RAKASTU RUOANLAITTOON meilläkotona.fi 4/2023 11,90 € SYNTTÄRINUMERO 20 VUOTTA HYVIÄ MAKUJA! JUHLITAAN! NEROKASTA TAPAA NAUTTIA PARSAA FROMAGE FORT -JUUSTOTAHNA Näin hyödynnät juustojen kannikat Varhaiskaali Tee rapeat fritterit, aasialaiset kääryleet ja pikakimchi 9 Näyttävät riisipaperipurjeet on helpompi tehdä kuin uskot 50 RESEPTIÄ hilpeisiin hetkiin Ihana jämäklassikko! Yrttien inspiroima kevätbuffet 7 × voileipäkakku & täyteja tarjoiluideat Keksituulihatut, somat donitsit ja muut pikkuherkut Häikäisevän hieno vadelmainen purjekakku + Cocktailmestarin drinkkivinkit
Viking Linen keittiömestari Oula Hänninen kertoo, että laivoilla suositaan raaka-aineiden valinnassa erityisesti lähituotantoa. Laivoilla noudatetaan vahvasti sesonkiajattelua ja menuja päivitetään noin neljä kertaa vuodessa. Nämä palat päätyvät ruokalistoille esimerkiksi Rydbergin pihvinä, jolloin koko filee saadaan hyödynnettyä. Ravintoloiden tarjonnassa on MAINOS MAINOS Itämeren parasta ruokaa! Kestosuosikkien juhlaa Raaka-aineet sesongin mukaan Viking Linen ruokafilosofiaan kuuluu tarjota asiakkailleen Itämeren parasta ruokaa. Viking Linen laivoilla tarjottavat tuoreet äyriäiset tulevat Ruotsista. Sesonki ja eri raaka-aineiden saatavuus vaikuttavat paljon menun suunnitteluun. Ensiluokkaiset raaka-aineet pyritään hyödyntämään mahdollisimman kokonaisvaltaisesti, jotta ruokahävikkiä ei tarpeettomasti syntyisi. Hännisen mukaan asiakkaita kiinnostaa koko ajan enemmän, mistä raaka-aineet ovat peräisin. nykyisin kattava valikoima kasvisruokaa, ja tästä myös osin vegaanisesta tarjonnasta ollaan Viking Linella erityisen ylpeitä. 70 % RAAKA-AINEISTA TULEE POHJOISMAISTA. Viking Linella nautitaan lähituotannon antimia Moni matkailija valitsee laivan makunystyrät edellä. – Kasvisten määrä on lisääntynyt viime vuosina, ihmiset haluavat selvästi enemmän kasvisvaihtoehtoja. Menut muotoillaan eri sesonkeihin sopivaksi ja ajankohdan parhaita raaka-aineita hyödynnetään laajasti. Haluamme panostaa niihin laivojen tarjonnassa ja olla vahvasti mukana lisäämässä kasvisten syömistä, Hänninen kertoo. Monelle nautiskelijalle nimenomaan äyriäisillä herkuttelu on koko matkan odotettu kohokohta. Viking Line haluaa panostaa tähän puoleen ja tarjota matkailijoille Itämeren parhaat makuelämykset.. – Suomalaisena varustamona suosimme suomalaisia aineksia mahdollisimman paljon, mutta toki myös Ruotsi on meille erittäin tärkeä hankintapaikka. Erityisesti lähituotannosta ja Ravintoloita jokaiseen makuun Risteilykokemus nousee uusiin ulottuvuuksiin, kun matkalla pääsee nautiskelemaan hyvän ruoan parissa. Syksyllä riista puolestaan näyttelee suurta roolia, keittiömestari kuvailee sesonkien mukaisia vaihteluita. Kestosuosikkina on myös pitkään ollut pippuripihvi, joka kuuluu monen risteilyvieraan makumatkalle Itämeren aalloilla. Yksi suosituimmista annoksista onkin jo pidemmän aikaa ollut äyriäisvati. Monet matkailijat haluavat jo matkaa varatessaan suunnitella valmiiksi, missä ja milloin tällä kertaa syödään. PRO-palkittu keittiömestari Oula Hänninen on yksi tekijöistä Viking Linen herkullisten annosten takana. Tunnusmerkkinä punaisilla laivoilla on pohjoismainen makumaailma ja ainekset valikoidaan mahdollisimman pitkälti pohjoismaisuus edellä. pientuottajien valikoimista on paljon kerrottavaa, ja ne kiinnostavatkin asiakkaita eniten. – Esimerkiksi pippuripihvin leikkaamisen yhteydessä fileestä jää yli osia, joita ei voi tarjota pihvinä. Suuret asiakasmäärät vaativat myös suuria ruokamääriä päivittäin, mikä taas edellyttää raaka-aineiden laadulta paljon. Ravintoloiden raaka-aineista erityisesti kalat ja äyriäiset ovat suuressa suosiossa ja tärkeässä roolissa ympäri vuoden. – Keväisin meillä on paljon parsaa, kun taas kesällä suomalaisten suosikit mansikat ja raparperit ovat vahvasti esillä. Risteilystä halutaan tehdä gourmet-elämys, missä päästään nauttimaan kiireettömästi sesongissa olevista herkuista. Kulmakivenä ovat ensiluokkaiset raaka-aineet, joista loihditaan eri sesonkeihin sopiva tarjonta
Monet matkailijat haluavat jo matkaa varatessaan suunnitella valmiiksi, missä ja milloin tällä kertaa syödään. – Keväisin meillä on paljon parsaa, kun taas kesällä suomalaisten suosikit mansikat ja raparperit ovat vahvasti esillä. 70 % RAAKA-AINEISTA TULEE POHJOISMAISTA. Viking Linella nautitaan lähituotannon antimia Moni matkailija valitsee laivan makunystyrät edellä. – Esimerkiksi pippuripihvin leikkaamisen yhteydessä fileestä jää yli osia, joita ei voi tarjota pihvinä. Monelle nautiskelijalle nimenomaan äyriäisillä herkuttelu on koko matkan odotettu kohokohta. Laivoilla noudatetaan vahvasti sesonkiajattelua ja menuja päivitetään noin neljä kertaa vuodessa. Erityisesti lähituotannosta ja Ravintoloita jokaiseen makuun Risteilykokemus nousee uusiin ulottuvuuksiin, kun matkalla pääsee nautiskelemaan hyvän ruoan parissa. Haluamme panostaa niihin laivojen tarjonnassa ja olla vahvasti mukana lisäämässä kasvisten syömistä, Hänninen kertoo. Viking Linen keittiömestari Oula Hänninen kertoo, että laivoilla suositaan raaka-aineiden valinnassa erityisesti lähituotantoa. Kulmakivenä ovat ensiluokkaiset raaka-aineet, joista loihditaan eri sesonkeihin sopiva tarjonta. Viking Line haluaa panostaa tähän puoleen ja tarjota matkailijoille Itämeren parhaat makuelämykset.. Risteilystä halutaan tehdä gourmet-elämys, missä päästään nauttimaan kiireettömästi sesongissa olevista herkuista. Syksyllä riista puolestaan näyttelee suurta roolia, keittiömestari kuvailee sesonkien mukaisia vaihteluita. – Kasvisten määrä on lisääntynyt viime vuosina, ihmiset haluavat selvästi enemmän kasvisvaihtoehtoja. Ensiluokkaiset raaka-aineet pyritään hyödyntämään mahdollisimman kokonaisvaltaisesti, jotta ruokahävikkiä ei tarpeettomasti syntyisi. Ravintoloiden tarjonnassa on MAINOS MAINOS Itämeren parasta ruokaa! Kestosuosikkien juhlaa Raaka-aineet sesongin mukaan Viking Linen ruokafilosofiaan kuuluu tarjota asiakkailleen Itämeren parasta ruokaa. Kestosuosikkina on myös pitkään ollut pippuripihvi, joka kuuluu monen risteilyvieraan makumatkalle Itämeren aalloilla. Tunnusmerkkinä punaisilla laivoilla on pohjoismainen makumaailma ja ainekset valikoidaan mahdollisimman pitkälti pohjoismaisuus edellä. Menut muotoillaan eri sesonkeihin sopivaksi ja ajankohdan parhaita raaka-aineita hyödynnetään laajasti. nykyisin kattava valikoima kasvisruokaa, ja tästä myös osin vegaanisesta tarjonnasta ollaan Viking Linella erityisen ylpeitä. PRO-palkittu keittiömestari Oula Hänninen on yksi tekijöistä Viking Linen herkullisten annosten takana. Nämä palat päätyvät ruokalistoille esimerkiksi Rydbergin pihvinä, jolloin koko filee saadaan hyödynnettyä. Viking Linen laivoilla tarjottavat tuoreet äyriäiset tulevat Ruotsista. Suuret asiakasmäärät vaativat myös suuria ruokamääriä päivittäin, mikä taas edellyttää raaka-aineiden laadulta paljon. Yksi suosituimmista annoksista onkin jo pidemmän aikaa ollut äyriäisvati. Ravintoloiden raaka-aineista erityisesti kalat ja äyriäiset ovat suuressa suosiossa ja tärkeässä roolissa ympäri vuoden. Sesonki ja eri raaka-aineiden saatavuus vaikuttavat paljon menun suunnitteluun. Hännisen mukaan asiakkaita kiinnostaa koko ajan enemmän, mistä raaka-aineet ovat peräisin. pientuottajien valikoimista on paljon kerrottavaa, ja ne kiinnostavatkin asiakkaita eniten. – Suomalaisena varustamona suosimme suomalaisia aineksia mahdollisimman paljon, mutta toki myös Ruotsi on meille erittäin tärkeä hankintapaikka
Uutuus ! kaveriksi Pastan. Valmistettu Sipoossa suomalaisesta maidosta. Kuumennusta kestävä Arla Lempi Crème Fraîche Tomaatti & basilika sopii erinomaisesti kastikkeisiin, pataruokiin ja keittoihin
s. Tervetuloa kemuihin! MAKU 5. MAKU-LEHTI 20 VUOTTA! Kevät on täällä, ja Maku täyttää 20 vuotta – siispä kokkasimme lehden täydeltä huikeita juhlareseptejä. 46 14 ODOTETTU PARSAKAUSI Sekoita rapea parsakikhernemurusalaatti ja kahdeksan muuta supernopeaa parsaruokaa! Juhlapöydässä VIHERTÄÄ Kokosimme kevätbuffaan aromikkaita yrttiruokia. RINKULAN TÄHDEN Suloiset sitruunamustikkadonitsit, s. 52. Maista rouskuvia riisipaperirullia, vihreää linssisalaattia ja ah, niin ihania yrttimarinoituja juustoja! COCKTAILMESTARIN KOTONA Mika Koivulan kolme keväistä drinkkiä, s. VIHDOINKIN VARHAISKAALIA! Makkarafanin uusi lempisalaatti, s. Lautasella Herkut Ihmiset 4 2023 s. 33. 68
46 Valmista 30 minuutissa 9 nerokasta parsareseptiä. MEILLAKOTONA.FI. 56 Hei hei hävikki Fromage fort -juustotahna. 73 Reseptihakemisto 75 Maistiaisia 35 IHAN VILLINÄ! Kevään parhaassa pizzassa maistuu karhunlaukka. 35 Kokeile nyt Karhunlaukkapizza. Herkut 27 Juomahylly Juhlien kiinnostavimmat kuplivat. 44. 74 Viisi makua Toimittaja Helena Petäistö elää ranskalaisen ruokakellon mukaan. 70 Me makulaiset ja lukijan resepti Jonnan ja Heidin kesäkurpitsa-pinaattipasta. 58. CANVAS CANTEENIN INA JA RONI OVAT KIMPASSA TÖISSÄ JA KOTONA, S. TARJOA VOILEIPÄKAKKU VAHTEEKSI TIKKUPALOINA, S. 6. Sisällys Lautasella 14 Yrttien värittämä kevätbuffet Primavera-pastasalaatti, basilikapavlova ja muut hurmaavat juhlaruoat. 28 Parasta nyt: varhaiskaali Fritterit, kääryleet, grillisalaatti ja pikakimchi. 36 Voileipäkakkujen salat Parhaat vinkit kakkujen valmistukseen ja koristeluun. 58 Leipätyö Canvas Canteenin kokkipariskunta haluaa kehittää alalle uutta työkulttuuria. s. Ihmiset 52 Meillä kokataan Juoma-alan ammattilainen Mika Koivula nauttii cocktaileja myös arkena. Joka numerossa 7 Pääkirjoitus 8 Tekijät 9 Uunituoreet Sarjakuvakakku, vuoden ravintola ja muut inspiroivat ruokapuheenaiheet. 62 Upeat juhlaleivonnaiset Vadelmainen purjekakku, keksituulihatut ja raparperiblondie
Parsapelti valmistuu uuniin vartissa. Miltä kuulostaisivat aasialaiset varhaiskaalikääryleet tai karhunlaukkapizza. MAKU 7. Kokkaamme raikkaan keväisen yrttibuffan, sekoittelemme upeita cocktaileja ja leivomme näyttävät herkut kuplajuomien kaveriksi. Samaan tapaan kuin juhlavan ruoan voi sovittaa arkeen, moni arkinen ruoka tai raaka-aine muuntuu helposti juhlavaksi. Tee piirakka, pasta tai risotto, paahda parsat salaattiin ja hodariin tai soseuta täyteläiseksi keitoksi. Molemmat onnistuvat helposti myös aloittelevalta kotikokilta. Sen kunniaksi kevään juhlanumeromme on yhtä juhlaa. Instagram @makulehti YouTube Meillä kotona Facebook makulehti Verkkosivut meilläkotona.fi/ruoka MAKU-LEHTI TÄYTTÄÄ tänä keväänä 20 vuotta. Samaan aikaan juhlava ja konstailematon, nopea ja upea, yksinkertainen ja monipuolinen. Koska ruokatyylimme on rento ja mutkaton, moni juhlanumeromme tarjottavista käy mainiosti myös tavalliseen työviikkoon. Kokeile vaikka yrttisen buffet’n salaatteja sellaisenaan tai lisukkeena, surauta kevään ensimmäisistä nokkosista tapenade ja tee kerralla iso satsi yrtti-parmesaaninäkkäreitä. Arki on aina ollut Maku-lehden ydintä. Ja sitten on parsa! En tiedä keksinkö toista yhtä verratonta raaka-ainetta. Kaikki nerokkaat reseptit löydät tästä lehdestä. jenny.brandt@a-lehdet.fi @jennymbrandt Pääkirjoitus KOKO KEVÄT YHTÄ JUHLAA LISÄÄ MAKUA Parsakausi on täällä! Ota kaikki irti sesongista ja kokeile uusia reseptejä. Keväällä arkikin on juhlaa, kun parsaruoka pyörähtää puolessa tunnissa pöytään. Pysy matkassamme, luvassa on hyviä Makuja seuraavatkin 20 vuotta
Virallinen osoitteenmuutos Postiin tai VTJ:lle päivittyy automaattisesti rekisteriimme. Osallistut samalla arvontaan. Asiakaspalvelussa tarvittava tilausnumero löytyy lehden takakannen osoitetiedoista. TILAUKSET: WWW.A-LEHDET.FI/TILAA Jatkuvan tilauksen edut Asiakaspalvelu Digiarkisto kaupan päälle Lahjalehti ilmaiseksi Osallistut automaattisesti kaikkiin arvontoihin Verkossa www.a-lehdet.fi/asiakaspalvelu Puhelimitse 09 759 6600 (ma–pe klo 8–18) Puhelun hinta määräytyy liittymäsopimuksenne mukaan. Hinta 0,98 € / min + pvm. Millä herkulla hurmaat juhlavieraat. Toimitus vastaa vain tilatusta aineistosta. Osoitteenmuutos: Virallinen osoitteenmuutos postille tai VTJ:lle päivittyy automaattisesti PALKINNON ARVO ON 35,70–118,80 EUROA.. Lehti ei vastaa taloudellisesti niistä vahingoista, jotka aiheutuvat resepteissä olevista painotai muista virheistä. lakko tai tuotannolliset häiriöt). Yksi palkinto on puolen vuoden tilaus valitsemastasi lehdestä. vuosikerta Aikakausmedia ry:n jäsen, ISSN 1459-4447 Asiakaspalvelu Nopeimmin asioit netissä: asiakaspalvelu.a-lehdet.fi Puhelimessa palvelemme ma–pe klo 8–18 p. Sugar blogit.meillakotona.fi/drsugar Mika Rampa Perinneruokaa prkl blogit.meillakotona.fi/perinneruokaaprkl Henna-Kaisan keittiössä Tiinan keittiössä Kerkkäsiirappi maistuu ihanan keväiseltä, joten ilahdutan vieraita heti alkuun raikkaalla drinkillä. Sekoitan bravuuricocktailini eli kuusenkerkkäsiirapilla ja ginger alella piristetyn raikkaan mojiton. Kustantaja A-lehdet Oy Liiketoimintajohtaja Anna Ruohonen Sisältöjohtaja Maija Koski Mediamyynti ja markkinointi mediaopas.a-lehdet.fi Sivunvalmistus Aste Helsinki Oy Paino Kroonpress Toimitus Risto Rytin tie 33, 00081 A-lehdet maku@a-lehdet.fi Maku ilmestyy 10 kertaa vuodessa, 21. meko.fi/osallistu VALITSE SUOSIKKISI NÄISTÄ: Avotakka, Ihana, Kotivinkki, Maku, Meidän Mökki, Meidän Talo, Unelmien Talo&Koti ja Viherpiha Voita lukemista puoleksi vuodeksi! Osallistu 23.5.2023 mennessä ja olet mukana viiden palkinnon arvonnassa. Julkaistujen kirjoitusten ja kuvien osittainenkin lainaaminen ilman lupaa on kielletty. Tarjottu tai tilattu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää kaikissa lehden uudelleen julkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutusja jakelutavoista. Anna palautetta – saat paremman lehden! Kerro, mikä on lehden paras juttu. Tilatut lehdet toimitetaan force majeure -varauksin (ylivoimainen este, esim. Muutama lapsikin on saatu hodarin siivellä rakastumaan uunissa kerman kera haudutettuun hapankaaliin. (09) 759 6600 Sähköposti info@aspa.a-lehdet.fi Vastausaika noin viikko. Viime vuosina olemme järjestäneet vain rentoja koko perheen juhlia, joiden helppo hitti ovat vegehodarit. Osoitetta voidaan käyttää ja luovuttaa suoramyyntitarkoituksiin. Voit katkaista tilauksen voimassa olevan laskutusjakson loppuun. Päätoimittaja Jenny Brandt Toimituspäällikkö Tiina Valkonen Art director Maiju Lönnroth Ruokatoimittaja Annika Elomaa Ruokatoimittaja Mari Harjula Konseptisuunnittelija Henna-Kaisa Ranta Tässä numerossa kokkasivat myös Anu Brask Marita Eriksson Laura Friman Heidi Haapalahti Mika Koivula Kristiina Kurronen Satu Nyström Timo Pyykkö Antti Raatikainen Mika Rampa Johanna Rämö Ilkka Sirén Kim Öhman Kansi kuva Kristiina Kurronen, resepti Annika Elomaa Bloggaajat Jonna Ahonen ja Jinna Lappalainen Dr. Automaattinen puhelin palvelu 0600 96363 Toimii tilausnumerolla 24/7
Kynäpiirrokseen värjäsimme kreemin pikimustaksi. K o o n n ut Te em u Le m in en , M ik a R am p a ja M ak u -t o im it u s K u v at E ss i Ly y ti k äi n en , v al m is ta ja t ja A -l eh ti en ku v aar ki st o Uunituoreet Teimme sitruunalta ja lakritsalta maistuvan sarjakuvakakun näin: Halkaisimme ja kostutimme kaksi kakkupohjaa ( Ø 18 cm) sitruunavedellä ja täytimme välit lemon curd -sitruunatahnalla ja lakritsaisella tuorejuustokreemillä. Uskallatko maistaa leijonankitaa. Kuorrutimme kakun valkoisella sekä keltaiseksi värjätyllä tuorejuusto-voikreemillä. Mitä tykkäät. s. PALA SARJAKUVAA, KIITOS! Cartoon cake eli sarjakuvakakku on somen kuumin trendileivonnainen. Viimeistelimme kakun keltaisilla lakupalloilla ja sokerimassasta muotoillulla kynttilällä. 12. Katso resepti ja video: meko.fi/ sarjakuvakakku Jos leivot kakun ohjeellamme, tägää Instagramissa @makulehti ja #sarjakuvakakku, jotta pääsemme ihastelemaan luomuksianne! MAKU 9. Kakun epätodellisen näköinen pinta syntyy sokerimassasta tai voikreemistä ja kynäpiirrosta jäljittelevästä tehostekoristelusta
