Korkea naudanlihan hinta muualla Euroopassa ei ole saanut isoja lihataloja ryhtymään poikkeaviin toimiin lihan viennin suhteen. Tiedustelut lisääntynevät, mikäli lihan hinta ei nouse. Nupullaan ovat ainakin atsalea ja kylmänkukka sekä magnoliat. Maaliskuu voi olla vuodesta riippuen täyttä talvea tai kaunista kevättä Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa Helsingissä. ”Myös pyökki tulee yleistymään Suomessa ilmaston lämmetessä.” PUUTARHA | Sivu 10 Suomalainen nauta alkaa kiinnostaa ulkomailla Kotimaan lihateollisuus ei ole avaamassa kahdenvälisiä sopimuksia ruokaketjun tulonjaon reiluuttamiseksi. UUTISET | Sivu 5 Puolueilla vähän uutta maaseudulle Puolueiden kuntavaaliohjelmissa maaseudun elinvoimaa luvataan parantaa perinteisillä keinoilla. Kalle Lähdesmäki oli keskeisessä roolissa, kun uutta huoltoasemaketjua synnytettiin. ”Opiskellessani Suomen paras eli lämpimin hedelmäpuualue oli Lohjalla”, kasvitieteellisen puutarhan ylipuutarhuri Pertti Pehkonen kertoo. Toistaiseksi naudanlihan hinnat eivät ole nousseet niin paljoa, että se näkyisi tilastoissa. UUTISET | Sivu 3 Hinnoissa virettä ylöspäin Vientiaikeissa ei muutoksia Muualta löytyy ostohaluja Komissaari ja Suomi yhtä mieltä tuista UUTISET | Sivu 7. HUHTIKUUTA 2025 NRO 40 PERUSTETTU 1916 – 109 VUOTTA KOKO SUOMEN ASIALLA MT.FI IRTONUMERO 3,90 € • • • HYDRAID M ilk a Energiapitoinen elektrolyyttivalmiste vasikoille KATKAISEE RIPULIN NOPEASTI! TUTKITTU KOOSTUMUS KOTIMAINEN www.biofarm.fi Tullit halvensivat öljyä ja soijaa UUTISET | Sivu 6 Trump suosii yhä vanhaa vihollista Yhdysvallat rankaisee liittolaisia tulleilla, mutta hieroo samaan aikaan talousdiiliä Venäjän kanssa. LUKEMISTO | Sivu 11 SANNE KATAINEN Ylipuutarhuri Pertti Pehkonen kuvattuna Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneessa. Valtaosa metsänomistajista on joko tehnyt tai harkinnut jatkuvan kasvatuksen hakkuita, selviää MT-kyselystä. UUTISET | Sivu 8 Järviruoko kuriin ja hyötykäyttöön KARI SALONEN Asiantuntijat ehdottavat, että ruovikon niiton luvitusta helpotetaan. Kasvitieteellisen puutarhan kasvivalikoimassa näkyy, kuinka eteläiset lajit menestyvät aiempaa paremmin. Syvä hanki vai keväinen kukkaloisto. Kaksi kolmesta isosta talosta vie naudanlihaa ulkomaille. Tänä vuonna maaliskuu oli poikkeuksellisen lämmin ja huhtikuun ensi päivät jopa kesäisiä. Niitto palvelee sekä taloutta että ympäristöä. ”Nyt jopa selvästi suurempia lämpösummia mitataan Joensuun korkeudella.” Helsingissä lämpösumman huippuluku lähenee 2 000, kun se aikaisemmin oli Etelä-Suomessa noin 1 400 luokkaa. Ilmastonmuutoksen voi huomata paitsi aikaisesta keväästä, myös vuosien kasvaneesta lämpösummasta. Lämpö saa uudet lajit menestymään Unkarinsinivuokon valkea muoto kukkii Kaisaniemessä. UUTISET | Sivu 4 Kokeilu kiinnostaa. Puutarhassa kukkaan ovat puhjenneet jo jouluruusu, iiris, virvalilja ja ruttojuuri. SÄÄ | Sivu 14 Ilmajoen mies keksi ABC:n idean TAINA RENKOLA Kalle Lähdesmäki toimi eläkkeellä pitkään Suomen Ampuma hiihtoliiton puheenjohtajana ja kilpailee yhä itsekin. Ulkomaiset ostajat etsivät Suomesta naudanlihaa ja vasikoita Euroopan alhaisimpien tuottajahintojen vuoksi. Vain vähän otetaan kantaa, miten keinot toteutetaan. Lihatalot kertovat tuottaja hintojen nostoista, mutta eivät nostojen suuruusluokasta. MAANANTAINA 7. ”Nyt voimme nähdä, että esimerkiksi aito kastanja kestää kyllä, kun se saa alkuun riittävän määrän hyviä vuosia ja ehtii niiden aikana kasvattaa tarpeeksi syvät juuret”, Pehkonen kertoo
Ulkoministeri Rubio puhui Nato-ulkoministerien kokouksessa 3.4. Puolustusvoimien komentajan Janne Jaakkolan kannanotto 23.11.2024 keskustelun käymisestä miinoista tarkoitti käytännössä sitä, että on vain ajan kysymys, milloin Suomi luopuu Ottawan sopimuksesta ja ottaa jalkaväkimiinat käyttöön. Kun lapset asuivat kaukana, kauppaan ja apteekkiin päästäkseen rouvan oli lähdettävä autokouluun. Se on vaan niin, että ilman talouden virkoamista ollaan lähes tekemättömän paikan edessä. Kirjoittaja on Maaseudun Tulevaisuuden toimituspäällikkö. Syynä ovat pelot, että tullit ja kiihtyvä kauppasota ajavat talouden taantumaan. Protektionismi valtaa alaa. Maavoimien nykyaikaistaminen lähtee liikkeelle etupainotteisesti. Lainvalmisteluun kannattaa käyttää aikaa, ja elintarvikemarkkinoiden ohjaaminen on oikeudellisesti todella monimutkaista. viidestä prosentista. (Yle 3.4.) EU:n maltillinen suhtautuminen Trumpin asettamiin tulleihin on perusteltu, koska tullit ovat Trumpille pelimerkkejä erilaisten diilien rakentamiseen. Diilejä voivat nyt rakentaa muutkin kuin Trump. Auta armias, jos reputit! Kun kortti oli plakkarissa, maailma aukeni aivan uudella tavalla. Lakien säätäminen ei ole myöskään mikään itsetarkoitus, jos niillä ei saada toivottuja tuloksia aikaan. Jos esitetyt korotukset pysyvät, menee siinä Suomen Yrittäjien pääekonomistin Juhana Brotheruksen mielestä Suomen kuluvan vuoden talouskasvu. Esimerkiksi torstaina yhdysvaltalaisosakkeiden markkina-arvosta haihtui lähes 3100 miljardia dollaria (kl.fi). Eniten on odotettu esityksiä elintarvikemarkkinalain toisen vaiheen toimista. Vastuu asioiden etenemisestä on tietenkin hallituksella ja vastuuministerillä. Siitä huolimatta valiokunnan hiljaiselo ihmetyttää. Ajo-opettelu aloitettiin ajoissa ja kirjalliseen kokeeseen ilmoittauduttiin heti ensimmäisellä mahdollisella hetkellä, jotta inssiin pääsi sitten saman tien 18-vuotissynttäreiden jälkeen. Pääministeri viittasikin ”sotilaalliseen neuvoon” jv-miinojen osalta. Vieraita eivät tullit ole myöskään EU:lle, joka haluaa suojata muun muassa omaa autoteollisuuttaan Kiinaa vastaan. Saattaa myös hyvin olla, että hän poimii myönteisiä maita ja kohtelee niitä eri lailla kuin muita”. huhtikuuta 2025 Maaseudun Tulevaisuus 2 maanantaina 7. Kaikki tämä tarkoittaa kolmea miljardia lisää valtion menoihin vuoteen 2029 mennessä. Maaseudun Tulevaisuuden kesätoimittajiltakin kysytään haastattelussa ajokortin perään. Tilanteet voivat muuttua nopeasti ja neuvotteluvaraa löytyä. Ajokortin hankkiminen pitäisi luokitella samanlaiseksi kansalaistaidoksi kuin uimataito. Vähintään kolmen prosenttia puolustukseen on voimassa myös 2030luvulla. Syynä leppoisaan työtahtiin on, että hallitukselta ei ole tullut esityksiä valiokunnan käsittelyyn (MT 4.4.). Vaikka päätyisikin tekemään siistiä sisätyötä kaupungin keskustassa ja voisi kulkea aina ratikalla töihin, se ei takaa, etteikö koskaan elämässään tulisi tarvitsemaan ajokorttia ja autoa. Tullit voivat hänen mukaansa aiheuttaa stagflaation, tilanteen, jossa kasvu hidastuu mutta hinnat nousevat. Se oli tärkeämpi etappi kuin täysi-ikäisyys. Jos kuskia ei jonain päivänä sitten olekaan, lesken on kirjaimellisesti tartuttava oman elämänsä rattiin. Opetusluvan hankkimista laskelmoitiin hartaasti. Kauppasodan hinnan maksavat lopulta tavalliset ihmiset. Myös aktiivitilamallin valmistelu seisoo. Tunnetusti asiat ruuhkautuvat hallituskauden loppua kohti. Julkaisija: Viestimedia Oy Pääkirjoitukset: Heikki Tuuri, Juhani Reku, Jouni Kemppainen ja Niklas Holmberg Pääministeri Petteri Orpon (kok) hallitus teki aprillipäivänä useita painavia turvallisuusja talouspoliittisia päätöksiä, joiden vaikutus ulottuu vuosiksi ja vuosikymmeniksi eteenpäin. Maavoimien laajamittainen uudistaminen merija ilmavoimien mittavien investointien jälkeen on odottanut vuoroaan. Eihän sitä päässyt syrjäkyliltä perjantaiksi edes diskoon, jollei ollut ajokorttia ja autoa käytössä. Ja jos se kortti on kerran hankittuna, myöhemmin elämässä autolla ajaminen ei olekaan enää kynnyskysymys. Mitähän Kiinassa arvellaan Venäjän ja Yhdysvaltojen neuvotteluista. Pääministeri ja valtiovarainministeri ovat todenneet merkittävän sopeuttamistarpeen johtuvan myös puolustukseen ja turvallisuuteen suunnattavista välttämättömistä investoinneista. Vuosikymmeniä jatkunut tapa on tuttu monille suurten ikäluokkien pariskunnille. Voi olla, että hallitus joutuu palaamaan ”kolmen prosentin” päätökseen Naton kesäkuussa Haagissa pidettävän huippukokouksen päätösten seurauksena riippuen siitä, mitä presidentti Trump vaatii. Jos kaikki korottavat tuontitulleja, seurauksena on inflaation ja kuluttajahintojen nousu. Monet muut eivät siihen usko, vaan vaikutukset ovat erittäin negatiivisia ja Yhdysvallat saattaa mennä painitermein omaan heittoonsa. Omat vanhempani kokeilivat arkea meikäläisen kanssa hetken aikaa ilman autoa keväällä 1976. Kiinan varakauppaministeri Ling Ji sanoo maan olevan halukas toimimaan yhteistyössä Euroopan unionin kanssa sääntöpohjaisen ja monenkeskisen kauppajärjestelmän ylläpitämiseksi. Suomi alkaa olla niillä viivoilla, että puolueiden olisi viisasta rakentaa 2030-luvulle kantava turvallisuusja talouspoliittinen yhteisymmärryslinjaus. Käsittely ei ole ainakaan eduskunnan aikatauluista kiinni. Trump lähti kauppasotaan – nyt alkoi diilien tekeminen Kauppasodan hinnan maksavat lopulta tavalliset ihmiset.. Vaalien lähestyessä moni asia on jäänyt hallituspuolueiden keskinäisen riitelyn takia kokonaan käsittelemättä. Hallituksen talouspoliittisen ministerivaliokunnan päätös nostaa puolustusmäärärahojen prosenttiosuutta bruttokansantuotteesta vähintään kolmeen prosenttiin vuoteen 2029 mennessä johtuu ensisijaisesti Suomen omista tarpeista. Jos vastapuoli suostuu joihinkin myönnytyksiin, voivat tullit alentua tai ainakin niiden voimaantulo lykkääntyä. Maaseudun Tulevaisuus 2 maanantaina 7. Onko Venäjästä tulossa eri diilien pelintekijä. Selvityksille ei ole enää tarvetta, kun kaupan hyllyt ammottavat tyhjyyttään. Vaikkei omaa autoa hankkisikaan tai haluaisi sittemmin ajaa autoa, autokoulun käymisestä ei ole haittaa kenellekään. Liikennesääntöjen osaaminen ja liikenteen ymmärtäminen voi pelastaa henkiä. Myös aktiivitilamallin valmistelu seisoo, ja tilanne on ajautunut MTK:n ja maatalousministeri Sari Essayahin (kd.) keskinäiseen syyttelyyn (MT 28.3.). Kurssilasku jatkui perjantaina. Suomi marssii liittoutumisja asevaraisen turvallisuuden tiellä. Trump uskoo, että tulleilla on myönteinen vaikutus Yhdysvaltojen talouteen. Tuttavaperheen leskirouva kertoi joutuneensa hankalaan rakoon, kun puoliso yllättäen kuoli. Pääkaupunkiseudulla niin tekee huomattavasti harvempi. Yksi käänteentekevistä hetkistä on se, kun nuori pari katsoo toisiaan synnärin ulko-ovilla ja katsoo välissään turvakaukalossa tuhisevaa tuoretta elämän alkua. Kauppasota pahentaa muutoinkin kehnoa tilannetta. Myös muutokset kilpailulakiin ovat välttämättömiä. Vesihuoltolain muutos on aikataulutettu annettavaksi vasta alueja kuntavaalien jälkeen. Siihen palataan mahdollisesti ensi vuoden keväänä tai vasta syksyllä. Samaan aikaan kun liittolaismaille ja Kiinalle asetetaan kovia tulleja, Trump jättää Venäjän tullien ulkopuolelle ja neuvottelee diiliä arvokkaista mineraaleista. Presidentti Sauli Niinistö arvioi Ulkopoliittisen instituutin seminaarissa, että tulli on varmasti neuvotteluase. Millä nyt sitten kuljetaan neuvolaan, mummolaan, päiväkotiin – ja mihin ne kaikki vaippapaketit laitetaan ja vessapaperipaalit. huhtikuuta 2025 PÄÄKIRJOITUS Päätoimittaja: Jouni Kemppainen Päätoimittajan sijainen: uutispäällikkö Niklas Holmberg Toimituspäällikkö: Stina Haaso Sähköposti: etunimi.sukunimi@mt.fi Maaseudun Tulevaisuus on maaja metsätaloustuottajain äänen kannattaja. Kiina on tähän saakka myötäillyt Venäjää sen hyökkäyssodasta huolimatta. Aprillipäivänä tehdyt päätökset jatkavat Venäjän Ukraina-hyökkäyksestä, Venäjän uhasta, Nato-liittoutumisesta, Yhdysvaltain politiikan muutoksesta ja kansainvälisestä epävarmuudesta johtuvaa varustautumislinjaa. Niin tuli meidän talouteemme punainen Opel Kadett. Myös elämän loppupäässä ajokortti ja auto saattavat näytellä merkittävää roolia. Jv-miinojen hankkiminen puolustuksen vahvistamiseen on osa maavoimien suorituskyvyn parantamista eritoten Ukrainan sodan kokemusten valossa. Pariskunnan työnjako oli ollut tiukka: mies ajaa ja nainen istuu repsikan paikalla. TOIMITUKSELTA Moni kaupunkilainen luulee pärjäävänsä ilman STINA HAASO stina.haaso@mt.fi PÄÄKIRJOITUS Y hdysvaltojen presidentin Donald Trumpin keskiviikkona ilmoittamat tullien korotukset antoivat roimasti lisää sytykkeitä maailmanlaajuiseen kauppasotaan. Kireä turvallisuuspoliittinen tilanne, talouden vaikea näkymä ja merkittävät menolisäyspaineet pakottavat miettimään Suomen selviytymisedellytyksiä. Huoltovarmuus ei kestä valiokunnan leppoisaa kevättä SEPPO KÄÄRIÄINEN seppokaariainen@gmail.com Mistä tietää olevansa keski-ikäinen. (KL 3.4.) Nyt punnitaan EU-maiden yhtenäisyyttä suhteessa Venäjän pakotteisiin ja Yhdysvaltojen kauppapolitiikkaan. Lisätullien myötä kokonaistullit nousevat 54 prosenttiin. Maaseudun Tulevaisuus kertoi juuri (MT 4.4.), että vain puolet 18 vuotta täyttäneestä ikäluokasta hankkii ajokortin. Ei ole yllättävää, että opposition edustajat vaativat hallitukselta aktiivisempaa otetta ja hallituspuolueiden kansanedustajat taas pitävät tilannetta normaalina. Niinistön mukaan ”Trumpin taktiikkaan kuuluu kertoa joku mahdoton tavoite. Ei mennyt aikaakaan, kun isäni kyllästyi kuljettamaan kauppakasseja ja vaippapaketteja polkupyörän ohjaustangolla roikottaen. Nämä tekijät kytkeytyvät toisiinsa, haluttiin tai ei. Yhdysvaltojen valtiovarainministeri Scott Besset varoitti kauppakumppaneita vastaamasta tullien korotuksiin. Se pitää maaseudun ja sen elinkeinojen puolta sekä huolehtii maaseudun henkisestä ja taloudellisesta hyvinvoinnista. Pienille, viennistä riippuvaisille maille valtiontuet, tullit ja muut kaupan esteet ovat vaikeita. Toista on meno tänä päivänä. Tullipolitiikka on jatkoa Trumpin jo ensimmäisellä kaudellaan asettamille tulleille, joita myös presidentti Joe Biden kaudellaan lisäsi. VIERAILIJA Marssi jatkuu RAHIKAINEN pasi.s.rahikainen@gmail.com E duskunnan maaja metsätalousvaliokunnan jäsenillä on ollut rauhallinen kevät. Trumpin taktiikkana näyttää olevan jo Rooman valtakunnassa käytetty hajota ja hallitse -menetelmä. Varsinkin, jos asutaan syrjemmällä. Jalkaväkimiinat korvattiin aikoinaan usean sadan miljoonan euron asehankinnoilla. Kyllä, meidän juttujemme kohteet sijaitsevat usein maaseudulla ja sinne ei aina pääse julkisilla. Lisäksi kokoukset ovat olleet tavallista lyhyempiä ja väljempiä. No siitä, että alkaa sylkeä suustaan tällaisia fraaseja: ”Kyllä ennen oli asiat niin paljon paremmin!” Ajokortin hankkiminen oli pikkupaikkakunnan nuorelle vapauden symboli 1990-luvun alussa. (STT 3.4.) Kiinan ei odotellut, vaan kertoi perjantaina asettavansa Yhdysvalloista tulevalle tuonnille 34 prosentin lisätullit. ”Sopeuttaminen” on myös vuonna 2027 perustettavan uuden hallituksen keskeisimpiä tehtäviä, onpa hallituspohja mikä tahansa. Nyt kyse on kyse Suomen huoltovarmuuden kannalta ratkaisevista asioista, joista on periaatteessa olemassa laaja parlamentaarinen yhteisymmärrys. Monissa ammateissa kuitenkin ajokortti on tarpeen. Maaliskuulle aikataulutettu hallituksen esitys metsästyslain muutoksesta, joka koskee suurpetojen kannanhoidollista metsästystä, annettiin vasta perjantaina. Kauppakumppanien pitää hänen mielestään hyväksyä tilanne, koska vastatullit johtaisivat tilanteen kärjistymiseen entisestään. Näin kävi muun muassa Kanadalle ja Meksikolle aiemmin määrätyille tulleille. Elämässä tulee eteen hetkiä, jolloin ajolupa ja kyky tarttua rattiin osoittautuvat välttämättömyydeksi. Osana kauppasotaa ovat myös Yhdysvaltojen, Kiinan ja joidenkin EU-maiden lisääntyneet yritysten valtiontuet. Kokouksia on peruttu asioiden puutteen takia. Kolumnin kirjoittaja on ministeri. Tasavallan presidentin ja hallituksen turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan yhteiskokous puolestaan päätti ryhtyä toimiin Suomen irrottautumiseksi Ottawan miinasopimuksesta vuodelta 2012. Näin suuri puolustusmenojen lisäys on historiallinen. Nyt tarvitaan järeitä esityksiä nopealla aikataululla. Niillä olisi viimein tarkoitus puuttua ruokaketjun epäoikeudenmukaiseen työnjakoon. Sen seurauksena pörssikurssien lasku jyrkkeni kaikkialla. Sotilaiden arvio oli, että kaikki muu on korvattavissa, mutta miinapelkoa ei voi korvata. Samalla romuttui Maailman vapaakauppajärjestön WTO:n sääntöpohjaisen maailmankaupan eteen tekemä vuosikymmenten työ. Kiinassa on haluja lähentyä EU:n kanssa. EU-komission puheenjohtajan Ursula Von der Leyenin mukaan EU on valmis vastaamaan tulleihin, mutta hänen mielestään vielä on mahdollista neuvotella
