Tänään Elosen leipomo työllistää yli 200 ihmistä. TEET HYVÄÄ OSTAMALLA SUOMALAISTA K-kauppias Reino Asiakas Anne Suomalaisia tuotteita Elosen leipomo. KESKIVIIKKONA 30. Menestysreseptinä on ollut monialaisuus leivistä leivonnaisiin ja kahviloista ravintoloihin. SYYSKUUTA 2020 NRO 113 IRTONUMERO 2,80 € MT.FI PERUSTETTU 1916 – 104 VUOTTA KOKO SUOMEN ASIALLA MIKKO TUOTANNON SUUNNITTELIJA ELOSEN LEIPOMO JÄMSÄ Elosen leipomon tarina alkoi 1966 ja Jari Elosen johdolla kasvu on moninkertaistunut viimeisen 15 vuoden aikana
Digitalisaatio on luonut ja luo maaseudusta saavutettavan. Laukaassa on maamme pisimmät perin teet sen kasvattamissa. Helsingin Sanomien vieras kynässä (HS 9.9.) Hankenin ja Aaltoyliopiston professorit Jaakko Aspara ja Henrikki Tikkanen kirjoittivat, että ”Euroopan unionin pitäisi in vestoida tutkimus ja kehitys työhön sekä koulutukseen eikä maatalous ja aluetukiin”. Verkkokaupan kehittyminen on tästä hyvä esimerkki. Se kilpailee globaaleilla mark kinoilla omia erityispiirteitä hyödyntäen. Syyskuun puolivälin tietämillä marjaa tai mar javalmisteita ei kuitenkaan tahtonut löytyä ostettavaksi. syyskuuta 2020 Päätoimittaja: Jouni Kemppainen Toimituspäällikkö: Jussi Martikainen Sähköposti: etunimi.sukunimi@mt.fi Maaseudun Tulevaisuus on maaja metsätaloustuottajain äänen kannattaja. Kysymys kaikille Keski Suomen ulkopuolella asuville: mihin neuvot ystäväsi syö mään ja mitä hänen kannattai si mielestäsi maistaa. Viinan lisäksi tehdas tuottaa muun muassa rehuraakaainetta. Viinatalo pysyy suomalaisena Altia tiedotti tiistaina yhdistyvänsä norjalaisen alkoholiyhtiö Arcusin kanssa. Perinteisten antennilähetysten kat selukaan ei ole ilmaista, mutta siitä maksetaan osana Yleveroa. Vast'ikää eräs huippukokki sanoi minulle, että suoma laiset eivät enää häpeä omaa ruokaansa. Kokemukset ovat muuttaneet meitä pysy västi. Monenkirjavat erityisruo kavaliot työllistävät jo erittäin paljon niin ruuan valmistuk sessa kuin jakelussakin. Sähkö ja vesi eivät ole perus palveluja, vaan niistä pi tää maksaa erikseen. Anora on suomalaiselle biotalou delle merkittävä yhtiö. Suunnitelma on aukoton. Ranualla pitäisi voida ostaa hillaa kaikilla kuviteltavilla tavoilla valmistettuna, mutta kenties ongelma on asiakkai den puute. Alkuvuoden muutto tilastot ovat pitkästä aikaa olleet maaseudulle myönteiset. On meillä muutakin yhteistä. Tasaarvo on monis sa tapauksissa kaukana. Fuusiossa syntyvän uuden yrityksen nimi on Anora Group. Professorien mielestä on huolestuttavaa, että EU:n elvytyspaketin neuvotteluissa Suomeen saatu 500 miljoonan euron lisäraha kohdistuu maa talous ja aluetukiin. Meillä on maailman puhtainta ruokaa ja se kiinnostaa aina kaukaista Japania myöten. Se näkyy niin sotekeskustelussa kuin EU:n elpymissuunnitelmasta käytävässä väännössäkin. Viennistä saatavilla tuloilla voidaan kattaa myös kaikki viennin aiheuttamat kus tannukset. Onko se enää edes mahdollista?” PÄÄKIRJOITUS S uomi on 1990luvulta lähtien halunnut olla digitalisaatios sa maailman johtavia mai ta. Altian listautuessa viinatalo sai myös mtklaisia omistajia. Nuorissa tosiaan on tule vaisuus. Ylen hallintoneuvoston puheenjohtajan Arto Satosen (kok.) mukaan nykyään pakollisen Yleveron pitää riittää kai ken tarjonnan näkymiseen. Pal mian edustaja sanoo Ylelle, että esimerkiksi nakkikasti ketta tehdään yli 40 erilaisella reseptillä. Liiketoimintaa on silloin vaikea saada kannatta vaksi, saati sitten kasvamaan. Pitkästä aikaa asenneilma piiri näyttää maaseudun kannalta myönteiseltä. Haastat telusta tuli hyvä mieli. Sitten hän tiedustelee, missä siellä kannattaisi syödä ja onko KeskiSuomessa jotain perinneruokaa, jota pitäisi maistaa. Se pitää maaseudun ja sen elinkeinojen puolta sekä huolehtii maaseudun henkisestä ja taloudellisesta hyvinvoinnista. TOIMITTAJALTA Kiinnostus on paras apu ruokavientiin Ulkomaalainen ystäväsi on tulossa käymään Suomessa. Anoran omistuksesta enemmistö – 53,5 prosenttia – tulee Altian omistajille. Siellähän kuluttajat ovat esi merkiksi valmiita maksamaan jopa satoja euroja yksittäispa katuista nuorista tuoksuval muskoista. NIKKE KINNUNEN nikke.kinnunen@mt.fi. Jollain aikavälillä tv ja radio lähetykset siirtyvät kokonaan laaja kaistalle. Se, että näemme maa seudun mahdollisuudet. Ylen huoli on sinällään ymmärrettävä, kos ka EU:ssa valmistellaan lähivuosina taajuuksien jakamista. Kokonaisuuksia muodostet taessa painotetaan seuraavia kriteerejä: pitkän aikavälin myönteiset vaikutukset, kasvu potentiaalin sekä taloudellisen ja sosiaalisen kestokyvyn ja koheesion lisääminen, vihreän siirtymän ja digitalisaation tukeminen sekä tuottavuuden parantaminen koko maassa ja rahoituksen väliaikaisuus. Suomalaisen ruuan arvostuk sen nostaminen on harvoille sydämen asia. ”Sitä kautta lisärahoitus vahvistaa menneen maailman rakenteita.” Ymmärrän hyvin profes sorien huolen, mutta toisaalta haluan haastaa heitä ajatte lemaan maaseutua mahdol lisuutena uudessa maailma järjestyksessä. ”Poliittinen väittely, jossa vasemmistolainen ja porva rillinen ministeri edustavat omia ideologisia kantojaan ja työmarkkinaosapuolet omi aan, noudattaa tuttua käsi kirjoitusta. Digitalisaatio on hyvä renki, mutta epäreilu isäntä. Monipaikkaisuus, sijaintiin sitomaton yritys toiminta sekä virtuaalisuus ovat yhtä lailla sekä mahdollisuus että haaste niin kaupungeille kuin maaseudullekin. Kovin moni suomalainen tuskin osaa vinkata hyvän ra vintolan tai erityisen perinne herkun muualta kuin kotipitä jästään. Se kohtelee yhtä rajusti niin kaupunkien kauppakeskuksia kuin maaseudun erikois liikkeitäkin. Anora Group on ennen kaikkea arvokkaiden alkoholibrän dien valmistaja ja kauppias. Niin myös ulkomaiset turistit, Ranuan hillat ja suomen ruokavienti. Ylen esitys on perusteltu, jos se johtaa laajakaistarakentamisen vauhdittumiseen tasapuolisesti koko maahan. Jääkarhujensa lisäksi lap pilaiskunta voi kehuskella Suomen virallisen hillapitäjän tittelillä. Koronakriisi on osoittanut, että toimivat yhteydet ovat tärkeä osa huoltovarmuutta. Hänen mielestään laajakaistaverkon tulisi olla vastaisuu dessa kaikkien saatavilla ja samanlai nen peruspalvelu kuin sähkö tai vesi. Tämä tarkoittaa, että perinteisistä antennilähetyksistä siirryttäisiin langattoman laajakaista verkon kautta tapahtuvaan television katseluun ja radion kuunteluun. Valitettavasti meillä ei vieläkään osata arvostaa tai myydä omia ruokiamme niin hyvin, että niistä riittäisi koko kansan intoilun aiheeksi. Uuden yrityksen pääkont tori jää Helsinkiin. Kolme lasta jou tui Hämeenlinnassa hengen vaaraan, kun Palmian ateriat poikkesivat heidän tarvitse mastaan erityisruokavaliosta. Hän viettää muutaman yön luonasi ja kertoo tahtovansa käydä Jyväskylässä katsomas sa Alvar Aallon arkkitehtuuria. Hallitus on budjettiriihessä sopinut laativansa Suomen kestävän kasvun ohjelman, jolla toteutetaan EU:n elpymis suunnitelman tavoitteet. Tuottajat, teollisuus ja kotimaan talous kiittävät. Matkapuhelinten yleistyessä tavoite näytti toteutuvan, mutta 2000luvulla Suomi on pudonnut kärki joukoista. Vienti jos joku on sellainen. Se edellyttää, että valo kuitu, 4G ja 5G laajakaistaverkkoja laajennetaan merkittävästi. Huono puoli viikonlopun keskusteluissa oli, että ne ei vät tunnu edistävän yhteis ymmärrystä työmarkkinoilla vaan vievän kauemmaksi kan sallisesta yksituumaisuudes ta, jota juuri nyt tarvittaisiin.” Marin tukee firmoja ja härnää pomoja Helsingin Sanomat kom mentoi pääministeri Sanna Marinin kipakoita lausuntoja yrityksille ja niiden johtajille. YliÄyhö on oikeassa laajakais tan saatavuudesta, mutta kyse on myös hinnasta. Toisaalta se voi luoda mahdollisuuksia maa seudulle edullisten toimitilojen muodossa. Meillä ei kuulu yleissivistyk seen tietää, missä Kotkassa tai Kokkolassa kannattaa syödä. Koskenkorvan tehdas Ilmajoella ostaa kolmanneksen Suomessa myytävästä ohrasta. Nykymenolla se päivä on kaukana. Se on hyvä, mutta rimaa on myös aika helppo nostaa. Maaseudun ja kaupungin vastakkainasettelun aika ei kuitenkaan ole ohi. Ranuan kirkonkyläl lä on järjestetty jo vuodesta 1974 Hillamarkkinat, jotka pitkälti määräävät marjan osto ja myyntikurssin. Innostuk sen merkitys kannattaa joka tapauksessa tunnustaa. Sille jää myös vahva sidos maata louteen. Vaikka nykyinenkin hallitus on liikenne ja viestintämi nisteri Timo Harakan (sd.) mukaan sitoutunut tehokkaisiin tietoliiken neyhteyksiin kaikkialla Suomessa, puutteita yhteyksissä on erityisesti maaseudulla. Korona on muuttanut asioita, joita pidimme jopa mahdottomina saada aikaan, kuten paikkariip pumaton rekrytointi ja etätyön yleistyminen. EU:n elpymispaketin tulee vahvistaa koronan jälkeisen uuden maailman visioita. Äitini löysi Facebookin kautta paikallisia 4Hnuoria ja osti heiltä hilloa kotiinviemisiksi. Äitini kävi hiljattain Ranualla. 2 Maaseudun Tulevaisuus keskiviikkona 30. Onneksi lopulta tärppäsi. Kun on kiinnostunut ja in nostunut siitä mitä tekee, in nostus tarttuu yleensä muihin. Kuten Ylekin muistuttaa, kaikilla suomalaisille on oltava teknisesti toi miva ja lisämaksuton pääsy Ylen kaik kiin sisältöihin televisiossa, radiossa sekä internetissä mobiili ja muilla laitteilla. Aluekehittämisessä tulee tunnistaa monipaikkaisuuden, paikkariippumattomuuden ja virtuaalisuuden mahdollisuu det. Ruokaa tehdään ja jaellaan kaikkialla suunnil leen samoilla periaatteilla. Keskustelu laajakaistayhteyksistä nousi vahvasti esiin, kun Yle esitti toiveensa liikenne ja viestintä ministeriölle televisio ja radio lähetysten siirtymisestä tulevaisuu dessa verkkoon. Olisi järkevää kääntää suuntaa ja tehdä jo kustan nussyistäkin yhtä ja mahdol lisimman monille sopivaa ruokaa. Maaseutupolitiikka ei ole siis väistämättömän supistu misen kehityskulun lieventä mistä, vaan se on aktiivisten, verkottuvien ihmisten ja yritysten ideoiden poikki sektoraalista tukemista ja nostamista. Vatanen oli nuoruuden Sukevalla ajellut Honda Mankilla. Tuotanto ja varastot voivat sijaita oikeastaan millä tahansa alueella, jonka logistiset yhteydet toimivat. Samalla on tunnustettava, että vaikka kaupungistuminen on globaali megatrendi, se antaa paljon mahdollisuuksia erityisesti Suomen tyyppisten valtioiden harvaan asuttujen alueiden kehittämiselle. Tietoliikenneyhteys osa huoltovarmuutta Digitalisaatio on hyvä renki, mutta epäreilu isäntä. Suomalainen harvaan asuttu maaseutu ei suinkaan kilpaile investoinneista, turisteista tai maailmanmarkkinoista maamme kaupunkien kanssa. Ruokavienti on suomalai sen elintarviketeollisuuden puheissa jatkuvasti esillä. Sen liikevaihto nousee viime vuoden luvuilla 640 miljoonaan euroon. Tänä vuonna korona perui tapah tuman, mutta onneksi sato oli erinomainen. Sanansäilän hei lumisesta ei pidä pahoittaa mieltään tai uhriutua, kunhan puhe pysyy itse asiassa. (MT 28.9.) Yle haluaa varmistaa langattomien laajakaistaverkkojen kapasiteetin riittävyyden. Maat, joissa on pakkomieltei sin suhtautuminen ruokaan, ovat vahvoilla ruokaviennissä ja turismissa. Julkaisija: Viestilehdet Oy Jätä uutisvinkki toimitus@mt.fi Seuraa MT:tä verkossa MT.FI facebook.com/maaseuduntulevaisuus @maastul + Pääkirjoitukset Heikki Tuuri, pääkirjoitustoimittaja Jussi Martikainen, toimituspäällikkö Jouni Kemppainen, päätoimittaja VIERAILIJA EU:n elpymispaketti vahvistamaan maaseudun roolia Luin kuukausiliite Kantrin jutun yläsavolaisella lypsytilalla varttuneesta Jussi Vatasesta, joka nykyään osaa olla ylpeä maaseutujuuristaan. Elpymissuunnitelma sisältää kolme pääosaa: tuki EUmaille kriisistä toipumiseen, talouden ja yksityisten investointien käynnistäminen sekä kriisistä saatuihin kokemuksiin perus tuvat toimet. Ihmisten fyysisellä sijainnilla ei ole nykyään enää mitään merkitystä. Tätä kaukonäköisyyttä tarvitaan nyt. Työ ryhmän mukaan Suomi oli vuonna 2016 EUmaista sijalla 27 seuraa van sukupolven kiinteiden tieto liikenneyhteyksien liitettävyydessä. Samanmerkkisellä mopolla päristelin minä nuoruuden Vaalassa. Lisäksi osassa maata vesihuolto on hoidettu itse ja sähkönsiirtomaksut ovat maaseudulla yleensä kalliimpia kuin taajamissa. Harvaan asutun maaseudun ver koston puheenjohtaja, Kuhmon kaupunginjohtaja Tytti Määttä kysyi kolumnissaan, onko Suomessa kan salaisilla ja yrityksillä yhden vertaiset ja tasaarvoiset mahdollisuudet osallistua digiyhteiskuntaan ja digi talouteen. Yhteenotot työl lisyystoimista ovat politiikan arkipäivää. Elintarvikealan yrityksellä on oltava kotiasiat kunnossa, ennen kuin se voi alkaa suunnitella maailman valloitusta. Laajakaistakeskustelu on muis tutus myös siitä, mitä vaikutuksia digitalisaatiolla on jokapäiväiseen elämään. Ruokaturistille tämä on luul tavasti pettymys. ”Yksin Palmiaa ei pidä asiassa syyttää saati syyllis tää, vaan kääntää huomio itse asiaan. Filosofit tietävät, että kaikki liittyy kaikkeen. Tämä ei kuitenkaan toteudu nytkään, koska osa palveluista on jo siirtynyt maksulliseen verkkoon. (Se on sieni.) Kunhan vienti saadaan vetämään, paranee kaikkien tilanne. Kun seuraavan kerran käyt KeskiSuomessa, kannattaa maistaa kirjolohta. ”Pääministerin vahva reto riikka on siinä mielessä kiin nostavaa, että toimissaan tämä hallitus ei ole ollut mitenkään erityisen yritysvastainen.” ”Itse asiassa monet rat kaisut ovat olleet niin yritys henkisiä, että pääministerillä saattoi olla tarvetta muistut taa äänestäjiä vasemmistolai suudestaan.” ”Nyt Marin nostaa Sdp:n profiilia muistuttamalla työn ja pääoman ristiriidasta. (MT 10.6.) Määttä vastasi johtamansa työ ryhmän esittämällä huolella. TYTTI MÄÄTTÄ Kuhmon kaupunginjohtaja, Harvaan asutun maaseudun verkoston puheenjohtaja tytti.maatta@kuhmo.fi Nyt tarvitaan kauko näköisyyttä. Verkkoon siirtyneiden asioiden hoita miseen ei kaikilla ole mahdollisuuksia eikä valmiuksia. Jokaisen ei tarvitse ryhtyä ruokaharrastajaksi. Siinä maaseudullakin on iso rooli ja siksi investointi ja kehitys panostuksia tulee kohdentaa myös maaseudulle. Verkkoasiointi kieltämättä helpot taa monien elämää, mutta erityisesti useat ikääntyneet ihmiset ovat pu donneet yhteiskunnan ulkopuolelle. Sitä ennen on varmistettava, että aivan kaikilla on käytössä tarvit tava teknologia. Ilman kannattavaa liiketoi mintaa on vaikea tehdä suuria investointeja. Ylen teknologiajohtajan Janne Yli Äyhön mukaan antenni lähetyksistä ollaan luopumassa, mutta antenni lähetykset näkyvät kuitenkin vielä 2020luvun ajan. Lisäksi valokuiturakentaminen on maaseutualueilla ollut valikoivaa, eikä verkko ole rakentunut markkina ehtoisesti osassa taajamiakaan. RAHIKAINEN pasi.s.rahikainen@gmail.com LEHTIKATSAUS Vastaantuloja kiistelyn sijaan Savon Sanomat pohtii pää ministeri Sanna Marinin (sd.) ja oikeusministeri AnnaMaja Henrikssonin (r.) viikonlopun jännitteisiä linjauksia työlli syyspolitiikasta. Se on ymmärrettävää. Väit tely yritysjohtajien kanssa on siihen oiva keino.” Ruokavalioiden kirjo jo mahdoton Hämeen Sanomat pohtii ruokakohua
SYYSKUUTA 2020 NRO 113 IRTONUMERO 2,80 € MT.FI PERUSTETTU 1916 – 104 VUOTTA KOKO SUOMEN ASIALLA • • • alk. Sivu 8 MAATALOUS Kustannusten muutos Prosenttia -20 -10 10 20 Lannoitteet Lähde: Tilastokeskus, Macrobond/PTT Energia Rehut 2012 2015 2018 2021 SÄÄ & LUONTO Näätä ei enää uhkaa telkän pesintää, kun lintuharrastaja päällysti metallilevyllä pöntön etuseinän. Sivu 4 Heti korjuukelpoisilla tukkileimikoilla on nyt kova kysyntä, kun tukkipula rajoittaa sahayritysten tuotantoa. Evijärveläisellä pellolla taltioitiin vanhoja työtapoja Talonpoikain elämää -historiadokumenttia varten. Nyt työ on alussa. ”Olemme jääneet syyskuussa jälkeen selvästi siitä, mitä olisi pitänyt sahata ja varmaan jäädään lokakuussakin”, toimitusjohtaja Tommy Lindström harmittelee. Lisäksi EU-komissio väläyttää hiilensidontaan kannustemallia. Tallin siivoaminen on kaikkein parasta Vihtiläinen hevosyrittäjä Mirjami Lottanen-Tolvanen ei luovu siivousvuoroista, sillä ne ovat hänen päiviensä huippuhetkiä. KESKIVIIKKONA 30. Sivu 6 Puuja olkikuitu innovaatiokärjessä MIELIPIDE Yliö: Elintarvikevalvonta on omavalvontaa Lukijalta: Suljetaan Suomi kokonaan Tekstiviestit: Kissat saatava kuriin Sivu 11 Viime vuonna tähän aikaan porkkanaa oli nostettu Känkäsen tilalla Forssassa jo toista viikkoa. A-Rehu ja Altia ovat Koskenkorvalla tiiviissä yhteistyössä, jonka Flink luottaa jatkuvan. Oma hankintaorganisaatio ei ole pelastanut Tiaisen Sahaa EteläKarjalassa eikä Luopajärven Saha Oy:tä Etelä-Pohjanmaalla raakaainepulalta. Suunnitelma on korvata Norjassa ulkopuolelta ostettua etanolia suomalaisella. MTK: Raaka-aine läheltä MTK-Etelä-Pohjanmaan toiminnanjohtaja Yrjö Ojaniemi pitää viljanviljelijöiden kannalta hyvänä, että tehdas on investointiensa ansiosta kansainvälisestikin moderni ja korkealaatuinen raaka-aine tulee läheltä. Tuotanto kasvaa Alkoholitalojen Altia ja Arcus yhdistyminen Anoraksi voi lisätä Koskenkorvan tislaamon tuotantoa ja viljan tarvetta. Nyt yritys pyrkii lisäämään omaa hankintaansa. 5.10. A-Rehu: Hyvä uutinen ”Hartioiden vahvistuminen on hyvä juttu”, arvioi fuusiota A-Rehu Oy:n toimitusjohtaja Reijo Flink. Luopajärven Sahan toimitusjohtaja Harri Anttila sanoo sahatavaran kysynnän olevan hyvä. Sivu 9 KARI SALONEN Koskenkorvan asema vahvistuu Altia-kaupassa Altia esittää ylimääräistä 0,40 euron osinkoa ennen yhdistymistä norjalaisen Arcuksen kanssa. Pohjois-Savossa Suonenjoella toimiva Iisveden Metsä Oy on seissyt tässä kuussa viisi päivää. Sivu 10 Tukkipula iski sahayrityksiin. Sivu 5 EU kannustaa hiilensidontaan UUTISET Kustannusten lasku tuo yrittäjätuloa Maatalouden yrittäjätulo elpyy tänä vuonna hiukan kustannusten laskun ansiosta, Pellervon taloustutkimus ennustaa. Norjassa Anoralla ei ole vastaavaa tuotantoa. Severi Peura kuvaa. Sivu 12 IHMISET & KULTTUURI KARI SALONEN Innovaatiovoittajat Metsä Group, Fortum ja Neste kehittävät puusta ja oljesta biotuotteita, joista odotetaan miljardien eurojen liiketoimintaa. Sivu 13 JOHANNES TERVO Kyntökoe kehäauralla päätyy osaksi historiasarjaa Suomen metsien käyttöä ohjaava lulucfasetus avataan uudelleen. ”En muista, koska olisi ollut tällainen tilanne, että jouluun asti on myyty jo lähes kaikki tähän aikaan.” Tukkipulan vuoksi ei sahatavaraa ole Anttilan mukaan pystytty toimittamaan asiakkaille ajallaan. Takasivu Mirjami LottanenTolvanen ei itse juuri ratsasta, mutta Pekalle ja muille hevosille riittää aina rapsutuksia. 2020 Mikko Uusimäki kyntää puisella kehäauralla, jota Jarmo Korkeaniemen ohjastama Hotleri vetää. Altian omistajien osuus uudessa yhtiössä on yli puolet. Viljan hankintaan hän ennustaa kovenevaa kilpailua. Porkkanaa aletaan korjata varastoon Lämmin sää viivyttää varastoporkkanan nostoa päätuotantoalueella KantaHämeessä, koska nostettavat juurekset ovat liian lämpimiä varastointiin. Iisveden Metsän tukkien saanti tyrehtyi, koska kaikki suuret metsäyhtiöt eivät ole toimittaneet aiempia määriä tukkia. SANNE KATAINEN Tukkipula on pakottanut sahayrityksiä rajoittamaan tuotantoaan
