SUOMEN SUURIN RUOKALEHTI meilläkotona.fi/ruoka 5/2018 9,90 € KALASTAJAN LIMELOHI VIHDOIN KANTARELLEJA! Pizzaan, keittoon ja piirakoihin Mustikkapiirakka teki kuperkeikan! Köyhäritarikakku • helpoista helpoin vuokakakku • mansikkainen hätävara • kesän kaunein jätskikakku PUOLEN TUNNIN KESÄHITTIÄ 31 HILLON PITKÄ OPPIMÄÄRÄ 29 makua, joita rakastat Pätkismutakakku, grillatut tacot, thai-kanavartaat, keksikukkaketo, sinappilohi, cheddarskonssit, pannugranola & täydellinen gazpacho Parasta nyt MARJAT Uudistunut lehti! +
ÄLÄ RUOKAA.. HEITÄ POIS HUOLET! Ole sinäkin hävikinvähentäjä
Puolessa tunnissa VALMISTA Grillaa luksustacoihin naudan ulkofileetä ja kaada päälle zhoug-kastiketta. KALASTAJAN OPIT Liisa Vainion lepällä savustettu limelohi viedään käsistä Turun torilla, resepti s. Älä turhaan säikähdä vierasta nimeä, sillä kaikki tarvittava on tuttua: korianteri, chili, juustokumina, kardemumma ja valkosipuli. Maku-toimituksen suosikkeja ovat mustikka-fenkoli, kirsikkatumma suklaa, mansikkalaventeli ja tomaatti-chili. Zhoug-kastiketta tacoissa ja kukkaketo kekseissä. MAKU 3. 61. 32. s. 50. Lautasella Herkut Ihmiset 5 2018 s. MUSTIKKAPIIRAKKA UUSIKSI Perinneruokaa prkl -blogin Mika kehitti pullapitkosta köyhäritarikakun. s. KAIVATTU KANTARELLI Teetkö ekasta sienisaaliista keiton, piirakan, pizzan vai salaatin. 38 55 HILLOHOMMAT PURKISSA Bongaa hillobingostamme 26 täydellistä makuyhdistelmää. s
Joka numerossa 8 Tekijät 9 Pääkirjoitus 10 Me makulaiset ja lukijan resepti Minna-Leenan mansikkajäätelökakku. s. 82 Viisi parasta Jani Toivola intoilee puurosta ja Hangosta. MEILLAKOTONA.FI. SISÄLLYS Lautasella 18 Ruokakaupassa torilla ja mökkioluttärpit 32 Parasta nyt Kantarelli 38 Hilloamisen abc 55 Valmista 30 minuutissa 10 reseptiä, jotka jaksat kokata rantapäivän jälkeen. 67 Hidasta aamua Pannugranola Ihmiset 60 Keittiöviisautta Kalastaja Liisa Vainio savustaa lohen aina fileenä leppälastujen kanssa. Herkut 44 Mainettaan parempi pannukakku 50 Vahvaa rakkautta Perinneruokaa prkl -blogin Mika leipoi mustikkapiirakan kaksi kertaa uusiksi. 4. 68 Leipätyö Maissitilan isäntä varautuu jouluun jo elokuussa. 64 Pikkuisen parempi Gazpacho viilentää. PIKKALAN KARTANON MAILLA KASVAA MAISSIA, S. 13 Uunituoreet 31 Tuliterät 80 Reseptihakemisto 83 Maistiaisia 72 LÄMPIMÄISIÄ MÖKKIKEITTIÖSTÄ Loma-aamu ei voisi alkaa paremmin kuin uunituoreilla skonsseilla, jotka maustetaan cheddarjuustolla, meetvurstilla, sinapilla ja timjamilla. 27. 68. 72 Puolen tunnin mökkileivonnaiset aamiaiselta iltapalalle GRILLAA KUKKAKAALIA SALAATTIIN, S
Herkullista, aitoa kotihilloa ihan itse tehtynä. Lisää valitsemasi hillosokeri ja kuumenna hitaasti kiehuvaksi sekoitellen. lusikalla. Pakkauskoko 250 g. Anna kiehua kevyesti poreillen 5–10 min., sekoita välillä. Perkaa (ja paloittele isokokoiset) marjat kattilaan. Sulje hyvin. www.facebook.com/IhanItseTehty instagram.com/dansukkersuomi fi.pinterest.com/dansukkersuomi youtube.com/dansukkersuomi Dansukker Minihillosokeri Raikasta uudenlaista hilloa, jossa on ministi sokeria ja marjaisasti makua. Dansukker Hillosokeri Suomalaisten suosikki jo vuodesta 1988. Lisää vesi: ½ dl, jos teet hillon Hillosokerilla; 2-3 rkl, jos teet hillon Minihillosokerilla. Kesän paras lettuhillo Valmista hilloa noin 1 litra 1 kg marjoja oman maun mukaan 500 g Dansukker Hillosokeria tai 250 g (1 pkt) Dansukker Minihillosokeria vettä 1. Pakkauskoko 1 kg. Kokeile, makustele ja löydä oma suosikkisi. Kaada hillo puhtaisiin, kuumennettuihin purkkeihin. 2. 5. 3. Hyvää marjakesää! Suomen Sokeri Oy www.dansukker.fi HILLO VIEKÖÖN, MITEN HYVÄÄ! Maanmainio hillo syntyy kädenkäänteessä ja on juuri sen makuista kuin itse haluat. Keittoaika vain 5-10 min.! Minihillosokerilla ohjeen mukaan tehty hillo sisältää yli 30 % vähemmän sokeria kuin hillot yleensä. Kovakuoristen marjojen (mm. Säilytä jääkaapissa. MAINOS. Kuori mahdollinen vaahto pois pinnalta esim. Valitse Hillosokeri kun haluat loihtia aitoa, herkullista kotihilloa tai Minihillosokeri, jos mielessäsi siintää itse tehty hillo, jossa on ministi sokeria ja marjaisasti makua. herukat) keittoaika on 15 min. 4
Pakkauskoko 1 kg. Hyvää marjakesää! Suomen Sokeri Oy www.dansukker.fi HILLO VIEKÖÖN, MITEN HYVÄÄ! Maanmainio hillo syntyy kädenkäänteessä ja on juuri sen makuista kuin itse haluat. 4. Kesän paras lettuhillo Valmista hilloa noin 1 litra 1 kg marjoja oman maun mukaan 500 g Dansukker Hillosokeria tai 250 g (1 pkt) Dansukker Minihillosokeria vettä 1. Lisää valitsemasi hillosokeri ja kuumenna hitaasti kiehuvaksi sekoitellen. Perkaa (ja paloittele isokokoiset) marjat kattilaan. lusikalla. Dansukker Hillosokeri Suomalaisten suosikki jo vuodesta 1988. Kokeile, makustele ja löydä oma suosikkisi. Kaada hillo puhtaisiin, kuumennettuihin purkkeihin. 3. Pakkauskoko 250 g. Herkullista, aitoa kotihilloa ihan itse tehtynä. MAINOS. Keittoaika vain 5-10 min.! Minihillosokerilla ohjeen mukaan tehty hillo sisältää yli 30 % vähemmän sokeria kuin hillot yleensä. 5. Lisää vesi: ½ dl, jos teet hillon Hillosokerilla; 2-3 rkl, jos teet hillon Minihillosokerilla. Säilytä jääkaapissa. Anna kiehua kevyesti poreillen 5–10 min., sekoita välillä. Valitse Hillosokeri kun haluat loihtia aitoa, herkullista kotihilloa tai Minihillosokeri, jos mielessäsi siintää itse tehty hillo, jossa on ministi sokeria ja marjaisasti makua. 2. herukat) keittoaika on 15 min. Kuori mahdollinen vaahto pois pinnalta esim. Sulje hyvin. www.facebook.com/IhanItseTehty instagram.com/dansukkersuomi fi.pinterest.com/dansukkersuomi youtube.com/dansukkersuomi Dansukker Minihillosokeri Raikasta uudenlaista hilloa, jossa on ministi sokeria ja marjaisasti makua. Kovakuoristen marjojen (mm
vuosikerta Aikakauslehtien liiton jäsen, ISSN 1459-4447 Asiakaspalvelu ja lehtitilaukset a-lehdet.fi/asiakaspalvelu, 09 7596 600, ma–pe klo 8–17 Asiakaspalvelussa tarvittava tilausnumero löytyy lehden takakannen osoitetiedoista. Tarjottu tai tilattu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää kaikissa lehden uudelleen julkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutusja jakelutavoista. Toimitus vastaa vain tilatusta aineistosta. lakko tai tuotannolliset häiriöt). 27). Raikas ja upean värinen sipuli sopii täydellisesti toripäivän savukalasoppaan (s. Tarjoa Ajvar kesäisten grilliruokien kanssa tai sellaisenaan leivällä! KÄYTÄ ATERIAKASTIKKEEN TAPAAN PASTAAN, PIZZAAN TAI PATARUOKIIN! Kysy omasta ruokakaupastasi www.euro-east.fi. Julkaistujen kirjoitusten ja kuvien osittainenkin lainaaminen ilman lupaa on kielletty. Virallinen osoitteenmuutos Postiin tai VTJ:lle päivittyy automaattisesti rekisteriimme. Sugar blogit.meillakotona.fi/drsugar Minna Ahvenainen Keittiössä, kotona ja puutarhassa blogit.meillakotona.fi/ keittiossakotonajapuutarhassa Sari Kalliomäki Tyrniä ja tyrskyjä blogit.meillakotona.fi/tyrniajatyrskyja Annamaria Niemelä Lunni leipoo blogit.meillakotona.fi/lunnileipoo Mika Rampa Perinneruokaa prkl blogit.meillakotona.fi/perinneruokaaprkl Kustantaja A-lehdet Oy Liiketoimintajohtaja, asuminen Anna Ruohonen Vastaava AD, asuminen Timo Tervoja Mediamyynti ja markkinointi mediaopas.a-lehdet.fi Myyntiassistentti Jatta Waarala Sivunvalmistus Aste Helsinki Oy Paino Forssa Print Toimitus Risto Rytin tie 33, 00081 A-lehdet maku@a-lehdet.fi Maku ilmestyy 8 kertaa vuodessa, 15. ”Ostan torilta tuoreita kirsikoita ja teen kannellista kirsikkapiirakkaa Twin Peaksin tyyliin. Osoitetta voidaan käyttää ja luovuttaa suoramyyntitarkoituksiin. Varret käytän aina koristeluun.” Sadun keittiössä Annamarian keittiössä BALKANIN HERKUT GRILLIJUHLIIN Grillattua, auringon kypsyttämää paprikaa munakoison ja tomaatin kera. Tilatut lehdet toimitetaan force majeure -varauksin (ylivoimainen este, esim. Päätoimittaja Satu Koivisto Toimituspäällikkö Uura Hagberg Art director Maiju Lönnroth Toimittaja Annika Elomaa Toimittaja Jasmin Raitakari Toimittaja Petra Tuominen Toimitusassistentti Päivi Ahonen Tätä numeroa kokkasivat kasaan Kati Ala-Ilomäki, Milka Alanen, Suvi Elo, Johanna Myllymäki, Satu Nyström, Mika Rampa, Taina Salovaara, Ilkka Sirén, Kirsi Tuura, Antti Vettenranta ja Timo Villanen Bloggaajat ja blogit Jonna Ahonen ja Jinna Lappalainen Dr. Klassikkosarjaa katsoneet tietävät, että parempaa piirakkaa saa hakea.” ”Punainen kesäsipuli on suosikkini. Lehti ei vastaa taloudellisesti niistä vahingoista, jotka aiheutuvat resepteissä olevista painotai muista virheistä
Instagram @makulehti Pinterest makulehti YouTube Maku Facebook makulehti Lisää Makua Verkkosivut meilläkotona.fi/ruoka PÄÄKIRJOITUS Kasvihuoneessan i kasvaa tänä vuonna viittä tomaattilajiketta , mutta ennen elokuuta tomaatit haetaan torilta, sivu 18. Upea kesäpöytä nostaa noutopöydän määritelmän aivan toisiin ulottuvuuksiin. Makeaa kesää! satu.koivisto@a-lehdet.fi @satu_koivisto K u v at Jo h an n a M y ll y m äk i, Sa tu N y st rö m ja A -l eh ti en ku v aar ki st o PAKKO PÄÄSTÄ Lounas suloisen Tertin kartanon notkuvassa buffetpöydässä kuuluu perinteisiimme joka heinäkuu. Valmiit hillopurkit pääsevät äitini kellariin, josta niitä kuskataan talven mittaan etelään. Maaninen säilöjä, päivää Kello lähentelee puoltayötä, mutta minä seison yhä lapsuudenkotini keittiössä hellan ääressä ja hämmennän kymmenlitraista kattilaa, äitini suurinta. Tutustu myös upeaan keittiöpuutarhaan! Kesäpöytä 44 €, Tertin kartano, Kuopiontie 68, Mikkeli. Vadeittain kylmiä alkuruokia, itse leivottuja leipiä, muutama pääruokavaihtoehto ja pannukahvin kanssa kukkaissokerikakkua. Rakastan itse tehtyjä hilloja, mutta asun kerrostalokolmiossa. tertinkartano.fi. Pannari-ideoita saat puolestaan sivulta 44. MAKU 9. Se on vähän pulmallinen yhtälö. Se on piripintaan täynnä mehustuneita mansikoita ja uhkaa koko ajan kiehua yli. Kurkkaa lisää sytykkeitä hillohulluuteen sivulta 38. Täydellinen mansikkahillo on valuvaa mutta kuitenkin niin kiinteää, että se pysyy pannarin päällä. Pitkästi seuraavan päivän puolella höyryävät hillopurkit nököttävät suljettuina paikallislehden päällä keittiön pöydällä. Tietysti hilloa voisi ostaa kaupasta sitä mukaan kun hilloa tarvitsee, mutta kaupasta ei saa sellaista mitä minä haluan ja tarvitsen. Kun heitän pitkäkseni sänkyyn, kuulen napsahduksen purkin umpioituessa ja hymyilen. Ensi talvena syödään taas pannaria parhaalla mahdollisella lisukkeella. Toistaiseksi olen ratkaissut asian niin, että kesäloman alettua matkustan 250 kilometriä lapsuudenkotiini, varaan viisi laatikkoa paikallisen luomutilan Polka-mansikoita ja ryhdyn napomaan kantoja. Sellaista saa, kun sekoittaa puolet tavallista sokeria, puolet hillosokeria
Lymyileekö leivontaohje juuri sinun pöytälaatikossasi. Tämä kakku on helppo valmistaa, ja pakastusajaksi riittää mainiosti kolme tuntia. Jätskiä juhlavasti ME MAKULAISET Lukijamme Minna-Leenan keittiössä on tehty jäätelökakuista jos jonkin makuisia. MEILLAKOTONA.FI. Kakkua voi varioida eri jäätelömauilla, marjoilla ja kekseillä. Kerran vuorasin kakun pienillä Amsterdamista ostetuilla talokekseillä ja katoksi vuolin suklaata.” Käy kurkkamassa Minna-Leenan muita keittiöbravuureita hänen Instagram-tililtään @mimmamartikainen Minna-Leena Martikainen Lahti LÄHETÄ OMA LEIVONTABRAVUURISI! ELOKUUN lehteen etsimme kesäkurpitsaohjetta. Leivotko kakkuja, leipiä tai piirakoita kesäkurpitsoista. Annika Elomaa Kuvat Antti Vettenranta Pidän ruoanlaitosta, leipomisesta ja erityisesti juhlien järjestämisestä. MEILAA resepti osoitteeseen maku@a-lehdet.fi 10. Jäätelön sekaan voi piilottaa vaikka mitä herkkuja. Olen laittanut reunaan Oreo-keksejä ja murustellut niitä myös jäätelön sekaan ja päälle. Jäätelökakut olen tehnyt aina jotakin tilaisuutta varten, mutta olisikin hyvä idea tehdä kakku pakastimeen odottamaan yllätysvieraita tai oman perheen sokerihampaan kolotusta. Mansikan ja suklaan yhdistelmä on kesäsuosikki
Ripottele päälle Daim-rakeita. Leikkaa mansikkajäätelöstä ohuita viipaleita ja nosta ne keksipohjan päälle tasaiseksi kerrokseksi. Bastogne) 25 g voita TÄYTE 8 dl mansikoita 7 dl mansikkajäätelöä 7 dl vaniljajäätelöä 50 g Daim-rakeita PINNALLE 60 g maitosuklaata 2 dl mansikoita 50 g Daim-rakeita 1 . Leikkaa vaniljajäätelöstä ohuita viipaleita ja levitä ne päällimmäiseksi. 5 . Dippaa mansikat suklaaseen. Tule mukaan ja osallistu keskusteluun, jaa omat kokkauskuvasi #makulehti ja kerro omat ruokaoivalluksesi. Reunaan asetellut mansikat tekevät kakusta koristeellisen. Nosta jäätelökakku pakastimeen vähintään 3 tunniksi. ”Hiilillä tulee paremmat sapuskat.” Anne ”Kaasugrillissä. Levitä keksiseos tasaisesti pohjalle. Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa. Viimeistele Daim-rakeilla. 3 . Nähdään siellä ja kokataan yhdessä! Lukijat kokkaavat Lukijan resepti @lehtonenmaiju leipoi makeita jekkukeksejä, joiden piti muistuttaa pieniä ruisleipiä. Laita leivinpaperi irtopohjavuoan (Ø 20 cm) pohjan ja reunan väliin. Sulata voi ja lisää se keksien joukkoon. + Jos sulatettua suklaata jää yli mansikoiden dippailusta, valuta se kakun päälle. Puolita mansikoita niin paljon kuin irtopohjavuoan reunoille niitä tarvitset. Ajattelin kokeilla!” – Satu Hiilillä vai kaasulla. Murskaa keksit pieneksi muruksi. Kyllä maistuisi kahvin kanssa! Mitä uusien perunoiden kanssa. Kokoa mansikoista keko kakun pinnalle. Ja juuri niiltä ne näyttävät! @idealehto grillasi värikkäitä lohivartaita, kesäruokaa parhaimmillaan! ”Kokkiohjelmassa julkkiskokki Rick Stein matkusti Tanskassa. 4 . Nopea ja hyvä lopputulos.” Hannele MAKU 11. 20 MIN + 3 T PAKASTAMINEN POHJA 100 g ruskeita keksejä (esim. Kööpenhaminassa uusien perunoiden keitinveteen pantiin tuoretta lipstikkaa. 7 . Näin meillä @kirsi.u leipoi sunnuntaibrunssin jälkkäriksi ohjeellamme nektariini-mascarponepiirakkaa. Aseta mansikat leikkuupinta vuokaa vasten. Laita mansikat kahteen riviin niin, että ylärivin mansikka asettuvat alempien mansikoiden jättämään koloon. Näin saat reunasta tasaisemman. Nimi tulee siitä, että niihin tulee himo! Aluksi himosilakoita myytiin Porin torilla, nyt niitä saa jo kaupan kalatiskistäkin.” – Marja Seuraathan jo Makua Facebookissa ja Instagramissa. ”Perunat muussaan ja lisään niihin voita ja kermaa” – Marie-Louise ”No silliä! Myös kananmunat kuuluvat samalle lautaselle.” – Minna ”Perheessämme on kulkenut hiillossilli, mikä valmistetaan poltettavassa paketissa.” – Riku ”Tilliä, silliä, munakastike, nam! – Tarja ”Papan savustamaa lohta.” – Satu ”Himosilakat eli tilli-sipulisilakat toiselta nimeltään. 2 . MANSIKKAJÄÄTELÖKAKKU 10 ANNOSTA Kahden maun kakku syntyy nopsasti kaupan jätskeistä ja suklaakarkeista. 6
MAINOS. Surauta tasaiseksi ja tarkista maku. Lisää tarvittaessa potkua. Hellmann’s kruunaa kesän maistuvimmat hetket – yllätä grillivieraat houkuttelevilla majoneeseilla tai käytä salaisena ainesosana makeissa leivonnaisissa. Siksi Hellmann’sin kasviöljypohjaisten majoneesien valmistukseen käytetään ainoastaan vapaan kanan munia. Hyvä ruoka syntyy parhaista raaka-aineista. Lisää joukkoon majoneesi, Chipotle Tabasco ja savupaprikajauhe. Siirrä majoneesikastike tarjoiluastiaan ja tuikkaa koristeeksi punainen chilipalko. CHIPOTLE-MAJONEESI 6rkl Hellmann’s Real -majoneesia 1kpl mietoa punaista chiliä 2tl Chipotle Tabascoa 1tl savupaprikajauhetta Pilko chili ja hienonna se tehosekoittimessa
