Näyttäisi siltä, että siitä tuli taas piirun verran kuuluisampi.. JOULUKUUTA 2020 NRO 143 IRTONUMERO 2,80 € MT.FI PERUSTETTU 1916 – 104 VUOTTA KOKO SUOMEN ASIALLA Viime maanantaina tähän pieneen kylään kuskattiin Vodka Producer of the Year -palkinto. Kippis ja kiitos kylälle. Tislaamo on myös edelläkävijä taistelussa ilmastonmuutosta vastaan: tavoitteenamme on aidosti hiilineutraali tuotanto ilman kompensaatioita vuoteen 2025 mennessä. Se on rakennettu täysin kiertotalouden ympärille: jätteiden kierrätysaste on 99,9 % ja oma biovoimalaitos on alentanut hiilidioksidipäästöjä yli 50 %. KESKIVIIKKONA 9. Tämän vodkamaailman Nobeliksi tituleeratun palkinnon toi meille sekä innovaatiotyömme että Koskenkorvan kylässä sijaitseva tislaamomme
Samalla EU:n ote suomalaisista metsistä kiristyy. Hippejä innosti internetin tasavertaisuus. Jos emme itse halua niistä päättää, joku muu sen kyllä tekee. Tässä esimerkiksi Suomen kestävällä luonnonvarataloudella on paljon annettavaa maailmalle. Vähän lievempi lööperi liioittelee haittavaikutuksia. Kohtalonhetkinä on kansakunnalla ollut riittävästi luottamusta ja lujaa uskoa tulevaisuuteen. Osa suomalaisista mepeistä äänesti kuitenkin tasapainoista mietintöä vastaan. Jos hiilinielu lasketaan koko EU:n hyväksi, Suomen hiilineutraaliustavoite karkaa käsistä. Luontojärjestöjen vapaaehtoiset kartoittajat ovat hiljattain löytäneet Metsähallituksen hoitamista valtion metsistä lisää suojelutarpeita noin 5 600 hehtaarin verran. Elämme taudin leviämisen kannalta kriittistä aikaa. EU:n biodiversiteettistrategian mukaan unioni on valmis näyttämään maailmalle esimerkkiä ryhtymällä kunnianhimoisiin toimiin biodiversiteetin häviämisen pysäyttämiseksi. Me osaamme yhteistyön ja tiedämme sen voiman. Vihakommentteja tuli yllättäen sellainen vyöry, ettei moderointi pysynyt perässä. Mahdollinen sopu syntynee vasta määräajan takarajoilla. Edelläkävijän roolin tavoittelussa ei tunnu haittaavan, että tietämys metsistä ja niiden hoidosta on osin hyvinkin puutteellista. EU:n logiikkaan kuuluu, että emme voi huokaista helpotuksesta. Komisaari Jutta Urpilaisen (sd.) mukaan Suomi on metsien hoidossa edelläkävijä. Se edellyttää muun muassa lisää lahopuuta. Aika käy vähiin. joulukuuta 2020 Päätoimittaja: Jouni Kemppainen Toimituspäällikkö: Jussi Martikainen Sähköposti: etunimi.sukunimi@mt.fi Maaseudun Tulevaisuus on maaja metsätaloustuottajain äänen kannattaja. Lisääntynyt kiinnostus metsiä kohtaan ei rajoitu vain hiilen sitomiseen. Tasa-arvoisuuden sijaan internetin ruokkima digitaalinen vallankumous on kuitenkin kiihdyttänyt pääoman kasautumista harvoille ja valituille. Nörttien joukossa oli vapaasta tiedonvälityksestä haaveilevia hippejä ja Bill Gatesin kaltaisia menestystä janoavia bisnesmiehiä. Kaikki voisivat jakaa tietoa ja hyötyä siitä. Suomen metsien hoidossa mikään ei tunnu riittävän. Sitkeyttä se edelleen vaatii – meiltä kaikilta, mutta sitkeästä puustahan tämä katajainen kansa on tehty. Tämän vuoden itsenäisyyspäivä tullaan muistamaan toki kriisistä, mutta samalla se muistetaan yhteisten ponnistelujen merkityksestä koko kansakunnan yhteiseksi hyväksi. Siksi tärkeä tehtävä on edelleen ylläpitää luottamusta paremmasta. EU haluaa muun muassa olla edelläkävijä ilmastopolitiikassa ja suojella tiukasti yhä enemmän metsiä. Ihmisten mahdolliseen rokote-epäröintiin on vastattava avoimesti ja oikealla tiedolla. Ehkä juuri maaseudulla internet on silti muuttamassa asioita toiseen suuntaan. Virtuaaliselle museokierroksellekin pääsee mistä vain. Luonnonvarakeskuksen asiantuntijoiden mukaan Suomi on vähintään hyvin lähellä 30 prosentin suojeluastetta. Mitä enemmän suomalaisissa metsissä otetaan esimerkiksi luonnon monimuotoisuus huomioon, sitä enemmän uusia vaatimuksia esitetään. Globaali haaste vaatii koko maailman yhteisiä ponnisteluja, ja tässä Suomi voi olla kokoaan suurempi toimija ja ratkaisija. Pitää rakentaa siltaa yli vaikean ajan: tukea ihmisiä, yrityksiä ja viranomaisia. Samalla on kuitenkin uskallettava katsoa myös yli koronan, sillä se takaa menestyksen ja kukoistuksen jatkossakin. Brexit voi johtaa kaaokseen EU:n ja Britannian neuvottelut keskinäisistä suhteistaan jatkossa ovat pahasti jumissa. Olemme tähän mennessä verrattain hyvin torjuneet taudin leviämistä ja talouden notkahdusta. EU:n lisäksi suomalaisista metsistä ovat yhä kiinnostuneempia ulkomaiset sijoittajat. Sateenkaariväki on jo pitkään karannut ahdasmielisempiä ympyröitä kaupunkeihin. Suomella ei ole mahdollisuutta menestyä käpertymällä vaan avautumalla. Isoveli valvoo tavalla, josta Orwell olisi voinut vain haaveilla. Samaa viestiä soisi kaikkien muidenkin suomalaisten kertovan EU:n käytävillä. Esimerkiksi lokakuussa EU-parlamentti hyväksyi europarlamentaarikko Petri Sarvamaan (kok.) johdolla valmistellun EU:n metsästrategiaa koskevan mietinnön. Jos suojelutavoite koskisi yksittäisiä jäsenmaita, Suomen osalta tavoite olisi täynnä. Tieto oli yksilöä tärkeämpää, ja oma yksityisyys oli suojattu. Suoremmin sanottuna Venäjän viime vuosien toiminta muun muassa Krimillä, Itä-Ukrainassa, Itämerellä ja kaikkialla muuallakin lähialueillaan osoittaa, että Suomen yksipuolinen aseistariisunta on tänäkin päivänä erittäin huono idea.” Harhaisaa lööperiä koronarokotteesta Hämeen Sanomat varoittaa koronarokotta koskevien huhujen levittäjistä. 2 Maaseudun Tulevaisuus keskiviikkona 9. Niiden painostuksen kohteena ovat nyt erityisesti Metsähallitus, kunnat ja seurakunnat. Niiden mailla tehtävät avohakkuut halutaan kieltää ja vanhat metsät suojella. Tavoite on lähes kaksi kertaa aiemmin sovittua kansainvälistä tavoitetta korkeampi. Suomi24-palstan pitkäaikainen moderaattori Pirjo Väyrynen on sanonut, että käännekohta netin keskustelukulttuurissa oli vuoden 2004 tsunami Kaakkois-Aasiassa. Lasketaanko tulevaisuudessa suomalaisten metsien hiilinielu Suomen vai koko EU:n nieluksi. ”Koronarokote-epäilyjen hälventämiseksi myös viranomaisten on syytä onnistua viestinnässään. Metsiä on vaikea suojella siellä, missä ne on hävitetty. RAHIKAINEN pasi.s.rahikainen@gmail.com LEHTIKATSAUS Rauhanpuolustajat jälleen asialla Savon Sanomat toteaa, että hävittäjäkauppojen siirtoa vaativien kulttuurija tiedevaikuttajien nimilistassa on vahva vasemmistolainen painotus. Rokotusta ei tarvita pelkästään sen oman ja ainoan, vaan ennen kaikkea muiden – eli kaikkien meidän – hengen ja terveyden sekä lopulta koko yhteiskunnan suojelemiseksi.” Rokote-epäröinti haaste viestinnälle Iltalehti rohkaisee ottamaan koronarokotteen. Strategian mukaan EU:n tavoitteena on 30 prosentin suojeluaste sekä maaettä merialueille. Harvaan asutulla seudulla eläminen ennen nettiä tarkoitti usein sitä, että ihminen oli joistakin asioista syrjässä: syrjässä paitsi vaatekaupoista, myös alakulttuureista ja siitä energiasta ja tiedon kasvusta, mitä syntyy, kun erilaiset ihmiset kohtaavat suurissa joukoissa. Etätöiden yleistyminen on tehnyt välimatkoista yhä yhdentekevämpiä. 1960ja 70-luvuilla kommunistien hallitsema järjestö ajoi yksipuolista aseistariisuntaa tuomiten Naton varustautumisen mutta hyväksyen Neuvostoliiton aggressiivisen militarismin, kuten Tshekkoslovakian miehityksen. Luottamus tulevasta on kannatellut meitä myös läpi koronan. Seuraavat viikot koko Suomessa ovat ratkaisevan tärkeitä. Vain siten voimme tulevina vuosina pitää Suomen koossa, eheänä ja yhtenäisenä. Pitkän hiekkatien päässä ei enää sijaitse kulttuurinen periferia. Ihmiset ovat silti tasavertaisemmin kiinni siinä, mitä maailmalla tapahtuu. Näiden vaatimusten sekaan on entistä vaikeampi sovittaa metsien talouskäyttöä. Aate ei näytä ainakaan maantieteelliseltä suuntautumiseltaan muuttuneen. EU:n lisäksi päätäntävaltaa suomalaisista metsistä hamuavat erilaiset kotimaiset ja ulkomaiset ympäristöjärjestöt. Nyt selainikkunaan lävähtävät heti aamulla Facebook-kirpputoreilla rähjäävät tädit, Qanonin salaliittoteoriat ja videot, joissa nauretaan, kun kissa tippuu verhotangosta. Tämä saattaa tarkoittaa, että Suomen suojelutaakka kasvaa entisestään. Metsien hoidossa mikään ei riitä EU:n ote suomalaisista metsistä kiristyy. Korona hallitsee nyt ajatuksiamme, mieliämme ja arkeamme. Perinteisiä Linnan juhlia ei järjestetty. EU ei voi hyväksyä jatkossa brittituotteita ehdoitta sisämarkkinoilleen. Toimittajat, jotka joskus haaveilivat tekevänsä tutkivaa journalismia, koostavat jumalattomassa kiireessä verkkojuttuja poliitikkojen ja puolijulkkisten Twitterrähinöistä. On selvää, että ne maat ja ne yritykset, jotka uskaltavat nyt investoida uusiin puhtaan teknologian ratkaisuihin, tulevat pärjäämään koronan jälkeisessä maailmassa. Käyttäjät keskustelivat sen sijaan, että olisivat jakaneet kuvia omasta pärstästään. Kriisejä on Suomi historiansa aikana kohdannut ennenkin. Britannian pääministerin Boris Johnsonin on taas kyettävä esittelemään brexit-sopimus poliittisena voittona kotimaassaan. TUULIKKI VIILO tuulikki.viilo@mt.fi PÄÄKIRJOITUS E uroopan unionilla on kova halu näyttää muulle maailmalle esimerkkiä monella tavalla. Julkaisija: Viestilehdet Oy Jätä uutisvinkki toimitus@mt.fi Seuraa MT:tä verkossa MT.FI facebook.com/maaseuduntulevaisuus @maastul + Pääkirjoitukset Heikki Tuuri, pääkirjoitustoimittaja Jussi Martikainen, toimituspäällikkö Jouni Kemppainen, päätoimittaja VIERAILIJA Suomi nousee yhteistyöllä Viime sunnuntaina vietimme 103-vuotiaan Suomen itsenäisyyspäivää. Vaikka tieto perustuu virallisiin eurooppalaisten maiden metsiensuojeluohjelman tilastoihin, se ei auta. Kaikkein tärkeintä on vastata akuuttiin kriisiin ja tehdä kaikki voitava taudin leviämisen estämiseksi. Metsä on tärkein luonnonvaramme. Ennen internet oli epäkaupallinen villi länsi, jossa ihmiset saivat muodostaa rauhassa omat yhteisönsä. Joskus voi unohtua, ettei internetistä pitänyt tulla tölväisyjen tannerta. Britannian EU-ero eli brexit astui voimaan jo tammikuun lopussa, mutta siirtymäaikaa uusien pelisääntöjen sopimiselle varattiin vuoden loppuun. Yle Areenassa pyörii historiallinen dokumentti Piilaaksosta, joka on samalla kuvaus internetin alkuajoista. Internet pilasi mediankin. Yli puolet Euroopan unionin tiukasti suojelluista metsistä on Suomessa. Sopimukseton brexit johtaisi kaupan kaaokseen – pahimmillaan kauppasotaan.. Kun paperilehti seikkailee jossakin Postin jakelukeskuksen syövereissä, netissä on jo jaettu sama juttu ilmaisena ja Kärnän tuohtunut kommentti siitä, miksei jutun käsittelemiä otuksia jo pistetä pannulle. Kaikista vaaran paikoista on Suomi kuitenkin selvinnyt ja noussut aina uuteen kukoistukseen. Jos pikkukylän koulusta ei löydy hengenheimolaisia, niitä voi löytää ainakin verkosta. Ympäristöministeriön erityisasiantuntija Olli Ojala muistuttaa, että 30 prosentin suojelutavoite on EU-tason tavoite. On ilmeistä, että koronan jälkeinen maailma ei tule olemaan täysin entisensä. Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) muotoili diplomaattisesti, että kansalaiskeskustelu on tervetullutta, mutta maanpuolustuskysymyksissä on hyvä kuunnella alan asiantuntijoina. Osa suomalaisista europarlamentaarikoista on näin tehnyt. Sitä samaa ajattelua tarvitaan nyt kaikkialla. Kun olin teini, pitkän hiekkatien päässä asuva tuttu pyysi, että toisin tullessani muotivaatteita. Onnettomuutta seurasi tiedonmurusilla mässäily netissä. Meidän on tartuttava uuden maailman mahdollisuuksiin, kuten ennenkin Suomi on tehnyt. Koko maailma on nyt ja vielä pitkään järkälemäisen haasteen edessä, josta ei selvitä yksin vaan yhdessä. Suomessa on edelleen paikkoja, jossa nettiyhteydet eivät pelaa tai ne ovat turhauttavan hitaita. Itsekin kävin pitämässä itsenäisyyspäivän puheen juhlassa, joka striimattiin yleisölle. Kiistaa on edelleen kalastuskiintiöistä, yritysten yhtenevästä sääntelystä sekä siitä, missä tulevat riidat ratkaistaan. Nykyisin maaseudulle virtaavat sama tieto ja samat kulttuuri-ilmiöt kuin kaupunkeihinkin – netissä. Ne ovat valaneet sellaista vakautta, jonka turvin pahimmatkin myrskyt on selätetty. Onneksi suurin osa suomalaisista luottaa yhä tutkittuun tietoon ja viranomaisiin.” ANTTI LINDTMAN kansanedustaja, SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja antti.lindtman@eduskunta.fi TOIMITTAJALTA Maalla toteutuu nörttihippien haave Internet on pilalla. Suomella ei ole mahdollisuutta menestyä käper tymällä vaan avautumalla. Tänä vuonna kaupungit ovat olleet epäkiinnostavampia paikkoja kuin koskaan: maamme pääkaupungissa voi saada samalla reissulla koronatartunnan, ihastella lumetonta talvea ja seikkailla loputtomilla tietyömailla. Tämänkin vaatimuksen Suomi ympäristöministeriön mukaan täyttää. Samalta tuntuu peltoviljelyn ja kotieläintalouden kohdalla. (MT Metsä 10/2020) Strategia edellyttää myös, että kymmenen prosenttia metsistä pitää olla tiukasti suojeltu. Yhteisiä ponnisteluja tarvitaan Suomessa, mutta niin myös kaikissa maissa ja kaikkien maiden välillä. Jokainen sukupolvi kokee omat vaikeat aikansa, eikä yksikään kansakunta voi valita koettelemuksiaan. ”Harhaisten salaliittoteorioiden mukaan rokotteet sisältävät mikrosiruja ja niiden tarkoitus on vaikuttaa ihmisten perimään. Metsät halutaan nähdä hiilivarastoina, joten metsiä ei saa hakata, vaan ne pitää jättää lahoamaan pystyyn. Siitä Piilaakson nörttihipitkin olisivat olleet ylpeitä. Pidetään kaikki mukana, estetään syrjäytymistä, satsataan koulutukseen ja tehdään investointeja tulevaisuuteen. Tätä viestiä Urpilainen sanoo kertaavansa komission käytävillä (MT 27.6.). Rokotteet on tieteellisesti testattu ja lisäksi ne tulevat maailmanlaajuiseen läpivalaisuun. Koska vain kasvava puu sitoo hiiltä, tarvitaan metsien museoinnin perusteeksi myös vaatimus luonnon monimuotoisuuden turvaamisesta. Haitoista on erityisen mieletöntä lietsoa pelkoa ja julistaa mitään etukäteen ja ilman toteen näytettyä tietoa. Suomalainen sisu näyttää varmasti tässäkin voimansa. Päästöttömien ratkaisujen kysyntä tulee kasvamaan maailmanmarkkinoilla ennennäkemättömälle tasolle, kun elvytys kohdistuu suurelta osin uusiin puhtaisiin teknologioihin, Yhdysvallat palaa ilmastotyöhön ja kun Venäjä ja Kiina siirtyvät kohti ympäristöystävällisempää ajattelua. Suomi on aina pärjännyt yhteistyöllä, kyvyllä sopia ja vahvalla yhteisvastuulla. ”Vetoomuksen takana on Suomen Rauhanpuolustajat, joka tunnetaan lähihistoriasta tiiviistä suhteestaan Neuvostoliittoon. Eipä ole tällaista juhlapäivää oma sukupolveni ennen kokenut. Tilanne on samanlainen metsien hiilinielun osalta. Se pitää maaseudun ja sen elinkeinojen puolta sekä huolehtii maaseudun henkisestä ja taloudellisesta hyvinvoinnista. Tunnelma oli erilainen kuin ennen, ei kuitenkaan synkkä. Uskon kuitenkin, että meillä on hyvät mahdollisuudet nujertaa taudin leviäminen
Myös metsätulot sekä sivuansiot laske vat. Kasvinviljelyn tulot pienenevät, ja lisäksi tuet alenevat hiukan edellisestä vuodesta. Takasivu SÄÄ & LUONTO EU-esitys saattaa nostaa maatilaluoton hintaa Komissio valmistelee kriteerejä, joiden avulla sijoittajat pystyvät arvioimaan kestäviä sijoituskohteita. PTT:n johdossa aloittanut Markus Lahtinen peräänkuuluttaa nopeaan kasvuun tähtääviä yrityksiä. Etenkin sianlihan tuottajahinta painuu. Siskot ja Simot -joulukorttipajalla Rautavaaralla oli mukana kunnan kaikki eskarit. Pellervon taloustutkimus PTT on ennustanut maatalouden yrit täjätulon kohenevan tänä vuonna, koska kustannukset ovat laskeneet merkittävästi. Valmistelu vie vuosia Euroopan komissio julkaisi kriteeri ehdotuksensa ilmastokestävyydelle marraskuussa. Ennusteen mukaan ensi vuon na kotieläintulot laskevat. Ensi vuonna kustan nusten nousu kääntää yrittäjätulon laskuun. Niistä hän ammentaa aiheita kirjoihinsa. ”Se, että jatkat samaan tapaan metsänhoitoa tai viljelyä, ei enää riitä. Tarkoituksena on ohjata sijoituksia ilmaston ja ympäristön kannalta kestäviin kohteisiin. Sen brittiasiakkaat täyttävät varastojaan ennen vuodenvaihteen brexitiä. Las kua ennustetaan myös siipikarjan lihan ja kananmunien hintaan. Sivu 8 Lopullinen brexit toi kiireen Kaskisiin METSÄ Helsingin tislaamo Oy:n Mikko Mykkänen tislaa suomalaisista raaka-aineista huippujuomia maailmalle. JOULUKUUTA 2020 NRO 143 IRTONUMERO 2,80 € MT.FI PERUSTETTU 1916 – 104 VUOTTA KOKO SUOMEN ASIALLA • • • Tavataan joka päivä MT.FI Kirjaideat nousevat harrastuksista Satu Heimonen on harrastanut viulunsoittoa ja ratsastusta lapsesta saakka. Osa Green Dealia Rahoitusmarkkinoiden sääntely on osa EU:n vihreän kehityksen ohjelmaa. Ensi vuodelle ennustetaan nou sua, mutta se vaatii toteutuakseen keskimääräisen viljasadon. Viljan keskihinnan ennustetaan olevan ensi vuonna kuluvaa vuotta korke ampi. Maatilaluoton hinta voi olla korkeampi tiloille, jotka eivät täytä kriteereitä. Tiedot selviävät Kantar TNS Agrin maatilatalouden markkina ennusteesta vuosille 2020–2021. KESKIVIIKKONA 9. Ne tulevat sovellettaviksi 2022, ja niistä on käynnissä nyt julkinen kuuleminen. MTK varoittaa byrokratiasta MTK:n mukaan luonnos ei vaikuta hyvältä. Sivu 11 Kaskisissa toimivalla Aureskosken Jalostetehtaalla on kiireiset ajat. Sivu 4 Aliurakoitsija maksaa sanktiot UUTISET. Sivu 5 Sofia Miettinen ja Helmi Smolander (takana) ovat saaneet joulukorttinsa valmiiksi ja laittavat ne laatikkoon. Viskimies muuttaa juomakulttuuria Sivu 10 IHMISET & KULTTUURI SANNE KATAINEN IHMISET & KULTTUURI Nuortenkirjoissa käsitellään harrastuksia, identiteettiä ja kamalia tulevaisuudenkuvia. Sivu 11 Maatalouden myyntitulot Maatalouden tulotuet Sivuansiot Metsätulot (maatilojen) Maito Liha Kasvit Kanamuna 1,72 1,74 2,36 0,56 Lähde: Kantar TNS Agri Tulot yhteensä 6,4 mrd e Myyntitulojen jakauma Maatilojen tulot 2020 38 % 32 % 26 % 3 % Maatilojen kokonaistulot alenevat tänä vuonna. Sivu 7 Maatilojen kokonaistulot laskevat Missä ovat nopeat gaselliyritykset. Asetuksesta seuraa uutta hallinnollista taakkaa ja kuluja”, johtaja Juha Ruippo sanoo. Maaja metsätalous ovat työryhmän valmistelussa mukana. Seuraavaksi komissio valmistelee ympäristökriteerejä. Kantri, sivut 4–7 LARI LIEVONEN Rautavaaran eskarit askartelivat jouluiloa vanhuksille MIELIPIDE Yliö: Tilusjärjestely on herkkä asia Lukijalta: Jäitä hattuun metsäkeskustelussa Tekstiviestit: Etänä on melkein kirosana Sivu 9 KANTRI Maata valkoisena ja paljaana Kokkola– Lappeenrantalinjan eteläpuolella lumesta ei toistaiseksi ole tietoakaan. Tilakohtaisesti sivuansioiden merkitys kasvaa hiukan, mutta tila määrän pienentyessä sivutulojen kokonaissumma pienenee. Sivu 6 Kuntaliiton mielestä urakoitsijalle osoitettuja sanktioita ei saisi sellaisenaan vyöryttää aliurakoitsijalle