Lakkoa soviteltiin lauantaina, mutta uuteen sovintoehdotukseen ei ollut edellytyksiä. HELI LEHTELÄ Kaikki sisustustekstiilit mittojen mukaan Suomalainen perheyritys • 29 myymälää & verkkokauppa Myymälät ja aukioloajat www.eurokangas.fi Verhojen ompelu KAUPAN PÄÄLLE! KAIKKI PÄIVÄPEITEKANKAAT VERHOJEN SUUNNITTELUKÄYNTI KOTONA HYÖDYNNÄ TARJOUKSET! -20 % € Arvo 120€ Kamelia 19,95/m, design Emma Hagman Verho-ompeluetu koskee suorien sivuverhojen yläja alakäänteitä 4.-21.4.2025. ”Keskitymme normaaliin tekemiseen asiakkaidemme ja verkostomme suuntaan, ja tiedotamme sitten, jos on jotain olennaista kerrottavaa.” John Deeren Suomen yhtiö ei julkista Pohjois-Amerikan vientilukujaan. Alennukset voimassa normaalihintaisiin tuotteisiin. Atria on sopimusten suhteen samoilla linjoilla. ”Emme tee eräkauppaa ja hae nopeita voittoja uusilta markkinoilta. Samoin sopimuksemme tuottajien kanssa ovat kahdenvälisiä, eikä niistä puhuta julkisesti.” Ruohola toteaa, että jonkinlaista ylätason keskustelua voitaisiin kyllä käydä ruokaketjun eri toimijoiden kesken tulonjaon reiluutuksesta. Lisätiedot www.eurokangas.fi.. ”Yhdysvaltojen liikevaihdon osuus Valion kokonaisliikevaihdosta oli muutama prosentti vuonna 2023. Viime viikolla leipomolakossa oli yli 2 000 työntekijää. Elintarvikealan lakko alkaa tiistaina EIJA MANSIKKAMÄKI 3 maanantaina 7. JUKKA HÄMÄLÄINEN JOHANNA KOSKIAHDE Lihaja valmisruoka-alan lakko alkaa tiistaina keskiyöllä ja kestää torstaiyöhön. Nyt neuvottelemme kauppojen kanssa syyskuussa alkavasta jaksosta.” Hintoja ei myöskään aiota avata julkisuuteen läpinäkyvyyden nimissä. Lihatalo kokee kuitenkin keskustelun kotimaisen ruokaketjun kannattavuudesta kaikkien osapuolien kanssa tärkeänä, käytetäänhän Atria-tuotteissakin vain kotimaista liharaaka-ainetta. Ulkomaisten ostajien tiedustelut lisääntynevät jatkossa, mikäli lihan hinta ei nouse huomattavasti. Tuntuma on, että tuotteet ovat kaupoissa samaa hintatasoa. ”Oikeastaan kaikki on mennyt suunnitelmien mukaisesti niin tuottajiemme kuin kaupankin suuntaan. Keskustelemme ja jaamme jatkuvasti myös volyymitietoa tuottajaseminaareissamme niin nautakuin sikapuolellakin.” Snellmanilla ennakoinnissa on onnistuttu siinä mielessä hyvin, että naudanlihan niukkuus ei ole näkynyt heidän liiketoiminnassaan. Pidämme sopimuksistamme kiinni. Paloittelu ja jalostus tehtäisiin lakon jälkeen. Lakossa on 13 Apetitin, Atrian, HK Foodsin, Poutun, Saarioisten ja Snellmanin Kokkikartanon tehdasta ja liki 4 000 työntekijää. Taustalla on kiista leipomoalan työehdoista. Puolalaiset lihanja vasikoiden ostajat ovat jalkautuneet Suomeen Euroopan alhaisimpina pysyttelevien tuottajahintojen vuoksi. Jos tilanne muuttuu, niin lihan hintakin tietysti taas laskee”. ”Hintojen avaaminenhan olisi lainvastaista ja nämä ovat yrityssalaisuuksia. Jos meidän sopimustilojemme talous ei toimi, ei meitäkään silloin enää ole, eikä kauppoihin myytävää”, toteaa pietarsaarelaisen Snellmanin konsernijohtaja Markus Hellström. ”Hinnat voidaan sopia lyhyeksikin ajaksi, seuraavaksi kuukaudeksi tai kahdeksi eteenpäin. ”Työnantaja ajaa yksipuolista määräysvaltaa teettää yhdeksäntuntista työpäivää ja 45-tuntista työviikkoa. Myös suomalaisella, Joensuussa toimivalla John Deere Forestrylla on vientiä Yhdysvaltoihin. Maailma valitettavasti blokkiutuu ja liiketoiminta on kovasti erilaista kuin mihin globalisaation aikana olemme tottuneet.” Ponsse raportoi vientinsä koko Pohjois-Amerikan tasolla. Hinnoista neuvotellaan markkinatilanteen mukaan”, sanoo Hirvijärvi. Traktoreita ja maatalouskoneita Äänekosken Suolahdessa valmistavaan Valtraan Yhdysvaltojen määräämillä tulleilla ei ole vaikutusta, sillä yhtiö ei vie koneita Pohjois-Amerikkaan. Elintarviketeollisuusliitto tiedotti lauantaina, että lakko vaarantaa eläinten hyvinvoinnin maatilojen pitkien odotusaikojen ja ylikuormituksen vuoksi. Kauppojen kanssa tehtävät sopimukset jakaantuvat kolmeen eri jaksoon vuodessa. Vielä ei myöskään tiedetä, miten EU vastaa tulleihin.” Valtran omistaa amerikkalainen Agco. Hän toteaa, että lihan arvoketju ei ole helppo johdettava ja markkinoiden vaihtelu on yleensä huono asia kaikille. Vaikka John Deere Forestry on amerikkalaisomistuksessa, ei sillä ole Mennalan mukaan ainakaan toistaiseksi ollut vaikutusta tytäryhtiön toimintalinjauksiin koskien tulleja. ”Valtra voi jopa hyötyä tilanteesta, jossa pohjoisamerikkalaisten maanviljelijöiden kustannukset nousevat, ja maatalouden vienti käy haastavammaksi mahdollisten vastatullien takia” toimitusjohtaja Mikko Lehikoinen sanoo. ”Täytyy katsoa, mihin tilanne kehittyy. Samaan aikaan lihatalot kertovat nostaneensa naudanlihan tuottajahintoja. KUVA: CAROLINA HUSU, JARKKO SIRKIÄ, JAANA KANKAANPÄÄ, KOONNUT: AATU JAAKKOLA ”Tuottaja sopimukset eivät estä lihan tuottajahinnan nostamista.” JUHA RUOHOLA Tuottajahintojen kehitykseen ja sopimusten läpi valaisuun kohdistuu nyt odotuksia. Vuodesta riippuen sinne menee 5–15 prosenttia tuotannosta. ”Mutta ei meillä ole vielä mitään kommentoitavaa. Tuottajasopimukset eivät estä lihan tuottajahinnan nostamista. Atria taas vie tuotteitaan, mukaan lukien naudan lihaa, noin 60 maahan. ”Käymme koko ajan keskustelua ruokaketjun toimijoiden kanssa kannattavuuden parantamisesta, tässä keskustelussa me myös kannamme osaltamme oman vastuumme kannattavuudesta.” Entä onko markkinatilanne nostanut tuottajahintoja Atrian sopimustilojen osalta tai onko tuottajahinnan nostoja näköpiirissä. ”Maataloustuotteiden kysyntä purkautuu arviomme mukaan Etelä-Amerikkaan ja Eurooppaan, joissa meillä on korkea markkinaosuus.” Lehikoinen huomauttaa, että koneiden komponenttimarkkinat ovat hyvin monimutkaiset ja kansainväliset. Kehitämme brändiä pitkäjänteisesti ja tämän vuoden osalta liikevaihtomme Ruotsin suuntaan näyttäisi nousevan jo 10 miljoonaan euroon”, kertoo Markus Hellström. asti. ”Toistaiseksi tilastoissa ei näy minkäänlaista nousua naudanlihan tuottajahinnoissa Suomen osalta”, Kyntäjä toteaa. Brändimme on nimeltään Ruotsissa Familjen Snellman ja ne kuluttajat, jotka ovat sen löytäneet, tuntuvat ottaneen sen omakseen.” HK Foods ei lähde viemään naudanlihaa, sanoo toimitusjohtaja Juha Ruohola. Suunnittelukäynnin arvo 120€, kesto 2h, enint. Ne rajoittaisivat myyntiä. He ovat jo pitkään tuoneet vasikoita ulkomailta, erityisesti Slovakiasta, mutta nyt raja on sinne kiinni suuja sorkkataudin vuoksi.” Kyntäjän mukaan Puola tuottaa vuodessa 602 miljoonaa kiloa naudanlihaa, mistä noin 70 prosenttia päätyy vientiin. ”Naudan tuottajahinnat ovat noususuunnassa, markkinatilanteen mukaisesti”, Ruohola toteaa. huhtikuuta 2025 Puolalaiset etsivät Suomesta halpoja nautoja ”Olen itsekin saanut puhelun, jossa on tiedusteltu, voisiko täältä saada ostettua teuraita Puolaan”, toteaa MTK:n asiantuntija Juho Kyntäjä. ”Hinnoitteluun ja sopimuksiin liittyviä asioita emme voi avata. Trumpin tulliaikeet saivat suomalaisyhtiöt ymmälleen Ponsse valmistaa koneensa Suomessa. SEL on antanut uuden lakkovaroituksen leipomoalalle 15.– 16.4. Viennin osuus sinne on noin 15 prosenttia. Toimitusjohtaja Jari Mennala toteaa, että tullit ovat olleet päivän puheenaihe niin heillä kuin varmasti muuallakin. Tilastojen ilmestymisessä on toki viivettä. Se liittyy nopeaan naudanlihan kysynnän kasvuun ja samanaikaiseen kotimaisen naudanlihan tuotannon laskuun. Nostoissa saattaa myös olla kyse erilaisista lisähinnoista, esimerkiksi paljouskorotuksista. ”Olemme nostaneet naudan tuottajahintaa. ”Kaikki koneemme tehdään nyt Suomessa, ja olisi hankalaa jakaa volyymia ja valmistaa koneita eri maissa”, Nummela pohtii. Kristiinankaupungissa harvestereita valmistaa Kone-Ketonen, jolla on vientiä Yhdysvaltoihin jälleenmyyjän kautta. Valio myös valmistuttaa juustoa Yhdysvalloissa”, kertoo Valion kasvuliiketoiminnasta sekä tutkimuksesta ja tuotekehityksestä vastaava johtaja Tuomas Salusjärvi. Kuntosen mukaan työntekijät ovat myös valmiita teurastamaan sikoja, jos Ruokavirasto niin edellyttää ja työnantaja pyytää. Hän ei myöskään lähde tässä vaiheessa ennakoimaan sitä, mistä Yhdysvaltoihin tähän asti viedyille tuotteille löytyy tarvittaessa korvaava markkina. Tiistaina alkavan lakon ulkopuolelle jäävät broileriteurastamot, sillä nopeasti kasvavien lintujen teurastusaika on tarkka. Snellman kertoo keskittyvänsä viennin osalta Ruotsiin. KUVA: PETRI JAUHIAINEN ”Mikään amerikkalais valmisteinenkaan kone ei ole täysin Made in USA.” MIKKO LEHIKOINEN Suomalaisista metsä koneista merkittävä osuus menee Yhdysvaltoihin. Tullit iskevät myös elintarvikesektoriin. ”On mahdollista, että tullit voivat vaikuttaa Valion juuston ja voin vientiin Yhdysvaltoihin, mutta tarkempaa vaikutusta liiketoimintaan on vielä vaikea arvioida.” Tullien vaikutusta maailmanmarkkinahintojen kehitykseen on Salusjärven mukaan aikaista arvioida. Markkinahäiriötä on vaikea tasapainottaa nopeasti”, toteaa Atria Suomen lihaliiketoiminnasta ja viennistä vastaava johtaja Markku Hirvijärvi. Yksittäisen markkinaheilahtelun vuoksi emme voi lopettaa ennakkoon sovittuja tavarantoimituksia kotimaisille asiakkaille. Mutta ei vielä hötkyillä, katsotaan rauhassa, kauanko ne ovat voimassa”, varatoimitusjohtaja Juha Ketonen toteaa. Mitään välittömiä toimia ei ole tulossa. Se sivuaa muitakin sopimusaloja, ja jäsenistömme tietää, että vastaavaa ajettaisiin seuraavilla neuvottelukierroksilla muillekin aloille”, Suomen Elintarviketyöläisten Liiton puheenjohtaja Veli-Matti Kuntonen sanoi MT:lle sunnuntaina. Emme kommentoi hinta-asioita tulevaisuuden osalta”, Hirvijärvi toteaa. Hänen mukaansa HK Foods päättää tarvittaessa tuottajahinnoista vaikka viikon varoitusajalla, eli tuottajahinnat eivät ole pitkään jaksoon sidottuja. Lakkoa siirrettiin kertaalleen valtakunnansovittelijan esityksestä kahdella viikolla. Markkinahäiriö on syntynyt äkillisesti. Vaikka Ruotsissa on nostettu ruotsalaisen tuotannon tukeminen vahvasti esiin ja kotimaisia tuotteita suositellaan kuluttajille ensisijaisesti, ei Snellmanilla koeta, että suomalaistakaan lihaa kohdeltaisiin huonosti. Kaikilla tuottajilla ei valitettavasti mene hyvin”, Hellström toteaa. Kyllä se vaikuttaa, kun kovat tullit lyödään eteen.” Uudet tullimaksut ovat niin tuore asia, ettei Ponssella ole vielä tehty niiden suhteen päätöksiä. ”Päämarkkinamme on Suomi, ja haluamme varmistaa, että laadukasta kotimaista naudanlihaa riittää kotimaisille kuluttajille”, Ruohola kertoo. ”Siksi pyrimme pitkäjänteisyyteen ja ennakoimme markkinamuutoksia. Vieremällä metsäkoneita valmistavan Ponssen toimitusjohtaja Juho Nummela pitää syntynyttä tilannetta vaikeana. HELI LEHTELÄ Suomalaisyrityksissä otettiin hämmentyneinä vastaan Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin päätös määrätä EU:sta tuotaville tavaroille 20 prosentin tullimaksu. Naudanlihan tuottajahintojen noustua yleiseen keskusteluun jauhelihapulan myötä, on ihmettelyä nostattanut myös se, miksi suomalaista lihaa ei viedä enempää ulkomaille, kun siellä kysyntä ja hinta olisivat korkealla. ”Se johtuu ehkä siitä, että olemme perheyritys. ”Menestymme silloin, kun meidän tuottajamme menestyvät. ”Olemme jo sopineet kaupan kanssa toisen jakson hinnoista, eli kesän osalta hinnat on lyöty kiinni. Kilpailu on kovaa. ”Meiltä menee paljon koneita ja varaosia Yhdysvaltoihin. Jokainen lihatalo haluaa olla paras ja myös tuottajat kilpailevat keskenään. ”Vientimarkkinassa hintojen vaihtelut ovat isoja, eikä sieltä aina saada parempaa hintaa. Valio vie Yhdysvaltoihin vuositasolla noin 3,5 miljoonaa kiloa eli noin 200 merikonttia juustoa, voita ja muita tuotteita. Näin lihatalot reagoivat naudan huvetessa hyllyiltä Ruokaketjun tulonjaon reiluuttamisesta on puhuttu jo pitkään. ”On ihan selvä, että tullit vaikuttavat meihin. Toimitusjohtaja Juho Nummelan mukaan olisi äkkiseltään hankala jakaa tuotantoa Yhdysvaltoihin. Ei päällekkäisiä etuja. ”Puola tuottaa valtavan määrän lihaa ja tuottaisi enemmänkin, jos heillä ei olisi kovaa pulaa vasikoista. ”Mikään amerikkalaisvalmisteinenkaan kone ei ole täysin Made in USA. 50km myymälästä, voimassa 31.5. Hänen mukaansa tässä vaiheessa on aikaista arvioida kokonaisvaikutuksia. ”Vaikka puhuisimme esimerkiksi siitä, minkälainen osuus esimerkiksi sisäfileen hinnasta kuuluisi kullekin ruokaketjun toimijalle, loppujen lopuksi päätöksenteko ja hinnat jäävät aina sopimusten osapuolien välisiksi.” HK Foodsilla on kuitenkin tarjota naudanlihantuottajille tervetulleita uutisia. Mahdollinen tuotannon laajentaminen Yhdysvaltoihin olisi Ponssen kaltaiselle yritykselle iso askel. Kuntonen vastaa, että teurastuksen jälkeen eläinsuojeluongelmaa ei ole. Tekojen aika olisi viimeistään nyt. Seurataan nyt tilannetta”, Mennala sanoo. UUTISET Uutispäällikö: Aimo Vainio Toimitussihteerit: Laura Kuivalahti ja Aura Pilkama Maaseudun Tulevaisuus ”Emme ole avaamassa sopimuksiamme kauppojen kanssa”, sanoo HK Foodsin toimitusjohtaja Juha Ruohola. sekä neljään Valion yksikköön 22.–24.4. Jos maksamme tuottajalle parempaa hintaa, on se pois omasta katteestamme. Hän viittaa MTK:n toisen puheenjohtajan Tero Lahden, vetoomukseen sopimusten avaamisesta tilanteessa, jossa naudanlihan niukkuus ei ole nostanut tuottajahintoja Suomessa (MT 24.3.)
Saudargasin mukaan historialliset ajoneuvot täytyy jättää sääntelyn ulkopuolelle. varapuheenjohtajana Sanna Hämäläinen ja 2. varapuheenjohtajana Sari Lantta. ”Tältä osin olen pettynyt asiasta käytyyn keskusteluun. Nyt EU:n parlamentti on kuitenkin luvannut korjata komission esityksen pahimmat valuviat. ”Tällä tavoin sekä Ilkka Media että Kaleva Media saavat leveämmät hartiat, jotka mahdollistavat riittävät panostukset digitaalisen median kehittymiseen”, sanoo Ilkka oyj:n toimitusjohtaja Olli Pirhonen. Siihen kuuluu 55 MTK-liittojen valitsemaa edustajaa ja 20 edustajaa metsänhoitoyhdistyksistä. ”Ehdotetulla mallilla asetus käytännössä lopettaisi harrasteautojen käytön ja kunnostamisen lisäksi myös museoautotoiminnan”, suomalaiset autoharrastajien järjestöt totesivat hiljan tiedotteessaan. Vihreistä vegaaninen vaihtoehto tulee tarjota aina. ”Hyvänä tarinankertojana tunnettua Hurmetta harkittiin Hankkijan 120-vuotisjuhliin esiintyjäksi. Maaseutukunnat ovat Suomen huoltovarmuuden sydän, linjaa kokoomus kuntavaaliohjelmassaan. Vihreät mainitsee, että maaseutumaisilla alueilla etäisyyksien ollessa suuret huolehditaan palveluiden saavutettavuudesta ja mahdollistetaan kylien kehittäminen. Harrasteautot pelastumassa romutukselta Komission alkuperäisesitys olisi vaikeuttanut harrasteautojen säilytystä, korjaamista ja kauppaa. 18+ Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi. Kristillis demokraatit haluaa pitää koko maan asuttuna, elin voimaisena ja mukana kehityksessä. Se osoittautui virheeksi. SDP:n kuntaja aluevaaliohjelmassa ei ollut mainintoja maaseudusta, ruuasta tai metsistä. Ilkka-Pohjalainen ja Kaleva kuuluvat Suomen vanhimpiin maakuntalehtiin. Kristillisdemokraatit haluaa pitää koko maan asuttuna, elinvoimaisena ja mukana kehityksessä. liittokokouksen ja paljastaa sen järjestämispaikan ja -ajan. KUVA: JARMO PALOKALLIO EU:n parlamentti korjaa kierrätysesityksen viat. Molemmista kuntien metsissä tulee siirtyä jatkuvaan kasvatukseen. Kirjailija arveli Helsingin Sanomille, ettei kasvissyöjä kelpaa yhtiön yhteistyökumppaniksi. Toimintamme kattaa koko ruuantuotannon kasvinviljelystä kotieläintuotantoon”, muistuttaa Lepistö. UUTISET Maaseudun Tulevaisuus Kirjailija Juha Hurme on arvostellut Hankkijaa yhteistyön katkaisemisesta. SDP:n kuntaja aluevaaliohjelmassa ei ollut mainintoja näistä teemoista. Lepistön mukaan ruuantuottajia olisi loukannut, jos heidän juhlansa esiintyjäksi olisi palkattu henkilö, joka on kovin sanoin arvostellut juhlavieraiden elinkeinoa. JARMO PALOKALLIO 4 maanantaina 7. Lisäksi maaseudulla on huolehdittava perinnebiotooppien ennallistamisesta. Valtuuskunta valitsee itselleen puheenjohtajan ja kaksi varapuheenjohtajaa vuodeksi kerrallaan eli seuraavan vuoden ensimmäiseen kokoukseen asti. Myös vasemmistoliitto lisäisi kuntien metsien suojelua. RKP:n kuntavaaliohjelman mukaan Suomi tarvitsee kukoistaakseen sekä vahvoja kaupunkeja että elävää maaseutua. Vasemmistoliitosta kaavoitusprosesseissa on myös edistettävä esimerkiksi viherkattojen käyttöä. Tsiforou vierailee MTK:n valtuuskunnassa EIJA MANSIKKAMÄKI MT poimi eduskuntapuolueiden kuntaja aluevaaliohjelmista kohdat, jotka liittyvät ruokaan, maaseutuun, maatalouteen, metsiin, puuhun, haja-asutusalueisiin ja harvaan asuttuihin alueisiin. Myös RKP haluaa, että myös maaseudulla on riittävästi ambulansseja. Lepistön mukaan yhtiö perui työtarjouksen, kun sille selvisi Hurmeen kanta lihantuottajiin. Nyt puheenjohtajana toimii Eerikki Viljanen, 1. Vihreät ja vasemmistoliitto puolittaisivat eläinperäisten tuotteiden kulutuksen kuntien ruokapalveluissa. Uusi maakuntien mediajätti syntyy JARMO PALOKALLIO EUROJACKPOTIN VALMISPORUKALLA 100 RIVIÄ 10 € Arvonnat tiistaisin ja perjantaisin. ”Kyse ei missään tapauksessa ollut kasvissyönnistä. Työtarjouksen peruminen johtui pelkästään siitä, että Hurme on arvostellut erityisen jyrkällä tavalla kotieläintaloutta. Vihreistä viheralueiden riittävä määrä ja lähiluonnon saavutettavuus varmistetaan 3–30–300-periaatteella: jokaisesta ikkunasta tulee näkyä vähintään kolme puuta, latvuspeittävyyden tulee olla jokaisella alueella 30 prosenttia ja lähiviheralueen löytyä 300 metrin etäisyydeltä Päiväkotien ja koulujen pihoilta saatava kosketus luontoon on vihreiden ja vasemmistoliiton ohjelmassa. HS:n haastattelussa Hurme vetää omana johtopäätöksenään, että kasvissyöjä ei kelpaa Hankkijan yhteistyökumppaniksi. Kasvissyönti ei syynä Hankkijan kirjailijakohuun JARMO PALOKALLIO MTK:n valtuuskunta kokoontuu keskiviikkona kevätkokoukseensa Espoon Hanasaareen. Perussuomalaisista tulee arvioida, voisiko haja-asutusalueilla sopimuspalokuntalaisen hälytyskorvaus olla tuloa, joka ei vaikuttaisi esimerkiksi tukiin. Valtuuskunta kutsuu koolle MTK:n 36. Ilkka ja Pohjalainen yhdistyivät Ilkka-Pohjalaiseksi tammikuussa 2020. Suomalaista ministeriä kuten maaja metsätalousministeri Sari Essayahia (kd.) ei tässä kokouksessa kuulla. Kristillisdemokraateista elinvoimainen maaseutu ja maatalous ovat tärkeä osa huoltovarmuutta ja kansallista identiteettiä. Keskustan mukaan julkiset hankinnat mukaan lukien suomalainen ruoka on kuntien itsehallinnon keskeinen arvo sekä osa ruokaturvaa ja huoltovarmuutta. Vihreät haluaa luopua turpeesta sekä runkopuun polttamisesta energiantuotannossa. ”Maakuntamedian tulevaisuus on digitaalisessa mediassa – ja sitä tulevaisuutta tällä järjestelyllä nyt haetaan”, I-Mediat oy:n liiketoimintajohtaja Timo Ranta kertoo Ilkka-Pohjalaisessa. Hän on luotsannut Copa-Cogecaa viime syyskuusta. Vasemmistoliiton tavoitteena on maksuton aamupala ja välipala kaikkiin kouluihin ja kesälomalla kouluikäisten maksuton puistoruokailu. Osa keskustelijoista lukee vain otsikot ja saa niistä väärän käsityksen”, sanoo Lepistö. Yhtiöiden mukaan järjestelyssä syntyy media-alan yritys, jonka liikevaihto on noin 60 miljoonaa euroa. Myös harrasteautojen purkaminen ja varaosakauppa olisi vaikeutunut. Vihreät haluaa suojella kuntien omistamat Metso-ohjelman kriteerit täyttävät metsät. Järjestely ei vaikuta suoraan yhtiöiden kustantamiin julkaisuihin, niiden määrään tai henkilöstöön. Mediatalot muodostavat yhteisyrityksen, josta Kaleva omistaa 65 prosenttia ja Ilkka oyj 35 prosenttia. Suomalaismepeistä esimerkiksi Katri Kulmuni (kesk.) kertoo esittäneensä muutoksia EU:n latoja romuautojen kierrätystä tehostavaan esitykseen. Vasemmistoliiton kuntaja aluevaaliohjelman mukaan myös vähäisemmän väkiluvun alueiden elinvoimaa, palveluiden laatua ja asukkaiden mahdollisuuksia hyvään elämään on tärkeä tukea päätöksenteossa. PAULA LIESMÄKI EU:n halu kierrätyksen tehostamisesta on uhannut lopettaa vanhoihin autoihin keskittyneen harrastustoiminnan. ”Olen erittäin tyytyväinen, että asiasta vastaava EU-parlamentin raportoija lupasi ottaa vanhojen autojen harrastajien huolen hoidettavaksi. Keskustasta resurssiviisaat kaupungit ja kunnat edistävät luonnonvarojen kuten metsien viisasta käyttöä. I-Medioiden kustantamat Ilkka-Pohjalainen, viisi paikallislehteä ja kaksi kaupunkilehteä jatkavat ilmestymistään tavanomaiseen tapaan. EU:ssa parlamentti muodostaa asetukseen parhaillaan kantaansa. Perussuomalaisista ruokahuollon kilpailuttaminen voi tuoda kunnalle merkittäviä säästöjä ja parantaa samalla palveluiden laatua. Liike Nytin mukaan kotimaisen ruoan tuotannon turvaaminen on keskeistä huoltovarmuuden kannalta. Maatalous, metsätalous ja luonnonvarojen vastuullinen ja innovatiivinen käyttö ovat maaseutukuntien elinvoiman avain. Palveluiden saatavuus ja saavutettavuus maaseudulla nousee esiin etenkin vihreiden, RKP:n ja KD:n ohjelmissa. Keskustasta koulujen tulee järjestää lapsille koulukyydit suurpetovaaran alueilla. Lähes kaikkien puolueiden vaaliohjelmissa huomioidaan maaseutu Vihreiden vaaliohjelman mukaan jokaisella alueella varmistetaan, että jokaisesta