Lue lisää: k-ruoka.fi/pirkka-tuottajatarinat ERIKSSONIT KASVATTAVAT PIRKKA MANSIKKAA HÄSTÖN TILALLA. PERJANTAINA 6. Va lik oi m a va ih te le e ka up oi tt ai n.. HEINÄKUUTA 2018 – NRO 78 WWW.MT.FI IRTONUMERO 2,50 € PERUSTETTU 1916 – 102 VUOTTA SUOMEN ASIALLA Hästössä ja monella muulla suomalaisella marjatilalla kasvavat Pirkka mansikat löydät K-ruokakaupoista
Yli sata kansanedustajaa on jättänyt lakialoitteen, jossa esitetään maksu häiriömerkinnän poistamista heti, kun velka on maksettu (Yle 21.6). Maksuhäiriöiden syyt selvitettävä Katse seuraavaan hallitukseen Maataloustuottajien heikko asema ruokaketjussa nousi vahvasti esiin alan jättitapahtumassa Okrassa. Tämä helpottaisi velan maksaneiden mahdollisuuksia saada asiansa pysy västi kuntoon. Muuta mia mainitakseni: olemme panostaneet elintarvikevien tiin, hallinnollista taakkaa on kevennetty, julkisissa ruoka hankinnoissa on siirrytty vastuullisempiin hankintoihin ja alkuperämerkintöjä on laajennettu. Tärkeämpää on miet tiä, miten esimerkiksi valtiot ja suuryritykset saadaan mukaan vastuunkantajiksi. Niin kauan kuin suku linjani on olemassa, kannan vastuuta osasta tulevien jälke läisteni hiilidioksidi päästöistä. Lapsen äiti olisi vastuussa toisesta puolikkaasta – koko lapsen elämän ajan. Lukuisista toimista huolimatta maatalouden yleinen kannat tavuus ei ole parantunut toivotulla tavalla. Muistakaa nauttia hyvistä ja tuoreista suoma laisista elintarvikkeista – nyt niitä on tarjolla. Osa on listalla vain harvoin, mutta toisille merkintöjä kertyy hurjasti. Keskustelu oli hyvin rakentava ja uskon, että kykenemme yhdessä löytämään ratkaisuja suomalaisten viljelijöiden tilanteeseen. Maatalous tuottaa run saasti myös muuta taloudel lista lisäarvoa ja aineetonta hyvinvointia maaseutualueille ja kaupunkilaisille. Puhdas suomalainen ruoka on arvo, jota pitää puolustaa ja edistää. Esimerkiksi näin: koska lapseni kantaa puolta geeneis täni, kannan vastuuta puolesta hänen päästöistään. Kaikesta päätellen Suomen matkailu kaipaa lisää ulko maisia yrittäjiä, jotka näkevät, mitä itse emme huomaa. Ihmiset näyttävät hätääntyvän jo siitä, jos pellon reunalla nähdään susi tai talvisella hangella jäl kiä. ”Hyvää mallissa on, että ympäristöviranomaisen lau sunto tulisi julkiseksi lupa harkinnassa myös siinä ta pauksessa, että päätös olisi lausunnon vastainen. Ratkaisuksi on tarjottu luotto rekisterien kehittämistä. Taustalla on vuonna 2017 En viromental Research Letters tiedejournaalissa julkaistu artikkeli, joka viittaa toiseen, vuonna 2009 julkaistuun tutkimukseen. Ulosottoon ei kukaan hennoin perustein halua. Lainsäädäntöä kehitettäessä ihmisten oikea hätä pitäisi pystyä erottamaan vastuuttomasta kulutus käyttäytymisestä ja luotonantajien toiminnan kehittämisestä, ja mitoittaa toimet sen mukaan. Siksi nykyisten ja tule vien vanhempien pelottelua tärkeämpää on korostaa, että tavat ja asenteet siirtyvät tuleville sukupolville, ainakin jossain muodossa. ”Ymmärrys luontoa koh taan on vähentynyt. Nyt elyllä on mahdollisuus valittaa alue hallintoviraston myöntämistä ympäristöluvista, mutta sa man viraston sisällä valitusta ei sallittaisi. heinäkuuta 2018 Maaseudun Tulevaisuus Seuraa MT:tä verkossa mt.fi facebook.com/maaseuduntulevaisuus @maastul Jätä uutisvinkki toimitus@mt.fi 100 vuotta Päätoimittaja: Jouni Kemppainen Toimituspäälliköt: Jussi Martikainen ja Tiina Taipale Sähköposti: etunimi.sukunimi@mt.fi Maaseudun Tulevaisuus on maaja metsätaloustuottajain äänen kannattaja. Vaikka maksu häiriöisten rekisteriin joutuneiden määrä on kasvanut vain hieman, tilanne on huolestuttava. Ei ole syytä epäillä lasku toimitusten paikkansa pitävyyttä. Se pitää maaseudun ja sen elinkeinojen puolta sekä huolehtii maaseudun henkisestä ja taloudellisesta hyvinvoinnista. Alan merkittävä toimija Suomen Asiakastieto Oy julkaisi viime vuoden lukun sa alkuviikosta. Kulutus keskeinen yhteiskunta, maksu moraalin heikkeneminen ja luoton saannin helpottuminen ovat varteen otettavia syitä. Päästöjen vähentäminen on jokaisen vastuulla, mutta kyseenalaisiin lukuihin perus tuva yksilöiden syyllistäminen ei auta. Yö pymisten määrällä mitattuna Rovaniemen suurimpien mat kailijaryhmien joukkoon ovat nousseet israelilaiset – kiitos kaupungissa asuvan israeli laissyntyisen yrittäjän.” Luovassa ongelmia Satakunnan Kansa kantaa huolta lakiesityksestä, joka yhdistäisi aluehallintoviras tot ja elykeskukset yhdeksi lupa ja valvontaviranomai seksi Luovaksi. Henkilöitä, jotka pyrkivät hoitamaan ongelmansa pitäisi kuitenkin tukea. Suomalainen ruoka ja viljelijän asia on kaikkien suomalaisten asia. Lapsesta haaveilevaa on turha kiusata puheilla 60 tonnin vuosittai sista hiilidioksidipäästöistä. Samaa on helppo ennus taa, myös mahdolliselle laki esitykselle, joka heikentäisi ympäristönsuojelun valvon taa.” Luontotaju ohenee Pohjalaisen mukaan näyttää siltä, että suomalaiset sekä kaupungissa että maalla ovat alkaneet vieraantua luonnos ta ja suhtautuvat entistä pe lokkaammin eläimiin. Eikä edes siitä, että kulutusluotto maksetaan mieluummin kuin julkisen toimijan lasku. Jos pankeilla ja muilla luotonantajilla olisi nykyistä paremmat mahdollisuudet selvittää rahaa tarvitsevien aiemmat velat, uusista luotoista päättäminen helpot tuisi. Tutkimuksen lähtöolettamus on kuitenkin erikoinen. Tästä huolimatta osa meistä ei pysy menossa mukana. Pellervon taloustutkimus puolestaan on ennakoinut, että kuluvana vuonna maatalouden yrittäjätulo jatkaa laskuaan, koska tuotantopanosten hinnat nousevat edelleen. Viimeisimpänä silmiini osui toukokuun lopulla Ylellä julkaistu, Helsingin yliopiston professorin Kari Enqvistin kirjoittama kolumni. On totta, että vanhemmat tuo vat lapsen tähän maailmaan. Maa ja metsätalousministeri Jari Leppä on kutsunut vuori neuvos Reijo Karhisen etsimään ratkaisuja maa talouden kan nattavuuden parantamiseksi. Selvittämisen arvoista on myös, pitäisikö luotottajien velvollisuuksia selvittää asiakkaidensa maksuvalmius kiristää. Tällä hetkellä maksuhäiriöiden kasaan tumi nen ja kasvu asettaa kuitenkin myös luotottajien toiminnan suurennuslasin alle. Ulosotossa on tälläkin hetkellä yllättävän moni suomalainen kotitalous. Maksuhäiriöiden hoitamista koskeva lainsäädäntötyö on varmasti välttämä töntä, mutta samalla se sivuaa suoma laisen hyvinvointiyhteiskunnan oikeaa kipupistettä. JUHA SIPILÄ pääministeri, keskustan puheenjohtaja juha.sipila@vnk.fi Puhdas suomalainen ruoka on arvo, jota pitää puolustaa ja edistää. Tukitason pitä minen ennallaan tuo vakautta ja turvaa viljelijöille vaikeassa kannattavuustilanteessa. Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan maatalouden kannattavuus jäi yrittäjätulolla mitattuna vuonna 2017 hei koimmaksi koko 2010luvulla. Työttömyys luvut ovat jatkuvasti kohentuneet ja ta louden kasvu on sekä kasvu keskuksissa että monissa maakunnissa erittäin hyvää. Suomalainen viljelijä an saitsee myös paremman arvos tuksen ja tuloksen työstään. 2 perjantaina 6. Lasku kaavan mukaan olen vastuussa neljäsosasta mahdollisten lastenlasteni päästöistä, heidän lapsiensa päästöistä kahdeksas osa on minun vas tuullani. Taustalla on työttö myyttä, sairautta, henkilökohtaisia tra ge di oi ta ja silkkaa huonoa tuuria. Järjestelmä on myös lainsäädännölli sesti hankala ja lopputuloksista riippuen kallis. Esi merkiksi koti, jossa ruokaa ei heitetä roskikseen, kasvattaa todennäköisesti aikuisia, jotka eivät heitä ruokaa roskikseen. Tilaisuudessa alan toimijat esittivät omia näkemyksiään ruokaketjun ja maatalouden ajankohtaisesta tilanteesta. Uhkana oli tuen tason leikkaus. PÄÄKIRJOITUS M aksuhäiriöiden määrä on kovassa kasvussa. Pitää muistaa, että näkö havainto ei tarkoita kuiten kaan välitöntä vaaraa. Kehitys on surullista, koska se tapahtuu tilanteessa, jolloin kansan taloudella menee hyvin. Vaikka Suomessa on kaunis ja monipuolinen luonto, saat taa luontosuhteessamme olla parantamisen varaa. Läpinä kyvyys helpottaa kansalaisten valitusmahdollisuuksia, mut ta valitus pitäisi tehdä vai keaselkoisissakin asioissa 30 päivän kuluessa luvan myön tämisestä.” ”Moni hallituksen esitys on törmännyt perustuslakiin tämän hallituskauden aikana. Maatalouden kannattavuu den parantamiseen tarvitaan kaikkien toimijoiden työtä. Ajatus on nähdäkseni han kala, sillä se sivuuttaa yksilön vastuun. Tekstissään Enqvist esittää pysäyttävän luvun: suomalais perheen lapsi kuormittaa ilmastoa liki 60 hiilidioksidi ekvivalenttitonnilla vuodessa. Pidimme Kesärannassa ennen juhannusta johdollani pyöreän pöydän keskustelun maa talouden kannattavuudesta. Tutkimuksessa tehtyjen tietokone simulaatioiden avul la laskettiin, että yksi yhdys valtalaislapsi jatkaa vanhem pansa sukulinjaa 470 vuodella. NIKKE KINNUNEN nikke.kinnunen@mt.fi VIERAILIJA Maatalouden pärjääminen on kaikkien suomalaisten asia Maatalous on kivijalka koko suomalaiselle elintarvike tuotannolle. Yksityishenkllöille rekisteröitiin viime vuonna yli 1,6 miljoonaa maksu häiriömerkintää. Kysymys on siitä, että koti talouden rahat eivät riitä elämiseen. Silläkin uhalla, että se voi nostaa kulutusluottojen hintoja ja heikentää niiden saatavuutta. Omat vanhempani olisivat siis suorassa ja täydessä vastuussa kaikesta hiilidioksidista, jonka eläessäni vapautan. Silti lukua näkee esitettävän myös muualla mediassa. Selityksiä ilmiölle on useita. Kannattavuuden aito paran tuminen edellyttäisi, että elin tarvikemarkkinat toimisivat reilulla tavalla. Maa ja metsä talousministeri Jari Leppä (kesk.) piti MT:n haastattelussa ruokaasiamiehen tehtävän perustamista yhä olennaisena keinona kaupan vallan kohtuullistamiseksi. Sen sijaan on kyseenalaista, ovatko he vastuussa lastensa, lastenlastensa ja lastenlasten lastensa päästöistä. Joka vuosi.” Luku kuulostaa hurjalta, jopa liian hurjalta ollakseen totta. Myös luotonantajien vastuuta on perätty. Vaikka hallitus saisikin asiasta päätöksen aikaan tänä vuonna, katseet kohdistuvat jo seuraavaan hallitukseen. Karhinen tapaa ja osallistaa työssään ruokaketjun kaikki osapuolet. Ei ainakaan sovittujen pelisääntöjen mukaan. Maksuhäiriöiden kasvu asettaa myös luotonantajien harkinnan suurennuslasin alle. On kuitenkin epärehellistä väittää, että kotoa opitut asen teet ja tavat eivät vaikuttaisi ihmiseen myös aikuisena. Olisiko kuitenkin niin, että jokainen on viime kädessä itse vastuussa siitä, kuinka paljon kasvihuonekaasuja vapauttaa ympäristöönsä. Eikä se olekaan totta. Tutkimuksen viesti on, että jos jatkat sukuasi, olet vastuussa sukusi päästöistä. Eikä se edes riitä. Vaikka luku on kiistatta liian suuri, ei ole mahdollista, että lasten päästöt olisivat miltei seitsemän kertaa suuremmat. Osalle meistä velaksi elämisen seuraukset selviävät liian myöhään. Tuottajien aseman kohentaminen pitäisi välttämättä saada uuteen hallitusohjelmaan. Alan kasvu vaatii kuitenkin lisää yrittäjiä, myös ulko mailta. Rentouttavaa kesää kaikille Maaseudun Tulevaisuuden lukijoille. Olemme kyenneet tekemään maatalouspolitiikan osalta ison tukun päätöksiä kuluvan vaalikauden aikana. Maatalous yrittäjien tulotaso on laskenut viimeisien vuosien aikana. Julkaisija: Viestilehdet Oy TOIMITTAJALTA Lapset hiilirattaiden hampaissa Keskustelussa ilmaston muutoksesta toistuu kerran toisensa perään sama ajatus: meitä on liikaa. Kysymys ei usein olekaan siitä, että kulutusluotto jää maksamatta. Riskinottohalu ei ole tunne tuimpia vahvuuksiamme. Viimeksi toukokuun lopussa hallitus päätti lisä budjettineuvotteluissa, että luonnonhaittakorvauksen taso pidetään vuonna 2019 vuoden 2018 tasolla. Suuri osa kasvusta johtuu ongelmien kasaantumisesta samoille henkilöille. Sosiaali ja terveydenhuollon asiakas maksuja meni viime vuonna ulos ottoon 320 000 kappaletta ja kuntien päivähoitomaksuja 36 000. Ei vuodessa, vaan koko sukulinjan olemassa olon ajalta. Se palvelee ennen kaikkea suomalaista kuluttajaa, joka haluaa syödä hyvää ja turvallista kotimaista ruokaa. Viime vuonna tässä menet telyssä oli peräti puoli miljoona henkilöä (Yle 21.6). Ilman merkittävää koti maista raakaainetuotantoa kotimainen elintarvikejalostus ja siihen liittyvä muu elin keinotoiminta olisi nykyistä paljon pienimuotoisempaa. Näiden lisäksi hallitus on säilyttänyt maatalouden kansalliset tuet kestävällä tasolla sekä auttanut vilje lijöitä vuoden 2017 vaikean satotilanteen johdosta. Vuorineuvos Kar hisen pitkällä kokemuksella ja taidoilla rakennetaan varmasti osapuolten välille rakentava yhteys, jonka avulla saamme konkreettisia ratkaisuja aikai seksi. Tämä vastaa sitä, että ”lentää Thaimaahan ja takaisin kol men viikon välein. Tutkijoiden mu kaan ihminen on nimittäin suorassa vastuussa jälki kasvunsa päästöistä. Luottopäätöksiä ei tietenkään pitäisi tehdä heppoisin perustein. Maksuhäiriörekisteriin on kuitenkin joutunut jo 370 000 henkilöä. Samalla kansalaisten tietosuojaan ja yksityisyyteen kohdistuisi riskejä. Näiden laskelmien perus teella jokainen Yhdysvalloissa syntyvä lapsi lisää vanhem pansa harteille tonneittain hii lidioksidia. + LEHTIKATSAUS Voimaa matkailuun Kalevan mukaan Suomen kannattaa yhä tavoitella mat kailijamäärän kasvua, sillä massaturismin vaaraa ei ole. Vuoden 2009 tutkimuk sessa selvitettiin matemaat tisella laskukaavalla lasten saannin vaikutusta yksilön hiilidioksidi päästöihin. Kun rekisteriin kerran joutuu, seurauksia voi joutua kantamaan vuosia. Yrityksen rekisterissä olevilla henkilöillä on nyt keskimäärin 15 maksuhäiriötä. Vuokrien, vakuutusten ja useiden muiden maksujen hoita minen onnistuisi ilman, että joutuu perustelemaan maksukykyään tai hoitamaan niitä etukäteen. Siitäkin huolimatta, että yrittää ja jopa onnistuu oman taloutensa kuntoon saattamisessa. Tilanne on huolestuttava myös sen vuoksi, että viime aikoina erityisesti monien kehittyvien yritysten ja nuorten yrittäjien taloutta painavat nyt huonojen hintasuhteiden ohella laajennusinvestoinneista aiheutuvat kustannukset. Tämän kokonaisuuden turvaaminen on yhteinen tehtävämme. Vuonna 2014 keskiverto suomalaisen hiilidioksidi päästöt olivat 8,66 tonnia. ”Palvelujen ja vetovoiman syntyyn tarvitaan yrittäjiä. Oikea ja tarkistettu tieto auttaa hyvin alkuun kansa laisten luontosuhteen elävöit tämisessä.” TOIVANEN ilkka.toivanen@surffi.fi. Liikaa odotuksia ei tällekään toimelle kannata asettaa
”Todennäköisesti päivystys lakkaa kahden kuukauden pääs tä”, taksiyrittäjä Teuvo Sundberg kertoi Jokioisten taksikopilla. HEINÄKUUTA 2018 – NRO 78 WWW.MT.FI IRTONUMERO 2,50 € PERUSTETTU 1916 – 102 VUOTTA SUOMEN ASIALLA www.arskametalli.fi OLEMME MUKANA OKRASSA 4.-7.7. Isoilla investointi-intoa Yli sadan hehtaarin tiloista lähes 35 prosenttia kaavailee uutta viljatai rehuvarastoa. ”Suurin ongelma maaseudulla on yöpäivystysvelvollisuuden pois tuminen. Lypsylehmien määrän arvioidaan kasvavan, vaikka tilojen määrä vähenee. Kiinnostus on kasvanut kaikissa tuotanto suunnissa. Pelkoa on var sinkin maaseudun palvelujen hei kentymisestä. Juurikääpä vaatii tarkkaa torjuntaa Hakkuukoneen kuljettajien omavalvonnalla juurikääpätuhoja voidaan ehkäistä entistä tehokkaammin. Sivut 4, 8 ja 9 Valio menetti alle kymmenen tuottajaa Sivu 9 OKRA Sikojen saparot kiinnostavat EU:ssa EU:n maataloustuottajien kattojärjestön työryhmä tutustui alkuviikolla suomalaisten sikayrittäjien keinoihin ehkäistä hännänpurentaa. Kuivurit ovat tilojen koneketjun viimeinen osa”, sanoi Antti-Teollisuuden kaupallinen johtaja Jouni Virtaniemi maatalousnäyttely Okrassa. Liki 30 prosenttia on kiinnostunut investoimaan täsmäviljely tekniikkaan. Sivu 10 MAATALOUS. ”Sarjoja saisi olla lisää eritasoisille hevosille.” Sivu 14 ANU LEPPANEN Hevoset ja kilpailuvietti kirittävät kaviouralla PEKKA FALI Kantokäsittelyaineen peittävyyttä tarkistettiin mittaamalla kesäkuussa Kouvolan Jaalassa hakkuulla. Sivu 19 Lieksalainen Suvi Peiponen on kokenut monesti, että hänen ammattiosaamisensa on kyseenalaistettu sukupuolen vuoksi. Okrassa kuivurikauppoja ”Tilakoon kasvu näkyy. Kaikilla on oikeus ammattiylpeyteen Sivu 15 PÄIVYRI LARI LIEVONEN Taksiyrittäjä Jukka Suvannon mukaan ala ei kannattaisi ilman Kela-kyytejä. Rakentaminen kiinnostaa Viidesosa maitotiloista suunnittelee seuraavan viiden vuoden aikana investointia, joka laajentaisi tuotantoa, Kantar TNS:n viljelijäkysely kertoo. Myös lappajärveläinen tak sinkuljettaja Seppo Viinamäki kokee maaseudun jääneen unoh duksiin uutta taksi lakia kirjoitet taessa. OSASTO A241! Monté-ratsastaja Heidi Kuossari on ollut lajinsa kotimaista kärkeä parikymmentä vuotta. Sivu 11 METSÄ KIMMO HAIMI 10 KYSYMYSTÄ Tietokilpailussa muistellaan muun muassa Korkkarit kattoon -kappaleen sanoituksia. Suurten tilojen suunnitelmat toteutuvat varmimmin. Sund berg kertoo, että Kelakorvat tujen matkojen osuus on jopa 90 prosenttia ajoista. Enemmistö tilauksista on nykyisen kaluston restaurointia. PERJANTAINA 6. Tämä tietää varmasti mo nilla paikkakunnilla sitä, että asiak kaiden on vaikea saada yöaikaan taksia kuljettajien nukkuessa.” Sivut 6 ja 13 Maaseudun taksit hämmentyivät VIIKONVAIHDE Elinkeinoelämän keskusliiton puheenjohtajan Veli-Matti Mattilan mukaan yritysjohtajia houkuttelevat maailmalle kansain välinen työ, Suomea paremmat palkat, alempi veroaste ja edullisempi asuminen. Yliö: Helsingin kokous näkyy öljyn hinnassa Sivu 12 • • • Viidesosa maitotiloista aikoo laajentaa tuotantoa Iso osa investoinneista liittyy tilan kehittämiseen ja kaluston korjaamiseen. SANNE KATAINEN Heinäkuun alussa toteutunut taksi alan vapautuminen ja Kelakyytien uudelleenjärjestely hämmentävät taksialan yrittäjiä. Loput kymme nen prosenttia on pääasiassa baari kyytejä Forssaan. Ilman investointitukea moni rakennushanke raukeaa. Viikonvaihde, sivut 4–5 EK-pomo puolustaa johtajien palkkoja MIELIPITEET Lukijalta: Sote ei parane odottamalla Tekstiviesti: Mitä sanktioita leikatuista saparoista. Kaka ja Kuossari kisasivat raviratsastuksessa viimeksi Lahdessa lauantaina. Pienillä paikkakunnilla, kuten Jokioisissa, valtaosa taksikuskien leivästä tulee valtion kassasta. Hän miettii, tuleeko Forssaan uusia kilpailijoita
Pylkön Jätti on sekata varakauppa, jossa myydään myös työkaluja ja tarvikkeita. Aika ei ole vielä kypsä sille syksyllä. Tuulivoiman käyttöönotto on myös osa täh täystä edullisempaan sähkö laskuun. • 88 % lukijoista asuu omistusasunnossa. Hankkeiden toteutumisen todennäköisyys on kasvanut. Joka viides maitotila suunnittelee tuotantoa laajentavaa investointia. tuotevarasto Sähkön varavoimakone Lannan käyttö Työturvallisuus Energia Ympäristön tila Viljan kuivuri Urakointi Paloturvallisuus Täsmäviljelyteknologia Kotieläinten hyvinvointi Ei yllä mainittuja investointeja En osaa sanoa Lähde: Kantar TNS Agri ”Kaluston koko kasvaa, sillä urakointi palveluiden käyttö ja kimppa koneet yleistyvät.” RISTO VARIS Mepit tyytymättömiä huippukokouksen tuloksiin EU-maiden johtajat eivät edenneet tarpeeksi pitkäl le turvapaikkauudistuksessa tai talous ja rahaliiton syven tämisessä viime viikon EU:n huippukokouk sessa, Euroopan parlamentin mepit vetosivat. Navettainvestoinneissa vilk kaimmaksi vuodeksi kysely en nakoi vuoden 2020. Viljelijöiltä kysyttiin myös tilan energiaratkaisuista. Perussuo malaisten kannatus oli kesä kuun mittauksessa runsaat 10 prosenttia, mikä on pari prosenttiyksikköä enemmän kuin kuukausi aiemmin. Energiasta on saatu eri tyisesti säätöjä kuten osuus kauppa Keskimaan esimerkki osoittaa (MT 4.7.). Sittemmin kauppaasiassa on tapahtunut yllätyskäänne. ”Voitto ei ole olennainen asia vaan se, eletäänkö siellä löysäs ti. Kantar kysyi kehitysnäky miä ja tulevaisuudensuunnitel mia 4 442 tilalta helmimaalis kuussa 2018. 4 perjantaina 6. Myös Itävallalle kakkospilari on tärkeä”, Valonen sanoo. Maitotiloista joka viides suunnittelee tuotantoa laajen tavaa investointia. Pal veluihin kuuluu posti, matka huolto ja Alkon toimituspiste. Maan prioriteeteiksi on nostet tu laittoman maahanmuuton ehkäiseminen, kilpailukyvyn turvaaminen, digitalisaatio sekä yleinen vakaus Euroopassa. mennessä ilmoitus@maaseuduntulevaisuus.fi Itävalta painaa kaasua ruokalakiin EU-neuvoston puheenjohtajana on työskennellyt kohta viikon Itävalta. Investointituella on iso merkitys hankkeiden toteutta misessa. Laskelmasta selviää, että asiakasomistajille maksettiin viime vuonna bonuksia kolmen sentin edestä. Sellaisia suunnitteli vuonna 2016 lähes neljännes eläintiloista. Viime vuonna maatalouden rakentaminen jäi edellisvuotta vähemmäksi (MT 4.10.2017). Maa ja metsätalousminis teri Jari Leppä (kesk.) kertoi huhtikuussa MT:lle, että maa seudun pienille kaupoille olisi kehitettävä tuki. ”Se kaikki mahdollistaa osal taan halpuutusta”, hän sanoo. ”Tilakoon kasvu näkyy. Kun pilkotaan samalla tavalla kustannuksiin, huomataan, että teollisuuden ja maatalouden voitto on olema ton”, hän muistuttaa. Direktiiviesityksen mu kaan Facebookin kaltaiset sivustot eivät voisi jakaa enää yhtä vapaasti sisältöä, vaan esimerkiksi esikatselulinkeis sä näkyvät uutisartikkeleiden kuvat ja uutisotsikot tulisivat tekijänoikeuksien alaisiksi. Kilpiö avasi tiloihin Pylkön Jätin kesäkuun puolivälissä. Myös hallituksen tavoite työllisten määrän lisääntymi sestä 110. EU:n ja Kiinan on mää rä keskustella kauppasuh teista huipputapaamisessa Pekingis sä 16.–17. Sryhmä on Laineen mu kaan keskittynyt viime vuodet perkaamaan omia kustannus eriään: tietohallintoa, kuljetuk sia ja mainontaa on vähennetty sekä kohdennettu uudelleen. Yle: SDP on edelleen suurin puolue Ylen kesäkuussa teettämän kannatusmittauksen mukaan SDP:n kannatus on runsaat 20 prosenttia ja kokoomuk sen karvan verran alle 20 pro senttia. AIMO VAINIO Lähde: SOK Ruokaostokseen käytetty euro 2 1 3 3 3 3 5 7 12 61 snt 7 Elintarviketeollisuudelle maksettu Arvonlisävero Bonus Kaupan henkilöstön palkat Kuljetusliikkeet ja varastointi IT ja hallinto Sähkö, lämmitys, siivous ym. Nyt niiden suunnitelmat romah tivat 1–5 prosenttiin tiloista tuotanto suunnasta riippuen. 