kasvavat myös niiden kotieläimille aiheuttamat vahingot. Näin asia ei vielä ole, mutta riskit ovat selvät. Moneen asuntovelalliseen lapsiperheeseen korkojen nousun keskellä vaikuttaa myös hallituksen päätös korottaa kiinteistöveroa. Suurpetojen suojelu perustuu EU:n luontodirektiiviin. Suomalaisen lainsäädännön päivittäminen ja EU:n päätöksiin vaikuttaminen edellyttävät hallitukselta ripeää ja aktiivista toimintaa. Kolumnin kirjoittaja on MT:n päätoimittaja. Euroja lasketaan monella maatilalla ja omakotitalossa entistä tarkemmin. Oman kodin hankinta tulee ajankohtaiseksi monesti juuri samaan aikaan kun perheenlisäystä toivotaan. Pahimmillaan se tarkoittaisi kotimaisen metsätalouden niistämistä ja velvoitteiden ja byrokratian massiivista lisäämistä. Riskinä on, että vapaaehtoisuuden ja ansainnan sijasta järjestelmä perustuu ylikansalliseen velvoitteeseen ja pakottamiseen. Kesällä aloittanut pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallitus pyyhki pois loputkin turveyrittäjille päätetystä tuesta. Yhä useampi jää lapsettomaksi. Heidän mielestään turvealalle on annettava selkeä signaali, että kasvuja kuiviketurveala turvaa jatkossa myös energiaturpeen nostoalaa. Rydmanin mielestä hänen edeltäjänsä Mika Lintilän (kesk.) työstämä luopumistuki olisi turveyrittäjille kannuste lopettaa tuotanto. Ilmastoja ympäristöministeri Kai Mykkänen (kok.) sanoi Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa, että nykyinen hallitus jatkaa edeltäjänsä työtä polttoturpeen alas ajamiseksi vuosikymmenen loppuun mennessä. Keskustan tavoitteena on Suomi, jossa jokainen voi saada toivomansa määrän lapsia
Esimerkiksi vuonna 1972 liikenteessä kuoli 1 156 henkeä. Osalla tiloista kustannukset lisääntyvät, MTK kritisoi. Hän uskoo, että poikkeuslupapäätösten perusteluiden parantaminen riittää ratkaisuksi. Ison muutoksen on tuonut uusin tieliikennelaki. Ähtärissä toistaiseksi pysyvät isopandat saavat silti tuoreherkkua alan harrastajilta. Viime vuonna maamme teillä kuoli vain 196 henkilöä. Lisäksi mopokolarien määrä on vähentynyt kymmenessä vuodessa kolmasosaan. LARI LIEVONEN Korkein hallinto-oikeus totesi myönnetyt poikkeusluvat lainvastaisiksi. Suomen liikenneturvallisuudessa on ilonaiheita mutta myös rutkasti parannettavaa. Joko ajetaan päin itsemurhatarkoituksessa, lähdetään maistissa rattiin, ajetaan roimaa ylinopeutta tai jätetään käyttämättä auton turvalaitteita, kuten turvavyötä. Ilman EU-tason muutoksia on suurpetojen kannanhallinta nykyisen poikkeuslupamenettelyn mukaisesti lähes mahdotonta. Kun esimerkiksi vuonna 2011 loukkaantui noin tuhat mopoilijaa, nyt luku on alle kolmensadan. UUTISET | Sivu 4 MT:n tiukka haulikkokisa ratkesi ERÄ | Sivu 14 Pakkanen herätti talviöljyn tilaajat UUTISET | Sivu 5 MTK:n Mikko Tiirola: ”Valitaan europarlamentaarikot, jotka ovat hereillä siinä, että metsäpoliittiset ratkaisut pysyvät kansallisina.” UUTISET | Sivu 12. Bambu ei ikinä edennyt peltokasviksi asti Suomessa. UUTISET | Sivu 8 UUTISET | Sivu 6 UUTISET | Sivu 10 Petojen metsästys loppuu, jos pykälät eivät muutu Poliisilla ei riitä osaamista häirikköpetojen karkoittamiseen. LUKEMISTO | Sivut 15–16 Moraali voi tehdä ruuasta puhdasta SANNE KATAINEN Tutkijatohtori Kaisa Tiusanen selvitti, mitä ruuan puhtaudella tarkoitetaan median ruokakirjoittelussa. ”Iso huolenaihe”, sanoo poliisitarkastaja Tuomo Korhonen. MARRASKUUTA 2023 NRO 126 PERUSTETTU 1916 – 107 VUOTTA KOKO SUOMEN ASIALLA MT.FI IRTONUMERO 4,00 € Tavataan joka päivä MT.FI • • • Liikenteessä kuolee yhä harvempi JARKKO SIRKIÄ Liikennekuolemat vähenivät alle 200 henkilön, ja myös mopoonnettomuudet ovat kovassa laskussa. Liikennekulttuurissa ei viime vuosina isoa muutosta ole tapahtunut. Kuolemaan johtaneissa onnettomuuksissa vähintään puolessa tapauksista on mukana tuottamuksellisuutta tai jopa tahallisuutta. Suurpetojen määrän lisääntyessä kohtaamiset ihmisten ja kotieläinten kanssa yleistyvät. Poliisille annettavan suurriistavirka-avun merkitys kasvaa, mutta osa metsästäjistä uhkaa lopettaa talkootyöt. Koko 2010-luvun ajan Suomen liikenteessä on kuollut 200–250 ihmistä, mikä sekin on pitkällä aikavälillä vähän. Sen sijaan autojen teknologia, kuten kaistavahdit ja nopeudensäätimet, tukevat ajamista ja vähentävät inhimillisiä virheitä. Kiinteistöveron alaraja nousee Petteri Orpon (kok.) hallituksen kiinteistö verouudistus etenee päätökseen eduskunnassa. LUKEMISTO | Sivu 17 Luvaton tuonti Suomen ongelma Suomen laittomien kasvinsuojelu aineiden markkina on arviolta pieni. KHO: Luvat lainvastaisia Metsästäjät tyrmistyivät Essayah ei vielä luovuta Suomen riistakeskus myönsi tälle kaudelle 106 poikkeuslupaa karhun metsästykseen. Isoin ongelma on hyväksymätön tuonti omaan käyttöön, arvioi Kasvinsuojeluteollisuus ry. Kotimainen bambu maistuu Pyrylle JOHANNES TERVO Riks, raks! Pyry puree bambua poikki pandatalossa. Sen mukaan liikennesääntöjen noudattaminen ei riitä, vaan on osattava ennakoida toisten tienkäyttäjien toiminta. Yksi syy on mopoilun hiipuminen. PERJANTAINA 3. Maaja metsätalousministeri Sari Essayahin (kd.) mukaan KHO:n päätös haastaa kannanhoidollistajärjestelmää
”Suomen riistakeskuksen tulee tulevia päätöksiä ratkaistessaan kiinnittää huomiota annettujen päätösten perusteluihin ja ottaa huomioon tapauskohtaisuus ja alueellisuus.” Riistakeskuksen arvion mukaan on kuitenkin hyvin mahdollista, että ilman EU-tason muutoksia on suurpetojen kannanhallinta nykyisen poikkeuslupamenettelyn mukaisesti hankalaa, ellei jopa mahdotonta. Näin suurpetojen metsästys jää kokonaan pois kahtena seuraavana vuonna.” Silpola arvioi, että myönnetyt luvat menisivät valituksista toimenpidekieltoon. Liiton ja oma arvioni on tämä: Jos lakia muutetaan nopeasti, luvista valitetaan, jolloin tämä ja ensi talvi menetetään. JUKKA HÄMÄLÄINEN Saarioinen Oy:n toimitusjohtaja vaihtuu Saarioinen Oy:n toimitusjohtajana aloittaa ensi vuoden alusta Ilkka Brander, kertoo yhtiö tiedotteessaan. Kokouksissa toimitetaan yhdistysten johtokunnan tarvittavien jäsenten, aluevastaavien, liittokokousedustajien sekä tarvittavien edustajien vaali eri tehtäviin. ”Nykylailla ei ensi vuonna metsästetä lainkaan. Ilkka on ollut jäsenenä Saarioinen Oy:n hallituksessa yli kuusi vuotta ja tuntee yhtiön hyvin”, Avotie kuvailee. 10.00 Jokioisten tietotalo (V)=vuosikokous (S)=syyskokous Kokouksissa käsitellään MTK-yhdistysten sääntöjen 10 §:issä mainitut asiat; mm. Matin johdolla Saarioisissa on toteutettu merkittäviä uudistavia muutoksia ja yhtiömme toimintaa on ohjattu voimakkaasti kuluttaja ja asiakaslähtöiseen suuntaan.” Brander on tyytyväinen valintaansa. Tätä yhtiötä on mahtava päästä luotsaamaan ja tekemään töitä tämän porukan kanssa yhdessä”, toteaa Ilkka Brander tiedotteessa. ”Vaikka kannan kasvun vaikutukset eivät välittömästi ole merkittäviä, on hyvä muistaa, että voimakkaasti runsastuneen karhukannan aiheuttamat ongelmat voivat olla vakavia. Ensi keväänä alkaa murehtiminen, koska taas käy näin”, emäntä Katja Syrjälä miettii. Vielä syyskuussa ministeriön tavoitteena oli aloittaa rajoitettu kannanhoidollinen sudenmetsästys viimeistään tammikuussa 2024. Poliisi: SRVAosaamista tarvitaan EIJA VALLINHEIMO. Karhukanta on kaksinkertaistunut 20 vuodessa. Metsästäjäliitto muistuttaa Orpon hallitusohjelmasta, jossa suurpetojen kannanhoitoa halutaan edistää. Brander siirtyy tehtävään SGN Group Oy:n toimitusjohtajan paikalta. Avotie kiittää tiedotteessa ensi vuoden alussa eläkkeelle jäävää nykyistä toimitusjohtajaa Matti Karppista, joka on toiminut yhtiön johdossa seitsemän vuotta. Metsästyksen päättyessä karhukanta tulee runsastumaan, mikä lisää todennäköisyyttä ihmisen ja karhun kohtaamiselle ja edelleen mahdollisille ongelmatilanteille”, viestipalvelussa kirjoitetaan. Hän pitää erikoisena tilannetta, että esimerkiksi niin ikään EU-maa Ruotsissa karhunmetsästys katsottiin lailliseksi. Vuosikokouksessa em. ”Susivahingot pelottavat ihmisiä. JOONAS IMMONEN Karhunmetsästyksen lopettamisuutiset ovat kirvoittaneet osan SRVA-talkoita tekevistä väläyttämään jopa lakkoilua. Sama tulee koskemaan suden kannanhoidollista metsästystä, jonka aloittamista ministeriö on kiirehtinyt. ”Ruotsi käyttää kansallisia joustoja lainsäädännössään, meillä vastaavia lukuja ei ole kirjattu petoja suojelevaan lakiin. Silpolan mukaan Ruotsissa on määritelty minimimäärät, joiden yli menevien yksilöiden metsästys onnistuu. Korkein hallinto-oikeus katsoi päätöksessään, että edes suotuisan suojelun tason saavuttaminen ei väljennä poikkeuslupaedellytyksiä. Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Jaakko Silpola sanoo, että kaksi seuraavaa vuotta merkitään mitä todennäköisimmin tyhjiksi suurpetojen metsästyskalenteriin. Tämä on tietysti yksi iso huolenaihe”, Korhonen sanoo. EIJA VALLINHEIMO SAARA LAVI Sudet tappoivat yli kymmenen lammasta Syrjälän tilan lampaat joutuivat susien raatelemiksi viikonlopun aikana Tammelassa Kanta-Hämeessä, uutisoi Yle. Lisääntyneet kohtaamiset lisäävät poliisin apuna olevan suurriistavirka-avun (SRVA) tarvetta, ja tämän toiminnan jatkuvuudesta tulee pystyä huolehtimaan.” Karhun ja ilveksen nykymuotoinen metsästys päättyy tähän kauteen, eikä suden kannanhoidollisen metsästyksen aloitukselle ole mahdollisuuksia ilman lakimuutoksia tai siirtoa luontodirektiivin IV liitteestä liitteeseen V. ”Ihailen Saarioisten koko tarinaa, sen vaiheita kartanon pelloilta aina johtavaksi valmisruokataloksi. Maaja metsätalousministeriön virkamiehet kuitenkin ennustavat susikonfliktien lisäksi myös karhuongelmien kasvavan jatkossa. Metsästyksen päättyessä karhukanta tulee runsastumaan, mikä lisää todennäköisyyttä ihmisen ja karhun kohtaamiselle ja edelleen mahdollisille ongelmatilanteille”, viestipalvelussa kirjoitetaan. MTK-yhdistysten SYYSJA VUOSIKOKOUKSET pidetään 6.11.–12.11.2023 MTK-liitoittain seuraavasti HÄME Lounais-Häme (S) 7.11. Tämä osoittaa järjestelmän toimivuuden”, Essayah toteaa. Tilanpitäjät ovat lisäksi joutuneet lopettamaan 18 susien haavoittamaa lammasta. SRVA-toiminnan merkitys tuleekin korostumaan. Maaja metsätalousministeri Sari Essayah myöntää, että KHO:n päätös kaventaa liikkumavaraa mutta muistuttaa, että ainoastaan lupien perustelut ovat olleet riittämättömiä. Essayahin mukaan KHO:n päätös haastaa kannanhoidollista järjestelmää, kun taas samaan aikaan EU-puolella on vetoa toiseen suuntaan. Olen tavannut paljon saarioislaisia vuosien varrella, ja olen aina yhtä hämmentynyt, kuinka intohimolla he suhtautuvat omaan työhönsä ja valmistettaviin tuotteisiin. ”Jos SRVA-toiminta loppuisi jollakin alueella, tehtävät jäisivät poliisin vastuulle. Poliisi tarvitsee kokeneiden ja koulutettujen metsästäjien erikoisosaamista esimerkiksi uhkaa ja vaaraa aiheuttavien suurpetojen karkottamisessa ja lopettamisessa. Poliisille tämä on hämmentävä tilanne”, toteaa poliisihallituksen poliisitarkastaja Tuomo Korhonen. ”KHO:n ratkaisut eivät kerro, miten luontodirektiivin mukaiseen hyväksyttävään päämäärään liittyen karhun kannanhoidollinen metsästys olisi alueellisesti mahdollista.” Suurpetokantoja on hoidettu populaatiotasolla, mutta tiukemman direktiivien tulkinnan myötä kannanhoidon tulisi kohdistua enemmän yksilötasolle. ”Hän on ollut pidetty esimies henkilöstön keskuudessa toimimissaan yhtiöissä. Maaseudun Tulevaisuus 4 perjantaina 3. Tätä kautta esimerkiksi taajamakarhujen esiintyminen jollakin aikavälillä runsastuu. KHO:n mukaan kannanhoidollinen metsästys voi olla mahdollista, jos on olemassa erityinen ongelma tai tilanne, johon on puututtava. hyväksytään toimintasuunnitelma ja talous arvio sekä vahvistetaan jäsenmaksut vuodelle 2024. Suurpetojen kannanhoidolliselle metsästykselle tulossa täysi stoppi Ilman EU-tason muutoksia suurpetojen kannanhallinta on nykyisen poikkeuslupamenettelyn mukaisesti jatkossa lähes mahdotonta. asioiden lisäksi käsitellään vuoden 2022 toimintakertomus, tilinpäätös sekä myönnetään johtokunnan vastuuvapaus. marraskuuta 2023 UUTISET TIENHOITOTUOTTEET Lumet ja pakkaset ovat jo ovella! Tilaa huippulaadukkaat ruotsalaiset läpikarkaistut tieterät laajasta valikoimastamme! Myynti ja asiakaspalvelu +358 207 764 220 | myynti@itr-?nland.com | www.itr-?nland.com 110 € 135 € 175 € Verkkoterät 550 HB Huom! Vahvuus 15 mm 15 x 240 x 915 15 x 240 x 1220 15 x 240 x 1525 Hinnat alv % 42 € 48 € 59 € 69 € Tasaterät 500 HB 12 x 200 x 792 12 x 200 x 915 12 x 200 x 1220 12 x 200 x 1525 Hinnat alv % Uutispäällikkö: Hanna Lensu Toimitussihteerit: Jarno Mela ja Mikko Soini Korkeimman hallinto-oikeuden päätösten mukaan syksyksi 2022 myönnetyistä karhunmetsästyksen poikkeusluvista 111 oli lainvastaisia. EU-direktiivistä johdettu laki määrittelee tiukasti suojeltavien suurpetojen kantaa. Silpola katsoo, että nykyisellä lainsäädännöllä ei metsästyksessä päästä eteenpäin. Kannanhoidollisen metsästyksen piti alkaa viimeksi kaksi vuotta sitten, mutta tuolloinkin metsästys torppaantui. ”Tämä on iso isku, joka teettää paljon ylimääräistä työtä. ”Poliisin näkökulma asiaan on se, että karhujen metsästys lisää suurpetojen ihmisarkuutta. Kymmenkunta lammasta on yhä hukassa. Paikan päällä käynyt petoyhdyshenkilö Timo Louhelo vahvistaa, että tappamisen takana täytyy olla useita susia. HARRI KALLIO-KURSSI ”Kun laki on näin, eivät viranomaiset päätöksissään ymmärrettävästi muuta voi tehdäkään.” JAAKKO SIPOLA Metsästäjäliiton Jaakko Silpola toivoo Orpon hallitukselta pikaista lainsäädännön uudistamista, jotta suurpetojen ihmisarkuus saadaan metsästyksen avulla säilytettyä. ”Karhun kannanhoidollinen metsästys on ollut menestyksellistä. Ilkalla on vahva osaaminen kaupan ja elintarvikeketjun alueilta ja erinomaista johtamiskokemusta monialaisista yhtiöistä”, sanoo yhtiön hallituksen puheenjohtaja Kaisu Avotie tiedotteessa. ”Hallitus uskoo, että Ilkka on oikea henkilö jatkamaan Saarioisten toiminnan uudistamista kuluttajaja asiakaslähtöisesti. ”EU:ssa ollaan parhaillaan pohtimassa, antaako se ehdotuksen, jolla tarvittaessa muutetaan suden suojelun tasoa luontodirektiivin liitteissä koko EU:ssa”, Essayah sanoo. MTK-yhdistysten johtokunnat Korkeimman hallinto-oikeuden tuoreiden päätösten mukaan syksyksi 2022 myönnetyistä karhunmetsästyksen poikkeusluvista 111 oli lainvastaisia. Samoin myös ilveksien määrä on lisääntynyt eli metsästyksellä on säilynyt suotuisan suojelun taso, kannat eivät ole enää uhanalaisia ja samalla petojen ihmisarkuus on säilynyt ja toisaalta sosiaalinen hyväksyttävyys on parantunut. ’’Käytössä ovat jatkossa enää ainoastaan vahinkoja turvallisuusperusteiset poikkeusluvat ja karkotusluvat. Jo aiemmin korkein hallinto-oikeus on vuonna 2020 ratkaissut samoin suden kannanhoidollisesta metsästyksestä tehdyt valitukset ja vuonna 2022 myös ilveksen kannanhoidollista metsästystä koskevan valituksen. Kun laki on näin, eivät viranomaiset päätöksissään meillä ymmärrettävästi muuta voi tehdäkään.” Todennäköisyys karhun ja ihmisen kohtaamiselle lisääntyy Korkeimman hallinto-oikeuden päätös lopettanee käytännössä niin karhun kuin suden ampumisen Suomessa, Metsästäjäliiton Jaakko Silpola arvioi keskiviikon MT Livessä. ”Poliisihallitukseen ei ole tullut viestejä lakoista, mutta olen kuullut, että tällaista lakkovirittelyä on ilmassa. Käytännössä poliisilla ei kuitenkaan ole resursseja tai edes osaamista toimintaan”, Korhonen arvioi. ’’Käytössä ovat jatkossa enää ainoastaan vahinkoja turvallisuusperusteiset poikkeusluvat ja karkotusluvat. Yleinen mielipide on, ettei niiden tarvitse keskellä kylää pyöriä”, Syrjälä toteaa Ylen haastattelussa. ”Saarioisten hallitus ja omistajat kiittävät Mattia pitkästä ja ansiokkaasta työstä yhtiön hyväksi. Tämä tarkoittanee sitä, että vahinkoperusteinen metsästys voi jatkua, mutta sen pitäisi kohdistua aina tiettyyn yksilöön, josta on haittaa. Brander on toiminut viimeisen seitsemän vuoden ajan Saarioisten hallituksessa. Laitumelta ja sen lähistöltä on toistaiseksi löytynyt 12 tapettua lammasta, joista kolmea on syöty. Maaja metsätalousministeriön erätalousyksikkö arvioi viestipalvelu X:ssä tiistaina, että nykymuotoinen karhunmetsästys loppuu KHO:n päätöksen myötä tähän kauteen, koska Suomen oikeuslaitoksen tulkinta luontodirektiivistä on tiukempaa kuin esimerkiksi Ruotsissa. Tilan laitumet sijaitsevat keskellä kylää, ja sudet ovat liikkuneet lähellä asutusta. Maaja metsätalousministeriön erätalousyksikkö arvioi tiistaina viestipalvelu X:ssä, että nykymuotoinen karhunmetsästys loppuu tähän kauteen (mt.fi 31.10.)
Juttu on osa Tilaajan toive -sarjaa, jossa MT käsittelee lukijoille merkityksellisiä aiheita. Polttoöljyn hinta nousikin alkuun muutaman sentin, mutta tilanne rauhoittui markkinoilla nopeasti. Kesälaatu säilyy myös talvella, mikäli säiliö on pakkaselta suojassa. Liikennekäytössä ei polttoöljyillä saa ajaa, vaan verotetummalla dieselillä. Yläneen Rakennuskeskuksen asiakaspalvelun kokemusten mukaan tavainen polttoöljyn talvilaadun tilauskuljetus kotitalouksiin ja maatiloille on 1 000–1 500 litraa. Kesäja talvipolttoöljylaatujen välinen hintaero on kasvanut viimeisten vuosien aikana. marraskuuta 2023 UUTISET ”Hyvä asiakkaamme. LUE LISÄÄ MESSUISTA: KADENTAIDOT.FI • OSTA LIPUT: TICKETMASTER.FI 17.–19.11. ”Kun pakkaset tulevat, se viimeistään herättää lämmityspolttoaineen kysynnän”, vahvistaa Hankkijan pottoaineista vastaava osastopäällikkö Jukka Heinonen MT:lle. Eroja on myös toimittajien eri talvilaaduissa. Ville Piirto (oik.) Kurikassa lämmittää tilan kiinteistöjä öljyllä. Talvilaatu on kalliimpaa, siihen käytetyistä jakeista on markkinoilla kesäöljyjä enemmän kysyntää suhteessa tarjontaan. Talvella polttoöljyä kuluu enemmän lämmitykseen”, kerrotaan Yläneen Rakennuskeskuksen asiakaspalvelusta. Nyt ero on noin 6–7 senttiä litralta. Hankkija lupaa toimitusajaksi tilauksesta kolme arkipäivää. Yläneen Rakennuskeskus ilmoittaa sivuillaan polttoöljytoimituksen kokonaiskustannuksen kuljetuksineen ja arvonlisäveroineen. Jos säiliön pohjalla on kesälaatua jonkin verran jäljellä, sen sekoittuminen talvilaatuun ei haittaa. ”Heti, kun alkavat ensimmäiset pakkaset, alkavat ruuhkat. Polttoöljyn talvilaatujen toimitussesonki on juuri nyt. Hinnat vaihtelevat paikkakunnittain, koska kuljetusmatkatkin vaihtelevat. Tampereen Messuja Urheilukeskus pe 10–18 • la 9–17 su 10–17. Toimitusaika on kuusi arkipäivää tilauksesta. Polttoöljyjen tilauksissa talviruuhkaa, sota Lähi-idässä nosti hintoja väliaikaisesti ”Kun pakkaset tulevat, se viimeistään herättää lämmityspolttoaineen kysynnän.” KIMMO LUNDÉN Kesäja talvipolttoöljylaatujen välinen hintaero on kasvanut viimeisten vuosien aikana. Lämmityspolttoaineen talvilaadun tilaussesonki alkaa pakkasten tultua. Kuljetusliike Jussi Lintalan kuljettaja Timo Erkkilä lastaa öljyä tilan säiliöön. Yläneellä polttöljyjen toimituksia kilpailuttava ja välittävä YRK toimittaa Nesteen, ST1:n ja Teboilin polttoöljyjä. Maaseudun Tulevaisuus 5 perjantaina 3. TAMPEREEN MESSUJA URHEILUKESKUS PE 10–18 LA 9–17 SU 10–17 Vuoden odotetuin kädentaitoja design-tapahtuma antaa kipinää ja materiaalit omiin mestariteoksiin. Lähi-idän sotatila Israelissa ja Länsirannan Gazassa pelästytti öljyn hinnannousupaineilla aina Suomessa asti. Tilauksissa on ruuhkaa ja toimitusajat saattavat olla normaalia pidempiä.” Ajankohtainen ilmoitus on polttöljyjä ympäri maata toimittavan Yläneen Rakennuskeskuksen (YRK) verkkosivuilla. ”Ruuhka on purettu”, kertoi Hankkijan Heinonen. Hyödynnä etäpysäköinti P-Ideapark Lempäälässä. Seoksen suhde vaikuttaa tietenkin polttoöljyn pakkaskestävyyteen. Hankkija toimittaa Nesteen sekä ST1:n polttoöljyjä. TIMO AALTO Aisti yhteison Aisti yhteison voima voima SUOMEN KÄDENTAIDOT -MESSUT 17.–19.11. Arkistokuva. Lahjaparatiisi – tue kotimaista osaamista! Neljä messuhallia täyttyy upeista valmiista tuotteista itselle tai lahjaksi. Maatiloilla öljytankit kaipaavat täydennystä myös esimerkiksi lumiurakointiin traktoreilla. Tuhannen litran polttoöljyn talvilaadun tilaushinta toimitettuna esimerkiksi Turkuun vaihtelee 1,571 euroa/litra (Teboil talvilaatu), Nesteen 1,6120 euroa/litra (talvilaatu) ja ST1:n 1,6161 euroa/litra (talvilaatu)
Lue lisää ja katso videoita somesta @aarrelehti. Tämän takia luonnoksen mukaisia kiinteistöveroprosenttien ylärajoja tulee laskea siten, että kiinteistöjen arvojen kaksinkertaistuessa on kiinteistöveroprosentin ylärajan puolituttava. 11 kertaa vuodessa. marraskuuta 2023 UUTISET Poista käheys, ärsytys, tai kuivuus! VAIN APTEEKEISTA CE-merkitty lääkinnällinen laite (CE 0482). Tämä vero kohdistuu investoineille tiloille, jotka ovat monesti suurimmissa vaikeuksissa. ”Pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelmassa linjataan, että hallituskaudella ei tehdä kansallisesti sellaisia päätöksiä, jotka lisäävät maatalouteen kohdistuvia kustannuksia. ”Hinnat eivät kuitenkaan ole vielä liikkuneet huomattavasti, eikä käsitykseni mukaan näköpiirissä ole kaksi vuotta sitten nähtyä yhtä hurjaa hinnannousua. euroa* Sijoitetun pääoman tuotto, vert. Hankintahinnoissa on joka tapauksessa painetta ylöspäin, koska sekä sadon määrä että laatu on valitettavan heikko.” Raision kolmas vuosineljännes jatkoi Kuusniemen mukaan pitkälti samaa rataa kuin edellinenkin. Tämä merkitsee kiinteistöverorasituksen nousua yrityksille keskimäärin kahdella prosentilla. MTK on peräänkuuluttanut vuodelle 2022 luvattua maaja metsätalouden talousrakennusten vapauttamista kiinteistöverosta. *IQVIA Pharmatrend national, YtD 04/2023 Saksan lääkäreiden eniten suosittelema kurkkutabletti* Ota GeloRevoice ® UUTUUS! Mustaher ukka-Men toli Anna isälle luettavaa! Luotettavaa uutisointia ja ajankohtaista asiaa. Tilaan lahjaksi rastimani lehden: MT Lehti + Digi (MAV3138) Koneviesti Lehti + Digi (KAV3076) Aarre Lehti + Digi (AAV3064) 2 kk = 50 € (norm 63,80 €) 3 kk 50 € (norm. Muun muassa äänen ylirasituksen, vilustumisen, ilmastoinnin tai allergian johdosta ärtyneet alueet suussa ja nielussa voivat jälleen elpyä. Ruotsissa maatalouden talousrakennukset ovat kokonaan kiinteistöverovapaita. ”Tämä todennäköisesti kiristää merkittävästi kiinteistöverotusta kaikkialla Suomessa. euroa – % liikevaihdosta Katsauskauden tulos, milj. Paperilaskun lähettämisestä veloitamme 3,90 €/lasku. Aarteen kohdalla digilukuoikeus koskee vain näköislehteä. Maaseudun Tulevaisuus 6 perjantaina 3. Lisäksi elinkeinonharjoittajien kiinteistöverotuksen arvioidaan kiristyvän vajaalla kahdella miljoonalla eurolla. Verkkopalvelu osoitteessa koneviesti.fi. marraskuuta. Hallituksen esityksen mukaan kiristymä jakautuu melko tasaisesti eri toimialojen välille. MTK vaatii, että kiinteistöveron korotusmahdollisuus kokonaistasolla ei kasva nykyisestä. Maaja metsätalouden tuotantorakennuksista kertyvä verotulojen määrä on vuositasolla noin 14 miljoonaa euroa. Tilaus alkaa isänpäivän jälkeen seuraavasta mahdollisesta numerosta. Tämä aiheuttaa MTK:n mukaan kilpailuhaittaa ja epäreilun aseman suomalaiselle maataloudelle, mikä pitää korjata. Aarre tarjoaa tietoa ja elämyksiä metsäasioista kiinnostuneille. Tabletti muodostaa kosteuttavan ja suojaavan kalvon kurkun ja nielun limakalvoille. Niillä toimialoilla, joiden kiinteistöt keskittyvät erityisesti Helsinkiin, Espooseen tai muihin kuntiin joissa verokanta nousee selvästi, maapohjan verotus kiristyy jonkin verran toimialojen keskimääräistä veronnousua enemmän. Kesän ja alkusyksyn aikana kuluttajamarkkinoiden kysyntä Suomessa on kuitenkin Raision näkökulmasta kohentunut jonkin verran. Sipilän mukaan veronkorotus saattaa kiristää verotusta kunnissa, joissa ei olisi välttämättä tarvetta kiristyksiin. Pohl-Boskamp GmbH, Saksa. Raision liikevaihto pysyi heinä-syyskuussa melko ennallaan viime vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna. Rahavirta rahoituserien ja verojen jälkeen oli Kuusniemen mukaan huomattavan vahva. Heillä keskimääräinen muutos on noin 30 euroa vuodessa, ja kasvua aikaisempaan noin kuusi prosenttia. Tarjoustilauksen voi tehdä vain kotimaisiin osoitteisiin. Yhtiön tuloskunto koheni huomattavasti: heinä-syyskuun vertailukelpoinen liiketulos nousi 7,4 miljoonaan edellisvuoden 6,5 miljoonasta. Käytännössä esitys tulee hyväksytyksi tultuaan kiristämään sekä asumisen että yrittämisen kiinteistöverotusta koko maassa. euroa Liiketulos, vertailukelpoinen, milj. ”MTK on vastustanut kiinteistöverokiritystä asian eri vaiheissa ja katsonut, ettei tällaista kiristystä pitäisi tehdä, vaan antaa kunnille vapaus määrätä itsenäisesti veroprosentista ilman alarajan nostoa.” MTK:n mukaan uudistus mahdollistaisi ja käytännössä merkitsisi suoraan veronkiristyksiä kiinteistöjen omistajille lähes kaikkialla maassa, ei ainoastaan kasvukeskuksissa. Samalla sen vaihteluvälin alaraja korotettaisiin yleisen kiinteistöveroprosentin alarajasta 0,93:sta 1,30:aan. Kiinteistöalan yrityksille nousu on noin neljä prosenttia. Määräaikainen tilaus loppuu automaattisesti tilausjakson päätyttyä. Tämä esitys on ristiriidassa tuon kirjauksen kanssa. Hallitus kaavailee ensi keväälle lakiesitystä, jossa kiinteistö verotuksen arvostus järjestelmää uudistettaisiin.. Painettu lehti 3 kertaa viikossa. Niitä ei pidä lähteä kiristämään.” Sipilä sanoo, että tällaiset uudistukset peräjälkeen aiheuttavat kerrannaisvaikutuksena kovan veronkiristyksen suomalaiseen kiinteistöverotukseen. 66,00 €) Tilaus sisältää digilukuoikeuden. Tämä veronkiristys koskee osin myös maataloudenharjoittajia”, MTK:n verojohtaja Timo Sipilä huomauttaa. ”Ne kiristävät kaikkien suomalaisten asumisen kustannuksia.” Orpon hallituksen esitys kiinteistöverouudistuksesta kiristäisi veroa yrityksillä ja yhteisöillä yhteensä noin 12 miljoonalla eurolla ja kiinteistöosakeyhtiöillä noin 20 miljoonalla eurolla. Kiinteistöveron peritty määrä vuonna 2021 oli 1 875 miljoonaa euroa. Kiinteistöveron kiristys ei ole Timo Sipilän mukaan vielä suurin pommi. Niiden osalta kiristyminen on noin 0,9 miljoonaa euroa. Jos olet tilannut tai käyttänyt Viestimedia Oy:n tuotteita ja palveluita, voimme lähettää sinulle samankaltaisiin tuotteisiimme ja palveluihimme liittyviä markkinointiviestejä sekä muuta asiakasviestintää, vaikka et olisi antanut nimenomaista lupaa sähköiseen suoramarkkinointiin. Käheys, kurkun kutina ja yskänärsytys lievittyvät. ”Viime vuoden elokuussa käynnistetyn muutosohjelman myötä toimintamme kehittyy eri osa-alueilla ja näkyy asteittain myös tunnusluvuissamme”, Kuusniemi toteaa katsauksessa. Jakelija; Harmonia Life Oy, Suomi GeloRevoice ® kurkkutabletit lievittävät kurkun sairauksia, kuten äänen käheyttä, kurkun ärsytystä, kutinaa ja kuivuutta. HARRI KALLIO-KURSSI Kiinteistöveron peritty määrä vuonna 2021 oli 1 875 miljoonaa euroa. Lehden saaja Tilauksen maksaja Lähiosoite Lähiosoite Postinumero Postinumero Puhelin Puhelin Postitoimipaikka Postitoimipaikka Sähköposti Sähköposti Viestimedia Oy maksaa postimaksun VIESTIMEDIA OY TUNNUS 5002596 INFO: M1 00003 VASTAUSLÄHETYS 50 € Lehti lahjaksi Määräaikainen tilaus Raision toimitusjohtaja Pekka Kuusniemi pohtii yhtiön keskiviikkona julkistetussa osavuosikatsauksessa viljan hinnan kehitystä. Veron nousu rakentamattoman rakennusmaan veroprosentin piiriin kuuluvasta maapohjasta on noin 0,4 miljoonaa euroa. Kliinisesti tutkittu teho. Orpon hallitus on kiristämässä nykyisiä veroja ja MTK:n mukaan lisäämässä maatalouden kustannuksia hallitusohjelman vastaisesti. Lisätietoja: viestimedia.fi/tilausehdot ja viestimedia.fi/tietosuoja Sähköpostiosoite tarvitaan digilehden käyttöönottoa ja kirjautumisohjeiden lähettämistä varten. Juttu on osa Tilaajan toive -sarjaa, jossa MT käsittelee lukijoille merkityksellisiä aiheita. Valmistaja; G. Maaseudun yrittäjän paras tietolähde. Yläraja säilyisi 2,00 prosentissa. Tilaajaetu sinulle: Voit tilata lehden lahjaksi läheisellesi nyt etuhintaan! Tilaa netissä! viestimedia.fi/isa Tilaa soittamalla! 020 413 2277 Voit tulostaa lahjansaajalle lahjakortin osoitteessa viestimedia.fi/lahjakortti Tarjous on voimassa 12.11.2023 asti. Maatalouden toimialoihin kuuluvat kasvinviljely ja kotieläintalous, riistatalous ja niihin liittyvät palvelut. MT.FI. Timo Filpus Kuva: Johannes Tervo Lähde: Finlex. kelpoinen, % Omavaraisuusaste, % *Jatkuvat toiminnot 1–9/2023 1–9/2022 Raision tulos tammi-syyskuu Timo Filpus Lähde: Raisio ”Käsitykseni mukaan näkö piirissä ei ole kaksi vuotta sitten nähtyä yhtä hurjaa hinnannousua.” PEKKA KUUSNIEMI Yhtiön tuloskunto koheni vuoden kolmannella neljänneksellä. Nykyiset kiinteistöverotuksen arvot ovat laskennallisia ja suhteellisen maltillisia. Sekä uuden juotavien ja lusikoitavien kasvipohjaisten tuotteiden tehtaan että uusitun pastalinjan käyttöönotto on Kuusniemen mukaan sujunut hienosti ja investointien takaisinmaksu on käynnistynyt hyvin. Nyt se oli 13,1 prosenttia liikevaihdosta, vuosi sitten 11,4 prosenttia. Raisio: Viljan hankintahinnoissa nousupainetta 165,2 12,3 7,5 7,5 4,4 79,2 165,3 17,3 10,4 13,7 8,7 79,5 Liikevaihto, milj. 16 tuhtia numeroa vuodessa. MTK: Kiinteistöveron kiristys koskee myös maatiloja Eduskunta on sinetöimässä kiisteltyä kiinteistö verolakia tiistaina 7. Voit aina kieltää sähköisten suoramarkkinointija asiakasviestien lähettämisen toimimalla viesteissä olevien ohjeiden mukaisesti tai ottamalla yhteyttä asiakaspalveluumme (020 413 2277 ma-pe klo 8-21, hinta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min tai asiakaspalvelu@viestimedia.fi). Edellisenä vuonna suurin osa hinnankorotuksista oli tehty jo toisen vuosineljänneksen aikana, joten vertailukelpoisuus on jo varsin hyvä, Kuusniemi toteaa. Sovelluksella ja verkossa joka päivä. 68,70 €) 5 kk 50 € (norm. Nämä johtavat usein kurkkukipuun tai erityksettömään, kuivaan yskään. MAASEUDUN TULEVAISUUS KONEVIESTI AARRE Tietoa ja hyötyä ammattilaisille. Hän toteaa, että viljasato oli kolmanneksi huonoin tällä vuosituhannella. Yhtiön toisella päämarkkinalla Isossa-Britanniassa elinkustannuskriisi on edelleen haastanut Benecol-tuotteiden myyntiä. Kiinteistöveron suurimmat nousut Helsinki 0,93 51,7 40 % 16 % 78 Espoo 1,00 17,9 30 % 12 % 59 Turku 1,15 2,5 13 % 3 % 13 Kirkkonummi 0,93 1,8 40 % 13 % 45 Pori 0,93 1,7 40 % 6 % 21 Oulu 1,15 1,6 13 % 2 % 7 Kauniainen 0,93 1,3 40 % 26 % 125 Lohja 1,03 1,1 26 % 7 % 24 Sipoo 1,00 1,0 30 % 9 % 47 Salo 0,93 1,0 40 % 6 % 20 Vihti 0,95 0,9 37 % 12 % 32 Tampere 1,25 0,9 4 % 1 % 4 Kangasala 0,93 0,9 40 % 10 % 26 Ylöjärvi 0,93 0,8 40 % 9 % 23 Vantaa 1,28 0,6 2 % 1 % 3 Vero% 2023 Veromuutos, Me Koko kiinteistöveron % Muutos/ asukas, euroa Maapohjan veromuutos Edellisen hallituksen lupaus talousrakennusten kiinteistöveron poistamisesta jäi toteutumatta. Kiinteistöveron potentiaalinen enimmäismäärä suunnitellun uudistuksen jälkeen on 4 545 miljoonaa euroa. Tuntee koneet ja hallitsee tekniikan. Erityisen ongelmallista on lisäksi, että hallitus kaavailee ensi keväälle lakiesitystä, jossa kiinteistöverotuksen arvostusjärjestelmää uudistettaisiin. Yrityskohtainen vaikutus riippuu suoraan siitä, missä kunnissa yrityksen omistamat kiinteistöt sijaitsevat. Kiinteistöveron potentiaalinen enimmäismäärä nykylainsäädännöllä on 3 459 miljoonaa euroa. Kuluttajat olivat varovaisia ostoissaan inflaation ja epävakaan taloustilanteen takia. SATU LEHTONEN Petteri Orpon (kok.) hallituksen eduskuntakäsittelyyn tulevassa esityksessä ehdotetaan kiinteistöverolakia muutettavaksi siten, että maapohjan kiinteistöveroprosentti eriytettäisiin yleisestä kiinteistöveroprosentista
Maaseudun Tulevaisuus 7 perjantaina 3. marraskuuta 2023
”Eläintiloille asetettujen vaatimusten vuoksi vaihtoehtoisia tiloja pandoille ei Suomessa käytännössä ole”, raportissa kirjoitetaan. Sarviluoma on sekä MTKSatakunnan että MTK-Karvian johtokunnan jäsen, MTK-Satakunnan maaseutunuorten valiokunnan puheenjohtaja sekä MTK:n jäsenpalveluvaliokunnan jäsen nuorten edustajana. Talousvaikeuksien vuoksi isopandojen jatkosta keskusteltiin maaja metsätalousministeriön, valtiovarainministeriön ja ulkoministeriön edustajista koostuvassa virkatyöryhmässä. Viimeksi SDP johti Ylen kyselyissä heinäja elokuussa tehdyissä kyselyissä. Luokkakallio ja Salokangas ovat ottaneet tavaksi tuoda syksyisin satokauden maistiaisia isopandojen, Lumen ja Pyryn, käyttöön. Isopandojen yhteensä 12 miljoonaa euroa maksava vuokrasopimus Kiinan kanssa yltää vuoteen 2032. ”Vielä ei laiteta kriisimoodia päälle.” Suurimmalla toimialalla eli koneja metallituoteteollisuudessa uusien tilausten arvo oli heinä–syyskuussa pysäyttävät 39 prosenttia pienempi kuin edellisellä neljänneksellä. Sarviluoma on koulutukseltaan agrologi (AMK) ja toimii maaja metsätalousyrittäjänä kasvinviljelytilallaan, jossa viljellään muun muassa siemenperunaa, viljaa, rypsiä ja öljyhamppua. Rehubambu Ähtäriin tulee käytännössä kokonaan Hollannista. Kyselyn virhemarginaali on kaksi prosenttiyksikköä suuntaansa. JARMO PALOKALLIO MTK-Satakunta esittää MTK:n johtokuntaan Juha Sarviluomaa Pohjois-Satakunnan Karviasta. ”Juhalla on nuoresta iästään huolimatta laaja kokemus järjestötyöstä sen eri tasoilla”, Satakunnan MTK:n tiedotteessa kuvaillaan. Bambun kasvatuksen suurimmat haasteet Suomessa ovat lumettomat pakkastalvet sekä kevättalven ja kevään kuivattavat tuulet. SDP:n kannatus nousi syyskuun vastaavasta kyselystä peräti 2,7 prosenttiyksikköä. ”Seurasin tässä tilannetta, kun tarhassa oli tarjolla monta bambukasaa pandoille. Nykyisin Luokkakallion puutarhassa kasvaa muutamia eri lajikkeita, joiden kasvatuksesta on tullut hankkeen muiden jäsenten tapaan harrastus. Maaseudun Tulevaisuus 8 perjantaina 3. Isopandauros Pyry rouskuttaa bambua vahvoilla hampaillaan Ähtäriin pandatalossa. Uudet jäsenet eroavien tilalle johtokuntaan valitaan MTK:n valtuuskunnan kokouksessa marraskuun lopulla. Edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna saatujen uusien tilausten arvo laski 40 prosenttia. Niin ikään kasvatusta Ähtärissä jatkanut Helena Salokangas kertoo pitävänsä oman bambulajikkeensa hengissä suojaamalla juuria lekasoralla ja kastelulla. Kysely toteutettiin 4.10.– 31.10.2023. ”Se on jännä kasvi. Ähtärin eläinpuistossa kävi viime vuonna noin 200 000 vierasta, mikä vastaa myös tämän vuoden vierailija-arviota. Odotamme joulunajan matkailulta nyt paljon”, Väliaho sanoo. Ministeriöstä ei vielä osattu kertoa, kuinka nopeasti uusi kansliapäällikkö on selvillä. Tästä vain noin 600 000 euroa on voitu kattaa kävijätuloilla. Samalla pääministeripuolueen ja syyskuun galluykkösen kokoomuksen kannatus laski 1,3 prosenttiyksikköä. Kokoomuksen ja SDP:n lisäksi kannatus muuttui merkittävästi kuitenkin vain vasemmistoliitolla, jonka kannatus laski 1,3 prosenttiyksiköllä. Uudeksi kansliapäälliköksi ovat hakeneet Rayhan Ahmed, Ari Eini, Minna-Mari Kaila, Martti Kyllönen, Harri Lipponen, Pentti Lähteenoja, Tuula Packalen, Pasi Patrikainen, Pekka Pesonen, Anssi Rönnqvist, Nosheen Shafique, Joonas Taipaleenmäki ja Timo Taulavuori. ”Tuotannossa pudotusta ei vielä näy, yritysten tilauskantaa syödään kovaa pois. Ministeriön kansliapäällikkö johtaa, kehittää ja valvoo ministeriön ja sen hallinnonalan toimintaa. Uusien tilausten kertymä laski edellisen vuosineljänneksen suhdannekyselystä 24 prosenttia ja oli 30 prosenttia pienempi kuin viime vuoden vastaavalla ajanjaksolla. Ryhmän viime huhtikuisen loppuraportin mukaan isopandoja koskeva päätös on Ähtärin eläinpuiston sen solmiman sopimuksen mukaisesti. marraskuuta 2023 UUTISET VAKIO Maailman ehkäpä pohjoisinta bambua kasvaa yhä Suomessa, vaikka Ähtärin pandojen rehuksi tuotanto ei riitä. Heikko tilauskertymä ennakoi myös tilauskantojen supistumista talven aikana. Siihen haastateltiin yhteensä 2 395 suomalaista. Juuret ovat levinneet puutarhassani niin, että viinimarjapensaat ovat ahtaalla. ”Ensimmäisenä talvena vuonna 2016–2017 lumeton pakkaskausi vei minulta kaikki paitsi yhden kasvin”, hanketta luotsannut ja itsekin siihen osallistunut luomukasvintuotannon asiantuntija Jari Luokkakallio kertoo. Phyllostachys bissettii ja Pseudosasa japonica -bambut ovat isopandojen herkkua. Yhtiö jatkaa kumppanuuksien ja rahoituksen hankintaa ilman valtion rahoitusta. Ellei tilanne kysynnän suhteen ala piristymään alkuvuoden aikana, tulee myös työllisyydessä näkymään selkeää heikkenemistä. Tällä hetkellä tehtävää hoitaa Jaana Husu-Kallio. Hankkeessa on ollut mukana yli viisikymmentä bambun koekasvattajaa Ähtäristä ja lähialueelta. Maan suurin vientitoimiala tekee jäsenyrityksilleen kyselyn nejästi vuodessa. Lumi heitteli hollantilaiset kasvit pois ja vaihtoi meidän tuoreempiin bambuihin”, Salokangas naurahtaa. MTK-Satakunnan tiedotteessa kerrotaan Sarviluoman harrastavan metsästystä. Virka täytetään ensi vuoden helmikuun alusta määräajaksi, kuitenkin enintään viideksi vuodeksi kerrallaan. Sarviluomaa esitetään MTK:n johtokuntaan JOONAS IMMONEN Yle: SDP selvään gallupkärkeen SDP nousi selvästi suosituimmaksi puolueeksi Ylen torstaiaamuna julkaisemassa kyselyssä. Teknologiateollisuuden jäsenyritysten henkilöstömäärä pysyi ennallaan kesäkuun loppuun nähden, henkilöstöä oli syyskuun lopussa 335 000. Lokakuussa kokoomus oli suosituin. KIMMO LUNDÉN Löydät MT:n myös verkosta.. Bambu kasvaa Ähtärissä isopandojen maistiaiseksi Isopandojen kohtalosta ei ole uutta kerrottavaa MMM:n osalta, kansliapäällikkö Husu-Kallio sanoo. Ulkopuolisten hakijoiden lisäksi myös ministeriön sisältä on ollut kiinnostusta virkaan. Ähtärin pikkupandoille maistuu parhaiten Fargesia-bambut. Isopandojen ylläpito maksaa Ähtäri kaupungin omistamalle yhtiölle 1,5 miljoonaa euroa vuodessa. Karjanlannalla ne kasvavat 2,5-metrisiksi kesässä”, Salokangas kertoo. Teknologiateollisuuden Rautaporras arvioi heikompien tarjouspyyntöjen saldoja tilauslukujen olevan vielä suhteessa normaalia heikommassa suhdannetilanteessa. Perussuomalaisten, sekä nelossijalla pysyneen keskustan ja vitossijalle palanneen vihreiden kannatus pysyi vakaana: Kaikilla kolmella laskua oli alle puoli prosenttiyksikköä. HARRI KALLIO-KURSSI ”Tilanne on taloudellisesti haastava.” ARJA VÄLIAHO JOHANNES TERVO Jari Luokkakallio esittelee ikivihreää bambuviljelystään puutarhassaan Ähtärissä. Ensi vuoden näkymät ovat huolestuttavia, koska uusien tilausten sekä tarjouspyyntöjen määrä on viime kuukausina laskenut rajusti. Tämä tulee näkymään talvikuukausien aikana jatkuvasti heikentyvänä tuotantona. Jos piristymistä ei loppuvuonna tule, se näkyy myös tuotannossa ja työllisyydessä”, arvioi Teknologiateollisuuden johtaja, pääekonomisti Petteri Rautaporras. ProAgria Etelä-Pohjanmaan toteuttama pilottihanke päättyi vuonna 2019. Kolme hakijaa ei toivo nimeään julkistettavan. Lokakuun aikana SDP:n kannatukseksi mitattiin 23,5 prosenttia, kokoomuksen kannatukseksi 20,2 prosenttia ja perussuomalaisten kannatukseksi 17,3 prosenttia. Hän myös vastaa ministeriön strategisesta suunnittelusta ja osallistuu ministerin apuna tärkeiden asioiden suunnitteluun ja toteuttamiseen. Yhtiön toimitusjohtaja Arja Väliahon mukaan ”tilanne on taloudellisesti haastava”, mutta pandat pysyvät toistaiseksi Ähtärissä. Maaja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallion kommentoi MT:lle, että MMM:n osalta virkatyöryhmästä ei ole uutta kerrottavaa. SDP:n lisäksi kannatuksen lisäys onnistui vain RKP:ltä (+0,2) ja Liike Nytiltä (+1,0). ”Tänä vuonna lapsiperheissä pohdittiin kesällä inflaation vuoksi yhä tarkemmin, mihin varoja käytetään. MMM:n kanslia päälliköksi 16 hakijaa Maaja metsätalousministeriön kansliapäällikön virkaan tuli määräaikaan mennessä 16 hakemusta. HERMANNI HÄRKÖNEN Teknogiateollisuus: ”Ei vielä kriisimoodiiin” Kysyntä teknologiateollisuudessa on heikentynyt selvästi, raportoi Teknologiateollisuus suhdannekyselynsä tulosta
