LEHTI VANHOJEN AJONEUVOJEN HARRASTAJILLE | 6/2007 | 7,50 € Lotus 22 Formula Junior | Citroën Ami 6 • Checker A2 • Suomi-taksi • • Lancia Gamma Coupe • • Koneita ja laitteita • •
Mobilisti 3/07 C M Y CM MY CY CMY K. . .
Tässähän voi toivoa autojen saavan silloin tällöin liikuntaa. Toisaalta Chevroletin renkaissa on yhä ilmaa, eikä Internationalikaan ole vaipunut yhtään sitä syvemmälle maaperään. . TM:n moottoripyörätoimittaja Tero Kiira kävi Yhdysvaltojen Connecticutissa testaamassa uutta mönkijää. Varsinainen tulikenttien hot rod. Kirjaimellisesti keskellä ei mitään hän törmäsi oheisiin kuorma-autoihin. Mobilisti 6/07. Autot oli ajettu niille sijoilleen, isojen lehmusten katveeseen. Näky oli varsin vakuuttava. Letukka ja Intikka lepäilevät unohdetun näköisinä. American LaFrance oli ensimmäinen valmistaja, joka siirsi paloauton ohjaamon etuakselin etupuolelle. Tässä sitä edeltävä malli, jonka ohjaamo on yhä jossain kaukana. Vai vaeltavatko nuo itsekseen öisin. . Somerville, Amerikka 2007 kuvat: Tero Kiira teksti: Janne Halmkrona 1950-luvun raskaan sarjan International on pysähtynyt vasta jouduttuaan luopumaan takapyöristään.. Kattoteline on tarkoitettu joko pitkän tavaran kuljetukseen tai sitten viikinki on viettänyt paljon aikaa liikkuvana rakennustelineenä. Chevrolet Viking vuodelta 1958
. . Mobilisti 6/07. Sisältö 6/2007 Somerville, Amerikka 3 Checker A2 Taxicab 6 Ämmälän aarteita 24 Lotus 22 Formula Junior 30 Formula Junior Suomessa 35 Citroën Ami 6 40 Paukkuvan koneen lumous 48 Lancia Gamma Coupe 52 Sampo-puimurit 58 Taikasieni 77 Mercury Meteor 78 Kesätapahtumia 82 Citroën Camionette 96 Uutisia, tapahtumia, kuultua 20 Lukijoiden postia toimitukselle 28 Ostetaan, myydään, vaihdetaan 60 Tapahtumakalenteri 72 Jussin jorinat 74 Mobilisti koekatsoo 76
vanhaa. –?varsinkaan,?jos?ei?itse?ole?autohistoriallisen?lajidiversiteetin?nimissä?valmis?samaan.?Onneksi?harrastajien?joukossa?on?vapaaehtoisia?propellihattuja?–?sellaisia?kuin?Checker-kärpäsen?jo?70-luvulla?puraisema. kohti. Mobilisti 6/07. joita. joita. hintataso.. päivälehdessä. E-tyypit,. muodissa?kaikkialla?–?hyvä?niin?–?eikä?niiden?säilymisestä?jälkipolvien?ihmeteltäviksi?ole?suurta?huolta.. . Ilman?oikeita?potkuripäitä?meillä?olisi?joka?tapauksessa?paljon?vähemmän?asiaa?lukijoillemme. oli. harrastus.?Me?suhteellisen?normaalia?vanhaa?kalustoa. 09-272 7100 fax 09-2727 1027 hallituksen pj. Lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti koituvista vahingoista, jos ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista syistä voida julkaista määrättynä päivänä. lehdessä?ohimennen?sivuttu?Checker?A2,?tai?monet. pahin?vihollinen. keon,. haluttua. entisestään?tämän?harrastehaaran?edustajat?naaraavat. mutta?kun?se?tuntuu?niin?mahdottoman?hyvältä. vuosikymmen. kalliiden?huoneistojen?kaupassa?olevan?vallalla?henki,. vielä. muutama. ajolaitteista.. jossa?ostaja?–?elämän?ollessa?hyvällä?mallilla?–?ei?viitsi. yksilöiden. takaa. Kustantaja/Publisher Kustannus Oy Mobilisti, Niittyläntie 11, 00620 Helsinki puh. Vapaassa?maassa?olisi?vastuutonta?usuttaa?ihmisiä?luonteensa?vastaisesti?kamppailemaan?vuosikausia. mutta. Lehden vastuu virheellisestä ilmoituksesta rajoittuu ilmoituksen hintaan. suonsilmäkkeestä. pakettiautoa. itäsaksalaista. Jossakin. kaikki?kolme?vastaavat?vilpittömästi:?Ei?niin?mitään,. Kai L. Kuinka?muuten?voisi?selittää?sellaisen?ihmisen?motiiveja,. edesmenneen. Siitähän?kaikessa?harrastustoiminnassa?on?perimmiltään?kysymys.?Jos?toiminta?olisi?järkevää,?se?ei?olisi. sitten. ropaavat?ihmiset?emme?ehkä?koskaan?ole?uskaltautuneet?heittäytyä?harrastukseen?kunnolla.?Vähintään. kiinteistönvälittäjä. joka. Voi?olla,?mutta?kyllä?vaikeuksiakin?voi?harrastaa.. Hannu?Kyttänen. kaikkialla,. on. kaivaa. autoista.?Autoista,. kertoi. 0500-425 063 petri.niemenmaa@mobilisti.fi Ilmoitusaineisto osoitteeseen: aineisto@mobilisti.fi Aineiston sisäänjättö 4 viikkoa ennen lehden ilmestymistä. joskus?ollut?auto?–?vaikkei?sitä?normaalijärkinen?kansalainen?millään?uskoisi.?Hämärtääkseen?motiivejaan. on. tarhan. Sen. Vuorikiipeilijä,?valtameripurjehtija?ja?epäkuranttien?autojen?taltioitsija?ovat?ainakin?osittain?samasta?puusta?veistettyjä.?Mielikuvituksettoman?Ikea-ihmisen?kysymykseen?siitä,?onko?tuossa?mitään?järkeä,. hyvien. edes. laskematon?määrä?sellaista?kalustoa,?jota?uhkaa?täydellinen?sukupuutto.?Eikä?nyt?puhuta?mistään?käsintehtyjen?erikoisautojen?piensarjoista,?vaan?ihan?tavallisesta?käyttökalustosta?–?sellaisesta?kuin?vaikka?tässä. Bremer e-mail: toimitus@mobilisti.fi Ilmoitusaineisto osoitteeseen: aineisto@mobilisti.fi Päätoimittaja/Editor Jan Enqvist Toimituksessa Katja Enqvist Outi Haapala Janne Halmkrona Matti Ouvinen Kimmo Virtanen Vakituisia avustajia Yrjö Bremer Juhani Halmeenmäki Jukka Heikkinen Antti Hyvärinen Timo Juurikkala Juha Klemettinen Kimmo Koistinen Ilpo Mikkonen Jari Puhakka Eino Ritaranta Vesa Rohila Kim Snellman Raimo Söderholm Toimituksen osoite/ Address Niittyläntie 11, 00620 Helsinki Ilmoitusmarkkinointi Capesland Oy Petri Niemenmaa puh. joka. Rahkosen. harrastajat. keräilymallia. monet. Lehti ilmestyy 8 kertaa vuodessa. kuitenkin. enää?muista?koskaan?olleenkaan. jossain?aivojen?vähäpätöisimmässä?osissa?tuikkii?vielä. Harrastamisen vaikeudesta – tai vaikeuksien harrastamisesta. entisöidessä. Minit,?Mercedes?SL:t,?Kuplat?ja?siipi-Cadillacit?ovat. Challengerit,. yksinpä. Pankit: SAMPO 800016-1166862 NORDEA 134730-246714 OKO 572146-210727 Repro: CTP-tulostus Textop Oy Painopaikka: Alprint Oy, Porvoo ISSN 0783-4616 lehti vanhojen ajoneuvojen harrastajille A joneuvoharrastuksen?valtavirtaan?on?valikoitunut?vain?murto-osa?maailmassa?valmistetuista. vain?harvoin?Duesenbergeja?tai?Bugatteja.?Kiihottavimpia?kohteita?näyttävät?olevan?sellaiset,?joiden?rahallinen?arvo?ei?juuri?muutu?verisiä?uhrauksia?vaativan?kunnostustyön?edistyessäkään.. Voitte auttaa meitä kehittämään Mobilisti-lehteä vastaamalla tämän numeron välissä olevaan kysymyslomakkeeseen. Jokaista. eivät. . Esko. Jan Enqvist PS. vasiten?ostaa?itselleen?rahalla?vaikeuksia.. järjen?kipinä.?Onko?juuri?se?onnellisen?harrastamisen
Ai niin, tulihan siinä ohessa synnytettyä uusi kirosanakin suomalaisten sieluun: Kekkeri…. . Mobilisti /07 teksti: Kimmo Koistinen kuvat: Janne Halmkrona, Matti Ouvinen sekä Mobilistin ja Kari Valon arkistot S uomen autohistorian oudoimpiin episodeihin kuuluva Checker-selkkaus alkoi helsinkiläisen taksin takapenkiltä, jatkui Chicagossa ja huipentui viidensadan suomalaisen ammattiautoilijan kotitallissa. . . Taksiautoilijoiden vinkkelistä matkalle mahtui suuria odotuksia, katkeria pettymyksiä ja lopulta aika monta tuottoisaa kilometriä
. . 7 Päättymätön tarina Checker A2 1949. Kiitämme Helsingin Taksiautoilijat ry/Eero Jaakkolaa ystävällisestä yhteistyöstä Mobilisti /07
hankkeistaan. kyllä. tarjosivat. hyötyi. USA:n,. myös. täyteen. vahvaksi.?Totuus. painottuivat. –. täysin?toimivia?vaihtoehtoja?selvästi?edullisemmin.?Lisäksi?taksina?palvellut?Chevrolet?tai?Plymouth?oli?astetta?helpompi?edelleenkaupattava,. edustivat. lisäjarruvalojen. yhtymän. olivat. kuitenkin. piirimyyjineen. usein. maailman. uudistusohjelman. Checker. Checkerille,?mutta?halusikin?äkisti?kaapata?taksimarkkinat?itselleen?uusien?Unibodien?ja?Slantin?yhdistelmällä?ja?kieltäytyi?myymästä?moottoreita. kalustoa,. ja. koe-erän. kun. kartellisyytteistä,. 1920luvulla?suuruuteen?nostama?Checker-yhtymä?oli. mallipolitiikastaan. kasvukaudesta,. selviytyi. yllättävän. muinaismustoksi. varrella. tuottajana. parhaita. HydraMatic-vaihteistot?vauhdittivat?tehtaan?tuotteita?hamaan?loppuun?saakka.. keskellä. samojen?valmistajien?perä,. kori?oli?perinteisen?koruton,?jyty?kokonaisuus.. kuitenkin?vasta?1954?esitellyn,?kokonaan?uuden. pääsi. pioneeri,?jos?ratkaisut?vain?lupasivat?parempaa?kokonaistaloudellisuutta. tehtaan. gangsterisodista,. Checker. alihankkijana?mm.GM:lle.?. pikkukaupungin. A 2,-3,-4,. kilpailijat. valmistettiin. 6 ja -7. muiden?ei-taksiasiakkaiden?vakava?etsintä?alkoi. selviytyi. useista. huolen?ja?murheen?symboli?suomalaiselle?taksiammattilaiselle,?oli?se?aina?varma?ja?vakaa. markkinat. 60-luvun. selvisi. kilpaileva. ja. Checkeristä. muita?yhtenäisyyksiä?ei?juurikaan?löytynyt.?Xvahvisteiselle?tikapuurungolle?rakennettu?tilava. johti?epäonnistumisiinkin,?kuten?mm.?60-luvun. Kaikki työ ilman hupia… Mobilisti /07. sotatoimituksista. muodostui. on,. S iinä. siviilikuosista.. ajautunut. niin. automaan,. hankkia. 8. hiipumista.. aseman. osakkuudesta. Borg & Beck?-kytkin,. Harvan. suurvalmistajat. panssaroituja?versioita. ja. onnettoman?tapahtumaketjun?seurauksena. väkivalloin. ailahtelevista. toimintaa.. syvässä. yhteistyökumppanin. taksiliikenteeseen. hänen. 30-luvun. markkinat. ettei. joiden. muuttuvien. perävaunuillaan. Checker-taksivaunujen. ja. myös. A-sarjan. kuin?”eksoottinen”?ja?täysin?työkaluksi?leimautunut?Checker. Red Seal?-kuutonen?ja?niin?edelleen.. Warner-vaihteisto,?Ross-ohjaus,?Auto-Lite?-hdlaturi,?tietenkin?Continentalin?”neljännesmiljoonan?mailin”. kokeilu. Checker. ainoastaan. teknisesti. olivat?kieltämättä?GM-koreja?muistuttavia,?mutta. Limousinemainen?A3-versio?oli?tehtaan?ensimmäinen. alussa. henkilölogistiikan?spesialisti,?joka?valmisti?taksiautoja?ja?kaupunkibusseja?ja?hallinnoi?niitä?pyörittäviä?liikennöintiyrityksiä.. 17 Checker Tampereen Voimakadun Shellillä. autot. BorgWarner-vaihteistojen?tilalle?50-luvun?lopulla.. ex-GM-pomo. joiden. kohtasi. lamassa.. liian. oli. Morris Markinin. modernien. autot. Checkerin. Checkerien nauttima arvostus ilmenee hyvin elokuvassa ”Pekka ja Pätkä sammakkomiehinä”.. suunnitellun. menestyksekästä,. missä. sodanjälkeisestä. lahjakkaan. John Hertzin. erittäin. Continentalin?kuutosten?ja. venttiilitkin?sai?rikki?vain?revittelemällä. Teknistä?rihkamaa?Checkereistä?ei?löytynyt,?vakiokierroskoneeksi. GM:stä,?jonka?luotettavat?Chevrolet-moottorit. Yksityis-. tuntumassa,?yleensä?liikuttiin?hieman?yli?5?000?auton. turvallisuutta.?Tämä. tehtaan. kaapata. aikana. määrissä.?Morris?Markinin?kuolema?1970?ja?hänen?poikansa?Davidin?valitseman?uuden?toimitusjohtajan,. kun. Venäjänjuutalaisen. Ed Colen. kannatti. Varovaisesta. ja. menehtyminen. markkinaosuus. ja?sittemmin. A-sarjaa.. Checkerien. . . silloin. kuitenkin. kardaani. ja. johtavan. debytoinutta. koepenkkeinä. Asemiaan?menettänyt?Checker?lopetti?omien?taksiautojen?valmistuksen?heinäkuussa?1982,?mutta?jatkaa?huomattavana?taksiyrityksenä?ja?korinosien. pohjoisiin?osavaltioihin?ja?suuriin?metropoleihin,?ehkäpä?siksi,?että?tuotteet?olivat?suhteellisen?kalliita. Perkins-?ja?70-luvun?lopun?Oldsmobile-dieselkokeilujen?yhteydessä.?Toisaalta?propaanikäyttöiset?kaupunkitaksit?esimerkiksi?New?Yorkissa. lento-onnettomuudessa. löysi. hieman?yli?30?prosenttiin.. vuonna?1952?–?jopa?80?prosenttia?tärkeimmistä,?eli?New?Yorkin?markkinoista.?Mutta?pian?sen. Checker. 20luvun. 000:n. pakattu. taloudellisesti. erikoistunutta. komponenttitoimittajien. Tuotantokatkokseen. taksiyrittäjän. Continentalin. Spicerin Timken-neulalaakeroitu. Kiistatta. pätevän. jälkeen?Checkerin?oli?tyytyminen?sielläkin?vain. pienimuotoista. A8:n?ja?sen?johdannaisten?myötä.. E.L.Cordin. Markinin. tai. mutta. valmistus. huolimatta. parhaiden. käsiin. Suomalaisten. merkitsi. mm.. Slant 225-kuutosiaan. Checkereistä. oli. ensimmäisten. Vuosituotantolukemat. vilkkaimmillaankin. vuosikymmenien. Yellow Cab Company yritti. katsoivat. päätyneet. parhaimmillaan. saavutuksia:. 1977. olivat?merkin?ominta?alaa?80-luvun?alussa.?Samassa?kaupungissa?Checkerit?toimivat?esimerkiksi. oli. vähitellen. 1947. valinta?amerikkalaisille?ja?esimerkiksi?ruotsalaisille?alan?yrittäjille. täsmäsuunniteltuja.. eräillä. tekniikoiden. ja. Chrysler?lupasi?myydä?uusia,?mainioita. uusien. vakavia?ongelmia?etsiessään?tuoreempaa?voimalinjaa. Checker?ollut?oikeastaan?niin?hallitseva?merkki?taksibisneksessä,?kuin?sen?maine?ja?Manhattan-postikortit?antaisivat?ymmärtää.?Checkerin. -palveluiden. johdolla. jälkeen.. paikkakunnilla. kuljetusvälineiden. ja. Kalamazoossa,?lähellä?Detroitia,?oli?amerikkalaisittain. Checker. osalliseksi. Checker
Valitettavasti. Checker A2 Custom Club Coupe Kupee vastarannan kiiskelle. suomalaisten. coupeista. Kun. autoja,. konkreettinen. Koko. aika. maski-?ja?puskurivarustus?suorastaan?pieni?ihme.?Kokonaisuus?on?kuin?tehtaan?jäljiltä,?mitä. ripein. harrastajan?hyväksi?muutamia?vuosia?myöhemmin.?Auto?on?yhä?olemassa,?mutta?emme?ihmettelisi,?jos?sen?valmistumiseen?menisi?vielä?jonkin. korin. ainutlaatuinen. ”huvittaviksi”. Mobilisti /07 C hecker. huonoille?poluille?tuonnin?vapauduttua?ja?kotitekoisten?laitteiden?muututtua?laakista?menneisyyden. 1. auton. hän. ”kerhokupee”. optimistisemman. sukupolven?käsissä?konepeltiin?leikattiin?vähemmän. Koko. Valitettavasti. Ajankohta?huomioiden?käytetyt?tekniikat?ja. hänelläkään. onnistunut. sitä. asenne?merkkiä?kohtaan?ja?A2:n?peltilaatu,?on?tämä. jälkeen. luomus.. puhumattakaan.. onnistunut. jäänteiksi.. kaksiovisia. voi?pitää?osoituksena?poikkeuksellisesta?ammattitaidosta?ja?tyylitajusta. alamäki.. Mutta. luopumaan. 80-luvun?alussa. ollut. aikaa. joutui. valmistanut. pelastanut. olisi. Uuden. siitä. Suonenjoen Autoasennus Oy:ssä?se?kuitenkin?synnytettiin?vuosina?1954-56.. ei. tyyli?ovat?olleet?loistava?yhdistelmä?perinteitä?ja. tuulia.. alkoi. custom-luomukselle.?Kun?muistaa?käytettävissä?olleet?varaosavalikoimat,?on?autoon?järjestetty. tähän. koskaan. ottein. . kohtalona. ajautua. huippuhankalan?entisöinnin?vaatimia?aikavaroja,?joten. raikkaita. epätodennäköinen. luomus?olisi?voinut?hieroutua?lopullisesti?hengiltä,?ellei?monitaitoinen?autoalan?harrastaja?Seppo Suomensyrjä. Muita?kansallisia?Checker-erikoisuuksia?olivat?mm.?pick-upit,?joita?niitäkin?kyhäiltiin?yksilöistä,?joiden?korit?olivat?liian?rutussa?laivamatkan?jäljiltä.?. sierainvarustus. lisätään. ja. ei. sen. sektiointi?ja?siitä?syntynyt?matalalinjaisuus?vetää?vertoja?mille?tahansa?saman?ajan?amerikkalaiselle. . oli
vaihteella, valitsin ohjausakselilla, takaveto JARRUT Tehostamattomat nestejarrut, rummut edessä ja takana OHJAUS Tehostamaton kierukka ja rulla -ohjaus JOUSITUS Edessä: jäykkä akseli, pitkittäiset lehtijouset Takana: jäykkä akseli, pitkittäiset lehtijouset KORIRAKENNE Kahdeksan hengen kokoteräskori, erillinen täyskoteloitu tikapuurunko neljällä poikittaistuella ja X-vahvistein Pituus: 5,29 m Akseliväli: 3,15 m Raideleveys: ed/tak 1,53/1,59 m Omamassa: 1 665 kg SUORITUSARVOJA Ei ilmoitettu VALMISTUSMÄÄRÄ n. . 1 1949 CHECKER A2 SEDAN MOOTTORI Tyyppi: 6-syl., vesijäähdytteinen rivimoottori sivuventtiilit, neljä runkolaakeria, yksikurkkuinen kaasutin Tilavus: 3 695 cm 3 , sylinterimitat 84 x 111 mm, puristussuhde 7,3 Teho: 80 hv (SAE)/3 100 r/min Vääntömomentti: 244 Nm (SAE)/1 400 r/min VOIMANSIIRTO Vaihteisto: kolmevaihteinen käsivaihteisto, synkronointi 2. Mobilisti /07. . 5 000 kappaletta (1949). ja 3
Eräänkin katoksen suojista löytyi tusinan verran moottoreita, joukossa mm pari sivuventtiili-kuutosta, joista toisen kupeeseen oli keltaisella liidulla (ainoa joka kestää luettavana) merkitty ”Adler”. Mutta, hm…Ladan tekniikalla. Penkomismielellä (luvan pyydettyään) liikkuvan ei tulisi hellittää liian aikaisin. Humber, kuten melkein kaikki muutkin 1940-50 -luvun euroautot, olivat kieltämättä ahnaita ruostumaan. Samanlaisia löytyi alueelta pari lisää, ja niiden lisäksi pari hyvin täydellistä, isoa 6koneista Humberia, joiden vakiovarusteena oli mm. L. 3 kpl V12-koneita. Maamme ainoa kulkeva Humber Hawk on Juha Hietalahdella, Helsingin pitäjän kirkolla. Ei edes kolmas, syyskuussa tapahtunut käyntini Ämmälässä, rauhoittanut ajatuksiani. Tarhasta löytyy näet muutakin kuin ”etupiha”. Svinhufvudin, yksityinen auto… Ehjä ja osiltaan täydellinen 1951-52 Humber Hawk. E. Niitä tapaa silti, joskus ”hujan hajan”, löytyä toisaalta tarhasta. Joista kahdesta se toinen oli presidenttimme, P. Paras viime vuosina näkemäni tällainen liikkui Virossa. Musta, todella siisti yksilö. Toivoin että he toimisivat hienotunteisesti lähestyessään Eskon perikuntaa. Eskon tarhan autoille saattaa ensivaikutelmana olla tyypillistä, että tekniikkaa puuttuu. B. Ferdinand Porschella pitäisi oleman osuutta auton suunnitteluun. Eli peltitöitä riittäisi. Varsinkaan nyt, 2000-luvulla! Etuvetoinen Taunus 12M -pakettiauto, jonka kyljet ovat yhä puhkomatta! Ei tällä ehkä edelleenkään myytäessä ”provikoita” kerätä, mutta luulenpa että saksalainen nuolee vuonna 2007 maata sen edessä… Adlerin moottorin kavereina saman katoksen alla oli mm. Pääsääntöisesti hän otti talteen kaikenlaista, mistä muut eivät piitanneet. Korpivaara & Halla Oy ehti tuoda Itävallassa valmistettuja pikkuruisia Steyr-henkilöautoja Suomeen vain vuosina 1938-39. Mobilisti 6/07 Unettomana Ämmälässä Toukokuussa 2007 edesmennyt muusikko ja mobilisti, Esko Rahkonen, oli koonnut enimmät autotallennuksensa Ämmälän liepeille Lahteen. Kaksisylinterinen boxeri edessä, katto taakse liukuvaa tyyppiä ja tilaa neljälle. Seuraavana yönä unettomat ajatukseni vaeltelivat taas Ämmälässä… Yksinkertaisesti: mitään vastaavaa ”tavaramäärän lajityypistöä” en ole koskaan ennen nähnyt Suomessa… K. ”jokamiehen rakastettuja” ei tarhasta juurikaan löydä. Silti. Takakulmauksia, katoksia, sivulokeroita. Kannustavan kaunis auto, jonka ”kanta” ei sentään saisi jäädä vain yhden yksilön varaan. Ruotsista. Kun kävi ilmi, että Eskon tarha tyhjennettäisiin, vetosin 5/2007 lehtemme jutussa odotettavissa olevaan runsaaseen ostajakansaan. Tässä kuitenkin ”tavallinen Ford”, sanonet. Eli katsetekniikka kuntoon ja silmäämään. Yksikään ei ole ajokunnossa. . Ettei vain tämä valmiiksi koneistettu irtomoottori kuuluisi isoon 1939 Adler ”10” avoautoon, josta oli edellisessä numerossamme jopa värikuva, toinen kahdesta Suomeen 1939 tuodusta. Toiveeni toteutui. Eräällä yksityisellä kuuluu olevan Hämeessä toinen, ehkä parempikin. 24. Oletan näitä tuodun jotakin vähemmän kuin 30 kpl. Esko Rahkosella oli erinomaisen hyvä silmä ottaa talteen autoja. Paras säästyneistä kärsi 1970 luvulla palovaurioita tamperelaisessa museossa. Kolmas tapaus lienee kuvassa. Kaupat on hoidettu herrasmiesmäisesti, notkeasti ja sivistyneesti. Eskolla oli sitä paitsi tapana ostella puuttuvia osia autoihinsa mm. Ettäkö tavallinen. peltinen kattoluukku. Suurien valmistussarjojen Fordeja, Chevroleteja yms. Luultavimmin Lincolnin voimanlähteitä..
Taustalla MR-kilpiin saatu 1938-39 Peugeot 202 neliovisena avomallina. Bantameja oli alueella kaksi, mahdollisesti jopa kolme – alkuperäisestä, arviolta vain noin 10 kpl tuontierästä (1939) Suomeen! Kuvan henkilöauto alkaa tosin olla lähes harhaa. Hyvä rodiaihio, Yeaah?. Arvaan alle 25 kpl. ”Niinpä taitaa” myöntelin – ja halpaan lankesin … Ei juuri käynyt mielessä että Suomesta löytyisi toinenkin 1939 Englannissa valmistettu Ford Prefect avomallina! Tuotantomäärä. ”Siellä näkyy olevan vanha Singer” arvata huudahti ystäväni Juhani Mustonen tämän nähdessään. Muistan Eskon hankkineen tämän Hillmanin lähes 20 vuotta sitten. 25 Willys Jeepster 70-luvun taitteesta, yhä alkuperäisessä vaaleankelta-valkoisessa värissään. Kuvan auto on Suomi-yksilö, ja ollut ehkä koko elinkaarensa ajan lajinsa ainoa Suomessa. Kuorien sisällä kun ei ole juuri mitään, ei edes täydellistä runkoa. . Kuvassa Willysin nokkaa vasten nojaavat mm. Kuva on peltihallin sisältä. Siinä me eräänä syyskuun päivänä seisoimme, tämän auton äärellä, mielestäni kolme aika ”asiansa tuntevaa” mobilistia. Lähes kaikki tekniikka tallella, muttei muruakaan esim. 1936-37 Fargo/Dodge kuorma-auton sekä mahdollisesti 1931 Reo-henkilöauton maskit. Veikkaisin korkeintaan joitakin satoja. Mutta ne 12 muuta säästynyttä tähän yhdistämällä. Olemme Mobilistija vallankin Senior-lehdissä julkaisseet ne pari kaukaa otettua kuvaa Helsingin katuliikenteestä, joissa jonon seassa vilahtelee avomallinen Wartburg. – kykenemättä kertomaan mikä tämä auto oli ollut! Haikea esimerkki Esko Rahkosen poismenon ”käytännön seuraamuksista” – sillä autoa ei pystyne tunnistamaan kukaan muukaan! Joku Packard-tason neliovinen avoauto se on ollut. Harri Honkanen Kangasalta, Juhani Mustonen Helsingistä ja K. Edessä 1947 Ford la France, eli Ranskassa tehdyn Ford Vedetten (noin 1949-54) edeltäjämalli, Ranskassa aikoinaan myös Matford-nimellä esiintynyt autotyyppi. B. Nokalla pieni sivuventtiili-V8, tunnusomaista isot ja kauniit ajovalot, jotka kuvassa puuttuvat. Montakohan näitä tuotiin Suomeen. L. Helsingin Hakaniemen torin kulmilla ikuistetussa kuvassa näkyi, jopa katto alhaalla, 1957-mallinen ”avo-Warre”. Mitä kielinevätkään auton taustasta yhä nokalla näkyvät kilvet. . mittareista. Kuten lähes jokaisen katoksen alle saadun auton kohdalla, vähänkään vapaaksi jääneet vierusja auton sisätilat ovat täynnä irto-osia. Mobilisti 6/07. Se näet on korimallia Californian! Kaksiovinen ja Hard Top -tyyppinen. Alle 100 kpl?. Valmistusmäärät avomallina. Nokalla iso kuutoskone, päältä puristavat nestejarrut, vuosimalli mieluummin 1931 kuin 1930. Silti mahdollista, että ne on vain heitetty nokalle jostakin toisesta autosta. Sama auto on, mitä luultavimmin, tässä..