34 prosenttia tiloista ei suunnittele investointeja. Kauppoja on Pylkönmäellä nyt kaksi. Kauppa kävi kuivuri valmistaja AnttiTeollisuus Oy:n osastolla. TEM: Hallituksen työllisyystavoite toteutuu 2019 Hallituksen tavoite 72 prosen tin työllisyydestä ei toteudu vielä tänä vuonna, arvioi työ ja elinkeinoministeriö. Laineen kanssa ruokakaupan tilanteesta viime viikolla kes kustellut MTK:n puheenjohta ja Juha Marttila ei pelkästään innostu Sryhmän eurosta. Kiina on ilmoittanut vasta toimista, mikä on lisännyt huolia kauppasodasta. Osuuskauppa Keskimaa lak kautti maaliskuussa kylän ai noa kaupan Salen. Tarpeeksi yksinker taiseltakaan komission esitys ei vaikuta. Eläintilojen tuotantoraken nuksien suunnitelmista kaksi prosenttia on yhteishankkeita. Neljänneksi suosituin on vihreät, jonka kannatus on noin 14 prosenttia. Kun Sryhmän katetta on kolme senttiä ja siitä on jo ero tettu voitonjako omistajille, nettotulos on itse asiassa sama kuin nämä yhdessä. ”On toki hyvä, että kauppa avaa osaansa. Yli sadan hehtaarin tiloista lähes 30 pro senttia kaavailee konehallia tai varastoa ja lähes 35 prosenttia vilja tai rehuvarastoa. heinäkuuta. Vetoomuksen Salen säilyt tämiseksi allekirjoitti lähes 1 700 ihmistä. Aineistot sähköpostitse pe 24.8. ”Voittoa jää kolme senttiä eurosta. Komission esitys on vasta kuukauden ikäi nen.” Viime viikolla EUjohtajien huippukokouksessa tulevan vuosikymmenen EUbudjetti pääsi asialistalle, muttei vielä edennyt sen pidemmälle. Kotieläinten hyvinvointia parantavien hankintojen kehi tys on päinvastainen. Hyödynnä teeman huomioarvo ja ole mukana omalla ilmoituksellasi! Tavataan joka päivä. Jos tuo luku alkaa kak kosella, kilpailukyky alkaa ka dota, kun ei ole mahdollisuutta investointeihin”, Laine sanoo. Isot tilat aikovat investoida vielä innokkaammin. Myös varavoiman hankkimi nen on selvästi useammalla mie lessä kuin kaksi vuotta sitten. Meillä sen osoittavat Luon nonvarakeskuksen ja muutkin tutkimukset.” Marttilan mukaan tarvittaisiin kansainvälistä vertailututkimus ta siitä, miten kaupan osuus ruo kaeurosta jakautuu eri maissa. MARIA POHJALA BRYSSEL. ”Uusien traktoreiden me nekki on laskenut, mutta työ koneissa on havaittu jopa pien tä piristymistä.” Maatalouden rakennemuu tos aiheuttaa hänen mukaansa tarvetta työmenetelmien mo dernisontiin. Osa tiloista on kiinnostuneita vaunukuivu reista, joita hankitaan lisäkapa siteetiksi vanhan pakettikuivu rin viereen. Tämä vie aikaa”, Suomen maa talousneuvos Kari Valonen ker too maatalouden erityiskomite an jälkeen tiistaina Brysselissä. Mepit totesivat, että vain vä hän tulee muuttumaan paikan päällä ja että ihmisiä tulee yhä menehtymään Välimerellä. Euroo pan komission huhtikuussa jul kaisema direktiiviesitys listaa jatkossa kielletyt, ruokaketjus sa esiintyvät epäreilut kauppa tavat. Huippukokouksessa pää tettiin siirtolaiskeskusten pe rustamisesta EUmaihin sekä EU:n ulkopuolisiin maihin. Suosituin uusi energiamuoto on aurinko energia. Kilpiöllä on kyläkauppa myös Killinkoskella Virroilla. MARIA POHJALA BRYSSEL Pylkönmäellä on nyt kaksi kauppaa Pylkönmäen kylä Saarijärven kunnassa oli keväällä jäädä kokonaan ilman kauppaa. USA:n Kiinan vastaiset tullit voimaan Yhdysvallat ottaa käyttöön Kiinan vastaiset tuontitullit perjantaina. Keskustaa kannattaa vajaat 17 prosenttia vastaa jista. Turvallisuuden lisäksi Itäval ta aikoo edistää vauhdilla vuo den 2020 jälkeisen maatalous politiikan (cap) valmistelua sekä elintarvikeketjun epäterveiden kauppatapojen lainsäädäntöä. Isoista tiloista lähes 30 pro senttia on myös kiinnostunut täsmäviljelytekniikkaan liitty vistä investoinneista. Samaan aikaan on ta san vuosi siihen, kun Suomi ottaa ohjat neuvoston puheen johtajana. ”Kaluston koko kasvaa, sillä urakointipalveluiden käyttö ja kimppakoneet yleistyvät. Esimerkiksi lypsykarja tiloista vuoden 2016 kyselyssä lannankäsittelyä aikoi parantaa 12 prosenttia. Hän huomauttaa, että kun verrataan verottomia hintoja, ruoka on Suomessa edullista suhteessa suureen osaan läntis tä Eurooppaa. AIMO VAINIO JUHO KUISMA ORIPÄÄ Varastot ja täsmäviljelytekniikka kiinnostavat isoja tiloja LARI LIEVONEN 0,0 10,0 20,0 30,0 40,0 Kaikki 100 haMaatilojen investointiaikeet Konehallit/-varastot Vilja-/rehu ym. Mutta on har haanjohtavaa esittää, että tämä olisi maatalouden ja teolli suuden osuus. Osa mepeistä ilmaisi lisäksi turhautumisensa siihen, että vaikka finanssikriisistä on jo lä hes kymmenen vuotta, EUmai den johtajat eivät ole kyenneet toteuttamaan toimia, joilla ta louden romahdukset voitaisiin estää tulevaisuudessa. 12 prosenttia toteuttaa, vaikka tukea ei saisi yhtään. Jos kylällä ei olisi kauppaa, matkaa ostoksille Saarijär velle tulisi 30 kilometriä. Molempien maiden mielestä komission lakitekstissä ei ole menty tarpeeksi pitkälle, ja maa talouspolitiikan tavoitteiden ja rahoituksen välillä on selvä epä tasapaino. Kaupat toimivat hieman eri mallilla. Enemmistö tilauksista on olemassa olevan kaluston res taurointia, kuten elevaattorei den vaihtamista. Näin on tilanne myös Antti Teollisuudella. Varmimpia ovat suurten tilojen hankkeet. Pyl könmäellä on 700 asukasta. MT:n lukijafaktaa: • 22%:lla Maaseudun Tulevaisuuden lukijatalouksista on 3 tai useampi auto • 95 % lukijoista asuu taloudessa, jossa on 1 tai useampi auto. Myös kasvipeitteisyysvaatimusten ki ristyminen tuo mukanaan uu denlaisia tarpeita.” Suurin osa uusista investoin neista on erilaista tilan kehit tämistä. Olisi hyvä pilkkoa maatalou den ja teollisuuden osuus kus tannuseriin samalla tavoin, jol loin nähdään, mihin suurimmat rahavirrat menevät. Kui vurit ovat tilojen koneketjun viimeinen osa. Niistäkin tulee pullonkauloja, ellei niitä uu disteta”, kaupallinen johtaja Jouni Virtaniemi toteaa. • 68 % lukijoista asuu maaseudulla tai alle 30 000 asukkaan kaupungissa – siellä missä autoa tarvitaan! Lähde: KMT 2017 / TNS Atlas 2017 MT:n Autot ja liikenne -teema on aina ajankohtainen. ”Cap on pitkä prosessi, jossa ensin pitää päästä ratkaisuun rahapuolella. Yhteishankkeita pitää mahdol lisena 16 prosenttia jatkavista tiloista. Kevään mittaan myös ra vintola Evästupa laajensi kau paksi, kertoo Keskisuomalai nen. Siksi Suomen edustajat toivovat capvalmistelun etenevän syk syllä oikeaan suuntaan. Itävallan kuuden kuukauden puheenjohtajuuskauden kanta vana teemana on Eurooppa, joka suojelee. Neu vosto kiitteli komission panos tusta tutkimukseen ja innovaati oihin, mutta muut maatalouden rahoitusta koskevat kannanotot väistyivät pakolais ja maahan muuttoneuvottelujen tieltä. Viisi prosenttia vastaajista ai koo siirtyä tuottamaan aurinko energiaa seuraavan kahden vuoden aikana ja 20 prosenttia seuraavan viiden vuoden aikana. Ministeriön työmarkkina ennusteessa lasketaan, että työllisyysaste nousee tänä vuonna 71 prosenttiin ja ensi vuonna 72,1 prosenttiin. Evästupa kuuluu Tarmo Lähikauppias ketjuun ja tiloissa jatkaa ravintola. Maaseuturahoitukseen suun niteltuja leikkauksia vastustavat sekä Suomi että Itävalta. KAIJALEENA RUNSTEN SOK:n nettotulos on kuusi senttiä eurosta LYHYESTI EU-parlamentti torjui tekijänoikeusuudistuksen Euroopan parlamentti torjui torstaina kiistellyn tekijän oikeusdirektiivin. Komission capesityksen mukaan EU:n jäsenmailla olisi jatkossa suurempi vastuu siitä, miten ne saavuttaisivat unionin yhteiset maataloustavoitteet. Upouusia pakettikuivaamoja myydään Virtaniemen mukaan joitakin kymmeniä vuodessa. Joka viides maatila aikoo in vestoida konehalliin tai varas toon seuraavan viiden vuoden aikana, kertoo MT:n tilaama ja Kantar TNS:n tekemä viljelijä kysely. Sitä on vaikea sanoa näiden lukujen perusteella.” ”Kun katsoo historiallista ke hitystä, kaupan osuus on kasva nut. Tälle vuodelle ennakoitiin in vestointien kasvua. Keskustelu on edennyt jäsenmaiden kes ken hyvin ja myös Euroopan parlamentti haluaa nuijia di rektiivin valmiiksi mahdolli simman pian, Valonen kertoo. ”Olemme samoilla linjoilla. Suomen neuvottelijat pitävät nopeaa aikataulua positiivisena, sillä direktiivi on hyvin synkro noitu kotimaisen elintarvike markkinalain kanssa. Voittoa Mainonta Liikekiinteistön vuokra SOK:n kenttäjohtaja Arttu Laine on tehnyt viime vuoden myyntiluvuilla laskelman siitä, miten ruokakaupan euro jakau tuu Sryhmässä. heinäkuuta 2018 UUTISET Maaseudun Tulevaisuus Uutispäälliköt: Stina Haaso ja Niklas Holmberg uutispaallikot@mt.fi Toimitussihteerit: Antti Kantola, Laura Kuivalahti ja Paula Liesmäki toimitussihteerit@mt.fi Autot ja liikenne -teemanumero 31.8. MT.FI MT.FI | 300 000 printtija näköislehden lukijaa (KMT 2017) Varaa oma ilmoituspaikkasi ilmoitus@maaseuduntulevaisuus.fi tai soittamalla 020 413 2321. MT kertoi huhtikuun lo pussa, että pylkönmäkeläinen Jani Kalliosivu osti Salen kiinteistön ja vuokrasi sen kauppias Juha Kilpiölle. Investointihalukkuuden kasvua on ollut nähtävissä maatalouden työkoneissa, ker too Hankkija Oy:n konekaupan hankintajohtaja Risto Varis. Kysely tukee ennustetta, sillä rakennusinvestointeihin on ai empaa enemmän kiinnostusta. Investointituki on niin tärkeä, että 59 prosenttia tiloista jättää suunnitelmat sikseen jos tuki jää saamatta. Investointihalukkuus näkyi myös Okranäyttelyssä tors taina. 000 henkilöllä näyt tää toteutuvan. Itävallalla ja Suomella on pit kälti samat tavoitteet maa talouspolitiikan uudistuksessa. 59 prosenttia tiloista toteuttaa sen vain jos saa tuen. Itävalta saanee lainsäädännön elintarvikeketjun epäterveille kauppatavoille kalkkiviivoille jouluun mennessä. ”Nyt vasta selvitellään, mitä komission esitys tarkoittaa. Epäterveiden kauppatapojen lainsäädännön tarkoituksena on parantaa elintarvikeketjun toimivuutta ja tuottajan neu votteluvoimaa EU:ssa. Tullit kosketta vat kymmenien miljardien dollareiden edestä Kiinasta Yhdysvaltoihin tuotavia tava roita. Nyt samaa miettii lähes kolmannes maitotiloista. Samalla se antaa viranomai sille oikeuden sakottaa sääntö jen rikkomisesta ja kannustaa kunkin jäsenmaan nimeämään henkilön valvomaan elintarvike ketjua. Suurin osa mepeistä kriti soi Eurooppaneuvoston pu heenjohtajan Donald Tuskin ja komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin kanssa käydyssä täysistunto keskustelussa EUjohtoa siitä, ettei turvapaikkauudistuksen osalta päästy konkreettisiin tu loksiin. Maa ja metsätalouden tut kimus ja innovaatiobudjetti on nousemassa 3,9 miljardista 10 miljardiin euroon vuosille 2021–2027. Työryhmissä neuvotellaan vielä heinäkuussa ennen EU:n kesälomia maatalouspolitiikan yksityiskohdista, kuten siitä, kuinka tulevasta cappolitiikas ta saadaan nykyistä yksinkertai sempi sekä jäsenmaiden subsi diariteetista. Itävalta aikookin keskittyä kaudellaan turvallisuuteen. Tämä niin kutsuttu subsidiari teetti tarjoaisi joustoa, jolla voi daan ottaa huomioon jäsenmai den paikalliset olosuhteet sekä räätälöidä jäsenmaiden tukitoi menpiteitä niiden mukaan. Capneuvotteluissa ei ole odotettavissa Valosen mukaan vielä valtavia erävoittoja syksyl lä
Siksi MTK kannustaa kaikkia jäseniään luomaan järjestön sitoumuksen yhteyteen oman sitoumuksensa. Komission listauksesta puuttui YK-tavoitteista yksi, vedenalainen elämä. Enjoy More -paketti alk. toimituskulut). Grandland X -malliston 2 000 € alennus on voimassa uusiin Grandland X -kauppoihin 19.8.2018 asti (ei ole yhdistettävissä muihin alennuksiin), auto tulee rekisteröidä viimeistään 31.8.2018. ”Niiden avulla haluamme tehdä näkyväksi suurelle yleisölle sen, millä kaikilla tavoilla suomalainen tuottaja edistää kestävän kehityksen tavoitteita. heinäkuuta 2018 5 Maaseudun Tulevaisuus Koko Grandland X -mallistoon nyt 2 000 € alennus Grandland X:n tyylikäs olemus ja urheilullinen asenne tihkuvat seikkailuhenkeä. Rahoitustarjous koskee uusia Opel-kauppoja ja on voimassa koko Opel-mallistoon 19.8.2018 asti. ”Lajien ja luontotyyppien runsaus sekä lajien sisäinen geneettinen monimuotoisuus ylläpitävät elintärkeitä ekosysteemipalveluita”, esitteessä havainnollistetaan. Nyt saat koko Grandland X -mallistosta 2 000 € alennuksen ja rahoituksen % korolla (+kulut). Lue lisää Opel.fi Uusi Opel GRANDLAND HUIPPUEDUT KAMPANJAPAKETEISSA Esim. Ohjelmassa on 17 tavoitetta, joilla on edelleen 169 ala tavoitetta, joissa huomioidaan niin ihmiset ja ihmisoikeudet, ympäristö kuin talouskin.. JUHANI REKU ”Kestävä kehitys ei toteudu ilman viljelijää” CAROLINA HUSU TEE OMA SITOUMUS MTK kannustaa jäseniään tekemään oman kestävän kehityksen toimenpide sitoumuksensa, jolla he toteuttavat MTK:n antamia ympäristölupauksia käytännössä. Edellyttää luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. Vastaanotto on ollut todella hyvä”, Pietola iloitsee. Esitteitä ei ole tehty vain YK:lle, vaikka ne Yhdysvaltoihin Pietolan mukana matkaavatkin. 26 330 € tai 219 €/kk * RAHOITUSTARJOUS koko Opel-mallistoon % +kulut* Vapaa autoetu alk. Rinta-Jouppi · TAMPERE Autosalpa · Metroauto · TURKU LänsiAuto · VAASA Autoliike Lähdemäki · VANTAA LänsiAuto · VARKAUS Veljekset Laakkonen · YLIVIESKA Rinta-Joupin Autoliike · opel.fi Liisa Pietola pitää tärkeänä, että viljelijät ja koko maataloussektori kertovat ympäristötyöstään suurelle yleisölle. Uusi Grandland X Enjoy 1.2 Turbo ECOTEC M6 Start/Stop 130 hv kokonaishinta alk. ESPOO LänsiAuto · FORSSA Delta Auto · HELSINKI LänsiAuto · HYVINKÄÄ LänsiAuto · HÄMEENLINNA LänsiAuto · IISALMI Autotalo Hartikainen · JOENSUU Timosen Auto · JYVÄSKYLÄ Veljekset Laakkonen · JÄRVENPÄÄ Mäkelän Auto · KAJAANI Autotalo Hartikainen · KEMI Aine Kemi · KOKKOLA Käyttöauto · KOTKA Delta Auto · KOUVOLA Veljekset Laakkonen · KUOPIO J. Sitoumus tehdään osoitteessa www.sitoumus2050.fi. YK:N KESTÄVÄN KEHITYKSEN TAVOITTEET Kestävän kehityksen tavoitteet on YK:n vuosien 2016–2030 kehitysohjelma. Vakuudeksi hän luettelee saman tien pitkän liudan asioita, joissa ei edistyttäisi lainkaan ilman alkutuottajaa. Ovat jatkoa YK:n aiemmalle vuosituhattavoitteet ohjelmalle, joka kohdistui kehitysmaihin. Näin toteaa MTK:n ympäristöjohtaja Liisa Pietola. Maailmanjärjestö hyväksyi ohjelman vuonna 2015. 565 €/kk Käyttöetu alk. Moni ihminen ei näe sitä, miten monella tapaa tuottajien työ koituu ympäristön hyväksi.” Samaa tavoitetta tukee myös MTK:n toukokuussa tekemä kestävän kehityksen sitoumus, joka on julkaistu netissä yrityksille, yhteisöille ja yksityishenkilöille avoimella sitoumus2050.fi-sivustolla. Isojen sisätilojen, avaran tavaratilan sekä IntelliLink-multimediajärjestelmän ansiosta pitkätkin matkat ovat miellyttäviä kaikille matkustajille ja mukaan mahtuu kaikki tarpeellinen. Nykyinen ohjelma taas kohdistuu kaikkiin YK:n jäsenmaihin. YK:n kunnianhimoisia kestävän kehityksen tavoitteita ei voida saavuttaa ilman viljelijöitä ja kestävää metsätaloutta. MTK on laatinut näistä neljästä YK-tavoitteesta A4-kokoiset esitteet, joissa se esittelee suomalaisen maaja metsätalouden keinoja tavoitteiden edistämiseen. Hinnat MV18,5 mukaan. Ympäristöjohtaja pitää tärkeänä sitä, että suomalaiset tuottajat uskaltavat myös itse tuoda esiin omat ympäristösatsauksensa. Sen keskiössä ovat erityisesti puhtaan veden, puhtaan energian, maaekosysteemien suojelun sekä vastuullisen tuotannon ja kulutuksen kysymykset. Pietola on yksi sen suomalaisedustajista. UUTISET perjantaina 6. MTK:n esitteet kytkevät tavoitteet tavallisen ihmisen elämään ja ympäristöön. ”Vastuullinen tuotanto ja kulutus” puolestaan toteutuvat Suomessa turvallisena ruokana ja sertifioituna puuna. Kirjautumisen jälkeen palvelussa pääsee liittymään MTK:n sitoumukseen ja luomaan oma sitoumuksensa sen yhteyteen. ”Komissio listasi marraskuisessa cap-tiedonannossaan ne 13 YK:n tavoitetta, joihin cap sen mukaan vaikuttaa. Erityisesti ne korostuvat neljässä niistä viidestä tavoitteesta, joihin tämänvuotinen foorumi keskittyy. Rinta-Jouppi · LAHTI LänsiAuto · LAPPEENRANTA J. Kestävän kehityksen näkökulmat tulevat vahvasti esiin capissa, Pietola muistuttaa. Rahoitusyhtiö: Nordea Rahoitus, Aleksis Kivenkatu 9, 00500 Helsinki. Kuvan auto erikoisvarustein. Huippuvarustele Grandland X edullisesti hyödyntämällä myös kampanja hinnoitellut varustepaketit. ”Esitteet on käännetty englanniksi ja ne on jo lähetetty kokousvalmisteluihin. Yhteinen maa talouspolitiikka vaikuttaa myös siihen.” Liisa Pietola edustaa MTK:ta YK:n kestävän kehityksen foorumissa ensi viikolla. Ensimmäisellä kerralla sivustolle luodaan oma tili, jonka jälkeen sitoumussivulle pääsee kirjautumaan omilla tunnuksillaan. ”Emme pysty huolehtimaan sen enempää maanpäällisen ekosysteemin kuin vesiekosysteemienkään monimuotoisuudesta, emme pysty tarjoamaan ihmiskunnalle turvallista ruokaa emmekä torjumaan ilmastonmuutosta.” ”Jotta näitä pystytään edistämään, tarvitaan elävää maaseutua sekä maaja metsätaloutta.” Aihe on nyt erityisen ajankohtainen, sillä New Yorkissa käynnistyy ensi viikolla vuotuinen YK:n kestävän kehityksen korkean tason poliittinen foorumi. Ohjelman 17 tavoitteesta lähes kaikki koskettavat Pietolan mukaan tavalla tai toisella maaja metsätaloutta. YK julkisti nykyisen kestävän kehityksen tavoiteohjelmansa vuonna 2015. Maallikon korvaan YK:n tavoitteet kuulostavat hyvin abstrakteilta. EU:n tuottajajärjestöjä edustavan Copa-Cogecan ympäristötyöryhmän puheenjohtajana Pietola on mukana komission työryhmässä, joka valmistelee kestävän kehityksen tavoitteiden toimeenpanoa EU:ssa. *RAHOITUS ESIMERKKI %: Uusi Grandland X Enjoy 1.2 Turbo ECOTEC M6 Start/Stop 130 hv kokonaishinta 24 330,01 € (sis. MTK:n ympäristö lupauksessa on kuusi kohtaa: huolehtia maan tuottavuudesta ja puhtaudesta, suojella vesiä, ratkaista energiakysymyksiä, tehdä ilmastotekoja, turvata luonnon monimuotoisuutta ja arvostaa maata. 570 € Ajovaloautomatiikka Automaattiset kaukovalot Sumuvalot Sadetunnistin Automaatti-ilmastointi Pysäköintitutkat eteen ja taakse Sähköisesti taittuvat sivupeilit Tummennetut takaikkunat VARUSTE-ETUSI JOPA 1 913 €! UUSI GRANDLAND X ENJOY 1.2 Turbo ECOTEC M6 S/S 130 hv normaalihinta alk. ”Näinhän viljelijät tekevät, mutta asiasta kannattaa kertoa myös muille.” YK:n kokouksesta viedään viestiä myös Brysseliin, jossa työ EU:n yhteisen maatalouspolitiikan (cap) uudistamiseksi on paraikaa käynnissä. ”Oma lupaus voisi olla esimerkiksi ’kierrän kylvöillä töyhtöhyypän ja kuovin pesät’”, Pietola vinkkaa. Maaekosysteemien suojelu tarkoittaa sen mukaan ”monimuotoisia metsiä ja peltoja pientareineen”. 26 330,01 € (sis. Mitä esimerkiksi tarkoittaa 15:s tavoite, ”maanpäällinen elämä” eli ”maaekosysteemien suojelu”. toimituskulut ja 2 000 € alennuksen), korko %, perustamiskulu 249 €, käsittelymaksu 12 €/kk, luottoaika 72 kk, käsiraha 4 700 €, luoton määrä 19 879,01 €, kk-erä 218,75 €, suurempi viimeinen erä 5 200 €, luotto+luottokustannukset yhteensä 20 992,01 €, KSL:n mukainen todellinen vuosikorko 1,49 %. Rinta-Jouppi · LOHJA PP-auto · MAARIANHAMINA Mariehamns Bilhall · MIKKELI Savon Autokeskus · OULU Rinta-Joupin Autoliike · PORI AutoPalin · PORVOO Auto-Open · RAUMA AutoPalin · ROVANIEMI Rinta-Joupin Autoliike · SALO PP-auto · SASTAMALA Levorannan Autoliike · SEINÄJOKI J. 415 €/kk Uuden Grandland X -malliston yhdistetty polttoaineen kulutus 4,0–5,2 l/100 km, CO 2 -päästöt 104–128 g/km
Toiset uskovat, että mikään ei muutu ja toisten mielestä edessä ovat entistä kovemmat ajat. ”Ilmeisesti lehtijuttua tekemässä. Kuljetusten nykyistä tehokkaampi käyttö toisi summalle enemmän vastinetta ja vähentäisi myös yksityisautoilusta syntyviä päästöjä. Kaikki on avoinna. Hankkeen rahoituksesta vastaavan Sitran mukaan julkisesti hankittuihin kuljetuksiin kuluu vuosittain noin miljardi euroa. ”Miksi vapauttamisessa pitää mennä vielä pidemmälle kuin Ruotsissa, vaikka sielläkään homma ei ole onnistunut?” Paljon osuvia ja tärkeitä kysymyksiä. Täällä taksikuskit ovat torkkuneet lukemattomat pikkutunnit odottamassa yökeikalle vievää soittoa. Tyytyväiseltä vaikuttava 26-vuotias mies ajaa paikallisella Taxivia-yrityksellä vakituisena kuljettajana. Matkustaja voisi esimerkiksi sovelluksen avulla ilmoittaa kyydintarpeestaan, jolloin järjestelmä järjestelisi parhaan matkustusvaihtoehdon ja välittäisi tiedon liikennöitsijälle. Raamikas mies on entinen maalari, viinuri ja portsari, nykyinen taksiyrittäjä. He luopuivat yrittämisestä ennen uudistuksen voimaantuloa. Siellä taksiyrittäjien tila innovatiivisille aluevaltauksille on paljon kapeampi. Pienten paikkakuntien taksikuskeille Kelan korvaamat kuljetukset ovat kaikki kaikessa. Ennen taksirengiksi hyppäämistä suurtalouskokin ja yhdistelmäajoneuvonkuljettajan paperit hankkinut Mäkinen toteaa vähäsanaisesti, ettei usko lakimuutoksen juuri omiin töihinsä vaikuttavan. Yrittäjien ja kuljettajien ei auta kuin odottaa, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. ”Todennäköisesti päivystys lakkaa kahden kuukauden päästä”, kertoo kopilla päivystävä taksiyrittäjä Teuvo Sundberg. Kokeilu tuo sote-kuljetukset osaksi joukkoliikennettä Etelä-Savossa, Itä-Uudellamaalla ja Pirkanmaalla aloitetaan tänä syksynä joukkoliikennekokeilut, joissa pyritään yhdistämään tuettuja kuljetusmuotoja yksityishenkilöiden liikkumistarpeeseen. Se tai ne harvat, joilla julkisia kyytejä on, selvinnevät pienemmälläkin paikkakunnalla, yrittäjäkuskini tuumi. Tilausten vastaanotto, matkojen yhdistely, välitys, valvonta, maksuliikenne ja raportointi siirtyivät Tampereelle 1. Todennäköisesti lähinnä suurkaupungin keskustassa asuvat ja sieltä (satunnaisesti) lähtevät. Ne eivät taksilain muutoksen myötä lopu, mutta muuten sen seuraukset ovat lähes täysin epäselviä. Kun päivystys kopilla lakkaa, kuljettajat päivystävät kotonaan puhelimen vieressä nukkuen. Sitä ennen hän ajoi taksia renkinä. Tuulikaapin jälkeen pienessä huoneessa on pirttikalusto, nojatuoli ja sänky. Pirkanmaalla puolestaan haetaan ratkaisuja Tampereen kaupunkialueen ja sitä ympäröivän maaseudun raja-alueen joukkoliikenteeseen. Miten Kela voi säästää siinä, että asiakas on vartin siellä ja tulee eri taksilla takaisin?” Suvanto miettii myös sitä, tuleeko Forssaan uusia autoja kilpailemaan kyydeistä. Esimerkiksi Itä-Uudellamaalla kokeillaan kutsuohjattavaa liityntäliikennettä, jonka avulla kyydin voisi saada vaikka kotoa lähimmälle linja-autoasemalle. Hankkeen eri alueilla kokeillaan hieman erilaisia toimintoja. Hellä tihkusade viimeistelee heinäkuisen tunnelman, jossa jäätelömainoksen näkeminen masentaa. ”Mulle tuli onnistunut Kela-kyyti!”, huikkaa taksinkuljettaja Anne Honka Suvannolle ja tuulettaa heiluttaen työpuhelintaan ilmassa. Palkattuna taksikuljettajana ajava Mäkinen ei usko uudistuksen vaikuttavan omaan työhönsä järjestelmien opettelun lisäksi juuri mitenkään. Paikallista paikkakuntakoetta ei enää tarvitse suorittaa, vaan vaikkapa Vantaalla kokeen suorittanut voi ajaa taksia Inarissa. AAPO LAAKSO KOMMENTTI KAIJALEENA RUNSTEN kaijaleena.runsten@mt.fi @KiiRuns Kyyti Järvenpään Puistobluesista kotiin lauantain vastaisena yönä poiki luonnollisesti keskustelun taksiyrittäjän kanssa. Siinä kerrotaan, että uusi kilpailutilanne on jo tuonut Helsingin rautatieasemalle taksien sisäänheittäjiä. Uudet järjestelmät, yksi ylimääräinen puhelin ja paksu nippu ohjeita toivat Anne Hongan työhön paljon opeteltavaa. Tällaisia lakisääteisiä kuljetuksia ovat esimerkiksi vammaisja sosiaalihuoltolain nojalla järjestettävät taksikuljetukset, sairasvakuutuskuljetukset ja koulukyydit. On heinäkuun ensimmäinen maanantai ja uusi taksilaki on ollut voimassa noin 35 tuntia. Pienemmillä paikkakunnilla taksilla ajetaan lähinnä tarpeeseen, eikä se kilpaile muiden liikennemuotojen kanssa. Koppi ja päivystys kuuluvat hämäläisten taksiyrittäjien omistamalle Taksi Hämeelle, eli entiselle Kanta-Hämeen Aluetaksille. Liikennöitsijöiden määrää ei Mötön mukaan voi vielä julkistaa. UUTISET 6 perjantaina 6. Vaikka ajaisi Forssassa vain parhaat tunnit, ei se löisi kunnolla leiville. Kirjoita sinne, että Bernerille terveisiä”, ilmoittaa Suvanto ennen kuin ehtii edes esittäytyä. heinäkuuta 2018 Maaseudun Tulevaisuus Päivystys Jokioisten taksikopilla päättyy näillä näkymin syyskuussa. Jokioisten naapurissa Forssassa tuuli riuhtoo viiriä linja-autoaseman lipputangossa. ”Sitten kun en omassa kunnassa enää jotain osoitetta tiedä, niin on aika lopettaa hommat”, toteaa Sundberg ja nauraa päälle. Pekka Möttö toteaa, että kokeilulla halutaan palauttaa syrjäseuduille todellinen julkisen liikenteen palvelu. Miksi kuljettajan ammattitaidolla ja paikallis tuntemuksella ei ole enää arvoa. Syyskuun alkuun Taksi Häme välittää vielä vammaispalvelulain mukaisia sote-ajoja, sitten nekin siirtyvät Tampereelle. Päällimmäisenä kantahämäläisten taksikuskien puheista jää mieleen sekaannus. Erityistä ihmetystä lakiuudistuksessa ja Kelan kilpailutuksessa herättävät muun muassa Kela-kyytien ajojärjestelyt. ”Sanotaanko näin, että ihme on, jos täällä vakipaikan saa.” Samassa mansikkalaatikkoa kantava nainen tiedustelee pirssiä. Ilman Kela-kuljetuksia ei pärjää. S-Marketin päädyssä on taksiasema, tai koppi, kuten kuljettajat niitä kutsuvat. Koko maan Kela-korvattavien ajojen välitys on keskitetty yhdeksälle yritykselle, kun ennen jokainen paikallinen aluetaksiyhtiö välitti ajot oman keskuksensa kautta. ”Tässä pyritään luomaan se 1970-luvulla kadonnut järjestelmä. Teknologiayrityksistä muodostuvaan konsortioon kuuluvat Kyyti Groupin lisäksi Sitowise, Vinka ja Infotripla. Harvojen markkinat. Jäin kotipihassa pohtimaan, kuka tästä lopulta hyötyy. ”Kolmekymmentä vuotta sitten se oli samanlaista. SANNE KATAINEN Jukka Suvanto on toiminut yrittäjänä ”kolmen auton verran”, noin seitsemän vuotta. Hän uskoo, ettei ainakaan montaa. Sundberg kertoo, että Kela-korvattujen matkojen osuus on jopa 90 prosenttia ajoista. Kun Mäkisen auto kaartaa kohti Forssan toria, astuu taksikeskuksen ovesta ulos Jukka Suvanto. Hongan mukaan viikonloppuna muuttunut kelakuljetusten välitysjärjestelmä on ontunut. Sundberg on jo eläkeiän ylittänyt ja omien sanojensa mukaan aikoo jatkaa töitä vielä ainakin vuoden puhtaasta mielenkiinnosta sitä kohtaan, mitä lakiuudistus tuo tullessaan. 