NYT: SUOMEN AURINKOISIMMAT MÖKKIKUNNAT 7 | 2020 meilläkotona.fi 9,90 € 13 vinkkiä KIERRÄTÄ & SÄÄSTÄ Yhdistetty ulkosuihku ja uimakoppi TEE ITSE • PITÄISIKÖ OTTAA PUNKKIROKOTE VAI EI. • HOUKUTTELE PIHA TÄYTEEN PERHOSIA Kesähuone HULVATON SALUUNA METSÄN SIIMEKSESSÄ & Hurmaava VALOKATE AATELOI TERASSIN Näin kohennat painovoimaisen ilmanvaihdon
Tulisiko siitä mitään. 2 m eidä n mök k i | meilläkotona.fi H uh, onpas ollut päivä. Koska mökillä tuota ohjelmaa, nähtävää ja koettavaa tosiaan riittää, olisi mahdotonta keskittyä päivätyöhön vain kahdeksasta neljään. Pitkän päivän iltana meilläkotona.fi | m eidä n mök k i 2 P.S. Sadesäälläkään minua ei harmita, koska silloin pystyn keskittymään kahta intensiivisemmin meneillään olevan työpäivän agendaan. Popsiiko metsänväki mökkipihasi istutukset. Vasta viime kesänä aloin miettiä, millaista olisi työskennellä kesämökiltä käsin. Se ei kuitenkaan tunnu raskaalta. Tuiki tavalliset luonnonilmiöt tuntuvat taas vaikuttavilta, niin kuin tuulen humina koivuissa ja pikkulintujen livertely tervalepissä. Mökillä työskentelyn etuihin kuuluu myös ajansäästö. Meillä uskotaan vasta nyt, että tulppaanien tilalle pitää istuttaa narsisseja, joista myyrät eivät välitä ollenkaan. Vaikka minusta on hauskaa kipaista kaupungissa lähikonditoriaan hakemaan unenpöpperössä tuoreita croissanteja, tuntuu paljon ihanammalta napsia kasvimaalta tuoretta ruohosipulia aamiaismunakkaaseen. Jos jotain kaipaan, niin työtovereiden tapaamista, sillä videoyhteydet eivät ikinä korvaa kohtaamista samassa tilassa. Tärkeän työpuhelun aikana sain nyhdetyksi melkein ämpärillisen rikkaruohoja. Kaiken tuon lisäksi olen tehnyt tiukasti päivätöitä, ja siksi riippukeinussakin pidin polvien päällä läppäriä ja meneillään oli varsin idearikas Teams-palaveri. Tänään avasin tietokoneen ennen aamuseitsemää, ja kun kohta suljen sen, ilta-aurinko on aloittanut laskunsa kauas peltoaukean taakse. Ehdin lenkille kiirehtimättä, ja saan kaupan päälle hengittää raikasta ilmaa. t e r v e i s i ä m ö k i l t ä Kari-Otso Nevaluoma päätoimittaja. Tänä vuonna siitä on tullut totta nopeammin kuin kuvittelin, osin koronapandemian vuoksi, osin siksi, että maalla oleminen tekee minulle hyvää eivätkä viikonloput enää riitä addiktion tyydyttämiseen. Meidän perheessä mökkikausi alkoi maaliskuussa, mutta työn merkeissä olemme asustelleet täällä toukokuun lopusta lähtien. Ymmärrän hyvin niitä, jotka eivät enää puhu kesämökistään vaan kakkoskodistaan. Olen odottanut sadevesijärjestelmän korjaajia, ihastellut uusien perennojen avautumista, kastellut rutikuivaa kasvimaata, lämmittänyt vettä, nauttinut lounasta aurinkovarjon alla ja lukenut päivän lehteä, joka täällä meidän suunnalla on Turun Sanomat, ja vielä lekotellut suosikkipaikassani riippukeinussa. Olisi mielenkiintoista kuulla, millaisia tuhoja luontokappaleet ovat aiheuttaneet ja millaisia ratkaisuja olet keksinyt niiden pitämiseksi loitolla. Tavallisesti minulta hurahtaa tunti työmatkoihin, täällä muutama vaivainen sekunti. Täällä elämä on mukavan mutkatonta. Välillä työ ja hupi jopa sekoittuvat, ja sekös minua naurattaa
Kesäaamun tunnelmia lammen rannalla kuvasi Juho Rahkonen.. 4 m eidä n mök k i | meilläkotona.fi Kasteen peittämän korennon siivet kimaltelevat kuin säihkyvät jalokivet
• 36 Projekti | Ulkosuihku ja pukukoppi • 40 Villin lännen saluuna Puuppolassa • 42 Työkalupakki | Kuumat grillit • 49 Lasinen kesähuone Sotkamossa • 50 Lauteilla | Savolainen savusauna • 56 Pihalla | Loihdi pihasta pörriäisten keidas • 62 Luonnossa | Hämähäkit ovat kiehtovia otuksia • 64 Rakkaat retrot | Kaiken kansan olut • 68 Lautasella | Grillattu pulla • 73 AINA MUKANA Pääkirjoitus • 2 — Omat kuvat • 6 Ristikko • 70 — Lukijakisa • 72 — Tekijät • 72 Lapsuudenkesä • 74 — Ensi numerossa • 75 Heinäkuu SISÄ LLYS. meilläkotona.fi | m eidä n mök k i 5 Mökkitie | Ajankohtaiset • 8 Punainen mökki Naantalin saaristossa • 10 Tietoisku | Laittaisinko valokatteen. • 20 Puolivilli paratiisi Luopioisissa • 22 Tietoisku | Painovoimaisen ilmanvaihdon ongelmat • 30 Fakta homma | Kaikki kierrätyksestä • 32 Puheenaihe | Punkkirokote • 35 Missä on Suomen paras mökkeilysää
8 6 5 7 4 SUOJAA KOKO PERHE. Osallistu Instagramissa tunnisteella #MMulkorakennus tai lähetä kuva meille Facebookissa. Voi taivas! SEURAAVASSA MEIDÄN MÖKISSÄ ESITTELEMME TEIDÄN LUKIJOIDEN ULKORAKENNUKSIA
Kirsi Huhta: ”Harvoin olen nähnyt auringonlaskun näin loimuavan. Johanna Ehnqvist: ”Saimaan-mökillä täyden kuun aikaan syksyllä 2019 nousi kova myrsky!” 7. Tiina Raatikainen: ”Tuplasateenkaari.” 2. o m a t k u v a t Lukijamme ikuistivat taivaan, kun se leimuaa auringonlaskun väreissä, enteilee myrskyä ja koristautuu sateenkaarin. Hanna Keituri: ”Täysikuu Telarannassa, Etelä-Savossa.” 6. Ulla Valve: ”Tänä kesänä olemme saaneet nauttia värikkäistä illoista Kouvolan Tirvalla.” 2. Voi taivas! 1 k u u k a u d e n k u v a 3 1. Elina Kallionpää: ”Poutapilvi Loimaalla, oman kodin yläpuolelta napattu kuva.” 5. Rouva Rentukka: ”Illalla tuuli tyyntyi, kuikka huuteli kuik-kuu, ja auringonlasku kultasi taivaanrannan.” 4. Ja myrsky olikin valtava mutta vain noin tunnin ajan.” 3. Kuva otettu loppukesällä Kustavissa.” 8. Mari Liimatainen: ”Tyyntä myrskyn edellä
Kotimainen Lumene täyttää 50 vuotta, ja sen kunniaksi sen suosituimmat ihonhoitotuotteet on pakattu kahden tuotteen juhlapakkauksiin, jotka voi kierrättää tai ottaa säilytysrasiaksi. Pakkausten kuvituksen on suunnitellut kuvittaja-suunnittelija Maija Louekari, joka on inspiroitui pohjoisen luonnosta kasveineen ja marjoineen, valkeista öistä ja puhtaasta vedestä. Eivät likoa vedessä, eivätkä häviä.” Maija-Liisa VIILENNÄ JUOMA PULLOSUKALLA ”Kastelemalla sukan kylmällä vedellä ja laittamalla pullon sen sisään varmistat hellejuomien pysymisen viileänä esimerkiksi mökkimatkan ajan. Virta katkeaa myös silloin, jos keitin kytkeytyy päälle tyhjänä. Kun tuoleille on löytynyt sopiva paikka, on aika istahtaa ja tehdä tilaus, joka ranskan kielellä kuuluu: ”Un café au lait, s’il vous plaît!” VÄHÄN LISÄÄ ROMANTIIKKAA. Miellyttääkö romanttinen sisustustyyli, jollainen sopiikin hienosti useimmille vanhan ajan mökeille. Wilfan Pure Boil -keitin keittää 1,8 litraa kerrallaan. Pariisilaismiljöön luomisen voi alkaa vaikka Jotexin alumiinirunkoisilla Äppelhed-kahvilatuoleilla, jotka ovat kevyitä ja lisäksi pinottavia. Miltä kuulostaisi ranskalainen kahvilahenki niin omaksi kuin vieraiden iloksi. Siinä tapauksessa tanskalaisen Greengaten kukkakuosein koristellut säilytyspurnukat, keramiikkaastiat ja tekstiilit eivät voi olla hivelemättä silmää. Niissä on punottu istuinosa ja textilenekankaasta tehty selkänoja. RANSKALAINEN KAHVILA VIE TULIAISIKSI IHONHOITOA 3 . VEDENKEITIN AUTTAA KEITTIÖSSÄ Vedenkeitin on verraton mökkioloissa, kunhan se on suunniteltu käyttäjäystävälliseksi. m ö k k i t i e Pure Boil -vedenkeitin sammuu automaattisesti, kun vesi on kiehunut. 8 m eidä n mök k i | meilläkotona.fi Mökkisisustuksella ja sen tunnelmalla on kiva vähän hupsutella. HUPAISA MÖKKINIKSI PYSTYTÄ TELTTA VAIHTEEKSI TUPAAN ”Sateisena kesänä voi teltan pystyttää pihamaan sijasta sisälle mökkiin. Myös pyyhe käy!” Noora Lähde: Pirkka.fi.. Siinä on piilotettu lämpöelementti, pyörivä pohja ja kahvan painikkeesta avautuva kansi, joiden ansiosta kannua voi käyttää myös yhdellä kädellä. Epäilemättä ne ilahduttavat edes vähän myös hillityn mökkityylin ystäviä, sillä niitä katsellessa ja käyttäessä mieli muuttuu kuin huomaamatta kesäiseksi. Mitä viedä tuliaisiksi mökkiläisille, joilla on jo kaikkea. Siellä on turvassa sateelta ja varsinkin hyttysiltä.” Pirjo KÄYTÄ KAIKKI SAIPPUAT LOPPUUN ”Pieniksi kuluneista saippuapaloista saa kätevän saippuan käsienpesupaikalle: Kerää jämät muoviseen, pullojen ympärillä käytettävään verkkosukkaan, sido päät ja ripusta narusta käsienpesupaikalle
HYVÄ AJATUS ”Ei luontokuvia oteta. Muuten kyllä mökillä yksin ollessa voi pelottaa, koska lähimpään naapuriin on matkaa. VIIMEISIN KIRJASI ON OTTOPOJAN KOHTALO. Kannellista, tukevaa astiaa voi käyttää myös jakkarana, 49,95 €, Netrauta. Ämpäreita on saatavana useissa eri väreissä, 15,90 €, Verkkokauppa.com. Romaanin tapahtumat sijoittuvat Siuntioon, ja me vietämme vapaa-aikaa Somerniemellä. 2 Hållbar-jätteidenlajittelusetissä (20 l) on ulosvetotoiminto, ja sen voi kiinnittää kaikkiin kodin kaappeihiin. 32 . Kaupungissa yksinolo ei ole pelottavaa, koska yhteisö on aina lähietäisyydellä. KARI-OTSO NEVALUOMA LUONTORETKET, ELÄMÄN SUOLA LUKUSUOSITUS Meidän Mökkiin elämyksellisiä luontojuttuja valokuvaava ja kirjoittava Juho Rahkonen on julkaissut kauniin esikoiskirjansa Eläimiä suviyössä (Docendo). MITÄ HÄN PELK Ä Ä MÖKILLÄ. Suurin ero todellisuuteen on kesäpaikkamme sijainti. MITÄ USKALLAT PALJASTAA SEN JUONESTA. Olen tutkinut omaa sukua My Heritagen ja dna-testauksen avulla, ja onhan sieltä paljastunut yllätyksiä. ENSIMMÄINEN DEKKARISI MAAKELLARIN SALAISUUS SIJOITTUU KESÄMÖKILLE. SYY LUKEA Kirja tarjoaa neljä nojatuolimatkaa Suomen luonnon kauneuteen, väijymään hirviä kuunvalossa ja tarkkailemaan kurkia viljapellolla. Meillä on juuri kirjan kuvailema maalaistalo ja vielä vanha maakellarikin – jonne en todellakaan uskalla mennä. JOKO KIRJOITAT UUTTA DEKKARIA. 3 Brabantian Sort and Go -lajitteluampäri (3 l) on helppokäyttöinen kantokahvansa ansiosta. Sen enempää en voi kertoa, etten tärvele jännitystä. Tarinoinnin lomassa kokenut luontokuvaaja jakaa faktatietoa ja vinkit luontokuvaamiseen. No kyllä se on. -Luonto on kuin musiikki: sitä ei oikeastaan edes tarvitse ajatella, vaan se koetaan. Jos tämä on tarpeeksi hyvin valmistautunut ja kärsivällinen. Astian sisällä on kolme ämpäriä. t e k st i M e iD Ä N M Ö k iN t O iM it U s k U v a t v a L M is t a Ja t APU -LEHDEN PÄ ÄTOIMITTAJA MARJA A ARNIPURO ON MYÖS SUOSITTU DEKK ARIKIRJAILIJA JA INNOK AS MÖKKEI LIJÄ . MIKSI MÖKILLÄ ON KIVA LUKEA DEKKAREITA. ” MK MURHAROUVA KESÄMÖKILLÄ Pidä koira pois paahteesta ja suojaa nenänpää ja muut kaljut kohdat lasten aurinkovoiteella. PELOTTAAKO SINUA LUKEA JÄNNITYSROMAANEJA YKSIN MÖKILLÄ. Lähde: Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY LAJITTELE 1 Smartstore Collect -lajitteluastia (42 . Ei ollenkaan, sillä murhat ja muut kauheat rikokset eivät tule uniini eivätkä alitajuntaani. Sitä mukaa, kun dna-testit yleistyvät, eri sukujen väliset yhteydet alkavat paljastua. MITEN SEN JUONENKÄÄNTEET SYNTYIVÄT. Romaanieni ”sankari”, toimittaja Kaarina Riikonen, palaa maalle ja samaan tuttuun paikkaan kuin esikoisessani. meilläkotona.fi | M eiDÄ N MÖk k i 9 RANSKALAINEN KAHVILA. 3 . Luonto antaa ne kuvaajalle. 58 cm) on valmistettu kierrätysmuovista, ja sen kansi on bambua. Viilennä märällä pyyhkeellä. Siellä ehtii lukemaan kaikessa rauhassa, ilman keskeytyksiä ja jopa yhdeltä istumalta, niin kuin monet dekkareiden ystävät tekevät. ONKO ESIKUVANA TEIDÄN PERHEEN VAPAA-AJANKOTI. Vähintään 20 % tuotteen muovista on kierrätettyä, 36 €, Ikea. Romaanin juoni kietoutuu ihmisen sukuperimän ja dna:n ympärille
MISSÄ • Meren rannalla Naantalin saaristossa.. Mökin tunnelmia voi seurata Instagramissa käyttäjällä @vanhakalastajatorppa. 10 m eidä n mök k i | meilläkotona.fi K A L A S T A J A T O R P P A N A A N T A L I S S A ME • Kosmetologiyrittäjä Sanna Laukkanen miehensä Jannen kanssa. SAUNA • Vuonna 1952 valmistunut talo, jota on myöhemmin laajennettu. Tilaa on noin 80 neliötä
T E K S T I Anu Karttunen K U V A T Sari Rantanen. Sannan kalastajatorppa täyttää kaikki toiveet. meilläkotona.fi | m eidä n mök k i 1 1 KUUSI KILOMETRIÄ KESKUSTASTA Joskus voi käydä niin, että etsii täydellistä mökkiä ja löytääkin kodin
Sillan alla on kosteikkoa. Sanna kutsuu kallion päälle Sanna ja Hugo-koira kulkevat pihalta siltaa pitkin hiekkarannalle. Keskustaan on kyllä kuusi kilometriä – ei tosin Turun vaan Naantalin. Mökki oli alun perin vihreä, mutta maalattu punamullalla jo aikoja sitten. 1 2 m eidä n mök k i | meilläkotona.fi K un Sanna viitisen vuotta sitten etsi uutta mökkiä, hänellä oli sille muutama toive: ei naapureita, valaistu asfaltoitu tie perille, sijainti meren rannassa ja kuusi kilometriä Turun keskustaan. Tämä punainen mökki hulppeine terasseineen sijaitsee meren rannassa, mutta perille vie pimeä hiekkatie. Talo tuntui terveeltä, Sanna kertoo. Sannan mielestä väri sopii erityisen hyvin saaristomaisemiin.. Täällä ei ollut sellaista tuoksua, joka vanhoissa rakennuksissa joskus lyö vastaan. Remontissa mökin ikkunoita uusittiin ja niihin lisättiin somat ruudut tuomaan lisää torppamaisuutta. Punainen mökki meren rannalla ehti olla vain viikon myynnissä, kunnes se oli Sannan ja Jannen. AAMUKAHVIPAIKKA. – Kävin haistelemassa mökkejä ympäriinsä
Puurahille voi asettaa vaikka viinilasin. meilläkotona.fi | m eidä n mök k i 1 3 MERIHENKEÄ. Säältä suojaa myös tarpeen tullen ulos vedettävä markiisi. Suuri terassi on käsitelty tummaksi ja osin katettu valokatteella. Rottinkituolit tuovat lomafiilistä, ja ulkotakka lämmittää koleina päivinä. Mökillä kukkii myös ruukuissa. Puujakkara on talon vanhoja tavaroita.. Meren äärellä asuminen luo rankat olosuhteet terassille: tuuli ja suola aiheuttavat sen, että jynssätä ja maalata saa tuon tuosta
Sanna koristelee orvokeilla salaatin. PÖYTÄ ON KATETTU. Sanna kokkaa mielellään ja kattaa kauniisti. 14 m eidä n mök k i | meilläkotona.fi. Päivänkakkaroita ja keto-orvokkeja tupsahtelee tontilla sinne tänne
Hänen edellinen mökkinsä oli kokonaan itse rakennettu, eikä siinä rytäkässä jäänyt sellaista hommaa, jota Sanna ei nyt osaisi tehdä. Savustuspöntössä syntyy kesän varma herkku, savulohi. Sanna nauttii hiljaisuudesta ja rauhasta, jota mökillä asuminen tarjoaa. – Täällä ei juuri näe muita kuin lintuja ja pahuksen peuroja. Aika pian keksimme, että asumme tässä kokonaan. meilläkotona.fi | m eidä n mök k i 1 5 rakennettua mökkiään vanhaksi kalastajatorpaksi, koska se on niin pieni ja söpö. Urakan suuruutta lisää se, että mökki valmistui hankalassa elämäntilanteessa syövän ja eron jälkeen. Koko viruskevään aikanakin oli helppoa olla eristyksissä. Voin lompsia aamutakissa pihalla eikä kukaan ole kauhistelemassa. Rottinkipöytä on isoäidin vanha kukkapöytä Raumalta.. Havannankoira Hugo pitää seuraa. – Olen maalannut, maalannut ja maalannut. Piirustuksia ei ole. Talo on rakennettu vuonna 1952 kodiksi, ja sitä on laajennettu jossain vaiheessa. – Oli alusta asti plussaa, että talo oli ympärivuotisesti asuttavissa. Parhaillaan rannassa on käynnissä veneprojekti. Olemme tässä nyt kahdestaan, sillä lapset ovat jo aikuisia. Valkoinen pensseli viuhui joka huoneessa ja ulkonakin, Sanna kertoo. Hanaan tulee kesävesi. Sanna sai mökin avaimet pimeimpään ja sateisimpaan aikaan joulun alla 2015. ”Voin lompsia aamutakissa pihalla eikä kukaan ole kauhistelemassa.” KESÄKEITTIÖN HERKUT. Pojat jäivät kerrostalokotiimme. Toisaalta on ihanaa, kun pääsee tarvittaessa nopeasti ihmisten ilmoille. Pensseli ja vasara eivät olleet tässä remontissa ensi kertaa Sannan kädessä. Se kaipaa kaverikseen vain uusia perunoita ja tillikastiketta. Vaikka itse tehty kesäpaikka oli rakas, se jäi pieneksi. Kesäkeittiössä palvelee talossa ollut jääkaappi ja hella, jonka voi kytkeä vain töpselillä. On oma tupa ja oma lupa. Sanna tarttui toimeen, ja nyt huoneet ovat vaalean raikkaat ja valoisat. Myös oman rannan kaipuu iski, sillä Sanna viihtyy Jannen kanssa vesillä mitä erilaisimmilla menopeleillä. 1950 -lu v un talo oli jossain vaiheessa remontoitu nykyaikaiseksi, mutta sisätilat kaipasivat muutosta
Sanna tekee miehensä kanssa jonkin verran töitä mökillä. 16 m eidä n mök k i | meilläkotona.fi NÄKÖALAPAIKALLA. Puu ja rottinki tuovat lämpöä mökin raikkaan valkoharmaaseen värimaailmaan. Työtuoli on Almost Furnituren. Sanna tapetoi tilan viime vuonna Vallilan Varvikko-tapetilla.
