vuosikerta Irtonumero 3 € Torstai 11. TOUKOKUUTA 2023 Nro 19 KELATAKSI Aito ja alkuperäinen Nivalan taksi Tilaa tutusta numerosta Nivalalaiset autoilijat 00880000 9933337777 Tilauspuhelu on maksuton ja palvelee 24/7 www.kymppipluskatsastus.fi Autojen kolarikorjaukset ja maalaukset hoitaa Puh. 010 337 4430 www.kymppipluskatsastus.fi Autojen kolarikorjaukset ja maalaukset hoitaa Puh. 010 337 4430 Y SI KA KS NIVA LA 1992. Kotiseutulehti 72
– Viime viikon keskiviikkona maalattiin, kolmipyöräisellä Piaggio Ape lavamopolla paikalle saapunut Aleksi Kautto kertoo valmistautumisestaan näyttelyyn. Nyt Pahkakylän Kalastusseura saa kaupungilta 3500 euroa. Iso ruuhka ja jono onkin Konevarusteen pihalla. KapinaCruising kasvatti suosiotaan Risto Puolimatka Nivalan kaupunki muuttaa vanhusväestön testamenttirahaston sääntöjä. – Se riippuu siitä, miten se akkutehdas lähtee rullaamaan. Uudet mallit ovat tulossa myyntiin tämänhetkisen arvion mukaan lokakuussa. Samalla pihalla ovat myös eläkeläiset Maija ja Teuvo Mastola. Tänä vuonna Nivalan jäähalliin löysi tiensä reilusti vuoden takaista enemmän harrastajia, ja erityisesti nuorten aktivoituminen on silminnähden lisääntynyt. Kotona on perinteinen polttomoottorilla toimiva, Haapalan arvion mukaan vähän isompi malli. SORRI ON PITKÄN LINJAN autoharrastaja, sillä hän kertoo rapanneensa jenkkiautoja jo 20 vuotta. Joka vuosi on käyty, oli ilma mikä hyvänsä, rouva tuumaa. Autosta lähtee noin 450 hevosvoimaa ja neljäsosamailin ajaa aikaan 13,2 sekuntia. toukokuuta 2023 NIVALA-LEHTI Risto Puolimatka Nivalan Konekapinaa vietettiin perjantaina melko koleissa tunnelmissa. Pohjojärven pintaa piti nostaa 1990-luvun alkupuolella. KONEKAPINA ON LUONTEVA paikka Pikkaraiselle ja Muhoselle olla koulunsa messuisäntiä. RAHKONEN KEHAISEE, ETTÄ uusiin malleihin tehdään myös akut Suomessa Avantin uudessa tehtaassa Ylöjärvellä. Näyttelyn jälkeen ajoneuvot lähtivät letkassa kiertämään keskustan ympäri ja matkalle kohti Haapajärven rajan tuntumassa sijaitsevaa Jokihovia. Näyttely kerää lähialueelta kaikenlaisia ajoneuvoharrastajien menopelejä ihasteltavaksi. Talousjohtaja Ulla Alin oli aiemmin linjannut, että pääomaan kajoava sääntömuutos ei olisi tarpeen. Suunnanvaihtajan avulla hänen kulkupelinsä kulkee yhtä lujaa molempiin suuntiin, mutta omistajan mukaan kuitenkin vain lain rajoittamat 45 kilometriä tunnissa. Nivalan Konekapina on muuttunut taas kaksipäiväiseksi eli toinen messupäivä on lauantaina. Pienkuormaajat Konekapinan yleisötestissä Mukana oli myös akkukäyttöisiä pienkuormaajia. Yleisö äänesti suosikkinsa autoista sekä mopoista ja moottoripyöristä. Pikkarainen arveli kuitenkin, että iltapäivä tuo paikalle enemmän JEDUn kohderyhmää. Suunnitelmana on kunnostaa pengeroja ja penkere, jonka päälle on tarkoitus tehdä luontopolku kaikille käyttäjille. Samaa sanoo pyöräkuormaajanäyttelyn järjestänyt Jari Vierimaa. Hänen mieleensä ovat erityisesti amerikkalaiset ja myös sporttiset autot. – Käsivaihteet, neljä vaihdetta ja suunnanvaihtaja, Kautto esittelee lavamoponsa voimansiirtoa. JÄRJESTÄJÄT OLIVAT TYYTYVÄISIÄ KapinaCruisingiin. Tyylisuuntaa ei rajata, vaan kaikki harrastajat ovat tervetulleita. Kuormaajia oli sekä perinteisellä polttomoottorilla että akkukäyttöisenä useammalta valmistajalta. Siihen haettiin rahoitusta kaupungin omarahoitusosuuden lisäksi, mutta rahoitusta ei saatu ja suunnitelmat jäivät toteuttamatta. Kaupunki suunnittelutti vuonna 2017 Pohjojärven kuivatusojien perkaamisen ja yläpuolisten peltojen kuivattamisen. Rahaston pääoma on peräisin testamenttilahjoituksesta, jonka äiti ja poika Alina ja Olavi Myllylä määräsivät Nivalan kaupungin vanhustyöhön. Rahkonen oli melko tyytyväinen kävijämääriin. Vanhusrahastosta voi syödä pääomaa Risto Puolimatka Pohjojärven kunnostus nytkähtää eteen päin. Kunnostus on ollut jäissä rahanpuutteen vuoksi. – Täällä pitää käydä tutustumassa, että tietää mitä tarvitsee. – Jokainen on ollut asiakas, joka on täällä käynyt. Vaikka aktiivinen urakointi on jo takana päin, Konekapina houkuttelee edelleen. Näyttelyyn voi tuoda minkä tahansa kaksitai nelipyöräisen. Varsinaista myyntija messuhulinaa oli aseman alueella Teollisuustien varrella. Haapala hyppäsi Avantin uutuusmallin e513:n ohjaimiin ja otti tuntumaa tuttuun merkkiin. Elettiin perjantaita ja Konekapinan ensimmäistä aamupäivää. Mopot eivät jääneet aikuisten harrastuksiksi, vaan myös nuoret toivat omansa näytille. Rahaston pääoma on runsaat 300 000 euroa. Kaupunginhallitus muuttaa sääntöjä siten, että tuoton lisäksi vanhusten hyvinvointiin voidaan ottaa rahaston pääomasta enintään viisi prosenttia vuodessa. Jere Jämsä Risto Puolimatka Nivalan Konekapinan yhteydessä järjestettiin toista kertaa autonäyttely ja KapinaCruising. Susanna Tuomalaa kiinnosti erityisesti punainen avo-Cadillac. Nuoren testaajan ensikommentti oli, että “vähän laiskemmalta tuntuu”. Nuori mies kaipaa sähkö-Avantiin enemmän tehoa. Rahaston yhdelle osuudelle etsitään parempi sijoituskohde, joka tarjoaisi myös tuottoa. Legendsluokan punainen Ford, sinivalkoinen jokkis-Fiat ja valkoinen ralliBMW. Suunnitelmaan liittyi myös rantojen ja vesialueen kunnostusta sekä rantapeltojen kuivatusjärjestelyjä. – Siitä heijastinta ja huulirasvaa, huikkaa vierestä opiskelutoveri Arttu Muhonen messukävijöille. Ajelu ei kuluta sähköä niinkään kuin nostaminen. – Huomasin Facebookissa mainoksen, eikä ollut parempaakaan tekemistä, kertoo Kokkolasta Chevrolet Impalalla paikalle ajanut Tapio Sorri. Yksi Konekapinan erikoisuuksista tällä kertaa ovat pienkuormaajat, joita oli vanhan meijerin alueella koeajettavana. – Aivan kahtelemaan tultiin. Ensimmäisen messupäivän sää oli pilvipoutainen, mutta lämpötila jäi viiden asteen hujakoille, plussan puolella sentään. Isomman e527-mallin työaikaan saa lisätä pari tuntia. Ei Konekapinaa ilman makkaraa. – Ne oli poliittissävytteisiä, Helander nauraa ensimmäisistä makkaroista. – Mitä vanhempi, sen parempi, Tuomala toteaa. – Tavan vuoksi. Rahoitus katetaan kaupunginhallituksen määrärahasta. Pohjojärvelle raha-apua kaupungilta. Rahastoa myllätään hieman. Eikös tämä ole pääasiassa sosiaalinen tapahtuma, tuumaa Kaarlela. Tuosta mallista hän sanoo, että kolme, neljä tuntia. – Ulkoa alkuperäishenkinen, mutta tekniikkaan ja ajettavuuteen on panostettu, Sorri esittelee käyttöautoaan, jolla hän käy muun muassa kaupassa. Paikalla pyörähti juuri silloin joukko päiväkotilapsia. KOTISEUTULEHTI VUODESTA 1949 2 Torstai 11. Tilaisuudesta on lisää kuvia Nivala-lehden verkossa. Nivalan jäähalli täyttyi harrastajien ajoneuvoista ja niistä kiinnostuneista ihmisistä. JÄÄHALLIIN OLI TIENSÄ löytänyt myös kolme harrastekilpuria. Kumpikin opiskelee maataloutta ja maatalon poikina arvelevat kumpikin päätyvänsä maatalousyrittäjiksi. Seuraavan reissun Impalallaan hän aikoo tehdä Ouluun. Aluemyyntipäällikkö Jari Rahkonen kertoo, että tutustujien ensimmäinen kysymys on ollut, kauanko sähköisen pienkuormaajan akun varaus kestää. – Vähän laiskemmalta tuntuu, lausuu nuori konemiehen alku Elias Haapala. – Onhan tässä ollut lapsukaisia, lohkaisee Veikka Pikkarainen ammattioppilaitos JEDUn teltalla Konekapina-alueella. Teuvo Mastola teki uransa rakennusurakoitsijana. Paikalla ovat Veijo Helander ja Vesa Kaarlela, jo toisessa makkarakohteessa. Yleisön suosikiksi nousivat oulaistelaisen Mauri Krogeruksen Cadillac DeVille 1970 sekä nivalalaisen Miikka Kauton Skyteam Monkey 2018. Sääntömuutoksen taustalla on kaupunginvaltuutettu Elisa Helanderin perussuomalaisten nimissä tekemä aloite. Hänen lavalla ja ohjaamolla varustettua mopoaan liikuttaa 50 kuutioinen kaksitahtimoottori. Kaikki myyjät ovat sanoneet, ettei ole tarvinnut puhua turhaan. Ajoneuvoja saapui Nivalan jäähalliin 48, ja yleisöä vieraili tapahtumassa 700. Ensimmäinen oli perussuomalaisten teltalla. Jos ei ollut niin paljon, niin kyselijät tuntuivat olevan tosimielellä liikkeellä. Tapahtuma järjestettiin nyt toisen kerran ja ajoneuvojen määrä tuplaantui ja yleisön määrä kasvoi reilusti edellisestä vuodesta
www.nivala-lehti.fi ! Risto Puolimatka p. S. RISTO PUOLIMATKA KapinaCruising kasvatti suosiotaan JERE JÄMSÄ Hyvä lehti ja kuppi kahvia! Miten Aune Pääkkö liittyy Käärijään. ?5 Nivalassa nähtiin huippupesistä lauantaina. No, pitihän mummon kutoa eskarilaiselle hihat S.?10 Mikä sai Roosa Saarasen vaihtamaan alaa lähihoitajasta rekkakuskiksi. Sää suosi ja katsomoissa riitti väkeä. toukokuuta 2023 3 Pienkuormaajat Konekapinan yleisötestissä Nuori mies kaipaa sähkö-Avantiin enemmän tehoa. S.?8. S.?12 Haikaran koululle tehdään prosenttitaidetta taiteilija Tiina Konttilan johdolla. 050 515 0605 JUTTUVINKK K SOITA Nivala-lehti Torstai 11
Mutta niin äiti kuin isä ja kuka muu lähimmäinen tahansa ansaitsee huomion. Lähettäessäsi kuvan julkaistavaksi luovutat KPK Yhtiöille kaikki oikeudet kuvaan. Äidit ansaitsevat huomiomme, joko aivan konkreettisesti ensi sunnuntaina ja jokaisena muunakin päivänä tai sitten muistoissamme. Jälkimmäisestä mieleen tulee vanha työtoverini Sari Helin, joka on pitänyt huonon äidin nimeä kantavaa palstaa. Mutta ei niistä nyt tässä. 050 472 0383 . “Vaihdekeppi” vain on eri paikassa ja pienempi. Kylän pinnassa St1 ja Teboil näkyvät seuraavan tarkasti toistensa hintoja, ja periaatteessa samassa hintaluokassa on myös ABC, jonka hinnoissa näkyy se, että jäsenet kuittaavat ostojensa mukaan bonusalennusta. Minkälainen on huono äiti?. Tai minkälainen on huono äiti. Sähköposti etunimi.sukunimi@hillagroup.fi K O T I S E U T U L E H T I Perustettu 1949 Nivala-lehti nivala_lehti TORSTAI 11.5. Nesteen hinnoissa näkyy hyvä kauppapaikka kantateiden risteyksessä. Minkälainen on hyvä äiti. Taivalta kesti likimain kymmenen vuotta, sillä yhdistyksen perustamiskokous oli 24. RISTO PUOLIMATKA Sitä harjoittaa itsekin välillä yksityisautoilua. Se passaa meidän tarpeisiin aivan valtavan hyvin, sillä kun sen tankkausväli on 300 kilometrin hujakoilla, sitä ei meidän ajoillamme tarvitse tankata kesken keikan. Mutta ihan viime viikkoina olen ilokseni huomannut, että dieselin hinta on mennyt 95-oktaanisenkin alapuolelle. – Kiitos kaikille yhdistyksen jäsenille mukana olemisesta. syyskuuta 2013. ” Minkälainen on hyvä äiti. Päätoimittaja Risto Puolimatka p. Aina välillä on syytä kysyä, mitä sinulle kuuluu. Se mikä äideissä on monesti totta on se, että äidit osaavat ja tietävät – vaikka eivät välttämättä sano sitä ääneen. Ihmettelyni perustuu käyttövoimaveroon: maksat sitä että saat tankata halvemmalla. Yhdistyksen taipaleeseen on mahtunut kokouksia, arvanmyyntiä, virikepäiviä. Nivalan sisälläkin hinta vaihtelee. Saatiin toimitukselle sähköauto. TORSTAI 11. Toiminta päätettiin lopettaa, kun nuorempaa väkeä ei saatu mukaan. Lähin kunnianosoitus menee Merijärvelle. Omaishoitajat lopettivat yhdistyksensä Ajassa Yhden aikakauden päätös: omaishoitajien viimeinen lounas yhdistyksenä. Saa vastata myös muuta kuin “kiitos, hyvää”. Lähinnä kai siinä hänen huonoutensa tähtäimessä ovat olleet epätavanomaisuudet, jotka kuitenkaan eivät tee äidistä oikeasti huonoa. AJASSA-KUVA . Satuitko tapahtuman keskipisteeseen tai näitkö luonnossa kiinnostavan ilmiön. Eikä äidillekään tarvitse kaikkea sanoa ääneen, kyllä hän sen tietää. Jotka vaihtelevat, ajasta ja suhdanteesta toiseen ja myös viikonpäivästä toiseen. Kun ajan itse dieselillä, olen joskus miettinyt sitä, miten dieselin hinta voi olla bensaa kalliimpaa. Ei vain tervehdyksenä vaan aivan oikeana kysymyksenä, johon saa vastata. Ota siitä kuva ja lähetä se lyhyen tekstin kera sähköpostiosoitteeseen toimitus@nivala-lehti.fi. Tällä kertaa Nivalaan ei tullut yhtään kunniamerkkiäitiä. Se mikä antoi tälle kirjoitukselle kimmokkeen, oli vertailu Nivalan ja Ylivieskan kesken. En nyt ole mitään tieteellistä ja systemaattista vertailua tehnyt, mutta viime aikoina on näyttänyt siltä, että se onkin Nivala, josta saa halvempaa menovettä. Nyt tankataan autoa ilon kautta Tupalan nurkilta | Risto Puolimatka risto.puolimatka@hillagroup.fi Pääkirjoitus | Risto Puolimatka Oma äiti ansaitsee arvonsa Ensi sunnuntaina vietetään äitien päivää. 050 515 0605 . Siinä mielessä, tunnustan, kovin elitistisesti, että kaikki ajaminen liittyy enemmän tai vähemmän vapaa-aikaan. Tankkaaminen on yksi niistä asioista, joihin monella liittyy boikotointia. Hyvää kesää, lämmöllä muistellaan, sanoo viimeinen puheenjohtaja Aune Pääkkö. Aiemmin on näyttänyt kovasti siltä, että Ylivieskassa tankkaa halvemmalla. – Nehän possut tukehtuu! Risto Puolimatka Omaishoitajat lopettavat yhdistyksenä toiminnan. Sitä paitsi sähköllä on mainio ajella. TOUKOKUUTA 2023 NIVALA-LEHTI 4 – Eihän niitä kaikkia porssaanreikiä saa tukkia, Anna-Kaisa varotteli. Nivala-lehti toivottaa kaikille äideille hyvää äitienpäivää – ja hyvää päivää meille muillekin. Voi olla, että omistajan maailmankatsomus tai omistaja itsessään ei miellytä. Kun autoa tankkaa, mielellään katsoo polttonesteiden hintoja. Entinenkin auto oli automaatti, eli isoa muutosta ajamiseen ei tullut. Auto ei ole minulle välttämätön, mutta onhan se tarpeellinen ja välillä ihan mukavakin vekotin. Toimittaja Reetta Ängeslevä p. Liitä mukaan kuvaajan nimi ja yhteystiedot sekä kuvauspaikka ja -aika. Tuo logiikka ei ole toiminut viime kuukausina
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen hankkimaa liikennettä liikennöivät Liikenne Huovari Oy reitillä Oulainen-Ylivieska-NivalaHaapajärvi ja Kamusen Liikenne Oy reitillä Ylivieska-Nivala-Haapajärvi. NIVALALAISSYNTYINEN Konttila on suunnitellut Haikaran koululle neljäosainen teossarjan. ” Matkan varrella on tullut lisää ideoita, katsotaan mitä niistä voi toteuttaa. Neliosaisessa teossarjassa on mukana koulun oppilaat. Uusia linja-autovuoroja Nivalaan elokuussa POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUS Reetta Ängeslevä Nivalan kaupunki sijoittaa toistamiseen prosenttitaiteeseen kaupungin rakennushankkeissa. Konttilan tavoitteena oli löytää alihankkijat mahdollisimman läheltä, mutta osa töistä vaati erikoisosaamista jota ei löytynyt lähialueelta. Prosenttitaidetta Haikaran koululle TIINA KONTTILA Prosenttitaide . HAIKARAN uusi koulu on suunnitelmien mukaan valmistumassa vuoden vaihteessa. Suurelta osin Oulaisten, Nivalan ja Haapajärven suunnan linja-autovuoroilta on vaihtoyhteyksiä junaliikenteeseen Ylivieskassa. ELY-keskuksen tiedotteen mukaan reittimuutoksien odotetaan parantavan erityisesti toisen asteen opiskelijoiden kulkuyhteyksiä Oulaisten ja Nivalan välillä. – Teoksia suunnitellessa mietin mitä materiaaleja ja työkaluja niihin tarvitaan. Talviaikatauluihin siirtyessä Oulaisista Ylivieskaan koulupäivisin klo 14.00 lähtevää vuoroa jatketaan Nivalaan. Ylivieskassa vuorolle on vaihtoyhteys Oulusta klo 16.32 ja Helsingistä klo 16.53 saapuvilta junilta sekä Oulaisista klo 17.05 saapuvalta linja-autolta. – Valintaperusteita olivat paikallisuus, toiminnallisuus ja työt on helppo toteuttaa monenlaisiin tiloihin. Konttila valittiin Haikaran koulun prosenttitaiteen ympärille perustetun työryhmän toimesta. Teoksien tekeminen on tarkoitus alkaa kesäkuussa Haikaran koululla. – Matkan varrella on tullut lisää ideoita, katsotaan mitä niistä voi toteuttaa. Nivalassa aloitetaan uusia linja-autovuoroja. Nivalasta Ylivieskaan käynnistyy koulupäivisin uusi vuoro, jonka lähtöaika on 17.50. Toimintamalli tuli osaksi kaupunkien ja kuntien päätöksentekoa 1960-luvulla, jolloin Suomeen perustettiin yli kymmenen uutta taidemuseota. toukokuuta 2023 5 Reetta Ängeslevä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus kertoo tiedotteessaan linja-autoreittien muutoksista reitillä Oulainen-Ylivieska-Nivala-Haapajärvi kesäkuussa ja elokuussa 2023. – Koululle tulee esimerkiksi kuvaseinä, iso muraali ja installaatio korkean ruokasalin kattoon, kertoo Konttila. Prosenttiperiaatetta koskeva periaatepäätös on tehty 77 kunnassa Suomessa (lähde: Taike, 2/2020). 050 478 7482 aineisto@nivala-lehti.fi. elokuuta talviaikataulujen yhteydessä. Uuden vuoron myötä Ylivieskan ja Nivalan välillä työmatkojen kulkuyhteyksien kerrotaan paranevan. – Tampereelta löytyi tarvittavat erikoisalan tekijät. Elokuussa käynnistyy myös Ylivieskasta Nivalaan koulupäivisin uusi vuoro, jonka lähtöaika on 17.10. Minulta ei löytynyt lähellekään kaikkea, joten etsin valmistukseen apua muualta. Taiteilija Tiina Konttilan teokset tulevat näkymään Haikaran koululla kesällä. Oulaisten ja Nivalan sekä Ylivieskan ja Nivalan välillä käynnistyy uusia vuoroja kouluvuoden alussa. Nivalan monitoimihalliin on tulossa prosenttitaidetta taiteilija Jani Rättyältä, ja prosenttitaiteen toimintamallia päästään nyt hyödyntämään toisen kerran Haikaran kouluhankkeessa taiteilija Tiina Konttilan avulla. – Lisäksi oppilaat saavat maalata muraalista ylijääneillä maaleilla parkouralueen elementit. Näistä kolme sijoittuu uuden koulun puolelle ja yksi vanhan kivikoulun puolelle. Nivalassa vuorolle on vaihtoyhteys Haapajärveltä klo 17.45 saapuvalta linja-autolta. He ovat toimittaneet Konttilalle tekstejä, jotka printataan yhden teoksen pintaan. Taideteokset tehtdään valmiiksi kuitenkin jo tänä kesänä. Lisäksi Nivalasta käynnistyy koulupäivisin klo 15.10 uusi vuoro Ylivieskan kautta Oulaisiin. Nivalassa uudet linja-autovuorot astuvat voimaan 9. Lisäksi osa Ylivieskan ja Haapajärven välisestä liikenteestä toteutuu markkinaehtoisesti. Linjaautojen saapumisja lähtöpaikka Ylivieskan keskustassa on linjaautoasema, joka sijaitsee aivan rautatieaseman vieressä. Konttila ei halua vielä tässä vaiheessa avata tarkemmin millaisia teoksia koululle tulee. Nivala-lehti Torstai 11. – Kesäkuun jälkeen odottavat jo uudet projektit, Konttila paljastaa. Hän käyttää töissään lapsia ja aikuisia puhuttelevaa värikieltä, kertoo työryhmän jäseniin kuuluva kulttuurituottaja Eija Kaarlela. Osan teoksista Konttila tekee itse, mutta osan töistä valmistaa alihankkijat. Varaa ilmoituksesi! P. Haikaran koulun oppilaat ovat päässeet osaksi koulun prosenttitaidetta. Prosenttiperiaate eli prosenttitaide tarkoittaa periaatteellista päätöstä käyttää osa rakennushankkeen määrärahasta taiteeseen
Tämä sukupolvi on viimeinen, joka on itse omin käsin rakentanut talonsa ja muut rakennuksensa, joten ammattitaitoa ja tietoa on käytössä. Elise Pihlajaniemi KM, historianopettaja ja nivalalainen äiti Valtuutetut, nyt silmät auki kaivosten suuntaan. En saata uskoa, että teiltä, arvoisat valtuutetut, voisi puuttua osaamista tai uskallusta nousta kaivosyhtiön kauniita lupauksia vastustamaan: onko se siis tahto, joka puuttuu. Tekstiviesti maksaa 25 senttiä. Muun muassa sotien aikana turvaamalla kansakunnan elintarvikehuollon ja yhteiskunnan toiminnan kriisitilanteissa. Tältä kritiikittömyytenne vaikuttaa. Nuoria äitejä avustettiin tarjoamalla kasvatusvinkkejä. Jaakko Salmela Tuiki tarpeellinen talkoovoima Arvoisat kaupunginvaltuutetut, tämä on huolestuneen ja pettyneen kansalaisen kannanotto työhönne. Toimitus voi tarvittaessa muokata tekstiä. Toisaalta tämä seikka on kuitenkin sopinut niistä kiinnostuneelle kirvesmiehen pojalle. Ovathan tällaiset juhlat vähän enemmän, kuin mitä olemme tänä päivänä tottuneet näkemään. Itse olen joutunut kokemaan tämän, kun rikkimenneeseen selkärankaan ei ole löytynyt varaosia ja naapuriapu on tullut tarpeeseen. Pääsääntöisesti toistuvana teemana oli, että poikkeuksellisesti edes kerran vuodessa miehet toimivat kahvitsijoina. Kolme viljelijänaapuria on tullut mukaan peltotöihin ja muuhunkin tarpeeseen. KAIVOS VIE ENEMMÄN kuin tuo. Kirjoittajan nimen ja yhteystietojen tulee silloinkin olla mukana. Kaivossuunnitelmia vastaan nouseminen vaatii tahtoa, uskallusta ja osaamista. Eikä tässä vielä kaikki: joka vuosi korjausvastuu kasvaa ilman toimenpiteitä reilulla miljoonalla eurolla! Heti näiden lukujen perään on mainittava, että toki viime aikoina on satsattu merkittävästi koulukiinteistöihin. Kuntapäättäjän vinkkelistä Jere Jämsä 40 vuotta sitten juhlittiin myös äitienpäivää. Haluan esittää tässä vilpittömät kiitokset omasta ja muiden autettavien puolesta. Viimeisimmäksi olen perehtynyt tarkemmin kaupungin kiinteistöstrategiaan, jonka tekninen lautakunta on hyväksynyt 17.11.2022. Varsinkin siitä saadut huonot kokemukset. Toimitus valitsee parhaat viestit julkaistavaksi seuraavassa lehdessä. Etsimällä yhdessä ratkaisut näihin kysymyksiin voimme jälleen ottaa askeleita kohti turvallisia sekä toimivia tiloja lapsillemme ja nuorillemme. Vanhat vuosikerrat Äitienpäivän juhlallisuudet JERE JÄMSÄ Nivalakin kuuluu niihin maaseutukuntiin, joissa väestön huoltosuhde on negatiivinen. Tiedän, että auttavia naapureita löytyy joka kylältä. Sopimattomia viestejä ei julkaista. Kyse on yhteensä lähes 15 miljoonasta eurosta, kun niiden arvioidut rakennuskustannukset ovat noin 54 miljoonaa euroa. Nimittäin Maliskylän Liittolassa ja Korpirannan rauhanyhdistyksellä pidettiin isotkin juhlat. LUKIJALTA Tälle palstalle voit lähettää mielipiteitäsi tai ottamiasi kuvia. Monen iäkkään yksineläjän ja pariskunnan selviytyminen omassa kodissa mahdollisimman pitkään on kiinni lähellä asuvista omaisista tai auttavista naapureista. Oletteko te, arvoisat valtuutetut, valmiita antamaan Nivalan maaperän otettavaksi, hyödynnettäväksi ja jätettäväksi sitä tahtovalle monikansalliselle megayhtiölle. Nykyään kun juhlallisuudet tahtovat jäädä äidille sänkyyn tuotuun aamupalaan. Maliskylällä jokainen äiti sai vanhan tavan mukaisesti ruusun rintaansa. Ihmiset auttavat toisiaan, kun apua tarvitaan. Oletteko te valmiita luovuttamaan kotinne monikansallisen yhtiön lupausten varaan vain siksi, että yksi sen 50?000 työntekijästä on nivalalaissyntyinen. Kun päiväkotija kouluinvestointeja todennäköisesti on siis jatkossakin edessä, on niissä nähdäkseni tärkeää pyrkiä katsomaan pitemmälle tulevaisuuteen. Mielipidekirjoituksia julkaistaan vain poikkeuksellisesti nimimerkillä toimituksen harkinnan mukaan. Investoinnit paikkaavat osaltaan korjausvastuuta, mutta niistä huolimatta pähkäiltävää riittää edelleen. Juhlia löytyi lähes kaikilta muiltakin kyliltä. Lähetä aineisto sähköpostitse: toimitus@nivala-lehti.fi tai postitse: Nivala-lehti, Kalliontie 30, 85500 Nivala. Tällaisen toiminnan luulisi lisäävän sukupuolten tasaarvoakin. Tehtiin louhittujen mineraalien jatkojalostus (kysyikö tätä kukaan, että miten on suunniteltu?) Nivalassa tai kivikasoja muualle raahaten, ympäröivään luontoon ja hengitysilmaan vapautuu myrkyllisiä aineita. Jos Nivala-lehden juttuun on uskominen, kaikille valtuutetuille menivät läpi ilman vastalauseita niin epämääräiset lupaukset Nivalaan tulevista rahavirroista, monikansallisen yhtiön ”maineen varjelemisesta”, kaivoksen sulkemiseen ”varatuista rahoista” kuin koko kaivosasian ajallisesta olemisesta jossain kaukana tulevaisuudessa (=lastemme aikana). Minkä verran tarvitsemme esimerkiksi päiväkoteja kymmenen vuoden päästä. Ihailtiin omia äitejä, omien lasten äitejä ja toisten äitejä. Oletteko te, arvoisat valtuutetut, niitä, jotka saamme vuosien päästä saattaa vastuuseen kaivoksen aiheuttamista syövistä, kaivoksen vieressä asuvien ihmisten elämänlaadun romahtamisesta ja siitä, että se vähäinenkin asukasvetovoima, joka Nivalaan kohdistui, sammui tyystin uuden kaivoksen myötä. Kaivos jättää jälkeensä pilatun luonnon ja sairaita ihmisiä. Useampi päiväkoti ja koulu ovat nähneet elämää monia vuosikymmeniä ja olleet käytössä jopa yli ajatellun teknisen käyttöikänsä. Olen hyvin huolestunut monikansallista kaivosyhtiötä kohtaan osoittamastanne kritiikittömyydestä. Kaivoslakimme sallii maaperämme mineraalien hyödyntämisen poikkeuksellisen helpolla tavalla lähes kenelle tahansa asiaa haluavalle. Aleksi Päkkilä kaupunginvaltuutettu (kesk.) Paljonko päiväkoteja ja kouluja tarvitaan tulevaisuudessa. Eli talkootyöllä on suuri yleinen kannatus ja pitkät perinteet. No, ehkäpä ainakin se, että en osannut odottaa löytäväni itseäni niin paljoa rakennuksiin ja rakentamiseen liittyvien asioiden parista. toukokuuta 2023 NIVALA-LEHTI Valtuustokausi on pian puolivälissä, joten on hyvä kysyä, mikä luottamustehtävissä on yllättänyt. Jopa suuremmin menoin, kuin nykypäivänä. . . Ainoastaan Heikki Häyrynen uskalsi vaatia tarkennuksia esitettyihin rahapilvilinnoihin – joista sitten ei yhtäkkiä ollutkaan mitään varmuutta. Tämä toiminta on sitä, joka kuuluu kristilliseen ihanteiden ja moraalin arvomaailmaan, ja ihmiskunnan suojeluvaistoon. Kirjoittaja on Nivala-lehden avustaja ja kävi tekemässä TET-harjoittelun toimituksessa. toukokuuta vuonna 1983. Opetuslautakunnan puheenjohtajana minua on mietityttänyt erityisesti siinä todettu päiväkotien ja koulujen laskennallinen korjausvastuu eli se rahamäärä, jolla rakennukset voisi saada uutta vastaavan kuntoisiksi. Työllisyysvaikutuksesta on turha puhua: moni kaivostyöntekijä kulkee töissä kauempaa, ja automaatio vie loputkin mahdolliset työpaikat. Vihreään siirtymään on turha vedota ainoana totuutena: kestävään elämänmenoon siirtymistä voi toteuttaa myös kulutusta ja uusien asioiden haluamista vähentämällä, ei tyhjentämällä maankuori mineraaleista kaikki mulle heti -meiningillä. Tekstaa meille! Toimi näin: Näppäile alkuun MP NIVALA ja sen jälkeen haluamasi ytimekäs viesti ja lähetä numeroon Liitä mukaan nimimerkkisi. Yhteiskunnallisesti tämä on raskas rasite. Ikinä ennen en ole valtuutettujen tapaan hoitaa luottamustehtäväänsä puuttunut, mutta kerta se on ensimmäinenkin. Teidän avulla me apua tarvitsevat selviämme Nivalassakin. Erityisesti vapaakasvatus puhutti. Nivala-lehti keskiviikkona 11. Tilaisuuksissa miehet pitivät äitejä ihailevia puheita. Se näkyy näiden rakennusten kohdalla sekä paperilla että myös käytännössä nimenomaan suurena korjaustarpeena; siksi ei olla kaukana kiinteistöstrategian toteamuksen toteutumisesta, että “joskus uudisrakentaminen voi olla pitkällä tähtäimellä kannattavampaa kuin korjaaminen”. Kun viime viikolla tarvitsin apua kevätsiivoukseen ja omakotitalon korjaustöihin, Oiva Mannila ja Heikki Mantila tulivat auttamaan. Mutta maaseutu on tässäkin asiassa näyttänyt voimavaransa. 16323 6 Torstai 11. Mitä, missä ja milloin tulee samalla aikavälillä koulujen suhteen rakentaa/korjata. Vanhuksia on enemmän kuin työssäkäyviä nuoria
