VALMISTUJAISTEN PULLABUFFA + SALAATIT maku.fi 3/2016 7,90 € KEVÄÄN RUOKAJUHLAT: 187 IDEAA KE VÄ Ä N RU O K A JU H LA T: 18 7 ID EA A 3/ 20 16 m ak u.fi MAUN SALAISUUS: avokado punajuuri KOKOA UNELMIEN VAPPUPÖYTÄ MAAILMAN PARHAAT MUNKIT NUTELLABERLIININMUNKIT KÄRYTTÖMÄT MUIKUT 28 KASVISOHJETTA OHO! KOKKAA PARSA UUNISSA j o kaisel l e Voileipäkakku Liha, kala ja vegaani 15 vegaanista! MEHEVÄ BATAATTIBURGERI TRENDIKÄS PARSAGALETTE YLLÄTYSTEN KIRSIKKAKAKKU
/eila LÄMMINSAVULOHIPASTA 4 annosta 250 g pastaa pala (50 g) purjoa 1 rkl Valio Oivariini ® juoksevaa 1 prk (2 dl) Valio Eila ® paksumpi ruokakermaa 1 1/2 rkl Dijon-sinappia 300 g loimutai lämminsavulohta 1 ruukku tilliä mustapippuria myllystä Laita pasta kiehumaan pakkauksen ohjeen mukaan suolalla maustettuun veteen. Mausta sinapilla. Tarkista suola. Lisää ruokakerma. Valuta pasta kannen avulla. Valmista sillä aikaa kastike. TÄYTELÄISYYTTÄ TÄYTEEN ARKEEN. Lisää paloiteltu kala ja hienonnettu tilli kastikkeeseen. -LOHIPASTA UUDISTETTU! HELPOMPI & paksumpi valio.. Valio_Ruokakerma_Lohipasta_Liikenne_230x297.indd 1 29.2.2016 8.17. Lisää joukkoon kastike. Kuullota suikaloitu purjo Oivariini-rasvassa pannulla. Kuumenna kastike ja rouhi päälle pippuria
30 Hodarifillaristit Niko ja Matias luottavat laatuun. 90 Tänä äitienpäivänä äiti yllätetään sydänkekseillä. 24 Unohda keittäminen, parhaat parsat paahdetaan uunissa. 36 Lautasella ihanaa kevätkalaa (ja vähän pakasteita). Ei enää juhlaa ilman voileipäkakkua. 86 Leivo herrasväen pikkuleivät lukijamme Pirkon ohjeella. Muuten nauti mieltä kohottavaa juomaa hyvässä seurassa suurin siemauksin.” Pullonavaaja, Ilkka Sirén, s. 48 Ella Kanninen kokkaa artisokkia toscanalaisittain. 66 LOPUKSI 46 Vertailussa 50 Ravitsemus nyt 58 Ostoskorissa 66 Pullonavaaja 68 Sirénin tilkka 84 5 x sima 87 Taikinaa & tomusokeria 88 Makupostia 89 Lukijakilpailu Unelmien ruokalehti kotikokille ja leipojalle 14 Tänä keväänä valmistuvia juhlitaan salaattija pullabuffalla. 9 Viilein drinkki juuri nyt. 62 Herkkusuun matkassa Tallinnassa. ”Jos hiilihapotettu kuohuviini sattuu kohdallesi, juokse kiljuen karkuun. 78 Suosikin paluu. 53 Kahden viikon arkiruoat valmistuvat ilman vehnää. 83 Kaiva rosettirauta esiin – tai lainaa naapurilta. KANNESSA KANNESSA KANNESSA 57 IHANAA RESEPTIÄ ALUKSI 7 Pääkirjoitus 9 Uunituoreet 12 Keittokirjat 29 Kipot & kupit 35 Kypsä kokki KANNESSA KANNESSA KANNESSA 3. 70 Sokeroi suupielesi vapun ihanimmilla munkeilla. Kokoa rennot ja raikkaat tarjottavat joka makuun. Juoma-asiantuntijat vastaavat. 43 Leivo nokkospuska matalaksi tai turvaudu pinaattiin
www.sagacook.com Pieniä ihmeitä keittiössä Helpota kevään juhlavalmisteluja SAGA Leivinpaperilla SAGA Leivinpaperilla onnistuu: VALMISTETTU SUOMESSA Katso uusitut kotisivu t!
PÄÄTOIMITTAJA Satu Koivisto TOIMITUSPÄÄLLIKKÖ Uura Hagberg TOIMITUSSIHTEERI Emilia Kolari ART DIRECTOR Tanja Pellikka TUOTTAJA Elina Jyväs TOIMITTAJAT Annika Elomaa Jasmin Raitakari TOIMITUSASSISTENTTI Päivi Ahonen TÄTÄ NUMEROA TEKEMÄSSÄ Krista Korpela-Kosonen, Antti Lumiainen, Paavo Martikainen, Johanna Myllymäki, Satu Nyström, Sanna Peurakoski, Anne Pfitzner, Kati Pohja, Mika Rampa, Taina Salovaara, Sofie Sergelius, Ilkka Sirén, Sanna Stellan, Iina Thieulon, Timo Villanen ja Joonas Vuorinen BLOGGAAJAT JA BLOGIT Minna Ahvenainen Keittiössä, kotona ja puutarhassa maku.fi/keittiossa-kotona-japuutarhassa Tiina Garvey Fanni & Kaneli maku.fi/fanni-kaneli Emma Iivanainen Painted By Cakes maku.fi/painted-by-cakes Sari Kalliomäki Tyrniä ja tyrskyjä maku.fi/tyrnia-ja-tyrskyja Joonas Laakso Onko nälkä. Virallinen osoitteenmuutos Postiin tai VTJ:lle päivittyy automaattisesti rekisteriimme. maku.fi/onko-nalka Antti Lumiainen ja Mika Rampa Perinneruokaa prkl maku.fi/perinneruokaa-prkl Annamaria Niemelä Lunni leipoo maku.fi/lunni-leipoo Ilkka Sirén Sirénin tilkka maku.fi/sirenin-tilkka TOIMITUS Risto Rytin tie 33 00081 A-lehdet maku@a-lehdet.fi www.maku.fi facebook.com/Maku.lehti Instagram: @makulehti pinterest.com/makulehti twitter.com/makulehti YouTube: Maku KUSTANTAJA A-lehdet Oy Anne Lyytikäinen-Palmroth LIIKETOIMINTAJOHTAJA Pirjo Nurmilaukas MARKKINOINTIPÄÄLLIKKÖ Terhi Hauskamaa MARKKINOINTISUUNNITTELIJA Seija Halme-Lehtinen MYYNTIRYHMÄPÄÄLLIKKÖ Saana Mannerhovi MYYNTIASSISTENTTI Jatta Waarala SIVUNVALMISTUS Aste Helsinki Oy PAINO UPC Print, Vaasa Maku ilmestyy 8 kertaa vuodessa 14. Osoitetta voidaan käyttää ja luovuttaa suoramyyntitarkoituksiin. Toimitus vastaa vain tilatusta aineistosta. Lehti ei vastaa taloudellisesti niistä vahingoista, jotka aiheutuvat ohjeissa olevista painotai muista virheistä. Julkaistujen kirjoitusten ja kuvien osittainenkin lainaaminen ilman lupaa on kielletty. lakko tai tuotannolliset häiriöt).. Tilatut lehdet toimitetaan force majeure -varauksin (ylivoimainen este, esim. Tarjottu tai tilattu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää kaikissa lehden uudelleen julkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutusja jakelutavoista. vuosikerta Aikakauslehtien Liiton jäsen ISSN 1459-4447 ASIAKASPALVELU JA LEHTITILAUKSET a-lehdet.fi/asiakaspalvelu 09 7596 600 Ma–pe klo 8–17 Asiakaspalvelussa tarvittava tilausnumero löytyy lehden takakannen osoitetiedoista
Tuuheat yrttipuskat muuttavat kesäkokkaamisen naurettavan helpoksi. Salaatissa kiteytyy odotettu parsakausi ja tieto kesän lähestymisestä. Parsa En malttanut odottaa parasta sesonkia vaan aloitin jo pääsiäisenä. Perinteistä versiota on helppo muunnella trendikkäästi marjoilla ja hedelmillä. NYT KIINNOSTAA Seuraa Instagramissa @satu_koivisto Voileipäkakku Yleensä teen juhliin tzatzikivoileipäkakun luottoreseptilläni, ja toiseen kakkuun kehittelen uudet täytteet. Söin todella maukkaan version Helsingin Kalliossa pikkuruisessa Lounge-ravintolassa. Aikatauluttoman kesävetelehtimisen jälkeen oli aina ihanaa palata ruotuun ja alkaa täyttää kalenteria syksyn suunnitelmilla: kokkikursseilla, herkkujen täyttämillä peli-illoilla, pikkureissuilla. 24). Näiden uskollisten kasviystävieni rinnalle kylvän joka vuosi pitenevät rivit korianteria, lehtipersiljaa ja retiisejä. Kevään versot Olin vuosia syysihminen. Tänä keväänä kokeilen avokadoa. Sitten minua puraisi kevyesti viherkärpänen ja perustin lapsuudenkotini pihaan pienen yrttimaan. Kaunista kevättä! satu.koivisto@a-lehdet.fi Kukkakaalin lehdet Nuput ovat herkkua, mutta niin ovat myös kukkakaalin lehdet. Kaupasta löytyi espanjalaisia ihanuuksia, jotka tietenkin paahdoin uunissa (s. Minna, Keittiössä, kotona ja puutarhassa -blogi maku.fi/blogit/keittiossa-kotona-japuutarhassa Suklaakakku Kestosuosikkini on näyttävästi koristeltu suklaakakku, joka kruunaa juhlapöydän. Joonas, Onko nälkä. -blogi maku.fi/onko-nalka PS Ihana uusi leivontalehtemme Kaneli & Sokeri ilmestyy 4.5.! Olethan jo tehnyt tilauksen: lehtitilaukset.a-lehdet.fi/tilaa KYSYIMME MAKU.FI-BLOGGAAJILTA Mikä on suosikkiherkkusi kevään juhlabuffetissa. Olen innoissani: Johanna on lehdenteon huippuammattilainen, ja rakastaa ruokaa vähintään yhtä paljon kuin minä. PÄÄTOIMITTAJALTA 7. Ensin nousevat ruohosipulit ja isomummon raparperi, sitten oregano, timjami, lipstikka ja hallitsemattomasti leviävä minttu. Kotona kaupungissa kasvini kuolevat, mutta maalla saan hämmästyksekseni joka vuoksi ihailla kasvun ihmettä. Sijaiseeni Johannaan pääsemme tutustumaan heti seuraavassa numerossa. Lopullisesti kevätihminen minusta tuli neljä vuotta sitten, kun perheeseemme syntyi esikoistyttäremme, toukovauva. Viimeksi ujutin ne piirakkaan muiden vihreiden kasvisten seuraan. Tänä vuonna pääsen kokemaan tämän ihmeen toistamiseen, sillä jään tämän pääkirjoituksen myötä hetkeksi äitiysvapaalle ja liityn teidän muiden Maku-lukijoiden joukkoon. Sari, Tyrniä ja tysrkyjä -blogi maku.fi/tyrnia-ja-tyrskyja Parsa Parsasalaatti prosciutto-kinkun, mozzarellajuuston ja sitruunavinegretin kera on suuri suosikkini. Burgerit Gourmethampurilaisten invaasio jatkuu
Valo häikäisee, saa siristelemään silmiä. 27,00 € / 3,00l (9,00 €/l) ”Avoimesta ikkunasta kantautuu vieno tuulenvire. Sunrise Cabernet Sauvignon. Sinulle ja ystävillesi. Ystävät kokoontuvat yhteen ja nauttivat hyvästä viinistä. Taas tulee kesä.” www.sunrise-wine.com N AU TI KO H TU U D EL LA SUNRISE TULVII VALOA
LUSIKOITUA Vappupäivä Testasimme kaupan nakkivalikoiman. Aperol Spritz jatkaa voittokulkuaan aurinkopäivien janonsammuttajana. Raparperi sopii moneen juomasekoitukseen ja antaa kirpeyttä ja raikkautta. Paahtamalla paras, katso s. Gin & tonic -variaatioiden lisäksi ihmiset maistelevat laadukkaita ginejä sellaisenaan. Vappuaatto Suloiset sydänmunkit maistuvat sitruunalta ja lakulta. Mikä on oma lempparisi perunasalaatin kaveriksi. 73. Seuraa Instagramissa @uurahagberg Kesällä nautitaan kuohuviinipohjaisia alkoholilla terästettyjä raikkaita cocktaileja. UUNITUOREET • 33 palaa, olkaa hyvä! Retro tekee tuloaan drinkkimaailmassa: collinsit, sourit ja jopa vanha perinteinen negroni. 24. Gini on valtava trendi raikkautensa ja kiinnostavan pientislaamokulttuurinsa ansiosta. Kestosuosikkejani ovat passiohedelmä ja sitrukset. 5.5. 60. 30.4. Kannujuomista suosituin on edelleen sangria. Suomalaisten ginihuuma on nyt korkeimmillaan. Vodka sour on ehdoton suosikkidrinkkini. K U VA T A -L EH TI EN K U VA TO IM IT U S JA VA LM IS TA JA T 23.4. Ilkka Sirén, viiniasiantuntija, maku.fi/sirenin-tilkka 9. Greta Grönholm, yrittäjä Loimaan Seurahuone Klassikkodrinkkien uusi tuleminen on nostanut laadukkaat väkevät tärkeäksi osaksi juomasekoituksia. Jukka Routala, asiakkuuspäällikkö Hartwa-Trade Oy Ab KUUMA PERUNA UURA HAGBERG on toimituspäällikkö, joka hullaantui kylmäuutettuun teehen. Se on raikas, sopivan hapan ja sopii jokaiseen tilanteeseen. Katso ohjeet s. 84. 1.5. Kuohuviineistä prosecco sopii hyvin drinkkeihin. Gini-, katkeroja vermuttipohjaiset juomat ovat suosiossa. Mikael Karttunen, baarimestari Altia Akatemia Mimosan ohjeen löydät Kesädrinkit Juoma-asiantuntijat paljastavat ensi kesän trendikkäimmät cocktailit. Helatorstai Nyt on hyvä hetki aloittaa parsakausi. Samoin mojito pitää pintansa. Muista sima Viikko aikaa vappuun. Käytän monipuolisesti tuoreita raaka-aineita, kuten erilaisia basilikoja. Pullota sima jääkaappiin tekeytymään. Katkerot ja vermutit ovat nousseet pinnalle klassisten juomasekoitusten kautta ja niiden haasteelliset makumaailmat kiehtovat hyvien juomien ystäviä. Makuraadin suosikit s. Kurkkaa resepti s. Näistä esimerkkinä negroni, josta löytyy kaikkia edellä mainittuja
Reseptit löytyvät s. Piparminttupastillit keksittiin pakata 1940-luvun lopulla hauskoihin muovisiin annostelijoihin. 9.5. J. nuvole.fi Saara Terho Jädelino, Helsinki. Vuoden ravintola 2016 on lahtelainen Roux. Mittaa pressopannuun 80–90 g tummapaahtoista kahvia (esim. Makeuta juoma omalla suosikkisiirapillasi (vanilja, hasselpähkinä, suklaa, minttusuklaa tai karamelli). Sekoita ja paina mäntä pari senttiä alaspäin. Nosta jääkaappiin vähintään 8 tunniksi. Jäätelön koostumus on ihanan sileä. Aidot italialaiset artesaanijäätelöt myydään kipoissa. Mausta juoma kookossiirapilla ja limettiviipaleilla. Onnea! roux.fi MAKEISIIN HERKKUHETKIIN MAKU.FI blog it Pezit makeassa näyttelyssä Itävaltalainen Eduard Haas kehitti Pezit vuonna 1927 raikastamaan tupakoitsijoiden suita. saakka: Suomen Lelumuseo Hevosenkenkä, WeeGee, Tapiola, Espoo. 33. Entä herkullisin jätskimaku. lelumuseohevosenkenka.fi MAKU-LUKIJOIDEN SUOSIKIT NYT DRINKKIVINKKI 1 DRINKKIVINKKI 2 O hj e ja ku va Pa ul ig 10. Ihanat itse tehdyt jäätelöt valmistetaan ilman lisäaineita. Katso ohjeet osoitteesta maku.fi/teemat/aitienpaiva 12.5. jatskibaari.com Pirjo Jokinen 3 JÄÄTELÖ Mikä on Suomen paras jäätelöbaari. Lukijamme suosittelevat. Gelateria Nuvole, Turku. PEZhibition 21.8. Kokeile ainakin sosekeittoa ja munakoisopizzoja. 54. Soodalla laimennettu kylmäuutettu kahvi on mainio hellejuoma. Kylmä(uutettu) kahvi kaunistaa Valmista kylmäuutettua (cold brew) kahvia itse. V. Lisää kahvin joukkoon maitoa ja jäitä. Jos porkkanakakun paras osa on mielestäsi kuorrute, niin tässä versiossa sitä on paljon.” Perinneruokaa prkl maku.fi/blogit/perinneruokaa-prkl/ porkkanakakku-vaantyy-helpostimyos-kaaretortuksi-0 Juustokakkutrifle ”Triflen kerroksissa vuorottelevat kuohkea tuorejuusto-kermavaahto, jälkiruokaviiniin kastetut savoiardikeksit ja pastellinen lemon curd -sitruunatahna.” Fanni & Kaneli maku.fi/blogit/fanni-kaneli/ sitruuna-juustokakkutrifle Oreo-palat ”Ilman uunia ja oikeastaan mitään vaivannäköä valmistuvat juustokakkupalat ovat aivan mahtava löytö. V. Tomaattiviikko Makea tomaatti maistuu vaikka joka päivä. Kurkkaa ohje s. Maista makuja, joita Suomessa ei muuten saa: pistaasia, kookosta, mustaherukkaa tai amarenaa. Eurooppa-päivä Juhlista päivää Hodarifillarin suosituimmalla hot dogilla Tijuanalla. Myös vohvelit tehdään itse. Paljon onnea! 16.–22.5. Aito italialainen pistaasijäätelö on parasta, mitä Suomesta saa. Nauti sellaisenaan tai drinkiksi tuunattuna. Ne tehdään vain neljästä raaka-aineesta.” Lunni leipoo maku.fi/blogit/lunni-leipoo/ helpot-oreo-juustokakkupalat 8.5. Snellmanin päivä Ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholmille on myönnetty J. UUNITUOREET Porkkanakääretorttu ”Porkkanakakku toimii hyvin myös kääretorttuna. Snellman -tiedonjulkistamispalkinto. Paulig Mundo) ja litra viileää vettä. Paina mäntä alas. Äitienpäivä Yllätä äiti brunssilla tai suklaakakulla. Näe suomalaisten keräilijöiden nostalgiset kokoelmat lelumuseon näyttelyssä. jadelino.fi Erica Sterrantino Jätskibaari Vohveli, Pori
11. Oluen panemista olemme harrastaneet mieheni Mikan kanssa parin vuoden ajan. Onnea! Ravintolapäivä 5 vuotta Vuonna 2011 järjestettiin ensimmäinen ravintolapäivä 45 ravintolan voimin. Nykymuodossaan IPAa alettiin valmistaa amerikkalaisissa pienpanimoissa, joista ne ovat rantautuneet myös takaisin Eurooppaan. Nyt mukaan odotetaan jopa 2 000 ravintolaa yli 30 maassa. 14. Ruoanlaitossa vaaleat vehnäoluet, suomalaiset lagerit ja golden alet ovat varmoja valintoja. Tummat lagerit toimivat poronkäristyksessä ja muissa lihapadoissa. Myös kukkakaalisiivet ovat herkullisia sinihomejuustodipin kanssa. Vehnäoluilla voit korvata valkoviinin risotoissa ja saat ruokaasi makeutta ja hedelmäisyyttä. Poltetun sokerin väriset sitruksiset ja katkeropitoiset voimakkaat oluet sopivat humala-aromisten oluiden ystäville. Kokeile vaaleita vehnäoluita, hedelmäisen happamia saisoneita tai valkoviinimäisen kuivia lambic-oluita. Kurkkaa juhlabuffetin herkut s. UUNITUOREET 15.6. Siihen kannattaa opetella vähitellen. 21.5. 4.6. Uusin, Niin monta olutta, ilmestyi maaliskuussa. Katso ohje s. Seuraavaksi voit siirtyä kotimaiseen vaaleaan lageriin, joka on suomalaisten suosikkiolut. Onnistuneimpia tekemiämme oluita ovat olleet lakritsijuurella ja kuivatulla appelsiinilla maustettu IPA. Kokonaisena uunissa paistettava kukkakaali maistuu taivaalliselta, kun se kuorrutetaan oliiviöljyssä paahdetuilla leivänmuruilla ja tarjotaan smetanan tai ranskankerman kanssa. Maku nro 4 ilmestyy 28.5. Myös hillomunkilla maustettu tumma olut sai ystäväpiirissämme suuren suosion. Kokeile tummaa olutta myös pähkinäja saaristolaisleivän sekä suolaisten lettujen taikinaan. Niin monta olutta – käsikirja oluen valintaan Anikó Lehtinen WSOY noin 25 € Suosikkiraaka-aineeni on kukkakaali, jota laitan lähes kaikkiin ruokiin. Tumma olut antaa paahteisuutta sienirisottoon. Kevätjuhla Koulujen päättäjäispäivänä juhlitaan ylioppilaita ja ammattiin valmistuvia. Monille katkero on kompastuskivi voimakkaimman makuisissa oluissa. Nauti IPAa esimerkiksi nyhtöpossun tai burgerin kanssa. Äitini on kotoisin Unkarista, ja siellä syödään paljon kukkakaalia. Hamburger Day Yllätä ystäväsi mehevällä bataattiburgerilla. Anikó pitää Punavuori gourmet -blogia, bongaa erilaisia oluita, panee olutta kotipanimossa miehensä kanssa ja on kirjoittanut kaksi kirjaa. Anikó Lehtinen on Sinebrychoffin olutasiantuntija, jonka vapaa-aika kuluu oluen ja ruoan parissa. Hankimme 50 litraa vetävän panimolaitteiston, jota säilytämme kodin lähellä väestönsuojassa. 55. Oluisiin tutustuminen kannattaa aloittaa kevyistä ja raikkaista laaduista. Se onkin lapsuuteni tuttu maku. Minä olut Trendikkäin olut juuri nyt on IPA (India pale ale), jonka juuret ovat 1700-luvun Englannissa
Mielestäni kirja tuo palan ruokakulttuurihistoriaa tähän päivään. Kokeilunhaluisille, jotka rakastavat herkullisia illanistujaisia ja syötäviä matkamuistoja. Mielestäni kirjan hauskinta antia ovat tarinat kyläelämästä. Mielestäni kirjan upea painojälki ja hienosti inspiroivat ohjeet tuovat kesän mieleen. EK HANNELE HYVÄRINEN KUVAT JOHANNA MYLLYMÄKI Suupaloja! – Pikkuruokia ja naposteltavaa maailmalta README.FI, NOIN 30 € Mikä. Ilahduin laajasta reseptivalikoimasta, josta jokainen löytää itselleen mieleistä kokattavaa. Seikkailumieliselle kokkaajalle, joka mielii Lähi-idän makumatkalle. Ilahduin tunnelmallisista maisemakuvista ja siitä, että ruokaohjeisiin liittyi aina ihminen ja sympaattinen kertomus. Molempia yhdistää rakkaus Fjällbackan maisemiin, Ruotsin länsirannikon helmeen. Mielestäni kirjan aito libanonilainen tunnelma houkuttelee kokeilemaan uusia makuelämyksiä. Tutuksi tulevat niin kotitien yrmy Piero kuin Ellan suorasanainen anoppi. Osa kuvista on kyllä harmillisesti väriltään liian muokattuja. Mielestäni kirjan teksti on paikoin vaikealukuista haalean värinsä takia mutta inspiroivat kuvat ja reseptit korvaavat kaiken. Kalafanille, ulkona kokkaavalle, raikkaiden makujen ystävälle ja kesäfriikille. EJ ELLA KANNINEN KUVAT OFER AMIR Ellan Toscana – Kyläelämää Italiassa TAMMI, NOIN 30 € Mikä. Lisäksi Tracey pyörittää kokkikoulua Hanoissa. KEITTOKIRJAT Makuja maailmalta jokaiseen makuun! ”On tärkeämpää omistaa muutama kymmenen litraa hyvää oliiviöljyä kuin makuuttaa paria tuhatta euroa pankkitilillä.” Piero, Ellan Toscana TOIMITUKSEN SUOSIKKI TRACEY LISTER JA ANDREAS POHL SUOM. Kenelle. Ilahduin Vittorion suvun koskettavista ja hauskoista tarinoista, jotka luovat kirjan pohjavireen, taidokkaista resepteistä ja tunnelmaa kantavista, upeista ruokakuvista. Ruotsin vuoden 2001 kokin Christian Hellbergin reseptit on höystetty dekkaristi Camilla Läckbergin teksteillä. JENNA YLI-KNUUTILA Vietnamilaista katuruokaa WSOY, NOIN 30 € Mikä. Reseptit oli esitelty hyväntuulisilla tekstipätkillä. Kenelle. Kesälukemiseksi Italiaa rakastavalle tunnelmoijalle. Jokaiselle vietnamilaisen ruoasta pitävälle, joka haluaa kokata aitoa katuruokaa. Aviopari kouluttaa katulapsia kokeiksi yhteistyössä KOTO-järjestön kanssa. Ilahduin saaristolaishengestä ja loogisesta reseptijärjestyksestä. TP RESEPTIT JOSEPH YOUSSEF TEKSTI KATJA NYKÄNEN KUVAT ROBERT SEGER Josen Meze – Libanonin herkut README.FI, NOIN 35 € Mikä. RITA OKSANEN Camilla Läckerbergin suosikkireseptit – Merellisiä makuja Fjällbackasta GUMMERUS, NOIN 30 € Mikä. Toimittaja ja juontaja Ella Kanninen esittelee ihanan toscanalaisen pikkukylän elämää kuvin, tarinoin ja reseptein. Toscana-fanille, kulinaristille ja historiasta kiinnostuneelle nautiskelijalle. JR TOIMITUKSEN SUOSIKKI 12. Ilahduin kymmenen eri maan ruokakulttuuria heijastelevista teemamenuista, oivaltavista ohjeista ja vedet kielelle herauttavista ruokakuvista. Kirja kertoo hienosti paikan ruokakulttuurista. Top Chef -ohjelmasta tuttu keittiömestari Joseph Youssef vie lukijat juurilleen kotimaahansa. Kenelle. SS CAMILLA LÄCKBERG JA CHRISTIAN HELLBERG, SUOM. Kirja on kuin pieni matka Italian maaseudulle ja sisältää paljon tietoa italialaisesta kulttuurista. Kenelle. Kenelle. Vietnamissa asuvien australialaisten Tracey Listerin ja Andreas Pohlin kirjoittama opas paikalliseen katuruokaan. SS MARITA JOUTJÄRVI JA VITTORIO GIANNINI KUVAT SATU NYSTRÖM Herkullisten ruokien ja tarinoiden Toscana README.FI, NOIN 30 € Mikä. Aito libanonilainen kotiruoka sekä parhaat ravintolavinkit ja matkatärpit on koottu yksien kansien väliin. Mielestäni kirja tarjoaa trendikkäitä mutta silti rennolla otteella toteutettuja pikkupaloja, joista puuttuu monimutkainen kikkailu. Maku-lehden ensimmäisen päätoimittajan, italialaista keittotaidetta rakastavan Marita Joutjärven ja hänen puolisonsa Vittorio Gianninin ruokakirja, jossa vuorottelevat Vittorion koti-albumin ja Satu Nyströmin kuvat. Kenelle. Pikkupaloihin, tahnoihin ja juomiin keskittyvä syötävä maailmanympärimatka Kokit ja Potit -ruokablogin kirjoittajalta. Ilahduin katukauppiaiden värikkäistä tarinoista, joita oli ripoteltu läpi kirjan
Kati Pohja kuvausavustaja Jasmin Raitakari kuvat Satu Nyström Tervetuloa meille! 14. Näillä helpoilla resepteillä kevätjuhlasi onnistuvat varmasti. Uudenlaisia salaatteja, mausteisia liha-, kala ja kasvispullia, yllättävä kylmä keitto ja ihana kakku