meilläkotona.fi | m eidä n mök k i 17 LUONNOLLINEN AALLONMURTAJA. Se toimii: sisäpuolella on aina tyven, ja vesi virtaa ruovikon ympärillä hyvin. Ranta on aikoinaan ruopattu, ja sen keskelle on jätetty tupsu kaislikkoa aallonmurtajaksi. Rannassa on suuri nurmialue, jossa voi pelata vaikka sulkapalloa.
Ruokapöydän korituolit toimittavat myös nojatuolin virkaa. Parin entiset huonekalut olivat mökkiin liian suuria, joten piti hankkia uudet. Kaapistot ovat Kvikistä. Ikean kenkälokeroissa säilytetään muovipusseja ja kauppakasseja. Keittiö ei ole suuren suuri, mutta siinä mahtuu tekemään kaiken tarpeellisen. Videotykki on vastapäisellä seinällä.. VALOISAA JA VAALEAA. Kaikki kodin astiat eivät mahtuneet mökkiin, vaan pojat saivat osan. 18 m eidä n mök k i | meilläkotona.fi Keittiön nurkkauksessa on sopiva soppi istuskella Sannan äidin 60-luvun Crinolette-nojatuolissa ruuanlaiton lomassa. Ulkoa punainen mökki on sisältä raikkaan valkoharmaa ja sisustettu yhdistelemällä vanhaa ja uutta. Ja kun ikkunan eteen vetää valkokankaan, voi katsella leffoja tai viettää peli-iltaa
Kun lapset tulevat, he saattavat virittää videotykin ja kankaan ja viettää leffatai peli-iltaa. Tietenkin ulkomaille. Minä vetäydyn silloin ulos luontoon. – Meillä käy paljon ystäviä. – Hugo kyllä rähisee peuroille, jotka mielellään tulevat kutsumatta valmiiseen pöytään. Ne tosin ovat alituisessa vaarassa. 150-vuotiaan tammivanhuksen suojassa olevalla terassilla on vietetty monet illanistujaiset. – Loma on sitä, että täältä on lähdettävä pois, muuten on aina jotain tekemistä. Mökin edustalla on suojaisa hevosenkengän muotoinen lahti. – Olen kesätyyppi ja viihdyn pihalla. Minne sitten menevät lomailemaan ne onnelliset, jotka voivat asua mökillään. Kaikki pitäisi aidata, Sanna sanoo. Onneksi sää lopulta rauhoittui ja ilta onnistui hyvin. Grillin lisäksi kesäkeittiön ylellisyyksiin kuuluvat talon vanha hella ja jääkaappi sekä savustuspönttö ja vesipiste. Tykkään kestitä ihmisiä ja kattaa kauniisti. Eräänä kesänä pieni jäniksenpoika jäi pihaan lemmikiksi, kunnes varttui ja meni menojaan. Tontilla on myös kaksi puilla lämpiävää paljua, joissa voi rentoutua luonnosta ja auringosta nauttien. Pihalla on useita oleskelupaikkoja, mutta katseen kiinnittää suuri, katettu terassi. Syön aamiaiset ulkona vaikka toppatakki päällä. useim miten kesäkeittiössä valmisteta an kalaa, saaristossa kun ollaan. Terassille näkyvät auringonlaskut hienosti ja aina löytyy soppi, jonne aurinko paistaa. On ihanaa päästä suureen maailmaan ja yhtä ihanaa tulla takaisin tänne rauhaan ja hiljaisuuteen. Sauna lämpiää harva se päivä. Pihassa lumoaa kesän kukkaloisto, omenapuut ja marjapensaat. Ennen illallisia taivaalta tuli vettä enemmän kuin ikinä. Rannasta on noussut maihin joskus isompiakin sarvipäitä, hirviä. Perheen poika kalastaa, mutta useimmiten ruokapöytään päätyy lohta tai Sannan äidin kalastamia antimia Kustavista. Sanna saunoo miehensä kanssa harva se ilta. Grillaamisen ja ruuanlaiton lisäksi kalastajatorpan kesähuveihin kuuluu saunominen. Toisaalta ympäröivä saaristoluonto tarjoaa jatkuvasti tarkkailtavaa. – Pojalla on tavoitteena saada megahaukia – mitä isompi, sitä hienompi – eikä sellainen oikein toimi ruuanlaitossa. Sanna on miehensä kanssa kova reissaamaan. meilläkotona.fi | m eidä n mök k i 19 – En koskaan löhöä ja katso telkkaria. Lahdella näkyy myös kurkia, joutsenia ja harmaahaikaroita. Vanhat seinät ja katto on hiottu ja käsitelty hopeanhohtoisella saunasuojalla.. Rentoudun pihalla ja vaikka nypin rikkaruohoja, jos en muuta keksi, Sanna kertoo. HOHTOA SAUNAAN. Mökin päädyssä olevaan puusaunaan on itse nikkaroitu lämpökäsitellystä puusta tehdyt lauteet, joiden selkänojan takana on tunnelmalliset valot pimeitä iltoja varten. Sanna on miehensä kanssa innokas ruokaharrastaja, ja terassin kesäkeittiö tarjoaa kokkailuun oivat mahdollisuudet. Äiti kalastaa ahventa, kuhaa ja siikaa ja fileoi kalat valmiiksi, Sanna kertoo. Viime kesänä osallistuin Illallinen Suomen taivaan alla -tapahtumaan ja järjestin juhlat terassilla kymmenelle hengelle
Hieman yleistäen voi väittää, että mitä paremmin valokatteen pitää suojata, sitä laadukkaammasta ja paksummasta materiaalista se kannattaa asentaa. Sitä voi taivuttaa kylmänä, sahaaminen muotoon on helppoa, ja myös reikien poraus on vaivatonta. SOPIVAN MATERIA ALIN VALITSEMINEN EI OLE HELPPOA , KOSK A VAIHTOEHDOILLA ON MONENLAISIA OMINAISUUKSIA . Yleisimmät valokatteet ovat kirkkaita ja lasimaisia, mutta valikoimissa on niin opaaleja, pronssisia kuin harmaita sävyvaihtoehtoja. t e k st i m e id ä n m ö k in t o im it u s. Polykarbonaattilevyjen hintaa nostaa helposti se, että asennukLASIA VAI MUOVIA. Kirkas kate päästää auringonvalon lävitseen sellaisenaan, vaalea mattalevy hajoittaa ja pehmentää sitä hieman, ja harmaa sävy himmentää kirkasta aurinkoa. Muoviset trapetsilevyt ja kennolevyt ovat sille erinomaisia vaihtoehtoja. Valokatetta valitsemassa HY VÄ VALOK ATE ESTÄ Ä HÄIK ÄISYN JA SUODATTA A MERKITTÄVÄN OSAN ULTR AVIOLETTISÄTEISTÄ . Sen huoltaminen on kuitenkin vaativaa. 2 m eidä n mök k i | meilläkotona.fi 2 m eidä n mök k i | meilläkotona.fi 2 m eidä n mök k i | meilläkotona.fi t i e t o i s k u V alokatteen ansiosta ulkona terassilla tai kesäkeittiössä voi oleskella myös sadesäällä tai suojautua helposti auringon paahteelta. Hintahaarukka on todella laaja. POLYKARBONAATTI (PC) Polykarbonaatti on läpinäkyvä, iskunkestävä materiaali, jota on helppo työstää. Pronssinen valokate antaa katon läpi tulvivalle valolle hieman lämmintä sävyä. Peruspolykarbonaatti on pehmeähköä, minkä vuoksi siihen jää helposti naarmuja, eikä se kestä voimakkaita kemikaalejakaan. k u v a t a -l e h t ie n k u v a -a r k is t o. Läpinäkyvistä kattomateriaaleista lasi on paras ja kallein. Kovapinnoitettu PC on kalliimpaa mutta tarjoaa kestävämmän suojan ja on erittäin iskunkestävää: parhaimmillaan jopa 200 kertaa lasia vahvempaa. Pelkästään sateensuojaksi tarkoitettu kate ei-lämmitettävään tilaan voi olla ohuempi ja ominaisuuksiltaan vaatimattomampi. Monikerroksiset levymäiset valokatteet pitävät paremmin lämpöä lasitetulla terassilla, jota käytetään varhain keväällä ja myöhään syksyllä
TARKISTA SÄÄNNÖLLISESTI: • Poista kaikki irtoroskat. • Tarkista sekä liittymäpellitykset että liitäntäprofiilit. Kirkas PVC-valokate läpäisee valoa 83 prosenttia. meilläkotona.fi | m eidä n mök k i 21 meilläkotona.fi | m eidä n mök k i 21 meilläkotona.fi | m eidä n mök k i 21 Mikään levy ei kestä sitä, että sen päällä kävellään. Tällaisia voivat olla terassit sekä grillija autokatokset. TAKUU Valmistajat myöntävät valokatteille yleensä 5–10 vuoden takuun. • Älä käytä emäksisiä äläkä hankaavia puhdistusaineita. • Älä käytä höyrypuhdistusta. Ohutta PVC-valokatetta ei kannata sijoittaa paikkaan, jossa valokatteen päälle voi pudota puun oksia tai lumikuormia. Lasi on auringonvalon aiheuttamalle rasitukselle immuuni, mutta muovit muuttavat jonkin verran väriään auringossa. LASI Lasi on näyttävä ja tyylikäs valokatemateriaali, mutta myös muita yleisiä vaihtoehtoja hintavampi. Siinä tapauksessa asennusvaiheessa pitääkin tarkistaa, että suojattu pinta tulee ulospäin. KENNOLEVY Lämmitettävien terassien ja vastaavien tilojen valokatteeksi soveltuvat polykarbonaatista valmistetut kerroseli kennolevyt. PESE HUOLELLISESTI: • Älä hankaa levyjä harjoilla, hiovilla materiaaleilla tai terävillä työkaluilla. Niitä saa eri paksuisina ja sävyisinä, ja ne näyttävät modernimmilta kuin esimerkiksi aaltolevyt. Kunnollinen kattolasi on karkaistua turvalasia. • Pese miedolla pesuaineella ja huuhtele. • Tarkista kiinnitysruuvien kiristys. PC-trapetsija aaltolevykatto muodostuu yhdestä kerroksesta eikä siksi eristä, mutta se on kulutusta kestävä ja sietää erinomaisen hyvin pohjoismaista ilmastoa. Valokate ei ole laiskan mökkiläisen valinta. Myös lasitetuille terasseille suositellaan kennolevyjä, koska ne vähentävät kondensaation muodostumista. VALOKATTEEN PUHDISTUS Kaikki läpinäkyvät katemateriaalit on puhdistettava säännöllisesti, jotta niiden valonläpäisykyky säilyy. Kennolevyt kestävät hyvin lumikuormaakin. Lähde: Keraplast sessa tarvitaan enemmän välija päätylistoja kuin muiden materiaalien käytössä. Käytä painepesussa aina alhaisia paineita. POLYVINYYLIKLORIDI (PVC) Perinteisesti suosituin valokatemateriaali on edullinen pvc, jota käytetään ennen kaikkea avoterasseissa. Kennorakenteen ansiosta levy on jäykkä, ja suhteellisen kevyellä runkorakenteella saadaan isojakin pinta-aloja. Aiemmin levyistä tuli valossa jopa valkoisia, mutta uv-suojaus on kehittynyt ja sävyt pysyvät lähes muuttumattomina. UV-SUOJA JA KESTÄVYYS Valokate voi olla suojattu auringonvalolta läpikotaisin tai UV-suoja voi olla vain levyn ulkopinnassa. • Älä käytä asetonia, bensiiniä, bentseeniä tai liuottimia, jotka sisältävät butyyliglykolia tai isopropanolia. TRAPETSIJA AALTOLEVY PC-pohjaisia trapetsija aaltolevyjä käytetään useimmiten avonaisissa tiloissa, joissa ei tarvita eristystä, mutta sen sijaan sateensuojaa ja hyvää valonläpäisyä. Yleisimmin käytetyt lasivahvuudet kattolaseissa ovat 8 mm, 10 mm ja 12 mm, mutta myös 25 mm, 35 mm ja 50 mm paksuja laseja käytetään. • Kerroslevykatteissa huomioi lisäksi saumalistat ja mahdolliset reunapellitykset. Takuut käsittävät valmistusja raaka-ainevirheet, mutta myös särkymistä, valonläpäisevyyttä sekä mittaja muotopysyvyyttä sisältäviä osioita.. PC-kennolevyt muodostuvat kahdesta tai useammasta pinnasta ja niiden välillä olevasta ilmatilasta eli kennoista
2 2 m eidä n mök k i | meilläkotona.fi Nostalgia pääsee valloilleen, ja riemukkaat värit räiskähtelevät Petra Innasen ja Epe Tenhusen kunnostamassa sukumökissä. Menneisyyden palauttajat T E K S T I J A K U V A T Ilona Pietiläinen
MÖKKI • 35 neliön lautamökki, jonka ensimmäinen osa on vuodelta 1953. Epen rakastamat tiikeriteemaiset räsymatot herättävät usein hilpeyttä mökkivieraissa.. OLUTTA OVIEN PINTAAN. Petra ja Epe ovat purkaneet osan kaapistoista helsinkiläisestä asunnosta. meilläkotona.fi | m eidä n mök k i 2 3 L A U T A M Ö K K I L U O P I O I S I S S A ME • Petra Innanen ja Epe Tenhunen ja bosnialainen rescuekoira Elvira. Keittiön kaapistot on putsattu, maalattu ja vielä lopuksi ootrattu oluella. Petralla on sisustusalan yritys Renew Chance. MISSÄ • Luopioisissa Pälkäneellä