Valtion kehitysyhtiö Vake omistaa uudesta yhtiöstä 19,4 prosenttia. ASF leviää: Saksassa kuollut jo 36 villisikaa Afrikkalainen sikarutto (ASF) leviää Saksassa lähellä Puolan rajaa villisioissa. 1500 m3 15 kW AH-800i n. Uskon, että viljan hankinta-alueet kasvavat.” Hän luottaa, että A-Rehun ja uuden yhtiön yhteistyö sujuu. Keskustelut yhdistymisestä alkoivat alkuvuodesta. Yritysten yhteistyö toimii myös toiseen suuntaan: A-Rehu on Altialle merkittävä polttoainetoimittaja. Vielä on kuitenkin liian aikaista sanoa, tarvitaanko ensi syksynä tehtaalle lisää viljaa. Tennilän mukaan siellä tehdään enemmän yhteistyötä ulkopuolisten yritysten kanssa. Suositus koskee esimerkiksi kirjastoja, liikuntapaikkoja, museoita, asiointipisteitä ja toisen asteen oppilaitoksia astuen voimaan välittömästi tai viimeistään 1. Se on vain parantanut juoksuaan.” A-Rehu on elintarviketalo Atrian ja suomalaisten kotieläintilojen omistama yritys. Kokouksissa toimitetaan yhdistysten johtokunnan tarvittavien jäsenten, aluevastaavien, liittokokousedustajien sekä tarvittavien edustajien vaali eri tehtäviin. Kokouksissa käsitellään maataloustuottajain yhdistysten sääntöjen 10 §:n 2 momentissa mainitut asiat; mm. ”Kotimainen vilja ja kotimainen vesi ovat monen brändin pohja, ja sen varaan me rakennetaan”, Tennilä sanoo. Tennilästä tulee uuden yhtiön toimitusjohtaja. 900 m3 13 kW AH-300i n. 2000 m3 22 kW LÄMMITTÄÄ HALLIN, TYÖMAAN, VARASTON, AUTOTALLIN, KASVIHUONEEN, HARRASTETILAN .... Altian omistajien osuus uudessa yhtiössä on 53,5 prosenttia. 18.00 Mahnalan Jyväpirtillä. Altian laitos käyttää vuosittain lähes 200 miljoonaa kiloa suomalaista ohraa. Silloin Altia luopui rehunjalostusliiketoiminnastaan, jonka A-Rehu osti. Sekä Altian että A-Rehun tuotannot pyörivät 12 tunnin vuoroissa vuorokauden ympäri – kaikkina päivinä ympäri vuoden. Norjalainen raaka-aine on tärkeä Norjassa, kuten on kotimainen Suomessa. Osa Norjassa käy tetystä etanolista korvautuu tulevai suudessa Kosken korvalla tehdyllä. ”Jos se tulee ensimmäisen vuosipuoliskon aikana, tulee syksy jo aika nopeasti, että pystyttäisiin siirtelemään tuotantoa. Koskenkorva on myös merkittävä rehujen raaka-aineen tuottaja. Arcuksella on väkevien viinojen valikoimassa tuotteita, joiden etanolin voi korvata suomalaisella. ”Koskenkorva on selkeästi isompi tislaamo. Puolan rajalla olevaa aitaa korvataan pysyvällä. Suurin omistaja on norjalainen sijoitusyhtiö Canica 22,4 prosentilla. 4 Maaseudun Tulevaisuus UUTISET keskiviikkona 30. Keskusjärjestö merkitsi tuolloin 6 710 osaketta. A-Rehu jatkojalostaa Altian prosessissa syntyvät rehujakeet. Tärkkelys menee pääosin etanolin tuottamiseen, mutta ohran muista fraktioista voidaan tehdä rehua. Maataloustuottajain yhdistysten SYYSKOKOUKSET pidetään 5.10.–11.10.2020 maataloustuottajaliitoittain seuraavasti PIRKANMAA Hämeenkyrö 9.10. ”Toivomme, että ihmiset ottavat laajentuneen maskisuosituksen pääkaupunkiseudulla vakavasti ja noudattavat sitä, ellei ole terveydellistä syytä olla käyttämättä maskia. Flink perustaa arvionsa omistajaohjausministeri Tytti Tuppuraisen (sd.) lausuntoon, jonka mukaan Altian Koskenkorvan-yksikön tuotantovolyymi kasvaa. Monen pohjana on peruna. ”Sillä tavalla tämä uutinen on myönteinen myös peltoviljelijöille. Valtion nykyinen omistajaohjaus tukee kauppaa. Tulevaisuus Koskenkorvan tehtaalle näyttää oikein hyvältä tämän kaupan jälkeen. Altia ostaa nykyisin noin 200 miljoonaa kiloa ohraa vuodessa. Osinko olisi 0,40 euroa osaketta kohti. lokakuuta 2020. Uuden yhtiön nimeksi tulee Anora. MTK-Etelä-Pohjanmaa merkitsi 22 200 Altian osaketta keväällä 2018. Altian hallituksen puheenjohtaja Sanna Suvanto-Harsaae sanoi Kauppalehden mukaan, että toiminnoissa on päällekkäisyyksiä lähinnä pääkonttorien tasolla. A-Rehu kuorii kauraa omiin tarpeisiinsa. Hartioiden vahvistuminen on hyvä juttu”, sanoo A-Rehu Oy:n toimitusjohtaja Reijo Flink. Arcuksen valikoimassa on myös useita vodkia. Valtion omistama yhtiö vietiin pörssiin vuonna 2018 valtion omistajaohjauksesta silloin vastanneen elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) johdolla. ”Se turvaa osaltaan tuotantoa Koskenkorvalla samoin kuin korkealaatuisen raakaaineen läheisyys.” ”Etanolin markkina on globaalisti kovin kilpailtu, ja maailmalla on tarjolla hyvin halpaa etanolia. Maataloustuottajain yhdistysten johtokunnat MTK: Kosken korva moderni tehdaslaitos HARRI KALLIO-KURSSI MTK-Etelä-Pohjanmaan toiminnanjohtaja Yrjö Ojaniemi oli tiistaina varovaisen optimistinen yhdistymisen merkityksestä eteläpohjalaiselle ja suomalaiselle ohrantuotannolle. Altia on hakenut kasvua jo vuosia. Näin saatamme säästyä rankempien keinojen, kuten esimerkiksi erilaisten aukiolorajoitusten ja koulujen etäopetuksen, käyttöönotolta”, toteavat Helsingin pormestari Jan Vapaavuori, Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä ja Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen yhteisessä tiedotteessaan. Tarkkaa määrää Tennilä ei arvioi. Sähköllä aidattu rajoitusalue sijaitsee aivan valtioiden rajan tuntumassa ja on kooltaan 150 neliökilometriä ja läpimitaltaan noin 60 kilometriä. Alue on rauhoitettu kaikelta liikenteeltä, mutta osalle alueesta viljelijät pääsevät korjaamaan edes osan sadosta. Yhteensä niiden myynti on 640 miljoonaa euroa. Se on rajattu vain kevyin aidoin. Liemirehu kuljetetaan tiloille säiliöautoilla, joista rehu pumpataan tilojen säiliöihin. Norjan merkittävin viinien ja viinojen myyjä, merkittäviä markkinaosuuksia myös Ruotsissa, Suomessa, Tanskassa ja Saksassa. Käytännössä siis Norjassa ulkopuolelta ostettua etanolia korvataan oman yhtiön Koskenkorvalla valmistetulla. Se tulee lisäksi jo hyväksytylle 0,21 euron osingolle. Rehuilla on ollut tärkeä rooli alueen kotieläintuotannolle. ”Erinomainen yhteistoimintamme Altian kanssa on jatkunut jo pitkään. ”Meillä ei ollut etukäteen tietoa yhdistymissuunnitelmasta.” Hän arvioi, että A-Rehun rehunmyyntiin on luvassa kasvua. Norjassa ei ole vastaavaa omaa etanolintuotantoa. Flink korostaa, että hän kommentoi uutista tiistaina julkisuudessa olleiden tietojen perusteella. Kaupunkien tarjoamissa palveluissa lähikontakteja vähennetään esimerkiksi itsepalvelua lisäämällä. ”Se tietää lisää elinvoimaa tälle alueelle.” Sekä Altia että A-Rehu hankkivat viljaa Koskenkorvan tehtaidensa lähistöltä. Kaikki tapaukset ovat Brandenburgin osavaltiossa aidatun rajoitusalueen sisällä. Yhdistyminen vahvistaa Koskenkorvan tislaamon asemaa ja tehtaan tuotanto voi kasvaa, arvioi Altian toimitusjohtaja Pekka Tennilä. Yksityistettiin osaksi vuonna 2001 ja kokonaan 2003, listautui pörssiin vuonna 2016. Yhtiöt ovat Koskenkorvan tontillaan 70-prosenttisesti energiaomavaraisia. ›› Wifi/ 4G-yhteys ›› Täyttää EU:n uudet päästödirektiivit ›› Käynnistyy sähkökatkon jälkeen › Lähes hajuton diesel-infrapunalämmitin › Pieni kulutus › Ei tarvitse pakoputkea ulos › Biodiesel, diesel tai polttoöljy › Ei puhallinta, ei nosta pölyä › Termostaattiohjattu (0–40°C) › Siirreltävä, ei asennusta › Hiljainen, vain 48 dB Nyt voit säätää lämpötilaa, tarkastaa polttoaineen määrän sekä ilmoitukset suoraan puhelimestasi! AMMATTILAISEN VALINTA REXNORDIC.FI 040 180 11 11 TÄYSIN UUDISTUNEET AIRREX LÄMMITTIMET MOBIILIOHJAUKSELLA AH-200i n. Toivotaan, että on positiivinen merkitys viljan ostoihin”, Tennilä sanoo. Flink ennustaa kovenevaa kilpailua. Tavoitteena on kasvu ja se on aina tuotantolaitokselle hyvä.” Yhdistymisellä haetaan myös tehokkuutta, mutta siinä kisassa Koskenkorvan tehdas on hyvässä asemassa. AIMO VAINIO JOHANNES TERVO Altia Oyj:n Koskenkorvan-tehdas sijaitsee Ilmajoella. Liikevaihto vuonna 2019 noin 250 miljoonaa euroa. KAIJALEENA RUNSTEN ARehun Reijo Flink: Yhdistyminen on myönteinen uutinen ”Altian ja Arcuksen yhdistyminen on myönteinen uutinen. Maanantaina viranomaiset vahvistivat, että tartuntoja on ollut 36 villisiassa. Erittäin merkittävä tuote on ohravalkuaisrehu, joka menee pääasiassa sikatiloille. Meidän viljaviina sopii siellä tiettyjen brändien valmistukseen”, Tennilä sanoo. Kahden viinayhtiön liitos poikii etanolin vientiä Koskenkorvalta Norjaan Uuden viinayhtiön Anoran pääkonttori säilyy Suomessa. ”Kotimaisen omistuksen merkitys on erittäin tärkeä, ja kun omistusosuus pienenee, siihen liittyy aina riskejä.” Ojaniemi pitää hyvänä, että tehtaalla on investoitu paljon ympäristöja energia-asioihin. 432 työntekijää. syyskuuta 2020 Uutispäällikkö: Stina Haaso uutispaallikot@mt.fi Toimitussihteerit: Pirjo Loiskekoski ja Jarno Mela toimitussihteerit@mt.fi ARCUS Perustettiin Norjan valtion yhtiönä vuonna 1996. ”Ensinnäkin, Koskenkorvan tehtaalla on pitkät perinteet alueella, joten monella maatilalla on viljelty laadukasta ohraa nimenomaan sille.” Koskenkorvan tehtaan ohran käyttömääräksi ilmoitetaan 210 miljoonaa kiloa, mikä vastaa noin 50 000 hehtaarin viljelyalaa. ”Sen verran voin sanoa, että etanolin volyymit kasvavat. 59 prosenttia yhtiön vuoden 2019 liikevaihdosta tuli viineistä, 30 prosenttia viinoista ja 11 prosenttia logistiikasta. Listauksen mukaan osakkeiden arvo oli 177 600 euroa. Nyt muodostuu Pohjoismaiden suurin viinakauppias. ”Toiseksi, laadukas ohra on pitänyt ohran markkinahintaa EP:n alueella hieman korkeampana kuin maassa keskimäärin.” Ojaniemi viittaa hintajoustoon: Kun Koskenkorva on maksanut tietyn hinnan, muiden ostajien on ollut ohraa saadakseen pakko pitää hintaa riittävän korkealla. * *Sääntömuutos 2. Altia on Suomen suurin viinan ja viinin myyjä.Arcuksella on vastaava asema Norjassa. Viranomaisten ja yhtiökokouksen pitää hyväksyä sulautumissuunnitelma. Samalla tontilla on myös A-Rehu Oy:n tehdas. Tiistaina kello neljään mennessä Altian pörssikurssi nousi yli 11 prosenttia. Arcuksen valikoimassa on parisenkymmentä erilaista akvaviittiä. Niistä yksi on kaadettu ja 35 löydetty kuolleina. Yhtiön pääkonttori sijoittuu Helsinkiin ja yhtiö listataan Helsingin pörssissä. Se asettaa laadukkaalle, korkeatasoiselle ja jäljitettävälle tuotannolle omat haasteensa.” Tuottajille tehtaalla on Ojaniemen mukaan iso merkitys. Tehdas on kansainvälisesti tarkasteltuna nykyaikainen. Vanhan kansan termein liemi on rankkia. Flinkin johtama A-Rehu ja alkoholijuomayhtiö Altia ovat tiiviissä yhteistyössä Ilmajoen Koskenkorvalla. Tunnetaan erityisesti akvaviiteistään ja katkeroistaan. ANTTI KANTOLA Alkoholiyhtiöt Altia ja norjalainen Arcus yhdistyvät. Alueen peltoja ei päästä kylvämään uutta satokautta varten. Määrä on noin 15 prosenttia Suomen koko ohrasadosta ja yli 30 prosenttia kauppaan tulevasta ohrasta. Tuotantoa päällekkäisyyksien karsiminen ei juuri koske. hyväksytään toimintasuunnitelma ja talousarvio sekä vahvistetaan jäsenmaksut vuodelle 2021, sekä päätetään yhdistyksen sääntöjen muuttamisesta. A-Rehun ja Altian tuotantolaitokset sijaitsevat samalla tontilla. Pk-seudulla tiukka maskisuositus MAIJA ALA-SIURUA Helsinki, Espoo ja Vantaa suosittavat 15 vuotta täyttäneille kasvomaskin käyttöä kaikissa kaupungin palveluissa aina, kun lähikontakteja ei voida välttää. Altia esittää ylimääräistä 14,5 miljoonan euron osinkoa ennen sulautumista. A-Rehun ja Altian yhteistyö Koskenkorvalla syveni entisestään vuonna 2016. Arcus ostaa etanolia ja suunnitelma on siirtää sitä Koskenkorvan volyymiin. käsittely. Kauran kuori menee Altian voimalaitokselle, jossa se käytetään yhtenä polttoaineena
Metsätaloudelle tämä tarkoittaa metsien parempaa suojelua, entistä kestävämpää metsien hoitoa sekä uudelleen metsitystä”, komissio linjaa. Esimerkiksi Mercedes-Benz 114CDI RWD-3,05/32K normaali A1 A hinta alk. alv:n, arvioidun autoveron ja toim.kulut 600 €) CO?-päästöt 187 g/km. Ilmasto keskustelu kääntyy jälleen metsiin, kun Suomelle tärkeä hiilinielulainsäädäntö laitetaan remonttiin. Kun EU:ssa puhutaan metsien hiilinieluista, jäsenmaiden väliset erot täytyy ottaa huomioon. Vasemmistoliiton puoluehallitus on esittänyt Saramoa tehtävään, eikä vastaehdokkaita ole ilmaantunut. ”Puun määrä metsissämme kasvaa koko ajan, ja kun metsiä käytetään oikein, niin myös nielu vahvistuu. Loput siirretään sitten lulucf-sektorin uudistukseen”, Torvalds tarkentaa. Opetusministerille sijainen Kansanedustaja Jussi Saramo näyttää nousevan opetusministeriksi puoluejohtaja Li Anderssonin äitiysvapaan ajaksi. Lue lisää mercedes-benz.fi/vitopaketti Launch Pack -varustelussa mm. Suomea ja itsenäisyyttämme on tarkoitus juhlia kaikkien suomalaisten kanssa yhdessä uudenlaisen ohjelman kautta. Launch-pakettia rajoitettu erä (100 kpl) ja se on saatavana vakio-/metallivärillisiin pakettiautoihin (pl. Keväällä ministerin ohjelmassa on oppivelvollisuuden pidentämisen toteuttaminen. ”Jos lulucfpäivitys hoidetaan huonosti, jälkilasku tulee meille metsäisille maille.” NILS TORVALDS LYHYESTI Linnan juhlat peruttu Suomen itsenäisyyspäivää juhlistetaan tänä vuonna uudella tavalla, presidentin kanslia tiedottaa. Metsien hiilinielut mainitaan komission ilmastolakisuunnitelmassa useaan otteeseen. Perinteisen kutsuvierastilaisuuden sijaan tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio kutsuvat kaikki suomalaiset viettämään itsenäisyyspäivää ruutujen välityksellä. Vertailutaso kertoo, kuinka paljon hakkuita voidaan tehdä ilman, että niistä syntyviä päästöjä tulee korvata muualta. Amorellan karille ajoa tutkitaan Reilu viikko sitten karille ajaneen Viking Linen Amorellaaluksen reitin pohjasta on löytynyt kovaa luonnonmateriaalia. MTK painottaakin, että ilmastotavoitteet tulee saavuttaa ensisijaisesti päästövähennyksillä. ”Hiilinielua tulee kasvattaa, jotta EU:sta tulee 2050 mennessä ilmastoneutraali. 44 780,41 € (sis. Suomessa ehdotuksen on tuonut julkisuuteen Ilmastoverkosto CLC. ”Jos lulucf-päivitys hoidetaan huonosti, jälkilasku tulee meille metsäisille maille”, Torvalds sanoo. Uuden moottorin myötä kulutus ja päästöt ovat laskeneet, kun taas henkilöautomaisten ominaisuuksien ansiosta mukavuus ja turvallisuus ovat nousseet uudelle tasolle. Hakkuiden tasoon EU ei kuitenkaan jäsenmaissa ota kantaa. Uusissa ilmastotavoitteissa piilee Suomella monia haasteita, EU-parlamentin suomalaisjäsen Nils Torvalds (r.) uskoo. Verkoston mielestä hiilibudjetti lisäisi ilmastotavoitteiden ennakoitavuutta. Esimerkkinä 9G-TRONIC-automaattivaihteisto sekä aktiivinen etäisyysavustin DISTRONIC, joka säilyttää automaattisesti halutun etäisyyden edellä ajavaan autoon. Oikeasti komission ehdotus on samoilla arvoilla mitattuna vain noin 53 prosenttia. Torvaldsin mielestä EU:n tulisi määritellä jäsenmaille yhteinen, vuoteen 2050 ulottuva hiilibudjetti, joka määrittäisi sen, minkä verran maat voisivat tupruttaa päästöjä tulevina vuosina. Arvo jopa yli 2 000 €. ONEja Worker-mallit). MTK:n Brysselin toimiston johtaja Hanna Leiponen-Syyrakki pitää EU:n ilmastotavoitetta kunnianhimoisena ja tärkeänä. • Aktiivinen etäisyysavustin DISTRONIC • LED Intelligent Light -järjestelmä • Highbeam Assist Plus -kaukovalot • Keinonahkainen istuinverhoilu • Nahkainen ohjauspyörä • Peruutuskamera • Alumiinivanteet Vito ja Mercedes-Benz 114CDI RWD-3,05/32K normaali A1 A 44 781 € Rajattu erä Launch Pack -edulla. 24,18 €/kk. Maaseudun Tulevaisuus 5 keskiviikkona 30. Tämä johtuu niin ilmastonmuutoksesta kuin metsien lisääntyneestä taloudellisesta käytöstäkin. Tätä ennen hän on työskennellyt ministerin erityisavustajana opetusja kulttuuriministeriössä ja puolueen poliittisena sihteerinä. Koska metsien pinta-aloissa on EU-maiden välillä suuria eroja, myös vaatimukset nielujen kasvattamiseen voivat vaihdella. MARIA POHJALA BRYSSEL JOHANNES WIEHN Suomi odottaa komissiolta paraikaa vahvistusta metsien hiilinielun vertailutasosta, joka neuvoteltiin osana lulucf-asetusta. Huolenpitosopimus 3 vuodeksi kk-maksulla alk. Pahimmassa tapauksessa Suomen metsät nähtäisiin EU:n hiilinielupankkina. Jotta nielut saadaan kasvuun, heitä tulisi kannustaa sitomaan hiilidioksidia. Muuten riskit kasvaisivat siihen, että olemassa oleva nielu katoaa metsätuhojen mukana kokonaan”, Leiponen-Syyrakki vastaa. Tapahtumat näytetään suorana lähetyksenä Yle TV 1:llä. Ajotietokoneen kieli: suomi. Tutustu malleihin ja valitse omasi samantien – rajattuun erään on saatavana Launch Pack -varustelu hintaan 4 604 €, mikä tarkoittaa jopa yli 2 000 € etua. Kuvan auto lisävarustein. ”Ei voi mennä niin, että Suomen ja Ruotsin metsiä katsotaan vain hiilinieluina tai oletetaan, että metsämme tulisi jättää kokonaan käyttämättä. Komissio toteaa, että maankäyttösektorin ja metsätalouden hiilinielu on kääntynyt Euroopassa laskuun. Löydöksellä saattaa olla rooli laivan pohjakosketuksessa. Kyseessä on Merivoimilta saadun materiaalin perusteella noin neljä metriä pitkä ja 1,5–2 metriä korkea lohkare. Jos metsänomistajia kannustetaan lisäämään hiilensidontaa, sitä varten tulee rakentaa järjestelmä, jossa siitä maksetaan.” EU:n ilmastolaki päättää hakkuista Euroopan unionin tulee olla ilmasto neutraali 2050 mennessä. syyskuuta 2020 UUTISET EU aikoo muuttaa ilmastoja energialait vastaamaan uusia ilmastotavoitteita ensi kevään aikana. ”Se on markkinaehtoinen ratkaisu, jonka kautta kiilusilmäinen Bryssel ei kohdista katsettaan suomalaisiin metsiin ja ryhdy sisältämään metsänomistajan omaisuutta toisten huonon ilmastopolitiikan maksuksi”, Torvalds perustelee. Komissio nostaa esiin myös yksittäisen metsänomistajan ja viljelijän. 41-vuotias Saramo on vasemmistoliiton varapuheenjohtaja ja ensimmäisen kauden kansanedustaja Uudeltamaalta. Kun työ kutsuu, uusi Vito vastaa – kaikkiin tarpeisiin. Komissio esittää vuoden 2030 päästövähennykseksi 55 prosenttia vuoden 1990 tasosta. Uusi Vito ja Launch Pack. Lulucf-asetuksesta – eli metsien hiilinielujen ja hakkuiden suhteesta – käytiin EU:ssa kolme vuotta sitten pitkä vääntö, ja nyt lainsäädäntö halutaan avata uudelleen. Sen saavuttamiseksi EU haluaa hiili nielut kasvuun. ”Parlamentti on hyväksynyt tämän tavoitteen jo vuosi sitten. Metsien nielua vaarantavat muun muassa metsäpalot ja hyönteistuhot, jotka samaan aikaan uhkaavat luonnon monimuotoisuutta
