Mobilisti Senior 4/2018 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

Ajoneuvohistoriallinen aikakauslehti | 2018 | 13, 00 € 4 Retkeilyajojen alkua Mitä mieltä maastaviennistä. Autollekin DNA-tunnus. Paljon kuvatalkoita. MOBILISTI No
Berliinissä 42 Gutbrod Superior 44 Saab-tilastoja 48 Pohjanmaan perinnealbumista 52 Autokeskus ja Dodge 56 Kuvatalkoot 66 Tieturistin opas 70 Adler-asiaa 72 Kromausta Loimaalta 74 Lukijoilta 78 Armstrong-Siddeley Hurricane 82 Lasten autokuvasto Mobilisti Senior 4/48 . Kunhan auton omistaja on maksanut ehjästä peilistä kirveleviä, voi hänkin löytää itsensä ajattelemasta laillani. Harvinaisen värikuvan otti Art Wirmola. Rolls-Royce 1920-24. 09-2727 100 fax 09-2727 1027 e-mail: senior@mobilisti.fi TOIMITUKSEN OSOITE Niittyläntie 11 00620 Helsinki PÄÄTOIMITTAJA Kai L. Puhkuuhan Phaeton kuljettaja-ystävällisyyksiä mitä ei muista vastaavanhintaisista vaihtoautoista löydä. Lehti ilmestyy vuonna 2018 4.12. Sisältö KUSTANTAJA Kustannus Oy Mobilisti Niittyläntie 11 00620 Helsinki puh. 3 MOBILISTI MOBILISTI Ajoneuvohistoriallinen aikakauslehti 3/2018 Pahanteon onni. Sekään ei näemmä ole turvallisuuden tae, joku sai nimittäin ilonsa potkimalla rikki auton ulkopeilin. Mielestäni aika olisi kypsä Ruotsissa jo toteutetulle tarpeelle nopeuttaa selvästi erikoisten ja harvinaisten ajoneuvojen pääsyä esisuojeltavien, tulevien klassikoiden luokkaan. P uolituttu joutui kuukaudeksi putkiremonttievakkoon ja siirsi arkiautonsa poissaolonsa ajaksi kadulle, asuihan hän sentään kylämäisellä alueella. Lehti ei vastaa sisältönsä virheettömyydestä. Sisältö Mobilisti Senior 3/18 . 3. Tiedän olevani vähemmistössä, ”autot on tehty ajettavaksi”, hokenee enemmistö. Bremer 0400 799 730 GRAAFIKKO Valtteri ”Vote” Mertalo PAINOPAIKKA Hämeen Kirjapaino Oy, Tampere ISSN 1457-6988 PANKKI NORDEA FI80 1025 3000 2143 15 . Itse nauttisin tuollaisesta vain vapaalla, arkiajot liikkuisin visusti tavallisella kulutusautolla. Matti Ouvinen 4 Retkeilyajojen alkuhämäristä 10 Vireja Sysi Suomesta 14 Vaimoke-elokuvan Chrysler 16 Katoavia lukuja 19 Pilot on sentään V8 20 Uutisia ja mietteitä 28 Opel Kapitän 1951-53 30 K.L.B. Kai L. Ei malli täysi pettymys ollut, mutta tämä sisältä ylellinen harmaavarpunen ei kai silti suuria myynyt. Tämä kadun ainoa ilkivallan kohteeksi joutunut oli VW-tehtaan kaikkien aikojen kallein vakioauto, uutena luokkaa 170 000 euroa maksanut Phaeton. Vasemmalla "borsa" päässä Kai Merikanto, lippis päässä Fred Geitel ja poika punavihreässä vilapaidassa Peter Geitel. Suomeen ei kahta kolmea useampaa tuotu, mutta sittemmin tätä pilkkahintaista mallia on jälkituotu Saksasta vähintään kymmeniä. Tapahtuuko se ehkä museoajoneuvo-tyyppisillä ehdoilla, sisältäen rajatumman arkikäytön, on neuvotteluasia. Ensisijainen tavoitteemme on saada aikaan keskustelua, tietojen ja mielipiteiden vuorovaikutusta. Bremer Kannen kuva: Ensimmäiset SA-HK:n retkeilyajot toukokuussa 1959
kerran. K.L.B.. Mobilisti Senior 4/18 1959-1961 Suomen automobiili-historiallisen Klubin RETKEILYAJOT Meille muutamille ”oudoille” nuorille, jotka vaativat hillintää vanhojen autojen tuhoamisessa, välähti alkutalvella 1959 idea: pannaan pystyyn Lontoo-Brighton -ajoja jäljittelevä tapahtuma. Kesällä 2019 ajetaan Helsingissä nämä perinneajot nyt 60. Väliin on kasvanut uusi sukupolvi, jolle kanttiautot ovat hebreskaa. Heti ensimmäinen kerta löi itsensä läpi. 4 . Nämä houkutusrivit kohdistan heille. Väitän jopa, että täysin massamaisessa ajattelussa ,”vanha pitää romuttaa pois silmistä”, tapahtui selvä käänne
Miten toisin se nyt meneekään! Viherryin kateudesta katsellessani tätä nuorena edesmenneen autokauppias (Willys-nelivedot) Roland Sarlinin 1926 Chevroletia. Me nuoret järjestäjät olimme brittihengen lumoissa ja ahdasmielisiä. Ajalle tyypillinen tapaus. Sittemmin auton seikkaili Suomessa eri tahoilla ja löytyi uuteen harrastekäyttöön Uudenkaupungin museosta. Yritin käännyttää Jallua säästämään autoaan vain kesäkäyttöön, mutta hän jankkasi vastaan: ”Mitä, tämähän on kuin uusi, ajettukin vasta 40 000 km, tällä ajaa huoletta vielä pitkään.” Ei hajuakaan, mitä Chevylle sittemmin tapahtui. Täytyy muistaa, että imimme kaiken alan opin Ruotsista tai suoraan Englannista. Tuttu Saab-korjaamon asentaja, Jalmari Kouki, käytti tätä ympäri vuoden. Auton omisti Tekniikan Maailma -lehden Rauno Toivosen melko nuorena menehtynyt veli, Auno. 5 O sallistuin edesmenneen Pirjo-vaimoni kanssa 1927 Chryslerillani (BH-794) ensimmäisiin HelsinkiPorvoo-Helsinki -ajoihin. Mobilisti Senior 4/18 . Onneksi mielipiteemme nykyaikaistuivat hyvin nopeasti. Oheiset kuvat ovat siitä poikkeuksellisia, että Rainer Stolze tai Art Wirmola otti ne reitin varrelta retkeilyajojen ensimmäisinä vuosina. Se oli kuin uusi. Vanhoista sotia edeltäneistä Mersuista on aina piitattu. Sen jälkeen sitä on taas nähty harrastekäsissä – kiva juttu! Noiden vuosikymmenten vaihtuessa vankkumaton käsitys oli, että mitä vanhempi auto, sen arvokkaampi. Eräskin osallistui niin uudella autolla kuin 1939 Packardilla ja nyrpistelimme neniämme. Sinimusta, alkuperäisessä värissään ollut kuutoskoneinen 1930 Chevrolet. Niissä ei ollut muka mitään säästämisen arvoista. Lähtönumeromme olivat James-farkkutuotteen sponsoroimia ja taukopaikka oli Sipoon Östersundomin kartanon esipiha – johon valitettavasti jätimme niin syviä ajouria, ettei paikkaa enää sen jälkeen saatu käyttöön. Enemmistö säästyneistä kuvista kun on otettu lähtöpaikalta Helsingin Kauppatorilta. Muistelen jopa suuren tietäjä-ihanteemme, DI Jussi Juurikkalan opettaneen, että kunnon autoja ei enää tehty vuoden 1931 jälkeen, koska ne olivat massatuotannon aikaansaannoksia. Komea, autostaan syystäkin ylpeä Sarlin osasi myös pelleillä sen erikoisuuksilla – siitä kun pystyi taittamaan ohjauspyörän täysin sivuun. Yhtäältä se oli lähes pakkovaruste, joku mahakkaampi ei muuten olisi mahtunut ratin ja selkänojan väliin.
Mobilisti Senior 4/18 Tästä Adlerista kyselee sen Saksaan ostanut ja siellä entisöinyt omistaja edelleen taustatietoa. 6 . Jos tietoa yhä löytyy, välitämme ne mielellämme Saksaan.. Huhutaan, että auton omisti Kotkassa asunut henkilö, tarkistamattomasti myös eräs Kotkan romurallin alkuunpanijoita
Se seisoi silloin Utin lentokentän päävartion edessä. Eino oli yksi kolmesta Imatran Veijalaisen veljeksistä, joilla kaikilla oli silmää erikoisille autoille, eräälläkin avomallin Cadillacille, sille sittemmin rokkibändi Sleepy Sleepersin maskottiautona tunnetulle. Isä-Palmberg möi auton sittemmin Eino Veijalaiselle Imatralle. Ryntäsin sisälle utelemaan, kuka omisti niin upean auton. Mobilisti Senior 4/18 . Auto on tiemmä yhä tallessa.. Kerrottiin että Woikoski-tehtaan isäntä, Palmberg, Clas Palmbergin isä siis. Eino otti osaa useisiin Retkeilyajoihin etuvetoisella Adlerillaan. 7 Näin tämän silloin hopeanvärisen 1935-38 (?)Adler Sportin ensimmäisen kerran 11-kesäisenä
Tiedä sitten, missä nyt mennään.. 8 . Sillä hän osallistui useina vuosina alan tapahtumiin. Mobilisti Senior 4/18 Pasi Alin löysi tämän aika vähän ajetun Steyrin muistaakseni Lemulta
Kjellberg nautti päästessään kehumaan auton runsaita kilometrejä ja ratsupaikkaisia lokasuojia. 9 1960 Retkeilyajoissa kuvattu halpa ja merkityksetön britti-Ford, kuten silloin ajattelimme. Ford Prefectejä ei kuitenkaan tehty avomallisina kuin joku sata yksilöä. Se varmimmin muistettu punamusta yksilö löytyy Helsingin Konalasta, Boris Koreneffin kääpiöautomuseosta. Autoa nähtäneen tulevana kesänä Me ”ylipapit” lähes paheksuimme tämän auton esiintuontia. Kortteinen on entisöinyt sen takaisin kuvien asuun. Hänen kuoltuaan auto lahjoitettiin Pakulan Automuseoon ja on nyt – niin missä?. Tarunomaisen kestävän 1928-29 Reo Flying Cloudin oli uutena ostanut ekonomi Ossian Kjellberg, jolla oli autolleen lämmin entinen hevostalli Helsingin Tehtaankadun kerrostalon sisäpihalla. Mobilisti Senior 4/18 . Auton nykyinen omistaja, A. Näitä lienee tuotu Suomeen vain ne kaksi, jotka yhä ovat olemassa. Kuvan auto oli alkuperäisväriltään sammaleenvihreä. Saman auton osti Esko Rahkosen kokoelman päätöshuutokaupasta Eino Riihelä, joka möi sen Riihimäelle
Väliin on kasvanut uusi sukupolvi, jolle kanttiautot ovat hebreskaa. Mobilisti Senior 4/18 1959-1961 Suomen automobiili-historiallisen Klubin RETKEILYAJOT Meille muutamille ”oudoille” nuorille, jotka vaativat hillintää vanhojen autojen tuhoamisessa, välähti alkutalvella 1959 idea: pannaan pystyyn Lontoo-Brighton -ajoja jäljittelevä tapahtuma. K.L.B.. kerran. Nämä houkutusrivit kohdistan heille. Väitän jopa, että täysin massamaisessa ajattelussa ,”vanha pitää romuttaa pois silmistä”, tapahtui selvä käänne. Kesällä 2019 ajetaan Helsingissä nämä perinneajot nyt 60. 4 . Heti ensimmäinen kerta löi itsensä läpi
5 O sallistuin edesmenneen Pirjo-vaimoni kanssa 1927 Chryslerillani (BH-794) ensimmäisiin HelsinkiPorvoo-Helsinki -ajoihin. Tuttu Saab-korjaamon asentaja, Jalmari Kouki, käytti tätä ympäri vuoden. Sinimusta, alkuperäisessä värissään ollut kuutoskoneinen 1930 Chevrolet. Enemmistö säästyneistä kuvista kun on otettu lähtöpaikalta Helsingin Kauppatorilta. Ajalle tyypillinen tapaus. Yritin käännyttää Jallua säästämään autoaan vain kesäkäyttöön, mutta hän jankkasi vastaan: ”Mitä, tämähän on kuin uusi, ajettukin vasta 40 000 km, tällä ajaa huoletta vielä pitkään.” Ei hajuakaan, mitä Chevylle sittemmin tapahtui. Sen jälkeen sitä on taas nähty harrastekäsissä – kiva juttu! Noiden vuosikymmenten vaihtuessa vankkumaton käsitys oli, että mitä vanhempi auto, sen arvokkaampi. Yhtäältä se oli lähes pakkovaruste, joku mahakkaampi ei muuten olisi mahtunut ratin ja selkänojan väliin.. Komea, autostaan syystäkin ylpeä Sarlin osasi myös pelleillä sen erikoisuuksilla – siitä kun pystyi taittamaan ohjauspyörän täysin sivuun. Miten toisin se nyt meneekään! Viherryin kateudesta katsellessani tätä nuorena edesmenneen autokauppias (Willys-nelivedot) Roland Sarlinin 1926 Chevroletia. Mobilisti Senior 4/18 . Me nuoret järjestäjät olimme brittihengen lumoissa ja ahdasmielisiä. Oheiset kuvat ovat siitä poikkeuksellisia, että Rainer Stolze tai Art Wirmola otti ne reitin varrelta retkeilyajojen ensimmäisinä vuosina. Se oli kuin uusi. Niissä ei ollut muka mitään säästämisen arvoista. Vanhoista sotia edeltäneistä Mersuista on aina piitattu. Auton omisti Tekniikan Maailma -lehden Rauno Toivosen melko nuorena menehtynyt veli, Auno. Täytyy muistaa, että imimme kaiken alan opin Ruotsista tai suoraan Englannista. Eräskin osallistui niin uudella autolla kuin 1939 Packardilla ja nyrpistelimme neniämme. Sittemmin auton seikkaili Suomessa eri tahoilla ja löytyi uuteen harrastekäyttöön Uudenkaupungin museosta. Lähtönumeromme olivat James-farkkutuotteen sponsoroimia ja taukopaikka oli Sipoon Östersundomin kartanon esipiha – johon valitettavasti jätimme niin syviä ajouria, ettei paikkaa enää sen jälkeen saatu käyttöön. Onneksi mielipiteemme nykyaikaistuivat hyvin nopeasti. Muistelen jopa suuren tietäjä-ihanteemme, DI Jussi Juurikkalan opettaneen, että kunnon autoja ei enää tehty vuoden 1931 jälkeen, koska ne olivat massatuotannon aikaansaannoksia
Jos tietoa yhä löytyy, välitämme ne mielellämme Saksaan.. 6 . Huhutaan, että auton omisti Kotkassa asunut henkilö, tarkistamattomasti myös eräs Kotkan romurallin alkuunpanijoita. Mobilisti Senior 4/18 Tästä Adlerista kyselee sen Saksaan ostanut ja siellä entisöinyt omistaja edelleen taustatietoa
Auto on tiemmä yhä tallessa.. Mobilisti Senior 4/18 . 7 Näin tämän silloin hopeanvärisen 1935-38 (?)Adler Sportin ensimmäisen kerran 11-kesäisenä. Olavi otti osaa useisiin Retkeilyajoihin etuvetoisella Adlerillaan. Se seisoi silloin Utin lentokentän päävartion edessä. Ryntäsin sisälle utelemaan, kuka omisti niin upean auton. Olavi oli yksi kolmesta Imatran Veijalaisen veljeksistä, joilla kaikilla oli silmää erikoisille autoille, eräälläkin avomallin Cadillacille, sille sittemmin rokkibändi Sleepy Sleepersin maskottiautona tunnetulle. Kerrottiin että Woikoski-tehtaan isäntä, Palmberg, Clas Palmbergin isä siis. Isä-Palmberg möi auton sittemmin Olavi Veijalaiselle Imatralle
Sillä hän osallistui useina vuosina alan tapahtumiin. Mobilisti Senior 4/18 Pasi Alin löysi tämän aika vähän ajetun Steyrin muistaakseni Lemulta. 8 . Tiedä sitten, missä nyt mennään.
Kjellberg nautti päästessään kehumaan auton runsaita kilometrejä ja ratsupaikkaisia lokasuojia. Hänen kuoltuaan auto lahjoitettiin Pakulan Automuseoon ja on nyt – niin missä?. Tarunomaisen kestävän 1928-29 Reo Flying Cloudin oli uutena ostanut ekonomi Ossian Kjellberg, jolla oli autolleen lämmin entinen hevostalli Helsingin Tehtaankadun kerrostalon sisäpihalla. Auton nykyinen omistaja, A. Saman auton osti Esko Rahkosen kokoelman päätöshuutokaupasta Eino Riihelä, joka möi sen Riihimäelle. Kuvan auto oli alkuperäisväriltään sammaleenvihreä. Autoa nähtäneen tulevana kesänä Me ”ylipapit” lähes paheksuimme tämän auton esiintuontia. Ford Prefectejä ei kuitenkaan tehty avomallisina kuin joku sata yksilöä. Se varmimmin muistettu punamusta yksilö löytyy Helsingin Konalasta, Boris Koreneffin kääpiöautomuseosta. Näitä lienee tuotu Suomeen vain ne kaksi, jotka yhä ovat olemassa. Kortteinen on entisöinyt sen takaisin kuvien asuun. 9 1960 Retkeilyajoissa kuvattu halpa ja merkityksetön britti-Ford, kuten silloin ajattelimme. Mobilisti Senior 4/18
Korpivaara Oy:n Terhi-perämoottoreita taidettiin soimata kotimaisen työn laadun aliarvostamisen turvin, mutta nimi on monelle yhä tuttu. Klaukkalan huutokauppatalo Elegantik hoiti 2014 menehtyneen avaustajaystäväni Rainer Stolzen kuolinpesän ulosmyynnin. K.L.B. Aina 1960-80-luvuille saakka ulkomailta ei saatu mitä tahansa, kuten nyt. 10 . Lehtitalomme rikastutti siis loppusummaan valtiotamme ostamalla sieltä satojen eurojen edestä esitteitä ja valokuvia negoineen. Tarvetta piti yrittää siis tyydyttää kotimaisin eväin. Vire ja Sysy ovat kaksi esimerkkiä sellaisista. Näyttävä neliväripainettu Vire-esitekin on sitä esiintymää.. Toisin kävi Vire-perämoottorin, joka jäi valtakansalle tuntemattomaksi. Mobilisti Senior 4/18 Kotimaisuus ja suhtautuminen Laadullisesti hyväksyttyjä tuotteitakin on, vaikkapa Valmetin traktorit. Ikävä kyllä, monia kotimaisia moottorimaailman keksintöjä on kuitenkin jäänyt unohduksiin
Mobilisti Senior 4/18 . 11 Haistanko epäreiluutta?