Ajantasaisen hintavertailun löydät DNA.fi verkkokaupasta ja DNA Kaupan myyjältä. DNA Kaupassa Takuuhinnan saa Kaupan varastotuotteisiin, kun sama puhelin on heti saatavilla vertailun kilpailijan verkkokaupasta tai saman paikkakunnan myymälästä. Elämä kallis, DNA halpa. Hintahaukka nappaa takuupuhelimet halvat Elämä on. Maaseudun Tulevaisuus 9 perjantaina 3. DNA Takuuhinta Puhelimille: Takaa, että myymme puhelimet pohjahintaan eli vähintään yhtä edullisesti kuin vertailemamme kilpailijat verkkokaupoissaan. Hintavertailu ei sisällä kanta-asiakastarjouksia. Hinnat tarkastetaan automaattisesti tunnin välein. Lisätietoja dna.fi/takuuhinta. marraskuuta 2023 Puhelin kuin puhelin, meiltä hankit sen takuulla vähintään yhtä edullisesti kuin vertailemiemme kilpailijoiden* verkkokaupoista. Vertailu ja lisätiedot dna.fi/takuuhinta ja DNA Kauppa.. *Seurattavat kilpailijat Gigantti, Power, Verkkokauppa.com, Veikon Kone, Elisa, Telia. DNA Nettikaupasta Takuuhinnan saa verkkokaupan varastotuotteisiin, kun sama puhelin on heti saatavilla kilpailijan verkkokaupasta. Ei haittaa, vaikka naapurilla olisi minkälaiset hippulamarkkinat tai mega-alennukset käynnissä, meiltä saat aina puhelimen samaan hintaan
Vuonna 2021 EU:ssa myytiin 355 175 tonnia torjunta-aineita, selviää Eurostatin tilastoista. Määrä oli 2,7 prosenttia enemmän kuin vuonna 2020. Kyseiset neljä valtiota ovat unionin tärkeimpiä maatalousmaita. Aasia on edelleen laittomien torjunta-aineiden ensisijaisia lähtöalueita, mutta suuri osa tuotannosta ja viimeistelystä tapahtuu EU:ssa, Europol kertoo verkkosivuillaan. Näitä keinoja ovat muun muassa tullimaksut ja tuotantoon sidotut tuet. Europolin haaviin jäi yli 2 000 tonnia väärennettyjä torjunta-aineita Torjunta-aineiden salakuljetus on uhka eurooppalaisille kuluttajille ja ympäristölle, toteaa Euroopan petostentorjuntaviraston pääjohtaja Ville Itälä. On tärkeää, että torjunta-aineiden kaltaisia tuotteita säännellään edelleen tiukasti ja pysymme valppaina”, sanoo Euroopan petostentorjuntaviraston (OLAF) pääjohtaja Ville Itälä Europolin verkkosivuilla julkaistussa tiedotteessa. Maaseudun Tulevaisuus 10 perjantaina 3. Vaikka kokonaistukimäärä maailmalla on kasvanut, niin rahoitus maatalouden tutkimukseen, bioturvallisuuteen ja infrastruktuuriin on vähentynyt. Verovaroja on viime vuosina käytetty monissa maissa lannoiteja sähkötukiin. Tämä on Kasvinsuojeluteollisuus ry:n jäsenten mielestä Suomen laittomien kasvinsuojeluainemarkkinoiden suurin ongelma. Rikkakasvien torjuntaan tarkoitettuja kasvinsuojeluaineita myydään vuodessa noin 1 200 tehoainetonnia. Nykyiset tukimuodot estävät ilmastonmuutokseen sopeutumista maataloudessa. Keskustelua aiheesta jatketaan keskiviikkona 15.11. Alkuvuoden operaatio mukaan lukien Europol on onnistunut kahdeksan vuoden aikana takavarikoimaan lähes 7 000 tonnia laittomia torjunta-aineita EU:n markkinoilta. Monet viljelijätuet estävät maatalouden sopeutumista ilmastonmuutokseen, OECD:n raportissa sanotaan. Intian väkiluvun on arvioitu tänä vuonna ohittavan Kiinan ja olevan yli 1,4 miljardia. EUIPO:n mukaan torjunta-aineiden myynnistä noin 14 prosenttia oli väärennettyjä tuotteita. Tuhoeläinten torjuntaan tarkoitettuja kasvinsuojeluaineita myydään noin 30 tehoainetonnia. Niitä ei itse saa tuoda ulkomailta edes omaan käyttöön ilman Tukesin lupaa. Tällaisia aineita on jatkuvasti myynnissä esimerkiksi verkkokaupoissa. Hyväksyttyjen kasvinsuojeluaineiden pakkauksissa on aina käyttöohjeet suomeksi ja ruotsiksi. Maataloutta ja kuluttajia tuettu maailmassa ennätysmäisesti Iso osa tuista ei kannusta markkina ehtoiseen tuotantoon. Summa sisältää viljelijöiden tukemisen lisäksi myös kuluttajille tehdyt tulonsiirrot. Aika ajoin Tukesin kasvinsuojeluaineiden markkinavalvonnassa kuitenkin tavataan lainsäädännön vastaisia valmisteita. ”Nykyään ne, jotka ostavat ja käyttävät niitä, tekevät sen tarkoituksella ja pitävät matalaa profiilia”, Heikkilä sanoo. Laittomalla toiminnalla jäsenet tarkoittavat kasvinsuojeluaineiden rinnakkaistuontia ilman rinnakkaistuontilupaa. Samaa tähdentää Heikkilä: ”Ainoa tapa olla lain oikealla puolella on ostaa tuotteet luotettavalta jälleenmyyjältä Suomessa.” ”Suomen ongelma kasvinsuojeluaineiden hyväksymätön tuonti omaan käyttöön” MAIJA ALA-SIURUA Väärennöksien pakkaukset muistuttavat usein erittäin hyvin alkuperäisiä pakkauksia. Tuonnille asetettavat esteet tukevat oman maan tuotantoa, mutta nostavat kuluttajahintoja. Suomessa markkinoille saatettavista kasvinsuojeluaineista valtaosa on Tukesin tilastojen mukaan metsätalouskäyttöön tarkoitettua ureaa, jota käsitellään myyntimäärätilastoissa erikseen. Suurin osa valvonnassa tarkastetuista valmisteista on lainsäädännön mukaisia, kertoo ylitarkastaja Jussi Ollikka Tukesista. ”Lainsäädännön vastaiset valmisteet ja havaitut puutteellisuudet suhteessa säädännön vaatimuksiin vaihtelevat”, Jussi Ollikka kertoo. MT Livessä. Puutteita on hänen mukaansa voinut olla esimerkiksi myyntipäällyksissä tai valmisteella ole kasvinsuojeluaineasetuksen mukaista lupaa. Suomessa lainvastaisia tuotteita ovat ne, joita Tukes ei ole hyväksynyt täällä käytettäviksi. marraskuuta 2023 UUTISET Europol takavarikoi EU-markkinoilta alkuvuonna 2 040 tonnia väärennettyjä tai laittomia torjunta-aineita, pidätti 21 epäiltyä ja purki useita torjunta-aineiden väärentämiseen käytettyjä tuotantolaitoksia. ”Paras tapa puuttua laittomiin kasvinsuojeluaineisiin on valppaus koko toimitusketjussa mukaan lukien loppukäyttäjät”, Ollikka painottaa. Euroopan unionin teollisoikeuksien virasto EUIPO:n raportissa vuonna 2017 arvioitiin, että kasvinsuojeluaineteollisuus menetti väärennettyjen torjunta-aineiden takia noin 1,3 miljardia euroa tuloja vuosittain. Maiden yhteenlaskettu maatalouden tukemiseen vuodessa käytettävä summa on noussut 851 miljardiin dollariin. Politiikalla tulisi kannustaa luonnon monimuotoisuuden suojeluun ja ohjata viljelijöitä tuottamaan ekosysteemipalveluita, OECD ohjeistaa. Väärennös voi sisältää esimerkiksi jäämiä toisesta tehoaineesta, epäpuhtauksia tai jopa kokonaan väärää tehoainetta. Kasvinsuojeluaineita ovat muun muassa kasvin tuotannossa kasvitautien, rikkakasvien ja tuhoeläinten torjuntaan sekä kasvien kasvun säätelemiseen käytettävät aineet. Väärennös voi tuhota sadon tai siihen voi jäädä sallitut enimmäismäärät ylittäviä määriä jäämiä. Tuolloin studiovieraaksi saapuu maatalouspolitiikan asiantuntija, tutkimusprofessori Jyrki Niemi Luonnonvarakeskuksesta (Luke). OECD tutki maatalouden tukemista 54 maassa. Nykyinen maailmalla vallitseva tapa tukea maataloutta estää markkinoita toimimasta tehokkaasti ja avoimesti. Kaiken kaikkiaan laittomien torjunta-aineiden aiheuttamat ongelmat ovat Suomessa todennäköisesti melko pieniä moneen muuhun maahan verrattuna, Heikkilä summaa yhteen jäseniltä saamaan tietoja. ”Torjunta-aineiden salakuljetus on uhka eurooppalaisille kuluttajille ja ympäristölle. Lähes puolet tukikeinoista on ollut keinoja, joilla on suuri riski aiheuttaa markkinahäiriöitä, OECD arvioi. CASE IH Suomessa saa myydä ja käyttää ainoastaan Turvallisuusja kemikaalivirasto Tukesin hyväksymiä kasvinsuojeluaineita. ”Kaikki tapaukset eivät välttämättä kantaudu aina Tukesille, vaikka toimitusketjussa havaittaisiinkin puutteellisia valmisteita, joten kokonaismäärän arvioiminen on haastavaa.” Yleisesti ottaen kasvinsuojeluaineiden toimituskanavat Suomessa ovat kuitenkin melko vakiintuneita, Ollikka sanoo. Muita torjunta-aineita ovat esimerkiksi elintarvikehuoneistoissa ja karjasuojissa käytettävät hyönteisten ja jyrsijöiden torjuntaan käytettävät aineet. Lähde: Ruokavirasto TORJUNTA-AINEIDEN JAOTTELU Maataloutta ja kuluttajia on tuettu maailmalla ennätysmäisen paljon vuosina 2020–2022, kun hallitukset ovat pyrkineet suojelemaan kuluttajia ja tuottajia maailman kriiseiltä ja korkealta inflaatiolta, kertoo taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD. Suurin osa tuista on nykyisiä tuotantotapoja ylläpitäviä, OECD:n raportissa todetaan. CropLife Europen pääjohtaja Olivier de Matos puolestaan toteaa väärennettyjen ja laittomien torjunta-aineiden heikentävän vihreän kehityksen ohjelman ja Pellolta pöytään -strategian tavoitteita. Kansainvälinen kauppa olisi kuitenkin tärkeä väylä tasaamaan markkinoita silloin, kun jollain alueella on katovuosi tai ennätyssato. Tuet ja tullit haittaavat kaupan vapautta. Edellä mainitusta kokonaissummasta 36 prosenttia käytettiin Kiinassa, 15 Intiassa, 14 Yhdysvalloissa ja 13 prosenttia EU:ssa. VÄÄRENNÖSTÄ ON VAIKEA EROTTAA. Kaikki laittomat tuotteet eivät ole väärennettyjä. OECD kuuluttaa muutosta. Silver Axe VIII -nimiseen operaatioon osallistui lakia valvovia viranomaisia kaikista 32 EU-maasta sekä Australia, Brasilia, Ukraina, Iso-Britannia ja Yhdysvallat. Arvoltaan tämä määrä oli noin 114 miljoonaa euroa. Seuraavina tulivat Saksa ja Italia. OECD:n mukaan juuri näihin täytyisi investoida, jotta viljelijät pystyisivät sopeutumaan ilmastonmuutoksen tuomiin sään ääri-ilmiöihin ja ruokaketju olisi siten kestävämpi kriisejä vastaan. Kiinassa asukkaita oli viime vuonna noin 1,4 miljardia. Suomeen tuotiin Tullin tilaston mukaan vähittäiskauppaan tarkoitettuja torjunta-aineita viime vuonna noin 18 miljoonaa kiloa. Suomessa kasvinsuojeluaineiden käyttö on varsin maltillista moneen muuhun maahan verrattuna. Europol puuttui väärinkäytöksiin vuotuisessa operaatiossa, joka toteutettiin 23.1.– 28.4. Vuosi 2021 on tuorein, jonka Eurostat on tilastoinut. Torjunta-aineita myytiin eniten Espanjassa ja Ranskassa. Kasvitautien torjuntaan myydään aineita noin 200 tehoainetonnia ja kasvunsääteitä noin 100 tehoainetonnia. Osa tukikeinoista on myös ympäristölle ja ilmastolle haitallisia. Fungisidien osuus kokonaismyynnistä oli 44 prosenttia. MAIJA ALA-SIURUA ”Torjuntaaineiden salakuljetus on uhka eurooppalaisille kuluttajille ja ympäristölle.” VILLE ITÄLÄ KIMMO HAIMI Torjunta-aineet jaetaan käyttötarkoituksensa mukaan kasvinsuojeluaineisiin ja muihin torjunta-aineisiin (biosidiset torjunta-aineet). Talousjärjestö ehdottaa, että hintatuet ja muut tukikeinot, jotka estävät tuotantorakenteen kehittämistä, tulisi lopettaa asteittain. ”Monesti nämä kuitenkin kulkevat käsi kädessä, koska rinnakkaistuonti ilman rinnakkaistuontilupaa luo väylän väärennettyjen tuotteiden liikkumiselle”, sanoo Kasvinsuojeluteollisuus ry:n asiamies Andreas Heikkilä. Lähde: Tukes Kaikki laittomat tuotteet eivät ole väärennettyjä. EU-alueella on noin 450 miljoonaa asukasta. ”Toimijat ovat yleensä ryhtyneet omaehtoisesti korjaaviin toimenpiteisiin, jos puutteita on löytynyt.” ”Kasvinsuojeluteollisuus ry:n jäsenillä on havaintoja laittomasta toiminnasta, mutta ei väärennöksistä”, kertoo puolestaan yhdistyksen asiamies Andreas Heikkilä. Kasvinsuojeluteollisuuden jäseniä ovat BASF Oy, Bayer Oy Crop Science, Berner Oy, Corteva Agriscience, FMC Agricultural Solutions, Nordisk Alkali AB ja Syngenta Nordics A/S. Tuet eivät siten kannusta muuttamaan tuotantoa ja ne häiritsevät kansainvälistä kauppaa. Rikkakasviaineiden eli herbisidien osuus oli 34 prosenttia ja tuholaisten torjuntaan myytyjen insektisidien osuus 14 prosenttia. Laittomien torjunta-aineiden kaupassa esiintyvät väärinkäytökset vaihtelevat väärennettyjen tai väärin merkittyjen tuotteiden kaupasta kiellettyjen aineiden laittomaan tuontiin. ”Ne vaikuttavat EU:n talouteen ja laillisten sidosryhmien maineeseen koko elintarvikeketjussa.” Operaatio Silver Axe kehitettiin alun perin vastaamaan koordinoidusti laittomien torjunta-aineiden vaaralliseen kauppaan. TUURE KIVIRANTA Lähes puolet tukikeinoista on ollut keinoja, joilla on suuri riski aiheuttaa markkinahäiriöitä. Raportissa arvioitiin, että Suomessa laittoman kaupan osuus oli kuusi prosenttia. Eniten myytiin fungisideja eli aineita, jotka estävät kasvien sienitauteja. Väärennetty kasvinsuojeluaine voi olla vaarallinen aineen käyttäjälle, ympäristölle tai kuluttajille. Laittomien torjunta-aineiden lopullisia myyntimääriä Suomessa on kuitenkin vaikea arvioida. Kansainvälinen kauppa on tärkeä väylä tasaamaan markkinoita silloin, kun jollain alueella on katovuosi tai ennätyssato. Turvallisuusja kemikaalivirasto Tukes kokoaa kasvinsuojeluaineiden myyntimäärätiedot
-AASTANE GADU JAHRE WARRA NTY · TA KU U · G A R A N TI · GW ARA NCJ I · GA RA NT IJ A · G A R A N TI I · GA RA NTI E · ERÄ! 4. marraskuuta 2023 Katso myymälöiden aukioloajat: lidl.fi/aukiolot = Tuotteita rajattu erä. 99 J.D. Maaseudun Tulevaisuus 11 perjantaina 3. 900 g | hinta/kg – 28 % 3. – SU 5.11., ellei toisin mainita ERÄ! 6. 2,39 € | maks. 79. 49 ARLA Kadett-juusto kevyt, maukas, helposti höylättävä ja säilöntäaineeton | rasvapitoisuus 5 % | 500 g | 9,58 €/kg | norm. 99 * * 3 YEAR VUOTTA ÅRS LATA MET. GROSS Belgialainen konvehti konvehtirasia hienoihin herkutteluhetkiin, sisältää alkoholia | 360 g | 8,31 €/kg | norm. Hinta yllättää Lue lisää: lidlplus.fi ja lataa äppi sovelluskaupasta! PLAYTIVE Puinen oppimispeli erilaisia PLAYTIVE Puinen motoriikkapeli erilaisia – 15 % Voimassa 8.11. 6,55 € | maks. asti *AKTIVOI LISÄETU ÄPISSÄ Puulelut Edulliset lahjaideat jouluun lidl.fi/joulu TARJOUKSET VOIMASSA PE 3.11. 99 KANAMESTARI Kanan ohut fileeleike miedosti suolattu | 410 g | 9,73 €/kg | norm. 4 kpl/talous Paprikamix alkuperämaa: Espanja | 500 g | 2,98 €/kg | norm. 3 pkt/talous – 26 % 4. 4,98 € | hinta yksittäin 2,49 € | maks. 4 kpl/talous ERÄ! 12. 99 SUPERHINTA! 14. 3,99 € | maks. 90 €/kg HÄTÄLÄ Lohifilee A-leikattu | kalan alkuperämaa: Norja | n. 00 2 KP L – 20 % 8. 4 kpl/talous Kirsikkaliköörikonvehti sisältää alkoholia | 165 g | 12,12 €/kg | norm. 00 8 KP L TAATUSTI TUORETTA – 37 % 1. 10,99 € | maks. 79 MYRTTISEN Perinteiset suolakurkut sokeriton, gluteeniton ja laktoositon | 1,16 kg (valutettu paino 550 g) | 8,71 €/kg – 25 % 2. 2,80 € | hinta yksittäin 0,35 € PAISTOPISTEESTÄ – 28 % 2. 4 kpl/talous – 19 % 4. 2 kpl/talous Sulhaspiirakka laktoositon | 37 g | 6,76 €/kg | norm. 79 OCEAN SEA Kuorellinen katkarapu 1 kg | 8,79 €/kg | norm. 5,59 € | maks. | Ei jälleenmyyjille
MT:lle Tiirola kommentoi Eero Heinäluoman haastattelua 1.11. Jollei sitä tee metsäsektori, äiti luonto hoitaa asian.” Tiedepaneelin näkemys Asikaisen mukaan on, että kaikkia suojelutavoitteita ei voida metsillä saavuttaa. Kopra kuitenkin arvioi, että hintatason pohjat on nyt nähty ja markkina kääntyy vähitellen parempaan. Jollei sitä tee metsäsektori, äiti luonto hoitaa asian”, viestitti metsätiedepaneelin puheenjohtaja Antti Asikainen. Niinpä hankimme vain koti maista tukkipuuta, josta valmistamme laadukkaita sahatavaroita sekä erilaisia jatkojalosteita. ”Heti kun kasvun vilkkain vaihe on ohitettu heinä–elokuussa, kesällä tuotettua ruokaa aletaan laittaa talteen talven varalta.” Puut ottavat talveentumisen signaalin sekä lämpötilasta että valoilmastosta. Nyt on hyvä hetki myydä. Tiirola sanoi saavansa metsänomistajilta kaikkein eniten palautetta juuri tästä aiheesta. Etla ennustaa puutuotteiden vientihintojen alenevan 18 prosenttia tänä vuonna vuoden takaisesta. Ohjelmajohtaja, professori Anne Tolvanen Luonnonvarakeskuksesta kertoo, että ilmiö menee luontaisen vaihtelun piikkiin. Tiirola haluaa kansallisen ylivaalikautisen strategian, joka ottaa huomioon sen, että maanja metsänomistaja on itse paras päättämään omaisuutensa hoidosta ja käytöstä. BKT:n ennuste Suomessa on nollan tuntumassa, mutta voi olla ennakoitua huonompikin. Ota yhteyttä! Ota yhteyttä 010 8425 100 puukaupoille@versowood.fi versowood.fi MT.FI/Metsä tavoittaa viikoittain yli 200 000 kävijää. Myös Kiinassa tilanne on heikkenemään päin. (GA4/2023) Mainostaja, kysy lisää ilmoitus@mt.fi tai soita 020 413 2321 Suurin metsäalan lehti 226 000 lukijaa (KMT 2023) • Tuulija aurinkovoiman näkymät • Metsäpalojen sammutuslentojen vedenottopaikat • Asiaa vetyja sähköpolttoaineista • Metsien kasvumahdollisuudet Suomessa • Hiilletty puu rakennusmateriaalina nro 10, ilmestyy 4.12. Foreconin johtavan asiantuntijan Markku Riihimäen mukaan Yhdysvalloissa talouskasvu on nousemassa, mutta EU:ssa tilanne on monessa maassa huono ja menossa kohti taantumaa. Sellun tuotanto sen sijaan kasvoi 13 prosenttia, ja paperin valmistus lisääntyi seitsemän prosenttia. Suomen tapaan Ruotsissakin on kova pula metsäkoneenkuljettajista. Tarkoitus on, että kaksitoista opiskelijaa saa 22 viikon mittaisen koulutuksen pääasiassa kuormatraktorin ajamiseen. Siksi toteutamme koulutuksen nyt itse”, sanoo yhtiön koulutuksesta vastaava tuotannon kehitysjohtaja Anna Bylund tiedotteessa. ”Tänä vuonna lehdet putoavat tavallista myöhemmin.” Puut alkavat valmistautua talveen pikkuhiljaa jo loppukesällä, Tolvanen kertoo. Etla arvioi, että metsäteollisuuden arvonlisäys supistuu 10 prosenttia tänä vuonna ja kasvaa noin prosentin ensi vuonna. Jos lehdet ovat keltaisia ja kuivia, puu on ehtinyt ottaa ravinteet talteen. Versowoodin toimitusjohtaja Ville Kopra kertoi, että kannattavan liiketoiminnan harjoittaminen metsäteollisuudessa on nyt vaikeaa, sillä myyntihinnat ovat alhaiset ja etenkin raaka-ainekustannukset korkeat. Jos puun lehdet ovat vielä vihreitä, puu ei ole ottanut kaikkia hyödyllisiä aineita talteen. ”Ei saa käydä niin, että huomaamme vanhat metsät määritellyksi niin, että puun ostajat karttavat kohteita, mutta korvauksiakaan ei makseta.” Tiirola tähdensi, että kansallinen biodiversiteettistrategia ja Suomen sitoumukset EU:n komissiolle täytyy valmistella ja päättää käsi kädessä. ”Puutarhakasvit ovat monesti alun perin eteläisemmältä seudulta. ”Puu on Suomen tärkein uusiutuva luonnonvara”, Essayah sanoi. Biodiversiteettipolitiikka on sovitettava yhteen kansallisen metsästrategian kanssa.” Samalla Tiirolan mielestä on huolehdittava, että tavoitteiden ja toimien lukumäärä pysyy hallittavana sekä kirjausten sisältö selkeänä. Kasvu voi vähän heikentyä, ääritilanteessa joku taimi voi kuolla”, kertoo Tolvanen. Rakentamisen hintakehitys puolestaan jäänee selkeästi koronaa edeltäneen tason yläpuolelle, vaikka esimerkiksi puurakenteiden hinnat ovat laskeneet. EU-maissa keskimääräisesti tuotanto supistui viimeisen kuuden kuukauden aikana 4,9 prosenttia, kun Suomessa vastaava luku oli noin 10 prosenttia. Heinäluoma onnistui torjumaan EU:n perussopimukseen kaavaillun rukkauksen, joka olisi siirtänyt metsiä koskevaa päätösvaltaa EU:lle. Tutkimuslaitoksen mukaan viime vuoden jälkipuoliskolla paperiteollisuuden tuotanto kääntyi laskuun koko Euroopassa, kun talouskasvu hidastui ja energian hinnat kohosivat huippulukemiin. Nyt investointi alkaa olla ulosmitattu.” Tiedepaneeli on selvittänyt metsän potentiaalia ilmastonsuojelussa niin Suomen kuin koko maailman tasolla. Sellun osuus paperiteollisuuden viennistä on tänä vuonna suurin noin 39 prosentilla. Tilaisuuden avasi maaja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.), joka painotti rakennusalan merkitystä ilmastotavoitteiden saavuttamisessa. Wahlman näkee, että vihreä siirtymä tulee edistämään kiertotaloutta rakentamisessa. marraskuuta 2023 UUTISET Tyytyväisten metsänomistajien puukauppaa. Hän viesti, että metsien kasvu muodostaa ylärajan puunkäytölle ja hiilen sidonnalle. Myös asunnonostoaikomukset ovat pudonneet. Ja sitten metsäkatoasetus, josta ei vielä tiedetä, miten se tulee meille näyttäytymään”, Wahlman sanoi. Uuden rakentamislain on määrä tulla voimaan samana vuonna. Etlan mukaan hinnat jäävät siitä huolimatta vielä vuoden 2020 keskitasoa korkeammalle. Starkin logistiikkajohtaja Kari Wahlman arvioi esityksessään, että rakentaminen alkaa elpyä vuonna 2025. Pienet ovat herkempiä. Hän toivoi, että metsäteollisuus ei sulkisi toimivia tehtaita lyhyen tähtäimen markkinahäiriöiden takia. lehdessä. Metsänomistajien kannalta merkittävää hänen mielestään on luonnontilaisten ja vanhojen metsien kriteerien määrittely. Pudotusta voi verrata vuoden 2008 finanssikriisiin. ”Valitettavasti sekään ei ratkaise siirtolinjakysymystä. Korkeiden energiakustannusten takia monet tehtaat joutuivat tilapäisesti pysäyttämään koneensa. Vuonna 2024 hintojen odotetaan alenevan noin neljä prosenttia. JOONAS IMMONEN Euroopassa rakentamisen odotetaan supistuvan noin prosentin sekä tänä että ensi vuonna. Metsäosastollamme työskentelee noin 50 metsä alan asiantuntijaa, jotka auttavat sinua kohti kannattavaa metsänhoitoa ja hyviä puu kauppoja. Kotimaisena perheyrityksenä teemme puu kauppaa tunteella, metsänomistajan ja asiakkaan tarpeita kuunnellen. Lehtien pudotessa vihreinä puu menettää osan talvivarastoistaan. Etlan mukaan puutuoteteollisuuden tuotanto on supistunut keskimäärin enemmän Suomessa kuin EU-maissa keskimäärin. ”Ne eivät ole ihan pohjalla, mutta muutos korona-aikaan on iso. ”Lepällä on juurissaan symbioottisia juurinystyräbakteereja, jotka sitovat kasvun kannalta tärkeää typpeä suoraan ilmakehästä. Rakentamisen suhdanne elpyy hitaasti Ennusteet ensi vuoden BKT:lle ovat laskeneet. ”Ei tässä muu auta, kuin vain toistaa samaa: aktiivinen metsien hoito on välttämättömyys niin puun hankinnan kuin hiilinielun ja metsien suojelun kannalta.” MIkko Tiirola peräsi myös ennakoitavuutta luontopolitiikkaan: ”Tarvitaan kansallinen ylivaalikautinen strategia, joka ottaa huomioon sen, että metsänomistaja on itse paras päättämään omaisuutensa käytöstä.” Tiirola: Pikkukorvaukset sähkölinjojen vetämisestä eivät riitä ”Metsien on uudistuttava. Maaseudun Tulevaisuus 12 perjantaina 3. ”Finanssikriisistä toipuminen oli nopeaa, mutta nyt on hitaampaa ennen kuin rakentaminen palautuu”, Riihimäki sanoi. Metsäpolitiikka on kansallista eikä mitään poikkeusta voi hyväksyä.” Tiirola muistutti valtuuskunnassa, että ensi vuosi on merkittävä vaalivuosi metsänomistajille. MT Metsä aineistopäivä on 23.11. Asiointi kanssamme on turvallista, joustavaa ja nopeaa. Rajat tulevat nopeasti vastaan.” Metsien hiilinielua pienentää metsätuhojen, kuten hyönteistuhojen ja palojen, lisääntyminen. Kursseja aiotaan järjestää eri puolilla maata. Markkinat alkavat vähitellen kääntyä kohti parempaa. JUKKA HÄMÄLÄINEN ”Valitaan sellaiset europarlamentaarikot, jotka ovat hereillä siinä, että metsäpoliittiset ratkaisut pysyvät kansallisina.” MIKKO TIIROLA KARI SALONEN ETLA: Metsäteollisuus kääntyy kasvuun vasta ensi vuonna Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla ennustaa, että koko metsäteollisuuden tuotos vähenee tänä vuonna kahdeksan prosenttia, mutta kasvaa ensi vuonna vajaat kuusi prosenttia. Toivoa epäkohtien korjaamisen antavat hänen mukaansa sekä hallitusohjelma että lupaus tuoda lunastuslain uudistus nopeasti eduskuntaan. Suomessa kartongin tuotanto supistui kuluvan vuoden alkupuoliskolla 21 prosenttia vuoden takaisesta Metsäteollisuus ry:n tilastojen mukaan. ”Sää voi viivästyttää talveentumista jossakin määrin, mutta ei loputtomiin, koska valoilmasto on muuttumaton.” Tänä syksynä pakkaset tulivat aikaisin. ”Muutoin päällekkäisyyksien ja ristiriitojen riski on ilmeinen. ”Jos lopettaisimme kaikki metsien hakkuut maapallolla, metsät pystyisivät nielemään hiiltä lisää vain neljän vuoden fossiilipäästöjen verran. Wahlman enteilee vihreän siirtymän olevan yksi lähitulevaisuuden keskeisistä trendeistä. SCA aloittaa omat kurssit ajokoneen kuljettajille JUKKA HÄMÄLÄINEN Puupäivän puumarkkinapäivä kokosi alan asiantuntijat Helsingin messukeskukseen torstaina. Etla arvioi, että paperiteollisuuden vientihintojen lasku jatkuu ja vuoden lopussa ne ovat kahdeksan prosenttia viime vuoden keskiarvoa matalammat. Asuntorakentamisessa määrät tulevat tippumaan kuluvasta vuodesta jyrkästi. ”Huonon kannattavuuden takia sahatavaran tuotantoa on Suomessa jarrutettu”, Kopra sanoi. Suomen metsäsektorille on elintärkeää, että perussopimuksesta pidetään kiinni. PUUMARKKINAT Moni puu edelleen lehtipuvussa Omenapuu loistaa vihreänä Oulussa, vaahterat esittelevät ruskan värejään Helsingissä. ”Etenkin vaikuttaa EU:n suunnasta tuleva säätely, kuten taksonomia, joka määrittelee, millä kriteereillä ohjataan investointeja vihreisiin hankkeisiin. Inflaation ja korkeiden korkojen takia myös rakennusaloituksia on vähän. Etenkin uusien asuntojen kauppa on pudonnut jyrkästi.” Riihimäki arvioi, että asuntojen hintojen laskussa tapahtuu käänne, kun kauppa alkaa virkistyä. PAULA LIESMÄKI MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola puuttui sähkönsiirtolinjojen lunastuskorvauksiin valtuuskunnan kokouksessa Espoon Hanasaaressa. ”Maanomistajalle kuuluu osa siitä tuotosta, mitä sähkönsiirrolla tehdään.” Tiirola pelkää, että vihreän siirtymän vastustus kovenee metsänomistajissa, jos he kokevat jatkuvasti vääryyttä. Kurssin läpäistyään opiskelijat pääsisivät koeajalle töihin joko SCA:lle tai jollekin sen urakoitsijalle. Riihimäen mukaan rakentamisen hyvä suhdanne kesti kuusi vuotta, mutta kääntyi viime vuoden lopulla miinukselle. Se vaikuttaa säähän ja lämpötiloihin. Leppä ei koskaan tule ruskaan. Miksi monessa puussa on edelleen lehdet, vaikka syksy on jo pitkällä. Markkinoita Tiirola analysoi metsänomistajille pitkällä aikavälillä entistä suopeammiksi, kun puun tuonti on vähentynyt ja investoinnit lisääntyneet. Ne eivät välttämättä osaa varautua ajoissa syksyyn.” Jos puu kärsii pakkasvaurioista joka vuosi, sille käy ennen pitkää huonosti. Yhdeksi ilmiöksi hän nostaa hiilijalanjälkitiedon tarjoamisen asiakkaille. Kurssi järjestettäisiin kahdesti vuodessa. Ilmastonmuutos ei vaikuta valoilmastoon. Muutaman satasen hehtaarikohtaiseen kertakorvaukseen eivät prosenttikorotukset riitä.” Lunastuslain uudistuksen lisäksi tarvitaan Tiirolan mukaan sähkömarkkinalain uudistus. ”Jokainen voimalinja pirstoo maaja metsätalousmaata vieden maanomistajalta pahimmillaan koko kiinteistön kehittämismahdollisuudet – ja kaikki tämä täysin barbaarisilla korvauksilla.” Luontopolitiikkaan Tiirola peräsi ennakoitavuutta. Ennusteet ensi vuoden BKT:lle ovat laskeneet ja nyt pelätään, että heikko jakso pitkittyy. ”Ollaanpa aktiivisia! Valitaan sellaiset europarlamentaarikot, jotka ovat hereillä siinä, että metsäpoliittiset ratkaisut pysyvät kansallisina.” Valtuuskunnalle puhui myös Metsäbiotalouden tiedepaneelin puheenjohtaja, Luken tutkimusylijohtaja Antti Asikainen. ANNIINA JOKINEN. Ruotsalainen metsäteollisuusyhtiö SCA suunnittelee aloittavansa intensiivikurssin kuormatraktorin kuljettajaksi haluaville. ”Kun arvioimme aikaisempia koulutuksia ja pohdimme, miten voisimme parantaa koulutuksen laatua ja saada lisää työllistyviä koneenkuljettajia, huomasimme, että meillä on itsellämme paljon osaamista täällä SCA:ssa. Nopeita muutoksia ei kuitenkaan ole luvassa. Lepällä ei siten yleensä ole nälkä, joten se voi tuhlailla ravinteita, eikä niitä tarvitse ottaa talteen lehdistä.” Istutetut puut ovat asia erikseen. ”Metsien on uudistuttava. ”Metsän kasvu on lisääntynyt 1950-luvulta, koska metsien kasvuun on panostettu. ”Suurilla puilla on niin paljon biomassaa, että ne eivät hetkahda pienestä. Tätä viestiä tiedepaneeli vie säännöllisesti EU:n komissiolle. ”Heinäluoma oli oikealla asialla. Suomessa pystyttäisiin kattamaan ehkä kahdeksan vuoden päästöt
Sitä hakevat innokkaasti kuntien kesä teatterit ja muut matkailuun liittyvät viritykset. 2020luvulla luku on lähes puolittunut. Veroesityksellään hallitus on unohtanut myös lupauksen olla tekemättä päätöksiä, jotka korottavat maatalouden kustannuksia. Lopeta jo typerä touhuilu luonnon tieteitten alalla. Suomen capsuunnitelma vuosille 2023–2027 laadittiin ottamalla huomioon Ruoka viraston mielipiteet tukijärjes telmän yksinkertaistamisesta sekä valvonnan helpottamisesta. Liitä mukaan yhteystietosi ja lyhyt kertomus kuvasta. Suomi tiivistää yhteistyö tään myös Naton suurimman sotilasmahdin Yhdysvalto jen kanssa. Kunnat osaa vat kyllä itse päättää sopivasta kiinteistöverotuksen tasosta. Sorkan jälki ja lantakasa ovat myös hoitoa, ei vain syöty kasvi. Terroriste ja lukuun ottamatta. Arjen ja asumisen kustannukset ovat jo muutoinkin ennätyk sellisen korkealla. Ei nimimerkkiä Omaisuuden myynti Pahinta, mitä poliitikko voi kansalaiselle tehdä, on myydä rakentamamme infra keinot telijoille. Uuden tulkinnan mukaiset rajaamiset pienentävät luonnonlaidunten kokonaisalaa ja lopettavat osassa kohteita hoidon koko naan. Käsittämätöntä politiikkaa. Tämä todistaa selkeästi, että kyseessä on viranomaistaho, joka on alkanut elää omaa elämäänsä, ja on unohtanut ketä kuuluu palvella. Kysyimme tätä Upseeriliiton 6 500 jäseneltä ja vastaus on selvä: ei ole. Tuki on rajattu sinne, missä sillä on katsottu olevan eniten tarvetta. Puo lustusvoimissa työskenteleviä ei koske yleinen työaikalaki, vaan presidentti Kekkosen ajalta peräisin oleva, vuonna 1970 säädetty Puolustusvoimien oma työaikalaki. Kuten esimerkiksi sähkölaitokset, sähköverkot, lannoitetehtaat, rautatiet ja tienpidon. Tomas Långgård puheenjohtaja Pohjanmaan Ruotsinkielinen Tuottajajärjestö (ÖSP) Maataloustukien maksuaikataulu M aaseutualueiden menestys ja elin voima riippuvat paljolti monipuolisesta yritys toiminnasta sekä työllistymis mahdollisuuksista. Ukrainan sota on lisännyt entisestään harjoituksia ja valmiustehtäviä, jotta olemme iskussa mahdollista painostusta varten. Meidän on vahvistettava edelleen varautumistamme ja maanpuolustuskykyämme lisäämällä sotilaallisen maan puolustuksen resursseja. Lisäksi nuoret aikuiset miettivät aiem pia sukupolvia enemmän työn, vapaaajan ja perheen välistä tasapainoa. Ei nimimerkkiä Nautatuesta voitaisiin mak saa vaikka 95 prosenttia nyt. Ei nimimerkkiä. Lähetä kuva Toivomme kuvia, joiden taustalla on tarina. Syy tähän myöhäiseen ajankohtaan ilmoitetaan olevan, hämmäs tyttävää kyllä, tukiehtojen muuttuminen ja muutokset, jotka johtuvat viitepäivästä. SAK:laisella eikä muulla kaan ayliikkeellä ole silti ve tooikeutta parlamentaarista luottamusta nauttivan halli tuksen toimiin. Alalle ryhtymisen kannusti meksi esimerkiksi aloitustukea on tarjolla nuorille viljelijöille. Suomen ruokaturvan varmistamiseksi nuoria viljelijöitä ja omistajan vaihdoksia tarvitaan alalle lähiaikoina enenevissä määrin. Ei nimimerkkiä Tosiasia Missään ei saa enää läpi faktaa. Valtion taloudesta on pidettävä huolta, mutta kasvaneeseen puolustusbudjettiin suhteu tettuna kustannukset ovat minimaaliset. Miten kukaan voisi olla eri mieltä jaksamista parantavan työaikalain välttä mättömyydestä muuttuneessa turvallisuuspoliittisessa tilan teessa. Tuskin parantaa turveyrittäjän arkea, kun viime hallitus vei elinkeinon. Vuosi sitten rehvakkaasti luvattiin tarkat päivämäärät ennakkoon, missä ne nyt on. Lisäksi moni upseeri päivystää omalla ajal laan ilman työaikaa. Yritystoiminta on tämän vuoksi myös pysyvämpää. Takahikiältä töihin lähtevän yksinasuvan mat kakulujen ja yksin asuvan kakkosasunnon verovähen nyksiä ei vaan saada aikaan. Maatalousyrittäjyys on merkittävä osa maaseudun elinvoimaa, ja myös työllistää esimerkiksi maaseudun rakennustoimijoita ja kuljetus liikkeitä. Ilmeni, että tiedote oli uusi pohjanoteeraus tältä viranomaistaholta, jonka tehtävä on palvella maamme elintarvikkeiden tuottajia tukien maksatusta. Mikä on maaseudun yrittä jyydessä erilaista verrattuna kaupunkien yrittäjyyteen. Suomen sitoutumisella ei ole pohjaa ilman toimivaa järjestelmää, joka mahdollistaa perinne ympäristöjen ylläpitoa eläinten avulla. Pitääkö meidän hyväksyä tämä ruokaviraston käytäntö. Pienet ikäluokat punnitsevat tarkkaan, minne lähtevät opiskelemaan. Oikeiden toimien avulla voimme varmistaa, että maaseutu säilyy vireänä ja houkuttelee monipuolisesti erilaisia yrittäjiä. Valmiudessa olemisen ja päivystyksen palvelussuhteen ehtoja on parannettava. Maaseudun Tulevaisuus 13 perjantaina 3. Valmiutta ei voida ylläpitää, jos työstä ei pääse palautumaan. Liitä mukaan yhteystietosi. Materiaalihankintojen määrä rahoja on kasvatettu, mutta erityisesti on huolehdittava henkilöstön riittävästä määrästä ja osaamisesta. Metsänomistaja Puun hinta Tiedotusvälineet toitottavat, että puun hinta on korkealla. Yrittäjyys on maaseudulla luonnollinen uravaihtoehto, koska työntekijänä työllistymi sen vaihtoehtoja on vähemmän tarjolla kuin kaupunkialueilla. Jäsentemme viestien ja jäsenkyselyjemme perusteella tiedämme, että upseerien uupuminen ja uniongelmat ovat lisääntyneet merkittävästi. Viime vuonna julkaistu ”Maa seutuyritykset omistajanvaih dosbarometrissa” selvitys tuo esiin huomattavan haasteen, joka liittyy omistajanvaihdok siin. Lisäksi myös kalusto oli kunnollista. Veronkiristykset osuvat myös maatalousraken nusten tontteihin. Esimerkiksi tavalliselle oma kotitaloasujalle lisäkustannus voi olla satoja euroja. Valtio varainministeriön virkakunta on pyrkinyt edistämään tällaista kiinteistöveron korotusta jo pitkään. Maaseudun elinvoimaisuus ja yrittäjyys kulkevat käsi kädessä. Kyseessä onkin puhdas tulonsiirto taajamamerkin takaa taajamiin, erityisesti kaupunkeihin. Käskyn sisällöllä on siis väliä. Tämä asettaa koko sektorin likviditeettivaikeuksiin. Vuosi sitten lokakuussa Ruokavirasto esitti alustavan maksatusaikataulun, jota ei edeltänyt minkäänlaisia neuvotteluja tai keskusteluja MTK:n tai SLC:n kanssa. Norjalaiset ja tanskalaiset upseerit ovat painottaneet meille suomalaisille, että rekrytoinnin varmistamiseksi tarvitaan kannustavat ehdot. Sekin on tärkeää muistaa, että muissa Pohjoismaissa tehtäviin ei mennä pakolla, vaan vapaa ehtoisesti. Kiinteistöveron pakko kiristys loukkaa kuntien itse määräämisoikeutta. Kun nykyinen laki 70luvun alussa hyväksyttiin, täysiikäisyyden saavutti noin satatuhatta nuorta joka vuosi. Ei nimimerkkiä Tukimaksut Voisiko takkuavan tukimak satuksen ulkoistaa Kelalle tai verottajalle. Sen me näemme nyt konkreettisesti, kun parhaillaan rekrytoidaan upseereja Natotehtäviin. Monille tilallisille, joilla on suuria kustannuksia syksyllä viljelykauden päätyt