Urtekramin Punainen luomukvinoa 6,40 €. Keitettynä se tuo kaivattua väriä salaattiin ja keittoihin tai ilahduttaa aterian lisukkeenä. The Beginnings Tomaatti-basilika -sipsit 4,50 €/20 g. Vertailussa mansikkaiset jäätelöt, s. 15. Järvikylän punainen romainesalaatti 2 €. jarvikylan.fi Kokoa ihana annos punaisista salaatinlehdistä, mansikoista, retiiseistä, punaisesta kvinoasta ja jännittävistä tomaattisipseistä. Se sopii salaattiin, leivälle ja kypsennettäväksi. A n n ik a E lo m aa , U u ra H ag b er g, Ja sm in R ai ta k ar i ja P et ra Tu o m in en K u v it u s Ta n ja P el li k k a K u v at Sa tu N y st rö m , A -l eh ti en ku v aar ki st o, iS to ck ja v al m is ta ja t Näe punaista Tiesitkö, että kaikki punaiset kasvikset sopivat hyvin yhteen. urtekram.fi Rouskis! Matalassa lämpötilassa kypsennetyt rapeat tomaattisipsit on maustettu basilikalla ja suolalla. 17. Toimitus ihastui salviavoipottuihin, s. VÄRIÄ LOUNAALLA MAKU 13. ruohonjuuri.fi Makeahkoa romainesalaattia saa nyt punalehtisenä versiona. Leikittele värillä ja haali lautaselle aimo annos punaista. Rouhaisu roseepippuria viimeistelee punaisen kimaran. UUNITUOREET Trendikäs punainen kvinoa maistuu pähkinäiseltä
lapuankankurit.fi. Sitten vain kannu kylmää juotavaa ja loikoilemaan. Raahaa liinojen reunustamalle lepopaikalle istuskeluryhmä ja pehmusta se kankaiden väreihin sopivilla tyynyillä. Maku tuo mieleen lapsuuteni maatilalla. Omasta terassista saat rakennettua pienellä vaivalla hulmuavan leponurkkauksen. Jos ötökät kiusaavat, voit ripustaa keitaan keskelle sängyn päälle tarkoitetun hyttysverkon ja sujahtaa sen sisälle lueskelemaan. MEILLAKOTONA.FI. Cheng Kam Fu ”Käytän ravintolassani suomalaista rypsiporsaan lihaa, koska se on todella laadukasta ja mureaa. Et tarvitse aurinkovarjoja tai markiisikankaita, sillä tähän helleja näkösuojaan riittävät pyykkinarulle verhoiksi viritetyt pellavapyyhkeet ja -peitot. UUNITUOREET Kankaiden keskellä HAAVEILETKO HENGÄHDYSPAIKASTA, jossa voisit vilvoitella työpäivän tai puutarhassa kuokkimisen jälkeen. Suomessa luonto on uskomattoman lähellä, mitä kannattaa arvostaa!” Yy kaa koo Kannat irti Poista mansikan kannat näppärästi pillillä, haarukalla tai lusikalla. Pellavainen Tsavo-tyynynpäällinen 40 € (50 cm × 60 cm) ja -pyyhe 17 € (48 cm × 70 cm) sekä Meru-pöytäliina/peitto 130 € (150 cm × 260 cm). Voit rajata samalla menetelmällä pihaa erilaisiksi alueiksi vaikkapa puutarhajuhlia varten. Hyviä kankaita ei kannata tahria ruoholla, joten tilapäisiksi jakajiksi kelpaavat hyvin vanhat kirpputorilakanat ja -pitsiverhot. 14. Hongkongilaisen Michelin-ravintola Celebrity Cuisinen keittiömestari, joka vieraili Suomessa
Ainakin viime kesänä tämän maukkaan potun kysyntä oli tarjontaa suurempi, joten nyt kannattaa napata pussillinen Jussia kainaloon, jos sitä kaupasta bongaat. Ripottele halutessasi päälle hieman sormisuolaa. Mitä nopeammin perunat päätyvät maasta lautaselle, sitä paremmin niiden kuoret irtoavat. 3. Jos rakastat voiperunoita, hullaannut ruskistetun voin ja salvian yhdistelmään. Ruskista voita salvian kanssa keskilämmöllä noin 10 minuuttia. Puhumme varhaisperunoista usein myös uusina perunoina, vaikka ne eivät ole täysin sama asia. Tämän kesän pottuhitti, ole hyvä KOTIMAISET VARHAISPERUNAT ovat yksi kesän odotetuimmista herkuista, eikä ihme. Muita suomalaisten himoitsemia pottuja ovat kaunis Annabelle ja rakastettu Siikli. Seuraa, kun voi alkaa vaahtoutua. 1 3 2 OMAN MAAN MUKULAT Sulata 150 g voita paistinpannulla ja lisää ruukullinen salvianlehtiä. Suomalaisten perunoiden makua on lähes mahdoton päihittää. 1. Kylmään vai kuumaan veteen -väittelyn voikin nyt virallisesti lopettaa, sillä tiede todistaa varhaisperunoiden koostumuksen pysyvän näin parhaana. Voit perata monta marjaa ennen kuin haarukka täytyy tyhjentää. Suomen suosituin ja viljellyin varhaisperunalajike on edelleen takuuvarma Timo. OHO, MITEN KEVYT VALURAUTAPANNU Uudella tavalla valmistettu pannu on kolmanneksen kevyempi kuin perinteiset. Teelusikallinen suolaa litralle vettä takaa maukkaat potut. 2. Mummosi sen jo tiesi, että varhaispotut kannattaa laittaa hiljalleen kiehuvaan, suolattuun veteen kypsymään. Työnnä paksua muovipilliä mansikan kärjestä kohti kantaa, kunnes kanta irtoaa. Voikastike riittää hyvin noin kilolle perunoita. Uusin suuri tulokas lajikkeista on Suomessa kehitelty, maukas ja aikainen Jussi. Aseta haarukan piikit kohtisuorassa kannan alle ja käännä haarukkaa, kunnes kanta irtoaa. Voit myös laittaa voikastikkeen tarjolle pieneen kulhoon ja dipata perunoita. Kaada ruskistettu voi ja rapsakoituneet salvianlehdet keitettyjen varhaisperunoiden päälle. opamuurikka.fi MAKU 15. Uusia perunoita ovat kaikki uuden sadon potut, siis perunat, jotka tulevat vaikkapa Etelä-Euroopasta aikaisin keväällä tai nostetaan syksyllä Suomessa. Nautiskele varhaisperunat kesäkalojen kanssa, salaatissa tai vaikka grillissä paahdettuna. Liikuta pikkulusikan kärki mansikan kannan alle ja nykäise se irti. Silti sen voi huoletta työntää uuniin ja induktioliedelle . Voi on ruskistunut, kun sen väri muuttuu kullanruskeaksi ja tuoksu pähkinäiseksi. 26 cm:n pannu 34,90 €
Suosimme kotimaisia lähituottajia”, kertoo junakokki Tapio ”Chef Tapsa” Kyllönen. Erikoisruokavaliotkin on otettu huomioon. VR:n uudistunut, leikkisästi RavintoLAvaunuksi nimetty suomalainen bistro tarjoaa freesiä ruokaa, kuten täyttettyjä pretzeleitä ja savulohi-tzatzikisalaattia. Nyt he jakavat kauniissa kirjassaan yli sata arkiruokaohjetta. 1. Oriental slaw maapähkinävoikastikkeella, vesimeloni-feta-perunasalaatti ja välimerellinen halloumikulho pääsevät kesän kokkauslistalle. UUNITUOREET Lukupiiri Lotta Viitaniemi SYÖTÄVÄN HYVÄT 38 SALAATTIA JA KULHOA Atena Syötävän hyvää -blogin Lotta Viitaniemen lempiruokaa ovat salaatit, jotka asetellaan kauniisti esille. Tiina Hälvä ja Marcel Hägglund RUOKAA OMASTA MAASTA Readme.fi Etelä-Ruotsin Skåneen muuttanut suomalainen Tiina Hälvä kertoo oman kasvimaan perustamisesta ja kasvien viljelyn kokemuksistaan. MEILLAKOTONA.FI. fresita.fi 2. Satokauden ihanimmat kasvikset 2 x lähikaupan mökkituliainen Keksit ja kuohuviini ovat aina varma valinta. Miltä kuulostaisivat puolukkaletut, suomalaiset tortillat tai grillattu munakoiso feta-limetäytteellä. Maan antimista kokataan jauhotonta peruna-pinaattipiirakkaa, kesäkurpitsatortilloita ja herne-matchajäädykettä. KIPPIS KESÄLLE Miedompaa, 5,5 % alkoholia sisältävää, mansikkaista Fresita-kuohuviiniä saa nyt ruokakaupoista, 9,90 €/0,75 l. fazer.com KETUTTAAKO. ”Matkustajat voivat nyt luottaa siihen, että junastakin saa hyvää ruokaa. Listalta löytyy myös erikoiskahveja ja asiakkaiden ikisuosikkeja lihapullista korvapuusteihin. Charlotta Munsterhjelm ja Anton Häggman YKSKAKS VEGE! Kustantamo S&S Bake and Beans -blogin takana on suomalainen Tukholmassa asuva pariskunta, joka siirtyi vähitellen kasvisruokaan. KEKSIT KAINALOSSA Jaffa Pihlaja -leivoskekseissä on tutun kettukarkin makuinen täyte ja suklaakuorrutus, 2,45 €/300 g. OTA KEKSI! Raikkaasti raiteilla JUNASSA ei tarvitse enää tyytyä muoviin kääräistyyn juustosämpylään. 16
valio.fi Kauraa marjoilla Kaurapohjainen vegaanijäätelö on tuhdin marjainen. ”Pieni pala Italiaa eteläsavolaisessa maatilamiljöössä! Listalla aidot italialaiset pizzat.” -Miia KIVISALMEN KIEVARI Rautalammin ja Konneveden rajalla. oatly.fi Kotoisa pulla Pullanmakuinen kermajäätelö, mansikkakastike, vaniljakreemi ja keksinpalat muistuttavat makumaailmaltaan Pullava-täytepitkoa. Valio Jäätelöfabriikki Mansikka-Basilika 0,48 l/ 4,99 €. Saatavana päivittäistavarakaupoista ja syksyllä K-ryhmän kaupoista. Taiteen lisäksi siellä voi herkutella vierailevien kokkien loihtimista menuista. Caccu paistovalmis cookietaikina, noin 6 €/380 g. Tarkista myyntipaikat caccu.fi Mansikka . Kannattaa myös poiketa lounaalle ja ostoksille.” -Anna INSTILE MANNILA Mikkelin Otavassa. PELLILLINEN AMERIKKAA Vastaus akuuttiin makeanhimoon on pakastealtaan valmis keksitaikina, jota amerikkalaisiin kekseihin eli cookiehin hurahtanut Sara Marjoniemi leipoo Helsingin Kalliossa. jätski Raati Basilikan häivähdys Mansikkabasilikakastike antaa raikkaan makusäväyksen kermaiselle, laktoosittomalle vaniljajäätelölle. Aino Mansikkapulla 0,9 l/ 4,25 €. Taikinassa on kunnolla sattumia, ja siitä paistetut keksit ovat keskeltä pehmeitä ja reunoilta rapeita, juuri niin kuin kunnon cookien kuuluukin. Ruokia kokkaa muiden muassa Strömsö-ohjelmasta tuttu ruotsalainen Paul Svensson. Illalliset 298–498 € + alv 24 % sisältävät menun, juomat ja opastetun taidenäyttelykierroksen Göstassa. ”Mahtavat burgerit ja kaunis järvimaisema. pingviini.fi Mukana Paul Food & Art -festivaali järjestetään viidettä kertaa Mäntässä Serlachius-museoiden ympäristössä. ”Hyvää kahvia ja herkullisia kakkuja, kaikki kauniisti esillä. Perille pääsee myös veneellä.” -Johanna MAKU 17. Uusi pakkaus on kierrätettävä. Oatly Strawberry 0,5 l/ 2,95 €. foodandart.fi Makulaisten suosikkitaukopaikat DESIGNHILL Halikossa. Food & Art -ruokailufestivaali Mäntässä 23.–25.8.2018. Jäätelö sisältää vähintään 15 prosenttia mansikkaa
KESÄN HERKULLISIMMAN PÄIVÄN KAAVA ON SIMPPELI: KORI KÄSIVARRELLE, PARI TUNTIA TORIELÄMÄÄ JA MÖKILLE KOKKAAMAAN. Kukkurallinen, KIITOS???. PÄIVÄN PÄÄOSASSA OVAT NIPPUVIHANNEKSET, VARHAISPERUNAT JA ENSIMMÄISET MANSIKAT. MEILLAKOTONA.FI. Taina Salovaara Kuvat Satu Nyström 18
Hyödynnä kukkakaali kokonaan lehtiä ja kantaa myöten. Parhaat päältä SIPULINIPUN valinnassa kannattaa kiinnittää huomiota varsien terhakkuuteen. VARHAISKAALI on makeaa ja rapsakkaa ihan vain salaatissa. Säilytä herkkä kukkakaali jääkaapissa. Valitse vihannestiskiltä se heleimmän vihreä yksilö. Jos varsia jää yli, voit viipaloida ne rasiaan ja pakastaa soppiin lisättäväksi. Lohkotut varhaispunajuuret kypsyvät maukkaiksi alumiinifoliossa grillissä. VARHAISKUKKAKAALI ei kaipaa kuin pikaisen höyrykypsennyksen ja muutaman voinokareen pinnalleen. Nuput kypsyvät maukkaiksi myös grillissä. NIPPUPORKKANAT JA -PUNAJUURET säilyvät parhaiten jääkaapissa naatit pois napsaistuina. MAKU 19. Säilytä sipulinippu jääkaapissa ja käytä viikon aikana. Muista silputa varret mukaan ruokiin. Kokeile myös etikkaliemessä pikaisesti pikkelöitynä tai lohkoina grillattuna. Kokeile vaihteeksi nuoria punasipuleita, niistä saa kivan värisäväyksen salaateihin ja kastikkeisiin
Savua ilman tulta Toripäivän parhaassa sopassa maistuvat kauden parhaat kasvikset ja savukala. 20. Loraus luksusta saadaan tilkasta valkoviiniä. Katso resepti sivulta 27. MEILLAKOTONA.FI
Lohipasta punastui Piparjuurella maustettu punajuurisose on ihana kastike, joka värjää lohipastan upean purppuraiseksi. MAKU 21. Katso resepti sivulta 27
Askel Intiaan Intialaisten dosa-lettujen inspiroimat (mutta niitä helppotekoisemmat) kikherneohukaiset säväyttävät sinapinsiemenillä ja maukkaalla varhaiskaalitäytteellä. MEILLAKOTONA.FI. Katso reseptit sivulta 27. 22
Näytä rusketusraidat Grillatut kukkakaalit saavat salaattipedille seurakseen ilmakuivattua kinkkua ja kirsikkatomaatteja. MAKU 23. Katso resepti sivulta 28. Kesän parhaassa salaatinkastikkeessa ihastuttaa tuore inkivääri ja basilika
Anna jäähtyä. Ne tuovat sopivasti kirpeyttä muuten lempeän makeaan punajuuri-perunasalaattiin. Kappa on ikivanha suomalainen tilavuusmitta. Mikä ihmeen kappa. 24. Pikkukappaan mahtuu 2 litraa, isoon 5 litraa. Sekoita salaattiainekset keskenään, lisää joukkoon yrttisilppu. Torilla Timot, Jussit, Siiklit ja muut varhaisperunat myydään kapoittain tai litran mitalla. Torietikettiin kuuluu, että sekä kapan että litran mitat täytetään kukkuroilleen. MEILLAKOTONA.FI. Kaada kastike salaatin sekaan. 15 MIN + 40 MIN KEITTÄMINEN + 30 MIN TEKEYTYMINEN GLUTEENITON | VEGAANINEN 300 g uusia punajuuria 300 g varhaisperunoita 10 retiisiä 2 punasipulia 1 dl basilikaa, tilliä ja sipulinvarsia silputtuna KASTIKE 3 rkl sitruunamehua 3 rkl rypsiöljyä 1 rkl dijoninsinappia (Maille) 1 tl suolaa ½ tl sokeria ¼ tl mustapippuria 1 . Valitse tasakokoisia ja ohutkuorisia varhaisperunoita. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään. Jätä aivan pienet ja vähänkin vihertävät perunat laariin, sillä ne sisältävät runsaasti kitkerän makuista ja vatsavaivoja aiheuttavaa solaniinia. KESÄROSOLLI 4 ANNOSTA Tässä rosollissa porkkanan paikan nappaavat retiisit. 3 . Anna maustua puoli tuntia ennen tarjoamista. Kuori ja kuutioi kasvikset. Hetki sitten nostetut perunat erottuvat edukseen viimeistään pesuvaiheessa, sillä niiden kuori irtoaa jo sormin hankaamalla. Viipaloi retiisit, silppua sipulit. 2 . Keitä punajuuret ja perunat kuorineen juuri ja juuri kypsiksi, perunat noin 20 minuuttia, punajuuret 30–40 minuuttia
Kurkkaa resepti sivulta 28. MAKU 25. Torilta ostettujen tai oman pellon torjunta-aineettomasti viljellyistä porkkanoista voi pyöräyttää rouhean peston. Katso resepti sivulta 28. Ihan naatti. Kylmää tai kuumaa Samettinen porkkanakeitto maistuu sitruunalta ja sopivasti inkivääriltä. Hellepäivänä keiton voi tarjota kylmäksi viilennettynä
Mökkiläisen hätävara Tuoreet mansikat, manteli-kauramuru ja vaahdotettu vaniljakastike. Katso resepti viereiseltä sivulta. 26. MEILLAKOTONA.FI. Kaikki rakastavat tätä superhelppoa kerrosjälkkäriä