Nytpä koulutus avuksi oli. Vielä viimeksi kaksoset. (Uusintamietelause) Aikoinaan toukoaikaan jo edesmennyt ystäväni Alma, katsoi vanhana akkunastaan vainioille. . Irene Poikkimäki Isän runo äidille Äiti muistelee vanhaa aikaa, tuota mennyttä, kuni taikaa. Äidillä oli jo viidettä sukupolvea. “Niin kuin ois tulitikun lattialle puottanu.” Työstä kyllälti saaneena. Näin äidin kutsumus täyttyi, vaan mielen pohjalla väikkyi. Siihen suothan siunauksen.“ Nyt äiti vanhana kulkee, hän rukouksiinsa sulkee. Lukijan kuvat IRENE POIKKIMÄKI . Äiti eli pitkän elämän keisarivallan ajasta EU-aikaan, 96 vuotta. Tekstarit Saskia Pihlajaniemi PÄIVI KERÄNEN Kukilla muistetaan puolison äitiä. Viimeiset kahdeksan vuotta saimme hoitaa äitiä kiitollisena opeista ja elämänasenteesta. Oli piikonut kymmenen vuotta, työtä tehnyt, kaikenko suotta. 050 478 7482 aineisto@nivala-lehti.fi Anna Raudaskoski, 91, syntymäpäivänään 14.5.2005. Eläkkeellä sai nauttia ystävien kanssa veteraani-, Eläkeliiton ja sydänkerhoissa. Jo kolme polvea. Näitä kysyi äiti, nyt milloin, hän kätensä risti illoin, kun päässyt levolleen. Hän avioon aikanaan joutui, sama työ, sama ammatti toistui. Äiti sopeutui. REINO KIVIOJA Kukilla ja kakulla. 12-vuotiaana navettapiiaksi, työtä eläkeikään asti. TIMO KANTOLA Itsellä osuu nimipäivä samoihin aikoihin, ei tarvitse itse muistaa kun melkein äiti muistaa enemmän minua. Kun lehmät lähti, kysyttiin miltä tuntui. Nivala-lehti Torstai 11. toukokuuta 2023 7 Tamaskit = nilkansuojukset Tampata = piiskata mattoja Tamppuuri = eteinen Teerevä = terhakka Tehdä pesuja = pyykinpesu Teleffooni = puhelin Sananparsia ja sutkauksia Nivalan seudulta (Kirjastovirma) Olemme myös Facebookissa Keittiöt ja komerot toiveittesi mukaan! Asiakaspalaute: ”Suosittelemme! Hyvä palvelu ja tarkka työjälki. Niin oliko, tuskin sentään, sinne kauas, kun aatos lentää. Aika siivilöi ikävät pois. Hoiti karjaa, emannuutta, sai lapsia, polvea uutta. Elämä jatkuu, elämä jonka äidiltä saimme. SEPPO JA NIILO LEHTONEN Puustellissa syömässä yleensä ollaan käyty. Suhde nuorilla mummoon on hellä, heillä nurjaa mieltä ei kellään. Oonko äidiksi otollinen. “Isä taivaan, suothan mulle, että lapseni kasvatan sulle. Oma äitini on kuollut. Kiitos, äiti. keittiokaluste-haapavesi.fi HALUATKO UUDISTAA KEITTIÖSI. Tora (Toivo Raudaskoski) Nivalassa 17.5.1989 Isän kirjoittama runo Äidin päivänä Hyvä lehti ja kuppi kahvia! Varaa ilmoitustilasi! P. 040 040 743 3972 743 3972 . Miten muistat äitiä äitienpäivänä. Se oliko kultainen. Sehän ammattikoulua vain. Tekstarit Renkaanvaihtajan öljyiset kädet houkuttelivat paikalle nokkosperhosen. Näin se rukousvastaus on tullut. Todella osaavaa ja ammattimaista toimintaa.” H & A SOITA LEEVILLE! . Ja tuumasi, taas rattorit hulluna! . IRENE POIKKIMÄKI
Tämän hyvän vireen vierailija onnistui siirtämään myös lyöntipeliinsä ja näin toinen jakso vieraille juoksuin 1-5. Missään vaiheessa juoksua ei tapahtunut hyytymistä. Nivalassa pesäpalloharrastajia löytyy paljon, ja kenttä onkin lähes koko kesän varattu. Toisella jaksolla KeKi jatkoi kahden juoksun tyyliään, mutta ViVe nappasi itselleen kolme juoksua. HELENA VISURI Hylätty maali, euroviisulaineita ja fan-clubi Yhteisrynnäkkö Janne Vierimaa, Jasper Ahlholm ja Joonas Isoaho. Ei ole sattumaa, että diktaattorit rajoittavat aina ensimmäiseksi sananvapautta. Tästä on hyvä jatkaa kohti ratakautta joka on tarkoitus käynnistää kesä-kuussa. Nivalassa pelattiin huippupesistä toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna. Pesäpallokausi lyötiin käyntiin Nivalassa MIKKO TIRKKONEN ” Meillä on Nivalassa huippuolosuhteet pesäpallon peluuseen. Pesäpalloyhteisön lisäksi mukana järjestelyissä olivat Nivalan Liikuntakeskus ja Hotelli Puustelli Nivala. Ensimmäisellä jaksolla Kempeleen Kiri nappasi itselleen kaksi juoksua Vimpelin Vedon tyytyessä yhteen. Ossi Kekki, LahdA, 11,52, 2. Kempeleen Kiri oli saanut vahvistusta riveihinsä Tuomas Jussilan liityttyä joukkueeseen, ja joukkueen taso oli selkeästi noussut viime kaudelta. Toisella jaksolla vierailija Veteli Pesis tiivisti ulkopeliään ja saikin kotijoukkueen sisäpelin ajoittain vaikeaksi. – Kiireinen kenttä on meille positiivinen ongelma. Jalkapallon puolelle Nivalan vastustajaksi saapui GBK/ FA -niminen joukkue Kokkolasta. Kirjoittaja on NiPe ry:n puheenjohtaja. TAPAHTUMAN valmistelut aloitettiin jo talvella. Aleksi Kivelä, LempKiYU, 12,19, 6. Joni Virkkala, GIF, 12,21, 11. Heti pelin alkumetreillä Nivalalle annettiin vapaapotku, Antti Laitila tälläsi mallikkaasti ja Kalle Marjoniemi sai pallon pääpuskulla maaliin. Omalla sisävuorollaan NiPe rakensi hienosti takatilanteet mutta tällä kertaa ei etenijöitä onnistuttu saamaan kotipesään asti juoksun arvoisesti ja edessä oli kotiutuslyöntikisa. Kotiutuslyöntikisassa vieraiden kokemus puhui ja kotiutuslyöntisa menikin Vetelille juoksuin 2-4. Hyvä peli kaiken kaikkiaan, sanoo NiPe ryn puheenjohtaja Heikki Kumpula. Olin vähän yllättynyt tämän päivän juoksusta sijoituksen ja aikaeron suhteesta kärkiporukkaan. Pisteet menivät siis jakoon, yhdellä voitolla ja tasapelillä Nivala porskuttaa sarjakärjessä, tilanne on kohentunut viime kaudesta kummasti, täytyy vaan muistaa, että kausi on pitkä, siihen mahtuu yläja alamäkeä ja sehän on pelailun suola. Eroa juoksijoille saatiin yksi sekunti. Hannu Granberg, LahdA, 12,12, 4. Kari Tenhunen 4 kilometrin matkalla Tenhunen jäi voittaja Ossi Kekistä 33 sekuntia. Eetu Kinnari on niin suosittu pelaaja, että hänen nimikirjoituksensa olivat kuumaa kamaa. Superpesisottelun tuotto meni kokonaisuudessaan NiPen juniorijoukkueille. NiPe ry puuhasi ottelutapahtuman parissa talkoovoimin talven ja alkukevään aikana. Samu Mikkonen, TampPy, 12,12, 5. Sananvapaus pelastaa elämää. sijalle maastojuoksun SM-kilpailuissa Helsingin Paloheinässä.. URHEILU Lähetä meille urheilujuttu tai tuloksia! Vinkkaa haastateltava! Sähköposti: toimitus@nivala-lehti.fi TORSTAI 11. Ennen tuloksen julkistamista eräs katsoja huomasi, että linjatuomarit olivat pukeutuneet euroviisuväreihin, toki heillä oli kokonaiset paidat, ei pelkkä Käärijä-bolero. Nivalan pesäpallokenttä sai kiitosta myös Superpesiksen pelaajilta. Äkinät eivät auttaneet, tuomarin näkemys on vallankahvan ylimpänä, joten se siitä. Varsinaista juoksuharjoittelua on takana vasta reilu kuukausi. Aikaisemmilta vuosilta tuttu, hankala vastus, koska ovat hyviä pelaamaan. Kyllä huomasi että talven hiihtoharjoittelusta Pyssymäen nousuissa on ollut apua. Superpesisottelu veti katsomot lähes täyteen. LEHDEN LOGO Heikki Kumpula Sunnuntaina saatiin hieman ensimakua tulevasta kun Veteli Pesis saapui vieraaksi. Vimpelin Veto vei voiton tiukan väännön jälkeen tuloksella 1-2. Reetta Ängeslevä Nivalassa pelattiin Superpesistä lauantaina 6. Aina ja kaikkialla. Palkitut Emma Paakki ja Nuppu Peräaho. SM-maastoissa Miika Tenhunen sijoittui 11. – Pesiskesä lähti mahtavasti käyntiin. Koskapa toisella puoliajallakaan kumpikaan joukkue ei osunut maalin arvoisesti, tulos oli tasapeli 0-0. toukokuuta. – Molemmat joukkueet lähtivät kunnolla pelaamaan. Tästä ryhmästä Tenhunen jäi vain 13 sekuntia. Ottelu pelattiin supervuoroon asti, jolloin ViVe vei ottelun voiton. Kekin voitto oli ylivoimainen (19 sekuntia), mutta muista mitaleista käytiin kova kirikamppailu neljän juoksijan kesken, joka ratkesi maalikameran kuvaan. NiPen naisten joukkue avasi pesiskautensa ja pistetilinsä Irja Visuri Ysikakkosen miesten ykkösjoukkue aloitti lauantaina kotipeliurakkansa, harvoin käy näin, mutta nyt täytyy myöntää, että peli ei kovin kummoista ollut ja oli vaikea löytää kupletin juoni, vaan kun pyörittelee silmiään hieman kentän ulkopuolellekin, niin jopas jotain, homma rupeaa kiinnostamaan. Jännittävässä supervuorossa NiPe onnistui jättämään Vetelin nollille. Ysikakkosen taustatiimi kuvasi koko pelin, ja arvatenkin ennen kuin sunnuntaiaamu valkeni, nauha oli siitä kohti kulunut puhki ja yksiselitteisesti: tuomio oli väärä. Ensimmäinen jakso päättyi NiPelle juoksuin 6-3 ja näin oli kauden pistetili avattu. Tässä vaiheessa joukkuetoverit olivat naamaltaan ehkäpä hieman Käärijän värisiä, mutta jokainen ymmärsi, että Eetu on tehnyt suosionsa eteen vuosikausia työtä. Katsojat saivat hyvin rahoilleen vastinetta, kun peliä pelattiin supervuorolle asti. Perheen pienimmille riitti tekemistä Crazylandin pomppulinnoissa ja sää suosi pelaajia ja yleisöä. TOUKOKUUTA 2023 NIVALA-LEHTI 8 Sananvapauden rajoittaminen on aina hälytyssignaali siitä, että demokratia horjuu. Den areenan liepeillä oli kuhinaa, sillä pesäpallokentällä oli Suomipesiksen kermaa pelaamassa, kiertäen kaartaen nivalalaiset sukujuuret omaava Sami Haapakoski ykköstykkinä. Ensimmäiselle puoliajalle ei sitten mitään kiivaampaa tapahtumaa osunutkaan, muutama kohtalainen maalipaikka molemmille joukkueille, mutta tiukka puolustuslinja ja huippuvireessä olleet maalivahdit tekivät kaiken mahdottomaksi. Kilpailu käytiin erittäin vaativalla radalla, joka sisälsi pitkiä nousuja laskuosuuksia sekä tiukkoja mutkia. NiPen naiset esittivät ensimmäisellä jaksolla hyviä peliotteita tehden juoksuja tasaisesti koko jakson ajan. Pesiksellä on Nivalassa hyvä pösis, sanoo Kumpula. – Tämä vaativa rata sopi minulle. Tapahtuma oli kokonaisuudessaan onnistunut ja katsomot olivat lähes täynnä. Iloittelu oli kuitenkin ennenaikaista, tuomari keksi hylätä maalin, paitsio muka. – Meillä on Nivalassa huippuolosuhteet pesäpallon peluuseen. Suojellaan sananvapautta. KeKi ja ViVe hehkuttivat kenttää sosiaalisessa mediassa, joten saatiin hyvin näkyvyyttä. Happi kulki. Mitä mahdammekaan nähdä, jos viisuvoitto tulee melkein niin kuin Nivalaan! Kioskilla Ysikakkosen pelaajat pitivät perinteisen palaverin pelin jälkeen ja kappas vain, paikalle ilmestyi fan-clubilaisia pyytelemään nimikirjoituksia. Tulokset: M 4 km (57): 1. Vastakkain pelasivat Vimpelin Veto ja Kempeleen Kiri. Miika Tenhunen, NivU, 12,25 Miika Tenhunen 11. NIPEN JUNIORIT aloittavat aktiivisen pesiskautensa jo toukokuussa, aikuisilla kausi lähtee kunnolla käyntiin kesäkuun puolella. Panu Jantunen, HKV, 12,11, 3
Eemil Karjalainen 1:39.31 100m Rintauinti N 12-13 vuotiaat: 12. toukokuuta saavuttaen mitalisijoja ja upeita omia ennätyksiä. – Kävelyfutis soveltuu hyvin sekä liikkuvalle, että vähemmän liikkuvalle ihmiselle. TOUKOKUUTA 2023 NIVALA-LEHTI 9 Teemu Isoaho Palloliiton missio “Jalkapalloa kaikille“ on tuonut viime vuosien aikana monenlaista toimintaa jalkapallon pariin. Iina Jämsä 1:04.96 N 14 ja vanhemmat: 15. Sohvi Laurila 59.49, 16. Maalivahtia saa vaihtaa koska tahansa. 7 peli, jonka pelialue on noin täydestä jalkapallokentästä yksi neljäsosaa. Edestakaiset pelaajavaihdot ovat sallittuja. . Irja Visuri on kertonut haastaneensa Nivala-lehden päätoimittajan kävelyjalkapallopeliin. Eemil Karjalainen 54.51 100m Vapaauinti N 14 ja vanhemmat: 23. Yhteisiin harrastuksiin kannattaa aina liittyä varsinkin, kun toiminnassa on leikkimielisyys mukana. Anniliina Päiveröinen 57.77, N 12-13 vuotiaat, 7. Seura tarjoaa mahdollisuuden kokeilla kävelyjalkapalloa kolmen viikon ajan ilmaiseksi. Toiveissa on saada mukaan uusia innokkaita liikunnan harrastajia. Ei pääpalloja. Kävelyjalkapallo tulee Nivalaan Kävelyjalkapallon säännöt lyhyesti . Irjalla on myös kynä teroitettu valmiiksi haasteotteluun ja tulevaan kauteen. Iina Jämsä 47.69, 8. Ajatuksena on ollut tarjota kaikille mahdollisuus harrastaa ja toimia jalkapallon parissa. . Sivurajaheiton sijaan suoritetaan sivurajapotku. Ulkona pelatessa maalin kooksi suositellaan juniorimaalia, sisähallissa käsipallomaalia. Taito kyllä kasvaa ajan myötä. Iina Jämsä 53.78, 9. Kävelyjalkapallossa sääntöjä on muokattu tukemaan kaikkien osallistumista. 17 DEN-areenalla. Iina Jämsä 4:25.86, 13. Jos hyökkäävä pelaaja astuu maalivahdin alueelle, tuomitaan vastapuolelle vapaapotku. Pelin ajankohta selviää myöhemmin. . Ronja Tikkanen 1:03.18 M 12 ja nuoremmat 5. Silja Kumpula 4:35.14 . . REETTA ÄNGESLEVÄ Samu Jämsä Nivalan Saukot osallistuivat Kaukaveden Kevätuinteihin Kajaanissa 6.–7. Meeri Lehtola 59.86 M 12 ja nuoremmat: 3. Pallon tulee pysyä joka hetki yläriman alapuolella. Iitamaria Päiveröinen 1:53.69, 15. Iitamaria Päiveröinen 43.91, 20. Eemil Karjalainen 41.41, 50m Rintauinti N 11 ja nuoremmat: 7. Sohvi Laurila 2:08.37 50m Vapaauinti N 11 ja nuoremmat: 7. Suojellaan sananvapautta. . Päätoimittaja on vastanut haasteeseen myöntävästi, joten nähtäväksi jää tuleeko päätoimittaja mukaan harjoittelemaan ennen tulevaa peliä. Iina Jämsä 1:02.59 N 12-13 vuotiaat: 12 Iitamaria Päiveröinen 51.86, 15. Pienikin liikunnan harrastaminen lisää hyvinvointia, kertoo Keskisarja ajatuksiaan. Ei ole sattumaa, että diktaattorit rajoittavat aina ensimmäiseksi sananvapautta. 7 vs. Kävelyjalkapallo on jalkapallon pohjalta kehitetty, ja sen etuna ovat matala aloituskynnys ja saavutettavuus. Eemil Karjalainen 1:00.67 200m Sekauinti N 13 ja nuoremmat: 12. Sohvi Laurila 50.01 N 14 ja vanhemmat: 24. Varusteiksi riittävät liikuntaan sopiva vaatetus ja kengät. Meeri Lehtola 1:52.67 N 14 ja vanhemmat; 10. . 100m Selkäunti N 11 ja nuoremmat: 2. Nyt kävelyjalkapallo aloittaa toimintansa myös Nivalassa. Sananvapaus pelastaa elämää. Jos maalivahti poistuu maalivahdin alueelta, tuomitaan vastapuolelle vapaapotku. Maalitai kulmapotkua ei anneta, mikäli ottelu pelataan aidatulla kentällä. . . Ei liukutaklauksia, taklaamista tai työntämistä. URHEILU Lähetä meille urheilujuttu tai tuloksia! Vinkkaa haastateltava! Sähköposti: toimitus@nivala-lehti.fi TORSTAI 11. Jalkapalloon verrattuna suurin sääntöero tulee siinä, että kävelyjalkapallossa juokseminen on täysin kielletty. Iina Jämsä 1:55:11 N 12-13 vuotiaat: 7. . Anniliina Päiveröinen 58.18, 8. Silja Kumpula 59.76, 11. Juokseminen kielletty ja rikkeestä seuraa epäsuoravapaapotku. Silja Kumpula 49.67, 9. Ainoastaan maalivahti saa pelata rangaistusalueen sisällä. Anniliina Päiveröinen 58.25, 9. LEHDEN LOGO NIVALALEHDEN ETUKORTILLA UIMALIPPU 4 ,50 Hae virtaa ja Hae virtaa ja vipinää päivääsi! vipinää päivääsi! AAMU-UINNIT AAMU-UINNIT Nivala-lehden ja UIKON yhteiset Nivala-lehden ja UIKON yhteiset AAMUUIMAREILLE TARJOLLA MYÖS KAHVIA! Aamu-uinti keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 6-9! Aamu-uinti keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 6-9! Hannu Keskisarja lähtee innokkaana mukaan kävelyjalkapallotoimintaan. Kaukaveden Kevätuintien tulokset hillagroup.fi/ mainostajalle. Alunperin Iso-Britanniassa vuonna 2011 kehitetty jalkapallon muoto soveltuu erityisen hyvin ikäihmisille ja liikuntarajoitteisille. Siitä lähti myös virallisesti tavoite käynnistää toiminta kesällä 2023. Ronja Tikkanen 1:03.88 50m Selkäuinti N 11 ja nuoremmat: 6. Ronja Tikkanen 1:54.73, M 12 ja nuoremmat: 7. Sananvapauden rajoittaminen on aina hälytyssignaali siitä, että demokratia horjuu. Kävelyjalkapalloryhmässä tärkein tavoite on liikkua hyvässä ryhmässä ja hyvillä mielin jalkapallon parissa. . Ronja Tikkanen 2:10.11 50m Perhosuinti N 11 ja nuoremmat: 7. Seurassa toiminta pyörähtää käyntiin lauantaina 13.toukokuuta klo 17, jonka jälkeen toiminta jatkuu lauantaisin klo. Meeri Lehtola 51.71 N 14 ja vanhemmat: 13. Meeri Lehtola 45.89, 23. Viime vuoden 30-vuotisjuhlassa seuran entinen puheenjohtaja Hannu Keskisarja kysyi mahdollisuutta aloittaa toiminta myös nivalassa. . Hannu Keskisarja lähtee kävelyjalkapallotoimintaan innokkaana kokeilemaan uutta jalkapallon muotoa. . Ronja Tikkanen 42.25 M 12 ja nuoremmat: 4. Haaste on saanut Irjan valmistautumaan ankaralla harjoittelulla tulevaan koitokseen. Anniliina Päiveröinen 50.45 N 12-13 vuotiaat: 18. Aina ja kaikkialla. Ei paitsioita.
Myllypubi tunnetaan lauantaiiltaisesta karaokestaan. – Levitä vähän käsiä, vielä vähän hymyä, ei noin totista tyttöä voi lehteen panna, Pääkkö kertaa. Mutkia matkassa, mutta kun mummulta tilattiin, mummulta myös saatiin. On tykästynyt Käärijään, ja kotona lauletaan varmaan joka ilta televisiosta tätä laulua. TORSTAI 11. Nivala-lehti on mukana illan ja yön tapahtumissa ja raportoi niistä verkossa tuoreeltaan. Rokkituvan Mustasta huoneesta tuli vihreä työskentelytila, graffitiseinäisestä entisestä soitinvarastosta Taidetupa, kaakelihuoneesta kokoustila sekä taideja käsityönäyttelytila. Nivalassa tiedetään olevan vielä kolmannetkin Käärijä-valvojaiset. Kun mennään saunaan, täytyy laittaa kuulumaan löylymusiikkia, ja niin laulu raikuu lauteilla, kertoo eskarilaisen äiti Katja Pääkkö. Se “oikea” lanka olisi ollut menekiltään hupaisampaa eli grammoina 250. Käärijän suvulla ja läheisillä on vielä oma yksityistilaisuus. Eivät suinkaan ole, mukana on yksi mieskin. – Vanhasta ei ole jäljellä kuin yksi seinä, sanoo Nivalan kädentaitajien tuore puheenjohtaja Riitta Nykänen. Nuori neiti Stenroth on sen verran ujoa sorttia, ettei häntä saatu Nivala-lehden haastatteluun. – Sitä ei saanut sitä oikean väristä lankaa, kun se on se lime-väri. – Juttutuvan kävijöistä on 70 prosenttia miehiä, että se vähän tasapainottaa, Tuukkanen sanoo. Juttutuvan kahviotupa pysyy omalla alueellaan eli rakennuksen toisessa päässä. Hänen esitystään pidetään kilpailun yhtenä ennakkosuosikkina. Yksi positiivinen asia korvikelangasta tuli: – Tuohon ei mennyt kuin 200 grammaa, kun se oli paksumpaa. Käärijän pääsy viisujen finaaliin selvisi myöhään tiistai-iltana. Toimittajalla nousee heti kysymys: ovatko kaikki uuden yhdistyksen jäsenet naisia. – Minäkin olen ostanut vihreän paidan tätä varten, vaikka en muuten käytä vihreää, Sorvoja kertoo. Mummun piti kutoa Käärijä-hihat Risto Puolimatka – Voitko sinä, mummu, kutoa minulle sellaiset Käärijä-hihat, sanoi seitsemänvuotias eskarilainen Saara Stenroth isoäidilleen. Tarvetta oli, ja paikalle muuttivat muun muassa käsityön ystävät. Ja kylmäkomuuttikin säilytettiin, Tuukkanen kertoo. Käärijä-hihojen teko ei ole mitään totista hommaa. Jäseniä nyt reilun kuukauden vanhalla yhdistyksellä on jo yli 20. Rokkiväki lähti ja käsityöväki tuli tilalle Paikkaa esittelevät Riitta Nykänen (takana) ja Eija Tuukkanen. Ote on Cha Cha Chan sanoista. Siinä mielessä euroviisut ovat villinneet suomalaiset, että joka paikassa tuntuu olevan esillä Käärijä-aiheista kauppatavaraa ja keräilyesinettä sun muuta hihaa ja varustetta. Ja kun riittävän sopivat langat löytyivät, ei kun etsimään verkosta oikeaa hihojen mallia ja kutomaan. NELLI KENTTÄ/YLE Risto Puolimatka Toritien varrella ollut Rokkitupa on muuttanut teollisuuskylälle ja jättänyt kaupungin tilat muuhun käyttöön. Mutta kuvaan hänet saatiin, kun äiti ja mummu antoivat vielä ohjeet. Ja väriä. Avajaiskuvat ja myös yksi kuvapari ennen ja jälkeen löytyvät Nivalalehden verkosta. RISTO PUOLIMATKA KATJA PÄÄKKÖ. – Niinku Cha Cha Chaa, kuuluu innokkaan fanin laulamana. JEDUn sisustusrakentajat tekivät nopeasti pintaremontin, ja nyt käytössä on puhetupa viikkovierailijoille, kokoustilat ja Taitopaja taitelijoille, kädentaitajille ja muille osaajille. Kutominen on Aune Pääkölle sen verran vakava harrastus, että hihoja olisi voinut tehdä enemmänkin. – Hotelli helpotuksen tila pysyi tiukasti 1970-luvulla. Muutama piña colada on jo takana / Silti mul on vielä naamataulu vakava... Monin paikoin lankaja kangaskaupat ovat myyneet eioota tai korviketta. – Kyllä se pitää panna näkymään ja keskeyttää karaoke, kun se on kesällä tulossa Nivalaan esiintymäänkin, sanoo puolestaan Myllypubin ravintoloitsija Mikko Mäenpää. Puustelli on Nivalassa toinen ravintola, joka järjestää valvojaiset, kun nivalalaistaustainen Käärijä eli Jere Pöyhönen mittelee Eurovision laulukilpailun voitosta kappaleellaan Cha Cha Cha. NIVALAN KAUPUNKI LUOVUTTI entiset Rokkituvan tilat kipeään pulaan. Nivala-lehti seuraa lauantai-illan ja yön aikana valvojaisia. Lankojen puute kuitenkin estää isomman kutomissavotan. – Taitaa olla Nivalan uusin yhdistys, summaa Eija Tuukkanen, Koko kylän jutun hankepäällikkö ja vanhustyön asiantuntija. Ilmeisesti kiekkoa katsotaan tällä kertaa ravintolasalin puolella, sillä illan Suomi–Saksa-peli menee osin päällekkäin euroviisujen kanssa. Väri ei ole ihan se “virallinen” Käärijän-vihreä, mutta riittävän lähellä. Niistä kerrotaan verkkouutisissa tuoreeltaan. Minä sitten kokeilin tuota väriä, Pääkkö kertoo. Käärijä voitokkaassa Uuden Musiikin Kilpailussa Turun Logomon lavalla. TOUKOKUUTA 2023 NIVALA-LEHTI 10 Risto Puolimatka – Aika lailla minä luulen, että siellä tarjoillaan piña coladaa, nauraa hotellipäällikkö Jonna Sorvoja Puustellista. – Siinä meni vajaa viikko. Kyseessä on kuitenkin yksityistilaisuus, jota vietetään suvun ja läheisten kesken. Siitäpä alkoi Aune Pääkön metsästysmatka. Puustellissa on kiirettä lauantaina. Toinen valvojaispaikka on Myllypubi. Ei mikään pieni tilaisuus sekään, sillä sinne odotetaan 50:tä ihmistä. Vaan hätä keinot keksii. Nykänen on samalla yhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja, sillä yhdistys on perustettu aivan hiljan. Nivalassa suunniteltu ainakin kolmet Käärijä-valvojaiset Euroviisuiltaa vietetään Puustellissa ja Myllypubissa. Puustellin pubi eli Puuspaari tunnetaan sporttibaarina, jossa katsotaan myös jääkiekkoa. Siitä puheen ollen Mäenpää kertoo myös, että Cha Cha Chata on ennätetty laulaa jo sielläkin. Kädentaitajat käyttävät tilaa tulevaisuudessa muun muassa taulujen kehystämiseen. Pääkköä naurattaa erityisesti se, kun televisiossa oli näytetty jopa koira, jolle oli tehty muotihihat
Uikon lahjakortti saa äidin iloiseksi. Uikon lahjakortti saa äidin iloiseksi. Kinevan porinakerho juhlisti äitejä ja alkavaa kesää S SU UU UR RT TO OR RIIP PA AIIV VA A .... Anna äidille lahjaksi iskelmän ykköset ja huumoria huipulta. REETTA ÄNGESLEVÄ Anna äidille lahjaksi iskelmän ykköset ja huumoria huipulta. Arttu Wiskari Olli Halonen 12.7. Matti Patronen Jacke Björklund al ta va n ti .?. R R KOTIMAISTA LUONNONKOSMETIIKKAA mm. .fi Kylmäsavulohi Kylmäsavusiika Lämminsavulohi Graavilohi Graavisiika HUNAJAA, KETUNTASSU HERKUT JA MUUTA MAISTUVAA olemme mukana Ylivieskassa ja Nivalassa NIVALA TORI LA 13.5. Nivala-lehti Torstai 11. Yhdistyksen jäsenille kerrottiin Ylivieskan Seudun Eläkkeensaajat ry kanssa järjestettävästä kevättapahtumasta Liittolassa, ja sovittiin porinakerhon jäävän kesälomalle. Olli Halone n KOKO KANSA N KESÄT APAHT UMA ON PE 14.7 STAND UP-TAI KAA li p p u .. – Syksyllä taas jatketaan, kertoo yhdityksen ohjelmavastaava Sari Tajakka. Lisäksi tapaamisessa jaettiin paperisia äitienpäiväruusuja äideille. Inkeri Kiiveri Lue Inkeri Kiiverin runot Äitin oma päivä ja Kauneinta maailmassa kokonaisuudessaan Nivala-lehden verkosta. Lahjakortti äidille stand up -iltamiin Matti Patron en Jacke Björklu nd KOKO KANSA N KESÄT APAHT UMA ON PE 14.7 STAND UP-TAI KAA Lahjakortti äidille iskelmäiltamiin Arttu Wiska ri li p p u .. pihkaja pakurivoide, käsintehdyt saippuat ja suositut FARKKULEGGINSIT StyleOne PÖLYPUSSIT KAIKKIIN MERKKEIHIN Imuritarvikkeet, letkut suodattimet, PussiPysäkki PAKASTEPUSSIT suulakkeet KOTIMAINEN PIRKAKENKÄ Työja terveysjalkineet tilauksesta myös yksilölliset ratkaisut suoraan tehtaalta NAISTENVAATTEET ITALIAN MODA tunikat, housut, paidat, mekot ja hupparitakit avantouin eet SUOMEN VESIJUOKSULIITTO Vesiliikuntaja ILMA INEN OKUMAXS -puhdistusvaahto NAHKIS -mehiläisvaha KOTIMAINEN siivoussaippua SILMÄLASIEN JA KENKIEN PUHDISTUS SUORAAN KUTOMOLTA! suuri valikoima erilaisia mattoja tehtaanmyymälähinnoin MATTOJA MAANKUULUT KALAKUKOT tmi O.Tuokko VANHANAJAN TÄYSLIHASÄILYKKEET ”PUUTTINIKASSI” PUSSILLINEN SÄILYKKEITÄ TARJOUSHINTAAN PAHAN PÄIVÄN VARALLE TTEEKKSSTTII T-PAITOJA ym. MUODIKKAAT LAUKUT, NAHKALOMPAKOT, VYÖT YM. Avaamme taas maanantaina 15.5.. Porinakerhon teemana oli tällä kertaa äitienpäivä ja kevät. Muista äitiä Uikon lahjakortil la 12 kk:n kuntos alikort ti 330,keilako rtti 10 krt 155,sarjako rtti 10 krt (uinti tai kuntos ali) 50,Äitienpäivän ä 14.5. Porinakerhossa kuultiin Matti Nuoralan puhe ja Inkeri Kiiverin äitienpäivärunoja. .... Ohjelmaan kuului yhteislaulua ja arpajaiset. toukokuuta 2023 11 Reetta Ängeslevä Kinevalla vietettiin kuukausittaista Nivalan Eläkkeensaaja ry:n porinakerhoa toukokuun toisena tiistaina. Uikko viettää myös vapaapäivää . Arttu Wiskari Olli Halonen 14.7. 12.7. Äiti sanoista kaunehin Lapsen mielestä ihanin Ensimmäisenä tämän sanan “äiti”, oppii sanomaan, eikä väsy sitä toistamaan. klo: 9-15 TERVETULOA VIIHTYMÄÄN TORITUNNELMAAN! Suomen Tapahtumatrio oy (tapahtumatrio@gmail.com) Inkeri Kiiveri lausui toukokuun porinakerhossa kaksi runoa. Tervetuloa. tekstiilipainotuotteet Kiva lahjaidea Äitienpäivään! PÄRE-, PAJU-, MUOVIKORIT sekä PAROLAN rottinkikalusteet, jurvalaiset jousikeinut suoraan maahantuojalta MUMMI JOTKUT KUTSUVAT MINUA NIMELLÄNI MUTTA TÄRKEIMMÄT NIMELLÄ Sa uvintti YLIVIESKA Liikuntakeskuksen piha PE 12.5. klo: 9-16 Juho Kiiskilä LESTIJÄRVEN MUIKKUA KOTIMAISET MARKKINALAKUT isot tikkarit hattaraa ja muut markkinakarkit Lakukoju VOHVELIKAHVILA LOHIKEITTOA myös kotipakettiin uunituoreet LEIVONNAISET LEIPÄ -JA PULLAKASSIT SUPERTARJOUKSIN! Design Jouni Heinonen Finland J O U N I E X C L U S I V E .COM WWW. Matti Patronen Jacke Björklund 14.7