tyä, ja joilla lisäksi on lokakuun lopussa erääntyvää korkotuki lainaa, tämä tuli kylmänä suihkuna niskaan. Vakaan yhteiskunnan perustana on turvallisuus; meidän onkin kannettava vastuumme turvallisuuden tuottajina. Käytännössä sopimus muun muassa helpottaa yh dysvaltalaisjoukkojen maa hantulokäytäntöä ja mah dollistaa laitteiden sekä varusteiden varastoinnin Suomessa. Euromääräisesti suurimmat korotukset kohdistuvat pääkaupunkiseudulle, mutta vaikutukset ovat kenties sitäkin tuntuvampia maaseudulla. Vielä ennen vaaleja hallituspuolueista luvattiin poistaa maatalouden tuotantorakennuksilta kiin teistövero. Ykkös tehtävämme on huolehtia valmiudesta kaikissa tilanteissa ja jokaisesta suomalaisesta asuinpaikasta riippumatta. Ruokavirasto julkaisi lehdistötiedotteen vuoden 2023 maataloustukien maksu aikataulusta. Jatkuva päivystäminen tarkoittaa henkilöstölle suurta rasitusta. Se on liian vaikeaa ymmärrettävää valtiotieteilijälle. LEHTIKATSAUS Sotilasyhteistyö syvenee Turun Sanomat arvioi Suo men ja Yhdysvaltojen välisen DCAsopimuksen syventävän liittolaisuutta entisestään. ”Suomi on siirtynyt no peasti läntisen sotilasyhteis työn ytimeen. Muutama henkilö hoiti koko kunnan tiet esimerkillisesti. Puheiden ja tekojen väliltä paljastuu jälleen suuri ristiriita. Suomi haki puolustus liitto Naton jäsenyyttä touko kuussa 2022 ja pääsi jäseneksi kuluvan vuoden huhtikuussa. marraskuuta 2023 MIELIPIDE OHJEET Lähetä mielipide Toivomme napakoita kirjoituksia pituudeltaan korkeintaan 2 000 merkkiä välilyönteineen. Tämä tarkoittaa, ettei meillä tule olemaan riittävästi sen enempää yrittäjiä kuin eläimiä hoitamassa tärkeitä luontokohteita. Hallitusohjelmaan kirjattu tahto ei riitä, vaan eduskunnan lainsäätäjiltä vaaditaan konkreettisia toimenpiteitä. Tästä kertoo muun muassa kansallisesti määritelty yhden aarin tarkasteluraja, jonka jokainen asiaa tunteva taho ymmärtää mahdottomaksi vaatimukseksi. Onhan se toki viimeaikoina noussut reaalisesti noin puo leen siitä, mitä se oli vähän reilut 30 vuotta sitten. Seuraava laajaalainen muutos on osallistuminen Naton rauhan ajan tehtäviin. Ota kantaa tekstitai Whatsapp-viestillä Jaa mielipiteesi muiden lukijoiden kanssa. Se on ymmärrettävää, koska uudistukset tulevat nyt kertarysäyksellä. Miksi ennakkoa ei voida maksaa samana vuonna, jää mysteeriksi. Verotus on sama Kivijärvellä ja Kauniai sissa. Suomalaiset äänestivät seitsemän kuu kautta sitten taloudenpidon radikaalin muutoksen puo lesta. Henkilöstön aseman paran taminen edellyttää ehdotto masti Puolustusvoimissa käy tössä olevan työlainsäädännön uudistamista YYASuomen ajasta NatoSuomen aikaan. Tähän on helppo yhtyä. Maatalousyrityksissä on perinteisesti tehty sukupolven vaihdos perheen sisällä, mutta nykyisin myös omistajan vaihdokset suvun ulkopuolelle ovat lisääntyneet. Tämä johtaa luonnon monimuotoisuuden heikentymiseen vastoin capin tavoitetta. Tämä ei ole vain Upseeriliiton vaatimus, vaan kaikkien sotilas järjestöjen, joiden jäsenet työskentelevät Puolustusvoi missa. On hyvä muistaa sekin, että työmarkkinauudistusten ja lakkooikeuden rajoitta misen jälkeenkin Suomi kuu luu edelleen tukevasti poh joismaiseen viiteryhmään ja se, että poliittisista lakoista kärsivät aina syyttömät osa puolet, tässä tapauksessa yritykset, joiden varassa suo malainen hyvinvointi viime kädessä lepää.” TEKSTIVIESTIT Verovähennys Reserviläisten varusteisiin halutaan verovähennysoi keus. Ministeriön tulkinnalla mitkään näistä eivät toteudu. Yhtä asiantuntematonta on rajata kallioiset ja hiekkaiset sekä kunnostamattomat ja ”hoitoa vaatimattomat alueet” sopimusten ulkopuolelle. Eikö MTK:n ja SLC:n olisi aika puuttua tähän tärkeään aihee seen voimallisemmin, ja miksi tuottajat eivät saa mitään tukea uudelta maa ja metsätalous ministeri Sari Essayahilta. Lähetä kuva osoitteeseen lukijankuva@maaseuduntulevaisuus.fi. Turvallisuudella on hintansa; hallituksen on varmistettava NatoSuomen tarvitsema rahoitus. Ville Viita everstiluutnantti Upseeriliiton puheenjohtaja Ykköstehtävämme on huolehtia valmiudesta kaikissa tilanteissa ja jokaisesta suomalaisesta. Viime eduskunta kaudella me keskustalaiset saimme torpattua ministeriön voimallisesti ajaman kiinteistö verouudistuksen etenemisen. Viesti on maksuton. Ministerin vastauksessa todetaan, että Suomi on sitoutunut maatalousluonnon monimuotoisuuden turvaami seen. Tutkimuksen mukaan noin 90 prosentilla vastaajista on edessään luopumistilanne vuoteen 2028 mennessä, ja jatkajien löytäminen on suuri haaste maaseutualueilla. SAK:n tus kaa lisää pelko siitä, että sen alaiset ayliitot menettävät valtakunnalliset työehtosopi mukset, ja halpatyövoima vie SAK:laisten duunarien työt. On huolehdittava heistä, jotka huolehtivat meistä. Ammattisotilaiden johtamat kertaus ja sota harjoitukset sekä meripalvelus venyttävät työpäivän jopa 16–20 tuntiin. Nyt verorasitusta ollaankin kasvattamassa. Kalusto seisoo pihassa tyhjän panttina. YLIÖ Koko Suomen puolustaminen vaatii hyvävoimaisia sotilaita O nko aika luopua peri aatteesta ”koko Suo mea puolustetaan”, jos maanpuolustuksen resurssit eivät riitä. Anne Kalmari kansanedustaja (kesk.) Hallitus rahastaa kotitalouksia K eskiviikkona 4.10. Koko kiinteistöverojärjestelmän epäoikeudenmukaista luon netta korostaa se, ettei verotus huomioi lainkaan, missä päin Suomea koti on. Pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallitusohjelmassa linjataan, että hallitus varmis taa Puolustusvoimien henki löstön riittävyyden ja jaksami sen. Kunnissa, joissa kiinteistövero on aiemmin ollut nykyisen alarajan mukainen, tulee vero nousemaan 40 prosenttia. Jäsenkyselyissämme vahvistuu viesti, että rankkojen sota harjoitusten ja pitkien meri palvelusjaksojen jälkeen tarvi taan riittävästi aikaa palautua. Vuoden kestäneistä neuvot teluista huolimatta Naton komentorakenteen tehtävien palkkaus on edelleen sopimatta. Haloo edellisen hallituksen ministerit. Vesa Kallio kansanedustaja (kesk.) Krista Mikkonen kansanedustaja (vihr.) Ministeriö ei ymmärrä luonnonlaidunten merkitystä Yrittäjyys on maaseudulla luonnollinen uravaihtoehto, koska työntekijänä työllistymisen vaihtoehtoja on vähemmän tarjolla kuin kaupunkialueilla. Kokoomuksen kahdet rattaat Kansa muistaa Unkarissa ja Slovakiassa kan sa muistaa ajan Neuvostolii ton naapurina ja miehityksen alla niin suurena ihanuutena, että haluavat kaikin keinoin päästä Venäjän naapuriksi. Esitys on kohtuuton. EU:n maaseuturahoituksen ansiosta elykeskukset voivat tukea maatilan yhteydessä harjoitettavan maa ja metsä talouden ulkopuolisen yritys toiminnan käynnistämistä. Alarajan korotuksen vuoksi 245 kuntaa joutuu asettamaan maapohjan kiinteistöveroprosentin ny kyistä korkeammaksi. Jos Hamas ei olisi se onnut 7.10.2023, niin Gazassa ei kuolisi ketään ainakaan Israelin toimesta. Lisäksi maaseutualueilla on enemmän teollisuusyrityksiä kuin asiantuntijapalvelu yrityksiä. Ensi vuoden alussa tiede tään tarkalleen, montako nautaa kelläkin on ollut sitten loput rahat. Muutokset tulkinnoissa tapahtuivat ilman ennakko tietoa eikä niistä kerrottu kevään koulutuksissa. ”SAK kokee Orpon hallituk sen toimet eksistentiaalisena uhkana. Uuden yrityksen perusta minen voi tapahtua myös omistajanvaihdoksen avulla. Tulkintojen muuttamiseen ministeri ei kuitenkaan ole valmis. Julkaisemme kirjoituksen nimimerkillä vain poikkeustilanteessa. Juuso Kalliokoski johtava asiantuntija Maaja metsätalousministeriö Yrittäjyys vahvistaa maaseudun elinvoimaa T eimme syyskuussa kirjallisen kysymyksen maa ja metsätalo usministeri Sari Essayahille Suomen ympäristötukia koske vasta sopimustulkinnasta, mikä vaarantaa arvokkaiden perinneympäristöjen säily misen. Se saattaa toimia myös pelotteena Venäjän suuntaan. Suomi päätti aloittaa neuvottelut elo kuussa 2022, ja viides neuvot telukierros päättyi tiistaina. Faktat faktoina Eurovaalit Kokoomus edelleen aikoo runnoa Sirpa Pietikäisen EUparlamenttiin tuhoa maan Suomen maa ja metsä taloutta. Ihminen takaa turvallisuuden; hävittäjä, laiva tai tankkikaan ei toimi ilman huoltoa. Eniten huomiota herättävää on ruokaviraston tiedotteessa se, että edelleen yksipuolisesti ilmoitetaan makuaikataulun olevan pysyvän. Jaksaminen ei silti ole työmarkkinakysymys, vaan maanpuolustuskysymys. Myös metsäisiä kohteita tarvitaan lisää capn tavoitteiden saavut tamiseksi. Pitkään vallalla ollut sotilaallinen liittoutu mattomuus, jota maustettiin Natooptiolla, lensi romu koppaan, kun Venäjä hyök käsi Ukrainaan helmikuussa 2022. Nämä kaikki ovat oleellinen osa kokonaisuutta. Leaderryhmät voivat tukea yrittäjyyskokeiluja sekä osa aikaisen ja päätoimisen yrittä jyyden käynnistämistä sekä harvaan asutulla ja ydinmaa seudulla sijaitsevien yritysten omistajanvaihdoksia. Ei nimimerkkiä JTF tukea kyllä jaetaan Sa takunnassakin. Sopimusta voidaan pitää Suomen puolustuksen kolmantena lenkkinä oman vahvan puolustuksen ja Na tojäsenyyden lisäksi.” SAK:lla kovat piipussa Iltalehden mukaan SAK:lla on nyt kovat piipussa, kun se vas tustaa hallituksen toimia laa joilla lakoilla. Naton joukkorakenne koskettaa niin ammattisotilaita kuin reservi läisiä. Sotilaat ovatkin jatku vassa valmiudessa ja kuormi tuksessa. Laidunten mosaiikkimaisuus on niiden lajirikkauden perusta. DCAsopimus on osoitus siitä, että Suomi on Yhdysvalloille keskeinen liit tolainen. Lähetä korkeintaan 200 merkin tekstitai Whatsapp-viesti numeroon 050 4734675. LUKIJAN KUVA ”Joutsenet ovat nyt liikkeessä ennen muuttomatkaa Siikalatvan Rantsilassa”, kertoi kuvan ottanut Hannele Koukkari. Maaseudulla kiinteistö verolle ei saa käytännössä vastinetta lainkaan. Niiden metsänomistajien, joiden metsäpintaala on alle kaksi hehtaaria, maapohja on kiinteistöverotuksen piirissä. Monelle tuottajalle tuet ovat enemmän kuin puolet koko liikevaihdosta ja ilman tukia maatilan tuotto on negatiivinen. Kyse on vain viljelijöiden nöyränä pitämisestä ja kyykyttämi sestä, kun siirretään maksu ja ensi kesään. Tällaista pakkoa ei tarvita. Muun muassa luonnonhaitta korvaus (lfa), joka on hyvin yksinkertainen rakenteeltaan, ja joka pitkään on maksettu lokakuussa, siirrettiin joulu kuulle. Jotta voimme jatkossakin puolustaa koko Suomea, on pidettävä huoli maanpuolustuksen perustasta, henkilöstöstä. Sopimusluonnos Suomen ja Yhdysvaltojen vä lisestä puolustusyhteistyöso pimuksesta (DCA) etenee po liittiseen prosessiin. Ei nimimerkkiä Aika lopettaa Markku Ollikainen. Työaikalain uudistamista tarvitaan siksikin, että se lisää ammattisotilaan työn kiinnos tavuutta. Se ei täytä nykypäivän työelämän vaati muksia eikä turvaa henkilöstön jaksamista ja palautumista. HANNELE KOUKKARI P etteri Orpon hallitus ajaa kiireellä läpi laki muutosta, jolla maa pohjan kiinteistöveron alarajaa korotetaan pakolla 0,93 prosen tista 1,3 prosenttiin. Kannammekin vahvasti huolta sotilaiden taistelukunnosta. Kokoomuksen ja perus suomalaisten johdolla hallitus on nyt päättänyt yksituumai sesti kiristää suomalaisten koti talouksien verorasitusta. Natojäsenyys muuttaa sotilaallisen maanpuolus tuksen rakenteita ja tehtäviä. Kiinteistöveron korotus ei ole vähäpätöinen asia. Kun sotilaalle käsky käy, se käy koko perheelle. Matti T TVH Taisi olla vikatikki lopettaa TVH:n tukikohdat. Tällä kertaa joustamatto muus ei johdu EU:sta, vaan Suomesta. Lähetä kirjoitus lukijalta@maaseuduntulevaisuus.fi tai Maaseudun Tulevaisuus, PL 440, 00101 Helsinki. Perheyrityksiä on maaseudulla enemmän kuin kaupungeissa. Jopa Ruot sissa onnistutaan maksamaan 50 prosenttia EU:n eläinpalk kiosta joulukuussa. Ovatko myöhäiset maksuajan kohdat kiitos siitä. Eläinten hyvinvointituki yksimahaisten sektorilla maksetaan kesäkuussa 2024. Suunnitelmat piharakennusten veron nostosta pitää myös etukäteen haudata. Koskien EU:n eläinpalkkiota, joka on hyvin tärkeä maito ja nautasektorille, ruokavirasto ilmoittaa nyt, että ensimmäinen erä, ennakko, maksetaan helmikuussa 2024. Kun yrittäjä ei saa sopi muksen piiriin järkevää koko naisuutta, jäävät viranomaisen arvioimat arvokkaatkin alueet hoitamatta. Julkaistuista kuvista maksamme palkkion, ja lehti voi käyttää niitä uudelleen
”Erityisosaamisesta huolimatta luvat kaatuvat ja ampumaratojen ympäristöluvituksen tilanne näyttää jatkuvasti yhä synkemmältä. Kolumnin kirjoittaja on MT:n erätoimittaja. Suden dna-keräys alkaa taas EIJA VALLINHEIMO Riistanhoitoyhdistyksillä ja metsästysseuroilla on ratkaiseva merkitys koko maan kattavan ampumarataverkoston ylläpitämisessä. Varoitus asiasta saatiin jo aiemmin syksyllä, kun koulupoika kohtasi suden silmästä silmään. Poliisi tarvitsee kokeneiden ja koulutettujen metsästäjien erikoisosaamista loukkaantuneiden suurpetojen jäljestämisessä, uhkaa ja vaaraa aiheuttavien suurpetojen karkottamisessa ja lopettamisessa. Maaseudun Tulevaisuus 14 perjantaina 3. Tuolloin pojan neuvokkuus pelasti suuremmalta tragedialta. Karhun ja ilveksen nykymuotoinen metsästys päättyy tähän kauteen, eikä suden kannanhoidollisen metsästyksen aloitukselle ole mahdollisuuksia ilman lakimuutoksia tai siirtoa luontodirektiivin IV liitteestä liitteeseen V. ”Ratoja varmasti saadaan pystytettyä, jos niiden perustaminen olisi mahdollista ja kohtuullista. Vasemmistoliittoa edusti Merja Kyllönen, vihreitä Hanna Holopainen, keskustaa Antti Kaikkonen ja perussuomalaisia Jenna Simula. EIJA VALLINHEIMO LARI LIEVONEN Anri Junnola ja Lotta Laitinen Lopen ampumaradalla. Asetta on käsiteltävä aina kuin se olisi ladattu 2. Se, kuinka vakavia seuraukset lopulta ovat, jää nähtäväksi. KIMMO HAIMI Antti Kaikkonen ja voittajan tyylinäyte. Silloin myös kohtaamiset ihmisten ja kotieläinten kanssa lisääntyvät. Hän korosti, että ympäristönsuojelulain mukaisen ampumaratojen ympäristölupahakemuksen tekeminen edellyttää nykyisin erityisosaamista. Ennen aseisiin tarttumista osallistujat saivat myös täsmällisen turvallisuuskoulutuksen, jossa käytiin läpi tärkeimmät turvallisuusohjeet, kuten piippuja sormikontrolli. Suurpetokantojen kasvu tarkoittaa varmuudella ainakin lisää kotieläinuhreja, mutta tämä ei tunnu hetkauttavan luonnonsuojelujärjestöjä. ”Ampumaratojen määrä onkin pudonnut Suomessa rajusti. Viimeiseksi kiekoksi ampujat saivat tuplakiekon, jossa piti ampua kaksi kiekkoa peräjälkeen. Voittajaksi julistettiin lopulta aikaisemmin puolustusministerinäkin vaikuttanut kansanedustaja Antti Kaikkonen. Näin Antti Kaikkonen julistettiin puolueidenvälisen kisan voittajaksi. Viime kauden aikana näytteitä saatiin kerättyä yli tuhat, mutta vuosien välillä on ollut jonkin verran vaihtelua. Pahimmillaan lupaprosessit ovat kestäneet lähes 20 vuotta ja kokonaiskustannukset ovat olleet kohtuuttomia. KOLUMNI EIJA VALLINHEIMO eija.vallinheimo@mt.fi Kilpailuun saatiin mukaan neljän puolueen edustajat. Uusi ampumaratojen ympäristölupaopas ilmestyi juuri eikä se vie luvitusta helpompaan suuntaan.” ”Toisaalta radat ei auta mitään, jos ihmisillä ei ole varaa ampua. marraskuuta 2023 TIETO ERÄ Tuottaja: Eija Vallinheimo, eija.vallinheimo@mt.fi Luonnonvarakeskus ja Suomen riistakeskus pitävät yllä ja kouluttavat kerääjäverkostoa, joka koostuu vapaaehtoisista luonnossa liikkujista, kuten metsästäjistä ja muista luontoharrastajista. Luonnonsuojeluliitto Tapiolan mukaan nyt on aika keksiä uusi järjestely riistahallinnon järjestelmän sijaan, mukaan lukien suurriistavirka-apu. Tämä tarkoittaa sitä, että suurpetokantojen kasvavat määrät tulevat aiheuttamaan väistämättä lisää konflikteja. Sen sijaan sekä Antti Kaikkonen että Jenna Simula onnistuivat rikkomaan kaikki kiekot. Kaikista kerätyistä näytteistä vapaaehtoiset kerääjät keräsivät lähes 70 prosenttia ja näytteitä toimitti yli 170 vapaaehtoista. ”Meillä oli niin hyvä opettaja, että kaikki perustui ihan vaan siihen. Älä ammu kohdetta, jota et ole tunnistanut ASETURVALLISUUDEN 4 SÄÄNTÖÄ TULOKSET EIJA VALLINHEIMO. Kuka kantaa vastuun. Dna-menetelmä tuo susikannan koon arviointiin lisätietoa, sillä samaa sutta ei pysty laskemaan kahdesti. Suomen ympäristökeskuksen vuonna 2002 tekemien perusteellisten selvitysten mukaan Suomessa on ollut ampumaratoja 2 000–2 500 kappaletta. Luonnonvarakeskus hyödyntää dna-tietoa eri alueiden susiyksilöistä susikannan seurannassa ja vuosittaisessa kanta-arviossa. Antti Kaikkonen 5 pistettä – jatkokierrokset 7 pistettä Jenna Simula 5 pistettä – jatkokierrokset 6 pistettä Merja Kyllönen 3 pistettä Hanna Holopainen 2 pistettä 1. Riistanhoitoyhdistykset ovat itsenäisiä toimijoita, jotka päättävät itse loppupeleissä, mihin rahkeet riittävät”, sanoo Suomen riistakeskuksen julkisten hallintotehtävien päällikkö Sauli Härkönen. Leikkimielinen kilpailu käytiin syyskuun lopussa Hyvinkään ampumaurheilukeskuksessa Hyman eli Hyvinkään Metsästysampujat ry:n radalla. Suurriistavirka-apu on organisaatio, joka välittää poliisille metsästäjien virka-apua suurriistakonflikteissa. Hän on valmentanut muun muassa junioriampujia ja toiminut Metsästäjäliiton Metsästysammunnan ABC-koulutusten pääkouluttajana. Älä ikinä osoita piipulla mitäään, mitä ei ole tarkoitus ampua (piippukontrolli) 3. Radoista 76 prosenttia on pieniä, 1–4 lajiradan ratoja. Maaseudun Tulevaisuuden haulikkokisasta jännitysnäytelmä MT järjesti syyskuun lopussa puolueidenvälisen haulikkokisan. Se, miten tämä toteutetaan, on jäänyt hämärän peittoon. Kerätyt suden dna-näytteet analysoidaan Luonnonvarakeskuksen laboratoriossa ja dna-tulokset julkaistaan kanta-arvion yhteydessä myöhemmin keväällä. Karhun perään ei osaamattomalla porukalla ole asiaa, sillä loukkaantunut suurpeto on hengenvaarallinen. Tämä tuntuu täysin järjettömältä etenkin kun suurimmat kärsijät tulevat olemaan eläimet. Koska kilpailijat eivät suostuneet tasapeliin, jatkettiin ammuntaa niin kauan, kunnes voittaja saatiin selville. Ratojen alueellinen jakauma on hyvin epätasainen ja maassamme on laajoja alueita, joissa ampumaratatilanne on erittäin heikko erityisesti lajiradoittain tarkasteltuna”, Laitinen kertoo. Nykyisistä noin 670 ampumaradasta vajaalla 60 prosentilla ei vielä tällä hetkellä ole voimassa olevaa ympäristölupaa tai luvan hakeminen on kesken. Ohjearvo on huono arvioimaan toiminnan häiritsevyyttä”, Junnola toteaa. ”Ensin pitää saada lainsäädännölliset asiat kuntoon niin, että ampumaradan perustaminen olisi edes jollain tavoin järjellisen työn ja kustannusten takana. Suurpetojen paikka on metsässä, mutta kun metsistä alkaa loppua ruoka, pedot hakeutuvat ihmisasutusten lähelle. Ratojen omistus on taloudellinen riski EIJA VALLINHEIMO Tuhat ampumarataa näyttää epätodennäköiseltä Eduskunnan puolustusvaliokunta haluaa Suomeen yhteensä tuhat ampumarataa ja ennen kaikkea valtakunnallisesti kattavan ampumarataverkoston. ”Näin on käynyt viime vuosien aikana kaikille ampumaratojen lupapäätöksille yhtä lukuun ottamatta.” ”Tällaiset päätökset ovat olleet isoja pettymyksiä etenkin, kun Kajaanin tapauksessa lupa on peruttu hallinto-oikeudessa perustuen ohjearvon ylitykseen yhdellä desibelillä. Pidä sormi pois liipasimelta, kunnes näet kohteen tähtäimessä (sormikontrolli) 4. Pohjolaisen mukaan SRVA-toimintoa korvaavaa suorituskykyä kaikilla sen eri tehtävä-alueilla on mahdotonta korvata millään muulla toimijalla. Kilpailu venyi lopulta niin pitkälle, että ampumaradalle määritetty ampumisen lopettamisaika alkoi tulla vastaan. Kun ongelman tausta on tunnistettu, on aika puuttua mielivaltaiseen ympäristöministeriön toimialalla olevaan sääntelyyn pikaisesti, muuten ampumaharjoittelu voidaan maassa unohtaa”, Suomen ampumaurheiluliiton ympäristöja olosuhdepäällikkö Lotta Laitinen korostaa. Lappeenrannan Ylämaalta kerättyjen dna-näytteiden perusteella on Suomesta jo aiemmin tunnistettu kaksi koirasutta talvella 2021–2022 ja neljä koirasutta talvella 2022–2023. Hanna Holopainen sai kisassa murskattua kaksi kiekkoa ja Merja Kyllönen kolme kiekkoa. Kärsijäksi joutuu kuitenkin myös itse suojelukohde, jos nykyinen suurriistavirka-apusysteemi (SRVA) rapautuu osaavien koirien ja tekijöiden puutteessa. Oppailla ei ole mitään sitovaa merkitystä.” Ympäristöministeriön kansliapäällikkö Juhani Damski kirjoitti jo muutama vuosi sitten Reserviläisliiton asiantuntijablogissa ampumaratojen ympäristöluvista. Entä jos seuraavalla kerralla käy pahemmin, kuka ottaa vastuun: hallinto-oikeudet, ministeriöt, EU vai luonnonsuojelujärjestöt. Katso video verkkosivuilta: mt.fi. Kierroksia jouduttiinkin käymään peräti neljä, sillä molemmat onnistuivat ammunnassa erinomaisesti. Ole varma kohteesta. Riistanhoitoyhdistyksien roolissa korostuvat julkiset hallintotehtävät, sillä joka vuosi ammutaan useita kymmeniätuhansia lakisääteisiä ampumakoesuorituksia. Luken tutkimusmenetelmä tunnistaa suden, koiran ja koirasuden. Tiettävästi kaikki nämä yksilöt ovat edelleen elossa. Hallitus myös lupaa ohjelmassaan turvata Suomen ampumaratojen toiminnan ja edistää uusien ampumaratojen perustamista. Ennen kilpailulaukauksia jokainen osallistuja sai henkilökohtaista opastusta ja valmennusta kouluttaja Johanna Huotarilta. Tästä syystä komission kaavailemat lyijyrajoitukset linkittyvät vahvasti ampumaratoihin”, Partanen toteaa. Hauska kokemus ja kiva, että joku kiekko meni siellä rikkikin”, toteaa Antti Kaikkonen vaatimattomasti, vaikka voitto näyttikin maistuvan makealta. Katso jännittävä kisavideo MT:n verkkosivuilta. Käytännössä yhtälö vaikuttaa mahdottomalta, sillä nykyisistä noin 670 ampumaradasta vajaalla 60 prosentilla ei vielä tällä hetkellä ole voimassa olevaa ympäristölupaa tai luvan hakeminen on käynnissä. ”Erikoista tilanteessa on, että ympäristöministeriö toimii lainsäätäjänä ja oppaiden julkaisijana, jolloin oppaiden luulisi noudattavan lainsäädäntöä. Junnola ihmettelee, ettei oppailla ole sitovaa merkitystä. Neljännellä ratkaisukierroksella Jenna Simula ampui lopulta kaksi ohilaukausta ja Kaikkonen yhden. EIJA VALLINHEIMO Kisasta syntyi aito mittelö. Kisasta syntyi aito mittelö puolueiden paremmuudesta. Ministeriö sai vihdoin kakaistua ulos sen, mitä korkeimpien hallinto-oikeuksien ilvesja karhupäätökset käytännössä tarkoittavat. Esimerkiksi Kajaanin ja Kihniön ampumaratojen toimintaa ajetaan lopetettavaksi, sillä niiden lupapäätökset kariutuivat hiljattain hallinto-oikeudessa. ”Kaikkiin näihin ratoihin liittyy epävarmuus siitä, saavatko ne luvan ja millä lupamääräyksillä, etenkin kun lainsäädäntö on hyvin tulkinnanvaraista ja ympäristöministeriön oppaita ei tarvitse noudattaa”, Suomen ampumaurheiluliiton ympäristöasiantuntija Anri Junnola sanoo. Toimiva järjestelmä, jonka puitteissa ilvesja karhukannat ovat kasvaneet tasaisen hallitusti vahinkojen pysyessä melko vähäisinä on siis päätetty nyt pistää päreiksi. Tämä on myös järkevää Suomen suuren pinta-alan takia. Pahimmillaan lupaprosessit ovat kestäneet lähes 20 vuotta ja kokonaiskustannukset ovat olleet kohtuuttomia ampumaratoja hallinnoiville metsästysja ampumaseuroille, riistanhoitoyhdistyksille tai reserviläisjärjestöille sekä näiden järjestöjen muodostamille ratayhdistyksille. Itä-Suomen poliisin Harri-Pekka Pohjolainen muistuttaa viestipalvelu X:ssä, että poliisilla ei ole resursseja, osaamista eikä välineitä hoitaa SRVA-tehtäviä siten kuin nykyinen malli ne tuottaa. Suden jätöksestä analysoitavan dna:n avulla sudet voidaan yksilöidä, jolloin tiedetään tarkasti susien vähimmäismäärä sekä saadaan tietoa susien ajallisista ja alueellisista liikkeistä, sukupuolesta ja sukulaisuussuhteista. Tällä hetkellä yhdistysten henki ei ole sellainen, että perustetaanpa ampumarata”, toteaa Metsästäjäliiton metsästysampumapäällikkö Jussi Partanen. Varsinaisesta kilpailusta muodostui todellinen jännitysnäytelmä. ”Olemme suositelleet, että riistanhoitoyhdistysten ei kannattaisi sitoutua uusien ampumaratojen perustamisiin, koska yhdistysten talous ei todennäköisesti kestäisi tulevia kustannuksia. Tällä hetkellä Suomessa ampumaratoja ylläpitävät lähes 90 prosentin osuudella metsästysja ampumaseurat sekä riistanhoitoyhdistykset. Sama koskee muitakin yhdistyksiä. Jokaisen ampujan piti ampua viisi kiekkoa, joista vähintään yksi oli paikoillaan ja muut lentäviä. Huotarilla on pitkä kokemus erilaisten ampujien valmentamisesta. Lainsäädännön tulkinnanvaraisissa kohdissa oppaisiin tukeutuminen toisi kansallista linjaa päätöksiin, mutta viimeistään hallinto-oikeudessa oppaaseen tukeutunut päätös kaatuu
marraskuuta 2023 LUKEMISTO Talvi tekee tuloaan, ja autoili joilta vaaditaan erityistä huo lellisuutta tien päällä. Turvallista matkaa JUSSI VEHKALA ”Harvaan asuttuna maana meillä on vaikea valvoa nopeuksia kattavasti, ja poliisin resurssit ovat hyvin alhaiset.” JUHA VALTONEN JARKKO SIRKIÄ Vaikka liikenneturvallisuus kohenee vuosi vuodelta, rattijuopumusten aiheuttamat kuolonkolarit eivät laske. Liikenneturvan johtavan asiantuntijan Juha Valtosen mukaan piittaamatonta liiken nekäyttäytymistä ei ole suora naisesti määritelty eikä mitattu, mutta asiaan pääsee kiinni muutakin kautta. Esimerkiksi ylinopeudet 80 km/h alueilla laskivat vuonna 2022 edellisestä vuodesta 15,4 prosentista 14 prosenttiin. Tämä oli neljänneksi huonoin tulos tutkimuksen vii destätoista vertailumaasta. Vii mevuosien nopeuskehityksen taustalla voivat olla kallistuneet polttoaineiden hinnat, Valto nen epäilee. Valtonen ei usko, että liiken nekäyttäytyminen olisi muut tunut huonompaan suuntaan. Viime vuosien trendi on ollut, että ylinopeuden ajami nen on vähentynyt ja keskino peudet alentuneet”, Valtonen kertoo. ”Ylinopeus on varmasti yksi indikaattori välinpitämättö mästä liikennekäyttäytymi sestä. Julkisen keskustelun sekä uutisten pe rusteella syntyy helposti kuva kasvavasta piittaamattomuu desta Suomen teillä. ”Pitkällä aikavälillä liiken nekuolemien määrät ovat vä hentyneet merkittävästi, mutta 2010luvulla kehitys on junnan nut paikoillaan 200–250 kuole massa, kunnes nyt sitten pääs tiin alle kahdensadan.” Loukkaantumiset ovat laske neet sitäkin enemmän, mutta tilastoissa on epävarmuutta. Sosiaalisessa mediassa tör mää erilaisiin kertomuksiin vä linpitämättömästä käyttäyty misestä liikenteessä. Vaikka ylinopeutta ajettaisiin kin vähemmän kuin ennen, on suomalaisilla vielä paljon pet rattavaa auton ratissa. ”Loukkaantuneiden mää rät ovat poliisin tilastojen mu kaan vähentyneet hyvinkin vahvasti 2010luvulla, mutta tämä ei anna välttämättä oikeaa kuvaa. On huomioitava kuitenkin, että tutkimuksessa ylinopeu deksi laskettiin jo 1 km/h nope usrajoituksen ylitys. Tällöin loukkaantu misetkaan eivät tilastoidu.” Erityisen silmiinpistävä muutos on tapahtunut mopo kolarien vähentymisessä. Vuon na 2022 Suomessa tapahtui 196 liikennekuolemaa, joka on itse asiassa pienin autoilun aikana. Pitääkö tämä kuitenkaan tilastojen va lossa paikkaansa. Lokakuun lopun ja marras kuun alun ensilumien tulo nä kyvät teillä peltien kolinana. Poliisin resurssit ovat niukentuneet, ja poliisit eivät tulee enää yhtä usein paikalle pikkuonnettomuuksissa kuin aiemmin. Alle kahtasataa kuolemaa ei ole liikennehistorian aikana ollut sitten vuoden 1941. JAANA KANKAANPÄÄ Timo Filpus Lähde: Onnettomuustietoinstituutti Kuolemaan johtaneet auto-onnettomuudet 50 100 150 200 250 300 350 400 20 05 20 06 20 07 20 08 20 09 20 10 20 11 20 12 20 13 20 14 20 15 20 16 20 17 20 18 20 19 20 20 20 21 Ei tiedossa Kyllä Ei Syy päihtymys. 2011 loukkaan tui yli tuhat mopoilijaa, ja nyt luku on alle kolmensadan.” Juttu jatkuu seuraavalla sivulla. Liikenteen kokonaisturvallisuus on loppupeleissä kaikkien siellä kulkevien vastuulla. Euroo pan unionin Baselinetutki mushankkeesta käy ilmi, että esimerkiksi moottoriteillä no peusrajoituksia noudatti Suo messa vain 45 prosenttia autoi lijoista. Olosuhteiden muutoksiin ei kyetä reagoimaan tarpeeksi no peasti, ja liian kova tilanneno peus on useimmiten syypäänä. Jääty neet tiet, pimeys ja huono näkyvyys sekä liikkeellä olevat hirvieläimet heikentävät kaikki liikenneturvallisuutta. Onnettomuustilastot puhuvat omaa kieltään enemmänkin po sitiivisesta muutoksesta. Heikko liikennevalvonnan taso on varmasti yksi selittävä tekijä ylinopeuden ajamiseen”, Valtonen avaa. Maaseudun Tulevaisuus 15 perjantaina 3. Ikuinen trendi kuolemaan johtaneissa kolareissa on, että kuskina on nuori mies. ”Mopojen määrät ovat pu donneet liikenteessä, ja samoin mopokolarit ovat tippuneet radikaalisti reilun kymmenen vuoden aikana. ”Harvaan asuttuna maana meillä on vaikea valvoa no peuksia kattavasti, ja poliisin resurssit ovat hyvin alhaiset
Koska lopullisia tulkintoja asiasta ei vielä ole, ennen pitkää oikeuslaitos pääsee setvimään, miten pitkälle toisen ennalta-arvaamatonta toimintaa tienkäyttäjän pitää ennakoida. Uuden lain kirjaimellisen tulkinnan mukaan kuljettajan pitäisi ottaa huomioon, että toinen tienkäyttäjä ei välttämättä noudata esimerkiksi väistämissääntöjä. Vuosina 2020 ja 2021 kovalla, yli 40 km/h ylinopeudella, ajettiin viidesosa kuolonkolareista henkilöautoilla. ”Ihmisillä on taipumus kiinnittää huomiota kaikkeen sellaiseen, joka poikkeaa normaalista. Uudet liikennemuodot vaativat ihmisiltä enemmän tarkkaavaisuutta. Työkoneisiin, työvälineisiin ja hinattaviin laitteisiin ei sovelleta liikenteessä yleisesti sovellettavia mittasäännöksiä. Liikenneonnettomuuksien tutkintalautakuntien mukaan vuosina 2011–2020 tapahtuneissa kuolemaan johtaneissa liikenneonnettomuuksissa oli osallisena yhteensä 60 traktoria tai työkonetta. Tuon pykälän perusteella autoilijalle ei riitä liikennesääntöjen noudattaminen. Kuten aikaisemmin mainittiin, liikennekuolemia oli viime vuonna 196. Kuten arvata saattaakin, myös liikennemäärät teillä ovat kasvaneet tasaisesti koronavuosia lukuun ottamatta. Esimerkiksi kaistavahdit, adaptiiviset vakionopeudensäätimet ja vastaavat vaikuttavat positiivisesti kuljettajien toimintaan”, Parkkari kertoo. ”Jos auton ajolinja heittelehti, ajateltiin että kyseessä on rattijuopumus. Kuolleista 18 oli traktorin tai työkoneen kuljettajia ja kolme näiden matkustajia. ”Ennakointivaatimus ei kaada vastuuta automaattisesti autoilijan kannettavaksi, vaan jokaisella tienkäyttäjällä on vastuu turvallisuudesta. marraskuuta 2023 LUKEMISTO Tieliikennelaki edellyttää autoilijalta vahingon ennakointia Uuden tieliikennelain mukaan autoilijan on ennakoitava toisten tienkäyttäjien toiminta vahingon välttämiseksi. Liikenneja viestintävirasto Traficomin johtava asiantuntija ja liikennepsykologi Inkeri Parkkari on myös pitkälti samoilla linjoilla. Maaseudun Tulevaisuus 16 perjantaina 3. Tämä oli aikaisempia vuosia korkeampi luku. Julkinen keskustelu liikenteestä vääristää helposti kokonaiskuvaa. ”Kaupungeissa sähköpotkulaudat ovat tulleet autoilijoille kaiken muun seurattavan lisäksi, ja uuteen kulkutapaan totuttelu vie aikaa”, Parkkari kertoo. Oikeudessa auton kuljettaja on yleensä vapautettu syytteistä, jos hänellä ei ole ollut mitään mahdollisuutta nähdä toista osapuolta. Syyttäjä halusi rangaistuksen myös vuonna 2017 Raaseporissa tapahtuneen tasoristeysturman varusmieskuskille, vaikka hänelle ei ollut mahdollisuutta nähdä lähestyvää junaa. Puhelimen vahtaamisesta on tullut uusi vitsaus ja haaste liikenneturvalle. Esimerkiksi Autoliitto pitää kyseistä pykälää ongelmallisena. Tuomisen mukaan poliisin sisällä asiasta ei ole käyty edes keskustelua. Älypuhelinten käytön yhteyttä liikennevahinkoihin on vaikea selvittää jälkikäteen. Kaikissa onnettomuuksissa kuoli yksi henkilö, eli traktorionnettomuuksien kokonaisuhrimäärä oli seitsemän. Alkoholia kun käytetään ja joukossa tyhmyys tiivistyy, niin näitä tapauksia tuli muutamia lisää”, Valtonen sanoo. Riskikäyttäytyjät ovat useimmiten nuoria miehiä. Esimerkiksi Autoliitto pitää kyseistä pykälää ongelmallisena ja huonosta lain valmistelusta kertovana. Onnettomuuksissa myös kuoli yhteensä 60 henkilöä. Kuvituskuva. Vuoden ainoa traktorikuolema listattiin yksittäisonnettomuudeksi, eli kyse ei ollut kahden ajoneuvon kolarista. JARKKO SIRKIÄ Ohjaamosta ulos lentäminen on traktorikuskin surma Onnettomuustietoinstituutti OTI:n tuorein julkistettu vuosiraportti koskee vuotta 2021. Kun traktori tai muu työkone on kolarissa, pahemmin käy yleensä vastapuolelle, sillä traktori on useimmiten osapuolista suurempi. Sata autoa voi tulla vastaan, eikä niihin kiinnitä huomiota, mutta heti kun yksikin käyttäytyy oudosti, huomio herää. Työkoneen kuljettajan kuolemaan johtaneen onnettomuuden yleisin onnettomuustyyppi oli tieltä suistuminen. Puimurin kuski sai hovioikeudessa sakkoja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, mutta syyte kuolemantuottamuksesta hylättiin. 2022 autoja oli tuhatta asukasta kohden 492. Siksi en näe, että autoilijoiden pitäisi olla tästä erityisen huolissaan”, selittää komisario Pasi Tuominen. Vertailun vuoksi, vuonna 1972 liikenteessä kuoli 1156 ihmistä. Yhä suurempi osuus onnettomuuksista tapahtuu tietoisesta riskinottamisesta, kuten ylinopeuden ajamisesta tai päihteiden käytöstä. Nämä ihmiset ovat ikävä kyllä liian paljon esillä tilastoissa”, Parkkari toteaa. Hän ei näe, että käyttäytymisessä tien päällä olisi tapahtunut suuria muutoksia. Korkein oikeus on vanhan lain aikanakin todennut kuorma-autonkuljettajan syylliseksi, vaikka hänellä ei ollut mahdollista nähdä auton alle kääntyvää pyöräilijää. ”Baari-illan sijasta lähdettiinkin autolla baanalle. Autoja on siis liikenteessä vuosi vuodelta enemmän ja kuolonkolareita vähemmän. Puimurin yli 7,5 metriä leveä leikkuupöytä oli kiinni puimurissa ja ylitti koko kaksikaistaisen asvalttitien. Autoalan tiedotuskeskuksen mukaan vuonna 1972 henkilöautoja oli Suomessa 175 tuhatta asukasta kohden. ”Sen sijaan muutosta on tapahtunut uusien autojen teknologiassa, joka tukee kuljettajan ajamista. Uuden tieliikennelain mukaan autoilijan on osattava ennakoida toisten tienkäyttäjien toiminta vahingon välttämiseksi. Vaikka liikenneturvallisuus on kohentunut, tämä ei tarkoita, etteikö uusiakin haasteita olisi. VILLE TOIVONEN JOHANNES TERVO Jos maatalouskone on kuolonkolarissa, itse törmäyksessä kuolee useimmin vastapuoli. Kansainvälisesti puhutaankin, että tarkkaamattomuus on noussut onnettomuuksien neljänneksi merkittäväksi riskitekijäksi päihteiden, ylinopeuden ja turvalaitteiden käyttämättömyyden lisäksi”, Valtonen sanoo. Se on edelleen sujuvan liikenteen edellytys. Autoista on tullut turvallisempia, ja uusien teiden rakentamisessa turvallisuus nostetaan korkealle suunnittelussa. Niin sanottujen tavallisten onnettomuuksien osuus on samalla laskenut. Joko ajetaan tahallisesti päin itsemurhatarkoituksessa, ajetaan todella kovaa ylinopeutta, ollaan ilman turvalaitteita tai sitten ollaan liikenteessä rattijuoppona.” Voidaan siis todeta, että pelkästään lakia noudattamalla suuri osa liikennekuolemista saataisiin vältettyä. Käytännössä tieliikennelain riittävän selkeyden puolesta puhuu, että liikennejuttuja viedään hyvin vähän oikeuden ratkaistavaksi. Ne ihmiset, jotka ovat muutenkin välinpitämättömiä muita ihmisiä ja yhteiskuntaa kohtaan, ovat sitä myös liikenteessä. Tämä voi antaa vääristynyttä kuvaa, kun ihmiset kirjoittelevat someen huomioistaan tien päältä.” Liikenneturvallisuus on parantunut ajan mittaan valtavasti. Riskikäyttäytyjien määrä ei ole laskenut onnettomuustilastoissa yhtä paljon kuin muiden. Lukuja ei tule tarkastella tyhjiössä, vaan suhteessa liikenteen määrään. Aivan yksiselitteinen tuo käytäntö ei kuitenkaan ole ollut. Parkkarin mukaan nykytilanteessa on yksi huolestuttava piirre. Äärimmilleen tulkittuna kyseinen pykälä syyllistää autoilijan kaikista vahingoista. Vuonna 2020 raportoitiin yksi traktorin aiheuttama kuolonkolari, kaksi kuolonkolaria, joissa traktori oli yhteenajon vastapuolena ja neljä yksittäisonnettomuutta. Tuolloin OTI:n raportin mukaan traktori oli osallisena vain yhteen kuolemaan johtaneessa onnettomuudessa. Samalla tienkäyttäjän on ennakoitava toisten tienkäyttäjien toiminta vaaran ja vahingon välttämiseksi ja sovitettava oma toimintansa sen mukaiseksi. Kaikkien näiden saralla on tapahtunut suurta parannusta”, Parkkari toteaa. Hän vapautui lopulta syytteistä hovioikeuden päätöksellä, johon korkein oikeus ei antanut valituslupaa. Sen lisäksi häneltä vaaditaan myös toisten, mahdollisesti täysin arvaamattoman toiminnan ennakointia. Koronavuosina vapaa-ajan viettämisen mahdollisuudet vähenivät, joka mahdollisesti näkyi myös onnettomuuksina tien päällä erityisesti nuorilla. Nopeusrajoituksia ja muuta kuljettajien toimintaa ohjaavaa sääntelyä on ollut jo kauan. Tuominen muistuttaa, että edellisessäkin tieliikennelaissa autoilijalta edellytettiin olosuhteiden vaatimaa huolellisuutta. Kumpi on silloin syyllinen onnettomuuteen, vai ovatko kummatkin lain edessä syyllisiä. Traktorit ovat vuosittain osallisina onnettomuuksissa, jotka vaativat kuolonuhreja. Tieliikennelain mukaan tienkäyttäjän on noudatettava liikennesääntöjä sekä olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta. Vanhan tieliikennelain mukaan tienkäyttäjät voivat luottaa, että myös muut noudattavat liikennesääntöjä. JARKKO SIRKIÄ ”Ne ihmiset, jotka ovat muutenkin välinpitämättömiä muita ihmisiä ja yhteiskuntaa kohtaan, ovat sitä myös liikenteessä.” INKERI PARKKARI JARMO PALOKALLIO Timo Filpus Lähde: Tilastokeskus Tieliikenneonnettomuuksissa kuolleet 200 400 600 800 1000 1200 19 73 19 80 19 90 20 00 20 10 20 20 Autotiheyden kehitys Suomessa 100 200 300 400 500 600 1960 1970 1980 1990 200 2010 2020 Henkilö-, kuorma ja pakettiautot Henkilöautoja Autoa/1000 asukasta Timo Filpus Lähde: Tilastokeskus, Tra com. ”Ihminen ajaa kuten elää. Kuolemaan johtaneissa onnettomuuksissa, joissa traktorikuskit eivät olleet aiheuttajia, yleisimpiä olivat peräänajot. Nykyään melkeinpä oletetaan, että puhelinta siellä vahdataan”, Parkkari kertoo. ”Kuolemaan johtaneet onnettomuudet ovat sellaisia, että vähintään puolesta niissä on jonkinasteista tuottamuksellisuutta tai jopa tahallisuutta. Selvästi yli puolet onnettomuuksissa kuolleista työkoneiden kuljettajista tai niissä matkustajana olleista oli lentänyt onnettomuuden aikana osittain tai kokonaan ulos ohjaamosta. Uuden lain ennakointivaatimus on vastaava periaatevaatimus. Autoliiton tiedottajan Jukka Tolvasen tiedossa ei ole, että uuden lain tulkintaa olisi vielä haettu oikeudesta. Muuta liikennettä ei myöskään saa vaarantaa. ”Kolareiden vakavuuteen vaikuttavat itse ajoneuvo, liikenneympäristö, sääntely ja kuljettaja. Usein traktoreiden ja muiden työkoneiden kuskeille varsinaista törmäystä vaarallisemmaksi osoittautuukin ohjaamosta ulos lentäminen. Puimurin kuljettaja oli siirtämässä leikkuupuimuria pellolta toiselle ja hänen tarkoituksensa oli ajaa tiellä muutaman sadan metrin matka. ”Älypuhelimet ovat yksi tarkkaamattomuutta aiheuttava tekijä, joka puolestaan on syytekijä onnettomuuksiin. Viime vuosien tunnetuin työkoneonnettomuus Suomen teillä lienee Orimattilassa syyskuussa 2020 tapahtunut onnettomuus, jossa henkilöauton kuski kuoli törmättyään vastaan tulleeseen leikkuupuimuriin. Talvi ja liukkaat ajokelit yllättävät taas autoilijat. Työkoneita tai laitteita saa kuitenkin kuljettaa yli neljä metriä leveänä vain, jos laitteet eivät rajoita liikkumista. Liikenneturvan Valtosen mukaan puhelimesta on tullut yksi suurimmista riskeistä liikenteessä