Kokin nimeä kantavan ravintolan menu seuraa vuoden kiertokulkua ja vaihtuu jopa 11 kertaa vuodessa. Suomen Gastronomien seura valitsi Mikko Utterin vuoden ravintolaksi 2023. Vaikka tekisin kuinka paljon, ne loppuvat aina kesken: 20 vierasta syö helposti 150 lihapullaa, isompiin bileisiin olen pyöritellyt niitä useamman sata kappaletta.” Ohuissa ja rapeissa tortillalastuissa maistuvat trendikkäästi bataatti ja chiansiemenet. Haluan rikkoa ravintolamaisuuden. ”Teen minilihapullia kaikkiin juhliin, joissa on buffettarjoilu. mikkoutter.fi TOIMITUS KYSYI Lakua! Jäätelöuutuudet hemmottelevat lakun ystäviä. – Se on kuin kotona kokkaisi. 3 kaverin tuutissa laku maistuu jäätelössä, kastikkeessa ja kuorrutteessa. Mikä tekee takuulla kauppansa vappujuhlissa. – Maustan silmuilla hunajaa. Annan maustua pari viikkoa huoneenlämmössä ja siivilöin. Ingmanin Kingis-puikko yhdistää vadelman ja lakritsin. Aromi katoaa, kun silmut aukeavat. Ravintoloitsija Mikko Utter pyörittää vuonna 2015 perustamaansa ravintolaa yksin. Asiakkaat tulevat pikemminkin luokseni kylään. MEILLAKOTONA.FI. Kingis vadelma-laku, 1,50 €/53 g. 10. Lisään hunajan joukkoon pihlajansilmuja ja tilkan vettä. Silmujen keräämiseen tarvitaan maanomistajan lupa. VAPPUPIPPALOISSA ROUSKUU! Kirin kaverit Lorauta lasin pohjalle tilkka likööriä ja kaada kuohujuomaa päälle: tadaa, juhlien helpoin tervetuliaismalja on valmis! Tunnetuin likööri-skumppadrinkki on klassinen Kir, johon tulee mustaherukkalikööriä ja kuohuviiniä, mutta likööriä sopii myös vaihdella. Lingoncello, 19,90 €/0,5 l. Kirpeä Lingoncello antaa maljalle puolukkaisen vivahteen ja Grapefruit-likööri puraisee raikkaan happamasti. Yhdeksi kevään juhlakauden yllättäjäksi Utter nostaa karvasmantelilta tai amarettolikööriltä maistuvat pihlajansilmut. Tulista lakun makua löytyy Fazerin Tyrkisk Peber -purkkijäätelöstä, joka sisältää runsaasti salmiakkilakritsikastiketta. Lakritsituutti, 2,85 €/95 g. VAPPU PIMIÄ Juontaja ja ruokakirjailija, jonka neljäs keittokirja Vappu joka päivä ilmestyi maaliskuussa (Otava). Silmuhunajalla voi maustaa vaikkapa kakkujen kostutusliemen. Utterin mukaan asiakkaat saa houkuteltua syömään isojen kaupunkien ulkopuolelle tarjoamalla aitoja elämyksiä. Uunituoreet SESONGISSA NYT Uunituoreet LAUTASELLA JA LASISSA NYT Ravintolassa kuin kotona MILTÄ KUULOSTAISI intiimi illallinen kahdeksanpaikkaisessa ravintolassa kerrostalon kivijalassa Lohjalla. Santa Maria Tortilla Chips, Sweet Potato tai Chia Seed, 2,10 €/130 g. Bataattilastujen makeutta taittaa kirpeä lime, ja chialastuista voi löytää popcornmaista aromia. De Kuyper Grapefruit, 13,80 €/0,5 l. Psst! Sujauta bileistä ylijääneitä lastuja aamiaismunakkaan väliin
MAKU 11. Jos haluat koristella ruokasi leijonankidalla, osta ruukku heviosastolta (kyllä, saatat löytää leijonankitaa yrttien kyljestä), jotta säästyt mahdollisilta torjunta-aineilta. Kukan maku sen sijaan saattaa olla monen mielestä kitkerähkö – ellet sitten rakasta karvasta ja kirpeää! Maku riippuu kuitenkin kasvuoloista, joten leijonankidalle kannattaa ehdottomasti antaa mahdollisuus. Kukkivaa iloa koristeluun piisaa heinäkuusta lokakuuhun. Hauskempaa on kuitenkin kasvattaa kukat itse, jolloin saat juuri sen värisiä kukkia kuin haluat. • Pensasja köynnöskrassi • Ruiskaunokki • Kurkkuyrtti • Laventeli • Vihanneskrysanteemi Uunituoreet SESONGISSA NYT KITKERÄN SULOINEN LEIJONANKITA Uunituoreet LAUTASELLA JA LASISSA NYT ONKO IHANAMPAA koristetta leivoksen tai salaattikulhollisen pinnalla kuin syötävä kukka. Taimet voi istuttaa ulos ruukkuun tai maahan pakkasten kaikottua. Kukkia löytyy enemmän ja vähemmän kerrannaisia, ja väriskaala ulottuu sinisestä vaaleanpunaiseen, violettiin, punaiseen, valkoiseen ja oranssiin. Sujauta siemenet mahdollisimman pian kylvömultaan ja vedä rei’itetty kelmu astian päälle. Ruusut ja orvokit ovat jo lautaselta tuttuja, mutta leijonankitaa löytyy vielä harvan leipurin kakusta. Leijonankita on melko helppo kasvattaa. 65. Lähteet: mustilapuutarha.fi, meillakotona.fi, gardenerspath.com. LEIJONANKITA ANTAA HERKÄN LISÄSÄVÄYKSEN ESIMERKIKSI PURJEKAKKUUN, S. Leijonankita valloittaa keittiössä ennen kaikkea monipuolisella kauneudellaan. Keittiön kukkakimara Kasvata myös näitä syötäviä kukkia
Mielestäni kyllä. Koko Suomi leipoo -ohjelmasta vuodelta 2020 tutun kotileipurin harrastusta voi seurata Instagramissa @zanniskitchen. ”VIIMEISTELY TEKEE TAVALLISESTAKIN JUHLAVAA” Turkulainen kotileipuri Zanni Azizi satsaa juhlaleivonnaisissa makujen lisäksi näyttävään koristeluun ja esillepanoon. Juhlavuutta tuovat myös tarkkaan mietityt tekstuurit, kuten rapeat karamellisoidut pähkinät ja silkinsileä mousse. Mitä vain voi tapahtua. Joskus jotain menee pieleen, mutta sekin voi johtaa uuteen ideaan. Konditoria löytyy pakkasesta. Kakun tekemiseen pitää varata tarpeeksi aikaa. Heidi Haapalahti kuvat Zanni Azizi Zanni Azizi Näyttäviä kakkuja taikova Zanni aikoo seuraavaksi opetella tekemään kukkia ja muita koristeita syötävistä vohvelipapereista. My Sweet Deli -kakkunautinto odottaa vain sulatuksen päässä. Se maistuu kaikille ja on melko simppeli tehdä. Ei säilöntäaineita. Sen voi koristella vaikka joka kerta eri tavalla sesongin mukaan. Konditoriatasoiset kakut valmistetaan tuoreista raaka-aineista, ilman säilöntäaineita tai keinotekoisia aromeja. Sen kanssa tarjottavan hummuksen ja tsatsikin voi valmistaa jo juhlia edeltävänä päivänä. Ota hetki hemmottelulle, kruunaa kahvihetki ja anna arjen maistua. Minulla on montakin bravuuria, mutta lähes aina on tarjolla ainakin suklaakakkua. Entä suolaisista leivonnaisista. Se voi tarkoittaa vaikka sitä, että stanssaan pellillisestä porkkanakakkua sieviä paloja, pursotan kuorrutteen ja asettelen koristeeksi esimerkiksi kuivattuja marjoja. Sokerimassatai marsipaanikakkuja en suostu tekemään – mielestäni ne pilaavat kakun. KAKKUHARRASTAJA 12. Teen kakun viimeistelyn aina spontaanisti, fiilistelen ja katson, millaiseksi se kehittyy. Uunituoreet RAKKAUDESTA LAJIIN Mikä tekee leivonnaisesta juhlavan. Valitse suosikkisi herkullisesta valikoimasta! VIIKON JOKAISEEN herkkuhetkeen. Olen keksinyt esimerkiksi kivalta näyttävän kuviointitavan lennosta, kun en ole saanut kakun pintaa tarpeeksi tasaiseksi. Oma juhlabravuurisi. Tärkeintä on esillepano! Pienellä vaivalla saa yksinkertaisistakin aineksista fancyn näköistä. Kruunaako kakku juhlan. Itse tehty peltileipä, johon lisään siemeniä ja pähkinöitä tuomaan juhlavuutta. Paras kakkuvinkkisi. Kakkupohja vaikuttaa oikeasti niin paljon koko kakun onnistumiseen, että sen tekoa ei missään nimessä kannata jättää juhlapäivälle. Korkeat voikreemikakut ovat juttuni. MEILLAKOTONA.FI Ei keinotekoisia aromeja. Ensimmäisenä teen kakkupohjan, toisena täytän kakun. Kolmas päivä on varattu koristeluun. Itse käytän kolme päivää. Käytän koristelussa syötäviä kukkia, tuoreita marjoja tai hedelmiä
Paksun suklaakuoren sisään on pakattu karamellisoituja popcorn-muruja ja karamellilla raidoitettua jäätelöä. Valmistuksessa käytetään Rainforest Alliance -sertifioitua kaakaota. Valitse suosikkisi herkullisesta valikoimasta! VIIKON JOKAISEEN herkkuhetkeen. Fazer Leipurit Dumle -keksijauhosekoitus, 3,90 €/350 g. MAKU 13 Ei keinotekoisia aromeja. Uunituoreet RAKKAUDESTA LAJIIN Uunituoreet TESTISSÄ Karamellia kahviin Kotimaisesta gluteenittomasta kaurasta tehty juoma on maustettu karamelliaromilla muttei liian makeaksi. Vegaaninen juoma sopii kahviin tai kaakaoon sellaisenaan, kuumennettuna tai vaahdotettuna. Ota hetki hemmottelulle, kruunaa kahvihetki ja anna arjen maistua. Oddlygood Barista caramel -kaurajuoma, 2,99 €/1 l. Popkornin kaverina Suolaista ja makeaa, rouskuvaa ja samettista. Jauhosekoitus on vegaaninen, joten kasvipohjaista margariinia käyttämällä keksit käyvät vegaaneille. Lähde: xxxxxxx Kuin karkkia Kahvi, keksi tai jäätelö – kaikissa maistuu makea karamelli. Karkista keksiksi Dumle-karkkien makuiseen keksijauhoseokseen lisätään vain rasva ja vatkataan sähkövatkaimella noin 5 minuuttia. Konditoria löytyy pakkasesta. Ei säilöntäaineita. Magnum Double Starchaser -jäätelöpuikko, 2,85 €/72 g. Konditoriatasoiset kakut valmistetaan tuoreista raaka-aineista, ilman säilöntäaineita tai keinotekoisia aromeja. My Sweet Deli -kakkunautinto odottaa vain sulatuksen päässä. Kokeile myös leivontaan
Mari Harjula Kuvat Kristiina Kurronen Koristele pöytä kukkien sijaan, tai niiden lisäksi, ruoanvalmistuksesta ylijääneillä yrteillä. 14. Yrttien inspiroimat KEVÄTKEMUT VÄRITÄ JUHLABUFFET AROMIKKAILLA YRTEILLÄ! KATA TARJOLLE PRIMAVERA-PASTASALAATTI, YRTTIVOILLA SIVELTY JAPANILAINEN MAITOLEIPÄ, TAIVAALLINEN LIMONCELLO-BASILIKAPAVLOVA JA MUITA VIHREÄN SÄVYISSÄ KOMEILEVIA HERKKUJA. MEILLAKOTONA.FI
H im la n la ut as li in at ja K u n st in d u st ri en in an ti ik ki ky n tt il ät , C il la ´s . V ih re ä ja v al ko in en ru u kk u, p ie n et la si m al ja ko t ja v al ko in en ru o ka la ut an en , G ra n it . K o rk en -l as ip u llo t, Ik ea . Vau, mikä juustovati! Tarjoa juustot ja oliivit perinteisen tarjottimen sijaan vadilta yrttisitruunaöljyllä marinoituna. H im la n p öy tä li in a, B it zi n at er im et ja v ih re ät jä lk ir u o ka la ut as et se kä C as a St o ck m an n in h ar m aa t jä lk ir u o ka la ut as et , St o ck m an n . M ak u K it ch en Li fe n ju u st ov ei ts i, M o sa In te ri o rs . MAKU 15. N o ss e C er am ic si n v aa le an h ar m aa t la ut as et , ta rj o il u ku lh o ja -v at i, H ei ro l. Katso resepti sivulta 18
Katso vihreän linssi-versosalaatin resepti sivulta 18. Vadillinen vihreää Kokoa yrttimarinoidut kurkut ja avokadot korianterihummuksen päälle ja viimeistele rapeiksi paahdetuilla linsseillä. Pyöräytä lautasliinat rullalle, sido nauhalla ja somista yrteillä. Nosta ruokailuvälineet ja lautasliinat pöytään kattaukseen sopivissa, puhtaissa kukkaruukuissa. Klassikon tapaan Pastasalaatti valmistetaan nyt vihreistä kevätkasviksista tutun pasta primaveran tapaan. 16. MEILLAKOTONA.FI. Yrtit tuovat salaattiin rutkasti lisämakua. B it zi n sa la at ti o tt im et ja Se ra xi n ta rj o il u ku lh o, St o ck m an n . M at eu ks en h ar m aa ku lh o, C il la ´s . Katso primaverapastasalaatin resepti sivulta 18
3 . + Voit sekoittaa kastikkeen ja kääriä rullat valmiiksi jääkaappiin jo edellisenä päivänä. Mausta suolalla ja pippurilla. Leikkaa rullat kahtia. Suikaloi kaali. Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi. Kuori ja raasta tai suikaloi porkkana. Leikkaa boilerinfileet tai talouspaperilla kuivattu tofu noin sentin levyisiksi suikaleiksi. 40 MIN GLUTEENITON | MUNATON | MAIDOTON 1 pkt (12 kpl) riisipaperia TÄYTTEET 250 g maustamatonta tofua tai broilerinfileetä 2 rkl rypsiöljyä ½ tl suolaa ½ tl mustapippuria 1 iso porkkana 100 g kaalia ¼ hunajameloni ½ rku korianteria ½ rku thaibasilikaa 1 rku salaattia SITRUS-MAAPÄHKINÄKASTIKE 1 valkosipulinkynsi 1 dl maapähkinävoita 2 rkl soijakastiketta 1 appelsiinin mehu 1 limen mehu 1 tl srirachaa 1 . Suikaloi puolet salaatista. MAKU 17. Paista rapeiksi öljyssä pannulla. Sekoita kastikkeen ainekset. 5 . Kasta yksi riisipaperi kerrallaan kädenlämpöiseen veteen ja aseta leikkuulaudalle tai lautaselle. Asettele tarjoiluvadin pohjalle loput salaatinlehdistä. Valmista kastike. Käännä riisipaperin alareuna täy tteiden päälle, taita myös reu nat täytteiden päälle ja kääri tiukalle rullalle. Laita päälle täytteitä siten, että reunoille jää tyhjää. Laita vuoan keskelle kastikekulho ja reunoille puolikkaat rullat. Poista melonista kuori ja siemenet ja raasta karkeaksi raasteeksi. VIETNAMILAISET RIISIPAPERIRULLAT 24 KPL Rapsakan raikkaat rullat ovat mukavaa sormisyötävää. 4 . 6 . Leikkaa kahtia juuri ennen tarjoilua. 7 . 2 . Hienonna yrttejä hieman. Täytä kasviksilla ja tofulla tai broilerilla tai tee molempia, ja merkkaa makuvaihtoehdot lapuilla tarjoilupöytään
Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi. Kuori ja viipaloi valkosipulinkynsi. Kuori ja hienonna tai viipaloi valkosipulinkynnet. Tee hummus. 3 . Levitä kalapalat tarjoiluvadille. Kääntele varovasti ja anna maustua jääkaapissa seuraavaan päivään. Valuta pavut. Viipaloi kylmäsavusiika tarvittaessa. Asettele juustot tarjoiluvadille. 30 MIN GLUTEENITON | MAIDOTON 1 (noin 900 g) savusiika 200 g kylmäsavusiikafileetä (esim. Levitä hummus vadille. Viipaloi avokadot. Mausta suolalla ja chilillä. V ii te tä n n e tu o te ti ed o t SAVUKALATARTAR 6–8 ANNOSTA Viimeistele simppeli mutta näyttävä savukalatartar hienonnetuilla yrteillä ja raikkaalla limemajoneesilla. Kuumenna öljy pannulla, lisää linssit ja paista käännellen, kunnes ne rapeutuvat. Lusikoi päälle limemajoneesia. Sekoita limemajoneesin ainekset. orzo) 1 ps (200 g) kotimaisia pakasteherneitä 1 kesäkurpitsa noin 500 g vihreää parsaa 1 rkl rypsiöljyä 100 g kevätsipulia 100 g parmesaanijuustoa 1 ps (65 g) babypinaattia 1 rku basilikaa hienonnettuna ½ rku oreganoa hienonnettuna ½ rku persiljaa hienonnettuna KASTIKE 1 luomusitruuna ½ dl oliiviöljyä ¾ tl suolaa ½ tl mustapippuria myllystä ¼ tl sokeria 1 . Huuhtele ja kuivaa parsat, leikkaa tai napsauta kovat tyvet pois. Ik ea 3 6 5 + -t ar jo il u v at i, Ik ea . Hienonna kevätsipuli. 2 . Tee marinadi. Kokoa salaatti juuri ennen tarjoilua. 3 . H ar m aa n v ih re ä tu n ik a, M o sa In te ri o rs . Valuta fetajuusto ja murra käsin reiluiksi paloiksi. Valmista linssit. 4 . Tämä juustovati ihastuttaa takuulla! 30 MIN GLUTEENITON | MUNATON 200 g vuohenjuustoa 2 (à 125 g) mozzarellajuustoa 200 g fetajuustoa 1 dl vihreitä oliiveja 1 dl kalamataoliiveja MARINADI 2 valkosipulinkynttä 1 rku ruohosipulia hienonnettuna 1 rku tilliä hienonnettuna ½ rku timjamia hienonnettuna 1 luomusitruunan raastettu kuori ja mehu 1 dl oliiviöljyä ¼ tl suolaa ½ tl mustapippuria 1 . Keitä pasta suolalla maustetussa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan. YRTTIMARINOIDUT JUUSTOT 6–8 ANNOSTA Suosikkijuustot saavat lisämakua yrtti-sitruunamarinadista. 4 . Tee kastike. Leikkaa parsat noin 4 cm:n paloiksi. PRIMAVERAPASTASALAATTI 6–8 ANNOSTA Kauden kasvikset, sitruuna ja yrtit aateloivat ruokaisan pastasalaatin. V ih re ä p u ut u o li , M o ko M ar ke t. + Helpota juhlapäivää marinoimalla juustot edellisenä päivänä. Pirkka) 1 pieni punasipuli 3 rkl pieniä kapriksia 3 rkl ruohosipulia hienonnettuna 3 rkl tilliä hienonnettuna ¼ tl merisuolahiutaleita ¼ tl mustapippuria LIMEMAJONEESI 1 dl majoneesia 1 limen raastettu kuori ja mehu ¼ tl sokeria 1 . + Voit koota kalavadin ja sekoittaa kastikkeen jo edellisenä päivänä valmiiksi jääkaappiin, mutta lisää yrtit ja kastike vadille vasta juuri ennen tarjoilua. 2 . 2 . Lisää päälle rucola, kasvikset ja linssit. Poista savusiiasta nahka ja ruodot. Jäähdytä. Kuumenna öljy pannulla. 2 . MEILLAKOTONA.FI. Sulata herneet. 30 MIN + 15 MIN KEITTÄMINEN GLUTEENITON | VEGAANINEN 1 kurkku 2 avokadoa 1 valkosipulinkynsi 2 rkl oliiviöljyä 1 limen mehu ½ rku persiljaa ½ rku ruohosipulia ½ tl suolaa ½ tl mustapippuria 2 dl rucolaa KORIANTERI-PAPUHUMMUS 400 g säilöttyjä valkopapuja 1 valkosipulinkynsi 1 rku korianteria 1 limen raastettu kuori ja mehu ½ dl vettä 3 rkl oliiviöljyä 2 rkl tahinia 1 tl juustokuminaa ¼ tl jauhettua korianteria ½ tl suolaa ¼ tl mustapippuria PAAHDETUT LINSSIT 1 dl vihreitä linssejä 3 rkl rypsiöljyä ¼ tl suolaa ¼ tl chilihiutaleita 1 . 30 MIN + 15 MIN KEITTÄMINEN 300 g pientä pastaa (esim. Leikkaa kesäkurpitsa pitkittäin neljään osaan ja viipaloi. Sekoita joukkoon muut ainekset. + Sekoita salaatti jääkaappiin maustumaan jo edellisenä päivänä – maku vain paranee tekeytyessä! VIHREÄ LINSSIVERSOSALAATTI 6–8 ANNOSTA Kokoa salaatti ylösalaisin: kastike alle ja muut ainekset päälle. 6 . 5 . Viipaloi vuohenjuusto. 18. Kuori ja hienonna punasipuli. Ripottele päälle punasipulit, kaprikset ja yrtit. Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen tai -leikkuriin ja pyöritä tasaiseksi. Kasaa vadille puoli tuntia ennen tarjoilua. Leikkaa halkaistu kurkku viipaleiksi. Siirrä jääkaappiin. 3 . Pane juustolaadut omiin kulhoihin ja jaa marinadi päälle. Lisää kesäkurpitsat ja parsat ja kuullota niitä noin viisi minuuttia, kunnes ne saavat hieman väriä ja kypsyvät, mutta ovat vielä rapsakoita. Hienonna korianteri. Valuta ja viipaloi mozzarellat. Pese sitruuna hyvin, raasta kuori ja purista mehu kulhoon. Levitä päälle oliivit ja valuta marinadi. Leikkaa parmesaani lastuiksi. Sekoita kaikki marinadin ainekset kulhossa. Keitä linssit pakkauksen ohjeen mukaan juuri ja juuri kypsiksi. Anna jäähtyä. Sekoita isossa kulhossa pasta, kasvikset, parmesaani, pinaatti, yrtit ja kastike. Valuta kaprikset. Valuta, huuhtele kylmällä vedellä ja anna jäähtyä. Valuta ja kuivaa. Sekoita kasvikset, öljy ja mausteet kulhossa. 2 . Halkaise avokadot, poista kivet ja kuori
MAKU 19. Katso resepti viereiseltä sivulta. Kalastajan juhlapäivä Kokoa maailman helpoin kalatartar valmiista lämminsavuja kylmäsavusiiasta