Patinaa on kertynyt runsaasti ja aivan varmasti myös monenlaista kunnostettavaa. Rescuekoira Elvira nauttii suunnattomasti uudesta, turvallisesta elämästään. Ensi silmäyksellä pelastusoperaatio näytti lähes mahdottomalta. Petra Innasen ja Epe Tenhusen piilopirtti ehtikin ennen nykyistä kukoistustaan joutua lähes alennustilaan. Ensin purkutyöja kunnostuslistalle otettiin huonokuntoisimmat rakenteet. Petra suosii remonteissaan hellävaraista tapaa, jossa ensin korjataan ja muokataan ja vasta sitten hankitaan tarvittaessa uutta. Pariskunta päätti kuitenkin yrittää. – Ensimmäiset vuodet vietimme perinteisellä mökkityömaalla, jossa erilaiset rakenteisiin kätketyt yllätykset lahoine lankkuineen ja puutteellisine eristyksineen seurasivat toisiaan.. Epe mökkeili paikalla isovanhempiensa kanssa jo lapsuudessaan. Mökkiä ympäröivässä puutarhassa kasvaa vanhoja perennalajikkeita. Silloin ruokapöytään nostettiin kalaisaa saalista läheisestä järvestä ja ilmassa leijaili savustuspöntöstä tuleva tuoksu. – Kun minä ja Petra tulimme tänne yhdessä viisitoista vuotta sitten, ovella lemahti vastaan todella ummehtunut haju. 2 4 m eidä n mök k i | meilläkotona.fi S eitsemänkymmentä vuotta on melkoisen pitkä ikä mille tahansa rakennukselle, puhumattakaan lautarakenteiselle kesämökille. Yksi huumaavan tuoksun tuojista on malvikki. Hiljaisen kylätien varrella sijaitsevan mökin ensimmäinen osa rakennettiin vuonna 1953, ja sille nousi jatkoa kymmenen vuotta myöhemmin. Sittemmin paikka jäi vähälle käytölle, piha pääsi villiintymään ja rakenteita tuhoava kosteus valtasi sisätilat. Taisi olla viimeinen tilaisuus pelastaa lapsuusmuistojen täyttämä rakennus ja tuoda se tähän päivään, Epe kertoo. PUOLIVILLI PARATIISI
Se inspiroi huvimajan maalaamisessa taiteilija Enni Idin lisäksi. Kalusteet kestävät hyvin kaikki sääolot.. meilläkotona.fi | m eidä n mök k i 2 5 Karjalaisuus on osa Petran perimää. Osa kukkaloistosta on kesytetty Petran uniikkiin keramiikkamaljakkoon
Sohva on Petran mummon vanha, ja oleskelutilan nojatuolin Petra ja Epe ostivat jo ensimmäiseen kotiinsa. Kokonaan valkoinen tila tai vaihtoehtoisesti pelkät puunsävyt eivät inspiroi häntä. Kaikki kalusteet ovat kierrätettyjä, saatuja tai perittyjä. Mökillä se saa loistaa kristallikruunun valossa.. Petran lempiväriyhdistelmä on punainen ja turkoosi. 2 6 m eidä n mök k i | meilläkotona.fi SEINÄLLÄ KUKKII
Petra ja Epe purkivat kaikki hapertuneet seinälevyt ja asensivat niiden tilalle uudet puukuitueli huokolevyt. Nyt seinilläkin kukkivat ruusut, keisarinkruunut ja iirikset, Petra kertoo. Ulos rakennettiin sekä oleskeluterassi että vierasmaja, jonka rakennustiimi muodostui Petran vanhemmista. Osa sitä ovat vanhat hirvensarvet, jotka ovat kuuluneet sisustukseen aina. – He saivat oman yöpaikan, kun tekivät sen omin käsin, Petra muistelee nauraen. Sisustus on tehty kevyellä budjetilla, ja löytöjä on haettu niin kirpputoreilta, kierrätyskeskuksista kuin kesämarkkinoilta. Petran mielestä voi hyvin heittäytyä pirskahtelevien sävyjen tunnelmaan ja palata arkikotiin tasaisempaan värikarttaan. meilläkotona.fi | m eidä n mök k i 2 7 ”Oli viimeinen tilaisuus pelastaa lapsuusmuistojen täyttämä rakennus.” ISTUMAPAIKKA SIELLÄ, TOINEN TÄÄLLÄ. – Olisi tylsää, jos emme pääsisi sopuun sävyistä ja päätyisimme perusturvalliseen beigeen, Epe sanoo. Villiintynyt piha palautettiin ruotuun peruskunnostuksen lomassa, Petra kertoo. Operaation ansiosta mökin sisäilma raikastui huomattavasti. Sitä muk a a k un miljöö kohentui, kasvoi into tehdä lisää. Niillä pitää olla jokin merkitys.. – Tapetit valitsimme sen perusteella, mitä pihalla kasvaa. Värien ja muiden sisustusmateriaalien valinta on tehty pitkälti yhdessä. Pari vuotta sitten aloitettiin toistaiseksi isoin rutistus eli sisätilojen pintaremontti. Historia on yhä läsnä kaikkialla. Mökin sisustamisessa kelpaakin irrotella. Pihamaalla on sijoitettu monta hauskaa istumapaikkaa, joilla voi juoda päiväkahvit ja nauttia vaihtuvista mökkinäkymistä. Petra on kuitenkin pysynyt tiukkana siitä, että mökille ei tuoda mitä tahansa vanhaa, eikä varsinkaan kaikkea, mikä ei enää kelpaa Helsingissä asuvan pariskunnan kaupunkikotiin. – Vanhoja huonekaluja voi tuoda, mutta ne ovat usein kunnostettuja tai sitten uuteen käyttötarkoitukseen muutettuja
Kirpputoreilta hankitut ristipistotyöt korostavat nostalgista tunnelmaa.. ”Ensimmäiset vuodet vietimme perinteisellä mökkityömaalla, jossa erilaiset rakenteisiin kätketyt yllätykset lahoine rakenteineen ja puutteellisine eristyksineen seurasivat toisiaan.” 2 8 m eidä n mök k i | meilläkotona.fi MILJOONA, MILJOONA RUUSUA. Makuusopen tapetti on Pihlgren & Ritolan Juhannusruusu
Sisäpuolen jälkeen on aika rapsutella vanhat maalit pois ulkoseinien lautapinnoista. – Halusin tummanpuhuvan keittiön, joka henkii 60-lukua. – Itä-Euroopassa vanhat maalaisnaiset koristelevat edelleen rakennuksia kukkamaalauksin. KEINU ODOTTAA LEKOTTELIJAA JA SAUNA KORJAAJAA. Petra halusi, että rakennuksen ympärillä viipyilee runsas ja rönsyilevä, hieman slaavilainen tunnelma. Olutkäsittely tapahtui vain kalusteille, Petra mainitsee. Glamour on yksi keskeisistä tunnelmanluojista: oleskelutilan katto hehkuu kultaisena, jota kristallikruunun säihke vain korostaa. mökkim aisem a k ukkii runsa ana sekä sisätiloissa että pihalla. Huvimajan ulkopuoli on koristemaalattu pellavaöljymaaleilla ja pigmentillä. Illan tullen lämmitellään saunaa ja sytytellään pihavaloja. Lämpiminä suvipäivinä viipyillään aamusta iltaan puutarhassa ja saunalla. Mökille ei tehdä mitään, mikä ei ole aivan välttämätöntä sen kunnossapitämiseksi. Välillä Petra ja Epe karkaavat työleiriltä retkeilemään lähiseudun kesätoreille ja pihakirppiksille. Reissut kestävät usein tuntikausia, ja takaisin palataan monta tarinaa ja aika usein myös aarretta rikkaampina. Petra on koulutukseltaan taidemaalari, mikä näkyy runsaina koristemaalauksina. Korein rakennuksista on huvimaja, joka pitää kesäkokkaajat suojassa sateellakin. Silloin ei ole kiire mihinkään. LUONNONMUKAISUUS ON TÄÄLLÄ KUNNIA-ASIA. meilläkotona.fi | m eidä n mök k i 29 Keittiön kaapistot on koottu kahdesta 195060-luvun kaapistosta, puhdistettu ja ootrattu vanhaan tapaan oluen avulla. Osaksi ajatuksissani olivat perinteiset karjalaiset koristemaalaukset, hän kertoo. Puutarhassakin saavat kukkia lähes kaikki kukat.. Petraa ja Epeä odottaa saunamökin remontti. Mukaan on saattanut tarttua niin uusi pistokas kukkapenkkejä täydentämään kuin varaosa tuttavan autoon
Varsinkin syksyisin mökin kuin mökin sisälle kertyy sateen ja alhaisen lämpötilan vuoksi kosteutta. Tuntuuko tunkkaiselta. Homeitiöt lisääntyvät luonnostaan, kun olosuhteet ovat otolliset. Uuden läpiviennin asentaminen voi olla hyvin yksinkertaista. 30 m eidä n mök k i | meilläkotona.fi 30 m eidä n mök k i | meilläkotona.fi 30 m eidä n mök k i | meilläkotona.fi t i e t o i s k u K äytätkö mökkiä rajoitetun ajan kesällä. ILMANVAIHDON KORJAUKSEN SUUNNITTELU riippuu siitä, onko kysymys pääasiassa kesäaikaan käytettävästä vai ympäri vuoden asuttavasta rakennuksesta. Se syntyy homeitiöiden lisääntymisestä sisäilmassa eikä vielä onneksi tarkoita varsinaista homevauriota. k u v a v a l m is t a ja. Uudet, ympärivuotiseen käyttöön tulevat loma-asunnot varustellaan useimmiten lämmön talteenoton ILMANVAIHTO KUNTOON. MONESSA MÖKISSÄ ON PAINOVOIMAINEN ILMANVAIHTO. Yhdenkin venttiilin lisääminen voi riittää. Kaikissa tapauksissa hyvä ilmanvaihto on ratkaisevaa niin mökkeilymukavuuden kuin rakennuksen kunnon kannalta, omasta terveydestä puhumatta. Talvella tilanne tarjoaa mehevät puitteet homeen syntymiselle ja bakteerien leviämiselle. Vai onko kyseessä ympärivuotiseen käyttöön tarkoitettu ja varusteltu kakkoskoti. SEN TOIMIVUUDESTA HUOLEHTIMINEN LISÄ Ä HUOMATTAVASTI MÖKKEILYMUK AVUUTTA JA AUTTA A PITÄMÄ ÄN TALON R AKENTEET PAREMMASSA KUNNOSSA . Jos ilma ei pääse ulos muuta kautta, se pyrkii ulos rakenteista ja kerääntyy seiniin ja kattoon. Jos huoneilma on tunkkaista, on syytä käynnistää ilmanvaihtoremontti. t e k st i m e id ä n m ö k in t o im it u s. Vetääkö mökissä kaikista raoista, vai onko se yhtä tiivis kuin säilyketölkki. Tunkkaisuus kielii ongelmista. Ympäri vuoden asuttavassa kakkosasunnossa ilmanvaihdon riittävyyden lisäksi myös energiatehokkuus on oleellista
Kunnollinen painovoimainen ilmanvaihto edellyttää aina korvausilmaja poistoilmaventtiileitä. Tarvittaessa uusiin venttiileihin saa myös äänenvaimentimen. Asukkaat kuvittelevat rakennevuotojen tarkoittavan painovoimaista ilmanvaihtoa, mikä ei pidä paikkaansa, kertoo Terveysilman toimitusjohtaja Peter Schlauf. Siihen liittyy myös harhaluuloja. Vanhan venttiilin voi vaihtaa termostaatilla toimivaan malliin. Korkealaatuinen suodatin auttaa ehkäisemään terveydelle haitallisten pienhiukkasten pääsyä sisäilmaan. rajassa ikkunan yläpuolella. • Mikäli mökin rakenteissa on todettu hometai kosteusvaurioita, ne pitää korjata ennen hapettavaa hajunpoistoa. Helpoimmin ilmanvaihdon parantamisen voi aloittaa mökeissä, joiden venttiilit on joskus tukittu. Uusissa korvausilmaventtiileissä on mahdollista käyttää F7-luokan hienosuodattimia, jotka nappaavat lähes kaikki yli 0,4 mikrometrin kokoiset hiukkaset. Vanhojen rakennusten seinissä oleviin rautaluukkuihin löytyy oma venttiilimallinsa. Jos korvausilmaventtiilit ovat rikki, ne kannattaa vaihtaa ehjiin. • Myös irtaimisto on puhdistettavissa homeen hajusta. Pelkässä kesäkäytössä mökin energiasäästön merkitys pienenee selvästi. Korvausilmaventtiilejä tarvitaan niin makuukuin oleskelutiloihin. Painovoimaisen ilmanvaihdon yleinen ongelma on kenkku säädettävyys. – Painovoimainen ilmanvaihto ymmärretään helposti väärin. Otsonin leviäminen muihin tiloihin on estettävä. Useimmissa vanhoissa kesämökeissä on kuitenkin painovoimainen ilmanvaihto. Otsonointi ei pysty poistamaan hometta, mistä syystä se ei myöskään poista pysyvästi homeen aiheuttamia hajuhaittoja. Riittääkö yksi varmasti. • Toimenpiteen aikana tilassa ei saa oleskella ja sen on oltava tyhjä. Lähteet: Suomen vahinkotorjunta, Hengitysliitto huomioivalla ilmastointikoneella ja rakennustiiviys on omakotitalon luokkaa. • Otsonointi on terveydelle erittäin vaarallista, ja vain ammattilainen saa suorittaa lyhytaikaisen otsonoinnin. Moniin kohteisiin voi asentaa modernin korvausilmaventtiilin, joka säätää itseään termostaatilla lämpötilan mukaan. Jos ikkunassa on puinen tuuletusluukku, venttiilin voi helposti asentaa siihen. meilläkotona.fi | m eidä n mök k i 31 meilläkotona.fi | m eidä n mök k i 31 meilläkotona.fi | m eidä n mök k i 31 USKALLANKO TEETTÄÄ OTSONOINNIN. Otsonoinnin jälkeen ilmanvaihtoa on tehostettava ja pinnat puhdistettava huolellisesti pyyhkimällä. PAINOVOIMAISESSA ILMANVAIHDOSSA ilman vaihtuminen perustuu ulkoja sisäilman lämpötilaeroihin ja hormiston luomaan paine-eroon eli niin sanottuun savupiippuvaikutukseen. Seinään voi porata uuden läpiviennin venttiilin asennusta varten. Lähteet: Rakennustutkimus RTS / Suomirakentaa.fi, Hengitysliitto / Hometalkoot.fi, Motiva, Terveysilma. Poistoilmaventtiilit sijoitetaan vastaavasti keittiösekä kylpytilaan ja vessaan, jos sellaiset mukavuudet mökiltä löytyy. Tapaan toistuvasti ihmisiä, jotka kertovat, että heidän kotonaan raitis ilma tulee sisään ikkunanpielistä ja lattianraoista. Menetelminä käytetään joko voimakasta otsonointia tai vetyperoksidiin pohjautuvaa kuivasavumenetelmää. Ilman vaihtuminen riippuu ulkoilmasta ja säätilasta. Tilanne paranee avaamalla ja puhdistamalla ne. Mukiinmenevä nyrkkisääntö on, että mökissä pitää olla yksi korvausilmaventtiili kahtakymmentä neliötä kohti. Hyvä paikka venttiileille on katonOnko mökissä toimiva korvausilmaventtiili. Käsittelyn jälkeisen varoajan on oltava ainakin kaksi vuorokautta ennen tilojen käyttöönottoa. – Korvausilmaventtiilien asennuspaketteja löytyy valmiina erilaisiin kohteisiin. • Tunkkaisen sisäilman raikastaminen on mahdollista otsonoinnin avulla. Tämä sopii erityisesti ihmisille, jotka ovat herkkiä vedon tunteelle, Peter Schlauf kertoo. Korvausilmaventtiili kannattaa sijoittaa mahdollisimman korkealle, jolloin kylmä tuloilma lämpenee ennen laskeutumistaan oleskelualueelle