2 . 2 . Anna taikinan tekeytyä ja turvota puoli tuntia. Keitä kasvikset kypsiksi, noin 20 minuuttia. Lisää päälle lohipalat ja tillisilppu. HELPPO MANSIKKATRIFLE 6 ANNOSTA Jos et jaksa leipoa mansikkakakkua, tee kahvipöytään helppotekoinen kerrosjälkkäri. Pese, kuori ja paloittele perunat ja porkkanat. 3 . Tarjoa letut lämpiminä kuuman kaalitäytteen, jogurttikastikkeen ja mangochutneyn kanssa. Kuumenna hitaasti, kunnes margariini sulaa. Mausta keiton pinnalle tuleva fraiche valmiiksi sitruunamehulla, -kuorella ja ripauksella suolaa. Sekoita turkkilaiseen jogurttiin puoli desiä minttu-korianterisilppua, 2 rkl sitruunamehua ja ripaus suolaa. Jaa pasta-annokset lautasille. Nosta kastike jääkaappiin. Riivi herneet. Peitä kattila kannella ja anna makujen tekeytyä viitisen minuuttia. Mansikat saavat uuden säväyksen appelsiinista ja timjamista. KAALITÄYTTEISET KIKHERNELETUT 4 ANNOSTA Dosa-lettujen innoittamissa kikherneletuissa maistuvat intialaiset maut. 3 . Kuumenna öljyä vokissa tai muurinpohjapannulla. Lisää keittoon kala, tillisilppu ja sipulin varret. Silppua sipulit ja kuullota ne pehmeiksi öljytilkassa. Paista kasvikset mausteiden kanssa hyvällä lämmöllä juuri ja juuri pehmeiksi. Anna maustua. Kikhernejauhot tuovat makua ja rakennetta, mutta voit korvata ne halutessasi vehnäjauhoilla. Ohenna punajuurisose tilkalla pastan keitinlientä. Sekoita taikinan ainekset keskenään. Paista taikinasta kohtalaisella lämmöllä voissa isoja ohuita lettuja muurinpohjapannulla tai tavallisella lettupannulla. MAKU 27. 4 . + Maukas kalakeitto toimii myös kasvisversiona. + Tee lettujen kaveriksi kastike. Perkaa kala ruodottomaksi. Viipaloi mansikat. 3 . Silppua sipulien varret ja tilli. 2 . Kuumenna, kunnes seos paahtuu rapeaksi. Kuumenna kalaliemi, viini, pippurit ja suola kiehuvaksi. TORIPÄIVÄN SAVUKALASOPPA 4 ANNOSTA Kalakeiton juju on savukalassa, joka antaa kivan savuisen maun tuoreiden kasvisten sekaan. Keitä pasta suolalla maustetussa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan. Lado ainekset kerroksittain kulhoon juuri ennen tarjoamista. PUNASTUNUT LOHIPASTA 4 ANNOSTA Piparjuurella maustettu punajuurisose toimii pastan kastikkeena ja värjää lohipastan upean purppuraiseksi. 2 . Sekoita mansikoiden joukkoon appelsiinimehu ja -kuoriraaste, sokeri ja timjami. Hienonna valkosipulinkynnet. Huuhtele ja viipaloi sipulit ja puolita retiisit. Murenna isoimmat kokkareet pienemmiksi. 1 T + 30 MIN TAIKINAN TEKEYTYMINEN TAIKINA 2 dl kikhernejauhoja 2 dl vehnäjauhoja 1 rkl sinapinsiemeniä 4 dl vettä 1 muna 1 tl garam masalaa ½ tl suolaa PAISTAMINEN 3 rkl (kirkastettua) voita TÄYTE 500 g varhaiskaalia 2 porkkanaa 1 sipuli 2 valkosipulinkynttä 1 tl juustokuminaa 1 tl currya ¼ tl chiliä ½ tl suolaa 1 rkl rypsiöljyä 2 tl siirappia tai hunajaa 1 . Valkoviiniloraus nostaa sopan uudelle tasolle. 4 . 3 . Rouhi mantelit karkeasti muruseosta varten. Kaada muruseos jäähtymään leivinpaperin päälle. Makeuta siirapilla tai hunajalla. Mausta sose piparjuuritahnalla. Tarjoa keitto sitruunakastikkeen kanssa. 25 MIN GLUTEENITON | VEGAANINEN 2 prk kaurapohjaista vaniljakastiketta (Oatly, á 2 ½ dl) MARINOIDUT MANSIKAT 1 l mansikoita 1 appelsiinin mehu 1 tl appelsiinin kuoriraastetta 2 rkl sokeria ½–1 tl timjaminlehtiä MURUSEOS 1 dl ruskeita manteleita 100 g maidotonta margariinia (rasvaa vähintään 60 %) 2 dl gluteenittomia kaurahiutaleita 1 dl fariinisokeria 1 . 30 MIN + 30–40 MIN PUNAJUURIEN KEITTÄMINEN + 10 MIN PASTAN KEITTÄMINEN 150 g kylmäsavulohta 1 dl tilliä 1 parsakaali 2 sipulia 2 valkosipulinkynttä 400 g penne-pastaa PUNAJUURIKASTIKE 2 punajuurta 1 rkl oliiviöljyä 2–3 tl piparjuuritahnaa ½ dl pastan keitinlientä 1 . Lisää perunat, porkkanat, sipuli ja retiisit. Keitä punajuuret kypsiksi, kuori ja soseuta öljyn kanssa. 40 MIN + 30 MIN KEITTÄMINEN GLUTEENITON 8 perunaa (Siikli) 3 uutta porkkanaa 2 nippusipulia 5 retiisiä 10 herneenpalkoa 4 rkl sipulinvarsia silputtuna 4 rkl tilliä silputtuna 300–400 g savulohta tai -siikaa 1 l kalatai kasvislientä 2 dl kuivaa valkoviiniä 4 kokonaista maustepippuria 1 tl jauhettua merisuolaa SITRUUNAKASTIKE 2 dl kaurafraichea 2 rkl sitruunamehua 1 tl sitruunan kuorta raastettuna ¼ tl suolaa 1 . Silppua lohi, hienonna tilli. 4 . Tee soppa kasvislimeen ja ota osa keitosta erikseen ennen kalan lisäämistä. Suikaloi kaali ja sipuli, leikkaa porkkanat ohuiksi tikuiksi. Vaahdota vaniljakastike. Paloittele rasva kattilaan. Lisää kaurahiutaleet, mantelirouhe ja fariinisokeri. Tee ensin pastaan sekoitettava punajuurikastike. Jaa parsakaali kukinnoiksi ja höyrytä kukinnot kypsiksi vähässä suolalla maustetussa vedessä. Sekoita punajuurisose, kasvikset ja sipulit pastan joukkoon
MIKÄ AVUKSI. Kokoa salaatti laakealle vadille tai isolle leikkuulaudalle. Mausta sinapilla, hunajalla, suolalla, pippurilla ja basilikalla. Ilman sitä olut väljähtyy helposti ja aromit karkaavat. 6 . Paahda mantelit kuivalla pannulla. Mielestäni sitrusmaisen happamat gose-oluet, olutmaailman uusi musta, ovat saunajuomien aatelistoa. 30 MIN GLUTEENITON 1 kg kukkakaalia 1 rkl oliiviöljyä 1 dl siemensekoitusta 100 g ilmakuivattua kinkkua 150 g kirsikkatomaatteja 50 g parmesaania lastuina 1 rku roomansalaattia KASTIKE 1 dl rypsiöljyä 3 rkl valkoviinietikkaa 2 tl inkivääriä raastettuna 1 valkosipulinkynsi 2 tl dijoninsinappia 1 tl hunajaa ½ tl suolaa ¼ tl mustapippuria 3 rkl basilikaa silputtuna 1 . Raikkaus ja maltillinen alkoholiprosentti ovat hyvän saunajuoman kulmakivet. Lisää mehu ja öljy. MIKÄ ON VARMIN OLUT GRILLIRUOALLE. Vahvat ääripäät tekevät helposti lopputuloksesta hieman kömpelön ja tarpeettoman raskaan. Jäähdytä kylmäksi tai tarjoa keitto kuumana. 2 . 28. MEILLAKOTONA.FI. Puolita kinkkuviipaleet ja kirsikkatomaatit. Hyvä yleisolut on helposti lähestyttävä mutta kuitenkin laadukas. Kokeile vaikka mausteisia kalatacoja ja kypsän sitruksista American Pale Alea. GRILLATTU KUKKAKAALISALAATTI 4 ANNOSTA Grillaa kukkakaalinnuppuihin ihana paahteinen maku. Tietyt tunnetut nimet eivät koskaan petä, kuten Brooklyn Lager tai BrewDog Dead Pony Club Session Pale Ale. Lisää inkivääri ja kookosmaito ja soseuta keitto. Lisää ruokaisuutta salaattiin saat ilmakuivatusta kinkusta ja raikkautta makeista tomaateista. Herkullinen ruoka rakentaa siltoja makunystyröiden välille, minkä jälkeen olut soljahtaa suuhun huomattavasti luontevammin. Revi salaatinlehdet. Liian karvaita tai ylitäyteläisiä oluita suosittelen välttelemään. SITRUUNAINEN PORKKANAKEITTO 4 ANNOSTA Tämä samettinen kasvissoppa lämmittää kylmänä päivänä ja viilentää hellepäivänä kylmäksi jäähdytettynä. Lisää kinkku, tomaatit, parmesaanilastut ja siemenet. Jos olutlasista on puolet vaahtoa, syypää on usein liian lämmin olut. 10 MIN GLUTEENITON | VEGAANINEN 1 dl manteleita 1 valkosipulinkynsi 2 dl porkkananlehtiä 1 dl basilikanlehtiä ½ sitruunan mehu 1 dl oliivitai rypsiöljyä ½ tl suolaa ¼ tl mustapippuria 1 . Pane kukinnot kulhoon ja kääntele palat öljyssä. Vaahtokukka on oleellinen osa olutta. Levitä pohjalle salaatti ja kukkakaali. Raasta sekaan inkivääri ja valkosipuli. Lasin tulisi olla noin 45 asteen kulmassa pullon suuhun nähden. Paahda siemeniä kuivalla pannulla kohtalaisella lämmöllä, kunnes ne saavat vähän väriä. Raikkaan kirsikkainen makumaailma piristää mukavasti lihapainotteista grilliateriaa ja pelaa myös hyvin yhteen kasvisten kanssa. PUOLET OLUESTANI ON VAAHTOA. Mittaa kastikkeen öljy ja etikkaa kulhoon. Tarjoa kastike erikseen. Kun kaksi kolmasosaa pullosta on kaadettu, nosta lasi pystyyn, jotta pinnalle muodostuu sopiva vaahtokukka. 4 . Myös oikeaoppisen kaatotekniikan avulla vältyt suuremmilta kömmähdyksiltä. 3 . NAATTIPESTO 4 ANNOSTA Kun kasvatat ja harvennat itse porkkanoita, hyödynnä naatit pestoon. Leikkaa parmesaani lastuiksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Grillaa kukkakaalin kukintoja kohtalaisessa grillin lämmössä noin 20 minuuttia välillä käännellen. Paahda kinkkuviipaleita hetki grillissä. Raikkaan hapan ja jopa hieman suolainen makumaailma toimii saunan jälkeiseen janoon kuin nakutettu. Irrota kukkakaali kukinnoiksi, puolita isoimmat kukinnot. MITEN VOISIN OPPIA PITÄMÄÄN. Ohenna keittoa tarvittaessa vedellä. Keitä ne kypsiksi kasvisliemessä, noin 20 minuuttia. Oluita on joka lähtöön, ja uskallan väittää, että jokaiselle löytyy omaan suuhun sopiva. Paras kikka on lähestyä olutta hyvän ruoan kautta. Laadukas lager ja American Pale Ale ovat monipuolisia ruokajuomia, mutta kirpeä belgialainen kriek-olut on yksi omista suosikeistani. Jos kärsit klassisesta keskiolutkammosta, suosittelen kokeilemaan raikasta vehnäolutta ja erilaisia hedelmäoluita. ENTÄ SAUNAN JÄLKEEN. ”GOSE ON OLUIDEN UUSI MUSTA” MIKÄ OLISI HELPPO MÖKKIOLUT KESÄKSI. 2 . Viiniasiantuntijamme Ilkka Sirén vastaa mieltä askarruttaviin juomakysymyksiin. 3 . Jauha mantelit, valkosipulinkynsi, porkkananlehdet ja basilika hienoksi tehosekoittimessa. 5 . EN OIKEIN PIDÄ OLUESTA. 2 . Lisää sitruunamehu, siirappi ja mausteet. Kuori ja paloittele porkkanat ja sipulit. Pyöräytä seos pestoksi. 30 MIN GLUTEENITON | VEGAANINEN 10 uutta porkkanaa 2 sipulia 6 dl vettä 1 kasvisliemikuutio 2 cm:n pala inkivääriä 165 ml kookosmaitoa 1 sitruunan mehu 2 tl vaaleaa siirappia 1 rkl tuoretta rakuunaa silputtuna tai ¼ tl kuivattua rakuunaa ½–1 tl suolaa 1
49 Mango Pale Ale 4,04 €/0,33 l. Sitrukset kalalle Appelsiininja mandariininkuorilla maustettu virolainen vehnäolut on parasta grillatun lohen ja aasialaisen ruoan kanssa. Alkoholia löytyy pyöreät kymmenen prosenttia, joten jätä tuopit kaappiin ja tarjoa olut viinilasista. Tarjoa viinilasista Tämä tumma ja täyteläinen olut saa viinillistä makua pedro ximénez -sherryn tynnyreistä. Sori Brewing Dark Humor Club PX Sherry Oak Aged 6,68 €/0,33 l. Jopen Apri-Gose in der Hose 5,08 €/0,33 l. K u v at v al m is ta ja t Tänä kesänä myös vannoutuneiden viininystävien kannattaa maistaa raikkaan hapanta gosea ja muita hedelmäisiä erikoisoluita. Ison porukan valinta Islantilainen Mango Pale Ale on täydellinen terassiolut. Grillattu kana ja kesäiset salaatit sopivat hyvin gosen kaveriksi. Saatavana jälleen 10.7. Samuel Smith Organic Strawberry Fruit Beer 5,93 €/0,355 l. Pullo mansikoita Ronskin mansikkainen, pirtsakka hedelmäolut sopii hyvin viilennettynä lihaleikkeleitten (mausteinen chilisalami!), keskivahvojen juustojen ja jälkiruokienkin seuraan. Kermainen kesäkalakeitto saa tästä arvoisensa kumppanin. Runsaalla kädellä humaloitu, mehevän mangoinen olut sopii niin seurusteluun kuin ruokapöytään. Hapan ja hedelmäinen Aprikoosilla, merisuolalla ja korianterinsiemenillä maustettu Apri-Gose in der Hose on raikas ja miellyttävän hapan ruokaolut. Sihauta auki MAKU 29. Donut Island Ich Bin Ein Berner Grapefruit Gose 3,99 €/ 0,33 l. Suomalaisen Hiisin greippinen Grapefruit Gose on viileänä mitä parhain saunajuoma. Borg Saemundur Nr. Ilkka Sirén Vilvoittelujuoma Gose on legendaarinen saksalainen oluttyyli, joka tekee vahvaa paluuta. Pühaste Mr Tangerine Man American Wheat Ale 3,52 €/0,33 l
Pavlova tiistaina. meilläkotona.fi/ kardemumma-lohivartaat ps. Uusi Maku. Korvapuusti niin kuin ukki teki. Pizzaperjantai kuin Napolissa. Hyvän elämän maku. Vohvelien tuoksu lauantaiaamuna. Ruokarakkautta on: Kepeä arki. Oikopolku kesän himotuimpaan grilliherkkuun. Uunituore juurileipä. Juhlat, joissa syödään hodareita
stockmann.com 5. Pellavalautasliina pehmenee jokaisen käyttöja pesukerran jälkeen entisestään. 7. pentik.com 4. 4. Mario-pöytäliinapainot on muotoiltu hiomattomasta marmorista, 11 €/4 kpl. Keraaminen tarjoilualusta, 24 €, tulee laajasti myyntiin elokuussa, kesä–heinäkuussa se on saatavana Arabia Storen Helsingin Esplanadin myymälässä. 2. 6. kauppa.muurla.com 8. Casa Stockmannin emalimuki (3,9 dl) pyöristetyllä reunalla sopii rustiikkiseen keittiöön, 4 €. Servietti (45 cm × 45 cm) 14 € ja nahkainen Hamilton-lautasliinarengas 19 €. Kumipuista Pastelli-suolamyllyä (22 cm) myydään kolmessa värissä, 32 €. arabia.fi 7. ikea.com 6. Emaloitu lävikkö (ø 22 cm) koristaa kesäkeittiötä myös silloin, kun se ei ole käytössä, 10 €. K u v at v al m is ta ja t 1. 3. Kauniita astioita ei tarvitse piilottaa ovien taakse. hemtex.fi 2. Odotetut tuliaiset Emali, pellava ja puu sopivat mökkikeittiöön kuin kärpäset kesään. Kumipuiset Oiva-salaatinottimet (29,5 cm × 7,3 cm) sopivat yhteen monenlaisten salaattikulhojen kanssa, 40 €. Espanjalaisen katutaiteilijan Nuria Moran suunnittelema emalilautanen (ø 24 cm) kestää konepesun, 18,50 €. Sinivalkoiset astiat lexingtoncompany.com/fi. balmuir.com 3. Jasmin Raitakari MAKU 31. marimekko.com TULITERÄT 1. 8. 5. Esteri Tomulan suunnittelema Pastoraali hurmaa nyt kokonaisessa astiasarjassa
Jasmin Raitakari Kuvat Satu Nyström Parasta nyt KANTARELL 32. K u v a iS to ck JASMIN RAITAKARI OSAA KULKEA JO LAPSUUDESTA TUTUN SIENIREITIN VAIKKA SILMÄT KIINNI. OIKEIN HYVÄNÄ SIENIVUOTENA HÄNET VALTAA HURMOS, JOLLOIN POISPÄÄSY METSÄSTÄ VAATII ÄIDIN TAI AVIOMIEHEN VÄLIINTULOA . MEILLAKOTONA.FI
Kantarelleista tulee suloisen oransseja väripilkkuja salaattiin, ja ne voi kieritellä sumakissa ja levittää lehtikaalipedille luumujen ja balsamicosiirapin kanssa. Kaapin päältä haron käsiini parikymmenvuotiaat sienikorit, puisen punotun ja violetin muovikorin. K u v a iS to ck Ollaan kavereita jookos, niin kuin kantarelli ja kookos Kantarellikeitosta tulee ihan uusi, kun sekaan lorauttaa tuulahduksen tropiikkia kookosmaitopurkista. Sienikeiton pehmeää ja paksua makua on kiva välillä vähän piristää. Mökkitien päästä raivaan itseni ryteikön läpi metsään. Jonkun mielestä tällainen sienestys kuulostaa ehkä tylsältä, mutta mielestäni mikään ei ole meditatiivisempaa kuin varmalla sienireitillä tallustaminen. Silloin sieniretkien jälkeen pihapöydän ääressä kului tunteja ja monta lasia mehua. Ensimmäiset keltalakit löytyvät parin askeleen päästä mökin portaista, seuraavat portin pielestä. Irrotan sienet hellästi ja putsaan harjalla hiekan pois. Ainut häiriö on ohimolla satunnaisesti ryömivä hirvikärpänen. Seuraavan kerran kyykkään pienen ojan äärellä. Pehmeä kookoksen aromi ei jyrää sientä alleen. Kantarelli on uskollinen kasvupaikalleen, ja varsin usein sieniretkeni toistaa samaa kaavaa. Olen surauttanut kantarellit pestoksi ja parittanut niitä keitossa chilin, sitruunan, inkiväärin ja curryn kanssa. Tahdon kerätä metsän jokaisen herkkupalan. Vaikka rakastan äidin sienileipiä, kantarellimakuni on hyvin liberaali. En halua saalistaa hiuksistani yhtään näreikön hirvikärpäsistä. Kaivan taskusta muovipussin korien täytyttyä ja kahmin sieniä. Voisin piirtää reitistä kartan ulkomuistista. Ilta hämärtyi, ennen kuin koko saalis oli puhdistettu. Katso resepti sivulta 37. En tiedä onko aika kullannut muistot, mutta lapsuudessa sienisaaliit olivat suurempia. Sidon puuvillahuivin kireästi pään ympäri. Yllättävä yhdistelmä toimii.” MAKU 33. Viimeisimmät kantarellikokeiluni saattaisivat olla sienipuritaanin kauhistus. Samat kopat ovat keikkuneet mukana niin kauan kuin muistan. Jos on hyvä sienivuosi ja joka mättäällä pilkottaa lakkeja, minut valtaa sienihurmos. Kannattaa kokeilla tämän jutun kookoksista kantarellikeittoa. Lopulta äiti tai mieheni joutuu kiskomaan minut metsästä. Äiti paistoi iltapalaleiville kantarelleja voissa. Kaivan mökin eteiskaapin alahyllyltä naarmuiset kumisaappaat ja niiden vierestä villasukat, joissa pistelevät viime sieniretken neulaset. Sieniä ei tarvitse ottaa liian vakavasti. Tiedän, että hiekkakuopan reunalla odottaa pari sientä
34. Sulle oma, mulle oma Kun jokaiselle on varattu oma piirakka, iltapalalla ei tule kinaa erikokoisista paloista. Päälle asetellut kantarellit koristavat piirakat kauniisti. Lempeässä sienitäytteessä maistuvat fenkoli ja juusto. MEILLAKOTONA.FI. Katso resepti sivulta 37
Pizzaperjantai, maanantai ja tiistai Fetalla ja mozzarellalla kuorrutettuun valkoiseen kantarellipizzaan jää helposti koukkuun. MAKU 35. Mikä parasta, tähän herkkuun riittää laihempikin sienisaalis! Katso resepti sivulta 37
MEILLAKOTONA.FI. Murusia kanootissa Rapsakat sienimurut seilaavat endiiviveneissä kohti nälkäisiä suita. Katso ohje viereiseltä sivulta. Valkoviinissä haudutetut täytetyt salaatit sopivat hyvin alkupalaksi. 36