Jäisikö sanomatta, että rakastaa. Tiusanen kuvailee tämänhetkistä suhtautumistaan ruokaan käytännönläheiseksi ja nopeutta ja helppoutta korostavaksi. Monet asiat jäisivät kesken, se on selvää. Ruoka on statussymboli ihmisten keskusteluissa, sanoo tutkija Kaisa Tiusanen. Yksi selitys tähän ilmiöön saatiin saksalaistutkijoiden kokeessa, jossa 17 koehenkilön aivoihin kiinnitettiin mikro elektrodit ennen kuin heille tehtiin epileptisiin kohtauksiin liittyvä leikkaus. Monet näistä muistoista ovat kauniita, lohduttavia ja lämpimiä. Kirjoittaja on Oulun tuomiokirkkoseurakunnan kappalainen. Sen takia koehenkilö saattoi kahdeksan pistettä nähdessään hyvinkin luulla näkevänsä seitsemän tai yhdeksän pistettä. Eräs Tiusasen tutkimuksen kiinnostavista löydöksistä oli se, mitä julkisessa ruokakirjoittelussa jätetään sanomatta. On selvää, ettei kukaan meistä selviä tästä elämästä hengistä. Monenlaisia muistoja ja ajatuksia siis. Hän opiskeli mediatutkimusta ensin kandidaatiksi asti Turun yliopistossa, minkä jälkeen hän siirtyi suorittamaan maisteriopintonsa Tampereen yliopistoon. Tätä tapahtuu myös ruokakirjoittelun ulkopuolella. Ei tämä ollut vielä tässä. Tohtorinhatun hän sai toukokuussa Tampereen yliopistosta, ja hänen väitöskirjansa käsitteli sitä, millaiseksi hyvä ihminen rakentuu ruokaan liittyvissä mediateksteissä. Viidestä eteenpäin vastaus onkin sitten jo todennäköisemmin väärä tai ainakin tarkan lukumäärän kertominen vaatii pelkän silmäyksen sijaan laskemista. Pikkulapsiperheen arki on saanut Tiusasen havahtumaan siihen, miten väitöstutkimuksen aihe näkyy hänen omassa elämässään. Elämme kiinnostavien ilmiöiden ajassa, ja niiden tutkiminen on Tiusaselle mieleen. Mutta kaipausta. Tämän voi pitää mielessä esimerkiksi puoliksi syödystä konvehtirasiasta herkkuja napsiessaan. Pyhäinpäivänä tulee siis väkisinkin miettineeksi omaa kuolemaansa ja sitä jos se sattuisikin tapahtumaan yllättäen. Mutta jäisikö monet tärkeät asiat sanomatta. Kuten jo ennalta arvattiin, vastaukset olivat tarkempia, jos pisteitä oli korkeintaan neljä. Mitä vanhemmaksi itse tulen, niin sitä enemmän päivä koskettaa. Olisi ihanaa saada tehdä tätä aina.” Hyvä ruoka ja sitä kautta hyvä ihmisyys tuodaan kyllä esille, mutta ei sitä, millaista ruokaa pidetään vastaavasti huonona. Itselle tuo kynttilän sytytys, hetki kun liekki leimahtaa, nostaa monia tunteita mieleen. Tällä hetkellä yliopistomaailmassa pysyminen tuntuu hänestä innostavalta vaihtoehdolta. Käytännössä tämä koskee pieniä lukuja neljään asti, minkä vuoksi tiettyyn numeroon erikoistunut hermosolu osaa kertoa pienen luku määrän todennäköisesti oikein. Room. Kuoleman ennakointi saattaa kuulostaa aika dramaattiselta pohdinnalta reilun nelikymppisen terveen ihmisen sanomana, mutta oman työn takia kuolema on niin läsnä jokaisessa päivässä, ettei oman elämän rajallisuutta pysty sulkemaan ajatuksien ulkopuolelle. marraskuuta 2023 LUKEMISTO KALENTERI 3.11.–9.11. Tällaisen puhtauden kautta rakentuu lopulta myös kuva hyvästä ihmisyydestä. Ja entäpä jos asiaa miettii toisin päin, näin hengissä olevan, jäljelle jääneen kannalta: osasiko sitä kertoa poisnukkuneelle perheenjäsenelle, ystävälle, läheiselleen, kuinka valtavan rakas hän oli. Kaikki kuolevat. Toukokuussa 2023 hyväksytty mediatutkimuksen väitöskirja käsitteli hyvän ihmisyyden esittämistä median ruokakirjoittelussa ja sen otsikko kuuluu vapaasti suomennettuna ”Hyvää ruokaa, hyviä ihmisiä – Subjektiivisuuden ja luokkaeron teknologiat oikeanlaista ruokaa käsittelevissä mediateksteissä”. Tunnetta, että maailma on epäreilu, kun niin tärkeä ihminen on nyt poissa. ”Ruoka ja syöminen ovat arkisia toimenpiteitä, joihin kaikki ottavat osaa, joten ne näyttävät sopivan mainiosti erilaisten makuprojektien ja muista erottautumisen näyttämöksi”, Tiusanen pohtii. Hyvä ruoka ja sitä kautta hyvä ihmisyys tuodaan kyllä esille, mutta ei sitä, millaista ruokaa pidetään vastaavasti huonona. Siitä, että vuosiakin menetyksen jälkeen haluamme käydä läheistemme haudoilla ja sytyttää kynttilät heidän muistoilleen. Kotoisin Turusta. KAISA TIUSANEN Syntynyt vuonna 1989. Sosiaalisen median ruokakirjoittelua on vaikea ohjailla, mutta Tiusanen huomauttaa, että sanomaja aikakauslehdissä olisi mahdollisuus itsekritiikkiin. Ehkä jotain jäi sanomatta, riita sopimatta. Median puhetavat vaikuttavat siis jossain määrin kaikkiin ihmisiin suoraan tai epäsuorasti, ja ne synnyttävät juopaa tavoiteltavan ja paheksutun välille. Nimipäivät Perjantai: Terho Lauantai: Hertta Sunnuntai: Reima Maanantai: Mimosa Tiistai: Erin ja Taisto Keskiviikko: Aatos Torstai: Teo ja Teuvo Viikon sana Kun nyt Jumala on tehnyt meidät, jotka uskomme, vanhurskaiksi, meillä on Herramme Jeesuksen Kristuksen ansiosta rauha Jumalan kanssa. Osittain hyvää ruokaa määrittivät myös kasvipohjaisuus, lihattomuus ja maidottomuus. Akateeminen ura oli Tiusasen haaveena jo parikymppisenä. TUOVI MÄKIPERE Aivot laskevat kahdella tavalla TIESITKÖ. Sillä rakkaudestahan ne kynttilät kertovat. Hän huomauttaa, että tällainen niin kutsutun markettiruuan hyljeksiminen on nurinkurista, sillä todellisuudessa ruuan ainoa ero saattaa piillä kuvassa, jonka ihminen sitä ostamalla luo itsestään. Hänen tämänhetkinen pestinsä Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan tutkijatohtorina kestää vuoden 2024 loppuun, ja tutkimusprojektista on Tiusasen mukaan luvassa kiinnostavia tuloksia. Yksi intoili luomuavokadoista ja toinen kertoi suosikkikioskistaan Berliinissä, eikä Tiusasella ollut tällaiseen keskusteluun mitään omakohtaista lisättävää. Aineistoissa hyvä ruoka määrittyi esimerkiksi seuraavien adjektiivien kautta: puhdas, luonnonmukainen, aito, autenttinen ja lisäaineeton. Sitä varmasti ennen kaikkea. Eihän esimerkiksi lähikaupan valmiiksi siivutetulla muovipussileivällä tai artesaanileipomon käsinleivotulla ja paperipussiin pakatulla leivällä ole käytännössä juurikaan eroa, jos ne on valmistettu samoista raaka-aineista. Hänet kuvattiin Hakaniemen kauppahallissa Helsingissä lokakuussa. Lifestyle-median ruokakirjoittelu näyttäytyy Tiusasen tutkimuksessa hyvin kapean ryhmän etuoikeutena. 5: 1. Lähteet valikoituivat sillä perusteella, että sosiaalisen median ilmiöt valuvat myös päivälehtien kirjoitteluun, ja Tiusanen valitsi aineistoonsa Helsingin Sanomat siksi, että se on maan luetuin maksullinen uutismedia. Kymmenisen vuotta sitten Kaisa Tiusanen havahtui siihen, miten opiskelukaverit puhuivat ruuasta. Se toimii ikään kuin hehkuttamisen ja mainitsematta jättämisen rajamaastossa, jossa liikkuvan lukijan toivotaan sisäistävän oikeanlaisen maun ja oikeanlaiset kuluttamisen tavat ja ideaalit”, Tiusanen kuvailee. Koska pienenkin kulmakaupan hyllyt notkuvat ruokaa, voisi kuvitella, että ruuan avulla on vaikea esittää mitään. Tutkimuksen perusteella vaikuttaa siis, että aivoissa operoi kaksi erilaista lukujärjestelmää, jotka käytännön tasolla vaikuttavat siihen, että ihminen ei ole kovin hyvä yhdellä silmäyksellä arvioimaan viiden tai useamman kohteen määrää tarkkaan. Asuu Helsingissä miehensä ja kaksivuotiaan lapsensa kanssa. Ruoka on täällä pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa veikeä tutkimusaihe, sillä elämme ruuan ympäröimänä. Yhteiskuntatieteiden tohtori Tampereen yliopistosta. Toiset rauhallisesti, korkeassa iässä, valmiina lähtemään. Väitöskirjaansa varten Tiusanen tutki ruoka-aiheista lifestyle-kirjoittelua blogeissa, Instagramissa ja Helsingin Sanomissa, ja erityisesti hän keskittyi luomuun ja hyvinvointiin liittyvään sisältöön. Tutkittuaan vuosikaudet ruokaan liittyviä aiheita Tiusanen on siirtynyt aivan erilaisen aihepiirin pariin, eli tutkimaan politiikan ja henkisyyden yhteenkietoutumia. ”Ruoka oli keskustelussa paljon muutakin kuin syötävää, se oli statussymboli.” Aihe oli sen verran kutkuttava, että siitä tuli lopulta Tiusasen väitöstutkimuksen aihe. Vai onko sitä osannut elää niin, että joku tulisi minunkin haudalle tuomaan kynttilöitä pyhäinpäivänä. Ennen leikkausta koehenkilöt saivat hetken ajaksi katsottavakseen kuvia, joissa oli nollasta yhdeksään pistettä. Jos ihminen näkee vaikkapa kolme keksiä tai neljä ihmistä, hän osaa todennäköisesti kertoa näkemiensä kohteiden määrän heti. Mutta jotkut mielikuvat saattavat aristaa ja tuntua vaikeiltakin. Ihmisen kyky arvioida lukumääriä yhdellä silmäyksellä on hyvä, kunhan nähtävää on neljä tai vähemmän. ”Olisi ihanaa saada tehdä tätä aina.” SANNE KATAINEN Me tapaamme vielä, rakas Lauantaina vietetään pyhäinpäivää. Jäisikö pyytämättä anteeksi. Tämä on tiedetty jo yli vuosisadan ajan. Totuus on kuitenkin toinen. Silloin todella huomaa kuinka paljon kaipausta ja menetystä ihmiselämään kuuluu. Työskentelee tutkijatohtorina Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa tutkimushankkeessa, jossa käsitellään politiikan ja henkisyyden yhteen kietoutumia. Ja rakkautta. Tiusasen tutkimassa aineistossa ruokaa lähestytään hyvin kaupunkilaisesta ja kuluttajakeskeisestä näkökulmasta. koulutettu keskiluokka. Väitösprojektinsa aikana Tiusaselle heräsikin mieleen joukko mahdollisia jatkotutkimuksen aiheita, kuten millaisia säröjä hyvän syömisen ideaaliin on löydettävissä ja miten hyvää ihmisyyttä luodaan ruuan avulla muualla kuin lifestyle-mediassa. Maaseudun Tulevaisuus 17 perjantaina 3. Tämän johtuu tietenkin siitä, että vuosi vuodelta poisnukkuneiden määrä omassa lähipiirissä kasvaa, mutta myös siitä, että oma kuolema lähestyy. Tämä pitää lukea rivien välistä. Pyhäinpäivä muistuttaa meitä siitä, että kristillinen seurakunta on enemmän kuin vain me, tämä elävien ihmisten yhteisö, sillä siihen kuuluvat myös ne, jotka ovat Jumalan luona taivaassa. Tämän vuoksi esimerkiksi itse poimitut luomumansikat näkyvät lifestyle-mediassa todennäköisemmin kuin lähikaupan pakastealtaasta napatut mansikat. HENGÄHDYSPAIKKA SALLA AUTERE salla.autere@evl.fi TUOVI MÄKIPERE. Toiset täysin yllättäen, aivan liian aikaisin. Jos työltä ja perheelämältä jää aikaa, harrastaa liikuntaa ja nauttii erityisesti historiallisten dekkarien lukemisesta. Häntä alkoi kuitenkin kiinnostaa, miksi ruuasta ylipäätään puhuttiin näin. Pyhäinpäivänä kynttilöiden paljous hautausmailla on kaunista katseltavaa. Jos rasialla käy useita makeannälkäisiä, he eivät välttämättä huomaa, onko nameja jäljellä kahdeksan vai seitsemän. Ruokakirjoittelussa hyvän ruuan puhtaus ei niinkään tarkoita taudinaiheuttajien puuttumista, vaan moraalista tai symbolista puhtautta ja eettisyyttä. Huonona ruokana nähdään sellainen ruoka, joka ei ole millään lailla erikoista tai erityistä – toisin sanoen ruoka, jota kuka tahansa voi ostaa lähimmästä marketista. Tai raastavaa ikävää, tunnetta että ei selviä ilman toista. Siitä tie vei saman opinahjon tohtoriopintoihin. Julkisuudessa esitetty ruokapuhe nostaa tietynlaiset ruokaan liittyvät valinnat esille parempina kuin toiset, ja tällaisia hyväksi nostettuja valintoja tekemällä yksilö voi rakentaa kuvaa hyvästä ihmisyydestä. Tietynlaisen havaintoharhan luo myös se, että liian tavallisena pidettyjä asioita ei pidetä mainitsemisen arvoisena. Hän on kuitenkin huomannut murehtivansa, ettei ehdi laittaa sellaista ruokaa kuin hänen ideaaliminänsä haluaisi. ”Nykyajassa on valtavasti kiinnostavia ilmiöitä, ja minusta niiden tutkiminen on kiinnostavaa salapoliisintyötä. Jos ruoka-aiheisia sisältöjä tehdään lähinnä keskiluokan kapealle siivulle ja toimittajat ovat samaa elinpiiriä, tällainen puhetapa nähdään herkästi luonnollisena ja ikään kuin ainoana mahdollisena. Tutkimuksessa kuitenkin selvisi uutena tietona, että tietyt hermosolut ovat vahvasti erikoistuneita tiettyyn lukumäärään. Käytännössä aineistossa äänessä ovat lähinnä henkilöt, joita englanniksi kutsuttaisiin sanalla ”foodies”, tai laajemmin ajateltuna kaupunkilainen, Nykyajan ilmiöiden salapoliisi Tutkijan ura oli Kaisa Tiusasen haaveissa jo nuorena. Työelämän ulkopuolella tutkijan pitää kiireisenä kaksivuotias lapsi. Näiden monenlaisten erilaisten ajatusten myötä poisnukkuneet ovat yhä osa elämäämme. Tiusanen pitää jopa sanaa ”keskiluokka” liian laajana käsitteenä kuvaamaan sitä, kenelle ruokakirjoittelu on oikeastaan suunnattu, sillä jos haluaa luoda hyvää ihmisyyttä ruualla, se vaatii melkoista taloudellista, sosiaalista ja kulttuurista pääomaa. ”Lifestyle-mediassa vaikuttaa olevan tärkeää vetää raja siihen, mistä puhumme ja mistä taas emme puhu. Vielä jonain päivämme tapaamme, saamme sanoa ne sanat jotka jäivät sanomatta, kerrottua kuinka paljon olemme kaivanneet, sulkea toisen syliimme. Tulevaisuuteen Tiusanen suhtautuu uteliaasti. Vaikka he ovat poissa elämästämme, he ovat jollakin tavalla edelleen läsnä, kun ajattelemme heitä, suremme ja kaipaamme heitä. Muistoja viimeistä yhteisistä hetkistä, muistoja siunaustilaisuudesta. Jäisikö kertomatta kuinka tärkeitä läheiset ovat. Sen sijaan isompiin lukuihin erikoistuneet hermosolut reagoivat paitsi omaan lukuunsa, myös naapurilukuihin
Tietokirja kohtelee lukijaansa lempeästi, kuin pientä lasta kehdossa. Noihin aikoihin bändi työskenteli myös brittiläisen Virgin-levy-yhtiön kanssa. KUT kattaa myös ison osan budjetistaan lipputuloilla, vaikka sijaitsee Keravalla vain parinkymmenen junaminuutin päässä Helsingistä. Toki kuuntelimme Whitesnakea ja Rainbowta. Tutkimusten mukaan sotien jälkeiset ylisukupolviset traumat loppuvat vasta neljännessä sukupolvessa. ”Kunnallista rahoitusta on kiristetty kaikkialla laajasti ja valtiolla on paineita leikata kulttuuriavustuksista. ”Meillä KUTissa on ylikunnallinen ja melko edistyksellinen malli, mutta valitettavasti avustuksemme laahaavat perässä muihin teattereihin verrattuna. Tuusula ei tue Krapin kesäteatteria, mutta muun vuoden KUT saa tukea Tuusulan kunnalta ja Keravan kaupungilta. Sen tehtävä ei ole tuottaa voittoa, vaan tehdä esityksiä ja työllistää alueen näyttelijöitä.” ELINA VARJOMÄKI Teattereilla on monia muotoja: yhdistyksiä, ryhmiä, kuntia ja kuntien osakeyhtiöitä. Suurin osa katsojista tulee Keravalta ja Tuusulasta sekä Järvenpäästä ja Sipoosta”, teatteria kaksi vuotta johtanut Elina Varjomäki kertoo. KUT on saanut valtiolta vapaan kentän apurahatukea pitkään, mutta vuonna 2022 se sai ensi kertaa kolmivuotisen valtionosuuden eli siitä tuli laitosteatteri. Opin itse tunnistamaan haitallisia uskomuksia ja lauseita, joita minulle on lapsena kerrottu. ”Kannatusyhdistyksen tavoite on saada teatterin toiminta kannattavaksi. Teattereilla on monia muotoja: KUT on yhdistyspohjainen, Ryhmäteatteri ja Porin Rakastajat ovat ryhmäteattereita, Lahden kaupunginteatteri on täyskunnallinen kuten Hämeenlinnankin, mutta Hämeenlinnan on osakeyhtiöperusteinen ja kaupunki omistaa osakkeet. ”Emme me koskaan päättäneet perustaa tällaista bändiä. ”Budjettimme on noin miljoonaa euroa, ja siitä valtion osuus kolmannes eli 300 000 euroa, mutta Keravan ja Tuusulan vain yhdeksän prosenttia eli 91 000 euroa ja lipputulot 60 prosenttia. Suuntaus ei ole hyvä, sillä se vaikuttaa taiteelliseen sisältöön ja vapauteen.” Paikallisteatterin tehtävä on työllistää ja viihdyttää Keski-Uudenmaan teatterista tuli viime vuonna myös laitosteatteri. Kirjapaja. Esimerkiksi minulle on kerrottu, että olin koliikkivauva. Päässä kiehuu ja adrenaliini virtaa.” 1990-luvulla keikkatahti kuitenkin hiipui, ja yhtyeen jäsenet palasivat kotiseudulleen Pohjois-Suomeen. Hyvästä yrityksestä huolimatta ei varsinaista kansainvälistä läpimurtoa kuitenkaan tapahtunut. Hän on näytellyt, lukenut äänikirjoja ja opiskelee parhaillaan taiteen ja kulttuurin johtamisen MBA-tutkintoa Turussa. En ole koskaan ajatellut näin laajasti sukuni iloja ja murheita. KERAVA Teattereiden tarjonta on Suomessa monipuolista monologeista suuriin musikaaleihin ja kotimaisista klassikoista ulkomailta tuotuihin takuuvarmoihin komedioihin. ”Kannatusyhdistyksen tavoite on saada teatterin toiminta kannattavaksi. Nyt kunnatkin alkavat ehkä ymmärtää arvomme, kun olemme valtionosuuden piirissä.” Lipunmyynti on suhteessa suuri: liki puolet eli 443 142 euroa. Toki kaupunkien omilla toimijoilla on myös valtavat kiinteistökustannukset, Varjomäki huomauttaa. Eikö kilpailu ole näillä main hurjaa. Niin minäkin aion selvitä vaikeuksista. Zero Nine matkasi jo samana vuonna Englantiin työstämään uutta levyä. Esikoisalbuminsa Vision, Scenes and Dreams bändi julkaisi pari vuotta myöhemmin alkuvuodesta 1982. Väliin mahtuu Tikkurila ja myös pohjoisessa Riihimäellä on teatteritarjontaa. Lahden kaupunginteatteri saa valtionosuuksia 2,7 ja kaupungin tukea 4,5 miljoonaa ja lipputuloja 930 000 euroa. Muun muassa näitä kysymyksiä käsittelee traumaja kriisiterapiaan erikoistunut psykologi ja psykoterapeutti Aino Juusola tuoreessa tietokirjassaan. Kun kullakin on noin 15 esitystä, näyttämölle noustaan vuodessa 130 kertaa. ”Luonto on täällä hienoin juttu, ja se onkin kyllä ihan poikkeuksellisen hieno”, kiteytti Salmirinne taannoin haastattelussa. Tästä huolimatta yhtye on pärjännyt raskaan rockin saralla melkoisen hyvin. Ihmisten välisiä tunnesuhteita voi kuvata värein, sanoin tai symbolein. Mutta en enää yksin vaan yhdessä läheisteni kanssa. KUTin tapaan harvinainen kannatusyhdistys on takanaan myös Kokkolan kaupunginteatterilla. Juusola ei jätä lukijaansa yksin pohdiskelemaan vaikeita teemoja, vaan palaa niiden äärelle uudestaan. ”Ydinporukka on ollut sama aika pitkään ja kun olemme näyttelijävetoinen eli näyttelijät ovat myös hallituksessa, olemme pyrkineet tekemään sellaisia ratkaisuja, että ”omalle” porukalle löytyy töitä”, Varjomäki sanoo. Tänä syksynä 25-vuotissyntymäpäiväänsä viettävä KUT on näyttelijöiden perustama ja pyörittämä ammattiteatteri, mikä ei ole ihan tavallista. Suuntaus ei ole hyvä, sillä se vaikuttaa taiteelliseen sisältöön ja vapauteen.” ELINA VARJOMÄKI TUOMAS SCHOLZ. Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevaan Kuusamoon asti punkin ja uuden aallon kaltaiset muotisuuntaukset eivät olleet vielä tuolloin ehtineet saapua. ”Joudumme välttämään rohkeampia avauksia ja ohjelmiston pitää vaihtua, kun katsojat ovat pääasiassa läheltä.” KUTin 25-vuotisjuhlanäytelmä on Skavabölen pojat, jonka lumoon Varjomäki luottaa. Julkisuuteen yhtye nousi vuonna 1980, kun se voitti Levyraati-tv-ohjelman jakson kappaleellaan Down the Line. Siksi ylisukupolvisista traumoihin perehtyminen on lopulta avartava ja opettavainen kokemus. Melodinen hevi ei ollut kovin tavallinen tyylivalinta aloittelevalle yhtyeelle 1970-luvun lopun Suomessa, johon ajan hengen mukaisesti vyöryi punk vastavoimana mahtipontiselle progressiiviselle rockille. Teoksen hienoin oivallus on se, että suvun taakat ovat vain tarinoita. Valvotin vanhempiani. ”Itselleni merkittävä oli musikaali Viimeiset viisi vuotta, jossa meillä oli ihan mahtava bändi lavalla”, Cathya esittänyt Elina Varjomäki kertoo vuoden 2019 teoksesta. KUT ei ole alunpitäenkään harrastajateatteri, sillä sen perustivat ammattilaiset. Arvio JANICA PÖRHÖNEN Aino Juusola: Taakka vai turva. Luvassa on lisäksi komeat synttärit, kun hevijyrä juhlistaa 45-vuotista taivaltaan esiintymällä joulukuussa Kuusamotalossa. Tai ainakin voin korostaa kauniilla väreillä niitä selviytymisen sävyjä, joita sukuni vahvat naiset ovat minulle opettaneet. Teimme biisejä, jotka olivat omasta mielestämme hyviä. Ilmeisesti liian kiireisen työtahdin vuoksi Blank Verse -studiolevy ei kuitenkaan vastannut täysin siihen kohdistettuja odotuksia. ”Valtionosuuteen pääsi uusia teattereita, orkestereita ja sirkustaidetta. Mitä kannan mukanani menneiltä sukupolvilta. Mutta raha puhuu.” Yhdistyksen ulkopuolisina vierailijoina on nähty muun muassa Miia Nuutila, Sanna Saarijärvi, Anu Sinisalo, Jussi Lampi, Pertti Koivula, Sari Havas, Puntti Valtonen ja Alina Tomnikov, Varjomäki listaa. Zero Nine on toiminut lämmittely-yhtyeenä esimerkiksi AC/DC:lle, Iron Maidenille, Scorpionsille, Def Leppardille ja Ozzy Osbournelle. Katsojia käy reilut 20 000, ja suurin lipputulonlähde on Tuusulan Krapilla pyörivä kesäteatteri, joka vetää 40 näytöksellään 12 000 katsojaa. KUT työllistää varoilla kuusi henkilöä johtajasta lipunmyyjään ja toimistohenkilöihin. Nyt päärooleissa Skavabölen poikina ovat teatterikorkeakoululaiset Ville Hilska ja Akseli Lehtinen. Teoksessa on mieleisiä tehtäviä. Uusia ensi-iltoja KUT tekee vuodessa 4–6, tänäkin vuonna vielä viisi. On osoitettu, että muun muassa turvattomuuden kokemus, psykologinen stressi ja ylivalppaus näkyvät vielä kolmannessa sukupolvessa esimerkiksi holokaustien uhrien jälkeläisillä. Kolumnin kirjoittaja on Osuustoiminta-lehden toimituspäällikkö. Sen tehtävä ei ole tuottaa voittoa, vaan tehdä esityksiä ja työllistää alueen näyttelijöitä.” Varjomäki on itse Lahdesta vuonna 2015 valmistunut näyttelijä ja muusikko, pääaineenaan laulu. ”Taustayhdistyksen tavoite ei ole tuottaa voittoa, vaan tehdä esityksiä ja työllistää näyttelijöitä.” EIJA MANSIKKAMÄKI KAPINA OY Elina Varjomäki, Kalle Tahkolahti ja Jari Vainionkukka revyyssä Kasetti hajalla syksyllä 2022. Tietysti se vaikutti siihen, mitä syntyi”, muisteli laulaja Kepa Salmirinne (1961–), jonka mukaan hevilinjaa ei suuremmin laskelmoitu. Kurkistetaanpa Keski-Uudenmaan teatterin esiripun taakse, monestakin syystä. ”Kunnallista rahoitusta on kiristetty kaikkialla laajasti ja valtiolla on paineita leikata kulttuuriavustuksista. ”En koe, että kilpailemme. Hyvän vastaanoton saanut pitkäsoitto poiki heti jatkoa. Myös kaksoset, keskenmeno, abortti, adoptio, avioliitto ja avioero sijoitetaan sukupuuhun. Tämä tieto kaipaisi tarkempaa avaamista: miten näitä on tutkittu. Ne ammattiteatterit, jotka eivät saa opetusja kulttuuriministeriön valvomaa valtionosuutta, hakevat tavallisesti avustusta Taiteen edistämiskeskus Taikelta ja kunnilta. Valtio edellyttää, että teatterin talouden tulee olla tasapainossa eli valtiontuen lisäksi riittävästi lipputuloja ja kunnan tukea, kaikkia noin kolmannes. Vaadin paljon vauvana. Minä voin kirjoittaa tarinani uudelleen. Maaseudun Tulevaisuus 18 perjantaina 3. Kenties tämä tarina on ohjannut minua osittain siihen, että minulla on vahva itsepärjäämisen mentaliteetti enkä halua olla vaivaksi muille. Sukupuun piirtäminen isolle paperille on levollista puuhaa. Naapureista Järvenpää tukee nykyisin vain omaa harrastajateatteriaan. Nykyisin kuusikymppinen kultakurkku työskentelee mökkiisäntänä jylhistä tunturija vaaramaisemistaan tunnetulla Rukalla. Harva kuitenkaan miettii, kuinka oma teatteri hoitaa taloutensa. marraskuuta 2023 LUKEMISTO Hevijyrä Kuusamosta Zero Nine on Kuusamossa vuonna 1978 perustettu heavy rock -yhtye, joka esiintyy edelleen silloin tällöin. Lisäksi se on paikallinen, sillä tapahtumapaikkana on Hyrylä eli Skavaböle.” Näytelmä oli Q-teatterin perustamisteos 1990-luvun alussa ja KUT-versiossa näyttelee myös alkuperäisen esityksen jälkeen teatterikorkeakouluun päässyt Anna-Leena Sipilä. Meitä pidetään ikäänkuin tuotantotalona ja toiminnan jatkuminen edellyttää laajasti myyviä esityksiä”, Varjomäki sanoo. Moni heistä on kuitenkin tuttu kasvo eli omaa väkeä teatterin noin 30 hengen kannatusyhdistyksestä. Siinä on terapeuttinen, turvallinen ääni. On jotenkin kipeä ajatus, että sotatraumat elävät niin pitkään. Paikallisuus tietää pähkäiltävää ohjelmistolle. Hämeenlinnan kaupunginteatteri saa valtionosuuksia miljoonan, kaupungin tukea 1,7 miljoonaa ja lipputuloja vuonna 2022 liki 360 000 euroa. ”Se on kulttiteos nuorten miesten aikuistumisesta ja käsittelee myös vaikeita aiheita kuten alkoholismia ja perheen rikkoutumista. Livekeikat ovatkin Salmirinteen mukaan olleet Zero Ninelle aina ykkösjuttu: ”Kun syntyy hyvä kontakti yleisön kanssa, lavalla ololle ei pärjää oikein mikään. Aivan hiljaiseloon ei ole vaipunut myöskään Zero Nine, joka aktivoitui uudelleen 2020-luvun alussa. KOLUMNI RIKU-MATTI AKKANEN riku-matti.akkanen@pellervo.fi Traumat siirtyvät, mutta ne voi voittaa Minkälaista sukusi tarinaa kannat itsessäsi mukana. ”Näyttelijän työt ovat kiven alla, ja jos olis valta niin kuin on mieli, työllistäisimme kyllä enemmänkin näyttelijöitä. Vastaavanlainen, useamman kunnan yhteisvoimin tukema teatteri toimii esimerkiksi Meri-Lapissa, Varjomäki kertoo. Onpa yhtye vihjannut uudesta studioalbumistakin. 263 sivua. Mietin edellämainitun tutkimuksen kohdalla sitä, lisääkö tieto tuskaa. Viime kesän keikoilla se osoittikin olevansa hyvässä iskukunnossa. Myös ammattinäyttelijät palkataan jokaista teosta varten erikseen vierailusopimuksella. Niin kuin mummini sanoi: minä menen vaikka tulen läpi. Albumin tuottajana toimi legendaarisen Deep Purple -yhtyeen vokalisti Ian Gillan. Me pääsimme mukaan, kun toimintamme oli ollut pitkäikäistä, laadukasta ja monipuolista eikä alueella ole muita ammattiteattereita.” Valtion tuki tulee käyttää henkilötyövuosiin. Myös Kepa Salmirinne jätti maailman metropolit taakseen ja asettui lopulta tuttuihin maisemiin Kuusamoon. Onko tulokset saatu esimerkiksi aivokuvantamisella vai kyselytutkimuksilla, kenties molemmilla. Miten tarina vaikuttaa sinuun tänä päivänä. Väkeä riitti Zero Ninen keikoilla hyvin, ja studiolevyjä syntyi 80-luvun aikana tasaiseen tahtiin
ensi vuoden osalle uuteen satoon saakka. mk ja syömäviljan hankintaan 20 milj. PEth-testi mahdollistaa runsaaseen juomiseen havahtumisen jo ennen kuin maksa-arvot alkavat olla koholla, Häkkinen kertoo. Runsaalla alkoholinkäytöllä tarkoitetaan tässä yhteydessä keskimäärin viiden päivittäisen alkoholiannoksen nauttimista, mikä puhtaaksi alkoholiksi muunnettuna tarkoittaa 60 grammaa alkoholia vuorokaudessa. Yllättävä oli löydös niillä, jotka lopettivat portaissa kulkemisen tutki muksen aikana. ”Testi on erittäin hyvä ja tarkka alkoholin suurkulutuksen toteamiseen jo varhaisessa vaiheessa”, Häkkinen kertoo. PEth-testin lahjomattomuus perustuu siihen, että fosfatidyylietanolia syntyy punasolujen solukalvoille vain, jos elimistössä on etanolia, eli alkoholijuomien sisältämää alkoholia. ”Toisaalta täällä Satakunnassa koiran käyttö hirvenmetsästyksessä on mennyt susien takia niin vaikeaksi, että ehkä koirat joudutaan korvaamaan kohta houkuttelumetsästyksellä.” Manninen kertoo, että useampi hirvijahti on nyt viime aikoina jouduttu keskeyttämään, koska hirveä seuraavan koiran perässä on tullut myös susi. Viime vuosina alkoholin suurkulutuksen toteamiseksi on yleistynyt fosfatidyylietanolin (PEthin) pitoisuuden mittaaminen verestä. Verrattuna niihin, jotka eivät ollenkaan portaita käyttäneet, eniten eli vähintään 20 kertaa päivässä kiivenneillä riski sairastua oli 20 prosentti pienempi. Metsästys kuitenkin jäi vuosiksi nuoruudessa ja oman perheen perustamisen yhteydessä. Näin ollen sai morsian viettää hääyön yksin yljän puhemiehineen köllehtiessä putkan pahnoilla. Vietiin sana suntiolle, joka riensi avaimineen paikalle ja pelasti kirkkoon jääneen viluisen ia nälistyneen nukahtaneen. Kuvituskuva. Mannisen mukaan enää ensi kuussa hirvet eivät hänen ääntelyihinsä välttämättä reagoi. Möhkimisen Manninen on opetellut itsekseen. Maanantaiaamuna kuulivat ohikulkeneet kirkosta ankaraa huutoa ja jyskytystä. Kerran hormonihuuruinen hirvi hurjistui huijauksesta niin, että jäi kiertelemään autoa ja pelkäsin sen potkaisevan sitä”, Manninen kertoo. Ja tämähän onnistuisi, jos olisimme valmiita hitusen tinkimään mukavuudenhalus tamme. Riski pieneni portaiden käytön ahkeruuden mukana. ”Viime sunnuntaina ennen hirven ajon alkamista möhkäisin muutaman kerran. Tällaisia tilanteita voi tulla eteen esimerkiksi ajokorttiseurannassa, työntekijän päihdeseurannassa tai elinsiirtojonossa. Alkoholin suurkulutuksen varhainen tunnistaminen on tärkeää, sillä jatkuva juominen altistaa lukuisille fyysisille ja psyykkisille sairauksille ja lisää tapaturmien ja jopa äkkikuoleman riskiä. ”Potilaallekin voi tulla yllätyksenä, millaisia tuloksia testi lopulta näyttää”, Häkkinen kertoo. Tosin muutaman kerran hirvi on tullut niin juoksujalkaa tutkimaan ääntä, että on pitänyt mennä autoon turvaan. Se olisi parasta hyötyliikuntaa. Komitean neuvottelut katoseutujen kuntain ja maan viljelysseurain asettamain katokomiteain edustajain kanssa jatkuvat edelleen. Jatkuva juominen altistaa lukuisille fyysisille ja psyykkisille sairauksille ja lisää tapaturmien ja jopa äkkikuoleman riskiä. Katso video hirvisonneista, jotka kiinnostuvat Helena Mannisen kutsuhuudosta osoitteessa MT.fi. varattaisiin kuluvan vuoden loppukuukausiksi ja 15 milj. PEth-testillä on mahdollista tunnistaa runsas alkoholinkäyttö ylipäätään, mutta testiä voidaan käyttää myös tilanteissa, joissa henkilön on pystyttävä osoittamaan, ettei alkoholinkäyttö ole liiallista. TUOVI MÄKIPERE Miljoonia markkoja katovuoden tuhoihin MT 100 VUOTTA SITTEN Hankkija kauppasi Allwork ja International-traktoreita MT:ssä. Hissin tai rullaportaiden sijasta valitsisimme porras käytävän askelmat. ”Kutsun tätä hirven houkuttelua möhkimiseksi”, Manninen sanoo. Sen vaikutuksia sydämen sepelvaltimotautiin ja aivohalvauksiin seurattiin yli 12 vuoden ajan. Tämän epämieluisan hääyön kortteerista tuomitsi oikeus vuokraa 100 mk humalasakon muodossa. Hirvisonni oli tullut jälkien perusteella noin sadan metrin päähän, vaikka en itse nähnyt sitä lainkaan. Myönnettäköön, että kävelykin on mainiota hyötyliikuntaa. Mistään muusta syystä arvo ei merkittävästi kohoa. marraskuuta 2023 LUKEMISTO Kuntoportaita rakennellaan kiihtyvällä vauhdilla ympäri Suomea. Hirvien kiima-aika menee kuitenkin nopeasti ohi. mk. ”Joskus hirviä pääsee tarkkailemaan rauhassa pitkänkin aikaa. Branderin puheenjohdolla toimiva katokomi tea jätti eilen valtioneuvostolle ehdotuksensa niistä määrä rahoista, joita eduskunnalta olisi pyydettävä kadon johdosta kärsimään joutuneiden seutujen avustamiseksi. Sunnuntaisen jumalanpalveluksen aikana lienee eräs Pieksämäen kunnalliskodin hoitolainen sattunut kirkossa nukahtamaan, koskapa suntio ei huomannut häntä kirkkoa sulkiessaan, joten mies jäi kirkkoon. Niissä voivat liikkujat kohottaa kuntoaan ja rasittaa jalkojensa suuria lihaksia. Tästä summasta ehdotetaan käytettäväksi siemen viljan hankintaan 25 milj. Hääyö putkassa. H e l s i n g i n S a n o m a t (11.10.2023) nosti syksyllä esiin sen, miten eri tavalla yhteiskunnassamme suhtaudutaan esimerkiksi laatuviinien tai keskioluen nauttimiseen, minkä vuoksi luksusjuomia nauttiva saattaa pystyä pitämään juomisensa todellisen määrän piilossa pitkäänkin. PEth säilyy elimistössä huomattavan pitkään, sillä sen puoliintumisaika on noin neljä vuorokautta, eikä esimerkiksi ikä, sukupuoli tai kehon koostumus vaikuta siihen, millä tahdilla PEth elimistöstä poistuu. Möh-möh-möh-mööööööh! Näin huittislainen Helena Manninen jäljittelee naarashirven kutsuääntä, joka houkuttelee hirvisonneja. sekä juurikasviljelyksen edistämiseen katoseuduilla osoitettavaksi 350,000 mk. Heillä tautiriski oli suurempi kuin koko ajan portaita välttäneillä. Kadon seurausten lieventäminen. ja valtioneuvoston käytettäväksi satunnaisia tarpeita varten varattavaksi 10 milj. Elimistöltä juominen ei kuitenkaan jää huomaamatta. EIJA VALLINHEIMO Hirvien kiima huipentuu syys–lokakuun taitteessa, ajankohta vaihtelee hiukan eri osissa maata. mk. Ylijohtaja U. Seuranta-aikana osallistujista sairastui noin 40 000 sydän ja verisuonitauteihin. Juttu on osa Tilaajan toive -sarjaa, jossa MT käsittelee lukijoille merkityksellisiä aiheita. Maaseudun Tulevaisuus 19 perjantaina 3. Tuorein näyttö portaissa kulkemisen terveyshyödyistä paljastaa, että sydäninfarktien ja aivo halvausten riski laskee viidenneksellä, jos viitsii kulkea portaita ahkerasti päivittäin. TUOVI MÄKIPERE Aina, jos omasta tai läheisen alkoholin tai muiden päihteiden käytöstä herää huoli, apua on syytä hakea. Arkistokuva. ”Vuodelta 2018 löytyy ensimmäinen video, jossa saan ääntelylläni hirven lähestymään, mutta noin kymmenkunta vuotta olen opetellut ääntelyä erilaisten videoiden ja nettipätkien avulla sekä sitkeästi harjoittelemalla.” Helena Manninen sai isältään 9-vuotiaana ensimmäisen haulikon ja kävi isän kanssa ahkerasti metsällä. mk., josta 5 milj. Videolla näkyy, kuinka hirvet jäävät kuuntelemaan ääntä ja tulevat sitten vähitellen lähemmäksi. ”Aina, jos omasta tai läheisen alkoholintai muiden päihteiden käytöstä herää huoli, apua on syytä hakea”, Häkkinen muistuttaa. Ääni koostuu muutamasta ähkäisystä, jota seuraa pidempi varsinainen viekotteleva pidempi kutsuääni. Lahjomaton testi paljastaa liiallisen alkoholinkäytön PEthtestin tulos voi olla potilaallekin yllätys, sillä valtaosa alkoholin suurkuluttajista pitää itseään kohtuukäyttäjinä. Siinä vaaditaan alaraajojen isojen lihasten sekä alaselän ja vartalon syvien lihasten käyttöä. Huittisten seudulla on useampia susilaumoja, jotka ovat vähentäneet reippaasti myös hirvien ja valkohäntäpeurojen määrää alueella muutamassa vuodessa. Lääketieteellisen aikakauskirjan Duodecimin (6/2021) mukaan yli 560 000 suomalaista käyttää alkoholia niin paljon, että pitkäaikaisten terveyshaittojen riski on suurentunut. Sellainen ihme tapahtui viime sunnuntaina Pieksämäellä. Jos portaissa kulku ei onnistu tai on liian raskasta, kävely sentään aina istumisen voittaa. Hirvien kiima huipentuu syys–lokakuun taitteessa, mutta ajankohta vaihtelee hiukan eri osissa maata. Portaiden käyttö luokiteltiin sen mukaisesti, kuinka monta kertaa päivässä osallistujat nousivat viisi kerrosta eli 50 askelta. Juttu on osa Maaseudun Tulevaisuuden Tilaajan toive sarjaa, jossa käsitellään lukijoille merkityksellisiä aiheita. Edelleen ehdotetaan yleisiin töihin, etupäässä kuntain hoidossa olevien maanteiden kunnostamiseen myönnettäväksi 10 milj. Helena Manninen kutsuu kuvassa hirveä. Alussa ja viiden vuoden kuluttua kartoitettiin osallistujien päivittäinen portaissa kulku. Joku aika takaperin tuli muuan enonkoskelainen sulhas mies Savonlinnaan vihille. HEIKKI ARVILOMMI Kirjoittaja on lääketieteen tohtori. Tasaisella kävelyyn verrattuna rasitus on toista luokkaa, noin kolminkertainen. Metsästyksen ja kiima-ajan takia hirvien käytös poikkeaa tavallisesta, siksi myös autoilijoiden kannattaa olla tähän aikaan vuodesta valppaana. Kun poliisit lähtivät häntä viemään putkaan, pyysi hän, että myöskin puhemies otettaisiin mukaan, ettei olisi ikävä. Mies jäänyt vuorokaudeksi kirkkoon. Komitean ehdottamat määrärahat nousevat yhteensä 65,350,000 markkaan. Syitä alkoholinkäytön määrän aliarviointiin on monia. Kuitenkin kansanterveydellisesti vaikuttavampaa olisi, jos ihmiset, muutkin kuin kuntoilijat, saataisiin nousemaan portaita arkisen elämänsä ohessa ilman, että tarvitsisi sonnustautua lenkkivarusteisiin ja varata aikaa liikuntaa varten. MIKKO SOINI ”Testi on erittäin hyvä ja tarkka alkoholin suurkulutuksen toteamiseen jo varhaisessa vaiheessa.” MARGAREETA HÄKKINEN TIMO FILPUS HELENA MANNISEN ARKISTO. Hyvä niin. mk. Britanniassa tehtyyn tutkimukseen osallistui lähes puoli miljoonaa aikuista. HANNU HUTTU Ihmisen on usein helpompi hörppiä prosenttijuomia kuin pitää kirjaa juoduista alkoholiannoksista. Kutsuhuuto houkuttelee hormonihöyryisiä hirviä Huittisissa asuvalla Helena Mannisella on taito houkutella hormonihöyryisiä hirvisonneja matkimalla naaras hirvien kutsuääntä. mk. Häkkinen huomauttaa, että koska testi on tarkoitettu nimenomaan pitkään jatkuneen ja runsaan alkoholinkäytön tunnistamiseen, testin avulla ei pystytä tunnistamaan vähäisiä alkoholinkäyttömääriä henkilöiltä, jotka eivät saisi alkoholia nauttia, kuten alaikäisiltä tai raskaana olevilta. Yksittäinen humala ei PEthiä nosta, jos ihminen nauttii alkoholia satunnaisesti, vaan testi mittaa nimenomaan runsasta alkoholinkäyttöä edeltävän 2–4 viikon ajalta. Varsinaisessa hirvijahdissa en taitoa käytä, sillä se olisi ehkä vähän epäreilua muita passissa istuvia kohtaan, näin naisena pitää olla varovainen, ettei miesten itsetuntoa koetella”, Manninen naurahtaa. Mikä tapahtuikin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL:n) oikeuskemiaja erityispalveluyksikön ylilääkäri Margareeta Häkkinen muistelee kuulleensa PEth-testistä ensimmäistä kertaa 4–5 vuotta sitten. Ongelma piilee siinä, että alkoholin suurkuluttajista lähes 60 prosenttia pitää itseään kohtuukäyttäjinä. ”Eron jälkeen metsästys alkoi jälleen kiinnostaa ja vuonna 2003 aloitin metsästyksen uudelleen ja hurahdin siihen totaalisesti.” Hirvien houkuttelu ei ole Mannisen ainoa taito, sillä myös pyyn pillitys onnistuu sen verran tehokkaasti, että tänä vuonna saaliiksi on pillittämällä tullut jo useampia pyitä. Testiä on viime vuosina otettu kiihtyvällä tahdilla käyttöön. Vihkimisen jälkeen hän joutui puhemiehen [avioparin yhteen saattaneen henkilön] kanssa viinamäentöihin ja joutui putkaan. Kutsuhuuto on toimiva, sillä Helena Manninen on useampaan kertaan onnistunut houkuttelemaan hirviä muutamien kymmenien metrien päähän. Sen voittamiseksi vaaditaan alaraajojen isojen lihasten sekä ala selän ja vartalon syvien lihasten käyttöä. Portaitten nousun teho selittyy painovoimalla. Tutkimusta kutsutaan lyhyesti PEth-testiksi. Alkoholiriippuvuutta sairastava vähättelee juomisensa määrää herkästi, eikä niin sanottua sosiaalista juomista harrastava välttämättä edes huomaa alkoholinkäyttönsä todellista määrää, jos alkoholia tulee nautittua hieman joka aterialla. Portaissa kulkeminen hoitaa sydäntä ja aivoja LÄÄKÄRIN PALSTA Portaiden nousu on tehokasta liikuntaa
