MAANANTAINA 5. Takasivu KARI SALONEN Kaupallisesti arvokas vieraslaji päätyy juhlapöytiin ”Otamme ilmastoasiat vakavasti” Lapinjärveläisen maidontuottajan Kari Rantalan mielestä ilmastonmuutos koituu lopulta kaikille kalliiksi. Pistokokeita tehtiin myös viikonloppuna Kuninkuusraveissa Lahdessa. Helsinkiläisperhe odottaa vuodelta mahdollisimman erilaista elämänmenoa. Sivu 4 Ravurien hyvinvointia seurataan Valio-konsernin ja Arla Oy:n nettotulokset Lähde: Valio-konserni, Arla Oy, Alma Talent Tietopalvelut 2017 2017 2018 2018 -30 -25 -20 -15 -10 -5 5 miljoonaa euroa Viime vuoden tilinpäätöstietojen perusteella Valio maksoi yhteensä arviolta 120 miljoonaa euroa sakkoa ja vahingonkorvauksia. Juustoportin toimitusjohtajan Timo KeskiKasarin mukaan vahingonkorvauksen osuus kokonaisliikevaihdossa on pieni ja sitä on käytetty toiminnan kehittämiseen. Sivu 10 PÄIVYRI MAIJA PARTANEN Rapujuhlien lautasilla on todennäköisesti täplärapua, joka on säädetty EU-tasolla vieraslajiksi. Puuta myy 75 metsänomistajaa. Sivu 7 METSÄ PENTTI VÄNSKÄ Hyvinvointitarkastuksen lopuksi eläinlääkäri Anna FärkkiläDojka (vas.) ja valjakkotarkkailija Julia Laaksonen tarkistavat Runotytön suun. Takana seuraa ohjastaja Timo Tuominen. Sivu 6 Valio: Maitomäärä ei ole romahtanut MAATALOUS Jos puuta ei riitä, metsäyhtiöt voisivat myydä vähemmän FSC-sertifioituja tuotteita, pohtii toivakkalainen Timo Sääksvuori. MT seurasi hänen hevosensa Runoneidon tarkastusta. Tarkastuksista saadaan dokumentoitua tietoa, joka todistaa ravihevosten voivan pääosin hyvin. Sivu 9 Inari Fernández tekee vuoden aikana yhteistyötä myös MTK:n kanssa ja tutustuu maaja metsätalouteen. Sivu 7 ”Ei pitäisi puuttua toisten metsiin” Etelä-Savon metsänhoitoyhdistys hoitaa 200 hehtaarin suuruisen leimikon korjuun ja yhteismyynnin. Eläinlääkäri valvoo normaalistikin jokaista Suomessa juostavaa kilpailua. ”Se tulee olemaan tulevien viikkojen asia. Viitostien hakkuut käyntiin Juvalla Puuta korjataan viitostien levennyksen toisessa vaiheessa 15 000 kuutiota. Korvauksia saaneella Juustoportilla on takanaan hyvä vuosi. Tiloilla on menossa paljon investointeja, kertoo alkutuotantojohtaja Ilkka Pohjamo Valiosta. ”Kaikki ravikilpailijat tietävät itse, että hevosten eteen tehdään kaikki mahdollinen”, harrastajavalmentaja Mia Liipola toteaa. Suomen Hippoksen eläinlääkäri Martti Tala toivookin, että kokeilun lopuksi tarkastukset jäävät pysyväksi osaksi ravitapahtumaa Ruotsin tapaan. Korvaukset näkyvät taseessa varmasti jollakin tavalla”, kertoo toimitusjohtaja Juha MurtoKoivisto. Hevosen kuntoa sekä varusteiden sopivuutta arvioidaan verryttelyssä, lämmityksessä ja startissa sekä tallialueella. Suuri yleisö ei hyvinvointiasioista tiedä. Liikevaihto kasvoi 13,2 prosenttia. Korvauksia saanut Arla Oy nousi tappiovuoden jälkeen voitolliseksi. Valion korvaussumma Osuuskunta Maitokolmiolle oli käräjäoikeuden päätöksellä 3,5 miljoonaa euroa. ELOKUUTA 2019 NRO 90 PERUSTETTU 1916 – 103 VUOTTA KOKO SUOMEN ASIALLA IRTONUMERO 2,80 € MT.FI HYDRAID M ilk a Energiapitoinen elektrolyyttivalmiste vasikoille KATKAISEE RIPULIN NOPEASTI! TUTKITTU KOOSTUMUS KOTIMAINEN www.biofarm.fi TIEDE Kaloja kiusaavat lohitäit hidastavat norjalaislohen tuotantoa. Lauri Mäntyranta nosti Satakunnassa Säkylän Pyhäjärvellä kymmenestä merrasta 40 täplärapua. Viime vuoden tilinpäätöstietojen perusteella Valio maksoi yhteensä arviolta 120 miljoonaa euroa sakkoa ja vahingonkorvauksia. Korvauksia maksanut Valio sukelsi, mutta useat muut meijerit tekivät viime vuonna varsin kelvollisen tuloksen. Yhtiön nettotappio oli 25 miljoonaa euroa. Raviurheiluun liitetään edelleen vääriä ennakkoluuloja. Sivu 3 UUTISET Maidontuotannon notkahdus on väliaikainen ilmiö. Sivu 5 MIELIPITEET Pääkirjoitus: FSC:n päätös hämmentää Vierailija: Kulutusta täytyy kohtuullistaa Toimittajalta: Taidetta ei tarvitse ymmärtää Sivu 2. JARNO MELA Ravihevosten hyvinvointia seurataan Suomen Hippoksen aloittamassa kokeilussa. Korvaukset maksettiin heinäkuun alussa, eikä päätöksiä niiden käytöstä ole vielä tehty. Maitosota painoi Valion tappiolle, Arla ylsi voitolle Saalistushinnoitteluun liittyvät vahingonkorvaukset näkyvät Valion tuloksessa pitkään. Tubettajan vaihtovuosi Lapissa Inari Fernández muutti perheineen Sodankylään. Hevosten taustajoukot ovat ottaneet seurannan hyvin vastaan. Yhtiön nettotappio oli 25 miljoonaa euroa
Mikä mielleyhtymä kuvasta tulee. Uusi liikenneministeri Sanna Marin (sd.) on luvannut tarttua ongelmiin. Saa kokea uuden elämyksen ja kohdata uusia tunteita ilman pitkäaikaista sitoutumista. Myös sahateollisuuden toiminta nousee suurennuslasin alle. Ärtymystä lisää se, että korkean suojeluarvon metsäkohteen arvo leimikkona saattaa laskea. Yhdistys on tehnyt omia luokituksiaan ”korkean suojeluarvon metsäkohteista” (MT 2.8.). Julkisella vallalla on iso roolinsa aurinkosähkön leviämisessä. Tulevaisuutemme turvaamiseksi kulutuksen pitäisi pysyä maapallon tuottokykyä pienempänä. Kokeile, voit yllättäen nähdä uutta. Kotiinsa voi hankkia vaihtuvia teoksia edullisesti taidelainaamojen kautta nimekkäiltäkin taiteilijoilta. Ihanteellista olisi, että muutokset voitaisiin tehdä vähitellen. Metsänhoitoyhdistykset selvittävät parhaillaan tilannetta ja FSC:n karttapohjia, joista alueiden pitäisi löytyä. Suuri osa ongelmista johtuu ratainfrasta, kuten turvalaitetai ajolankavioista. Taiteen vaikutus aivoihin on vahva. Kisa alkaa siis vuodenvaihteessa. Vuoteen 2050 mennessä suojelualueitten osuus pitäisi nostaa puoleen sekä maaettä merialasta, jotta lajituhot saataisiin pysäytettyä. Metsäomistajat eivät ole olleet asiasta tietoisia puhumattakaan siitä, että heitä olisi kuultu. Vielä on avoinna, kuinka nämä yhtiöt nyt aikovat Suomessa toimia. Sähköstä, tietokoneista, netistä tai kodinkoneista ei tarvitse luopua, mutta kulutusta täytyy kohtuullistaa. Millaisia muistoja. Erityisen tärkeitä ovat tropiikin sadeja vuoristometsät sekä lajistoltaan ainutlaatuinen Kapin alue Afrikan eteläkärjessä. Rauhoitukset pitäisi suunnata monimuotoisuuden kannalta tärkeisiin alueisiin – tilannetta ei nykyisestä paranna, jos rauhoitetaan vain aavikoita ja muita heikkotuottoisia alueita. Tilanne on aivan eri kuin valtiollisen suojelupäätöksen osalta. Monilla on kodissaan vuosia mukana kulkenut, ehkä peritty taideteos. Tunnettu ekologi E. Tällä hetkellä vajaa 4 prosenttia maapallon merialasta ja vajaa 15 prosenttia maa-alasta on virallisesti rauhoitettu. Kela-taksien palveluissa on ollut ongelmia, kaupunkien taksiasemilla kaaosta, harmaan talouden on arveltu lisääntyneen ja maaseudulla taksit tuntuvat loppuneen kokonaan. Taiteella on tutkitusti vaikutuksia myös kuntoutumiseen ja mielenterveyteen. Sen katsottiin vievän päätösvaltaa metsäkaupoissa ulkopuolisille. Muu ei ole tärkeää. Miksi mennä näyttelyyn, jossa kokee olevansa väärässä paikassa. Mangrovet olisi suojeltava kaikki ja sinne, mistä ne on jo hävitetty, ne pitäisi pyrkiä palauttamaan. Kesäteatterissa istunut on kokenut taide-elämyksen. Muun muassa UPM, Stora Enso ja Metsä Group ovat sitoutuneet FSC-sertifiointiin ja sen mukaiseen puun hankintaan. Taide ei ole vain korkeakulttuuria. ”Junamatkailun suosiota lisäävät nyt huoli ilmastonmuutoksesta sekä kotimaanmatkailun suosion kasvu, josta Etelä-Saimaakin kertoi lauantaina. FSC:n toiminta perustuu sen itse määrittelemiin kriteereihin. Kun kestävästä kehityksestä alettiin vuosikymmeniä sitten puhua, ratkaisut olisivat olleet paljon helpompia kuin nyt. Se on jokaisen kulttuuria, tavalla tai toisella. Samoin se, joka kahvia juodessaan tuijottaa joka aamu vastapäisellä seinällä olevaa taulua. Tuntee huonommuutta, kun ei vain löydä veistoksesta tai maalauksesta sitä samaa, mitä esite kertoo. Joko pitää tai ei pidä. Moni ahdistunut saa apua purkamalla tunteensa paperille joko kirjoittaen tai maalaten. Se elvyttää aivoja. Junien suosiota varjostavat aikatauluongelmat: myöhästymisiä tapahtuu turhan usein. Rikkain prosentti maapallon väestöstä – noin 70 miljoonaa ihmistä – omistaa puolet maapallon varallisuudesta, ja lopuille 7,5 miljardille ihmiselle jää vain puolet. Wilson esitti jo muutama vuosi sitten, että puolet pinta-alasta pitäisi jättää luonnon tilaan. 2 Maaseudun Tulevaisuus maanantaina 5. Maaseudun takseille kysyntää Edellisen hallituksen liikenneministerin Anne Bernerin (kesk.) taksiuudistus on saanut rapsakkaa arvostelua osakseen. Tästä ei ole syytä tinkiä. Helppo asetelma ei ole myöskään FSC:n kelkkaan lähteneelle metsäteollisuudelle, joka joutuu kantamaan huolta puun hankinnasta. Julkaisija: Viestilehdet Oy Jätä uutisvinkki toimitus@mt.fi Seuraa MT:tä verkossa MT.FI facebook.com/maaseuduntulevaisuus @maastul + VIERAILIJA Miten saada luonnonvarat riittämään. Tämä etäännyttää monet taiteen mahdollisista kuluttajista koko asiasta. Suuntaaantavat kartat perustuvat muun muassa Luonnonvarakeskuksen, ympäristökeskuksen ja metsäkeskuksen aineistoihin. Ensi vaiheessa on tarpeen löytää FSC:n uusista alueista mahdollisimman tarkat sijaintitiedot. Ei kulutuksen karsiminen silti tarkoittaisi paluuta kivikauteen, mutta turhat lentomatkat (oikeastaan koko kaupallinen lentoliikenne), kakkosautot ja -asunnot, vesiskootterit, mönkijät ja muu täysin tarpeeton kulutus olisi syytä unohtaa. Avainasemassa on sekä väestön määrän että kulutuksen vähentäminen. Sen sijaan metsäteollisuus on osallistunut hankkeeseen. Ongelmien korjaaminen vie aikaa, mutta vanhaan järjestelmään tuskin on paluuta. Jo käytäntö itsessään aiheuttaa ärtymystä. Vajaan sadan miljardöörin hallussa on kolmannes maapallon varallisuudesta. Parin vuoden päästä auringolla tuotetaan jo prosentti koko maan sähköstä. Moni väittää, ettei ymmärrä taiteesta mitään ja siksi se ei kiinnosta. Milloin viimeksi katsoit sitä kunnolla. Pohjoisen havumetsän tilanne on maapallon muihin ekosysteemeihin verrattuna poikkeuksellisen hyvä, ja siksi suomalaisten on vaikea ymmärtää tilanteen vakavuutta. Taide kanavoi tunteita konkreettiseen tekemiseen, antaa itseluottamusta ja tarjoaa mahdollisuuden vahvistaviin kokemuksiin. Yhdistys on 26 vuoden toimintansa aikana saavuttanut muun muassa Keski-Euroopassa ja Britanniassa aseman, joka on pakottanut näille markkinoille tuotteitaan myyvän metsäteollisuuden ottamaan sertifikaatti huomioon. Näyttelyiden ynnä esitysten esittelyteksteissä ja arvioissa puhutaan usein käsittämättömin sanakoukeroin, jotka aukeavat vain asiaan perehtyneelle. Kunnissa onkin jo varsin hyvin helpotettu aurinkosähköasennuksiin liittyvää byrokratiaa. Asialla on kansainvälinen ympäristöjärjestöjä lähellä oleva sertifiointiyhdistys FSC. Toki teokseen voi rakastua niin, että haluaakin lunastaa sen omakseen. Niin kauan kuin jatkuva taloudellinen kasvu ja kansakunnan vaurastuminen ovat politiikan ohjenuoria, ajetaan kohti katastrofia, joka lopulta pakottaa muutoksiin. elokuuta 2019 Päätoimittaja: Jouni Kemppainen Toimituspäällikkö: Jussi Martikainen Sähköposti: etunimi.sukunimi@mt.fi Maaseudun Tulevaisuus on maaja metsätaloustuottajain äänen kannattaja. Parin vuoden kuluttua päästään sitten katsomaan, järkyttikö Ideapark vähittäiskauppamarkkinoita kaupunkien välillä.” Junamatkailu kasvaa Suomessa Etelä-Saimaa kirjoittaa, että junamatkailu on lisääntynyt junien myöhästelyistä huolimatta. Maailma on täynnä taidetta: kuvallista, sanallista, musiikkia, tanssia, teatteria. Kun kotitalousvähennystä ollaan pienentämässä, ehkä harkita voisi erillistä uusiutuviin energiainvestointeihin kohdistuvaa tukea.”. Maaseudulla tavoitteena on edelleen kuljetusten yhdistäminen niin, että tuloksena on lisää työtä takseille. Taidetta käytetään tuloksekkaasti eri-ikäisten terapiavälineenä. Se riittää. Yritys tavoittelee jopa vajaata kolmea miljoonaa vuosikävijää. On myös selvää, että metsänomistajat ja metsäteollisuus hakevat linjauksia siitä, miten tätä uutta käytäntöä joudutaan arkisessa elämässä soveltamaan. Musiikki ja muistojen sävelet saavat puhumattomankin laulamaan tai ainakin reagoimaan. Silti muun muassa Stora Enson yritysvastuujohtaja Pekka Kallio-Mannila toteaa, että suojeluarvoilla saattaa olla vaikutusta leimikoiden hintaan. Moni tarkasti lakia ja hyvää metsänhoitotapaa noudattanut metsänomistaja on tilanteesta ymmärrettävästi tuohtunut. ”Joupin kaupunginosaan valmistuu marraskuussa uusi iso Ideapark, jonka aikomuksena on kerätä asiakkaita laajalta alueelta, aina Vaasasta, Satakunnasta ja Keski-Pohjanmaalta saakka. Nämäkin luvut näyttävät aivan liian ruusuisilta: useissa maissa eivät edes luonnonsuojelualueet ole turvattuja. He saattavat myös joutua tekemään metsissään toimenpiteitä, jotka joku muu määrittelee. Metsäluokitukset salattiin omistajilta Moni kysyy, saako toisen metsää suojella. Selvitysten mukaan tunnin ajomatkan päässä Seinäjoesta asuu 300 000 kuluttajaa. Vähävaraisten elämään muutos ei juuri vaikuttaisi, ja maapallon köyhimpien asukkaiden elämisen tasoa voidaan reilusti nostaa. Nyt voi tarkastella miten kaupungit ovat viime vuosina menestyneet. ”Tässä on ihanat värit, mutta hevosen ilme on kovin vihainen. Se voi myös olla julistavaa, realistisen esittävää tai ihan vaan kaunista. Täsmällistä karttaa ei ole käytössä edes metsäteollisuudella. TOIMITTAJALTA Aivoja elvyttävä elämys Se voi olla lempeästi herättelevää, raivolla päähän hakkaavaa tai kohteliaasti muistuttavaa. Se pitää maaseudun ja sen elinkeinojen puolta sekä huolehtii maaseudun henkisestä ja taloudellisesta hyvinvoinnista. LEHTIKATSAUS Ideapark kiristää kisaa asiakkaista Pohjalaisessa pohditaan Seinäjoen uuden Ideaparkin vaikutuksia lähialueisiin. Silti metsänomistajatkin joutuvat välillisesti ottamaan FSC:n tosissaan, vaikka eivät itse siihen sidoksissa olekaan. Moni kysyykin, saako toisen metsää suojella. Sinun ei tarvitse muuta kuin katsoa tai kuunnella ja muodostaa oma mielipiteesi. Virallista arvoa sillä ei ole. Avainasemassa on sekä väestön määrän että kulutuksen vähentäminen. Se sai vahvistusta Jonathan Baillein ja Ya-Ping Zhangin selvityksestä (Science 14.9.2018). On myös vielä epäselvää, mikä vaikutus FSC:n luokituksilla todellisuudessa on. Loput johtuvat muun muassa kalustovioista, myrskyistä, lumesta ja törmäyksistä.” Aurinkosähkö tarvitsee tukitoimia Länsi-Savon mukaan aurinkosähkön yleistyminen riippuu paljolti julkisen vallan tukitoimista. Metsäyhtiöiden mielipide on metsänomistajan kannalta olennainen. Mangrove suojaa rannikkoa ja sen asukkaita tulvaaalloilta ja eroosiolta myös nyt, kun merten pinta kohoaa. Ei hätää. O. Mahtava uutinen onkin, että ei tarvitse ymmärtää. Myös metsäyhtiöiltä voi kysyä niiden oman päätösvallan perään, siltä osin kuin sitä on enää jäljellä. SEPPO VUOKKO luontokirjailija Savitaipaleelta seppovko@pp.inet.fi STIINA HOVI stiina.hovi@mt.fi RAHIKAINEN pasi.s.rahikainen@gmail.com PÄÄKIRJOITUS M oni suomalainen metsänomistaja on yllättynyt oman omaisuutensa ”suojelupäätöksestä”. Esteenä rauhanomaiselle kehitykselle on myös varallisuuden jakautuminen. Ihmisen ekologian (ei ekonomian!) kannalta on ensiarvoista turvata riittävä veden ja ravinnon saanti, hyvä koulutus ja terveydenhuolto, puhdas ilma ja kelvollinen asuminen. Niin suurta valtaa se nyt metsäteollisuudessa käyttää. Hermostuttaa.” ”Tulee monia mielleyhtymiä: on kaipuuta, rakkautta, läheisyyttä.” Tai ihan vaan, että taulusta tulee mieleen se oma hevonen. Niinkin on käynyt. Samanlainen trendi vallitsee esimerkiksi Ruotsissa. Kun sertifiointijärjestelmää nostettiin pystyyn, metsäteollisuudessa asiaa kritisoitiin ankarasti. Erityisesti näin voi käydä tilanteessa, jossa puuta on paljon tarjolla. Nyt näin on käynyt. Ihmiskunnan tämänvuotinen luonnonvarojen käyttö ylitti maapallon ja luonnon kantokyvyn viikko sitten maanantaina – Suomi teki sen omalta osaltaan jo huhtikuussa. Jos hänen omaisuutensa hinta laskee tai metsänhoito kallistuu, korvausta on erittäin vaikea hakea mistään. Ilman mitään sen syvempiä merkityksiä. Havaitsit sävyt, tunnelman ja tunsit sen herättämät tunteet. Et ole väärässä paikassa. Myöhästymisistä osa menee radan pitäjän ja osa VR:n piikkiin. Uusissa sairaaloissa investoidaan taiteeseen, koska kliinisen ympäristön elävöittämisen on huomattu kohentavan hoitotuloksia. Myös FSC:n toimintaa on syytä edelleen läpivalaista kaikin keinoin. Suurin osa metsänomistajista on kuullut koko asiasta MT:n uutisoitua siitä. Tämä kiihdyttäisi myös hiilen sidontaa ja jarruttaisi ilmastonmuutosta. Tuskansa voi myös laulaa ulos ja moukaroida saveen. Puhumattakaan hänestä, joka hoilaa yleisössä festareilla Kaija Koon tahdissa. Taiteen hienous on sen monipuolisuudessa. Se on taidetta. ”Verkkoon kytkettyjen järjestelmien määrä on kasvanut pitkään kymmenien prosenttien vauhtia. Siitä, kuinka suuri osa maapallon pinta-alasta pitäisi jättää tyystin talouskäytön ulkopuolelle, on erilaisia näkemyksiä. Periaatteessa on mahdollista, että ne maanomistajat, joille FSC:n merkintä on osunut, eivät saa samalla tavalla tarjouksia metsästään kuin muut. Metsäomistajien etujärjestö MTK seuraa tilannetta huolestuneena. Myös vanhusten kohdalla taiteen tekemisen ja kokemisen on havaittu parantavan kognitiivisia taitoja eli esimerkiksi muistia, oppimista, ajattelua ja ongelmanratkaisua. Ekologista asumista, johon liittyy ainakin osaksi oman ruuan tuottaminen, on syytä kaikin tavoin tukea. Valtio taas voi tukea asennuksia kotitalousvähennyksen kaltaisilla verokannustimilla. Nämä vauraimmat henkilöt tuskin sulattavat helposti kulutuksen kohtuullistamista, mutta ylellisyys ja joutilas elämä toisten kustannuksella eivät ole sellaisia arvoja, jotka pitäisi turvata. Altistu taiteelle. Myös UPM ja Metsä Group ottavat FSC:n luokituksen tosissaan (MT 2.8.). Baillei ja Zhang esittävät, että kymmenen vuoden kuluttua kolmanneksen sekä meristä että maa-alasta pitäisi olla taloustoiminnan ulkopuolella. Olen oman hevostaiteeni kanssa kiertänyt kesän tapahtumissa ja huomannut ilokseni sen, että ihmiset uskaltavat suoraan sanoa, mistä tykkäävät. Joka tapauksessa FSC:n päätös aiheuttaa isoa hämmennystä