Kaikenlaista on tullut opittua elämän ja työuran varrella, kun on oltu muilla töissä”, Williams kertoo. Osa asiakkaista on saattanut pakastaa jauhelihaa, ja Ruokavirasto suosittelee tarkastamaan asian kotona. ”Alkuvuonna 2019 Skaren jauhelihasta on tehty kaksi perättäistä salmonellalöydöstä”, Forsström kertoo. Kaikista varotoimenpiteistä huolimatta salmonellaa löytyi taas, ja Lidl päätti lopettaa yhteistyön. Näin esimerkiksi koneet kaivoksissa saadaan toimimaan täysin automaattisesti 5G-verkon avulla. ”Varmasti kaikki ovat tehneet parhaansa, myös Lidl”, toteaa ylitarkastaja Mika Varjonen Ruokavirastosta. Myös maallemuutto oli alkanut houkuttaa. Laitinen ja Williams uskovat, että muuttoliike kääntyy nykyistä huomattavasti enemmän maaseudulle. Fortumin kanssa yhteistyössä tehtävät tuotteet ovat samantapaisia, mutta Metsä Group keskittyy niiden tekemiseen puusta ja Fortum pääasiassa oljesta. Von Weymarnin mukaan Metsä Groupin tärkeimmät teemat innovaatioissa ovat tekstiilikuidut, kuitupakkaukset ja biokomposiitti. Löydöksestä on tiedotettu muita EU-maita Rasff-järjestelmän kautta, jolloin lihan lähtöpäässä tiedetään ja osataan ryhtyä tarvittaviin toimiin. Nyt se jää alle prosenttiin liikevaihdosta. Ravintola menee viikolla kiinni iltayhdeksältä ja viikonloppuisin kello 22:n ja 23:n välillä, joten mikään bilepaikka tämä ei ole”, Laitinen toteaa. Neste kehittää 5–20 vuoden päästä kaupallistettavia ratkaisuja liikennepolttoaineisiin sekä kemikaalien ja polymeerien tuotantoon. Ruokavirastolla ei ole tietoa tartunnan lähteestä. SATU LEHTONEN VEIKKO NIITTYMAA Ruokavirastolla ei ole tietoa tartunnan lähteestä. ”Aika perusteellisesti neuvoteltiin entisen omistajan kanssa rakennuksen ostamisesta, kunnes lopulta päästiin sopuun hinnasta. Olkea on maailmalla saatavilla erittäin runsaasti, mutta nykyisin se pääasiassa poltetaan. Esimerkiksi Äänekoskelle on jo perustettu sellutehtaan vierelle yrityksiä, joilla tavoitellaan sellun arvon nostamista jo Suomessa, vaikka kuluttajamarkkinat ovat ulkomailla. Biokomposiitissa puukuitua yhdistetään polymeereihin, sulatetaan ja työstetään niistä vaikkapa auton osia. Business Finland uskoo, että innovaatiot poikivat miljardien eurojen arvoisia teollisia investointeja Suomeen. Lidl lopetti toistaiseksi Skaren jauhelihan myynnin Viime viikon salmonella kohu oli Lidlille liikaa. Alakertaan valmistuivat viime keväänä bistro-ravintola, aulabaari ja kokoustila. Ne pohjautuvat raakaöljyä korvaaviin raaka-aineisiin, esimerkiksi olkija metsätähteisiin, yhdyskuntajätteeseen ja jätemuoviin. Laitoksessa tuotetaan valmiita 3D-kuitupakkauksia suoraan märästä puukuitumassasta ilman välivaiheita. ”Tuolloin lopetimme yhteistyön tavarantoimittajan kanssa ja vaadimme selvitystä epäkohdista ja niiden korjaamista.” Sen jälkeen Skare teki Lidlille perusteelliset selvitykset tuoteturvallisuutta koskien. JOUKO KYYTSÖNEN PÄIVI SIVONEN Puusta saadaan tehtyä esimerkiksi lankaa. Yrittäjät tekevät yhteistyötä Jyväskylän taiteilijaseuran kanssa. Ruokavirasto tiedotti perjantaina, että tanskalaisen Skare Meat Packersin Suomeen toimittamassa ja Lidlin myymässä jauhelihassa oli todettu salmonellaa. Williams työskenteli pääkaupunkiseudulla johdon assistentin ja toimistopäällikön tehtävissä. Fortumin Bio2X-ohjelman kehitysjohtaja Risto Sormunen kertoo, että yhtiön biotuotevisiossa maatalouden olki ohjataan teolliseen prosessiin. Valmetin kanssa Metsä Spring on hiljattain aloittanut Äänekoskella kuitupakkaushankkeen. Kyseessä oli Farmer’s Favourites -tuotemerkin kilon pakkaus naudan jauhelihaa. ”Vaikka ottamistamme kymmenistä salmonellanäytteistä suurin osa on ollut puhtaita, nyt toistamiseen esiintynyt positiivinen näyte on merkki siitä, että tavarantoimittajan tuotannossa on ongelmia, jotka pitää ratkaista.” ”Tuoteturvallisuus on meille äärimmäisen tärkeää, joten tämä on ainoa ratkaisu”, Forsström kertoo. Ketju on pitkä Saksasta Tanskan kautta Suomeen, jolloin käyttöaika jää väistämättä lyhyeksi. Suomalaisesta lihasta ei ole löydetty salmonellaa. Tekstiilit ovat yksi veturiyrityskilpailun voittajien Metsä Groupin ja Fortumin innovaatiokohteista puulle ja oljelle. Korona osaltaan vauhdittaa asiaa”, Williams kiteyttää. Espoolaisnaiset tarttuivat hotellibisnekseen Pihtiputaalla JUKKA KOIVULA PETTERI KIVIMÄKI Tänä syksynä hotellissa on esillä pihtiputaalaisen maanviljelijän Martti Mäkelän valokuvakokonaisuus Kotomaaseutua. ”Olemme valmiina tarjoamaan tilat keskisuomalaisten taiteilijoiden taideja taidemyyntinäyttelyille”, Williams sanoo. ”Pääkaupunkiseudulla on paljon täysin turhaa kiirettä kiireen itsensä takia. Metsä Groupin pääjohtajan Ilkka Hämälän mukaan tavoite on lisätä vahvasti puun jalostusarvoa nyt, kun paperien kysyntä vähenee. Kaupat tehtiin tammikuun lopussa. Tutkimukseen satoja miljoonia: Puusta ja oljesta kuitutuotteita Veturiyritysten haastekilpailun voittajista Fortum käyttää olkea ja Metsä Group puukuitua uusiin biotuotteisiin. Sekään kerta ei ollut ensimmäinen. Tilaisuus avautui alkuvuonna 2019, kun Hotelli Pihtipudas paikkakunnan keskustaajamassa tuli myyntiin. Jauheliha tulee maahan tuoreena, ja se on nopeasti pilaantuva elintarvike. Neste, Nokia sekä Fortum ja Metsä Group yhdessä ovat sitoutuneet lisäämään tutkimus-, kehitysja innovaatioinvestointejaan (TKI) Suomeen yhteensä sadoilla miljoonilla euroilla. Huomasimme kaipaavamme väljyyttä, luonnonläheisyyttä ja sitä kautta parempaa elämänlaatua”, Laitinen sanoo. Varjosen mukaan vuosittain todetaan kymmenkunta salmonellatapausta lihatuotteissa, kaikki tuontilihassa. ”Näiden selvitysten perusteella päätettiin jatkaa yhteistyötä tämän vuoden alussa”, Forsström kertoo. ”Myös hotellija ravintolamaailma tulivat sitä kautta tutuiksi”, hän kertoo. Ruokavirasto tiedotti salmonellan löytymisestä mutta ei näe tarpeelliseksi ryhtyä järeämpiin toimiin. ”Alakerta on rauhallinen kokoontumispaikka, jossa voi tavata ystäviä ja jossa väsyneet matkailijat voivat nauttia juoman tai pari ennen nukkumaan menoa. ”Haluamme esitellä täällä yöpyville turisteille ja matkailijoille, miten huikea paikka Pihtipudas on. Suomessa koko tuotantoketju on keskittynyt salmonellavapauteen, kun muualla salmonellaa yritetään hallita, Varjonen sanoo. Anneli Williams ja Sirpa Laitinen tarjoavat Koto Hotellinsa seinät keskisuomalaisten taidenäyttelyiden pitopaikaksi taidehotelli-teemalla. 6 Maaseudun Tulevaisuus UUTISET keskiviikkona 30. Siat on kasvatettu ja teurastettu Saksassa, minkä jälkeen ruhot on viety Tanskaan jalostettaviksi ja tuotu sieltä Suomeen. JAANA KANKAANPÄÄ Metsä Groupin pääjohtaja Ilkka Hämälä kertoo, että yhtiön tavoite on lisätä suomalaisen metsän arvoa kehittämällä innovaatioyrityksiä, jotka usein sijoittuvat sellutehtaiden yhteyteen. ”Kävimme silloin pankeissa, ely-keskuksessa ja Finnverassa puhumassa asiasta ja yritimme saada rahoitusta. Uusiin innovaatioihin käytetään kymmeniä miljoonia euroja vuodessa ja TKI:n osuutta nostetaan nykyisestä. Työskentelin 13 viime vuotta eduskunnan turvallisuusosastolla. Maalla asiat ovat oikeassa tärkeysjärjestyksessä ja oikealla pohjalla. Vastaan nyt Koto Hotellissa turvallisuudesta ja työturvallisuudesta”, Laitinen kertoo. Yritykset selviytyivät Business Finlandin veturiyrityksille järjestämän haastekilpailun voittajiksi ja saivat TKI-investointeihin yhteensä 60 miljoonaa euroa valtion tukea. Voittajista Nokia kehittää teollista 5G-verkkoa ja laskentaa pilvipalvelussa, mikä mahdollistaa digitalisaation ja esineiden internetin. ”Meillä on ollut kymmenen vuoden ajan mökki täällä Pihtiputaalla Koliman rannalla. ”Olemme toistaiseksi lopettaneet Skaren jauhelihan myynnin”, Lidl Suomen kaupallinen johtaja Mikko Forsström kertoo. Takaisinvedolla ei olisi ollut merkitystä, koska kyseisen erän viimeinen käyttöpäivä oli mennyt umpeen jo lähes kaksi viikkoa aiemmin. Paikka oli päässyt jo hieman rapistumaan, joten seuraavana kesänä aloitimme remontin”, Williams taustoittaa. Edellisen kerran Skaren jauhe lihasta löytyi Suomessa salmonellaa elokuussa. Lidlin salmonellalöydös noudattaa tuttua kaavaa. Fortum ja Metsä Group käynnistävät nelivuotisen ExpandFibre-ohjelman, jonka tavoitteena on tuottaa oljesta ja puusta uusia biotuotteita, esimerkiksi tekstiilikuituja. Business Finland uskoo, että innovaatiot poikivat miljardien eurojen arvoisia teollisia investointeja Suomeen.. Metsä Group myy puolet sellustaan suoraan muualle maailmaan. Tavoite on kehittää kaikista oljen pääkomponenteista eli selluloosasta, hemiselluloosasta ja ligniinistä korkean lisäarvon lopputuotteita. syyskuuta 2020 Espoolaiset Sirpa Laitinen ja Anneli Williams ostivat puolitoista vuotta sitten Hotelli Pihtiputaan ja muuttivat paikkakunnalle. ”Kun yläkerran remontti valmistui ja hotellitoiminta alkoi pyöriä, alakerran remontti todettiin rahoituskelpoiseksi.” Koto Hotellin hotellimajoitus lähti pyörimään viime vuoden lokakuussa. ”Olen syntyisin Pihtiputaalta mutta asuin välillä reilut 30 vuotta Helsingissä ja Espoossa. Koto Hotelli työllistää Laitisen ja Williamsin lisäksi kolme osa-aikaista työntekijää sekä paikallisen lukiolaisen, joka tekee vuoroja silloin tällöin. Hämälä sekä innovaatioyritys Metsä Springin toimitusjohtaja Niklas von Weymarn katsovat, että yritysten innovaatiotuen ohella valtion on tärkeää pitää huolta yliopistojen ja tutkimuslaitosten rahoituksesta. Kukaan ei silloin innostunut, joten remontoimme yläkerran omilla rahoilla”, Williams kertoo. Elämänmuutoksen pontimena olivat halu aloittaa oma hotelliyritys sekä rauhallisen, luonnonläheisen elämäntavan kaipuu. Tekstiilien valmistuksessa Metsä Groupin yhteistyökumppani on japanilainen Itochu. Täällä on tilaa, väljyyttä ja kaunista luontoa sekä aktiivista paikallistoimintaa ja hyvät palvelut”, Laitinen sanoo. Vuonna 1990 rakennetun tuhatneliöisen vanhan hotellin yläkerran hotellihuoneet remontoitiin ensin. Kartonkipakkauksia pyritään keventämään, ja tavoite on korvata esimerkiksi puuvillaa puukuitutekstiileillä. Olemme täysin vakuuttuneita siitä, että muuttoliike kääntyy. ”Mehän olimme jo useamman vuoden miettineet, että haluaisimme perustaa oman yrityksen
Ja verkkopankista menee joka kuukausi uusi kuukausimaksu. Projekteihin on upotettu EU-rahaa ja kansallisia tukia. syyskuuta 2020 UUTISET YLELLINEN JOHN DEEREN 7R-SARJA WITRAKTORILTA WITRAKTOR@TT.WIHURI.FI | 020 510 10 | WITRAKTOR.FI 7R-SARJA YHDISTÄÄ PYSÄYTTÄMÄTÖNTÄ TUOTTAVUUTTA SEKÄ LAADUKKAAN SUUNNITTELUN Jopa 373 hevosvoimaa ja tehopainosuhde 29,9 kg/hv tekevät 7R-traktorista uuden sukupolven työkalun. Antenni lähetykset näkyvät Ylen teknologiajohtajan Janne Yli-Äyhön mukaan vielä 2020-luvun ajan jo Ylen ja Digitan solmiman sopimuksen perusteella. Päätös pitäisi Ylen mukaan tehdä ennen vuoden 2023 EU:n WRC-kokousta, jossa taajuuksien siirtoa valmistellaan. ”Tulevaisuudessa yhteyden nopeus on voitava kasvattaa yhteen gigabittiin sekunnissa.” HARRI KALLIO-KURSSI KOMMENTTI STINA HAASO stina.haaso@mt.fi Ylen pääjohtajan Merja Ylä-Anttilan kirje liikenneja viestintäministeri Timo Harakalle (sd.) oli varmasti hyvää tarkoittava. Maaseudun kylillä on 2000-luvun alun jälkeen nähty villi joukko erilaisia projekteja, joiden voimin laajakaistaa on kylille vedetty. Hallintoneuvoston Esko Kiviranta (kesk.) torjuu ehdotuksen. Tulevaisuudessa antenniverkko halutaan unohtaa ja kuluttajat pakottaa tavalla tai toisella katsomaan televisiolähetyksiä netin kautta. ”Vakaa ja nopea verkkoyhteys on nykyaikaisten palvelujen ja etätyön edellytys, siksi laajakaista on ulotettava myös kesämökeille maaseudun vakituisten asumusten ohella”, Honkonen katsoo. Monissa paikoissa eivät edes nyt toimi normaalit puhelinyhteydet matkapuhelinverkossa häiriöttä.” Hänen mukaansa kaapeleita ei tulla saamaan vuosiin kaikille alueille. Maaseudun Tulevaisuus uutisoi maanantaina Ylen kirjeestä liikenneja viestintäministeriölle, jossa esitetään, että hallituksen tulisi tehdä poliittinen linjaus antenniverkoista luopumisesta. Ensin hoidetaan leipää pöytään, sitten mietitään jälkkärit. Ylen tehtävä on toimia tiedonantajana kriisiaikoina ja huolehtia tiedon välityksestä muina aikoina kattavasti ja yhdenvertaisesti. Yle unohti antennikatsojat. Yli-Äyhö on toista mieltä. Ylen hallintoneuvoston jäsen Leena Meri (ps.) on niin ikään kielteisellä kannalla. Niiden rakentamiseen myös asukkaiden on pitänyt osallistua pahimmillaan tuhannella eurolla per liittymä. Television katsojan pitää maksaa joko laajakaistan perustamismaksut ja liittymän kuukausimaksut tai hankkia jonkin sortin mokkula, jonka varassa sitten töllöä pääsee ihailemaan. Ei edes pääkaupunkiseudulla kaikilla pientaloalueilla. ”Saatavuus heikkenisi. Se on riittänyt. Painavia kuormia vedettäessä pellolla käytettävissäsi on 3,5 t painoa (EZ Ballastja etupaino), jotka voit lisätä muutamassa sekunnissa ohjaamosta käsin. Sen aiheena oli Ylen sisältöjen saatavuuden turvaaminen laajakaistaverkossa koko yleisölle. Yle haluaa olla teknologisesti alan kärjessä ja joutuu hakemaan säästöjä. JOUKO KYYTSÖNEN JARKKO SIRKIÄ Yle ehdottaa antennitaajuuksien siirtämistä Internetin laajakaistalle eli 5G-käyttöön lähivuosina, mikä heikentää Digitan mukaan televisionäkyvyyttä antenniverkoissa. ”Kansalaisille ei tulisi aiheutua muita kuluja kuin Yle-vero, jos he haluavat katsoa Ylen tv-lähetyksiä.” Myös keskustan varapuheenjohtaja Petri Honkonen linjaa, ettei antenneista luovuta ennen kuin laajakaista on ulotettu koko maahan. ”Laajakaistaverkon tulisi olla vastaisuudessa kaikkien saatavilla ja samanlainen peruspalvelu kuin sähkö tai vesi”, Yli-Äyhö sanoo. Alkuviikon keskustelussa on havaittavissa samaa kuin aikoinaan laajakaistan kanssa. Suurempi ja hiljaisempi ohjaamo pitää sisällään useita ominaisuuksia, joita alalla ei ole vielä nähty, kuten esimerkiksi uusi kahden vyöhykkeen hieronnalla ja ilmanvaihdolla varustettu istuin sekä kosketusnäytöllinen DAB+radio, jossa on 6.1 surround -ääni. Mutta huppista, antenni verkon käyttäjät unohtuivat. Kun se laajakaista on kuitenkin tulossa. ”Palvelut tulisi saada tasavertaisesti kaikille.” Yle: Antennilähetykset näkyvät vielä pitkään Erimielisyyttä on siitä, heikentääkö antennitaajuuksien siirto laaja kaistoille televisionäkyvyyttä. On huomattava, että sen toimintaa rahoitetaan verovaroin.” Leena Meri näkee, että maaseudulla koituu ongelmia, jos välitystapa siirtyy laajakaistan varaan. Ylen lähettämän kirjeen taustalla on Yli-Äyhön mukaan huoli laajakaistaverkkojen saatavuudesta kaikkialla Suomessa. Kirjeessä puhutaan itsestäänselvyytenä, että antenniverkosta ollaan luopumassa ja laajakaistaan siirtymisen päätöksillä on kiire. Vielä ei olla jälkiruuan äärellä. Kysy lisätietoa myyjiltämme! Ylen mukaan antennilähetyksistä ollaan luopumassa Suomessa, mutta asiasta ei ole vielä päätöksiä. Yleisradion pitää keskittyä perustehtäviinsä. ”Mikäli järjestelmää muutetaan, pitää yhteydet saada toimimaan ilman asukkaiden lisäkustannuksia ja kattaa Yle-veroilla kertyneistä varoista.” Leena Meri kysyy myös, miten turvataan televisioja radioyhteydet kriisiaikana, jos antenneista luovutaan. Ei silloinkaan mietitty katvealueita. Nyt, kun entistä useampi kansalainen viettää aikaa maaseudulla ympärivuotisesti, antenniverkko kiinnostaa. Nopea siirtyminen ei saa tukea poliitikoilta Ylen hallintoneuvoston varapuheenjohtaja Ari Torniainen (kesk.) suhtautuu puheenjohtaja Arto Satosen (kok.) tavoin varauksin ehdotukseen antenniverkosta luopumiseen nopealla aikataululla. Siirtyminen laajakaistaan tuo lisäkustannuksia Yle-veron maksajille, koska asiakkaat joutuvat maksamaan laajakaistan liittymismaksun, kun taas antenniverkon kautta katselu on ilmaista. Helposti syntyy tunne, että kansalaista höynäytetään maksumieheksi. ”Pelkän laajakaistan varassa toimiva tiedonvälitys ei olisi tasavertaista kaikille, koska laajakaistat eivät ole tällä hetkellä tasalaatuisia ja kaikilla kansalaisilla niitä ei ole saatavilla.” Torniaisen mukaan tiedonvälitykseen liittyisi tuolloin useita riskejä. Punavihreästä kaupunkikuplasta katseltuna voi tuntua hyvältä ajatukselta luopua vanhasta antenniverkosta ja pistää paukut laajakaistaan. Se, mitä kirjeessä ei sanottu, oli kaikkein tärkein asia. Kun pitäisi puhua rahasta ja siitä, kuka lystin maksaa, käännetään keskustelu äkkiä aikatauluihin ja uuden teknologian väistämättömään tuloon. Tavallisen televisionkatsojan kannalta asia on kuitenkin yksinkertainen. 7R:n poikkeuksellisen tehopainosuhteen mahdollistavat koneen pieni kokonaispaino ja suuri hevosvoimateho. ”Lisäksi ehdotuksessa toivotaan UHF-taajuuksien tehokasta käyttöä, jotta taajuuksia voitaisiin siirtää laajakaistakäyttöön sitä mukaa kun laajakaistaverkot ja tv-yleisö ovat muutokseen valmiita.” Laajakaistaliittymien merkitys korostuu Ylen mukaan tulevaisuudessa entisestään kaikissa muissakin julkisissa palveluissa, esimerkiksi terveydenhoidossa. Liikenneja viestintäministeri Timo Harakka (sd.) kertoo, että parhaillaan pannaan käytäntöön liikenneja viestintäministeriön ohjelmaa, jonka mukaan kaikilla kotitalouksilla tulisi olla vuonna 2025 mahdollisuus käyttää vähintään 100 megabitin yhteyksiä. Keskusta on linjannut, että laajakaistan rakentamiseen käytettäisiin osa EU:n elpymisrahastosta saatavaa rahoitusta. Maaseudun Tulevaisuus 7 keskiviikkona 30. Ylen suunnitelma antenniverkon kuoppaamisesta olisi toisenlaisena aikana kenties hoideltu huomaamattomasti. Tällöin antenniverkoissa käytettäviä UHF-taajuuksia voidaan siirtää 5G-laajakaistakäyttöön. Kaikkialle laajakaistaa ei edes saada. Ergonominen Command Pro -ajokahva viimeistelee ajomukavuuden läpi pitkienkin työpäivien sekä AutoPowr™ mahdollistaa sujuvan kiihdytyksen käynnistyksestä enimmäisnopeuteen vain yhdellä vivulla ja kokonaan kytkintä käyttämättä. ”Suhtaudun siihen hyvin epäilevästi. Nyt sitä ei voida sivuuttaa. Antenniverkoista vastaavan Digitan mukaan taajuuksien siirto antenneista laajakaistakäyttöön heikentää antenniverkkoa, jolloin näkyvyys maaseudulla kärsii. Sinun täytyy vain valita sopiva nopeus, ja AutoPowr™ pitää sen samana reagoimalla automaattisesti muuttuvaan kuormitukseen. Eikä laajakaista ole edelleenkään joka kylällä kaikissa savuissa. Perustehtävä luullaan hoidettavan parhain päin näin. Kun olet ostanut television ja laittanut katollesi antennin, saat katsoa Ylen lähetyksiä niin kauan kuin maksat sähkölaskusi. Ketterä traktori ei ainoastaan kuljeta kuormiasi vaan se työntää koko liiketoimintaasi eteenpäin. Hänen mukaansa UHF-taajuuksia siirretään vain silloin, jos niillä ei ole käyttöä