Järjestäytymiskokouksessaan hallitus nimesi vastuuhenkilöt eri toimintoihin. – En ole mikään ex tempore-tyyppi, tarvitsen päätöksiin paljon miettimisaikaa. Teosto-palkinto on yksi pohjoismaiden suurimmista taidepalkinnoista, jonka kokonaissumma 40 000 euroa jaetaan tasan voittajateosten kesken. KULJETUSALAN opintoja on kohta takana vuosi. Nivalan Sydänyhdistystä vuodesta 2009 johtanut Tatu Rajala luopui puheenjohtajan roolista, mutta jatkaa edelleen yhdistyksen hallituksessa. En tiedä mihin niitä miehiä siellä tarvitaan, Saaranen naurahtaa. Luvassa on kirjaston kuulumiset ja muutakin ohjelmaa sekä ruokailu. Ahvenjärvi aloitti sivutoimisena opettajana musiikkiopistossa vuonna 2008 ja on toiminut viranhaltijana vuodesta 2011. SIRKKA KNUUTI Sanna Ahvenjärvi ja Tapio Lappalainen voittivat vuoden 2023 Teosto-palkinnon. MILLA PALOVAARA. Vaikka Saaranen on tosissaan vaihtamassa alaa, ei hän kuitenkaan sulje hoitoalaa kokonaan pois mielestään. Syksyllä sydänkerho kokoontuu jälleen aina kuukauden ensimmäisenä maanantaina. Äitini on lähihoitaja, sitä kautta tuli ajatus hoitoalasta. Tiistaina on verenpaineenmittausta ja keskiviikkona yhteislaulua niin ikään Juttutuvalla. Kävin sitten kerran hänen mukanaan työkeikalla ja päätin, että nyt on minun aikani. Saaranen on kotoisin Nivalan kirkonkylältä, mutta asuu nykyään Ylivieskassa puolisonsa kanssa. Lähihoitajaksi vuonna 2020 valmistunut Saaranen opiskelee tällä hetkellä ammattioppilaitos JEDUn Nivalan yksikössä kuljetusalan ammattitutkintoa aikuiskoulutuksena. Lappalainen on toiminut Jokilaaksojen musiikkiopistossa viranhaltijana vuodesta 2005. Hänestä on hyvää vauhtia tulossa rekkakuski. Reetta Ängeslevä Jokilaaksojen musiikkiopiston opettajat Sanna Ahvenjärvi ja Tapio Lappalainen ovat saaneet vuoden 2023 Teosto-palkinnon yhteissävellyksestään Water. Ikä: 21 vuotta . Hoitoala on ollut otsikoissa erityisesti rokotepakon ja palkkataistelun takia. Sydänviikon kunniaksi yhdistys tarjoaa kahvit Juttutuvalla koko viikon ajan. – Miehen perässä tänne muutin, Saaranen nauraa. Ahvenjärvi on Suomen ensimmäinen sävellyksen lehtori. – Pidän hoitoalasta, erityisesti lastenhoidosta, mutta alan paineet ja painostukset vaikuttivat päätökseeni. Hallituksen jäseninä jatkavat Irma Haikola, Aila Järvikuona, Sirkka Kukkurainen, Anneli Lassila, Pirkko Paavola ja Kaisa Pihlajaniemi. Roosa Saaranen vaihtaa alaa lähihoitajasta rekkakuskiksi Hoitoalan paineet ja painostukset vaikuttivat nuoren naisen päätökseen vaihtaa alaa. Ystävä hakeutui opintoihin ennen Saarasta ja pääsi nopeasti valmistumisen jälkeen töihin. Roosa Saaranen päätti vaihtaa lähihoitajan työt kuljetusalan tehtääviin. Uutena puheenjohtajana on aloittanut Hanna Järviluoma. Ahvenjärvi ja Lappalainen ovat opiskelleet musiikkia Oulun konservatoriossa ja Itävallassa Salzburgissa Mozarteumin musiikki-instituutiossa. Elokuussa yhdistys tekee kolmen päivän kesäretken Ahvenanmaalle. Varapuheenjohtajana jatkaa Erkki Uusitalo, hallituksen ulkopuolisena sihteerinä Riitta Mehtälä ja rahastonhoitajana Sirkka Rajala. Hoitoala oli aivan erilaista kuin luulin. Olen tehnyt opiskelujen ohessa sijaisuuksia vanhainkodeilla ja päiväkodeissa, mutta en ihan heti lähtisi takaisin, ainakaan vielä. Nivalan Sydänkerho sai uuden puheenjohtajan Kevätkauden päättäjäiset aloittivat sydänviikon. REETTA ÄNGESLEVÄ Roosa Saaranen . Muut voittajat ovat Mikko Sarvanteen sävellykset Mikko Sarvanne Gardenin levyllä Heräämisen valkea myrsky ja Helmi Kajasteen ja työryhmän teokset Draama-Helmin levyllä Draama-Helmi kuistilla. Kirjoittaja on Nivalan sydänyhdistyksen uusi puheenjohtaja. Teosto-palkinnon tarkoituksena on antaa vuosittain tunnustusta rohkeille, omaperäisille ja innovatiivisille sävelteoksille tai sävelteoskokonaisuuksille. Sydänviikkoa vietetään toukokuun toisella viikolla. Hän oli leikitellyt pitkään ajatuksella rekkakuskina työskentelystä ystävänsä kanssa. Lähihoitajaopinnoissa lasten ja nuorten kasvatukseen ja hoitoon suuntautunut Saaranen ehti työskennellä monipuolisesti lähihoitajan tehtävissä ennen uuden alan opiskelua. – En nuorena uskaltanut hakeutua logistiikkapuolelle, sillä minua jännitti haastattelu ja kaikki siinä. Kahvittelun lomassa on mahdollista tutustua yhdistyksen leikekirjoihin, jotka kertovat monipuolisesta toiminnasta viime vuosikymmenten ajalta. Perhe: Avopuoliso . – Lapset ovat edelleen lähellä sydäntäni. toukokuuta 2023 NIVALA-LEHTI Reetta Ängeslevä Hamarinkosken varressa sijaitsevan kerrostaloasunnon oven avaa iloinen nuori nainen. 21-vuotias Roosa Saaranen tervehtii toimittajaa valoisassa kaksiossa. Mikä sitten sai nuoren naisen hakeutumaan lähihoitajan opintoihin. Viime vuosien ongelmat hoitoalalla saivat Saarasen tekemään päätöksen alanvaihdosta. HOITOALALLA , erityisesti kotihoidossa töitä on paljon ja Saaranen huomasi olevansa todella väsynyt työpäivien jälkeen. Töihin meneminenkin ärsytti. – Silloin totesin, että ehkä nyt on minun aikani vaihtaa alaa. REKKAKUSKIN tehtävät ovat kiinnostaneet Saarasta aina, yläasteelta lähtien. Saaranen on päässyt kokeilemaan työskentelyä työharjoittelujen kautta. Uutena hallituksen jäsenenä aloitti Lasse Hautamäki. – Hän sanoi minulle, että hae ihmeessä, sinusta on tähän. Heinäkuulle on suunnitteilla teatterimatka Kiuruvedelle Onnenmaa-esitykseen. Vuoden 2023 Teosto-palkinto Sanna Ahvenjärvelle ja Tapio Lappalaiselle Hanna Järviluoma Nivalan Sydänkerho kokoontuu maanantaina kevätkauden päättäjäisiin. Saaranen mietti kouluun hakemista pitkään, sillä hän ei tee mitään päätöksiä nopeasti. Harrastukset: Marimekon keräily . Koulutus: Sosiaalija terveysalan perustutkinto, suuntautumisalana lasten ja nuorten kasvatus ja hoito ” En ole itse rokotevastainen, mutta ei tuollainen ole minusta ok. Tatu Rajala ja Hanna Järviluoma tutkivat Sydänyhdistyksen leikekirjoja, jotka ovat esillä Juttutuvalla. 12 Torstai 11. Sekä Ahvenjärvi että Lappalainen opettavat Jokilaaksojen musiikkiopistossa musiikin hahmotusaineita, sävellystä ja sovitusta, Lappalainen lisäksi musiikkiteknologiaa. Sydänyhdistyksen jäseneksi ja mukaan toimintaan ovat tervetulleita kaikki, joilla on sydän. Teokset voivat edustaa mitä tahansa musiikin lajia. Tämän vuoden teema on liikunta ja yhdessä liikkuminen. Hän on työskennellyt vanhainkodilla, kotihoidossa ja päiväkodeissa Nivalassa ja Ylivieskassa. Suurin osa Saarasen kavereista ja perhe asuu edelleen Nivalassa, joten synnyinkaupungissa tulee vietettyä paljon aikaa. – Kyllä naisetkin pärjäävät rekkahommissa aivan hyvin. – En ole itse rokotevastainen, mutta ei tuollainen ole minusta ok, Saaranen valottaa mielipidettään rokotepakosta
Hän oli viettämässä kaunista päivää parin kaverinsa kanssa kiekkoja heitellen. Mitä todennäköisimmin hän aikoo kuitenkin käydä koulussa. Sudoku VUH! VUH! VUH! VUH! VUH! BÄÄ-BÄÄBÄÄ! VUH! VUH! VUH! KUN ERI MAAILMAT TÖRMÄÄVÄT TOISIINSA. toukokuuta 2023 13 Ensi torstaina nimipäiväänsä viettää Erkki, Eero, Eerik, Eerika ja Erkka Vinkkaa, kuka on jutun arvoinen! toimitus@ nivala-lehti.fi . – Joskus kaverit rupesivat, niin ajattelin että tuo on varmaan hauskaa ja minun pitää itsekin kokeilla, Osmo taustoittaa harrastuksen aloittamista. Sanapiilo . – Kaikki kiekot ovat omalla tavallaan hyviä, Osmo perustelee monen kiekon tarvetta. On eri kiekkoja erilaisille heitoille. Lyhyen matkan kiekko ei lennä kovin kauas, mutta pidemmän matkan kiekolla on vaikeampaa osua koriin. Nyt Osmolla on jo monta kiekkoa ja ne löytävät tiensä koriin. – Aikaisemmin olen harrastanut golfia, Osmo aloittaa kertomaan kuinka pääsi kiinni lajiin. Hetkeä aiemmin pojat olivat löytäneet useita kiekkoja ankkalammesta. Jere Jämsä Osmo Ojala on kuudesluokkalainen Karvoskylän alaastetta käyvä nuori. – Ehkä käyn kaverilla tai frisbeegolfaamassa. – Aika usein käyn, Osmo vastaa kysyttäessä hänen aktiivisuudestaan lajin parissa. Perheessään Osmolla on vanhemmat sekä pikkusisko. – Rentouttaa paljon, Osmo kertoo harrastuksensa hyvistä puolista. Heillä on myös koira ja kaksi kanaa. – Koulu on mennyt hyvin ja kävimme tutustumassa ylä-asteelle, Osmo kertoo. – En ole suunnitellut, Osmo kertoo nimipäivän vietosta. JERE JÄMSÄ Osmo Ojala Osmo Ojala Nimipäivä. Hän on 12-vuotias, joten ylä-asteelle meno on edessä ensi syksynä. – Tykkään paljon eläimistä, Osmo sanoo. LEPPÄ PIANO NILKKA JALOKIVI KAULUS LAULU E C A A I V U A R M H O E K M F M Y L N T I K Y L O K E E R J G I T L M E E O N I A E I V I T P A H Ä V T J T J P K T N A L P I A N O L U R O B V M E I E O U L P Ä U B L U A A H S S V P J L Y A R U B V Ä S B R Ä N A I T O L S I J T N V P I T J R O S V I N Ä N A Y U N P H A U Y A P U Ö V L N E R A K N U E Ä I T U A O B A R E Å Ä A O A I A K S V N L O D E Q E U K A K L L I A I I D B J H H A E M N H V U A T H Ä N T I O V A R M A L L N P K K P T H T R M L L J O S O N R U J M P S A S A Y J E A L U H K I O P I L P I V L O S K T P U V N G V K U I K K R E V H G A J L D L K K O A I Y S E T M P T R T A L A T H R R U H Y N M N O R O A M A O A V U H Osmo pitää frisbeegolfista ja eläimistä Osmo Ojala käy usein frisbeegolfaama ssa. Sarjakuvat . – Ajattelin osallistua, mutta se ei ole vielä lukkoon lyöty, Osmo tuumii ideasta kokeilla osallistua Frisbeegolf-kilpailuihin. BÄÄ-BÄÄ BÄÄ! VUH! VUH! VUH! 465 Etsi kirjainlaatikosta alla olevat sanat. Haastatteluun Osmo tavoitettiin hänelle rakkaan harrastuksen eli frisbeegolfin parista. Navettaelämää . – Kavereilla käyn paljon ja viikonloppuisin yökylässä, Osmo miettii asioita joita hän tekee frisbeegolfin oheella. Nivala-lehti Torstai 11. Ne voivat olla pystyssä, vaakasuunnassa tai vinottain
. ALLAKKA Tällä aukeamalla kerrotaan elämän ensimmäisistä ja viimeisistä uutisista. Kuolinilmoituksia YLIVIESKAN KIVIHIOMO OY Puuhkalantie 5, 84100 Ylivieska puh. 6.4.2023 Nyt olen vapaa ja mukana tuulen. kappalainen Anitta Kuusinen. Jokin valo jäi kuitenkin meille, muistojen aarteet ja rakkaus, katoamaton. Tervetuloa messuun! Marjo Parttimaa Seurakuntapastori. 12.7.1994 Nivala k. 29.4.2023 Sotkamo Emme tahtoneet tätä ikävää, tätä murhetta, surun ankaraa aikaa. Siunaus toimitettu 6.5.2023 läheisten läsnä ollessa. Kaipaamaan jäivät äiti ja isä, sisarukset sekä muut sukulaiset ja ystävät. . Ke 17.4. Yhteisadressi Laurilan kukkakaupassa. Vierimaa s. 6:5-13 Raamatuntekstit johdattavat miettimään, mikä rukoilemisessa on olennaista ja tärkeää. 31.5.1930 Nivala k. 30.4.2023 Emme arvanneet aamun keväisen, että oli se päiväsi viimmeinen Kaivaten Kerttu Marja perheineen Vesa perheineen Mauri perheineen Siskot Muut sukulaiset ja ystävät Siunataan Uuden hautausmaan kappelissa 20.05 2023 klo 10.00 Muistotilaisuus omaisten ja kutsuttujen kesken. 08-410 6300, fax 08-410 6330 www.ylivieskankivihiomo.fi HAUTAKIVET yli 70 vuoden kokemuksella Jo vuodesta 1936. klo 18 Sanan ja rukouksen ilta. . klo 9.00 Aamurukous . . Ehtoollinen. klo 18.00 Sanan ja rukouksen ilta Keskiviikkona 17.5. HAUTAKIVET www.ylivieskankivihiomo.fi Puuhkalantie 5, 84100 Ylivieska • P. Seurakunnat VAPAASEURAKUNTA Toritie 16, Nivala www.nivalanvapaasrk.com Pe 12.5. Ja jokaisen tummuvan illan myötä toivotan teille hyvää yötä. Lämmin kiitos kaikille osanotosta. Kuvasuunnittelu, lisänimenkaiverrukset ja vanhojen kivien entisöinnit. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodissa. . Siunaus toimitettu 5.5.2023 läheisten läsnä ollessa. Kaipauksella muistaen Siskot ja veli perheineen ja muut sukulaiset ja ystävät TÄSTÄ PUHUTAAN KIRKOSSA Rukoussunnuntai Matt. Haudattu Syntyjään nivalalainen Tiia Susanna Kristiina Savikko kuoli 29.4.2023 Sotkamossa 28 vuoden ikäisenä. 1.10.1939 k. Iso osa sisällöstä liittyy seurakuntien toimintaan. Jälleen yhdessä isä ja äiti. Äitienpäivänä mielessä ovat myös äidit, heidän rukoustensa aiheet sekä rukous heidän puolestaan. Saan kulkea rajalla ajattomuuden. Rakkaamme Taisto Matias PÄÄKKÖ s. klo 11.00 Diakoniaruokajako klo 17.00 RC-Autokerho Sunnuntaina 14.5. Rakkaudella kaivaten ja ikävöiden Äiti ja Pauli Isä ja Armi Vesa-Matti ja Tuulia Jere ja Jonna sukulaiset ja ystävät Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että Rakas Tiiamme siunataan Nivalan Kirkossa 26.5.2023 klo 10.00, jonka jälkeen hänet lasketaan haudan lepoon Uudelle hautausmaalle. Kuollut . Nivalan Helluntaiseurakunta Lisäkuja 1 TERVETULOA! www.nivalanhelluntaisrk.fi Perjantaina 12.5. toukokuuta 2023 NIVALA-LEHTI . klo 19.00-22.00 Gospelkahvila nuorille. 7.4.2023 Nivala Rakasta äitiä, mummoa ja isomummoa muistaen Lapset ja lapsenlapset perheineen Sisko perheineen Muut sukulaiset ja ystävät Siellä he kulkevat tähtien rivissä kirkasta vanaa isä ja äiti peräkanaa. Emme tahtoneet Rakas Tiia erota, emme nyt, ei vielä. Siellä he jollain planeetalla puutarhakeinussa koivun alla viipyvät ääneti muistoissa. Rakkaamme Kalle SALMI s. Yhteisadressi Laurilan kukkakaupassa. Taisto Matias Pääkkö siunattiin Uuden hautausmaan kappelissa 6.5.2023. Lämmin kiitos Taiston hyvästä hoidosta Nivalan terveyskeskuksen vuodeosastolle sekä kotihoidolle. Pe 19.5. Olen kimallus tähden, olen pilven lento, olen kasteisen aamun pisara hento. Siunauksen toimitti kirkkoherra Sanna Jukkola. klo 19.00-22.00 Gospelkahvila nuorille. Muistotilaisuus pidettiin ravintola Aitassa. Tarjolla juhlavuoden etuja. 0440 363 993 www.nivalankivi. Jeesuksen opettaman kaikkia seuraajiaan yhdistävän rukouksen, Isä meidän rukouksen, sanoin ensi sunnuntainakin yhdessä rukoilemme. Su 14.5. nivalankivioy@gmail.com Rakkaamme Tiia Susanna Kristiina SAVIKKO s. Muistotilaisuus seurakuntakodilla läheisten ja sukulaisten kesken. . En ole poissa, vaan luoksenne saavun mukana jokaisen nousevan aamun. Rakkaamme Helka Hedvig HONKALA ent. Siunauksen toimitti vs. 18.5.1944 k. klo 12 Jumalanpalvelus, Mika Martinmäki. 14 Torstai 11. Ei tilaisuutta Tiistaina 16.5. Helka Hedvig Honkala siunattiin Uuden hautausmaan kappelissa 5.5.2023. (08) 410 6300 1953-2023 Nivalan Kivi Oy 70 vuotta Juhlavuonnakin teemme sitä mitä parhaiten osaamme, eli kaikkia hautakivialan töitä
JUMALANPALVELUKSET JA SEURAKUNNAN VIIKKO To 11.5. os. Rippikoululaisten oltava paikalla klo 19-21 ja osallistuttava hartaushetkeen. 5. 8.5. Klo 12 Järvikylän hautausmaan siivoustalkoot. Kirkkokahvit. Ilmoita havainnoista leikkimielisen kisailuhaasteen jättäneelle Haapajärven seurakunnalle. Ovi aukeaa klo 9.50. Hän antoi suuhuni uuden virren, kiitoslaulun Jumalamme ylistykseksi Ps. Lisätietoja p. Nimipäiviä Lotta 22.18 4.20 Lauantai 13.05. Kaikille yläkouluikäisille ja sitä vanhemmille. Hartaasti minä odotin Herraa, ja hän kumartui minun puoleeni ja kuuli huutoni. MUUT Kirkkoherranvirastossa on myytävänä Herättäjäjuhlaoppaita (7e), adresseja, hengellistä musiikkia, uusia virsikirjoja ja Siionin virsiä. La 20.5. Mari ja Hannes Ohtamaa ovat 2.5.2023 saaneet tytön. 040760 2562. Syntynyt. 040760 2562. Nimipäiviä Esteri, Essi, Ester 22.31 4.07 Keskiviikko 17.05. Paluut illalla sovitaan päiväkohtaisesti. Kävelisin siltaa, jonka toisessa päässä Jumala odottaa syli avoinna armahtamaan jokaisen sitä pyytävän. Su 21.5. Paluu iltaseurojen jälkeen. Sukkatempaus! Ilahdutetaan yhdessä syksyllä seiskaluokan aloittavia. klo 8.30 Karvoskylän hautausmaan siivoustalkoot. Ilmoittautumiset 12.7. Klo 18.00 seurat Korpirannan ry:llä (A Karsikas, O Timlin). ROVASTIKUNNALLINEN TOIMINTA www.kalajoenrovastikunta.fi Perheasiain neuvottelukeskus Terveystie 11, Ylivieska, ajanvaraus ma-to klo 12-13, puh 08-425990. 2 +18 Sunnuntai 14.05. klo 17-19 Toimintailta 4-5. klo 13-19. 0400 22 11 80. Hän nosti minut kalliolle, antoi lujan pohjan askelteni alle. Messun jälkeen klo 11-13.30 Äitienpäivälounas, lähetystyön hyväksi seurakuntakodissa, hinta 18e/ aikuinen, 9e/lapsi, alle 7v. 044 7440756/Marika. Päivämatka herättäjäjuhlille la 15.7.2023. klo 19.30 seurat Nivalan ry:llä (J Tölli). 040 5325571/Johanna tai p. Ti 16.5. luokkalaisille seurakuntakodin isossa salissa. 040 5325571. Kotikaljaa myytävänä 3e/litra. klo 9.30-11.30 Perhekerho seurakuntakodin päiväkerhotilassa. Luulen, että tämä on asia, jossa meistä kukaan ei tule koskaan valmiiksi, mutta ehkäpä sekin on aihe, jonka voi liittää omaan rukoukseensa. ilmainen. Ilmoittautumiset Heikkilän liikenne p. Talkookahvit ja pieni hartaus. Majoitus 2h huoneissa Sokos hotelli Lakeudessa. Su 14.5. Klo 14.00 kevätjuhla Nivalan ry:llä (O.Hosionaho). Jos muistaisi nämä asiat, voisinko useammin ottaa Jumalan kanssa oleskelun, siis rukouksen, mukaan jokaiseen arkiseen ja kiireiseenkin hetkeen. Klo 18.30 Ry:n sisarkerhon retki Törmäjärvelle. Seurakunnan kotisivujen osoite: www.nivalanseurakunta.fi. 4 +20 Torstai 11.05. Nimipäiviä Osmo 22.15 4.24 Perjantai 12.05. Klo 13 Verkkokauppamyyjäisten nouto Nivalan ry:llä. klo 13 Ehtoollishetki palvelutaloissa asuville ja kotihoidossa oleville sekä heidän omaisille ja hoitajille Nivalan kirkossa. 040760 2562. Palveleva netti osoitteessa: http://evl.fi/palvelevanetti. Hinta 30e. Astuisin polulle, joka toisi avun isoimpaankin vaivaan. Iltapalaa ja mukavaa tekemistä! NUORISOTYÖ Pe 19.5. To 18.5. Lähtö klo 9. Klo 14 kahvit bongareille seurakuntakodissa. Vapaaehtoinen maksu ohjataan Yhteisvastuukeräykselle. Tutustuminen mm. Tällä viikolla lauloimme lasten kanssa toimintaillassa laulua, jonka kertosäkeessä sanotaan: ”Rukous on silta, luokse Jumalan. Huomaathan, että Vinnurvan leirikeskuksen rantasauna ja avanto ovat leirin käytössä aina silloin, kun leirikeskuksessa on seurakunnan omaa toimintaa. toukokuuta 2023 15 TOTUUDEN SANA . Hän veti minut ylös syvästä kuopasta, upottavasta liejusta. Matkan hinta 260 e (sis.alv.) sisältää matkan ja hotellimajoituksen aamiaisella (1 h huone 360). Pe 19 .5. Ennen kevätkirkkoa on katettuna brunssi seurakuntakodille klo 11 alkaen. sunnuntai pääsiäisestä klo 12 PERHEKIRKKO KIRKOSSA Päkkilä, Katajala, lapsikuoro Sinikellot. Klo 19.30 Seurat Nivalan ry:llä (A Päkkilä). Nimipäiviä Sonja, Sofia, Sohvi 22.28 4.11 Tiistai 16.05. klo 18 Raamattuja rukouspiiri viraston kokoushuoneessa. Aukioloaikoina otamme vastaan ehjiä ja puhtaita vaatteita, kenkiä ja liinavaatteita. Palveleva kirje, PL 210, 00131 Helsinki. Lisätietoja ja ilmoittautumiset viim. Antaisin iloisina hetkinä rukouksen lentää kuin lintu naurusta rakennetuin siivin ja antaisin sen tuoda paluupostina rauhan, joka ylittää kaiken ymmärryksen. Kerää 3-5 hengen joukkue ja suuntaa jollekin hautausmaistamme tekemään havaintoja lintulajeista. Matkalle mahtuu 40 henkilöä. Helatorstai klo 18 GOSPELMESSU KIRKOSSA, Kuusinen, Rautio, gospelkuoro Pisara. klo 9.30-11.30 Perhekerho seurakuntakodin päiväkerhotilassa. sunnuntai pääsiäisestä klo 10 MESSU KIRKOSSA, Parttimaa, Rautio. Rukous on polku, luokse auttajan. La 13.5. Neulo sukat nuorelle ja toimita ne diakoniatoimistoon ma 21.8.2023 mennessä. 4 +18 Lauantai 13.05. Lisätietoja Johanna puh.040-5325571. PERHEKERHOTYÖ Pe 12.5. Klo 13-15 Perhekerho seurakuntakodin päiväkerhotilassa. p. Kärsämäen kirkkoon ja Ruustinnan puutarhaan Haapavedellä. Tilaisuuteen tarvitaan apukäsiä mm. Helka ja Lasse Kivioja ovat 1.5.2023 saaneet pojan. Rukous tuo rauhan sydämeen.” Kunpa muistaisin nämä neljä asiaa useammin ja toisin asiani Jumalan luokse. Messun jälkeen iltakahvit seurakuntakodissa. klo 19-23 Yökahvila seurakuntakodin nuorisotilassa. mennessä Heikkilän Liikenne p. Nivala-lehti Torstai 11. Nimipäiviä Tuula 22.25 4.14 Maanantai 15.05. Leipäjako keskiviikkoisin klo 10-11 seurakuntakodissa. Rukous on asia, jota kukaan ei voi meiltä viedä. Sitovat ilmoittautumiset 20.6. Aikataulut klo 6.30 Haapajärven ABC, klo 7.00 Nivalan Mh, klo 7.20 Haikaran koulu, klo 7.45 Ylivieskan rautatieasema, klo 8.15 Sievi (Sievi Shop). 0400 595 689 tai 044 744 0701, ovat avoinna ma, ke, to klo 9-13, ti klo 11-15, pe suljettu. pyörätuolin lykkääjiksi! Ilmoittaudu vapaaehtoiseksi Johannalle p. Tilaisuus toteutetaan yhdessä Eläkeliiton kanssa. 40.2-4 Sanna Heinineva Rukous Riikka ja Tuomas Ahola Alavudelta ovat 16.4.2023 saaneet pojan. Klo 13.00 seurat Korpirannan ry:llä (A Karsikas, O Timlin). Oma kassi mukaan! Ma 22.5. Talkookahvit ja pieni hartaus. Rukous on lintu, joka lentää taivaaseen. Päivämatkat Kauhavan Suviseuroihin pe, la, ja su 30.6-2.7.2023. 040 5325581.Tuotto diakoniarahastoon. Aikataulu klo 6.15 Haapajärven ABC, klo 6.45 Nivalan seuratupa, klo 7.00 Sikabaarin pysäkki, klo 7.15 Ylivieskan rautatieasema, klo 7.40 Sievi, (Sievi Shop). 050 4057354/Matti Ruuttunen. Tornitie 16 as 4 Nivala Ystävällisesti Markku Tyyskä Torstai 11.05. Rukous on aihe josta ei voi ehkä puhua liikaa. 5 +20 Perjantai 12.05. Palveleva puhelin joka päivä klo 18-24 p. 6. Kulku pienen salin ovesta. klo 9.30-11.30 Perhekerho seurakuntakodin päiväkerhotilassa VARHAISNUORISOTYÖ Ti 16.5. Klo 10 Toukosiunaus Vinnurvan leirikeskuksessa (Parttimaa, Rautio). Nimipäiviä Maila, Rebekka, Maili, Mailis 22.34 4.04 Tulevana sunnuntaina vietetään rukoussunnuntaita. Seurakunnat Tapahtumat ajalla 11-21.5 .2023 YHTEYSTIEDOT: Kirkkoherranvirasto p.08-439 5300 ja taloustoimisto p. DIAKONIATYÖ Puhelinpäivystys ja ajanvaraus tiistaisin ja torstaisin klo 9-12 puh.044 744 0702. LÄHETYSTYÖ Seurakunnan kirpputori Peltolan pappilassa, Asematie 1, on avoinna ke ja la klo 9-13. Tuotto nimikkolähettien työn tukemiseen. Tilaukset Pekalta p. Klo 19 Myyjäiset Korpirannan ry:llä. klo 10-14 Tapulien taisto -lintubongaus. Hopeaiänkerhon, Ranni-kahvilan ja Ystäväpalvelun kevätretki. Herättäjäjuhlamatka Seinäjoelle 1416.7.2023. Jumalanpalveluksen jälkeen kunniakäynti sankarihaudoilla. Nimipäiviä Floora, Kukka 22.21 4.17 Sunnuntai 14.05. KASTETTU Elsa Amalia Katajala KUOLLUT Helka Hedvig Honkala 92v Taisto Matias Pääkkö 78v Luotetaan Jumalaan ja välitetään toisista Kutsumme teidät juhlistamaan 70-vuotis juhlaani 13.-14.5. Ti 16.5. mennessä Heikkilän Liikenne p. . Tule tutustumaan! TULOSSA Ke 24.5. Voit tarkistaa päivämäärät kotisivuiltamme. klo 10.30 Haapajärven ABC, klo 11.10 Nivalan seuratupa, klo 11.25 Sikabaarin pysäkki, klo 11.40 Ylivieskan rautatieasema, klo 12.00 Sievi ( Sievi shop). Tervetuloa . Aikataulu pe 14.7. Klo 17 Seurat Nivalan ry:llä, radiointi Pookissa (R Österberg, M Pikkarainen)