V. Näitä oli Eskon pihalla parhaimmillaan kai 2-3 kpl, tässäkö se viimeinen. Kuten tämän 1966 britti-Ford Zephyr V4 -yksilön. Esko osti sen suojaan ja säilytti sitä yli 20 vuotta. Irto-osia, lokasuojia, moottoreita, periä – laskemattomia määriä. Vendome oli sentään kallein ja oman mallivuotensa loisteliain Ranskan Ford. Jääkö kenellekään enää epäselväksi miksi vuosien 1939-51 aikana tehtyä Saksan Ford Taunusta kutsuttiin hellimänimellä ”muna-Taunus”. Noin 1981 Pornaisista, tukkitien päästä, lähes suonsilmästä, ostamani 1939 Opel Kapitän Cabriolet -aihio. Näemmä kesken jäänyt 1938 Packard auton entisöintityö, jonka Esko oli ostanut talteen. Käsittääkseni auto, jonka tekniikka ja olemus nojasi vahvasti Renaultin lisenssiin. Voisin melkein lyödä vetoa, ettei – kerrankin paikkansa pitävästi – ”tule toista vastaan”. Aitauksen sisältä löytyy samanlaisia pari lisää ynnä yksi Zephyr vuodelta 1951… Avomallisia autoja ei Eskon tarhasta löytynyt, edes tarhan ollessa vielä täydellisimmillään, kuin kymmenkunta, jos sitäkään. Toisaalta se taisi löytyäkin, jostain tarhan siimeksistä. autosta tai siihen löytyvistä osista/varaautoista – Kiitos! Asiasta lisää tulevissa Senior-lehdissä. Yksi entisöity Vidal meni kättelyssä, mutta elokuisesta tarhasta löysin mahdollisesti vielä kahden ”palaset” Ei parhaan laatutason kuva, valitettavasti, mutta melkein hupaisa. Yksi tarhan avosäästymistä oli minulle tuttuakin tutumpi. . Eli ken tietää jotakin ao. Yksi tällainen on tallessa, yksi aihiokuntoinen löytyy Markku Pönkäseltä ja tässä varmaan se kolmas… Kuvasin tämän Ranskassa 1954 tehdyn Ford Vendomen joskus 1970-luvulla, silloin Moottori-lehteen. Möin sen Eskolle noin 12 vuotta sitten. . Mikähän kaupallinen mahti maailmassa sai neukut luopumaan ”tähden” viljelystä jo 1959. Avotaivaan alta löytyy tarhasta yhä erikoisia Volgia. 26. OK – tästä1939 Taunus –jämästä puuttui tosin nokka. Mobilisti 6/07 Muistaakseni Helsingissä toiminut firma, kommandiittiyhtiö K. Laakso tms., toi 1966 tienoilla Suomeen 4 kpl Japanissa valmistettua Hino-henkilöautoa. meni salamana uudelle ostajalle. Esko hankki siihen menneinä vuosina lisää (huonopintaisia) osia, ja nyt ”Kippari” on taas takaisin minulla. Kaikki mikä muistutti EMW/BMW.tä tai Mercedestä meni kihahtaen harrastajille, myös tämä yksinäinen Mercedes-Benz 220 A 1951:n etulokasuoja. Moottorikin oli takana. Etteikö muka ensimmäisen lähdön Volga ”Mk I” vuodelta 1957 ole sitä. Niistä paras, Volga ambulanssi. Kerroin silloin että auto on liukumassa tuhoon… Kukapa muu kuin Esko olisi reagoinut. Se toisaalta tympeä malli, johon itäystävämme tuputti omaa propagandaansakin: tuo voittoisa ”neukkutähti” maskin keskellä. Kun tilat tarhan sisällä ovat käyneet ahtaiksi, Eskon on täytynyt, ehkä vilpittömästi aluksi vain ”väliaikaisesti” sijoittaa ”vähemmän innostavia autoja” jopa aitauksen ulkopuolelle. Packardeja löytyi pari muutakin plus melkoisesti yllättäviä osia, mutta ne taisivat mennä kaupaksi ensimmäisinä. Sen vierellä mm konepelti Vidal-pakettiautoon. Volgia oli tarhassa puolen tusinaa
27. Mobilisti 6/07. .
Nikolajeffillä. synnytettiin?Oy?Veho?Ab.?Näistä?kaikista?edellämainituista?asioista?ja?kaikesta?muista?autokau. itsenäiseksi. perinkin. ruvettiin. sellainen. Gerd?Wreden?ura?autokaupassa?alkaa?20-luvun. Nikolajeffin?sisaryhtiönä,?vaikka?sen?omistajiin. kertovat. ja. erikoisempia.?Nykyaika?paistoi?orastavasti,?kun. varsin?tyylikäs?kattoratkaisu. oli. sakut?lensivät?Hampurin?alueelta?suunnattua?radiosädettä?pitkin?kohti?Coventryä?ja?pudottivat. saakka. tuli?vasemmalta?ja?ilmoitti?flygarin?tulleen?kohteeseensa.?Tulokset?jäivät?kuitenkin?vaisuiksi. Omat?muistoni?Coventrystä?liittyvät?taannoiseen. jolle. oli?valkoinen?ja?siinä?oli?Suomen?liput?kyljissä.. kuuluikin. katsastusmies. omistajiin?kuuluivat?Greulingin:n?ja?Töttermanin?suvut,?Valter?Greuling?ja?Björn?Tötterman.. Ab. 1937. juttu. matkaseurueineen. Auto. bygaamaan. Matti Ouvinen Takaisin koulunpenkille! – palautetta jutusta ”Takaisin kotiin”. hieman?vuonna?1939?perustetusta?Oy?Veho?Ab: stä.. . Uusia. uusia?kilometrejä?varastokäytössä?savitaipalelaisessa?kuusikossa. ollen. museoituna. vuonna. Vaikka. kiireessä. pikavauhtia. Olisikohan. matkaliputtoman. maailmalla. non. puolivälistä?Oy?Metro-?Auto?Ab:n?osakkaana.. Mobilisti 3/07 • Lukijo iden postia toimit uksell e • Mobilisti 3/07 3 28. ja. kaupunki,?joutui?koviin?pommituksiin?viime?sodassa.?Arjalaiset?pommittivat?sitä,?koska?siellä?oli. Oy. jolla?kerrotaan?Suomeen?tuotujen?540?K?Cabrioletien?maahantuonnista?ja?-tuojista?Oy?Nikolajeff?Ab:stä?ja?Oy?Veho?Ab:stä.?Ensinnäkin?on. Terveisin Pekka Aarniaho Liekö?museoitu?yksilö?se?auto,?jolla?Henkka?Toivonen?voitti?RAC-rallin?vuonna?1980.. Englannissa. Risto Nihtilä Seittemänmiehenkatu 12-14 A 05800 Hyvinkää Kyse. Matti Ouvinen Talbot Coventryssä Mobilisti. Mobilisti 6/07 Ekoauto ikimetsässä Tämä?loistoyksilö?on?nähnyt?parempiakin?päiviä,?mutta?on?alkanut?vanhoilla?päivillään?hieman?vihertää.?Viime?vuodet?ovat?kuluneet?ilman. Autosport?Motorshow?-reissuun,?jolta?palautuessa. oli. Coventryn. ja. siirtyivät. Se. Kanadassa.?Pommituksia?sattui?myös?siellä?sun?täällä,?mutta?Coventryn?pommitukset?olivat?hieman. Veho. näin. juontavat?vain?suvun?omistaman?Petsamon?Nikkelin?kautta,?jolla?oli?läheiset?suhteet?Saksaan?ja. Greuling.?Alun. automerkin. allekirjoittaneen. kaikki. eräänlaiseksi?”savuverhoksi”,?sitä?ei?enää?sodan?jälkeen?voida?pitää. yhtiöksi,. vielä. hetken?Walter. Yhtiön. Austinin?maahantuonnit.?Oy?Nikolajeff?Ab?luopui?Mercedes-Benzistä?v.?1939?kauppapoliittisista?syistä?ja?maailmalla?vallitsevan?sodan?uhkan. gratana. Mercedes-Benzin. persoona. 50-. ystävällisesti. vuodelta. perustettiin. laadukkaan. Yhdyspankki.. ajopelinsä. lastinsa,?kun?toinen?Ranskasta?suunnattu?säde. vuonna?1955.?Toiseksi?on?todettava,?että?Wredet. Gerd?H.?Wrede,?ei?Gustav,?joka?oli?hänen?poikansa.?Gustav?tuli?mukaan?autokauppaan?vasta. runsaasti?autoteollisuutta.?Englantilaiset?jättivät. Wreden?johdolla.?Sen?sijaan?Oy?Nikolajeff?Ab: n. seuraavasti:. ja. on. Keski-Maan. autoon,?sanoisin.?Mitähän. jalkamiehiksi.. nimet.?Hyvä?Suomi!?Coventry,?sinänsä?mitätön. poistuessaan. joutuivat. vuoksi.. liikenteessä. pääasiallisina?maahantuonteina.?Tämän?vuoksi. ulos?junasta?sateiselle?Coventryn?asemalle. Daimler?Benziin.?Petsamon?Nikkelin?kuljetuskalustona?oli?mm.?useita?M-B?-kuorma-autoja.. yksi. olevaan. se. luvun. pelättiin. sivut. Ford-kauppias. puoliväliin,?jolloin?Ford?järjesteli?yksipuolisesti?verkostoaan?uusiksi.?Tänään?mega-dealer?Metro-Autoa?vetää?jo?kolmas?Wreden?sukupolvi,?Mikael. suurin. maan. poisti. Talbot/Chrysleristä.. . saksalaisen. sanoisi. Lisäksi?osakkeita?omisti?merkittävästi?rahoittajapankki. Ranskaan. 5/2007:ssä. automuseossa. omistajista. vallitsevan?tilanteen?vaarantavan?pitkäaikaiset?suhteet. Savitaipaleesta.?Olisi?muuten. alusta. Kupla?puolestaan?odottaa?noutajaansa?Savitaipaleen?salomailla. sieltä. aina. Jutun?tekijöille?oli?päässyt?pujahtamaan?pari?ns.. historiikin. konduktöörisetä. värikkäät. yhtiön. Lisäksi. perustavaa?laatua?olevaa?asiavirhettä?sivulle?15,. perustettiin. . 1927.. eivät?ole?koskaan?kuuluneet?Oy?Nikolajeff?Ab: n?omistajiin.?Wreden?kytkyt?Mercedes-Benziin. Pohjoismainen. Englannissa?. korjattava?paroni?Wreden?etunimi.?Kyseessä?oli. autoja. Ovessa?luki?suomalaisen?kuskin?ja?kartanlukijan. General?Motorsiin,?joiden?vaunut?olivat?yhtiön. arvatenkin. Metro-Auto?siirtyi?Wreden?omistukseen?kokonaan
25-vuotiaita. vanhojen. veroilta,. Helsinkiläistä?Autokauppaa?-?kirjasta. ja. tulevaisuudessa. Fehac:in?mielestä?klassikot?pitää?uudistuksissa. vastoin. kompressoriguru. kuvassa?on?auto,?jonka?kenties?tunnistatte??Perhealbumistamme?löytyneet?kuvat?puolestaan?ovat. vuotta. 12. henkeä. 25-vuotiaat. euroa/3. Molemmat?virheet?–?pahat?sellaiset?–?johtuivat?liiasta?luottamisesta?kirjalliseen?lähdemateriaaliin.?Tässä?tapauksessa?lähde?oli?ruotsalaisen. Fehac?(Autojen?ja?moottoripyörien?historiallinen?yhdistys)?odottaa,?että?myös?teiden?käytön. Jan. on. Näin Alankomaissa Oheinen?lehti?osui?tielle?Hollannissa?reissatessa.. lopussa. johon. päästö-. yksinkertaisesti. perinnekaluston. tekstit. lienevät. kasvavaa?autokantaa,?sillä?yli?25?vuotta?vanhojen?ajoneuvojen?osuus?autokannasta?on?kasvanut. että. ja. K. kilometripohjaiseksi. 200. mutta. on. eri?puolilla?Eurooppaa.?Suomessa?museoajoneuvot. autot. tavallisesta. Siinä?missä?autokanta?on?kasvanut?Hollannissa?vuosien?2000?ja?2005?välillä?7?prosenttia,. eli. Yli. katsastuksesta.. päitään. on. viime?vuosina?paljon?uudempaa?autokantaa?nopeammin.. alkuperäistä. autoja,. katsastettava. vain. ym.. vapauttamassa. 1930-talets kompressorvagnar i Norden. kk. Rudy. vain. sitten?vapautuksen?ajoneuvoverosta.?Uusi?hallitus. on. tiettyyn?ikään?eli?täyttävät?25?vuotta.?Loppu?selittyy?kasvaneella?vanhojen?ajoneuvojen?maahantuonnilla.?Vanhojen?autojen?määrä?on?suhteellisesti?katsoen?kuitenkin?pieni,?kun?sitä?verrataan. olemaan. hankalaa. Jan Enqvist Uistimen lattia Edellisessä?lehdessä?ollut?kuva?1948?Austinini. klassikkoja. kansainvälisenä. tiellä. L. Hollannissa. 29 pan?varhaisvaiheista?aina?vuoteen?2000?voi?lukea. vuodelta. johtuu. joka?toinen?vuosi,?jos?1.1.2008?alkavaksi?kaavailtu?lakiehdotus?menee?läpi.?Muutos?koskee?alati. Siukosaari Aihetta?kysyä?miksi?muut?autonvalmistajat?eivät?huomioineet?asiakkaitaan?yhtä?hienosti.?Pelkäänpä,?että?valtaosassa?harrasteautoja?etumatto?on?jo?aika?repaleinen.?Varsinkin?brittiautojen. klassikkojen. autot. tietoa?ollut. Sitä?uudemmat?mutta?yli?25?vuotta?vanhat?klassikot. paroni?Wreden. Jutun?käänsi?Ari?Niska. Mobilisti 3/07 • Lukijo iden postia toimit uksell e • Mobilisti 3/07 3 Mobilisti 6/07. Seelannissa. Amerikanauto?on?1949-50?Dodge.?Saarijärvellä?luotettiin?näemmä?brittiteknologiaan,?tässä. turvassa. kytkyistä. Anssi E. vuotta. harrasteajoneuvoista?ei?olekaan?museorekisterissä.?Siinä?suhteessa. matot?olivat?uutenakin?hauraita,?nopeasti?puhki. koko?Hollannin?yli?7,4?miljoonaan?autoon. suunnittelee. ajoneuvoveron. kuluvia?ja?kosteutta?kerääviä. yli?360?000.?Klassikkoautokannan?kasvusta?2/3. . omassa?päässä?–?ja?Fiudessa?–?olisi?parempaakin. osa. kaavailluilta. Jan Enqvist. Englannin?Austin-kerhon?kautta?on?kuitenkin?tilattavissa?uusi,?vaihdekaavio-kuvionkin?sisältävä?kumimatto.?Niitä?valmistetaan?Uudessa. etulattiasta. yli. Teoksessa?käydään. tuo. on. polttoaineesta.. B. suurin. liikkuvan. verotuksella?voi?olla?seurauksia?klassikoille.?Tuttavani. kirja. kokonaan. tämän. sellainen,. osuus. autoja. vapauttaa?myös?teidenkäyttöverosta,?koska?ajokilometrit?mittaavan?laitteen?asentaminen?vanhuksiin. Saarijärveltä,?mutta?mikä?on?kuvien?auto??Ifa. Vesa Keskinen Helsinki Samantyyppiset. saivat. verotukseksi.. maksaa. 1960?tai?sitä?vanhempia?autoja?ollaan?Hollannissa. ”Vanhimmat klassikot vapautetaan katsastuksesta De?Financiële?Telegraaf?28.?heinäkuuta?2007 Vanhimpia. suomalaiseen. Vuoden. siitä,. Hollannin?mallin?mukainen?selkeästi?ajoneuvon. tunnista.?Kirpputorilta?löytämässäni?Amerikan. Melinin. kaaviokin?on?valettu. keskiosa,. tapauksessa?Austin?A40?Somersetiin. etunimestä. laajemmin?kirjottamastani?Fiude?–?Sata?Vuotta. autokauppaan?päätyivät?tekstiin?sellaisenaan,?vaikka. nostelevat. 2006. . ahdinauktoriteettina. tulevat. muuttamista. veropeikot. Kalevi Karusuo Caruso@kolumbus.fi Kun?tyrii,?ei?tilannetta?koskaan?pitäisi?enää?pahentaa?selittelemällä?–?ja?ei?kun?selittämään.. teidenkäytön. tulee. 25. Ohessa?myös?muutama?kuva,?joiden?autoja?en. moottoripyöriä?ja?matkailuautoja?oli?rekisterissä. diesel-henkilöautosta.?Maksu?riippuu?auton?painosta?ja?käytetystä. herran. tieveroa. auto?autolta?läpi?kaikki?Pohjoismaissa?eri?aikoina?olleet?Mercedes?380-770?K:t.?Melinin?asema. ikään?pohjautuva?verotus?olisi?oikeudenmukaisempi.. ehjää. että. kasvanut?61?prosenttia,?lähes?200?000?yksilöön.. lattiasta?kertoi,?että?tehdas?oli?jo?uutena?huomioinut?asiakkaansa?hienolla?tavalla:?auton?kumista?tehtyyn?etulattiaan?oli?”valettu”?auton?vaihdekaavio.?Valitettavasti?oman?autoni?alkuperäisestä. yli
Mobilisti 6/07. . . 30
Lotus. todeta. silloin,?kun?Lotus?oli?kansainvälisen?autourheilun?huipulla. täyttämisestä:. moottoriradan. eikä. Eltsun?viimeisinä?vuosina?maahan?saadut?modernit?keskimoottori-FJ:t?muutettiin?F3:n?sääntöjä?vastaaviksi. vuoteen.?Vasta. uudella?Lotus?22:llaan,?koeajoautollamme. oli. –. Sulavalinjainen rotanloukku Eläintarhanajojen?lopettamisen?jälkeen?Suomessa. ollut. välin. vapaasti. erittäin. ei. –?olkoonkin,?että?kaaren?rakennetta?on?vahvistettu?esteettisten?arvojen?kustannuksella. Tällä. kun. autot. tunnetusti. ylimääräistä. korkeaoktaanisinta. sääntöjen. kaikki. kiinnostunut. voi. voimanlähteenä?oli?1?100-kuutioinen?sarjatuotantomoottori,. olivat. Colin. Leo?I.?Mattilan?käyttöön?vuoden?-63?Eläintarhanajoihin.. kolmeen. uutena?tunnetun?kilpa-autoilija-kansanedustaja. turva-alueista. Mattila?osallistui?surullisenkuuluisaan?lähtöön. keskimittainen. ajat. hengen.?Leo?I.?Mattila?oli?selvinnyt?kovista?karsinnoista?varsinaiseen?kilpailuun,?joka?kuitenkin. Kaksi?vanhaa?kettua?olivat?antaneet?toisten?riehua?itsensä?väsyksiin,?ja?ajoivat?järkevästi?ja?tarkasti?palkintokorokkeelle.?Nygrenin?kilpailussa. Chapmanin.. muusta. oikeita. kuin. vaativinta?rataa?laitteella,?joka?nykynormien?mukaan?tarkasteltuna?on?hengenvaarallinen?pyydys. varustettu?Fordin?erittäin?lyhytiskuisella?moottorilla,. ratakilpailuja. hengenvaarallisia.. toiseksi.. valmistetaan?itse?lisää.?Suhteellisen?yksinkertaiset?putkirunkoiset?kilpurit?ovat?erityisen?kiitollinen?monistuskohde. alaisena?luokkana?edellyttivät?sitä.?Harva?valmistaja. yksilö. valmistetta.. työtilan. vuonna,. täynnä. on. joka. Ruotsin?”Susi-Olle”. alkuunsa.. sääntöjen. Tarkoitus?olisi?siis?lähteä?kiertämään?Suomen. Formula?Juniorin?säännöt?ensimmäisenä?FIA:n. oli. Lähes. avaaminen?kesällä?-66?aloitti?suomalaisen?rata-autoilun?uuden?tulemisen.?Jatkoa?seurasi?seuraavana. M eidän?leveysasteillamme?ei?ole?helppo?saada?koeajettavaksi?aitoa?avopyörä-Lotusta.?Itse?asiassa?se?ei?ole?kovin?helppoa?missään,?sillä?esimerkiksi. asianmukaisin. ja?rakenteeltaan?kelvoton?kaari?oli?ratkaiseva?tekijä?myös?Örjan?Atterbergin?kohtalokkaassa?onnettomuudessa.?Jännittävän?tunnelman?viimeistelee?ohjaajan?istuinta?hevoskenkänä?ympäröivä. tullut. keskeytettiin. tässä. voi. myöskään. Luokan. oli. Kilpailuihin. valmistui. Tehokkuuden sivuilmiönä ne olivat puhtaudessaan kauniita – monien mielestä tähänastisen kilpa-autohistorian kohokohta. eikä. seurauksena. yhdysnimin?Lotus-Ford?tai?Lotus-BMC. jälkeen. järjestetty. Ahveniston. kuljettajalla?on?ympärillään?vain?hauras?ohuesta. vaikka?BMC:n?voimanpesä?oli?myös?saatavilla.. täysin. auton?omistaja?Heka?Piironen?hirtehisesti?huomauttaa.?Näinhän?se?suuressa?maailmassa?menee;?kun?aitoja?asioita?ei?riitä?kaikille?halukkaille,. olevaa?bensiiniä. reunustamalla?katuradalla. Tämä. tapauksessa. Vuoden?1963?Eläintarhanajot?jäivät?viimeisiksi.?Syynä?oli?kilpailujen?pääluokan,?Formula. tuolloisten. Suomeen. Hämeenlinnaan. . Vuoden?-62?Eltsussa?Leo?I.?Mattila?oli?ajanut?Lotus?20:llä?toisen?pitkän?linjan?veteraanin,. ei. Alkuperäinen?turvakaari?oli?liikuttava?huonekaluputkesta?taivutettu?laite?ilman?minkäänlaista?lisätukea.?Sekin?oli?paikoillaan?vain?siksi,?että. tragedian. Keimolan. (selviytymis)tilaa?ei?ole?yhtään.?Jalat?jäävät?sentään?niukasti?etuakselin?taakse,?mutta?muuten. Fordin. alumiininen?polttoainesäiliö,?joka?on?piripintaan. Lotus?22?istuu?kuljettajansa?ympärillä?kuin?joustoneuleesta?valmistettu?sukka.?Kerran?ohjaamoon. Colin Chapmanin Lotus-tehtaan 60-luvun sikareissa tarkoituksenmukaisuus oli viety äärimmilleen. FJ:t. Turvallisuus. haastava,. Mobilisti 6/07. kuitenkin. –?22:sta?–?valmistettiin?aikoinaan?vain?77?kappaletta.?Näistä?on?tallella?enää?88?autoa,?kuten. saatavilla. mies. kirjaimen. Nygrenin. kilpa-autonvalmistajien. riittämätön. ilmoitettiin. riittäväksi,. Juniorin,?startissa?tapahtunut?onnettomuus,?joka?vaati?nuoren?ruotsalaisen?Örjan?Atterbergin. 31. mukaisesti. Ahvenisto?on?ainoa?oikea?paikka?koeajaa?Lotus?22:sta.?Suomen?ainoa?vanhan?hyvän?ajan?rata. saavuttama?keskinopeus?123,4?km/h?jäi?Eläintarhan?kaikkien?aikojen?ennätykseksi?ja?oli?toLotus 22 Formula Junior Oikea kilpa-auto on alusta pitäen suunniteltu vain yhtä tarkoitusta varten – kiertämään rataa nopeammin kuin yksikään sen kilpailijoista. viimeistä?edellistä?putkirunkoista?Lotus-tyyppiä. sydämenasia. on. kuitenkaan. juuri?puhua.?Sellaisilla?radoilla?kuitenkin?ajettiin. varsinkaan. moottoristadion.. kuitenkin?jo?muuttuneet,?ja?kotimaiset?avopyöräluokat?olivat?Formula?V?ja?Formula?3.?Monet. mutta. luikerreltuaan. teksti: Jan Enqvist kuvat: Matti Ouvinen Laatusikari della?huimaa?kyytiä?kapealla,?kiinteiden?esteiden. putkesta?sommiteltu?runko.?Rakenteet?ovat?sellaiset,?että?varsinkin?sivutörmäykset?ovat?erittäin.
