Roomalainen sotilas ja Jaakob kuuntelevat, kun Jeesus tuomitaan ristiinnaulittavaksi. HUHTIKUUTA 2017 Nro 15 2017 Suomi 100 Nivala 150 Nivala-lehti 67 Pilatuksen pihalla Seurakunnassa vaelletaan pääsiäisviikolla Ylös Jerusalemiin. Kotiseutulehti 67. Rooleissa Jaakko Luhtasela ja Niko Kallioniemi....................................s.22. vuosikerta Irtonumero 2,50 € Keskiviikko 12
” Suomessa on käynyt paljon hienoja ja korkeaarvoisia vieraita.. Hienoja vieraita Suomi 100 -hengessä Lohelan kuluvan vuoden huippukohta on toistaiseksi ollut Kiinan presidentin tapaaminen viime viikolla. Ilmanvaihtotöiden tekijästä päätetään vielä myöhemmin. Maria Lohela ei pitänyt koulukiusaamisen kriminalisointia mahdottomana ajatuksena, jos ei muu auta. Keskiviikko 12. Hän myös uskoi eduskunnan olevan Suomen tasa-arvoisin työpaikka. Sarjankyläläislähtöinen Lohela on luonnollisesti iloinen siitä, että Nivalassa perussuomalaiset sai yhden lisäpaikan. –?Uskon, että se on aika suosittu talo, kun peruskorjaus valmistuu. –?Minulle Nivala on edelleen maailman turvallisin paikka ja sydämen koti. Aion itsekin siellä kysyä asiaa. Terveisiä vain, että toivottavasti täältäkin on innokkaita tutustujia tulossa, kun se on taas käytössä. –?En ole sellainen ihminen. Omassa työssään hän kertoi nivalalaisuuden näkyvän puheenparren lisäksi monien puheiden sisällössä. Terveyskeskuksen urakka Rakennusliike Työt alkuun toukokuun puolivälissä Eetu Kupulisoja Eduskunnan puhemies Maria Lohela (ps.) ei usko, että kuntavaalien tulos aiheuttaa suuria muutoksia eduskunnan ja hallituksen työhön. Syitä asialle hän ei osaa nimetä. Lohela korostaa, että puheenjohtajanvaihdos on joka tapauksessa todella iso muutos ja näkyvä sekä perussuomalaisille että koko poliittiselle kentälle, jonka jälkeen puolueessa on ison linjantarkistuksen paikka. Lohela kertoi muun muassa, että hänellä on edelleen olemassa työpaikka turkulaisessa käännöstoimistossa, jonne hän todennäköisesti palaisi, mikäli eduskuntatyö päättyisi. Värimaailma oli monien korjausten myötä muuttunut, mutta paljon tuttua ja tuttuja koululta silti löytyi. Ehkä se on pohjalainen tapa, että asiat vaan päätetään, Lohela arveli. Lohela itse tuli valituksi Turun kaupunginvaltuustoon. Hän kertoo miettineensä tarkasti ehdokkaaksi lähtemistä, koska kalenterista löytyy menoja ympäri Suomea puhemiehen tehtävän myötä. Tiettyjä asioita pitää tarkastaa, mutta suuremmille muutoksille tuskin on tarvetta, Lohela totesi tiistaina vieraillessaan Niva-Kaijan koululla. Listalla oli monenkirjavia pähkinöitä aina Lohelan omasta urasta päivänpolitiikkaan ja Timo Soinin persoonaan. huhtikuuta 2017 NIVALA-LEHTI 2 KOTISEUTULEHTI VUODESTA 1949 Seija Krapu Tekninen lautakunta valitsi terveyskeskuksen osasaneerauksen ja vastaanoton laajennuksen pääurakoitsijaksi kalajokisen Rakennusliike Hollari Oy:n. Maria Lohela palasi tiistaina vuosien tauon jälkeen omalle yläkoululleen. Lohela: Vaalitulos ei uhkaa hallitusta ”Eduskunta on Suomen tasa-arvoisin työpaikka” Eetu Kupulisoja Niva-Kaijan koululla Maria Lohela vastasi