Eriparilasit tekevät kippistelystä hauskempaa. Salaattija pullabuffetti on helppo valmistella etukäteen. Jos omat tarjoilukulhosi eivät riitä, lainaa niitä ystäviltä jo hyvissä ajoin. 15. Nostele herkkuja tarjolle jääkaapista menekin mukaan, niin ne ovat lautasella raikkaimmillaan
VÄRIKÄS KUKKAKAALISALAATTI 25 min + 2 t maustuminen 10 annosta . Nostele kastike kasvisten joukkoon. Erivärisistä kaalinnupuista teet kevään kauneimman salaatin. Yhdistä kasvikset ja pinjansiemenet kulhossa. Kuori ja kuutioi omena. Siirrä salaatti tarjoilukulhoon. Anna salaatin maustua jääkaapissa muutaman tunnin ajan. TEE EDELLISENÄ PÄIVÄNÄ TEE JUHLAPÄIVÄNÄ 16. Kukkivat kaalit on valittu tämän vuoden vihanneksiksi. 600 g kukkakaalia 600 g liilaa kukkakaalia 600 g vihreää kukkakaalia eli romaneskua 1 omena, hapan lajike 2 kevätsipulia varsineen 1/2 dl pinjansiemeniä paahdettuna KASTIKE 2 dl kreikkalaista jogurttia 1 dl tuoretta tilliä hienonnettuna 1–2 rkl piparjuuritahnaa 1 rkl sitruunamehua 1/2 tl suolaa 1/2 tl mustapippuria KORISTELU 5 retiisiä tillinoksia Huuhdo kukkakaalit. Koristele salaatti ohuilla retiisiviipaleilla ja tillinoksilla. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään. Leikkaa kukkanuput pieniksi suupaloiksi. . Huuhdo ja hienonna kevätsipulit
m ai do to n . 17. Hienonna lehtipersilja. Pyörittele massa kostutetuin käsin pienehköiksi pulliksi. 1/2 sipulia 2 valkosipulinkynttä 1 pkt (170 g) pekonia 800 g naudanjauhelihaa 2 tl dijoninsinappia 1 tl suolaa 1/2 tl chilihiutaleita 1/2 tl mustapippuria Silppua kuoritut sipulit mahdollisimman hienoksi. Lihapullista perinteisimmät tuoksuvat ja maistuvat pekonilta ja valkosipulilta. Valuta sipulit marinadista. Huuhtele ja valuta kikherneet. GoGreen) 3 tomaattia 1 rku lehtipersiljaa 1 rkl sitruunamehua MARINOIDUT SIPULIT 2 punasipulia 1/2 dl punaviinietikkaa 1/2 dl rypsiöljyä 1/4 dl sokeria 1/2 tl suolaa PAAHDETUT MUNAKOISOT 1–2 munakoisoa 1–2 valkosipulinkynttä 1/2 rku tuoretta minttua 2 rkl oliiviöljyä 1 rkl garam masalaa LISÄKSI 1/2 sitruunaa Valmistele ensin marinoidut sipulit. Paahda pekoni pannulla rapeaksi. Munakoison paahtunut mausteisuus tuo salaatiin jännittävää eksoottista vivahdetta. Paahda sitten munakoisot. KIKHERNEMUNAKOISOSALAATTI 40 min 10 annosta . . Kääntele joukkoon sipulit. Paahda 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Hienonna kuoritut valkosipulinkynnet ja minttu. Iki-ihanat lihapullat ovat juhlapöydän vakioherkku. Paista 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. . gl ut ee ni to n . Sekoita marinadin aineet keskenään kulhossa. Kuori ja leikkaa sipulit ohuiksi renkaiksi. Nosta kulho peitettynä jääkaappiin salaatin valmistelun ajaksi. Pekoni antaa niille hyvän maun. Hienonna pekonia jäähtyneenä tarvittaessa lisää. Käännä palat kerran paahtumisen aikana. 2 prk (à 290 g) kikherneitä (esim. Kikherneiden tilalle sopivat myös käyttövalmiit pavut. Yhdistä kaikki kasvikset kulhossa ja kumoa tarjoilukulhoon. Sekoita öljy, valkosipuli, minttu ja garam masala isossa kulhossa. Purista lopuksi päälle sitruunamehua. . Suikaloi pekoni. . . . Vaivaa ainekset käsin tasaiseksi massaksi. Pese ja kuutioi tomaatit. Levitä munakoisopalat leivinpaperin päälle pellille. Jäähdytä. Nosta pyörykät leivinpaperin päälle pellille. ve ga an in en pa ka st et ta va TEE EDELLISENÄ PÄIVÄNÄ TEE JUHLAPÄIVÄNÄ TEE EDELLISENÄ PÄIVÄNÄ Salaattivadillisilla kestität sekä kaukaa tulevat sukulaiset että poikkeavat naapurit, jotka kaipaavat pientä suolaista kuohuvan kanssa. Sekoita joukkoon munakoisopalat. Lisää sipulit ja anna kuullottua. Huuhtele ja leikkaa munakoisot parin sentin kuutioiksi. PEKONISET LIHAPULLAT 30 min + 15 min paistaminen 50 kpl . m un at on . Sekoita jauheliha, jäähtynyt pekoni-sipuliseos ja mausteet kulhossa
(Nosta jääkaappiin.) Viimeistele juustoraasteella ja hienonnetulla ruohosipulilla. Murskatut perunat sopivat myös juhlavaan noutopöytään. Voit valmistella liiskatut perunat loppulämmitystä vaille valmiiksi. Varaa laskutilaa laseille ja kahvikupeille, niin syöminen käy vaikka seisten. . Paina jokaista perunaa lusikalla niin, että peruna murskaantuu ja sen keskelle muodostuu pieni kuoppa. Puikula) 2 rkl rypsiöljyä 1 tl suolaa 1/2 dl sitruunamehua PINNALLE 2 dl juustoraastetta 2 rkl ruohosipulia Pese perunat hyvin. TEE JUHLAPÄIVÄNÄ 18. Öljyä kätesi ja pöyräytä perunat kevyesti öljyssä. Älä paina peltiin asti. Ota pelti uunista. 1 1/2 kg pieniä jauhoisia perunoita (esim. TEE EDELLISENÄ PÄIVÄNÄ Kumoa perunat leivinpaperin päälle pellille. Paista perunoita uunissa vielä noin 15 minuuttia, kunnes juusto on sulanut ja saanut kauniin värin. Mausta perunat suolalla ja purista päälle sitruunamehua. Paista perunoita 225-asteisessa uunissa 30 minuttia. MURSKATUT PERUNAT 20 min + 45 min paistaminen 10 annosta . Jos perunat ovat siistejä, niitä ei tarvitse kuoria
Välillä saat myös huojuvan lautaspinon hallintaan. Murskatut perunat ovat juhlien varma menekkituote. 19. Jos tilat ovat pienet, kutsu vieraita parissa erässä. Linssipyöryköitä napsivat kaikki, joten niitä kannattaa varata iso satsi
Sen kuuluu olla löysähköä, mutta pyöriteltävissä pulliksi. Koristele hummus lehtipersiljalla ja ripauksella savupaprikaa. LINSSIPYÖRYKÄT 45 min + 20 min turpoaminen 50 kpl Herkulliset kasvispyörykät lumoavat makupaletillaan vannoutuneen lihansyöjänkin. 1–2 bataattia 1 tlk (290 g) kikherneitä (GoGreen) 1–2 valkosipulinkynttä 2 rkl limettimehua 2 rkl oliiviöljyä 2 rkl tahinia 1 tl savupaprikajauhetta (esim. Huuhdo pinaatti. Kuori jäähtyneet bataatit. Tämän kevään juhlissa ehdoton dippi on herkullinen hummus. Nosta bataatit leikkuuterällä varustettuun monitoimikoneen kulhoon. Jäähdytä ja nosta viileään. Valuta ja jäähdytä. . Valuta paprikat. Mittaa kaikki aineet öljyä lukuun ottamatta tehosekoittimeen. Ainesten tulee olla huoneenlämpöisiä. Kääntele varovasti, sillä pyörykät hajoavat helposti, ennen kuin ovat saaneet paistopinnan suojakseen. Käynnistä kone ja lisää joukkoon öljyä ohuena nauhana. Tee tarjottavia jääkaappiin mieluummin liikaa kuin liian vähän. Säilytä kastike jääkaapissa pullossa tai kulhossa. . Lisää valutetut kikherneet ja kaikki loput ainekset. TEE JUHLAPÄIVÄNÄ TEE EDELLISENÄ PÄIVÄNÄ TEE EDELLISENÄ PÄIVÄNÄ TEE EDELLISENÄ PÄIVÄNÄ 20. 2 isoa oksaa rosmariinia 12 anjovisfileetä 2 valkosipulinkynttä 1 tl (luomu)sitruunan kuorta raastettuna 3/4 dl sitruunamehua 2 dl oliiviöljyä Riivi rosmariinista lehdet ja leikkaa ne mahdollisimman hienoksi. Mittaa kattilaan vettä ja keitä bataatit kypsiksi, koosta riippuen 20–30 minuuttia. * Voit myös kypsentää pyörykät suoraan pannulla paistamalla. Anjovis, rosmariini ja sitruuna maistuvat suolaisenhappamassa kastikkeessa, joka sopii niin lihalle, kalalle kuin kasviksillekin. Sekoita massa tasaiseksi. Makea bataatti ja savustettu paprika ovat tämän hummuksen juju. Esipaista 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. Mittaa kaikki ainekset leikkuuterällä varustetun monitoimikoneen kulhoon. Tee massasta pyöryköitä leivinpaperin päälle pellille. BATAATTIHUMMUS 15 min + 45 min keittäminen ja jäähdytys 10 annosta . Saatat saada hyvän syyn jatkaa juhlia vielä seuraavana päivänä. Säilytä hummus jääkaapissa. Paista pyöryköihin maukas pinta voissa ennen tarjoilua. . 2 1/2 dl belugalinssejä (mustia) 1 prk (340 g) paahdettuja paprikoita 200 g tuoretta pinaattia 1 muna 1 1/2 dl korppujauhoja 2 dl kaurahiutaleita 2 valkosipulinkynttä hienonnettuna 1 tl suolaa 1/2 tl mustapippuria 1 tl jeeraa PAISTAMISEEN 50 g voita Keitä linssit kypsiksi pakkauksen ohjeen mukaan. Käynnistä kone ja anna sen käydä, kunnes hummus on tasaista. . Jos kaipaat lisää potkua, kokeile savupaprikan tilalla savuchilieli chipotlemaustetta. ROSMARIINIANJOVISKASTIKE 20 min 10 annosta . Anna massan turvota noin 20 minuuttia. . Santa Maria) 1/2 tl suolaa 1/4 tl mustapippuria KORISTELU savupaprikajauhetta lehtipersiljaa Pese bataatit
21. Pyörittele massasta pieniä palloja. Säilytä ne jääkaapissa ilmatiiviissä rasiassa. Kumoa koprppujauhot syvälle lautaselle ja pyöritä pulliin korppujauhopinta. Jos se sattuu leimahtamaan, tukahduta se aina kannella. Uppopaistettaessa pullat saavat tasaisen kauniin värin, mutta halutessasi voit kypsentää pullat myös pannulla tai uunissa. Älä koskaan käytä vettä. 600 g lämminsavulohta 600 g haukifileetä 1 dl ruohosipulia hienonnettuna 2 munaa 1 dl korppujauhoja 2 rkl kapriksia 1 rkl inkivääriä 1/4 tuoretta chiliä 1 tl suolaa TEE EDELLISENÄ PÄIVÄNÄ 1/2 tl mustapippuria 1–2 dl kuohukermaa LEIVITYS 1 dl korpputai pankojauhoja PAISTAMISEEN 1 l rypsiöljyä Mittaa kaikki aineet kermaa lukuun ottamatta leikkuuterällä varustettuun monitoimikoneen kulhoon. Nosta pyörykät talouspaperin päälle lautaselle. Lisää kermaa puoli desiä kerrallaan, kunnes massa on sopivan kosteaa. Kuumenna öljy kattilassa 175-asteiseksi. MAUSTEISET KALAPULLAT 45 min 60 kpl Kotimainen hauki saa syliinsä savunmakuista lohta. Jos öljy alkaa kärytä, vähennä lämpöä. Sekoita ainekset tasaiseksi massaksi. Uppopaista 4–5 pyörykkää kerrallaan 3–4 minuuttia, kunnes ne ovat ruskistuneet kauniisti. * Uppopaistaessasi pidä kattilan kansi aina käden ulottuvilla
. Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan (Ø 22 cm) pohjan ja reunan väliin. Heiluttele kattilaa, kunnes liivatteet ovat liuenneet mehuun. Pese ja paloittele sellerinvarret. . Paista 225-asteisessa uunissa noin 8 minuuttia. Pese ja kuivaa irtopohjavuoka. Pingota uusi leivinpaperi pohjan ja reunan väliin. Paloittele kurkku muutamaan osaan. Leikkaa puolet melonista parin sentin kuutioiksi. LUMOAVA KIRSIKKAKAKKU 45 min + 4–12 t hyytyminen 10 annosta Kerää aplodit keväisen upealla hyydytettävällä kakulla, jonka kruunaavat tuoreet kirsikat. KAKKUPOHJA 2 munaa 3/4 dl sokeria 1/2 dl perunajauhoja 1/4 dl vehnäjauhoja 1/2 tl leivinjauhetta REUNOILLE 14 savoiardikeksiä TÄYTE 2–3 liivatelehteä 2 dl vaniljajogurttia 1/2 prk (à 250 g) maitorahkaa 1/2 dl sokeria VESIMELONIGAZPACHO 45 min 10 annosta . Nosta täyte hetkeksi jääkaappiin, jotta se alkaa hyytyä. Sekoita kulhossa jogurtti, rahka ja sokeri keskenään. Kiehauta sitruunamehu kattilassa ja siirrä kattila liedeltä. Sekoita suklaasula jogurttiseokseen. Koristele gazpachot basilikanlehdillä juuri ennen tarjoilua. Nosta kakkupohja takaisin vuokaan. Poista vuoan reuna ja liu’uta kakku leivinpaperia apuna käyttäen varovasti tarjoiluvadille. Kaada seos ohuena nauhana täytteeseen. TEE EDELLISENÄ PÄIVÄNÄ 200 g valkosuklaata 1 dl kirsikkahilloa 1 dl tuoreita kirsikoita 2 tl sitruunanmehua KORISTELU 1 l tuoreita kirsikoita mintunlehtiä Vaahdota huoneenlämpöiset munat ja sokeri. Ota vuoka uunista ja irrota reuna. Nosta keksinpuolikkaat vuoan reunaa vasten vieri viereen leikkuupinta alaspäin ja päällipuoli ulospäin. Kaada seos laseihin ja säilytä jääkaappiin tarjoiluhetkeen saakka. Paloittele valkosuklaa keraamiseen kulhoon ja sulata se mikrossa alhaisella teholla välillä sekoittaen. * Gazpacho on parhaimmillaan kylmänä. 2 1/2 kg vesimelonia 1–2 sellerinvartta 3 (à 150 g) isohkoa tomaattia 1/3 (100 g) kurkkua 1 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna 1/2 dl limettimehua 1/2 rku tuoretta basilikaa 1 rkl sokeria 1/2 tl suolaa 1/4 tl mustapippuria TEE EDELLISENÄ PÄIVÄNÄ TEE JUHLAPÄIVÄNÄ 22. Jaa ne tarjoilulaseihin. Lisää kirsikkahillo ja kirsikat. Kumoa pohja puhtaalle keittiöliinalle ja irrota leivinpaperi. Kaada täyte vuokaan ja peitä vuoka kelmulla. Viimeistele kakku halutessasi koristenauhalla. Kiehauta kattilassa vettä ja nosta tomaatit hetkeksi kiehuvaan veteen, kunnes kuoret halkeavat. Kuori tomaatit. Anna pohjan jäähtyä. Kokoa sillä välin kakun pohja. Koverra loppu vesimeloni tehosekoittimeen. Valmista täyte. Upota liivatteet likoamaan kylmään veteen. Poista täytteen kirsikoiden kivet. Maista ja lisää tarvittaessa mausteita. Purista liivatteista ylimääräinen vesi pois ja lisää ne mehuun. Nosta loput kirsikat kakun päälle ja koristele upeus mintunlehdillä. Kylmä, makean mausteinen vesimelonikeitto yllättää ja herättää ruokahalun. Voitele vuoan reunat. Anna kakun hyytyä peitettynä jääkaapissa vähintään pari tuntia tai seuraavaan päivään. Sekoita tasaiseksi. . Leikkaa keksit poikittain kahtia. Kaada taikina vuokaan ja tasoita pinta. Lisää sellerinvarret, tomaatit, kurkku ja mausteet melonien päälle tehosekoittimeen. Sekoita. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja siivilöi seos munasokerivaahtoon varovasti nostellen
Elina Jyväs kuvausavustaja Sofie Sergelius kuvat Johanna Myllymäki Katso parsasalaatin ohje s. 24. Parsaa joka päivä Va ppu lo u n a an k oho t u s Sydänsalaatti ronskeina lohkoina, keitetyt perunat pannulla rapeutettuina ja dijonvinegretti, joka sinetöi kevään hittisalaatin maut yhteen parsan kanssa. Unohda keittäminen, parsat paahdetaan nyt uunissa. Testaa parsoja myös galetessa ja rapeina ranuina. 28
25. Ilmava ja rouhea pankojauho on japanilainen vastine kotoisille korppujauhoille. Sillä saa vastustamattoman rapean pinnan kasviksille, kalalle ja lihalle. Per j an tai-i l la n herkk u Katso parsaranskalaisten ohje s. 28
26. K u ohuvan kylk e e n Katso galeten ohje s. 28
Leikkaa parsoista kuiva alaosa pois. Paahda 175-asteisen uunin keskitasolla 15 minuuttia tai kunnes parsat ovat pehmeitä mutta vielä napakoita. . . Mausta ne öljyllä, suolalla ja pippurilla. Tarjoa yrttiöljyä paahdettujen parsojen kanssa. Sujauta parsat salaattiin, tarjoa leivän päällä tai keveänä lisäkkeenä. . Ohuet parsat voi jättää kuorimatta. Nopeasti valmistuva yrttiöljy viimeistelee paahdetut parsat. . 1 nippu (500 g) vihreää parsaa 1 rkl oliiviöljyä 1/4 tl suolaa 1/4 tl mustapippuria rouhittuna Kuori paksut parsat kuorimaveitsellä ohuelti (nupun alapuolelta lähtien). 1 dl rypsiöljyä 1/2 dl oliiviöljyä 1 dl lehtipersiljaa silputtuna 1/2 dl tuoretta timjamia silputtuna 1–2 tl (luomu)sitruunan kuorta hienoksi raastettuna 1/2 dl sitruunamehua 1 rkl (ruokokide)sokeria 1 tl suolaa 1/2 tl mustapippuria rouhittuna Mittaa kaikki ainekset sauvasekoittimen kulhoon. munaton . Ar k i ill a n ilo K u ohuvan kylk e e n . Varo ylikypsentämistä. Huikean hyvät ja nopeat parsaleivät kootaan paahdetusta maalaisleivästä, parsasta, mozzarellasta ja yrttiöljystä. maidoton . Tarjoa parsat heti yrttiöljyn kera. vegaaninen pakastettava 27. Säilytä öljy peitettynä. Uunissa paahdettuna parsat valmistuvat vartissa ja niiden rakenne säilyy napakkana. Nosta parsat leivinpaperin päälle pellille. gluteeniton . UUNISSA PAAHDETUT PARSAT 10 min + 15 min paistaminen 4 annosta . . * Voit valmistaa yrttiöljyn pari päivää aikaisemmin jääkaappiin. Sekoita tasaiseksi. . TIMJAMISITRUUNAÖLJY 5 min 4–6 annosta . Timjami ja sitruuna korostavat viekoittelevasti parsan makua
Hyödynnä parsaliemi risotoissa ja keitoissa tai pakasta myöhempää käyttöä varten. Hauduta miedolla lämmöllä kannen alla noin tunti. 1 annos uunissa paahdettuja parsoja (ks. Tarjoa rapeat parsaranut wasabimajoneesin kanssa. Mausta parsapalat oliiviöljyllä, appelsiininkuorella ja -mehulla sekä ripauksella suolaa. Kuori ja lohko kylmät keitetyt perunat. ohje s. Salaatin juju on pikantti dijoninsinappivinegretti, jota parsa rakastaa. Kuori ne ohuelti ja leikkaa kuivat kannat irti. Paista ne rapeiksi pannulla öljyssä. . Nosta juuston päälle parsapaloja (jätä appelsiini-mausteliemi kattilaan, jotta täyte ei vety liikaa). Pyörittele parsat ensin vehnäjauhoissa, sitten vatkatussa munassa ja lopuksi pankojauhoissa. PARSARANUT 15 min + 15 min paistaminen 4 alkupala-annosta . PARSARANSKALAISET 1 nippu (500 g) vihreitä parsoja 1 dl vehnäjauhoja 2 munaa 2–3 dl pankojauhoja 2 rkl rypsiöljyä WASABIMAJONEESI 1 muna 1 tl dijoninsinappia 2 1/2 dl rypsiöljyä 2 tl limetinmehua 2 tl wasabitahnaa (1/4 tl suolaa) Huuhtele parsat. Tämä on uudenlainen tapa valmistaa parsaa. Paahda 225-asteisen uunin keskitasolla noin 15 minuuttia, kunnes parsat ovat kauniin värisiä ja rapeita. 27) 5–6 keitettyä perunaa (esim. Taittele galeten reunat rennosti osittain täytteen päälle. Paista galettea 200-asteisen uunin keskitasolla noin 30 minuuttia, kunnes galette on saanut kauniin värin. Nypi jauhot, kuutioitu voi, sokeri ja suola murumaiseksi seokseksi. . Keitä parsojen kuoret maukkaaksi liemeksi, joka sopii risottoon ja keittoon. * Voit maustaa liemen tuoretai kuivayrteillä, kuten timjamilla, basilikalla tai salvialla. Ohuita parsoja ei tarvitse kuoria. Leikkaa parsoista kuiva alaosa pois. Poista parsoista kuivat alaosat. Paahda parsapaloja uunissa 10 minuuttia (ks. Ripottele galeten päälle reilusti yrttejä juuri ennen tarjoamista. Mausta majoneesi limettimehulla, wasabitahnalla ja suolalla. PARSASALAATTI 20 min + 15 min parsojen paahtaminen 4 annosta . Valmista parsat kätevästi uunissa paahtamalla. Siirrä levy leivinpapereineen pellille. Valuta kaprikset. . . . Tee majoneesi. PARSAGALETTE 30 min + 1 t 30 min taikinan vetäytyminen ja paistaminen 8–10 annosta POHJA noin 4 dl täysjyväspelttijauhoja 100 g kylmää voita 1 tl sokeria 1 tl suolaa 1 dl hienoa porkkanaraastetta TÄYTE 1 nippu (500 g) vihreitä parsoja 2 rkl oliiviöljyä 2 tl (luomu)appelsiinin kuorta hienoksi raastettuna 2 rkl appelsiinimehua (vastapuristettua) 1/4 tl suolaa 1 prk (150 g) pehmeää vuohenjuustoa (Chavroux) 1/4 tl mustapippuria rouhittuna 1 dl tuoreyrttejä silputtuna (lehtipersiljaa, basilikaa, timjamia) VOITELU 1 muna Tee pohjataikina. (Ainesten tulee olla samanlämpöisiä, jotta majoneesi onnistuu.) Aseta sauvasekoitin astian pohjalle. Rouhi päälle mustapippuria. Rosamunda) 2 rkl rypsiöljyä 1 prk (50 g/35 g) pieniä kapriksia 2 pientä sydänsalaattikerää (baby gem salad) DIJONVINEGRETTI 1 dl oliiviöljyä 2 rkl karkeaa dijoninsinappia 1 rkl punaviinietikkaa 1 tl vaaleaa siirappia 1/4 tl suolaa 1/4 tl mustapippuria rouhittuna Paahda parsat uunissa. Jos parsat ovat paksuja, kuori ne ohuelti kuorimaveitsellä nupusta alaspäin. 27). Jaa erillisille lautasille vehnäjauhot, rikotut munat ja pankotai korppujauhot. Pankoleivitys tekee parsoista rapeita ja herkullisia. Siivilöi ja jäähdytä liemi. Anna parsojen maustua sen aikaa, kun taikina vetäytyy jääkaapissa. Valuta salaatin päälle dijonvinegrettiä ja tarjoa heti. Leikkaa kumpikin sydänsalaattikerä neljäksi lohkoksi. Parsaranskalaiset ovat ihanaa sormiruokaa säpäkkään wasabimajoneesiin kastettuna. 1 (noin 500 g) parsanipun ohueksi suikaloidut kuoret ja kuivat kannat 1 l vettä 1 tl suolaa 1/4 tl mustapippuria yrttejä Huuhtele parsat huolellisesti. Leikkaa parsat noin 5 cm:n pätkiksi. Huuhtele salaattilohkot ja valuta ne keittiöpyyhkeen päällä. Jos parsatangot ovat kovin paksuja, kuori varret ohuelti (nupusta alaspäin). 28. Voitele reunat vatkatulla munalla. Levitä pehmeä vuohenjuusto taikinapohjalle, mutta jätä taikinan reunoilta 10–15 cm:n levyinen kaistale täyttämättä. Sekoita vinegretin ainekset yhteen kannellisessa purkissa. Kauli taikina jauhojen avulla pyöreäksi (Ø 30 cm) levyksi leivinpaperin päälle. * Pankojauhoilla kuorrutetut parsat kannattaa esivalmistella ja paistaa vasta juuri ennen tarjoamista, jotta ne ovat rapeimmillaan. Lisää porkkanaraaste ja sekoita taikina nopeasti tasaiseksi. Parsasalaatti sopii niin vappujuhliin kuin kevään noutopöytiin. PARSALIEMI 5 min + 1 t hauduttaminen 4 annosta . . Käynnistä sauvasekoitin ja nosta laite samalla hitaasti ylös, jolloin seos sakeutuu ja muuttuu majoneesimaiseksi. Mittaa huoneenlämpöinen muna, sinappi ja öljy korkeareunaiseen kulhoon. Nosta tarjoiluvadille salaattilohkot, paahdetut parsat, paistetut perunat ja kaprikset. ohje s. Kääri taikina kelmuun ja anna sen levätä jääkaapissa tunnin ajan. Siirrä kuorisuikaleet ja kannat kattilaan, kaada päälle vesi ja mausta suolalla ja pippurilla. Nosta parsat leivinpaperin päälle pellille