tuorehiivaa (à 50 g) 1 dl vettä 2 ½ dl hiivaleipäjauhoja ½ tl suolaa 2 rkl oliiviöljyä TÄYTE 5 dl kantarelleja 1 punasipuli 2 rkl oliiviöljyä 2 lehtikaalin lehteä 150 g ranskankermaa 100 g fetajuustoa 75 g mozzarellajuustoraastetta 1 . 2 . 2 . 25 MIN GLUTEENITON | VEGAANINEN 1 rs sikurisalaattia (300 g) 2 rkl oliiviöljyä ½ tl suolaa 1 tl roseepippuria 1 dl valkoviiniä KANTARELLIMURU 1 l kantarelleja 2 rkl rypsiöljyä 1 dl pähkinäsekoitusta 1 dl paahdettuja kookoslastuja 1 rkl fariinisokeria ½ tl suolaa 1 dl tuoreita yrttejä (esimerkiksi timjamia, basilikaa ja oreganoa) 1 . 30 MIN + 30 MIN PAISTAMINEN 1 pkt ruis-perunapiirakkataikinaa (400 g, pakaste) TÄYTE 1 l kantarelleja 1 iso fenkoli 2 rkl voita 1 prk smetanaa (rasvaa 20 %) tai ranskankermaa 2 munaa 2 dl voimakasta juustoa raastettuna (esim. Kuumenna öljy pannulla ja paista sienet. Levitä seos piiraspohjille. Ripottele niiden päälle suolaa ja roseepippuria. Voitele kuusi tartalettivuokaa (ø 10 cm) tai kahdeksan muffinipellin koloa. Old Amsterdam) 3 rkl tuoretta salviaa 1 tl suolaa ¼ tl muskottipähkinää VUOKAAN 1 rkl voita 1 . + Voit paistaa ohjeella myös yhden ison piiraan (ø 25 cm) . 6 . Viimeistele pizza mustapippurirouhaisulla. Puhdista sienet ja leikkaa suuret yksilöt puoliksi. 5 . Paista piiraita noin 30 minuuttia, kunnes täyte on asettunut ja hieman ruskistunut. Anna hautua miedolla lämmöllä noin 15 minuuttia. SIKURISALAATTI JA KANTARELLIMURU 4 ANNOSTA Sikurisalaatti muuttuu paistunpannun kautta lempeämmäksi ja saa syliinsä ihanan kantarellimurun. 4 . Tarjoa sikurisalaatit sienimurun kanssa. MAKU 37. Jaa päälle sieniseos, lehtikaali ja lopuksi murustettu feta ja juustoraaste. KOOKOSKANTARELLIKEITTO 4 ANNOSTA Kun soseutat keiton, herkullisia kantarelleja riittää varmasti kaikille. Kuumenna kattilassa öljyä ja paista sienistä enin neste pois. 7 . Kauli pizzataikina jauhotetun leivinpaperin päällä ohueksi pohjaksi. Lisää vehnäjauhot, curry ja kurkuma sekoitellen. Kuori ja hienonna sipuli. Siirrä sivuun. Lorauta pannulle viiniä, vähennä lieden lämpö ja peitä kannella. Ota halutessasi muutama sieni erikseen keiton koristeeksi. Sekoita smetana, munat, juustoraaste, fenkoli, silputtu salvia, suola, muskottipähkinä ja reilu puolet kantarelleista. Puhdista kantarellit. Painele päälle loput sienet. KANTARELLIPIZZA 4 ANNOSTA Vastustamattomassa valkoisessa pizzassa on tuplasti juustoa ja ohut, rapsakka pohja. Kaada sienikeiton joukkoon kookosmaito ja kuumenna. + Voit korvata viinin omenasiiderillä tai -mehulla. 3 . Perkaa ja paloittele sienet. 4 . Kaada joukkoon pähkinät, kookoslastut, sokeri ja suola ja kääntele hetki. Puhdista sienet. Poista lehtikaalin lehdistä kova ruoti ja revi lehtikaali pienemmiksi paloiksi. 5 . Kuumenna voita pannulla ja paista sienet. 5 . Paista pizzaa 225-asteisen uunin keskitasolla noin 15 minuuttia. 3 . Lisää jauhot, suola ja öljy ja vaivaa tasaiseksi. Kuumenna uuni 175 asteeseen. + Kokeile soppaa myös mustatorvisienistä, lampaankäävistä ja suppilovahveroista. Kuumenna öljyä paistokasarissa. Kuullota voissa pehmeäksi. Nosta pannu levyltä ja lisää yrttisekoitus. Sulata taikina pakkauksen ohjeen mukaan. + Jos haluat pizzapohjasta maukkaamman, tee se edellisenä iltana jääkaappiin odottamaan. KANTARELLIFENKOLIPIIRAKAT 6—8 ANNOSTA Jos et omista tartalettivuokia, piirakat valmistuvat myös muffinipellillä. 2 . Koristele keitto sienillä ja silppua halutessasi päälle ruohosipulia. Anna paistua, kunnes sikurisalaatit ovat saaneet hieman väriä. Painele sulanut taikina vuokien pohjalle ja reunoille. Anna hautua miedolla lämmöllä 5–8 minuuttia. Soseuta keitto, mutta jätä siihen hieman rakennetta. 2 . Huuhdo ja leikkaa fenkoli ohuiksi viipaleiksi. Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Kun seos on ruskistunut, lisää kasvisliemi. Kuori ja leikkaa sipuli renkaiksi. Käännä salaatit ja paista niitä vielä muutama minuutti. 4 . 3 . Tuplaa ohje koko pellilliseen. Levitä päälle ranskankerma. 20 MIN + 15 MIN HAUDUTTAMINEN VEGAANINEN 1 l kantarelleja 1 sipuli 2 rkl rypsiöljyä 2 rkl vehnäjauhoja 1 tl currya ½ tl kurkumaa 5 dl kasvislientä 1 prk kookosmaitoa (400 ml) ½ tl suolaa ¼ tl mustapippuria PINNALLE 2 rkl ruohosipulia silputtuna 1 . 20 MIN + 30 MIN KOHOTTAMINEN + 15 MIN PAISTAMINEN TAIKINA . 3 . Kuumenna pannulla öljyä. 4 . Lisää hienonnetut sipulit kattilaan ja kuullota hetki. Nosta salaatit pannulle. Mausta suolalla ja pippurilla. Poista sikurisalaattien päällimmäiset lehdet ja leikkaa salaatit kahtia. Anna taikinan kohota peitettynä vedottomassa paikassa puoli tuntia. Lisää puhdistetut sienet ja sipulit ja paista noin 5 minuuttia
4 . Purkita hillo puhtaisiin, kuumiin purkkeihin piripintaan ja sulje korkit heti. 3 . 4 . Keitä hilloa miedolla lämmöllä puoli tuntia, kunnes marjat painuvat pinnan alle. Keitä 10 minuuttia. 20 MIN + 40 MIN KEITTÄMINEN GLUTEENITON | VEGAANINEN 3 –4 dl vettä 500 –700 g sokeria 1 kg marjoja ja/tai hedelmiä 1 . Anna jäähtyä. Kuori hillon pinnalta vaahto pois. MEILLAKOTONA.FI. Mittaa vesi ja sokeri isoon terästai emalikattilaan. HILLO PEHMEÄKUORISISTA MARJOISTA JA HEDELMISTÄ NOIN 1 L HILLOA Tämä ohje sopii mansikoille, raparperille, vadelmille, mustikoille, juolukoille ja lakoille. Sekoita välillä, jotta hillo ei pala pohjaan. Purkita hillo puhtaisiin, kuumiin purkkeihin piripintaan ja sulje korkit heti. Sekoita välillä. Säilytä hillo jääkaapissa. 2 . 2 . 3 . Anna kiehua hiljaisella lämmöllä noin 30 minuuttia, kunnes marjat ovat tasaisesti liemessä. + Hillosokerilla keittoaika on lyhyempi. Kuori vaahto pois hillon pinnalta. Kuumenna marjoja hitaasti kiehumispisteeseen. HILLO KOVAKUORISISTA MARJOISTA JA HEDELMISTÄ NOIN 1 L HILLOA Tällä ohjeella keität hilloa herukoista, puolukoista, karviaisista ja karpaloista. Säilytä hillo jääkaapissa. Lisää puhdistetut marjat. Pane peratut marjat ja/tai hedelmät ja sokeri kerroksittain terästai emalikattilaan. Anna jäähtyä. Anna mehustua muutama tunti. 38. K u r k k a a ma u s ta m isi d e at hil l o b ing o s t am me si v ult a 40 ! PERUSKAAVAT HILLOTÄRPPI Jos haluat, että marjat pysyvät ehjinä, ravistele kattilaa, älä sekoita. 20 MIN + 2 T MEHUSTUMINEN + 30 MIN KEITTÄMINEN GLUTEENITON | VEGAANINEN 1 kg marjoja ja/tai hedelmiä 500 –700 g sokeria 1
Lehdet suojaavat purkkeja rikkoutumiselta ja käsiä palovammoilta. Anna kuumentua noin 15 minuuttia. Täytä purkit puolilleen vedellä ja nosta mikroaaltouuniin kiehumaan. Kuumenna uuni 100–125-asteiseksi ja kääri pestyt purnukat sanomalehtiin. Ne voi huuhdella vedessä, jossa on tilkka säilöntäainetta. Kuori mahdollinen vaahto. Säilytä jäähtynyt hillo jääkaapissa ja käytä muutaman viikon sisällä. granit.fi Hommat PURKISSA OTA HALTUUN HILLOAMISEN LYHYT OPPIMÄÄRÄ JA SYÖ OMATEKOISIA PURKKIHERKKUJA NYT JA VUODEN YMPÄRI. decanter.fi 2. Keitä kannet erikseen kattilassa. Jätä suuaukot avoimiksi. Küchenprofin hillosuppilon pohjan saa irti, 29 €. MUOVISET ASTIAT eivät kestä kiehauttamista. Jasmin Raitakari KAIKKI ALKAA PURNUKOISTA LIOTA LASIPURKKEJA JA -PULLOJA sekä niiden kansia 8–10 tuntia väljässä vedessä huoneenlämmössä ennen käyttöä, jotta mikrobien itiöt aktivoituvat. Pese purnukat huolellisesti harjalla ja astianpesuaineella ja kuumenna ennen purkittamista näin: A. Lado paperiin käärityt purkit vieri viereen uunipellille ja työnnä pelti uuniin niin, että purkkien suuaukot osoittavat perälle päin. D. Mittaa marjat ja sokeri kerroksittain isoon mikronkestävään kulhoon. MIKROAALTOUUNIKIKKA toimii hyvin pienille hillomäärille. Kuumenna ainekset mikroaaltouunin täydellä teholla (800 W) kiehuvaksi. Poista sanomalehdet vasta kun purkit ovat jäähtyneet. 2 . Napsauta päälle kuuma pesuohjelma samaan aikaan kun aloitat hilloamispuuhat, jolloin purkit ovat kuumia ja valmiita käyttöön. 15 MIN + 10 MIN KEITTÄMINEN 8 dl marjoja 2 dl hillosokeria 1 . Westmarkin purkkipihdeillä nostat kuumat purkit 7 €. Purkita hillo puhtaisiin purkkeihin. eiring.fi 3. Pienet purkilliset syöt tarpeeksi nopeasti. C. Lasipurkit alkaen 4,50 € (2 dl). UUNISSA KUUMENTAMINEN on perinteisin tapa kuumentaa purnukat. Jätä käsinpesu väliin ja lado purkit astianpesukoneeseen. + Hillo onnistuu sekä tuoreista että pakastetuista marjoista. HÄTÄHOUSULLE KÄTEVÄ APU 3 2 1 MAKU 39. Sekoita puolivälissä ja lopuksi. Kiehauta sillä aikaa korkit vesikattilassa. Purkkien tulee olla kuumia, kun ne täytetään. B. ASTIANPESUKONE on helpoin tapa valmistella tölkit ja kannet purkituskuntoon. PIKAHILLO MIKROSSA NOIN 6 DL HILLOA Akuuttiin hillonhimoon auttaa mikrossa tehty pikahillo. Tarkkaile, ettei hillo kiehu yli. Anna kiehua 6–8 minuuttia. K u v at V al m is ta ja t ja A -l eh ti en ku v aar ki st o K u v it u s iS to ck KÄTEVÄT KAMAT 1
Lisää sokeri ja keitä 10 minuuttia. 2 . 40. Silloin hilloa voi sulattaa juuri pannarille tai letuille tarvittavan määrän. PÄÄMAKU MAUSTEVAIHTOEHDOT + tai + tai + tai + tai Karviainen piparminttu limoncello Banaani kookos omena Karpalo appelsiini portviini + tai + tai + tai + tai Kesäkurpitsa tyrni sitruuna Mansikka laventeli rosmariini Mustikka fenkoli kardemumma Kirsikka suklaa lakritsi Luumu mantelirouhe timjami Hennot yrtit kannattaa lisätä vasta keittämisen loppuvaiheessa, jotta niiden aromit eivät haihdu ilmaan. Hillon pakastaminen annosrasioihin on hyvä idea. Soseuta seos sauvasekoittimella. Kiehauta ja anna kiehua noin tunti. VÄHÄSOKERINEN hillo on hyvä säilyttää jääkapissa ja käyttää vikkelästi. Tässä 26 toimivaa yhdistelmää. Avatut purkit säilyvät kaksi kuukautta, usein kauemminkin. SÄILYY VUOSIA HILLOT SÄILYVÄT avaamattomina ainakin vuoden. HILLOBINGO Parita ennakkoluulottumasti eri vihanneksia ja mausteita. MEILLAKOTONA.FI. 3 . KORKATUT HILLOT säilyvät parhaiten jääkaapissa. + tai + tai + tai + tai + tai Omena Earl Grey porkkana Tomaatti chili vanilja Vadelma raparperi inkivääri Puolukka kalakastike tähtianis Päärynä sahrami kaneli LAKATTOMAN LAKKAHILLO 8 DL HILLOA Porkkanoista ja karviaisista keitetty hillo maistuu erehdyttävästi lakalta. Lisää neste. Kylmällä alustalla purkit voivat hajota nopean lämmönvaihtelun takia. HILLOTÄRPPI Kun pullotat kuumaa hilloa, tee se sanomalehden päällä. Purkita kuuma hillo pestyihin, kuumennettuihin purkkeihin. Jäähdytä ja nosta jääkaappiin. Haista ja maista hilloa ennen biojätesangolle suuntaamista. Esimerkiksi hapan puolukkahillo säilyy vuosia, joten luota aisteihisi. Lusikoi hilloa aina puhtaalla lusikalla ja merkkaa etikettiin avaamispäivä . 20 MIN + 1 T 10 MIN KEITTÄMINEN GLUTEENITON | VEGAANINEN 1 kg porkkanoita 1 kg keltaisia karviaisia 2 ½ dl porkkanamehua tai vettä 800 g hillosokeria (noin 9 ½ dl) 1 . Pese, kuori ja raasta porkkanat. Huuhtele karviaiset ja poista halutessasi karat ja tupsut. Nosta raaste ja marjat kattilaan. 4
Voit halutessasi keittää löysän hillon uudestaan ja lisätä hieman sokeria ja pektiiniä, jota saa apteekista. MINKÄLAINEN KATTILA ON PARAS HILLOJEN KEITTÄMISEEN. Käytä hilloon vain laadukkaita ja juuri kypsyneitä marjoja, hedelmiä ja vihanneksia. MIKSI OHJEESSA NEUVOTAAN KUORIMAAN VAAHTO. MIKSI HILLOPURKIT PITÄÄ TÄYTTÄÄ PIRIPINTAAN. Jos se ei umpeudu, hillo on valmis. Pakastimen perälle vuosiksi unohtuneet kuivahtaneet marjat kannattaa suosiolla viskata biojätteeseen. Vanhemmat marjat kannattaa sulattaa ja tarkastaa ennen käyttöä. MITÄ JA MIKSI. Katsele, haistele ja ehkä myös maistele. MISTÄ VOI TEHDÄ HILLOA. Poista vahingoittuneet yksilöt, sillä tuskin haluat, että homeinen mansikka pilaa koko hilloerän. Vaahdossa on ilmaa, ja purkki on tarkoitus saada hapettomaksi. HELPPO PIKAINEN CHIAHILLO 6 ANNOSTA Chiansiemenillä hyydytetty raakahillo ei kaipaa sokeria. Marjat pilaantuvat pakkasessa hitaasti ja säilyvät hyvin seuraavaan satokauteen. Voit käännellä tölkkejä niiden jäähtyessä, jos haluat marjojen asettuvan tasaisemmin. Lämmin ja kostea hillohylly tai lusikasta eksyneet paahtoleipämurut vauhdittavat homehtumista. Myös säilytysoloilla on merkitystä. 5 MIN + 8 T TEKEYTYMINEN GLUTEENITON | VEGAANINEN 2 dl vadelmia (suomalaisia) 2 rkl vaahterasiirappia 1 rkl sitruunamehua 1 rkl vettä ¼ tl aitovaniljajauhetta 2 rkl chiansiemeniä 1 . Keittoajan laskeminen aloitetaan, kun seos alkaa kuplia kevyesti. Hillo on purkitettu liian kuumana ja sitä ei ole sekoitettu tai ravisteltu tarpeeksi. Pari vuotta vanhat marjat voi usein käyttää hilloksi. Syynä voi olla myös purkin sisäpuolen käpälöinti sormilla sekä vajaaksi jäänyt tai huolettomasti pesty purnukka. Tölkkin ilmatilassa voi asua pieneliöitä, jotka nopeuttavat pilaantumista. HILLOTÄRPPI MISTÄ TIETÄÄ, ETTÄ HILLO ON VALMIS. Hilloa kannattaa keittää reseptin mukainen määrä. Hillo säilyy jääkaapissa noin viikon. Anna hillon tekeytyä yön yli jääkaapissa. Kun keittoaika on lopuillaan, lusikoi lautaselle hilloa ja nosta se takaisin jääkaappiin. Lisää chiansiemenet ja loput marjat. Vedä jäähtyneeseen hilloon lusikalla rako. Keittoaika on tainnut jäädä lyhyeksi, marjat ovat olleet liian kypsiä tai hillossa on liian vähän pektiiniä. MAKU 41. KUINKA VANHOJA MARJOJA VOI KÄYTTÄÄ. MIKSI MARJAT NOUSEVAT PINNALLE. Muussaa kevyesti haarukalla 3 . Jos marjat ovat kunnossa, uskaltaa niistä tehdä hilloa, vaikka smoothieen ne eivät enää kelpaakaan. Vaikka harmittaisi, niin älä lusikoi homeista hilloa kuin biojäteastiaan, sillä mahdollisesti myrkyllinen home on levinnyt koko purkilliseen. Hillosokerin pektiini alkaa toimia vasta keitettäessä. + Kokeile hilloa puuron ja lettujen kanssa. Voit tehdä hilloa lähes kaikista marjoista ja hedelmistä ja sekoitella eri lajeja keskenään. Valitse paksupohjainen terästai emalikattila. Soseuta puolet vadelmista siirapin, nesteiden ja vaniljan kanssa sauvasekoittimella. Mustikka fenkoli kardemumma MIKSI HILLOON TULI HOMETTA. Hillossa on ollut ehkä liian vähän sokeria, marjat ovat olleet likaisia tai ylikypsiä tai hillon keittoaika on jäänyt liian lyhyeksi eikä sokeri ole ehtinyt sitoa vettä itseensä. MIKSI HILLO JÄI LÖYSÄKSI. Marjoista nousseet, vaahdon sisältämät epäpuhtaudet voivat vaikuttaa säilyvyyteen. Nosta tyhjä lautanen jääkaappiin, kun aloitat hillon keittämisen. Paksu pohja huolehtii, että hillo ei pala pohjaan. Jos tuplaat ohjeen, keittoaika ei pidä enää paikkaansa. 2