Päivitysten ansiosta olet aina askeleen edellä. Tutkimus on koottu 7.–13.6.2019 ja haastatteluja on tehty yhteensä 1 003. Jos metsäteollisuus ajetaan alas hakkuita kieltämällä, niin koko Suomi kärsii”, Rantala miettii. Elämä on. 949 € Uuden sukupolven mestariteos. Pidennetty 3 vuoden DNA Takuu: Ostamaasi puhelimeen tai tablettiin 36 kk takuu mikäli valmistajan myöntämä takuu on lyhyempi. Vaikka tapettaisiin kaikki naudat maailmasta, niin ei ongelma sillä ratkea”, lapinjärveläinen tuottaja sanoo. Suhtautuminen ilmastonmuutoskeskusteluun vaihtelee asuinpaikan perusteella. Rantalan mukaan ruoka tuskin on ensimmäinen turhake, josta pitäisi luopua. Rautalammin kunnanjohtaja Anu Sepponen kertoi STT:lle, että vielä viikonloppuna kalojen kuolema ei vaikuttanut liittyvän ainakaan hapenpuutteeseen tai sairauteen. 28,80 € norm. DNA Asiakasetuhinta: DNA:n puhelinliittymäasiakkaana voit saada valittujen puhelinten myyntihinnasta ylimääräisen alennuksen. Kesätauko tuli oikeaan saumaan, sillä Sardinian MM-rallin jälkeen olin todella turhautunut. 698,40 € norm. 59 € Huippulaadukas äänentoisto sopii aina tyyliisi. Mykkäsen mukaan toinen tärkeä tutkimuksessa esille noussut huomio on koulutustasojen vaikutus suhtautumiseen. 198,72 € norm. Kysy lisää DNA Kaupan myyjältä, kun tuot laitteesi vaihtoon. DNA Vaihtohyvitys: Hyvitämme nykyisistä, toimivista ja ehjistä matkapuhelimista ja tableteista vaihdossa uuteen puhelimeen tai tablettiin 1–700 €. elokuuta 2019 UUTISET Uutispäällikkö: Niklas Holmberg uutispaallikot@mt.fi Toimitussihteerit: Satu Lehtonen ja Pirjo Loiskekoski toimitussihteerit@mt.fi Samsung Galaxy S10 699 € tai 19,40 €/kk/36 kk yht. Täytyy jatkaa samaan malliin. Sepponen painottaa, että järvessä uimista pitää välttää eikä järven kaloja saa syödä tai syöttää kotieläimille. Rantalan mielestä suomalaisten pitäisi olla hieman itsekkäämpiä hakkuiden suhteen niin kauan kuin muualla maailmassa käytetään kivihiiltä ja öljyä. ”Toiset syyllistävät tuottajia, mutta meitä on syyllistetty aina. Koroton ja kuluton DNA Maksuaika: Voit ostaa puhelimet ja tabletit esim. 699 € Täyslasinen design. Voit ostaa vuoden sisällä korkeintaan yhden etuhintaisen puhelimen. 249 € Ohut, kevyt ja kestävä tabletti. Suopeimmin ilmastonmuutoskeskusteluun suhtautuivat ylemmät toimihenkilöt ja opiskelijat. Keskustan kannattajista puolet pitää keskustelua tarpeettoman ja 36 prosenttia taas tarpeellisena. ”Mitä korkeampi koulutustaso henkilöllä on, sitä todennäköisemmin hänen mukaansa on perusteltua käydä ilmastokeskustelua”, Mykkänen toteaa. Hinnat voimassa 11.8.2019 asti. 299 € Pääkameran triplalinssillä triplasti iloa. ”Ihmisten tulisi pohtia, kuinka välttämätöntä on käydä esimerkiksi käydä Thaimaassa”, hän tuumii. Enemmistö vihreiden, vasemmistoliiton ja SDP:n kannattajista pitää ilmastonmuutoksesta puhumista tärkeänä, kun taas valtaosa perussuomalaisten kannattajista taas näkee keskustelun turhana. Voimanpesä, jossa triplasti tehoa ja triplasti tyyliä. Metsäpalojenkin sammuttaminen vaikeutuisi harventamattomassa metsässä”, Rantala toteaa. LYHYESTI Rautalammin kalakuolemien syy varmistumassa PohjoisSavossa sijaitsevan Rautalampi-järven kalakuolemien syyn odotetaan varmistuvan alkuviikosta. Tänä vuonna Toyota sai myös kolmannen sijan JariMatti Latvalan voimin. Mykkäsen mielestä erityisen kiinnostavaa tutkimuksessa on ammattiryhmien välinen suhtautumisero. Apple iPhone 8 64 Gt 549 € tai 15,24 €/kk/36 kk yht. ”Tarvitaan arvokeskustelua. Viisi rallia on vielä jäljellä”, Tänak kertoi ralliradiossa. Ei jälleenmyyjille. Elokuvamainen 6,1" näyttö, huipputason tietoturva ja ammattilaistason kamerat. ”Metsäteollisuus on koko Suomessa iso juttu. Hän uskoo, että ilmastonmuutos otetaan maataloudessa tosissaan ja hiilinieluja pyritään lisäämään. Hänen mukaansa naudanlihan päästöistä puhutaan paljon, mutta kokonaisuutta tulisi ajatella enemmän. Honor 20 Lite 249 € tai 6,90 €/kk/36 kk yht. Elämä on. Uuden sukupolven iPhone. Ensimmäiset havainnot kuolleista kaloista tehtiin keskiviikkoiltana. Tutkimuksen toteutti Kunnallisalan kehittämissäätiölle Kantar-TNS Oy. 36 kk maksu ajalla vaikka et olisikaan DNA:n liittymäasiakas. Kokoomuksen ja muiden puolueiden tukijoiden mielipiteet jakautuvat lähes tasan, kun joka toinen näkee ilmastosta puhumisen hyödyllisenä. Vedestä ja kaloista on otettu näytteet, jotka on lähetetty Pohjois-Savon ely-keskukseen. Kunnallisalan kehittämissäätiön asiamiehen Antti Mykkäsen mukaan Suomessa on tutkimuksen perusteella suhteellisen merkittävä määrä henkilöitä, jotka pitävät keskustelua täysin tarpeettomana. Maaseudun Tulevaisuus 3 maanantaina 5. ”Iso viikonloppu. Kasviplanktonin lisääntyminen rehevöittää järviä. Lapinjärveläinen lypsykarja tilallinen Kari Rantala pitää ilmastonmuutoskeskustelua aiheellisena, mutta hänen mielestään keskustelu on karannut välillä käsistä. UUTUUS Kunnallisalan kehittämissää tiön kyselytutkimuksen mukaan puolet suomalaisista pitää Suomessa käytyä ilmastokeskustelua tarpeellisena herättelynä. dna.fi/tarjoukset | DNA Kauppa 50 € 150 € 30 € Huawei Mediapad T5 199 € tai 5,52 €/kk/36 kk yht. Kriittisimmin ilmastonmuu toskeskusteluun suhtautuvat 41–60-vuotiaat, kun taas enemmistö alle 40-vuotiaista ja yli 60-vuotiaista näkee keskustelun tarpeellisena. ”Jotain tulisi tehdä, sillä ilmastonmuutos on kiistatta tapahtumassa ja se koituu lopulta meille kaikille kalliiksi”, Rantala pohtii. Olemme jo tottuneet siihen”, Rantala toteaa. Vaihto hyvitys ei voi ylittää uuden laitteen hintaa. Virhemarginaali on suurimmillaan vajaat kolme prosenttiyksikköä suuntaansa. Järvikalaa kalapuikoissa Apetit on täydentänyt järvikalatuotteitaan kalapuikoilla. Laitteiden värit ja saatavuus vaihtelevat myymälöittäin. Alueellisesti keskustelua pidettiin eniten tarpeettomana Pohjoisja Itä-Suomessa, missä vastaajista 40 prosenttia piti keskustelua turhana. 12 MP kamera. Ruoka tulee hänen mukaansa aina tuottamaan hiilijalanjäljen, mutta hän kyseenalaistaa länsimaalaisten kuluttamisen tarpeen. Suurimpana ongelmana Rantala näkee fossiilisten polttoaineiden käytön. 50 € 250 € Kaikkea toimivaan arkeen Melko edullista. Pidennetty 3 vuoden DNA Takuu on voimassa 20.10.2015 ja tämän jälkeen DNA:lta ostetuille matkapuhelimille ja tableteille. DNA-puhelinliittymäsi tulee olla otettu käyttöön vähintään yhtä kuukautta ennen etuhintaisen puhelimen ostoa. 118,80 € Puhdas Android, joka vain paranee käytössä. Sony WI-C400 langattomat kuulokkeet 29 € tai 0,80 €/kk/36 kk yht. Melko edullista. Keskustelun tärkeys korostui eniten Uudellamaalla, jossa 59 prosenttia vastaajista piti keskustelua tarpeellisena herättelynä. Hänen mukaansa tulisi muistaa, ettei metsä säily ikuisesti, vaikka hakkuut lopetettaisiinkin. Langaton lataus. Yleensä kalapuikkojen kala on ulkomaista kalaa kuten seitiä, kummeliturskaa, turskaa, hokia tai lohta. Kärjestä konkari jäi 33,2 sekuntia.. Kaksi viidestä taas näkee nykyisen ilmastokeskustelun tarpeettomana vouhotuksena. Kalapuikkojen valmistuksen käytetään hoitokalastettua kotimaista särkeä ja pikkuahventa. Korko % ja kulut €. Hän ihmettelee, miksi esimerkiksi kukaan ei ole ehdottanut, että öljy jätettäisiinkin maahan, eikä sitä kaikkea pumpattaisikaan käyttöön. Särkien ja pienten ahventen määrän lisääntyminen vähentää kasviplanktonia syövän eläinplanktonin määrää. Tänak vahvisti MM-pistejohtoaan ajamalla maaliin 25,6 sekuntia ennen toiseksi tullutta Citroenin Esapekka Lappia. Tuotteita on rajoitetut erät. Vaikka tapettaisiin kaikki naudat maailmasta, niin ei ongelma sillä ratkea”, Rantala sanoo. Yrittäjät suhtautuvat keskusteluun kriittisimmin, sillä 68 prosenttia heistä piti keskustelua turhana. 548,64 € norm. Nyt saimme täydellisen tuloksen. Kunta on tuonut kuolleille kaloille keräyspisteen, mutta Sepposen mukaan suositeltavin tapa on haudata omasta rannasta löytyneet kalat maahan. Nokia 2.2 119 € tai 3,30 €/kk/36 kk yht. Takuu kattaa laitteen valmistusviat, kun laitetta on käytetty asianmukaisesti ja ohjeiden mukaan. Bluetooth-kuulokkeet soivat vaikka koko päivän. ”Hakkuiden lopettaminen toisi mukanaan puiden lahoamisen metsiin, jolloin tuhoeläimet ja kasvutaudit lisääntyisivät. A11 Bionic -siru. 248,40 € norm. Hoitokalastus parantaa vesistön tilaa ja hidastaa rehevöitymistä. IIDA JÄYKKÄ JARNO MELA Lypsykarjatilallinen Kari Rantala pitää tärkeänä, että ilmastonmuutoksesta keskustellaan, vaikka keskusteluissa hänen mukaansa joskus mopo karkaakin käsistä. Tänakille MM-rallin kultaa toistamiseen Toyotan virolaisässä Ott Tänak otti toisen perättäisen Jyväskylän MM-rallin voittonsa sunnuntaina. Maaseudulla asuvista vastaajista vain 32 prosenttia uskoo keskustelun olevan aiheellista, kun taas vastaavasti pääkaupunkiseudulla luku on 63 prosenttia. Latvala hävisi Lapille 7,6 sekuntia. Alennuksen suuruus vaihtelee puhelinkohtaisesti. Toyotalla on voitettu Jyväskylässä kolme kertaa peräkkäin, sillä vielä kaksi vuotta sitten Lappi oli Toyotan tallissa ja ajoi kisan voittoon. Maaseudulla asuvat ja yrittäjät suhtautuvat kriittisesti ilmastokeskusteluun ”Tarvitaan arvokeskustelua. Eniten Rantala on huolissaan tämänhetkisestä metsäkeskustelusta. Molemmista 60 prosenttia piti keskustelua tärkeänä. Torstain ja perjantain aikana kalakuolemia havaittiin mahdollisesti jopa kymmeniä tuhansia. Värikäs 10,1” Full HD -näyttö ja korkealuokkaiset kaksoiskaiuttimet
Tämä vakuutuslukutaito on jäänyt vähemmälle huomiolle, vaikka sen puutteellinen osaaminen voi aiheuttaa huomattavia menetyksiä. Se ei kuitenkaan kata kaikkia riskejä, ja ihmisten oman aktiivisuuden varaan jää monien vapaaehtoisten vakuutusten hankkiminen. Salmisen mukaan viljaraaka-aineesta kauraa on kuitenkin noin 18 prosenttia. Nyt Ruokavirasto on siis kuitenkin ohjeistanut, että 50 prosentin sääntö koskee myös kauraleivän nimeämistä. Valkealan hevosystäväinseuran toiminnanjohtaja Arto Hytönen kertoi Kouvolan raviradan tähtäävän tapahtuman saamiseen. Liipola painottaa, että vain hyvin valmennetut hevoset pärjäävät. Keskustelu taloudellisesta lukutaidosta on kuitenkin keskittynyt säästämiseen, sijoittamiseen ja velkaantumiseen. Kuluttajat voivatkin jättää vakuuttamatta itsensä, vaikka se olisi objektiivisesti arvioituna järkevää. Siitä on sovittu aikanaan Eviran, Päivittäistavarakauppayhdistyksen ja Elintarviketeollisuusliiton kesken. Tarvittaessa eläinlääkäri tulee mukaan. Talouden tasapainon löytäminen voi olla vaikeaa, ja se voi pahimmillaan johtaa perheen kodin menetykseen. Hyvä esimerkki on vapaaehtoinen tapaturmavakuuttaminen, koska kuluttajilla voi olla virheellinen kuva lakisääteisen tapaturmavakuutuksen kattavuudesta. Suomen Hippoksen toimitusjohtaja Vesa Mäkinen sanoi sunnuntaina MT:n ravistudiossa, että virallisia hakemuksia ei ole jätetty vielä yhtään. Siksi ymmärryksen lisäämistä riskeistä ei tulisi jättää yksittäisen ihmisen vastuulle. Piiskan pituus varmistetaan mittaamalla. Jos leivän viljasta suurempi osa on vehnää kuin kauraa, sitä ei pitäisi kutsua kauraleiväksi. ”Tämä on hyvä kilpahevonen, kun ottaa niin rauhallisesti”, kehuu arvostettu ravivalmentaja Risto Airaksinen. Hippos tekee Kuninkuusravien järjestäjän kanssa sopimuksen, joka edellyttää sitoutumista kolmen vuoden yhteistyöhön. Korkean suojeluarvon metsiä käsitelleen jutun (MT 2.8.2019) mukaan Metsäteollisuus ry olisi käyttänyt konsulttia HCV-riskiarvioinneissa. Metsä Groupin puukaupasta ja metsäpalveluista vastaava johtaja on nimeltään Juha Jumppanen, ei Juha Umppanen. Pistokoe ei hänen mukaansa häiritse hevosen tai sen taustajoukkojen kilpailua. Eläinlääkärillä on mahdollisuus sulkea hevonen kilpailun ulkopuolelle tai määrätä se kilpailukieltoon. Kauran eri prosenttiosuus kaikista raaka-aineista ja viljaraaka-aineista aiheuttaa hämmennystä, kertoo Leipomo Sinuhen tuotepäällikkö Veli-Pekka Salminen. Vastaava tilanne on hänen mukaansa esimerkiksi paahtoleivillä, joiden leivonnassa on käytetty ruista. Yksi tuomariston tarkistukseen arpomista valjakoista verryttelee juuri talliportin ulkopuolella harjoitusuralla. ”Leipomoiden puolelta aihetta kommentoitiin, että sekaleipätyyppisen leivän leivontaominaisuudet eivät kestä rajaansa enempää kauraa.” Viipaloidun kauraleivän pakkauksia ollaan Salmisen mukaan uudistamassa. Lopuksi tutkitaan hevosen suu. Tyypillistä on, että luotetaan sosiaalivakuutuksen laajaan korvaavuuteen eikä siinä olevia aukkoja vakuuteta. Kuluttaja ottaa vakuutuksen, jos hän arvioi, että hyöty vakuutusmaksun maksamisesta on suurempi kuin vahingon todennäköisyys, vahingon suuruus sekä vakuutuksen hoitokulut. ”Kauraleipään 50 prosentin ohje on tullut sen verran myöhään, että sitä ei ole vielä kaikkiin pakkauksiin korjattu ja muutettu”, Salminen kertoo. ”Tavoitteena on tehdä tästä ihan pätevää tutkimusta. Risto Airaksinen (vas), Timo Tuominen ja Anna Färkkilä-Dojka seuraavat. Tavallisimmat asiat, joita ihmiset vakuuttavat, ovat auto ja asunto. ELINA VIRONEN. Jyväskylä, Kouvola ja yhteistyökuviona Härmä–Kaustinen ovat kuitenkin ilmaisseet julkisesti aikeensa hakea. Rehn kertoi asiasta Twitterissä. Kärryt ovat uudehkot, joten aisoissa ja kiinnityksissä ei ole sanomista. Leipien pakkausmerkinnöistä on kysytty Ruokavirastosta paljon, ylitarkastaja Tuulikki Lehto kertoo. ”Kengät jalassa mennään aina. Ravurien hyvinvointitarkastukset saavat hevosten taustajoukkojen kannatuksen. Lainsäädäntö edellyttää, että kauran määrä ilmoitetaan painoprosentteina valmiista kauraleivästä. KAIJALEENA RUNSTEN LAHTI JARNO MELA Valjakkotarkkailija Julia Laaksonen tarkastaa Runotytön kuolaimia. ”Jotkin leipomot ovat tehneet leipää samalla tuotenimellä vuosikymmeniä, joten kuluttajat ovat tottuneet ostamaan sitä tietyllä nimellä”, Salminen kertoo. Kesän suurimpien urheilutapahtumien järjestäjien olisi hänen mielestään hyvä löytää yhteisymmärrys päällekkäisyyden purkamiseksi. Hevoselta tarkastetaan lämmityksen jälkeen, ennen starttia, sen yleinen terveydentila, valjastus ja myös ohjastajan varusteiden asianmukaisuus. JARKKO SIRKIÄ MT:n toimittaja osti kaupasta kauraleipää, mutta pettyi: hän odotti leivässä käytetyn viljan olevan pääosin kauraa, mutta siinä olikin enemmän vehnää. Ihmisten kyky suojautua riskeiltä on keskeinen hyvinvointia kohottava tekijä. Kauraa oli hiutaleina vain 11 prosenttia leivän painosta. Esimerkiksi nyt Lahti, ensi vuoden järjestäjä Seinäjoki ja vuoden 2021 Forssa ovat sen turvin laatineet yhdessä hankintasopimuksia, jotka kattavat useamman vuoden. ”Sitä seurataan ihan sääntöjen puitteissa täällä raveissa.” Sen todisti myös ”kympin tyttö”. Jos osuus on pienempi, nimi voi olla esimerkiksi vehnäkauraleipä tai kaurasekaleipä. elokuuta 2019 Pikavipit, velkaantuminen ja maksuhäiriöt ovat nostaneet ihmisten taloustaidot puheenaiheeksi. Näin ollen on ollut yleisesti tunnettua, että kauraleivän valmistuksessa käytetään kauran ohella vehnää. Runoneito ylsi eheällä suorituksella neljänneksi. Risto Airaksinen muistuttaa, että tarkastus on varsinkin uusille hevosenomistajille hyvä tilaisuus saada lisää tietoa. Perusteena ovat hevosen ontuminen tai muut terveysongelmat. Ei ajatella, mitä tapahtuu, jos myrsky kaataa parhaassa korjuukypsyydessä olevan metsän. JARNO MELA IMF:n pääjohtajuus Suomelta sivu suun Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) pääjohtajuus meni Suomelta sivu suun perjantaina, kun Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn vetäytyi kisasta IMF:n eurooppalaiseksi pääjohtajaehdokkaaksi. KAIJALEENA RUNSTEN Ato voitti Hanna-Kaisa Kärkkäisen ohjastamana suomenhevosten SM-montén. Tuomaristo arpoo ravipäivän aluksi viisi valjakkoa. Onko vakuutuslukutaitosi terässä. ”On ymmärretty, että vaikka hevosista huolehditaan parhaalla mahdollisella tavalla ja ne voivat hyvin, asiaa ei ole osattu viestiä lajin ulkopuolelle riittävän hyvin.” Tala toivoo, että pistotarkastukset vakiintuvat kaikille radoille luonnolliseksi osaksi toimintaa. Kun tiedot vastaavat toisiaan, käydään läpi hevosen kuntoa. ”Koko kesän ylittävän jakson tilaukset ovat sisällä, eli todennäköisesti menee syksyyn, ennen kuin uudistettuja pakkauksia saadaan hyllyyn.” Kauppatavan mukainen nimi muuttuu kaurasekaleiväksi, mutta brändinimeä (viipaloitu kauraleipä) ei Salmisen mukaan näillä näkymin muuteta. Kuninkuuslähtöjen hevosilta havainnoidaan muun muassa sykkeitä, ja nestetasapainoa arvioidaan silmämääräisesti. Myös metsät ovat usein alivakuutettuja. ”Kaikki ravikilpailijat tietävät itse, että hevosten eteen tehdään kaikki mahdollinen”, Mia Liipola toteaa. Hän on ravikilpailussa ylin eläinsuojeluviranomainen. Kuninkuusraveille useita hakijoita Suomen Hippos odottaa syksyn mittaan maakuntien raviradoilta useita hakemuksia vuosien 2022–24 Kuninkuusravien järjestämiseksi. Viraston tuore linjaus onkin nyt kirjattu uuteen Elintarviketieto-oppaaseen. Vakuutusehtojen ja turvan kattavuuden ymmärtäminen voi olla vaikeaa. Sääntö ei tule suoraan lainsäädännöstä vaan on nimenomaan ohje. Kuinka paljon kuluttaja vakuuttaa itseään, riippuu myös hänen riskiprofiilistaan eli onko hän riskinkarttaja, riskineutraali vai riskinottaja. Hevosen hyvinvoinnin todentaminen ei ole yksiselitteistä. Tarkastuksen tekee valjakkotarkastaja. Sosiaalivakuutus on osaltaan syntynyt paikkamaan näitä vääristymiä. Siitä saatiin myös lisätietoa niiden palatumisen seurantaan. Valjaiden alle kurkataan, ettei niissä ole jälkiä hiertymistä. Ruisleivällä vähintään 50 prosentin sääntö on ollut vakiintunut käytäntö jo vuosia. Hevosista on esimerkiksi mahdotonta ottaa usean kerran verikokeita saman kilpailupäivän aikana. ”Täysi kymppi”, Laaksonen kiittelee lopuksi. Hevosten hyvinvointia valvotaan säännöllisesti osana jokaista ravikilpailua. ”Ratamme talous on kunnossa ja meillä on hyvät puitteet sekä Kouvolan kaupungin ja myös maakunnan vahva tuki hankkeelle”, hän sanoi. Kantorahatulot jäävät saamatta, kun vuosikymmeniä kärsivällisesti hoidettu metsä tuhoutuu. Kauraleipä on leivontaominaisuuksiltaan erilainen kuin esimerkiksi ruisleipä. TARKASTUKSET Hevosten hyvinvointitarkastusten kokeilu ulottuu heinäkuun alusta vuoden loppuun. Vastaavaa on tehty Ruotsissa jo pidempään. Ruokavirasto ohjeistaa, että kauraleivän nimeä käytetään leivästä, jossa kauraa on vähintään 50 prosenttia viljaraaka-aineiden määrästä. ”Kun harrastajiksi tulee ihmisiä, joilla ei ole pitkäaikaista kokemusta kilpailemisesta, on parempi neuvoa heitä ennalta kuin rangaista jälkikäteen.” Kuninkuusraveissa tehdään viime vuoden tavoin erikseen hevosten palautumisen seurantaa. Paikkakunnat päätetään ensi kevään aikana. ”Lisäksi se pitää voida tehdä niin, ettei hevosen kilpailusuoritusta häiritä liikaa.” Runoneito sai puhtaat paperit Kunkkareissa – ”kympin hevonen” Hevosenomistajat kannattavat ravurien hyvinvointitarkastuksia. Pelkästään kaurasta leivottaessa leipä ei nouse eikä sen rakenne muodostu perinteisen leivän kaltaiseksi, vaan siitä tulee helposti ”litistynyt” versio, elintarvikeoppaassa todetaan. Johdettiinko kuluttajaa harhaan. ”Hevosen kuntoa arvioidaan jo tässä, samoin varusteiden sopivuutta”, Färkkilä-Dojka sanoo. Brändinimi voi olla ruispaahtoleipä ja kauppatavan mukainen nimi esimerkiksi ruisvehnäpaahtoleipä. Salmisen mukaan esimerkiksi pakkausten tilausmäärät ovat sen verran suuria, että kestää aikansa, ennen kuin uudistukset konkreettisesti näkyvät. Kauralla käytäntö on ollut vaihtelevampi. Kuninkuusravien näkyvyys tiedotusvälineissä voisi olla nykyistä parempi, jos Neste Ralli, Kalevan kisat ja Kuninkuusravit eivät olisi samana viikonloppuna, muistutti MT:n päätoimittaja Jouni Kemppainen lauantain ravistudiossa. ”Ajetaanko kaikki kengät alla?” kysyy Färkkilä-Dojka omistaja-valmentaja Miia Liipolalta. Kun se menee hyvin, en ole nähnyt mitään syytä riisua.” Färkkilä-Dojka nyökkää: ”Sitten ei tarvita kavioiden tarkastamista lähdön jälkeen.” Tarkastus jatkuu. ”Jättäydyn tässä vaiheessa pois äänestyksestä, jotta voimme saavuttaa laajan yhteisymmärryksen Euroopan ehdokkaasta ja saada hänelle myös muun maailman kannatuksen”, Rehn kirjoitti. Toimitus pahoittelee virhettä. Ruokaviraston ohje leipien nimeämisestä on leipomo Sinuhella tiedossa. Euroopan ehdokkaaksi valittiin entinen Bulgarian EU-komissaari Kristalina Georgieva. Huomautettavaa ei löydy myöskään ohjastaja Timo Tuomisen varusteista. Ei kuitenkaan voida suoraan sanoa, kenen kannattaa ottaa mikäkin vakuutus. Jos asian jättää tähän, voi epäsuotuisa tulevaisuus aiheuttaa ongelmia, esimerkiksi jos henkivakuuttamaton puoliso kuolee ennenaikaisesti ja kotitaloudella on huollettavia ja asuntolainaa. Se kuuluu asiaan”, tuumaa Jokimaan valmentaja Tommi Kylliäinen, jonka yksi valmennettava myös osuu seurantaan. 4 Maaseudun Tulevaisuus UUTISET maanantaina 5. Suomen Hippoksen eläinlääkärin Martti Talan mukaan tarkastukset on otettu hyvin vastaan. Sitä varten meidän pitää kuitenkin kerätä tietämystä sopivista mittareista”, Martti Tala selventää. Kun 8-vuotias tamma Runoneito tulee lämmityksestä, suunnataan valjastuskatokselle. Vakuutusalan vanha viisaus, että vakuutuksia ei osteta, vaan ne myydään, pitää edelleen paikkansa. Suurin osa ihmisistä on riskinkarttajia eli he ovat valmiita ottamaan vakuutuksen hieman epäedullisemmillakin ehdoilla, jotta riskiin liittyvä epävarmuus poistuu. Vesa Mäkinen kertoi, että esimerkiksi tilapäisrakentamisessa ja markkinoinnissa voidaan näin säästää kustannuksia. Kuninkuusja kuningatarkisan kaikki osallistujat otettiin eilen päätösmatkan jälkeen valjakkotarkastukseen. Sinuhen viipaloidun kauraleivän tapauksessa ainesosaluettelo näyttää 11 prosenttia kauraa. ”On hyvä, että näitä tehdään. Runoneitoa ei haittaa. Valjakkotarkastaja Julia Laaksonen lukee Runoneidolta sirun ja hevosen EU-passin. Kiinnostusta on myös Lappeenrannassa, Kajaanissa, Oulussa ja Vermossa. Tärkeä osa järkevää taloudellista käyttäytymistä on myös erityyppisten riskien ymmärtäminen ja niihin varautuminen. Jokimaan raviradan eläinlääkäri Anna Färkkilä-Dojka seuraa lauantaina hevosten lämmitystä vakiopaikaltaan talliportin kupeelta. Vakuutus on monimutkainen tuote, ja siksi vakuutuslukutaidon ja riskinymmärryksen lisäämisellä on tärkeä rooli taloudellisen lukutaidon kasvattamisessa. PTT:N TALOUSTUTKA OLLI-PEKKA RUUSKANEN olli-pekka.ruuskanen@ptt.fi Käyttäytymistaloustiede korostaa, että ihmisillä on vaikeuksia arvioida riskejä ja niistä koituvia menetyksiä. Kuninkuusravit Lahdessa olivat yksi niistä loppuvuoden ravitapahtumista, joissa tehdään pistokokeina ravurien hyvinvointitarkastuksia. Ruokavirasto suosittaa, että kauran määrä ilmoitettaisiin myös painoprosentteina kauraleivän viljaraaka-aineista. Pistokokeita tehdään viidellä raviradalla sekä Kuninkuusraveissa. Metsäteollisuuden sijaan FSC Suomi on vastuussa koko riskinarvioinnista ja lopullisen päätöksen konsulteista teki kansainvälinen FSC Bonnissa. SATU LEHTONEN TUOVI MÄKIPERE Kauraleivän viljasta pitäisi olla kauraa vähintään puolet Oikaisuja Perjantaina ilmestyneessä FSC:tä käsittelevässä artikkelissa oli nimivirhe. Käyttäytymistaloustiede korostaa, että ihmisillä on vaikeuksia arvioida riskejä ja niistä koituvia menetyksiä. Salattavaa ei siis ole