Leila Lindholmin lippusiima 36 €. Röslen teräksinen otin (35 €) sopii myös kalan tarjoiluun. clasohlson.com Parsaveitsellä kuoriminen sujuu. Parsojen nuput jätetään vedenpinnan yläpuolelle, jotta ne kypsyvät höyryssä. kokkipuoti.fi Kaksipuolinen leikkuulauta pysyy hyvin paikoillaan eikä tylsistytä veitsiä. heirol.fi Grillaa parsat hauskalla Clas Ohlsonin ämpärigrillillä (15 €), joka on kätevä napata mukaan piknikille. KU VA T VA LM IS TA JA T Parsat ja lupiinit ovat varmoja kesän merkkejä. Nosta parsat kiehuvaan, sitruunalla ja suolalla maustettuun veteen. 28. Parsojen keitto-ohje Kuori paksut parsat kuorimaveitsellä tyvestä latvaan joko kämmenessä tai leikkuulautaa vasten. decanter.fi 29 KIPOT KUPIT JASMIN RAITAKARI. ellos.fi Veikeät vekit paljastuvat, kun avaat tämän Iittala X Issey Miyake -servetin (40 €). Aasialaishenkiset servetit viimeistelevät kevätkattauksen. Tarjoa parsat kuumana voisulan tai hollandaisekastikkeen kanssa. Keittäminen onnistuu yhtä hyvin esimerkiksi lappeellaan laakeassa paistokasarissa. Napsauta kuivunut tyviosa taivuttamalla parsaa varovasti ja parsa katkeaa tuoreen ja kuivahtaneen varren rajakohdasta. Kokeile parsojen kypsyyttä hyvissä ajoin tikulla, etteivät ne kypsy liikaa. pentik.com Ripusta viiri pöydän ylle ja ateria muuttuu juhlaksi. Parsa-aikaan Parsanrakastajan keittiövälinevalikoimaan kuuluu ainakin kätevä kuorimaveitsi. store.iittala.fi Seuraa Instagramissa @yassumaria Parsojen suurkuluttajan valinta on korkea parsakattila (49 €), josta parsat on helppo nostaa tarjolle. Keitä tankojen paksuudesta riippuen vihreitä parsoja noin 5 minuuttia ja valkoisia parsoja 10– 12 minuuttia. on toimittaja, joka voisi popsia parsoja päivittäin. Parsat voit keittää korkeassa parsakattilassa, jossa on nostettava ritiläkori. Leveällä lastalla annosteltuna parsat eivät katkeile. Toinen puoli on sileä ja toisen puolen urat helpottavat leikkaamista. Kanna lautaset pöytään kukkatarjottimella (45 €). Kattila sopii myös juuresten keittämiseen ja viinicooleriksi. stockmann.com Testaa rapsakat parsaranut s. Küchenprofin parsaveitsen (9,50 €) toinen puoli tukee parsaa katkeamiselta samalla kuin toinen kuorii sitä. Leikkuulauta 23,40 €. Kokoa keväinen kattaus herkistä sävyistä ja nosta parsat pöytään. Ohuita vihreitä parsoja ei tarvitse välttämättä kuoria
Niko Kakko, Hodarifillarin Meals on Wheels Manager, ojentaa tiskin takaa hot dogin, eikä pullean Tijuanan tarvitse kauan odottaa hampaanjälkiä kylkeensä. Hyvän mielen hodarikärry “Hot dogin hienous on siinä, että sen voi syödä yhtä hyvin lounaana, välipalana, illallisena kuin yöpalana.” 30 LEIPÄTYÖ. Perus-hodari taltuttaa nälän alle neljällä eurolla. uuma, napsahtavan lihaisa nakki ja pehmeä, laadukas sämpylä. Toinen tärkeä periaate on kohtuullinen viiden kuuden euron hinta, sillä kaksikko haluaa, että hodarit ovat kaikkien saatavilla. Klassikoiden ystävä valitsee ketsupilla, sinapilla ja paahdetulla sipulilla maustetun Perushodarin. OmaHodarifillari haluaa tarjota laadukasta ja kohtuuhintaista pikaruokaa kaikille, hymyjä unohtamatta. Iina Thieulon kuvat Joonas Vuorinen tekoista guacamolea, raikasta tuoresalsaa, pehmeää cheddaria, tulista srirachaa ja hampaissa kivasti rapisevaa nachorouhetta. – Tarjoamme laadukasta pikaruokaa, jonka valmistuksessa vältämme viimeiseen asti lisäaineita. – Ilman nakkia hodari ei ole hodari, vaan täytetty leipä, muut täytteet ovat makuasioita, sanoo Hodarifillarin perustaja ja toimitusjohtaja Matias Maila. Suurin osa heistä valitsee New York -hodarin, jossa nakki saa kylkeensä bbq-kastiketta, cheddarjuustoa, sinappia, chilimajoneesia, kevätsipulia ja paahdettua sipulia. Siinä täydellisen hot dogin resepti. Jestas sentään, voiko alle kuuden euron hodari maistua näin hyvältä. Ravintolapäivästä alkunsa saanut cateringyritys avasi talvella ensimmäisen myyntipisteensä Helsingin ytimeen. Käytämme aitoja, mielellään kotimaisia raaka-aineita, joiden valinnassa tärkein kriteeri on aina maku, Matias summaa Hodarifillarin yksinkertaisen filosofian. Juuri näistä ajatuksista Hodarifillari alun perin sai alkunsa. Pyörillä liikkuva myyntikoju on parkkeerattu Forumin ja Kampin ostoskeskuksen väliselle maanalaiselle käytävälle Helsingin ydinkeskustaan. Taas on yksi hodarinpurija koukutettu, ilman sen kummempia taikatemppuja. Matiaksen mukaan hot dogin hienous on siinä, että sen voi syödä yhtä hyvin lounaana, välipalana, illallisena kuin yöpalana. Kivitunnelissa leijuu hento höyrynakin tuoksu, joka kutsuu nälkäisiä ohikulkijoita kärryn luo. Se myös maistuu kaikille ikään ja sukupuoleen katsomatta. Matias ja Niko vilkaisevat myhäillen toisiinsa
31. Niko Kakon (vas.) vastuulla on Hodarifillarin operatiivinen toiminta eli hodarimyynnin ja cateringin pyörittäminen. Hodarifillarin perustaja Matias Maila hoitaa muun, kuten markkinoinnin ja cateringmyynnin
Oli hieno tunne tarjota asiakkaille jotain sellaista, mitä muut eivät olleet vielä keksineet, Niko hehkuttaa. Rakkaudesta lajiin Matias uskaltautui ruoka-alan yrittäjäksi ilman alan koulutusta ja ennakkotietoa alan säädännöistä. – Tuotekehitys on painottunut lähinnä lisäkkeisiin ja raaka-aineisiin. Näiden ruoka-alan visionäärien päitä ei palella eikä reisiä hapota. Haluamme, että laadukas pikaruoka on mahdollisimman monen ihmisen saatavilla, helpossa paikassa, josta se on kätevä napata mukaan, Niko ja Matias sanovat. Hodarifillarin listalla on tällä hetkellä viisi erilaista hodaria. Jos jotain haluaa tarpeeksi, sitä kannattaa vain lähteä tekemään, Matias kannustaa. – Kyllä. Ja leivän vaihdoimme Kanniston leipomon pehmeään hodarisämpylään, Matias kertoo. Hän kehitti tuotteen ympärille cateringkonseptin ja pyysi kokkikoulussa opiskelleen kaverinsa Nikon toimintaan mukaan, eikä aikaakaan kun yritykset kiinnostuivat uudesta tulokkaasta. Ensi kesänä nakintuoksuinen fillari jakaa taas iloista mieltä pitkin Helsingin rantoja ja kortteleita, mutta nuorten yrittäjien tähtäin on jo kauempana. Oli katuruokafestarin viimeinen ilta ja olin niin väsynyt, että itku meinasi tulla, Niko sanoo ja virnistää. Harvasta paikasta sai mielestämme riittävän hyviä hot dogeja, joten päätimme viedä ne seuraavalle tasolle, Matias kertoo. Keltanokka ei sorru tekemään asioita ”niin kuin on aina tehty”, vaan niin kuin on fiksua ja mielekästä tehdä. Hodarifillarin keikoilla tarjolla on usein pari erilaista oman menun hodaria, mutta erikoistoiveitakin otetaan vastaan. – Vähän aikaa sitten ravintoloitsijapariskunta tuli kädestä pitäen kiittämään minua hodareista. Helpommankin alan olisi varmasti voinut valita, mutta harva työ tarjoaa mahdollisuuden yhtä välittömään palautteeseen. – Ensin valloitamme Helsingin, sitten muun Suomen. Hyvän fiiliksen jakaminen on vaikeaa ilman aitoa rakkautta lajiin. – Suunnittelimme jotain gourmet-ruokia, kunnes keksimme, että kaikki tykkäävät hodareista. Kyse on paljon muustakin kuin hodareista. Ei yrittäminen ole niin vaikeaa kuin kuvitellaan. – Jengi oli aivan fiiliksissä. 32. Ravintolapäivänä ensimmäisen kerran tarjotut hot dogit olivat kuitenkin niin loppuun asti mietittyjä, ettei menun makuyhdistelmiä ole tarvinnut matkan varrella juurikaan viilata. Hodarifillarin tavoitteena on, että asiakkaiden päivä olisi kojulta lähtiessä parempi kuin sinne tullessa. ”Harvasta paikasta sai mielestämme riittävän hyviä hot dogeja, joten päätimme viedä ne seuraavalle tasolle.” Ravintolapäivän lapsi Muutama vuosi sitten Matias pyöritti polkupyörämainontaan erikoistunutta yritystä. Tällä intohimolla Hodarifillarilla taidetaan jonain päivänä polkea maan rajojen ulkopuolellekin. Parhaimmillaan fillarikärryn edessä oli lähes 30 ihmisen jono, ja 300 kuumaa koiraa meni kuin kuumille kiville. Kiinteä myyntipiste avattiin Helsinkiin, Forumin alle helmikuun alussa, vuosi yritystoiminnan aloittamisen jälkeen. Kokemattomuudesta ruoka-alalla on ollut Matiaksen mukaan hyötyä, sillä asioita tulee katsottua tuorein silmin. Niistä ovat syntyneet esimerkiksi intialaistyylinen Mumbai sekä suolakurkulla, smetanalla, rapealla pekonilla ja hunajalla aateloitu Moskova. Matias ymmärsi, että idea on jalostamisen arvoinen. Eräänä päivänä hän oivalsi, että fillareita voisi hyödyntää myös Ravintolapäivän ruokamyynnissä. Tuliko matkalla vastaan yllätyksiä. Jatkossa tarkoituksena on kehittää listalle myös uusia makuja, ainakin satunnaisiksi vieraileviksi tähdiksi. Kaikki sujui paljon helpommin kuin olin kuvitellut, sillä ruokafillareita koskeva sääntely keventyi pari vuotta sitten. Seuraava Ravintolapäivä oli jymymenestys. Cateringtilaisuuksista saatu palaute rohkaisi nuoria yrittäjiä ottamaan nopeasti seuraavan askeleen
gl ut ee ni to n . Kokoa hodarit. 4 kypsää avokadoa 1/2 sipulia 1 valkosipulinkynsi 2 dl kermaviiliä 1/2 dl limettimehua 1 rkl paprikajauhetta 1/4 tl suolaa 1/4 tl mustapippuria Halkaise avokadot ja poista kivet. Lisää nakin päälle guacamolea ja salsaa. . Nosta kulho vesihauteeseen ja sulata suklaa välillä sekoitellen. 33. * Guacamole sopii mainiosti myös nachojen dippikastikkeeksi. . Kumoa massa leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (20 x 20 cm). Sekoita. . 400 g maitosuklaata 2 rkl cashewpähkinöitä 1 dl pieniä vaahtokarkkeja 2 rkl kuivattuja hedelmiä Paloittele suklaa teräskulhoon. TOMAATTISALSA 15 min 10 annosta . . Rocky Road on helppotekoinen suklaaherkku, jossa ihastuttavat suolaisenmakeat ja rapeat sattumat. Anna levyn jähmettyä mielellään yön yli. 1/2 sipulia 1 rkl kokonaisia mustapippureita 8 laadukasta nakkia (esim. Itse tehty tuore ja raikas tomaattisalsa viimeistelee hodarit ja sopii mainiosti myös meksikolaisen ruoan lisäkkeeksi. Sekoita vaahtokarkit, kuivatut hedelmät ja pähkinät suklaaseen. Halkaise chili, poista siemenet ja hienonna chili. Koristele halutessasi nonparelleilla ja koristerakeilla. Leikkaa levy parin sentin paloiksi. Lisää sipulit, kermaviili, limettimehu ja mausteet avokadojen joukkoon. Paahda pähkinät kuivalla paistinpannulla kauniin ruskeiksi miedolla lämmöllä. Lisää sipuli ja pippurit. Lämmitä sämpylöitä 100-asteisessa uunissa muutama minuutti, tarkkaile etteivät ne kovetu. Anna kiehua pari minuuttia ja vähennä lämpöä, kunnes vesi ei enää kiehu. Ihanan vihreä, pehmeä guacamole maistuu hodarien täytteenä tai muuten lisäkkeenä. Työnnä lämpimän sämpylän pohjalle cheddarsiivu ja sen päälle kuuma nakki. Leikkaa sämpylöihin pitkittäin noin 4 cm syvä viilto. ve ga an in en pa ka st et ta va TIJUANA-HODARI 20 min 8 kpl Hodarifillarin suosituin hot dog, Tijuana, maustetaan guacamolella, tomaattisalsalla, nachoilla ja chilikastikkeella. Mausta seos suolalla ja pippurilla. Tee ristiviillot hedelmälihaan ja kaavi ne lusikalla kulhoon. Veijo Votkinin Pippurinakki) 8 tuoretta hodarisämpylää 8 viipaletta cheddarjuustoa 8 rkl guacamolea 8 rkl tomaattisalsaa 1 dl nachoja murskattuna 2 rkl srirachaa Kuumenna kattilassa pari litraa vettä kiehuvaksi. Kun veden lämpötila on noin 75 astetta, nakit eivät halkea. Upota nakit kuumenemaan mausteveteen viideksi minuutiksi. GUACAMOLE 15 min 4 annosta . . Murenna ne kaulimella leivinpaperin välissä. 6 tomaattia 1–2 sipulia 2 valkosipulinkynttä 1 chili 1 rkl limettimehua 1 rkl oliiviöljyä 1/4 tl suolaa 1/4 tl mustapippuria (tuoretta korianteria silputtuna) Pilko tomaatit ja kuoritut sipulit mahdollisimman pieniksi kuutioiksi. Kuori ja hienonna sipulit. . m ai do to n . Viimeistele nachorouheella ja sriracha-raidalla. m un at on . Sekoita kasvikset, limettimehu ja oliiviöljy kulhossa. Säilytä palat tiiviissä purkissa kuivassa paikassa. ”Pehmeässä hodarissa pitää olla aina myös pientä suutuntumaa, kuten paahdettua sipulia tai nachorouhetta.” ROCKY ROAD 15 min + 12 t jähmettyminen 30 kpl . Lisää salsaan halutessasi hieman tuoretta korianteria, mutta älä liioittele, sillä korianteri peittää helposti muut maut
Silloin on tehtävä suurin osa työstä ja yön hiljaisuudessa, paineen alla toimiminen on huumaavaa. Ykkösen eeppisten grillijuhlien jälkeen vannoin, ettei enää ikinä, mutta kakkosen kohdalla lisäsinkin kierroksia. Tarjolla oli raparperisimaa, itse tekemääni tietenkin, mutta se ei ollut se kupliva kevyt juhlamalja, jonka olin visioinut. Kiertelin kirppareita ennen juhlia ja etsin pitsireunaisia ruusukuppeja kahvipöytään. Yhtäkkiä hullaannuin Liisa Ihmemaassa -teemaan. Kaiken tämän läpi vauva keikkui kantoliinassa ja nukahteli vatkaajan tasaiseen surinaan. Vihdoinkin. Koska vieraita oli kuutisenkymmentä, kiertelin aika tovin. Minä, urbaani nainen, joka en tarvitse oman naiseuteni mittariksi toisten kehuja voileipäkakustani, ihailen leivinliinojen alle peiteltyjä O n aika tunnustaa, että lasteni nimenantojuhlat ovat olleet vähintäänkin suureelliset. Olenko muistanut hankkia kaiken tarvittavan. Pienistä vastoinkäymisistä huolimatta juhlat olivat tunnelmalliset ja varmasti ikimuistoiset. Minä kyllä pärjään. Ylioppilasjuhlat, rippijuhlat ja kesähäät sekoittavat monen perheen arjen. Näin yhdenkin vieraan viskaavan väkevän juomansa lasista rhodo-puskan juurelle. Iso juhla ei enää riittänyt, mukaan tuli teema. Olihan siitä jo rippijuhlan aikaan puhetta, mutta ei vain tullut tehtyä. Kaikki kuulostaa oi niin täydelliseltä, mutta juhlavieraat joutuivat odottamaan tunnin ennen kuin kaikki oli valmista. Ehkä eniten ensimmäisenä saapuneelle Tuula-tädille, joka päätyi vatkaamaan kerman tehosekoittimen hyydyttyä. Terveisin Sanna Lähestymme suurta juhlasesonkia niin että tomusokeri pölisee. Mahdollisuutta virheisiin ei ole. En ainakaan tunnusta kalastelevani irtopisteitä tai hyvä emäntä/vaimo/äitipatsasta aherruksellani. Tyttölapsen syntymä oli herkistänyt mieleni hempeäksi. Jaksanko, pystynkö, osaanko. Oli saatava sadunomaisia kuorrutteita, vanukkaita, mousseja ja lapsille aarteenetsintärata, jonka arvoitusten selvittyä lapsen nimi paljastui kirjain kirjaimelta. Silloin olen onnellinen. Juhlassa he hyvin nukkuneina rupattelevat vieraiden kanssa, kaikilla on kivaa, eikä kukaan kaipaa yön pimeydessä väännettyjä herkkuja. Juhlaa edeltävänä iltana väkersin vielä monta metriä viirinauhaa omenapuista ripustettavaksi. Kauhistuttaa jo ajatus lasten ylioppilasjuhlista. Pointti on, että minä raadoin koko yön, koska rakastan sitä! Minä luovuin yöunistani, jotta masariinien sisus olisi tärkeimmille ihmisilleni tuoretta ja minun välittämiselläni maustettu. Lopulta maalataan talo ulkoa, koska ei tänne muuten kehtaa ketään kutsua. Sen, jonka he niin rennosti osaavat laittaa. 35 ILMAN RESEPTIÄ ku va Sa nn a Pe ur ak os ki he nk ilö ku va Pa av o M ar tik ai ne n Ylilyöntejä perhejuhlissa Kirjoittaja Sanna Stellan on kohta kolmen lapsen äiti ja näyttelijä, joka rakastaa ruoanlaittoa ja ruokaa laittamalla. Ihailen ihmisiä, jotka tilaavat tarjoilut ammattilaiselta. Vähemmälläkin voisin tietenkin itseni päästää, mutta liekö pärjäävän suomalaisnaisen vuosisatojen taakka, mikä sieltä puskee läpi. Ensin vaihdetaan sohva, että kehtaa pyytää sukulaiset sisään, ja sitten Simo-serkun tulo aiheuttaa pulputtavan putkiston vaihdon. Tapahtuu ylilyöntejä. Eikä se ollut Liisa. Minä kyllä pärjään.”. Yö ennen juhlia on kuitenkin mielestäni juuri hekumallisin. Tiskit hän jättää muiden hoidettavaksi. Ehkä he ovat laittaneet omin pikku kätösin yhden vakioherkkunsa. tekeleitä ja tunnen suurta onnistumisen riemua. Hän tekee lohikeiton punaiseen maitoon, ujuttaa kuivattua nokkosta jokaiseen ruokaan ja tyrkyttää lapsille korianterilimetti-kikherneitä. Apua tarjoaville sanoin, että kaikki on hoidossa. Kun kaikki on tehty ja ristiselkää kivistää, istahdan hetkeksi ja teen inventaarion juhla-aamun hommista. Miten liioitellulla mittakaavalla silloin mennäänkään. ”Apua tarjoaville sanoin, että kaikki on hoidossa
Ruokakalenterissa KALAA hau ki mu r ek ep i hvit o h j e s. 4 1 Kevät on parasta kotimaisen luonnonkalan sesonkiaikaa. Taina Salovaara kuvat Timo Villanen 36. Herkuttele tuoreella kalalla kahdesti viikossa ja turvaudu tarvittaessa pakastekalaan
Fenkoli ja sitruuna tukevat ihanasti tuoreen siian tai ahvenen raikasta makua. Kotimaista haukea, kuhaa, siikaa ja ahventa on hyvin saatavilla huhti–toukokuussa. hau ki mu r ek ep i hvit o h j e s. * Kun ostat tuoretta kalaa, huolehdi että se pääsee pian kotiin ja jääkaappiin. 4 1 37. Viljellyn kalan sesonki on tasaista ympäri vuoden. * Mausteeksi tuore kala ei välttämättä kaipaa kuin vähän suolaa, pippuria ja tilliä. Säilytä kala aina jääkaapin kylmimmässä osassa, mieluiten lähellä 0-astetta, ja käytä kala mahdollisimman pian. Tuoretta kevätkalaa * Kevät on monen luonnonkalan paras sesonki, ja se näkyy myös kauppojen kalatiskillä. 4 1 k a la -f en kolip a t a o hje s
4 1 38. Ahven ja kuha kestävät pakastamisen paremmin. Kuhaa ja ahventa myydäänkin nykyisin myös pakastekala-altaissa. Perinteiset pakastekalat kuten seiti ja turska on käsitelty ruodottomiksi. k a l a c ur ry o h je s. Hinnaltaan pakastekuha ja -ahven ovat tuoretta kalaa edullisempia mutta tuontipakasteita kalliimpia. Pakastekala kestää myös rohkean maustamisen. Jos käytät curryyn pakasteahvenia, voit leikata ruotorivin pois ennen käyttöä. * Rasvaiset kalat kuten lohi ja silakka ovat tuoreina ehdottomasti parempia kuin pakastettuina. Seiti, Alaskan seiti, puna-ahven ja turska ovat yleisimmät meillä myytävät pakastekalat. Muista tarkistaa, että ostamasi pakastekala on vastuullisesti pyydettyä ja merkitty MSC-ympäristömerkillä. Kalaa pakastettuna * Pakastekalan valtteja ovat ympärivuotinen sesonki ja tuoretta kalaa edullisempi hinta. Irtopakastetut fileet ovat erityisen näppäriä pienen perheen kokkaukseen, koska koko pakkausta ei tarvitse käyttää yhdellä kertaa
4 1 39. Silakka on edullista herkkua, joka sopii niin pannulle kuin vuokaan. k a l a c ur ry o h je s. 4 1 t a va llista p ar em p i s i l a k k a laa tik k o oh je s. Syö silakat tuoreina ja jätä pakasteet kauppaan
Levitä seos leiville. LÄMPIMÄT MUIKKULEIVÄT 15 min + 25 min paistaminen 4 annosta . Valuta päälle voisulaa. Paahda muikkuja 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. Huuhtele peratut muikut halutessasi nopeasti ja valuta ne hyvin. Kääntele muikut jauhoissa. Murskaa halutessasi sekaan valkosipulinkynsi. Tarjoa leivät heti sitruunalohkojen kanssa. Kaupan kalatiskeillä myytävät muikut ovat perattuja, joten ne ovat nopean huuhtelun jälkeen heti valmiita pannulle tai pataan. Valmistele leivät muikkujen kypsyessä. Sekoita ruisjauhot ja mausteet lautasella. Muikut paahtuvat käryttömästi uunissa, mutta voit paistaa ne halutessasi myös pannulla. Kaiken maailman lämpimät leivät kalpenevat näiden rukiisten muikkuleipien rinnalla. Lapsille muikut voi ruotia, aikuinen voi hyvin syödä pienet muikut ruotoineen. Paista leipiä 200-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia, kunnes juusto sulaa ja leivät saavat vähän väriä. Ripottele leiville tillisilppua ja asettele päälle muikut. Sekoita voi, juustoraaste ja tomaattipyree keskenään. PAAHDETUT MUIKUT 300 g perattuja keskikokoisia muikkuja 1 dl ruisjauhoja 1 tl suolaa 1/2 tl sitruunapippuria 25 g voita sulatettuna LÄMPIMÄT LEIVÄT 8 pyöreää ruisleipäviipaletta 40 g voita (pehmeää) 1 dl juustoraastetta 2 rkl tomaattipyreetä (1 valkosipulin kynsi) 3 rkl tuoretta tilliä silputtuna LISÄKSI sitruunalohkoja 40. Lado kalat leivinpaperin päälle pellille vieriviereen