HOIDA HOMMA SUJUVAKSI Kokoa noutopöytä mahdollisimman valmiiksi jo edellisenä päivänä ja ota esiin kaikki tarvittava. HELPOTA URAKKAA Tee hyvissä ajoin kaikki tarjottavat, jotka voi pakastaa. Säilytä tiiviisti pakattuna pakastimessa. Se ra xi n ta rj o il u v at i, St o ck m an n . Sijoita noutopöytä siten, että sen ympärille jää riittävästi tilaa kulkea. 1. Lainaa tai vuokraa niitä tarvittaessa tai turvaudu kattauk seen sopiviin kertakäyttöastioihin. Jos tilaa on vähän, sijoita pöytä seinää vasten yhdellä aloituspisteellä. Huomioi erityisruokavaliot. Jos pöytä on riittävän iso ja tilaa runsaasti, järjestä pöytään kaksi aloituspistettä kattamalla pöydän molemmat puolet peilikuviksi toisistaan. 5. Kata ruoat siinä järjestyksessä, missä ne on tarkoitus ottaa lautaselle. V ih re ä sa ti in ip ai ta , M o sa In te ri o rs . Lue catering-konkari Meri-Tuuli Väntsin vinkit tarjottavien valintaan ja määrään: meko.fi/juhlavinki t 20. JÄRJESTÄ PÖYTÄ TOIMIVAKSI Laita aloituspisteeseen lautaset, lautasliinat, aterimet ja ottimet. Boolimaljaan, hana-astiaan ja kannuihin voi jäädyttää isoja jääpaloja kätevästi pakasterasioissa. JUHLIEN JÄRJESTÄJÄN MUISTILISTA 2. Koristele kakut, kokoa salaatit, leikkaa leivät ja siirrä tarjottavat tarjoiluastioihin juhlapäivänä. Merkitse erityisruokavaliot selkeästi, esimerkiksi pienillä kylteillä ruokien viereen. Laita kylmävaraajia pakkaseen ja hyödynnä kylmälaukkuja. Laita juomat ajoissa viilenemään ja tee jääpaloja pakastimeen. Jos vieraat tulevat kaukaa, voi lämmin ruoka olla paikallaan. Kirjoita koko menu ruokavalioineen isoon ilmoitustauluun tai kehyksiin seinälle tai tarjoilupöytään. Kysy vierailta ennakkoon ruokavalioista. Kata pöytään juuri ennen tarjoilua. MITÄ JA MINKÄ VERRAN. VARUSTAUDU AJOISSA Tarkista astioiden, aterimien, ottimien ja pöytäliinojen sekä lautasliinojen riittävyys. MEILLAKOTONA.FI. Tee loput ruoat mahdollisimman valmiiksi pari päivää ennen tai viimeistään juhlia edeltävänä päivänä. Ota pakastimeen pakatut leivonnaiset ja ruoat sulamaan. Myös jääkaappeja ja muita kylmäsäilytyslaitteita voi vuokrata. 1 2 3 4 5 M ar m o ri n en ta rj o ti n , G ra n it . Asettele tarjottavat eri tasoihin laittamalla osa tarjottavista jalallisiin tarjoiluastioihin. Jos tarjoat kakkuja, täytä ja kokoa myös ne. Varaa gluteenittomia ja vegaanisia vaihtoehtoja. Näin saat pöytään mahtumaan enemmän ja siitä tulee näyttävän näköinen. Yleensä pöytää kierretään myötäpäivään. Juomapöytä sekä jälkiruokapöytä on hyvä olla erikseen, jotta noutopöytä ei ruuhkaudu. 3. Tarkista kylmäsäilytystilojen riittävyys, järjestele ja siivoa jääkaappi. 4. Salaatteihin ja kylmiin tarjottaviin perustuva porrastettu tarjoilu yleensä riittää. Valmista kaikki maitotuotteita sisältävät ruoat laktoosittomina. Varaa tarjottavaa riittävästi ja valitse ruokia, joita on helppo tehdä iso satsi
V ih re ä sa ti in ip ai ta , M o sa In te ri o rs . Se ra xi n ta rj o il u v at i, St o ck m an n . V ii te tä n n e tu o te ti ed o t Leipä kuin pumpulia Japanilainen maitoleipä on käsittämättömän kuohkeaa! Päälle sivelty yrtti-valkosipulivoi viimeistelee makunautinnon. Katso resepti sivulta 24. MAKU 21. M ar m o ri n en ta rj o ti n , G ra n it
22. Katso reseptit sivulta 24. Kolmen kopla Kirpeän suolainen nokkostapenade, raikas lipstikkalabneh ja ruskistettu salviavoi ovat vastustamattomia yrttiparmesaaninäkkärin tai japanilaisen maitoleivän kera. MEILLAKOTONA.FI
Katso yrttiparmesaaninäkkäreiden resepti sivulta 24. MAKU 23. Se ra xi n la si p u rk ki , M o ko M ar ke t. Veteen upotetut yrtit pysyvät hyvänä pitkään. Katso kevätboolin resepti sivulta 24. M at eu ks en h ar m aa t ta rj o il u v ad it ja A m er ic a 2 ’s -k u o h u v ii n il as it , C il la ´s . Lisää asetelmaan halutessasi kukka tai kaksi. Sujauta muutama yrtinoksa vedellä täytettyyn lasipulloon. Pussissa rapisee Tarjoa keksimäiset näkkäripalat rennosti paperipussista. Pullo toimii koristeen lisäksi kynttilänjalkana. B as tu an ka n n u, M ar im ek ko /I ke a. Juomapöydän tähti Mintulla, limellä ja kuusenkerkkäsiirapilla maustettu spritzer tuo kevään huulille. K u lt ak er am ii ka n b am b u is et v o iv ei ts et , M o sa In te ri o rs
Pinnalle sivelty yrtti-valkosipulivoi huumaa jo tuoksullaan! 30 MIN + 4 T TEKEYTYMINEN + 1 T 45 MIN KOHOTTAMINEN + 25 MIN PAISTAMINEN YUDANE-ESITAIKINA 1 dl vehnäjauhoja ¾ dl kiehuvan kuumaa vettä TAIKINA 15 g (1 rkl) voita 5 dl vehnäjauhoja 2 tl kuivahiivaa 1 rkl sokeria 1 tl suolaa 2¼ dl maitoa VOITELU 1 muna YRTTI-VALKOSIPULIVOI 75 g voita ½ rku lehtipersiljaa hienonnettuna 2 valkosipulinkynttä 1 . Peitä kulho kelmulla ja anna tekeytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia, mieluiten yön yli. 24. 2 . 3 . 2 . YRTTI-PARMESAANINÄKKÄRIT NOIN 50 KPL Rapeissa näkkäreissä on yrttejä sekä taikinassa että koristeena. Sekoita siirappi, kivennäisvesi ja kuohuviini boolikulhossa, hanallisessa lasipurkissa tai juomakannuissa. Voitele tai vuoraa leivinpaperilla suorakaiteen muotoinen vuoka (noin 20 × 30 cm). Vaivaa, kunnes taikina on kiinteää. NOKKOSTAPENADE NOIN 2 DL Surauta kevään ensimmäistä nokkosista ja kapriksista tapenadetyylinen tahna. 15 MIN GLUTEENITON | VEGAANINEN 1 plo (260 g) kuusenkerkkäsiirappia (esim. 2 . Ryöppää nokkoset. Se säilyy jääkaapissa kannellisessa rasiassa noin viikon. JAPANILAINEN MAITOLEIPÄ 12 ANNOSTA Trendikäs maitoleipä syntyy esitaikinan avulla sisarussämpylöiden tapaan. Paista 225-asteisessa uunissa 12–15 minuuttia, kunnes näkkärit ovat saaneet väriä ja rapeutuneet. Kun voi alkaa tuoksua pähkinäiseltä ja kuohahtaa kunnolla, kaada seos heti lämpöä kestävään astiaan. Raasta parmesaani ja ota siitä noin neljäsosa erilleen. Lisää vesi ja öljy ja sekoita tasaiseksi. Sekoita 3/4 juustoraasteesta, jauhot, yrtit ja mausteet kulhossa. MEILLAKOTONA.FI. Valmista esitaikina. Upota juomaan reilusti minttua. Pese limet ja leikkaa viipaleiksi. + Levite säilyy jääkaapissa 3–4 päivää, joten voit tehdä sen valmiiksi jo hyvissä ajoin. Lisää ne ja jäät juomaan. Siirrä levy pellille ja leikkaa taikinapyörällä pieniksi paloiksi (noin 5 x 5 cm). 6 . Jaa taikina kahtia ja kauli molemmat ohuiksi levyiksi (noin 25 x 25 cm) leivinpaperin päälle. + Tee ruskistettu voi edellisenä päivänä ja säilytä kelmulla peitettynä jääkaapissa. Pyöritä tasaiseksi tahnaksi. 4 . Anna jäähtyä ja naksuttele näkkärit irti toisistaan. Kaada taikina leivinalustalle ja jaa 12 osaan. Lisää reilusti kädenlämpöiseksi (42 astetta) lämmitetty maito ja esitaikina. RUSKISTETTU SALVIAVOI 8–10 ANNOSTA Tähän yrttivoihin iskee himo! 30 MIN GLUTEENITON | MUNATON 300 g normaalisuolaista voita 1 rku salviaa 1 . Painele pintaan yrttejä ja kauli ne kiinni taikinaan. 25 MIN GLUTEENITON | VEGAANINEN 150 g nokkosia 1 valkosipulinkynsi 1 ps (65 g) babypinaattia 1 dl pieniä kapriksia 2 rkl sitruunamehua 2 rkl oliiviöljyä 1 . Ruskista keskilämmöllä samalla sekoittaen. Ota huoneenlämpöön tunti ennen ruokailua. 2 . Lisää lopuksi pehmeä voi ja vaivaa taikinaa vielä noin 5 minuuttia. Lusikoi jogurtti sideharson tai kahvinsuodattimen päälle. Nosta kulho jääkaappiin ja anna valua yön yli. Lusikoi labneh kulhoon, lisää lipstikka ja pippuri. Sulata ja lämmitä ennen tarjoilua ja sivele maustevoilla. 2 . Sekoita suola jogurttiin. 20 MIN + 8 T VALUTTAMINEN GLUTEENITON | MUNATON 500 g maustamatonta turkkilaista tai kreikkalaista jogurttia ¾ tl suolaa 1 rku lipstikkaa hienonnettuna ½ tl mustapippuria 1 . Laita kaikki raaka-aineet tehosekoittimeen tai -leikkuriin. Vatkaa ruskistettu voi lopun voin (200 g) kanssa sähkövatkaimella kuohkeaksi. 2 . Sulata 100 g voita paistinpannulla ja lisää salvianlehdet. Peitä liinalla ja kohota noin 45 minuuttia. Vaivaa parin minuutin ajan. Riipisen) 1 l kivennäisvettä 1 plo (0,75 l) kuohuviiniä LISÄKSI 1–2 rku minttua 2 limeä jäitä 1 . Voitele leipä munalla ja paista 200-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia, kunnes leipä on kypsää ja saanut väriä pintaan. LIPSTIKKALABNEH 8–10 ANNOSTA Lipstikka antaa jogurttilevitteelle hienostuneen säväyksen. 3 . Kuori valkosipulinkynsi. Ota leipä uunista ja sivele maustevoilla. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet ja lisää seokseen. + Leivo leipä valmiiksi pakastimeen. Sekoita jauhot ja kuuma vesi kulhossa. Ripottele päälle loppu juustoraaste. 5 . Anna voin jäähtyä ja jähmettyä hieman. 4 . 8 . Pursota tai lusikoi tarjoiluvadille tai tarjoa kulhosta. Pyörittele palat sämpylöiksi ja aseta vuokaan noin 1 cm:n välein. Tarjoa lämpimänä. Tee yrtti-valkosipulivoi leivän paistuessa. Ota esitaikina ja voi huoneenlämpöön puoli tuntia ennen alustamista. + Tapenaden voi tehdä jo pari päivää aikaisemmin. Pursota tai levitä tarjoiluvadille tai tarjoa kulhosta. KEVÄTBOOLI 10 ANNOSTA Raikas spritzer-booli maustetaan villisti kuusenkerkkäsiirapilla, mintulla ja limellä. Laita kuivat aineet yleiskoneeseen ja sekoita. 3 . Sekoita booli vasta juuri ennen tarjoilua. 3 . Aseta sideharsolla vuorattu siivilä tai suodatinpaperilla varustettu kahvinsuodatin muovitai teräskulhon päälle. 7 . N o ss e C er am ic si n v aa le an h ar m aa ja la lli n en ta rj o il u v at i, H ei ro l. Pakkaa purkkiin ja säilytä kuivassa. 30 MIN + 15 MIN PAISTAMINEN 100 g parmesaanijuustoa 7 dl vehnäjauhoja 2 rkl timjamia hienonnettuna 2 rkl basilikaa hienonnettuna 2 rkl rosmariinia hienonnettuna 2 tl sokeria 2 tl suolaa 2 dl vettä ½ dl oliiviöljyä PÄÄLLE timjamia, rosmariinia ja salviaa 1 . Peitä liinalla ja anna kohota tunti. Sekoita persilja pehmeään voihin
Valmista mousse juhlia edeltävänä päivänä ja säilytä jääkaapissa. Mausta tomusokerilla, lemon curdilla, limoncellolla ja timjamilla. Sekoita mascarpone kermavaahtoon. + Paista marengit ennakkoon ja säilytä kannellisessa rasiassa kuivassa. Tee mousse. MAKU 25. Rouhi pähkinät. Vaahdota kerma. Viimeistele sitruunankuoriraasteella ja yrteillä. Lisää basilika-etikkaseos ja jatka vatkaamista, kunnes marenki on kiiltävää ja jämäkkää. 3 . 2 . Lusikoi marenki noin kahdeksaksi keoksi leivinpaperin päälle pellille. Paista 120-asteisessa uunissa 1–1,5 tuntia, kunnes marengit ovat pinnalta rapeita, mutta sisältä hieman sitkeitä. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. 30 MIN + 1½ T PAISTAMINEN GLUTEENITON 1 rku basilikaa 1½ tl valkoviinietikkaa 6 valkuaista 3¾ dl erikoishienoa sokeria LIMONCELLOMOUSSE 4 dl vispikermaa 1 pkt (250 g) mascarponejuustoa 1 dl tomusokeria 1½ dl lemon curd -sitruunatahnaa 3 rkl limoncelloa eli sitruunalikööriä 2 rkl timjamia hienonnettuna LISÄKSI 400 g marjoja (esim. Kokoa jälkiruoka juuri ennen tarjoilua. Kokoa pavlovat tarjoiluvadille moussen, marjojen ja pähkinöiden kanssa rennosti kakun muotoon. Soseuta basilika ja viinietikka. vadelmia, pensasmustikoita ja karhunvatukoita) 50 g pistaasipähkinöitä 1 sitruunan raastettu kuori timjamia basilikaa 1 . 4 . Lisää sokeri erissä vähitellen samalla vatkaten. LIMONCELLOBASILIKAPAVLOVA 8–10 ANNOSTA Kokoa basilikalla maustetuista pikkupavlovista, timjamilimoncellomoussesta ja marjoista rento kerrosjälkkäri
Kuohuvan hento makeus tekee siitä notkean ja monipuolisen ruokajuoman niin suolaisten alkupalojen, voileipäkakkujen kuin jälkiruokien seuraan. Holiton omppuskumppa Pirteästi pirskahteleva ja raikkaan omenainen alkoholiton kuohuviini sopii sekä seurustelujuomaksi että ruokapöytään. Viehkeä prosecco Italian Venetosta, prosecco-viinien sydänseudulta kotoisin oleva kuohuviini on napakan kuiva ja rapean hapokas. Cecilia Beretta Conegliano Valdobbiadene Prosecco Superiore Brut, 17,81 €/0,75 l. Tämä perinteisellä pullokäymismenetelmällä valmistettu crémant on hinta-laatusuhteeltaan erinomainen valinta niin arkeen kuin juhlaan. Oddbird Spumante, 11,65 €/0,75 l. Limettinen, omenainen ja pehmeällä kuplarakenteella varustettu kuohuviini on täydellinen aperitiivi. Ryhdikkäät kuplat tekevät viinistä moitteettoman kavaljeerin savukalatartarille (s. 68) kanssa. Nappaa tästä viehkeä alkumalja, pirskahteleva seurusteluskumppa ja noutopöytään täydellisesti taipuva ruokajuoma. Alkumaljojen aatelinen Ranskan viinialue Jura tunnetaan luonteikkaista viineistään. Tarjoile viileänä esimerkiksi lime-raparperiblondien (s. Ryhdikäs juhlarosee Kuiva italialainen kuohuviini loistaa ruokapöydässä. 40) kaveriksi. Aromiprofiililtaan keskiverto proseccoa hillitympi tapaus viettelee hennon kukkaisella tuoksulla. K u v at v al m is ta ja t ja A -l eh ti en ku v aar ki st o ROSEE, JOKA TOIMII TAKUULLA! ”Suomalaisten suosima katalonialainen cava on noutopöydän moniottelija.” KORKIT KATTOON! Juomahylly LAUTASEN VIEREEN JA NAUTISKELUUN MAKU 27. Vegaanisen mätimummonkurkkukranssin (s. Bellebolle Garda Rosé Millesimato Brut, 15,98 €/0,75 l. 37) kanssa nautittuna luomuviini katoaa lasista kuin savuna ilmaan! Monistrol Selección Especial Cava Brut, 9,85 €/0,75 l. 18) sekä muille raikkaille kala-alkupaloille. Ryhdikäs, pirteän marjaisa ja hennon yrttinen roseeskumppa on aavistuksen viinimäinen ja hintaluokassaan hurmaava. 24) kuin modernin kinkkuvoileipäkakun (s. Ilkka Sirén MAINIO KAKKUKUOHUVA Pesunkestävä bilecava Suomalaisten suosima katalonialainen cava on noutopöydän moniottelija. Poimimme viisi raikasta ja ryhdikästä kuohuviiniä kevätkemuihin. Tissot-Maire Crémant du Jura Extra-Brut, 17,98 €/0,75 l. Kypsää sitrusta, omenaa ja aprikoosia pursuava kuohuviini ei ole kuplarakenteelta erityisen aggressiivinen, joten se sopii hyvin myös seurusteluun. Tämä kuohuva on nappivalinta niin yrtti-parmesaaninäkkäreiden (s
VARHAISKAALI KEVÄÄN ODOTETUIN KERÄ ON RAPEA, MEHUKAS JA MAKEA. MEILLAKOTONA.FI. HÖYRYTÄ, SÄILÖ, GRILLAA TAI PAISTA – VARHAISKAALI VALLOITTAA JOKA ROOLISSA! Mika Rampa Kuvat Satu Nyström Parasta nyt 28
Katso resepti sivulta 33. Parasta nyt MAKU 29. VARHAISKAALI TÄYTTÄ HÖYRYÄ Mausta varhaiskaalikääryleet aasialaisittain ja kypsennä lempeästi höyryttämällä
MEILLAKOTONA.FI. Nam! Katso resepti sivulta 33. KASVISPIHVIEN KUNKKU Tarjoa rapeaksi paistetut halloumi-varhaiskaalifritterit sitruunaisen yrtti-ranskankermadipin kanssa. 30
MAKU 31. GRILLIMESTARIN KAALIPANNU Varhaiskaalia ja kasviksia pursuava makkarasalaatti on kevätkokin uusi lemppari. 09_Kuvateksti_otsikko 09_kuvateksti_reseptiin Katso resepti sivulta xx. Katso resepti sivulta 33
Kypsennä varhaiskaali pikaisesti, jotta maku pysyy raikkaana. Kypsennä hellästi MAKEA varhaiskaali sopii sellaisenaan moneen ruokaan, mutta nopea kypsennys, esimerkiksi grillissä, voimistaa makeutta entisestään. 32. Ilmavan kaalin sisus on yhtä herkullista kuin sen ulkokuori. Pinnalta karamellisoitunut kaali ei kaipaa kuin ripauksen sormisuolaa ja mustapippuria. Katso resepti viereiseltä sivulta. VINKKI! Valitse kokoonsa nähden mahdollisimman kevyt varhaiskaali. PIKANA PURKISTA Perinteisen kimchin valmistuksessa vaikeinta on monen päivän odotus. TAKUUVARMA ja supersimppeli lisuke kaikelle grilliruoalle syntyy näin: Leikkaa varhaiskaali parin sentin kiekoiksi, sivele pintaan rypsiöljyä ja grillaa nopeasti molemmin puolin. Varhaiskaalista sekoitettu pikakimchi on yhtä herkullista kuin esikuvansa, mutta nautittavissa jo tunnin kuluttua. MEILLAKOTONA.FI