17 000 asukkaan Forssa ei ole taksikuskeille varsinainen Eldorado, jossa olisi helppoa kultaa vuoltavana. Todennäköisesti pääkaupungissa alkavat pudotuspelit, mutta vain aika näyttää, mitä tapahtuu maakunnissa. Valtion maksamille kyydeille piti saada sovittua hinnat ennen kuin kilpailu vapautetaan. Todellisuudessa tuskin kukaan niin päättäjistä kuin taksiyrittäjistäkään tietää, miltä kenttä näyttää yhden, kahden tai viiden vuoden päästä. Nykyään monessa paikassa on jäljellä vain koulukyydit.” Hankkeen seuraavana vaiheena ovat neuvottelut liikennöitsijöiden kanssa, jotta liikenne saadaan käynnistettyä syksyllä. Kolme vuotta taksia ajanut Mikko Mäkinen nousee autosta taksikeskuksen pihassa ja tervehtii matkan päästä. Saako haja-asutusalueelle enää kyytiä lainkaan. AAPO LAAKSO JOKIOINEN, FORSSA Kela-kyytien myllerrys hämmensi Jokioisissa Forssalainen Mikko Mäkinen auttaa asiakasta taksin kyytiin. Julkisia ovat paitsi Kelan maksamat myös esimerkiksi koulukuljetukset. Silloin ollaan töissä, kun muut juhlivat.” Sundbergin viimeisimmät 24 vuotta ovat kuluneet taksin ratissa. Taaksepäin tässä uudistuksessa mennään”, Sund berg toteaa. Välitettävien kyytien määrä väheni yhdessä yössä ja todennäköisesti niiden mukana työpaikkoja siirtyy Hämeenlinnasta Tampereelle. Seuraavana aamuna töihin mennessä metron uutisikkunassa näkyy otsikko. Honka toteaa kuivasti, että Kelan kilpailutuksen hävinneen aluetaksiyrityksen tulevaisuudesta ei ole mitään havaintoa. Kokeilun ytimessä on ajatus siitä, että nyt vajaakäytöllä ajavat, julkisella rahalla liikennöitävät kuljetukset saataisiin osaksi joukkoliikennettä. Silloin ihmisiä vielä asui ympäriinsä, joten joukkoliikenne oli mahdollista järjestää. heinäkuuta. Hän ottaa puheeksi, että lakimuutoksen myötä kuljettajien ammattitaito tulee laskemaan. Kuljetusten aikataulujen ja reittien järjestelyyn otetaan mukaan nykyaikainen teknologia. Keväällä yritys hävisi kilpailutuksessa Kela-korvattavien taksimatkojen välitystoiminnan Tampereen Aluetaksille. Nyt tieto kyydistä tulee puolitoista tuntia etukäteen, kun ennen ajoon sai lähteä heti. Taksin rattiin hän hyppäsi ensimmäisen kerran 1972. Tässä välissä meillä oli jo työvuorolistat ja työajat. ”Tässä käytännössä lähdetään järkeistämään yhteiskunnan maksamia kuljetuksia”, sanoo Kyyti Group Oy:n toimitusjohtaja Pekka Möttö. Mietimme, että kaikki muu onkin samanlaisen utuisen hämärän peitossa kuin kesäyö, jossa ajelimme. Mäkinen nostaa mansikat takaluukkuun. Tämä kertoi ainakin kahden yrittäjän riisuneen runsasväkisellä Keski-Uudellamaalla autostaan kesäkuun aikana taksille tarvittavat varustukset. Ainakaan täydellinen kato täällä ei ole käynyt. Suvanto kertoo, että jotkut asiakkaat ovat olleet uudistuksesta todella näreissään. ”Nykyään auto ei jää odottamaan asiakasta sairaalalle, vaikka täältä vietäisiin Tampereelle. ”Nuoria tulijoita ei alalle ole, koska vapaa-aika on aika vähäistä. Lähes kaikkialla maassa Kela-taksien välitys oli viikonlopun jäljiltä myös pahasti ruuhkaantunut. Tarvittaisiin edes perussäännöt siitä, mitä saa tehdä ja mitä ei, hän katsoo. ”Ihan merkittävän kokoisesta operaatiosta tässä on kyse jo nyt pilottivaiheessa”, hän toteaa. Pitääkö auton tilauksen yhteydessä luvata suoraan useita kymppejä pelkästään siitä, että kuljettaja lähtee ajelemaan keskustasta asiakkaan luo. Taksiyrittäjä Teuvo Sundbergin mielestä taksilain muuttuessa otettiin harppaus vuosikymmeniä taaksepäin. Koppi on tässä tapauksessa varsin kuvaava sana. Kuuden euron take away -keittolounaita mainostavan kahvilan aurinkovarjot on vedetty suppuun. Loput kymmenen prosenttia on pääasiassa baarikyytejä Forssaan. Hyvä paikallistuntemus on ollut taksikuskien ylpeydenaihe. Seinällä roikkuu paikallisen maanrakennusyrityksen tyttökalenteri. Muun muassa Onnibusin perustajana tunnettu Möttö toimii kokeilussa yrityskonsortion edustajana. Kela kilpailutti taksipalvelut lakiuudistuksen kynnyksellä. Sellainen vanhanaikainen, josta kukaan ei voimaannu. Jokioisten S-Marketin risteyksestä kurvaa taksi. Pienillä paikkakunnilla, kuten Jokioisissa, valtaosa taksikuskien leivästä tulee valtion kassasta. Viime vuonna Kela korvasi yhteensä 3,3 miljoonaa taksimatkaa. ”Kokeilussa pyritään hyödyntämään niitä autoja, jotka syrjäseuduilla liikkuvat joka tapauksessa”, Möttö kertoo. Tieto kyydistä tulee Tampereen keskuksesta suoraan autoon, joten välikäsiä ei matkalla tarvita. Kokeilua hallinnoivat Sitra, Kuntaliitto ja Business Finland. Vaikka Forssan työllisyystilanne on viime aikoina kohentunut, on työpaikka kullan arvoinen
UUTISET perjantaina 6. Useissa teu rastamoissa Brasiliassa ruhojen testauksia eivät tee viranomai set, vaan teurastamon rivi työntekijät. Saunavaunujen hinnat lähtevät noin 7 000 eurosta ja hienoim missa mökkivaunuissa hinta kipuaa 30 000 euroon. ”Olemme päätyneet aggres siiviseen hinnoitteluun, otam me mieluummin volyymiä”, Romppainen sanoo. ”Rakennusvalvonnan huoli on se, että pian pyörien päällä on rivitalo, jos vähän värikynää käyttää.” Yleisesti viisas tapa toimia on Romppaisen mukaan pu hua vaunun sijoittamispaikasta naapureiden ja viranomaisten kanssa ennen ostopäätöstä. Tämä ei ole linjassa EU:n säädösten kanssa ja uhkaa eurooppalaista ruokaturvalli suutta, komissio sanoo. ”Valmiilla mökillä voi olla myös pulaa nukkumatilas ta. ”Osasyy sille, miksi luovuin liiketoiminnasta oli se, että tuli ajettua itsensä loppuun. Vaikka isoa vaunua voi vetää auton perässä, kunhan kuskilla on BEajokortti, ei sitä huvin vuoksi kannata kiskoa ympäri Suomea. ”Emme ole tarjoamassa por saanreikää rakennuslupiin. Jos autos sa ei tätä valaisinta ole, taksikais taa ei saa käyttää”, Poliisihalli tuksen poliisitarkastaja Timo Ajaste vastaa. Komissio luettelee Brasi lian heikkouksiksi erityisesti naudan ruhoille tehdyt teuras tamotarkastukset. Teurastamotarkastuksissa tarkkaillaan ruhojen kuntoa. Timo Levä sahaa vaunuun tulevia listoja oikean levyisiksi. Koska saunavaunu on liikutel tava rakennus, sille ei voi varsi naisesti saada rakennuslupaa. Moni hankkii mökkivaunun uudelle tontille. LAURA KUIVALAHTI PYHÄNTÄ, SIIKALATVA Saunavaunu yhdistää pehmeät löylyt ja asuntovaunun vapauden ESKO KESKI-VÄHÄLÄ Pyhäntä Siikalatva Monia asiakkaita miellyttää saunavaunuissa dramaattisen tumma väritys. MARIA POHJALA BRYSSEL Taksikupu ei ole enää uuden lainsäädännön mukaan pakollinen taksissa. Massiivipuusysteemit on jätet ty pois, mutta jo kiukaan kivis tä tulee 40–50 kiloa painoa”, Romppainen sanoo. ”Taksikaistojen käyttöä val votaan jatkossa kuten tähänkin asti, osana poliisin normaalia liikennevalvontaa. Suomessa on myös muita yk sittäisiä saunavaunujen valmis tajia, mutta Salvos on nyt alan suurin toimija ja ainoa mökki vaunuvalmistaja. Komissio tuuppii Brasilian johtoa, että tarkastukset tulee saada kuntoon, jotta lihaa voi daan jatkossakin tuoda EU:n markkinoille. heinäkuuta 2018 7 Maaseudun Tulevaisuus www.kuninkuusravit.. Uber aloitti toimintansa Suomessa vuonna 2014, mutta keskeytti sen viime kesänä. Liikennettä valvova poliisi pi tää kiinni samasta ohjeesta. Kun sain ensimmäisen sauna vaunun valmiiksi, se oli jo seu raavana aamuna myyty. klo 18-02 Majoitusvaraukset ja -tiedustelut: lapinlomamatkat.co m Olethan jo varannut majoituksen. Yhden vaunun valmistami seen kuluu kolme tai neljä työ päivää, mutta tehtaalla ollaan pian siirtymässä kahteen työ vuoroon ainakin kesän ajaksi. Käytännössä tämä ei kuiten kaan tarkoita sitä, että saunan sa voisi parkkeerata mihin ta hansa pitkäksi aikaa. Ajasteen korviin ja Poliisi hallitukseen ei ole kantautunut, että joukkoliikekaistojen vää rinkäyttö olisi lisääntynyt taksi liikenteen uudistuksen jälkeen heinäkuussa. SANNE KATAINEN Heinäkuun alusta voimassa ollut uusi taksilaki on mahdollistanut taksin ajamisen ilman taksin ka tolla loistavaa taksivalaisinta. Taksiliitto oli taksilain val misteluvaiheen kaikissa kan nanotoissaan kannattanut sekä taksikupua että taksamittarin käyttöä. Romp painen huomauttaa, että hinta on huomattavasti halvempi kuin uusissa asuntovaunuissa perinteisistä mökeistä puhu mattakaan. Aaltoyliopistosta vuonna 2015 valmistunut Ossi Berg osoitti insinööritieteiden diplo mityössään, että ”muun liiken teen määrän kasvaessa joukko liikennekaistojen väärinkäyttö nousee merkittäväksi joukko liikennettä haittaavaksi ongel maksi”. Ei siis ihme, että jossain vaiheessa syntyi idea auton pe rässä kiskottavasta saunasta. Seuraa sosiaalisessa mediassa: #kuninkuusravit2018 #kungstravet2018 lippupalvelu Iltajuhla Ounaspaviljongilla lauantaina 28.7. Vaunu voi houkutella myös esimerkiksi metsätöissä ke säänsä viettäviä työmiehiä tai kalareissulle lähtijöitä. ”Enää ei rakenneta 300 ne liön huvilaa, vaikka varallisuus sen sallisi. Uuden lain oloissa Uber toimii kyytien vä lityspalveluna. Sama sauna moneen tarkoitukseen”, Määttä lisää. Mökkivaunu painaa noin 2 500 kiloa, eikä painoa ole lähdetty optimoimaan sa malla tavalla kuin esimerkiksi asuntovaunuissa. Esimerkiksi epämuodostumat ruhoissa johtavat automaatti sesti ruhojen hylkäämiseen. Joissain on pelkkä sauna, toi sissa lisäksi oleskelutila. Taksikaistaa saa käyttää vain sellainen taksi, jossa on taksivalaisin. Luvattomasta joukkoliikennekaistan käytöstä seuraa kiinni jäädessä rikesakko. Saunavaunuissa kiehtoo Mää tän ja Salvoksen hallituksen puheenjohtaja Samuli Romppaisen arvion mukaan niiden helppous. Siinä majail lessa ja löylytellessä voi pohtia, onko tämä sellainen kolkka, johon haluaisi pystyttää pysy vämmän kesäkodin. Viranomainen voi todeta, että tällainen pidempään paikallaan ollut rakennelma pitää siirtää pois, joten asia kannattaa sel vittää etukäteen”, Romppainen sanoo. Jos kupua käytetään, on siinä luettava Taksi tai Taxi. Tilausten määrä kasvoi jatkuvasti, ja lopulta Saunavau nut.fiyrityksen liikevaihto ki pusi lähes puoleen miljoonaan euroon vuodessa. Tietämättömyys ai heuttaa valvontapuolellakin epävarmuutta, ja Romppainen ymmärtää sen hyvin. Syksyl lä tuotanto oli jo käynnissä.” Määttä valmisti vaunuja yrittäjänä pääsääntöisesti it sekseen, välillä vaimon avusta mana. Salvos valmistaa hirrestä mökkejä, mutta sauna vaunuissa materiaalia ei voi käyttää sen painon takia, kertoo Samuli Romppainen. Kasperi Pahkala asentaa listoja paikalle saunavaunun oleskeluhuoneessa. Kommentoi verkossa Kommentoi juttua verkossa osoitteessa mt.fi Tehtaanjohtaja Jonne Koskelo on Salvoksen perustajan poika. Euroopan komissio laittoi aiemmin keväällä Brasilian suurimpia siipikarjan tuottajia mustalle listalle, koska ne eivät noudata EU:n salmonellasää döksiä. Joukkoliikennekaistat on va rattu nimensä mukaisesti jouk koliikenteen eli bussien ja tak sien käyttöön. EU on raportoinut alueellaan myös useista brasilialaisista lihoista peräisin olevista sal monellatapauksista. Van hemmalla väellä on rahaa, eikä heidän tarvitse sitoa tällaiseen projektiin omaa aikaansa”, Määttä sanoo. Romppaisen mukaan Sal voksella toivottaisiin yleisiä vi ranomaissuosituksia sauna ja mökkivaunujen sijoitteluun, sillä nyt jokaisessa kunnas sa toimitaan miten parhaaksi nähdään. Komissio ja jäsenmaat päät tivät silloin yksimielisesti, että 20 brasilialaista tuotantolai tosta ei saa enää tuoda lihaa EUalueelle. EU on pyytänyt paikallisia tuotanto laitoksia korjaamaan tilanteen ja parantamalla tuontilihan turvallisuutta. KIMMO LUNDÉN Ilman kupua ei edelleenkään saa ajaa taksikaistalla. Taksiliikenteen harjoittami seen luvat myöntävä Trafi on Taksiliiton Anderssonin mukaan ohjeistanut, että taksiasemalle tai joukkoliikennekaistoille ei ole asiaa ilman taksikupua. ”Paino lähtee muodostu maan nopeasti pienistä asioista. Ensimmäinen saunavaunu valmistui vuonna 2014. Valtaosassa kiel lon saaneista laitoksista tuote taan vain broilerinlihaa. ”Plus 50vuotiaat ovat suu rin asiakasryhmämme. Yrittä jänä ei viitsinyt sanoa ei, vaan myi aina vaikkei olisi kerinnyt kään.” Pyhäntäläinen hirsiraken tamiseen erikoistunut Salvos Finland Oy osti Määtän liike toiminnan vuoden 2018 alussa, ja siirsi saunavaunujen tuotan non Siikalatvalle. ”Aina niitä (luvattomia jouk koliikennekaistojen käyttäjiä) on ollut, mutta yleiseen elämän kokemukseen perustuen arve len, että jos muutkin käyttävät, miksi en sitten minäkin”, Taksi liiton Andersson epäilee väärin käytön lisääntyvän. Tämän voi jättää kesäksi mökki rantaan ja tuoda talvek si omakotitalon pihaan. Saunavaunut valmistetaan Siikalatvan Piippolassa hallissa, jossa yritys sai alkunsa. Tällä hetkellä pääpaino on kotimaan markki noilla, vaikka vientiinkin on yk sittäisiä vaunuja tehty lähinnä ulkosuomalaisten toiveista. Valmiin saunan voi tilata suoraan pihamaalle, ja kiukaan voi sytyttää vaikka heti. ”Olen nopea liikkeissäni. Pyörien päälle rakennetulle saunalle ei voi saada rakennus lupaa, mutta sitä ei voi silti parkkeerata mihin tahansa. Kyytipalvelu Uber aloitti uu delleen palvelunsa keskiviikko na pääkaupunkiseudulla. Saunavaunut tuntuvat liikku vuudessaan kiinnostavan suo malaisia, Salvoksella tilausjo noa on muutamaksi viikoksi eteenpäin. Brasilia on vastannut komis sion vaatimuksiin sanomalla, että vaikka maan tavat ovat uni onin jäsenmaiden kanssa eri laisia, Eurooppaan päätyvien lihatuotteiden turvallisuus on yhtä hyvällä tasolla kuin EU:ssa. Liminkalainen Reijo Määttä on työskennellyt asuntovaunujen parissa töiden sekä harrastus tensa puitteissa parikymmentä vuotta. Ennemmin halutaan toimintaa pihalla ja toimivia neliöitä”, Romppainen sanoo. Suomen Taksiliiton puheen johtaja Kai Andersson pitää mahdottomana poliisille valvoa joukkoliikennekaistojen käyt töä, jos niiden luvaton käyttö yleistyy. Myös saunattomia vaunuja valmiste taan. Uber tarkistaa, että sen alustalla toimivilla kul jettajilla on tarvittavat luvat ja että ajoneuvot on rekisteröity luvanvaraiseen käyttöön. Vaunuja on monenlaisia. EU:ssa tarkastuksia tekevät eläinlääkärit. ”Vanhemmalla väellä on rahaa, eikä heidän tarvitse sitoa tällaiseen projektiin omaa aikaansa.” REIJO MÄÄTTÄ Brasilian tuontilihassa edelleen ongelmia Brasilian tulee täyttää EU:hun päätyvän tuontilihan turvalli suusvaatimukset nykyistä pa remmin, Euroopan komission tuore raportti vaatii
Hilskan mukaan koirat tarvitsevat johdonmukaisen, palkitsevan ja osittain myös lempeän koulutuksen. Sote ei ole kuitenkaan vienyt hallituksen toimintakykyä, Leppä vakuutti MT:n suorassa lähetyksessä. ”Olemme nyt jatkaneet metsästysaikaa kahdella viikolla valkohäntäpeuran sekä hirvien osalta. ”Metsänomistajat ovat tällä hetkellä eniten huolissaan kuitupuun hinnasta ja katkonnasta”, kertoo kenttäpäällikkö Pauli Rintala MTK:sta. Okrassa on paikalla paljon omatoimisia metsänomistajia, joten erityisesti taimikonhoito kiinnostaa. ”Moni on tullut kysymään, että mikä on paras tapa tehdä sukupolvenvaihdos”, kertoo metsäkeskuksen metsätilarakenteen johtava asiantuntija Antti Pajula. Mallia voi ottaa länsinaapurista. Kovin kaukaa uutta myyjää ei ehkä tarvitsee hakea. Tukien leikkaukset, tilakohtaiset tukikatot ja Suomeen sopimattomat ympäristövaatimukset vaativat vielä aktiivista vaikuttamista”, Leppä mainitsi. Valkohäntäpeuralupien lisäksi luvassa on Lepän mukaan tihentymäalueille myös lisää hirvilupia. Kolmanneksella ei ollut selkeää mielipidettä, ja viimeinen kolmannes vieroksui intensiivimaatalouden tuotteita. Edustuksia karsimalla poistetaan päällekkäisyyksiä tuote-edustuksissa. Metsäkeskuksen messupisteellä on käynyt Okran avauspäivinä tasainen kuhina. Kyselytutkimuksen onnistumisen ja tulosten kannalta tärkein asia on kysymysten oikeanlainen asettelu ja termien selvennys. Haastattelijana päätoimittaja Jouni Kemppainen. Koirien toiminta on itsenäistä ja niiden täytyy osata työskennellä ilman ihmisen käskyä”, hän kertoo. Pajulan mukaan sukupolvenvaihdos on aina kompromissin hakua luopujan ja jatkajan tavoitteiden sekä metsätilan piirteiden välillä. ”Intensiivinen tuotanto on yleisesti ottaen aika tuntematon asia kuluttajille. ”Tilavierailut tai tuttujen maatilalla käynti lisäsivät ymmärrystä ja sitä kautta osto aikeita.” TERHI LATVALA. Vaarallisen afrikkalaisen sikaruton leviäminen Suomeen pitää estää kaikin keinoin. Hankkijan emoyhtiöllä, tanskalaisella Danish Agrolla on aiesopimus Keskon kanssa Claasin edustuksesta. Karjataidon tilalla laumanvartijakoirat vartioivat ja suojelevat laitumella olevia eläimiä pedoilta. Ministeri Leppä myönsi kuitenkin, että soteja maakuntauudistuksen viivästyminen on aiheuttanut harmaita hiuksia. Se on ihan päivänselvä asia”, Leppä totesi MT:n studiossa. Suomessa viljelijät ovat yhä EU:n nuoremmasta päästä.” Energiaveron palautus, eläinsuojelulaki sekä ruoka-asiamies ovat edenneet hitaasti. Useat kaupat ja ravintolat ovat luopuneet esimerkiksi häkkikananmunista kokonaan. Kuluttajalle intensiivinen tuotanto selitettiin seuraavasti: ”Intensiivisiin tuotantojärjestelmiin liittyy tuotantotavan muutos kohti sellaisia tuotantojärjestelmiä, joissa on lukumääräisesti vähemmän tuotantoyksiköitä ja eläinten lukumäärä tuotantoyksiköissä kasvaa suureksi.” ”Vaikka kolmannes kuluttajista ei aikonut ostaa intensiivimaatalouden tuotteita, ovat he silti potentiaalisia luomutai lähiruuan ostajia”, Latvala uskoo. Ne ovat arvostettuja merkkejä ja soveltuvat parhaiten Suomen viljelyoloihin, Hankkijan tiedotteessa todetaan. Villisioista ministeri toisti aiemman kantansa, että ne tulee ampua aina tavattaessa. Komissio haluaa tukijärjestelmän voimaan vuonna 2020. Lähes koko päivän messuilla viihtyneeltä ministeriltä haluttiin vastausta siihen, tuleeko luopumistuelle jatkoa. Ne työskentelevät usein pareittain.” Laumanvartijakoirat soveltuvat erityisesti sellaisille tiloille, joissa suurin osa eläimistä on yhdellä isolla aidatulla alueella. ”Erään hankkeeseen liittyvän ryhmäkeskustelun jälkeen yksi kuluttaja ihmetteli, miksi lehmiä pidetään rautahäkeissä. ”Laumanvartijakoiria hyödynnetään lampaiden, nautojen ja myös lintujen kasvatuksessa”, Hilska kertoo. Tutkimuksessa haastatellut kuluttajat olivat Suomesta, Britanniasta, Saksasta, Espanjasta ja Puolasta. Lepän mukaan luopumistuen tilalle haarukoidaan vaihtoehtoja. ”Olemme tehneet messujen aikana useita konkreettisia laskelmia siitä, mikä voisi olla kullekin messukävijälle paras vaihtoehto.” ANNI-SOFIA HOPPI ORIPÄÄ JARKKO SIRKIÄ Intensiivimaatalous jakaa EU-kansalaiset Tuoreen kuluttajatutkimuksen mukaan kolmannes EU:n kansalaisista on valmiita ostamaan intensiivisesti tuotettua sianlihaa, kananmunia ja broileria. Tutkimuksen mukaan esimerkiksi tilavierailut tai tuttujen maatilalla käynti lisäsivät ymmärrystä ja sitä kautta ostoaikeita.” Kuluttajatutkimus on osa laajempaa EU-rahoitteista Pro Health -hanketta. Leppä huomautti, että eläinsuojelulaissa on erittäin isot viittaukset maakuntauudistukseen. Muutokset tehdään tulevan syksyn aikana. Hänen mukaansa monia huolestuttaa, millä tavalla lisääntynyt kuitupuun tarve hankitaan. Hilska kouluttaa ja kasvattaa koiria maatilojen tarpeisiin. ”Kemera kiinnostaa aina. ”Asia on vahvasti pöydällä, mutta tässä vaiheessa ei voi kertoa asiasta tarkasti”. Leppä on keskustellut maatalouskomissaari Phil Hoganin kanssa asiasta. ”Koko ajan on ollut väkeä”, kertoo metsäkeskuksen viestinnän suunnittelija Johanna Kleemola. Vaikuttamiseen pitää keskittyä sitä ennen, sillä puheenjohtajamaalle ei ole soveliasta ajaa omia etujaan kauden aikana. Valitsimme tutkimukseen termin intensiivimaatalous, sillä tehomaatalous herättää jo pelkkänä sanana kuluttajissa ennakkokäsityksiä”, toteaa Luonnonvarakeskus Luken erikoistutkija Terhi Latvala, joka osallistui kuluttajatutkimukseen tekemiseen. ”Ei oikeuslaitos ole oikea taho määrittämään kannan suuruutta.” Okrassa vierailleen ministerin mukaan Suomen luopumistuen kokemukset kiinnostavat harmaantuvassa Euroopassa. ”Kuluttaja ostaa sitä todennäköisemmin intensiivimaatalouden tuotteita, mitä paremmin hän tuntee maataloutta. Lepän mukaan isot maatalouspäätökset saattavat osua Suomen puheenjohtajakaudelle ensi vuoden syksyyn. VEIKKO NIITTYMAA ORIPÄÄ Katkonta ja kemera puhuttavat metsänomistajia Maatalousnäyttely Okrassa päästään pureutumaan maatalouden lisäksi myös metsäalan ajankohtaisiin asioihin. heinäkuuta 2018 Maaseudun Tulevaisuus OKRA Maaja metsätalousministeri Jari Leppä (oik.) lupasi lisää peurankaatolupia Maaseudun Tulevaisuuden suorassa lähetyksessä keskiviikkona. 8 perjantaina 6. CAROLINA HUSU Laumanvartijakoirat suojelevat laumaansa Karjataidon tilan Kaisa Hilska esitteli Okrassa osastollaan paimenja laumanvartijakoiria. VEIKKO NIITTYMAA Hankkija luopuu kolmesta työkoneedustuksesta Hankkija kertoi Okran avajaispäivänä keskiviikkona keskittyvänsä tärkeimpiin työkone-edustuksiinsa, mikä tarkoittaa käytännössä luopumista Horschin, Samsonin ja Rauchin edustuksista. Karjataidon tila on erikoistunut karitsojen ja sonnien kasvatukseen sekä perinnebiotooppien hoitoon. Energiaveron palautus on Lepän mukaan astumassa voimaan sovitusti syyskuussa. Sukupolvenvaihdoksissa keskeinen luopumistuki tarvitsee jatkoa, jotta luopujat voivat antaa tilan seuraavalle polvelle, maaja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) korosti Okra-messuilla Oripäässä keskiviikkona. Ministeriä harmittaa susien kannanhoidollisen metsästyksen epäonnistuminen. Samalla voidaan tehostaa myyntiä ja huoltoa. Komission talvella antama tiedonanto cap-uudistuksesta koettiin myönteiseksi, mutta kesäkuussa annetut säädösehdotukset eivät vastaa tiedonannon henkeä. ”Me emme kestä tätä, että meillä on sekä maatalouden vahinkoja että liikennevahinkoja jatkuvasti enemmän ja enemmän.” Leppä kannustaakin kaikkia metsästäjiä olemaan ensi syksynä alkavalla jahtikaudella ahkerana, jotta valkohäntäpeuran kantaa saadaan vähennettyä. ”Kaikki nämä asiat edistyvät ja niistä tulee totta tällä vaalikaudella. VEIKKO NIITTYMAA ORIPÄÄ Ministeri Leppä: Hyvin toimineelle luopumistuelle tarvitaan jatkoa MARKKU VUORIKARI Kaisa Hilska luottaa Vahti-nimiseen laumanvartijakoiraansa. Asiakkaalle se näkyy toiminnan tehostumisena myynnissä ja jälkimarkkinoinnissa kuten varaosahuollossa, Hankkijalta vakuutetaan. Hilskan mukaan ilvekset pääsevät helposti yli susiaidoista, jolloin aidatun alueen sisäpuolella olevia eläimiä on suojeltava muilla keinoin. Nuorilta loppuu usko ja menetetään porukkaa, ellei selkeää vastausta jatkosta ala tulla. Kuluttajien ostopäätökset heijastuvat myös muihin elintarvikealan sidosryhmiin. Uudistuksen aikataulu on myös erittäin kunnianhimoinen ja kiire tulee. Pois siirtyviä merkkejä ei näkynyt Hankkijan osastolla Okrassa, mutta Horschilla oli oma osasto aivan vieressä. Valkohäntäpeurojen lupia lisätään, on jo lisätty ja lisätään edelleen, jos tarvetta, ministeri lupasi. ”Vartioiminen on geneettistä. ”Viljelijöiltä ei voi vaatia enemmän, ja samaan aikaan maksaa vähemmän.” ”Hyvää ehdotuksessa on, että suorat tuet, pohjoiset olosuhteet ja nuoret viljelijät mukana. Ruotsissa ja Norjassa Danish Agron maayhtiöt myyvät Claasin lisäksi Horschin ja Samsonin tuotteita, mutta eivät Rauchin koneita. Valikoimassa jatkavat muun muassa Agronic, Amazone, Fliegl, Junkkari ja Väderstad. Myöhemmin selvisi, että hän oli nähnyt videon lehmästä astumassa lypsyrobottiin”, Latvala selittää. Danish Agron arvellaan rakentavan Suomeen Hankkijan rinnalle toista myyntikanavaa. Kolmea pois jäävää tuotemerkkiä ei kuitenkaan unohdeta, vaan Hankkija lupaa hoitaa myynnin, huollon ja varaosat siihen saakka, kun uusi edustaja aloittaa toimintansa. Hänen mukaansa maatalouden viestintää tulee entisestään parantaa, jotta kuluttajille ei synny vääriä mielikuvia tuotannosta. ”EU:ssa viljelijöiden keski-ikä nousee paljon muuta väestöä nopeammin ja asiaan on havahduttu. Kylvöjen jälkeen monet maanomistajat siirtyvät kesäisin omaan metsään raivaustöihin”, kertoo metsänja luonnonhoidon asiakasneuvoja Iida Kauhanen metsäkeskuksesta. Monet jäsenmaat ovat Suomen tavoin olleet tyrmistyneitä, Leppä sanoi. Horsch valmistaa kylvöja muokkauskoneita, Samson lantakärryjä ja Rauch keskipakolevittimiä. Tällä halutaan tehdä mahdolliseksi se, että kantaa pystytään pienentämään.” Ministeri Lepän henkilökohtainen tavoite on se, että valkohäntäpeuran kannan kasvu saadaan katkeamaan. Hidas eteneminen on saattanut herättää epäilyksiä hallituksen toimintakyvystä ja siitä, saadaanko maaseudun kannalta tärkeitä lakihankkeita vietyä maaliin. Näillä toimilla pyritään lisäämään esimerkiksi uusiutuvaa energiaa sekä parantamaan energiaomavaraisuutta. Kemeran lisäksi myös sukupolvenvaihdos mietityttää messukävijöitä. Yhtä oikeaa tapaa ei kuitenkaan ole. SAMULI JUURAKKO ORIPÄÄ Saksalainen Horsch on Okra-messuilla omalla osastollaan. Leppä uskoo, että hallitus on tekemässä vielä tästä eteenkinpäin energiaan liittyviä asioita. Hankkija kertoi keskiviikkona, että se luopuu merkin edustuksesta syksyn aikana. Kun maakuntauudistus viivästyy, pitää nyt Lepän mukaan pohtia, miten asia hoidetaan. Latvala esitteli tutkimuksen tuloksia torstaina aamupäivällä Okrassa. ”Laumanvartijakoirat suojelevat laumaa tunnollisesti. ANNI-SOFIA HOPPI ORIPÄÄ Maatalouden viestintää tulee entisestään parantaa, jotta kuluttajille ei synny vääriä mielikuvia tuotannosta. Viivästyminen vaikuttaa hänen mukaansa osaltaan maataloutta ja maaseutua koskeviin asioihin