Hernekeitto +pannari Makkarapata. Tiistai: kasvipihvit tai -pyörykät (G, M), muusi (G, L), mangorajakastike (G, L), vihersalaatti. Purjo-perunasosekeittoa Paneroitua yrttikalaa Kermaista possukastiketta Päivän pieni makea TI 16.5. Pääpalkinnot 100 e ja 150 e ostokortit. Irtolehdellä 500 e. kalajoki@gmail.com TERVETULOA! Avoinna ma-pe 10–13.30 • Lounas ma-pe 10.30–13 Buffetlounas 11,30€, eläkeläiset 9,30€ Pajatie 5, 85500 Nivala p. klo 17 alkaen Ma 15.5. Halutaan vuokrata peltoa. klo 18. Tervetuloa! Graavija savustettu merisiika ja lohifilettä, kalatäyssäilykkeitä ym. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Lisätietoja 0400-863119. Herkkusienikeittoa Savumarinoitua kirjolohta/Paistetut muikut Makkaraperunat Päivän pieni makea MA 15.5. Keskiviikko: kirjolohi-perunakiusaus (G, L), tuoresalaatti, mustaherukkakiisseli (G, M). Lounas: Kirjolohi-perunakiusaus (G, L), tuoresalaatti. Tarkemmat tiedot Nivalan Urheilijoiden nettisivuilla. klo 18-22 TAIMO LÖF & REIMA HUHTALA TAIMO LÖF & REIMA HUHTALA Yleisurheilun viikkokisakausi on alkanut. Kahvit. PPO) 040 589 5322 toimisto@otc.fi / www.otc.fi Talon ulkomaalaukset takuutyönä! arttu@maalausliikepaletti.fi 0452798574 Tervetuloa porisemaan mitä kylille kuuluu. Kotisaarentie 28, Nivala. Valkosipuli-/ Kermaperunat. 987m². 0400?194 267 Avoinna ma-pe 7-13, Lounas 10-13 ............................................................ Lisätietoja Matti 040 7727056 tai Jyrki 044 5023486. Lankkupihvi. yhdessä alueen muiden yhdistysten kanssa; ohjelmassa Juha Tapion konsertti, majoitus aamiaisella 2 vrk Spahotel-Casinossa. Vm-2004, ajettu 83410 km. Valtakunnalliset syyspäivät ”Jytyä Kalajoen hiekoilla” Kalajoella 8.-10.9. Tervetuloa. NIVALAN TORILLA lauantaina klo 13-15 Myydään mökkitontti Lestijärvellä kk:n edustalla Vasikkasaaressa. Ruokalistalla muutokset ovat mahdollisia. Välipala: lohkeava jogurtti, leipä, maito, tuorekurkkupala. Perjantai: nakkikastike (M), perunat, höyrytetty kasvis, tuoresalaatti, marjainen raejuustovaahto (G). Matka Rukalle karaokekarnevaaleille 29.9.-1.10. Tontin pinta-ala 2950m². Kahvi ja pulla 2 e. Haikaran maaja kotitalousseuran Sääntömääräinen kevätkokous pe 26.5.23 Haikaran koululla. 0405845139 Pihan kevätsiivous kukkapenkkien keväthuolto VARAA PUUTARHURILTA puiden ja pensaiden leikkaus pensasaitojen leikkaus haravointi 040 4113704 Saara Kotitalousvähennyskelpoinen Meiltä lahjakort ti Äidille tai Mummol le! OSTETAAN Uudehko omakotitalo Nivalasta, 3-4 mh, iso tontti plussaa. LAHTELANTIE 66. Suljettu. Sunnuntai: kalapihvit (L), smetanakastike (L), pinaatti-perunamuusi, herkkumousse (G, L). 040 3290 755. Pikkunakit To 18.5. Paikalla kaupungin johtavia luottamushenkilöitä. Toukosiunaus Vinnurvassa 11.5. Kuoreen merkintä "tarjous autosta". Keskiviikko: Aamupala: neljänviljanpuuro, maito, leipä, hedelmäsose. klo 9.00 Vyöhyketerapia 1 Tiedustelut ja ilmoittautumiset Päivi Mustajärvi puh. Myydään Korpirannan ry:n kiinteistö, Järvikyläntie 219. Helatorstai: paneroitu porsaanleike, perunat, kastike (G, M), kurkkuinen salaatti, päärynävanukas (G, M). Tiistai: Aamupala: mannavelli, maito, näkkileipä, täystuoremehu. Lähtö Nuopparilta ma 5.6. 0405666418. Sydänviikon ajan eli viikko 19 saimme tarjota Nivalan sydänyhdistyksen tarjoamat kahavit Juttutuvan kävijöille. Elojubilee matka Savonlinnaan 11.-13.8. klo 12 alkaen. Kiitos avajaispäivänä 4.–5.5. Lounas: nakkikeitto (G, M), tuorepala. P. 11 ,00 Tervetuloa. Tiistai: kasvispihvit tai -pyörykät (G, M), muusi (G, L), mangorajakastike (G, L), vihersalaatti, aprikoosikiisseli (G, M). Lounas ................................ Kukkakaalisosekeittoa Jauhelihapihvit ja haudutettua sipulia Kaalikääryleet ja kermakastiketta Päivän pieni makea EL Nivalan yhdistys, kevään kerhokauden päätös. Lukupiiri siirtynyt viikolla eteenpäin 30.5. TANSSIT Liput 13€ Tervetuloa viihtymään! Jr1 sunnuntaina 14.5. asiakkaalle jäähdytettynä. Juuressosekeittoa Tomaattista kebabkastiketta Broileria ja kasviksia teriyakikastikkeessa Pannukakkua PE 12.5. La-su 20.-21.5. majoitus kylpylähotelli Terviksessä 3 vrk ja matkan hinta 345 e. klo 9.30. Kaalilaatikko Pe 12.5. Matkan hinta 315 e/hlö Matka Pärnuun 27.-30.7. ateriat toimitetaan perjantaina 19.5. 1h.+kk+ph +autop. P. Perjantai: Aamupala: murot, maito, ruisleipä, tuorepala. Osaston jäsenille 332 tarjoaa pizzabuffetin. toukokuuta 2023 NIVALA-LEHTI Muistio Lähetä muistio sähköpostilla aineisto@nivala-lehti.fi & Rivit . Yhteiskyydeillä, jos kyyti hukassa voit kysyä Heleenalta p. Välipala: marjasmoothie, leipä, maito. käyneet vieraat, talkooväki ja esiintyjät. asiakkaalle jäähdytettynä. Maksakastike. Johtokunta klo 18, Yleinen kokous klo 18.30 www. 050 305 7462 • aitta@foodandco.fi TO 11.5. Tilaisuudet mahdollistaa Koko kylän juttu-hanke eli Sosiaalija terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA sekä Yhteinen tupa ry. Jauhelihapihvit. alkaen klo 14 remontoidussa ”Puhetuvassa” Kyläkahavit Maliskylällä 17.5. Peltikatto ja julkisivumaalausta Tarmo Kukkonen p. Lisätietoa Heleenalta p. PÄIVÄKODIT Maanantai: Aamupala: kaurapuuro marjat tai marjasose, maito, näkkileipä. Ruokalistat 15.5.–21.5.2023 KOTIATERIAPALVELU Maanantai: nakkikeitto (G, M), tuorepala, ruismarjapuuro (M). 050 3290 755, kysy mahdollisia peruutuksia. Lämpimästi tervetuloa! Laivaristeily ja Lehmiranta Hinta 330 e. ALKAVAT KURSSIT! 10.6. Kahvitarjoilu Kyläporinat Aittolan Kyläporinat Aittolan koululla koululla Ma 15.5. Suljetut tarjoukset 17.5.2023 klo 13 mennessä osoitteella: Nivalan seurakunnan kirkkoneuvosto/taloustoimisto, Vapaudentie 3, 85500 Nivala. Lounas: kasvispihvit tai -pyörykät (G, M), muusi (G, L), mangorajakastike (G, L), vihersalaatti. PERUSKOULUT JA LUKIO Maanantai: nakkikeitto (G, M), ruisleipä, tuorepala. 044 5245 715 NIVALAN RAVIRATA OY:N YHTIÖKOKOUS SU 28.5. Tiedustelut: Annikki Klemola 0400595 689 Tarjotaan vuokralle! Yksiö 30m²,keskustassa. Kokous-ja ryhmätilat, sekä näyttelytilat on nyt avattu ja varauskirja täyttyy. P.0414334831 Nivalan metallija kaivostyöväen liitto-osasto 332 sääntömääräinen kevätkokous perjantaina 26.5. Karvoskylän Rantahovissa Makkaranpaistoa ja kahvittelua to 25.5. Välipala: puolukkakiisseli + vaniljavaahto, ruisleipä, maito. Helatorstain 18.5. klo 12 aiheena nivalalainen novellituotanto. Pallorajoitus 52! Tervetuloa. Lauantai: naudanlihakeitto (G, M), herkkukurkku, juusto, hedelmä-vaniljakiisseli (G, L). P. Muut jäsenedut elokuviin, kesäteattereihin sekä kuntoiluun ovat edelleen voimassa ja kesäteattereiden osalta sovitaan vielä erikseen käyntikohteet alueella. Kotisaaren yksityistien vuosikokous 20.5.2023 klo 12.00. Pinaattikeitto Karjalanpiirakka, kananmuna Ke 17.5. Kreikkalaista kalakeittoa Kikherne-bataattipataa Jauhelihapyörykät ja herkkusienikastiketta Päivän pieni makea KE 17.5. Tervetuloa! Myydään Mercedes-Benz C 180 Kompressor/bensa. Lisätietoja ja ilmoittautumiset Hanna Nikupaavo 044 0290 563 tai hanna.nikupaavo@jytyhallinto.fi tai Paula Kumpula jyty. Aitoa kotiruokaa! To 11.5. ateria toimitetaan keskiviikkona 17.5. haikapera.fi. TERVETULOA! Pajatie 19, Nivala • p. Keskiviikko: kirjolohikiusaus (G, L), tuoresalaatti, punajuuri. Lounas: riisipuuro (G), kaneli-sokeri, leikkele, hedelmä. KLO 18. Savuporokeitto Ma 15.5. Lämmin kiitos! Yhteinen tupa ry kokous 16.5. Tervetuloa mukaan! Juttutupa. Makaronilaatikko Lindströminpihvit Ti 16.5. ja Pe 19.5. Välipala: Reissumies-leipä, tuorekurkku, maito, hedelmä. Perjantai: riisipuuro (G), kanelisokeri, leikkele, ruispalat, tuorepala tai hedelmä. 040 5746 453 OSTETAAN ARVO SIJOITUS OSUUSKUNNAN OSUUKSIA (ent. klo 10, kahvitarjoilu 9.30, vieraana seurakuntapastori Marjo Parttimaa ja kanttori Anu Rautio. 16 Torstai 11. alkaen klo 11 teemalla ”Hoidetaan muistia” Mukana myös digiohjaaja Riitta. klo 17 alkaen Kinevan bingo torstaina 11.5. Sähkö mahd. klo 16 alkaen
10kpl/erä ”Meiltä löytyy äidille ruusut, hortensiat, jalopelargonit ja monet muut kauniit kukkaset.” KUKKII! Kerro se kukkasin Suosittu lahjakortti on aina hyvä valinta. 95 snt/kpl väh. (08)440 029 – laurilankukka.fi Kauniit Kauniit kukat kukat Äidille Äidille 14.5. Suosittu lahjakortti on aina hyvii valinta. Palvelemme arkisin 9-18 la 9-16 su 10-16 Olet tervetullut kukkaostoksille. 14.5. PALVELEMME PALVELEMME To-Pe 9–17 To-Pe 9–17 L La 8.30–15 a 8.30–15 Ä Äitienitienpäivänä 10–15 päivänä 10–15 LÖYDÄT MEIDÄT FACEBOOKISTA LÖYDÄT MEIDÄT INSTAGRAMISTA Äitienpäivätilaus kätevästi verkosta: sesonki.laurilankukka.fi Menun löydät kotisivuiltamme! Tuo Äiti herkuttelemaan Puustellin äitienpäivämenulla! WWW.HOTELLIPUUSTELLINIVALA.FI PUH +358 10 3214 580 TORITIE 7, NIVALA. RUNSAS VALIKOIMA laadukkaita ruukkukukkia, kauniita kimppuja sekä herkullisia Tertin Kartanon makeisia. 0400 766 922, 044 334 2727 • Siljamaantie 39, 85500 Nivala • www.siljamaanpuutarha.fi Aloitetaan kevät UPEILLA ORVOKEILLA alk. Aitienpiiiviinjiilkeen olemme avoinna ma-pe 9-18 sekii la-su 9-16. T uhannet orvokit sekii ruusut, k 11j santeemit ja paljon muita kukkia ta,jolla. Aitienpiiiviinjiilkeen olemme avoinna ma-pe 9-18 sekii la-su 9-16. toukokuuta 2023 17 Hitsauspalvelut yli 20 vuoden kokemuksella Minetek Oy Peltotie 6, 85500 Nivala www.minetek.fi Topi Ylikotila 044 570 8566 topi.ylikotila@minetek.fi MIG/MAG-hitsaus TIG-hitsaus Alumiinihitsaus ja alumiinin korjaushitsaukset Kaasuhitsaus Polttoleikkaus RST-hitsaus Alihankintaja kokoonpanotyöt Rautarakennetyöt Maatalouskoneiden korjaus Koneistuspalvelut Kalusto: Vesijäähdytetty TIG-, MIG-, puikkoja kaasuleikkaus/ hitsauskalusto Hitsauspalvelut yli 20 vuoden kokemuksella Minetek Oy Peltotie 6, 85500 Nivala www.minetek.fi Topi Ylikotila 044 570 8566 topi.ylikotila@minetek.fi MIG/MAG-hitsaus TIG-hitsaus Alumiinihitsaus ja alumiinin korjaushitsaukset Kaasuhitsaus Polttoleikkaus RST-hitsaus Alihankintaja kokoonpanotyöt Rautarakennetyöt Maatalouskoneiden korjaus Koneistuspalvelut Kalusto: Vesijäähdytetty TIG-, MIG-, puikkoja kaasuleikkaus/ hitsauskalusto Hitsauspalvelut yli 20 vuoden kokemuksella Minetek Oy Peltotie 6, 85500 Nivala www.minetek.fi Topi Ylikotila 044 570 8566 topi.ylikotila@minetek.fi MIG/MAG-hitsaus TIG-hitsaus Alumiinihitsaus ja alumiinin korjaushitsaukset Kaasuhitsaus Polttoleikkaus RST-hitsaus Alihankintaja kokoonpanotyöt Rautarakennetyöt Maatalouskoneiden korjaus Koneistuspalvelut Kalusto: Vesijäähdytetty TIG-, MIG-, puikkoja kaasuleikkaus/ hitsauskalusto Hitsauspalvelut yli 20 vuoden kokemuksella Minetek Oy Peltotie 6, 85500 Nivala www.minetek.fi Topi Ylikotila 044 570 8566 topi.ylikotila@minetek.fi MIG/MAG-hitsaus TIG-hitsaus Alumiinihitsaus ja alumiinin korjaushitsaukset Kaasuhitsaus Polttoleikkaus RST-hitsaus Alihankintaja kokoonpanotyöt Rautarakennetyöt Maatalouskoneiden korjaus Koneistuspalvelut Kalusto: Vesijäähdytetty TIG-, MIG-, puikkoja kaasuleikkaus/ hitsauskalusto KALASTUS • VENEILY • RETKEILY KOKO PERHEE N TAPAHT UMA VAPAA SISÄÄNPÄÄSY! vesillemessut.. P. Pidemmiit aukioloajat alkaa viikolla 21 joista ilmoitamme myohemmin. Olet Teroetullut kukkaostoksille. Pidemmiit aukioloajat alkaa viikolla 21 joista ilmoitamme myohemmin. Siljamaan Puutarhalla Kalliontie 26 A, Nivala – P. Kerro se llukkasin! Palvelemme Aitienpiiiviiviikolla klo-9-18 joha piiivii ( torstaista alkaen). Olet Teroetullut kukkaostoksille. Kerro se llukkasin! Palvelemme Aitienpiiiviiviikolla klo-9-18 joha piiivii ( torstaista alkaen). T uhannet orvokit sekii ruusut, k 11j santeemit ja paljon muita kukkia ta,jolla. Nivala-lehti Torstai 11. Varaa ilmoitustilasi! P. Suosittu lahjakortti on aina hyvii valinta. Puutarhalla llukkii. 050 478 7482 aineisto@nivala-lehti.fi Puutarhalla llukkii
Vastaanotto liikkeessämme. 041 314 5379 saulimyllyla1@gmail.com . (08) 442 444 050 331 1609 SILMÄJA PIILOLASIEN ERIKOISLIIKE • Pihapuunkaadot ammattitaidolla! • Tonttihakkuut ja metsuripalvelut. Kaupanvahvistukset. Kukkakaupat Remonttipalvelu M. 040-163 4121, Ville Tienvieri ville.tienvieri@gmail.com Toripiha 1, Nivala P. 045 156 8445 sälekaihtimet rullaverhot pressuovet markiisit screenkaihtimet liuskaverhot KOLARIKORJAAMO MAALAAMO • Vakuutusyhtiöt ja yksityiset • Autorobot – korinoikaisut • CABAS-laskenta • Tuulilasiasennukset YKKÖSKORJAAMO (08) 442 780, 0400 388 281 Sauli Myllylä, nuohooja p. Renkaat, vanteet ym. talonmiespalvelut . 044 987 6426 www.nivalapuoti.fi Avoinna ma–pe klo 8–16 Vähäahontie 2, 85500 Nivala P. puusepän työt P. Kauppakirjat. LIIKEHAKEMISTO 18 Torstai 11. Arviokirjat. toukokuuta 2023 NIVALA-LEHTI -MERKKIHUOLLOT Kytöpuhdontie 125 NIVALA, p. Vuokravälitys. 044 297 2201 PIHAT, POHJAT JA KIVETYKSET www.korpimachine.fi 050 552 5447 Maansiirtoliike Veljekset Pakkala Oy www.veljeksetpakkala.fi •• CE-merkityt murskeet •• Salaojasorat •• Hiekat •• Nosturipalvelut 50-95 tn •• Kaivinkonepalvelut Mika 040 5037 806 Marko 040 5440 222 Pohjolan Infrahoito Oy • Koneurakointia traktorikalustolla • Lumi ja hiekoitustyöt • Hiekanharjaus ja pesutyöt • Niitto ja vesakonraivaustyöt • Nurmikoiden leikkuut ja kiinteistöjen pihatyöt • Maatalouden urakointipalvelut Kysy tarjous, myös aliurakointina P. Teollisuuskylä, Alasintie, Nivala Teollisuuskylä, Alasintie, Nivala 0400 559 016 0400 559 016 rengasmyynti@peraaho.com rengasmyynti@peraaho.com PERÄAHON PERÄAHON KONE KONE mittojen mukaan ammattitaidolla PP DOOR puh. 040 840 0093 Erno Jokinen varatuomari p. (08) 441 545, 0400 283 606 Ursus, Belarus, Tempo työkoneiden huolto ja varaosat • ilmastointihuolto • Energie-akut ESKOLAN KORJAAMO Renkaat, vanteet ym. Vilppola Ky Korkeatasoiset palvelut remontoinnista rakentamiseen! Myös vesivahinkojen kuivaus! p. kiinteistöjen korjaukset . 0400 302 731 P. terassilasituksen myynti ja asennus . uudiskorjaaminen ja -rakentaminen . 0400 302 731 www.muurausjamsa.fi www.muurausjamsa.fi Tulisijamuuraukset ja Tulisijamuuraukset ja -korjaukset -korjaukset 08 442 599 Tarvikkeet Asennukset Huollot LVI AITTO-OJ A 0400 384 290 0440 426 552 Teollisuustie 5, Nivala posti@lviaitto-oja.fi 044 2755 496 NIVALA 044 2755 497 www.ollinputkityo.fi LVI-TYÖT JA -TARVIKKEET KAUKOLÄMPÖTYÖT TUNTITAI URAKKAHINNALLA OULU YLIVIESKA NIVALA OULU YLIVIESKA NIVALA Markku J. P. 050 3120 591 • www.woodgrow.fi. 044 3442 450 annikki.karsikas@gmail.com Kiinteistövälitys KONEJA MAANRAKENNUSURAKOINTI Kysy kilpailukykyinen tarjous! P. 040 726 0487 www.remonttipalveluvilppola.fi Rakennusja sisustuspalvelut Autoalan palvelut ja liikkeet • Kasvatamme puuntaimien kasvua • Ruokatuotteiden kasvatus Tuotteet kestävät 5–7 vuotta Lisätietoa: jarmo@woodgrow.fi P. • 80 km säteellä Kärsämäeltä. 040 716 8701 telakasioy@gmail.com URAKOINTIPALVELUMME Maanrakennus • Salaojasaneeraukset • Jätevesijärjestelmien asennus • Pihaja viherrakentaminen yms Maatalous • Rehun siirtoajot • Haketustyöt KULJETUS I&A OJALEHTO OY • Hiekat • Sorat • Murskeet Tilaukset P. Kohteen arviointi veloituksetta ja työstä annetaan hinta-arvio. 044 549 4203 • kauppakirjat • perukirjat • lahjakirjat • testamentit • edunvalvontavaltakirjat • ositukset • veroasiat • perinnönjakosopimukset Kalliontie 20, Nivala OP Joki-Pohjanmaa Verkkoajanvaraus www.op.fi 4 4 9 7 2 4 6 8 7 • Terassilasitukset • Lasin korjauspalvelu • Sisustuslasitukset • Tuulilasinvaihdot ja -korjaukset • Pleksit ja karbonaatit • Kirvesmiespalvelut Pajatie 23, NIVALA myynti@lasitek.fi 040 754 6413 /Juho 044 2923 002 /Niko Silmätautien erikoislääkäri Taavi Vähäsöyrinki. 044 544 2136 www.davenna.fi Kosmetologi Kalliontie 26 a ma-pe 9-17, la 8.30-15, su 11-14 muulloin sopimuksen mukaan. 040 514 5346 NUOHOUS Hautakoski P. Soita tai laita viestiä 044 948 9618 Kaarlo ma-pe klo 10-17 la klo 10-14 Tupala, Kalliontie 30 p. 044 266 9121 • Nuohoukset • Piippujen pinnoitukset • Ilmastoinnin puhdistukset • Tulisijojen korjaukset TEPPO MIETTUNEN 0400 914 183 www.miettunen.com Tuomo Junttila julkinen kaupanvahvistaja • kauppakirjat • perukirjat • perinnönjaot • edunvalvontavaltakirjat • testamentit P. vesieristysja laatoitustyöt . Lahjakirjat. (08) 440 525, 040 175 7724 myynti@rautavarasto-ojalehto.fi www.rautavarasto-ojalehto.fi Teräkset isoon ja pieneen tarpeeseen Erikoisliikkeet ja -palvelut Jätehuollot R. Niskala varatuomari, kaupanvahvistaja p. 040 528 9237 * GPSja Takymittaus * Suunnittelu * Rakentaminen www.nrpoy.com MUURAUS MUURAUS JÄMSÄ JÄMSÄ P. Ma Pe 9.30 17.00 Toritie 16, Linja-autoasema p. Mäkinen, Linja-autoasema 050 310 6030, (08) 440 550 Myös kotikäynnit Pidisjärventie 8 (08) 446 269 Avoinna ma–pe 8.30–17.30 Kampaamot Kaupanvahvistajat ja lakiasiaintoimistot •salaojasorat •hiekat •sorat •murskeet •sepelit •mullat •kivet LAADUKKAAT MAAJA KIVIAINEKSET KAIKKEEN RAKENTAMISEEN • kaivinkone työt • nostopalvelu 50–90 tn koneilla 0400 257 220 Koneurakointi MARITA 040 508 5773 MERJA 050 431 1969 OP Koti Pohjanmaa Oy LKV Kalliontie 20, 85500 Nivala Kiinteistönvälitys
Konttori avoinna: Ti klo 9-11 ja 12-16 Osoite: Kalliontie 30, 85500 Nivala Puhelin: 020 750 4710 Faksi: 020 750 4719 Sähköposti (tilaukset): tilaus@nivala-lehti.fi Sähköposti (toimitus): toimitus@nivala-lehti.fi Sähköposti (ilmoitukset): aineisto@nivala-lehti.fi www.nivala-lehti.fi ILMOITUSHINNAT Katso mainostajalle.hillagroup.fi/ Kuolinilmoitus ...............................................1,15 €/pmm Perheuutinen / kiitosilmoitus .........................1,10 €/pmm Onnitteluilmoitus ............................................16,93 €/kpl Liikehakemisto /kerta /viikko 1x30 ..........................8,30 € Liikehakemisto /kerta /viikko 1x60 .........................14,55 € Muistio.............................................................0,81 € rivi Valmistuslisä ................................................0,10 €/pmm Laskutuslisä ...........................................................4,35 € Hintoihin lisätään alv ............................................... Ötökän toiminta sai pojan nauramaan. https://hillalogistiikka.fi/palaute/ Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankaja matkapuhelimesta: 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (alv 24%) Myyntipäällikkö Sami Lundström p. (08) 442 236 040 8650326 Kerttu Sarja Monia vuosia sitten tunsin erään pikkupojan, jolle oli opetettu että on hyvä läimiä kuoliaaksi ihan kaikennäköiset ja kokoiset ötökät aina kun niitä näkyy. 3 ERIKOISHAMMASTEKNIKKO Jouko Hannuksela P. alv 10 %. toukokuuta 2023 19 Psykoterapiapalvelu Virpi Ylitalo Kalliontie 36 B16 p. Kerroin että se haluaisi päästä toiselle puolelle missä ei ole muurahaisia häiritsemässä, mutta se ei yllä sinne, eikä osaa tai hoksaa hypätä tai lentää. ILMOITUKSET JÄTETTÄVÄ tiistaina klo 16 mennessä Lehden vastuu virheellisen ilmoituksen tai väärän julkaisuajan ilmoittajalle aiheuttamista vahingoista rajoittuu enintään ilmoitushintaan. 045 643 3176 sähköinen ajanvaraus: vello.fi/lepoluhti Hammasklinikka R y t i v a a r a Erikoisala suukirurgia Kalliontie 18 85500 Nivala p. Monenlaiset ravintoja puutarhakasvien viljelyssä ja suojelussa käytettävät kasvija hyönteismyrkyt eivät juurikaan erottele ”hyviksiä ja pahiksia”, vaan kun torjutaan jotain haitallista, myrkytetään samalla myös hyödyllisiä eliöitä ja niiden elinympäristöä. Jakelupäivystys p. Kaikki elävä kiertää, kaikki on yhteydessä. --ssäähhkköökkoonneekkoorrjjaaaam moo --ppeessuurrii-jjaa hhiittssaauusskkoonneehhuuoollttoo --kkääääm miittyykksseett --IICCTT ppaallvveelluutt --kkooddiinnkkoonneehhuuoollttoo jjaa --vvaarraaoossaatt --m muuuuttttookkuulljjeettuukksseett --rraakkeennnnuusskkoonneevvuuookkrraauuss -asennukset -tarvikemyynti -CAD-suunnittelu -ilmalämpöpumppuas. 045 220 3220 ylitalo.virpi@gmail.com • psykoterapia (Kela-pätevyys) • neuropsykiatrinen valmennus Katja Tuunanen sairaanhoitaja, jalkojenhoidon AT p.040 2204879 Toritie 16, Nivala, Linja-autoasema Jalkojen hoitoa • Jalkojenhoidot • Lääkinnälliset tukisukat ja apuvälineet • Kynnenoikaisuja syylähoidot ANU ALASAARI Klassinen Homeopaatti Vyöhyketerapeutti Pekantie 18, 84880 Ylivieska Raudaskylä 044 2809 811 www.homeopaattianualasaari.fi Uudisrakentaminen Lvi työt Sisäja ulkopuolen remontit 040 568 3037 • 044 333 4202 www.talotekniikkaoy.fi LOGO TALOTEKNIIKKA tekee talon kuin kotinsa tekisi Logo koostuu kokonaisuudessaan logotypestä (nimen kirjoitusasu), liikemerkistä (graafinen tunnus) ja sloganista. . Värit on määritelty sivulla 6. Sloganin fontti on Lato. 050 478 7482 Toimittaja Reetta Ängeslevä p. näköislehden ja maksulliset verkkosisällöt) Tarkista tilaushinta levikkialueen ulkopuolelle: https://asiakaspalvelu.hillagroup.fi/ Hinnat sis. Valitettavasti juuri ihmisille ja kasveille hyödyllisimpien hyönteislajien olemassaolo on uhattuna. (08) 442 909 Toritie 16, Nivala kokoproteesit, pohjaukset ja korjaukset P. Keksimme yhdessä mitä kaikkea ötökät ehkä miettivät tai olivat tekemässä ja nauraa kikatimme. Jos haluaa auttaa ja suojella pölyttäjähyönteisiä ja muutenkin luonnon monimuotoisuutta, kannattaa pitää oma piha ja puutarha mahdollisimman myrkyttömänä ja ainakin osittain ”hoitamattomana”. Jotkut kiirehtivät, osa kanniskeli ruokaa, joku näytti puhdistavan itseään ym. Näytin hänelle koppakuoriaisen joka käveli edestakaisin kahden laatan välissä olevan raon luona. 0800 30101 ma-pe klo 7.00-11.00, la 7.00-9:30. -sähkökonekorjaamo -pesurija hitsauskonehuolto -käämitykset -ICT palvelut -kodinkonehuolto ja -varaosat -muuttokuljetukset -rakennuskonevuokraus SSÄÄHHKKÖÖM MIIEESS AAVVOOIINNNNAA M MYYÖÖSS LLAAUUAANNTTAAIISSIINN M MAA--PPEE 77--1166,, LLAA 1100--1144 0088--444400110055 004444--33664400222200 08-440105 044-3640220 PAIVARINNAN PAIVARINNAN SAHKOLIIKE SAHKOLIIKE Maliskyläntie 98, 85500 Nivala Timo Meriläinen 0400 284 396 Matti Meriläinen 044 294 2336 laaksojensahkopalvelu.fi Sähköliikkeet Terveydenhoito. Se pysähtyi, näytti ymmärtävän ja kipitti kiireellä kortta pitkin toiselle puolelle. LT 2018: 5 088 kpl JAKELUPÄIVYSTYS : P. Kesä on kohta täällä ja niin myös monenlaiset hyönteiset. Tarkkailimme sitten vielä muitakin öttiäisiä ja sitä miten paljon samoja juttuja ne näyttivät tekevän kuin ihmisetkin. Kyyristyin pihan betonilaatoituksen ääreen ja aloin jutella siitä mitä näin hyönteisten touhuavan maassa ja laattojen päällä. 0800 30101 Lähikolumnistit: Reijo Jussilainen Elise Pihlajaniemi Kerttu Sarja Matti ja Outi Vilkuna Nuorisotoimitus: Jere Jämsä Saskia Pihlajaniemi Urheilu: Toni Parttimaa Irja Visuri Lehemäkaupunki: Raimo Österberg Nivala-lehti Torstai 11. 050 515 0605 KOTISEUTULEHTI Lehti ilmestyy kerran viikossa torstaisin Sanomalehtien Liiton jäsenlehti, perustettu vuonna 1949 Kustantaja: Hilla Group Oyj Toimitusjohtaja: Mikko Luoma Sisältöjohtaja : Inka Partanen Painopaikka: Botnia Print Oy Ab, Kokkola Nivala-lehti: ISSN 2324-0458 Nivala-näköislehti: ISSN 2324-0466 KPK yhtiöt: ISSN 1798-9752 TILAUSHINNAT 1.12.2021 alkaen Täyspaketti 10,42e/kk (kestotilaus sis. En ainakaan muista että olisin sen jälkeen nähnyt tuon pojan läpän kanssa ötökkäjahdissa. Kerran satuin olemaan samalla pihalla kun tämä poika läimi ötököitä innoissaan ja tuumin että hänen olisi hyvä oppia jotain uutta. painetun lehden, näköislehden ja maksulliset verkkosisällöt) Peruspaketti 17e/kk (määräaikainen tilaus sis. painetun lehden, näköislehden ja maksulliset verkkosisällöt) Digipaketti 7e/kk (kestotilaus sis. 050 472 0383 Eikö lehti tullut. Joskus tuntuu että niitä on ihan liikaa ja tarvitaanko joitain lajeja laisinkaan, kuten puutiaisia tai paarmoja tai hirvikärpäsiä.. Niinpä hän sitten vietti usein aikaa pihalla kärpäsläppä kädessään, läiski menemään ja sai siitä paljon kehuja. On hyvä jättää nurmikko kasvamaan edes jossain kohti pihaa vapaasti, pihan reunoille ja puskien alle voi jättää lehtija oksakasoja, ja jokainen pihapuu antaa suojaa ja ravintoa suurelle määrälle hyönteisiä ja niitä syöville linnuille, siileille ym. Lähikolumni Ötököistä SIIVOUSALAN TYÖT soita 040 184 4146 /Kata 040 500 7022 /Riitta Siivousja pesulapalvelut --aasseennnnuukksseett --ttaarrvviikkeem myyyynnttii --CCAADD--ssuuuunnnniitttteelluu --iillm maallääm mppööppuum mppppuuaass.. Logotypen fontti on Prompt. 24 % Päätoimittaja Risto Puolimatka p. Laitoin korrenpätkän laattojen välille sillaksi koppiksen lähelle. Pian poika kiinnostui ja tuli viereeni kyyköttämään ja katsomaan. Peräti 40% maailman pölyttäjähyönteisistä on vaarassa kuolla sukupuuttoon pääosin ihmisten toiminnan vuoksi