Lisää tarvittaessa tilkka öljyä pannulle ja ruskista makkarat. Paista uunimakkaroita 225 asteessa uunin keskitasolla 15–20 minuuttia. BRAATVURSTIKERROSLEIVÄT 4 annosta 2 sipulia 1–2 rkl rypsiöljyä ripaus sokeria, suolaa ja mustapippuria 1 pkt (10 kpl, 200 g) kypsiä minibraatvursteja 8 viipaletta siemenleipää 2 rkl voita 3 rkl HP-kastiketta tai ketsuppia 2 rkl sinappia ¼ ruukku rucolaa Kuori sipulit ja leikkaa ne ohuiksi renkaiksi. Maun ja koostumuksen takia on tärkeää, että massassa on riittävästi rasvaa, noin 20 prosenttia. Jos ne ovat isoja, puolita viipaleet. Mausta ripauksella sokeria, suolaa ja pippuria. Asettele juusto-, tomaattija sipuliviipaleita limittäin makkaroiden päälle. On siis mahdollista, että Odysseus popsi makkaraa jo 700 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Sitä saadaan käyttämällä rasvaisia ruhonosia tai silavaa. Mehevät, maustekastikkeella sivellyt eväsleivät pitävät sisällään paistettua sipulia ja minibraatvursteja. Kuori ja viipaloi sipuli. Voitele leipäviipaleet JARNO MELA Makkara on lohturuokien ykkönen Makkaravalikoiman laajeneminen ja lihapitoisuuksien nostaminen on saanut herkuttelijat tutkimaan tarjontaa uusin silmin. Viipaloi tomaatit. Makkaramassaan voidaan jauhaa sian, naudan, lampaan, broilerin, kalkkunan tai riistaeläinten lihaa, mutta myös niiden sekoituksia. Joihinkin makkaroihin lisätään perunajauhoja. Suomalainen makkara sai vaikutteita Saksan ohella myös Ruotsista ja Virosta. Entisaikaan makkaroita valmistettiin tyypillisesti teurastuksen yhteydessä, ja niihin käytettiin eläinten vähemmän arvostettuja ruhonosia. Leikkaa juustosta ohuita viipaleita. Luonnonsuoli on useimmiten lampaan tai sian suolta. Massaan saatettiin sekoittaa myös viljaa tai perunaa. Nosta makkarat uunivuokaan leikkuupuoli ylöspäin. Raakaeli tuoremakkarat tehdään tuoreesta lihasta ja ne on kypsennettävä ennen syömistä. Tarjoa muusin tai lohkoperunoiden kera. marraskuuta 2023 RUOKA Uunilenkki uudistui ja sai pintaansa italialaisia aineksia – tomaattia, mozzarellaa ja basilikaa punasipulihöystein. Livauta väleihin basilikanlehtiä ja rouhi päälle mustapippuria. Ensin se löysi tiensä herrasväen ruokapöytiin, josta se hiljalleen kotiutui koko kansan keskuuteen. Siirrä sipuliseos lautaselle ja pidä lämpimänä folion alla. Kuori vaikuttaa makkaran makuun, suutuntumaan, kokoon ja muotoon. HELENA SAINE-LAITINEN. Lisäpotkua saadaan tulisista chileistä ja kansainvälistä tuulahdusta aasialaisista tai intialaisista mausteseoksista. Kuumenna öljy paistinpannussa ja paista sipulit ruskeiksi ja raukeiksi miedolla lämmöllä. Roomalaisten mukana makkara rantautui Eurooppaan ja jalostui erityisesti Saksassa. Halkaise braatvurstit pituussuunnassa. Mausteilla viimeistellään makkaran luonne. Makuja on monia, ruoanlaittomahdollisuuksia lukemattomia ja reseptejä voit myös tuunata omalla lempimakkarallasi. Ne sitovat vettä ja tekevät rakenteesta pehmeän. Makkaran pitkästä historiasta kertovat muun muassa Homeroksen muinaiskreikkalaisen kirjan makkaramaininnat. Ainesosaluettelossa esiintyvä kamara on sian syötävää nahkaa, josta on poistettu nahan pintakerros. Keinosuoli valmistetaan kollageenista, selluloosasta, kuidusta tai muovista. UUNILENKKI UUSIKSI ITALOTYYLIIN 4 annosta 1 (580 g) lenkkimakkara 200 g kiinteää mozzarellaa 2 tomaattia 1 pieni punasipuli ½ ruukkua tuoretta basilikaa mustapippuria myllystä Kuori makkarat ja leikkaa ne pitkittäin halki. Hansakauppiaat toivat makkaran Suomeen keskiajalla. Maaseudun Tulevaisuus 20 perjantaina 3. Myös Italia, Espanja ja Ranska tunnetaan vahvasta makkarakulttuurista. Myös juustoa, kasviksia tai sieniä on lupa sekoittaa massaan. Mikäli makkara vaatii kypsentämisen, siitä on maininta pakkauksessa. Makkaramassa paketoidaan keinotai luonnonsuoleen. Suolan ja pippureiden lisäksi käytetään usein yrttejä, valkosipulia, korianterinsiemeniä, muskottia tai paprikaa
EIJA MANSIKKAMÄKI Pariisin tunnelmaan pääsee Helsingissäkin SÖIN TÄÄLLÄ. Ja se cafe latte. Toki nykyään tuntuu, että hetkessä pitää elää vähän liiankin kanssa, mikäli kyseeseen tulevat erilaiset makujen miksaukset. Minulle esimerkkeinä voisivat toimia vaikkapa vihreistä kuulista tehty ”luumumarmeladi” tai syksyiseen tapaan omena paistoksen ja vaniljakastikkeen makuinen rahkajogurtti. HELLAN KULMALLA LAURA RUOHOLA laura.ruohola@mt.fi Miksi maamme perinnesuklaata pitää höystää ties millä. Simpukka, pihvi, piiras ja lasi viiniä maksavat 70 euroa. Ihan vain tavallista haluaisin Nappasin äsken kahviautomaatista kahvin. ”Jos esimerkiksi intialainen ruoka on nosteessa, meidän pi tää olla kartalla raakaaineiden ja ruuanlaittomenetelmien lisäksi siitä, miten erilaiset mausteet käyttäytyvät ja miten ne värjäävät”, Masalin kuvai lee. Maaseudun Tulevaisuus 21 perjantaina 3. Huuhtele, siisti ja halkaise ruusukaalit. Anna hautua 10 minuuttia. Tämän vuosikymmenen alus sa koronapandemia sulki val tioiden rajat ja samalla pakot ti ihmiset pysymään kotona. Kun ruuanlaittovälineitä muo toillaan, yhteistyötä tehdään ra vintoloiden ja kokkien kanssa. Ruuanvalmistukseen sopivia vä lineitä myydään yhdessä jos toi sessakin ulkomailta Suomeen rantautuneessa tavaratalossa. LAMMASMAKKARA KASTIKE 4 annosta 400 g lammasraakamakkaraa 1 rkl öljyä 2 paprikaa (punainen ja keltainen) 1 dl mustia kivettömiä oliiveja 2 valkosipulinkynttä silputtuna 1 tlk (400 g) kirsikkatomaatteja (säilyke) 2 tl valkoviinietikkaa 1 tl sokeria 2 tl oreganoa ½ tl suolaa ½ tl mustapippuria Viimeistelyyn tuoretta oreganoa Leikkaa raakamakkarat parin sentin pätkiksi ja ruskista ne öljyssä paistokasarissa. MUSTAMAKKARAPATA 4 annosta 50 g pekonia 1 punasipuli 2 valkosipulinkynttä 300 g mustaamakkaraa 200 g ruusukaaleja 1 prk (380/230 g) valkoisia papuja (säilyke) 3 rkl öljyä 3–4 dl lihalientä 1–2 laakerinlehteä ½ tl mustapippuria myllystä ½ tl savupaprikajauhetta ½ dl tuoretta timjamia silputtuna Silppua pekonit. Malliston tuotteet on kehi tetty monipuoliseen käyttöön, minkä vuoksi ne säästävät tilaa keittiössä. Halvempaa silti kuin reissu Pariisiin. Juuri äsken kollegani luki ääneen eräästä naistenlehdestä houkuttelevista syksyisistä tuoksuista. Ruokatrendien lisäksi ruu anlaittovälineiden kysyntään vaikuttavat yhteiskunnalliset muutokset. Maailman ruokatrendit nä kyvät ensin ravintoloiden tar jonnassa, ja kun kuluttajat ovat ensin maistaneet uutuusherk kuja, seuraavaksi trendi alkaa näkyä kotikeittiöissä. Internet ja etenkin sosiaalinen media on nopeut tanut trendien kulkeutumista ympäri maailman, mutta silti erilaiset ilmiöt tulevat Masa linin mukaan tänne Pohjolaan viiveellä. Ovatko ne käyttäjätoiveita tai vain yksittäisen valmistajan tapoja markkinoida tuotteitaan niin, että nyky aikainen kuluttaja helpommin tarttuisi niihin. Esimerkiksi wokpannun omistaminen ei ole enää pelkkä ruokahifisteli jöiden juttu. Hauduttele noin 10 minuuttia. Koska ruuanlaittovälineiden markkinat ovat maailmanlaa juiset, suomalaisten ei Masa linin mukaan kannata yrittää kilpailla hinnalla, vaan laadulla. Yksi kaupungin klassikoista on Kansallisoopperaa vastapäätä sijaitseva Carelia, jonka paikalla oli vuodet 1929– 1996 apteekki Carelia ja vieressä pitkään myös Lyon. Tosin myönnän juuri taannoin lähettäneeni kyseistä suoma laissuklaata Yhdysvaltoihin ja valitsin siihen toiseksi levyksi ”maustetun” levyn. Lisää lihaliemi ja mausteet. Kokeilunhaluisten kotikokkien maa Erilaiset pataruuat ja pataleivät ovat nyt suosittuja, ja patojen myynti on pysynyt korkealla tasolla. Kotimaista nautaa on kypsytetty viikkoja, paistettu meheväksi ja tarjottiin bearnaise-kastikkeen ja suuren ranskanperunakeon kera. Listalla on myös muun muassa raakaa tartar-pihviä, kotimaista lypsykarjanrintaa, uruguaylaista sonnia ja Malmin Green City Farm -oppimispellon kasviksia. Otin poikkeuk sellisesti cafe latten, yleensä aina mahdollisimman tavallisen peruskahvin. Tarjoa perunamuusin kera. Ja lopultahan kaikkea myydään mielikuvilla. ”Suomalaiset eivät enää syö pelkkää perunaa, vaan ovat hyvinkin uteliaita ja kokeilun haluisia.” PETTERI MASALIN FISKARS Ruokatrendit rantautuvat maailmalta Suomeen edelleen pienellä viiveellä, mikä antaa lisäaikaa ruuanlaittovälineiden suunnitteluun. Nosta loput leipäviipaleet kanneksi ja paina kiinni. Suomalaisista on tullut muuta massa vuosikymmenessä kan sa, jonka kotikeittiöissä valmis tuvat niin sushit kuin erilaiset currytkin. Ruuanlaittajia on monen laisia, ja ruoka voikin olla har rastuksen lisäksi tapa ilmentää omaa elämäntapaa ja itselle tärkeitä arvoja. TUOVI MÄKIPERE Ellei huvita lennellä Pariisiin, brasserietunnelmaa saa Helsingissäkin. Omenapiiras Tarte Tatin tekikin tiukkaa. Suomessa on vuosi vuodelta enemmän yhden hen kilön kotitalouksia, mikä näkyy Masalinin mukaan esimerkiksi Functional Form malliston suosiona. Masalinin mukaan koronan jälkivaikutukset ovat edelleen nähtävissä, ja myös hintojen kohoaminen ja korkojen nousu on saanut katseet kääntymään kotikeittiöihin. Kaikki Fiskarsin tuotteet on suunniteltu Suomessa ja pais tinpannut lisäksi valmistetaan PohjoisSavossa Leppävirran Sorsakoskella. ”Suomalaiset eivät enää syö pelkkää perunaa, vaan ovat hy vinkin uteliaita ja kokeilunha luisia”, kertoo Fiskarsin muo toilujohtaja Petteri Masalin. Valuta pavut siivilässä ja huuhtele ne juoksevalla kylmällä vedellä. Tarkista maku. Käynnistäni on aikaa, mutta muistan hyvin. Olisin vähän niin kuin trendibaarissa ja eläisin hetkessä. Iloinen tarjoilijatar – maitotilan tyttö – toi pöytään ihanaa hapanjuuritattarileipää, Hokkaidon kampasimpukan ja klassikon: entrecoten eli välikyljyksen. Eri ruokatrendejä seurataan tarkasti erilaisista keittiötuot teistaan tunnetussa Fiskars Groupissa. Isossa kuvassa en ymmärrä, miksi olemme ruokakulttuurissa menossa siihen, että jokainen tuote on jollain lailla oudosti kausi tai suosikkimaustettu. Tamperelaisten perinneruoka, mustamakkara, maistuu myös pataan pilkottuna. ”Onhan esimerkiksi pork kana ihan eri vihannes, jos sen ostaa kaupasta tai jos sitä on koko kesän rakkaudella kasvat tanut”, Masalin kuvailee. Tämä nosti huoltovarmuuden ja kotimaisen tuotannon julki seen keskusteluun, ja samalla antoi lisäpotkua kotikokkailun suosiolle. Kuori sipulit ja viipaloi ne. Ravintola Carelia, Mannerheimintie 56, 00260 Helsinki. marraskuuta 2023 RUOKA voilla ja HP-kastikkeella. Ravintola ei ole auki lounasaikaan, joten moni syönee muiden rahoilla tai juhlan vuoksi omillaan. Tarkista maku. Pitkä baaritiski, ruutulattia, tummaa puuta ja hillittyä taustamusiikkia – entä se tärkein. Mietin myös sitä, mistä eri tuotemerkkien lanseeraukset saavat alkunsa. Laatu on myös vientivaltti. Lisää ne pannulle oliivien ja valkosipuleiden kanssa. Ajattelin, että jos pikkuisen suomalaista eksotiikkaa kuitenkin. Jaa sipuliseos neljälle leivälle, jaa päälle makkarat ja pursota makkaroille sinappia. Ruokatrendien muutos nä kyy ostoskorin sisältämien eksoottisten raakaaineiden lisäksi siinä, millaisia ruuan laittovälineitä suomalaisilla on keittiöissään. Tomaattinen lammasraakamakkarakastike johdattelee välimerellisiin makuihin. Tunnistatko itsesi jo kaihoavan tietyn tuoksun perään, jos sitä kaupataan sinulle esimerkiksi tekstillä universaali viettelijä. Myönnän tuokion miettineeni, että millehän maistuisi, jos tiputtaisin latten joukkoon yllättäen kaakaon. Viimeistele timjamisilpulla. Kumoa pataan ruusukaalit, pavut ja makkarat. Viimeistele annokset tuoreyrteillä. Kääntele hetki. Se toimii – nyt ja aina. Lisää kirsikkatomaatit ja purkin huuhteluvesi (noin 1 dl) sekä valkoviinietikka, sokeri ja mausteet. Siis sikäli, että kauppa käy ja kun käy. Tämän vuoksi Masalin pitää tärkeänä, että heillä on valikoimassa moneen elämäntilanteeseen ja monen laiselle kukkarolle sopivia tuot teita. Palaan peruskahviin. ”Ruokahan on varsinainen mahdollisuuksien aarreaitta, sillä siitä voi innostua joka päivä uudelleen ja sillä voi tuottaa iloa koko perheelle.” Lähiruoka ja ruuan luonnol lisuuden korostaminen ovat ruokaan liittyviä megatrendejä, jotka on nähty Fiskarsilla myös erilaisten puutarhatyökalujen myynnissä. Kävelen kaupoissa suorastaan mielenosoituksellisesti näiden sekotteiden ohitse. Lisää joukkoon sipulit ja kuullota ne. Leikkaa makkara reilun sentin paksuisiksi viipaleiksi. Olen jo pitkään ja huolella protestoinut sitä, miksi maamme perinnesuklaata pitää höystää ties millä. Huuhdo ja suikaloi paprikat. Esimerkiksi erilaiset pata ruuat ja pataleivät nousivat suosioon, ja patojen myynti onkin pysynyt korkealla tasolla myös pandemian jälkeen. Kuumenna padassa tai paistokasarissa 2 rkl öljyä ja ruskista pekonit rapeiksi. Kääntele hetki
Nyt: Final Cut 00.20 Uusi Kino: It’s a date (S) 00.30 Uusi Kino: Tell me (7) MTV SUB 06.30 IkkuPikku Ritari (S) 06.40 IkkuPikku Ritari (S) 06.55 Muumi laakson tarinoita (S) 07.20 Muumi laakson tarinoita (S) 07.45 Nuori Robin Hood (S) 08.00 Simpsonit (12) 08.30 Simpsonit (12) 09.00 Paavo Pesusieni (7) 10.00 Simpsonit (7) 10.30 ARPA.FI 11.30 Suurmestari UK 12.30 Simpsonit (7) 13.00 Suurmestari Ruotsi 14.15 Tähdet vs. Oululainen toimittaja Elsi on kolminkertainen hymytyttö patsaan voittaja, mutta hyytyykö hymy kinkkisten kysymysten edessä. 23vuotiaan Eemilin koko elämä pyörii autojen ympärillä. Nyt: Final Cut 21.05 Kino Klassikko: Ilmestyskirja. marraskuuta 2023 TV & RADIO TELEVISIO-OHJELMAT LAUANTAI 4.11. Yle TV2 perjantai klo 19.00. Myös Radio Suomen Nenäpäivälähetys siirtyy alkavaksi klo 16.00. Savolife sukeltaa suonenjokelaisnuorten hektisiin tilanteisiin. marraskuuta. O: Kriv Stenders. Elämässä on nousunsa ja laskunsa, mutta tärkeintä on se, miten niihin suhtautuu. Poimintakauden alkaessa tilukset täyttyvät ukrainalai sista työntekijöistä ja vauhtia riittää aamusta iltaan. Rinnalla peruskalliona on poikaystävä Janne ja liuta eläimiä. Hän on vast ikään menettänyt äitinsä ja jäänyt päävastuuseen perhe yrityksestä. Presidentti Martti Ahtisaaren hautajaiset vaikuttavat Yle TV1:n ohjelmistoon perjantaina 10. Ennen sitä on kuitenkin elettävä ja hankittava koke muksia – muun muassa osallistumalla paikkakunnan mansikkatyttökilpailuun. Yle TV2 torstai klo 21.00 ja Yle Areena Hetkiä suruttomien savolaisnuorten elämässä Vastuu erityisesti pikkusiskosta on raskas ja saa miettimään omien haaveiden realistisuutta. Jokkisrintamalla Eemilin unelmana on uusia etuveto kardaaniautojen aluemestaruus ja saada edes yksi osakilpailu voitto. Seuraavaksi kotiin pitää hankkia uusi televisio, ellei nyt pysty saamaan teräväpiirtolähetyksiä näkyviin. Maaseudun Tulevaisuus 22 perjantaina 3. He raken tavat elämäänsä maalla, omilla tutuilla kulmillaan. ”Haluamme muutoksella kunnioittaa presidentti Ahtisaaren hautajaispäivää siirtämällä illan viihteellisempää ohjelmistoa Yle TV2:lle. 25-vuotias Linda on elämänsä taitekohdassa. VIIKON VALINTA Lola Odusoga juontaa Nenäpäivän konsertin. Kiti Kokkosen, Joonas Nordmanin ja Kirsi AlmSiiran kanssa Tämä on tämää pähkäilevät Tero Tiittanen ja Anu Sinisalo. Seuraavan päivän lauantaitanssit oli pelastettu. Kauden jälkeen liikenevä aika hupenee muun muassa limusiiniprojektin parissa. Television katsominen on ollut kautta vuosikymmenten jos jonkinlaisten lisävipstaakien hankkimista. google 14.30 The Horne Section Television Programme (S) 15.00 Poliisit UK: Ajojahti (7) 16.00 Drifting SM: Kausi kooste 17.00 Suomen surkein kuski 18.00 Valtateiden sankarit 19.00 Frendit (S) 19.30 Frendit (S) 20.00 Frendit (S) 20.30 Frendit (S) 21.05 NHL: Edmonton – Nashville 23.45 Subleffa: Vares 2 – jäätynyt enkeli (16) 01.35 American Horror Story: NYC 02.20 Suurmestari UK 03.15 Alone – yksin erämaassa (7) 04.15 Simpsonit (7) 04.40 Simpsonit (7) MTV AVA 06.00 MTV Uutiset Live 06.30 Grand Designs UusiSeelanti 07.30 Tanssii Tähtien Kanssa 09.30 Masked Singer Suomi 10.30 Ei saa nauraa 11.00 Tämä on tämä 12.00 Maajussille morsian 13.00 Second Hand for 50 Grand 14.00 Linda (12) 15.00 Unelmaasunto auringon alta 16.00 Unelmaasunto auringon alta 17.00 Unelmaasunto auringon alta 18.00 Unelmaasunto auringon alta 19.00 Agatha Christie: Bertramin hotellissa (12) 21.00 Elokuva: Aika jonka sain (12) 23.15 Linda (12) 00.15 My Brave Face (12) 01.10 Hudson & Rex (12) 02.05 Hudson & Rex (12) 03.00 True crime: Takapihalle haudatut (12) 03.55 MTV Uutiset Live LIV 09.00 Remppa vai muutto UK 10.00 Remppa vai muutto UK 11.00 Puu tarhan pelastajat 12.00 Puutarhan pelastajat 13.00 Annan herkulliset leivonnaiset 13.30 Christoffer Strand berg Show 14.30 Sinkkuillallinen 15.30 Sinkkuillallinen 16.30 Rikkaat ja rahattomat UK 17.30 Huvila & Huussi 18.30 MasterChef Australia 20.00 Koti koiralle UK 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: Baywatch (12) 23.20 Tulossa: Temptation Island Suomi (7) 23.25 Rikkaat ja rahattomat UK 00.25 Remppa vai muutto UK 01.30 Remppa vai muutto UK 02.30 DOC (12) JIM 09.00 Suomen huutokauppakeisari 10.00 Jaksa paremmin 10.30 Suomen huutokauppakeisari 11.30 Amerikan rajavartijat 12.00 Amerikan raja vartijat 12.30 Amerikan rajavartijat 13.00 Amerikan rajavartijat 13.30 Amerikan rajavartijat 14.00 Massiiviset muutot 15.00 Massiiviset muutot 16.00 Raskaan kaluston pelastajat 17.00 Raskaan kaluston pelastajat 18.00 Amerikan kovimmat keräilijät 19.00 Suomen huutokauppakeisari 20.00 Duudsonit tuli taloon (S) 21.00 Elokuva: Nuija ja tosinuija kaks (12) 23.15 Tulossa: Temptation Island Suomi (7) 23.20 Panttilainaamo 00.15 Poliisit 2022 (7) 01.15 Suomen Tulli rikosten jäljillä (7) 02.15 Arman Pohjantähden alla (S) 03.15 Arman Pohjantähden alla (S) TV5 06.15 Rantataloa etsimässä 06.40 Rantataloa etsimässä 07.05 Pikku kaupungit remonttiin 07.50 Kiinteistö veljekset: Koti loppuelämäksi 08.40 Koukussa naimisiinmenoon 09.35 Arvokaman etsijät: Restauroijat 10.40 Ruotsin rajavartijat 11.40 Latela 2023 12.15 Latela 2023 12.50 Ultimate Escape Suomi 13.50 Maan teiden sankarit 14.50 Sami Hedberg: Koko vartalomies 16.00 Elokuva: Trolls 18.00 Elokuva: Harry Potter ja salaisuuksien kammio 21.00 Elokuva: Dyyni 00.20 Elokuva: Se: Toinen luku 04.05 Lainvalvojat Helsinki 04.40 Arktiset vedet 05.10 Arktiset vedet NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Lentoturmatutkinnan erikois raportti 06.45 Hetki ennen tuhoa 07.30 Jättimäiset rakennusurakat: Jääristeilijä 08.15 Hauskimmat eläinvideot 09.00 Buckeye Bottomsin seikkailut 10.00 Elämää äärirajoilla: Alaska 11.00 Lentoturmatutkinta 12.00 Lentoturmatutkinta 13.00 Eurooppa ylhäältä päin 14.00 Eurooppa ylhäältä päin 15.00 Eurooppa ylhäältä päin 16.00 Eurooppa ylhäältä päin 17.00 Eurooppa ylhäältä päin 18.00 Eurooppa ylhäältä päin 19.00 Äärimmäinen selviytyjä: matka Andien yli 20.00 Hylkyjen salaisuudet 21.00 Mayojen kadonneet aarteet 22.00 Egyptin kadonneet aarteet 23.00 Huumebisnes Oy 00.00 Salakaupan julmat kasvot 01.00 Mayojen kadonneet aarteet 02.00 Apocalypse: Maailmojen sota 03.00 Toinen maailmansota ylhäältä päin 03.45 Meret ilman vettä 04.30 Autojen ensiapu 05.15 Pohjoisen valtatien pelastajat STAR CHANNEL 06.00 Moderni perhe 06.20 Moderni perhe 06.43 Moderni perhe 07.05 Simpsonit 07.50 Tuhoosasto 08.10 Tuhoosasto 08.35 Huutokaupan metsästäjät 09.00 Huutokaupan metsästäjät 09.30 Huutokaupan met sästäjät 10.00 Huutokaupan metsästäjät 10.30 Huutokaupan metsästäjät 11.00 Rillit huurussa 11.30 Rillit huurussa 12.00 Ensi silmäyksellä 12.30 Ensisilmäyksellä 13.00 Ensisilmäyksellä 13.30 Ensisil mäyksellä 14.00 Family Guy 14.30 Family Guy 15.00 Family Guy 15.30 Family Guy 16.00 Family Guy 16.30 Family Guy 17.00 Moderni perhe 17.30 Moderni perhe 18.00 Moderni perhe 18.30 Moderni perhe 19.00 Miehen puolikkaat 19.30 Miehen puolikkaat 20.00 Miehen puolikkaat 20.30 Miehen puolikkaat 21.00 Elokuva: Hot Shots! 2 22.45 Simpsonit 23.45 Family Guy 00.15 Family Guy 00.45 Family Guy 01.15 Family Guy 01.45 Elokuva: Flightplan 03.45 Miehen puolikkaat 04.05 Miehen puolikkaat 04.25 Miehen puolikkaat 04.51 Lapin poliisit 05.16 Lapin poliisit 05.35 Lapin poliisit Suonenjoella tapahtuu – ainakin Eemilin, Lindan, Kiian ja Waltterin mielestä. YLE TV1 07.00 Kadonneet perijät 08.05 Prisma: Psykedeelisten lääkkeiden paluu 09.05 Historia: Sodan unohdetut sankarit (12) 10.00 Nojatuolikirkko 10.55 Yle Alueuutiset 11.45 Yle Oddasat 11.49 Oddasat 12.05 Intian ihmeelliset eläimet 12.30 Pisara 12.35 RSO Musiikkitalossa 13.35 Kulttuuricocktail Live 14.05 Metso 14.30 Metsien kätkemä: Luontopääkaupunki 15.00 Tubettavat konemiehet 15.20 Eränkävijät 15.50 Akuutti: Aikuisen ADHD – yllätys ja helpotus 16.20 Elossa 24h 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 Murhaajajahti (12) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.10 Urheiluruutu 18.15 Strömsö 18.45 Avara luonto: Tarunhohtoinen Pohjola 19.40 Annika, Ylämaan etsivä (12) 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.45 Urheiluruutu 21.00 Elämäni Biisi Vieraina ajankohtaiset ja arvovaltaiset herrat Mika Aaltola, Pekka Haavisto, Jussi Hallaaho, Olli Rehn ja Alexander Stubb! Juontajana Katja Ståhl. Savolife-sarjassa nähdään muun muassa se, miten hänen käy mansikkatyttökilpailussa. Eläinrakkaan Kiian tulevaisuuden haaveena onkin oma pieni maatila. Digidigidigi!lausahdus merkitsi vuonna 2005 antenni talouksille lisäboksin hankkimista, jotta digitaaliseksi muuttunut lähetyssignaali ilmestyi ruutuun. Volvojen, jokkisautojen ja kaveriporukan kanssa huo miosta taistelee tyttöystävä Jenna. Ohjelmamuutoksen takia Puoli seitsemän nähdään Yle TV2:ssa ja Yle Areenassa klo 18.30 ja Nenäpäiväshow klo 19.00 alkaen. YLE KUVAPALVELU HARRI KALLIO-KURSSI Eemilillä on tiukka tilanne jokkis-Volvon ratissa. Kilpailijat jotka menevät ja tekevät, ovatkin ne etevät. 22.10 Los Angelesin kuningas (S) 22.40 Elokuva: Kadonneen aarteen metsästäjät (12) 01.05 Keihäsmatkat (12) 02.05 Keihäsmatkat (7) 03.05 Burgerimiehet Pohjolassa 04.05 Amerikan rajavartijat YLE TEEMA & FEM 08.00 Superapulaiset 08.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 09.00 Kauhun hetkiä (12) 09.30 Käsityöläisreportaasi 09.40 Ei koskaan enää kebabia 10.30 Taivaallista menoa: Toffe vastaan aivokasvain 10.50 Erikoisia koteja 11.00 Ilmastonmuutoksen jäljillä 12.00 Jumalanpalvelus 12.39 Norjan kuningasparin vieraina Bygdøyn kuninkaankartanossa 13.00 Carmenkiharat (12) 13.55 Carmenkiharat (12) 14.48 Carmenkiharat (12) 15.45 Ellan matkassa: Roomalaisten jäljillä 16.15 Francon jälkeen – Alcántaran perhe 17.25 Studio 65 17.55 Yle Nyheter TVnytt 18.00 Muumilaakso (7) 18.20 Fantti ja työkoneet (S) 18.30 Oppimislabra 18.45 Ruby ja toivomuskaivo (7) 19.30 Yle Nyheter TVnytt 19.39 Sportnytt 19.50 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita 20.00 Pablo Picasso ja Francoise Gilot 21.00 Ennen elokuvaa: Ilmestyskirja. YLE RADIO 1 07.00 Yle Uutiset 07.05 Pyhäinpäivän Aamusoitto 07.57 Hyvää huomenta 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.05 Minne Rinne vie 08.25 Aikuislapset: Alaikäinen ajattelija aikuisessa kehossa 08.50 Yksi on hyvää seuraa 09.00 Yle Uutiset ja sää 09.05 Muistojen bulevardi 09.56 Tervetuloa jumalan palvelukseen 10.00 Pyhäinpäivän sanajumalanpalvelus Tainionkosken kirkosta Imatralta 11.00 Näistä levyistä en luovu 11.55 Yksi on hyvää seuraa 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Maailmanpolitiikan arkipäivää 12.30 Havaintoja ihmisestä: Talouden mittarit muovaavat kasvatuksen arvoja koulussa 13.00 Klassinen kattaus 14.00 Taiteilijatapaaminen Marko Hautala ja Aarne Linden 15.00 Radio teatteri esittää: Puutarhakaupungin murhamysteerit 15.30 Aristoteleen kantapää 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Pyhäinpäivän Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Miia Krause 18.00 Lauantain toivotut levyt 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Kirkkomusiikin ja hengellisen musiikin Sävel on vapaa / 09–144800 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Lukulamppu 22.15 Uspenskin katedraalissa Kamarikuoro Krysostomos 23.15 Yöklassinen YLE RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää 05.02 Radio Suomen Varhais aamu 05.50 Merisää 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu 06.00 Yle Uutiset 06.02 Radio Suomen Varhaisaamu. Vuosi sitten nähty Lakeuslife saa jatkoa – toiselta puolelta maata. 06.52 Hyrräpäät (S) 07.04 Hupsu pikku pupunen (S) 07.08 Humps (S) 07.15 Pipsa Possu: Kurpitsajuhla (S) 07.20 Killi ja Kiki (S) 07.25 Miio työn touhussa (S) 07.37 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu (S) 07.52 Pikku Kakkonen: Seikkailukone 08.13 Ninni ja Nestori (S) 08.26 Kengulahti (S) 08.37 Kotisaari (S) 08.44 Pelastajapartio (S) 09.00 Galaxi 09.01 Late Lammas (S) 09.07 Eksynyt Ozissa (7) 09.30 Karmiva hirviö (7) 10.00 Maailman kauneimmat junareitit 10.45 Latu (S) 11.15 Maailman pisin hiihtokilpailu 11.45 Urheilustudio 11.55 Hiihdon Suomen Cup: Sprintit 13.50 Urheilustudio 14.10 Nikki rides bikes 14.25 Leijoilla Grönlannin yli 15.15 Suuri keramiikkakisa 16.10 Pilkki 17.10 Jopetshow (S) 18.10 Taivaan tulet (12) 19.00 Sohvaperunat 19.50 Kimmo (7) 20.35 Siskonpeti (7) 21.00 Vaarallisen lähellä (2019) Yksittäistä taistelua ainutlaatuisen tarkkaan seuraava sotaelokuva, jossa australialaisista ja uusi seelantilaisista sotilaista koostuva komppania joutuu yllättäen keskelle suurtais telua Vietnamissa vuonna 1966. Syksyn tullen tahti rauhoit tuu ja aikaa on enemmän myös omaan elämään ja tuoreeseen parisuhteeseen. Iltaa isännöi upea Antti Holma. Presidentti Ahtisaari oli kehitysyhteistyön uran uurtaja ja puolestapuhuja vuosikymmenten ajan. Kiia bailaa Suonenjoen tärkeässä kesätapahtumassa, mansikkakarnevaaleilla. DIGIPAIMEN HARRI KALLIO-KURSSI harri.kallio-kurssi@mt.fi Niin muuttuu tekniikka, Eskoni Kauan sitten eräs vierailulla ollut tuttu onnistui pudottamaan television kaapin päältä. Ohjelman tekstitys tekstitv:n sivulla 333. Waltteri on 26vuotias suku tilan jatkaja, jonka arki on kesällä yhtä mansikkaa. Sää 07.00 Yle Uutiset 07.02 Sää 07.03 Onnen sävel 07.50 Merisää 07.53 Onnen sävel 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.05 Onnen sävel 09.00 Yle Uutiset ja sää 09.05 Urheiluradio 09.10 Radio Suomen Viikonloppu 10.00 Yle Uutiset 10.05 Kansakunnan kahvitunti 11.00 Yle Uutiset 11.02 Kansakunnan kahvi tunti 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Urheiluradio 12.08 Poppikoulu 12.38 Radio Suomen Viikonloppu 12.45 Merisää 13.00 Yle Uutiset 13.02 Levylauta kunta 14.00 Yle Uutiset 14.02 Radio Suomen Viikonloppu 15.00 Yle Uutiset 15.02 Entisten nuorten sävellahja 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Urheiluradio 16.15 Entisten nuorten sävellahja 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Urheiluradio 17.15 Radio Suomen Viikonloppu 18.00 Yle Uutiset 18.02 Sekahaku – Heidi Pakarinen 18.50 Merisää 18.55 Radio Suomen Viikonloppu 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Urheiluradio 19.07 Toni Laaksosen Lauantaitanssit 20.00 Yle Uutiset 20.02 Urheiluradio 20.07 Sää 20.08 Toni Laaksosen Lauantaitanssit 21.00 Yle Uutiset 21.02 Urheiluradio 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi 21.20 Poppikoulu 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Viikonloppu 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Urheiluradio 22.08 Poppijorma – Jorma Hietamäki 23.00 Yle Uutiset 23.02 Yöradio – toiveiden yö 00.00 Yle Uutiset 00.02 Yöradio 01.00 Yle Uutiset ja sää 01.02 Levy lautakunta 02.00 Yle Uutiset 02.02 Kaitsun nurkka – Kai Ulmanen 02.54 Yöradio 03.00 Yle Uutiset 03.02 Tiskijorma – Jorma Hietamäki YLE PUHE 06.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 14.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 16.30 Jääkiekkokierros 19.45 Yle Areenan parhaat podcastit ja puhe ohjelmat 22.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat RADIO-OHJELMAT LAUANTAI 4.11. Arki majoituspalveluja tarjoavassa yrityksessä on erityisesti kesällä hektistä ja samalla ajan pitäisi riittää kenttäratsastukseen. Savolife on positiivinen, elämää täynnä oleva seuranta reality maaseudulla asuvien nuorten elämästä. Elokuvaharrastaja ja hymytyttö. Perheen kanssa välit ovat lämpimät, mutta vastuu erityisesti pikkusiskosta on raskas ja saa miettimään omien haaveiden realistisuutta. Varaosamyyjänä sekä tila työntekijänä työskentelevä 21vuotias Kiia on tunnettu siitä, ettei hän jää miesten jalkoihin. (16) 22.55 Agnes Waaden arvoitus (12) 23.40 Play Rape (12) MTV3 07.00 Unelmaasunto auringon alta 08.00 Monchhichi (S) 08.10 Muumilaakson tarinoita (S) 08.30 Muumilaakson tarinoita (S) 08.55 Huomenta Suomi 12.00 Suomen kaunein koti 13.00 Elokuva: Huisi hai 2 (7) 14.40 Pilanpäiten 15.00 Suomen Vahvin Nainen Finaali 16.00 Teknavi 16.30 Hockey Night Live 17.00 Jarkko Tammisen maailma 17.30 Tietäjät tietää 19.00 Seitsemän uutiset 19.10 Uutisextra 19.20 Tulosruutu 19.30 Tervetuloa Sjölyckaniin (S) 20.00 Masked Singer Suomi 21.00 Tämä on tämä 7/10. Kaikkien ihmetykseksi laitteen vahva puurunko ja muu tekniikka kestivät kolauksen – ja eikun heti takaisin samean mustavalkolähetyksen pariin. Raskas putkitöllö kiepsahti katolleen ennen osumista lattiaan. Nyt: Final Cut (16) 00.00 Enemmän elokuvasta: Ilmestyskirja. 8/8. Helsinkiläinen Kristiina harrastaa elo kuvissa avustamista mutta on tänään pääroolissa tavoi tellessaan miljoonaa euroa. Hänen työnsä kehittyvien maiden eteen huomioidaan myös Nenäpäivän suorassa lähetyksessä”, kertoo Ylen tapahtumapäällikkö Jyri Kataja-Rahko. 22.30 Etsijät 22.50 Koukussa (16) 23.40 Yle Live: Samuli Edelmann 00.35 Pentulive YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 4.11. 22.00 Kymmenen uutiset 22.10 Lotto ja Jokeri 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Elokuva: Kingsman: Kultainen kehä (16) 01.25 Rikospaikka 02.10 Linda (12) 02.55 Kova laki (12) 03.45 DikDek – Painajainen majatalossa (7) 04.10 DikDek – Painajainen majatalossa (7) NELONEN 06.00 Bing (S) 06.05 CoComelon (S) 06.30 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 06.50 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.15 Tashi (7) 07.30 Tobot Galaxy Detectives (7) 07.45 LEGO Star Wars (7) 08.10 LEGO City Adventures (S) 08.20 Heinähattu ja Vilttitossu (S) 08.50 Angry Birds Stella (S) 08.55 Angry Birds Stella (S) 09.00 Vain elämää 11.05 MasterChef Australia 12.30 Puutarhan pelastajat 13.30 Hauskat kotivideot 14.30 Suomen huutokauppakeisari 15.30 Elokuva: Vaaleanpunainen pantteri (12) 17.20 Vain elämää 19.30 Amazing Race Suomi 21.05 Keno ja Synttärit 21.10 Haluatko miljonääriksi