Lajittelu voi vaatia vapaa-ajan asunnolla hieman enemmän vaivaa, mutta se kannattaa ottaa tavaksi. KIERRÄTYS L ä h t e e t : L a s si L a & t ik a n o ja n y m pä r is t ö pa Lv e L u je n L ii k e t o im in t a pä ä L L ik k ö o L L i m ie t t in e n , k ie r t o k a p u L a n k e sä m ö k in jä t e o pa s, h u u s si .n e t f a k t a h o m m a TEKSTI Henna-Kaisa Sivonen. 32 m eidä n mök k i | meilläkotona.fi 32 m eidä n mök k i | meilläkotona.fi Kierrättäminen on tärkeää paitsi kotona myös mökkioloissa. 13 . Saat tästä jutusta 13 hyvää käytännön vinkkiä
Kierrätysvaatimuksia ollaan laajentamassa, esimerkiksi biojätettä, tekstiiliä ja muovia pitää alkaa kerätä enemmän. Asenteet kierrättämiseen ovat suomalaisilla kunnossa, ja asiaa on opeteltu kotona ja työpaikoilla. Erityisen pitkällä suomalaiset ovat pullojen ja tölkkien kierrättämisessä, maailmanlaajuisesti aivan huippuluokkaa. Jätehuoltomääräykset vaativat tyhjentämään sekajäteastian kahdesti kuussa, tällöin 240-litraisen astian tyhjennys maksaa noin 12 euroa kuukaudessa.. Vielä 1980–90-luvuilla jätettä saatettiin jättää ympäristöön, nyt mökkipihat ovat siistejä. Ihmiset ovat motivoituneita kierrättämään mökilläkin, mutta seuraava haaste on varmistaa toteutuminen käytännössä. Ihmiset lajittelevat jo hyvin lasin, metallin, pahvit ja kartongit. Vaihtelee paljon, mitä jätteitä yhteiskeräyspisteillä tai kauppojen pihoilla kerätään. meilläkotona.fi | m eidä n mök k i 3 3 meilläkotona.fi | m eidä n mök k i 3 3 1 MILLAISIA KIERRÄTTÄJIÄ MÖKKEILIJÄT OVAT. Tavoitteena olisi saada mahdollisimman paljon materiaalia kiertoon, ei polttoon. Olennaista on lajitella pakkausjäte sen jälkeen, kun tehtävä on täytetty. Pieniä keinoja ovat esimerkiksi kestokassien käyttö ruokaostoksille ja hedelmille. Pelkän sekajätteen kerääminen ei myöskään ole nykypäivää. L ä h t e e t : L a s si L a & t ik a n o ja n y m pä r is t ö pa Lv e L u je n L ii k e t o im in t a pä ä L L ik k ö o L L i m ie t t in e n , k ie r t o k a p u L a n k e sä m ö k in jä t e o pa s, h u u s si .n e t 3 MISSÄ OLISI PARANNETTAVAA. Esimerkiksi Rosk’n Rollin alueella yhteiskeräysjätemaksu on mökkiläisille alle kuusi euroa kuussa eli noin 70 euroa vuodessa. 2 MISSÄ KIERRÄTYSASIASSA MÖKKILÄISET OVAT ONNISTUNEET. Siihen verrattuna oma jäteastia tulee tuplasti kalliimmaksi. Mökeillä on usein paljon tavaraa, ja ehjän ja käyttökelpoisen voi myydä tai lahjoittaa eteenpäin eikä heittää roskiin. 6 PALJONKO MÖKIN JÄTEHUOLTO KESKIMÄÄRIN MAKSAA. Monin paikoin niistä löytyy jo lasin, metallin sekä muovija kartonkipakkausten kierrätys. 4 | MITEN JÄTTEIDEN MÄÄRÄÄ SAISI VÄHENNETTYÄ. Mökillä lajittelumahdollisuudet voivat olla huonot. Yhteiskeräyspisteellä tai ainakin kunnon lajittelupisteellä onnistuu kattavampi lajittelu. Ruokaa kannattaa tehdä hävikkiä minimoiden. Mökillä pätevät samat konstit kuin vakituisessakin asumisessa. Maksut vaihtelevat kunnittain. 5 KUMPI KANNATTAA, OMA VAI YHTEINEN JÄTEKERÄYS. Suosituissa mökkikunnissa, kuten Porvoossa, Tammisaaressa tai Mäntyharjulla, siihen on kiinnitetty enemmän huomiota, mutta esimerkiksi Lapissa biojätteenkään kerääminen ei ole vielä joka paikassa mahdollista. Ruoka-, puutarhaja wc-jäte kompostoidaan mökeillä mallikkaasti. Pakkausjätteen vähentäminen on toki tärkeää, mutta pakkaus on olemassa syystä, esimerkiksi suojaamassa ruokaa pilaantumiselta. Se vaatii jätehuollolta keräyskapasiteetin kasvattamista, mikä voi tarkoittaa myös mökeille parempia lajittelumahdollisuuksia tulevaisuudessa. Mökkien ympäristöasiat on hoidettu hyvin. Suomi on ikään kuin Euroopan unionin tarkkailuluokalla jäteasioissa, sillä täällä kierrätetään nyt 42 prosenttia jätteistä, kun EU:n lainsäädännössä raja on 50. Viime vuosina muovipakkausten kerääminen on yleistynyt, ja tapa kulkeutuu pikku hiljaa myös vapaaajan asunnoille. Oma jäteastia on toki vaivattomampi mutta ei kovin järkevä ratkaisu ympäristön näkökulmasta, jos jäteauto ajelee mökkitien päähän hakemaan yhden astian. Biojätettäkin kerätään ahkerasti
Grillaamisessa kannattaa kiinnittää huomiota erityisesti alumiinivuokiin. Usein kunnat kuuntelevat kiitettävästi kausiasukkaita, sillä he ovat kunnille tärkeitä rahantuojia kiinteistöveron ja kuluttamisen ansiosta.. Parhaiten ovat kierrätettävissä metallikalusteet, niistäkin tosin pitää purkaa ensin mahdolliset istuinosat tai pöytälevyt, jos ne ovat eri materiaalia. 9 | ENTÄPÄ HUUSSIJÄTTEEN LOPPUSIJOITUS. Jätteen polttaminen alkaa mökeilläkin olla historiaa. Niiden sisältämät palokaasut eivät ole hyväksi takalle ja kiukaalle, ja hiukkasista tulee ympäristöhaittoja. Pieniä sähkölaitteita ottavat vastaan myös vastaavia tuotteita myyvät kaupat. Monen mielestä mökille kuuluu ulkohuussi. Wc-jätteitä hoidetaan mökeillä hyvin eri tavoin. Poltettavan sekajätteen joukossa ruokajäte ei ole hyvästä, koska se on märkää eikä siinä ole lämpöarvoakaan. Puisissa kalusteissa huoltaminen maalaamalla tai öljyämällä on erityisen tärkeää, jotta sääolosuhteet eivät rasita niitä pilalle. 12 ENTÄ PUUTARHAKALUSTEISSA. Tulevaisuudessa muun kuin pakkausmuovin saa ehkä kierrätettyä paremmin. 11 MITEN KIERRÄTYS OTETAAN HUOMIOON REMONTOINNISSA. Jätehuollon järjestää usein kunnan tekninen toimi tai ympäristötoimi. 13 VOIKO KIERRÄTYSASIOIHIN VAIKUTTAA. Biojätettä ei juuri kerätä mökkien yhteiskeräyspisteillä hajuhaittojen ja tuhoeläinten takia, joten oma umpinainen kompostori on sille helpoin ja paras paikka. Puhtaiden materiaalien kuten sanomalehtipaperin tai pakkauspuun eli esimerkiksi puhtaasta puusta tehdyn kuormalavan polttaminen saunanpesää tai takkaa sytyttäessä on sallittua. Muovisia tai komposiitista eli yhteen sekoitetusta puusta ja muovista tehtyjä kalusteita ei saa laittaa muovinkeräykseen, vaan ne menevät tällä hetkellä suoraan polttolaitokseen. Niille riittää avonainen puukehikko, kun vain muistaa käännellä kompostia, jotta siitä ei tule liian tiivis. Vanhat maalit ja vaikkapa sähköromut eivät säilömällä parane. Mökki voi olla kunnallisessa viemäriverkossa, tai sillä voi olla oma umpisäiliö tai jätevesijärjestelmä. Myös kyllästetyn puun polttaminen on kiellettyä. Monin paikoin mökkiläiset on huomioitu keräyksissä, esimerkiksi saaristossa kiertää Roope-lautta hakemassa jätettä ilmaiseksi pois. Silloin ne pysyvät käyttökelpoisina mahdollisimman pitkään eikä kalustoa tarvitse uusia muutaman vuoden välein. Niille voi antaa palautetta ja kertoa toiveistaan. Alumiinin valmistus on hyvin energiaa kuluttavaa ja siten hiilidioksidipäästöjä aiheuttavaa, joten alumiinivuokia ei kannata ajatella kertakäyttöisinä, vaan pestä ja käyttää useamman kerran. Huussijätteen pitää antaa rauhassa muhia vielä vuosi tyhjennyksen jälkeen, jotta haitalliset bakteerit ovat tuhoutuneet. Mökeillä rakennetaan ja remontoidaan paljon. Risuja, lehtiä, haravointijätettä tai vaikka rannasta ruopattuja kaisloja mökillä voi tulla paljonkin. 3 4 m eidä n mök k i | meilläkotona.fi 10 MITEN GRILLAUKSESTA SYNTYISI MAHDOLLISIMMAN VÄHÄN JÄTETTÄ. Kuivakäymälä onkin kelpo ratkaisu ja vesiensuojelun perusta. Kuntien ympäristönsuojelumääräykset vaihtelevat, mutta arvio on, ettei vanhaa astiamallista huussia sallita enää missään. Hiilillä grillatessa isommat hiilet laitetaan käytön jälkeen kompostiin ja tuhka levitellään puutarhaan. 8 | MIKÄ ON PARAS PAIKKA RUOKAJA PUUTARHAJÄTTEELLE. Kartonkipakkaukset eivät muovija alumiinikerrosten vuoksi sovellu polttamiseen lainkaan. Myös jäteasemille otetaan vastaan puutarhajätettä. Kompostoiva käymälä muuttaa jätteen helpoiten käyttökelpoiseksi mullaksi. Vesivessan viemäröinnin on oltava jätevesiasetuksen mukainen. Ruoka saatetaan pitää lämpimänä alumiinifoliolla, mutta kannellinen posliinivuoka olisi parempi vaihtoehto. 7 MITÄ JÄTETTÄ SAA POLTTAA. Kaikki vaaralliset jätteet ja sähköelektroniikka otetaan vastaan kierrätysasemilla maksutta. Alumiini on melko kevyttä metallia uusiokäyttöön, mutta sen saa silti laittaa metallinkeräykseen. Puutarhakalusteissa elinkaaren pidentäminen huoltamisella on tärkeintä
Arviota rokotustarpeesta voi aina kysyä terveyskeskuksesta. Sieltä saa myös reseptin rokotteen ostoon omalla kustannuksella. Ihanteellisin aika punkkirokotukselle on varhain keväällä, jos tietää tulevansa liikkumaan tai asumaan riskialueella. Tiedätkö, onko mökkisi jo puutiaisaivokuumeen riskialueella. Tapauksia on noin 70 vuodessa; tauti on yhä harvinainen. Kymmenessä vuodessa puutiaisaivotulehdukset (TBE) ja sen riskialueet ovat lisääntyneet. THL suosittelee rokotetta vain niille, jotka kesällä oleilevat ja liikkuvat riskialueella luonnossa vähintään neljä viikkoa. Täysi suoja syntyy kolmesta rokotteesta. p u h e e n a i h e Punkkivaara kasvaa P unkkeja tuntuu olevan kaikkialla. Rokotteella on ensi annoksen jälkeen melko yleisiä lieviä haittavaikutuksia, kuten päänsärkyä, väsymystä ja huonovointisuutta, pikkulapsilla kuumetta. Nopeasti havaittu punkki ei ehdi tartuttaa borrelioosia. Borrelioosilta rokote ei suojaa, mutta sen voi onneksi välttää helposti: tee päivittäin punkkisyyni oltuasi luonnossa. Vakavat neurologiset oireet ovat hyvin harvinaisia. Sen estää helppo tapa, punkkisyyni. Mutta keskikesälläkin voi rokottaa, jos tarvetta on. Jo yhdestäkin rokoteannoksesta on tautitapauksissa haivattu olevan hyötyä. THL:n uudesta nettikartasta voi tarkistaa oman asuintai mökkikunnan tilanteen: www.thl.fi/tbekartta. Asiantuntijana tutkija Sari Huusko Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (Infektiotautien torjunta ja rokotukset -yksikkö). Kartasta näkee, onko syytä rokottaa ja kuuluuko alue rokotusohjelmaan. Rokotetta ei siis tarvitse ottaa yksittäisten retkien takia eikä ”varuiksi”. Paljon pahempi uhka on yhä borrelioosi. Ehtisikö vielä ottaa rokotteen. Riskialueillakin vain prosentti punkeista kantaa TBE:tä, mutta borrelioosibakteeria on jo 20–25 prosentilla. T E K S T I Miia Kauhanen k u v a a -l e h t ie n k u v a -a r k is t o meilläkotona.fi | m eidä n mök k i 3 5
36 m eidä n mök k i | meilläkotona.fi Tilastojen mukaan hellettä pääsee parhaiten pakoon Pietarsaaressa, missä hellepäiviä on keskimäärin vain kaksi vuodessa.