Kiehauta ja jäähdytä. 15 MIN + 1 T MAUSTUMINEN GLUTEENITON | MAIDOTON | MUNATON 1 (500 g) varhaiskaali 1 l vettä 1 rkl karkeaa merisuolaa 1 rkl sokeria MAUSTESEOS 2 valkosipulinkynttä 2 cm:n pala inkivääriä 2 tl kalakastiketta 2 tl soijakastiketta 1 tl sokeria 1 rkl valkoviinietikkaa 3 rkl tomaattipyreetä 1–2 tl chilijauhetta 1 . 3 . AASIALAISET VARHAISKAALIKÄÄRYLEET 4 ANNOSTA Dippaa broilerinjauhelihalla täytetyt kääryleet tuliseen maapähkinävoikastikkeeseen. Sekoita pavut, tomaatit, sipulit ja rucola kulhossa. Lusikoi 2 rkl täytettä jokaisen lehden päälle. Lisää päälle mustapapusalaatti ja makkarat. Säästä osa mintusta koristelua varten ja hienonna loput. Kuumenna pannulla 2 dl vettä ja ripaus suolaa. Siirrä ainekset kulhoon ja sekoita joukkoon munat. + Saat salaatista vegaanisen, kun vaihdat raakamakkaran mausteiseen vegaaniseen makkaraan. Voit paistaa ne myös pannulla. Puolita isoimmat lehdet. Pane yksi lehti kerrallaan pannulle ja anna kiehua muutama minuutti, kunnes lehti on hieman pehmentynyt. Lorauta pannulle tilkka öljyä, pane kääryleet pannulle ja kuumenna, kunnes alkaa tiristä. Anna maustua vähintään 1 tunti, mieluiten yön yli. 25 MIN GLUTEENITON | MAIDOTON | MUNATON 1 (500 g) varhaiskaali 1 rkl rypsiöljyä 1 tlk (230/380 g) mustapapuja (käyttövalmiita) 250 g kirsikkatomaatteja 1 punasipuli 1 rku minttua 50 g rucolaa 300 g raakamakkaraa SINAPPIKASTIKE 1 rkl kokojyväsinappia (Dijon) 2 rkl sitruunanmehua 1 rkl rypsiöljyä 1 tl sokeria ½ tl suolaa ½ tl mustapippuria 1 . Lisää 0,5 cm:n kerros vettä ja peitä kannella. 2 . MAKU 33. Halkaise kirsikkatomaatit. Pane grillatut kaalilohkot tarjoiluastiaan. Tarjoa fritterit kastikkeen kanssa. + Korvaa kalakastike soijakastikkeella, niin saat kimchistä vegaanisen. 5 . Sekoita kastikkeen ainekset. Kuori ja hienonna punasipuli. Sivele pintaan öljyä ja grillaa nopeasti niin, että kaalin pinta saa hieman väriä ja pehmenee. Kippaa lävikköön ja valuta hyvin. Tarjoa kastike kääryleiden kera. Siirrä kattilaan. Grillaa makkarat pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta pannulle reilusti öljyä niin, että pohja peittyy lähes kokonaan. Huuhtele ja valuta pavut. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet ja inkivääri. Voit paistaa kaalilohkot myös paistinpannulla. Hienonna lehtipersilja. Hienonna kevätsipulit. Lisää kaaliviipaleet ja keitä noin 2 minuuttia. Sekoita kulhossa jauheliha, kevätsipulit, inkivääri ja mausteet. + Voit kypsentää kääryleet myös paistinpannulla. Sekoita kastikkeen ainekset kulhossa. Rullaa kääryleiksi. Paista keskilämmöllä noin 3 minuuttia per puoli. PIKAKIMCHI VARHAISKAALISTA 4 ANNOSTA Nauti pikakimchi muutaman päivän kuluessa, sillä se ei säily yhtä hyvin kuin fermentoitu versio. Valmista mausteseos. Suolaista, rapeaa ja täyttävää! 10 MIN + 20 MIN PAISTAMINEN GLUTEENITON 1 (500 g) varhaiskaali 1 pkt (200 g) halloumijuustoa 1 nippu (100 g) kevätsipulia 3 munaa rypsiöljyä paistamiseen YRTTIRANSKANKERMA 1 rku lehtipersiljaa 1 prk (200 g) ranskankermaa 2 tl sitruunanmehua ¼ tl suolaa ¼ tl mustapippuria 1 . 4 . Nosta liinan päälle kuivumaan. Aseta kääryleet höyrytyskoriin ja nosta kori kattilan päälle, jossa on kiehuvaa vettä. Lisää reilu puolet kastikkeesta salaattiin. Mittaa päälle loput mausteet. Valuta loppu kastike päälle ja koristele mintulla. Raasta halloumi. 3 . 2 . Levitä kaalinlehdet työtasolle. Raasta varhaiskaali karkeaksi raasteeksi. Poista kaalista kanta ja irrota lehdet varovasti toisistaan (hyödynnä keskiosa esimerkiksi frittereissä tai kimchissä). Leikkaa varhaiskaali noin 8 lohkoon. 4 . Poista kaalista kanta ja leikkaa se noin 2 cm:n paksuiksi viipaleiksi. Kiehauta kattilassa vesi, suola ja sokeri. Hienonna kevätsipulit. HALLOUMIVARHAISKAALIFRITTERIT 4 ANNOSTA Suosittujen kesäkurpitsafrittereiden keväinen versio valmistuu raikkaasta varhaiskaalista. 5 . Höyrytä 10–15 minuuttia. Sekoita mausteseos ja kaali isossa kulhossa. GRILLATTU VARHAISKAALIMAKKARASALAATTI 4 ANNOSTA Sinappinen kastike kruunaa raakamakkaroilla höystetyn grillisalaatin. Tee kastike. 5 . Sekoita. 35 MIN + 15 MIN HÖYRYTTÄMINEN GLUTEENITON | MAIDOTON | MUNATON 1 iso (noin 1 kg) varhaiskaali 2 kevätsipulinvartta 2–3 cm:n pala inkivääriä 400 g broilerinjauhelihaa 2 tl soijakastiketta 2 tl kalakastiketta 2 tl seesamiöljyä ½ tl chilijauhetta ½ tl suolaa ½ tl mustapippuria MAAPÄHKINÄVOIDIPPI 3 rkl maapähkinävoita 2 rkl soijakastiketta 1 rkl paahdettuja seesaminsiemeniä 1–2 tl srirachaa 1 . 2 . 2 . Säilytä kimchi jääkaapissa. Anna kaaliviipaleiden jäähtyä keittiöliinan päällä, jotta ne kuivahtavat. Nostele taikinasta ruokalusikalla pieniä lettuja pannulle. Kuori ja raasta inkivääri. 3 . Sekoita kaikki kastikkeen ainekset kulhossa. Höyrytä noin 10 minuuttia. 3 . + Fritterit sopivat mainiosti myös hampurilaispihveiksi. Tee täyte
SATOKAUSIKALENTERI Lisää kasviksia keittiöön Kotimaisissa pellavapyyhkeissä ovat sesonkien kasvikset parhaimmillaan. Siivoussaippua 12,90 €. 650 €. K U VA T: VA LM IS TA JA T Osta tuotteet Meillä kotona -kaupoista meko.fi/kaupat Löydä jotain odottamattoman ihanaa. Valmistettu Suomessa. Satokausipyyhe 17,90 €. Tuoksussa on piparminttua ja laventelia. MYNOLLA Kaunista arkea Tyylikkäitä, katseenkestäviä käyttöesineitä on ilo pitää näkösällä kotona ja toimistolla. Saatavilla useita kuoseja. VM CARPET Mikä herkku! Moneen tyyliin sopivassa matossa on hurmaavan rouhea ilme ja tuntu. HEIROL Aika juhlia Sateenkaaren muotoja jäljittelevässä vuoassa paistat juhlakauden kauneimmat leivonnaiset. Popcorn-matto alk. M A I N O S 5 3 2 1 4 6. 2-in-1 pyykinpesuaine & pyykkietikka 21,90 €. SEES COMPANY Kaksi yhdessä paketissa SEES Companyn uutuudella teet pyykkihetkistä entistä ihanampia. Seuraa meitä somessa meillakotona_kaupat Meillä kotona -kaupat CANDLE LIGHT STORY Siivouspäivän suosikki Candle Light Storyn kotimaiset tuotteet ovat turvallisia ja hellävaraisia käyttää mutta armottomia tahroille. Rainbowkakkuvuoka 39,50 €. MyNolla Strip -jatko johto 89 €
Laita kukin pohja omalle leivinpaperille. Raasta parmesaani ja kippaa kulhoon. + Lehtien lisäksi karhunlaukan pienet sipulit ja kukinnot, varsinkin kukan siemenet, ovat suurta herkkua. Huuhtele, kuivaa ja hienonna karhunlaukat. Viimeistele pinjansiemenillä. Pane tyhjä pelti uuniin ja kuumenna uuni 250–275-asteiseksi. Pyöräytä sesongin ykkösyrtistä pizza, jota makunystyräsi eivät koskaan unohda! Anu Brask Kuvat Satu Nyström KARHUNLAUKKAPIZZA 4 KPL Kevään trendikkäin pizza maistuu miedon valkosipuliselta karhunlaukalta. Lisää laukat ja öljy, soseuta tasaiseksi tahnaksi. 3 . Jos matkaat keväällä Viroon, suuntaa torille laukkanippujen perässä. Valuta ja kuivaa burratat talouspaperilla. Muotoile taikinat pizzapohjiksi käsin tai kaulimella jauhoja apuna käyttäen. Suomessa karhunlaukkaa löytyy lähinnä puutarhoista, villinä harvemmin. Ahvenanmaalla karhunlaukka on luonnonvarainen mutta rauhoitettu. Ohjeella tulee neljä pizzaa, yksi kullekin ruokailijalle. Kokeile nyt RESEPTI, JOSTA KYLILLÄ KUISKITAAN TIESITKÖ. Mausta suolalla, sokerilla ja pippurilla. Levitä pinnalle laukkatahnaa. Kevät laukalla Jos bongaat torimyyjän tiskiltä tai kaupan vihanneshyllystä karhunlaukkaa, tartu tilaisuuteesi siltä seisomalta. 25 MIN + 3 T TAIKINAN SULATTAMINEN + NOIN 40 MIN PAISTAMINEN 1 pkt (4 × 150 g) pizzataikinaa, pakaste (esim. Sulata taikinat pakkauksen ohjeen mukaan 2 . Purista joukkoon puolikkaan sitruunan mehu. Paista pizzoja yksi kerrallaan 10–15 minuuttia. Fazer) LAUKKATAHNA 200 g karhunlaukkaa 1 luomusitruuna 200 g parmesaanijuustoa 3 rkl oliiviöljyä ½ tl suolaa ½ tl sokeria ¼ tl mustapippuria LISÄKSI 2 prk (á 125 g) burratajuustoa ½ ps (50 g) pinjansiemeniä (karhunlaukan kukkia) 1 . MAKU 35. Raasta pestyn sitruunan keltainen kuoriosa (noin 2 rkl) sauvasekoittimen kulhoon. 4 . Jaa juustot pizzoille. Ota kuuma pelti uunista ja siirrä pizza varovasti leivinpaperilla pellille. 5
KLASSIKOIDEN LIITTO Herkkä kranssikakku kätkee sisäänsä trendikästä mätidippiä mukailevan vegaanisen tahnan sekä mummonkurkkujen tapaan maustetun raikkaan täytteen. MEILLAKOTONA.FI. Tule hyvä VOILEIPÄKAKKU VOILEIPÄKAKKU ON KEVÄTKEMUJEN KAMELEONTTI — SE MUUNTAUTUU MONEEN MAKUUN JA JUHLAAN. POIMI VINKIT ONNISTUNEEN KAKUN VALMISTUKSEEN JA KORISTELUUN. Resepti viereisellä sivulla. Mari Harjula ja A-lehtien arkisto Kuvat Satu Nyström, A-lehtien kuva-arkisto ja valmistajat 36
Sekoita kaikki täytteen ainekset. Asettele päälle leipäkerros, kostuta ja levitä sitten kurkkutäyte. Sivele leivät sitrusvedellä ja lusikoi mätitäyte päälle. Vähintään kolme, maksimissaan viisi kerrosta, on sopiva määrä, jotta kakkua on helppo leikata. Rullakakkuun tarvitset noin 16 viipaletta, ja pyöreään vuokaan leipää uppoaa noin 600 grammaa. Tarvittava määrä riippuu täytteiden kosteudesta ja leivän koostumuksesta. Tee ensin kurkkutäyte. Leikkaa leipäviipaleista kuoret ohuelti pois. Levitä kuorrutus kakun päälle ja reunoille. Käytä makusi ja täytteiden mukaan joko tummaa tai vaaleaa leipää tai molempia yhdessä. kurkku 50 g mustaa merileväkaviaaria (Cavi-art) syötäviä kukkia (esim. G la d el ig -r u o ka la ut an en , Ik ea . Käännä kelmu pois päältä, kumoa kakku vadille ja poista kelmu kakun pinnalta. 4 . Notkista tuorejuusto kaurafraichella. Voit myös paistaa ne öljyn ja mausteiden kanssa krutongeiksi tai rapeaksi leipämuruksi. kurkku ½ rku tilliä hienonnettuna ½ tl suolaa ¼ tl sokeria ½ rkl etikkaa 150 g vegaanista tuorejuustoa ½ prk (à 200 g) kaurafraichea VEGEMÄTITÄYTE 1 pieni punasipuli ½ rku ruohosipulia hienonnettuna 120 g mustaa merileväkaviaaria (Cavi-art) 150 g kaurafraichea ½ dl vegaanista majoneesia 1 limen raastettu kuori ja mehu ½ tl suolaa ¼ tl mustapippurirouhetta KOSTUTUS 1 dl vedellä laimennettua sitruunantai limenmehua KUORRUTUS 2 prk (à 150 g) vegaanista tuorejuustoa ½ prk (à 200 g) kaurafraichea KORISTELU . Riittävä tekeytymisaika takaa tasaisesti kosteuden. Käännä kurkkuviuhkan kaksi reunimmaista siivua sisäänpäin kaarelle (katso viereisen sivun kuva). Puolita viipaleet. KÄYTÄ gluteenittomaan voileipäkakkuun pakasteena myytävää gluteenitonta paahtoleipää. 2 . OSTA TAI LEIVO leipä vähintään päivä ennen kakun kokoamista, koska tuoretta leipää on hankala leikata. HYÖDYNNÄ ylijääneet reunapalat kuivattamalla ja jauhamalla ne korppujauhoiksi. VARAA leipää riittävästi. Vuoraa rengasvuoka (noin 2 l) kelmulla. Painele kakku tiiviisti vuokaan. Kostuta huolellisesti ja peitä kelmulla. Vältä kevyitä ja höttöisiä paahtoleipiä, sillä ne painuvat kasaan kakun kokoamisen jälkeen. LEIKKAA paahtoleipäja vuokaleipäviipaleista ohuelti reunat pois ennen kakun kokoamista. 7 . Kostutus LIEMEN VALINTA Valitse voileipäkakun kostutusliemi kakun täytteen mukaan. Poista kuoret ohuelti kokonaisesta vuokaleivästä ja viipaloi leipä pitkittäin täytekakkupohjan tapaan. 45 MIN + 8 T TEKEYTYMINEN VEGAANINEN noin 500 g kauratai vehnäpaahtoleipää KURKKUTÄYTE . 8 . KERROS KERROKSELTA Käytä kostutukseen joko pullasutia tai lusikkaa. Valmista mätitäyte. Näin saat voileipäkakusta erityisen ryhdikkään! C el lo O xi d e -l at ti al aa tt a, K -R au ta . Siirrä jääkaappiin ja anna tekeytyä yön yli. JOS VIIPALOIT vuokaleivän itse, poista kuoret ja leikkaa leipä sahateräisellä veitsellä pitkittäin korkeintaan 1 cm:n paksuisiksi viipaleiksi. Kuori ja hienonna sipuli. rautayrtti tai viisikki) 1 . 6 . Koristele kakku kurkkuviuhkoilla, merileväkaviaarilla ja kukilla. Päällimmäinen leipäkerros vaatii eniten kostutusta. Hyytelökakkuihin sekä kakkuihin, joissa leipä murennetaan tai hienonnetaan, ei tarvitse poistaa kuorta. Painele pintaa hieman lastalla tai lusikalla, jotta siihen tulee pieniä kohoumia. LEIVO vuokaleipä halutessasi itse. Muotoile viipaleita tarvittaessa. Kostuta kakku esimerkiksi maidolla tai kasvimaidolla, vedellä laimennetulla sitruunanmehulla tai liha-, kasvistai kalaliemellä. Alin kerros tarvitsee vähiten kostutusta, sillä koko kakun paino tulee sen päälle ja kosteus valuu alaspäin. 3 . Sekoita joukkoon muut ainekset. Tilkka sitruunanmehua piristää myös liemen makua. Kevyt ja höttöinen leipä tarvitsee vain sipaisun nestettä. Kostuta erityisen huolellisesti leipäviipaleiden reunat. Raasta ja valuta kurkku. Leikkaa kurkusta ohuita siivuja poikittain siten, että kaksi siivua jäävät kiinni toisesta päädystä ja kolmannella leikkauksella leikkaat siivunipun irti kurkusta. SOPIVA MÄÄRÄ Varaa kostutuslientä 0,5– 1,5 dl kymmenen hengen kakkuun. Juuri oikea leipä VALITSE voileipäkakkuun valmis paahtoleipä tai viipaloitu vuokaleipä. Pitkänomaiseen kakkutai leipävuokaan kuluu 12 – 15 viipaletta kerrosten määrästä riippuen. VEGAANINEN MÄTIMUMMONKURKKUKRANSSI 12 ANNOSTA Raikas voileipäkakku muotoutuu juhlavaksi kranssiksi rengasvuoassa. MAKU 37. Katso resepti sivuta 39. Leveään kaksiriviseen suorakaiteen muotoiseen kakkuun tarvitset 18 – 24 viipaletta paahtotai vuokaleipää. Tiivistä, ruispitoista leipää kannattaa kostuttaa reilusti. Halkaise kurkku pitkittäin ja laita puolikkaat leikkuupinta alaspäin leikkuulaudalle. Levitä päälle vielä leipäkerros. Asettele vuoan pohjalle leipäkerros
4 . 5 . Koristele herneenversoilla ja kukilla. Muotoile paistisiivuista rennot ruusukkeet kakun päälle. Sulata ja soseuta herneet. 2 . 8 . 6 . 9 . 38. Sekoita kaikki täytteen ainekset. samettikukka ja neilikka, malvankukka tai pelargoninkukka) 1 . Tasoita reunat lastalla. 3 . SAVUPORO-HERNEKAKKU 12 ANNOSTA Suolaisen kylmäsavuporon ja raikkaan herneen yhdistelmä on vastustamaton! 30 MIN + 8 T TEKEYTYMINEN MUNATON noin 18 viipaletta ruispaahtoleipää tai -vuokaleipää POROTÄYTE 150 g poron kylmäsavupaistia 1 dl persiljaa hienonnettuna 1 rs (200 g) pippurituorejuustoa 2 tl dijonsinappia 1 rkl sitruunanmehua ½ tl mustapippuria HERNETÄYTE 1 ps (200 g) kotimaisia pakasteherneitä 1 rku rucolaa 1½ tl wasabia 1 rs (200 g) maustamatonta tuorejuustoa ¼ tl suolaa KOSTUTUS 1½ dl maitoa tai kasvislientä KUORRUTUS 1 rs (200 g) tuorejuustoa 1 prk (150 g) ranskankermaa tai smetanaa KORISTELU 50 g poron kylmäsavupaistia herneenversoja syötäviä kukkia (esim. Poista kakku vuoasta ja siirrä tarjoiluvadille. Kostuta kerros kevyesti maidolla tai kasvisliemellä. Levitä kuorrutusta kakun päälle kunnon kerros mutta reunoille vain ohut harso. KERROKSET ESIIN Peitä voileipäkakun sivut ohuella harsomaisella kuorrutteella täytekakuista tutun ”semi naked cake” -tyyliin. MEILLAKOTONA.FI. Levitä päälle hernetäyte ja sen päälle vielä kerros leipää. Leikkaa niitä sopiviksi paloiksi niin, että pohja tulee täyteen. Hienonna paisti ja sekoita joukkoon muut ainekset. 7 . Vuoraa irtopohjavuoka (ø 20 cm) leivinpaperilla. Levitä päälle porotäyte ja sen päälle kerros leipää. Kostuta jälleen. Hienonna rucola. Leikkaa leipäviipaleista reunat ohuelti pois. Pehmeä leipä muotoutuu helposti pyöreään muotoon. Peitä vuoka kelmulla ja siirrä jääkaappiin tekeytymään seuraavaan päivään. + Voit valmistaa täytteet myös monitoimikoneessa tai teholeikkurissa leikkuuterällä. Tee ensin porotäyte. Kostuta. Valmista hernetäyte. Asettele vuoan pohjalle kerros leipäviipaleita. Notkista tuorejuusto ranskankermalla
Kokeile täytteessä myös valmiiksi maustettuja tuorejuustoja tai tuorejuuston ja ranskankerman seosta. Anna taikinan levätä 15 minuuttia. Laita leivät 250-asteiseksi kuumennettuun uuniin. Siistejä reunoja ei ole välttämätöntä peittää kuorrutteella, vaan kakun voi koota nakukakun tyyliin siten, että kuorrutetta on vain kakun päällä. Kätevimmin kokoat kakun vuokaan. Mikäli sopiva vuoka uupuu, kokoa voileipäkakku suoraan alustalle. 4 . Kokonaisesta, viipaloidusta vuokaleivästä valmistettu kakku ei tarvitse vuokaa eikä alustaa. 3 . Jos kakku on pitkään tarjolla, korvaa kuorrutteen majoneesi tuorejuustolla ja käytä koristeluun nahistumattomia koristeita. Koristeilla voi tuoda kakkuun myös lisämakua. Voitele leivät vedellä ja ripottele päälle siemeniä. Vältä kuitenkin kevytversioita, sillä niistä puuttuu usein kaivattu täyteläisyys. 6 . Taputtele taas litteäksi ja käännä jälleen kaksin kerroin. 7 . Maukkaassa täytteessä on kirpeyttä, makeutta ja suolaisuutta. Varaa voileipäkakkua yhtä vierasta kohden noin 2 cm:n viipale per maku muun tarjottavan ohella. Täyte – kakun sydän Perinteisesti yhtä voileipäkakkua kohti tehdään kaksi eri täytettä, mutta yksikin hyvä riittää. Voit koota kakun myös kelmulla vuorattuun pyöreään irtopohjavuokaan, sillä pehmeä leipä mukautuu helposti vuoan muotoon. Lisää juuritaikinaan loppu hiiva (noin 6 tl). Sä lls ka p li gsa m p p an ja la si t, Ik ea . ITSE TEHTY PAAHTOLEIPÄ 2 KPL Leivo kuohkea mutta napakka vuokaleipä itse. Koristeet paljastavat kakun luonteen, ja koristeluun käytetäänkin usein samoja aineksia kuin täytteeseen. Sekoita veteen 2 tl kuivahiivaa ja 7 dl vehnäjauhoja sekä siirappi. Hyvä peruskuorrutus on 150 g ranskankermaa tai smetanaa + 200 g maustamatonta tuorejuustoa. Maukas kuorrute syntyy myös ranskankermalla notkistetusta sulatejuustosta tai ranskankermasta ja valutetusta maitorahkasta. Majoneesiseoksen asemesta voit käyttää notkeaa sulatejuustoa. 4½ dl kädenlämpöistä vettä 2 ps (à 11 g) kuivahiivaa 12 dl vehnäjauhoja ½ dl siirappia ¾ dl rypsiöljyä 3 tl merisuolaa VOITELUUN vettä PINNALLE seesamintai unikonsiemeniä 1 . Peitä täytetty kakku ensin kostutetulla voipaperilla ja lopuksi tiiviisti kelmulla. Majoneesia, ranskankermaa ja smetanaa kannattaa käyttää kohtuudella, sillä suurina määrinä ne peittävät raikkauden. Alusta myös loput jauhoista (5 dl). Voit maustaa ja värjätä kuorrutteen esimerkiksi yrttisilpulla tai tilkalla punajuurilientä. Sekä vuokaan että alustalle koottujen kakkujen päälle on hyvä asettaa kevyt paino, esimerkiksi puinen leikkuulauta. Muotoile leivät pitkulaisiksi ja laita öljyttyihin leipävuokiin. Se pitää ryhtinsä parhaiten (ja vie vain vähän tilaa jääkaapissa), kun käärit sen täytettynä kelmuun. Vaivaa taikinaa käsin tai yleiskoneella huolella noin 10 minuuttia. 2 . Irrota leivät vuoista ja jäähdytä ritilällä. Jaa taikina kahteen osaan. Käytä laktoosittomia maitotuotteita, jotta kakku sopii mahdollisimman monelle. Vuoraa kakku-, leipätai lasagnevuoka sisäpuolelta kelmulla niin, että kelmua jää reilusti kakun päälle käännettäväksi. Kuorruta kakku joko täytteellä, ohennetulla tuorejuustolla tai erillisellä kuorrutuksella. Taputtele palat litteiksi ja käännä kaksin kerroin samalla painaen. Lisää öljy erissä ja jatka vaivaamista vielä muutama minuutti. Valitse napakoita ja hyvin säilyviä kasviksia, kuten kirsikkatomaatteja, kapriksia ja oliiveja. Käytä voileipäkakkuun seuraavana päivänä. Jos suolainen tarjoilu perustuu voileipäkakkuihin, tee ainakin kahta eri makua. Kuorrutus ja koristelu Hyvin koottu Kokoa voileipäkakku tarjoilua edeltävänä päivänä, jotta se ehtii vetäytyä jääkaapissa yön yli. MAKU 39. Laske lämpötila 175 asteeseen ja paista leipiä noin 30 minuuttia. 30 MIN + 3 T 15 MIN (TAI 10 T 15 MIN) KOHOTTAMINEN + 30 MIN PAISTAMINEN VEGAANINEN Kuorruta ja koristele voileipäkakku mieluiten vasta juuri ennen tarjoilua. Anna kohota peitettynä huoneenlämmössä tunnin ajan tai jääkaapissa yön yli. Peitä juuritaikina ja anna kohota kaksi tuntia huoneenlämmössä. 5 . Voit myös sipaista kuorrutetta reunoille vain ohuelti. Lisää lopuksi suola. Mittaa vesi kulhoon