Velka. Pääosissa: Iina Kuustonen, Mikko Töyssy, Pamela Tola, Katariina Kaitue, Eero Ritala. google 14.30 Masked Singer Suomi 15.30 Koiralle koti 15.55 UEFA Champions League: Viikkomakasiini 16.25 NFL: Kansas City Chiefs – Miami Dolphins 18.10 NFL: Kansas City Chiefs – Miami Dolphins 19.40 The Horne Section Television Programme (S) 20.10 Linda (12) 21.10 Subleffa: Survive the Game (16) 23.15 Suurmestari UK 00.15 Tietäjät tietää 01.45 Simpsonit (12) 02.15 Simpsonit (12) 02.45 Suurmestari UK 03.40 Alone – yksin erämaassa (7) MTV AVA 06.00 MTV Uutiset Live 06.30 Grand Designs UusiSeelanti 07.30 Grand Designs UusiSeelanti 08.30 Unelmaasunto auringon alta 09.30 Salatut elämät (7) 10.00 Salatut elämät (7) 10.30 Salatut elämät (S) 11.00 Salatut elämät (S) 11.30 Tähdet vs. (16) 22.50 Oddasat 23.05 Prisma: Psykedeelisten lääkkeiden paluu 23.58 Puoli seitsemän 00.25 Pentulive YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 6.11. Tämän jälkeen edessä on todellinen tulikoe, kun tiimien täytyy kerätä rohkeutensa ja astua kyläläisten eteen laulamaan karaokea. Lähtösuunnitelma menee kuitenkin pieleen, sillä venä läissotilaat saartavat alueen. Huimapäinen suoritus vaatii niin rautaisia hermoja kuin oikeaa ajoitusta. Onko kukaan hänen puo lellaan. marraskuuta 2023 TV & RADIO TELEVISIO-OHJELMAT MAANANTAI 6.11. Maaseudun Tulevaisuus 23 perjantaina 3. Samelin ja Ahmojen velat kasvavat ja ainoa mahdollisuus on lainata rahaa jäämeren sataman alamaailman johtajalta, Staggelta. 22.30 Elokuva: Jumanji: Welcome to the Jungle (12) 00.55 Burgerimiehet PohjoisAmerikassa (S) 01.55 Burgerimiehet PohjoisAmerikassa (S) 02.55 Raskaan kaluston pelastajat 03.55 Amerikan rajavartijat YLE TEEMA & FEM 08.00 Superapulaiset 08.30 Andersin kanssa kalassa 09.00 Mannerheim Jörn Donnerin kertomana 10.00 Älä kokeile tätä kotona 10.30 Kaikkea kaupan 11.00 Kadonneet perijät 12.00 Totta, tarua ja videopelejä 12.30 Metsurin tarina (12) 14.05 Karamazovin veljekset tanskaksi 14.50 Intervisio, iskelmät ja kylmä sota (7) 15.50 Ailey 17.25 Strömsö 17.55 Yle Nyheter TVnytt 18.00 Pelastakaa Bärtil! (S) 18.22 Hupsulit 18.23 Lumileikkejä (S) 18.30 På spåret 19.30 Yle Nyheter TVnytt 19.39 Sportnytt 19.50 Sportliv 20.00 Doobidoo 21.00 Talo (16) 22.00 Tyttäret 23.30 Alexanderin sota (12) MTV SUB 06.30 IkkuPikku Ritari (S) 06.55 Muumilaakson tarinoita (S) 07.40 Denver (S) 08.10 Oggi ja torakat (7) 08.35 Paavo Pesusieni (7) 09.00 Simpsonit (7) 09.30 Bob’s Burgers (S) 10.00 Moderni perhe (7) 10.30 ARPA.FI 11.30 Suurmestari UK 12.30 Täydellinen kesä (S) 13.00 Simpsonit (12) 13.30 Simpsonit (12) 14.00 Laittomien autojen takavarikoijat 15.00 Suurmestari UK 16.00 Gassed up 17.00 Simpsonit (7) 17.30 Simpsonit (7) 18.00 Poliisit UK: Ajojahti (12) 19.00 Alone – yksin erä maassa (7) 20.00 Frendit (S) 20.30 Frendit (S) 21.00 Subleffa: Pahat pojat (12) 23.25 Kulttijohtajat oikeuden edessä (12) 00.25 Valtateiden sankarit 01.25 Tämä on tämä 02.20 Suomen surkein kuski 03.15 Suurmestari UK MTV AVA 06.00 MTV Uutiset Live 06.30 Unelmaasunto auringon alta 07.30 Britannian parhaat pienoismallit 08.30 Valitut Palat Collection 09.00 Unelmaasunto auringon alta 10.00 Grand Designs UusiSeelanti 11.00 Kaappaus keittiössä 12.00 Emmerdale 13.30 Tiny House Hunting 14.00 Suomen kaunein koti 15.00 Unelma asunto auringon alta 16.00 Lemmen viemää (S) 17.00 Grand Designs Suomi 18.00 Tähdet vs. (12) 22.20 Räsynukke (16) 23.05 Ulkolinja: Senegalin ryöstetty Atlantti 00.00 Pentulive YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen 06.52 Nimipäiväonnittelu: 5.11. Väitätkö meitä valeh telijoiksi. Riisipellolla saappaat juuttuvat mutaan, ja paikallisten nuorten pelitaidot yllättävät totaa lisesti. O: Aleksi Deli kouras. Jarkko Tammisen imitaatiohahmot ovat vauhdissa. 06.53 Nappulat viittomakielellä 07.04 Hau Hau, Piip ja Veli (S) 07.15 Tete ja Mama (S) 07.26 Killen kimppakyyti (S) 07.37 Remi ja Ubu (S) 07.48 Rikke (S) 07.54 Sankarikoulu (S) 08.06 Oktonautit (S) 08.19 Ryhmä Hau (S) 08.42 Lelumesta (S) 09.00 Galaxi 09.01 Näin meillä (7) 09.12 Voihan Poni (7) 09.35 Siivekkäät (7) 09.38 Kaksosenergiaa (7) 09.55 Mitä jos. Glenn vakuuttaa kuulemisessa syyttömyyt tään, ja yrittää samalla pitää Lucan pimennossa Justinen väitteiltä. (S) 17.00 Veljesten keittiössä 17.45 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita 17.55 Yle Nyheter TVnytt 18.00 BUUklubben 18.30 Taivaallista menoa: Helenan surun vuosi 18.50 Erikoisia koteja 19.00 Kaupunkitilan taitaja 19.30 Yle Nyheter TVnytt 19.55 Ruotsalaisuuden päivä 2023 21.30 Efter Nio 22.30 Solsidan – Onnea onkimassa (12) 22.53 Feikkiä (12) 23.29 Feikkiä (12) YLE TV1 07.00 Unelmakoti 08.00 Avara luonto: Tarunhohtoinen Pohjola 09.00 Unelma Lapista 09.30 Peltsin toinen luonto 10.00 Jumalanpalvelus 11.30 Mikaela&Thomas 11.45 Tämä on totuuteni 12.35 Muisti: Kun AIDS tuli Suomeen 13.05 Pullopostia lapsuudesta 13.35 Perjantai: Elämä on per heestä 14.15 Viimeinen sana 14.45 Veden saartamat: Kustavi – Isokari 15.15 Elämäni Biisi 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 Maailman ympäri 80 päivässä (12) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.10 Urheiluruutu 18.15 Eränkävijät 18.45 Arto Nyberg 19.30 Työuran jatkajat 19.45 Jäljet päättyvät Berliiniin (12) 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.45 Urheiluruutu 21.05 Kakarat (7) 21.45 He jotka jäivät 2/6. 22.00 Kymmenen uutiset 22.15 Viikon sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Teknavi 23.05 The Teacher (7) 00.05 The Teacher (12) 01.05 Amazing Race 02.00 Amazing Race 02.50 Kova laki (12) 03.40 Kova laki (7) NELONEN 06.00 Bing (S) 06.05 CoComelon (S) 06.30 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 06.50 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.15 Tashi (7) 07.30 Tobot Galaxy Detectives (7) 07.45 LEGO Star Wars (7) 08.10 LEGO City Adventures (S) 08.20 Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen (S) 08.50 HS Lasten uutiset 09.00 Hauskat kotivideot 10.00 Jaksa paremmin 10.30 MasterChef Australia 12.30 Puutarhan pelastajat 13.30 Poliisikoira Rex (12) 14.30 Poliisikoira Rex (12) 15.30 Elokuva: Beck: Omaa vertasi (12) 17.30 Haluatko miljonääriksi. (7) 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Tämä on tämä 23.35 Tietäjät tietää 01.00 Koko Suomi leipoo 01.55 Suurmestari Ruotsi 03.10 Luokkajuhlat NELONEN 06.00 Bing (S) 06.05 Sunny Bunnies (S) 06.10 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 06.35 Smurffit 06.45 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.10 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.20 LEGO DreamZzz (7) 07.45 Tara Duncan (7) 07.55 Angry Birds Toons (S) 08.00 Remppa vai muutto UK 09.00 Huvila & Huussi 10.00 Rikkaat ja rahattomat UK 11.00 KoruTV 12.00 LIVE: Onnenarpa 13.55 Puutarhan pelastajat 14.55 Rikkaat ja rahattomat UK 15.55 Annan herkulliset leivonnaiset 16.25 Onnenarpa 16.30 Koti koiralle UK 17.30 Hauskat kotivideot 18.30 New York 24/7 19.30 Selviytyjät Suomi 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: Punttikomedia (Suomi 2021) TVENSIESITYS! Kotimainen komedia arasta kirjastonhoitajasta Kertusta, jonka lääkäri passittaa kuntosalille. TELEVISIO-OHJELMAT SUNNUNTAI 5.11. Vankiryhmittymät ottavat käyttöön riskialttiimpia ta poja aineiden kätkemiseen, ja vartijoiden pitää alkaa vessavahdeiksi. 06.52 Hyrräpäät (S) 07.04 Urheat pupuset (S) 07.12 Kuminakuja 19 (S) 07.22 Barbapapa (S) 07.35 Ryhmä Hau (S) 08.00 Galaxi 08.01 Tero hoitaa (7) 08.12 Taruvaeltajat (7) 08.25 Muumileehi 08.47 Tipu Touhukas (7) 08.50 Jumppahetki: Tasapaino ja voima 09.00 Strömsö 2015 09.30 Anders Lund syrjäisellä saarella 10.00 Panttilainaamotarinoita 11.00 Antiikkikaksintaistelu 11.30 Kaikkea kaupan 12.00 Koiranpentujen ensihetket 13.00 Tanskalainen maajussi 13.30 Eräelämää 14.05 Suuri ompelukisa 15.05 Petojen elämää 16.00 Unelmakoti 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Suuri ompelukisa 19.00 Riistametsällä 20.00 Sohvaperunat 21.00 Naissotilaat 4 21.27 Naissotilaat 4 21.55 Talo 5/6. Ilman sähköä ja ruokaa eläimet ovat nääntymäi sillään. Lisäksi mukana mm. Max päättää lähteä uhkarohkealle pelastusret kelle. YLE TV1 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Midsomerin murhat (12) 10.55 Pisara 11.00 Jumalanpalvelus 12.30 Sydämen kutsumus (7) 13.15 Mies tältä tähdeltä (7) 14.55 Ylen aamun parhaat 15.50 Arto Nyberg 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.40 Yle Oddasat 16.45 Novosti Yle 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä 16.55 Yle Uutiset alueeltasi 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 Sydämen kutsumus (7) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.21 Puoli7 tänään 18.23 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Unelmien vuodet (12) 20.00 MOT 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.00 Astudio 21.45 Yle Uutiset 21.45 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset UutisSuomi 22.00 FifteenLove 2/6. Maria Veitola viettää päivää ’Sauli Niinistön’ kanssa. Kilpailijat suuntaavat maaseudulle ja hyppäävät ultralentokoneen kyytiin. Ohjelman tekstitys tekstitv:n sivulla 333.(7) 23.00 Tulossa: Rekkakuskit Suomi (S) 23.05 Los Angelesin kuningas (7) 23.35 Poliisit 2020 (7) 00.35 Poliisit 2020 (12) 01.35 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12) 02.35 Burgerimiehet Pohjolassa 03.35 Raskaan kaluston pelastajat YLE TEEMA & FEM 08.00 BUUklubben 08.30 Julian eläinystävät 08.45 Eräelämää 09.15 Antiikkimakasiini 09.45 Nansenin jäljillä 10.40 Määränpäänä Santiago de Compostela 10.59 Lofoottien kalamestari 12.00 Neuvostopysäkkien lumo 13.00 Taiteilijaelämää 13.50 Uusi Kino: Auringonpistos (7) 14.05 Historia: Yhdysvaltojen kultakausi 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano (12) 16.00 Milanon naisten paratiisi (7) 16.45 Kenen ongelma. Käsikirjoitus ja ohjaus: Artem Lytvinenko. (S) 10.00 Maailman kauneimmat junareitit 10.45 Äitee – Sisulla voittoon 11.15 Maailman pisin hiihtokilpailu 11.45 Urheilustudio 11.55 Hiihdon Suomen Cup: Naisten 3 x 6 km (V) 12.50 Urheilustudio 13.05 Hiihdon Suomen Cup: Miesten 3 x 9 km (V) 14.05 Urheilustudio 14.20 Sportliv 14.30 Nikki rides bikes 14.55 PohjoisAtlantti – elämää pinnan alta 15.45 Jukka Lindströmin Sivuhistoria (12) 8 jaksoa peräkkäin 18.45 Martin Clunes saarimatkoilla 19.30 Naissotilaat 4 20.00 Naissotilaat 4 20.30 Tanskalainen maajussi 21.00 Solsidan – Onnea onkimassa 3/10: Eksä. Max ei viihdy uudessa työssään eläintarhassa ja irtisanoutuu. (12) 21.25 Stacey Dooley yökylässä (7) 22.10 Eropäiväkirjat 23.05 Kybersoturit (12) MTV3 07.00 Unelmaasunto auringon alta 08.00 Monchhichi (S) 08.10 Muumilaakson tarinoita (S) 08.30 Muumilaakson tarinoita (S) 08.55 Huomenta Suomi 12.00 Maajussille morsian 13.00 Ensitreffit alttarilla 14.00 MasterChef Suomi: Professionals 15.00 Grand Designs Suomi 16.00 Tanssii Tähtien Kanssa 18.00 Masked Singer Suomi 19.00 Seitsemän uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 Urheiluextra 19.30 Tanssii Tähtien Kanssa 21.30 Jarkko Tammisen maailma 1/8. (16) 22.55 Tshernobylin onnettomuus (12) 23.40 Häkkilinnun paluu (12) MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 07.00 Huomenta Suomi 08.00 Huomenta Suomi 09.00 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale (7) 11.00 Kauniit ja rohkeat (S) 11.30 ARPA.FI 12.30 Tanssii Tähtien Kanssa 14.30 MTV Uutiset Live 15.00 Tämä on tämä 16.00 Maajussille morsian: Kaikki tarinat 16.30 Kauniit ja rohkeat (7) 16.58 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen erikoishaastattelu 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Maajussille morsian 21.00 Poromafia 3/8. Justinen syytökset Glenniä kohtaan aiheuttaa säröjä myös Justinen lähipiirissä. Eläintarha. YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset ja sää 06.05 Aamu soitto 06.35 Hartaita säveliä 06.50 Aamuhartaus 06.59 Hyvää huomenta 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Aamu soitto 07.53 Ykköskolumni 07.59 Hyvää huomenta 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Ykkösaamu 09.00 Yle Uutiset 09.05 Muistojen bulevardi 10.00 Virtasen taloushistoria 11.00 Välilevyjä – Kare Eskola 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Elävä historia 13.00 Politiikkaradio 13.30 Klassinen kattaus 14.30 Luomiskertomus: Hanna Weselius kertoo kirjastaan Nimetön – Nanette Kottaraisen muotokuva 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä: Ruotsalaisuuden päivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Uutispodcast 17.35 Keinuva talo – Mika Kauhanen: Kuukauden etnoklassikot: Puola yllättää monipuolisuudellaan 18.35 Hengellisen musiikin toive konsertti 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Radion sinfonia orkesteri konserttilavalla 20.30 Ilta soitto 21.00 Radioteatteri esittää – Bertolt Brechtin: Pakolaiskeskusteluja 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Luku lamppu 22.14 Hyvää yötä 22.15 Yöklassinen YLE RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.30 Yle Uutiset ja sää 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu 06.00 Yle Uutiset ja sää 06.05 Alueradio 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Urheiluradio 07.13 Alueradio 07.50 Merisää 07.53 Alueradio 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Urheiluradio 08.13 Alueradio 09.00 Yle Uutiset 09.05 Urheiluradio 09.10 Sää 09.11 Alueradio 10.00 Yle Uutiset 10.02 Radio Suomen Päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Urheiluradio 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset 13.02 Paikka auringossa 14.00 Yle Uutiset 14.02 Alueradio 15.00 Yle Uutiset 15.02 Alueradio 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Urheiluradio 16.13 Alueradio 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Urheiluradio 17.13 Alue radio 18.00 Yle Uutiset 18.02 Radio Suomen Ilta: Sanna Pirkkalainen ja Matti Ylönen 18.08 Urheiluhullut 18.46 Radio Suomen Ilta: Sanna Pirkkalainen ja Matti Ylönen 18.50 Merisää 18.55 Radio Suomen Ilta: Sanna Pirkkalainen ja Matti Ylönen 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Urheilu radio 19.05 Radio Suomen Ilta: Sanna Pirkkalainen ja Matti Ylönen 20.00 Yle Uutiset 20.02 Sää 20.03 Radio Suomen Ilta: Sanna Pirkkalainen ja Matti Ylönen 21.00 Yle Uutiset 21.02 Urheiluradio 21.12 Yle Uutiset selko suomeksi 21.17 Radio Suomen Ilta 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Ilta 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Urheiluradio 22.08 Yöradio – toiveiden yö 23.00 Yle Uutiset 23.02 Yöradio – toiveiden yö 00.00 Yle Uutiset 00.02 Yöradio 01.00 Yle Uutiset ja sää 01.02 Paikka auringossa 01.55 Yöradio 02.00 Yle Uutiset 02.02 Laiskanlinna – Tero Liete 03.00 Yle Uutiset 03.02 Sekahaku – Heidi Pakarinen 03.50 Yöradio YLE PUHE 06.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 14.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 22.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat YLE RADIO 1 07.00 Yle Uutiset 07.02 Narrin aamu laulu – Kuinka vanhan musiikin liike rantautui Suomeen 07.57 Hyvää huomenta 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.05 Kuusi kuvaa muusikko Joakim Bergällin elämästä 08.50 Yksi on hyvää seuraa 09.00 Yle Uutiset ja sää 09.05 Riston Valinta 09.56 Terve tuloa jumalanpalvelukseen 10.00 Körttikodin 95vuotisjuhlamessu Helsingin Vanhasta kirkosta 11.00 Jumalanpalvelus Pelastusarmeijan Helsingin osastosta 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Virtasen taloushistoria 13.00 Välilevyjä – Kare Eskola 14.00 Lukupiiri Tulusto & Kylmälä: Nuoren pojan kasvukertomus on tuttu tarina, mutta Niko Hallikainen tekee sen täysin uudella tavalla 14.40 Äänen himo 15.00 Horisontti 15.50 Äänitarina: Puuttuva sana 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin ilta päivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Kuukauden dokumentti: Kimppakoti 18.00 Radioteatteri esittää – Bertolt Brechtin: Pakolaiskeskusteluja 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Tampere Jazz Happening Special! 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Lukulamppu 22.14 Hyvää yötä 22.15 Yöklassinen YLE RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu 06.00 Yle Uutiset 06.02 Radio Suomen Varhais aamu. Sää 07.00 Yle Uutiset 07.03 Radio Suomen Viikonloppu 07.50 Merisää 07.53 Radio Suomen Viikon loppu 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.05 Radio Suomen Viikonloppu 08.10 Juha Laaksosen luontoretki 08.22 Radio Suomen Viikonloppu 08.30 Minna Pyykön maailma 08.55 Radio Suomen Viikonloppu 09.00 Yle Uutiset ja sää 09.05 Urheiluradio 09.10 Tarja Närhin Iskelmäradio 10.00 Yle Uutiset 10.05 Pekka Laineen Ihmemaa 11.00 Yle Uutiset 11.02 Laiskanlinna – Tero Liete 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Urheiluradio 12.08 Kansanradio 12.40 Radio Suomen Viikonloppu 12.45 Merisää 12.55 Radio Suomen Viikonloppu 13.00 Yle Uutiset 13.02 Radio Suomen Viikonloppu 13.15 Blomiksen luonto 13.20 Radio Suomen Viikonloppu 13.30 Maailmanpolitiikan arkipäivää 13.55 Radio Suomen Viikonloppu 14.00 Yle Uutiset 14.02 Radio Suomen Viikonloppu 15.00 Yle Uutiset 15.02 Radio Suomen Viikon loppu 15.20 Sunnuntaivieras 15.43 Radio Suomen Viikonloppu 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Urheiluradio 16.15 Sunnuntailöylyt 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Urheiluradio 17.15 Sunnuntailöylyt 18.00 Yle Uutiset 18.02 Sunnuntailöylyt 18.50 Merisää 18.55 Radio Suomen Viikonloppu 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Urheiluradio 19.07 Kissankehto – Susanna Vainiola 20.00 Yle Uutiset 20.02 Urheiluradio 20.07 Sää 20.08 Tiskijorma – Jorma Hietamäki 21.00 Yle Uutiset 21.02 Urheiluradio 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi 21.17 Radio Suomen Viikonloppu 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Viikon loppu 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Urheiluradio 22.08 Kaitsun nurkka – Kai Ulmanen 23.00 Yle Uutiset 23.02 Yöradio – toiveiden yö 00.00 Yle Uutiset 00.02 Yöradio 01.00 Yle Uutiset ja sää 01.02 Yöradio 01.10 Juha Laaksosen luontoretki 01.22 Yöradio 01.30 Minna Pyykön maailma 01.55 Yöradio 02.00 Yle Uutiset 02.02 Tarja Närhin Iskelmäradio 02.51 Yöradio 03.00 Yle Uutiset 03.02 Yöradio 03.20 Sunnuntaivieras 03.43 Yöradio YLE PUHE 06.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 14.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 22.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat RADIO-OHJELMAT MAANANTAI 6.11. 18.30 Duudsonit tuli taloon (S) 19.30 Selviytyjät Suomi 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Amazing Race Suomi 6/12. google 18.15 Leilan superruokaa 18.45 Koko Britannia leipoo 20.00 MasterChef Suomi: Professionals 21.00 Maajussille morsian 22.00 Maajussille morsian: Kaikki tarinat 22.30 Tanssii Tähtien Kanssa 00.30 Botched: Mokatut kauneusleikkaukset (12) 01.25 My Brave Face (7) 02.20 Unelmaasunto auringon alta 03.15 Hamilton (12) 04.10 MTV Uutiset Live LIV 09.00 Mysteerilaulajat – I Can See Your Voice Suomi 10.30 Annan herkulliset leivonnaiset 11.00 Huvila & Huussi Asuntomessuilla 11.30 Huvila & Huussi Asuntomessuilla 12.00 Koti koiralle UK 13.00 Huvila & Huussi – parhaat remontit 14.00 Brittien ökyimmät myyntikohteet 15.00 Annan herkulliset leivonnaiset 15.30 Farmi Suomi 17.00 Puutarhan pelastajat 18.00 Sinkkuillallinen 19.00 Rikkaat ja rahattomat UK 20.00 Remppa vai muutto UK 21.00 NCIS Rikostutkijat 22.00 Tulossa: Temptation Island Suomi (7) 22.05 Kumman kaa (S) 22.35 Kumman kaa (S) 23.05 Sinkkuillallinen 00.05 Remppa vai muutto UK 01.05 Rikkaat ja rahattomat UK 02.05 Miljonäärien luksuslomakodit vaihtoon JIM 09.00 Remppa vai muutto Suomi 10.00 Nyt jos koskaan (S) 11.00 Amerikan rajavartijat 12.00 Alaskan jäälento kenttä 13.00 Suomen huutokauppa keisari 14.00 Suorinta reittiä (S) 15.00 Australian rajalla 16.00 Massiiviset muutot 17.00 Raskaan kaluston pelastajat 18.00 Panttilainaamo 19.00 Panttilainaamo 19.55 Tulossa: Rekkakuskit Suomi (S) 20.00 Suomen huutokauppakeisari 21.00 Duudsonit tuli taloon (S) 22.00 Suomi Soi 23.30 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7) 00.30 Arman Pohjantähden alla (S) 01.30 Muinaiset avaruusoliot 02.30 Raskaan kaluston pelastajat 03.30 Amerikan rajavartijat 04.00 Amerikan rajavartijat TV5 06.25 Rantataloa etsimässä 07.10 Halloweenin suuri leivontakilpai lu 08.45 Kiinteistöveljekset 09.50 Asunnon metsästäjät 10.50 Rantataloa etsimässä 11.50 Alaskan rakentajat 12.50 Restaurant: Impossible 13.50 Amy Schumer: Koomikko kokkikoulus sa 14.50 Rakastaa, ei rakasta 15.50 Kiinteistöveljekset 16.55 Kiinteistö veljekset: Koti loppuelämäksi 18.05 Koukussa naimisiinmenoon 19.00 Rakkautta yli rajojen Norja 19.55 Kadonneet 21.00 Viidakon tähdet 22.00 Elokuva: After the Sunset – keikka Bahamalla 00.10 Elokuva: Ted 02.25 Naked Attraction Suomi 03.00 Hurjat takaaajot 04.00 Alaskan rakentajat 04.55 Asunnon metsästäjät 05.30 Asunnon metsästäjät NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Pohjoisen valtatien pelastajat 06.45 Meret ilman vettä 07.30 Running Wild With Bear Grylls 08.15 Egyptin kadonneet aarteet 09.00 Autojen ensiapu 10.00 Morgan Freeman: Monet jumalat 11.00 Tri K:n eksoottiset eläimet 12.00 Lentoturma tutkinta – erikoisraportti 13.00 Lentoturmatutkinta – erikoisraportti 14.00 Tonnikalan saalistajat 15.00 Ihmeelliset ihmiset 16.00 Autojen ensi apu 17.00 Superautojen rakentajat 18.00 JFK:n murha: Päivä Amerikassa 19.00 JFK:n murha: Päivä Amerikassa 20.00 JFK:n murha: Päivä Amerikassa 21.00 Ihmeelliset superautot 22.00 Autojen ensiapu 23.00 Espanjan rannikkovartiosto 00.00 Salakuljettajat satimeen 01.00 Ihmeelliset superautot 02.00 JFK:n murha: Päivä Amerikassa 03.00 Lentoturmatutkinta 03.45 Food Factory USA 04.05 Food Factory USA 04.30 Saari ilman lakeja 05.15 Pohjoisen valtatien pelastajat STAR CHANNEL 06.00 Moderni perhe 06.20 Moderni perhe 06.40 Ensisilmäyksellä 07.00 Simpsonit 07.25 Simpsonit 07.45 Moderni perhe 08.05 Moderni perhe 08.25 Silent Library Suomi 08.50 Miehen puolikkaat 09.15 Simpsonit 09.45 Simpsonit 10.10 Family Guy 10.40 Family Guy 11.05 Simpsonit 11.35 Simpsonit 12.00 Tuhoosasto 12.30 Huutokaupan metsästäjät Suomi 13.00 Master Cleaners Suomi 14.00 Melkein MENSA 15.00 Kymppitonni 16.00 Tuhoosasto 16.30 Miehen puolikkaat 17.00 Rillit huurussa 17.30 Rillit huurussa 18.00 Family Guy 18.30 Family Guy 19.00 Simpsonit 19.30 Simpsonit 20.00 Rillit huurussa 20.30 Rillit huurussa 21.00 911 22.00 Miehen puolikkaat 22.30 Miehen puolikkaat 23.00 Family Guy 23.55 Simpsonit 00.20 Simpsonit 00.55 Criminal MInds: Suspect Behavior 01.50 Criminal MInds: Suspect Behavior 02.40 Deep State 03.45 Miehen puolikkaat 04.05 Miehen puolikkaat 04.15 Miehen puolikkaat 04.55 Fami ly Guy 05.16 Moderni perhe MTV SUB 06.30 IkkuPikku Ritari (S) 06.40 IkkuPikku Ritari (S) 06.55 Muumi laakson tarinoita (S) 07.20 Muumi laakson tarinoita (S) 07.45 Nuori Robin Hood (7) 08.00 Simpsonit (12) 08.30 Simpsonit (12) 09.00 Paavo Pesusieni (7) 09.30 Paavo Pesusieni (7) 10.00 Simpsonit (12) 10.30 ARPA.FI 11.30 Suurmestari UK 12.30 Simpsonit (12) 13.00 Suurmestari Ruotsi 14.15 Tähdet vs. google 11.45 Huippu hotellien pyörteissä 12.45 The Savoy: Kurkistus huippuhotelliin 13.51 The Savoy: kurkistus huippuhotelliin 14.55 Best of Posse 15.00 Kaappaus keittiössä 16.00 Grand Designs Suomi 17.00 MasterChef Suomi: Professionals 18.15 Second Hand for 50 Grand 19.15 Elokuva: Auroran murhakerho: Luita ja päitä (12) 21.00 Elokuva: Veteen piirretty viiva (16) 00.15 Poromafia (12) 01.10 Agatha Christie: Bertramin hotellissa (12) 03.05 True crime: Takapihalle haudatut (12) 04.00 True crime: Takapihalle haudatut (12) 04.55 True crime: Takapihalle haudatut (12) 05.50 MTV Uutiset Live LIV 09.00 Remppa vai muutto UK 10.00 Remppa vai muutto UK 11.00 Puu tarhan pelastajat 12.00 Puutarhan pelastajat 13.00 Christoffer Strandberg Show 14.00 Sinkkuillallinen 15.00 Sinkkuillallinen 16.00 Koti koiralle UK 17.00 Rikkaat ja rahattomat UK 18.00 MasterChef Australia 20.00 Huvila & Huussi 21.00 Vain elämää 23.05 Tulossa: Temptation Island Suomi (7) 23.10 Kumman kaa (S) 23.40 Kumman kaa (S) 00.10 Rikkaat ja rahattomat UK 01.10 Remppa vai muutto UK 02.10 Remppa vai muutto UK 03.10 DOC (12) JIM 09.00 Suomen huutokauppakeisari 10.00 Suomen huutokauppakeisari 11.00 Amerikan rajavartijat 11.30 Amerikan rajavartijat 12.00 Amerikan rajavartijat 12.30 Massiiviset muutot 13.30 Massiiviset muutot 14.30 Raskaan kaluston pelastajat 15.30 Raskaan kaluston pelastajat 16.30 Amerikan kovimmat keräilijät 17.30 Suomen huutokauppakeisari 18.30 Leijonan luola Suomi (S) 19.30 Los Angelesin kuningas (S) 20.00 Duudsonit tuli taloon (S) 21.00 Elokuva: Kadonneen aarteen metsästäjät (12) 23.20 Piiritys (12) 00.20 Piiritys (16) 01.20 Arman Pohjantähden alla (12) 02.20 Arman Pohjantähden alla (7) 03.20 Lahko (7) TV5 06.10 Kiinteistöveljekset 06.55 Kiinteistöveljekset: Koti loppuelämäksi 07.45 Pikkukaupungit remonttiin 08.35 Supertähtien yllätysremontit 09.30 Viidakon tähdet 10.30 Kaunotar ja nörtti Australia 12.05 Rakkautta yli rajojen Norja 13.10 Koukussa naimisiinmenoon 14.20 Elokuva: Delfiinitarina 16.45 Arktiset vedet 17.20 Arktiset vedet 17.55 Ultimate Escape Suomi 18.50 Viidakon tähdet 19.55 Latela 2023 20.25 Latela 2023 21.00 Elokuva: Harry Potter ja Azkabanin vanki 23.50 Elokuva: Millerit 02.10 Ruotsin rajavartijat 03.20 Sami Hedberg: Kokovartalomies 03.50 Sami Hedberg: Kokovartalomies 04.20 Global Game Show: Pirate Treasure 05.25 Asunnon metsästäjät NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Lentoturmatutkinnan erikois raportti 06.45 Cosmos: Mahdolliset maailmat 07.30 Yukonin eläinlääkäri 08.15 Äärimmäinen selviytyjä 09.00 Mayojen kadonneet aarteet 10.00 Dinosaurusten metsästäjä 11.00 Pohjoisen valtatien pelastajat 12.00 Lentoturmatutkinta 13.00 Jättimäiset rakennusurakat: Jääristeilijä 14.00 Jättimäiset rakennusurakat 15.00 Mahdotonta rakentamassa 16.00 Mahdotonta rakentamassa 17.00 Mahdotonta rakentamassa 18.00 Mahdotonta rakentamassa 19.00 Mahdotonta rakentamassa 20.00 JFK:n murha: Päivä Amerikassa 21.00 JFK:n murha: Päivä Amerikassa 22.00 Guantanamo: Taistelu oikeudesta 23.10 Huumeparonien kannoilla 00.00 Vankilassa ulkomailla 01.00 JFK:n murha: Päivä Amerikassa 02.00 JFK:n murha: Päivä Amerikassa 03.00 Lentoturmatutkinta 03.45 Food Factory USA 04.05 Food Factory USA 04.30 Saari ilman lakeja 05.15 Pohjoisen valtatien pelastajat STAR CHANNEL 06.00 Moderni perhe 06.22 Moderni perhe 06.45 Miehen puolikkaat 07.05 Miehen puolikkaat 07.25 Miehen puolikkaat 07.45 Miehen puolikkaat 08.10 Huutokaupan metsästäjät 08.30 Huutokaupan metsästäjät 08.50 Huutokaupan metsästäjät 09.15 Moderni perhe 09.40 Moderni perhe 10.05 Moderni perhe 10.30 Moderni perhe 11.00 Simpsonit 11.30 Simpsonit 12.00 Simpsonit 12.30 Simpsonit 13.00 Simpsonit 13.30 Simpsonit 14.00 Silent Library Suomi 14.30 Silent Library Suomi 15.00 Miehen puolikkaat 15.30 Miehen puolikkaat 16.00 Miehen puolikkaat 16.30 Miehen puolikkaat 17.00 Miehen puolikkaat 17.30 Miehen puolikkaat 18.00 Rillit huurussa 18.30 Rillit huurussa 19.00 Rillit huurussa 19.30 Rillit huurussa 20.00 Rillit huurussa 20.30 Rillit huurussa 21.00 Elokuva: Independence Day: Uusi uhka 23.20 911 00.20 911 01.20 911 02.15 Criminal Minds 03.05 Criminal Minds 03.45 Elokuva: Hot Shots! 2 05.10 Lapin poliisit 05.35 Lapin poliisit. Kotimainen sketsiohjelma. Uudet säännöt tekevät huumeiden sala kuljetuksesta vaikeampaa. Ohjelman tekstitys tekstitv:n sivulla 333. ’Sohvikset’ ja ’Teemu Selänne’. RADIO-OHJELMAT SUNNUNTAI 5.11. Yäkylässä presidentin luona. Täydellinen syöttö. Alex tapailee Fredden vanhaa tyttö ystävää, mikä on Freddelle kova pala
Asta huomaa elävänsä juuri sellaista elämää, jota ei koskaan ole halunnut elää. Yksin jäänyt Ben ryhtyy piirittämään uutta kohdetta. Ohjelman tekstitys teksti-tv:n sivulla 333. Hurmaavien sinkkujen iskurepliikit heitetään ilmoille ja varattujen ilmeet vakavoituvat, kun oman kullan kädestä on päästettävä irti. 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Suomen huutokauppakeisari 10/14. 22.05 Tulossa: Rekkakuskit Suomi (S) 22.10 Amazing Race Suomi 23.40 Leijonan luola USA 00.40 Narcos: Mexico (12) 01.55 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12) 02.55 Raskaan kaluston pelastajat 03.55 Amerikan rajavartijat YLE TEEMA & FEM 07.45 BUU-klubben 08.15 Iloa puutarhasta 08.45 Kotijumppaa Sofian kanssa 09.05 Veljesten keittiössä 09.50 Kaikkea kaupan 10.20 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita 10.30 Eräelämää 11.00 Strömsö 11.30 Kauhun hetkiä (12) 12.00 Fanny: The Right to Rock (12) 13.30 Totta, tarua ja videopelejä 14.00 Hannu Hautala – legendan perintö 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano (12) 16.00 Milanon naisten paratiisi (7) 16.40 Milanon naisten paratiisi (7) 17.25 Tanskalainen maajussi 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Tuntematon perillinen 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 Carmen-kiharat (12) 21.00 Ellan matkassa: Roomalaisten jäljillä 21.30 Maya Nilo (Laura) (16) 23.10 Ennen elokuvaa: Oikeudenpalvelija 23.14 Oikeudenpalvelija (16) YLE TV1 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Midsomerin murhat (12) 10.50 Yle Alueuutiset 11.40 Yle Oddasat 11.44 Oddasat 12.00 MOT 12.30 Sydämen kutsumus (7) 13.25 Iskelmäketju (S) 14.48 Elävä arkisto: Pisara kerrallaan 15.00 Ylen aamun parhaat 15.50 A-studio 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.40 Yle Oddasat 16.45 Novosti Yle 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä 16.55 Yle Uutiset alueeltasi 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.21 Puoli7 tänään 18.23 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Prisma: Autismin maailma 20.00 Akuutti: Epävakaa persoonallisuushäiriö 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 MOT. Aurinkomyrsky. Tän mä haluan nähdä! Neljä pariskuntaa saapuu viettelysten saarelle testaamaan suhteitaan ja avaamaan niiden syvimpiä haasteita. Suuri taiteilija. 21.45 Yle Uutiset 21.45 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Tukahduttava rakkaus (16) 22.50 Oddasat 23.05 Perjantai: Elämä on perheestä 23.45 Puoli seitsemän 00.15 Pentulive YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 7.11. He kertovat poimineensa Suomessa marjoja huonoissa oloissa. Tytti Shemeikka haluaa luopua pelottavasta lapsuusmuistostaan. Testamentin luennan jälkeen selviää, kuinka antelias vanha mies oli ollut. Peter Nygård lähes tuhoaa Lindan, mutta muutto Ruotsiin tuo pelastuksen. Sen jälkeen kun heidän ansioistaan vähennettiin kaikki kulut, ei käteen jäänyt kuin muutamia kymppejä. Sähkömies-Manu ja Markku tuunaavat jatkoroikkaa. Kun rakastettu opettaja lasketaan haudan lepoon, muistosanat lausuu Ben. (U) (12) 21.45 Naissotilaat 4 22.12 Naissotilaat 4 22.50 Häkkilinnun paluu (12) 23.20 Rakas kiven sisässä 00.05 Uutsikkuna MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 07.00 Huomenta Suomi 08.00 Huomenta Suomi 09.00 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale 11.00 Kauniit ja rohkeat (S) 11.30 ARPA.FI 12.30 Grand Designs Suomi 13.30 Masked Singer Suomi 14.30 MTV Uutiset Live 15.00 Ensitreffit alttarilla 16.00 Salatut elämät 16.30 Kauniit ja rohkeat (S) 16.58 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen erikoishaastattelu 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Grand Designs Suomi 21.00 Asian ytimessä 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Rikospaikka 23.25 Linda 4/4. (7) 21.40 Koukussa (16) 22.35 Evy – aina ja ikuisesti (12) 23.05 Häkkilinnun paluu (12) 23.35 Hamppumies vastaan valtio 00.05 Uutsikkuna MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 07.00 Huomenta Suomi 08.00 Huomenta Suomi 09.00 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale 11.00 Kauniit ja rohkeat (7) 11.30 ARPA.FI 12.30 Ei saa nauraa 13.00 Tietäjät tietää 14.30 MTV Uutiset Live 15.00 Maajussille morsian 16.00 Salatut elämät 16.30 Kauniit ja rohkeat (S) 16.58 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen erikoishaastattelu 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Suomen kaunein koti 21.00 Ensitreffit alttarilla 5/13. 2/4. Sähkökatkos tulipalopakkasessa aiheuttaa inhimillistä hätää ja vaaratilanteita. Totuus. Jäähyväiset. Koko kaupunki pimenee. (12) 23.00 Oddasat 23.15 Viimeinen sana 23.45 Puoli seitsemän 00.15 Pentulive YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 8.11. Häämatkoilta palaavat parit miettivät, mihin yhteisen kotinsa perustavat. Ilmassa on jo ihastusta, mutta yhden parin suhde on koetuksella. 21.00 Historia: Sissin perilliset 21.55 Kino Suomi: Tallinnan pimeys (16) 23.30 Uusi Kino: It’s a date (S) 23.35 Uusi Kino: Tell me (7) 23.50 Totta, tarua ja videopelejä MTV SUB 06.30 Ikku-Pikku Ritari (S) 06.40 Ikku-Pikku Ritari (S) 06.50 Muumilaakson tarinoita (S) 07.15 Muumilaakson tarinoita (S) 07.40 Denver (S) 07.55 Denver (S) 08.05 Trollz (7) 08.30 Paavo Pesusieni (7) 09.00 Simpsonit (7) 09.30 Bob’s Burgers (S) 10.00 Moderni perhe (S) 10.30 ARPA.FI 11.30 Suurmestari UK 12.30 Salatut elämät 13.00 Simpsonit (7) 13.30 UEFA Champions League: Huippuhetket 14.00 Alone – yksin erämaassa (7) 15.00 Suurmestari UK 16.00 Vintiöt (7) 16.30 Ei saa nauraa 17.00 Simpsonit (7) 17.30 Simpsonit (12) 18.00 Poliisit UK: Ajojahti (12) 19.00 Alone – yksin erämaassa 20.00 Frendit (S) 20.30 Frendit (S) 21.00 Subleffa: Vares – Sukkanauhakäärme (12) 23.00 Subleffa: Wallander: Jokeri (16) 00.51 Poliisit UK: Ajojahti (12) 01.50 Suurmestari UK 02.45 Suurmestari Ruotsi 03.55 Simpsonit (7) 04.20 Simpsonit (7) MTV AVA 06.00 MTV Uutiset Live 06.30 Unelmaasunto auringon alta 07.30 Lemmen viemää (S) 08.30 Valitut Palat Collection 09.00 Unelma-asunto auringon alta 10.00 Grand Designs Uusi-Seelanti 11.00 Maajussille morsian 12.00 Emmerdale 13.30 Tiny House Hunting 14.00 MasterChef Suomi: Professionals 15.00 Unelma-asunto auringon alta 16.00 Lemmen viemää (S) 17.00 Grand Designs Uusi-Seelanti 18.00 Your Home, Made Perfect UK 19.00 Unelma-asunto auringon alta 20.00 Kova laki 21.00 Suomen kaunein koti 22.00 Linda (12) 23.00 Hamilton (12) 00.00 Kova laki 01.00 Doc: Massiivinen munani (16) 02.00 Botched: Mokatut kauneusleikkaukset (12) 02.55 Victoria’s Secretin nousu ja tuho 04.05 Unelma-asunto auringon alta 05.00 MTV Uutiset Live LIV 09.00 Sinkkuillallinen 10.00 Puutarhan pelastajat 11.00 Mestarileipurit 12.00 Remppa vai muutto UK 13.00 Huvila & Huussi – parhaat remontit 14.00 Sinkkuillallinen 15.00 Annan herkulliset leivonnaiset 15.30 Farmi Suomi 17.00 Puutarhan pelastajat 18.00 Sinkkuillallinen 19.00 Rikkaat ja rahattomat UK 20.00 Remppa vai muutto UK 21.00 Selviytyjät Suomi 22.30 Tulossa: Rekkakuskit Suomi (S) 22.35 Temptation Island Suomi 23.35 Huvila & Huussi 00.35 Sinkkuillallinen 01.35 Remppa vai muutto UK 02.35 Rikkaat ja rahattomat UK JIM 09.00 Suomen huutokauppakeisari 10.00 Massiiviset muutot 11.00 Amerikan rajavartijat 11.30 Amerikan rajavartijat 12.00 Raskaan kaluston pelastajat 13.00 Suomen huutokauppakeisari 14.00 Suorinta reittiä (S) 15.00 Australian rajalla 15.30 Australian rajalla 16.00 Alaskan jäälentokentto 17.00 Raskaan kaluston pelastajat 18.00 Amispäiväkirjat (S) 18.30 Amispäiväkirjat (S) 19.00 Poliisit 2022 (7) 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät 21.00 Suomen huutokauppakeisari 22.00 Tulossa: Rekkakuskit Suomi (S) 22.05 Duudsonit tuli taloon (S) 23.05 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7) 00.05 Arman Pohjantähden alla (S) 01.05 Keihäsmatkat (12) 02.05 Raskaan kaluston pelastajat 03.05 Amerikan rajavartijat 03.35 Amerikan rajavartijat TV5 06.10 Rantataloa etsimässä 06.55 Amy Schumer: Koomikko kokkikoulussa 07.40 Rakastaa, ei rakasta 08.25 Kiinteistöveljekset 09.15 Asunnon metsästäjät 09.50 Asunnon metsästäjät 10.50 Rantataloa etsimässä 11.20 Alaskan rakentajat 12.15 Restaurant: Impossible 13.15 Amy Schumer: Koomikko kokkikoulussa 14.20 Rakkautta yli rajojen Norja 15.30 Asunnon metsästäjät 16.00 Sami Hedberg: Kokovartalomies 16.40 Sami Hedberg: Kokovartalomies 17.15 Arktiset vedet 17.45 Arktiset vedet 18.25 Jääkiekon U18-turnaus: Suomi-Tsekki (u) 20.55 Ultimate Escape Suomi 22.00 Latela 2023 22.30 Latela 2023 23.00 Naisten EHT: Suomi-Tsekki 00.00 Elokuva: Se 03.00 Erakkoperhe erämaassa 04.05 Alaskan rakentajat 05.10 Asunnon metsästäjät NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Pohjoisen valtatien pelastajat 06.45 Meret ilman vettä 07.30 Alaskan lentopelastajat 08.15 Egyptin kadonneet aarteet 09.00 Autojen ensiapu 10.00 Morgan Freeman: Monet jumalat 11.00 Hauskimmat eläinvideot 12.00 Lentoturmatutkinta 13.00 Lentoturmatutkinta 14.00 Saari ilman lakeja 15.00 Ravintolat maailman laidalla 16.00 Autojen ensiapu 17.00 Superautojen rakentajat 18.00 Kadonneet kaupungit: Vedenpaisumusmyytit 19.00 Explorer: Syvin luola 20.00 Lentoturmatutkinta 21.00 Espanjan rannikkovartiosto 22.00 Turvatarkastus: Rooma 23.00 Pohjoisen valtatien pelastajat 00.00 Salakuljettajat satimeen 01.00 Espanjan rannikkovartiosto 02.00 Turvatarkastus: Rooma 03.00 Lentoturmatutkinta 03.45 Food Factory USA 04.05 Food Factory USA 04.30 Saari ilman lakeja 05.15 Pohjoisen valtatien pelastajat STAR CHANNEL 06.00 Moderni perhe 06.20 Moderni perhe 06.40 Ensisilmäyksellä 07.00 Simpsonit 07.25 Simpsonit 07.45 Moderni perhe 08.05 Moderni perhe 08.25 Miehen puolikkaat 08.50 Miehen puolikkaat 09.15 Melkein MENSA 10.10 Family Guy 10.40 Family Guy 11.05 Simpsonit 11.35 Simpsonit 12.00 Tuho-osasto 12.30 Huutokaupan metsästäjät 13.00 Ensisilmäyksellä 13.30 Ensisilmäyksellä 14.00 Moderni perhe 14.30 Moderni perhe 15.00 Kymppitonni 16.00 Tuho-osasto 16.30 Miehen puolikkaat 17.00 Rillit huurussa 17.30 Rillit huurussa 18.00 Family Guy 18.30 Family Guy 19.00 Simpsonit 19.30 Simpsonit 20.00 Rillit huurussa 20.30 Silent Library Suomi 21.00 9-1-1 22.00 Miehen puolikkaat 22.30 Miehen puolikkaat 23.00 Family Guy 23.30 Family Guy 00.00 Simpsonit 00.30 Simpsonit 01.00 Elokuva: Hot Shots! 