”Liikevaihdon kasvun osalta vuosi oli tavoitteiden mukainen, mutta ei volyymin. Se huomataan. Korvauksia maksanut Valio sukelsi, mutta useat muut meijerit tekivät viime vuonna varsin kelvollisen tuloksen. Valion lakiasiainjohtaja Saara Vahvaselkä kommentoi yhtiön varautumista ja henkilöstön kouluttamista kilpailuoikeudellisiin kysymyksiin: ”Koko henkilöstö on koulutettu, ja compliance-ohjelmamme on todella tiukka.” Vahvaselkä palkattiin Valioon kilpailuoikeuden juristiksi, ja hän vastaa nyt Valion yhtiön lakiasioista. Summa saattaa hyvinkin vastata Valiolta saatua korvausta. Viime vuosi oli positiivinen poikkeus sekä liikevaihdon että kannattavuuden osalta: Arla Oy:n kokonaistulosta kasvattivat 39,4 miljoonan euron satunnaiset nettotuotot. Muiden meijerien kanssa Kotala kuvaa kilpailun olevan kovaa ja suhteiden asialliset. Runsaasti lisävarusteita ja erikokoisia kuuppia murska.fi Murska 220SM Kuivan ja hapotetun viljan litistämiseen. ATK-OHJELMAT VILJAMYLLYT TILAA LEHTI ILMASTOINNIT TYÖKONEISIIN KESANTO/TIENVARSISILPPURIT PALOTURVALLISUUS PERÄVAUNUT/VENETRAILERIT RAKENTAMINEN RIKKAÄES RAKENTAMINEN VILJANKÄSITTELYLAITTEET MOOTTOROIDUT KOTTIKÄRRYT TILAA LEHTI: MT.FI/TILAA HOLVIKELLARIT puh. TUULIKKI VIILO JARKKO SIRKIÄ Arla vaati Valiolta 58 miljoonan euron korvausta. ”Nyt kun korvaukset tulivat, ehkä se osalla meijereistä vaikuttaa tuottajahintoihin. Ei tällainen summa voi olla merkityksetön, niin iso yritys kuin Valio onkin”, Kotala vahvistaa. vuosIkerta 3921623.indd 1 18.3.2014 13:14:52 TeemANA rAKeNTAm INeN TesTAA cANVäyLäN KUNTO sTIHLIN UUdeT AmmATTIs AHAT Fordson-h istoriikki • Holkkinast oilla parempaa purentaa • Pienkuorm ain pärjää maatilalla NrO 2 30.1.201 4 TIUKKAA TeHOA Neljä 80-kilowa ttista vertailuss a PUOLUee TON TeKNINe N AmmATT ILeHTI Irtonum ero 8,90 E (sIs. alv.) 62. Sopu Valion kanssa syntyi viime vuonna. vuo sIke rta NrO 7 30.4 .201 4 LeLy VecT Or -AUT OmA ATTIr UOKK IjA 397 334 2.ind d 1 22.4 .201 4 12:4 3:47 Raskaan saRjan ammaTTilaisille. Yhtiö aikoo investoida 458 miljoonaa euroa vuonna 2019. ) 62. Valion hallintoneuvoston puheenjohtaja, lapualainen maidontuottaja Esa Kotala kertoo kahdeksan vuotta kestäneellä kiistalla olleen vaikutuksensa Valion liiketoimintaan: ”Kyllä, tietysti se on vaikuttanut vähän kaikkeen toimintaan Valion piirissä. indd 1 18.1 2.20 13 15:1 8:08 rAsKAsKONeVI esTI mukana KOKeILUssA cAse PUmA 160 cVX PeLLON rAVINTeeT HyöTyKäyTTööN HUsqVArNA 439 – KeVeyTTä sAHAAmIseeN Polttokennosta latauspotkua • Ahdettua voimaa moottorikelkkaa n • Dieselbakteeri puhuttaa NrO 5 27.3.2014 PUOLUeeTON TeKNINeN AmmATTILeH TI Irtonumero 8,90 E (sIs. ”Vaikka toimimme viime vuonna haasteellisessa markkinatilanteessa, onnistuimme kohtuullisen hyvin. Talouselämän arvion mukaan Valio maksoi Arlalle kymmeniä miljoonia euroja. ”Summa on käytetty tulevaisuuden rakentamiseen”, Juustoportilta kerrotaan. Kantelun Valion saalistushinnoittelusta alunperin tehneen tanskalaismeijerin Arlan Suomen-tytäryhtiön, Arla Oy:n, nettotulos nousi edellisvuoden 22 miljoonan euron tappiosta 2,2 miljoonaa euroa voitolliseksi. Tärkeä hanke on esimerkiksi Saksan Pronsfeldiin tuleva uusi maitojauhetorni. Valion viime vuoden toteutuneet investoinnit olivat runsaat 60 miljoonaa euroa. Summa on joka tapauksessa merkittävä jopa yli 1,7 miljardin euron liikevaihdon viime vuodelta tehneelle Valiolle, jonka nettotulos painui viime vuonna 25 miljoonaa euroa tappiolle. Kasvua edelliseen vuoteen verrattuna oli 4,5 prosenttia. Luvut puhuvat puolestaan. Korvaukset näkyvät taseessa varmasti jollakin tavalla”, toimitusjohtaja Juha Murto-Koivisto sanoo. Kilpailu on kireä.” Hintakilpailulla oli aikoinaan merkittäviä vaikutuksia Maitokolmion tulokseen, Murto-Koivisto sanoo. Satamaito oli vaatinut 12,5 miljoonaa euroa ja Ilmajoen Osuusmeijeri 1,2 miljoonaa euroa. Vuonna 2018 Valio hankki tuottajiltaan maitoa 1 821 miljoonaa litraa. ”Hinnallisesti ollaan kärsitty.” Korvauksia saaneista meijereistä Maitomaan tulos oli viime vuonna tappiollinen. Tilinpäätöksiinsä Valio on tehnyt varaukset mahdollisia seuraamusmaksuja varten jo aiempina vuosina. Valtiolle Valio tuomittiin maksamaan 70 miljoonan euron seuraamusmaksu. Maaseudun Tulevaisuus 5 maanantaina 5. Arlan emoyhtiö investoi vauhdilla. BRAND PHOTO OY Maitosota ja saalistushinnoittelusta tuomittu seuraamusmaksu, oikeuden tuomitsemat korvaukset sekä sovittelu Arlan ja suomalaismeijerien kanssa tulivat maksamaan meijerikonserni Valiolle yhteensä arviolta noin 120 miljoonaa euroa. VILJA SÄILYY JYVINÄ EI JAUHOINA. Sillä on ollut vaikutuksensa myös muiden meijereiden toimintaan. vuosIke rta 3854747 .indd 1 21.1.201 4 17:19:00 rAKe NTee T KeHIT TyVä T Teem ana renk aat esITT eLys sä jOHN deer e 6mc jA 6rc HAPO TTIm eN HUOL TO KANN ATTA A Oljet pello lta lämp öpan nuun • Liebh errin kaivu riuutu us • BioEn ergia PUO LUe eTO N TeK NIN eN Am mAT TILe HTI Irto num ero 8,90 E (sIs . elokuuta 2019 UUTISET Myös BERTI kelaja tasojyrsimet 80 eri mallia www.energian.net ENERGIANSÄÄSTÖ OY 019 338 164, 0500 316 119 Mobarrow ® Energiansäästö Oy www.energian.net Akkukäyttöiset kottikärryt Tee työstäsi kevyempää ja sujuvampaa, päivitä kottikärrysi sähkötoimiseen. Korvaukset maksettiin heinäkuun alussa, eikä päätöksiä niiden käytöstä ole vielä tehty. KIMMO LUNDÉN ”Ei enää koskaan vastaavaan tilanteeseen”. Valion jättikorvaukset vahvistavat kilpailijoita Valio on maksanut vahingonkorvauksensa kilpailijoille. ”Valiolla käydään sisäistä keskustelua joka tasolla, ettei ainakaan jouduttaisi vastaavaan tilanteeseen koskaan enää.” Valio on tehnyt kilpailuoikeudelliset riskianalyysit ja kouluttanut henkilöstöään. Valio on sopinut lisäksi kolmen muun meijerin kanssa korvauksista viime tammikuussa. Alma Talent tietopalvelujen analyysissa Arla Oy:n pitkän aikavälin tarkastelussa yhtiön tuloskunto on ollut heikko. alv.) 62. 019–338 164 0500–316 119 rakennustyömaat yrttiviljelmät marjaja viinitarhat halkotyöt maatalous tallit ja kennelit teollisuus kiinteistönhuolto puutarhaja pihatyöt... vuo sIke rta 3792 044. Myös vaikutuksesta tuottajahintoihin ollaan vaitonaisia. Sovittelusummat tanskalaisen Arlan, Osuuskunta Satamaidon ja Ilmajoen osuusmeijerin sekä jo vuonna 2017 Valion kanssa korvauksista sopineen Juustoportin kanssa jäivät osapuolten välisiksi – eivatkä Valio tai kiistan osapuolet niitä vieläkään kerro. Juustoportin kanssa sopu syntyi julkistamattomalla summalla vuonna 2017. ”Tuottajahintamme on perinteisestikin ollut korkeampi”, Keski-Kasari toteaa. Prosessi on vaikuttanut Kotalan mukaan Valion sisällä ”hyvin moneen asiaan”. 050 342 5234 LIETTEENSEKOITIN Tutustu uusittuihin kotisivuihin www.tikkasenpaja.fi JUKKA-EC Manure mixer T I K K A S E N P A J A K Y 050–5642 878 74720 NIEMISKYLÄ UUSI MALLI Maitosota näkyy Valion viime vuoden tuloksessa. Arla Oy:n liikevaihto kasvoi viime vuonna 4,4 prosenttia, yhteensä 327 miljoonaan euroon. Osuuskunta Maitomaalle Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Valion maksamaan 4,5 miljoonaa euroa ja Osuuskunta Maitokolmiolle 3,5 miljoonaa euroa plus korot ja oikeudenkäyntikulut päälle. Jalostusarvon nousun ansiosta myös liikevaihto on kasvanut, Murto-Koivosto kertoo. Me olemme koko ajan maksaneet kilpailukykyistä hintaa.” Vaikka hintakilpailu vaikutti aikoinaan Juustoportin tilityskykyyn, se ei laskenut tuottajahintoja, hän jatkaa. Korvauksia saaneella Juustoportilla on takanaan hyvä vuosi. 019–338 164, 0500–316 119 Työleveydet 3–27 m www.energian.net LEHNER piensiemenlevitin Levitysleveys 2–24 m säiliö 110 l – rikkaäkeet, harat – pneumaattiset piensiemenkoneet 323 000 printtija näköislehden lukijaa (KMT S2017/K2018) MT.FI Tämä mainospaikka (68x40 mm) voisi olla sinun! • Saat oman räätälöidyn toimialaotsikon • Olet mukana koosteessa alansa ainoana yrityksenä • Kokonaisuus näkyvällä paikalla lehdessä. Korvaussumman merkitystä tai hyödyntämiskohteita ei Arlalta kommentoida sopimussalaisuuteen vedoten. Alansa parhaat Runsas kooste tasokkaita ja monipuolisia tuotteita sekä palveluja tarjoavista yrityksistä. Hitsa us helpo ksi New HOLL ANd T6 – NeLO smOOT TOrI jyrä ä AdbL UeN KäyT Tö VAAT II HUOL eLLIsUUT TA HIeTA -HeIK KI TOrj UU LIUKK AITA Trakt orin simp ukan kunn ostus • Poltto ainev arkau det kuriin • Bioen ergia NrO 1 2.1. Se näkyy meillä kasvuna.” Valion korvaussumma Osuuskunta Maitokolmiolle oli käräjäoikeuden päätöksellä 3,5 miljoonaa euroa. Viime vuonna konsernin liikevaihto oli 67,8 miljoonaa euroa. Keski-Kasarin mukaan vahingonkorvauksen osuus kokonaisliikevaihdossa on pieni ja sitä on käytetty toiminnan kehittämiseen. Entä tästä eteenpäin, mitä Valio oppi maitosodasta. www.energian.net ENERGIANSÄÄSTÖ OY 019–338 164, 0500–316 119 Puh. Arla vaati alunperin 58 miljoonan euron korvausta. Tähän summaan päätyi Talouselämä-lehti arvioituaan yhtiöiden viime vuoden tilinpäätökset. Tila on suomalaisittain keskikokoinen, noin 40 lehmää. ”Summa on käytetty tulevaisuuden rakentamiseen. Säästökampanjaa on jouduttu toteuttamaan niin henkilöstön osalta kuin varmaan jotain investointiakin on siirretty. Vuosina 2010–2012 tapahtuneen perusmaidon hintakilpailun taustalla katsottiin olevan pyrkimys sulkea kilpailijat markkinoilta. alv. ) 62. Timantinkova valssimylly lantmannenagro.fi VILJELYOHJELMISTO ILMAISEKSI KÄYTTÖÖN – laskutusohjelma pelkällä vuosimaksulla – kirjanpito tarpeesi mukaan www.softsalo.fi/reilutarjous www.koneviesti.fi PUIK KO VAI LANK A. Sopuun Arlan kanssa päästiin viime syksynä, mutta lopullista korvaussummaa ei julkistettu. Vaikuttivatko korvaukset Juustoportilla maidon tilityshintaan. Tuotannon volyymit supistuivat viisi prosenttia. 50 -50 Valio-konserni, liikevaihto ja kannattavuus Lähde: Valio-konserni, Alma Talent Tietopalvelut Li ik ev ai ht o, m ilj ar di a eu ro a N et to tu lo s, m iljo on aa eu ro a 0,5 1,0 1,5 2,0 2018 2017 1,708 mrd.€ 1, 734 mrd.€ Arla Oy, liikevaihto ja kannattavuus Lähde: Arla Oy, Alma Talent Tietopalvelut 50 100 150 200 250 300 350 2018 2017 Li ik ev ai ht o, m ilj oo na a eu ro a N et to tu lo s, m iljo on aa eu ro a -25 -20 5 -5 -15 -10 313 milj.€ 327 milj.€ ”Vastaavaa ei tapahdu enää uudestaan”, vakuuttaa Valion hallintoneuvoston puheenjohtaja Esa Kotala kalliiksi tulleesta maitosodasta. Meillä on vahvat brändit, ja toimme markkinoille innovatiivisia uutuuksia”, kertoo toimitusjohtaja Kai Gyllström. ”Erona on, että osa meijereistä maksoi hintakilpailun takia huomattavasti alhaisempaa tuottajahintaa.” Valion korvaussumma Juustoportille ei ole tiedossa. Liikevaihto kasvoi 13,2 prosenttia. ”Pitkässä juoksussa myös osuuskunnille maksettavaan hintaankin jossain määrin, vaikkei tämä yksittäiselle vuodelle pelkästään ole kohdistunut, vaan Valion pitkäaikaiseen tulokseen, investointeihin kotimaassa.” Valio maksaa osuuskunnille ja tuottajille maidosta markkinoilta saamansa tuoton perusteella. 2014 PUO LUee TON TeKN INeN Amm ATTI LeHT I Irto num ero 8,90 E (sIs . 010 292 8170 Energiansäästö Oy P. Soita numeroon 020 413 2321 ja pääset heti mukaan! Koosteet kolmen kuukauden jaksoissa. Sovintosummat (sovitut korvaukset) ovat salaisia, mutta merkittävistä puhutaan. ”Vähintä, mitä voimme omistajien suuntaan viestittää, on, että tällainen ei voi tapahtua enää Valiossa”, Kotala vakuuttaa luottamushenkilönä. Saalistushinnoitteluun liittyvät tuomiot ovat Suomessa harvinaisia. Valio on vakavarainen ja sen omavaraisuusaste pysyi viime vuonnakin tasoltaan hyvänä, 44 prosentissa. Gyllström mainitsee tuottajahintojen olevan meijerissä perinteisesti keskimääräistä korkeammat. ”Suoraan tätä ei voi laskea, mutta totta kai, jos investointeja jää tekemättä, sitä kautta se näkyy pitkällä aikavälillä myös tuottajahinnassa.” Kotalan mukaan yksittäisiä investointeja ei ole siirretty, mutta investointibudjettia tehtäessä on voitu tyytyä halvempaan ratkaisuun. Niin voimarkkinat, viili, rahka kuin vanukaskauppakin ovat olleet positiivisessa vireessä. Myös Maitokolmion liikevaihto kasvoi viime vuonna. VILJAMYLLYT Suomessakin jo 25 vuotta. ”Työtä on tehty paljon kuluttajalähtöisesti”, kertoo Juustoportin toimitusjohtaja Timo Keski-Kasari. Kotala toimii Osuuskunta Maitosuomen maidontuottajana Lapualla. Meijerin liikevaihto laski viime vuonna 3,7 prosenttia. Soveltuu myös sisäkäyttöön, toisin kuin polttomoottoreista voimansa saavat! P. alv. ”On tarpeen ymmärtää, että Valion Arlalle maksama summa on korvaus saalistushinnoittelun Arlalle aiheuttamista tappioista aiempina vuosina”, Gyllström sanoo. Valion maitolasissa on myrskynnyt sen jälkeen, kun markkinaoikeus tuomitsi osuuskunnan saalistushinnoittelusta. Suomessa keskimääräinen maidon tuottajahinta viime vuonna oli 38,45 senttiä maitolitralta. Jos 120 miljoonan korvaukset ja sakkomaksu kohdistuisivat yhdelle vuodelle, ne leikkaisivat tuottajan maitotiliä noin 7 senttiä litralta. ”Se tulee olemaan tulevien viikkojen asia
Syitä on monia, Pohjamo arvioi. Markkinakatsaus TEKSTI: JUHANI REKU ANNIINA LIIMATAINEN GRAFIIKKA: MIRA MOISIO Naudanlihan tuotanto Suomessa alkuvuonna alamäessä e/tn Tuote N P K S Valmistaja Cemagro hintoihin lisätään rahti sekä alv 24 % Belor Agro hintoihin lisätään rahti sekä alv 24 % www.cemagro. Kiina kasvattaa soijan tuontia Venäjältä Soijaa ja viljaa tarvitseva Kiina on kääntänyt katseensa naapuriin. Hankinnoissa on tähän asti vaadittu, että ostettavan lihan pitää olla luomutuotettua. Arviot maailman hyvästä viljasadosta saivat jälleen lisävahvistusta viime viikolla, kun Kansainvälinen viljaneuvosto IGC julkaisi päivitetyn ennusteensa kauden 2019/20 sadosta. Kuukausi euroa/eläin Lähde: Faba osk. Tuotantoa ovat kasvattaneet sekä suurempi viljelyala että paremmat sadot. Esimerkiksi Irlannissa tuotetusta raakamaidosta noin kymmenen prosenttia viedään Pohjois-Irlantiin. Tavoitteena on kasvattaa vientiä vähintään 55,9 miljoonaan tonniin vuoteen 2035 mennessä. Venäjän maataloustuottajille kärhämä tarjoilee ennenkuulumattomia mahdollisuuksia. Muutaman vuoden aikajänteellä maitotilojen lukumäärä on vähentynyt noin 1,4 tilalla päivässä, Pohjamo summaa. elokuuta 2019 Yhteystiedot: maatalous@mt.fi Naudanlihan vienti EU:sta on kasvanut tammi–kesäkuussa noin 15 prosenttia verrattuna vuoden 2018 vastaavaan aikaväliin. Tuonti väheni kaksi prosenttia, samoin kulutus. Asiasta kertoo uutiskanava Reuters. Sen sijaan, että vaatisimme lihan olevan luomua, asetamme nyt tavoitteeksi vahvan lain määrittämän eläinsuojelun tason. Kesannoilta, joita koskee ekologisen alan (efa) tai luonnon monimuotoistamista koskevat vaatimukset, saa nyt poikkeuksellisesti korjata rehua eläimille. IGC:n mukaan odotettavissa on ennätykselliset sadot vehnästä, ohrasta ja maissista. Syy löytyy VYR:n mukaan kuumuudesta ja siitä seuranneesta viljojen jyvien täyttymisvaiheen lyhyydestä. Kauran tuottaja hinta nousi ensimmäisellä vuosineljänneksellä edellisvuoteen verrattuna. ”Britanniaan viedään EUmaista monenlaisia maitotuotteita. Viime vuotta suurempi sato on odotettavissa myös Ukrainassa ja Venäjällä. Ruokaperunan tuottajahinta nousi samalla aikavälillä seitsemisen prosenttia. Luken tuoreet viljojen ja perunan hintajulkistukset olivat valoisia. Maa on ennestään maailman suurin vehnän viejä. 