Tee kinkkusiivuista rennot ruusukkeet. Paista lopuksi pystyasennossa leivinpaperin päällä 175-asteisessa uunissa 10 minuuttia. 3 × kakkuruusuke PUNASIPULIKUKAT Kuori kolme pientä punasipulia ja leikkaa pohjat tasaiseksi. Ripottele keksimuru reunoille kakkua varovasti kallistaen tai lastalla painellen. Leikkaa avokado ohuiksi viipaleiksi. MEILLAKOTONA.FI. AVOKADORUUSUT Halkaise ja kuori avokado. 4 . Kostuta kevyesti sitruunanmehulla, jotta pinta ei tummu. KORISTELU 100 g suolakeksejä (esim. Painele ensimmäinen salamiviipale tiiviisti lasin sisäreunaan niin, että noin kolmasosa viipaleesta jää lasin ulkopuolelle. Jatka viipaleiden painelua lasiin samaan tapaan lomittain yhä uusiin kerroksiin, kunnes lasin suuaukko on lähes ummessa. Levitä päälle kinkkutäyte ja sen päälle toinen kerros leipää. Painele ulkopuolelle jäävä lieve lasin ulkopintaan. 3 . Levitä leipäkerroksen päälle hilloa ja sen päälle vuohenjuustotäyte. Upota sipulit rypsiöljy-punaviinietikkaseokseen (1 dl rypsiöljyä + 0,5 dl punaviinietikkaa) 15 minuutiksi. Tee ensin kinkkutäyte. Kantolan Valitut) noin 50 g parmankinkkua 100 g (½ pötköä) vuohenjuustoa noin 2 dl erilaisia salaatteja (esim. MODERNI KINKKUVOILEIPÄKAKKU 16 ANNOSTA Parmankinkkua, vuohenjuustoa, hilloa ja reilu keko koristeita – tämä tyylikäs kakku herättää takuulla ihastusta! 50 MIN + 8 T TEKEYTYMINEN MUNATON 24 viipaletta täysjyväpaahtoleipää PARMANKINKKUTÄYTE noin 150 g parmankinkkua 2 kevätsipulinvartta ½ rku basilikaa tai punabasilikaa hienonnettuna 1 rs (200 g) maustamatonta tuorejuustoa 1 prk (150 g) ranskankermaa ½ tl mustapippuria ¼ tl suolaa VUOHENJUUSTOTÄYTE 2 rs (à 150 g) pehmeää vuohenjuustoa 100 g (½ pötköä) vuohenjuustoa 3 rs (à 200 g) maustamatonta tuorejuustoa LISÄKSI 1½ dl boysenmarja-, kirsikkatai viikunahilloa KOSTUTUS 1 dl maitoa tai mietoa kasvistai lihalientä Jos et omista sopivaa tarjoiluvatia, tee sellainen näppärästi näin: peitä tarjotin tai leikkuulauta foliolla ja kakkutai leivinpaperilla ja aseta kakku siihen tarjolle. SALAMIRUUSUT Varaa pienisuinen kuohuviini-, jälkiruokaviinitai snapsilasi. Viipaloi vuohenjuusto. 40. 8 . C el lo Sa lla -s ei n äl aa tt a, K -R au ta . Peitä kelmulla ja laita jääkaappiin tekeytymään seuraavaan päivään. Lisää vielä kerros leipää ja kostuta. Laita vuohenjuustot ja tuorejuusto kulhoon ja sekoita sauvasekoittimella tasaiseksi. Vuoraa uunivuoka (noin 20 × 35 cm) kelmulla. mangoldia ja punamangoldia) ½ -1 rku (puna)basilikaa 1 dl pensasmustikoita 1 dl boysenmarjoja ½ dl kalamataoliiveja ½ dl vihreitä oliiveja ½ dl saksanpähkinöitä ½ tl mustapippuria 1 . Poista puolikkaasta vuohenjuustopötköstä kovat reunat ohuelti. Levitä vuohenjuustotäyte kakun päälle ja reunoille. Taittele ”terälehtiä” varovasti ulospäin niin, että ruusu hieman aukeaa. Irrota ruusu varovasti lasista. Sekoita kaikki täytteen ainekset. Poista kakku vuoasta ja siirrä tarjoiluvadille. Käännä lasi pöydälle ylösalaisin. Hienonna parmankinkku ja kevätsipulit. 5 . Ota täytteestä 2/3 talteen toiseen kulhoon ja siirrä jääkaappiin kuorrutusta varten. Viimeistele pippurilla. 2 . Venytä viipaleet riviin niin, että ne pysyvät tiiviisti kiinni toisissaan. 6 . Rullaa toisesta päästä alkaen kauniiksi ruusuksi. Asettele ruusukkeet, juustoviipaleet, salaatit, yrtit, marjat, oliivit ja murennetut pähkinät sekä muutama halkaistu suolakeksi kakun päälle. Tee kahdeksan viiltoa ristikkäin miltei pohjaan asti. Aseta vuoan pohjalle kerros leipäviipaleita (8 viipaletta). Kostuta kevyesti. Leikkaa leipäviipaleista reunat ohuelti pois. Kostuta jälleen. Valmista vuohenjuustotäyte ja kuorrute. 7 . Hienonna puolet suolakekseistä pieneksi muruksi
MAKU 41. TUNKUA PINNALLA Täytä ja koristele kakku rennon runsaasti tunkutai juustotarjottimesta tutuilla mauilla. Resepti viereisellä sivulla. C el lo Sa lla -s ei n äl aa tt a, K -R au ta . Reunat saavat rapeutta suolakeksimuruista
VIEHKEÄSTI VALMISTAHNOISTA Pyöräytä pienet briossisämpylät, täytä ne värikkäillä tahnoilla ja koristele komeaksi versoilla ja kukkasilla. 42. MEILLAKOTONA.FI. Resepti viereisellä sivulla
Vaivaa taikinaa vielä 10 minuuttia. Purista päälle limen mehua. Kauli leipäsiivujen yli pari kertaa niin, että ne painuvat levymäiseksi. 20 MIN + 2 T TEKEYTYMINEN + 15 MIN PAAHTAMINEN VEGAANINEN 12 viipaletta grahampaahtoleipää ½ dl kasvislientä 1 rs (200 g) vegaanista tuorejuustoa TÄYTE 2 avokadoa 1 limen mehu 1 valkosipulinkynsi 1 rku korianteria 1 tlk (380/230 g) kikherneitä (käyttövalmiita) 2 rkl vaaleaa tahinia 1 tl suolaa LISÄKSI 1 tlk (380/230 g) kikherneitä (käyttövalmiita) 2 rkl oliiviöljyä 1 tl paprikajauhetta 1 tl suolaa 1 . Sekoita herneisiin öljy ja mausteet. Soseuta tasaiseksi. Laita jääkaappiin tekeytymään pariksi tunniksi tai seuraavaan päivään. Halkaise avokadot ja poista kivet. 3 . Baba) 2 prk (à 150 g) guacamolea (esim. Anna jäähtyä. Lusikoi toinen avokado tehosekoittimen kulhoon. RULLAVOILEIPÄKAKKU 8 ANNOSTA Rullaa voileipäkakku vaihteeksi kääretortun muotoon. 5 . Leikkaa leipäviipaleista reunat pois. 2 . Hienonna valkosipulinkynsi ja korianteri. 6 . 7 . 6 . Pirkka Parhaat) 50 g versoja 2 dl punajuurikuutiota tai -pikkelssiä 1 rkl seesaminsiemeniä (vaaleita ja tummia) syötäviä kukkia 1 . Kostuta kevyesti liemellä. Kuutioi voi ja lisää voikuutiot erissä taikinaan. 1 T + 1½ T KOHOTTAMINEN + 20 MIN PAISTAMINEN BRIOSSITAIKINA 100 g voita 2½ dl kevytmaitoa 25 g hiivaa tai 2 tl kuivahiivaa 1½ rkl sokeria 1 tl suolaa 2 munaa 8 dl vehnäjauhoja TÄYTE 2 avokadoa ½ lime 2 prk (à 225 g) punajuurihummusta (esim. Purista siivuille tilkka limen mehua, etteivät ne tummu. Vaivaa taikinasta ilmakuplat pois, jaa 16 osaan ja pyörittele sämpylöiksi. Leikkaa sämpylät kolmeen osaan täytekakkupohjan tapaan. Rapeat kikherneet ja pehmeä avokado tuovat vaihtelua vegaanisen kakun suutuntumaan. Paahda uunissa 200 asteessa noin 15 minuuttia. Sipaise päälle vielä toista tahnoista ja koristele avokadoviipaleilla, punajuurikuutioilla, versoilla, kukilla ja seesaminsiemenillä. VOILEIPÄKAKKUSÄMPYLÄT 16 KPL Briossisämpylät muuttuvat värikkäiden täytteiden ja koristeiden kera suloisiksi suolaisiksi leivoksiksi. Ota voi huoneenlämpöön pehmenemään. Valuta kikherneet ja pane ne uunipellille. Levitä viipaleet ison tuorekelmupalan päälle suorakaiteen muotoiseksi levyksi siten, että viipaleet menevät hieman limittäin reunoistaan. Levitä hummustäyte leipälevylle ja sen päälle avokadosiivuja (jätä muutama koristeluun). 4 . Poista toisen avokadon kuori ja leikkaa puolikkaat siivuiksi. Anna jäähtyä. Halkaise avokadot, poista kivet ja kuori ja viipaloi avokadot. Lisää munat yksitellen. Levitä kunkin sämpylän toiseen väliin hummusta ja toiseen guacamolea sekä versoja. Kokoa sushifanin kemuihin näyttävä japanilainen sushikakku. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 15–20 minuuttia. Purista loppu mehu kulhoon avokadon joukkoon. 3 . Anna kohota kulhossa liinan alla noin tunti. Leikkaa sämpylöistä päältä ohut kerros kuorta pois. Lisää kikherneet, valkosipuli, korianteri, tahini ja suola avokadon kanssa kulhoon. Lisää murennettu hiiva, sokeri ja suola ja käytä konetta, kunnes ainekset sekoittuvat. Poista kelmu kakusta ja siirrä kakku tarjoiluvadille. Pane sämpylät pellille leivinpaperin päälle, peitä liinalla ja kohota puoli tuntia. MAKU 43. Rullaa levy tiukaksi rullaksi kääretortun tapaan ja kääri kelmu rullan ympäri tiivisti. Levitä pinnalle tuorejuustoa. 2 . Katso resepti: meko.fi/japanilainen-voileipakakku 5 . Vaivaa taikinaa 10–15 minuuttia. Valuta kikherneet. Koristele paahdetuilla kikherneillä, avokadolla ja yrteillä. + Voit käyttää kikherneiden sijaan tahnaan myös muita kypsiä papuja tai linssejä. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja laita yleiskoneen kulhoon. 4 . Lisää jauhot taikinaan vähitellen koneen käydessä
Levitä täyte leipävii paleille ja lado loput 6 leipävii paletta täytteen päälle. MEILLAKOTONA.FI. Kostuta lopulla liemellä. Levitä seos tasaisesti kakun päälle. Voit pistellä cocktailtikkuja sinne tänne kakun pinnalle ja asettaa kelmun varovasti päälle. kulhossa. Lisää leipäkerros. Kostuta puolella kasvisliemestä. + Vuokakakku on helppo säilyttää sekä kantaa tarjolle vaikkapa ulos. 4 . Viimeistele pippurilla. 4 . VÄLIMEREN TIKKUPALALEIVÄT 16 PALAA Kokoa voileipäkakku vuokaan ja leikkaa pieniksi tikkupaloiksi. 44. Vuoraa pitkänomainen leipävuoka (noin 14 × 25 cm) kelmulla. Leikkaa pitkittäin kahtia ja poikittain 8 osaan. Sekoita ranskankerma, suola, sitruunanmehu ja majoneesi kulhossa. Ota katkaravut edellisenä ilta na jääkaappiin sulamaan. SKAGEN-VOILEIPÄKAKKU 12 ANNOSTA Katkarapukakku lainaa makunsa klassikkoleivältä. Kakkua ei saa pakastaa uudelleen. Su o ra ka it ee n m u o to in en G la d el ig -l au ta n en , Ik ea . 6 . Viipaloi juusto. Poista kelmu. Marinoidut kasvikset ja tahnat mehevöittävät leipiä niin, ettei erillistä kostutusta tarvita. Levitä päälle tapenade, salamit, kesäkurpitsat ja loput pinaatit. Käännä kelmu tiukasti päälle ja aseta päälle kevyt paino. Asettele vuoan pohjalle leipäkerros. Säilytä oikein KYLMÄSÄILYTYS Suojaa koristeltu, tarjoilua odottava kakku kevyesti kelmulla ja säilytä jääkaapissa tarjoiluun saakka. Valuta katkaravut huolellisesti. 5 . Kokoa helppo mutta kaunis kakku näppärästi vuokaan! 30 MIN + 4 T TEKEYTYMINEN 12 viipaletta vehnäpaahtoleipää KOSTUTUS 1 dl kasvislientä SKAGEN-TÄYTE 2 rkl tilliä hienonnettuna 2 rkl punasipulia hienonnettuna 2 ps (á 180 g) pakastekatkarapuja (MSC) 1 pkt (200 g) ranskankermaa 1 dl majoneesia 2 tl dijonsinappia KORISTELU 1 pkt (200 g) ranskankermaa ½ tl suolaa 1 rkl sitruunanmehua 1 dl majoneesia 1–2 dl pakastekatkarapuja (MSC) 1 dl kirjolohenmätiä ½ rku tilliä 1 pieni punasipuli viipaloituna mustapippuria 1 . Muista poistaa tikut ennen tarjoilua! PAKASTAMINEN Voileipäkakut voi tarvittaessa pakastaa, mutta tee se on ennen kuorrutusta ja koristelua. 2 . 2 . Anna kakun vetäytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia, mieluiten yön yli. Painele tarvittaessa talouspaperilla. 3 . Sekoita kaikki täytteen aineet Pidä kakku viileänä pöydässä: sujauta iso kylmäkalle muovipussiin, aseta se liinan alle ja nosta kakkuvati päälle. Valuta paprikat ja kesäkur pitsat hyvin niin, että kaikki yli määräinen öljy poistuu. Näin kelmu ei sotke kakkua. 3 . Pågenin viipaloitu sekaleipä) 200 g goudajuustoa ½ dl pestoa 2 dl babypinaattia tai basilikaa ½ dl tapenadea 100 g salamiviipaleita LISÄKSI cocktailtikkuja 1 . Kostuta pakastettavaa kakkua vähemmän kuin ohjeessa sanotaan, sillä kakku kostuu sulaessaan. Leikkaa leipäviipaleista reu nat pois. Levitä päälle pesto, juustoviipaleet, paprikat ja puo let pinaatista. Kuorruta ja koristele sulaneena. Asettele päälle toinen leipä kerros. Sulata voileipäkakkua jääkaapissa reilu vuorokausi. Työnnä jokaiseen palaan cocktailtikku. Leikkaa leipäviipaleis ta reunat ohuelti pois. Koristele katkara vuilla, mädillä, tillillä ja puna sipulilla. Asettele palat tarjoiluvadille. 30 MIN + 2 T TEKEYTYMINEN MUNATON 1 prk (180 g) grillattuja paprikoita öljyssä (Pirkka Parhaat) 1 prk (180 g) grillattuja kesäkurpitsoita öljyssä (Pirkka Parhaat) 12 viipaletta juureen leivottua vuokaleipää (esim. Lado 6 viipaletta vieri viereen suorakaiteen muotoi seen vuokaan (noin 20 × 30 cm). Anna tekey tyä jääkaapissa vähintään pari tuntia, mieluiten yön yli. Avaa kelmu ja kumoa voilei päkakku leikkuulaudalle
MAKU 45. KAKKU KUIN ANTIPASTO Näppipaloina napsittavat kakkupalat ovat käteviä etenkin juhlissa, joissa ruoka nautitaan seisten. Resepti viereisellä sivulla
MEILLAKOTONA.FI. Levitä rucola ja pinaatti vadille, lisää parsat, tomaatit ja murusteltu fetajuusto. PARSAKAUSI! Paahda vihreät tangot kikherneiden kanssa salaattiin ja surauta pestoksi lohipastaan. 46. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla noin 30 minuuttia, kunnes murut ovat rapeita. Rapeiksi kuorrutetut parsat maistuvat täydelliseltä parmankinkun, tomaatin ja mozzarellan kanssa. Mausta öljyllä, suolalla ja pippurilla. Huuhtele ja valuta kikherneet. Valmista 30 minuutissa VIKKELÄT VÄLIPALAT, LOUNAAT JA PÄIVÄLLISET PARSA-KIKHERNEMURUSALAATTI 4 ANNOSTA Rapea sitruksisella sumakilla maustettu kikhernemuru kruunaa parsasalaatin. Soseuta kikherneet monitoimikoneella karkeaksi muruksi. Sekoita pari kertaa paistamisen aikana. Valuta kastiketta salaattiin. 15 MIN + 30 MIN PAISTAMINEN GLUTEENITON | MUNATON noin 500 g vihreää parsaa 2 tl oliiviöljyä . Sekoita kastikkeen ainekset. Leikkaa parsat noin 5 cm:n paloiksi. Lisää kikhernemurut pinnalle. Reseptit Annika Elomaa ja A-lehtien arkisto Kuvat Antti Raatikainen ja A-lehtien kuva-arkisto Tervetuloa, odotettu SAAT SALAATISTA VEGAANISEN, KUN KÄYTÄT VEGAANISTA “FETAA” JA VALITSET KASTIKKEESEEN AGAVESIIRAPIN. tl suolaa . Huuhtele tomaatit ja leikkaa ne puoliksi. tl mustapippuria 1 rs (250 g) kirsikkatomaatteja 70 g rucolaa ja/tai babypinaattia 1 pkt (200 g) fetajuustoa KIKHERNEMURU 1 tlk (380/230 g) kikherneitä 1 rkl oliiviöljyä 1 tl sumakkia ½ tl suolaa SITRUUNA-TAHINIKASTIKE 1 valkosipulinkynsi hienonnettuna ½ dl tahinia ½ dl sitruunanmehua ½ dl vettä 1 rkl hunajaa tai agavesiirappia ½ tl suolaa V almista ensin kikhernemuru. Huuhtele ja kuivaa parsat. Kaada murut leivinpaperin päälle pellille. Leikkaa tai napsauta kovat tyvet pois. Sekoita öljy, sumakki ja suola muruihin. Tee kikhernepellille tilaa ja lisää parsapalat pellille, kun paistoaikaa on jäljellä 10 minuuttia
Lisää parsaja lohipalat pastaan. Keitä parsapaloja vedessä 6–8 minuuttia ja valuta. Viimeistele basilikalla ja parmesaaniraasteella. 30 MIN PARSAPESTO noin 500 g vihreää parsaa ½ dl kuorettomia manteleita 2 rkl oliiviöljyä 2 valkosipulinkynttä 1 dl parmesaanijuustoraastetta ½ rku basilikaa 5–8 mintunlehteä 1 luomusitruunan kuori ja mehu ½ tl suolaa ½ tl mustapippuria LISÄKSI 300 g gnocchipastaa 1–2 dl pastan keitinvettä 200 g lämminsavukirjolohta VIIMEISTELY basilikaa parmesaanijuustoraastetta H uuhtele parsat ja leikkaa tai napsauta kovat päät pois ja leikkaa tangot noin 5 cm:n paloiksi. Ota pari desiä keitinvettä talteen ja valuta pasta. Soseuta ainekset karkeaksi tahnaksi. Lisää sitruunankuoriraaste ja -mehu. Lisää mantelit, öljy, kuoritut valkosipulinkynnet, parmesaaniraaste sekä basilikanja mintunlehdet. Sekoita parsapesto pastaan ja lisää keitinvettä sen verran, että saat pastasta sopivan kostean. Kaada puolet parsapaloista monitoimikoneeseen. PARSAKAUSI! Tervetuloa, odotettu Valmista 30 minuutissa VIKKELÄT VÄLIPALAT, LOUNAAT JA PÄIVÄLLISET PARSA-LOHIPASTA 4 ANNOSTA Kevään paras pasta syntyy parsapestosta ja savulohesta. Anna jäähtyä hetki. TÄMÄ PASTA MAISTUU MYÖS KYLMÄNÄ! LISÄÄ SEKAAN BABYPINAATTIA TAI RAPEAA SALAATTIA. Mausta suolalla ja pippurilla. Keitä pasta suolalla maustetussa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan. + Vaihda lämminsavulohi kylmäsavustettuun kirjoloheen tai järvikalasäilykkeeseen. MAKU 47