MH: 75000€ VH: 79500€ Myllykuja 8B, 85500 Nivala 3mh+oh/k+ph+s+wc+khh+aula+vh/tekn+ak, 87 m² RV. Pihapiirissä vanha navetta rakennus. KAUPAN PÄÄLLE AURINK OLASIT tai ALENN US SILMÄLA SEISTA! Varaa aika optikolle: nettiaika.fi/ OptiAikaNivala tai puhelimitse Opti-Aika Järvelä 10 kk korotonta ja kulutonta maksuaikaa Opti-Aika Järvelä Nivala, Kalliontie 22, ma-pe klo 9.30-17 (08) 442 600, 050 501 9218, fennooptiikka.fi www.kiinteistokeidas. Talossa neljä huoneistoa. Huippu siisti koti, Kaukolämmössä. Työmiehentie 2 A, 85500 Nivala, 2mh+oh/k+ph+s +wc+khh+aula+vh/tekn+ak, 82 m², RV.2018. MH. E-luokka B2018. autokatospaikan. Talon yhteydessä autokatos ja varasto. E-luokka B2018. Hyväkuntoinen koti, asuintilaa kahdessa kerroksessa. 20 Torstai 11. tai sopimuksen mukaan, minimi 3000€ sis alv. VOIMASSA TO-LA 11.-13.5. Asiallisessa kunnossa, laajasti remontoitu. Pyydä meidät ilmaiselle arviokäynnille! Kauppa käy ja asunnoille on kysyntää! Tässä voisi olla sinun asuntosi mainospaikka! Kysy myös hiljaisessa myynnissä olevia kohteita! Meillä myös tehokasta vuokravälitystä! Huoneistot: 2h+k+kph+s+ var, 48m2 2h+k+kph+s+ var, 56m2 3h+k+kph+s+ var, 69m2 Osoitteeseen Nurmitie 2 rakennetaan kahdeksan nykyaikaista laadukasta rivitalohuoneistoa, jotka liitetään kaukolämpöön. Terassilta näkymä rauhoittavaan metsään! MH: 59 000€ Kummalantie 1 A 1, 85500 Nivala, 3h+tupa+s, 70m² Rv. Hyvin harraste ja varastotilaa. Sakari Myllyneva, 044 5045840 Kiinteistönvälittäjä, LKV, LVV, KiLAT sakari.myllyneva@kiinteistokeidas. Ei e-tod. MH: 106 000€, VH: 110 000€ Varaa yksityisesittely! Varaa yksityisesittely! 21050332 Varaa yksityisesittely! 20912328 Varaa yksityisesittely! 21954244 Varaa yksityisesittely! Varaa yksityisesittely! 21465812 9864397 20423619 Varaa yksityisesittely!! 20953010 Varaa yksityisesittely! Varaa yksityisesittely! 20525540 20504360 Varaa yksityisesittely! 20558074 As Oy Nivalan Malaga, Nurmitie 2 Ennakkomarkkinoinnissa! Oletko suunnittelemassa asuntosi myyntiä. Juha Saartoala, 040 5630337 Toimitusjohtaja, LKV, KiAt, Kaupanvahvistaja juha.saartoala@kiinteistokeidas. (08) 449 5400 • Palvelemme MA-LA 7–21 ja SU 9–21 TILAA JA NOUDA myös kotiinkuljetus k-ruoka.fi/kauppa/k-supermarket-nivala P. Kävelymatkanpäässä keskustan palveluista. Ei e-tod. Kaukolämpö. VOIMASSA TO-LA 11.-13.5.. 040 487 8032 NIVALA HINNAT VOIMASSA TO-SU 11.-14.5.2023. MH: 67 000€ Puistokatu 3, 85800 Haapajärvi 1mh+oh+k+ph+s+et+tk, 55m² RV. ELLEI TOISIN MAINITA Tuotteita rajoitettu määrä LUE LEHTEMME MYÖS DIGINÄ k-supermarket.fi VADELMAJUUSTOKAKKU RESEPTI K-RUOKA.FI/RESEPTIT TAI K-RUOKA-SOVELLUS Ilman Plussa-korttia 6,09 pkt (12,18-15,23/kg) Juhla Mokka JAUHETUT KAHVIT 400-500 g (7,90-9,88/kg) Myös uutuudet Samettinen ja Lempeä Rajoitus 2 pkt/talous 3 95 PKT -35 % Plussa-etu Fazer SININEN MAITOSUKLAA SEKÄ MAKUJA TUMMASUKLAALEVYT 180-200 g (12,50-13,89/kg) 10.Ben&Jerry’s JÄÄTELÖT 427-465 ml (10,73-11,69/kg) Myös Non-Dairy vegaanijäätelöt 4 99 PKT 18 95 KG 24 95 KG 16 95 KG Ilman Plussa-korttia 7,95-7,99 pkt (17,10-18,71/kg) Ilman Plussa-korttia 2,85-3,35 kpl (14,25-18,61/kg) -12-25 % Plussa-etu 4 KPL TUORE KUHAFILEE Viro, säävaraus TUORE TAIMEN Kasvatettu, Norja Tervetuloa ostoksille! T. MH: 56 000€ Koivutie 3 B5, 85500 Nivala 2h+k+s, 56m² RV. 2010. MH: 79 000€ Pirttimaantie 155, 85640 Nivala, 2mh+oh+k+ph+s+et +tk+kellari, 100/116m², RV. Tavallista parempi ruokakauppa Toritie 3–5, 85500 Nivala p. Salla ja Jani Ruokamestarin TAKUUMUREAT NAUDAN LEHTIPIHVIT SISÄPAISTISTA -37 % Plussa-etu PALVELUSTA ERÄ ERÄ ERÄ ERÄ VOIMASSA TO-LA 11.-13.5. 1965. MH: 49 000€ Rautaojantie 212, 85500 Nivala, 4mh+oh+k+khh +ph/wc+s+et+tk+wc+ var+kellari, 130 m², RV. 2022. 1959. 1965.Rintamamiestyylinen talo rauhallisella ja isolla yli 5ha:n tontilla. E-luokka C2007. Sis. MH: 169 000€ Kalliontie 36 A14, 85500 Nivala 3h+k+s, 83m² Rv. 1983. Remontoitu ja lämminhenkinen koti. Mukavan tilava koti, keskusta tuntumasta. Ei e-tod. Kaupungin palvelut ja harrastukset noin kilometrin säteellä. Vesikiertoinen lattialämmitys, Kaukolämmössä. www.etuovi.com www.vuokraovi.com Kalliontie 30, 85500 Nivala Välityspalkkio 4% sis alv. 1966. Asunto Oy Nivalan Malaga on laadukas rivitalokohde lähellä keskustaa. Todella siisti ja laadukas koti! Lähellä keskustan palveluita. Pihassa sauna / varastorakennus. Väljä ja siistikuntoinen saunallinen kolmio erinomaisella sijainnilla. Maalämmössä oleva tilava koti! Tämä monien mahdollisuuksien tila käsittää yli 13 hehtaaria tontti, metsä ja peltomaata. 1993. toukokuuta 2023 NIVALA-LEHTI PAIVARINTA.FI HYVIÄ VALINTOJA VERKOSTA JA KIVIJALASTA SÄHKÖ --aasseennnnuukksseett --IICCTT--ppaallvveelluutt --kkääääm miittyykksseett --ttaarrvviikkeem myyyynnttii --ssäähhkköössuuuunnnniitttteelluu --ppaaiinneeppeessuurriihhuuoollttoo --hhiittssaauusskkoonneehhuuoollttoo --m muuuuttttookkuulljjeettuukksseett --vvaakkuuuuttuussllaauussuunnnnoott --ssäähhkköökkoonneekkoorrjjaaaam moo --kkyyllm määllaaiitteeaasseennnnuukksseett --rraakkeennnnuusskkoonneevvuuookkrraauuss --aauurriinnkkooppaanneeeelliiaasseennnnuukksseett --kkooddiinnkkoonneehhuuoollttoo jjaa --vvaarraaoossaatt -asennukset -ICT-palvelut -käämitykset -tarvikemyynti -sähkösuunnittelu -painepesurihuolto -hitsauskonehuolto -muuttokuljetukset -vakuutuslausunnot -sähkökonekorjaamo -kylmälaiteasennukset -rakennuskonevuokraus -aurinkopaneeliasennukset -kodinkonehuolto ja -varaosat AAVVOOIINNNNAA M MYYÖÖSS LLAAUUAANNTTAAIISSIINN 08-440105 044-3640220 Toritie 16 Nivala --ssoohhvvaatt --ssäännggyytt --ppaattjjaatt --m maattoott --lleeppoottuuoolliitt --vvaallaaiissiim meett --sseenniioorriikkaalluusstteeeett --ttooiim miissttookkaalluusstteeeett -sohvat -sängyt -patjat -matot -lepotuolit -valaisimet -seniorikalusteet -toimistokalusteet koneet huonekalut --kkooddiinnkkoonneeeett --m maattkkaappuuhheelliim meett --nneettttii-jjaa ppuuhheelliinnlliiiittttyym määtt --ttiieettootteekknniiiikkkkaa --vvaallookkuuvvaattuulloossttuuss -kodinkoneet -matkapuhelimet -nettija puhelinliittymät -tietotekniikka -valokuvatulostus M MAA--PPEE 77--1166,, LLAA 1100--1144 PAIVARINNAN PAIVARINNAN SAHKOLIIKE SAHKOLIIKE M MAA--PPEE 99--1177,, LLAA 1100--1144 MA-PE 9-17, LA 10-14 0088--444400224433 004444--22999911555511 08-440243 044-2991551 K Kaalllliioonnttiiee 2299 N Niivvaallaa Kalliontie 29 Nivala Silmälasi en ostajalle : Tarjous on voimassa, kun ostat norm.hinta iset silmälasit (kehykset ja linssit). 150 000€ Laurikkalankatu 5, 85800 Haapajärvi, 5mh+3oh+oh/k +3k+4wc+4et+tk+pkh+ph+s+2khh+kellari, 160/200m2 Rv.1956. MH: 189 000€ Jaakolankuja 9, 85500 Nivala, 4mh+oh+k +pkh+ph+s+et+tk+wc+vh+kellaritilat, 101,5 m² RV. Pintaremontoitu siisti ja käytännöllinen kaksio
toukokuuta 2023 21 Järvikylän Sanomat 2023 ILMOITUSLIITE. Nivala-lehti Torstai 11
Meillä Järvikylällä on kymmenien vuosien työ takana, jotta toimintakulttuuri on sitä, mitä se on tänään. luokan pikakurssilla tutustumalla sanomalehden eri teemoihin. JÄRVIKYLÄN PIENI kyläkoulumme on hyvä esimerkki siitä, kuinka pienestä voi kasvaa suurta. Perusasioiden lisäksi koulussamme on jo vuosia painotettu kielija kansainvälisyyskasvatusta, koodausta, robotiikkaa, musiikkia ja mediakasvatusta. He suhtautuvat kannustavasti ja myönteisesti koulumme toimintaan. Haastattelumatkat eri yrityksiin sekä haastattelujen sopiminen tuttujen ja tuntemattomien ihmisten kanssa olivat oppilaille elämyksiä, jotka jäivät mieliin. LAPSET JA NUORET elävät tässä ajassa informaatiotulvan keskellä. Tämä lehtiprojekti mahdollisti meille näidenkin taitojen oppimisen. Sisäisesti vapaa ja vahva ihminen kykenee terveeseen itsekunnioitukseen ja muiden arvostamiseen. LOPULTA OPPILAAN myönteisen ja terveen minäkuvan sekä elämänuskon vaaliminen on koulun tärkein tehtävä. 08 440121 info@sammallahtiky.fi Vanhatie 59 D, Haapavesi, p. Lehti on osoitus toimivasta yhteistyöstä, sitoutuneisuudesta, vastuunkantamisesta ja joustavuudesta. Tutustuimme myös ajankohtaisiin uutisiin ja pohdimme, kuinka hyvä uutisjuttu syntyy. He tarvitsevat paitsi hyvää lukutaitoa, myös medialukutaitoa tiedon arvioimiseen ja tulkitsemiseen. (08) 450 522 Verkkokauppa: sammallahtiky.fi Ilmalämpöpumppujen myynti, asennus ja huolto 040 556 3423. Viime lehdessä kirjoitin, ettei hyvän toimintakulttuurin luominen tapahdu hetkessä. Koulumme on vahvasti jalat maan pinnalla perustehtävän suhteen. Silmät aukenivat maailman ja mahdollisuuksien edessä. Koulumme ilmapiiristä ja myönteisen tekemisen meiningistä voi vapaasti ottaa mallia muuallakin. Kun luokkahuone muuttui lehtitaloksi, nousi keskiöön opettamisen sijaan oppiminen. Uskon, että tämän lehtiprojektin aikana lasten ongelmanratkaisutaidot, puhe-, lukuja kirjoitustaidot kehittyivät. Tässä ajassa nämä asiat eivät ole itsestäänselvyyksiä, vaan asioita, joista voi olla aidosti ylpeä. Lämmin kiitos kaikille yhteistyötahoillemme. LEHTIKURSSIMME AIKANA pohdimme, mikä on paikallislehden tarkoitus. (08) 442 444, 050 331 1609 Eija Oja Sanomalehtikurssin opettaja KONEJA MAANRAKENNUSURAKOINTI Kalliontie 27, 85500 Nivala, puh. Tulevaisuuden taitoja vankan lukuja kirjoitustaidon lisäksi ovat tiedonhakuja tiedon arviointitaidot. LYHYEN TEORIAOSUUDEN jälkeen oppilaat pääsivät miettimään ryhmissä, millaiset aiheet heitä kiinnostavat. Oli myös herkistyttävä huomaamaan kaverin tuen tarve. Opettelimme erottamaan oleellisen tiedon epäoleellisesta. Vaikeat asiat pystytään ratkaisemaan rakentavasti ja sopuisasti. Lasten kasvattaminen on ennen kaikkea kuuntelemista, ihmettelemistä, välittämistä, pysähtymistä ja yhdessä kasvamista. UUSIEN HAASTEIDEN edessä oppilaiden oli uskallettava näyttää osaamisensa ja uskottava omiin kykyihinsä. Erilaisilla mediateksteillä pyritään vaikuttamaan ihmisten ajatteluun tai jopa johtamaan harhaan. Paikallislehden, niin myös Järvikylän Sanomien kantavana voimana on jatkossakin pitää yllä kotiseuturakkautta, yhteisöstämme kumpuavia hyviä asioita sekä niiden kehittämistä. OPPILAAT OVAT lehtityössä aktiivisia toimijoita ja merkitysten rakentajia. Sujuva yhteistyö on voimavara, joka tuo koulutyöhön iloa ja myönteistä energiaa. Kun lopuksi löysi ratkaisun ratkaisemattomalta näyttäneeseen ongelmaan, huomasi oman ajattelutaidon kehittyneen kuin huomaamatta. Olemme ylpeitä ja vähän hämmästyneitäkin siitä, kuinka pienen kyläkoulun oppilaat ja vanhemmat vuosi toisensa jälkeen taipuvat näin suureen yhteiseen ponnistukseen. Monelle toimittajaoppilaalle heräsi ajatuksia myös omista tulevaisuuden suunnitelmistaan. 2 JÄRVIKYLÄN SANOMAT H yvät lukijat, Järvikylän Sanomat ilmestyy jo viidennen kerran oppilaiden tekemänä lehtenä. Yhdistimme moneen yritysjuttuun myös henkilökohtaisen haastattelun, jossa yritysjohtajat saivat miettiä omia elämänarvojaan, ja sitä, mitä he opettaisivat lapsille ja nuorille. Luimme erilaisia uutisjuttuja ja mietimme niiden uskottavuutta, sekä pyrimme ymmärtämään erilaisia syy-seuraussuhteita. SILMÄJA PIILOLASIEN ERIKOISLIIKE Ma Pe 9.30 17.00, Toritie 16, Linja-autoasema p. Vahva lukuja kirjoitustaito muodostaa pohjan kaikelle oppimiselle. LEHTIKURSSIMME ALKOI tänäkin vuonna 5.–6. Kielteisiä ja ikäviä asioita löytyy kaikkialta ilman kaivamistakin. Se ei ole pikamatka, vaan maraton. Henkinen kypsyys kehittyy vuosien varrella ja ihminen hiljalleen oivaltaa oman keskeneräisyytensä. Mahdollisuuden kasvaa, yrittää, nousta, mutta myös epäonnistua ja korjata. Koulupiirimme vanhemmat ovat sitoutuneet hyvän ilmapiirin vaalimiseen. Tämä oli erittäin palkitseva kokemus. Kun oppilaat pohtivat, mistä aiheesta, miten ja ketä haastattelemalla oman ryhmän juttu syntyisi, he harjoittelivat yhteistyötä monella tasolla. Kuunteleminen ja siitä syntyvä vuorovaikutus antaa mahdollisuuden aidolle kohtaamiselle, joka kantaa. KOULUMME ON edelleen myös hyvä esimerkki yhteisöstä, jossa hyvä kasvattaa hyvää. Nivalan kaupungin opetustoimi on antanut mahdollisuuden ja tuen toteuttaa myös näitä opetussuunnitelman mukaisia asioita. Kun kiinnostava aihe oli valittu, oma lehtikirjoitus olikin mielenkiintoinen seikkailu; ikään kuin aarteenetsintä. Järvikylän kulmilta Silmätautien erikoislääkäri Taavi Vähäsöyrinki.Vastaanotto liikkeessämme. Olemme vasta matkalla, emme vielä perillä. KOULUMME HYVÄ ja toivoa luova toimintakulttuuri antaa mahdollisuuden tukea myös koulun tulevaisuustehtävää. Mielestämme paikallislehden tarkoitus on nostaa yhteishenkeä, tukea yhteen hiileen puhaltamista sekä nostaa myönteisesti oman paikkakunnan imagoa. Kompromisseja piti tehdä, jotta vaativa yhteistyö onnistuisi. Tämän vuoksi erilaisten tekstien lukeminen, niistä keskusteleminen ja kirjoittaminen ovat tärkeä osa medialukutaidon kehittymistä. Myös ihmissuhdetaidot, vuorovaikutus, kyky asettua toisen osaan ja kyky tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa ovat taitoja, joita tarvitsemme nyt ja tulevaisuudessa
Suomen ilmasto on siis hyvä Morsingon kasvattamiselle, koska kasvi tarvitsee paljon valoa ja täällä se saa kesällä valoa ympäri vuorokauden. MORSINGOSTA TULEE väriä vihreän kemian avulla. Pasi etsi netistä kaiken ulottuvilla olevan tiedon ja hän teki vierailuja myös Italiaan ja Englantiin, joissa Morsinko-viljelmiä oli. Pasi esittelee tuotteita pitkin maailmaa New Yorkia, Kööpenhaminaa ja Tukholmaa myöten. Natural Indigo Finlandin perustaja ja toimitusjohtaja Pasi Ainasoja. Pasi kertoo, että elegantti ja ekologinen Pajukko kudotaan paperinarusta, jonka ruskea sävy on siis värjätty Aittoperän pajulla. Ala-asteen jälkeen Pasi kävi Nivalan yläasteen ja sen jälkeen hän suoritti opinnot meijerikoulussa. Natural Indigo Finland on vahva brändi ja sille on voimakas kysyntä. Vastikään Pasi solmi yhteistyösopimuksen suomalaisen mattovalmistaja VM -Carpetin kanssa. Nämä italialaisja englantilaisveljet opettivat Pasille Morsingon viljelyn saloja. Aittoperä oli otollinen Morsingon kasvamiselle. Morsinko kylvetään kesäkuun alussa. Kasvi tarvitsee paljon valoa ja sitähän on saatavilla Suomen kesäisissä ja yöttömissä öissä. Wau! Suomi ja etenkin Nivala tarvitsevat hänenkaltaisiaan rohkeita, luovia, taitavia ja innostavia henkilöitä! Ilona Kukkola Lilli Tiirikainen Alice Tölli Milja Haikara Sara Uusivirta Natural Indigo Finland Kauneutta, luonnonläheisyyttä ja ekologisuutta Aittoperän pelloilta Nivalan Aittoperä on otollinen morsingon kasvattamiselle. Pasi nollaa työpäivänsä nukkumalla. Jos vettä tulee liikaa väärään aikaan, kasvin juuret hukkuvat ja sato menee pilalle. Hän sanoisi 12vuotiaalle itselleen, että “tee kaikki samoin, mitä olet haaveillut.” Pasin tulevaisuuden haaveita on kasvattaa yritys globaaliksi toimijaksi ja työllistää alueen ihmisiä. Pasin työ on samalla harrastus. Pelloilla viljelty kasvi ei näytä miltä tahansa viljlyskasvilta. Kiinnostus Morsingon viljelemiseen sai alkunsa siitä, että silloin vakuutusalalla toimiva Pasi halusi tehdä jotain kokonaan erilaista. Väriainetta käyttävät esimerkiksi Marimekko ja Lapuan Kankurit omissa tuotteissaan. Toisena vuonna Morsinko kukkii kesäkuun alussa, ja se puidaan heinäkuussa. Pasi kertoo, että yrittäjällä pitää olla haaveita, intohimoa, ahkeruutta ja halu ratkaista haasteita. Hän on myös itse tehnyt viljelijän töitä. Kysymys on kuitenkin tärkeästä toiminnasta. Se on kaksivuotinen kasvi. Kasvi tarvitsee paljon valoa ja sitä on saatavilla Suomen kesissä ja yöttömissä öissä. Kun kysyimme Pasin kielitaidosta, hän kertoo, että on oppinut paremmaksi kielten puhujaksi puhumalla ja rohkeasti kieltä käyttämällä. Morsingon viljelijä Pasi Ainasoja on asunut lapsuutensa maatilalla Nivalan Aittoperällä. Nivala-Puotista. Kasvi on Pasin sanojen mukaan “tosi ranttu”. Muita tunnettuja yhteistyökumppaneita sekä muotitaloja on tulossa lisää. Pasi Ainasoja kertoi meille, että Suomi on maailman paras paikka kasvattaa erikoiskasveja. Myös luonnon monimuotoisuus, ympäristöasiat ja moderni viljely kiinnostivat Pasia. Yrityksellä on myös monenlaisia brändejä Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Moni opiskelija on tullut opintojen jälkeen tekemään töitä Natural Indigo Finlandille. Pasi kertoo, että hän tekee liian pitkiä työpäiviä. Kuka tämä luova ja innovatiivinen kaveri siis on. Hanketie 4 85500 Nivala p. Taitoja ja yritysideaa Pasi kypsytteli kaikessa rauhassa. Natural Indigo Finland oli valmis perustettavaksi 2017. PASI AINASOJA oli aina haaveillut erikoiskasvien viljelyksestä. Uusia kumppaneita tulee koko ajan lisää Suomesta ja maailmalta. Väri tulee vihreästä lehden varresta, eikä suinkaan keltaisesta kukinnosta. Pasin ansiosta se on palaamassa takaisin Suomeen ja Eurooppaan. Pasi suorastaan pursuaa intoa ja lennokkaita ideoita yritystoiminnan kasvattamiselle. Runsaan valon ja lämmön lisäksi vettä pitää tulla juuri oikeaan aikaan, eikä kuitenkaan liian paljon. Varsinaisen elämäntyönsä hän on tehnyt vakuutusja finanssialalla. R RE EH HT TIIÄ Ä R RA AU UT TA AK KA AU UP PP PA AA A Kaikkea rakentamiseen, remonttiin, sisustamiseen, pihaan ja puutarhaan. MAANVILJELYTAUSTASTA ON ollut ehdottomasti hyötyä Pasille. Nämä ovat yhdet Pasin nimekkäistä yhteistyökumppaneista. Pasi Ainasoja on kotoisin Aittoperältä ja hän kertoo käyneensä Aittolan ala-asteen. Vaikka Pasi oppii koko ajan uutta, hänellä on silti edelleen haasteita. Hän tekee töitä joka päivä, lähes kellon ympäri. Englannissa Pasi Ainasoja ystävystyi brittiläisen Ianin kanssa, joka opetti häntä kehittämään Morsingon kasvua. 08-4458500 RAKE Ratkaisukeskeistä suunnittelua fi Suunnittelu Laukka Oy. Tekstiilija muotialan yritykset, paperija pakkausteollisuus sekä erilaisia biohajoavia tuotteita tekevät yritykset toimivat yhteistyössä Natural Indigo Finlandin kanssa. Työ on Pasille myös harrastus. Yrittäjän tulee intohimoinen. Hän etsi kuumeisesti tietoa ja kyseli alan tutkijoilta, olisiko jotain erikoiskasvia, jota hän voisi alkaa viljellä. PASIN PELLOILTA löytyvästä pajuväristä on syntynyt mm. “Teemme opiskelijoiden kanssa vahvasti yhteistyötä.” Natural Indigo Finland tarjoaa opiskelijoille luonnonvärejä käyttöön, kun he tekevät harjoitustöitään, esimerkiksi pro gradu -tutkielmiaan. Pasi ja yhteistyötutkijat saavat käytännön viljelyksen kautta koko ajan lisää tietoa tämän vaativan kasvin tarpeista. Luonnonväreillä värjätyt tuotteet ovat eettisiä, turvallisia, seesteisempiä ja pehmeämpiä kuin teollisilla väriaineilla värjätyt tuotteet. 3 JÄRVIKYLÄN SANOMAT Aittoperän puhdas luonto, kumpuileva maasto, kauniin keltaiset pellot lakeudella… Alkukesästä voit nähdä Aittoperän pelloilla voimakkaan keltaisen värityksen. Kyseessä on salaperäinen Morsinko-kasvi, jota Pasi Ainasoja viljelee omilla pelloillaan. Morsingon viljelyssä Pasia kiinnostivat uudet haasteet ja uuden luominen. Värimorsinko on kaksivuotinen, kellanvärinen kukkakasvi. Täällä on maailman puhtain luonto ja kesällä paistaa koko ajan aurinko. Ensimmäisenä vuonna se kasvattaa lehtikasvuston. Hänen luonteenpiirteensä on innovatiivisuus ja innostuminen sekä uteliaisuus. Ja ammattilaisen neuvot kaupan päälle! Avoinna ma-pe 8.00 18.00, la 9.00 16.00, su 11.00 15.00. Morsingolla värjättyjä tuotteita voi ostaa mm. Tiettynä aikaan ei myöskään saa olla liian kuivaa… VÄRIAINE ON todella kysytty, koska sinistä väriä on erittäin vaikeaa saada luonnosta. Morsinkoa on viljelty kautta historian siitä saatavan sinisen, kasvivärjäyksessä käytettävän väriaineen vuoksi. Aittoperän hedelmälliset pellot tarjosivat myös otollisen maaperän tuolle vaativalle kasville. HISTORIASSA MORSINKO-VÄRIÄ on saatu jo tuhansia vuosia sitten. Suomessa ei ole tällä hetkellä muita Morsinko-peltoja. Natural Indigo Finlandilla on monenlaisia verkostoja ja yhteistyökumppaneita Suomessa ja muualla Euroopassa. Vain taivas on rajana… SAIMME MYÖS kunnian tutustua myös Pasi Ainasojaan henkilönä. Pajusta saadaan harmaan, ruskean ja beigen sävyisiä värejä. suomalaisen muotoilijan Tuulikki Peltosen suunnittelema Pajukko-matto. Silloin hän sai kuulla Morsinko-kasvista ja alkoi etsiä siitä tietoa. Indigon sinistä väriä käytetään tekstiileihin, biohajoaviin tuotteisiin, vaatteiden värjäämiseen ja painamiseen, sekä erilaisiin pinnoitteisiin. Pasi on ollut töissä viljelijänä ja meijerialalla. Natural Indigo Finland käyttää myös pajua värjäämiseen eli Pasi voidaan bongata keräämästä risuja pitkin Aittoperän peltojen vieruksia. NATURAL INDIGO Finland on mukana myös useissa hankkeissa Aalto-yliopiston kanssa
Tämän työrupeaman jälkeen Antti oli rakennusliikkeessä töissä työpäällikkönä. Yrityksellä on myös semmoinen kikka, että se lähettää laatumallin asiakkaalle ja tekee lopullisen toimituksen vasta, kun asiakas on hyväksynyt mallin. Mauno Salmela Aukusti Konttila Arttu Jylhä-Ollila Mikko Koskela Juuso Hosionaho Puualan osaamista sukupolvelta toiselle Sorvi-Pojat Oy:n toimitusjohtaja Antti Konttila. Sen jälkeen hän kävi rakennusinsinöörikoulutuksen Lapin ammattikorkeakoulussa. Hän vastaa nopeasti, ettei hänellä ole erityisiä haaveita. Ja, että hän menisi aikanaan nukkumaan. Sorvi-pojilla on yhteistyötä nimekkäiden yritysten, mm. Puun sorvaaminen tapahtuu siten, että sahataan ja höylätään puusta sopiva aihio sorville. Omistus siirtyi vuonna 2021 Jukka ja Leo Tölliltä Järvikylällä asuvien Antti ja Tiina Konttilan omistukseen. KYSYIMME, MILLAISIA luonteenpiirteitä vaaditaan yrittäjältä. Mistään pikku firmasta ei ole kysymys, sillä yrityksen liikevaihto on noin 1,2 miljoona euroa. Laaja-alaisen työkokemuksen jälkeen oli luontevaa aloittaa oma yritystoiminta. P. Laatu on yritykselle todella tärkeä ja se on tärkeä myös yrityksen asiakkaille. Näin Antti Konttila summasi: ” Yrittäjältä vaaditaan sitä, että pystyy sietämään keskeneräisiä asioita. Tarvitaan myös ongelmanratkaisutaitoja ja plussaa on se, että on paljon positiivista ja reipasta asiakaspalvelutaitoa.” Mikä auttaa yrittäjää jaksamisessa. Antti Konttila on käynyt Järvikylän koulun ja peruskoulun jälkeen puupuolen Nivalan ammattikoulussa. Kysyimme, mitä haaveita idyllisen hirsitalon isännällä, Antilla itsellään on. Monesti on myös erilaisia viimeistelyvaiheita. Laatu on pitkälle työntekijän vastuulla. Muilta yrittäjiltä ja yrityksiltä saa paljon hyviä neuvoja. Aukusti Konttila höylärin apulaisena. SORVI-POJAT YRITYS käyttää sorvaamiseen erilaisia työkoneita esimerkiksi särmasahaa, listahöylää erilaisia CNC-sorveja ja hiomakoneita. Yritys sijaitsee Sievissä Mekaniikkatiellä. Sorvi-Pojat käyttävät sertifioitua puuta valmistusprosessissa. Yritys työllistää seitsemän työntekijää. 2343 Ida Olsson 2020-04-21 Antintie 4, 85500 NIVALA www.weldline.fi. Sorvi-Pojat noudattavat myös työehtosopimuksia ja työsuojelumääräyksiä. Sorvausaihiot laitetaan automaattisorviin ja sorvi sorvaa oikeanlaisen kappaleen. Ammattikoulun jälkeen Antti on ollut puusepäntöissä naapurikylä Haikarassa Edux-Ovilla. Sorvi-Pojat valmistavat puusta niin ympäristöystävällisesti ja vastuullisesti kuin vain voi. 044 3313575 Teollisuusovet championdoor.com TO: FROM: DATE: Please carefully check the proof (layout, spelling, size, colour number etc.). Check the proof very carefully, since the approval of the proof means you agree to the visual layout. ANTTI HARRASTAA vapaa-ajallaan metsäsuksilla tai oikeilla suksilla hiihtämistä ja hän rakentelee omia keskeneräisiä rakennuksia. Hän on ollut myös erilaisilla rakennustyömailla ensin kirvesmiehenä ja myöhemmin rakennusmestarina. Jokaisen työvaiheen jälkeen työntekijä itse tarkistaa kappaleen laadun. Yritys pyrkii miettimään asioita myös ilmaston kannalta. “Puusta on ollut aina mukava tehdä erilaisia asioita ja sitten oli mukava alkaa puualan yrittäjäksi”, toteaa Antti. Puusta voi sorvata sängyn ja sohvan jalkoja, kaidepinnoja ja puupilareita. Upon approval of the proof, no responsibility will be held for errors that may have been detected by proofreading. Sitten yritys valmistaa samanlaista laatua jatkossakin asiakkaalle. Antin pitkän tähtäimen suunnitelma on, että omat lapset saisivat yrityksen yhtä hyvässä kunnossa, kuin he Tiinan kanssa sen saivat. Sen jälkeen se siirtyy seuraavalle työntekijälle. Anttia on kiinnostanut puuala aina. The delivery time is influenced by when the proof is approved, not when the order was received. Pilke silmäkulmassa Antti kertoo lyhyen tähtäimen suunnitelmaksi sen, että lämmittäisi saunan tänä iltana. Accurate color reproduction is not possible in the proof, it must be checked against our colour chart or PMS scale. “Varsinkin design-esineillä on todella kovat laatuvaatimukset”, Antti kertoo. Energiaa ei tuhlata, ympäristöä ei saastuteta ja yritys kierrättää jätteitä. TOIMITUSRYHMÄMME SAI tavata Sorvi-Pojat yrityksen toimitusjohtaja Antti Konttilan kotonaan Nivalan Järvikylällä, jossa Antti perheineen asuu. Antti tekee varsin kohtuullisia, 8–10-tuntisia työpäiviä. Isoilla sorveilla voi sorvata pitkiä pilareita ja pienemmillä sorveilla design-esineitä. Pentikin ja Aarikan kanssa. 4 JÄRVIKYLÄN SANOMAT Sorvi-Pojat Oy on nimensä mukaisesti puualan yritys, jossa sorvataan erilaisia puutuotteita. Antti Konttila sai kipinän ryhtyä yrittäjäksi, kun sai ostaa pappansa perustaman yrityksen. Anttia itseään auttaa jaksamisessa se, että malttaa pitää työajat sopivina, ”ettei unohdu illaksi töihin.” Verkostoituminen muiden yritysten kanssa on myös tärkeää. Yritys pyrkii myös ottamaan sertifioitua puuta, aina kun se on mahdollista. 044 2755 497 KONEHUOLTO Juha Korri Oy Sahantie 60 NIVALA P. Antille riittää se, että yrityksessä homma rullaa, he saisivat laskut maksettua, kaikki saisivat sopivasti palkkaa ja kaikki saisivat olla terveenä ja, että työ ja vapaa-aika pysyisivät tasapainossa
Nuo veikeät kaverukset. Toimitusjohtaja ja yrittäjä itse listaa yrittäjänä olemisen hyväksi puoleksi sen, että saa itse suunnitella ja vaikuttaa asioihin. käymällä yhdessä pilkillä ja golfaamassa. TOMMI TYKKÄÄ ralliautoilusta, metsästyksestä, kalastuksesta ja moottorikelkkailusta. Uusiin koneisiin on investoitu ja tutkimusja kehitystyötä tehdään jatkuvasti. Luovuudella ei tunnu olevan mitään rajaa. Tuotteita valmistetaan jyrsinkoneiden, robottien ja sorvien avulla. Ehdottomasti. “Alapa Tommi ajamaan jokkista.” Meille nuorille Tommi antaisi sellaisen vinkin, että käykää sopivasti kouluja ja tehkää reissuja.” Tämä juttu on hyvä päättää Tommin elämän mottoon: “Sen minkä lupaan, sen pidän.” Siinä onkin kaikille opittavaa. Yrityksen toimialana on metallirakenteiden ja niiden osien valmistus. Kääntöpuolena on se, että pitää olla jatkuvasti tavoitettavissa, “24/7”. Kysymykseen “Onko firman tuottavuus yhteydessä hyvään ilmapiirin” toimitusjohtaja Löytynoja vastaa oitis: “On. Kaiken pohjalla on ajatus paremmasta asiakaspalvelusta. Pro Estore valmistaa puolustusvoimille aseen osia muun muassa tähtäimentukia, liipaisimia, metsästyskiväärien periä ja latausvipuja. Pitää olla hyvä fiilis.” Hyvää ilmapiiriä pidetään yllä mm. Tämä on selkeyttänyt tuotantoa ja vapauttanut aikaa asiakastöiden tekemiseen. Tärkeää on, että tuotteet tehdä alusta loppuun. Firmassa on kaikesta päätellen hyvä ilmapiiri. Eino Kukkola Aatu Vähäsöyrinki Pro Estoren perustajalla ja toimitusjohtalla Tommi Löytynojalla on hymy herkässä. Eikä tämä ole vain sanahelinää, vaan yritys on pyörinyt Nivalan yritysten verokärjessä jo pitkään. Ja hyvällä fiiliksellä mennään eteenpäin. Pro Estoren tuotteita viedään ympäri maailmaa. Markkina-alue on siis laaja. Kysyimme, mitä hän sanoisi 12-vuotiaalle Tommille itselle. YRITYKSESSÄ HYÖDYNNETÄÄN myös 3D-tulostusteknologiaa. Pro Estore Oy perustettiin vuonna 2000. He päättivät “laittaa hynttyyt yhteen” ja perustivat oman yrityksen nimeltä Pro Estore. 5 JÄRVIKYLÄN SANOMAT Tommi Löytynoja ja Vesa Konttila. Liikevoitto on siis kiitettävää luokkaa. Hän kävi Järvikylän koulun ja muutkin koulut myöhemmin Nivalassa. Tommi oli omien sanojensa mukaan koulussa aika “touhottaja”. TOMMI ON isänmaallinen ja hänen lempivärinsä onkin sininen. Tommin perheeseen kuuluu kaksi aikuista. Pro Estore pyrkii tarjoamaan asiakkailleen kattavat ja monipuoliset palvelut. toimitusjohtajan hauskan huumorin kautta sekä hänen leppoisen ja rennon asenteensa kautta. Yrityksenä Pro Estore on kasvanut lujaa vauhtia. Kaksikko on ostanut perinteikkään hotelli-ravintola Puustellin ja kehitteillä on vielä oma tislaamo. Pro Estore valmistaa myös metallituotteita, sairaalatuotteita ja hienomekaniikkaa. Yhdessä on taaplattu Järvikylän alakoulu ja yhdessä on koettu monet seikkailut ja metkut. Samaan yritysketjuun kuuluu Rovaniemellä sijaitseva Napso Oy sekä Nivalasta löytyvä Eka-Sorvaus Oy. – JOTTA KAIKILLA OLISI MAHDOLLISUUS ELÄÄ HYVÄÄ ARKEA Avoinna ma-la 8–21, su 10–21 VASARATIE 5, 85500 NIVALA. Puustellista ei tosin tätä ruokaa vielä saa, mutta ehkä joskus… Tommi oppi koulussa kurin, järjestyksen sekä sen, että pitää mennä oikeaan paikkaan oikealla ajalla. HYVÄ FIILIS on poikinut asiakkaita ympäri maailmaa, ja yritys on palkannut uusia työntekijöitä kasvun myötä. Pro Estorella on tällä hetkellä Nivalan tehtaalla 60 työntekijää. Me toimittajatkin huomasimme hyvän fiiliksen mm. Ammattikouluvuosien jälkeen nämä kaverukset huomasivat, että työtä metallialalla on paljon. Nuoria yrittäjä Löytynoja innostaa näin: “Rohkeasti vain omia ideoita toteuttamaan. Järvikylä on Tommille rakas ja hän käykin usein kotikylässään. 040 574 2503 Ma–To 10–17 Pe 10–18 La 10–14 PAIKALLINEN SUUNNITTELUPALVELU Kasvokkain Tommi Löytynojan kanssa Tommi on, mistäpä muualta kuin Järvikylältä kotoisin. Löytynojan ja liikekumppani Vesa Konttilan kekseliäisyys on johtanut myös metallialan ulkopuolelle. Ei tämä niin vaikeaa hommaa ole.” Löytynojalla ja liikekumppanilla eivät ideat ihan heti lopu kesken. Pro Estore-taitoa, luovuutta ja menestystä NIVALA Pidisjärventie 8 P. Tähän prosessiin kuuluvat pintakäsittelyn jälkeen tehtävät kokoonpanot, testaukset ja pakkaamiset. Sieltähän suuret lahjakkuudet syntyvät. Pro Estoren tuotteita viedään ympäri maailmaa. Hänen lempiruokansa on hirvipaisti hyvin haudutettuna