ysiluokkalaisten läsnäollessa heidän laatimiinsa kysymyksiin. Demokratia toimii siten, että pyritään saamaan enemmistö omalle kannalle, ja jos näin ei käy, tulee tyytyä tulokseen. Maria Lohela on ilmoittanut tukevansa Sampo Terhoa puheenjohtajakisassa, mutta hän vakuuttaa, ettei Jussi Halla-ahon voitto saisi häntä hylkäämään puoluettaan. Xi Jinpingin lisäksi Lohela on tavannut monia muita ulkomaisia kärkipäättäjiä sekä omalla että heidän kotikentällään. Vastaanoton laajennus jatkaa nykyistä, uusinta siipeä noin 200 neliötä Kokkola– Kajaanitielle päin. Lohela itse johtaa rakennustoimikuntaa, joka valvoo peruskorjauksen toteutumista. –?Suomi 100 -juhlavuosi on edesauttanut sitä, että Suomessa on käynyt paljon hienoja ja korkeaarvoisia vieraita. Puheenjohtajakisa määrittää uuden linjan Perussuomalaiset ja vihreät ovat ainoat puolueet, jotka vaihtavat puheenjohtajaansa tulevana kesänä. –?En oikein tiennyt, mitä vaaleilta olisi pitänyt omalta osaltani odottaa, mutta olen tyytyväinen lopputulokseen. Sähkötyöt tekee sieviläinen E.Kotilainen Oy ja putkityöt Haapajärven LVI-rakentajat Oy. Remontti on suunniteltu yhdessä peruspalvelukuntayhtymä Kallion kanssa ja sen on määrä valmistua maaliskuussa 2018. –?Hyvä esimerkki on se, että eduskunta muuttuu syyskuun alusta savuttomaksi. Ne on sovittu hallitusohjelmassa, ja johdonmukaisuus on politiikassa arvokasta. Kaikkien kolmen hallituspuolueen kannatus laski, joskin kokoomus säilytti asemansa suurimpana kuntapuolueena. Ensimmäisessä vaiheessa saneerataan vuodeosasto ja hammashoitolan tilat, jotka siirtyvät entisiin kotihoidon tiloihin rakennuksen pohjakerrokseen sekä laajennetaan vastanottotiloja. Työt alkavat heti, kun urakkasopimukset on allekirjoitettu, ehkä noin toukokuun puolivälissä, tekninen johtaja Jouni Hautala kertoo. Vuodeosasto on siirtynyt kotihoidon tiloihin, kotihoito teollisuuskylään ja tilapäishoito päiväkeskukseen. Loppuvuoden ohjelmassa on muun muassa paluu eduskuntatalolle. Puhemieheltä tiedusteltiin myös sitä, onko vaikeaa päättää asioita niin, etteivät kaikki ole samaa mieltä. Jos oma kantani ei puheenjohtajakisassa toteudu, sitoudun toisen johtajan taakse. –?Hammashoitolaan tulee uusi sisäänkäynti vastaanoton sisäänkäynnin vierestä. –?Varmasti jotakin muutoksia tulee, mutta suuret linjat eivät muutu. –?Remontin kohteena olevat tilat on jo tyhjennetty. Sain siitä paljon palautetta, ja mutta päätös oli vain tehtävä. –?Menen huomenna (keskiviikkona) paikalle, kun Nivalan perussuomalaiset järjestää kiitoskahvit K-kaupalla
Puolueella on nyt neljä valtuutettua, kun seuraavaksi tulevilla puolueilla SDP:llä ja kokoomuksella on kolme paikkaa. 