KYLMÄSAVULOHIPARSAHODARIT 6 ANNOSTA Täytä hodarit rapealla parsalla ja kylmäsavukirjolohella. MEILLAKOTONA.FI. Lisää riisi ja paista sekoitellen, kunnes riisi muuttuu kuultavaksi. Siksi parsa sopii mainiosti risottoon, keittoon ja kananmunan kaveriksi. Laita munat kylmään veteen hetkeksi jäähtymään. Mausta risotto voilla, pippurilla, sitruunankuorella ja -mehulla. Kuori ja hienonna sipulit. Hienonna kevätsipulit. Löysäksi jätetty keltuainen toimii kastikkeena. Lisää kuumaa kasvislientä kauhallinen kerrallaan. Huuhtele parsat. tl suolaa) K eitä munia noin 5 minuuttia. 48. Huuhtele ja kuivaa parsat. Lämmitä avatut hodarit paistinpannulla ja siirrä sivuun. tl mustapippuria) (. Kuullota niitä öljyssä kattilassa muutama minuutti. Mikäli käytät isoja parsoja, leikkaa tai napsauta niistä kuivat päät pois. Leikkaa tai napsauta kovat tyvet pois ja leikkaa parsat suupaloiksi. Kuori munat ja leikkaa lohkoiksi. Kokeile kerran ja jäät koukkuun! 30 MIN GLUTEENITON 1 l kasvislientä 1 luomusitruuna noin 500 g vihreää parsaa 2 kevätsipulia 2 salottisipulia 2 rkl oliiviöljyä 4 dl risottoriisiä 50 g voita ½ tl mustapippuria 100 g parmesaanijuustoa raastettuna 200 g vuohenjuustoa K iehauta kasvisliemi ja pidä se lämpimänä. Viimeistele hodarit kevätsipulilla ja tillillä. Aseta parsat ja munalohkot lohiviipaleiden päälle. Ruskista parsat voissa pannulla. Ruskista lohiviipaleet pannulla voissa nopeasti molemmin puolin ja asettele ne hodareiden täytteeksi. Raasta pestyn sitruunan kuori ja purista mehu. Ripottele päälle halutessasi pippuria ja suolaa. 15 MIN + 5 MIN KEITTÄMINEN 3 munaa 6 hot dog -sämpylää 1 rkl voita paistamiseen 150 g kylmäsavutai graavikirjolohta viipaleina 100 g miniparsaa (tai noin 250 g tavallista) 2 kevätsipulinvartta hienonnettuna ½ dl tilliä hienonnettuna (. Sekoita, kunnes liemi on imeytynyt riisiin ennen seuraavan kauhallisen lisäämistä. Valmista 30 minuutissa VIKKELÄT VÄLIPALAT, LOUNAAT JA PÄIVÄLLISET VUOHENJUUSTOPARSARISOTTO 4 ANNOSTA Sitruunainen, valuva parsarisotto saa herkullisen lisän vuohenjuustosta. Lisää kypsennyksen loppuvaiheessa parsat ja anna kypsyä noin 5 minuuttia. Viimeistele parmesaanilla ja murennetulla vuohenjuustolla. Tuoreen vihreän parsan raikkaus taittaa hyvin kermaisia ja rasvaisia makuja
Siirrä perunat kulhoon ja mausta öljyllä, valkosipulilla ja suolalla. Soseuta ja mausta mintulla. Sekoita ja viimeistele kevätsipulilla. Siirrä parsat uunivuokaan. 15 MIN + 35 MIN PAISTAMINEN GLUTEENITON | VEGAANINEN 500 g pieniä uuden sadon perunoita 2 rkl oliiviöljyä 3 valkosipulinkynttä hienonnettuna 1½ tl suolaa 250 g vihreää parsaa 3 kevätsipulinvartta hienonnettuna KASTIKE 2 rkl dijonsinappia 1 rkl hunajaa 1 tl omenaviinietikkaa ¼ tl mustapippuria Pese perunat huolellisesti ja kuivaa keittiöliinalla. Pirskottele päälle oliiviöljyä ja ripottele pippuria. Parsa napsahtaa poikki oikeasta kohdasta. Valmista 30 minuutissa VIKKELÄT VÄLIPALAT, LOUNAAT JA PÄIVÄLLISET PAAHDETTU FETAPARSAKEITTO 3?4 ANNOSTA Paahtamalla syntyy paras soppa! Lisää parsakeiton ainekset uunivuokaan ja paahda hetki. PAAHDETTU PARSAPERUNASALAATTI 4 ANNOSTA Sinappinen kastike ja kevätsipuli viimeistelevät ruokaisan salaatin. Kippaa perunat ja parsat kulhoon. Kumoa perunat leivinpaperin päälle pellille ja paista uunissa 200 asteessa noin 30 minuuttia. Leikkaa ne muutamaan osaan ja lisää uunivuokaan. Aseta fetajuusto keskelle. Kuumenna vesi ja kasvisliemijauhe kattilassa. Soseuta kasvisliemen kanssa ja mausta mintulla. Paista 225-asteisessa uunissa 15–20 minuuttia. Poista parsojen puumainen osa taivuttamalla parsaa varovasti molemmista päistä. MAKU 49. Jäähdytä perunat ja parsat huoneenlämpöisiksi. Leikkaa tai napsauta kovat tyvet pois ja leikkaa parsat vinottain paloiksi. Kuori sipuli ja valkosipulit. Sekoita isossa kulhossa sinappi, hunaja, viinietikka ja pippuri. 10 MIN + 20 MIN PAISTAMINEN GLUTEENITON | MUNATON noin 500 g vihreää parsaa 200 g fetajuustoa 1 sipuli 2 valkosipulinkynttä 3 rkl oliiviöljyä 1 tl mustapippuria 5 dl vettä 1 kasvisliemikuutio 1 rkl tuoretta minttua Huuhtele parsat ja leikkaa tai napsauta pois kovat tyvet. Lisää parsapalat pellille perunoiden päälle. Huuhtele ja kuivaa parsat. Kaada paahdetut kasvikset ja feta kattilaan. Paista vielä noin 5 minuuttia. + Viimeistele annokset halutessasi sitruunankuoriraasteella ja mustapippurilla
Laita munat hetkeksi kylmään veteen jäähtymään. Levitä juustotahna esipaistetun pohjan päälle ja lisää parsat. Viimeistele piirakka rucolanversoilla. Paista 225 asteessa 5–10 minuuttia. 15 MIN + 40 MIN PAISTAMINEN 600 g iso lehtitaikinalevy noin 500 g vihreää parsaa 1 muna voiteluun 2–3 rkl siemensekoitusta 100 g ilmakuivattua kinkkua 3 munaa 1 dl rucolanversoja TAHNA 200 g vuohenjuustoa 2–3 rkl sitruunanmehua P ane lehtitaikina sulamaan leivinpaperin päälle uunipellille. Kokeile myös veikeää miniparsaa! PARSA-KINKKUPIIRAKKA 6 ANNOSTA Tästä ei piirakka parane! Lusikoi valmiin lehtitaikinalevyn päälle sitruuna-vuohenjuustokastike, jonka päälle pinoat parsat. MEILLAKOTONA.FI. Riittää, kun huuhtelet parsat ja poistat kuivat tyviosat. Kaada salaatti vadille tai laakeaan kulhoon. 50. Leikkaa vuohenjuusto paloiksi ja soseuta sitruunanmehun kanssa. Viimeistele kukilla. Lisää parsat, retiisit ja vuonankaali. Valuta ja jäähdytä. Hienonna persilja ja sekoita kauraseokseen. Huuhtele ja kuivaa parsat. Leikkaa tai napsauta parsoista kovat päät pois. Leikkaa taikinan sivuihin viillot 1 cm:n päähän reunoista melkein pohjaan asti. Pirskota päälle öljyä ja mausta suolalla ja pippurilla. Ohuita vihreitä parsoja ei tarvitse kuoria. Lisää ilmakuivattu kinkku piirakan päälle ja paista vielä 10 minuuttia. Esipaista pohjaa 200-asteisen uunin alatasolla 15 minuuttia. S ekoita kastikkeen aineet ja kaada kauran sekaan. Levitä parsat ja retiisit leivinpaperin päälle pellille. Kuori ja viipaloi munat piirakan päälle. Fazer Willja) 200 g miniparsaa 250 g retiisejä 1 rkl oliiviöljyä ½ tl suolaa . Leikkaa retiiseistä tarvittaessa varret pois ja halkaise isoimmat retiisit. Valmista 30 minuutissa VIKKELÄT VÄLIPALAT, LOUNAAT JA PÄIVÄLLISET KAURA-MINIPARSASALAATTI 6 ANNOSTA Pohjoisafrikkalaisen keittiön suosittu mausteseos ras el hanout maustaa ja värjää salaatin raikkaaksi. Voitele reunat munalla ja ripottele reunoille siemensekoitusta. Keitä munia piirakan paistuessa noin 5 minuuttia. Leikkaa tai napsauta parsoista pois kovat tyvet. 20 MIN + 25 MIN KEITTÄMINEN JA PAISTAMINEN VEGAANINEN 6 dl ruokakauraa (esim. Jatka paistamista 15 minuuttia. Huuhtele parsat ja retiisit. tl mustapippuria 1 rku lehtipersiljaa 1 rs (80 g) vuonankaalia (syötäviä kukkia) KASTIKE ½ dl oliiviöljyä 2 tl luomusitruunankuoriraastetta ½ dl sitruunanmehua 2 tl ras el hanout -maustetta (keltaista) 1 tl paprikajauhetta 1 tl juustokuminaa ½ tl mustapippuria K eitä kaura pakkauksen ohjeen mukaan suolalla maustetussa vedessä
Purista sitruunanmehua mausteeksi. HYÖDYNNÄ PARSOJEN KOVAT TYVIOSAT JA KUORET LIEMEEN. Paista 225 asteessa uunin keskitasolla noin 15 minuuttia, kunnes parsat ovat saaneet väriä. Viimeistele basilikalla ja pippurilla. Voit joko paistaa sen tai lisätä pellille lopuksi kylmänä. Leikkaa tai napsauta parsojen kuivat tyvet pois. Levitä parsat uunipellille. Valmista 30 minuutissa VIKKELÄT VÄLIPALAT, LOUNAAT JA PÄIVÄLLISET PARMANKINKKUPARSAPELTI 4 ANNOSTA Pankokuorrutettua parsaa, rapeaa parmankinkkua ja mozzarellaa . + Korvaa kinkku graavitai kylmäsavukirjolohella. Sekoita pankomurun ainekset. tl mustapippuria LISÄKSI 500 g terttukirsikkatomaatteja 70 g parmankinkkua 1 sitruuna 1 pkt (125 g) mozzarellajuustoa ½ rku basilikaa mustapippuria H uuhtele ja kuivaa parsat ja tomaatit. tästä ei peltiruoka parane! 15 MIN + 15 MIN PAISTAMINEN noin 500 g vihreää parsaa PANKOMURU 50 g voita sulatettuna 1 rkl oliiviöljyä 1 dl pankojauhoja 1 dl parmesaanijuustoraastetta 1 tl sitruunankuoriraastetta ½ tl suolaa . Levitä pankomuru parsojen päälle. Ota pelti uunista ja lisää keskelle mozzarella. Lisää tomaatit, kinkkuviipaleet ja halkaistu sitruuna. KATSO OHJE: MEKO.FI/PARSALIEMI MAKU 51. Vuoraa uunipelti tai iso uunivuoka leivinpaperilla tai voitele se kevyesti öljyllä
Puhtaan makuinen cocktail toimii erityisesti aperitiivina. Korkeakouluopintojen viimeisenä vuonna pistin opiskelukaverini kanssa pystyyn ravintola-alan monitoimiyritys Son of a Punchin. Toinen tarpeellinen on sokerisiirappi, sillä sitä tarvitsee lähes joka cocktailissa. Ennen cocktaileja pidettiin pienen piirin premium-tuotteena, mutta nykyään ne ovat arkipäiväistyneet ja Helsingistä löytyy kymmeniä laadukkaita cocktailbaareja. Myin osuuteni vuonna 2017 ja lähdin vaimoni kanssa kiertämään Aasiaa, Australiaa ja Uutta-Seelantia. Sinä aikana suomalainen juomakulttuuri on muuttunut paljon. Puolitoista vuotta kului maailmalla baareissa. Palasin Suomeen vasta-avatun hotellin baarimanageriksi. 18-vuotiaana hain hetken mielijohteesta töihin baariin, ja ala vei mukanaan kertaheitolla. Suosikkidrinkkini on tiukka ja lyhyt martini. Camparia sen sijaan löytyy aina pullollinen. Asuu Helsingissä vaimonsa ja 2-vuotiaan tyttärensä kanssa. Julkaisi alkuvuonna Alkoholittomat cocktailit -e-kirjan. Alkoholittomia cocktaileja saatan tosin nauttia myös työpäivän jälkeen. Usein perhe-elämä pitää huolen, ettei illalla ole aikaa tehdä edes kuplavettä. Vaikka ohje on simppeli, se vaatii tarkkuutta: ginin ja vermutin merkin, aineksien suhteen ja lämpötilan tulee olla juuri oikeita. ”KUN MUUT TEINI-IKÄISENÄ kittasivat kotibileissä keskiolutta, minä taiteilin näyttäviä cocktaileja. 52. Lisää Mikan drinkkireseptejä: mikakoivula.com. KUKA. Olen ollut alalla 16 vuotta. Työni vuoksi kaapit täyttyvät vaivihkaa pulloista, joissa on vain lirut jäljellä. MEILLAKOTONA.FI. Kotona hän nauttii – mikäli kiireiseltä perhearjeltaan ehtii – usein alkoholittoman cocktailin. Kehittelen cocktaileja työkseni, joten niitä tulee tehtyä arkisin keskellä päivää, mutta harvemmin juotua enää iltaisin. Teksti Johanna Rämö Reseptit Mika Koivula Kuvat Marita Eriksson Mika on sekoittanut juomia niin kahviloissa, ravintoloissa kuin yökerhoissa. Pidän sen katkeruudesta. Baariin voi mennä myös arkena ja tilata juoman alkoholittomana.” Mestarin malja JUOMA-ALAN YRITTÄJÄ MIKA KOIVULAN KOTONA COCKTAILEJA NAUTITAAN JOSKUS KESKELLÄ VIIKKOA JA USEIN ILMAN ALKOHOLIA. Vajaa vuosi sitten perustin oman koulutusja konsultointiyrityksen. Meillä kokataan RUOKA-ALAN AMMATTILAISET PALJASTAVAT BRAVUURINSA. Mika Koivula 34-vuotias baarija cocktailkonsultti on Kotibaarikanavan ylläpitäjä, Tiskilläyhdistyksen perustaja ja yksi Helsinki Drink Festival -cocktailtapahtuman järjestäjistä
Lisää sokeri ja sekoita. Voit sekoittaa cordialista myös helpon alkoholittoman cocktailin sitruunantai limenmehun ja vichyn tai tonicin kanssa. 2 . + Raparperi-cordialia tulee ohjeella useampaan drinkkiin. Sekoita ja anna jäähtyä. Pane lasiin reilusti jäitä. Cordial säilyy jääkaapissa pari viikkoa. Pidennä vichyllä. 3 . MAKU 53. Koristele sitruunantai raparperinkuorisuikaleella. Keitä raparperia ja vettä kattilassa kannen alla hiljalleen noin 20 minuuttia. Mittaa lasiin vermutti, Campari ja cordial. Campari taittaa liian makeuden pitkästä ja raikkaasta drinkistä. Valmista ensin cordial. RAPARPERIAMERICANO 1 ANNOS Itse tehdyllä raparpericordialilla eli hapotetulla raparperisiirapilla maustetussa cocktailissa maistuu kesä! 5 MIN + 20 MIN MEHUN KEITTÄMINEN + 1 T JÄÄHTYMINEN GLUTEENITON | VEGAANINEN 25 ml vaaleaa vermuttia 15 ml Camparia 40 ml raparperi-cordialia (ohje vieressä) 160 ml vichyä jäitä RAPARPERI-CORDIAL 250 g tuoreita tai pakastettuja raparperipaloja 3 dl vettä 100 g sokeria 5 g sitruunahappoa KORISTELU sitruunantai raparperinkuorisuikale 1 . Nosta kattila pois liedeltä ja lisää sitruunahappo. Rakenna juoma korkeaan juomalasiin eli highball-lasiin. Siivilöi ja pullota cordial puhtaaseen pulloon
Siirappi syntyy kuumentamalla kattilassa vettä ja sokeria (1:1).” ”NOUDATA mittayksiköitä. Muista maksimaalinen määrä tarjoilussa: jäiden on tarkoitus pitää juoma kylmänä, ei sulaa sen joukkoon.” ”KÄYTÄ koristeluun niitä tuoreita raaka-aineita, joita käytät juomaankin. Mikan vinkit kotibaarimestareille ”HUOLEHDI , että jääkaapissasi on aina sokerisiirappia, sillä sitä käytetään moneen klassikkodrinkkiin. MEILLAKOTONA.FI. 10 MIN GLUTEENITON | VEGAANINEN 35 ml giniä (esim. saa.” Cocktaileissa harvemmin käytetty mandariini tekee juomasta raikkaan keväisen. ”Drinkkibaarien kuumin trendi on hiilihapottaminen. + Voit korvata ginin halutessasi rommilla. MANDARIINIDAISY 1 ANNOS Saat parhaan makuelämyksen, kun käytät juomaan vasta puristettua mandariininja sitruunanmehua. Mittoja ei käytetä baareissa turhaan. Sekoita cocktail tarkasti reseptiä noudattaen vähintään kerran ennen kuin alat muokata ohjetta.” ”KORVAA sheikkeri eli ravistin kotioloissa korkillisella puolen litran pullolla tai kannellisella kestokahvimukilla. 2 . Ravista voimakkaasti. Höylää sitrushedelmien kuorta talteen ennen kuin puristat niistä mehut. Siivilöi cocktaillasiin. Nauti juoma sellaisenaan tai koristele halutessasi mandariininkuorella. Juhliin on kätevä ostaa pusseihin pakattuja valmiita jääpaloja. Laitteella tehty hiilihappo tuo juomaan pirskahtelevaa raikkautta, jollaista ei vichylla. Kuoren voimakas tuoksu tuo cocktailiin oman lisänsä.” 54. Jälkimmäisen juoma-aukko tekee siivilästä tarpeettoman.” ”ÄLÄ SÄÄSTELE jäiden käytössä. Citadelle) 7,5 ml Aperolia 7,5 ml appelsiinilikööriä (esim. Cointreau) 30 ml mandariininmehua 10 ml sitruunanmehua jäitä 1 . Lisää mandariininja sitruunanmehu sekä jäitä. Mittaa gini, Aperol ja appelsiinilikööri ravistimeen
suola ja sekoita, kunnes sokeri ja suola ovat liuenneet. Pienetkin heitot voivat muuttaa juoman makua ratkaisevasti.” LUOTTOVÄLINE: BAARIMITTA MAKU 55. aikaa ja vaivaa tekema?lla. yo?n yli. Lisa?a. noin 8 cocktailiin, mutta se sa?ilyy ja?a?kaapissa useita viikkoja. huoneenla?mmo?ssa. Sulje rasia ja ravista ainekset sekaisin. korvaamaan ja?iden sulamisvetta?. baarimitoissa parasta on niiden sisa?puolelle viivoin merkityt mittayksiköt. Tuplasiivilo?i cocktaillasiin. 20 prosenttia ainesten ma?a?ra?sta. mitat kattavat la?hes kaikki cocktailien teossa tarvittavat mittayksiköt, eli 10–90 millilitraa. Oikein tehtynä myös alkoholiton cocktail on makuelämys.” BANAANIDAIQUIRI 1 ANNOS Lyhyen, raikkaan ja alkoholittoman daiquirin salaisuus on banaaninkuorista tehty makusiirappi. ISH Caribbean Spiced Spirit) 20 ml banaanisiirappia (ohje alla) 20 ml limenmehua jäitä BANAANISIIRAPPI 150 g banaaninkuoria 150 g sokeria 100 g vettä ¼ tl suolaa 1 . Lisa?a. Valmista drinkki mittaamalla kaikki ainekset ravistimeen. Laita pullo ja?a?kaappiin viilenema?a?n hyvissa. 3 . cocktaileja kerralla. Anna tekeytya. isompi ma?a?ra. Mittaa huolellisesti pestyt ja pieniksi paloiksi leikatut banaaninkuoret suljettavaan rasiaan. sokeri. Mittaa raaka-aineet pulloon ja lisa?a. ajoin ennen vieraiden saapumista. Yhdessa. ”Alkoholittomuus on Suomessa kasvava trendi, johon juoma-alan ammattilaisten tulisi osata vastata. ja?a?t ja ravista voimakkaasti noin 10 sekuntia. pulloon ilmaa sen verran, etta. vetta. 2 . juoman ravistaminen onnistuu ennen kuin kaadat sen laseihin. Kiehauta vesi ja kaada se banaaninkuorien pa?a?lle. Huom! Ja?ta. ”Na?issa. Lisa?a. Siirappi riitta?a. Mittaaminen on todella ta?rkea?a?, jos haluaa saada aikaiseksi maistuvia cocktaileja. Mikä nerokas keino hyödyntää banaaninkuoret! 5 MIN + 10 T SIIRAPIN TEKEYTYMINEN GLUTEENITON | VEGAANINEN 50 ml alkoholitonta ”rommia” (esim. + Sa?a?sta. Siivilo?i ja pullota puhtaaseen pulloon
2 . Ota kaikki ainekset huoneenlämpöön noin puoli tuntia ennen kokkausta. Laita juustot, valkosipuli ja persilja tehosekoittimeen. 15 MIN + 1 T MAUSTUMINEN GLUTEENITON 200–250 g erilaisia juustoja 1 valkosipulinkynsi ½ dl kuivaa valkoviiniä 2 rkl persiljaa hienonnettuna 2 rkl suolatonta voita ¼ tl mustapippuria 1 . Säilytä juustot jääkaapissa voipaperissa, kuituliinaan tai harsokankaaseen käärittynä tai mehiläisvahakääreissä. 5 . Juustoa ostetaan arkeen ja juhlaan, joten hävikin vaara piilee vain viipaleen päässä. Lisää pussiin raastetta sitä mukaa, kun tähteitä syntyy (käytä samaa pussia vain lyhyt aika). Raasta kovat juustot ja leikkaa pehmeät paloiksi. Raasteena pakastettavaksi soveltuvat parhaiten kovattai puolikovat juustot. Käytä raastetta suoraan pakasteesta kuorrutuksiin, lämppäreihin ja pizzaan. Muovikelmu ja -pussi saavat juuston hikoilemaan ja edistävät näin homehtumista. 3 . 4 . Lusikoi tahna tarjoilukulhoon. SEKALAISRAASTE Raasta pienetkin juustonjämät ja sujauta ne pussissa pakastimeen. Juusto säilyy pakastimessa nelisen kuukautta. Kovat juustot on kätevä pakastaa, mutta myös kermajuusto, mozzarella ja jopa raejuusto kannattaa ennemmin tyrkätä pakastimeen kuin kompostiin. Pakkaa & pakasta JUUSTOFANIN JUHLAPÄIVÄ Kaiken ostetun juuston hyödyntäminen on järkiliike niin kukkaron kuin luonnon vuoksi. Siirrä jääkaappiin tekeytymään noin tunniksi. + Parhaan tahnan saat, kun yhdistät kovia ja pehmeitä juustoja. Monet juustot säilyvät oikein säilytettynä pitkään jääkaapissa, mutta raasteet homehtuvat helposti, avattu feta pilaantuu pikana ja voileipäjuusto kuivahtaa kaapinperukalle. Hyödynnä raasteen rippeet ja kuivat kannikat viimeiseen muruseen. Lisää lopuksi pehmeä voi ja pippuri. Korvaa voi halutessasi tuorejuustolla. Poista juustoista kovat kuivat kannat ja kuoret. Tarjoa levitteenä tai juustotarjottimen herkkutahnana. Anu Brask Kuva Kim Öhman ja iStock Hei hei hävikki TÄHTEISTÄ RUOKAPÖYDÄN TÄHDIKSI FROMAGE FORT -JUUSTOTAHNA NOIN 4 DL Sekoita juustonjämistä valkosipulin, yrttien ja viinin kanssa juhlava juustolevite. Mikäli käytät vahvoja homejuustoja, tee se maltilla. MEILLAKOTONA.FI. KAIKKI MURUT TALTEEN! Ranskalaiset syövät tunnetusti paljon juustoja, joten ei ole yllätys, että kulinarismin kotimaassa on keksitty näin herkullinen tapa hyödyntää ylijääneet juustot! 56. Hienonna tasaiseksi. Lisää viiniä vähän kerrallaan ja soseuta tahnamaiseksi. Juustot muuttuvat pakastettaessa mureneviksi, joten ne soveltuvat parhaiten kypsennettäviin ruokiin. Kuori ja raasta valkosipulinkynsi