Kaikki eivät nauti helteestä varsinkaan, jos sitä jatkuu liian pitkään. Helteisimpiä kuntia yhdistävät seuraavat tekijät: sijainti Etelä-Suomen sisämaassa, ei suuria vesistöjä lähistöllä sekä alava ja tasainen maa. Tilastollisesti maamme lämpimin kolkka löytyy Etelä-Suomen sisämaasta. Järven rannalla ilma tuntuu viileän veden vuoksi raikkaammalta, ja meren äärellä ja saaristossa viilennysefekti toimii vielä tehokkaammin merituulen vuoksi. Todennäköisimmin 25 asteen raja rikkoutuu siellä, missä ei ole suuria vesistöalueita, jotka viilentävät paikallisesti ilmaa. Hellettä ei onneksi Suomessa tarvitse lähteä pakoon kauas. meilläkotona.fi | m eidä n mök k i 37 H ellepäivän kriteeri täyttyy Suomessa, kun päivän ylin lämpötila käväisee virallisella mittausasemalla vähintään 25,1 asteessa. HUH, HELLETTÄ! Kouvola on Suomen kuumin mökkipaikkakunta.. Tilastojen mukaan hellettä pääsee parhaiten pakoon Pietarsaaressa, missä hellepäiviä on keskimäärin kaksi vuodessa. Vähiten hellepäiviä on saaristossa ja länsirannikolla. Venäjän mantereelta saapuvat helteiset ilmavirtaukset yltävät parhaiten maan eteläja kaakkoisosaan, missä kesäaurinko lämmittää alavaa maata voimakkaasti ja nostaa lämpötilan muuta maata herkemmin hellelukemille. Idyllinen kesäsää on monien mielestä puolipilvinen, lämpötila on 20 asteen tietämillä, ja oloa raikastaa pienoinen tuulenvire. Hellepäivien lukumäärässä on suurta alueellista vaihtelua: eniten hellepäiviä ropisee itäiselle Uudellemaalle, Kymenlaaksoon ja Etelä-Karjalaan, missä hellettä mitataan enimmillään 16–18 päivänä kesässä. Muita vähähelteisiä kuntia (hellepäivän vuotuinen lukumäärä sulkeiden sisällä) ovat Kökar (2), Kaskinen (3), Kemi (3), Enontekiö (4), Maarianhamina (5) ja T E K S T I Markus Mäntykannas K U V A T A-lehtien kuva-arkisto Kukapa ei toivoisi aurinkoisia ja lämpimiä mökkipäiviä. Ilmastonmuutoksen takia on varauduttava myös lisääntyviin sateisiin ja niiden aiheuttamiin ongelmiin. Eteläisen Suomen sisämaassa hellekausi on Suomen pisin, sillä yli 25 asteen lämpötiloja voidaan mitata toukokuulta aina syyskuun puoliväliin saakka
Vähähelteisimmät paikkakunnat sijaitsevat lähtökohtaisesti joko napapiirin pohjoispuolella tai meren äärellä. pornainen 20 13. 3 8 m eidä n mök k i | meilläkotona.fi Sijaitseeko mökkisi tulvariskialueella. mäntsälä 20 Tilastotiedot vuosilta 2000–2018 (lähde: Ilmatieteen laitos) k o u v o l a l a H t i H e l s i n k i m i k k e l i s a l o p o r i k o t k a i v a l o k e m i j ä r v i r o v a n i e m i j y v ä s k y l ä l a i H i a Suomen helteisimmät mökkikunnat ovat tässä: Utsjoki (5). orimattila 22 3. Suomen tulvaherkimpiä alueita yhdistävät seuraavat tekijät: ne sijaitsevat joko lähellä joen tai meren rantaa ja ovat alavalla maalla. iitti 22 5. Lisää tällaisia jaksoja on varmasti tulossa. tä m än v uosisadan edetessä Suomessakin on syytä totutella pitkäkestoisiin helleaaltoihin. salo 21 7. Tällöin ylempänä ilmakehässä kylmä ilma kiilaa helteisen ja kostean ilmamassan päälle ja tuloksena on näyttävä salama show. laHti 21 6. Pelkästään viime vuosikymmenellä koimme kolme hyvin tukalaa hellekesää: vuosina 2018, 2014, 2011 ja 2010 helleputket kestivät useita viikkoja. loviisa 20 8. Helle tuntuu tukalalta, jos ilman suhteellinen kosteus on korkea, eikä yölämpötila laske alle 20 asteen.. Tämä kannattaa pitää mielessä, jos suunnittelee esimerkiksi venereissua. Hollola 20 14. pitk äkestoisella Hellejaksolla on tapana purkautua rajuihin ukkosiin. Sisämaassa ukonilmat ovat voimakkaimmillaan heinäkuussa, ulkomerellä ja saaristossa taas elokuussa. Helle tuntuu tukalalta, jos ilman suhteellinen kosteus on korkea eikä yölämpötila laske alle 20 asteen. Voimakkaimmat ukkoset liittyvät kylmän rintaman ylitykseen. Kuuma ilma voi kohtua kohtaloksi, sillä meistä haihtuu hikoilun takia runsaasti vettä, suurin osa huomaamatta. kouvola 24 2. mikkeli 20 9. Helteillä kannattaakin aina sivusilmällä tarkkailla sadetutkaa, sillä voimakkaat ukkoskuurot puhkeavat taivaalle “kuin tyhjästä”. pukkila 20 15. ELY-keskuksen mukaan Suomen tulvariskialueet ovat: • Helsingin, espoon ja loviisan rannikkoalue • Huittinen ja pori • riiHimäen keskusta • Haminan ja kotkan rannikkoalue • kymijoen alaosa • jyväskylän, rovaniemen ja tornion kaupunki • ilmajoki-seinäjoki-munakka • lapuan taajama ja laiHia-runsor • ylistaro-veikkala • pudasjärven ja ivalon taajama • kemijärvi ja kittilän kirkonkylä sijoitus/ kunta Hellepäiviä/ kesä 1. myrskylä 20 10. Näitä päiviä koetaan eniten heinäkuussa, toisinaan myös elokuun alkupuolella. nurmijärvi 20 11. Ukkoskehitys pääsee alkamaan viimeistään siinä vaiheessa, kun ilmankosteus nousee ja olo tuntuu kovin tukalalta. puumala 22 4. Hämeenlinna 20 12
Sisämaassa tulvatilanteet liittyvät ennen kaikkea joko lyhytkestoiseen rankkasateeseen tai pitkän ajan kuluessa kertyviin suuriin sademääriin. Syksyisin ja talvisin tulvat liittyvät pitkäkestoisiin sateisiin, jotka hiljalleen nostavat vesikertymää järvissä ja joissa. • Siirrä kellarin lattialta vedelle herkät esineet pois. Mökkeilijän kannattaakin ottaa käyttöön tietyt rutiinitoimenpiteet, joiden avulla ääri-ilmiöihin voi varautua paremmin. Jos Suomen ylle saapuu syvä matalapaine, ilmanpaine laskee voimakkaasti. Matalapaine ikään kuin vetää vettä puoleensa. Suomessa lounaistuulen vaikutus näkyy meriveden pakkautumisena kohti rannikkoalueita. Merenpinta kohoaa korkealle erityisesti syysja talvimyrskyjen yhteydessä. Pahimmat rannikkoja saaristotulvat liittyvätkin pitkäkestoisiin lounaisja länsimyrskyihin. Tuulen lisäksi myös ilmanpaine vaikuttaa meriveden korkeuteen. Tällöin veneilijöiltä vaaditaan erityistä tarkkuutta, sillä karille ajon riski on kasvanut. Nouseva vedenpinta on vaaraksi erityisesti vesirajan tuntumassa sijaitseville kiinteistöille. Seuraa vedenkorkeutta: * Ympäristökeskus: http://wwwi3.ymparisto.fi/i3/paasivu/FIN/Vedenkorkeus/Vedenkorkeus.htm * Foreca: https://www.foreca.fi/veneilysaa/meriveden-korkeus/itameri Sateet lisääntyvät ja samaan tahtiin niiden aiheuttamat ongelmat, kuten tulvat. Talvi 2019–2020 oli Suomessa ennätyksellisen lämmin ja poikkeuksellisen sateinen. Vahva korkeapaineen keskus vaikuttaa vedenpinnan korkeuteen päinvastaisella tavalla: sen aikana ilma painaa enemmän ja vesipatja puristuu kasaan. Ilmanpaineen ja vedenpinnan korkeuden muutoksen välillä on korrelaatio: jos ilmanpaine laskee yhden yksikön (hPa) verran, nousee vedenkorkeus keskimäärin yhdellä sentillä. Kesäisin yksittäinen voimakas ukkoskuuro voi tuoda tunnissa jopa koko kuukauden sateet, jolloin vesi pääsee tunkeutumaan herkästi kellareihin ja tukkii viemärit. Usein lämpö ja sateet kulkevatkin käsi kädessä: mitä lämpimämpää ilma on, sitä suurempia sadekertymiä voi esiintyä. Runsaat vesisateet ovat Suomen leveysasteilla ongelmallisia erityisesti talvikuukausina, sillä haihdunta on hyvin vähäistä. Tulvat voivat liikuttaa myös veneitä, joten kiinnitykset on hyvä tarkistaa ennen syysja talvimyrskyjä. Pitkään kestävä korkeapainesää ja itätuulet laskevat vedenkorkeuden tavanomaista alhaisemmaksi Suomen rannikkoalueilla. Runsailla vesisateilla tai pitkillä kuivuusjaksoilla ei niinkään ole vaikutusta meriveden korkeuteen, enemmänkin sitä heilauttavat ilmanpaineen ja tuulen suunnan vaihtelut. Sulaminen voi edetä sen verran haipakkaa, ettei sulamisvesi ehdi juurikaan haihtua, ja tällöin vettä kertyy erityisesti alaville maille. Todellisuudessa merivesi voi kohota enemmänkin riippuen tuulen suunnasta ja voimakkuudesta. meilläkotona.fi | m eidä n mök k i 39 Edellinen talvikausi toi osaan maata ennennäkemättömiä tulvia ja uhitteli tuhansia vapaa-ajan asuntoja. Entä jos vain sataa?. • Tarkista kellareiden lattiakaivot, jotta vesi pääsee poistumaan esteettä. Sulamisvesien aiheuttamiin vahinkoihin kannattaa varautua hyvissä ajoin ennen kevään saapumista tämän muistilistan avulla: • Pudota mökin katolta lumet jo pakkassään aikana ja siirrä ne rakennuksen ulkoseinän edustalta kauemmas. Mitä alhaisempi ilmanpaine on, sitä vähemmän ilma yllämme painaa. Suomi ei olekaan enää edes sään puolesta lintukoto vaan myös meillä lisääntyvät vaaraa aiheuttavat luonnonilmiöt. • Putsaa rännit ja vesikourut lehdistä ja muista tukoksista. Pitkään jatkuvat länsija lounaistuulet kuljettavat Atlantin merivettä Tanskan salmien kautta kohti Itämerta. Syvän matalapaineen yhteydessä ilmanpaine voi laskea jopa 50 hPa vuorokaudessa, mikä tarkoittaisi meriveden kohoamista puolella metrillä. Veneiden kiinnitys kannattaa aina varmistaa ennen voimakkaita syysja talvimyrskyjä, sillä aallot ja vedenpinnan nousu voivat siirtää venettä jopa kymmenillä metreillä. Runsaslumisen talven päätteeksi saapuvat kevään ensimmäiset lämpöaallot, ja vesisateet sulattavat lumihanget silmänräpäyksessä. Tämä tilanne sallii vedenpinnan kohoamisen, sillä ilman kohdistama paino vedenpintaan pienenee. Uimareiden kannattaa puolestaan tarkistaa vedensyvyys ennen laiturilta hyppäämistä pitkän aurinkoisen jakson aikana
Pihasuihkun ja uimakopin yhdistelmä on kätevä. Onnistunut lopputulos vaatii nikkaroijalta huolellisuutta ja viitseliäisyyttä, koska rimoja on paljon ja kaikkien linjojen tulee olla suorat. Ruuvit ja pintakäsittelyaine RTV.. SUIHKUTTELE SUOJASSA TA R V I K K E E T • Puutavaraa 50 × 100 mm, 19 m 22 × 100 mm, 20 m 22 × 125 mm, 5 m 22 × 50 mm, 45 m 28 × 95 mm laudelautaa (kuusi) lattiaksi, 17 m • Ruuvit rst 5 × 70 mm, 5 × 50 mm, 4 × 45 mm, 4,2 × 50 mm terassiruuvi • Saha, pora ja ruuvinväännin • Puristimia, rullamitta ja kynä • Pistosaha tai taltta, vasara ja puukko • Hiomakone • Valtti-puuöljy ja sivellin • Retkisuihku 40 m eidä n mök k i | meilläkotona.fi T E K S T I Ulla Vestola K U V A T Martti Leppä Valmiin kopin mitat ovat 90 × 185 × 220 cm
Piirrä lautoihin loveusten paikat pystytolppia varten. Metrin korkuinen säleikkö, jossa alin rima tulee noin puolen metrin korkeudelle lattiasta, suojaa suihkuttelijan. Sahaa lovet, viimeistele ne sopivan kokoisiksi puukolla. Poraa esireiät ja kiinnitä pitkin ruuvein. Peitä sivut rimoilla ja laudoilla. Kiinnitä reunimmaiset laudat alatukiin terassiruuvein. Tee kehikkoja 3 kpl.. Varmista kehikon suoruus ristimittauksella. Käsittele koppi puuöljyllä tai jätä luonnostaan harmaantumaan. meilläkotona.fi | m eidä n mök k i 41 Yhdistä kehikot ylhäältä ja alhaalta 185 cm:n pituisin laudoin (22 × 100 mm). Lisää sisäpuolelle väliaikaiset viistorimat lukitsemaan rakenne työskentelyn ajaksi. Lisää koukkuja ja naulakoita. Kiinnitä laudat yksin ruuvein joka kulmasta ja ristimittaa rakenne suoraksi. Jos jokin lauta on hieman kiero, väännä se keskeltä ruuvimeisselillä suoraksi ennen keskiruuveja. Pyyhi lyijykynäviivat ja hio lovet siisteiksi. Kiinnitä keskikehikko. Käytä 1 cm:n paksuista listaa mittaamaan rimojen välit tasaisiksi. Viritä kesäkangas oviaukon suojaksi tai suihkukopin eteen. 1 2 3 4 5 6 p r o j e k t i Aloita tekemällä kehikko, jossa on 220 cm:n pituiset pystyt (50 × 100 mm:n puutavara), 85 cm:n pituinen ylätuki (22 × 100 mm:n lauta) ja alatuki (50 × 100 mm:n puutavara). Aloita keskeltä leveimmällä laudalla. Jätä alemman poikkituen alle 10 cm:n jalka. Sahaa lattialaudat 185 cm:n pituisiksi. Aseta lattialaudat paikalleen tasavälein, aloita kiinnitykset päistä. Jätä yksi tolppaväli oviaukoksi. Lisää kaksi tukea lattialautoja varten. Lisää pari ruuvia kaikkiin kiinnityksiin. Kätevä, ladattava retkisuihku nostaa veden ämpäristä parin metrin korkeuteen
MISSÄ: Puuppolassa, Jyväskylän maalaiskunnassa Keski-Suomessa. SALUUNA: 1800-luvulla veistetty, vuonna 2008 uudelleen kasattu hirsirakennus, jossa on noin 45 neliötä. 4 2 m eidä n mök k i | meilläkotona.fi. S A L U U N A P U U P P O L A S S A ME: Mira ja Ilkka Ahtiala
KESKISUOMEN SALUUNA Ensin oli hirsikasa ja kassakone. meilläkotona.fi | m eidä n mök k i 4 3 T E K S T I J A K U V A T Ilona Pietiläinen. Melkoisen uurastuksen jäljiltä Mira ja Ilkka Ahtialalla on nyt rento villin lännen saluuna baaritiskeineen
Baaritiskillä istutaan asianmukaisissa tuoleissa. Juomat kannetaan sisälle tyyliin sopivasti vanhassa pullokorissa.. 4 4 m eidä n mök k i | meilläkotona.fi BAARI ON AUKI! Hämyinen valo loistaa baarin puolelta sinne ripustetuista tunnelmavaloista. Ne hankittiin ystävän kautta
Lopputuloksessa olen tavoitellut maalaistalon pihapiirin näkymää, joka voisi olla 1900-luvun alusta, Ilkka sanoo. UlkopUolen viimeistelevät villin lännen elokuvamaiset yksityiskohdat. Pitkä puurakennus päättää avaran pihanäkymän, eikä sitä voi katseella ohittaa. Koristeeksi asetellut vankkurinpyörät, tai itse asiassa supisuomalaiset kärrynpyörät, Mira ja Ilkka löysivät erään maalaistalon huutokaupasta. – Kassakone tarvitsi tietenkin baaritiskin alleen. Rakennuksen harmaantuneissa hirsissä on merkkejä menneiltä ajoilta. – Siitä kaikki lähti mielikuvituksen mukana laukkaamaan, Mira paljastaa. Vanhastaan heillä oli myös komea amerikkalainen kasssakone, huutokauppalöytö sekin. Urakan suuruuskaan ei pelottanut jo aikaisemmin hirsivanhuksia siirtänyttä Ilkkaa. – Rakennus on nyt siis yhtä kerrosta matalampi kuin mitä se oli ennen tänne siirtämistä. Amerikassa vietetyt lomamatkat näkyvät saluunan ja siihen liittyvän oleskelutilan sisustuksessa. Ilkka on viimeistellyt kokonaisuuden peittämällä katon mustalla huovalla. Tiski on tehty paksusta harmaasta laudasta nykyiselle paikalleen, Ilkka jatkaa. Ihan aidot baarituolitkin tilaan on hankittu, ja hinnasto on kirjoitettu koreisiin kultakehyksiin kiinnitetylle liitutaululle. Se istuu kokonaisuuteen hienosti ja on hyvin huollettuna pitkäikäinen. meilläkotona.fi | m eidä n mök k i 4 5 H armaata hirttä jatkuu hieman liioitellen miltei silmänkantamattomiin. Iäkkäimmät ovat peräisin 1800-luvulta.. Alin hirsikerros oli ennättänyt kärsiä vaurioita ennen pelastusoperaatiota, joten se jätettiin käyttämättä, ja korvaava kerros siirrettiin ylimmästä hirsikerroksesta. Muistoina on muun muassa autojen rekisterikilpiä kaiksta niistä osavaltioista, joiden poikki Ahtialat ovat aikoinaan ajelleet. Paikan isäntä Ilkka Ahtiala kertoo, että hän ei epäröinyt hetkeäkään, kun sai mahdollisuuden hirsirakennuksen siirtoon omalle pihamaalleen. Sisälle saluunaan astellaan talonmittaisen kuistin kautta, ja sitä reunustavat vakuuttavat heinäseiväskaiteet. Routimaton perusmaa pitää rakennuksen liikkumattomana. Koko juureva jyhkeys on siirretty nykyiselle paikalle miesvoimin, ilman mitään koneita, mitä nyt kuorma-autolla kuljetettiin hirret purkupaikalta Pyhä-Häkistä tänne Puuppolan perukoille. – Kaikki rakentaminen on tehty paikan ja rakennuksen ehdoilla. Perinteinen kiviperustus syntyi rakennuspaikalla sopivasti olleista kivistä sekä suorakaiteen mallisista navettakivistä. Kerroksen paikan vaihtaminen on aina haasteellista, mutta selätettävissä, Ilkka kertoo. Tämän komeuden vanhimmat puut ovat kaukaa 1800-luvulta
4 6 m eidä n mök k i | meilläkotona.fi. Tyylisuuntakin on jo päätetty. Harmaantuneet hirsipinnat nivovat lopulta erilaiset tunnelmat sopuisasti yhteen. Siihen lisätään jäämurskaa ja huhmareella murskattua minttua. Lämmitystä ei ole asennettu lainkaan, koska rakennusta käytetään lähinnä vain kesäisin. Ahtialan perheen mukaan päiväunet maistuvatkin parhailta juuri harmaiden hirsien hämärässä suojassa, kun ei tee mieli tehdä mitään muita askareita. Se tulee olemaan sekoitus rustiikkia talonpoikaistyyliä ryyditettynä sopivalla ripauksella villiä länttä. Boolia tarjoillaan vanhasta maitotonkasta, jossa juoma pysyy pitkään viileänä. – Saluunassa juodaan tietenkin kesädrinkkejä sekä olutta tuopista. Amerikkalainen kantrimusiikki sopii teemaan, ja jazzin säveliä kuuntelemme ihan kahdestaan, kylki kyljessä istuskellen ja nautiskellen, Mira paljastaa. Suunnitteilla on vauhdikkaat lännenkestit kantrimusiikkeineen, buutseineen ja stetsoneineen. Saluunassa on juhlittu mökkiolympialaisia ja herkuteltu rosvopaistilla. Sellainen, joka narisee itsekseen leppeässä tuulessa kuin vanhoissa amerikkalaisissa elokuvissa. Rakennukseen on suunnitteilla vielä nukkumaparvi kesävieraita varten. Huijata ei tietenkään saa, paitsi naiset, Mira suunnittelee ja nauraa. Kuumina kesäpäivinä sisällä on sopivan viileää ja hämärää, jotta tekee mieli ottaa torkut. Naapureiden kesken kisataan silloin ties missä hassuissa lajeissa, ja suoritusten päätteeksi syödään ja juodaan hyvin. Miran juomasuosikki syntyy Le Coq Mojito -juomasekoituksesta. Silloin isäntäkin nähdään tiskin takana. Rosvopaisti hautuu saluunan eteen tehdyssä kuopassa puoli vuorokautta ja on juuri sopivan mureaa tarjoiltavaksi, kun sen kanssa ei pidetä suotta kiirettä. Seuraava hankinta on kuitenkin parikeinutuoli kuistille. Valaistus toki löytyy, koska saluunassa vietetään aikaa myös iltaisin. – Lännenjuhliin saavutaan tietysti buutsit jalassa ja stetsonit päässä. Salu unaSSa vietetä än jok a vuosi mökkijuhlien aatelia eli kesäolympialaisia. Saluunassa otamme mittaa korttikeisarista. Suunnitelmissa on pitää myös lännenjuhlat, kun kerran kaikki puitteet ovat valmiina
Saluunan sisustus syntyy vanhan ja uuden liitosta. Yksikin vanha esine, kuten maitotonkka, riittää kiinnittämään huomion. meilläkotona.fi | m eidä n mök k i 47 VAIN ASIAKKAAT PUUTTUVAT. Se ei ole pelkkä koriste, sillä siihen valmistuu helposti booli, jonka metallikuori pitää sopivan kylmänä.