040 653 1965 JUTTUVINKK K SOITA Varhaiskasvatuskerhoja on tulossa syksyllä lisää, jos osallistujia tulee tarpeeksi................s.5 Mm. –?Minä löysin sopivan ehdokkaan vasta tänään vaalikoneen kautta, Anne Konttila sanoo. Valtuuston ensimmäinen vihreitten edustaja on sitoutumaton Hanne Kokko. NIVALA-LEHTI Keskiviikko 12. Keräyslippaan takaa vaalipäivää seuranneet Taisto Ottavainen ja Tatu Rajala ovat havainnoissa samoilla linjoilla. –?Se paikka meni vihreille, arvioi aiemmin valtuutettuna ollut Sirpa Heiska. Kalajoen värijuoksutus voi nostaa vettä jäälle Hollari Oy:lle Toisessa vaiheessa, josta ei vielä ole suunnitelmia valmiina, puretaan noin vuoden päästä mm. 020 750 4711 Eetu Kupulisoja puh. Vihreät saivat ensimmäisen kerran paikan kaupunginvaltuustoon 2,8 prosentin osuudella äänistä. peikko ja maahinen ovat esillä Malilan koulun kevätnäyttelyssä Tillarissa..............s.10 Sieviläiset Seppo Kukkonen ja Reijo Autio tulivat Nivalaan koneita katsomaan............s.8 Iso joukko kiinnostuneita matkasi lättähatulla aseman ja golfk entän välillä....................s.14-15 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus ja Korpelan Voima ovat sopineet Kalajoen värjäysjuoksutuksen järjestämisestä yhden kerran viikkojen 15–16 välisenä aikana. –?Paikoitus järjestetään niin, että asiakaspaikoitus tulee terveyskeskuksen etupuolelle ja henkilöstön parkkipaikat takapihalle ja myöhemmässä vaiheessa myös Pappilantien kulmalle. Juoksutus aloitetaan Padingin voimalaitokselta nostamalla virtaama Kalajoen vuotuisen keskivirtaaman tasolle. –?Vaikuttaa siltä, että vaaleissa oli kaiken kaikkiaan vähemmän ehdokkaita kuin edellisellä kerralla. Nivalassa äänestettiin hieman viime kuntavaaleja innokkaammin. Äänestysaktiivisuutta Konttilat eivät osaa arvioida sen kummemmin. huhtikuuta 2017 3 /nivala ! J Seija Krapu puh. Valtuuteuista 66 prosenttia on miehiä, 34 prosenttia naisia, ja keski-ikä on 52 vuotta. vanha hallintosiipi Malisjoen rannasta pois. Kaupungintalolla riitti äänestäjiä melko tasaisena virtana vaalipäivän aamusta alkaen. Uusina valtuustoon nousivat Ari Kukkurainen ja Riitta Ekstam, jotka ovat aiemmilla kausilla olleet valtuustossa. Käytännössä juoksutuksen vaikutuksesta vesi voi nousta suvantopaikoissa jään päälle muutamia kymmeniä senttejä, mutta veden nousu tapahtuu hitaasti useamman tunnin aikana. Kiinteistönomistajat osoitteessa Lupsunmutka 2–6 hakevat asemakaavan muuttamista niin, että kiinteistöille kulku tapahtuisi virallisestikin vanhaa lakannutta tietä pitkin, joka nykyisessä kaavassa on puistoaluetta. Myös Lupsunmutka 10–12:n kaavamuutosehdotuksessa alueelle tulee rivitalotontteja ja yksi tontti laajenee. Äänestyspäivä oli vilkas Kauno ja Anne Konttila sekä lapset Iidamaria ja Ilari kävivät äänestämässä sunnuntaina iltapäivällä.. Äänestysprosentti saattaa olla isompi kuin edellisissä vaaleissa, arvioi vaalilautakunnan puheenjohtaja Satu Sandvik. –?Aamupäivällä oli märkä räntäsade, mutta edes se ei haitannut. Viime kuntavaaleissa äänestysprosentti jäi maan keski-arvon tuntumaan 57,6 prosenttiin. Hylättyjä ääniä näistä oli 15. Kaija Vähäsöyrinki Keskusta säilytti suurimman puolueen asemansa Nivalassa, vaikka menetti kannatuksestaan 60 ääntä. –?Oma ehdokas oli helppo löytää, Kauno Konttila kertoo. Nivalan äänikuningatar oli viime vaalien tapaan keskustan Leena Vähäsöyrinki, joka keräsi 272 ääntä (205 edellisissä vaaleissa). SDP sai äänistä 10,2 prosenttia ja kokoomus 8 prosenttia. –?Koko