Koneen etuosa sakkasi kai voon, ja nosturin puomi iskeytyi maahan kaivannon toiselle reu nalle. Kokouksissa toimitetaan yhdistysten johtokunnan tarvittavien jäsenten, aluevastaavien, liittokokousedustajien sekä tarvittavien edustajien vaali eri tehtäviin. ”Aivan poikkeuksellisesta ti lanteesta on kyse, en ole kuullut moista ennen. ”Aiemmin tuollaisia ongel mia ei ole ollut, mutta ne ovat lisääntyneet viime vuosina. Vartiamäen mukaan kaivoa ei voinut mitenkään havaita, sillä sitä ei ollut kartalla ja sen kansi oli ajan saatossa kerän nyt kariketta, sammaloitunut ja heinittynyt. Vartiamäki oli toissa tiistaina harvennustyömaalla siirtämäs sä konetta metsästä kohti tien vartta autonsa luo, kun halkai sijaltaan noin viisimetrisen kai von betoninen kansi petti alta. Vesivoiman osuus oli 9 prosent tia, tuulivoiman 4 prosenttia ja lämpöpumppujen 5 prosenttia. Päästöoikeuden hinta las ki koronan vuoksi maalis kuun lopulla alle 15 euroon hiilidioksidi tonnilta. Alueella oli vanho ja kantoja, joten aukkonakaan kaivo ei pistänyt silmään. Tilaa jan on mahdotonta vaikuttaa urakointi ketjuun ja siihen, miten esimerkiksi sanktioiden siirtymisestä on sovittu.” Myös kunnat ja kaupungit kil pailuttavat omia urakoitaan. Helmikuussa voimaan tulleessa erosopimukses sa sovittiin esimerkiksi Pohjois Irlantia koskevasta jär jestelystä, jolla taataan se, että raja Irlannin ja PohjoisIrlan nin välillä säilyy avoimena. 4 Maaseudun Tulevaisuus UUTISET keskiviikkona 9. 18.00 Kokous pidetään teamsetä kokouksena ja kokousta johdetaan liiton toimistosta, Itsenäisyydenkatu 35 A, Pori. Tämän odotetaan sekoittavan myös EU:n sisämarkkinat. Ennen kuin ali urakoitsija on päässyt töihin, on asiakkailta tullut jo valituksia ja sanktio langennut aliurakoitsi jalle. Valtion solmimat sopimukset ovat laatuvastuuurakoita, joissa urakoitsijan on toteutettava sopimuksessa määritelty laatu taso. mennessä eerikki.viljanen@mtk.fi. JOUKO KYYTSÖNEN Brexit-sopu on edelleen jumissa Euroopan unioni ja Britannia ovat päässeet sopuun brexit erosopimuksen toimeenpanos ta, komission varapuheenjoh taja Maros Sefcovic kertoo Twitterissä. käsittely. Suomen Yrittäjät arvoste lee esitystä rankasti pienten soteyritysten toiminnan hei kentämisestä. mennessä anssi.lehtinen@sweco.fi. Uusiutuvan energian koko naiskäytöstä 74 prosenttia oli peräisin puuraakaaineesta. ”Tässä tilanteessa kuljetta ja oli toiminut aivan oikein, eli painanut hätänappia, pysynyt rauhallisena ja hälyttänyt apua.” Tähkänen ei ota kantaa yk sittäistapaukseen, mutta huo mauttaa, että eihän esimerkiksi uusi metsänomistaja voi mil lään tietää, onko joku metsän entisistä omistajista rakennel lut sinne jotain. 14.12. Keskustelun avaajana toimi Koneviestin päätoimittajan Eemeli Linnan viimeviikkoi nen pääkirjoitus, jossa hän ku vaili, että koneurakoitsijat ovat heikossa neuvotteluasemassa ja usein aliurakoitsijan asemas sa teiden talvikunnossapidon osalta. Ja kesti sen. ”Siitä on ollut puhetta, kuin ka tilaajat voisivat vaikuttaa aliurakoitsijan asemaan ja kuinka esimerkiksi tilaajan urakoitsijalle antamat bonuk set menisivät aliurakoitsijalle asti”, Kemppainen sanoo. Lapinjärvi 15.12. 18.00 Kokous pidetään teamsetäkokouksena ja kokousta johdetaan liiton toimistosta, Itsenäisyydenkatu 35 A, Pori. Tilaajalla, kuten valtiolla, on sopimussuhde vain pääurakoit sijan suuntaan, eikä valtio näin ollen voi vaikuttaa pääurakoit sijan mahdollisesti solmimiin sopimuksiin aliurakoitsijoiden kanssa, vahvistaa Kunnossa pidon ohjaus ja kehittäminen yksikön päällikkö Otto Kärki Väylävirastosta. 19.00 Ketunpesä Vihti-Karkkila 16.12. Jos tasoa ei saavuteta tai ilmenee laiminlyöntejä, sopi mukseen on kirjattu mahdolli suus sanktioon. Niin kun nissa kuin Väylävirastossakin on koetettu kehittää kunnossa pitourakoiden kilpailuttamista ja kiinnittää enemmän huo miota myös aliurakoitsijoiden asemaan”, sanoo Kuntaliiton yhdyskuntatekniikan asiantun tija Hanna Kemppainen. Tilaajat ovat hänen mukaan sa venyttäneet auraamaan läh töä, vaikka aliurakoitsija olisi ollut valmiina. Arkijärjelläkin ajatellen on epätavallista tör mätä kaivoon metsässä.” Yleisimmin maastossa tapah tuvat läheltä piti tilanteet liit tyvät luonnon muovaamiin an soihin, eikä niitäkään Tähkäsen mukaan usein pääse käymään. Kolhuja kum mempia vammojakaan ei tullut. käsittely Ulvila 15.12. Pulmana on alalla valitseva harvainvalta: yleisten teiden hoitourakat jakautuvat viidelle pääurakoitsijalle, joista suu rimmat ovat YIT ja Destia. Osa kunnista ja esimerkiksi Väylävirasto ovat siirtäneet töitään suuryrityksille, jotka puolestaan teettävät auraukset aliurakoitsijoilla. ”Jos nosturin jalka olisi kat kennut tai muu paikka pettänyt, voi olla, etten olisi kertomassa tätä tarinaa. Uniin onnettomuus kyllä tulee. Ilm. 14.12. HENRIK HOHTERI TUOVI MÄKIPERE Harvinainen onnettomuus: hakkuukone rysähti kaivoon Maataloustuottajain yhdistysten SYYSKOKOUKSET pidetään 14.12.–20.12.2020 maataloustuottajaliitoittain seuraavasti KAAKKOIS-SUOMI Valkeala 17.12. Nekin voivat olla niin isoja, että tekijöinä on urakoitsijoita ja näiden aliurakoitsijoita. MARIA POHJALA BRYSSEL Teiden talvikunnossapitoon liittyvät sopimukset ovat herät täneet keskustelua viime päivi nä. Koneyrittäjien etujärjestö vahvisti MT:lle väitteet etenkin pienempien yrittäjien epärei lusta kohtelusta teiden talvi kunnossapidossa. mennessä sähköisesti www.lyyti.in/nakkilaulvila20 Yhdistyksen yhdistäminen, 2. Uudella maalla olisi neljä hyvinvointi aluetta ja Helsinki järjestäisi omat palvelunsa. Toi votaan viimeiseen asti, ettei lumisade ylitä aurauksen läh tökynnystä”, Leskinen tulkit see. 19.00 Teams etäkokous, jota johdetaan Ristisalmentie 25, Karjalohja. Neuvottelujen vaikeim mat kiistat koskevat kalastusoi keuksia sekä osapuolten välisiä eroja kaupankäynnin standar deissa. 19.00 Teams etäkokous, jota johdetaan Mustakalliontie 34, Nummela. mennessä sähköisesti www.lyyti.in/nakkilaulvila20 Yhdistyksen purkaminen/yhdistäminen, 2. ”Sopimukset räätälöidään urakoitsijoiden kanssa hyvin tapauskohtaisesti ja isojen toi mijoiden etujen mukaisesti”, hän kirjoitti. 18.00 Kakskertatalo, os. ”Sanktiot ovat siis yksi tapa valvoa laatua, parantaa ura koitsijan toimintaa tai puut tua laiminlyönteihin. MT.FI | Kokonaistavoittavuus 412 000 (KMT 2019) Sote-lait eduskuntaan, yrittäjät pöyristyivät Hallitus esittää eduskunnalle lakeja sosiaali ja terveyden huollosta (sote) ja pelastus toimesta. Kuntaliiton mukaan teiden ja katujen kunnossapidossa tilaajan asettamat sanktiot on tarkoitettu pääurakoitsijalle eikä niitä tulisi sellaisenaan vyöryttää aliurakoitsijoille. Ennakkoilmoittautuminen 15.12. 19.00 Euran vihanneskeskus Harjavalta 15.12. MARKO KAITAJÄRVI. ”Kustannusten säästös tähän siinä on kysymys. Ilm. ulkona) Kiukainen 15.12. Vaikka kaivoon rysähtämistä voi jatkossakin pitää epätoden näköisenä, Tähkänen arvelee, että tapaus nostetaan esille metsä alan turvallisuusryhmissä. ”Se ei ole oikein. joulukuuta 2020 Uutispäällikkö: Niklas Holmberg uutispaallikot@mt.fi Toimitussihteerit: Laura Kuivalahti ja Pirjo Loiskekoski toimitussihteerit@mt.fi Metsäkoneenkuljettaja Tuomo Vartiamäki joutui vaaralliseen onnettomuuteen viime viikolla Ylöjärvellä, kun hän ajoi hakkuu koneen yllättäen kaivoon. mennessä ilmoitus@mt.fi. Ylöjärvellä sattunut onnettomuus on täysin poikkeuksellinen, ker too asiamies Markus Tähkänen Yksityismetsä talouden Työn antajat ry:stä. ”Jos olisin tiennyt että pyö rien alla oli kaksi metriä vettä, olisi tullut paniikki, ja olisin tehnyt todennäköisesti jotain tyhmää.” Onni onnettomuudessa oli, että kone ajoi sen verran keskel tä kaivoa että nosturin puomi otti iskun vastaan. Koneyrittäjät vastaavat omien työntekijöidensä turvalli suudesta. Väitteet sopimusten kasva neista vaatimuksista voivat hä nen mukaansa pitää paikkansa, sillä digitaalisuus ja ympäristön huomioiminen ovat lisäänty neet. ”Ja se, mikä on muuttunut, ovat keliolosuhteet ja niiden ennakointi. Nyt suurimmassa osassa Suomea torjutaan enem män liukkautta kuin ennen, ja sen tarpeen ennustamien ei ole helppoa.” Urakointiketjussa sanktiot valuvat alaspäin aliurakoitsijoille Kuntaliiton mukaan tilaajan asettamat sanktiot on tarkoitettu pääurakoitsijalle. hyväksytään toimintasuunnitelma ja talousarvio sekä vahvistetaan jäsenmaksut vuodelle 2021, sekä päätetään yhdistyksen sääntöjen muuttamisesta, 2. Ennakkoilmoittautuminen kokoukseen 14.12. Minis terit puhuvat lämpöisesti monituottajuudesta, mutta tosiasiassa lainsäädäntö hei kentää yksityisen sektorin mahdollisuuksia”, Yrittäjien varatoimitusjohtaja Anssi Kujala sanoo. Hän lisää, että toisin kuin usein kuntien urakoissa, val tiolla kukaan ei hälytä ke tään aurauspuuhiin. 18.00 Kangasniemi, Keisaritie 7 (mahd. Jos tiedossa on esi merkiksi sorakuopan reuna, huomioidaan varoetäisyydet, Tähkänen kertoo. Alu eilla on soten järjestämisvas tuu, mutta niillä olisi oltava riittävästi omaa sosiaali ja terveydenhuoltoa. JOUKO KYYTSÖNEN Uusiutuvien osuus 37 prosenttia, metsähakkeen käyttö kasvoi Uusiutuvan energian käytön osuus kokonaisenergian kulu tuksesta oli viime vuonna 37 prosenttia ja fossiilisen tuonti energian osuus 34 prosenttia, käy ilmi työ ja elinkeinomi nisteriön uusiutuvan energian toimi alaraportista. Britannia kuitenkin ilmoit ti peruuttavansa aikomuksen sa. Maataloustuottajain yhdistysten johtokunnat Joulun juhlanumero 23.12.2020 Joulun juhlanumero 23.12.2020 MT:n muhkeassa Joulun juhlanumerossa joulutervehdyksesi huomataan! Varaa paikka joulutervehdyksellesi 020 413 2321 tai ilmoitus@mt.fi. Kone jäi puomin ja taka pyörien varaan roikkumaan. Suomeen perustet taisiin maakuntia vastaavat 17 hyvinvointialuetta. ”Yritysvaikutusten arvi ointiteksti sisältää lähinnä hurskaita toiveita. Hyvinvointialueen ylin toimi elin on suorilla vaaleilla valittava aluevaltuusto. Heinä kuussa ja syyskuussa hinta kä väisi huipussaan 30 eurossa ja loppusyksyn aikana hinta on asettunut 28 euroon. Aineistot sähköpostitse ma 21.12. Kone jäi asentoon, jossa kuljettaja ei itse päässyt ulos hytistä. Jos kauppasopimusta ei syn ny, kaupankäyntiin Britannian ja EU:n välille tulee uusia tul limaksuja, lisää byrokratiaa ja muita kaupan esteitä. VARSINAIS-SUOMI Kakskerta 14.12. Yrittäjien mu kaan soten kustannuslaskenta tulisi saada läpinäkyväksi, nyt julkiset kulut peittyvät aluei den kokonaiskulujen alle. Johtokunta klo 17.30 Kokouksissa käsitellään maataloustuottajain yhdistysten sääntöjen 10 §:n 2 momentissa mainitut asiat; mm. käsittely UUSIMAA Karjalohja-Sammatti 15.12. 18.30 Järjestetään etäyhteydellä, lisä tietoja matti.kousa@gmail.com SATAKUNTA Hinnerjoki 15.12. Vartiamäki soitti ensin kone yrittäjä Marko Kaitajärvelle, ja pian hätäkeskuksesta soitet tiin hänelle. Päästöoikeuden hinnan nousu lisäsi uusiutuvaa ener giaa sekä teknologinen kehitys tuuli voimaa. 19.00 Lounaskahvila Myllynsilta, kahvi klo 18.30 Nakkila 15.12. Vapparintie 118. Euroopan ja Britannian vä liset kauppaneuvottelut ovat edelleen auki, vaikka brexitin siirtymäkausi päättyy vuoden lopulla. Metsähaketta kulutettiin energiantuotantoon viime vuonna yhteensä 8,15 miljoo naa kuutiota, kaksi prosenttia enemmän kuin vuonna 2018. EIJA MANSIKKAMÄKI TUOVI MÄKIPERE TERHI PAPE-MUSTONEN ILPO PAANANEN Otto Kärki Väylävirastosta kertoo, että viime vuosina valtion maanteiden hoitourakat on kilpailutettu aiempaa avoimemmalla ja yhteistyöhakuisemmalla mallilla, johon on lisätty kannustavia ja palkitsevia elementtejä urakointiketjuun. Jos nosturi olisi ollut lähempänä konetta eikä kulkusuunnassa, olisin mennyt vielä syvemmälle.” Vartiamäki on kiitollinen, että henki säilyi. Britannia uhkasi kaataa erosopimuksen kansallisella la kihankkeellaan, joka olisi puut tunut tähän järjestelyyn. Tietoomme on tullut tapauksia, joissa varoajat lähteä talvikun nossapitotöihin ovat lyhyitä ja hälytysluontoisia”, Koneyrittä jien maarakennusalan toimiala päällikkö Markku Leskinen sanoo
joulukuuta 2020 UUTISET ›› Wifi/ 4G-yhteys ›› Täyttää EU:n uudet päästödirektiivit ›› Käynnistyy sähkökatkon jälkeen › Lähes hajuton diesel-infrapunalämmitin › Pieni kulutus › Ei tarvitse pakoputkea ulos › Biodiesel, diesel tai polttoöljy › Ei puhallinta, ei nosta pölyä › Termostaattiohjattu (0–40°C) › Siirreltävä, ei asennusta › Hiljainen, vain 48 dB Nyt voit säätää lämpötilaa, tarkastaa polttoaineen määrän sekä ilmoitukset suoraan puhelimestasi! AMMATTILAISEN VALINTA REXNORDIC.FI 040 180 11 11 TÄYSIN UUDISTUNEET AIRREX LÄMMITTIMET MOBIILIOHJAUKSELLA AH-200i n. ”Kauppa osoittaa, että Suo messa osataan kasvattaa ja kä sitellä kirjolohta tiukkojen kan sainvälisten laatuvaatimusten mukaisesti. KIMMO LUNDÉN KARI SALONEN Omaleimaisen tutkimusyhteisön PTT:stä tekevät maaja elintarviketalouden sekä metsäja ympäristötalouden tutkimus, kuvaa toimitusjohtaja Markus Lahtinen. Jähmeyttä taloudessa kiis tatta on, koska tuottavuuden kehitys on ollut pitkään heikko. JUKKA KOIVULA Viljanen jatkaa MTK:n Yle-kritiikkiä Kalaneuvos solmi mätikaupan Japaniin Suomalainen kirjolohen mäti käy kaupaksi Japaniin sujiko perinneruokana. Ne puuttuvat.” Gasellit kasvavat nopeasti kansainvälisiin mittoihin. Joutsalaisviljelijän mielestä turpeen alasajo on jäänyt po liittisessa keskustelussa liian vähälle huomiolle. MTK:n valtuuskunnan nok kamies kritisoi myös turpeen leimaamista kotimaisessa uuti soinnissa. Viljasen mielestä Ylen uuti sointi on ollut huonolla tavalla asenteellista maa ja metsä talousasioissa. Lahtinen ennätti avus taa ministeriössä edellisiäkin keskustan ministereitä Katri Kulmunia ja Mika Lintilää sekä myös Juha Sipilän (kesk.) hallituksen aikana. ”Meillä on potentiaalia pal jon parempaan. Sujiko on perinteinen ruoka, ja luonnollisesti kuluttajien odo tukset ovat hyvin korkealla. Kalaneuvokselle nyt solmit tu mätikauppa on merkittävä päänavaus Japanin vaativille markkinoille ja uusi oppimis prosessi. ”Suomessakin ultrakevyt EKP:n rahapolitiikka auttoi zombiyrityksiä selviytymään fi nanssikriisistä”, kirjoitti PTT:n toimitusjohtajana vuosina 1981–1996 työskennellyt Pertti Kukkonen vuosi sitten PTT:n juttusarjassa. Sastamalassa toimiva kalan jalostuskonserni Kalaneuvos Oy on tehnyt lähes miljoonan euron kaupat kotimaisesta kirjo lohen mädistä japanilaisen kauppahuoneen Nichirei Fresh Incin kanssa. Toimialojen sisälläkin on eroja. ”Kaikki muut puolueet, mu kaan lukien oppositiossa oleva kokoomus, olisivat halunneet lyödä turvealaa vieläkin kovem malla verotuksellisella rasituk sella.” Viljanen esitteli näkemyksi ään MTKKeskiSuomen vir tuaalisessa etäyhteyksin järjes tetyssä syyskokouksessa eilen tiistaina. PTT on Lahtiselle tuttu talo, sillä hän toimi PTT:n kansan talouden tutkimusryhmän ve täjänä vuoteen 2015 saakka. Nyt toteutuneessa mätikau passa on ollut mukana pitkän linjan kansainvälisen kalakau pan osaaja Tapani Helle. Ruokalaji on suosituinta kala keskeisessä PohjoisJapanissa. Tämä on erittäin hyvä saavutus, varsinkin, kun ennakolta povattiin jopa ny kyisten tukitasojen romahdus ta.” Kansanedustaja Anne Kalmari (kesk.) toivoo, että viljelijöiden arvostus nousee suomalaisten silmissä. MTV:n uutisointiin luot taa 74 prosenttia valtuutetuista. Sivuvaikutuksena se voi kasvattaa niin sanottu jen zombiyritysten määrää. Tiedossa on yrityksiä, jotka ei vät ole tuottaneet voittoa vuo siin. Hyvin toimivat instituutiot ja korkea koulutustaso antaisivat potentiaalia talouden ja hyvin voinnin kannalta parempaan kin. Kunnallisalan kehittämissää tiö teki marraskuussa 2020 kau punkien ja kuntien valtuutetuille Webropolkyselyn, johon vastasi 1 362 valtuutettua Suomen 8 999 valtuutetusta. 1500 m3 15 kW AH-800i n. Luomuviljelijä Martti Mä ke lä Pihtiputaalta pohtii, millä ta voin kotimaisessa alkutuo tannossa kyettäisiin hyö dyntämään EU:n Green Deal linjauksia. Jokainen mätipussi on erilainen. Ekonomistina Lahtisen tausta on makrotaloustieteen puolella. Hän arvelee, että toimitus johtajan vaihtumisen myötä PTT näkyy entistä vahvemmin talouspoliittisessa keskuste lussa. MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila vaati marraskuus sa korjausliikettä Yleisradion journalistiseen linjaan ja sa noi, että maaseudun mitta on täysi. Paikallislehtien uutisointiin luotetaan tasaisesti kaikissa ryhmissä, hieman enemmän kuitenkin keskustan ja kristil lisdemokraattien valtuutettu jen keskuudessa ja alle 20 000 asukkaan kunnissa. Hyvä koulu tus ja oikeusjärjestelmä ovat talouden vahvuuksia, jotka tyypillisesti korreloivat koh tuullisen tuottavuuskehityk sen kanssa. Mädillä on Japanissa pitkät perinteet, ja mätiä on osattu su kupolvien ajan säilöä eri mene telmin. 900 m3 13 kW AH-300i n. Zombiyritykset jarruttavat tuottavuutta PTT:n toimitus johtajana aloittaneen Markus Lahtisen arvion mukaan Suomessa olisi potentiaalia parempaankin. Maaseudun Tulevaisuus 5 keskiviikkona 9. Maaseudun Tulevaisuuden uutisointiin luottavat selvästi eniten keskustan valtuutetut ja alle 5 000 asukkaan kun nissa asuvat. IltaSanomien ja Iltalehden uutisointia piti luotettavana alle 15 prosenttia valtuutetuis ta. Mik si monilta puuttuu rohkeutta kasvaa isoksi. HARRI KALLIO-KURSSI " Suomessa osataan kasvattaa ja käsitellä kirjolohta tiukkojen kansainvälisten laatuvaatimusten mukaisesti." VEIJO HUKKANEN. Vielä vuosi sitten joka kym menennellä valtuutetulla oli luottoa sosiaaliseen mediaan, mutta lukema on laskenut nel jään prosenttiin. ”Koska siihen olisi tulossa parannusta?” Rantanen kysyy. Suomalainen kirjolohen mäti kiinnostaa japanilaisia hienos tuneen ja rikkaan makunsa ta kia, Kalaneuvos kertoo tiedot teessaan. Maakunnan ykköslehtien, kuten Aamulehden, Turun Sanomien, Savon Sanomien, Kalevan uutisointiin luotta vat eniten RKP:n, vihreiden ja keskustan valtuutetut sekä alle 20 000 asukkaan kunnissa asu vat, vähiten perussuomalaiset. ”Kansantaloudessa ongelma tunnetaan, mutta yritystasolla yhtiöllä voi silti olla kantava ta rinansa heikosta kannattavuu desta huolimatta.” Heikon tuottavuuskehityksen ohella Suomen yrityssektorilla on toinenkin ongelma. Suomen luonnonvarakes kuksen (Luke) tilaston mu kaan kirjolohen mätiä tuo tettiin kaikkiaan 400 tonnia elin tarvikkeeksi vuonna 2019. ”Meidän kaikkien on tehtä vä töitä, jotta maaseudun ih miset nähtäisiin ratkaisijoina ja pelastajina, joille kannattaa olla kiitollinen. Julkisilta palveluilta odote taan muutakin kuin tuottavuu den maksimointia. TUOVI MÄKIPERE Maaseudun Tulevaisuutta piti luotettavana 57 prosenttia. Markkinataloudessa kannat tamattomien ja uusiutumat tomien yritysten pitäisi antaa kaatua. Aloit tamistukea on myönnetty koko maassa yhteensä 250 maa talous yrittäjälle”, Ijäs sanoo. Suomessa potentiaalia olisi pa rempaan kansainvälisestikin”, arvioi Pellervon talous tutkimus PTT:n toimitusjohtaja Markus Lahtinen. Maun, värin ja suutuntuman on oltava täydellistä. Kirjolohen mäti toimitetaan huolellisesti suolattuina ja pa kastettuina mätipusseina, joista käytetään Japanissa nimitystä sujiko. ”Toimialasta riippumatta pi täisi olla myös erittäin nopeasti kasvavia ’gaselliyrityksiä’. ”Kun tuet säilyvät suunnil leen entisellään, mutta kui tenkin Green Deal vaikuttaa eurojen jakamiseen, niin millä pelimerkeillä tukea saataisiin kanavoitua esimerkiksi tur vepelloille ja myös luonnon monimuotoisuuteen?” Mäkelä sanoo. Mädin puhdasta tuoksua arvostetaan myös suuresti. 