6 Maaseudun Tulevaisuus MAATALOUS maanantaina 5. Myös Suomessa lihantuottajat ovat usein vaatineet, että julkisissa hankinnoissa pitäisi valittavalta tuotteelta vaatia suomalaisen eläinsuojelulain tasoisten vaatimusten täyttymistä. Nyt Kiina on kääntänyt katseensa naapuriin.. Tyhjentäjinä toimivat aika ja alennettu hinta.” Pohjamo ei lupaa jatkossakaan tyyntä. Hinta, euroa/kg Lihan hinnat viikoilla 26–29/2019 Suomessa Vko 29 3,56 3,67 2,80 2,44 2,45 3,33 3,30 1,64 3,59 3,64 2,73 2,41 2,40 3,37 3,53 1,64 Vko 26 Vko 27 Vko 28 3,56 3,63 2,60 2,46 2,42 3,17 3,40 1,64 3,55 3,67 2,67 2,41 2,44 3,38 3,45 1,65 1) valkuainen 13+ 2) Valkuainen ?12,0, sako ?180. Nyt lihalta vaaditaan, että se on tuotettu ruotsalaisen eläinsuojelulain vaatimusten mukaisesti. TUULIKKI VIILO TUULIKKI VIILO Soijanvienti Yhdysvalloista Kiinaan tyssäsi maiden välisiin kauppakiistoihin. Göteborgin kaupunki pyrkii muuttuneesta painotuksesta huolimatta kuitenkin jatkossakin hankkimaan keittiöihinsä mahdollisimman paljon luomulihaa, SVT kertoo. Myös heinäkuussa jatkuneet helteet ja niukat sateet ovat lisänneet kuivuutta ympäri Eurooppaa. ”Tiedämme, että ruotsalaisen luomulihan tarjonta ei riitä kattamaan tarvettamme. Sellaisenaan tällaista vaatimusta ei kuitenkaan ole hankintalainsäädännön mukaan mahdollista asettaa, toteaa eläinlääkäri Leena Suojala MTK:sta. Tuotanto kuitenkin väheni tammija kesäkuun välillä yhteensä 1,75 miljoonaa kiloa eli yhteensä 21 prosenttia. Suuresta sadosta huolimatta viljaa on markkinoilla hieman vähemmän kuin neljään viime vuoteen. Venäjä aikoo investoida miljardeja logistiikkaan ja varastointiin viennin vahvistamiseksi. JUHANI REKU Tukimaksatus aikaistuu kuivuuden vuoksi Euroopan komissio tarjoaa tukea peltojen kuivuudesta kärsiville maanviljelijöille. Venäjän presidentti Vladimir Putin haluaa kasvattaa maan maataloustuotteiden vientiä 45 miljardiin dollariin vuoteen 2024 mennessä. Prosentit ovat isommat jo siitäkin syystä, että jatkavien tilojen määrä on pienempi.” EU:n maitomarkkinoilla oli pitkään erittäin epävakaista, Pohjamo toteaa. Kiina oli Yhdysvaltain suurin soijapapujen ostaja ennen maiden välisiä kauppakiistoja. Maitopuolella on takana vaikeita vuosia, ja osalla tiloista vaikeudet ovat kasaantuneet.” Viime kesän kuivuuden aiheuttama rehupula saattoi osalla tiloista laukaista lopettamispäätöksen. Etenkin kauran tuottajahinnat nousivat – siitä maksettiin tammi–kesäkuussa kolmanneksen enemmän kuin vuosi sitten. Maa hyväksyi hiljattain vehnän tuonnin Länsi-Siperiasta Kurganin alueelta, mikä avaa Kiinan viranomaisten mukaan mahdollisuudet merkittävälle kaupankäynnille. Jos tulee vaikea ero, irlantilaisille tulee kiire löytää uusi käyttötarkoitus tuollekin raakamaidolle.” ”Jos rajoja menee kiinni, tuotevirrat etsivät uusia uomia. ANNIINA LIIMATAINEN Rukiista korjataan ennusteen mukaan suurin sato viiteen vuoteen. Kesäkuu oli yksi Euroopan mittaushistorian kuumimmista. Myös kaurasta IGC odottaa huippusatoa. Euroopassa arviot Espanjan ohrasadosta ovat jonkin verran heikentyneet, mutta EU:n suurimmissa ohrantuottajamaissa Ranskassa ja Saksassa sadosta odotetaan hyvää. Iso osa tuotannosta luopuvista on Pohjamon mukaan pitkään lopettamista suunnitelleita pienempiä tiloja. Kokonaissadon viljaneuvosto arvioi nyt nousevan 2 148 miljoonaan tonniin, mikä on hivenen suurempi kuin viime kauden sato. Euroopan ympäristökeskuksen alaisen European Drought Observatoryn (EDO) mukaan tilanne on näillä alueilla hälyttävä. EU tuottaa valtaosan maailman rukiista. Maatalouskomissaari Phil Hogan toteaa komission tiedotteessa olevansa huolissaan pitkästä kuivasta kaudesta ja kertoo komission olevan aina valmis auttamaan kuivuudesta kärsiviä viljelijöitä. 3) Hehtolitrapaino vähintään 71, sako vähintään 75. Normaalisti näin ei saa tehdä. Brasilian valta-asema tuontimaana heikkeni. Brasilialaista naudanlihaa tuodaan EU:hun nyt kymmeneksen vähemmän kuin vuosi sitten. Mukana on kuitenkin myös isompia tiloja, jotka ovat toteuttaneet navettainvestoinnin tällä vuosituhannella. ”Kuivan ja kuuman kesän 2018 vaikutukset näkyvät tilastoissa.” Pohjamo toteaa, että maitomäärä on ollut hämmästyttävän tasainen koko 2000-luvun. ”Se katsottaisiin kotimaisen tuotannon suosimiseksi.” Suomalaisen eläinsuojelulain tasoa voi vaatia vain siten, että tarjouspyynnössä avataan kaikki lain vaatimukset yksityiskohtaisesti, esimerkiksi että sikojen häntiä ei ole katkaistu tai munintakanojen nokkia ei ole typistetty. Soijan tuonti on nyt hyväksytty kaikkialta Venäjältä. Tänä vuonna Venäjän arvioidaan vievän yhteensä 41,9 miljoonaa tonnia viljaa, josta valtaosa on vehnää. Brittiläinen AHDB arvioi, että ohran hyvät sato-odotukset aiheuttavat hintapainetta markkinoilla. Syynä ovat pienet alku varastot. Agro 16-7-13 500 kg 16 7 13 359 Agro 18-3-15+S 500 kg 18 3 15 2 371 Agro 18-7-10+2S 500 kg 18 7 10 2 360 Agro 20-2,5-12+S+Mg 500kg 20 3 12 2 342 Agro 21-0-18+S 500 kg 21 18 1 321 Agro 22-7-0+S 500 kg 22 7 7 357 Agro 23-2,5-9+S 500 kg – – – – 329 Agro 23-4-8+S 500 kg 23 4 8 2 326 Agro 24-3,5-7+S 500 kg – – – – 315 Agro 24-4-6+S+B 500 kg 24 4 6 2 337 Agro 24-5-5+S 500 kg 24 5 5 2 337 Agro 25-1-10+S 500 kg 25 1 10 2 308 Agro 26-0-10+S 500 kg 26 10 3 309 Agro 26-4-4+S 500 kg 26 4 4 2 328 Agro 27-3-3+S 500kg 27 3 3 2 310 Agro 28-2-4+S 500 kg 28 2 4 3 305 Agro 28-3-5+S 500 kg 28 3 5 2 309 Agro CAN27+4S 500 kg 27 4 279 Agro Kalisuola (K50) 500 kg 50 340 Agro N21-S24 500 kg 21 24 281 Agro NS38-S8 500 kg 38 8 339 Agro Starttifosfori 500 kg 12 23 1 510 Agro Starttifosfori lavapakattu 12 23 1 545 Agro UAN42-typpiliuos 1300 kg 32 335 Agro Urea 46 (46-0-0-0) 500 kg 46 364 Agro+ 21-0-18+S+Se 500kg 331 Agro+ 26-0-10+S+Se 26 10 3 319 Agro+ 28-3-5+S+Se 500 kg 28 2 5 2 319 Agro+ NS38-K1-8+Se 500 kg 38 1 8 349 AgroEko PK 600 kg 2 24 4 500 Maantiesuola (CaCl 96%) 270 MicroMix (1000 L IBC, 1 300kg) – – – – 1123 MicroMix (10 L kanisteri, 13kg) – – – – 1531 MicroMix (200 L tynnyri, 260kg) – – – – 1385 MicroMix (30 L kanisteri, 39kg) – – – – 1531 Premium 27-1,3-2,5-1 27 1 3 1 306 Premium 27-3-5 (-2) 27 3 5 2 326 Premium 26-5-5(-2) 26 5 5 2 347 Premium 22-3-10 (-2) 22 3 10 2 343 Premium 16-7-13 16 7 13 360 Premium Typpi 27 27 239 Premium Typpi 27+Se 27 258 Premium Typpi 26-4S 26 4 239 Premium Typpi 25-8S 25 8 239 Standard NK 22-10 22 10 310 Premium N-S 21-24 21 24 245 Prerium Startti P 12 23 – – 525 Tammikuu 2017–heinäkuu 2019 Lannoitteiden raaka-aineiden hinnat Lähde: Maailmanpankki dollaria/tn 100 200 300 400 500 2017 2018 2019 Kalium (Kaliumkloridi) Typpi (Urea) Fosfori (Diammoniumfosfaatti, DAP) EU keskimäärin Espanja Ranska Ruotsi Saksa Suomi Tanska euroa/100 kg Sonni O3 Lehmä O2 Lehmä P2 Hieho O3 Sika E, E+ Lihan hinnat viikolla 29 Euroopan eri maissa 318 328 318 394 322 367 311 265 227 331 362 392 280 272 236 216 262 311 243 244 227 319 330 335 380 304 330 323 174 181 164 168 181 164 168 Sonni O2 Sonni O3 Lehmä O2 Lehmä P2 Lehmä P3 Hieho O2 Hieho O3 Sika E Keskihintoja teurastamolla ilman kotieläintukia. Viljelijän todellisuudessa saaman hinnan laskemiseksi on vähennettävä kuljetuskustannukset tilalta teurastamoon, keskimäärin 16 snt/kg naudalla ja 6 snt/kg sialla. IGC arvioi tämänvuotisen ohrasadon seitsemän prosenttia viime vuotta suuremmaksi. Joltain toimijalta lähtee matto alta ja toiselle avautuu mahdollisuuksia. Argentiina puolestaan kasvatti tuontiaan 21 prosenttia. Ennustetusta 12,9 miljoonan tonnin kokonaissadosta EU:n osuus on 8,3 miljoonaa tonnia. ”Maidon muuttuvat tuotantokustannukset nousivat jyrkästi vuoden 2018 jälkipuoliskolla, mikä on vaikuttanut kannattavuuteen ja maksuvalmiuteen. Kotimaisen leipävehnän tuottajahinta nousi tammi– kesä kuussa keskimäärin 21 prosenttia vuoden takaisesta ja rehuohran 19 prosenttia. Etenkin Kanadassa odotukset ovat korkealla. Naudanlihan hinta jäi Suomessa kesäkuussa 59 senttiä alle EU-maiden keskiarvon. Suomesta katsottuna brexitin muodostamat uhat ovat paljon suuremmat kuin mahdollisuudet.” SATU LEHTONEN Kunta pisti alkuperän ekologisuuden edelle Ruotsissa Göteborg on laittanut kotimaisuuden eli raaka-aineen alkuperän tärkeimmäksi hankintakriteeriksi julkisissa lihahankinnoissa, kertoo Ruotsin yleisradioyhtiö SVT. Kyse on väliaikaisesta notkahduksesta, Valion tuore alkutuotantojohtaja Ilkka Pohjamo arvioi. Vienti Yhdysvalloista Kiinaan takkuaa edelleen. Toisaalta lokakuun lopussa mahdollisesti tavalla tai toisella toteutuva Britannian EU-ero voi tuoda voimaan tullimaksut, millä saattaa olla arvaamattomia vaikutuksia ohramarkkinoihin, AHDP ennustaa. Vilja-alan yhteistyöryhmä (VYR) tiedottaa Euroopan maiden viljasatojen jäävän ennusteiden mukaan hieman pienemmiksi verrattuna viiden vuoden keskiarvoon. 2019 2018 Lehmävasikat Lehmät Siemennetyt hiehot Jalostusnaudan markkinahinta 250 500 750 1000 1250 1500 5 4 3 2 1 12 11 10 9 8 7 6 5 1 347 e 1 244 e 453 e Maitoinvestointeja on paljon vireillä MT:n markkinapalstalla kerrottiin viikko sitten, että maidontuotanto laski viime vuoden kesäkuusta tämän vuoden kesäkuuhun viisi prosenttia. Etenkin EU:ssa sadosta odotetaan edellisvuosia parempaa, kasvua viime vuoteen verrattuna 35 prosenttia. Suomi Naantali Saksa Hampuri Matif Bryssel Viikko euroa/1 000 kg Lähde: Luke 2018 2019 Leipävehnän markkinahinta 150 170 190 210 230 29 20 10 1 40 30 20 Viikko euroa/100 kg Lähde: Luke 2018 2019 Saksa 181 e/100 kg Tanska 169 e/100 kg Ruotsi 168 e/100 kg Suomi 164 e/100 kg Sianlihan (E) markkinahinta 120 140 160 180 200 29 20 10 1 40 30 20 Viikko euroa/1 000 kg Lähde: Luke 2018 2019 Rypsin/rapsin hinta, Matif 330 345 360 375 390 29 20 10 1 40 30 20 Viikko euroa/100 kg Lähde: Luke 2018 2019 Saksa 317 e/100 kg Tanska 310 e/100 kg Ruotsi 386 e/100 kg Suomi 359 e/100 kg Sonninlihan (O2) markkinahinta 300 350 400 450 29 20 10 1 40 30 20 Suomi Naantali Saksa Hampuri Liettua Vilna Viikko euroa/1 000 kg Lähde: Luke 2018 2019 Rehuohran markkinahinta 110 140 170 200 230 29 20 10 1 40 30 20 2018 2019 Viikko euroa/porsas Lähde: Luke Tanska 58,7 e Suomi 41,5 e Porsaan markkinahinta (20-kiloinen) Suomen hinta laatulisineen, muiden maiden perushinta 20 40 60 80 29 20 10 1 40 30 20 Saksa 64,9 e Ruotsi 65,0 e Viikko euroa/100 kg Lähde: Luke 2018 2019 Saksa 509 e/100 kg Ruotsi 487 e/100 kg Lampaanlihan markkinahinta 320 420 520 620 29 20 10 1 40 30 20 1.–31.5. Normaalisti tuet maksetaan joulukuussa. Hintatiedot ostajilta Viljojen ostohintoja Euroa/tonni, alv % Osa hinnoista päivän hintoja, osa viikkohintoja G Vehnä Avena 155-160 Fazer 162 Hankkija 158–161 Helsingin Mylly 1) 160 Kinnusen Mylly 2) 168 Lantmännen Agro 160-168 Myllyn Paras 163 Raisio 162 G Luomuvehnä Fazer 382 Hankkija 350 Helsingin Mylly 340 G Rehuvehnä A-Rehu 150–160 Avena 133-160 Hankkija 155 Kinnusen Mylly 163 Lantmännen Agro 147–160 Raisio 148-157 G Luomurehuvehnä Hankkija 335–340 G Mallasvehnä Viking Malt 170 G Rehuohra Altia 155 A-Rehu 130–140 Avena 129–140 Hankkija 129–144 Kinnusen Mylly 146 Lantmännen Agro 131–140 Raisio 130-146 G Luomurehuohra Hankkija 320 G Entsyymiohra Viking Malt 165,5 G Mallasohra Avena 155 Viking Malt 158-165,5 Hankkija 155 G Luomumallasohra Hankkija 400 Viking Malt 400 G Rehukaura A-Rehu 150–160 Avena 145–160 – elintarvikekaura 146–161 Hankkija – vienti 148-161 – rehu 156 Kinnusen Mylly 150 Lantmännen Agro 134–160 – elintarvikekaura 149–156 G Suurimokaura Fazer 166 Myllyn Paras 165 Raisio 167 G Luomusuurimokaura Fazer 335 Hankkija 360 Myllyn Paras 345 Raisio 350 G Luomurehukaura Hankkija 245 Kinnusen Mylly 240 Lantmännen Agro 240 G Ruis Avena 145 Fazer 150 Hankkija 155 Myllyn Paras 158 Raisio 159 G Luomuruis Fazer 355 Hankkija 350 Helsingin Mylly 340 G Kevätrypsi ja -rapsi Avena 339–359 G Luomurypsi ja -rapsi Hankkija 570 G Härkäpapu A-Rehu 225 Avena 225–235 Hankkija 215–245 Lantmännen Agro 210-225 Raisio 250 G Luomuhärkäpapu Hankkija 395–405 Kinnusen Mylly 400 Lantmännen Agro 400 G Rehuherne A-Rehu 210–225 Avena 210-225 Hankkija 235–245 Lantmännen Agro 182–225 G Luomurehuherne Hankkija 400 Kinnusen Mylly 400 Lantmännen Agro 400 Hinta noussut pysynyt ennallaan laskenut viikon takaisesta. Tuontimaiden väliset suhteet muuttuivat tammi–kesäkuussa viime vuodesta. Vakavimmin kuivuudesta kärsivät heinäkuun lopussa Baltian maat, Etelä-Puola, Pohjois-Italia, Saksa, Ranska ja Espanja. Kotimainen naudanlihan tuotanto kasvoi Luonnonvarakeskuksen (Luke) tilastojen mukaan tammi–kesäkuussa kolme prosenttia verrattuna edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan. ”Rasvattoman maitojauheen interventiovarastot vaikuttivat liian kauan alentavasti hintatasoon. ”EU:n maitomarkkinoiden tasapaino on herkkä ja ne elävät jatkuvasti.” Suurin uhka on brexit. Tuoreimmassa ennusteessa sadon arvioidaan olevan yhdeksän prosenttia viimevuotista suurempi, 24,2 miljoonaa tonnia. Myös olemassa olevia standardeja tai laatujärjestelmiä voidaan tarjouspyynnössä käyttää. Koska ruotsalaista luomulihaa ei ole ollut tarjolla riittävästi, kunnallisissa keittiöissä on tähän asti jouduttu käyttämään runsaasti ulkomaista lihaa, joka on ollut peräisin muun muassa Italiasta. 150,5 miljoonaan tonniin nouseva sato olisi samalla suurin ohrasato kymmeneen vuoteen. ”Tällä hetkellä on vireillä aika paljon investointeja eikä maitomäärä ole romahtamassa.” Tänä vuonna Suomessa on lopettanut jo 258 maitotilaa. Niiden tyhjeneminen on osaltaan rauhoittanut tilannetta. Vaikka Brasilian kaltaiset maat porskuttavat yhä kaukana edellä, soijantuotanto itänaapurissamme on kasvanut voimakkaasti viime vuosina. Komissio teki tismalleen samat toimenpiteet myös kahtena viime kesänä, jolloin Euroopassa kärsittiin kuivuudesta samalla tavoin kuin nyt. Viljelijät voivat saada korkeintaan 70 prosenttia suorista tuista ja 85 prosenttia maaseudun kehittämistuista etukäteen lokakuun aikana. Peking asetti soijalle 25 prosentin tuontitullin vastauksena Yhdysvaltojen asettamille kiinalaistuotteiden tulleille. Lisäksi komissio tarjoaa joustoa viherryttämisen ehtoihin. Rukiista korjataan ennusteen mukaan suurin sato viiteen vuoteen, lähes viidennes enemmän kuin viime vuonna. Sillä tavoin saamme hankittua enemmän ruotsalaista lihaa kunnan keittiöihin”, kertoo keskustapuolueen kunnanvaltuutettu Naod Habtemichael SVT:n siteeraamassa lehdistötiedotteessa. Naudanlihan tuottajahinnat Suomessa ovat pysyneet hyvin vakaina koko kuluneen vuoden ajan, mutta nousivat hieman, keskimäärin kaksi prosenttia, tammi–kesäkuussa verrattuna alkuvuoteen 2018. ”Nyt tahti on hieman kiihtynyt. välitetty 97 siemennettyä hiehoa, 54 lehmää ja 22 lehmävasikkaa. www.beloragro
”Yhtään huomautusta niistä ei tullut Maanmittauslaitokselle, joten työ voidaan katsoa tehdyn tarkasti.” Yhteistyön maanomistajien ja tiehankkeen kaikkien osapuolten kesken Pajunen kehuu toimineen hyvin. elokuuta 2019 METSÄ Yhteystiedot: metsa@mt.fi Metsänomistajat ovat ihmeissään yksityisiin metsiin ilmaantuneista korkean suojeluarvon HCV-alueista (high conservation value). ”Saa nähdä, miten metsäyhtiöt siihen suhtautuisivat.” Toivakkalaisesta yhteismetsästä vastaavalla Timo Sääksvuorella ei riitä ymmärrystä ilman sopimusta tehdyille HCVmerkinnöille. Siinä auttoi varmasti kokemus ykkösvaiheesta. Kyllä niitä täytyy olla tuhansia hehtaareita ympäri Suomea.” Metsäyhtiöt kertoivat MT:lle, että merkinnöillä tulee olemaan taloudellisia vaikutuksia. Valtatie 5 on itäisen Suomen pääväylä. Nuutilanmäen etl. Metsänomistaja saa Pajusen mukaan puista tienvarsihinnan ilman mitään kuluja, koska Väylävirasto maksaa puunkorjuun ja raivauksen. Ei se ole meidän asia hoitaa heille sellaista puuta.” Sääksvuori miettii myös, mitä yhtiöt tarkoittavat ilmoittaessaan, että HCV otetaan huomioon hakkuutavoissa. Tarkempaa tieto niistä ei vielä ole. Vehmaan etl. = eritasoliittymä Vaihe 2 VALTATIE 5:N LEVENNYS Valtatie 5:stä Mikkelin ja Juvan välillä tulee nelikaistainen ja keskikaiteellinen tie, jonka liittymät ovat eritasoisia. ”Onhan tämä hankala ja vaikeasti ymmärrettävä asia metsänomistajien kannalta. Alueiden HCV-merkintä selvisi, kun metsistä vastaava Timo Sääksvuori pyysi tietoja metsänhoitoyhdistyksestä kuultuaan asiasta. ”Meillä on välineistöä varoituskilvistä ja vilkuista alkaen aina huomiovarusteisiin ja radiopuhelimiin asti.” Viitostien liikennettä joudutaan välillä pysäyttämään hakkuiden vuoksi. Mikkelin Tuppuralan ja Juvan Vehmaan välisellä 37 kilometrin osuudella kulkee päivittäin noin 7 800–13 300 ajoneuvoa.. Savo-Karjalan Metsätyö Oy:n hakkuukoneenkuljettaja Petri Forss sanoo, että erityistä tarkkuutta vaatii työ kevyen liikenteen väylän läheisyydessä. Siikakosken etl. Työt valmistuvat pääosin vuonna 2020. Mikkeli–Nuutilanmäkiosuudella tie rakennetaan pääosin uuteen maastokäytävään ja nykyinen valtatie jää rinnakkaistieksi. ”Pahin olisi hiljainen vaikeneminen, jos HCV-leimikoista ei tehtäisi tarjouksia lainkaan”, Tiirola pohtii. Vaihe 1 etl. Hän tietää tiloja, joilla koko metsäala on merkitty korkean suojeluarvon alueeksi. Huuhanahon etl. Hän miettii myös, mahtavatko yhtiöt suhtautua HCV-alueisiin eri tavoin. Suurin oli 1,5 vuotta sitten hakattu 24 000 kuutiometriä tielinjan ensimmäisessä vaiheessa Mikkelin päässä”, Etelä-Savon metsänhoitoyhdistyksen johtaja Petri Pajunen kertoo. Poikkeuksellisia ovat Pajusen mukaan myös hakkuutyömaalle asetetut vaatimukset. Monikaan ei vielä edes tiedä, onko omilla mailla korkean suojeluarvon kohteita.” Tiirolalla ei ole tietoa, paljonko HCV-merkintöjä on yhteensä tehty. ”Pysäytykset pyritään tekemään varhaisina aamuyön tunteina ja silloin meillä on oltava ennakkoon valmiina tarkat suunnitelmat.” Suurleimikosta korjattava 15 000 kuution puuerä kilpailutettiin kaikkien puunostajien kesken. Maaseudun Tulevaisuus 7 maanantaina 5. ”Se vääristäisi kilpailua.” MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola on saanut HCV-aiheeseen liittyen lukusia muitakin hermostuneita yhteydenottoja. Viitostien leimikot ovat siten poikkeuksellisen suuria urakoita yhdistykselle. Leimikko alkaa Juvan ABC:n kohdalta Vehmaalta ja ulottuu 17 kilometriä Mikkeliin päin Nuutilanmäkeen asti. Kuva on pari kilometriä Juvan ABC:ltä Mikkelin suuntaan. Etelä-Savon mhy voitti viitostien perusparannuksen kakkosvaiheen hakkuu-urakan Väyläviraston järjestämässä tarjouskilpailussa. ”Ei pitäisi puuttua toisten metsiin. Toivakkalaisessa yhteismetsässä HCV-alueeksi on merkitty muun muassa noin 50-vuotiasta reheväpohjaista kuusikkoa, sekametsäleimikkoa sekä yli 60 hehtaaria männikköä, joka kasvaa kuivahkolla kankaalla, entisellä metsäpaloalueella. Hakkuut käynnistyivät pari viikkoa sitten ja niiden arvioidaan kestävän syyskuulle asti. Kuitupuulle se merkitsee yli 15 euroa pystykauppaa parempaa hintaa. Lunastuskokous pidettiin heinäkuun alussa Juvalla. Juva Mikkeli Tervasen etl. Tielinjan lunastustoimitus on Pajusen mukaan sujunut hyvin. Sen perusteella maanomistajat saavat korvaukset maapohjasta, taimikoista ja odotusarvoista. PENTTI VÄNSKÄ ”Onhan tämä 15 000 kuutiometrin hakkuumäärä meillä historian toiseksi suurin korjuukohde. Kinnarin etl. Mikkeli Juva Visulahden etl. ”Kiinnostaisi tietää, mitä muita uudistustapoja esimerkiksi meidän metsille on kuin uudistushakkuu.” Asia selvinnee pian, sillä Sääksvuori odottaa parhaillaan tarjousta yhteismetsän leimikosta. Hatsolan etl. On erikoista, että joku vieras rupeaa meidän metsiä sertifioimaan.” Sääksvuori on sitä mieltä, että metsäyhtiöt voisivat myydä FSC-sertifioidusta puusta tehtyjä tuotteita vähemmän, jos puuta ei riitä tarpeeksi metsistä, jotka on FSC-sertifioitu. Yhteismyyntiin osallistuu tielinjan 75 metsänja tontinomistajaa, ja puut myydään tien varressa. Valtatie 5:n levennyksen vuoksi hakattava 200 hehtaarin alue myötäilee nykyistä tielinjaa. Männikköä on harvennettu pariin kertaan, ja puuta on noin 400 kuutiota hehtaarilla. Havutukit menevät Versowoodille, koivutukit Koskitukille ja kuitupuut Harvestialle. ”Seuraavana päivänä sain kartan.” Sääksvuori on merkinnöistä ihmeissään ja harmistunut. Kokemusta on kertynyt myös sähköja vesilinjojen hakkuista. TERHI TORIKKA ”Myisivät vähemmän, jos ei FSC-puuta riitä” ”On erikoista, että joku vieras rupeaa meidän metsiä sertifioimaan.” TIMO SÄÄKSVUORI Viitostien levennyksen mahdollistavat hakkuut käynnistyivät Juvalla pari viikkoa sitten. Normaalisti puunkorjuutyömaalla vaadittavan suojakypärän ja huomioliivin lisäksi nyt vaaditaan myös silmäsuojat ja kuvalliset henkilökortit ja tietyissä tehtävissä korkeamman näkyvyysluokituksen suojavaatteet.” Tiukat rakennustyömaan vaatimukset on pitänyt ottaa huomioon kaikissa suunnitelmissa, jotka ely-keskus ja tilaaja Väylävirasto ovat käyneet läpi. ”Me toimimme kuten rakennustyömaalla. Yhdistys on järjestänyt toimihenkilöille ja yrittäjille tietyömaalla vaadittavia koulutuksia. ”Mielellään ei HCV-merkintöjä näkisi meidän metsissä, omat sertifiointiasiamme ovat selvät. Alat liittyvät metsäyhtiöiden FSC-sertifiointiin, vaikka kyseinen metsä ei olisikaan FSC-sertifioitu. ”Metsäyhtiöt varmaan tietävät mutta eivät ole kertoneet. Osuus Nuutilanmäki–Juva rakennetaan nykyisen valtatie 5:n kohdalle. Pöllän etl. Metsänhoitoyhdistys keräsi maapohjaja puustotiedot Maanmittauslaitokselle keväällä. Tuppuralan etl. ”Korjuussa on mukana kolme koneketjua ja tarvittaessa metsuri käy avustamassa konemiehiä.” Etelä-Savon mhy:n hakkuukohteet ovat keskimäärin noin viiden hehtaarin harvennuksia, joilta puuta lähtee 300 kuutiometriä. JUHA KAIHLANEN Viitostien savotalla korjataan puuta 15 000 kuutiota Hakkuut pyritään hoitamaan niin, että siitä koituisi mahdollisimman vähän häiriötä liikenteelle, Etelä-Savon metsänhoitoyhdistyksen johtaja Petri Pajunen sanoo. ”Tämä voi vaikuttaa myös metsätilojen arvoon.” Tiirolan mukaan jotkut metsänomistajista harkitsevat kirjaavansa tulevan puukaupan ehdoksi, että kauppaan sovelletaan vain metsälakia ja PEFC-sertifioinnin sääntöjä. Puukaupan hoitaa metsänhoitoyhdistys. Kilpolanmäen etl. Myös liikenteen ohjaus on metsänhoitoyhdistyksen vastuulla. ”Myös riista-aitaa ja sähkölinjoja saa varoa ja tarkkailla jatkuvasti tuulen suuntaan.” Työ eroaa Forssin mukaan tavallisesta puunkorjuusta myös siten, että hakkuutähteet on puitava kasoille ja kaikki puuaines on kerättävä pois alueelta