2 02.45 9-1-1 03.35 Criminal Minds 04.15 Criminal MInds: Suspect Behavior 04.55 Family Guy 05.15 Family Guy 05.27 Moderni perhe MTV SUB 06.30 Ikku-Pikku Ritari (S) 06.40 Ikku-Pikku Ritari (S) 06.55 Muumilaakson tarinoita (S) 07.20 Muumilaakson tarinoita (S) 07.40 Denver (S) 07.55 Denver (S) 08.10 Oggi ja torakat (7) 08.35 Paavo Pesusieni (7) 09.00 Simpsonit (S) 09.30 Bob’s Burgers (S) 10.00 Moderni perhe (S) 10.30 ARPA.FI 11.30 Suurmestari UK 12.30 Salatut elämät 13.00 Simpsonit (12) 13.30 Simpsonit (12) 14.00 Suurmestari UK 15.00 Suomen surkein kuski 16.00 Masked Singer Suomi 17.00 Simpsonit (7) 17.30 Simpsonit (S) 18.00 Poliisit UK: Ajojahti (7) 19.00 Alone – yksin erämaassa (7) 20.00 Frendit (S) 20.30 Frendit (S) 21.00 Subleffa: Wallander: Salaisuus (16) 22.50 Ei saa nauraa 23.20 American Horror Story: NYC 00.05 Valtateiden sankarit 01.00 Laittomien autojen takavarikoijat 02.00 Täydellinen kesä (S) 02.30 Kulttijohtajat oikeuden edessä (12) 03.25 Suurmestari UK MTV AVA 06.00 MTV Uutiset Live 06.30 Unelmaasunto auringon alta 07.30 Lemmen viemää (S) 08.30 Valitut Palat Collection 09.00 Unelma-asunto auringon alta 10.00 Grand Designs Uusi-Seelanti 11.00 Kaappaus keittiössä 12.00 Emmerdale 13.30 Tiny House Hunting 14.00 Maajussille morsian 15.00 Unelma-asunto auringon alta 16.00 Lemmen viemää (S) 17.00 Grand Designs Uusi-Seelanti 18.00 Grand Designs Suomi 19.00 Unelma-asunto auringon alta 20.00 Kova laki 21.00 Poromafia (7) 22.00 Kansan vihollinen (7) 23.00 Kova laki 00.00 Botched: Mokatut kauneusleikkaukset (12) 01.00 My Brave Face (7) 01.55 Unelma-asunto auringon alta 02.50 Hamilton (12) 03.45 True crime: Takapihalle haudatut (12) 04.40 MTV Uutiset Live LIV 09.00 Sinkkuillallinen 10.00 Puutarhan pelastajat 11.00 Mestarileipurit 12.00 Remppa vai muutto UK 13.00 Huvila & Huussi – parhaat remontit 14.00 Sinkkuillallinen 15.00 Annan herkulliset leivonnaiset 15.30 Farmi Suomi 17.00 Puutarhan pelastajat 18.00 Sinkkuillallinen 19.00 Rikkaat ja rahattomat UK 20.00 Remppa vai muutto UK 21.00 Elokuva: Pikku naisia (S) 23.45 Tulossa: Temptation Island Suomi (7) 23.50 Sinkkuillallinen 00.50 Remppa vai muutto UK 01.50 Rikkaat ja rahattomat UK 02.50 Rikkaat ja rahattomat JIM 09.00 Suomen huutokauppakeisari 10.00 Massiiviset muutot 11.00 Amerikan rajavartijat 11.30 Amerikan rajavartijat 12.00 Raskaan kaluston pelastajat 13.00 Suomen huutokauppakeisari 14.00 Suorinta reittiä (S) 15.00 Australian rajalla 15.30 Australian rajalla 16.00 Massiiviset muutot 17.00 Raskaan kaluston pelastajat 18.00 Panttilainaamon autospesialistit 18.55 Tulossa: Rekkakuskit Suomi (S) 19.00 Duudsonit tuli taloon (S) 20.00 Alaskan jäälentokenttä 21.00 Amazing Race Suomi 22.30 Tulossa: Temptation Island Suomi (7) 22.35 Suomen huutokauppakeisari 23.35 Poliisit 2022 (7) 00.35 Arman Pohjantähden alla (S) 01.35 Muinaiset avaruusoliot 02.30 Raskaan kaluston pelastajat 03.30 Amerikan rajavartijat 04.00 Amerikan rajavartijat TV5 06.15 Asunnon metsästäjät 06.40 Rantataloa etsimässä 07.00 Rantataloa etsimässä 07.25 Amy Schumer: Koomikko kokkikoulussa 08.10 Rakastaa, ei rakasta 08.55 Kiinteistöveljekset 09.55 Asunnon metsästäjät 10.25 Asunnon metsästäjät 10.55 Rantataloa etsimässä 11.30 Rantataloa etsimässä 12.00 Alaskan rakentajat 12.55 Restaurant: Impossible 14.00 Amy Schumer: Koomikko kokkikoulussa 15.00 Rakastaa, ei rakasta 16.00 Kiinteistöveljekset 17.05 Erakkoperhe erämaassa 18.15 Arvokaman etsijät: Restauroijat 19.10 Ruotsin rajavartijat 19.55 Viidakon tähdet 21.00 Naked Attraction Suomi 21.30 Elokuva: Dyyni 00.50 Elokuva: After the Sunset – keikka Bahamalla 03.00 Lainvalvojat Helsinki 03.35 Kadonneet 04.35 Alaskan rakentajat NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Pohjoisen valtatien pelastajat 06.45 Meret ilman vettä 07.30 Running Wild With Bear Grylls 08.15 Egyptin kadonneet aarteet 09.00 Autojen ensiapu 10.00 Morgan Freeman: Monet jumalat 11.00 Hauskimmat eläinvideot 12.00 Lentoturmatutkinta – erikoisraportti 13.00 Lentoturmatutkinta – erikoisraportti 14.00 Tonnikalan saalistajat: Outer Banks 15.00 Ihmeelliset ihmiset 16.00 Autojen ensiapu 17.00 Superautojen rakentajat 18.00 Kadotetut Amazonin kaupungit 19.00 Mayojen kadonneet aarteet 20.00 Lentoturmatutkinta 21.00 Pohjoisen valtatien pelastajat 22.00 Junamatkat ylhäältä päin 23.00 Ihmeelliset superautot 00.00 Salakuljettajat satimeen 01.00 Pohjoisen valtatien pelastajat 02.00 Junamatkat ylhäältä päin 03.00 Lentoturmatutkinta 03.45 Food Factory USA 04.05 Food Factory USA 04.30 Saari ilman lakeja 05.15 Pohjoisen valtatien pelastajat STAR CHANNEL 06.00 Moderni perhe 06.20 Moderni perhe 06.40 Ensisilmäyksellä 07.00 Simpsonit 07.25 Simpsonit 07.45 Moderni perhe 08.05 Moderni perhe 08.25 Silent Library Suomi 08.50 Miehen puolikkaat 09.15 Melkein MENSA 10.10 Family Guy 10.40 Family Guy 11.05 Simpsonit 11.35 Simpsonit 12.00 Tuho-osasto 12.30 Huutokaupan metsästäjät Suomi 13.00 Ensisilmäyksellä 13.30 Ensisilmäyksellä 14.00 Moderni perhe 14.30 Moderni perhe 15.00 Kymppitonni 16.00 Tuho-osasto 16.30 Miehen puolikkaat 17.00 Rillit huurussa 17.30 Rillit huurussa 18.00 Family Guy 18.30 Family Guy 19.00 Simpsonit 19.30 Simpsonit 20.00 Rillit huurussa 20.30 Rillit huurussa 21.00 9-1-1 22.00 Elokuva: Independence Day: Uusi uhka 00.20 Family Guy 00.50 Family Guy 01.15 Simpsonit 01.40 Simpsonit 02.15 9-1-1 03.05 Criminal Minds 03.55 Solar Opposites 04.20 Solar Opposites 05.07 Moderni perhe 05.25 Family Guy 05.27 Moderni perhe 05.45 Family Guy. Linda tapaa Martinin, saa tältä apua ongelmiinsa ja luo itsensä uudelleen. Maaseudun Tulevaisuus 24 perjantaina 3. Peltikatoksen alle Koillis-Thaimaassa kokoontuu viisi pettynyttä naista. 22.05 Tulossa: Temptation Island Suomi (7) 22.10 Koskinen (16) 23.10 Selviytyjät Suomi 00.40 Alaskan jäälentokenttä 01.40 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7) 02.40 Burgerimiehet Pohjolassa 03.40 Raskaan kaluston pelastajat YLE TEEMA & FEM 07.50 BUU-klubben 08.20 Luonnollisesti 09.00 Efter Nio 10.00 Taivaallista menoa: Helenan surun vuosi 10.20 Sportliv 10.30 Kaupunkitilan taitaja 11.00 Luntoretkellä: Tunturikuningatar 12.00 Francon jälkeen – Alcántaran perhe 13.10 Historia: Sivilisaatioiden salaisuudet 14.00 Talot huokuvat historiaa 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano (12) 16.00 Milanon naisten paratiisi (7) 16.40 Milanon naisten paratiisi (7) 17.25 Antiikkimakasiini 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Mannerheim Jörn Donnerin kertomana 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 Carmen-kiharat (12) 20.55 Mikä mua tanssittaa. marraskuuta 2023 TV & RADIO TELEVISIO-OHJELMAT KESKIVIIKKO 8.11. Yllättävässä tilanteessa Aimo ottaa komennon. RADIO-OHJELMAT TIISTAI 7.11. YLE TV1 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Midsomerin murhat (12) 10.50 Yle Alueuutiset 11.40 Yle Oddasat 11.44 Oddasat 12.00 Eränkävijät 12.30 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 13.20 Rykmentin murheenkryyni (S) 15.00 Ylen aamun parhaat 15.35 A-studio viittomakielellä 16.05 MOT 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.40 Yle Oddasat 16.45 Novosti Yle 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä 16.55 Yle Uutiset alueeltasi 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.21 Puoli7 tänään 18.23 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Historia: Nazcan linjojen arvoitus 20.00 Kulttuuricocktail Live 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.45 Yle Uutiset 21.45 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Viides käsky. TELEVISIO-OHJELMAT TIISTAI 7.11. 06.53 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia (S) 07.20 Nelli ja Noora (S) 07.27 Killen kimppakyyti (S) 07.40 Pippa ja Popi (S) 07.47 Kiri ja Lolo (S) 07.53 Muru (S) 08.04 Askarrellaan 08.10 Mimosa ja Lennu (S) 08.24 Galaxi 08.25 Dronettajat (7) 08.50 Jumppahetki: Vetreyttä selkään 09.00 Strömsö 2015 09.30 Elämää meren armoilla 10.00 Panttilainaamotarinoita 11.00 Antiikkikaksintaistelu 11.30 Kaikkea kaupan 12.00 Koiranpentujen ensihetket 13.00 Tanskalainen maajussi 13.30 Eräelämää 14.05 Suuri ompelukisa 15.10 Sohvaperunat 16.00 Unelmakoti 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Suuri ompelukisa 19.00 Kimmo (7) 19.30 Jopet-show (S) 20.00 Martin Clunes saarimatkoilla 21.00 Kakarat 2/8. Ohjelman tekstitys teksti-tv:n sivulla 333. 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Poromafia (7) 23.35 MasterChef Suomi: Professionals 00.35 Grand Designs Suomi 01.30 Masked Singer Suomi 02.25 Koko Suomi leipoo 03.20 Suurmestari Ruotsi NELONEN 06.00 Bing (S) 06.05 Sunny Bunnies (S) 06.10 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 06.35 Smurffit 06.45 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.10 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.20 LEGO DreamZzz (7) 07.45 Tara Duncan (7) 07.55 Angry Birds Toons (S) 08.00 Puutarhan pelastajat 09.00 Huvila & Huussi 10.00 Annan herkulliset leivonnaiset 10.30 Jaksa paremmin 11.00 Koru-TV 12.00 LIVE: Onnenarpa 13.55 Puutarhan pelastajat 14.55 Rikkaat ja rahattomat UK 15.55 Koti koiralle UK 16.55 Onnenarpa 17.00 Poliisikoira Rex (12) 18.00 4D: Tahdon näyttää nuoremmalta (7) 19.00 New York 24/7 20.00 Haluatko miljonääriksi. (12) 00.25 Tanssii Tähtien Kanssa 02.20 Dirty House Rescue 03.15 Koko Suomi leipoo 04.10 Luokkajuhlat NELONEN 06.00 Bing (S) 06.05 Sunny Bunnies (S) 06.10 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 06.35 Smurffit 06.45 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.10 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.20 LEGO DreamZzz (7) 07.45 Tara Duncan (S) 07.55 Angry Birds Toons (S) 08.00 Puutarhan pelastajat 09.00 Huvila & Huussi – parhaat remontit 10.00 Rikkaat ja rahattomat UK 11.00 Koru-TV 12.00 LIVE: Onnenarpa 13.55 Puutarhan pelastajat 14.55 Rikkaat ja rahattomat UK 15.55 Leijonan luola USA 16.55 Onnenarpa 17.00 Poliisikoira Rex (12) 18.00 New York 24/7 19.00 Suomen huutokauppakeisari 20.00 Duudsonit tuli taloon (S) 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Temptation Island Suomi 1/22. YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset ja sää 06.05 Aamusoitto 06.35 Hartaita säveliä 06.50 Aamuhartaus 06.59 Hyvää huomenta 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Aamusoitto 07.53 Ykköskolumni 07.59 Hyvää huomenta 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Ykkösaamu 09.00 Yle Uutiset 09.05 Muistojen bulevardi 10.00 Brysselin kone 11.00 Riston Valinta 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Kalle Haatanen 13.00 Politiikkaradio 13.30 Klassinen kattaus 14.30 Aristoteleen kantapää 14.55 Yksi on hyvää seuraa 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Uutispodcast 17.35 Laura Korhosen Jazzklubi 18.35 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Klassisen musiikin iltakonsertti 21.30 Iltasoitto 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Lukulamppu 22.14 Hyvää yötä 22.15 Yöklassinen YLE RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.30 Yle Uutiset ja sää 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu 06.00 Yle Uutiset ja sää 06.05 Alueradio 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Urheiluradio 07.13 Alueradio 07.50 Merisää 07.53 Alueradio 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Urheiluradio 08.13 Alueradio 09.00 Yle Uutiset 09.05 Urheiluradio 09.10 Sää 09.11 Alueradio 10.00 Yle Uutiset 10.02 Radio Suomen Päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Urheiluradio 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset 13.02 Paikka auringossa 14.00 Yle Uutiset 14.02 Alueradio 15.00 Yle Uutiset 15.02 Alueradio 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Urheiluradio 16.13 Alueradio 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Urheiluradio 17.13 Radio Suomen Ilta 17.30 Pyöreä pöytä 18.00 Yle Uutiset 18.02 Luonto-Suomen teemailta 0203-17600 18.50 Merisää 18.55 Luonto-Suomen teemailta 0203-17600 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Urheiluradio 19.05 Luonto-Suomen teemailta 0203-17600 20.00 Yle Uutiset 20.02 Sää 20.03 Metsäradio 21.00 Yle Uutiset 21.02 Urheiluradio 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi 21.17 Radio Suomen Ilta 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Ilta 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Urheiluradio 22.08 Yöradio – toiveiden yö 23.00 Yle Uutiset 23.02 Yöradio – toiveiden yö 00.00 Yle Uutiset 00.02 Yöradio 01.00 Yle Uutiset ja sää 01.02 Paikka auringossa 01.55 Yöradio 02.00 Yle Uutiset 02.02 Toni Laaksosen Lauantaitanssit 02.55 Yöradio 03.00 Yle Uutiset 03.02 Toni Laaksosen Lauantaitanssit 03.54 Yöradio YLE PUHE 06.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 14.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 22.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset ja sää 06.05 Aamusoitto 06.35 Hartaita säveliä 06.50 Aamuhartaus 06.59 Hyvää huomenta 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Aamusoitto 07.53 Ykköskolumni 07.59 Hyvää huomenta 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Ykkösaamu 09.00 Yle Uutiset 09.05 Muistojen bulevardi 10.00 Sari Valto 11.00 Klasariparatiisi – Eva Tigerstedt 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Tiedeykkönen 13.00 Politiikkaradio 13.30 Klassinen kattaus 14.30 Tiistain kulttuurisarja 14.50 Kielen päällä 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Uutispodcast 17.35 Kissankehto – Susanna Vainiola 18.35 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Sydänjuurilla – Amanda Kauranne 20.00 Romano mirits 20.15 Kuusi kuvaa muusikko Joakim Bergällin elämästä 21.00 Radioteatteri esittää: Puutarhakaupungin murhamysteerit 21.30 Suuren meriseikkailun jäljillä: Sankarimatruusit elokuvatähtinä 21.50 Kuuluttajan vieras: Toimittaja Juhani Kenttämaa 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Lukulamppu 22.14 Hyvää yötä 22.15 Yöklassinen YLE RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.30 Yle Uutiset ja sää 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu 06.00 Yle Uutiset ja sää 06.05 Alueradio 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Urheiluradio 07.13 Alueradio 07.50 Merisää 07.53 Alueradio 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Urheiluradio 08.13 Alueradio 09.00 Yle Uutiset 09.05 Urheiluradio 09.10 Sää 09.11 Alueradio 10.00 Yle Uutiset 10.02 Radio Suomen päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Urheiluradio 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset 13.02 Paikka auringossa 14.00 Yle Uutiset 14.02 Alueradio 15.00 Yle Uutiset 15.02 Alueradio 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Urheiluradio 16.13 Alueradio 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Urheiluradio 17.13 Alueradio 18.00 Yle Uutiset 18.02 Radio Suomen Musiikki-ilta 18.50 Merisää 18.55 Radio Suomen Musiikkiilta 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Urheiluradio 19.05 Radio Suomen Musiikki-ilta 20.00 Yle Uutiset 20.02 Sää 20.03 Radio Suomen Musiikki-ilta 20.20 Sanojen takana: Anssi Kela 20.45 Radio Suomen Musiikki-ilta 21.00 Yle Uutiset 21.02 Urheiluradio 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi 21.17 Radio Suomen Ilta 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Ilta 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Urheiluradio 22.08 Yöradio – toiveiden yö 23.00 Yle Uutiset 23.02 Yöradio – toiveiden yö 00.00 Yle Uutiset 00.02 Yöradio 01.00 Yle Uutiset ja sää 01.02 Paikka auringossa 01.55 Yöradio 02.00 Yle Uutiset 02.02 Entisten nuorten sävellahja 03.00 Yle Uutiset 03.02 Entisten nuorten sävellahja 03.47 Yöradio YLE PUHE 06.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 14.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 22.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat RADIO-OHJELMAT KESKIVIIKKO 8.11. Tykkään susta niin että halkeen. 06.52 Martta puhuu (S) 07.19 Tilkkupeiton tarinoita (S) 07.23 Petran poppoo (S) 07.35 Enni ja Roi (S) 07.47 Tipo (S) 07.54 Mitä ihmettä. (S) 08.01 Kettu ja Jänö (S) 08.11 Liisa ja Leo (S) 08.25 Galaxi 08.26 Athleticus (S) 08.29 Pok ja Mok (7) 08.36 Näin meillä (7) 08.50 Jumppahetki: Kehonhallinta 09.00 Strömsö 2015 09.30 Elämää meren armoilla 10.00 Panttilainaamotarinoita 11.00 Antiikkikaksintaistelu 11.30 Kaikkea kaupan 12.00 Koiranpentujen ensihetket 13.00 Tanskalainen maajussi 13.30 Eräelämää 14.05 Suuri ompelukisa 15.05 Kimmo (7) 15.30 Jopet-show (S) 16.00 Unelmakoti 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Suuri ompelukisa 19.00 Kimmo (7) 19.30 Jopet-show (S) 20.00 Suuri keramiikkakisa 21.00 Taivaan tulet 5/12. Uuden ajan puuroikka
(16) 00.05 Koskinen (16) 01.05 Alaskan jäälentokenttä 02.05 Burgerimiehet Pohjolassa 03.05 Raskaan kaluston pelastajat 04.05 Amerikan rajavartijat YLE TEEMA & FEM 08.00 BUUklubben 08.30 Kotijumppaa Sofian kanssa 08.50 Studio 65 09.20 Villieläimiä tutkimassa 10.00 Doobidoo 11.00 På spåret 12.00 Ailey 13.35 Tulossa: 365 astetta – Tanssi Ukrainalle 13.35 365 astetta – Tanssi Ukrainalle 13.45 Helsinki, ikuisesti (7) 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano (12) 16.00 Milanon naisten paratiisi (7) 16.40 Milanon naisten paratiisi (7) 17.25 Malory Towers (7) 17.55 Yle Nyheter TVnytt 18.00 BUUklubben 18.30 Lofoottien kalamestari 19.30 Yle Nyheter TVnytt 20.00 Radion sinfoniaorkesterin konsertti 22.15 Elokuvataivaassa: Mulholland Drive 22.25 Mulholland Drive (16) YLE TV1 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Midsomerin murhat (12) 10.50 Yle Alueuutiset 11.40 Yle Oddasat 11.44 Oddasat 12.00 Kulttuuricocktail Live 12.30 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 13.20 Murheenkryynin poika (S) 14.35 Elävä arkisto: Voimalla panssarinyrkin 14.55 Astudio 15.35 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.40 Yle Oddasat 15.45 Novosti Yle 15.50 Yle Uutiset viittomakielellä 15.55 Yle Uutiset alueeltasi 16.00 Eduskunnan kyselytunti 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.21 Puoli7 tänään 18.23 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Elämää Putinin naapurissa (12) 20.00 Etsijät 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.05 ATalk 21.45 Yle Uutiset 21.45 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset UutisSuomi 22.00 Ulkolinja: Peloton Viro Venäjän hyökkäys Ukrai nassa on kasvattanut myös Viron turvallisuusriskejä. Mansikat vaativat Waltterilta kesällä koko elämän. Lindan unelmana on menestyä kenttäratsastajana. YLE TV1 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Midsomerin murhat (12) 10.50 Yle Alueuutiset 11.40 Yle Oddasat 11.44 Oddasat 12.00 Elossa 24h 12.30 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 13.20 Pekka ja Pätkä sammakko miehinä (S) 14.50 Elävä arkisto: Turvallista talviajoa 15.00 Ylen aamun parhaat 15.55 ATalk 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.40 Yle Oddasat 16.45 Novosti Yle 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä 16.55 Yle Uutiset alueeltasi 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.21 Puoli7 tänään 18.23 Yle Uutiset alueeltasi 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.50 Urheiluruutu 21.00 Ikitie (Suomi 2017) Jussi Ketola karkaa vainoojiaan rajan yli Stalinin Neuvostoliittoon, työläisten paratiisiin joka pian muuttuu helvetiksi. Ääneen pääsevät muiden muassa urheiluaikojen ystävät Janne Ahosesta ja Juha Miedosta Jens Weiss flogiin. YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset ja sää 06.05 Aamu soitto 06.35 Hartaita säveliä 06.50 Aamuhartaus 06.59 Hyvää huomenta 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Aamu soitto 07.53 Ykköskolumni 07.59 Hyvää huomenta 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Ykkösaamu 09.00 Yle Uutiset 09.05 Muistojen bulevardi 10.00 Ruben Stiller 10.55 Yksi on hyvää seuraa 11.00 Narrin aamulaulu 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Tiedeykkönen 13.00 Politiikkaradio 13.30 Klassinen kattaus 14.30 Minne Rinne vie 14.50 Yksi on hyvää seuraa 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivän kuuntelijoiden toiveita 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Uutispodcast 17.35 Mielimaisema 18.35 Musiikkihartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Radion sinfonia orkesterin konsertti 21.20 Iltasoitto 21.40 Tiistain kulttuurisarja 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Lukulamppu 22.14 Hyvää yötä 22.15 Yöklassinen YLE RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää 05.02 Radio Suomen Varhais aamu 05.30 Yle Uutiset ja sää 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää 05.52 Radio Suomen Varhais aamu 06.00 Yle Uutiset ja sää 06.05 Alueradio 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Urheiluradio 07.13 Alueradio 07.50 Merisää 07.53 Alueradio 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Urheiluradio 08.13 Alueradio 09.00 Yle Uutiset 09.05 Urheiluradio 09.10 Sää 09.11 Alueradio 10.00 Yle Uutiset 10.02 Radio Suomen Päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Urheiluradio 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Meri sää 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset 13.02 Paikka auringossa 14.00 Yle Uutiset 14.02 Radio Suomen Nenäpäivä 14.30 Yle Uutiset alueeltasi 14.33 Radio Suomen Nenäpäivä 15.00 Yle Uutiset 15.02 Radio Suomen Nenä päivä 15.30 Yle Uutiset alueeltasi 15.35 Radio Suomen Nenäpäivä 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Urheiluradio 16.13 Radio Suomen Nenäpäivä 16.30 Yle Uutiset alueeltasi 16.33 Radio Suomen Nenäpäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Urheiluradio 17.13 Radio Suomen Nenäpäivä 18.00 Yle Uutiset 18.02 Puhelinlangat laulaa 18.50 Merisää 18.55 Puhelinlangat laulaa 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Urheiluradio 19.05 Puhelinlangat laulaa 20.00 Yle Uutiset 20.02 Sää 20.03 Puhelinlangat laulaa 21.00 Yle Uutiset 21.02 Urheiluradio 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi 21.17 Radio Suomen Ilta – Puhelinlangat laulaa jatkot 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Ilta 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Urheiluradio 22.08 Yöradio – toiveiden yö 23.00 Yle Uutiset 23.02 Yöradio – toiveiden yö 00.00 Yle Uutiset 00.02 Yöradio 01.00 Yle Uutiset ja sää 01.02 Paikka auringossa 01.55 Yöradio 02.00 Yle Uutiset 02.02 Poppijorma – Jorma Hietamäki 02.54 Yöradio 03.00 Yle Uutiset 03.02 Pekka Laineen Ihmemaa YLE PUHE 06.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 14.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 22.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset ja sää 06.05 Aamu soitto 06.35 Hartaita säveliä 06.50 Aamuhartaus 06.59 Hyvää huomenta 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Aamu soitto 07.53 Ykköskolumni 07.59 Hyvää huomenta 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Ykkösaamu 09.00 Yle Uutiset 09.05 Muistojen bulevardi 10.00 Marko Gustafsson 10.50 Yksi on hyvää seuraa 11.00 Epäilyttävän uutta – Aki YliSalomäki 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Riita: Tiina Kortetmäki: Entä jos konfliktin koulussa ratkaisisi oppilas. 21.23 SAVOlife. Suora lähetys. Ovatko oman rakkaan puheet aina sieltä kunnioittavimmasta päästä. Maailman paras. Maaseudun Tulevaisuus 25 perjantaina 3. Ohjaus Minna Pye (2023). 22.05 Suomen huutokauppakeisari 23.05 Koskinen (16) 00.05 Duudsonit tuli taloon (S) 01.05 Leijonan luola USA 02.05 Poliisit 2020 (7) 03.05 Poliisit 2020 (12) 04.05 Amerikan rajavartijat YLE TEEMA & FEM 08.10 BUUklubben 08.40 Villieläimiä tutkimassa 09.20 Kaupunkitilan taitaja 09.50 Tanskalainen maajussi 10.20 Luonnollisesti 11.00 Efter Nio 12.00 Ellan matkassa: Roomalaisten jäljillä 12.30 Helsinki, ikuisesti (7) 13.45 Kenen ongelma. 21.50 Pommiryhmä – elämä veitsen terällä 22.40 Stacey Dooley yökylässä (7) 23.25 Häkkilinnun paluu (12) 23.50 To do (7) 00.00 Uutsikkuna MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 07.00 Huomenta Suomi 08.00 Huomenta Suomi 09.00 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale 11.00 Kauniit ja rohkeat (S) 11.30 ARPA.FI 12.30 Yökylässä Maria Veitola 13.30 Tämä on tämä 14.30 MTV Uutiset Live 15.00 Grand Designs Suomi 16.00 Salatut elämät 16.30 Kauniit ja rohkeat (7) 16.58 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen erikoishaastattelu 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 21.00 Matti Nykänen – Elämä on laiffii. 23.00 Yle Live: Shaârghot (7) 23.55 Häkkilinnun paluu (12) MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale 11.00 Kauniit ja rohkeat 11.30 ARPA.FI 12.30 Yökylässä Maria Veitola 13.30 MasterChef Suomi: Professionals 14.30 MTV Uutiset Live 15.00 Suomen kaunein koti 16.00 Salatut elämät 16.30 Kauniit ja rohkeat 16.58 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen erikoishaastattelu 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Tervetuloa Sjölyckaniin (S) 20.00 Harjunpää ja ahdistelija 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Elokuva: Viimeinen partiopoika (USA 1991) Toimintaelokuva, jossa kovaotteinen etsivä selvittää entisen ammatti jalkapalloilijan kanssa urhei luun pesiytynyttä rikollisuutta. Kuvailutulkattu. 12.45 Yksi on hyvää seuraa 13.00 Politiikkaradio 13.30 Klassinen kattaus 14.30 Torstain kulttuurisarja 14.50 Kuuluttajan vieras 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Uutispodcast 17.35 Tuuli Saksalan keidas 18.25 Kielen päällä 18.35 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Ajassa soi ilta 21.00 Ilta soitto 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Lukulamppu 22.14 Hyvää yötä 22.15 Yöklassinen YLE RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.30 Yle Uutiset ja sää 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu 06.00 Yle Uutiset ja sää 06.05 Alueradio 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Urheiluradio 07.13 Alueradio 07.50 Merisää 07.53 Alue radio 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Urheiluradio 08.13 Alueradio 09.00 Yle Uutiset 09.05 Urheiluradio 09.10 Sää 09.11 Alueradio 10.00 Yle Uutiset 10.02 Radio Suomen Päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Urheilu radio 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset 13.02 Paikka auringossa 14.00 Yle Uutiset 14.02 Alueradio 15.00 Yle Uutiset 15.02 Alueradio 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Urheiluradio 16.13 Alueradio 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Urheiluradio 17.13 Alueradio 18.00 Yle Uutiset 18.02 Radio Suomen Ilta: Olga Ketonen ja Anna Keränen 18.50 Merisää 18.55 Radio Suomen Ilta: Olga Ketonen ja Anna Keränen 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Urheiluradio 19.05 Radio Suomen Ilta: Olga Ketonen ja Anna Keränen 20.00 Yle Uutiset 20.02 Sää 20.03 Radio Suomen Ilta: Olga Ketonen ja Anna Keränen 21.00 Yle Uutiset 21.02 Urheiluradio 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi 21.17 Radio Suomen Ilta 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Ilta 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Urheiluradio 22.08 Yöradio – toiveiden yö 23.00 Yle Uutiset 23.02 Yöradio – toiveiden yö 00.00 Yle Uutiset 00.02 Yöradio 01.00 Yle Uutiset ja sää 01.02 Paikka auringossa 01.55 Yöradio 02.00 Yle Uutiset 02.02 Yöradio 02.15 Pyöreä pöytä 02.45 Yöradio 03.00 Yle Uutiset 03.02 Kissankehto – Susanna Vainiola 03.54 Yöradio YLE PUHE 06.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 14.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 22.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat RADIO-OHJELMAT PERJANTAI 10.11. (16) 00.45 Hotel Swan Helsinki (12) 01.40 Hotel Swan Helsinki (12) 02.35 Dirty House Rescue 03.35 Kova laki (12) NELONEN 06.00 Bing (S) 06.05 Sunny Bunnies (S) 06.10 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 06.35 Smurffit 06.45 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.10 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.20 LEGO DreamZzz (7) 07.45 S.M.A.S.H! (S) 07.55 Angry Birds Toons (S) 08.00 Puutarhan pelastajat 09.00 Huvila & Huussi – parhaat remontit 10.00 Rikkaat ja rahattomat UK 11.00 KoruTV 12.00 LIVE: Onnenarpa 13.55 Remppa vai muutto UK 14.55 Miljonäärien luksusloma kodit vaihtoon 15.55 Burgerimiehet Pohjolassa 16.55 Onnenarpa 17.00 Hauskat kotivideot 18.00 Suomen huutokauppakeisari 19.00 Duudsonit tuli taloon (S) 20.00 Vain elämää: Yllätysten päivä 21.35 Keno ja Synttärit 21.40 Elokuva: Uhrilampaat (USA 1991) Thomas Harrisin menestysromaaniin perus tuva psykologinen trilleri palkittiin viidellä Oscarilla. Villoilla herätään ensimmäi seen aamuun viettelysten saarella. RADIO-OHJELMAT TORSTAI 9.11. Pääos.: Bruce Willis, Damon Wayans, Chelsea Field, Noble Willingham, Taylor Negron, Danielle Harris, Halle Berry, Bruce McGill. 22.55 Oddasat 23.10 Van der Valk, kanavakaupungin kyttä (16) 00.40 Puoli seitsemän 01.10 Pentulive YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 9.11. 06.53 Poppelikumpu (S) 07.00 Sanni Sateenkaari (S) 07.12 RetkiRoope (S) 07.25 Fluugalaiset (S) 07.36 Herra Mäyränen ja rouva Repolainen (S) 07.50 Ryhmä Hau (S) 08.17 Galaxi 08.18 Haukku ja Poku (7) 08.30 Minä, Elvis Riboldi (7) 08.41 Lulu ja lehmä (7) 08.50 Jumppahetki: Voimaa reisiin 09.00 Strömsö 2015 09.30 Elämää meren armoilla 10.00 Maailman kauneimmat junareitit 11.00 Antiikkikaksintaistelu 11.30 Kaikkea kaupan 12.00 Koiranpentujen ensihetket 13.00 Tanskalainen maajussi 13.30 Eräelämää 14.00 Suurperheen maalaiselämää 14.45 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita 15.05 Kimmo (7) 15.30 Jopetshow (S) 16.00 Unelmakoti 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Suuri ompelukisa 19.00 Kimmo (7) 19.30 Jopetshow (S) 20.00 Idris Elban kovassa koulussa 21.00 SAVOlife 1/6. Kiialle unelmien täyttymys on oman mummolan kaltainen paikka. Ohjaus: Tony Scott. Bonney, Lawrence T. Jaksossa pureudutaan Matin uraan kaikkien aikojen parhaana mäkihyppääjänä. Uusi sarja alkaa. Kylmäverinen murhaaja kidnappaa ja surmaa nuoria naisia Yhdysvaltojen keski lännessä. TELEVISIO-OHJELMAT TORSTAI 9.11. Nyt: Final Cut 23.55 Lahja (7) MTV SUB 06.30 IkkuPikku Ritari (S) 06.40 Ikku Pikku Ritari (S) 06.55 Muumilaakson tarinoita (S) 07.20 Muumilaakson tarinoita (S) 07.45 Muumien maailma (S) 07.55 Muumien maailma (S) 08.05 Dronix (S) 08.30 Paavo Pesusieni (7) 09.00 Simpsonit (7) 09.30 Bob’s Burgers (7) 10.00 Moderni perhe (7) 10.30 ARPA.FI 11.30 Suurmestari UK 12.30 Salatut elämät 13.00 Gassed up 14.00 Alone – yksin erämaassa 15.00 Poliisit UK: Ajojahti (7) 16.00 Ulosotto miehet: Aika maksaa 17.00 Frendit (S) 17.30 Frendit (S) 18.00 Valtateiden sankarit 19.00 Suurmestari UK 20.00 Frendit (S) 20.30 Frendit (S) 21.00 Subleffa: Bangkok Dangerous (16) 22.50 Subleffa: Wallander: Salaisuus (16) 00.41 Poliisit UK: Ajojahti (12) 01.40 Suurmestari UK 02.35 Alone – yksin erämaassa (7) 03.35 Simpsonit (7) 04.00 Simpsonit (12) MTV AVA 06.00 MTV Uutiset Live 06.30 Unelma asunto auringon alta 07.30 Lemmen viemää 08.30 Valitut Palat Collection 09.00 Unelmaasunto auringon alta 10.00 Grand Designs UusiSeelanti 11.00 Ensitreffit alttarilla 12.00 Emmer dale 12.30 Tiny House Hunting 13.00 Botched: Mokatut kauneusleikkaukset (12) 14.00 Leilan superruokaa 14.30 Koko Britannia leipoo 15.45 Tähdet vs. Miten Viro valmistautuu kasvavaan Venäjän uhkaan ja mitä meidän pitäisi oppia naapurimaamme kokemuk sista. (7) 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Asian ytimessä 23.35 Maajussille morsian 00.30 Maajussille morsian: Kaikki tarinat 01.00 Ensitreffit alttarilla 01.55 Dirty House Rescue 02.55 The Teacher (7) 03.50 The Teacher (12) NELONEN 06.00 Bing (S) 06.05 Sunny Bunnies (S) 06.10 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 06.35 Smurffit 06.45 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.10 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (7) 07.20 LEGO DreamZzz (7) 07.45 Tara Duncan (7) 07.55 Angry Birds Toons (S) 08.00 Puutarhan pelastajat 09.00 Huvila & Huussi – parhaat remontit 10.00 Rikkaat ja rahattomat UK 11.00 KoruTV 12.00 LIVE: Onnenarpa 13.55 Puutarhan pelastajat 14.55 Rikkaat ja rahattomat UK 15.55 Leijonan luola USA 16.55 Onnenarpa 17.00 Hauskat kotivideot 18.00 Vain elämää 20.00 Rekkakuskit Suomi 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Temptation Island Suomi 2/22. O: AJ Annila. google 16.00 MasterChef Suomi: Professionals 17.00 Grand Designs UusiSeelanti 18.00 Suomen kaunein koti 19.00 Unelmaasunto auringon alta 20.00 Grand Designs Suomi 21.00 Frendit (S) 21.30 Frendit (S) 22.00 Frendit (S) 22.30 Frendit (S) 23.00 Frendit (S) 23.30 Frendit (S) 00.00 Frendit (S) 00.25 Frendit (S) 00.55 Botched: Mokatut kauneus leikkaukset (12) 01.50 True crime: Takapihalle haudatut (12) 02.45 True crime: Takapihalle haudatut (12) 03.40 Unelmaasunto auringon alta 04.35 MTV Uutiset Live LIV 09.00 Sinkkuillallinen 10.00 Puutarhan pelastajat 11.00 Mestarileipurit 12.00 Remppa vai muutto UK 13.00 Brittien ökyimmät myyntikohteet 14.00 Sinkkuillallinen 15.00 Annan herkulliset leivonnaiset 15.30 Huvila & Huussi Asuntomessuilla 16.00 Huvila & Huussi Asuntomessuilla 16.30 Jaksa paremmin 17.00 Mestarileipurit 18.00 Rikkaat ja rahattomat UK 19.00 Rikkaat ja rahattomat UK 20.00 Huvila & Huussi 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: Booksmart (12) 23.10 Kumman kaa (S) 23.40 Kumman kaa (S) 00.10 Rikkaat ja rahattomat UK 01.10 Rikkaat ja rahattomat UK 02.10 Miljonäärien luksuslomakodit vaihtoon JIM 09.00 Suomen huutokauppakeisari 10.00 Superkauppiaat 11.00 Kanadan rajalla 12.00 Raskaan kaluston pelastajat 13.00 Remppa vai muutto Suomi 14.00 Australian rajalla 15.00 Rekkakuskit Suomi 16.00 Burgeri miehet PohjoisAmerikassa (S) 17.00 Burgerimiehet PohjoisAmerikassa (S) 18.00 Australian rajalla 18.30 Panttilainaamon autospesialistit 19.30 Amazing Race Suomi 21.00 Elokuva: Beck: Ohuella jäällä (12) 23.10 Pantti lainaamo 00.10 Rekkakuskit Suomi 01.10 Suomen Tulli rikosten jäljillä (7) 02.10 Muinaiset avaruusoliot 03.05 Muinaiset avaruusoliot 04.00 Kanadan rajalla 04.30 Kanadan rajalla TV5 06.05 Rantataloa etsimässä 06.25 Alaskan rakentajat 07.10 Koukussa naimisiinmenoon 07.55 Kiinteistö veljekset 08.45 Asunnon metsästäjät 09.50 Rantataloa etsimässä 10.55 Elokuva: Delfiinitarina 13.15 Naisten EHT: SuomiTanska (u) 14.15 Karjala turnaus: SveitsiSuomi (u) 16.25 Suomikiekkopäivä 17.30 Jääkiekon Pohjolaleiri 18.00 Leijonastudio 18.20 Jääkiekon U18turnaus: Suomi USA 20.45 Leijonastudio 21.00 Naisten EHT: SaksaSuomi 23.05 Elokuva: Harry Potter ja Azkabanin vanki 02.00 Latela 2023 02.30 Latela 2023 03.05 Naked Attraction Suomi 03.35 Alaskan rakentajat 04.35 Asunnon metsästäjät 05.05 Asunnon metsästäjät NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Pohjoisen valtatien pelastajat 06.45 Meret ilman vettä 07.30 Alaskan lentopelastajat 08.15 Egyptin kadonneet aarteet 09.00 Autojen ensi apu 10.00 Tabu 11.00 Hauskimmat eläinvideot 12.00 Lentoturmatutkinta 13.00 Lentoturmatutkinta 14.00 Saari ilman lakeja 15.00 Ravintolat maailman laidalla 16.00 Autojen ensiapu 17.00 Superautojen rakentajat 18.00 Cordoban maanalaiset salaisuudet 19.00 Ihmeelliset superautot 20.00 Lentoturmatutkinta 21.00 Hitler: Kolmannen valtakunnan kadonneet nauhat 22.00 Salakuljettajat satimeen 23.00 Explorer: Syvin luola 00.00 Alaskan lentopelastajat 01.00 Hitler: Kolmannen valtakunnan kadonneet nauhat 02.00 Salakuljettajat satimeen 03.00 Narco Wars 03.45 Pohjoisen valtatien pelastajat 04.30 Muinaiset salaiset kansiot 05.15 Pohjoisen valta tien pelastajat STAR CHANNEL 06.00 Moderni perhe 06.20 Moderni perhe 06.41 Simpsonit 07.00 Simpsonit 07.25 Simpsonit 07.45 Moderni perhe 08.05 Moderni perhe 08.25 Tuhoosasto 08.50 Tuhoosasto 09.15 Kymppitonni 10.10 Family Guy 10.40 Family Guy 11.05 Simpsonit 11.35 Simpsonit 12.00 Tuhoosasto 12.30 Huutokaupan metsästäjät 13.00 Ensisilmäyksellä 13.30 Ensi silmäyksellä 14.00 Ensisilmäyksellä 14.30 Silent Library Suomi 15.00 Silent Library Suomi 15.30 Tuho osasto 16.00 Miehen puolikkaat 16.30 Miehen puolikkaat 17.00 Rillit huurussa 17.30 Simpsonit 18.00 Family Guy 18.30 Family Guy 19.00 Simpsonit 19.30 Simpsonit 20.00 Rillit huurussa 20.30 Rillit huurussa 21.00 Miehen puolikkaat 21.30 Miehen puolikkaat 22.00 Elokuva: Hot Shots! 2 00.00 Elokuva: Independence Day: Uusi uhka 02.20 Family Guy 02.35 Family Guy 03.05 Simpsonit 03.25 Simpsonit 03.45 Family Guy 04.10 Family Guy 04.30 The Orville: New Horizons 05.35 Moderni perhe MTV SUB 06.30 IkkuPikku Ritari (S) 06.40 IkkuPikku Ritari (S) 06.55 Muumi laakson tarinoita (S) 07.20 Muumi laakson tarinoita (S) 07.45 Muumien maailma (S) 07.55 Muumien maailma (S) 08.05 Dronix (S) 08.30 Paavo Pesusieni (7) 09.00 Simpsonit (7) 09.30 Bob’s Burgers (S) 10.00 Moderni perhe (S) 10.30 ARPA.FI 11.30 Suurmestari UK 12.30 Salatut elämät 13.00 Simpsonit (7) 13.30 UEFA Champions League: Huippuhetket 14.00 Alone – yksin erämaassa (7) 15.00 Poliisit UK: Ajojahti (12) 16.00 Tämä on tämä 17.00 Suurmestari UK 18.00 Ulosottomiehet: Aika maksaa 19.00 Kuutamolla 20.00 Frendit (S) 20.30 Frendit (S) 21.00 Subleffa: Wallander: Rauhaton mies (12) 23.05 Subleffa: Survive the Game (16) 01.11 Poliisit UK: Ajojahti (7) 02.10 Suurmestari UK 03.05 Suurmestari Ruotsi 04.20 Simpsonit (7) 04.45 Simpsonit (S) MTV AVA 06.00 MTV Uutiset Live 06.30 Unelmaasunto auringon alta 07.30 Lemmen viemää (S) 08.30 Valitut Palat Collection 09.00 Unelmaasunto auringon alta 10.00 Grand Designs UusiSeelanti 11.00 Suomen kaunein koti 12.00 Emmerdale 13.30 Tiny House Hunting 14.00 Grand Designs Suomi 15.00 Unelmaasunto auringon alta 16.00 Lemmen viemää (7) 17.00 Grand Designs UusiSeelanti 18.00 Your Home, Made Perfect UK 19.00 Unelmaasunto auringon alta 20.00 Kova laki 21.00 Ensitreffit alttarilla 22.00 Hamilton (16) 23.00 Kova laki 00.00 Doc: Imetän miestäni (16) 00.55 Botched: Mokatut kauneusleikkaukset (12) 01.50 True crime: Takapihalle haudatut (12) 02.45 True crime: Takapihalle haudatut (12) 03.40 Unelmaasunto auringon alta 04.35 MTV Uutiset Live LIV 09.00 Sinkkuillallinen 10.00 Puutarhan pelastajat 11.00 Mestarileipurit 12.00 Remppa vai muutto UK 13.00 Huvila & Huussi Asuntomessuilla 13.30 Huvila & Huussi Asuntomessuilla 14.00 Sinkkuillallinen 15.00 Annan herkulliset leivonnaiset 15.30 Farmi Suomi 17.00 Puutarhan pelastajat 18.00 Sinkkuillallinen 19.00 Rikkaat ja rahattomat UK 20.00 Remppa vai muutto UK 21.00 Huvila & Huussi 22.00 Tulossa: Korkeasaari 22.05 Temptation Island Suomi 23.05 NCIS Rikostutkijat 00.05 Sinkkuillallinen 01.05 Remppa vai muutto UK 02.05 Rikkaat ja rahattomat UK JIM 09.00 Suomen huutokauppakeisari 10.00 Superkauppiaat 11.00 Kanadan rajalla 12.00 Raskaan kaluston pelastajat 13.00 Suomen huutokauppa keisari 14.00 4D: Haluan näyttää julkkikselta (12) 15.00 Australian rajalla 15.30 Australian rajalla 16.00 Alaskan jäälentokentto 17.00 Raskaan kaluston pelastajat 18.00 Australian rajalla 18.30 Australian rajalla 19.00 Arman ja viimeinen ristiretki (7) 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät 21.00 Rekkakuskit Suomi 22.00 Alaskan jäälentokenttä 23.00 Poliisit 2022 (7) 00.00 Arman Pohjantähden alla (7) 01.00 Keihäsmatkat (12) 02.00 Raskaan kaluston pelastajat 03.00 Kanadan rajalla 03.30 Kanadan rajalla TV5 06.15 Asunnon metsästäjät 06.35 Rantataloa etsimässä 07.20 Amy Schumer: Koomikko kokkikoulussa 08.05 Rakkautta yli rajojen Norja 08.55 Kiinteistöveljekset 10.00 Asunnon metsästäjät 11.00 Rantataloa etsimässä 12.05 Alaskan rakentajat 13.00 Arktiset vedet 13.30 Naisten EHT: SuomiTsekki (u) 14.45 Jääkiekon U18turnaus: SuomiTsekki (u) 17.00 Kauden avaus studio 17.35 U18: Pikkuleijonat kohti kotikisoja 17.50 Leijonastudio 18.20 Karjalaturnaus: SveitsiSuomi 20.45 Leijonastudio 21.10 Karjalaturnaus: TshekkiRuotsi 22.45 Naisten EHT: SuomiTanska 23.45 Elokuva: The Darkness 01.50 Elokuva: Se: Toinen luku NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Pohjoisen valtatien pelastajat 06.45 Meret ilman vettä 07.30 Alaskan lentopelastajat 08.15 Egyptin kadonneet aarteet 09.00 Autojen ensi apu 10.00 Tabu 11.00 Hauskimmat eläinvideot 12.00 Lentoturmatutkinta 13.00 Lentoturmatutkinta 14.00 Saari ilman lakeja 15.00 Ravintolat maailman laidalla 16.00 Autojen ensi apu 17.00 Superautojen rakentajat 18.00 Muinaisen maailman arkkitehdit 19.00 Espanjan rannikkovartiosto 20.00 Lentoturmatutkinta 21.00 Hitlerin viimeinen taistelu 22.00 Eurooppa ylhäältä päin 23.00 Mayojen kadonneet aarteet 00.00 Alaskan lentopelastajat 01.00 Hitlerin viimeinen taistelu 02.00 Eurooppa ylhäältä päin 03.00 Lentoturmatutkinta 03.45 Food Factory USA 04.05 Food Factory USA 04.30 Saari ilman lakeja 05.15 Pohjoisen valtatien pelastajat STAR CHANNEL 06.00 Moderni perhe 06.20 Moderni perhe 06.40 Simpsonit 07.00 Simpsonit 07.25 Simpsonit 07.45 Moderni perhe 08.05 Moderni perhe 08.25 Miehen puolikkaat 08.50 Miehen puolikkaat 09.15 Melkein MENSA 10.10 Family Guy 10.40 Family Guy 11.05 Simpsonit 11.35 Simpsonit 12.00 Tuhoosasto 12.30 Huutokaupan metsästäjät 13.00 Huutokaupan metsästäjät Suomi 13.30 Huutokaupan metsästäjät Suomi 14.00 Master Cleaners Suomi 15.00 Kymppitonni 16.00 Tuhoosasto 16.30 Miehen puolikkaat 17.00 Rillit huurussa 17.30 Simpsonit 18.00 Family Guy 18.30 Family Guy 19.00 Simpsonit 19.30 Simpsonit 20.00 Rillit huurussa 20.30 Silent Library Suomi 21.00 Miehen puolikkaat 21.30 Miehen puolikkaat 22.00 Miehen puolikkaat 22.30 Miehen puolikkaat 23.00 Family Guy 23.30 Family Guy 23.55 Simpsonit 00.20 Simpsonit 01.00 911 02.00 Criminal MInds: Suspect Behavior 02.55 Deep State 03.45 Family Guy 04.05 Family Guy 04.33 Solar Opposites 05.01 Solar Opposites 05.07 Moderni perhe 05.27 Moderni perhe. (S) 14.00 Talot huokuvat historiaa 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano (12) 16.00 Milanon naisten paratiisi (7) 16.40 Milanon naisten paratiisi (7) 17.25 Eve (12) 17.55 Yle Nyheter TVnytt 18.00 BUUklubben 18.30 Ilmastonmuutoksen jäljillä 19.30 Yle Nyheter TVnytt 20.00 Carmenkiharat (12) 21.00 Anu Pentik – diletantti 22.00 Who Killed the KLF. Myös iltanuotioneitsyys mene tetään nyt. Ohj.: Jonathan Demme. 1/6. (U) (16) 22.40 Oddasat 22.55 Showtrial – Julkinen tuomio (12) 23.55 Pentulive YLE TV2 06.51 Nimipäiväonnittelu: 10.11. 06.52 Hei Taavi (S) 06.59 Pikkilän katras (S) 07.11 Pipsa Possu (S) 07.16 Jos annat hiirelle keksin (S) 07.31 Kuviomaa (S) 07.42 Pikku Kakkosen posti 07.48 Anna ja ystävät (S) 07.57 Kari Kiituri (S) 08.08 Anton Siilinen ratkaisee (S) 08.23 Kesäleiri (7) 08.36 Keltainen Lumimies (7) 08.50 Jumppahetki: Lempeä venyttely 09.00 Strömsö 2015 09.30 Elämää meren armoilla 10.00 Maailman kauneimmat junareitit 11.00 Antiikkikaksintaistelu 11.30 Kaikkea kaupan 12.00 Koiranpentujen ensihetket 13.00 Tanskalainen maajussi 13.30 Eräelämää 14.00 Suurperheen maalaiselämää 14.50 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita 15.05 Kimmo (7) 15.30 Pohjolan sudet (S) 16.00 Unelmakoti 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Meidän maamme – Vårt land: Koko Suomi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Nenäpäiväshow Nenäpäivää viettämässä Anna Eriksson, Paleface, Mikael Gabriel, Mikko ja Ronja Alatalo, Eini, Ressu Redford, Laura Voutilainen, Pete Parkkonen, Sara Siipola, Olli Halonen, Jonna Tervomaa, Samuli Edelmann ja Riku Niemi Orchestra. Pääos.: Anthony Hopkins, Jodie Foster, Ted Levine, Lawrence A. marraskuuta 2023 TV & RADIO TELEVISIO-OHJELMAT PERJANTAI 10.11. Varatut lähtevät ryhmätreffeille omien kumppaniensa valitsemien sinkkujen kanssa. Eemilin jokkisauton laitto nostattaa monta voima sanaa. Älä leiki tulella. Wrentz, Kasi Lemmons, Scott Glenn. N: Tommi Korpela, Sidse Babett Knudsen. (7) 23.30 Enemmän elokuvasta: Ilmestyskirja. Ohjelman tekstitys tekstitv:n sivulla 333. 2/6. Juontajina Piia Pasanen ja Gogi Mavro michalis