2000 m3 22 kW LÄMMITTÄÄ HALLIN, TYÖMAAN, VARASTON, AUTOTALLIN, KASVIHUONEEN, HARRASTETILAN ... Kauppatieteiden tohtori Markus Lahtinen aloitti PTT:n uutena toimitusjohtajana jou lukuun alussa. Hän siirtyi PTT:n johtoon valtiovarainministeri Matti Vanhasen erityisavustajan teh tävästä. KeskiSuomen elykeskuk sen rahoitusasiantuntija Jyrki Ijäs esitteli kokousväelle aloit tavien maatalousyrittäjien val takunnallista tilannetta. Zombit ovat puolikuol leita, yli kymmenen vuotta toi mineita yrityksiä, jotka eivät ole kolmeen vuoteen pystyneet tuottamaan edes markkinako ron verran tulosta. Lahtinen pitää oikeana po litiikkana sitä, että valtio kor vaa tuilla koronan vaikutuksia yrityksille. Miksi tuottavuus sitten on niin alhai nen sekä meillä että muual lakin, on keskeinen kysymys. ”Nythän poikkeuksellisesti maataloustukiin käytettävät rahat tulevat nousemaan, ja pitkästä aikaa maataloustuki potti kasvaa. Kauppalehden uutisointia pi tävät muita luotettavimpina ko koomuksen, keskustan ja kris tillisdemokraattien valtuutetut ja korkeammin koulutetut. Potenti aaliset yritykset myydään pois nopeasti, usein ulkomaille. Nokian jälkeisessä maailmassa sitä ei kuitenkaan ole tapahtunut”, ekonomisti Lahtinen harmittelee. ”Ylen on uutisoinut käsit tämättömän negatiivisesti esi merkiksi kotimaisesta metsä taloudesta. Olemassa olollaan nämä estävät uusien, vauhtiin päästessään tehok kaampien ja ketterämpien yri tysten tuloa markkinoille. Maaseudun Tu levaisuutta erittäin tai melko luotettavana piti 57 prosenttia kyselyyn vastanneista valtuu tetuista. Syitä markkinatalouden puutteisiin ei Lahtisen mukaan täysin tun neta, ”mutta tämä on keskeinen tutkimuskysymys”. Suomen kansantalouden tuot tavuuskehitys laahaa ja tuotta vuuden kasvu on jämähtänyt puoleen prosenttiin vuodessa. MTK:n valtuuskunnan puheen johtaja Eerikki Viljanen jat kaa tuottajajärjestön riveistä viime aikoina kiirinyttä kritiik kiä Yleisradion suuntaan. ”Tänä vuonna uusia maa talous yrittäjiä on aloittanut valtakunnallisesti vähän. Allokoidaanko työvoimaa ja pääomia riittävän tehokkaasti uusille aloille ja nopeammin kasvaviin yrityksiin. Zombiyritykset ovat heikosti kannattavia yhtiötä. Sopimus on vahva avaus jalosteviennin laajenta miseen, joka on ollut yksi viime vuonna valmistuneen 30 mil joonan euron tehdaslaajennuk semme tarkoituksista”, arvioi Kalaneuvoksen toimitusjohtaja Veijo Hukkanen. Yksittäisiä yhtiöitä Lahti nen ei halua nimetä zombeik si. Tekni kot säätävät päivittäin suolan määrää ja kypsymisaikaa riip puen mädin rakenteesta. ”Kun julkisessa keskustelus sa turve on leimattu ilmastopa hikseksi, kääntävät markkinat nyt selkänsä koko elinkeinolle. Keski-Suomen tuottajien ko kouksessa puitiin myös muun muassa maatalouden kannatta vuutta. Otsikkotasolla on väitetty, että Suomi olisi yksi maailman huonoimmista met sien monimuotoisuuden säilyt täjistä”, Viljanen sanoo. Korona on kuitenkin ollut sel lainen shokki, johon Lahtisen mielestä yritysten ei voida koh tuudella olettaa varautuvan. Sujiko on teknisesti yksi haastavimmista ja pisimmälle viedyistä tavoista säilöä mätiä. ”Huomattava määrä työ paikkoja poistuu maaseudulta, ja on ikävää, jos korvaavat ai neet siirtyvät tuontitavaraksi. Syntyykö Suomessa pitkällä ai kavälillä innovaatioita. Kaksi viidestä sijoitti ilta päivälehdet luotettavan ja epä luotettavan välimaastoon. Vastausprosentti oli 15,1 ja virhemarginaali koko aineistosta on suuntaansa 2,7 prosenttiyksikköä. Vastausta ei ole antaa ekono misti Lahtisellakaan. Finanssipolitii kalla valtio pitää pystyssä yri tyksiä, toimialojakin, joilta korona on vienyt kysynnän ja asiakkaat. ”Pitkän päälle tuottavuus on taloudellisen hyvinvoinnin kannalta kaikki kaikessa. ”Sujiko on erityisen arvos tettua kalaalan ammattilais ten keskuudessa, ja se on myös yhtiömme monen työntekijän suosikkiherkku”, kertoo Nichi rei Fresh Incin merellisten tuotteiden osaston päällikkö Shunji Murasawa. ”Pidemmän päälle taloudellisen hyvinvoinnin kannalta tuottavuus on kaikki kaikessa.” MARKUS LAHTINEN Valtuutetut luottavat STT:hen ja Yleisradioon Suomen kunnanvaltuutetusta 88 prosenttia pitää Suomen tie totoimistoa (STT) luotettavim pana uutisoijana, käy ilmi Kun nallisalan kehittämis säätiön valtuutettukyselytutkimukses sa. Kevyt rahapolitiikka ja koro napandemian myötä nollakor kojen aika jatkuvat arvioitua pidempään. Haketta tuodaan jo nyt paljon Venäjältä kotimaisiin lämpö laitoksiin.” Eerikki Viljanen huomaut taa, että Suomen EU:sta saa man maataloustuen määrä on pitkästä aikaa nousemassa. Niin ikään tuottavuuden mittaamisessa on haasteensa, vaikkapa vanhusten palveluis sa. Rahoitus on hinnaltaan ke vyttä, julkiset tuet saatavilla. Yleisradion tv ja radiouutiset keräsivät 84 ja 83 prosentin lu kemat. Kun tähän vielä yhdistetään poliittiset päätökset turpeen veronkorotuksista, on elin keino todella vaikeassa tilan teessa.” Viljasen mukaan Suomen puolueista vain keskustan ja perussuomalaisten riveissä on ymmärrystä suomalaiselle turve tuotannolle. Hukkasen yrittäjäperhe omistaa myös mädin tuottavan Suomen suurimpiin lukeutuvan kalankasvatusyrityksen, Ah venanmaan Föglössä toimivan Nordic Trout Ab:n. Mehän sidom me kaupunkilaisten hiilipääs töt ja tuotamme maailman turvallisinta ruokaa”, Kalmari toteaa. Viljelijä Jani Rantanen Joutsasta huomauttaa, että maataloustulokehitys on jä mähtänyt paikalleen pitkäksi ajaksi
Esimerkiksi metsänhoitoyhdistykset tai muut palvelun tarjoajat alkavat todennäköisesti käydä tämänsuuntaista dialogia”, lähteet selventävät. ”Raportointi ja arviointipakko on aina lisäkustannus. Siten esimerkiksi luoton hinta voisi olla kalliimpi niille tiloille, jotka eivät täytä EU:n vapaaehtoista rahoitussäätelyn ehtoja. Maalis–huhtikuussa 48 prosenttia vastaajista ilmoitti, että yrityksen maksuvalmius on heikentynyt melko tai erittäin paljon, kun taas tuoreessa kyselyssä vain 16 prosenttia arvioi maksuvalmiuden heikentyneen. Samaan aikaan bruttokansantuote nousi 1,5 prosentilla, komission raportti valaisee. Perheyritysten liiton kyselyssä 55 prosenttia vastaajista kertoi, että koronapandemian seuraukset eivät ole vaikuttaneet yrityksen maksuvalmiuteen negatiivisesti. Ilmailun päästöt Euroopassa kasvoivat prosentilla vuoteen 2018 verrattuna. Unkari ja Puola estivät marraskuussa EU:n yli tuhannen miljardin euron monivuotisen budjetin ja 750 miljardin euron elpymispaketin etenemisen, koska ne vastustavat rahanjaon yhteyteen kytkettävää oikeusvaltiomekanismia. Parlamentin ja neuvoston sopimassa kirjauksessa oikeusvaltiokytkennän käynnistämisestä päätettäisiin jäsenmaiden määräenemmistöllä. Siten esimerkiksi metsien avohakkuut tai turve maiden viljely eivät täyttäisi vaatimuksia. ”Hallituksen saama palaute paljastaa hyvin, kuinka Suomea pitäisi pikaisesti muuttaa”, hän jatkaa. Perheyritykset antavat Marinin hallitukselle arvosanaksi keskiarvon 5,4 (asteikolla 1–10, 1 = huonosti ja 10 = erinomaisesti). Irtisanomiset sen sijaan ovat lisääntyneet. Kestäviksi luokiteltavien sijoitusten tulisi jatkossa täyttää tietyt kriteerit, joita komissio valmistelee tulevien vuosien ajan. joulukuuta 2020 Perheyritysten maksuvalmius parantunut pandemian aikana Suomalaisten perheyritysten maksuvalmius on kohentunut sitten kevään ensimmäisen korona-aallon, selviää Perheyritysten liiton tiedotteesta. Budjettikiista EU-johdon pöydällä EU-maiden johtajat kokoontuvat loppuviikosta yhteisen pöydän ääreen Brysseliin puimaan EU:n budjettikiistaa. Luottavaisuusasteikolla 1–10 (1 = vähiten luottavainen, 10 = erittäin luottavainen) vastausten keskiarvoksi tuli 4,1. ”Ehdotus tuo uuden kestävyystermiviidakon. Suomalaisista tiloista toteuttaisi ehdot silti vain hyvin pieni osa”, Ruippo sanoo. Ne sisältävät monia pulmakohtia maa ja metsätiloille. Jotta jalostava teollisuus nähdään kestävänä toimialana, myös raaka-aineen lähteen pitää noudattaa esitettyä kriteeristöä. Meidän perustutkimuksemme ei pysty vastaamaan tähän vaatimukseen.” MTK:n mukaan metsätaloudella on käytössään jo kansalliset kestävyyskriteerit eikä tarvetta uusille ole. Metsätaloudessa ennallistaminen, suojelu ja metsittäminen luokitellaan toimenpiteiksi, jotka saisivat rahoitusta. Hännisen mukaan yritykset tarvitsevat erityisesti nyt sellaisen toimintaympäristön, jossa ne voivat elpyä nopeammin kuin kansainväliset kilpailijansa. Varsinkin alussa ennen kuin meillä on riittävää laskentasoftaa, kriteerien arviointi voi olla hankalaa. Komissio julkaisi marraskuussa ehdotuksensa sille, mitkä luonnonvarojen käyttöön liittyvät toimenpiteet nähdään jatkossa EU:n rahoitusmarkkinoilla kestävinä. Uudet kriteerit eivät poikkea oleellisesti aiemmista valmisteluluonnoksista. Metsänomistajille ja viljelijöille vaatimukset voisivat tulla esiin myös teollisuuden kautta. ”Samoista asioista keskustellaan muun muassa EU:n maatalouspolitiikan valmistelussa. Suomelle periaatteeseen sitoutuminen on ollut asia, josta se ei ole halunnut joustaa. Nykyiset raportointimallit eivät riitä. Nykyisenkaltainen kestävä metsätalous ei riitä komission ehtojen täyttämiseen, MTK:n kansainvälisten asioiden johtaja Juha Ruippo kertoo. Oikeusvaltioperiaate tarkoittaa yksinkertaistettuna sitä, että jäsenmaiden vallan käytön on perustuttava lakiin ja että kansalaisten tulee voida haastaa niiden päätökset itsenäisissä tuomioistuimissa. Rahoitusjärjestelmän uudistus on osa Euroopan vihreän kehityksen ohjelmaa (Green Deal). Ilmastokriteeristö julkaistaan ensi vuoden puolella, ja nyt menossa on sidosryhmien kuulemiskierros. Viljelijöiden ja metsänomistajien kannalta tärkeää on, että kestävyyskriteerit rakennetaan johdonmukaisesti muun EU-lainsäädännön kanssa. Vaikka maaja metsätalous eivät ole suoraan rahoitusvälineiden käyttäjiä, niin säädöspatteri kuulostaa ylimittaiselta”, Ruippo toteaa. MT:n haastattelemien virkamieslähteiden mukaan uudet kestävyysmääritelmät voisivat näkyä maatiloilla esimerkiksi silloin, kun viljelijä hakee uutta lainaa pankista. Kyseessä ovat kuitenkin vasta ensimmäiset kriteerit. TUOVI MÄKIPERE KESTÄVÄ RAHOITUS Euroopan komissio julkaisi kaksi vuotta sitten kestävän rahoituksen toiminta suunnitelman. Perheyritysten liitolla on yhteensä noin 450 jäsenyritystä. Perheyritys Pulssi -kyselyyn vastasi marras–joulukuun vaihteessa yhteensä 137 Perheyritysten liiton jäsentä. Maalis–huhtikuun kyselyssä välittömiä lomautuksia suunnitteli noin neljännes vastaajista, mutta enää noin viisi prosenttia vastaajista näkee, että lomautuksiin pitää turvautua seuraavan kuukauden kuluessa. Siinä rahankäyttöä katsottaisiin kuukausi kerrallaan tämän vuoden budjetin pohjalta niin kauan kuin sopu budjetista valmistuu. On hyvä kuitenkin muistaa, että tämä ei ole kieltävää sääntelyä. Päästöt, jotka eivät kuulu EU:n päästökauppajärjestelmään, kuten liikenne, rakennukset ja maatalous, eivät komission mukaan muuttuneet merkittävästi edellisvuodesta. MT raportoi taksonomiavalmistelusta viime vuoden lopulla. 6 Maaseudun Tulevaisuus UUTISET keskiviikkona 9. Asetus tulee sovellettavaksi vuoden siirtymäajan jälkeen. Niin kutsutun taksonomia luokittelun tarkoituksena on ohjata rahoitusta vihreisiin, ekologista siirtymää tukeviin sijoituskohteisiin. Kaikkiaan 15 prosenttia vastanneista kertoo, ettei lomautus ole riittänyt vaan yrityksessä on jouduttu irtisanomaan työntekijöitä. Suomesta kokoukseen osallistuu pääministeri Sanna Marin (sd.). Sääntelyyn osallistuminen on yrityksille ja muille toimijoille vapaaehtoista. Vastaajien luottamus Suomen talouteen ei ole kovin korkealla tasolla. ”Euroopan unioni osoittaa, että päästöjä on mahdollista vähentää ja samaan aikaan kasvattaa talouttamme. Päästökauppajärjestelmän piiriin kuuluvien alojen päästöt laskivat voimakkaimmin. Ensi vuonna komissio ehdottaa muita ympäristökriteerejä, jotka liittyvät luonnon monimuotoisuuteen, vesiresursseihin, kiertotalouteen ja saastuttamiseen. ”Osa luomutiloista voisi mahdollisesti päästä tilanteeseen, jossa ne tuottavat kriteerien mukaista kestävää raaka-aineita. Päästöt olivat vuonna 2019 alimmillaan 30 vuoteen. Asetuksesta seuraa merkittävästi uutta hallinnollista taakkaa ja kuluja.” Maaja metsätalouden ilmastokriteereissä kestävät rahoituskohteet edellyttävät biologisen monimuotoisuuden säilyttämistä sekä hiilinielujen vahvistamista. Isojen yritysten rinnalla taksonomia-luokittelujärjestelmä tuo uusia velvoitteita myös raakaaineiden tuottajille eli metsänomistajille ja viljelijöille. EU:n rahoitusmalli uhkaa tuoda lisäbyrokratiaa maaja metsätiloille Komissio julkaisi ensimmäiset ehdotuksensa uusista kestävyys kriteereistä. Ne laskivat yhdeksällä prosentilla eli 152 miljoonalla hiilidioksidiekvivalenttitonnilla vuoteen 2018 verrattuna. Myös maa ja metsätalous on mukana tarkastelussa. Myös Suomi on painottanut lausunnoissaan sitä, että taksonomiassa tulee ottaa huomioon kansallinen liikkumatila. Suomelle on luvassa elvytyksen kautta noin 200 miljoonaa euroa maaseudun kestävyyden kehittämiseen, digitalisaatioon sekä ilmastonmuutoksen hillintään ja siihen sopeutumiseen. MARIA POHJALA BRYSSEL ETIENNE ANSOTTE/EU Puolan pääministeri Mateusz Morawiecki (vas.) ja Unkarin pääministeri Viktor Orbán tapasivat syyskuussa Brysselissä.. ”On rohkaisevaa, että maksuvalmius on palautunut nopeasti suuressa osassa jäsenyrityksiämme. Niiden mielestä asia pitäisi viedä takaisin valmisteluun ja hyväksyä rahoituspaketit ilman tätä mainintaa. Se on osoitus suomalaisen perheyritysekosysteemin vastustuskyvystä akuuteille shokeille”, Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Auli Hänninen sanoo. Keskusteluun nousee vireillä oleva kiista EU:n elvytyspaketista, seitsemän vuoden rahoituskehyksestä ja niihin liittyvästä oikeusvaltioperiaatteesta. Teollisuuden päästöt laskivat noin kahdella prosentilla. Myöskään turve maiden viljely ei täyttäisi vaatimuksia. EU-neuvoston puheenjohtajamaa Saksa on työskennellyt tiiviisti yhteisen kompromissin löytämiseksi. Maatalouteen komissio ehdottaa muun muassa viiden kasvin viljelykiertoa, torjunta-aineiden vähentämistä, siirtymistä luomuhyväksyttyihin torjuntaaineisiin ja paljaan maan kieltoa valumille herkkinä aikoina. Luokitusjärjestelmän tavoitteita ovat muun muassa ilmastonmuutoksen hillintä, ympäristökuormituksen vähentäminen, kiertotalous sekä jätteistä, kierrätyksestä ja terveistä ekosysteemeistä huolehtiminen. Miksi on tarve tehdä päällekkäistä lainsäädäntöä?” Ongelmaksi muodostuisi myös se, että maaja metsätalouden toimijoiden pitäisi raportoida hiilidioksidipäästöistä ja -poistumista tilakohtaisesti. ”Toimijoiden on seurattava ja raportoitava hiilivarastonsa muutosta, jota ulkopuolinen arvioija sitten tarkastelee kolmen vuoden välein. Unkarin ja Puolan mielestä kyseinen sopu ei vastaa EU-johtajien heinäkuussa neuvottelemaa päätöstä. Maatalouden siirtymäkauden asetuksen lisäksi myös elvytysrahoituksen valmistuminen lykkääntyisi pattitilanteessa entisestään. ”Se, että jatkat samaan tapaan metsänhoitoa tai viljelyä, ei enää riitä. Toisin sanoen mitä hyötyä taksonomialla olisi tuotteiden hinnalle ja maksaako kriteerien käyttöönotto vaivan. Kyselyn mukaan Sanna Marinin hallitus on onnistunut yritysten tukemisessa koronakriisin aikana keskinkertaisesti. Tämä on mahdollista, jos pidämme kiinni sitoumuksistamme”, EU:n ympäristökomissaari Frans Timmermans kommentoi tuoretta päästöraporttia. Eniten päästöt tippuivat energiasektorilla, jossa päästöt leikkaantuivat 15 prosentilla. Jos haluat hankkia rahoitusta, luottolaitokset tulevat kysymään tätä jollain aikavälillä”, MT:lle kerrotaan. Maalis– huhtikuun kyselyssä näin vastasi vain 14 prosenttia vastaajista, Perheyritysten liitto kertoo. ”Toimijan on pohdittava, mitä se tilalle merkitsisi. Päästöt olivat vuonna 2019 alimmillaan 30 vuoteen, jonka aikana ne ovat laskeneet neljänneksellä. Samaa mieltä on ollut Euroopan parlamentti. MARIA POHJALA BRYSSEL TIMO AALTO, JUSSI SAURAMO Vain metsien ennallistaminen, metsittäminen ja suojelu saatetaan jatkossa katsoa kestäviksi taloudellisiksi toimenpiteiksi EU:n taksonomia-lainsäädännön mukaan. Huhujen mukaan komissio voisi edetä elpymisrahastossa ilman Puolaa ja Unkaria, jotka ovat kuitenkin saamassa sekä budjetin että elvytyspaketin kautta merkittävän summan varoja. Jos budjettikiistaa ei pystytä ratkaisemaan pian, monivuotisen budjetin uusia rahoitusohjelmia ei pystytä ottamaan käyttöön suunnitellusti ensi vuoden alussa. Syynä päästövähennyksiin on sähköntuotannon siirtyminen uusiutuviin raaka-aineisiin sekä kaasuun. Euroopan unionin päästöt ovat laskussa MARIA POHJALA BRYSSEL Euroopan unionin kasvihuonekaasupäästöt alenivat viime vuonna 3,7 prosentilla edellisvuodesta. Meidän on silti edelleen tehostettava toimenpiteitä kaikilla sektoreilla saavuttaaksemme ilmastoneutraaliustavoitteemme vuoteen 2050 mennessä. ”Ehkä vuoden päästä näemme, onko tällä uudella rahoitusvälinerakenteella laajempaa merkitystä vai jääkö tämä vain aurinkoja merituulipuistojen tukijärjestelmäksi, jonka sivuvaikutuksena kaikille muille aloille saadaan laaja byrokratiaverkosto uuden suunnittelu-, raportointija auditointivelvoitteiden kautta”, Ruippo summaa. Silloin esimerkiksi maatalouden tukien osalta käyttöön otettaisiin niin kutsuttu 1/12-menetelmä. Irti sanomisista ilmoitti maalis–huhtikuussa yhdeksän prosenttia vastaajista. Oikeusvaltiomaininnalla pyritään ehkäisemään EU-rahojen väärinkäyttöä
Määrä olisi 1,5 prosenttia edellisvuotta enemmän. Kokonaistuotanto nousee lähelle 80:tä miljoonaa kiloa. MAIJA ALA-SIURUA Vasikkaripulin ehkäisyssä parannettavaa SATU LEHTONEN Vasikoilla esiintyvän ja ihmisiin tarttuvan ripulin, kryptosporidioosin, vakavuus ymmärretään, mutta kaikilla maitotiloilla ei ole riittäviä tietoja sen ehkäisyyn. Ensi vuonna sikatiloja ennustetaan olevan 780. Nestemäisten maitotuotteiden kulutus on laskussa, mutta juustojen kulutus kasvaa. Myös tuonti on ollut viime vuotta maltillisempaa. Kun mukaan lasketaan suoramyynti ja tilakäyttö, kaikkiaan munia tuotetaan 77 miljoonaa kiloa. Hinta sisältää laatulisät ja jälkitilin. Noin puolella vastaajista oli riittävät tiedot ihmisten kryptosporidioosin ehkäisemiseksi. Kustannusten lasku vetää tänä vuonna yrittäjätulon viime vuotta paremmaksi. Kananmunien kulutus kasvoi jo heti vuoden alussa, ja poikkeuksellinen koronakevät siivitti kuorimunien syönnin reippaaseen nousuun. Syyskuussa tuottajia oli 5 486 eli noin 400 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Viljelijöille metsätuloa kertyisi ennusteen mukaan 589 miljoonaa euroa. Maaseudun Tulevaisuus 7 keskiviikkona 9. Ennuste ensi vuodelle on 85,9 miljoonaa kiloa. Sekä maitoettä lihatulot vähenevät saman verran. Sikatilojen määrä vähenee noin 10 prosentin vuosivauhtia. 6,80) 88,40/kg 100% alpakka Alpaca 400 5,98/50g (norm. Kasvinviljelytuloista viljan osuus olisi ennusteen mukaan ensi vuonna 307 miljoonaa euroa. Keskituotosta nostavat muun muassa hyvä rehusato ja alhaisemman tuotoksen lehmien poistuminen. Kotieläintulot nousevat vähän. Perunan osuus muusta kasvinviljelytulosta on tänä vuonna 24 prosenttia, sokerijuurikkaan 4, öljykasvien 4, vihannesten 39 sekä marjojen ja hedelmien 27 prosenttia. Sianlihan vienti on kasvanut tammi–syyskuussa 19 prosenttia. Euroopassa paheneva afrikkalaisen sikaruton tilanne ja koronan vaikutukset sikamarkkinoihin heijastuvat väistämättä Suomeen, Kantarin raportissa todetaan. Pellervon taloustutkimus PTT on ennustanut, että maailmalla maidon hinta laskee ensi vuonna kuluttajien ostovoiman heikentyessä. Ensi vuoden satoennusteena käytetään tässä vaiheessa talvea keskimääräistä 3,72 miljardin kilon viljasatoa. Ensi vuonna hinnan ennustetaan olevan keskimäärin 39,1 senttiä. joulukuuta 2020 MAATALOUS Yhteystiedot: maatalous@mt.fi WWW.LANKAMAAILMA.FI HELSINKI | TAMPERE | TURKU | OULU | VERKKOKAUPPA Alpakkaviikot! Tarjoukset voimassa 23.12. Koko vuoden kulutuksen ennakoidaan kasvavan 4 prosenttia 68,8 miljoonaan kiloon. Hyväksyntä koskee vain vuotta 2021. Ennuste ensi vuodelle on 1,51 euroa. Täytyy huomioida, että vuosina 2018 ja 2019 hakkuumäärät olivat tilastohistorian suurimmat. Vuonna 2019 syntyi vajaa 8 000 vasikkaa edellisvuotta vähemmän. Nestemäisten maitotuotteiden kulutus on jatkanut 4–5 prosentin laskua, mutta juuston kulutuksen kasvu tasoittaa kokonaistilannetta. Ensi vuonna lehmän hinnan ennakoidaan nousevan ja nuoren naudan hinnan hieman laskevan. Koko vuonna hinnan nousu jää kahteen prosenttiin. Tänä vuonna vasikoista on ollut pulaa, minkä seurauksena teurasmäärät ovat laskeneet, kasvatusajat pidentyneet ja teuraspainot nousseet. Pro gradu -tutkimukseen saatiin vastauksia 243 lypsykarjatilalta. Maatalouden kustannuksia ei käsitellä Kantar TNS Agrin maatalousennusteessa. Kulutuksen kasvu on jatkunut. 