Jaana Järvelä Perniöstä silmäili John Deeren puimuriuutuuksia Hankkijan osastolla. Kaura kukinta Parempi laatuista kauraa kukintaruiskutuksella Minni Tapola Business Support Manager 040 568 1165 minni.tapola@bayer.com Juha Peltola Business Manager 040 830 9513 juha.peltola@bayer.com BA148HL1_ProsaroProlineProlineExpert_ilmoitus284x200mm-MT.indd 1 04/07/2018 11:24:22 Suomen Metsästäjäliiton Kymen piirin toiminnanjohtaja Erkki Pentinniemi vastaanotti Vuoden sikateko -palkinnon keskiviikkona Okra-näyttelyssä. Suomalainen maitoketju pärjää kuitenkin tässä hyvin, kun lehmät syövät lähellä kasvanutta nurmirehua. Valiokin on tuonut markkinoille maidottomia kauratuotteita, jotka ovat saaneet hyvän vastaanoton. Tänne tullessaan täytyy suunnitella tarkkaan, mitä aikoo tutkia.” Pienemmissä tapahtumissa, kuten peltopäivillä ja työnäytöksissä Elomaa vierailee kesän aikana mielellään. ”Puhtaalle ja ilman antibiootteja tuotetulle lihalle on kysyntää. Lihan vienti on saatu alkuun Aasiaan ja se voi kasvaa merkittäväksi lähivuosina. Hän aikoo käydä katsastamassa ainakin maatalousylioppilaiden yhdistys Sampsa ry:n osaston. ”Paikka on niin lähellä, että täällä tulee käytyä lähestulkoon joka kerta.” Suoranaisissa ostoaikeissa Perho ei tänä vuonna ollut. ASF:n aiheuttama uhka on äärimmäisen vakava. Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme arvioi torstaina Okrassa MT:n lähetyksessä, että lähtijöitä on alle kymmenen. ”Okra on hyvä näyttely. Metsästäjäliiton Kymen piirin toiminnanjohtaja Erkki Pentinniemen mukaan kyläkohtaisten metsästysseurojen toiminta on ainutlaatuista maailmassa. Myös Evira maksaa metsästysseuroille näytteenlähetyspalkkion, 40 euroa, jonka lisäksi naaraspuolisten villisikojen kohtunäytteistä maksetaan 60 euron lisäkorvaus. Annukka ja Marco Netterberg Pöytyältä eivät itse omaa maatilataustaa. Tänne on mukava tulla perheen kanssa, kun kaikille on tarjolla jotain”, Kalle Mattila sanoo. Tilalla on melko hiljattain investoitu sadonkorjuukalustoon, joten uutuuttaan hohteleva rumpupuimuri ei vielä vaihtanut omistajaa. Uusien koneiden hintataso on kuitenkin sitä luokkaa, että niiden myötä kustannukset pikemminkin kasvavat”, Elomaa toteaa. Kun kaura on röyhyllä ja aloittanut kukinnan, noin viikko röyhylle tulosta. Hurmeen mukaan taustalla on kansainvälinen markkinatilanne, joka vetää hintoja alaspäin. Peltojen ja viljojen tilanne huolettaa Oripäässä sikatilaa pitävää Mäkilää. Häntä kiinnostaa erityisesti uusien maatalouskoneiden kehityssuunta. Ne ovat hyviä tapahtumia asiantuntijoineen ja työnäytöksineen.” Loimaalainen sianlihantuottaja Kalle Mattila kierteli näyttelyaluetta aamupäivällä lastensa kanssa. Rakennekehityksen kiihtymistä hän ei odota. Tytär Sara Lindgren opiskelee kasvintuotantotieteitä Helsingin yliopistossa. Australia ja Uusi-Seelanti saavat tässä etumatkaa. ”Tänään vietämme vapaapäivää perheen kanssa. ASF-virus tarttuu vain sikoihin, mutta se leviää pääasiassa ihmisten ja lihatuotteiden välityksellä. Varmista kasvinsuojeluaineen turvallinen käyttö. Palkinnon luovutti Martin Ylikännö. EU:lla ei ole kuitenkaan vapaakauppasopimusta maitotuotteista Kiinan kanssa. 020 785 21, www.cropscience.bayer.fi Lähde: Luke, Bayer kauran kukintaruiskutuskokeet 2010-2017,don-toksiinin määrää on ollut pienempi ruiskutetussa kaurassa, samalla myös jyväkoko ja hlp ovat useimmin olleet ruiskutetussa suurempia kuin ruiskuttamattomassa. Tyttöjen nimenomainen kiinnostuksenkohde ovat kuitenkin hevoset”, Annukka Netterberg paljastaa. ”Täytyy uskoa tulevaisuuteen, vaikka hintalappu on kieltämättä kova.” Okran näyttelyalue täyttyi vierailijoista heti keskiviikkoaamuna. SAMULI JUURAKKO JUHO KUISMA ORIPÄÄ Okran näyttelyalue täyttyi vierailijoista: ”Vietämme vapaapäivää perheen kanssa” SANNE KATAINEN Heikki Perho Ypäjältä saapui näyttelyyn yhdessä tytärtensä Liinan ja Meerin kanssa. ”Menemme katsomaan niitä seuraavaksi”, kertoo 11-vuotias Heta Mattila. Perhekunta oli haastatteluhetkellä vasta päässyt sisään näyttelyalueelle ja suuntaamassa kohti eläinosastoa. Ypäjältä kotoisin oleva siemenviljelijä Heikki Perho tutki maatalousalan uusia tuulia tytärtensä Liinan ja Meerin kanssa. Hurme asettaa tavoitteeksi hiilineutraalin maidontuotannon. ”Aina sitä etsii ratkaisuja kustannusten alentamiseksi. Elomaa ei aio vierailla tänä vuonna Okran lisäksi muissa suurissa maatalousalan näyttelyissä. Kotimainen maidontuotanto voi olla osa ilmastonmuutoksen ratkaisua. ”Alpakoita ehdimme jo nähdä. ”Täytyy uskoa tulevaisuuteen, vaikka hintalappu on kieltämättä kova.” HEIKKI PERHO. Seurat tuottavat aktiivisesti tietoa luontoa ja elinkeinotoimintaa uhkaavista vaaroista koko yhteiskunnan käyttöön. Kalle Mattila aikoo tutustua näyttelyn konetarjontaan sekä verkostoitua yhteistyökumppaneiden ja tuttavien kanssa. MT selvitti, mikä näyttelyvieraita kiinnostaa. ”Peltopäivillä keskitytään kasvinviljelijän kannalta olennaisiin asioihin. MIKSI. ”Jos ASF:ää havaitaan Suomessa, vienti vaarantuu oleellisesti. Ruiskuta vähintään 0,5 l/ha protiokonatsoli -tuotetta Proline ® , Proline Xpert ® tai Prosaro ® . Mukana olivat myös lapset Tähti, 9, Taika, 7, Taimi, 5, Morris, 3, Elvis, 2, sekä Annukan siskonpoika Atte Wikholm, 13. Suurempi jyväkoko Suurempi hehtolitrapaino Pienempi riski don-toksiineille Riski toksiineille kasvaa kun sateet jatkuvat kukinnan aikana MILLOIN. Sikayrittäjät on kannustanut metsästysseuroja pitämään Suomen villisikakannan kurissa. Järvelää kiinnostivat sen sijaan erilaiset ajo-opastimet. Mäkilä luottaa, että karjatilat selviävät tästäkin. Sikayrittäjät maksaa metsästysseuroille seuratoiminta-avustusta 90 euroa näytettä kohden. Hän kertoo kuitenkin suunnittelevansa uutta kuivuri-investointia. Tällöin kaupalliset tappiot voivat olla jopa sata miljoonaa euroa”, Ylikännö kertoo. HK Scanin pääomistaja LSO on valmis lisäämään teurastamojen välistä yhteistyötä, mutta lihatalojen yhdistymiseen ei uskota, toteaa osuuskunnan hallintoneuvoston puheenjohtaja Jari Mäkilä. Lue aina pakkausmerkinnät ja tuote-tiedot ennen käyttöä. Samaten itärajan sulkeutuminen vaikuttaa väistämättä edelleen, sillä tuoretuotteita ei voi viedä kauas. ”Teemme tilamme sivuelinkeinona rahtipuintia”, hän kertoo. Tulen tänne yksin toisena päivänä tarkemmalle vierailulle”, Kalle Mattila kertoo. Mäkilä näkee myös myönteisiä merkkejä. Karjatilojen talous on muutoinkin tiukalla. Kasvisruoka on tämän hetken ruokatrendi. Aasian markkinat houkuttavat ja mahdollisuudet ovat siellä valtaisia. Suomen Sikayrittäjien puheenjohtajan Martin Ylikännön mukaan Suomesta viedään sianlihaa maailmalle vuosittain noin 30 miljoonaa kiloa. Korkealaatuista tuotekehitysosaamista voidaan hyödyntää myös näin. ”Isoissa näyttelyissä on todella paljon tarjontaa. perjantaina 6. Rajojen yli kulkevat villisiat levittävät helposti ASF:ää, mikä huolettaa Suomen Sikayrittäjiä. ”Avustusta on maksettu noin 200 metsästysseuralle”, kertoo Sikayrittäjien toiminnanjohtaja Aki Berg. He saapuivat Okraan aistimaan markkinahumua. Kesänäyttelystä on jo ehtinyt muodostua Perholle jokavuotinen perinne. Siitä puhutaan paljon ja se näkyy. MITEN. Hurme sanoo ymmärtävänsä sen hyvin. ”Jos siinä onnistutaan, se olisi huikeaa maailman mitassa.” Hän uskoo, että maito pitää pintansa jo ravitsemuksellisten syiden takia. Kasvinviljelijä Timo Elomaa saapui näyttelyyn Iitistä. SAMULI JUURAKKO ORIPÄÄ Hurme: Valio menetti alle kymmenen tuottajaa hinnanlaskun takia Valion huhtikuinen päätös maidon tuottajahinnan laskusta ei ole saanut aikaan tuottajakatoa. Perheen lapsia Hetaa, Aatia ja Onnia kiinnostaa eniten eläimet. MARKKU VUORIKARI Sikateko-palkinto Kymen metsästäjille Suomen Sikayrittäjät myönsi Okrassa Suomen Metsästäjäliiton Kymen piirille Vuoden sikateko -palkinnon. Jos rehua joudutaan tuomaan, se ole halpaa. Metsästysseurat ovat lähettäneet kaadetuista villisioista näytteitä Elintarviketurvallisuusvirasto Eviraan. Mäkilän mukaan yhteistyö sujuu Atrian kanssa mallikkaasti Länsi-Kalkkunassa, Honka joella ja Finnpigissä, mutta fuusio tuskin käy kilpailuviranomaisille. Bulkissa emme pärjää.” VEIKKO NIITTYMAA ORIPÄÄ Pöytyäläiset Atte Wikholm (vas.), Morris, Marco, Annukka ja Elvis Netterberg katselevat kun perheen tytöt Tähti, Taika ja Taimi ovat ratsastamassa. Hän ei ole kuullut viestejä siitä, että Venäjä olisi höllentämässä vastapakotteita. Liitto on tehnyt arvokasta työtä afrikkalaisen sikaruton (ASF) leviämisen ehkäisemiseksi. heinäkuuta 2018 9 Maaseudun Tulevaisuus OKRA Bayer Oy, Keilaranta 12, 02150 Espoo, puh
Torjuntakynnys on muutama toukka kasvia kohti. Suomalaisessa sianlihantuotannossa antibiootteja käytetään yksilöllisesti ja vain todettuun tarpeeseen. SAMULI JUURAKKO AURA Häntien typistäminen ei lopu Euroopan unionissa vielä vuosiin SAMULI JUURAKKO Copa-Cogecan sikatyöryhmän puheenjohtaja Antonio Tavares ja HK Scanin asiantuntija Jan Vugts pitivät sikatyö ryhmän vierailua Auraan onnistuneena. Syksyllä hän vierailee useisissa EU-maissa kertomassa, kuinka parantaa sikojen hyvinvointia. Viljoissa esiintyy paikoin runsaasti tyvitauteja. Suomessa tilanne näyttää olevan todella hyvin hallinnassa”, itävaltalainen Johan Schlederer sanoo. Suomessa ja Ruotsissa typistämistä ei sallita. Viljan tultua tähkälle kirvojen torjuntakynnys on yli 10–20 kirvaa kortta kohti, ja kemiallinen torjunta enää harvoin tarpeen. Pahkahomeriskiä lisää se, että maa pysyy kosteana muutaman viikon ennen kukintaa. Torjunta kohdistetaan kuoriutuviin toukkiin aikuisten esiintymishuipun ja lämpösumman perusteella. Myös antibioottien käytön vähentäminen lisää kustannuksia. Nämä kaikki näyttävät toteutuvan Suomessa hyvin”, Schlederer kehuu. Sateet ovat edistäneet vehnän pistelaikun, ohran verkkolaikun ja rengaslaikun oireiden leviämistä alalehdillä erityisesti viljojen monokulttuurilohkoilla. Öljykasveilla pahkahometta Pahkahomeen torjunta on ajankohtaista rehevissä hyvän satopotentiaalin rypsija rapsikasvustoissa. Koska meidän täytyy olla kilpailukykyisiä, häntien typistämistä ei saada EU:ssa kuriin vielä ainakaan viiteen vuoteen. Kaalikoin toukkien ilmaantumista kannattaa tarkkailla. Kasvukauden tehoisa lämpösumma Jokioisilla 3.7. Copa-Cogecan sikatyöryhmän jäsenet olivat tyytyväisiä suomalaisten sikaloiden olosuhteisiin. Kääriäisen torjuntatarve ja -ajankohta määräytyvät lohkokohtaisesti feromonipyydystarkkailun ja herneen käyttötarkoituksen perusteella. ”Aion jakaa ohjeistuksia, miten sikatilayrittäjät voivat parantaa eläinten hyvinvointia ja lopettaa häntien typistämisen”, Antikainen kertoo. Lähes kaikissa EU-maissa typistäminen on sallittua poikkeusluvalla, mikäli hännänpurennan ehkäisemiseksi ei ole muita ratkaisuja. Ryhmä tutustui kahteen sikalaan Varsinais-Suomessa. heinäkuuta 2018 Maaseudun Tulevaisuus Yhteystiedot: maatalous@mt.fi Soita heti 019 211 3800 PAIKALLISET POJAT! Meidän katon alla on hyvä olla. Laikkutauteja viljoilla Sateiden myötä pistelaikku on yleistynyt vehnässä. Sateiden jälkeen kevätviljakasvustoissa on nyt paljon jälkiorastumista ja jälkiversontaa, mikä hankaloittaa sadonkorjuuta. Hännänpurentaa ei esiinny, kun siat voivat hyvin. Kaalikoiaikuisia lentelee edelleen paikoin öljykasvipelloilla. messa tilaa huomattavasti enemmän kuin muualla EU:ssa. Taustalla on eläinlääkäri Miguel Miquera. Tyvitauteja torjutaan tehokkaimmin kylvösiemenen peittauksella ja monipuolisella viljelykierrolla. ”Antibioottien käyttö vähenee varmasti tulevaisuudessa, mutta tämäkin kehitys vaatii vielä paljon aikaa”, Tavares toteaa. Hyvä ilmanlaatu, riittävän suuri jaloittelutila, hyvä kuivitus, virikkeet sekä laadukas ja jatkuvasti saatavilla oleva rehu ovat kaikki tärkeitä tekijöitä. MAATALOUS 10 perjantaina 6. Porkkanakempin lento vilkastui odotetusti viime viikolla, paikoin jopa huippulukemiin. Jos alttiiksi tiedetty rikkakasvi jäi henkiin muiden alttiiden rikkakasvilajien kuollessa, on epäiltävä herbisidiresistenssiä. Ohjeellinen kynnysarvo kuivaherneelle on vähintään kymmenen kääriäistä missä tahansa pyydyksessä kahtena peräkkäisenä tarkastuskertana. Viljojen kasvitautitorjunnan tarpeenmukaisuuden arviointi tulee tehdä tautiriski (lajikkeen alttius, viljelykierto, oireiden esiintyminen) sekä kasvuston yleiskunto ja sato potentiaali huomioiden. Toisen lennon alku on poikkeuksellisen aikainen. Kevätviljojen rikkakasvit on torjuttu. Riski on suurin lohkoilla, joilla on viljelty useana vuonna vehnää. ”Täällä tautisuojaus hoidetaan huolellisesti ja ammattitaitoisesti”, Miquera toteaa, ”Sikaloiden ilmanvaihto on erittäin hyvällä tasolla ja eläimet näyttivät terveiltä ja rauhallisilta”, hän kiittää. Nyt entistä kattavampi palvelu: Vesivek ja Hämeen Laaturemontti yhdistyivät! KOMMENTTI SAMULI JUURAKKO samuli.juurakko@mt.fi Häntien typistäminen on tehokas keino ehkäistä sikojen hännänpurentaa. Suomessa ja Ruotsissa häntien typistämistä ei sallita. Maailmalla antibiootteja annetaan eläimille usein ennaltaehkäisevästi ruokinnan yhteydessä. Öljykasvit ovat pystyneet kompensoimaan kasvua paremmin ja kasvustot ovat reheviä ja alkavat olla täydessä kukassa. keskimäärin yksi sääski/kolme tähkää, sitruunankeltaisella vehnäsääskellä yksi sääski/kolme tähkää. Torjuntakynnys oranssinkeltaisella tähkäsääskellä on Tuholaisten torjuntatarvetta seurattava yhä Ajankohtaista kasvinterveydestä ERJA HUUSELA-VEISTOLA Aikuisia hernekääriäisiä. Paras sääskien havainnointija torjunta-aika on illalla tuulen tyynnyttyä. MARJA JALLI. Suomessa ja Ruotsissa häntien typistäminen on kielletty sikadirektiivin toimeenpanevassa kansallisessa lainsäädännössä. Häntien typistäminen on Tavaresin mukaan helppo keino poistaa hännänpurennasta aiheutuvat ongelmat. Tämä on kylmää realismia”, Tavares sanoo. Torjunta on mahdollista ennen kukintaa. Suositeltu torjunta-ajankohta on, kun +10 asteen ylittävää lämpösummaa on torjuntakynnyksen ylittymisestä kertynyt yli 80 astetta eli olosuhteista riippuen noin 8–12 vuorokauden kuluttua esiintymishuipusta. Kilpailemme samoilla markkinoilla sellaisten maiden kanssa, joissa eläinten hyvinvointiin ei tarvitse panostaa yhtä paljon kuin meillä. Torjunta tehdään täyden kukinnan aikaan, kun ensimmäiset terälehdet alkavat varista. Sikojen hyvinvoinnin parantaminen lisää tuotantokustannuksia, mikä kostautuu maailmanmarkkinoilla. ”Sioilla on SuoSikojen häntien typistäminen on yleinen käytäntö ehkäistä hännänpurentaa EU:ssa. oli 632 astetta, kun vertailun 1981– 2010 keskiarvo kyseisenä ajankohtana oli 479 astetta. ”Näin juuri äskettäin satoja sikoja, joista vain muutamalla oli hännässä purentajälkiä. Täyskukinnan aikana tuholaistorjunta ei ole sallittua millään valmisteella. Hernekääriäisen torjunta-aika käsillä Hernekääriäisen lentohuippu on menossa Etelä-Suomessa ja paikoin torjuntakynnys on jo ylittynyt. Hännänpurennan ehkäisy edellyttää riittävästi jaloittelutilaa, mikä ei ole aina kustannustehokasta”, Tavares sanoo. ”Näimme sen, että hännänpurenta voidaan estää ilman häntien typistämistä. Toivottavasti tulevaisuudessa samat pelisäännöt koskevat kaikkia EU-maita. Yrittäjät eivät saa tällä hetkellä riittävää korvausta eläinten hyvinvointiponnistuksista. Vierailu oli opettavainen, sanoo Copa-Cogecan sikatyöryhmän portugalilainen puheenjohtaja Antonio Tavares. Hänen mukaansa EU:n sianlihantuottajien enemmistö ei ole valmis lisäämään tuotantokustannuksia hännänpurennan ehkäisemiseksi. Torjunnassa on otettava huomioon myös mehiläisvaroitukset. Vaihtoehtoina pyretroidivalmisteille ovat tiaklopridija asetamipridi-tehoainetta sisältävät neonikotinoidi-valmisteet, indoksakarbi ja pymetrotsiini, joita voi käyttää vain kerran kasvukaudessa. Viime viikonlopun tuulisuus ja tämän viikon sateet hillitsevät kempin lentoa, mutta lento saattaa vielä vilkastua ensi viikolla, kun sää lämpenee ja poutaantuu. Resistenssin toteamiseksi on suljettava pois kaikki muut herbisidin tehon heikkenemiseen johtavat tekijät ja testattava resistenssi. Kukkivan hernekasvuston käsittely pyretroideilla on sallittua vain mehiläisten lentoajan ulkopuolella, kello 21–06. Kirvakesän jälkivaikutuksena viljakasvustoissa on runsaasti leppäkerttuja ja muita kirvojen luontaisia vihollisia. Rapsikuoriaisen kasvinsuojeluaineresistenssin kehittymisen välttämiseksi vaikutustavaltaan erityyppisten torjunta-aineiden vaihtelu on tärkeää. Häntien typistäminen ei lopu EU:ssa vielä moneen vuoteen, Tavares uskoo. Kuolion laajetessa koko tyviosa muuttuu ruskeaksi ja haurastuu ja veden ja ravinteiden kulku estyvät. MTK:n sikaverkoston puheenjohtaja ja auralainen sikatilayrittäjä Taru Antikainen lähtee syksyllä asiantuntijavierailulle useisiin EU-maihin. Toisin kuin muualla EU:ssa, Suomessa antibiootteja käytetään vain todettuun tarpeeseen, mikä lisää myös kustannuksia. Viljakasvustoissa esiintyy edelleen yleisesti tuomikirvoja ja paikoin seassa voi olla myös viljakirvoja. Oikea ruiskutusajankohta on heti, kun toukat ovat kuoriutuneet munista, mutta ne eivät ole vielä ehtineet kaivautua palkoihin. Oireet erottuvat aluksi rusehtavana kuoliolaikkuna korren tyvellä. Varhaisessa nuppuvaiheessa rapsikuoriaisen torjuntakynnys on 0,5–1 kuoriainen/ kasvi. Sitä ei kaikkialla EU:ssa pidetä mahdollisena”, Tavares toteaa. vesivek.fi Kaikki pitää: rännit ja aikataulut Toimitustakuu: rahat takaisin, jos asennuksemme myöhästyy! Kysy lisää. Tuorehernetuotannossa kynnysarvo on pienempi: yli 3 kääriäistä kahtena peräkkäisenä tarkastuskertana. Jos alueella on runsaasti rapsikuoriaisen luontaista vihollista, rapsikuoriaispistiäistä, on myöhäisen nuppuvaiheen torjuntakynnys 3–4 kuoriaista/ kasvi. Myöhäisessä nuppuvaiheessa ja lähellä kukintaa torjuntakynnys on suurempi eli 2–3 kuoriaista/kasvi. EU:n hyvinvointidirektiivi kieltää häntien typistämisen. Sairaat kasvit lakoutuvat herkästi. Myös espanjalainen eläinlääkäri sekä Copa-Cogecan varapuheenjohtaja Miguel Miquera oli mielissään Suomen vierailusta. Lisätila aiheuttaa yrittäjille ylimääräisiä kustannuksia.” ”Häntien typistäminen karsii kustannuksia, koska silloin eläintiheys voidaan pitää suurena. Kirvojen levittämän kääpiökasvuviroosin oireet ovat havaittavissa laikuittain kasvustoissa: kaura punertuu, ohra ja vehnä kellastuvat. ”Maailmalla ei olla valmiita maksamaan sianlihasta nykyistä enempää, joten kaikki lisäkustannukset vaikeuttavat vientiä. Vihannesten tuholaiset Pikkukaalikärpäsen lämpösummapohjaisen ennusteen mukaan ensimmäinen lentohuippu vielä käynnissä Lapissa, mutta ensi viikolla toinen lento on jo alkamassa EteläSuomessa. Antibioottien avulla tautien leviäminen estetään tällä hetkellä kustannustehokkaasti.” Kuluttajien huoli antibiooteille vastustuskykyisistä superbakteereista kasvaa voimakkaasti. Ohran lehdissä on havaittu myös ohran tyvija lehtilaikun oireita. Meillä hännänpurenta ehkäistään parantamalla sikojen hyvinvointia. Tarkkaile edelleen tähkäsääskeä Tähkäja vehnäsääskien tarkkailu jatkuu vehnän tähkälle tulosta kukintavaiheeseen saakka. Lämpösummapohjaisen ennusteen mukaan porkkanakärpäsen lentohuippu on jo ohitettu Eteläja Keski-Suomessa, mutta jatkuu Etelä-Lapissa. Taru Antikainen esitteli sikalaa Copa-Cogecan sikatyöryhmän vieraille. Samat markkinat, eri pelisäännöt Antikaisen tilalla Aurassa siat ovat virkeitä ja uteliaita. ”Siat tarvitsevat itselleen hyvät olosuhteet, jotta ne eivät stressaannu. Nyt on aika tarkastaa torjunnan tulos. Tuotanto-olojen on oltava kunnossa, jotta siat voivat hyvin. Torju rapsikuoriainen ennen kukintaa Rapsikuoriaistarkkailu on edelleen ajankohtaista kevätöljykasvilohkoilla, jotka eivät ole vielä kukintavaiheessa. Suuria vaihteluita kemppimäärissä eri paikkakuntien välillä esiintyy yhä. EU:n maataloustuottajien kattojärjestö Copa-Cogecan sikatyöryhmä vieraili Suomessa alkuviikolla. Porkkana on kuivuuden takia edelleen paikoitellen pientä, ja herkästi vioittuvissa kasvuvaiheissa, joten tarkkailua on syytä jatkaa. ”Jos antibiootteja ei käytetä, eläinten yksilöllinen tarkkailu lisääntyy, mikä vie paljon yrittä jien aikaa ja resursseja