Midgetejä. kasvatti. 500-kuutioisia. sijoitusta. pian?Junioreita?erotti?F1:sistä?enää?voimanlähde,. Kustannukset?riistäytyivät?kuitenkin?nopeasti?myös?Formula?Juniorissa;?luokan?suosio?provosoi?valmistajat?sellaiseen?kilpavarusteluun,?että. Midgetit?alkoivat?erityisesti?metanolikäyttöisten. moottoreidensa?puolesta?olla?liian?kalliita?nuorille?lupauksille. 45?vuoden?takaiset?monopostot?nojasivat?F1:siä. jotka?nekin?maksoivat?huippupajojen?virittäminä?vähäisen?painonsa?verran?kultaa?ja?mirhamia. Nykyajan airut Lotuksen,. siedettävinä,. kokonaisen. Ikäkaudella moottorit porattiin luokan sääntöjen puitteissa mahdollisimman lähelle 1100 cm 3 -luokkarajaa Colin Chapman pyrki kaikissa rakenteissa äärimmäiseen keveyteen ja tehokkuuteen. FIA:n?”kan34. Ideana. Mobilisti 6/07 sanformulaluokkana”.. erikseen. keskimoottoriformulat?toivat?rata-autoilun. sai. kustannukset?vielä?toistaiseksi?kurissa. Autourheilun?aamuhämäristä?saakka?käytössä?ollut. kustannukset. kumppaneiden?60-luvun. MMluokkien?mestareita?ja?jätti?harrastajille?melkoisen?joukon?oikeita?kilpa-autoja?vaalittaviksi.?. etumoottorikonsepti. kaikissa. Lotus 22 Formula Junior MOOTORI Tyyppi: 4-syl. oli. määränneet.. ironista. pitää. F3. taitteen. nykyaikaan.. myöten?yksinkertaiseen?putkirunkoon,?mikä?piti. Formula Juniorin 400 kilon minimipaino teki kuitenkin mahdolliseksi rakentaa Lotuksen pikkuformulat Chapmanin mittapuulla poikkeuksellisen tukeviksi.. . sukupolven. Vuosina?1959-64?elänyt?Formula?Junior?seurasi. ja. Rakenteiltaan. . niissä. kilpailuluokissa,?joissa?säännöt?eivät?moottorin. nestejäähdytteinen rivimoottori (Ford), 1 ketjukäyttöinen nokka-akseli syl.lohkossa, kansiventtiilit, kuivasumppuvoitelu, 2 Weber 40 DCOE -kaasutínta Iskutilavuus: 1 034 cm 3* , sylinterimitat 82,5 x 48,4 mm, puristussuhde 12,0 Teho: 100 hv/8 000 r/min Vääntömomentti: ~ 100 Nm/5 500 r/min VOIMANSIIRTO Vaihteisto: 4-vaihteinen suorakytkentävaihteisto (VW/Hewland), takaveto Tasauspyörästö: perävälitys 3,44 (valinnaisesti 3,10, 3,88 tai 4,43) JARRUT 2-piiriset nestetoimiset 9,5” levyjarrut (Girling) edessä ja takana OHJAUS Hammastanko, ohjauspyörän kierroksia 3,0; vanteet (magnesium) edessä 5,5 x 13”, takana 6,5 x 13” JOUSITUS Edessä: päällekkäiset kolmiotukivarret, kierrejousi/vaimennin -yhdistelmä, kallistuksenvakaaja Takana: Alhaalla poikittaiset kolmiotuet, ylhäällä poikittaiset reaktiotangot, kierrejousi/vaimennin -yhdistelmä, viistosti eteen suunnatut reaktiotangot, kallistuksenvakaaja KORIRAKENNE Teräsputkirunko, muoviset muotokatteet MITAT Akseliväli: 2,29 m Raideleveys (edessä/takana); 1,28/1,28 m Omamassa: 400 kg SUORITUSARVOJA nopea VALMISTUSMÄÄRÄ 77 kpl * Tässä moottorissa käytetyllä porauksella. luokka. väistyä. Cooperin. kyllä,. pienet. Vesi ja öljy siirtyivät moottorista runkoputkia myöten keulaan sijoitettuihin jäähdyttimiinsä ja takaisin. sillä. Vaikka?Formula?Juniorin?tarina?jäi?lyhyeksi,
ja. Säännöt?edellyttivät?1?000-1?100?-kuutioisen. kilpa-autojen. Bremerillä. säätämältä. oli. FJ-sääntöjen?mukaisen?tekniikan.?Lotus?seurasi. -59?muita?mahdollisia?moottoreita?olivat?oikeastaan?vain?hiljan?esitelty?BMC:n?1?000-kuutioinen?ja?DKW:n?tai?Saabin?kolmisylinteriset?kaksitahtimoottorit.?Fordilta?tuli?mielenkiintoinen. konstruktiot. keskimoottoriautoja,?joiden?voimanlähteenä?oli?niin?neli-kuin. vielä. 1?100?-kuutioisen?moottorin?ympärille.?Vuonna. melko. . lyhytiskuisen?105E-moottorin?syksyllä?-59. saapui. ja. Mobilisti 6/07. Vaikka Formula Juniorin tarina jäi lyhyeksi, jättivät huimapäiset kuljettajat ja hienot kilpa-autot lähtemättömän jäljen myös suomalaiseen moottoriurheiluhistoriaan. Stanguellinit,. Eläintarhanajojen seuratuimpana luokkana. huutoa. oikeilla. samanaikaisesti?myös?F2:ssa?ja?Formula?Juniorissa. Nygren voitti, Mattila tuli toiseksi.. vaihteiston?sijoitus?samoin?kuin?rungon?tekniset. Lincolnilla. ja. luojan. syksyllä?-59?suoraviivaisella?tavalla?sijoittamalla. luottivat?täsmälleen?päinvastaisiin?ratkaisuihin. allaan. äitienpäivän. pitäen?pitkälti?samoja?kuin?F1-?ja?F2?-luokkien. etumoottoriset. 35 K ansainvälinen?autoliitto?CSI?(nyk.. oleva. tasapuolisesti. moottorin. valmis,. FJ. Mattila/Lotus-Ford (4), Rolf Markl/ Cooper-BMC (8) ja David Hitches/Lola-Ford (5). ilman?sen?kummempaa?siirtymäaikaa?puhaltaa. uuden. mutta?samaan?aikaan?Cooper?käynnisti?F1:ssä. . säännöt. vallankumouksen. Cooper-BMC. kuljettajan. hallitsemattomasti. kilpa-autoilla.?Uuden?luokan?oli?ideoinut?italialainen?kreivi?Giovanni?Lurani,?joka?näki?autourheilun?huipulla?uhkaavan?verenvähyyden?50-luvun?suurten. ja. teknisen. Cooper?hyppäsi?Formula?Junior-ympyröihin. kaksitahtisiakin?moottoreita.?Suomalaisten?ykkösnimet,. paikaltaan. sarjatuotantomoottorin. F1-maailmanmestaruutta.?Uudet?tuulet?alkoivat. etu-. olla?peräisin?jostain?sarjatuotantoautosta.?Yksilitraisille?autoille?säädettiin?minimipainoksi?360. –. kasvaneet?kustannukset?johtivat?Formula?Juniorin?hiipumiseen?kauden?1963?jälkeen. taitojensa. kiloa,?1?100-kuutioisten?täytyi?painaa?vähintään. oli. perässä?kaikissa?kolmessa?FIA:n?formulaluokassa?uudella?keskimoottorisella?Lotus?18?-mallillaan,?ja?monet?muut?seurasivat?esimerkkiä.?Varustelukierre. Bremer. sijoittamalla. 400?kiloa.?Kannen?yläpuoliset?nokka-akselit?ja. viimeistä. oli. Curt. lukkoperät?olivat?erikseen?kiellettyjä.?Näiden?rajoitusten?lisäksi?säännöt?eivät?edellyttäneet?juuri. lisä?moottorivalikoimaan,?kun?Anglia?sai?erittäin. olivat. syksyllä?1958.?Formula?Junioreilla. käyttämistä.. edestä?keskilaivaan.?Epäsovinnaisen?suunnittelun?palkintona?Cooper?saalisti?kaksi?peräkkäistä. Carl-Otto. ratkaisut?olivat?täysin?vapaat.?Sattuneesta?syystä. Suomalainen sikariporras teksti: Jan Enqvist kuvat: Mobilistin arkisto, Heikki Piirosen, Seppo Niemisen ja Hans Nordströmin kokoelmat Vuonna 1960 Pohjoismaihin rantautuivat uudet jännittävät kilpa-autot – Formula Juniorit – jotka ottivat nopeasti 50-lukua hallinneiden ”Midget” F3:sten paikan mm. säännöt?oli?kuin?suunniteltu?Fiatin?erinomaisen. Sylinterilohkon?ja?-kannen,?vaihteiston?ja?jarrujen?tuli. muuta?kuin?pakollista?turvakaarta;?moottorin?ja. Menestyksekkäät. julkaisi. keskimoottorinen. alusta. haluttiin?taata?kohtuullinen?kustannustaso,?jotta?nuoret?lahjakkuudet?saisivat?mahdollisuuden. Innostunut vastaanotto Suomeen. luokan. autoissa.?Ensimmäistä?kilpailukautta?hallitsivat. yksipaikkaisten. kartuttamiseen. kynnyksellä?toukokuussa?1960.?Eläintarhanajojen?lähtöluettelon?17?Juniorin?(6?suomalaista)?joukossa. italialaiset. Lincoln. FIA). menestyksekkään?Grand?Prix?-autonsa?runkoon. mestareiden?siirtyessä?vuorollaan?joko?hautuumaalle?tai?eläkkeelle.. etumoottorinen?kaksitahtinen?Elva-DKW.?Molemmat?menivät?harjoituksissa?kovaa,?mutta?kilJuniorit lähtöruudukossa vuoden -62 Eltsussa: Curt Lincoln/Cooper-BMC (1); Olle Nygren/ Cooper-BMC (11); Ian Raby Sr/Merlyn-Ford (6); Leo I
Tässä Lincoln tappaa aikaa jollakin tuntemattomalla varikolla Stirling Mossin ja Joakim Bonnierin seurassa.. voinut. Carl-Otto?Bremer.?Lincoln?oli?suistunut?radalta. kuljettajien. jäi?kotimaassa?ansaitsemaansa?vähemmälle?huomiolle.?Ulkomaita?kiersivät?Junioreineen?menestyksellä?myös?Carl-Otto?Bremer?(Elva-DKW),. Osanottajaluettelo. Lincoln?ajoi?ylivoimaiseen?voittoon?ennen?kivikovaa. harvalukuisia?tapahtumia?ajatellen.?Curt?Lincoln?suuntasi. Mobilisti 6/07 Viestikapulan vaihto: Junioreiden debyytin Eltsussa -60 voitti Curt Lincoln CooperBMC:llä. jotka?olivat?kaksitahtisia?–?ei?siinä?vielä?mitään. hankittavaksi. Trevor?Taylor?ja?Peter?Arundell?kuuluivat?itseoikeutetusti?kansainvälisen?autourheilun?kerman. Tulevaisuus?oli?Cooperin?ja?Lotuksen?kaltaisis36. . Formula. Lola-kaksikkoa,. ei. pintakuohuun.?Lincolnin?erinomainen?suoritus. Eltsun. kaluston. puolesta.. pailussa?Bremerin?moottori?heitti?leikin?kesken.. Bremerin?lisäksi?nousevat?nuoret?kyvyt?Rauno?Aaltonen,?Timo?Mäkinen?ja?Max?Johansson.?Kaikista. . veti. ihmeellisiä?Lotus?18?-autoja. kolmesta?kuultaisiin?myöhempinä?vuosina?paljon?lisää.??Kovan?luokan?ruotsalaisnimiä?olivat. varovaisestikin. asemiaan.. Carl-Magnus?Skogh.?Suomalaisista?olivat?mukana. vakiotähtien. Ljungfeltin. että. –?mutta?lisäksi?etuvetoisia!?Kummajaisten?kuljettajina?olivat?kovat?rallinimet?Eric?Carlsson?ja. armottomalla?asenteellaan?voiton,?joka?jäi?hänen?ja. Juniorin?laumasta?viidenneksi.?Kilpailun?tasosta. välillä.. Junior. (Cooper-Moretti). pitäen?niin?nopeata,?että?etumoottoristen?autojen?peli?alkoi?olla?pelattu?jo?kauden?-61?edetessä.. ja. brittiläistä. ajatella. Ruotsin?kuninkaan?autonkuljettaja?Bo?Ljungfelt. Whitmorea?ja?Graham?Whiteheadia.?Lincolnin?voittoaika?oli?heti?FJ:n?Suomen-debyytissä?selvästi. Huikean?jännittävän?kilpailun?voitti?nuoresta?iästään?huolimatta?vanhana?tekijänä?pidettävä. kovempi?kuin?Heimo?Hietarinnan?samana?päivänä?F3:lla?ajama.?Eläintarhanajot?oli?saanut?uuden?suosikkiluokan. kertoo?Lincolnin?edellä?maaliin?tulleiden?kuljettajien?nimilista;?Henry?Taylor,?Peter?Ashdown,. vain. lupaavan. Bosse. F3-lähdön voitti Lincolnin monivuotinen päävastustaja Heimo Hietarinta, joka istuu etualalla 500 cm 3 Cooperissaan. Lincolnin. Erikoisimpia?kaikista?olivat?Saab-tehtaan?kaksi?FJ:tä,. saanut. kotimaan. Coopereineen?heti?Eläintarhan?jälkeen?MonteCarloon?osallistuakseen?Monacon?GP:n?Formula?Junior?-lähtöön.?Uransa?hienoimman?kilpailun?päätteeksi?Lincoln?ajoi?45?ilmoittautuneen. oli. vahvisti. kalustoa. tietenkään. ja?Yngve?Rosqvist,?jotka?molemmat?ajoivat?uusia. alun. käytiin?tuima?ottelu?Bremerin,?Bill?McCowenin. sekä. Rauno?Aaltonen?(Elva-BMC)?ja?Leo?I.?Mattila. yrittäessään?ohittaa?Bremeriä.?Kilpailun?voitosta. etumoottoristen?Junioreiden?viimeiseksi?Eläintarhassa. ja. arvioituna. Kallista. Carl-Otto. Formula?Juniorin?tekninen?kehitys?oli?alusta. Etumoottorikonsepti vanhenee käsiin Vuoden?-61?Eläintarhanajoissa?edellisenä?vuonna. John. vain. Curt Lincoln satsasi aina huippukalustoon ja oli erinomaisesti verkottunut kaikkialle Euroopan kilpa-autoyhteisöön. mielenkiintoinen
mitalit. 37 Vuoden -61 Eläintarhanajoissa nähtiin luovaa suunnittelua, kun herrat Skogh ja Carlsson ilmestyivät paikalle etuvetoisilla Saabeillaan. välitti?Nyströmin?suomalainen?agentti,?Holger. välttämättä?olleet?tehdastekoisia?–?joukossa?oli. 13. ennen?itäeurooppalaisia?kilpakumppaneita. vetämään. päivät. halukkaiden. kauden. stadionin. . 110?000. Cooperit. Mobilisti 6/07. on. Mattila ja kolmanneksi Jouko Nordell.. Voiton vei totuttuun tapaan Lincoln, toiseksi sijoittui Leo I. Syrjäisestä?Suomesta?löytyi?yllättävän?paljon. joukosta.. myös?tunnettujen?esikuvien?mukaan?itse?valmistettuja?kopioita. jossa. Lincolnin. Suomalaiskuljettajien. Omavalmisteiden. edusti. Ajan. Laineen?omistama?Auto-Nord.. Leningradiin,. pohjoismaisessa. Kirovin stadionilla vietettiin melkoisia vauhtijuhlia loppukesästä -61. kärkimerkkejä,. Nyström. Cooperia?ja?Lotusta.?Menestyksen?eteen?oltiin?selvästi. jopa. sa. Lotus-edustaja,. selvästi. kukin. suomalaiset. Toisinaan. Kuka. maksoi?Englannissa?jo?neljän?uuden?BMC?Minin?verran.?Se?siitä?nuorten?kykyjen?kilpaluokasta… Elokuun. Pohjoismaiden. vakavia?kilpakoneita.?Kehityksen?myötä?kustannukset?nousivat?pilviin?–?kilpailukykyinen?auto. autourheilussa?-kirjasta.?Suomalaisten?ja?ruotsalaisten. pieni. suomalaisten kolmoisvoittoa Junioreissa. . Lotukset. useiden. katsojan. ja. luokan. olevia?tai?jostakin?tunnetusta?esikuvasta?kopioituja.. kaikki. eivät. kilpailijat?luottivat?joko?Fordin?tai?BMC:n?kyntensä?osoittaneisiin?moottoreihin,?kaksitahtisia. voitettiin. innostusta. enää. linköpingiläinen. investoida. näkyi. avaavassa. Ab. alkoivat. Yngve. Lotus-kaupat. arvalla. suomalaisretkikunta. Yli satatuhatta innostunutta venäläistä todisti mm. Junioreiden?lähtöluettelo?oli?kuin?suora?lainaus. lopulla. kirkkaimmat. kuitenkin?olla?ohi,?sillä?kärkiautot?olivat?tunnettujen. joutui. matkasi. kalustoon.?Kaudelle?-62?Suomeen?saatiin?ensimmäiset?Lotus?FJ:t,?kolme?20:stä.?Viimeistä?huutoa. Kirovin. ammattipajojen?loppuun?saakka?viimeistelemiä. valmiita?panostamaan?tosissaan.?Tosin?on?muistettava,. että. kaikki?suuremmat?kansainväliset?kilpailut.?Luokan?alkuaikoina?mukana?oli?runsaasti?myös?itse?tehtyjä?kilpa-autoja?–?joko?omaa?suunnittelua. henki. Peräti. pokkasivat. kansainvälisiä. kaksi.. edessä. keskimoottoriautoissa,. autoa. joilla. olevan?kaluston?saaminen?ei?ollut?itsestään?selvää,?vaikka?finanssit?olisivat?olleet?kunnossakin.. johdolla. oli. lähes. Kuvan FJ-rypästä vetää Skogh, seuraavana on Yngve Rosqvist Lotus 18:lla ja tuntemattoman Cooper-kuljettajan varjostama Frits Möller Elvalla. ostajan. mukana. Junioria,?jotka?lähes?kaikki?olivat?modernin?keskimoottorikonseptin?mukaisia.?Melkein?kaikki. kilpailukykyiseen. päätapahtumassa,?vuoden?-62?Eltsussa:?Kilpailuun?oli?ilmoittautunut?parikymmentä?Formula
Oulun. kilpailun. auto. Mattila jälkimmäisen Lotuksen vierellä jossain päin Eurooppaa kaudella -62.. ehdottomaksi?pääluokaksi?ja?vanhat?F3.t?oli?jätetty?kokonaan?pois?ohjelmasta.?Ilmoittautuneita?oli?niin?paljon,?että?ennen?varsinaista?kilpailua. –. kaudella. lähes. noussut. Leo. Kanonloppetiin.?Lincoln?ajoi?kilpailussa?kuudenneksi. edes. Karlskogan. maan. joukkueen. palauttaa. asfalttiin. Mattila?,?Jouko?Nordell?ja?Max?Johansson.?Lincoln. mittaiselle?synkälle?korpitaipaleelle,?johon?toivat. ennätysmäärä. veivät. Kausi. perustuvan. Syyskuussa. Curt. Länsi-Saksasta?ja?Itävallasta.?lähtöruudukko?oli. ja?Mattila?joutui?keskeyttämään. rata-autoilun. jatkui. Korpivaellus Vuoden. elokuussa. voimakkaasti,. 30. tarkoitetusta?sunnuntain?viimeisestä?lähdöstä?sukeutui. Junioreilla. estäneet?suomalaisia?osallistumasta?kansainvälisiin?koitoksiin.?Elokuussa?Karlskogassa?ajetusta. oli. jouduttiin?ajamaan?kaksi?karsintaerää.?Molemmista?eristä?pääsi?neljä?nopeinta?suoraan?loppukilpailuun.. kolmanneksi.. Atterbergin. lisäksi?mukana?oli?kilpailijoita?Iso-Britanniasta,. sentään. voimin. muodostivat. oli. riittämättömästä. yksilitraisiin. silmänräpäyksessä.. pisteen. niin. suomalaisen. kansainvälisessä. Onnettomuus. nähtiin. Kuva lienee Helsingin Vanhankaupunginlahdelta. merkeissä.. perusti. mukaisesta. mutta. maaottelun. kuljettajan. kilpailun,. turvakaaresta?ollut?mitään?apua.?Sekä?Örjan?Atterbergin?että?Eläintarhanajojen?tarinat?päättyivät. osallistuivat. Kai Godenhjelm osallistui vuoden -63 Eltsuun Elva-DKW:lla, mutta ei päässyt kovista karsinnoista loppukilpailuun. Ruotsin. onneksi. eivätkä. Mobilisti 6/07 Ratakilpureille keksittiin ennen käyttöä myös talviaikaan. jääradoilla?ja?joissakin?puistokilpailuissa?luokassa?X,?vapaa?kaikille.. –. -64?järjestetty?enää?sen?paremmin?FJ-?kuin?F3kilpailujakaan?sopivien?ratojen?ja?yleisen,?Atterbergin?onnettomuutta?seuranneen?apatian?seurauksena.. eikä. Formula. uuden. Lincoln. yhden. tanskalaiset.. Junior. Auto oli sama, jolla Carl-Otto Bremer oli voittanut vuoden -61 kilpailun. seitsemän. tavoittelu. Mattila?osallistuivat?vielä?erittäin?nimekkäässä. vuoden. jätettiin. Junioreista.. erolla. täytettiin?karsintaerien?aikojen?perusteella. Suomeen?muutaman?optimismin?vuoden?ai38. taas. puistoajojen. ilmoittautui. FIA. Viikkoa. I.. ei. Mikko Eklund ja Leo I. (Lotus?20)?ja?Pentti?Loivaranta?(Lotus-kopio).. Junior-kuljettajat. -maaotteluun.. Kauden?-63?jälkeen?jätti?aika?myös?Formula. voittamassa. määrä. vielä. käväisi. henkilökohtaisen. ajettuun. suomalaiset. joka?sai?alkunsa?Atterbergin?Focuksen?ja?Freddy?Kottylinskyn?Lolan?osumisesta?toisiinsa?lähtökiihdytyksen. tapahtui?suurella?riskillä,?mikä?johti?useisiin?keskeyttämisiin.?Kilpailun?edetessä?kärkeen?nousivat?vähitellen?vanhat?tekijät,?Ruotsin?”Susi-Olle”. . -63. Eläintarhanajoihin. Äimärautiolla,?Rovaniemen?Ounasvaaralla?ja?Turun?Itäharjunajoissa.?Kansainvälisissä?kuvioissa. keskinopeusennätys?–?yli?123?km/h?–?jäi?aikakirjoihin?Eltsun?kaikkien?aikojen?nopeimpana. Lincoln,. Tällä kertaa Lotus on johdossa, mutta Cooper vaanii tuntumassa. Lincoln. ainakin. myöhemmin. huipennukseksi. Suomi-Ruotsi-Tanska. Eläintarhanajojen. kilpailijoita.. siinä. ajat. . lähetti. Uuteen?kalustoon?oli?kuitenkin?edelleen?sijoitettu. ajettiin. lähemmäksi. Nygren?(Cooper-BMC)?ja?Suomen?Leo?I.?Mattila?(Lotus?20-Ford).?Nygrenin?kilpailussa?ajama. kovatasoinen,. moottoreihin. joskin. Junioreita. Loput. että. muutaman. kerran. jonka. Ruotsalaiset. synkät. pintaa.. kustannustaso. ja. lievitystä?vain?eri?puolilla?maata?järjestetyt?puisto-,?maa-?ja?jääratakilpailut. Västkustloppetissa. kotimaassa. iskeytyi. sääntöjen. menestyksen. katastrofi,?joka?lopetti?kilpailun?ikuisiksi?ajoiksi.?Örjan?Atterberg?menehtyi?onnettomuudessa,. F3-luokan,. voitti. ylösalaisin,. Kanonloppetista?Suomen?joukkue?saalisti?voiton?ennen?Tanskaa?ja?Ruotsia.?Lincoln?voitti?tavan?mukaan?kilpailun?uudella?Brabhamillaan?ja. lähinnä. Mattila?sijoittui?mainiosti?neljänneksi?Eläintarhassa?debytoineella?Lotus?22:llaan.?Muut?Suomen?joukkueen?jäsenet?olivat?Kai?Godenhjelm. Suomessa. melskeessä.. Suomen. lähtöpaikkaa. Skarpnäcksloppetin?malliksi?ruotsalaisille. seurassa. Formula
Herrasmiehenä Kessu on ainoana asentanut autoonsa lokasuojat. Coopereita,?Elvoja?ja?Lolia?etsitään?nykyisin?ympäri?maailmaa?otsalamput?ja?metallinpaljastimet. ja. muuttuneet:. Lotuksia,. rata-autoilun?äkillinen?ja?samanaikainen?loppu. vuonna?-63?jätti?maahan?paljon?mielenkiintoista?ja?hyväkuntoista?FJ-kalustoa.?Niiden?arvoa?ei. kana?hankitut?kalliit?autot?jäivät?tarpeettomina. Godenhjelmin Lotus 22 on koeajoyksilömme.. sittemmin. Pentti Häyrinen vastasi kaksitahtisella Elvallaan yleensä kilpailujen komeimmista savuista. mutta?sekin?sai?odottaa?kesää?-66?ja?Keimolan. Eksoottista kalustoa eksoottisessa ympäristössä. Ajat. Vuonna -66 jonottivat Lapinjärven jäällä radalle pääsyä Kaj Godenhjelm Lotuksella, Rauno Virtanen Lotuksen kopiolla ja Seppo ”Kessu” Nieminen Lincolnin vanhalla Cooperilla. moottoriradan?valmistumista. . seisomaan?mikä?minnekin.?Formula?Juniorit?olisi?ollut?helppo?muuttaa?F3-sääntöihin?sopiviksi,. Eläintarhanajojen lopettamisen jälkeen FJ:t siirtyivät kokonaan jäille, raviradoille ja puistoihin. ovat. Kessu valmisti autoonsa korotetun tuulilasin 10-millisestä pleksistä pelkästään jääratakilpailuja ajatellen. Kessu Nieminen osallistui avajaiskilpailun F3-lähtöön vanhalla Cooperillaan, joka oli rakennettu uusiin sääntöihin sopivaksi. tanassa?kaikkein?epätoivoisimpiakin?huhuja?tarkistellessa.?. Ilmassa viuhuvat nastat kun tekivät osuessaan reikiä sekä naamaan että kypärään. Naantalin jäällä mittelivät edestä lukien: Bengt Bergholm/Brabham, Kessu Nieminen/ Cooper, Pentti Häyrinen/Elva-DKW ja Olavi Kuikka/Lotus. niitä?unohdettiin?vajoihin,?purettiin?palasiksi?ja. Mobilisti 6/07. kilpa-autoluokan. suomalaisen. . kuitenkaan?ymmärretty?ajoissa,?vaan?autoja?kohdeltiin?kuten?epäkuranttia?tavaraa?yleensäkin?–. 39 Suomalaiselle rata-autoilulle koitti uusi huomen Keimolan moottoradan valmistuttua alkukesästä -66. Aika oli kuitenkin jo ajanut vanhojen Junioreiden ohitse, eikä niistä enää ollut vastusta uudemmille kolmosille. jopa?haudattiin?maahan.. Suositun
Kaikenkarvaiset ystäväni 40. . Mobilisti 6/07 Citroën Ami 6 1966 Citroën Ami on harrastajan silmissä kuin punkkariksi alkanut pikkusisko; siitä ei voi olla pitämättä, vaikka se näyttääkin oudolta. . Yllättävää kyllä, Citroën suunnitteli sen tilalle aluksi jotain paljon räväkämpää. teksti: Janne Halmkrona kuvat: kirjoittaja ja Matti Ouvinen
tuli?olla?porrasperäinen.?Porrasperäisyyden?vaatimus?kertoi?jopa?ranskalaisten?ostajien?halunneen?mallistoon?myös?joitain?perinteisen?auton. huomattavasti. koko?1950-luvun?läheisessä?yhteistyössä.?Myyntiorganisaatio?käytti?hyväkseen?Sitikan?malliston. ennen. oli. Flaminio?Bertoni?joutui?aloittamaan?perinteisen. saavan?tyttären?autoksi.?Ami?tuli?viininkuljetusrekan?oheislastina?Keravalle.?Asko?nouti?ja?tullasi?auton,?mutta?rekisteröintikatsastus?jäi?odottamaan?tyttären?ajokortti-ikää.. jälkiviisaasti. näin. sellaista.?Hänellä?on?muutama?eri?mallinen?Sitikka?ennestään,?ja?Ami?ostettiin?pian?ajokortin. maailman. Leppäkerttu 1950-luvun. liian. puutteellinen.?Nouseva?keskiluokka?tarvitsi?ja?osti?jo. ja. hengen. se. puolivälissä. hyvin?varhain?oli?kehitelty?rättäriä?modernimpaa?autoa,?joka?sopisi?mallistoon?ultramodernin. . samalla?konepelti?sai?sen?persoonallisen?syvennyksen.?. ranskalaiselle. perinteiset. ehkäpä. valojen?ei?uskottu?valaisevan?matalasta?asemastaan?riittävästi.?Bertoni?nosti?valoja?ylemmäksi?ja. niiden. Ystävyys syntyy Vuonna?1959?Citroënin?toimitusjohtaja?Pierre. oli. puutteita?myymällä?samoissa?tiloissa?keskiluokalle?Panhardin?malleja.?Silti?ison?autotehtaan. jopa?Citroënin?omalle?johdolle.?Joka?tapauksessa. loistomerkit. 43 tettiin?nelikulmaisia?etuvaloja.?Auton?etuvaloista. Sotaa. mittaisen. hätkähdyttämistä?. Näistä?viimeisin,?C10-niminen?laite?muistuttaa. ja. suurin. Neljän. DS. suunnittelun.. rättäriä?suurempia?autoja,?mutta?DS?ja?sen?säästömalli?ID?olivat?keskituloisille?liian?kalliita.?Jo. raideleveys. tai. oven. kyljen. aiemmin,. kulkuneuvon. sisäänkäynti. olisi. Auton?piti?olla?enintään?neljä?metriä?pitkä,?ja?siinä?tuli?olla?tilaa?viidelle?henkilölle?matkatavaroineen.?Lisävaatimukseksi?asetettiin?se,?että?korin. luontevasti. kalleimpia. sarjakuvien?avaruuslentimiä?kuin?mitään,?mitä. ainakin. Citroënin. muun?maailman?autoteollisuus?tuotti?1950-luvulla.?Ison?Citroënin?mallin?mukaan?tässä?Coccinelleksi?eli?leppäkertuksi?nimetyssä?liitimessä. vaati. avaamista.?Jostain?syystä?tämä?projekti?hylättiin,. lyhyehköön. perinyt. keskiluokalle.. piti?tulla?lokasuojiin?upotetut?ja?keulan?koko?leveydeltään?alaviisto.?Ranskan?rekisteröintiviranomaiset?eivät?suunnitelmaa?hyväksyneet,?koska. . räväkkä. Ami?oli?ensimmäinen?tuotantoauto,?jossa?käyMobilisti 6/07. asetti. Saadakseen. uuden. mallin. suurempi.. vaikka. etupyörien. 2CV?oli?maan?halvimpia?autoja?ja?DS?taas?yksi. suunnitteluosastolleen. Bercot. ollut. sedanin. pienin. jatkanut. tehtäväksi. meitä?siitä,?että?millä?ranskalainen?auto?sai?omalaatuisen?maineensa.?Alle?neljäsataa?kiloa?painanut,?pisaran?muotoinen?laite?muistutti?enemmän. piirteitä;. erittäin. DS:n?rinnalle.?Vuosien?1955?ja?1956?aikana?tehdas?valmisti?aiheesta?kymmenen?prototyyppiä.. oli. ranskalaiset. koko. maan?mahtavien?kuljettimena.?Kauppa?kävi?hyvin,?sillä?molemmat?mallit?olivat?kokoluokkansa?suosituimpia.?Citroën?ja?Panhard?olivat?lähes. henkilöautomallisto?koostui?käytännössä?kahdesta?autosta?eri?variaatioineen:?rättäristä?ja?isosta?kissasta.. takapyöriä. piirtänyt. suunnittelutehtävän. tehtäviä. DS:n. valmistettavia.. valmistetut. mallistoksi. DS:n?malliin. olivat?kuolleet?sukupuuttoon?jo?muutama?vuosi. DS. saanut,. oli. autoon?riittävät?pääntilat?taaksekin?hän?teki?takalasista?taaksepäin?kallistetun.?Samaa?kallistusta?oli?Ford?jo?käyttänyt?Angliassaan,?joten?Bertoni?ei?päässyt?hätkähdyttämään?maailmaa?liikaa.