Mehiläisten aarre eli hunaja Hunaja on sokeria makeampaa, ja se sopii hyvin kirpeille marjoille. Ruokokidesokeri jos haluat makua Ruokokidesokeri on fariinisokeria miedompi, kuiva, tumma kidesokeri, joka sisältää pieniä määriä sokeriruo’on kivennäis-, hivenja aromiaineita. Steviasokeri ja makeutusaineet eivät sovi hilloamiseen, koska niillä ei ole sokerin säilövää vaikutusta. Desi sokeria painaa 88 grammaa. Kiloon marjoja tarvitaan yksi 250 g:n pakkaus Minihillosokeria. Ne auttavat hillon jähmettymisessä ja säilymisessä. dansukker.fi 5. Hillosokeri 2,20 €, 1 kg. Voit myös korvata osan sokerista hunajalla antamaan hillolle lisämakua. Desi hillosokeria painaa 85 g. Valmiissa hillossa on lisättyä sokeria noin neljäsosa. urtekram.fi 1 2 3 4 5 6 HILLOTÄRPPI Hillosokerilla ja hillo-marmeladisokerilla keitetty hillo ei kestä paistamista. Ruokokidesokerilla saadaan hilloon tumma väri ja vahvempi maku. Päiväys: Ra kkau della hillottu Päiväys: Kull anarvoista Päiväys: Va in valioyksilöitä 42. 1 desi ruokosokeria painaa noin 90 grammaa. Tämä sokeri sopii yleisesti kaikkialle, mihin sokeria tarvitaan eli säilöntään, leivontaan ja jälkkäreihin. Kaupan sokeripussien sisältö on peräisin sakkaroosipitoisista sokerijuurikkaista ja sokeriruo’osta. k-ruoka.fi 2. Muut makeat Chutneytyyppisiin tulisiin ja tummiin säilykkeisiin sopii aromikas ja tumma muscovado tai fariinisokeri. Keittoaika on 10–15 minuuttia ja valmiin hillon sokeripitoisuus on noin kolmasosa. Suomalainen kukkaishunaja, 3,60 €/ 200 g. Toimituksen hillohullut ovat tosin leiponeet onnistuneesti bostonkakkua omasta uuniomenahillosta. Hillolle tehty hillosokeri Hilloja varten suunniteltuun hillosokeriin on sekoitettu pektiiniä, sitruunahappoa ja kaliumsorbaattia. Minihillosokerilla valmistettu hillo säilytetään jääkaapissa, ja avaamattonana se säilyy jääkaapissa noin puoli vuotta. Pektiini on peräisin hedelmistä, kuten omenasta. Hillo-marmeladisokeri 1,20 €/300 g. Hillo-marmeladisokerilla kiinteää Hillo-marmeladisokeri sisältää hillosokerin tapaan kiinteyttävää hedelmäpektiiniä ja säilyvyyttä parantavaa kaliumsorbaattia, mutta hillo-marmeladisokerissa niitä on vielä enemmän. Tavallista sokeria tarvitaan vähintään puolet marjojen määrästä ja hillon keittoaika on puoli tuntia. Hillo-marmeladisokerin keittoaika on vain muutamia minuutteja ja valmiissa hillossa on neljäsosa lisättyä sokeria. MEILLAKOTONA.FI. Pektiinin ansiosta hillosokeria tarvitaan hilloon vähemmän kuin tavallista sokeria. Ihan uusi minihillosokeri Myös sokerihyllyn uutuus sisältää pektiiniä ja kaliumsorbaattia. Desi hillo-marmeladisokeria painaa 85 g. Hilloja tehdessä kannattaa muistaa, että hunaja voi vaahdota keitettäessä, ja siksi suuri kattila tulee tarpeeseen. dansukker.fi 3. Hurjan kuuloista kaliumsorbaattia on luonnostaan esimerkiksi pihlajanmarjoissa. Pektiini vaatii keittämisen toimiakseen, joten hillosokeri ei sovi tuoremarjasurvokseen. NE MAKEAT Tuttu ja turvallinen tavallinen sokeri Kaikille tuttu sokeri eli sakkaroosi sisältää hedelmäsokeria ja rypälesokeria. Sokeria käytetään yhtä paljon kuin tavallista sokeria. Minihillosokeri 1,20 €/250 g. Pirkka-sokeri 0,70 €, 1 kg. 1 dl hunajaa painaa 140 grammaa. UUTUUS 1. Hillosokerilla tehty hillo säilyy avaamattomana myös viileässä huoneenlämmössä. Luomu Reilun kaupan ruokosokeri 2,80 €/500 g. Pienemmän sokerimäärän vuoksi tällä sokerilla valmistettu hillo säilytetään aina jääkaapissa. dansukker.fi 6. hunaja.fi 4. Yksi paketti (330 g) riittää yhdelle kasviskilolle. Jos haluat makeuttaa niillä hillon tyylistä seosta, säilytä purkit pakastimessa
3 . Lisää sokeri, nesteet ja puolitettu vaniljatanko. 1 . Pektiini saa aikaan hillon hyytymisen yhdessä sokerin ja hapon kanssa. Anna hillokkeen hautua uunissa kannella peitettynä 2 tuntia. Osmoosissa mikrobien sisältämä vesi siirtyy soluseinän läpi vähemmän vettä sisältävään ympäristöön, jolloin mikrobit kuivuvat ja tuhoutuvat. MIKÄ TEHTÄVÄ ON PEKTIINILLÄ. Pektiinin määrä vähenee myös pakastettaessa. + Jos haluat paremmin säilyvän hillon, lisää sokerin määrää. Sokerin säilövä vaikutus perustuu kahteen ilmiöön: vedensidontakykyyn ja osmoosiin. Sitä lisään lusikallisen kaurapuuroon. Pektiini muuttuu ajan myötä sitruunahapon vaikutuksesta ruskeaksi, mutta on silti käyttökelpoista päiväysmerkintään asti. Vanhentuneen hillosokerin voi käyttää esimerkiksi marjapiirakan täytteeseen. ”Saan loppukesästä anopilta kasan omenoita, joista keitän inkiväärillä ja kanelilla maustettua uuniomenahilloa. 2 . Sokeri tietysti makeuttaa, mutta hillossa sillä on vielä tärkeämpi tehtävä. Päiväys: Päiväys: Pu rkillinen kesää Na uti taa n hyväs ä seura s a MAKU 43. Poista vaniljatanko. Pilkottu sokeri sitoo paremmin vettä kuin sakkaroosi, ja samalla hillon säilyvyys paranee. Nosta vuoka 200-asteiseen uuniin. Nosta lohkot kannelliseen uunivuokaan. Pektiini on monien marjojen ja hedelmien sisältämä hyytelöimisaine. 30 MIN + 2 T 30 MIN PAISTAMINEN GLUTEENITON | VEGAANINEN 1200 g omenoita (hapokas lajike) 1 dl hillosokeria 1 dl vettä ¼ dl limettimehua 1 vaniljatanko MIKSI SOKERIA. Esimerkiksi puolukoissa, viinimarjoissa, luumuissa, sitruksissa ja happamissa omenoissa on luontaisesti runsaasti pektiiniä. Sekoita lohkoja puolen tunnin kuluttua. Hillon keittämisessä maltti on valttia. VÄHEMMÄN MAKEA UUNIOMENAHILLOKE 8 DL HILLOA Uuunissa paahtunut omenahillo maistuu jopa vähän toffeiselta. Voit sekoittaa seosta pari kertaa tänä aikana. Pektiiniä on enemmän raaoissa ja vastakypsyneissä marjoissa ja hedelmissä, mutta se vähenee nopeasti, eikä ylikypsistä marjoista saa enää kiinteää hilloa. Purkita hilloke puhtaisiin ja kuumiin purkkeihin. Kun hillossa on sokeria noin puolet hedelmien ja marjojen painosta, suurin osa vedestä on sokeriin sitoutuneena eikä vapaana vetenä, joten se ei ole mikrobien käytettävissä. Purkkeja ei saa kotikonstein täysin puhtaiksi mikrobeista, mutta sokeri estää homeiden ja hiivojen kasvua. Lohko omenat. Poista siemenkodat. Lisäksi se antaa hillolle oikeanlaisen rakenteen, parantaa sen väriä ja suojaa C-vitamiinia. Marjojen happamuus ja säilöntävaiheen kuumennus pilkkoo sokerin eli sakkaroosin kokonaan. Pelkkää pektiiniä myydään apteekissa. Mansikat, vadelmat, mustikat, kirsikat, päärynät ja raparperit taas sisältävät niukasti pektiiniä. Lisäksi sekoitan usein pakastemarjoista chiahilloa, joka toimii ihanasti banaanilettujen kaverina.” Jasminin keittiössä HILLOTÄRPPI Sokeri säilyy kuivassa ja huoneenlämmössä lähes rajattomasti, mutta hillosokeri ei säily, sillä sen pektiini menettää ajan myötä aktiivisuuttaan. Sulje ja anna jäähtyä ennen kuin nostat jääkaappiin. Käytä parin kuukauden sisällä
Annika Elomaa Kuvat Johanna Myllymäki KOLMEN KASTIKE SUKLAA-KINUSKIKASTIKE valmistuu helposti kookoskermasta, suklaasta ja tummasta sokerista, joka antaa kastikkeelle kivan paahteisen maun. MEILLAKOTONA.FI. Keitä kastiketta noin 10 minuuttia, nosta kattila levyltä ja sulata joukkoon 50 grammaa paloiteltua tummaa suklaata. Tadaa tattaria Gluteenittomista tattarijauhoista tehdyn kaakaopannarin kruunaavat raikas marjasalaatti ja tahmea suklaa-kinuskikastike. Katso pannarin ohje sivulta 49. NÄMÄ MAUSTETUT LUKSUSPANNARIT SEURALAISINEEN SOPIVAT MINKÄ TAHANSA ATERIAN KOHOKOHDAKSI. Tämä ohje toimii myös kinuskikastikkeena, jos et halua lisätä suklaata. 44. Mittaa kattilaan 2 desiä kookoskermaa ja 1 ½ desiä ruoko-, fariinitai intiaanisokeria. Yllättävän YLELLINEN PAISTATKO PANNUKAKKUA VAIN ILTAPALAKSI TAI HERNEKEITTOPÄIVÄNÄ
Lisää mustikkahilloa, jonka maustat limen mehulla ja kuorella sekä kardemummalla. Pumpulin pehmeä Onnea on oma pieni ja kumpuileva pannari. MAKU 45. Katso pikahillon resepti sivulta 39. Katso pannarin ohje sivulta 49. Lusikoi vierelle kuohkeaa mustikkarahkaa, jonka salaisuus on limetillä ja kardemummalla maustettu hillo. HILLON VERRAN PAREMPI RAHKA HILLOLLA MAUSTETTU MUSTIKKARAHKA sekoitetaan purkillisesta rahkaa ja parista desistä paksua jogurttia
Peitä vuoka tuorekelmulla ja pakasta 4–5 tuntia. Kaada jäätelömassaa, desi lemon curdia ja puolisen litraa vadelmia kerroksittain 1,5 litran vuokaan. Säästä osa vadelmista ja lemon curdista jäätelön pinnalle. Pisteenä lettupinon päällä on pallo itse tehtyä vadelma-sitruunajäätelöä. Jäätelöä ei tarvitse sekoittaa pakastuksen aikana. Sekoita purkillinen (397 g) kondensoitua maitoa joukkoon. Lakufanin lempparit Todelliset luksuspannarit paistetaan taikinasta, jonka nesteenä on lakritsifudge-kermaseosta ja jogurttia. VIILEÄÄ SEURAA VADELMA-SITRUUNAJÄÄTELÖ ja lakupannarit ovat taivaalliset yhdessä. Katso pannarin ohje sivulta 49. MEILLAKOTONA.FI. Vatkaa 5 desiä vispikermaa vaahdoksi. 46
Korvaa vadelmat mustikoilla tai mansikoilla. Katso ohje viereiseltä sivulta. Lemoncurdin sijaan voit pursottaa sattumat toffeetai suklaakastikeesta. Joustava jäätelö Tämä jätskin perusohje taipuu ihan minkä makuiseksi tahansa. MAKU 47
Katso pannarin ohje sivulta 49. 48. KESÄN RA(I)KKAIN LISUKE NEKTARIINI-MANSIKKASOSE on kesän ihanin lisuke pannareille. Mausta vaniljasokerilla tai aitovaniljajauheella. MEILLAKOTONA.FI. Perkaa ja lohko 250 grammaa mansikoita. Kivasti kierteellä Voiko olla parempaa kuin vastapaistettu korvapuustipannari, pehmeä kermavaahto ja raikas nektariini-mansikkasose. Surauta hedelmät soseeksi. Halkaise neljä nektariinia ja poista niistä kivet. Lisää ne nektariinisoseen joukkoon
KORVAPUUSTIPANNARIT 12–14 KPL Näiden herkkupannareiden juju on pintaan pursotetut kaneli-sokerispiraalit. 10 MIN + 20 MIN PAISTAMINEN 2 dl vehnäjauhoja 2 rkl sokeria ½ tl leivinjauhetta ½ tl suolaa 1 tl vaniljasokeria 4 dl maitoa 3 munaa 1 tl sitruunankuorta raastettuna 25 g voita 1 . + Maustamattoman jogurtin voit korvata kermaviilillä. + Tee itse kaakao-kaurajuoma maustamalla kauramaito maidottomalla kaakaojuomajauheella. 2 . Viimeistele halutessasi lakritsikastikkeella. Vatkaa joukkoon jauhot. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla noin 20 minuuttia. Poimi ideat näistä luksuspannareista. Lisää raaste taikinaan. Sekoita kulhossa vehnäjauhot, sokeri, leivinjauhe, suola ja vaniljasokeri. Tarjoa pannukakun kanssa mansikoita, vadelmia ja mustikoita sekä suklaa-kinuskikastiketta (katso ohje sivulta 44). Sekoita joukkoon maito ja öljy 2 . Tarjoa pannarimuffinien kanssa hillolla maustettua mustikkarahkaa (katso ohje sivulta 45). 15 MIN + 20 MIN PAISTAMINEN 4 dl vehnäjauhoja 1 rkl sokeria 2 tl leivinjauhetta 1 tl vaniljasokeria ½ tl suolaa ½ tl kardemummaa 3 dl maitoa 2 rkl rypsiöljyä 2 isoa munaa KANELI-SOKERISPIRAALIT 75 g voita 1 dl fariinisokeria 1 rkl kanelia 1 . Leikkaa pussiin puolen sentin reikä. Vatkaa munat kevyesti kulhossa. Tarjoa lakritsipannukakut sitruuna-vadelmajäätelön (katso ohje sivulta 46) ja vadelmien kanssa. Kaada pannukakkutaikinaa kuumalle pinnoitetulle pannulle (Ø noin 12 cm). Voitele muffinivuoan kolot ja kaada loppu voisula taikinaan. Vatkaa munat kulhossa kevyesti vaahdoksi ja lisää taikinaan. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan (30 cm × 20 cm). 4 . Sulata voi. Anna turvota 20 minuuttia. PANNUKAKKUMUFFINIT 12 KPL Sitruunankuorella mausteut pannarimuffinit paistuvat helposti muffinipellillä. 4 . Lusikoi seos pursotuspusiin tai vahvaan muovipussiin. 10 MIN + 20 MIN TAIKINAN TURPOAMINEN + 20 MIN PAISTAMINEN GLUTEENITON | MAIDOTON 3 munaa 4 dl kaakao-kaurajuomaa (Oatly) 2 rkl vaahterasiirappia 1 ½ dl tattarijauhoja (esim. 3 . Sekoittele kunnes lakritsit liukenevat kermaan. MAKU 49. Kuumenna kerma kattilassa ja lisää pilkotut lakritsifudget. 5 . Anna taikinan turvota 20 minuuttia ennen paistamista. 6 . Lisää kaurajuoma ja vaahterasiirappi. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Pese sitruuna hyvin ja raasta kuori. Keskisen mylly) 1 tl leivinjauhetta 1 . Käännä pannukakku kun alapuoli on kauniin ruskea. 3 . 4 . Vatkaa munat vispilällä kuohkeaksi vaahdoksi ja sekoita vaahto taikinaan. Lisää lopuksi voisula taikinaan. Tarjoa pannarit kermavaahdon ja mansikka-nektariinihillon (katso ohje sivulta 48) kanssa. KAAKAOTATTARIPANNUKAKKU 8 ANNOSTA Kaakaolta maistuva tontonpannari valmistuu näppärästi kaurajuomasta ja tattarijauhoista. 5 . 15 MIN + 20 MIN TAIKINAN TURPOAMINEN + 20 MIN PAISTAMINEN 1 dl vispitai kuohukermaa 4 lakritsifudgepatukkaa (à 28 g, Panda) 2 dl kevytmaitoa 1 dl maustamatonta jogurttia 2 dl vehnäjauhoja 1 ½ tl leivinjauhetta 1 rkl sokeria 2 munaa 2 rkl voita sulatettuna PAISTAMISEEN 4 rkl voita tai margariinia 1 . Niin taivaallista kuin tuiki tavallinen peltipannukakku onkin, kokeile seuraavalla kerralla uusia mausteita taikinaan. Paista muffineita 200-asteisen uunin keskitasolla 20–25 minuuttia. Vatkaa joukkoon maito ja munat. Paista pannukakut rasvassa paistintai lettupannulla keskilämmöllä. 6 . 2 . Jaa taikina vuokiin. Sulata voi ja sekoita siihen fariinisokeri ja kaneli. Paista toiselta puolelta vielä noin 30 sekuntia. Kun pinta alkaa hyytyä, pursota pannukakulle sokeri-kaneliseoksesta spiraali ulkoreunasta aloittaen. 3 . 5 . + Mausta taikina sitruunankuoren sijaan raastetulla limetin tai appelsiinin kuorella. LAKRITSIPANNARIT 20 PIENTÄ TAI 12 ISOMPAA Lakufanin lempparipannarit saavat aidon lakun maun fudgepatukoista. 4 . 3 . Kaada seos kulhoon ja lisää maito, jogurtti ja kuivat aineet. 2
Katso ohje sivulta 52. Voit tehdä tarte tatinit yhteen isoon uunin kestävään pannuun (Ø 22 cm) tai neljään blinipannuun (Ø 10 cm). MEILLAKOTONA.FI. Mustikoiden kuperkeikka Kesän ihanin mustikkapiirakka tehdään nurinpäin: lado mustikat pannun pohjalle, painele taikina päälle ja kiepsauta valmis piirakka ylösalaisin tarjolle. 50
Kuulin vain huudahduksen ”nyt lähdetään”, ja sitten äiti jo istui auton takapenkillä. Taikinaa ei pidä vaivata liikaa, jotta valmis piirakka säilyttää mureutensa. Mustikkapiirakkapäivän yhteydessä selvitettiin myös ikuisuuskysymys: pullataikina vai murotaikina. Silloin mukaan pakattiin eväät: itse tehtyä leipää ja aamulla lypsettyä maitoa. Mitä ohuemmin sen saa paineltua vuokaan, sitä parempi. Piirakan hän leipoo murotaikinaan, tietenkin. Marjamaija ja kyy Perinneruokaa prkl -bloggaaja Mika on käynyt mustikkametsässä pienestä asti. Pensasmustikat ovat aivan oma lukunsa, mutta nykyisin ne ovat nousseet omassa arvoasteikossani tavallisten mustikoiden rinnalle. Tulos oli selvä: peräti 62 prosenttia vastaajista tekee piirakkansa murotaikinaan. VAHVAA RAKKAUTTA MAKU 51. Mustikkahillo levitetään vasta valmiin pohjan päälle, ja lisämakua herkku saa kermavaahdosta ja tuoreista mustikoista. PULLA VAI MURO. Mustikkapiirakka on Etelä-Karjalassa sijaitsevan Suomenniemen pitäjäruoka. Kerran mustikkavarpujen siimeksissä oli kyykäärme, joka pelästytti äitini niin, että marjamaija ja eväät jäivät mättäälle. Tarte tatinin voi hyvin tehdä metsämustikoista ja pensasmustikoista. Vehnänen eli pulla yleistyi vasta kahvin tullessa Suomeen 1800-luvulla. Äiti valmistaa mustikkapiirakan melkein aina pullapohjaan, ja se on uskomattoman hyvää. Mustikoita kerättiin joka kesä niin paljon kuin pakastimiin mahtui. Itse en oikeastaan edes enää tiedä kummasta pidän enemmän. Minä sain lahjaksi marjamaijan eli poimurin, kun olin muutaman vuoden vanha. Mikan blogin löydät Maku-lehden Meillä kotona -sivustolta, blogit.meillakotona.fi/perinneruokaaprkl. Välillä piti lähteä omia metsiä pidemmälle marjaan, sillä kaikki oli jo noukittu lähimaastosta. Mustikat mitä ilmeisemmin ripoteltiin ensimmäiseksi murotaikinan eikä pullataikinan päälle, sillä voista, jauhoista ja sokerista nypittyjä piirakoita on leivottu Suomessa jo 1700-luvulla. Itse en juuri malta odotella pullataikinan kohoamista, mutta onneksi voi oikaista ja käyttää valmista pullapitkoa. Mustikkapiirakasta on muotoutunut yksi leivotuimmista herkuista, jota juhlittiin vuosi sitten omalla merkkipäivällä Suomen täyttäessä sata vuotta. Pensasmustikat ovat hyvä valinta silloin, kun metsämustikoita ei ole saatavilla. HISTORIA Ensimmäisen mustikkapiirakan leipojaa on mahdoton jäljittää, mutta veikkaisimme häntä karjalaiseksi piirakkamestariksi. KLASSIKON JUJU Muropohjaisessa mustikkapiirakassa tärkeintä on rapea pohja. Mustikat olivat mielestäni parempia, omimpia. Ensimmäiseksi pullapitko halkaistaan ja sisus koverretaan, voidellaan munamaidolla ja paahdetaan nopeasti uunissa. Perinneruokaa prkl -bloggaajamme, kokki Mika Rampa, laittaa rakastamansa klassikon kahdesti uusiksi. Toinen hieman erilainen tapa valmistaa mustikkapiirakka on tehdä se omppupiirakoista tutun tarte tatinin muotoon. Mika Rampa Kuvat Satu Nyström Klassikko Kun olin pieni, ihmettelin sanontaa ”Oma maa mansikka, muu maa mustikka”. Piirakan seuraksi sopii mitä parhaiten vaniljajäätelö. Mielestäni niiden paremmuudesta on turha kinata. Mummuni ja taatani olivat kovia marjastamaan, kuten myös äitini