Nyt niihin pureutuu uusi hanke nimeltä MicrAgri. SATU LEHTONEN Öljyhampun puinti onnistuu pienessä tihkusateessakin Sumu janakkalalaisen pellon yllä lähentelee tiistaina puoliltapäivin olomuodoltaan jo tihkusadetta, mutta Samuel Jussila ajaa puimurinsa parimetrisen kasvuston kimppuun. Toisaalta energiaa kuluu esimerkiksi viljan kuivatuksessa nyt paljon, Yrjölä toteaa. Asiaa tutkitaan yhteistyössä suomalaisten maatilojen ja puutarhaviljelijöiden kanssa. Suomen ympäristökeskus, Luonnonvarakeskus ja Ruokavirasto toimivat MicrAgrihankkeessa yhteistyössä. Trans Farm Oy:n viljelykonsulttina työskentelevä Jussila on lupautunut esittelemään öljyhampun puintia sen viljelystä kiinnostuneille, ja lupaus pitää. Ensi vuonna kustannukset kääntyvät nousuun ja kääntävät myös yrittäjätulon laskuun, PTT arvioi. ”Öljyhamppu on hyvän maan kasvi”, Kokkonen toteaa. Jussilalla on öljyhamppua viljelyssä ensimmäistä vuotta. Kyseistä bakteeria ei ole tavattu Ruotsissa 40 vuoteen, kertovat maan maatalousviranomaiset. tutkimusjohtaja Hanna Karikallio kertoo. Puran mukaan suorakylvöä ei ole juurikaan tähän mennessä testattu öljyhampulle. Vaikka tiistain puinti jäikin sateen vuoksi vain näytösluonteiseksi, ensi tuntumalta Jussila arvioi sadon olevan sekä laadultaan että määrältään kohtuullinen. Siksi suomalaisen sianlihan vienti Aasiaan on vetänyt hyvin. Energian, erityisesti öljyn, hinta on niin ikään alhaalla. Yrittäjätuloa vetää ylöspäin tuotantokustannusten lasku, Yrjölä kertoo. Ruuan kuluttajahinnat nousivat EU:ssa keväällä merkittävästi, PTT:n ennuste kertoo. Valtaosa tästäkin noususta on peräisin ulkomailta. Kiinnostusta on ollut Puran mukaan yllättävänkin runsaasti. Tämä heijastui eurooppalaisen sianlihan tuottajahintoihin. Vuoden 2021 yrittäjätulon laskuksi PTT arvioi 8 prosenttia. Sekä Kokkonen että Jussila suorikylvivät öljyhampun. Afrikkalaisen sikaruton leviäminen EU:n suurimpaan sianlihanviejämaahan Saksaan luo epävarmuutta markkinoille, PTT toteaa ennusteessaan. Lisäksi koronapandemian luoma epävarmuus laski sianlihan hintaa Yhdysvalloissa ja Brasiliassa. Tuotanto Suomessa palaa laskusuuntaan ja tuottajahintojen nousu taittuu. ”Mikromuoveja voi irrota katemateriaaleista, säilörehupaaleista ja hyönteisverkoista”, hanketta koordinoiva Salla Selonen Suomen ympäristökeskuksen laboratoriokeskuksesta kertoo. syyskuuta 2020 Yhteystiedot: maatalous@mt.fi Hanke penkoo pellon mikromuoveja Maatalousmaan mikromuoveista ja niiden vaikutuksista on toistaiseksi hyvin vähän tietoa. Jos saksalaisen sianlihan vienti Kiinaan ja muihin Aasian maihin estyy pitkäksi ajaksi, kauppavirtojen on etsittävä uusia suuntia. Elintarvikkeiden hinnat nousevat Suomessa tänä vuonna keskimäärin 1,5 prosenttia ja ensi vuonna keskimäärin 0,5 prosenttia, PTT:n vt. Maatalouden yrittäjätulo kasvaa tänä vuonna toista vuotta peräkkäin, Pellervon taloustutkimus PTT arvioi tänään julkistetussa ennusteessaan. Hanketta rahoittaa maaja metsätalousministeriö Maatilatalouden kehittämisrahasto Makerasta. PTT: Maatalouden yrittäjätulo elpyy hiukan Markkinatuotot eivät kasva, koska viljasato jää heikoksi, mutta tuotanto kustannukset ovat laskeneet. ”Tänä vuonna eniten nousevat hedelmien ja marjojen hinnat. Maatalouden yrittäjätulo, tuet ja markkinatuotot 2012–2021 Miljardia euroa/vuosi 5 4 3 2 1 Lähde: Eurostat, Macrobond/PTT 20 12 20 13 20 14 20 15 20 16 20 17 20 18 20 19 20 20 20 21 Maatalouden markkinatuotot Maatalouden tuet yhteensä Maatalouden yrittäjätulo "Toki yrittäjätulo on parempi kuin kurjimpina vuosina." TAPANI YRJÖLÄ Kiina voi pian vähentää sianlihan tuontia Afrikkalainen sikarutto on näivettänyt sianlihan tuotantoa Kiinassa ja muualla Aasiassa. Lihan kokonaistarjonta ja -kysyntä maailmassa eivät muutu, joten ainoastaan vientimarkkinat haetaan uudestaan. Sen sijaan aitosavinen pelto tuotti pettymyksen. Keväällä hinta kuitenkin kääntyi laskuun. Tämä ei riitä korvaamaan sitä, että kasvituotannon tuotot jäävät merkittävästi viime vuoden huippusatojen tuomista tuloista. Sitä veti alaspäin vientikilpailun kiristyminen Kiinan myönnettyä uusia tuontilupia yhdysvaltalaisille ja brasilialaisille toimijoille. Hanke laatii toimenpide-ehdotuksia maatalousmaan mikromuovipäästöjen vähentämiseksi. ”Täytyi tarkistaa kokeneemmilta öljyhampunviljelijöiltä, kannattaako tihkusateella edes yrittää puintia. Aasian sianlihan tuotanto nousee taas jaloilleen ja Suomenkin vienti sinne alkaa laskea. Viime vuoden runsaasta sadosta seurannut viljan hinnan lasku on alentanut rehun hintaa. Kiinan kysynnän imussa sianlihan hinta EU:ssa nousi reippaasti viime vuoden lopussa ja tämän vuoden alussa. ”Mikromuoveja voi päätyä maaperään myös kastelujärjestelmien, maatalouskoneiden pinnoitemateriaalien ja renkaiden, lannoitteiden, torjunta-aineiden, kasteluveden ja ilman kautta.” Tämän vuoden keväällä alkaneen hankkeen tavoitteena on tunnistaa maatalousmaan mikromuovien merkittävimmät päästölähteet, arvioida perinteisistä ja biohajoavista muoveista syntyneiden hiukkasten vaikutuksia maaperässä sekä löytää mikromuovien maaperävaikutusten tutkimiseen sopivia menetelmiä. Niitä pohditaan yhdessä alan toimijoiden kanssa ja ne tuodaan maataloustuottajien, materiaalien tuottajien ja päätöstentekijöiden käytettäväksi. Kysy lisää lähimmältä Valtra-myyjältäsi! VALTRA-MYYJÄSI: AGCO SUOMI www.valtra.fi ETUSI JOPA 14 000 €. 13 hehtaarin sato on tavoitteena saada kylvösiemeneksi. Maailman lannoitemarkkinoilla mineraalilannoitteiden tarjonta on runsasta ja kysynnän kasvu hieman ennakoitua hitaampaa. JUHANI REKU JANAKKALA KARI SALONEN Samuel Jussila pui öljyhamppua tihkusateessa tiistaina Janakkalassa. Ensi vuodelle yritys tekee myös tavanomaisia viljelysopimuksia ja tavoitteena on ottaa hamppu kuminan rinnalle yrityksen tuotevalikoimaan, kertoo korjuunäytöstä seuraamaan saapunut tuotepäällikkö Satu Pura. 8 Maaseudun Tulevaisuus MAATALOUS keskiviikkona 30. Katso video Katso video öljyhampun puinnista verkossa osoitteessa mt.fi NOSTA TRAKTORISI UUDELLE TASOLLE Mitä enemmän valitset varusteita uuteen Valtra-traktoriisi, sitä enemmän hyödyt! Etu saatavilla Valtra A-, G-, N-, Tja S-sarjan traktoreihin. ”Hyvin se näyttää pärjänneen”, Pura toteaa ihaillessaan Jussilan hamppupeltoa. Tilanne on kääntänyt sianlihan tuotannon nousuun monen laskuvuoden jälkeen. Hedelmien hintoja vetää ylöspäin muiden EU-maiden pula kausityövoimasta ja sitä kautta nousseet tuontihedelmien hinnat”, Karikallio toteaa. He vakuuttivat, että kyllä se onnistuu”, Jussila myöntää. Näin ollen lannoitteiden hinnat ovat viimevuotista alemmat. SATU LEHTONEN KUVAT: SANNE KATAINEN, KARI SALONEN, PASI LEINO / KUVANKÄSITTELY: JUHO LESKINEN Muun muassa rehujen ja öljyn hinnat ovat laskeneet, rakentamisenkin hiukan. Jordbruksaltuellt-sivuston mukaan noin 20 maatilaa on vastaanottanut sikoja salmonellan saastuttamasta sikalasta. Hänellä oli öljyhamppua viljelyssä ensi kerran tänä vuonna, ja ne puitiin maanantaina. Turvemaalla hamppu ei kasvanut yhtä hyvin. ”Toki yrittäjätulo on parempi kuin kurjimpina vuosina, mutta aiempien hyvien vuosien lukemista jäädään kauas.” Maatalouden markkinatuotot eivät tänä vuonna kasva, vaikka sekä maidon että sianlihan tuotanto kasvavat ja hinnat nousevat. Kokkonen kokeili hamppua kolmella parin hehtaarin lohkolla, jotka olivat eri maalajeja. Maatalouden yrittäjätulo nousee PTT:n ennusteen mukaan tänä vuonna 15 prosenttia, noin 1 100 miljoonaan euroon. Vielä tänä vuonna Trans Farm viljelyttää sopimustuottajillaan hamppua vain siemeneksi. SATU LEHTONEN LYHYESTI Sikatilalta löytyi outoa salmonellaa Ruotsissa on skoonelaiselta sikatilalta löytynyt Salmonella Choleraesuis -bakteeria. Paras sato tuli multamaalta. Saksalainen sikasektori todennäköisesti kärsii, mutta lopullisia vaikutuksia muiden EU-maiden, myös Suomen, markkinoihin on PTT:n mukaan vaikea ennakoida. Choleraesuis-salmonella bakteeria näiltä tiloilta ei ole löytynyt. Puintinäytöstä oli saapunut seuraamaan myös Timo Kokkonen Kouvolan Valkealasta. Jo ensi vuonna tilanne muuttuu, Pellervon taloustutkimus PTT arvioi tuoreessa maatalousennusteessaan. Myös maatalouden tarvikkeiden ja palvelujen hintataso on tänä vuonna aikaisempaa matalampi. ”Ei kuitenkaan ole syytä sanoa, että maataloudella menee hyvin”, PTT:n vanhempi maatalousekonomisti Tapani Yrjölä toteaa. Sitä vetää alaspäin öljyn ylitarjonta, sillä liikennekäyttö on vähentynyt koronapandemian seurauksena. Suomessa vastaavaa hintapiikkiä ei näy
Viljely alkoi vuonna 2013 ja alaa on siitä kasvatettu niin, että tänä vuonna juurikasta kasvaa 55 hehtaaria. ”Lähiaikojen säätiedotus lupaa kuitenkin edelleen aivan samanlaisia lämpötiloja eikä viileämmästä ilmamassasta ole mitään merkkejä.” Toisaalta Känkänen näkee tilanteessa myös jotain hyvää: ”Monena vuonna korjuuta on hankaloittanut liika märkyys. Mäntyharjun pellolle kone ehtii loppuviikolla. Etenkin härkäpapukasvustot ovat monin paikoin edelleen vihreitä ja heikkoja. Kaikkien viljojen hehtolitrapainot vaikuttavat viime vuotta matalammilta isossa osassa maata. Muut viljat ovat olleet laadultaan heikompia etenkin puintikauden venyttyä pitkälle syksyyn, kertoo Vilja-alan yhteistyöryhmä Vyrin puintikatsaus. ”Mutta täytyy muistaa, että korjuuta ei ole vielä kunnolla aloitettu.” Vihannestila Känkäsellä on nostossa isännän itsensä lisäksi kuusi ulkopuolista työntekijää. Vaikka kulunut kasvukausi on ollut monin tavoin poikkeuksellinen, porkkanasadosta Känkänen odottaa kuitenkin tavanomaista. Teräsvahvistettu 10 m kumipaineletku. Vuorokaudessa käsitellään lähes 9 miljoonaa kiloa juurikasta. % Lähde: VYR 95–98 – 95 85–90 90 85 80–90 – 90 80–90 95 90 90–95 90–95 80–90 95 – – Kaikki viljat Ohra Kaura Puitu, prosenttia Uusimaa Kymenlaakso Varsinais-Suomi Satakunta Kanta-Häme Päijät-Häme Pirkanmaa Etelä-Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Pohjanmaa Pohjois-Pohjanmaa Kainuu Keski-Suomi Pohjois-Savo Etelä-Savo Pohjois-Karjala Etelä-Karjala 95 85 90 95 – 90 95 99 95 98 95 90 90 90 100 95 – 95 85 90 95 – 90–95 95 99 90 98 95 90 90 85 95 95 – 90 80 90 90 – 80–90 20 95 60 85–90 90 90 80 85 100 95 – 30–40 – 10 5–10 – 25–35 20 – 10 20–30 – 50 20 10 80 85–95 – Kevätvehnä 50 – 20–40 10 – 20–30 100 – – – – 50 – 10 70 85–95 – Öljykasvit Härkäpapu 100 – 90 70 – 60–70 100 75 20 – – 50 30 – 95 – – Herne 95 Mynämäki Forssa VEIKKO NIITTYMAA Sokerijuurikkaan satoon pitää olla tyytyväinen, vaikka viime vuoden huippusatoon ei nyt ylletä. syyskuuta 2020 MAATALOUS Katso video Katso juttuun liittyvä video verkossa osoitteessa mt.fi Yhteystiedot: maatalous@mt.fi KARI SALONEN Varastoporkkanan nostoa ollaan vasta aloittelemassa sen päätuotantoalueella Kanta-Hämeessä, kertoo forssalaisen Vihannestila Känkäsen yrittäjä Esamatti Känkänen. HYVÄ YHTEISTYÖ, PAREMPI MIELI Kiitos rehuyhteistyöstä vuonna 2020 Lahjoitamme 1.9.–20.11. Mikäli korjuu vielä tämänhetkisestä myöhästyy, tekijäjoukkoa saatetaan täydentää yhdellä tai kahdella osa-aikaisella käsiparilla, Känkänen pohtii. Virtanen pitää itseään nuorena juurikkaanviljelijänä. Nyt siitä ei ole todellakaan haittaa. Maaseudun Tulevaisuus 9 keskiviikkona 30. Toisaalta nostot ovat vielä pahasti kesken, joten tämäkin saattaa vielä muuttua.” JUHANI REKU Lämmin sää haittaa varastoporkkanan nostoa Varastoporkkanan satonäkymät ovat Esamatti Känkäsen mukaan vielä tässä vaiheessa kohtuulliset. Alkuvaiheessa pidetään hieman taukoa öisin, mutta ei pitkään. Kahukärpäsiä on havaittu syyskasvustoissa ainakin Varsinais-Suomessa. Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa puinnit ovat lähes valmiit, muilla alueilla puinnit ovat edenneet lämpimässä poutasäässä hyvin. Teleskooppinen pesukahva. Vyr seuraa puintien etenemistä eri puolilla Suomea. Teho 6,5 kW Paine 190 bar Vesimäärä 900 l/h Vedenlämmitin 70 kW 3 350 € sh. Yhteensä tilalla on viljelyssä noin 35 hehtaaria porkkanaa. Siksi on riskinä, ettei riittävän nopea jäähdytys kauttaaltaan onnistu”, Känkänen perustelee. Vehnäja ohrasato jäävät katsauksen mukaan monilla alueilla tavallisesta noin 10-20 prosenttia. Viime vuoden kaltaista ennätyssatoa ei tule eikä katoa, joten ennustetaan keskinkertaista. Kun elohopea Känkäsen sanoin ”huitelee parinkymmenen asteen tuntumassa” eikä laske yölläkään kymmenen asteen alapuolelle, nostettava juuresmassa on kylmävarastointiin liian lämmintä. Kaatumaton rakenne. Öljykasvien puinnit venyvät pitkälle lokakuun lopulle, sillä tuleentumista joudutaan vielä odottelemaan. Jotta olosuhteiden muuttuessa varsinaisen pääsadon korjuuseen päästäisiin nopeasti, Känkäsen tilalla on ryhdytty korjuuseen tekemällä aloituksia ja suurentaen niitä niin, että kelien parantuessa niistä pääsee helposti ja vauhdikkaasti jatkamaan korjuuta. rehutilauksen tehneille tiloille kiitoksena 30 €:n Atria-tuotelahjakortin. Syksy on ollut ihanteellinen juurikkaalle ja oikeastaan koko kesä, Virtanen miettii ja kiskaisee komean juurikkaan käteensä. Sadon laatua ei vielä tiedetä.” Juurikkaan sopimusala kasvoi tuhannella hehtaarilla 11 500 hehtaariin ja kokonaissato lienee lähellä viime vuotta. Satakunnasta kerrotaan, että kevätvehnät olivat laadultaan hyviä, vaikka satoa ei kertynyt paljon. Myös Pohjois-Karjalassa viljasatoa kuvataan tavanomaiseksi. Teho 2,8 kW, Paine 160 bar, Vesimäärä 600 l/h 549 € PUHTAASTI PARAS KATSO ALUEESI JÄLLEENMYYJÄT WWW.CLEN.FI WINNER CLEN -laatu takaa, että omaisuutesi arvo säilyy. Esimerkiksi Varsinais-Suomessa ja Pohjois-Savossa viljat ovat olleet kevyitä. Tappiota saattaa tulla, jos korjuu vielä viivästyy. Näin lämpimällä säällä nostettuna porkkanatkin ovat lähes parikymmenasteisia. ”Kalenteria kun katsoo, niin nostojen pitäisi olla jo aika pitkällä. Kääntyvä ”Follow me” -letkukela. VEIKKO NIITTYMAA Sokerijuurikkaasta odotetaan kelpo satoa Sokerijuurikkaan sätonäkymiin pitää olla tyytyväinen, sanoo Oskari Virtanen Mynämäeltä. Tavoite on nostaa ainakin 400 hehtaaria uudella koneella ja toisella koneella lisää, Mäntyharju toteaa. Keski-Suomessa on havaittu lisäksi tummuutta, mikä voi kertoa homeongelmasta. Jälkimmäisellä alueella syynä on riski, että valkoposkihanhet syövät kasvuston muuttomatkallaan. Myös Etelä-Pohjanmaalla hehtolitrapainot ovat kääntyneet laskuun puintikauden pidentyessä. ”Kalenteria kun katsoo, niin nostojen pitäisi olla jo aika pitkällä.” ESAMATTI KÄNKÄNEN CLEN MASTER 39201 Tehokkain kotipesuri vaativalle käytäjälle. RUNNER 1915 40578 Suosittu kuumavesipesuri 20 m paineletkukelalla. Pohjois-Karjalassa ja Pirkanmaalla suurin osa härkäpapuja öljykasvustoista on saatu puitua. Sokeritehdas käynnistyy torstaina ja kuljetukset tehtaalle ovat alkaneet, kertoo viljelykonsulentti Petri Suvanto Sucrokselta. Ajankäyttösi on tehokasta ja saat säästöä ylläpitosekä huoltokustannuksissa. Kauran laatu puintien positiivinen yllätys Syysvehnää on kylvetty runsaasti lämpimässä säässä, kertoo Vilja-alan yhteistyöryhmä Vyr. Mallasohran laatuvaatimuksia täyttäviä eriä on useilla alueilla saatu vain niukasti. TERHI TORIKKA Sadesumman suhde vertailuarvoon* % Havaintoasema yli 1300 alle 700 700–800 800–900 900–1000 1000–1100 1100–1200 1200–1300 yli 180 160–180 140–160 120–140 100–120 80–100 alle 80 Kasvukauden tilanne 30.09.2020 Poikkeama keskimääräisestä Tehoisa lämpösumma Sadesumma Lämpösumman suhde vertailuarvoon* % * vuosien 1981–2010 keskiarvo Jomala 121 83 Helsinki-Vantaa 113 147 Turku 110 101 Jokioinen 113 96 Utti 110 123 Niinisalo 116 131 Jyväskylä 110 97 Kauhava 114 126 Joensuu 113 143 Ylivieska 110 122 Kuhmo 112 120 Pudasjärvi 116 127 Pello 121 135 Salla 126 103 Ivalo 120 116 Puintien edistyminen alueittain Puitu 28.9. Vaihtelut määrässä ja laadussa ovat isoja ja myös erittäin hyviä viljaeriä on puitu paikoitellen. Viljasatoa kuvataan monella alueella huonoksi. Tuliterä Holmerin järkälemäinen nostokone laukkaa hölkkävauhtia Virtasen juurikaspellolla tiistaina aamupäivällä. Uudellamaalla myös mallasohran itävyys aiheuttaa huolta. ”Säilyvyyden varmistamiseksi porkkana pitää saada jäähdytettyä mahdollisimman nopeasti ja kauttaaltaan. Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla viljojen hehtolitrapainot ja sadot eivät ole jääneet keskimääräisestä ja kasvukautta kuvaillaan Keski-Pohjanmaalla hyväksi. Yölämpötila saisi hänen mukaansa käydä nollassa, jotta olosuhteet korjuun kannalta parantuisivat. Myös laatu vaikuttaa tällä hetkellä hyvältä. ”Käyntikausi lienee ohi ennen joulukuun puoliväliä, jos havereita ei satu.” Suvanto odottaa keskinkertaista satoa. Hän on mukana 33 juurikkaanviljelijän Kone-Vakka Oy;ssä, joka hankki tälle vuodelle uuden ajettavan nostokoneen 11 vuoden tauon jälkeen. sh.. Neljän kuljettajan ryhmä pitää koneen liikkeellä ympäri vuorokauden, yhtiön puheenjohtaja Jarmo Mäntyharju kertoo. Syyskylvöjä on maan eteläosissa tehty paljon, mutta esimerkiksi Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa niukasti. Syyskuussa on ollut kuivaa ja juurikasta päästään nostamaan kaikin puolin hyvissä oloissa. Öljykasvija härkäpapupelloista sekä herneestä osa jäänee puimatta ja sadot pieniksi, paikoin jopa puoleen tavanomaisesta. Oikeutettuja lahjakorttiin ovat vähintään 3 tonnia teollisia rehuja tai kivennäisiä ostaneet tilat. Tyhjänä 28 tonnia painava kone maksoi 550 000 ilman veroja. Tunnissa saadaan talteen hehtaarin verran, Parin miljoonan kilon juurikasauma odotti jo kuljetusta pellon päisteessä. Korjuukausi starttaa varhain ja hyvissä oloissa, mikä tietää hyvää kautta myös nostokoneelle. Lämpimän porkkanamassan jäähdytys vie myös valtavasti energiaa, hän muistuttaa. ”Paljon muuta ei tässä vaiheessa voi sanoa. Tästäkin pellosta tulee yli 60 tonnia juurikasta hehtaarilta, iloitsee viljelijä Oskari Virtanen Mynämäeltä. Lue lisää: atriatuottajat.fi/kiitosyhteistyosta Kauran laatu on tänä syksynä yllättänyt viljelijät positiivisesti, monilla alueilla myös kaurasadon määrä on ollut hyvä. Viime vuonna syys-lokakuun vaihteessa porkkanaa oli nostettu jo toista viikkoa.” Nostoa jarruttaa liian lämmin sää