Siellä on monen elanto, ei ole tyhjä kultavaranto. Sopimus kun mahdollistaa lisäksi tullittoman markkinoille pääsyn korkealaatuiselle ”Hilton”-naudanlihalle – etuoikeuden, joka tähän mennessä on ollut varattu vain Kanadalle. Eurooppalaisten elintarvikeyritysten kannalta sopimus samojen vaatimusten soveltamisesta vientiin kaikkiin neljään Mercosur-maahan luo uusia vientimahdollisuuksia ja merkitsee huomattavaa ajan ja byrokratian säästöä. Aihe herätti paljon keskustelua MT:n Facebookissa. Marko Toivanen Jutun olisi voinut tehdä siitäkin näkökulmasta että maalla asuvat ovat puutteista huolimatta aika tyytyväisiä Reima Kiuru. Seuraavassa jutussa toinen asiantuntija/professori tyrmää nämä tiedot ja väittää, että Suomen metsät olisivat päästölähde. Teollisena aikana ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on noussut. Lähetä korkeintaan 160 merkin viesti numeroon 173 172. Kasvaminen ja sadon tuottaminen perustuvat kasvien viherhiukkasten kykyyn ottaa hiilidioksidia ilmasta ja yhteyttää se auringonvalon katalysoimana veteen, jolloin syntyy kasvien ja eläinten tarvitsemia yhdisteitä. Julkaisemme kirjoituksen nimimerkillä vain poikkeus tilanteessa. On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että Mercosurille myönnetty mahdollisuus tuoda EU:hun 99 000 tonnia naudanlihaa alennetulla 7,5 prosentin tullilla edustaa vain noin 1,3 prosenttia EU:n kokonaiskulutuksesta. Se ei ole tyhmä, joka pyytää, vaan se joka maksaa! Veikko Nurminen Onko maaseudulla tulevaisuutta. Nyt hyvät päättäjät herätys, riittää jo Lapin näivetys. Aki Saarinen Köyhän ei kannata ostaa halpaa Mika Sainila Konemyyjiä ja merkkejä tulee koko ajan lisää. Nurmi paloi karrelle Aurinko woimissaan, poltti pihanurmikot, nurmirehut karrelle! Pihlajain kukinnot ei kestäny kuin pari päivää, kukkatertut ruskistu. Elämäntyölleen monet ovat uhranneet paljonkin, kultakuumeen kohtaamisesta johtuu se tietenkin. YLIÖ EU-viejille sopimuksen arvokkain elementti lienee 30 000 tonnin suuruisen tariffikiintiön luominen juustoille 10 vuoden aikana. Metaani on myös kasvihuonekaasu. Metsä on hiilinielu, kun hiilivarasto kasvaa. Yle julkaisi torstaina artikkelin, jossa kuvien kautta käsiteltiin autioituvaa maaseutua. Tuontikiintiöt otetaan vaiheittain käyttöön, yli viiden vuoden siirtymäajalla. Vm-61 Kilpailua palkkatyöhön Miksi palkkatyötä ei avata kilpailulle?Ei ole oikein, että maatalous on ainoa ala, joka vahditaan, kuka halvimmalla tekee EU:ssa. 8 Maaseudun Tulevaisuus MIELIPIDE maanantaina 5. Vesivoiman lisärakentaminen jo valjastettuun Kemijokeen ei aiheuta korvaamattomia ympäristöhaittoja. Puuston hiilinielu on kasvun ja kokonaispoistuman erotus. Tilanteen säilyttäminen vaatii koko pohjoiselta pallopuoliskolta todellisia toimia. Kestävä hakkuu olisi tällä hetkellä 84 miljoona kuutiota. Siitä hakataan noin 72 miljoonaa kuutiota. Vanhat metsät jätettäisiin hakkaamatta eikä taimikoiden raivauksessa jätetä ylimääräisiä puita kasvamaan. Ministerin pitäisi ensin katsoa, mistä pitkällä aikavälillä saadaan jatkuvasti tarpeeksi paljon sähköä. Ilman maaseutua ei yhteiskunta toimi. Milja Hahto Samoin voisi tehdä reportaasin kaupunkien tyhjiksi jääneistä liiketiloista, joissa ei vuosikausiin ole ollut mitään. Miksi kaupungit muuten tyhjenevät lomien ajaksi asukkaista jos kaupungissa on niin hyvä. Hesan taksilla kiva rällätä, kun sitä on millä mällätä. Jos aikoo pyörittää maatilaa, niin jonkinlaiset koneet on pakko olla olemassa. Eelis Pulkkinen Vesivoiman lisärakentaminen toisi työtä koko Lappiin. Jotkut valmistajat ja myyjät kehittävät koneitaan lähinnä vaihtamalla numeroita lapussa vuosittain... Neljä Mercosur-maata tuovat kuitenkin jo tällä hetkellä naudanlihatuotteita EU:hun melkein 270 000 tonnia – huomattavasti enemmän kuin mitä sovittu tariffikiintiö on. Harvennukset ovat tietenkin oiva keino pitää yllä metsien hyvinvointia ja sitä kautta myös hiilinielua. Valio ei nosta hintaa, koska saa näin pienet tuottajat lopettamaan. Tulevaisuudessa se olisi 93 miljoonaa kuutiota. Suomen metsät kasvavat tänä päivänä Luken mukaan 107 miljoonaa kuutiota vuodessa. Jos se tulee hömpäheinästä kenelle sivulliselle se kuuluu. Konsteja on monia. EU:n Mercosurille myöntämien maatalousmyönnytysten laajuutta ja vaikutuksia kuitenkin herkästi yliarvioidaan. Tämä sai MT:n lukijat pohtimaan Facebookissa maaseudulla asumista monesta näkökulmasta. Ajatellaan, että unohtaisimme metsien käytön kansantaloudellisen merkityksen eli työllisyyden (välittömät ja välilliset työpaikat) sekä Suomen riippuvuuden vientiteollisuudesta. Tämä antaa brasilialaisille suosituimmuusaseman verrattuna muihin sokerin tuojiin. Japani ja Meksiko kun eivät ole suuria maatalouselintarvikkeiden viejiä EU:hun. Kylläkin näin, että pitävät hiilivarastoa yllä, mutta ne eivät lisää tätä hiilivarastoa. Naudanlihaa tuotiin noin kuuden miljoonan ja siipikarjanlihaa alle kahden miljoonan euron arvosta. Tässä on kyseessä poliittinen päätös EU:n taholta eli miten Suomen metsiä käsitellään seuraavan 20 vuoden aikana. Nyt silmät tänne Lappiin päin, ei tämä mennä voi näin. EU-viejille sopimuksen arvokkain elementti lienee 30 000 tonnin suuruisen tariffikiintiön luominen juustoille kymmenen vuoden aikana. Vihdat pehmitetään kuumassa vedessä ennen saunomista. Suomen metsät – hiilinielu vai päästölähde Keskustelu Suomen metsien hiilensidontakyvystä on hämmentänyt kansalaisia. Lisäksi Mercosur-maat lupautuivat suojaamaan yli 350 eurooppalaista maantieteellistä merkintää. Metsästys pitäisi lopettaa Ihminen on suurin peto. Jos EU päättää Suomen metsien hiilinielusta meidän kannaltamme epäedullisesti, niin saatamme joutua tilanteeseen, että jos hakkaamme metsiämme täysimääräisesti, joudumme ostamaan päästöoikeuksia joltain toiselta maalta. Syövät viljaa nii ku ihmisetki. elokuuta 2019 Kommentoi verkossa Kommentoi juttua verkossa osoitteessa mt.fi Lähetä kuva Toivomme kuvia, joiden taustalla on tarina. Maataloustuotemarkkinoiden avaaminen oli siksi yksi neuvottelujen arkaluontoisimmista ja kiistanalaisimmista asioista. Nyt silmät tänne Lappiin päin, ei tämä mennä voi näin. Liitä mukaan yhteystietosi. Suomen elintarvikealalle kauppasopimus ei tarkoita paljoa, koska kauppavolyymit ovat varsin vaatimattomia. Kyllä tuo toisista välittäminen tuntuu maaseudullakin kovasti vaihtelevan ihan kuten kaupungissakin. Lähetä kuva osoitteeseen lukijankuva @maaseuduntulevaisuus.fi. Viimeisiä hetkiä alkaa nyt olla teillä toimeen tarttua, muuten ne uhkaa kultamaiden perinteet loppua. Sankarina pidetään sitä joka tappaa hirven tai karhun. Syötiin lihaa ennenkin Sverker Molander, kyllä 60luvulla lihaa syötiin mutta se oli itse kasvatettua ja kotiteurastettua eikä näy tilastoissa. Kirjoita napakasti Toivomme napakoita kirjoituksia pituudeltaan korkeintaan 2 000 merkkiä välilyönteineen. Pitää käyttää kotimaista tuotantantoa ja lähiruokaa. Suomalaiset haluaa juoda suomalaista maitoa! Ei nimim. Kaupungeissakin on eroa, pienemmät kaupungit kuin pk-seudun kolme isointa pystyisivät varmasti tarjoamaan paremmat elinolosuhteet monille. Silloin Suomi Luken arvioiden mukaan määrittelee Suomen metsien hiilinielun EU:n komissiolle. Siellä on monen elanto, ei ole tyhjä kultavaranto. Jyrki Niemi Ellen Huan-Niemi Niemi on maatalouspolitiikan tutkimusprofessori ja HuanNiemi erikoistutkija Luonnonvara keskuksessa (Luke). Mutta se on samalla poliittisesti riskialtis, erityisesti maatalousmyönnytysten kannalta. Elämää tulisi kunnioittaa. Alennetut tullitasot toki merkitsevät EU:n naudanlihantuottajille kiristyvää hintakilpailua etenkin lihan arvo-osissa. Suomessa on maailman puhtain ilma. On ollut tietenkin alusta lähtien selvää, että ainoa tapa, jolla Mercosur-maat saadaan houkuteltua alentamaan korkeita autotullejaan tai avaamaan julkisten hankintojen markkinoitaan, oli se, että EU vastavuoroisesti myöntää näille maille pääsyn herkille maatalousmarkkinoilleen. Julkaistuista kuvista maksamme palkkion, ja lehti voi käyttää niitä uudelleen. Euroopan maataloustuottajien edunvalvojat ovat ehtineet leimata sopimuksen täysin epätasapainoiseksi ja ilmaisseet jyrkät vastalauseensa ”tehdyille huomattaville myönnytyksille”. Mielestäni heidän ei tarvitse potea ilmastoahdistusta hakatessaan vanhan metsänsä pois. Ei minkään muunkaan ammatin harjoittaminen onnistu ilman työvälineitä. Kasvit eivät tule toimeen ilman hiilidioksidia. Ari Saukko Tervola Mercosur-sopimuksen vaikutuksia yliarvioidaan EU:n kesäkuussa tekemä ”historiallinen” vapaakauppasopimus neljän Etelä-Amerikan maan – Argentiinan, Brasilian, Paraguayn ja Uruguayn – kanssa edustaa useilla mittareilla suurinta kauppasopimusta, jonka unioni on koskaan saavuttanut. Ei nimim. Nämä ovat mielestäni näitä vanhanaikaisia aneita, joita myös tänä päivänä käytetään lentomatkustajien mielenrauhaan. Suurin yksittäinen elintarvikkeiden tuoja oli Brasilia 117 miljoonalla eurolla. Vanhat metsät sitovat hiiltä eli ne pitävät hiilivarastoa yllä. Siitä on oivallinen esimerkki Sodankylän Sattasessa. Se on pitänyt lämmön ilmakehässä, ja siitä ovat peräisin nykyisinkin ihmisiä vaivaavat säähäiriöt. Siksi on mahdollista, että osa nykyisestä tuonnista vain siirtyy sovitun kiintiön alla tapahtuvaksi sen sijaan, että se loisi uutta tuontia. Liitä mukaan yhteystietosi ja lyhyt kertomus kuvasta. Se, että naudanlihan kulutuksen ennustetaan EU:ssa laskevan lähes viisi prosenttia seuraavan vuosikymmenen aikana, tekee tästä myönnytyksestä toki hiukan ”pelottavamman”. Marja Tolonen Oitti Hausjärvi TEKSTIVIESTIT Sryhmä suosii tuontia SOK vastuullisuusjohtajan näkemykset eivät ole tätä päivää. Mitä jos tämmöinen laki yhteistuumin kuopattais, ja koneella kultaa edelleen Lemmenjoella kaivettais. maitomies Osakaskunta määrää Veden omistaa yleensä osakaskunta eikä rannan omistaja omista/määrää edes laiturin alla olevasta vedestä. Hän pohti käytettyjen koneiden kauppaa ja myyjän vastuuta. Soiden hakkuisiin en tässä ota kantaa. Ent. Joka alalla. Brasiliasta tuotavan ensimmäisen 180 000 tonnin osalta tuonti on vuosittain tullitonta. Hesan taksilla kiva rällätä, kun sitä on millä mällätä. EU:n viime vuosina tekemät vapaakauppasopimukset Kanadan, Japanin ja Meksikon kanssa ovat tuoneet Euroopan maatalousja elintarvikealalle lähinnä ”hyviä uutisia”. Samaa ei voida sanoa Mercosurista. Meidän ei pidä tappaa kärpästäkään. Metsät kasvavat hitaasti. Mutta tämä on mielestäni parempi vaihtoehto kuin että vanha metsä jätettäisiin lahoamaan eikä uutta metsää istutettaisi eikä taimikoita hoidettaisi. Mercosur-maista tuotiin Suomeen viime vuonna maataloustuotteita ja elintarvikkeita yhteensä 137 miljoonan euron edestä, josta kahvin osuus oli noin puolet. Lapin Kansassa on Kemijoki Oy:n toimitusjohtaja Tuomas Timonen todennut vesivoiman tuottavan puhtainta energiaa (LK 9.7.) Se on merkittävä ulostulo nykyisessä tilanteessa, kun pitää löytää todelliset keinot, millä hillitään hiilidioksidin määrän kasvua ilmakehässä. Hiilidioksidia on meidän metsissämme sitoutuneena enemmän kuin muualla, esimerkiksi EteläEuroopassa. Haudeveden voi käyttää löylyvetenä. Sen sijaan se toisi työtä koko Lappiin. Aikajänne esimerkiksi taimikon saattamiseksi hiilinieluksi on ainakin noin 20–30 vuotta. Metsät hoitavat itseään luonnonmukaisesti. Lopullinen EU:n Lulucfohjelma (maankäyttöä, maankäytön muutoksia ja metsätaloussektoria koskeva ohjelma) sekä sen edellyttämä hiilensidonta jäsenmaissa määritellään joulukuussa. Timo Kesti Surullista Jaakko Savilampi Pitäisi kuitenkin muistaa, että maaseudulla on myös elämää ja yrittäjiä. Ota kantaa tekstiviestillä Jaa mielipiteesi muiden lukijoiden kanssa. Lähetä kirjoitus lukijalta@mt.fi tai Maaseudun Tulevaisuus, PL 440, 00101 Helsinki. Viestin hinta on 50 senttiä. Laskutaito on hyvä asia Hullun hommaa Sian, kanan ja broilerin syönti ihan hullua hommaa. Ei nimim. Nykyisin näkyy altaat tehdyn niin, että turve ja risukko on poistettu allasalueelta, jolloin rannat on saatu muistuttamaan luonnon järvien ratoja. Seppo Virtanen Pahintahan tässä on, että jotkut vieläkin luulevat, että suuremmalla hinnalla saa laadukkaamman koneen. Silloin ne tuottavat kuolleiden puiden hajoamiskaasuja eli metaania ilmaan. Koska tilalle istutetaan uusi metsä ja hoidetaan sitä, niin tämä on tulevaisuudessa uusi hiilinielu. Mitä tapahtuisi, jos lopettaisimme kaiken metsien hakkuun sekä taimien raivaukset, kuten myös metsien hakkuun rakennusten sekä teiden takia. Olemme harhautuneita. MT:n lukija kirjoitti mielipidekirjoituksessaan ostaneensa puimurin käytettynä. Naudanlihan tariffikiintiöiden nostamisen on sanottu horjuttavan koko eurooppalaista naudanlihan tuotantoa. Vesivoimalla saadaan hirmuinen hiilidioksidi vähenemään. Raikka Niemistö En asuisi kaupungissa ellei olisi puoliksi pakko. Ennen investointia on syytä tutkia onko koneessa sille hintalapulle katetta. VERKOSSA SANOTTUA Kannattaako ostaa käytettyä. Liikenneministeri Sanna Marin on räväkästi todennut, että liikkumisen päästöt pitää ensin rajata siirtymällä sähkökäyttöisiin kulkuneuvoihin. Mitä tämä tarkoittaa yksityisen metsänomistajan kannalta. Energiaa tarvitaan joka tapauksessa liikkumiseen, lämmittämiseen, viilentämiseen ja leivän saantiin eli teolliseen tuotantoon. Aika paljon on onneksi pääkaupunkiseudun ja maaseudun välimaastossakin. Kiitoksia Kiitos! Keijo Komu asiallisesta kirjoituksesta hömppäheinästä! Seppo-setä ei vielä ymmärrä nykyajanajattelua! Suuret muutokset viljelyssä edessä! KM Maatila on yritys Maatila on yritys, jonka tarkoituksena on tuottaa voittoa omistajalleen. Haluaa jatkoon isoja robottitiloja ja osakeyhtiötiloja. S-ryhmää suosii tuontiruokaa. Ei nimim. Kasvava ja hyväkuntoinen metsä sitoo hiiltä ja on näin hiilinielu. Kirjoita viestin alkuun tunnus MT LU (huomaa välilyönnit). Sopimuksen myötä tapahtuva tullien alennus tarjoaa mahdollisuuksia erityisesti suomalaisen juustonviennin kasvattamiselle. Matemaattisesti mahdoton yhtälö ja ruotsalaiset ostaa rehutehtaat ja maatalouskaupat ja apulanta firma on norjalaisilla. Valio ei nosta hintaa Valio nostamaan tuottajain maidontaa! Maitotilat loppuu. Ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden laskemisesta on tullut ainakin eurooppalaisille pitkällä aikavälillä henkiin jäämisen edellytys. Autojobbaritkin trokaa ties mitä romua, ostajan pitää olla tarkkana. Ei nimim. Ari Mehtälä Ehkä fiksua tutkia ostettava laite ENNEN kauppoja. Myös sokerissa EU teki myönnytyksiä Mercosurille. Brasilia, Argentiina, Uruguay ja Paraguay ovat kilpailukykyisiä juuri sellaisten tuotteiden viennissä (naudanliha, siipikarjanliha, sokeri), jotka kilpailevat suoraan eurooppalaisen tuotannon kanssa. Hätähuuto kultamailta Koneellinen kullankaivuu näyttää Lemmenjoella loppuvan, yhteistä tahtoa eduskunnassa tuntuu niin puuttuvan. Satu Jormakka Ensiksi pitäis kieltää kaikki kauppakeskuksien rakentaminen ja vuokra-asuntojen rakentaminen kaupunkeihin. Veijo Jääskeläinen Varpaisjärvi Hirmuinen hiilidioksidi vähenee vesivoimalla Hiilidioksidi on vaarallinen kaasu hengitettynä, mutta se ei kuitenkaan pärjää vaarallisuudessa hiilimonoksidille eli häälle. Kiintiö otetaan asteittain käyttöön kuuden vuoden kuluessa. Maatalousja elintarvikeviennin arvo Suomesta Mercosur-maihin oli puolestaan vain kaksi miljoonaa euroa, josta maitotuotteiden osuus oli lähes 70 prosenttia. Mediasta saamme tietoa ensin yhdeltä asiantuntijalta/professorilta, että Suomien metsät sitovat hiiltä. Tiina Waris Tukikatto tarvitaan Tukikatto enintään 20 000 euroa per tila. Vuosittaiseksi tullittomaksi tuontikiintiöksi sovittiin 180 000 tonnia, mikä vastaa määrältään noin kuuden kuukauden Brasilian vientiä EU:hun ja edustaa 1,2 prosenttia EU:n kokonaiskulutuksesta. LUKIJAN KUVA PAULA SAVELIUS Katajaisen kansan vihta tai vasta Saunavihdan voi tehdä myös katajasta, Paula Savelius neuvoo. Tämä antaa EU:lle merkittävän edun myydä korkealaatuisia eurooppalaisia juustoja alueen vauraille keskiluokkaisille kuluttajille. Mikä on tilanne 50 vuoden kuluttua, kun nämä vanhat hiilivarastot alkavat kuolla luonnonmukaisesti. Maaseutu ruokkii ne kaupungit ja työllistää ihmisiä. Oppisivat elämään omillaan, eikä velaksi! Ei nimim. Nyt hyvät päättäjät herätys, riittää jo Lapin näivetys. Maalla on mukavampaa kuin kaupungissa ja tilaa harrastuksille ja elämiselle. Siipikarjanliha on toinen tuote, jossa uusi sopimus antaa Mercosurin viejille, lähinnä Brasilialle, merkittävän avun