”Suomen täytyy viedä tuotteiden lisäksi ulkomaille myös teknologiaa. Sahauksen lomassa laipasta suihkuaa sinistä ainetta kannon pintaan. Teollisuusliittoon järjestäytyneiden metsäkoneenkuljettajien mukaan Suomessa tällä hetkellä suunnitteilla olevat viisi isoa metsäteollisuuden tehdashanketta poistaisivat toteutuessaan metsäkonealan kausityöttömyyden lähes kokonaan. Kilpailuehdotuksen ei tarvitse olla vielä markkinoilla, mutta sen on oltava kaupallisesti toteuttavissa oleva”, kertoo Uusi puu -hankkeen projektipäällikkö Susanna Winqvist. Vanninen kehottaakin metsänomistajia tarkastamaan omia tilojaan tuhojen varalta. Myös muut metsätuhot voivat lisääntyä juurikäävän seurauksena. Kantokäsittely estää juurikäävän leviämisen tuoreen kantopinnan kautta. Koko valtakunnan polttopuista oli klapeja ja halkoja yhteensä 5,9 miljoonaa kuutiometriä ja haketta 0,6 miljoonaa kuutiometriä. Keskimääräinen käyttäjä kulutti puuta 4,8 kuutiometriä vuodessa. Miinusmerkkinen kasvu metsässä usein jouduttaa kauppoja. Seuraavaksi eniten metsähaketta käytettiin maatiloilla ja pientaloissa Etelä-Pohjanmaalla, 72 000 kuutiota. Suomessa käytettiin pientaloissa Luonnonvarakeskuksen (Luke) tilaston mukaan viimeisimmällä lämmityskaudella 6,9 miljoonaa kiintokuutiometriä polttopuuta. Polttopuun käyttö kasvussa Polttopuun käyttö pientalojen lämmitykseen vaihtelee maakunnittain. ”Yleensä juurikäävän löytyminen metsässä vauhdittaa uudistamista, kun huomataan kyseessä olevan sairas metsä.” Juurikäävät aiheuttavat juuristoja runkolahoa, joista seuraa puutavaran laadun heikkenemisen lisäksi kasvutappioita ja kuolleisuutta. ”Ei ole järkevää kuljettaa tukkia Tanskaan ja tuoda takaisin huonekaluna. Laki velvoittaa tekemään metsälle kantokäsittelyn hakkuun yhteydessä toukokuun alun ja lokakuun lopun välisenä aikana. Uusi puu -kilpailu avattiin Helsingissä kesäkuun alkupuolella järjestetyssä Puun uudet kuviot -seminaarissa. Käynnissä olevan koulutusreformin myötä on metsäkoneyrityksissä alettu ”pioneerityyppisesti” kouluttamaan itse uutta työvoimaa. JUHANA SIMULA KOUVOLA Laadukas kantokäsittely ehkäisee juurikääpää KIMMO HAIMI Kantokäsittely estää juurikäävän leviämisen tuoreen kantopinnan kautta. Hankkeen taustalla on 20 jäsenorganisaatiota, joiden tavoitteena on viestiä puupohjaisesta biotaloudesta yhteiskunnallisille vaikuttajille ja poliittisille päätöksentekijöille. Myös Metsäkeskus suorittaa satunnaisia tarkastuksia kohteille vuosittain. Pientaloissa käytetyn polttopuun energiasisältö oli 15,3 terawattituntia. ”Oleellista on se, että puupohjaisissa tuotteissa käytetään uusiutuvaa materiaalia, mutta huomioidaan myös kierrättäminen ja kiertotalous.” Uusi puu -kilpailu n voittaja julkistetaan marraskuussa. MATTI TUOMINEN. ”Täytyy kuitenkin aina muistaa, että suomalaiset pitkäkuituiset havupuut ovat jo sellaisenaan huipputuotteita”, huomauttaa Suomen metsäsäätiön toimitusjohtaja Liisa Mäki järvi. METSÄ perjantaina 6. Tämä vaatii kuljettajalta tarkkuutta tai manuaalista jälkikäsittelyä.” Kantokäsittelytyön laatu todettiin hyväksi 72 prosentilla mitatuista työmaista. Lisäksi vaativimmat ja raskaimmat korjaustyöt annetaan pääsääntöisesti koneiden kunnossapitoon erikoistuneiden metsäkoneasentajien hoidettavaksi”, kannanotossa todetaan. Lisäksi poltettiin erilaista kierrätysja sivutuotepuuta sekä pellettejä. Myrskytuhopuita voivat käyttää lisääntymiseensä muun muassa kirjanpainajat. Metsäkoneenkuljettavat alleviivaavat käytännön työtaitojen oppimista ja muistuttavat samalla, että ala sopii myös naisille. Stora Enso myi viime vuonna lahtelaisen Formeca-konepajan Amitecille. Stora Enso Metsä tutki yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston kanssa kantokäsittelyliuoksen kulutusta ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Kilpailu on jaettu viiteen eri kategoriaan, joita ovat resurssiniukkuus, tiedostava kuluttaminen, kaupungistuminen, väestörakenteen muutokset ja digitalisoituminen. ”Puupohjaiset ratkaisut voivat olla tuotteita, menetelmiä tai prosesseja. ”90 prosenttia meillä jalostetuista tuotteista pakataan uusiin laatikoihin”, kertoo toimitusjohtaja Mika Jääskeläinen. Aiheuttaa Suomessa tulonmenetyksiä arviolta jopa 60 miljoonaa euroa vuodessa. Lisäksi selvitettiin kantokäsittelyaineen peittävyyttä kannon pinnalla. heinäkuuta 2018 11 Maaseudun Tulevaisuus Yhteystiedot: metsa@mt.fi JUURIKÄÄPÄ Metsien lahottajasieni. Käsky koskee hakkuita, jotka tehdään toukokuun alun ja lokakuun lopun välisenä aikana. Käsittelyyn käytetään pääosin kahta eri valmistetta: urealiuosta tai harmaa orvakkasienen itiöitä sisältävää liuosta. ”Jokaiselta työmaalta tulee jonkin verran lahokuusta”, metsäasiantuntija Esa Vanninen kertoo. Erikssonissa laatikoihin ja niitä muodostavaan koneeseen tutustuivat Stora Enson Japanin myyntijohtaja Atsushi Yamazaki (vas.), tukun toimitusjohtaja Mika Jääskeläinen ja Stora Enson myynnin kehityspäällikkö Vesa Penttinen. Ylivoimaisesti eniten polttopuuta käytettiin viime lämmityskaudella Pirkanmaalla, kertoo energia-asiantuntija Juha Hiitelä metsäkeskuksesta. Tuoreen raportin mukaan hakkuukoneen kuljettajan omavalvonnalla on suuri merkitys kantojen peittävyydessä ja siten juurikäävän torjunnassa. Kilpailussa ei kuitenkaan haeta painotai kirjoituspaperia, rakennusmateriaaleja tai bioenergiaa sisältäviä ratkai suja. Hakkuukoneen koura tarttuu puuhun ja katkaisee rungon. Pakkauskonsepti sai kunniamaininnan Uusi puu -kilpailussa viime vuonna. Koneiden toimintavarmuus on kasvanut komponenttien kehittyessä. Siitä 0,7 miljoonaa kuutiota poltettiin Pirkanmaalla. Helsinkiläisessä Kalatukku E. Teknologian tutkimuskeskus VTT:n tutkimusprofessorin Ali Harlinin mukaan globaaleilla tekstiilimarkkinoilla on tulevaisuudessa valtava kasvupotentiaali. ”Keskimääräisesti isojen puiden vallitsemassa metsässä poikkeuksellisen pienet puut ovat ongelmallisia torjunta-aineen levityksen suhteen, eikä aine välttämättä osu kantoon kunnolla. Juurikäävän leviämisen taltuttaminen vaatii pitkäjänteisiä toimenpiteitä. Tilaisuudessa järjestetyn paneelikeskustelun asiantuntijat ovat yhtä mieltä siitä, että Suomen avain menestykseen on puutuotteiden jalostusasteen nostaminen. ”Kansainvälinen kiinnostus on yllättänyt”, kertoo myynnin kehityspäällikkö Vesa Penttinen Stora Ensosta. Lasku jää lähes poikkeuksetta metsänomistajan maksettavaksi. ”Kun asian tiedostaa, eikä anna tuhojen mennä liian pitkälle, selvitään pienellä tulonmenetyksellä.” Kilpailuun voi osallistua 16.9. Käynnissä on koneellinen kantokäsittely metsähakkuun yhteydessä Kouvolan Jaalassa. Kilpailun avulla haluamme kertoa siitä, mitä kaikkea puupohjaisista materiaaleista osataan Suomessa jo nyt tehdä”, toteaa Uusi Puun puheenjohtaja Sari Hassi. EcoFishBox-pakkauskonsepti on kahminut palkintoja. Kuljetuksessa pahviarkit vaativat seitsemän kertaa vähemmän tilaa kuin styroksilaatikot, kertoo Penttinen. Kuljettajat ovat lisäksi huolissaan siitä, että alan palkkakehitys laahaa selvästi jäljessä, kun sitä suhteutetaan työn psyykkiseen kuormittavuuteen ja lisääntyneisiin vaatimuksiin. Ilman värjäystä sitä olisi todella hankalaa seurata”, mäntyharjulainen motokuski Johannes Paunonen kertoo. Sataprosenttisen tehokasta menetelmää juurikäävän torjumiseksi ei ole, mutta mitä aikaisemmassa vaiheessa toimenpiteet juurikäävän leviämisen estämiseksi aloitetaan, sitä paremmat mahdollisuudet on välttyä pahoilta tuhoilta. Konseptiin kuuluu, että Stora Enso myy kalayritykselle pahviarkkien lisäksi Amitecin valmistaman laatikonmuodostajakoneen ja jäiden pussituslinjan, joka tulee alihankkijalta. Lahon juuriston takia tartunnan saaneet puut ovat herkempiä kaatumaan tuulessa. Koneellisessa korjuussa juurikäävän käsittelyaine ruiskutetaan suoraan kantoon . mennessä osoitteessa www.uusipuu.fi/kilpailu Tämänkertainen Uusi puu -kilpailu etsii innovatiivisia puupohjaisia ratkaisuja maailmanlaajuisiin haasteisiin. Laatikon voi käytön jälkeen laittaa aaltopahvikeräykseen. Tarpeen vaatiessa kantokäsittelylaitteistoa säädetään, jotta lopputulos on mahdollisimman hyvä. ”Ympärivuotinen työllisyys on metsäkonealalle tärkeää, koska tulevaisuudessa työvoimapula tulee olemaan todellisuutta”, Levillä viikonloppuna kokoontuneen metsä konealan valtakunnallisen neuvottelupäivän osallistujat toteavat kannanotossaan. ”Monivuotinen edistämistyö tuottaa tulosta Pirkanmaalla. CAROLINA HUSU Muovin vähentäminen kiinnostaa kalateollisuutta. Jatkojalostuksen keskittäminen kotimaahan olisi kansantaloudellisesti järkevää”, vetoaa paneelikeskusteluun osallistunut kansanedustaja Anders Adler creutz (r.). Laajoista toimista huolimatta juurikäävän riskialue laajenee joka vuosi yhä pohjoisemmaksi. Stora Enson operaattorin Ville Koivusalon mukaan Juurikäävän hävittäminen kokonaan ei ole mahdollista, mutta tehokkailla toimilla sen leviäminen voidaan estää. Styroksilaatikoita kalatukkuun tulee edelleen, sillä muilta yrityksiltä ostetut raaka-aineet on pakattu siihen. ”Puupohjainen biotalous elää vahvaa kukoistuskautta Suomessa. ”Jos työntekijöille ei pystytä tarjoamaan varmaa ja ympärivuotista työllisyyttä, on alalle vaikea saada uutta työvoimaa”, he muistuttavat. Sen pinnoitteessa on niin pieni määrä muovia, että se voidaan erottaa kierrätyksessä. Paunosen mukaan jokaiselta leimikolta suoritetaan omavalvontaa, jossa 50 kannosta mitataan läpimitat ja peittävyys. Myös laatikoiden varastoiminen on vienyt tilaa. havu puuston keskijäreys vaikuttaa merkittävästi kantokäsittelyaineen kulutukseen. Sen merkitys energian kokonaiskulutuksessa oli viime vuonna samaa suuruusluokkaa kuin lämpöja voimalaitosten metsähakkeen (14,3 TWh), vesivoiman (14,6 TWh) tai turpeen (15,6 TWh) energiakäytön. Stora Enso on myynyt Suomessa kolmelle alan yritykselle linjaston, joka kokoaa kotimaisesta raaka-aineesta tehdystä, Lahdessa valmistetusta aaltopahvista kalankuljetuslaatikoita. ”Työn luonne on vuosien varrella muuttunut. Tukku sulattaa omassa sulattamossaan styroksin muoviksi ja välittää sitä Aasiaan. Kalankuljetuslaatikoiden aalto pahvi valmistetaan Lahdessa. Huonoon peittävyyteen johtavia tekijöitä ovat muun muassa laitteiston tukkeutumiset ja huono ylläpito. Metsätuholaki edellyttää, että havupuuvaltaisilla riskialueilla yli kymmensenttiset kannot on käsiteltävä. Eriksson on muuttanut aiemman laatikkovaraston tuotantotilaksi. JARMO PALOKALLIO Metsäkonekuljettajat haluavat lisää palkkaa Metsäkoneenkuljettajat haluavat eroon kausityöttömyydestä ja palkkauksen työn vaativuutta vastaavaksi. PAULA LIESMÄKI Pahviset kalalaatikot kiinnostavat myös ulkomailla Vastikään ekolaatikot käyttöön ottanut helsinkiläinen Kala tukku E. Stora Enson metsäasiantuntijan Esa Vannisen mukaan juurikääpä on helppo todeta pihkavalumana ja tyvilaajentumana. Voittajan valitsee asiantuntijoista ja yhteiskunnallisista vaikuttajista koostuva tuomaristo. Ne ilmenevät kuusella tyvilahona ja männyllä tyvitervastautina. Viime vuonna se sai Uusi puu -kilpailussa kunniamaininnan. Puu on supermateANNI-SOFIA HOPPI Uusi puu -kilpailu järjestetään kolmatta kertaa ”Kilpailun avulla haluamme kertoa, mitä kaikkea puupohjaisista materiaaleista osataan Suomessa jo nyt tehdä.” SARI HASSI riaali, josta voidaan tehdä melkein mitä vain”, Harlin sanoo. ”Sininen väri auttaa koneenkuljettajaa näkemään aineen levitystä. Erityisen ilahduttavaa on maatilojen ja pientalojen metsähakkeen käytön lisäys joka on tuplaantunut edellisestä tutkimuksesta ja on jo yli 100 000 kuutiota”, Hiitelä toteaa. Tautikierteen katkaisemiseksi tarvitaan vähintään yksi lehtipuusukupolvi, mutta koivikon kasvattaminen on käytännössä vain harvoin mahdollista
Sosiaalija terveyspalvelujen saatavuuden parantaminen sekä asiakaslähtöisten lähipalvelujen tarjoaminen on täysin kuntien ja kuntayhtymien omissa käsissä. Samoin on vuotuinen talouskasvu. Kuka haluaa tehdä ilmaista työtä. Salmanin lähikuukausien talousvisioon kuuluu viiden prosentin siivun myynti 100 miljardilla dollarilla. Aiemmin jatkuva kasvatus oli taloudellisesti järkevää. Liitä mukaan yhteystietosti ja lyhyt kertomus kuvasta. Jäikö nuoruus elämättä. Aihe herätti verkossa vilkasta keskustelua. Takana 50 kilon painonpudotus suomalaisella kaurapuurolla, ruisleivällä, lihalla, juureksilla, marjoilla, raejuustolla. Matti Hukari Kirjoittaja on elin tarviketieteiden maisteri ja toimii kestävän kehityksen asiantuntijatehtävissä Seuraava öljyn hintaan vaikuttava tapahtuma on Trumpin ja Putinin tapaaminen Helsingissä. Kiina tuottaa nykyään 4 miljoonaa ja Venäjä 11 miljoonaa barrelia päivässä. Juhannuksena 1979 Jamani vieraili Nesteen johtajiston kutsumana Suomessa: juhannusaattona Lapissa, juhannuspäivänä presidentti Urho Kekkosen vieraana Kultarannassa sekä loppujuhannuksen Nesteen vierasmajalla Kustavissa. Järjestely näyttää kompuroivan pahasti eri puolilla Suomea. The Telegraph -lehdelle antamassaan 70-vuotissyntymäpäivähaastattelussa 25.6.2000 Jamani ennusti öljyn hinnan romahtavan vuonna 2015. Mika Huhtala Voihan sen sähköisen päävirtakytkimen asentaa itsekin, kytkentävirrat virtalukolta. Metsäyhtiöt tarjoavat metsänhoitopalvelujaan – hakkuut, metsän uudistamisen maan muokkauksineen, taimineen ja istutustöineen, taimikonhoidon ja koneellisen harvennuksen. 1970ja 1980-luvuilla Jamani toteutti diplomatiallaan Aramcon asteittaisen kansallistamisen. Lisäksi metsäteollisuus pyrkii hankintakaupoista eroon. 29 ensimmäistä elinvuottani join pääsääntöisesti tankkimaitoa. Näyttelyssä kävijät, kysykää myyjältä, onko puolet veronmaksajan ja toinen puoli pankin – isossa koneessa, siis omistussuhde. Ei nimimerkkiä Karhinen Toivottavasti Reijo Karhisella on kykyä ja rohkeutta löytää uusia keinoja maatalouden kannattavuuden parantamiseksi. Kesäkuun alussa kuoriutuneet poikaset ovat pian valmiit lähtemään pesästä. heinäkuuta 2018 MIELIPIDE Maaseudun Tulevaisuus Lähetä mielipidekirjoitus Toivomme napakoita kirjoituksia pituudeltaan korkeintaan 2 000 merkkiä välilyönteineen. Vai tajuaako ihmiset sen liian myöhään. Pahimmillaan Kela-kyytien puuttuminen johtaa ambulanssikyytien lisääntymiseen. Käytännössä hän johtaa jo maansa ulkopolitiikkaa. Elina Tonteri Helsingistä kirjoittaa oikein: ”Aiemmin metsänomistajat kunnioittivat jatkumoa ja harvensivat metsää” (HS 3.7.). Läpi vientejä ei ole suojattu, vaan virtakaapelit hankaavat teräviin pellin reunoihin. Kun Opecin raakaöljyn hinta putosi 10 dollariin vuonna 1986, Neuvostoliiton valuuttatulot romahtivat, ja Suomen idänkauppa kutistui. Jamanin analyysi toteutui, mutta sotilaalliset kriisit öljyntuotantoalueilla voivat muuttaa hintakehitystä. Kiitos Häkämiehelle tästä. Uhkaa pienentää kuitenkin se, että saudien bruttokansantuote on kaksinkertainen Iraniin verrattuna. Hänkin nousi merkittävään öljyministerin tehtävään jo 32-vuotiaana. Sen avulla Saudi Arabia ja Yhdysvallat pyrkivät vastaamaan Kiinan, Venäjän ja Iranin valtapyrkimyksiin sekä Lähi-Idässä että maailmanlaajuisesti. Viestin hinta on 50 senttiä. Ahkerana marjastajana jaan hänen huolensa. Lähetä kirjoitus lukijalta@mt.fi tai Maaseudun Tulevaisuus, PL 440, 00101 Helsinki. Risto Moisio pientilan poika ja nykyinen kaupunkilaismetsänomistaja Tampere Parempi sote ei synny odottamalla Sote-uudistuksen viivästyminen jälleen kerran aiheuttaa hämmennystä kaikissa osapuolissa. Sille on taloudellisinta hakata suuria määriä puuta kerralla. Poliitikkojen päättämättömyyden ei kannata antaa jähmettää sote-palvelujen kehitystyötä kunnissa, kuntayhtymissä tai maakuntavalmistelussa. Ei yhtään sipsiä eikä naksua kolmeen vuoteen, eikä jatkossakaan. huhtikuuta. Kirjoita viestin alkuun tunnus MT LU (huomaa välilyönnit). Viljelijät eivät pysty investoimaan juuri mitään. Mutta onko riittävästi myös toimialan tuntemusta. En olisi yllättynyt, jos tulevaisuuden historiantutkijat kertovat kruununprinssi Salmanin ja presidentti Trumpin sopineen keväällä 2018 yhteisestä öljyn hintaan ja tarjontaan liittyvästä strategiasta. Julkaistuista kuvista maksamme palkkion, ja lehti voi käyttää niitä uudelleen. (kd.) Sipsit ja naksut terveysriski Haluan kommentoida juttua ”Sipsien ja naksujen pyörteissä” (MT 27.6.). Aiemmin, ennen motokautta ja kaupungistumista, maatilojen metsänomistajat asuivat metsiensä vierellä ja tekivät hankintakauppoja hakaten metsiään itse kuljettaen puut tien varteen hevosilla ja maataloustraktoreilla. Jopa perusterve aikuinen voi sairastua raakamaidosta, varoitteli lääkäri Medi uutisissa. Lisäksi paikallinen elinvoima on vahvistunut, kun ovia on avattu yrittäjyydelle. Lapset ja eläimet kärsivät. MT:n verkkokeskustelijat kertoivat omista maidonjuontikokemuksistaan. Vuonna 1936 Texaco osti puolet yhtiöstä. Venäjän toiminnan päämotiivi Syyriassa lieneekin vaikutusyritys raakaöljyn hintaan. Julkaisemme kirjoituksen nimimerkillä vain poikkeustilanteessa. Ei voi erehtyä Osuuspankiksi tai kaljabaariksi. Johan 3 vuotta takaperin piti lippalakilla heitellä vettä ojasta, kun syttyi keskinivelen kohilta vuokrakone palamaan. Pekka Venetjoki Yleensäkin kaikki koneet tulisi säilyttää muualla kuin tuotantotilojen yhteydessä. Hän piipahti myös Ranskassa 9.–11. Saatujen kokemusten perusteella palveluseteliin ovat tyytyväisiä niin kunta, kuntalaiset kuin yrittäjätkin. Jamanin tavoitteena oli pitää öljyn hinta sidottuna kullan hintaan, mitä se noudattikin 1960-luvulla. Saudi-Arabian kansallisen energiayhtiön Saudi Aramcon markkina-arvo on yli 2 000 miljardia dollaria. Jätin KD-ryhmän kanssa Kela-kyytien tilanteesta hallitukselle kirjallisen kysymyksen, sillä viime kädessä sen tehtävänä on huolehtia, että joka puolella Suomea Kela-kyydit hoidetaan asianmukaisesti. Maaseudun uudet startup-yritykset ja alkutuotteiden jatkojalostukseen liittyvät uudet innovaatiot lisäävät maaseudun mahdollisuuksia. Niihin määriin hankintahakkaaja ei pysty. Ei nimimerkkiä Laatu kunniaan Tuleeko vielä sellaista päivää, jolloin arvostetaan suomalaista puhdasta ruokaa. Siinä vaiheessa Saudi-Arabian intressissä oli alhaisten porauskustannusten ansiosta tuottaa mahdollisimman paljon öljyä ennen korvaavien energianlähteiden käyttöönottoa. Ne sammuu vasta ku väntää virran täysin pois. Päävirtakytkin pitäisi olla kaikissa kuormaajissa käännettävissä penkiltä istuen, jos sammutuksen jälkeen pitää kiertää koneen taakse, niin ennen pitkää se jää kääntämättä. Anne Sillman Voi voi miten ennen on selvitty, kun itsekin juonut utarelämmintä maitoa lapsuudessa ja vielä henkissä. Vierailujen tuliaisina oli nippu kauppasopimuksia ja ulkopoliittista kokemusta. Kymmenen barrelia öljyä maksoi yhden unssin kultaa, hinta vain oli muutettu dollareiksi. Saudien nykyinen tuotanto on 10 miljoonaa barrelia. Ensimmäiseksi voi ottaa yhteyttä vaikka yrittäjäjärjestöön, lupaamme olla avuksi. Asialla on jo kiire. Kiinan omat öljyvarat loppuvat kuudessa vuodessa ja Venäjän seuraavan 18 vuoden kuluessa. Ota kantaa tekstiviestillä Jaa mielipiteesi muiden lukijoiden kanssa. Harvalla heistä on taito toimia metsurina tai traktori käytössään. Siitä vastikkeena Jamani junaili Yhdysvaltain presidentti Ronald Reaganin kanssa Neuvostoliiton upottamisen halvalla öljyllä. Oli johdot hankautunu rikki. ”Tässäpä menemmekin taksilla.” Ei nimimerkkiä Yara Yara kerää jälleen lisää täytettä hyeenoiden salkkuihin. Leikkipuistot, kadut ja metsäpolut ovat taas täynnä lasinsirpaleita. Kustannukset ovat pysyneet kurissa, palvelujen laatu ja saatavuus ovat parantuneet. Luulisi, että yrittäjä olisi voinut innovoida tähän brändiin sopivia tuotteita. Ja vielä ministerinä Saparot Minkähänlaisia sanktioita eurooppalaiset tilat saavat sikojen saparoiden leikkaamisesta. Reaganin aikaan verrattuna Trumpilla ei välttämättä ole intressissä mahdollisimman alhainen öljyn hinta, sillä Yhdysvallat on jo lähivuosina omavarainen. Elina Limnell. Äkäinen vaununlykkääjä Kuivuus Pimittääkö MT kuivuustilannetta, kun ei kerro alle 80 millin sademääriä. Antti-Lassi Leinonen Nytkö vasta. Kilpailutuksen myötä Kela-kyytien välitys on siirtynyt noin 10 eri yrityksen hoidettavaksi. Sääntelyn vähentäminen ei saa johtaa siihen, että Kelan korvaamaa kuljetuspalvelua ei saa tai sen saaminen kestää kohtuuttoman pitkään. Nykyisten avohakkuiden hän arvelee johtuvan metsänhoitoyhdistysten vallasta, maaseudun epätoivosta tai poliittisesta ohjauksesta. Palvelusetelilaki on voimassa olevaa lainsäädäntöä, jonka avulla asiakkaan valinnanvapautta sekä vanhusten ja eritysryhmien itsemääräämisoikeutta voidaan vahvistaa heti. Näin metsänhoitoyhdistysten valta on kapenemassa, ja niidenkin on toimittava metsäteollisuuden ehdoilla. Yrityksen toimiala olisi kuitenkin lailla kiellettävä kansanterveyden näkökulmasta. Tonterilta unohtuu myös, että ennen päätehakkuuta metsää on harvennettava, jotta metsä saadaan tukkipuuta tuottavaksi. Liitä mukaan yhteystietosi. Kauppa kuriin Voi olla, että maatalouden ulkopuolelta tulevalla on tarjolla uusia avauksia. Metsäteollisuus on tärkein avohakkuita vaativa taho. Harvat kaupunkilaismetsänomistajat edes osaisivat niitä tehdä. Ei nimimerkkiä Eroon sirpaleista Pienpanimot saisivat hankkia erikoisoluilleen tölkityskoneen. Tästä syystä monet taksiyrittäjät ovat torjuneet tarjotut sopimukset, eikä Kela-kyyteihin näyttäisi olevan kaikilla alueilla riittävästi takseja tarjolla. Vierailun tuloksena allekirjoitettiin Jeddassa ensimmäinen Saudi-Arabian öljytoimitussopimus Suomeen 4.7.1979. Lääkäriin, synnytykseen tai kuntoutukseen tulee päästä turvallisesti ja sujuvasti, vaikka terveydentila estäisi julkisten liikennevälineiden käytön. Yksikin tällainen sairastuminen on liikaa, jos se vaan vältettävissä. Jään odottamaan rasvattomia ja suolattomia juureslastuja ”terveyshippuja”. Valmistaja tosin on säästänyt pari metriä kallista kaapelia. Karu B ryhmä Kommentoi verkossa Kommentoi osoitteessa facebook.com/maaseuduntulevaisuus VERKOSSA SANOTTUA Tarkkana pien kuormaajien kanssa MT kertoi keskiviikkona, että pienkuormaajien epäillään liittyvän viime aikaisiin navetta paloihin. Ennen vanhaan oli ihan eri juttu ja luulisi, että porukkaa olisi kuollut raakamaidon nautittuaan satoja ja tuhansia. 12 perjantaina 6. Tällöin kallis öljy parantaa Yhdysvaltain asemaa Kiinaan ja Euroopan valtioihin verrattuna. Tuo yksi unssi oli Jamanin mielestä kymmenen öljybarrelin oikea hinta. Ylipaino-Suomeen ei tarvita enää yhtään roskaelintarvikkeita tuottavaa tehdasta. Ei enää, sillä hankintakaupat ovat motokautena taloudellisesti kannattamattomia. Andreas Johansson Raakamaitoko terveysriski. Mikko Savola Hygienisyys on todella korkealla tasolla nykyään. Sanktioeurot esiin Naisen nautinto Yleykkösessä jo toinen vanha miestoimittaja paneutuu seksiin ja naisen nautintoon. Suomea brändätään maailman puhtaammilla ja terveellisimmillä elintarvikkeilla. Lähetä korkeintaan 160 merkin viesti numeroon 173 172. Seuraava öljyn hintaan vaikuttava kansainvälisen diplomatian tapahtuma on Trumpin ja Venäjän presidentti Vladimir Putinin tapaaminen Helsingissä 16. Saudijohtajat ohjailevat öljyn hintakehitystä Kuluneen kevään aikana Saudi-Arabian nuorella 32-vuotiaalla kruununprinssillä Mohammed Bin Salmanilla piti kiirettä. He ovat metsäteollisuuden armoilla. TEKSTIVIESTIT Taksit Takseista ulistaan, miksi. Kyllähän totuus on vaan se, että jollei maitoa voisi itse juoda tilalla, ei se kelpaa meijeriinkään. Alan konevalmistajien markkinajohtaja Avant tarjoaa osalle pienkuormaajistaan pikaisen tarkistuksen ja huollon. Muistakaa, että asioilla on aina myös se toinen puoli. Yrittäjyyteen kannustavasta näkökulmasta juttu oli hyvä. Hän vieraili ensin Britanniassa 7.–9. Markku Hinkkanen Luulen että suurin syy on halvat kiinankuormaajat, joissa sähköt on tehty niin ja näin. Salman näkee maansa suurimpana poliittisena uhkana Iranin levittämän terrorismin. LUKIJAN KUVA SATU VÄLIMAA Kohta valmis lähtemään Käpytikkakoiras ruokkii poikastaan Kangasalla. Ilman tukkipuutuloa metsänhoito on kannattamatonta. Uutta liiketilaa rakennetaan jatkuvasti. Yhtiön syntyhistoria alkaa vuodesta 1933 amerikkalaisen Chevronin ja Saudi-Arabian valtion yhteisyrityksenä, jonka nimeksi tuli California-Arabian Standard Oil. heinäkuuta. Avaintekijöitä onnistumisessa ovat hyvä tuotteistus, oikeudenmukainen arvonmäärittely, julkisen sote-järjestäjän oman henkilökunnan perehdyttäminen ja yhteistyö yrittäjien kanssa. Nyt kyljessä usein tarra Taksi. Hanna Virtanen On hyvä, että suurin osa tuore maidon juojista ei sairastu. Tämä onnistuu lisäämällä olemassa olevien palveluseteleiden käyttöä ja ottamalla käyttöön uusia. Mikael Pentikäinen toimitusjohtaja Suomen Yrittäjät Leila Salonen toiminnanjohtaja Suomen Kuntoutusyrittäjät Panu Tast toimitusjohtaja Näkemisen ja silmäterveyden toimiala Näe Ismo Partanen toiminnanjohtaja Lääkäripalveluyritykset LPY Esimerkkejä toimivista seteleistä on Suomessa jo satoja. Nykyään metsänomistajista yli puolet on kaupunkilaisia. Ari Tiihonen Pitää myös huoltaa ja pestä kone säännöllisesti. Esimerkkejä toimivista seteleistä on Suomessa jo satoja. Sari Essayah kansanedustaja, pj. Hämeessä on satanut alle 40 milliä. Nykyinen globaali kulutus päivässä on 100 miljoonaa barrelia ja 2030 kulutus on 120 miljoonaa. Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin politiikassa öljy on tärkeässä roolissa. Lähetä kuva osoitteeseen lukijankuva@mt.fi. Lähetä kuva Toivomme kuvia, joiden taustalla on tarina. maaliskuuta, sitten Yhdysvalloissa kaksi viikkoa tavaten presidentti Donald Trumpin lisäksi liike-elämän eliittiä New Yorkissa, Los Angelesissa ja Houstonissa. Eikä ollut montaa sataa tuntia mittarissa. Kehitystyötä ei tarvitse aloittaa tyhjästä, vaan mallia kotipalvelujen, kuntoutuksen, silmäterveyden ja terveyspalvelujen palveluseteliin voi ja kannattaa kysyä muista kunnista. Salman tuo mieleen aikaisemman saudivaltiomiehen ja aikansa öljymaailman vaikuttajan, Opeciin puheenjohtajana (1965–1986) ja maansa energiaministerinä (1962–1986) toimineen Sheikki Ahmed Zaki Jamanin. Olen katsellut omaa lastani kytkettynä hemodialyysilaitteeseen ja pelännyt hänen henkensä puolesta. Ensimmäinen vihje tästä oli Yhdysvaltain ilmoitus Iranin ydinsopimuksesta irtautumisesta toukokuussa. Kalevi Venäläinen Meillä on pienkuormaajan työvalot kytketty päävirtalukkoon. Aramco-nimensä se sai 1944, kun mukaan osakkaiksi tulivat myös Exxon ja Mobil. Sitä tuloa on odotettava monia vuosikymmeniä. Oma lapseni 7v on saanut ehec-tartunnan ja siitä seuraavan hemolyyttisureemisen oireyhtymän. Seppo Kovanen agronomi Laukaa Haukutaanko väärää puuta. Pelkkää rasvaa ja suolaa sisältävät ”kalorisipsit ja naksut”, ovat ravitsemuksellisesti ihmiselle täysin tarpeettomia, ja niiden syönti lisää kansantautiriskiä. Ei nimimerkkiä Kauppa porskuttaa Arttu Laine, ei kaupalla mitenkään huonosti mene. Ei nimimerkkiä Kuka omistaa. Kuvio muuttui, kun Yhdysvaltain Presidentti Richard Nixon irrotti dollarin kultakannasta elokuussa 1971. Mutta onko kukaan miettinyt, kuinka kauheaa se on niille, joille käy se huono tuuri ja saavat esimerkiksi ehec-tartunnan. Tonteri taitaa haukkua väärää puuta. Kilpailutuksen voittaneet yhtiöt ovat edellyttäneet taksikuljettajilta provisioita, uusien laitteiden ostamista tai leasingeja ja alennusprosentteja, jotka syövät kohtuuttomasti taksiyrittäjien katetta. Ei taida olla valmistajan vika. Hohhoijaa. Times-lehdessä viime huhti kuussa Salman ennusti öljyn kysynnän nousevan tasaisen maltillisesti vuoteen 2030 saakka. Sirkka-Liisa Kahila On hieman eri lähtökohdat jos on asunut maatilalla tai sen lähettyvillä ja pienestä asti tottunut siihen bakteerikantaan kuin jos on asunut kaupungissa altistumatta samanlaisille bakteereille. YLIÖ Kela-kyytien saatavuus turvattava Heinäkuussa voimaan astunut taksipalvelujen uudistus muutti myös Kelan korvaamien kuljetusten järjestelyt