Hänen mukaansa epävarmassa maailmantalouden tilanteessa tukkivarantoja on pidetty tietoisesti pieninä. ”Mahdollisuuksien kirjo on huikea. ”On tärkeää, että yhteiskunnan kannusteet ja sääntely ohjaavat oikeaan suuntaan. Metsäkeskuksen mukaan etenkin nuorissa metsissä on riittänyt tänä vuonna vilskettä. Vaikka metsät ovat uusiutuva resurssi, ne ovat silti rajalliset.” Harkki myönsi, että metsäala luo mahdollisuuksia korvata fossiilisia raaka-aineita uusiutuvalla. ”Toimien on oltava johdonmukaisia ja niiden on perustuttava faktoihin. Muuallakin, kuten Uruguayssa, tehtaat takaavat metsien hiilivaraston säilymisen.” Pesonen painotti, ettei metsiä voi käyttää monimuotoisuuden kustannuksella. Tuskin enää löytyy yrityksiä, jotka ajattelevat, ettei ilmastomuutoksella ole niiden toimintaan vaikutuksia”, Harkki totesi. ”Meillä vierastoimitusten puumäärä on vähentynyt radikaalisti”, Lindström kertoo. ”Oman puunhankinnan osuutta yritetään nostaa noin kolmanneksesta vajaaseen puoleen”, Lindström sanoo. Puukaupan piristymisestä hän on nähnyt jo merkkejä. ”Olemme jääneet syyskuussa jälkeen selvästi siitä, mitä olisi pitänyt sahata ja varmaan jäädään lokakuussakin”, Iisveden Metsän toimitusjohtaja Tommy Lindström harmittelee. Pohjois-Pohjanmaalla toimivan Metsänhoitoyhdistys Siikalakeuden johtaja Kari Salo sanoo, että kesäkorjuukelpoisista tukkileimikoista käydään taistelua. JARMO PALOKALLIO Heti korjattavissa olevilla tukkileimikoilla on nyt kova kysyntä, sillä monet sahayritykset kamppailevat tukkipulan kanssa. ”Nytkään sahatavaran kysyntäpiikin jatkumisesta ei ole mitään varmuutta, kun ottaa huomioon pandemiariskit ja brexitin luoman epävarmuuden”, Tiainen pohtii. mennessä ilmoitus@mt.fi Odotettu rakennusteema! Odotettu rakennuste ema!. ”Metsäbiotalous on vankka tukijalka Suomelle ja sen merkitys tulee korostumaan jatkossa. Sarvamaa vaati, että EU:n tulevassa metsästrategiassa metsien kestävyyttä on tarkasteltava kokonaisvaltaisesti. ”Tällaisessa keskustelussa metsäalalla voi olla paljon annettavaa. Kolmas tärkeä tekijä on uudet tuotteet, jotka korvaavat fossiilisia raaka-aineita. ”En muista, koska olisi ollut tällainen tilanne, että jouluun asti on myyty jo lähes kaikki tähän aikaan.” Raaka-ainetta ei Anttilan mukaan ole kuitenkaan saatu metsästä riittävästi ja siksi ei myöskään asiakkaille ole pystytty toimittamaan sahatavaraa ajallaan. Aineistot sähköpostitse pe 16.10. Ilmastonmuutoksen hillintään kuuluu myös metsäkadon pysäyttäminen. Se kertoo, että on alettu hakemaan ratkaisuja”, Tynkkynen totesi. Ilmeisesti metsätöille on jäänyt aikaa erilaisten päivätyön muutosten tai lomautusten takia. Metsäalan pitkät aikajänteet olisi hyvä ulottaa kaikkeen yritystoimintaan.” ”Hyvä esimerkki ajattelun muuttumisesta ovat eri alojen laatimat vähähiilitiekartat. 10 Maaseudun Tulevaisuus METSÄ keskiviikkona 30. Sahojen tukkipula on huomattu myös metsänhoitoyhdistyksissä. MT:n Metsätutka -kysely paljastaa, että korona on lievästi lisännyt metsänomistajien kiinnostusta metsänhoitotöihin. syyskuuta 2020 Yhteystiedot: metsa@mt.fi UPM:n Jussi Pesonen: ”Teollisuus takaa metsän hiilivaraston säilymisen” Metsien ja niiden hiilivaraston säilyminen on kiinni metsien käytöstä ja niitä jalostavasta teollisuudesta, näkee UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen. ”Sahoille menneillä tukkileimikoilla hakkuut alkavat välittömästi ja kun rekkakuormallinen on saatu tienvarteen, se lähtee sahalle välittömästi”, Salo kertoo. Jalasjärvellä Etelä-Pohjanmaalla toimivan Luopajärven Sahan vuosituotanto on yhteensä noin 22 000 kuutiometriä kuusija mäntysahatavaraa. Iisveden Metsä sahaa pientä ja keskikokoista kuusitukkia. Murramme öljypohjaisten tuotteiden markkinoita.” Europarlamentaarikko ja EU-parlamentin metsäraportööri Petri Sarvamaa (kok.) korosti, että metsät ovat ratkaisevassa asemassa, kun haetaan ratkaisuja nykyisiin haasteisiin. Johtava konsultti Sini Harkki Tekir Oy:stä ei uskonut, että yritysten vapaaehtoiset toimet riittävät ilmastotavoitteiden saavuttamiseen. Taipalsaarella Etelä-Karjalassa toimiva Tiaisen Saha kamppailee myös tukkipulan kanssa, vaikka yritys hankkii tarvitsemansa tukin pääosin itse. Selvitys kokoaa päättäjille ja yrittäjille ajankohtaista tietoa biotalouden merkityksestä ja mahdollisuuksista sekä valtakunnallisella että alueellisella tasolla. Sahatavaraa menisi maailmalla kaupaksi, mutta sahayritykset ovat joutuneet rajoittamaan tuotantoaan, kun tukkeja ei ole onnistuttu hankkimaan riittävästi. Kun ei hakata kuitupuuta, ei kerry tukkiakaan entisenlaisesti. MT:n Metsätutkan tulokset ovat linjassa metsäkeskuksen havaintojen kanssa. Samalla kasvaa metsiin sitoutuneen hiilidioksidin määrä. Metsäalalla tärkeää on optimointi. Se tarkoittaa, että talouden voittajat ja häviäjät jaetaan uudestaan. Biokemian investointimme Saksaan osoittaa, ettei meiltä puutu rohkeutta. ”Nyt on hirveästi vihaisia asiakkaita, kun emme ole pystyneet toimittamaan tavaraa ajoissa.” Iisveden Metsän tukkien saanti tyrehtyi, koska kaikki suuret metsäyhtiöt eivät ole toimittaneet aiempia määriä tukkia. Suomi on edelläkävijä metsien kestävässä hyödyntämisessä ja meillä on kaikki mahdollisuudet jatkossakin lisätä metsäbiotalouden investointeja ja luoda uusia työpaikkoja”, sanoo toimitusjohtaja Erno Järvinen Suomen Metsäsäätiöstä. Sääntely-ympäristön on myös oltava vakaa, mikä mahdollistaa investoinnit”, hän totesi. Sen sijaan Pohjois-Suomen raskaat metsänparannushankkeet ovat edenneet aiempaa hitaammin, mihin on saattanut vaikuttaa Otso metsäpalvelun talousvaikeudet. ”Kyllähän pula on rajoittanut meidänkin tuotantoa tänä syksynä, kun ei ole ollut käytettävissä riittäviä varantoja”, toimitusjohtaja Tero Tiainen sanoo. Sitran neuvonantaja Oras Tynkkynen nivoi kestävyyden ja talouden yhteen. Etelä-Suomi Keski-Suomi Savo-Karjala Kymi-Savo Etelä-Pohjanmaa Pohjois-Pohjanmaa Kainuu-Koillismaa Lappi Koko maa 57,6 60,7 43,8 19,5 23,2 18,8 58,1 60,5 43,2 20,1 22,6 18,9 55,3 58,0 44,1 18,9 19,6 18,4 59,1 60,9 46,2 21,2 22,2 19,3 57,4 58,8 37,1 19,0 – 19,1 56,4 57,4 40,8 21,0 21,8 19,8 51,8 52,0 – 19,6 19,9 17,2 – – – – – – 56,9 59,6 44,3 19,8 21,6 18,9 Puun hinnat 31.8.–27.9.2020 Kantohinnat, päätehakkuut Alue Mäntytukki Kuusitukki Koivutukki Mäntykuitu Kuusikuitu Koivukuitu Lähde: Luonnonvarakeskus euroa/m 3 (alv %) Kantohinnat, harvennushakkuut paitsi ensiharvennukset Hankintahinnat, kaikki hakkuut Hintojen muutos jaksolta 6.7.–2.8.2020 jaksolle 31.8.–27.9.2020: = noussut = laskenut = pysynyt ennallaan (±1 %) = hinta peitetty tietosuojasyistä (vähän ostajia) – Etelä-Suomi Keski-Suomi Savo-Karjala Kymi-Savo Etelä-Pohjanmaa Pohjois-Pohjanmaa Kainuu-Koillismaa Lappi Koko maa 49,0 50,4 35,7 16,5 16,7 15,4 52,3 53,4 40,2 17,2 17,8 17,6 44,5 46,2 36,8 15,7 16,1 15,5 51,8 52,3 39,6 18,0 17,9 16,9 – – – – – – – – – – – – 44,5 43,0 – 13,0 13,1 13,0 41,9 40,9 – 14,9 – 13,0 48,4 49,8 38,3 16,1 16,8 15,9 Etelä-Suomi Keski-Suomi Savo-Karjala Kymi-Savo Etelä-Pohjanmaa Pohjois-Pohjanmaa Kainuu-Koillismaa Lappi Koko maa 59,7 61,4 45,6 31,9 32,4 31,5 57,4 59,6 45,9 32,0 – 31,7 54,0 55,3 45,7 31,2 31,0 31,5 58,9 59,2 47,8 33,0 32,9 32,5 – – – – – 31,7 – – – 32,1 – – 55,9 55,4 – 30,8 31,3 30,4 – – – – – – 56,4 57,1 46,4 31,4 31,4 31,6 ”En muista, koska olisi ollut tällainen tilanne, että jouluun asti on myyty jo lähes kaikki tähän aikaan.” HARRI ANTTILA MT.FI | Kokonaistavoittavuus 412 000 (KMT 2019) Rakentaminen -teemanumero 21.10.2020 Lokakuun Rakentaminen –teemanumeron aiheina mm: • Energiaomavarainen tila • Perinteinen hirsirakentaminen – mikä tekee hirsitalosta luomun. ”Luotan kyllä siihen, että syksyllä tarvittavat puumäärät löytyvät.” Tiaisen Saha tuottaa mäntyja kuusisahatavaraa vuosittain yhteensä noin 40 000 kuutiometriä. Taustalla on metsäyhtiöiden kuitupuun tarpeen ja korjuun väheneminen, mikä heijastuu tukkien toimituksiin muille yrityksille. Kallista tukkivarastoa ei ole haluttu kasvattaa, jos markkinat maailmalla muuttuvat nopeasti. Tyypillisesti koronan takia metsänhoitotöitä lisänneet metsänomistajat olivat nuorehkoja maanviljelijöitä tai palkansaajia. Hankkeen toteuttaa Tapio. Kuva on JPJ-Woodin kentältä Juupajoelta syyskuun alkupuolelta. Niiden tilalle voisi hakea sellaiset ratkaisut, joissa sama tuki kohdistetaan uudistumiseen ja ympäristöhaittojen vähentämiseen. Monet yritykset ovat joutuneet rajoittamaan tuotantoa, kun tukkia ei ole onnistuttu hankkimaan riittävästi. Biopolttoaineet ovat niistä tunnetuimpia. Pesosen mukaan nyt on tärkeää päästä irti fossiilisia materiaaleja käyttävästä taloudesta. Suurin osa metsänomistajista oli pitänyt metsänhoitotyönsä ennallaan. JARMO PALOKALLIO Korona lisännyt intoa metsänhoitoon Koronan vaikutukset ulottuvat metsään asti. Pohjois-Savon metsänhoitoyhdistyksen johtajan Pekka Sahlmanin mukaan ostajat ovat nyt aktiivisesti liikkeellä ja ostavat tukkileimikoita. JARMO PALOKALLIO Koronan vaikutus metsänhoitotöihin Osuus metsänomistajista Lähde: MT:n Metsätutka, Kantar TNS Agri Lisännyt Vähentänyt Ennallaan 7 % 90 % 2 % Metsäbiotalouden merkitys selvitetään Metsäbiotalouden merkitys kasvaa entisestään vähähiilisyyteen siirryttäessä. ”Vähän oltiin keväällä hakkuiden kanssa varovaisia ja hakattiin normaalia vähemmän ja kesälomalle jäätiin vähän aikaisemmin”, Anttila viittaa koronan aiheuttamaan epävarmuuteen. Metsiä ei tule pitää pelkästään hiilinieluina. ”Suomessa metsät kasvavat ennätysnopeasti. Samalla on kuitenkin pidettävä huolta, että metsien hiilivarasto kasvaa. Niillä nähdään suuria mahdollisuuksia. Sahatavaraa se tuottaa vuosittain noin 100 000 kuutiometriä. Tukivaroista 83 prosenttia kului nuoren metsän hoitotöihin. JUHA KAIHLANEN RAMI MARJAMÄKI Sahayritysten tukkikentillä on ollut alkusyksyllä tilaa. Tukkipula pysäyttänyt sahoja ja viivästyttänyt vientitoimituksia ”Nyt on hirveästi vihaisia asiakkaita, kun emme ole pystyneet toimittamaan tavaraa ajoissa”, Iisveden Metsän Tommy Lindström sanoo. ”Omalta osaltamme olemme kyllä pyrkineet tekemään leimikoita etupainotteisesti, ja tarjoamaan niitä markkinoille kysyntää vastaavasti.” Metsänhoitoyhdistyksen valtakirjakirjakauppojen määrä on kasvanut tänä vuonna Pohjois-Savossa selvästi, vaikka puukauppojen määrä kokonaisuutena on maakunnassa jäljessä viime vuotta. ”Tämä ei välttämättä ole helppo yhtälö ratkaista”, Harkki totesi. ”Olemme suurten muutosten äärellä. ”Männyllä on kenties hiukkasen vielä kovempi kysyntä kuin kuusella, koska mäntyä sahataan maakunnassa paljon.” Sahat elävät raaka-aineen hankinnassa suoraan kädestä suuhun. Ilman kestävyyttä ei ole taloutta. Se kohdistaa paljon odotuksia ja paineita myös metsiin. Pohjois-Savossa Suonenjoella toimiva Iisveden Metsä Oy on seissyt tässä kuussa viisi päivää tukkipulan vuoksi. ”Uskon, että edessä on varmasti vilkkaita puukauppaviikkoja”, Sahlman arvioi. • Omakotialue historialliseen miljööseen Varaa oma ilmoituspaikkasi ilmoitus@mt.fi tai soittamalla 020 413 2321. UPM:n rooli ilmastonmuutoksen torjunnassa käsittää metsien kasvun kiihdyttämistä. Samaan aikaan UPM on luvannut vähentää omia hiilidioksidipäästöjään 65 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Tilanteen korjaamiseksi Iisveden Metsä on palkkaamassa lisää väkeä puunhankintaan omalle metsäosastolle. Hän nosti esimerkiksi niin kutsutut ympäristölle haitalliset tuet. ”Suomessa on mahtavasti hoidetut metsät ja niitä jalostavalla uusiutuvalla teollisuudella on vahva rooli tulevaisuudessakin”, Pesonen totesi UPM:n nettiseminaarissa maanantaina. Luopajärven Saha Oy:n toimitusjohtaja Harri Anttila sanoo sahatavaran kysynnän olevan nyt hyvä. Niiden suorittamiseen pystyi hakemaan lykkäystä. Elokuun loppuun mennessä kestävän metsätalouden rahoitusta oli käytetty 8 prosenttia aiempaa enemmän. Metsäkeskuksen mukaan Uudenmaan kevätkaranteeni vaikeutti osalla metsänomistajista kemeratöiden toteuttamista. Siihen liittyen Suomen Metsäsäätiö on tilannut selvityksen metsäbiotalouden arvoketjuista. ”Uskon, että tämä selvitys herättää päättäjät huomaamaan metsäbiotalouden merkityksen ja tekemään päätöksiä, jotka edesauttavat liiketoiminnan kehittämistä”, jatkaa Järvinen. EU:n hallitusohjelman kaltainen Green Deal pyrkii vastaamaan ympäristöja ilmastohaasteisiin. 7 prosenttia metsänomistajista kertoi lisänneensä metsänhoitotöitä koronan takia. Pari prosenttia metsänomistajista kertoi myös vähentäneensä metsänhoitotöitä koronan takia
Jos puustoa lahoaa kuution verran vuotta ja hehtaaria kohti, ollaan hiilineutraalissa tilassa. Ei se maksu ole kuluttajille työnnettävä, vaan se pitää löytyä tuottajan ja kaupanhyllyn välistä. Lähetä kirjoitus lukijalta@mt.fi tai Maaseudun Tulevaisuus, PL 440, 00101 Helsinki. Aika monta lasta saa kyllä olla, vaikka jokainen joisi kaksikin litraa päivässä pelkkää maitoa. Päätös on vaikea, jos palkka on lähellä nollaa, eikä etumerkkiä tiedä vielä etukäteen. Viime vuonna tapauksia oli tasan 200. Ei nimimerkkiä Virus tiedettiin Nimim.”Vajavainen” (MT 25.9.). Kirjoita napakasti Toivomme napakoita kirjoituksia pituudeltaan korkeintaan 2 000 merkkiä välilyönteineen. Eikä vain jatkaa, vaan myös parantaa ennennäkemättömästi, jos osaaminen ja uskallus riittävät. Tässä kohdin EUasetus antaa mahdollisuuden arvioida, mitkä ovat riittäviä toimenpiteitä suhteessa terveysriskiin. Se vaan todettiin. Kaljan korotuksesta ei porua päässyt. Jouni Kotiranta Rovaniemi Positiivinen kehitys saadaan aikaan kaivamalla uusia ojia. Lisäksi puusto kasvaa noin kuution vuodessa, mitä ei tapahtuisi ilman ojitusta. Lopetetaan maaja metsätalous ja tietysti turkistarhaus. Metsä kasvaa ja maksaa laskut, mikäli sen annetaan tehdä työnsä. Jouni Pirttiniemi Seija Aakala. Ollaan EU:n mallimaa. Mikäli 3-4 lukukertaa toimivat, eivät sosiaaliset taidot kiusaajien kanssa voi painaa vaakakupissa. Kissat Alkaisi olla korkea aika tehdä jotakin kissoille. Julkaistuista kuvista maksamme palkkion, ja lehti voi käyttää niitä uudelleen. Kuluttajatiedottamisen riittävästä laajuudesta ja erityisesti käytettävästä mediasta keskustellaan viranomaisen ja toimijoiden kesken yhä useammin. Suljetaan koko Suomi Radion Luontoilta-ohjelmassa on tuskin ainuttakaan lähetystä, jossa ei syyllistettäisi Itämeren saastumisesta maaja metsätaloutta. Nämä voidaan tietysti toteuttaa, mutta kuka silloin maksaa laskut. Ota kantaa tekstiviestillä Jaa mielipiteesi muiden lukijoiden kanssa. Ritva Kiiski Berggren Ritva Kiiski Berggren. Uudistamatta jäänyt vajaatuottoinen metsä sen sijaan vanhenee ja tuottaa lahopuuta, joka on tärkeää monimuotoisuudelle mutta päästää lahotessaan hiilidioksidia. syyskuuta 2020 MIELIPIDE Kommentoi verkossa Kommentoi juttua verkossa osoitteessa mt.fi Lähetä kuva Toivomme kuvia, joiden taustalla on tarina. Salmonellaja listeriabakteerien esiintymiset ovat riskimittarin toisessa päässä, koska ne aiheuttavat ruokamyrkytyksiä. Ja taas elämä hymyilee. Näillä sekä turvemaiden peltoheitoilla ja turpeenottoalueilla on valtava potentiaali lisätä hiilensidontaa. Tiedän mistä puhutaan. Luonnon kiertokulku jatkaa horjumatta kulkuaan, alkaakseen säännöllisin välein kierroksensa uudelleen alusta. Jos maitolitra nousi pennilläkin, niin johan siitä äläkkä nousi. Viestin hinta on 50 senttiä. Henrietta Mikkola Jos viljelijän tuntipalkka on miinuksella, kannattaa työtunteja tehdä mahdollisimman paljon, jotta harrastus olisi halpa. Takaisinvedosta vastuullisen toimijan tulee myös ilmoittaa asiasta kuluttajille, jos virhe aiheuttaa riskin kuluttajien terveydelle. Elintarvikevalvonnassa on kymmenen viime vuoden kuluessa tapahtunut merkittävä muutos viranomaisen tekemästä tarkastuskohteen yksityiskohtaisesta tarkastamisesta toimijan omavalvontaan. Näin täyttyy vihreiden toive 50 prosentin suojeluohjelmasta. Takaisinvetoa tekevän toimijan tehtävä onkin käyttää niitä välineitä ja tapoja takaisinvedosta tiedottamiseen, joilla kuluttajiin kohdistuva terveysvaara saadaan laskettua riittävän vähäiseksi. (MT 28.9.) Kyllä se on kokoomus, joka täällä Kuopion seudulla ajaa alas maaseudun terveyskeskuksia ja kouluja. Lähetä kuva osoitteeseen lukijankuva @maaseuduntulevaisuus.fi. Kumpi edellä mainituista haluaa tai edes pystyy kompensoimaan menetettyjä tuloja. Suljetaan loputkin paperitehtaat ja kaikki turvesuot. Yksi ojista on umpeenkasvanut reunoja myöten, muissa kuivavaraa on jäljellä noin 20 senttimetriä. Miten saa omalta pihalta linnuntappajat pois. Tiedetään mitä syödään. Lähes kaikilla suomalaisilla on varaa maksaa maidosta asiallinen hinta. Vastuullisuuden lisääntyminen on todennäköisesti vaikuttanut myös siihen, että elintarvikealan toimijat yhä oma-aloitteisemmin ja avoimemmin viestittävät kuluttajille, jos heidän markkinoille saattamassaan elintarvikkeessa on sen turvallisuutta vaarantava virhe. Ami Urpilainen Tuottaja sanoo, että sentilläkin lisää litraan on merkitystä. Minä kuluttajana uskon kotimaassa tuotetun laatuun ja ympäristö-, työllisyysyms. Pitäisi vain saada lisää porukkaa tähän joukkoon. Tarvittaisiinko vielä tehokkaampaa kotimaisen tuotteen ”brändäystä”. Valvoja tarkastaa, että toimija osaa toimia lainsäädännön vaatimalla tavalla. LUKIJAN KUVA ARI AHLFORS Vitamiinipommeja Rauman Kylmäpihlajan majakkasaarella on kasvanut näin komeita tyrnimarjoja, kuvaaja Ari Ahlfors kertoo. Päättäjät hoi! Koronatuki ohi Erikoisviljelyn koronatuen menojen alaraja yli 6 000 euroa on liian korkea yksinyrittäjälle. Hiilipäästöt voidaan estää kokonaan kaivamalla ojat siten, että ne eivät tyhjene, siis aivan toisin kuin metsäja pelto-ojituksissa. Ei nimimerkkiä Hanhenhaaskuu Hanhien metsästys, jos ei voi lihaa hyödyntää, ei ole metsästystä. Tätäkö halutaan, kun pitäisi saada lisää maahanmuuttajia. Raimo Rouhiainen Ei hyvää tietoa! Erinomaisen harvassa ovat ne tilat, joilla on edes mahdollisuus 27 euron tuntipalkkaan! Kyseessä ennemmin virhe laskennassa! ”Uutisoinnin” tarkoitusperä kyseenalainen! Erkki Linna Erkki Linna. Hyvin vähäisen terveysvaaran saa aikaan esimerkiksi maitohappokäymisen vuoksi tapahtuva käymisreaktio pakkauksessa. Onko metsätalous tosiaan se, jonka pitää väistää elinkeinoja yhteen sovitettaessa. Osaksi näiden muutosten sekä myös elintarvikevalvojien lisääntyneen ammattitaidon vuoksi viranomaisten tietoon tulleiden takaisinvetojen määrä Suomessa on vuosikymmenessä yli kaksinkertaistunut. Kirjoita viestin alkuun tunnus MT LU (huomaa välilyönnit). Konkreettisen tuotteiden poiston myynnistä tekee käytännössä kukin kauppa omalla henkilökunnallaan. Sadan päivän mittaisen kasvukauden aikana on Suomen metsiin syntynyt jälleen kerran 100 miljoonaa kuutiometriä uutta puuta. Puita halatessa voidaan miettiä uusia keinoja maaseudun ihmisten elämän hankaloittamiseksi. Osaatko laskea, paljonko maitoa menee perheessä, jossa on 4–5 lasta, jotka juo paljon maitoa. Kokoonpano menee perässä! Mikä on Valtran tilanne. Nekin ovat sammalta täynnä noin 15 vuoden kuluttua. Arvioitavaksi voi tulla esimerkiksi, onko tarpeen varoittaa kuluttajia tuotteista, joiden viimeinen käyttöpäivä on jo ohitettu eikä tuotetta tulisi enää käyttää. Minäkin olen lypsykarjan kasvattaja ja tuottaja. Jos puusto päästetään kuolemaan pystyyn, se luovuttaa kaiken varastoimansa hiilen. Kyllä virhe on tuntipalkassa 27 €. Maaseudun Tulevaisuuden julkaiseman artikkelin mukaan rahkasammaleen kasvu ojissa on noin senttimetri vuodessa. Metsien lahotusta Kun metsät suojellaan, kirjanpainajat tuhoavat puut. Suomessa tässä on onnistuttu Ruokaviraston näkemyksen mukaan hyvin. Velkaahan ei Arhinmäen mukaan tarvitse maksaa ainakaan tämän sukupolven aikana. Ojituksen hyöty hiilitaseeseen perustuu tähän. Jotta Suomi voisi pelastaa koko maailman, suljetaan Suomi kokonaan. Ikimetsästä ei kannata puuyksilöiden kohdalla puhua, sillä millään orgaanisella ei ole ikuista elämää täällä ajassa. Leena Neitiniemi-Upola kittiläläinen metsänomistaja Lapin Metsävaliokunnan jäsen Suo-ojilla tehoa hiilensidontaan Kuljen päivittäin pitkospuita pitkin läheisen Jouttiaavan ylitse. Minä en juo maitoa, mutta osaan laskea lapsiperheiden maidon kulutuksen, ja se ei saa olla palkan määrästä kiinni niin kuin muutkin kotimaiset elintarvikkeet! Yksin asuvan on aika turhaa näitä hintoja ilmoitella. Negatiiviseen taseeseen mennään, kun puuta lahoaa enemmän kuin uutta sammalta ja puuta kasvaa tilalle. Elintarvikkeiden takaisinvedot kuluttajan turvana Kuluttajien ja median kiinnostus elintarvikkeiden takaisinvetoja kohtaan on ymmärrettävää. Kustannukset tälle sentin nousulle (jos lisättäisi suoraan kauppalaskuun) vuotta kohden olisi 10 hengelle reilu 70€. Tämä on selkeästi kirjattu EU:n asetuksessa (nro 178/2002). Hyvää tietoa tarjolla vertailutilastona myös ei maitotalouden harjoittajalle. Halataanko sitten maassa lahoavia mätiä runkoja. Kun kaikki ojat ovat kasvaneet täyteen, hiilensidonta palaa luonnontilaisen suon tasolle. Miksi äänestäisi. Lukema, jossa ei ole mukana pääomaverotuksessa olevia yksityismetsätalouden tuloja, on Lapissa yli miljardi euroa. Suo on metsäojitettu 38 vuotta sitten. Klikinsäästäjänä se meni jotenkin niin, että jos tilalla on paljon menoja ja vähän tuloja, niin saattaa olla, että tulos ei ole kovin hyvä. Ei nimimerkkiä Ei desiä silmiin Silmiäni aristi ja näkö heikkeni kunnes tajusin, että käsien desifiontiainetta joutui käsistä silmiin kasvojen pesussa. Toisaalta osa suomalaisista seuraa television ja radion lisäksi vain painettua mediaa ja jää näin some-viestinnän