Painele taikina leivinalustan päällä pannun tai pannujen kokoisiksi ja nosta taikina mustikoiden päälle. Yhdistä toisessa kulhossa vehnäjauhot, leivinjauhe ja kardemumma. Lisää muna. Anna poreilla hetki, kunnes sokeri on sulanut. Nosta jääkaappiin. 4 . 3 . Lisää sitruslikööri ja mustikat. + Voit hyvin korvata sitrus liköörin sitruunamehulla. Silloin sen työstäminen piirakkapohjaksi on paljon helpompaa. Paista tarte tatinia 200-asteisessa uunissa 20–30 minuuttia pannun koosta riippuen. Nyt tarkkana EI NIIN KIIRE SYÖMÄÄN Anna taikinan levätä hetki jääkaapissa. 52. Lisää voi, fariinisokeri ja timjamin oksat paistinpannulle. TULE HYVÄ KAKKU Kumoa tarte tatin kuumana. TARTE TATIN MUSTIKOISTA 4 ANNOSTA Mustikkakuperkeikkapiirakan salaisuus on timjami, joka syventää mustikan metsäistä makua. Nosta pannu pois levyltä. Lisää jauhoseos kulhoon ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Tarjoa tarte tatinit hieman lämpiminä vaahdotetun kerman kanssa. Mustikat kuivuvat helposti, jolloin lopputulos ei ole niin mehukas. MEHEVÄ LOPPUTULOS Kun olet lisännyt mustikat pannulle, nosta se heti levyltä. 2 . 5 . Sekoita voi ja sokeri kulhossa. 35 MIN + 30 MIN PAISTAMINEN 75 g huoneenlämpöistä voita 1 dl sokeria 1 muna 2 dl vehnäjauhoja 1 tl leivinjauhetta ½ – 1 tl kardemummaa TÄYTE 75 g voita 1 dl fariinisokeria 8 timjamin oksaa 3 rkl sitruslikööriä 3 dl mustikoita TARJOILU 2 dl kuohukermaa vaahdotettuna 1 . Silloin se irtoaa vuoasta helposti. MEILLAKOTONA.FI
3 . Vatkaa kerma vaahdoksi. Koristele mustikka-köyhäritarikakku tomusokerilla ja syötävillä orvokeilla. Sulata voi ja levitä se tasaisesti munamaidon päälle. Voitele pullapitkon kaikki sisäpinnat munamaidolla. 6 . Asettele pullapitkon pohja ja kansi uunipellille leivinpaperin päälle leikkuupinta ylöspäin. 30 MIN + 30 MIN PAISTAMINEN 1 pullapitko MUSTIKKAHILLO 400 g mustikoita 1 ½ dl hillosokeria 1 sitruunan kuori raastettuna 2 rkl sitruunamehua 1 tl vaniljasokeria MUNAMAITO 1 muna 1 dl maitoa KOSTUTUS 2 rkl voita 1 rkl fariinisokeria TÄYTE JA KORISTELU 2 dl kuohukermaa 2 dl mustikoita 1 rkl tomusokeria ½ dl syötäviä orvokkeja 1 . Paista pullapitkoa 225-asteisessa uunissa ylälämmöllä 10–15 minuuttia tai kunnes pinta on hieman ruskistunut. Keitä hilloa 10–15 minuuttia. 5 . Lisää mustikat kermavaahdon päälle ja nosta kansi päälle. Jäähdytä pullapitko. Kuori pintaan muodostunut vaahto pois. Anna munamaidon imeytyä hyvin ennen grillaamista ja tarkkaile, ettei pohja pääse kärähtämään. 4 . Aloita mustikkahillosta: Kaada mustikat ja hillosokeri kattilaan. Silloin kakku pitää tosin syödä rivakasti, mikä tuskin haittaa. KÖYHÄRITARIKAKKU 8 ANNOSTA Jos rakastat pullapohjaista mustikkapiirakkaa, köyhäritarikakku saa sukkasi pyörimään. Kokeile kermavaahdon tilalle jäätelöä. Raasta sitruunankuori ja lisää se ja sitruunamehu kattilaan. Mausta hillo lopuksi vaniljasokerilla ja jäähdytä. Sekoita muna ja maito. MAKU 53. Ripottele lopuksi pinnoille fariinisokeria. Halkaise pullapitko keskeltä ja koverra sisusta pois pari senttiä. + Pitkon paahtaminen onnistuu myös grillissä jälkilämmöllä, kun muut ruoat on jo paistettu. Voit käyttää tilaisuuden hyväksesi ja syödä sisukset. Täytä pullapitko mustikkahillolla ja kermavaahdolla. 2
KATSO SESONGIN osuvimmat ruokavinkit meko.fi/uutiskirje. -uutiskirje Tilaa LÖYDÄ helpot ohjeet arkipöytään. POIMI parhaat reseptit viikonlopun herkutteluihin
P er ja n ta ih er ku n ku v a iS to ck . K u v au sa st ia t ja -l ii n at : st o ck m an n .c o m Annika Elomaa Kuvat Satu Nyström ja A-lehtien kuva-arkisto VALMISTA 30 MINUUTISSA JOTKA JAKSAT KOKATA RANTAPÄIVÄN JÄLKEEN reseptiä 10 MAKU 55
Lisää pannulle vesi ja suolakurkkukuutiot. SLOPPY JOE -BURGERI 4 ANNOSTA Klassikkoburgerissa ihastuttaa mausteinen jauhelihakastike, jossa maistuvat suolakurkkukuutiot ja worcesterhirenkastike. Paahda sämpylät uunissa tai paahtimessa. Sekoita tasaiseksi. Lusikoi päälle kastiketta. Ravista vinegretin ainekset pullossa tai kannellisessa rasiassa. Anna vartaiden vetäytyä hetki alumiinifolioon käärittyinä. Lisää öljy, balsamico ja mausteet. Ripottele puolet juustoraasteesta ja sipulisilppu pohjan päälle. Grillaa broilerivartaat kauniin värisiksi ja kypsiksi. Tarjoa kanavartaat thai-vinegretin ja runsaan salaatin kera. NEKTARIINISALAATTI 4 ANNOSTA Punaisen salaatinkastikkeen salaisuus ovat soseutetut vadelmat, jotka saavat seurakseen öljyä ja balsamicoa. Anna jäähtyä hetki. Anna kiehahtaa niin, että lopputuloksena on sakea muhennos. Hienonna sipulit ja kuullota pehmeiksi öljyssä. 56. Paloittele broilerinleikkeet ja työnnä ne vartaisiin. Tekoaika ylittää puoli tuntia, mutta pohjan paistuessa ehdit tehdä täytteen. Uuni hoitaa loput. 15 MIN GLUTEENITON | VEGAANINEN 4 kypsää nektariinia • 1 rkl rypsiöljyä • ¼ tl sormisuolaa • 1 ps (150 g) saaattisekoitusta • 1 dl tuoreita vadelmia KASTIKE 2 dl tuoreita vadelmia • 2 rkl rypsiöljyä • 1 rkl balsamicoa • 1 tl sokeria • ¼ tl suolaa • ¼ tl mustapippuria Huuhtele ja halkaise nektariinit. Soseuta kastikkeen vadelmat sauvasekoittimella. Täytä burgerit jauhelihalla, tomaattiviipaleilla, sinapilla, juustoraasteella, sipulirenkailla ja salaatilla. + Tee kasvisversio nyhtökaurasta tai Härkiksestä. Jos uusia perunoita jää jonain päivänä yli, tee niistä janssoninkiusauksen piirakkaversio tai lytätyt potut. Silppua päälle anjovikset (säästä liemi). Paista sekoitellen minuutin ajan. Esipaista 200 asteessa 15 minuuttia. 20 MIN 400 g paistijauhelihaa • 1 sipuli • 1 rkl tomaattipyreetä • 2 tl worcesterkastiketta • 1 tl paprikajauhetta • ½ tl suolaa • 1 rkl vehnäjauhoja • ½ dl vettä • 1 suolakurkku kuutioituna LISÄKSI 4 hampurilaissämpylää • 8 miniluumutomaattia • 2 rkl sinappia • 50 g cheddarjuustoraastetta • 8 punasipulirengasta • 4 salaatinlehteä Ruskista jauheliha. Nosta pohja vuokaan ja pistele haarukalla. Paista 200 asteessa vielä 20 minuuttia. MEILLAKOTONA.FI. Upota puiset varrastikut veteen likoamaan. 15 MIN + 35 MIN PAISTAMINEN POHJA 1 pkt (400 g) ruis-perunataikinaa (pakaste) TÄYTE 3 kesäsipulia varsineen • 1 rkl rypsiöljyä • 1 ½ dl emmentaaliraastetta • 1 prk (125 g/80 g) anjovista • 10 varhaisperunaa keitettynä • ½ tl suolaa • ½ tl mustapippuria • 2 munaa • 2 dl kuohukermaa • 2 tl anjovispurkin lientä Kauli sulatettu taikina piirakkavuokaan sopivaksi (Ø 28 cm). Jaa salaatti, nektariinit ja vadelmat lautasille. Mausta ripauksella sormisuolaa. Viipaloi perunat ja levitä ne vuokaan. Poista kivet ja sivele leikkauspinta öljyllä. Sekoita munat kermaan, lisää anjovisliemi ja kaada seos piirakan päälle. 30 MIN GLUTEENITON 500 g broilerin luuttomia rintaleikkeitä • 2 rkl rypsiöljyä • ½ tl suolaa • ½ tl mustapippuria THAI-VINEGRETTI 1 dl rypsiöljyä • 2 tl limetin kuorta (raastettuna) • 2 rkl limettimehua • 2 rkl ruokosokeria • 2 rkl soijakastiketta • ½ chiliä (hienonnettuna) • ½ dl tuoretta korianteria (silputtuna) LISÄKSI puisia tai metallisia varrastikkuja Ota broilerit huoneenlämpöön puoli tuntia ennen kuin aloitat kokkaamisen. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää sekaan hienonnettu sipuli, tomaattipyree, mausteet ja jauhot. Lisää ainakin grillitacojen, thai-kanavartaiden ja burgerin ainekset lomaviikon kauppalistalle. Kokeile nektariinien tilalle persikoita tai aprikooseja. Sivele vartaat öljyllä, mausta suolalla ja pippurilla. VALMISTA 30 MINUUTISSA THAI-KANAVARTAAT 4 ANNOSTA Hurmaa perhe ja vieraat grillatuilla kanavartailla ja raikkaalla thai-vinegretillä. Ripottele päälle loppu juusto. JANSSONINPIIRAKKA 8 ANNOSTA Kiusauksen maut ihastuttavat nyt piirakassa. Grillaa nektariineja kohtalaisella lämmöllä 3–4 minuuttia. + Raikas nektariinisalaatti toimii hyvin yhteen grillatun kanan kanssa
Paista pihvejä grillissä parilalla tai ritilällä 2–3 minuuttia/ puoli. Mausta pihvit suolalla ja pippurilla. Maun salaisuus on vihreän chilin lisäksi tuore korianteri. 30 MIN 2 (400 g) naudan ulkofileepihviä • ½ tl suolaa • ½ tl mustapippuria • ½ kerää romainesalaattia • 2 tomaattia • 1–2 avokadoa • 1 pkt queso frescoa (Apetina) • 8 pientä vehnätortillaa ZHOUG-KASTIKE 2 valkosipulinkynttä • 2 vihreää chiliä • 1 rku korianteria • ½ rku lehtipersiljaa • ½ tl juustokuminaa • ¼ tl kardemummaa • ¼ tl sokeria • ¼ tl suolaa • 3 rkl oliiviöljyä • 1 rkl limetin mehua • (vettä) Tee ensin zhoug-kastike. ZHOUG on peston ärhäkämpi serkku Lähi-idästä. MAKU 57. Viimeistele tacot kastikkeella. Suikaloi myös salaatti. Laita kaikki aineet tehosekoittimeen ja surauta kastikkeeksi. Ohenna tarvittaessa vedellä. Kuori valkosipulinkynnet. Halkaise chilit ja poista siemenet. GRILLATUT TACOT 4 ANNOSTA Grillatulla pihvillä täytetyt tacot saavat seurakseen tulista zhoug-kastiketta. Lämmitä tortillat nopeasti grillissä ja täytä lihasuikaleilla, salaatilla, tomaatilla, avokadolla ja juustolla. Kuutioi tomaatit, avokadot ja juusto. Leikkaa pihvit suikaleiksi
Levitä seos perunoiden päälle. Sekoita voi, valkosipulinkynnet ja timjami. 58. Sekoita kastikkeen aineet ja tarjoa se perunoiden kanssa. tl mustapippuria • . tl suolaa Levitä perunat uunipellille tai isoon uunivuokaan. Paista 225-asteisessa uunissa 20 minuuttia, kunnes pinta on kauniin ruskea. MEILLAKOTONA.FI. Raasta juusto ja ripottele se pinnalle. LYTÄTYT UUDET POTUT 4 ANNOSTA Juustolla gratinoidut lytätyt perunat ovat rapea lisuke grilliruoalle ja ihania ihan sellaisenaan ranskankermakastikkeen kanssa. 10 MIN + 20 MIN PAISTAMINEN GLUTEENITON 1 kg varhaisperunoita keitettynä • 1 tl sormisuolaa • 25 g voita sulatettuna • 2 valkosipulinkynttä murskattuna • 2 rkl timjamia hienonnettuna • 100 g cheddarjuustoa KASTIKE 1 prk (150 g) ranskankermaa • ½ dl ruohosipulia hienonnettuna • . + Eiliset uudet perunat käyvät tähän ruokaan mainiosti. Litistä perunat kämmenellä ja mausta suolalla
Anna maustua vartti ja tarjoa salaatti tuoreen leivän kera. Grillaa lopuksi öljyllä sivelty fetajuusto. + perjantaiherkku VESIMELONIJA MANSIKKASYDÄMET VARTAISSA Leikkaa vesimeloni viipaleiksi. Sivele kasvikset öljyllä ja grillaa ne kovalla lämmöllä kauniin värisiksi. Pujota sydämet vartaisiin, ja nauti ne suklaatai kinuskikastikkeen kanssa. Valuta vermisellit ja kaada ne kulhoon. Lisää oliivit ja yrttiöljy. GRILLATTU KREIKKALAINEN SALAATTI 4 ANNOSTA Klassikkosalaatti saa uuden säväyksen, kun käytät kasvikset ja fetajuuston grillissä. Grillaus antaa kalalle kivan savuisen maun. Mausta chilikastikkeella. Levitä tsatsikia leiville ja nosta lihapullat päälle. 15 MIN 4 rieskaa • 16 pientä lihapullaa • ½ kurkkua • 1 punasipuli • 200 g tsatsikia • 100 g fetajuustoa • ½ tl mustapippuria • 1 dl tuoretta korianteria Paahda rieskat halutessasi paahtimessa tai uunissa. VALMISTA 30 MINUUTISSA MAKU 59. + Kokeile sinappimarinadia myös kasvatetun taimenen tai nieriän maustamiseen. Levitä seos lohifileen tai -palojen pintaan. + Tee lihapullaleipien kasvisversiot valmiista falafeleista tai kasvispullista. Paista kala kypsäksi grilliparilalla tai grillissä foliovuoassa. Kuori ja lohko punasipulit. Huuhtele ja halkaise paprikat, poista siemenet ja leikkaa paprikat lohkoiksi. + Jos olet halloumin ystävä, voit hyvin grillata salaattiin sitä fetan sijaan. Dippaile salaattikääröjä halutessasi vähäsuolaiseen soijakastikkeeseen. TSATSIKILIHAPULLALEIVÄT 4 ANNOSTA Kreikkalaishenkiset lihapullaleivät saavat makua tsatsikista ja korianterista. SALAATTIKÄÄRÖT 4 ANNOSTA Suloiset salaattikääröt ovat värikäs ja taatusti raikas välipala tai kevyt lounas. Halkaise mansikat ja poista kannat niin, että saat mansikoista sydämen muotoisia. SINAPPILOHI 4 ANNOSTA Päivitetty uunilohi saa pinnalleen maukkaan sinappimarinadin. Nosta kala marinadista ja pyyhi ylimääräinen marinadi pois. Mausta tsatsiki-lihapullaleivät mustapippurilla ja viimeistele korianterilla. 30 MIN GLUTEENITON | VEGAANINEN 2 levyä (á 65 g) riisinuudeleita (riisivermiselliä) • 3–4 rkl makeaa chilikastiketta • 2 porkkana • 1 kurkku • 1 punainen paprika • 4 rkl tuoretta korianteria (hienonnettuna) • 8–12 jäävuorisalaatinlehteä Nosta vermisellilevyt kiehuvan kuumaan veteen ja anna pehmentyä 1–2 minuuttia. Sekoita vihannekset ja hienonnettu korianteri vermisellin joukkoon. Paina muotilla melonista sydämiä. Lusikoi vermisellitäytettä salaatinlehtien sisään, taita rullalle ja nipistä kiinni cocktailtikuilla. Kuori ja suikaloi sipuli. Tarjoa sinappilohta uusien perunoiden kanssa. Leikkaa kurkusta leveitä viipaleita esimerkiksi kuorimaveitsellä. 25 MIN GLUTEENITON 2 pihvitomaattia • 2 punasipulia • 2 vihreää paprikaa • 1 kurkku • 2 rkl oliiviöljyä • 250 g fetajuustoa • 1 dl kalamata-oliiveja YRTTIÖLJY 1 dl oliiviöljyä • 3 rkl oreganoa (silputtuna) • 1 rkl hunajaa • ½ tl suolaa • ¼ tl mustapippuria Sekoita yrttiöljyn ainekset keskenään ja jätä maustumaan. Kuori ja suikaloi porkkanat ja kurkku julienne-raudalla tai kuorimaveitsellä. Nosta grillatut kasvikset ja feta kulhoon. Asettele kurkkusuikaleet ja sipulirenkaat leiville ja murustele päälle fetaa. Huuhtele paprika, poista siemenet ja leikkaa ohuiksi suikaleiksi. Leikkaa kurkku pitkittäin viipaleiksi. Huuhtele ja halkaise tomaatit. Anna maustua jääkaapissa ainakin 20 minuuttia. Kuumenna lihapullat öljyssä pannulla, noin viisi minuuttia. Pikaiset lounasleivät kootaan nopeasti valmiista lihapullista. 30 MIN + 20 MIN MAUSTUMINEN 800 g lohifileetä SINAPPIMARINADI ½ dl juoksevaa hunajaa • ½ dl karkeaa dijoninsinappia • 1 rkl sileää dijoninsinappia • 1 rkl riisiviinietikkaa • 1 rkl soijakastiketta • 1 valkosipulinkynsi (murskattuna) Sekoita sinappimarinadin ainekset keskenään
KUKA. Aloita lepällä savustetusta limelohesta, joka viedään käsistä Turun torilla. MEILLAKOTONA.FI. Petra Tuominen Kuvat Suvi Elo ja Antti Vettenranta Liisa Vainio 61-vuotias kolmannen polven ammattikalastaja asuu ja kalastaa Taivassalossa, VarsinaisSuomessa. ”Kalastan kunnes kuolen” Jo 27 vuotta ammatikseen kalastanut Liisa Vainio paljastaa parhaat kalavinkkinsä. Kalastamisen lisäksi Liisa elättää itsensä viljelemällä myyntiin perunoita ja mansikoita. KEITTIÖVIISAUTTA Oivallukset on tehty jaettaviksi. 60. Hänellä on yksi tytär ja yksi poika