. 1960,. huolimatta. vuonna. oli. Porrasperäisyydestä. Ami. Toisaalta kyllä tuolta ajalta myös leppiksen sukulaissielujakin löytyy. . autosta. suunniteltiin?DS:n?tyylistä?kaasunestejousitusta.. tarkoitettu. Citroën Ami 6 1966 Asko ja Juuso Henrikson demonstroivat Amin retkituoliksi irtautuvien istuimien ominaisuuksia.. alkaen. Silti koko kyljen mittainen sivulasi on neljän hengen ajoneuvossa radikaali ajatus. C?sen?oikean?löytämiseksi.?Nyt?tavoitteena?oli. väliaikaiseksi. Auto?piti?varustaa?joko?1,1?tai?1,4?litran?ilmajäähdytteisellä?bokserilla.?Kalleimpiin?versioihin. Jo. Laitehan on kuin Citroen DS:n ja kääpiöauto Messerschmittin jälkeläinen. ystävyydeksi.. alusta. Mobilisti 6/07 Kautta Plekzy-Gladzin huuliparran! Tässä todiste siitä, että miten hyvä ulkonäkö oikeasti suunnitellaan. ennen?Amin?virallista?esittelyä?aloitettiin?projekti. Se oikea. tehdä?hiukan?Amia?suurempi?auto,?joka?kuitenkin?muistuttaisi?sitä?ulkonäöltään?jossain?määrin.?Taakse?päin?kallistettu?takalasi?yhdistyi?tällä?kertaa?hiukan?DS:ää?muistuttavaan?keulaan.. C10, jota myös leppäkertuksi kutsuttiin. 44. tuli. niin?persoonallinen,?että?ainakaan?liiasta?tylsyydestä?sitä?ei?voi?syyttää.?Tekniikaksi?valittiin?rättäriin?perustuva?kaksisylinterinen,?ilmajäähdytteinen?vastaiskumoottori?ja?samaa?perua?oleva. Selvästi autot suunnitellaan pitkän puhelun aikana puhelinpöydällä olevaan vihkoon piirrellen. eli. vain. Flaminio Bertonin alkuperäisiä piirroksia Amin kasvoiksi. On hiukan vaikea uskoa tätä pisaraa vuonna 1956 valmistuneeksi. alusta?pitkittäisine?kierrejousineen
tarkoitus. Projekti?eteni?niin?pitkälle,?että?siitä?oli?olemassa?ajokelpoinen?prototyyppi?kun?malli?päätettiin. Mobilisti 6/07. yhdistää. neljässä. Tässä FZ, josta suunniteltiin halvinta niistä. hintaluokassa.?Perusmalli?saisi?rättärin?kaksisylinterisestä?bokserista?poratun?seiskapuolikkaan?koneen. F.?Tällä. . uuteen. korimallia. suunniteltiin. eri. mallien. SM:ssä.. projekti. 45 Leppäkerttujen jälkeen keskiluokan autoa etsittiin DS:n ja Amin yhdistelmällä. lasin. suhteessa?futuristinen.?Sen?piti?olla?ensimmäinen?monikäyttöauto.?Ovien?kehykset?suunniteltiin?hitsattaviksi?uudella?tavalla,?ja?etuvalot?piti. . Projekti F-nimellä suunnitellun automallin piti kattaa monta eri hintaluokkaa. Citroën. Tuplavaloilla varustetun FY:n piti saada kaasunestejousitus ja nelisylinterinen moottori. tavalla. samalla. hylätä?aivan?uuden?auton?kehitystyön?tieltä. myöhemmin. Uuteen suhteeseen Ami?myi?jo?hyvin?kun?sen?pään?menoksi?syntyi. Keulan koristelemattomuuden, kaksisylinterisen moottorin ja vääntövarsijousien piti erottaa FZ kalliimmista veljistään. kuin. hyvät. Vaaleansininen C60 on selvästi sukua molemmille. Sitikan. yläpuolella?. aivan. Samaa. kertaa. Sen. taakse. vääntösauvajousituksella.. oli. puolet. suojata. tekniikkaan.?Projekti?F?pyrki?olemaan?monessa. valmistettavan
Sitä vietiinkin maasta minkä vain myydyksi saatiin. Yhdysvalloissa 1984 otettu kuva sitruunakorjaamon käytettyjen osien osastolta. Maailmanautoa siitä ei tullut, eikä se ulkomailla päässyt myyntitilastojen ykköspaikalle. Neuvostoliiton kilvissä oleva auto on selvästi saanut itse tehdyn kasvojen madalluksen. Latviassa 1988 kuvatun oranssin toverin maastamuutto on aika vaikea selittää, mutta mustavalkoisen kuvan farmari on selvästi sairastapaus. Sokerina pohjalla kaksi kommunismiin hurahtanutta ystävää. Ami oli ranskalainen menestys ranskalaisille. ilmajäähdytteinen vastaiskumoottori, 1 nokka-akseli sylinterinlohkossa, kansiventtiilit, kaksi runkolaakeria Iskutilavuus: 602 cm³, sylinterimitat 74 x 70 mm, puristussuhde 7,75 Teho: 24,5 hv (DIN) tai 25,5,hv (SAE)/4 750 r/min VOIMANSIIRTO Vaihteisto: 4-vaihteinen käsivalintainen vaihteisto, etuveto, II-IV-vaihteet synkronoitu, perävälitys 3,625 JARRUT Nestetoimiset rumpujarrut edessä ja takana OHJAUS Hammastanko-ohjaus JOUSITUS Edessä ja takana pitkittäiset tukivarret makaavilla kierrejousilla KORIRAKENNE Erillinen, kantava runko MITAT Pituus: 3,96 m Leveys: 1,52 m Korkeus: 1,48 m sedan, 1,52 m farmari Omamassa: 660 kg sedan, 690 kg farmari TUOTANTO Ami 6: 1 039 384 kpl Ami 8: 755 925 kpl Ami Super: 44 820 kpl M 35: 267 kpl (kiertomäntämoottorinen kokeilumalli) Yhteensä 1 840 396 kpl SUORITUSARVOJA Tehtaan ilmoituksen mukaan molempien korimallien huippunopeus on 114 km/h. Citroën Ami 6 1966 MOOTTORI Tyyppi: 2-syl. Mobilistin arkistosta löytyi todisteita Amin levinneisyydestä myös sinne, minne niitä ei odotettu. 47 Ameja pääsi karkaamaan myös läntiseen ihmemaahan. Mobilisti 6/07. Näitä autoja myytiin vielä seuraavana vuonna, joten tämä kuva on vuodelta 1962 tai 1963. Korpivaaran liike Helsingissä, Fredrikinkadun Autotalossa ja kolme Amia. . Ikään kuin jokin läntinen kapitalisti olisi jättänyt ystävänsä keula ruhjottuna kommunistien käsiin. . Suomeen tuotiin tiettävästi kahden eri laivan lastissa puolitoistasataa Amia vuonna 1962
Moottoripetrolia myytiin toistakymmentä vuotta sitten jokaisella huoltoasemalla, nyt sitä ei saa Virosta eikä Venäjältäkään. Sormien, käsivarsien ja jalkojen osalta maamoottoreilla on synkeä historia. Mauno Hasunen hymyilee leveästi, että nuoret naisetkin ovat kiinnostuneita. Yhdistys omistaa hallin ja parikymmentä maamoottoria sekä pari museollista muuta vanhaa moottori-irtainta. Missä maamoottori käy, siihen kerääntyy väkeä. Yksikin kone seisoi heinikossa, kun vaja oli mädäntynyt ympäriltä pois. Jos on jotain rikki, korjataan, jos puuttuu osa, se tehdään. Rakenteeltaan ne ovat yksinkertaisia käyttötavaroita. ”Koneosasto Andros” kokoontuu keskiviikkoisin Turun Seudun Mobilistien halleille korjaamaan turkulaisia polttomoottoreita. Ne sanoo että me haistaan hyvälle! Se on moottoripetrolia. Vaarallinen käyttää, selkeä huoltaa Yleisö haluaa aina nähdä koneenkäyttäjän sormet. Mobilisti 6/07 Maamoottorin käynnistys: Säädetään sytytykselle ja laitetaan imu päälle. Maatalojen nurkista saatetaan soittaa hakemaan muutama kanisteri. M aamoottoreiden keräily ja entisöinti on suosiossa. Taina Saarinen Paukkuvan koneen lumous 48 . Maamoottorimiehet kutsutaan vetonaulaksi messuille ja markkinoille, ja omia tapahtumiakin on eri puolilla maata. Maaeli maatalousmoottorit on usein saatu huonokuntoisina, neljäkymmentä vuotta kalliolla seisseinä. Hyvä kone käynnistyy yhdellä pyörähdyksellä. Polttoainetta vain ei ole. Imua säätämällä saadaan käynti tasaiseksi.. Pyörivien koneenosien lisäksi voimansiirrossa käytetään monimetristä suojaamatonta hihnaa. -Työturvallisuutta ei ole lainkaan, vakuuttaa Hasunen, kaikki sormet tallella. Mobilistit pyörittävät maatalousmessuilla tappuria ja kotiseutumuseon kattoihin höylättiin Raisio-päivillä päreet
Jäähdytysjärjestelmää pyörittää männällinen vesipumppu. Näissä on jotain olennaista moottorien olemuksesta. Mobilistien puheenjohtaja Juha Kaitanen kertoo nähneensä Iso-Britanniassa maamoottorivetoisen pyykinpesukoneenkin. Pauke on tavaton. Sähköverkko ei ollut kattava vielä 1960-luvullakaan, eivätkä pienet yksityiset sähköyhtiöt kyenneet järjestämään sähkömoottorien tarvitsemaa voimavirtaa. Kun kone pyörähtää liikkeelle, maamoottori näyttää luontonsa. Uuden vuosisadan alussa sen tilalle tuli luotettavampi polttomoottori ja maamoottorit, joiden aika päättyi traktoreiden ja sähkömoottoreiden yleistyessä 1960-luvun alkuun mennessä. Yksisylinterinen maamoottori käytti pärehöylää, sahaa, puimakonetta eli ryskyä, silppukonetta ja sähkögeneraattoria sekä kotitarvemyllyä. Yhteisomistamisen ilo ja tuska Maamoottori oli kallis, hankintaan pystyivät aluksi vain suurimmat kartanot. Öljyn vaihtaminen, lisääminen ja pinnantarkistus tapahtuu alaosan luukusta. Maamoottorien aikakausi venyi samasta syystä. Mobilisti 6/07 . Taloudellisesti niukimmilla alueilla Suomessa höyrykoneet olivat käytössä muuta maata pidempään. Höyrykone syrjäytti hevoskierron 1800-luvun puolivälissä. Hirmuinen! Metallica! Ja kiukkuista sinistä savua. Vesi jäähtyy valuessaan ristikkosiivilän pisaroimana säiliöön. Pohjan muodostaa öljytila, jossa kampiakseli pyörii. Varastotavaraa ne eivät olleet, tilauksen toimittamiseen kuLubrikaatista, lasisesta öljymaljasta tipahtelee verkkaan öljyä laakerille. Esivanhempien perimä selkäytimessä kehottaa lähtemään täyskäännöksellä karkuun. ”Hihnat kiinni ja käymään!” Maamoottorit ovat pieniä mutta koneen näköisiä, valurautainen runko painaa 500-1000 kiloa. 49
– Kun mennään täältä puuhamaasta koneita esittelemään. Vauhtipyörän kaksi painoa, ”pässinkivekset” pitävät käynnin tasaisena. Keskeisvoima pistää ne liikkeeseen kohti akselia, vastuksena on jousipari. Masinisti Eero Virta ja monttööri Mauno Hasunen virkapuvuissa. 50 . Mobilisti 6/07
Naapurissa oli Suomen Moottoritehtaan Olympia. Muut eivät osanneet. Autonmoottori oli hyvä ja vahva, se oli myös heti käyttövalmis, koska ei tarvinnut puhalluslamppuhehkutusta. Tietoa ja taitoakin puuttuu, jolloin turvaudutaan harrastajiin. Hasunen on saanut maistaa taitavan monttöörin makeaa suosiota. Konetta käytti masinisti. Kotikylillä hän pisti kuulakoneita käyntiin: ”Ihan vaan piruuttani pistin”. Masinisti ja monttööri, herrasta seuraavat Moottori siirrettiin hevosella kärryissä tai reessä talosta toiseen. Monttööri oli melkein herra, tippakannu kädessä. Työt seisoivat, isoa väkeä ei voinut pitää kädet suorina. Mobilistien maamoottoriryhmä perustettiin seitsemän vuotta sitten, kun yksi Hasusen moottoreista tunnistettiin turkulaisen konepajateollisuuden tuotteeksi: musta J.W.Aaltonen 1910-luvulta. Pienviljelijäyhdistykset, puimakoneosuuskunnat ja kylät ostivat moottorin joukolla. . Kuulakoneen sytytys tapahtuu sylinterin kannessa olevan kuulan avulla. Kaikkialla yhteisomistaminen ei ollut suosiossa. Vanhin on 1895 aloittanut Stenbergin tehdas. Suuria olivat porilainen BMW eli Björneborgs Maskin Werkstad ja vaasalainen Wickström-veljesten tehdas, kumpikin valmisti 15 000 moottoria. Hasunen matkusti vuonna 1954 isänsä kanssa Fiskarsin kartanon huutokauppaan. Vuoden 1943 viisihevosvoimaista Bulldogia ei ollut kukaan saanut käyntiin, siksi se oli nuijan alle päätynytkin. Valurautainen kuula lämmitetään 400-500-asteiseksi puhalluslampun liekillä. Lanz osoittautui niin hyväksi, että se jatkoi pitkään muun muassa kakkostien pohjatöissä. Keräilijät ovat liikkeellä. Ja ellei kahvitaukoa kuulunut ajallaan, alkoi kone helposti yskiä, kertoo Hasunen. Maamoottorin sivuilla symmetrisesti olevat kaksi vauhtipyörää takaavat hyvän tasapainon ja säästävät laakereita ja rakenteita. Turun Seudun Mobilisteissa tallennetaan konepajaja työtapahistoriaa. Haittana oli kalliimpi polttoaine, sillä kone tarvitsi käynnistykseen bensaa ja käyntiin moottoripetrolia. Viisitoistavuotias Hasunen näpersi puoli tuntia, sai sen käyntiin ja pappa huusi koneen kotiin Harjavaltaan. Erityisesti huonoina syksyinä, jolloin puinnissa oli kiire, tasapuolisuutta oli liki mahdoton noudattaa. Kun kuulapää on punahehkuinen, käynnistetään kone vipuamalla pyörää rautakangella. Kari Alifrostin lapsuuskodissa Halikon Vaskiolla rakennettiin maamoottori Letukan koneesta. Maamoottorimiehet oli Satakunnassa kysyttyjä vävyjä, sanoo Mauno Hasunen. Mobilisti 6/07 . Kaitanen sanoo, ettei museoilla ole tarpeeksi elävöittämisresursseja, vaikka kiinnostusta olisikin. Siellä oli Lanz ja Bulldog-puolidiesel kuulasytytyskone, kumpikin myytiin käyttämättöminä. Nostalgiaa on havaittavissa myös maailmanlaajuisesti, sanoo Juha Kaitanen. 51 lui parikin vuotta. Hihnapyörä on toisessa vauhtipyörässä.. Urakoitsijana työskennelleellä isällä oli Lanz-telaketjutraktori, jonka telat olivat kuluneet, oltiin ostamassa toista varaosiksi. Itse en oikein muista sitä käytetyn, sillä sähkömoottori korvasi sen puimakoneen pyörittäjänä jo 60-luvun alussa. Moottori meni sittemmin romunkeräyksessä sulatukseen ja lienee nyt lettupannuna tai puistonpenkkinä. Kiertävä sahurikin oli arvostettu. Puimakoneen ja maamoottorin yhdistelmä saattoi olla yhteishankintana ainoa mahdollisuus, mutta myös varma riidan aiheuttaja. Talot vuokrasivat moottoria omien töiden jälkeen muille. Paikoin Itä-Suomessa se on jo sinänsä ollut leimallisen epäilyttävää, esimerkiksi Lieksassa yhteisvehkeitä on nimitetty ”kolhooseiksi”. Muiden luodessa häneen pitkän katseen hän jatkaa: – No oli ainakin 50-luvulla! Tauno Saarinen kertoo, että moottorin pysähdyttyä kesken puinnin korjaaja haettiin vaikka kaukaa. Kiinteitä maamoottoreita on myöhemmin ollut ainakin sirkkeleissä. Koneen ihme Maamoottorit ovat matalakierroksisia ja pitkäiskuisia, joko hehkukuulamoottoreita tai magneettokoneita ja ne syntyivät melkein valmiina, kehittelyä ei juuri tarvittu. Konepajojen historia Turussa on toiminut 26 moottorivalmistajaa, joiden kultakausi oli 30-luvulla, muun muassa Vulcan ja Andrée & Rosenqvist, joka valmisti Andros-moottoreita, kunnes Wärtsilä osti tuotannon 1939. Tuhat markkaa oli hinta
. 52. . Mobilisti 6/07 Lancia . 2500 IE
monenarvoista?laitetta,?aina?Y10:stä?037:aan?asti.?“Lancia-kerholaisissa?on?sitä?paitsi?harvinaisen?hyviä?tyyppejä”,?Laivanen?myös?toteaa. Penkkien?kuoriksi?asetetut?karmeat?penkinsuojat. Gammat,. Lancian?ratissa.?Myös?merkin?historia?ja?malliston?laajuus?kerää?kehuja,?sllä?harrastajalle?riittää. Paljoa. myöhempää?mallisarjaa.. että. varsin. vetoaa. ja. aiheuttivat. autoa. maalin. epämääräiset. Laivasella?on?ollut?niin?Fiat?Dinoa?kuin?murtolukuakin.. Moni?yksilö?näes?maalattiin?jälkikäteen?mustaksi;?Lancian?promokuvissa?kun?esiintyi?huikaisevan?näköinen?musta?Gamma?coupe.?Tosiasiassa?mustia?Gamma?Coupeja?sai?vain?tilauksesta.. Lancian?tuotteisiin,?joista??tällä?hetkellä?taloudessa?on?Gamman?lisäksi?mm.?Y10,?lähes?valmis. pintaansa,?onneksi?alkuperäisenä?metallinsinisenä.. Beta?Berlina?-projekti?sekä?vaimon?uusi?kaksivärinen?Ypsilon,?joiden?maahantuontia?ollaan?virallisestikin?nyt?aloittamassa.. vuotta?sitten?Saksasta.?Sieltä?sen?Laivaselle?myi. hintsusti.. 53 K auko. erikoinen?auto?suomalaisessa?liikenteessä.?Tästä?pitivät?huolen?70-80?-lukujen?taitteen. harrastus. Koeajoyksilö. kertoivat. ajan. oli. Sittemmin. kasvojenkohotuksen. –?pelkkien?netti-imoitusten?ja?sähköpostien?välityksellä?–?perikunta,?jonka?käsiin?auto?oli?jäänyt. Lancioja. ilmeisesti. saanut. kuten. harrastajaan. kertoo,. Gammasäteilyä Mobilisti 6/07. tuotiin. Mustaksi?kelpasivat?vain?onnistuneimmat?koripellit.. on. aluksi. moni. tuon. erinomaisessa?kunnossa?olevat,?alkuperäispenkit. aika. on,. Gamma. ajaessa?on?hauskaa,?ollaan?hyvin?todennäköisesti. maahantuontiolot,. huolenaihetta. Lancia-harrastajalta.?Tästä. tyylikkyys?yhdistettynä?suorituskykyyn?ja?ajettavuuteen.. myös. uniikkeine?L-kuoseineen.?Yksilö?on?myyty?1982. Lancia,. uuden. sisustuksen?tilasta.?Tämä?kuitenkin?vaihtui?riemuksi,?kun?istuinpäällisten?alta?paljastuivat?siniset,. . mm.?silikonitiivistykset?eräissä?tunnetusti?aroissa?sähköliitännöissä.?Laivanen?itse?on?pitkän?linjan?harrastaja,?mitä?saapasmaan?autoihin?tulee.. Laivasen. Ferrarit,?muovattiin?vanhoilla?prässeillä,?joiden?jälki?ei. italialainen. mikäli. kuten. parempia?eivät?ole?Lancian?myyntinäkymät?olleet?viime?aikoinakaan,?vaikka?edustavan?italialaismerkin?paluuta?nyt?puuhataankin. Lancia. Sininen iso coupe kiiltelee pihapiirissä – vain hitusen poissa oikeaoppisen välimerellisestä kontekstistaan. muukin. Lanciassa. Coupe. Tammelalainen Mustialan kartano valtavine puistoalueineen tuo mieleen eteläeurooppalaisen kartanon. myötä. Metallinsininen?Gamma?tuli?maahan?kolme. 400-sarjan. keskittynyt. Matti Ouvinen. joiden. . jälkeistä. edustaa. Laivanen. maahan. suuressa?osassa?tapauksista?ollut?aivan?ensiluokkaista;?tämä?olisi?mustassa?maalipinnassa?näkynyt?heti?epätasaisuuksina. Korkeat kuuset imitoivat sypressejä parhaansa mukaan
markkinoille.. koki. moottorista. . variaatiota.?Muualle?Gammat?vietiin?pääasiassa. lehdet. olivat. nestejäähdytteinen boxer, hammashihnakäyttöinen nokka-akseli sylinterikannessa, kevytmetallilohko ja sylinterikansi, Bosch K-Jetronic. satavuotisjuhliaan?ja?on?tekemässä?paluuta?myös. liian. Iskutilavuus: 2 484 cm³ , 102 x 76 mm, puristussuhde 9,0 Teho: 140 hv (DIN) / 5 400 r/min Vääntömomentti: 208 Nm (DIN) / 3 000 r/min VOIMANSIIRTO Vaihteisto: 5-vaihteinen manuaalivaihteisto, etuveto Tasauspyörästö: perävälitys 3,7 JARRUT Hydraulisesti tehostetut nestetoimiset levyjarrut, edessä tuuletetut levyt. jo. Harmi. kaksilitraista. tehtiin. iso. Mobilisti 6/07 leen?avaruusajan?petoeläimen,?kissamaisen?ketterän?mekaanisen?saalistajan.?Gamma?oli?myös. coupe. Suomen. konkreettisesti?aerodynaaminen,?sillä?sen?ilmanvastuskerroin?oli?vain?0,37,?coupe-korisena?0,38.. verotussyistä. hyvät. prototyyppejä,. edelläkävijä. arvostivat. kaksi?mukia?vajaa.. maine?oli?pilalla,?vaikka?loppupään?yksilöissä?ruoste,?laatu?ja?moottoriongelmiin?olikin?puututtu.. Coupen?otsapinta?oli?kuitenkin?sen?verran?Berlinaa?pienempi,?että?kaksiovinen?saavutti?ulkonäkönsä?veroisesti?hieman?suuremman?huippunopeuden.?Italialaisille?kotimarkkinoille?Gamman. Lancian?kehityspuolella?kokeiltin?mm.?170hevosvoimaista?neliventtiilikonetta?sekä?turboahdettuja. Mikä olisi voinut… Alan. ei. vuotta?Gamman?esittelyn?jälkeen?Lancia?juhlii. KORIRAKENNE Itsekantava kokoteräskori MITAT Pituus: 4,48 m Leveys: 1,73 m Korkeus: 1,33 m Akseliväli: 2,55 m Raideleveys: 1,44 m Omamassa: 1 270 kg SUORITUSARVOJA Kiihtyvyys 0-100 km/h: 9,5 s Huippunopeus: 195 km/h Keskikulutus: 10,2l/100 km VALMISTUSMÄÄRÄ 1977-1984 6 789 kpl. Gamman. moottori,. puuttuu?tällä?hetkellä?mallistosta.?. erillisjousitettu. oli. nelipyörälevyjarrut?olivat?kaikki?aikansa?huippua.?Moitteita. Megagamma,?tyylikäs?Scala?Sedan?ja??Beta?HPE-henkinen?sporttifarmari?Olgiata.?Kolmekymmentä. ja. toimiva. vääntävä. . teki. kuitenkin?omiaan.?Näitä?Pininfarinan?luomuksia. vuoden. näyttäviä. muutaman. OHJAUS Hammastanko-ohjaus, nopeuden mukaan muuttuva tehostus. alusta. olivat. Ruiskulla?varustetun?2500ie:n?konekin?oli?luonteeltaan?selkeästi?hienostuneempi?–?joskin?yhä. Gamma-pohjaiset. Gamman. Sen. ulkonäköä. huomionherättäjinä. kasvojenkohotuksen,. ja. Gamman. JOUSITUS Edessä: McPherson-tyyppinen tuenta, kierrejouset, kallistuksenvakaaja Takana: McPhersontyyppinen tuenta, kierrejouset, pitkittäistukena toimiva kallistuksenvakaaja. mm.. tila-autojen. saivat?alkupään?mallien?moottorin?raaka?käynti,?ruosteongelmat,?heikko?työn?laatu?sekä?pahamaineiset?nokkahihnakatastrofit.?Kun?Gamma. kyllä,. myöhäistä.. ajettavuutta.. joista. pohjalle. versioita.. 1982 LANCIA GAMMA COUPE MOOTTORI Tyyppi: 4-syl. päästä. Pininfarina. isommalla?2,5-litraisella?koneella.. kuitenkaan?ollut?tuotantoon?asti.?Autonäyttelyiden. 56
57 “Jos autolla ajaessa tulee hyvälle tuulelle, niin ollaan todennäköisesti Lancian ratissa.” Lancia . . Mobilisti 6/07. 2500 IE.
Vuonna 1959 Sampoa kokeiltiin myös riisinpuinnissa Kreikassa. Toisinaan on väitetty, ettei Mummu-Sampolla mitään tehnyt. Markku Tuomikorven viljankorjuuketjun koneet ovat Sampo 30 vuosimallia 1970 ja Ford 3000 vuodelta 1975. Aluksi Sampo 657 LP oli varustettu säkityslaitteella, mutta vuodesta 1963 lähtien puimureihin tuli vakiovarusteeksi 7 hehtolitran viljasäiliö. Volkswagen varhaisena voimanlähteenä Uutukaisen leikkuupuimurin voimanlähteenä käytettiin 1 192 cm 3 ja 28 hevosvoiman bensiinikäyttöistä ilmajäähdytettyä Volkswagenin teollisuusmoottoria. Ukko-Sampoa kokeiltiin myös Portugalin viljapelloilla vuonna 1964. Kun 657 tuli markkinoille keväällä 1957, saman vuoden puintikaudella korjattava vilja oli erityisen kosteaa ja pellot upottavia runsaiden sateiden vuoksi. Vuonna 1963 Ukko-Sampo varustettiin 11 hehtolitran viljasäiliöllä. Mummu-Samposta se kaikki alkoi 58 . Uudessa mallissa oli pikku-Sampon yhden heittokohlimen sijasta neljä polkukohlinta. Sen mallimerkintä oli 792 LPSS, joka pian sai lempinimen Suhina-Sampo. Myöhemmissä Sampo-puimureissa voimanlähteinä toimivat Perkinsja Valmet-dieselit. Erittäin kuivaa vehnää puitaessa sen suorituskyky osoittautui paremmaksi kuin vertailuun osallistuneiden saksalaisten ja englantilaisten puimureiden. Vuosimallista 1964 lähtien puimuriin voitiin asentaa vaihtoehtoisesti 8 jalan eli 2,4 metrin leikkuupöytä. Ukko-Sampo pyöri Perkinsillä Rosenlew esitteli vuonna 1961 pienen 657:n rinnalle Sampo 792 LP:n. Tietysti pieni bensakone oli kesy puimurikäyttöön, mutta toisaalta itseliikkuva ajopuimuri oli vallankumouksellinen laite verrattuna entisiin puimakoneisiin. Ensimmäinen ajopuimuri tunnettiin nimellä Sampo 657 LP. Tästä moottoriasiasta liikkuu maakunnissa monenlaista maalaislegendaa. Varhainen Sampo painoi 1 900 kiloa, sen maavara oli 30 cm ja kääntöympyrä 3,65 metriä. Moottorina käytettiin 39-hevosvoimaista Perkins Four 99 -dieseliä. M allimerkinnän 657 LP:n ensimmäinen numero tarkoitti 6 jalan eli 1,8 metrin leikkuuleveyttä. Tehdas valmisti myös sellaista versiota, missä säiliön lisäksi oli myös säkitysmahdollisuus. Kaksi seuraavaa numeroa merkitsivät puolestaan puimakoneleveyttä 57 cm, ja LP oli luonnollisesti lyhenne leikkuupuimurista. Rosenlew Ab:n Porin Konepajalla 50 vuotta sitten, vuonna 1957. Sampo 657 LP -mallia valmistettiin yhteensä 2 572 kappaletta vuosina 1957-1966. Volkkaria käytettiin 657:n moottorina aina vuoteen 1966 saakka. Rosenlewin huoltoja varaosapalvelu joutui varsinaiseen koetukseen, josta se kuitenkin selvisi olosuhteisiin nähden kunnialla. Leveämmän puimurin mallimerkintä oli Sampo 892 LP. Kuitenkin ne isännät, jotka ovat oikeasti puineet ensimmäisellä porilaisella puimurilla, ovat kertoneet, että kyllä viljasato joka syksy saatiin 657:lla talteen. Esitteissä ja mainoksissa 792 LP:tä kutsuttiin Ukko-Sampoksi ja sen sanottiin olevan suurpuimuri. Käyttövoimansa se sai Volkswagenin 28-hevosvoimaisesta teollisuusmoottorista. Suomalainen Leikkuupuimureiden valmistus alkoi Oy W. Leikkuupöydän korkeutta voitiin säätää hydraulisesti, mutta laonnostokelaa hoidettiin mekaanisesti. Epäsuotuisista keleistä johtuen puimurit joutuivat erittäin koville, ja monenlaisia vaurioita sattui saroilla satoa korjatessa. Kotimaan lisäksi sitä myytiin Ruotsiin, Norjaan ja Tanskaan. Kansan kielellä Mummo-Sampona tunnetun puimurin moottorina sirkutti bensiinikäyttöinen Volkswagenin teollisuusmoottori. Puoli vuosisataa porilaisia puimureita Koneharrastajan riemua, kun hän pui vehnäsadon talteen. VW -teollisuusmoottori leikkuupuimurin voimanlähteenä herättää ristiriitaisia tunteita, mutta niin vain pienillä tiloilla jyvät saatiin jemmattua Mummu-Sampolla. Leikkuupöydän kevennys ja tasapainotus oli järjestetty vaijereiden välityksellä, kahden leikkuupuimurin katolle sijoitetun jousen avulla. Sen leikkuuleveys oli kasvanut 217 senttiin ja puimakoneen leveys 92 senttiin. teksti: Vesa Rohila kuvat: Kirjoittaja ja Sampo Rosenlew Oy Ensimmäinen suomalainen itsekulkeva leikkuupuimuri oli Sampo 657 LP vuosikertaa 1957. Mobilisti 6/07