ja verkon uutissivustojen tavoittamattomiin. Saunan lämmitys kuivilla koivuklapeilla on aiheuttanut pienhiukkasten laskeuman, joka on siirtänyt kaikki lähiseudun asukkaat autuaammille metsästysmaille. Jos elintarvike on virheen takia joko terveydelle haitallinen tai muusta syystä ihmisravinnoksi soveltumaton, toimijan on aloitettava toimet tuotteen poistamiseksi markkinoilta sekä ilmoitettava asiasta oman kunnan elintarvikevalvontaan ja Ruokavirastoon. Korjatkaa tukiehdot Oikeus oppia Kiusatuille on mahdollistettava kotiopiskelu. Suljetaan loputkin paperitehtaat ja kaikki turvesuot. Sitä syödään perheessä, mihin on varaa tai jätetään kaupan hyllylle. Lehtikirjoituksessa (en muista mikä lehti) oli jo vuosia sitten kirjoitus koko maailmaa käsittävästä viruksesta, joka pahenee. Annetaan heille luottokortti, jolla voi nostaa pankin seinästä velax-merkkistä rahaa. vaikutuksiin, ja maksankin siitä mielelläni vähän enemmän. Mikrobiologisia syitä on lukuisia. Jos Jouttiaavan hiilensidontaa halutaan jatkaa, se on aivan mahdollista toteuttaa. Liitä mukaan yhteystietosi ja lyhyt kertomus kuvasta. Liitä mukaan yhteystietosi. Länsimailla sota-aseet. Pohjanmereltä Juutinraumaan saakka meren pilaantuminen on aina vain alkutuotannon syy. Se on monta litraa päivässä ja vanhemmat lisäksi. Jäi saamatta. Takaisinveto merkitsee aina poikkeustilannetta. Sosiaalisen median ja verkkomedian vahva peitto joidenkin kuluttajaryhmien kohdalla puoltaa niiden käyttöä takaisinvedosta tiedottamisessa. Kaivosala, jonka maksamia yhteisöja kiinteistöveroja kritisoidaan joskus mediassa liian pieniksi, maksaa kuitenkin työntekijöilleen kunnon palkkaa, päätellen kaivoksen työntekijöiden osuudesta Kittilän kunnan ansioverotuloissa. He maksavat veronsa Kittilään toisin kuin monet matkailualan pätkätyöläiset, jotka tarvitsevat kuitenkin kunnan järjestämiä palveluita. Tautofonian uhallakin toistan vielä, että positiivinen kehitys saadaan aikaan kaivamalla uusia ojia, ei tukkimalla. Korona ei kuitenkaan kohtele kaikkia elinkeinoja yhtä kovakouraisesti. Riskinä voi olla eri elinkeinojen yhteensovittaminen tai cityvihreä, joka masinoi erilaisia aloitelistoja tai kategorista siirtymistä jatkuvaan kasvatukseen. Esko Hyvä ja paha Neuvostoliitolla oli ”rauhanaseita”. Ei sillä väliä, minne alkutuotannosta työttömäksi jäävät joutuvat. Jouttiaavan tapaisia, pääosin kitumaan tasolle jääneitä metsäojitusalueita maassamme lienee yli puoli miljoonaa hehtaaria. Toinen merkittävä elinkeinoalue on metsä. Ojia kaivetaan niin paljon kuin mahdollista ja pohjiltaan mahdollisimman leveiksi, tavoitteena mahdollisimman suuri ojien pohjan pinta-ala. Taattaisi oman maan tuotantoa. Takaisinvetoprosessin tulee alkaa käytännössä heti, kun valmistus-, jakelutai myyntiportaassa oleva toimija saa tietoonsa tuotevirheen. Lähetä korkeintaan 160 merkin viesti numeroon 173 172. Eino Leinon sanoin: ”Viel' läikkyy aalto kirkkainta terästä, keskellä pohjattoman kurjuuden.” Viljo Heiskanen metsätalousinsinööri, evp Nurmes Lapissa on muitakin hyviä elinkeinoja kuin matkailu Koronapandemia on kohdellut matkailualaa rankasti. Markkinoille on päätynyt elintarvike (tai elintarvikekontaktimateriaali), joka ei täytä sille elintarvikelainsäädännössä asetettuja vaatimuksia. Tuhannesta kaivoksen työntekijästä on noin 500 kirjoilla Kittilässä. TEKSTIVIESTIT Työolot kuntoon Vierastyövoimaa lähes talkoisiin. Tämä ei suoraan tarkoita kuluttajien riskin lisääntymistä, kun muistetaan edellä mainitut kasvun todennäköiset syyt. Tulevaisuus näyttää metsäalalla hyvältä. Maaseudun Tulevaisuus 11 keskiviikkona 30. Uusi biotuotetehdas, jota suunnitellaan Kemiin, alkaisi valmistuessaan niellä kuitupuuta, jota 80-luvulla Lapin lain aikaan uudistetut, nyt harvennusikäiset metsät puskevat. Allergeenivirhe tarkoittaa esimerkiksi sitä, että tuotteeseen on erehdyksessä tullut siihen tarkoittamatonta ainesosaa, tai pakkausmerkintöjä uudistettaessa on vahingossa jäänyt merkitsemättä ainesosa, joka saattaa aiheuttaa joillekin kuluttajille allergisen reaktion. Perinteinen muotokauha on kapeapohjainen. Kunnallisen elintarvikevalvonnan tehtävä on elintarvikelain mukaan toimijoiden ohjaaminen, neuvominen ja sen tarkistaminen, että vaaditut toimenpiteet on tehty. Ei nimimerkkiä Sankelolle Janne Sankelo kok. Mika Varjonen ylitarkastaja Ville Kekkonen osastonjohtaja Ruokavirasto, elintarviketurvallisuusosasto YLIÖ Takaisinvetojen määrä Suomessa on vuosikymmenessä yli kaksinkertaistunut. Ympäristönhoitaja VERKOSSA SANOTTUA 27 euron tunti palkka ei vakuuta Miksi toinen saa 80 lypsävän tilalla 27 euron tuntipalkan, toinen joutuu maksamaan työtunnistaan 11 euroa, kysyttiin MT:n maanantaina julkaisemassa uutisessa. Kyseessä on merkittävä tapahtuma hiilensidonnan kannalta. Ei nimimerkkiä Energiaa naudasta Jos nauta kielletään, lihakset surkastuu ja vaihdan työmatkapyöräilyn autoon. Ei nimimerkkiä Puimurikauppa MT-lehti! Missä on artikkeli Sampo-Rosenlewin myynnistä Intiaan. Pohjois-Karjalan perukoilla asuvan eläkeläismummon virtsankarkailun takia on Suomenlahti saastunut. Uudet sellupohjaiset tuotteet, kuten mikroja nanosellu, ovat aivan jotain muuta kuin vessapaperia, vaikka siitä, kuten muistakaan henkilö kohtaisen hygienian sellupohjaisista tuotteista, tuskin haluamme luopua. Eihän voi osata itse... Julkaisemme kirjoituksen nimimerkillä vain poikkeus tilanteessa. Metsiä hyödyntävien alojen taloudellisesta tuloksesta puhuttaessa on metsäteollisuus ylivoimainen. Yleensä kyse on kuluttajien terveyteen kohdistuvasta riskistä. Kasvava metsä sitoo hiilidioksidia, ja hiilinielu voi olla tulevaisuuden metsänomistajan tulonlähde. Tämä on Suomessa katsottu Ruokaviraston tehtäväksi. Seija Aakala Joo, paskapuhetta on 27 egen tuntipalkka. Takaisinvedoista tiedottaminen osoittaa toimijoilta vastuullisuutta ja kertoo myös tehokkaasta elintarvikevalvonnasta. Sosiaalisen median käyttö on myös ollut omiaan edesauttamaan nopeaa, avointa ja oma-aloitteista viestintää yritykseltä kuluttajille. Porotalouden, jolla on suuri kulttuurinen merkitys, taloudellinen tulos on vain noin 30 miljoonaa euroa. Näin toimien on mahdollisuus päästä jopa kymmenien kuutioiden vuotuiskasvuun. Viranomaisen tehtävä on asetuksen mukaisesti tarvittaessa tiedottaa kuluttajille takaisinvedosta. Rolf Signell. Ollaan EU:n mallimaa. Viime vuosina eniten takaisinvetoja ovat aiheuttaneet allergeenivirheet tai mikrobiologiset syyt. Metsästäjän etiikka ei salli saaliin epäasiallista käsittelyä ja ruuan haaskausta. Ojien sammaleen kasvu on hehtaarilla vuotta kohti ollut noin neljä kuutiota. Vajaasta desilitrasta marjoja saa saman verran C-vitamiinia kuin yhdestä keskikokoisesta appelsiinista. Ojittamattomana suon (turpeen) kasvu olisi vajaa yksi kuutio vuotta ja hehtaaria kohti. Meneekö perässä. Simo Havia Jotenkin tuntuu, että edes tutkimuksen tekijä ei viisastunut tästä tuloksesta. Nyt maakaasun poltosta syntyy puhdasta hiilidioksidia, turpeesta saastuttavaa hiilidioksidia. Hiilensidonta on siten arvioni mukaan ainakin viisi kertaa suurempi kuin ilman ojitusta. Jos taas tuntipalkka on plussalla, kannattaa tehdä mahdollisimman vähän, jotta tuntipalkka olisi parempi. Viranomainen ei ”vedä tuotteita markkinoilta”, vaan se on lainsäädännössä määritelty elintarvikealan toimijan velvollisuudeksi, samoin kuin kuluttajille tiedottaminen. Soisin mielelläni lypsykarjan pitäjille työstään kunnon korvauksen. Hiilidioksidi pommit Uusi virka Holhousyhteiskunnalle lisähommaa – kompostin tarkastaja (heheh). Kuluttajat saavat median kautta usein väärän käsityksen takaisinvedon prosessista. Jos käytetään leveäpohjaista tasoituskauhaa, rahkasammaleen kasvulle on heti suuri pinta-ala. Vastaavasti luonnontilaisen suon kasvu on millin kymmenesosa eli yksi sadannes edellä mainitusta
Viina virtaa. Nuoruuden ja viattomuuden loppumisen symboliikkaa rakennetaan asetelmilla, jotka kehystävät renessanssituulahduksellaan tarinaa ilahduttavan ylevöittävästi. Vanhaan aikaan kirjailijat sopivat kulttuuriministereiksi mainiosti. ”En ollut koskaan heppatyttö enkä ole oikeastaan nytkään. Ohjaus: Jenni Toivoniemi. Elokuva TERHI PAPE-MUSTONEN terhi.pape-mustonen@mt.fi Seurapeli. Kesäisin hevoset ovat laitumilla ympäri tiluksia, mutta etenkin talvella LottanenTolvanen on oikein kunnon pätkätyöläinen. ”Nyt kun seuraan tallilla käyviä äitejä ja tyttäriä, olen huomannut, että tyttäret eivät usein kestä, kun äiti neuvoo. Tänään vietetään kotien päivää, jonka tarkoitus on muistuttaa perheen tärkeydestä. 12 Maaseudun Tulevaisuus keskiviikkona 30. Tuolloin Lottanen-Tolvanen kävi vielä töissä kodin ulkopuolella, joten sekä aika että navetan seinät asettivat rajan viiden hevosen kohdalle. Esimerkiksi Seurapelin koiralle nimensä antanut Virginia Woolf kuului Bloomsburyn ryhmään, jonka keskinäiset taideprojektit sekoittuivat romansseihin. VILJA HARALA/TUFFI FILMS Emmi Parviainen ja Laura Birn näyttelevät ystävyksiä, joiden läheisyyteen jää katvealueita. Kommunisteilla oli perinteisesti tapana sijoittaa kulttuurihenkilöitä peitejärjestöjensä keulakuviksi. Kaverukset kävelivät ympäriinsä peräkanaa kädet kohotettuina. Mirjami Lottanen-Tolvanen rakastaa hevosten rapsuttelua ja tallin siivoamista. Sen käänteistä pulpahtelevat mieleen Sofia Coppolan kuvaus Marie Antoinetesta ja erityisesti Ranskan yläluokan pastoraalivillityksestä, jossa todellisuutta paettiin keinotekoiseen maaseutu-unelmaan. Elinan hevonen ymmärsi sen ja laittoi turpansa sydämeni päälle. ”Sitten tilanne lähti lapasesta. Job. Kun Taco-islannin hevonen muutti talliin, ei ostos listalle tarvinnut enää tehdä omia lisäyksiä. Jos sukupolvenvaihdos olisi tehty aikaisemmin, ehkä hän olisi vielä voinut rakentaa tallille maneesin. Kulttuuriministerin tehtävä on puoluejohtajalle yleensä ihana paikka. Ja ennen kaikkea opettelisi, millaista on olla mummo. Kun tyttö täytti 11 vuotta, Lottanen-Tolvanen päätti, että kyllähän vanhaan navettaan nyt yksi oma hevonen mahtuu ja sille sitten kaveriksi jonkun toisen ratsu. Kaikki kaatui päälle tallin pihalla. ”Äiti tuli miniäksi taloon ja istutti omenapuiden väliin mansikoita. Lottanen-Tolvanen osti keväällä oman mehustamon, sillä kolmenkymmenen puun sadosta riittää mehustettavaa. Tyttären muutto opintojen perässä Australiaan oli rankka paikka Lottanen-Tolvaselle. Siihen ketjuun kirjailija ja jazzpianisti Claes Andersson oli oiva lisä. ei ole menoa tallilla hidastanut. En juuri ratsasta, se ei ole minun juttuni.” Vaikka Lottanen-Tolvanen ei hyppää satulaan, hän viihtyy hyvin vanhasta navetasta kunnostetussa tallissa. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä. Paavo on tallin suurin hevonen. Pellolta kuuluu joskus semmoinen karjuminen. ”Luulin aluksi, että hevoset vain seisovat ja tuijottavat, mutta kyllä ne ovat aivan valtavia persoonia.” Hevosten pariin LottanenTolvasen houkutteli hänen oma tyttärensä. MIRJAMI LOTTANEN-TOLVANEN Omistaa Mirkun tallin Vihdin Nummelassa. Kaiku oli ensimmäinen hevonen, jonka LottanenTolvanen muistaa. 352 sivua. Kun ajan rattaat kääntyivät seuraavaan asentoon, oli lehmien aika lähteä. Hän teki puutarhasta muutenkin kauniin.” Nyt äiti on 94-vuotias ja asuu palvelukodissa. Lottanen-Tolvasen isä kuoli marraskuussa. Äiti ja tytär istuivat usein paalien päällä. Nyt oman hevosen ja ponin lisäksi tilalla asustaa 14 hevosta. Suurin muutos lienee, että lomituspalveluita hän ei enää saa. Isovanhemmat perustivat tilan muutettuaan Karjalasta evakkoina Nummelaan. Heidän välilleen versoi kestävä rakkaus. Pentti Holapan (sd.) tai Jouko Tyyrin (kesk.) kaltaiset tyypit hoitaisivat vieläkin tehtävän erinomaisesti. Lottanen-Tolvanen otti tilan hoitaakseen vuonna 2008. Tallilla on oma hevonen ja poni sekä 14 muuta hevosta. Olisiko vilpittömän ja viattoman esittäminen onnistunut paremmin. Vettä tulee, mutta ei kunnon talvea. syyskuuta 2020 IHMISET & KULTTUURI KARI SALONEN Tilan pellot ovat laitumina, joten Mirjami Lottanen-Tolvanen ostaa heinät naapurilta. Elokuva olisi helppo tulkita hemmoteltujen milleniaalien tarinaksi, mutta oman todellisuutensa rakentava ryhmä ystäviä on ikuinen aihe. Tutut alkoivat kysellä, olisiko minulla tilaa vielä yhdelle hevoselle”, Lottanen-Tolvanen kertoo. Näiden puiden ansiosta Lottanen-Tolvanen on ylipäänsä syntynyt tähän maailmaan. Suomen mittapuulla hän oli menestynyt monipuolisesti: Mestaruussarjan jalkapalloilija, tunnustettu muusikko, muun muassa marraskuun liikkeen käynnistäjänä näkyvä yhteiskunnallinen vaikuttaja, psykiatrina uraa uurtavan hoitomenetelmän kehittäjä ja ilmeisesti Pohjoismaissa tunnetuin suomalainen nykyrunoilija. Lottanen-Tolvanen kuunteli innostuneen lapsensa selontekoa oppimismielessä. Se oli siinä varmaan pari minuuttia. Vasemmistoliitto ei ole kommunistien peitejärjestö, mutta se kasvoi vanhempiensa virheistä eroon hitaasti. Sitten laajennettiinkin pihattoja. Hevosyrittäjä, joka ei itse ratsasta Kun vanhat kotiseudut Karjalassa jäivät taakse, otti Vilhelm Lottanen mukaansa evakkomatkalle neljä hevosta. Perhe kasvoi kolmella tyttärellä, joista Lottanen-Tolvanen on keskimmäinen. Vuosia sitten Lottanen-Tolvasen isä meni ostamaan omenapuuntaimia. ”Kun Elina oli ihan pieni tyttö, hän leikki ison kiven olevan hevonen. Lukenut mies PEKKA ALAROTU Riitta Kylänpää: Utelias mieli. Jos välissä täytyy käydä kaupassa, on vaatteet vaihdettava – Lottanen-Tolvanen ei lähde talli vaatteissa asioille. ”Toivoisin, että jos Elina haluaa jatkaa tätä, hän aloittaisi nuorena. Työskennellyt aiemmin matkailualalla. Perheeseen kuuluvat puoliso, tytär perheineen sekä puolison tytär perheineen. Kun vanhaa navettaa uudistettiin, tuli tilaa vielä kahdelle hevoselle. ”Perheenlisäystä odotetaan lokakuun alussa. Mieleen tulee myös Agatha Christien saarimysteeri ”Eikä yksikään pelastunut”, jossa kaikki saarelle tulleet vieraat löydetään lopulta murhattuina. ”Sitä tässä on surtu.” Vuodesta 2008 hän on asunut isoisänsä rakentamassa päätalossa, mutta naapurissa kohoaa hänen rakentamansa omakotitalo. Ensi-ilta 21.8. Karsinoiden siivoamiseen hän ei pyydä apua, se on hänen mieliaskareensa. Hän pitää hevosten rapsuttelemisesta ja hoitamisesta. Eero Milonoff ja Samuli Niittymäki näyttelevät ystävyksiä, jotka ovat tuskaisen hukassa isyytensä kanssa.. Traktorit syrjäyttivät hevoset, ja pian tilojen navetoissa ammuivat lehmät. 19:25 Eikä yksikään pelastanut kasvojaan Seurapeli on elokuva, joka onnistuu luomaan arkisista aineksista maagisen tunnelman. Aamutalli, päivä heinät ja iltatalli rytmittävät päivää. Hän ratsasti sillä ja syötti sitä.” Erään kerran Lottanen-Tolvanen ihmetteli, mitä hänen tyttärensä teki ystävänsä kanssa pihalla. ”Minusta tuntuu, etten olisi selvinnyt siitä ilman hevosia. On mielenkiintoinen ajatusleikki kuvitella, miten viikonloppu olisi sujunut ilman päihteitä. Mutta millä minä olisin nyt maksanut maneesin?” Tyttären kanssa on ollut puhetta, että talli siirtyy mahdollisesti hänen kontolleen jossain vaiheessa. Hedelmäpuiden rungot ovat lempeillä mutkilla, niillä on ollut vuosikymmeniä aikaa kasvaa pienistä taimista vehreäksi keitaaksi. Nykytekniikka eliminoidaan kaveriporukan päätöksellä juonesta heti sen alussa. Kun LottanenTolvanen kirjoitti kauppa listaan tavallisia ostoksia maidosta makkaraan ja leipään, tytär oli käynyt aina salakavalasti lisäämässä listan perään: yksi poni. Jenni Toivoniemi onnistui ohjaamaan elokuvan, jonka loputtua se tekisi mieli katsoa heti uudestaan. Mirjami Lottanen-Tolvanen otti Vihdin Nummelassa sijaitsevan sukutilan hoitaakseen vanhemmiltaan vuonna 2008. Kesken kaupanteon hän näki nuoren puutarhurin. Gilbert Gray on perheen oma hevonen. ”Seitsemänvuotiaana tajusin, että metsässä kierteli aitauksessa Kaiku.” Vuodet vierivät ja maaseutu muuttui. Meillä se meni niin päin, että minä kuuntelin ja ahmin tietoa.” Hevoset ovat kulkeneet talliyrittäjän rinnalla myös vaikeina aikoina. Nimipäivät Tänään: Siru, Sirja, Sorja Torstaina: Rauno, Raine, Rainer, Raino Päivän sana Minä tiedän, että lunastajani elää. Lottanen-Tolvasen vanhempien aikana tilalla oli lehmiä ja maanviljelyä. Katsotaanpa vaikka kunnioitettavan kokoista omenatarhaa päärakennuksen edessä. Ei ainakaan keskeisen ministerin tehtäviin johtavalle tielle. Paitsi tietysti tänä vuonna, kun sato jäi pieneksi. 118 min. Andersson joutui puoluejohtajan käytännön työssä uimataidottomana altaan syvään päähän, eikä katastrofia pysty kätkemään sympaattisen miehen elämäkerran rivien väliin. ”Olen sillä tavalla vanhanaikainen.” Vaikka tallityöt eivät vielä tunnu liian raskailta, on tulevaisuutta hyvä myös miettiä. ”Seitsemän vuotiaana tajusin, että metsässä kierteli aitauksessa Kaiku.” Väärällä paikalla Claes Anderssonin ei koskaan olisi pitänyt ruveta poliitikoksi. Kun ylitunnollinen mies yrittää samaan aikaan opetella itselleen täysin vieraat talousasiat ja juosta läpi kaikki sihteerin kalenteriin merkitsemät kokoukset, haastattelut, neuvottelut ja vihkiäiset, sydän läkähtyy vääjäämättä. Yksi niistä oli suomenhevonen nimeltään Kaiku. ”Seurapelin” kahdeksan henkilöä eivät kuole, mutta he paljastuvat. Siinä saa mielin määrin julkisuutta mutta joutuu hyvin harvoin torstain kyselytunnilla opposition pihteihin. Kun tytär oli oppinut kirjoittamaan, hän alkoi tehdä taktisia iskuja hevosunelmansa toteuttamiseksi. Selitys oli yksinkertainen: lapset taluttivat mielikuvitushevosia. Perusjuoni kaveriporukasta viettämässä viikonloppua mökillä kasvaa ainutlaatuisen vivahteikkaaksi tarinaksi. Välillä Lottanen-Tolvanen harmittelee, että tila siirtyi hänelle niin myöhään. Hevosyrittäjäksi ryhtyminen ei ollut suinkaan todeksi muuttunut lapsuushaave. Sitten palattiin takaisin alkuun. Vauva edustaa sitten jo viidettä polvea täällä.” Vuoden alussa Lottanen-Tolvanen jäi eläkkeelle, mutta se LAURA KUIVALAHTI VIHTI Mirjami LottanenTolvanen ei ole koskaan ollut heppa tyttö, mutta hän rakastaa karsinoiden siivoamista. Onneksi tallin aktiiviset harrastajat ovat luvanneet tarvittaessa auttaa. Jokaisen itselleen rakentama tarina ja brändi murtuu yksi kerrallaan. ”Säät ovat muuttuneet valtavasti. Silloin jaksaisi tehdä enemmän.” Mutta ihan vielä ei ole näiden suurten päätösten aika. Jos sitä ensin odottaisi kunnon omenasadon, jotta pääsisi mehustamaan oikein urakalla. Laitumilla käyskenteli taas hevosia. Mutta samaan aikaan hänen tuli sinipunahallituksen johtoryhmän jäsenenä perustella puolueensa ideologialle vastakkaisia budjettileikkauksia viisaudeksi lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Claes Anderssonin elämä. Nyt siinä asuu Elina-tytär puolisonsa kanssa. Olen ihan täpinöissäni, haluan päästä mummoilemaan kunnolla. Jotenkin tuntui, että se vaistosi tuskani.” Kaiku-hevonen ei suinkaan ole ainoa muisto, joka sitoo sukutilan nykyisiä asukkaita edellisiin polviin. Vai olisivat kulissit romahtaneet jopa nopeammin. ”Se oli oikein tyypillinen suomenhevonen, sellainen vaalea liinaharja”, muistelee Mirjami Lottanen-Tolvanen, Karjalan evakoiden lapsenlapsi. Siltala 30.9.–1.10.2020 Kotien päivä. Harrastaa neulomista, äänikirjojen kuuntelemista, sienestämistä ja puutarhanhoitoa. Elämäkerta todistaa, että politiikka oli Claes Anderssonin elämässä suhteellisen lyhyt vaihe