Isoäitini ja äitinikin olivat kalastajia. Mielestäni ehdottomasti paras puu savustamiseen on leppä. Pakastimesta löytyy kyllä kuhaa, ahventa ja siikaa. Hiero kalan pintaan suolaa ja ripottele päälle currya ja pippuria. Tyttäreni Anu, 43, auttaa minua kalan jalostamisessa, mutta kalastajan ammattia hän ei enää jatka. Kalan voi suolata joko ennen tai jälkeen savustamisen, minä suolaan ennen. 4 . 3 . Sähköinen savustuspönttökin käy toki oikein hyvin savustamiseen. Nypi lohifileestä ruodot. 20 MIN + 2 T MAUSTUMINEN + 30 MIN SAVUSTAMINEN GLUTEENITON 800 g lohifileetä 1 rkl karkeaa merisuolaa 1 tl currya ½ tl sitruunapippuria SAVUSTAMISEEN 2 dl leppälastuja 2 sokeripalaa LIME-HUNAJAKASTIKE ½ dl hunajaa 1 limen mehu 1 . Vaikka 83-vuotias äitini Rauni lopetti ammatissa jo vuonna 2005, saan häneltä yhä hyviä neuvoja, sillä hän asuu naapurissani. MAKU 61. Kalan voi suolata joko ennen tai jälkeen savustamisen, minä suolaan ennen.” ”Kalastan kunnes kuolen” Jo 27 vuotta ammatikseen kalastanut Liisa Vainio paljastaa parhaat kalavinkkinsä. Sitten kala saa maustua rauhassa jääkaapissa. Savusta lohta noin 30 minuuttia, kunnes se on kypsynyt meheväksi (sisälämpötila noin 65 astetta). Kalaa ei aina tule, mutta meiltä se ei koskaan kuitenkaan lopu. Niin saan kalaan vahvemman savun maun. Kesäisin, kun kalasaalis on laiha, savustan itse kirjolohta ja merilohta ja myyn niitä torilla. Niin kalaan saa vahvemman savun maun. Laita leppälastut savustuspöntön pohjalle tai sähkösavustimen purupellille. Sulje kansi. Pyyhi ylimääräinen suola pois fileen pinnalta. Asiakkaiden ehdoton suosikki on lime-hunajaloheni.” ”Savustan lohen aina fileenä. 1. ”Olen kalastanut ammatikseni vuodesta 1991, enkä aio lopettaa ennen kuin kuolen. Kääri kala voipaperiin tai kelmuun ja laita jääkaappiin maustumaan muutamaksi tunniksi. Lisää sokeripalat. Savustan lohen aina fileenä. Lastujen joukkoon laitan muutaman sokeripalan, jotta savukalan pinta saa kauniin värin. Aloita lepällä savustetusta limelohesta, joka viedään käsistä Turun torilla. Sitä täältä rannikolta saa. Hieron fileen pintaan merisuolaa ja ripottelen hieman mausteita, mieluiten currya ja sitruunapippuria. 2 . Petra Tuominen Kuvat Suvi Elo ja Antti Vettenranta ITSE SAVUSTETTU LOHI JA LIME-HUNAJAKASTIKE 8 ANNOSTA Suolainen savulohi ja kirpeän makean lime-hunajakastike ovat täydellinen pari. Kun myyn savulohta Turun torilla, teen kaloihin erilaisia mausteseoksia ja kastikkeita. Pyyhi fileen pinta kuivaksi talouspaperilla. Minulla on pieni, kotitekoinen ja muurattu savustusuuni, jonne mahtuu juuri sen verran kalaa kuin myyntiin tarvitsen. 5 . Muutaman tunnin päästä laitan fileen savustumaan leppälastujen kanssa. Omat kalasuosikkini ovat graavisiika, paistettu kuha ja kaikki savustetut kalat. Nosta filee nahkapuoli alaspäin savustimen ritilälle. Sekoita hunaja ja lime ja kaada kastike savulohen päälle
Ne ovat kehittelemiäni, rasvassa paistettuja kalamunkkeja, joiden sisällä on ahvenia. + Keitä graavisiian kaveriksi kotimaisia varhaisperunoita ja mausta ne voi-sipulikastikkeella. 3. Nypi siikafileistä tarvittaessa ruodot. Kuullotan sipulikuutioita voissa ja lorautan joukkoon hieman vettä. Idean silakoihin kehitteli tyttäreni, ja minä sitten jatkojalostin ne tuotteeksi. Näiden maustesilakoiden resepti kannattaa ottaa talteen syksyä varten, sillä syyssilakat ovat tässä parhaimpia. Mitään muuta ei tarvita.” 2. Kevään kutusilakat ovat usein laihoja, syksyllä paksumman silakan maku on parempi.” 62. ”Roseepippurilla maustettu graavisiika on yksi kesäsuosikeistani. 2 . Olen saanut vuosien varrella yli 40 palkintoa marinoiduista silakoistani. MEILLAKOTONA.FI. Kuoritaikinassa on piimää ja ruisjauhoja. ROSEEPIPPURIGRAAVATTU SIIKA 10 ANNOSTA Graavattu siika maistuu varhaisperunoiden tai saaristolaisleivän kaverina. Leikkaa fileet viipaleiksi ja koristele tillillä ja roseepippureilla. Myyn savusilakkaa, silakkajalosteita, tyttäreni leipomaa saaristolaisleipää – ja pöhkösiä. Eniten palkintoja olen saanut mustaherukka-maustesilakoillani. ”Syksyllä saan elantoni silakoista, kun ympäri Suomea järjestetään erilaisia silakkamarkkinoita. Teen seuraksi varhaisperunoita voi-sipulikastikkeella ja tuoreella tillillä. Maustan silakat itse keitetyllä mustaherukkamehulla ja tuoreilla pihallani kasvavilla mustaherukoilla. Silakka on monipuolinen kala, joka sopii hyvin savustettavaksi. Viime vuonna Helsingissä, Stadin Silakkamarkkinoilla, raati valitsi sitruuna-valkosipulisilakkani voittajaksi Silakkayllätys-sarjassa. 4 . 10 MIN + 24 T MAUSTUMINEN GLUTEENITON | MAIDOTON 500 g ruodotonta siikafileetä 2 rkl merisuolaa 2 tl sokeria 3 tl roseepippuria 5 rkl tuoretta tilliä 1 . Ripottele kalan pinnalle tasaisesti suolaa, sokeria, kevyesti morttelissa rouhittuja roseepippureita ja tillinoksia. Kääri fileet kelmuun ja anna maustua jääkaapissa seuraavaan päivään. Bravuureitani lienevät kuitenkin erilaiset maustesilakat. 3
Ota fileestä kiinni kaksin käsin , hivuta sormi fileen ja nahan väliin ja vedä fileet yksi kerrallaan varovasti irti nahasta. Nostele lasipurkkiin (0,5 l) kerroksittain silakkafileitä ja mustaherukoita. 3 . 20 MIN + 24 T MAUSTUMINEN GLUTEENITON | MAIDOTON 500 g silakkafileitä ESILIEMI 5 dl vettä 1 dl väkiviinaetikkaa 2 tl suolaa MAUSTELIEMI 2 dl vettä 1 dl väkiviinaetikkaa 3 rkl mustaherukkatäysmehua 5 kokonaista maustepippuria 3 rkl sokeria 1 tl suolaaa ½ tl rouhittua valkopippuria 1 laakerinlehti LISÄKSI 1 dl mustaherukoita 1 rkl raastettua sitruunan kuorta 1 . Jäähdytä liemi. Koristele halutessasi sitruunankuoriraasteella. Nosta silakkafileet liemeen ja anna maustua jääkaapissa peitettynä 3–4 tuntia tai kunnes ne muuttuvat väriltään vaaleiksi. Kaada päälle jäähtynyt mausteliemi. Valuta hyvin. 4 . Keitä lientä miedolla lämmöllä muutaman minuutin ajan, kunnes sokeri on liuennut. Fileen irrottaminen nahasta onnistuu helposti sormin. 5 . 2 . Sekoita kattilassa mausteliemen ainekset. + Voit jättää silakkafileisiin nahan, mutta ne on mukavampi syödä ilman. Sekoita kulhossa vesi, etikka ja suola. Poista silakkafileistä nahka. MUSTAHERUKKASILAKAT 10 ANNOSTA Tee Liisan voitokkaat maustesilakat ja mausta ne mustaherukkamehulla, mustaherukoilla ja sitruunankuorella. Anna mustaherukkasilakoiden maustua jääkaapissa yön yli. MAKU 63
Pilko vihreää paprikaa, kirsikkatomaatteja ja sipulinvarsia keitto-annosten päälle ja viimeistele hyvällä oliiviöljyllä. Tarjoa gazpacho rapeakuorisen maalaisleivän kanssa. 4 . Nauti kylmänä Espanjalainen kasviskeitto, gazpacho, on parhaimmillaan aurinkoisen kesäpäivän viilentäjänä. Kuori kurkut ja leikkaa ne paloiksi. Paloittele tomaatit. Halkaise paprika, poista siemenet ja paloittele. Huuhtele ja halkaise tomaatit. + Jos olet juuston ystävä, murustele keiton päälle fetaa tai vuohenjuustoa. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. 2 . PIKKUISEN PAREMPI 64. Myös grillattu halloumi on mitä loistavin makupari gazpachon kanssa. Leikkaa leivistä kovat kuoret pois. Klassikossa ei säästellä tomaatteja, ja täydellinen makukombo löytyy maustekaapin perusaineksista. Uura Hagberg Kuvat Sanna Peurakoski ja A-lehtien kuva-arkisto PERUSOHJE 4 ANNOSTA Gazpacho valmistuu hujauksessa yllätysvieraille tai mukaan rannalle. Tällöin maut tasaantuvat sopiviksi. Laimenna keittoa vedellä, jos blenderi ei jaksa pyörittää massaa. Mitä pidempään annat koneen käydä, sitä silkkisemmän keiton saat. Soseuta kaikki ainekset monitoimikoneessa tai sauvasekoittimella. Leikkaa puolikkaista kannat pois. Jos ehdit, tee ihmeessä keitto valmiiksi jääkaappiin jo edellisenä päivänä. 3 . MEILLAKOTONA.FI. 20 MIN VEGAANINEN 600 g kypsiä pihvitai luumutomaatteja 2 avomaankurkkua 1 punainen paprika 2–3 valkosipulinkynttä 2 vaaleaa leipäviipaletta ½ dl oliiviöljyä 2 rkl valkoviinietikkaa 2 tl suolaa ½ tl sokeria ¼ tl mustapippuria PINNALLE ½ vihreää paprikaa 8 kirsikkatomaattia 2 kesäsipulinvartta 2 rkl oliiviöljyä 1
Oliiviöljy Oliiviöljy tekee keittoon miellyttävän pehmeän rakenteen ja antaa makua. Halutessasi voit vaihtaa valkoviinietikan punaviinietikkaan ja lisätä sekaan hienonnettua salottisipulia. KOKEILE MYÖS Upean värin keittoon saat keltaisista ja oransseista tomaateista tai tummanpuhuvista kumatoista. NÄIN SOVELLAT RAIKKAUS ON NELJÄN ASKELEEN PÄÄSSÄ. Lisää mausteeksi runsaasti tuoretta, hienonnettua korianteria. Paprika Kotimaiset makeat paprikat ovat paras valinta gazpachoon. Voit mausta öljyn teelusikallisen sitruunankuorta, rosmariinia, basilikaa tai valkosipulia. KURKKU Vihreästä gazpachosta unohdetaan tomaatit, ja keitto surautetaan kurkusta ja vihreästä paprikasta. Raakoja tomaatteja ei kannata käyttää, koska niiden rakenne on usein hileinen ja maku vaisun vetinen. Kurkku Kurkku tuo keittoon raikkautta ja nestettä. 1 3 2 4 VESIMELONI Tomaattien sijaan gazpachon pääraaka-aineena on makea vesimeloni ja sipulin sijaan varsiselleri. Jos käsillä ei ole avomaankurkkuja, tavallinen kurkku käy oikein hyvin keittoon, kuorineen päivineen. Valitse omaan makuusi sopiva pippurinen, hedelmäinen tai ruohoinen oliiviöljy. Keltaiset ja oranssit paprikat sopivat mainiosti keiton raaka-aineeksi. MAUSTA INKIVÄÄRILLÄ Lisää perusohjeeseen kaksi teelusikallista raastettua inkivääriä. KOKEILE MYÖS Kurkun sijaan keittoon käy mainiosti vesitai hunajameloni, joissa on nestettä ja raikkautta yhtä runsaasti. Lisää uunipellille lakritsiin vivahtavaa fenkolia ja tavallista sipulia. KOKEILE MYÖS Jos kaipaat lisäpotkua, silppua sekaan chilipaprikoita oman maun mukaan. Avomaankurkut ovat gazpachoon mitä ihanin raaka-aine maukkautensa takia. Lisää mausteeksi tuoretta basilikaa ja inkivääriä hienonnettuna. Sen laadussa ei kannata säästellä. Kypsytä tomaattteja tarvittaessa pari päivää pöydällä. Jos pidät voimakkaammasta mausta ja virheät pilkut keitossa eivät haittaa, kokeile vihreää paprikaa. KOKEILE MYÖS Jos et ole oliiviöljyn ystävä, kokeile keittoon maultaan miedompaa rypsiöljyä. MAKU 65. Sopivan maukas oliiviöljy on myös tärkeä valinta. PAAHDETUT KASVIKSET Gazpacho saa lisää makua, kun paahdat kasvikset 200 asteessa puolen tunnin ajan ennen keiton soseutusta. Olet jo lähellä täydellistä keittoa, kun valitset siihen mahdollisimman kypsiä ja makeita tomaatteja. Tomaatit Mitä kypsempiä ja makeampia tomaatteja saat käsiisi, sen ihanampi keitosta tulee
meilläkotona.fi/mm Tilaa ja tutustu uudistuneeseen lehteen! Mökillä kaikki on paremmin.
4 . HIDASTA AAMUA MAKU 67. Ripottele aamiaisjogurtin päälle lämmin ja rapean paahtunut muru, joka tuo mökkiaamiaiseen ripauksen kahvilatunnelmaa. Jasmin Raitakari Kuva Satu Nyström PANNUGRANOLA 6 ANNOSTA 10 MIN GLUTEENITON | VEGAANINEN 1 dl pähkinäsiemensekoitusta 2 dl kaurahiutaleita ½ dl rusinoita 2 rkl fariinisokeria 1 tl kanelia 2 rkl oliivitai rypsiöljyä TARJOILUUN 1 l kaurajogurttia ½ l mansikoita, mustikoita ja herukoita 1 . Mittaa pannulle kaikki granolan ainekset ja paahda pari minuuttia koko ajan sekoitellen. Tarjoa pannugranola kaurajogurtin ja tuoreiden marjojen kanssa. Rouhi suuret pähkinät kevyesti. Kuumat muruset Tämän tuoreempaa granolaa et saa. + Vaihda kaurahiutaleet välillä tattariin. Kokoa kuivat aineet valmiiksi lasipurkkiin, niin voit paahtaa aina sopivan määrän granolaa kerralla. 3 . 2 . Vähennä lieden lämpöä ja jatka paistamista vielä pari minuuttia
Pikkalan kartanon maissit ovat jo lähes miehen mittaisia, juuri ja juuri kypsiä. Kati Ala-Ilomäki Kuvat Milka Alanen Eletään syksyä 2017. Thure on kasvattanut sokerimaissia lähes parikymmentä vuotta. Hehtaari KULTAA PIKKALAN KARTANON ISÄNTÄ THURE LINDEBERG MAISTOI SOKERIMAISSIA ENSIMMÄISEN KERRAN VAIHTO-OPPILAANA YHDYSVALLOISSA. Sokeri muuttuu nopeasti tärkkelykseksi ja happamaksi. Hyvällä ruoalla on tekijänsä. Kaupassa myytävä maissi on esikypsennettyä, jotta kaikki makeus ei katoaisi. Pellon viereen on pystytetty myyntikoju, josta maissia voi ostaa tuoreeltaan. YHÄ EDELLEEN, YLI 30 VUOTTA MYÖHEMMIN, HÄN RAKASTAA MAISSIN MAKUA JA SYÖ TÄHKÄN MIELUITEN SUORAAN PELLOLLA. MEILLAKOTONA.FI. Pikkalan kartano Pikkalan kartano on Lindebergin suvulle kuuluva kartano, jota isännöi Thure Lindeberg. Maissin makeus alkaa kadota oikeastaan heti, kun se on irrotettu varrestaan ja kuorittu esiin suojalehtiensa uumenista. Satokautta on edessä vielä noin neljä viikkoa. Asiakkaat saavat myös halutessaan poimia maissit suoraan pellolta. Viehkeä kartano Keveän pinkki Pikkalan kartano kohoaa komeana Siuntion maaseudun keskellä, vaikka aivan sen ohitse kulkee valtatie 51. Sokerimaissille viljelyalaa on 0,8 hehtaaria. Ripein askelin hän liikkuu maissien keskellä etsien sopivaa maistiaista. Siuntiolaisen kartanon mailla viljellään muun muassa sokerimaissia ja siirtonurmea. Hetken perästä jäljellä on vain ranka, joka lentää takaisin peltoon. Syksyisin maissia myydään muutamissa kaupoissa ja kartanolla pellon kupeessa. Syksyisin Thure pakastaakin tuoretta maissia ja ottaa ne sieltä esille perheensä joulupöytään. – Tämän voi syödä tästä näin vain, Thure sanoo, napsauttaa maissin rivakasti irti varrestaan ja haukkaa. – Mutta jos maissin laittaa heti tuoreena pakkaseen, makeus säilyy siinä pitkään, Thure kertoo. Maanviljelijä Thure Lindeberg, 52, karauttaa hiekka pöllyten John Deere Gator -ajopelillään maissipellon kupeeseen. Maissi maistuu makealta, melkein kuin karkilta – ja aivan erilaiselta kuin pakastealtaan vastaava tuote. Täältä hän on lähtenyt aikoinaan maailmalle, tänne hän LEIPÄTYÖ MIKÄ. Sitten se löytyy, vaalean kullanvärinen sokerimaissipötkö, jonka maissinjyvät ovat symmetrisiä ja kiiltäviä kuin pienet helmet. Kartano on Thure Lindebergin kotitila. 68
MAKU 69. Pikkalan kartanon isäntä Thure Lindeberg syö maissin mieluiten suoraan pellolta. Joskus pakkanen vie koko sadon. Maissi rakastaa lämpöä ja kosteutta, mikä on Suomessa vaikea yhtälö
MAISSI EI OLE HELPPO kasvi Suomessa kasvatettavaksi, sillä se pitää lämmöstä. 70. Thure oli henkeen ja vereen maanviljelijän poika, ja niinpä hän toi tuliaisena kotiin sokerimaissin siemeniä. SOKERIMAISSIA VOI kasvattaa myös pieniä määriä oman puutarhan kasvihuoneessa. Näin tähkän makeus säilyy. Reiät estävät sen, ettei lämpötila muovin alla kohoa liikaa. Jos maissia kasvattaa itse, se kannattaa katkaista varrestaan vasta juuri ennen ruokailua. on aikuisena palannut asumaan. Siinä hurahti useampi vuosi. Aina homma ei kuitenkaan ole onnistunut. Silloin yöpakkaset veivät noin kolmasosan sadosta. Se maistui hänestä valtavan hyvälle. Mitään yhtä viisastenkiveä hänellä ei kuitenkaan ole. Pellolla joka päivä Kelataan eteenpäin, kevääseen 2018. Itämiseen kannattaa varata aikaa hieman alle pari viikkoa. Vielä vuonna 2011 maissia viljeltiin vain 141 hehtaarin alueella, viime vuonna jo 700 hehtaarilla. Suomi ei ole otollinen maa kasvattaa maissia. Suurin osa Suomessa kasvatetusta maissista myydään eläinten rehuksi. Muovi taasen sitoo maahan kosteuden, mikä on maissin kasvun kannalta tärkeintä. Korkeat lämpötilat ovat mahdollistaneet sen, että muoviin on jo puhkottu reikiä vaikka vielä ei ole edes kesäkuu. Thure oli kuitenkin ihastunut, eikä hän antanut helpolla periksi. Tänä vuonna lämpö on saapunut varhain, mutta Thure ei halunnut toistaa edellisvuoden virhettä ja istutti maissit vasta kun toukokuu oli jo pitkällä. Kasvihuoneessa pitää tosin olla korkeutta, sillä viihtyessään maissi kasvaa yli parimetriseksi. ENEMMÄN MAISSIA MAISSIN VILJELY on lisääntynyt Suomessa viime vuosina. Maissin voi istuttaa, kun maan lämpötila on selvästi plussan puolella ja ennuste lupaa lämmintä säätä. Jos itämisajalle sattuu pakkasia tai rankkasateita, sato on vaarassa. Se valmistui 1800-luvun puolivälissä arkkitehti Fredrik Granstedtin piirustusten mukaan. Hän opetteli, miten maissia voisi juksata uskomaan, että Suomen ilmasto on todellisuutta lämpimämpi ja kosteampi. Siellä, Minnesotassa, hän söi ensimmäisen kerran tuoretta sokerimaissia. Kun kartano palautettiin Lindebergeille, se vaati suuria korjaustöitä. MEILLAKOTONA.FI. Sitten on vuosia, jolloin syksyn yöpakkaset ovat saapuneet niin varhain, että koko sato on menetetty. Porkkalan vuokra-aikana 1940ja 1950-luvuilla kartano jouduttiin luovuttamaan neuvostoliittolaisten käyttöön. Mausteeksi riittävät voi ja suola. –Käyn pellolla ja seuraan maissia päivittäin, Thure sanoo. Granstedtin oppi-isä oli itse Carl Ludvig Engel. Jos koko Suomea ajatellaan, maissin viljelyn suosio on voimakkaassa kasvussa. Maissi pitää lämmöstä ja kosteasta, ja yksi hallayö voi tuhota koko sadon. –Pitää vain seurata maalaisjärkeä. Silloin suoramyyntipisteellä ja pellolla käy kuhina. Kartanon pihapiiriin kuuluu useita rakennuksia, joissa asuu muun muassa Lindebergin sukua ja vuokralaisia. Kaipaa juksutusta Thure oli vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa 1980-luvulla. Sitten Thure keksi, että jos taimien päälle laittaa muovin ja muoviin tekee reikiä päivälämpötilojen noustessa noin 20 asteeseen, maissi kuvittelee olevansa lämpöisemmässä ilmanalassa kuin onkaan. Kartanolla on mielenkiintoinen historia. On vuosia, jolloin Thure on istuttanut maissin liian aikaisin, kuten viime vuonna. Päärakennuksen edessä on valtava pihatarha perheen irlanninsusikoiralle, Dimmalle. Tuoreen maissin voi syödä raakana, keitettynä tai grillattuna. Maissin satokausi kestää muutaman viikon elokuussa. Osa päärakennuksen vintistä on yhä siinä kunnossa, mihin neuvostoliittolaiset sen poistuttuaan vuonna 1956 jättivät. Nyt sitä ovat kutsuneet kodiksi myös hänen seitsemän lastaan ja vaimonsa, lastenkirjailija Minna Lindeberg. Koska Suomen kesät kuitenkin ovat arvaamattomia, on todennäköisintä, että maissin viljely ei täällä kuitenkaan loputtomasti lisäänny. Maissi ja Suomen ilmasto ovatkin yhdistelmä, joka vaatii maanviljelijältä paljon työtä ja hoivaa