Moottoreita on tarjolla useita vaihtoehtoa. ”Kesällä maanteillä liikkuu paljon myös hitaampia ajoneuvoja, kuten traktoreita ja polkupyöriä. JOHANNES TERVO Taksiyrittäjä tarjoaa kokenutta kyytiä Pyöräilijän ohitus vaatii autoilijan huomiota Kesäisin maantiellä tulee vastaan paljon pyöräilijöitä. Onneksi he ovat osanneet kysellä varsinkin purukalustonsa perään, sillä minun olisi ollut useimmiten vaikea tietää, kenen hampaista on kyse, Viinamäki nauraa. Taksiliikennettä voi harjoittaa henkilöauton lisäksi kuormaautolla, pakettiautolla, kevyellä ja raskaalla nelipyörällä sekä kolmipyörällä. Sisätiloissa on ripaus isompaa Rioa. Kun hintakin on koko lailla kohdallaan, auto kisaa entistä tiukemmin Opel Karlin kanssa pikkuautoluokan ykköspaikasta. TAKSILAKI MUUTTUI Taksilaki uudistui 1. Hän kokee maaseudun jääneen sitä laadittaessa unohduksiin. Heidän täytyy kuitenkin kertoa ennen matkan alkamista tai tilauksen vahvistamista asiakkaalle matkan kokonaishinta. ”Suurin ongelma maaseudulla on yöpäivystysvelvollisuuden poistuminen. ”Vanhempien ollessa ajossa oli minun vanhimpana lapsena jäätävä kotiin päivystämään puhelinta tilausten varalta. Perusmalleja noita vaihtoehtoja sekoittelemalla irtoaa siis peräti 1 700. Lisää valinnanvaraa löytyy moottorija vetotapavalinnoista. Picanton ulkonäkö on linjassa muun Kia-perheen kanssa. Sen vaihtoehtona ovat perinteinen takaveto ja neliveto. Akselivälin voi valita viidestä vaihtoehdosta. Hän oli kerran kiireessä kirjoittanut asiakkaan odottavan Ylihärmässä kuin hän olikin Ähtärissä. heinäkuuta. Etuvedon etuihin kuuluu kahdeksan senttimetriä matalampi lastauskorkeus ja selkeämmin muotoiltu ja suurempi tavaratila. Tavaratila on laajentunut 255 litraan, joten se riittää päivittäiskäyttöön. Siinä on edessä joustintuet takavetoisessa käytettävän poikittaisen lehtijousen sijaan. JARMO PALOKALLIO Sprinterin uudistus lisää vaihtoehtoja JARMO PALOKALLIO Erilaiset henkilöautoista tutut avustimet helpottavat kuskin työtä. Autoilevan kannattaa huomioida, että tiellä ei aina ole piennarta. Häneltä tarkistetaan lisäksi terveysja ajo-oikeustiedot sekä rikostausta. Jos niistä ei löydy sopivaa, niitä on luonnollisesti mahdollista muunnella lisävarustein. Maahantuoja odottaa, että automaattiin päätyy yli puolet ostajista. Vakiovarusteiden lista kattaa muun muassa automaatti-ilmastoinnin, langattoman älypuhelimen latauksen, peruutuskameran, avaimettoman käytön ja vakionopeudensäätimen. Uuden Sprinterin muotoilu on pakujen tyylikkäimmästä päästä, kun ottaa auton koon ja käyttötarkoituksen huomioon. Rahoille vastinetta antavat erilaiset puskurit, aggressiivisempi maski, sivuhelmat ja kaksoispakoputki. Työ oli nuoren miehen mieleen. Auto taipuu hyvin ahtaisiin koloihin ja kiperiin mutkiin. Samalla se on kuitenkin pysynyt ulkonäöllisesti linjassa muun Kia-perheen kanssa. ”Olen käynyt lähes kaikissa Suomen kunnissa. Reisituki jää vähän vajaaksi, mutta siitä ei ole haittaa lyhyillä kauppareissuilla. Aika monta rastitettavaa kohtaa siis tilauslomakkeella. ”Tuntui juhlalliselta päästä kyyditsemään asiakkaita pitkienkin matkojen päähän. Uudet järjestelmät tarjoavat myös yrittäjälle työkaluja yrityksen taloushallintaan, auton seurantaan ja kuljetusten ohjailuun. GT-Linen tunnistaa myös ulkoa. heinäkuuta 2018 13 Maaseudun Tulevaisuus Sivun tuottaja: etunimi.sukunimi@mt.fi LIIKENNE 1,5 Lähes puolet Liikenneturvan kyselyn vastaajista pitää pyöräilijän ohittamista alle 1,5 metrin etäisyydeltä vakavana rikkomuksena. Pikkutavaroille on rakennettu lokeroita kojelaudan päälle. Piipan mukaan turvallinen etäisyys riippuu paljon ajonopeudesta ja ajoneuvon koosta. Lappajärveläinen Seppo Viinamäki, 67, on taittanut taksin ratissa matkaa kohta viidenkymmenen vuoden ajan. ”Vaimoni ajaa minun lisäkseni taksia. Ensimmäiset uudet etuja takaveto-Sprinterit ovat jo Suomessa. Auton kulutus pyöri valtatiepainotteisella lenkillä 6,7 litran tuntumassa 100 kilometrillä. Auton suurin miinus tulee siitä, että jo valtatienopeuksilla rengasmelu tunkee voimakkaasti läpi. ”Ne ovat aina päätyneet takaisin omistajilleen. Vuosien aikana onkin käyty läpi monet tapahtumat lasten syntymistä, avioeroihin ja hautajaisiin.” Asiakkaat ovat myös unohdelleet autoon monenlaisia esineitä kuten puhelimia ja tekohampaita. Koeajoautossa niiden lukitus ei vakuuttanut. Peruspakusta voi erilaisilla muutoksilla räätälöidä 1 700 malliversiota, joten niistä jokainen löytää varmasti tarpeisiinsa sopivan. Picanton karvalakkimallin nokalla pärisee nykyautoille tyypillinen litrainen kolmipyttymoottori, josta irtoaa 67 hevosvoimaa. Hän oli hieman juhlakunnossa, ja innostui matkan aikana potkimaan minua puujalallaan. Picanton akseliväli on kasvanut pari senttiä, mutta muuten alustaratkaisut ovat lähes ennallaan. Keltaisen viivan yli ei pidä lähteä ohittamaan, saati sitten puskea väkisin ohi kokonaan omalla kaistalla pysyen. Jos ohitusta ei voi tehdä turvallisesti, on jäätävä ajamaan pyöräilijän taakse riittävän etäälle.” Maantiellä pyöräilijän paikka on pientareella tai niin lähellä tien oikeata reunaa kuin on turvallista. Se alkaa häiritä vasta pitkillä ajomatkoilla. Reilussa 20 vuodessa sitä on myyty yli 3 miljoonaa kappaletta 130 maassa. Kuskin työtä helpottavat erilaiset henkilöautoista tutut avustimet, vakionopeudensäätimet, tutkat ja peruutusvideokuvat. JARMO PALOKALLIO Kia Picanton uusi muotoilu miellyttää silmää. GT-Line tarjoaa suorituskyvyn lisäksi urheilullisia yksityiskohtia, kuten punaisilla sivutuilla höystetty nahkaverhoilun. Sprinter on saavuttanut vankan aseman kuormaa kantavana työjuhtana. Taksien päivystys velvollisuus poistui, eli yöpäivystysvelvollisuutta ei enää ole. Penger voi lähteä heti kaistaviivasta kohti ojaa. Ostajan on hyvä tietää, mitä hän oikeasti tahtoo ja tarvitsee. Tietyillä kierrosalueilla luukkujen kannet resonoivat, mikä laski auton muuten antamaa laatuvaikutelmaa. Nyt täytyy pakosta kuunnella omaa jaksamista ja edetä sen mukaan.” Uusi taksilaki saattaa lopettaa maaseudun yöpäivystyksen. Lisäksi reunassa voi olla esimerkiksi routareikiä tai tärinäraitaa. Kuljettajalla on halvinta versiota lukuun ottamatta käytössään MBUX-käyttöliittymä, joka mahdollistaa keskustelun auton kanssa. ”Ohitustilanteen on aina oltava turvallinen kaikille osapuolille. Kuljettaja ei ole kohdannut matkoillaan uhkaavia tilanteita matkustajien osalta. Kuljettajan paikka on hyvin suunniteltu. ”Pyöräilijälle turvallisin ajolinja voi siis hyvinkin kulkea keskemmällä ajokaistaa. 360-asteen kamerajärjestelmä helpottaa suuren auton käyttöä ahtaissa paikoissa. Auton hallintalaitteet ovat kaikkineen selkeät ja helppokäyttöiset. Sen saa rahalla vaihdettua 7-tuumaiseen väriversioon, jossa on navigaattori ja älypuhelinyhteydet. ”Maltti on pidettävä mukana tässäkin.” JARMO PALOKALLIO Sprinter heittää kisaan 1 700 malliversiota. ”Toin naismatkustajaa Helsingistä Etelä-Pohjanmaalle. Sopivan ohitustilanteen määrittelee riittävä näkemä ja ohitustila sekä kunnon turvavälit ohitettavaan. Auton korkeus on sama takaja nelivetoiseen malliin verrattuna. Tämä on otettava huomioon auton ratin takana”, Piippa huomauttaa. TOMI OLLI LAPPAJÄRVI Vuosien aikana Seppo Viinamäen taksissa on käyty läpi monet tapahtumat lasten syntymistä avioeroihin ja hautajaisiin. Maantiellä voi polkea kaiken ikäisiä, ja fillaristien nopeudetkin vaihtelevat laidasta laitaan. Vaikka auto on kapeahko ja kohtuullisen korkea, se ei silti erityisen uraherkkä. Hinnat saattavat vaihdella suurestikin ajankohdan mukaan. ”Kun vuosia tulee lisää mittariin, ovat yölliset lähdöt yhä haastavampia. Tärkeintä on muistaa reilut turvavälit koko ohituksen ajan: siis ennen ohitusta, sen aikana ja sen jälkeen. Viinamäki viihtyy erilaisten matkustajien kanssa. Kasvoin sisään autoilumaailmaan jo pienenä poikani, sillä taksiautoilu oli oleellinen osa perheemme elämää.” Viinamäki muistaa myös, kuinka perheen taksiyritys toi tehtäviä jo kymmenvuotiaalle nassikalle. Siitäkin selvittiin puhumalla, eikä kumpaankaan osapuoleen tullut vaurioita.” Viinamäkeä hymyilyttävät myös autojen hyytymiset menneillä vuosikymmenillä. Ensi vuodelle luvattu täysin sähköinen eSprinter tarjoaa vaihtoehdon lyhyisiin kaupunkikuljetuksiin. perjantaina 6. Liikenneturva muistuttaa, että pyöräilijän voi ohittaa vain silloin, kun se on turvallista. Koeajoauto tosin puolsi lievästi oikealle, mutta siihen syynä saattoivat olla väärät ilmanpaineet tai aurauskulmat. Tämän päivän teknologiaa ajatellen tuo aika tuntuu kaukaiselta, vaikka onkin yllättävän lähellä.” Viinamäki painottaa samaan hengenvetoon selkeiden muistiinpanojen merkitystä. Yksiselitteisintä on kääntää rattia reilusti ja toteuttaa ohitus viereisen kaistan puolelta. Uutta on myös harppaus sähköiseen maailmaan ja tietoverkkoihin. OMINAISUUDET Picanto GT-Line Moottori 3R 1,0 l Teho 73 kW Vääntö 171 Nm EU-kulutus 4,5 l/100 km CO2-päästöt 104 g/km Hinta 18 190 e. ”Meillä oli taksina Ford Transit, joka temppuili aina välillä. Erästä matkaa hän kuitenkin muistelee hymysuin. ”Isäni ajoi taksia nelisenkymmentä vuotta ja äitinikin noin kolmekymmentä. Kuljettajalta vaaditaan hyväksytysti suoritettu taksinkuljettajan koe. Olen työn ansiosta päätynyt moniin paikkoihin, joissa en olisi todennäköisesti muutoin käynyt.” Tärkeä elementti työssä ovat luonnollisesti asiakkaat. Etuvetoinen Sprinter on myös 50 kiloa kevyempi. Se kelpaa hyvin yrittäjän käyntikortiksi. Taksiautoilijaksi hän päätyi tavallaan verenperintönä. Maahantuoja odottaa, että takaveto pitää edelleen pintansa. Kolmanteen sukupolveen edennyt Picanto on löytänyt oman ilmeensä. Nuorelle miehelle oli todellinen elämys ajaa esimerkiksi ensimmäinen kyyti Helsinkiin.” Viinamäki nostaa yhdeksi työn hyvistä puolista juuri sen, että ratin takana maisema vaihtuu tiheään. Kun auto hyytyi, eihän siinä auttanut muu kuin pyytää asiakkaita lykkäämään. PRO connectin avulla kuljetuksia voi optimoida ja pitää autot koko ajan kartalla. Korimalleja on tarjolla umpipakettiautosta pikkubussiin tai kevytkuorma-autosta retkeilyautoon. Niitä ei koeajon aikana tarkemmin selvitetty. Keskinäyttö on perusmalleissa pelkistetyn väritön ja niukkatoiminen. Tavaratilan koko vaihtelee korin mukaan 7,8 ja 17 kuutiometrin välillä. Taksiyrittäjät voivat itse hinnoitella palvelunsa. Kaikkien on kuitenkin mahduttava samalle tielle turvallisesti. Vaihtoehdot lähtevät liikkeelle painoluokista, joita on 3 ja 5,5 tonnin väliltä. JARMO PALOKALLIO GT-Line piristää Kia Picantoa Ajohommat Seppo Viinamäki aloitti heti ajokortin saatuaan. Nelivetomallit seuraavat syksyllä perässä. Kuljetusjärjestelijä voi lähettää esimerkiksi päivän työt tai uudet kohteet suoraan auton navigaattoriin. Tästäkin onneksi selvittiin kaikkien osapuolten kesken huumorilla.” Varsinaiset ajohommat Viinamäki aloitti heti ajokortin saatuaan. Lähes puolet Liikenneturvan kyselyyn vastanneista suomalaisista on sitä mieltä, että pyöräilijän ohittaminen alle 1,5 metrin etäisyydeltä on vakava rikkomus. Kilometrejä mittariin on kertynyt kuutisen miljoonaa. Perusvaihtoehto lähtee 2,14-litraisesta turbodieselistä, josta on kolme tehoversiota. Tuolloin se oli kuitenkin aivan normaalia, eikä ihmisillä ollut tulenpalava kiire kuten nykyään.” Heinäkuun alussa voimaan astunut uusi taksilaki ei ole kaikilta osin Viinamäen mieleen. Etuistuimien säädöt ovat normaalit ja ne mahdollistavat hyvän ajoasennon löytämisen vähällä vaivalla. Uusi Mercedes-Benz Sprinter on panostanut muunneltavuuteen. Vaihteistona vakiona on kuusipykäläinen käsivaihteisto. Tämä tietää varmasti monilla paikkakunnilla sitä, että asiakkaiden on vaikea saada yöaikaan taksia kuljettajien nukkuessa.” Viinamäki ei osaa sanoa, tulevatko hänen yöajonsa jatkumaan. Lisähinnalla sen vaihtoehdoksi nousee automaatti. Takanakin tilaa on varsin hyvin, etenkin kahdelle matkustajalle. ”Olen sosiaalinen persoona, eli jutustelen mielelläni kaikenlaisista asioista. Varsinkin mahdollisissa ohitustilanteissa on syytä olla tarkkaavainen ratin takana ja keskittyä liikenteeseen”, muistuttaa Liikenneturvan yhteyspäällikkö Leena Piippa. Koeajetussa GT-Line turboversiossa tehoa oli tarjolla puolta enemmän, eli 100 hevosvoimaa, millä auto liikkui pirteästi. Uutta on etuveto, joka sopii niille käyttäjille, joiden ei tarvitse hinata perävaunua
”Vaikka joskus saat ne vii meiset rahat, ne voivat olla hevosen valmentajalle ja omis tajalle isoja hetkiä. Paavola koettaa horjuttaa vih jesysteemin hyvinvointia neljän nessä kohteessa. ”Miehelle ja vanhemmilleni tästä kuuluu iso kiitos, että olen voinut koko ajan ohjastaa. Timmi kunto on yksi lajin hyödyistä. Niinhän siinä tietenkin kävi, että reputtajia oli kirjalli sesta niin paljon, että ajokoe suo ritettiin vain yhdessä ryhmässä”, hän muistelee huvittuneena. KAIJALEENA RUNSTEN RIIHIMÄKI Omistajien ilo on suurin voitto ANU LEPPANEN Siskosta paras vastus Monté eli raviratsastus oli se juttu, jonka vuoksi Heidi Kuossari ylipäätään suoritti ravi ohjastajan tutkinnon vuonna 1996. Turbo/Tuomas Pakkanen ’’ 27,7 11 550 1/28,9x 3/27,7 1/28,7a hpl 10 Vaarao/Hannu Hietanen ’’ 27,2 12 365 2/28,7a 1/27,7 hll 2/28,0 11 Myrsky-Ralli/Risto Tupamäki ’’ 27,8 13 345 2/28,7 4/29,7 2/27,8 2/28,3 12 Vilivillis/Ville Pohjola ’’ 27,8 12 870 1/30,9 1/26,3a 3/27,8 4/24,3a 13 Morison/Tapio Perttunen 3140 27,1 16 280 2/27,7 11/30,5x 2/31,0 8/27,1x 14 Tarun Tykki/Rauno Oikarainen ’’ 26,8 20 715 8/30,6x 2/27,0 3/28,5 1/27,4a 15 Jumiini/Ari Moilanen ’’ 27,1 17 055 7/27,8ax 5/29,8x 2/28,4 2/27,7 16 Riipinen/Hannu Torvinen 3160 26,8 27 505 5/24,7a 7/26,8 8/27,6x 2/25,6a 6. Toto76-kierros kilpaillaan lauantaina Kaustisella Nikulan raviradalla. Talli sijait si Heidin perheen kotipiirissä ja työt jaettiin. Viikon yllättäjä Toto76, lähtö 5: Jymy-yllättäjän roolia sovitellaan Miika Tenhusen treenissä piristyneelle Tähtihotille. ”Kesä lomalla tulee sitten käy tyä vähän kauempanakin”, hän sanoo. Loput yli 430 starttia ovat montésta. ”Yleisö tekee siitä upean. Ravi urheiluun paljon panostanut Petri Lahti-Luopa hankki oriin itselleen Porin vuoden 2014 Ku ninkuusravien yhteydessä jär jestetystä huutokaupasta, eikä ostosta ole tarvinnut sadatella. Virpin ohjastama Salasana jaksoi hurjasti kirineen Diktaattorin jälkeen kakkosek si ja Heidin kirittämä Notarik sijoittui yhtenä lähdön vähiten pelastuista kolmanneksi. Viktor Kärpän vakavimpiin haastajiin lukeutu va Wauhti tulee hänen tallistaan. Esa Holopaisen suojatti on ollut kevään ja kesän voittokisoissaan loistava. Tänä vuonna muun muassa Ideaparkin Lumiraveissa Hei di voitti Shakalla paritaistoina käydyn suomenhevosmontén. Kaukana ollaan silti esimerkiksi Ranskasta, jossa montélähtöjä on joka raveissa useampi. Suosikkihevosia ei silti ole: ”En voi nimetä vain yhtä, nii tä on niin monta!” Pääasiassa hevosia ohjas tetaan vain lähdöissä, mutta Heidi käy myös ajamassa joilla kin kisakavereillaan harjoituk sissa. ”Vaikka sitä on jo välillä miettinyt, että pikkuhiljaa vä hentäisi, niin aina se innostus tulee uudelleen.Tästä on tullut paljon ystäviä.” ”Ja on kai tässä vähän sitä kilpailuviettiäkin”, hän lisää hymynkare silmäkulmassa. Se oli tärkeää varsinkin, kun pojat olivat pieniä”, kahden nuoren miehen äiti toteaa. Ykkösrata ei ole helppo paikka lähteä, mutta jos Wauhti malttaa ravata, menestystä odo tetaan.” ANTTI PYLKKÄNEN Sivun tuottaja: Antti Savolainen antti.savolainen@mt .fi 7.7. Juuri päättynyt loma vei ohjastustehtäviin esimerkiksi Kaustisen raveihin. ”Meillä oli Virpin kanssa korttikurssilla yhteinen hevo nen. Siitä tilan teesta tulee itsellekin valtavan hyvä mieli”, yli 20 vuotta mon téa ohjastanut loppilainen to teaa. Tuoreet ravimaailman kuulumiset sekä kurkkaus sinne missä pohjatyöt tehdään. Ratsastuskurssit käytiin Rii himäellä, mutta sen jälkeen he vostelu jatkui pienemmillä tal leilla. Tuorein myönteinen tieto on, että auto lähtöjä aletaan sääntömuutok sen ansiosta harjoittaa kym menelle hevoselle eturivistä. Toki tappiokin häämöttää jos sain vaiheessa, mutta Novan Voi ton pohjia ei ole vielä katsottu”, kehuu voittokonetta valmentava Veli-Erkki Paavola. Huomaa helpommin, mikä mil lekin hevoselle sopii.” Kaksossisko Virpi Kuossari , joka on hevosten voittosummalla mitaten pärjännyt lajissa vielä paremmin, on saanut päästää Heidin ohitseen parina viime vuotena. Viime vuonna kaksikko sai jälleen riemuita samassa mitte lössä yhdessä. LÄHTÖ Ryhmäajo 3100 m Kaustinen 1 William Birdland/Mika Forss 3100 13,2a 83 812 6/14,9 1/14,4a 2/13,7a 5/16,1a 2 L Dees Maggiesbest (US)/Ari Moilanen ’’ 11,7a 69 031 6/16,3 12/16,0 3/17,5 hpl 3 Valentin Laday (SE)/Antti Teivainen ’’ 12,2a 66 217 6/13,4a 1/13,0a hlo8/15,0a 2/12,8a 4 Lago Negro/Marko Hakkarainen ’’ 13,1a 54 398 5/14,9a 11/18,4ax 4/13,1a 5/16,2a 5 Elliot Boko (SE)/Niko Jokela ’’ 11,3a 79 460 2/12,9a 4/14,8a 5/14,7a 7/16,8a 6 Elliot Web/Tuomas Pakkanen ’’ 14,1a 25 280 7/14,3a 2/15,2 Jo 2.7. Kt 6.7. Yksi uusista nimistä Toto76 tasolla on kotiradan suur lahjakkuus Novan Voitto. Muissa tilanne on usein niin, että sarja määrityksen vuoksi samaan lähtöön tulee hyvin monen tasoisia hevosia. Viikon varma Toto76, lähtö 7: Starzinner kykenee Festivaali-ajon voittoon vaikka johtavan kupeelta. Ravipäiviä kertyy kesällä par haimmillaan kolmekin viikos sa, talvikaudella pari kuussa. LÄHTÖ Tasoitusajo 3100 m Kaustinen 1 Novan Voitto/Veli-Erkki Paavola 3100 29,3 5 700 1/29,3 1/30,3 1/26,3a 1/30,9a 2 Onon Nopsahotti/Antti Tupamäki ’’ 28,6 8 320 9/29,5 1/28,9 12/34,0x 14/33,3x 3 Uusi-Valtsu/Ari Hautala ’’ 28,6 7 610 8/28,6a 2/31,0x 2/30,0 5/30,0x 4 Tähtihotti/Miika Tenhunen ’’ 28,8 7 980 4/31,7a 9/32,8x 4/32,0a 4/30,8a 5 Elis Halm/Ville Koivisto ’’ 28,4 7 941 -a hpl 12/31,0ax hrp 8/31,7x 6 Rojaali/Veli-Matti Kangasluoma ’’ 29,2 6 450 6/33,0x 8/30,9ax 3/31,0a 4/29,9 7 Heikkalan Pehtoor/Jarmo Saarela 3120 28,0 14 055 3/28,7a 7/24,9a 1/29,1 3/28,5 8 Kunnaan Tähti/Antti Teivainen ’’ 28,3 10 010 5/28,7x 4/29,8ax 2/30,0x 6/27,9a 9 N.P. heinäkuuta 2018 RAVIT Maaseudun Tulevaisuus Starzinner vastustajien kauhuna Kaustisella Lähes 90 000 euron jack potin vauhdittaman Kaustisen Toto76 kierroksen kattaus on mielenkiintoinen. Katso TalkKari sunnuntaisin klo 11 alkaen www.mt.fi TalkKari Kari Lähdekorpi ja Jukka Heiskala vierailevat raveissa ja talleilla. Virpillä on yhteensä start teja 490. Sisäpuolella kampoihin pistävät Satu Likander ja Jens Patrik. Sisarukset ovat vuosien mit taan edenneet lähes rinta rin nan. Vaik ka vastus Kaustisella kivikova onkin, kultakauden jatkumisel le on oivat edellytykset. Virallisia kärryllisiä lähtöjä Hei di Kuossari on ajanut yli 20 vuo den aikana vain kaksi. Upeat hevosihmiset ja hevos persoonat ovatkin ne, jotka pitävät imussaan vuodesta toi seen. KAIJALEENA RUNSTEN Kokemuksen myötä tulee yhä helpommin kisatilanteessa sinuiksi erilaisten hevosten kanssa, Heidi Kuossari luonnehtii. Kaksosilla oli myös 15 vuoden ajan yhteisiä hevosia. Kaksossisko sai sitten ajaa omalla ja Heidille löytyi ohjas tettavaksi reputtaneen kurssi kaverin suomenhevonen. Kortti irtosi vieraallakin hevosella. 7 Hurrikane Jonny K.* (US)/Petteri Joki ’’ 11,7a 89 610 4/16,4a 9/14,1a 3/16,3ax 2/14,7 8 Poissa ’’ 9 Strait Iron/Hannu Torvinen ’’ 12,8a 59 785 1/15,3 -a hpl 2/12,8a 2/16,0a 10 Frans G (SE)/Jukka Torvinen ’’ 12,5a 54 582 9/16,5 7/18,4a 9/18,9 4/15,4 7. Ruuna rummutti johtavan vierellä lähtöön tahtia. ”Ruuna oli juhannuksena mainio. ”Oliko niillä kaikilla koskaan ratsastettukaan. Talvella, kun lähtöjä on vähemmän, Hei di Kuossari käy myös säännölli sesti salilla ja jumpissa. ”Aloittelijalle on tehtävää sii nä, että jaksaa jalustimilla koko kisan ja pystyy reagoimaan eri laisiin tilanteisiin.” ”Vähitellen tulee yhä enem män sinuiksi hevosen kanssa. Kun Virpi voitti suomen hevosten montén Suomenmes taruuden 2011 Pilssillä, sisko oli mukana hevosen hoitajana. KIERROS 27 TOTO76 Hevonen/ohjastaja matka ennätys voittosumma tuoreimmat lähdöt 1. Tuoreet ravimaailman kuulumiset sekä kurkkaus sinne missä pohjatyöt tehdään. Heidi Kuossari ja Kaka (keskellä) venyivät parhaansa mukaan viime lauantaina Suur-Hollola-viikonlopun montélähdössä. Kuossarin kaksoset oppivat hevos hommiin kodin lähellä Lopen Kormussa, kun maa tiloillakin oli 1970luvun lopul la vielä hevosia. ”Ori on tehnyt kaiken oikein, eikä häviö ole ollut lähelläkään. Vihjerivin ankkureista on ensimmäisenä tulessa kohti suomenhevoshuippua etenevä Viktor Kärppä. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Kaustinen 1 Wicasa Sioux/Jukka Torvinen 2100 13,5a 33 230 1/15,9a 4/13,5a 1/14,0a 4/14,7a 2 Cousin Bowl/Olli Koivunen ’’ 12,5a 40 060 9/13,1a hlo10/18,6 1/13,8ax 12/16,6a 3 Carro’s Gift (SE)/Petteri Joki ’’ 12,8a 36 758 1/12,8a 1/14,3 6/14,3a 2/16,3 4 El Dirtyman/Iikka Nurmonen ’’ 13,3a 36 865 1/14,3a 7/15,7a 3/13,3a 5/14,6a 5 Right Broline (SE)/Mika Forss ’’ 12,8a 26 040 0/14,3 3/15,0 1/14,5a 1/15,1 6 Ambrogio (DK)/Mauri Jaara ’’ 14,0a 25 489 4/14,3a 4/15,1a 1/14,0a 4/14,4a 7 Global Solidarity (SE)/Marko Hakkarainen ’’ 12,5a 41 261 2/15,0a 5/16,6a 3/14,3a k 8 Star To Be Loved/Ari Moilanen ’’ 11,5a 32 220 9/16,0a 10/15,2a 2/14,6a 2/15,5 9 Lovetown/Marko Pellinen ’’ 12,3a 44 030 1/14,6a 8/13,6a 1/15,0a 1/13,8a 10 Zumurella/Tommi Ala-Nikkola ’’ 14,4a 31 356 k 1/18,2 8/17,2a 6/15,1a 11 Gold Narva/Niko Jokela ’’ 13,8a 24 230 2/14,0a -a k 7/16,2a 1/13,8a 12 Miss Golden Quick* (SE)/Santtu Raitala ’’ 14,7a 41 573 3/m17,9 9/14,7 1/14,3 2/15,9 2. Montelähtöjä on tullut viime vuosina raveihin lisää. LÄHTÖ Ryhmäajo 1609 m Kaustinen 1 Big Sky Hurricane (US)/Hannu Torvinen 1609 9,2a 199 299 3/15,6a 3/17,1a 1/13,7a 10/13,0a 2 Celebrity Lane (SE)/Tommi Kylliäinen ’’ 11,5a 70 663 1/11,7a 1/14,0a 1/12,9a 2/15,7a 3 D.D.’s Hitman* (US)/Santtu Raitala ’’ 9,1a 313 295 9/17,8a 3/12,7a 2/13,1a 5/12,0a 4 Starzinner (US)/Iikka Nurmonen ’’ 11,0a 97 860 9/13,3a 2/12,7a 3/12,1a 2/11,8a 5 Camelot Sisu* (SE)/Mauri Jaara ’’ 11,2a 127 707 5/13,4a 4/12,8 4/13,3a 1/12,4a 6 Not Afraid* (US)/Esa Holopainen ’’ 9,1a 823 269 0/11,5a 3/10,4a 5/11,1a 7/12,2a 7 Edward Ale/Antti Teivainen ’’ 10,5a 402 303 4/12,4a 6/12,6a 7/14,2a 7/13,3a 8 Falcon Håleryd (SE)/Antti Ala-Rantala ’’ 11,2a 262 579 3/12,8a 3/14,3a 1/17,1 1/14,9 9 Tango Vang (DK)/Olli Koivunen ’’ 11,0a 139 551 1/12,6a 2/12,6a 4/14,6 1/13,6a 10 Bret Boko (SE)/Ari Moilanen ’’ 10,3a 459 810 6/11,3a 1/11,7a 3/13,2a 6/14,2a 11 Victory Bonsai (US)/Marko Hakkarainen ’’ 11,2a 251 070 2/12,2a 2/13,8a 1/14,4 1/11,7a 12 Chief Orlando (NO)/Mika Forss ’’ 10,2a 108 685 7/12,3a 5/14,3 2/14,8a 2/12,4a TalkKari Kari Lähdekorpi ja Jukka Heiskala vierailevat raveissa ja talleilla. Sylissään hänellä on montésatula. Vaikka lämminveristen Suo menmestaruudesta on kisattu kauemmin ja se on tavallaan ar vostetumpi mestaruuksista, Ku ninkuusravien suomenhevosten montémestaruus on kilpailijalle kotimaan kamaralla huikein ko kemus. Nyt Nurmo nen pitänee – joko johdossa tai keulan rinnalla – vauhdin mal tillisempana ja iskee kovat piip puun vasta maalisuoralla. ”Peruskunto ja keskivartalon hallinta on ihan olennaista.” Alussa laji haastaa jo pelkäs tään suorituksena. Avoimella tasolla ajetaan monten erityissarjat. Taktisten vaihtoehtojen kirjo on tämän ansiosta moni nainen. Visku/Juha Länsimäki 3100 20,9a 183 050 hlo7/24,8a 7/23,0a 4/22,9a 2/25,4a 2 Vixen/Mika Forss ’’ 21,9a 143 850 2/24,7a 6/24,3ax 4/24,5a 1/25,4ax 3 Pikkukahveli/Esa Holopainen ’’ 20,8a 140 935 1/22,0a 9/21,5ax -a hpl 5/20,8a 4 Metkutus/Juha-Matti Paavola ’’ 20,5a 199 289 6/22,9a 3/25,9a 2/25,8x 2/23,7 5 Tuikun Poju/Risto Tupamäki ’’ 22,6a 130 040 -a hll k 5/23,8 7/27,0ax 6 Rapin Aatos/Hannu Torvinen ’’ 21,1a 164 691 3/23,0a 8/23,0a 1/23,1a -a hpl 7 Polara/Antti Tupamäki ’’ 19,0a 311 005 1/22,0a 2/20,0a 1/19,3a -a hpl 3. Nyt Heidi on mukana kolmes sa kimppahevosessa. Novan Voitto kisaa nimittäin kuuden startin jälkeen edelleen vailla tappion tuskaa. Iikka Nurmosen tallin helmi oli juhannuksena väkivahva kakko nen. Kohteet vi lisevät paitsi tuttuja menestys nimiä myös nousevia tähtiä. ”Sarjoja saisi olla enemmän, niin että eritasoisille hevosille olisi lähtöjä tasaisesti ympäri vuoden”, Kuossari toivoo. LÄHTÖ Tasoitusajo 2600 m Kaustinen 1 American Dream/Mika Forss 2600 16,0 5 300 -a hpl 3/17,0 2/16,0 6/16,3 2 Elenasine/Jukka Torvinen ’’ 18,3 4 240 5/17,7a 1/19,2a 4/17,9a 6/15,1a 3 A Lala Lala Long/Hannu Torvinen ’’ 17,8 5 275 2/18,2a 1/17,8 1/15,7a 2/14,9a 4 Ditchback Dear/Tapio Perttunen ’’ 17,9 5 750 8/m19,6 8/19,0a 4/m19,3 1/m19,6 5 Quastella/Niko Jokela ’’ 16,9 3 782 1/16,9 6/18,0a 4/19,0 1/18,6 6 Ilves Laukko/Petteri Joki 2620 17,1 12 515 8/16,6a 8/16,3a 1/19,5 8/17,6a 7 Chicotte Chic/Tapio Kalaja ’’ 15,7 15 704 1/16,1a 5/15,8a 7/16,0ax 7/16,1a 8 Erica Nyx/Ari Moilanen ’’ 15,6 12 705 11/17,5 5/16,9a 3/15,7a 4/16,7a 9 Amorce Savage/Tuomas Pakkanen ’’ 15,2 14 960 3/15,9ax 10/17,7ax 7/16,7ax 3/17,2 10 Every Reasons* (SE)/Matti Tuomi ’’ 15,9 7 198 4/19,8 7/17,0a -a hpl 9/19,9 11 Expanse’s Hope/Iikka Nurmonen ’’ 17,5 8 910 5/17,5a 11/17,3a 6/15,8a 7/14,6a 12 Viva Adriana/Esa Holopainen ’’ 16,1 12 415 4/14,9a 8/17,4 10/18,8 4/19,6x 13 Boadicea/Olli Koivunen ’’ 15,7 15 566 1/15,7 1/14,0a 4/14,6a 7/15,3a 14 Omega Leader/Ville Pohjola ’’ 16,0 12 810 6/19,3x 7/17,8 6/16,0 8/17,4 15 Miss Summer Star/Miika Tenhunen ’’ 15,0 11 430 8/17,0ax 8/15,4 -a k 7/17,8 16 Anni Sue/Santtu Raitala ’’ 16,6 10 120 10/17,3a 4/15,4a 3/15,9a 7/17,3a 4. 