gluteeniton . maidoton . Kaada joukkoon kookosmaito ja vesi. Halkaise, huuhtele ja viipaloi purjo. Mausta ne tillillä ja teelusikallisella suolaa. Anna kalojen maustua puolisen tuntia. Kypsistä perunoista tulee erinomainen silakkalaatikko. . KALAFENKOLIPATA 15 min + 20 min kypsentäminen 4 annosta . Kuori ja viipaloi perunat. Keväisen kevyeen kalapataan sopii parhaiten tuore kala. Paista pihvit kypsiksi pannulla voi-öljyseoksessa, keskilämmöllä noin 3 minuuttia molemmin puolin. 800 g keitettyjä perunoita (yleislajike) 300 g silakkafileitä 1 dl tuoretta tilliä hienonnettuna 1 sipuli 1 rkl öljyä 1 dl ruokakermaa 1/2 dl maitoa 1 rkl dijoninsinappia 1/4–1/2 tl rakuunaa 1 1/2 tl suolaa 1/2 tl mustatai valkopippuria (1 rkl voita) Keitä perunat kuorineen kypsiksi ja anna jäähtyä hetki. Kuori ja hienonna sipuli ja inkivääri. Lisää tomaattipyree ja kiehauta. * Jos kalapadan ei tarvitse olla maidoton, voit lisätä pinnalle nokareen ranskankermaa (kuvassa). Kuumenna kiehuvaksi. Lisää päälle silakat ja peitä ne perunaviipaleilla. Sinappi ja rakuuna antavat laatikolle ranskalaisen vivahteen. Kaada seos vuokaan. TAVALLISTA PAREMPI SILAKKALAATIKKO 15 min + + 30 min kalan maustuminen + 1 t kypsentäminen 4 annosta . Keitä miedolla lämmöllä pari minuuttia, kunnes kala on kypsää. Lisää soijapavut ja kesäkurpitsa. Mittaa joukkoon curry, juustokumina, chili ja kurkuma. Kuumenna minuutti. Kaada murekeseos kulhoon, lisää joukkoon survotut perunat ja silputtu tilli. . Kuori ja paloittele perunat. vegaaninen pakastettava HAUKIMUREKEPIHVIT 30 min 6 annosta . Lado puolet perunoista öljyttyyn uunivuokaan. . Anna taikinan tekeytyä hetki. Huuhdo ja leikkaa kesäkurpitsa kuutioiksi. Muotoile taikinasta 12 pihviä. Vaikka ohjeessa kehotetaan sulattamaan kala, voit lisätä kalan kohmeisenakin. Lisää paloiteltu kala ja kerma. Sekoita kerma, maito, sinappi ja mausteet keskenään. Murenna sekaan liemikuutio. Lisää sipuli ja inkivääri ja anna niiden kuullottua. . KALACURRY 25 min + 30 min kalan sulattaminen 4 annosta . Kirkasliemisessä padassa maistuu fenkoli, jonka anikseen vivahtava maku tekee yhdessä sitruunan kanssa liemestä raikkaan. 41. Sekoita kastikeainekset keskenään ja tarjoa pihvien kanssa. Lapsetkin pitävät lempeänmakuisista haukipihveistä. Silppua pinnalle korianteria. Lisää perunat, purjo ja kalaliemi. Lisää laatikon pinnalle halutessasi voilastuja. 300–400 g vaaleaa pakastekalaa (seitiä, ahventa tai turskaa) 1/3–1/2 kesäkurpitsaa 1 iso sipuli 1 rkl tuoretta inkivääriä hienonnettuna 1 rkl öljyä tai voita 1 1/2 tl currya 1 1/2 tl juustokuminaa 1/4–1/2 tl chilihiutaleita 1/2 tl kurkumaa 2 rkl tomaattipyreetä 1 prk (165 ml) kookosmaitoa 1 dl vettä 1 kasvisliemikuutio 1 ps (250 g) soijapapuja tai herneitä (pakaste) 1 dl ruokakermaa tai maustamatonta jogurttia 1 tl suolaa 1 rkl sitruunamehua 1/2 rku tuoretta korianteria Anna kalan sulaa. Tarjoa kalacurryn kanssa keitettyä riisiä tai perunoita. Tarjoa pihvien kanssa piparjuurikastiketta ja survottuja, voinokareella höystettyjä pakasteherneitä. Mausta suolalla ja sitruunalla. Lisää joukkoon kermaviili, korppujauhot, sitruunamehu, suola ja pippuri. Hauduta kypsäksi (noin 5 min). Pyöräytä sileäksi. Pakastekala sopii mainiosti intialaisen keittiön inspiroimaan curryyn. Jauha fileet tasaiseksi massaksi monitoimikoneessa. Silloin currysta ei tule yhtä kaunista, mutta maku on sama. Ruotoja karttavalle jauhettu kala on loistava raaka-aine. Kuutioi kurkku. Anna kiehua pari minuuttia. 250 g perunoita 500 g haukifileetä 2 dl kermaviiliä 2 rkl korppujauhoja 2 rkl sitruunamehua 1 1/2 tl suolaa 1/4 tl mustapippuria 3 rkl tuoretta tilliä silputtuna PAISTAMISEEN voita ja öljyä KASTIKE 200 g kermaviiliä 2–3 rkl piparjuuritahnaa 1/2 tl suolaa Keitä, kuori ja survo perunat. Kypsennä pataa kannen alla 15–20 minuuttia, kunnes perunat ovat juuri ja juuri kypsiä. Halkaise fenkoli, poista kova kanta ja leikkaa fenkoli ohuiksi suikaleiksi. Kypsennä laatikkoa 180-asteisessa uunissa noin tunti. Nosta kasari liedeltä ja anna makujen tekeytyä hetki kannen alla. Puolita silakat. Kuullota fenkolia muutamia minuutteja öljyssä paistokasarissa. . Lisää pinnalle reilusti yrttisilppua. Kuumenna rasva paistokasarissa. Lisää pataan kurkut ja kalapalat. Mausta sitruunalla ja pippurilla. 500 g siikatai ahvenfileitä 1/2 tl hienoa merisuolaa 1 iso tai 2 pientä fenkolia 1 purjon valkoinen osa 4–6 kiinteää perunaa 1 rkl öljyä 5 dl kalalientä fondista 1/4 kurkkua 1/2 dl sitruunamehua 1/4 tl mustapippuria PINNALLE 3 rkl tuoretta tilliä tai ruohosipulia silputtuna Leikkaa kalafileet isohkoiksi paloiksi ja mausta ne suolalla. munaton . Heiluttele vuokaa niin, että kermamaito valuu tasaisesti koko vuokaan
Jos jokin on ranskalaisille rakasta, niin juusto. Maista vaikka. PIKARUOKAA RANSKALAISITTAIN. Herkuttele ja haltioidu. Ja jos jokin on Ranskan ranskalaisin juusto, niin Président. Heittäydy ranskalaiseksi. Kokeile hienostunutta brietä, aromikasta sinihomejuustoa, eleganttia keltaista juustoa ja vivahteikasta vuohenjuustoa. 230xH297_nyt_fl.indd 1 01/03/16 10:39. president-juusto. M uutama Président-juusto, oliiveja, uunituoretta leipää, lasillinen täyteläistä viiniä ja voilà! Päivällinen on katettu
KAUDEN KASVIS 43. Ruokiin ja leivonnaisiin, joihin voi käyttää pinaattia, sopii myös nokkonen. Taina Salovaara kuvat Timo Villanen Nokkonen & pinaatti Niitä hyväksi havaittu nokkospuska lehtien keräämisen jälkeen sileäksi, niin voit korjata uuden sadon jo parin viikon kuluttua. Nokkonen ja pinaatti ovat keittiön vihreä superpari
Vatkaa munat ja maito kulhossa sekaisin. Sesongin edetessä nokkonen alkaa kukkia, ja isoksi kasvaneiden lehtien maku muuttuu kitkerämmäksi. Lisää seokseen jauhot, öljy, suola ja nokkoset. Tärkeää on, ettei lämpötila nouse yli 35 asteen, ja että lehdet ovat läpeensä rapeita. Kerää lehtiä runsaasti, sillä nokkonen kuten pinaattikin hupenee ryöpättäessä reilusti. Myyttinen pinaatti Pinaattia pidettiin pitkään loistavana raudan lähteenä, mutta tosiasiassa se sisältää rautaa suunnilleen saman verran kuin muutkin vihreät kasvikset. Varustaudu nokkosten keruuseen hanskoilla ja isolla korilla. Poimintaa voi toki jatkaa koko kesän, mutta loppukesällä kannattaa keskittyä vain nokkospuskan pieniin lehtiin. Kuivattua nokkosta voi lisätä vaikka leipätaikinaan. Anna taikinan turvota vartin ajan. Pinaatinlehdet ovat silti voimaruokaa, sillä ne sisältävät paljon tärkeitä kivennäisaineita kuten kalsiumia, karotenoideja ja myös hyvänlaisesti Cvitamiinia. Pienilehtistä, salaatin tapaan käytettävää babypinaattia ei tarvitse ryöpätä. Kerää lehtiä runsaasti, sillä nokkonen ja pinaatti hupenevat ryöpättäessä. * Tarjoa nokkoskreppien täytteenä öljyssä nopeasti paistettuja porkkanatikkuja ja pinaattia. Suositus koskee pusseissa myytävää tummaa ja paksulehtistä pinaattia. Tiiviistä nokkospaketista on helppo leikata sopivan kokoisia paloja heti käyttöön tai pakastettavaksi. Nokkoset voi kiehauttaa ennen kuivaamista, jotta lehtien väri säilyy kauniina ja nitraattipitoisuus pienenee. Lehtien sisältämä oksaalihappo myös heikentää raudan imeytymistä. 44. Kaada joukkoon kivennäisvesi. Nokkosia voi kuivata kiertoilmauunissa, kuivurissa tai vaikka pyykinkuivauskaapissa. Nouki nokkoset talteen Kevät ja alkukesä ovat parasta aika nokkoshortoiluun. Paista taikinasta ohuita, isoja räiskäleitä pannulla voi-öljyseoksessa. Ryöppää ja kuivata Nokkosen lehdet on hyvä huuhdella ennen ryöppäämistä hyönteisten ja irtolian poistamiseksi. Ryöppää lehdet väljässä vedessä. 1 1/2–2 dl nokkosia ryöpättynä 2 munaa 3 dl maitoa 2 1/2 dl vehnäjauhoja 1 rkl öljyä 1 tl suolaa 2 dl kivennäisvettä Silppua ryöpätyt nokkoset hyvin hienoksi. NOKKOSKREPIT 30 min + 15 min taikinan turvottaminen 4 annosta Rapeat ja isot nokkoskrepit ovat paksujen pinaattilettujen kesäisempi versio. Käytä hieman tavallista miedompaa lämpöä, ettei nokkonen tummu ikävästi. Silloin kasvin vaaleanvihreät latvaversot ovat herkullisimmillaan. Mausta täytekasvikset suolalla, pippurilla ja tilkalla sitruunamehua ja hunajaa. Koska pinaattiin kertyy helposti nitraatteja, se on hyvä ryöpätä ennen käyttöä samaan tapaan kuin nokkoset. Ryöppäysaika on vajaa minuutti laskettuna siitä, kun vesi alkaa kiehua. Tosin kaikkia edellä mainittuja on nokkosessa enemmän. Sekoita tasaiseksi. Kaada nokkoset siivilään, huuhtele kylmällä vedellä ja purista kuivaksi
Paista muffineja 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. gl ut ee ni to n . Jaa taikina isoihin muffinivuokiin. POHJA 2 dl vehnäjauhoja 1 dl ruisjauhoja 1 tl leivinjauhetta 1/4 tl suolaa 125 g voita 2 rkl kylmää vettä TÄYTE 300 g pinaattia 1 iso sipuli 2 valkosipulinkynttä 1 rkl rypsiöljyä 1/2 rku basilikaa 200 g fetajuustoa 2 dl kermaa 3 isoa tai 4 pientä munaa 1 tl suolaa 1 tl hunajaa 1/2 tl mustapippuria PINNALLE 1 dl juustoraastetta Nypi kuivat aineet ja paloiteltu voi käsin muruiksi tai sekoita ainekset keskenään monitoimikoneessa. 1 dl ryöpättyjä nokkosia 4 dl vehnätai hiivaleipäjauhoja 1 dl kaurahiutaleita 2 tl leivinjauhetta 1 tl suolaa 1 dl voisulaa 2 dl juustoraastetta 2 munaa 2 tl vaaleaa siirappia tai juoksevaa hunajaa 1 dl maitoa PINNALLE 2 rkl pinjansiemeniä Silppua ryöpätyt nokkoset. Ryöppää pinaatti. Sekoita kuivat aineet keskenään. Kaada täyte pohjan päälle. Paista piirakkaa 200-asteisessa uunissa 25 minuuttia, laske lämpö 175-asteeseen ja jatka kypsennystä vielä noin 15 minuuttia, tai kunnes täyte on täysin hyytynyt. Sekoita täytteen ainekset keskenään. Peitä irtopohjavuoan (Ø 28 cm) pohja leivinpaperilla. Babypinaatista tehty pesto maistuu hyvältä muffinien kanssa. Hienonna basilika. Kaada joukkoon maito ja sekoita taikina tasaiseksi. PINAATTIFETAPIIRAKKA 30 min + 40 min paistaminen ja jäähdyttäminen 8 annosta Mehevä pinaatti-fetapiirakka on parhaimmillaan haaleana. Kuullota silppu pehmeäksi öljytilkassa. Lisää vesi ja sekoita taikina nopeasti tasaiseksi. Painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille noin 3 cm:n korkeudelle. Silppua pinaatti. Kuori ja hienonna sipulit. ve ga an in en pa ka st et ta va 45. Leikkaa feta kuutioiksi. Sipaise muffinien pinta maidolla ja ripottele päälle pinjansiemenet. NOKKOSMUFFINIT 15 min + 15 min paistaminen 8 isoa muffinia Näihin muffineihin uppoaa litran kannullinen tiiviiksi paineltuja pieniä nokkosen lehtiä. m un at on . . Vältä turhaa sekoittamista, ettei taikina sitkisty. Ripottele pinnalle juustoraastetta. Lisää nokkoset, voisula, juustoraaste, munat ja siirappi. * Kuten suolaiset muffinit yleensäkin, nokkosmuffinit ovat parhaimmillaan vastapaistettuina. Huuhtele se kylmällä vedellä siivilässä ja purista kuivaksi. m ai do to n . Nosta vuoka jääkaappiin täytteen valmistuksen ajaksi. Voit korvata ainakin puolet pinaatista ryöpätyllä nokkosella
Kahvin ystävä arvostaa tasaista suodatuslämpötilaa ja hajamielinen automaattista virrankatkaisua. 46. Mikä keitin keittää parhaat kahvit. Taina Salovaara kuvat Timo Villanen ja valmistajat Kahvinkeittimet VERTAILUSSA Pannunpohjalle jääneestä kahvista syntyy hyvä kastike pihvin tai paistin seuraksi
Koko: korkeus 35,5 cm, syvyys 17 cm, leveys 33 cm Teho: 1 520 W Tilavuus: 1,25 l + automaattinen virrankatkaisu + runkotakuu 5 v – ei irrotettavaa vesisäiliötä noin 250 € moccamaster.fi 47. Koko: korkeus 36 cm, syvyys 21 cm, leveys 36 cm Teho: 1 880 W Tilavuus: 1,25 l + tehokkaan pumpun ansiosta vettä ei jää seisomaan säiliöön + valmiin kahvin lämpötila 85 astetta – suodattimen asettaminen ei ole sujuvaa noin 300 € wilfa.fi K uv au sr ek vi si itt a St oc km an n Jäikö kahvia yli. . KLASSISEEN TYYLIIN Moccamasterin KBGC982 AO -keitin pitää veden 92–96-asteisena suodatuksen ajan. Pelasta se pannun pohjalta kastikkeeseen, joka kruunaa pihvin tai paistin. Merkkivalo kertoo kalkinpoistotarpeesta. Tarjoa kastike pihvin tai paistin kanssa. 2 dl kahvijuomaa 1 dl kuohukermaa 1 rkl balsamiviinietikkaa 1/2 rkl lihafondia 1/2 rkl fariinisokeria 1/4 tl suolaa 1/4 tl mustapippuria (1 tl ruskeaa kastikesuurustetta) 1 rkl voita Mittaa kattilaan kahvi ja kerma. Mukana konepesun kestävä kestosuodatin. Jauhatusastetta voi säätää. Keitin ilmoittaa kalkinpoistotarpeesta. Mausta sakeutunut kastike suolalla ja pippurilla. ”Pour over” -suodatusmenetelmän ansiosta vesi pysyy 92–96-asteisena koko suodattumisen ajan. TEKNISET TIEDOT PLUSSAT JA MIINUKSET HINTA JA TIEDUSTELUT PIENEEN TALOUTEEN DeLonghin ICM 14011 on näppärä pikkukeitin 1–2 hengen talouteen. Koko: korkeus 44 cm, syvyys 28 cm, leveys 21 cm Teho: 1 000 W Tilavuus: 1,2 l + helppo säätää + sopii myös valmiiksi jauhetulle kahville – ajastimen käyttö monimutkaista noin 190 € philips.fi HYVÄNMAKUISEN KAHVIN YSTÄVÄLLE Wilfan WSP 1 A -kahvinkeittimessä on irrotettava vesisäiliö. noin 150 € kodintekniikka@ hedengren.fi Koko: korkeus 33 cm, syvyys 20 cm, leveys 24 cm Teho: 600 W Tilavuus: 0,65 l + hinta-laatusuhde + automaattinen virrankatkaisu – ei irrotettavaa vesisäiliötä noin 80 € stockmann.com PIKKUKEITTIÖÖN OBH Nordican Gravity on kapea kahvinkeitin. Halutessasi voit suurustaa kastikkeen kastikesuurusteella. Kiillota kastike voinokareella. Kahvin voimakkuutta voi säätää. Keitintä on saatavilla 11 eri värissä. Koko: korkeus 32 cm, syvyys 17 cm, leveys 36 cm Teho: 1 520 W Tilavuus: 1,25 l + jämäkkä keitin + automaattinen virrankatkaisu – täyttäminen hankalaa TUOREUTTA ARVOSTAVALLE Philipsin Grind & Brew -keittimen kahvimylly jauhaa automaattisesti oikean määrän papuja ennen kahvin valmistamista. Kastike pannunpohjakahvista 5 min + 10 min keittäminen 4 annosta . Keitä kastiketta kokoon noin 10 minuuttia ilman kantta. Veden lämpötila säilyy 94-asteisena suodatuksen ajan. Lisää balsamico, fondi ja fariinisokeri. Koko: korkeus 41 cm, syvyys 25 cm, leveys 19,5 cm Teho: 1 800 W Tilavuus: 1,25 l + hiljainen käyttöääni + automaattinen virrankatkaisu – tavallista korkeampi keitin noin 129 € obhnordica.fi MUKAVUUDENHALUISELLE Melittan Aroma Signature Deluxe -kahvinkeittimessä on runsaasti automatiikkaa, kuten kalkkitason ilmaisin ja kalkinpoistoohjelma. Erityisen hyvin se sopii yhteen karitsanlihan kanssa
Torstain torireissulta tarttuu usein mukaan artisokkia, joista valmistuu maukas uuniruoka. Jasmin Raitakari kuva Satu Nyström 48 UUNISTA ULOS. Terveiset Toscanasta Juontaja ja toimittaja Ella Kanninen opetteli laittamaan ruokaa toscanalaisessa pikkukylässä
TÄYTETYT ARTISOKAT 35 min + 45 min keittäminen ja paistaminen 4 annosta Täytetyt artisokat ovat näyttävä ruoka, joka vaatii hieman näpertämistä. Valmistan usein muutaman raakaaineen hietasimpukkapastaa ja helppoa vihannessosekeittoa. Stressasin aikoinaan ihan hirveästi, kun minun piti laittaa ruokaa italialaisille vieraille. Ruoan tehtävä oli vatsan täyttäminen. Välillä risottoni jää raa’aksi ja välillä se palaa pohjaan. m un at on . Tarjoa artisokat oliiviöljyn, sitruunamehun ja mustapippurin kanssa. Hiero leikkauskohta sitruunalla tummumisen estämiseksi. Leikkaa vielä kärjestä parin sentin pala pois. Poista keskellä olevat pikkulehdet ja niiden alla oleva parta nyppimällä tai kaivertamalla sitä kuorimaveitsellä. Rakastan artisokkia niin paljon, että voisin syödä niitä muhennoksena, paistettuna ja täytettynä joka päivä. Keitä artisokkia noin 20 minuuttia suolalla, sokerilla ja sitruunamehulla maustetussa runsaassa vedessä. Ilman ystäviä, naapureita ja anoppiani minulta ei olisi syntynyt edes puolikasta ruokakirjaa.” Ella . Valmista täyte. Yksi illallisvieraista tarjoutuikin opettamaan minua tekemään tiramisua, sillä se on hänen bravuurinsa. Ruoasta ei ikinä tullut niin hyvää, että olisin tosissani kehdannut sitä tarjoilla. Tajusin olevani pulassa, koska ruoka on merkittävä osa italialaista kulttuuria ja yleissivistystä. Puoli kahdeksan aikaan on illallinen, jonka ääreen koko perhe kokoontuu. Minun pitää aina kokeilla ohje etukäteen ja sitten vain toivoa, että se onnistuu yhtä hyvin, kun vieraat ovat ovella. Pojilleni Leonardolle ja Raffaelelle maistuu onneksi kaikki. Jo pienet lapset peruskoulussa osaavat kertoa, onko ruoka hyvää vai huonoa. Jauhelihatäyte saa makua yrteistä. Nosta artisokat öljyttyyn uunivuokaan. Italia opettaa Ku va O fe r A m ir syödä mitä sattuu ja välillä olla syömättä, jos siltä tuntui, säännöllisyys on minulle nykyään ehdottoman tärkeää. Vuonna 2001 lähdin kielikurssille Bolognaan ja aloimme seurustella mieheni Valerion kanssa . Siisti pohja veitsellä, jotta siitä tulee tukeva ja tasainen. Syön lounaan kello yksi, ja se on usein pastaa, joka pitää kylläisenä iltaan asti. Italiassa on aina ollut jotain henkisesti tuttua ja uskon, että päätymiseni tänne oli kirjoitettu tähtiin. Sekoita jauhelihaan muut ainekset. Poista alimmat pikkulehdet ja kovat isommat lehdet. Risoton valmistusta yritän yhä opetella. ve ga an in en pa ka st et ta va 49 UUNISTA ULOS. Samalle illalliselle olin tehnyt tiramisua, josta tuli huonoa ja vetistä. Vaikka opiskeluvuosina saatoin Ella Kanninen on Italiaan asettunut suomalainen toimittaja ja juontaja, jonka kirja Ellan Toscana ilmestyi huhtikuussa. Mielestäni yhdessä syöminen on osa ruoan kunnioittamista ja rakastamista. Kun olin lapsi, äitini teki paljon töitä, eikä meillä vietetty pitkiä sunnuntailounaita. Viimeksi tein illallisille youtube-videon avulla kalakastiketta ja se onnistui aika hyvin. Täytä artisokat seoksella. m ai do to n . Olemme asuneet Suomessa eri pituisia jaksoja, enkä ole koskaan siirtänyt kirjojani pois Suomesta. Kotini on kuitenkin Toscanan maaseudulla. ” En ole todellakaan mikään taitava ruoanlaittaja. gl ut ee ni to n . Sen jälkeen olen rampannut kahden maan väliä. Uteliaisuuteni ruokaa kohtaan on siis aina ollut olemassa. Meillä ei syödä eineksiä, joten laitan ruokaa joka päivä. Matkustimme äidin kanssa kuitenkin paljon maailmalla, ja sain maistaa paikallisia ruokia. Leikkaa saksilla lehtien päistä piikit pois. Ripottele päälle juustoraastetta. Paista artisokkia 180-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia. Tykkään laittaa yksinkertaista ruokaa sesongin raaka-aineista ja käyn aina torstaisin lähitorilla ostamassa ruokatarvikkeita. Eivät kaikki italialaiset toki osaa laittaa ruokaa, mutta he osaavat arvostaa ja arvostella sitä. Ehdoton suosikkiraaka-aineeni on artisokka. Nykyään uskallan tarjota ruokiani ja saan niistä joskus jopa kehuja, mutta tuotokseni eivät ole tasalaatuisia. Kaikki asiat vain tuntuivat loksahtavan paikoilleen. Ihastelin erilaisia makuja ja ruoanlaittotapoja ilman ennakkoluuloja. Onneksi on ystäviä, joilta voin oppia. Irrota kannat murtamalla ne poikki pöydänkulmaa vasten tai leikkaamalla veitsellä. Kun muutin mieheni kanssa yhteen 15 vuotta sitten, en tainnut osata tehdä edes munakasta. Elämä pienessä 600 asukkaan kylässä on pysähtynyttä, vaikka Firenze on vain puolen tunnin matkan päässä. Juuri ilmestynyt kirjani Ellan Toscana esittelee kuvin, tarinoin ja reseptein elämää täällä italialaisessa pikkukylässä. Ruoanlaittotaitoni ovat kehittyneet vasta täällä Italiassa. Käsittele kädet sitruunalla niin etteivät ne tummu, kun leikkaat ja puhdistat artisokat. 6 latva-artisokkaa 1/2 sitruunaa KEITTÄMISEEN 1 tl suolaa 1 tl sokeria 1/2 sitruunan mehu TÄYTE 400 g jauhelihaa 1 dl lehtipersiljaa silputtuna 1/2 dl tuoretta timjamia hienonnettuna 1/2 dl korppujauhoja 1 muna 2 rkl oliiviöljyä 2 rkl sitruunamehua 2 valkosipulinkynttä hienonnettuna 1 tl suolaa 1/2 tl jauhettua chiliä 1/2 tl mustapippuria 1/4 tl valkopippuria VUOKAAN 1 rkl oliiviöljyä PINNALLE 1 dl parmesaania raastettuna Pese artisokat kylmässä, juoksevassa vedessä. Monet kyselevät, miten Italian herkkujen keskellä voi pysyä linjoissaan. Sain ohjeen kesäkurpitsankukkarisottoon eräästä ravintolasta, mutten ole vielä saanut risottoa täysin onnistumaan
Se on sitä, kun tekee mieli syödä suruun, lohduksi, palkinnoksi, yksinäisyyteen, tylsyyteen tai stressiin. Vatsakin voi oppia olemaan nälkäinen tiettyyn kellonaikaan, vaikka vielä ei olisikaan todellisen nälän aika. todellinen nälkä on merkki siitä, että keho ja solut tarvitsevat uutta energiaa. Lautasta ei ole pakko syödä tyhjäksi. 1 Arvioi ennen jokaista ruokailua asteikolla 1-10, kuinka nälkäinen olet. Kehon nälkä on sitä fysiologista nälkää, joka voi tuntua jopa heikotuksena, päänsärkynä ja käsien tärinänä. Suun nälkä voi tuntua haluna puraista vastapaistettua rapeakuorista leipää tai esimerkiksi viileän, kirpeän tai tulisen ruoan himona. Ruokaile rauhallisesti, pureskele huolellisesti ja nauti ruoasta ajan kanssa. Vatsan nälkä tuntuu usein kurinana ja kouristeluna, kun edellisestä ateriasta on kulunut jo aikaa. Nyt pitää, kannattaa tai on pakko syödä. Se voi auttaa erottamaan todellisen nälän ja kylläisyyden totutuista tavoista ja mieliteoista. Silmän nälkä voi herätä, kun selaat Maku-lehden sivuja, keittokirjaa ja ruokablogeja tai katselet kahvilan leivosvitriinin houkuttelevaa tarjontaa. Mielen nälkä voi asettaa ehtoja, odotuksia tai rajoituksia syömiselle. 2 Kun syöt, kiinnitä ruokaan huomiota kaikin aistein: miltä ruoka näyttää, tuoksuu, tuntuu, kuulostaa ja maistuu. 3 Keskity pelkästään ruokailuun. Tietoisen syömisen perustekniikka: Pysähdy Hengitä Havainnoi Toimi on terveystoimittaja, jonka mielestä tietoinen syöminen on parhaimmillaan yhtä rentouttavaa kuin jooga. Sydämen nälkä on tunnenälkää. Mielen nälkä voi olla se, joka vaatii syömään lautasen tyhjäksi, vaikka keho olisi jo kylläinen. Tämä hetki on sinun rauhoittumishetkesi keskellä kiireistä arkea. Havainnoi ja kuuntele kehosi viestejä kylläisyydestä. Tämä ns. Laita kännykkä ruokailun ajaksi äänettömälle, äläkä sukella sosiaaliseen mediaan kesken aterian. Toista arviointi puolessa välissä ateriaa. Nenän nälkä herauttaa veden kielelle, kun haistat tuoreen korvapuustin houkuttelevan tuoksun tai nuuhkit jo kotiovella, että keittiössä valmistuu tänään lounaaksi lempiruokaasi. Älä tee samaan aikaan töitä, älä katso TV:tä tai lue lehteä. Tietoinen syöminen on keskittymistä syömiseen, jolloin kaikki aistit pidetään avoinna ja ruokaan suhtaudutaan myönteisesti ja hyväksyvästi. Seuraa Instagramissa @kristakorko Pysähdy nauttimaan Syötkö usein kiireessä, ohimennen, samalla lehteä lukien tai puhelimen ruutua selaten. Kokeile tietoista syömistä. NÄIN PÄÄSET ALKUUN Ennen kuin syöt, mieti hetki, millaiseen nälkään syöt. KRISTA KORPELA-KOSONEN RAVITSEMUS NYT 50
Nyt se käy näppärästi kotimaan kamaralta poistumatta. Välimerellisiä vaihtoehtoja riittää. Ne sopivat yhtä täydellisesti niin aamiaiselle ja välipalaksi tuoreiden hedelmien tai marjojen kanssa kuin kastikkeisiin, salaatinkastikkeisiin ja jälkiruokiin. Salakis-jogurtit ovat maultaan hienostuneen mietoja ja koostumukseltaan ihanan kermaisia. Kokeile vaikka. AIDOT VÄLIMEREN MAUT KODIKKAASTI KOTONASI. Salakis_Restaurant_ann230x297+5mm.indd 1 03/03/16 15:40. Mitä jos maustaisit arkeasi välimerellisillä vivahteilla. Lue lisää Salakis.