Vuosituhannen vaihtumista enteillen se vaihtui 1990-luvulla Sampo Rosenlew 2020:ksi ja 2025:ksi. 59 leikkuupuimuri selvisi hyvin myös sellaisesta vehnälajikkeesta, jota pidettiin mahdottomana korjata leikkuupuimurilla. Sampo Rosenlew 500:n painopiste oli alhaalla, mikä oli selvä etu rinnepuinnissa. Viljasäiliö oli matala W-mallinen, jonka tilavuus oli 2,1 m 3 . Keltaisen, 2 750 kg painavan Sampon moottorina oli 43-hevosvoimainen Perkins 4.107. Tästä johtuen kulmavaihde voitiin jättää pois. Sampo Rosenlew 500 oli vuonna 1980 oman kokoluokkansa mestari maatalouskoneiden koelaitoksilla suoritetuissa sarjakokeissa sekä Suomessa että Ruotsissa. Muilla puimureilla tähkien pätkät menivät puimattomina säkkiin, mutta porilaisen puimuriahmatti selvisi niistäkin. Mobilisti 6/07 . Niissä oli 8 jalan (2,4 m) leikkuupöytä. SR 500 korvasi Kympit Vuonna 1978 keltainen Sampo Rosenlew 500 korvasi 10-sarjan puimurit. Puimuri on Sampo 792 LP alias Ukko-Sampo. min. Moottorina raksuttaa Perkinsin diesel. Rinnepuintia Mouhijärvellä 1960-luvun alussa. Vuonna 1967 esiteltiin uudet 10-sarjalaiset, Sampo 20 ja 30. Sen leikkuuleveys oli 7 jalkaa eli 2,1 metriä ja puimakoneen leveys 80 cm. Kymppi-sarjan Sampoja valmistettiin vuosina 1965-1979 Kokemäenjoen pohjoisrannalla sijaitsevassa tehtaassa eri versioina 14 vuoden aikana yhteensä 10 122 konetta. Kuljettaja näki mittareista ajonopeuden, puintikelan ja lietson pyörimisnopeuden, moottorin lämpötilan, polttoaineen määrän ja puimurin käyttötuntimäärän. Valmetin diesel oli sijoitettu edelleen oikealle sivulle, mutta nyt poikittain puimakoneeseen nähden. Viljasäiliöiden tilavuudet olivat 12 ja 15 hl. Punaiset puimurit tunnettiin nimillä Sampo Rosenlew 25 ja 35. Moottorina pauhasi kolmisylinterinen Valmetin 310 BL, jonka iskutilavuus oli 2,7 l ja teho 45 hv DIN/2 000 kierr. Uutukaisen säiliö-säkityspuimurin viljatankin tilavuus oli 11 hl. Viisikymmentä vuotta sitten ei ergonomia jyllännyt leikkuupuimurin ohjaamossa. Nelikymppisessä Sampossa oli 22,5 hl:n viljasäiliö ja puimuri painoi ilman ohjaamoa 4 100 kg. Uusiin malleihin tuli hydrostaattinen ohjaus ja esimerkiksi 410:n leikkuupöytä oli 10 jalan (2,9 m) levyinen ja 460:n 11,5 jalan (3,4 m). Sen voimakoneena jyskytti 4,2 litran Valmetin 411 BL, josta irtosi tehoa 75 hv DIN. . edeltäjäänsä suurempi, nyt 9 jalkaa (2,7 m) ja kohlimia oli neljä. Italiaksi leikkuupuimuri on muuten mietitrebbia.. Mittaristo 400-sarjan puimureissa 1970luvun puolivälissä oli kehittynyt aimo harppauksen. Kymmenentuhatta 10-sarjalaista Täysin uusi puimuri, Sampo 10, ilmestyi markkinoille puintikaudeksi 1965. Sampo saavutti 4 000 kilon puintitehon tunnissa. Ei ihme, että ”Viisisatanen” oli tuolloin Suomen suosituin leikkuupuimuri. Vuodesta 1977 alkaen SR 400 -sarjan leikkuupuimureihin oli saatavissa ilmastoitu ohjaamo. Keltaisia malleja valmistettiin 1970-luvun alkuun saakka. Huomaa kuljettajan ajovarustus, mukaan lukien kypärä. Isompi 40 liittyi veljessarjaan vuodeksi 1972. Viljasatoa korjattiin jyrkiltä töyräiltä erityisen paljon Norjassa, joten suomalaiset leikkuupuimurit niittivät siellä mainetta ja kunniaa. Mallia valmistettiin Porissa vuoteen 1985 asti, jolloin mallinumero muuttui 580:ksi. Porilaiset puimurit uudistuivat parin vuoden kuluttua. Vuonna 1971 Sampo sai sukunimen ja uudet mallinumerot. Leikkuuleveys oli Puimurinkuljettajan paikka 657 LP:ssä on toteutettu 1950-luvun tyyliin. Sampo 500 Italiassa puintihommissa. Kerrotaan, että tehoa rajoitti säkityslavalla työskennellyt apumies. Se oli sijoitettu alhaalle, leikkuupuimurin oikealle sivulle
Ford F-500 –53 ka, aj. aj. halpaan käyttöautoon. esim. 525 tkm, kats., verot ok, alkuper.kunto, ei vanha taxi, sopiva MR rek., 1800€, Chevrolet 50-51 konep. vanh. . Similä 0408643475. 39 tml, täysin alkuper., hyvät renk., Ford F600 –67 ka, aj. 64 tkm. Opel Kapitän –39 ja –50 entisöintiin, kaikki osat on, yhdessä edull., 9 syl. nokkamerkki, MB tähti Ø 30 cm, AK: n jalustamerkki, ym. 040-5129192 Tuusula. 200e. Imperial Crown 2D HT 2 kpl ajokunt. Niittymäki 050Matra Simca Bagheera Coupe –75 kats., aj. Ostetaan, myydään, vaihdetaan Lincoln Mark IV 2D HT–72 V8, hienokunt., 8000e, Chrysler Imperial LeBaron 4D HT –73 V8, MR-kats., hieno, 10000e, Chrysler Newport –72 4,3i V6, alun perin 400, hyvä kori ja tekn., 5000e. Sachs 50 cc 50-60-luv. Immonen 040-7245593 Varkaus. uusia osia, 900€, Toyota Corolla KE20 –71 proj., 250€, Chevrolet –55 hyvät takaovet, Chev. Linnavuori 040-5485161 Raisio. Chrysler –28 MR-kats., 18500€, Jaguar MK 9 Saloon –59 MRkats., 18500€, myös vaihtokin. Andersson 0400-407572 Hki. per. hyvät etulokasuojat. Salminen 0400-656039 Petäjävesi. varust., ei rek., osia. Järvi 0400-483574 Loimaa. läpikäyty, 1950€. GT ja paljon osia, yht. • Ilmoitusten maksimipituus on 8 ladottua riviä, eli n. Sovijärvi 0400Saab 96 –75 proj., myös vaih. Mobilisti 6/07 Dodge R6 –51 engl. Mini 1000 –76 hyväkunt., 2200e. Halonen 0500-951476 Forssa. Lloyd Alexander TS LP600 – 60 MR-kats., aj. Rajala 0400-456771 Lahti. Saksassa, aj. 41 tkm, sin./valk., 3200€. 7 tkm, muk. helpolla MR, 5000€/kpl, 9000€/molemmat, ei vaihtoa. 45 tkm, vaihtolavalaitteet, molemmat suht. ok, lasikuitukori, keskimoott. kuudelle, melko siisti, 4000€/tarj./vaih. ja käsikirjoja, Simson SR2 57-64 uusi mäntä, kiertokankisrj, pakoputki, v-laat.ja kykinosia, virtakytkin, vaij., ketjut, renk., pakoputkisto, mitt., merkkejä, ohj.laak., lukko, pinnat, ym., kysy., lähes kaikkia osia hyvinä käyt. kuva 2 2 kpl Fiat 600-57 kaappariovet, MRkats., muk. edull. jumissa, osapuutteita, 1500-2000€/ tarj. 600 tkm, ajokunt., ei rek., matkamalli, paljon osia muk., 200-500€ varaosista riippuen, MB 190 D –63 W110 moott., taka-aks., ym. kattoteline, 5800€, Mobylette AV44 –61 entis., rek., tekn. osia, kirjall., erikoistyökaluja, ym., 4000€/ tarj. MB 220 D –76 W123, aj. • Ilmoitukset ovat ilmaisia vain yksityishenkilöille • Ilmoitukseen voi ilman veloitusta liittää myös valokuvan, mutta kuvaa ei palauteta. mopo 60-64, myös Alanne 0400-720215 Kuusankoski. Väisänen 050-5554592 Hki. • Ilmoittelun kohteen tulee liittyä harrastekalustoon, alle 20vuotiaiden ajoneuvojen kuvia julkaistaan vain poikkeustapauksissa. kunn. 130 tml, 2 renk., rek. kuva 4 Austin Allegro 1750 HL -79 MR-kats., uudella moott. pienipyöräinen, pun., 850e. –57 konepelti, tavaratilan kansi, Ford 35-38. Yhteystiedot: Mobilisti-lehti, Niittyläntie 11, 00620 Helsinki, fax 09-2727 1027 Sähköposti: aineisto@mobilisti.fi Myydään kuva 1 MGA Roadster –61 rek., ajokuntoinen, tarj. kuva 6 Moskvitsh 407 –62 lähes entis., jarrut kesken, käyntikunt., ei rek. Lepistö 041-7848739 Tre. ja magneeton osia, kirjall. lentokoneen tähtimoott. Chandler –28 avo, raato, moott. Ford Cortina 1600 MK II –69 4 ov. 300 merkkiä. kuva 3 MB 300 SL Roadster –57 MRkats., sin. kuva 9 2 kpl Citroen CX Turbo Prestige – 86 hyvä, paljon tehty, 5500€/tarj., Norton Commando –70 MRkats., hieno, 8000€/tarj. kuorma-auton moott. Toimitus pidättää oikeuden olla julkaisematta kuvaa. Peltomaa 040-8409441 Ylistaro. uusia osia 1,25-1,5 hv ajoviimaja tuuletinmoott., 2 ja 3 vaihteisiin, myös kaas. kuva 5 Honda CB 650 Four –83 alkuper.kunt., siisti, aj. osaa, mm. 0503585800. paljon uusia ja käytt. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja muokata tekstejä. autojen merkkejä 50-luv. kuva 8 Packard –51 avoproj., 8200€, Citroen 2CV –62 aloitettu proj., muk. 050-3504296 Hki/Suonenjoki. proj., 413 cid, nappiautom., tehost., runs. • Ilmoitukset on lähetettävä kirjallisina (myös fax ja sähköposti käyvät) selvällä käsialalla tekstaten viimeistään kaksi viikkoa ennen lehden ilmestymistä. Lehtonen 040-5569631 Tre. per. pun., ei ruost., Kalifornia-auto, hienokunt., tarj. alkaen, kromopillerikaps. Romppanen 090-112358 Hittola. Björkbom 040-5002845 pv. mopon moott. Koivumäki 0400-401254. osia, käsik.: Simca 1000, Goggomobil 700 –62, Skoda Octavia, 1102 –50, Alfa Giulia 1300, Peugeot 403 –60, 10€/kpl. Rantakolmonen 0400-902294 Tervola. Kärkkäinen 050-3510470 Kiuruvesi. Uotila 03-5421255 Toijala. uudet verh., tuulil., kaikki tiiv., 2000€, Fordson –53 paku, hyvä proj., paljon osia, 2200€. . 60. > 100 tkm, tekn. EMW 340-2 osia: moott., v-laat., kardaani, taka-aks., mittarit, jäähd., etunavat+rummut, ym. 2 kpl Ford Consul 4D 58-64 vain yhdessä, paljon uutta ja käyt. SjöMR-kats., alkuper., ei entis. rek., pun., 800e, -72 ei rek., autom., vihr., 500e, kuolinpesä myy. Aprilia Red Rose, ajoruohonleikkuri, 3-vaiht. 400e, Eaton perä ilman vetoaks. nahkasis., radio, moott. ja 2 ov. 500 km. 300€, MB 200 D –80 W123 aj. kuva 7 Buick Regal 4D Sedan –82 V6, TH 350 Lock Up, kats., aj
vant., Vauxhall 67-72 oik. 22 tkm, eristetty alum.kori, 3900€. 76 tkm, 2 renk., sisältä lähes virh., helppo MR, 1500€. kuva 16 Volvo F-83/3800 –74 MR-kats., aj. Aaltonen 040-5046571 Tku. (03) 5142660 www.vammalanrengaspalvelu.fi • Kaikille Teille • Ristikudosrenkaat • Valkosivurenkaat • Irtovalkosivut • Sisärenkaat Mobiilirenkaat muk., helpolla leimaan, yht. 02-2472263 Tku. Wickström YB osia: täydell. 0400-865179 Kokemäki. varaosia, 1200€. Hopeasiipi Deluxe –65. Hämeenkyrö. jakokoppa, 1.5 S syl.kansi proj., 2 kpl Festival 5×vant., ATS Star 6×13” alum. kuva 11 Datsun 180B 4DE –79 kats., aj. Pussinen 040-5160638 Tku. kuva 10 Monte Carlo rallin osallistumismerkit vv. Datsun 120Y –74 ei rek., 350€, 120A –74 ei rek., 350€, Saab 96 –64 2 tahti, ei rek., 1000€, Saab 95 –62 2 tahti, ei rek., 600€, Audi 60 –70 ei rek., 500€, Elite 1500 –75 ei rek., hyvä moott., 450€, Renault R4 –66, -72, -74, -75 ei rek., 350€/kpl, Transit 100 B –70 ei rek., 350€. 1915-23 etuhaarukka. 050-3504296 Hki. Mobilisti 6/07. kuva 13 Vauxhall Victor 2000 –68 farm., 600€, Skoda Octavia –60 osiltaan puutteellinen, ei pap., 200€. 16000€/ tarj/vaih. Vauhkonen 0400-677311 Anjalankoski. Rummukainen 044-7302502. Moisio 040-5073371 ilt. alakerta, sivuseisontatuki, jalkatapit, Jawa polvisuojat, 10-70€. Kelavuori 044-5205043 Iisalmi. takavalo, 5-200€. Silvasti 040-5521182. ratti ja mittaristo, 25€, Mazda 323 mittaristo 16€, Lada 1200 umpion kromikehiä, maskeja, pölykapseli, Elite etu-umpion kromikehiä, Ford Granada/Consul 2,0 OHC kansi, 1 kpl 14” peltivanne, Opel Kadett takaveto 13” peltivannesrj. 10 tkm sitten, 4800€/mahd. kuva 12 Mazda 626 2.0 GLX Coupe –84 hyväkunt., sähköikk., muk. Lincoln Mark IV 2D HT–72 V8, hienokunt., 9700e, Chrysler Imperial LeBaron 4D HT –73 V8, MR-kats., hieno, 12000e, Chrysler Newport –72 4,3i V6, alun perin 400, hyvä kori ja tekn., ei ruost., 5700e. Ylönen 044-7854221. . Harley Davidson VL 1200 1930-35 etuhaarukka, vaih. käy samankunt. 52-54, hist. etupää, ei pyörää, ei kahvoja, tavarateline, roiskeläppä, 26×2 ulkorenk., Suzuki T125 ”lepakko” pakoputket, kytkin, v-laat. vaih. moott. Aronen 0400336942 Tre. vain tähtiperä GT Cortinaan. 61 4 x 4 JAKOVAIHTEISTOT USA-AUTOT NYT VARAOSAT MYÖS NETTIKAUPASTA www.jamant.fi AUTOHUOLTO >>JAMANT OY>> Voitontie 12, 02820 ESPOO PUH: 09-855 8035, 0400-812535 avoinna: ma-ke 13.00-20.00 to-pe 10.00-17.00 Vammalan RENGASPALVELU Hopunkatu 12 Vammala puh. Opel osia: Manta A takalasi, 1.9 syl.kansi, vauhtip., proj. sylin. Datsun Bluebird –66 alkuper. . kuva 14 Austin Mini 1100 –67 kats., täysin läpikäyty, säädettävä alusta, Cooper tekn., ym. kunn. tiedossa, 1500€. Rantala 0503137523 Orivesi. 050-5872403 Ruovesi. osia, 125 cc 1-syl. kuva 15 Ford Taunus 17M Super –63 MR-kats., moott
160 sivua, värija mustavalkokuvitus til.nro S150, hinta 29,40 UUTUUSKIRJA ALFAMERILTÄ Tietokirjoja jo vuodesta 1977 Luottokortilla tai nettimaksuna maksettaessa ei lähetyskuluja! teri, syl.kansi, 4 kpl ventt., 4 kpl ventt.jousi, 4 kpl ventt.lukko, Bosch magneetto 1 syl., SEM magneetto 2 syl., 5-300e, Bernard moott., 200€, 70-90-luv. Ford Junior 10 HP –36 proj., runko, aks. Blomroos 040-5176827 Vantaa.. Alfamer Oy Myymälä: Hämeentie 68, 00550 Hki puh. Fiat 850 Sport Coupe –71 proj. pienipyöräinen, pun., 850e. esim. . kuva 20 MB 220D –72 MR-kats., alkuper. > 100 tkm, tekn. henk.autoihin uusia osia: mm. osia: 248 cid moott., ehjä täydell. Vanhoja Mobilistin vuosikertoja. (09) 774 2810 VERKKOKAUPPA: www.alfamer.. 400e, Eaton perä ilman vetoaks. kuva 18 Cadillac Eldorado –67 ajokunt. kuva 21 Toyota Crown MS41 2000 – 66 6-syl., kats., ajokunt., ei entis., 2200€. 250 tkm, muk. 4 kpl Hakkapeliitta 8.25×20 ka renk., 4 kpl 6.40×13 uudet ha kesärenk. Sovijärvi 0400Saab 96 –75 proj., myös vaih. 0400955129 Kotka. radio, vetokoukku, 6500€. Kuitunen 0400-992190 Äänekoski. Volvo 144 varaosa-auto, ym. kuva 19 Volvo 144S –68 ajokunt., aj. 200e. Niittymäki 050Matra Simca Bagheera Coupe –75 kats., aj. proj., kats. rek., pun., 800e, -72 ei rek., autom., vihr., 500e, kuolinpesä myy. Lehti 0400-391786 Halikko. ja korjaussrj, uusi kaas., 2 kpl bens.pumppuja, myös muita osia. 040-5380320 ilt. Nostalgiset polkupyörät on vanhoista koneista kirjoittavan Vesa Rohilan kolmas teos. kuva 17 Saab 99 GLE –76 aj. Kirjassa kerrotaan polkupyö rien varhaishistorian ohella myös suomalaisen polkupyöräteolli suuden merkittävimmistä valmistajista sekä myös pie nem mistä, polku pyörien kokoonpanoa harjoittaneista yrityksistä. per. 1900€. . Juurelma 09-305882. Aprilia Red Rose, ajoruohonleikkuri, 3-vaiht. 196 tkm, rek., kats., ajokunn., ei ruost., 2 renk., alkuper.kunn., 3300€. ja lähes toinen auto osina, myös uutta peltiosaa, yht. 62. Ford Transcontinental -75 korj.kirja, Ford D-sarja –65 huolto-ohjeet, engl.kiel., Morris 3-5 ton hytin varaosaluettelo, 10€/kpl. Buick Super –49 tekn. ja pohjamaal., Ruotsin rekisterissä, ei pilalle ruuvattu, 2000€. SjöMR-kats., alkuper., ei entis. kuorma-auton moott. Harola 040-5205211 Korkeakoski. Parkkinen 044-2545265 Espoo. Mobilisti 6/07 Dodge R6 –51 engl. 090-112358 Hittola. taka-aks., putkikard., Dynaflow v-laat. mopo 60-64, myös Mini 1000 –76 hyväkunt., 2200e. Fluuri 0400-198115 Kemi. jarruja sytytysosia, pyöränlaak., termostaatteja, jakohihnoja, ym., kysy. Merinen 050-4639005 Karkkila. osia ja renk., 1000€/tarj. kuva 22 2 kpl Suzuki T250 –73 ajoja käyttökunt., aj. ja jarrut ok., korissa laittoa, 2 moott.aihiota, lähes kaikki osat on, ei pap., 200€. 43 tkm, rek., 1000€, Lambretta DL 125 –54 hiekkapuh. Ostetaan, myydään, vaihdetaan Lincoln Mark IV 2D HT–72 V8, hienokunt., 8000e, Chrysler Imperial LeBaron 4D HT –73 V8, MR-kats., hieno, 10000e, Chrysler Newport –72 4,3i V6, alun perin 400, hyvä kori ja tekn., 5000e. Niemeläinen 0500-654278. ok, lasikuitukori, keskimoott. pun., ei ruost., Kalifornia-auto, hienokunt., tarj. Palin 0400-130319 Ruotsinpyhtää. Romppanen 090-112358 Hittola. Suomeen, vaatii maal., verh., ym., 5000€. Rantanen 045-1221424 Orimattila. Teoksen sivuilla tavataan sellaisia mie len kiintoisia polkupyörämerkkejä kuin Allas, Ahti, Haukka, Jaguar, Jopo, Kotka, Luja, Meno, Nopeus, Pyrkijä ja SOK. Kirjassa julkaistaan myös suomalaisten pyörämerk kien luettelo, josta löytyy yli 550 merkkiä valmistajatietoineen, Aamuruskosta Ystävään
yms.. kuva 29 Citroen B11 Sport –54 MRkats., Jaguar XJ 6 –74 autom., lähes valmis proj., alusta, moott., vlaat., sis. 27 tkm, ei rek., pap. ok., tarj. uusia osia, 1500€. tehdaskunn. ja. Opel Kadett C –79 rek., kats., aj. pientä. Mobilisti-lehti?ilmestyy?kahdeksan. 13” vant., Golf 2 2D oik. korj.pala, Ritmo D –82 startti, Cadillac 2D HT –59 katto, Dodge –49 etuhiekkapelti, vas. siisti, ei ruost., radio, 9900€, vanhoja keulaan kiinnitettäviä nokkamerkkejä, 130€/kpl. Yli-Piipari 0400563928 Kauhajoki. MOBILISTI 7/2007. 216 6 lohko, kampiaks., v-laat., 250 iso/ pikku tulppa kansia, imu-/pakosrj, Transit 72-78 helmapellit, Ford 39 taka-aks. Jawa osaa laidasta laitaan, myös uutta. 43 tkm, moott. euroa.. Royal Enfield 500 Bullet Six –04 aj. Epelä 0400-750468 Bens.pumppu 2-tahtibens., ollut huoltamolla, 70-luv. Teemu 040-5880906 Ilmajoki. PV 544 takaikk.kehykset/lasit, Fiat 127 oik.puol. ml. tilaaja. hinta. ja. Ojaniemi 0400-699050 Ilmajoki. Chevrolet Corvette Coupe Targa L-82 –77 350 cid, autom., kats., 15500€/mahd. kuvia. kuva 30 Ford Thames Trader –62 erikoisauto, 8 makuupaikkaa, aj. ovi, Kadett/Manta alkuper. julkaisee. ja jarrut kunn. kuva 25 VW 1303 Cabriolet –76 MRkats., eritt. irtonumeron. Noudatamme. kunnossa, pientä laittoa, 3500€/ tarj. 200 tkm:n kohdalla, muk. 0504027533. Tilaukset. kertaa. Mobilisti 6/07. 50. –57 etupala, takaluukku, etu-/sivuovet, -57 kojelauta, ovaali takaikk. International ka:n Lycoming moott., v-laat., pala runkoa ja muita nokan osia, Ford –26 jäähdyttäjä. etuvalonkehys, HD 21” etuvanne, 2 kpl 13” rost. ja maal. . toimitus;. on. Cars Collection Suuri Tietosanakirja Autoista kirjasrj, 72 kpl kirjoja, hyväkunt., 380€+toim.kulut. nestejarruilla, uusi alum jäähd., pap. vihjeiden. Lehtinen 044-2523790 Mynämäki. etu-/takaovi, VW Transp. Jarva 0500-641421. 040-5160358. Nevala 040-5860640 Naantali. kuva 28 VW Paku –67 modernisoitu, myös vaihto. Väyrynen 050-3528060. tehty, mahd. Kohonen 040-7461219 Hyvinkää. Ford Pickup –32 proj., kaikki pellit, taka-aks. 7,50. sitoumuksetta. 050-3267207 ilt. avaamattomia Wynn’s purkkeja, 2€/prk, Triumph Herald isk.vaim., etunavat, ohj.pylväs, hammastanko, Dodge Dart 4D –65 ovet, takaluukku, joitain listoja, ym. vaih. ehdottomasta. autoosi sop. Koskinen 019-441088 Loppi. Mobilisti-lehti: Sukunimi Puhelin Kaupunki tai kunta matkapuhelimissa ajoneuvon merkki tyyppi vuosimalli muut tiedot ajomäärä Niittyläntie 11, 00620 Helsinki Fax 09-2727 1027 Sähköposti: aineisto@mobilisti.fi MYYDÄÄN SEKALAISET OSTETAAN Rasti ruutuun lehti vanhojen ajoneuvojen harrastajille kuva 23 Suzuki GS 450S –86 siistikunt., 2150€. moott. aihepiirinsä?alueelta.?Lehti?ei?vastaa?taloudellisesti?siinä?esitettyjen?rakenneselostusten,. autoon. ritiläpelti, -76 2D vas. hoitaa. All?rights?reserved?-?kaikki?oikeudet. Ylistaro. vaih. toisin. Aaltonen 045-6303364 Raisio.. radiota. harrasteautoon. euroa. . ilmestyy?noin 1.11. juttuja. osoitteenmuutokset. karmi, ovet, Chevrolet 4D 37-38 ovet, Chev. 250 tkm, vaih. etulokas., Coronet 65-66 vas. asemanhaku, tied. kotimaassa. Sola 040-5010511 Tuusula. kestotilausta. Kortesalmi 040-7209740 Oulainen. Jawa Typ 353/250 kunn. 040-5129192 Tuusula. helmapelti, Mazda 323 vas. virheettömyydestä.?Kirjoituksia?ja?kuvia?saa?lainata?vain?toimituksen?luvalla.. kaps., 4 kpl Mangels 13” vant., jako 4×100, Raisu tankki. Mobilisti-lehti. johonkin miel.kinnt. vetokoukku, Olympia Rekord –59 takaluukku, 2D vas. kuva 27 Cadillac Eldorado SeVille -56 alkuper., rikkomaton seissyt CA: ssa ajamattomana tallissa, ei käyntikunn., harv. ilmoita.. Niittyläntie 11, 00620 Helsinki, p: 09-2727100, toimitus@ mobilisti.fi. malli, tullattuna Helsingissä, 12500€. 63 . ovenpintapelti, -82 etulokas., maski, umpiot, tuulil., -87 farm. ok., 9000-10000€ riippuen osista. 5400 km, 2 satulaa, 2 pakoputkea, tavarateline, sivulaukut, 3500€. per. ellei. Koivumäki 0509189163. kuva 24 Pannonia 250 T1 –62 alkuper., ei ajokunt., ei rek.otetta, luovutustodistukset löytyy, 530€. kuva 26 Blaupunkt Köln –57 putkiautoradio, 12V, huollettu, täysin toimiva, autom. nestejarruilla, Super Bell etuaks. 2007. ja. . moott., käyt. osia, 4D etu/takaovet, Kadett lämm.laitteen kenno, –66 virtalukko+avaimet, bens.tankinkansi, -68 etu-/takapusk., tuulil. etulokas., vas. VW Kupla –62 MR-kats., moott. pidätetään.. vuodessa.?Tilaushinta. 2007.?Siihen?tulevien?ilmoitusten?yms.?on?oltava?toimituksessa?viimeistään 15.10.2007
per. Hyväri 0405378871 Kempele. BMW 2000 Neue Klasse –69 aloitettu proj., kaikki osat tallessa, pap. Tiittanen 0405317626 Lahti. 0405160358. 09-272 7100 Fax 09-2727 1027 Sähköposti: toimitus@mobilisti.fi *) Kestotilaus jatkuu 12 kk:n jaksoissa kulloinkin voimassa olevaan kestotilaushintaan, kunnes tilaus irtisanotaan tai muutetaan määräaikaiseksi. Söderlund 050-3636484. Aprilia Red Rose, ajoruohonleikkuri, 3-vaiht. ja verot ok., tarj. . per. rek., pun., 800e, -72 ei rek., autom., vihr., 500e, kuolinpesä myy. SjöMR-kats., alkuper., ei entis. BMW 2800 –69 huono kori, kaikki osat tallessa, pap. q TilaanMobilisti-lehden___/___200__alkaen q itselleni q lahjaksi q kestotilaus* q määräaikaistilaus12kk q TilaanSeniorMobilisti-lehden___/___200__alkaen q itselleni q lahjaksi q kestotilaus* q määräaikaistilaus12kk MobilistiqSeniorMobilistiq q muutantilauksenikesto/määräaikaistilaukseksi q irtisanontilauksenimaksetunjaksonloppuun q osoitteenmuutosalkaen___/___200__ Niittyläntie 11, 00620 Helsinki Puh. kuva 33 VW 1200 –56 MR-kats., 9500€. kuva 32 Toyota Corolla 1,2 GL KE30 – 79 harv. kuva 35 Pappa Tunturi –59 entis., helpolla MR-rek., 3000€. 64. Kangas 040-5896513. numerosrj auto, peltityöt ok., vaatii maal., kats., 1800€. Mobilisti 6/07 Dodge R6 –51 engl. Romppanen 090-112358 Hittola. esim. . Festival vant., osat edull., vaih. (03) 715 2581 tai 0400-494659 www.usaosa.fi usa-osa@phnet.fi kuva 31 2 kpl Morris Minor –49 MR-kats., hyväkunt., 8000€, Fordson Dexta –59 MR-kats., 3000€. Sovijärvi 0400Saab 96 –75 proj., myös vaih. pun., ei ruost., Kalifornia-auto, hienokunt., tarj. Sorsa 0400-441449 Kirkkonummi. Taunus Coupe osiin. Lehdensaaja(osoitteenmuutoksessavanhaosoite) Lehden maksaja (osoitteenmuutoksessa uusi osoite) Sukunimi Etunimi Lähiosoite Postinumero Postitoimipaikka Puhelin Sukunimi Etunimi Lähiosoite Postinumero Postitoimipaikka Puhelin lehti vanhojen ajoneuvojen harrastajille USA-OSA OY Osto-myynti-vaihto-rahoitus Amerikkalaiset autot, varaosat, erikoisvanteet, huollot ja katsastukset Autojen tuonti USA:sta ja nyt myös Sveitsistä! Purkuautoja yli 100 kpl Avoinna Ma-Pe 8-18, muina aikoina sopimuksen mukaan Työmiehentie 24, Heinola Puh. kuva 36 Honda Accord EX –82 kytkinvika, osiksi tai entis., ei rek., pap. myöten, ei ruost., ei kolaroitu, CA auto kaikilla mahd. ok, lasikuitukori, keskimoott. ok., 200€. kuorma-auton moott. pienipyöräinen, pun., 850e. maal. ok, 300€. > 100 tkm, tekn. varaosia, 2000€. ok, 500€, Wartburg –87 farm., ajokunt., pap. Jutila 0405716064 Vihanti. Salo 0500-867451 Lapua. Nieminen 040-5467480. osaa, esim. Kuuskorpi 0503405297. kuva 34 Ford Granada Coupe –75 ei MR, kahdet renk., kats., muk. 200e. Taunus 71-75 osia, myös Coupe, Toyota Corolla KE 20-26 osia: kard., konep., f-takaluukku, f-takapenkki, maskeja, sivulaseja, verh., ym., Opel Kadett C ja D sekal. 090-112358 Hittola. Niittymäki 050Matra Simca Bagheera Coupe –75 kats., aj. kuva 37 MB 560 SEC –86 alkuper. 400e, Eaton perä ilman vetoaks. Salo 050-3498971 Koskenkorva. Ostetaan, myydään, vaihdetaan Lincoln Mark IV 2D HT–72 V8, hienokunt., 8000e, Chrysler Imperial LeBaron 4D HT –73 V8, MR-kats., hieno, 10000e, Chrysler Newport –72 4,3i V6, alun perin 400, hyvä kori ja tekn., 5000e. lisävar., tullattuna Helsingissä, 7800€. Kaiser –53 runko, eturipustukset, 150€. mopo 60-64, myös Mini 1000 –76 hyväkunt., 2200e