Merialueen ruokakalatuotanto ja sitä tukeva sisämaan poikastuotanto ovat nykyisellään kannattavaa liiketoimintaa ilman tuotantotukia.” Kalankasvatuksen ravinnekuormitus on vähentynyt Suomessa merkittävästi, yli 70 prosenttia 1990-luvun alusta. Näin saataisiin nopeasti lisättyä kauan kaivattua kotimaisen kalan tarjontaa. Kasvatettu kala on ilmastopäästöjen ja rehutehokkuuden näkökulmasta tehokkain tapa tuottaa eläinproteiinia. Merialueen kasvatusyritykset ovat tehneet hyvää tulosta samaan aikaan, kun kiertovesikasvattajat ovat painineet kannattavuusongelmien kanssa. Norjalainen lohenkasvatusteollisuus investoi smolttituotantoon, mutta toistaiseksi harvalla perinteisellä kasvatusyrityksellä on ollut uskoa teuraskokoisen lohen kiertovesikasvatukseen. Tällä hetkellä norjalainen lohiteollisuus panostaa lohen poikastuotannon siirtämiseksi kiertovesikasvatukseen. Ainakin toistaiseksi kalan peruselintarviketuotanto tapahtuu merialueen verkkokasseissa. Vesilintusaalis jäi kuitenkin hieman pienemmäksi kuin aiempina vuosina. Tarjonnan parantamiseksi testataan erilaisia tuotantorytmejä ja kirjolohikantoja. Mitä oikein on tapahtumassa. Viime vuosina kasvatetun kalan tuotanto on lisääntynyt vuosittain noin kaksi miljardia kiloa. Kotimaisesta kasvatuskalasta on suurin puute keväällä. Maalle vai kauaksi merelle. Näin viljellyn kalan tuotantoa ja kulutusta voidaan suositella perustellusti: ”Muun muassa ympäristöjärjestö WWF on jo vuonna 2014 tunnustanut kotimaisille kasvatetuille kaloille, kirjolohelle ja siialle, vihreän valon merkiksi ympäristöystävällisestä vaihtoehdosta, jonka kulutusta kannattaa suosia.” Metsähallituksen, Luken ja Suomen ympäristökeskus Syken Kalavaltio-hankkeessa etsitään parhaita kalankasvatusalueita ja tehdään ympäristölupahakemuksia varten tarvittavia selvityksiä, jotta kotimaisen kalatuotannon lisääminen olisi yrityksille helpompaa. Kiertovesikasvatusta on Suomessa kehitetty jo toistakymmentä vuotta, koska perinteiselle tuotantotekniikalle on ollut vaikea saada uusia lupia. Kalavaltio-hankkeen tavoitteena on lisätä kestävää kotimaista kalankasvatusta valtion merialueilla sekä helpottaa yritystoiminnan käynnistymistä. Arvioiden perusteella uusien laitosten koko voidaan määrittää kestäväksi. Edullinen, hyvälaatuinen ja tasaisesti saatava kasvatettu lohi valtasi nopeasti tilaa Suomen markkinoilta. Tämän jälkeen alueiden soveltuvuutta arvioidaan muiden sidosryhmien ja ympäristöselvitysten perusteella. Isomman kalan kasvattaminen lisää tekniikan ennestäänkin suuria riskejä huomattavasti. Metsoja ja muita metsäkanalintuja saatiin viime vuonna saaliiksi kaksinkertainen määrä edellisvuoteen verrattuna. Innovaatio-ohjelman kolmantena teemana onkin alan koulutuksen uudistaminen ja opetusmateriaalin tuottaminen. Avomerija kiertovesikasvatus voidaan kenties yhdistää tehokkaasti. Yritetty torjua erilaisin käsittelyin, mutta ne eivät ole olleet kovin toimivia. Heikentää lohen kuntoa ja kasvua. Aikaisempina vuosina Suomen tuonti kasvoi samaa tahtia kuin Norjan lohen tuotanto. Metsähallituksen hallinnoimat merialueet sijaitsevat ulkosaaristossa ja avomerellä, jonne tutkimusten ja seuranta-aineiston perusteella voi perustaa suuriakin tuotantolaitoksia ilman havaittavaa vaikutusta ympäristön tilaan. Tämän vuoksi pankkilaitosten rahoittajat seuraavat kehitystä tarkalla silmällä ja suhtautuvat ainakin toistaiseksi investointeihin hyvin varovaisesti. Menestyykö Luonnonvarakeskuksen jalostama kirjolohikanta kiertovesilaitoksissa vai olisiko hyödyllisempää jalostaa kiertovesikasvatukseen omaa jalostuslinjaa. Pentueiden määrä on kasvanut hieman Etelä-Hämeessä ja Etelä-Savossa. Yritysten välillä on suuria eroja, mutta kokonaisuudessa kiertovesikasvatusalan vuotuiset tappiot ovat olleet liikevaihtoa suuremmat. Tuoreen kalan tuontia vapautettiin Suomen liityttyä EU:hun vuonna 1995. Siten kasvatus on ainoa vaihtoehto lisätä kalan tuotantoa”, Luken tutkija Markus Kankainen sanoo. Lohitäit lisäävät roimasti kasvatuskustannuksia ja vaikeuttavat uusien kasvatuslupien saamista. Ympäristövaikutusten seuranta on kehittynyt ja kalankasvatuksen vaikutuksista on saatu lisää tutkimustietoa. Merikasvattajat ovat valmiita investoimaan uusiin laitoksiin heti, kun voidaan osoittaa kestävän tuotannon kannalta parhaat alueet. elokuuta 2019 Sivun tuottaja: Emma Pihkala emma.pihkala@mt.fi TIEDE Sivun tekstit perustuvat Luonnonvarakeskuksen ajankohtaisiin tutkimusaiheisiin. Enimmillään meille tuotiin yli 30 miljoonaa kiloa lohta vuonna 2014. Ilveskanta on pienentynyt selvästi kahdella Suomen riistakeskuksen alueista: Oulun Poronhoitoalueen ulkopuolisessa osassa ja Kaakkois-Suomessa. Euroopan merija kalatalousrahasto avustaa merkittävästi vesiviljelyn investointeja ja innovointia. OMER LEVIN / LUKEN ARKISTO Kalankasvatusta lisäämällä suomalaisille saadaan entistä enemmän kotimaista, kestävästi tuotettua kalaa. Tulevien vuosien kokemukset isoista laitosinvestoinneista niin avomerikuin kiertovesitekniikassakin näyttävät suuntaa. Kalankasvatuksen edistäminen on yksi tapa toteuttaa tätä tavoitetta. Muuhun ravinnekuormitukseen verrattuna toimialan kuormitus on marginaalisen pieni. Hinnat ovat korkeat. Lohen kysyntä jatkaa maailmalla kasvuaan, minkä vuoksi tuotantokin halutaan kaikin keinoin takaisin kasvu-uralle. Laitoksissa on oltava paljon kalaa ja kalan pitää kasvaa nopeasti. Viime vuosina tuotannon kasvu on pysähtynyt, koska Norjan rannikon otollisimmat kasvupaikat ovat jo tuotannossa. Luonnonvarakeskuksen ja Suomen ympäristökeskuksen mallinnusten perusteella tuotannon ympäristövaikutukset ovat sopivassa paikassa vähäiset. Investoinnit avomerilaitoksiin ovat hyvin kalliita, mutta norjalaisella lohiteollisuudella on kultaisten vuosiensa jälkeen pääomia sijoittaa uuteen teknologiaan. Innovaatio-ohjelmassa kehitetään avomerelle sopivia teknologioita ja tunnistetaan kalan kasvatuksen, ympäristön ja muun vesienkäytön kannalta parhaita kasvatuspaikkoja. Vuodesta 2014 alkanut ilvesten määrän lasku näyttäisi pysähtyneen. Avomerija kiertovesikasvatusta kehittämällä pyritään lisäämään kotimaista kalantuotantoa merkittävästi OMER LEVIN / LUKEN ARKISTO Avomerija kiertovesikasvatuksen kehittämisellä tähdätään kotimaisen kalantuotannon merkittävään kasvuun. Tähän asti ison lohen kiertovesikasvatuskokemukset eivät ole olleet kovin vakuuttavia eikä kannattavaa toimintaa ole saatu aikaiseksi. Suuria investointeja ja erilaisia kokeiluja on menossa eri puolella maailmaa. Nyt tuonti on vähentynyt, vaikka suomalaiset arvostavat edelleen lohta ja haluaisivat syödä enemmän kalaa. Lohen tuonti on siitä lähtien kasvanut kohisten aina tämän vuosikymmenen puoliväliin asti. Vesiviljelyn taloudelliset tulokset 2016 Milj.€ Poikaskasvatus Sisävesikasvatus Kiertovesikasvatus Merikasvatus -10 10 20 30 40 50 Lähde: Luke Tuotot Nettotulos LOHITÄI Loinen, joka tarrautuu massoittain lohen pintaan. Hankkeessa huomioidaan laajasti ympäristötekijöitä sekä sosiaalisia ja taloudellisia kriteereitä, joiden perusteella arvioidaan kestävät alueet ja tuotantomäärät kalankasvatukselle. ”Maailmanlaajuisesti kalastamalla ei voida enää vastata lisääntyvään kalan kysyntään, koska kalakannat eivät sitä kestä. www.luke.fi 30 Suomeen tuotiin enimmilläänyli 30 miljoonaa kiloa lohta. KAISA NIEMINEN Lisää kalankasvatusta valtion vesialueille LYHYESTI Pienriistasta kelpo saalis Metsästäjät saivat viime vuonna enemmän pienriistasaalista kuin muutamana edellisvuonna. Tarvitaan hyvää ymmärrystä muun muassa biologisesta suodatuksesta, kaasujen vaihdosta, otsonoinnista ja kalojen raikastamisesta ennen perkausta. Uudet tuotantomuodot vaativat uutta osaamista yritysten henkilöstöltä. Avomerikasvatuksen edistämiseksi ohjelmassa keskitytään ympäristövaikutusten arviointiin ja merialuesuunnitteluun siten, että uudet laitokset voidaan sijoittaa ympäristövaikutusten, kalankasvatuksen ja merialueen muun käytön kannalta parhaille alueille. Suomen oloissa pitää huomioida suuret vuotuiset lämpötilaerot: kalat eivät helposti sopeudu nopeisiin muutoksiin. Niin Suomessa kuin maailmallakin uuden tuotantoteknologian kehittäminen vaatii aikaa. Innovaatio-ohjelmaa toteutetaan verkostomaisessa yhteistyössä yrittäjien, viranomaisten ja tutkijoiden välillä. Suomessakin on viime vuosikymmenen aikana panostettu merkittävästi uusiin vesiviljelyteknologioihin, ja tutkimus tukee kehitystyötä. Poikasia ja erikoiskalatuotteita pystytään pääosin tuottamaan kannattavasti, mutta ison kirjolohen kanssa on ollut suuria ongelmia. Lohenpoikaset eli smoltit kasvatetaan mahdollisimman isoiksi suljetussa kiertovesiympäristössä. Norjassa on myös paljon teknologista kehitystä tukevaa infrastruktuuria, kuten tutkimuslaitoksia ja laitevalmistajia, jotka vievät kehitystä eteenpäin. Ohjelmassa kokeillaan myös Itämeren oloihin sopivia avomerituotantoa mahdollistavia ja tehostavia teknologioita, kuten jäiden alle upotettavaa kasvatuslaitosta. Luonnonvarakeskuksen koordinoimassa vesiviljelyn innovaatio-ohjelmassa ratkotaan tutkijoiden ja yritysten yhteistyöllä erityisesti avomerija kiertovesikasvatuksen pullonkauloja. ”Kalankasvatuksen ympäristötehokkuutta on jo vuosikymmeniä kehitetty rehuteollisuuden, kalankasvatusyritysten, viranomaisten ja tutkijoiden määrätietoisena yhteistyönä”, Kankainen toteaa. Metsähallituksen hallinnoimiin vesialueisiin sekä mallinnettuihin optimaalisiin kalankasvatuspaikkoihin voi tutustua Luken open data -palvelussa. Kannattavuuden edellytys on riittävän suuri ja tasainen tuotanto. Metsähallituksen yksi tehtävä on etsiä valtion maaja vesialueilta uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Suomen kalakaupan ja kalan jalostuksen liikevaihto yli kaksinkertaistui uuden raaka-aineen myötä. FAO on ennustanut tuotannon kasvavan 13 miljardia kiloa vuoteen 2030 mennessä. Yksityistä riskipääomaa on kuitenkin ollut saatavilla. Isot smoltit kestävät huomattavasti paremmin lohitäitä. JARI SETÄLÄ KAIJA SAARNI RAISIOAQUA OY Kirjolohen kasvatusta avomeren ääressä Ahvenanmaan Brändöössä. Ilvesten määrä arvioitu Luonnonvarakeskuksen uusimman kanta-arvion perusteella ilveskanta on lähes samansuuruinen kuin viime vuonna. Lohikalojen tuotanto murroksessa Viime vuosina lohen tuotanto on alkanut yskiä Norjassa, eikä se enää pysy kysynnän tahdissa. Meriympäristöönkin suunnitellaan erilaisia uusia jatkokasvatuslaitoksia, joihin lohitäit eivät pääse. Etenkin metsäkanalintuja saatiin saaliiksi runsaammin. Tarttuu myös luonnonlohiin. ”Kotimaisen kalankasvatuksen lisäämistä puoltavat kysynnän lisäksi alan hyvät toimintaedellytykset. Innovaatio-ohjelmassa tutkitaan, miten siirto kiertovesilaitoksista mereen tulisi tehdä. Vesien lämmetessä norjalaiset kasvattajat ovat myös joutuneet kamppailemaan kaloja kiusaavien lohitäiden kanssa. Vesiviljelyn innovaatio-ohjelman tavoite on helpottaa näiden uusien kasvatusmenetelmien käyttöönottoa. Mallinnustuloksia hyödynnetään muun muassa merialueiden kaavoituksessa ja uusien laitosten luvituksessa. Kiertovesikasvatuksen yleistymisen ehto on kannattavuuden parantaminen. Kiertovesikasvatuksessa on paljon erilaisia kysymyksiä ratkottavaksi. Suurimmassa osassa Suomen riistakeskuksen alueita ilvesten määrä on pysynyt edellisen vuoden määrissä. MARKUS KANKAINEN JOUNI VIELMA Ohjelma helpottaa uusien menetelmien käyttöönottoa P LU G I. Avomerelle on myönnetty joitakin uusia kasvatuslupia. Ennen metsästyskautta 2019/2020 Suomessa arvioidaan olevan 1 845–1 955 yli vuoden ikäistä ilvestä. Siten on voitu tehdä kestäviä ratkaisuja tuotannon lisäämisestä ja sen sijoittamisesta. Kevään 2019 aikana on kartoitettu, millä valtion vesialueilla yrityksiä kiinnostaa lisätä kalankasvatusta. Tämän jälkeen smoltit siirretään meriympäristöön. Ilmastomuutokseen sopeutumiseksi tehdään kuhan kasvatuskokeita, koska kuha viihtyy lämpimässä vedessä. Vuosi oli 2014. Yhä suurempi osa Norjan merilohesta viettää poikasvaiheen kiertovesilaitoksissa, joista ne siirretään verkkoaltaisiin. Maailmanlaajuisesti kasvatettua kalaa tuotetaan jo enemmän kuin naudanlihaa. Maaseudun Tulevaisuus 9 maanantaina 5. Kiertovesilaitoksiin on investoitu kymmeniä miljoonia euroja, mutta niitä on ollut hyvin vaikea saada toimimaan liiketaloudellisesti kannattavasti. Kasvatustekniikan edistys poikaskasvatuksessa on myös herättänyt toiveita ison lohen kasvatuksesta kiertovesiympäristössä
Sodankylän kunta maksaa Fernándezille 2 500 euron kuukausipalkkion koko vaihto vuoden ajan. Kanavan lisäksi hän pyörittää vaikuttajamediatoimistoa, joka tekee sisällöntuotantoa, vaikuttajamarkkinointia ja muuta tubettamista tukevaa toimintaa. Vastineeksi Fernández kuvaa viikoittain videoblogia perheen arjesta ja elämy ksistä Sodankylässä. Hän syntyi 160 vuotta sitten. 98 prosenttia vastasi kyllä. ”Avoimesti mennään ja halutaan oppia paikallista elämää.” Fernándezin miehelle järjestyi vaihtovuodeksi vuoden liikunnanopettajasijaisuus Sodankylän keskustan koulusta. MT:n Autot ja liikenne -teema on aina ajankohtainen. Voin olla ylpeä sanoessani, että olen saanut kasvaa maatilalla. Asunto on täynnä pakattuja ja puolityhjiä muuttolaatikoita. Mutta miksi helsinkiläisperheen omaisuus on pakattuna muuttolaatikoihin. Maatilan arki on ollut vahvasti läsnä omassa lapsuudessani. Perheen vanhempi tytär on aiemmin käynyt vajaan tuhannen oppilaan alakoulua. Mukaan on pakattu kaikki perheen talvivaatteet ja villapaidat. Inari Fernández odottaa, että koiraa saa pitää vapaana eikä sen tarvitse olla remmissä. ”Itse olen päättänyt olla syömättä lihaa ilmastonmuutoksen takia. EMMA PIHKALA Helsinkiläinen perheenäiti Inari Fernández pakkasi perheensä ja koiransa autoon ja otti suunnaksi pohjoisen. Usein koulusta kotiin tullessani menin navettaan juottamaan vasikoita tai talliin harjaamaan hevosia. 10 Maaseudun Tulevaisuus PÄIVYRI maanantaina 5. Samalla kun kasvoin arvostamaan suomalaista ruuantuotantoa, opin kunnioittamaan työntekoa. Muutossa Fernándezia jännittää erityisesti vuodenajat ja pitkä talvi. Ehkä eniten muutossa mietityttää se, miten ehdimme paikalle pitkien välimatkojen Lapissa”, hän kertoo nauraen. Paikassa, jossa työnteko opitaan jo ennen kuin osataan edes lukea. ”Aloimme mieheni kanssa leikitellä idealla, että mitä jos muutettaisiin Lappiin.” Muuttosuunnitelmat lähtivät liitoon, ja perhe päätti kokeilla vuoden mittaista irtiottoa Helsingistä. Maatilalla kasvaneen selkäytimeen ovat iskostuneet vastuunkanto ja aikatauluttaminen, pitihän iltalypsylle ehtiä kauppareissuista huolimatta. MT.FI | 323 000 printtija näköislehden lukijaa (KMT 2018) Autot ja liikenne -teemanumero 30.8.2019 MT:n lukijafaktaa: • 95 % lukijoista asuu taloudessa, jossa on 1 tai useampi auto. Oma tubekanava alkoi harrastuksena viestinnän töiden ohessa. Lukuun ottamatta opiskeluvuosia Tampereella ja muutamaa Saksassa asuttua vuotta hän on asunut siellä aina. Lukuisat päiväunetkin taittuivat hyvin traktorin hytissä. Me emme kaupungissa usein muista sitä miettiä ja pidämme kaupasta ostamaamme maitolitraa itsestäänselvyytenä.” Fernández ei itse syö lihaa mutta on kiinnostunut tutustumaan myös eläintuotantoon. MT.FI Varaa oma ilmoituspaikkasi pe 23.8. Perhe elää hektistä lapsiperhearkea. Lapsille on Sodankylässäkin harrastusmahdollisuuksia, ja syksyksi on katsottu jo cheerleadingia ja sirkuskoulua. Tavoitteena on pitää harrastusten määrä aiempaa vähäisempänä ja rauhoittaa arkea. Perheen kaunis kerrostalokoti on selvästi muuttotunnelmissa. mennessä ilmoitus@mt.fi tai soittamalla 020 413 2321. ”Lapissa on hyvä olla, tulee sellainen luontoon maadoittunut olo ja jännä rauha.” Viime vuonna koko perhe vietti joulua Saariselällä. ”Lapset ovat innoissaan muutosta, tämä on meidän koko perheen yhteinen unelma. Pettymyksiäkin olen oppinut sietämään, kun viikkokausia odotetut menot ovat peruuntuneet lehmän poikimisen vuoksi. Siitä lisää kohta. ”Mun nimihän on Inari, eli se jo on sellainen ihmeellinen kaiku Lapista. Anna-Maria Mård eli Haapakummun Anna-Mari tunnettiin laajalla alueella kansanparantajana ja selvänäkijänä. ”On jännää muuttaa paikkaan, josta ei tunne ketään”, Fernández miettii. • 67 % lukijoista asuu maaseudulla tai alle 30 000 asukkaan kaupungissa – siellä missä autoa tarvitaan. • 88 % lukijoista asuu omistusasunnossa. Sosiaalinen perhe aikoo järjestää uudessa kodissa koko kylän tuparit. Molemmat tytöt aloittavat syksyn toisessa koulussa, jossa on vain 40 oppilasta. ”Halusimme kokeilla asumista sata vuotta vanhassa talossa, jota lämmitetään puulla ja sähköllä. 34% MT:n lukijoist a on hankkin ut autonsa uutena (Lähde: KMT 2018) Inari, Esteban sekä lapset Lucia ja Ronja Fernández ovat innoissaan elämästä Sodankylässä. Vuoden aikana videoilla nähdään myös muita yhteistyökumppaneita, kuten esimerkiksi MTK. Monet unelmoivat elämänmuutoksesta. Nimipäivät Tänään: Salme, Sanelma Tiistaina: Keimo, Toimi Päivän sana Mutta Jeesus tuli heidän luokseen, kosketti heitä ja sanoi: ”Nouskaa, älkää pelätkö.” Ja kun he nostivat katseensa, he eivät nähneet ketään muuta kuin Jeesuksen yksin. elokuuta 2019 5.–6.8.2019 Apua rohdoista. Perheenäiti on tottunut elämään, jossa palvelut löytyvät läheltä. ”Itselleni on kaikkein tärkeintä, että voin välittää katsojille sen fiiliksen, että unelmien toteuttaminen on mahdollista. Hän on juuri palannut elämänsä ensimmäisestä piirroselokuvan dubbausroolista. ”Tämä oli minulle aivan uusi kokemus. Sisukkuuden juuret kasvoivat maatilalla JUURILLA IIDA JÄYKKÄ iida.jaykka@mt.fi Samalla kun kasvoin arvostamaan suomalaista ruuantuotantoa, opin kunnioittamaan työntekoa.. ”Sodankylä maksaa siitä, että saa olla punaisena lankana vaihto vuoden sisällöissä.” Sisältöä ideoidaan yhdessä kunnan kanssa, mutta lopullisesta suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa Fernández itse. Taustaltaan hän on toimittaja. Lauttasaari on yhteisöllinen paikka, ja olemme paljon tekemisissä ihmisten kanssa. Lapset eivät tietenkään ymmärrä tätä ihan samalla tavalla. Vasta aikuisiällä olen oppinut arvostamaan, kuinka arvokkaan lapsuuden olen kokenut. Fernández ja tämän espanjalainen mies Esteban Fernández sekä 5ja 9-vuotiaat tyttäret Lucia ja Ronja asuvat Mutu-koiran kanssa Lauttasaaressa, lyhyen matkan päässä Helsingin keskustasta. Myös perheen sosiaalinen elämä on vilkasta. Eniten Fernández odottaa, että pääsee kertomaan katsojille tavallisesta arjesta ja muuton aiheuttamista tunteista. Fernández kysyi katsojiltaan, kiinnostaisiko heitä seurata vaihtovuotta Lapissa. Maatilalle hevosen hankkiminen oli helpompaa kuin säännöllinen kuskaaminen harrastuksiin. Nykyinen tubettaja irtisanoutui vakituisesta työstään Yleltä kaksi vuotta sitten ja ryhtyi suunnittelemaan uraa yrittäjänä. Erityisesti pienenä nautin traktorin kyydissä istumisesta. • 17 %:lla MT:n lukijatalouksista on 3 tai useampi auto. Maatilalla kasvaneena tuskin voi koskaan unohtaa juuriaan. Koulusta ei haettu vapaita ulkomaanmatkoja varten, mutta karjahuutokauppaan muistan lähteneeni useammankin kerran. Yhteistyön kautta Fernándezin on tarkoitus oppia maaja metsätaloudesta. Työt rytmittivät niin arkea kuin juhlapyhiä. Inari Fernández ei pidä varmana, että perhe palaisi Helsinkiin. Se sisukkuus on kantanut minuakin jo 25 vuotta. Kiinnostaa tietää, onko myös ilmastoystävällinen lihantuotanto mahdollista.” Eniten maatalouteen tutustumisessa kiinnostaa kuitenkin erilaisen elintavan oppiminen. Fernández tuottaa työkseen videoblogeja omalle Äidin Puheenvuoro -YouTube-kanavalleen. ”Haluan tutustua siihen, mistä ruoka tulee. Kaikessa tekemisessä piti huomioida eläimet. Perheen pieni Mutu-koira on vielä tietämätön tulevasta elämänmuutoksesta. Luulin esittäväni äitiä, mutta olinkin pahisroolissa”, tubettaja kertoo nauraen. ”Voiko siellä edes olla missään mekossa ja nilkkureissa. Eivät he ehkä tajua, että kun muutamme, siellä kotipihalla ei oikeasti ole heti kavereita.” Fernández ei kuitenkaan ole huolissaan. Sanoin ääneen, että mun unelma on, että tästä tulisi työ.” Sitten unelmasta tuli totta. Toivon, että voisin inspiroida näitä ihmisiä.” Inari Fernándezin perhe muutti Sodankylään 1.8. Kyytiin oli päästävä, oli ajettavana sitten sata metriä tai kymmenen kilometriä. Omat juureni muistuttavat minua yritteliäisyydestä, tahdonvoimasta ja sisusta. Elämää voi seurata YouTubesta kanavalta Äidin Puheenvuoro. Tämän jutun ilmestymishetkellä perhe on jo muuttanut Sodankylään. Myös pitkät etäisyydet ja auto matkat mietityttävät. Autoa hän ei arjessaan tarvitse, sillä joka paikkaan pääsee pyörällä tai julkisilla. Ja edelleen, kun pääsen kotiin, menen navetalle juottamaan vasikoita, nykyään työtehtäviä on vaan vasikoiden hoitamisen lisäksi muitakin. ”Arki on usein suorittamista”, Fernández miettii. Pukeutuminen mietityttää. ”Sitten tuli hetki, jolloin piti valita, haluaako panostaa täysillä. Koko kylän tupareilla perhe haluaa helpottaa tutustumista uuteen yhteisöön. 17:7–8 MAIJA PARTANEN Tubettaja kutsuu tupareihin kaikki Sodankylän asukkaat Inari Fernández ottaa meidät vastaan kodissaan heinäkuun loppupuolella. Perheen uusi koti on Vuojärven kyläyhdistyksen omistama 125 neliön hirsitalo. Kirjoittaja on MT:n kesätoimittaja. Lähdenkö töihinkin toppahousuissa?” Fernández pohtii. Myös viikonloppuisin on usein harrastuksiin liittyviä menoja”, Fernández luettelee. Olisin kiinnostunut keskustelemaan jonkun karjatilallisen kanssa. Fernándezin suhde Lappiin ulottuu lapsuuteen. Joulunviettoonkin ryhdyttiin vasta, kun joulurauha oli saatu ensin navettaan. Vaihtovuoden kumppaniksi valikoitui Sodankylä. Koska kyseessä on vain vuosi, halusimme maksimoida erilaisuuden kokemuksen”, Fernández kertoo. Matt. ”Saavumme aina viime tingassa joka paikkaan. ”Meillä on viisi kertaa viikossa harrastuksia, ja lisäksi olemme mieheni kanssa mukana tosi monissa luottamustehtävissä. Maalaisjuuriani en ole kuitenkaan koskaan kadottanut, sillä joka kerta, kun auto kaartaa tuttuun tienhaaraan ja näen maalaistalon sekä laitumella laiduntavat hevoset, koen olevani kotona. ”Meillä on paljon ystäviä. Hyödynnä teeman huomioarvo ja ole mukana omalla ilmoituksellasi! Tavataan joka päivä. Fernández on kotoisin Helsingistä. ”Mun nimi on Inari, eli se jo on sellainen ihmeel linen kaiku Lapista.” INARI FERNÁNDEZ ”Ehkä me jäädään Sodan kylään, myydään Helsingin asunto ja rakenne taan oma kotitalo.” INARI FERNÁNDEZ Olen asunut lähes kymmenen viime vuotta kaupungissa, ainakin paperilla. Kanava on ollut Fernándezin työ puolentoista vuoden ajan. Jo pienenä opin, mitä on vastuullisuus. Omat vanhemmat ovat aina rakastaneet Lappia, ja olen viettänyt siellä lapsena paljon aikaa”, hän muistelee. Taloyhtiössämme asuu melkein 50 lasta, ja täällä on paljon tuttuja.” Vaikka perhe viihtyy Lauttasaaressa hyvin, tuntuu harrastusten ja sosiaalisten menojen täyttämä arki ajoittain uuvuttavalta