Mobilisti Senior 4/18 Vuonna 1953 tarjolla ollutta Sysy-polkupyörämoottoria valmisti Auto-Koneistamo Oy Helsingin Lemuntiellä. Espoon Automuseon Jussi Muotiala on lyömätön aihekentän tuntija, mikäli joku kaipaa lisätietoa. Yhtäältä nämä puolihuvittavat polkupyörään pultattavat apulaite-papattajat ovat enää varjoilmentymä takavuosilta, toisaalta sotien jälkeisenä aikana niiden tiimoilla nähtiin paljon yrityshenkeä, josta kumpuavaa tietoa ei saisi päästää unohtumaan – näinä hiirenhiljaisina sähköpyörien aikana.. Miten luotettavasti laite päivittäiskäytössä yleensäkään toimi. Muistanko oikein, että firman takana oli eräs suomalaisen autotekniikan vahva nimi, Wäinö Kuusijärvi ja poikansa Heikki. Kuka Lemuntiellä keksi idean valmistaa näitä, oliko kaikki omaa suunnittelua, vaiko maailmalta kopioitua. 12
Voidaan teettää mittojen mukaan. MC1600: Monikäyttörasva jarruihin, kestää lämpöä, ei jähmety pakkasella, ei vahingoita kumiosia, kestää vesija suolasumutusta. HICLONE: Pyörrekiihdytin parantaa moottorin sylinterintäytöstä, lisää tehoa ja kiihtyvyyttä, vähentää kulutusta. GASTESTER: Pakokaasutesteri kaasuttimien säätöön ja testaukseen. Saatavana valmiina moniin autoihin. Harrastajaystävällinen hintataso. RESURS: Moottorin ja voimansiirtolaitteiden kunnostusaine toimii osia purkamatta, Vähentää kitkaa, pienentää kulumista, parantaa taloudellisuutta. Tilaa tuotteet www.kaasutinexpertti.fi Kysy lisää: kurki-suonio@kolumbus.fi tai +358 50 523 8951 Senior-työpohja_20032014.indd 2 6/8/17 11:21 AM LK ja LT -mainossivu.indd 83 8/22/18 10:45 AM. PULSTAR: Pulssisytyttimille pienempi kulutus, parempi teho, puhtaammat päästöt. LähiTapiola johtava museoajoneuvojen vakuuttaja Suomessa jo yli 30 vuotta. Uusimman teknologian Nanodrive-öljyt tämän päivän autoihin. Pa lv el un ta rj oa ja t: Lä hi Ta pi ol a Ke sk in äi ne n Va ku ut us yh tiö , Lä hi Ta pi ol an al ue yh tiö t TULOKSET PUHUVAT NYT! EVANS: Vedetön jäähdytysneste, kiehuu vasta 180º C, ei jäädy, ei ruostuta, ei tarvitse vaihtaa. TRAKRITE: Edulliset pyörien suuntauksen testauslaitteet. ITG: Öljyttävä avosoluvaahtosuodatin on pestävä. MUISTATHAN HUOLEHTIA HYVIN KAIKKIEN RAKKAITTESI VAKUUTUSTURVASTA. Mobilisti Senior 4/18 . Kysy lisää lähimmästä LähiTapiolan toimistosta. 13 Kattava vakuutusturva ja valinnanvaraa eri tilanteisiin. Kysy myös Colortune-testitulppaa lasi-ikkunalla. MC1000: Metallia pinnoittava rasva laakereille ja liukupinnoille. MILLERS OILS: Aikakauden vaatimusten mukaiset yksiasteöljyt ja moniasteöljyt klassikkoajoneuvoihin
Raul Valkila Agronomi ja kartanonherra Esko Latva, jota esittää Tauno Palo, on varakas poikamies. Mobilisti Senior 4/18 -elokuvan 1929-1930 Chrysler Imperial Roadster Hilja Valtosen samannimiseen kirjaan perustuva elokuva Vaimoke esitettiin teattereissa keväällä 1936. Moottorina Imperialeissa oli 5,1-litrainen 6-sylinterinen Red Head -sivuventtiilimoottori, teholtaan joko 100 tai 112 hv, roadsterissa jälkimmäinen.. Chrysler Imperial Roadster L-80 Locke vuosimallia 1929 tai 1930 on hyvin erikoinen ja ansaitsee tulla huomioiduiksi. Takaviistokuva paljastaa auton virtaviivaiset linjat. Ohjaajana toimi Valentin Vaala. Locke valmisti kahta eri roadster-korityyppiä, joista perinteisempi pohjautui vuosikertaan 1928. Varallisuus käy erityisesti ilmi kulkuneuvon valinnassa. Ajoneuvoharrastajan näkökulmasta huomion varastaa erikoiskorinen Chrysler Imperial. 14 . Pääosaparia näyttelivät aikansa ehdottomat suurtähdet Tauno Palo ja Ansa Ikonen. Elokuvan auton kori on urheilullisempaa tyyppiä, jossa kylkipokkaus alkaa edestä ja viettää virtaviivaisesti alas auton takaosaan. Vuoden 1928 päivityksessä mallin lisämerkinnäksi tuli kirjain L. Numero 80 tarkoitti, että autolla voitiin huoletta ylläpitää 80 tuntimailin matkanopeuksia (129km/h). Luvussa voi mahdollisesti olla mukana molemmat roadster-tyypit, joten tuotantomäärä saattaa olla jopa pienempi. Tätä korityyppiä valmistui joidenkin tietolähteiden mukaan vain 401 kpl. Korityypin valmisti Locke Body Company New Yorkin osavaltiosta. Vuonna 1926 Walter P. Vuotta myöhemmin Chryslerin Imperialia tarjottiin kahdeksalla eri korimallilla ja lisäksi erikoiskoreja sai tilauksesta sellaisilta kuuluisilta nimiltä kuin Locke, LeBaron ja Dietrich. Tätä kirjoitettaessa on tullut tietoon, että kyseinen auto tai sen osia on yhä olemassa. Chrysler julkisti Chrysler-malliston huipulle Imperialin kilpailemaan Cadillacin ja Lincolnin kanssa
Tie noudattelee samoja linjauksia vielä tänäkin päivänä. Tuore hääpari suuntaa häämatkalle Puumalan ja Varkauden kautta Kuopion Hotelli Atlakseen. Esko Viskari Orivedeltä on saanut pelastettua noin puolet kuvien autosta. 1929-1930 Imperialeja valmistui yhteensä noin 2 900 kpl tarkkaa lukumäärää ei tiedetä. Vuonna 1930 valmistunut Atlas oli suuri nähtävyys. Mobilisti Senior 4/18 . Vuonna 1913 valmistuneen rautatieaseman suunnittelivat Eliel Saarinen ja Herman Gesellius.. Aikanaan se oli varsin suosittu kuvauskohde matkailijoille. Puijon vanha näköalatorni purettiin vuonna 1963. Tuotantovuosi 1930 oli lyhyt, koska täysin uusi Imperial esiteltiin jo seuraavana vuonna. Torin laidalla sijaitseva hotelli tunnetaan nykyään nimellä Cumulus City Keskusta. Irrotettavat ikkunasufletit ovat välttämätön lisä ympärivuotiseen ajoon. Korierikoisuuksiin kuuluu myös golfbägille räätälöity tila matkustamon takana. Lopussa käydään Viipurissa asti. Sille on oma luukkunsa oven ja takalokasuojan välissä korin kyljessä. Auton konepeiton reunassa oleva lovi on samantyylinen kuin aikakauden Vauxhalleissa. Ulkoisesti 1929ja 1930-mallit ovat samanlaisia, koska käytännössä 1929-mallin tuotantoa jatkettiin vuoden 1930 puolelle. Paikka on pari kilometriä elokuvassa nähdyltä Espoon tuomiokirkolta, jossa hääpari vihittiin. 15 Roadster-korinen Imperial on maksanut uutena yli neljä kertaa enemmän kuin Fordin A-mallin Roadster. (K.L.B.) Kohtaus (vas.), jossa ajetaan kilpaa junaa vastaan on kuvattu Hansatiellä Espoon keskustasta Kauklahtea kohti mentäessä
K.L.B.. Lainaan siitä Martti Wirtasen seikkaperäisen yhteenvedon autojen vuotuisista tuontimääristä Suomeen. Salo, sittemmin TM-lehden päätoimittaja, korjasi tajuttavalle suomenkielelle. Olin itse vahvasti mukana tuonaikaisen lehden synnyssä ja tein siihen ”K-L kuuntelee” -otsikon alla julkaistuja jutunpätkiä, joita Mauri J. 16 . Mobilisti Senior 4/18 Katoavia lukuja Uuslöysin tallentamani vuoden 1967 SA-HK:n Automobiili-lehden
Mobilisti Senior 4/18 . Wirtanen oli lehdentekovuonna 1967 lähellä piirejä, joilta yhä sai uskottavia tuontilukuja, nimittäin herroja Toivo A. Nyt jo edesmennyt M. Vuotta myöhemmin 586 kpl Auto-Via Oy:n tuomana, 1 075 kpl vuonna 1928 ja 1 129 kpl vuonna 1929. 17 O n tietysti itsekästä kommentoida heti kärkeen Chryslerin tuontimääriä. Nieminen ja Harry S. Uutena tuotuja Chryslerin 1925-29 malleja, aihiot mukaan laskien, on Suomessa jäljellä ehkä 30 kpl. Tänä päivänä 2 658:sta autosta on jäljellä jotkut 1 %, puhutaan siis harvinaisuuksista. Siinä sopassa kun ikämiestason harrastajien halut osallistua tuppaavat ymmärrettävästi hyytymään.. Retkeilyajot. Nyt jos koska, tulisi saada näitä alkuvuosien autoja esiin omassa sarjassaan, ei 200 km/h kiitävien muskeliautojen seassa kuin armosta. Kesällä 2019 ajetaan SA-HK:n järjestämänä 60. Laatuvaunu Oy kipusi maahantuojaksi 1936 alkaen. Vaikka se oli aikansa halvin kuutosChrysler, tehtiin niitä USA:ssa tarkistamattomasti vain 136 kpl. Puolustaudun sillä, että 1957 elokuussa ostamani kaikkien aikojen ensimmäinen vanha-auto, Chrysler ”62”, on minulla yhä. Luku selittyy sillä, että auto on tehty mallisarjan viimeisten joukossa ja siihen on lähes ympätty osat mitä kokoonpanonauhalle jäi. Nieminen (eivät sukua), jotka yhdessä muodostivat suomalaisen Chryslertuonnin ydinkaksikon aina 60-luvun vuosiin asti. Wirtasen esiin kaivamien tietojen mukaan mallia saatiin maahan 136 kpl vuonna 1926, maahantuojana Hans Koch Oy
Mobilisti Senior 4/18 Tämä 1928 Chrysler Roadster saattaa olla yksi kolmesta samanlaisesta, joista otettiin aikoinaan yhteiskuva kotimaisella jääradalla. Vielä on toivoa että seuraava sukupolvi ottaa nämä hukkakaura-ikäiset suitsiinsa.. Autot olivat sen ajan kovien automiesten omistuksessa ja mukana kaikissa silloisissa kilvanajoissa, joten vain yksi säästyi tähän päivään asti. kuvat: Mika Jaakkola Salaman romiksella Porvoossa, Kouvolaan johtavan maantien alkupäässä vuonna 1971. Kasan lähes keskellä 1949-50 Chevrolet Delivery pakettiauto. Kuvan ottamisen jälkeen auto myytiin Tuukka Perkoilalle Kangasalalle, sikäläisen mobilistikerhon puheenjohtajalle, joka on mm. 18 . Auto nähtiin aikoinaan aivan ensimmäisissä SA-HK:n ajotapahtumissa, kuskinaan eräs Wärtsilän ammattikuljettaja. Niiden tuontimäärä Suomeen uusina, mahtoiko olla 2-3 enempää. Kanttiautot puuttuvat kuvasta, mutta ne lienee tuossa vaiheessa jo pilkottu hevoskärryiksi. entisöinyt äärimmäisen repaleisen 1952 Opel Kapitänin uudenveroiseksi. Alla: Edellisnumerossa esitelty 1927 Studebaker on ollut samalla omistajalla vuodet 1957-2017. Häneltä Chrysler siirtyi 60-luvun lopulla itäiselle Uudellemaalle. Yhdellä katseella selviää, mitä tuolloin eniten survottiin romusilpuksi, itä-autoja
Jossakin on 3 kannenpulttia vähemmän kuin toisessa, jossakin kaksi vesipumppua. Omasta mielestäni V8-Hopassa ei ole muuta sähäkkää kuin meluisa alkukiihdytys. 19 PILOT ON SENTÄÄN FORD 1948 Ford Pilotin entisöinnissä saavutettiin vaihe, jossa kori on asennettu rungolle ja moottoritila on äärimmäisen hyvin esillä. Jos, anna kuulua vastalauseita. Onhan Ford ilmeisen ylivoimaisesti maailman, ja myös Suomen, harrastetuin merkki.. Bremer P ilottimme 85-heppainen moottori osoittautui auton alkuperäiseksi. Liekö sitten totta vai tarua. En malta olla hieman ravistelematta sivuventtiili Ford V8-myyttiä hyvässä ja pahassa. Se oli poraamaton, jopa männät kelpasivat jatkoon. Oli jäänyt pakkasilla vettä koneen vesitilaan. Miksi Ford V8 on altis ylikuumenemiselle. Edesmennyt Fred Geitel muistutti useasti Waldemar Lahtisesta, siinä oli todellinen osaaja; purki ja kokosi 30-luvulla näytöksissä Ford V8 -koneen 20 minuutissa! Pitäisikö siis uskoa, että V8 Ford on korjattavaksi maailman helpoin kone. Mobilisti Senior 4/18 . Se löytyi irrallaan ja puolittain sattumalta hämeenlinnalaisen Alpo Ojaniemen ladosta. Sehän pitää melkein niitata paikalleen koneen ollessa edestä vapaa. Hetkiä ennen osien noutamista ilmeni, että lohkon alareunoissa oli molemmin puolin halkeama. Kinuttava lainaksi sytytyksen säätöpukkia Kauko Latvalta tai Onni Tuomiselta Autoharrasteesta. Oli haravoitava esille heitä harvoja sivuventtiiliosaajia. Kai L. Virranjakaja, laturi, jäähdytin ja paljon muuta puuttui yhä. Niitä jouduin ostamaan käytettyinä useampiakin, kunnes löytyi korjauskelpoisia. Miksi Fordyhtiö yleensäkin teki moottoreitaan päällisin puolin samanlaisina, mutta lisäkaluiltaan ja mitoiltaan erilaisina. Miinuspuolista harva kuin puhuisi, mahtavasta bensankulutuksesta tai moottorin kulumisnopeudesta Ärsytinkö nyt rakentavasti jotakuta. Joku käyttää Lucasin sähkö-osia, toisissa on alumiinikansi, toisissa ei. Ei-Ford harrastajan silmin, jota syvästi olen ollut, V8 Fordin sytytyksen säätö on ihan pipi ratkaisu. Tuli ihan ikävä GM-autojen rivikuutosia. Risto Pöyhönen juotti ne hopealla umpeen, tiedä sitten miten korjaus pitää. Katinmarjat! Kysymyksiä riittää: Miksi vesiletkut ovat kummalliset, päistään läpimitoiltaan erilaiset. Nekin piti tilata Australiasta asti. Tuli paljon hukka-ajoa ja arviot ylittävää rahanmenoa. Kaasuttimetkin vaihtelevat, joissakin on Solex, toisissa lukee ”Ford”. Löytyisikö lukijoistamme talkoohenkeä, jolla saisimme kyhättyä kokoon eri maiden Ford moottorien tunnistettavuudet, vai onko niistä kertova yhteenveto tai osien vaihtokelpoisuuslistaus jo olemassa. Miksi on oltava erikseen Englannin Ford V8, Ranskan Ford V8, Saksan ja USA:n Ford V8. Koneistukset maksoivat 1 200 euroa. Ei sinne asennuksen jälkeen jää säädöille edes tilaa. Kun näitä kerroin, eräskin Ford V8 -tuntija totesi, että tehtaan jäljiltä sylinterin seinämät on kovakromattu kestäviksi, mutta jokaisen porauksen jälkeen kone väljenee nopeasti. Kampiakselin päätylaakeri oli syönyt itsensä piloille ja akselin runkolaakeripinta piti täyttää ja hioa uudelleen, jne
Sama korinvaihdon kirous on langetettu myös monille muille, etenkin Mercedes-Benz autoille. Pelin henki oli aika häpeilemättömästi ”kaikkea mikä myy”. Englannissa säilyy rekisterikilpien tunnistettavuus ikuisesti?. . Auton myynnin ehtona oli kai purku. Otin tämän kuvan talvella 1977 jossakin Lieksan tuntumissa, paikassa, jonka nimi oli Porokylä. Pakko myöntää, siinä haisi kyllä trokarin rahanhimo. Oli joku britti jättänyt avomallisen Armstrong-Siddeley Hurricanensa niille sijoilleen, ilmeisesti heilansa kotipihalle. Joskus on ulkomailta erikseen hankittu avokori nostettu jopa vanhan ambulanssi-alustan päälle. 20 . Toisaalta kenenkään silmään häiritsevästi pistämättömät korimuutokset ovat peruuttamattomasti syvintä syntiä. Näen moisessa moottori-kerettiläisyydessä senkin hyvän puolen, että auto julkisesti esiintyessään voi saada jonkun kertomaan: ”Hei, minulla on tuollaiseen ihan alkuperäinen moottori jouten”. Syyskuussa pidettiin Saksassa vanhojen ajoneuvojen tapaaminen Furstenfeldnimisessä pitäjässä, jossakin keskitysleireistään muistetun Dachaun lähellä. Saati tilanne, että erittäin vaikeasti tai kalliisti korjattavassa oleva moottori vaihdetaan hengeltään samanlaiseen, mutta ei-ihan-alkuperäiseen – voi hirvitys! Miten ajattelenkaan kymmeniä jopa 60-luvun DKW/ Auto Union yksilöitä, joiden nokalle istuisi vaivatta Wartburgin moottori – johon yhä saa osia ja tietoapua. SA-HK:n jäsenlehden nimeksi aikoinaan joku ehdotti sanaa Hyrysysy, joka oli ehdolla Auto-sanan suomenkieliseksi korvaajaksi. Vanhojen koneiden harrastajien jäsenlehden nimi on samalla tavalla tarkoituksellisen kalevalainen, Woimansiirrin. Vaikka tässä syntisessä siitosautossa on nyt siis 100 % oikeanlainen avokori ja muutostyö osaavasti muutettuna, tapaus pysyy ennallaan. Ajojen luokkajako painottui ryhmiin Dragsterit ja Hot Rodit, Grand Prix autot ja ennen sotia tehdyt kilpa-autot. Mobilisti Senior 4/18 Uutisia&kuultua . Silti veikkaan räikeiden tapausten määrän jäävän yhden käden sormin laskettavaksi. . Lehti on ollut jo kotvan lähes yksinomaan nelivärinen. Idean isä oli Motorworld-messuketju, joka kalastelee harrastajia mukaan kaikilta aatesuunnilta. Ellen ihan väärin ole tajunnut, tuon saman auton kori istuu nyt eräässä tamperelaisessa avomallin Armstrong Siddeley ”Hurricanessa” – vallan siis kamalaa: korinvaihto avoautossa, josta SA-HK ensimmäisenä kiirehti toteamaan ”siitä ei sitten koskaan tule museoautoa”. Kun kerroin näkemästäni silloisen työmaani Moottori-lehden ( jonka ainoa toimittaja olin) sivuilla, johan alkoi tapahtua: Joensuun tulli kiiruhti salamana paikalle tutkimaan tätä vakavaa luvatonta auton maahantuontia. Saatikka Jalta (Fiat kone), NSU Wankel, joku hankalampi Fiat (Ladan kone?). Vuonna 2018 ei käy järkeen. Auto meni tullille, jonka silloisia ykköstehtäviä oli estää ”romun” pääsy arkiliikenteeseen. Ei tarvitse olla edes satua. Suomessa saa nykyisin kilpiin ja kansan silmissä ainakin museoauton statukseen autoja, joissa ei ole edes lokasuojia
. . Ford Fiesta oli Fordmyynniltä ovela nimikaappaus. On kuulemma kulkeva ja komia. Hyvinkää-Lahti tien varrelle taasen rakennetaan täyskokoista lentokenttää. Se toinen miete: jos tuo auto ilmaantuisi maamme itäkonnuille, siitä revittäisiin ensimmäisenä sen menoa kaiketi haittaavat etulokasuojat huuthiiteen. MercedesBenzin mainos irvailee sattuvasti nykyajalle. Suomeen on tuotu avomallinen, 7-hengen 1927 Hudson. Sade ei kuitenkaan estänyt tätä avolavaksi muutettua entistä neliovista avokorista Ford 192829 Amallia ilmaantumasta paikalle. On puhuttelevan komea yhteistalli, omat linja-autotallenteet ja kerholehti Vellamobiili. Sinne tulee uusi ”Keimola”, ison luokan kilpa-areena. On saatu aikaan mittava ja aina takuuonnistunut Jokimaan rompetoripäivä – olkoonkin että tavara siellä on leijonahengeltään sitä tuttua kirpputorikrääsää. Merkkipäiviä nämäkin: ensimmäinen V8 Audi täytti 30 vuotta, Morgan Plus 8 50 vuotta, NSU Sport Prinz 60 vuotta. . Niin myös illan keskustelutilaisuudessa, jossa pääsimme rennosti juttelemaan auton luojan, professori Ernst Fialan kanssa. Juu, juu, luulen kuulevani toisinajattelijoiden teilaavat aatokset. Nyt tämä ilmiselvä ikikakara täytti 90 vuotta – no, perässä tullaan. Mutta kyllä se ainakin nostaisi auton haluttavuusarvoa. . Pitihän minunkin sinne lähteä kuten aina ennenkin, mutta sadetta oli luvattu kaatamalla. GM ehkä unohti hankkia yksinoikeuden sanaan (1953 Oldsmobile Fiesta), joten Ford nappasi sen käyttöönsä. Ajaessani Kausalan ohi, olen ihmetellyt mitä ihmettä siellä oikein raivataan ja isosti. . Oldtimer Markt -lehti kertoo uudesta ta. . Kun ensimmäinen VW Golf esiteltiin – se oli kai 1974 suomalaisille autoja liikennetoimittajille, olin mukana. Olisiko niin, että mietiskelevä tai luova puuhailu autojen parissa pidentää ikää. Hienoa kuultavaa. Saksalaisia soimataan huumorintajuttomiksi, mutta osaavat hekin joskus yllättää. . Mobilisti Senior 4/18 . Päijät-Hämeen mobilisteilla on aina ollut ruutia hihoissa. Sen sivuilta kaappasin tämän heinäkuisen kuvan Vääksyn Mobilisti-illasta. Kahta ajatusuomaa en silti pysty kiertämään: miten olisi tuollaisen palautus takaisin 4-5 hengen henkilöautoksi. 21 Uutisia&kuultua . Nyt tiedän