14 perjantaina 6. Lopussa askel painoi sen ver ran, että olympiasankari Iivo Niskasen osaomistama Victory Bonsai iski edelle. Viktor Kärpällä on sekä vauhtia että voimaa. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Kaustinen 1 Wauhti/Veli-Erkki Paavola 2100 25,1a 40 640 1/24,9 1/27,4 4/25,1a 3/24,5 2 Viktor Kärppä/Esa Holopainen ’’ 23,9a 55 685 3/23,2 1/25,5 1/24,0x 1/25,4 3 Iinan Maestro/Hannu Torvinen ’’ 23,8a 52 330 5/26,0 3/26,4a hpl 5/27,9x 4 Joriini/Hannu Hietanen ’’ 24,1a 52 605 hlo9/25,1 3/24,2 4/25,3 3/25,0 5 A.T. Katso TalkKari sunnuntaisin klo 11 alkaen www.mt.fi TOTO76-VIHJE Lähtö 1: 5,4,1,8,12,11 (2,6) Lähtö 2: 7,3,2,1,6 (4,5) Lähtö 3: 13,9,3,1,2 (15,7) Lähtö 4: 2 Viktor Kärppä (6,1) Lähtö 5: 1,12,10,13,4 (9,7) Lähtö 6: 3,1 (9,5) Lähtö 7: 4 Starzinner (2,3) 1 500 riviä x 0,05 euroa = 75 euroa. Raviratsastus on fyysisesti rankka laji. Mutta ei se meitä haitannut”, Heidi virnis tää muistoille. Veeti/Juha Länsimäki ’’ 23,7a 61 475 3/24,5 5/26,3a 2/24,0 1/24,6a 6 Larvan Hurmos/Ari Moilanen ’’ 23,1a 52 730 2/24,1 1/25,6a 1/24,3 7/23,3 7 Hevillä/Jouko Tarvainen ’’ 24,6a 50 304 5/25,2a 3/25,0 2/25,8a 5/25,3 8 Veeran Poika/Niko Jokela ’’ 25,1a 52 865 2/24,6 3/24,2 1/24,0 8/25,1a 9 Kobardi/Markus Porokka ’’ 22,7a 43 875 -a hll 4/22,7a 4/23,8a 4/26,9ax 10 Lumi-Masi/Harri Kotilainen ’’ 24,4a 62 931 -a hpl 12/24,4 hlo8/26,4a 4/23,6 11 Kukan Tutu/Terho Rautiainen ’’ 24,6a 56 750 3/25,9a 3/24,6a -a hpl -a hpl 5. LÄHTÖ Ryhmäajo 3100 m Kaustinen 1 A.T. Heidi Kuossarin suurin moti vaatio ohjastukseen ei synny voitoista. Vasemmalta pyyhältää lähdön voittoon Jenni Koskela Attack Diablolla. Kilpailuvietti kirittää Heidi Kuossaria kehittymään edelleen montéohjastajana. Systeemin toinen tukipilari on päivän päälähdössä Festi vaaliajossa loistava Starzinner. Sitä on vaikea ylittää”, myös Pohjois maiden mestaruudesta kisannut Heidi Kuossari sanoo. ”Ja tarpeen mukaan olen käynyt ratsastamassa nuoria hevosia, joilla ei ole vielä kil pailtu montessa.” Työ kotihoidossa Riihimäellä rajaa ohjastamisen radoille, jonne on kohtuullinen matka
3:15 YSTÄVÄÄ ETSIMÄSSÄ Mies hakee naista 17761 Taksi ja hoiva yrittäminen Turussa kiinnostaa. Kuva osallistuu kilpailuun, kun sen jakaa jommassakummassa palvelussa ja liittää siihen tunnisteet #Mun Ammatti ja #maaseutunuoret. Sen liha on myrkyllistä, mutta maksasta saatavasta öljystä syntyy maalia, joka kestää loputtomiin. Oulun kupeessa sijaitsevassa kunnassa järjestetään viikateniiton maailmanmestaruuskisat. Koko Suomi. Hienon, palkitun teoksen kehys muodostuu Strøksnesin ja hänen kalastaja-taiteilijaystävänsä Hugo Aasjordin uhkarohkeista yrityksistä pyydystää kahdeksanmetrinen, tonnin painoinen jäähai. LIMINGAN LIONS CLUB. Kilpailuaika jakautuu kolmeen osaan, joista ensimmäinen päättyy 15.8., toinen 24.9. Katriina Huttunen. Viime vuosina myös joukkuekilpailu on kasvattanut suosiotaan. Oulu 21 17758 Maanviljeliä/ yrittäjä naiskaveria vailla arkeen ja juhlaa. Ennakkoluulojen purkamisen lisäksi sen tavoitteena on kohentaa tuottajien omaa ammattiylpeyttä. Merikirja tarjoaa silmiä avaavan kalastusretken. JUHANI REKU Samanikäisiltä maatalous yrittäjiltä järjestötyössä saatu vertais tuki on todella tärkeää, sanoo Suvi Peiponen. Olet työton, alanvaihtaja yms. ”Kerrotaan yhdessä ylpeänä tarinaa alkutuotannon moninaisista tehtävistä ja tekijöistä! Näytetään kaikille alan moninaisuus ja osaaminen”, julistaa kilpailun mainosteksti. ”Maausko ei enää elätä, yhä useampi nuori yrittäjä hallitsee talouslaskelmien tekemisen ja tilalla työskentelyä koskevat valinnat perustuvat tunteen sijaan talouden tunnuslukuihin.” Itselleen ja koiralleen hän tienaa leveämpää leipää MTKPohjois-Karjalan Vipuvoimaa viljelijälle -hankkeen osa-aikaisena työntekijänä. Tim. NIKKE KINNUNEN MENOVINKKI Niittokilpailun yksilösarjoissa on viime vuosina ollut kolmisen kymmentä osanottajaa. Suom. 312 sivua. Kilpa käydään tänä vuonna 26. 51 v.raitis, savuton mies hakee elämän kumppania. Pieni parsinanavetta tyhjeni lypsylehmistä sukupolvenvaihdoksen myötä. Ja suurin osa merestä on yhä tutkijoittenkin ulottumattomissa. Me tarvitsemme merta – sen planktonia – jopa hengitysilmamme hapettamiseen. Samalla se pyrkii nostamaan myönteisellä tavalla esiin ammattiylpeyden, joka monella maaseudun ihmisellä on ollut viime vuosina kadoksissa. Strøksnesilla riittää loputtomasti tietoa tonnin painoisista kalmareista, joilla voi olla kahdeksan metriä pitkät lonkerot, miekkavalaitten ja rauskujen saalistustavoista, ihmisiä hukkumasta pelastaneista delfiineistä, valaitten ja hylkeitten nukkumisesta, meren mytologioista sekä ihmisen aiheuttamasta uhasta merelle ja sitä kautta itselleen. 2. Pietilän mukaan kisaamassa on ollut kovia joukkueita muun muassa Saksasta, Espanjan Baskimaalta ja Venäjältä. Ja heinää. MTKtyön ohella Peiponen toimii johtokunnan jäsenenä sekä Lieksan tuottajayhdistyksessä että Pohjois-Karjalan tuottajaliitossa. Maatalousyrittäjä minä olen mieluummin kuin maanviljelijä, maanviljelijän tittelin koen vähän vanhahtavana.” Hän korostaa, että maatalousyrittäjältä vaaditaan tänä päivänä monen alan osaamista. Onko hän emäntä vai isäntä. Kilpailu oli alkujaan klubin silloisen presidentin Juhani Hakkaraisen ideoima. ”Eikö sinulla ole miestä”, on yksi kolmesta kysymyspatteristoon kuuluvasta kysymyksestä, johon Peiponen saa toistuvasti vastata. Sen on saanut kokea lieksalainen maatalousyrittäjä, luomusiemenviljantuottaja Suvi Peiponen. Kisaan voi osallistua joko yksin tai joukkueena. Hänen sähköpostiosoitteensa on meri. Yksilökilpailussa on sarjoja yli ja alle 60-vuotiaille naisille ja yli 80-vuotiaille naisille sekä alle 18-vuotiaille pojille, alle 60-vuotiaille miehille, yli 60-vuotiaille miehille, yli 70-vuotiaille miehille ja yli 80-vuotiaille miehille. Norjalaisen toimittaja-kirjailija Morten A. ”Järjestötoimintaan lähdin aivan sattumalta. perjantaina 6. Oulu 48 Nainen hakee miestä 17750 Haen huumorin tajuista, suunnilleen samanikäistä reipasta maalaismiestä. Kun maapallon pinnan keskikorkeus on 840 metriä, meren keskisyvyys on 3 000 metriä. LARI LIEVONEN Suvi Peiponen pohtii myös tulevaisuutta ja ammattiylpeyttä. Sukupolvenvaihdoksen jälkeen Peiposen isä ja äiti muuttivat pois tilalta toisille paikkakunnille. 1965) Merikirja saa kiinnostumaan syvyyden mittaamattoman moninaisesta elämästä ja meren merkityksestä ihmiskunnalle. ”Oli tärkeää, että intohimo maataloutta kohtaan syttyi oma-aloitteisesti.” ”Nyt tuntuu hyvälle, että saan jatkaa tilanpitoa neljännessä polvessa.” ”Tunnen ylpeyttä siitä, että saan tuottaa kotimaista raaka-ainetta ja tehdä työtä, jolla on merkitystä. Eino Leinon oikea nimi oli Armas Einar Leopold Lönnbohm. Mutta olen viihtynyt, oman ikäisiltä viljelijöiltä saamani vertaistuki on todella tärkeää.” Hän haluaa luottamustoimissaan uudistaa järjestöä. Hän lähti nuorena rehvakkaasti maailmalle, eikä luvannut palata tilalle. Hänen yrittäjäntaipaleensa alkoi viisi vuotta sitten sukupolvenvaihdoksen jälkeen. ”Isojen tilojen omistajat ovat toimitusjohtajia siinä missä muillakin aloilla.” Maatalous ei ole ollut mikään intohimon kohde tai haaveammatti Peiposelle. Jos hytistä ulos nousevan kuljettajan sukupuolta veikattaisiin jossain televisioohjelmassa, suurin osa valitsisi vaihto ehdon mies. Yhden osakilpailun voittajan valitsee yleisö maaseutunuorten syysparlamentissa. Kisaa on järjestänyt alusta asti Limingan Lions Club. Nuoret neuvovat: Unohda opittu tarina MTK:n maaseutunuorten #Mun Ammatti-kuvakilpailulla on poikkeuksellinen tarkoitus: se kehottaa unohtamaan opitun tarinan siitä, mitä maaseutu ja sen ammatit meille tarkoittavat. Strøksnesin intohimo on kokea ja kertoa meren valtavuus, jota vasten ihmisen pienuus korostuu. Mahdollinen hyöty on kuitenkin vain sivujuonne. Nykäisyä ja sen tuomia riskejä odotellessa ikänsä merta opiskelleet miehet kertovat siitä, mitä tietävät. Meren reaktioaika on noin 30 vuotta. Erikoistumisesta ja kehittämisestä huolimatta leipä on kaventunut koko ajan. Strøksnes: Merikirja – Eli kuinka pyydystää jättihaita kumiveneestä isolla merellä neljänä vuodenaikana. ”Emännässä on vääränlainen kaiku, se ei kerro minun roolistani.” ”Mutta en minä isäntäkään ole. 6.7.1878 syntynyt runoilija käytti myös salanimiä Mikko Vilkastus, Teemu ja Kanttori Sepeteus. Nimipäivät Tänään: Esa, Esaias Lauantaina: Klaus, Launo Sunnuntaina: Turo, Turkka Päivän sana Olet myös jo lapsesta asti tuntenut pyhät kirjoitukset, jotka voivat antaa sinulle viisautta, niin että pelastut uskomalla Kristukseen Jeesukseen. SARI PENTTINEN LIEKSA ”Minä olen sukupolvea, jolle sukupuolella ei ole väliä.” SUVI PEIPONEN Nainen kohtaa maatalous yrittäjänä edelleen ennakkoluuloja ja vähättelyä. kerran. Kun ongelmat ilmenevät, on myöhäistä tehdä mitään, Strøksnes varoittaa. ja kolmas 6.11. Gummerus. Meitä on vaikka minkälaisia.” Koulutukseltaan Peiponen on agrologi. Nuo kilometrit ovat täynnä elämää pohjasta pintaan. Peiposella on kyllä isoveli, mutta hän on jo vuosia sitten valinnut aivan muun alan kuin maatalouden ja asuu muualla. remes@mtk.fi. Lisätietoja saat MTK:n maaseutunuorten nettisivuilta tai maaseutunuorten asiamieheltä Meri Remekseltä. Peiponen kertoo esittelevänsä itsensä maatalousyrittäjänä, joka tekee osa-aikatöitä tilan ulkopuolella. Kilpailun yksilösarjoihin osallistuu vuosittain kolmisenkymmentä ihmistä, kertoo klubin tiedotussihteeri Timo Pietilä. Kuin avaruus. ”Minä olen sukupolvea, jolle sukupuolella ei ole väliä. heinäkuuta 2018 15 PÄIVYRI perjantaina 6. ”Eikö sinulla ole veljiä, joka olisi jatkanut tilanpitoa”, kuuluu patteriston viimeinen kysymys. Kuvat voivat esittää ihmisiä, eläimiä, koneita, rakennuksia tai mitä tahansa sellaista, joka havainnollistaa kuvaajan näkemystä maaseudun ihmisten ammattiylpeydestä. Mutta maatalousyrittäjänä olen huomannut, että kyllä sillä tuntuu olevan väliä.” Peiponen on sekä MTK-Pohjois-Karjalan maaseutunuorten asiamies että keskusliitossa maaseutunuorten valiokunnan jäsen. Samalla alkoi utelu ja ihmettely. ”Ihmisten on aika herätä huomaamaan, että ei ole olemassa mitään yhdestä puusta veistettyä maatalousyrittäjää. Voittajan valitsee raati, johon kuuluvat MTK ry:n maaseutunuorten valiokunta sekä Maaseudun Tulevaisuuden valokuvaaja Jaana Kankaanpää. Ainoa edellytys on oma tili joko Instagramtai Twitter-palvelussa. Uskokaa pois, kaikesta huolimatta me ihmiset olemme kaavamaisen ja ennakkoluuloisen ajattelumme vankeja. ”Järjestössä on ihan liikaa vanhahtavia ja ennakkoluuloisia käsityksiä, jotka jarruttavat kehitystä.” Peiposen mielestä myös alan ulkopuolelta arvostusta ja lisäarvoa maataloudelle saadaan vasta sitten, kun myös järjestön ja alan sisältä löytyy arvostusta ja kunnioitusta ihan jokaista maatalousyrittäjää kohtaan. Oma paikka maailmassa ja intohimon kohde muuttui, maatalous ja tilanpito alkoivat kiinnostaa. Aluksi tarvitaan mädäntynyttä sonnin raatoa, satoja metrejä erikoisvahvaa siimaa ja jatkeeksi kuusi metriä kettinkiä, johon koukku kiinnitetään. Niitettävät peltoalat ovat pääsääntöisesti 0,5 aaria. Pitää hallita kirjanpitoa, koneiden korjaamista, tukibyrokratian hallitsemista, johtamista ja niin edelleen. Kirja ANELMA JÄRVENPÄÄ-SUMMANEN Morten A. Alan olen saanut valita itse, se on hienoa.” 6.–8.7.2018 Runoilijan monet nimet. Tänä vuonna pellolla kasvaa siemeneksi ensi kerran timoteitä. ”Sanooko olevansa ’vain maanviljelijä’ tai että ’minulla nyt on vaan tällainen pieni tila’.” Mikä Peiponen on itse. Vuosien saatossa leipäviljan tuottajasta tuli siemenviljantuottaja. Tänä vuonna nuorten sarjoissa kilpailee paikallisia partiolaisia ja 4H-kerholaisia. asti. ”Mistä me sitten olemme ylpeitä, jos pelloilla kulkevat robottitraktorit?” Jokainen tuottaja on arvostuksensa ansainnut Suvirinteen tilan pihaan kaartaa traktori rikkahara perässään. Strøksnesin (s. Maaseutunuorten järjestämä kilpailu julkistetaan tänään perjantaina Okra-messuilla Oripäässä, ja se jatkuu 6.11. ”Sinun isäsi varmaan asuu jossain tilan lähellä ja tekee tilan töitä?”, on patteriston kysymys numero kaksi. Peiposen mielestä yksi tärkeä osa ammattiylpeyttä on se, miten nimeää ammattinsa itsensä esitellessään. Alle 60-vuotiaat miehet niittävät yhden aarin ja miesten supersarjaan osallistuvat kolme aaria. Niittokilpailu on kerännyt aiempina vuosina osallistujia myös ulkomailta. Maaseutunuoret haluavat purkaa maaseutuyrittäjien epätasa-arvoista ja ennakkoluuloista kohtelua kampanjalla, joka käynnistyy Okra-maatalousnäyttelyssä tänään perjantaina. Kussakin osassa valitaan voittajansa, joka palkitaan nelikopterilla eli dronella. Turku ja Pori 51 17760 Ystävällinen ja iloinen nuori mies etsii kaltaistaan naista loppuelämän pituiseen rakkaustarinaan. Kilpailun tavoitteena on saada näkyviin maaseudun nykypäivä. Toisin kävi. tällä hetkel lä. Myös nuoria on houkuteltu mukaan. Itse olen liikunnallinen, eläinrakas, avoin ja kiva ;) Häme 49 Limingassa heilutaan kuin heinämiehet Limingassa voi huomenna lauantaina päästä niittämään mainetta ja kunniaa. Hän on erikoistunut ja kehittänyt Suvirinteen luomutilaa koko ajan. Kilpailuun voi osallistua kuka tahansa iästä, asuinpaikasta tai muusta taustasta riippumatta. heinäkuuta 2018 Maaseudun Tulevaisuus Tarinointia merestä ja ystävyydestä Moni laivamatkustaja näkee meren vain aaltoilevana pintana pelottavan syvyyden yllä
Tuntuvia tarjouksia on luvassa niin digipuolelle kuin printtiin. Mielellään kuormaajalla. OSTETAAN Kylmäilmakuivurinpuhallin 7,5 kW ja suomupeltiä. PÄIVYRI 16 perjantaina 6. Berti myöntääkin pitävänsä perinteisestä, klassisesta ja harmonisesta tyylistä. Erityisesti hän on huomannut, että prosessi on nopea Tanskassa ja Ruotsissa, kun taas Norjassa ihmiset pitävät enemmän kiinni perinteistään. Latvala Group Oy p. 2200€ (ovh 4500€). Pienet vihjeet kuitenkin paljastavat, että kyse on ihan tällä vuosisadalla otetuista kuvista: Nokian kumisaappaat, verryttelytakki, tuttu tukkatyyli. k-autot ja moottorit. Kulkuvälineeksi valikoitui auto pitkien välimatkojen vuoksi. Luca Berti matkaa yleensä pyörällä, mutta Suomessa hänen ajopelinään oli auto. Lisänäytöt ajetaan läpi koko Viestilehtien mainosverkoston (RON), johon kuuluvat MT.FI, koneviesti.fi (ei kaikkia mainospaikkoja) sekä aarrelehti.fi. hyväkunt. 040-4806999 kuljetus@tuomet.. Hän kehittää kuvat pimiössään Kööpenhaminassa. Luca Bertin näyttely Ihminen ja luonto on esillä 2.9. ”En yritä dramatisoida kuvauskohdetta.” Nykyajalle ominaiset suuret kontrastit valokuvissa saavat firenzeläislähtöisen miehen niskakarvat pystyyn. saakka Helsingissä Kansallis museon pop up tilassa (vapaa pääsy) sekä Lieksan Vuonislahdella kylätoimintakeskus Kukossa 9.9. Kaikenkuntoiset käyvät. Nelisiipiset autom.aurat, edulliset. Traktori 2tai 4-veto, hl. Se alkoi Tanskasta vuonna 2011. En ole aiemmin nähnyt yhtä paljon metsää kuin täällä”. 3-4 m pitkät. Tarjoa! P. P. Samalla osa kulttuuria ja identiteettiä katoaa. Ostetaan John Deere 6810/6910 hyväkuntoinen mielellään vähän ajettu.Soita ja tarjoa. 0400 209010. 1259 € sis. Siistikuntoinen lietevaunu tai kasteluvaunu 4 m³ säiliö tai suurempi. asiakaspalvelu@huutokaupat.com 0800 94994 Auki 24/7 94 8 3 61 95 1 698 94 8 5 01 947 7 8 2 95 3 5 8 2 Volvo 4200 Åkerman H10MB Massey Ferguson 3060 Lännen m216 Caterpillar 301 Mika Kaarlela Oy Koukkukuljetus Oy Björklund`s Gård TK-Laaturakennus Oy SS Rent Oy 95 19 2 3 95 4 696 94769 1 95 3 2 96 94 8 3 3 6 Hyundai 145LCR-9 New Holland TM115 New Holland T7060 Doosan DX60R As Oy Peltohokkala, Kuhmoinen Macea Machinery Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan ulosottovirasto KJ yhtiö Ay Oulun kone ja kuljetus Oy Kuhmoisten kunta 95 1 4 7 8 98 98 5 8 98 9 76 8 98 61 6 Vähäjärven lomatontti (3754 m²), Puolanka Loma-asunto, Lestijärvi Loma-asunto, Lestijärvi Jarcrac moottorityökone Puolangan kunta Lestijärven kunta Lestijärven kunta Lestijärven kunta NYT HUUTOKAUPASSA ULOSMITATTUA OMAISUUTTA . Valtra 6800, 8400 tai vastaava. Kesäetu koskee 1/1-sivun, ½ sivun tai tabloid-kokoisia ilmoituksia. 0400-646200, 0500-659678. Tutustu tarkemmin : Huutokaupat .com/ilmoitta jaksi Koneita Eläimiä Kiinteistöjä Ostetaan Myydään Työkoneita Kesälaitumet kutsuvat, mutta ota ensin MT:n kesäedut haltuun! Helteen kanssa kuumuudesta mittaa ottavat Maaseudun Tulevaisuuden Kesäedut. Kuitenkin etukuormaajalla, 120180 hv. Se ei ole vain täällä Suomessa, vaan joka paikassa.” Bertin työskentelytavat kunnioittavat perinteitä. 20 hv • maatalouskoneet.fi/LISICKI OSTAMME KÄTEISELLÄ: MB, Man, Volvo, Scania, ym. Hf tai Ab.Suonenjoki 0503418525 Vähän aj. Miel. P. 0400-982672, klo 18 jälkeen Vanha hirsitalo Pirkanmaalta. Hän on kiertänyt Pohjoismaissa ja Baltiassa etsien kulttuurisia maisemia, maatiloja, rakennuksia ja tietenkin ihmisiä. Hän haluaa ikuistaa maaseudusta sen, mikä on vaarassa kadota. PYÖRÖSEKÄ KOVAPAALAIMIA + aurat Kverneland ja Överum. . Hän epäilee, että osa hänen viehtymyksestä maaseutuun on peruja juuri siitä, että se on hänelle täysin vieras maailma. ”Olen kaupunkilainen, mutta minulla on tarve käydä maaseudulla ehkä myös löytääkseni itseni”, hän pohtii.. Kunnioitus kansallisromanttista tyyliä kohtaan tulee vahvasti esille valokuvista. 045-1379740 Markkinapaikka LUCA BERTI Italialainen valokuvaaja, syntynyt Firenzessä vuonna 1978. Euro-Teli Oy, Hki, p. 041 7525580 Metsäkärry + kuormain ja pilkekone, vain hyväk. MT.FI Lisätietoja saat meilillä: ilmoitus@mt.fi, puhelimitse 020 413 2321 tai omalta yhteyshenkilöltäsi! Display-mainonnan kesäetu + 50 % Saat nyt verkkokampanjaan + 50 % lisänäyttöjä veloituksetta. Noudetaan. Kaikenkuntoiset vm 88-2010. saakka. Asuu Tanskassa Kööpenhaminassa. Esimerkiksi ItäSuomessa on kilometri kilometrin jälkeen metsää. P. Edut koskevat vain uusia varauksia ja ilmoituksia tekstissä. Sampo 2045 tai vast. Katso www.vientiautot.. Laskussa 2 + 2 = 2 Kun ostat 2 ilmoitusta saat 2 kaupan päälle, eli maksat neljästä ilmoituksesta vain kahden hinnan! Ilmoituksen julkaisu aikavälillä 25.6.–19.8.2018. P. Tarjoa rohkeasti! P. 044 797 9000 Nouto, maksu käteisellä! Laadukkaat lieriöniittokoneet puh. Tutustu etuihin ja tartu tilaisuuteen nyt! Tavataan joka päivä. Menopelinä Bertillä on yleensä viime vuosisadan alun kansantieteilijöiden henkeen polkupyörä, koska hän haluaa, että matkanteossakin on tiettyä hitautta. 0405013323/Laura 300cc Traktorimönkijä NYT ILMAN TOIMITUSKULUJA! 500cc T3B 4990,300cc T3B 3990,040-410 6788 OSTETAAN TOYOTIA VIENTIIN JA PURKUUN! Ostamme myös Pick Up-pakettiautot. 045-125 7794 Kantavia emolehmiä tai hiehoja. Tekee yhteistyötä Suomen, Ruotsin, Norjan, Tanskan, Viron, Latvian ja Italian kansallisten ja alueellisten museoiden kanssa. ”Suomessa pidetään vähän enemmän kiinni perinteistä kuin Tanskassa ja Ruotsissa.” Berti on varttunut kaupungissa. Italialainen taidevalokuvaaja Luca Berti matkasi kesällä 2016 Suomen ympäri etsien vanhoja maaseutumaisemia, joissa eivät traktorit rymistele. 0400 368332. 25 m²:n HIRSIKEHIKKOON 150 mm PELKKAHIRTTÄ. Ostetaan traktori Valtra/Valmet 100-sarja tai 6000-sarja, ajettu alle 6000h, 0405726594 ALUMIINISET AJORAMPIT tai n. Tavallaan tuntuu kuin katsoisi valokuvia mummon piirongin laatikosta. Bertin kuvissa on läsnä yhtä aikaa menneisyys ja nykyisyys. HENNI LAITALA Kamera toimii aikakoneena LUCA BERTI Kalastajaperhe Tauvosta, Länsi-Suomi. Valokuvaaja Luca Berti paljastaa kamerallaan entis ajat ympäriltämme. 0400 451341. alv Edullinen toimitus! • työleveydet 135, 165, 185 • voimantarve alk. 2016. Poika, Vuonislahti, Itä-Suomi. Mediatoimistoalennus huomioidaan, ei muita päällekkäisiä etuja. N. P. Luca Bertin valokuvat ovat hämmentäviä. hydro. 050-3003013 PASTOROINTI LAITE tuotto 150l/h, uutta vastaava, h. 050 5149790 Helsinki. Toimi aiemmin muoti kuvaajana. 0400 895 174 Hinnat alk. Kevääksi. On enemmän aikaa ajatella ja kokea maisema eri tavoin.” Suomessa hän kuitenkin teki poikkeuksen. ”Jotkut alueet ovat todella tyhjiä. 500020.000 € . Hän käyttää vanhoja kuvaustekniikoita: mustavalko kuvia, suuriformaattista filmikameraa, pitkää suljinaikaa. Matkoillaan pohjoisessa Euroopassa, Berti on huomannut, kuinka kaupungit paisuvat ja maaseutu autioituu. Bertin kokemuksen mukaan Suomi sijoittuu jonnekin välimaastoon. puimuri vm -98/nuorempi. P. Kausietu on voimassa uusille kampanjavarauksille 18.6.–31.8.2018. ”Pyöräilemällä ihmisiä tapaa eri tavalla kuin jos ajaa autoa. Yritys, haluatko ilmoittajak si. P. ”En kuvaa nykypäivää, vaan pidän siitä, mitä on jäljellä entisajoista nykyään.” Berti kuvailee valokuvausmatkaansa Pohjolassa etnografiseksi ja kulttuuris-historialliseksi projektiksi. JOHN DEERE 6910 tai 7010-sarjaa. heinäkuuta 2018 Maaseudun Tulevaisuus Yhteystiedot: paivyri@mt.fi Ostetaan SORA-MARA P. Berti aloitti matkansa länsirannikolta ja kiersi Lapin kautta itäiseen Suomeen. Mieleen hänelle jäi erityisesti metsien määrä. 0400 715820. 2016. 0500 176243. 050-5333639 Leikkuupuimuri. 0400 715820. Lue lisää tarjouksista osoitteessa mediamyynti.MT.FI Kuumaa myyntikesää toivotellen, MT Mediamyynti PUIMUREITA PURKUUN. 0500 176243. LUCA BERTI LUCA BERTI ”Nykyään ei ole helppoa löytää ihmisiä maaseudulta, koska jos ihmisiä asuu siellä, he ovat usein joko kotona tai autossa. tai P. P. Myös varaosiksi