Ohjelman tekeminen oli ikimuistoinen kokemus. David Copperfieldin elämä ja teot -elokuva ei suinkaan kerro taikuri David Copperfieldin elämästä vaan se perustuu Charles Dickensin romaaniin. Minua haluttaa nähdä maailmaa, koska olen vielä nuori.” Kortesalmen mukaan Ranualta on hankala löytää kumppania, koska lähes kaikki samanikäiset naiset ovat lapsuuden koulukavereita. Kälviäläinen Mikko Uusimäki on kilpaillut menestyksekkäästi hevoskynnön mestaruuskisoissa. Jarmo Korkeaniemi ohjastaa Hotleri-oria. Tämä aura oli nuorin testissä olleista. Tarkoitus on saada selville, millaisen vaon puinen kehäaura tekee. Ohjaus: Armando Iannucci. Suomennos: Inka Parpola. Davidin elämässä hyvyys ja vilppi sekä rakkaus ja pahansuopuus vaihtelevat. 119 min. Isoin tuotanto keskittyy alueen ensimmäisiin talonpoikiin. Perinteinen metsätyö saa kokonaisuutensa, samoin pellavan matka pellolta kankaaksi. Mummolla oli Ranualla lehmiä, ja Aleksi on touhunnut pikkupojasta lähtien navetalla. David ( Dev Patel) on iloinen pieni poika. ”Olen suhteellisen kova kulkemaan MTK:n reissuissa ja konenäyttelyissä, mutta eipä sielläkään oikein naisia tule vastaan.” Lypsykarjatilan isäntä on kokeillut myös Tinderiä. ”Kyntökokeilun ohella dokumentti esittelee, kuinka puuesineitä valmistetaan ilman sahaa ja sähkövehkeitä kirveellä, höylällä, taltalla, poralla ja puukolla. Elokuva LAURA KUIVALAHTI laura.kuivalahti@mt.fi David Copperfieldin elämä ja teot. Ensi-ilta 18.9. Hän kaipaa vierelleen keskustelukumppania, tukea ja turvaa. ”Esittelyjakson kuvauspäivästä en muista mitään, koska jännitti niin kauheasti. ”Pidä Jussi hartiat rentoina. Jenni Hendriksin ja Ted Caplanin kirjoittama Tosi raskas reissu -nuortenkirja lupailee hauskaa roadtriptarinaa. Ensin pelto mentiin kokonaan läpi esimerkiksi eteläpohjoissuunnassa ja sen jälkeen itä-länsisuuntaisesti. Tunnetuin heijastinmalli on lumihiutale, jonka suunnitteli hänen poikansa Taisto Lehti. Kehäauraa voi kuvata tasaisesti kulkevaksi kuokaksi, jota pystyy kevyesti ohjailemaan vasemmalle ja oikealle. Kehäaura ja sen edeltäjät tekevät vain vaon. Mallioppilaan ei tarvitse olla huolissaan yhtään mistään, sillä tätä hetkeä varten hän on puurtanut määrätietoisesti vuosien ajan. Severi Peura kuvaa tekemiset. ”Ei ollut supermarketteja eikä rautakauppoja. Toinenkin puuaura on testattavana, Alavieskasta tuotu välttiaura. Hän on MTK-Lapin johtokunnassa, maaseutunuorten Lapin jaoston puheenjohtaja ja MTK:n maaseutunuorten valiokunnan jäsen. Harvoin sitä saa näin laajalta alueelta etsiä kumppania. 304 sivua. Olen remontoinut aika raskaalla kädellä navettaa ja uusinut konekalustoa.” Kortesalmen mukaan lypsykarjatilan emännältä vaaditaan pitkää pinnaa, sillä töitä ei voi tehdä aina kellon mukaan. Lisäksi maata käännetään rauta-auralla, Fiskarsin tuotteella on ikää yli sata vuotta. Harmi vaan, että lähin sopiva klinikka on kolmen osavaltion päässä. Treffeillä piti myös alussa noudattaa metrin turvaväliä. Perheen elämässä alkaa kuitenkin uusi, tummansävyinen luku, kun Davidin äiti menee naimisiin ankaran miehen kanssa. Nyt kokeiltavana on rauta-aura, jolla on ikää runsaat sata vuotta. Ranualla Aleksilla on hoidettavana noin 40 lehmän navetta nuorkarjoineen. Osassa perinteisesti valkoisina nähdyissä rooleissa – jopa elo kuvan nimiroolissa – nähdään värillisiä ihmisiä. ”Kurkipuu puolestaan on luonnonväärä koivu halkopinosta.” Kehäauraa on Suomessa käytetty 1400-luvulta lähtien. Hän ei osaisi kuvitella parisuhdetta heidän kanssaan. Vauhdikas tarina toimisi varmasti loistavasti myös elokuvana, ja HBO on sellaisen tänä vuonna jo julkaissutkin. Hänestä on kiehtovaa tutustua taitoihin, jotka esi-isämme hallitsivat ja joiden avulla he pärjäsivät kovissa oloissa. ”Kun tuotantoyhtiöstä tuli puhelu, mietin, että miksipäs ei. Hän pitää sitä seuranhakupalveluna, josta löytää lähinnä yhden illan juttuja. ”Olen herkkä ihastumaan, ja kun en ole saanut vastakaikua, pettymys on ollut aina iso.” Kortesalmen mukaan kokemus tv-ohjelmassa on kasvattanut häntä monella tavalla. Aleksilla on paljon luottamustoimia tuottajajärjestössä. Sattumien kautta Veronica saa matkakumppanikseen entisen parhaan ystävänsä, jonka kanssa hän ei ole puhunut vuosiin. Tehtaalla työskenteleviä likaisia lapsia katsellessa yhteys kirjailijan muuhun tuotantoon on myös selvä. Raskaustestiin piirtyvät viivat suistavat nuoren tytön epätoivoon. Kaverit houkuttelivat pitkään Kortesalmea Maajussille morsian -ohjelmaan. LIONSGATE David Copperfield (Dev Patel) tutustuu kasvaessaan varsin eriskummallisiin ihmisiin. Yksi epätoivoinen hetki koulun tyttöjenvessassa räsäyttää Veronican unelmat säpäleiksi. Aleksi etsii itselleen vakituista parisuhdetta. Erityisen riskialtista aikaa on loka-tammikuu. Pian David on koditon ja ahertaa kurjissa oloissa lontoolaisessa tehtaassa. Se päätyy osaksi Talonpoikain elämää -historiasarjaa. David Copperfield -romaanin sanotaan ammentavan Dickensin omasta elämästä. Itsetunto nousi ja hän oppi sanallistamaan paremmin omia ajatuksiaan. Välillä hän pukeutuu kuin herra, toisinaan hänen ainoa omaisuutensa ovat hänen sanansa ja tarinansa. Kehäauran aihiot ovat luonnon aarteita: auran 90 asteen kulman tekevä karapuu on kuusen juurikoukku. kausi pyörii parhaillaan televisiossa MTV3:lla. Torstaina 1.10. Liikenneturvan lanseeraamaa päivää juhlittiin ensi kerran vuonna 2013. Kevyen huumorin sävyttämässä romaanissa on monia tärkeitä teemoja, joiden ääressä kannattaa hetkeksi pysähtyä. ”Karjanpito on sitovaa työtä, mutta kun tulee mahdollisuus, lähden mielellään reissuun. Hotleria ohjastaa Jarmo Korkeaniemi. Peruskoulun jälkeen hän teki lomittajan töitä ja toimi renkinä eri tiloilla. Uusi elokuvasovitus on visuaalisesti kaunis ja kerronnaltaan lopulta varsin kepeä, vaikka sen teemat ovat osin rankkoja. Heijastimen kanssa voi myös tuntea ylpeyttä juuristaan. Huomenna vietetään heijastinpäivää Vaikka lämpöä onkin piisannut, on syksyn heijastinkausi alkanut. Viimeisin mestaruus on parin viikon takaa SM-kilpailuista, jotka järjestettiin Eurajoella. 12. ”Se on kovin yksinäistä, jos lehmät ovat ainoat keskustelukumppanit päivästä toiseen.” Maajussille morsian -kauden kuopus ei ole ollut aiemmin vakavassa parisuhteessa. SAKU TIAINEN Humoristinen ajomatka kohti aborttiklinikkaa Veronica Clarken edessä avautuu sileä ja kaunis tie kohti huippuyliopistoa. ”Sarjassa esitellään, miten ihmiset selvisivät erämaan keskellä pitkälti omavaraisina”, Försti kertoo. ANTTI KANTOLA EVIJÄRVI JOHANNES TERVO Jussi Försti kyntää. Huumoriakin onnistutaan aika ajoin viljelemään. Erityisesti Etelä-Pohjanmaan Järviseudun talonpoikaiseen historiaan pureutuva sarja esittelee muutakin kuin kyntöä. Ne eivät käännä maata. Se oli kymmeniä kertoja tehokkaampi kuin kuokka. Tämä ei ole voimalaji.” Hevoskyntökisojen mestari Mikko Uusimäki huikkaa ohjeensa Jussi Förstille, joka hakee oikeaa otetta auran kurjen kädensijasta. Kehäaura oli kuitenkin iso harppaus aikoinaan. Maaseudun Tulevaisuus 13 keskiviikkona 30. ”Mikko Uusimäen ja Jarmo Korkeaniemen kanssa päädyimme arvioon, että kehäauran tehokkuus on korkeintaan kolmasosa hevosvetoisen, rautaisen kääntösiipiauran tehokkuudesta”, Försti sanoo. syyskuuta 2020 IHMISET & KULTTUURI Yhteystiedot: ihku@mt.fi IHMISET & KULTTUURI Viktoriaanista Englantia raikkaalla otteella Ihan alkuun on syytä tehdä yksi asia selväksi. Sen kehitti pertteliläinen maanviljelijä Arvi Lehti. Försti, Korkeaniemi, Uusimäki ja Hotleri muokkaavat evijärveläistä peltoa vanhaan malliin. Vakavasta aiheestaan huolimatta kertomuksessa on kohtia, jotka yllättävyydellään ja kaoottisuudellaan irrottavat pieniä hihityksiä. TUULIKKI VIILO. ”On surullista nähdä, kuinka hieno osaaminen on niin nopeasti ja arvostuksetta katoamassa.” Seuraa hanketta: https://talonpoikainelamaa.fi/ https://www.instagram.com/ talonpoikainelamaa/ Evijärvellä muokattiin peltoa vanhaan malliin Kyntökokeilu vanhoilla auroilla taltioitiin. ”Tilaa pitäisi vähän laajentaa, jos tuleva kumppani jäisi tähän töihin. 22-vuotias ranualainen maitotilan isäntä Aleksi Kortesalmi etsii itselleen kumppania Maajussille morsian -ohjelmasta. Sekä rakentaa, esimerkiksi kehäauran. Miten tässä on näin päässyt käymään. Tarkoitus on muistuttaa heijastimen tärkeydestä. Sitten mennään! Viisivuotias Hotleri-ori lähtee liikkeelle ja Förstin pitelemä aura pureutuu peltoon. Hyvin se kuitenkin meni ja tv-kameroihin tottui nopeasti.” Aleksilla on kiikarissa huumorintajuinen, sosiaalinen, iloinen ja maanläheinen nainen, joka viihtyy maaseudulla ja pitää eläimistä. Näitä taitajia vain ei tahdo enää olla, joten pitää yrittää tehdä itse.” Auran aihiot ovat aarteita luonnosta: auran 90 asteen kulman tekevä karapuu on kuusen juurikoukku. Kirja LAURA KUIVALAHTI laura.kuivalahti@mt.fi Jenni Hendriks ja Ted Caplan: Tosi raskas reissu. ”Kurkipuu puolestaan on luonnonväärä koivu halkopinosta”, Jussi Försti kertoo. Lupaus on erikoinen, kun kirjan punaisena lankana on matka aborttiklinikalle. He tekivät itse lähes kaiken tarvitsemansa.” Sukellus muutaman sukupolven takaisiin oloihin on kiehtovaa mutta myös hieman surullista. ”Hehtaarin kyntäminen rauta-auralla vaatii kyntäjältä ja hevoselta noin 30 kilometrin matkan – kehäauran kanssa kulkemista tulee vähintään tuplasti.” ”Minua kiinnostaa kokeilla ja testata, kuinka entisaikojen työvälineitä käytetään ja kuinka ne toimivat”, Försti sanoo. Kortesalmen innostus karjanhoitoon juontaa juurensa lapsuudesta. Tällaisen tavan soisi yleistyvän, jotta meistä aivan jokaisella olisi mahdollisuus nähdä elokuvissa itseltämme näyttäviä henkilöitä. ”Vapaa-aikana kumppanin kanssa olisi kiva matkustella, retkeillä, touhuta kotona ja rempata taloa.” JUHO MÄKELÄ Menevä maajussi etsii emäntää Ranualle Aleksi Kortesalmella on kiikarissa huumorintajuinen, sosiaalinen, iloinen ja maanläheinen nainen, joka viihtyy maaseudulla ja pitää eläimistä. Veronica tietää, että nyt ei ole hänen aikansa ryhtyä äidiksi, joten raskaus on keskeytettävä. Monet nuoret naiset ovat muuttaneet Ranualta Ouluun ja Rovaniemelle opiskelujen perässä ja jääneet asumaan kaupunkiin. Vaikka taikuus ei tarinaan kuulu, on elokuvassa tietynlainen maaginen tunnelma. Evijärveläistä peltoa muokattiin myös kehäauralla ja välttiauralla. Niinpä sama pelto oli kynnettävä pitkittäin ja poikittain. Miesten ja hevosen työ kirpeänä syyspäivänä päätyy osaksi Talonpoikain elämää -dokumenttisarjaa. Aura on maahan nähden 45 asteen kulmassa. Kortesalmi suoritti oppisopimuksella maatalousalan perustutkinnon ammattiopisto Lappiassa Tervolassa. ”Parin jakson aiheet pidän vielä salassa”, sanoo Försti, joka käsikirjoittaa ja ohjaa dokumentit. Huomioitavaa on myös, että elokuvan näyttelijävalinnat on tehty niin sanotusti värisokeasti. Kortesalmi ei kuitenkaan kadu sitä, että rupesi maatalousyrittäjäksi. Ja kyntää. WSOY. Suuret unelmat ja odotukset, oikeus määrätä omasta kehosta sekä ystävyyden syvät syöverit ovat vain esimerkkejä nuortenkin elämää kuohuttavista teemoista. Minulle ei varmasti tule toista samanlaista kesää.” Koronan vuoksi Maajussille morsian -ohjelman kuvaukset siirtyivät keväällä muutamalla viikolla. Peltoa on 120 hehtaaria. Kortesalmi osti itselleen maatilan lapsuusmaisemistaan, ja tilanpito alkoi elokuussa 2018. Arkeologisissa kaivauksissa muinaispelloista on löytynyt selviä merkkejä ristikkäisestä kynnöstä. vietetään valtakunnallista heijastinpäivää. Niistä nuoreksi mieheksi varttunut David Copperfield löytää toivoa, hän nimittäin haluaa tulla kirjailijaksi. Jalankulkuheijastin on nimittäin suomalainen keksintö. Ensimmäinen vuosi tilan isäntänä meni siivillä, mutta sitten eteen tuli vastoinkäymisiä. Kaikista jalankulkijoiden kuolemantapauksista lähes puolet tapahtuu hämärällä tai pimeässä. Kyllä maataloudella Ranualla elelee, mutta pitää olla tarkan markan mies. Maailman halvimmaksi henkivakuutukseksikin kutsuttu keksintö sai viljelijän hevoskärryt näkymään paremmin pimeässä. Sitä ennen maata muokattiin kuokilla ja koukuilla, kaariauroilla ja hankoauralla eli sahralla. Hän toivoo myös, että kumppani olisi vapaamielinen ja menevä tyyppi. Kauniissa kodissa vilisevät hauskat sanonnat, joita Davidilla on tapana kirjoittaa ylös
Myös varaosiksi! P. 4500 € . Esim hallien liukuovet. 699,KAUHA 1800 MM tilavuus 1,0m3 699 ,sis.alv. 18/4R38 .......720 e 18/4R34 ................690 e 14/9R-24 ...............400 e Kaikki Teboil voiteluaineet tarjouksessa 9.10.2020 asti, esim: Monitra 10/40 super 500 e / tynnyri Super HPD 15/40 500 e / tynnyri Super HPD 10/40 580 e / tynnyri Tynnyrien toimitus rahtivapaasti Kaikki hinnat sisältävät alv 24 % Vähätalo Yhtiöt, Salo P. 041 7525580. Katso tarkemmat tiedot www.lainvoima.com Mannikarin Turkis Oy:n konkurssihallinto Ostetaan HAKE/PELLETTIKATTILA VÄHÄN KÄYTETTY LAATUKATTILAN VALMISTAMA 800KW KATTILA SYÖTTÖLAITEINEEN+YM H.88000 +ALV 0500552121 Koneita Ost.Trak.vant.12/38.6pult.keskir.102 mm puh.0505360963 Myydään SAMPO, MF, FAHR puimurin kohlinlaakereita. mv.agent.com p. Kiinteistöt ja tontit Eläimiä Palveluja tarjotaan Koulutus & työ Kalkinlevitysvaunu kolakuljettimella 0414681012 Tavaraa PARKO äkeet ennakkoon edullisesti, myös vaihto. 050 522 7152. 0400-646200, 0500-659678. 0400 616 494, 0400 514 924 vahatalon.traktori@smail.fi ä h k ö t a r v i k k e e t verkkokauppa www. Ost hyvä kunt. P. 420/85R28 ja 520/85R38 3020 540/65R28 ja 650/65R38 4480 540/65R30 ja 650/65R42 5200 HÄRMÄNPELTO 064845175 VREDESTEIN-renkaat sis. P. Kiinteistöt on jaettu neljään palstaan, joista jokaisesta palstasta jätetään oma tarjous. Konehuolto T. P. Tasoittuu teiden kuopat ja montut sekä nimismiehen kiharat. 010 583 1880 Halerpalvelut Oy OSTAMME MATKAILUAUTOJA JA -VAUNUJA. Laadukkaat, toimivat, takuulla. 719,KAUHA 2000 mm tilavuus 1,2m3 HUIPPULAADUKKAAT RUOTSALAISET KAUHAT: SUORAAN TUKUSTA! ILMAN VÄLIKÄSIÄ! W W W . ovh. 08 3113133, 040 5085833 Ammatityöntekijät Virosta maataloustöihin. 040 4128748. Ilmoitukset kätevästi Maaseudun Tulevaisuuden ilmoitusautomaatilla Itsepalveluliittymällä voit jättää erilaisia rivitai kuvailmoituksia lehteen silloin, kun sinulle parhaiten sopii. HYVÄKUNTOISET LINDE JA TOYOTA SÄHKÖTRUKIT SENOCO OY, VANTAA PUH. P. Myös kuljetukset. f i Noutohalli Joutnantie 76, 25500 Perniö, puh 02 727 200 F i n n p a r t t i a s t a Käytä hyödyksi valttejamme: edulliset hinnat suuret varastomäärät nopeat ja varmat toimitukset MST 188 x 50 mm_MST 188 x 50mm 14.6.2019 18:38 Sivu 1 NOSTO-OVET myös taittoja rullaovet Asennettuina, myös moottorilla. VALTRA / VALMET Kierrätysosat takuulla. . 5000kg 475,SIS.ALV. ovh. Soita ja pyydä malli. Tilaa maatalouskoneet.. alv. ovh. eld Leyland David Brown varaosia. Maatalouden, teollisuuden suojauskäyttöön. VOLVO-sovitteisena •Valmistettu Domex 650MCD erikoisteräksestä (HD) •Ainevahvuus 5 mm •Erikoisvahvistetut •8-12 mm erikoisvahvikkeet •Sovitteet paikoillaan •Huulirauta Hardox 500. MT.FI/METSAPALVELU Maataloustarvikkeita Tilaa lukuoikeus näköislehteen MT.FI/nakoislehti. KULTIVAATTORIN leveitä siipikärkiä 170-520 mm. MT.FI MT Metsäpalvelu kertoo metsäsi arvon – pystyssä tai vaakatasossa. 045 157 4599 Maatalouskoneita Myytävänä metsätila Oulaisissa. Soita heti tai kysy tarjous netissä. ovh. Voimalla 7 mallin – Soukkion tallin. P. 3,50 € /kpl. 995,KAUHA 2500 mm tilavuus 1,8m3 649 ,sis.alv. 02 7216666, fax. 16 mm KAUHOJEN OMINAISUUDET 895 ,sis.alv. 050-4335609 Rakennustarvikkeita HYÖDYNNÄ MURSKA-MYLLYJEN HUOLTOKAMPANJA! Huollata Murska-myllysi hyvissä ajoin ensi kautta varten ja hyödynnä suuntakuormakuljetusten rahtikustannusten säästöt ja kampanja-alennus varaosista. Nuf. alv. 0500 660106. ouluntyostokeskus.com P. M T T U K K U . ovh. 045 6572262, myös ilt. Käteisellä. koneiden ulkona suojaukseen. 0400 407444. Varastossa olevat 35€/kpl. 5tn. Olitpa myymässä, ostamassa tai onnittelemassa, kaikki onnistuu Ilmoitusautomaattimme kautta. MYÖS HYDRAULISENA, KYSY TARJOUS. Tappiterissä on voimaa kuin Viertolan härissä. www.valparts.fi Tino 040 553 4600 • Mico 040 1678 818 Purkukoneiden osto 040 553 4600 RENKAITA järkevään hintaan esim. Pestyt työvaatteet alk. 050-4335609 Maaja metsätaloustuotteita Moottoriajoneuvoja Varaosia ja tarvikkeita OSTAMME KÄTEISELLÄ: MB, Man, Volvo, Scania, ym. 739,KAUHA 2250 mm tilavuus 1,4m3 599 ,sis.alv. Hengityssuojaimia, kotiin toimitettuna! www.wiselime.com JULITA 0600-551555 Dra Pl 168 Hki 2,39€/min+pvm Tom 0400 806 165 ALLROUNDERin avara runko ja hanhenjalat toimivat tukkeutumatta! PUIMUREITA John Deere, Claas, DF, MF, NH ja Volvo, sekä Ursus ja Zetor traktoreita. REPEÄMÄTÖN PRESSUKANGAS Loppuunmyyntihinta 2,50 € /m. k-autot ja moottorit. 2500kg 425,SIS.ALV. ja vkonloppu Ostetaan traktorit, kaivinkoneet, kuormaajat yms. 2000kg SAKSALAISIA TAOTTUJA TRUKKIPIIKKISARJOJA SAKSALAISIA TAOTTUJA TRUKKIPIIKKISARJOJA SISÄLTÄÄ: TELINE, JOSSA SOVITTEET PAIKALLAAN JA JOUSILUKITUS. Projektimyynti: 044 9677078, Seinäjoki 0400 564282, Lahti 050 4134 112 www.ovimestari.com AIKUISTEN KOHTAUSPAIKKA 0700 11 111 2 € / alkava min +pvm STl Oy, PL 211 Hki 53 ELEVAATTORI -HIHNAT -KUPIT -PULTIT KAIKKIIN KUIVURIMERKKEIHIN Salaistentie 652, 24240 Salo p. 540/65R28 ja 650/65R38 5850 540/65R30 ja 650/65R42 6800 HÄRMÄNPELTO 064845175 Markkinapaikka Jätä ilmoitus Soita: 020 413 2321 Sähköpostilla: ilmoitus@maaseuduntulevaisuus.fi Ilmoitusautomaatilla: www.maaseuduntulevaisuus.fi/ilmoitus Toistolla tehoa Tukista asiaa Tavataan joka päivä. tai 0400 895174 tai 0400 157701. Testaa heti osoitteessa MT.FI/ilmoitus Ilmoitusautomaatin malli-ilmoituksia: Perheilmoitukse t Ilmoitusautom aatilla -50 % • Valmiita ilmoituspohjia • Helppokäyttöinen • Avoinna 24 h / vrk • Maksu heti Henkilökohtaiset esikuivattua pyöröpaaliheinä,kuljetus 48 kpl tai 40 erissä sop.mukaan!puh:0400-546105 Sekalaiset Ukkomara salaojituskone, laservarustein. P. F I Täyskoteloitu, lukituksella Pituus 2500 mm 399,(sis alv.) ennen: 349,NYT: 299,ennen: 449,NYT: KOPIIKIT/PA (sis RI alv ) JAT 2,5tn. 14 Maaseudun Tulevaisuus keskiviikkona 30. P. P. 0400 633219. 4-veto traktori 5-15 000 € . -7216655 www.halikonkumipalvelu.. Yhteydenotot Jari/050 525 7103 Myydään Lapuan Lakaluomalla 14 ha peltoa ja 37 ha metsää tarjousten perusteella. 040 5610729 Orimattila Muut tuotteet SNOWEK NL 320 nivelaura, vm -14, kov -15. 0400 661593 Naisia 18-66v 0700-41966 1,69€/min+pvm HR Pl 168 Hki Fiskars-automaattiaura, kolmesiipinen. Tosi edullisia. f i n n p a r t t i a . 0400 514846 Turku ALLIANCE-renkaat sis. P. Caravanlandia Oy www.konehuoltolaukkanen.. Nastaketjut ja liikenneketjut. 895,ovh 1100;SIS.ALV. 045 2071959, www.aravu.. SOUKKION LANAMALLISTO KUIN 7 VELJESTÄ Eero 350 kg Lauri 700 kg Timo 1100 kg Simeon 1300 kg Aapo 1700 kg Tuomas 2400 kg Juhani 3700 kg www.soukkio.fi puh. Suodattimet tarjoushinnoin. Max vaimennusteho 32db. 0400-407560 Traktoreita esim. myös kuolinpesät. NOSTO-OVET 040-7730010 DOORWAY.FI Uusittu kiväärivaimenninsarja. 0500 164290 Tarjous päättyy 30.9.2020 Työkoneita Seinäja kattovikaisia 6 m, 12 m ja 13,5 m merikontteja eri satamissa. Euro-Teli Oy, Hki, p. P. Pressut myös määrämittoina, esim. 2020 saakka huoltoajan ennakkoon varanneille. Ole yhteydessä Murska-myyntiin 044 3700 611 Kampanja etu on voimassa 31.12. Vuosimallit 2006 alkaen. 045 6126633 Museoauto Toyota Crown vm.73, hp. Laukkanen Oy 0500 226028, 02 4875965 DEEREN varaosat suoraan hyllystä Laadukkaat GripX jääketjut traktoreihin ja työkoneisiin. P. Valmet ja puimureita kaiken kuntoisia. Puh. P. 03 536 1119 Kysy kampanjahintaa toivelanastasi! Soukkion tienhoitokalustoa jo yli 30 vuotta. Alkuperäiset JD osat edullisesti. 639,KAUHA 1500 mm tilavuus 0,8m3 669 ,sis.alv. syyskuuta 2020 Ostetaan LUOMU ylämaankarjaa lehmiä, hiehoja, sonneja tai vaikka koko karja. Tarkemmat tiedot ja kartat myytävistä kohteista spostilla innasenmaat@gmail.com tai soittamalla klo 16 jälkeen 050-3298775 Traktoreita, ehjiä ja epäkuntoisia! Nopea käteiskauppa