ikkunasta näkyy vähintään kolme puuta. Vapaaehtoisten pelastusyksiköiden tärkeän roolin maaseudulla nostavat esiin KD, RKP ja perussuomalaiset. Emme halua tehdä yhteistyötä henkilöiden kanssa, jotka suhtautuvat suomalaiseen karjatalouteen negatiivisesti”, sanoo Lepistö. Samoin jatkavat Kalevan kustantamat 14 mediaa. huhtikuuta 2025 Kaleva ja Ilkka-Pohjalaista julkaiseva I-Mediat oy yhdistyvät. Puolueet nostavat esiin etäpalvelut sekä liikkuvat palvelut, jotka helpottavat maaseudun asukkaiden elämää. Asialistalla ovat sääntömääräisten asioiden lisäksi muun muassa Euroopan osuuskuntien ja talonpoikien edusnaisen, kreikkalaisen Elli Tsiforoun tervehdys. Kokoomuksesta uusiutuva energia on merkittävä mahdollisuus tuloihin, työhön ja elinvoimaan väestötiheydeltään väljille kunnille. EU:n alkuperäinen esitys olisi käytännössä pakko-ohjannut romuja latoautot kierrätykseen. Keskusta suosii puuta rakentamisessa, kristillisdemokraatit julkisessa rakentamisessa ja vihreät uudisrakentamisessa. Kristillisdemokraatit vaatii, että maanomistajalle on maksettava asianmukainen korvaus kaavamerkintöjen rajoittavista vaikutuksista esimerkiksi metsätaloudelle. Vasemmistoliitosta julkisesta sektorista on tehtävä suunnannäyttäjä, joka toimii edelläkävijänä puurakentamisessa. Nyt odotamme hänen esitystään, miten tämä varmistetaan”, sanoo Kulmuni. Samassa yhteydessä hän nosti esiin myös jokkisautot, joita on pystyttävä käyttämään ja purkamaan jatkossakin. KD:n mukaan pelastustoimen toimintaedellytykset on säilytettävä myös harvaan asutuilla alueilla. Lepistön mukaan tulkinta on väärä. Vanhojen autojen kauppaan olisi vaadittu kuntotai katsastustodistus eikä niiden kunnostaminen olisi saanut tulla kohtuuttoman kalliiksi niiden arvoon nähden. Perinteiseen tapaan kokouksessa palkitaan Vuoden helmi 2024. Hankkija viettää 120-vuotisjuhliaan ensi vuoden maaliskuussa. Ruuan arvonlisävero tulee pudottaa viiteen prosenttiin ja tuloveroa laskea, jotta ihmisille jää enemmän rahaa ruokaan. Se olisi tehnyt harrasteautojen säilyttämisestä, korjaamisesta ja kaupasta muutenkin hyvin vaikeaa. Suuri osa asiakkaistamme on kasvinviljelijöitä. Liike Nytin kuntaja aluevaaliohjelman mukaan kouluruoan tulee olla kotimaista. Kristillisdemokraatit ja perussuomalaiset nostavat esiin, että mahdollisuus toisen asteen koulutukseen on varmistettava harvaan asutuilla seuduilla. Puolue haluaa tukea haja-asutusalueiden asumista ja varmistaa tiestön ylläpidon. Kristillisdemokraateista julkisissa hankinnoissa tulee hankintalain puitteissa suosia terveellistä luomuja lähiruokaa. RKP haluaa, että kunnat edistävät lähiruoan ja kotimaisen kalan käyttöä ja panostavat ruokahävikin vähentämiseen. Kulmunin mukaan parlamentin kantaa muodostavalta raportoijalta Paulius Saudargasilta on jo saatu vahvistus, että harrastusautoilu tullaan ottamaan parlamentin kannassa huomioon. Siksi autoharrastajat ovat olleet esityksestä hyvin huolissaan. ”Hurme on kolumneissaan kutsunut lihantuottajia kiduttajiksi ja murhaajiksi. Hoidettaville vanhuksille puolue haluaa ruokailutakuun. Olimme tehneet kotiläksymme huonosti”, myöntää toimitusjohtaja Jyrki Lepistö. KUVA: TANELI LAINE LÄHILUONTO Keskustasta ja vihreistä ihmisillä pitää olla mahdollisuus lähiluonnossa virkistymiseen. Kokousta ennen tiistaina valtuuskunta pitää seminaarin, jossa aiheesta Muuttuva Euroopan unioni alustavat entinen suurlähettiläs Hannu Himanen ja Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Saila Heinikoski. Valtuuskunta käyttää ylintä päätösvaltaa MTK:ssa. Kaleva perustettiin 1899, Ilkka 1906 ja Vaasa, josta sittemmin tuli Pohjalainen, vuonna 1903. Neuvotteluissa useiden maiden mepit ovat nostaneet esiin harrasteautojen karuksi kaavaillun kohtalon. Vihreistä ensihoidon saavutettavuus ja nopeus on turvattava erityisesti maaseudulla. Keskustan aluepolitiikan välineitä ovat opintolainan hyvitys harvan asutuksen alueelle muuttaneille nuorille, erityistalousalueet kannustimineen, MALeli maankäytön, asumisen ja liikennesopimusten laajentaminen ottamalla huomioon myös maaseutualueet sekä toimivat kulkuja tietoliikenneyhteydet koko maassa
International Insitute for Strategic Studiesin pakoteasiantuntija Maria Shagina totesi jokin aika sitten Politicossa, ettei Euroopan pakotteilla ole merkitystä, jos Yhdysvallat taipuu. Vyöllä on myös 17 juostua täysmaratonia, ikäkausiurheilijana myös podium-sijoja. ”Kun kaikki miehet kävivät metsällä. Kun diilejä tehdään, mikä tahansa on sallittua ja kaikki vaikuttaa kaikkeen. Viestit eivät trumpilaisittain tietenkään ole yksiselitteisiä. Nyt hallitus aikoo avata lain tarkoituksenaan poistaa sieltä porsaiden kirurgisen kastraation kielto. Siksi kytevää kauppasotaa pitää arvioida myös turvallisuuspolitiikan kannalta. ”Maratonjuoksut lopetin, kun täytin 60”, Antila kertoo. Erityisesti se korostuu tilanteessa, jossa elinkeino kamppailee kannattavuushaasteiden kanssa. Trumpin mukaan Zelenskyi on ”suurissa vaikeuksissa”, jos hän torjuu diilin. Ei ole olemassa tutkimusta siitä, miten karjujen kasvatus käytännössä on mahdollista näillä vaatimuksilla.” Karjujen saparoiden syönti on kasvatuksessa ongelma. Eläinten hyvinvointilain myötä Suomi on ainut maa, jossa on typistyskielto ja kirurgisen kastraation kielto. Ensinnäkin Venäjä säästettiin ”kostotulleilta”. ANALYYSI TAPIO NURMINEN tapio.nurminen@mt.fi Kelan valtuusto nimittää tiistaina 8. Esimerkiksi vapaaporsitus on lisääntynyt Suomessa merkittävästi hyvinvointikorvauksen kautta, ja se on tapa, jolla näitä asioita pitää viedä eteenpäin. Karhujahdissakin olen ollut, mutta karhua en ole kaatanut.” Linnustus on jäänyt rakkaimmaksi jahtiharrastukseksi. Samaan aikaan, kun Trump kalisteli kauppasodan sapeleita, hänen neuvonantajansa hieroivat Washingtonissa strategisesti merkittäviä diilejä Venäjän valtiollisen investointirahaston johtajan Kirill Dmitrijevin kanssa. Mikäli valinta kohdistuu työministeri Arto Satoseen (kok.), hän olisi ensimmäinen kokoomuksen edustaja Kelan pääjohtajana. ”Suomi ja Ruotsi ovat ainoat maat, joilla on saparoiden typistyksen täyskielto. Entä metsästysseurat. Yhdysvaltain senaatti uhkaa Putinia massiivisilla pakotteilla, jos hän ei suostu tulitaukoon Ukrainassa. Brittilehti The Economist on analyysissään toista mieltä: Euroopalla on tarvittaessa jopa enemmän vipuvartta kuin Yhdysvalloilla. Trump ei tällaisia rajoja tunne. Vai onko Euroopalla, jokin oma vaihtoehto Venäjän hyökkäyssodan lopettamiseksi. Edelleen on kirkastamatta, mitä oikeastaan halutaan. Yhdysvaltain ulkoministeri Marco Rubion tiedetään jo aiemmin korostaneen Venäjän eristämistä vastustavalle Unkarille, että EU:n on pysyttävä lujana. On poikkeuksellista, että lakitekstiin lisätään pykälä tässä vaiheessa”, sanoo asiantuntija Mari Lukkariniemi MTK:n maataloustuotemarkkinoiden edunvalvonnasta. Juristi ja varatuomari Outi Antila on toiminut Kansaneläkelaitoksen pääjohtajana tammikuusta 2020. huhtikuuta seuraavan pääjohtajan viisivuotiskaudeksi. Esplanadin Erä ei kuitenkaan metsästä Helsingin keskustassa, vaan seuran metsästysmaat ovat Ruokolahdella ja Heinolassa. Liittolaisia piiskataan tulliuhalla neuvotteluihin, mutta perinteinen vihollinen ei saanut edes hellää korvapuustia. Kokonaisuutena sen valmistelu vei vuosikymmenen. Huomio kiinnittyy kolmeen asiaan. Lukkariniemi muistuttaa, että muissa maissa häntiä typistetäänkin käytännössä rutiininomaisesti. Kolmanneksi Valkoinen talo teki äkkikäännöksen Ukrainan kanssa käytävissä mineraalisopimusneuvotteluissa. KIMMO LUNDÉN Eläinten hyvinvointilaki astui voimaan viime vuonna. ”Metsästys, kalastus ja sauvakävely”, Kelan eläköityvä pääjohtaja Outi Antila luettelee liikuntamuotonsa. Sen negatiiviset vaikutukset tuotantoon ja sianlihan vientiin esimerkiksi Aasian markkinaan ovat mittavat. Voimassa olevien pakotteiden vuoksi Yhdysvaltojen kauppa Venäjän kanssa on olematonta ja ilman pakotteitakin verrattain pientä. Juuri ne jätettiin Yhdysvaltain globaalin tullirysäyksen ulkopuolelle. Eurooppa pystyy painostamaan Putinia ilman USA:n selkänojaa Vladimir Putin sai myhäillen seurata sivusta, kun Donald Trump ilmoitti liittolaisilleen kirvelevistä tulleista. Pikemmin päinvastoin, ja siitä tullaankin toiseen Euroopan kannalta merkittävään kauppaja turvallisuuspoliittiseen asiaan. ”Nyt tarvitaan elinkeinoa tukevia toimia, ei täyskieltoa. Kansanedustajista koostuvassa valtuustossa hallituspuolueilla, kokoomuksella ja perussuomalaisilla, on enemmistö. ”Elinkeino toivoo, että kirurgisesta kastraatiosta luopuminen sidotaan muiden EU-maiden aikatauluun.” Lukkariniemi korostaa, että kirurgisen kastraation vaihtoehtoja tulee tutkia Suomen olosuhteissa. Käytännössä Yhdysvallat siis purkaa Venäjä-pakotteita samaan aikaan, kun sekä EU-liittolaisia että Ukrainaa rokotetaan. Minäkin menin, kun kysyttiin mukaan.” ”Hirviä, peuroja, linnustusta... Kysymys kuuluu, mitä Britannian ja Ranskan tällä hetkellä johtama halukkaiden koalitio lopulta haluaa. Pääkonttori sijaitsee Helsingissä. Osa kansainvälisistä asiantuntijoista korostaa, että tiukemmilla pakotteilla, ei niinkään myönnytyksillä, Eurooppa voi varmistaa paikan Ukrainan rauhanneuvotteluissa. ”Osoittaa heikkoa lakivalmistelua, kun siinä on sivuutettu elinkeinon varsin selkeät huomiot kireästä aikataulusta sekä siitä, että kiellon vaikutuksista elinkeinoon ei ole riittävää tutkimusta eikä tietoa”, Lukkariniemi sanoo. Ei se, että säädetään laki, ennen kuin on tutkittu sitä, miten käytännössä voidaan tuotantoa jatkaa kaikki olemassa olevat vaatimukset täyttäen.” Hallitus aikoo avata lain ja perua porsaiden kastraatiokiellon JOHANNA KOSKIAHDE 5 maanantaina 7. Kirjoittaja on MT:n Eurooppakirjeenvaihtaja. KUVA: TASS / LEHTIKUVA Halukkaiden EU-maiden koalitio puntaroi Venäjä-yhteyden avaamista. KUVA: SANNE KATAINEN Kansaneläkelaitoksen pääjohtajan virkakiireet vaihtuvat kesäkuun alussa eläkeharrastuksiin. Golfdiplomatiaa Trumpin kanssa Floridassa harjoittanut presidentti Alexander Stubb on viime päivinä puhunut sen puolesta, että myös Euroopan on jossain vaiheessa avattava yhteys Moskovaan. Teollisuus ja MTK ovat koko ajan vastustaneet kirurgisen kastraation kieltoa. ”Esplanadin Erä, Maanpuolustusmetsästäjät ja Akkainjahti”, Antila vastaa. Muuten hänen edeltäjänsä Kansaneläkelaitoksen pääjohtajina ovat olleet järjestään keskustapuolueen jäseniä. ”Tanskalaisia oli juuri tällä viikolla tutustumassa ehjien häntien kasvattamiseen.” Lukkariniemi korostaa, että asioita tulee kehittää tutkimuksen kautta. Tiettävästi ne koskivat Venäjän arvokkaiden maametallien hyödyntämistä. Pakotteiden suhteen Stubb on kuitenkin ollut hyvin tiukka. Kausi päättyy kesäkuun alussa. Mitä johtopäätöksiä Euroopan niin sanottujen halukkaiden maiden pitäisi tästä kaikesta tehdä. EU:ssa korostetaan, että kauppapolitiikkaa, josta EU vastaa, ei pidä sotkea turvallisuuspolitiikkaan. Antila on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Kelan hissi nostaa seuraavan pääjohtajan kerroksiin Opaste Kelan pääjohtaja Outi Antilan vieressä kertoo, että ”vain 2 henkilöä koriin – lapset ja heikot eivät saa käyttää hissiä”. MTK:n vuosina alkoi myös hänen metsästysharrastuksensa. Kansaneläkelaitos on vielä tänäänkin jättimäinen organisaatio, jossa työskentelee yhteensä 8 200 henkilöä ympäri maata. Omilleen Trump pauhaa, että liittolaiset ovat ”kusettaneet” vuosikymmenten ajan ja saavat nyt maistaa omaa lääkettään. Pykälä on tullut lakiin lausuntovaiheen jälkeen. Kolmossija Lapin Ruskamaratonilla tulee puheeksi. huhtikuuta 2025. Kelan hallitus esittää laitoksen uudeksi pääjohtajaksi Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen Melan toimitusjohtajaa Heli Backmania. Peesataanko Trumpia ja pelastetaan, mitä pelastettavissa on. ”Lain lausuntokierroksella olleessa viimeisessä luonnosversiossa ei ollut mainintaan kirurgisen kastraation poistosta. Hallitus äänesti valinnasta Backmanin ja työministeri Arto Satosen välillä. UUTISET Maaseudun Tulevaisuus Vaikka pahin onnistuttaisiin tulevissa neuvotteluissa välttämään, Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin tullit ovat useimmille EU:n jäsenmaille – myös Suomelle – kirveleviä. Virkamiestaustainen Backman voitti äänin 8–1. Symbolisesti kyse on suuremmasta. Ylin päättävä elin on Kelan valtuusto, jonka jäsenet ovat kansanedustajia. Presidentti Volodymyr Zelenskyin jo kerran hyväksymää esitystä rukattiin Ukrainan kannalta selvästi myrkyllisemmäksi
Teksti pohjautuu lukuisiin ulkomaisiin ja kotimaisiin lähteisiin sekä tilastoihin. . Viljamarkkinoilla reaktiot Yhdysvaltojen muulle maailmalle julistamiin tulleihin olivat viime viikolla maltilliset mutta hintoja laskevat. Elintarvikekaura Berner 177-192 Lantmännen Agro 194 . Kirjoittaja on MT:n toimittaja. . 1) Valkuainen 13+ 2) Valkuainen ?12,0, sako ?180. . . . . Luomurehuherne Hankkija3) 261 Kinnusen Mylly 320 . . . . Huhtikuu alkoi valoisasti, kun Alankomaissa meijerijätti Friesland Campina nosti perushintaansa 1,5 senttiä 55,25 senttiin kilolta. . Rehuvehnä A-Rehu 180-200 Hankkija 167-201 Kinnusen Mylly 180 Raisio 180 . . . . Luonnonvarakeskuksen mukaan helmikuussa keskimääräinen maidon hinta oli 52,61 senttiä litralta. Hinta oli korkeampi kuin maaliskuun puolivälissä mutta matalampi kuin viikkoa aiemmin. . . Lisien kanssa hinta kohoaa lähes 58,50 senttiin. Yhtiö pyrkii toteuttamaan suunnitellun kaupan olennaisilta osin aiesopimuksen mukaisesti, tiedotteessa sanotaan. Rypsi ja rapsi A-Rehu11) 530 Apetit 497-517 Kinnusen Mylly9) 480 Nordic Soya 525 . . Helmikuun lopussa voi maksoi EU-alueella 7,20 euroa kilolta. Hakijoiden joukosta tuomaristo valitsee finalistit, jotka esittelevät innovaationsa Koneagriassa tuomaristolle ja yleisölle. . Öljyntuottajamaat ovat lisänneet tuotantoaan. Tälle vuodelle ennuste on 21 250. Agri-innon arvoinen on innovaatio, joka tuo maataloustoimialalle myönteistä imagoa ja josta voi kehittyä jopa kansainvälisesti tärkeä tuote tai palvelu. Ruis Berner 208 Fazer 217 Hankkija 196-206 Helsingin Mylly 215 Kinnusen Mylly6) 201-204 Raisio3) 201-204 . . . . . Vuoden alussa se oli 4,62 euroa. On myös vielä vaikea arvioida tullien lopullisia vaikutuksia, muistuttaa brittiläinen asiantuntijajärjestö Ahdb. . Maailmantalouden suuresta epävarmuudesta kertoo sijoittajien turvasatamana pitämän kullan hintaennätykset huhtikuun alussa. Hintatiedot ostajilta. . Irlantilainen maatalouslehti Irish Farmers Journal kertoo hintojen edelleen nousevan maassa. Kuorimunien vienti kasvoi lähes 30 prosenttia 14 miljoonaan kiloon. . 28.2.2025 välitetty 44 siemennettyä hiehoa, 12 lehmää ja 17 lehmävasikkaa. . . 2024 2025 Lehmävasikat Lehmät Siemennetyt hiehot Jalostusnaudan markkinahinta 250 500 750 1000 1250 1500 3 2 1 12 11 10 9 8 7 6 5 4 3 2 1438 e 1411 e 408 e Kuukausi dollaria tynnyriltä Raakaöljyn pörssihinta 60 65 70 75 80 3 2 1 12 11 10 9 8 7 6 5 4 Lähde: Oilprice.com 2024 2025 Viikko euroa/100 kg Lähde: Luke Saksa 607 e/100 kg Tanska 460 e/100 kg Ruotsi 586 e/100 kg Suomi 448 e/100 kg Sonninlihan (O2) markkinahinta 350 400 450 500 550 600 10 50 40 30 20 10 2024 2025 Kuukausi euroa/100 kg Lähde: EU Maidon markkinahinta 2024 2025 40 45 50 55 60 Alankomaat EU Ruotsi Suomi 2 1 12 11 10 9 8 7 6 5 4 3 2 1 Innovaatiopalkinto jälleen jaossa Nyt etsitään henkilöä, ryhmää, yhteisöä tai yritystä, joka on toiminnallaan ja asiantuntemuksellaan edistänyt uuden innovaation syntymistä maataloustoimialalle. . Yhdysvaltojen tullit sen sijaan voivat vähentää öljyn kysyntää, jos talous heikkenee ympäri maailman. . Vuoden 2022 ennätyshintojen aikaan se oli korkeimmillaan 65,50 senttiä. Tälle vuodelle ennuste on 190. . . Kuukausi euroa/eläin Lähde: Faba osk. . . Ehdotukset palkinnon saajaksi perusteluineen voi lähettää 2.4.–15.9. Tullit vaikuttavat niin viljan kuin öljyn hintaan Maitomarkkinoilla näkymät ovat valoisat, mutta Yhdysvaltojen tullit voivat synkentää sitäkin. Pääsiäisnumero LEHTI 16.4.2025 Pääsiäisen juhlanumeroa säilytetään ja luetaan pitkään. Jonkin verran kauppasodan uhkaa oli markkinoilla ennakoitu jo maaliskuussa, ja viljan hinnat laskivat maailmalla jo silloin. Aineistot sähköpostitse ilmoitus@mt.fi Lehti ei ilmesty pe 18.4. Luomutuotteiden markkina vetää meijerin mukaan nyt hyvin. Vuonna 2022 kanoja oli keskimäärin 16 400 tilaa kohden. Luomusuurimokaura Hankkija 310-340 Helsingin Mylly 340-360 ViljaTavastia 400 . viikon takaisesta. viikoilla 9-12 2024-2025 Suomessa euroa/kg Vko 9 4,44 4,60 3,01 2,77 3,00 4,32 4,51 2,06 Vko 10 4,48 4,61 3,13 2,95 3,16 4,12 4,39 2,07 Vko 11 4,50 4,66 3,16 2,97 3,10 4,10 4,39 2,06 Vko 12 4,48 4,64 3,16 2,96 3,07 4,07 4,39 2,05 Viikko euroa/porsas Lähde: Luke Tanska 54 e Suomi 83 e Porsaan markkinahinta Suomen hinta laatulisineen, muiden maiden perushinta 50 60 70 80 90 100 10 50 40 30 20 10 Saksa 65 e Ruotsi 100 e 2024 2025 Viikko euroa/1 000 kg Lähde: Luke 2024 2025 Rapsin pörssihinta, Euronext 300 400 500 600 10 50 40 30 20 10 Suomi Naantali Saksa Hampuri Liettua Vilna Viikko euroa /1 000 kg Lähde: Luke 2024 2025 Rehuohran markkinahinta 125 155 185 215 10 50 40 30 20 10 Viikko euroa/100 kg Lähde: Luke 2024 2025 Saksa 180 e/100 kg Tanska 166 e/100 kg Ruotsi 253 e/100 kg Suomi 205 e/100 kg Sianlihan (E) markkinahinta 160 180 200 220 240 260 10 50 40 30 20 10 1. Konsernin koko henkilöstöä koskevat muutosneuvottelut on saatu päätökseen, kerrottiin yhtiön torstaina julkaisemassa tiedotteessa. Maitomarkkinoilla näkymät ovat valoisat, tosin Yhdysvaltojen tullit voivat tilannetta synkentää. Yhtiö perustelee päätöksiä taloudellisilla ja tuotannollisilla sekä uudelleenjärjestelyihin liittyvillä syillä. Päätetyistä toimenpiteistä johtuvat henkilöstövähennykset koskevat yhteensä 39 henkilöä ja olennaiset työsuhteen muutokset viittä henkilöä. . Hinta kohosi vajaan sentin tammikuusta. Mallasvehnä Viking Malt 220 . . MAIJA ALA-SIURUA Piippo oyj on muutosneuvottelujen jälkeen päättänyt lopettaa paalausverkkojen tuotannon Outokummun tehtaalla. ”Hallitus arvioi mahdollisuutta jatkaa liiketoimintaa sekä selvittää muita vaihtoehtoja yhtiölle, kuten käänteiseen listautumiseen tähtäävää yritysjärjestelyä”, tiedotteessa sanotaan. Yli 40 prosenttia Yhdysvaltojen soijasta menee vientiin. lomakkeella, joka löytyy verkkosivuilta www.koneagria.fi. Yhdysvalloissa soijan hinta laski selvästi. . R3-luokan sonnin hinta on kivunnut yli viiden euron rajan 5,06 euroon. Nyt jännitetään kuinka pahoin tullit voivat heikentää maitotuotteiden vientiä EU:n suurista maitomaista Yhdysvaltoihin. . . . . . . . . Entsyymiohra Viking Malt 228-236 . . Keskiviikkona Brent-laadun öljy maksoi noin 75 dollaria tynnyriltä. Luomumaidon hinnan Friesland Campina nosti ennätyskorkeaksi huhtikuussa. . Soijan hinta laski