kerran Koulutien turvaajat kampanja. mennessä ilmoitus@mt.fi Ilmoita Maaseudun Tulevaisuuden kätevällä Ilmoitusautomaatilla Itsepalveluliittymällä voit jättää erilaisia rivitai kuvailmoituksia lehteen silloin, kun sinulle parhaiten sopii. Sukukokous ja -tapaaminen Rantasalmella, Järvisydämessä 17.-18.8.2019 Lisätiedot: Pekka Liukko 040 5950 929 putsipum@gmail.com TERVETULOA! SUKUKOKOUS MT Ruoka maistuvaa maalta Nyt löydät kaikki MT:n herkulliset reseptit yhdestä paikasta! MT.FI/ruoka Vilja -teemanumero 14.8. Tanjalotta Räikkä toimii yhtenä Tampereen Teatterikesän kolmesta taiteellisesta johtajasta. Ohjelmiston kokoaminen vie Räikältä ja kahdelta muulta tai teelliselta johtajalta kokonai sen vuoden. Nykyinen juhlavuosi ei näy virallisissa kanavissa, mutta ohjelmistosta löytyy silti ote 50 vuoden takaa. Muka na on näyttelijöitä kahdeksasta teatterista. Joukossa on niin kaupungin teattereita kuin vapaita ryhmiä kin. MT.FI MT.FI | 323 000 printtija näköislehden lukijaa (KMT 2018) Varaa oma ilmoituspaikkasi ilmoitus@mt.fi tai soittamalla 020 413 2321. Festivaalilla nähtävät esityk set edustavat parasta kärkeä, mutta kaikki hyvät esitykset eivät mahdu mukaan. Esitettä vien kappaleiden on sovittava kunkin vuoden teemaan. elokuuta 2019 PÄIVYRI Yhteystiedot: paivyri@mt.fi KUTSU kaikille L I U K K O sukutaustaisille. Varsinaisen ohjelmiston li säksi Teatterikesään kuuluu myös offohjelmisto, johon pää see mukaan ilmoittautumalla ja itse kulut maksamalla . ”Viime vuonna lopetin laske misen sadan esityksen jälkeen”, Räikkä sanoo. Tänä vuonna kaikkia esityksiä ku vastavat sanat pelko ja toisaalta rohkeus. Roihan mukaan Miehen kylkiluu on eräänlainen teatte riversio nykyajan jakamistalo udesta. Viikon mittaisen festivaalin aikana Tampereen teatteri lavoilla nähdään yhteensä 19 festivaaliohjelmistoon kuulu vaa esitystä. Luvassa on sekä kotimaista että ulkomais ta teatteria. • Tuoretta tietoa maailman viljamarkkinoista • Suomen viljasatoarvio ja markkinanäkymät • Luomuviljan kannattavuus verrattuna tavalliseen • Miten toimii ilmastoviisas kasvintuotanto. Kuratoidun ohjelmiston ul kopuolella on myös joitakin puoliammattilaisten esityksiä. ”Vaikka festivaalin nimessä esiintyy sana kesä, kyse ei ole kesäteatterista. Katsojien mielestä he ovat kansainvälistä tasoa.” Roihan mielestä onkin pai kallaan viedä suomalaista teat teria kotimaan rajojen ulkopuo lelle. Se on silti lajissaan suu rin, ja siksi tapahtumalla onkin mahdollisuus esittää maailman uusia virtauksia suomalaisille katsojille. Berliinissä asuvan Mikko Roihan ohjaama, lavastama ja tuot tama Miehen kylkiluu on yksi teatterikentän nykyhetkeä – ja tulevaa – kuvaava ote Teatteri kesän ohjelmistosta. Kampanjan taustalla ovat Mannerheimin Lastensuo jeluliiton Uudenmaan piiri, MLL:n paikallisyhdistykset ja Nordea Henkivakuutus. Kyseessä on toistaiseksi suurin Suomes sa tehty yhteistuotanto. Varsinainen ohjelmisto sen si jaan on kokonaan teatterin am mattilaisten tekemää. Viime vuonna vapaaehtoisia oli mukana yli 500”, kertoo Uudenmaan piirin toiminnan johtaja Pia Metsähuone kam panjan tiedotteessa. ”Tullessaan Teatterikesään yleisö odottaa tietysti näkevän sä kovatasoisia esityksiä, mutta myös sitä, mitä teatterikentällä tällä hetkellä tapahtuu”, Räikkä kertoo. Maaseudun Tulevaisuus 11 maanantaina 5. Festivaalin 19 kap paleen kokoamiseksi heidän on katsottava toista sataa esitystä. Sadat turvaavat lasten koulutien Viisi alakouluikäistä lasta kuolee ja yli 160 loukkaantuu liikenteessä vuosittain. Tänä vuonna ohjelmistossa 19 esitystä.. Sai alkunsa Aamulehden teatterikriitikon Olavi Veistäjän ajatuksesta. ”Kun veimme teatteria Suo men rajojen ulkopuolelle, niin pääkaupunkihierarkia murtui. Kampanjassa vapaaehtoi set ihmiset ovat turvaamassa kouluun kulkevien lasten suo jateiden ylityksiä. Hyödynnä suositun teeman huomioarvo ja ole mukana omalla ilmoituksellasi! Tavataan joka päivä. ”Berliiniläiset ovat olleet suorastaan yllättyneitä, että osa näyttelijöistä tulee maa kuntakaupunkien pienistä kau punginteattereista. Tapahtuma järjes tetään tänä kesänä 50. Ennen Tam peretta Miehen kylkiluu on nähty Berliinissä. Lasten liikennekuolemien ehkäise miseksi Uudellamaalla järjes tetään jo 11. Ajatus on, että kukin muka na olevista teattereista antaa yhden näyttelijän vuodeksi tuotannon käyttöön ja saa vas tineeksi näytelmän ohjelmis toonsa. NIKKE KINNUNEN ”Berliiniläiset ovat olleet suorastaan yllättyneitä, että osa näyttelijöistä tulee maakuntakaupunkien pienistä kaupunginteattereista.” MIKKO ROIHA Ajatus on, että kukin mukana olevista teattereista antaa yhden näyttelijän vuodeksi tuotannon käyttöön ja saa vastineeksi näytelmän ohjelmistoonsa. Testaa heti osoitteessa: MT.FI/ilmoitus Perheilmoituk set Ilmoitusautom aatilla -50 % l VALMIITA ILMOITUSPOHJIA l HELPPOKÄYTTÖINEN l AVOINNA 24 H / VRK l MAKSU HET I Pohjoismaiden suurin ammatti teatterifestivaali, Tampereen teatterikesä, alkaa tänään maa nantaina. Aineistot sähköpostitse pe 9.8. Esimerkiksi Berliinissä katsojilla ei ole samaa sisäis tettyä tärkeysjärjestystä kuin Suomessa. Aiheina mm. Berliinissä asuva Mikko Roiha ajattelee jakamistalouden kuuluvan myös teatterin tulevaisuuteen. Kappaleen on ohjannut, lavastanut, sovittanut ja tuottanut Mikko Roiha. Kappale on otettu siellä hyvin vastaan. Se on valtava mahdollisuus.” Jakamistalous häämöttää myös teatterin tulevaisuudessa Teatterin nyky virtauksia esittelevä Tampereen Teatterikesä tarjoilee katsojille sekä kotiettä ulkomaista ammattiteatteria. Samaa musi kaalia esitettiin myös vuoden 1969 Teat terikesässä”, kertoo näyttelijä Tanjalotta Räikkä, yksi festivaalin kolmesta tai teellisesta johtajasta. Tänään alkavassa tapahtumassa nähdään myös kappale 60-luvulta. TAMPEREEN TEATTERIKESÄ Vuonna 1968 perustettu ammattiteatterifestivaali. Viikon mittaisessa tapahtumassa on esillä sekä kotimaisia että ulkomaisia teatterikappaleita. Olitpa myymässä, ostamassa tai onnittelemassa, kaikki onnistuu Ilmoitusautomaattimme kautta. Viime vuonna tapahtumassa kävi 91 702 ihmistä. Kampanjan tavoite on muistuttaa autoilijoita siitä, että pienet koululaiset ovat taas liikkeellä ja palauttaa koululaisten mieliin turvalli nen tapa ylittää tie. NIKKE KINNUNEN CAROLIN BÜTTNER KIMMO KOTILAINEN MOE MUSTAFA Miehen kylkiluu on kahdeksan yhteistuotanto, johon on osallistunut näyttelijöitä kahdeksasta eri teatterista. Järjestetty ensimmäistä kertaa vuonna 1969. Sisällöltään ohjelmisto vaih telee suurista, monen näyt telijän riehoista vähäeleisiin yksinpuheluihin. ”Kampanja on hieno pon nistus MLL:n paikallisyhdis tyksiltä tärkeän asian puolesta. ”Mukana olevat teatterit voi vat jakaa tässä sekä riskit että onnistumiset”, Roiha kertoo. Teatterikesä ei ole enää ainoa ulkomaisia teatteri ryhmiä Suomeen tuova tapah tuma. Roihan mukaan malli on toiminut hyvin. kerran, mutta puolen vuosisadan mit taista taivalta juhlistettiin jo viime vuonna. Teatterikesä on oikeastaan ’talviteatteria’, tänä vuonna esimerkiksi pääohjel miston esitykset ovat sisällä yhtä katuesitystä lukuun otta matta”, Räikkä summaa. ”Olemme saaneet ohjelmis toon Tampereen yliopiston näyttelijätyön opiskelijoiden yhdessä Tampereen konser vatorion ja ammattikoulun opiskelijoiden kanssa tehdyn Hairmusikaalin. Silloin tuli kulu neeksi 50 vuotta festivaalin pe rustamisesta
www.tlatvala.. 041 7525580. 12 Maaseudun Tulevaisuus maanantaina 5. elokuuta 2019 Raviurheilun nuorisokerhot järjestävät toimintaa kuten kursseja, retkiä ja tapahtumia ympäri Suomen. 0403748808 Antti p. Esim. Säilörehulle . 050 5696085. P. 799,SIS.ALV. Lahdessa, Parkanossa, Iisalmessa, Lappeenranta, Urjalassa. ALK. 0400 261820 Halerpalvelut Oy Ammattityövoimaa Virosta ja Ukrainasta maatalousja rakennustöihin. 7700 € + alv. 0400 492930. Siisti, hyvä, vaihto. MYÖS HYDRAULISELLA SIVUSIIRROLLA. k ja Skagen -syysvehnät Toimitus suoraan tilaajalle. viljalle. 010 583 1880. Toiminnassa tutustutaan raviurheiluun lajina ja hevostellaan sekä oikeiden ponien että keppihevosten kanssa. 045 157 4599 OSTAMME KÄTEISELLÄ: MB, Man, Volvo, Scania, ym. P. -721 6655 Edulliset ja nopeat varaosatoimitukset Puhelinmyynti/netti vain 10 €/lähetys Yli 100€:n nettitilaus €/lähetys SOITA 0424 720 300 Varaosapäivystys 24h pmj@kjellman.. 02–721 6666, fax. heinälle . HUIPPULAADUKKAAT RUOTSALAISET KAUHAT: SUORAAN TUKUSTA! ILMAN VÄLIKÄSIÄ! 995,SIS.ALV. Hevostietämystä ei tarvitse olla, opit matkan varrella! Nuorisokerhoissa harrastaminen on hauskaa, edullista ja turvallista. ALK. Kerhojen toimintaan voi tulla mukaan kuka tahansa raviurheilusta kiinnostunut. myös kuolinpesät. P. P. ennen: 449,NYT: 399,(sis alv.) JATKOPIIKIT/PARI KAUHAT Leveydet 1250-2500 mm hinta alkaen 799,SIS.ALV. 0400171053 Puimuri vm 1990 -2010 ja kääntöaura P. RAVIURHEILU ON HUIPPUHARRASTUS! Tule mukaan raviurheilun nuorisotoimintaan: Lue lisää: www.hippos.fi/#nuoriso Ponikuninkuusravit, #meijänponkkarit, on koko perheen tapahtuma, jossa riittää ohjelmaa ja nähtävää. ennen: 349,NYT: 299,(sis alv.) 5tn. www.metallixoy.com Erittäin hyväkuntoisia 9 m Bulk merikontteja. Valtakunnallisesti nuorisotoimintaa koordinoi Suomen Hippos ry. KYSY! SAKSALAISIA TAOTTUJA TRUKKIPIIKKISARJOJA SAKSALAISIA TAOTTUJA TRUKKIPIIKKISARJOJA Harjupellontie 13 31640 HUMPPILA S U O R A A N T U K U S T A – H A L V A L L A ! (03) 437 8801 MT-TUKKU .FI KY Valmistettu DOMEX 650 MCD hienojakoteräksestä! Hardox 500 Huulirauta, sovitteet paikallaan, erikoisvahvistettu! Euro / Trima -sovite ja keinuvipulukitus 3-PISTE ADAPTERI Täyskoteloitu, lukituksella Pituus 2500 mm 2,5tn. 0500 343515 Käyt. 599,SIS.ALV. 0500-164290 MIES, SOITA MEILLE SUORAAN! 02 6516 1312 Hinta 0,99€/min + pvm/mpm. KOVAja PYÖRÖPAALAIMIA Welger, John Deere, Claas, Krone ym. 0400-646200, 0500-659678. Kyseessä on poniravikilpailijoiden ja raviurheilun nuorisotoiminnan vuoden päätapahtuma ja Suomen suurimmat vuosittaiset poniravit. Kiväärin äänenvaimentajat www.ouluntyostokeskus.com 08-31131 33, 040-5085833 Uusia ja käyt. Nyt on hyvä aika. Valmetin osia 502, 500, 565, 361, 359, 33, 20, 15. UU SI PERUSNÄY TTE LY TAMPERE ILMAINEN SISÄÄNPÄÄSY Sisu Sm Metsäkonelavetti, myös viallinen käy. P. P. JÄREÄ KIVITALIKKO • Leveydet:1350, 1600, 1900, 2000mm • Sovitteet paikallaan • Poikkirauta 40mm • Piikki Ø35mm AITO RUOTSALAINEN 499,SIS.ALV. Pumppupaketit ja sähkömoottorit Metallix Oy Pieksämäki, 040 5157117, myös ilt. 4800 h, uusilla renkailla, nopeus 43 km/h. Myy koneesi meille, vuokraamme sen sinulle takaisin. Nyt myös 5 metrisenä. Lähetämme siitä erillisen laskun! KESKUSTELUA 24h PL 36 02661 Espoo Mies, Suomen vanhin ja suosituin numero! 0700-1-0700 0,99€ min+pvm Live! TL PL36 02661 Espoo Ostetaan leikkuupuimureita! Mallit M.Ferguson 506, 440, 307, 240, 16, Claas, Deutz Fahr, J.Deere, Volvo. Tunti/kierroslukumittareita. Tilaukset: 050-3208270, Hämeenlinna 349,SIS.ALV. EstRek OÜ 0400 703079 www.estrek.. 044 302 3200 Tuomas p. Majorin osia. 0500 269 944 JALASJÄRVI. ja vkl. kauhoja sekä laikkumätästimiä. Vahvarakenteisia, teräslattialla. 2000kg VOLVO-sovitteisena SISÄLTÄÄ: TELINE, JOSSA SOVITTEET PAIKALLAAN JA JOUSILUKITUS. Sorminiittokoneen kiertokangen puita 40€/kpl. merija viljakontteja, mafeja, silta-alustoja. jorma.aro@retromatto.fi 0405789453 Maatalouden rakennus ja saneeraoustyöt www.rakannusau.fi, 0405316327 Arvo KULTAJYVÄT SYYSKYLVÖILLE Reetta, Agat, Granat ja Turkus -populaatio rukiit SW Magni. 5 kattoluukkua + purkuluukkua. KONE-SATAKUNTA OY Juta-Center Suomi Asemakatu 9, 38700 Kankaanpää, Seppo Ruokola 050 3400 704 Marko Yli-Kauhaluoma 0400 766 736 UUDEN SUKUPOLVEN KÄÄRINTÄVERKKO . 040 8481850. Kuvia lajikkeista Kultajyvän FB-sivuilla. KAIVINKONEEN kanto / kiviharoja, salaojakaapeliojaja kuokkakauhoja ym. Kauhava,Hirvijoki, Peltoa 5,72 ja metsää 10,2ha Tarjoukset 18.8. Koneita Työkoneita Laakerit, stefat maatalouteen laakerikauppias.. TUTUSTU JA TULE MUKAAN: PONIKUNINKUUSRAVIT.FI Pääoma käyttöön. P. Oljelle Koulutus ja työ Markkinapaikka Jätä ilmoitus Soita: 020 413 2321 Sähköpostilla: ilmoitus@maaseuduntulevaisuus.fi Ilmoitusautomaatilla: www.maaseuduntulevaisuus.fi/ilmoitus Toistolla tehoa MT.FI/ilmoitus MT.FI:hin QR-koodin kautta. Lähes 20:llä raviradalla toimii nuorisokerho (kartalla oranssit pallot), joiden lisäksi myös 14 kesärataa (vihreät) järjestää nuorisolle omaa toimintaa. 5000kg 475,SIS.ALV. Kuljetus. P. Halerpalvelut.. 2500kg 425,SIS.ALV. Maataloustarvikkeita Traktoreita Matkailu ja vapaa-aika Tapahtumat Ostetaan Myydään Maaja metsätaloustuotteita Puimureita Maatalouskoneita Varaosia ja tarvikkeita Kiinteistöt ja tontit Palveluja tarjotaan Muut tuotteet MF 16 -91, 1000 h, h. E-Häme p. sekä KYNTÖAURAT Kverneland ja Överum. Euro-Teli Oy, Hki, p. 050 358 6661 myynti@atmachinery.fi Ota yhteyttä! Sinkityt rehusiilot valmiiksi kasattuina, perille toimitettuina! Kasattu 22tn rehusiilo 5000€+ alv 24% toimitettuna Sampon Kohlimia, pöytiä, elevaattoreita, tyhjennystorvia, renkaita ja paljon muuta, moottoreita. p.0466363105 Ostetaan traktorit, kaivinkoneet, kuormaajat yms. SUURSÄKKINOSTIN • säkkituennat • sivuttaistuennat • kantavuus 1000Kg • sovitteet paikallaan Henkilökohtaiset Sekalaiset MF 675 turbo -88, aj. P. LAATUVARAOSAT Rehutyökoneisiin Kesantomurskaimiin Maanmuokkaukseen Lieteja lantavaunuihin Salaojahuuhtelukoneisiin ERIKOISNIVELAKSELIT — FABER-SEULARUUVI — Ruuvikuljetin vaihdettavilla seuloilla. k-autot ja moottorit. Maahantuojalta maatalouteen: – Elevaattorihihnat, -kupit ja -pultit – Puimureiden kiila-, lattaja variaattorihihnat – Pyöröpaalaintenhihnat ja liittimet – Kumimattoja – Lieteimuja muut letkut – Kiilaja kuljetinhihnat kaikkiin koneisiin – Ruohonleikkurien kiilahihnat – Kumilevyt, tiivistelmäkumit, parsimatot jne – Kuljetinrullat Laaja valikoima – Edulliset hinnat Tutustu myös nettikauppaan! www.halikonkumipalvelu.fi Salaistentie 652, 24240 Salo, p. akanaseula.com 0451705960 AVAIMET KÄTEEN • TAKUUTYÖTÄ • PITÄVÄT AIKATAULUT WWW.KYMPPI-KATTO.FI NYT ON AIKA TILATA KATTOTAI IKKUNAREMONTTI! KESÄN PARHAAT asennusajat jaetaan NYT! Osallistu arvontaan ja VOITA 10.000€ KATTOtai IKKUNAREM ONTTI Arvonnan säännöt: www.kympp i-katto.fi SOITA 02 435 8006 Huolletut vesipumput käyttöön tai varalle Makot, Iskut, Tourut, Ratkot. 0400 924367. 0400 377561 myös ilt. Myös kunnostettavat käyvät
TILAUSJA JAKELUASIAT Puhelin: 020 413 2277 (arkisin kello 8–21) Sähköposti: tilaajapalvelu@mt.fi Verkko-osoite: mt.fi Tilaushintoja kotimaassa: 12 kk 6 kk 3 kk Painettu + digi kesto 264,00 140,40 70,20 Painettu + digi määräaik. Jakamatta jäi yhteensä yli 220 000 euron potti, joka lisätään elokuun ensimmäisenä keskiviikkona ylimmän voittoluokan jakosummaan. HÄNEN SYDÄMENSÄ JOUTUI LIIAN KOVILLE. Ilmoitusten viimeinen jättöaika: maanantain lehteen perjantaina kello 10.00 keskiviikon lehteen maanantaina kello 16.00 perjantain lehteen keskiviikkona kello 16.00 Vastuu virheistä: Lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista, jos ilmoitusta ei voida julkaista määrättynä päivänä. Vihje on rakennettu Mark Moren ja Girl’s Wishin varaan. PAINO Lehtisepät Oy, Jyväskylän paino 2019. 10 Double Revenge/Arna Ruohomäki ’’ 13,2a 34 400 1/15,3 3/14,7 5/14,1a 6/14,3a 11 Carlos La Renta/Iivari Nurminen ’’ 12,0a 31 705 5/13,0a 3/14,1a 8/14,9a -a k 12 MAS The Boss/Niko Riekkinen ’’ 12,6a 25 289 1/13,6a 8/14,8a 2/15,0a 9/17,0a 2. Se on sijoittunut kaikissa tämän vuoden kilpailuissaan kahden parhaan joukkoon, vaikka tuurit eivät ole aina olleet sen puolella. NIIN, LINDA NÄYTTI HÄNELLE RANTALOMAKUVIAAN. Osumat palkitaan Vermossa hyvin Ravit TERO SIPAKKO Pääradan keskiviikkokierrokset sujuivat heinäkuussa niin, että vain kerran koko jakosumma palautui pelaajille. 2 Puce Tanic E. T64-VIHJEET: Lähtö 1: 6 Mark More (5, 3) Lähtö 2: 9 Driverlane, 12 Truedream A.F., 10 Santo Grial, 6 Athletic Boss (2, 7) Lähtö 3: 2 Sunbeam, 8 Gisela Luxi, 9 One Break Broline, 4 April Sisu, 6 Past Or Flash, 1 M.T. 328,80 170,40 85,20 Digi kestotilaus 166,80 83,40 41,70 Kaikki hinnat ja tilausvaihtoehdot osoitteessa MT.FI/tilaa Kestotilaus sisältää MT:n verkkopalvelut: uutispalvelun, näköislehdet ja arkistot sekä sääpalvelun. Kisassa ei varmaankaan jarrutella, ja myös taaempaa on mahdollista nousta voittokamppailuun. Varsinkin kolmoskohteen maili tuntuu avoimelta tapaukselta, kun kiihdytysvaihe saattaa tuottaa yllättävän juoksunkulun. Maaseudun Tulevaisuus 13 maanantaina 5. 5 Wall Street Comery/Taneli Säde ’’ 12,0a 33 290 1/12,0a 4/12,6ax 15/17,5 1/12,8a 6 Mark More/Niki Finnström ’’ 12,1a 25 430 1/13,3a 2/13,1a 2/12,1a 1/16,5a 7 Cicciolina Sisu (SE)/Toni Ripatti ’’ 12,4a 32 084 5/15,3a 4/14,3a 12/15,5a 6/14,5a 8 Rose Coger/Olli-Pekka Holopainen ’’ 12,1a 30 850 6/12,3a 8/13,3a 1/14,2 4/13,2a 9 Cocktail Princess/Anette Antti-Roiko ’’ 13,2a 35 963 10/14,1a 5/15,0 4/14,1a L 2.8. Driverlane on voittanut Harri Koivusen valmennukseen siirryttyään molemmat kilpailunsa vahvoilla esityksillä, mutta otteissa on voinut nähdä myös merkkejä haavoittuvuudesta. 6. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki 1 Flying Duck/Kimi Pesonen 2100 13,1a 31 055 -a hpl 3/14,8a 2/16,4a Lo 5.8. PALVELUNUMEROT 0204-alkuiset numerot ovat maksullisia. Asiakastietoja koskeva tietosuojalauseke löytyy verkosta www.viestilehdet.fi ILMOITUSMYYNTI Puhelin: 020 413 2321 (arkisin kello 8–16) Sähköposti: ilmoitus@mt.fi Ilmoituksia voi jättää myös itsepalveluna osoitteessa mt.fi/ilmoitus. Rekisteriä voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointitarkoituksiin henkilötietolain mukaisesti. Mark More hävisi kuukausi sitten Wall Street Comerylle, joka pääsi ensimmäisessä kaarteessa sisäradan jonoon ja sieltä kierrosta myöhemmin kätevästi vapaille. Tilaus laskutetaan laskutusjakson alussa voimassa olevalla hinnalla. Niistä toisen kohteen Driverlane saattaa kerätä tarpeettoman paljon peliä, minkä vuoksi vihjeeseen otetaan mukaan myös parhaat haastajat. LÄHTÖ Tasoitusajo 3100 m Helsinki 1 Expanse’s Hope/Joni-Petteri Irri 3100 16,4 11 590 1/17,6a 5/15,2a 4/15,6a 7/14,7a 2 Jumpper Frost/Antti Veteläinen ’’ 15,7 8 600 11/19,7 1/16,8a -a hll 10/23,5x 3 Quickstep Sox* (SE)/Hannu Torvinen ’’ 15,4 11 293 6/13,2a 6/15,4 9/15,5a 7/17,2 4 Moves Like Jagger/Jukka Torvinen ’’ 15,4 9 910 3/15,4a 3/15,7a 9/15,4 4/17,5 5 Cute Cat/Iivari Nurminen ’’ 16,9 9 510 7/17,1a 9/16,0a -a hpl 7/15,6ax 6 Mr Dave/Esa Holopainen ’’ 16,2 10 015 10/17,1a 4/16,4 11/16,7a 7/15,4a 7 Big Chip/Jarno Nykänen ’’ 16,1 10 960 4/14,5a 10/18,2 7/17,8 8/14,8a 8 Liberace/Teemu Toroska ’’ 17,8 9 230 1/18,9 10/17,2a 7/17,8 2/14,9a 9 Leemark’s Evelyn/Ilkka Hoffren ’’ 16,7 8 570 -a hpl 7/15,5a 11/18,4x 5/17,6 10 Fullhand Comery/Ari Moilanen ’’ 15,3 10 770 4/15,6a 2/14,7a 1/15,5a 1/16,7 11 Cavalier/Olli Koivunen 3120 15,6 18 100 1/15,6x 1/17,0a 3/16,0a 1/16,5 12 Mister Lane/Santtu Raitala 3140 15,0 27 430 2/16,7 10/m19,8ax 6/15,7 3/16,3 13 Callaway Scoop (SE)/Antti Ala-Rantala ’’ 14,6 32 120 3/14,7 3/14,7 6/18,0a 4/18,6 826 MÄLLÖNEN SAI SYDÄNKOHTAUKSEN. Lara Croft, 3 Selene Lune (11, 7) Lähtö 4: 5 Girl's Wish (2, 1) Lähtö 5: 4 William Birdland, 3 William Pine, 9 Big Man Ev, 8 Run For Royalty, 2 Zigge Silvio (1, 5) Lähtö 6: 11 Cavalier, 10 Fullhand Comery, 4 Moves Like Jagger (8, 12) 1 x 4 x 7 x 1 x 5 x 3 = 420 riviä = 42 euroa Mark More on suorittanut tasaisen varmasti koko vuoden.. Käytön/luovutuksen voi kieltää ilmoittamalla siitä Tilaajapalveluun. elokuuta 2019 PÖYRÖÖT VENETSIJÄRVI MUSTA HEVONEN VIIVI JA WAGNER VÄINÖ MUKULA MARK TRAIL JULKAISIJA Viestilehdet Oy Puhelin: 020 413 2155 Postiosoite: PL 440, 00101 Helsinki Käyntiosoite: Simonkatu 6, Helsinki Verkko-osoite: viestilehdet.fi ISSN 1458-8021 Tarjottu tai tilattu aineisto hyväksytään julkaistavaksi sillä ehdolla, että julkaisija saa korvauksetta käyttää sitä uudelleen toteutustai jakelutavasta riippumatta sekä luovuttaa oikeutensa edelleen ja muokata aineistoa hyvän tavan mukaisesti. Tilaukset toimitetaan force majeure -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset yms.). Lehti ei ole korvausvelvollinen, jos sen lähettäminen tilaajalle lakon tai muun ylivoimaisen esteen vuoksi keskeytyy. 7 Frosty Vice/Ari Moilanen ’’ 11,7a 96 510 5/14,1a 4/12,5a 7/15,8a L 3.8. Mark More kiersi pääosin toista rataa ilman vetoapua eikä jaksanut loppuhetkillä vastata. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisussa sattuneesta virheestä tai poisjäämisestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Kestotilaus jatkuu automaattisesti, ellei tilausta peruuteta. Christa Packalenin valmentama Mark More on suorittanut tasaisen varmasti. Kovimmat sarjat vaativat tällä kertaa enemmän merkkejä. LÄHTÖ Ryhmäajo 2600 m Helsinki 1 Samvais/Tuomas Korvenoja 2600 15,8a 3 100 1/18,3 3/16,0a -a hpl 1/15,8a 2 Crazeman/Mika Taittonen ’’ 16,4a 3 150 1/16,9a 2/17,2 6/16,4a 9/16,7ax 3 Laurila’s Gimli/Teemu Toroska ’’ 15,5a 3 460 1/18,6 2/17,2a 5/15,5a 2/17,3 4 Caroline Boost/Santtu Raitala ’’ 16,4a 3 190 1/16,6a 4/16,7a 5/18,0a 3/16,4a 5 Girl’s Wish/Hannu Torvinen ’’ 17,8a 2 600 hyl4/19,3a 1/19,8 1/17,8a 1/15,4 6 Tallukka/Ari Moilanen ’’ 19,0a 3 280 2/18,2 2/15,9 2/19,0a 4/18,6 7 Westcoast Mayday/Jere Kiveinen ’’ 16,1a 3 100 -a hpl 3/17,4a 3/17,0a 1/16,1a 8 Daisy Nash/Jukka Torvinen ’’ 16,0a 3 070 6/18,5 1/16,9a 3/16,0a 2/17,6a 9 Bello Ragazzo/Mika Forss ’’ 19,0a 1 637 hll hll 2/19,5 -a hpl 10 Peacock Comery/Olli Koivunen ’’ 16,5a 2 250 3/17,3ax 2/16,6a -a hpl 4/16,5ax 11 Albino Esker/Iikka Nurmonen ’’ 18,0a 2 600 1/21,4 4/18,0a 3/18,1a 3/17,0x 12 Stonecapes Sparrow/Markku Nieminen ’’ 15,9a 2 900 7/19,9x 3/16,2 1/16,0a 2/15,9a 5. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki 1 Stella’s Boy/Taneli Säde 2100 16,3a 6 030 7/18,8ax -a hll 8/16,5a 3/16,6 2 Talladega Ranger/Tommi Kylliäinen ’’ 15,3a 7 810 1/15,4a -a hpl 3/17,2a 5/17,2ax 3 Sunnie/Jeroen van Craen ’’ 14,9a 6 260 3/17,0 7/16,9a 4/16,2a 6/15,4a 4 Valletta/Antti Teivainen ’’ 14,6a 7 680 7/15,0a 7/17,1a 3/15,3a 5/15,5a 5 Sara Journey (SE)/Jukka Torvinen ’’ 15,9a 7 293 4/16,6a 3/17,9 10/16,9a 5/16,5a 6 Athletic Boss/Reijo Irri ’’ 14,6a 7 400 5/16,9a 9/17,3 -a hpl 1/14,6a 7 Glenne/Tapani Jauhola ’’ 15,2a 6 320 6/17,4a 10/18,2a 5/17,0 10/16,7a 8 Summer Season/Ari Moilanen ’’ 15,6a 5 760 3/16,7a 5/16,6a 4/18,4 -a hpl 9 Driverlane/Olli Koivunen ’’ 14,5a 5 470 5/18,9a 5/16,9 1/14,5a 1/15,8 10 Santo Grial/Hannu Torvinen ’’ 15,4a 7 700 1/15,4a 2/15,4a 2/16,0a 15/16,3x 11 Day Credit/Jarmo Saarela ’’ 14,8a 6 710 7/17,1a hlo9/18,0a 3/16,2a 4/14,8a 12 Truedream A.F. Huomautukset on tehtävä 8 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. Kumpikin pystyy juoksun onnistuessa lyömään vastustajansa. LÄHTÖ Ryhmäajo 1609 m Helsinki 1 M.T.Lara Croft* (SE)/Pekka Korpi 1609 12,1a 54 551 6/15,2a 4/14,0a 5/12,7a 3/12,5a 2 Sunbeam (US)/Olli Koivunen ’’ 12,0a 43 951 7/14,2a 2/14,5a 8/12,2a 1/12,0a 3 Selene Lune/Seppo Markkula ’’ 13,6a 51 447 1/15,2a 1/16,4 10/14,6ax 2/15,0 4 April Sisu* (SE)/Jukka Torvinen ’’ 12,2a 42 339 10/14,1a 8/13,5a 1/12,2a 9/14,1a 5 Dennis Boko (SE)/Arto Laaksonen ’’ 12,6a 40 195 7/13,8a 8/m19,4a hpl/m-a 11/15,1a 6 Past Or Flash/Santtu Raitala ’’ 11,8a 49 630 6/13,7a 7/13,9a 4/15,5a 8/13,4a 7 Red Finger/Iikka Nurmonen ’’ 13,5a 48 138 5/15,2a 8/15,0 9/19,2 12/15,9 8 Gisela Luxi/Tapio Perttunen ’’ 11,6a 55 907 5/14,0ax 5/14,2a 3/13,5a 1/12,1a 9 One Break Broline* (SE)/Hannu Torvinen ’’ 12,7a 53 621 1/12,7a 1/15,3a 4/13,6a L 4.8. MIKA MOKANEN Hevonen/ohjastaja matka ennätys voittosumma tuoreimmat lähdöt Kierros 32 Toto64 1. Viisivuotias tamma voitti kaksi viikkoa sitten johtopaikalta vakuuttavasti ja teki 2 100 metrin tasoitusajossa kovan ajan 15,4. 11 Fordaluvachocolate (US)/Antti Teivainen ’’ 11,1a 42 474 7/14,8 9/14,0a 10/13,1a 3/15,9 4. Puhelun hinta soitettaessa kotimaan lankaja matkapuhelinliittymistä on 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (alv 24 %). LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki 1 Grainfield Oliver/Jukka Torvinen 2100 12,2a 105 720 2/13,3a 2/14,2a 10/15,3a 12/17,0a 2 Zigge Silvio (SE)/Esa Holopainen ’’ 11,1a 148 697 6/14,1a 4/11,1a 8/13,0a 9/12,8a 3 William Pine/Tapio Perttunen ’’ 10,6a 120 900 7/12,3a 1/12,9a 2/14,8a 6/13,9a 4 William Birdland/Mika Forss ’’ 11,9a 140 062 1/13,3a 3/12,9a 5/12,0a 3/13,7a 5 Shotproof (NO)/Santtu Raitala ’’ 10,0a 129 982 2/13,7a 4/m15,0ax hpl/m-a 7/13,1ax 6 Still Loving You/Antti Teivainen ’’ 12,2a 150 878 9/15,1x 10/13,5a 8/14,1a L 2.8. 3 Hijack’em (SE)/Niko Huuskola ’’ 11,9a 35 061 4/12,9a 7/13,3a 2/15,0a 5/13,3a 4 Ripasso Classico/Ayse Könec ’’ 13,2a 31 790 1/17,5x 5/15,2 12/15,9 L 2.8. 10 Bewitch Boy/Antti Ala-Rantala ’’ 13,3a 32 845 hlo3/m16,1a hva4/m17,6a 7/16,4 O 5.8. Osoitelähde: Viestilehdet Oy:n asiakasja markkinointirekisteri. (NO)/Riku M Lindgren ’’ 13,1a 36 274 2/17,9 3/16,5 8/15,0a L 2.8. Kahdesti lunastamaan pääsi ainostaan täysosumalla. Puoli kierrosta pidempi matka tuskin tuottaa ongelmia, kunhan Hannu Torvisen ajokki välttää paikan toisen radan vetojuhtana. Sillä on ollut kuitenkin pientä epävarmuutta etenkin lähtösuoralla, eikä laukkaan ole tällä kertaa ehkä varaa. 8 Run For Royalty/Hannu Torvinen ’’ 12,3a 150 055 8/16,1 2/12,5a 7/12,3a 5/13,8a 9 Big Man Ev (US)/Kari Rosimo ’’ 10,6a 197 337 1/11,8a 1/10,6a 1/15,4 4/13,7a 10 Arctic Passion/Pekka Korpi ’’ 11,6a 130 523 11/14,5a 5/13,4a 8/12,8a L 4.8. Tähän lehteen käytetty puu on peräisin kestävästi hoidetuista metsistä, valvotuista kohteista tai on kierrätettyä. Muutama vastustaja pystyy tarjoamaan kunnon haasteen, ja jos suosikilla ei ole paras päivänsä tai sillä on hiemankin epäonnea, rivin arvoon voi tulla mukavasti nostetta. Lähdöistä erottuu useampi vaihtoehto pelien tukipilariksi. Koivusen tallin toinen selvä suosikki Cavalier taitaa olla pysäyttämätön päätöskohteen kolmella kierroksella, mikäli menee koko matkan ravia. Girl’s Wish on aloittanut Tom Erikssonin käsissä täydellisesti. (SE)/Mika Taittonen ’’ 14,6a 4 862 -a hll 1/16,7ax 2/14,6a 2/15,1 3
Laji menestyy par haiten runsasravinteisissa ja lämpimissä vesissä. Sammaleläimen ihanteelli nen kasvupaikka on matala ve sialue, jossa veden vaihtuvuus on hyvä. lokakuuta. Mäntyranta kertoo, etteivät ravustajat käy järvellä reviiri kiistoja. Ravustuskausi alkoi 21. Jokirapu määriteltiin tänä vuonna erittäin uhanalaiseksi. Hyytelösammaleläin on ma keassa vedessä elävä sammal eläinten yhdyskunta, joka koostuu kymmenistä tai jopa tuhansista yksilöitä. Pyhäjärvi sijaitsee Satakun nassa Euran ja Säkylän kuntien alueella, ja järven eteläisin osa yltää Pöytyälle VarsinaisSuo men puolelle. ”Se johtuu ihan markki noista, sillä pienessä ravussa ei ole mitään syötävää”, Markku Mäntyranta kertoo. Talven yli pyyntivälineitä kannattaa säilyttää kylmässä ja kuivassa. Etelässä ja lännessä pilvisyys vaihtelee ja sää on enimmäkseen poutaista, lähinnä lounaassa voi tulla sadekuuroja. Pinnan alin lämpötila 4.8.2019 Lähiajan sää Idässä ja pohjoisessa pilvisyys on laajalti runsasta ja itärajalla sataa paikoin vähän vettä. luetuin päivälehti. Pakasta –20 asteessa vähintään kaksi vuorokautta. Suuriin vesiin saatiin taas rapukannat, mutta samalla rutto levisi entistä laa jemmalle. Lauri Mäntyranta nappaa yhden saksiniekan tot tuneesti mitattavaksi. ”Pyhäjärvestä sitä nousee, kun vain viitsii nostaa”, Mänty ranta kertoo. Jokirapua saa kuitenkin yhä ravustuskaudella pyytää, sillä lajia ei uhkaa liikakalastus vaan rapurutto, joka on Aphanomy ces astaci leväsienen aiheutta ma tauti. Eniten mertoja oli vuonna 2009, yli 9 000 kappaletta. Täplärapu kantaa lähes aina rapuruttoa, joka on jokiravulle tappava tauti. Hyytelösammaleläimen kas vu edellyttää yli 12 asteen veden lämpötilaa. Havainnoista kannattaa il moittaa Vieraslajit.fiportaaliin, jossa on tunnistusta helpottavat kuvat ja valmiit ilmoituslomak keet kullekin lajille. Eläkepäiviä viettävä Markku Mäntyranta myy ylimääräiset ravut Raputukulle, sillä saksiniekat eivät hänelle usein maistu. ELOKUUTA 2019 NRO 90 +3 -3 20 15 10 5 2 1 Sade-ennuste (mm) 5.8.–7.8. Mäntyrannalla on luvat 40 rapumertaan. ”Pari kertaa rapu on iskenyt kiinni sormeen”, kertoo Lauri Mäntyranta. Pyhäjärvellä ravun alamitta on kymmenen senttiä. Rapuja nousee tällä kertaa noin 40, joista täysimittaisia on yli puolet. Kaikki Pyhäjärvestä nouse vat ravut ovat täplärapuja, sillä rapurutto on aikanaan tappa nut jokiravut. Alle 16as teisessa vedessä yhdyskunnat hajoavat. Kiellolla on kaksi syytä: vie raslajin leviämisen estäminen ja samalla rapuruton leviämisen estäminen. ”Niiden kiertämiseen ei tah do yksi päivä riittää.” Noin 25 kilometriä pitkä ja noin 10 kilometriä leveä Pyhä järvi on yhtä järvenselkää. Ammattikalasta jilla saattaa Mäntyrannan mu kaan olla Pyhäjärvessä jopa 500 mertaa. Mäntyran ta löytää usein ahventen vatsas ta hämähäkin kokoisia, joskus jopa neljäsenttisiä ravunpoi kasia. Pääosas sa ovat, tietenkin, Pyhäjärvestä nostetut ravut. Kuivaa saunassa +80 asteessa vähintään viiden tunnin ajan. Parhaat ja lukuisimmat joki rapuesiintymät ovat Erkamon mukaan ItäSuomessa, Savossa, Karjalassa ja Kainuussa. Lapissa ei täplärapuja ole, ja PohjoisPohjanmaalta ja Kai nuustakin tunnetaan toistaiseksi vain joitakin esiintymiä. MT sää MAANANTAINA 5. ”Täplärapu on levinnyt laa jemmalle kuin koskaan, ja sa malla jokiravun asema on uhan alainen. Havaitut eläimet tulisi nos taa maalle, jossa ne kuolevat helposti. Yksityishenkilö voi myydä kauden aikana 300 rapua ilman kaupalliseksi ka lastajaksi rekisteröitymistä. Pyhäjärvi-mallista venettä soutaa Laurin veli Olli Mäntyranta. Kaikista Suomen täplä ravuista vajaa neljännes, eli noin 700 000 kappaletta vuosittain, saadaan Pyhäjärvestä. Rapuruton leviämisen estämiseksi pyydykset pitää desinfioida, jos niitä siirtää vesistöstä toiseen. Jos haluaa myydä suurempia määriä rapuja tai myydä niitä kauppoihin tai ravintoloihin, ravustajan pitää rekisteröityä elykeskukseen. Pyhäjärvestä nousee etenkin muikkua, siikaa ja ah venta. Ravuilla on huomattava kau pallinen arvo. Meillä pyydetään vuosit tain noin neljä miljoonaa ra pua, joista kolme miljoonaa on täplärapuja ja loput jokirapuja. Ravustuskausi kestää lokakuun loppuun saakka, mutta käytän nössä kausi päättyy jo syyskuun puolivälissä. TUOVI MÄKIPERE ESTÄ RAPURUTON LEVIÄMINEN Suomen vesistössä elää kolme rapulajia: joki-, täpläja kapeasaksirapu. Mäntyrannalle itselleen eivät ravut usein maistu. Jär vi on LounaisSuomen suurin. Markku Mäntyrannan po jat Lauri ja Olli Mäntyranta ovat pitäneet useina vuosina rapujuhlia mökillään. Rapumerroissa on syöttinä särkeä. Joki rapuja tavataan kohtalaisesti myös KeskiSuomen pienvesis sä ja Pohjanmaalla Suomenselän alueella Pohjanlahteen laskevien jokien latvapuroissa. Saalis vaikuttaa kohtalaiselta. heinä kuuta ja päättyy 31. Ravut mitataan otsapiikistä pyrstön keskelle. Täplärapua istutettiin 1980 luvulta lähtien Etelä Suomen suuriin vesistöihin, joista rapurutto oli vienyt joki ravut. Lajimäärityksen varmis tamiseksi ilmoitukseen olisi tärkeää liittää valokuva, sillä on hyvin mahdollista, että osa ha vainnoista on muista Suomessa alkuperäisesti esiintyvistä sam maleläinlajeista tai vesiperhos ten munarykelmistä.” TERHI PAPE-MUSTONEN Hyytelösammaleläin kannattaa nostaa rannalle kuolemaan Ravustuskausi on alkanut eten kin EteläSuomessa mukavasti, kertoo Luonnonvarakeskuksen tutkija Esa Erkamo. Pyhäjärvellä ravun alami taksi on määrätty kymmenen senttiä. Ravustusta helpottavat järven karikkoisuus ja pohjan kivik koisuus, sillä pehmeässä poh jassa rapu ei viihdy. Mäntyranta on huomannut, että rapujuhlakulttuuri leviää jatkuvasti laajemmalle, eikä ky seessä ole enää pelkkä kaupun kilaisten juhla. Pohjoisamerikkalaista täplärapua pidettiin ratkaisuna ruttoongelmaan. ”Jokusen ravun syön vuodes sa, ja yhdet juhlat pidän kaudes sa.” Ylimääräiset ravut Män tyranta myy säkyläläiselle Rapu tukulle, jonka kautta saksi niekat matkaavat yleensä pääkaupunkiseudulle. Yhdyskunta kiinnittyy yleensä vesikasveihin, rantaki vikkoon tai laiturin rakentei siin, mutta se voi myös irrottau tua ja kellua vedessä. Lähde: eraluvat.fi Pyhäjärvessä saattaa olla jopa 500 rapumertaa.. Markku Mäntyrannalla on kaupallisen kalastajan ryhmän 2 toimilupa. Pyhäjärven ravuille riittää ottajia Satakunnan eteläosissa liplattavan Pyhäjärven pinnan alla tuhannet rapumerrat odottavat saalista. Valtaosa hyytelösammal eläinhavainnoista on tehty Lempäälässä ja Vesilahdessa, kertoo vesitalousasiantuntija Sami Moilanen Pirkanmaan elykeskuksesta. Täplärapu leviää, jokirapu hupenee Luonnonvarakeskuksen tutkijan Esa Erkamon mukaan tänä vuonna on entistäkin ajankoh taisempaa torjua rapuruttoa. TUOVI MÄKIPERE SÄKYLÄ KARI SALONEN Lauri Mäntyranta nostaa selkänarua, joissa merrat ovat kiinni tasaisin välimatkoin. ”Täpläravulla on käytännössä aina rutto, ja täplärapuvesissä tauti elää pysyvästi.” Nyt täplärapu on säädetty EUtasolla vieraslajiksi, eikä sitä saa istuttaa edes sellaisiin vesis töihin, joissa niitä on jo. Hyytelösammaleläimiä havaitaan Suomessa eniten kesän lopussa. Toisessa vaiheessa desinfioi pyydykset jollakin seuraavista tavoista: Keitä pyydyksiä kymmenen minuutin ajan. Täpläravun istutukset kaikkiin vesiin, mukaan lukien nykyiset täplärapuvedet, on kielletty, samoin täpläravun viljely. Kymmenet ravut levittelevät saksiaan valkoisessa muovi laatikossa. Tavataan joka päivä MT.FI Sammaleläimet ovat ryhmittyneet pallomaisen, hyytelömäisen ja läpi kuultavan muodostelman pintaosiin, ja niiden vettä siivilöivät rakenteet muodostavat kolonian pinnalle kuvioita. Rakennesuunnittelijana työskentelevä Lauri Mäntyran ta asuu Saksassa. MARIKA SARKKINEN/ POHJOIS-SAVON ELY-KESKUS Vieraslaji hyytelösammaleläin leviää voimakkaasti. Kuolleet eläimet voi esimerkiksi kompostoida tai haudata maahan. ”Touko–kesäkuu oli tavan omaista lämpimämpi mutta heinäkuu normaalia koleampi, joten rapujen suhteen ollaan aika tavallisessa rytmissä.” Samoilla linjoilla on Säkylän Pyhäjärven hoitoyhdistyksen isännöitsijä Markku Mäntyranta. ”Kalastajan ravusta saama tuottajahinta vaihtelee koos ta riippuen vähän alle eurosta kahteen–kolmeen euroon”, Mäntyranta kertoo. Mäntyrannat vievät alamittaiset ravut karikolle, jotta ne voivat jatkaa kasvamis taan. Pyhäjärvellä rapujen pahin vihollinen on ahven. Mäntyrannan arvion mu kaan Pyhäjärvessä on tänä vuonna 7 000–8 000 rapumer taa. Tampereella asuva Olli Mäntyranta työsken telee energiaalalla. Rapu tarjoaa lisätienestiä kalastajille heinä–elokuussa, mutta syyskuussa kalastajat palaavat varsinaisen kalastami sen pariin. Pohjoistuuli on heikkoa tai kohtalaista. 5 vrk:n sääennuste 5.8.–10.8. Kuivata pyydykset täysin kuiviksi ulkona auringossa. Puhdista pyydykset huolellisesti esimerkiksi painepesurilla. Lämpötila on lännessä 17 ja 22, muualla maassa 8 ja 16 asteen välillä. Niiden li sääntymistä voi yrittää estää esimerkiksi keräämällä yhdys kunnat mahdollisimman var haisessa vaiheessa pois vedestä tai laiturirakenteista eli ennen kuin ne alkavat tuottaa lisään tymissoluja. ”Hyytelösammaleläimen yh dyskunnat ovat muodoltaan pallomaisia ja paikallaan pysy viä. Pyhäjärven rapuennätys on vuodelta 2008, jolloin saalis nousi noin miljoonaan yksi löön. Rapuruton torjunta alkaa olla joka kansalaisen asia, jotta jäljellä olevat jokiravut ei vät kuolisi siihen.” Ravuista puhuttaessa tar koitetaan yleensä jokirapua ja täplärapua. Valtaosa ravuista syödään heinä–elokuussa, ja kausi päättyy venetsialaisiin. Mäntyranta pitää järven rapukantaa tasaisen vahvana. Ravustusreissulla mukana oli myös Suomessa vierailulla ollut Olli Mäntyrannan belgialainen ystävä Brice Duchêne. Hänestä tämän vuoden rapusaalis vaikuttaa kohtalai selta. Suomen rapusaaliin kannal ta Pyhäjärvi on tärkeä järvi. ”Se on milliä vaille”, hän to teaa. Kumpikin vietti heinäkuun lopussa kesä lomaa kotiseudulla Säkylässä. Upota 30 minuutiksi 4prosenttiseen formaliiniin tai väkiviinaseokseen, josta kolme osaa on väkiviinaa ja yksi vettä. Suomessa havaittujen yhdyskuntien koko on vaihdellut muutamasta sent timetristä 40 senttimetriin. Tänään Huomenna 16 +2 13 +4 15 +4 12 +4 14 +2 12 +7 19 +3 21 +3 19 +6 14 +8 21 +5 21 +7 14 +2 12 +3 16 +3 13 +3 17 +2 15 +4 18 +2 21 +5 18 +5 15 +7 22 +7 20 +8 Aurinko nousee Helsingissä kello 5:08 ja laskee kello 21:43 Oulussa kello 4:28 ja laskee kello 22:18 Utsjoella kello ja laskee kello 3:09 23:22 yöllä Helsinki 11 Turku +9 Jomala +8 Pori +6 Niinisalo +5 Tampere +8 Jokioinen +7 Lahti +8 Kouvola +9 Lappeenranta 10 Mikkeli +8 Ilomantsi +7 Joensuu +9 Kuopio 10 Lapinlahti +8 Viitasaari +8 Jyväskylä +7 Ähtäri +5 Kauhajoki +3 Vaasa 10 Ylivieska +4 Kajaani +7 Oulunsalo +7 Pudasjärvi +5 Suomussalmi +5 Kuusamo +4 Rovaniemi +5 Pello +4 Salla +4 Sodankylä +3 Kilpisjärvi +2 Utsjoki +4 ti 19 19 23 21 22 21 21 21 21 17 18 10 13 17 17 17 19 19 20 20 18 13 17 13 10 +9 13 15 +9 11 13 +8 ke 19 20 22 19 19 19 20 18 18 18 18 17 18 20 19 20 19 19 18 18 20 17 18 17 15 13 15 13 12 12 11 +9 to 20 21 23 21 19 21 19 20 20 21 20 17 16 16 16 17 19 19 18 19 14 15 18 18 17 15 18 15 16 13 +6 +9 pe 19 21 21 21 19 20 19 20 21 21 20 17 18 19 19 19 19 19 19 19 15 15 18 18 12 15 16 15 13 15 +8 +7 la 20 22 20 22 21 21 21 20 21 19 19 16 17 18 20 20 19 20 21 21 21 18 20 19 18 15 19 20 16 17 13 10 Suomen 2