Ne ovat tulostettavissa Ruokaviraston nettisivulta. Positiivilista kotieläintilan tukena A, D C C A, B C, D D A C A, B, D C A, C A, D C A, B, C D D D D D C A, D A, B, D A, B D D D C D C D A, B, D Rehunvalmistajat, joilla rehuhygienia-asetuksen mukainen laadunvalvontasuunnitelma • Satarehu Oy • Suomen Viljava Oy • Vilomix Finland Oy D varastointia/ käsittelyä A, B, D • AP-Mylly Oy • Farmirehu Tapani Korpela • Hauhon Myllärit Oy • Hilannon Mylly ky • Pohjanmaan Rehujauhatus Oy • Rehunsekoittamo Terho Mylly Oy • Rehupalvelu Kulmanen • Rehupalvelu Torikka & Isolauri Oy • Rehupojat Oy • Samuli Simula Oy • Tilaviljasekoitus Oska Oy • Tmi Juha Hakanen Rehujen ja rehuraaka-aineiden tuojat Rahtisekoittajat • Agrox Oy • Alavuden Öljynpuristamo Oy • Altia Oy/Koskenkorva • A-Rehu Oy – Koskenkorva – Varkaus • Avena Nordic Grain Oy – Avena Kantvik Oy • Biofarm Oy • Biokasvu Oy • Elixi Oil Oy • Oy Feedex Ab • Finnamyl Oy • Hankkija Oy – Kotka – Seinäjoki – Säkylä – Turku • Isofarmi Oy • Kankaisten Öljykasvit Oy • Kinnusen Mylly Oy • Kärki Nutrition Oy (Kärki-Agri) • Lantmännen Feed Oy – Kouvola – Ylivieska • Lappajärven rehu osk. Jos jäännösvero on jaettu kahteen erään, toisen erän eräpäivä on 1.12. Tilalle vastaanotetusta lan nasta tai lannoitteesta syys ilmoitukseen tarvittavat liitteet voi palauttaa joko pdftiedosto na Vipupalvelussa tai paperi kopiona kunnan maaseutuelin keinoviranomaiselle. Asiakastietoja koskeva tietosuojalauseke löytyy verkosta www.viestilehdet.fi ILMOITUSMYYNTI Puhelin: 020 413 2321 (arkisin kello 8–16) Sähköposti: ilmoitus@mt.fi Ilmoituksia voi jättää myös itsepalveluna osoitteessa mt.fi/ilmoitus. n Kuukausimenettelyssä olevilla elokuun arvonlisäveroilmoituksen ja verojen maksun eräpäivä. 6.10. Maataloustukien maksuaikatauluja 2020 Tuki maksetaan kokonaisuudessaan, ellei toisin mainita Lokakuu Luonnonhaittakorvaus 1) , noin 85 prosenttia tuesta Luonnonmukaisen tuotannon korvaus 1) , noin 85 prosenttia tuesta Porotalouden eläinkohtainen tuki Mehiläistalouden pesäkohtainen tuki Marraskuu Metsämarjojen ja -sienten varastointituki Ympäristösitoumus, noin 85 prosenttia korvauksesta Ympäristösopimukset, noin 85 prosenttia korvauksesta: – kosteikkojen hoito – maatalousluonnon monimuotoisuuden ja maiseman hoito – kurki-, hanhija joutsenpellot – alkuperäisrotujen kasvattaminen Eläinten hyvinvointikorvaus, noin 50 prosenttia korvauksesta Lähde: Ruokavirasto 1) Kotieläinkorotus maksetaan vuonna 2021 Muista ottaa viljavuusnäytteet Ruokavirasto muistuttaa vilje lijöitä viljavuustutkimuksesta, joka pitää ympäristökorvauksen ehtojen mukaan teettää jokaiselta lohkolta vähintään viiden vuoden välein. n Jäännösveron eräpäivä niillä, joilla verotus on päättynyt elokuussa. n Jäännösveron mahdollinen toisen erän eräpäivä niillä, joiden verotus on päättynyt kesäkuussa. SEHÄN TARKOITTAA, ETTÄ PALKKAANI PITÄISI NOSTAA, JOTTA... Viljavuustutkimus vaaditaan kaikista yli 0,5 hehtaarin perus lohkoista. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisussa sattuneesta virheestä tai poisjäämisestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Lanta ja orgaaniset lannoitevalmisteet pitää levittää nitraattiasetuksen mukaan pellolle viimeistään 31.10. Lisätietoa: www.ruokavirasto.fi > Viljelijät > Tuet ja rahoitus > Ympäristökorvaus > Viljavuustutkimus MUISTA MYÖS Muista säännöt syyslannoituksessa Syyskuun alun jälkeen tuotantoeläinten lannassa ja orgaanisissa lannoitevalmisteissa saa levittää enintään 35 kiloa liukoista typpeä hehtaarille. Kestotilaus jatkuu automaattisesti, ellei tilausta peruuteta. Jos kiinteistövero on jaettu kahteen erään, jälkimmäisen eräpäivä on 7.12. n Mahdollinen kiinteistöveron jälkimmäisen erän eräpäivä niillä, joiden kiinteistöverotus on päättynyt kesäkuussa. • Lapuan Peruna Oy • Liperin Mylly • Nordic Soya Oy • Pohjois-Pielaveden Maatalouspalvelu Oy • RehuX Oy • Berner Oy • Feed Imports Oy • Oy Henry Teirs Ltd • HK Scan Finland Oy • Lantmännen Agro Oy • Lantmännen ek för/Lantbruk, Holmsundin tehdas (Ruotsi) Västeråsin tehdas (Ruotsi) • NHK-Keskus Oy • Nutrisuin Suomi Oy • RV Eurotrading Oy • Oy Teollisuushankinta TH Ab • VetAgro Oy A B A A, B A, B E E B B A, B B A, B Lisätietoja www.ett. Lisätietoja: www.ruokavirasto.fi > Viljelijät > Tuet ja rahoitus > Ympäristökorvaus > Paljon muistettavaa lannoituksesta Linkki on sivun keskivaiheilla otsikon Tilakohtainen toimenpide alla. Tilaukset toimitetaan force majeure -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset yms.). Syysilmoitus ja lohkokirjanpito eivät saa olla ristiriidassa keske nään. Tarvitta via liitteitä ovat luovutussopi mus, maksukuitti ja rahti tai kuormakirja, joista ilmenee luovutetun lannan määrä. 1035. Puhelun hinta soitettaessa kotimaan lankaja matkapuhelinliittymistä on 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (alv 24 %). Rekisteriä voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointitarkoituksiin henkilötietolain mukaisesti. VÄÄRIN ARVATTU. Ympäristökorvauksen syys ilmoitus on tehtävissä Ruoka viraston Vipupalvelussa. Eläinten terveys ETT ry pitää kotieläintilan tueksi positiivilistaa rehualan yrityksistä, jotka sitoutuvat muun muassa tarkastamaan jokaisen tuomansa tuotantoeläimille tarkoitetun rehuerän ja rehujen raaka-aineet salmonellan varalta. Se huomauttaa, jos on ilmoittamassa kohdentamis alueella muita kuin kevennet tyyn kasvipeitteisyyteen sallit tuja aloja. Esimerkiksi lietelantatoi menpiteessä syysilmoituksella ilmoitettu määrä ei saa olla suu rempi kuin lohkokirjanpitoon kirjattu määrä. Lehti ei ole korvausvelvollinen, jos sen lähettäminen tilaajalle lakon tai muun ylivoimaisen esteen vuoksi keskeytyy. Kevään tukihakemuksessasi ilmoittamasi peruslohkotiedot ovat syysilmoituksessa valmii na. Tähän lehteen käytetty puu on peräisin kestävästi hoidetuista metsistä, valvotuista kohteista tai on kierrätettyä. Ilmoitusten viimeinen jättöaika: maanantain lehteen perjantaina kello 10.00 keskiviikon lehteen maanantaina kello 16.00 perjantain lehteen keskiviikkona kello 16.00 Vastuu virheistä: Lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista, jos ilmoitusta ei voida julkaista määrättynä päivänä. Suojavyöhykkeestä, yksivuo tiselta viherkesannolta, sänki kesannolta ja avokesannolta viljavuustutkimusta ei tarvita. PALVELUNUMEROT 0204-alkuiset numerot ovat maksullisia. Osoitelähde: Viestilehdet Oy:n asiakasja markkinointirekisteri. Sen sijaan viherlannoitus nurmilta, monivuotisilta vi herkesannoilta, luonnonhoito peltonurmilta ja monimuotoi suuspelloilta (riista / maisema / niitty / lintu) analyysi tarvitaan, jos niitä lannoitetaan perusta misen yhteydessä. Huomautukset on tehtävä 8 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. n Viimeinen päivä ilmoittaa elokuussa tehdyistä rakennusurakoista verottajalle. Vii meinen päivä ilmoituksen te kemiseen on tänä vuonna 30.10. Kasvipeitteisyystoimenpitee seen sitoutuneet voivat käyttää syysilmoitusta täyttäessään Vipupalvelun kasvipeitteisyys laskuria. 342,00 177,00 88,50 Digi kestotilaus 202,80 101,40 50,70 Kaikki hinnat ja tilausvaihtoehdot osoitteessa MT.FI/tilaa Kestotilaus sisältää MT:n verkkopalvelut: uutispalvelun, näköislehdet ja arkistot sekä sääpalvelun. Se täytyy tehdä myös silloin, kun hakee tältä vuodelta maksatusta toimenpiteistä ra vinteiden ja orgaanisten ainei den kierrättäminen tai lietelan nan sijoittaminen peltoon. Tarvittaessa syysilmoituksen voi tehdä myös paperilomak keella 465 sekä liitelomakkeel la 465L. Kasvipeitteisinä talven yli pidettäville peltolohkoille lantaa ja orgaanisia lannoitevalmisteita ei ole saanut 15.9. FIRMALLE TUOTTAMASI TAPPIOT OVAT SUUREMMAT KUIN PALKKASI. Tilaus laskutetaan laskutusjakson alussa voimassa olevalla hinnalla. Määräaika koskee kaikkia tiloja riippumatta siitä, onko sitoutunut ympäristökorvaukseen. Käytön/luovutuksen voi kieltää ilmoittamalla siitä Tilaajapalveluun. Poikkeuksena on vain lannan levitys syksyllä kylvettävälle kasville. Syysilmoitus on entiseen tapaan pakollinen peltojen talviaikainen kasvipeitteisyys toimenpiteeseen sitoutuneil le tiloille. Jokaisen viljavuustutkimuk sen näytteen pitää koostua vä hintään viidestä osanäytteestä, jotka otetaan tasaisesti koko lohkolta ja niin, että se edustaa koko muokkauskerrosta. syyskuuta 2020 PÖYRÖÖT VENETSIJÄRVI MUSTA HEVONEN VIIVI JA WAGNER VÄINÖ MUKULA MARK TRAIL MIKA MOKANEN JULKAISIJA Viestilehdet Oy Puhelin: 020 413 2155 Postiosoite: PL 440, 00101 Helsinki Käyntiosoite: Simonkatu 6, Helsinki Verkko-osoite: viestilehdet.fi ISSN 1458-8021 Tarjottu tai tilattu aineisto hyväksytään julkaistavaksi sillä ehdolla, että julkaisija saa korvauksetta käyttää sitä uudelleen toteutustai jakelutavasta riippumatta sekä luovuttaa oikeutensa edelleen ja muokata aineistoa hyvän tavan mukaisesti. Tätä rajoitusta varten Vipu palveluun on laadittu uusi tar kiste. Tarkemmat ohjeet levitys alan ilmoittamiseen Ruoka viraston nettisivuilla. Syysilmoituksessa ilmoite taan, millä aloilla kutakin toi menpidettä tänä vuonna on to teutettu tai toteutetaan. TILAUSJA JAKELUASIAT Puhelin: 020 413 2277 (arkisin kello 8–21) Sähköposti: tilaajapalvelu@mt.fi Verkko-osoite: MT.FI Tilaushintoja kotimaassa: 12 kk 6 kk 3 kk Painettu + digi kesto 274,00 145,80 72,90 Painettu + digi määräaik. Sen avulla on mahdol lista laskea, mitkä lohkot kan nattaa jättää kasvipeitteisiksi. 12.10. Ennen syysilmoituksen teke mistä on erittäin tärkeää huo lehtia lohkokirjanpito kuntoon. /yhteystiedot/ D = rehuseosten valmistus E = omavalvontaohjelma, ulkomainen * = tuontitoiminta satunnaista A = rehuraaka-aineiden tuonti C = rehuraaka-aineiden valmistus B = rehuseosten maahantuonti Kivennäisja vitamiinivalmisteiden tuonti ja valmistus sekä rehuaineiden ja rehuseosten jälleenmyynti eivät kuulu positiivilistatoiminnan piiriin, mikäli niiden ei katsota aiheuttavan salmonellariskiä. PAINO Lehtisepät Oy, Jyväskylän paino 2020. jälkeen levittää kuin sijoittamalla. n Työnantajasuoritusten maksun eräpäivä. n Kiinteistöveron ensimmäisen erän eräpäivä niillä, joiden kiinteistöverotus on päättynyt elokuussa. Viiden vuoden voimassa oloaika lasketaan analyysipäiväs tä, ei näytteenottopäivästä. 5.10. Syysilmoituksessa keven nettyyn kasvipeitteisyyteen voi ilmoittaa vain vilja, öljykasvi, tattari, siemenmauste, kuitu pellava ja härkäpapulohkoja. 5–10 hehtaarin loh kolta tutkimuksia pitää tehdä kaksi, 10–15 hehtaarin lohkoilta kolme ja yli viidentoista hehtaa rin lohkoilta neljä. Syysviljoille suurin sallittu lannoitustaso on kuitenkin 30 kiloa hehtaarille. Maaseudun Tulevaisuus 15 keskiviikkona 30. TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ 1.10. Viljavuustutkimuksen pitää olla voimassa myös silloin, kun peltoa ei lannoiteta. Lisätietoa: www.ruokavirasto.fi > Viljelijät > Tuet ja rahoitus > Ympäristökorvaus > Syysilmoitukset Lomake: www.ruokavirasto.fi > Tietoa meistä > Asiointi > Oppaat ja lomakkeet > Viljelijät > Tukihakulomakkeet Muistilista TEKSTI: JUHANI REKU GRAFIIKKA: JUKKA PASONEN Syysilmoitus auki Vipu-palvelussa Viimeinen palautuspäivä on tänä vuonna 30.10
Pinnan alin lämpötila 29.9.2020 Lähiajan sää Ilmavirtaus käy edelleen etelän ja kaakon väliltä. Lintumies päätti ottaa tuho laisesta selvää ja asensi riista kameran pönttöjen edustalle toukokuussa, kun isokoskelot ja telkät olivat jo haudontapuu hissa. Mikko Honkiniemi ren gasti pöntöstä neljä lehtopöl lön poikasta. Näätäsuojatut pöntöt pelastivat vesilintujen ja pöllöjen pesinnän Vuosien tihutöiden jälkeen näätä kohtasi voittajansa, kun maanomistaja teki linnunpöntöistä näätäturvallisia. Näätä lähti viemään pulleaa saalistaan lähimetsään. ”Katsotaan, mitä näätä nyt keksii”, mies tuumasi. • Painosmäärä huikeat 500 000 kpl, lehti tavoittaa jopa 1 000 000 lukijaa. Näätä tarkkaili pöntön katol ta pesintää, kunnes isokoskelo naaras kuultuaan pöntön ka tolta rapinaa tuli kurkistamaan häirinnän aiheuttajaa. Yhtä tärkeää on pois taa minkit rannoilta. Mutta turhaan, sillä pöntöstä tuijotti lehtopöllön aaras sen näköisenä, että telkän oli syytä etsiä toinen pesäpaik ka. Ennuste päivisin klo 15. Jättinumero -Koko Suomen menestystarinoita 30.10.2020 MT.FI | Kokonaistavoittavuus 412 000 (KMT 2019) Jättipain os 500 000 kpl Varaa oma ilmoituspaikkasi ti 20.10. Peukalokaan ei ole kes kellä kämmentä. Näätäsuojatulle pöntölle oli keväällä tungosta, sillä telkkä yritti asettua pönttöön mon ta kertaa. Päivälämpötila on 11 ja 16, Lapissa 8 ja 12 asteen välillä. SYYSKUUTA 2020 NRO 113 MT on Suomen 2. mennessä ilmoitus@mt.fi tai soita 020 413 2321. Lisäjakelu kasvattaa tuntuvasti MT:n tuoretta mitattua printin ja verkon kokonaistavoittavuuslukua, 412 000 (KMT 2019). • Suomen kattavin, puolen miljoonan kappaleen valtakunnallinen jakelu MT:n tilaajille ja Postin peittojakeluna maakuntiin. Pönttöön eivät näädän kynnet pysty. Lapissa on matalaa pilvilauttaa ja ajoittain tihuttaa vettä. 5 vrk:n sääennuste 30.9.–5.10. Maaseudun Tulevaisuuden uskottavuus ja korkea lukuarvo antavat ilmoituksille hyvän huomioarvon oikeassa ympäristössä. Olihan mies jo poistanut kuusi minkkiä lou kulla mökkirannastaan, mallik si muillekin lintuharrastajille. Näätäsuojus toimii. Pesinnän vaiheet poikasten ruokintaaikoineen ja saaliineen tallentuivat riista kameraan. luetuin päivälehti! Nokialla Kuloveden Leuka luiden saaressa kesiä viettävä lintuharrastaja Jouni Riihimäki harmistui, kun rannan isokoskelon ja telkän pesinnät tuhoutuivat vuosittain. Telkkänaaras tarkastelee ympäristöä. Aineistot sähköpostitse to 22.10. Aina oli pöntöissä vain syötyjen mu nien kuoret jäljellä. Riihimäki nikkaroi isokokoi siin pönttöihinsä metallilevystä leveät etuseinät ja katot, joihin näädän kynnet eivät pysty. Näätä kurkottelee pöntössä hautovaa isokoskelonaarasta. +3 -3 20 15 10 5 2 1 Sade-ennuste (mm) 30.9.–2.10. Se riitti näädälle, joka iski heti ham paansa isokoskelon kurkkuun ja tilanne oli ohi. Pian selvisi syy. Kyseessä on ainutlaatuinen suomalaisen yrittäjyyden ja maakuntien onnistujien erikoisnumero, jota säilytetään pitkään. Pieneen, muutaman hehtaarin saareen oli asettunut näätä, joka tapan sa mukaan kiersi kaikki kolot ja pöntöt. Ainakin Kuloveden rannoilla telkän ja isokoskelon pesinnät säästyvät nyt näätä tuhoilta. Niin loppui munien ja lintujen syönti. Lokakuun lopulla ilmestyy painosmäärältään valtava ja sisällöltään timanttinen Maaseudun Tulevaisuuden jättinumero, jonka teemana ovat suomalaiset menestystarinat. Viime keväänä vuorostaan lehtopöllö sai maailmalle neljä poikasta. Edesmenneen Pentti Linkolan tärkeä ohje riistanhoita jille on jäänyt lähtemättä mie leen: ”Minkki ja supikoira pois luonnosta viimeistä myöten, kettu ja näätäkannat puoleen.” Riihimäen mukaan lintuhar rastajien aktiivista ja tehokasta yhteistyötä metsästäjien kans sa tarvitaan minkki, näätä ja supikoiraongelmien selättämi seksi. Sää on puolipilvistä tai pilvistä ja yksittäiset sadekuurot ovat mahdollisia. Mikko Honkiniemi rengasti 8. HANNU JÄRVINEN HANNU JÄRVINEN JOUNI RIIHIMÄKI Isokoskelon viime hetket. Suurpainos tavoittaa kaikki maakunnat ja lehden sisältö tukee suomalaisten yritysten menestystä. Ilmoitushinnat (alv 0%) Etusivu 25 560 € 1/1 sivu 21 460 € Tabloid 5 x 365 pmm 9 580 € Aukeama 38 260 € 1/2 aukeama 21 830 € 4-väri 5,30 € / pmm Palstaleveydet 1 palsta 44 mm 5 palstaa 236 mm 2 palstaa 92 mm 6 palstaa 284 mm 3 palstaa 140 mm 7 palstaa 332 mm 4 palstaa 188 mm 8 palstaa 380 mm Ilmoituspaikat menevät kuin kuumille kiuaskiville, joten varaa paikkasi ajoissa! Jättipainos 500 000 kpl RS ARIVA OY RAKENNUSSUUNNITTELUA JA -VALVONTAA ARI VATANEN TJ, RAKENNUSMESTARI PUH. Tänään Huomenna 11 +8 10 +8 13 +8 13 +6 14 +8 13 +8 14 +8 15 +6 14 +8 15 10 16 10 14 +8 13 +7 12 +8 13 +8 12 +6 15 +7 15 +5 16 +8 16 +6 15 +7 15 +5 16 +7 16 +7 Aurinko nousee Helsingissä kello 7:24 ja laskee kello 18:53 Oulussa kello 7:26 ja laskee kello 18:48 Utsjoella kello ja laskee kello 7:25 18:36 ensi yö Helsinki 11 Turku 10 Jomala +9 Pori +8 Niinisalo +8 Tampere 12 Jokioinen 11 Lahti +8 Kouvola 10 Lappeenranta +9 Mikkeli +9 Ilomantsi +8 Joensuu 10 Kuopio 11 Lapinlahti +9 Viitasaari 10 Jyväskylä 10 Ähtäri 10 Kauhajoki +6 Vaasa 10 Ylivieska 10 Kajaani +9 Oulunsalo +8 Pudasjärvi +8 Suomussalmi +8 Kuusamo +5 Rovaniemi +9 Pello 10 Salla +6 Sodankylä +8 Kilpisjärvi +7 Utsjoki +9 to 15 17 16 17 16 16 15 16 16 15 16 14 15 15 15 15 15 16 16 15 16 13 15 13 13 11 13 13 11 13 11 11 pe 15 17 16 17 16 15 16 16 16 16 16 13 14 14 15 13 14 14 15 16 15 14 14 14 14 12 13 13 12 11 +8 +6 la 14 17 15 16 16 15 16 16 17 16 15 11 12 12 12 12 14 14 15 15 13 11 13 11 10 +9 10 10 +8 +9 +7 +7 su 14 16 15 16 14 14 15 15 15 15 13 13 13 12 12 12 13 13 13 14 12 11 12 11 10 +8 10 +9 +8 +8 +5 +8 ma 14 15 14 13 12 12 12 12 12 13 13 13 12 12 11 11 11 10 11 12 12 11 11 12 11 +8 11 10 +8 +7 +5 +5 Sadeluokituksessa on kaksi intensiteettiluokkaa. 050 583 3583 ARI.VATANEN@ARIVA.FI TOMI SILVAST RAKENNUSARKKITEHTI PUH. Tuuli on enimmäkseen heikkoa. 050 567 9619 TOMI.SILVAST@ARIVA.FI Vahvuutena saksalainen teknologia Valitse ensiasennusrenkaaksi pomppimaton ja talvellakin pitävä traktorinrengas.. Eikä näätä keksinytkään, sil lä heti seuraavana keväänä telk kä pesi pöntössä menestykselli sesti. Lintuharrastajien yhteistyötä metsästäjien kanssa tarvitaan minkki-, näätäja supikoiraongelmien selättämiseksi. Nyt oli näädän vuoro. mennessä. Riistakameraan tallentui näädän saalistus: kuvat, joita kukaan linnunpönttöjen ra kentaja ei haluaisi nähdä omilla pöntöillään. Riihimäki on lintumiesten huippu kärkeä nähtyään ensim mäisenä Suomessa 400 eri lin tulajia. Riihimäki on jatkanut nää dänkestävien pönttöjen nik karointia. MT sää KESKIVIIKKONA 30. toukokuuta suojatusta pöntöstä neljä lehtopöllön poikasta, jotka selvisivät hyvin maailmalle