Siinä kaveri kehui autonsa ajovalojen heijastimien säilyvän moitteettomina, koska hän kiillottaa ne tavallisella hopean kiillotusaineella. Kumpi olikaan ensin. Kodin Kuvalehdestä luin Turun Mynämäen vanhan huoltoaseman saaneen uutta eloa. Olkoonkin, että nokalla on viritetty V8, miten tuollainen voi osallistua kilvanajoon hippiäisluokan keveiden kanssa. . Saman nixmanni-lehden lukijoista löytyi kiukkuisia VW Lupo -mallin puolustajia. Puhuinko taas pötyä. Toisaalta, jotkut alikokoiset autot saattavat tehdä jopa poikkeuksen, kuten vaikkapa Renault Twingo, jolle ilmiselvästi kertyy vauhdilla keräilyarvoa. Vaikka vara-autoksi joku ajoissa talteen otettu orastava keräilymalli. Hyvänä esimerkkinä käy mm. Yksi sellainen on ”Continuation Cars”. Lisätietoja: www. Tässä on kai taas sivistäydyttävä lisää ja opittava uusia alan muotitermejä. No, hiukan houkuttaa epäillä, että sekin ”maaherran entinen” on todellisuudessa joku Ruotsissa 7-hengen autoksi jatkettu taksi. Ilmeisesti Klassikkosana on jo niin peruuttamattomasti imuroitu tarkoittamaan kaikkea vanhaa, että piti keksiä uusi kuvaamaan sammumatonta viehätysvoimaa ja haluttavuutta. . Hinta: 3 miljoonaa euroa. Eihän Suomi-poika koskaan sitä halvinta ja pienintä osta – luulevat vielä köyhäksi. Yhtä kaikki, Lupo on tainnut jäädä Suomessa aika sivustakatsojaksi. Lukijat kehuivat pärjäävänsä 3-3,5 litralla. . Nyt niitä valmistetaan uudelleen 25 kpl sarja. Sama suomalainen ”edistyneisyys” on käynyt toteen niin Marskin 1939 Imperialin kanssa (sahattiin avolavaksi). Mutta mökeissä, takana synkimmän kuusimetsän, sillä ei ole mitään merkitystä. Se myös näkyy ja tuntuu kysynnässä. Saksassa ilmaantui taannoin olkipaalien seasta hyväkuntoinen sellainen, mutta yleisö tuskin huomasi sitä. Lapin maaherran entisen 7-hengen Chevrolet-virka-auton kohdalla. . Se, että muutamina, aika tarkasti määriteltävinä vuosina uudet autot ruostuivat nopeammin. Mobilisti Senior 4/18 Uutisia&kuultua vasta elvyttää himmentynyt maalipinta ja jopa poistaa naarmut. Oli toimittaja mennyt kertomaan, että koeajossa Lupo vei 4,7 litraa sadalla kilometrillä. Pian kävi ilmi että autot ruostuivat silmissä samalla kun alihankkijaosien laatu ja kestävyys laski. Erityisesti tämä suhteeton säästökuuri vahingoitti tiettyjen vuosien Golf-malleja. VW-tehdas värväsi aikoinaan GM:llä mainetta saavuttaneen kustannus-pyövelin, Ignacio Lopezin, asialle. Jos ko. Toinen saman lehden lukijat-kirje pani miettimään. Ja vielä se, että auto oli Suomesta! . Bond-elokuvista tuttu Aston Martin DB5. 1938 Chevrolet todella olisi tehtaan tekemä, tuotantomäärät liikkuisivat muutamissa sadoissa. Kuten on nähty, matka hylkytason pelastetusta nousevaksi halutuksi voi olla yllättävän lyhyt. Joku nyt kyllä mättää. Avomallisesta 1939 Opel Kapitänistä on Saksassa tavattu pyytää kaikkea 30 000 ja 65 000 euron väliltä. Joku Korean pikkuniisku Chevrolet, joku ”vain Lada Samara” – ei sellaisella sovi näyttäytyä. Umpimallisesta taas, hyvä jos saat viisi tonnia. Itselleni läheinen, joskin useimpien mielestä lohduttoman yli-ikäinen auto käy esimerkistä. Tätä säästökikkaa jäljittelivät pian monet muutkin autotehtaat, olisivatko jopa SAAB ja Volvokin olleet mukana. Mies teki työtä käskettyä ja autojen tuotantohinnat todella laskivat. Näihin autoihin sisältyy kauppaan kuuluvana monia Bondauton viehätyslisiä, kuten sisältä käsin vaihdettava rekisterikilpi ja laukauksen kestävät lasit. . On kuulemma Turussa toiminut kromaamo Rautio lopettanut. Kun tuohon vielä lisätään kierroksia vaativa ohjaus, mahtoi olla ajolinjassa pitämisessä työtä. Suomesta pulpahti muutama vuosi sitten esiin tasan samanlainen, vie1938 Chevrolet, 7-hengen. . . Jaa-a, miten lie. . 22 . . On kivasti madallettu joksikin hauskaksi. Esillä oli vahvasti 50-60-lukuisia DKWja NSU-yksilöitä. On kuulemma otettu oppia lasten Knete-muovailuvahasta. Onhan toki Saksassa keskiveroisesti lämpimämpää kuin Suomessa, mutta silti ihmetyttää että heillä rekisteröidyistä museoautoista peräti 3 1.8 % on avomalleja. Sellaisen ainakin toi länsinaapuristamme Oulun suunnille muutama vuosi sitten edesmennyt ystäväni, Teuvo Vuortio. 1938 ensiesiteltyä hirmu onnistunutta Opel Kapitän mallia edelsi malli Opel ”Zweiliter 6” eli kaksilitraisella rivikuutosella kulkenut – itse asiassa jotenkin vanhahtavan kapeamallinen Opel. Suomessa vielä 60-luvulla Hämeenläänissä ajettiin jäärata-ajoja aikalailla samanikäisellä entisellä Suomi-kilpaFerrarilla, samassa lähtösarjassa IFA F9 kanssa. Molemmat keskimoottorisia ja ulkonäkö kuin veljeksillä. Pikkulinnut lauloivat ikäviä. Niitä tehtiin siinä kori-ilmeessä sentään 50 000 kpl. . Samassa numerossa oli kiva vertailutesti kahden auton välillä, jotka päällisin puolin ovat kuin kaksi marjaa: Fiat X1/9 ja Toyota MR 2. Mitä radalla tekee lähes 2 000 kg painava ja 70 vuotta vanha Cadillac. Saksan Ingoltstadtin Audi-museossa oli taannoin näyttely teemana ”Loma auton kera”. Oli sen verran lainalehti, että yksityiskohdat jäivät lukematta, mutta itse asia on tässä: Suomesta yhä löytyy tyhjilleen jääneitä huoltoasemia jopa rasvamonttuineen. . Onko summa vähän vai paljon pohdintaan voi ottaa mukaan tiedon, että tällä tietämällä tämän vuoden kallein auto, 1962 Ferrari 250 GTO, myytiin taannoin 41,7 miljoonalla eurolla. Mynämäen tapauksessa tehdään myös autokauppaa, sellaisilla malleilla, joiden päätehtävänä ei enää ole toimia halpana työmatkaautona. Näinkö muka sekin takavuosien ilmiö selittyy. oldtimer markt de./knete
Maicon jämät. Loppuvaiheessa varaston tyhjennystä autoja myytiin yllättävät määrät myös Viroon. Kun ohittaja lopulta pääsi rinnalle, osoittautui, että auto oli halvahko Romanian-tuote, joka nilkutti vaivalloisesti ohi. Aika haalistaa vauhdilla muistot Suomen suurimmasta vanha-autojen keräilyvarastosta, Esko Rahkosen Lahden Äijälän laanista. Siitä taisi puuttua paljon alustan osaa, mutta yllätys, Pentti Kytönen Ähtäristä lähetti perään kuvan siitä toisestakin, oikeammin osista mitä siitä on säilynyt. . Borgward, Goliath/Lloyd, jopa silloinen SAAB-tehdas möi melkein kaikki tekemänsä farmariauto-pakut Suomeen. Helsinkiläisellä museoajoneuvotarkastajalla, Martti Peltosella, on tallessa jopa Fiat 1100 farmaripohjainen umpikylki-yksilö. Taitaa Daniel olla meitä kalkkiksia kun tunnustaa viihtyvänsä ihan hyvin oman tylsäksi haukutun Volvo 240 autonsa ratissa. Aika lailla kun ajaisi BMC Miniä. Muuten: BMW:n isot kuutoskonemallit kuten BMW 2500 E3 ilmestyi M 30-moottorillaan kuvioihin 50 vuotta sitten. Lähes kaikki niistä myytiin uusina verotus-syistä Hollantiin, Tanskaan ja Suomeen. Pääosa sen parista sadasta autosta oli aika romutasoista, mutta Eskolla oli myös silmää tallentaa niitä aivan erikoisimpia. Noita käytännössä sivuikkunattomia henkilö-farmareita tuli piilofarmariaikana 60luvun alussa lähes jokaiselle maahantuojalle ja paljon. . kolme takamoottorista Mercedes-Benz 170H -yksilöä ja USA:sta täydellisen täyskokoisen DeVauxin. . Päätoimittaja Daniel Bartetzko kirjoitti Oldtimer Praxis 10/18 numerossaan asiasta, josta käytäneen kytevää keskustelua Suomessakin. Se vanha hullun-idealisti-optimisti K.L.B. Sain sillä aina tietä ja ihan pyytämättä, outoa. Vahvimmin omaan mieleeni on jäänyt aika Autoliiton toimittajana, jolloin sain eräänlaisena työmaa-etuna (lue: käytetyn kestotesti) kuukausiksi alleni 1975 Citroen CX-yksilön, lajinsa ensimmäisiä. . Kerran joku otti puheista onkeensa ja tilattiin taksi ja mentiin huterien mielikuvien mukaan jonnekin – josta löytyi pressujen alta kolme vanhaa Mersua. Eräs Maico-harrastaja taasen vihjasi nähneensä ruotsalaisessa alan lehdessä myynti-ilmoituksen ehjästä Maico 400 -yksilöstä. Olen itsellenikin selittämättömästi hingunnut pelastaa vuoden 1956-57 Maico 400 kääpiöauton joita tuotiin Suomeen Importer Oy:n toimesta vain kaksi, keltainen ja sininen. Yllättävää saksalaiselta, mutta hän mainitsee takavuosien nelilamppuiset BMW:t. 23 Uutisia&kuultua läpä sivuventtiili-kuutosella. Hän kertoi miten Autobahnilla hänen taaksensa liimautui auto joka paahtoi häntä pois ohituskaistalta raivokkaan jääkylmästi luihin asti porautuvin LED valoin ja elekielellä vasenta vilkkua polttaen. Sittemmin täältä on myyty Saksaan ainakin yksi Taunus 17M umpikylki-yksilö ja umpikylkinen 12M etuveto-Taunus. . Sittemmin se on esiintynyt Wehrmacht-tunnuksineen, mutta Suomeen katsastettuna hyvin saman oloisin tuloksin. Puolustan edelleen punastelematta Samaraa, on siinä niin paljon hintaansa nähden lännestä ostettua saksalaista ajattelua. Nyt todella kaatuu sitä ikäpolvea, joka huomasi aikoinaan 195070 luvuilla ottaa talteen autoja, joille aavisteltiin tulevaa keräilyarvoa. Että oli kiva kuunnella kaveria, jolla on ikänsä ollut silmät auki kaikelle vanha-autokauneudelle. Minulla on aina kynä valmiina, kun joku soittaa, onneksi myös taannoisen kokkolalaisen harrastaja Mäkisen kohdalla. . Maailmalla tuollaisten viimeisten yltiö-erikoisten kääpiöautojen hintakehitys on nykyisin häkellyttävän nousujohteista. Saisiko näistä kasaan ainekset ehjän Maico 400:n luomiseen. Bartetzko pohti, onko urheilullisilla lisävarusteilla isottelu joku uusi ilmiö ja vastasi itse: Ei ole. Auto oli jäänyt perääntyviltä saksalaisilta Rovaniemen kentälle syyskuussa 1944. Hän luuli että takana ajavalla on alla joku 500-heppainen muskelimenijä. Vihjeen antoi legendaarinen autoalan toimittaja, Matti Korjula (TM, IltaSanomat). Eivät ne järin kestäviä tai meneviä olleet, mutta kuitenkin arvostetun saksalaisen moottoripyörätehtaan yritys pinniä automarkkinoille. Mobilisti Senior 4/18 . Tiedän, tiedän, ei järjen hiventäkään, mutta jos sentään yhden säilyneen joskus näkisi ajelevan Suomen teillä. pyrähtää vieläkin joskus häiritsevästi ajatusten imuun. Helsingin Yrjönkadun divarissa oli tarjolla 1944 painettu Suomen kulkuneuvot ja reitit -niminen kirjanen. Monen välikäden kautta saimme kuvan toisesta Suomeen aikoinaan saadusta (S 3/18). . Vain hitunen yli 30 vuotta sitten Lada Samarasta tehtiin ihan vakavamielinen myyntiennusteen oloinen tutkielma. Esimerkiksi 193839 avomallinen Adler ”10” (myyty Englantiin) tai näyttelijä Aku Korhosen omistamaksi mainittu avomallinen 1936 Peugeot (myyty USA:han). Keski-Euroopassa umpikylkisenä säilynyt Delivery-tyyppinen kevytpakettiauto on äärimmäisen harvinainen ja himoittu. Enimmät tapasivat olla aitoja Suomi-autoja, mutta Esko myös toi Ruotsista mm. Eikä sen ajoluonnetta ei ole pilattu kaiken maailman nykyhelpotuksilla, vaan todella tunnet ja sen mukaan ohjaat auton liikkeet vaistoten. . Eräs muistisairas kahdeksankympin ylittänyt antoi läheistensä ymmärtää että hänellä on jossakin jemmassa muutama vanha auto
. Esilläoleva Luftgeschwader 5 kai piti itäystävien vierailut loitolla. Vastaavasti jostakin Väli-Amerikasta tuodusta rattioikealla ja jarrut vain takana -mallisesta, kaksiovisesta Erskinestä pyydettiin 30.000 euroa. Mobilisti Senior 4/18 Uutisia&kuultua Ynnä, miehellä oli pohjaton muisti! Hän mm. Haitarikattoinen 1937 Mercedes-Benz 170 kamalassa puna-mustassa sirkusvärissä oli tarjolla 63.000 eurolla. Valoa sai tulla vain kapeasta vaaka-aukosta ja tapahtumailtana oli sankka sumu. Saksalaisten lehtien vanha-autojen myyntiilmoitukset sitten taas ovat joskus ihan ionosfäärisistä satua. antoi minulle vastauksen kysymykseen, jonka olen salakuljettanut lehtiimme vuosien ajan, vastausta koskaan saamatta. No, Porissa oli muistini mukaan jatkosodan aikana vain kaksi hälytystä, nekin hukkakertoja. . Ratkaisu on ovela: auton ilmeessä on. Toinen, saman makuinen tyylikysymys on väri. Jos ajat 1 kilometrin matkan esim. Vanhat aaltopelti-Citroen H-pakettiautot ovat tänään lähes hurmoksellisen ihailtuja. En ihan heti usko 1939 Renault Juvaquatrea ilmaantuneen tuotantonauhalta tuollaisenaan . 24 . Tunnelmaa nostatti juhlahetkenä virolaistaustainen, mainiosti soittava pianisti sangen erikoisella pianollaan. . . Kun muistetaan miten rumasti ja hirveitä väärinkäytöksiä uumoillen Olavi Sallisen automuseohanketta Tampereellakin aluksi vastustettiin, on riemu nähdä miten kitinöittä Vehoniemi on sen koommin laajasti hyväksytty. Aaltopelti-Citikka pakua on muuten ryhdytty valmistamaan tosimielellä uudelleen matkailuautona. taksiauton perässä ja miltei valahti perässä jokeen. Olin 8-kesäinen kun Porissa syksyllä 1942 puukaasukäyttöinen 1939 Chrysler Imperial -taksi ajoi pimeässä Kokemäen joen avatulta sillalta alas. 1930-lukuisen Automiehen Käsikirjan käänteinen nopeustarkkailukaavio. Syytä on muistaa, että sota-aikana autojen ajovalot piti peittää. Vehoniemen Automuseotoiminta täytti taannoin 35 vuotta. 20 4/5 sekunnissa – paljonko silloin oli ajonopeutesi. Mäkisen isä osti auton, korvaten vedestä piloille menneen moottorin Studebakerin koneella. Nykyisin vaikuttaa, kuin ei edes vanhaa GAZ -maasturia kehdattaisi taluttaa näytille ilman valkosivuja. Sitä ajateltiin sotavuosina, että pimentämällä valot, yöllinen vihollisen kone ei huomaa autoa. Mäkinen tiesi myös melko varmana kertoa, että aidon Marskin 1939 Chryslerin pakettiautoksi 70-luvulla sahannut kortesjärveläinen puuseppä on yhä joukossamme – kuten ilmeisesti myös auton irti sahattu korin takapää ja vaihteisto. Saatoin jo kerran aiemmin hipaista arkaa kysymystä: onko valkosivurenkaiden valinta aina tyylillisesti kohdallaan. Kuljettaja menehtyi, mutta auto nostettiin vielä ylös. Mäkisen mukaan hänen isänsä oli jopa ajanut em
Passat -mallia tehtiin vuoteen 1980 mennessä 2,6 miljoonaa kpl. Pakko sanoa, A-mallin tähti kyllä putosi minun silmissäni. Kokosivun mainos 1920-30-luvun taitteen Suomen KuvalehEino Malm ja 1951 Chevrolet. Pyydän, älkää enää neuvoko mitä tein väärin, paitsi, jos vielä kerran ostan tällaisen ”maailman käyttövarmimman auton”. Oho. Ainakaan Helsingin kylästä ei enää taida löytää huoltoasemaa rasvamontulla. Perunan toiseen päähän maadoitusjohto ja toisesta päästä johto virranjakajan kylkeen. Mobilisti Senior 4/18 . Se kuulemma hillitsee kärkien kipinöintiä estäen niiden palamisen. Siinä yksilössä paloi kondensaattoreita putkenaan. Etten vihjaisi, se riski on olemassa. . Tiedän, melko lahjatonkin harrastaja pystyy siihen itse, minäkin, mutta pakko tunnustaa: 83:s kesä meni umpeen. . SA-HK:n jäsenlehti Automobiili 4/18 teki historiaa uhraamalla useita sivuja Mazdan lipun nostoon. 25 Uutisia&kuultua paljon tuttua H-pakua, mutta tosiasiassa auto on nykytuotannon mukainen PSA-tehtaan Jumper. Suomi-pojan olisi aihetta ottaa jo opiksi. Merkistä puhutaan harrasteautoina alan lehdissä suhteettoman vähän verraten vaikka Toy otaan. Lopulta niitä oli laukullinen aina matkassa. Ennen kuin tällä keholla on taivuttanut itsensä oikeaan työasentoon, yleensäkään löytänyt sen riivatun rasvaprässin, päreet siinä palaavat. Että joku lisäksi oikeaoppisesti nostaisi pyörän irti maasta – älä unta näe! . Sillä ajettiin viimeksi vuonna 1974, joten kaikki alustan voitelunipat ovat todella kuivia. . Olen kai kertonut liikaakin ostamastani 1951 Chevroletista, jonka mittarissa on uskottavat 51.000 km. Oldtimer Markt 10/18 -lehdessä se taas sanottiin: ”Saab on äärimmäisen arkiajokestävä ja sillä ajaminen tarjoaa aidosti urheilullista nautintoa.” . Törmäsin kuitenkin ihan outoon ongelmaan: kuka suorittaa nykyisin enää entisaikaista auton alustan voitelua, rasvausta. Vaan ei onnistu, sitä kun tuli toitotettua niitä ”Saab on sairautta” -vitsejä. Ongelmat palavien kondensaattorien kanssa kävivät pari vuotta sitten hermoilleni kun kokeilin omistaa Ford A-mallin. Kääpiöautouutiset 3/18 kerholehdessä Lauri Viljanen kertoi arjen korjauskikoista ja muistutti asiasta, jonka yksinkertainen totuus hämmentää: rikkinäinen kondensaattori ei estä matkan jatkumista, jos jostakin löytyy peruna. . Joku ehkä muistaa vielä mainita erään kauneimmista Japanissa tehdyistä vakiohenkilöautoista, tyyppi 1800 Lucen, mutta harvemmin tavallisen Mazdan kaappipakun. Näitä tullee myymään, ehkä Suomessakin, Pössle -matkailuautojen maahantuonti. VW-tehdas mainostaa pystyvänsä yhä palvelemaan jopa 1973 mallisen VW Passatin omistajaa
Mobilisti Senior 4/18 Uutisia&kuultua dessä. Tämä näkyy tuulilasin kallistetuista tolpista, USA-vastaavassa ne ovat pystysuorat. Tarjolla oli 1933 Ford neloskoneella, kotoisin kuulemma Viipurista. 23 suomalaisten ostamaa autoa tuli aikoinaan maahan jostain Välimeren alueelta. Jos oikein ymmärsin, alle 6000 euron kauppoja ei synny. . Samoilta tahoilta sain kuulla eräältä vauraalta eteläeurooppalaiselta autokeräilijältä pari vuotta sitten varastetun peräti kaksi Bugattia. Ynnä, että jonakin hetkenä omistaja olisi todennut siitä varastetun ovet ja konepellin puoliskot. 26 . Museovirasto ja Aamulehti ovat pitäneet asiaa myynnin jälkeen esillä, joten minulta jääköön enempi veitsen heilutus. Olen syntynyt Viipurissa ja pyrin, vaikka viimeisenä tekonani, pelastamaan mahdollisimman pesunkestävän, aikoinaan Viipurin arkiliikenteessä nähdyn ennen vuotta 1939 tehdyn henkilöauton. Hoteissani oli jo Leo Romppasen uutena Viipurissa ostama 1939 Bantam Roadster (kaksi tuli Suomeen), mutta möin sen taannoin suomalaistaholle. 1939 Chrysleriin. Mielikuvitukselle jäi runsaasti askartelutilaa, mutta ymmärsin tarkoitetun sodanjälkeistä, Suomelta ryöstettyä Viipuria. Se edustaa Englannissa tehtyä mallia, joita koottiin mm. Ari Molin, Virossa asuva vihjemiehemme, lähetti taannoin hurjan sikäläisen myyntiviestin. Muilta osin Ford on veret kuohuttavan alkuperäisen oloinen, väriä ja mittaritaulua myöten. 14 entistä Aimo Astalan hankkimaa autoa ovat nykyisen omistajan kertomana kaupan. Pulaja sotavuosina Riihimäen Lasi Oy valmisti henkilöautojen ajovalojen laseja, mm. Aika avata silmät, jotain pitäisi herättää ihmisissä jo taannoin uutisoidut, Airiston Helmen venäläisittäin ostamat saaret. Suomi-Ford Italiassa. Vauhdilla lukien jäi vaikutelma, että Ford oli 1944 jäänyt joltakin itäystävää paenneilta viipurilaiselta kotitalliin – vastaavia tapauksia tiedän satoja. Olisiko ihan viimeisen päälle varmaa että niiden muotit on jo aikaa sitten hävitetty – kuten kuulen sanottavan. Sellaistakin kuului, että Ford olisi ollut pitkään suomalaisen ikämiehen tallissa. Viimeistään paukkupakkaset estivät niiden pelastamisen, eihän akkuja, saati bensiiniä ollut. Suomi-Ford Virossa.. Tanskassa. Sitten paljastui ikäviä: kaverit olivat tietämättään ostaneet varastettuja ajoneuvoja. Huhun mukaan autosta olisi ollut keväällä myynti-ilmoitus suomalaisella alan sivustollakin. Yhden opetuksen tämä antaa: Syytä olla varuillaan, idän suunnasta etenkin tavataan usein tarjota kaikenlaista kalustoa, jonka paperit ovat joskus hyvinkin sadunhohtoisia. Nyt kaupan olevassa Fordissa on yhä kiinni ilmeisesti Vaasan-läänin sodanjälkeiset kilvet. . Sinne jäi mm. Sen edelleen jatkuvasta olemassaolosta todisti lukijamme (Tiilikainen?). Kumpainenkin on yhä jäljettömissä. Runko-osiltaan tämä tarina ainakin on tosi. Tiedän italiankielentaitoisen suomalaisen vakuutusmiehen sittemmin saaneen tehtäväkseen palautella autoja takaisin alkuperäisille omistajilleen. Vallankin talvisodan nopeissa pyörteissä suomalaisilta jäi rajan taa runsaasti ajokuntoista kalustoa kun omistajat olivat sodassa ja autot hankien vuoksi hakemattomissa, keskellä auraamattomia alueita. Olen ollut yhteydessä autojen italialaisen omistajan kanssa. Sellainen on itsellänikin yhä tallessa. lähes ajamaton 1939 iso avomallinen Peugeot. Tapauksen omituisuutta lisää tieto, että siitä puuttuivat etuovet ja konepellin alapuoliskot. Sotavuosien Suomessa tehtiin paljon muitakin muuten toivottomasti saatavia osia kuten kytkinlevyjä, sivuventtiili Ford V8 ja Chevrolet rivikuutos-moottoreiden lohkoja, virranjakajan kärkiä, ties mitä. . Hutera tarkoitus olisi ostaa takaisin isänmaallisuussyistä Astalan Viipurin taksiksi kehuma 1931 A-Ford, MRF-31. Nehän myytiin Suomesta kaikessa hiljaisuudessa Kangasalan Mobilia-museolta Italiaan