Hiekka narskuu renkaiden alla, kun saavumme Hopeatielle. Yrityksen omistavat nykyisin Pekka ja Marja sekä Mika Hosio ja Arvo Sijoitusosuuskunta. Hänen mielestään työpaikalla on oikein hyvä ilmapiiri. Pekka haluaisi opettaa tuleville polville yrittämisestä. Pekan työpäivään kuuluu palavereiden pitämistä, talousasioiden hoitamista ja raporttien/pöytäkirjojen tarkistamista. CHAMPION DOORIN tehtaan tilat ovat melko uudet, vain seitsemän vuotta vanhat. Ovet valmistetaan Nivalan tehtaalla ja ne lähetetään tuotepaketeissa ja konteissa määränpäähän. Korona-aika toi siis haasteita isollekin yritykselle. Lisäksi tarvitaan rohkeutta ja empaattisuutta. Työntekijät tekevät normaalisti noin kahdeksan tunnin päivää ja Pekka itse 8–12 tunnin päivää. Yrityksen myydyin tuote on lentokonehallien ovet. Yrityksiä on noussut tiheään ja rakennukset ovat toinen toistaan komeampia. ALITUSPALVELUT. KYSYIMME PEKALTA, mitkä ovat tärkeitä ominaisuuksia yrittäjälle ja näin hän vastasi: “Yrittäjälle tärkeitä ominaisuuksia ovat hyvät hermot, keskusteluja neuvottelutaidot. Champion Doorin toiminta alkoi Järvikylän Korpirannalta Viljo Hosion luotsaamasta kaihdintehtaasta, jonka nimi oli tuolloin Niva-Kaihdin Ky. “Champion Doorilla pitää olla tarkka ja tunnollinen.” SUOMEN TEHTAASSA on työntekijöitä vähän päälle 40 ja muualla maailmassa noin 20. No millainen pitää olla työntekijän tässä yrityksessä. Belgian puolustusvoimat tilasivat hävittäjien hangaareihin 76 ovea, joiden arvo on yli kuusi miljoonaa euroa. Kysyimme Pekalta, mikä on Champion Doorin päivän polttava uutinen, ja se oli suuri tilaus Belgian puolustusvoimille. Pekka Hosio kuvailee työtään haasteellisena, mielenkiintoisena ja eri kieliäkin pitää osata puhua. Milja Haikara Ilona Kukkola Lilli Tiirikainen Alice Tölli Sara Uusivirta Kasvokkain Pekka Hosion kanssa puoleen. Harrastukset ovat selvää irtiottoa arjesta, kertoo Hosio. Pekka Hosio kertoo oppineensa kotona yritysmaailmaan liittyen sinnikkyyttä ja koulussa perusasioita elämästä. Yrityksen juuret juontavat kuitenkin paljon kauemmas. 2000-luvun alussa yritys alkoi keskittämään toimintaansa isoihin nosto-oviin ja vuosikymmenen puolivälissä tehtiin ensimmäiset ovet ulkomaille. Yrityksen ensimmäisiä tuotteita olivatkin verhot ja kaihtimet. Eletään elämää nyt, kun se on. Hänellä on tytär, mutta Pekka ei ajattele tyttären jatkavan yritystä. Hosio kertoo, että yrittäjänä oleminen on haastavaa. Ovien valmistamiseen käytetään käsityökoneita, alumiinijyrsijöitä ja vahvojen PVC-kankaiden paistokoneita. Meidän toimittajien mielestä yrityksessä näyttävät asiat olevan mallillaan ja ilmapiirikin vaikuttaa iloiselta ja ahkeralta. Pekka Hosio kertoo, että Champion Doorilta saa parhaat ja kestävimmät tuotteet koko maailmassa. Tehtaan puolella käydessämme koneet näyttivät hurjan isoilta. Pekka Hosio on kotoisin, mistäpä muualta, kuin Järvikylältä. Sen perusti Pekka Hosio ja hänen vaimonsa Marja Vaartamo. Hän käy kotikylässään Järvikylällä isänsä luona kuitenkin lähes joka viikko. Tämä riippuu tietysti myös ovien koosta. Odotettuamme hetken aikaan valoisassa ja tyylikkäässä aulassa mukavilla tuoleilla ja ihasteltuamme lentokoneen pienoismallia meidät tuli vastaanottamaan Järvikylän oma poika, itse toimitusjohtaja Pekka Hosio. 6 JÄRVIKYLÄN SANOMAT Nivalan teollisuuskylä näyttää ison kaupungin teollisuusalueelta. Toimitusjohtaja Pekka Hosio allekirjoittaa tämän. Hän viettää vapaa-aikansa metsästämällä, kalastamalla, kelkkaillen, koiraa hoitaen ja uimista opettaen. Matkustuspäiviä asennusja myyntityöntekijöille kertyy noin 200 ja Pekalle noin 100 matkustuspäivää. Jäimme miettimään Pekan elämänviisauksia ja niistä on helppo olla samaa mieltä. Pekka asuu Nivalan keskustan tuntumassa. PEKAN MOTTO on “Elä ja nauti silloin, kun aikasi on.” Hänen tulevaisuudensuunnitelmansa on toteuttaa yrityksen kasvua ja menestystä sekä pitää ystävistä kiinni. Isot yli 12 m ovet menevät kohteeseen osina, jossa ne kasataan. Tarkemmin sanottuna Korpirannalta. NYKYÄÄN YRITYKSESSÄ siis valmistetaan tuotteita, jotka myydään ympäri maailmaa. Kysymme Pekalta hänen luonteenpiirteistään. PEKKA HOSIO haaveilee, että hän saisi enemmän vapaa-aikaa ja lisää hyviä työntekijöitä. Kangasnosto-ovien hyvä puoli on se, että ne toimivat kaikenlaisissa ympäristöissä ja erittäin vaativissa olosuhteissa. Pekka Hosion isä Viljo Hosio jäi pois omistajan roolista 90-luvun lopussa. Astumme toimittajaporukan kanssa ovesta sisään, ja meidät ottaa iloisesti vastaan henkilöstöpäällikkö ja taloussihteeri Marja Vaartamo. Hän antaa nuorille seuraavanlaisia ohjeita: ”Toteuttakaa toiveenne ja uskokaa unelmiinne.” Ja elämästä hän haluaisi opettaa, että sitoutuu siihen, mitä tekee työssä ja kotona, ei jätä kaikkea muiden tehtäväksi sekä kannattaa opiskella koulussa eteenkin kieliä. Työskentely kansainvälisessä kasvuyrityksessä on haastavaa. Yrityksen ovia on valmistettu lähes 60 maahan. Tien päässä kohoaa suuri ja vaikuttava firma nimeltä Champion Door. Pekka kertoo, että he valmistavat noin viisi ovea viikossa. Yrityksen päätuotteita ovat kangasnosto-ovet, joiden runkorakenteet ovat alumiinia ja terästä. Hän sanoi olevansa “Adhd” ja läheisten mielestä kiireellinen. Champion Doorilla tehdään kaivosteollisuusovia, lentokonehallin ovia, laivatelakkaja satamaovia. Pekka kertoo, että maailmanlaajuisen pandemian seurauksena yrityksen liikevaihto putosi noin Champion Door Järvikylän lahja maailmalle Champion Doorin toimitusjohtaja, Järvikylän oma poika Pekka Hosio. CHAMPION DOOR on perustettu vuonna 1992. Hänen tärkeimmät elämänarvonsa ovat perhe, läheisten terveys, sopu, jaksaminen ja itsestään huolehtiminen. Pekan elämässä parasta juuri nyt on terveys ja se, että tyttärellä on koiranpentu. Ne ovat toimituksessa 2023–2024. Tehdään asiat parhaan taitomme mukaan, ei siirretä vastuuta muille ja uskotaan unelmiimme
Nesteelle halutaan houkutella sekä uusia työntekijöitä että asiakkaita. RISTOLLA ON jatkossakin mielessä kehittämisideoita. Risto harrastaa Golfia, uintia, punttisalia ja koiran kanssa lenkkeilyä. Ja onhan se sitä nytkin. Paikka on hämyinen. Hintatasokin on varsin kohtuullinen. Tunnelma on savuinen, mutta kotoinen. Riston mukaan yrittäjältä vaaditaan pitkäjännitteisyyttä, ja sitä, että asiat eivät tapahdu hetkessä. uusi autopesula, joka valmistui tämän vuoden helmikuussa. Nimi oli tosin Esso. Aikaisemmin on uudistettu baarin puoli ja keittiö. Esso toimi Esso-nimisenä huoltoasemana aina vuoteen 2002 saakka. 08 447758 www.haittamakioy.com www.tulisijamestarit.com. Ristolla on puoliso ja kaksi lasta. Näitä ominaisuuksia Risto odottaa myös työntekijöiltään. Eino Kukkola Aatu Vähäsöyrinki Kasvokkain Risto, Riipe Konttilan kanssa kailijoille ja tietysti palveluja kaikille asiakkaille, jotka haluavat ostaa bensaa ja dieseliä, Risto kertoo. Tulevaisuudessakaan ihmiset eivät selviä ilman huoltoasemapalveluita. Palvelu on myös erittäin ystävällistä ja asiakasmyönteistä. Kuorma-autoja käytettiin hiekan ajoon. Näin aiomme myös tehdä. 7 JÄRVIKYLÄN SANOMAT Eletään vuotta 1963. Riston mielestä “yrittäjän työllä elää hyvin, mutta on varmaan parempiakin bisneksiä.” Nesteelle on tehty paljon uudistuksia. NYKYINEN NESTEEN huoltoasema on moderni, käytännöllinen ja viihtyisä kokonaisuus, josta löytyy kauppa, ruokaravintola ja autokorjaamo. Risto mainostaa uutuuksista myös paikallislehdessä sekä postilaatikkoon jaettavilla mainoksilla. Hän omisti myös kuorma-autoja. Huoltoaseman vanhin työntekijä on työskennellyt huoltoasemalla neljäkymmentä vuotta eli vuodesta 1984 saakka. Nämä ominaisuudet Ristolta löytyvät ja hänestä on kehkeytynyt myös hyvä kuuntelija. Nesteen palveluihin kuuluu auton huoltamista ja pesemistä, ruokaa matNivalan Nesteen toimitusjohtaja Risto Konttila Kruunalla kotiin ja klaavalla Esson baariin Risto on kotoisin Nivalan Järvikylältä. Nesteen vahvuuksia on asiakasystävällisyys, oikea palveluasenne ja innostus. Omien sanojensa mukaan hän ei ollut peruskouluaikoina “mikään varsinainen mallioppilas.” Lempioppiainetta Ristolla ei ollut. Nesteellä on mm. Kun kysyimme, mikä tekee Nesteestä houkuttelevan työpaikan, Risto vastaa, että “hyvä henki ja yhteen hiileen puhaltaminen sekä hieno ympäristö.” p. Nestettä kehitetään aina tarpeen mukaan. Työntekijöitä houkutellaan julkaisemalla Facebook-ilmoitus avoimista työpaikoista. Esson perusti alun perin Nivalan kuorma-autoilijat. Nivalan Nesteellä halutaan haistella uusia tuulia ja pysyä ajan tasalla. Korjaamon puolen työnjälki on huolellista ja siistiä. Hän on käynyt alakoulunsa Järvikylän koululla ja yläkoulun jälkeen hän suoritti Haapajärven kauppaopiston. Nesteen huoltoasema perustettiin siis vuonna 1963. Riston mukaan yrittäjänä olemisen hyvä puoli on, se että kaikki päivät ovat erilaisia ja huoltamon palveluita tarvitaan. Huoltoaseman puolella koulutetaan työntekijät itse, eikä siihen tarvitse erityistä koulutusta. Parasta Nesteessä onkin sen kokonaisuus. Parasta Nesteen huoltamossa Riston mukaan on sen monipuolisuus. Autokorjaamo on pienkorjaamo, jossa tehdään autojen huollot sekä korjataan kaikenlaiset autoissa ilmenevät viat. Uusia asiakkaita houkutellaan niin ikään Facebookin kautta. Vuonna 1965 omistus siirtyi nykyisen omistajan Riston Konttilan isälle Lauri Konttilalle. Baarista löytyy muutama pöytä ja tuoli. Riston motto elämään on: “Kyllä asioilla on tapana suttaantua.” Meille nuorille Risto antaisi neuvoksi: käykää koulut, liikkukaa ja nauttikaa. Esso oli siihen aikaan tärkeä kohtaamispaikka kylän miehille ja naisille. Risto tulee omien sanojensa mukaan hyvin toimeen kaikkien kanssa. Hän asustelee nykyisin kirkonkylällä, eikä ole hetkeen käynyt kotikylällään. Ristosta tuli huoltoasemayrittäjä, koska hän on omien sanojensa mukaan “pienestä pojasta saakka ollut mukana huoltoaseman menossa.” Haapajärvellä käydyn kauppakoulun jälkeen hänestä tulikin huoltoasemayrittäjä isänsä jalanjälkiä seuraten. Bensan ja dieselin lisäksi Nesteellä voi jatkossa kenties ladata myös sähköautoja, mikäli kysyntää riittää. Huonekalut näyttävät mukavan retroilta ja bensatankit ovat kuin kotimaisista 60-luvun leffoista
Elina ei ollut aluksi kiinnostunut opettajan urasta, mutta Eikka-setä patisti Elinaa kouluttautumaan opettajaksi. Listaa on kartuttanut koulumme lukuisat Erasmus-hankkeet. ” Tulin tänne oppiakseni käyttämään koodausta opetuksessani ja seuratakseni tuntejanne. Alicia syntyikin siellä. Nauttikaa jokaisesta minuutista opettajien ja perheidenne kanssa.” Näitä asioita oli kiva kuulla. Tšekkiläiset ovat hänen mukaansa enemmän aktiivisia ja vilkkaampia kuin suomalaiset. Ja sitten vielä se, että syksyllä pääsee keräämään sieniä ja välillä Espanjan vuorille vaeltelemaan. Pojat voivat virkata ja tytöt voivat sahata. Petra oli koulullamme ”Job shadowingissa” eli hän varjosti meidän koulun opettajien työtä. ELINAN MUKAAN hänen työnsä ei ole raskasta. Hän vastasi näin: “Rehtorin työ koostuu vastuullisista tehtävistä, kuten oppilaiden ja henkilökunnan johtamisesta ja hyvinvoinnista huolehtimisesta, budjetin hallinnoinnista sekä yhteistyöstä kotien kanssa. Niin pirtsakalta ja energiseltä Elina näyttää. Petra kertoo ihailevansa, mitä kaikkea suomalaiset oppilaat osaavat tehdä esimerkiksi käsityötunneilla. Pidän monista asioita.” KYSYIMME PETRALTA, mikä on parasta opettajan työssä. Toivon, että mekin voimme ostaa Microbittejä ja EV3 -robotteja ja oppia kuinka rakennetaan ohjelmia ja laitteita niillä.” LOPUKSI KYSYIMME, mitä Petra haluaisi sanoa suomalaisille opettajille ja oppilaille. Tällä hetkellä pienet lastenlapset tuovat valtavasti iloa. Elinan Hietapuolen mummula varmaan vaikutti myös valintaan. MITÄ PETRA haluaisi viedä mukanaan tšekkiläiseen kouluun. Alice Tölli Sara Uusivirta Lilli Tiirikainen Ilona Kukkola Milja Haikara Ikinuori 60-vuotias Rehtori Elina Jussila on toiminut opettajana Järvikylän koululla yli 30 vuotta.. Suomessa rakastan luontoa, sen metsiä ja järviä. Opetusvuosia Järvikylän koulullakin on kertynyt jo yli 30 vuotta. ” Keinuvia hevosia, taitettavia tuoleja, virkattuja koreja, taskulamppuja jne.” Tšekkiläinen systeemi ohjaa oppilaita enemmän teoreettisiksi. Aikaisemmin Elina on käynyt lukion, muutaman viikon laboratoriohoitajakoulua, kunnes vaihtoi opettajankoulutukseen. 8 JÄRVIKYLÄN SANOMAT Petra Plihalova, monistellen palkittu englannin opettajan Tšekistä vieraili Järvikylän koululla maaliskuun lopulla. Petran englannin tunnit olivat loistavia ja ehkä opimme myös näkemään hyviä puolia maastamme sekä koulustamme. Pyysimme Petraa vertailemaan suomalaista ja tšekkiläistä koulujärjestelmää. TAHDOIMME TIETÄÄ, miten Elina kuvailisi rehtorin työtä kolmella lauseella. Ystävällinen ja välitön ilmapiiri koulussa on tärkeämpää kuin mikään muu.” Järvikylän koulun pirteällä ja iloisella opettajalla Elina Jussilalla vauhtia ja virtaa riittää. Minulla on paljon hyviä muistoja ja paljon kerrottavaa.” Venla Kivioja Sylvi Saarimaa Juuso Hosionaho Aatu Vähäsöyrinki Tsekkiläinen englannin opettaja Petra Plihalova on tykästynyt Suomeen ja erityisesti Järvikylän kouluun. Opettajat kertovat oppilailleen mitä tehdä ja antavat materiaalin ja oppilaat ryhtyvät töihin. Elina kertoo käyneensä 30 eri maassa. Elina pitää työstään. Elinan motto elämään on: “Vierivä kivi ei sammaloidu ja puolukoilla pötkii pitkälle.” Ja jos vastustaa, hän ajattelee, että asioilla on tapana järjestyä. Näin Petra vastaa: ” Opettajan työ ei ole tylsää. Elina sanoi näin: “Lukekaa kirjoja, älkää tehkö läksyjä hutaisemalla, totelkaa opettajaa, muistakaa hyvät käytöstavat, älkää räplätkö liikaa puhelinta ja menkää ajoissa nukkumaan.” NÄIN ÄITIENPÄIVÄN aikaan Elina miettii myös perhettään ja äitiyttään. He kysyvät apua vain, jos tarvitsevat sitä. Elina oli viime lomallaan Hauhon mökillä. Kysyimme Elinalta, mitä hän haluaisi antaa ohjeeksi tämän ajan alakoululaisille. Ystävällinen ja välitön ilmapiiri koulussa on tärkeämpää kuin mikään muu. Elina valmistui opettajaksi vuonna 1986. Hän sanoi opettajille näin: ” Antakaa mennä. Tahdoimme tietää, kuinka hyvä Elina on kielissä. Elina vastasi näin: “Lapset ovat tuoneet elämääni merkityksen”. Hän valitsi juuri Järvikylän koulun, koska hän taisi aavistaa, että täällä on reippaita ja mukavia oppilaita. Elinan perhe on ollut aina tukena hänen opettaja uransa aikana, koskaan he eivät ole toppuuttaneet. Elinan parasta elämässä ovat oma lapsuudenkoti, Esa ja lapset, lasten perheet, ystävät, mahtavat työkaverit, työ ja sukulaiset. Elinan perhe mökkeilee paljon. Sain uusia ideoita opettamiseeni ja sain uusia materiaaleja sekä opin käyttämään niitä. Siitä ajasta hän on ollut rehtorina 15 vuotta. Pitäkää lapsia sylissä, laittakaa puhelin pois, kun olette lasten kanssa ja kysykää koululaisilta, miten koulupäivä meni ja muitakin heidän kuulumisiaan.” Kysyimme Elinalta, mikä on parasta siinä, että lapset ovat kasvaneet jo isoiksi, Elina vastasi näin: “He ovat nyt kuin parhaita ystäviä minulle.” Elina kertoo, että heidän perheensä asui vuoden Espanjassa, kun lapset olivat pieniä. Pitkän Järvikylällä vietetyn opettajan uran lisäksi Elina on myös tehnyt kanttorin sijaisuuksia. Hän vastasi näin: “Tulen toimeen englannilla ja osaan jonkun verran espanjaa. Omat lapset ovat tuoneet kosketuspintaa opettajan työhön. Elinan oma mielipide siitä, että hän täytti 60 vuotta kuuluu näin: ”Hymyilyttää. Suomalaiset oppilaat ovat Petran mielestä myös rauhallisempia. Suomalaisille oppilaille annetaan myös enemmän vastuuta töistään. ”Antakaa mennä. He oppivat itsenäisiksi. Elinan lapset ovat jo aikuisia ja muuttaneet pois kotoa. Rehtori vastaa siitä, että oppilaat saavat laadukasta opetusta turvallisessa oppimisympäristössä. Hänelle vahvistui käsitys, että suomalainen koulu on rento ja välitön, lapset työskentelevät itsenäisesti ja he ovat rauhallisia. ” Tämä on kuudes kertani Suomessa.” Mikä saa Petran tulemaan Järvikylän koululle aina vain uudestaan ja uudestaan. Ihmiset Suomessa ovat myös hyvin ystävällisiä. Ei ihan heti uskoisi, että mittarissa on jo 60 vuotta. Olen todella ylpeä, että saan olla teidän opettajien ystävä.” Meille oppilaille Petra halusi sanoa: ” Ette ehkä tiedosta sitä, mutta te elätte parhaita vuosia elämässänne. ELINA KERTOO, että opettajalta vaaditaan: “Organisointikykyä, joustavuutta, huumorintajua, vastuuntuntoa, kärsivällisyyttä, lehmän hermoja, kykyä nähdä kokonaisuuksia sekä kiinnostusta elinikäiseen oppimiseen.” Hyvästä opettajasta kysyttäessä Elina kertoi, että ei ole olemassa yhtä hyvän opettajan määritelmää ja listaa ominaisuuksista vaan on hyvinkin erilaisia hyviä opettajia. Opettajat ovat ystävällisiä ja auttavaisia ja kaikki haluavat huolehtia terveellisistä elämäntavoista. Teette upeaa työtä. ”Aion nukkua, koska saavumme myöhään yöllä. Tuntuu vähän siltä, että nytkö jo, mutta samalla olen kiitollinen tähänastisesta.” Elina toivoo, että hänellä riittäisi vielä kauan intoa ja voimia työhön ja terveyttä. Nuorille äideille Elina antaisi neuvoksi sen, että: “Laulakaa ja lukekaa lapsille, pienimmille satuja ja koululaisille kirjoja. Jokainen lapsi on erilainen ja jokainen tunti on erilainen.” Petra on opettanut 25 vuotta, eikä hän haikaile muille aloille. Montako kertaa olet ollut Suomessa. ” Pidän koulunne ilmapiiristä. Seuraavana päivänä kirjoitan artikkelin Suomesta ja suomalaisesta koulusta koulumme webbisivuille sekä sanomalehteen. Se on rauhallinen, rento ja ystävällinen. Parhaimmat onnittelut 60-vuotiaalle Elinalle ja onnea myös äitienpäivän johdosta. Tämä oli yksi elämän ainutlaatuisimmista vuosista. Rehtori katsoo kokonaisuuksia ja pitää huolta koulun kehittämisestä.” Elinan mielestä Järvikylän koululla on rentoa ja kivaa työskennellä, kun siellä nauretaan ja lauletaan paljon. Ainoastaan Alicia on kotona ja käy lukiota. Teette upeaa työtä. Elina nollaa työpäivänsä käymällä sauvakävelyllä sekä virkkaamalla ja kutomalla. Me oppilaat puolestaan kuvailemme Elinaa näin: “Elina-ope on reilu, mukava, huumorintajuinen, idearikas ja energinen. Hänen mielestään koululla on parasta juuri sen ilmapiiri. Rakastan myös saunaa. Me teemme asioita enemmän opettajan johdolla ja kontrolloimme oppilaita enemmän. Elina haluaisi opetella myös hepreaa.” Wau! Se ei olekaan mikään helppo kieli. Työkaverit kuvaavat Elinaa empaattiseksi, rennoksi ja kokonaisuuksia hahmottavaksi huipuksi esimieheksi. Kysyimme Petralta, mitä hän aikoo tehdä ensimmäiseksi, kun hän menee kotiin. Kysyimme Elinalta, mikä äitinä olemisessa on kaikkein mukavinta. Petran mielestä suomalaiset oppilaat oppivat enemmän käytännönläheisiksi kuin tšekkiläiset. Tätä ei olekaan vaikea uskoa
Henna kertoo, että Järvikylällä on hyvät liikuntamahdollisuudet ja hyvät hiihtoladut. Kysyimme Jalolta, löytyisikö tarinoita vielä toiseen kirjaan ja hän vastasi: “Ei löydy, on vain yksi elämä.” JALON MIELESTÄ koko kirja on mukava ja hänellä ei ollut vaikeutta valikoida tapahtumia kirjaansa. Henna muutti Nivalaan miehensä Juha Hosionahon perässä kesällä 2020. Hänen mielestään Järvikylällä on hyvät mahdollisuudet hiihtämiseen, lenkkeilyyn, metsästykseen. Hän on asunut Nivalassa kuusi vuotta. Hän asuu siellä miehensä Jarmo Hosionahon, kahden oman lapsensa ja miehensä kahden lapsen kanssa. Hän kertoo myös, että Järvikylällä on hyvät lenkkipolut ja retkeilymahdollisuudet. Pia-Johanna haaveili Lappiin muutosta, mutta sitten tulikin muutto Nivalaan. Ihmiset ovat olleet ystävällisiä ja naapurit auttavaisia. Tekniikan kehitys on ollut huimaa. Hän tekee paljon etätyötä. Henna kertoo naureskellen, että Nivalassa on ollut parasta tasaiset maastot, ei ole mäkiä ja vaaroja ylitettävänä. Pia-Johanna kehuu vuolaasti Järvikylän kylää. Hennan vanhin lapsi käy Järvikylän koulua. Kirjailija ja eläkeläinen. Parasta Hennan mielestä Nivalan luonnossa ovat sienimetsät ja retkeilypaikat. Jalo on täyttänyt 82 vuotta ja hän on ollut eläkkeellä 21 vuotta. Hänen mielestään Nivalassa on ollut parasta se, kun on helppo harrastaa erilaisia lajeja sekä täällä on voinut aloittaa metsästysharrastuksen. Ilona Kukkola Lilli Tiirikainen Alice Tölli Sara Uusivirta Milja Haikara Henna Hosionaho on kotoisin Sotkamosta. Hän halusi, että hänen lapsensa, lapsenlapsensa ja sukulaisensa pystyisivät tutustumaan tarkemmin hänen elämäänsä. Nivalaan muuton jälkeen he ovat aloittaneet uuden harrastuksen uinnin ja retkeilyn merkeissä. Hänen lapsuudenperheensä asuu Vuokatissa ja hän käy siellä lähes joka kuukausi. Jos jotain kärhämää on, niin siihen puututaan heti, kun asia tulee opettajien tietoon. Jalo Vähäsöyrinki ei ole ikinä haaveillut kirjailijan työstä, mutta eläkkeellä häntä alkoi kiinnostamaan oman kirjan kirjoittaminen. Jalo harrastaa kirjoittamisen lisäksi uimista, leipomista, penkkiurheilua ja Juttutuvalla käymistä. Henna kertoo omasta työstään sen, että se on kivaa, monipuolista ja haastavaa. Tässä ajassa häntä huolestuttaa eniten Ukrainan ja Kiinan tilanne. Kylältä löytyy myös yhteishenkeä, joka näkyy mainiosti kylällä järjestettävissä tapahtumissa. Henna kertoo, että Järvikylän koulun parhaita puolia on se, että koulu on pieni kyläkoulu ja kotiin ei ole ainakaan välittynyt, että siellä kiusattaisiin. Hiihtämiseen on hyvät ladut ja niitä on pidetty erinomaisessa kunnossa tänä talvena. Järvikylällä on ystävällisiä ihmisiä ja naapurit ovat ystävällisiä. Hennan perheeseen kuuluu hänen miehensä ja kolme lasta. Jalo kertoo, että hänen mielestään kirjan mielenkiintoisin tapahtuma on se “kö päähenkilö mennee naimisiin ja perustaa perheen, sekä tekee monenlaisia työhommia.” Meidän korviimme kuulostaa siis siltä, että kirjasta tulee vahvasti esille eletyn arjen koko kirjo. Jalo Vähäsöyringin elämänkertakirja kertoo hänen lapsuudestaan ja elämästään aina tähän päivään saakka. Erityisen kaunis paikka on Aurinkoladun nevat Vinnurvassa. Nivalassa on mainiota myös suomaisemat ja luonnon yllättävät paikat. Ikävintä oli taas yhdellä sormella kirjoittaminen tietokoneella. Henna Hosionaho työskentelee MPY Yrityspalveluissa, jossa hän huolehtii asiakkaiden ICT-ympäristöjen toiminnasta sekä ylläpitoja kehitystehtävistä. Uikossa perhe käy viikoittain ja makkaranpaistoretkillä melkein joka pyhä. Jalo kertoo meille, mikä on hänen mielestään tärkeintä elämässä. Jalon mielestä suurin muutos tässä ajassa verrattuna omaan nuoruuteen, on se, että kaikki käy koneilla. Nivalassa on ollut kiva ilmapiiri, mutta koronan jälkeen ihmiset ovat pysyneet kotonaan, niin ei ole Henna tavannut niin paljoa ihmisiä. Henna haluaisi Järvikylän koululle makkaranpaistopaikan ja uudistusta piha-alueeseen. Hänen mielestään Järvikylän ihmisissä on parasta se, että kaikki tervehtivät ja täällä on hyvä yhteishenki. Hän on jatkanut samaa työtä Nivalaan muuttamisen jälkeen. Ulkokuntalaisille Pia-Johanna kertoisi erityisesti Järvikylän huipusta koulusta. Tapasimme nykyään Järvikylällä asuvat Pia-Johanna Tiirikaisen ja Henna Hosionahon. Pia-Johanna kertoo, että Järvikylällä on aktiivinen vanhempainyhdistys. Jalo on kuulunut paikalliseen hirviporukkaan jo 40 vuotta. Hänen mielestään Järvikylän koulu on aktiivinen, monipuolinen ja turvallinen. Hän oli selvästi ylpeä kylän vanhimman miehen roolista. Hennasta on ollut kiva asua Nivalassa, mutta hän kaipaa Vuokatista lapsuudenperhettään ja ystäviä. KUN ON muuttanut pienestä kunnasta ihan uudelle asuinalueelle, oli kiva, kun lapset pääsivät pieneen kyläkouluun. Ulkopaikkakuntalaisille hän kertoisi Nivalasta, että Nivala on aika samanlainen kuin Vuokatti. Pia-Johanna on tyytyväinen Nivalaan asettumisestaan. Henna kertoo saaneensa Järvikylältä kavereita. Jalon aikaan koulussa ei ollut kirjoitustai tietokoneita, eikä näppistaituriohjelmia. Henna kertoo myös, että täällä on hyvät retkeilymahdollisuudet ja loistavat lenkkipolut. Jalolla kesti noin vuoden kirjoittaa hänen hauska ja mielenkiintoinen elämänkertansa. Järvikylällä ja Nivalassa on hyvät retkeilymahdollisuudet. Ulkonäöstä päätellen ei kyllä uskoisi, että vuosia on kertynyt kylän vanhimman verran. Moni vanhus varmasti pelkää yksin jäämistä. PiaJohanna pyrkii käymään edellisellä paikkakunnallaan ainakin kerran kuussa sekä loma-aikoina. Pia-Johannalla oli alussa hankalaa muuttaa Nivalaan, koska hän ei tuntenut ketään. Jalo on leipomisen suhteen melkoinen mestari, häneltä onnistuu niin pullien, rieskan, piirakoiden kuin pikkuleipienkin teko. Järvikylälle “junan tuomat” Kun tulimme sisään viehättävän näköiseen keltaiseen puutaloon, meitä oli vastassa leppoisasti ja ystävällisesti hymyilevä Jalo Vähäsöyrinki. Henna kertoo, että Järvikylällä voi harrastaa pyöräilyä sekä talvella että kesällä. Jalon lempikirja on Päätalon kirjat. Esimerkiksi Hiidenkallio Sarjankylällä oli yllättävä, mutta mahtava näky. Hänen mielestään Järvikylän koulu on turvallinen, mutta tie ei niinkään. ”Se on henkilökohtainen usko ja se, että pysyy väleissä ihmisten kanssa, eikä tarvitse jäädä yksin.” Meistä tämä oli liikuttavaa. Henna kuvailee tämän kylän henkeä avoimena ja mukavana. Ehdimme juuri ja juuri istua alas, kun Jalo Vähäsöyrinki kertoi, hän on tämän kylän “vanahin mies”. Koulun kehittämisideaksi Pia-Johanna toivoo Järvikylän koululle laavua. Jalo seuraa uutisia ja aikaansa. Rautalammilla asuessaan Pia-Johanna oli perhepäivähoitaja. Kirjan julkaisemisen jälkeen Jalo on saanut ihmisiltä ainoastaan positiivista palautetta. Pia-Johannasta on ollut kiva tutustua uusiin ihmisiin ja saada uusia ystäviä. Keltaisen talon kirjailijan elämää Järvikylän asukas Pia-Johanna Tiirikainen on tuonut kylälle savolaista lupsakkuutta.. Tapahtumien myötä hänelle on tullut uusi nimikin: Touhuntäti. Ennen hän teki töitä Kajaaniin ja vuosi sitten vaihtoi työpaikkaa Ylivieskaan. Meille lapsille ja nuorille Jalo haluaa antaa neuvon: “Menkää rehellisesti eteenpäin.” Peppi Kaarlela Sylvi Saarimaa Venla Kivioja Järvikylän kylän vanhin ja esikoiskirjailija Jalo Vähäsöyrinki. 9 JÄRVIKYLÄN SANOMAT Meillä toimittajilla oli ilo päästä tutustumaan muualta meidän kylällemme muuttaneisiin ihmisiin. Pia-Johannan mielestä Nivalassa on ollut mukava ilmapiiri. Hän kaipaa edellisestä asuinpaikastaan ystäviä, perhettään ja Savon luontoa. Miten Jalosta tuli kirjailija. PIA-JOHANNA Tiirikainen asuu idyllisen näköisessä, mansardikattoisessa puutalossa keskellä Järvikylää. Kirjan kirjoittamisessa oli mukavinta, kun sai kuulla omalta edesmenneeltä vaimoltaan Tellervolta positiivista palautetta. Hennan mielestä Järvikylällä on turvallista asua. Kysyimme Jalolta, mikä kirjoittamisessa kiehtoo ja hän vastasi näin: ”Saa muistella elettyä elämää.” Mukavinta kirjailijan työssä on se, että tulosta syntyy. Jalo kertoo lukevansa ja kuuntelevansa paljon kirjoja. Pia-Johanna muutti Nivalaan kahden lapsensa kanssa PohjoisSavosta toukokuussa 2017. SAIMME TAVATA myös Henna Hosionahon, joka muutti Nivalaan Sotkamosta, Vuokatista. JALO KERTOO, että kirjojen kuuntelu auttaa kirjoittamisessa ja lauseiden muodostamisessa