6,95) 90,20/kg 100% alpakka Vidal Alpaca 4,42/50g (norm. Tukijärjestelmät ovat viime vuosina pysyneet melko vakaina, ja maatalouden kokonaistuki on säilynyt lähes ennallaan. Kolmasosalla vastaajista oli virheellinen käsitys, että ihmisten tartuntoja voitaisiin ehkäistä käyttämällä käsidesiä tai lääkitsemällä vasikoita. Maatilojen sivuansiot ovat 28 prosenttia niiden kokonaistuloista. PTT ennustaa, että ensi vuonna kustannukset nousevat ja maatalouden yrittäjätulo kääntyy siten kahden nousuvuoden jälkeen laskuun. Munien vienti on hiipunut viime vuodesta, sillä munia ei ole juuri riittänyt ulkomaille vietäväksi. Arvio ensi vuoden maitomääräksi on tällä hetkellä 2 274 miljoonaa litraa. Sianlihan vienti on lisääntynyt. TUURE KIVIRANTA Siipikarjanlihan kulutuksen ennakoidaan kasvavan neljä prosenttia tänä vuonna. EU:lta brexitluomulle vuoden lisäaika EUkomissio on päättänyt hyväksyä kuuden brittiläisen luomujärjestön sertifikaatit päteviksi unionin markkinoilla, vaikka saarivaltio jättää EU:n ensi vuoden alusta. Jos vienti piristyy, omavaraisuusaste pysyy lähellä kuluvan vuoden tasoa. TUURE KIVIRANTA Maidon hinta säilyy melko vakaana Meijerituotteiden kokonais kulutus on pysynyt edellisvuoden lukemissa. Ensi vuonna markkinatulo kasvanee kaksi prosenttia tuotannon kasvun myötä, mutta tuottajahintojen ennakoidaan hieman laskevan. Maitotilojen määrä on vähentynyt tänä vuonna suunnilleen seitsemän prosentin vauhtia. Muun kasvinviljelyn osuus taas olisi 333 miljoonaa euroa. Keskituotos kasvaa tänä vuonna lähes kolme prosenttia, kun viime vuosina kasvu on ollut alle kaksi prosenttia. Laskua on ollut niin energian, lannoitteiden kuin rehujen hinnoissa. Viljelijöille tästä kertyisi 559 miljoonaa euroa. 82% alpakka, 13% merinovilla, 5% nylon Alpaca Storm 4,49/50g (norm. Kantar TNS Agri ennustaa maidon tuottajahinnan olevan tänä vuonna keskimäärin 39,2 senttiä litralta. Kulutus kasvaa ennusteen mukaan yli 70 miljoonan kilon. Kuorimunien kulutus lisääntyi lähes 6 prosenttia tammi–kesäkuussa, mikä tarkoittaa 1,5:tä miljoonaa lisäkiloa. Tuotos on parantunut keskimäärin kolmen prosentin vauhtia. Tuotantomäärän kasvu loiventaa ensi vuonna sikatilojen myyntitulojen laskun kolmeen prosenttiin. Hintakehityksessä voi olla tuotantomuotojen välillä eroja. Kananmunien keskimääräisen tuottajahinnan ennustetaan laskevan ensi vuonna kaksi prosenttia. Syksyllä 2019 ja keväällä 2020 hinnat olivat sen sijaan pääosin nykytasoa matalammat. Lopettamistahti voi nousta kahdeksaan prosenttiin, jolloin lopettajia olisi ensi vuonna 450. Tälle ja ensi vuodelle ennakoidaan myös vajaan 4 prosentin lisäystä. Maatilojen tulojen ennustetaan hieman nousevan ensi vuonna Myös maatalouden kustannusten ennakoidaan lähtevän nousuun. Maatilojen sivuansiot ovat loivassa laskusuunnassa. Vasikkakarsinoita puhdistaessaankin vain noin joka kymmenes ilmoitti käyttävänsä niitä. Ensi vuonna tuottajahintoihin ennakoidaan 6 prosentin laskua, yhteensä 11 senttiä nykytasosta vuoden 2021 loppuun. Vilja sato oli tänä syksynä vuosi tuhannen kolmanneksi pienin. Pellervon taloustutkimus PTT:n syksyllä julkaisemassa katsauksessa maatalouden kustannusten kerrotaan tänä vuonna laskeneen merkittävästi. Naudanlihan tuotanto laskee kuluvana vuonna reilulla prosentilla 86 miljoonaan kiloon. Jos toiveet täyttyvät, Britannian ja EU:n luomutuotannon standardit hyväksytään puolin ja toisin brexitistä huolimatta. Ensi vuonna tuotannon ennakoidaan kasvavan, sillä kanamäärät ovat nousussa. Tuotannon kasvu nostaa kokonaistilitykset ensi vuonna vähän tätä vuotta suuremmiksi. Kokonaistuotantomäärä pakkaamoille on Kantar TNS Agrin ennusteen mukaan 76 miljoonaa kiloa. Ensi vuodelle ennakoidaan liki yhtä suurta nousua, jolloin tuotanto olisi 182 miljoonaa kiloa. Viime vuonna kulutus kasvoi 3,8 prosenttia. Tuottajahinta nousi alkuvuodesta, mutta on kääntynyt laskuun loppuvuodesta. Hankkeessa selvitetään kryptosporidioosin lisääntymisen syitä sekä ihmisillä että vasikoilla. Se on 3,5 prosenttia viime vuotta enemmän. Kiinan osuus lähestyy puolta koko vientimäärästä. Siirtymäkaudella 2021–2022 jatketaan pääsääntöisesti nykyisen rahoituskauden toimenpiteitä, mutta eurot tulevat uudesta rahoituskehyksestä. Maailman tilanne heijastuu Suomeen. Luomujärjestöt toivovat edelleen, että EU ja Britannia pääsisivät pitkäaikaiseen sopuun luomusta osana neuvoteltavana olevaa vapaakauppasopimusta. Ensi vuonna puumarkkinoiden odotetaan elpyvän puutuoteteollisuuden kasvun vetämänä. Ensi vuonna vasikoita odotetaan syntyvän 3 000 tätä vuotta vähemmän. Maatilojen lukumäärän vähentyminen laskee sivuansioiden kokonaismäärää. Kananmunia syödään tuntuvasti enemmän kuin viime vuonna. Myös brexit aiheuttaa laskupainetta. 40% alpakka, 40% merinovilla, 20% nylon -35% -35% -35% -35% -35% Tilaa verkkokaupasta kätevästi noutopisteeseen tai kotiovelle! Maatilojen kokonaistulot alenevat tänä vuonna kaksi prosenttia 6,38 miljardiin euroon. EU:n elvytysrahoitusta on tarkoitus alkaa jakaa maataloudelle vuonna 2021. 10,90) 141,70/kg. Vain kolmasosa ilmoitti käyttävänsä kertakäyttökäsineitä hoitaessaan terveitä vasikoita tai siivotessaan vasikkakarsinoita. asti niin kauan kuin tavaraa riittää Anna lahjaksi Lankamaailman lahjakortti! Hjerte Alpaca 4,51/50g (norm. Hinnat ovat hiukan heikommat kuin vuonna 2019, mutta korkeammat kuin vuosina 2015–2017. Tänä vuonna viljan myyntitulojen arvioidaan olevan kaikkiaan 299 miljoonaa euroa ja muun kasvinviljelyn myyntitulojen 324 miljoonaa. Asia kävi ilmi meneillään olevaan Krypto-hankkeeseen liittyvässä pro gradu -tutkimuksessa. Ensi vuonna kotieläintulot laskevat prosentin. Tänä vuonna maitoa tuotetaan kotimaassa 2 295 miljoonaa litraa, ennustaa Kantar TNS Agri. Hengityksensuojaimen ja suojalasien käyttö oli harvinaista vasikoita hoidettaessa. Ensi vuodelle ennustetaan maltillisempaa kasvua. Ensi vuodelle ennuste on 49 lehmää maitotilaa kohti. Lypsylehmien lukumäärän väheneminen on tasaantumassa ja emolehmien lukumäärä lisääntymässä. Tukkipuun kysyntä on säilynyt ennakoitua paremman menekin vuoksi, mutta kuitupuun kysyntä on alentunut paperin ja sellun tuotantomäärien pienentyessä. Edes vuoden ajan luomutuotteiden myynti Englannin kanaalin yli sujuu kuten ennenkin. Vastaajista 90 prosenttia ilmoitti käyttävänsä mobiililaitettaan navetalla päivittäin, ja vain harva kertoi suojaavansa laitteen tai pesevänsä kätensä ennen laitteen käyttämistä. Ensi vuonna tulot kasvavat prosentilla 6,44 miljardiin euroon, arvioi Kantar TNS Agri maatilatalouden markkinaennusteessaan vuosille 2020–2021. Tuet laskevat. Ensi vuodelle ennuste on 149,5 miljoonaa kiloa. Tänä vuonna yksityismetsien puunmyyntitulojen ennustetaan alenevan 13 prosenttia noin 1,74 miljardiin euroon. Tänä vuonna tuloja alentaa kasvinviljelytulojen kahden prosentin lasku. Metsätuloissa tapahtui tänä vuonna suhdannekäännös, ja tulot laskevat 14 prosenttia. Tänä vuonna yksityismetsien hakkuut ovat olleet tammi– syyskuussa liki 18 prosenttia viime vuotta pienemmät. Kasvitulojen odotetaan nousevan, mikäli päästään normaaliin viljasatoon. Britannian luomumarkkinoiden arvo on vajaat kolme miljardia euroa, josta viennin osuus EU:hun on noin 250 miljoonaa euroa. Siipikarjanlihaa tuotetaan ennusteen mukaan tänä vuonna 144 miljoonaa kiloa. KUVAT: KARI SALONEN, JARKKO SIRKIÄ, JAANA KANKAANPÄÄ, HANNA LINNOVE, SANNE KATAINEN / KUVITUS: JUHO LESKINEN. TUURE KIVIRANTA Viljan hinnat sahaavat sadon mukaan Viljan tuottajahinnat laskevat tänä vuonna keskimäärin 11 prosenttia viime vuodesta. 9,20) 119,60/kg 100% alpakka Alpaca Maya 7,09/50g (norm. Ennuste: Sianlihan hinta laskee 11 senttiä Sianlihan tuotanto on kasvanut tänä vuonna. Seuraavan EU:n ohjelmakauden toimeenpano siirtyy vuoteen 2023, joten tukijärjestelmä säilyy vielä pari vuotta ennallaan. Investoinnit tasoittavat jonkin verran lehmämäärää, mutta lehmiä ennakoidaan silti olevan vuoden 2021 lopussa lähes 6 000 tätä vuotta vähemmän, noin 251 500. Sivuansiotulojen kokonaissumma on tilojen lopettaessa ja viljelijöiden siirtyessä eläkkeelle kääntynyt laskuun, mutta tilakohtaisesti euromäärät ovat olleet hienoisessa nousussa. Kananmunien omavaraisuusaste laskee muutamalla prosentilla noin 113 prosenttiin. Perunan osuus muusta kasvinviljelytulosta on tänä vuonna 24 prosenttia. TUURE KIVIRANTA Lähde: Kantar TNS Agri Maatilojen kokonaistulot 2018–2021 Miljoonaa euroa Kotieläintulot Kasvinviljelytulot Tuki Metsätulot Sivuansiot Kokonaistulot 2018 2019 2020a 2021e 1 684 1 718 1 735 1 718 670 637 623 641 1 747 1 776 1 740 1 785 748 646 559 589 1 735 1 732 1 718 1 711 6 585 6 509 6 375 6 443 Maatilatalouden tulot (brutto) 2016–2021 koko maassa miljoonaa euroa Lähde: Kantar TNS Agri 2016 17 18 19 20a 2021e 2016 17 18 19 20a 2021e 2016 17 18 19 20a 2021e 2016 17 18 19 20a 2021e 2016 17 18 19 20a 2021e 2016 17 18 19 20a 2021e Maitotulot 684 700 715 746 756 748 Lihatulot 72 71 77 79 79 80 Kananmunatulot 572 594 670 637 623 641 Kasvinviljelytulot Maatalouden tulotuki 606 626 748 646 559 589 Metsätulot 886 892 892 893 900 889 1 861 1 794 1 747 1 776 1 740 1 785 Maidon, kananmunien ja sianlihan tuotanto kasvavat tänä vuonna. Metsätuloissa on näköpiirissä nousua, samoin tuissa. Hyväksynnän lyhytaikaisuudesta huolimatta brittiläiset luomujärjestöt huokaisevat helpotuksesta, kertoo Food Navigator. Ensi vuonna hinnat nousevat sen sijaan viisi prosenttia, ennustaa Kantar TNS Agri. Samaan aikaan lehmien määrä oli 1,4 prosenttia eli 3 600 lehmää pienempi vuoden takaiseen verrattuna. Tänä vuonna tuottajahinta on keskimäärin 1,61 euroa kilolta. Koronapandemia on muuttanut kysynnän rakennetta raaka puumarkkinoilla. Keskihinta pitää sisällään kaikki tuotantomuodot ja laatuluokat. Käsienpesukäytännöissä ilmeni puutteita erityisesti ennen navetalla syömistä ja juomista. 6,90) 89,70/kg. Vain joka toinen tiesi taudin tarttuvan suun kautta ja alle puolet, että tartunnan voi saada myös toiselta ihmiseltä tai oireettomalta eläimeltä. Tänä vuonna vasikoita ennakoidaan syntyvän 2 700 enemmän kuin viime vuonna. Tänä vuonna lypsylehmiä on keskimäärin 46 tilaa kohti. Tarkastelussa täytyy muistaa, että kyseessä ovat kalenterivuodet ja niiden ajalta lasketut keskimääräiset hinnat. Tuotannon lisäys on tullut keskituotoksen kasvusta. TUURE KIVIRANTA Munien kulutus ja tuotanto kasvavat Kananmunia tuotetaan tänä vuonna aavistuksen enemmän kuin viime vuonna. Syyskuussa lehmiä oli 257 200. Kuluvan vuoden lasku suhteessa edelliseen vuoteen selittyy pitkälti syksyn 2018 pienellä sadolla, jonka ansiosta hinnat olivat korkeat kevättalvella 2019. Kantar TNS Agri ennustaa tuotannon kasvavan kolme prosenttia viime vuodesta 176,6 miljoonaan kiloon
Stora Enson varsinainen yhtiökokous päätti 0,15 euron suuruisen osingon maksami sesta kesäkuussa. Puutuoteteollisuuden vienti väheni 13 prosenttia 1,79 mil jardiin euroon. Tukin tuonti kasvoi 19 pro senttia, mutta kuitupuun vähe ni prosentin, Luonnonvarakes kus kertoo. Moni terassi ja pergola jäisi rakentamatta. Syyskuussa otettiin käyttöön uusi, 300 met riä pitkä jatkojalostuslinja. Monen into lopahti. Vahinkojen laa juus riippuu siitä, miten paljon kirjanpainajakanta kasvaa tänä vuonna. Britannian tee se itse ihmis ten elämä olisi paljon tylsem pää ilman Kaskisissa sahattuja, halkaistuja, höylättyjä ja osin pintakuvioituja lautoja ja rimo ja. Myynti verkon kautta kasvaa koko ajan. Metsäteollisuustuotteiden viennin arvo laski tammi–syyskuus sa 16 prosenttia viime vuoden vastaavasta jaksosta ja oli 7,75 miljardia euroa. Nyt maksettavan toisen osin gon jälkeen Stora Enso on mak sanut viime vuodelta osinkoa yhteensä 0,30 euroa osakkeelta. Ne myyvät suomalaista puutavaraa pikku nippuina, jotka siisteissä pak kauksissaan on helppo kuljettaa vaikka henkilöautossa. Vanerin viennin arvo pieneni 18 prosenttia ja määrä 19 pro senttia. Tavoite oli päästä eroon pelkän karvalankun myynnistä. Syys–lokakuussa tehdyn kartoituksen mukaan vain nel jäsosa kirjanpainajien vaurioit tamista kuusista on kaadettu ja viety pois metsistä. Millai seksi muodostuu brittien osto voima. Olisi silti voinut toivoa, että metsätaloussektori, metsänomistajat ja puunosta jat olisivat panostaneet tuhojen ehkäisemiseen enemmän.” Tämänvuotiset laajat tuhot olivat Svenssonin mukaan odo tettavissa, sillä vuoden 2018 kuivan kesän seuraukset kes tävät useita vuosia. Tanja Ahola pakkaa tuotteet kuljetusta varten. Osingon toinen erä makse taan arviolta 17.12.2020 osak keenomistajalle, joka osin gonmaksun täsmäytyspäivänä 10.12.2020 on merkitty joko Eu roclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon tai Euroclear Sweden AB:ssa re kisteröityjen osakkeiden osalta pitämään omistajaluetteloon. Toinen erä on 0,15 euroa osakkeelta. Kolhossa Mänttä-Vilppulassa yhtiöllä on kyllästämö. ulko ja sisärakentamiseen sekä nikkarointiin”, Palonen määrit telee johtamansa yksikön tuo tannon. Ylivoimaisesti tärkein vientikohde on Britannia, seuraavaksi Benelux-maat. JUHA KAIHLANEN. Aikakauslehtipaperin viennin arvo väheni kolmanneksen ja vientimäärä 31 prosenttia. Mitä tapahtuu bruttokansantuotteelle brexitin jälkeisessä maailmassa. Anna Vaikuttava lahja tänä jouluna halua antaa on ihan ok, jos ei turhaa. Se on ymmärrettävää, sillä tavaraa on nyt haalittu varastoihin paljon. ”Valmistamme puutuotteita Brittinikkarit saavat Kaskisista terassitarpeet EU-eron jälkeenkin Peruslankku jalostuu Kaskisissa täsmätuotteiksi, joista yli 90 prosenttia menee vientiin. ”Isoja yllätyksiä ei pitäisi olla tulossa. Juha Palonen johtaa Aureskosken Jalostetehtaan Kaskistenyksikköä. Kirjanpainajatuhot pahoja Ruotsissa Kirjanpainajat ovat aiheutta neet tänä vuonna Ruotsissa ennätyssuuret noin kahdeksan miljoonan kuutiometrin vahin got, kertoo ruotsalaislehti ATL verkkosivuillaan. Yhtiöiden toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja on Markku Heinonen. joulukuuta 2020 Yhteystiedot: metsa@mt.fi punaisenristinkauppa.. Hienopaperin viennin arvo laski 29 prosenttia ja määrä 27 prosenttia. Vääntö brexitin jälkeisestä kauppasopimuksesta jatkuu yhä, vaikka vuosi lähestyy jo loppuaan. Valkaistun sulfaattisellun viennin arvo laski neljänneksen ja viennin määrä kymmenyk sen. ”Toleranssi on plus miinus puoli millimetriä.” Aureskosken Jalostetehtaan tuotantolinjoilla Kaskisissa lankut sahataan, halkaistaan ja höylätään. Aureskosken Jalostetehdas on ollut Kaskisissa vuodesta 2014. ”Esimerkiksi valuuttakurssi muutoksiin pitää varautua.” Britannian talouskehitys kin mietityttää. Heidän rekrytointinsa jälkeen meillä on Kaskisissa noin 30 työntekijää.” Oikaisu Lokomon ensimmäinen metsä kone kehitettiin jo 1960 luvulla, toisin kuin kuvatekstissä tode taan (MT Metsä 10/2020). mitään Lahjaksi Viimeiselle kuukaudelleen ryn nistänyt vuosi 2020 on ollut kiireinen Aureskosken Jaloste tehtaan Kaskistenyksikössä. Tuolloin kuivasta ja kuumasta hyötyvä kirjanpainajakanta kasvoi voi makkaasti. Tämä paketti lähtee Kaskisten satamasta Britannian itärannikolle Bostoniin. ANTTI KANTOLA KASKINEN JOHANNES TERVO Tälläri ja terämies Markku Hakala mittaa pikkuniputtajan asetteita. Varautuminen ensi vuoden alkua varten on me nossa”, kertoo Kaskisten yksikön päällikkö Juha Palonen. 8 Maaseudun Tulevaisuus METSÄ keskiviikkona 9. ”Se on vaikeaa ja vaatii pal jon resursseja. 1.1.2021 on jälleen yksi tärkeä päivämäärä pitkissä jäähyväisis sä, joita Britannia heittää Euroo pan unionille. Svenssonin mukaan on to dennäköistä, että hyönteistu hoja on Ruotsissa paljon myös ensi vuonna. Kuluttajakäyttöön pakattua puutavaraa on tilattu Britan niaan kiihtyvällä vauhdilla. Valkaistun sulfaattisellun vientihinta oli syyskuussa reaa lisesti kuluvan vuoden alhaisin, 401 euroa tonnilta. ”Brexitistä mennään yli”, Juha Palonen sanoo. Niin iso muutos Britannian ero EU:sta on, että vientiyrityk set ovat tarkkana. Sahatavaran viennin arvo laski 15 prosenttia ja vientimäärä 14 prosenttia. Kaikkiaan puun tuonti kas voi yhdeksän prosenttia 9,46 miljoonaan kuutiometriin. Uusissa oloissa pysty tään toimimaan.” Samaa viestiä ovat kertoneet yrityksen englantilaiset asiak kaat: mullistavia muutoksia ei ole luvassa. Viime päivinä neu votteluja ovat vauhdittaneet myös EUkomission puheenjoh taja Ursula von der Leyen ja Britannian pääministeri Boris Johnson. Britannian EU eron on määrä astua voimaan tulevana uudenvuodenpäivänä. Aureskosken Jalostetehtaan asiakkaita ovat esimerkiksi brit tiläiset rautakaupat. Noin puolet vaurioituneesta puustosta on Sveanmaan ja puolet Götanmaan alueella. Teoriassa Britannia erosi EU:sta jo 1.2.2020. Tänä vuonna Kaskisissa jalostetaan kuusta ja mäntyä yhteensä noin 45 000 kuutiometriä. Kartongin vientiarvo nousi prosentin, mutta määrä laski prosentin. ”Brittiasiakkaamme ovat li sänneet ostojaan, jotta saavat va rastonsa täyteen. Tammisto-yhtiöillä on noin 150 työntekijää. Venäjältä oli peräisin 77 pro senttia tammi–syyskuun aikana tuodusta puumäärästä. Esimerkiksi raja ja tullimuodollisuuksien muutokset tiedetään jo melko tarkasti, hän kertoo. Yrityksellä on Kaskisissa noin 30 työntekijää. Venäjältä saapunut puu oli 90prosenttisesti kuitupuuta ja haketta. Aureskosken Jalostetehdas on osa Tammisto-yhtiöitä, joiden yhteinen jalostuskapasiteetti on yli 500 000 kuutiometriä vuodessa. Suuntana on ensin Hull, josta matka jatkuu hieman eteläm mäksi Bostoniin – ja tämä Bos ton sijaitsee Britannian itäran nikolla Withamjoen rannalla. Massa ja paperiteollisuuden viennin arvo oli tammi–syys kuussa 5,96 miljardia euroa, mikä oli 17 prosenttia vähem män kuin viime vuonna vastaa vaan aikaan. JUHA KAIHLANEN Hakkeen tuonti kasvoi viidenneksen Haketta tuotiin Suomeen tam mi–syyskuussa 3,31 miljoonaa kuutiometriä, mikä oli yli vii dennes enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Koko tämän vuoden Britan nian ja EU:n suhteet ovat olleet lähes kuin jäsenyyden aikana, ja neuvottelijat ovat hioneet lopul lista sopimusta. Ensi vuoden alkuun Palonen uu moilee jaksoa, jolloin brittiasiak kaiden ostot vähenevät. Aureskosken Jalostetehdas on investoinut lisää. Britannia on tärkein vientikohde. Suomessa Metsähallitusta tai metsäkeskusta vastaavan Ruot sin Skogsstyrelsenin mukaan vahingot ovat suurimmat, mitä Ruotsissa on koskaan mitattu. Lisäksi se val tuutti hallituksen päättämään yhteensä enintään 0,35 euron osakekohtaisen osingon jaka misesta yhdessä tai useammas sa erässä. Skogsstyrelsenin kansallinen vahinkokoordinaattori Lennart Svensson sanoo ATL:lle, että tehokkain keino tuhojen ehkäisemiseen olisi vahingoit tuneiden puiden etsiminen ja poistaminen. Tuonnista kuitupuuta oli 54 prosenttia, haketta 35 prosent tia ja tukkia neljä prosenttia. AURESKOSKEN JALOSTETEHDAS OY Jalostaa sahatavaraa Kaskisissa ja Parkanossa. ”Parhaillaan on koulutukses sa seitsemän uutta työntekijää. Kaskisten satama-alueella toi mivalla Aureskosken Jaloste tehtaalla on lyhyt matka vienti reitille. Lisäksi kuivuudesta kärsineet puut ovat alttiimpia tuhoille. ANNI-SOFIA HOPPI Stora Enso maksaa osingon toisen erän Stora Enson hallitus on päättä nyt osingon toisen erän maksa misesta viime vuodelta. Kaskisista vientiin menee yli 90 prosenttia tuotannosta. ”Olemme tiloissa, joissa aiemmin toimi Metsä Wood”, Palonen kertoo. Asiakkaita ovat esimerkiksi rautakaupat. Lopullisen brexitin jälkeenkin. Linjan ansiosta työntekijä määrä kasvaa. Käytännössä helmikuun alku merkitsi vain siirtymäkauden käynnistymistä. Lankkukuutiometrin arvo on yli kaksinkertaistunut, kun se on muuttunut tee se itse -rakentajille tarkoitetuiksi täsmätuotteiksi. Yhdeksänmetristä syväväylää pitkin lähtevät laivat, joiden kyydissä tehtaan puu tuotteita kulkee Britanniaan. Jatkojalostus oli taikasana, jota sahateollisuudessa toistel tiin 1990luvulla ja 2000luvul lakin. Liikevaihto on runsaat 30 miljoonaa euroa