Mitäköhän tyyppisuomalainen ”Tinkiä pitää aina” -inisijä sanoisi liian pienestä laskusta. Vain 30 km Helsingissä, eräässä hevosharrastajien tallissa, on edelleen amerikkalainen 1938 Ford Coupe tai Business Coupe. Upea ele nähdä vaivaa kertoa meille, kiitos. Auto noudettiin Hämeenkylän tiilitehtaan kupeesta, Helsinkiin. . 27 Uutisia&kuultua Mutta onko Astalan Viipurin taksi -väite totta. Saa hiljaiseksi talvikaudeksi mielekästä tekemistä, eikä tarvitse kilometritehtailla jonnekin ruuhka-Suomeen töiden vuoksi. Vaan kuinka kävikään: virheettömästi käytävä auto teki kauppansa yli 3000 euroa siihenastista tarjousta tuhdimpaan hintaan. Yhä siitä saisi auton, vaan onhan se toisaalta ”miljoonittain tehty perus-Ford”. Hän poistui joukostamme vuonna 1977, kolme vuotta myöhemmin kun oli myynyt autonsa Kalevi Veijalaiselle, jolta auton ostin. Missä auto on nyt, kenen se oli alkujaan ja kuinka toivoton tapaus se lopulta oli. Auton jo vuosia sitten hankkinut Bror Gunnar Söderholm sai sen taannoin valmiiksi. Miksi näin. Orivedellä/Tampereella Matti Viskari pyrkii entisöimään koriltaan samanlaista, varsin vajaata 1937 Chrysleria. Taas yksi Seisköön-siellä -tapaus. Pitäisiköhän siitäkin periaatteen vuoksi tinkaista vähän. Siksi kaipaan tietoon lisävahvistusta. Ajatellen, että ehkä varaosatason umpiautoa hyödyntämällä olisi saatu kokoon takuulla Suomen ainoa säilynyt 1936 neliovinen avoBuick, malli, jota tuskin tehtiin enempää kuin muutama sata kpl. Niinkin halpa auto kuin AFord taksina hieman oudoksuttaa. ilmavoimien ohjaajakurssin ja kävi lisäopissa Italiassa. Tositarina Suomesta neljän vuoden takaa. Eräs tuttavani teetti isällään uudesta olleeseen VW Kuplaan entisöinnin. AS-71 oli silloin talossamme arkisen tuttu näky. Lepuutetaan kysymystä ja muistutetaan sen sijaan mikä mielenterveyden lisäarvo piilee siinä, että joku, ei välttämättä syrjäytynytkään nuorimies, saa asua kotonaan ja puuhaa pusata kuntoon asiakkaan vanhaa autoa maksua vastaan. Myöhemmin siviilissä hän toimi johtotehtävissä Fazer Konditoriassa ja firmassa nimeltä Tehdaspuu. Kaikki on rikottu, katto pompittu kuopalle, tekniikka kadonnut. . Hän oli entinen ilmavoimien upseeri ja näkyy mm. Oli pantu tarjolle todella arvostettu ja hyväkuntoinenkin 30-luvun taitteen auto, mutta moottori kävi ontuvasti. Mobilisti Senior 4/18 . Tunnus oli jo 1978 annettu Hondan moottoripyörälle. Suomi-Ford Virossa. . Kaikki kunnia hänelle, mutta kehuja hän totisesti osasi ladella. Söderström toimi myös kolmen presidentin adjutanttina. Työkenttää valtavasti keventävää verkostoitumista. Menetin aiemmin 1951 Chevrolet deLuxen alkuperäiset AS-71 -kilvet koska auto oli pois ajosta vuodet 1977-2018. filmitallenteissa, jotka kuvaavat Hitlerin vuoden 1942 vierailua Mannerheimin syntymäpäivillä Immolan lentokentällä. Hänellä ja Eleonora Damstenilla oli tytär, mutta hänen ei koskaan nähty ajavan Chevroletia. Tarjolla on myös monesti vihjaamani tapaus vastaavasta 1936 Chevroletista (tehty ehkä 44 kpl) Riihimäellä. Eräs saman talon asukkaista oli jääkärieverstiluutnantti Börje Söderström. Mutta. Ystäväni auto viipyi kunnostusmatkalla lähes vuoden, mutta lasku oli todellakin asevelitasoa. . Missä viipyy kunnioitus ainutkertaista muotoilua tai historiaa kohtaan. Vuoden 1936 neliovisen avo-Buickin aihion löysivät kerran 1960-luvun alussa harrastajat Raimo Helenius, Erkki Laitala, Heikki Piironen, Harri Nieminen ja Jyrki Halonen, joista Haloselta löytyi oheinen kuva. Buick 1936. AS-71 Helsingissä 60-luvulla. Helsingissä ei saanut, vaiko edes kehdattu, tarjota vuokrakyytiä niin koruttomalla autolla. Sittemmin sain AS-71 kilvet voimaan anomalla Trafilta. Käsittääkseni esim. Paluupostina tuli virheetön kaasutin ja usean sadan euron lasku. Kaskisten suunnasta tarjottiin taannoin USA:sta tuotua, kyseiseen Fordiin sopivaa sivuventtiili V8 moottoria ja vaihteistoa, edellä kuvattu etulokasuojakin sopinee tähän malliin. Mikä tärkeintä, hän myös tietää mistä löytyy osia. Tapaus tuli esiin kun Mobilistin toimitus kävi tekemässä jutun vastaavanlaisella avokorilla kulkevasta 1936 Chryslerista joka seisoi 50-luvulla Helsingin Munkkiniemen Puistokadulla, varmaan kymmenkunta vuotta, toimien aivan tavallisena käyttöautona. Fordin omistaja ei koe autosta luopumista edes ajatusvaivan arvoiseksi. . Hinta ei olisi noudon esteenä, mutta siitä mihin osat sopisivat, hänellä ei ollut käsitystä. Mainituista joukossamme ovat enää Halonen ja Piironen. Jonakin päivänä tila kuitenkin tarvitaan johonkin toiseen tarkoitukseen ja yleensä silloin suorin tie vie romuauton lavalle. Tekijä on ikänsä askaroinut Kuplien kanssa ja osaa niin ollen tehdä niihin kaikkea, vaikka silmät ummessa. Autohistorioitsija Jyrki K. Ne muut Italiaan ronttina myydyt ovat huhun mukaan: Presidentti Paasikiven 1947 V-12 Lincoln, Paasikiven 1950 Cadillac, Presidentti Kallion 1938 Buick, neljä Mercedes-Benz -yksilöä, mm. Loppuaihio on kai jo ”pelastettu” rodiksi. yksi ”300”, 1951 Jaguar, T-Ford, AFord avolava ja Markku Pönkäsen vanha Ford USA V8 1939 de luxe. Syykin oli selvä, kaasutin oli täysin loppu. Se oli sinne vietäessä ilmeisen täydellinen ja kovapeltinen, vaan ei enää. Talvitie kertoi Chevroletin alkuhistoriasta uutta: ”Perheemme asui aikoinaan Helsingin Kaivopuistossa. Lukijamme Tampereen suunnalta kertoi suvullaan olevan Turun tuntumissa varasto, jonne on kerääntynyt vuosien mittaan kaikenlaista autonosaa. Tämäkö totuus tästä siilautuu: edes harvinainen malli ei Suomessa enää kelpaa kuin Heteka-autoksi (ajoon kunnostettu, mutta ilman lokasuojia). MR-papereista selviää, että Astala osti auton aikoinaan helsinkiläiseltä Keijo Kakolta. . Kenties suvulla olisi lisäkuvia autosta?” Söderström suoritti mm. Auton tunnus oli silloin XI-607. Myyjä oli väsynyt toivomaan autostaan miettimäänsä hintaa, kuka nyt yskivää autoa ostaisi, ja l ähetti kaasuttimen Australiaan korjattavaksi
teksti: K.L.B. Osasyy piittaamattomuuteen oli se, että hän oli voittanut auton kaverien keskeisessä rahapelissä. kuvat: Tuukka Perkoila K apitänin 1951-53 -malliin tehdyt parannukset toteutettiin ovelan halvalla, mutta silti arvostetuin tuloksin. Hyvästä esimerkistä käynee 1951-53 Opel, vuonna 1938 ensiesitellyn 1939 Kapitän Mark I:n viimeinen tuotantomuoto. Tulin nähneeksi kuvien auton jo kesällä 1963. Toi. Tuukka Perkoila entisöi niistä yhden. Noutomatka osui marraskuun pimenevään iltaan kaikkine mustine jäineen. Lokasuojat pysyivät samanmittaisina, mutta pyöräkoko muuttui aiemmasta 16 tuumasta 15-tuumaiseksi. Kojetaulu muuttui eniten, vaikka sen esiaste nähtiin toteutuneena jo viimeisissä 1939 Kapitäneissä. Murhaavimmillaan puhutaan jopa tylsästä. Kaivoin miehen esiin, kysyin hintaa ja houkuttelin kotikulmieni ammattiautoilijan hinaamaan sen Volvo -sora-autollaan pihalleni. Olin sen verran sitä töniskellyt, että tajusin toisen takajarrun juuttuneen kiinni. Olin korjaamoharjoittelijana Helsingin Autokorihuolto Oy:ssä, (Aulis Horkka), nykyisen Helsingin Autokeskus Oy:n paikalla. Mobilisti Senior 4/18 Pelkkä välimalli Mistä saa voimansa arkailematon tuomio: ”Vain sellainen välimalli”. Uutta ilmettä malli tarjosi isommalla tavaratilalla ja pulleammilla lokasuojilla, sekä 1948 Chevroletin mieleen tuovalla, hennolla dollarihymyllä. Minuun iski äkillinen pelastamisen tarve. Edessä sai edelleen istua vain kaksi, toisin kuin jo seuraavissa, vuoden 1954 malleissa. Voisi aavistaa, että perille päästyään hän olisi vannonut, ettei edes hipaise moiseen autorohjoon jatkossa. Myöhemmin kiikutin Kapitänin kuormaautolla Lemille pois rakkaan Pirjo-vaimoni silmistä. Se oli aikaa, jolloin sain Autoliiton Moottori-lehden koeajajana helposti kuormaautoja lainaksi, tuolla kertaa Fiatin. Hän kuitenkin suhtautui autoonsa oudon innottomasti, kuin se olisi ollut hänellä vain hetken lainassa. Suomeen niitä saatiin uutena vain pari, mutta lähes 30 tuotiin muutaman vuoden ikäisinä merimiesautoina. Tulokas saattoi olla vaikka vanha Hampurin taksi – niitä kun suomalaiset autotrokarijengit saivat ostaa pilahinnoilla. Eräs korjaamon peltipuolen kaveri ajeli työmatkojaan samalla Kipparilla. Vaan eivät auenneet! Se hinausreitti tuli merkattua: mustaa kumia kotiportille asti. Ajattelin, että väkivahvalla kuormurilla jos sen vetää kotiin, eivätköhän jarrut aukene. Hän uskaltautui kyselemään auton kaupanoloa ja tinkaamatta osti sen, sokkona! Kokematon kaveri oli saanut lainaksi takatyöntöisen bensa-Transitin ja jonkunlaisen peräkärryn, taisi vielä olla yksiakselinen. Olisiko minulla edes aikaa sen kunnostamiseen. No, ainakin Kapitän oli nyt turvassa romumiehiltä ja herranlahjoilta. Niinpä jo seuraavan vuoden syksyllä Kapitän lojui termiittien armoilla Helsingin Kumpulassa. Oikeastaan myös moottori, vaikka sen teho kasvoi 50:stä peräti 55 hevosvoimaan. Peruskori kaikkine mittoineen ja muotoineen säilyi samana. Ilman tulevaisuudensuunnitelmia Kaiken muutti muutaman vuoden päästä nuorimies Kangasalta, silloin häthätää ajokortti-ikäinen Tuukka Perkoila (45). Suljin vajan ovet mietteliäänä. 28
Vuosien 1951-53 Opel Kapitän on kuitenkin juuri Suomessa erittäin harvinainen. Salossa on onneksi eräällä eläkkeellä olevalla katsastusmiehellä tallessa ilmeisesti aika hyvä kuvankaltainen Kapitän. Toisin kuin GM:n jenkkimalleissa, Opelin puskurien alkuperäinen kromilaatu ei siedä hoitamattomuutta – sotien jälkeinen Saksa säästi vielä. Saab siirtyi käyttämään kaksisylinterisen (25-28 hv) kaksitahtikoneen sijaan kolmesylinterisiä (38 hv). Kierros kierrokselta aloin uskoa tämän herran pitkäjänteisyyteen. Silloin esim. Ilmeni, että Tuukka oli avannut merkkiharrastaja-ovia pitkin Saksanmaata ja tiesi, peijooni, Suomessa löytyvistä Kapitäneistä minuakin enemmän. Vähätellyn välimallin leimat ovat tiukassa 1954 Plymouthissa, Dodgessa, jopa Chevroletissa. Jo vuodesta 1946 Suomi sai uusia Kadetteja, nyt nimellä Moskvitsh 402. Mietit ehkä, jäikö yksikään Suomeen uutena tuoduista Kapitäneistä henkiin. Minkäänlaisia osia ei kai koskaan tuotu Suomeen. takavalojen löytyminen edellyttää onnen kantamaa. Hänen johdonmukaisuutensa ja sitkeytensä ansaitsee kaiken kunnioituksen. Olisi kiva olla väärässä.. Melkein piilosäälistä kyselin tietysti miten auton elvytys edistyy. Se oli sitä BMW vai EMW, DKW vai IFA ja Opel vai Opel-Moskwitsh -aikaa. Kohtalotoverit Nykyharrastaja ei ole julma yksin saksalaisille. Jos kohde olisi 6-hengen panorama-lasinen tai avainperä-Kapitän ajoilta 1964 eteenpäin, kaikki ymmärtäisivät, mutta nyt puhutaan syyttä väheksytystä Opel-mallista. Isänmaatamme tuolloin kaikessa paimentanut itäveljemme koki vastenmielisenä länsisaksalaisten autojen tuonnin. Erään lähetystön vanha oli vähällä jäädä. Jos laitat nokalle 70-lukua hipovan Opel Blitzin kansiventtiili-rivikuutosen, juuri kukaan ei huomaa eroa. Lähes neljännesvuosisadan aikana tulin tavanneeksi Tuukkaa, useimmiten Kangasalan Restauranta-päivillä. Vuosi 1955 oli todella aikamoinen teknisten uutuuksien jysky-vuosi. Kyseinen vuosi oli yllättävän monen merkin kohdalla viimeinen, jolloin moottori oli useimmiten sivuventtiilityyppiä tai ainakin selvää jatkoa ajalta ennen sotia. Mobilisti Senior 4/18 . juonsi silti 1930-luvulle. Itäystävämme käsiin oli valahtanut vuonna 1945 mm. Heillä oli olevinaan sotasaaliina omistusoikeuksia moneen saksalaiseen automerkkiin. Nykyarvostuksissa kukaan ei kuitenkaan erityisemmin nosta koholle näitä laadullisesti pisimmälle hiottuja automalleja, koska niiden design Entisöimisessä vaikeinta tapaa olla pisteosien saanti. Sitä seisotettiin Vantaalla taivasalla lähes 10 vuotta, mutta pari vuotta sitten joku osti sen edullisesti Belgiaan. Tiedän kokemuksesta. Jopa ihka arkinen IFA F9 -peltikorimalli koki laadukkaimmat vuotensa 1954-56: etuja takaikkunoiden kokoa suurennettiin ja näppärä rattivaihteisto ilmestyi iänikuisen kojetaulusta vedettävän sateenvarjokahva-valitsimen sijaan. Oletan vahvasti Tuukan Kapitänin olevan silti ainoa entisöity mallinsa edustaja maassamme. Mercedes-Benz jätti 195455 tienoilla hyvästit sivuventtiilimoottoreille (ei nyt nipotella tarkoista vuosirajoista). koko Kadett-mallin tuotantolinja. 29 sin kävi; auton ja hänen välille muodostui viharakkaus-kokemus-suhde, josta riitti 20 vuodeksi polttoainetta viemään projekti päätökseen. Niinpä esim. Moottori pysyi kuitenkin vuosikymmentolkulla teknisesti hyvin samana
Läpeensä outosävyinen väri, kromatut ajovalot (ei tehtaan ratkaisu), kuivat ja varmasti ajettaviksi hirviömäiset miljonääri-valkosivurenkaat ja korissa runsaasti USA-kitin etiäisiä. Opiskellut suomenkielen täysin itsenäisesti. Keltainen Buick 1938 on malliesimerkki makeilevasta ylientisöinnistä. Ällistyttävintä oli kuulla Petraoppaamme olevan pesunkestävä saksalainen Potsdamista. Kateuttako. Enpä tiedä. Loin aikoinaan Senior-lehden ensisijaisesti kotimaan asioiden perinnesuppiloksi. Matka antoi suhteessa melkein enemmän kuin joku takavuosien Toyotan lehdistöreissu Japaniin. Mobilisti Senior 4/18 OPETTAVAINEN MATKA Harvoin on mikään pikareissu ulkomaille virkistänyt yhtä syvältä, kuin syksyinen Moottoritoimittajat ry:n viikonloppumatka Berliiniin. Onhan Suomi sittenkin tekniikan oppipoika, jos saksalaisiin verrataan. K.L.B. T oki tällaiselle ajastaan jälkeen jääneelle oli kova urakka kestää se lähtöaamu: herätys yön silmään, lentokenttä täynnä puolihermoja matkaajia, käsittämättömän työlääksi muuttunut lähtörutiini (ei kääntöveistä, ei vesipulloa, ei käsirasvaa), saati ne digitaaliset lähtöilmoittautumiset, P…letto! Perillä kaikki sujuikin sitten upeasti, niin kuljetukset kuin hotellihuoneen jokainen yksityiskohta. Samanlainen auto tuotiin Suomeen kymmenkunta vuotta sitten ja siitä tuli rodi.. 30 . Olisiko silti kovin väärin, jos välillä lataa akkujaan vilkaisemalla ulkomaan kohteita
Mobilisti Senior 4/18 . 1939 Opel Kapitän -ihailuni ei taida olla katteetonta Saksassakaan. Classic Remise lukee nyt hallien esittelyjalustassa. Ilmeisesti pohjaväriin saatettu Jaguar vaihtuu myöhemmin johonkin toiseen katsemagneettiin. 31 Kun raitiovaunuliikenne lopetettiin Berliinissä, vapautui niiden huoltohalli harrasteajoneuvotoiminnan hyväksi. Niin, piti... Ensivärinen Kippari seisoo sentään yhtenä miljonääri-autojen seassa.. Viereisellä sivulla samat hallit 1930-luvulla, ennen sotia. Aikamoinen ihme, että ne säilyvät liittoutuneitten pommituksilta. Jotakin, minkä piti tapahtuman myös Helsingissä
Siltä reissulta jäi syvimmin mieleeni Itä-Berliinin paraatikatu, Stalin-Allee, jonka varrelta ostin elämäni ensimmäisen kameran. Omalla kohdallani elämän lähimenneisyyden kolhut olivat kuitenkin jumittaneet minut yli vuodeksi. Olisinko ainoa, joka joskus kaipaa potkua ahteriinsa. Alla yksi ihmettelyn aihe: Peugeot 404 Familiale.. Siitä ei aluksi tahtonut tulla mitään, kun myyjätär säikähti tajuttuaan minun olevan kapitalistisesta lännestä. Olin käpertynyt aloitekyvyttömyyteen ja jonkunlaiseen kotimaa-sokeuteen. Yhtä kaikki, olisi kiva kuulla auton omistajan perusteet sille, miksi juuri tämä malli lumosi hänet. Nyt, reilu miespolvi myöhemmin, hämmästytti nähdä kaupungin keskustan avaruus. 32 . Mobilisti Senior 4/18 Olen käynyt Berliinissä kolmesti, ensimmäistä kertaa 18-kesäisenä vuonna 1953. Ei edes kaksiovinen hardtop. Sellaisia Suomessa ei kai nähty. Simca 1100 -1400 farmarikorilla. Suomi-arkisia autoja saa Remise-hallista hakea pinsetillä. Taaempana valtava vastakohta, tavallinen VW Transporter epäkäytännöllisenä avolavana. Tämä reissu avasi hanoja huomaamaan että on muuta ja muitakin. Sinänsä hyvämaineinen Simca ei ole hinnoitteluissa lähelläkään sitä paljon säästyneempiä Citroën malleja. On siinä käsitteenä nielemistä: Berliinissä asuu 3,7 miljoonaa ihmistä ja kaupungin mitat ovat 49 x 32 km – käytännössä koko Helsingin ja Porvoon välinen alue. Säilytyksessä ei ole pelkästään ikäpainotteisia autoja. Joudun jopa antautumaan tämän tunnistamisessa. Vielä joku vuosi sitten joku saattoi ihmetellä ”Mitä tuollainen viiden markan auto näytillä tekee”, vaan ei enää. Rutinoitunutta matkaajaa joku tavallinen reissu Berliiniin ei sykähdyttäne
Korjaamo italialaisille autoille. Mistä tuon piskuisen Fiat 600:n omistaja imee motivaationsa maksaa korjausja säilytyskulut. Huomaa, miten hallin korkeutta on käytetty tehokkaasti hyödyksi. 33 1939 Fiat Topolino hieman pöhköillä valkosivuilla. Samassa tilassa mm. Mobilisti Senior 4/18 . Alfa Romeon merkkikorjaamo.