jyrkimmin. . Hinta oli lähes sama kuin viikko aiemmin, mutta alkuviikolla nähty nousu suli hinnoista torstaina ja perjantaina pois. huhtikuuta 2025 UUTISET HUOMIO! Muista poikkeus aikataulu mainonnassasi! MT | Kokonaistavoittavuus 534 000 (KMT 2024) Varaa paikka pääsiäisen lukupakettiin ilmoitus@mt.fi tai soita 020 413 2321. Ruisvehnä A-Rehu 190 Anora 205 . Kananmunatuotannon omavaraisuusaste nousi viime vuonna 121 prosenttiin. . Maaliskuun lopussa hinta oli 7,42 euroa. Palkinnon saaja on tehnyt innovaatiota tunnetuksi Suomessa ja ulkomailla. Lannoitteiden valmistuksessa tarvittavan kaasun hinta oli perjantaina alimmillaan sitten viime syyskuun ja maksoi alle 37 euroa megawattitunnilta. Loppusuoralle valitaan enintään viisi innovaatiota. MARKKINAKATSAUS TUURE KIVIRANTA tuure.kiviranta@mt.fi Viljojen ostohintoja Euroa/tonni, alv % Osa hinnoista päivän hintoja, osa viikkohintoja Hinta noussut . Suurimo-ohra Raisio3) 210 . Vuoden alussa se oli 4,42 euroa. . . Luomu rypsi/rapsi Hankkija 700 . torajyviä max 0,05 % 7) Tarjous suorille sopimusviljelijöille 8) Kost max 8% 9) Kost alle 9% 10) Kosteus alle 15,0 %, roskat max 2 %, rikat max 4 %, vieraat viljalajit max 5,0 % 11) Serti oitu Tammikuu 2023 – Maaliskuu 2025 Lannoitteiden raaka-aineiden hinnat Lähde: Maailmanpankki dollaria/tn 200 300 400 500 600 700 800 2025 2024 2023 Fosfori (Diammoniumfosfaatti, DAP) Typpi (Urea) Kalium (Kaliumkloridi) Suomi Saksa Euronext Viikko euroa/1 000 kg Lähde: Luke 2024 2025 Leipävehnän markkinahinta 170 200 230 260 10 50 40 30 20 10 EU keskimäärin Espanja Ranska Ruotsi Saksa Suomi Tanska Sonni O3 Lehmä O2 Lehmä P2 Hieho O3 Sika E, E+ viikolla 12 Euroopan eri maissa euroa/100 kg Lihan hinnat 586 631 532 597 617 464 471 504 434 548 539 550 316 455 465 448 481 490 487 296 420 596 604 545 557 556 439 501 185 207 185 253 180 205 166 Sonni O2 Sonni O3 Lehmä O2 Lehmä P2 Lehmä P3 Hieho O2 Hieho O3 Sika E Keskihintoja teurastamolla ilman kotieläintukia. Korotus oli siltä ensimmäinen tänä vuonna. Myös Suomen kohdalla näkyy tilastossa viikolla 13 nousua. Luomu rehuvehnä Hankkija 250 . . Vuoden 2025 alussa munivia kanoja on enemmän kuin edellisenä vuonna, joten tuotannon odotetaan kasvavan hieman alkuvuodesta. Luomu mallasohra Hankkija3) 315 Viking Malt 315 . Härkäpapu A-Rehu 260 Hankkija 260-300 Raisio 255 . Vuoden alussa hinta oli siellä 5,62 euroa. . Luomu härkäpapu Hankkija 300 . helmikuuta aiesopimuksesta portugalilaisen Cotesi yhtiön kanssa Piipon paalausverkko ja -lankakoneiden sekä tiettyjen immateriaalioikeuksien suunnitellusta kaupasta. laskenut . . to 17.4. Koko vuodelle Kantar Agri ennakoi noin prosentin kasvua viime vuoteen verrattuna. Hintaa laski viime viikolla Euroopan lämmin sää sekä Yhdysvaltojen tullit, jotka voivat vähentää teollisuustuotantoa ja kaasun tarvetta. Palkitsemisperusteluiden mukaan innovaatio on edistänyt toimialan tuottavuutta tai kestävää kehitystä. . eikä ma 21.4. 5) Kosteus alle 15,0 %, roskat max 2 %, rikat max 4 % 6) Sakoluku > 80, HLP > 71, Gra ikka: MT Tuotanto MT kerää gra ikoiden tiedot Luken, MTK:n, EU:n ja yritysten tuottamista tilastoista. maaliskuuta aiesopimuksessa eriteltyjen käyttöomaisuuserien sekä yhtiön liiketoiminnassaan käyttämien tavaraja tuotemerkkien mahdollisen myynnin. . Toukokuun rapsifutuuri oli perjantaina noin 510 euroa. Tuomaristossa on MTK:sta, Maaseudun Tulevaisuudesta, Pro Agriasta, Suomen Messuilta ja Työtehoseurasta. Jos vienti merkittävästi vähenee, jäävät tuotteet etsimään uutta markkinaa, mikä voi painaa hintoja. On myös epävarmaa kuinka kauan Yhdysvallat aikoo kovia tulleja pitää voimassa. Perjantai-iltapäivästä hinta oli laskenut 66 dollariin. Osa hinnoista on kohonnut jo yli kahdeksan euron kilolta. HLP 78 3) Vain viljelysopimuksella 4) Toimitettuna Koskenkorvalle, vain jo sopimuksen tehneille. . Naudanlihan hinta jatkaa Euroopassa nousuaan. EU:n hintatilastot yltävät viikkoon 13. Muutosneuvotteluiden piiriin kuului yhteensä 53 henkilöä. Sentin korotuksella luomun tuottajahinta nousi Alankomaissa 66 senttiin kilolta. Luomuvehnä Fazer 325 Hankkija 280 Kinnusen Mylly 320 . Irlannissa O2-hinta oli viikolla 13 noin seitsemän euroa. Tärkkelysohra Berner 190 . . . . Öljyn hinnassa oli tullijulistuksen jälkeen roima pudotus. . . Kuluvana vuonna viennin arvioidaan pysyvän viime vuoden lukemissa. . Rehuherne A-Rehu 235-260 Berner 220 Hankkija3) 261 Lantmännen Agro 245 Kinnusen Mylly5) 255 . Soija voi olla ensimmäisiä kohteita, kun muut maat miettivät vastatoimiaan Yhdysvaltojen tulleille. . Piipon yhtiökokous hyväksyi 25. Luomurehukaura Kinnusen Mylly 225 . . Rakennekehitys on ollut voimakasta. . . Tuomaristo päättää esittelyiden perusteella voittajan. Rehukaura A-Rehu 150-160 Berner 170 Hankkija 167-196 Kinnusen Mylly3) 160 Raisio 175 . Euronext-viljapörssissä toukokuun vehnänoteeraus oli perjantai-iltapäivästä noin 220 euroa tonnilta. Lisäksi yhtiön hallitus aloittaa selvitystyön jäljelle jäävän emoyhtiön ja Manilla oy:n tulevaisuudesta. . Kuorimunien kulutus jatkoi viime vuonna maltillista kasvua jo toisena vuotena peräkkäin vuoden 2022 romahduksen jälkeen. Päätös oli odotettavissa yhtiön helmikuussa tiedottamien aikeidensa jälkeen. Mainoksesi elää yli pääsiäisen pyhien. Viljelijän todellisuudessa saaman hinnan laskemiseksi on vähennettävä kuljetuskustannukset tilalta teurastamoon, keskimäärin 16 snt/kg naudalla ja 6 snt/kg sialla. Suurimokaura Fazer 203 Helsingin Mylly 200 Raisio 198-200 . Mallasohra Berner 210 Hankkija 193-210 Viking Malt 210 Lantmännen Agro 192 . ke 23.4. Rehuohra Anora3) 205 A-Rehu 165-195 Berner 170 Hankkija 177-190 Kinnusen Mylly 180-195 Raisio 170 . Kotimaassa maidon tuottajahinta oli helmikuussa korkeimmillaan sitten kevään 2023. Kananmunatuotanto kasvoi viime vuonna ennätyslukemiin, kertoo Kantar Agri. Naudanlihan hinta on jatkanut Euroopassa nousuaan. Vehnä Berner 182-197 Fazer 198-210 Hankkija 181-210 Helsingin Mylly 210 Kinnusen Mylly2) 235 Lantmännen Agro 182-192 Raisio3) 195-208 . Kokonaistuotanto oli lähes 80 miljoonaa kiloa, mikä on viimeksi nähty 1980-luvulla. Hintoja nostaa Euroopassa kovan kysynnän aiheuttama niukkuus. Kulutuksen ja tuotannon kasvaessa yhtä maltillisesti vuonna 2025, tulee omavaraisuusaste olemaan samaa tasoa, Kantar Agri ennustaa. Vuonna 2022 yli sadan kanan kanatiloja oli 240. Viljamarkkinaan vaikuttaa tällä hetkellä moni muukin asia tullien lisäksi, kuten sääolot, arviot toteutuvista kylvöaloista sekä Venäjän sota Ukrainassa. . . . Keltainenherne Hankkija 226-248 . Kulutuksen ennakoidaan kasvavan hieman myös tänä vuonna. Palkinnon myöntää Suomen Messusäätiö. Maitotuotteiden ja maidon hinnassa on ollut Euroopassa viime viikkoina nousua. Lehmän hinnoissa Suomessa liikutaan kolmosella alkavissa luvuissa, kun esimerkiksi Irlannissa ne ovat pääosin yli 6,50 euroa. Keskimäärin suomalaiset söivät 11,7 kiloa kananmunia henkeä kohden. Tuolloin esimerkiksi Irlannissa nuoren sonnin R3-luokan hinta on kohonnut 7,31 euroon kilolta. Maaseudun Tulevaisuus 6 maanantaina 7. . Lehti ilmestyy ke 16.4. Toimenpiteet toteutetaan vuoden 2025 loppuun mennessä. Maitotuotteista voin hinta oli maaliskuussa nousussa. . Sonnin O2-hinta oli viikolla 13 Suomessa 4,55 euroa kilolta. Luomuohra Anora 250 Hankkija 246 Kinnusen Mylly 300 . . Tuotannon kasvaessa vienti lisääntyi viime vuonna merkittävästi. . . pysynyt ennallaan . . Kevätvehnä Quarna Fazer 224 Raisio 220 . Vielä ei tiedetä, mitä kaikkia vastakeinoja eri maat tulevat käyttämään. Aineistot ma 14.4. Yhtiö tiedotti 12. Loppuvuodelle ennustetaan hieman pienempää kanamäärää, mikä voi johtaa tuotannon pieneen laskuun loppuvuodesta. Viimeinen niitti paalausverkoille TUURE KIVIRANTA Agri-innon arvoinen on innovaatio, joka tuo maataloustoimialalle myönteistä imagoa.. Innovaation kehittäjälle tai kehittäjille on luvassa 10 000 euron arvoinen Agri-inno-palkinto, joka jaetaan Tampereella Koneagria-tapahtumassa lokakuussa
”Sieltä nyt ensimmäinen paketti tuli maaliskuussa, mutta hän haluaa tehdä lisää”, Orpo kertoo. Yhdessä yritetään ohittaa koko tullit”, Orpo sanoo. 24 kk sopimus yht. DNA Kaupassa Takuuhinnan saa Kaupan varastotuotteisiin, kun sama puhelin on heti saatavilla vertailun kilpailijan verkkokaupasta tai saman paikkakunnan myymälästä. Hintavertailu ei sisällä kanta-asiakastarjouksia. ”Hän oli kiitollinen, että meillä on sama näkemys kuin hänellekin ja toivoi myös tukea niissä keskusteluissa.” Yhdysvaltojen Donald Trumpin EU:llekin asettamia tuontitulleja Orpo ja Hansen käsittelivät keskustelussaan vain pinnallisesti. Elämä on. ”Hansen oli kovin tyytyväinen Suomen-kierrokseen”, Orpo sanoi. Valitse itse tai anna DNA Apurin toimia oppaanasi. ”Kerroin, että entisenä maatalousministerinä minä olen erittäin sitoutunut myös pääministerinä hoitamaan näitä Suomen ruuantuotannon ja metsäalan asioita”, Orpo sanoo. Hansen vieraili kierroksellaan myös kokoomuksen maaseutuverkoston kokouksessa. ”Tullit ovat vahingollisia sekä eurooppalaisille että Yhdysvalloille, kuluttajille, yrityksille, ruuantuottajille ja ihan kaikille. DNA Nettikaupasta Teräväpiirtoja Yle Areena -yhteensopiva DNA Nettikaupasta kotiinkuljetuksella. Pääministeri keskusteli Hansenin kanssa esimerkiksi biotaloudesta ja metsien merkityksestä Suomelle, sekä suomalaisesta tavasta hoitaa metsiä. Myös Suomen romahtaneet metsien hiilinielut ja niistä koituvat päästöleikkaushaasteet tuotiin Orpon mukaan Hansenille vahvasti esille, jotta asiasta voidaan puhua lisää myöhemmin. Tarjoukset voimassa uusille laajakaista-asiakkaille. Pääministeri ei tällaiselle spekulaatiolle kuitenkaan ainakaan vielä lämpene. Orpo kehui MT:lle tuoreeltaan tapaamisen menneen hyvin, ja korosti pikaisenkin tapaamisen uuden komissaarin kanssa olevan tärkeä. HERMANNI HÄRKÖNEN 7 maanantaina 7. ”Se on komission yleinen linja, niin se on von der Leyenin kanssa hoidettu.” Tulleihin vastavuoroisesti säädettävät vastatullit voisivat tuoda EU:n kassaan lisää varoja, joita voisi kohdistaa myös ruoantuotantoon. Luulen, että tulleista tulisi aika paljon haasteita taloudelle.” Orpo vakuuttaa yhteyden komissaariin olevan hyvä. ”Olemme kuitenkin samaa EPP-perhettä, sekään ei haittaa tässä edunvalvonnassa mitään”, Orpo sanoo. Hän kertoo pyytäneensä komissaarilta myös puhelinnumeron. Ei jälleenmyyjille. Suomelle erityisen tärkeitä ovat capin niin sanotun kakkospilarin maaseudun kehittämisrahat, joissa Suomen saanti on perinteisesti ollut iso. Korostin, että meille on tärkeää, että voidaan käyttää molempia, sekä ykkösettä kakkospilaria”, Orpo selittää. Hinnat voimassa 13.4.2025 asti ellei toisin ilmoiteta.. Tervetuloa Nettipäiville nauttimaan markkinahumusta ja löytämään tarpeisiisi sopiva, omanlainen netti. DNA Kaupoissa ja nettikaupassa 4.4.–13.4.2025 DNA Netti sopii kuin nenä päähän Vain Nettipäivien ajan Kodin nettiliittymät OnePlus Nord CE 4 Lite 5G tai halvempi 149 € Motorola Razr 50 Ultra 5G tai halvempi 699 € Samsung Galaxy A55 5G 128Gt tai halvempi 299 € Thomson Full HD Smart TV FG2S14C 12V/230V, 32” 189 € 30 pv alin hinta 249 € 60 € Marimekkosuojakuori (arvo 49 €) -28% -31% -10% -36% dna.fi/nettipäivät | DNA Kauppa | 0800 550 044. Numero on maksuton. Orpon mukaan komissaari oli hyvin tietoinen Suomen erityisolosuhteista verrattuna Etelä-Eurooppaan, mutta ymmärsi myös erityisen hyvin erilaiset olosuhteet Suomen eri osissa. huhtikuuta 2025 Omanlainen. ”Sovittiin, että pidetään tarvittaessa yhteyttä.” Orpo ja maatalouskomissaari samoilla linjoilla Orpon mukaan Hansen toivoi Suomelta neuvottelutukea cap-tukien molempien pilareiden säilyttämiseen. Esim. Komissaarin kierrokseen kuului Suomessa tutustuminen maaja metsätalouteen esimerkiksi Äänekoskella ja maitotilalla Sysmässä. Alennushintaisissa tuotteissa normaalihintana on ilmoitettu DNA:n alin hinta tuotteelle edeltäneiden 30 päivän aikana. 587,76 € + avausmaksu 8,99 €. Meillä on samat hinnat myös yrittäjille. Vertailu ja lisätiedot dna.fi/takuuhinta ja DNA Kauppa. ”Näin pitkälle en ole vielä ajatellut, että mihin mahdollisista tulleista saatavat rahat menisivät. DNA Nettikaupasta Takuuhinnan saa verkkokaupan varastotuotteisiin, kun sama puhelin on heti saatavilla kilpailijan verkkokaupasta. ”Minä otin esille ylätason”, Orpo sanoo. ”EU:lla on nyt voimakkaasti Suomen malli kokonaisturvallisuudesta, missä ruokaturvan ja ruokaomavaraisuuden merkitys todellakin kasvaa.” Suomen hallitusohjelmaan kirjattu tavoite on vaikuttaa EU:ssa niin, että maataloustuet ohjataan nykyistä paremmin aktiiviseen ruoantuotantoon. Komissaari Hansen itse puhui paljon EU:ssa käynnissä olevasta sääntelyn yksinkertaistamisesta ja byrokratian purusta. Orpo kertoo lisäksi korostaneensa komissaarille miten tärkeitä cap-ohjelman molemmat pilarit ovat Suomelle. Orpo uskoo komissaarin olevan tästä kannasta tietoinen, ja kertoi maaja metsätalousministeri Sari Essayahin (kd.) menevän omassa tapaamisessaan syvemmälle yksityiskohtiin Suomen tavoitteissa. ”Uskon, että jaamme saman linjan, että neuvotteluratkaisu pitäisi löytää”, Orpo sanoo. DNA Takuuhinta Puhelimille: Seurattavat kilpailijat Gigantti, Power, Verkkokauppa.com, Veikon Kone, Elisa, Telia. UUTISET Maaseudun Tulevaisuus Suomessa tällä viikolla vieraillut EU:n maatalouskomissaari Christophe Hansen tapasi perjantaina pikaisesti myös pääministeri Petteri Orpon (kok.). DNA Netti 5G 400M -31 %: 24,49 €/kk/24 kk määräaikainen sopimus, jatkossa 35,32 €/kk. ”Hansen oli huolissaan siitä, pyrimmekö eriyttämään näitä ohjelmia. KUVA: JAANA KANKAANPÄÄ Maatalous komissaari puhui Orpon mukaan etenkin sääntelyn keventämisen jatkamisesta. Tarjoustuotteita 1 kpl/hlö. ”Tässä ei voi olla kuin samaa mieltä”, Orpo sanoo. Hansenin mukaan maatalouden ja ilmaston pääosaston pitäisi löytää yhteinen sävel sääntelyn yksinkertaistamisessa, sillä niiden toimialat menevät ristikkäin. Orpo sanoo, että maatalouskomissaarin rooli on uudessa komissiossa iso
Noista sahatavaralla on eniten merkitystä Suomelle. ”Tuotekategoriassamme eli hygieniatuotteissa ensikuitusiirtymä on järkevä, koska raaka-aineen on oltava hygieniatuotteisiin sopivaa.” Metsä Tissuen mukaan Mäntän tehtaan muutoksilla tavoitellaan noin 75–80 prosentin vedenkulutuksen pudotusta sekä pehmopaperin valmistuksen energiankulutuksen tehostamista 25 prosentilla. ”Tämän takia emme esimerkiksi ole kilpailleet Metsä Tissuen kanssa paperilajikkeista”, Corex Finlandin toimitusjohtaja Juha Halminen kertoo. Silloista ja siltarummuista esitetään muun muassa sillan päätyyppi, päämateriaali ja kuntoarvio sekä mahdolliset turvallisuuspuutteet. Yhdysvaltoihin on viety Suomesta etenkin paperia. Metsäkeskuksen johtava metsäasiantuntija Markku Remes uskoo, että menetelmä tulee kasvattamaan suosiota etenkin suometsissä. Yrittäjät (35 %) ja eläkeläiset (34 %) ovat hieman palkansaajia (28 %) ja viljelijöitä (21 %) kiinnostuneempia siitä. Pohjois-Suomessa on puolestaan paljon valtion maita. Maa on metsäviennin kolmanneksi tärkein kohde. Sekin lähinnä sahatavaran kansanvälisten kauppavirtojen kautta. Kiinnostus on kasvanut tasaisesti. Suurin osa tästä kartongista käytetään hylsyjen valmistukseen konsernin omissa hylsylaitoksissa Euroopassa. Jatkuvassa kasvatuksessa metsä säilyy koko ajan peitteisenä, ja siellä on aina eri ikäisiä puita. Vuonna 2017 jatkuvan kasvatuksen hakkuita oli kokeillut 15 prosenttia metsänomistajista ja vuonna 2020 30 prosenttia. Yksityistien kunto koostuu tien leveydestä, urautuneisuudesta, ojien syvyydestä, tien pituuskaltevuudesta sekä tien kaarteisuudesta. Pitkällä aikavälillä ensikuitu on parempi ratkaisu.” Kukkosen mukaan kierrätysmateriaalin käyttö on yleensä ottaen hyvä asia, mutta sitä tulee tarkastella käyttökohteen kautta. Samalla kun kierrätyskuidun tarjonta vähenee myös sen laatu heikkenee.” Kukkosen mukaan laadun heikkenemisen takia kierrätyskuidun valmistaminen hygieniapaperikäyttöön vaatii yhä enemmän vettä, energiaa ja kemikaaleja. ”Ei tämä varmasti marginaaliin jää, vaan tulee lisääntymään varsinkin suometsissä. Kiinnostus menetelmää kohtaan on suhteellisen tasaista kaikissa ikäja ammattiryhmissä. ”Silti saanto kierrätyskuidun valmistuksessa on huomattavasti heikompi kuin ensikuidussa. ”Tiekuntien kannattaa ottaa selvää oman yksityistien kunnosta. Kunnostustoimia kannattaa suunnata näille tieosuuksille, jotka olisivat kiireellisintä korjata”, Nousiainen kannustaa. ANNI-SOFIA HOPPI. Henkilöstö: 155 Sahatavara säästyy Yhdysvaltojen tulleilta Yhdysvaltojen ilmoittamat tullit iskevät väistämättä myös vientivetoiseen metsäteollisuuteen. mennessä. Belgialaiseen VPK-konserniin kuuluva Corex Finland tekee Porin kartonkitehtaalla uusiomassasta kartonkia. Kyselyn perusteella maakunnittaiset erot eivät olleet suuria. Metsäkeskuksen julkaiseman palvelun avulla tiekunnat, yksityisteiden käyttäjät ja palveluntarjoajat voivat tunnistaa tieosuuksilla olevia ongelmakohtia. ”Palvelusta näkee heikoimmassa kunnossa olevat tienkohdat. Porin tehtaan raaka-aine tulee Suomesta ja ulkomailta. Osan keräyspaperista käyttää Ekovilla-eristeitä tekevä Eco Up. Mikäli Yhdysvallat säilyttää esitetyt tullit, eurooppalaiset metsäalan toimijat vaativat EU:lta nopeita ja oikeasuhtaisia vastatoimia, toteaa Metsäteollisuus ry:n pääekonomisti Maarit Lindström tiedotteessa. Tulevaisuuteen Corex Finlandin toimitusjohtaja suhtautuu toiveikkaasti. Ne myös vaikeuttavat talouden näkymän arviointia”, sanoo Lindström. Hyväkuntoisiksi arvioidut tieosuudet näkyvät kartalla vihreinä ja heikommassa kunnossa olevat punaisina. Yhtiön strategiana on keskittyä ensikuitutuotantoon” sanoo Metsä Tissuen Suomen ja Baltian alueiden toimintojen johtaja Joonas Kukkonen. Se on yhtä paljon kuin vuonna 2018, jolloin jatkuvan kasvatuksen hakkuiksi tilastoitavia poimintahakkuita tehtiin erityisen paljon runsaiden lumituhojen takia. Suomessa ja muissa Pohjoismaissa paperia ja kartonkia keräävän Stena Recycling -yhtiön operatiivinen päällikkö Jarkko Kiuru kertoo graafisen kierrätyspaperin hyödyntäjien määrän vähentyneen. Siihen kuuluu myös investointi uuteen käsipyyhelinjaan. Yksityisteitä pitkin kulkee vuosittain merkittävä määrä henkilöliikennettä ja elinkeinoelämän kuljetuksia. Euroopan paperiteollisuuden liitto (Cepi) on kehottanut EU-komissiota jatkamaan tariffineuvotteluja toimitusketjujen häiriöiden estämiseksi. ”Niissä on varmaan vähintäänkin ajateltu, että siirretään päätös seuraavalle sukupolvelle. MT | Kokonaistavoittavuus 534 000 (KMT 2024) Mökki TEEMANUMERO 30.4.2025 Teeman aiheita ovat mm: • Aitta kierrätysmateriaaleista • Terassi kallion laelle • Varaudu myrskytuhoihin • Lappi-kuume nousussa • Huussi sai kunttakaton • Vuoden mökkiläinen Pirkka-Pekka Petelius Metsänomistajista 30 prosenttia on