Mukana menevät vakuutena olevat kodit ja muu omaisuus. Meillä on vuonna 2014 uudistettu metsälaki, joka tarjoaa monta tapaa käsitellä metsiä: jaksollinen kasvatus (ensiharvennus, ala-, yläja laatuharvennus, ylispuu-, verhopuu-, väljennys-, siemenpuu-, suojuspuu-, kaistaleja avohakkuu) ja jatkuva kasvatus (poimintaja pienaukkohakkuu). Peltori-hankkeessa tehdään talvella laajempi haastattelukierros Keskija PohjoisPohjanmaan alueen aktiiviviljelijöille sekä viljelystä luopuneille pellonomistajille. Ne voivat olla sekä että. Melkein jokaiselta metsänomistajaltaan löytyy metsistään alueita, joista osaa voidaan käsitellä jaksollisen kasvatuksen menetelmin. Turvepeltoihin viljelijät liittivät haastatteluissa epävarmuuden tulevasta käytöstä ja pääomien sijoitusriskin. Tänä päivänä suolla siintää kaunis viljapelto sekä nuori metsä. YEL-järjestelmän muutosta ovat vastustaneet luonnollisesti työeläkeyhtiöt ja eläkejärjestelmästä päättävät työmarkkinakeskusjärjestöt. Ota kantaa tekstiviestillä Jaa mielipiteesi muiden lukijoiden kanssa. Kannattaisi harkita myös työntekijöiden työeläkevakuutusten (TYEL) hoitamista yhden eläkevakuutuslaitoksen mallilla. Seppo Mikkonen. Pohtija Hiilijalanjälki Miksi maitoa kuljetetaan pitkiä matkoja meijerille. Tilusrakenteen kehittäminen maanomistajalähtöisillä ja sopimusperusteisilla tilusvaihdoilla kiinnosti haastatteluihin osallistuneita viljelijöitä ja pellonomistajia. Turusta viedään pk-tehdasosaamista länsimaihin Kiinan tuontia korvaamaan. Toivoisi, että ei niin rajusti muutettaisi esimerkiksi energiapolitiikkaa, koska myös tulevaisuudessa tarvitsemme työpaikkoja. Kierrätyksestä tulee hyvä mieli. Turveyrittäjien oikeuksista on huolehdittava Suomen hallituksen ratkaisut energiaturpeen käytön alasajosta johtavat kokonaisen toimialan yrittäjien taloudelliseen katastrofiin. Niin maanomistajien keskinäisiä sopimuksia edistävälle sähköiselle markkinapaikalle kuin laajemmille tilusjärjestelyille näyttäisi olevan tarvetta maaja metsätaloudessa. Näitä ovat toiminnan ylisukupolvisuus ja sukutilojen jatkuvuus. Ei nimimerkkiä Etäjoululaulut Ei se ole ollenkaan sama kuunnella netistä joululauluja etänä kuin olla paikan päällä konsertissa. Kun yrittäjien eläkevakuutus vastaisi todellisia tuloja, säästäisi yhteiskunta satoja miljoonia euroja vuodessa ja yrittäjille kertyisi kunnollinen vanhuuseläke. Keväällä 2020 Peltorihankkeen tutkijat olivat yhteydessä joukkoon Keskija Pohjois-Pohjanmaan viljelijöitä, jotka edustivat eri kehitysvaiheissa olevia maatiloja. Osan voi jättää kasvamaan luonnontilaisena. Muinoin pyydystettiin ruuaksi sitä, mitä oli tarjolla, ja poistettiin sitä, mikä uhkasi hengissä pysymistä. En ole yhtäkään vaatimusta havainnut kaupunkilaisille, vaikka siellä ne suurimmat saastuttajat toimivat. Muutokset ei tapahdu hetkessä, mutta innostua voi nopeastikin toiveikkaassa ympäristössä. Samalla markkinapaikka palvelisi mahdollisten laajempien tilusjärjestelyjen suunnittelun tukena. Pidetään siis järki päätöksiä tehdessä, jotta maaseutukin saisi elää. Älkää juosko ympäriinsä vaan istukaa kotisohville ja nauttimaan toimettomuudesta ja toisistamme. Aihe kirvoitti runsaasti kommentteja MT:n Facebookissa. Valtion osuuden kasvu johtuu siitä, että yrittäjät alivakuuttavat itsensä eikä vakuutusmaksuja kerry. Maaseudun Tulevaisuus 9 keskiviikkona 9. Peltojen myyminen koetaan haastavaksi, jos useamman naapurin tiedetään olevan halukas hankkimaan lisäpeltoa. Kirjoita viestin alkuun tunnus MT LU (huomaa välilyönnit). Vain kasvava metsä sitoo hiiltä, joka on ilmastolle hyvä asia. Ei nimimerkkiä Näin on Kotilainen oikeassa (MT 4.12.). Etänä on melkein kuin kirosana. Mihin menet Suomi. Fanaattisimmat metsän suojelijat ovat yleensä fanaattisimpia ilmaston suojelijoitakin. LUKIJAN KUVA KARI KYTÖ Valpas katse ”Renkaaton merikotka vältti rajamuodollisuudet, ja lensi Venäjän puolelta Suomeen ruuan etsintään”, kertoo Kari Kytö. Annetaan elvytysrahaa etelään, jotta ostaisivat meidän vientituotteita. Tätä rahaa ei voida kohdentaa suoraan yrittäjille, vaan ainoastaan muiden EU-tukien tapaan aluetukena. Välillä tämä vänkääminen ja jatkuva vastakkainasettelu kasvatusmenetelmien välillä alkaa ahdistaa. Jutta Matintytär Mihin on kadonnut kodeista yhteisöllisyys perheen kesken, yhdessä olemisen ja rauhassa puuhasteluun levolliset hetket, nyt jos koskaan maailman myllertäessä ympärillä kodin viipyilevä rauha on parasta lääkettä lapsille. No ehkä vaan itseään. Turvetuotanto vaikutti työpaikkoihin. Julkaisemme kirjoituksen nimimerkillä vain poikkeustilanteessa. Asioiden ei tarvitse olla joko tai. Vastakkainasettelussa jatkuvan ja jaksollisen kasvatuksen välillä ei näy loppua. Tähän ei kuitenkaan välttämättä saada aikaan pysyvää ratkaisua laajoilla ja kertaluontoisilla tilusjärjestelyillä. Tällä työtulolla yrittäjille ei juuri kerry eläkettäkään. Lähetä kirjoitus lukijalta@maaseuduntulevaisuus.fi tai Maaseudun Tulevaisuus, PL 440, 00101 Helsinki. Osassa metsätilaa voidaan käyttää jatkuvaa kasvatusta. Uudet sähköiset työvälineet voivat olla avuksi tilusrakenteen kehittämisessä, sillä pellonja metsänomistamiseen liittyy useita herkkiäkin aiheita. Tästä eivät työeläkeyhtiöt kanna huolta, niitä kiinnostaa enemmän hoitokulukorvaus kuin yrittäjien kattava sosiaaliturva. Pellon ja metsän vaihtoja, vuokrausta ja myyntiä voitaisiin edistää uudenlaisella sähköisellä markkinapaikalla. Toisaalla halutaan suojella metsää ja toisaalla ilmastoa. Liitä mukaan yhteystietosi. Pääministeri on vaatinut yhteiskuntavastuuta yrityksiltä, jotka ovat joutuneet ajamaan alas kannattamatonta toimintaa. Ritva Heikkinen Ei pelkästään nuorten syy ja ollut niin kauan ilmiönä kuin massivisia koulujakin. Yhden monopolilaitoksen mallissa yrittäjille pystyttäisiin viestimään tehokkaasti eläkevakuutuksen tärkeydestä. Tästä aiheutuu koko Suomessa tuhansien ihmisten työttömyys. Sopii ihmetellä, missä on nyt hallituksen yhteiskuntavastuu, kun se pakottaa yritykset ajamaan alas toimintansa ja lopettamaan elinkeinon harjoittamisen. Itsellä ei metsää mutta päivittäin liikun naturaalueen reunalla ja katson kun viereiset kuusimetsät kärsivät, koska suojelu alueella kuusikko minkä lähes jokainen puu tuholaisten herkkupöytä. Mikä siinä oli väärää. Mahdollistamalla pellon ja metsän väliset tilusvaihdot voidaan tukea molempien rakennekehitystä taloudellisesti mielekkäiksi kokonaisuuksiksi. Tänä päivänä jo tuodaan haketta, kivihiiltä ja turvetta, vaikka turvetta ja haketta olisi kotimaassa. Ei nimimerkkiä Järkevää. Tällaisessa tilanteessa puolueeton markkinapaikka tai tilusvaihtoa laajempi toimenpide, virallinen tilusjärjestely, saatetaan kokea neutraaliksi toimintatavaksi. Melalla on näyttöä maatalousyrittäjien eläkejärjestelmän (myel) kustannustehokkaasta hoitamisesta. Kallu VERKOSSA SANOTTUA Opettajan arvostus on kateissa. Vaikka kuinka valtio avustaa, suuri vastuu lankeaa tuleville sukupolville. Nyt ei arvosteta ketään, eikä mitään. Susanna Lahnamäki-Kivelä Pasi Rikkonen Harri Hänninen Jussi Leppänen Luonnonvarakeskus Kirjoitus perustuu Makera-rahoitteiseen Peltori-tutkimushankkeeseen (2019–2022). Pidetään metsän käsittelyssä vaihtoehtoja yllä eikä lähdetä rajaamaan niitä pois. Niiden sijaan on tarpeen selvittää kevyempiä, kustannuksiltaan edullisempia ja totutusta poikkeaviakin vaihtoehtoja. Kuka tai mikä saa suuren porukan innostumaan asioista yhtäaikaa tai rauhan hetken. Kummallekin menetelmälle löytyy puolustajansa niin metsänomistajista, metsä ammattilaisista kuin tutkijoistakin. Turvealan ihmisistä ei saa tulla sijaiskärsijöitä, kun tavoitellaan kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa. Lähetä korkeintaan 160 merkin viesti numeroon 173 172. Tämä olisi erittäin tervetullut muutos sekä yrittäjien että yhteiskunnan kannalta. Kasvattakaa lapsistanne yhteistyökykyisiä mukavia ihmisiä jo heidän oman tulevaisuutensa takia. Olisiko lähimeijeri ja vaihtokauppa kovasana. Jesse Luhtala puheenjohtaja Jukka Joensuu varapuheenjohtaja Kai Pöntinen taloudenhoitaja Pohjanmaan Kokoomus ry Turvetuotanto vaikutti työpaikkoihin. Jokainen ymmärtää, että täällä maaseudullakin pitää elää. Peltojen ja metsien myymiseen ei tällöin lähdetä kevyin perustein. Liitä mukaan yhteystietosi ja lyhyt kertomus kuvasta. Haastatteluiden avulla kartoitetaan edellytyksiä tilusrakenteen kehittämisen joustavammille keinoille sekä sähköisten alustojen kehittämiselle. Lähetä kuva Toivomme kuvia, joiden taustalla on tarina. Pellon hyvän kasvukunnon merkitys nousi esiin usean yrittäjän puheissa. Kyllä MTK:n Marttilalta meni pahasti yli tämä huumeiden viljely. Julkaistuista kuvista maksamme palkkion, ja lehti voi käyttää niitä uudelleen. Loogista vai. Pasi Peltola Maaja metsätalous ovat ainoat ihmisen toiminnan sektorit, jotka sitovat hiilidioksidia ilmakehästä. Ne voivat olla sekä että. Tänä vuonna valtio maksaa yrittäjien eläkkeistä jo 380 miljoonaa euroa, mikä on noin 30 prosenttia koko järjestelmän kuluista. Eeva-Liisa Nieminen Metsä voi paremmin hoidettuna Maanantain uutinen metsien lisäsuojelun jakamasta kansasta herätti paljon keskustelua MT:n Facebookissa. Pahiten nämä päätökset koettelevat koneja turveyrittäjiä, joiden usein velkarahalla tehdyt investoinnit menettävät arvonsa. Nykyinen malli on kallis ja tehoton. Omat pellot ja metsät koetaan oleelliseksi osaksi tilaa, vaikka ne saattaisivat sijaita tilakeskukseen nähden epäsuotuisasti. Kaikkien koulutus ei tuota toivottua tulosta. Olen huolissani kansamme nykytilasta tällaisena koronaaikana. Naapurisuhteiden ylläpitäminen on tärkeä osa maaseutuyhteisöjä. Kuva on otettu Virolahden Säkäjärvellä viime perjantaina. Miksi ei kelpaa kotimainen. Tilusjärjestely on maanmittaustoimitus, jolla korjataan ajan kuluessa pirstoutunut kiinteistörakenne vastaamaan nykyajan tarpeita esimerkiksi kyläkunnan alueella. Leena Siitonen Opettajat eivät saa enää pitää kuria. Ennen oli toisin. Sähköiset asiointipalvelut ovatkin viime vuosina yleistyneet yrittäjien työkaluina. On selvää, että turvetuotannon loputtua joudumme tuomaan turvetta esimerkiksi kukkien kasvatukseen ja taimituotantoon. Etelä-Pohjanmaan maakunnan osalta tämä tarkoittaa reilua 200 miljoonaa euroa. Silloin suo oli aivan rimpisuo, jossa ei tainnut olla liikaa hiilinieluja. Haastatteluissa kartoitettiin tilusjärjestelyn ja tilusvaihdon tunnettuutta, niistä saatuja kokemuksia sekä kiinnostusta sähköisiin palvelualustoihin. Haastatellut viljelijät korostivat myös viimeaikaisia peltoihin liittyviä julkisia keskusteluita. Ei nimimerkkiä Osaajat Vanhasen kirjoitus ulkomaisista osaajista (MT 27.1.). Lauri Lappalainen Kiuruvesi Rauha kuumana käyvään metsäkeskusteluun Keskustelu metsän käsittelymenetelmistä käy kuumana. Sari Teerioja Ei ainakaan tollasia metsiä missä tuholaisia. Harmi, nykykasvatus on vaan mennyt pieleen. joulukuuta 2020 MIELIPIDE Kommentoi verkossa Kommentoi juttua verkossa osoitteessa mt.fi Lähetä mielipidekirjoitus Toivomme napakoita kirjoituksia pituudeltaan korkeintaan 2 000 merkkiä välilyönteineen. Yrittäjien katastrofin välttämiseksi tarvitaan kansallisia toimia. Yrittäjien eläkkeet voisi siirtää Melaan Sosiaalija terveysministeriö pohtii parhaillaan, siirrettäisiinkö yrittäjien eläkevakuutusjärjestelmän (YEL) hallinnointi neljältä työeläkevakuutusyhtiöltä Maatalousyrittäjien eläkelaitokselle (Mela). Tunnetuimmat niistä olivat Vipu, peltolohkot.fi ja metsaan.fi-palvelut. Haloo vihreät Koulutus Suomi on korkeakoulutettu maa. M+ Missä virhe. Tämä toimenpide on silmänkääntötemppu ja näin ollen tilastoissa näyttää, että menetykset olisivat tulleet kompensoiduiksi. Oli vuosi 1956, olin vanhempieni mukana Osmangin suolla lakassa. Kärnä sekoile muutenkin jatkuvasti. Kaikki voittavat. Pois kaikki älylaitteet, jutelkaa, kuunnelkaa toisianne, kertokaa lapsillenne miten elämää pitäisi elää, miksi koulua käydään, miksi tapakasvatusta olisi hyvä omaksua. Tärkeäksi haastatteluissa koettiin myös välineet neutraaliin ja anonyymiin kaupankäyntiin, jossa sähköiset ratkaisut nähtiin potentiaaliseksi kanavaksi tilusvaihtojen ja maakauppojen toteuttamiseksi. YLIÖ Omat pellot ja metsät koetaan oleelliseksi osaksi tilaa, vaikka ne saattaisivat sijaita tilakeskukseen nähden epä suotuisasti. Hallitus on antanut ymmärtää, että EU:n niin sanottu oikeudenmukaisen siirtymän rahasto JTF jakaisi tukea turveja koneyrittäjille, mutta näin ei ole. Tarvittaessa yrittäjät voitaisiin velvoittaa verotietoihin perustuen vakuuttamaan itsensä todellisen työpanoksensa mukaan. Ei nimimerkkiä Kannabis Voisiko vihreät hallituksessa pohtia ja kiristää hallituskumppaneitaan kannabiksen viljelyn sallimista turvemaille. Ihmettelen sellaista kilpailua, jossa kaikki neljä yhtiötä myyvät samaa, lakisääteistä tuotetta samalla, lakisääteisesti määrätyllä hinnalla. Talous nousi koko pitäjässä. YEL-järjestelmän muutosta puoltaa myös, että valtion osuus yrittäjien eläkevakuutuksen rahoituksesta on noussut vuosi vuodelta. Vapo ja talolliset innostuivat turvetuotannosta, jolloin maanomistajatkin päättivät olla ottamatta paljon vuokratuloja, kunhan saadaan työpaikkoja. Ilmapiiri luokassa oli muuttunut levottomammaksi. Ei vain ajatella, kuka on lopuksi maksumies. Heikkotuottoisten peltojen osalta mietittiin myös niistä luopumista tai metsittämistä. Kuitenkin heidän metsänsuojelunsa on sitä, että metsä pitää jättää koskemattomaksi, jolloin se lopuksi lahoaa. Silti hybridihypetyskin menee päähän kuin häkä. Viestin hinta on 50 senttiä. Uusi välineitä tilusrakenteen kehittämiseen Liian pienet ja huonon muotoiset sekä etäällä sijaitsevat peltoja metsälohkot ovat haastavia kohteita maatalousyrittäjille ja metsänomistajille. Lahoaminen vapauttaa hiiltä. Digitalisaation kehityksen myötä tilusrakenne voidaan ottaa tarkasteluun uudesta näkökulmasta: Miten digitalisaatio voisi paikallisesti tukea maanomistajia tilusrakenteen kehittämisessä ja kannattavuuden parantamisessa. Järki käteen luonnonsuojelussakin. Maaja metsätalouden aiheettomalla syyllistämisellä vain yritetään kääntää huomio pois pahoista päästölähteistä kuten kivihiilen käytöstä lämmön ja sähkön tuotantoon. Janne Rokka Hankasalmi Asioiden ei tarvitse olla joko tai. Uutisten kommenttiosiot ja netin keskustelupalstat vasta ”luotettavia” ovatkin, kun vastaan tulee toinen toistaan viisaampia asiantuntijoita, jotka trollaavat totuuksiaan nimimerkkiensä suojista yrittäen muokata ihmisten mielipiteitä metsäalaa vastaan. Haastattelukierroksen aikana nousi vahvasti esiin tavoite saada hallinnassa olevat pellot lähemmäs tilakeskusta. Jostain syystä asia ei ole kiinnostanut Suomen Yrittäjiäkään. Koska näiden yritysten ahdinko ja toiminnan loppuminen ovat seurausta Suomen hallituksen toimista, vaadimme, että valtion on korvattava menetykset täysimääräisesti. Metsän käsittelymenetelmistä uutisointi on mediasta riippuen joko neutraalia, asian tuntevaa ja tasapuolista (esimerkiksi Metsälehti ja Maaseudun Tulevaisuus), tai hieman yksipuolista ja välillä jopa syyllistävää (esimerkiksi Yle). Lähetä kuva osoitteeseen lukijankuva @maaseuduntulevaisuus.fi. J.T. Kaikki muu tuottaa hiilidioksidia enemmän tai vähemmän. Ennen opettajaa arvostettiin. Joustavilla keinoilla ja neutraalilla markkinapaikalla voidaan vahvistaa paitsi jatkavien tilojen toimintaedellytyksiä, myös tukea maaja metsätalouden mahdollisuuksia vastata ilmastoja ympäristöhaasteisiin. Hallitusohjelman mukaan turpeen poltto lämmöksi ja energiaksi halutaan hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi puolittaa Suomessa vuoteen 2030 mennessä. Maanantaina muusikko Petri Laaksonen kertoi, millaista oli palata kouluun opettajan töihin pitkän tauon jälkeen. Markku Pulkkinen yrittäjä Hyvinkää TEKSTIVIESTIT Kierrätystä Vien luetut Maaseudun Tulevaisuudet valmiiksi avattuina pinoina kukkakauppaan, jossa varsinkin joulukukille tarvitaan isoja sanomalehtiä suojaksi. Yrittäjien keskimääräinen YEL-työtulo on 22 000 euroa vuodessa. Yhden laitoksen malli säästäisi hallinnointikuluissa veronmaksajien rahaa useita kymmeniä miljoonia euroja vuodessa, sillä valtio maksaa nyt eläkevakuutusyhtiöille palveluista ylimitoitettuja hoitokulukorvauksia. Näin näen Lainvastaista Päivi Räsäsen syyttelyjahti on Suomen lainvastainen häpeä ja hallitus lienee lukutaidoton. Ei nimimerkkiä Kansanäänestys Sveitsissä kansanäänestys siunaa eduskuntansa tärkeät päätökset noin 8 kertaa vuodessa. Tarkkailija Optiot Voisiko nämä yritysjohdon palkitsemisja optiojärjestelyt johtaa yritysten kannalta vahingollisiin päätöksiin. Työeläkeyhtiöt perustelevat eläkejärjestelmän niin sanottua hajautusta kilpailulla. Heidän tulevaisuudesta ja oikeuksista on myös huolehdittava
DISNEY ENTERPRISES, INC. Kirjailijan voimat ehtyivät ja päätösosasta tuli episodimainen. Onneksi professori Pertti Virtaranta oli kansan keskuudessa tottunut sallimaan haastateltavien rauhassa kehitellä ajatuksiaan. Kuultuaan tulevasta vaarasta, Mulan palaa pataljoonaansa ja kohtaa Böri Khanin ( Jason Scott Lee). Hän kokee olevansa eräänlainen ruokakulttuurin suurvisiiri, joka tahtoo muuttaa alkoholin normaaliksi osaksi suomalaista elämää. Mykkänen on kokeillut muitakin raaka-aineita ja valmistanut jopa kotimaisesta maissista suomalaisen bourbon-tyyppisen viskin, mutta ruisviski on päätuote. Mikko Mykkänen arvioi siihen kuluvan yhdestä viiteen vuotta. Menestymisen avaimiksi Mykkänen lukee monta tekijää. Vapaussodan voittajien yksisilmäiseksi jähmettynyt sankarikronikka piti purkaa. Animaatiossa Shan Yu, joka on muuten muutettu Böri Khaniksi live actionissa, menehtyy rakettien räjähdykseen. Loppujen lopuksi kakkososan sodan ja sen jälkiselvittelyjen kuvauksista tuli romaanin huippuhetkiä. Tislaamon perustajalta vaadittiin riittävät valmistustaidot. Ei riitä, että tuotteet ovat erinomaisia, niitä on myös oltava saatavilla”, Mykkänen perustelee. Liitä mukaan nimi, päivämäärä, ikä, titteli, kotipaikka, sekä halutessasi kuva ja lyhyt maininta juhlista. Suuri suomalainen sotaromaani kypsyi koko ajan taka raivossa. Vaaditaan paljon isommat markkinointisuunnitelmat ja budjetit, että onnistuu.” Uranvaihtoaan Mykkänen pitää elämänsä fiksuimpana tekona. Suomessa väkevien juomien valmistusperinne katkesi kielto lakiin ja Alkon monopoliin. ”Tislaus oli silloin ihan normaalia, ja ihmiset joivat vähemmän alkoholia kuin nyt”, Mykkänen myhäilee tislaamonsa yhteydessä olevassa ravintolassa. Mykkänen pitää viskin mausta, ja konjakiksi saa sanoa vain rypäleistä tietyllä Ranskan alueella valmistettua juomaa. Palsta on maksuton. Yliopistossa voi opiskella viskin tuotantoa raakaaineen käsittelystä liiketoimintaan”, Mykkänen kertoo. Harjoitusleirillä Mulan astuu miesten maailmaan ja salaa oikean sukupuolensa kaikilta. Näyttävät lavasteet ja erikoisesti kääntyilevät kuvakulmat eivät ole parhaimmillaan kotikatsomossa, mutta silti Mulan on ehdottomasti Disneyn live action -elokuvien parhaimmistoa, voittaen ainakin viime vuoden Aladdinin ja Leijonakuninkaan. Viskiä voidaan valmistaa missä vain ja melkein mistä tahansa viljasta, kunhan juomaa on kypsytetty vähintään kolme vuotta tynnyrissä. Ohjaus: Niki Caro. Hänellä oli varma virka Helsingin TE-toimiston paikallisjohtajana. Pohjantähden piti alun perin kuvata sisällissodan, Linnan termein kansalaissodan, jälkeistä kehitystä urjalalaisessa kylässä. Pitkän näyttelijänhaun jälkeen Mulanin rooliin valittiin kiinalais-amerikkalainen Yifei Liu. Mikko Mykkäsen luomat Helsingin tislaamon ensimmäiset viskit valmistuivat vuonna 2017. Mykkänen ryhtyi yrittäjäksi nelikymppisenä. Useampi eri alan tohtori on kiistänyt Linnan tulkinnat torpparilaitoksen loppuvaiheista ja Suomen sisällissodasta. Historiantulkinnoistaan kirjailija ei peräänny tuumaakaan. Koronaviruspandemian takia vuoden 1998 animaatioelokuvan näytelty versio siirtyi Disney+ -suoratoistopalveluun. Lähetä tiedot osoitteeseen Maaseudun Tulevaisuus, ”Merkkipäivät”, PL 440, 00101 Helsinki tai merkkipaivat@mt.fi. Pikkulapsiperheestä on päästy väljempään elämänvaiheeseen. Tislaamon tilat remontoitiin purkukuntoisen entisen energia laitoksen tiloihin. Mutta siinä missä virkamies joutuu istumaan tunteja työryhmissä saadakseen yhden lauseen muutetuksi, yrittäjällä