Ihan värisyttää, kun miettii vastaavien Suomi-hinnoittelua.. Kaikella kunnialla Citroën H-pakua kohtaan: on senkin himoittavuusarvon kehityksessä äimisteltävää. Näyttää kuin koko korikoppa olisi saatu ostaa jostakin uutena, tai sitten tämä edustaa jo uustuotantoa. Nimet, joilla on sankkaa arvostuskaikua Suomessakin. Kaupan avonainen Panhard, pyynti 57.000 euroa, PL tyyppi, 22 700 euroa. 34 . Mobilisti Senior 4/18 Moto Morini ja Gilera
Tuo VW -”maasturi” viestii saksalaisen bratwurstinpurijan luonnosta etääntymisestä. Mobilisti Senior 4/18 . Laittaa nyt alle tuollaiset ylileveät renkaat ja kupeisiin varoitustekstit ”Älä naarmuta tätä autoa”.. 35 Mercedes-Benz -huoltopiste oli tietysti se komein. Näyteikkunassa ilmeisesti myyntiin tarjottuja täyskorjattuja osia, jopa kokonainen takasilta. Työn alla MB 300SL
Ravintolan viinien valintapöytä, Peugeot 1939-48 kevytkuormuri. Mobilisti Senior 4/18 Museoravintolan pöytien väleihin oli sitten lusikoitu kauniita autoja. Lancia Flavia Zagaton sivulasitus herättää takuulla huomiota. Myös Renault teki sotavuosina ilmeeltään samanoloisia kuormureita, jotka Ranskaa miehittävät saksalaiset veivät mukanaan itärintamalle. Ne eivät siellä kuitenkaan oikein toimineet, koska ranskalaiset tehdastyöläiset olivat sabotoineet autojen toimintaa pidentämällä moottorin öljytikkuja. Tulokset arvannet.. 36
Nousut kerrosten välillä tolkuttoman painavan kameralaukun kera teettivät lihastyötä, jota sitten sulattelin vielä päiviä reissun jälkeen. Vain kuullakseni nuoremmilta matkatovereilta ”Etkö tiedä että..." – ja sitten tuli hurjaa juttua monimoottorikoneista nostettuna Aasiassa milloin minkin pilvenpiirtäjän katolle. 37 Berliinin tekninen museo sijaitsee kaupungin keskustassa. on nostettu kahteen ylimpään kerrokseen, mikä syöksyasennossa nokka lattiaa kohden, mikä lusikoitu jonkun isomman koneen alle. Lentokoneet esim. Ainakin seitsenkerroksinen, punatiilinen rakennus on ulkoa katsoen lähes tylsän huomaamaton. Mobilisti Senior 4/18 . Rakennuksen sisäosia vaivaa pakahduttava ahtaus. Sorvaamon seinällä oman aikansa itsestäänselvyys: ”Tupakointi poliisin uhalla kielletty”. Kuri se olla pitää. Pari vanhat taidot osaavaa ikämestaria työstää vierailijoiden iloksi metallitöitä.. Kremlin Punaiselle torille laskeutuneen saksalaisen Matias Rustin Cessna, se, joka starttasi Moskovaan Malmin kentältä ilmoittaen lentoreitikseen puuta heinää. Museoksi sen aavistaa siitä, että katolle on nostettu kaupungin ruoka-saarron pelastajakone, yksi monista DC-3:sta. Sitä kadulta katsoessani pohdin tyhmyyttä tuntien miten se sinne ylös oli saatu
Onkohan vessan seinässä ruori ja muut hallintalaitteet. Wagenraum eli autotalli. Olettaen, että koko museorakennus on tehty sotien jälkeen jonkinlainen piirustus pohjana, tulos näyttää aidolta. Hiukan hihityttää tuo WC p-pyttyineen. Toisaalta Messerschmitt Taifun, Saab Safir, tai Mraz Sokol ovat habitukseltaan kuin samasta tuutista. Mobilisti Senior 4/18 Täysikokoinen, 24-metrinen hinaaja. Arado Ar 79 -koulukone 30-luvulta. Sen alla on, kumma kyllä, ehjänä säilynyt kaksimoottorinen Luftwaffen Messerschmitt Bf 110. Bucker tai Messerschmitt Taifun. Jäi hosuessa lukematta mikä kone oli kyseessä. Tuttu Kauhavan Ilmasotakoulun Stiegliz. Saattoi kyseessä olla joku ranskalainenkin. Kunnianhimoisia koneita tehnyt valmistaja jäi itäpuolelle, eikä jatkanut sodan jälkeen toimintaansa.. 38 . Kone, jonka peräsimessä on numero 20 ja kyljessä Ruotsin ilmavoimien tunnus, jäi tunnistamatta
Vieressä Koppel, joita oli Suomessakin. Mobilisti Senior 4/18 . 39 Jos ne vielä äkkäisivät aloittaa uudelleen noin nätin kevytkoneen valmistuksen, saattaisin näillä aamuillakin hakeutua lento-opin kursseille. Sotaväritys on kuitenkin aitoa tavaraa.. Messerschmitt Bf 109, ellei sitten peräti Tšekeissä tai Espanjassa sotien jälkeen tehty kopio-Mersu. Myös kuorma-autojen valmistuksesta tunnetun Henschel & Sohn -tehtaan järjestelyveturi
Eikä alueelle ole nousemassa ainuttakaan taloa! Kuva ei anna riittävän luihin ja ytimiin käyvää käsitystä siitä, kuinka laajasti tilaa tosiasiassa on. Kentällä kisailivat sulassa sovussa niin polkupyöräihmiset, vinttikoiraharrastajat kuin pitkänmatkan juoksijatkin. Muistissa kun on yhä neukkujen Berliinin ruokasaarto. Mobilisti Senior 4/18 T E M P E L H O F E R F E L D Sateensuojassa 1,2 km pitkän lipan alla, jonne koneet aikoinaan purkivat matkustajia. Tiedoksi heille, joilla oli kiire tuhota Helsingin Malmin lentokenttä: Pinta-alaa Berliinin keskustassa sijaitsevalla Tempelhofin kentällä on 300 hehtaaria. Suomessa vastaavasti pelkkä varakenttä-käsite nähdään taatusti tuomittavan ihmiskielteisenä.. Kenttä on jätetty tarkoituksella rakentamatta asuinalueeksi jo pelkän kriisiajan huoltovarmuuden takaamiseksi. 40
41 Lipan viertä kiertää sisäiseen tavaranvälitykseen tarkoitettu pyörätie.. Mobilisti Senior 4/18
Sittemmin, 1962, lentoonnettomuudessa edesmennyt serkkuni, Carl-Otto Bremer, tuli Helsingistä noutamaan landella Kouvolan Utissa asunutta serkkuaan, minua, upouudella 1951 Gutbrod Superiorilla. Montako tuotiin – montako säästyi. Muut 3-4 säilynyttä ovat miltei poikkeuksetta moottorivaivaisia. Ei Otto sillä pitkään ajanut, kun sai jo alleen uuden Armstrong Siddeley Whitleyn. Se auto haihtui näkymättömiin parissa vuodessa. Firma piti sitä esillä näyteikkunassaan Helsingin Töölössä, osoitteessa Pihlajatie 12. ja kolmas ehjä yksilö vaeltanee kai joutilaana jossakin Aulis Pakulan perikunnan puolihoteissa. Yksi punainen MR-kilvissä Tampereella, toinen vihreä ilmeisesti tuoreesti MRhyväksytty Uudellamaalla. 67-vuotiaasta haaveesta totta Tein höperyyksissäni tunnepitoisen päätöksen ja hankin tekniikkansa menettäneen 1951 Gutbrod Superiorin. Autoa on säilytetty yli 40 vuotta navetan ylisillä. Linkola viittasi mitään virkkamatta korvat punaisena katsomaan ikkunasta millä hän oli Helsingistä asti tullut. Sittemmin auto palveli Wäinön tutuille lainaamana suhdetoiminta-autona. Rekkari oli muistaakseni AG-250, ehkä AG-215. M uistan kuin eilisen päivän kevään 1952. Isänsä Wäinö oli antanut sen hänelle 18-vuotis syntymäpäivälahjaksi. K.L.B. Yksi kateissa olevista on ainoa Suomeen koskaan saatu neljänistuttava kombi-malli. Gutbrod on merkkinä isän veljen, Wäinö Bremerin, maahantuoma. Importer toi siinä vaiheessa maahan myös raskaan teollisuuden koneita. Linkola kertoi myöhemmin, miten erään myyntikokouksen jälkeen sai hävetä. Luultavimmin näitä tuli Suomeen vain 42 yksilöä. Yksi autoa usein lainannut oli Lentokapteeni Lunnela, Wäinön hyvä ystävä. Oli neuvoteltu Kymin Oy:llä ja oli aika mennä ”klubille syömään”. Ymmärsin, että auto toimi hänen revittelemättömässä käytössään hyvin. Yhteensä mallia valmistui vain noin 6 800 kappaletta, joista Suomessa ollee yhä kolmisen koossa olevaa. Auto oli kivan urheilullisesti puolittain avokattoinen, väriltään tosin harmaa. Arviolta 36 autoa on siis tuhottu, jälkiäkö jättämättä. Ensin ekonomi Paavo Linkola teki sillä myyntimatkoja isoihin suomalaisiin suuryhtiöihin. Siinä sitten joku isännistä kysymään, mennäänkö sinun vain minun autolla. Sillä sitä sitten paahdettiin kortteeristani Helsingin Lauttasaaresta toiselle puolelle kaupunkia Oton kämpille Pakilaan kaikki mahdollisia oikoreittejä hyväksikäyttäen. Hinta oli muodollinen, koska paperit lienevät kateissa ja todella paljon puuttuu. Arkkitehtien Panu Kaila ja Pertti Virtanen lukioikäisinä kuvaama Gutbrod Superior 50-luvun Lahdessa.. Gutbrod jäi Wäinön maahantuontiliike Importer Oy:n käyttöön
Jo uusien mäntien löytyminen voi olla tuskallista, vaikka Bremenin tapahtumassa näin niitä vielä joku vuosi sitten erään tanskalaisen tukkurin kauppaavan. Isompi ongelma voi olla löytää Warre-koneen taakse Gutbrodin oma kolmeportainen lattiavaihteisto. Hän oli vaihtanut alkuperäisen moottorin Wartburgin kolmepyttyiseen. Siinä oli vaihteisto ja nyt puuttuva nopeusmittarikin yhä paikallaan. Eikä katsastuksesta läpimeno tehnyt edes tiukkaa. Periaatteessa moottori oli sama kaksipyttyinen, mutta suoraruiskutus nosti tehoa 3-4 hevosvoimalla. Tehtailija Wilhelm Gutbrodin kaupallisena kunnianhimona oli haastaa kilpasille 13-hevosvoimainen Fiat 500 Topolino. Ei lämmitintä, tilaa vain kolmelle, pyöräkoko sen ajan tieoloihin liian pieni, eikä talvirenkaista tietoakaan. Toisin voisi mennä nyt, hyvillä öljyillä ja rasittamattomalla kesäajolla. Kenties lähinnä saman oloisen koneen asentaminen nokalle. Tuotanto oli kuitenkin alun pitäen tappiollista, koska korit oli teetettävä vieraalla koripajalla. Hän tosin oli kooltaan luokkaa 190 sm ja yli. Gutbrodin moottori tarjosi 20 hv, ja se oli myös etuvetoinen ja jopa urheilullinen ajettava. 43 Uutena Gutbrod oli kallis, hyvä ettei VW Kuplaa tyyriimpi. Auton kyvyt tyssäsivät jonnekin 100 km:n maksiminopeuteen. On hyvä muistaa, että nämä miltei kääpiöluokan autot joutuivat Suomessa surutta aikamiehen hommiin, vieläpä läpi talven. Merkinnee sitä, että jos kerran tuollainen on mennyt hyväksytysti läpi, se onnistunee toistamiseen. Illan hämärässä mieleen hiipii ajatus: Entä jos en löydäkään puuttuvaa moottoria, ja vaikka löytäisinkin, saisiko sen toimivaksi. Älkää siis empikö kertoa vihjeitänne lopuista ehkä 38:sta Gutbrod-romusta. Haastetta löytyy. Eräs vähiten tyytyväisistä omistajista oli APU-lehden päätoimittaja Pauli Myllymäki, joka ei Gutbrod-mielipiteitään juuri salaillut. Vuosien takainen tuttuni, Heikki Sario Karjalohjalta, kertoi kerran omistaneensa Gutbrod Superiorin. Vanhoilla kuljettajilla, jotka ajoivat viisasti maltilla, saattoi se hyvinkin kestää, nuoremmilla ei. Mobilisti Senior 3/18 . Vihreän Gutbrodin taannoin entisöinyt kuvaa auton käynnistysominaisuuksia ”sadistisiksi”. Olettaisin, ettei siinäkään mitään estettä olisi. Sitä myös moititaan monesti huonoksi. Eri asia on sitten mahdollinen museoajoneuvotarkastus. Ilman vaihteistoa emme näet pääse eteenpäin. Saksalainen kustantaja Kaiser Sachbuch julkaisi 2014 paksun historiikin Gutbrodista. Kirja kihisee Ajovalot, moottori, vaihteisto, vetoakselit, takavalot, luultavasti myös istuimet ja merkittävin mittari kojetaulussa ovat kadonneet kaiketi jo 40 vuotta sitten. Jossakin vaiheessa 70-lukua loput firmasta myytiin saksalaiselle Bauknecht-yhtiölle. Gutbrodin nimellä tehtiin autotuotannon ohella menestykkäästi myös puutarhaja pienoistraktoreita, nimi tosin vaihtui pian muotoon Moto-Standard. Sujahti kuulemma paikalleen kuin moottorikiinnikkeet olisivat olleet tälle koneelle suunniteltuja. Luultua hyvää autossa ovat suhteellisen oikeamuotoisena säilynyt kori, ja hei: pyörät sentään alla.. Kiroilen yhä muistellessani päivää viitisen vuotta sitten kun kuulin Kirkkonummella toimineen entisen automuseon nykyisen perinneomistajan pyytäneen Keinäsen Romu Oy:tä noutamaan paaliin Gutbrodin, jonka vuosia sitten sinne välitin, olkoonkin että moottorittomana vara-autona. Miten löytää oikeanlainen pakoputkisto oikeanlaisin pakollisin vastapainein. Siihen kun ynnäät silloiset öljyt ja kaksitahtihuolet, tuloksena saattoi olla todella vikuroiva ajolaite. Viime vaiheessa markkinoille saadusta neljän hengen Gutbrod Kombi -versiosta odotettiin menestyksen pelastajaa, mutta korien kohdalla ongelma pysyi samana. Kadonneen moottorin metsästys Gutbrodia tarjottiin myös suoraruiskutusmoottorilla tuotannon loppuvaiheessa, eikä sellaista kai koskaan saatu Suomeen
Saab ei ole heille harrastuskohde, vaan se on päivittäisessä käytössä. Niin oli malli aikoinaan himoittu, että niitä jälkituotiin, hyvä ettei satoja. Pian hän huomasi, että ajelen samanlaisella 9000 Turbolla ja heittäytyi juttusille. Seuraava vika-arvio oli pahempi: sylinterin kannentiiviste olisi rikki ja osien saanti kestäisi kauan. Kirjoittaja lainaa myös TV ohjelma Top Gearin arviota, jonka mukaan auto on sysiruma, mutta persoonallinen. Vain muutaman kerran kesässä sillä käydään taajaman ulkopuolella. Auto nilkutettiin läheiselle parkkipaikalle, jossa sitä seisotettiin väliraporttia tarjoamatta. Tuopa mieleeni erään pröystäilijän, joka sätti Jaguarinsa olevan varmaan tehty Bedfordin osista – johon tokaisin, ”No, sittenhän sen pitäisi viimeinkin olla laadukas”. Suomen Auto Bild (kustantajamaa Saksa) taasen on todennut Jaguarin maineen saaneen 80-luvulla pahasti siipeensä koska laatu oli kestämätöntä. Uutena 2000-luvun alussa sellainen maksoi kalleimmillaan yli 440 000 markkaa, lähes kolmen tavallisen Saab 900:n hinnan. Edes tästä halvimmasta yksilöstä ei kuulemma löytynyt minkäänlaista ”fataalia, väistämätöntä vikaa”. Jose Riikosen juttu otsikolla ”Käytetty Jaguar maksaa vain pari tonnia – miksi?” Liittäisin samaan kohdeluokkaan mukaan toisen takavuosien turvaja ajotekniikastaan arvostetun, Saab 9000 tyypin. Nyt on toisin. Naapuriapua Sain kokea tositarinan eräästä Saab 9000 yksilöstä. Mobilisti Senior 4/18 Lähimenneisyyden haaveautot pilahinnoissa Helsingin Sanomien autopalstalla julkaistiin 29.9. 44 . Vedenhukka ei kuitenkaan sillä rauhoittunut. Ajoin auton serkkuni Klaus Bremerin tallille jossa ralliautomekaa. Hänen mielestään puoli kesää oli mennyt piloille ilman tuttua autoa. Omistajaa ei kummoisena asiakkaana pidetty. Musta 9000 on kotoisin Luxenburgista ja näyttää edelleen päällisin puolin kuin uudelta. Näkee että ne ovat siirtyneet harrastajille. Vuoden 2017 katsastuksissa 2007 käyttöönotettujen sarjassa Jaguar oli vähävikaisin. Se mitä toissakesänä tapahtui, on kertomisena arvoista. R iikonen toteaa periaatteessa himoittua laatuautoa olleen kirjoitushetkellä tarjolla kymmeniä. Niistä 2 000 euroa maksavakin näytti edelleen hyvältä, vaikka oli 328 000 km ajettu. Olihan se ajokelpoinen, mutta vain lähinurkissa. K.L.B. Siellä oltiin toteavinaan, että jäähdytin kaipaa uusimista. Auton moottorista alkoi vesi huveta ja omistaja kääntyi läheisen korjaamon puoleen
Raha, jolla saa nykyaikaisen auton muuhun sen tietokonemaailmaan kytketystä ulkopeilistä viidenneksen. Jos kuittaat pakolliset sohjo-suola-iljannepakkaskelit jollakin arkisemmalla ja uudemmalla kulutusautolla, viimeistään keväällä huomaat, miten entinen ykkös-autosi maistuu taas upealta. Tuore kevyt kenttäharmi oli koeajolla toteamani jarruputken vuoto. 45 nikko Eino Malm (77) yhä puuhailee etenkin Saabien kanssa. On kerrottu, että tehtaalta olisi todettu rauhoittavasti osien saatavuuden säilyvän. Koivunen Oy:ltä yhä löytyviä paikkapeltejä. Em. Mielestäni kaikki, mikä on korjauksina ja hankintahintana uhrattu (noin 3.500 euroa), tulee ajan oloon takaisin. Saabin harrastusarvo kasvaa silmissä. Perhe on sen koommin ajellut autollaan yli vuoden niillä huoltoeväillä. Ruoste oli syönyt reikiä korin ala-takakulmiin. Oho, olisiko noin köyhästi. Merkittävintä on, että kentällä toimii yhä monta osaajaa. Se tuli USA:sta muuttoautona. On vain tiedettävä oikeat huoltoja varaosalähteet, tietäjät ja osaajat. Ostin sen 2014 220 000 km ajettuna. Mobilisti Senior 4/18 . Säilytysfilosofiaa Kertaanpa vielä oman Saabini tarina. Tekniikkaa oli tosin paljon jumissa tai rikki, mutta syvältä Saabit tunteva kaveri elvytti kaiken. 9000:n viehätysarvo, toimiessaan kuten pitää, on aikalailla viimeisten mustien Audien, Bemareiden ja Mersujen tasolla. Huomaat kyllä, kun autolle alkaa tulla ikää. Ne korjattiin ammattikoulussa hyödyntämällä mm. Vanhaa varastoa olevat osat ovat edelleen likimain pilahinnoissa, mutta jos uutta täytyy virallisten kanavien kautta etsiä, ollaan aika samoissa muiden elävien merkkien hintojen kanssa. Vuodon aiheuttaja selvisi yhdessä illassa, pieni vesiletkuongelma se kai lähinnä oli, ei ainakaan kansivuoto. Saab-kerholehden Pasi Ruhanen tilastoi maassamme rekisterissä olevien Saab-autojen kokonaismäärät taulukkoon. Virallisen organisaation puolelta kuuluu – niin – tuulen suhinaa.. Empien myönnän, että Saab 900 on enemmän selkäytimeen kasvaneen Saab-käsitteen mukainen kuin sitä kosolti isompi 9000, mutta on reilua muistaa, mihin kategoriaan sisätiloissa nirsot jenkit luokittivat 9000 tyypit: ”Full Size” eli täyskokoinen auto. Ai että maksaa hirveitä säilyttää peräti kaksi autoa. Tässä sitä ideaa Säilytä siis ikääntynyt ja pidollisesti hankaloitunut käyttöautosi, mutta pehmennä sen käyttö vähin erin kakkosauton rooliin. Hesarin jutussa oli lainattu kotimaista asiantuntijaa, joka varoitti siitä – vallan hirveää että jos eteen osuu jakopään rattaan/ ketjun vaihto, voi lasku olla jopa 1000 euroa. Jos ne jossakin suhteessa olisivatkin kehittyneempiä, vastavuoroisesti lisääntynyt tietokoneen viljely tekee niistä lähes järjettömiä korjattavia. Merkkikerhoon liittyminen olisikin siten ehdottoman viisasta. Englantilaisperäisillä OGja NG-termeillä tarkoitetaan vanhaa ja uutta sukupolvea Saabien ajoylläpito on yhä mahdollista, ellei edullistakin. Se on kuitenkin helppo ja halpa korjata, eikä takuulla uusi seuraavaan 25 vuoteen. Niistä on vaan tiedettävä, enää ei ole mitään ideaa kuvitella että joku entinen GM-toimipiste (loppuvaiheessa GM omisti Saabin tehtaat) kykenisi auttamaan. Toki totta, mutta jos elvytät autoasi edes 5 vuoden pitoajatuksella, kyse on 200 euron vuosimaksusta
Saabit olivat usein hienosti varusteltuja ja turbomoottorin ansiosta ohituskaistojen kuninkaita.. Mobilisti Senior 4/18 9000-malli asemoitiin Suomessa – täysin valehtelematta – samaan markkinaluokkaan kuin parhaan laatuluokan saksalaiset. 46
Autost ani vaiken i tehosti n, eikä uusia kuulem ma saa. 47 Pasi Ruhasen tilasto 30-vuotiaista Saabeista havainnollistaa ehkä eniten Saab-mallikirjon jakautumista harrasteautoina, Viimeiset markkinoillamme nähdyt Dodget alkavat jo unohtua. Mobilisti Senior 4/18 . K.L.B.. Mistä Saab 9000:ee n jarrute hostin. Olisiko kantikkaassa Dodge Nitrossa ainesta taltiointikohteeksi. Uutena yli 40 000 euron Nitrot ovat hiipuneet jo alle kymppitonnin kalustoon – nykyarvossa siis Riihimäen autopihojen vähemmän haluttuun kastiin. Mistä edes käytetty
Kuvaan tehdystä rististä päätellen herra Tikkala oli poistunut keskuudestamme jo melko varhain. Olavi A. Emme tunne Kimy-Kustannuksen 1970-80-luvuilla julkaisemia muiden paikkakuntien perinnealbumeita, mutta suositteleme, mikäli yhteen esimerkkialbumiin on luottaminen. Kuva: Lilja Louko. Seniorin lukijoiden kannalta juuri tuo alue on tavallista mielenkiintoisempi, sillä siellä on selvästikin ollut Suomen mittakaavassa kohtalaisen paljon pääomaa. Kimmo Koistinen Apumies Matti Tikkala pumppaa paikattua TT-Fordin rengasta, samalla kun kuljettaja Jussi Uitto valvoo suoritusta. Perässä seuraa puimakone.. Itävaltalainen laatutraktori Steyr ei ollut kovinkaan yleinen näky täällä kaukana Pohjolassa, mutta tässä 50-luvun alun yksilö painaa pitkää päivää vielä vuonna 1967 Kirsilässä. Jussi Pihlaja poseeraa täydessä ajovarustuksessa – eli suojalasein varustauneena – ilmeisesti brittiläisen Rover Imperial -moottoripyöränsä vierellä. Ala-Prinkkilän tila vuonna 1914. 48 . Sitä on myös kehdattu käyttää jo 20-luvulla autojen kaltaisiin investointeihin, joka on ollut muualla maassamme selvästi nihkeämpää. Siten albumin autoja moottoripyöräpitoisuus on kohtalaisen korkea. Ford kuului Alavuden Puunjalostustehtaan kalustoon. Antilan päätoimittama tiiliskivi sisältää ainutlaatuisen kokoelman yksityisalbumien kuvia ja niiden taustatietoja Etelä-Pohjanmaan alueelta. Kuva: Ester Pellonpää. Mobilisti Senior 4/18 Pohjanmaan PERINNEALBUMISTA Seppo Marttila lainasi meille äärimmäistä ystävällisyyttä ja luottamusta osoittaen Kimy-Kustannus Oy:n 1982 julkaiseman teoksen Perinnealbumi – Etelä-Pohjanmaa I
Uudehko, kotimaassa koritettu Chevrolet kiidättää rengonkyläläisiä Peräseinäjoelle juhannuksena 1926. Kuva: Mauri Ritola. Rivin alussa vasemmalla on kieltämättä massasta poikkeava valinta, Citroën Traction Avant. Koskenkorvan saha Ilmajoella hallinnoi vuonna 1938 amerikkalaisvoittoista ajoneuvokalustoa: tuliterä Ford V8, samaa merkkiä oleva kuormuri ja pari Chevroletia, joista uusin, 1938, on jo saanut osuman maskiinsa. Sahan omisti tuossa vaiheessa Arvo Sihto. Tämä Niemen kartanon omistuksessa ollut säksätin saattaa olla aivan ensimmäisiä Suomeen saapuneita automobiileita. Sitä on selvästikin käytetty pitkään, sillä alkuperäisen tilleri-ohjauksen sijaan on vaihdettu modernimpi ohjauspyörä. Kuva: Yrjö Niemelä.. Puutavara siirtyy 1929 Chevroletilla, jota sompailee Mauri Ritola apumiehensä Arvi Jokelan kanssa. Kuva: Juhani Keskinen. Kuva: Aune Kari. Mobilisti Senior 4/18 . Vuosisadan alun Oldsmobile Curved Dash Kauhavalla 1910-luvulla. 49 Tukkeja matkalla Koskenkorvan sahalle. Ratkaisu ei ole ollut ergonomisesti tai tilankäytöllisesti ihanteellinen, kuten hieman tukalasta ajoasennosta voi päätellä
50 . Raskaasti erikoisvarustellussa autossa on ilmeisesti tarvikepuskuri ja lumiketjut takarenkaissa, mutta mikä kiehtovampaa, siinä näyttäisi olevan irrotettava kovakatto! USA:ssa myytiin vielä tuolloin mallikohtaisia irtokattoja, joilla avo-tourerin sai muunnettua kohtalaisen helposti kokonaan umpinaiseksi tai, kuten tässä tapauksessa, irtonaisin sääsuojin varustetuksi ”hardtopiksi”. Kuva: Hilda Koskipää. Kuva: Hilja Ristiharju. Presidentti Ståhlnberg on juuri poistumassa Orismalan asemalta 1918 Packard Twin Sixillä heinäkuussa 1920. Rahtaamassa ovat Martti Koivumäki ja Jussi Mäkelä 1939 Fordillaan. Kuva: Veikko Koivumäki. Kuvassa oikealla tuleva rouva Aspholm, Elli Koskipää. Pilkekuorma välirauhan aikana 1940. Packard saattoi olla yksi siitä pienestä erästä, joka oli tilattu Pietariin, mutta joka vallankumouksen seurauksena ohjattiin turvallisempaan Helsinkiin ja jäi sitten tänne. Menopelinä on Horch-kuormuri, jolla umpikumirenkaista päätellen on takanaan ylväs sotilasura. Kurikan ajokalutehtaan henkilökunta retkellä joskus 20-luvulla. Ei mikään joka pojan kulkupeli, ei edes Amerikassa. Arne Aspholm, markkinoita ylivoimaisesti hallinneen Singer-ompelukoneiden paikallinen piiripäällikkö, on saapunut hieromaan kauppoja ja lähempää tuttavuutta Jokipiin naisväkeen 1937 Ford Panel Vanillaan. Mobilisti Senior 4/18 Isojoella Toivo Väisänen liikkui ympärivuotisesti äärimmäisen mielenkiintoisella 20-luvun jälkipuoliskon Marmonilla tai ehkä Locomobilella. Kuva: Taina Saukko.. Matkaseurueeseen näytti kuuluvan myös korkeita upseereita SA-16 -kilpisellä avo-tourerilla, joka kaikesta päätellen on Benz. Kuva: Lauri Ojaniemi
0500 845 835 tai automuseo@gmail.com OSTA NYT omaksi tai lahjaksi Yli 400 kuvaa ja selostukset!. KIRJAUUTUUS! Suomalaisen autohistorian todellinen kulttuuriaarre 1950 luvulta LYSKAN POJAT JA LIMUSIINIT Panu Kaila ja Pentti Virtanen Tilaukset p
52 . Mobilisti Senior 4/18 MALLIA TAKAVUOSISTA Datsun Finn oli oikeasti erittäin käyttövarma auto.