Kotikankaan tilan 313 naudasta 145 on lypsylehmiä ja 45 on sonneja ja loput ovat nuorta karjaa. “Haasteellista on, mutta näiden haasteiden kanssa pärjää”, Mika ja Juho tuumaavat. Veikko Kivioja Onni Somero Veeti Päivärinta Kotikankaan tilan omistajat Mika ja Juho Kivioja. Ilmalämpöpumpulla säästää noin 30–40 prosenttia sähköstä ja rahallisesti se tarkoittaa jopa vajaan 1000 euron säästöä nykyisillä sähkön hinnoilla vuodessa, mikäli talo on sähkölämmitteinen. Mauno Salmela Aukusti Konttila Arttu Jylhä-Ollila Mikko Koskela Juuso Hosionaho Juha Kantola on opettaja ja yrittäjä. Ne nuoret, joita maanviljelys kiinnostaa, voisivat mennä innokkaasti maatilalle tutustumaan. “Kävin asentajan koulutuksen ja sain Tukesilta viralliset luvat kylmälaitteiden asentamiseen ja yrityksen perustamiseen.” Juha huomasi pian, että se oli todella hyödyllinen laite, koska sillä pystyi selvästi säästämään sähköä. MAATILALLA EI ole suoramyyntiä. Koko prosessiin kuuluu ulkolämpötilasta riippuen parhaimmillaan noin viidesosa sähköä sisälle siirrettyyn lämpöenergiaan verrattuna.” ILMALÄMPÖPUMPPU ON ekologinen tapa lämmittää, koska se käyttää ilmassa olevaa lämpöenergiaa. Vuosien varrella tila on muuttunut aika paljon, koneet ovat uudistuneet, maidontuotanto on tehostunut sekä tila ja pellot ovat suurentuneet. Maatilan viimeaikainen remontti on muuttanut tilaa täysin. Tila on kulkeutunut sukupolvelta toiselle jo neljässä sukupolvessa. Otetaan siis selvää. Vieressä lapset Nella ja Helmiina. TULEVAISUUDEN SUUNNITELMIKSI Kiviojat kertovat vanhan navetan remontoinnin ja koneiden huoltamisen. “Minua motivoi se, että saan asiakkailta hyvää palautetta. Juha on perustanut ilmalämpöpumppujen asennusfirman kesällä 2022. Eläinten parissa on mukava tehdä töitä ja jos kehittää jotain maatilan osa-aluetta, niin senkin näkee. Projekti lähti uteliaisuudesta liikkeelle, kun hän päätti asentaa itselleen ilmalämpöpumpun. KAIKEN TYÖNTEON lomassa Kiviojan perheellä on aikaa harrastuksiinkin. Jotkut eläimet menevät teurastamolle ja Snellmanin kautta kauppaan. Maito menee meijeriin. Kotikankaan tilalla kiinnitetty huomiota myös ympäristönsuojeluun. Kiviojan perheen tärkeät arvot ovat: Perhe, työhyvinvointi, terveys, eläinten hyvinvointi ja se, että on mukavaa töissä. Asemalypsystä siirryttiin robottilypsyyn, ruokinta muuttui aperuokintaan, lehmien tilat muuttuivat ja vasikoille tuli kokonaan uudet tilat. Ympäristövaatimukset ovat muuttaneet viljelyä. Yksi maatilan hoidon huonoista puolista on se, että siihen menee niin paljon aikaa. Käytännössä kaksi vuotta Kotikankaan tila on ollut heidän omistuksessaan oleva osakeyhtiö. Kiviojat sanovat, että maatilan hoidossa on parasta se, että työn jäljen näkee konkreettisesti. Laitteen asentaminen vaatii kärsivällisyyttä ja tietyllä tavalla pitää olla myös teknistä kiinnostusta ja taitoa. Maatilalla tehdään itse useimmat työt, mutta esimerkiksi lietteen siirto ja siemennys on ulkoistettu. Eläinten ja viljelysmaiden hoitamisen rahallista arvoa on vaikea arvioida, kun kustannukset ovat nousseet yli puolella. Eläinmäärät muuttuvat koko ajan. Tilalla tehdään töitä noin 10–15 tuntia päivässä. ASENTAJAN TYÖSTÄ hän kertoo, että se on ihan erilaista kuin opettajan työ. Kotikankaan tilan elämää Juha Kantola on meille toimittajille varsin tuttu henkilö. Vaikka tiedämme paljon opettaja Juha Kantolasta, emme kuitenkaan tiedä juuri mitään ilmalämpöpumppujen asentaja Juha Kantolasta. Tällä hetkellä maatilan hoidosta ei jää kovin paljon vapaa-aikaa. Sekä Juhon, että Mikan perheeseen kuuluu kolme lasta ja vaimo. Ilmalämpöpumpuille on ollut kysyntää ihan sopivasti. Juhan firman nimi JiiKoo ilmalämpö ja se toimii täyden palvelun periaatteella eli samasta paikasta voi ostaa haluamansa ilmalämpöpumpun asennettuna. Ilmalämpöpumpun viilentävä ominaisuus kesähelteillä lisäsi myös laitteen hyötyä. Kysyimme, paljonko maatilan hoidolla on mahdollista tienata palkkaa. Työnteko ei itsessään ole raskasta, mutta työpäivät ovat pitkiä. Ilmalämpöpumppu maksaa itsensä takaisin suhteellisen nopeasti nykyisillä energian hinnoilla. Lannan levitykseen, vesistörajoihin ja avo-ojiin on tiettyjä ehtoja ja vaatimuksia. Kiviojan perheessä yritetään kuitenkin jakaa työntekoa niin, että maatilan moninaisten töiden lisäksi jäisi myös vähän vapaa-aikaa perheen kanssa. Tilan kaikilla lehmillä on nimet ja niitä kutsutaan nimeltä päivittäin. Juha Kantola ja JiiKoo ilmalämpö. Maatilalla syntyy myös paljon kustannuksia. Myös hevosilla ja vuohilla on nimet. Jaakolanrannassa sijaitsevalle toiselle tilalle pitäisi saada sonneja. HEILLÄ ON peltoja kaiken kaikkiaan noin 190 hehtaaria, joista omia peltoja noin 110 hehtaaria. Nimiä ovat esimerkiksi: Pipsa, Rentukka, Olivia, Olga, Jupsu ja Toive. Kiviojat kertovat, että rankinta maatilan hoidossa on henkinen jaksaminen ja työstä aiheutuva stressi. MIKA JA JUHO Kivioja ovat jo pienestä asti aikoneet jatkaa vanhempien maatilaa. Nyt vanhempien Jyrkin ja Annamarin tilaa jatkavat pojat Juho ja Mika. Maatilan hoidossa tarvitsee monenlaisia ominaisuuksia, kuten omatoimisuutta ja rohkeutta. Kun lehmiä hoitaa hyvin, maitoa tulee myös huomattavasti enemmän. Kiviojan tilalla panostetaan tulevaisuuteen ja eläinten hyvinvointiin. Esimerkiksi sähkön hinta, rehukustannukset, polttoaineet ja apulannat. Ilmalämpöpumpun toiminnasta Juha innostuu antamaan seuraavanlaisen selostuksen: ”Ilmalämpöpumpussa kylmäaine kiertää ulkoyksiköstä sisäyksikköön ja takaisin muuttaen välillä olomuotoaan. Ilmalämpöpumppujen asentamisessa parasta on se, että onnistuu saamaan laitteen toimimaan ja että siitä on hyötyä käyttäjälleen.” Ilmalämpöpumppujen asentamisessa menee noin kuudesta kahdeksaan tuntia. Tilan omistavat Jyrki ja Annamari Kivioja sekä Juho Kivioja ja Mika Kivioja. ”Tässä hommassa tarvitaan kärsivällisyyttä ja tarkkuutta, koska esim. Ei oikeastaan ole sellaista asiaa, jonka hinta ei olisi noussut. Aina tarvitsee uusia maanviljelijöitä. Ainakin, jos tekee isoja muutoksia. Korona ei ole vaikuttanut yritykseen kovin paljon, mutta poissaoloja on ollut sairastumisten takia. JUHA ASENTAA eniten Panasonic, Mitsubishi, Electric ja Hitachi -merkkisiä ilmalämpöpumppuja, mutta jos asiakas haluaa, hän voi asentaa jonkun muunkin merkkisen. Harrastuksia ovat esimerkiksi jalkapallo, moottorikelkkailu ja metsästys. Juhan asiakkaat ovat olleet erittäin mukavia. putkiliitokset pitää onnistua täydellisesti ja jos liitokset epäonnistuvat, niin koko homma menee pieleen”, Juha kertoo. Noin 30 hehtaaria on vuokrapeltoja ja lisäksi on n.50 hehtaaria sopimuspeltoja, joista kerätään esimerkiksi rehua. Kiviojat kertovat, ettei maatilan hoitaminen ole kovin vaikeaa, mutta siinä saa tehdä todella paljon töitä, että se on taloudellisesti kannattavaa. Maaseutuyrittäjäkoulu Haapajärvellä olisi hyvä käydä ennen maatilan hoidon aloitusta. 10 JÄRVIKYLÄN SANOMAT Pidisjärven kauniissa rantamaisemissa, vain vähän matkan päässä Järvikylän koululta sijaitsee perinteikäs Kotikankaan tila. Kiviojat sanovat, että maatilan hoidolla tienaamista on vaikea arvioida, mutta ehkä se on noin parituhatta euroa kuussa. Asentajan työn parhaita puolia on, että siinä näkee heti työn jäljen, ja se rentouttaa. Eläinten hyvinvointiin panostetaan tosi paljon ja on tärkeää, että eläimillä on aina laadukasta ruokaa, juomaa, puhtaat pedit, ja huolehditaan, ettei mitään vahinkoa pääsisi tapahtumaan. Ei muuta kuin kyselemään tarjouksia Juhalta. Ihan niin kuin opettajan työssä, asentajankin työssä pitää tulla hyvin ihmisten kanssa toimeen. Kysyttäessä, mikä asentajan työssä on jännittävintä hän kertoo, että ulkoseinän läpivientireiän poraaminen tahtoo aina lievästi jännittämään, koska aina ei voi varma, onko seinän sisällä vesitai sähköjohtoja. Juha tekee asennustyötään iltaisin ja viikonloppuisin sekä loma-aikoinaan
050-466 5264 R N D Nivalan Autoasennus Oy Veikonväylä 2, 85500 Nivala P. Anna on työskennellyt Halpa-Hallissa 16 vuotta ja aikoo tehdä sitä niin kauan, että keksisi, mitä tekee isona. Nivalan Halpa-Hallin työyhteisö on hyvä ja Kaisan sanoin: “Täällä on loistava ilmapiiri.” Kaisa Olkkolalla on johdettavanaan 32 työntekijää, joista osa on perhevapaalla. ”Täällä on loistava ilmapiiri” Kaisa Olkkola on työskennellyt Nivalan Halpa-Hallin myymäläpäällikkönä toukokuusta 2022. Hänestä Halpa-Hallissa on hyvä ja monipuolinen valikoima. “Pystymme vaikuttamaan tuotteiden esillepanoon jonkin verran.” Halpa-Hallista myydään asiakkaille eniten elintarvikkeita. Peppi Kaarlela Sylvi Saarimaa Venla Kivioja Anna Päivärinta on työskennellyt Halpa-Hallissa 16 vuotta ja nauttii työstään. “Se tuntui oikealta”, Kaisa kertoo. “Kärsimys” kannatti, koska lopputulos oli kerrassaan huikaiseva: Kauppa on valoisa ja avara, tuotteet ovat hyvin esillä. Meidät ottaa vastaan iloinen ja hymyilevä Kaisa. 050-466 5264 R N D Määräaikaishuollot Jakohihnan vaihdot Autosähkötyöt 3D-pyöränsuuntaukset Ilmastointihuollot Automaattivaihteistojen huuhtelut ja öljynvaihdot Jarruja alustatyöt Katsastuspalvelu Sijaisauto Nivalan Autoasennus Oy Veikonväylä 2, 85500 Nivala • Puh. Iiriksen mielestä remontin jälkeen Halpa-Halli on hyvä ja selkeä. Anna on opiskellut merkonomiksi. ASIAKKAAT OVAT piristäviä. Annalla on viisi lasta, perheeseen kuuluu myös puoliso ja hänen lapsensa. Anna harrastaa kutomista, lenkkeilyä ja kuntosalia. Astumme Halpa-Hallin ovesta sisään ja etsimme myyjän, joka ohjeistaa meidät myymäläpäällikkö Kaisa Olkkolan työhuoneeseen. Kaiken Kaikkiaan Iiris vaikutti olevan hyvin tyytyväinen Nivalan Halpa-Halliin, sen muuttuneeseen ilmeeseen ja tuotevalikoimaan. Kaisa kehottaakin asiakkaita antamaan palautetta tuotteista ja tuotteiden esillepanosta Meillä oli ilo haastatella myös myyjää, Anna Päivärintaa, joka on kotoisin Järvikylältä. 050-466 5264 R N D Määräaikaishuollot Jakohihnan vaihdot Autosähkötyöt 3D-pyöränsuuntaukset Ilmastointihuollot Automaattivaihteistojen huuhtelut ja öljynvaihdot Jarruja alustatyöt Katsastuspalvelu Sijaisauto Nivalan Autoasennus Oy Veikonväylä 2, 85500 Nivala • Puh. Etsittyämme jonkin aikaa, löysimme ystävällisen Iiris Huttulan, joka on kotoisin Nivalasta. 050 466 5264 Määräaikaishuollot Jakohihnan vaihdot Autosähkötyöt Jarruja alustatyöt Katsastuspalvelu Sijaisauto 3D-pyöränsuuntaukset Ilmastointihuollot Automaattivaihteistojen huuhtelut ja öljynvaihdot Määräaikaishuollot Jakohihnan vaihdot Autosähkötyöt 3D-pyöränsuuntaukset Ilmastointihuollot Automaattivaihteistojen huuhtelut ja öljynvaihdot Jarruja alustatyöt Katsastuspalvelu Sijaisauto Nivalan Autoasennus Oy Veikonväylä 2, 85500 Nivala • Puh. Halpa-Hallin myyjät ovat hymyileviä ja ystävällisiä. Iiris Huttulan mielestä Nivalan Halpa-Hallissa on iloista ja hyvää palvelua.. 050-466 5264 R N D Määräaikaishuollot Jakohihnan vaihdot Autosähkötyöt 3D-pyöränsuuntaukset Ilmastointihuollot Automaattivaihteistojen huuhtelut ja öljynvaihdot Jarruja alustatyöt Katsastuspalvelu Sijaisauto Nivalan Autoasennus Oy Veikonväylä 2, 85500 Nivala • Puh. Halpa-Halli ketjuilla on meneillään ”konseptit kuntoon” myymälä uudistukset. Myös asiakkaat ovat intoutuneet antamaan rutkasti myönteistä palautetta remontin lopputuloksesta. ”Kiva, kun tuotteet vaihtuvat välillä ja tulee hyvin uusia juttuja”, Iiris toteaa. Kaisa pyrkii ottamaan toiveet ylös ja välittämään ne Kokkolaan. IIRIS ASIOI Halpa-Hallissa noin kerran viikossa. HALUSIN MYÖS nähdä esimiestyötä ja kaupanalaa vähän laajemminkin ja lopulta hain Nivalassa auki ollutta tointa. Nivalaan uudistettiin samalla LVI-laitteet, kylmäkalusteet ja valot nykyaikaistettiin led-valoiksi. On mukava tehdä uutta ja tykkään kaaoksesta.” Toimittajaryhmämme mielestä, mutta myös Annan mielestä, Halpa-Hallin uudet tilat ovat avarat ja toimivat. Jos Nivalan Halpa-Halli saisi laajentaa valikoimaansa, olisi kysyntää erityisesti avantouintivälineille ja erätarvikkeille. ”Otan toiveet ylös, mutta aika pitkälle ne määrätään Kokkolasta”, Anna kertoo. TUOTTEET ON saatu paremmin esille viime syksyn remontin myötä. 050-466 5264 R N D Rentua jumienpoistua Lihas akomo.fi T 30.6.2021 Forest Trainers logo small.jpg https://drive.google.com/file/d/1_eciflTWfT8-YfBopM8rwefYPaNbJqtE/view 1/1 Toimitusryhmäämme hieman jännittää. Jännityksemme hälvenee samantien. Kysyimme, onko kaupassa vaikea löytää jotain tiettyjä juttuja, kun tavarat ovat vaihtaneet paikkaa. 050-466 5264 R N D Määräaikaishuollot Jakohihnan vaihdot Autosähkötyöt 3D-pyöränsuuntaukset Ilmastointihuollot Automaattivaihteistojen huuhtelut ja öljynvaihdot Jarruja alustatyöt Katsastuspalvelu Sijaisauto Nivalan Autoasennus Oy Veikonväylä 2, 85500 Nivala • Puh. Anna kannustaa meitä nuoria, jotka haaveilevat myyjän työstä seuraavasti: ”Työ on monipuolinen ja sosiaalinen, työssä tapaa uusia ja mukavia ihmisiä.” Kun olimme haastatelleet ihanaa Annaa, suuntasimme toimittajaryhmän kanssa etsimään haastateltavaa asiakasta. 11 JÄRVIKYLÄN SANOMAT Teollisuustie 1 85500 Nivala www.konevaruste.com 0400 410 036 (08) 442 111 Määräaikaishuollot Jakohihnan vaihdot Autosähkötyöt 3D-pyöränsuuntaukset Ilmastointihuollot Automaattivaihteistojen huuhtelut ja öljynvaihdot Jarruja alustatyöt Katsastuspalvelu Sijaisauto Nivalan Autoasennus Oy Veikonväylä 2, 85500 Nivala • Puh. Se on mukavaa, että välillä tulee uutta. Remontin aikana työnteko sujui pääsääntöisesti hyvin. Mikäs sen mukavampaa kuin asioida tällaisessa kaupassa. Halpa-Halli on keskittänyt tuotteet perustuotteisiin, mutta mahdollisuuksien mukaan pyrimme hankkimaan myös erikoistuotteita. Annan peruspäivä kestää noin seitsemän ja puoli tuntia. Anna vastaa oitis, että “asiakaspalvelu sekä kaudenvaihto.” Kiinnostavinta tässä työssä on asiakaskontakti ja myös työn vaihtelevuus. 050-466 5264 R N D Määräaikaishuollot Jakohihnan vaihdot Autosähkötyöt 3D-pyöränsuuntaukset Ilmastointihuollot Automaattivaihteistojen huuhtelut ja öljynvaihdot Jarruja alustatyöt Katsastuspalvelu Sijaisauto Nivalan Autoasennus Oy Veikonväylä 2, 85500 Nivala • Puh. “Ei ollut. Hän leikki jo pienenä kauppaleikkejä pikkusiskonsa kanssa, ja siitä lähti varmaan innostus myös kaupanalan töihin. Kaisa Olkkolaa on myös aina kiinnostanut Halpa-Halli työympäristönä. 050-466 5264 R N D Määräaikaishuollot Jakohihnan vaihdot Autosähkötyöt 3D-pyöränsuuntaukset Ilmastointihuollot Automaattivaihteistojen huuhtelut ja öljynvaihdot Jarruja alustatyöt Katsastuspalvelu Sijaisauto Nivalan Autoasennus Oy Veikonväylä 2, 85500 Nivala • Puh. Kysyimme, oliko remontin aikana vaikea tehdä töitä. Kysyimme Iirikseltä, onko täällä hyvää palvelua ja tähän Iiris vastaa: ”On, iloista ja hyvää palvelua.” Kehittämisideaksi Iiris ehdottaa lisää naistenvaatteita. Ennen Nivalan Halpa-Halliin tuloaan Kaisa on toiminut myymäläpäällikkönä Haapajärven ABCmyymälässä. Ikävintä ovat paperityöt. Täysin itsenäisiä päätöksiä ei tehdä Nivalassa, vaan ohjeet tulevat suurimmalta osalta Kokkolasta. Kaisa Olkkola on opiskellut liiketalouden merkonomiksi ja hänellä on myös kaupanalan esimiesammattitutkinto. Kaisa ei epäröinyt hetkeäkään, etteikö hakisi sitä paikkaa. “Asiakkaat ja työkaverit ovat parhaita”, Anna toteaa. Kaisa ei ole katunut hetkeäkään päätöstään. Asiakkaat ovat pääosin tyytyväisiä valikoimaamme, mutta aika-ajoin tulee yksittäisiä toiveita eri tuotteista. Kysymme Annalta, mitä hänen lempityötehtäviinsä kuuluu. Hintataso ja alennukset ovat Iiriksen mielestä hyviä. Anna pitää Halpa-Hallissa työskentelystä sekä työn vaihtelevuudesta. Kaisa ei ollut aktiivisesti etsinyt uutta työpaikkaa, mutta sattumoisin löysi Facebookista työpaikkailmoituksen Nivalan HalpaHallin myymäläpäällikön toimesta. 050-466 5264 R N D Määräaikaishuollot Jakohihnan vaihdot Autosähkötyöt 3D-pyöränsuuntaukset Ilmastointihuollot Automaattivaihteistojen huuhtelut ja öljynvaihdot Jarruja alustatyöt Katsastuspalvelu Sijaisauto Nivalan Autoasennus Oy Veikonväylä 2, 85500 Nivala • Puh. Kaisaa on kiinnostanut kaupanala jo yläkoulusta saakka, ja hän on aina pitänyt asiakastyöstä. Asiakkaille remontin aikana asiointi oli vaikeampaa, koska tuotteita oli hankala löytää. He kertovat kuulumisiaan, ja antavat hyviä neuvoja. Kaisa on kotoisin Haapajärveltä ja hän tuli myymäläpäälliköksi Nivalan Halpa-Halliin toukokuussa 2022. Asiakkailta tulee jonkin verran toiveita eri tuotteista ja valikoiman laajentamisesta. “Kyllä välillä”, Iiris vastaa. Hänen lempityötään on työvuorolistojen suunnittelu. Meidän toimittajienkin mielestä HalpaHalli on muuttunut hyvään suuntaan
Lajina lentopallo Onni Somero pelaa jääkiekkoa Ylivieskan Jääkarhujen U13 -joukkueessa. Akseli Sikala on 10-vuotias ja hän käy Järvikylän koulun neljättä luokkaa. Sikalat tähdentävät, että jääkiekko kannattaa aloittaa mahdollisimman nuorena. Treeneihin tullaan ja mennään, elämä on ruuan tankkaamista, välineistä huolehtimista ja ajokilometrejä… Someron perheessä jääkiekkoa harrastavat Onni Somero 12 vuotta sekä Onnin isä Mikko Somero. Jussi kokee olevansa parhaimmillaan harjoitusten ohjaamisessa jäällä. Kentällä on mukana iloa, hikeä ja pelihuumoria. Päälle tulevat tietenkin polttoainekustannukset treeneihin ja peleihin. Enempikin katsojia mahtuisi siis mukaan. Yhteishenki ja yhteen hiileen puhaltaminen onkin tärkeää kiekkovanhemmille. “Siihen tarvitsee vain pelikengät, muutamat shortsit, polvisuojat, t-paitoja ja lisenssi sekä vakuutus, jotta pääset pelaamaan kilpaa.” Kustannukset ovat noin 200–400 € vuodessa. Kuvassa Esa ja Veeti Päivärinta. Rohkeasti vain kokeilemaan! Kiekkoilussa tuntee olevansa osa suurta kiekkoperhettä. Tulevana kesänä Power-cup turnaus pelataan Imatralla. ONKO JÄÄKIEKKO järkyttävän kallis harrastus. pelaavat lentopalloa Ylivieskan Kuulassa. Esa Päivärinta on pelannut lentopalloa 30 vuotta, Veeti ja Ilona Päivärinta neljä vuotta ja Viola Päivärinta kolme vuotta. Onnin mielestä jääkiekossa parhainta on joukkueessa pelaaminen ja pelikavereiden kanssa tehtävä yhteistyö, yhteen pelaaminen. Muutenkin on reissattu Suomea ristiin ja rastiin. Akselin luokkakaverit Jonne Hyvärilä, Jaajo Arvola ja Jimi Hosionaho pelaavat myös samassa joukkueessa. Sekä Jani Palo että apuvalmentaja Tomi Sikala osaavat Akselin mukaan tsempata ja kannustaa hyvin. Päivärinnan perheen mielestä lentopallo on hauskaa, koska “se on joukkuelaji ja yhdessä yritämme kaikkemme, että pallo saadaan vastapuolen kenttään.” Lentopallotreeneissä on isän ja lasten mielestä on aina hyvä ja positiivinen tunnelma. Viidennellä luokalla kiekkoa pelaa myös Jimin isoveli Juuso Hosionaho. Katsojia lentopallopeleissä aikuisilla on noin 50–100, vanhemmilla junioreilla on noin 20 ja nuoremmilla kymmenen. Kysymykseen onko valmentaminen rankkaa, Jussi Kauppinen vastaa näin: “Voi olla, jos se ei ole itselle mieluista. YLIVIESKAN KUULAN valmentajat ovat Esa Päivärinta, Teemu Sorvoja, Aivar Vilu ja Johannes Sivula. “Biitsissä saa koskea palloon enemmän ja liikkua, kun taas lentopallossa saattaa mennä useampi piste ilman, että edes saat koskea palloon”, Veeti kertoo. Pitää osata kommunikoida selkeästi ja johdonmukaisesti pelaajille sekä omata positiivinen asenne. 