Maissitähkän voi pakastaa sellaisenaan. Pikkalan kartanon alueella rakennustyöt aloitettiin ensimmäisen kerran jo 1500-luvulla. 1. 5. Sokerimaissi on Thure Lindebergille enemmän intohimo kuin varsinainen tulonlähde. 6. Maissinviljelyn yleistyminen Suomessa liitetään ilmaston lämpenemiseen. 1. 4. Thure myy maissinsa paitsi suoraan tilalta, myös läheisellä huoltoasemalla ja muutamassa kaupassa. Pakastetun tähkän voi syödä aivan samoin kuin tuoreenkin. 2. 6. 3. 4. 5. MAKU 71. Vikkelä John Deere Gator on nimetty alligaattorin mukaan. 7. Maissin kerääminen on elämys myös lapsille. 7. 2. 3
Puolen tunnin LÄMPIMÄISET LEIVO CHEDDARSKONSSIT AAMUPALAKSI, IHASTU MINTTUMUTAKAKKUUN JA PAISTA ILTAPÄIVÄLLÄ KEKSIKUKKAKETO. 72. Annika Elomaa Kuvat Satu Nyström Aamun suolainen avaus Ah, vastapaistettu juustoinen skonssi on juuri sitä, mitä kesäaamuna kaipaa kahvin seuraan. ILLALLA VOI HERKUTELLA VIELÄ MANSIKKAISELLA VUOKAKAKULLA JA CAPRESE-SARVILLA. MEILLAKOTONA.FI. Katso resepti sivulta 78
MAKU 73. Katso resepti sivulta 78. Pätkis lopettaa lounaan Minttuinen Pätkis-suklaa on mutakakussa parhaimmillaan. Valuva suklaakakku maistuu taivaalliselta jäätelön ja tuoreiden vadelmien kera
Kukkaketo ja päiväkahvit Suloiset limettikeksit koristellaan ruiskukilla, sarviorvokeilla ja peikonkakkaroilla. MEILLAKOTONA.FI. 74
2. Kokonaisten kukkien lisäksi myös irrotetut terälehdet ovat kauniita kakkujen ja piirakoiden päällä. Muotoile taikina 4 cm:n paksuisiksi tangoksi leivinpaperin päällä. MAKU 75. Paina kukka jokaisen keksin päälle. Syötäviä kukkia voi ostaa kaupoista valmiissa rasioissa, mutta niitä on helppo kasvattaa itse pihalla tai parvekkeella. 6 . Nosta pakastimeen 5–10 minuutiksi. 2 . Sekoita taikinan kaikki huoneenlämpöiset aineet nopeasti sähkövatkaimella sekaisin. 4. 1. PAINA KEKSIEN pintaan syötäviä kukkia. RIPOTTELE PINTAAN sokeria ja kääri pötkö leivinpaperiin. Koristele seuraavalla kerralla kakku basilikan kukilla. 5 . 7 . 2. Kierittele tanko sokerissa ja kääri leivinpaperiin. LEIKKAA TANGOSTA sentin viipaleita ja nosta palat pellille leivinpaperin päälle. KUKAN VERRAN KAUNIIMPI SYÖTÄVÄT KUKAT ovat nyt supertrendikkäitä ja herättävät ihastusta niin makeissa kuin suolaisissakin ruoissa ja leivonnaisissa. 3. 3. KUIVATA kukkia kesällä, niin saat kesäisen tuulahduksen leivonnaisiin ja ruokiin myös talvella. Basilika ja mansikka ovat aina toimiva pari. Nosta käärö pakastimeen noin 10 minuutiksi. Mintun kukat ja lehdet raikastavat erityisesti viileitä juomia, vettä ja salaatteja mutta tekevät myös pätkismutakakusta täydellisen. Mikä olisikaan ihanampaa kuin poimia krasseja, ruiskaunokkeja ja kehäkukkia pihamaalta suoraan piirakan päälle. KUKKAKEKSIT 20 KPL Limettiset viipalepikkuleivät kieritellään sokerissa ja koristellaan syötävillä kukkilla. Leikkaa taikinatangosta sentin viipaleita ja nosta leivinpaperin päälle pellille. 4 . LUONNONKUKKIA , kuten maitohorsmaa, apilaa ja voikukkia voi kerätä syötäväksi suoraan luonnosta, kunhan poimii kukat kaukaa tien laidasta ja huuhtaisee ne hellästi ennen käyttöä. Paista keksit 200 asteessa uunin ylätasolla noin 10 minuuttia. MUOTOILE TAIKINA neljän sentin paksuiseksi tangoksi. Paista keksit kypsiksi. MYÖS YRTTIEN KUKAT toimivat piristyksenä ja maun antajana. 1. 20 MIN + 10 MIN PAISTAMINEN TAIKINA 100 g voita tai margariinia ½ dl sokeria 1 pieni muna 2 ½ dl vehnäjauhoja ½ tl leivinjauhetta 1 limetin raastettu kuori 2 tl limetin mehua PINTAAN 1 rkl sokeria LISÄKSI 20 syötävää kukkaa (sarviorvokkeja, ruiskukkia ja peikonkakkaroita) 1 . 4
76. Katso resepti sivulta 78. MEILLAKOTONA.FI. Yllätysvieraat illallisella Mansikkakakku valmistuu kääretorttulevystä suit sait sukkelaan ja mikä parasta, herkku on vielä gluteeniton. Vuokaan koottu kakku on helppo ottaa mukaan rannalle tai piknikille
Katso resepti sivulta 78. MAKU 77. Ota sarvista kiinni Iltateen ihanimmissa suolapaloissa ihastuttaa takuuvarma makutrio: pesto, kirsikkatomaatit ja mozzarella
Irrota pohjapaperi. Tarjoa kakun kanssa vaniljajäätelöä ja vadelmia. 20 MIN + 10 MIN PAISTAMINEN GLUTEENITON POHJA 3 munaa 1 ½ dl sokeria 1 dl mantelijauhetta ¾ dl perunajauhoja 1 tl leivinjauhetta LEIVINPAPERILLE 1 rkl sokeria TÄYTE JA KORISTELU 2 dl vispikermaa 1 tlk kondensoitua karamellisoitua maitoa (397 g) 1 ½ l mansikoita 1 . 3 . 2 . Vatkaa munat ja sokeri paksuksi, vaaleaksi vaahdoksi. Vatkaa kerma vaahdoksi. MEILLAKOTONA.FI. Paista 200-asteisessa noin 10 minuuttia 4 . Levitä teelusikallinen pestoa, ruokalusikallinen juustoraastetta ja 2–3 tomaattilohkoa kolmion leveämpään päähän. Ota levystä muotilla tai lasilla (Ø 6 cm) skonsseja leivinpaperin päälle pellille. 3 . Sekoita meetvurstit, juustoraaste, jauhot, kaurahiutaleet, leivinjauhe, timjami ja sinappi kulhossa. Leikkaa kakkulevystä kolme oman uunivuokasi kokoista levyä. 5 . Täytä toinen kerros samoin. 5 . Leikkaa meetvurstit pieniksi kuutioiksi. Yhdistä vehnäjauhot ja leivinjauhe. 6 . 7 . 10 MIN + 15 MIN PAISTAMINEN 8 meetvurstiviipaletta 1 dl cheddarjuustoraastetta 3 ½ dl vehnäjauhoja 1 dl kaurahiutaleita 2 tl leivinjauhetta ½ tl timjamia 2 tl karkeaa sinappia 100 g voita 2 munaa 1 dl maitoa 1 . Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille (35 cm x 40 cm). Anna jäähtyä lähes huoneenlämpöiseksi. 5 . 4 . Sekoita juustoraaste ja kuivat aineet. Paista 200-asteisen uunin alatasolla 15–20 minuuttia. 5 . CHEDDARSKONSSIT 8 KPL Cheddar-meetvurstiskonssit ovat täydellinen hemmotteluherkku aamiaispöydässä. Mutakakku saa jäädä sisältä löysähköksi ja se jähmettyy hieman jäähtyessään. 78. 3 . Levitä kolmannes mansikoista ja täytteestä päälle. + Sarvien täytteitä voit vaihdella mielesi mukaan. 6 . Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. 2 . 4 . Älä vaivaa taikinaa. MANSIKKAVUOKAKAKKU 10 ANNOSTA Kesän nopeimman mansikkakakun salaisuus on kermavaahtoon sekoitettu toffeekastike. Lisää kermaviili ja öljy. Lisää munat ja maito nopeasti sekoittaen. Paista 225-asteisen uunin keskitasolla 12–15 minuuttia. Kumoa pohja sokeroidulle leivinpaperille. 2 . 6 . + Skonssit maistuvat parhaalta vastapaistettuna. Jaa levyt kahdeksaan kolmioon. Kaada suklaa-voisula muna-sokerivaahtoon. 4 . Viipaloi mansikat. 15 MIN + 15 MIN PAISTAMINEN TAIKINA 2 dl mozzarellajuustoraastetta 4 dl vehnäjauhoja 2 tl leivinjauhetta ½ tl suolaa 200 g kermaviiliä ½ dl rypsiöljyä TÄYTE 6 – 8 kirsikkatomaattia 1 dl pestoa 2 dl mozzarellajuustoraastetta VOITELU 1 muna 1 . Leikkaa täytteen kirsikkatomaatit pieniksi lohkoiksi. 2 . Kuivahtaneet skonssit voit elvyttää mikrossa tai halkaistuna leivänpaahtimessa. Viimeistele kakku Pätkis-paloilla ja tuoreilla mintunlehdillä. Sekoita taikina tasaiseksi mutta älä vaivaa. Sulata paloiteltu suklaa ja voi mikrossa tai kattilassa. + Jos haluat kakusta vielä mehevämmän, kostuta pohjat kevyesti sitruunamehulla tai -limsalla. 3 . Peitä pinta vaahdolla ja koristele mansikoilla. Nosta kakkulevy vuoan pohjalle. 15 MIN + 15–20 PAISTAMINEN 4 munaa 2 dl sokeria 200 g Pätkis-suklaata (levy, patukka tai pussi) 200 g voita 2 ½ dl vehnäjauhoja 1 tl leivinjauhetta VIIMEISTELY ½ ps Pätkis-paloja (á 140 g) 1 rkl minttua TARJOILU 1 l vaniljajäätelöä ½ l suomalaisia vadelmia 1 . PÄTKISMUTAKAKKU 10 ANNOSTA Jos Pätkis-suklaa on parasta mitä tiedät, rakastut myös tähän minttuiseen mutakakkuun. Viimeistele halutessasi mansikanlehdillä. + Mutakakku on nopea leipoa, mutta voit hyvin tehdä sen jo edellisenä päivänä valmiiksi. Jaa taikina kahteen osaan ja kauli ne jauhoja apuna käyttäen pyöreiksi levyiksi (Ø 30 cm). Kääri kolmiot rullalle ja nosta pellille leivinpaperin päälle. Paista 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. CAPRESE-SARVET 10 ANNOSTA Caprese-salaatista tutut ainekset, tomaatti ja mozzarella, sujahtavat mehevien sarvien täytteeksi. Yhdistä kuivat aineet ja lisää vaahtoon varovasti sekoittaen. Sekoita joukkoon kondensoitu karamellisoitu maito. Nosta kolmas levy päälle. Voitele sarvet munalla. Kokeile ainakin klassikkoparia: sinihomejuusto ja kinkku. 8 . Sekoita jauhoseos taikinaan. Taputtele taikina jauhotetulla alustalla 3 cm:n paksuiseksi levyksi. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun valurautapannuun tai pyöreään vuokaan (Ø 24 cm). Nypi sekaan paloiteltu voi
Sugar Jinnan ja Jonnan suosikit, raikkaat mansikkavesimelonipuikot, viilentävät kuumimmankin kesäpäivän. Helppo ja maistuu todella maukkaalta. ”Teen usein. meilläkotona SEU R A A M EI TÄ meilläkotona_fi Tervetuloa kotiin! Jamaikan kana Jauha itse morttelissa mahdottoman herkullinen jerk-mausteseos ja jätä kanat marinoitumaan muutamaksi tunniksi ennen grillausta. meko.fi/dr-sugar Perinneruokaa prkl Mika täytti kokonaisen nieriän nokkosilla ja sitruunalla, maustoi suolalla ja pippurilla ja nosti halsterissa grilliin. Raikas hellejuoma kivennäisveden kanssa. meko.fi/raparperi-limettijuoma Ritvan suosikki Limetillä maustettu juustokakkupohja, päällä iso kasa mansikoita. Helppo vaihtoehto vartaille! meko.fi/perinneruokaaprkl Lasissasi on raparperia Kun piirakoita on syöty tarpeeksi, keitä oman pihan raparpereista siirappi. Suosittelen kaikille”, hehkuttaa lukijamme Ritva. Kyllä maistuu! meko.fi/jerk-kana Dr. Tee sinäkin! meko.fi/mansikka-juustotorttu
Tee molemmat ja paista kivoja korvapuustikierteitä. 49 Jälkkäriksi pulla vai pannari. Jatkuvan tilauksen edut Digiarkisto maksutta käytössäsi Lahjalehti ilmaiseksi Osallistut automaattisesti kaikkiin arvontoihin K-Plussaa tilauksestasi TILAUKSET: WWW.A-LEHDET.FI/TILAA Asiakaspalvelu Verkossa www.a-lehdet.fi/asiakaspalvelu Puhelimitse 09 759 6600 (ma–pe klo 8–17) Puhelun hinta määräytyy liittymäsopimuksenne mukaan. Suomen suurin hyvinvoinnin sivusto verkossa. s. Voit katkaista tilauksen voimassa olevan laskutusjakson loppuun. Hinta 0,98 € / min + pvm. MAKU 81 tietoa, inspiraatiota ja tukea Uusi terve.fi – luotettavaa tietoa jokapäiväisestä ruoastamme. Automaattinen puhelin palvelu 0600 96363 Toimii tilausnumerolla 24/7. Osoitteenmuutos: Virallinen osoitteenmuutos postille tai VTJ:lle päivittyy automaattisesti Kruunaa korvapuustipan narit kermavaahdoll a ja raikkaalla mansikka-nekt ariinisoseella. K A U N E U S I T E R V E Y S I H Y V I N V O I N T I L I I K U N TA I R AV I T S E M U S
Siellä leivonnaiset ovat ylitsepursuavia, kotitekoisen oloisia, niissä on runsaat täytteet ja paljon marjoja ja kukkia. Suosikkini on Helsingissä Roballa toimiva Mat. Panostaa kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin syömällä vegaanisesti, joogaamalla, meditoimalla ja nukkumalla 8 tunnin yöunet. K u v at Ti m o P y y k kö , M at -k ah v il a, iS to ck ja A -l eh ti en ku v aar ki st o ”Pohdin pitkään, voinko elää ilman juustoa” Hektisen työja perheelämänsä keskellä Jani improvisoi keittiössä, kokkaa ystävilleen ja matkustaa Hankoon rentoutumaan. Jos kaipaat elämää, sitä on ulottuvilla. Matissa tulee aina inspiroitunut olo.” Hankoon ”Suosikkimatkakohteeni on Hanko. Talvella siellä on ihan oma saaristolaistunnelmansa. 40-vuotias vihreiden kansanedustaja ja 4-vuotiaan Ailityttären isä. Voit elää mökkielämää, mutta pyörämatkan päässä on kivoja ravintoloita ja kauppoja. Petra Tuominen VIISI PARASTA Värikäs salaatti ”Tykkään tosi paljon väreistä. Banaanipuuro kauramaidosta ”Olen innostunut puuroista vasta lapsen myötä. Niitä on mahtavaa tuunata. MEILLAKOTONA.FI. Ehkä lisäksi vielä savutofua.” Tasapaino elämässä ”Kun olin pitkällä sairauslomalla uupumuksen vuoksi, päätin laittaa elämäni kuntoon. Olen parhaimmillani silloin, kun voin improvisoida ja tehdä ruokaa kaapista löytyvistä aineksista ja kutsua ystäväni kotiini syömään. Puuroa keittäessäni pilkon sekaan banaania.” 82. Esimerkiksi Hangonkylän satamassa on pieni idyllinen ravintola På Krogen.” Jani Toivola KUKA. Muutin myös kasvisruokavalioni täysin vegaaniseksi. Juuri nyt laittaisin salaattiin liiloja ja keltaisia porkkanoita, herneitä, endiiviä ja mausteeksi hieman kookosöljyä ja currya. Bravuureitani ovat salaatit. Se on yksilön tasolla konkreettinen ja vaikuttava teko ilmaston puolesta. Kaikista eniten syömme ihanan kermaista banaanipuuroa. Saatan inspiroitua ravintola-annoksen väreistä ja mausta, ja sitten kotona yhdistelen samoja aineksia luovasti. Pidin itselleni unikoulun ja nykyään menen kymmeneen mennessä nukkumaan. Pohdin pitkään, voinko elää ilman juustoa, mutta muutos olikin helppo.” Viikonlopun kahvilasuosikki ”Viikonloppuisin käymme usein kahviloissa. Se on ihana paikka kaikkina vuodenaikoina. Siihen tulee kaurahiutaleita, kauramaitoa ja kookosrasvaa
TULOSSA MYÖS Syksyn juhlat 3.10. TILAA HYVÄN ELÄMÄN MAKU kotiin kannettuna osoitteessa: www.meilläkotona.fi/maku Kanelikierrepiirakka ja muut ihan uudet omenaherkut Kepeän arjen Maku ilmestyy 8.8. MAISTIAISIA + • Suuri pastaekstra • Kaalit rullalla • Pikkuisen parempi munakas • Vispipuuron muodonmuutos MAKU 83. ja joulu-Maku 28.11
Chilin kuUmuUtTa kätevämMin Pilkoimme puolestasi 4,5 tuoretta chiliä. Lisää Santa Maria Chili Paste -chilitahnaa ruoanvalmistuksen aikana tai suoraan annoksiin maun mukaan. Lisää inspiraatiota ja reseptejä osoitteessa santamaria.fi/paste Pal.vko 2018-32 517755-1805. Säilyy avattuna jääkaapissa 4 viikon ajan