ajan on kulkenut äänestäjiä, taukoja ei ole ollut ollenkaan, Taisto Ottavainen toteaa. Jäällä liikkujia, kuten hiihtäjiä, moottorikelkkailijoita ja kalastajia suositellaan kuitenkin varautumaan juoksutuksen aiheuttamiin muutoksiin joen jäällä liikkuessaan. Valtuusto uusiutui jälleen, 35:stä valtuutetusta on 11 uutta, joskin heistä kokoomuksen Helena Kujala sekä demarien Ari Kukkurainen ja Riitta Ekstam ovat aiemmin istuneet valtuustossa. Puolueistakin olivat kristilliset kadonneet kokonaan Nivalan listalta. Vaalien yllättäjä oli perussuomalaiset, joka sai 12,6 prosenttia äänistä ja yhden paikan lisää kaupunginvaltuustoon. Vasemmistoliitto säilytti paikkansa 3,2 prosentin osuudella äänistä ja tutun edustajansa Eero Raudaskosken. Perussuomalaisista toiseksi suurin Nivalassa Vihreille ensimmäinen valtuustopaikka, 58,2 prosenttia äänesti Kaija Vähäsöyrinki Anne ja Kauno Konttila kävivät äänestämässä lastensa Iidamarian ja Ilarin kanssa iltapäivällä. Tonteille käynti muutetaan kulkemaan nykykaavassa osoitettua puistokaistaa pitkin. Värjäysjuoksutus on keväisin toteutettava toimenpide, jonka tarkoituksena on nostaa tummaa jokivettä koskien alapuolisiin suvantopaikkoihin ja nopeuttaa siten jään sulamista. Perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtajana toiminut Eero Erkkilä sai vaalien toiseksi suurimman äänimäärän 186 ääntä. Nivalassa on 7?846 äänioikeutettua, joista 4?563 kävi äänestämässä. Kirkonmenojen jälkeen oli väkeä jonossa ulko-ovelle asti äänestysvuoroaan odottamassa, Tatu Rajala kertoo. –?Aika vähän on vaaleista juteltu tuttavienkaan kanssa, Konttilat toteavat. Kaksi kaavamuutosta eteenpäin Lautakunta lähetti kaksi kaavamuutosta kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle. –?Kaikenikäiset äänioikeutetut ovat olleet liikkeillä., nuoretkin ehkä enemmän kuin viimeksi. –?Hyvältä näyttää. Valtapuolue sai 63,2 prosenttia äänistä ja 23 valtuutettua, mikä on sama määrä kuin sillä oli valtuustokaudella yhden jäsenen loikattua kokoomukseen. Äänestysprosentti oli 58,2 (57,6 prosenttia edellisissä kuntavaaleissa). SDP:n vaalivalvojaisissa harmiteltiin neljännen valtuustopaikan jäämistä 18 äänen päähän. Kaunon mukaan Nivalassa äänestetään vielä aika paljon oman kylän ehdokkaita. Myös kokoomus menetti joitakin äänestäjiä, kun taas SDP sai aiempaa enemmän ääniä (+75)
Kyllä meille nauru maittoi, kun hän tarkemmin katsottuaan huomasi, että se pilkku oli todellakin painotalon värintestauspilkku! Ennen vaaleja muilla puolueilla tuntuikin olevan huolena se, miten näissä olosuhteissa pystyisi vaikuttamaan päätöksentekoon. –?Ei se kaskas mikkää hyönteinen oo, vaan kenkälankki, väitti Kaapro. Yrittäjien arvion mukaan ihmisiä oli lähtenyt liikkeelle valtavasti. Tekijät virkkasivat kotonaan kymmenen kertaa kymmenen senttimetriä suuria neliöitä, jotka koottiin yhteisvoimin peitoiksi. Ota siitä kuva ja lähetä se lyhyen tekstin kera sähköpostiosoitteeseen toimitus@nivala-lehti.. Tähän liittyy tapaus työmaan aamukahvipöydässä vaalien jälkeisenä aamuna. Lähettäessäsi kuvan julkaistavaksi