53 Mielestäni suomalainen autojen maahantuonti on mennyt ulkomailta opitusti päin ahteria. Toiminnassa oli ruutia, jopa hitunen sydäntä. Vuoden 1969 Miss Scandinavia -voittajat olivat saman vuoden D-Autokeskuksen suurnäyttelyn vetonaula. Kyllä riitti ukkoa hokemaan, ”sellaista päivää ei tule, että ostaisin japanilaisen riisipussin”. Vet inte, kör Saab”. Bremer K uvatueksi vaiheita Datsun-Dodge myynnin elinkaaresta pian yhden miespolven takaa. Kai L. Vasemmalta: Paula Linola (lehdistön ihannetyttö, FIN), Anne Marie Hellquist (II perintöprinsessa, SWE) Tone Knaran (Miss Skandinavia, NOR) ja Gunilla Friden (I perintöprinsessa, SWE).. Pian meitä toisiin periaatteisiin tottuneita ei ole, siksipä panen oheiset ajatusliuokseni jakeluun. Firman johtosarvissa oli joukko oma-aivoisesti ajattelevia myyntineroja, joilla oli ote suomalaisen sielunelämään. En liioittele, kyllä meitä tuijotettiin, niin oli vanhanaikaisen kylmä. Perillä saimme hämmästyä: enimmät kilpailijamme ajoivat uusilla 1962 Datsun Bluebirdeillä, hekin Helsingistä asti tulleina. Toinen merkkiin liittyvä muisto on kireältä pakkasaamulta Helsingistä maaliskuussa 1963. Fuselage-korinen 1969-73 Dodge Monaco oli erittäin komea vaunu – varsinkin kaksiovisena. Yllättäen kumNs. Alkaa päälle tuntuu, että arjessa toimivan kenttäväen ei tarvitse muuta osata, kuin tuijottaa näyttöpäätettä. Muistan heistä mm. Toisaalta olen kokenut autoelämää sen verran pitkään, että aavistan harvalla olevan kanttia kehua samaa. Eivät he kaksisesti sijoittuneet, mutta kansa alkoi puhua Datsuneista kunnioittavasti. Kaikkitietävälle automiehelle oli mojova tärsky kun vuonna 1962 alkoi Suomeen valua nelirenkaisia Japanista. Matias Tillanderin. ”Tehokas” autokauppa hukkaa enimmät paukkunsa harakoille ja kuitenkin odotetaan tuloksilta ihmeitä. Broman-suvun maahantuojaporras oli kuitenkin kekseliäs ja taistelutahtoinen: Datsun -myyjät kiersivät itseään säästämättä pitkin Suomen reunaalueita todistamassa ajokkiensa kestävyyttä osallistumalla mm. Ajoimme yhtenä kelirikkopyhänä edestakaisin Imatralle, jossa Klaude kilpaili vuoden 1959 mustalla 93B Saabillaan. Teetimme suomenkieliset vastaavat tarrat, kiinnitimme ne kahteen ysikutoseen ja ampaisimme pikkutakkisillamme myyjäkollegani Jorma "TV:stä tuttu" Pulkkisen kanssa ajelemaan Helsingin Espaa edestakaisin. He olivat pääjohtaja-omistaja Simo Arosta alkaen ennakkoluulottomia ja hyvävaistoisia ihmistuntijoita. Mobilisti Senior 4/18 . jäärata-ajoihin. Importer Oy oli saanut Ruotsin tehtaalta idean auton kupeisiin kiinnitettävistä teksteistä ”Är det kallt i dag. Muistan eräänkin rallin, johon matkasin serkkuni Klaus Bremerin kuskina. Saatoin tökätä haarukan nokkaan aiheen, jonka pyörittelyyn talousopilliset kykyni eivät riitä. Lähtisikö nykymyyjä tuhoamaan maaliskuista viikonloppuaan jonnekin toiselle puolelle Suomea ja illaksi takaisin
D-Autokeskuksen näyttelytunnelmia 70-luvun alusta. Onnistuivat! Porukan oivalluskyvystä esimerkkinä mainittakoon myös pikkufalski temppu myydä vanhentuneita, muualla myynnistä poistuUusia Datsuneita Kannelmäen ostarin taksiasemalla. Senkin voisi huomioida, että eräässä vai. Toki joku rutisi yli-ikäisyydestä, mutta hyvin menivät kaupaksi. 54 . Mobilisti Senior 4/18 mastelevan ihailevat katseet kuitenkin siirtyivät tuijottamaan jotakuta takanamme. Kaikki muu meni kai romuksi. Takavuosien jenkkiautonuoriso olisi antanut toisen kätensä Swingeristä, Chargerista jalatkin. Tai tapaus jossa maahan tulleista, merenkäynnissä suolaantuneista uusista avolavoista karsittiin joukolla irti lavat tai hytit. neita halvemman luokan malleja tekemällä niistä ”Datsun Finn” erikoismalleja. Juu – sinne hännille oli ampaissut kaksi yhtä uutta Datsun Bluebirdiä, joiden kuskit ajoivat paitasillaan! Olivat, mokomat, huomanneet Espan Datsun/Dodge myymälänsä ikkunasta temppumme ja päättivät spontaanisti nolata meidät
Sitten, joskus 1961 vaiheilla, tiloihin sulloutui myös Saab-tuonnin sopimuspohjainen maahantuontikorjaamo. Kun Saab siirtyi Scan-Auto Oy:n omistukseen, kuvioihin astui nykyinen Autokeskus. Näiden ideoiden takana oli nerokkaita myyntiosaajia kuten Olle Svensson. He sinne melkeinpä iltapuvuissaan mieluusti myös tulivat. Tuloksella, että Dodgen myynti oli kai parhaimmillaan 60 % Suomessa uusina myytyjen jenkkiautojen määrästä. 1928 Dodge herätti ihmetystä jo 70-luvun taitteessa. Kaiken juhlavuuden ja edustavuuden, joka oli aiemmin liitetty erääseen johtotähti-merkkiin, voisi nyt unohtaa. 55 heessa Dodgejen myynti Suomessa ui aivan eri suuntaan kuin kilpailijansa, vaikkapa Ford Oy. Tilaisuudessa jaettiin numeroituja esitteitä, oli lupa ymmärtää, ettei mallia ainakaan hetkeen tultaisi tarjoamaan tavallisille nenänkaivajille. Ensin se oli Aulis Horkan johtama bussivarikko, jonka sivusiivessä toimi Helsingin Autokorihuolto Oy, jota veti suomalaisen autotekniikan johtavan ajattelijan, Wäinö Kuusijärven poika, Heikki. Merkin viimeiset vahvat vuodet nähtiin meikäläisillä markkinoilla kymmenen vuotta myöhemmin; Aspen jätti vielä pysyvän muistijäljen, mutta sen jälkeen tuuttaa vapaata.. Muistan, yhä lähes hämmentyneenä, miten uutta Chrysler 300 -mallia markkinoitiin. Kun siellä pantiin stoppi USA-Ford -myynnille joskus 1972 jälkeen, löi Dodge täysikaasun päälle. Iso Helsingin Konalan myyntipiste taiottiin juhlasaliksi, jonne kutsuttiin varakkaampaa väkeä. Tulihan niitä takapakkejakin. Ei malli huonosti kaupaksi mennyt, mutta vielä paremmin pärjäsi sen seuraaja, jossa Mercedes-Benzillä oli yhteistyösormensa mukana. Mobilisti Senior 4/18 . Helsingin Konalan Datsun (nyt Nissan) ja Dodge -myymälä on kokenut ainakin kolme inkarnaatiota
Mobilisti Jamb-O-Ree Riku Roudon moottoripyörämuseolla Lahdessa. Mobilisti Senior 4/18 K.L.B. Dodge on yhä ryhdissään, värikin saattaa olla alkuperäinen ja vuosien kulutus näkyy, lieneekö tehtailtu aikoinaan ammattiajossa kilometrejä Kuopion suunnalla. Etualalla Matchless. Mitään ei ole näyttökehujen toivossa hinkattu kiiltokuvakuntoon, vaan auto on kivasti kauhtunut.. Tämän auton omistajan suhtautuminen ajokkiinsa on ihailtava. 56 . Rauta ja Petrolitapahtumassa Riihimäen Lasitehtaan parkkialueella nähtiin ”USA-hetekoiden” (autoja ilman lokasuojia) seassa myös eurooppalaisia 195060-luvun arkiautoja. Rivikaupalla myyntikojuja ja vanhempia moottoripyöriä
Nyt Espoon automuseossa seisovan auton toi aikoinaan maahan Aimo Astala. Toinen niistä toiminee nykyisin lampaiden ulkosuojana jossakin Kokkolan tasolla, toinen myytiin lyhyen taksikäytön jälkeen Helsingistä Rovaniemelle.. Erikoista autossa on sen nelisylinterinen dieselmoottori, merkkiä, jota ei uskoisi Englannissa edes myydyn, nimittäin Borgward. 57 Englannissa nimenomaisesti taksiksi tehty 1958-60 Beardmore. Veho Oy:n 1962 Suomeen tuomissa kahdessa uudessa taksi-Austinissa oli jo etuovet molemmin puolin koria. 1926 Hupmobile vanerisella sodan jälkeisten pulavuosien rekisterikilvellä. Mobilisti Senior 4/18 . Kerrankin voinee sanoa, ettei toista samanlaista tule vastaan. Kääntyvä etuvalo on vaijerivälitteinen. Beardmoressa ei ollut vanhempien Lontoo-taksien tapaan erillistä tavarasäiliötä takana, vaan asiakkaan kapsäkit ladottiin avotilaan, oikealta ohjaavan kuskin viereen
Tarkkasilmäisen löytö, vaikka onkin vain kangaspala. On ehkä tarpeetonta pohtia, onko noin kireällä pyörällä asiaa MR-kilpiin. 58 . Toisaalta, onko edes tarvetta. Miten tulisi suhtautua auton suomalaisuuteen?. Kuvassa monet mittelöt kokenut Curt Ginmanin kilpapyörä. Erkki Fredin Opel Calibra, mahdollisesti jopa Suomessa tehty. Mobilisti Senior 4/18 Luulin jo eläköityväni ulos ammatistani koskaan näkemättä aitoa, ennen sotia tehtyä Velocettea
Mietintää aiheuttanee kysymys, saisiko auto näillä mitoilla kelpuutuksen MR-kilpiin.. Jos käy niin, että auto on liian kapea talliin, voi toimia näinkin. Menevämmäksi pullistettu myöhäisen 70-luvun johtotähti Helsingissä. Hän ehti pelastaa jo 40 vuotta sitten 1918 NSU:n, josta vuoteen 2017 asti säilyi kai vain moottori, vähän runkoa ja tämä komea maski. Yhtä palaa oleva jäähdytin vaippoineen on tallessa Harri Honkasella Kangasalla. Mobilisti Senior 4/18 . 59 Tampereen suunnalla vaikutti vuosia henkilö, jolta ei jäänyt huomaamatta mikään alueen ostettavissa oleva auto. Monet tunnistamattomiksi jääneet keräilijän tallenteet menivät kuolinpesästä ilmeisesti suoraan sulatekekoon. Herää kysymys, miksi meillä edes on valtakunnallinen ja valtion tukema ykköslähdön automuseo, sama, jonka antama museoarvo-lausunto ohittaa SA-HK:n kokeneimman harrastekentän arviot, jollei se kerran tee työtään
Vaajakoskella vaikutti vielä 15 vuotta sitten kotitarve-metsäromis, josta löytyi parikymmentä 1930-50 -luvun autoraatoa, kuten tämä 1935 Plymouth. Mahdettiinko irrotettuja osia säästää jonnekin. Peräkärrynä taatusti hankala vedettävä, ainakin kuormattava.. Kuvassa sivuventtiilikuutonen on jo riisuttu osistaan ja lohko on matkalla pesuun. Kuvat välitti meille silloin Hannu Aaltio. Kun oli pulaa kaikesta, yritettiin jämän jämästäkin vielä saada joku hyöty irti. Mobilisti Senior 4/18 USA:sta ostamani 1949 International-pakettiauton moottori peruskorjattiin vuonna 1984. Työn toteuttivat Jouni Ahola ja poikansa Esko. Samalla osaavasti tehdyllä lopputuloksella MR-9 liikkuu yhä. 1937 USA-Fordin rippeet Vaajakoskella. 60
Ei noita kummemmin kehuttu niiden ollessa uusia, mutta niiltä myös vaadittiin aivan liikoja.. Auto on kuin pienennös oikeasta kuorma-autosta, moottorikin vain puolikas tavallisesta, kaksitahtinen ja kolmisylinterinen. Australiaan myytiin aikoinaan lähes kaikkia eurooppalaisia autoja. Mahdollisesti Restored Cars -kollegalehtemme omasta tallenne-romutarhassa 1939 ja 1951 Fiatit. Mobilisti Senior 4/18 . 61 Eräs harrastaja jätti kylmästi avomallisen Peugeot 204:nsä vuosiksi ulos. Lokakuussa tämä myytiin ronttina, aavistan, sulatteeksi. Kun siellä mikään ei ruostu, on syytä huomioida mahdollisuus löytää sieltä terveitä osia. Hyvä jos puolentusinaa on tuotu Suomeen. Suomen Borgward-jäsentiedotteessa 3/2018 Hannu Teivaala kertoi Erkki Salmisen IFA-/Barkas-avolavasta. Sitten tuli viherkansan vaatimus: Sitä kalapaljoutta mitä Laajalahden vesistä on saatavissa, ei saa autojen jättämillä myrkyillä vaarantaa. Australian romutahoilla nokkapellit ja ovet 193339 Morrikseen, onhan avomallejakin Suomessa kaksi. Kehuttavan kaukoviisas talteenotto. Takavuosina Helsingin Laajalahden jäällä totisesti tapahtui
Tässä sitä ollaan muka juuri opittu äestämään. Olipa kerran aika 70-luvun lopulla, jolloin päätin siirtää juureni takaisin Karjalan maille. seinähullua. Pajoja oli talli tallin vieressä ja kaikissa sisällä huippuluokan keräilyautoja. Työntekijät olivat poikkeuksetta harmaapäisiä ukkoja ja tilaa oli käsittämättömän ahtaasti, tonttien hinnat kun ovat niillä main tunnetusti pilvissä. Joskus sitten oma piilopirttikin tuli hankittua ja kokeiltua tattarin viljelyä, mehiläishoitoa ym. Olin lähes kemiallisen vapaa maanviljelijän geeneistä, mutta yritin opetella pelin henkeä Mauri Närin Isnäsin Labbyssä. Ynseä luonto kuitenkin palautti aikanaan tikanpojan puuhun.. Mobilisti Senior 4/18 Keväällä 1980 poikkesin Lontoon autonäyttelyn lähikortteliin, jota halkoi entisöintiverstaiden kuja. 62
Puupilkkeen lisäsäiliö katolla viittaa siihen, että ajettiin vielä puukaasulla. Mobilisti Senior 4/18 . Kuka Suomenmaassa osaa korjata nykyisin puupinnapyöriä vähemmän kitiseviksi. Käsi ylös, joka vielä välittäisi paneutua näiden korjauksiin.. 1938-39 DKW:n kori on päässyt vähäisin vaurioin, koska ovet yhä avautuivat. Ovissa taksaluokka, tässä 5-hengen auto. korin kehikko on yhä puuta, tai sitten ei. Autossa, jonka kori oli täysin puurakenteinen! Rikospoliisin onnettomuuspaikkakuva: Kovan tällin saanut 192829 Nash-taksi on rajatapaus, ts. Rikospoliisin arkistokuva Helsingin Kluuvin (?) nokkakolarista. Kuva: Helsingin rikospoliisin arkistot. 63 Sodat jos kahdetkin nähnyt 1938 Chevrolet laiskalla rivikuutosella kelpasi vielä taksiajoon ja vielä senkin jälkeen lauluautoiksi. Ajovalojen päällä pimennyslipat, joilla pyrittiin estämään viholliskoneita huomaamasta pimeässä liikkumista
Saimme aikoinaan kuvan lehtemme lukijalta, mutta pahoittelen, en merkinnyt kuvan taakse, ketä on kiittäminen.. Olisiko kesken sota-aikaa löytynyt jostakin evakoilta latoon unohtunut perheauto. Eräänä päivänä 50-luvun alussa muuan nuoripari lähti tällä 30-luvun lopun Adler-avovaunulla matkaan, ja jäi vain muutaman kilometrin päässä Pasilan ratapihalla vakavaan tasoristeyskolariin. Ajallista syvyyttä kuvaan saattaa antaa olettamus että tuollaisia telatraktoreita ei SA:lla ollut ennen vuotta 1941. Saksalainen panssarivaunukolonna etenemässä Lapissa rääpälemäisillä henkilöautoillaan. Traaginen kuvatallenne Käpylästä. Mobilisti Senior 4/18 Armeijan Caterpillartai McCormick-telatraktori vetää perässään 1939 britti-Fordia, aikansa Angliaa. Erinomainen tuo kaiketi Saksan siviilimaailmasta sotaan lunastettu 1939 Opel Olympia oli, mutta ei kyllä talviin sopiva. Heiveröisellä ja maastoon sopimattomalla ”8”:lla ei sotaan menty. 64 . Menikö pieleen. Tuhotuiko auto täysin
B. Takavuosina maailmalta kotiin palaava matkailija koki sitä enemmän arvostusta, kuta enemmän hänen matkalaukussaan oli reissusta kieliviä tarroja. Outoa, että hitaalla Junkers JU-52 -koneella pystyttiin lentämään niinkin etäälle kuin Lontooseen, mutta välimatka Tukholmasta-Malmöhön piti istua junassa. 65 Haittaisiko, jos palautetaan mieliin matkailualalta hävinneitä, osin kivojakin tapoja. K.L.B. Lufthansa lensi pisimmät matkansa Dornier-lentoveneillä. MATKALAUKKUTARRAT. Mobilisti Senior 4/18 . Aerotransport-nimiselle ruotsalaiselle lentoyhtiölle. Mitä tapahtui A. Sille, että merkkejä on niin Japanista kuin Amerikastakin, on looginen selitys: Wäinö lensi 1931-33 Junkers Junior koneellaan – nyt Helsinki-Vantaan lentoaseman katossa – kyllä maailman ympäri, mutta Tyynenmeren ylittämiseen Japanista Yhdysvaltoihin 88-hevosvoimainen ja alle 800-kiloinen Junkers oli liian hento, joten se laivattiin Tyynenmeren yli. Ehkä aika tekee niistä uudelleen muoti-ilmiön. Miksi suomalainen Aero Oy aloitti liikelennot Suomesta ulkomaille kellukekoneilla, eikä kuvan kaltaisilla laitteilla. Nämä ovat lähinnä 1930-luvulta, Wäinö Bremeriltä (1899-1964) perittyjä ja kivan erikoisia
Olen vähän rumasti lainannut termin kattamaan myös tämän päivän harrasteautokentän lokasuojattomat, moniosista kyhätyt ”urheiluautot”.. Käry ei kuitenkaan käynyt, sillä onnekseni tunsin rallista innostuneen kaverin, jonka mieluusti sisäänajoi Alfa-Romeo Giuliansa uuden kilpaviritelmän. Oli ehdittävä puntikselta takaisin kasarmille Hämeenlinnaan. Muistan itsekin selailleeni hädissäni tuollaista kokelaana armeijassa yleislakon iskiessä. Tämän korifirman toimitiloja ei voinut olla huomaamatta ajettaessa Lahdesta itään, Kouvolan suuntaan. Korivalmistajia oli takavuosina lähes parikymmentä ja jokainen teki hyvin omaleimaista työtä. TIETURISTI 1955 1956 Kutterin kori linja-autossa on käsitteenä jotakin, jonka kaikki luulevat osaavansa kuvailla, mutta onko niin. K.L.B. Taisihan enemmistö suomalaisista nukkua putkikehikko & jousipatja Heteka-sängyissä. ”Heteka” on syvälle kansaamme uponnut käsite. 66 . Väite ”Maan johtava autokoritehdas”, oli tuskin katteeton, mutta onko aiheesta tallessa vertauskelpoisia tuotantolukuja. Mobilisti Senior 4/18 Lukijamme Erkki Lahtinen lähetti käyttöömme vuosien 1955-56 Tieturisti-oppaan, joka edustaa vauhdilla katoavaa suomalaista liikennöimisen historiaa