Rakenna itse liiteri meko.fi/rakenna-liiteri Anni Hautala heittää mökkisaunassa tilkan olutta kiukaalle meko.fi/anni-hautalan-sauna Viherkatto naamioi rakennuksen kauniisti luontoon meko.fi/viherkatto Lapsiperheen mökki nousi kalliolle hartiapankilla ja 365 muuta hienoa mökkitarinaa meko.fi/hartiapankki + +. Kaipaatko pihapiiriin lisää säilytystilaa
Siinä on aukko, jonka kautta voi kiinnittää paistolämpömittarin anturit ja koukut isojen kalojen tai lihojen ripustamiseksi savustimeen, 134,90 €, Verkkokauppa.com. Kamadot ovat lämpöä varaavia keraamisia hiiligrillejä, ja ne soveltuvat siksi erinomaisesti pitkäaikaiseen grillaamiseen. meilläkotona.fi | m eidä n mök k i 49 MISTÄ KAMADOGRILLAUS ON PERÄISIN. Kamado-grillissä kannattaa kokeilla erityisesti edullisempien ruhonosien grillausta. Ympärivuotiseen käyttöön sopiva Muurikka-pihauuni (62 × 42 × 175 cm) lämpiää joko puuklapeilla tai hiilillä. MITÄ KAMADOSSA KANNATTA GRILLATA. Kamado-grillaus on yleistynyt viime vuosina myös Suomessa. Sisäosa on emaloitua terästä, joka kestää hyvin kuumaa ja rasvaa, 289 €, K-rauta. t e k st i m e id ä n m ö k in t o im it u s k u v a t v a l m is t a ja t KUUMAT GRILLIT OSUUKO VALINTASI TUTTUUN K A ASUGRILLIIN , SAVUSTIMEEN , PIHAUUNIIN TAI KENTIES K AMADO GRILLIIN. KAMADO-NIKSI: Kansi tulee sulkea aina kypsennyksen ajaksi kaikilla kypsennystekniikoilla. Cellon teräksisessä Rodium 3 -kaasugrillissä (130 × 55 × 115 cm ) on valurautaparila ja -ritilä. Sen jälkeen, kun kansi on suljettu, kamadon muoto muodostaa kuuman ilmavirran ja grilli toimii kuin kiertoilmauuni. Se on silti edelleen paljon harvinaisempi tapa grillata kuin vaikkapa kaasulla grillaaminen, ja se sopiikin parhaiten kokeilunhaluisille grillaajille. Sen lämmössä kypsyvät pehmeiksi jopa sitkeämmät lihan osat. Alun perin kamado-grillaus keksittiin 3 000 vuotta sitten Kiinassa, josta se levisi Japaniin. Cellon halsteri on ruostumatonta terästä, ja siinä on pehmustettu kahvaosa, 11,95 €, K-rauta. Huippuravintoloiden kautta se on vähitellen päätynyt myös innokkaiden kotija mökkigrillaajien ulottuville. t y ö k a l u p a k k i 1 2 4 6 5 3 t i e s i t k ö . Uunissa paistuvat niin vuokaruuat kuin pizzakin, sillä sen varusteluun kuuluu pizzakivi. 4. Kamado-grilli sopii jopa talviseen grillaamiseen, sillä keraaminen ulkokuori ei päästä lämpöä karkaamaan. h y v ä g r i l l i n k e s k i l ä m p ö o n 1 4 – 1 7 a s t e t t a .. Amerikkalainen kamado-grilli Big Green Egg on saanut monia seuraajia. Oikein käytetty ja huolellisesti ylläpidetty keraaminen grilli on pitkäaikainen, ja osa myynnissä olevista merkeistä tarjoaa grilleille jopa elinikäisen takuun. 6. 5. MILLAISIA KAMADO-GRILLIT OVAT. Lämpö säilyy tiiviissä grillissä pitkään tasaisena, ja yksi kamadojen keskeisistä ominaisuuksista onkin mahdollisuus säädellä lämpöä asteen tarkkuudella. Mustang Pispala on erityisesti barbecue-grillaukseen tehty hiilisavustin. Liikuttelu käy helposti kahvan ja pyörien avulla, 299 €, Opa Muurikka. 1. Keraaminen rakenne tekee kamadoista erityisen kestäviä ja ekologisia. Alkuperäisestä grillimallista on myynnissä seitsemän erikokoista versiota, joiden hintahaitari on 690–3 590 €, Suomen sähkötuonti. Lähteet: K-rauta, Big Green Egg ja Mustang. Laitteen mukana tulee lihaja lämpötila-anturit sekä USB-johto, noin 130 €, Weber. Nimi kamado tarkoittaa japaniksi uunia. Connect Smart Grilling Hub -grillausopas on sovellus, joka lupaa tehdä mistä tahansa grillistä älykkään, mallista riippumatta. Lisäksi kamadot soveltuvat savulla kypsentämiseen, hauduttamiseen, savustamiseen, perinteiseen grillaamiseen ja myös pizzojen valmistamiseen. 2. Idästä grillaustapa saapui Yhdysvaltoihin toisen maailmansodan jälkeen. Grillihalsterilla saa helposti vaihtelua ruuanlaittoon. 3
50 m eidä n mök k i | meilläkotona.fi. MISSÄ • Sotkamossa, Kainuussa. K A S V I H U O N E S O T K A M O S S A ME • Tuija Postari-Kivistö ja Kari Kivistö sekä lapset Kasper, 26, Veera, 23, ja Katriina, 21. MÖKKI • Vanha siirtomökki ja sen pihapiirissä kasvihuone, jossa on 12 neliötä
TEKSTI JA KUVAT Ilona Pietiläinen VÄRIPILKKU meilläkotona.fi | m eidä n mök k i 51. Tuijan ja Karin viherhuoneessa on 43 erilaista ikkunaruutua. Niiden asentaminen oli kahden kesän palapeli
Kirjava ikkunakokoelma saa miettimään, minkälaisissa taloissa ne ovat aikoinaan olleet. 52 m eidä n mök k i | meilläkotona.fi T umman metsän piirittämä tie ei kerro vielä mitään sen päästä löytyvästä ilopilkusta. Siinä oli sovittelemista oikeanlaisten ryhmien löytämiseksi, Tuija kertoo. Se alkoi siirtomökistä, joka kunnostettiin ensimmäisenä. Siinä kuumuudessa hikoilivat niin mies kuin kasvihuoneen ikkunatkin, Kari muistelee. Tuijan lempiväri toistuu kasvihuoneessa siellä täällä.. Singer-ompelukone muuttui pöydäksi, kun kanneksi asennettiin vanhat lattialankut. Tuijan haaveilema kasvihuone oli yksi niistä. Palapeli rakentui kirjaimellisesti ikkuna kerrallaan. Purkutiilet ovat oululaisia mutta hyvin kotiutuneita myös Sotkamoon. Se jakaa tilan kahteen osaan viljelyosastoksi ja oleskelutilaksi, Tuija kertoo. R akenn uksen valmistuminen kesti kahden kesän verran. Tarvikehankinta aloitettiin vuonna 2013, ja kasvihuone oli valmis kesällä 2015. Mökkiprojekti on omistajiensa mukaan ikuinen. Nurkkapuiden väliin soviteltiin ikkunoita pystyyn ja poikittain. Keltaiset tuolit olivat mökin piha-aitassa jo odottamassa. Kivijalka muurattiin tyyliin sopivista rouheista purkutiilistä. Ovi avautuu päämökille päin. Keltainen on Tuija Postari-Kivistön voimaväri, ja sen huomaa mökkipihan näkymän avautuessa koko komeudessaan. Mökin kunnostustöiden jälkeen projekteja on putkahdellut toistensa perään. – Kasvihuoneen rakentaminen aloitettiin tietenkin kuumimpana kesänä miesmuistiin. ikk unoiden metsästys oli melkoinen urakka. Niiden muuraustapa on rento, jotta maanläheinen tyyli kantaisi loppuun saakka. – Meidän ikkunametsästyksen tulos on 43 ruudun palapeli. – Tiilimäärä riitti juuri sopivasti kivijalkaan sekä lattian korotuksen etusokkeliksi. Osa ruuduista löytyi Kannuksesta, osa Sotkamosta ja loput Oulusta. Sorapedin päälle määriteltiin ensin kamiinan paikka sekä oviaukon suunta
meilläkotona.fi | m eidä n mök k i 5 3 YHTEISPONNISTUS. Ikkunat on kiinnitetty toisiinsa luovalla taktiikalla. Kari muurasi koristeeksi tiilirivistön.. Rakennuskesänä kasvihuoneen nousemista joudutti jokainen mökkivieras, joka sai kantaa kortensa projektiin. Lattian korotus on tehty paksujen parrujen avulla. Niitä on kiinnitetty ruuveilla, listoilla ja nauloilla
Tuija piilottaa kesäkukkien muoviruukut rompetoreilta hankittuihin soikkoihin ja paljuihin. Korkeat kynttilänjalat on tehty itse lähimetsästä kerätyistä oksista, betonista ja kynttiläpesistä. ”Hiljaisuutta on täällä helppo kuunnella. Silloin voin ottaa lasillisen kuohuvaa lasipalatsissani.” KAUNEUDEN TÄHDEN. 5 4 m eidä n mök k i | meilläkotona.fi. Puntari on liiterilöytö
Kari teki oven itse, koska aukkoon sopivaa vanhaa ovea ei onnistuttu yrityksistä huolimatta löytämään. Betonikerros levitetään ruokaöljyllä voidellun lehden päälle.. – Kasvihuoneen keltainen ovi on helmi. Kavereiden ja lasten apuakin on tarvittu, mutta hyvin on kasvihuone tuulessa pystyssä pysynyt, Kari sanoo. Ne on maastoutettu osaksi sisustusta kahvipapusäkeillä ja Tuijan ompelemilla juuttisäkeillä. Tunnelmavalot syttyvät silloin katon rajaan asennettuihin köynnöksiin. Luulen, että menestymisen salaisuus on ruukkujen tasainen kosteus, Tuija kertoo. Silloin voin ottaa lasillisen kuohuvaa lasipalatsissani, Tuija kertoo. Sisätila viimeisteltiin lautalattialla ja koko rakennus vuorilaudoilla. k asvihuoneeseen tullessa kengät jätetään viljelyosastolle. – Yleensä tupsuttelen täällä tomaattejani ja luen hyvää kirjaa. – Joulukukkakin on säilynyt ruukussa kesän yli. Etuterassi muurattiin ja alustettiin vanhoilla tiilillä. – Hikistä hommaa valmiiksi saaminen on ollut. keltainen ovi on kutsuvasti raollaan. Idean siihen antoi sisustussuunnittelijaystäväni Kirsi Luttinen, Tuija paljastaa. Britakakulla kruunattu kahvihetki vietetään mökkinaapureiden kanssa. meilläkotona.fi | m eidä n mök k i 5 5 Kattopalkit kokoavat rungon seiniksi. Mökkipariskunta vitsailee, että sen avulla he osaavat aina suunnistaa oikeaan suuntaan. Mökkipuutarhurin pelastus kuumina aikoina ovat altakastelevat ruukut. Vanhoista kanavatöistä yhdistelty matto lämmittää ylätasanteella vieraiden jalkoja. Raparperinlehtilaatat on tehty betonista. Elokuun iltoina kasvihuone pukeutuu rapujuhliin. Hiljaisuuttakin on täällä helppo kuunnella. Kasvihuoneen ikkunoissa lentelee koristepöllöjä. Koko perheen vapaa-ajansalonkiin tullaan joogaamaan, rentoutumaan tai katsomaan elokuvia. Tuija on sulattanut ne lasista. Vaikka huoneessa viljelläänkin, se tapahtuu tunnelmaan sopivalla tavalla eli huolettomasti. Päätykolmioiden materiaaliksi valittiin lauta. Hersyvillä väreillä sisustettu kesäparatiisi on sisustajan koekenttä. Kattorakenteena ovat rimat, joiden päälle asennettiin valokate. Valoa tulvii joka suunnasta. Tuija taituroi keskelle terassia luonnonkivistä rytmitetyn kompassin
T E K S T I Pirjo Tiihonen K U V A T Matias Honkamaa l a u t e i l l a 56 m eidä n mök k i | meilläkotona.fi. SAVOLAISIN MAUSTEIN Savusaunassa Kiuruvedellä kylvetään yölläkin. Päivän hiet lähtevät pois mustaherukan tuoksuisella vastalla ja sametinpehmeällä sadevesisuihkulla
SAUNA • Vanhan metsästysmajan hirsikehikosta tehty savusauna, jossa on Aitokiuas. MISSÄ • Kiuruvedellä Niemisjärven Hirvilahdessa.. S A V U S A U N A P Ö N T T Ö K I U K A A L L A ME • Iisalmessa asuvat Matti Tikka ja avovaimo. meilläkotona.fi | m eidä n mök k i 57 Itse tehty vasta on hyvä mökkituliainen, vinkkaa Matti Tikka
Koska ikkuna on matalalla, kiukaasta nouseva savu nousee ylemmäs, eikä se pääse nokeamaan lasia. Isännän mukaan savusaunan ikkunan oikea korkeus on noin metrin korkeudella maasta. 58 m eidä n mök k i | meilläkotona.fi Savusauna on rakennettu lähes kokonaan kierrätystavaroista hirsikehikkoa myöten. LÖYLYT TULOILLAAN. Lämmityksen ajaksi saavit ja saunatarvikkeet viedään pois, etteivät ne nokeennu.