luovutat Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj:lle kaikki oikeudet kuvaan. . Näitä keskustan ydinalueita ei valtakunnan muutostrendit hevin heilauttele. Myös oppositiossa ollut SDP hävisi hieman. Matka lättähatulla nosti monia mukavia muistoja mieleen. Riitta kertoi, että hän kulki kaikki koulumatkansa samanlaisella junalla. Jos ei junassa ollut matkustajavaunuja, kouluun mentiin vaikka tavarajunalla. Ilmeisesti kaikenlaisen ilmapiirin muutos näkyy hitaasti maaseudun perukoilla. Perussuomalaiset koki romahduksen, kun sen kannatus laski 8,8 prosenttiin. Puheenjohtaja Aune Pääkkö laski, että yhteensä tekijöitä oli matkan varrella mukana kymmenkunta. Äänestysaktiivisuus ei enää laskenut, päinvastoin hieman nousi. Sähköposti etunimi.sukunimi@nivala-lehti.. huhtikuuta 2017 NIVALA-LEHTI 4 Satuitko tapahtuman keskipisteeseen tai näitkö luonnossa kiinnostavan ilmiön. Eetu Kupulisoja Ei tule enää Päiväkeskuksen asukkaille kylmä kesken päivätorkkujen, lukupiirin tai muun toiminnan. Yhtäkkiä hän hätkähtäen sanoi, että mikäs väripilkku tuossa Lumijoen kohdalla on. Päätoimittaja Seija Krapu puh. Asiakkaita riitti myös lauantaille ja keskustankin liikkeisiin. 040 653 1965 . –?Puheenjohtaja itse ei kerennyt osallistua, kun oli niin paljon muuta touhua, Pääkkö naurahti. Nivala-puolueen konsensus on ollut ehkä liiankin hyvä kaikkien makuun ja siksi ärsyttävää. Yksi iso näiden vaalien ilonpilkku oli äänestäjien herääminen. AJASSA KUVA Á K O T I S E U T U L E H T I Perustettu 1949 . Nivalalaiset äänestivät vastavirtaan Pääkirjoitus Seija Krapu K oko maassa kaikki hallituspuolueet menettivät kannatustaan kuntavaaleissa, kokoomus vähiten. Keskustanvihreä maakunta Tupalan nurkilta | Seija Krapu seija.krapu@nivala-lehti.. Nivalassa kaikki on toisin: keskusta hävisi 60 ääntä mutta piti 23 paikkaansa, perussuomalaiset saivat neljännen paikan ja SDP sai 75 ääntä lisää. Varsinkin naiset viihtyivät ostoksilla keskustassa. –?Tämä oli kiva projekti. Peittoja suunniteltiin ja tehtiin koko talven ajan suurella porukalla. 020 750 4711 . Toimittaja Eetu Kupulisoja puh. Nivalassa tässä suhteessa ei ole ollut suuria ongelmia, asioista on pystytty sopimaan. Eräänlaista nivalalaista kapinaa sekin. Päiväkeskuksen sisäaskareiden lisäksi peitot ovat omiaan lämmittämään vanhuksia myös heidän käydessään ulkona. Hänen isänsä oli asemamies, joten liput olivat perheellekin ilmaiset. Äänestysinnon aallonpohja toivottavasti meni jo ohi edellisvaaleissa. Ehkä se selittää osaltaan perussuomalaisten pärjäämistä edelleen. Ei voi olla, painossa varmaan vahingossa tipahtanut jotain, toinen tuhahti. Hän oli lähtenyt heti ensimmäiseksi aamulla lättähatulla ajelemaan. Keskiviikko 12. Vain vihreiden noste näkyi täälläkin asti, ja ensimmäinen vihreä, tosin sitoutumaton, pääsi valtuustoon. Lättähattu kiinnosti myös. Keskustan tulos, 17 5 prosentin äänistä, jota alempana keskustan osuus äänistä kunnallisvaaleista on ollut viimeksi vuonna 1953: 16 prosenttia. Kuinka pystyy esittämään näkökantansa, neuvottelemaan, sovittelemaan, tekemään