68-71 ovet, luukut, takahelmap., pusk., ratti, varap. osina, 50luv. –61 2 kpl ovia, maski, mittari, PMC Skyline –66 ovet, Escort –74 eturipustus, perä, lehtijouset, Malibu/El Camino –73 konep, lokas., Isuzu Bellett perä, Rekord C 4D -69 ovet, pusk., v-laat., lokas., Toyota 4 kpl kromivant., HJ 60 lukkovanne, Mini vetonivel, Plymouth –57 ja –61 takalasit, Mopar 6 moott. (09) 340 54 97 KOKKOLA: Kokkolan Kaasutinexpertti, puh. Willys Pickup proj., ei juuri ruost., ei moott., ollut Chevy pikkulohkolla, 2700€. 2 kpl, uudet, 15”×14”, 10” offset, 4” backspace, Chev. 4.75” jako, keskikupit ja pultit muk., 400€. 43 tkm, 2200€. pikkuosaa, yht. Simca 1000 uutta osaa: pusk., vlaat.-, kytkinja moott.osia, kaas. Ventola 050Fiat 124 Sport Spider 1.8 –77 2+2 paikk., kats., paljon uutta osaa: Maahantuoja ja tuukkumyynti: Suomen Kaasutinexpertti Oy, puh. +49-179-9152824 Fax +49-69-78807687 kirstihoyden@hotmail.com Vanhojen autoradioiden korjaus Teleme Oy Valtakatu 66 53100 Lappeenranta 05-451 6111 teleme@wwnet.fi Skoda Octavia –60 kori, moott., jarrut ja jäähd. Moott.: Moskvitsh –65, Elite –71, Standard Vanguard –55?, Skoda 1000 MB –675, Anglia, Fiat 600, Datsun 100A, Kadett A, Rekord PII, Audi 60, Toyota Crown –69, Escort 1.1, Moskvitsh –55 ovet, Dodge Lancer farm. Vänskä 040-8309357. renk., ikkunoita, ym. konei. . kuva 39 Skidoo Elite –82 500 cc vesikone, aj. 60e. myös Typ2/ T2, Transp. lopun Volvo PV takaluukku, konep., , Kadett A/B osia, Anglia osia, ohjek.: MB 200 –72, Wartburg –63, autopostikortteja, hevosvet. 50-luv. Paakkanen aj. 250€. (06) 8301 670 RENKO: Rengon Monitoimi A.Rantanen, puh. koppa, jarrulevyt 71-72, jarrurummut 7191, suojapeite, tarroja, Transp. Jokimäki 0400-426804 Merikarvia. Karvinen 0400278279 Joensuu. Kirsti avustaa Frankfurtissa. VW osia: Typ2/T3 liukuoviaukon yläosan verh.lista, sop. rak.srj. Alatalo 040-5418951. 65 puja, jarruosia, ym., kysy. kunn.,, runko maal., muk. kuva 38 Opel Kadett 1.1 –71 aj. 3900 km, nahkaistuimet, radio, tarj./vaih. kuva 41 Toyota Crown 2000 –66 6-syl., kats., ei MR-rek., ajokunt., ei entis., helppo aihio, aj. (09) 27 10 229 www.kaasutinexpertti.fi HELSINKI: Autopalvelu Harklin, puh. kuva 40 Ansen Sprint vant. korj.sarjoja, korin pikkuosia, sähköosia, ankkureita, startin ja laturin päätyjä, ym. Yhteys: puh. Mobilisti 6/07. 1:25, aitoja VW pinssejä, sat.varjoja, avaimenperiä, pullonavaajia. 109 tkm, kats., hyvä alkuper.kunto, 2 renk., 2050€. Lange 0500-905079 Lahti. Jurvanen 050-4480125 Valkeala. MILLERS CLASSIC -voiteluaineiden jälleenmyyjät: Etsitkö m.p.osia, -pyörää, autoa SAKSASTA. 70 tkm, hyväkunt., rek., kahdet renk., tiä 70 kpl, yht. 040-5129192 Tuusula. Eskelinen 013Katso myytävät autot: www.paradisecars.com mii, huonot takarenk., rek., 2000e, nempään traktoriin. –74 pienoism. . 050-4021051 Toimituksia kaikkialle Suomeen Nyt myös bensiinin ja dieselin tehoaineet sekä säilytyssuojaus bensiinille ja polttonestejärjestelmälle. Lehti 0400-391786 Halikko
Nurmi 0400-647540 Nousiainen. Dealer in Finland Sisustustarvikkeet ja tiivisteet myös avoautojen katot 1957-1979 Chrysler-Dodge-Plymouth A, B, C & E body 1973-1979 Dodge trucks 1963-1968 Dodge A-100 van 1964-1972 General Motors Corporation LeMans Cutlass Skylark GTO 442 GS Chevelle, El Camino & Monte Carlo 1968-1974 American Motors Corporation Javelin&AMX ta: niittokoneita, auroja, heinähäntäkoneita, heinähännän piikkejä ja pyöriä, 2.50-180€. kuva 50 BSA A65L –69 aj. Toikka 040-7441560 Lappeenranta. Helkama Mini, Triumph Herald 1200 –66 varaosia. 22 tkm, eritt. takalokas. osina, Fairlane 500 –67 lehtijouset, takaluukun lista. osaa, jotain myös muihin DKW malleihin, Isuzu Bellett uutta/käyt. Koivumäki 0408439207 Kuopio. 040-5189049 ilt. Rinne 044-0377730 Tre. kuva 45 Rambler American 220 –65 MR-kats., siisti, 3100€. 050-9189163. 10 tml, hienokunt., laukkusrj ja osia muk., 2500€. Cadillac Series 62 Sedan –52 5.7 litr.+autom., kats., Fulton lippa, hakuvalo, 4” valkosivut, ei ruost., 10000€/vaih USA FoMoCo. pieni Johnson perämoott., sytytysvikaa, muuten toimii, 200€/ tarj., 60-luv. kuva 46 Saab 99 GL/SSE moott. Donau autoja, osia, 60-luv. Kujala 040-5110597 Seinäjoki. vaih. –49 varaosa-auto, 3800€, Cadillac Eldorado –53 täysproj., lähes täydell., paljon uutta osaa, ei ruost., 38000€. kuva 48 Ford Mustang Convertible -73 302 V8, autom., ajokunt., ehjä CA auto, kaipaa siistimistä, tullattuna Helsingissä, 11800€. 61-64, kojel. 09-588 5001 Autolasien erikoisliike Erikoistuulilasi Myymme ja asennamme – tuulilasit ja takalasit – USA-autojen lasit 1925– Mobiili-autojen lasit 1886– varastossa myös käytettyjä taka-sivulaseja – toimitamme nopeasti koko maahan Huollot, korjaukset Ilmastointilaite huollot R12/134a – kaiken ikäiset ja merkkiset – harrasteja käyttöautot www.autokulta.. kuva 49 Suzuki GS450A Suzukimatic –82 puoliautom.vaihteinen, aj. Rehnberg 0400654035 Porvoo. lasi, tuulil.pesurin suutt., konep.haka, käyt.: 3 kpl tuul.ikk., yliv. kuva 47 Velocette Viper/MAC 350 cc –53 hyväkunt., 4500€/tarj., Moto Morini K2 350cc –86 3000€/tarj., 50-luv. 20-30-luv. Salonen 040-5661995 Loppi. Pannonia –60 osia: virta-avain, ohj. Nyman 0405544358 Hki. Ford Granada, Taunus, Sierra, Scorpio, ym., -78> purkuosia edull.: peltejä, laseja, valoja, tekn., P100 Pickup 1.8 TD moott. kumikopat, B20 jarruteh. tanko, vant., kiinnileikannut moott. jenkkiaihioon. Mäkinen 0503231294 Rauma. siisti, hyväkunt., 7350€/tarj./vaih. DKW F 102 uutta/käyt. Vanhojen autojen ja työkoneiden. Planting 0505904975. paneleita S, E/ES, etuvilkun heijastin+kromikehys, ym., Amazon ym. katkaisijat, Lincoln MK II 56-57 ja Capri –56 takaluukun koriste lukon ymp., Buick –57 leveä koriste maskiin. 041-4748834. kuva 42 2 kpl Checker –54 ruost., täydellinen, täysproj., muk. ovet, Imperial –51 mittaritaulu, sähköikk. 040-8790793 Vihanti. BMW 735iA –85 nahkapenkit, ym., MB 280 SE –81 osina, 280 SE –77 moott.+autom., Lincoln MK VII ja Continental ~84 ilmajouset, jarrut, valoja, Cadillac –51 takaikk. Entis. 040-5160358. Haalahti 040-8477509 Tervakoski. uutta: etuvilkk. Mobilisti 6/07 Auto-Kulta Oy Valimotie 23, Pitäjänmäki, 00380 Helsinki, puh. Volvon osia: P1800 uutta: etuvilkunlasit, takavalonpohja+kromit, takav. kuva 43 Volvo Amazon –64 farm., B20 moott., kats., pun. 66. . kuva 44 Moto Guzzi V-35 –77 MR-kats., Lamprangonin äänenvaim., osia muk., 3333€. 050-3218374 Karjaa. listat, Cutlass STW –80 beige matto, kullanvär. Toyota Cressida RX30L –80 2,0 moott., kats., siisti, takalokas.kaaret huonot, 990€/vaih. osaa. . 110 tkm, uusi sisusta. takaisk.ventt., ovipeilit, poikitt.palkit etulattian alle, apusimpukan hela 67-70, ajovaloumpiot, B20 kannentiiv., 164/144 oik. Forsman 0046-660-372991 Örnsköldsvik, Ruotsi. Chevrolet 4D Master De Luxe –39 MR-kats., musta, vaatii fixausta, 6900€/mahd. nahkapenkit, 6000€/tarj. –73, B30 aluvirranjak., 36 mm jarrusat. mopedit: 50-luv. per. kunn., aj. osina, hyvä kampiaks., 500 CX tankki, 50€, Suzuki 125 Gamma –90 rek., 600€. Wartburg purettuja osia, Hillman –54, Taunus –62, Sunbeam Arrow, paljon muuta. Mäki 0400-818253 Lappeenranta. männät, 3 kpl 262C Bertone kaps., käyt.: Amazon 2D vas.ovi, ym., kysy. Nurminen 040-4169313 Nastola. katk. Skoda Octavia Combi kojelauta mittareineen, bens.tankki, 20€/tarj. Hermes, 60-luv
260 kpl, muk. Kuva 58 Chrysler, DeSoto, Dodge, Plymouth 46-63 alkuper., käsikirjoja. Laitinen 045-1308535 Kuopio. Holmberg 050-3860813 Siuntio. 96 tkm, ei ruost., siisti, etuja takakulmassa pieniä kolhuja, etupyörä siirtynyt 1.5 cm taaksepäin, muuten kunn. vant.+renk., tuulija takalasi uusilla tiiv., ym., kysy. Kinnunen 0407294420 Kirkkonummi. kuva 52 Renault 4CV Sport 4D Sedan –56 siisti, rek., kats., muk. Opel Kadett C –79 purkuosia: 60 tkm aj. Mykrä 041-45359701. kilvet, kats., 1000€. Leinonen 044-5736683 Tku. Pellossaari 050-3501314. Haverinen 040-5719400 Lahti. Liimatta 0400-581608 Oulu. Freightliner –85 jenkkirekkaveturi, ei rek., Fargo Power Wagon –65 ex. kuva 51 Opel Kadett C -77 alkuper., hyväkunt., moott. . Hirvenoja 0400-750013 Teijo.. Ford Cortina 1600 DL –68 alkuper. Aalto 0400-986169. Mobilisti 6/07. ja kori kunn., maal., helppo MR, 2100€/tarj., ei vaih. Kohonen 0407461215 Hyvinkää. Vuorinen 0400666634. 10 tkm, kats., Chevrolet Suburban –82 dies., 2-veto, kats. Talbot Horizon 1.3GL –85 aj. per., jotka myyjä voi hyväksyä tai hylätä. kuva 54 Honda CB 500 K –75 ajokunt., rek., ei MR, hyvä entis.aihio, 1900€. säil.laatikko, 350€. Vuorela 06-4740111 DeSoto Diplomat –59 ovet, mittari, konep., takalasi, lampunkehys. varaosia, peltiosia, ym., 10000€. . vaihtomoott., hyvät etulokas., konep., kromipusk., alkuper. alkuper. 94 tkm, ollut yksityiskäytössä, tarj. 67 VDO mittareiden tauluja 80 kpl erilaisia, yht. Kuva 57 Ford T Touring -26 MR-kats., kats., 19900€. Kuva 56 MB 240D 3.0 -75 ei ruost., CA auto, hyväkunt., helppo MR, 5100€ taxfree. Kauppinen 040-5034670 Oulu. Kölhi 050-3243244 Hyvinkää. paloauto, aj. kuva 55 Chevrolet Nova Concours –76 suora 6-syl., autom., hyvä tekn., kats., siisti, alkuper., 2800€. Datsun Pickup 1500 –75 ei rek., aj. Minin osia: ovia, konepeltejä, moott., kaikkea mahdollista, ei yksittäin, kaikki kerrallaan
. man.v-laat., MRkats., alkuper.kunt., aj. Laitinen 041-5479225. 200e. ok., ei kats., tarj.per. kuva 73 K-125 -54 MR-kats., entis., 1500€, Jawa 354 -56 MR-kats., entis., 2900€, Yamaha As3 125 cc TTpyörä, muk. paljon, huollettu hyvin, ei rek., muk. Henriksson 0440-171244 Kemi. 61, 120€. Suomi auto, 10500€. paljon osia, 1800€ tai tarj. –78, 180€. Uusi Pagusa kumisatula. Kuva 61 Plymouth Savoy 4D Sedan 60 6-syl., 3-vaiht. 044-0621165. 044-2899454 Pöytyä. etulokas., 1350€. Volga M 21 –66 uutta verh. 400e, Eaton perä ilman vetoaks. Koistinen 050-5720694 Jyväskylä. Ljungman 040-5799662. Johansson 0503242495 Loviisa. alkuper. 97 tkm, kats., 4500€/tarj. Kuva 65 Volvo Amazon -66 MR-kats., hieno, kats., 4500€. 090-112358 Hittola. Mahlamäki 0400-592107 Noormarkku. Nurminen 0415482331 Jyväskylä. Savia 0400-836058 Mouhijärvi. Suhonen 0400-647724. Datsun Bluebird PL 411 –66 hyvä entis.proj., MB 200 B –66 W110 ajokunt. Kuva 64 BMW M3 -86 hieno, taxfree 12900€. Niittymäki 050Matra Simca Bagheera Coupe –75 kats., aj. Lähdemäki 050-3479714 Lahti. Nääppä 0400991257 Oulu. 0503422875 Ruovesi. Nenonen 0405565562 Varkaus. ok, lasikuitukori, keskimoott. Hiltunen 040-5942125. . Volvo B18/20 moott kaasutinpaketti: Weber 32/36 pysty+imusrj.+pakosrj., 150€. pienipyöräinen, pun., 850e. pun., ei ruost., Kalifornia-auto, hienokunt., tarj. hyvä entis.proj. helmapelti, bens.säiliö, kard., perän ja v-laat. Sovijärvi 0400Saab 96 –75 proj., myös vaih. Kuva 60 Renault Floride -60 MR-kats., pusk. 77 tkm, 2400€. Kuva 69 Ford Cortina GT 1500 -65 historic kilpa-auto, ei kilpailtu, rek., kats., FIA passi. SjöMR-kats., alkuper., ei entis. Venäläinen autoradio vm. MB 1013 –85 avolava ka, Ässä Nupe nosturi, ei rek., 1200€. Hintsala 0400-689798 ilt. 040-5166801. osia, Ladan 4-vaih. 23 tkm, uusi maal.+tarrat, muk. Romppanen 090-112358 Hittola. Fiat 124 Sport Spider –79 osia: ovet, ovipielet, oik. Kuva 72 Pontiac Grand Prix 2D HT Model J -69 400 cid V8, TH 400 autom., ei ruost., alkuper.kunt., siisti, CA-auto, 9200€. Kuva 66 Fiat 1300 4D Sedan -65 tekonahkaverh,, kats., aj. Aprilia Red Rose, ajoruohonleikkuri, 3-vaiht. 0400-371634. Osina: Opel Rekord, A Coupe, B, C, D, Commodore A 4 HT, Kadett B, C 2D, 4d, E farm., Ascona C, B, Honda Civic –82, -85, Nissan Sun. Latvala 0500-596158 Pirkanmaa. rek., pun., 800e, -72 ei rek., autom., vihr., 500e, kuolinpesä myy. Kuva 62 2 kpl VW 1200 -64 ei kats., 1500€, GAZ M21 -63 täysi proj., 700€. Peugeot 403 4D Confort –64 aj. Kuva 63 MZ 150 ES -64 täysin ajokunn., ei rek., pap. Mobilisti 6/07 Dodge R6 –51 engl. Lammi 040-5137265 Tre. Mäkinen 050-4035515 Hki. mopo 60-64, myös Mini 1000 –76 hyväkunt., 2200e. Tiainen 0400-362502 Saarijärvi. takalokas., oik. Uudet pyöreät keltaiset sumuvalot v. Kuva 70 Chevrolet Brookwood -58 alkuper. 0400-500165 Espoo. 68. toinen moott., 1500€, Willys MB Jeep -43+perävaunu, molemmat MR-kats. esim. Turunen 040-8480215 Lieksa. Rantanen 0500593489 Kankaanpää. Ford T –24 osia: etulokasuojat, etuaks., raidetanko, tukivarsi, 2 kpl vant., 1 kpl puukeskiö. per. Kuva 68 Neckar Europa Spezial -64 MR-kats., tarj. Tenhovalo 050-5857194 Vantaa. muk. Ford Escort 1.3 –76 hyväkunt., 1100€, Wikström maamoottori aihio. krom., hyvä maal.pinta, 8000€. Kuva 71 MZ ETZ 250 cc -87 aj. kuorma-auton moott. MB 250 B –70 autom., mustat kilvet, ei kats., hyvä entis.proj. 0407083141. 70 tml, kats., 5000€. Lancia Beta Coupe –75 ajokunt., pun., pap. Kuva 59 Wartburg 1000 HT Coupe 1 kpl, Limousine 2 kpl, kaikki proj., yht. ja maal., siisti, 6700€. Kuva 67 Toyota Corona RT 40 -67 MRkats., aj. MB 380 -97 W126, koottu Suomessa uusista osista, aj. Ostetaan, myydään, vaihdetaan Lincoln Mark IV 2D HT–72 V8, hienokunt., 8000e, Chrysler Imperial LeBaron 4D HT –73 V8, MR-kats., hieno, 10000e, Chrysler Newport –72 4,3i V6, alun perin 400, hyvä kori ja tekn., 5000e. 230 tkm, hyväkunt., uudet kesärenk., kats., 12000€. v-laat. 2000€. per. ok., 1350€/vaih. Laakeristo 040-7256928 Eurajoki. Pornainen. Suominen 040-8297450 Tku. > 100 tkm, tekn. Moskvitsh 407/401 takapenkit, keulapellit, jäähdyttimiä, Eliten nokkaritilä. traktoriin tai mopediin
virheettömät, ehjäkromiset takaluukun rekisterivalot. 2,2D, autom., 5 vaiht., kaikenl. ja ilm.puhdistin, satula, varamoott., ym. Kuva 80 MB 230S -66 kats., uusilattia, kytkin kunn., helppo MR, mustat kilvet, 4500€. . tarj. Kämäräinen 050-5523038.. Kuva 74 Toyota Corona RT 40 -65 alkuper., hienokunt., ei hits., 3600€. VW 60-70-luv. ja lommoja löytyy, pap. Rättisitikka, kirjall. etulokas. DeSoto Firedome –56 kulj.puoleisen oven lukkolaite. Koivisto 0407316059. 69 ny 4D, 2D, lasiperä –85, MB –73, -72, Peugeot 205, vaih. Chevrolet 4D –51 etulokasuojat, Bel Air: –60 peltejä, takapusk., –61 pusk., konepelti, –63 kaikki peltiosat, -65 4D uudet ovet, Impala –72 kaikkia osia, Nova –63 ovet, etulokasuojat, ym., Malibu –64 osina, Impala –65. osaa, GMC maast. Chevrolet 2D –57 etusohva, kaikki avoauton osat, ym., kaikki osat kiinn., myös huonokunt. Paakkanen 040-5676014 Karkkila. Moskvitsh 407 –62 uusi vaalea ratti, venäl. Ascona A henkilö/farm. Ariel Arrow 250cc moott. 050-5444784. uusi akku. 0400525636 Tku. Kauppila 044-5935971. Kuva 75 Peugeot 203 -59 proj., peltityöt tehty, 850€, Pobeda -56 ajokunt., Suomi auto, 1900€, Simca Beaulieu -59 V8, käyntikunt., alkuper. VW Transporter Bussi -67 takalasi, oik.etuoven sivuikk., etuvilkut, takavalonlasit, Opel Olympia Rekord –56 vas/oik etulokas., myös –55 sopii, Buick –49 takapusk., takavalot+pohjat, Ford A –30 konepelti. Laaksonen 040-7636271 Salo. MR-kats. moott., aj. Niemi 050-5507769. pientä korin osaa. Roininen 050-3604517 Tre. Vuorela 040-5262039. kuvineen: Mauri Airio, Nikkarilantie 7, 76100 Pieksämäki. 13” vant. Mobilisti 6/07. Holm 0400-949315 Päivölä. Datsun 1800 69-70 3 kpl+osia, yhteen pap., esitt., varaosak., yht. Mäkelä 0400398652 Pori. MB Ponton ratin musta keskiö ja signaalikehä (malli, jossa on äänimerkki ja vilkut), miel. 050-3267207. osat. Anttila 040-7282840 Saarijärvi. vesiletkuklemmareita 20 kpl, 65€. vas. kesäisin, 1900€. Haapala 0400-924388 Vantaa. 2osainen peltilista, ym. Laakso 045-6384524. Kinnunen 0400-783603. 0503504296. Kuva 78 Saab 99 -69 rakennettu, 1200€, 2 kpl Saab 99 levikesrj, ym., 3 kpl Toyota Crown LS 110, 1 farm. 150€. Kolari 050-3268569 Tre. Ostetaan Monark –62 mopon ILO Piano moottorin polkimien akseli tai koko moott. Kuva 77 MB 220 -68 W115, MR-kats., helmat maal., siisti, 4200€, Renault 4 -69 täysin kunn., kaikki osat uusia, kats., vielä vähän laittoa, helppo MR, 2900€. alkuper. muutama tkm. Ketola 041-4962515. Keinänen 040-7370345. Helkama Hopeasiipi Sport –61 mopoon Demmin 2M –49 moottoriin Dell-Orto T4-12-S/12 mm kaas. Imperial LeBaron –72 tai New Yorker –72 oltava ehjä. Kuva 81 Mercury Commuter STW -65 aito Suomi auto. Termonen 0503093130. Rönkä 0405260343 Hki. osiin. ok., mustat kilvet, kaikki osat on, 350€. Helin 0505859907. koristekehät. ja hyväkunt. Väänänen 050-3091940 Joensuu. Kuva 79 Opel Rekord 2,0S -84 ei rek., 450€. Rummukainen 044-7302502. Ford Tudor –37 etusohva, hans.lokeronkansi, tuulilasin sisäpuol. kuva 82 BMW E21 315 huoltokirja, aj. 040-8486782 Leivonmäki. Citroen 2CV 9 kpl levypyöriä, Renault R8-10 1108 cm² täysin kunn. kuva 1 1 kpl Cosmic Ribster 5½×13 vant., jako 4×108, vaihtoehtoisesti myyn 3 kpl. vant. Harley Davidson 29-39 entis.proj., V2 750-1200cc, pajatso 0.20, 0.50, 1.00 tai 5.00 markan malli, myös vanhem. Nirhamo 040-8465908 Pori. 500€, PMC Skyline –65 1 kpl purettu ruosteeton, 1 kpl täydell., mutta ruost., yht. Kuva 76 Fiat 850 Coupe -65 2100€. Kuva 83 2kpl MB 240D -79 kats., pakettiauto, 1600€, Sprite Alpine -76 kats., ei homeessa, kok.paino 760 kg, 950€. ovipahvit, myös muut osat kiinn. 7×15, 240€, Opel Omega Irmcher alut 7×15, 260€, Saab 96 osia, Cressida osia, VW 1,6 osia, Hobby DeLuxe 420 -85 matk.vaunu, 2900€. Rajala 040-5269292. maali, peltitöitä tehty, 1900€. Hämäläinen 040-7581630. Toyota Corolla HT KE-35 –75-79, alkuper. 0407241001 Ilmajoki. Saarikivi 045-6300205. Chrysler Imperial –60, Dodge Dart Seneca, Pioneer, Phoenix –60, Simca Beaulieu 58-60 tai Plymouth Barracuda –65, Valiant –65 uudet alum. Saab 96 –72 ehjä ASSA starttilukko. tai epäkunt. . Austin A 40 –52 suuntaviitat, kromiosia, ei syöpyneitä. 046-8843248 Kerimäki. Austin Maxi 1,8 –65 pohja ok, ruost
Hinnat Ruotsinkruunuja. Myyntiruutu 6 x 2,5-3 m = 30€ Maksu paikan päällä! Sisäänpääsy 6€, alle 15v. Paikanpäällä renkaitavieläenemmän! Yritykset, jotka toimittavat ennakonperintärekisteriotteen, saavat renkaat ilman arvonlisäveroa(alennus20%ylläolevista arvonlisäverollisista listahinnoista). Suurimmaksi osaksi suomalaista rompetta, mutta mukana myös muutama iso ruotsalainen rompediileri. 70. klo 8.30-14.30 Vermossa, p. Håkan +358-46-8-966462(ruotsi, englanti, saksa) email:b.h.jonsson@tele2.se VaimoniBirgittapuhuuvähänsuomea,hän onpaikallailtaisin. 040-516 0358 Niittyläntie 11, Helsinki email: info@oldcarsworld.com www.oldcarsworld.com Old Cars World Oy VARASTOSSA OSTETTUNA: -49 Diamond T kuorma-auto 5.500 € -55 Ford Fairlane avo 9.800 € -56 Cadillac Eldorado SeVille Coup. 0400-261 891, b.h.jonsson@tele2.se Vermo sijaitsee 15 km:n päässä Helsingin keskustasta Vanhanja uuden Turuntien välissä, Kehä I:sen sisäpuolella. Kehä I:ltä tultaessa viitoitus raviradalle on Leppävaarasta, kauppakeskus Sellon kohdalta. ilmaiseksi vanhempien seurassa. 12.500 € -58 Chrysler Windsor 2d Hardtop 10.900 € -61 Borgward Isabella Coupe -63 Ford F100 pick-up 4.700 € -63 M-B 220 SE Coupe 5.700 € -65 Chrysler 300 avo 8.300 € -66 Plymouth Sport Fury 2d HT 6.800 € -73 Ford Mustang avo 11.500 € -86 M-B 560 SEC Coupe tax free 7.900 € BF-Goodrich Koko Valkosivunlev. Rompetori Vermossa La 3.11. Hinta 5.90-15 2” 1460Skr 6.40-15 3” 1550Skr 6.00-16 3,5” 1650Skr 7.10-15 3,88” 1750Skr 8.20-15 2,5” 1730Skr 215/75-142,5” 2090Skr 235/75-152,88” 2290Skr Nytvyörenkaitaleveillävalkosivuilla! Koko Hinta 6.00-16 2060Skr 6.50-16 2250Skr 7.00-16 2290Skr Renkaat näyttävät täysin samalta kuin vastaavat ristikudosrenkaat. 48 banaanilaatikkoa ennennäkemättömiä Volvo ja Scania kuorma-autojen (1960-1985) uusia varaosia. . . Mobilisti 6/07 Mobilisti /07 Hinnat, tulli, alv ja autovero maksettuna Yrjö Bremer, p
Lahjoitetaan Toyota Tercel -82 pap. huom. Cadillac 390 –61 vesipumppu Anttila 0400-414137. 0500-465105. maski, pölykaps., ym. Mobilisti 6/07. Ford Junior 1,2 –35 pölykapseleita, aurinkolippa, konep. sivuritilät, sivupeili, ylimmäinen keulamerkki. Tule mukaan kurkistamaan suomalaisen autoilun historiaan. kats., ei proj. Haapanen 0447019102. Pyhimys Volvoon, ei MR tai 1800ES, hiekkadyyniauto Fiat tekniikalla rantakirppuun, ei viritetty. Vaihdetaan: Volvo 244 D6 –81, Volvo 242 B –80 ja Mitsubishi Spacewagon D –83 Huurteen parakkiin, pit. 60-luv. kunn. niemenmaa@mobilisti.fi. Sipilä 0400-683388. Transp. asiakirjakansio, esitt., ym. 050-5913866. Riikonen 050-5687079. Ludvig rumpusatsiin, MB 300D –77 autom. Zetor 25 vetovarret, kiertokanget, lokas., istuin, Ferguson 20D öljypohja, vetokoukku. kuva 2 Kuvan muk. Jokimäki 0400-426804. Leppänen 0500-665229. Kuva vuodelta 1981… Opel Kapitän Cabriolet 1939. Kotavuopio 044-0941558. Painopiste on ennen vuotta 1962 ikuistetussa ennennäkemättö mässä kuvamateriaaliss a. 68-79, lehdet: Start&Speed, Tekn. Vuokrataan autotallipaikka Hki, Pihlajamäki, esim. Talvisäilytystilaa auto/mp Helsingistä puoli tuntia. Loimaan rompepäivillä, sinulla oli sin. Neckar 4D Europa 1200 –63 moott., kard., bens.tankki,takapusk., lyhdynkehys, vas. Peltomaa 0046-223-10604 Fagersta, Ruotsi. alkuper., ei hits., ei rakenneltu, kohtuuhintainen, myös varaosa-autot, joissa ehjiä osia, etenkin engl. Ford Escort 1600 Sport MK 2 75-78 tai Sunbeam Avenger 1500/1600 2D 71-76 tai 4D 1500 mahd. 68-74, ohjek. Escortin 3,54 eritt. Söderholm 0403114531. K aupallisissa ilmoituksissa ota yhteys Petri Niemenmaa puh: 0500-425 063 tai sähköposti: petri. vilkkuihin pohjat, rungot, tiiv., ym. osat kiinn. . Esko 050-5023441. 20-30-luv. vähint. Vuokrataan säilytystilaa vanhoille kulkuneuvoille. autoa on Suomessa rekisterissä. Lahjoitetaan vanhan kuorma-auton, Federal?, taka-akseli. 71 M obilistin lukijat ovat kiinnostuneita kaikesta autoiluun ja historiallisiin ajolaitteisiin liittyvistä asioista, niin uusista kuin vanhoista. ja Volvo 343 autom. VW Doppelkabine/Pritchenwagen >–79 junatai pallokeula, miel. Karenius 027356180 Perniö. Halutaan vuokrata talvisäilytyspaikka kahdelle pienelle MR-autolle, Hki+50 km, miel. ok., Talbot 1510 -82 pap. Honda CB 750 –72 osia: etulokas., takaisk.vaim., seisontatuki, ym. Tilaukset: 09-2727 100, fax: 092727 1027, sähköposti: senior@mobilist i.fi 9€ Mobilisti Ajoneuvohistoriallinen aikakauskirja 3/2007 Senior ”Markan auto” – vieläkö entisöinti on mahdollista. Salo 050-3498971 Koskenkorva. Pänttönen 0400-445552. bens.jakelumittari, miel. Hipari 0505897890. 050-3215681 Lpr. LEHTI VANHOJEN AJONEUVOJEN HARRASTAJILLE | 5/2007 | 7,50 € Teltta-auto – Velorex | Markkinajohtaja – T-55 -höökivaunu Nuorena nukkuneet Takaisin kotiin Mercedes-Benz 540 K Cabriolet B Chrysler New Yorker Town & Country ´63 ja Buick Skylark Coupe ’64 LEHTI VANHOJEN AJONEUVOJEN HARRASTAJILLE Vauhdin Maailma 08/90, 09/90, 10/90. hyvä perämurikka tai taka-aks., uusi tai hyvä MK 2 takaluukun kansi. vanhasta moottorista, joka sinulla oli myynnissä. 8/70, korj.käsik., VW logolla var. Transp. Pappa Tunturi aito ja alkuper. 040-5371838. Mobilisti 1/07 69 Mobilisti Senior Lahjaksi itselle, ystävälle tai sukulaiselle… Mobilisti Senior vyöryttää jokaisessa numerossaan eteesi noin 350 autenttista kuvatallennetta – 1 400 kuvaa/vuosikerta . Saab 92B –54 takavalot, aikaisempaa pisaramallia, myös muut osat kiinn. VW varaosakirj. . VW rekvis. 50-luv. Sisu Uutiset/Viesti ja Vanaja Viesti lehtiä, kirja: Volvo 60 vuotta kuorma-autoja. 0503242495. Sekalaiset Onko kellään tietoa Austin A 40 – 52 uusista osista ja kuinka monta ko. Lehtinen 0405837357. Anttila 0400-625721. 040-8366643. Sevander 050-5465259. Myyjä, joka olit 4.8. Lukijoiden rivi-ilmoitukset voit lähettää suoraan kirjallisesti osoitteeseen aineisto@mobilisti.fi. – kannattaako se. Liukkonen 0400-225934. Vespa, myös osat ja raadot. Takaamme että yllätyt… 4 numeroa vuodessa, vuositilaus kotimaahan 31 euroa. Kun haluat tavoittaa nämä todelliset autoalan ”puhemiehet” ja mielipidevaikuttajat, ilmoita Mobilistissa! Mobilistin painos on keskimäärin 28.000 kpl ja jokainen lehti tavoittaa noin 100.000 intohimoista alan harrastajaa, kahdeksan kertaa vuodessa! S euraava lehti ilmestyy 1.11.2007 ja sen aineistopäivä on 15.10.2007. Olen kiinn. ja täydell. henk.auton säilytykseen vähint. lämmin, myös muutkin huom. ok. Annetaan Viva –64, Lada ja MB – 80 12”, 13” ja 14” vanteita ja renkaita, vain nouto Loviisasta. Värld 5/65, 13/72, Moottoriviesti 2/70, Motorhistorisk Magazin 1/94, 1/97, Rele 5/70, Tuulilasi 8/68, 3/73, työkalupussi+ Hazet työk.. Talbot 1510 tai Chrysler 1307 bens.moott., miel. Transit+traileri, paikka oli toimitsijakopin vastapäätä kurvissa, olit kaiketi Porista. Koivisto 040-7316059. Vänskä 0408309357. 12 kk:n sopimuksella. oleva, myös proj.kunt., ka:n käsikippi. 6 m, Volvo 244 D6 –81 Nissan Primeraan 1,6 tai 2,0 9193, Nissan Bluebird SLX 2,0 –87 katettuun ha:n perävaunuun, MB 200D –83 hyväkunt. MR-kats., tai MRkatsastettavissa oleva, myös Fiat 128 farm