Ollaan mökillä iisalmelaismiehen lapsuudenmaisemissa Kiuruveden Niemisjärvellä. Tikka muuttaa avopuolisonsa kanssa kimpsunsa ja kampsunsa Iisalmen kaupunkikodista Kiuruvedelle yleensä toukokuun lopulla ja palaa takaisin vasta syyskuun alkupuolella. Se on itseoppineen rakentajan Matti Tikan taidonnäyte. Hän suojaa lauteet ja kylmävesisaavin noelta aina lämmityksen ajaksi.. Ne eivät ole pahemmin muuttuneet sen jälkeen, kun Matti kirmasi 1950-luvulla pojanviikarin innolla uimaan tai rantaan ongelle. Viereinen kesämökki on hänen lapsuudenkotinsa. Tämän savusaunan idea on se, että lämmitetään kiuasta eikä rakennusta, Matti Tikka sanoo. Se kuuluu nykyään perikunnalle, mutta Tikka hoitaa sitä oman mökkinsä ohella ja nimittää itseään talonmieheksi. Ken tästä käy, saa hyvät löylyt. meilläkotona.fi | m eidä n mök k i 59 S inisten lupiinien ja vihreän kesäniityn keskellä, kumpuilevassa pohjoissavolaisessa maalaismaisemassa seisoo pieni, mutta sitäkin huolellisemmin rakennettu harmaahirsinen savusauna. Kesäiset peltonäkymät ovat kuin Suomi-filmistä. Vanha pönttökiuas pitää lämmön pitkään. – Näillä mailla juureni ovat syvästi, Tikka toteaa katsellen tuttua järvimaisemaa
60 m eidä n mök k i | meilläkotona.fi Matti Tikka oppi vastantekemisen 12-vuotiaana vanhemmiltaan. Tikka vuolee yhdestä kasvavasta koivun taimesta kuoren pois ja kierittää siitä kansanperinteitä kunnioittavalla taidolla pannan pitämään oksat yhdessä. Sauna on Matti Tikalle hiljentymisen paikka.. Pannan loppusilaus on lenkki, josta vastan saa seinälle roikkumaan
aitokiuk a an kivien k u umetessa on aikaa tehdä saunavastat. Yöllä löylyt ovat alkuiltaa pehmeämmät. Avopuoliso rakastaa ulos rakennettua sadevesisuihkua, joka jättää hiukset pehmeiksi. kiuru vedeltä löytyi tism alleen entisen saunan mittainen hirsikehikko, joka oli ollut metsästysmajana. Hänestä taimikoissa kasvava nuori rauduskoivu on parasta vastaksi. Kun talvella käytön jälkeen vastan huuhtelee ja työntää lumihankeen, sitä voi käyttää vielä useita kertoja. Näin kiukaasta tuleva noki ei laskeudu pesuveteen tai lauteille ja nokea saunojia. Senkin he saattavat joskus tehdä, jos uni ei tahdo tulla. Niin pesuvesi lämpiää samalla. Tai kysytään ehkä toiselta korkeintaan, millaiselta löylyt tuntuvat. Pian he kellahtavat aittaan nukkumaan – elleivät kipaise yhdessä uudelleen lauteille. meilläkotona.fi | m eidä n mök k i 61 – Ostin tilan vuonna 1975 naapurilta ja rakensin tontille pyöröhirsimökin. Kun Tikka asettaa oksia vierekkäin, hän pyörittää samalla nippua, jotta tulos on tasapainoisen näköinen. Vuodet olivat kuitenkin syöneet hirret lahoiksi, ja maalattia oli epähygieeninen. Parisk unta nauttii ensim m äisistä löylyistä yleensä alkuillasta. Hän on ottanut alkuperäisestä kiukaasta pois päällä olevan kansiosan, koska se keräisi savusaunakiukaana nokea kannen alaosaan ja tuottaisi saunottaessa ”kitkulöylyjä”. Näin kova hiillos kuumentaa vielä kiuaskiviä tehokkaasti. – Savusaunan lämmittäminen ei ole kiireisen ihmisen hommaa. – Jos kylven joskus yksin, istun vaan lauteilla, nautin ja hengitän rauhallisesti. Se aiheuttaa nokea ja kitkua niin kuin havupuut. Tikka pitää ovea auki koko lämmityksen ajan, jotta tilaan tulee vetoa ja tuli palaa paremmin. Vanhan Aitokiukaan hän osti nilsiäläiseltä maanviljelijältä. Koivu on lämpöarvoltaan tehokkain, mutta siinä ei saa olla tuohta. Koivunoksien väliin sujahtaa yksi mustaherukkapensaan oksa, joka antaa kylpiessä hyvän tuoksun. Ne on tehtävä kolmen, viiden päivän kuluessa. Jouluna otamme vastat pakastimesta kaupunkikodin saunaan. Siellä istutaan hiljaa ja ropsutellaan kumppanin selkää tuoreella vastalla. Kun Tikka astelee puhtaana ja löylystä iho punertaen lupiinien reunustamaa polkua saunaltaan mökille, terassilla avovaimo odottaa grillimakkaroiden, voileipien ja saunaoluiden kanssa. Mökkimme oli ennen torpparitila, ja siihen kuului savusauna. – Käärin kesällä tekemäni vastat folioon ja laitan pakkaseen. Purin vanhan saunan ja tein samalle paikalle uuden. Mies suojaa lauteet lämmityksen ajaksi ja asettaa kylmävesisaavin päälle pahvin. Lauteilla pariskunta ei välttämättä tarvitse sanan sanaa. Pönttökiuas ei luovuta lämpöä vaan pitää sen kiukaan sisällä. 76-vuotiaalta vastantekokilpailuja järjestävältä mieheltä homma käy jo rutiinilla, sillä hän oppi taidon 12-vuotiaana. Villaeristyksen ansiosta kiuas pysyy käyttövalmiina jopa illasta aamuun. Ikävät kitkulöylyt vältetään oikeaoppisella lämmityksellä ja hyvillä puilla.. Savu menee kivipesän läpi kuten perinteisessä savusaunassa. 30 litran vesisäiliö on kiukaassa kiinni. Kiukaassa on villoilla eristetty kivitila, jossa on tulikiviä. Saunan lämmittäminen ja siintyminen kestää neljästä viiteen tuntia. – Ruhtinaallisilta, huokaa Tikka. Saunomisen jälkeen nostan kannen vielä takaisin kivien päälle, jotta kivet pysyvät kuumana jopa seuraavaan aamuun saakka. Se on kuin saunajoogaa, nainen myhäilee. Mökillä jokaisena saunailtana on tuoreet vastat. Saunan lämmitysvaiheessa on mukana ripaus Tikan omaa persoonallista otetta. Se on ihan oma ohjelmanumeronsa varsinkin vieraille, Tikka toteaa. Alahirsien väleissä olevat raot auttavat ilmanvaihdossa. Tikka valoi lattian betonista ja rakensi lattiaritilät haapalaudasta. – Savusaunan paras lämmityspuu on leppä, haapa, paju ja koivu. – Sen sijaan nostan viimeisen lämmityspesällisen loppuvaiheessa kivien päälle tynnyrin pohjasta leikatun kannen. Paras talvivastojen tekoaika on nousevan kuun alussa
Perenna viihtyy auringossa, tuoreessa tai kosteassa, runsasravinteisessa ja multavassa savimaassa, kuten seinustalla. Se kukkii ruusunpunaisena tai valkeana heinä– syyskuussa. Luonnonlajeista mainioita ovat esimerkiksi rantakukka, päivänkakkara, pietaryrtti ja purtojuuri. Kesäkukkaruukkuihin kannattaa istuttaa verbenoita, tulikruunuja, samettiruusuja ja koristetupakkaa. Yleensä pitkälle jalostetut lajikkeet tuottavat vähän, jos lainkaan, siitepölyä tai mettä. Hyötytarhassa marjapensaat houkuttelevat perhosia. ARVOSTA LUONNONKUKKIA. Korkeus 20–70 cm. MONIPUOLINEN KASVISTO kiinnostaa myös muita pölyttäjiä, hyödyllisiä pikkueliöitä ja lintuja – ja samalla lisää puutarhasi elämyksellisyyttä ja ekologisuutta. Loppukesällä kukkiva talvenarka syyssyrikkä on hienoimpia perhoskasveja. KASVIT HOUKUTTELEVAT perhosia tuoksuillaan, väreillään ja muodoillaan. Laita purkkiin pala tai pari vaahtomuovisientä, jonka pinta jää purkin yläpuolelle laskeutumisalustaksi. Leveät sarjakukintoiset kasvit tarjoavat perhosille hyvän laskeutumisalustan. Korkeus 20–80 cm. Mäkimeirami eli oregano on tuoksuva pensasmainen perenna. Sille sopii aurinkoinen paikka, kuivahko, kuohkea ja mielellään hiekkapitoinen maa. Ripusta purkit aurinkoiseen paikkaan ja lisää viiniliuosta menekin mukaan. MONET MAUSTEYRTIT ovat oivallisia perhoskasveja tuoksuvine lehtineen ja kukkineen. Korkeus 80–150 cm. p ö l y t t ä j i e n h o u k u t u k s e t VIINIBAARI PERHOSILLE Mirrinminttu (Nepeta x faassenii) Syysasteri (Aster novi-belgii) Mäkimeirami (Origanum vulgare). Mehiläisiä ja perhosia houkuttelevat kukat ovat usein kauniin värisiä ja tuoksuvat taivaallisilta! 3 . Liuosta voi makeuttaa vielä hunajalla tai hedelmillä. Runsaimmin sopivia lajeja on perennoissa. PERHOSTEN MIELEEN ovat muun muassa syysleimut, malvat, kevätvuohenjuuri, maksaruohot, tädykkeet ja helokit. Kieputa lasipurkin ympärille rautalankaa ripustuslenkiksi. 62 m eidä n mök k i | meilläkotona.fi Mirrinminttu kasvaa mätäsmäisesti ja tuoksuu vahvasti. 62 m eidä n mök k i | meilläkotona.fi p i h a l l a t e k st i m e id ä n m ö k in t o im it u s k u v a t a -l e h t ie n a r k is t o l ä h d e m e il l a k o t o n a .f i Perhoskeidas OIKEILLA K ASVIVALINNOILLA KUTSUT MÖKKIPIHA ASI PERHOSIA JA MUITA PÖLY TTÄJIÄ . Päiväperhoset suosivat erityisesti keltaisia, violetteja ja purppuransävyisiä kukkia, öisin lentävät lajit puolestaan vaaleita sävyjä. PARHAITEN ONNISTUT perhospuutarhan luomisessa yhdistämällä puutarhakasvien seuraksi luonnonja hyötykasveja sekä kesäkukkia. Hyvän ravintoliemen saat liuottamalla puoli kiloa fariinisokeria puoleen pullolliseen makeaa punaviiniä. Perhosilla on erinomainen hajuaisti ja suuret verkkosilmät, joilla ne pystyvät aistimaan ihmissilmälle näkymätöntä, kukkien heijastamaa ultraviolettisäteilyä. VA ALI MYÖS NIILLE TÄRKEITÄ LUONNONKUKKIA . Aurinkoisen paikan ja kalkkipitoisen maan kasvi sopii perennaryhmiin ja kasvimaalle. Sen yleensä tummanvioletit tuoksuvat kukkatertut keräävät komeita amiraaleja. Perusta perhosbaari, joka tarjoaa lisäravintoa pölyttäjille. Perhosbaaria voi pitää auki keväästä syksyyn. Syysasteri kukkii heinä–lokakuussa liilana, valkeana, vaaleantai ruusunpunaisena. Sen sijaan perinteiset kasvit ja maatiaislajikkeet, kuten kultapiiskut, malvakasvit, kurkkuyrtti ja rantakukka, sekä luonnonkasvit ovat parhaita ravintokasveja sekä kimalaisille että mehiläisille. Perenna kukkii liilana toukokuulta lokakuulle, kun leikkaat kuihtuneet kukinnot. SUOSI MAATIAISLAJIKKEITA. Voit istuttaa minttuja, timjamia, mäkimeiramia ja ruohosipulia myös ruukkuihin. Voikukkia, leskenlehtiä, maitohorsmaa ja leinikkejä usein hyljeksitään, mutta ne ovat tärkeitä ravinnon lähteitä monille pölyttäjille
Ne pitävät haitallisten ötököiden kannat kurissa sekä puutarhassa että mökissä. meilläkotona.fi | m eidä n mök k i 6 3. Nuoret ja vanhat kukat tuottavat vähemmän mettä kuin jonkin aikaa kukkineet. MEHILÄISET pölyttävät lukuisia ravintokasveja hedelmäpuista marjapensaisiin. Tee maassa pesiville mehiläisille kohopenkki hiekkapitoisesta mullasta niin, että sen reuna on etelän tai lännen suuntaan. 6 • Lumikasat antavat keväällä suojaa maassa talvehtiville hyönteisille. Älä kuopsuta penkkiä, jos sinne on asettunut maamehiläinen. Varjoisat paikat ovat usein lumenviipymäpaikkoja. Myös korkealla olevissa rakenteissa erilaiset putket ja raot ovat parhaita pesäpaikkoja. Kukkapenkkien reunat ovat usein mieluisia paikkoja. Hyvä talvehtimispaikka turvaa kimalaiskuningattaren selviytymisen talvesta. Varmista, että pihalla on kumpiakin. Pölyttäjille siitepöly tarkoittaa proteiinia eli valkuaisaineita ja mesi hiilihydraatteja. Lumeton ja oikukas talvisää voi olla kova koettelemus, etenkin jos pesäpaikka kostuu kovasti. Mehiläiset, perhoset ja kärpäset tarjoavat kasvien pölytyspalveluja eli osallistuvat kukkaloiston ylläpitoon sekä hedelmäja marjasadon kasvattamiseen. 6 v i n k k i ä 5 SYYTÄ OLLA HYÖNTEISTEN YSTÄVÄ Kasvien mesi ja siitepöly ovat pölyttäjien pääravintoa. Kimalaiset ovat tärkeitä myös monille hyötykasveille. Istuta pihaasi keväällä kukkivia pajuja ja runsaasti siitepölyä tuottavia sipulikukkia, kuten krookuksia ja idänsinililjoja. Kukkahämähäkit ovat monien lajitovereidensa tavoin tehokkaita tuholaistorjujia kasvimaalla, hedelmäpuilla ja muilla viljelyksillä. 4 • Rakenna hyönteishotelli. Lajien välillä vallitsee parempi tasapaino, eikä mikään yksittäinen laji pääse runsastumaan ylen määrin. 5 • Anna lehtikasojen ja kuivuneiden perennojen varsien olla syksyllä. Jätä pihaan kimalaisille kelpaavia lahoavia kantoja ja heinätuppaita. Tarjoa monipuolista syötävää. Anna pesimärauha kivikkokimalaiselle, joka pesii kukkapenkissä tai ojan pientareella. Villimehiläiset tekevät siihen pesänsä. Ne edistävät myös niittyjen kukkarunsautta saalistamalla kasvinsyöjähyönteisiä. Älä kitke pois leskenlehtiä, koska niiden kukissa on runsaasti siitepölyä kimalaisille ja mehiläisille. Älä häädä kartanokimalaista, joka hakeutuu ullakoille, seinien rakoihin tai linnunpönttöihin. Hyviä siitepölykasveja on usein vähemmän kuin hyviä mesikasveja. Pikkuruiset maaperäeläimet, kuten kuoripunkit, puolestaan huolehtivat kasviaineen pilkkomisesta maaperässä ja osallistuvat ravinteikkaan kasvualustan muokkaamiseen. MITÄ MONIMUOTOISEMPI ympäristön eliöyhteisö on, sitä harvinaisempia ovat tuhohyönteisten massaesiintymiset. 2 • Pesäpaikkojen puute voi rajoittaa kimalaisten määrää. HÄMÄHÄKKIEN ja luteiden joukossa on monia tuholaistorjujia. Monet kasvit, kuten syreeni ja puna-apila, ovat puolestaan riippuvaisia kimalaisen pölytystyöstä. PELKKÄ MESI EI RIITÄ Yksinkertainen ruusu on hyvä siitepölykasvi. Käytä vain materiaalia, jota ei ole maalattu eikä painekyllästetty. Osa mehiläisistä ruokailee vain tietyillä kasveilla. Lumi on hyvä suoja, mikäli säät oikuttelevat ja tulee takatalvi. HYRRÄPUNKIT pyydystävät pieniä hyönteisiä ja muita punkkeja, kuten hedelmäpuupunkkeja, ja ovat siten merkittäviä tuholaistorjujia erityisesti omenapuilla. NÄIN AUTAT PÖLYTTÄJIÄ 1 • Varhaiset kevätkukkijat ovat pölyttäjille tärkeitä. 3 • Villimehiläisistä osa pesii maassa, kun taas jotkin lajit rakentavat pesän korkealle. Mehiläispölytys on tärkeä myös sadon laadulle ja marjojen tai hedelmien koolle. Perhoskeidas HYÖNTEISMYRKKYYN turvautumalla saatat hävittää pihalta monia hyödyllisiä hyönteisiä ja hämähäkkieläimiä
Salaperäiset seittiniekat T E K S T I J A K U V A T Juho Rahkonen. Pääosin valkuaisaineista koostuva hämähäkinseitti on teräksenlujaa mutta kevyttä, ja tuuli tempaisee sen helposti mukaansa. Hämähäkit voivat nousta seittipurjeensa avulla jopa kolmen kilometrin korkeuteen ja kulkeutua tuulen mukana pitkiä matkoja. Ne ovat petoja, joilla on uskomattomia kykyjä ja tärkeä rooli luonnon tasapainon ylläpitäjinä. Verkoistaan hämähäkki tunnetaan: ristihämähäkki punoo puiden oksien ja ikkunankarmien väliin kauniin symmetrisiä pyyntivälineitä, kun taas riippuhämähäkin seittilangat ovat pelkkiä maanrajassa röhöttäviä muodottomia syheröitä. 6 4 m eidä n mök k i | meilläkotona.fi H ämähäkkimies-sarjakuvahahmon kyvyt eivät ole pelkkää fantasiaa, vaan tosielämän hämähäkit jopa päihittävät supersankarin taidoillaan. Iso ja roteva huonehämähäkki rakentaa suppilomaisen verkkonsa huoneiden nurkkiin ja Hämähäkit ovat melkoisia hämyheikkejä – salamyhkäisiä ja hieman pelottaviakin otuksia, joita voi löytää luonnosta ja myös sisätiloista. Niinpä niitä on levittäytynyt kaukaisille mantereille ja saarille, aina Antarktikselle asti
Ristihämähäkit ovat hämähäkeistä tunnetuimpia suuren kokonsa ansiosta. Niiden taidokkaisiin verkkoihin uhrit tarttuvat vääjäämättä kiinni.. meilläkotona.fi | m eidä n mök k i 6 5 VERKKOMESTARI RISTIHÄMÄHÄKKI
Kysy.fi-sivustolla kerrotaan, että hämähäkkejä on pidetty pahuuden symboleina ja niiden on uskottu levittävän tauteja, ennustavan säätä, parantavan sairauksia tai tuottavan myös onnea. Huonehämähäkin verkko on kosketusherkkä, ja pienestäkin liikkeestä hämähäkki singahtaa salamana paikalle katsastamaan, olisiko tärinän aiheuttaja kärpänen tai jokin muu saaliseläin. Ne kuuluvat juoksuhämähäkkeihin ja saalistavat juoksemalla. Usein puutarhassa näkee ruskeanharmaita susihämähäkkejä. Ennen hyppyä ne kiinnittävät itselleen ”varmistusköyden” eli seitin, vähän niin kuin benji-hyppääjät. k aikki hä m ähäkit eivät saalista verkoilla. Kukkahämähäkit piiloutuvat saaliseläimiltä vaihtamalla väriään sen mukaan, ovatko ne VÄIJYVÄ RAPUHÄMÄHÄKKI. Ne havaitsevat helposti ympäristössään tapahtuvat liikkeet sekä aistivat maan värinän. Rapuhämähäkit saalistavat verkon sijasta väijymällä joko kukassa tai muussa sopivassa paikassa. Kiinassa hämähäkkejä on pidetty Kungfutsen apostoleina ja maanviljelijät huolehtivat hämähäkeistä ja rakentavat riisipelloille olkimajoja niiden talvehtimiseksi. Intiaanitaruissa vainajat kiipeävät seittiä pitkin taivaaseen.. Hyppyhämähäkit, joita näkee usein aurinkoisilla talojen seinustoilla ja pihalaatoituksella, loikkaavat saaliinsa perään. 66 m eidä n mök k i | meilläkotona.fi kodinkoneiden taakse. Intian Bengalissa hindut ovat keränneet hämähäkkejä häitä varten ja päästäneet sitten vapaaksi tuottamaan vastanaineille onnea. H ämähäkkeihin liittyy valtavasti kansanuskomuksia. Elämäntavan vuoksi rapuhämähäkeillä on usein tehokas suojaväri. Lähes kaikkialla hämähäkin turhaa tappamista on pidetty epäonnea tai jopa kuolemaa tuottavana. Länsiafrikkalaisissa uskomuksissa hämähäkin seitti on napanuora jumalan ja ihmisten välillä. Verkko alkaa nurkasta ja laajenee suppilomaisesti ympäristöönsä. Hämä, hämä, häkki..