yhteistyötä. Tapana on lukea päivän lehdet ja vaaliaamuna ne kiinnostivat erityisesti. Keskusta on valtapuolue edelleen. Toimimaan demokratiassa. Varsinkin perussuomalaiset ja keskusta menettivät kannatustaan. Enemmänkin peittoja olisi saanut tulla, mutta aikaa oli rajallisesti. Tilkkupeitot pitävät lämpiminä Ajassa Laila Pajukoski (vas.), Liisa Aksila ja Kaija Kurra saivat heti uudet peitot päälleen Marttojen läsnäollessa. Vihreät sen sijaan teki näissä vaaleissa oman jytkynsä ja nosti kannatuksensa 12,4 prosenttiin. Työkaveri tutki Kalevasta yli aukeaman taitettua Pohjois-Pohjanmaan keskustanvihreää karttaa, jolla havainnollistettiin keskustan valta-asemaa maakunnassa. Liitä mukaan kuvaajan nimi ja yhteystiedot sekä kuvauspaikka ja -aika. Konekapinaviikonloppuna tehtiin tänä keväänä ennätys väkimäärässä. Äänestysinnon aallonpohja toivottavasti meni jo ohi edellisvaaleissa. Siitä pitävät huolen Nivalan Marttojen virkkaamat tilkkupeitot, jotka yhdistys lahjoitti Päiväkeskukselle. Kuntavaaleissa puoluetta tärkeämpää on sittenkin se, kuka valtuustossa istuu. Peitot olivat heille mieleen ja he arvelivat niiden käyttöön kertyvän jopa jonoa. Riitta Ahlholm-Ainassaari tarttui hihasta perjantain ruuhkassa ja kertoi innoissaan nostalgisesta junakyydistä. ” KESKIVIIKKO 12.4.
010 257 1732 Marita Ylén-Julin Kiinteistönvälittäjä, LKV P. D*. D*. kotimaisesta lankaja matkapuhelimesta. Harvoin tarjolla oleva iso paritaloasunto omakotitaloalueella. Edulliset asumiskutannukset, mutta vastaa kuitenkin omakotitaloasumista. Makolassa hyvin pidetty asunto, sähköja vesiliittymät. 105.000 ¤ 560637 Nivala paritalo 98/117,5 m² Vainiotie 4 A 1. Lindströminpihvi. Remontoitu omakotitalo, jossa laajennuksen jälkeen hulppea takkahuone/ apukeittiö sekä täysin uudet pesuhuoneja saunatilat. Kodin sydämenä leivinuuni ja takka, lisänä myös ilmalämpöpumppu. –?Kerhossa saa suunnitelmallista viriketoimintaa, on taidetta, musiikkia, leikkiä. Samalla äidit saavat hengähdystaukoa. 2 ,50 Tervetuloa syömään aitoa kotiruokaa! Avoinna ma-pe klo 7–14 Ke 12.4. Tule ihastumaan täydellisen sisäremontin kokeneeseen yksiöön! Kauniit sisustusmateriaalit, tilavassa pesuhuoneessa hyvä varustetaso. Remontoidut sisätilat, aito puulattia. 0400 194 267 ....................................................... Makkarakastike. 73.000 ¤ Vh. Heti vapaa! Mh. huhtikuuta 2017 5 Seija Krapu Kaupungin varhaiskasvatuspalvelut aloitti viime marraskuussa 2,5–5-vuotiaille tarkoitetun kerhon Peltotiellä entisen Aikun tiloissa. Kosteusmittaus tehty. Kuntotarkastus tehty. Metsästäjän possupata. 76.000 ¤ 580258 Nivala kt 60,5 m² Kivi-Kallentie 6 A 14. Mh. Oma sauna, asuinhuoneissa laminaattilattiat, seinät pääosin tapetoitu. Kerhosta peritään pieni kuukausimaksu, josta sisaruksille saa sisaralennusta. Viihtyisä oleskelupiha etelän puolella. Tässä syntyy pääsiäispupuja. –?Jos ilmoittautumisia tulee, syksyllä alkavat kerhot kokoontuisivat maanantaisin ja tiistaisin. Toivomme, että perheet hakevat kerhoon jo nyt keväällä että tiedämme varautua, kaupungin varhaiskasvatuspäällikkö