Laatua, johon voit luottaa. Onnistuneen ruoan resepti. Lue lisää Serie8-uuneistamme ja -keittotasoistamme sekä 100 päivän palautusoikeudestamme osoitteessa bosch-home.fi. Olit sitten huippukokki tai et, saat aina täydellisen lopputuloksen. Serie 8 -uunimme ja -keittotasomme ajattelevat puolestasi
m un at on . Valuta kvinoa ja anna sen jäähtyä hetki. . . Kääri salaatinlehdet rulliksi. Silppua varsiselleri. Sekoita kermaviili ja raejuusto keskenään. . . Jasmin Raitakari kuvat Sanna Peurakoski NOPEA JA RAIKAS JOGURTTINEN KVINOAKANASALAATTI 4 ANNOSTA . Jaa lautasille salaattia, jogurttikvinoaa ja kanaa. Viimeistele siemensekoituksella ja lorauksella oliiviöljyä. Valmista täyte. ve ga an in en pa ka st et ta va 2 x VIIKON RUOKALISTA LOHISALAATTIWRAPIT 4 ANNOSTA . Keitä kvinoa suolalla maustetussa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan. . Lisää kypsät, valutetut linssit, sokeri, timjami ja tarvittaessa tilkka vettä. Mausta ne sitruunapippurilla ja jätä huoneenlämpöön odottamaan. Keitä kasviksia ja tomaatteja kasvisliemessä noin 15 minuuttia. YHTEISTYÖSSÄ 15 MIN NOIN 7 € 15 MIN NOIN 4 € 15 MIN NOIN 10 € KOKKAUSAIKA max 30 min max 10 RAAKA-AINETTA/ RESEPTI VIIKON ARKIRUOAT alle 40 € 53. 1 rs (400 g) maustamattomia broilerin rintafileitä • 2 tl sitruunapippuria K vinoa 1 1/2 dl kvinoaa • 2 valkosipulinkynttä • 2 dl turkkilaista jogurttia • 2 rkl oliiviöljyä • 1 rkl sitruunamehua • 1/2 tl suolaa S alaatti 2 ps (à 70 g) salaattisekoitusta tai baby-pinaattia • 1/2 dl siemensekoitusta (tarvittaessa gluteenitonta) • 1 rkl oliiviöljyä VEGEKAALIKEITTO 4 ANNOSTA . Sekoita valkosipuli, jogurtti, oliiviöljy, sitruunamehu ja suola kvinoan joukkoon. . Testaa pizzapohja munakoisosta tai vesimelonista. • 400 g keräkaalia • 1 iso sipuli • 2 porkkanaa • 2 varsisellerin vartta • 200 g säilöttyjä tomaatteja • 7 dl kasvislientä • 1 prk (290/175 g) punaisia linssejä • 2 tl sokeria • 2 rkl tuoretta timjamia l iSäKSi ruisleipää Suikaloi kaali. • 1 roomansalaatti (12 isoa lehteä) • 2 avokadoa • 400 g lämminsavulohta • 2 dl mungpavunituja • 1 dl turkkilaista jogurttia • 2 rkl sitruunamehua • 1/4 tl pippuria Jos salaatinlehdissä on paksut lehtiruodit, rullaa lehdet tasaisiksi kaulimella, jolloin ne eivät repeä käärittäessä. Nosta ne pellille leivinpaperin päälle. Halkaise avokadot ja poista kivet. Lisää kinkku, persilja ja mausteet. gl ut ee ni to n . • 4 (à noin 180 g) uuniperunaa t äyte 200 g kermaviiliä • 200 g raejuustoa • 100 g saunapalvikinkkua kuutioituna • 2 rkl tuoretta persiljaa silputtuna • 1 rkl dijoninsinappia • 1/4 tl suolaa • 1/4 tl mustapippuria Pese uuniperunat huolellisesti. Kuori ja silppua valkosipuli. MA TO TI KE 15 MIN NOIN 15 € Leikkaa broilerinfileet reiluiksi paloiksi. Kuori ja silppua sipuli. Mausta pippurilla. Kuumenna. Tarjoa leivän kanssa. m ai do to n . UUNIPERUNAT JA RAEJUUSTOKINKKUTÄYTE 4 ANNOSTA . Vehnättömät arkiruoat Juhlakauden nopeat arkiruoat syntyvät ilman vehnää. Tarjoa täyte kuumien uuniperunoiden kanssa. Purista täytteiden päälle sitruunamehua. Kypsennä perunoita 200-asteisessa uunissa 40–60 minuuttia. Jutun astiat lainasi Finnish Design Shop finnishdesignshop.fi . Viipaloi avokadot ja jaa ne salaatinlehdille. Paista broilerit pannulla öljyssä kypsiksi. Kuori ja kuutioi porkkanat. Annostele päälle savulohi, idut ja jogurtti. Tarkista kypsyys haarukalla
• 2 (à noin 300 g) munakoisoa • 3 rkl oliiviöljyä • 1/2 tl suolaa • 2 rs (à 250 g) kirsikkatomaatteja • 1 dl pestoa • 2 palloa (à 125 g) mozzarellaa • 1 rku tuoretta basilikaa • 1/4 tl mustapippuria MA LASTEN SUOSIKK I Leikkaa munakoiso pitkittäissuunnassa noin sentin paksuisiksi viipaleiksi leivinpaperin päälle pellille. TI EDULLINE N TOMAATTISOSEKEITTO 4 ANNOSTA . Paahda 200-asteisessa uunissa noin 7 minuuttia. Levitä paahdettujen munakoisoviipaleiden päälle pestoa ja kirsikkatomaatteja. KE 10 MIN NOIN 8 € 20 MIN NOIN 8 € 25 MIN NOIN 4 € 15 MIN NOIN 6 € Vinkki! Keitä riisiä reilusti ja säästä seuraavan päivän ruokaan! 54. . • 4 porkkanaa • 2 sipulia • 4 valkosipulinkynttä • 1 chili • 3/4 dl rypsiöljyä • 8 dl keitettyä jasmiiniriisiä • 4 munaa • 2 rkl kalakastiketta • 1/4 tl mustapippuria T arjoi luun chilikastiketta Kuori porkkanat, sipulit ja valkosipulit. . Mausta paistettu riisi kalakastikkeella ja mustapippurilla. Kaada joukkoon kasvisliemi ja kuumenna kiehuvaksi. Sekoita öljyä ja suolaa lehtien joukkoon leivinpaperin päälle pellille. Paahda munakoisoja 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. . Leikkaa sipulit ohuiksi viipaleiksi ja silppua valkosipulit. Revi niiden päälle juusto. • 1 (200 g) punainen paprika • 1/3 (150 g) purjoa • 1 rkl rypsiöljyä • 450 g maustamattomia broilerin fileesuikaleita • 2 rkl hunajaa • 1 rkl sitruunamehua • 2 tl currya • 1/2 tl suolaa • 1/4 tl mustapippuria • noin 1 dl vettä • 2 dl ranskankermaa Halkaise paprika, poista siemenet ja valkoiset kalvot. Paista uunissa vielä noin 7 minuuttia, kunnes juusto on sulanut. Tee lehtikaalisipsit. Kumoa kasvikset takaisin pannuun ja mausta seos. . Riko munat riisin joukkoon ja kääntele seosta kuumalla pannulla niin kauan, että munat hyytyvät ja sekoittuvat tasaisesti riisiin. Huuhdo ja halkaise kirsikkatomaatit. Kuori ja pilko joukkoon valkosipulinkynnet. Kuumenna. PE MUNAKOISOPIZZAT 4 ANNOSTA . Kuutioi paprika. . Sivele pinnalle oliiviöljyä ja ripottele päälle suolaa. Poista kannat ja lohko tomaatit leivinpaperin päälle pellille. Lisää kypsä riisi ja paista seosta välillä käännellen vielä 5 minuuttia. Viimeistele halutessasi silputuilla tuoreyrteillä. Tarjoa kanakastike keitetyn (jasmiini)riisin kanssa. Poista kova varsi ja revi lehdet suupaloiksi. Valuta päälle öljy ja hunaja. Kuullota kasvikset pannulla öljyssä ja siirrä ne pois pannulta. Kuullota kasviksia pannulla öljyssä noin 5 minuuttia. Huuhtele ja kuivaa lehtikaali. Tarjoa fried rice -annnos chilikastikkeen kanssa. KANAKASTIKE 4 ANNOSTA . Kaada kasvikset kattilaan, lisää valutetut pavut ja soseuta keitto sauvasekoittimella. Ripottele joukkoon mausteet. Viimeistele keitto lehtikaalisipseillä. • 1,25 kg tomaatteja • 4 valkosipulinkynttä • 2 rkl öljyä • 1 rkl juoksevaa hunajaa • 1 rkl tuoretta rosmariinia silputtuna • 1/2 tl suolaa • 1/2 tl mustapippuria • 1 prk (285/170 g) valkoisia papuja • 4 dl kasvislientä • 2 dl kookosmaitoa (Extra Creamy) l ehTikaalisipsiT 100 g lehtikaalia • 2 rkl oliiviöljyä • 1/2 tl suolaa Huuhtele ja puolita tomaatit. Halkaise, huuhdo ja silppua purjo. Halkaise chili, poista siemenet ja silppua chili. Lisää kookoskerma. 2 x VIIKON RUOKALISTA FRIED RICE 4 ANNOSTA . . Paahda kasviksia 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia, kunnes ne saavat vähän väriä. Ruskista broilerinsuikaleet. Lisää vesi ja ranskankerma. Viimeistele pizzat basilikanlehdillä ja mustapippurilla. Vuole porkkanat kuorimaveitsellä tai juustohöylällä pitkiksi lastuiksi
PERJANTAI 2 munakoisoa pestoa 2 rs kirsikkatomaatteja 2 palloa mozzarellaa 1 rku basilikaa 2. TORSTAI 1 prk (285/170 g) mustapapuja 1 rku lehtipersiljaa tai basilikaa 1 minivesimeloni 150 g fetajuustoa kalamataoliiveja 2. Yhdistä pihvien ainekset. MAANANTAI 1 iso roomansalaatti 2 avokadoa 400 g lämminsavulohta 2 dl mungpavunituja turkkilaista jogurttia 1. KESKIVIIKKO 1,25 kg tomaatteja tuoretta rosmariinia 1 prk (285/170 g) valkoisia papuja 2 dl kookosmaitoa (Extra Creamy) 100 g lehtikaalia 2. Kuori ja murskaa avokado haarukalla. Paloittele pizzat. MAANANTAI 1 punainen paprika 1 purjo 450 g broilerin fileesuikaleita ranskankermaa 2. Mausta suolalla. Murustele melonikiekon päälle feta ja lisää oliivit. Paahda bataatteja 200 asteessa noin 20 minuuttia, kunnes ne ovat hieman ruskistuneet. co m , w w w .fi nn is hd es ig ns ho p. Viimeistele pizzat oliiviöljyllä, balsamiviinietikalla ja pippurilla. Viipaloi se kuorineen, poikittain, noin sentin paksuisiksi kiekoiksi leivinpaperin päälle pellille. PE BATAATTIBURGERIT 4 ANNOSTA . * Käytä yli jäänyt meloni hedelmäsalaattiin. • 1 (noin 500 g) bataatti (mahdollisimman pyöreä) • 1 1/2 rkl oliiviöljyä • 1/2 tl suolaa J auhelihapihVit 400 g jauhelihaa • 1 muna • 2 rkl chilikastiketta (sriracha) • 1 tl suolaa • 1/4 tl mustapippuria • 1 rkl öljyä paistamiseen l isäksi • 1 avokado • 2 tomaattia ja 2 suolakurkkua viipaloituna Pese ja harjaa bataatti huolellisesti. TO 1. KESKIVIIKKO 400 g keräkaalia 2 porkkanaa varsiselleriä 200 g säilöttyjä tomaatteja 1 prk (290/175 g) punaisia linssejä 1 rku timjamia tuoretta leipää 1. • 1 prk (285/170 g) mustapapuja (GoGreen) • 2 rkl oliiviöljyä • 1 rkl sitruunamehua • 1 dl tuoretta yrttiä hienonnettuna (lehtipersiljaa ja basilikaa) • 1 (noin 2,8 kg) minivesimeloni • 1/2 dl kalamataoliiveja • 150 g fetajuustoa V iimeistelyyn 1 rkl oliiviöljyä • 1 rkl balsamicoa • mustapippuria myllystä Valuta pavut ja kumoa ne kulhoon. . PERJANTAI 1 bataatti (mahdollisimman pyöreä) 400 g jauhelihaa 1 avokado 2 tomaattia 2 suolakurkkua sipulia ja valkosipulia dijoninsinappia munia chilikastiketta balsamiviinietikkaa (jasmiini)riisiä kvinoaa currya sitruunapippuria Pidä aina kaapissa O ST O SL IS TA rypsija oliiviöljyä suolaa, sokeria ja mustapippuria sitruunamehua hunajaa kasvisliemikuutioita Tarkista, löytyykö keittiöstäsi K uv au sa st ia t Fi nn is h D es ig n Sh op , 20 74 3 25 30 ta i in fo @ fin ni sh de si gs ho p. Jaa viipaleille papuseos. TIISTAI 4 uuniperunaa 200 g kermaviiliä 200 g raejuustoa 100 g saunapalvikinkkua 1 rku persiljaa 1. . fi Lisää arkiruokia löydät osoitteesta 20 MIN NOIN 8 € 15 MIN NOIN 9 € 55. TIISTAI 4 porkkanaa 1 chili kalakastiketta 2. Valuta pinnalle öljyä. Sekoita joukkoon öljy, sitruunamehu ja yrtit. TORSTAI 1 rs (noin 400 g) broilerin rintafileitä turkkilaista jogurttia 2 ps salaattisekoitusta tai baby-pinaattia siemensekoitusta 1. Kokoa aineksista burgerit bataattiviipaleiden väliin. Huuhtele vesimeloni ja leikkaa sen keskiosa parin sentin paksuisiksi viipaleiksi. 2 x VIIKON RUOKALISTA VESIMELONIPIZZAT 4 ANNOSTA . Muotoile taikina neljäksi pihviksi ja paista ne pannulla öljyssä. Silppua oliivit
M A I N O S M A I N O S KO K E I L E JA I H AS T U ! On tosi kätevää, että kaikki ainekset tuodaan maanantaisin suoraan kotiovelle, Markus kehuu.. Mutta Makuviikon sosekeitot ovat maistuneet hyvin, Nelli-Maija kertoo. – Raaka-aineet ovat todella laadukkaita. Se on hauskaa, kun tulee kokeiltua uusia juttuja. E I K Ä S E O L E K A L L I S TA . Makuviikon ruokakassi-palvelun vaikutus Melinin perheen arjen pyörittämiseen on ollut suuri. Myös heräteostokset ovat vähentyneet. Eikä tarvitse mennä lapsiperheen kiireisessä arjessa kahden pienen lapsen kanssa kaupan käytäville harhailemaan. M A I S T U U M Y Ö S L A P S I L L E ! Totuus tulee lasten suusta. – Lapsille ei välttämättä aina vihannekset käy hyvin kaupaksi sellaisenaan. – En ole kokenut palvelua kalliiksi, kun hintaa vertaa raaka-aineiden laatuun. – Tykkään kokkailla, enkä ole koskaan ollut suuri einesten fani. Jokaisena arkipäivänä saa kunnollista ja maistuvaa kotiruokaa. KO KO P E R H E SY Ö M O N I P U O L I S ES T I JA H Y V I N Kun kysymme mikä Makuviikossa on parasta, vastaus tulee perheenäidiltä Nelli-Maijalta heti: – Kyllä se ehdottomasti on se, että Makuviikon myötä tulee koko perheen syötyä terveellisemmin ja monipuolisemmin. Esimerkiksi kesällä tilasimme grillikassin, kutsuimme ystävät kylään ja nautimme hyvää ruokaa suuremmalla porukalla. Tai sitten kaupasta unohtui juuri jotain oleellista. Reseptien avulla valmistuu puolessa tunnissa ruokaa koko perheelle. Tärkeintä on arjen helppo sujuvuus ja hyvä terveellinen ruoka koko perheelle, Nelli-Maija kiteyttää. Makuviikon jauheliha on laadukasta luomujauhelihaa. – On ihanaa, kun joku on miettinyt reseptit puolestani! Nyt tulee kokeiltua eri ruokia monipuolisemmin. Aineksissa on myös paljon pienten tuottajien lähiruokaa, luomua, lisäaineettomia tuotteita ja luonnollisesti kotimaisia tuotteita. Perheeseen kuuluvat vanhemmat Nelli-Maija ja Markus sekä sekä viisija puolivuotiaat lapset. R A A K A-A I N E E T OVAT H U I P P U L A AT UA Perheenisälle suurimman vaikutuksen ovat tehneet Makuviikon raaka-aineet. Jotkut Melinien tuttavat ovat kyselleet Makuviikko-palvelun hinnoista ja epäilleet sitä kalliiksi. Nyt meillä ei mene ruokaa hukkaan. Ennen tuli monesti ostettua liikaa. Meillä Markus seuraa reseptejä tarkkaan, minä taas tykkään välillä hieman soveltaa omia mausteita mukaan. Ja eihän tämä ole mitään ihmeellistä luksus gourmet’ta, vaan laadukkaista raaka-aineista valmistettua hyvää ruokaa. Paras tapa saada luotettavaa palautetta on kääntyä asiakkaiden puoleen. Vuoden ajat ja sesongit on myös hyvin huomioitu. Mikäs sen mukavampaa kuin tarjota hänelle kunnollinen ja harkittu ateria valmisruoan sijaan, Nelli-Maija kertoo. Nyt ei ole tätä pelkoa. Kun poika tulee päiväkodista, hänellä on usein kova nälkä. Meillä viiden päivän ruokakassi riittää usein koko viikoksi. Makuviikko tuo ainekset maistuvaan arkeen Lähdimme selvittämään Makuviikko-palvelun suosion salaisuutta. J O K A V I I K KO U U D E T R ES E P T I T Makuviikon keittiömestarit luovat joka viikko uuden menun. M A K U V I I K KO. Perheen vauva ei vielä paljon puhele, mutta äidin mukaan bataattia, perunaa, mustikkaa ja avokadoa on jo hyvällä menestyksellä maisteltu. Se on uskomattoman kätevää, kun ei tarvitse käyttää aikaa reseptien miettimiseen ja ostoslistojen laatimiseen. – Minä tykkään spagetista ja lihapullista, on perheen pojan lyhyt ja lahjomaton mielipide. Joten testataanpa perheen pienempien kokemuksia. Esimerkiksi fenkoli oli minulle aiemmin tuntematon raaka-aine, mutta nyt se on yksi suosikeistani, Nelli-Maija kertoo. Ohjeet ovat helpot. Nelli-Maija on erityisen tyytyväinen tuoretuotteiden laatuun. – Kana, liha ja kala ainekset ovat olleet todella hyvälaatuisia. F I Valmiit reseptit ja laadukkaat raaka-aineet suoraan kotiovellesi ”On ihanaa, kun joku on miettinyt reseptit puolestani!”. Normaalisti markettien jauhelihasta tulee paistinpannulle vettä. Espoolaisessa Melinin perheessä on ruokakassipalvelua käytetty vuodesta 2013 alkaen
Esimerkiksi kesällä tilasimme grillikassin, kutsuimme ystävät kylään ja nautimme hyvää ruokaa suuremmalla porukalla. Perheeseen kuuluvat vanhemmat Nelli-Maija ja Markus sekä sekä viisija puolivuotiaat lapset. – On ihanaa, kun joku on miettinyt reseptit puolestani! Nyt tulee kokeiltua eri ruokia monipuolisemmin. – Raaka-aineet ovat todella laadukkaita. Ennen tuli monesti ostettua liikaa. Jotkut Melinien tuttavat ovat kyselleet Makuviikko-palvelun hinnoista ja epäilleet sitä kalliiksi. Joten testataanpa perheen pienempien kokemuksia. Paras tapa saada luotettavaa palautetta on kääntyä asiakkaiden puoleen. Ohjeet ovat helpot. F I Valmiit reseptit ja laadukkaat raaka-aineet suoraan kotiovellesi ”On ihanaa, kun joku on miettinyt reseptit puolestani!”. Tai sitten kaupasta unohtui juuri jotain oleellista. Ja eihän tämä ole mitään ihmeellistä luksus gourmet’ta, vaan laadukkaista raaka-aineista valmistettua hyvää ruokaa. Meillä Markus seuraa reseptejä tarkkaan, minä taas tykkään välillä hieman soveltaa omia mausteita mukaan. – Tykkään kokkailla, enkä ole koskaan ollut suuri einesten fani. Makuviikon jauheliha on laadukasta luomujauhelihaa. Aineksissa on myös paljon pienten tuottajien lähiruokaa, luomua, lisäaineettomia tuotteita ja luonnollisesti kotimaisia tuotteita. – Lapsille ei välttämättä aina vihannekset käy hyvin kaupaksi sellaisenaan. Reseptien avulla valmistuu puolessa tunnissa ruokaa koko perheelle. Se on hauskaa, kun tulee kokeiltua uusia juttuja. Se on uskomattoman kätevää, kun ei tarvitse käyttää aikaa reseptien miettimiseen ja ostoslistojen laatimiseen. Nyt ei ole tätä pelkoa. Esimerkiksi fenkoli oli minulle aiemmin tuntematon raaka-aine, mutta nyt se on yksi suosikeistani, Nelli-Maija kertoo. Makuviikon ruokakassi-palvelun vaikutus Melinin perheen arjen pyörittämiseen on ollut suuri. Perheen vauva ei vielä paljon puhele, mutta äidin mukaan bataattia, perunaa, mustikkaa ja avokadoa on jo hyvällä menestyksellä maisteltu. Nyt meillä ei mene ruokaa hukkaan. – Minä tykkään spagetista ja lihapullista, on perheen pojan lyhyt ja lahjomaton mielipide. Vuoden ajat ja sesongit on myös hyvin huomioitu. Meillä viiden päivän ruokakassi riittää usein koko viikoksi. J O K A V I I K KO U U D E T R ES E P T I T Makuviikon keittiömestarit luovat joka viikko uuden menun. Makuviikko tuo ainekset maistuvaan arkeen Lähdimme selvittämään Makuviikko-palvelun suosion salaisuutta. M A K U V I I K KO. KO KO P E R H E SY Ö M O N I P U O L I S ES T I JA H Y V I N Kun kysymme mikä Makuviikossa on parasta, vastaus tulee perheenäidiltä Nelli-Maijalta heti: – Kyllä se ehdottomasti on se, että Makuviikon myötä tulee koko perheen syötyä terveellisemmin ja monipuolisemmin. – Kana, liha ja kala ainekset ovat olleet todella hyvälaatuisia. M A I S T U U M Y Ö S L A P S I L L E ! Totuus tulee lasten suusta. E I K Ä S E O L E K A L L I S TA . Nelli-Maija on erityisen tyytyväinen tuoretuotteiden laatuun. R A A K A-A I N E E T OVAT H U I P P U L A AT UA Perheenisälle suurimman vaikutuksen ovat tehneet Makuviikon raaka-aineet. Myös heräteostokset ovat vähentyneet. Jokaisena arkipäivänä saa kunnollista ja maistuvaa kotiruokaa. Mikäs sen mukavampaa kuin tarjota hänelle kunnollinen ja harkittu ateria valmisruoan sijaan, Nelli-Maija kertoo. Mutta Makuviikon sosekeitot ovat maistuneet hyvin, Nelli-Maija kertoo. M A I N O S M A I N O S KO K E I L E JA I H AS T U ! On tosi kätevää, että kaikki ainekset tuodaan maanantaisin suoraan kotiovelle, Markus kehuu.. Eikä tarvitse mennä lapsiperheen kiireisessä arjessa kahden pienen lapsen kanssa kaupan käytäville harhailemaan. Normaalisti markettien jauhelihasta tulee paistinpannulle vettä. Tärkeintä on arjen helppo sujuvuus ja hyvä terveellinen ruoka koko perheelle, Nelli-Maija kiteyttää. Espoolaisessa Melinin perheessä on ruokakassipalvelua käytetty vuodesta 2013 alkaen. Kun poika tulee päiväkodista, hänellä on usein kova nälkä. – En ole kokenut palvelua kalliiksi, kun hintaa vertaa raaka-aineiden laatuun
EMILIA KOLARI OSTOSKORISSA on toimitussihteeri, joka odottaa jo takapihalle nousevaa nokkospuskaa. Tavalliset ruukkuyrtit toimivat hyvin ensiapuna vihreän kaipuuseen. Tällä tavalla istutettuna kiharainen minttu sopii keskelle ruokapöytää, jossa se on paitsi hauskannäköinen, myös valmis napsittavaksi. JUURI NYT hyppysellinen suolaa 58. Ketunleipäpesto Seuraa Instagramissa @emiliakolari 1/2 l ketunleipiä 2 dl auringonkukansiemeniä rypsitai oliiviöljyä Ennen kuin ketunleivät täyttävät takametsän ja nokkoset pihan kulmat, ostoskorini sisältö vihertyy huomattavasti. Omia suosikkejani ovat herneenversot. Lapset nyppivät lehtiä suuhun ensin salaa, sitten luvan kanssa. Pian ruukusta versoo vihreää, joka sopii mihin vain, vaikka voileivälle. Kun ketunleivät vihdoin nousevat, kannattaa kokeilla pestoa niistäkin. Pienellä niksillä niistä saa iloa pidemmäksi aikaa vaikkei viherihme olisikaan. Anna herneiden itää peitettynä ja nosta ruukku sitten valoon. Sille joka malttaa odottaa vihreyttä vähän, sopii versojen kasvatus. Tee sellainen sivun alalaidassa olevista aineksista Perinneruokaa-bloggaajiemme ohjeella. Pestoon surahtaa erilaisia yrttiyhdistelmiä, korianterista tulee ohittamaton mieliteko ja arkinen salaatti huutaa vesikrassia ja auringonkukanversoja. Kun tavallisen hentovartisen mutta huoneenlämmössä viihtyvän yrtin istuttaa isompaan ruukkuun ja runsaaseen multaan, se viihtyy paremmin ja kestää kauemmin. Liota kuivattuja herneitä yön yli, ripottele ne multakerroksen päälle ruukkuun ja kastele. K U VA T A -L EH TI EN K U VA TO IM IT U S JA VA LM IS TA JA T Yrtit ja versot Yltyvä vihreän himo on varma kevään merkki
HELPOT JA NOPEAT Perjantai-iltaan. oetker.fi Taconhimoon. Vedettömyytensä vuoksi ghee on jääkaappikylmänä vielä kovempaa kuin voi. Dr. jarvikylan.fi MIKÄ IHMEEN... Meidän kanssa koko perheesi syö terveellisemmin ja monipuolisemmin. Ja mikä parasta: suunnittelemme sinulle joka viikko uudet herkulliset reseptit, joiden avulla kokkaat aterian puolessa tunnissa. Saarioisten Eväs-kanasalaattiateriassa (250 g, noin 4 €) maistuvat marinoitu pasta tai nuudelit, uunissa paahdettu broileri ja hyvät kasvikset. Jokilaakson Juuston Jokipoika Ghee Kirkastettu voi 200 g, noin 2,40 €. Lounaaksi. Old El Pason Restaurante Soft Taco Kit (à 320–395 g, noin 4 €) sisältää 10 pientä vehnätortillaa, meksikolaistyyppisen mausteseoksen lihalle, kanalle tai kalalle ja mausteseoksen kastikkeelle. Valmistusprosessissa ghee karamellisoituu aavistuksen makeaksi. Se sopii voita paremmin paistamiseen tai uppopaistamiseen. Ja pian olet herkkujen parissa! KOKEILE NYT Saat 10 €:n alennuksen! Makuviikko tuo ainekset maistuvaan arkeen! Ainekset maistuvaan arkeen MAINOS. Valitse Kana-Provence tai KanaTeriyaki. oldelpaso.fi Maista kevät Minikokoiset, koristeelliset krassit eli mikrosalaatit tekevät jyhkeästä voileipäkakusta ja arkisesta pastasta hetkessä keväisen. Tutustu palveluumme: Makuviikko.fi Syötä alennuskoodi MKMakuviikko kampanjakoodikenttään. Voin alkuperä Alankomaat. Ghee on kirkastettua voita, josta on erotettu ja/tai haihdutettu vesi ja muut aineet. Ghee kestää ruoanlaitossa korkeampia lämpötiloja kuin tavallinen voi. Valitsetpa sitten kertatai kestotilauksen, saat ainekset kätevästi suoraan kotiovellesi. TESTAA PALVELUAMME NYT, SAAT ENSIMMÄISESTÄ TILAUKSESTASI 10 €:N ALENNUKSEN. Oetkerin Rustica Bolognese (570 g, noin 5 €) on hyvä, rapeapohjainen ja miedonmakuinen peruspizza. Makuviikko on kätevä ruokakassipalvelu, joka panostaa tuoreisiin, terveellisiin, laadukkaisiin ja sesongin mukaisiin raaka-aineisiin. Järvikylän Krassit, Pak Choi ja Voileipäkrassi sekä Retiisi ja Lehtikaali, 2 €/rs. Vaihtoehtoina keskitulinen Chicken Tinga ja Pork al Pastor sekä mieto Baja Fish. Jos vaihtoehtonasi on tilata perhepizza, voit yhtä hyvin paistaa tämän. saarioinen.fi GHEE. Voit halutessasi tehdä kirkastettua voita helposti itse kuorimalla vaahdon sulatetusta voista ja kaatamalla kirkkaan voirasvan toiseen astiaan. Kun voin rasvapitoisuus on noin 80 %, ghee on 100-prosenttista, laktoositonta ja suolatonta rasvaa