Mobilisti Senior 4/18 . 67 1955 1956 Kausalalainen Kiitokori Oy oli mukana myös pienkorien teossa. Suomen Turistiauto Oy:n Saksassa tehty Büssing oli aikoinaan aikaansa edellä olevan mukava matkantekolaite, oli autoradiot ja kaikki. Selittämättömän itsesiittoista Suomivähättelyä. Miksi Sisuja ei ainakaan alkuun himoittu harrastekohteiksi samoin kuin vastaavia ulkomaaneläviä. Kuvan piirrosyksilö taitaa olla jopa olemassa, peräti entisöitynä. Vieläkö lähtisit noilla lupauksilla matkaan?. Siellä tehtiin muistaakseni jopa ambulanssi niinkin vaatimattoman kuin Ford Pilotin alustalle
Ei se kai huono ollut, mutta kaikenlaista ennakkoluuloa siihen liitettiin. Commer oli muista linja-automoottoreista poikkeava. 68 . Mobilisti Senior 4/18 Jotakin muista poikkeavaa Boxer kai tarjosi. Paitsi että se oli pannukakkutyyppiä, eli matala, mekaanisesti ahdetun kaksitahtidieselin käyntiäänen erotti varmasti. Volvo ja Vanaja, molemmissa Helsingin Autokoritehtaan korit. Muistelen silmiinpistävän monien Helsingin kaupungin sinisten bussien kulkeneen myös Helko-korein?. Ehkä sen ideoinnissa oli mukana ruotsalaista ajattelua, koska Vaasa oli vankasti kaksikielistä seutua
Vanajan mainokseen on kytketty kivaa mainoshöpinää. 69 Englantilainen Bedford oli täydestäotettava bussialusta, jota Suomen GM markkinoi. Ilmeisimmin kori tehtiin Turun suunnalla.. Miksiköhän korin tekijää ei mainita. Mobilisti Senior 4/18
Ne teki Ambi-Budd Berliinissä.. Ei liene siis väärin sanoa auton palaavan nyt takaisin oikeaan kotiinsa. Sittemmin sama Adler osallistui SA-HK:n Retkeilyajoihin kesällä 1961, seuraavaksi näin sen Helsingin Urheilukadulla tunnetun autoradiopajan edessä, kerran Helsingin Huopalahdentiellä, silloin BAT-1 kilvissä ja viimeksiLoimaalla, SemJafem Myntt´in tallissa. Hajamuistoja Adlereista Olen vuosien mittaan myös vihjaissut avomallisesta kahden istuttavasta, ehkä 2-litraisesta Adlerista. Etuveto, rattivaihde ja 28 hevosvoimaa eivät tehneet autosta rakettia, mutta kori oli sentään terästä. Nykyinen omistaja, Jörg Zborowska, on osoittanut lähes suomalaista sisua pyrkiessään kelaamaan tietoonsa kaiken mahdollisen autonsa taustasta välikätenään 1952 Austin A 70:stä harrastava Alpo Penttinen Turusta. Sen verran erikoinen auto on kyseessä, että monesti olen sen itsekin nähnyt vilaukselta. Vahvimmin on jäänyt mieleeni kohtaus vuoden 1948 kotimaisesta Kilroy Teki Sen -elokuvasta, jossa Joel Rinne ajaa ehkä samalla autolla höyryjunan eteen, tarkoituksenaan pysäyttää se koska hänen karannut armaansa, Lea Joutseno, on kyydissä. Talossa asui edesmennyt sukuViipurin 1938 Adler Retkeilyajoissa 1961. Siitä huolimatta yksikään heistä ei ottanut auton säilytysarvoa tosissaan. Tähän mennessä on selvinnyt, että Adlerissa on ollut vuosien mittaan ainakin rekisteritunnukset V-7220, vuodet 1952-65 RS-665, vuodet 19652011 BAT-1, ja viimeiset MBK-25 -kilvet vuosina 2011-2016. Adler oli ryhdikkäästi tarjolla myös Suomessa, mutta kiinnostusta ei ollut ja auto päätyi Saksaan. Auton möi kaksi vuotta sitten hänelle Reino Pihajoki Yläneeltä. Kai L. Bremer S aksan Adler-klubilainen Jörg Zborowska Kerpenistä, läheltä Kölniä, on nyt entisöinyt 2-litraisen avo-Adlerinsa. 70 . Se onneton maatui keskellä Helsinkiä Mikael Lybeckinkadun arvokerrostalon pihalla vuonna 1954. Rinne noutaa-tempaisee ronskin johnwaynemäisesti (elokuva Hiljainen mies, naispääosassa Maureen O´Hara) rakastettunsa junasta ja kaikki on Happy End. Huomaa, että varusteisiin kuuluu etupuskuri – vertaa kuvaan viereisellä sivulla alanurkassa. Olen useaan otteeseen jankuttanut Adler-merkin puolesta, heikoin tuloksin. Mobilisti Senior 4/18 SeitsemÄN suomi-omistajan jälkeen Otsikkokuvamme Adlerilla oli Suomessa 77 vuoden kuluessa ainakin seitsemän omistajaa. Adler Trumpf Junior 1938 uutena. Täydennä sinä lukijamme, jos tiedät lisää
Autot kuuluivat vuorineuvos Henry Hackmanille. Taannoin tekoälyn huippuasiantuntija mainitsi tunnetusti nopean tekoälyn korjaamattomaksi heikkoudeksi sen, että oikea vastaus kysymyksiin edellyttää tiedon olemista laitteen tietokannassa. Adler kolaroi junan kanssa ja toinen kyytiläisistä menehtyi. Luulen, että sitä tietoa, mitä tähän lehteen tuuppaamme, ei niin vaan löydykään älylaitteiden vastausarsenaalista. Etuveto-Citroënin oloisia, pienempiä ja halvempia Adler Junior/Trumph aihioita löytyy Suomesta jopa yllättävän paljon. Yksi entisöity Loviisan tasolta ja aivan häkellyttävän alkuperäisenä säilynyt ”ex-Wehrmacht” -yksilö Joensuun automuseosta. Vierailun päätyttyä heidän piti palata kotiinsa keskustaan Pasilan ratapihan poikki menevää tietä. Kahden uuden Adlerin luovutus Viipurissa 1937. Toisesta merkittävästä avomallisesta Adlerista saimme aikoinaan kuvia Kalle Harikolta, joka kertoi auton omistajan olleen sukuloimassa heillä Helsingin Nyyrikintiellä. Emil Elo ja 1938 Adler Cabrio-Limousine. Ettei vain olisi sama auto, joka rikottiin 50-luvulla palasiksi Helsingin Mikael Lybeckinkadulla?. Nyt se on Englannissa. ”Mitäpä haaveiluikäisestä tyhjätasku-lukiolaisesta”. Kilroy teki sen -elokuvan Adler. Ylitettävälle rataosuudelle johti jyrkkä niljanteinen alamäki. Luulenko väärin, että valtaosassa edellä mainituista ajokyvyt tyssäsivät vetoakselihuoliin. Lisäksi navetassa keskellä Porvoota seisoo neljättäkymmenettä vuottaan huomattavan ehjäpeltinen yksilö. Erkki Blomroos omisti tämän Adler "10" -avoauton 1958-62. Lopputarinaa en tunne. 71 SeitsemÄN suomi-omistajan jälkeen laiseni, varatuomari Seppo Horsti. Hackman & Co:n graniittinen jugend-linna seisoo yhä miehitetyssä Viipurissa. Hän yritti rakentaa ostosiltaa minun ja auton tuntemattomaksi jääneen omistajan välille, siinä kuitenkaan onnistumatta. Ennen sodan syttymistä Suomen Adlerkanta oli lähes sadan auton vahvuinen. On kaiketi tyhmää vaahdota yhden kuolleen merkin ehtymisen puolesta, mutta minkä tiikeri täplilleen voi. Mobilisti Senior 4/18 . Erään nimivahvan harrastajan veljeltä jäi taannoin Keravan tasolla kolme Junioria ja vantaalaisella taksimiehellä niitä on tallessa saman verran. Kummallista, kuitenkin etuvetoiset Citikat on saatu jatkamaan menoa
Vanha totuus kuitenkin pitää kutinsa: liian halvassa hevosessa on vikaa. Tällä kertaa omat viemiseni olivat kuitenkin ensisijassa pikkuosia: nokkamerkki, listoja, kahvoja jne. Ollaan sentään alalla, jota ympäristövouhot mieluusti vainoavat. E sa Malka lyö heti kättelyssä pelisäännöt pöytään: ”Kerromme etukäteen mitä työ maksaa, toimimme luvatussa aikataulussa ja laadussa – mutta ilmaista se ei ole.” Kannanotto oli selkeän ryhdikäs. Mobilisti Senior 4/18 KROMAUSTYÖN VILLI SUOMI JÄMÄKÖITYY Autoa, moottoripyörää tai venettä entisöivä välttyy harvoin tarpeesta pinnoittaa osia. Kuvista selviää, ettei kyse ole mistään narikkatason työhuoneesta.. Työn hinta/laatusuhde on silti ollut lähes sattumanvaraista, joten tavaraa on lähetetty työstettäväksi Ruotsiin, Viroon, jopa Puolaan, vaihtelevin tuloksin. Ei jäänyt salaisuudeksi, että Loimaan Kromauksessa eletään ajanmukaisinta digiaikaa. Ikiaikaisen väärä käsitykseni, kotimaisten kromaamoiden liian pienet upotusaltaat, sai myös tällä vierailulla huutia. K.L.B. Kävimme tapaamassa Loimaan Kromaus Oy:n Esa ja Juuso Malkaa, joiden erityisalaa ovat kultaus, nikkelöinti, kromaus, kuparointi, satiininikkelöinti sekä mustaus. Malka tyrmää huhut, että kromattavaa tarjotaan yli yhtiön toimituskyvyn. Kiireisen ei tarvitsisi edes ajaa paikan päälle sillä toimitukset hoituvat myös postitse. ”Ei päde meillä”, nauravat isä ja poika Malka kuorossa. Itsekin levittelin takavuosina kauhutarinaa 1957 Lincolnin etupuskurista, joka sahattiin kahtia, jotta se mahtui altaaseen. Toivotan menestystä heille. Kun työ on valmis, pujotetaan pakkaamossa osat pumpuliin ja pahvisiin suojasukkiin odottamaan toimitusta asiakkaalle. Kysyntää on, mutta myös heitä, jotka etsivät sitä edullisinta, kaikkea kun on totuttu kilpailuttamaan. 72 . Ja mikä parasta, Malka poikineen tekee osien tarvittavat pohjatyöt, jotta mahdollistetaan paras lopputulos, on kyse sitten kromauksesta, kultauksesta tai nikkelöinnistä. Nyt vaikuttaa, että lehti olisi kääntynyt
73 Näinkin hirveistä aihioista saadaan ehjiä, kun osaamista on eikä vaivaa säästellä. Mobilisti Senior 4/18 . Sarja vanhemman Volvo Amazonin pölykapseleita, osa jopa alkujaan ruostunut toiselta reunaltaan puhki. Kuvat puhunevat puolestaan.
Palautteita Senior 3/18 lehden sisältöön Sivulla 22 oli kuva 1952 Studebaker pickup autosta. Se seisoo onnekseen kuivan kallion päällä ja olettaisin, että ilkivalta ei osu paikalle. J.K: Tätä kirjoittaessani voin kertoa, että auto meni hyvään kotiin Kangasalle. ei enää muistanut) joka epätoivoissaan soitti sinulle että ”tee nyt jotakin, muuten ne Scammelit menee romumiehelle.” Kuten kaksi menikin. Minä olin hän (jonka nimeä K.L.B. HIG-37 kilvissä oleva samanlainen on Woikoskella. Eräs ”romumies” ei kuitenkaan romuttanut yhtä VR:ltä romuksi ostamaansa entistä ratahenkilöautoa, vaan hankki siihen autonakselit renkaineen alle – ja ajeli sillä pitkät tovit itse! Myös Suomessa VR:llä oli käytössään rataautona kolmeakselinen entinen kuorma-auto, luulen, että nimenomaan sellainen entinen US Army GMC. Erään suomalai. Rainer Stolzella oli mielestäni paljon kuvia ratahenkilöautoista. Jää enää ihmeteltäväksi romutettiinko myös autoihin kuuluneet katujen vesipuhalluslaiteperävaunut. ISO Rivolta on jo kova sana: nokalla kun on GM:n V8 urheiluautomoottori. Toisaalta asiassa pitää nähdä se valoisakin puoli: joku toinen olisi jo pilkkonut sen ties miksi. K.L.B. Siellä lojui 10 vuotta sitten 20-lukuisen, ehkä saksalaisen kuormurin jämät. Kaikkea sitä on vaadittukin Allard Palm Beach, rek. Ilmeisesti Wiiman (Wihurin) korilla, tilaa linja-autona oli ehkä 18-22:lle. Lahden eli Päijät-Hämeen mobiilikerholla on muistaakseni samanlainen kerholinjuri, jonka tekniikka on Bedfordia. Se on hyvä juttu, koska silloin on luultavaa, että pitkäkin kuski mahtui matkaan. Kuvan auto ei kuin edistyisi takaisin ajoelämään. Ihan ulkona vanhoista autoistakaan en ole, koska tallessa on pari VW:tä. Älkää kysykö missä, vastaanotto oli nimittäin aina aika tulista. Mainintaasi takavuosien yrityksistänne pelastaa tuhointoisilta entisiä VR:n ratahenkilöautoja, voisin lisätä tämän, ilmeisesti tositarinan. Meillä niitä oli aikoinaan kymmeniä, kunnes siirryimme Volvoon. Mobilisti Senior 4/18 Lukijoilta Ilmari Mäkisen liike, 80 vuotta samalla suvulla Julkaisit Senior 3/18 lehdessä kuvan Porissa toimineen Autoliike Ilmari Mäkisen korjaamolaskusta vuodelta 1944. Hoksasin muuten myöhemmin asiavirheen: jutun Studebaker on kyllä 7-hengen auto, mutta ilman väliseinää. 74 . Sukumme jäsenet olivat pari sukupolvea sitten kalastajia. Näitä, usein Helsingin Kaupungin entisiä autoja, osteli eräs kaupungin palveluksessa oleva autoteknikko kotipihalleen. Se oli silloin poikkeuksellisen upea, mutta kummasti vain nelivaihteinen. Sitä tietä sukumme enemmistö ajautui autoalalle ja on siellä edelleen. Ilmari Mäkinen oli Antero-isäni veli. Tapio Mäkinen, SE Mäkinen Klaukkala Ei kelpaa kenellekään Tätä keltaista linja-autoa on kyllä kuulemma kyselty ostaa, mutta ei myytäne. Kaloja piti osata myös myydä tuoreina asiakkaille ja siihen tarvittiin autoja. Sen osalta on hupaisaa kertoa miksi sen ovien saranointi on erilainen, ts. Pitkää lavaa tarvittiin, kun yhtiömme silloin kuljetti Helsingin päivälehtiä yötä myöten kaikkialle Suomeen. Kyseinen liike toimii edelleen Porissa, joskaan ei enää suoranaisena autoliikkeenä, mutta sitäkin vahvemmin autoalan varaosaliikkeenä. K.L.B. K.L.B. Viikoittain ohi ajava Juttu ei ole satua, mutta hienotunteisuussyistä emme kerro missä kuvan linjuri ”varastoituu”. tuskailua”. Olen usein miettinyt miten kanttiautoille lopulta käy. Heikki Eskola eläkkeellä oleva rehtori Pikkala Voi jospa moni muukin nostaisi lippua kanttikaluston alkuperäisenä säilyttämiseksi. Antero Lähteenmäki Hämeenlinna Scammel Minulla on tarjota 3/18 lehden Scammelkuvaan liittyvä puuttuva alku. Pauli Karrila Turku Auton tunnisti myös Matti Mäkelä, kiitos.Taidan olla näissä eksoottisissa aika pihalla. Tuomo Schering tuomo.scj@elisanet.fi Entinen nuorimies, nyt harmaapää Helsinki Että olin iloinen tästä palautteesta, selvisipä tuo muistini kompostiin kadonnut nimi. Kesällä yhteiseen Lloyd tapaamiseen tuli neljä autoa. Oli myös kiva lukea jonkun nostavan Bedfordin lippua. Autopeko niminen firma oli täällä Turussa, Puutarhankadulla. Tiedoksi myös, että Suomessa Lloyd autojen harrastajat pitävät Borgward klubin siivellä yhtä. Lehdessä oli myös parikin kuvaa 1957 Full Size Studebakerista, joka on ajoon kunnostettuna Oulussa Jukka Sorvistolla. Hietanen on kaikkien aikoinaan Suomeen tuotujen Allard-yksilöiden maahantuoja. Mahtoiko kuvan auto elpyä ajoon. GRS-9, auton omisti ja ilmeisesti edelleen, Heikki Hietanen, Kouvolan Keskusauto Oy:n perustajan, Viljon, poika. Jenkeissä myytiin myös Ford ja Mercury Pantera nimillä. saranat eivät näy ulkopinnalle. Avomallisia Studebaker Larkeja taasen löytyy Suomesta kaksi, ellei useampikin. Kuvan lavan teki Rautsun Paja Porissa mittatilaustyönä meille. De Tomaso Pantera Pyörätön ja ikkunaton koriaihio Senior 3/18 numerossa Heikki Vainikaisen kuvissa on De Tomaso Pantera. Yhteistyö täysin tuntemattoman kanssa (= K.L.B.) pelasti siis edes tämän yhden, jota nyt ylpeänä näytellään tavara-autojen Mekka-tapahtumissa. Juttuun lainaamasi takavuosien mainoskuva punaisesta pitkälavaisesta kuorma-autosta esitti mitä varmimmin yhtiömme käytössä ollutta autoa. Sivulla 74 näytit myös kuvan ISO merkkiä olevasta autosta. Murisit alkuun jotakin ”mahdottomuuksista byrokratian edessä, rahapula yms. Taisin osata silti sopivasti suututtaa sinut, koska panit näemmä vauhtia säästöpaineisiin, ja tuloksekkaasti (katso Senior 3/18). K.L.B. Se oli minulle iloinen yllätys. Minulla oli samanlainen Peugeot retkeilypyörä vuoteen 1975. Toki niitä näkyy elpyvänkin, mutta joskus tuntuu – toivon erehtyväni – että ne ovat lähtökohtaisesti puolitunnistamattomiksi vatkattuja, yliisopyöräisiä tai ali-mataloitettuja, hetekamallisia ja lokasuojattomia kertanäyttö-hauskoja. Olihan se aika riipaiseva Se juttu, jossa kerroit 1927 Studebakerista jonka omistaja on sairastunut ja luopuu siitä omistettuaan auton vuodesta 1954. Lopella toimi vielä joku vuosi sitten metsäromis, josta puiden seasta löytyi parikin jopa bensa-kuutosella käynyttä Scammelin raatoa. Sellainen on Sune Häggblomilla Kokkolassa