Sari Suhonen kertoo. Kerho on myös pehmeä lasku ryhmäytymiseen, varhaiskasvatuskerhon lastentarhanopettaja Minna Tikkanen lupaa. Peräkkäiset päivät on hyvä asia, sillä lapsi voi jatkaa seuraavana päivänä siitä, mihin edellisenä päivänä jäi esimerkiksi jonkun piirustuksen tai askartelun parissa. Tule hakemaan esite ja hinnasto toimistoltamme ja tee varaus laatukodista loistopaikalta! Pajatie 19, Nivala • p. Kerhoja tulossa lisää syksyllä Kerhossa lapset leikkivät ja askertelevat yhdessä ja saavat uusia kavereita. Mh. Lounas klo 10–14 .........8 ,80 Pulla/ lättykahvit ........ Autokatospaikka. Tässä omakotitalossa on juuri remontoidut sauna ja pesuhuone! Tule tutustumaan kauniilla paikalla olevaan siistikuntoiseen ja valoisaan taloon. 23.000 ¤ 587833 OMAKOTITALOT RIVITALOT KERROSTALOT VAPAA-AJAN ASUNNOT PARITALOT Ota täysi hyöty Laaksojen OP-Kiinteistökeskus Oy:n markkinajohtajuudesta. –?Tavoitteena on, että jatkossa nykyistä useampi kotona oleva lapsi pääsisi varhaiskasvatuksen kerhomuotoisen toiminnan piiriin, esimerkiksi vaikka tähän kerhoon. Puusto suojaa tilavaa tonttia 3266 m², keskustaan matkaa vain pari kilometriä. Suljemme jo klo 13. 87.000 ¤ 561536 HUOM! UUSI HINTA Nivala rt 36 m² Kalliosaarentie 1 as 8. 3h,k,s. Tervetuloa tutustumaan! Mh. Iso suojaisa ja aurinkoinen piha, paljon istutuksia. Kuin uusi, 3. NIVALA-LEHTI Keskiviikko 12. Kinkku-aurajuustopasta.. ei e-tod*. Suljettu Ma 17.4. Kerholla on siellä oma tila, omat lelut ja oma lastentarhanopettaja sekä kaksi ryhmäavustajaa. 3mh,oh,k,takkah/ apuk,ph,s,wc,3vh. Tee Nivala-lehden osoitteenmuutos tilaukset@ nivala-lehti.fi tai soita 020 750?4710 Nivala okt 132,8/185 m² Maliskyläntie 66. Saat kohteellesi eniten ostajia, suuren näkyvyyden, aktiiviset välittäjät ja onnistuneet kaupat! Internetissä löydät kaikki kohteemme: Yhdessä hyvä tulee. Keskustan palvelut kävelymatkan päässä. Mh. 148.000 ¤ 576267 Nivala vapaa-ajan asunto 50 m² Makolantie 24. Tarjouksia otetaan vastaan! Mh. Varhaiskasvatuskerhossa alle 5-vuotias saa pehmeän laskun ryhmässä oloon OSOITE VAIHTUU. 2mh+oh+k+ takkahuone +ph+s. B*. Lasagne. Mh. Siistikuntoinen ja tilava kaksio kaukolämpötalossa. Tupa+ 2 huonetta ja wc. 2h,k,s. 1h,tupak,s. Pe 14.4. 040 508 5773 marita.ylen-julin@op.fi Annikki Karsikas-Liimatainen Kiinteistönvälittäjä, LKV Kaupanvahvistaja P. Tilava tupakeittiö, makuuhuone ja oma sauna. Lämmitys suora sähkö, tuvassa puuliesi ja leivinuuni ja kamareissa pönttöuunit. Tyylikäs ja hyvin suunniteltu hissikerrostalo, jossa 20 asuntoa neljässä kerroksessa, lasitetut parvekkeet, kaukolämpö vesikiertoisella lattialämmityksellä. 136.000 ¤ 579785 Nivala okt 114/126 m² Rantatie 1. Kerhoon tuli 12 lasta ja kerho hyväksi havaittu, joten toimintaa aiotaan lisätä. Päivähoitoon kerhoa ei voi verrata ja sieltä voi jäädä välillä poiskin, tosin maksun hyvityskäytäntöä ei ole. Jauhelihapihvit. Tilavat pesuhuone ja sauna, huoneiston levyinen lasitettu parveke lännen puolella. Lapset tulevat kerhoon keskiviikkoisin ja torstaisin 2,5 tunniksi. ei e-tod*. 