perusajatuksena. testauslaitteita.?Seuralla?on?myös. 72. flipperiden. . Vainikaisen. osista.. ihmemaasta.. Oheiset. 1969,?vaikka?ratkaiseva?äänestys?käytiin?aamuyöllä?8.5.?tuntikausien?väittelyn?jälkeen. on. Henrik. alueensa,?mutta?selvästi?suurin?keskustelu?käydään?bussikalustoa?ja?mallihavaintoja?käsittelevällä?alueella.. Mobilisti 6/07 TAPAHTUMAKALENTERI (tiedot sitoumuksetta) Kerhouutiset Laatinut: Janne Halmkrona . käyttöön. hedelmäpelejä.. ei?jostain?syystä?ole?saanut?läheskään?yhtä?paljoa?huomiota.?. pohtivat. sarjoja. Tällä?hetkellä?molemmat?palvelut?AKElle?tuottaa?Elisa?Oyj.?AKEn?vaihteeseen?tulee?keskimäärin?150?000?puhelua?vuodessa?ja?ajoneuvoveroasioissa?avustavaan?puhelinpalveluun?420?000?puhelua.?Puhelinpalvelut?siirtyvät?Elisalta?Astropolistiedolle?lokakuussa.?Puhelinpalveluista?järjestetty. saa. Kun. jäsenet?keräävät?ja?restauroivat?vanhoja?peliautomaatteja?kuten?flippereitä,?videopelejä,?pajatsoja. alkanut. jäädyttämällä. perustajajäsenet. rakentaminen?ja?uudet?asuinalueet?tarvitsivat?lisää?liikenneyhteyksiä.Esikaupunkiliikennekomitea?esitteli?ensimmäisen?metromietintönsä?vuonna. Louhinta?Helsingin?kovaan?peruskallioon?kävi?suhteellisen?helposti.?Poikkeuksen?teki?Kluuvin?ruhje?Kaivokadun?ja?Mikonkadun?risteyksen?kohdalla.. 1959,?mutta?rakentamispäätökseen?vierähti?kymmenen?vuotta.?Kaupungin?päättäjät?väänsivät?tiukasti?kättä,?tarvitseeko?Helsinki?metroa?vai?ei.. flippereiden. Kaukonäköisimmät. avajaisia. kattojärjestö.?Suomen?peliautomaattihistoriallinen?seura?etsii?sponsoreita?ja?tukijoita,?jotta?seura. pelikeräilyharrastuksen. uusi. puhelinpalvelua. 2.8.1982.. Niinimäki?ja?Antti?Peltonen?ryhtyivät?vuonna?1994. palveleva. on. tasavallan. sitten. tehdä. kuluvista. testilaitteita:. ensimmäisten. Antti?Peltosen. internetin. harrastajia. oli. teetättää. ovat. toukokuuta. Koivisto. päätettiin. Timo. juhli. voisi. hallussaan?yli?200?erilaista?peliautomaattia. seitsemännelle. www.suomenpeliautomaattihistoriallinenseura.fi.. metron. maa?ja?kallio?irrotettiin?varovasti?räjäyttämällä?ja?tunnelit?vuorattiin?valurautaelementeillä.. löytäneet. Yhdistyksen. alueensa. liikenteen. louhittiin. Valtuuston. Koeradan?rakennustyöt?Herttoniemen?ja?Roihupellon?välille?alkoivat?saman?vuoden?syksyllä.?Ensimmäinen?koejuna?saapui?Tampereelta?Valmetin?tehtaalta?Helsinkiin?marraskuussa?1971.?Tunnelit?ja?rata?Rautatientorilta?Itäkeskukseen?valmistuivat?pääosin?vuoden?1976?loppuun?mennessä.. linja-auton?koreista?kautta?aikojen.?Kamalimman?kotimaisen?korin?etsintä. kokoelmista. virallisia. oman. vuotta. keräämään?vanhojen?pelien?manuaaleja?ja?kytkentäkaavioita?yhteiseen?kirjastoon,?josta?niitä?saattoi?kopioina?välittää?alan?muille?harrastajille.?Toiminnan?laajentuessa?päätettiin?perustaa?yhdistys.?Peliautomaattihistoriallisesta?seurasta. Seuran. elokuuta,?valmiina?olivat?Hakaniemen,?Kulosaaren,?Herttoniemen,?Siilitien,?Itäkeskuksen?ja?Rautatientorin?asemat.?HKL?julkaisee?lähiaikoina. visionäärit. maanalaista. peliautomaattihistoriallisen. isompia. 1.6.,. esim.. alan. rakentamispäätös. historiikin?metron?vaiheista.. maaperä.. Matkustajaliikenne. Mobilistin?huomion?vie?foorumin?historiaan?keskittynyt?alue.?Sieltä?löytää. Helsinki. on. CPU-korttien. . Mauno. kilpailutus?laski?selvästi?palvelun?kustannuksia. Linja-autokeskustelu Bussiharrastajat. aika.. huutava?pula?varastotiloista,?joissa?vanhoja?peliautomaatteja?voisi?varastoida?ja?entisöidä.?Koneet?tarvitsevat?lämpimät?ja?kuivat?varastotilat.. metron. = Tapahtumasta kirjallisesti tiedotettu toimitukseen AKEn vaihde ja ajoneuvoveropuhelut siirtyvät Sodankylään Sodankyläläinen?Astropolistieto?Oy?voitti?AKEn?puhelinvaihdetta?ja?ajoneuvoverotuksen. jäsenillä. metro?ajoi?kesä-?ja?heinäkuun?koeluontoisesti?ja?vain?arkisin?aamu-?ja?iltaruuhkassa.. tarjouskilpailun.. avustavaa. 2.. Helsingin metro museoikään Helsinkiläisten. puhetta?niin?Onni?Vilkkaasta?kuin?Kutterin?tehtaastakin.?Historiapuolen. pajatsot. savimaahan. kirjattu. 1950-luvun. edistäminen?ja?tunnetuksi?tekeminen.?Seuran. tietoa. matkustamisessa. presidentti. Hankintalistalla?on?myös?erilaisia?vanhoja. alkoi. Jäätynyt. kaikkia. Seura?on?avoin?kaikille?vanhoista?peliautomaateista?kiinnostuneille.?Toiminnasta. flipperit. ja. liikennettä?jo?1900-luvun?alussa.?1950-luvulla?Itä-Helsingissä?alkoi?lähiöiden. seuran. 25. jo. Tunnelit. Osoitteesta?bussilla.info?löytyy?suomenkielinen?keskustelufoorumi?linjureista?kiinnostuneille.?Kuntien?sisäisen?ja?seutuliikenteen?busseista?on?oma. vihki. osoitteesta:. Vanhojen pelien puolesta Suomen. esimerkiksi. vilkkainta?kannanottoa?on?herättänyt?kysely?tyylikkäimmistä?kotimaisista. ovat. koskevan. ja. digitaalisten. mutta
73 TAPAHTUMAKALENTERI (tiedot sitoumuksetta) Kerhouutiset Laatinut: Janne Halmkrona . October Swap Meet Teivonravirata,Tampere,0400-735727,03-2142599 20.10. . Veteranmarknad Nordichallen,Sundsvall, 0705-696462,b.h.jonsson@tele2.se Marraskuu 3.11. . Veteranmarknad Södertälje,0705-696462,b.h.jonsson@tele2.se 30.9. Staussin. . saapuikin. kappaletta.. . Veteranmarknad Vermonravirata,Espoo,b.h.jonsson@tele2.se 3.11. 1949?kuplien?tuotanto?oli?jo?kovassa?vauhdissa,?mutta?ei?näitä?enää?usein. Old Toy Swap (Leikkikalumarkkinat) Valkoinensali,Aleksanterinkatu16-18Helsinki, MärklinClubofFinland,0400-491826 29.11.-2.12 Helsinki Motor Show Joulukuu 2.12. valmistama?urheiluauto.?Näitä?tehtiin?aikoinaan?Volkkarin?pohjalle?jopa. Stadin pärtsärien syysrompetori LohjanTynninharju,040-5563757,0400-702517 Lokakuu 13.10. . paikalle. . Tapiola Trophy Tasanopeusajot, www.proregularity.fi 23.-24.9. Mobilisti 6/07. 1953. . . 60?kappaletta?joten?mistään?yksittäiskappaleesta?ei?ole?kyse. = Tapahtumasta kirjallisesti tiedotettu toimitukseen Syyskuu 23.9. väkeä?saapui?paikalle?muista?pohjoismaista?sekä?eri?puolilta?Eurooppaa.?. Itsenäisyyspäivän varjoparaati Loviisanseutu,0500-412228 Suomen volkkariyhdistyksen historian suurin tapahtuma FVWA?eli?suomen?volkkaristit?järjestivät?heinäkuussa?yhdistyksen?25vuotisjuhlien?kunniaksi?tavallista?isomman?kokoontumisen.?Volkkareita. ruotsalaisen?Volkswagenhistoriska. vuonna. Valkoinen?kupla?on?tuttuakin?tutumpi?näky.?Pienet?yksityiskohdat?paljastavat?tämän?norjalaisen?kaunokaisen?odotettua?vanhemmaksi.?Vuonna. näe?edes?kerhotapaamisissa.. lähes. käsityönä. Kotimaisten. esittelybussissa.?Grossraum-Kastenwagenissa?on?paljon?käytännöllisiä?ominaisuuksia,?mutta?epäilemme,?että?puuskaisella?säällä?voi?korkean?kyljen?pinta-ala?aiheuttaa?melkoista?luovintaa. Klubbenin. Dannenhauer. Kuvat:?Macke?Rapanen Elintilaa. . sinisessä. 600. Forssan MP-rompetori Forssa,HotelliPumpulienkelinallaolevaparkkihalli, 0400-526275 4.11. vieraiden. lisäksi. &. . tunteman. Kaikkien. Rompetori Loppi,Pilpalantie516,AarneSalonen040-5661995 29.9
nanotekniikka. vääntää. suojaavasta. valikoima. jota. siitä?eroon.?Ongelmatonta?se?ei?kuitenkaan?ollut,?ainakaan?tässä?pienessä?kaupungissa.?Kierrätyskeskus?oli?auki?vain?virka-aikana,?ja?meillä. itseltänikin?sen?verran,?että?oli?aika?hankkiutua. on?sitten?loppukesä:?näin?syksyn?märkien?kelien?ja?talven?liat?on?helppo?pestä?pois?seuraavana. tehdään. vahoja. myös?mahdollisuuden?justeerata?hanan?asentoa. hiusnaarmuja,?joihin?perinteiset?vahat?eivät?auta.?Vanhempiin,?pehmeämpiin?maaleihin?syntyvät?naarmut?ovat?suurempia,?ja?nanohiukkasten. yksi?kaasutin.?Muuttuvakurkkuisessa?kun?on?liiTakaluukullinen ongelmajätettä matkalla kierrätyskeskukseen: ekoteko joka ei ollutkaan aivan ongelmaton toteutettava. eikä?kuulu?kotiroskikseen.?Eihän?asiassa?muuta. kestävää?ruskeaa?Permatexin?tiivisteainetta,?jolla?karva?pysyi?paikallaan?asennuksen?ajan.?Ja?tiivisteprikkana?suosimaani?klingeriittimassasta?tehtyä. saa?eripaksuisina?ja?-materiaalisina.?Itse?käytin. ihmetellyt,. kuitenkin. erikuntoisille. hieman?kiillotusta?kaipaava?pinta?puolestaan?tulee?toimeen?vahalla,?jota?ei?erikseen?mainita?huonolle?tai?hyvälle?maalipinnalle.?Nämä?tunnistaa. Virheetön. hieman?hankalampaa.?Se?olisi?pitänyt?viedä?eri. ?. eli. Polish-sanasta.. joita. miksi?en?ole?vielä?tänä?vuonna?kirjoitellut. tarvitse. Kaikki kun ei kelvannutkaan samaan paikkaan, joka on avoinna ainoastaan virka-aikaan Bensiinihanan kierreliitoksen tiivistämiseen sopii vesijohtoalan putkihamppu, ja tiivisteliimaksi kelpaa bensiinin kestävä laatu. Ongelmajätettä?syntyy?väkisinkin?jokaiselle. kierrätettävää. Karkeasäätöhän. päivänä?jopa?vaikea?löytää.?Sitten?suuri?paljastus:. Virttynyt,?naarmuinen?tai?haalistunut?maali?vaatii?kunnollisen?kiillottavan?vahan,?jonka?purkissa. Tärkeintä?on?siis?oikeanlaisen?vahan?valinta.. oli?hieman?eri?mielipide?siitä,?mikä?heille?kuuluisi.?Vanhat?akut?sekä?elektroniikkajäte?kuten. on?siis?sytytystulpasta,?jossa?on?lasi-ikkuna,?jonka?kautta?näkee?palotapahtuman.?Sen?väri?taas. eniten. tavaraa,. on. sopivaan?kulmaan?jotta?vipu?on?helposti?esillä.. paikkaan… liitoksissa?sopii?myös?bensalle.?Se?antaa?yleensä. pahaa?ole?kuin?se,?että?mitä?hankalammaksi?oikeaoppinen?kierrätys?tehdään?sitä?todennäköisempää?on?että?jäte?päätyy?väärään,?helpompaan. uutuus. kertoo?paljon?seoksesta?sekä?hieman?muustakin.. ei. 74. hirmuisen?tiukkaan.?Samantyyppiset?massaprikat?löytyyvät?siis?myös?öljytulppien?alta?omissa. pehmeämpää. juurikaan. . Ehdottoman?hyvä?apuväline,?jos?ajoneuvossa?on. Toisaalta?viime?vuosina?vahat?ovat?kehittyneet. ?. keväänä. kodinkoneet?oli?selvä?juttu.?Mutta?öljyjäte?olikin. prikkaa,. hyöty?jää?usein?näkymättä. Bensiinihana?löytyy?vielä?sen?verran?monesta?mobiilista,?että?puhutaanpa?hieman?sen?kierreliitoksen?tiivistämisestä.?Ensimmäisenä?tulee. pinta. merkitse?mitään?vanhoille?maalipinnoille.?Nanohiukkastekniikkahan?kehitettiin?täyttämään?uusien. Tiivisteprikkana käytän itse metallista pehmeämpää klingeriittistä massatiivistettä: se pitää yleensä varmemmin ja vähäisemmällä kiristyksellä ?. sekin. Tuon?suojaavan?kovavahan?paras?käyttöhetki. usein. laaja. . putkikierrehampun. kovavahasta. ”liimana”. harrastajalle.?Alkukesän?siivouksessa?sitä?löytyi. kulkineissani?-??tiiviyttä?ilman?kierteen?pilaamisen?riskiä. ei. tiivisteprikalla,. tuo?monen?merkin?mainostama?viimeisin?suuri. Colortune-säätötulppa?on?apuväline,?jonka. lukee?yleensä?Cleaner?tai?Renovator.?Normaali,. hyötyy. pinnoille.. päälle?viimeistelyksi.?Vahapurkkia?täytyy?siis?lukea?tarkkaan. (Gloss,?Protection?tai?Hard?wax),?jollainen?kannattaa?laittaa?myös?kliinerillä?kiillotetun?pinnan. autojen?erittäin?koviin?maalipintoihin?syntyviä. autovahoista.?Syitä?on?parikin:?vahan?valinta?senkun?vaikeutuu,?koska?jokaisella?merkillä?on?nykyisin?hyvin. bensiinin. on. ostaminen?on?jostain?syystä?itseltäni?lykkääntynyt,?mutta?nyt?kun?sen?ostin?niin?en?kadu.?Kyse. isoin?harppauksin,?ja?ihan?huonoa?vahaa?on?tänä. ehkäpä. Mobilisti 6/07 Jussin Jorinat – Ajankohtaisia tekniikkaja varaosavinkkejä V akiolukija. puolestaan. muuttuvakurkkuinen?kaasutin?tai?useampi?kuin. mieleen?kierre-?eli?teflon-teipin?käyttö,?mutta?se. ei?yleensä?kestä?bensaa.?Onneksi?tuttavapiirissäni?on?myös?LVI-alan?väkeä,?joilta?saa?apua.?Kierrekarva?eli?hamppu,?jota?käytetään?vesijohtojen?. pisteeseen?kuin?akut.?Pari?auton?vannetta?kelpasi?kyllä,?mutta?renkaallinen?vanne?ei.?Käsittääkseni
maaleja.. . herkkänä. pitämäni. Upottaminen. saattaa?merkitä?ongelmia,?koska?kaikkien?sävyjen?kaavoja?ei?ole?käännetty?perinteisistä?liuotinpohjaisista?uusiksi.?Jouduin?itse?kokemaan?tuon. melkoisen. koska. tosiaan. pienestäkin:. muutamaksi. juhani.halmeenmaki@nic.fi Vuosikymmenien saatossa hapettunut, venäläisen kyläsepän valmistama alumiininen potkupaneeli saatiin sopivan mattakiiltoiseksi teräsvillatyynyllä kiillottaen.. sijaan. on?irrotettaessa?bensiinistä?märkä?niin?on?syytä. ?. teräsvillalla. niin?halutessaan.?Patinaisen?pinnan?tekemiseksi. Jos. on. jolloin?ikkunan?tiirailu?voisi?vaatia?notkeutta?ja. ja. Colortune-säätötulppa mahdollistaa palotapahtuman seuraamisen ”moottorin sisälle kurkistamalla”, ja seoksen säätö prikulleen oikeaksi onnistuu kotonakin. kiillottaminen.?Samalla?vanha?kappale?puhdistuu. Automaalit ovat. sen. listalla.?Vielä?sitä?on?maahantuojilla.?Lähiaikoina?voi?joutua?hamstraamaan. on. oleva. Muistatko vielä, miltä tuore sora tuoksuu. Colortunen. muuttuu. Alumiinin kiillotus on. pienet. hyvinkin. viimeistellymmän,. Yksi. eivät. näy. varastoa. seoksen. tapauksessani?hain?tarkoituksella?hieman?rikkaan?puoleista?seosta,?ja?kevyt?oranssi?vivahde?liekissä?oli. Muistutetaanpa. Mobilisti 6/07. jonka?jälkeen?yhden?tulpan?tilalle?vaihdetaan?Colortune.?Oikea?seos?on?kaasuliekin?sinertävä,?ja. ilmakuivaus?ei?riitä?siihen,?että?tulppa?taas?toimisi?kuivuttuaan.?Nykybensan?jäänteet?saa?pois. helppo?löytää?neljänneskierroksen?alueella?tyhjäkäyntiruuvia.. tapa. pinnan. viimeiset?ajat?hakea?jemmaan?purkillinen?maalia,?tai?ainakin?varmistaa?että?sävyä?saa?vesipohjaiseksi?käännettynä?jatkossakin.. alkoholiin. keino. käyttö. Kaasutinexperttiin?löytyy?lehden?keskeltä. 75 Me yhdistimme Suur-Saimaan ympäriajon lomamatkaan, ja kiertelimme kaikessa rauhassa pikkuteitä pitkin paikalle ja takaisin. korva?oli?valehdellut?melkein?kokonaisen?kierroksen,?mutta?vain?toisen?kaasuttimen?kohdalla. saada. on. puolestaan?kannattaa?kokeilla?tenua?tai?spriitä.. korvaa. ei?saa?kuivattua?millään?pikkuliekillä:?sytkäri-?tai. tarkkaan. alue,. helppoa:. liian?rikas?on?oranssinkeltainen.?Noiden?välissä. naarmut. Omassa. Lähimmäs vanhaa neuvostotunnelmaa pääsi niinkin yllättävässä paikassa kuin Siuntiossa: vain kivenheiton päässä pääkaupunkiseudulta! Sorateillä taasen tuli lapsuus mieleen. se. Myös?koritina?on?pian?kiellettyjen?aineiden. lämmitetään. säätö. vaudissa,. eli?tasapainokin?oli?pielessä.?Colortune?on?hyvä. ?. tasaisemman. vesipohjaisiksi.. saanutkaan?enää?tutusta?värikaupasta,?koska?sitä. poistaa?kiillon. tyhjäkäyntikierrosten. muuttuneet. Kuvassa seos on aavistuksen rikas: sinisessä on häivähdys oranssia, mutta omaan tarkoitukseeni se on oikea ja turvallisemmalla puolella kuin liian laiha Punertavan oranssi liekki on osoitus aivan liian rikkaasta seoksesta, joka saatiin aikaan kuvaa varten rikastimen käytöllä, jolloin moottorin epätasainen käynti vaikutti kuvan terävyyteenkin an?monta?säätöä,?eli?sekä?itse?ajoseos?että?tyhjäkäyntiseos.?Molemmat?vaikuttavat?kumpaankin.. saa. melko. vaihteessa. Eli. ongelma.. harjattua. mikään?ihan?helppo?toimenpide.. . käytettävien. Myöskään?kahden?kaasuttimen?saaminen?tarkkaan?tasapainoon?pelkällä?korvakuulolla?ei?ole. vuoden. herkempi.. akrobatisia?suorituksia.?Yhteystiedot?myyjään?eli. puolikiiltävää,. käsillä. ei?tunnettu?vesipohjaisena.?Onneksi?sain?neuvon. Harrastajalle. väri. vielä. Rasituksenalaisena. suorittaa. teräsvillatyynyllä. nyt. niin. sytytystulpan kastumisen aiheuttamista ongelmista.. tarkkailu. hehkuvaksi?asti!?Niinpä?omissa?ajopeleissä?kulkeekin?aina?mukana?varatulppasarja,?ja?mahdollisesti?uitetut?tulpat?kuivatellaan?vasta?sitten?kun. seoksien. pitäisi. murheen,?kun?hain?paikkamaalia?omaan?autooni.?1973?-?1980?välillä?käytössä?ollutta?sävyä?ei. toiseen?liikkeeseen,?jossa?oli?vielä?jäljellä?vanhaa. ikuinen. Saippuaisella. vaihtaa?saman?tien?uusi?tulppa.?Sitä?vanhaa?kun. selkeästi.. säädettävissä. alumiinipintaa,. tunniksi. normaalitulpilla,. perinteisiä. kuin. on?hyvää?aikaa?moiseen?operaatioon.?Se?vahinko. kun?yleensä?sattuu?silloin?kun?pitäisi?olla?jo?lähdössä,?tai?ajotaipaleella?kesken?matkan. ?. ikään. säätämiseen.. sitten. tulppa?kastuu?aivan?liian?rikkaan?seoksen?vuoksi,?ja. on. Melkoisen. on. aikaan. enää. moottori. kaikki. tulpasta?vain?lämmittämällä?päätä?isolla?liekillä
Kommunistien rautatiet olivat erittäin hyvin puolustettuja ja elokuvassa esitetty TokoRin -siltakompleksi kuvaa erinomaisesti niitä kuluttavia haasteita, joita laivaston ilmavoimien eniten hyödyntämillä Vought F4U Corsaireilla ja Douglas AD Skyraidereilla oli todellisuudessa edessään. Levyllä ei ole mitään ekstroja. Tällä kertaa hän joutuu taistelemaan pohjoiskorealaisia ja kiinalaisia joukkoja vastaan. Pääosissa: William Holden, Grace Kelly, Mickey Rooney ja Fredrick March. myynti: hyvin varustetut liikkeet kautta maan.. Mobilisti 6/07 Paramount Pictures: toko-rin sillat (Bridges at toko-ri) ohjaus: Mark Robson. Hinta: n. Lentokohtaukset on kuvattu ammattimaisesti, mutta ilmataisteluja ei nähdä; kaikki varsinainen toiminta on rynnäköintiä ilmatorjuntaa ja siltoja vastaan. kuvasuhde: 4:3 Ääni: Dolby Digital Mono. Loma Tokiossa ja vaimon (Grace Kelly) ja lasten tapaaminen tuovat lohtua, mutta edessä on väistämättä paluu merelle ja Koreaan. Pituus: 103 min. Elokuvan loppupuolen tylyys tuo sopivan kitkerän vastapainon lomaosuuden luomaan siirappisuuteen. 15 euroa. . Sotakirjeenvaihtajana tukialuksella toiminut James A.Michener kirjoitti paljolti todelliseen tapaukseen perustuvan bestsellerin, joka edelleen muunneltuna päätyi suurbudjetin Hollywoodluomukseksi. Elokuvassa toisen maailmansodan lentäjäveteraani, perheenisä ja asianajaja, luutnantti Brubaker, on kutsuttu takaisin palvelukseen laivaston ilmavoimiin. Tavallista suppeammalla henkilögalleriallaankin Toko-Rin sillat antaa varsin realistisen kuvan koruttomasta elämästä 50-luvun alun lentotukialuksella. Tilanne maarintamalla on vaikea ja laivaston ilmavoimien tehtävänä on katkaista Kiinasta Pohjois-Koreaan rautateitse virtaava materiaalituki. Valmistumisvuosi: 1954. Kimmo Koistinen Mobilisti koekatsoo Toko-Rin sillat 76 . Kuvanlaatu on odotetun hyvä, mutta pitkä miinus on annettava siitä, ettei dvd-julkaisu ole kuvasuhteeltaan alkuperäinen 1:85, vaan suppea 4:3. Muutamista keskinkertaisista taustaprojisoinneista huolimatta erikoistehosteiden yleistaso pakkolaskuineen on kiitettävän korkea ja antiikkisilta vaikuttavat F9F Pantherit ja Sikorsky H-5 -pelastushelikopterit ovat nyt kiehtovaa katsottavaa. musiikki: Lyn Murray. William Holdenin hienovireisesti hahmottelema Brubaker kärsii jo melkoisesta sotaväsymyksestä, jota Grumman F9F Pantherilla mereen tehty pakkolasku ei vähennä. K orean sotaan sijoittuva Toko-Rin sillat oli ensimmäisiä suihkuaikakauden lentotukialuskuvauksia ja aikanaan suurmenestys
Puhdistusyrityksiin oli jo käytetty lukemattomia tunteja ja monenlaisia kemikaaleja – huonolla menestyksellä. Helppoa ja vaivatonJan Enqvist Takaistuin ja osa etuistuimesta taikasienellä käsiteltynä. Yksi sieni ei riitä kovin pitkälle ennen kuin se alkaa murentua. Sieni vain kostutetaan lämpimällä vedellä, puristetaan kuivaksi ja pyyhitään lika pois. Taikasieni. Armoton sisäinen skeptikko joutui kuitenkin nöyrtymään, kun emäntä huiskaisi muutamalla taikasienen vedolla keittiön valkoisen melamiinitason hohtavan puhtaaksi. Sieni on täysin myrkytön, joten homma hoitui ilman kumipukua ja kaasunaamaria. Vaimo sai ystävättäreltään pari Akro-taikasientä, jotka kuulemma olivat keittiön pintojen puhdistuksessa lyömättömän tehokkaita. Uskomattomalta vaikutti se, että sienet eivät tuoteselosteensa mukaan sisältäneet mitään kemikaaleja tai puhdistusaineita. Puhdistusteho on erinomainen, mutta värillisten materiaalien puhdistamisessa kannattaa varmasti kokeilla vaikutusta näkymättömään paikkaan ikävien yllätysten välttämiseksi. J oskus eteen sattuu erittäin käyttökelpoisia keksintöjä täysin odottamattomasta suunnasta. Pinttyneen läikikästä pintaa oli yritetty puhdistaa jos jonkinlaisilla myrkyillä, mutta vasta ihmesieni tehosi. 77 ta, kuten sanonta kuuluu. Mobilisti 6/07 . Teho perustuu kuulemma melamiinipihkan solurakenteeseen, joka imee itseensä kaiken lian pöytähopeista aina lasikuituveneisiin saakka. . Kyllä kai, joo, näitähän on TV-shopissa nähty. Useaan kertaan pestystä kattokankaastakin paljastui kokonaan uusi sävy taikasienen jäljiltä. Varsinkin valkoinen verhoilu ja kattokangas olivat ruokottoman likaiset. Yrittänyttä laitetaan joskus pahastikin, mutta suureksi hämmästykseksi taikasieni suorastaan imaisi irrottamattomaksi luullun lian sisäänsä. Keittiön enempi kuuraaminen jäi sillä erää, kun parempi puolisko jäi hämmästelemään, minne isäntä ja taikasienet katosivat. Tallissa odotti nimittäin vähintäänkin haasteellinen puhdistusprojekti; 60-luvun avo-Cadillac, jonka siisteyttä amerikkalaiset omistajat olivat järjestelmällisesti laiminlyöneet ainakin neljännesvuosisadan ajan. Käyttökelpoisimmaksi kolmesta eri vaihtoehdosta osoittautui suurikokoinen maxi-sieni, jolla pyyhkii arviolta viisi kertaa suuremman alan kuin standardisienellä. Maahantuoja on Mats & Matting Oy, Mittatie 15, 01260 Vantaa, 09-876 5412. Akro-taikasieniä saa hyvin varustetuista rautaja päivittäistavarakaupoista kautta maan. Jollei katto ole alkuperäinen, se on uusittu viimeksi joskus 70-luvulla. Etuistuimen likaisen harmaa osa edustaa tasoa, johon oli päästy tuntien hinkkaamisella perinteisiä kemikaaleja käyttäen
Tässä heistä muutama ’59 Ford Skylinerin kyydissä. Radalla ajettiin kilpaa historic-kalustolla, esiteltiin paraatin muodossa harrasteautokalustoa ja kokoonnuttiin harjun päälle Mobilistin sponssaamaan harrasteautoparkkiin. . Mittava joukko avauskisassa kisanneita pilotteja oli mukana juhlistamassa Apparan 40-vuotisjuhlia. Säiden herra, kukaties rouva, oli suosiollinen tapahtumalle, ja yleisöä kerääntyikin Apparalle kiitettävä määrä. Neljäkymmentä auringonkiertämää takaperin Hämeenlinnan Ahvenistonharjulle syntyi autourheiluareena, joka nykyisin tunnetaan kotimaisen rata-autoilun pyhänä paikkana, jota kilpailijat yhtä aikaa rakastavat ja pelkäävät. Tästä kun tuninkiväki ottaa mallia, niin… 82. HISTORIC GRAND RACE Matti Ouvinen, Jan Enqvist FV:t kaartavat ”nyppylän” jälkeiseen haastavaan oikeaan. Rallimaineen moni muistaa, mutta ysikuupalla on ajettu paljon myös rataa. Ahveniston moottoriradan merkkivuotta juhlistettiin perinteisen Historic Grand Racen muodossa. Special Saloon -luokan Simca 1000 Rallye ja avoin välijäähdytinratkaisu. . Mukavasti patinoitunut Hudson Pacemaker tarkastelee ratatapahtumia harjun harrasteautoparkissa. Mobilisti 6/07
Purkkiorjatkin pääsivät nuuhkimaan alla vilistävää asfalttia. Vive La France! Keskimoottorisen R5 Turbo kakkosen perässä seuraa pari Alpinea. M-B 220 SE. Mobilisti 6/07. Yleisöalue harjulla oli perinteistä harrasteautoparkkia, joka tulikin sunnuntaina lähes tupaten täyteen uudempia ja vanhempia ajoneuvoja – ja yleisöä. Harvinaisempaa herkkua, ja varmasti oivallisia harrasteautoja: älyttömiä, hankalia ja ah niin tunteita herättäviä. Moottoripyörien näytösajossa nähtiin vanhaa kilpakalustoa. Kuningas oli saapunut ’59 Sedan de Villellä. Rauno Aaltosen voittaja-auto,vuoden 1961 Suurajoista. . 83 Erittäin kaunis ’59 Giulietta Sprint Veloce..
. 84. Ford Custom ’64 Tilava britti, Austin Cambridge A55. . Mobilisti 6/07 Forssan Pick Nick 5.8.2007 Mitä pienet edellä, sitä koirat perässä. kuvat: Kimmo Koistinen | teksti: Matti Ouvinen
Tämän itänaapurin reittisuunnitelmaa voi kuvata termillä ojasta allikkoon. Mobilisti 6/07. . Jossain on Lloyd vailla ovea. Dodge Beauty Winner Six Club Coupe ’36. 85 Kun ei ole kanttiauto eikä jenkkiauto, niin sopii tulla riitaa haastamatta mihin vain autotapahtumaan. Tyylikkäästä keulasta huolimatta näistä ei moni välitä. Ja kauneuskuningattarethan ovat aina tervetulleita. . Chrysler New Yorker 4D HT ’65 Mobilistin pakollinen liikennevalistusosuus. Seuraavina etappeina olivat Turku ja Tukholma… DKW F11 Aina ei koko takaa huomiota.