Sivu 23: Kuva 195051 Ford ”Rhein” kuorma-autosta on John Eklundin havaintona 4-vetoista mallia. SA luovutti näitä sotasaaliina saatuja autoja kesken sotaa jopa siviilikäyttöön mm. K.L.B. Siitä tuli Viipurin lentokentän, SuurMerijoen Maalentoasema 1:n komentajan, eversti Yrjö Oppaan virka-auto Sillä autolla eräs nuori ilmavoimien luutnantti sai tammikuussa 1935 hakea esikoisensa Viipurin synnytyslaitokselta – minut! Eivätkä ne ihmeet tähän jää: auto pelastui vuosia sitten Lahteen nyt jo edesmenneelle moniosaajalle, Mauri Tossavaiselle. Muistelen jousipaja Punkan työhuoneen seinällä olevan kuva samanlaisesta sotasaalis-Hopasta, jolla firman perustaja sai ajaa sotavuosina. Kysyttäessä tunteeko hän suomalaisia harrastajia, vastaus oli odotettu: Eipä juuri. Hudson SA-kilvissä. Autoista tuli laakista hirveän näköisiä. Sama auto näkyy myös toisessa kuvassa, jossa SA:n autoja on koottu ryhmäkuvaan Utin lentokentälle kesällä 1941. takseiksi Helsinkiin. Ruotsin huomioimattomuuteen syyllistyy valtaosa harrastajista, vain pohjoisesta tavataan kipaista ostamassa tarvittaessa vaikka tulitikut rajan takaa. Tämän suuntainen tieto tuli Lahdesta, joka takavuosina oli moisten muutostöiden Mekka. Ollaan siis tyytyväisiä, nykykatsastajamme on jo pehmeämmin asennoituvaa, kuin vajaa miespolvi sitten. K.L.B. Sittemmin Stude lienee myyty. Härnösands Bilmuseum Saab 900 harrastaja, Jouko Hopsu, osui Ruotsissa paikkaan, josta oheinen esite. Eräässä vaiheessa haluttiin muuttaa Wartburgeja avomallisiksi – olihan siinä erillinen runko, mutta katsastaja vaati tukikaaret matkustajien ympäriajosuojiksi. Hudson Ohessa SA-kuva, johon kuvanottaja ei osannut tarjota saatetekstiä. Oikaisuja edelliseen numeroon Sivu 14: Ford vuodelta 1958 muutettiin aikoinaan Suomessa osaavasti 4-ovisesta 2-oviseksi. Neukku-Hoppa Seppo Vertasen lähettämässä kuvassa neukkujen tekemä ”Ford 1934” eli GAZ, moottorinaan V8:n sijaan tavallinen sivuventtiili-nelonen. Olavi Summanen Mäntyharju On tämä suomalainen äkkiväärä katsastuskäytäntö vaan ollut selittämätöntä. Sivu 64: Cadillac 1938 Limousinen toi ja omistaa Markku Viitanen Porvoosta. Ostin Chevrolet Van Diesel Starcraftini uutena ja sillä on ajettu 28 vuoden aikana jo nuo kamalan myrkyttävät 140.000, hurjat lähes 5000 km vuodessa. Vielä vuosi sitten leimassa mainitsivat naurua pidätellen takaoven kauhtuneesta 80km/h tarrasta, nyt tarraa ei enää edes tarvita. Niihin SA tapasi ruuvata pyöreän, läpimitaltaan noin 4 cm sinetin jossa luki ”Puolustuslaitos”. Mobilisti Senior 4/18 . 75 Lukijoilta sen autokatsastajan vaatimuksesta ne piti näet muuttaa pois ulkopinnalta. K.L.B. K.L.B. Mauri säilytti ihmeen hyvänä pysynyttä autoa ikänsä. Seppo Vertanen Imatra Ettei olisi Hudson. Käykö teiltä tunnistaminen. Sivu 78: Saab Sonettin moottori on V4. Jo oven varjoon jäämäisillään oleva henkilö on Sture Engström. Nämä autot lienee kaikki pakkoluovutettu sotien jälkeen visusti kunnostettuina takaisin Suureen Itään. Museon ilmeinen yksinvastuullinen hoitaja näytti avulaasti tallenteitaan. GAZ-AA, Neuvosto-hoppa.. Auto oli helppo tunnistaa entiseksi SA:n autoksi siitä, että kojetaulun oikeassa reunassa, hanskalokeron vierellä, näkyi yhä kaksi ruuvinreikää. On kuin taivas olisi revennyt: taidan saada ajaa sillä luvallisesti jopa 100km/h olematta muiden maantietulppana. Armeija osti saman olosien Studebakerin suomalaiselta maahantuojalta uutena, vuonna 1934 tai 1935 Suomen armeijan käyttöön
Annoin vihjeen edesmenneelle Esko Rahkoselle, joka noutikin penkin talteen. Selitys sille, että 1940 Ford kuorma-autoja jouduttiin ottamaan käyttöön ilman lokasuojia, oli sota. Löytyykö toimituksen arkistoista kuvaa sellaisesta. Sen entisöi pian 20 vuotta sitten henkilö, joka veti Kouvolassa muistaakseni jäähdytinkorjaamoa, ihan siinä Kymenlukon aukean tuntumissa. Todistanee jotain meidän alkumobilistien romanttisesta tallennusvietistä. K.L.B. Autot tuotiin USA:sta Petsamoon osina, mutta laiva, jossa lokasuojat olivat, sai osuman ja upposi. Jutun pääkuvassa esiintyi Minerva, kuvattuna kylläkin ehkä Helsingin Espalla. Jutun teki räiskyvän persoonallinen, autoteknikko Seppo Peltola. Kuvatodiste: lokasuojaton Ford.. Kun tuo, lähinnä kai 1950-52 tuotannossa ollut Wolseley kuitenkin esiintyy brittifilmeissä lähes aina kuin itsestäänselvänä poliisiautona, kysymykseni kuuluu: onko tietoa yhdenkään sellaisen säilymisestä Suomessa. Olin lähellä viskata pensselin santaan. Mobilisti 1/1979 -lehdessä julkaistu kuva Minervasta Helsingin A-kilvissä. Soili Jääskeläinen worldpress@mobilisti.fi Ehkä viimeisin ehjä Minerva oli 60-luvun alussa Ristiinassa toimineella Shell-diilerillä, Pentti Kyyröllä (nimitieto hieman epävarma). Se hänen juttunsa oli niin haluttua luettavaa, että tuo nimenomainen numero vakiinnutti siinä samalla tämän lehden olemassaolon. Rivikuutosella ja nokka-akselilla kannessa se kai kulki kuin peto. K.L.B. Sakari Tapanainen Vantaa Kaikkien aikojen kolmannessa ilmestyneessä Mobilisti-lehdessä (1/80) meillä oli laaja juttu Hävittäjä-Fordista. Joskus 90-luvun lopussa eräs sähköurakoitsija antoi vihjeen kerrostaloasunnosta Kaivopuistossa, jonka eteisessä oli outo hyväkuntoinen nahkasohva. Hän sai autonsa näyttämään tosi hyvältä, mutta muistaakseni sen vaikea moottori jätti ajamiset vähille. Ettei saman ikäisessä Morris Six -mallissa ollut sama kone ja samat vaivat. Ensimmäisen numeron 1/79 painos oli 1200 kpl, seuraavan painatusmäärän pudotin 1000:een. Mobilisti lehdessä 1/1979 julkaisimme jutun, joka käsitteli Kotkan kaupungin liikennemerkkejä tms. Meillä on siitä kuvakin. E. Se kuitenkin romutettiin. Kerrottiin, että se oli perheen ammoin purkamasta Minervasta ja joutaisi pois. Jäikö Suomeen toista Minervaa. Se tuli ostettua näkemättä, sillä myyjä arveli sen sopivan Ford Pilotiini. Uskoisin silti, että auto on tallessa jossakin. Minerva K.L.B: n esiintyminen kesällä 2018 TV1:ssa toi mieleemme Minerva-merkkiä olevan avoauton, jollainen oli vaarillani Lumivaarassa, meiltä otetussa Karjalassa. Mobilisti Senior 4/18 Lukijoilta Hävittäjät ilman lokasuojia Ensimmäiset Petsamon kautta Ford-luottona ostetut 1940 Hävittäjä-kuorma-autot pantiin heti ajoon – vaikka niihin ei saatu mukaan edes lokasuojia. 76 . Olin silloin lehden ainoa tekijä ja edelliset kaksi numeroa eivät olleet menestyneet kovin hyvin. Wolseley Olen sen ikäinen, että minulla on selvä mielikuva 1960-luvun Wolseley-autoista Suomessa, mutta ei niitä vanhemmista. Itselläni on muuten jouten erittäin hyvin säilynyt Wolseleyn etupuskuri, mikäli tarvetta löytyy. K.L.B. Hiltunen Jokimaa Muistan yhden yksilön Korian suunnalta
Pitkätakkinen kaveri kuvassa luopui sittemmin näistä töistä, lähinnä kai ympäristön painostuksesta. Joku ohut öljysumutus kai riittäisi, eihän tässä enää kiveniskuja pelättäne, mutta mistä tekijöitä. Ostajalta loppuivat kuitenkin rahkeet ja autoa oltiin tarjoamassa takaisin Suomeen. Auto huomattiin ja haluttiin ostaa Viroon. Puhumme autosta, joita tuskin tuli Suomeen kahta useampaa. Kesämökkipaikkani autokorjaamon pitäjä on kyllä sumuttanut useamman siellä säilyttämäni auton pohjan ja tiedän, että vielä vuosienkin päästä ainakin pultit aukeavat sovulla. Tunnettu alan välittäjä ohitti kuitenkin vakavaraisen suomalaisen ostajaehdokkaan ja myi auton Hollantiin. Auto lienee myyty Englantiin. Siellä se seisoo, edelleen AA-40 kilvissä. Olavi teki siihen isot työt ja autosta tuli niin aidosti sota-aikaisen näköinen, että se esiintyi monessa filmissä. Kiinnostusta oli, mutta ei takkia eikä helmaa näkynyt ostajasta. Kun Olavi halusi, jo ikänsäkin takia, luopua liioista raskaista autoistaan, Büssingiä tarjottiin jopa Karjaan Trukkipäivillä. Se oli pari vuotta sitten tarjolla. Mobilisti-lehteen myynti-ilmoituksen, mutta ei juuri kysynnän kysyntää! Auto löytynee nyt Virosta. Nyt tämä toiseksi jäänyt ostajatarjokas on hankkinut auton takaisin Suomeen! Lisäksi eräs isänmaallinen taho kävi kuukausi sitten Italiassa ja yrittää ostaa takaisin presidentti Paasikiven 1950 Cadillacin. Siitä tehtiin myös väripostikortti, joita Vehoniemen Automuseosta saanee edelleen. Tai jotka ajattelevat pidemmälle. Olisi kiva kuulla myös kokemuksia riittääkö yksin öljyäminen. Suomalaiset ovat parantumattomia tinkijöitä. Oy Importer Ab:n uutena Suomeen tuoma 1962 Ferrari matkamallin osti ensimmäisenä Apu-lehden Yrjö Lyytikäinen. K.L.B.. Taistelu tiesuolaa vastaan Minulla on mielestäni hyvin entisöity vanha auto. Itse asiassa itselläni on sama ongelma. En kuitenkaan haluaisi massata sitä mustalla töhnällä, sillä myöhemmin tahmaista alustaa on ikävä kopeloida, mutta jotenkinhan se pitäisi suojata. Kyllä vakaa käsitykseni on, että me suomalaiset itse tässä niitä vätystelijä-empijöitä olemme! Kaikki olisi toisin, jos olisi lähestytty rahapussi mukana ja ostettu itse ne tänne. Kävin tällä autolla filmikeikalla kerran Pietarissa. Samantapainen on juttu sota-ajan 1943 Büssing-pohjaisen panssarivaunujen huoltoauton kanssa. Sateella alakerran kapeiden peltisaumojen väliin tirskuu vettä ja tiesuolan jäämiä. Hän teetti siihen perusteellisen ruoste-estokäsittelyn Helsingin Käpylässä. Onneksi suomalainen on myös sisukas: Brummer-suvun 1939 arvo-Mersu on ostettu takaisin Ruotsi-USA-matkaltaan. Olisi ollut reilua edes vinkata tarjolla olleista autoista lehtiämme, olihan kyse Suomen autohistorian hupenemisesta vieraisiin käsiin. Sen pohjapuoli on kuin tehtaalta olisi tullut. Jarmo Koskelo Kymenmaa Kuva vuosilta 1975-78. Poliittiselle huipputasolle varattu 70-luvun limo, joka myytiin Suomesta 2010-luvulla Viroon (?), on niin ikään ostettu takaisin. Mitä Astalan 14 museoauton poisvientiin tulee, kaikki meni nähdäkseni täysin sääntöjen mukaan, ainoastaan maastavienti-ilmoitusta ei tehty. Silloin valtavassa keruuvireessä ollut Aulis Pakula osti tämän aidon Suomi-auton, taisi olla Rosenlew-suvun uutena ostama. Kyllä noita takaisinostoja pitäisi kannustaa jonkinmoisella verovapaudella. Mobilisti Senior 4/18 . Läheltä seurannut Olen pitkälti yhtä mieltä. On kuitenkin myös heitä, jotka eivät elämöi varakkuudellaan. Lähtöhinta Suomesta olisi tänään kuultuna lähellä vitsiä. K.L.B. Teimme siitä mm. 77 Lukijoilta Peiliin katsomisen paikka Olavi Sallisen sota-autoksi entisöimä 1941 Opel Blitz kuorma-auto toimi ennen entisöintiä Pälkäneen paloautona
Onhan mahdollista, että joku niistä tuotiin yksityisestikin. Tosiasiassa joudutaan puhumaan yleensä vain yhdestä. Tarkistamattomasti Englannissa toimii edelleen ”Armstrong-Siddeley Heritage”-rekisteri, josta löytyy jopa vientiin toimitettujen autojen tiedot, joskus jopa suomalaisen ensiostajan tiedot. Kadon seurauksena pullahtaa esille hyvinkin erikoista kalustoa. Ilmeisesti sen omisti Töölön Mäntytiellä asuva arkkitehti Paatela. Utuinen muistikuva tuo mieleen rekkarin AY-jotain. Y ksi pintaan nousseista on 1949-51 Armstrong-Siddeley Hurricane, jotakin, mitä ei valmistettu kuin 2 500 yksilöä. Tasoristeys Helsingin Ruoholahdenrannasta.. Yllä: Helsingin liikenteessä usein nähty musta, hyvin huollettu Hurricane. Mobilisti Senior 4/18 Kaukoviisauden myrskytuulia Mikäli tämän automerkin toistuvuus ärsyttää, pyydän: unohdetaan merkki ja keskitytään pohtimaan, onko taas törmätty Mannerheimin auto -syndroomaan. 78 . En tiedä, toiko virallinen maahantuoja, Importer Oy, autot Suomeen, tai tuliko niitä yksi vai kuten nyt näyttää, kolme. K.L.B. Erään Hurricane-yksilön olemassaolo paljastui viime vuonna erään pitkän linjan keräilijän menehdyttyä. Kumma, että niitä yleensäkään saatiin uutena Suomeen, aikana, jolloin maa tuskasteli itäystävälle maksettavien sotakorvausten paineessa ja ulkomaanvaluutta oli kiven alla. Takavuosina kaukoviisaasti arvoautoja sivuun panneet harrastajat ovat nyt katoavaa kansaa. Niitä kun suuri kansa on mielestään nähnyt varmuudella kymmeniä. Mikä niistä on hävinnyt ja minne
Firman omisti varmistamattomasti lentokonesuunnittelijana tunnettu Erik (?) Berger. 1950 Motorex Oy. Mobilisti Senior 4/18 . 79 Armstrong-Siddeleyn ensimmäinen maahantuoja –ennen Importeria – oli vuoteen n. Lehtimainos on vuodelta 1952.. Motorexin tuontivalikoimaan kuuluivat myös Daimlerit. Hänen käsialaansa on myös kaksitasoinen Sääski, joita käytettiin menestyksellä myös kellukekoneena
Motorex Oy:n uutena tuoma kuudella sivuikkunalla varustettu malli A-S 16 vuodelta 1948 on ilmeisesti yhä tallessa. Kyse ei kuitenkaan voine olla arkkitehti Paatelan autosta. 80 . Mobilisti Senior 4/18 Suuri kansa luulee tietävänsä mekaanisella esivalinnalla toimivan Wilson-vaihteiston olleen epäluotettava. Hannu Asunnan mukaan se oli oikein käytettynä erittäin luotettava. Auton ensiomistaja oli Suomi-Filmi tms. 1953 Sapphire -mallien sähköistä esivalintaa eivät kaikki oppineet käyttämään koskaan. Mihin sekin auto joutui. Taalintehtaalla asuvan apteekkari Mika Bogdanoffin taannoin lähettämä kuva. Kuva: Heikki Vainikainen. Voi sanoa että Senior-lehti teki tehtävänsä, kun tiskin taakse ilmestyi ikähenkilö, lukijamme, joka kertoi omistaneensa kuvan EA-689 -kilvissä olleen mustan Hurricanen vuosina 1950-56
Autoa ei kuitenkaan koskaan MA-katsastettu. Mobilisti Senior 4/18 . Korin istutus jo tehtyyn umpimalin alustaan ei ollut vaikeaa, kaikki sopi. Jäljet jäähtyivät tyystin. Loppukesällä 1972 Seinäjoen mobilistit kysyivät, olenko kiinnostunut vastaavan 1949 avokorin jäännöksistä. (K.L.B.) Edesmenneen monikerääjän talli lokakuussa 2018. 81 Vuoden 1972 tietämillä Lieksan liepeiltä otetun kuvan perusteella yksi Hurricane haettiin paljastumisensa jälkeen takavarikkoon Joensuun tulliin. Armstrong-Siddeley Hurricane ja Sapphire, 1953, Jaguar, Rover, 1927 avo-Studebaker ja muutama arvo-Mersu. Sittemmin tarjosin autoa ostettavaksi kerhomme huutokaupassa, siinä onnistumatta. Toisaalta auto oli niin vakaa ajettava, ettei niiden hetkellinen puute edes kiusannut. Sitä Lieksan Porokylän autoa kävin jopa katsomassa. Sieltä se huhun mukaan myytiin purettavaksi Kuopioon. Armit ovat jopa ostettavissa.. Tilaisuuden mentyä tuttu pitkän linjan harrastaja osti sen. Hannu Asunta kertoi 2014: ”Ostin A-S Whitley-umpimallin Jyväskylän Typpälästä vuonna 1971. 1973 uusi avoautoni alkoi olla valmis, vain sammakkomallisia iskunvaimentimia kaivattiin. Myyjä, Michael Bailey, oli sympaattinen kaveri. Yhä brittikilvissä ollut auto myytiin tullin huutokaupassa aika pilahintaan jonnekin Kuopioon.” Jos kysymyksessä on sama Michael Bailey, jonka hyvin tunnen, maailma todellakin on pieni! Hän oli takavuosina useasti yhteydessä toimitukseen ja puhkui intoa kertoa Morris 1956 -autostaan
Wahlberg sijoittui C -kilpa-autoluokan viimeiseksi. 1953 Eltsun varikkoalueella. Autokuvaston nimellä autokirjoja ilmestyi myös muina vuosina 1950-luvun aikana. Kulkuneuvojen kavalkadi on kirjassa miellyttävän laaja, kattaen myös monenlaiset hyötyajoneuvot. 82 . Raul Valkila Opelin perhemallit kaksivärimaalauksineen, panoraamalaseineen ja valkosivurenkaineen vievät ajatukset Amerikan mantereen suuntaan. Tämän perinteikkään painon taru loppui vuonna 2008. Mobilisti Senior 4/18 Kun kesät olivat aurinkoisia Lasten kuvakirja, Autokuvasto, on nostalgiapläjäys ajalta, jolloin aina paistoi aurinko ja taivas oli sininen. Auton suunnittelija, Spencer King, ajoi tuolloin näytekierroksia väliajalla.. Muotoilussa on piirteitä 50-luvun puolivälin amerikkalaista autoista. Olympia-nimi pudotettiin pois vuonna 1959. Henkilöautojen kuvat on poimittu aikakauden esitemateriaaleista tai kuvattu Helsingissä. Asser Walleniuksen Allard J2 oli toinen yli 2-litraisten luokassa, Allardien ottaessa kaksoisvoiton. Kustantajana toimi Frenckellin kirjapaino, Suomen vanhin yritys. Isojen, osin jälkiväritettyjen kuvien lisäksi se sisältää myös liikennemerkistön. Eläintarhan paviljongin edustalla ruotsalaisen Gunnar Wahlbergin BMW Special. Suihkuturbiinimoottorinen Rover JET1 kävi näyttäytymässä vuotta aiemmin Eltsussa. Samassa luokassa Lars Åströmin Ford Special numerolla 16 ei päässyt edes lähtöruutuun. Paksuilla pahvisivuilla varustettu kirja on painettu vuonna 1958
Aseman päällä oleva siivillä koristeltu simpukankuori oli Shellin ilmailupuolen virallinen logo. Patanokka-Volvossa on puskurin ympärille kiedottuna ketjut hinausta varten. Taustalla oleva vaalea Valtioneuvoston kirjapaino oli kuvanottohetkellä hiljattain valmistunut. Kiitolinja Oy:n siniset kuljetusvaunut olivat tuttu näky 50-luvun Suomessa. Mobilisti Senior 4/18 . Kalustona suosittiin Sisua, Vanajaa ja Volvoa. Kampin vanhalla linja-autoasemalla laiturin 54 seurue odottaa pääsyä linjavuorolle 5, joka vei kaukaiseen Espoon Kauklahteen. Keskellä olevat brittiläiset Crossley FWD2 -vaahtosammutusautot olivat nelivetoisia ja pohjautuivat sota-aikana kehiteltyyn maastokuorma-autoon. Vasemmanpuoleinen auto luovutettiin Ilmailumuseolle, jonka pihalla se rikottiin vuosien ulkosäilytyksen aikana. 83 Seutulan lentokentän kiitoradan pelastuskalustoa "makaavaksi pilvenpiirtäjäksi" kutsutun pitkän terminaalirakennuksen edessä. Asiallisen näköinen kerosiinipumppuasema on varustettu neljällä syöttöletkulla ja venttiilillä. Shellin polttoainejakelupiste Seutulan kentän laitamilla. Rekisterinumeroina olivat perättäiset AY-696 ja AY-697. Vasemmalla oleva Fordson WOT eli War Office Truck on saanut rauhan aikana päälleen säiliörakenteen. Bussien sijainti on melko tarkkaan nykyisen Kampin kauppakeskuksen paikalla. Jämät ovat nyt Kiteellä!
84 . Mobilisti Senior 4/18