**** SNELLMANIN KUNNON NAKKIMAKKARA (L, GL) 400 g, 4,15 € Perusnakki, tasaisen pyöreä, putkimainen, punertava, käyrä. Maukas, lihaisa, tarpeeksi suolainen, hieno maku. Ehkä viehätys piilee sen omituisuudessa. Tippaleipää joko karttaa tai rakastaa. ”Kevään ja kesän ykkösjuoma on parhaimmillaan kylmänä. Rapisee syliin, rasvainen vaikka kuivakka, syödessä saa varoa, ettei tomusokeria vetäise keuhkoon. Pehmeä, napsahtava, hieman jauhoinen, sileä. Vivahteikas, rasvainen, maukas, suolainen. Liian tiukka, sileä, napakka, pehmeä. 60. Teollinen, valju, aito, savuinen, suolainen. Viinietikkasipsit sopivat täydellisesti makeiden ja hapokkaiden eväiden seuraksi.” 4 Punakaali ”Marinoidusta, ohuiksi suikaleiksi höylätystä kaalista saa tehtyä ihanan ja raikkaan salaatin.” 5 Kuiva roseekuohuviini. ATRIAN SUOMALAINEN NAKKI (L, GL) 500 g, 2,70 € Vaalea, liian suora, pitkähkö, kapea, perusnakki. Miellyttävä, tarpeeksi karkea, sileä, pehmeä, napsahtava. Tasapaksu, teollinen, mieto, hieman mauton, mitäänsanomaton, rasvainen. Tunnistatko herkun. ** TOIMITUKSEN SUOSIKKI TIPPALEIVÄN YDIN. Pelkästään Fazer myy vappuna huikeat 306 000 tippaleipää. Tiukka kuori, liian tasainen, pehmeä, sileä. Testasimme sokkona viidet perinteiset, kuorelliset nakit. Mieto, savuinen, pippurinen maku, lempeä, hieman mauton. Kuohuviineistä valitsen ehdottomasti kuivan vaihtoehdon.” Annamarian valinnat vappupiknikille OSTOSLISTA MAKURAADISSA NÄIN TESTASIMME 7 nakkien ystävää maisteli vedessä kuumennetut kuorelliset nakit, suoritti itsenäisesti aistinvaraiset arviointinsa, kirjasi kommentit ja antoi tähdet 1–5. Paras tekstuuri, mukava suutuntuma, napsahtava, pehmeä, hieman sitkeä. ** WIGRENIN HERKKUNAKKI (L, GL) 420 g, 5,40 € Paksuhko, houkuttelevan tumma, kauniin kaareva. *** munkit sima tippaleivät sillikaviaari perunasalaatti rosetit vihreä parsa nakit eri tyyleillä inkiväärisima ja rinkelimunkit Lähde: Maku-lehden Facebook-yhteisö, facebook.com/Maku.lehti Vapun ykkösherkku Annamarian blogin löydät osoitteesta maku.fi/lunni-leipoo Ei vappubrunssia ilman nakkeja. PAJUNIEMEN HERKKUNAKKI LUOMULIHASTA (L, GL) 300 g, 5,70 € Paksuhko, pullea, käyrä, perinteisin. *** Vappunakit M A KU R A K EN N E U LK O N Ä KÖ HOOKOON AITO NAKKI (L, GL) 420 g, 4 € Vaalein sisus, suora, kapeahko. Maku.fi:ssä Lunni leipoo -blogia pitävä Annamaria Niemelä tunnetaan makeista leivontaohjeistaan, jotka saavat sosiaalisen median kuhisemaan. Vappupiknikille Annamarian ostoslistalla ovat 1 Brie ja yrttikeksit ”Brie on lempijuustoni, ja tämä yhdistelmä on piknikin klassikko.” 2 Vaahtokarkit ja mansikat ”Vaaleanpunaisista vaahtokarkeista ja mansikoista saa vähällä vaivalla söpöjä vappuvartaita.” 3 Viinietikkasipsit ”Ainoita sipsejä, joita koskaan ostan
Tee niistä juhlaan helpot gluteenittomat kauralastut tai -pikkuleivät. Oetkerin kuivahiiva (4 x 7 g, noin 1,10 €) toimii myös kylmässä vedessä. oetker.fi Myllärin isot kaurahiutaleet (400 g, noin 1,90 €) on tuotettu gluteenittomasti. Myllyn Parhaan pyöreä kauramurotaikina (380 g, noin 2 €) sopii myös kakkupohjaksi. Pausa maistuu lempeänä niillekin, jotka yleensä suosivat vaaleapaahtoista kahvia. Vuosikertakahvia on myynnissä rajoitettu erä. Ingmanin Hartwall Jaffa -tuutti, noin 1,20 €. 1 Nuoltava minttukarkki. lejos.fi/tuotteet/blue-diamond Viileimmät nuolaisut Jäätelökevät maistuu makealta ja suklaiselta. Maidoton kahvimaito Vihdoinkin maidoton maito, joka toimii kahvissa. Katso Nutellajäätelön ohje ja video maku.fi/ reseptit/ nutellajaatelo 7 Todellisille kahvifriikeille. Classic Valkosuklaa-mangopassion 72 g, noin 1,90 €. 5 Itse tehty hittijätski. Blue Diamondin Barista Blend -mantelijuoma (1 l, noin 3,60 €) on sellaisenaan juotuna maultaan hyvin mieto, lähes mauton. Laktoositon lakritsipehmis, noin 3,20 €/ tötterö. Ben & Jerry’s Cookie Dough ’Wich, noin 2,60 €. Marianne-puikko 54 g, noin 1,70 €. myllarin.fi 3 x LEIVO TOISIN Vertaa ja valitse: kahvi kevään juhliin Pauligin Presidentti Special Blend 2016 (500 g, noin 5 €) on vaaleapaahtoinen kahvisekoitus. Se antaa pehmeän kermaisen maun, sekoittuu kauniisti kahviin ja tarvittaessa jopa vaahdottuu. 6 Ehdoton kiskaostos. Jos vieraiden joukossa on maidotonta tai vegaanista ruokavaliota suosivia, et tarvitse kahvipöytään muuta kahvimaitoa kuin tämän. paulig.fi Segafredon Pausa (500 g, noin 4,50 €) on tummapaahtoinen kahvisekoitus, jossa on vahva ja täyteläinen, hieman suklainen maku. 3 Jälkkäri yhdelle. Puffet Appelsiini 62 g, noin 1,40 €. myllynparas.fi Dr. meira.fi VAALEAPAA HTOINEN TUMMAPAA HTOINEN Ti ed us te lu t: pi ng vi in i.fi , in gm an .fi ja be nj er ry .fi 61. Aromi on hedelmäinen, raikkaan hapokas ja jopa hauskan kirpeä. Sulata, kauli taikina levyiksi, paista 200 asteessa ja täytä kakuksi. 9 Koululaisten suosikki. Ingmanin kahvijäätelö, kiskalta noin 3 €/pallo. 4 Jäätelökakun pohja. Liuota se veteen tavallisen hiivan tapaan. 2 Syötävä limppari. Aino Vadelmasuklaa 0,9 l, noin 4,90 €. Kahvissa tämä mantelijuoma on kuitenkin vertaansa vailla. Pingviinin Kesätrio 1 l, noin 3,10 €. 8 Vain 70-luvulla syntyneille. Taikinan voi kohottaa myös hitaasti jääkaapissa. 10 Kuin kingis, mutta paketissa. ”Kahvi ja sen ympärille rakentunut kulttuuri yhdistää meillä niin nuoret ja vanhat kuin miehet ja naiset.” Meiran markkinointipäällikkö Marleena Bask kommentoi Kulta Katriinan teettämää kuluttajatutkimusta suomalaisten kahvikulttuurista
52 Weeks of Deliciousness -blogin Anne paljastaa omat suosikkipaikkansa. Teksti ja kuvat Anne Pfitzner 62 MAKUMATKA. 8 MAKUPALAA Yllättävä TALLINNA Herkkusuu rakastuu hetkessä Tallinnaan
Innostuin Pink Klaus -nimisestä juomasta, jonka saa myös alkoholittomana versiona. Tammisaare tee 135. tallinnaturud.ee Kesäaikaan suosittelen hakeutumaan terassille aurinkovarjon alle, jonne kaupungin vilinä ei ulotu. Lounasaikaan lohi oli tuoretta ja maistuvaa. Suosittelen maistamaan pikkelöityjä kasviksia, etenkin kurkkuja, joita torilla myydään isoissa kanistereissa. Jo ne ovat hyvä syy lähteä lähteä seikkailulle Tallinnan liepeille. 3 X 1 ” Tallinnassa parasta on hortoilu kauniilla puutaloalueella ja trendikkäässä Telliskivessä, tehdashallien kirppikset, vanhan kaupungin mukulakivikadut ja putiikit sekä keskikaupungin vilinä Rotermannin kaupunginosassa.” Anne Pfitzner, ruokabloggaaja 52weeksofdeliciousness.com 63. Klaus Kohvik, Kalasadama 8. Ruokakaupat Monesta kaupasta löytyy gourmet-hylly, jota tutkiessa saa ajan kulumaan siivillä. Menu on kiinnostava, ja vaihtoehtoja löytyy aamiaisesta illalliseen. 2 Aamusta iltaan Sympaattinen Klaus Kohvik -ravintola sijaitsee lähellä satamaa ja kalatoria. Hallissa sijaitseva pieni koju myy erinomaista fetajuustoa ja kreikkalaisia oliiveja. klauskohvik.ee Anne <3 Tallinna Telliskivi Viihdyn parhaiten Telliskiven rouhealla vanhalla tehdasalueella, joka tuo mieleeni Berliinin ja New Yorkin. Ravintola on auki aamusta iltaan. Mitä kauempana vanhasta kaupungista ravintola tai kahvila sijaitsee, sitä parempi hinta-laatusuhde ruoalla on. Lisäksi on hauskaa bongailla Suomesta tuttuja tuotteita tallinnalaisten kauppojen hyllyiltä. Torin lähettyvillä on myös pieniä kauppoja, joissa myydään juustoja, kalaa ja lihaa. Alue on toistaiseksi työmaata eikä arvaisi, että paikka kätkee suojiinsa suloisen ja rauhallisen sisäpihan terasseineen. Ihastuimme myös ravintolan kalaannoksiin. Kesäinen annos oli höystetty kasviksilla ja tillillä. Ystävälliset myyjät kauppaavat paikallisia hedelmiä ja kasviksia. Juoma sopii erityisesti happaman verigreipin ystäville. Nömme Turg, A.H. Virolaisissa ruokakaupoissa on myös maitokoneita, joista voi ostaa raakamaitoa lasipulloon. Torin keskellä pilkottavaan kauppahalliin kannattaa piipahtaa ostoksille. Kesäaikaan suosittelenkin hakeutumaan terassille aurinkovarjon alle, jonne kaupungin vilinä ei ulotu. Paikka ei ole kovin iso mutta valikoima on kattava. Ruokatori Kahdeksan kilometriä Tallinnan keskustasta sijaitsevan Nömme Turg -torin kasvisten ja hedelmien väriloisto häikäisee. Edullisuus Parhaimmillaan laadukkaan lounaan voi Tallinnassa saada jopa viidellä eurolla
Hod dogit ovat sen verran kookkaita, että ne riittävät yksinäänkin isoon nälkään. Tämä pieni kahvila on niin piilossa eräässä kadunkulmassa, että kannattaa olla tarkkana sitä etsiessä. Osta hiukopalaksi rapeakuorisia patonkeja, joita saa kahvilasta alle kahdella eurolla. Rouhean ravintolan menu on sekoitus aasialaisia ja eurooppalaisia makuja. Kannattaa kuitenkin astua toiveikkaasti sisälle kysymään vapaata pöytää. Tilaa useampi erilainen hot dog ja maistele kaverin kanssa. Ne leivotaan omassa leipomossa, joten tuoreus on taattu. 62) on on yksi Telliskiven ja Tallinnan suosituimmista ravintoloista. 3 Hodarien huumaa Jos mielesi tekee erinomaista kuumaa koiraa, suunnista Hotokas-ravintolaan. He saavat sinut tuntemaan itsesi tervetulleeksi. Uba ja Humal, Vörgu 3. Hotokas, Toompuiestee 16. Pääruoat maksavat alle 10 euroa ja kahdellakympillä syö kolmen ruokalajin aterian. Alueella on suosittu leipomo, ravintoloita, kahviloita ja muutamia kauppoja. Pienestä luukusta kassan takaa pääset kurkistamaan keittiöön. Guacamole-dog on kokeilemisen arvoinen. facebook.com/hotokas 5 4 Oluen ystäville Oluiden ystäville ehdoton kohde Tallinnassa on pieni erikoisolutkauppa Uba ja Humal. Kannattaa kiertää alue kävellen ja suunnata herkuttelemaan legendaariseen ravintolaan. Saatavilla on niin kimchiä, dumplingeja kuin fish & chips -annoksia ja falafeleja. fhoone.ee Kauppaan voi helposti unohtua ihastelemaan yli 400 erilaisen oluen valikoimaa. Kassalla tulijaa tervehtivät ystävälliset myyjät. facebook.com/uba.ja.humal/ Trendikäs Telliskivi Telliskiven graffitit, rapistuneet tehdasrakennukset ja kaduilla kulkevat hipsterit saavat sinut uskomaan, että olet jossain paljon kauempana kuin lahden takana. Kalamaja Pagarikoda, Jahu 11 64 MAKUMATKA. Kauppaan voi helposti unohtua ihastelemaan valikoimaa pidemmäksikin aikaa, sillä hyllyillä on yli 400 erilaista olutta. Lisäksi kaupassa myydään samppanjamenetelmällä tehtyjä siidereitä ja erikoiskahveja. Restoran F-Hoone, Telliskivi 60. Sinne mahtuminen onkin aivan sattumasta kiinni. F-Hoone (kuva s. 6 Parhaat patongit Kalamaja Pagarikodasta saa Tallinnan parhaat ja ehkä myös ainoat ranskalaiset patongit. Se sijaitsee lähellä satamaa, aivan Klaus Kohvikin läheisyydessä. Pienen puutalon sisäpihalla sijaitsevasta hot dog -ravintolasta saa toinen toistaan mielikuvituksellisempia hodareita. Pehmeä guacamole, jota on täytteenä runsaasti, antaa kivan kontrastin napakalle ja rapealle sämpylälle ja mausteiselle makkaralle
7 Merelliset maisemat Tallinnan ehdottomasti upeimmalla paikalla, 10 kilometriä keskustasta, tyrskyävän meren äärellä sijaitseva ravintola Noa on kokemisen arvoinen elämys. Solari, Estonia pst 9. Varaudu ostamalla useampi näkkileipäpaketti. 65. noaresto.ee ruokatuliainen Ohuen ohuet Pädaste-näkkileivät ovat ainutlaatuisia. Kukkarolle turvallisinta on pyytää hotellia tai ravintolaa tilaamaan taksi. Oma suosikkini on mustapippurilla maustetu näkkäri, jonka suolaisuus ja pippurisuus yhdistettynä päälle sipaistuun voihin on vastustamaton yhdistelmä. Rapeat näkkärit kaipaavat seurakseen vain voita. Noan ruoka on oivaltavaa ja annokset kauniita. 3 X Henkeäsalpaavat merimaisemat houkuttelevat istumaan terassille, josta voi ihailla kaupungin siluettia sekä saapuvia ja lähteviä laivoja. Henkeäsalpaavat merimaisemat houkuttelevat istumaan terassille, josta voi ihailla kaupungin siluettia sekä saapuvia ja lähteviä laivoja. Suolaisten ja happamien makujen ystäville sopivat tuliaisiksi pikkelöidyt kasvikset, varmimpana valintana kurkut. Feta myydään aika isoissa paloissa, mutta juusto on niin herkullista, ettei se varmasti jää käyttämättä. Erityisesti kasvisruoat ovat maukkaita ja suloisia. 8 Herkkukauppa vailla vertaa Solari-kauppakeskuksen alakerran Solaris-herkkukauppa tarjoaa ruokaintoilijalle silmänruokaa ja laajan valikoiman ostettavaa. Suosittelen kokeilemaan ainakin Muhun saaren upeassa Pädastekartanossa leivottuja näkkileipiä, jotka vievät kielen mennessään. Ne on maustettu seesaminsiemenillä, juustolla tai mustapippurilla. solaris.ee/en/shopping-2/ home-and-gourmet/ solaris-food-store/ Jos otat Tallinnassa taksin lennosta, hinta saattaa yllättää. Ravintolaan pääsee linja-autolla tai taksilla. Noassa voit valita, haluatko syödä à la carte -listalta vai Chef Tablen puolella, jossa kokki tarjoilee 5–7 ruokalajin menun. Nomme Turgin kreikkalaisen kaupan fetajuusto on parasta fetaa mitä olen täältä pohjoisesta löytänyt. Ravintola Noa, Ranna tee 3
Z E RO . Samppanja voi sisältää viinejä eri kylistä ja rypälelajikkeista. Hiivasakka poistetaan viinistä suodattamalla. Korkki ja hiivasakka poistetaan. Hävikki korvataan lisäämällä viiniä. sekoitus 1. Näin voidaan vaikuttaa kuohuviinin makeuteen. Rypälemehu käy noin 10-prosenttiseksi viiniksi. S UO D ATU S DEGOR GEMEN T Pulloja pyöritellään kellarissa, jotta hiivasakka valuu hiljalleen pullonkaulaan. TIRAGE 2. 2. B RUT . kä ym i nen PULLOTUS KORKITUS sokeri –> alkoholi + CO 2 sokeri –> alkoholi + CO 2 DOSAGE Viinitarhoilta kerätyistä rypäleistä puristetaan mehu ulos. Hiivan ja sokerin lisäys tankkiin aloittaa toisen käymisen. Kuohuviini pullotetaan paineen alla. sokeri –> alkoholi + CO 2 Juttusarjassamme avaamme viinimaailman salaisuuksia. käyminen KUPL I EN SYN TY CH AR MA T P ERI NTEIN E N Kuohuviini on usein eri viinien sekoitus. D EM I-SEC. käyminen 66 PULLONAVAAJA. D OU X . KORKITUS Hiivan ja sokerin lisäys pulloon aloittaa toisen käymisen
Valkoviinilasi Laadukas valkoviinilasi on kenties paras tapa nauttia hyvää kuohuviiniä. Kupliva maailma Yhdessä kuohuviinipullossa on kymmeniä miljoonia kuplia. Jos tällainen viini sattuu kohdallesi, juokse kiljuen karkuun. Kuplat saattavat kadota nopeammin, mutta saat nauttia viinin todellisesta luonteesta. Toisen käymisen aikana syntyvä hiilidioksidi ei pääse pakenemaan pullosta ja liukenee viiniin antaen sille kuplivan rakenteen. Juhlajuoman historia ei ole niin ruusuinen kuin aluksi olettaisi. 1800-luvulle asti heiveröiset pullot eivät kestäneet viinin toisen käymisen aiheuttamaa painetta. Kuohuviini otti todennäköisesti ensimmäiset askeleensa vastoin viinintekijän tahtoa. prosecco-kuohuviinin valmistuksessa. Toinen tapa valmistaa kuohuviiniä on charmat-menetelmä, jota käytetään laajalti mm. Muuten tätä eleganttia ja mieltä kohottavaa juomaa kannattaa nauttia hyvässä seurassa suurin siemauksin. K uohuviini on kuplista ja juhlavasta luonteestaan huolimatta viini siinä missä valkoja punaviinikin. Coupe Tarinan mukaan Marie Antoinetten rintojen mukaan muotoiltu coupelasi on tehnyt comebackin. Charmat-menetelmä on huomattavasti tehokkaampi ja edullisempi tapa valmistaa kuohuviiniä. Flûte Huilulasi on hyvä säilyttämään kuohuviinin kuplat. Tässä tapauksessa toinen käyminen tapahtuu pullon sijaan terästankissa. Niinpä pullot räjähtelivät kellarissa spontaanisti aiheuttaen viinintekijälle harmaita hiuksia ja pahimmillaan hengenvaarallista vahinkoa. Ilkka Sirén kuvitus Tanja Pellikka 67. Pullojenpyörittäjien onneksi viinipulloista tuli vuosien saatossa kestävämpiä. Tämän jälkeen pullo suljetaan kruunukorkilla, jota seuraa toinen käyminen. Jopa ranskalaismunkki Dom Pérignon piti kuplia viinissä virheenä. Ikävä kyllä lasi tekee myös tepposet kuohuviinille, sillä se osittain tukahduttaa viinin aromit. On olemassa myös Coca-Cola-tyyliin hiilihapotettuja viinejä, joiden osalta toinen käyminen on jäänyt kokonaan väliin. Ei paras mahdollinen laadukkaiden kuohuviinien maisteluun, mutta loistava esimerkiksi kuohuviinicocktailien tarjoiluun. Niitä laskiessa herää kysymys, miten ihmeessä ne ovat sinne päätyneet. Itse asiassa kuohuviini otti todennäköisesti ensimmäiset askeleensa vastoin viinintekijän tahtoa, ja koska kuplien syntyperää ei aluksi ymmärretty, pahat henget saivat syyn niskoilleen. Perinteisessä samppanjamenetelmässä ensimmäisen käymisen jälkeen noin 10-prosenttiseen viiniin lisätään hieman hiivaa ja sokeria. Samppanjamenetelmä on perinteisesti vaatinut paljon käsityötä, mikä osittain selittää hyvien kuohuviinien korkean hinnan. Tärkeimpänä osana kuohuviinin valmistuksessa pidetään toista käymistä, joka tekee kuohuviinistä kuohuvan
Askarruttaako jokin viineissä tai muissa juomissa. KU VA T IL K K A SI R ÉN JA VA LM IS TA JA T Yllätä piknikkiväki magnum-pullolla saksalaista valkoviiniä. Perinteisillä vehnäolutalueilla, kuten Saksan Baijerissa, kevyiden vehnäoluiden kulutus kasvaa keväällä. Lähetä kysymyksesi maku@a-lehdet.fi tai Twitterissä @ilkka_siren. Ryhdikäs ja kypsän sitruksinen Codorníu Selección Raventos Cava Brut on erinomainen kilistelyviini kevään juhliin. Tätä kuohuvaa ei kannata juoda valkolakeista. Nyt yli sata vuotta myöhemmin cavasta on tullut Katalonian ylpeys. 27) kaipaa viiniltä sekä hapokkuutta että aavistuksen makeutta. Kun vaimoni osti joskus kaksi muovista kuohuviinilasia, olin kauhistunut. Vapautan nyt kaikki halukkaat ostamaan ulkorientoihin tukevat muovipikarit. Kauan odotettu keittiöremontti alkoi. Pippurilla ja korianterilla maustettu italialainen CR/ AK White Rabbit (4,92 €/0,33 l) on raikas lisäys vappupäivän eväskoriin kanasalaatin kanssa. Samppanjaan verrattuna valmistusmenetelmissä ei ole juuri eroja. TÄYDELLINEN PARI Uuniparsa & valkoviini Sitruuna-timjamiöljyllä viimeistelty uunissa paahdettu parsa (s. PULLONHENKI Kellareiden kasvatti Laskeudun hämärää portaikkoa pitkin viinikellariin ja hyppään pientä junaa muistuttavan kulkuneuvon kyytiin. Luxemburgilainen Bernard-Massard Auxerrois (13,50 €) on puolikuiva valkoviini, jonka hennon yrttinen aromimaailma sopii hyvin parsan kumppaniksi. LUKIJAN KYSYMYS Hapokas Mausteinen Raikas Kuiva Codorníu Selección Raventos Cava Brut (12,99 €) 5 X VAPPUJUOMA NYT KIINNOSTAA Kävin hikoilemassa skotlantilaisen viskitislaamo Ailsa Bayn kuumien kuparipannujen vieressä. 68. Sokkeloiset kellarit on nimetty kuten tiet, ja niissä kypsyy satoja tuhansia pulloja kuohuviiniä. Voiko kuoharia juoda muovipikarista. Ajopeli tarvitaan, sillä tunnin ajomatkan päässä Barcelonasta Sant Sadurní d’Anoian viinitarhojen alapuolella kiemurtelee yli 40 kilometriä tunneleita. Viininmaistelun pitää olla kivaa. Raikkaan hedelmäisestä Cono Sur Bicicleta Riesling -laatikkovalkoviinistä (29,90 €/3 l) riittää monelle. Vaimon ostamat muovipikarit ovat kuitenkin matkanneet laukussa läpi Euroopan ja pelastaneet monta tilannetta, joissa vaihtoehto oli suoraan pullosta juominen. Tunnetuimpiin cava-viinitaloihin kuuluva Codorníu tuotti ensimmäiset espanjalaiset samppanjamenetelmällä valmistetut kuohuviinit 1800-luvun lopulla. Alueen maantieteellinen sijainti ja sallitut viljeltävät rypälelajikkeet antavat cavaan kuitenkin ihan oman makunsa. Jos laseilla hifistely menee hauskanpidon edelle, niin jotain on pielessä. Nälkäinen talkoojengi ruokittiin herkullisilla Mare Chiaron pizzoilla. Ryhdikäs Villa Huesgen by the glass Riesling (25,90 €/1,5 l) on herkullinen vappuvalkkari. On selvää, että muovipikarit eivät ole paras tapa nauttia laadukasta kuohuviiniä. Parhaita laseja ei ole tarpeen raahata puistoon, ja pahvimukit kannattaa säästää kahville. Cavan salaisuus piilee tasaisessa laadussa ja maltillisessa hinnassa. Ranskalainen Pfaff Crémant Brut Blanc de Blancs (13,99 € /0,75 l) toimii hyvin aperitiivina ja alkuruokien kanssa. Irlantilaisissa viskitynnyreissä kypsytetty kotimainen Mufloni Saison Gaelach -olut on hennon paahteista. Seuraa Instagramissa @ilkka_siren Pikkupullo samppanjaa kruunaa ulkojuhlat. Kuiva ja hennon briossinen Joseph Perrier Cuvée Royale Brut (9,98 €/0,20 l) on kokonsa puolesta kätevä. Pikarin materiaali ja muoto eivät ole lähelläkään optimaalista. Sitruksinen SIRÉNIN TILKKA ILKKA SIRÉN viiniasiantuntija, joka uskoo kevään tuovan mukanaan paljon proseccoa
II Black Tower Rivaner on parhaimmillaan kanan, salaattien ja kermaisen pastan kanssa. Suomen suosituimman saksalaisen viinin tunnistat edelleen tornista. CLASSIC RIESLING RIVANER DORNFELDER PINOT NOIR RIESLING GEWÜRZTRAMINER HEDGEROW ORGANIC PINK BUBBLY. III Suosittu Black Tower on nyt täysin uudessa pakkauksessa. N A U T I V A S T U U L L IS E S T I Black Tower Rivaner 29,90 € (3,00l / 9,97 €/l) | Black Tower -viinit Alkon valikoimassa Kolme asiaa , jotka sinun on hyvä tietää Black Tower Rivaner -viinistä. I Black Tower Rivaner -rypäleestä valmistetussa viinissä on kevyemmin alkoholia – ja samalla vähemmän kaloreita
Pystytkö syömään nämä ihanuudet nuolaisematta huuliasi. Elina Jyväs kuvat Johanna Myllymäki Suupielet sokerissa CHURROT ELI ESPANJALAISET MUNKKITANGOT maistuvat brunssilla kaakaon tai suklaakastikkeen kanssa. Kurkkaa ohje s. 73. 70. Tänä keväänä munkit maistuvat korvapuustilta, Nutellalta ja lakulta
Jos et omista valurautapataa, tukeva teräskattila ajaa saman asian. * Testaa öljyn lämpötila joko ruoanlaittoon soveltuvalla lämpömittarilla, vaalealla leipäpalalla tai taikinapalalla. 73. Jos taikinatai leipäpala ruskistuu kauniin väriseksi noin minuutissa, öljy on sopivan kuumaa. 71. Katso ohje s. Liian kuuma öljy ruskistaa pinnan liian nopeasti mutta jättää sisuksen raa’aksi. Älä käytä pinnoitettuja paistoastioita. Munkinpaiston abc * Paista munkit neutraalin makuisessa rypsiöljyssä tai kokeile kasvipohjaista munkinpaistorasvaa (Sunnuntai). Tätä alhaisemmassa lämmössä öljy imeytyy munkkeihin ja lopputulos on rasvainen ja lötkö. SYDÄNMUNKIT yhdistävät tämän hetken trendikkäimmät maut: sitruunan ja lakun. * Aloita paistaminen, kun öljyn lämpötila on 170–180 astetta. * Valurautapata on paras valinta munkkien paistamiseen, sillä se säilyttää öljyn tasalämpöisenä
Katso ohje s. 72. Älä paista gluteenittomia munkkeja öljyssä, jota on jo käytetty tavallisten munkkien paistamiseen. 73. GLUTEENITTOMAT MUNKKIRINKILÄT maistuvat ihan kaikille
CHURROT ELI MUNKKITANGOT 15 min + 2–24 t taikinan vetäytyminen + 30 min paistaminen 20–25 kpl Churrot ovat espanjalaisia munkkitankoja, jotka nautitaan mahdollisimman tuoreena. TAIKINA 5 dl gluteenitonta ja maidotonta kaurajuomaa (GoGreen) 50 g hiivaa Pursota kuumaan öljyyn varovasti 10 cm:n pituisia tankoja. vegaaninen pakastettava Sulata voi kattilassa. GLUTEENITTOMAT MUNKKIRINKILÄT 20 min + 1 t kohottaminen ja paistaminen 25 kpl . Trendikäs lakritsijauhe ja sitruunankuori ovat pikkuisten sydänmunkkien koukuttava makuyhdistelmä. Sekoita paksuhko kuorrutus tomusokerista, lakritsijauheesta ja vedestä. Kuumenna öljy kattilassa tai padassa 170–180-asteiseksi. Paista ne molemmin puolin kauniin värisiksi ja kypsiksi, 1–2 minuuttia per puoli. Pistä sormella reikä pullan keskelle ja pyörittele rinkiläksi. Siirrä taikina metallisella tyllalla varustettuun pursotuspussiin. Vaivaa taikina kimmoisaksi. Laske reikäkauhalla öljyyn muutama rinkilä kerrallaan. maidoton . TAIKINA 150 g voita 5 dl kevytmaitoa 50 g hiivaa 2 dl ruokokidesokeria 2 tl vaniljasokeria 2 tl (luomu)sitruunan kuorta raastettuna 1 tl suolaa 1 rkl lakritsijauhetta 15–16 dl vehnäjauhoja PAISTAMISEEN 1 l rypsiöljyä KUORRUTUS JA KORISTELU 2 1/2 dl tomusokeria 2–3 tl lakritsijauhetta 1/2–1 rkl vettä 1 tl lakritsiströsseleitä tai Apteekin salmiakki -rouhetta (Haganol) 2 dl sokeria 1 rkl kardemummaa 2 tl psylliumia 1 tl suolaa 2 munaa (M-koko) 150 g margariinia (maidotonta) 13–14 dl gluteenitonta jauhoseosta (vaaleaa, esim. Kohota taikinaa peitettynä lämpimässä ja vedottomassa paikassa 30 minuuttia. munaton . Sunnuntai) PAISTAMISEEN 1 l rypsiöljyä PINNALLE hienoa kidesokeria (Siro) Kuumenna kaurajuoma kädenlämpöiseksi. Laske kuumaan öljyyn varovasti reikäkauhalla muutama munkki kerrallaan. . Lisää maito ja kuumenna kädenlämpöiseksi. Lisää jauhot vähitellen taikinakoukuilla vaivaten, kunnes saat taikinasta kuohkeaa. Voit tehdä taikinan edellisenä iltana jääkaappiin, jolloin saat viikonlopun brunssille tuoreet churrot. Lakritsikuorrutus viimeistelee lakufanien toivemunkit vastustamattomiksi. . Paista ne kullanruskeiksi muutama tanko kerrallaan, 1–2 minuutin ajan. Paista ne kauniin värisiksi ja kypsiksi molemmin puolin, 2–3 minuuttia. Kuumenna öljy kattilassa tai padassa 170–180-asteiseksi. Kumoa taikina jauhotetulle alustalle. Murenna siihen hiiva ja lisää sokeri, kardemumma, psyllium ja suola. gluteeniton . Jos taikina muuttuu kullanruskeaksi alle minuutissa, öljy on sopivan kuumaa. Anna seoksen turvota 10 minuuttia. Jos taikina muuttuu kullanruskeaksi alle minuutissa, öljy on sopivan kuumaa. Testaa kuumuutta pienellä määrällä taikinaa. Kuumenna öljy kattilassa tai padassa 170–180-asteiseksi. Anna taikinan kohota peitettynä puoli tuntia lämpimässä ja vedottomassa paikassa. Kiehauta kattilassa vesi ja kuutioitu voi. Sekoita taikinaan sähkövatkaimen taikinakoukuilla munat ja pehmeä rasva. Koristele munkit kuorrutteella ja ripottele päälle lakritsiströsseleitä tai salmiakkirouhetta. Pyörittele taikina tasakokoisiksi pulliksi. Nosta churrot reikäkauhalla talouspaperille vadille, jotta ylimääräinen öljy imeytyy paperiin. Jos taikina muuttuu kullanruskeaksi alle minuutissa, öljy on sopivan kuumaa. Lisää murennettu hiiva, sokerit, sitruunankuori ja suola. Sähkövatkaimen taikinakoukut, psyllium ja pari kananmunaa tekevät gluteenittomista munkkirinkilöistä kuohkeita. Testaa kuumuutta pienellä määrällä taikinaa. Sekoita lakritsijauhe paakkuuntumisen estämiseksi pieneen määrään vehnäjauhoja. Testaa kuumuutta pienellä määrällä taikinaa. Ota kattila pois liedeltä. Lisää munat yksitellen samalla sähkövatkaimella vatkaten, kunnes taikinasta muodostuu pallo. Nosta rinkilät valumaan talouspaperilla vuoratun lautasen päälle, jotta ylimääräinen rasva imeytyy paperiin. Kauli se 1,5 cm:n paksuiseksi levyksi. Lisää kattilaan jauhoseos koko ajan voimakkaasti sekoittaen. 73. * Voit halutessasi sokeroida vastapaistetut churrot. Alusta lakritsijauhe ja vehnäjauhot taikinaan. Tarjoa churrot vastapaistettuina kuumaan paksuun kaakaoon tai suklaakastikkeeseen dipattuina. Nosta taikinapussi jääkaappiin ja anna seistä 2–24 tuntia. * Jos pakastat munkit, kuorruta ne vasta sulattamisen jälkeen. * Jos pakastat munkkirinkilät, sokeroi ne vasta sulattamisen jälkeen. TAIKINA 2 dl vehnäjauhoja 1 rkl tomusokeria 1 tl vaniljasokeria 1/4 tl suolaa 2 dl vettä 100 g voita 3 munaa (M-koko) UPPOPAISTAMISEEN 5 dl rypsiöljyä Yhdistä jauhot, sokerit ja suola. SITRUUNALAKRITSIMUNKIT 15 min + 1 t kohottaminen ja paistaminen 30–35 kpl . Ota muotilla levystä pieniä sydämiä