kokeillut jatkuvan kasvatuksen hakkuita metsissään ja 32 prosenttia harkitsee niitä, selviää MT:n Kantar Agrilla teettämästä kyselystä. Sehän ei myöskään estä tasaikäisen metsän hakkuita, jos seuraava omistaja päätyykin siihen.” Luontaisen uudistamisen hakkuissa on Remeksen mukaan myös hakkuita, jotka todellisuudessa tähtäävät jatkuvaan kasvatukseen ja voisivat nostaa jatkuvan kasvatuksen osuutta. Hakkuita tehdään ylivoimaisesti eniten Lapissa, sekä hehtaareissa että suhteessa muihin hakkuutapoihin. JARMO PALOKALLIO Kartta paljastaa siltojen ongelmat Suomen yksityisteiden ja niiden siltojen kuntoa voi tarkastella uudessa karttapalvelussa. Iäkkäämmät metsänomistajat ovat ehtineet kokeilla jatkuvan kasvatuksen hakkuita hieman nuoria useammin, mutta alle 45-vuotiaista kuitenkin jopa 42 prosenttia harkitsee niitä. Avainluvut 2023: Liikevaihto 88 miljoonaa euroa. huhtikuuta 2025 UUTISET Varaa oma ilmoituspaikkasi ilmoitus@mt.fi tai soita 020 413 2321. Metsä Tissue aikoo lopettaa keräyspaperia hyödyntävän kierrätyskuidun valmistamisen Mäntässä. Porin tehtaan juuret Rosenlewin paperitehtaassa. Tässä vaiheessa tullien ulkopuolelle jäivät polttopuut, raakapuu ja sahatavara. Saamme ohjattua sen verkostomme kautta kierrätykseen muualle EU-alueelle.” Kiuru kehuu suomalaista syntypaikkalajittelua ja tapaa kerätä erikseen kierrätyspaperia ja -kartonkia. ”Mäntässä kierrätyskuidun käyttö on vähentynyt jo useiden vuosien ajan. Viime vuonna Suomen metsävienti nousi yli 12 miljardiin euroon. Digitalisaation seurauksensa kierrätyskuidun, kuten toimistojätteen ja painettujen lehtien saatavuus vähenee. Kaikkiaan jatkuvaan kasvatukseen tähtäävien hakkuiden määrä nousi Remeksen mukaan viime vuonna 3,5 prosenttiin. Remeksen mukaan esimerkiksi osa uudistuskypsien metsien yläharvennuksista on todellisuudessa ajateltu jatkuvaan kasvatukseen tähtääviksi hakkuiksi. Se koostuu erilaisista kierrätettävistä kartonkilajikkeista. ”Keräyspaperi ohjautuu jatkossakin kierrätykseen. Tuoreessa toimeenpanoasetuksessa Yhdysvallat rajaa joitakin metsäteollisuuden tuoteryhmiä tullien ulkopuolelle. Aineistot sähköpostitse 25.4. Myös käyttömäärät ovat vähentyneet. Kukkonen korostaa pitkän aikavälin tarkastelua. Pohjois-Suomessa myös luontaisen uudistamisen hakkuita käytetään paljon, koska uudistamiskustannukset hakkuutuhoihin nähden ovat pienemmät ja tuotto heikompi”, Remes selittää. Maaseudun Tulevaisuus 8 maanantaina 7. Näin raaka-ainetta riittää tähän liiketoimintaan.” Halmisen mukaan kuluttajat arvostavat kierrätysmateriaalista tehtyjä kartonkituotteita. Hylsykartongin lisäksi tehtaalla syntyy uusiokartonkia muun muassa säilytyslaatikoiden valmistukseen. Osa jatkuvan kasvatuksen hakkuista jää myös tilastoinnin ulkopuolelle. Varsinkin varttuneemmat metsänomistajat ovat tottuneet tiettyyn tapaan, ja sitä on siksi turvallista jatkaa, Remes listaa syitä. Kun puustoon ei ole syntynyt kerroksellisuutta, on luontevaa jatkaa metsän kasvattamista tasaikäisenä. Jatkuva kasvatus kiinnostaa valtaosaa metsänomistajista Yli puolet metsänomistajista on joko tehnyt jatkuvan kasvatuksen hakkuita tai harkitsee niitä. SAMI SUOJANEN PETTERI KIVIMÄKI COREX FINLAND OY Osa kansainvälistä VPK-konsernia. Metsäkeskus on julkaissut verkkosivuillaan myös toisen karttapalvelun, jossa on tietoa yksityisteiden tiekunnista. ”Ennen on ollut printtimateriaalia ja toimistojätettä paljon tarjolla. Yhtiö julkisti viime vuonna sadan miljoonan euron investointiohjelman Mänttään. Sillä saadaan pidettyä eri jakeiden laatua haluttuna sitä hyödyntävän teollisuuden näkökulmasta. ”Kierrätettävyysvaatimukset kiristyvät ja lainsäädäntö ajaa siihen, että materiaalin pitää kiertää yhä enemmän. Valitettavasti avustusmäärärahoja on vain kymmenesosa siitä, mitä yksityisteiden kunnostamiseen tarvittaisiin”, sanoo Metsäkeskuksen metsäteiden johtava asiantuntija Mika Nousiainen tiedotteessa. Keräyspaperin laatu heikkenee – wc-paperin valmistajakin kovan päätöksen edessä Metsä Tissuella on Mäntän tehtaalla kolme pehmopaperikonetta, kymmenen jalostuslinjaa ja yksi tiivispaperikone. Kiurun mukaan lähtökohtaisesti Suomesta kerätty kierrätyskuitu pyritään hyödyntämään Suomessa. Metsää on saanut lain mukaan käsitellä avohakkuuta välttelevillä jatkuvan kasvatuksen mukaisilla hakkuilla vuodesta 2014 saakka. Alueellisten erojen hän uskoo olevan suuria jatkossakin. Tekemistä on paljon. Joka tapauksessa jatkuvan kasvatuksen osuus kaikista hakkuista on jäänyt toistaiseksi vain muutamiin prosentteihin. ”Jäljellä ovat olleet pehmopaperivalmistajat ja eristeteollisuus”, Kiuru toteaa. ”Metsähallitus asetti takavuosina ihan tavoitteen peitteisen käsittelyn määrästä. Yhtiö suunnittelee yhden paperikoneen sulkemista. Etelä-Suomessa jatkuvan kasvatuksen hakkuita oli kokeillut 33 prosenttia vastaajista, Pohjois-Suomessa 31 prosenttia ja Järvi-Suomessa 26 prosenttia. AURA PILKAMA JYRKI LUUKKONEN, SANNE KATAINEN MT-kysely: Hakkuut Timo Filpus Lähde: Kantar Agri Oy Olen En, mutta harkitsen En, enkä harkitse En ole aikeissa tehdä hakkuita lähivuosina lainkaan En osaa sanoa Oletteko tehnyt tai harkitsetteko tekevänne jatkuvaan kasvatukseen tähtääviä hakkuita 3% 30% 32% 23% 12% Kierrätyskuidun käyttö jää Suomessa yhä harvemman paperija kartonkitehtaan raaka-aineeksi, jos pehmopaperiyhtiö Metsä Tissuen suunnitelma lopettaa Mäntän tehtaan kierrätyskuitutuotanto toteutuu. Kartalta voi selata tiekuntien nimiä ja palvelusta löytyvät myös yksityisteiden käyttöoikeusyksikkötunnukset. ”Näin laajat tullit Yhdysvaltojen kauppakumppaneille muuttavat toteutuessaan tavaravirtoja ja markkinoiden kilpailuasetelmia. Olemme Pohjoismaiden suurin kierrätyspaperin ja -kartongin käsittelijä ja toimittaja. Kukkonen ei ole halukas kertomaan kierrätyskuidun osuutta nykyisestä tuotannosta muuten kuin toteamalla, että se on suhteellisen pieni käytettävästä kokonaismassasta. Metsä Tissuen Mäntän tehtaan lisäksi Suomessa kierrätyskuitua käytetään Essityn pehmopaperitehtaalla Nokialla sekä Porissa Corex Finlandin, Varkaudessa Stora Enson sekä Kotkassa Sonoco Alcoren ja Kotkamillsin kartonkitehtailla. Avohakkuulta saa lisäksi paremman hinnan ja kertymän puulle, jos on tarve nopeaan hakkuutuloon. Tehtaan raaka-aine on pelkästään kierrätyskuitua. Myös Uudellamaalla jatkuvaan kasvatukseen tähtääviä hakkuita tehdään paljon. Remeksen mukaan kasvua hidastaa pitkä ja suunnitelmallinen tasaikäisen metsän kasvatuksen historia. Metsäalan eurooppalaiset toimialajärjestöt ovat jo ennakkoon valmistautuneet mahdollisiin tariffineuvotteluihin sekä vastatoimiin Trumpin tullikorotuksia kohtaan. ”Uudella maalla metsänomistajat haluavat useammin säilyttää metsät peitteisenä ja avohakkuita mielellään vältellään”, Remes sanoo. Toteutuneissa hakkuista maakunnalliset erot ovat kuitenkin suuria, sanoo metsänhoidon johtava asiantuntija Markku Remes Suomen metsäkeskuksesta. Tiedoista on apua myös yksityisteiden perusparannusja kunnossapitotöiden suunnittelussa. Syitä ovat ainakin vesien suojelu, ilmastoasiat ja ehkä myös se, ettei haluta uudistamiskustannuksia heikoimmin tuottavilla alueilla.” Kantarin kyselyyn vastasi 504 metsänomistajaa. Kyselyn virhemarginaali on noin 4 prosenttiyksikköä suuntaansa. Suomessa kartonkitehdas Porissa ja hylsytehtaat Loviisassa, Liljendalissa ja Imatralla. ”Kierrätysraaka-aineita tuodaan maahan silloin, kun niiden kulutus on suurempaa kuin mitä Suomessa syntyy ja kerätään.” Halmisen mukaan Suomessa kartonkikuidut kiertävät hyvin ja niiden käyttö on suhteellisen vakaata. Mahdollinen lopetus on osa suunnitelmaa, jossa tehtaalta aiotaan sulkea yksi vanha pehmopaperikone ja nykyaikaistaa kahden pehmopaperikoneen vesikiertojärjestelmiä. Jos sille ei ole käyttöä Suomessa, niin se viedään joko lähialueille tai Manner-Eurooppaan. Siitä Yhdysvaltain osuus noin 1,1 miljardia euroa, kertoo Metsäteollisuus ry. Tällä hetkellä karttapalvelusta löytyy tietoa yli 200 000 yksityistiekilometriltä, mikä kattaa noin 60 prosenttia Suomen yksityistieverkosta
LUKIJAN KUVA ”Jos päivä on harmaa ja väritön, niin fasaanikukon olemus tuo siihen piristystä upean höyhenpuvun muodossa”, toteaa Mikko Kujala Utajärveltä. Kolin kansallismaisema ja Palokin koskialue on helppo nähdä Pohjois-Karjalan luontomatkailun tulevana kivijalkana. Kevätjää puikkoontuu eikä paksukaan jää enää välttämättä kanna ihmistä. Toimintaa on ympäri Suomen, myös pienillä paikkakunnilla. Myös Palokki koettaisiin sen luontohankkeeksi, vaikka yhtiön varsinainen rooli jäisi pienemmäksi. Ei nimimerkkiä Sudet Esko Eelan kanssa samaa mieltä (MT 4.4.). Äänestäjät lukekaa rivien välistä. Luku on kaksinkertainen verrattuna vuoden takaisiin tilastoihin. Olemmeko me – minä tai sinä – valmiita leikkaamaan omaa elintasoamme. Seuraavina vuosikymmeninä pysyteltiin noin 1,5 prosentin tasolla. ”Ilkivaltaa on tehty paljon hallituspuolueiden ehdokkaiden vaalimainoksille, mutta osansa ovat saaneet muutkin, myös pienpuolueiden ehdokkaat. Vincent Ledoux-Pedailles kaupallinen johtaja Carbon Scape Biopohjainen grafiitti on puhdasta omavaraisuutta V ihreä siirtymä tarjoaa valtavan mahdollisuuden kestävälle kasvulle, uusille työpaikoille ja elinvoimaisille yhteisöille. Yhtenäisiä koskien ketjuja on Suomessa ja Euroopassa jäljellä erittäin vähän. Metsät ovat sitoneet hiilipäästöjämme vuosisatojen ajan. Nyt ovat ikäihmiset aseena. Aloittaa voi jo 13-vuotiaana. Suunnitteilla on esituotantolaitoksen rakentaminen Suomeen. Tämä on aihe, jonka tulisi kiinnostaa jokaista päättäjää. Hankkeet on suunniteltava niin, että ne hyödyttävät alueen elinkeinoelämää pitkäjänteisesti. Kansainvälinen energiajärjestö IEA arvioi vuonna 2023, että tavoite hiilineutraaliudesta voi kasvattaa grafiitin kysyntää yli 500 prosenttia vuoteen 2040 mennessä. 2000-luvulle tultaessa kylmä sota oli jäänyt historiaan. Luontomatkailu ja virkistyskäyttö työllistävät Suomessa 33 800 henkilöä. Palokista käyty keskustelu on hukuttanut alleen sen, että PKS on aiemmilla valinnoillaan osoittanut olevansa edistyksellinen sähköyhtiö. Antti Iho tutkimusjohtaja oikeustieteen laitos Itä-Suomen yliopisto Palokin ennallistamista tulisi tarkastella vihreänä investointina S uomen taloustilanne on heikentynyt, ja vaikutukset näkyvät myös nuorten arjessa. Kolonialismiako. Samalla luomme työtä, arvonlisää ja investointeja alueille, jotka ovat kaivanneet uusia teollisia avauksia. Vanha kansa tiesi, että parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla. Jos merkittävä hanke rakennetaan alle kahden kilometrin päähän asutuksesta, tulee alueen asukkaille tarjota hyvitys mahdollisesta asuntojen arvon alenemisesta. Myös tulevissa kunnallisvaaleissa olisi syytä puhua siitä, miten nuorten työllistymistä ja yrittäjyyttä tuetaan kunnissa. Höp höpöä. Minun mielestäni se on ainoa kasvi, minkä viljely ei lisää ilmastonmuutosta eli sen tukea pitäisi suorastaan lisätä eikä kadehtia. Esimerkiksi kiinteistön arvon lasku tai metsämaan menetys tulisi korvata oikeudenmukaisella tavalla. Lähetä kuva osoitteeseen lukijankuva@maaseuduntulevaisuus.fi. Lähetä kirjoitus lukijalta@maaseuduntulevaisuus.fi tai Maaseudun Tulevaisuus, PL 440, 00101 Helsinki. Onneksi huutavan ääni hautautui isänmaallisemman kansanosan äänenpainoihin. Talvien muuttuessa muuttuvat myös jääolot. Ensi vuosina Suomi oli köyhä kuin se kuuluisa kirkonrotta. Anodi on akun osa, josta sen varaus purkautuu käyttöön. Suomessa maanpuolustuksen peruskallio eli yleinen asevelvollisuus säilyi, mutta varuskuntaverkostoa karsittiin, sodanajan joukkojen määrää vähennettiin ja puolustuskyvyn ylläpidon tasosta käytiin ylipäätään hyvinkin kriittistä keskustelua. LUT-yliopiston tutkimuksen mukaan nuorten yrittäjyys vahvistaa myös kuntien elinvoimaa. Suomen liittyminen Ottawan sopimukseen – jossa osallistujamaat sitoutuivat luopumaan jalkaväkimiinoista – vuonna 2012 oli osa tätä jälkikäteen tarkaten ällistyttävää kehitystä. Hyvinvointivaltiota kootessa puolustuksen menot koettiin enemmän tai vähemmän asiaan kuuluvaksi kulueräksi. Se olisi alku kokonaan uudelle ja kasvavalle teollisuudenalalle, joka voisi tuoda investointeja pitkään paperiteollisuuden hiipumisesta kärsineille alueille. Yhtiön taustalla on tunnettuja litiumioniakkujen toimitusketjun toimijoita ja siihen on investoinut myös Stora Enso. Nuori voi esimerkiksi perustaa kesäkioskin, myydä leivonnaisia, tehdä pihatöitä tai ulkoiluttaa koiria. Läntinen maailma – Suomi mukaan lukien – laskeutui yllättävän vaivattomasti illuusioon rauhantilan kestävyydestä. Tuulihaukan puolesta Maidon hinta aidon hinnan on noustava 75 senttiin litralta tai täältä lähtee loputkin tuottajat. Elinkeinoelämän keskusliiton mukaan yritykset palkkaavat tänä kesänä vähemmän nuoria kuin aiemmin. Neuvostoliiton tarjoama ystävyys, yhteistoiminta ja avunanto ei syleillyt Suomea hengiltä, vaan Puolustusvoimien kehittämistä jatkettiin – joskin hyvin niukoilla resursseilla. Sinivalkoisen urheiluromantikon ajatuksin taival on yhtä pitkä ja ohdakkeinen kuin siniristilipun paluu kesäolympialaisten mitalitilaston etusivulle. Tilastollisesti suurin riski jäihin hukkumiseen on huhtikuussa eli vaarallisin aika on vasta alkanut. Vaalimainosten tuhoaminen on sekä rikos että hyökkäys demokratiaa vastaan. 4H tarjoaa koulutusta, tukea ja ohjausta. Tämä vaatii tiivistä yhteistyötä kuntien, yritysten, kansalaisten ja päätöksentekijöiden välillä. Nyt metsissä voi piillä vallankumouksellinen puhtaan siirtymän potentiaali. Tomi Alakoski toimitusjohtaja Suomen 4H-liitto Nuorten kesäyrittäjyys tarvitsee kunnan tuen LEHTIKATSAUS Vaalimainoksia on tärvelty Kouvolan Sanomat kertoo, että Kouvolassa on tuhottu vaalimainoksia.. Kaiken ytimessä on silti niukkuus: harvinainen on arvokasta. Samalla on varmistettava, että asukkaita kohdellaan oikeudenmukaisesti. Näitä taitoja tarvitaan niin työelämässä kuin elämässä yleensä. Näinhän se menee, eikä MTK:n verojohtaja Timo Sipilä ymmärtänyt kyseistä asiaa, kun sitä kommentoi vaan väänsi asian aivan muuksi (MT 24.1.). huhtikuuta 2025 MIELIPIDE OHJEET Lähetä mielipide Toivomme napakoita kirjoituksia pituudeltaan korkeintaan 2 000 merkkiä välilyönteineen. Ukrainaa tukemalla varmistamme parhaiten myös oman elintasomme, jota ”kasakkakaan” ei kykene nappaamaan. Maaseudun Tulevaisuus 9 maanantaina 7. Erityisesti kansainvälisiä luontomatkailijoita varten on tärkeää kehittää alueellisia brändejä. Ei nimimerkkiä. Suuren mittaluokan ennallistamishanke edellyttää valtion vahvaa aloitteellisuutta, toisaalta sen läpi vieminen ilman yhtiötä ei tule onnistumaan. Perjantaina iltapäivällä oli tiedossa, että mukana ovat ainakin kokoomus, SDP ja perussuomalaiset. Jokaisen auton litiumioniakku tarvitsee 50–100 kiloa grafiittia. Vaaraa lisää vajavainen paikallistuntemus, mutta nykyään sekään ei aina riitä estämään onnettomuuksia. Suomessa on mahdollista tuottaa tätä materiaalia omista metsistä, vastuullisesti ja huoltovarmuutta kasvattaen. Alkutalven hukkumisluvun ovat erittäin huolestuttavia. Ennemmin niitä ovat varislinnut. Samalla Suomen talous kukoisti hyödyntämällä tätä uusiutuvaa kansallisaarretta. Turvallisuuden vahvistamisen ohella talous määrittelee myös sen miten turvallisuuttamme nakerretaan. Ei nimimerkkiä Vuokran verotus Harri Alirannan pellon vuokran verotusta koskeva kirjoitus oli hieno (MT 4.4.). Investointien on tuotava lisää verotuloja paikallisiin palveluihin, kuten kouluihin, teihin ja terveydenhuoltoon. Vandalismin harrastajia on ollut toki aiemmissakin vaaleissa, mutta tilanne näyttäisi pahenevan vaali vaalilta. Julkaisemme kirjoituksen nimimerkillä vain poikkeustilanteessa. Onko kesätyöpaikkojen vähentyessä unohdettu ratkaisu, joka on jo olemassa. Tämä investointi edellyttäisi sähköntuotannon lopettamista Palokin vesivoimalaitoksessa, eli se vähentää uusiutuvan sähkön tuotantokapasiteettia. Tämä kuvaa Palokin rakennusprojektin suoraa työllistävää vaikutusta. Asukkaille tulee tarjota hyvityksiä, jos teollinen hanke vaikuttaa asumisviihtyvyyteen tai asuntojen arvoon. Jokainen meistä on vastuussa siitä, että yhteisiä asioita hoitamaan pyrkivät ehdokkaat ja puolueet saavat tehdä vaalityötään rauhassa.” Hukkumisluvut huolestuttavat Keskisuomalainen kirjoittaa talven hukkumistilastojen olevan erityisen synkät. Ei nimimerkkiä Tulvat Tänäkin vuonna tulevat kesätulvat kun kevättulvia ei ole nytkään. Sähköjärjestelmävaikutuksille ei kuitenkaan kannata antaa kohtuuttoman suurta painoa: Palokin ennallistamisen sähköntuotantoa vähentävä vaikutus on pieni osa esimerkiksi yksittäisen datakeskuksen aiheuttamasta kysynnän lisäyksestä. MIKKO KUJALA YLIÖ Turvallisuus maksaa – saneleeko raha vai tahto. Palokin päätöksentekoa voidaan tukea taloudellisin analyysein. Kateus on syntiä Turha haukkua hömppäheinän viljelijöitä, kun ”luomuviljelijä” on jättänyt hukkakaurasäkkinsä lojumaan koko talveksi tienposkeen lintujen nokittavaksi. Nuo 40–50 panssarintorjuntatykkiä on tehtävä, ostettava tai varastettava vaikka kivensilmästä.” Tekeminen oli kuitenkin hidasta, ostaminen hankalaa ja hyökkäävältä viholliselta varastaminen hengenvaarallista. Julkaistuista kuvista maksamme palkkion, ja lehti voi käyttää niitä uudelleen. Liitä mukaan yhteystietosi ja lyhyt kertomus kuvasta. Raivattiin sarkoja, ruokittiin suuria ikäluokkia, raadettiin tehtaissa ja rakennettiin perheille asuinsijoja. Siimahäntä ei löytänyt sakastista ehtoollisleipää, mutta Suomi löysi puolustusvalmiuden kehittämiseksi sen verran varoja, että kaksi vuosikymmentä myöhemmin pystyimme puolustautumaan puna-armeijan vyöryessä päälle. Jäljelle jää vain sote-sotku. Toisen maailmansodan jälkeen suomalainen yhteiskuntajärjestys oli liikkeessä. Sotien 1939–1945 aikana hengenhätä ajoi taloudellisten laskelmien ohitse. He muka kantavat huolta vanhuksista. Vanhusten hoitoa ei ole ajettu yhdessä vuodessa ahdinkoon. Väistämätön vaade, jos energiavirta Venäjältä Eurooppaan katkaistaisiin kokonaan tai Ukrainaa tuettaisiin koko Euroopan voimin niin suurilla asetoimituksilla, että Venäjän hyökkäyssota saataisiin tukahdutetuksi. Tästä voisi ottaa mallia muuallakin Suomessa: kun kunnat ja järjestöt tukevat yhdessä nuoria, syntyy kestäviä ratkaisuja. Ainoa keino saada lisää lihalle kilohintaa on, että teurastamo maksaa lihasta enemmän. Kun vihreä siirtymä etenee, meidän on varmistettava, että paikalliset asukkaat, yrittäjät ja kunnat saavat siitä konkreettista hyötyä. Yllättävää kyllä Venäjän käymä Georgian sota vuonna 2008 tai Krimin valtaus vuonna 2014 ei näkynyt puolustusmenojemme lisäyksinä. Ei nimimerkkiä Ottakaa oppia Eurooppalaiset voisivat hakea Yhdysvalloista oppia, miten toimitaan tilalle rynnäköivien ”aktivistien” kanssa. Puolustusmenojen määrä oli 1950-luvun alussa