MAKU 57. KANNIKKALIEMI Hyödynnä liemessä kuivat parmesaaninkannat tai muiden kovien juustojen reunapalat. Seuraavassa numerossa sekoitamme kukkakaalin kantoineen päivineen grillikauden parhaaseen coleslaw-salaattiin! YHDEN AINEKSEN JUUSTOKEKSIT Raasta kovat jämäjuustot kulhoon ja lisää ripaus cayennepippuria sekä oreganoa. JUUSTOFANIN JUHLAPÄIVÄ SALAINEN SALAATINKASTIKE Pari murua homejuustoa tai pikkaisen raastettua parmesaania – juustolisä toimii niin sinappisessa vinegretissä kuin raikkaassa kermaviilikastikkeessa. Kokeile myös simppelin vihersalaatin makupeittona. Poista jäljelle jääneet juustot liemestä, ne ovat tehneet työnsä. Paista 200-asteisessa uunissa noin 5 minuuttia. Lisää mauksi esimerkiksi timjamia, mustapippuria ja laakerinlehtiä. Levitä seos ohuiksi kekseiksi kevyesti öljytylle leivinpaperille uunipellille. Raasta jäisestä juustosta hienoa fetalunta paistettujen perunoiden, grillatun pihvin tai höyryävän keiton päälle. Nosta kuumat keksit varovasti lastalla vesilasien tai kaulimen päälle jäähtymään. FETALUMI Kuivaa ylijäänyt feta talouspaperilla ja sujauta suljettavassa pussissa pakastimeen. Keitä juustopaloja vedessä, kunnes saat ohuen, vaaleankeltaisen juustoliemen. Käytä liemi risottoon, keittoihin ja kastikkeisiin. Käytä pakastettu feta kolmen kuukauden sisällä, sillä maku muuttuu ajan kanssa pakastimessakin happamaksi. Kiehauta, jäähdytä ja sekoita krutonkien kera salaattiin. Kokeile myös tuorejuustosoosia: Sekoita muutama lusikallinen tuorejuustoa ja ranskankermaa ja tilkka etikkaa. Kekseihin tulee hauskat muodot, kun ne kovettuvat jäähtyessään
Vastuullisuus on tärkeää Inalle ja Ronille. ”Sesonkiajattelu ohjaa tekemistämme. Hävikkiäkin syntyy äärimmäisen vähän, sillä lounaamme myydään loppuun oikeastaan päivittäin.” Unelma LOUNAASTA INA NIINIKEDON JA RONI KERTTULAN MIELESTÄ LOUNAAN PITÄÄ OLLA LUKSUSTA, EI HÄTÄISTÄ TAKE AWAYTA. 58. Canvas Canteenin ovella epäilyttää. Ravintolakoulu Perhosta valmistuneet Ina ja Roni tapasivat ravintola Olon kiireisessä keittiössä talvella 2012. ”Kanttiini” on niin kodikas, että tuntuu kuin olisi ystävällä kylässä. Michelin-tähtiravintoloissa työskennellyt pari turhautui tekniikkahifistelyyn ja tahtoo tehdä mutkatonta ruokaa. Tänne vain! Ina Niiniketo, 30, ja Roni Kerttula, 33, viittovat nurkkapöytään seurakseen. Kasvoimme vain vaivihkaa yhteen! Viiden vuoLeipätyö HYVÄN RUOAN TAITAVAT TEKIJÄT Canvas Canteen Tukholmasta Helsinkiin palanneet kokit Ina Niiniketo ja Roni Kerttula perustivat lounasravintola Canvas Canteenin Helsingin Punavuoreen joulukuussa 2022. Se on tarkoituskin. KOKKIPARISKUNTA HALUAA MYÖS RAKENTAA RAVINTOLA-ALALLE VÄHEMMÄN KUORMITTAVAA TYÖKULTTUURIA. Olimme pitkään vain kavereita, emmekä koskaan sopineet seurustelevamme. Avokeittiö on ihan pöytien vieressä. Klassikot toimivat jälkkäreissä aina! Limeposset on samaan aikaan täyteläinen ja raikas. Lähdetään ihan alusta. . Eikä kyse ole vain tilan koosta, vaan tunnelmasta. Kun astuu valoisaan ravintolasaliin, astuu samalla lemmikinsiniseen keittiöön. Sitten kumpikaan ei oikein tiedä, mitä oikeastaan tapahtui. MIKÄ. He ovat Canvas Canteenin omistajat ja kokit ja sattumoisin myös pariskunta. Laura Friman Kuvat Marita Eriksson V oiko tämä edes olla ravintola. MEILLAKOTONA.FI. Paikka on nimittäin pikkuruinen. Parin lapset Leoni, 8, ja Nolan, 6, viihdyttävät itseään toisessa pöydässä pädin Lego-peleillä, kun vanhemmat kertovat silmäterästään, 19 asiakaspaikan sympaattisesta ravintolasta Helsingin Punavuoressa – mutta myös siitä, millainen polku tänne on johtanut
Niiden suosio on yllättänyt ravintoloitsijat. ”Meille ei ollut olennaista ostaa ravintolaa, palkata henkilöstöä ja pyörittää paikkaa etäältä, vaan olla itse paikalla, tekemässä ihan joka päivä.” Ina Ronin ja Inan kodikkaassa ravintolassa on vain 19 asiakaspaikkaa. Canvas Canteenin voi vuokrata myös yksityiselle illalliselle. MAKU 59
Vertailun vuoksi Suomessa on tasan yksi vihannestukku, joten jos sipulia ei ole tarjolla, niin sitä ei sitten ole, piste, Ina summaa. Samoja oppeja voi hyödyntää myös kotikeittiössä. Suomessa on tapana letkautella, että Ruotsissa kaikki on vähän paremmin. . Tukholmassa riittää asiakkaita ja ravintoloissa käydään paljon. . Suomessa ajatellaan, että ympäripyöreisiin päiviin on vain totuttava. Energian, veden ja kemikaalien kulutus pyritään minimoimaan ja raaka-aineiden matalat ilmastovaikutukset ovat valttia. Pähkinät ja hedelmät tuovat makua ja purutuntumaa. Kohta lautasille saadaan nokkosta, sitten mansikoita. Lähde: Ravintolakoulu Perho den kohdalla jouduimme toteamaan ääneen, että taidamme olla pariskunta! Ina nauraa. Työt eivät vuoda muille. Suomessa tämä tuntui haastavalta. Lounaslistalla on usein ruokaisia salaatteja. Ina ja Roni ovat onneksi huomanneet, että tilanne on muuttumassa Suomessakin parempaan. Tämän ansiosta tukholmalaisten ravintoloiden henkilöstön vaihtuvuus on täysin toista luokkaa. Atlantin ja Keski-Euroopan läheisyys vaikuttavat raaka-aineiden saatavuuteen, joten tarjolla on aina mitä tahansa eksoottista kasvista ja hedelmää ja mitä vain kalaa, Roni listaa. Veri oli vetänyt molempia jo pidemmän aikaa maailmalle, ja Tukholma tuntui järkevältä kompromissilta. 15–20 tunnin työpäivät olivat ennemmin normi kuin poikkeus. Siinä vaiheessa kaksikko oli jo muuttanut yhdessä Ruotsiin, jossa heidän lapsensakin myöhemmin syntyivät. Tukholman ravintoloissa panostetaan myös tarkasti rajattuihin toimenkuviin – tiskarit hoitavat tiskit, leipurit leivän. Se sijaitsi kätevän lähellä, ja Roni puhui jo valmiiksi sujuvaa ruotsia. Joskus kliseet ovat totta – ainakin, jos kyse on ravintola-alan työkulttuurista. Ei ole! Ina puuskahtaa. . Hävikki huomioidaan nykyään niin varastoinnissa, valmistuksessa kuin tarjoilussa. Kun Ina ja Roni muuttivat Tukholmaan, tarkoitus oli tarkastella kansainvälisen keittiömeiningin lisäksi sitä, miten arjesta saisi rakennettua vähemmän kuormittavaa – unelmista tinkimättä. . Ina Niinikedon uusi keittokirja Kestävää kotiruokaa (Cozy Publishing) ilmestyy tänä keväänä. Kun tahti on inhimillinen, työnantajaan sitoudutaan. Värikkäät kasvikset ja tuoreet yrtit ovat aina isossa roolissa. Vastuullinen keittiö ILMASTOAJATTELU valloittaa myös ravintolakeittiöt. Ruotsissa työvuorot olivat kahdeksantuntisia, ihan niin kuin konttorityöläisilläkin. Ravintolan vuodenkierrossa jännittävintä on sesonkikasvisten odottelu. Ei lounasseteleitä, ei take awayta ”Ruotsin malli” lujitti uskoa Inan ja Ronin omaan unelmaan, kun he palasivat viime vuonna Suomeen esikoisen aloittaessa koulun: Entäpä, jos perustaisimme ravintolan, 60. Ideaali ei enää ole, että kaikki tekevät kaikkea. Kiertotaloutta opetetaan nyt myös ravintola-alan koulutusohjelmissa. MEILLAKOTONA.FI. Myös resurssit ovat erilaiset
Siksi ravintolaan ei oteta varauksia. Ennen kaikkea diili on oikeastaan solmittu luonnon kanssa. Canvas Canteenissa jopa säähän voidaan reagoida ripeästi. Täydellinen tila löytyi kotikulmilta Pursimiehenkadulta, vaikka vaatikin alkuun mielikuvitusta. Aurinkoisena päivänä lounaaksi halutaan raikasta raitajuuri-kikhernesalaattia, vaikka olisi kuinka kylmä, harmaampana ja sateisempana taas jotakin lämmittävää ja tuhdimpaa, vaikkapa possunposkipataa. Se, mikä kasvaa, kasvaa, Ina tiivistää. Tukholman ravintoloissa annosten piti lähteä keittiöstä nopeasti, korkeintaan seitsemässä minuutissa. Keksimme kyllä käyttöä mille vain! Oma maku on hioutunut työuran aikana. Canvas Canteenissa voi syödä vartissa tai puolessatoista tunnissa. Riskinotto ja omapäinen näkemys ovat kantaneet – Canvas Canteenin ulkopuolella luikertelee miltei päivittäin lounasjono. Kumpikin on työskennellyt Chez Dominiquen kaltaisissa tähtiravintoloissa, mutta tykästynyt lopulta simppelimpään tyyliin. Lounassetelifirmat vetävät välistä nelisen euroa per annos, joten viidentoista euron lounas pitäisi nostaa saman tien pariinkymppiin. Päivän ruokalista laaditaan samana aamuna, ja toisinaan sitä voidaan muokata vielä puoli tuntia ennen serviisin alkua. Tukhholmassa Ina ja Roni työskentelivät Mathias Dahlgrenin ravintoloissa, kuten Rutabackassa ja Matbarenissa. Tilasta remontoitiin raikkaan vaalea. Meille ei ollut olennaista ostaa ravintolaa, palkata henkilöstöä ja pyörittää paikkaa etäältä, vaan olla itse paikalla, tekemässä, ihan joka päivä, Ina kuvailee. . Eikä mitä tahansa bulkkilounasta, vaan kunnianhimolla päivän parhaista raaka-aineista valmistettua. Meille kelpaavat muhkuraisimmatkin kasvikset, sillä vihannesten ei kuulukaan olla identtisiä ja viivotinsuoria. joka toimisi päiväsaikaan ja tarjoilisi pelkkää lounasta. Annos sään mukaan Inan ja Ronin ruokafilosofiat mätsäävät täydellisesti yksiin. MAKU 61. . Paikalla aiemmin sijainneen ravintolan tunkkaisenturkoosit tapetit saivat lähteä ja lattia revittiin auki. Kesäksi pariskunta on solminut sopimuksen paikallisen puutarhan kanssa: he hankkivat pienviljelijältä könttäsummalla viikoittain lastin kasviksia, joiden pohjalle menu rakennetaan. Pari tekee kahdestaan ihan kaiken, eli hoitaa sekä salin että keittiön. . Juuri sellaista mutkatonta mutta herkullista ruokaa Ina ja Roni tahtovat kokata yhä. Molemmat haluavat kokata mutkatonta ruokaa laadukkaista raaka-aineista. Edellisenä päivänä lautasille on loihdittu mausteista merguez-makkaraa linssien ja harissajogurtin kanssa sekä misomunakoisoja riisillä. . Silloin näkee myös tarkalleen, mikä on mahdollista, mikä toimii ja minkä takana voi seistä. Painotus oli esillepanon sijasta mauissa, kuten ruskistetussa voissa, sitruskuorissa mausteena ja kasvisten rapsakassa rakenteessa. . Pari on huomannut, että myös sää vaikuttaa asiakkaiden mieltymyksiin. Eli tämän: suppea ruokalista, joka minimoi sekä hävikin että työtunnit. Ravintolassa ei voi maksaa lounasseteleillä, jotta Ina ja Roni voivat pitää hintatason maltillisena. Pari tahtoo keskittyä heihin, jotka syövät paikan päällä. Yhdellä on aina kiire, toinen ottaa aikansa. Kaksikko on huomannut, että lounastajia on joka lähtöön. Tiskit, tilaukset, meilit. Ei ruokalähettifirmoja, ei take awayta
Saisiko olla soma sitruunadonitsi, makeantulisella täytteellä yllättävä keksituulihattu tai pala punaisin purjein seilaavaa vadelmakakkua. Leivoimme Maku-lehden synttäreiden kunniaksi upeat herkut vappubileisiin, äitienpäiväksi, valmistujaisiin ja kevään muihin juhliin! Annika Elomaa Kuvat Kristiina Kurronen Kuplivan kaverit 62. MEILLAKOTONA.FI
Muuten palkki ei tule taakse. MAKU 63. Katso sitruunamustikkadonitsien resepti sivulta 68. V ii te tä n n e tu o te ti ed o t MITKÄ RINKULAT! Kemujen hauskimmat herkut häviävät pöydästä hetkessä. 08_NOSTO2_OTSIKKO 08_nosto2 Enterillä uusi rivi. ’ Katso resepti sivulta xx
NYT ON SWICYA! Rapeissa keksituulihatuissa maistuu trendikäs makupari sweet & spicy eli swicy. 64. MEILLAKOTONA.FI. Katso resepti sivulta 68. K as te h el m ila ut as et , St o ck m an n . Chilillä maustettu mangomousse takaa tulisenmakean makuelämyksen
Katso video purjeiden valmistuksesta Instagram-tililtämme: @makulehti. MAKU 65. D iv ala ut an en , St o ck m an n . Näyttävät mutta superhelpot riisipaperipurjeet saavat juhlaväen huokailemaan ihastuksesta. TUULTA PURJEISIIN Tämä kakku kääntää purjeet, ei vaan katseet! Kakun herkullisuuden takaavat raikas vadelmamousse ja pehmeät kinuskiraidat. Katso vadelmaisen purjekakun resepti sivulta 69
KIPPISTELLÄÄN KAKULLA Nonparellit reunaan ja pursotukset pintaan. H o b st ar -l as it , St o ck m an n . MEILLAKOTONA.FI. 66. Nyt skoolataan päivänsankarille! Katso mansikkavaahtokarkkijuustokakkujen resepti sivulta 68
6 . Valuta tai pursota raitoja blondien pinnalle. Kaada nonparelleja tasapohjaiseen astiaan. 4 . Sekoita tomusokeri, limenmehu ja elintarvikeväri kulhossa. Kääntele mustikat varovasti taikinaan. Ripottele päälle valkosuklaapalat. Kuumenna mehu kattilassa kiehuvaksi. Lisää suklaaseokseen munat ja limenkuoriraaste. Maun antajana ja hyydyttäjänä toimivat vaahtokarkit. Sulata valkosuklaa. Sulata voi kattilassa. 2 . Leikkaa loppu suklaa (50 g) ja raparperit noin sentin paloiksi. 68. Annostele seos laseihin ja anna hyytyä jääkaapissa 2–3 tuntia. Sekoita voisula keksimuruihin. Lisää mehua vähitellen, kunnes kuorrutus on tahnamaista. 3 . Kasta lasin reunat ensin suklaassa ja sitten nonparelleissa. PIENET MANSIKKAVAAHTOKARKKIJUUSTOKAKUT 4 ANNOSTA Basilikalla maustetun mansikkaisen juustokakun voi tehdä myös lasiin. Dippaa jäähtyneiden donitsien pyöreämpi puoli kuorrutukseen. Anna kovettua. 20 MIN + 20 MIN JÄÄHTYMINEN + 3 T HYYTYMINEN POHJA 8 suklaatäytekeksiä (esim. 08_NOSTO2_OTSIKKO 08_nosto2 Enterillä uusi rivi. 5 . 3 . Lisää mansikat ja basilika. Murskaa keksit. Mittaa tomusokeri kulhoon. + Gluteenittoman blondien saat, kun vaihdat vehnäjauhot gluteenittomaan jauhoseokseen. Hienonna basilikanlehdet. Nosta kattila liedeltä ja sekoita, kunnes vaahtokarkit ovat liuenneet. Paista 200 asteessa uunin toiseksi alimmalla tasolla noin 25 minuuttia. 20 MIN + 15 MIN PAISTAMINEN 1 luomusitruunan kuoriraaste ja mehu 3 dl vehnäjauhoja 1 tl leivinjauhetta 1 tl vaniljasokeria 50 g voita 1½ dl sokeria 2 munaa 1 dl turkkilaista jogurttia 1 dl mustikoita (pakaste tai tuore) SITRUUNAKUORRUTUS 4 dl tomusokeria 3–4 rkl sitruunanmehua violettia ja keltaista elintarvikeväriä 1 . Laita taikina pursotinpussiin ja pursota donitsipeltiin tasaisiksi rinkuloiksi. Lusikoi seos lasien tai jälkiruokakulhojen pohjalle. LIME-RAPARPERIBLONDIE 20 PALAA Raparperin ja limen raikastama valkosuklaablondie maistuu ihanasti keväälle. 2 . Siirrä kattila pois liedeltä ja lisää 150 g paloiteltua valkosuklaata sekä sokeri. Viimeistele kermavaahtopursotuksilla, mansikoilla, basilikalla ja halutessasi syötävillä kukilla. Vatkaa sähkövatkaimella 2 minuuttia, jotta taikina hieman vaahtoutuu. Sekoita joukkoon vaahtokarkkiseos. Donitsit ovat parhaimmillaan samana päivänä, joten pakasta loput. Vaahdota kerma ja tuorejuusto kulhossa. 20 MIN + 25 MIN PAISTAMINEN + 30 MIN JÄÄHTYMINEN 200 g voita 200 g valkosuklaata 2 dl sokeria 200 g raparperia 3 munaa 1 limen kuoriraaste 3 dl vehnäjauhoja 1 tl leivinjauhetta LIME-TOMUSOKERIKUORRUTUS 2 dl tomusokeria 1–2 rkl limenmehua vihreää elintarvikeväriä 1 . Muuten palkki ei tule taakse. Tee kuorrutus. SITRUUNA-MUSTIKKADONITSIT 12 KPL Sitruuna ja mustikka ovat lyömätön makupari. Lisää vaahtokarkit ja sekoita. 5 . Anna jäähtyä hetki ja kumoa ritilälle jäähtymään. Sulata voi. Paista donitseja 200 asteessa uunin keskitasolla 10–15 minuuttia. Jäähdytä huoneenlämpöiseksi. Perkaa mansikat ja leikkaa ne pieniksi paloiksi. 5 . 6 . Koristele kulhojen reunat. Sekoita, kunnes suklaa on sulanut. 4 . Leivonnainen saa jäädä sisältä hieman tahmeaksi. 09_Kuvateksti_otsikko 09_kuvateksti_reseptiin Katso resepti sivulta xx. 2 . Leikkaa pieniksi paloiksi. Lisää sokeri, munat, jogurtti sekä sitruunankuoriraaste ja -mehu. Ota neljännes kuorrutuksesta keltaisia raitoja varten ja värjää loppu violetiksi. MEILLAKOTONA.FI. Domino mansikka) 30 g voita TÄYTE 1½ dl laimennettua mansikkamehua 150 g vaahtokarkkeja 150 g mansikoita 1 dl kuohukermaa 1 rs (200 g) maustamatonta tuorejuustoa 4–6 basilikanlehteä PINNALLE 1 dl vispikermaa 200 g mansikoita basilikaa (syötäviä kukkia) LASIN REUNOILLE 50 g valkosuklaata noin ½ dl nonparelleja 1 . Kaada taikina vuokaan ja tasoita pinta. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri kulhossa. 4 . + Voit sekoittaa kuorrutuksen myös tomusokerista ja mustikkamehusta. Sulata voi toisessa kulhossa. Jäähdytä kylmäksi. Vatkaa tasaiseksi. 3 . Lisää jauhot ja leivinjauhe sekä raparperipalat ja sekoita tasaiseksi. Lisää kuivat ainekset taikinaan parissa erässä nopeasti sekoittaen. Katso resepti sivulta xx. Kaada suklaaseos kulhoon ja anna sen jäähtyä noin 5 minuuttia. Anna kuivua hetki ja valuta sitten donitsien reunoille ohuita keltaisia raitoja. Voitele tai vuoraa uunivuoka (20 × 30 cm) leivinpaperilla. Pese sitruuna, raasta kuori hienoksi raasteeksi ja purista mehu