Kysy loppuvuoden tarjous uusista kulutusosista! Ostetaan Koneita Kiinteistöjä Eläimiä Traktoreita Maatalouskoneita Myydään Maaja metsätaloustuotteita Varaosia ja tarvikkeita Kestotilaajana hyödyt eniten! MT.FI:hin QR-koodin kautta Kestotilaajana hyödyt eniten! Tilaa lukuoikeus näköislehteen MT.FI/nakoislehti MT.FI/saa Tilaa uutiskirje MT.FI/uutiskirjeet. 044-5631780 Ostetaan Kaivinkoneen kuljetus auto 4.aks vm.02-06 Janne Nisula 050-3597834 John Deere leikkuupuimureita, hytillisiä ja hytittömiä 80-90 luvulta,luotettava suomalainen ostaja,0400187389 Ostetaan traktorit, kaivinkoneet, kuormaajat yms. www.konehuoltolaukkanen.. Traktori etukuormaajalla esim. Myös varaosapuimurit / traktorit. 0400801959 OSTAMME Kuorma-autot ja moottorit. Vastaanotto Pöytyän Kyrössä. rekisteröity BEAGLE tarjoa P.040-5843751 Moottoripyörävanhus viime vuosituhannelta.Halvasta huonosta hy-väkuntoiseen.040 2433687 KONEHUOLTO YLILUOMA OY NH ja Case alkuperäisosat ja öljyt heti varastosta. Myös hydr.letkut mittojen mukaan. 0400 646 200, 0500 659 678 Neliv.traktori etukuorm tai ilman, myös epäkunt. Traktorit kaikki merkit, sekä muut maatalouskoneet. Myös kuolinpesät. Claas, Welger, Krone, J-D paalaimet. Niistä saat myös varaosat ja tarvikkeet huollon yhteydessä. P. Puh. Oy KrsTrans Ab, 64300 Lapväärtti. www.chm.. 2007-2011). 165 MF tai 502 Valmet. P. 044-9707200 Tukintasosiirtokuljetin, lyhyt tukkipöytä max 3 m, pituuskuljetin n. P. TOP SERVICE -HUOLTOLIIKKEET Näillä liikkeillä on paras koulutus, ammattitaito ja uusimmat välineet Agritekin koneiden korjaamisen ja huoltamiseen. Euro-Teli Oy, Helsinki P. 5 m + tähkän lattaketjua 100 mm jaolla 15 m P. marraskuuta 2023 Ostetaan kauppakelvotonta viljaa. 045 157 4599. P. 044 5100 386 Ost. 777 € (914,40 €) 1000 TUNTIA 5150 ja 5250. Tuotenumero: CIH5150-1000. 045-8865152 Uusilla kulutusosilla varmistat kylvön onnistumisen ja hyvän sadon edellytykset. Maaseudun Tulevaisuus 26 perjantaina 3. 0400-228501 OSTETAAN Hytillinen leikkuupuimuri, kovapaalain sekä muita maatalouskoneita. P. Katso lähimmän huoltoja varaosapisteen tiedot: www.agritek.fi/yhteystiedot ACKELA NEXPLORE 200 l 1 125 € 20 l 139 € ACKELA UNITEK 10W-40 200 l 1 199 € 20 l 142 € ACKELA HY-TRAN 200 l 1 169 € ULTRACTION 20 l 125 € 1200 TUNTIA Puma 115-155 (vm. Tuotenumero: CIHPUMA155-1200. Laukkanen Oy 02 4875965 0500 226028. 040 566 9472 DEEREN VARAOSAT Konehuolto T. puh. Tuotenumero: CIHPUMA155-600. Juha Eskola 0500 780112 Ostetaan puustoinen metsätila Itä-Suomesta. www.maakoneet.com Suomalainen yritys, AAA-luottoluokitus. 2007-2011). 535 € (628,90 €) Ö L J Y T S U O D A T IN PA K E T IT : ALKUPERÄISET CASE IH -VARAOSAT SEKÄ MERKKIHUOLTO EDELLEEN TUTULTA TOP SERVICE -HUOLTOYRITTÄJÄLTÄ! CASE IH: talvihuollon suodattimet -15 % Ostetaan koko Suomi puimurit: M-F, Deutz-Fahr, Sampo, Claas, JD, Volvo leikkuupuimurit. 389 € (456,80 €) 600 TUNTIA Puma 115-155 (vm
Katso myyntiautomme ja myyntipisteidemme reitit. 2500€ + alv. P. Kattopoistettu ja lisätty vl-kiskot ja koukku. P. Mm. Puh. Nivala Puh. Osaajia maaseudulle Töitä Suomesta Oy auttaa maaseudun yrityksiä löytämään ja sitouttamaan osaavia ammattilaisia Haluatko työpaikkailmoituksesi tähän. www.tlatvala.. Pl6 Va. www.luonnonperintosaatio.. Poistoilmaimurit. sarkaaurat, Hyväkunt. Ei e-tod. Tiedustelut p.0456746640 NAINEN etsii mies seuraa! Soita 0700-399161 (2€/min) Heliad Oy, PL 396 00121 HKI Somerolta 9-metrisiä merikontteja teräslattialla esim. Kemiö, puh. 145.000€ 7 mh, oloh, k, 4 wc, kph, s, pukuh, allash, at, tekn.tila, vh, at. 0400333666 Huittinen/Punkalaidun Tapahtumat Alipainekompressorien lamellien valmistus ja myynti. 0400 305 448 .fi Kotimainen verkkokauppa LANKOJA JA KÄSITYÖTARVIKKEITA Verkkokauppa: www.pirtinkehraamo.fi 100 % suomalaista villaa Korjausja mittatilausompelua, Kankaita ja ompelutarvikkeita. 3950€ + alv. Laatusiemenet! Hyvät lajikkeet, myös uutuuksia. 044-9477295. 06 5256301. Kokoukset VILJELYVARMAT SEOKSET RETU-APILANURMI RETU-TYPPINURMI MYÖS LUOMUNA www.naturcom.. 044 0254 789 juho.koskelainen@lomitus.net Eläimiä Rakennustarvikkeita Muut tuotteet Kankaanpään LAKI ja KIINTEISTÖ Kankaanpään Kankaanpään LAKI ja KIINTEISTÖ LAKI ja KIINTEISTÖ www.kalaki.fi 044–5530 215 KANKAANPÄÄ Maatilan talouskeskus, Niinisalo, Niinisalonkatu 475 H. Tasokkaasti rakennettu, komea, tilava tiilitalo. Tavataan joka päivä. Vieraile osoitteessa www.toitasuomesta.fi/palvelut/tyopaikkailmoittaminen Ylämaankarjaa vasikoita 10kpl. Koot 48–37 Kalat, kalakukot ja muut herkut. Hydr. 0500 269 944 JALASJÄRVI Työkoneita Kiinteistöt ja tontit Halutessasi mukaan teemapalstalle, soita 040 720 7981 / Myyntimestarit Oy www.iisakkijarvenpaa.fi IISAKKI JÄRVENPÄÄ Laatulahja isälle LAHJAJA SISUSTUSTAVAROITA LAHJAIDEOITA JOULUKORTTEJA KOTIMAISTA KÄSITYÖTÄ EETTISIÄ JOULULAHJOJA JOULUMARKKINOILLE PELIT, VIIHDE JA PARHAAT JOULULAHJAT Joululahjaideat Tunnelmallisia vanhanaikaisia paperitauluja Susannes Shopilta! www.SusannesShop.. P. Ota talteen! PP-pressuovet ja liuskaverhot lujaa kotimaista ammattilaatua! www.ppkaihdin.. KARVIA OKT, 278 m 2 Kirkonkylä, Iltaruskonkatu 5 H. Kuljetus järjestyy! www.varastokontti.. Verkkokauppa josta voi tilata korjauksia ja ostaan kankaita ja ompelutarvikkeita. re Palokärki pellettipoltin, ohjausautomatiikalla, teho 20-30 kW + pellettimen kuljetin. ja kalakauppa.. www.ompelijantaivas.fi NEULELANKOJA JA TARVIKKEITA Runsas valikoima neulelankoja ja puikkoja ynnä muuta kivaa neulomiseen www.neulenettikahvila.fi Vaasa LANGAT ODOTTAVAT SINUA! www.lankava.fi Kauppatie 65, Kauhava (06) 434 5500 Halutessasi mukaan teemapalstalle, soita 040 720 7981 / Myyntimestarit Oy KANKAITA JA KORJAUKSIA KÄSITYÖMATKAILU KÄDENTAIDOT Tallipiha.fi Ihanat lahjatavarapuodit, suklaata, kahvila – avoinna joka päivä! TALLIPIHA Kuninkaankatu 4, Tampere Suonenjoki www.poppanalle.fi Grimme Maxtron 620 vm.-16 6-rivinen juurikkaannostokone, myydään kausitakuulla. Työpaikat ja virat AIKUISTEN KOHTAUSPAIKKA 0700 11 111 2 € / alkava min +pvm STl Oy, PL 211 Hki 53 www.iskuri.net Aikuisten deitti Maaja metsätaloustuotteita Itsejärjestetyn lomituksen tilat. 5 249 € rajoitettu erä! y-terillä tai vasaraterillä Muut MYYNTI: Lauri 045 3232 177 Jyrki 040 5560 268 www.agrok. Tontti 3240 m 2 . www.ovimestari.com Etelä-Suomi 044-9677078 Seinäjoki 0400-564 282 KATTOTUOLIT kaikkiin maatalouden kohteisiin. Työllistäkää lomittaja helposti ja edullisesti. Löytyy vehnää, ohraa ja kauraa. P. 02 4878381. 045-1627555. viilunsäätö, Hyvät kulutusosat. 040 53 80 409 Anna lahjaksi pala ikimetsää T E E L A H J O I T U S • T U L E K U M M I K S I Lahjoitustili: FI78 5494 0950 0224 93 LUONNONPERINTÖSÄÄTIÖ – ostaa luonnonalueita pysyvään suojeluun. 210 hl, tunnit 1550, 1 om. P. KRISTITTY NÄKIJÄ LAITILA. Tilan pinta-ala 9260 m 2 . Vanille, Sting, Leijona, Winx, Scotty, Luukas, Balder ym. Kuntotarkastus tehty. www.peraniityntila.. TM-Lomitus Oy www.lomitus.net P. 02-720100 Etelä-Suomen metsätilat LKV Kansankatu 8, 15870 Hollola www.metsatilat.fi LAPINJÄRVI Porlammi n. Kts. Täydellinen kunto. 120 hl:n kaatosuppilo ja Mepun 12 m:n ruuvikuljetin. Nopea toimitus! Turun Rakennustuote Oy www.turunrakennustuote.. 02 48 41 007 www.koskenautokeskus.fi myynti@koskenautokeskus.fi VARMA NÄKIJÄ 0700-51040 1,98€/min+pvm Starius Pl 85 Tre. klo 21 mennessä, joko soittamalla tai tekstiviestinä numeroon 0400–487 048. Kverneland AD 85 5-siip. 7-metrisiä hakevarastoksi muokattuja merikontteja. Siirtäkää paperityöt meille. Puh. JULITA 24 h/vrk 0600-551555 Roy pl 168 Hki 2,39/min+pvm Naisseuraa 18-66v 0700 416500 1,69 € /min+pvm HR Pl 168 Hki SIEMENET JUNTTILASTA! ENSI KEVÄÄN UUTUUDET KANNATTAA VARATA AJOISSA: SCOTTYJA VAHVA-KAURAT EMBLASATOISIN VEHNÄ VANILLE-MALLASOHRA MARIAJA TUOMAS-OHRAT STING-OHRA, BALDER-HERNE SEKÄ MONET MUUT LAJIKKEET VILJASEOKSET, HERNESEOKSET UUDET HiiSi-NURMISEOKSET® RÄÄTÄLÖIDYT NURMISEOKSET MYÖS LUOMUTILOILLE KAIKKI! TUTUSTU MYÖS UUSITTUIHIN VERKKOSIVUIHIMME JA PYYDÄ TARJOUS SIEMENISTÄ: WWW.JUNTTILANTILA.FI JUNTTILAN TILA, SASTAMALA P. 100 + alv/kpl. Käsitellään yhdistyksen sääntöjen syyskokoukselle määräämät asiat. kauhoja sekä laikkumätästimiä. Ladossa uudesta alkaen. Jykevärakentainen navettarakennus noin 370 m 2 . MT.FI MT.FI/METSAPALVELU Tarkista puun tai vaikka koko metsän hintatiedot MT Metsäpalvelusta.. 0400 777 192 Kestotilaajana hyödyt eniten! Netti palvelee myös ilmoitus asioissa. 22,95 ha puusto 2437 m³, 135 000 €/tarjous Inkeroinen 050 537 6598 ASIKKALA Kurhila 10,84 ha puusto 1568 m³, 102 000 €/tarjous Mäkiranta 050 307 6801 ORIMATTILA Mallusjoki 29,54 ha puusto 3101 m³, 177 000 €/tarjous ORIMATTILA Pakaa 22,63 ha puusto 4155 m³, 248 000 €/tarjous MÄNTSÄLÄ Levanto 8,433 ha puusto 784 m³, 46 000 €/tarjous Tetri 040 771 9923 HOLLOLA Okeroinen 6,511 ha puusto 1977 m 3 , 78 000 €/tarjous Hannonen 040 740 3442 Esitteet ja kaikki kohteet: Suomen ROHKEINTA ja TUHMINTA juttuseuraa luottamuksella 24 h. Maaseudun Tulevaisuus 27 perjantaina 3. 0440-851071 MEPU-vaunu 275, vm -08 Til. 0504003008/ 0505568914 Kuljetukset halki Suomen ja ympäri Eurooppaa Kuljetus kuin kuljetus, yrityksille ja yksityisille Kysy hinta meiltä: tel. VT 8 läheisyydessä Laitilassa. 08 270 7200, 02 762 6200 Vuokrataan KATTOJA SEINÄPELLIT SEKÄ ALUMIINIPROFIILIT VOLTIN PELTIKESKUS OY 020 7189 790 020 7189 795 VOLTTI RIIHIMÄKI www.voltinpeltikeskus.fi l nyt myös lukkosaumakatot l nopeat toimitukset Tarjotaan vuokralle KAIVINKONEEN kanto / kiviharoja, salaojakaapeliojaja kuokkakauhoja ym. 22,49 ha puusto 1047 m³, 62 000 €/tarjous RAASEPORI Grabbskog n. Mh. Jäsenet tervetuloa! Hallitus. 040-5406982 Hallitilaa 440 m2. Maalämpö. puh. Tarjoilujen vuoksi ilmoitathan tulostasi 14.11. Kaukolämpö. viljavarastoksi. Lisäksi kellarija vinttitilaa. Kauniissa pihapiirissä sijaitseva talo, jonka vanhin osa yli 100-vuotias. Heti valmis töihin. 0400-384118 Nosto-ovet. Kotimaiset NAHKASAAPPAAT suoraan valmistajalta. Vaihto ja palautusoikeus. Lounaan jälkeen siirrytään kokouspaikalle, missä kokouksen jälkeen kahvi ja tutustuminen museon kokoelmiin. Laadukkaat, toimivat, takuulla. 045 156 8446 Klapisäkit ja muut suursäkit ZYMOTEC OY p.019 419 428 Palveluja tarjotaan Koulutus ja työ Tilaa netissä tai soita 0400 451 900 Viisteentie 10, 69750 Sillanpää VETELI Nastaketjut Liikenneketjut • Paljon kokoja • Erinomainen säädettävyys Toimitukset kaikkialle Suomessa KETJUT TRAKTORIIN JA TYÖKONEISIIN KDX 240 KESANTOMURSKAIN 4 890 € sis alv. marraskuuta 2023 Masinistit ry (Fordson-Ford, John Deere, IH) Vuosikokous Kerhon vuosikokous la 18.11.2023 klo 12.00 Suojeluskuntaja Lotta Svärdmuseo, Kauppakatu 17, 60100 Seinäjoki. puh. 0400925422 0700 1 7131 Selvänäkijä 30v kok luotettava 2,21+mvm pl 17 esp NURMISIEMENET JA -SEOKSET EDULLISESTI TOIMITETTUNA PUROLAN KARTANO OY WWW.SIEMENKAUPPAA.FI P. P. Kysy tarjous! LIETEJÄRJESTELMÄT Kuivikeseparaattorit • Uppoja pystypumput • Potkurisekoittimet • Slalom lannanpoisto • Lietekuilusekoittimet • Putkistot ja venttiilit Henkilökohtaiset PETA-METALLI OY Valmistaa ja myy: Betonin tasosekoittimia Lietepumppuja Lietteenlevitysvaunuja/ vaihtolava Potkurisekoittimia 06 5256301/0400 907004 www.peta-metalli.. 0700-90121 1,98€ min+pvm Rp. Kuntotarkastus tehty. Mh. Vuokra 3e/m2 sis. Ei e-tod. Grimme Finland Oy Petri Rakkolainen 050 5247645 Roland Rosenback 0400 433231 Hyvälaatuista vehnän ja rukiinolkea pyöröpaaleissa. Myös n. Valmistamme myös merikonteista MAXI-hallit 5X12X6m. Puh. Ennen kokousta klo 11.00 lounas ABC Seinäjoki, Verkatehtaankatu 13, Seinäjoki. vesikatto uusittu sekä salaojaja sadevesiremontti tehty. 0400882090 Bio. Po lii si ha lli tu ks en ra ha nk er äy sl up a RA /2 02 0/ 92 1 Lämpöiset tossut ja huopikkaat puh. Traktorin renkaita ja vanteita kaikenkokoisia. Myydään kuivaa olkea muovitetuissa pyöröpaaleissa. Peta-Metalli Oy P. ykkosherkku.. 050 4315250 Kankaanpää Kiinteä huopavuori, vettähylkivästä nahasta, laaja lesti ja liukueste kumipohja. MT.FI/ilmoitus Kestotilaajana hyödyt eniten! Toistolla tehoa MT.FI/ilmoitus Mitäpä jos myisin. alaskankenka.. 78.000 €, Tupa, oloh, 3mh, k, kph, s, wc, noin 170 m 2 . lämmitys. Esim. norm. Pitkävartiset 90 € lyhytvartiset 80 € plus postimaksu. 040 586 3950, 044 302 5773 info@luonnonperintosaatio.. 0400-429795/ Satakunta WWW.ANONASE.COM Aseet, Erätarvikkeet, Kamerat Kiväärin nallit, Ultracom UnA ja TSS
Metsärinteen Pommi on lahjakas varsa. Hevosellakin voi olla omia mielipiteitä ja ajatuksia, eikä sen tunnustaminen tarkoita, että antaisi hevosen kävellä ylitseen”, Merimaa sanoo. ”Sen kanssa aloin miettiä, mitä voin tehdä, että hevonen voi hyvin ja toimii ihmisen kanssa”, Merimaa kertoo. Sen hän vei ratsain raviradalle ja pyysi soittamaan kaiuttimista käskyjä niin kauan, että hevonen alkoi rentoutua. alkaen Ensimmäiset Euronelkkuravit 6.11. Juontajina ovat Juha Jokinen ja Lauri Hyvönen. Ensimmäinen tärkeä oli Sidney Kemp, jolla hän voitti montén SM:n. klo 16.00 alkaen Menossa mukana asiantunteva ravistudio. bonusrahaa 40 000 € Veikkaus.fi/toto Euronelkku tekee paluun! Toiveuusinta 6.11. Hänen tilallaan hevoset asuvat pihatossa, ja isoimmalla ryhmällä on neljän hehtaarin laidun. Uusi lähetys julkaistaan myös MT:n etusivulla. Viime aikoina hän on miettinyt paljon sitä, kuinka saataisiin selville, millaisia ratsastajia ja millaista ratsastusta hevonen haluaa. Pitkän takamatkan hevosista Shackhills Twister ja Consalvo nousevat kirikierroksella korkealle. Seinäjoella maanantaina ruuna laukkasi alkuun ja jäi kärjestä kymmeniä metrejä. Pauli Raivion silmäterä on hallinnut ikäluokkansa kilpailuja uransa alusta saakka. Kierrokset starttaavat klo 19.55 ja kohdelähdöt viedään läpi alle tunnissa. ”En ollut ajatellut lopettavani, mutta kun olin lainaruunan kanssa montén SM:issä kolmas, huomasin haastattelussa sanovani, että lopetan tähän. Vastassa oli Hissun Turbon ja Koskelan Akselin tasoisia hevosia, mutta niin vain Henri Bollströmin ajokki kiersi ne kaikki. Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi St. Hurman Viesker hakee viidettä peräkkäistä voittoaan. suomenhevoset tasoitusajo • St. Legerin finaalissa suosikkina Crepe Match Crepe Match sai St. ”Ajattelen, että totaalikieltäminen ei vie asioita eteenpäin, vaan muutosta on tehtävä yhdessä ja rinnakkain.” Lia Merimaan 9-vuotias, 139-senttinen ori Merimaan Ruhtinas on katseenvangitsija, joka saa aina seurakseen vieroitettavat varsat. MT26 -kanava näkyy antennitalouksissa. Champlain Wania ei onnistunut Vermossa pahalta paikaltaan. Kaksi vuotta myöhemmin Merimaa perusti ratsastuskoulun Lahden Uusikylään. Maaseudun Tulevaisuus 28 perjantaina 3. LEGER JA SATAKUNTA-AJO EURO TOTO4 maanantaisin • Palautusprosentti: 75 % • Panos: 1 € 6.11. Juoksu meni vaikeaksi, joten sen startin saa unohtaa. Hänen oma tyttärensä kyllä valmentautuu ja kilpailee esteratsastuksessa. ”Joudun yhä kuskaamaan häntä”, Merimaa hymyilee. Hänen omassa katsannossaan ei ole olemassa sellaista käsitettä kuin hullu hevonen, mutta monia tuli, joiden kanssa piti löytää toimimattomuuteen syy ja ratkaisu. Yhdeltä löytyi vamma rangan takaosasta, ja se saatiin starttiin puomityöskentelyllä ja juoksutuksella. Yksilöllisyys, vapaa liikunta ja oma tahto MIIA LAHTINEN LAHTI Lia Merimaan yritys Ponitaivas toimii Lahden Uusikylässä ja tarjoaa Oma poni -paketteja, joissa sama ratsastaja ratsastaa samalla ponilla useamman kerran viikossa. Monté-mestari Lia Merimaasta kasvoi hevosalan kriitikko Talliyrittäjä Lia Merimaa on jättänyt ravi urheilun kokonaan ja miettii, halua vatko hevoset sitäkään, että niillä ratsastetaan ympyröitä kentällä. ”Mutta ponilta ei kysytä koskaan, vaan vain lapsi nostetaan kyytiin ja sitten otetaan monta kuvaa ja videota”, Merimaa huokaa. • Satakunta Ajo 4v. Epävarmuus riivaa etenkin alkumetreillä, mutta ravia polkiessaan se pystyy haastamaan suuren suosikin. Velvet Gold palasi kuukauden huililta karsintaan ja oli tasapaksu. Ainoa varmistus on Issakan Valo, joka kirmasi Kouvolassa ylivoimaiseen voittoon. TOTO75-VIHJEET Lähtö 1: 5, 1 (3,4) Lähtö 2: 12, 14, 15, 2, 8 (5,10) Lähtö 3: 3 Champlain Wania (6,5) Lähtö 4: 4, 11 (8,14) Lähtö 5: 1, 8 (10,13) Lähtö 6: 2, 12, 3, 6 (4,1) Lähtö 7: 5, 6, 14, 11, 8 (13,2) 1080 riviä x 0,05 euroa = 54,00 euroa JUHA JOKINEN 75-VIHJEET Hevosohjelmaa sunnuntaisin MT:n nettisivuilta löytyy myös hevos ohjelmia. ”Meillä tulisi olla taito aina löytää kunkin hevosen juttu, ja se ei ole aina sama, mihin tarkoitukseen olemme ostaneet sen. Hän huomauttaa, että koirien kanssa on päästy jo siihen, että niitä saa taputtaa vain luvan kysymällä, ja jos koira haluaa olla rauhassa, sen annetaan olla rauhassa. Kriteriumissa toiseksi sijoittunut Vale-Elli on suuri suosikki Satakunta-ajossa. Porissa asetelmat ovat paremmat ja tamma voi hyvinkin avata voittotilinsä. Aika pian hän laittoi Heinolaan vuokratallin. Kiriherkkä tamma parantaa varmasti ja voi jäädä liikaa suosikkien varjoon. Uusi jakso ja vanhat jaksot löytyvät osoitteesta mt.fi/hevoset. Jokimaan esitys oli järisyttävän hieno ja vastaavalla suoritustasolla se pystyy hyödyntämään 60 metrin etumatkan. Legerin karsinnassa hyvän juoksun ja piti 11,5-vauhtisessa lopetuksessa viime vuoden voittaja Consalvon kurissa. Vaikka Merimaa on kriittinen ja suorasanainen, hän toivoo, että alaa viedään eteenpäin ilman vastakkainasetteluja. Pitkä kuljetus ei ole valmentajan mukaan eduksi. Silloin 13-vuotiaan Lian äiti joutui päättämään, ajaako hän itselleen ajokortin vai ostaako tyttärelleen ponin. Jonkin aikaa yrityksellä oli toimipiste myös Jokimaalla. Siellä hän tuntee kuuluvansa porukkaan. ”Tilojen pitää olla asianmukaiset ja turvalliset, mutta hevosta eivät kiinnosta huolitellut yksityiskohdat”, Lia Merimaa sanoo ja moittii esimerkiksi Ratsastajainliiton tallijärjestelmää siitä, että se keskittyy lähinnä asioihin, joilla ei ole mitään tekemistä hevosten hyvinvoinnin kanssa. Talvella apuna on pienkuormaaja. Kaustisella, viimeiset 18.12. Se oli suunnattu lapsille, ja nimikin tuli lapsiraadilta: Ponitaivas. ”Muistan, kuinka yksi mies soitti ja kysyi, että sinäkö niitä hulluja hevosia valmennat”, Merimaa muistelee. Leger lämminveriset tasoitusajo 2620 m • SEASONS Monté Cup Finaali ryhmäajo 2609 m • Huipputasaiset divisioonakarsinnat Tule MT26 -kanavalle la 4.11. Kun lomituspaikat muuttuivat navetoista talleiksi, Merimaa tutustui ravihevosiin. Tavallisesta ratsastuskoulusta hän luopui eettisten syiden takia, sillä hän koki, että jatkuvasti vaihtuvat ratsastajat ovat hevosille liian suuri stressin aihe. Vuonna 2005 hän kuitenkin lopetti raviurheilun. Fysiikan lait eivät koske tätä hevosta ja kun vauhtiakin on tullut koko ajan lisää, pystyy ruuna voittamaan alun haparoinnin jälkeenkin. marraskuuta 2023 HEVOSET Tuottaja: Antti Savolainen, antti.savolainen@mt.fi Ponitaivaassa panostetaan hevosten hyvinvointiin ja lajityypilliseen elämään. Tämän vuoden keväällä Merimaa on aloittanut eläintenkouluttajan ammattitutkintoon tähtäävän koulutuksen. O 7 IKEIN O 7 IKEIN Yhteistyössä: Ravilauantai joka lauantai suorana MT26 -kanavalla Ohjelmassa mukana muun muassa: ST. Kaipaisin tutkimusta ja tietopohjaa, jonka avulla hevonen voisi kertoa meille, mikä on sille epämukavaa”, Merimaa miettii. Aikuisilla oreillakin on molemmilla seuranaan nuorempi orivarsa. Nyt tontilla on parikymmentä hevosta, joista muutama on täysihoidossa ja kuusi Oma poni -käytössä. MT Hevoset ohjelma vierailee joka toinen sunnuntai eri puolilla maata talleilla ja raveissa. Kuopiossa. ”Minulla on paha tapa kyseenalaistaa ja tehdä eri tavalla. Kriteriumissa toiseksi sijoittunut Vale-Elli on suuri suosikki Satakuntaajossa.. Toinen heittäytyi pystyyn ja häipyi paikalta ravien volttilähdössä käskyllä Valmis!. Sellainen ei vie alaa eteenpäin.” Hevosia Merimaa on toki kouluttanut jo pitkään. Äiti valitsi jälkimmäisen, eikä hänellä ole ajokorttia tänäkään päivänä. Sopivien olosuhteiden lisäksi hevosille tärkeää on kohteleminen yksilönä. MIIA LAHTINEN MIIA LAHTINEN Talvisin tallilla asuu kahdeksanpäinen kyyttökarja, Toivonojan kartanon maisemanhoitajia. Se kilpailee esteillä ja valjakkoajossa aluetasolla. ja 13.11. ”Hevonen tarvitsee liikuntaa, mutta ei kukaan hevonen tee mitään ympyröitä laitumella, jos sillä ei ole pahoja neurologisia ongelmia. Merimaa painottaa vapaana liikkumisen tärkeyttä, ja hän näkee, että pysyvä ruokintapaikka ja etenkin vapaa heinä passivoittavat hevosia. Sitä äidille ei kerrottu, että juuri ostettu poni oli hankala kengittää ja lastata, ja se esimerkiksi heittäytyi nurin täydestä vauhdista päästäkseen eroon ratsastajasta. EL Indeed joutui karsinnassa vetojuhdaksi kolmannelle radalle, mutta piti lopulta helposti muut takanaan. Hän aloitti ratsastuksen lapsena ratsastuskoulussa, ja sieltä hankitusta ponista tuli hänen tärkein opettajansa, joka opetti hänelle hevosista enemmän kuin yksikään ihminen ennen tai jälkeen. Arkistossa on kiinnostavia vanhoja jaksoja sekä ravivisa Kari Lähdekorven vetämänä. Hän opiskeli maatalousalan perustutkinnon ja alkoi tehdä töitä lomittajana. Ensimmäisen oman monté-tammani jälkeläinen oli jouduttu lopettamaan 5-vuotiaana hammasongelmien takia, ja sen kanssa tehty valtava työ valui hiekkaan.” ”Koin myös ongelmana sen, että minulla oli hevosia, joilla oli haasteita, ja omistajat halusivat vain saada ne nopeasti starttiin. 2020-luvun alussa hän siirsi kaikki ponit takaisin kotiin, ja pian hän muutti yrityksen toimintatavan Oma poni -paketeiksi. Se kannatti taloudellisesti, mutta yrittäjälle oli raskasta, kun hevoset eivät olleet koko aikaa omien silmien alla. Hevosalan kouluissa asiat on kiveenkirjoitettu, ja ne on tehtävä juuri tietyllä tavalla, tai et pääse näytöistä läpi. Olli Koivusen ajokki pystyy onnistuneella juoksulla voittamaan. Hän itse jakaa hevosten heinät kottikärryillä laitumelle kuusi kertaa päivässä kylväen ne pieninä nökkösinä laajalle alueelle. Niillä saattoi olla huono olla startin jälkeen, ja minä olin se, jonka piti katsoa niitä silmiin seuraavana aamuna.” Lisäksi hänellä oli pienet lapset, joten reissaaminen hevosten kanssa kävi rankaksi
Huomautukset on tehtävä kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. Tähän lehteen käytetty puu on peräisin kestävästi hoidetuista metsistä, valvotuista kohteista tai on kierrätettyä. Tilaukset toimitetaan force majeure -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset yms.). Sähköisten suoramarkkinointija asiakasviestien lähettämisen voi kieltää toimimalla viesteissä olevien ohjeiden mukaisesti tai ottamalla yhteyttä asiakaspalveluun. Tilaus laskutetaan valitun laskutusjakson alussa kulloinkin voimassa olevalla hinnalla. Puhelun hinta soitettaessa kotimaan lankaja matkapuhelinliittymistä on 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (alv 24 %). Lehti ei ole korvausvelvollinen, jos lehden lähettäminen tilaajalle keskeytyy lakon tai muun ylivoimaisen esteen vuoksi. Lehden suurin korvausvastuu ilmoituksen julkaisussa sattuneesta virheestä tai poisjäämisestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. PAINO Lehtisepät Oy, Varkaus. ASIAKASPALVELU Puhelin: 020 413 2277 (arkisin klo 8–21) Sähköposti: asiakaspalvelu@viestimedia.fi viestimedia.fi/asiakaspalvelu Asiakaspalvelu auttaa tilauksiin, laskutukseen ja digituotteiden käyttöön liittyvissä kysymyksissä. viestimedia.fi/tilausehdot MT.FI/tilaa Kestotilaus jatkuu automaattisesti, ellei tilausta peruta. Maaseudun Tulevaisuuden kestotilaus sisältää painetun lehden lisäksi käyttöoikeuden kaikkiin MT.FI-sivuston sisältöihin ja palveluihin, Maaseudun Tulevaisuuden ja sen liitteiden (Kantri, MT Metsä ja Suomalainen Maaseutu) näköislehtiin sekä näköislehtien mobiilisovellukseen. marraskuuta 2023 KALKKARO VIIVI JA WAGNER VÄINÖ FINGERPORI MUSTA HEVONEN KAMALA LUONTO VENETSIJÄRVI JULKAISIJA Viestimedia Oy Puhelin: 020 413 2155 Postiosoite: PL 440, 00101 Helsinki Käyntiosoite: Simonkatu 6, Helsinki viestimedia.fi ISSN 1458-8021 Tarjottu tai tilattu aineisto hyväksytään julkaistavaksi sillä ehdolla, että julkaisija saa korvauksetta käyttää sitä uudelleen toteutustai jakelutavasta riippumatta sekä luovuttaa oikeutensa edelleen ja muokata aineistoa hyvän tavan mukaisesti. marraskuuta 2023 PÖYRÖÖT Sä et taaskaa viäny roskia samalla ku lähärit pihalle! Mutta moon kyllä yleensä hyvin muistanu! Jos ei lasketa niitä kertoja mitkä moon unohtanu! RISTIKKO Edellisen ristikon ratkaisu. viestimedia.fi/tietosuoja ILMOITUSMYYNTI Puhelin: 020 413 2321 (arkisin kello 8–16) Sähköposti: ilmoitus@mt.fi Ilmoitusautomaatti: MT.FI/ilmoitus viestimedia.fi/mainostajalle Ilmoitusten viimeiset jättöajat: • maanantain lehteen perjantaina kello 10.00 • keskiviikon lehteen maanantaina kello 16.00 • perjantain lehteen keskiviikkona kello 16.00 Lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista, jos ilmoitusta ei voida julkaista määrättynä päivänä. viestimedia.fi/hinnasto Osoitelähde: Viestimedia Oy:n asiakasrekisteri Viestimedia Oy voi käyttää tilauksen yhteydessä saamiaan yhteystietoja samankaltaisten tuotteidensa sähköiseen suoramarkkinointiin sekä asiakasviestintään. Maaseudun Tulevaisuus 29 perjantaina 3. PELIT & SARJAKUVAT Maaseudun Tulevaisuus 29 perjantaina 3. PALVELUNUMEROT 0204-alkuiset numerot ovat maksullisia
lokakuuta. Pirkanmaalle annettiin varoitus jopa äärimmäisen huonosta ajokelistä lumipyryn ja jäätävän vesisateen takia. Kyseisen matalapaineen myötä lokakuun suurin aamuinen lumensyvyys, 38 senttimetriä, mitattiin Kittilän Kenttärovan havaintoasemalla 15. luetuin päivälehti! Tilaa Koneviesti itsellesi koneviesti.fi/lehti tai oheisella QR-koodilla Lehdessä paljon mielenkiintoista luettavaa: • Suuri puimurinumero esittelyssä ja testissä mielenkiintoisia puimureita • Moottorin tiivisteiden toimintaperiaatteet • Valtran uusi S-sarja esittelyssä Uusin Koneviesti lehtipisteissä nyt! Tasotiivisteet Työkaluvinkit Hitsaussarja Alstor 850 -pienmetsäkone • Puimurin 10-vuotishuolto • KoneAgria LEIKKUUPUIMURIT Viljalogistiikkaa USA:ssa PUINTIKAUSI PAKETISSA VALTRAN UUSI S-SARJA HUOLTO & KORJAUS NRO 13 | 30.10.2023 | 13,90 PUOLUEETON TEKNINEN AMMATTILEHTI Huolto ja korjaus llmatieteen laitoksen tilastojen mukaan lokakuu oli koko maassa tavanomaista viileämpi. EIJA VALLINHEIMO. Samassa yhteydessä Etelä-Lappiin ja Pohjois-Karjalaan satoi ensilumi tavanomaista aikaisemmin. Lokakuun aikana Suomessa koettiin voimakkaita matalapaineita. Pohjois-Pohjanmaan rannikkoseudulla sateet olivat ennätyksellisiä. klo 13.57 Tänään Huomenna Luonnon lumen syvyys (cm) 2.11.2023 klo 08 Talven tilanne 03.11.2023 Keskimääräinen roudansyvyys* ( cm ) * Lähde Suomen ympäristökeskus MT SÄÄ MT on Suomen 2. Lokakuun sademäärä oli Itäja Pohjois-Lapissa tavanomaista pienempi, muualla maassa määrä oli tavanomainen tai tavanomaista suurempi. Lokakuu oli etelässä noin asteen vertailukauden 1991–2020 keskiarvoja viileämpi. lokakuuta maan eteläja keskiosassa. Pohjanmaan maakunnissa ja Länsi-Lapissa poikkeama oli noin -3 astetta, mikä on harvinaista, eli näin viileä lokakuu toistuu keskimäärin kerran kymmenessä vuodessa. Lokakuun viimeisenä päivänä matalapaine toi runsaita lumisateita maan länsiosaan. Eniten lokakuussa satoi alustavien tietojen mukaan Virolahdella, jossa satoi 160,8 millimetriä. EIJA VALLINHEIMO Kuukauden alin lämpötila, -23,5 astetta, mitattiin lokakuun viimeisenä päivänä Kittilän lentoasemalla. Ennuste päivisin klo 14. Pienemmät vesistöt alkoivat jäätyä viileiden säiden ansiosta jo lokakuussa. Myös ensilumi satoi suureen osaan maata jo lokakuun puolella. Kuukauden alin lämpötila, -23,5 astetta, mitattiin lokakuun viimeisenä päivänä Kittilän lentoasemalla. Lämpötila on laajalti ja -10, etelässä +1 ja +7 asteen välillä. vuonna 2020 +14,6°C Pori Sateisinta toissa päivänä 24,9 mm Rautavaara 5 vrk:n sääennuste 3.11.–8.11. Esimerkiksi Siikajoen Ruukissa mitattu 124,9 millimetriä on aseman 123-vuotisen sademittaushistorian suurin lokakuun sademäärä. lokakuuta. Pohjoisessa on pääosin poutaa. Otso-myrsky puolestaan katkoi puita maan eteläja keskiosissa ja aiheutti runsasta lumisadetta Lapissa 11.–12. Kuva Nurmeksesta. Heti perään 14.–15. Isommissa järvissä on edelleen paljon sulaa, mutta pienemmissä järvissä ja lammissa saattaa olla jo useamman sentin jääpeite suuressa osassa maata. Kuukauden keskilämpötila vaihteli Enontekiön noin -4 asteesta lounaissaariston noin +7 asteeseen. klo 12 Sadesumma 30 vrk ( mm ) Poikkeama keskimääräisestä Sääsymbolit Havaintoasema Roudansyvyys poikkeama* ( cm ) Lumikuorman poikkeama* ( kg/m ) 2 Jomala -0 Hki-Vantaa -1 Turku -1 Jokioinen +4 Utti +4 Niinisalo +5 Jyväskylä +9 Kauhava +14 Joensuu +6 Ylivieska +15 Kuhmo +11 Pudasjärvi +13 Pello +10 Salla -0 Ivalo +3 -2 -3 -2 2 -1 15 26 31 14 4 4 3 11 -1 15 * Lähde: Suomen ympäristökeskus Ennuste luotu: 2.11. MARRASKUUTA 2023 NRO 126 20 15 10 5 2 1 100 80 60 40 20 10 1 +3 -3 yli 100 60-100 40-60 20-40 10-20 1-10 alle 1 yli 140 120-140 80-120 60-80 40-60 20-40 alle 20 Lähiajan sää Pilvisyys on enimmäkseen runsasta ja maan eteläja kesiosan yli liikkuu vähäisiä lumitai vesisateita, seassa voi olla myös jäätvää vesisadetta. vuonna 1968 -35,2°C Salla Lämpimintä 3.11. lokakuuta voimakas matalapaine aiheutti paikoin tuulivahinkoja etenkin etelärannikolla. Vähiten satoi Inarin Kaamasen havaintoasemalla, 15,8 millimetriä. ensi yö Helsinki +7 Turku +7 Jomala +8 Pori +5 Kankaanpää +4 Tampere +4 Jokioinen +6 Lahti +5 Kouvola +5 Lappeenranta +3 Mikkeli +2 Ilomantsi -1 Joensuu +1 Kuopio +1 Lapinlahti -1 Viitasaari +1 Jyväskylä +2 Seinäjoki +2 Kauhajoki +2 Kokkola -1 Ylivieska -2 Kajaani -3 Oulunsalo -3 Pudasjärvi -5 Suomussalmi -5 Kuusamo -6 Rovaniemi -8 Pello -10 Salla -11 Sodankylä -12 Kilpisjärvi -14 Utsjoki -14 la +9 +8 +7 +5 +4 +4 +6 +5 +5 +4 +3 +1 +2 +2 +1 +2 +2 +3 +3 +2 +1 -1 -1 -2 -2 -4 -5 -7 -7 -9 -10 -11 su +7 +8 +8 +7 +5 +5 +6 +6 +7 +6 +5 +3 +4 +4 +3 +4 +4 +4 +4 +5 +4 +3 +3 +2 +1 ?0 +1 ?0 -1 -6 -8 ma +7 +7 +8 +5 +3 +4 +6 +4 +5 +4 +3 +2 +3 +3 +3 +2 +2 +3 +3 +3 +3 +2 +3 +2 +1 +1 +2 +2 +1 -3 -2 ti +6 +6 +7 +4 +2 +3 +4 +3 +3 +2 +1 +1 +1 +1 +2 +2 +2 +2 +1 -1 +1 ?0 -2 -2 +1 +1 -1 ?0 -4 -2 ke +5 +5 +6 +2 +1 +2 +4 +4 +4 +4 +1 +1 +1 ?0 +1 +1 +1 -1 -1 ?0 -1 -1 -2 -2 -3 -2 -3 -6 -7 Sadeluokituksessa on kaksi intensiteettiluokkaa. Lokakuun ylin lämpötila, 16,7 astetta, mitattiin kuukauden ensimmäisenä päivä Kirkkonummen Mäkiluodon havaintoasemalla. Aurinko nousee Helsingissä kello 7:47 ja laskee kello 16:19 Oulussa kello 8:12 ja laskee kello 15:50 Utsjoella kello ja laskee kello 8:49 15:01 +4 -3 +6 -2 +3 -3 -1 -5 -3 -8 +2 -4 -8 -11 -3 -8 -9 -14 -11 -17 -6 -11 -1 -7 +3 -2 -1 -8 -11 -14 7 15 13 +5 +3 +7 +5 +4 +3 +3 -1 +1 -3 +4 +2 -2 -10 +1 -3 -10 -14 -7 -17 -2 -6 +2 -1 +6 +2 +3 -1 -11 -14 16 9 13 Äärihavainnot Lämpimintä eilen klo 12 +4,2°C Jussarö Kylmintä 3.11. PERJANTAINA 3. Pakkaspäivien ja -öiden seurauksena järvet alkoivat jäätyä jopa viikkoja tavanomaista aiemmin. Sateisinta oli etelärannikolla ja Perämeren rannikolla. Jääolot järvillä ovat kuitenkin hyvin vaihtelevat. Lokakuu oli tavanomaista viileämpi Lokakuu oli viileä, myrskyisä ja luminen. Satakuntaan ja Pirkanmaalle kertyi päivän aikana monin paikoin toistakymmentä senttiä lunta. Itätuuli voimistuu kohtalaiseksi tai navakaksi, pohjoisessa tuuli on heikkoa. Sade-ennuste (mm) 3.11.–5.11. Pirjo-myrskyn voimakkaat puuskat katkoivat puita 6.–8