rahtusen yli yhden prosentin verran Suomen bruttokansantuotteesta. Koskien ennallistamisella tavoitellaan ekologisten hyötyjen lisäksi taloudellista hyötyä luontomatkailun sekä virkistäytymisen kautta. Yli 90 prosenttia akkukelpoisesta grafiitista tuotetaan Kiinassa. Palokin ennallistaminen olisi ennen kaikkea rakennusprojekti. Liitä mukaan yhteystietosi. Jopa puolet litiumioniakun anodista on grafiittia. Euroopassa tavoitellaan sähköautojen vuotuisen valmistusmäärän kasvattamista 30 miljoonaan vuoteen 2030 mennessä. Biografiitin valmistaminen tällä prosessilla kuluttaa vähemmän energiaa, käyttää metsien jo sitomaa hiiltä sekä tuottaa suoran korvaajan perinteiselle grafiitille. Ota kantaa tekstitai Whatsapp-viestillä Jaa mielipiteesi muiden lukijoiden kanssa. Yrittäjyydessä ei tarvitse pärjätä yksin. Kuolemantapausten lisäksi Keski-Suomen jäillä on viime viikkoina tapahtunut lukuisia vaaratilanteita.” TEKSTIVIESTIT Linnut Myyräntuho tuulihaukka ei ole töyhtöhyypän vihollinen. Raha sanelee viime kädessä sen, miten aktiivisesti Eurooppa ja Suomi turvallisuuttaan vaalivat. Nuoria kiinnostaisi työllistyä ja ansaita rahaa, mutta tarjontaa ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi. Tuhoamisvimma on ollut sen verran yleistä, että puolueet ovat tekemässä yhteisen rikosilmoituksen. Itsenäisyytensä aikana Suomi on luovinut taitavasti taloudellisten myrskyvuosien ristiaallokoissa. Vasemmistovirtaukset päästivät ilmoille ajatuksen siitä, tarvitaanko Suomessa turvallisuuden takaamiseksi kallista omaa armeijaa lainkaan. Politiikassa kaikkien sanat ja teot eivät voi miellyttää kaikkia. L iikenteen sähköistyminen on keskeisessä roolissa siirryttäessä puhtaaseen energiaan, ja se taas nojaa kaikkea muuta kuin puhtaisiin materiaaleihin. Talous on kuitenkin erään nuoren maanpuolustajan sanoin ”kaksipiippuinen miekka”. Ja sitä teurastamo ei voi tehdä, koska kauppa ei ole valmis hinnankorotuksiin. Yksi kriittisistä materiaaleista on grafiitti, jota ilman tyypillinen, lähes kaikissa sähköautoissa oleva litiumioniakku, ei toimi. Hallitusohjelmassa linjattu Palokin koskien ennallistaminen olisi toteutuessaan hallituksen näkyvin luontoteko. Tämä on sekä taloudellisesti että geopoliittisesti riskialtista. Hän oppii asiakaspalvelua, suunnitelmallisuutta ja vastuunottoa. Viiden viime vuoden aikana puolustusmenojen osuus on kasvanut suhteessa bruttokansantuotteeseen 1,5 prosentista 2,5 prosenttiin. Ulla Santti kv-projektipäällikkö, KTM, Siilinjärvi Tuomo Eskelinen tutkimuspäällikkö, filosofian tohtori Kuopio Vihreä siirtymä tulee toteuttaa oikeudenmukaisesti P ohjois-Karjalan Sähkön (PKS) omistajakunnat ovat ohjeistaneet yhtiötä käynnistämään neuvottelut Palokin vesivoimalaitoksen myymisestä valtiolle. Haluamme edistää siirtymää, jossa paikalliset ihmiset ja yritykset hyötyvät kehityksestä ja jossa ympäristöä kunnioitetaan. Ei nimimerkkiä Lihan tuottajahinta Suurin osa lihantuottajista on sopimustuottajia, eli sitoutuneet myymään koko tuotetun lihamäärän tietylle teurastamolle. Uusiseelantilaisen Carbon Scapen prosessissa metsäteollisuuden sivuvirrat muuntuvat perinteisen grafiitin korvaavaksi korkean jalostusasteen hiilinegatiiviseksi biografiitiksi ilman kaivostoimintaa, fossiilipohjaisia raaka-aineita tai pitkiä kuljetuksia. Karjalankannakselta kirjoitettiin talvisodan ensimmäisen sotaviikon jälkeen Mikkelin päämajaan, että ”nyt on tehtävä sellaista, mihin ei rauhan aikana ole totuttu. Tänne houkutellaan sähkösyöppöjä datakeskuksia ja mahdollisesti annetaan investointitukea ja sähköveron alennuksia. Oppositio turmeli lasten ja nuorten maailmaa vihreän siirtymän ja ilmaston lämpenemisen syyttelyllä. Toki on mahdollista, että tämän tekstin ilmestyessä maailmanhistoriassa on jo käännetty uusi sivu aselevon muodossa. Yksi keskeinen oikeudenmukaisen siirtymän periaate on se, että teolliset investoinnit, kuten kaivokset tai tuulivoimapuistot, eivät saa heikentää paikallisten ihmisten elinolosuhteita ilman kompensaatiota. Tämä loisi luottamusta ja varmistaisi, että uudet hankkeet toteutetaan reiluista lähtökohdista. Pohjois-Savo voi olla vihreän siirtymän esimerkkialue, jossa kestävä kehitys ja oikeudenmukaisuus kulkevat käsi kädessä. Kehitys oli jopa päinvastainen. Yrittäjyys opettaa nuorelle enemmän kuin pelkkää rahan ansaitsemista. Suomi osallistuu muiden länsimaiden rinnalla Venäjän vastaisiin talouspakotteisiin. On tärkeää, että jokainen nuori saa mahdollisuuden onnistua. Samaan aikaan EU:n kriittisten raaka-aineiden lainsäädäntö korostaa tarvetta rakentaa kestävä ja omavarainen materiaalien arvoketju. Biografiitti on siis sekä ekologisesti että taloudellisesti kilpailukykyinen vaihtoehto. On aika tukea nuorten omaa aktiivisuutta. Samoihin pakettiautoihin, jolla ne tänne lounaaseen tuotiinkin. Ennallistettavaksi tulisi useita koskija virta-alueita. Euroopan Unionin Green Dealin hengessä haluamme kehittää mallin, josta hyötyvät kaikki, eivät vain suuret yritykset. Lähetä kuva Toivomme kuvia, joiden taustalla on tarina. Näin on myös taloudessa ja turvallisuudessa. Osassa kunnista ja kaupungeista on kesätyöseteleiden lisäksi otettu käyttöön kesäyrittäjyyssetelit, jotka madaltavat aloittamisen kynnystä. Ongelman muodosti se, että sotivan maailman myllerryksessä rahallakaan ei ollut saatavissa kaikkea turvaa oman maan puolustamiseksi. Politiikka ei saa kuitenkaan muuttua vihaksi ja suoraksi toiminnaksi eri tavoin ajattelevia vastaan. Susikyydit toimeen. Suomen ainutlaatuisen laajat, vastuullisesti hoidetut metsät, vahva biotalouden osaaminen ja kehittyvä akkuteollisuus tarjoavat erinomaisen mahdollisuuden vastata haasteeseen. Kyseessä olisi tyypillinen vihreän siirtymän investointi. Hän voi kehittää osaamistaan ja palvella paikallisia asukkaita, vaikka perinteistä työpaikkaa ei olisi tarjolla. Lähetä korkeintaan 200 merkin tekstitai Whatsapp-viesti numeroon 050 4734675. Teollisten hankkeiden tulee tukea alueen yrityksiä ja luoda työpaikkoja paikallisille ihmisille. Hallituksella ja PKS:n omistajilla on pöydällään painava vihreän talouskasvun pelimerkki. Etelä-Savon ely-keskukselle tuotetun selvityksen mukaan vajaan 40 hehtaarin alueen ennallistamisen kustannukset olisivat noin 11,6 miljoonaa euroa. Kansallisen puolustusvalmiutemme kehittämiseen käytettiin vuonna 2024 lähes 2,5 prosenttia bruttokansantuotteesta. Huolehtimalla oikeudenmukaisuudesta ja paikallisista hyödyistä vihreä siirtymä saa vahvemman sosiaalisen hyväksyttävyyden, ja Pohjois-Savo voi näyttää tietä koko Suomelle kestävästä kasvusta ja oikeudenmukaisuudesta käytännön ratkaisuina. ”Suomen Uimaopetusja Hengenpelastusliiton (SUH) keräämien ennakkotietojen mukaan maaliskuussa hukkui yhdeksän ihmistä. Martti Hömppäheinä Kertokaa te viisaat, mikä siinä hömppäheinässä niin näyttää raivostuttavan. Sähköyhtiön rooliin on myös kiinnitettävä huomiota: PKS koki hallitusohjelman kirjauksen varpailleen astumisena. 4H-yrittäjyys ei ole varavaihtoehto, se on tulevaisuuden mahdollisuus. Mikko Karjalainen sotahistorian apulaisprofessori Maanpuolustuskorkeakoulun sotataidon laitos Hyvinvointi valtiota kootessa puolustuksen menot koettiin enemmän tai vähemmän asiaan kuuluvaksi kulueräksi. Vuonna 2005 puolustusmenojen osuus bruttokansantuotteesta oli 1,4 prosenttia, ja siitä se laski alimmilleen vuonna 2015 noin 1,3 prosenttiin. S uomi tukee Ukrainaa materiaaliluovutuksin ja joukkoja kouluttamalla. Lisäksi yrittäminen lisää nuoren itseluottamusta ja uskoa omiin kykyihin. Viesti on maksuton. Ne osoittavat, että suomalaiset ovat liian luottavaisia liikkuessaan jäällä. Turvallisuus on kallista. Vuoden ensimmäisten kolmen kuukauden aikana hukkuneita oli yhteensä 19. Tuottaja Datakeskukset Onko Suomi banaanitasavalta. Myös haitoille biodiversiteetin heikkenemisestä ja muista ekologisista tai sosiaalisista haitoista tulisi luoda korvausmekanismi. Tilanne voi lisäksi heikentyä huolestuttavaksi jopa muutamassa tunnissa: menomatkalla kantanut jää ei välttämättä enää paluumatkalla kestäkään. Ilari Vaalit Selvää propagandaa vihreiltä ja vasemmistolta. Tämä voisi tapahtua esimerkiksi rahallisena korvauksena, energiaratkaisuina – kuten edullisena paikallisena sähkönä – tai kiinteistöveron alennuksina. Rikoslaissa todetaan, että vahingonteosta voi seurata sakkorangaistus tai enintään yhden vuoden vankeusrangaistus. 4H-yrittäjyys tarjoaa nuorelle mahdollisuuden työllistää itse itsensä. Edellä kuvatulle useimmat suomalaiset toki nyökyttelevät hyväksyvästi, mutta aatoksista on pitkä matka päätösten naulaamiseen
Vaihtoehtona on tilkitä aukkoja. Yleisin ruokintapaikkojen tauti on lintujen salmonella, joka voi levitä huonolaatuisista auringonkukansiemenistä tai esiintyä luontaisesti. Tornin tukirakenteeksi laitoin pensaan taimen suojana olleen aitaverkon. Varsinkin punatulkku ja viherpeipot ovat alttiita sairastumaan salmonellaan. Inuliinin vuoksi maa-artisokkia kannattaa käyttää ruuanlaitossa ensin maltillisesti, muuten vatsa voi reagoida siihen ilmavaivoilla. Ruokinnan alla oleva pintamaa on hyvä poistaa salmonellabakteerin hävittämiseksi. Tornin perunat olivat kuitenkin samankokoisia kuin viereisessä perinteisemmässä perunapenkissä. Kestävän kasvin viljelyssä on toki yksi ongelma: jos maa-artisokasta haluaa eroon, se voi osoittautua yllättävän haastavaksi. Idea tuli vastaan viime keväänä somen puutarharyhmässä, joten päätin kokeilla. Siementen tai talin ravintokoostumus ei välttämättä ole optimaalinen lintujen poikasille, jotka hyötyvät enemmän luontaisesta hyönteisravinnosta. Ruokintaa saa jatkaa vasta, kun pihapiirissä ei ole vähään aikaan ollut sairastuneita yksilöitä. BirdLife muistuttaa, että erityisen tärkeää on huolehtia hygieniasta lämpiminä ja kosteina sääjaksoina, koska tällöin olosuhteet tautien tarttumiselle ovat hyvät. Tilkitsin reikiä taimien esikasvatusruukuista repimilläni riekaleilla ja tuija-aidan oksilla, joita oli jäänyt nurmikolle leikkauksen jälkeen. Talvi on ollut Etelä-Suomen rannikolla tänä vuonna melko olematon. KUVA: JAANA KANKAANPÄÄ TERHI PAPE-MUSTONEN 10 maanantaina 7. Yhdysvaltojen itäosista kotoisin olevan amerikanplataanin suunniteltiin jäävän pensaaksi, mutta se on menestynyt odotusten vastaisesti. Verkkoaita ei ollut paras vaihtoehto tornin pohjaksi. Kuorien kasaantumisen voi välttää myös käyttämällä esimerkiksi kuorittuja auringonkukan siemeniä kuorellisten sijaan. Kasvi on alkuperältään eurooppalainen ja menestyy vuoristoissa. Samalla maahan voi muokata esimerkiksi kypsynyttä kompostia tai muuta lannoitetta. Huuhdellut mukulat kannattaa ensin pilkkoa ahtaita välejä avaten ja sitten harjata, jolloin mullan saa poistettua hankalista kohdista. Metrin korkuinen tukirinkula oli läpimitaltaan noin 30 senttiä. Unohdin tornin pihan perälle. ”Nyt voimme nähdä, että esimerkiksi aito kastanja kestää kyllä, kun se saa alkuun riittävän määrän hyviä vuosia ja ehtii niiden aikana kasvattamaan tarpeeksi syvät juuret”, Pehkonen kertoo. Kukat houkuttelevat perhosia ja muita hyönteisiä. ”Yksikään oksa ei ole paleltunut”, Pehkonen kertoo. KUVA: JARNO MELA TERHI PAPE-MUSTONEN Jos tilaa on vähän, perunoiden kasvatus onnistuu myös tornissa. Juurekset voi myös kuoria, jolloin ne kannattaa laittaa etikalla tai sitruunamehulla höystettyyn veteen tummumisen estämiseksi. Jos mahdollista, ruokintapaikkaa kannattaa vaihtaa talven aikana. Aiemmin Suomessa mahdottomiksi ajatellut lajit menestyvät, jos ne saavat muutaman lämpimän vuoden juurten kasvattamiseksi. On tärkeää, että sen biodiversiteetistä pidetään huoli”, Pehkonen muistuttaa. Syksyllä mukulat voi nostaa varsien kuihduttua. Kukkaan ovat jo puhjenneet jouluruusu, iiris, virvalilja ja ruttojuuri. ”Myös pyökki tulee yleistymään Suomessa ilmaston lämmetessä.” Muita kasvitieteellisen puutarhan erikoisuuksia ovat amerikanplataani ja jumaltenpuu. Tärkein tapa huolehtia lintujen terveydestä on käyttää ruokinta-automaattia, jossa linnut eivät pääse ulostamaan ruuan joukkoon. Mikäli ruokinnalla alkaa näkyä myös muita sairaita lintuja, on ruokinta lopetettava toistaiseksi. Helppo ja ”turvallinen” tapa käyttää maa-artisokkia on pakastaa paahdetut mukulat sopivan pieninä kerta-annoksina, jotka voidaan lisätä esimerkiksi sosekeittoon muiden vihannesten kaveriksi. Ei se sinänsä harmita, sitä vartenhan me olemme olemassa, että kokeilemme eri kasvilajeja Suomen ilmastossa.” Vaikka tuhon määrän näkee paleltuneista silmuista ja nupuista selvästi, kasvien selviämiselle olennaiset asiat tapahtuvat maanpinnan alla. Kun nostan sadon talikon avulla keväisin, heittelen pienet ja rikkoutuneet mukulat takaisin multaan. Se on jopa juurekseksi erittäin terveellinen.. Sekin on menestynyt puutarhassa yllättävän hyvin, mikä ei ole pelkästään myönteinen asia. huhtikuuta 2025 PUUTARHA Maaartisokan maku on täyteläinen, jopa lihaisa. KUVA: SANNE KATAINEN Kevätkurjenmiekka on kevään ensimmäisiä kukkijoita. Pitkät idut ohjasin verkon aukoista ulkopuolelle. Tilkitsemiseen voi käyttää myös esimerkiksi olkia. Tuottaja: Terhi Pape-Mustonen, terhi.pape-mustonen@mt.fi Maaseudun Tulevaisuus Luontojärjestö BirdLife Suomi suosittelee lintujen ruokinnan lopettamista, kun lumi on sulanut. ”Riskit ovat suuret, kun säät muuttuvat. KUVA: SANNE KATAINEN Kaunis virvalilja on puhjennut kukkaan. Itse nostan maa-artisokan sadon aina keväisin, kun maa on sulanut mutta ei vielä lämmennyt. Kaikkia pieniä mukuloita tai juuren osia on hyvin hankala löytää. Kasvitieteellisen puutarhan tehtävä on huolehtia juuri luonnon monimuotoisuudesta ja säilyttää uhanalaisia, luonnonvaraisia lajeja. Kuoritut maa-artisokat sopivat hyvin patoihin tai maustamaan esimerkiksi perunamuussia. Ne eivät seuraa kalenterista, olisiko sittenkin järkevämpää odotella vielä kuukausi. Olen itse kasvattanut maa-artisokkia samalla alueella nyt jo lähemmäs kymmenen vuotta. Multavaan, ravinteiseen ja läpäisevään maaperään istutettuna maa-artisokka tuottaa parhaan sadon. Jos haluaa selvittää löytämänsä kuolleen luonnonvaraisen linnun kuolinsyyn, Eviralta kannattaa tiedustella, voiko linnun lähettää sinne tutkittavaksi. ”Maaperän laadulla on hirveän suuri merkitys. Jos sää kylmenee dramaattisesti kasvien lähdettyä kasvuun, silloin kyllä kato käy”, Pehkonen kertoo. Siivoa lintujen ruokintapaikka Mustarastas voi ilmestyä lintulaudalle, kun kevät lämpenee. Erityisen lämpimiä olivat vuodet 2018 ja 2024, joista 2018 oli ajanjakson lämpimin etelässä ja 2024 pohjoisessa Suomessa. Perunatorni säästää tilaa Pottutorni kannattaa tehdä tiheämmästä verkosta, ettei multa pääse karkaamaan. Maa-artisokan maku on täyteläinen, jopa lihaisa. Jos ruokinta on jatkunut koko talven, voi ruokintapaikalla olla jäljellä runsaasti sekä maahan pudonneita siemeniä että niiden kuoria. Siksi sitä voi joutua myös tukemaan. Kesäisin kasveja suojaa kate, joka estää kosteuden haihtumista maaperästä. Kun kevät lämpenee, kasvien kasvua ei pysäytä mikään. Auringonkukan sukulaiselle sopii parhaiten aurinkoinen paikka, mutta se kestää myös jonkin verran varjoa. Ylimääräinen multa jää huuhteluveteen. Silmäkoko oli 10 x 5 senttiä oli liian suuri, joten multa ei meinannut pysyä tornin sisällä. päivä näky oli rehevä. Maa-artisokan varret kannattaa katkoa maanmuokkauksen yhteydessä ja sekoittaa nekin multaan, sillä niissä on usein kiinni pieniä mukuloiden alkuja. KUVA: PAULA LIESMÄKI PAULA LIESMÄKI Vierailemme Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa maaliskuun lopun päivänä, mutta puutarhassa on jo paljon nähtävää. Viljely on erittäin kustannustehokasta, sillä se ei mukuloiden hankinnan jälkeen vaadi mitään investointeja. Tautitilanteesta kannattaa informoida myös lähitalojen lintujen ruokkijoita. Siksi poistoprojektin jatkamiseen kannattaa varautua myös tulevina vuosina. Eteläisten lajien menestyminen yllätti ylipuutarhurin Jouluruusu kukki kauniisti Helsingissä maaliskuun lopulla. Se on jopa juurekseksi erittäin terveellinen. Siemeniä ja kuoria voi poistaa maasta haravan ja lapion avulla. Mukulat istutetaan noin 10– 15 sentin syvyyteen 40 sentin päähän toisistaan. Havukasvit eivät yleensä sopeudu heitteleviin sääolosuhteisiin yhtä hyvin kuin lehtipuut. Rytmitys purkaa syksyn ruuhkaa ja säästää säilytystilaa. En valmistautunut hommaan, vaan nyhjäisin tyhjästä. TERHI PAPE-MUSTONEN Monipuolinen maa-artisokka on siitä mukava juures, että sadon voi nostaa joko syksyllä tai keväällä. Mietin aluksi, jäikö tornin multakerros liian ohueksi. Laji leviää hallitsemattomasti sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa. Jumaltenpuu on nimittäin aggressiivinen vieraslaji, jonka kasvattamiseen Helsingissä on haettu erityislupa. Pinosin torniin vuorotellen multaa ja perunoita, viiteen kerrokseen. Jumaltenpuu on puolestaan kotoisin Taiwanista ja Kiinasta. Talven aikana eläimet voivat kaivella ja syödä mukuloita, joten niiltä kasvi kannattaa suojata verkolla. Välineitä ei kannata tuoda keittiöön tartuntariskin vuoksi, vaan kannattaa puhdistaa ne ulkotiloissa. Näin samalle paikalle ei kerry suurta määrää pudonneita siemeniä tai niiden kuoria. Perunoita tuli reippaasti. Mukulat sisältävät inuliinia, joka edistää maitohappobakteerien kasvua ruuansulatusjärjestelmässä. Ruokintavälineet kannattaa puhdistaa säännöllisesti, samoin niiden alle jäävä maa-alue. Jos samasta paikasta löytyy useita ilman näkyvää syytä kuolleita pikkulintuja, niistä on hyvä ilmoittaa Ruokavirastolle. Maa-artisokka on kevään satokasvi Maa-artisokka on kaunis ja näyttävä myös kukkivana kasvina. Ruokintapaikan ylläpitoon kannattaa uhrata aikaa, niin tautien leviäminen ja jyrsijäongelma vältetään. Istutussuunnitelmaa tehdessä kannattaa huomioida, että kasvin varsi voi yltää jopa kahteen metriin. Nopeinta maa-artisokan jatkojalostus on uunissa paahtamalla, noin puoli tuntia 200 asteessa niin, että mukulat pehmenevät. Jalostettujen puutarhakasvien eri muodot voisivat menestyä Suomessa vielä alkuperäisiä paremmin, mutta niitä kokoelmista ei löydy. Rikkaruohot eivät maa-artisokkaa juuri häiritse, sillä se on rohkeakasvuinen. Lehdet ilmaantuivat ituihin nopeasti, ja kesäkuun 12. Niitä käsitellessä on pidettävä huoli myös hyvästä käsihygieniasta. Heinäkuun lopussa nostin siitä ensimmäiset pikkuperunat. Ilmatieteenlaitoksen tietojen mukaan viisi ylintä kasvukauden lämpösummaa vuosilta 1961–2024 on mitattu 2000-luvulla. Tämän jälkeen on huolehdittava pikaisesti ruokinta-automaattien puhdistamisesta ja desinfioinnista desinfiointiaineella taudin leviämisen estämiseksi. Linnut löytävät keväällä ravintoa luonnosta, ja taudit leviävät lämpimällä säällä nopeasti ruokintapaikoilla. Nupullaan ovat ainakin atsalea ja kylmänkukka sekä magnoliat, jotka oksilla on lupaus huikeasta kukinnasta. Helsingissä lämpösumman huippuluku lähenee 2000:ta, kun se aikaisemmin oli Etelä-Suomessa noin 1400 luokkaa. Kasvin mukulat kestävät hyvin pakkasta. Maa-artisokat voi istuttaa aikaisin. Kasasin tornin toukokuussa, kun löysin varaston perukoilta ison pussillisen itäneitä perunoita. Helpoiten muhkuraisten mukuloiden käsittely onnistuu, kun ne nostaa suoraan pellosta vesisankoon. Kasvitieteellisen puutarhan kasvivalikoimassa näkyy, kuinka eteläiset lajit menestyvät aiempaa paremmin. Torni toimi hyvin. Multa loppui kesken, joten raavin maasta vielä hiekkaa ylimpään kerrokseen. Paahdetut maa-artisokat voi keittää perunan ja sipulin kanssa sosekeitoksi tai niitä voi syödä aterioiden lisukkeena. Kasvin kukat ovat oranssit, ja se kukkii elo–syyskuussa. ”Opiskellessani Suomen paras eli lämpimin hedelmäpuualue oli Lohjalla”, kasvitieteellisen puutarhan ylipuutarhuri Pertti Pehkonen kertoo. Summaan lasketaan kasvukauden aikana vuorokauden keskilämpötilan viiden asteen ylittävä osa. KUVA: SANNE KATAINEN Atsaleassa on jo suuret nuput. ”Sehän olisi ihan mahdollista nytkin, että ensi viikolla tulisikin 15 astetta pakkasta. Multaa laitoin vain sen verran, että perunat peittyivät, noin 15 senttiä. ”Hakkeen ja kuorikatteen sijaan käytämme osassa puutarhaa katteena soraa, joka palvelee tehtävässään jopa vuosikymmeniä”, Pehkonen kertoo. Ilmastonmuutoksen voi huomata paitsi aikaisesta keväästä, myös vuosien kasvaneesta lämpösummasta. Esimerkiksi Pohjois-Amerikan jättimäiset havupuut vaativat talvisin lumen antamaa suojaa selvitäkseen, sillä ne eivät kasvupaikoillaan ole juurikaan tottuneet routaan. ”Myös vaikkapa tuija on pari vuotta istuttamisen jälkeen tosi arka”, Pehkonen kuvailee. Telineet ja automaatit tulisi pestä kuumalla vedellä ja astianpesuaineella. Tänä keväänä laitan tornin täyteen ja koitan malttaa odottaa satoa syksylle asti. KUVA: SANNE KATAINEN Ilmasto lämpenee. Joka kerrokseen tuli kymmenkunta siemenperunaa. Typpilannoitteen kanssa kannattaa olla varovainen, muuten kasvi voi keskittyä lehtien kasvattamiseen mukuloiden sijaan. Jos lintu kuolee ruokintapaikalle, se on haudattava tarpeeksi syvälle maahan tai hävitettävä tiiviissä muovipussissa sekajätteen mukana. ”Nyt jopa selvästi suurempia lämpösummia mitataan Joensuun korkeudella.” Lämpösummaa kertyy päiviltä, jolloin vuorokauden keskilämpötila on viiden asteen yläpuolella