Anna kuivua huoneenlämmössä seuraavaan päivään. Kaada taikina vuokaan. Sekoita vain sen verran, että taikina on tasaista. Vatkaa munat sähkövatkaimella taikinaan yksi kerrallaan. Mittaa vesi ja maito kattilaan. VADELMAINEN PURJEKAKKU 15 ANNOSTA Vaniljaisesta voikakkupohjasta, vadelmamoussesta ja kinuskikreemistä koottu kakku saa lennokkaat koristeet riisipaperista. Bonne) 1 dl tomusokeria ½ tl chilihiutaleita hienonnettuna 1 . Täytä tuulihatut pursottamalla täytettä pohjasta tai reunasta sisään. Pane folio vuoan päälle, jos pinta tummuu liikaa. 7 . Jätä tuulihattujen väliin reilusti kohoamisvaraa. Lusikoi vadelmavaahto pursotinpussiin (ilman tyllaa). Värjää taikina halutessasi elintarvikevärillä. Anna kakun jäähtyä vuoassaan 15 minuuttia ja kumoa sitten ritilälle jäähtymään. Pursota taikinasta leivinpaperin päälle pellille tuulihattuja (ø noin 4 cm) pellillinen kerrallaan. Lisää hillo vaahtoon. 5 . Upota riisipaperi veteen ja anna pehmetä pari minuuttia. Paista 180 asteessa uunin alatasolla 50–60 minuuttia. 2 . Lisää voisula pienissä erissä yhdessä loppujen jauhojen kanssa. Pursota sisemmälle kehälle kierros kinuskikreemiä. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja vanilja. Lisää jogurtti, mangosose, tomusokeri ja chili. 8 . 8 . Jäähdytä. 5 . Tee riisipaperipurjeet 1–2 päivää ennen koristelua. Voitele ja jauhota korkeareunainen kakkuvuoka (ø 18–20 cm). Vatkaa moussen kerma ja kreemijauhe vaahdoksi. MAKU 69. Kun seos kiehuu, siirrä kattila sivuun. 4 . 4 . Anna jäähtyä. 12. Leikkaa riisipaperiarkki puoliksi tai käytä kokonaisena. Mittaa huoneenlämpöinen voi, sokeri ja vehnäjauhot kulhoon. Jatka näin vuorotellen edeten kohti pohjan keskustaa, kunnes pohja on peitossa. 6 . Ota päällimmäinen leivinpaperi pois ja painele taikinaan pyöreitä (ø 4–5 cm) pikkuleipiä vieri viereen. Sulata voi ja jäähdytä huoneenlämpöiseksi. Kostuta pohjat limsalla tai maidolla. 45 MIN + 50 MIN PAISTAMINEN CRAQUELIN-KEKSIT 50 g voita ¾ dl (60 g) erikoishienoa sokeria 1 dl (65 g) erikoisvehnäjauhoja (oranssinkeltaista elintarvikeväriä) TUULIHATUT 1½ dl vettä 1 dl maitoa 50 g voita tai leivontamargariinia 2 dl erikoisvehnäjauhoja 4 munaa MANGO-CHILIMOUSSE 2 dl vispikermaa 1 rkl vaniljakreemijauhetta (esim. Nosta kattila takaisin liedelle ja kuumenna miedolla lämmöllä voimakkaasti sekoittaen, kunnes seos irtoaa kattilan reunoista. Siirrä taikinalevy jääkaappiin jähmettymään. Kun tikkuun ei tartu taikinaa, kakku on kypsä. Leikkaa jäähtynyt kakkupohja 3–4 osaan. Kumoa kinuskikreemit toiseen pursotinpussiin. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä 4 minuuttia sekoittaen. 7 . Täytä loput pohjalevyt samoin niin, että päällimmäiseksi jää kakkukerros. Sallinen) 1 dl turkkilaista jogurttia 2 dl mangososetta (esim. pelargoni) 1 . 13. Älä avaa uuninluukkua paiston aikana, jotta leivonnaiset eivät laske. Pane loppu vadelmavaahto myös jääkaappiin. Ota riisipaperi vedestä, valuta enin vesi pois ja muotoile se leivinpaperikasan päälle kuivumaan. Kauli loppu taikina uudelleen (katso kohta 2.) ja pane jääkaappiin odottamaan. Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Leikkaa voi paloiksi ja lisää kattilaan. Lusikoi täyte ohutkärkisellä tyllalla varustettuun pursotinpussiin. Peitä kakku kelmulla tai foliolla ja siirrä jääkaappiin kostumaan muutamaksi tunniksi tai yön yli. Siivilöi puolet jauhoista taikinaan ja sekoita nuolijalla käännellen. Rypistä leivinpaperia pöydälle. Ne säilyvät pakastimessa hyvänä noin kaksi kuukautta. 9 . Nypi taikina tasaiseksi. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla noin 25 minuuttia. Kauli taikina kahden leivinpaperin välissä 2 mm:n paksuiseksi levyksi. KEKSITUULIHATUT NOIN 25 KPL Klassiset ranskalaiset choux au craquelin -leivonnaiset, tutummin keksituulihatut, täytetään nyt chilin sävyttämällä mangomoussella. 1 T + 45 MIN PAISTAMINEN + 12 T RIISIPAPERIPURJEIDEN KUIVUMINEN JA KAKUN KOSTUMINEN VOI-VANILJAKAKKUPOHJA 150 g voita tai margariinia 6 munaa 3½ dl sokeria 4½ dl kakkuvehnäjauhoja 2 tl leivinjauhetta 1 tl vaniljajauhetta VADELMAHILLO 300 g pakastevadelmia 150 g hillosokeria TÄYTE JA KUORRUTUS 4 dl vispikermaa 2 rs (à 200 g) maustamatonta tuorejuustoa noin 3 dl vadelmahilloa 2 prk (à 200 g) kinuskikreemiä (Valio) KOSTUTUS 2 dl sitruunalimonadia tai maitoa KORISTELU 4–5 riisipaperia pinkkiä ja violettia elintarvikeväriä syötäviä kukkia (esim. Vatkaa kerma ja tuorejuusto kuohkeaksi vaahdoksi. Pursota vadelmavaahtoa 1,5–2 cm: n leveydeltä pohjan ulkokehälle. Kuumenna seosta, kunnes voi on sulanut. 11 . 3 . Anna jäähtyä. Valmista seuraava pellillinen edellisten tuulihattujen paistuttua. Kuorruta kakku juuri ennen tarjoilua lopulla vadelmavaahdolla. 3 . + Tuulihatut voi pakastaa ilman täytettä tai täytettynä. Älä irrota pikkuleipiä. Ota taikinalevy kylmästä ja irrota keksit tuulihattujen päälle. Lusikoi taikina pursotinpussiin. Aseta pohja tarjoiluvadille. Mittaa hillon ainekset kattilaan. Pane vettä hieman riisipaperia isompaan, reunalliseen astiaan. Lisää jauhot ja sekoita puuhaarukalla tasaiseksi. Värjää vesi elintarvikevärillä haluamasi sävyiseksi. Asettele riisipaperikoristeet ja kukat kakun reunaan ja pinnalle. Vatkaa lopuksi vielä pari minuuttia. Tee ensin keksitaikina. 2 . Tarkista kypsyys puutikulla. 10
70. PASTAPÄIVÄ ON PARHAUTTA Pastaa rakastavien lukijoidemme Jonnan ja Heidin vihreä kasvispasta tuo kevään lautaselle. Arkena Heidin keittiössä kuluu paljon tofua eri muodoissa. MEILLAKOTONA.FI. Jonnan intohimona on myös makeiden herkkujen leipominen. Heidin teinipoika pääsee patojen äärelle tietysti päivittäin. Kokkaamme usein toisillemme, perheenjäsenille sekä ystäville. Kookoskerma tuo ruokaan ihanaa täyteläisyyttä.” Katso lisää ystävysten ruokabravuureita heidän Instagram-tililtään @pastakerho Jonna Tamminen ja Heidi Torres Espoo Me makulaiset LUKIJOIDEN KEITTIÖISSÄ LÄHETÄ MEILLE BRAVUURIRESEPTISI sähköpostilla maku@a-lehdet.fi tai jaa kuva ruoastasi Instagramissa tunnisteilla #lukijanresepti ja @makulehti JULKAISEMME lukijan ohjeen jokaisessa Maku-lehdessä. Nautimme molemmat suuresti upeiden aamupalojen valmistamisesta. teksti Annika Elomaa kuvat Essi Lyytikäinen Tykkäämme molemmat kokeilla uusia reseptejä, ja erityisesti KaakkoisAasian makumaailma kuuluu lemppareihimme. Pastareseptimme ovat maistuvia kasvispastoja satokauden kasviksista – ilman turhaa kikkailua. Vihreä kasvispasta syntyi alun perin kaveriksi punaiselle lautaselle
Viimeistele parmesaanilla ja oreganolla. Paisteja voi kypsentää useita samanaikaisesti ja maistuu kylmänäkin.” Irma Me makulaiset Seuraathan jo Makua Facebookissa ja Instagramissa. Maku-lehden kysely Facebookissa 3/2023. 6 . Sekoita kastike pastan joukkoon. MAKU 71. 4 . ”Ei eroa paljon porkkanakakusta, ainakaan siinä, että katoaa pelliltä yhtä nopeasti.” LUKIJAT KOKKAAVAT LUKIJAN RESEPTI @johannahyvonen76 vietti Pyhän Patrikin päivää ja leipoi tarjolle vihreät pinaatti-fetamuffinit Maku-lehden 2/2023 ohjeella. Lisää parmesaani, sitruunanmehu ja mausteet. KESÄKURPITSA-PINAATTIPASTA 6 ANNOSTA Pirteän sitruunaiseen pastaan uppoaa kunnon satsi pinaattia ja kesäkurpitsaa. JUUSTOKAKKU 64 % TÄYTEKAKKU 36 % ”Perinteitä äidiltä: karjalanpiirakat ja munavoi sekä lusikkaleivät.” Mirka ”Texmex-voileipäkakku.” Sanna ”Piimäpiirakka, vaatimaton nimi, mutta joutuisa tehdä.” Kaisa ”Gluteeniton ja laktoositon laatikkoruoka, niin käy kaikille, ja tarvittaessa erillinen vegaanista.” Susanna ”Britakakku tuoreilla marjoilla. 5 . 3 . Nappaa ohje ja pane pasta porisemaan! 20 MIN 500 g paccheri-pastaa (esim. + Kastikkeesta saa helposti vegaanisen jättämällä parmesaaniraasteen pois tai korvaamalla sen vegaanisella vaihtoehdolla. Nähdään siellä ja kokataan yhdessä! LUKIJOIDEN KEITTIÖISSÄ Mikä on paras juhlatarjottava. Lisää vielä pinaatit ja anna hautua 10 minuuttia. Kuori ja hienonna sipulit. Kumman valitset. Tämä ei tarvitse edes perusteluita, on vaan kerrassaan niin hyvää.” Kirsi ”Lihaja kalavoileipäkakut, caesarsalaatti, päivänsankarin toivoma kakku ja lusikkaleivät.” Heidi ”Paahtopaisti, piparjuurismetana ja perunasalaatti uusista perunoista. Lisää tarvittaessa keitinvettä, jos kastike on liian paksua. Kuullota sipuleita hetki oliiviöljyssä. De Cecco) 1 sipuli 3 valkosipulinkynttä 1 (500 g) kesäkurpitsa 2 rkl oliiviöljyä 400 ml kookoskermaa 160 g babypinaattia 2 dl parmesaanijuustoa raastettuna 2 sitruunan mehu 2 tl oreganoa 1–2 tl chilihiutaleita ½-1 tl suolaa ½ tl mustapippuria (pastan keitinvettä) VIIMEISTELY parmesaanijuustoa raastettuna tuoretta oreganoa 1 . Tule mukaan ja osallistu keskusteluun, jaa omat kokkauskuvasi #makulehti ja kerro omat ruokaoivalluksesi. Maku-lehden kysely Instagramissa 3/2023. Ah, mikä juustokakku! @martzabakes leipoi iltapalaksi uunissa paistetun fetajuustokakun, jonka ohje on julkaistu Maku-lehdessä 9/2022. 2 . NÄIN MEILLÄ @arki.ruokaa leipoi bataattikakkua sokeroiduilla saksanpähkinöillä edellisen lehtemme reseptillä. Lisää kesäkurpitsat ja kookoskerma. Huuhtele ja leikkaa kesäkurpitsa kuutioiksi. Keitä pasta väljässä ja hyvin suolatussa vedessä al denteksi. Soseuta kastike blenderissä tai sauvasekoittimella sileäksi. Ota desi keitinvettä talteen
S A T O K A U S IK E IT T O K IR J A { Sitruuna-uunifetasalaatti Kesäkurpitsapihvit Lanttucarbonara Persimoni-kanapata Omena-lohipasta Punajuuripannari Mansikkarisotto Karviaisbruschettat Hernegazpacho Lihapullat kurpitsakastikkeessa LISÄÄ KASVIKSIA LAUTASELLE! SYÖ FIKSUSTI JA VÄRIKKÄÄSTI YMPÄRI VUODEN Satokausi KEITTOKIRJA 52 SALAATIT & KEITOT PASTAT & PIIRAKAT LEIVÄT & LEIVONNAISET ARKEEN JA JUHLAAN! PARASTA RESEPTIÄ Sesonkien parhaat reseptit yksissä kansissa Hanki omasi nyt lehtipisteistä tai Meillä kotona -kaupoista! 11,90 e
Sopii myös uuniruokiin. Karheaan pintaan tarttuu pastakastike hyvin ja tällöin pasta maistuu vielä entistä paremmalta! MAINOS Esittelyssä kolme Rummoa Rummo Perunagnocchit ovat pehmeitä ja mukavasti kotitekoisenmakuisia. Rummon pastat valmistetaan ainutlaatuisella Lenta Lavorazione valmistusmenetelmällä, joka perustuu perinteiseen hitaaseen pastan valmistustapaan. Conchiglie Rigate No 42 eli simpukkapasta sitoo muotonsa ansiosta kastiketta erityisen hyvin. K-Rauta, k-rauta.fi. Siksi myös Rummon proteiinipitoisuus on korkea. Anna parhaille asioille aikaa Hyvän pastan salaisuus on tarkkaan hiotuissa yksityiskohdissa. Rummon pastat valmistetaan patentoiduilla suuttimilla, joissa käytetään teflonia sopivan jämäkkyyden aikaansaamiseen ja pronssia karhean rosoisen pinnan luomiseen. 4. Ikea, ikea.fi. Valmistusmenetelmä takaa, että pastassa säilyvät sekä maku että ravintoarvot erinomaisina. u u tu u s u u tu u s. Moko Market, moko.fi. Rummo on ensimmäinen keitto-ominaisuuksiltaan sertifioitu pasta. Neljä faktaa Rummosta 1. Rummon laatu; maku, rakenne ja väri, säilyy myös jääkaapissa sekä uudelleenlämmityksessä. Kasvis Halloumi-varhaiskaalifritterit 33 Karhunlaukkapizza 35 Kaura-miniparsasalaatti 50 Kesäkurpitsa-pinaattipasta 71 Yrttimarinoidut juustot 18 Paahdettu feta-parsakeitto 49 Paahdettu parsa-perunasalaatti 49 Parsa-kikhernemurusalaatti 46 Primavera-pastasalaatti 18 Rullavoileipäkakku 43 Vegaaninen mätimummonkurkkukranssi 37 Vihreä linssi-versosalaatti 18 Voileipäkakkusämpylät 43 Vuohenjuusto-parsarisotto 48 Kala Kylmäsavulohi-parsahodarit 48 Parsa-lohipasta 47 Savukalatartar 18 Skagen-voileipäkakku 44 Liha Aasialaiset varhaiskaalikääryleet 33 Grillattu varhaiskaalimakkarasalaatti 33 Moderni kinkkuvoileipäkakku 40 Parsa-kinkkupiirakka 50 Parmankinkku-parsapelti 51 Savuporo-hernekakku 38 Vietnamilaiset riisipaperirullat 17 Välimeren tikkupalaleivät 44 Pienet suolaiset 3 × voileipäkakkuruusuke 40 3 herkkua jämäjuustoista 57 Fromage fort -juustotahna 56 Lipstikkalabneh 24 Nokkostapenade 24 Pikakimchi varhaiskaalista 33 Ruskistettu salviavoi 24 Juomat Banaanidaiquiri 55 Kevätbooli 24 Mandariinidaisy 54 Raparperiamericano 53 Leivonta Itse tehty paahtoleipä 39 Japanilainen maitoleipä 24 Keksituulihatut 69 Lime-raparperiblondie 68 Limoncello-basilikapavlova 25 Pienet mansikkavaahtokarkkijuustokakut 68 Sitruuna-mustikkadonitsit 68 Vadelmainen purjekakku 69 Yrtti-parmesaaninäkkärit 24 Reseptihakemisto inspiroivaa reseptiä kevääseen! 50 Cilla’s, cillas.fi. 2. Heirol, heirol.fi. Mosa Interiors, mosainteriors.fi. 3. Granit, granit.com/fi. Tämän vuoksi pasta on tasalaatuista; Rummo on aina al dente, napakkaa ja juuri sopivalla purutuntumalla. Stockmann, stockmann.com. Eikä ihme, sillä Rummon gnocchit sisältävät paljon tuoretta perunaa. Sarjan uutuus, Sugo alle Olive, on käyttövalmis pastakastike, jossa herkullisia oliiveja sekä italialaisia tomaatteja. Erittäin nopeita valmistaa, valmistuvat 2 minuutissa! Rummon täyteläisillä tomaattikastikkeilla tuot Italian kotikeittiöösi
Levitän kauniin pöytäliinan Edelfeltin maalauksessa näkyvälle paikalle. Teeja kahvihuone Helmi Porvoossa on nimensä mukaisesti oikea helmi. Palkittiin elämäntyö-Venlalla tammikuussa. Ja sen jälkeen vielä toinen kilo pääruoaksi. Vuosia sitten keksin viedä suomalaiset vieraani sinne piknikille, jotta välttyisin siivoamiselta. Suomi-suosikit ”Suomen maaseudulla suurin osa ravintoloista sijaitsee valitettavasti huoltoasemilla. Jälkiruoaksi tarjoilen sitruuna-marenkipiirakkaa. Näppärä laite on ollut käytössäni päivittäin jo kymmenien vuosien ajan. Kaupungeista sentään löytyy muutakin. En ymmärrä suomalaista tapaa tavata kavereita pubissa: miksi mennä kaljalle, kun voisi sen sijaan herkutella yhdessä?” Helena Petäistö Toimittaja, kolumnisti ja tietokirjailija on tehnyt pitkän uran kirjeenvaihtajana Pariisissa ja Brysselissä. Johanna Rämö Parsataksi ”Ranskassa valkoinen parsa on ruokalaji, ei lisuke. Siellä sosiaalinen elämä pyörii ruoan ympärillä. Niissä pöytään tuodaan kannulliset vinegrettija hollandaisekastiketta ja sen jälkeen kilo höyryävää, suussasulavaa valkoista parsaa jokaista ruokailijaa kohden. MEILLAKOTONA.FI. Kesäisin toteutan saman Töölön-kotini sisäpihan poppeleiden suojassa.” Arjen luottolaite ”Luottovälineeni keittiössä on pieni silppuri, jolla hienonnan sipulit, yrtit ja pähkinät. Asuu Helsingissä ja Pariisissa. Helsingin Annankadun Demmers Teehaus on viehättävä teepuoti, jonne olen tehnyt neljä teesekoitusta. Keväisin ajamme ranskalaisten ystävieni kanssa taksilla Strasbourgista syömään Alsacen parsakyliin. K u v at Te eja ka h v ih u o n e H el m i/ Le o K al li o , iS to ck ja A -l eh ti en ku v aar ki st o ”MIKSI MENNÄ KALJALLE, KUN VOI HERKUTELLA YHDESSÄ?” Toimittaja Helena Petäistön sosiaalinen elämä pyörii ranskalaiseen tapaan ruokapöydän ympärillä. Kerran viikossa pyrin näkemään ystäviäni ruoan äärellä. Siitä on tullut perinne, josta myös pariisilaiset ystäväni pitävät. Kahvilassa on tarjolla joka päivä muun muassa itse tehtyjä runebergintorttuja. Ravintola Strindbergin köyhät ritarit vievät kielen mennessään.” KUKA. Eväänä on ranskalainen riisipohjainen pikniksalaatti, johon tulee tomaattija kananmunalohkoja, silputtua sipulia, persiljaa, maissia ja ranskankermaan tehty kastike. Noudatan ranskalaisia ruoka-aikoja Suomessakin, enkä syö päivällistä ennen iltakahdeksaa. Viisi makua AJATUKSIA JA MUISTOJA RUOASTA 74. Kevyttä parsaa voi syödä isojakin määriä tulematta liian täyteen.” Luksuspiknik ”Pariisin-kotini sijaitsee lähellä Luxembourgin puistoa. Olen myös ostanut silppurin lahjaksi lähes kaikille lähisukulaisilleni.” Ranskalainen ruokakello ”Ruoka on elämän tärkein nautinto – olen oppinut sen Ranskassa asuessani
Tilaa Maku-lehti kotiin kannettuna: meilläkotona.fi/maku MAKU 75. NYT KOKATAAN ULKONA! Maistiaisia SEURAAVASSA NUMEROSSA • Grillatut kesäkurpitsankukat, jälkimarinoitu picanha ja kolmen sipulin hölskyperunat • Marinoinnin ja maustamisen ABC • Ahvenburgerit + 8 muuta nopeaa kesäkalaruokaa • Parhaat tonkkaviinit • Jäätelöleivonnaiset, jotka sulattavat sydämen! Maku 5/23 ilmestyy 31.5. Tulossa: Ruokamatka Välimerelle, ilmestyy 12.7