RENGASPISTE PARHAAT TARJOUKSET! Tule tutustumaan Okrassa osastoomme B12 Tappeja ja holkkeja kaivink. P. yht. 040 5301091 Hyvinkää. PT12-24 pyöröpaalinkeruuvaunut Katso videot nettisivultani. 0500 164290 Leikkuupuimurin KOHLINLAAKEREITA Fahr, Sampo, MF, JD, Claas, ym. Patentoidut kippaavat 2–3 pyöröpaalinkantolaitteet. 3.600 € . www.auraosa.. Käytettyjen välitys. PUIMURIEN JA MAANSIIRTOKONEIDEN OSAT UUDET JA KÄYTETYT SUOMEN SUURIMMALTA EDULLISESTI Jussi p. arto.lehtiniemi@auraosa.. viimeksi 7.2.1972. Komatsu, Nisula Forest ja Palfinger Epsilon: huolto ja varaosat. Case RB 344 pyöröpaalain -08 heinä ja olkipaalattu, hyväkuntoinen, hp. P. Seko 130/500 apevaunu sähköja tr.vet. FIATAGRI-VARAOSAT Varastosta ja pikana Italiasta. Uudet tehdaspaketissa olevat Antti viljankuivaajan lämpökennot (Y 2W WM06) 2 kpl, ilmapäädyin 0505619748 Jaakko-elevaattori, Antti 140 viljankuivurinuuni. 68.000 € . 0400 781762. 010 326 2090 www.konehuoltokivioja.fi 4 Illin Konehuolto Oy on v. Myös traktorit, kaivinkoneet ym www.marincons.. Welger AP 41 männänohjainpuita 150€ / sarja. 045 1347865 Tre. 6.500 € . +358400281115 Kuivalantavaunu Strautman VS 16 vm. www.valparts.fi Tino 040 553 4600 • Matti 0400 256 200 Purkukoneiden osto 040 553 4600 Alipainekompressorien lamellien valmistus ja myynti. -04, kauhapiikit ja lumiaura. P. WWW.VV-KONE.FI P. Nesteiden varastointiin Bronit Flexitanit 550 m³ IKAR British Formula lehtilannoitteet 041-4382989 www.suorakylvo.net MF 31 puimuri, lantarenki, viljaruuvi, tilatankki 600 l, alfalavallypsykone, kylvökone. 040-5446328 ATLAS 65 Super vm. Pyöräkuorm. 0500 269 944 JALASJÄRVI. tai vaihto traktorin peräkärryyn. Korjaamotoimintaa on RATASKATU 1 Lahdessa, tarvittaessa maastossa. Ylivieska. P. JOHN DEERE puimurin käytettyjä varaosia. P. MT.FI TV5:lla 28.-29.7. 0440 800 130 NIVELAKSELIT JA VARAOSAT SOITA 0424 720 300 DOOSAN GENERAATTORIT www.driller.. Kuljetus järj. 06 5256301. 0400-514846 Myydään KESÄMÖKKI Inarin kunnassa, Kaamasessa, p-a 50 m² + varasto, tontti 1,8 ha, hp. 0400 407444. Seuraava ilmestymiskerta: 5.10.2018 4 2 1 Maansiirtolava hydr.takalevy sekä koneenkuljetuslava alumiinilaidoin 2000€ + alv./kpl Oili Jalonen Oy P. ja -kennotukset. | Esa Väinölä 0400 511600 esa@gripenwheels.. 040 5886471. 0400 307742. Pyöröpaalainten huollot, varaosat, päämerkkinä McHale, Tsubakirullaketjut, hydrauliikkaja pneumatiikkatuotteet. P. alv. MT.FI/saa Lisää koneita koneareena.fi. 0500 820404 Rehuntekoon ATLANT TZP PUSKUVAUNUT kantavuudet 20 ja 30t. 0500 164290 myös ilt. P. 0500 669493. Arigoruiskut, Lechler suuttimet, aurat, haittaeläinten karkoittimet. Säästät 20-30 t € . JÄLLEENMYYNTI: www.agrirengaspiste.fi Lisatiedot: Juha Yrjänä 040 510 0566 juha@gripenwheels.. Puimureita Maatalouskoneita Maataloustarvikkeita Moottoriajoneuvoja Varaosia ja tarvikkeita Loma-asuntoja Claas 150 4-veto -07 Dominator 150. 0400 537450. www.omaloma.net Lomaosakkeiden jälleenmyyntiä. Kapdahl.fi 050 466 8851 / 050 466 8841 3 Konehuolto Kivioja Oy Valtra, Fendt ja Sampo Rosenlew: huolto. DEEREN VARAOSAT Konehuolto T. verkkokaupasta mvagent.com tai p. P. 0400 652492. P. – Stahlwille-työkalut – jäähdytinkorj. äkeeseen 1950 € . 1455 h, renkaat 750x65x26. Onko huomenna poutaa. Jouni Seppälä 040 0789 014 Pauli Seppälä 040 0569 334 Farmariagentit.fi 1 Halutessasi mukaan tähän uuteen karttakoosteeseen, ota yhteyttä 0400–134 171. 0400 368 332 Mika p. Sänkiäkeen jouset (Väderstad Ferox) Helppo asentaa käytettyihin äkeisiin esim. Parempaa et heti löydä! Latvala Group Oy p. Pintakarkaistua pyöröterästä myös kromattuna. 050-5211647 MF 240 varaosiksi tai pienellä laitolla puintiin. Toyota Avensis D -01, kats. elevaattori, 7000 € + alv. Korjaamo: 03 787 5370 Toimitusjohtaja: 0400 233 182 www.illinkonehuolto.fi 2 Farmari Agentit Oy Karjatalouskoneiden myynti (Sveaverken), huolto ja asennus. Edullisesti 40-45€ kpl sis. Katso yksi maailman suurimmista ravitapahtumista kruunajaisineen! Tavataan joka päivä. 0500 407 444 Huom! Nyt vain 100 m Keskisen pääsisäänkäynnistä! jari.latvala@jarilatvala.com 63610 Tuuri JF 2000 lautasniittokone,ratasv. Omasta käytöstä. Punkalaidun p. 040-5867152 Great Plains Baltic Propax Agro Oy Osasto B 327 Great Plains suorakylvökoneet, TurboMaxVertical Till äkeet, kesantomurskaimet, ruohonleikkurit. ym. www.konehuoltolaukkanen.. Myy, osta tai vuokraa! P. 050 5963362 Pietarsaari Keenan 170 apevaunu, sähköja tr.vet., 3000 € + alv. 044-3795636 Mönkijän kelamurskain L 120cm 4t 420cc 15HP 1990,040-410 6788 MAATALOUSRENKAAT.FI P. uudenv.p.0405768054. 03 3634008, 0400 625373. Laukkanen Oy 02 4875965 0500 226028. P. P. siisti, hyväk., h. P. yms. 02 7216666, fax. 050 3029418. 0400-880221 Kenttäsirkkeli Laimet 130 pro, ”kaikilla mausteilla”. Pöytä 4.20, aj. 0400 391142, www.teejii.fi Renault Mecane Sport Touring Expression 1.5 DC -11, 2x renk., webasto ilmast. VALTRA / VALMET Kierrätysosat takuulla. P. ELEVAATTORI -HIHNAT -KUPIT -PULTIT KAIKKIIN KUIVURIMERKKEIHIN Salaistentie 652, 24240 Salo p. perjantaina 6. heinäkuuta 2018 17 Maaseudun Tulevaisuus Rovaniemen Kuninkuusravien tähtihetkistä koostelähetykset TV5-kanavalla 28.-29.7. Pyykkönen Oy puh. Koneelliset ja luonnolliset ilmanvaihtojärjestelmät. 040-8328069 John Deeren/Fiatin vanteita ja pyöriä 24-28-34-38 sekä vanaja 4x2 k-auto aj. 8000 € + alv. -07 remontoitu uusin kulutusosin, hyvillä varusteilla. -92 perustettu maanrakennusja maatalouskoneiden huolto-, korjaus& varaosaliike. Peta-Metalli Oy P. Ford Custom Gap -78, siisti ja hyvä, vaihtolava, pikkupyörillä, kats. KAIVINKONEEN kanto / kiviharoja, salaoja / kaapeliojakauhoja ja routapiikkejä www.tlatvala.. Eritt. ko 19-20 (kanavapaikka 7). 050 5963362 Pietarsaari Vaunukuivuri MEPU 180. Özdöken tarkkuuskylvö-, suorakylvö-, nurmien kylvökoneet, harat, jankkurit, hydrauliset suursäkkinostimet. P. P. p. -7216655 www.halikonkumipalvelu.. 6-m. mainos mainos Konehuoltoa ja korjauksia ympäri Suomen Rovaniemi Oulu Kajaani Vaasa Jyväskylä Kuopio Joensuu Mikkeli Lahti Tampere Turku Helsinki Kouvola Lappeenranta Seinäjoki Pori 3 Heinäkoneiden ammattilaiset palveluksessanne. klo 19-20 KUNINKUUSRAVIEN HUIPPUHETKET TV5:LLA Lisätietoja: www.ravikesa.fi/tv-lahetykset Lietealtaat EPDMkumista T.J. 5/18, 3 vaihtolavaa, h
Sotaveteraanit avustajineen ilmaiseksi. Ohj. Tervetuloa! 5 5 Veriveljet-Elling & Kjell Bjarne Esitykset Sysmän Teatteritalolla Lisätietoja www.kuurinateatteri.fi tai FB sivuilta Kuurina Teatteri 9 9 Miinan montun kesäteatteri Sinikka Nopolan Eila, Rampe ja palvattu onni Ohjaus Sanna Saarela 9.-17.6. Jalost. Lipputoimisto: 0600 95020 www.te4.fi/kievarinkesateatteri 21 20 Naisvuoren kesäteatterissa: 506 ikkunaa -musiikkikomedia Puhtaasti viihdyttävä! Käsikirjoitus: Heikki Salo Musiikki: Miljoonasade Mukana mm. Kiväärin äänenvaimentajat www.ouluntyostokeskus.com 08-31131 33, 040-5085833 mainos mainos mainos mainos Rovaniemi Oulu Kajaani Vaasa Jyväskylä Kuopio Joensuu Mikkeli Lahti Tampere Turku Helsinki Kouvola Lappeenranta Seinäjoki Pori Kesäteatterit Halutessasi mukaan tähän uuteen karttakoosteeseen, ota yhteyttä 0400–134 171. Hakemukset ansioluetteloineen 31.7.2018 mennessä petri.takalo@paijannemhy.fi Lisätietoja toiminnanjohtaja Petri Takalolta 0400 340063 www.paijannemhy.fi Kun ostat tai myyt missä päin maailmaa tahansa niin kysy kuljetusta meiltä! Kosken Autokeskus Oy Puh. RIISTARUOKINTAAN LAJITELTUA HERNETTÄ, MAISSIA JA KAURAA PIENESSÄJA SUURSÄKISSÄ Junttilantila, Sastamala P.0400 777192, 040 4177292 JULITA AUTTAA 24 h/vrk 0600-551555 Roy pl 168 Hki 2,34/min+pvm VARMA NÄKIJÄ 0700-512626 2,39€/min+pvm. 1390 2,25 m – 1390 € 3,00 m – 1550 € 4,00 m – 1890 € Öljy/kemikaalikontti alk. 0400-261820 Halerpalvelut Oy Puh. Synt. Nurmijärvellä. s.29.4.-18. Emoja vasikoineen ja hiehoja. Tarjoamme sinulle monipuolisen työtehtävän mielenkiintoisessa yrityksessä, hyvät työtilat ja työskentelyvälineet sekä mukavan työtäsi tukevan työyhteisön. Riitta Havukainen, Aarni Kivinen, Katriina Honkanen. 044 713 1111 www.joroistenkesateatteri.fi 4 4 Seleentakusten teatteri VAIHTOMIES Komedia arjen jaksamisesta ja rakkaudesta Karpanperäntie 5/10 RÖYHIÖ (Ikaalinen) Näytökset 6.7.–15.7.2018 Varaukset: 050 313 2591 seleentakuset.tarinoi.fi 19 19 18 Höljäkän kesäteatterissa KILJUSEN HERRASVÄKI 1.7.–5.8. heinäkuuta 2018 Maaseudun Tulevaisuus LEGATO-syysrypsi CORTES-syysrapsi kylvösiementä www.naturcom.. 0440 343 350, 0443 544 084 | rotomon@rotomon.fi | rotomon.fi EKOPUTKET NE EKOLOGISET JA EKONOMISET PELTOSALAOJAPUTKET ASENNUSPUTKET TARVIKKEET HALKAISIJAT 65 | 80 | 100 | 125 | 160 Suomalaisen muovivalun expertti Kysy lisätietoja! Hyvälaatuista kierrätettyä uusiomuovia Säilöheinää/säilörehua. www.juttuseuraa.com Selvännäkijä Seija Holm ratkaisee ongelmasi jo yhdellä soitolla. Vko 33. P. Veteraanit+avustaja ilmaiseksi www.siilinjarventeatteri.fi 20 20 Onnelan Kesäteatteri Näytelmäkausi 26.6.–11.7. Komedian tapahtumat keskittyvät pieneen kyläkorjaamoon. Liput 15/12/10 e . Arvostamme tuloshakuista ja toimintaa kehittävää otetta niin talouden kuin viestinnän asiantuntijan tehtävissä, itsenäisesti sekä osana tiimiä. P. – 8.7. NOSTAA l Painuneet lattiat Puh. P. 0400-261820 P. 3.7.–11.8.2018 mikkelinteatteri.fi 13 13 Teatteri Kajo esittää TV:stä tutun komedianäytelmän REINIKAINEN 30.6.–5.8. KATTOJA SEINÄPELLIT SEKÄ ALUMIINIPROFIILIT OHEISTUOTTEINEEN suoraan asiakkaille edullisesti ja nopeasti Taipaleen Teräs Oy Linjalantie 4, 43700 Kyyjärvi. purkukolmio.. ma-pe klo 19, la klo 14, su klo 14 ja 18. 0500 592124. ikäraja 10v. m³. Wasa 395/Viking 445 7.-13.10. 0400 236 235 URETAANIPOJAT METSÄRAIVIOT PELLOKSI jyrsinmenetelmällä. 0400 713905. ja valk. Emä käyttövalio, käyt. Saariselkä 410/ ph535 23.-29.9. Tontti on joen varrella noin 8000m2 jossa on erillinen autotalli ja suuli. 0400 279480. 270 000 ha ja hakkuusuunnite n. teatterivaraus.fi/ kylaparinmyllyteatteri 10 10 Kyminlinnan kesäteatteri, Kotka LOKKI 15.7.–26.8. Lastausluukuilla ja tilavuus 54 m³. Eija Vilpas Esitykset ajalla 15.7.–12.8.2018 Liput 18 e /15 e /8 e www.joka.fi Puh. P. Huippusuosittu! NYT 040 5087070 / 040 5402422 pajatuote .fi Leväsjoki, Siikainen NOSTO-OVET myös taittoja rullaovet. Ilmestyy jälleen kesällä 2019 Jämsän Kesäteatterissa musiikkinäytelmä OLAVI – ELÄMÄN VIRTA pääosassa Kunto Ojasivu. GRILLI-HUUVA-PAKETTI KOKO PAKETTI VAIN 499€ Grillissä VALURAUTAARINA Grilli, huuva, piippu, ym. Puh. 040 350 3302 (25/22/12 e ) Sotkanpesän kesäteatteri Sotkantie 130, Kauhajoki www.teatterikajo.fi 22 22 Utran Uusi Teatteri esittää: 29.6.–2.8. 18,2 ha peltoa noin 6,2 ha, EU-tukioik., metsää noin 12 ha, puusto 1259 m 3 , 133 000 €/tarjous * Tetri 040 771 9923 Katso esitteet ja kaikki kohteet mm. musiikkikomedian SIKAIHANAA. 050 435 6330 www.ohkolannuorisoseura.fi 15 Rauhalahti Teatteri, Kuopio PERTTI | Heikkinen | Apell Riemukas musiikkikomedia Hiljaisesta pojasta koko kansan SPEDEKSI 5.7.–11.8.2018 Teatterikatsojat majoittuvat edullisesti Hotellilaiva Wuoksella www.wuoksi.fi www.rauhalahtiteatteri.fi 17 17 Puhtaat valkeat lakanat 29.6.–29.7.2018 Hietalantie 40, Keitele Lisätietoa: www.kesateatteri.fi Varaukset: 046 657 2740 tai myynti@kesateatteri.fi Koljonvirta Teatteri, Iisalmi 7 7 NILSIÄN HARRASTAJATEATTERI esittää Numersin klassikkokomedian ”Pastori Jussilainen” 27.6.–22.7. ULVOVA MYLLÄRI ja SINÄ, GABRIELLA Liput 18 e / 15 e / 5 e www.onnelankesäteatteri.fi Onnelanranta 2, Härmä 16 16 Ohkolan teatteri Sisko Istanmäen LIIAN PAKSU PERHOSEKSI 13.7.–17.8. Asennettuina (myös moottoreilla). Suomenpystykorvan pentuja U ja N pent. 0400 741 233/ Nieminen Beagle uros 1v 1200e ja narttu 3v 1000e, käytetty metsästyksessä, kysy lisää 0503523843 tai kuopusmaa@hotmail.com Varattavissa hirvi/karhuverisiä karhukoiran pentuja. Karjanpidon lopetuksen vuoksi. Palkkaus YT-METO TES:n mukaan. 3.7. P. 044 271 9227 • info@akvafilter.fi 19650 Joutsa • www.akvafilter.fi NYT ON PUHTAAN VEDEN AIKA! AKVA FILTER ® kotimaiset painesäiliösuodattimet Raudan Mangaanin Humuksen Radonin Uraanin Arseenin Hajuja makuhaittojen poistoon Happamuuden neutralointiin • Varmatoiminen laatua takuulla • Suuri suodatusteho • Automaattinen tai manuaalinen vastavirtahuuhtelu • Helppo huoltaa harvat huoltovälit • Materiaali ruostumaton teräs • Korvaa tarvittaessa vanhan painesäiliön PYYDÄ TARJOUS! Omakotitaloihin Maatalouteen Vesiosuuskunnille Kesämökille Kiinteistöt ja tontit Rakennustarvikkeita Muut tuotteet Maaja metsätaloustuotteita Koiria Eläimiä Palveluja tarjotaan Koulutus ja työ Työpaikat ja virat Tapahtumat Matkailu ja vapaa-aika Sekalaiset Henkilökohtaiset metsatilat.fi Kansankatu 8, 15870 Hollola www.metsatilat.fi HML PAAKKOLA 21,9 ha puusto 2754 m 3 , 80 000 €/tarjous LOPPI KORMU 7,749 ha puusto 1072 m 3 , 40 000 €/tarjous * Perälä 0440 337 529 ORIMATTILA KUIVANTO 29,49 ha puusto 3629 m 3 , 195 000 €/tarj. Talossa on todettu mikrobivaurio. Esitykset 1.7.–5.8. Uusi galvanisoitu kontti 044 356 9000 alk. Sikaihana kesämenu Utran Uittotuvalta. Haler palvelut oy P. kylaparinmyllyteatteri@ gmail.com www. 050-5053523 Viljaja lietesäiliöksi sopivia 9 m Bulk merikontteja Kouvolassa ja Parkanossa. Okt Säkylästä. 0400 998 623 2 2 Kyläparin Myllyteatterissa Rakkautta ja trasselia 27.6.–4.8. koko perheen näytelmän PEKKA TÖPÖHÄNTÄ. www.hoyheneukonkennel.fi p.050 543 0198 8.-13.9. www.koljonvirtateatteri.fi Kuurina Teatteri 8 8 Iitin Harrastajateatteri esittää 29.6.–22.7. KANANUORIKOITA rusk. Katettu katsomo. www.jamsankesateatteri.fi Tiedustelut ja varaukset 040–143 0044. P. 040 5127324 ERISTÄÄ l Varaajat l Varastot ym. 010 309 2340 myynti@utranuittotupa.fi utranuittotupa.fi/utran-uusi-teatteri 23 23 15 Rönnin Kesäteatterissa Antti Tuurin KESÄPAINIT 30.6. Kysy kuljetusjärjestelyjä. Toimitukset kautta Suomen. Tuomo Salmela Esitykset 25.7.–4.8. 0400169285 ISOJOKI Ylämaan nautoja. www. 0405112071 Maataloustuotteita Myydään Kauraa (luomu) Heinolassa. 1,6 milj. 0400799462 Suomenpystykorvan pentuja s.8.6.2018 Suomessa syntyneet, venäläinen suku. 041 703 5364 marjaleena.vayrynen@gmail.com Siljalantie 2, 05400 Jokela 3 3 Joroisten kesäteatteri 2018 Marianne Tikkanen TEUVO JA PAPERITAIVAS – musiikkinäytelmä, ohj. 050 409 9619 (klo 12–18) Simolantie 41, 73300 Nilsiä www.nilsianharrastajateatteri.fi 14 14 Arto Paasilinna ONNELLINEN MIES Karvion teatterissa Heinävedellä Dramatisointi Panu Raivio Ohjaus Tuomo Salmela www.karvionteatteri.fi 041 3100 810 Keiteleen Kesäteatteri 6 6 Teatteri Eurooppa Neljä Kievarin Kesäteatteri Äänekoski PRINSESSA 65 -MUSIIKKIKOMEDIA Kesän ehdoton naurupommi Esitykset: 20.6.–4.8. 040 5060330 Seppo-Juhani TULE TÖIHIN KEHITTYVÄÄN JA VIREÄÄN ORGANISAATIOON Päijänteen Metsänhoitoyhdistys on vireä kahdeksan kunnan alueella, eteläisessä Keski-Suomessa toimiva yhdistys. Muoviin käärittyä, vuoden -18 satoa. 0700 92838 erityisalana ihmissuhdekriisit, ym. Janne Puustinen Dramatisointi: Antti Heikkinen Liput: siilinteatteri@wippies.fi www.lipputoimisto.fi 18 / 16 / 5 e P. Kirjoittanut ja ohjannut Tarja Jänis. 02-4841007 Juttuseuraa miehille numerossa 09-86282858 Palvelun hinta: 1,79€/min. HP 35000 Puh 0456333085 TERVAMAALI suojaa mökit,saunat,aitat ja kaikki puurakenteet! 100% suoja hometta,lahoa,kosteutta vastaan! Peittää pilkut ja pisteet! 5,10,20,30L rahtivapaasti! Soita nyt ja tilaa 050-3833 330. Starius PL85, Tre NAISIA 18-66 v / 0700-41966 1,69/min+pvm HR PL 168 Hki Hyvälaatuista esikuivattua heinää. ohjaus Eriikka Magnusson Liput: 20 e / 18 e / 12 e Katettu katsomo! Eräjärventie 946, 35220 Eräjärvi, Orivesi www.erajarventeatterit.fi 18 LIVEKAMERA.FI Aikuisten tosi-tv Fiamax oy pl 211 hki 53 2 € min Säiliöiden puhdistukset/tarkastukset sekä IBC-säiliöiden VAK-määräaikaistarkastukset www.sailiopuhdistus.. Palvelu laskutetaan erillisellä laskulla. 0400 550554 www.kyheroisenkanala.. P. Käsikirjoitus: Neil Hardwick & Jussi Tuominen. Maailmat kohtaavat ja tunteet räiskyvät, kun maatilan peräkammarin poika ihastuu city-mimmiin. Nykyisen talouspäällikkömme siirtyessä vapaalle heinäkuussa 2019, etsimme Jyväskylän toimistollemme osaksi toimistotiimiä VIESTINTÄTAITOISTA TALOUSHALLINNON OSAAJAA Työnkuvaasi kuuluvat kokonaisuudessaan talouden hoito kirjanpidon eri osa-alueineen. Ari-Pekka Lahden uudelleensovitus Anton Tshehovin näytelmästä. 040 8235938, 0400 661379 www.taipaleenteras.. Torstilan Ylisillä, Torstilantie 297 Liput 15/12 e Lisätiedot puh. Tarkkailukarjan viimeiset. p.0405860255 Vlk BELLUS-LIUKUOVILAITTEET sarana-kippi-palo-ovet SUOMI-laatua bellusoy.com P. HYVINKÄÄ KYTÄJÄ n. P. Ohjaus: Mari Kahri Liput 15 e / 8 e ryhmät 12 e ennakkovarauksella Lippuvaraukset puh. Puh 09-8798886 Nyt on hyvä aika. puh 0400 755388 Jämptin pentuja karhuverisistä vanhemmista.0503633804 Suomenajokoiran pentuja käyttövaliovanhemmista. Katettu, esteetön katsomo. 0400-767366 Alavus TUULIMYLLY 600 kW. Myös lattiat terästä. Katso esitysaikataulu ym. Fuengirola matkat@sjoy.. 046 591 4917 15/13/7 e . 0440192201 Ervastinkallion kennel Kalajoki LUOMUOHRAA n.20t. 2480 € sis alv 24 % PihaPRO j – Kylpytynnyri www.paaluperustajat.fi 044–356 9000 Lisää vaihtoehtoja kotisivulla! Toimitus rahtivapaasti ! SUPERTARJOUS 1690 E Muoviset marjaja vihanneslaatikot ZYMOTEC OY P. Metsänomistajajäseniämme on noin 5000 ja toimihenkilöitä 35. Lisätiedot ja lipunmyynti: kyminlinnankesateatteri.fi 0400 759 142 11 11 Siilinjärven Teatterissa Heikki Turusen SIMPAUTTAJA 7.7.–5.8. ja 25.7.–15.8. Liput ja tiedustelut: puh. Luov. Liput 18e/15e, käteinen/kortti, p. p. Myös pienpetopyyntiin. Tehtävässäsi osallistut myös yhdistyksen viestinnän, sosiaalisen median, markkinoinnin sekä muiden toimiston käytännön asioiden hoitoon. 044 0391639.. Laadukkaat, toimivat, takuulla. ja 22.7 – 11.8. Öljypolttimia, kiertovesipumppuja, paisunta-astioita, erilaisia valurautakattilan osia ym. €/v. Joroinen. Toimialueemme on n. Edellytämme sinulta soveltuvaa koulutusta, kokemusta monipuolisista taloushallinnon työtehtävistä sekä hyvää MS Office -ohjelmien hallintaa. Puh. Kaisu, kaikin tavoin iso ihminen, saapuu ravistelemaan Ruutinojan pinttyneitä ennakkoluuloja ja löytämään rakkauden lisäksi itsensä. 08 270 7200, 02 762 6200 ROTOMON OY | Hallitie 26, Kangasniemi Puh. 18 perjantaina 6. Liikevaihtomme on noin 11 milj. 046 921 9378 (klo 12–18) Suos. Neuvojan suosittelema yhdistelmä. Liput 12/7 e Tiedustelut 0440 300030 ja 050 4332 404 www.holjakka.fi ja www.facebook.com/ HoljakanNuorisoseura 1 1 TÄÄLLÄ POHJANTÄHDEN ALLA Linna | Heikkinen | Apell Koe koskettava kansallisteos uniikilla ja humoristisella sovituksella maineikkaassa Koljonvirta Teatterissa Näytökset ajalla 14.6.–27.7. 2,32€ +pvm. 019 419 428 WELHONPESÄ Kanootit, kajakit, veneet Myynti ja vuokraus www.welhonpesa.. Liput ja tiedustelut: p. Haapsalu-Laine 445th Kylpyläjoulu Wasa 1-2 vkoa 7.-16.2.-19 10pv Esp. Työskentelyotteeltasi olet tarkka, järjestelmällinen ja pidät kiinni annetuista aikatauluista. Silloiksi sopivia kasetti/kontti alustoja 12m, kantavuus 60t ja lauttavaunuja pyörillä 6m ja 12m. 040-5446382 Syyspoikivia AY-hiehoja 5 kpl. €, lisäksi korjuupalvelun puumaksuvirta on 12-18 milj. Liput 18/15/13 e Lippu.fi www.miinanmonttu.net Turkhaudantie 2, Hausjärvi 12 12 JOKA-TEATTERI esittää: Peräkylän profeetta Kirjoittanut Tatu Pekkarinen, sov. Tuotamme metsänomistajille lisäarvoa tarjoamalla heille monipuolisia metsätalouden palveluita. Ari Lehtinen, ohj. www.sjoy.. Naurettavan hauska musiikillinen komedia. Heino Kangastupa, p. Projektimyynti 044 9677078, Lahti 050 4134 112 Seinäjoki 0400 564282 www.ovimestari.com. Toiminnoiltamme ja puustoltamme olemme maan johtavia metsänhoitoyhdistyksiä. Tikon taloushallinto-ohjelmiston sekä metsätalouden tuntemus lasketaan eduksesi
Ensimmäisten kottaraisten ja pääskyjen saapuminen ovat kevään merkkejä ja kertovat ikiaikaisesta luonnon kiertokulusta. Laidunten lisäksi harvakasvustoiset viherkesannot, niityt, heinäpellot, pientareet ja suojavyöhykkeet ovat linnuille arvokkaita elinympäristöjä. Tämä yksilö rengastettiin peltosirkkukartoituksessa Askolassa vuonna 2015. Hieman sinilevää esiintyi 31 havaintopaikalla ja erittäin runsaasti neljällä paikalla. PERJANTAINA 6. Maan pohjoisosassa pilvisyys vaihtelee ja paikalliset sadekuurot ovat mahdollisia. SÄILIÖHUOLLOT Puhdistukset, tarkastukset, korjaukset – kevytöljy-, raskasöljy-, bensiinisäiliöt ym. Pr el ud i. Luomuviljely on tavanomaista viljelyä lintuystävällisempää. Ylä-/alapohjat, välikatot, kaapelikanavat, kaikki teollisuuden imuroinnit ym. Linnut pitävät monipuolisesta maalaisympäristöstä ja harkitusta hoitamattomuudesta. Lehtiniemi kaipaisi tuotteisiin merkintää, joka kertoisi tuottajan satsaavan maatalousluonnon hyvinvointiin. Maan itäosassa syntyy ukkoskuuroja, jotka voivat olla voimakkaita. Linnut tuovat maaseudun elämään väriä, ääntä ja iloa. Taantuvia lajeja ovat esimerkiksi kiuru, peltosirkku, kuovi, töyhtöhyyppä ja pääskyt. ”Niittäminen keskeltä reunoille vähentää niiton aiheuttamia poikastappioita. Tutkimusten mukaan peltolintujen kannat ovat kuitenkin pienentyneet sekä Keski-Euroopassa että Suomessa neljän viime vuosikymmenen aikana ainakin kolmanneksella. JAANA MÄKELÄ KARI KYTO hakevat metsässä pesivät lajit ovat runsastuneet. Erityisesti pelloilla, ojanvarsipensaikoissa ja piihapiireissä pesivät lajit ovat taantuneet, kerrotaan luonto-, maaseutuja metsästysjärjestöjen tekemässä Viljelmien siipiveikot -esitevihkossa. Pinnan alin lämpötila 5.7.2018 Lähiajan sää Maan länsiosassa pilvisyys vaihtelee ja yksittäiset sadekuurot ovat mahdollisia, rannikolla voi olla selkeääkin. Pienet hukka-alueet, kuten saarekkeet, kivikot ja veden vaivaamat pienkohteet kannattaa säästää sen sijaan että pyrkisi raivaamaan ne pelloksi, Lehtiniemi vinkkaa. ”Jos minulla olisi valinnanvaraa, ostaisin vain sellaisia elintarvikkeita, joiden tuotannossa on erityisesti satsattu lintujen ja muun luonnon hyvinvointiin. Avomerialueilla on kehittymässä pintakukintaa, joka voi voimistua tyynen sään ja veden lämpenemisen myötä. Töyhtöhyyppä kuuluu peltolintuihin, joiden määrä on vähentynyt. IMUROINTI ON MIESTEN HOMMIA Lisätietoa www.sailioykkoset.fi tai numerosta 0400 167 769 TILAA ALKUPERÄISET VARAOSAT ransuco.fi 02-484 080 Sinilevähavainnot lisääntyivät Sinilevää on nyt enemmän kuin tähän aikaan tavallisesti. Lähde: Syke. Ja tietenkin olen valmis myös maksamaan niistä enemmän.” Yli 10-vuoden kokemuksella • Teemme tuloksia, emme tunteja Ykkösluokan palvelua — hoidamme projektit alusta loppuun ammattitaidolla! IMUROINNIT Imu/puhallus/korkeakippaus. Lintujen karkottamisessa etukäteen voi käyttää myös ketjuja ja puomeja”, Lehtiniemi sanoo. Tänään Huomenna 16 10 20 11 23 13 23 11 23 12 21 13 21 13 22 12 21 13 19 13 23 14 21 14 12 +8 17 11 20 12 22 12 20 13 19 13 21 12 21 12 19 13 19 13 22 13 22 14 Aurinko nousee Helsingissä kello 4:06 ja laskee kello 22:42 Oulussa kello 2:44 ja laskee kello 23:58 Utsjoella kello ja laskee kello yöllä Helsinki 14 Turku 15 Jomala 12 Pori 15 Niinisalo 13 Tampere 14 Jokioinen 14 Lahti 14 Kouvola 14 Lappeenranta 14 Mikkeli 14 Ilomantsi 12 Joensuu 13 Kuopio 13 Lapinlahti 13 Viitasaari 14 Jyväskylä 14 Ähtäri 13 Kauhajoki 14 Vaasa 14 Ylivieska 13 Kajaani 13 Oulunsalo 13 Pudasjärvi 12 Suomussalmi 11 Kuusamo 10 Rovaniemi 11 Pello 12 Salla +9 Sodankylä 10 Kilpisjärvi +8 Utsjoki +6 la 22 23 19 20 22 23 23 22 21 19 20 19 20 19 19 20 20 21 20 18 21 18 20 22 16 16 19 17 18 17 10 17 su 21 22 18 18 19 20 20 19 19 17 17 18 18 17 17 17 18 17 17 17 18 16 20 18 14 17 15 14 20 18 12 16 ma 18 21 19 20 20 19 20 19 19 19 19 17 19 20 21 21 20 20 20 19 22 20 22 22 19 19 23 23 21 21 15 18 ti 21 25 23 24 25 24 23 22 22 21 22 23 23 23 24 24 23 24 25 21 25 23 24 24 22 22 25 25 23 24 17 21 ke 22 25 24 24 26 25 24 24 24 24 24 24 24 24 24 24 24 25 25 21 25 23 24 25 23 23 25 26 24 25 18 23 MT-sää Tavataan joka päivä. Tiloissa ja tuottajissa on kuitenkin paljon sertifikaateista riippumattomia eroja. ”Tärkein yksittäinen lintujen esiintymiseen vaikuttava tekijä on karja. Moni maalaisluontoa tarkkaileva on huomannut ilmiön. HEINÄKUUTA 2018 – NRO 78 +3 -3 20 15 10 5 2 1 Sade-ennuste (mm) 6.7.–8.7. MT.FI Peltosirkku on voimakkaasti taantunut lintulaji. Esimerkiksi pääskyt, kottarainen ja keltavästäräkki ovat kärsineet laiduntamisen vähenemisestä. TOPI LINJAMA Peltolintuja voi suojella vaikka traktorin kopista KARI SALONEN Nuori kuovi tutustuu elinympäristöönsä. Ulkona laitumilla ruokaileva karja on monimuotoisuudelle arvokas”, arvioi lintujärjestö Birdlifen suojeluja tutkimusjohtaja Teemu Lehtiniemi. Toisaalta jotkin pelloilta ruokaa Pääskyt ja monet peltolinnut ovat vähentyneet. Myös elinympäristöjen yksipuolistuminen on vähentänyt peltolintujen määrää. Pääsyyllisiksi näyttäisivät nousevan hyönteismyrkyt, jotka tuhoavat lintujen ruokaa eli hyönteisiä. Myös Suomenlahden ja Saaristomeren rannikolla on paikoin havaittu runsaasti sinilevää. Peltolohkojen pienehkö koko ja avo-ojat pensaikkoryhmineen lisäävät lintulajien määrää. Koillistuuli on kohtalaista. JUHANA SIMULA Erittäin runsaasti Runsaasti Hieman Levätilanne 5.7. 5 vrk:n sääennuste 6.7.–11.7. Lämpötila on 15...24 astetta