Sai kauppaneuvoksen arvonimen 2010. Perheeseen kuuluu kolme aikuista lasta. Suomalaisittain suurehkolla keskilännen tilalla Lähdesmäki oppi muun muassa englannin ja näki tehomaatalouden, joka parikymmentä vuotta myöhemmin oli totta Suomessakin. Niihin voi myös vastata rekisteröitymättä palveluun. Asiasta kertoi ensimmäisenä Duodecim Uutispalvelu. Puolet lapsista satunnaistettiin ryhmään, jossa tavanomaisen hoidon lisäksi heidän luonaan vieraili terapiakoira. Teboil siisti jonkin verran huoltamoitaan, ja Essolla oli kyllä ajatuksia liiketoiminnan kehittämisestä – ikään kuin olisivat tienneet, että lähestymme heitä ostoajatuksella.” Näin myös kävi, ja ABC osti Suomen Esson huoltamot ja laajeni sellaiseksi kuin sen näkyään tunnemme. Punaisena lankana voisi olla ilmajokelaisella pientilalla varttuneen pojan nousu S-ryhmän kärkipaikoille tai yhtä hyvin teos voisi kertoa kuntoliikunnasta lähes 60 vuoden ajalta 137 maratonin kokemuksella tai työstä Suomen ja kansainvälisen ampumahiihdon hyväksi. Tutkimuksessa havaittiin myös, että lasten tarve vakavan ahdistuksen hoitoon käytettäviin lääkkeisiin, kuten rauhoittaviin, väheni. Yhden miehen huoltotyön kassavirta oli vähäinen, ja tila otettiin myymäläkäyttöön.” Lähdesmäki muistuttaa, että kaikella yritystoiminnalla on elinkaarensa. Maaseudun Tulevaisuus 11 maanantaina 7. Oman ilmoituksen lisääminen edellyttää Ystävää etsimässä -palvelun käyttäjäksi rekisteröitymistä ja profiilitietojen täyttämistä sekä palveluun kirjautumista. Emäntä, lomittaja ym. Asuu puolisonsa Liisa Lähdesmäen kanssa omakotitalossa Seinäjoella. ”Puna-armeijan kuoro on nyt saanut jäädä, ja olemme siirtäneet katseemme idän sijasta länteen. ”Siihen oli monia syitä. koko suomi. Kaikki tahot eivät aina tehneet töitä liiketoimissa menestymisen eteen.” Lähdesmäki tarkentaa, että osuuskunta on liiketoimintayritykselle hauras yritysmuoto ja otollinen hyväveliverkostoille. Lähdesmäki toimi alkuvuodet hallituksen puheenjohtajana, ja ST 1:n omistajan Mika Anttosen rooli oli yhtiössä merkittävä. ”Shellillä katseltiin, kuinka meille käy mutta ei reagoitu mitenkään. Karenssiajan jälkeen hän jatkoi kaupan ja palvelujen alalla Minimani-yhtiöiden toimitusjohtajana eläkkeelle asti. JANICA PÖRHÖNEN Vanhempien kortisolitasot olivat jatkuvasti korkeammat kuin heidän lapsillaan päivystyskäynnin aikana.. Tutkijoiden mukaan lapsi kokea voi terapiakoiran turvallisuuden tunnetta lisäävänä, mukavana asiana. Hänen johdollaan Eepeessä kannattavuus ja omavaraisuus nousivat hyvälle tasolle katastrofivuosien jälkeen – samaa voi sanoa henkilöstön työviihtyvyydestä. Muut huoltoasemaketjut unohtivat uudistumisen ja päästivät ABC:n niskan päälle. Lähdesmäen elämäntyö S-ryhmässä näkyy kuitenkin yhä muun muassa teiden varsilla. Näin Kalle pääsi vuodeksi vaihto-oppilaiksi ulkomaille. Ehdolla kuntaja aluevaaleissa keskustan listoilta 2025. Lapset saivat viettää terapiakoiran kanssa kymmenen minuuttia. Erota tiedot välilyönnillä toisistaan. Korjaamotoiminta poistettiin tarkoituksella, ja ketju puhuu itsekin jo liikenneasemista. ”Kyllä sellaisesta nykyään maksetaan.” Auton huoltaminen päätettiin lopettaa, sillä se ei tuonut tarpeeksi kassavirtaa. Seuraava iso askel oli, kun ST1 ja ABC perustivat polttonesteiden hankintayhtiön NEOT oy:n, joka toi itsenäisyyden muista jakeluyhtiöistä. Tuommekin kiertueellemme jotain aivan uutta, eli Harlem Angels -kuoron”, Sakke Järvenpää kertoo tiedotteessa. Tuohon aikaan 1960-luvulla mahdollisuutta päästä vaihtooppilaaksi tarjottiin yleensä luokan priimuksille, jollainen Kalle ei ollut. KALLE LÄHDESMÄKI 72-vuotias yritysja järjestöjohtaja, joka toimi pitkään S-ryhmässä ja ennen eläköitymistään Minimaniyhtiöiden toimitusjohtajana. Lasten ahdistusta mitattiin muun muassa arviointiasteikolla, sykkeen mittauksella ja kortisolinäytteellä syljestä. Kotitilan työt kiinnostivat koulua enemmän. Lasten stressiä mittaavissa kortisolitasoissa ei ollut eroa eri ryhmien välillä. Lähdesmäen mukaan kyse oli aivan muusta. ”Tajusimme, että tiet erkanevat. Se oli Huissin kylässä se yksi lehmä, jonka vanhemmat päättivät myydä. Päätöstäni tuki aiempi yhteydenpito headhunttereiden kanssa.” Korjaamosta tuli myymälä Kalle Lähdesmäki kehitteli menestykseen nousseen huoltoasemaketjun ABC:n konseptin 1990-luvulla. Kotoisin Ilmajoelta. Leningrad Cowboys perustettiin 1987, ja se nousi suomalaiseen musiikkihistoriaan esiintymisillään Puna-armeijan kuoron kanssa 1990-luvun alussa. Eläimet lievittivät myös kipua. Kirjoita viestin alkuun kirjaimet YS ja sen jälkeen ilmoituksen numero sekä haluamasi viesti. ”Helsingin Senaatintorin Leningrad Cowboys – Total Balalaika Show’sta tuli kuluneeksi vuonna 2023 kaikkiaan 30 vuotta. Shellin johtajien esitykset saivat silmät aukenemaan: silloinen liiketoimintamalli Shellin kanssa huoltoasemabisneksessä oli tiensä päässä. Ero verrokkiryhmään ei ollut suuri mutta silti huomattavissa. Hyvää kekseliäisyyttä Lähdesmäki huomasi taannoin, kun hän vei autonsa Espoossa muutamaksi tunniksi korjaamolle. Maalaistalo ja Isäntä vailla Emäntää. ABC oli monen ihmisen yhteistyön tulos mutta alkusysäys pitkälti Lähdesmäen alulle panema. Kokeilujen jälkeen nimeksi tuli ABC, ja ensimmäinen myymälä avattiin Kouvolan Uttiin 1998. 50-60v. Lehdissä kirjoitettiin eron syyksi yhtiössä tehdyn viilauksen organisaatiossa. Heti seminaarin jälkeen työstin uuden toimintamallin.” Seuraavassa Ässähuoltamot oy:n hallituksen kokouksessa Lähdesmäki esitteli neljään moduuliin perustuvan liikennemyymälän rakenteen työnimellä U2. Odottaville asiakkaille oli varattavissa seinällinen työtila. Valittiin vuonna 1985 Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupan toimitusjohtajaksi ja nimitettiin S-ryhmän kenttäryhmän johtajaksi 2003. Hän on hieman epäileväinen, onko ABC:n perintöäkään hoidettu hyvin. JUHO MÄKELÄ CAROLINA HUSU Koira tuo turvaa lapselle päivystyksessä Päivystyskäynti aiheuttaa lapsessa usein huolta ja stressiä. joulukuuta. Ei heti 24/7, mutta laitahan viestiä, niin katsotaan miten etenee... Monia ketjun liikennemyymälöitä on jo lopetettu. Tutkimukset osoittivat, että tuohon aikaan naiset ja lapset karsastivat huoltoaseman vessoja. Siinä oli neljä kivijalkaa: polttoainemyynti eli mittarikenttä, market, ravintola sekä palvelut ja ajanviete. Mitä ihmettä tien päällä tapahtuu. Vanhempiensa kannustamana Kalle kuitenkin haki vaihtoon ja sattui pääsemään. maalaismies entiselle lomittajalle. Aluksi ABC:n formaatille myös naureskeltiin, että eiväthän ne enää ole huoltoasemia. Lähdesmäki valmistui Vaasan kauppakorkeasta ekonomiksi pika-ajassa, vaikka aloitti Sokoksella ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen vakituisessa työsuhteessa. marraskuuta ja päättyy Lahden Vesijärvi Halliin 11. Toisaalta kontrolliryhmässä kävi samoin, että vastaavia lääkkeitä tarvittiin vähemmän. Venäjän hyökkäyssota Ukrainaa vastaan on kuitenkin tehnyt muutoksia yhtyeen nimeen ja suurkonserttien kokoonpanoon siten, että yhtyeen uusi nimi on LC Cowboys ja taustakuorona Harlem Angels. LC Cowboysin kokoonpanossa ovat mukana Sakke Järvenpään lisäksi muiden muassa Pauli Hauta-Aho, Okke Komulainen, Sami Järvinen, Aino Laakso, Hanna Moisala, Esa Niiva, Anna Sainila, Ville Tuomi, Timo Tolonen, Tume Uusitalo ja Varre Vartiainen. Takaisin palasi uudistunut ja kansainvälistynyt lukiolainen, joka paransi otettaan koulussa. Ilmoittele itsestäsi.. Lähdesmäki erosi kaikkien yllätykseksi loppuvuonna 2004. Moni havahtui, kun brändinä viime vuodet elänyt Shell katosi lopullisesti ja sulautui ST 1:een. Lähetä tekstiviesti numeroon 045 7398 0385. Kalle Lähdesmäen koti sijaitsee yhdellä Seinäjoen korkeimmista paikoista, josta saa helposti kerättyä talven puolukat. Vanhempien kortisolitasot olivat kuitenkin jatkuvasti korkeammat kuin heidän lapsillaan päivystyskäynnin aikana. ”Ne olivat usein sotkuisia, eikä luultavasti yhdestäkään löytynyt bideetä.” Suunnitelmat hyväksyttiin jatkotyöstöön lukuun ottamatta nimeä U2, joka koettiin liian ”militaristiseksi”. Vain 32-vuotiaana hänet valittiin Etelä-Pohjanmaan Osuuskunnan toimitusjohtajaksi. Aiempi tutkimus on osoittanut, että terapiakoirat lievittävät kipua ja ahdistusta terveydenhoitoympäristössä. Vähitellen vahvistui ajatus, että huoltoasemat muuttuvat tulevaisuudessa liikennemyymälöiksi. Keskiössä ei ole enää auto vaan ihminen. Pirkanmaa 59 Nainen etsii miestä 31006 Noin Porvoo-Kouvola-Hämeenlinna -alueelta etsinnässä mukava, tupakoimaton n. Lisäksi piti palvella nopeasti ja täyttävällä ruualla vaikkapa urheilujoukkueita, jotka kulkivat Suomen teitä sadoilla busseilla viikoittain.” Ajanvietemoduulin keskiössä taas olivat pelit, veikkaus ja laadukkaat vessapalvelut. ”Päätin jatkaa tehtävissä, jossa fokus on liiketoiminnan johtamisessa ja jossa hyvä hallinto ja läpinäkyvyys toimivat. Nyt hän pelkää, että ketju on menossa väärille raiteille. Ilman uudistumista käy kuin Essolle tai Shellille Suomessa. Ilmoitukseen vastataan tekstiviestillä. Työt metsässä ja siellä muutenkin viihdyn :). Kaikkiaan Leningrad Cowboys esiintyi ennen tauolle lähtemistään 2013 yli kuudessakymmenessä maassa lukuisin konsertein. ”Valikoimat ja palvelut täytyy pitää ajan hermolla ja hallita kilpailutilanne, on kyettävä uusiutumaan.” Lähdesmäki tarkentaa, että esimerkiksi lounas ei voi maksaa 15 euroa alueella, jossa sen saa muualta kympillä ja että jauhelihakastikkeelle on yhä tilausta. huhtikuuta 2025 LUKEMISTO OHJEET Palvelu toimii osoitteessa www.maaseuduntulevaisuus.fi/ ystavaa-etsimassa. Olen rehellinen ja luotettava. Sivuttaa ei voisi kuitenkaan Lähdesmäen elämän todellista käännekohtaa, joka löytyy nuoruudesta. Tutkimus toteutettiin 2024 yhdysvaltalaissairaalan lasten päivystyksessä, ja siihen osallistui 80 noin 11-vuotiasta potilasta vanhempineen. Uusimaa 50 Leningrag Cowboys palaa uudella nimellä Leningrad Cowboys tekee paluu ja lähtee kiertämään Suomen kahdentoista vuoden hiljaiselon jälkeen. Terapiakoirien vaikutusta lapsiin päivystyspoliklinikalla tutkittiin nyt ensimmäistä kertaa. Tarkat ohjeet palvelun käyttöön osoitteessa www.maaseuduntulevaisuus.fi/ystavaa-etsimassa/ohjeet JARMO HANKIVAARA Kauppaneuvos Kalle Lähdesmäen matka tähän pisteeseen olisi kirjan väärti, jos mies joskus tulee sille päälle. Vuonna 2003 Lähdesmäki nimitettiin SOK:n kenttäryhmän johtajaksi, käytännössä SOK:n kakkosmieheksi pääjohtaja Kari Neilimon jälkeen. Olimme jo alustavasti sopineet suuresta 30-vuotiskonsertista venäläisen kuoron ja Loud`n Liven kanssa, mutta hyökkäys Ukrainaan katkaisi suunnitelmat”, kertovat Järvenpää ja kiertueen promoottori Kalle Keskinen. Tykkäät hellimisestä, suukottelusta ja haalarisylissä istumisesta. Pohjoinen Pirkanmaa ympäristöineen. Toimi Suomen Ampumahiihtoliiton puheenjohtajana 2006–2010 ja 2016–2024 sekä kansainvälisen ampumahiihtoliitto IBUn tilintarkastajana 2010–2014. Kortisolin eritys lisääntyy stressitilanteessa. ”Ravintolassa piti nelihenkiselle perheelle olla sellaista ruokaa, joka kelpasi kaikille ilman riitaa. Satakunta 57 31004 Heippa. Voit olla myös kauempaakin. ”S-ryhmään oli syntynyt erilaisia verkostoja, jotka synnyttivät muun muassa tehottomuutta. Esso puolestaan hävisi jo lähes 20 vuotta sitten. Pirkanmaa 39 31007 Riski vanhapoikajuntti etsii tuhtia maaseudun naista yli 60v. Ulkomaiset donitsit eivät käy kaupaksi kolmella eurolla, kun nurkan takana on leipomo tai paistopiste. Harrastaa juoksua ja hiihtoa. Palvelussa olevia ilmoituksia voi lukea ilman rekisteröitymistä. Tutkimuksessa lasten ja myös vanhempien ahdistus väheni verrattuna niihin, jotka eivät viettäneet aikaa terapiakoiran kanssa. ”Tiesimme, että vain joka viidennellä pysähdyksellä tankataan ja että huoltamolla myytävät tuotteet olivat 30 prosenttia kalliimpia vieressä olevassa S-marketissa.” Lähdesmäki kutsui joulukuussa 1995 yhteistyökumppani Shellin kolme johtajaa, Eepeen toimialajohtajan ja Ässähuoltamot oy:n toimitusjohtaja Heikki Strandenin kolmen päivän seminaariin. Ahdistusta voivat voimistaa esimerkiksi kipu, pelko tai verikoe. Lisäksi hän oli oppinut englannin, mikä ei 1970-luvun Suomessa ollut mitenkään tavallista. TAINA RENKOLA YSTÄVÄÄ ETSIMÄSSÄ Mies etsii naista 31003 Löytyykö täältä 57v 177cm maatalyritt / yritt (hyvin toimeentuleva raitis) luonnossa viihtyvää tupakoimatonta naista. Tis is tö komepäk -paluukiertue alkaa Kuopio-hallista 28. Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa päätti ottaa toimialaksi huoltoasemabisneksen 1987
0505780138 ALLIANCErenkaat (alv. Katossa roikkuu Jussi Halla-ahon pahvimainoksia ja seinillä Sulo Aittoniemen vaalipaita sekä Tony Halmeen signeeraamat nyrkkeilyhanskat. P. Potila äes LP4510 vm 2001, lä hes uutta vastaava, H. Myös varaosapuimurit / traktorit. Taisi useimmilla ohikulkijoilla riittää hauskaa, koska mitään negatiivista ei kuulunut.” Kansanedustaja Juha Mäenpää istahti vanhalle sohvalle. 0400882090 siemenkauppaa.fi Tapahtumat NYT ON AIKA HANKKIA MERKKAUSTIKUT PUUN TAIMILLE Oksaton keppi 10 mm TALVITARJOUKSENA: 1 m keppi 8 snt + alv. Pidän kahvibaaria sillä silmällä, että joku vielä hullumpi innostuisi pitämään tässä oikeaa kahviota”, Mäenpää naurahtaa. www.farmtools.. Tulijaa tervehtii SMP:n lippu ja Veikko Vennamon vaalijuliste. Maaseudun Tulevaisuus 12 maanantaina 7. ”Tästä ei ollut sijoituskohteeksi ja sain kaupan päälle vielä talonmiesvelvollisuuden. Täällä on esillä lähinnä perussuomalaisten ja SMP:n aikaista vaalitavaraa, mutta varastosta löytyy muidenkin puolueiden mainoksia ja esineitä”, Mäenpää kertoo. Ajan myötä ne ovat muuttuneet rennommiksi. 06 484 6330 info@farmtools.. 0%) 420/85R28 + Raju ketjuk. Nopea maksu, nouto onnistuu! Viljan kuljetuksia myös rahtipalveluna. Hän on tehnyt löytöjä rompetoreilta, huutokaupoista, nettikirppiksiltä ja navetan ylisiltä. JOUNI HIRN JOHANNES TERVO Musta Pekka -kyltti on peräisin Tampereella toimineesta kahvilasta. Olin etsinyt jo vuosia kyseistä mitalia.” Koskenkorvan raitilla sijaitsevassa puutalossa toimi aiemmin osuuskauppa, puusepänverstas ja huonekalumyymälä. 0400 661593 PURUPAALIT Valmistettu kuivatusta havusahatavarasta – Erittäin imukykyinen – Lähes pölyämätön kutterinpurupaali siekkelin.saha@gmail.com siekkelinsaha.fi 040 592 5005 SERTIFIOIDUT SIEMENET: Esim. 019 419 428 Ostetaan koko Suomi puimurit: M-F, Deutz-Fahr, Sampo, Claas, JD, Volvo leikkuupuimurit. Santeri Alkio -mitali on peräisin huutokaupasta. Kun pääsin vuonna 2019 ensimmäisen kerran eduskuntaan, tänne saapui kannattajia pitkän matkan päästä.” Koskenkorvalla asuva Mäenpää ei ole ehdolla kuntaja aluevaaleissa. ”Vuoden 2015 eduskuntavaaleihin otin henkilökohtaisen lainan, mutta seuraavissa vaaleissa käytin omaa rahaa vain 40 euroa. Pian museobaarissa vietetään perussuomalaisten vaalivalvojaisia. Viime eduskuntavaaleissa vaalibudjettini oli 19 000 euroa, mutta omaa rahaa ei mennyt enää yhtään.” Vanhimmat mainosjulisteet ovat usein piirrosmaisia ja valokuvissa ollaan vakavailmeisiä. Alun perin hänen ystävänsä oli kiinnostunut vanhasta kiinteistöstä, ja pyysi Mäenpäätä mukaan arvioimaan sitä. Ares lautasäes tl 4m. Käytettyjä kattotiiliä 40eur 100kpl. Siihen on saanut tutustua vain vaalitilaisuuksissa. YLEISNURMI SATONURMI REHUNURMI HIILINURMI VIHERLANNOITUSNURMI P. 840. Puh. Tiedustelut P. Edullinen, omaan käyttöön. Ilmajoen Koskenkorvalla sijaitsevaan entiseen osuuskauppaan astuessa tuntuu siltä kuin olisi saapunut 1970-luvun kotoisaan maaseutukuppilaan. Osoite: Peräkyläntie 47, 45370 Valkeala Lisätiedot: Eerik Rantala, puh. Traktorit kaikki merkit, kurottajat, sekä muut maatalouskoneet. Pumppupaketit ja sähkömoottorit Metallix Oy Pieksämäki 040 5157117, myös ilt. 0400333666 POTILA KULTIVAATTOREIHIN leveitä hanhenjalkakärkiä mvagent.com p. 0505165991 SATOVARMUUTTA KYLVÖILLE LAMMASEXTRA PIHVILAIDUNSEOS® LYPSYLAIDUNSEOS® MYÖS LUOMUNA www.naturcom.fi 08 270 7200, 02 762 6200 Ostetaan imukokoojavaunu tur vetuotantoon. Lehtisaaren Tila, 050-5610445 @lehtisaarenheinä Koneita Ostetaan OSTAMME Kuormaautot ja moottorit. 0%) 540/65R28 ja 650/65R38 4200 € 540/65R30 ja 650/65R42 4480 € HÄRMÄNPELTO p. MT.FI/ruoka MT.FI/ ilmoita Kestotilaus on edullisin vaihtoehto – lisäksi saat lahjaja arvontaetuja! Oletko kestotilaaja. www.maakoneet.com Suomalainen yritys, AAA-luottoluokitus. 2210 € 520/85R38 + Raju ketjuk. 