Runsautensa vuoksi hämähäkit ovat erittäin merkittäviä tekijöitä luonnon tasapainon ylläpitämisessä. Kaikki hämähäkit ovat petoja, eli ne elävät muita pikkueläimiä syömällä. Muita komeita ja kookkaita lajeja ovat sisätiloissa asustavat huonehämähäkki ja varastohämähäkki. Kesällä siihen törmää usein rantakaislikossa muita pikkuotuksia kuvatessa, ja samalla saattaa löytää kokonaisen lastentarhan, jossa on satoja rantahämähäkin poikasia. Rantahämähäkin paksuista, karvaisista jaloista tulevat mieleen trooppisten maiden kookkaat lintuhämähäkit eli tarantulat. Tällaisen pureman kerrotaan vastaavan suunnilleen ampiaisen pistoa. Näkyvin tuntomerkki on se, että hämähäkkieläimillä on kahdeksan jalkaa, kun hyönteisillä on kuusi. meilläkotona.fi | m eidä n mök k i 67 vaalealla vai tummalla kukalla. Varastohämähäkin ruumis on parisenttinen, ja raajoineen pituus voi olla yli viisi senttiä. Jos Suomessa ottaa käteen ison hämähäkin, kuten rantahämähäkin, se saattaa purra ihmistäkin. Juoksuhämähäkeillä on neljä suurta ja tarkkanäköistä silmää ja pitkät jalat. Myös Suomen luonnon pelätyin eläin, tauteja levittävä puutiainen, kuuluu hämähäkkieläimiin, kuten muutkin meillä elävät yli tuhat punkkilajia. Eräs juoksuhämähäkkilaji rummuttaa hakkaamalla maata takaruumiillaan. Hämähäkkejä on luonnossa pilvin pimein: parin hehtaarin metsätai niittyalueella hämähäkkejä saattaa asustaa koko Suomen väkiluvun verran. Myös Suomen luonnon pelätyin eläin, puutiainen, kuuluu hämähäkkieläimiin. Rantahämähäkki on mielestäni Suomen kuvauksellisimpia hämähäkkejä. Yleensä hämähäkit elävät maalla, mutta järvissä asusteleva vesihämähäkki viettää koko elämänsä vedessä. Juoksuja hyppyhämähäkit luottavat räjähtävään nopeuteensa. Näillä lajeilla on myös erikoisia soidinmenoja: ollessaan naaraan lähellä koiraat heiluttelevat ruumistaan ja jalkojaan aivan kuin ne tanssisivat. Meillä on siis jo evolutiivisista syistä aihetta kavahtaa hämähäkkejä. Suomessa on noin 650 hämähäkkilajia eikä yksikään ei ole ihmiselle vaarallinen. Jos hämähäkit yhtäkkiä häviäisivät, pikkuhyönteiset lisääntyisivät hurjasti. Susihämähäkki poikasineen.. Hämähäkit lamaannuttavat saaliinsa myrkyllisellä puraisullaan. Kritiikki on armotonta: epäkelpo rumpali saattaa joutua naaraan syömäksi! Hämähäkkilajien ruumiinrakenne kertoo siitä, millaiseen saalistustapaan ne ovat sopeutuneet. Hämähäkit ovat myös pikkulintujen ravintoa. Kukilla saalista väijyvillä rapuhämähäkeillä ja kukkahämähäkeillä on puolestaan pitkät eturaajat, joissa on terävät piikit saaliiseen tarttumista varten. Mutta maailmalla on erittäin myrkyllisiä hämähäkkejä, joiden puremasta leviävä hermomyrkky aiheuttaa kovia kipuja ja jopa kuoleman. Hä m äHäkit eivät ole hyönteisiä vaan hämähäkkieläimiä. Jälkimmäinen on kulkeutunut Suomeen tavarankuljetusten mukana etelämpää Euroopasta. Tutkimusten mukaan hämähäkit mussuttavat eloperäistä materiaalia vuosittain jopa 800 miljoonan tonnin edestä – se on enemmän kuin maapallolla elävien ihmisten yhteenlaskettu biomassa. Hämähäkit eivät ole hyönteisiä. Se kutoo seitistä ilmaa sisältävän kupolin, joka toimii kuin sukelluskello. Naaras valitsee sen koiraan, joka jaksaa rummuttaa voimakkaasti ja pitkään. Eläin esiintyy vanhoissa kuvastoissa pahuuden symbolina, ja nykyäänkin televisio-ohjelmissa on ikärajamerkintöjen yhteydessä hämähäkkikuvio, jos ohjelma voi aiheuttaa katsojissa ahdistusta
T E K S T I Anna-Kaisa Huusko K U V A A-lehtien kuva-arkisto. 68 m eidä n mök k i | meilläkotona.fi Saunaseuraksi OHRAISTA r a k k a a t r e t r o t Huurteiset terassilla tai laiturinnokassa, no mikä ettei! Olut yleistyi saunajuomana vasta vuoden 1969 jälkeen, kun keskioluen myynti sallittiin ruokakaupoissa
Mökeillekin se on löytänyt tiensä varsinkin saunajuomaksi. Olut on pysynyt jo vuosikymmenet suomalaisten suosikkijuomana.. Tilanne muuttui kertarysäyksellä vuonna 1969, kun uusi laki salli keskioluen myymisen ruokakaupoissa. Myös tavallista lämpimämmät kesät 1930-luvun lopulla siivittivät lupaavasti myyntiä, mutta sota ja pulakausi katkaisivat uudelleen virinneen olutkulttuurin, kun viljaa ohjattiin ensisijaisesti ravinnoksi. Uskonpuhdistuksen jälkeen olutperinne siirtyi kristillisiin juhliin. Kosteimmillaan olutvuodet olivat 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa. Oluen paneminen opittiin germaaneilta ajanlaskun ensimmäisellä vuosisadalla. Siitä muistona suomen kielessä on runsaasti germaanista alkuperää olevaa olutsanastoa. Olutta sai kyllä valmistaa, mutta pelkästään alle kahden prosentin vahvuisena. meilläkotona.fi | m eidä n mök k i 69 Kieltolain aikaan alkoholia ei saanut myydä tai valmistaa. Juoman juuret ulottuvat vielä kauemmas historian hämärään, sillä olutta tehtiin jo yli 5 000 vuotta sitten Egyptissä ja Mesopotamiassa. Mökkisaunassa sihahtavat nyt auki maukkaat ipat, sourit, vehnäoluet tai vaikkapa alkoholittomat vaihtoehdot. Samaan aikaan pienpanimoiden erikoisoluiden myynti kasvaa. Pimeät markkinat kuitenkin täyttyivät väkevistä viinoista, mikä vähensi oluen juomista, jota sai valmistaa vain alle kahden prosentin vahvuisena. Ison vihan venäläismiehitys 1700-luvulla muutti juomatottumuksia. Olut on pysynyt suomalaisten suosikkijuomana. Idästä opittiin paloviinan valmistus, joka syrjäytti perinteisen oluen. Olutta saattoi ostaa vain Alkon harvalukuisissa myymälöissä, joten menekki oli pientä. Vapautuihan keskioluen myynti samoihin aikoihin, kun kesämökkejä rakennettiin ennätystahtiin. Olut oli keskiajalla ja vielä 1600-luvulla arkijuoma, jota kului valtavia määriä. Vuodessa sitä menee noin 370 miljoonaa litraa, mutta kulutus on laskussa. Kuninkaankartanossa mietoa olutta tarjottiin aikuisille 1500-luvun puolivälissä peräti 2,5 litraa päivässä. Ennen kirkkovuoden tärkeimpiä pyhiä valmistettiin olutta. Vasta 1800-luvun puolivälin jälkeen oluen suosio palasi ja perustettiin suurpanimoita kuten Sinebrychoff Helsinkiin. P akanalliset juhlat, kuten kekri ja Ukko-jumalan palvonta olivat tilaisuuksia, joissa Suomessa nautiskeltiin vanhastaan olutta. Valmistus keskittyi jättipanimoille, jotka vauhdittivat myyntiä ahkeralla mainonnalla. 2010-luvulla olut on yhä myydyin alkoholijuoma Suomessa. Etenkin talvisin sitä tarvittiin suolaisten ruokien palanpainikkeeksi. Ei ihme, että kulutus ampaisi nousuun. Katolisena aikana jumalanpalvelusten jälkeen jäätiin jopa nauttimaan joukolla olutta kirkonmäelle. Teollinen oluenvalmistus oli mahdollista, kun oli opittu valmistamaan paremmin säilyvää pohjahiivaolutta. 1900-luvun alussa täysraittiuden aate sai vahvaa kannatusta, ja kesäkuussa vuonna 1919 astui voimaan ankara kieltolaki. Yhtäkkiä maassa oli yli 17 000 uutta oluen myyntipistettä. 1970-luvulla tutuiksi tulivat mainoslauseet ”Karjalasta kajahtaa”, ”Sano reilusti Koff”, ”Ei oo Lahden voittanutta” sekä ”Iisalmesta ihmeen hyvä”. Helpon saatavuutensa vuoksi siitä on tullut sekä hyvässä että pahassa kiinteä osa elämänmenoamme. Kun kieltolaki kumottiin kansanäänestyksellä vuonna 1932, oluen valmistus sai jälleen vauhtia. Jo muutamassa vuodessa alkoholin kulutus kaksinkertaistui ja oluesta tuli myydyin alkoholijuoma. Sodan jälkeen valtio monopolisoi alkoholin myynnin
h e l p p o 70 m eidä n mök k i | meilläkotona.fi PIILOLAUSE: Ratkaise mikä lause kätkeytyy kuva-arvoitusten taakse! Kirjainten lukumäärät sanoissa näet ruuduista kuvien alla. Piilolauseessa kukin haettava sana voi siis koostua yhdesta tai useammasta tehtävän kuvasta.. r i s t i k o t RATKAISU julkaistaan ensi numerossa – Meidän Mökki 8/2020 ilmestyy 13.8
Kuvan alapulolella oleva isompi numero sen kuinka mones vihjeen kirjain tulee alaruutuun valita.. v a i k e a Edellisen numeron vastaukset näet sivulta 72. meilläkotona.fi | m eidä n mök k i 7 1 NUMEROLUKKO: Ratkaise lause vihjeiden avulla! Vihjekuvan pieni numero ilmoittaa vihjesanan kirjinten lukumäärän. RATKAISU julkaistaan ensi numerossa – Meidän Mökki 8/2020 ilmestyy 13.8
meko.fi/osallistu PALKINNON ARVO ON 249 €. Laitteen mukana tulee yleisterä, vaahdotusja soseutuslevyt, 0,9 litran kulho sekä säilytystelin e . Toimitus vastaa vain tilatusta aineistosta. Osallistu 25.8.2020 mennessä ja olet mukana arvonnassa. lakko tai tuotannolliset häiriöt). Tilatut lehdet toimitetaan force majeure -varauksin (ylivoimainen este, esim. Automaattinen puhelin palvelu 0600 96363 Toimii tilausnumerolla 24/7. Hinta 0,98 € / min + pvm. N U MERO 6/2020 Ristikoiden ratkaisut PÄÄTOIMITTAJA Kari-Otso Nevaluoma TOIMITUSPÄÄLLIKKÖ Miia Kauhanen TUOTTAJA Anu Karttunen TOIMITUS Anna Aromaa, Annika Elomaa SIVUNVALMISTUS JA TAITTO Iga Piotrowska, Anssi Lausmaa Aste Helsinki Oy TOIMITUSASSISTENTTI Päivi Ahonen SÄHKÖPOSTIT etunimi.sukunimi@a-lehdet.fi KUSTANTAJA A-lehdet Oy LIIKETOIMINTAJOHTAJA Anna Ruohonen MYYNTIPÄÄLLIKÖT mediaopas.a-lehdet.fi MEDIA-ASSISTENTTI Mia Heino KÄYNTIOSOITE Risto Rytin tie 33, Helsinki POSTIOSOITE Meidän Mökki, 00081 A-lehdet SÄHKÖPOSTI meidanmokki@a-lehdet.fi PUHELINVAIHDE (09) 759 61 SIVUSTO meilläkotona.fi FACEBOOK facebook.com/meidanmokki ASIAKASPALVELU JA LEHTITILAUKSET www.a-lehdet.fi/asiakaspalvelu 09 759 6600 | ma–pe klo 8–17, Puhelun hinta määräytyy liittymäsopimuksenne mukaan. PAINOPAIKKA Deviz ISSN 1456-6257 Aikakauslehtien liiton jäsen Julkaistujen kirjoitusten ja kuvien osittainenkin lainaaminen ilman lupaa on kielletty. Arvomme kolme palkintoa.. Voit katkaista tilauksen voimassa olevan laskutusjakson loppuun. Voita Bamixin sauvasekoitin. Piilolause 6/20: Viimeinen taisto on Ragnarök Numerolukko 6/20: Rallista tullut soraääniä (sanaleikki) TILAUKSET: WWW.A-LEHDET.FI/TILAA Jatkuvan tilauksen edut Asiakaspalvelu Digiarkisto kaupan päälle Lahjalehti ilmaiseksi Osallistut automaattisesti kaikkiin arvontoihin Verkossa www.a-lehdet.fi/asiakaspalvelu Puhelimitse 09 759 6600 (ma–pe klo 8–18) Puhelun hinta määräytyy liittymäsopimuksenne mukaan. BAMIX SWISSLINELLA hienonnat vihannekset, hedelmät ja marjat sekä teet sosekeitot ja kastikkeet. Tarjottu tai tilattu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää kaikissa lehden uudelleen julkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutusja jakelutavoista. Osoitetta voidaan käyttää ja luovuttaa suoramyyntitarkoituksiin. Osallistut samalla arvontaan. Virallinen osoitteenmuutos postiin tai VTJ:lle päivittyy automaattisesti rekisteriimme. Osoitteenmuutos: Virallinen osoitteenmuutos postille tai VTJ:lle päivittyy automaattisesti Anna palautetta – saat paremman lehden! Kerro, mikä on lehden paras juttu
l a u t a s e l l a 12 annosta 1 ½ dl maitoa tai kermaa ½ dl sokeria 1 tl kardemummaa (rouhittuna) ¼ tl kanelia ¼ tl suolaa 1 tl kuivahiivaa 3 ½ dl vehnäjauhoa 12 raparperinvartta (à 20 cm) Tikkupulla menee grilliin Grillattu pulla kuulostaa hassulta mutta maistuu herkulliselta. meilläkotona.fi | m eidä n mök k i 73 1. 2. Vinkki! Jos vuolet tikut puusta, liota niitä silloin puolisen tuntia kylmässä vedessä, ettei puu syty palamaan. Paista tikkupullia grillissä ahkerasti käännellen. 5. Lisää mausteet. 4. Pulla on kypsää, kun se irtoaa helposti tikusta. Liuota sokeri maitoon. r e se p t i Ja sm in r a it a k a r i k U V a t t im o V il l a n e n G r i l l a t t u p u l l a. Mittaa maito kulhoon ja lämmitä se 42 asteeseen. Kiepsauta ne raparperinvarren ympärille. 3. Anna taikinan levätä lämpimässä paikassa puolisen tuntia. Sekoita hiiva jauhoon erillisessä kulhossa. Muotoile taikinasta pitkulaisia tankoja. Alusta jauho taikinaan. Kieputa taikinapötköt tikkupullien tapaan raparperinvarren ympärille, niin saat syödä myös tikun, vaikka sokeriin dippaillen. Nauti lämpimänä sellaisenaan tai hillon kanssa
Ja palkaksi puolitoista markkaa. Kari-Otso Nevaluoma a -l e h t ie n k u v a -a r k is t o. Pelto sijaitsi ukin kotitalon vieressä, ja sen omisti naapuritilan isäntä. Olin hädin tuskin kouluikäinen, kun pääsin kesätöihin (työ luonnollisesti lainausmerkeissä) seivästäjäksi heinäpellolle. Työkokemusta tärkeämpi oli ymmärrys siitä, kuinka tärkeää työtä maanviljelijät Suomessa tekevät. 74 m eidä n mök k i | meilläkotona.fi l a p s u u d e n k e s ä Helppoa kuin heinänteko MUISTAN VARMASTI LOPUN IKÄÄNI , kun sai ensimmäisen palkkani. Hain tilini isännältä, joka kiitti aherruksesta ja antoi kolikot käteen yksitellen. Olin ylpeä saavutuksestani, vaikka jälkikäteen ajateltuna se olikin hyvin vähäinen. Kovasti kun ahersin, sain valmiiksi puolitoista seivällistä. Se tapahtui Vehmersalmella 1970-luvulla
POIMIT parhaat säilytysniksit mökille. 3. Seuraava Meidän Mökki ilmestyy 13.8. TIL A A OMAKSI www.a-lehdet.fi. TIEDÄT, kuinka nikkaroidaan aitta. VARMISTAT , että mökkisi sisäilma on puhdas. e n s i n u m e r o s s a 5 SYYTÄ LUKEA ELOKUUN MEIDÄN MÖKKI 1. KÄY TUTUSTUMASSA nettisivuihimme osoitteessa www.meillakotona.fi. TYKKÄÄ MEISTÄ MYÖS FACEBOOKISSA JA INSTAGRAMISSA. 4. 5. 2. KURKISTAT hurmaaviin kesäidylleihin, maatilasaunaan ja kesäkeittiöön. SAAT inspiraatiota ihaniin mökkikuisteihin