on mahdollisuus itsenäiseen toimintaan. Jos sinne nyt menee kertomaan tarinan kolmesta kaverista ja yrteistä, niin lentää ulos. Niiden arvo kasvaa koko ajan. Kun kokemusta karttui, maku alkoi jalostua. Esimerkiksi Mushu-lohi käärmettä ei näytellyssä versiossa nähdä ollenkaan. Pari vuotta sitten Helsingin Tislaamo sai osaomistajakseen Olvin. Yhteistä näille kriittisille tohtoreille on syvä kaupunkilaisuus ilman vähäisintäkään kytkentää suomalaiseen maaseutuun. Tietojen tulee olla toimituksessa seitsemän päivää ennen lehden ilmestymistä. Mykkänen suoritti alkoholituotannon ammattitutkinnon Tuorlan maatalousoppilaitoksessa ja on jatko-opiskelijana Skotlannin yliopistossa panimoja tislausalan koulutusohjelmassa. Hän aikoo tehdä lopputyönsä suomalaisen rukiin käytöstä alkoholinvalmistuksessa. Mökki myös Viron Pärnussa, missä kasvattaa rypäleitä ja tekee viiniä. Moni Linnan tuntija epäili, mitä uutta puoli vuosisataa sitten nauhoitettujen muistelmien julkaiseminen antaa. Lukenut mies PEKKA ALAROTU Panu Rajala: Päivä on tehnyt kierroksensa – Väinö Linnan muistelmia. Haastatteluista selviää, miten tärkeää nyt unohdettujen ja osin tuhottujen varhaisteosten kanssa painiskelu oli kirjailijamestarin kehitykselle. Siihen oli kaksi syytä. ”Suomalaisten tuotteiden pioneerityö 1950-luvulta lähtien kantaa hedelmää. Työ oli kuitenkin aika tarkkaan säädeltyä, ja Mykkänen sanoi nähneensä sielunsa silmin, mihin se johtaa. Kotimaisuus on Mykkäselle lähes pyhä asia. Mulan sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa jo syyskuussa. Minä en toista tunne! Jes. Niin siitä tulee parempaa ja kalliimpaa. Tässä versiossa pahis ei saa yhtä huvittavaa loppua. Kun Mykkänen haki pankkilainaa yrityksen perustamiseen, pankinjohtaja kysyi, kuinka firma aikoo myydä tavaraa. Tislaustuotteeksi valikoitui viski. Heti alkuun on tehtävä hyvät rahoituslaskelmat ja liiketoimintasuunnitelmat ja lisäksi on oltava sekä pitkäjänteisyyttä että kykyä reagoida vaihteleviin tilanteisiin. ”Tällainen toiminta sitoo paljon pääomia. Lisäksi sattumalla on aina sormensa pelissä. Toiminta on laajentunut niin, että nyt tislaamolla on tiloja alueella jo viidessä eri rakennuksessa. ”On harhaa, että tämä olisi automaattinen tie miljooniin.” Dynaaminen Mulan on tuskin lasten mieleen Kun Kiinan keisari määrää jokaisesta perheestä yhden miehen taistelemaan pahaa Böri Khanin armeijaa vastaan, rientää Hua Mulan ( Yifei Liu) perheensä luota mukaan taisteluun, johon hänen isänsä oli tarkoitus lähteä. Lapsiyleisölle elokuva on takuulla pitkäveteinen. Nimipäivät Tänään: Anna, Anne, Anu, Anni, Annika, Annukka, Anneli, Annu, Annikki Torstaina: Jutta Päivän sana Te olette minun todistajani: onko muuta Jumalaa, muuta turvakalliota kuin minä. ”Skotlannissa viski on isoa bisnestä, vähän kuin meillä metsät. Se tarina on jo kerrottu. Vaikka elokuva kantaa nimeä Mulan, voisi se olla mikä tahansa toiminta spektaakkeli.. ”Tuli sellainen olo, että oman kasvamisen kannalta olisi tärkeä tehdä jotain sellaista, johon on vielä enemmän paloa. Perheessä yrittäjävaimo, kolme lasta, koira ja kissa. Valkoinen terrori osoittautui vielä hurjemmaksi kuin Linna oli taiteen keinoin kuvannut. Siltala. Mökin vintiltä Iisalmesta löytyi pontikkapannukin, jota piti kokeilla. ”Vastasin, että yritämme myydä niin vähän kuin mahdollista. Pitää olla intohimo ja aito kiinnostus omaan tekemiseen. Vaikka elokuva kantaa nimeä Mulan, voisi se olla mikä tahansa toimintaspektaakkeli, sillä se poikkeaa paljon alkuperäisestä animaatiosta. 44:8 Miksi suomalaisten pitäisi olla huonompia toimijoita kuin muiden, joilla on omia paikallisia juomia ja joista ne ovat ylpeitä. Helsingin tislaamo tekee viskin mallastetusta rukiista, jonka se ostaa Viking Maltilta. Tiede kypsyi tutkimaan 1918 sodan selvittelyjä kunnolla vasta vuosituhannen vaihteessa. MIKKO MYKKÄNEN Helsingin tislaamo Oy:n yksi perustaja ja toimitusjohtaja. ”Mutta se on harhaa, että tämä bisnes olisi automaattinen tie miljooniin. Lisäksi virkamiehenä hän toimi esimiesasemassa niin kuin nytkin johtajana. Professori Yrjö Varpio ja kirjailija-ystävä Jaakko Syrjä ovat nauhat jo kirjoihinsa perusteellisesti peranneet. Tiede kypsyi tutkimaan 1918 sodan selvittelyjä kunnolla vasta vuosituhannen vaihteessa. Mykkäsellä harrastus jäi päälle, hän rupesi mökillä tekemään myös liköörejä ja akvaviitteja. 1 tunti 55 minuuttia. Kiinalainen yleisö tuomitsi elokuvan, sillä monet olivat tyytymättömiä muun muassa siihen, miten elokuva käsittelee kiinalaisia kulttuurielementtejä. Yrityksen periaatteena on valmistaa laatu tisleitä mahdollisimman kotimaisista raaka-aineista. ”Kotimaisuuden ja juomakulttuurin kehittäminen on meidän missiomme”, Mykkänen lausuu ja sanoo luottavansa erityisesti nuoriin ja kuluttajien valveutuneisuuteen. ”Jossain vaiheessa viskit tulivat mukaan kuvaan ja laatu alkoi kiinnostaa enemmän kuin määrä.” Helsingin tislaamo syntyi kolmen kaverin yhtiönä vuonna 2013 ja löysi paikan Teurastamon alueelta. Elokuva JUHO LESKINEN juho.leskinen@mt.fi Mulan. Salaisuus kuitenkin paljastuu hänen pelastaessaan sotajoukkonsa, ja Mulan erotetaan. joulukuuta 2020 IHMISET & KULTTUURI Kerro merkkipäivästä Lähetä merkkipäiväilmoitus Maaseudun Tulevaisuuteen. Skandinaavinen design, puhtaat maut ja luonto, pieni asukastiheys, koskematon erämaa – ja vain parin tunnin matkan päässä Berliinistä tai Lontoosta”, Mykkänen luettelee Suomen vahvuuksia. Tapahtumien ymmärtäminen vaati taustoitukseen kaksikin teosta. 333 sivua. Ufon väitettiin pudonneen maahan Pennsylvanian Kecksburgissa 55 vuotta sitten. Ensimmäistä kertaa kansainvälisille messulle osallistuessa Mikko Mykkästä jännitti, nauretaanko hänet pihalle. Ennen kieltolakia viime vuosisadan alussa Helsingissäkin oli yhdeksän tislaamoa eri aikoina ja ympäri Suomea lukuisia viinanpolttimoita kartanoiden yhteydessä. ”Me päädyimme avaamaan hyvään aikaan. Hyppäystä virkamiehestä yrittäjäksi loivensi Mykkäsen mukaan se, että hänen vaimollaan on kotipalveluyritys. Hänen mukaansa maailmalla, ainakin manner-Euroopassa ja Aasiassa, Suomen maabrändi on kova. No ei pitäisikään, miettii Mikko Mykkänen, Helsingin tislaamo Oy:n yksi perustaja ja toimitusjohtaja. 10 Maaseudun Tulevaisuus keskiviikkona 9. ”Britanniassa on viisituhatta kaupallista ginimerkkiä. Haluamme tehdä asioita isosti, ja tarvitsimme kumppanin, jolta saamme voimaa jakeluun ja markkinointiin. 9.–10.12.2020 Havaintoja tulipallosta. Ilman täyttää vieno viskinlemu, ja varaston perällä olevassa huoneessa Mykkänen kehittelee uusia reseptejä. Kiinnostus lähiruokaan, pienpanimoihin ja ei-teollisesti valmistettuihin alkoholijuomiin oli kasvussa.” Nyt kilpailutilanne on toinen. ”Töitä tein silloinkin paljon, mutta tämä on elämäntapa, työ ja vapaa-aika sekoittuvat.” Mykkäsillä on kolme lasta, joista vanhin on jo muuttanut kotoa. Suku Iisalmesta, missä mökkeilee, kalastelee ja keräilee. Lähdin sinne humanistina auttamaan ihmisiä, mutta päädyin byrokratian pelinappulaksi.” Opiskeluaikana 1990-luvulla oli muodikasta tehdä kotiviinejä ja -oluita. Kilpailu on armotonta”, Mykkänen huomauttaa. Maalainen lopun ikääni Satavuotiasta Väinö Linnaa on taas kovasti haastettu. Kyllä hän sen sitten tajusi.” Hiljattain vuokratussa tiiliholvissa arvonnousua odottaa jo satoja viskitynnyreitä. SANNE KATAINEN Virkamiehestä viskintislaajaksi RIITTA MUSTONEN Mikko Mykkänen tislaa suomalaisista raaka-aineista huippujuomia maailmalle. Helsingin tislaamon tavoitteena on tulla tunnetuksi maailmalla Suomen ja Euroopan parhaana ruistislaamona. Kilpailuista saatu palaute on auttanut ymmärtämään, onko tislaaja oikeilla jäljillä. Historian harrastaja huomaa heidät jälkisuomettarelaisiksi romantikoiksi Tampereella valtaosan elämästään asunut Väinö Linna puolestaan ilmoitti olevansa maalaispoika elämänsä loppuun asti. Harrastaa ruokakulttuuria, purjehdusta, lukemista, teatteria ja näyttelemistä. Viskin lisäksi yritys valmistaa giniä, liköörejä ja pontikkaa sekä yhteistyössä Olvin kanssa mietoja juomia. Ensimmäiset viskit valmistuivat vuonna 2017
Kirjan lopussa lukijalle paljastuvat hienovaraiset vihjeet, joita Enoranta on romaanin sivuille istuttanut. Vaikka kirja on suunnattu nuorille aikuisille, tarjoaa se ajateltavaa ihmisluonnosta kaikenikäisille. Lapsena Niilo leikki mieluiten tyttöjen kanssa, eikä äijäily kiinnostaisi nyt lukiolaisenakaan. Moni asia on ehtinyt kesän aikana muuttua. Kirja LAURA KUIVALAHTI laura.kuivalahti@mt.fi Rainbow Rowell & Faith Erin Hicks: Viimeinen ilta – Pumpkinheads. Matemaattisen mallin avulla pystytään ennustamaan, ketkä nuoret tulevat tekemään rikoksia. Paikoin kuvailu ja päähenkilön pohdinta muut tuu jo hieman puuduttavaksi. Kansalaiset on jaettu kahteen kastiin: koko kansalaisiin ja heitä palveleviin internointikylissä asuviin ulko kansalaisiin. Voisiko harmaasta neulepusero merestä erottua värikkäänä kuin kaunis perho nen. Tytöt tekevät tyttöjen juttuja, pojat puuhaavat omiaan. Andrew teki si mitä tahansa päästäkseen lä hemmän tuota suljettua ystävä porukkaa ja samalla kiehtovaa Joshia. Niinpä halusin kokeilla kir joittaa oman kirjan, jossa voisi tapahtua mitä vain. Jos nuoret eivät onnistu siinä ennen 18vuotissyntymäpäi väänsä, edessä on rangaistus tuosta ennustetusta teosta. Otava. Kirjan keskiössä ovat ihmis kohtalot, joihin asianosaiset eivät itse voi vaikuttaa. Etenkin kirjan alku ja keskiosaan on luotu upean pii naava tunnelma, mutta kirjan lopussa tapahtumat kiertyvät auki ehkä turhan nopeasti ja siististi. Viisikymmentä mahdollista tulevaa rikollista suljetaan van kilaan. Mutta mitä jos ei oikein tunnu sopivan valmiiksi valet tuihin muotteihin. Videokameroi den alla uusi tilanne tuo ihmi sistä erilaisia piirteitä esille. Teija Huuskon Balettia, Alina! romaani aloittaa uuden kirjasarjan, jonka keskiössä on monelle rakas tanssiharrastus. ”Harrastukset ovat lapsille tärkeitä, vaikka niistä ei tulisi kaan myöhemmin ammattia. Tuomitsevat katseet laskeu tuvat Isran päälle missä tahan sa hän kulkeekin. 350 sivua. Nuorisoorkesterista kerto va Soinnut solmussa romaani ilmestyi tänä syksynä. Kun kirja vihdoin ilmes tyy, hän iloitsee siitä yhdessä tekijöiden kanssa. Toisaalta mukana on myös synkempiä pohjavireitä aina murhasta ja varsin jakautu neesta yhteiskunnasta lähtien. Oman kirjan näkeminen val miina on silti aina eri asia. Loppua kohden tunnelma onneksi tiivistyy, ja viimeiset sivut yllättävät. Tyttö saa äkillisiä raivokohtauksia, eivätkä edes alan parhaat ammattilaiset ole saaneet selville, mikä hänen mieltään kaihertaa. Hänen käsiensä kautta kulke vat monet lasten ja nuorten kirjat. Rainbow Rowell kirjoit tama ja Faith Erin Hicksin kuvittama Viimeinen ilta – Pumpkinheads sarjakuva on herttainen yhden illan kuvaus ystävyydestä ja elämässä jah kailusta. On toki muitakin asioita, jotka vaivaavat Niilon mieltä. Jo kirjan ensimmäinen lause enteilee, että luvassa on epätoivon ja surun sävyttämä road trip. Kirjailijana on usein yksinäistä, kustannustoimittajana ei kos kaan.” Kustannustoimittajana Hei monen kulkee kirjailijan rin nalla koko kirjantekoprosessin ajan. 222 sivua. Sarja kuvan hahmot eivät putoa kaan niihin kaikkein ennalta arvattavimpiin muotteihin. Kirjassani halusin sukeltaa silti pintaa sy vemmälle.” Seitsemänvuotiaana Heimonen aloitti viulunsoiton lisäksi toi senkin rakkaan harrastuksen, nimittäin ratsastamisen. 266 sivua. Myös tapa arvottaa ihmisiä heidän taustansa pe rusteella joutuu kirjassa kovaan käsittelyyn. Hetkellisen kakofonian jälkeen kaikki hiljenee, jouset asetetaan kielille ja kapellimestari nostaa tahtipuikkonsa valmiusase miin. Koululla odot taa uusi opettaja ja muutama uusi tanssija. LAURA KUIVALAHTI JARNO MELA ”Minulla oli lapsena aivan ihana viulunsoitonopettaja, joka antoi mieleenpainuvia ohjeita. Kirja ANNI-SOFIA HOPPI annisofia.hoppi@mt.fi AnneMaija Aalto: Korento. Salla Simukan Lukitut kirja seuraa painajaismaista ihmiskoetta viiden nuoren näkökulmasta. ”Ensin olen innoissani, mut ta sitten alan jännittää, löytä vätkö lukijat kirjani ja millaisen vastaanoton se saa. Muista poikkeava tyyli vaan nostaa nopeasti silmätikuksi. Anne-Maija Aalto ku vailee toisessa teoksessaan upeasti ystävyyttä, toivon pilkahduksia ja luonnon kauneutta keskellä eriarvoista yhteiskuntaa. 284 sivua. Eriarvoisuuden keskellä vahvin voimavara on ystävyys. Huusko on itsekin klassisen baletin opettaja, mikä näkyy tekstissä. Yhteyttä ulkomaailmaan ei saa, ja vankilaa valvotaan teknisten laitteiden avulla. Mutta sitä ennen on nähtävä pandat ja vapautettava ne häkistään. Maaseudun Tulevaisuus 11 keskiviikkona 9. Tätä ih metteli Satu Heimonen, joka aloitti viulunsoiton seitsemän vuotiaana. Kotiväkikään ei aina tunnu ymmärtävän, kuinka totinen harrastus baletti Alinalle on. Tai kyllähän kaikki tietävät, että Penelopen todistama raaka murha järkytti nuorta, mutta miksi hän ei pysty muistamaan murhaajaa. Erityismainin nan kirja saa tarinaa symboloi vasta ja kannessa säihkyvästä korennosta, jota ei malttaisi kääriä piiloon joululahja paperin alle. Kunnes eräänä päivänä Mai viedään kaupunkiin nymfiksi. Kirja LAURA KUIVALAHTI laura.kuivalahti@mt.fi Mila Teräs: Amiraali. Varsin moni suomalainen harrastaa ainakin jossain vai heessa elämäänsä soittamista, mutta lasten ja nuortenkirjois sa klassinen musiikki nousee pääosaan vain harvoin. Voisivatko Hedy ja Spencer auttaa Rose mammaa. Kirja LAURA KUIVALAHTI laura.kuivalahti@mt.fi Mikki Lish ja Kelly Ngai: Taikuuden talo. Satumainen kurpitsa farmi lumoaa lukijan Viime vuosien ajan syksy on ollut Dejalle ja Josielle ihanaa aikaa. Päämääränä se kaikkein viimeisin pysäkki Leo asuu sijaisperheessä, jonka järjestysnumero hirvittää. Taikuuden talossa voi tapahtua mitä tahansa Jouluvalmistelut ovat jo käyn nissä, kun Hedy ja Spencer saapuvat isoisänsä luokse. Kirjoitin yhden luvun ja lopulta kokonai sen käsikirjoituksen.” Tähän mennessä Heimo nen on julkaissut kolme Sonja hevoskirjaa ja kaksi kissoista kertovaa Ceciliaromaania. Tarinaa kuljetetaan sekä Leon että Isran kertomana. Minua ins piroivat lahjakkaat ihmiset, joi den kanssa saan työskennellä. Oikeastaan Isra haluaisi vain kuolla. Matkalla on kuitenkin monta muttaa. Jos oma elämänpolku ei avaudu edessä selkeänä ja muiden odotuksia noudattavana, voi rinnan päälle rymähtää yli määräinen huolimöykky. On herkullista nähdä, mitä kaikkea taikuuden hylännyt Johnpappa lapsen lapsineen saa vielä kokea. ”Pienenä luin valtavasti, mutta en ainakaan muista tör männeeni soittamiseen liitty vään kirjaan”, Heimonen sanoo. ”Kääntäessä mietin toisi naan, miten kirjasta olisi voinut saada jännemmän, mutta eihän suomentaja voi juoneen vaikut taa. Ei hän sillä itseään saa ehjem mäksi, mutta edes pieneksi hetkeksi jokin muu on enem män hajalla kuin hänen oma, sirpaleinen elämänsä. Juoni rullaa vetävästi eteen päin mutta ei tarjoa suuria yllätyksiä. Kirja LAURA KUIVALAHTI laura.kuivalahti@mt.fi Siiri Enoranta: Kesämyrsky. Tänä kesänä Andrew saa tilaisuutensa, kun hän pääsee isänsä työn varjolla asumaan Joshin perheen huvilaan. Pian yhteinen sävelmä jo hellii kuulijaa. Myös kotimaisille teoksille olisi kysyntää. Ya sarjakuvaa soisi suo mennettavan enemmänkin, sillä tällaiset helmet rohkaise vat luku harrastuksen ääreen. Hän on ollut pienestä asti eläinrakas, ja lapsuudenkesät kuluivat maaseudulla sukulaisten luona. Valmistuttuaan hän suomensi muutamia hevos kirjoja. Kesäseikkailujen pinnan alla kuplii salaisuuksia Andrew ei saa silmiään irti Joshista, joka johtaa arvostettua Nokisiipien jengiä. Leo ja Isra istuvat yhdessä autoon, jonka päämäärä on niin synkkä, ettei siitä tee mieli puhua. Voivatko isovanhemmat ymmärtää jotain, mille heillä ei ole sanoja. Kirja LAURA KUIVALAHTI laura.kuivalahti@mt.fi Salla Simukka: Lukitut. Yllättävältä taholta saatu kädenojennus voi vielä auttaa ystävykset pakoon. Ja mitä jos nuori itsekään ei vielä ole niitä sanoja löytänyt. Välillä tarina ei tunnu etenevän lainkaan, vaan nuoret eksyvät kesäseik kailujensa pyörteisiin. Kirja LAURA KUIVALAHTI laura.kuivalahti@mt.fi Teija Huusko: Balettia, Alina! 159 sivua. Tyylikeino saattaa tehdä kir jasta helpommin lähestyttävän vähemmän kaunokirjallisuutta lukeville nuorille. Omaleimainen tyyli löytää kuitenkin varmasti omat lukijansa. Tammi. Sarjakuvan loppuun on lisätty tekijöiden keskustelu, jossa raotetaan teoksen synty prosessia. Samassa valtavassa talossa asuu myös Joshin sisko Penelope. Kuten työpaikan kanttiinin kaunis myyjä. Hänen uusin romaaninsa kertoo nuoriso orkesterista. joulukuuta 2020 IHMISET & KULTTUURI Yhteystiedot: paivyri@mt.fi Yhteystiedot: ihku@mt.fi IHMISET & KULTTUURI Mene vankilaan rikoksesta jota et ole tehnyt – vielä Suomalaisten turvallisuuden takaamiseksi on päätetty ottaa käyttöön aivan uudenlaiset keinot. Arkisimmilta kin tuntuvat esineet saattavat yllättäen paljastaa salaiset voimansa, eikä lukija pysty millään arvaamaan seuraavaa juonenkäännettä. Nuorten elämän pitää seurata ennalta määrättyä uraa koului neen ja harrastuksineen. Puolitoista vuotta sitten hel sinkiläiskirjailija palasi soitto tauon jälkeen orkesterimaail maan ja päätti tarttua pitkään pyörittelemäänsä musiikkiai heeseen. Alinan ja hänen kaverei densa riemuksi yksi heistä pääsee tanssimaan pääroolia joulunäytökseen parinaan ihana Jasper, uusi poika, joka saa kaikkien sydämet lyömään rivakammin. 172 sivua. Yhteistä virettä ennen soiton alkua hakevasta orkesterista nousee äänipeitto, jonka kuka tahansa konsertissa käynyt tai itse joskus soittanut tunnistaa. Dystooppisessa maailmassa vedennousun ravistelemasta, Japanina tuntemastamme saaresta on tullut Itäisten Kauppaliittojen Unionin siirto kunta. Pako ahtaista ja muiden määräämistä rooleista Niilo asuu pienessä maalais pitäjässä, jossa asiat on totuttu tekemään tietyllä tavalla. Kesämyrsky oli lasten ja nuortenkirjallisuuden Finlan diapalkinnon ehdokkaana. Otava. Suuria tunteita baletin pyörteissä Balettikoulun syyslukukausi on alkamassa, ja Alina kiskaisee pienen tauon jälkeen innois saan tanssikenkänsä jalkaan. Vaikka 12 vuotias Alina rakastaa balettia, on hänen välillä vaikea keskittyä tunneilla, sillä nuoren mielessä laukkaavat monet muutkin asiat kuin pelkät koreografiat. Mila Teräs on tallentanut Amiraalikirjaansa herkällä ot teella suuria kysymyksiä, jotka ovat polttavan ajankohtaisia monen nuoren elämässä. Mikki Lish ja Kelly Ngai ovat onnistuneet siinä, mitä moni kirja lupaa, mutta harva oikeasti tekee: Taikuuden talossa voi totisesti tapahtua mitä tahansa. Soittaminen ja hevoset ovat nyt täydellistä vastapainoa työlleni, ja on ollut mukavaa kirjoittaa minulle läheisistä aiheista.” Lukion jälkeen Heimonen opiskeli englannin kääntämistä ja tulkkausta. Kun paha olo paisuu hallitsemat tomaksi, hän rikkoo jotain. Aula & Co.. Kirjan puoli välissä se tuntuu jopa hieman tempoilevalta, mutta ennen kaikkea villit juonikuviot kut kuttavat mielikuvitusta. Edellisellä Tuhatkuolevan kirous romaanillaan Enoranta voitti kyseisen palkinnon. Eläinaiheisten kirjojen jäl keen oli virkistävää poiketa musiikki teemaan. ”Ammattini ansiosta tunnen kirjanteon vaiheet aina ideasta kaupan hyllylle asti. ”Orkesterissa musiikki yh distää erilaiset ihmiset, mutta vaikka yhdessä ollaan paljon, toisia ei välttämättä opi tunte maan kovin hyvin. Kirja ryöpyttää lukijan silmille liudan balettitermejä. Suomennos: Taina Wallin. Ja kunnallis poliitikot, jotka ovat valmiita uhraamaan uhanalaisten eläinten asuinsijat parkki paikan alle. Simukkaa on syytä kehua myös kirjan monipuoli sesta henkilökattauksesta. Kansalaisten jakaminen menee ihon alle Otetaan askel tulevaisuuteen. Avukseen lapset saavat muun muassa karhuntaljan ja hirvenpään, jotka eivät vaike ne, kun ovat kerran alkaneet puhua. Mutta onneksi heillä on vielä tämä ilta nauttia kurpitsafarmista yhdessä. 