064845175 OSTETAAN VILJAA Ohraa, Kauraa ja vehnää rekka kuormittain. Siekkelin Saha Oy Valkeala P. Jaksot osoitteessa MT.FI/podcast Kuuntele MT Live -lähetyksiä ILMAJOKI Kansanedustaja Juha Mäenpään (ps.) yksityinen kahvibaari kätkee sisäänsä palan Suomen poliittista historiaa. Kahvibaari ei ole avoinna yleisölle. Oy KrsTrans Ab, 64300 Lapväärtti. Vanhan ajan kahvibaari on nostalgiatrippi myös poliittisessa mielessä. 0400 514846 Turku Tässä kohteessa: Lely Astronaut A5 -lypsyrobotti Lely Collector Landia lietepumppu Sirviön Metallin parsikalusteet Airkoe -ilmanvaihtoverhot Ferox -parsipedit Tervetuloa tutustumaan Peräkylän pinkein yksityiskohdin viimeisteltyyn pihattoon! Paikan päällä voit tutustua Lelyn lypsyja siivousrobotteihin sekä mm. Mäenpää ei ole törmännyt muihin vaalitavaran keräilijöihin, mutta sana keräilevästä kansanedustajasta on kiirinyt. Ministeri Eino Uusitalon puukko on ainoa lajiaan. Kokoelman arvokkaimpiin esineisiin lukeutuvat keskustaministeri Eino Uusitalolle (1924–2015) tilaustyönä tehty kaksineuvoinen puukko sekä SMP:n Urho Pohdolle (1915– 1995) myöntämä kunniamitali, jossa on puoli kiloa hopeaa. Uusimaa P. Airkoe -ilmanvaihtoverhoihin. Somisteena olevan auton runko on rakennettu Myrsky-hävittäjän lisäpolttoainesäiliöstä. Vaalimainosten pohjina on käytetty muun muassa roskiksesta löytyneitä peltisiä varastohyllyjä. 0505525526 Metsäalue 23 ha, Kauhajoki. Puusto pääosin mäntyä 2638 m3. P. 064845175 Teli lietekärry tasausäes lev. 050 411 0098 Tapahtumassa tarjolla pientä purtavaa. Museobaari huokuu poliittista historiaa Juha Mäenpää avasi yleisöltä suljetun museo baarin ovet MT:lle. Se kului auton pesuihin Kauhajoella ja Seinäjoella. P. Hän on toisen kauden kansanedustaja. Myös alakerran liiketila oli tarkoitus remontoida asuinkäyttöön, mutta ideasta luovuttiin tiukkojen rakennusmääräysten takia. ”Huusin kerran huutokaupasta kepulaisen kunnallisneuvoksen kansallispuvun ja Santeri Alkion tekemän pronssimitalin. ”Viime eduskuntavaalien aikaan laitoimme baarin pihalle vanhoja lautamainoksia, joissa luki SMP pelastaa maan. siekkelin.saha@gmail.com Myydään Maaja metsätaloustuotteita Muut tuotteet Työkoneita TRUKIT JA NOSTIMET SENOCO OY nettikone.com Ammatityöntekijät maataloustöi hin. ja vkl. Ilmajoen perussuomalaiset viettävät kuppilassa vaalivalvojaisia myös tulevana sunnuntaina. Muutaman päivän kuluttua eräs huutokaupassa ollut henkilö soitti ja kysyi, että kiinnostaisiko minua Pohdon mitali. 050516 5991 Varaosia ja tarvikkeita Jäikö uutisnälkä. Mäenpään mukaan keräilyyn ei liity poliittista ideologiaa, vaan se on hänelle hauska ja mielenkiintoinen harrastus. EuroTeli Oy, Helsinki P. 045– 8865 152 Kiinteistöt ja tontit Maatalouskoneita Maataloustarvikkeita Palveluja tarjotaan Koulutus ja työ Maaja metsätaloustuotteita NURMISIEMENSEOKSET mm. Kerran eduskuntaan saapui Mäenpäälle osoitettu postipaketti, jonka sisältä löytyi IKL:n sinimusta seinäryijy. nhk.fi/tapahtumat Avoimet ovet Peräkylän tilalla Valkealassa perjantaina 11.4.2025 klo 10 – 15 VALKEALAN SAHA OY VALKEALAN SAHA OY R A K E N N U S T A R V I K E L I I K E V A K A V A S T I O T E T T A V A R A U T A K A U P P A PARIPYÖRÄT Alliance (alv. 2886.50 sis alv. 3590 € HÄRMÄNPELTO p. Tarjoukset 20.4.2025 mennessä. Claas, Welger, Krone, J-D paalaimet. ”Tästä ei ollut sijoituskohteeksi ja sain kaupan päälle vielä talonmies velvollisuuden.” JUHA MÄENPÄÄ. Kun liiketila jäi tyhjänpantiksi, Mäenpää alkoi sisustaa sitä vanhan ajan tyylillä. Hän on tehnyt omaa vaalityötään pienellä budjetilla ja tee-se-itse-meiningillä. Mäenpää päätyi rakennuksen omistajaksi 15 vuotta sitten. ”Vaalitilaisuudet lähtivät liikkeelle huumorilla, kun joku tokaisi, että kun kerran isoissa kaupungeissa on vaalikahviloita, niin laitetaan sellainen tänne Koskenkorvallekin. Balder ja Matilda herneet Luukaskaura Peräniityn tila, Huittinen P. huhtikuuta 2025 LUKEMISTO Huolletut vesipumput Makot, Iskut, Tourut, Ratkot. 0400 646 200, 0500 659 678 FARMEX-peruskunnostus Millaisessa kunnossa farmarisäiliösi on. Mielessäni ajattelin, että maksaisin siitä mitä tahansa. Entinen osuus kauppa tarjoaa aikamatkan Suomen poliitti seen historiaan. Klapisäkit ja muut suursäkit ZYMOTEC OY p. Soita heti tai kysy tarjous: +372 56 298 044, www.aravu.fi Traktoreita, ehjiä ja epäkuntoisia! Nopea käteiskauppa. ”Kaverini olisi ostanut tämän, mutta hän ei saanut lainaa. ”Olen kerännyt jo vuosikymmeniä kaikenlaista tavaraa, joka on omasta mielestäni kulttuurihistoriallisesti arvokasta. Potila Spiik kiäes tl 340. /kpl. Törmäsin sattumalta rakennuksen omistajaan joulupukin museojunassa. Ota yhteyttä ja tilaa kunnostusnouto. Ahkeraksi keräilijäksi paljastunut poliitikko esitteli kokoelmaansa MT:lle. Kaupat syntyivät matkan aikana, kun hän hyväksyi aiempaa pienemmän tarjouksen.” Talon yläkerrassa on viisi vuokraasuntoa. 040 592 5005 www.siekkelinsaha
Sähköisten suoramarkkinointija asiakasviestien lähettämisen voi kieltää toimimalla viesteissä olevien ohjeiden mukaisesti tai ottamalla yhteyttä asiakaspalveluun. Keskiarvopröystäilyä voi harrastaa uima-altaassakin. (6) 20. (6) 9. Liikenumero nousee musiikkiin. (7) 4. (5) VINKKEJÄ! Piilosanavihjeessä tulee olla ratkaisusanalle (jonka kirjainten määrä on vihjeen perässä suluissa) sekä suora vihje että piilosanamainen osa, mutta ne eivät aina ole peräkkäin vaan saattavat olla lomittain. (5) 16. approbatur, ensimmäinen, ensiluokkainen, aari tms. Myönnä, ämmä, uraani varjostaa joku, mikä löytyy kalaltakin. Sinä ja kaverisi, tuntematon henkilö, pröystäilyt käydään verkon kahden puolen. (7) 12. Olen maailman trattorioissa kuullut mietiskelijöiden toisteluja. (13) 18. Tilaus laskutetaan valitun laskutusjakson alussa kulloinkin voimassa olevalla hinnalla. Kiltin ihmisen valtti useimpien mielestä. Kannata vainajan arkun vierellä kulkemista! (13) 14. (7) 15. huhtikuuta 2025 PÖYRÖÖT KALKKARO VIIVI JA WAGNER VÄINÖ FINGERPORI MUSTA HEVONEN KAMALA LUONTO VENETSIJÄRVI JULKAISIJA Viestimedia Oy Puhelin: 020 413 2155 Postiosoite: PL 440, 00101 Helsinki Käyntiosoite: Simonkatu 6, Helsinki viestimedia.fi ISSN 1458-8021 Tarjottu tai tilattu aineisto hyväksytään julkaistavaksi sillä ehdolla, että julkaisija saa korvauksetta käyttää sitä uudelleen toteutustai jakelutavasta riippumatta sekä luovuttaa oikeutensa edelleen ja muokata aineistoa hyvän tavan mukaisesti. Lehden suurin korvausvastuu ilmoituksen julkaisussa sattuneesta virheestä tai poisjäämisestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Huomautukset on tehtävä kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. Esim. huhtikuuta 2025 Sudoku-tehtävän 1118 ratkaisu. Lehti ei ole korvausvelvollinen, jos lehden lähettäminen tilaajalle keskeytyy lakon tai muun ylivoimaisen esteen vuoksi. Maaseudun Tulevaisuus 13 maanantaina 7. (13) 10. (7) 6. Jotain historiallista on aspartaamissa. Kerran ja vain kerran! Apua Sudokun ratkaisuun osoitteessa: www.sudoku.org.uk Taso: Keskivaikea Tehtävä numero 1119. (7) 2. (6) 19. Vaakasuoraan: 1. SUDOKUT PIILOSANA Sudoku-tehtävän 1142 ratkaisu. (12) Pystysuoraan: 1. viestimedia.fi/tilausehdot MT.FI/tilaa Kestotilaus jatkuu automaattisesti, ellei tilausta peruta. Sikailu kuvaa joskus itsekästä etenemistä. Edellinen ratkaisu. Maksoivatko he kotiovista vai enemmästäkin asuntoyhtiölleen. Etelässä mies poolopaidassa. (5) 3. Eivät näy, jos vaikenette ja pidätte suun kiinni. Kuka alansa huippu on Australiasta. Rikki suvun mies, kiehuuko. Oli siinä kyytipoikakin. PALVELUNUMEROT Puhelun hinta on normaali matkapuhelinmaksu (mpm) tai paikallisverkkomaksu (pvm). (5) 17. Tilaukset toimitetaan force majeure -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset yms.). Vietit aamusi kaali suussa, samalla soitit pianoa ja lauloit. (5) 11. Laatinut sanaris.fi / Erkki Vuokila. Laivojen tavaratiloissa @. A on esim. Asiavirheestä ilmoittaminen: lähetä oikaisupyyntö sähköpostilla toimitus@mt.fi PELIT & SARJAKUVAT Maaseudun Tulevaisuus 13 maanantaina 7. Liekki kastuu kurakelillä. Varpusparvessa huuhkajakin. Minne pelikaani lentää, sinne vintiö löytää. (6) 8. Tähän lehteen käytetty puu on peräisin kestävästi hoidetuista metsistä, valvotuista kohteista tai on kierrätettyä. Täytä ristikko siten, että jokaisella pystyja vaakarivillä ( ja paksuilla viivoilla rajatuissa 3 x 3 laatikoissa) on jokainen luku yhdestä yhdeksään. kääntymiseen, palaamiseen tai ylösalaisin oloon tai peiliin liittyvät sanat voivat viitata siihen, että vastauksessa luetaan ainakin joku sana väärinpäin. Vihjeissä on anagrammeja (kirjaimien uusi järjestys), kätköjä (sana luettavissa suoraan lauseesta) ja erilaisia sanaleikkejä, vaikkapa karuselli on myös karu selli, vihje: Pyörivä hedelmätön istumapaikka. viestimedia.fi/hinnasto Osoitelähde: Viestimedia Oy:n asiakasrekisteri Viestimedia Oy voi käyttää tilauksen yhteydessä saamiaan yhteystietoja samankaltaisten tuotteidensa sähköiseen suoramarkkinointiin sekä asiakasviestintään. Täytä ristikko siten, että jokaisella pystyja vaakarivillä ( ja paksuilla viivoilla rajatuissa 3 x 3 laatikoissa) on jokainen luku yhdestä yhdeksään. (5) 5. Pieni poimi yksittäin suolapähkinöitä. viestimedia.fi/tietosuoja ILMOITUSMYYNTI Puhelin: 020 413 2321 (arkisin kello 8–16) Sähköposti: ilmoitus@mt.fi Ilmoitusautomaatti: MT.FI/ilmoita viestimedia.fi/mainostajalle Ilmoitusten viimeiset jättöajat: • maanantain lehteen perjantaina kello 10.00 • keskiviikon lehteen maanantaina kello 16.00 • perjantain lehteen keskiviikkona kello 16.00 Lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista, jos ilmoitusta ei voida julkaista määrättynä päivänä. Eivät yksikuiset vaan mittaamattoman pitkät. (9). (7) 13. PAINO Lehtisepät Oy, Varkaus. Kerran ja vain kerran! Apua Sudokun ratkaisuun osoitteessa: www.sudoku.org.uk Taso: Helppo Tehtävä numero 1143. Kokkimme oli kärkipestaus, tästä tulee hyvää ruokaa! (12) 7. Maaseudun Tulevaisuuden kestotilaus sisältää painetun lehden lisäksi käyttöoikeuden kaikkiin MT.FI-sivuston sisältöihin ja palveluihin, Maaseudun Tulevaisuuden ja sen liitteiden (Kantri, MT Metsä ja Suomalainen Maaseutu) näköislehtiin sekä näköislehtien mobiilisovellukseen. Vihjeissä käytetään usein lyhennyksiä. ASIAKASPALVELU Puhelin: 020 413 2277 (arkisin klo 8–21) Sähköposti: asiakaspalvelu@viestimedia.fi viestimedia.fi/asiakaspalvelu Asiakaspalvelu auttaa tilauksiin, laskutukseen ja digituotteiden käyttöön liittyvissä kysymyksissä
KATJA LAMMINEN Järviruo'olle olisi kysyntää monien tuotteiden raakaaineena, kuten kattomateriaalina, huussikarikkeena, rehuna ja maanparannusaineena. ARION 660 CMATIC FIRST CLAAS Kampanjahintaan 148 900,Kampanja sisältää jatkoturvan 1+2 vuotta, 500 h/vuosi. Nyt niittohankkeita hankaloittaa suostumuksen pyytäminen vesialueiden omistajilta, joita voi olla vesiosakaskunnissa satoja. Ennuste päivisin klo 15. Skannaa QR-koodi ja tutustu kampanjaan. MAANANTAINA 7. Tulkinnat niittojen sopivista ajankohdista, lupatarpeista ja vesialueen määrityksestä voivat vaihdella eri alueilla. Tuuli on puuskaista koko maassa. Rantojen avaaminen luo elin ympäristöjä monille kasvija eläinlajeille, kuten kahlaajalinnuille. Tarkastelussa pienmetsäkone Kranman 620S K K Junkkari W600 • Farmtrac 26 • Valtra 6350 kunnostus • Case IH 1455 XL FENDT 620 VARIO Koeajossa Uusi VW Transporter JOHN DEERE 7R ERI VARUSTEILLA VOIMANSIIRTOJEN JA OHJAUSTEN EROT NRO 3 | 10.3.2025 | 15,90 PUOLUEETON TEKNINEN AMMATTILEHTI Jarcrac Magnapro -harvesteri KV-20250310-533769-.indd 1 KV-20250310-533769-.indd 1 26.2.2025 9:56:38 26.2.2025 9:56:38 6 414883 905675 2 5 3 PAL.VKO 2025-14 390567-2503 Hinnat voimassa 6.4.2025 asti. ensi yö Helsinki ?0 Turku -1 Jomala -1 Pori -2 Kankaanpää -2 Tampere -2 Jokioinen -3 Lahti -2 Kouvola -2 Lappeenranta -2 Mikkeli -4 Ilomantsi -4 Joensuu -3 Kuopio -2 Lapinlahti -3 Viitasaari -2 Jyväskylä -3 Seinäjoki -3 Kauhajoki -4 Kokkola -3 Ylivieska -5 Kajaani -3 Oulunsalo -2 Pudasjärvi -6 Suomussalmi -5 Kuusamo -6 Rovaniemi -4 Pello -4 Salla -9 Sodankylä -4 Kilpisjärvi Utsjoki -3 ti +4 +8 +9 +6 +7 +6 +7 +6 +5 +3 +5 +3 +3 +5 +5 +6 +7 +8 +7 +8 +8 +5 +7 +6 +5 +4 +5 +6 +4 +4 +2 +4 ke +4 +4 +4 +3 +3 +2 +4 +3 +5 +3 +3 +2 +2 +1 +2 +2 +2 +2 +1 ?0 -1 -2 -2 -4 -2 -2 -3 -2 -9 -6 to +2 +4 +3 +2 +2 +1 +3 +1 +2 +1 +2 -1 ?0 -1 +1 +2 +2 +1 -1 -1 -2 -2 -3 -1 -1 -2 -2 -7 -5 pe +5 +7 +6 +5 +4 +3 +5 +4 +4 +2 +3 -1 +1 +1 +2 +3 +4 +3 +2 +2 -1 -1 -2 -3 ?0 -3 -2 -8 -6 la +6 +8 +7 +7 +6 +5 +6 +6 +5 +4 +5 +2 +3 +4 +3 +4 +5 +5 +6 +4 +5 +3 +2 +2 +1 -1 +2 +3 +1 -4 -2 Sadeluokituksessa on kaksi intensiteettiluokkaa. Pohjoisenpuoleinen tuuli on etelässä kohtalaista, pohjoisessa enimmäkseen heikkoa. Järviruo'olle olisi kysyntää monien tuotteiden raaka-aineena, kuten kattomateriaalina, huussikarikkeena, rehuna ja maanparannusaineena. KYSY MYÖS EDULLISISTA RAHOITUSVAIHTOEHDOISTA! hankk. Kaikki hinnat alv % + toimituskulut. Tehokas ja monipuolinen muokkain 510 mm lautasella ja -2TS-kuljetuspyörästöllä. Teollisen mittakaavan niitot palvelisivat taloudellisia ja ympäristönsuojelullisia tarpeita. Rannat valtaavan järviruo’on niittoa halutaan helpottaa Luvan saaminen laajoihin niittohankkeisiin on työlästä, vaikka niitto palvelee niin taloutta kuin ympäristöäkin. V K O 20 25 -1 8 39 05 67 -2 50 4 K Fliegl KDS 260 Muck Control -levitysvaunu LEHTEÄ yhden hinnalla 2 Asiantuntijat ehdottavat vesilakiin ja sen tulkintaan muutoksia, joilla helpotettaisiin järviruo'on niittoja. Suuri kattaus kesän maatalouskoneita: esittelyssä mm. vuonna 1969 -32,4°C Kuusamo Lämpimintä 7.4. KYSY TARJOUS LÄHIMMÄLTÄ HANKKIJAN KONEMYYJÄLTÄSI. tai 3000 tunnin takuu! (Jatkotakuussa 750 € alv % omavastuu 1. Luonnon monimuotoisuuden kannalta paras ratkaisu on mosaiikkimainen ruovikko, jossa eläimille jää pesimäja piilopaikkoja. Portaaton vaihteisto, premium kuljettajapaketti, 50 km/h, jousitettu jarrullinen etuakseli, CEMIS 1200 autom. 4 sähkölohkoilla ja keskilohkolla, autom. vuonna 2020 +17,5°C Hattula Sateisinta toissa päivänä 1,1 mm Inari Angeli 5 vrk:n sääennuste 7.4.–12.4. Hyödynnä kevään erikoisehto ja tilaa nyt vaunu kesän levityksiin. klo 13.27 Tänään Huomenna Luonnon lumen syvyys (cm) 6.4.2025 klo 09 Talven tilanne 07.04.2025 Keskimääräinen roudansyvyys* ( cm ) * Lähde Suomen ympäristökeskus MT SÄÄ Lue lehti heti aamusta MT.FI/nakoislehti. KYSY TARJOUS VARASTO KONEESTA! Tutustu tarjouksiin: www.hankk. Aurinko nousee Helsingissä kello 6:29 ja laskee kello 20:17 Oulussa kello 6:15 ja laskee kello 20:28 Utsjoella kello ja laskee kello 5:51 20:41 +5 -3 +6 -3 +4 -3 +3 -4 +2 -3 +6 -4 +5 -6 +3 -6 -0 -7 +0 -7 +1 -7 +4 -4 +4 -3 +5 -7 +1 -5 3 8 7 +7 -4 +8 -4 +6 -4 +3 -7 +6 -4 +9 -5 +7 -5 +5 -6 +2 -7 +5 -5 +4 -7 +7 -5 +4 -3 +9 -6 +4 -4 7 4 1 Äärihavainnot Lämpimintä eilen klo 13 +2,9°C Salo Kylmintä 7.4. Hankkija_KV3_225x300.indd 1 Hankkija_KV3_225x300.indd 1 24.2.2025 15.34 24.2.2025 15.34 KV-20250310-533900-.indd 140 KV-20250310-533900-.indd 140 25.2.2025 10:55:19 25.2.2025 10:55:19 3 /2 2 5 Te em an a tra kto rit: Fe nd t 62 Va rio , JD 7R eri va ru ste illa , Va ltra 63 50 ku nn os tu s, Fa rm tra c 26 , Ca se IH 14 55 XL Ko ke ilu ss a Ju nk ka ri W 60 0, Liu go ng -sä hk ök uo rm ain Selkateksti_0325.indd 1 Selkateksti_0325.indd 1 25.2.2025 12:13:00 25.2.2025 12:13:00 K K Ajosilppurin käyttökoulutus • CAT-uutuudet • Konedata Koneviestille Kranman: harvesteri ja ajokone PINTALEVITIN HINATTAVAKSI LISÄÄ KAPASITEETTIA NRO 4 | 31.3.2025 | 15,90 PUOLUEETON TEKNINEN AMMATTILEHTI Fusarium & DON-toksiinit: Osa 2 TARKKAA LEVITYSTÄ Kverneland GEOSPREAD 6 41 48 83 90 56 75 2 5 4 P A L. Niittoja helpotettaisiin sujuvoittamalla lupaprosessia ja vesilaissa vaadittujen käyttöoikeuksien järjestämistä. Lisäksi luonnontarpeiden selvitys viranomaisilta kestää usein kauan. Pohjoisessa ja idässä pilvisyys on runsaampaa. Baltic Reed -hankeen politiikkasuosituksen mukaan järviruo’on niitto on tarpeen ranta-alueiden ennallistamiseksi ja monimuotoisuuden lisäämiseksi. Ruovikoiden avaaminen lisää rantojen virkistyskäytön mahdollisuuksia ja palauttaa perinnemaisemia. klo 13 Sadesumma 30 vrk ( mm ) Poikkeama keskimääräisestä Sääsymbolit Havaintoasema Roudansyvyys poikkeama* ( cm ) Lumikuorman poikkeama* ( kg/m ) 2 Jomala -8 Hki-Vantaa -2 Turku -9 Jokioinen -9 Utti -5 Niinisalo -4 Jyväskylä -7 Kauhava -9 Joensuu -4 Ylivieska -7 Kuhmo +1 Pudasjärvi +2 Pello +3 Salla +5 Ivalo -26 -33 -50 -33 -37 -50 -70 -68 -58 -99 -90 -81 -129 -86 -6 41 * Lähde: Suomen ympäristökeskus Ennuste luotu: 6.4. a. /kevattyokoneet VÄDERSTAD NZ AGGRESSIVE 900 6 / 1000 6 Rajoitettu erä ennakkohintaisia äkeitä vielä tulevan kevään töihin – toimi heti! VIELÄ EHTII KEVÄÄKSI! UUDIS TETTU MALLI SARJA! AGRONIC LIETEVAUNU S2 17 M 3 Tehokkuutta lietteen levitykseen uudella Agronic SII -sarjan lietevaunulla. a. Ota yhteyttä: Ilmoitus@mt.fi HILJAISET LUKKOAIDAT RANSUCOLTA ransuco.fi 02-484 080 Tilaa Koneviesti itsellesi koneviesti.fi/lehti tai oheisella QR-koodilla Uusin Koneviesti lehtipisteissä nyt! Lehdessä paljon painavaa luettavaa: . Lämpötila on Länsi-Suomessa +3 ja +9 asteen välillä, muualla -1 ja +6 asteen välillä. vuoden jälkeen) NORCAR A7035 Esittelykoneet alk . HUHTIKUUTA 2025 NRO 40 Ilmoitus tähän. 44 900,3,5 m nostokorkeus ja varustelusta riippuen jopa 1 500 kg nostokyky kustannustehokkaassa paketissa! Kysy lähimmältä konemyyjältäsi myös muita kampanjassa olevia esittelykonemalleja! ESITTELY KONEET NYT TARJOUS HINTAAN! AMAZONE CATROS 6003 2TS 55 000,Uusi Catros+ 6 m työleveydellä ja SmartFrame -rungolla helppoon säätöön. Monivuotinen järviruoko on vallannut alaa Itämeren rehevöitymisen ja ranta-alueiden laidunnuksen vähenemisen takia. KEVÄTTYÖKONEIDEN KAMPANJA VIELÄ HETKEN VOIMASSA! CLAAS TORION 537/644/738T SINUS Tällä suursäkit kylvinkoneeseen Nyt kaupan päälle 3 v. Sade-ennuste (mm) 7.4.–9.4. sivurajoittimet, 650/65R42 & 540/65R30 Mitas-renkaat. ohjaus, LED työja ajovalot, 150 l/min hydr. Hankkeen yhteistyökumppaneita ovat John Nurmisen säätiö, Varsinais-Suomen ely-keskus, Ammattikorkeakoulu Arcada, Ahvenanmaan maakuntahallitus, Itä-Götanmaan lääninhallitus sekä Race for the Baltic. Kverneland Exacta CL Geospread & Fliegl KDS 260 . KARI SALONEN Luonnon monimuotoisuuden kannalta paras ratkaisu on mosaiikkimainen ruovikko 20 15 10 5 2 1 100 80 60 40 20 10 1 +3 -3 yli 100 60-100 40-60 20-40 10-20 1-10 alle 1 yli 140 120-140 80-120 60-80 40-60 20-40 alle 20 Lähiajan sää Enimmäkseen poutaa ja selkeää, itärajan tuntumassa heikkoja lumikuuroja. Baltic Reed-hanke pyrkii parantamaan Itämeren tilaa edistämällä järviruo’on arvoketjuja aina niiton suunnittelusta ruo’on jatkokäyttöön. Politiikkasuosituksen mukaan niitot on jatkossakin suunniteltava ja suoritettava tarkasti ympäristövaikutukset huomioiden. New Holland -ajosilppurin käyttäjäkoulutus