Vieraita tulossa. Paista munkit edellisenä päivänä, peitä ne leivinpaperilla ja säilytä huoneenlämmössä. Ennen tarjoamista lämmitä munkkeja hetki uunissa ja sokeroi tai kuorruta. Munkit ovat kuin vastaleivottuja. 74. 77. BERLIININMUNKIT Nutellaja hillotäytteiset kaunokaiset vievät kielen mennessään. Katso ohje s
KORVAPUUSTIMUNKIT koukuttavat fariinisokerimantelitäytteellään. 77. 75. Katso ohje s
BANAANIPIKAMUNKIT kuorrutetaan maapähkinävoilla ja viimeistellään suolapähkinöillä. 77. 76. Kurkkaa ohje s
Annostele hillo tai Nutella tyllalla varustettuun pursotinpussiin. TAIKINA 2 1/2 dl kevytmaitoa 25 g hiivaa 1 dl sokeria 1 muna 1 tl suolaa 7 1/2–8 dl vehnäjauhoja 75 g voita (pehmeää) PAISTAMISEEN 1 l rypsiöljyä TÄYTE 1 200–250 g paksua vadelmahilloa TÄYTE 2 1 prk (330 g) Nutellaa KUORRUTUS 3 dl tomusokeria 2–2 1/2 rkl vettä 1/2–1 tl punaista elintarvikeväriä Kuumenna maito kädenlämpöiseksi. Pyörittele palat pulliksi ja kohota niitä peitettynä vielä noin vartti. Paista munkkeja 2–3 minuuttia molemmin puolin kauniin värisiksi ja kypsiksi. Notkista Nutellaa tarvittaessa hetki mikrossa sulatusteholla. Sekoita paksu ja tasainen kuorrutus tomusokerista, vedestä ja elintarvikeväristä ja kuorruta munkit. Alusta taikinaan jauhot ja pehmeä voi. TAIKINA 2 1/2 dl maitoa 25 g hiivaa 1 dl sokeria 1 rkl vaniljasokeria 1/2 rkl jauhettua kardemummaa 1/2 tl suolaa 7–7 1/2 dl vehnäjauhoja 50 g pehmeää voita PAISTAMISEEN 1 l rypsiöljyä TÄYTE 50 g voita (pehmeää) 1 dl fariinisokeria 1 1/2 dl mantelirouhetta PÄÄLLE 1 dl hienoa kidesokeria (Siro) 2 tl kanelia Murenna kädenlämpöiseen maitoon hiiva. Valuta munkit talouspaperilla vuoratun lautasen päällä, jotta ylimääräinen rasva imeytyy paperiin. Kierittele munkit lämpiminä kaneli-sokeriseoksessa. Paista molemmin puolin kauniin ruskeiksi, noin 2 minuuttia per puoli. Jos taikina muuttuu kullanruskeaksi alle minuutissa, öljy on sopivan kuumaa. Valuta ne talouspaperin päällä. Murenna joukkoon hiiva. Laske öljyyn varovasti reikäkauhalla 2–3 munkkia kerrallaan, saumakohta ylöspäin. Sekoita pehmeä voi, fariinisokeri ja mantelirouhe keskenään. Yhdistä jauhot, sokerit, leivinjauhe ja suola. Nipistä saumakohta sormilla tiiviisti kiinni. BERLIININMUNKIT 15 min + 1 t 30 min kohottaminen ja paistaminen 16 kpl Muhkeat ja sokerikuorrutetut munkit onnistuvat helposti kotioloissakin. Jaa taikina 32 osaan ja pyörittele taikinapalat pieniksi pyöreiksi munkeiksi. Sekoita taikina nopeasti tasaiseksi. Vaivaa taikina kimmoisaksi. Anna taikinan kohota lämpimässä paikassa peitettynä noin 30 minuuttia. Nipistä ne juuri ennen paistamista tiiviisti kiinni, jotta ne aukeavat mahdollisimman vähän. Lisää loppuvaiheessa pehmeä voi. Leivinjauheella kohotettavat munkit ovat parhaimmillaan vastapaistettuina. Malta tehdä munkeista riittävän pieniä ja pursota hillo tai Nutella munkkien sisään vasta paistamisen jälkeen. Nosta valumaan talouspaperilla vuoratulle lautaselle. Testaa kuumuutta pienellä määrällä taikinaa. Alusta taikinaan jauhot vähän kerrallaan ja voimakkaasti vaivaten. Ota taikinasta kahdella lusikalla nokareita. Kohota peitettynä lämpimässä ja vedottomassa paikassa noin tunti. Siirrä hetkeksi jääkaappiin. KORVAPUUSTIMUNKIT 30 min + 1 t 30 min kohottaminen ja paistaminen 32 kpl . Pursota täyte munkkien sisään. Paina munkkeihin peukalolla syvennys. Vamista täyte. BANAANIPIKAMUNKIT 15 min + 30 min paistaminen 12 kpl Mehevissä pikamunkeissa maistuvat banaani, maapähkinävoi ja suolapähkinät. Yhdistä jogurtti, muusattu banaani, voisula ja muna. Kuumenna öljy kattilassa tai padassa 170–180-asteiseksi. Päällystä valmiit munkit pähkinävoilla ja rouhituilla suolapähkinöillä. Vaivaa kohonneesta taikinasta ilmakuplat pois. 77. Korvapuustilta maistuvan munkin suosion salaisuus piilee fariinisokeri-mantelitäytteessä ja kaneli-sokeripinnassa. Kuumenna öljy kattilassa tai padassa 170–180-asteiseksi. Laita 1 tl täytettä jokaisen munkin sisään. TAIKINA 50 g voita 4–4 1/2 dl vehnäjauhoja 3/4 dl ruokokidesokeria 2 tl leivinjauhetta 1 tl vaniljasokeria 1/2 tl suolaa 1 1/2 dl bulgarianjogurttia 1 kypsä banaani muusattuna 1 muna PAISTAMISEEN 5 dl rypsiöljyä PÄÄLLE pähkinävoita rouhittuja suolapähkinöitä Sulata voi ja anna jäähtyä. Vaivaa taikina kimmoisaksi. Testaa kuumuutta pienellä määrällä taikinaa. * Munkit avautuvat paistettaessa. Jos taikina muuttuu kullanruskeaksi alle minuutissa, öljy on sopivan kuumaa. Jos taikina muuttuu kullanruskeaksi alle minuutissa, öljy on sopivan kuumaa. Lisää sokerit, kardemumma ja suola. Tarjoa munkit mahdollisimman tuoreina. Testaa kuumuutta pienellä määrällä taikinaa. Tarjoa munkit mahdollisimman tuoreina. Paista munkkeja kauniin värisiksi, 2–3 minuuttia per puoli. Laske muutama nokare kerrallaan varovasti kuumaan öljyyn. Kuumenna öljy kattilassa tai padassa 170–180-asteiseksi. Kohota niitä peitettynä 30 minuuttia. Lisää sokeri, muna ja suola. Jaa taikina 16 palaan
80. Vegaaneille sopiva kasvisvoileipäkakku yhdistää tyylikkäästi hummuksen ja avokadotäytteen. Katso ohje s. Varaa voileipäkakun koristeluun versoja, huuhdo ne valmiiksi salaattilinkoon ja ropsauta kourallinen kakun päälle juuri ennen tarjoilua. 78. Katso ohje s. 80. Savukalakakku hupenee ensimmäisenä juhlapöydässä, kiitos wasabitäytteen
81. 79. Katso ohje s. Kokosimme sinulle ohjeet, joilla katat pöytään kevään halutuimmat kakut. Kaikki rakastavat taas voileipäkakkuja. Taina Salovaara kuvausavustaja Sofie Sergelius kuvat Johanna Myllymäki Paluu parrasvaloihin Kinkkuvoileipäkakku on rakastettu klassikko raikkaassa muodossa
Koristele kakku kurkkuja retiisiviipaleilla, ruohosipulilla, kylmäsavulohiviipaleilla ja basilikanlehdillä. Hienonna hedelmäliha. Alpro) 8 kirsikkatomaattia 3 rkl pinjansiemeniä 1 rs versoja tai 1 rku rucolaa Avokadotäyte. Levitä hummustäyte leipien päälle. Lisää pienessä kattilassa kuumennettuun öljyyn 5 lehteä kerrallaan ja siirry vähän kauemmas kattilasta. Leikkaa kylmäsavulohi kuutioiksi. 80. * Voit paistaa kakun koristeeksi tulevat basilikanlehdet läpikuultaviksi ja rapeiksi. Kasvisvoileipäkakun täytteenä on punajuurella maustettua hummusta ja avokadotahnaa. SAVUKALAKAKKU 1 t + 4 t hyytyminen 10 annosta . Yhdistä tuorejuusto ja kermaviili. Lisää sulatettu margariini ja vesi. Levitä pinnalle hummusta, ripottele päälle versoja ja paahdettuja pinjansiemeniä. Aseta kolme leipäviipaletta jonoon leivinpaperin päälle. Valuta päälle tilkka öljyä. 9 viipaletta isoa täysjyväpaahtotai vuokaleipää AVOKADOTÄYTE 2 tomaattia 2 isoa avokadoa 1/2 dl sitruunamehua 1/2 tl suolaa 1/4 tl chilihiutaleita 1/4 tl mustapippuria 2–3 rkl korianteria silputtuna HUMMUSTÄYTE 200 g hummusta (Baresa, Lidl) 1–2 rkl maustamatonta kasvipohjaista jogurttia (esim. Huuhdo ja leikkaa paprika hyvin pieniksi kuutioiksi. Hienonna avokadot kulhoon ja lisää sitruunamehu. maidoton . munaton . Koristele paahdetuilla tai tuoreilla tomaateilla. . Jos suolainen juhlatarjoilu perustuu voileipäkakkuihin, tee niitä ainakin kahta eri makua. gluteeniton . vegaaninen pakastettava Pane leivät kuorineen monitoimikoneeseen ja jauha ne murusiksi. Lisää joukkoon pari lusikallista täytettä ja kaada liivateseos sitten täytteeseen samalla sekoittaen. Leikkaa kakun reunoista pois ohut siivu, jolloin reunukset kaunistuvat. Hyydytettävä savukalakakku on juhlapöydän varma hitti. Vaahdota kerma ja kääntele sekaan. Alpro) 1 etikkapunajuuri 1/4 punaista paprikaa KOSTUTUS 1/2 dl kasvislientä PÄÄLLE 100 g hummusta 1 rkl maustamatonta kasvipohjaista jogurttia (esim. Hummustäyte. Purista liivatteista ylimääräinen vesi. Painele leipäseos vuoan pohjalle. Aseta päälle kevyt paino, esimerkiksi muovinen leikkuulauta. Anna koneen pyöriä pari sekuntia. Tee tomaattien pintaan ristiviilto. Jos kakun ei tarvitse olla vegaaninen, voit korvata soijajogurtin turkkilaisella jogurtilla. Lehdet saavat öljyn roiskahtelemaan. Pane hummus, jogurtti ja punajuuri monitoimikoneeseen. Kaada täyte pohjan päälle. Lisää leipäkerros, kostuta ja levitä päälle avokadotäyte. Peitä pyöreän irtopohjavuoan ( Ø 26 cm) pohja leivinpaperilla. Halkaise tomaatit, poista kanta ja siemenet. Upota liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Kostuta ne kevyesti kasvisliemellä. Lisää kalat ja yrtit. Peitä leivillä ja kostuta huolella. Peitä kakku ja hyydytä jääkaapissa vähintään 4 tuntia. . KASVISVOILEIPÄKAKKU 1 t + 12 t vetäytyminen 8 annosta . Lisää tomaatit ja mausteet. Kasta tomaatit hetkeksi kiehuvaan veteen ja vedä kuori pois. Sekoita paprikat täytteeseen. pala (150 g) hiivaleipää pala (150 g) saaristolaisleipää 80 g rasiamargariinia (rasvaa yli 60 %) 2 rkl vettä TÄYTE 4 liivatelehteä 200 g perattua lämminsavulohta 75 g kylmäsavulohta 400 g wasabituorejuustoa (Crème Bonjour) 200 g kermaviiliä (ei kevyttä) 1/2 dl tuoretta tilliä silputtuna 1/2 dl ruohosipulia silputtuna 1 dl vispikermaa 3 rkl sitruunamehua PINNALLE 1/2 kurkkua 10 retiisiä 50 g kylmäsavulohta 1/2 dl ruohosipulia silputtuna 1 rku basilikaa . Viipaloi kurkku ja retiisit. Liuota liivatteet mehuun. Voileipäkakun menekki juhlapöydässä riippuu paljon siitä, mitä muuta suolaista on tarjolla. Kuumenna sitruunamehu kiehuvaksi ja nosta liedeltä. Paahda tomaatteja 120 asteessa 40–60 minuuttia. Halkaise tomaatit, ripottele pinnalle vähän suolaa ja pippuria. Kääri kakku tiiviisti muovikelmuun. Pyöräytä sileäksi. * Paahdetut tomaatit. Korvaa halutessasi osa täytteen wasabituorejuustosta maustamattomalla, jolloin maku on miedompi. Anna kakun tekeytyä seuraavaan päivän. Hienonna lämminsavulohi haarukalla
Mausta seos ripauksella suolaa. * Jos kakun reunat on siistitty huolella, ei reunoja tarvitse peittää. * Liemi voi olla vedellä laimennettua sitruunamehua, lihatai kasvislientä tai maitoa. Lisää kurkut ja ruohosipulisilppu. Kinkkuvoileipäkakku on juhlien toivottu klassikko. Hyytelökakkuihin, joihin leipä murennetaan, ei tarvitse poistaa kuorta. * Poista leivistä kuoret sahanteräisellä veitsellä. Asettele pohjalle neljä palaa leipää. * Gluteeniton voileipäkakku syntyy kätevimmin pakasteena myytävästä gluteenittomasta paahtoleivästä. Koristele kakku melonipaloilla ja kinkkuruusukkeilla. Jätä tuoreyrtit, versot, salaatinlehdet tässä tapauksessa pois ja korvaa majoneesi tuorejuustolla. Kinkkutäyte. * Kymmenen hengen kakkuun kuluu kostutuslientä 1/2–1 dl. Lisää sinappi, persilja ja mustapippuri. Kostuta erityisen huolella leipäviipaleiden reunat ja päällimmäinen leipäkerros. Kurkkutäyte. Tähän kinkkukakkuun antavat raikkautta hedelmät ja kurkku. Anna kakun vetäytyä kelmulla peitettynä jääkaapissa yön yli. Kuori ja kuutioi päärynä tai omena. Notkista tuorejuusto ranskankermalla. * Voit myös leipoa leivän itse. * Käytä laktoosittomia maitotuotteita mutta vältä kevytversioita. Kevyt ja höttöinen leipä tarvitsee vain sipaisun nestettä. 12 viipaletta isoa vuokatai paahtoleipää KINKKUTÄYTE 200 g ylikypsää palvikinkkua 1 päärynä tai omena 100 g maustamatonta tuorejuustoa (ei kevyttä) 1 dl ranskankermaa (ei kevyttä) 2 rkl dijoninsinappia 1/2 dl lehtipersiljaa silputtuna 1/4 tl mustapippuria 1/4 tl suolaa KURKKUTÄYTE 1/2 kurkkua 2 maustekurkkua 150 g valkosipulituorejuustoa 1 dl ranskankermaa (ei kevyttä) 1/2 dl ruohosipulia silputtuna KOSTUTUS 1/2 dl lihalientä PINNALLE (JA REUNOILLE) 1/2–1 hunajaja/tai cantaloupemelonia ja 1/4 vesimelonia 100 g ilmakuivattua kinkkua 100–200 g Koskenlaskija ruoka -cheddarjuustoa 1 rku viinisuolaheinää tai rucolaa Valitse hyvä leipä * Voileipäkakun leipänä voit käyttää joko valmista paahtoleipää tai juureen tehtyä viipaloitua vuokaleipää (esim Pågen). Peitä neliönmuotoisen vuoan (noin 20 cm x 20 cm) pohja leivinpaperilla. Lisää pinnalle suolaheinän tai rucolan lehtiä juuri ennen kuin nostat kakun pöytään. Levitä päälle kurkkutäyte. * Mikäli kakku tulee olemaan pitkään huoneenlämmössä, valitse nahistumattomia koristeita. Koristeet paljastavat kakun luonteen, mutta niillä voi myös olla lisämakua antava tarkoitus. Pyöräytä viipaleet ruusukkeiksi. Lisää täytteen päälle toinen leipäkerros ja kinkkutäyte. KINKKUVOILEIPÄKAKKU 1 t + 12 t vetäytyminen 12 annosta . Jos suolainen juhlatarjoilu perustuu voileipäkakkuihin, tee niitä ainakin kahta eri makua. Kuutioi myös maustekurkut. * Tasaisimmin kakku kostuu pullasutia käyttämällä. 81. Notkista tuorejuusto ranskankermalla. * Hyvässä täytteessä on sekä kirpeyttä, makeutta että suolaisuutta. Levitä juusto kakun pinnalle. * Riittävän pitkä tekeytymisaika takaa tasaisesti kostuneen kakun. * Vältä liian kevyitä ja höttöisiä paahtoleipiä, jotka painuvat auttamatta kasaan kakun kokoamisen jälkeen. Puolita kinkkuviipaleet pitkittäin. Pinnalle sopii cheddarjuuston sijaan myös majoneesi-ranskankermaseos. VINKKEJÄ VOILEIPÄKAKUN TEKOON Koristele nätisti * Voileipäkakku kannattaa kuorruttaa ja koristella vasta viime tipassa ennen tarjoamista. (Voit koota kakun myös ilman vuokaa ja kietoa sen kelmuun.) Leikkaa leivistä kuoret pois. Osta tai leivo leipä vähintään päivä ennen kakun kokoamista. Peitä toinen täytekerros leipäkerroksella ja kostuta se huolellisesti. Leikkaa melonit kuutioiksi tai ota niistä palloja palloraudalla. Täytä herkullisesti * Täyte on voileipäkakun sydän, ja yksikin hyvä täyte riittää. Muista kostutus * Kostutus on tärkeää mehevän lopputuloksen kannalta. Majoneesia, ranskankermaa ja smetanaa kannattaa käyttää kohtuudella, sillä suurina määrinä ne vaimentavat kakun maun. Halkaise kurkku, kaavi pois siemenet ja leikkaa kurkku hyvin pieniksi kuutioiksi. Sekoita joukkoon kinkkusilppu ja hedelmäkuutiot. Silppua kinkku. Varaa voileipäkakkua (jokaista makua) vähintään viipale jokaiselle juhlijalle. Tiivistä ruispitoista leipää saa kostuttaa kunnolla. Sivele ne kevyesti lihaliemellä
Mitä pidit kohteesta, hotellista ja lentoyhtiöstä. Arvomme osallistujien kesken myös Samsoniten Skydro Spinner 75 -uutuusmatkalaukun (arvo 269?e) sekä kolme Mondon opaskirjapakettia (arvo 66?e). Osallistu matkailijoiden suosikkilistan tekoon! Julkaisemme top-kohteet Mondo-lehdessä 9/2016.. Arvo 269 € Arvo 66 € Anna arviosi ja voita Icelandairin 1?000 euron unelmamatka Islantiin kahdelle! Osallistu 31.7.2016 mennessä osoitteessa mondo.fi/top50 Osallistu suureen Mondo Top 50 -kyselyyn! Missä olet matkustanut viimeisen vuoden aikana
Upota rosettirauta öljyyn ja anna sen kuumentua. maidoton . Rosettien valmistuksen tärkein työkalu on rosettirauta, jonka voi ostaa keittiötarvikekaupasta. ANTTI JA MIKA ovat bloggaajia, jotka kehittelevät vapuksi reseptejä makeaakin makeampiin munkkeihin. Anna ylimääräisen taikinan valua pois ja upota rosettirauta taikinoineen öljyyn. Anna taikinan levätä puolisen tuntia. Nosta valmiit rosetit valumaan talouspaperin päälle lautaselle. Rosettien maku muistuttaa tippaleipää, mutta niiden valmistus on paljon helpompaa. gluteeniton . Antti Lumiainen kuvat Mika Rampa Rapeaa vappua Maku-lehdessä paistetaan lettuja, perinteiseen tapaan tietenkin. Pidä rosettirautaa öljyssä upoksissa 2–3 minuuttia. PERINTEISET ROSETIT 60 min + 30 min taikinan lepääminen 25 kpl Rosetit säilyvät hyvinä ja rapeina jopa neljä päivää, kunhan ne säilytetään kuivassa. munaton . Käännä rosetti hetkeksi toisinpäin, jotta se kypsyy tasaisesti. Näin taikina tarttuu kunnolla rautaan. 2 munaa 2 tl sokeria 1/2 tl suolaa 1 1/2 dl maitoa 1 1/2 dl vehnäjauhoja PAISTAMINEN noin 1 l rypsiöljyä VIIMEISTELY 1 rkl tomusokeria Vatkaa munat, sokeri ja suola kulhossa. Kuumenna öljy padassa tai laakeassa kattilassa 170–190-asteiseksi. Sekoita taikina tasaiseksi. Tarjoa siman kanssa. Kokeile tänä vuonna klassikkoherkkua. Siivilöi jäähtyneiden rosettien pinnalle tomusokeria. Lisää maito ja jauhot. Jos rosetti ei irtoa ja tipahda öljyyn, auta sitä hieman veitsellä. Tavoitat perinneruokailijat myös: facebook.com/PerinneruokaaPrkl twitter.com/PerinneruokPRKL Lue Mikan ja Antin blogia osoitteessa: maku.fi/ perinneruokaa-prkl ja kerro, mitä ruokia haluaisit jatkossa nähdä palstalla ja blogissa. Dippaa kuuma rauta taikinaan hetkeksi. vegaaninen pakastettava 83 PERINNERUOKAA. Seuraa Instagramissa @perinneruokaaprkl
Sima on valmista juotavaksi noin viikon kuluttua. Sekoita, kunnes sokerit ovat liuen neet. Tässä on lasten ja aikuisten lempijuoma, kotilimppari ja kesäjuhlien janon sammuttaja. Lisää teelusikallinen sokeria pulloon. Inkiväärillä maustettu sima toimii kevään yleisdrinkkinä ja juhlien alkoholittomana juomana. . Hunaja antaa simalle lempeän makeuden ja kullankeltaisen värin. gluteeniton . Valmiissa simassa rusinat nousevat pintaan. SIMA 30 min + 1 vk tekeytyminen 20 lasillista . Pudota hyvin pestyihin pulloihin muutama rusina. Poista kuoripalat. . Sima on valmista viikon kuluessa. Tee sima vaihteeksi limeteistä. Leikkaa kuoren värillinen osa talteen kuorimaveitsellä. Anna siman käydä huoneenlämmössä vuorokauden ajan. Lisää joukkoon sokerit ja sitruunaviipaleet. Liuota hiiva vesitilkkaan ja lisää joukkoon. Mittaa fariinisokeri ja tavallinen sokeri isoon ämpäriin. Anna juoman tekeytyä huoneenlämmössä liinalla peitettynä yön yli. Nosta jääkaappiin. Anna seoksen jäähtyä 42-asteiseksi. Sekoita, kunnes sokerit ovat liuenneet. Sulje pullot korkeilla ja nosta ne viileään. 4 l vettä 1 1/4 l raparperipaloja 3 rkl luomusitruunan kuorta raastettuna 250 g (3 1/2 dl) fariinisokeria 3 1/2 dl (300 g) sokeria 2 rkl vaniljasokeria 1/2 dl sitruunamehua 7 g hiivaa Kuumenna puolet vedestä, raparperija sitruunankuoripalat kiehuvaksi. 2 luomusitruunaa 4 l vettä 250 g (3 1/2 dl) fariinisokeria 3 dl (250 g) sokeria 5 g hiivaa PULLOIHIN rusinoita (1 tl/1 pullo) sokeria (1 tl/1 pullo) Pese sitruunat kunnolla harjalla ja lämpimällä vedellä. Lisää limetinkuoret ja viipaloitu inkivääri. Keitä hiljalleen kannen alla noin 20 minuuttia. . Kaada sima pulloihin suppilon avulla. Kiehauta seos ja nosta kattila liedeltä. Kiehauta kattilassa puolet vedestä. Anna siman käydä huoneenlämmössä yön yli. Aito sima on huippuhyvää. koonnut Emilia Kolari ohjeet Maku.fi kuva Satu Nyström LIMETTISIMA 30 min + 1 vk tekeytyminen 25 lasillista . . Siivilöi ja pullota sima puhtaisiin pulloihin. maidoton . Jännä aromi tulee katajanmarjoista. Kiehauta sokerit sitruunaveteen viikkoa ennen vappua. Pehmeät kuplat syntyvät hitaasti kylmässä. . 3 1/2 l vettä 1 prk (500 g) hunajaa 2 kanelitankoa 1 hyvin pestyn luomusitruunan kuori ja mehu (1 dl) 1 rkl katajanmarjoja 1/2 tl kuivahiivaa PULLOIHIN sokeria (1 tl/1 pullo) Kaada vesi kattilaan. Anna liemen jäähtyä. 5 x sima Kevyitä poreita ja kirpeitä kuplia. . Sekoita, kunnes sokeri on liuennut. Siivilöi ja pullota sima puhtaisiin pulloihin. munaton . 4 limettiä 5 l vettä 300 g (4 dl) fariinisokeria 3 1/2 dl (300 g) sokeria 1 rkl tuoretta inkivääriä kuorittuna ja viipaloituna 7 g hiivaa 1 dl rusinoita Pese limetit hyvin kuumalla vedellä. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja mittaa joukkoon sokerit. Sekoita joukkoon kuivahiiva. Lisää joukkoon loppu vesi kylmänä. Liuota hiiva pieneen vesitilkkaan ja lisää haalean sitruuna-sokerinesteen joukkoon. Nosta kattila pois levyltä. Säilytä valmis sima jääkaapissa. Anna siman käydä kylmässä noin viikon ajan. Perkaa raparperit juomaan. . Lisää loppu vesi, vaniljasokeri ja sitruunamehu. . Siivilöi sima. Leikkaa sitten pois kuoren valkoinen, kitkerä osa. Lisää hunaja, kanelitangot, sitruunan kuoret ja mehu sekä katajanmarjat. Anna siman käydä huoneenlämmössä 12–24 tuntia. Sulje pullot korkeilla ja nosta ne viileään. Siivilöi juoma. vegaaninen pakastettava 84. Niistä alkaa kevät. RAPARPERISIMA 30 min + 1 vk tekeytyminen 25 lasillista . . . Kaada sima pulloihin suppilon avulla. Viipaloi ne kuorineen. Siivilöi joukkoon raparperimehuseos. Murenna joukkoon hiiva, kun liemi on kädenlämpöinen. . . Mittaa hyvin pestyihin pulloihin teelusikallinen sokeria ja rusinoita. Anna hunajasiman käydä 5–7 päivää viileässä ennen tarjoamista. Viipaloi hedelmät. HUNAJASIMA 10 min + 1 vk tekeytyminen 20 lasillista
Anna keitoksen porista hiljalleen kannen alla noin 15 minuuttia. Siivilöi ja pullota juoma. . Mittaa joukkoon myös siirappi ja sokeri. Voikukkasima on valmista, kun rusinat nousevat pintaan.. Nosta pullot kylmään. Lisää se liemeen. Nosta kattila liedeltä. . VOIKUKKASIMA 1 t + 5 vrk tekeytyminen 25 lasillista . Pudota pestyjen pullojen pohjalle ripaus sokeria ja muutama rusina. Kuumenna isossa kattilassa vesi ja terälehdet kiehuvaksi. Anna seoksen jäähtyä kädenlämpöiseksi ja liuota joukkoon hiiva. Anna juoman käydä huoneenlämmössä runsas vuorokausi. Revi kukista keltaiset terälehdet ja huuhtele ne siivilässä. Pese, kuori ja viipaloi sitruuna. 2 1/2 l voikukkia (ilman varsia) 5 l vettä 1 dl vaaleaa siirappia 4 1/2 dl sokeria 1 1/2 luomusitruunaa 5 g hiivaa PULLOIHIN rusinoita (1 tl/1 pullo) sokeria (1 tl/1 pullo) Kerää voikukan kukat puhtaalta kasvupaikalta aurinkoisella säällä, jolloin kukat ovat avoinna. Näe ne siman aineksina ja valjasta lapset keräilemään kukkaset talteen. Voikukatko rikkaruohoja.