12 JÄRVIKYLÄN SANOMAT Järvikyläläisen Someron ja Sikalan perheissä riittää vilskettä ja vipinää. Esa kertoo, että lentopalloa varten on hyvä tehdä jonkin verran kuntosalitreeniä ja hyvä olisi nuorena harrastaa jotain toistakin lajia. Esa kertoo, että junnutreeneissä tiistaisin on noin 13 pelaajaa, perjantaisin 25–30. Lapset Veeti 12 v, Ilona 14 v, Viola 16 v ja isä Esa 42 v. Joukkueen jäsenet ovat sitoutuneet yhteiseen päämäärään, toiset hyvin voimakkaasti, ja toiset vähän luovemmin. Treenien pelaajamäärät vähän vaihtelevat. Kaikille riittää töitä. Eli polttoainetta palaa jo pelkästään treenien vuoksi. Tomi Sikalan mielestä valmentamisessa on parasta, kun saa innostaa ja motivoida pelaajia sekä nähdä pelaajien kehittymisen. Ylivieskan kuulassa on viisi joukkuetta. On myös mukava, kun saa olla viemässä samoja junioreita kilpakiekkovaiheeseen. Perheet kertovat, että pelaajien lajitaitokehitys näkyy vahvasti etenkin nuorilla pelaajilla. Toki se vie paljon aikaa, mutta kun siihen suhtautuu oikein, on se hyvää vastapainoa työnteolle.” Tomi Sikalan mielestä ei ole rankkaa, kun tykkää lajista. KUN KYSYIMME, onko lentopallo kallis harrastus, Esa kertoo, että lentopallo on erittäin kustannustehokas laji. Järvikylältä onkin mukana lähes ketjullinen vauhdikkaita ja taitavia poikia. Esa-isä valmentaa tällä hetkellä Veetin joukkuetta. Säävaihtelut kuten tuuli voi vaikuttaa pelin kulkuun. Onni juoksee vapaa-ajallaan mäkitreeniä sekä tekee voimaharjoittelua. Treenit Onnilla ovat Ylivieskan jäähallissa kolme kertaa viikossa ja isällä kaksi kertaa viikossa. Kun kysyimme Veetiltä, kumpi on parempi, biitsi vai lentopallo, hän ei osannut sanoa. Akseli kertoo, että hänen päävalmentajansa Jani Palo osaa olla vaativa, mutta hauska. Hän on harrastanut kiekkoa 6-vuotiaasta saakka. Hallille kokee aina olevansa tervetullut. Lajit yleensä Päivärinnan perheessä isä Esa Päivärinta valmentaa ja lapset pelaavat. Kustannuksia tulee kuukausimaksuista, pelireissuista, vakuutuksesta ja vähän myös varusteista ja mailoista. Akseli puolestaan vetelee levyllä kiekkoja maaliin ja pelaa ulkojäillä. Perhe urheilee muutenkin ja käy esimerkiksi kuntosalilla. Onnin valmentaja Jussi Kauppinen ei puhu paljon, mutta ohjeistaa hyvin. Vanhemmat toimivat valmentajina, huoltajina, boxivalvojina, kuuluttajina, musamiehinä ja tilastoinnin kirjureina. Hän huomauttaa, että apuvalmentajana ei tarvitse suunnitella treenejä kovin paljoa etukäteen. Juniorit treenaavat kaksi kertaa viikossa, Esa-isä valmentaa ja pelaa itsekin Kuulan aluesarja-joukkueessa. MIKÄ JÄÄKIEKOSSA sitten viehättää. On myös tärkeää olla oma aito itsensä. Mitä aikaisemmin, sitä helpompi on lapsen aloittaa. Akseli Sikalan mielestä on myös kiva pelata joukkuepeliä ja silloin on erityisen palkitsevaa, kun joukkue menestyy. Jussin mielestä tärkeintä on tulla kaikkien kanssa toimeen ja on hyvä, että keskustelutaidot ovat hyvät. Akseli on pelannut Haapajärven ja Sotkamon välillä. Vapaaajanvietto-ongelmia ei siis ole. KUN LENTOPALLOKAUSI on ohi, pelataan biitsiä. Valmennus on ollut minulle mieluista puuhaa, niin en koe sitä rankaksi. Kysyimme asioita myös valmennuksen näkökulmasta. Kauden aikana Veeti ja Ilona käyvät myös pesistreeneissä Nivalassa ja pelaavat kesällä pesäpalloa. “Vauhti ja vaaralliset tilanteet.” No ei kuitenkaan. Joukkuehenki on Onnin joukkueessa hänen omien sanojensa mukaan erinomainen ja Akseli kertoo, että hänen joukkueensa henki on hauska ja positiivinen. Vanhemmat tekevät paljon talkootyötä ja keräävät joukkueille varoja. Tomi puolestaan kertoo, että valmentajana oleminen vaatii pitkäjänteisyyttä ja kiinnostusta lajia kohtaan. Päivärintojen mielestä lentopallossa parasta on se, kun pelataan joukkueena ja hyvien suoritusten jälkeen tulee aina hyvä fiilis. Sikalan perheestä kerrotaan, että jos joku harrastus on oikeasti kiva, se ei tunnut raskaalta. Joukkueelle ja tietenkin sitä kautta myös perheille on tärkeää se, että joukkueena kehitytään ja päästään yhteiseen päämäärään. MIKÄ AUTTAA perheitä ja itse kiekkoilijaa jaksamaan vaativalta kuulostavaa kiekkorumbaa. Haastatteluun osallistuivat sekä Onnin Ylivieskan Jääkarhujen U14 -valmentaja Jussi Kauppinen sekä Nivala Cowboys U11 -kakkosvalmentaja Tomi Sikala. Se on myös mukavaa yhteisöllisyyttä. Onni on päässyt pelaamaan paitsi lähialueella, myös Oulussa, Torniossa, Rovaniemellä ja Vaasassa. Kun kysyimme, kuinka neuvoisitte aloittelevia kiekkoperheitä, saimme Sikaloilta ja Someroilta vastauksen tulla rohkeasti mukaan vaan. On mahtava, että nyt on mahdollisuus ammentaa omalta peliuralta niitä parhaimpia oppeja. Someron perhettä auttaa jaksamaan kiinnostus lajia kohtaan. Onni pelaa Ylivieskan Jääkarhuissa U13 -joukkueessa ja hänen isänsä pelaa Popula-Team 90 -harrastejoukkueessa. Molempien poikien pelireissut ovat pidentyneet vuosi vuodelta. Esa kertoo, biitsi eroaa lentopallosta niin, että sitä pelataan hiekalla avojaloin, pallo on erilainen, siinä on erilaisia kosketuksia nostossa ja hyökkäyksessä sekä puolia vaihdetaan joka seitsemäs piste. Valmennus on antanut myös lukuisia uusia kaverija ystävyyssuhteita. “Tulee tosi hyvä mieli, kun saa opetettua lapselle Kiekon perässä ympäri maakuntaa Järvikyläläisen Päivärinnan perheessä pelataan lentopalloa. Perheissä pohditaan, ettei kiekkoilu tässä vaiheessa ole vielä liian kallista. Isä kertoo, että melkein joka päivä tulee juteltua lentopallosta ja tietenkin kannustettua osallistumaan treeneihin. Kysymykseen, kuinka jääkiekko vaikuttaa arkeenne, Onni ja Akseli vastaavat yhdestä suusta: “Kyllä se aikatauluttaa arkemme.” Akseli kertoo, että jääkiekon parissa tulee vietettyä paljon aikaa, useat treenit viikossa ja lisäksi pelireissut ympäri maakuntaa päälle. Lapsia pitää aina tietenkin neuvoa, mutta jossain vaiheessa lapsi itsekin huomaa, miten kannattaa pelata, jotta peli sujuisi hyvin. Uusia taitoja oppivat pelaajien lisäksi myös vanhemmat. Juniorit ovat pelanneet Salon ja Rovaniemen välillä. Itse laji on tuonut elämään uutta sisältöä. Kaukaisin Akselin pelimatka on suuntautunut Suomussalmelle. Mitä valmentajalta sitten vaaditaan. Molemmissa on omat hyvät puolensa. Akselin tavoite kiekon suhteen onkin selvä: hän tahtoo ammattilaiskiekkoilijaksi. Kun kysyimme, kuinka treenit joukkueessa sujuvat yleisellä tasolla, Onni vastaa, että ”vauhdikkaasti ja monipuolisesti.” Akselinkin mielestä treenit sujuvat hyvin. Akselin harkat ovat kolme kertaa viikossa, ja niihin hän pääsee isänsä mukana, sillä Akselin isä Tomi Sikala valmentaa U11joukkuetta. LENTOPALLO ON Veeti Päivärinnan mielestä kiinnostavaa, koska se on nopeatempoinen joukkuelaji, tilanteet vaihtuvat nopeasti ja joukkuekaverit tsemppaavat. Tomi Sikala valmentaa ja hänen poikansa Akseli Sikala pelaa Nivala Cowboys U11 -joukkueessa.. Kysymykseen mikä on parasta valmennuksessa, Jussi Kauppinen vastaa, että se kun näkee lapsen kehityskaaren alkaen ihan Leijona Kiekkokoulusta juniorivaiheen kiekkoiluun. Mikäli aikoo menestyä jääkiekossa ja antaa joukkueelle parhaansa, on treenattava myös kotioloissa. Kaikenikäiset toivotetaan siis tervetulleiksi joukkueisiin mukaan. Lentopallo näkyy Päivärintojen arjessa paljon. Aikuisten määrä vaihtelee
kulutus 9,5 l/100 km. Hilux-malliston WLTP CO2-päästöt 223–248 g/km ja yhd. tukevat toisiaan. Tomi kehottaa myös nuoria käymään ahkerasti treeneissä, sillä tulokset syntyvät ahkeralla harjoittelemisella. Molemmat vanhemmat antavat myös neuvoja aloitteleville kiekkoilijoille. Tavoitteena Esan mukaan olisi saada Nivalaan omaa lentopallokulttuuria vähän enemmän ja saada tulevaisuudessa Nivalaan junnujoukkue sekä vaikka naisten ja miesten sarjajoukkueet. Vanhempien tehtävä on lopulta yksinkertainen: KKK eli kustanna, kuljeta ja kannusta. WLTP CO2-päästöt 248 g/km ja EU-yhd. Hinta viimeisen 30 päivän aikana 3 506 € (Talvirenkaat kevytmetallivantein 2 816 € + lavan suojapohja 690 €). 13 JÄRVIKYLÄN SANOMAT HILUX Extra Cab 4WD 2.4D Life kokonaishinta 40 921,12 € (sis. Silloin on hommattava toinen valmentaja tai on siirrettävä mökkireissua. toim.kulut 600 €). Muissa tuotteissa ja palveluissa Bonus kertyy ostosten koko loppusummasta. Hyvä joukkue koostuu Esan mukaan hyvistä, ahkerista pelaajista ja hyvistä tyypeistä. Treenin suunnitteluun menee noin viisi minuuttia. Lopullinen CO2-arvo ja keskikulutus määräytyvät COC-todistuksen arvojen mukaan. Lopuksi kysyimme perheiltä ja valmentajilta, mitä hyvää jääkiekko on tuonut elämään. toim.kulut 600 €). Nivala Cowboys U11 -joukkueessa pelaa ”Järvikylän poikien ketju”. Laji on hyvä osata niin, että osaa opettaa perustekniikkaa oikein. WLTP CO2-päästöt 236 g/km ja EU-yhd. 8-17, la 10-14, Puh. Hiluxin tyylin viimeistelee talvirenkaat 17” kevytmetallivanteilla. SE ON TOYOTA. KIEKKOA HARRASTAVIEN koululaisten, Onnin ja Akselin mielestä jääkiekko on tuonut heidän elämäänsä uusia ystäviä, iloa liikunnasta ja mukavaa, tavoitteellista tekemistä. kulutus 9,5 l/100 km. Etusi on yli 2 800 €.* Nyt myös uusi urheilullinen Hilux GR SPORT -varustetaso HYÖDYNNÄ HILUXIN VARUSTE-ETU YLIVIESKA, Ruutihaantie 7 Ark. toim.kulut 600 €). Someron perheeseen jääkiekko on tuonut mukavan yhteisen tekemisen ja uusia tuttavia. Tomi Sikala kertoo, että perheen elämään on tuonut liikunnan riemua, yhdessä tekemistä ja uusia tuttavuuksia. TAKUU 3 v/100 000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 6 vuotta. toim.kulut 600 €). On tärkeää, että ruokahuolto pelaa eli lapsen on tärkeää syödä hyvin jonkin aikaa ennen treenejä. Tarvitaan kolme keskenään tasapainossa olevaa asiaa: harjoittelu, ravinto ja lepo. Lentopallossa joukkuehenki on aivan valtavan tärkeää. *Voimassa rajoitettuun erään Hilux-malleja. Jussi kehottaa nauttimaan jokaisesta päivästä tämän hienon lajin parissa. kulutus 9,0 l/100 km. Onnin valmentaja Jussi Kauppinen kertoo, että jääkiekko on tuonut rytmiä arkeen, terveellisiä elämäntapoja ja uusia ystäviä koko perheelle. HILUX Double Cab 4WD 2.8D GR SPORT Automaatti kokonaishinta 91 753,43 € (sis. Valmentamisessa mukavinta on se, että näkee kuinka lapset kehittyvät ja se kun lapset tulevat innoissaan treeneihin. WLTP CO2-päästöt 248 g/km ja EU-yhd. Täydellisesti istuva lavasuoja suojaa lavan pohjaa, sivuja ja perälautaa iskuilta. Treenejä vedetään kahdesti viikossa junioreille. ”Lentopallo on hauska ja monipuolinen, ehdottomasti kokeilemisen arvoinen harrastus ”, Esa muistuttaa lopuksi. kulutus 9,0 l/100 km. SE ON VOITTAMATON. Auton suojaaminen kannattaa aina. HILUX Extra Cab 4WD 2.4D Active Automaatti kokonaishinta 47 711,90 € (sis. Kuvassa Jimi Hosionaho, Jonne Hyvärilä, Juuso Hosionaho ja Jaajo Arvola. VALMENNUKSEN HUONOT puolet ovat Esan mielestä siinä, että pelit ovat liiton alaisia pelejä ja niitä ei niin vain peruta, jos lähtisit vaikka mökille. toim.kulut 600 €). kulutus 9,5 l/100 km. Kun kysyimme, mitä lentopalloharrastus vaatii vanhemmilta, Esa kertoo, että vanhemmilta vaaditaan se, että he kustantavat pelikamat sekä kuljettavat lapsensa treeneihin ja tukevat ja kannustavat urheilevaa lasta. Valmennukseen ei oikein mene paljoa aikaa, vain muutama tunti viikossa. “Pelaajia on kuusi normaalisti kentällä ja kun joukkuehenki on hyvä, tuntuu kuin pelaajia olisi seitsemän”, Esa täsmentää. Tulevia pelireissuja pitää myös suunnitella ja merkata kalenteriin ylös pelit ja treenit. Miten valmentaja voi sitten vaikuttaa joukkuehenkeen. Kampanja ei koske Hilux GR SPORT -varustetasoa. WLTP CO2-päästöt 245 g/km ja EU-yhd. HILUX Double Cab 4WD 2.8D Active Automaatti kokonaishinta 75 384,39 € (sis. “Jos syöt hyvin, pystyt treenaamaan laadukkaasti ja kehityt nopeampaa”, Esa ohjeistaa. WLTP CO2-päästöt 236 g/km ja EU-yhd. Voimassa uusiin asiakastilauksiin 14.4.2023 alkaen, voimassa toistaiseksi. Esa toteaa, että lentopallon valmennus ei ole vaikeaa tai rankkaa, mikäli siihen suhtautuu oikealla lailla. Kaikki mukaan tähän huippuun lajiin! Onni Somero Veeti Päivärinta Veikko Kivioja. Esa kertoo, että valmentaja voi herättää joukkuehenkeä tsemppaamalla kaikkia, luomalla positiivista ilmapiiriä joukkueessa ja tekemällä vaihtoja. Kuvan auto erikoisvarustein. Nämä varusteet nyt hintaan 690 €. Veeti Päivärinta Onni Somero Veikko Kivioja lajitaidon ja lapsi hoksaa ja sisäistää sen.” Lapsen ilon näkeminen onnistuneesta suorituksesta niin joukkueena kuin yksilönäkin on myös Tomin mielestä palkitsevaa. 020 780 7370 Auton kauppahinnasta bonusostoksi kirjataan enintään 500 €. HILUX Double Cab 4WD 2.8D GR SPORT 2-paikkainen Automaatti kokonaishinta 66 889,40 € (sis. Esa kertoo, valmentajalta vaaditaan sitä, että kannustaa, tsemppaa, ohjeistaa ja on sosiaalinen. Menestyminen tulee vain kovan työn kautta. TOYOTA HILUX. kulutus 8,5–9,5 l/100 km. Nyt rajattuun erään Hilux-malleja talvirenkaat kevytmetallivantein ja lavan suojapohja hintaan 690 €. SE ON VAHVA. Hän kehottaa lapsia ja nuoria liikkumaan monipuolisesti
lk Metsästysharrastuksesta Mielestäni Nivalassa on hyvät metsästysmahdollisuudet, koska täällä on paljon metsiä, joissa saa metsästää. Koulun kaukalo on mennyt aika huonoon kuntoon viimeisten vuosien aikana. Välitunneillakin voi harrastaa hiihtämistä. Paikkakuntamme on tätäkin kautta elävä ja virkeä. On myös paljon erilaista opetusta. Frisbeegolf on mukavaa kavereiden kanssa ja se on rentoa ja sitä voi harrastaa myös kilpatasolla! Ei saa heittää, jos jotkut ovat edessä, tai samalla väylällä. lk Tietokonekärryn latureista Täällä Järvikylän koulussa meillä on monia tietokoneita, joihin totta kait tarvitsee latureita ja niihin tarvitsee myös paikan, jossa niitä ladataan. Syksyisin pelataan jalkapalloa ja keväisin pesäpalloa. Onni Somero 6. Olen myös kuullut, kuinka monet ihmiset toivoisivat Järvikylälle makkaranpaistopaikkaa. Pyssymäen rata on uudistettu. Täällä Nivalassa on tosi hyvät harrastusmahdollisuudet ja tänne on myös tulossa koko ajan lisää uusia harrastusmahdollisuuksia. Koulumme pihalla on paljon erilaisia välineitä, joita voimme käyttää välitunneilla. lk Luistelukopin siisteydestä Koulumme luistelukoppi pitäisi pitää paremmassa kunnossa. Suurin osa koulumme oppilaista kulkee talvella pyörällä, potkurilla tai kävellen. Haluan sanoa muutaman sanan myös koulumme kaukalosta. Siellä on frisbeegolfrata. AliceTölli 6. Siellä on hyvä rata. Milja Haikara 5. Vielä kun saisimme laavun koulun pihalla, niin olisi mahtavaa. Jos harrastat jotain, jossa liikutaan paljon, niin kannattaa tehdä kaikki treenit täysillä. Myös pellolla voi ajaa, jos omistaa tai kysyy omistajalta luvan. Veikko Kivioja 6. Sitten, kun astuu lätäkköön, niin joutuu olemaan koko loppupäivän litimärillä sukilla ja varpaat jäätyvät. Aika monella koululla on nykyään ratoja ja frisbeegolfkiekkoja, niin, että kaikki voivat harrastaa frisbeegolfia. Mielestäni pitkä välitunti on kiva, koska silloin ehtii tekemään enemmän asioita. Tänä keväänä liikuntatunneillemme tuli Cowboys-junioripäällikkö pitämään luistelutunnin ja se oli kivaa. Myös opettajat ovat rentoja. 14 JÄRVIKYLÄN SANOMAT Motocr0ss Motocross on hyvä harrastus. Esimerkiksi, jos viet viimeisenä tietokoneen laturiin, ei aina löydy laturia koneeseen ja jos se jää pois laturista, niin seuraavalle ei ole tietokoneessa akkua. Aatu Vähäsöyrinki 5. Kaikki autoilijat eivät aina tajua, kuinka vähän tilaa oppilailla on kulke joten saamme joskus erittäin vihaisia katseita. Koulun jääkiekkokaukalossa luistellaan liikuntatunneilla. Se on selvää, että ei saa roskata, eikä sotkea paikkoja, jossa käy muitakin ihmisiä kuin sinä. Lilli Tiirikainen 6. Jos joku on jossain lähellä ja huomaat, että kiekko on osumassa häntä, pitää huutaa fore! Tarkemmat säännöt löytyvät ratakyltistä. Toivoisin, että jäät olisivat jatkossakin yhtä hyvässä kunnossa kuin kuluneena talvena. Välitunnit kestävät 15 minuuttia ja yksi välitunti on pidempi välitunti. Pyssymäellä on ampumarata, joka on mahtava. Lisäksi opettajat osaavat opettaa selkeästi, ja sillä tavalla, että tehtävät tulee kaikille ymmärretyiksi. lk Koulun pihasta Minun mielestäni koulun pihalla pitäisi olla tasapuolisesti tekemistä pienemmille ja isommille. Sen takia ehdottaisin, että tänne Järvikylän koululle tulisi toinen korkeampi tietokonekärry tai tehdään pidikkeet matalampaan tietokonekärryyn. Näin pystyt kehittymään nopeampaa. lk Kannattaa harrastaa Kannattaa harrastaa jotain, koska harrastusten kautta saa mm. Koulun vieressä tien toisella puolella on pururata, jossa käydään liikuntatunneilla hiihtämässä, lenkkeilemässä ja retkeilemässä. Hirvikolarit vähentyvät ja kannat pysyvät sopivan kokoisena. Toinen niistä on korkeampi ja toinen matalampi. Metsästys on eettistä ja hyödyllistä, koska metsästyksellä vähennämme haittaeläimiä ja hirviä. Veeti Päivärinta 6. paljon kavereita. Metsästys kiehtoo minua, koska se on rentoa, monipuolista ja siinä ehtii myös ihmetellä luontoa. lk Parasta meidän koulussamme Mielestäni parasta meidän koulussamme on monipuolinen liikunta. Venla Kivioja 5. lk Koulumatkasta Koulumatkat talvella ovat usein vaarallisia. Eino Kukkola 5. Järvikylän koululla on esimerkiksi hyvä jääkiekkokaukalo ja koululle tehdään myös latu talvisin. Tämä on mielestäni parasta meidän koulussamme. Metsästykseen on monia eri tapoja, joista voi valita mieluisimman. Sieltä löytyy myös jokkisrata. Luistelukoppi pitäisi lukita keväällä, kun jää alkaa sulamaan! Sara Uusivirta 6. Crossirataa uusitaan juuri, ja sinne tehdään isommat hyppyrit. lk Pyssymäen ulkoilualue Pyssymäki on mahtava paikka. Se voisi toimia myös kerhona. Mauno Salmela 6.lk Frisbeegolf Nivalassa Se on hyvä, että frisbeegolf mahdollisuudet ovat kasvaneet Nivalassa. Siellä on mahtavat ladut ja maisemat. On mukavaa, että sain hankkia metsästyskortin täällä Nivalassa, eikä tarvinnut mennä vieraspaikkakunnalle suorittamaan metsästyskorttia. lk Laavu Järvikylän koulun pihalle! Toivoisin Järvikylän koululle makkaranpaistopaikkaa, koska täällä koululla olisi mukava käydä paistamassa makkaraa ja viettää vapaa-aikaa. Viime vuonna sinne jätettiin jopa ruokaa mätänemään. Matalammassa tietokonekärryssä on usein laturit solmussa ja sekaisin. Metsästystä voi suositella jokaiselle, joka on kiinnostunut luonnosta. Se tukisi oppilaiden teknistä osaamista ja ajatteluntaitoja. Maisemat ja maastot ovat koulullamme monipuoliset. Uskoisin, että koulun pihalle rakennettavalle laavulle tulisi varmasti käyttöä. En ole itse vielä päässyt testaamaan uutta rataa. Ilona Kukkola 6.lk Järvikylän koulusta Järvikylän koulu on hyvä koulu. Arttu Jylhä-Ollila 6. Olisi tärkeää, että pihalle olisi aina mukava mennä ja ei tulisi semmoinen olo, että ei huvittaisi mennä ulos, kun ei ole tekemistä. Myös ulkomailta on käynyt vieraita. Ei ole kovin mukavaa pelata sählyä niin, että pallo menee maalista läpi ja sitten tulee aina riitaa. Sinne jätetään hanskoja. Pyssymäellä on myös hyvä pulkkamäki. Sinne kirjoitellaan seinille kaikkea ja myös piirrellään. Radalla on riittävästi ylämäkiä ja alamäkiä sekä metsäpolkuja. Pyssymäellä voi talvisin myös hiihtää. Joten älä ruttaa pulloja ennen kuin heität ne hiiteen. Talvella voi ajaa järvellä. Pyssymäeltä löytyy myös crossirata. Peppi Kaarlela 6. Hiihtojaosto järjestää hiihtokisoja, joissa on tänä vuonna ollut hienosti osallistujia. lk Sana on vapaa Sana on vapaa. Toivoisin tähän pikaista muutosta. Lumiaura ei auraa lunta tien reunasta asti, joten tien reunassa ei pääse kulkemaan. Järvikylän koululla on talvisin hyvä pulkkamäki, ladut lähellä sekä kaukalo luistelua varten. Perustelen tätä siksi, että aika ei menisi istumiseen tai muuhun “ei niin tärkeään” asiaan. Onneksi Pyssymäki on lähellä. Keväällä ja syksyllä voi pelata eri pelejä koulun pihalla. Ei muuta kuin etsimään itselle sopivaa harrastusta! Valinnanmahdollisuuksia kyllä on. Kun takaa ja edestä tulee auto, ei koululaisille jää paljon tilaa väistää. Talvella välitunneilla voi laskea mäkeä tai hiihtää koulun pihan ladulla. lk Koulun pihalle uudet sählymaalit Koulussa osa oppilaista pelaa välitunneilla sählyä rikkinäisillä maaleilla. Olisikohan kohta aika ruveta päivittämään sitä. Me teimme luisteluharjoitusleikkejä ja vaikka mitä mukavia treenileikkejä. Olisikohan jo aika kunnostaa ne tai ostaa kokonaan uudet maalit. Järvikylän koululla liikuntatunneilla liikutaan ja liikuntatunneilla on myös hauskaa. Monena vuotena meidän koulullamme on ollut jää huonossa kunnossa. Pyssymäen urheilualue on niin monipuolinen, että sitä voi suositella kaikille. Mutta jos sinä ruttaat sen ja heität sen ojanpientareelle, niin se kulkeutuu veden mukana valaiden sun muiden eläinten elimistöön ja ne kuolevat. Olisi kiva, jos siihen saataisiin vaikka uudet maalit. Sylvi Saarimaa 5. Meillä on kaksi kärryä, joihin tietokoneet laitetaan laturiin. Tietokoneiden rakennus voisi olla osa esimerkiksi koodausta. lk Koulun välitunnit Minusta koulun välitunnit ovat kivoja, koska välitunneilla voi olla kavereiden kanssa ja ei tarvitse mennä suoraan seuraavalle tunnille. lk Pullojen heittelystä Kun juot vaikka limsapullon tyhjäksi, on vielä nipin napin ok, että roskaat sillä luontoa heittämällä sen tänne Järvikylän maastoon, koska minä kerään sen, vien kauppaan ja minusta tulee miljardööri. Motocross on helppo ja hyvä harrastus. lk Märissä sukissa On niin ärsyttävää, kun koulun käytävät ovat talvisin aivan täynnä lätäköitä. Kapeaksi aurattu tie on vaarallinen autoille ja oppilaille. Toivoisimme turvallisempaa koulumatkaa myös talvella. Pulkkamäki on aika pitkä ja hyvä. Metsästyksestä on paljon muitakin hyötyjä. lk Tietokoneiden rakennus osaksi koulua ja muutama sana koulumme jääkiekkokaukalosta Miksi tietokoneen rakennus/ kokoaminen ei olisi osa jotain koulumme oppiainetta. Siellä on hyvät säännöt, ja siellä saa hyvää opetusta. Meidän koulullamme on siis hyvä meno ympäri vuoden. Tietokoneen kokoamiskurssissa oppisi esimerkiksi ongelmanratkaisua, sinnikkyyttä, kärsivällisyyttä ja rauhallisuutta. Meidän koulumme pihalla on myös jalkapallokenttä ja kaukalo. Välitunnilla voi kavereiden kanssa pelata, vaikka sählyä, tai kiipeillä. Aukusti Konttila 6. Nivalaan on tullut monta uutta rataa. Täällä on myös helppo aloittaa metsästysharrastus. Esimerkiksi keinut, kiipeilytelineet ja pingispöydät. Sen seurauksena kalat kuolevat ja alakoululaiset, jotka eivät saa käydä edes kesätöissä, jäävät köyhäksi. Voisiko jokainen tömistellä kengät lumesta puhtaaksi ennen kuin tulee sisälle. Siellä ei kiusata ja kaikki on kaikkien ystäviä. Mikko Koskela 6.lk Luistelujäät jatkossakin kuntoon! Tänä vuonna koulussa on ollut huippukunnossa oleva jää, jossa on voinut hyvin luistella. Asiat ovat pääsääntöisesti hyvällä mallilla. Juuso Hosionaho 5. Se oli kivoin luistelutunti ikinä! Ja muulloinkin on ollut kauhean kivaa ja se on hyvä, kun me pelaamme jääkiekkoa, emmekä pelkästään leiki. Täällä koululla voi tulla käymään erikoisia vieraita, milloin vain, ja mistä vain
Ronja Goman 1. Olivia Ylikotila 1. Minulle iloa ja toivoa tuovat ystävät, koulu, äiti, isi ja sisarukset sekä luokkakaverit Luukas ja Eeli. Minulle tuo iloa, kun isi pelaa minun kanssani sählyä. Minulle iloa ja toivoa tuovat eläimet, koska niitä voi hoitaa. 15 JÄRVIKYLÄN SANOMAT Mikä tuo toivoa ja iloa alkuopetusikäiselle. Eeli Vähäsöyrinki 1. Koulussa minulle tuottaa iloa ja toivoa opettaja, Minea ja koko meidän ykkösluokkamme. luokka . lk . Minulle iloa ja toivoa tuovat kaverit, kotini, koulu, pelit, perhe, kalastus ja crossaus. Minulle iloa ja toivoa tuo myös perheeni. Peetu Liikanen 1.lk . lk . Minulle iloa ja toivoa tuovat crossaus ja kaverit. Minea Laulumaa 1.lk . Iloa ja toivoa tuovat myös perheeni. Kuvassa Järvikylän koulun toisen luokan oppilaita Japani yhteistyössä. Minun puoliäitini tuo iloa sekä pappa, minun mummut ja minun perhe. Minulle iloa ja toivoa tuovat minun kotini sekä perheeni. Minun perheeseeni kuuluu äiti, isä ja kolme siskoa ja yksi pikkuveli ja kani. Myös se tuottaa iloa, kun kavereiden kanssa ajamme moottorikelkalla. lk . Minulle tulee iloa myös, kun käyn kaverilla. Meidän koiramme on viisivuotias. Koulussa minulle tuo iloa kaverit ja hyvät opettajat. Myös oma luokkani ja ope tuo minulle iloa ja toivoa. Ulkona opiskellaan esimerkiksi matematiikkaa, äidinkieltä, draamaa ja tunnetaitoja. Minulle iloa ja toivoa tuovat eläimet ja ystävät. Minulle iloa ja toivoa tuovat eläimet, koska ne ovat niin söpöjä ja niitä voi hoitaa, vaikka joka päivä. Koulussa minulle tuo iloa erityisesti koodaustunti. Minä käyn myös kavereilla. Minulle iloa ja toivoa tuo myös kaverit, koska heillä voi käydä kylässä ja käydä yökylässä ja he auttavat, kuin kaveri on pulassa. lk . Perheeseeni kuuluu kaksi veljeä sekä äiti ja isä sekä eläimiä. Minulle iloa ja toivoa tuovat oma koti ja oma perhe, oma opettaja, luokkakaverit, pikkusisko ja telinevoikka. Ystävien kanssa on mukava leikkiä ja askarrella. Iloa ja toivoa tuovat myös minun ystäväni. Se on tyttö ja se leikkii meidän kanssamme. Koulussa minulle iloa ja toivoa tuo uusien asioiden oppiminen. Koulussa toivoa ja iloa tuo uudet asiat ja ope. Minulle iloa ja toivoa tuovat myös ystävät ja uinti. . Järvikylän koulun lähimaastot tarjoavat hienon mahdollisuuden ulko-opiskeluun ja retkeilyyn. Myös crossin ajaminen tuottaa iloa. Minulle tuo iloa myös koulu, opettajat ja meidän hamsterimme. Nuutti Saarenpää 1.lk . lk Järvikylän koulun 1.–2. Iloa tuovat myös kaverit, uinti, luistelu, nallet ja oma, siisti huone. Minulle iloa tuo ulkoilu ja matikka ja koodaus ja se, kun me käydään makkaranpaistossa. Hänen nimensä on Jooa. Minulle iloa ja toivoa tuovat kaverit, kun leikitään poliisia ja roistoa. Syksyllä järjestimme oppitunnit yhteistyökouluumme Japaniin Zoom-yhteyden avulla. lk . lk . Minulle tulee iloa, kun pikkuveli osaa ryömiä ja leikin hänen kanssaan. Heidän kanssaan on mukava jutella ja leikkiä. Kavereiden me ajamme esimerkiksi pyörällä. NÄMÄ ovat tärkeitä asioita elämässäni. lk . Eetu Tölli 2. Iiro Konttila 1. Koulussa minulle tuottaa iloa ja toivoa kaverit, matikka, opet, välitunnit ja koodaus. 5.-6.luokkalaiset ovat tehneet 3D -kynällä mainioita töitä.. Koulussa minulle tuottaa iloa kaverit. Helmi Konttila 1. Minulle iloa ja toivoa tuovat ystävät ja harrastukset ja oma koti, johon kuuluvat isi, äiti, siskot ja veljet. Ulko-opiskelu on hauskaa ja innostavaa. Minulle iloa ja toivoa tuo myös koulu, koska siellä opitaan kaikkea ja myös leikitään, hiihdetään ja luistellaan. Minulle iloa ja toivoa tuo pikkuveljeni. Minun perheeseeni kuuluvat äiti, isä kaksi siskoa ja kolme veljeä. Luonnonläheisyys myös rauhoittaa oppilaita. Minulle tuovat iloa ja toivoa tuo kaverit sekä isä ja oma äiti ja meidän koiramme. Valto Konttila 1. Iloa tuottavat myös herkut ja se, kun ystävät auttavat. luokka . Minulle iloa ja tuovat kaverit, eläimet, pelaaminen ja videot. Minä odotan joulua, koska joulukuussa on mun synttärit ja kaverit käyvät meillä. Aada Uusivirta 2. Kansainvälisyyttä opiskellaan alkuopetusluokilta lähtien. Minulle iloa ja toivoa tuovat ystävät, äitini ja isäni ja lämmin koti. luokkalaiset opiskelevat paljon luonnossa. Luukas Koutonen 2. Minulle iloa ja toivoa tuo myös koulu, koska siellä oppii paljon kaikkea. Vilja Kivioja 2. Ronja Nuolioja 1. lk
Tarjolla juhlavuoden etuja. nivalankivioy@gmail.com KOIVUSAARI OY Teollisuustie 4 • 85500 NIVALA • 08 440 430 Palvelemme ma-pe klo 8–17 • www.koivusaari.fi Rengasammattilaiset palveluksessanne www.suomentekninenmuuraus.com puh. 0440 363 993 www.nivalankivi. +35845 151 9351. JÄRVIKYLÄN SANOMAT NIVALA I KALLIONTIE 27 I 08-442 261 HAAPAVESI I VANHATIE 50 L 4 I 08-452 010 16 1953-2023 Nivalan Kivi Oy 70 vuotta Juhlavuonnakin teemme sitä mitä parhaiten osaamme, eli kaikkia hautakivialan töitä