285 sivua. Omaan kir jaan kun upottaa aina niin pal jon itseään.” Hyppäys heppakirjoista orkesterimonttuun Satu Heimonen tekee kirjoja kustannus toimittajana ja kirjailijana. Välillä tarina iskee kannustavasti silmää tanssi saleissa harjoitteleville nuorille. Heidän tulee selvittää, mihin rikokseen he toden näköisesti syyllistyvät, ja katua teoreettista tekoaan aidosti. Mutta ennen viimeistä pysähdystä edessä on pako matka, jolloin voi tapahtua mitä tahansa. Uteliaina lapsina Hedy ja Spencer eivät tietenkään pysty tottelemaan isoisänsä sääntöjä, etenkään kun talo tuntuu puhuvan heille. Lapset eivät saa koskea mihin kään, eikä suljettujen ovien taakse ole luvallista kurkistella. Puhekielisyys korostuu eten kin Isran osioissa, joissa on mukana runsaasti englannin kielisiä sanoja ja lausahduksia. 218 sivua. Lennokkaalle tarinalle on luvassa jatkoa. Suomennos: Terhi Kuusisto. Karisto. Nuorten aikuisten romaani saa pohtimaan omaa käyttäyty mistään suljetussa yhteisössä. Tiiviiseen pakettiin puris tettu romaani kuvaa hienosti myös sukupolvien välisiä kommunikaatiovaikeuksia. On erityisen kiinnos tavaa tietää, miten päähenki löiden ulkonäköä muokattiin piirustustyön aikana. He ovat työskennel leet yhdessä mielettömällä kurpitsa farmilla. Viimeisen työvuoron alkaessa he huomaavat, että moni ihana asia on jäänyt tekemättä edel lisinä syksyinä. Siitä huolimatta kyseessä on erinomainen ro maani, jonka ahmaisee yhdessä päivässä. Voi siko salaperäisten ja hieman pelottavienkin viestien takana olla heidän isoäitinsä, joka katosi vuosia sitten. Myllylahti. Nuorille aikuisille (young adults eli ya) suunnattu sarjakuva sopii monenikäisille, sillä simppeliin juoneen lomit tuu vaihtelevia tunteita. ”En osannut ajatella lapsena, että minusta voisi tulla kirjaili ja, vaan yllätin itsenikin.” Kirjojen kirjoittamisen lisäksi Heimonen ahertaa kirjaalalla kustannustoimittajan roolissa. Otava. Nyt kaikki kuitenkin muut tuu. Satomi ja Mai ovat kasvaneet lapsesta asti yhteen ja salaa haaveilleet uudesta alusta meren toisella puolen. WSOY. Alinan paras ystävä sen sijaan on päättänyt lopettaa balettitunnit. Veera Salmen Kaunis ilma kuolla romaanin lähtö kohdat ovat tummanpuhu vat. Suu ri talo tuntuu kätkevän mitä ihmeellisimpiä salaisuuksia, mutta Johnpapalla on selkeät säännöt, joita ei sovi rikkoa. Sekä tietysti ystävät, jotka pohtivat omia haasteitaan. Tarinan me vastaan ne asetelma tuntuu karmivan ajankohtaiselta, kun sitä vertaa koronapandemiasta vauhtia saaneisiin salaliittoteorioihin. Se on riemastuttavaa, mutta myös kauhistuttavaa. Halloweenin jälkeen työt ovat loppuneet, ja he ovat nähneet seuraavan kerran jälleen syyskuussa kurpitsa kauden alkaessa. Noudattaisinko sääntöjä vai kapinoisinko idioottimaisuuk sia vastaan. Nopeissa kohdissa sormien oli esimerkiksi liikuttava vilkkaasti kuin tiibetinspanielin tassut”, kirjailija Satu Heimonen muistelee. Erityinen herkku pala kirja on kaikille balettia rakastaville. Harrastajille termirimpsut avautuvat, mutta vaikka balettisanasto ei olisi hallussa, mielikuvitus pystyy loihtimaan kuvia viehkeästä tanssista. Enoranta punoo suurta juonikuviota hiljalleen, jopa salakavalasti. Kirja LAURA KUIVALAHTI laura.kuivalahti@mt.fi Veera Salmi: Kaunis ilma kuolla. Siiri Enorannan Kesä myrskyromaanissa upottau dutaan niihin lapsuuden ja nuoruuden loputtomiin kesiin, jossa kaveriporukka säntää seikkailuihin heti herättyään. Ystävykset ovat valmis tumassa, joten edessä on vii meinen työrupeama farmilla. Vaikka mukana on kiinnostavia tee moja, on juonilinja aavistuksen harhaileva ja päämäärätön
Käyt Junkkari 90 teli viljalaidat + matalalaidat HUIPPUSIISTI KÄYT. • 55 %:lla MT:n lukijatalouksista on useampi auto, 16 %:lla jopa kolme. tai 0400 895174 tai 0400 157701. Sekä aurat Kverneland ja Överum. ETUKUORMAAJA Valtra-Kvicke 930 1-vipu Valtra 6000 sarj. myös kuolinpesät. painos! KUNINGASMETSURI Kysy lähim mästä kirjak aupas tasi! LUE LISÄÄ aarrelehti.fi/ kuningasmetsuri 25, 00 Osta kirja tarjou s hintaa n Helsin gin Maala isten talosta (Simon katu 6). Rajoitettuerä! 045 3232177 LOGSET 504F. 0400 273 873 KANANUORIKOITA 0400 550 554 / kyheroisenkanala.. Käyt Naarva ketjusahalaite kuin uusi Käyt Naarva 1000-23E keräävä malli Uusi A-osakoura S40 kiinnike, edullinen Edullinen isäntäkonelinja JOBO ST75 ja ST 50 sykeharvesterit varastossa TRAKTORIT Valtra 8150 + Kvicke 970 etukuormaaja vm. 050 5050265. 010 583 1880 Konttitukku, www.konttitukku.. koko Suomi VALTRA / VALMET Kierrätysosat takuulla. 050 3620939. P. P. P. Hengityssuojaimia, kotiin toimitettuna! www.wiselime.com Lisää koneita koneareena.fi MT Ruoka maistuvaa maalta Nyt löydät kaikki MT:n herkulliset reseptit yhdestä paikasta! MT.FI/ruoka Tasojyrsin Kverneland 33,5m 0405014575 Toistolla tehoa MT.FI/ilmoitus. Uusi VENTURA DH150 ketjumurskainpää, HD. Halpaa KARJASUOJALEVYÄ 6x120x2745 valkeaa, pesunkest. jalat HIENO Kronos 2010 hydr. P. Aineistot sähköpostitse ilmoitus@mt.fi Lehti ilmestyy Aineistot ma 28.12. 0400 616 494, 0400 514 924 vahatalon.traktori@smail.fi OSTAMME MATKAILUAUTOJA JA -VAUNUJA. eld Leyland David Brown varaosia. 0400 882 090 www.siemenkauppaa.fi jussi.hanhilahti@purolan.fi KAIKKI MAATALOUDEN SIEMENET EDULLISESTI JA HELPOSTI TOIMITETTUNA KYSY TARJOUSTAMME SIEMENISTÄ JA TEE KERTAPOISTOLLINEN HANKINTA Pöttinger 7210L Jumbo noukinvaunu vm.2012. Nastaketjut ja liikenneketjut. kannella Käyt Salo hiekotinvaunu Käyt Ehmer hiekotinvaunu työlev 1 m Sami SL 2000 kauhahiekotin, 3piste/euro Sami SL 2300 kauhahiekotin 3piste/euro HETI TOIMITUKSEEN! Agrodisc Lautasmuokkarit 3.0 m, 3.5 m, 4 m, 4,5 m, ja 6.0 m nostolaite/hinattavat KYSY ENNAKKOTARJOUS! Uusi paalisilppuri Lucas Castor 30R hinattava itselastaava (varastossa) Uusi Tomahawk 5050 + nivelakseli Käyt Taifun pyöröpaalisilppuri itselastaava Käytetyt pyöröpaalileikkurit veitsimalli 2 kpl KÄYTETYT SIIPILUMIKAUHAT Snowstar S ZUUM 2700 työlev. 2.7 m -4.4 m 2 letkuohj. Alle 5500 h. 0500 660106. J.Kangas Ylihärmä P. Laadukkaat, toimivat, takuulla. Tilaa maatalouskoneet.. P. ke 23.12. tukijalat ENERGIAKOURAT Uusi erä Farma BC25 energiakourat, järeä malli kaivinkoneelle hinta alk 3100 e +alv Käyt Nisula 155 E Kuin uusi! Uusi Kymppikoura 140 ja 135 10 kiinnike Uusi Farma BC18 kuormaajatai kaivinkonekiinn. • 67 % lukijoista asuu maaseudulla tai alle 30 000 asukkaan kaupungissa – siellä missä autoa tarvitaan. Varaa oma ilmoituspaikkasi ilmoitus@mt.fi tai soita 020 413 2321. Rahtivapaa toim. Lautasmuokkain Taurus haineväjyrällä, lautaset 510, verollinen h. Ota Talteen! KYLVÖSIEMENET JUNTTILASTA INGRID-HERNE, LOUHI-HPAPU BENNY JA PERTTU KAURAT ICEMAN JA JAARLI VEHNÄT NURMISEOKSET, LAIDUNSEOS MYÖS LUOMUTILOILLE! JUNTTILAN TILA, SASTAMALA P.040 4177292, 0400 777192 WWW.JUNTTILANTILA.FI Metsätilat.. esiohjaus, CD-vaimennin, jarruriipuke 025 koura, 3 pankkoa Junkkari Patruuna 4180 + 9 ton telikärry, hydr esiohjaus, 3 pankkoa, 400x22 puoliteli KÄYTETYT KUORMAIMET Farma CT 6.5 + 12 4WD kärry 2-vipuohjaus radiovinssi, hydr esiohjaus, teli 500x17, hydr. AIKUISTEN KOHTAUSPAIKKA 0700 11 111 2 € / alkava min +pvm STl Oy, PL 211 Hki 53 NOSTO-OVET 040-7730010 DOORWAY.FI Suomen ROHKEINTA juttuseuraa luottamuksella, 24h 0700-90121 1,98€ min+pvm Rip Pl 6 65301 VSA Seinäja kattovikaisia 6 m, 12 m ja 13,5 m merikontteja eri satamissa. jalat 3500 e+ alv IRTOKUORMAIMET Mowi 1600 liikeratanosturi, ulottuvuus 10 m, ilma venttiilipöytää, HYVÄ KUNTO Fiskars 5000 laippasov, monivipupöytä iso koura Evi 2600 hydr. lavetti 1 akseli uudet renkaat, järeä malli TARMO 3PISTE KAIVURI UUSI JA EDULLINEN Käyt maansiirtokärry Vemitek Oy 12 ton, hardox-lava, hydr. luukut, torvimallit MYYNTI: Lauri 045 3232 177 Jyrki 040 5560 268 www.agrok.fi Kysy tarjous! LIETEJÄRJESTELMÄT Kuivikeseparaattorit • Uppoja pystypumput • Potkurisekoittimet • Slalom lannanpoisto • Lietekuilusekoittimet • Putkistot ja venttiilit KOTIMAISET KASI-KASVINSUOJELURUISKUT Säiliökoot: 700 / 1000 / 1300 / 2500 litraa Puomistot: 10 / 12 / 15 / 16 / 20 / 21 / 24 metriä KASI-3/1000/12HT 7800,00 € alv % KASI-4/1300/15HT 11120,00 € alv 0% KASI-6/2500/21H8140-7SH 25580,00 € alv0% Kysy lisää 025373191, 025372181 kasi(at)ahjoco.fi AHJOCO Oy, 29250 NAKKILA www.kasi.fi KAIVINKONEEN kanto / kiviharoja, kivenkeruuharat salaojakaapeliojaja kuokka-, metsäoja-, luiska-, sekä tasauskauhat, routapiikit sekä laikkumätästimiä. mennessä ilmoitus@mt.fi 34% MT:n lukijoista on hankkinut autonsa uutena (Lähde: KMT 2019) Lähde KMT 2019 Muut tuotteet Rakennustarvikkeita Maaja metsätaloustuotteita Maatalouskoneita Työkoneita Varaosia ja tarvikkeita Kiinteistöt ja tontit Koneita Ostetaan Myydään John Deere 6600, 6610, 6800, 6810. Projektimyynti: 044 9677078, Seinäjoki 0400 564282, Lahti 050 4134 112 www.ovimestari.com Fuego-vihantahärkäpapu Ingrid-herne (tavanom. P. klo 10 pe 8.1. 10 ha. Caravanlandia Oy www.konehuoltolaukkanen.. Laukkanen Oy 0500 226028, 02 4875965 DEEREN varaosat suoraan hyllystä Laadukkaat GripX jääketjut traktoreihin ja työkoneisiin. OSTAMME KÄTEISELLÄ: MB, Man, Volvo, Scania, ym. joulukuuta 2020 Haluatko paremman satotason. Ostetaan traktorit, kaivinkoneet, kuormaajat yms. 040 558 1605 www.greenpoweragri.com LAADUKKAAT GREEN POWER VÄLIPAKKAIMET Tilaa ennakkoon ja säästä! Tarjous voimassa 15.12.2020 saakka. Vuosimallit 2006 alkaen. Euro-Teli Oy, Hki, p. paalain JF800 2-root. Lehti ei ilmesty 25.12., 1.1. Siipilumikauhat • Työleveydet 1776-4540 mm • Tilavuudet 495-3500 l • Vakiona paineakku • Painot 440-1050 kg 3.350,Mallit 1800-2600 Alkaen Nivelaurat 5.250,VM-mallit Alkaen Hiekoittimet SL-2000 2.450,SL-2000 VERKKOKAUPPA.TURUNKONEKESKUS.FI • Työleveydet 1750-3280 mm • Painot 450-580 kg • Työleveys 2000 mm • Paino 375 kg Hinnat alv %. 045 157 4599 KAIVINKONEEN KAUHOJA www.kauhoja.net P. työntövarren, aj. Alkuperäiset JD osat edullisesti. 0400-646200, 0500-659678. 0400 686050 Nuf. KYSY! KULJETUS YMPÄRI SUOMEN! Vöyrin Kone ja Traktori Oy www.vmt.fi P. 0505925250 Lahjaksi kohtaamisiin huurtumattomia kasvosuojavisiirejä. Myynti/valm. ke 30.12. www.tlatvala.. P. 0440 337 529 Traktoreita, ehjiä ja epäkuntoisia! Nopea käteiskauppa. P. p.0405246910, kasvosuojavisiiri.. kärryn pituussäätö, 4 pankkoa Hakki 2400 A 8 ton Evi kärry Farmi S hydr. 041 7525580. 6200 € /tarjous, sis. Tosi edullisia. 040 4128748. Hakki 29 + Kronos 9 ton telikärry 4 pankkoa työvalot + liikevalot, HIENO Farma 3.8 6 ton telikärry, radiovinssi, vähän käytetty Patruuna 755 + 8 ton Patruuna kärry 2-vipuohj, hydr jatke, KUIN UUSI Farmi HK 1000 + telivaunu hydr. Henkilökohtaiset Sekalaiset Eläimiä MT.FI | Kokonaistavoittavuus 412 000 (KMT 2019) Autot ja liikenne -teemanumero 8.1.2021 MT:n lukijafaktaa: • 95 % lukijoista asuu taloudessa, jossa on 1 tai useampi auto. Pome 1500 L 3.6 m työlev. 0500 269 944 JALASJÄRVI. jatke, vinssi + Farmi 8 ton telik. 0400 358501. www.valparts.fi Tino 040 553 4600 • Mico 040 1678 818 Purkukoneiden osto 040 553 4600 NOSTO-OVET myös taittoja rullaovet Asennettuina, myös moottorilla. MT.FI | Kokonaistavoittavuus 412 000 (KMT 2019) MT toivottaa rauhallista joulunaikaa ja kehoittaa huomioimaan aineiston poikkeukselliset toimitusajat. 020 7459 700. 08 270 7200, 02 762 6200 PYÖRÖPAALAIMIA Krone, Welger ja Claas, sekä kanttipaalaimia Welger, John Deere, Claas ja Rivera. Stark alueaura 3010 Relax ja Volvo kiinn., uuden veroinen KÄYTETYT KLAPIKONEET Japa 385TR expert demokone Hakkipilke HAWK sähkökäyt, kuljetusalustalla + poistokuljetin Piko klapikonekuljetin, oma hydrauliikka Halko-Max 2100 S suurtehohalkokone, kuljetusvarustus Estre HM200 pilkekone + kuljetin Pilkemaster GO polttomoottorilla, puunostin + kuljetin Pilkemaster EVO 36 HC polttomoottori, kuljetusalusta, KUIN UUSI SAMI 2000 PINTALEVITIN sähköohjaus, kuin uusi UUSI MAC KONEKULJETUSLAVETIT 2 ja 3 akseliset heti varastossa Käyt. 18/4R38 .......720 e 18/4R34 ................690 e 14/9R-24 ...............400 e Kaikki Teboil voiteluaineet tarjouksessa Monitra 10/30 tai 10/40 510 e / tynnyri Super HPD 15/40 535 e / tynnyri Super HPD 10/40 610 e / tynnyri Tynnyrien toimitus rahtivapaasti KYSY MYÖS MUITA VOITELUAINEITA Kaikki hinnat sisältävät alv 24 % Vähätalo Yhtiöt, Salo P. + 400 MUUTA KONETTA. perälauta, 4 kpl vararenk. Suodattimet tarjoushinnoin. Volvosovite Stark SK 1500 3.6 m työlev. RENKAITA järkevään hintaan esim. jalat mek-jatke HIENO Patu 1800 hydr. Konehuolto T. Varaosakoneetkin käyvät! P. Isot renkaat, pakko-ohj., kuulavetolaite, fellow -säiliö ja hapotin. KRONE CF155 XC yhd. jalat oma pumpulla Evi 1600 hydr. P. SAMI-tienhoitokoneet Katso kaikki mallit verkkokaupasta ja tilaa tai soita puh. -99, 1 omistaja, HIENO JD 3140 -4 SG2 hytti -87, uudet renkaat, ilmastointi, 4700 h Leyland 270 -72, 1 omistaja, 3570 tuntia, HIENO, ALKUPERÄINEN Ford 4000 -67 alkuperäinen UUDET JUONTOVINSSIT Taifun EGV 35A vaijeri 9 mm 50 m + nivelakseli Taifun EGV 55 A vaijeri 10 mm 70 m + nivelakseli HIEKOTUSVAUNUT UUSI MTM HV 5 m 3 hydr. Aineistot sähköpostitse 4.1. P. myös seokset) www.luomusiemen.. karhotin JF ketjupurku perävaunu PRONAR T 400R noukinvaunu ÖVERUM 4975 kääntöaurat aj.n.30 ha P. hydr. 0400 661593 Suosikki kirjasta jo 4. Kansankatu 8, 15870 Hollola Esitteet ja kaikki kohteet www.metsatilat.fi HML MUURILA (Renko) 16,01 ha puusto 831 m 3 , 46 000 €/tarjous HML KIRSTULA (Renko) 12,28 ha puusto 2126 m 3 , 77 000 €/tarjous * Perälä puh. eikä 6.1. 050-4335609 EBENA-REHUVIRNA EBENA-VOIMAVIRNASEOS kylvösiementä www.naturcom.. k-autot ja moottorit. tukijalat SIISTI Hakki 1600 Farmi vinssillä, hydr. 12 Maaseudun Tulevaisuus keskiviikkona 9. 0500 535306 Joulunajan poikkeusaikataulut Varaa oma ilmoituspaikkasi ilmoitus@mt.fi tai soittamalla 020 413 2321. klo 10 ma 4.1. sovite, SIISTI UUDET LUMILINGOT PR875 Suurteholinko Kunto 250 Metsämalli Tarmo 225-250 hydr. 4790€ +alv ja tts kulut. ti 5.1. Myös kuljetukset. 06–3844 600, 044 569 0003, 050 5276 588, 0440 366 675 UUSIA PATRUUNA JA FARMA KUORMAINYHDISTELMIÄ VARASTOSSA Uusi Junkkari Patruuna 5771 + 10 ton telikärry, hydr
Lisätietoa ja lomake: www.ruokavirasto.fi > Viljelijät > Eläintenpito > Eläinten merkintä ja rekisteröinti Maatalouslaskennan kysely avoinna netissä Kaikille maatalous ja puutarha yrityksille suunnattu Maatalous laskenta 2020 tilastokysely on avoinna osoitteessa www.maatalouslaskenta.fi. Tukea voi saada 80 prosenttia hakemuksessa esitetyistä hyväksytyistä menoista, 5 000–10 000 euroa. EU:n nautapalkkio, tuki ajanjaksolta 1.1.–15.9. • Lapuan Peruna Oy • Nordic Soya Oy • Pohjois-Pielaveden Maatalouspalvelu Oy • RehuX Oy • Berner Oy • Feed Imports Oy • Oy Henry Teirs Ltd • HK Scan Finland Oy • Lantmännen Agro Oy • Lantmännen ek för/Lantbruk, Holmsundin tehdas (Ruotsi) Västeråsin tehdas (Ruotsi) • NHK-Keskus Oy • Nutrisuin Suomi Oy • RV Eurotrading Oy • Oy Teollisuushankinta TH Ab • VetAgro Oy A B A A, B A, B E E B B A, B B A, B Lisätietoja www.ett. Ilmoitusvelvollisuus koskee kaikkia, joilla on yksikin hevonen, poni, aasi tai näiden risteytys. Kyselyyn kirjaudutaan verkko pankkitunnuksilla tai mobiili varmenteella. Ennen 1.1.2021 syntyneet nautaeläimet voivat olla merkittynä jatkossakin tavan omaisilla korvamerkeillä. Erityiseen varovaisuuteen on syytä, jos rehua tuodaan Suomeen ulkomailta. Jokainen tila saa kyselyyn liittyvän kutsukirjeen viimeistään tammikuussa. Ilmoitusten viimeinen jättöaika: maanantain lehteen perjantaina kello 10.00 keskiviikon lehteen maanantaina kello 16.00 perjantain lehteen keskiviikkona kello 16.00 Vastuu virheistä: Lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista, jos ilmoitusta ei voida julkaista määrättynä päivänä. Alkutuotannon väliaikaista tukea saaneet yrittäjät voivat hakea tukea uudelleen, jos kustannuksia oli enemmän kuin tuen aiempaan enimmäismäärään tarvittiin. Lähde: Ruokavirasto 2) Kotieläinkorotus maksetaan vuonna 2021 1) Maksua haettu 2020 Estä ASF:n leviäminen rehussa Afrikkalainen sikarutto (ASF) voi levitä tilan eläimiin esimerkiksi ruokinnassa. Eläinten terveys ETT ry pitää kotieläintilan tueksi positiivilistaa rehualan yrityksistä, jotka sitoutuvat muun muassa tarkastamaan jokaisen tuomansa tuotantoeläimille tarkoitetun rehuerän ja rehujen raaka-aineet salmonellan varalta. joulukuuta 2020 PÖYRÖÖT VENETSIJÄRVI MUSTA HEVONEN VIIVI JA WAGNER VÄINÖ MUKULA MARK TRAIL MIKA MOKANEN JULKAISIJA Viestilehdet Oy Puhelin: 020 413 2155 Postiosoite: PL 440, 00101 Helsinki Käyntiosoite: Simonkatu 6, Helsinki Verkko-osoite: viestilehdet.fi ISSN 1458-8021 Tarjottu tai tilattu aineisto hyväksytään julkaistavaksi sillä ehdolla, että julkaisija saa korvauksetta käyttää sitä uudelleen toteutustai jakelutavasta riippumatta sekä luovuttaa oikeutensa edelleen ja muokata aineistoa hyvän tavan mukaisesti. Virus kestää sekä lämpöä että happamuutta, joten se voi levitä tilalle kuumentamattomien rehujen mukana. Toiseen kor vaan kiinnitetään pää merkiksi tavanomainen korvamerkki. 1440 OOPPERALAULAJA PAAVO ROTSI ON PUDONNUT JÄIHIN. Osoitelähde: Viestilehdet Oy:n asiakasja markkinointirekisteri. n Veroilmoituksen sekä verojen maksun eräpäivä marraskuussa maksetuista suorituksista, joita ei ilmoiteta tulorekisteriin. Maaseudun Tulevaisuus 13 keskiviikkona 9. Kyselysivu: www.maatalouslaskenta.fi TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ 14.12. Tilaukset toimitetaan force majeure -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset yms.). mennessä Jos hevoseläinten pitopaikkaa ei ole aiemmin rekisteröity, sen tiedot pitää ilmoittaa Ruokaviraston ylläpitämään eläintenpitäjärekisteriin vuoden loppuun mennessä. Tuotavan rehun alkuperä on aina syytä varmistaa, sillä se voi olla peräisin muusta kuin ostomaasta. n Kuukausimenettelyssä olevilla lokakuun arvonlisä veroilmoituksen ja verojen maksun eräpäivä. Lisätietoja: ruokavirasto.fi/koronarahoitus Muistilista TEKSTI: JUHANI REKU GRAFIIKKA: JUKKA PASONEN Koronatuki edelleen haettavissa Maaseudun yritysten hakuaika päättyy vuoden lopussa. Maataloustukien maksuaikatauluja 2020 Tuki maksetaan kokonaisuudessaan, ellei toisin mainita Joulukuu Ympäristötuen vuosien 1995–1999 ja 2007–2013 erityistukisopimukset 1) Alkuperäiskasvien ylläpitosopimus Luonnonhaittakorvaus 2) loppumaksu, noin 25 prosenttia korvauksesta Perustuki, noin 95 prosenttia tuesta Viherryttämistuki, noin 95 prosenttia tuesta Nuoren viljelijän tuki (EU), noin 95 prosenttia tuesta Peltokasvipalkkio, noin 95 prosenttia tuesta EU:n lypsylehmäpalkkio, tuki ajanjaksolta 1.1.–15.9. 5 000 euron tuki edellyttää, että hakemukseen on kirjattu 6 250 euron hyväksyttävät menot. Kyselyyn vastaaminen kestää noin 10–30 minuuttia. PAINO Lehtisepät Oy, Jyväskylän paino 2020. Muuttuneen lainsäädännön noudattamista tullaan valvomaan. Toistaiseksi eläintenpitoa ja pitopaikkoja koskevat ilmoitukset on tehtävä lomakkeella kunnan maaseutu elinkeinoviranomaiselle. 