Täytä pikkuleivät. Lähetä reseptisi 9.5. Lisää välillä kermaa ja sekoita taikina tasaiseksi. Kahden kerroksen väkeä . Silloin täytän ne aina aprikoosihillolla.” Pirkko Latvala, Turku. gluteeniton . Lisää joukkoon muna hyvin vatkaen. Sofie Sergelius kuva Satu Nyström ” Perin rakastamani ohjeen isoisotädiltäni Kekulta, joka viittasi pikkuleipiin joskus nimellä ”kahden kerroksen väkeä”. Lukijamme Pirkon herrasväen pikkuleivissä ei pihistellä voissa eikä sokerissa. Nosta ne leivinpaperin päälle pellille. Nykyään leivon pikkuleipiä jouluksi perheelleni, vanhemmilleni ja appivanhemmilleni. 250 g voita 2 dl (noin 200 g) sokeria 1 muna noin 8 dl (450 g) vehnäjauhoja 1 tl vaniljasokeria 1 dl kuohukermaa TÄYTE noin 500 g vadelmamarmeladia tai kiinteää vadelmahilloa (tai aprikoosihilloa) PINNALLE 1 dl hienoa kidesokeria (Siro) Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Julkaistun ohjeen lähettäjälle on luvassa keittokirjapalkinto. mennessä emilia.kolari@a-lehdet.fi. Levitä ohut kerros vadelmamarmeladia yhdelle pikkuleivälle ja paina toinen kanneksi. Anna taikinan kiinteytyä jääkaapissa pari tuntia. vegaaninen pakastettava 86 LUKIJAN OHJE. Seuraavaksi etsimme parhaan mustikkapiirakan ohjetta. Pyörittele täytetyt pikkuleivät sokerissa. Tätä parempaa juhlapikkuleipien ohjetta saa hakea. Onko sinulla sellaista. Aprikoosihillolla täytettyjä herkkuja säilytettiin lapsuudenkotini kellarin rappusilla, mistä me lapset kävimme niitä pihistämässä. * Voit helpottaa juhlavalmisteluja pakastamalla valmiit pikkuleivät valmiiksi paistettuina. munaton . Ota levystä pikkuleipäpaloja pyöreällä muotilla (Ø 3–4 cm). Kauli taikina muutaman millin paksuiseksi levyksi jauhoja apuna käyttäen. Vastapaistettuina täytetyt pikkuleivät ovat ihanan mureita, jääkaapissa peitettynä levänneet herkullisen pehmeitä. Paista 200-asteisessa uunissa 8–10 minuuttia pikkuleipien paksuudesta riippuen. Anna jäähtyä. HERRASVÄEN PIKKULEIVÄT 25 min + 2 t taikinan jähmettyminen + 20 min paistaminen ja jäähdyttäminen noin 30 kpl Klassiset herrasväen pikkuleivät yhdistävät murotaikinan ja vadelmahillon. Sekoita jauhot ja vaniljasokeri keskenään. (Taikinaan ei tarvita leivinjauhetta.) Siivilöi jauhoseos taikinaan. maidoton
Valuta suklaata kakun reunojen yli, lado reippaasti irtokarkkeja kakun ympärille tai asettele kukkia kakun päälle koristeeksi. Modon salmiakkisiirappi 350 ml, 7 €. 3 X KAUNIS KAKKUVATI ELINA JYVÄS on tuottaja, joka ei ole ikinä paistanut rosetteja tai tippaleipiä. kitchentime.fi 87 TAIKINAA TOMUSOKERIA. Vati on katseenvangitsija tyhjänäkin. Miss Étoilen kakkuvati Ø 15,5 cm, korkeus 14 cm, 27 €. Lakritsin makua kakkuja keksitaikinoihin saa kätevästi hienojakoisella lakritsijauheella. Kokeile överikakkua kotikeittiössä. annemaris.fi 2 Piparkakkureunainen kakkuvati on ohutta posliinia. Vati kestää pakastimen, astianpesukoneen ja mikron. Vadeille on nostettu ihania pääsiäiskakkuja, juustokakkuja ja rahkapiirakoita. Överikakun koristeluun käytetään rohkeita värejä, luodaan ylitsepursuavia kasoja ja kekoja sekä käytetään valtavat määrät rekvisiittaa. @mrs_h_ @svaarala @iralisbet Ota kuva leivonnaisestasi ja tägää se Instagramissa #makulehti @makulehti Överikakut Kukapa ei kevään aikana olisi nähnyt Piqued Interest -kakkuja somessa. Dr. Sofie Sergelius Lakritsi ja salmiakki Lakritsija salmiakkihuuma ei osoita laantumisen merkkejä. Lakritsin makua komppaavat sitruuna, vadelma, tyrni, mustaviinimarja ja valkosuklaa. Kotimainen Modo-salmiakkisiirappi sopii kakuntäytteisiin, kuorrutuksiin ja marenkeihin. LUKIJAT LEIPOVAT Värikäs pääsiäisnumeromme innosti Maku-lehden leipojia. Tuiki tavallinen täytekakku koristellaan niin hauskasti ja hulvattomasti kuin vain mielikuvitus sallii. Kokeile lakritsijauhetta myös kuorrutuksissa sekä jäätelöissä ja jäädykkeissä. sopivat vallattomat munkkitikkarit. Urtekramin Luomu lakritsijauhe 40 g, 3,80 €. Oetkerin salmiakkikastike maustaa muffinitaikinat ja kakunkuorrutukset. Dr. Mitä enemmän koristeita, sitä parempi kakku. Kakkutaidetta ja huikeita tilaustöinä tehtäviä herkkuja marsispossu.blogspot.fi K U VA T A -L EH TI EN K U VA TO IM IT U S JA VA LM IS TA JA T Seuraa Instagramissa @bakinginstinct KAUDEN VILLITYS Vappukekkereille 1.5. Päinvastoin, uusia tuotteita tulee markkinoille taukoamatta. Piqued Interest -kakkujen tavallisimpia koristeita ovat macaron-leivokset, tikkarit, kukat, lelut, hedelmät, marjat, popcornit ja suklaalastut. Katso ohje 1 Soman mustavalkoisen kakkuvadin päältä paljastuvat viekoittelevat silmät ja suu. Pillivuytin kakkuvati Ø 31,5 cm, 82 €. Ricen kakkuvati ja kupu Ø 27 cm, korkeus 11,5 cm, 33 €. kokkipuoti.fi 3 Vihreä kakkuvati ja läpinäkyvä kupu ovat huoletonta muovia ja sopivat rentoihin puutarhaja synttärijuhliin. Tämä taideteos jää taatusti kaikille herkuttelijoille mieleen. Oetkerin salmiakkikastike 150 g, 2,80 €
Tähän en ole löytänyt ratkaisua. -Kyllikki MAKU VASTAA Vau, tällainen ohje on etsintäkuulutettava. Ei haittaisi, vaikka niitä olisi enemmänkin. Makulukijaraadilta: Viime Maku oli ihanan keväinen lehti. @hannalehmusto: ”Lapset nukkuu. Pienten lasteni kanssa teimme ihania pääsiäistipuja. Kiitos etukäteen. Lähetä meille palautetta: maku.fi/lehti, facebook.com/Maku. Autolla Gotlannissa oli mielenkiintoinen juttu. lehti tai twitter.com/ makulehti @AilaLind: Flunssapäivän piristys: Kuuma chai latte, kevätaurinko ja uunituore @makulehti. Maku on mahtava lehti, ainut jota tilaan! -Joni * Lehteä on vaikea lukea liian pienen fontin vuoksi. * Lisää viinitietoutta eri ruokalajien yhteydessä ja yksinkertaisessa muodossa. -Tarja * Hyvä lehti, ihania reseptejä. Luulen, että kirjasinkoon suurentaminen helpottaisi lehden lukemista ja selkeyttäisi myös ulkoasua. * Parhaat leivontaohjeet löytää aina Maku-lehdestä. Itse lopetin tilauksen, koska en pysty lukemaan pientä tekstiä. Onneksi Maku nappaa niitä lehteen esittelyyn. -Teijo * En ole ennen käyttänyt hedelmiä ruoanlaitossa, kiitos niistä ohjeista. Tuntuu jo paljon paremmalta. -Sari * Nyt sain lehdestä pääsiäiseksi herkullisia ruokaja leivontaohjeita, joita voin valmistaa jo ajoissa ja nauttia pääsiäisestä perheen kanssa lepäillen. Sain ystävältä mangoja ja iloitsin myös lehden mangoresepteistä. -Toini * ”Ottakaa te nuo siliät potut, minä voin syödä nämä rupiset. Viikonloppuna uusinta :)” FACEBOOKHELMI. <3 MAKULAISET INSTAGRAMISSA KUUKAUDEN TWIITTI Eija Nylund: ”Selattu ja kuolattu kannesta kanteen. Sano kulkumies, kun lihapullat lautaselleen kahmi!”, suomalainen sananlasku. -Tarja * Kiitos banaanikakkuohjeesta. Toivoisin erilaisia kakunkoristeluideoita ja leivonnaisia pienellä budjetilla toteutettavaksi. -Anne * Kiitoksia Tipu tai muna -jutusta. Tästä syystä myös reseptien käyttö on hankalaa. -Merja * Monipuolisten ruokaohjeiden lisäksi voisitte antaa enemmän vinkkejä erilaisiin kattauksiin ja ruokapöydän koristeluihin. -Marja * Mitenkä olisi lehteen muutamia reseptejä, joita voisi tehdä yhdessä 2-, 5ja 8-vuotiaiden kanssa ilman suurempia sotkuja (vehnäjauhopussi lattialla, margariinit lapsosten käsissä). Versova puutarha -juttu sai katseen kääntymään parvekkeelle, kauanko menee vielä, että sinne voi jotain istuttaa. Ajattelin kuitenkin kokeilla mangon tilalle jotain muuta, ehkä veriappelsiineja. Toivottavasti saat nopean vastauksen. Tekolistalleni pääsivät sisilialaiset lihapullat, samoin mangojuustokakku. -Stina * Gluteenittomia kakkuohjeita kaipailisin. Kiitos kaikille Makupostia lähettäneille! * Kauppojen hyllyille tulee paljon erilaisia uutuuksia. Nina Ruokonen, Raisio. Pistämme kyselyn Facebook-sivuillemme (facebook.com/ Maku.lehti) lehden ilmestymispäivänä. Nyt kun vielä joltain löytyisi ohje mausteiseen kuivakakkuun, jolle sen jäähdyttyä ”juotetaan” kaksi desilitraa konjakkia. Otamme pienet fonttimme nyt tarkempaan syyniin. -Sinikka MAKU VASTAA Ihana kuulla, että saimme olla juhlavalmisteluissasi mukana. -Tuula MAKU VASTAA Kiitos kommentistasi, harmillista että olet päätynyt lopettamaan tilauksen. -Eila * Superlehti taas. Olen etsinyt sellaista jo kauan. Kotiäidin lounas ja uunituore #makulehti :)” @heidisannamarianne: ”#maissikeittoa #maissikeitto #kevätauringossa #makulehti #maku #maukasta (...)” Makupostia Maku 2/2016 sai lukijamme innostumaan rahkasta, pääsiäisruoista ja hauskoista tipukarkeista
Paluu hotelliin. Tutustumista Offi daan. Arvomme kaksi noin 140 €:n arvoista palkintosettiä. Maku 2/2016 -lehden parhaiksi jutuiksi äänestettiin Kaiken takana on rahka, Kevätmielellä ja Autolla Gotlannissa. Mikä on mielestäsi tämän lehden paras juttu. Paluu Ascoliin ja vapaa ilta. ITALIAN LÄMPÖÖN LOKAKUUSSA!. 1. Matka edellyttää normaalia liikuntakykyä. Majoittuminen Palazzo dei Mercanti -hotelliin. Lähetä viesti numeroon 173585. Runsas aperitiivi tilan tapaan, jonka aikana maistelemme talon viinejä ja oliiviöljyä. Kirjoita viestisi huolellisesti, sillä jokainen lähetetty viesti laskutetaan. Hintaan sisältyy: lennot, verot, matkustajamaksut, majoitus, italian kielen oppitunnit ja opetusmateriaali, kokkikurssit, ohjelmassa mainitut ruokailut ja käynnit vierailukohteissa. Pysähdymme matkalla, jolloin mahdollisuus ruokailla. Paistoastiat on valmistettu tukevasta valetusta alumiinista ja niissä on kestävä pinnoite. 16.10. Aamiainen ja kielikurssi. Viikon aikana opiskellaan italiaa ja kokataan toscanalaista ja marchelaista ruokaa. Majoittuminen Tavarnellen pikkukaupungissa Hotelli Borgo di Cortefredaan. Illallinen Il Vecchio Maneggio -tilalla, jossa kasvatetaan muun muassa harvinaista ja kallista sahramia. Retki San Gimignanon keskiaikaiseen tornikaupunkiin. Torilla myydään muun muassa vaatteita, juustoja, hedelmiä ja kodintarvikkeita. 17.10. Lähetä meille postikortti osoitteella: Maku, Lukijakilpailu, 00081 A-lehdet Kirjoita halutessasi korttiin myös terveisesi toimitukselle. 20.10. Palvelu toimii Soneran, Elisan, Kolumbuksen, DNA:n, Tele Finlandin, Ainan, GoMobilen ja Saunalahden matkapuhelinliittymillä. Matkalla San Benedetto del Trontoon pysähdymme oliivipuristamossa, maistelemassa erilaisia neitsytoliiviöljyjä. Bussilla Toscanasta Ascoli Picenon kaupunkiin Marchen maakuntaan. Netissä: maku.fi/lukijakilpailu 2. Kielikurssin jälkeen lähdemme San Cascianon torille harjoittelemaan italian kieltä. Vapaa-aikaa. Jatkamme läheiselle viinitilalle, joka tuottaa tunnettua Vernaccia-viiniä. Lukijakilpailu OSALLISTU JA VOITA! Miltä sivulta alkaa paras juttu. Kalalounaan jälkeen jatkamme Roomaan, josta lento klo 19.45 laskeutuu Helsinkiin klo 00.05 (22.10.). Aamiainen. Aamiainen. Lähetä vastauksesi 20 .5.2016 mennessä. N im ija os oi te tie to ja vo id aa n kä yt tä ä ja lu ov ut ta a m ar kk in oi nt iin he nk ilö tie to la in m uk ai se st i. Aamulento klo 7.50 Roomaan, josta bussilla kohti Toscanaa. Ohjelma: 15.10. Esimerkkiviesti: MKKISA1 3 70 MAIJA MEIKÄLÄINEN MALLIKATU 7 00250 HELSINKI. Viestin hinta on 0,95 €. 21.10. Iltapäivän lopulla lähtö Relais del Colle -tilalle, jossa kokkauskurssi ja illallinen. Talo Italiassa -televisio-ohjelmasta tuttu kaksikko, Ella Kanninen ja Paolo Pellei, yhdistää taitonsa. Illallinen. Näin osallistut kännykällä: Kirjoita tekstiviesti MKKISA1 (välilyönti) lehden numero, parhaan jutun sivunumero sekä nimesi ja osoitteesi. Aamiainen. Kävelykierroksen jälkeen vapaata. Tuulan matkat Oikeudet muutoksiin pidätetään. Vastaa ja voit voittaa kestävän ja käytännöllisen Heirolin Grippy-paistosetin. Kurssi sopii sekä aloittelijoille että edistyneemmille opiskelijoille. Osallistu kilpailuun, niin voit voittaa laadukkaan Heirolin Grippy-paistosetin, johon kuuluu paistinpannu (Ø 26 cm), paistokasari (4 l), induktioliedelle sopiva sydänlettupannu ja Steelypaistinlasta. Kevyt aperitiivi ja illallinen tyylikkäässä Il Desco -ravintolassa. Aamiainen ja kielikurssi. Toimitusmaksu 14 €/varaus. Pysähdymme matkalla, jolloin mahdollisuus ruokailla. 18.10. 19.10. Bussilla keskiaikaiseen Offi dan kaupunkiin. 3. Iltapäivällä kokkaamme toscanalaisen illallisen. Varaukset ja tiedustelut: La Strada Travels 050 535 7671 tai info@lastradatravels.. Hinta: 1 690 €/hlö 2 hh, lisämaksu 1 hh 190 €. Vierailu pienellä luomuviinitilalla. Aamiainen. Runsas lounasta muistuttava aperitiivi italialaiseen tyyliin enoteekissa. Maku 2/2016 lukijakisapalkinnon, Orthexin GastroMax-keittiörasioita voittivat Visa Alanko Lahdesta, Raimo Laakso Kotkasta, Marja Miettinen Helsingistä ja Pirjo Portimo Posiolta. Aperitiivi toscanalaiseen tapaan ja kevyt oppitunti ennen kävelykierrosta Tavarnellessa. Italian kieltä ja kokkausta Toscanassa ja Marchessa 15.–21.10.2016 Il Vecchio Maneggio -tilan emäntä toivottaa sinut tervetulleeksi. Myytävänä on muun muassa oliiviöljyä sisältäviä voiteita ja muita kauneustuotteita
Oetkerin Gel Colours) Kuutioi kylmä voi kulhoon. Taputtele taikina levyksi. Jaa taikina kahtia. Värjää toinen puoli taikinasta punaisella geelivärillä niin, että taikina saa reilusti väriä. vegaaninen pakastettava 90. Säilytä keksit kannellisessa rasiassa, jotta ne säilyvät rapeina. . Nypi taikina murumaiseksi. Lisää muut ainekset munaa ja elintarvikeväriä lukuun ottamatta. Elina Jyväs kuvausavustaja Sofie Sergelius kuva Satu Nyström SYDÄNKEKSIT 45 min + 2 t taikinan vetäytyminen 40–50 kpl Inkivääri antaa keksitaikinalle suloisen potkun ja maissitärkkelys kielen vievän mureuden. Jäähdytä keksit ritilällä. KEKSITAIKINA 200 g voita (kylmää) noin 3 1/2 dl vehnäjauhoja 1 dl maissitärkkelystä (Maizena) 1 dl sokeria 3/4 dl tomusokeria 2 tl vaniljasokeria 1 tl leivinjauhetta 1 tl jauhettua inkivääriä 1/4 tl suolaa 1 muna LISÄKSI 1/2–1 tl punaista geeliväriä (esim. Kauli taikina jauhojen avulla ohuehkoksi levyksi ja ota siitä pienellä sydänmuotilla taikinakuvioita. Nämä pikkuleivät leivotaan tottakai voihin. gluteeniton . Nosta taikina jääkaappiin muutamaksi tunniksi tai yön ajaksi. Muotoile värjätty ja värjäämätön taikina tangoiksi ja kääri ne löyhälle rullalle toistensa lomaan. Dr. Onnea äidille Marmoroidut inkiväärikeksit voi leipoa lahjaksi etukäteen ja pakata kauniiseen rasiaan. Taikina saa jäädä marmoroituneeksi, älä sekoita taikinasta tasaväristä. munaton . maidoton . Siirrä ne leivinpaperin päälle uunipellille. Paista keksejä 175-asteisen uunin keskitasolla 8–10 minuuttia, kunnes ne ovat kypsiä mutta vielä melko vaaleita. Lisää muna ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi
Seuraava ilmestyy 15.6. ja Arkiruoka-ekstra 14.9. Kuumat kesäherkut Villiyrttien ABC Mökkigrillissä tirisee litistetty kana Uudet potut + ihanimmat kesäkalat 2 viikon arkisalaatit Lukijan ohje: mustikkapiirakka Malta leipoa mansikasta VERTAILUSSA savustimet VALITSE SOPIVIN Tulossa: Syksyn säilöntä 17.8. Tilaa unelmien ruokalehti osoitteessa www.maku.fi
UUTUUS! Dr.Oetker_hiiva_230x267.indd 1 29.3.2016 16.46 Pal.vko 2016-24 517755-1603. Oetker Kuivahiivaa sokeria, rusinoita Kaada sokerit isoon kattilaan tai ämpäriin. Lisää jokaiseen pulloon hieman sokeria ja muutama rusina. Pullota sima. . Ota tilkka simaa, liuota siihen kuivahiiva ja sekoita lopun siman joukkoon. Anna jäähtyä kädenlämpöistä hieman kuumemmaksi. Kiehauta puolet vedestä ja kaada sokerien päälle. Sima on valmista, kun rusinat nousevat pintaan. Sima Dr. Anna käydä huoneenlämmössä noin päivän ajan. Sima säilyy jääkaapissa noin viikon. Noin 5 l simaa 2 sitruunaa 4 l vettä 250 g fariinisokeria 250 g kidesokeria vajaa 1 tl Dr. Lisää loput vedestä sekä sitruunoiden mehu. co m /l ei vo ja ko ri st el e Jotkut asiat kannattaa tehdä itse. | fa ce b o o k. Viileässä valmistumisaika on noin viikko, huoneenlämmössä noin 3 päivää. Rahkamunkkien ohjeen ja muita keväisiä reseptejä löydät osoitteesta oetker.. Oetker Kuivahiivasta w w w .o et ke r.