Soarer puolestaan tuo mieleen Mustangin, ja on yllättäen vanhempi kuin kuuskytlukuista designia oleva Century Euroopan maista ilmeisesti vain Suomessa myynnissä ollut ensimmäisen polven Datsun Skyline, joka meillä rekisteröitiin nimellä Nissan 2400GT. Century on Toyotan edustusautomalli, ja varustettu nelilitraisella veekasilla, eikä varusteluakaan voi moittia: normaalien sähköherkkujen lisäksi autosta löytyy ilmajousitus, automaatti-ilmastointi ja autoradiopuhelin – jo vuodelta 1985 siis. Japanilaisten autojen vapaamuotoinen viikonloppukokoontuminen, FinnJAE 2007 pidettiin elokuun puolivälissä. Myös vanteet ja kattoteline ovat oikean ikäistä, autoon sopivaa lisävarustetta Kaksi Toyotaa eli Century mallia 1985 sekä Soarer 1981. Juhani Halmeenmäki FinnJAE 17.-19.8.2007 Koska viimeksi näit Datsun sata-aan farmariversion, saati sitten näin siistikuntoisena. Mobilisti 6/07. . Paikkana oli Lomasäkylän matkailukeskus Satakunnassa. . Liki kaksi sataa harrastejapsia koonnut tapahtuma järjestettiin nyt jo seitsemättä kertaa. Kaamean kuntoisesta harsosta parissa vuodessa kunnostettu auto, jonka omistajalla on vuosien varrella ollut kaikki Suomen Skyline-versiot 86
. Sarjansa viimeisen takavetoisen mallin kylteissä komeilee ”210” ja myös turvapuskurit sekä runsas parkkivalojen määrä kielivät alkuperäisestä ensirekisteröintimaasta. 87 Kaksi Nissania vanhannäköisissä lainavaatteissa: Mitsuoka Le-Seyde 1991 on Mitsuokan korilla varustettu Nissan 200SX. Ohjaamo ja tekniikka ovat Nissania, kun taas etuja takapää ovat excaliburmaista kitsiä. Ruoste on jo hoitanut useimmat yksilöt uusiokäyttöön, ja varaosien saantivaikeus huolehtii lopuista. Mobilisti 6/07. . Nissan PAO 1989 puolestaan perustuu Micran pohjalevylle omaten retrohenkisen, oman tehtaan valmistaman korin Takavetoisia 80-luvun vaihteen Mitsubishi Galanteja ei juuri enää näe, ainakaan näin hyväkuntoisina. Valitettavan useat japanilaiset automallit kärsivät uudesta museoajoneuvoiästä, ja monta mallia tuhoutuu väliinputoajina Se aikoinaan taksissakin yleinen iso Datsun ei ole kokonaan kadonnut: tässä yksi dieselmoottorinen piipahtamassa FinnJAEssa takanaan Toyota-rivistöä Amerikan vientiversio meillä paremmin sedan-mallisena ja 120Y/140Y nimellä tunnetusta Sunnysta
Mobilisti 6/07 Iäkkäät ajokit tulivat Ilmajoelle jo kahdeksannen kerran. Tämä ei nimittäin pienemmällä pellolla käänny käymättä naapurin puolella.. Antiikkiselta vaikuttavan korkeapyöräisen ajoneuvon moottori ainakin muistuttaa läheisesti Honda Monkeyn voimanlähdettä. Ei minkään pienviljelijän ihanne. Rakennuskulttuurikeskus Herralan pihapiiriin pysäköityjä laitteita saapui ihailemaan jo pari tuhatta katsojaa. Versatile 935 1981 ja riittävästi voimaa 15 metriä leveiden äkeiden vetämiseen. Höyrykoneen toimiva pienoismalli herättää aina saman kysymyksen: mihin kaikkeen tuota voisikaan käyttää. . Lokomobiilit eli höyrykäyttöiset maamoottorit ovat suurimmaksi osaksi hävinneet jo aikaa sitten. Vanhat ajoneuvot tuloo VIII 88. Japanilaiset olivat ilmeisesti muuta maailmaa edellä jo sata vuotta sitten... kuvat: Arto Ratinen teksti: Janne Halmkrona Pieneikun mikroviljelijän monitoimilaite: Hakotrac ja yhdistelmäkone, jossa on niin yksisiipinen kyntöaura kuin perunan istutusaurakin. . Ei se mitään, tehdään uusi ja parempi tilalle. Tapahtuman parasta antia olivat Pohjanmaan omat erikoisuudet
Transitin alkuperäisyys vain korostuu autenttisilla 70-luvun huomiovaloilla.. . Ajoneuvolla ajaminen voi vaatia jääkiekkomaalivahdin varustuksen. Mobilisti 6/07. . 89 Ilmajoella 1930-luvulla valmistettu moottoripotkukelkka. Auton linjakkuutta hiukan häiritsee sivupeilien lukumäärä, mutta ehkä noilla alkuperäisillä ei ole nähnyt juuri mitään. Olivatko ne oikeasti tämän värisiä. Mazda 616 ja 1970-luvun salaperäinen viehätys. Auts. Nastarengas nimittäin sutii sohjon ja jään juuri sopivasti taakse yläviistoon. 1970-luvun lopun kasvojenkohotuksen jälkeinen ykkössarjan Passat
Korinvaihto. 90. Vaikkei Sportia enää ‘37 tehtykään. Mobilisti 6/07 Gärdesloppet Perinteinen, jo 20-luvulla alkunsa saanut Gärdesloppet järjestettiin länsinaapurimme pääkaupungissa kesäkuun puolivälissä. Virittäjävelho ja Eltsussakin 1951 Ardun Fordilla voittanut Erik Lundgren leipoi 50luvulla muotit Ulf Norinderin Ferrari 500 Mondialista ja rakensi näillä kuorilla omaa Ockelbo-urheiluautoaan erilaisille rungoille. Nykyisin muotit omistaa Paganoniminen rakennussarjafirma, ja laite on yhä tuotannossa!. Ohjelmassa oli mm. kuvat: Jukka Heikkinen teksti: Matti Ouvinen En svensk soldat. . Ei ihan mopo, sillä virikoneisella Cressulla kyllä ehtii. Alun perin ajoneuvon perällä kulki mukana 528 metrinen letku. Tässä Volvo 1900:n pohjalle pykätty Ruotsi-Fefe. . Adler Trumpf Junior Sport ‘37. paraatikierros kaupungilla, ajelua historiallisilla raitiovaunuilla ja busseilla, tasanopeuskilpailu 2,5 km radalla sekä concours-henkistä autojen kauneuskilvoittelua. Tollarps-koripajan tekemä Willys Overland paloauto, jonka paikallisten teekkarien autokerho on entisöinyt hienoon kuntoon
AB Stockholms Spårvägar A1/A2 -mallin spora vuodelta 1904 on entisöity vuoden 1926 asuun. . Vuosimalli 1955. Mobilisti 6/07. Alku-Saab vuodelta 1950. Tämä yksilö ehti välillä toimia dieselöitynä metroradan lumiaurana sekä Tukholmassa että Oslossa. 91 Opel Olympia Rekord tyylikkäällä cabrio limousine -hytillä. . Tulta päin! Erittäin tyylikäs Scania-Vabis nosturiauto vuodelta 1940. Näitä on Suomessakin, ainakin yksi. Hienosti patinoitunut 1927 Pontiac Landau Sedan. Nyt vaunu liikennöi Djurgårdenin linjalla, jota Ruotsin Raitiovaunuyhdistys, Svenska Spårvägsällskapet liikennöi lukuisilla historiallisilla raitiovaunuilla.. Onneksi näitä kaikkia ei ole entisöity kuorma-autoiksi... Vauxhall Victor ‘57 ja yksi autohistorian hirveimmistä konepelleistä
Kansanviisauksissa – vääräoppisissakin – on usein totta vähintään toinen puoli. Itse kun tekee, saa mitä sattuu tulemaan Tahtoisi kaksipaikkaisen roadsterin, mutta on niin Buick-mies, ettei millään taivu Corvetten tai Classic Birdin ratin taakse – mikä neuvoksi. Tämä ´73 avo-Caprice ei oikeastaan ole tienannut paikkaansa kovassa seurassa, mutta menköön esimerkkinä siitä, kuinka luovasti lahjaton ihminen saa pahaa aikaan pienilläkin muutoksilla. Geparditeipillä saa pikku-slantilla varustetusta ’65 Dartista vaarallisen ja nopean näköisen. Käytetyistä ulkotulista leikatut ajovalojen varjostimet ovat kiva oivallus. . kuvat: Jukka Heikkinen | teksti: Jan Enqvist Kun tykkää kaikista mahdollisista rakentelusuuntauksista, mutta kohteita on vain yksi – tuiki tavallinen ’49 Cadillac Sedanet -luiskaperä. Myös silloin, kun mennään limbo-osastolle. Tällainen siitä sitten tuli.. Ruotsissa osataan. Aistikas väritys ja hienot 80-lukuiset pinnakapselit viimeistelevät maailmanluokan vaikutelman. 92. Tämän kaverin koulukirjojen kontaktimuovipinnoissa ei taatusti ole ollut rumia ilmakuplia. Nämä kaunottaret ikuistettiin heinäkuun isossa Power Meetissä Västeråsissa. Valitaan Buickin ’58-mallistosta ”kevyt” ja tehokas avo-Century ja rakennetaan oma urheiluauto. Sekä entisöidyt että rakennellut autot ovat tasoltaan jotain ihan muuta kuin mihin me täällä itänaapurissa pystymme. Kansan syvissä riveissä elää lujassa uskomus, ettei mikään ole niin pelle kuin ulkomaanpelle. . Mobilisti 6/07 Tämän miehen hatustako näitä ideoita sikiää. Ei niin hienoa paikkaa, ettei sinne omalla Buickilla kehtaisi lipua
Mobilisti 6/07. Hieno ohjauspyörä saisi Stefan Lindforsinkin hiljaiseksi. 93 Kaameimpiin esityksiin tarvitaan ihan aitoa lahjakkuutta, oikeata käsityötaitoa ja lukemattomia työtunteja. Olemme nähneet Amazoneja, joista on yritetty tehdä Cadillaceja, mutta että toisin päin. Kaksi vanhaa Ruotsi-customia, ’55 Pontiac ja ’50 Cadillac. Kuinka toimia, kun Ruotsin suolatut talvitiet ovat haihduttaneet enimmän osan XJ12:n koripelleistä ilmakehään. Tällä kertaa – ihan vain varmuuden vuoksi – muovista. Jotkut rikokset eivät vanhene koskaan. Ford F100 Styleside -NATO -pickup 70-luvulta. Rintamamiestaloista tuttu piloille laajentaminen toimii pettämättömästi automaailmassakin. Korkean hatunnoston arvoinen suoritus on muuttanut 70-luvun Taunus Coupen – niin, miksi. . . Minin kori on saanut mauttomia lisäsiipiä ja alkuperäinen lämmitysjärjestelmä on arvatenkin saneerattu aikoja sitten.. Paikalle ollaan tultu Saksasta ja – ruma sanoa ääneen – sen kyllä huomaa. Ruotsissa Lepakkomiehen virka-auto on tietysti Matsson ja Robin on ihan avoimesti lettipäinen tyttö. Rakennetaan ihka oma Bucket J
Pitkälavainen ´67 Ford Ranger ei ole ihan jokapäiväinen näky muutenkaan. Ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella. ´46-48 Mercury on sen sijaan hienossa alkuperäisasussa. Tämä aika hyväkuntoinen avonainen ´46 Ford olisi irronnut noin parillakymmenellä tuhannella eurolla. 12-pyttyinen vinkkeli kehräsi nätisti Lincin lipuessa tontille. On hienoa nähdä vanha työjuhta näin upeassa kunnossa. Tämän lisäksi tarjosi finbil-parkkialue paljon nähtävää. Ruotsin Ford V8 -kerho järjestää joka vuosi vain Ford-osille tarkoitetun rompetorin, missä ei mopon tai fillarin osiin tarvitse kompastella – kipoista ja kirveenvarsista nyt puhumattakaan. Euro-Fordien osia ei viime vuodesta poiketen juuri näkynyt, mutta varsinkin 30-50 luvun jenkkiosaa löytyi runsaasti. Avonainen Lincoln Zephyr vuodelta 1938 voisi olla yksi niitä vaunuja, jotka ovat toimineet Carl Barksin innoittajana hänen piirrellessä arpajaisvoitto-ajopeliä Hannu Hanhelle tämän päräyttäessä kateellista serkkupoikaa härnäämään. Mobilisti 6/07 Harri Jukarainen. On hienoa ettei kaikkia neliovisia vaunuja ole töhritty mattamustaksi tai potkittu läjään raggarimeiningissä. Myös syyskuussa järjestettävä Falunin rompetori on tuttu ainakin monelle keskisuomalaiselle harrastajalle. Kiinassa valmistettuja uustuotanto-osia ei näihin laitteisiin kelpuuteta. Molemmissa tavaraa riittää ja pöytiä kiertäessä vierähtää tunti jos toinenkin. Jos kuitenkin tiedät mitä olet etsimässä, niin mikä olisi helpompaa kuin suunnata juuri kyseiseen merkkiin erikoistuneeseen swappiin. Ruotsalaiseen suvaitsevaiseen tapaan oli paikalla niin alkuperäisiä kuin rakenneltujakin autoja. Kaupan oli myös kokonaisia autoja. . Sitä paitsi joissain 40-70 -lukuisissa rodeissa on osien alkuperäisyys jopa tarkempaa kuin entisöidyissä vaunuissa. 94 . Ford Swap Meet Uppsala K esäkuun alussa jo muutamaksi vuodeksi Rörkeniin lähelle Uppsalaa vakiintunut tapahtuma tarjosi tänäkin vuonna osia T-mallista aina 70-80 luvun taitteeseen. Muuten alkuperäisen oloinen ´58 Ford on varustettu tarvikepyörillä. Monet Suomalaiset harrastajat ovat jo pitkään vaeltaneet entisen Södertäljen eli nykyisen Tullingen swappiin
95 Tällä tontilla oli myynnissä lähinnä lättäpää hopan ja Y-blockin viritysosia. Tuskin ainakaan näin uskomattoman hienokuntoista. Mobilisti 6/07 . Ruotsista näitäkin löytyy. Hieno ´35 mallinen Fordor. Kevyt kattaus lokasuojia A-mallista ylöspäin. Rakentaja menehtyi tarinan mukaan Korean sodassa. Suomesta ei taida löytyä ensimmäistäkään ajokuntoista ´69 Ford Ranchero-yksilöä. Fordin ´32 mallin 75-vuotisjuhlan kunniaksi oli Ford V8-kerhon osastolla Euroopassa kasattu Tudor, joka poikkeaa muodoiltaan huomattavasti amerikanserkustaan ja korirakenteissa on tietysti käytetty paljon enemmän puuta. Tämä vuosimalli tuntuu olevan aika harvinainen myös Ruotsissa.. Ei ehkä ihan jokaiseen vuosimalliin mutta aika hyvä oli tarjonta. Omistaja oli myynyt edellisen rakentelemansa ´32 3 W coupen mutta kun katumus oli kasvanut tarpeeksi suureksi oli tuskaa lievittämään löytynyt tämä tyylikkäästi patinoitunut yksilö, joka on varustettu 16-tuumaisilla ´35 mallin pinnapyörillä. Kuljetuskalustona toimi mielenkiintoinen laite, 50-luvulla hot rodiksi rakennettu ja sitten seisomaan jäänyt, täysin samassa kuosissa säilytetty roadster pickup. Tällaisesta valikoimasta voi vain haaveilla kotimaan swapeissa
jo. kooltaan.. 96. Citikassa. viikset”. alumiinisella. 35. hahmottelu. sähköjärjestelmä. usko,. Rahtikoneen moottoreita Aluksi. Myös. olivat?850?kg?(HY)?ja?1200?kg?(isompi?HX-malli).?Kummankin?moottorina?oli?henkilöautopuolelta?tuttu?11?CV:n?1,9?litran?bensanelonen,?jonka?tehoksi?valmistaja?ilmoitti?35?hevosvoimaa.. meillä?huristeltiin?vielä?paljon?bensakäyttöisillä. nousi. TUB,. kannalta.. Aaltopelti-Sitikan?eräs?tunnusomainen?piirre?oli?alusta?loppuun?niin?kutsutut?kaappariovet,. mitään. vikaa,. 1947. tarmokkaasti. Citroën H / Camionnette. huomioon. Tällainen oli Citroënin H-tyypin pakettiauto eli Camionnette, joka suomeksi tarkoittaa yksinkertaisesti Citroënin pakettiautoa. oli. isomman?kokoluokan?hyötyajoneuvoja.?Vuonna. alussa,. Camionnetten. ilmaantui. Samaan. lisättiin?46?hevosvoimaan.?1970-luvun?alussa?teho. l/100?km.?Vuoden?1974?energiakriisin?jälkeen. oli. joka. perusmallien. kokeilkoon. vain?pieniä?parannuksia?vuosien?mittaan.?Kaksiosainen?tuulilasi?vaihtui?yhtenäiseksi?vuosimallista?1963?alkaen.?Seuraavana?vuonna?nokkapelti?muuttui?rypyllisestä?sileäksi,?ja?Camionnette. tilaisuuden. Ken. ole. auton?koon,?sen?kulutus?oli?kohtuullinen,?11-13. huseerasivat. Vesa Rohila Citroën HY vuosimallia 1979 oli ennen harrasteajoneuvoksi päätymistä erään lentokonemekaanikon autona Tampere-Pirkkalan lentoasemalla. 56. pakettiautoilla. koske?siihen”.?H-mallin?muutokset?olivat?vuosittain?hämmästyttävän?vähäisiä.?Ulkonäkö?pysyi. siinä. Tätä veikeännäköistä gallialaiskuljetinta kutsuttiin nimillä AaltopeltiSitikka, Hoo, Hyhhy, Kamina ja Maantie-Junkers. Citroënin keula, samoin kuin koko pakettiauto, on persoonallisen näköinen ilmestys perinteisine valoineen ja kaappariovineen. hevosvoiman. mutta?Citroënilla?haluttiin?ryhtyä?valmistamaan. Paketti-Sitikan?pykäliä?valittiin?kolmiportaisella. Turha muuttaa hyvää rakennetta Citroën. edeltäjä. Six?-henkilöautosta. viisautta?”jos. 6. vaihtui. lentokoneissa. valmistettu?lähes?kokonaan?aaltopellistä.?Rakenne?oli?oivallinen,?sillä?muotolevyn?käytöllä?saavutettiin?hyvä?jäykkyys.?Samankaltaista?rakennetta?oli?aiemmin?käytetty?muun?muassa?Junkersin. aloitettiin?kesäkuussa?1948.?Uutukaisen?kori?oli. markkinoille. käytettiin. 12. ja. tuolloin. Ranskassa,. Ottaen. valitsi?Perkinsin?pakettiautonsa?voimanlähteeksi.. pienenivät. hevosvoimaan.. Mobilisti 6/07 H -sarjan. tullen?tai?olkoon?uskomatta.?Tiettävästi?ainoastaan?Hollantiin?vietyihin?malleihin?asennettiin. Citroënin?maahantuoja?Korpivaara?päätti?poistaa?tuontiohjelmastaan?bensiinimoottoriset?Camionnettet?kokonaan. takapuskurin.. volttiin,. vuonna. saranoitu. Dieselversio?tuli?tarjolle?1961,?jolloin?Citroën. 1938.?Se?oli?varsin?moderni?tavarankuljetin,?sillä?siinä?oli?itsekantava?kori,?etuveto?ja?vääntösauvajousitus?etuakselilla.?Camionnetten?edeltäjä?oli?kelpo?pikkupaku,. melko?harvinaisia.?Neljäkymmentä?vuotta?sitten. Maantie-Junkersit kuljettivat rahtia Kun hyötyajoneuvo tyydyttää käyttäjänsä kuljetustarpeet, malliin ei tarvitse tehdä muutoksia muutosten vuoksi. takaosastaan.. koko?H:n?elinkaaren?aikana?pääpiirteittäin?samana.?Ranskalainen?aaltopeltipakettiauto?koki. jotka. Näennäisestä. H-malliston. koska. voltista. lattiavaihteistolla,?joka?oli?peräisin?Citroënin?15. ei. vanhanaikaisuudestaan?huolimatta?Hoon?kaappariovet?ovat?erittäin?käytännölliset?kuljettajan. 1940-luvun. älä. Tehtaan?johtoporras?noudatti?prikulleen?vanhaa. . ”Sitikan. aloitettiin. saksalaiset. ei. järeämmän. viranomaisten?vaatimuksesta?tavanomaisesti?aukeavat?ukset.. syssyyn. etumaskin. pakettiauton?suunnittelu?piti?tehdä?miehittäjiltä?salassa.?H-tyyppi?esiteltiin?Pariisin?autonäyttelyssä?lokakuussa?1947,?ja?malliston?tuotanto. . ensiesiteltyjen. bensiinimoottoreiden?valurautainen?sylinterikansi?korvattiin. sai. Citroën. mutta. Suomessa?Perkinsillä?varustetut?H-mallit?olivat. kantavuudet. Rahtirasiaa valmistettiin 1948-1981 yhteensä lähes puolen miljoonan auton verran. bensiinikonetta,?mutta?vuonna?1963?sen?tehoa
nostokorkeus. XDP. oli. Kieltämättä. tilava,. konetta.. teholtaan. . lämmityslaite,. 1981.. Camionnettesta?nähtiin?kaduillamme?ja?teillämme?monenlaisia?versioita,?ja?avolavamallejakin?tuotiin?maahan?vuodesta?1956?alkaen. grilli-Camionnette,. lastiruuma. Ensimmäisiä. Ohjaamo muistuttaa jonkin verran Rättärin kajuuttaa. Samoihin. 4x88. jonka. Kuormatilan. kulkeva. 57-hevosvoimainen.. nakkisämpylöitä?ja?muita?mainettaan?parempia. lopulla. ja. Mobilisti 6/07. Citroën. puolivälissä.. Avara aaltopeltilaatikko Citroënin. sillä. ensimmäisissä. litran. muuallakin,. pyörillä. mutta?vuodesta?1968?alkaen?Citikan?uumeniin. kokoinen?ja?pari?citroenismia?vaikutti?jo?tuolloin. 1960-luvun. maailman. -mallista. oli. Pidennetyssä ja korotetussa mallissa ruuman tilavuus oli jopa rapiat 16 kuutiota! Kuvan rahtiihme on vuosimallia 1962.. 7,3. loppui. oli. korkeus?oli?noin?185?cm.?Sama?ergonomia?jatkui. ohjaamoltaan. Aluksi?moottori?oli?1,8?litran?ja?50?hv:n?versio,. Se. tilaominaisuuksistaan. kuormatilat?olivat?vastaavana?aikana?5,4?m2-7,7. 1979 Citroën HY in2 Camionnette moottori tyyppi: 4-syl. joka. ja?hyvillä?ajo-ominaisuuksilla?varustettuja?Camionnetteja?Ferguson-traktoreiden?huoltoautoina. Vanhan?Aaltopellin?seuraajaksi?valmistaja?toi. Vääntömomentti: 121 Nm / 2 250 r/min. H-mallia?eri?versioineen?käytettiin?tavarankuljetuksen?lisäksi?muun?muassa?ambulansseina,?poliisiautoina?ja?pankkiautoina.?Jälkimmäisiä?liikkui?ainakin?Pohjoismaisen?Yhdyspankin. vaihtovirtalaturin,?ja?ohjaamoon?ilmestyi?tehokkaampi. vanhanaikainen. malleissa. aikoihin?Aaltopelti-Sitikka?sai?sähköjärjestelmäänsä. tavaratilaan. nestejäähdytteinen, dieselkäyttöinen rivimoottori, nokka-akseli sylinterilohkossa, venttiilit sylinterikannessa tilavuus: 1 946 cm 3 , sylinterimitat 88 x 80 mm teho: 57 hv (SAE)/4 000 r/min. LT: hen.?Myöskään?H-mallien?korkeat?hinnat?1970luvun?puolivälissä?eivät?houkutelleet?pakettiauton?tarvitsijoita. tarina. Vuosimalleissa?1971-1981?HY:n?kuormatilan?tilavuus?oli?suurentunut?7,7?ja?pitkässä?mallissa?9,5?kuutioon.?Näiden?lisäksi?tehdas?tarjosi?autoja?pidemmällä?korilla?tai?akselivälillä,?ja. kuutiometrin. m2?ja?Toyota?Hiacen?4,8?m2-7,5?m2. markkinoille?yhdessä?Fiatin?kanssa?suunnitellun. ympäri?maata.?Myös?Fazerilla?oli?jakelukäytössään?parhaimmillaan?liki?parikymmentä?paketti-Sitikkaa. Kaminoiden. Leipomo?sekä?Farming?Oy,?joka?hyödynsi?tilavia. . 36?cm:n?luokkaa. mutta?Camionnetten?karisma?oli?tipo?tiessään.. alettiin?asentaa?saman?moottorivalmistajan?1.9. varteen.?Myös?Tampereen?keskustorilla?myytiin. Camionnettet. VoimanSiirto Vaihteisto: 3-vaihteinen, synkronoitu käsivaihteisto, valitsin lattialla, takaveto Kytkin: Kuiva yksilevykytkin JarrUt Rumpujarrut edessä ja takana. muiden?ratinvääntäjien?mieleen.. vaikkapa. ja?Osuuskassan?väreissä.?Salossa?oli?vielä?1980luvun. Vertailun?vuoksi?-?Ford?Transitin?eri?versioiden. H-tyyppi. myönteisesti. Vain sateenvarjon kahvan näköinen vaihteenvalitsin puuttuu. Ohjaamo 2 henkilölle mitat Pituus: 4,28 m Leveys: 1,96 m Korkeus: 2,34 m akseliväli: 2,56 m raideleveys: e/t 1,62/1,65 m Kokonaispaino: 2 970 kg Kantavuus: 1 490 kg renkaat: 17-400 tai 19-400 Kurkistus konehuoneeseen kertoo, ettei Indenorin dieselissä esiinny vuotoja. melko. käyttäjiä?olivat?muiden?muassa?tamperelainen?Leivon. Mekaaninen käsijarru vaikuttaa takapyöriin oHJaUS Hammastanko-ohjaus JoUSitUS Vääntövarsijousitus ja iskunvaimentimet KoriraKenne Itsekantava teräspeltikori, kuormausovet oikealla sivulla ja takana. oli. Jo. Koria voidaan pitää sympaattisen näköisenä, mutta jos Sitruuna pääsee pilaantumaan, niin korikorjauksessa vaaditaan melkoisia autopeltisepän taitoja ja teräshermoja. Hyvistä. omistaja?ajoi?sen?joka?ilta?uskollisesti?Helsingintien. huolimatta. pullakuskien. oli. 97 Indenor-dieselit?tulivat?Camionnetten?moottorivaihtoehdoksi. myös?korotettuja?versioita?löytyi?useita.?Esimerkiksi?malli?HF?50?cm?korotuksella?ja?120?cm?pidennyksellä?tarjosi?peräti?16,4?motin?tavaratilan.. verrattuna. varsin. oli. ajopeli. aaltopeltipakkaus.. Camionnettessa on lattiavaihde. vuonna. Kammio-Sitikat Suomeen olympiavuonna Ensimmäiset. Hoon. annoksia?Kaminan?luukusta.?. C?35:n.?Se?oli?mainio?pakkaus?ajettavuudeltaan,. tytäryhtiö.. Tavaratila 7,7 m 3 . Volkswagenin. läpi?pystyi?kävelemään,?ja?siellä?saattoi?keskimittainen?ihminen?seistä?suorassa,?kun?tavaratilan. menoon.. saapuivat?Suomen?kamaralle?keväällä?1952.?Maahantuojana?oli?Autoliike?Teho,?joka?oli?Korpivaaran
. Talvella voi olla jopa yli 10 astetta pakkasta! Aika paljon vanhaa amerikkalaista, australialaista ja japanilaista tavaraa, joskin huonokuntoista. . Omistajan mukaan raatoja on jopa 4 000-5 000 kappaletta. Aika on tehnyt tehtävänsä. Pertti Tallgren Tasmanian tuhoja. Lähinnä ruostuvia koreja. Mobilisti 6/07 Purkaamon osoite: Flynn’s Wrecking Yard Snowy Mountains Hway Cooma 2630 New South Wales, Australia Tässä kuvia Australian kenties suurimmasta romutarhasta. Purkaamo sijaitsee Coomanimisessä paikassa New South Walesin osavaltiossa, joka on yksi Australian kylmimpiä paikkoja. 98
. 99 Tasmanian tuhoja. . Mobilisti 6/07
Volkswagen-konsernin uudet SEAT tilafarmarit ovat koeajettavana nyt. LAPPEENRANTA Berner Oy Auto-Berner (05) 451 5215. ESPOO LänsiAuto Oy 020 712 3210. LAHTI Veljekset Laakkonen Oy (03) 883 2300. Altea XL teho keskikulutus hinta alk. KUOPIO Veljekset Laakkonen Oy (017) 287 5200. KOUVOLA Berner Oy Auto-Berner (05) 742 2200. VANTAA LänsiAuto Oy/Magneetti 020 712 3000. 150 hv 8,9 l/100km 30 450,1.9 TDI diesel 105 hv 5,4 l/100km 26 200,2.0 TDI diesel 140 hv 5,9 l/100km 30 780,2.0 TDI diesel DSG 140 hv 6,0 l/100km 33 130,2.0 TDI diesel 170 hv 6,2 l/100km 33 370,Uusi SEAT Altea Tyylikäs ISO farmari. TUUSULA Tuusulan Ykkösauto Oy (09) 275 5755. KAJAANI Veljekset Laakkonen Oy (08) 632 850. Ku va n au to t er ik oi sv ar us te in . KOKKOLA Oy Autokuvio Ab 010 555 4050. Sportti nen ulkomuoto kätkee sisäänsä valtavan panostuksen myös turvallisuuteen. Ja tilavuuden saamiseksi Sinun ei tarvitse tinkiä tyylikkyydestä. Viisi tähteä EuroNCAP -törmäystestissä sekä mm. HUITTINEN Huittisten Laatuauto Oy (02) 560 1670. Al te a -m al lis to n ke sk ik ul ut us 5, 4 – 8, 9 l / 10 km . TERVAJOKI Rinta-Joupin Autoliike Oy (06) 478 7700. HÄMEENLINNA Oy Autokuvio Ab 010 555 2700. LOHJA Lohjan Autola Oy (019) 332 71. ROVANIEMI Pörhön Autoliike Oy 020 762 44. MIKKELI Rinta-Joupin Autoliike Oy (015) 360 090. ESP-ajonvakautus järjes telmä varmistavat sen, että teho on hallinnassa. SALO Salon Autotalo (02) 721 2100. TAMPERE Veljekset Laakkonen Oy (03) 288 8111. JYVÄSKYLÄ Jyväskylän Autotarvike Oy/ Ahjoauto (04) 2448 8600. OULU Pörhön Autoliike Oy/ SEAT Keskus 020 762 44. PORI Rinta-Joupin Autoliike Oy (02) 630 4700. CO 2 -p ää st öt 14 6 – 21 4 g/ km . f i | | HELSINKI SEAT Center 010 533 3800. Tervetuloa!. YLIVIESKA Autotalo Antti-Roiko Oy (08) 411 2400. HUIPPUVARUSTELLUSSA TILAFARMARISSA sekä ajoettä matkustus nautinto on taattu. SEINÄJOKI Käyttöauto Oy (06) 418 5111. 1.6 bensiini 102 hv 7,8 l/100km 22 990,1.8 TFSI bensiini 160 hv 7,8 l/100km 28 630,2.0 FSI bensiini aut. M aa ha nt uo ja au to -s pa n oy . HYVINKÄÄ Oy Autokuvio Ab 010 555 2800. JOENSUU Veljekset Laakkonen Oy (013) 163 41. Vakiovarusteet: ESP-ajonvakautusjärjestelmä, ABS/EBV+ESBS, ilmastointi, vakionopeuden säädin, ajotietokone, integroitu radio/CD/MP3 -soitin AUX-liitännällä, 6 kaiutinta, kauko-ohjattu keskuslukitus, sähköikkunat, pöydät takamatkustajille, kattokaiteet, säädettävät takaistuimet, 635 litran tavaratila, sumuvalot, rengaspainetunnistin, täyssinkitty turvakori, etuturvatyynyt, sivuturvatyynyt ja turvaverhot, Isofix-lastenistuinkiinnitys, täydet 5 tähteä EURO NCAP törmäystestissä s e a t