342,00 177,00 88,50 Digi kestotilaus 202,80 101,40 50,70 Kaikki hinnat ja tilausvaihtoehdot osoitteessa MT.FI/tilaa Kestotilaus sisältää MT:n verkkopalvelut: uutispalvelun, näköislehdet ja arkistot sekä sääpalvelun. /yhteystiedot/ D = rehuseosten valmistus E = omavalvontaohjelma, ulkomainen * = tuontitoiminta satunnaista A = rehuraaka-aineiden tuonti C = rehuraaka-aineiden valmistus B = rehuseosten maahantuonti Kivennäisja vitamiinivalmisteiden tuonti ja valmistus sekä rehuaineiden ja rehuseosten jälleenmyynti eivät kuulu positiivilistatoiminnan piiriin, mikäli niiden ei katsota aiheuttavan salmonellariskiä. Maaseudun yrityksille suunnatun väliaikaisen koronatuen haku on käynnissä vuoden loppuun. Ensi vuonna syntyville vasikoille pitää toiseen korvaan kiinnittää apumerkiksi elektro ninen korvamerkki eli niin sanottu eMerkki. Tähän lehteen käytetty puu on peräisin kestävästi hoidetuista metsistä, valvotuista kohteista tai on kierrätettyä. PALVELUNUMEROT 0204-alkuiset numerot ovat maksullisia. Rekisteriä voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointitarkoituksiin henkilötietolain mukaisesti. Yhtymissä tai kuolinpesissä kyselyyn pääsee vastaamaan tilan ensisijainen viljelijä, joka voi tarvittaessa valtuuttaa toisen henkilön vastaamaan puolestaan Suomi.fipalvelussa. EIKÄ MITÄ, PELKKÄÄ KYLMÄHARJOITTELUA.. Puhelun hinta soitettaessa kotimaan lankaja matkapuhelinliittymistä on 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (alv 24 %). Tutkimusten mukaan virus säilyy tartuntakykyisenä täysrehussa yli 60 päivän ajan, kun lämpötila on ollut pakkasella. Tukea voi saada 2 000– 80 000 euroa. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisussa sattuneesta virheestä tai poisjäämisestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Ruokavirasto suosittelee, että Suomeen tuotuja rehuja ja kuivikkeita varastoidaan turvallisiksi tiedetyissä tiloissa 90 päivää ennen käyttöä. TILAUSJA JAKELUASIAT Puhelin: 020 413 2277 (arkisin kello 8–21) Sähköposti: tilaajapalvelu@mt.fi Verkko-osoite: MT.FI Tilaushintoja kotimaassa: 12 kk 6 kk 3 kk Painettu + digi kesto 274,00 145,80 72,90 Painettu + digi määräaik. Maaseudun yritysten väliaikainen tuki on tarkoitettu maatilojen yhteydessä harjoitettavaan yritystoimintaan sekä alle 10 henkilöä työllistäville yrityksille, jotka jalostavat ja myyvät maataloustuotteita. Tilaus laskutetaan laskutusjakson alussa voimassa olevalla hinnalla. Tehokkaimmin virusta tuhoavat Ruokaviraston mukaan kuivuus ja matala pH. Asiakastietoja koskeva tietosuojalauseke löytyy verkosta www.viestilehdet.fi ILMOITUSMYYNTI Puhelin: 020 413 2321 (arkisin kello 8–16) Sähköposti: ilmoitus@mt.fi Ilmoituksia voi jättää myös itsepalveluna osoitteessa mt.fi/ilmoitus. Positiivilista kotieläintilan tukena A, D C C A, B C, D D A C A, B, D C A, C A, D C A, B, C D D D D D C A, D A, B, D A, B D D D C C D A, B, D Rehunvalmistajat, joilla rehuhygienia-asetuksen mukainen laadunvalvontasuunnitelma • Satarehu Oy • Suomen Viljava Oy • Vilomix Finland Oy D varastointia/ käsittelyä A, B, D • AP-Mylly Oy • Farmirehu Tapani Korpela • Hauhon Myllärit Oy • Hilannon Mylly ky • Pohjanmaan Rehujauhatus Oy • Rehunsekoittamo Terho Mylly Oy • Rehupalvelu Kulmanen • Rehupalvelu Torikka & Isolauri Oy • Rehupojat Oy • Samuli Simula Oy • Tilaviljasekoitus Oska Oy • Tmi Juha Hakanen Rehujen ja rehuraaka-aineiden tuojat Rahtisekoittajat • Agrox Oy • Alavuden Öljynpuristamo Oy • Altia Oy/Koskenkorva • A-Rehu Oy – Koskenkorva – Varkaus • Avena Nordic Grain Oy – Avena Kantvik Oy • Biofarm Oy • Biokasvu Oy • Elixi Oil Oy • Oy Feedex Ab • Finnamyl Oy • Hankkija Oy – Kotka – Seinäjoki – Säkylä – Turku • Isofarmi Oy • Kankaisten Öljykasvit Oy • Kinnusen Mylly Oy • Kärki Nutrition Oy (Kärki-Agri) • Lantmännen Feed Oy – Kouvola – Ylivieska • Lappajärven rehu osk. Sen sijaan kylmissä olosuhteissa virus säilyy hyvin. Käytön/luovutuksen voi kieltää ilmoittamalla siitä Tilaajapalveluun. Myös ne yrittäjät voivat hakea tukea, joiden aiempi hakemus on hylätty siinä ilmoitettujen kustannusten liian vähäisen määrän vuoksi. n Työnantajasuoritusten maksun eräpäivä. Sikaruttovirus voi levitä myös rehun kuljetuskaluston ja kuivikkeiden mukana. Kuljetuksissa on tärkeää noudattaa Ruokaviraston ohjetta. Alkutuotannon yritysten tuki on haettavissa kesäkuun loppuun asti. Lehti ei ole korvausvelvollinen, jos sen lähettäminen tilaajalle lakon tai muun ylivoimaisen esteen vuoksi keskeytyy. Alkutuotannon väliaikainen tuki on tarkoitettu sellaisille maa-, puutarhaja porotiloille, jotka harjoittavat samalla Y-tunnuksella tuotteiden myyntiä suoraan ravintoloille tai muille ostajille. Huomautukset on tehtävä 8 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. Tukia haetaan sähköisesti Ruokaviraston Hyrrä-palvelussa. Hyväksyttäviksi menoiksi lisättiin marraskuun alussa tuotantoeläinten terveyden ja yritystoiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi välttämättömien rehujen hankinnasta aiheutuneet kulut. Kestotilaus jatkuu automaattisesti, ellei tilausta peruuteta. Viljan kuivauskaan ei välttämättä tuhoa sitä. Ammattimaisesti tai muutoin laajassa mitassa pidettävistä hevosista eläinsuojelulain mukaisesti aluehallinto virastolle ilmoitetut paikat on jo viety rekisteriin, eikä niiden osalta tarvitse tehdä erillistä ilmoitusta. Taudin leviämisen ehkäisemiseksi tautialueilta ei tule tuoda Suomeen kuumentamattomia rehuja, esimerkiksi säilörehua ja heinää sekä tuoresäilöttyä tai käsittelemätöntä satoa tuotantoeläinten, luonnonlintujen tai riistan ruokintaan. Lisätietoa eMerkeistä Ruokaviraston sivuilla: Ruokavirasto > Viljelijät > Eläinten pito > Eläinten merkintä ja rekiste röinti > Nautaeläimet > Korvamerkit Hevosten pitopaikat rekisteriin 31.12. Tukea voi hakea uudelleen myös rehukustannusten perusteella. Lisätietoa afrikkalaisesta sikarutosta: www.ruokavirasto.fi > Viljelijät > Eläintenpito > Eläinten terveys ja eläintaudit > Eläintaudit > Siat > Afrikkalainen sikarutto MUISTA MYÖS Elektroninen korvamerkki pakolliseksi vuoden alusta Sähköinen korvamerkki tulee pakolliseksi kaikilla nauta eläimillä ensi vuoden alusta lähtien
Tänään Huomenna -1 -2 -1 -4 +0 -2 -3 -5 -2 -4 -4 -6 -4 -5 -2 -5 -2 -5 -4 -7 -2 -5 -3 -5 -2 -5 -0 -3 +1 -3 -4 -6 -3 -5 -5 -5 -4 -6 -3 -5 -2 -5 -4 -6 -2 -5 -2 -5 Aurinko nousee Helsingissä kello 9:13 ja laskee kello 15:13 Oulussa kello 10:12 ja laskee kello 14:10 Utsjoella kello ja laskee kello ensi yö Helsinki -2 Turku -3 Jomala +2 Pori -3 Niinisalo -4 Tampere -4 Jokioinen -4 Lahti -5 Kouvola -4 Lappeenranta -6 Mikkeli -5 Ilomantsi -8 Joensuu -6 Kuopio -4 Lapinlahti -4 Viitasaari -3 Jyväskylä -3 Ähtäri -5 Kauhajoki -4 Vaasa -3 Ylivieska -4 Kajaani -4 Oulunsalo -3 Pudasjärvi -4 Suomussalmi -4 Kuusamo -5 Rovaniemi -2 Pello +0 Salla -4 Sodankylä -2 Kilpisjärvi -5 Utsjoki -2 to -0 -1 +3 -3 -4 -2 -2 -2 -1 -3 -3 -4 -4 -3 -4 -3 -3 -4 -5 -2 -4 -4 -3 -5 -5 -4 -1 +0 -3 -1 -4 -3 pe -0 -1 +2 -1 -3 -2 -2 -2 -3 -4 -3 -7 -4 -3 -4 -4 -4 -5 -2 -0 -3 -5 -3 -6 -6 -7 -8 -5 -6 -6 -5 -4 la +2 +2 +4 +1 +1 +1 +1 +1 +1 +1 +1 -1 +0 +0 -1 -0 +0 -1 -1 -1 -2 -3 -4 -5 -6 -8 -8 -8 -10 -11 -8 -7 su +1 +2 +3 +1 -0 -0 +0 -1 -1 -3 -3 -4 -4 -3 -4 -2 -2 -2 -1 -1 -2 -4 -2 -3 -4 -4 -4 -5 -5 -6 -10 -6 ma +1 +1 +3 +0 -1 -0 -0 -0 -0 -2 -1 -4 -3 -1 -1 -1 -2 -1 -1 -1 -2 -2 -2 -3 -4 -5 -4 -5 -5 -5 -9 -7 Sadeluokituksessa on kaksi intensiteettiluokkaa. Pikkupetoja metsästetään alueella sen vaikeakulkuisuuden vuoksi Manner-Suomea vähemmän. Supikoiran pyynnissä toimivia koiria on saatu avuksi lähialueilta.” Kannan vähentämistarve on Hautasen mukaan jatkuvaa. Pohjois-Lapissa sataa heikosti lunta. 30 vrk sadesumma (mm) 8.11.–8.12. Rahoitukseen osallistuvat Suomen riistakeskus ja Metsä hallitus sekä Norja ja Ruotsi. ketjupurulla omavalmiste 19.900,Turku, 0400 820 193 Koskinen Pilkemaster 36 PM 2017 mobiilialustalla 10.900,Kankaapää, 050 340 0704 Ruokola Seko Samurai 5 Mobil 2018 ajettava 3-pyör. 180 160 140 120 100 80 Lähiajan sää Korkeapaine pitää sään laajalti poutaisena. Ennuste päivisin klo 14. ”Toiveena on, että joka puolelle maata saadaan vastaavanlaista metsästystä Sotkaja Helmihankkeiden avulla.” Vajaa puolet Suomen pintaalasta on vielä ilman lumipeitettä, eikä tilanne vaikuta ihan heti muuttuvan. Idässä ja etelässä selkeää tai vähäistä pilvisyyttä, muualla enimmäkseen pilvistä. MT sää KESKIVIIKKONA 9. Se oli tärkeä löytö, sillä keväällä sillä olisi jo ollut pentue. 2400 ha 22.580,Kouvola, 050 477 6812 Sakkara Väderstad Spirit 600 2014 72.000,Ähtävä, 050 326 5386 Martiskainen Väderstad Spirit 800C 2016 1250ha, piensiemenlaite 104.000,S-joki, 050 326 5386 Martiskainen Hardi Commander kasvinsuojeluruisku 27.500,S-joki, 050 326 5386 Martiskainen Hardi Navigator 3000 2012 20 m 22.170,Turku, 050 568 9328 Murto Hardi Ranger 2500 2012 21 m 16.930,Turku, 044 755 5378 Aaltonen KONEMYYNTI 020 7459 700 WWW.TURUNKONEKESKUS.FI Horsch Pronto 6 DC g+f+ 2017 Duodrill Turku, 044 755 5378 Aaltonen Case 545RB yhd.paalain 2017 10300 Paalia 50.000,Kouvola, 050 322 8545 Tyskas McHale Fusion 3 Vario 2018 pystyynnostaja, 15 terää 2100 paalia 72.180,Lahti, 0400 350 170 Pullinen John Deere 960 paalain 2012 16000 paalia 28.000,Lahti, 0400 350 170 Pullinen Krone Comprima V180 2010 n.16000 paalia 21.370,Ähtävä, 040 544 3576 Mård Krone EC 9140CV perhonen 2011 +EC 320CV -05 3000 ha 22.900,Kiuruvesi, 050 353 0864 Röytiö Kuhn 2160 VBP 2010 19500 paalia 28.900,Ähtävä, 040 544 3576 Mård Kuhn FBP 3135 2017 5500 paalia 62.500,Kuopio, 045 216 2185 Karjalainen McHale 5500 2013 12650 paalia, 23 terää 24.110,Tampere, 050 377 6372 Välläri Volvo L32Z pyöräkuormaaja 1999 7400 h 20.000,Lohja, 0500 407 264 Kiminki Volvo L50D 2001 6215 h 37.000,Lohja, 0500 407 264 Kiminki Amazone Cirrus 6002 2011 HS-laite 36.290,Turku, 044 755 5378 Aaltonen Amazone UX5200 21 m 2012 Trimble ohjaus 43.550,Turku, 044 755 5378 Aaltonen New Holland BR6090 yhdpaalain 10000 paalia 20.160,Kankaanpää, 050 340 0704 Ruokola Strautmann Giga Vitesse 3 2009 Duo+ 800/45R26,5 29.900,S-joki, 050 326 5386 Martiskainen Vaihtokoneita John Deere 6150M 2014 1345 h 69.900,Pori, 050 409 5507 Setälä John Deere 6155R 2017 650 h, Quicke 6 EK 108.790,Seinäjoki, 050 322 5845 Tyskas John Deere 7820 2005 n. Tehopyynnissä oli käytössä riistakameroita, kalasaalisloukkuja ja metsästäjäpartio koirineen. ”Valassaarilta on vain muutamia kymmeniä kilometrejä Ruotsin puolelle, jonne supikoira voi vaeltaa jäätä pitkin ja HARRI KALLIO-KURSSI KARI KYTÖ Merenkurkussa elää arviolta tuhansia sorsakannalle haitallisia supikoiria. Joulunajan ylin lämpötila mitattiin tapaninpäivänä Maarianhaminan lentoasemalla ja Kemiön saarella, joissa elohopea kipusi 9,9 asteeseen. 2020 40–60 Senttimetriä 10–20 20–40 alle 1 1–10 Lähde: Ilmatieteen laitos. 5 vrk:n sääennuste 9.12.–14.12. Lämpötila on laajalti -7 ja välillä. Uloimpana ulapalla sijaitsevilta Valassaarilta alkanut pyyntiurakka eteni kohti rannikkoa. Etelänpuoleinen tuuli on heikkoa tai kohtalaista. Hankala sää on välillä pakottanut veneellä liikkuneen partion pitämään taukoja. Saarikalle huomauttaa, että lumen syvyyslukema on aina kyseisen mittauspisteen havainto. Björkön metsästysseuran saalismäärä on ollut noin 50 yksilöä vuodessa. Suomen riistakeskuksen koordinoiman Pohjoismaisen supikoirahankkeen (2017– 2021) tavoitteet: n Estää supikoirien leviäminen Ruotsiin ja Norjaan. ”Tärkein tavoite on saada laji poistetuksi uloimmilta saarilta. Erityisesti suojelualueilla on tarvetta pitkäkestoiselle supikoirakannan säätelylle”, kertoo riistasuunnittelija Jaakko Hautanen Suomen riistakeskus Rannikko-Pohjanmaasta. Jos omat silmät kertovat takapihalta eri lukemia, sellainen havainto on oikea siinä pisteessä.” Korkeat hanget toistaiseksi harvassa Sodankylässä on aseman mittaus historian jokaisena jouluaattona ollut lunta maassa. Maan eteläja keskiosissa lämpötila pysyttelee hieman pakkasen puolella, mutta rannikolla ja lounaissaaristossa elohopea saattaa kavuta plussalle. ”Lumen kannalta lähtötilanne on paras suuressa osassa Lappia, tosin sielläkin on alueita, joissa lunta on alle kymmenen senttiä.” Ilmatieteen laitoksen tilastoista selviää, että alle kahdeksan joulua kymmenestä on valkeita Pohjanmaalta Uudellemaalle ulottuvalla rannikkoalueella. JOULUKUUTA 2020 NRO 143 +3 -3 20 15 10 5 2 1 Sade-ennuste (mm) 9.12.–11.12. jopa pieniä avovesialueita ylittämällä.” Ruotsissa kanta Suomea pienempi, ja nyt halutaan estää vieraslajin vakiintuminen sikäläiseen luontoon. Niillä asemilla, joilla automatiikka ei ole käytössä, lunta mitataan mittakepeillä, Saarikalle kertoo. Alin joulun tienoon lämpötila, hyiset 43 pakkasastetta, mitattiin Sodankylässä vuonna 1947. ”Lähipäivinä Lapissa voi tulla muutaman sentin lumisateita, mutta mitään vahvoja signaaleja lumisateista ei ole näkösällä”, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Eerik Saarikalle. Kartta saattaa väittää oman alueen lumensyvyydeksi jotain aivan muuta kuin miltä omalla takapihalla näyttää. Korkeapaine vallitsee loppuviikolla. Lumen syvyyttä kuvaavat kartat herättävät kysymyksiä joka vuosi. Paikalliset metsästäjät tuntevat alueen ja osaavat liikkua saaristossa. Lapissa voi sataa paikoin vähän lunta tai jäätävää tihkua. Omien kenkien alla voi olla paljas maa, ja vieressä lumi on kasaantunut dyyniksi.” Lumen syvyyden mittaus tapahtuu lähes kaikilla havaintoasemilla nykyään automaattisesti. seosrehuvaunu (kunnostettu) 49.000,Kiuruvesi, 050 353 0864 Röytiö Unia Tytan 14 lantavaunu vaakakeloilla,uudet ketjut ja kola 16.900,Kankaanpää, 050 340 0704 Ruokola John Deere 7200 ajosilppuri 2004 1400/1900 h 79.840,Kouvola, 050 322 5845 Tyskas Kaikki vaihtokoneet päivittyvät nettikone.com sivuille! Erä koneita on nopeasti ostettavissa huutokaupat.com sivuilla! Kuormaajat Traktorit Muut koneet Puimurit Heinätyökoneet myynti 010 217 6776 vaihde 010 217 6777 www.tilasiemen.fi SIBELIUS Tasapainoinen yhdistelmä kevätvehnä parhaita puolia Palveleva Tilasiemen Supikoirien muuttoliike Ruotsiin halutaan lopettaa Merenkurkussa Merenkurkun saaristossa on neljässä päivässä metsästetty erikoispartion voimin viisi supikoiraa ja sivusaaliina yksi minkki. Vuonna 1995 joulu oli harvinaisen kylmä koko maassa, ja jouluaamuna pakkasta oli yleisesti 30–39 astetta. n Kehittää supikoiran pyyntimenetelmiä. Myös länsirannikolla paikoin heikkoja lumisateita. Valvonta tapahtuu riista kameroilla, jotka on sijoitettu hajupostien näköetäisyydelle. TUOVI MÄKIPERE Lumen syvyys 9.12. tasonsäätö 65.000,Turku, 050 568 9328 Murto Lemken Juwel 8 V 4 2018 kyntöaura 14.750,Ylivieska, 050 338 1960 Jokitalo Lemken Rubin 9 2006 lautasmuokkain 8.460,Lohja, 0500 407 264 Kiminki Lemken VariTansanit 6+1 2012 kyntöaura 23.500,Turku, 044 755 5378 Aaltonen Case IH MX120 2000 9800 h, Quicke EK 23.390,Kuopio, 045 216 2185 Karjalainen Case IH Magnum 7210 Pro 1997 14000 h, etupainot 25.800,Lohja, 0500 407 264 Kiminki Deutz -Fahr AT 105 2002 6800 h, MP-Lift EK 25.800,Lohja, 0500 407 264 Kiminki Deutz-Fahr M620 2012 ISME EK, 5700 h 45.000,Ylivieska, 050 345 7160 Kivioja Sulky DX20+vaunu 2017 3.830,Turku, 044 755 5378 Aaltonen Multiva DM 400 2010 12.100,Kouvola, 050 322 5845 Tyskas VM 300 2006 aj. Täällä kanta on niin tiheä, ettei menetelmää voi käyttää yhtä tehokkaasti supikoirien poistoon.” Neljän metsästysseuran alueella Mustasaaren saaristossa on pyydetty noin 130 yksilöä per vuosi kahden viime vuoden aikana. POHJOISMAINEN SUPIKOIRAHANKE Supikoira aiheuttaa merkittävää vahinkoa luonnon monimuotoisuudelle. Lounais-Suomen saaristoalueella vain noin joka toinen joulu on luminen. Lumi sataa harvoin tasaiseksi matoksi. ”Lukema on siis kyllä luotettava, mutta pitää muistaa, että sen edustavuus on pistemäinen. Sodankylässä on aseman mittaushistorian jokaisena jouluaattona ollut lunta maassa. ”Jokainen meistä on nähnyt, mitä tuuli tekee lumelle. ”Myös Merenkurkussa on saatu tietoa lajin liikkeistä. Pilvisyys vaihtelee lännen ja pohjoisen runsaasta pilvisyydestä idän ja etelän vähäiseen. n Pitää Lapin ja Merenkurkun supikoirakanta mahdollisimman pienenä. 7600 h, Quicke EK 48.300,Ähtävä, 040 544 3576 Mård Massey Ferguson 6470 2004 5500 h 28.225,Kouvola, 050 322 5845 Tyskas Massey Ferguson 6718 Eff 2019 800 h, Quicke EK 95.970,Kouvola, 050 322 5845 Tyskas Massey Ferguson 7465 2006 12300 h, MF Ek 28.225,Kouvola, 050 322 5845 Tyskas Massey Ferguson 7620 DVT 2012 4300 h, MF EK 69.510,Kuopio, 050 570 0273 Asikainen Massey Ferguson 7624 DVT 2014 7000 h 68.550,Ähtävä, 040 544 3576 Mård Katso lisää vaihtokoneita vaihtokoneet.turunkonekeskus.fi Hinnat alv %. Vuonna 2011 joulua vietettiin maan eteläosassa poikkeuksellisen lämpimissä lukemissa. Valassaarilta alkaneessa metsästyksessä saatiin saaliiksi pariskunta. 75.000,Peltotyökoneet Amazone UG 2200 Nova 2002 kasvinsuojeluruisku Ylivieska, 050 338 1960 Jokitalo 16.500,McHale Fusion 3 2017 22900 paalia+pystyynnostaja Tampere, 050 377 6372 Välläri 54.900,McHale Fusion 3 plus 2019 10600 paalia 65.000,Kouvola, 050 477 6812 Sakkara McHale Fusion 3 2017 n.10 t paalia 60.480,Ähtävä, 040 544 3576 Mård Giant V 6004 T 2012 5200 h 30.560,Kuopio, 045 216 2185 Karjalainen Manitou 735 2014 4000 h 39.920,Turku, 050 568 9328 Murto Manitou 741 2005 7500 h 24.110,Turku, 050 568 9328 Murto Manitou MT 940 L Turbo 2007 6000 h 24.500,S-joki, 050 326 5386 Martiskainen Schäffer 2033 2003 8500 h, hytti 17.660,Kouvola, 050 322 5845 Tyskas Schäffer 2034 2017 ml 2000 h 23.850,Ylivieska, 050 338 1960 Jokitalo Schäffer 3550 2016 1350 h 43.550,Turku, 050 568 9328 Murto Wille 345 6900 h 2002 Lohja, 0500 407 264 Kiminki 19.000,Case IH Puma MC 195 2011 4800 h, EK-sovite 49.900,Ähtävä, 040 544 3576 Mård Case IH MX100C 1998 8200 h, Quicke EK 22.500,Ähtävä, 040 544 3576 Mård Case IH Puma MC 155 2010 9200 h, EK-sovite 36.500,Kuopio, 050 570 0273 Asikainen Fendt 516 PROFI 2016 1700 h, EK, AutoGuideReady Turku, 050 568 9328 Murto 116.850,Massey Ferguson 7726 VT EX 2017 4500 h, MF EK 112.100,Kuopio, 050 570 0273 Asikainen Massey Ferguson 4260 Turbo 1997 5900 h, Quicke EK 21.690,Tampere, 050 377 6372 Välläri Massey Ferguson 6470 2004 2400 h, etunostolaite 34.600,Turku, 050 568 9328 Murto Massey Ferguson 5608 2014 1450 h, MF EK 44.520,Kouvola, 050 477 6812 Sakkara Massey Ferguson 5712 S 2015 3700 h, MF EK 50.000,S-joki, 050 326 5386 Martiskainen Massey Ferguson 6475 2011 9000 h metsämalli 45.000,Ylivieska, 050 345 7160 Kivioja Massey Ferguson 6475 2010 4450 h, MF EK 60.000,S-joki, 050 326 5386 Martiskainen Massey Ferguson 7624 DVT 2014 10000 h 65.000,Ylivieska, 050 345 7160 Kivioja Massey Ferguson 7726 D6 2016 4800 h, EK-sovite 80.000,Kuopio, 050 345 7160 Kivioja Massey Ferguson 7726 DVT 2019 1700 h, etunostolaite 105.000,Ylivieska, 050 345 7160 Kivioja New Holland T7.245 AC 2014 5600 h, etunostolaite 88.000,Kouvola, 050 477 6812 Sakkara New Holland T.210PC 2019 350 h, Trima EK 113.080,Ylivieska, 050 345 7160 Kivioja New Holland TS100 2003 9200 h, Trima EK 20.890,Tampere, 050 377 6372 Välläri New Holland TS115 2000 11000 h, turbo, paripyörät 22.000,S-joki, 050 326 5386 Martiskainen Valtra 865 1997 2400 h 21.900,Tampere, 050 377 6372 Välläri Valtra N154 Active 2016 3165 h, ISME EK 72.500,Pori, 050 409 5507 Setälä Valtra T153 2012 2200 h, Hitech 65.000,S-joki, 050 326 5386 Martiskainen Bergmann TSW 5210 S 2012 lantavaunu 36.900,Turku, 0400 820 193 Koskinen Eläinkuljetus vaunu JYFA 7m 2019 14.000,Tampere, 050 377 6372 Välläri Farmcrusher 940HD 2016 murskain 25.000,Pori, 050 409 5507 Setälä Hakekärry 3-aks. ”Ruotsalaiset poistavat siellä supikoirat sitä mukaa, kun ne saadaan tietoon.” Länsinaapurissa on rakennettu aikainen varoitussysteemi alueille, joilta tulokkaan on riski levittäytyä Ruotsin puolelle. Supikoiria on pannoitettu sekä Ruotsissa että Suomessa. Kestotilaajana hyödyt eniten! MT.FI/saa New Holland CX5080 2013 1496 h, 17” pöytä (korkeusja kallistusautom.) 110.000,Ylivieska, 050 345 7160 Kivioja Sampo -Rosenlew 2085 2002 2100 h, neliveto, 4,8m pöytä 44.350,Turku, 050 568 9328 Murto Claas Medion 310 2003 1380 h, C450 pöytä, autom. Pyyntiponnistus tehtiin tänne, koska laji leviää saaristossa. ”Tässä hankkeessa on huomattu, että tarvitaan pitkäjänteistä ja erityisolosuhteet huomioivaa työtapaa. Joulun lumitilannetta on toistaiseksi mahdoton ennustaa, sillä etenkin nollakelillä lumen sataminen on pienestä kiinni. Näin on voitu eläimen pysähtymisiä seuraamalla paikallistaa pesiä ja helpotettu metsästystä. Pohjoismainen supikoira hanke on Ruotsin, Suomen ja Norjan yhteishanke