044 344 2450 annikki.karsikasliimatainen@op.fi TEITÄ PALVELEVAT Ennakkomarkkinoinnissa uusi kerrostalo AS OY NIVALAN KALLIOKULMA Asu ja viihdy Nivalan parhaalla paikalla! As Oy Nivalan Kalliokulma rakennetaan keskustan palvelujen äärelle osoitteeseen Kivi-Kallentie 10. Myynti ja esittely: Laaksojen OP-Kiinteistökeskus Oy Kalliontie 20, Nivala Puh. Lapsi oppii olemaan ryhmässä ja saa kavereita. Vaalesävyinen sisustus, tammiparkettilattiat, kaikissa huoneissa lattialämmitys kaukolämmöllä. 44.151 ¤ Vh. 2mh,oh,k,takkah,ph,s,wc, vh. D*. ¤ Velaton hinta alk. 1h,kk,alkovi, ph,s,vh. kerroksen valoisa päätyhuoneisto hissitalossa. 010 257 1730 nivalanopkk@op.fi Rakentaja: Rakennusliike Somero Oy Huoneistot m 2 Myyntihinta alk. 119.000 ¤ 579001 Nivala rt 52 m² Ketopolku 4 A 4. 010 257 1731 Jarkko Mehtälä p. Heti vapaa. 010-puhelun hinta on 0,835 euroa/puhelu + 0,167 euroa/min. Lounaspizza To 13.4. Tontilla erillinen autotalli/varasto. Siistikuntoinen päätyasunto kauniilla paikalla jokirannassa, jonne avautuvat maisemat huoneiston katetulta terassilta. Asuntolaina Osuuspankista Vakuutukset OPVakuutuksesta Kiinteistövälitys OPKK:sta Keskittämällä ansaitset OP-bonuksia Laaksojen OP-Kiinteistökeskus Oy LKV ISÄNNÖINTI: Eila Makslahti p. Suljettu Ti 18.4. Kaalilaatikko To 13.4. 48.000 ¤ 588630 Nivala rt 63,5 m² Pidisjärventie 36 A 3. Välipalaa kerhossa ei tarjota, joten omat eväät kannattaa lapselle panna mukaan. Erinomainen valinta joko omaksi kodiksi tai sijoitusasunnoksi. Ke 19.4. ¤ 2h,k,s 45,0 43.470,00 116.325,00 2h,k,s 47,5 44.507,50 121.410,00 2h,k,s 54,0 49.032,00 136.458,00 3h,k,s 61,0 49.593,00 148.352,00 3h,k,s 70,5 54.144,00 168.283,50 Autokatospaikat myydään erillisinä osakkeina. Kaukolämmön lisäksi leivinuuni ja varaava takka. Mh. Jos lapsi käy kerhossa, perhe ei menetä kotihoidon tukea. Varhaiskasvatuslain hengen mukaan myös kotona hoidettavat lapset ovat oikeutettuja varhaiskasvatukseen, jota uusi kerho osaltaan tarjoaa. Hernekeitto + pannari
Tuosta olen eri mieltä, saa valittaa, mutta täytyy tyytyä siihen, ettei valitusta huomioida. Yksi tai kaksi henkilöä ei asioita muuta, vaan kaikkien yhteistyöllä mennään aina paremmin eteenpäin. Maksuttomia ovat myös valtakunnallista ja alueellista kehittämistehtävää hoitavan yleisen kirjaston muille yleisille kirjastoille antavat kaukolainat. Topelius on siitä kirjoittanut koskettavan sadun ”Koivu ja tähti”. Tarina koski maamme kamalimpaan aikaa eli 1700-luvun alkuvuosina tapahtunutta Ison vihan julmuutta. Nivalassa myöhästymismaksu on alussa yhden (1) euron suuruinen, kun se rasittaa kuntataloutta lähinnä karhukirjeen muodossa. Muutoinkin Nivalassa osataan arvostaa naista päättäjänä. Pari päivää myöhemmin oli postilaatikossamme kaksi valtava suurta ja paksua kirjettä. Tätä yhteistyötä on kyllä nykyinen valtuusto tehnyt hyvän arvosanan arvoisesti, vaikka ainahan on parannettavaa. Tai ainakin näin toivon, pienillä puolueilla ei tuota rahan räipettä lahjontaan ole varattu, enkä kyllä usko suuremmillakaan puolueilla siihen rahaa olevan kassassa. Salin ovet oli avattu, niin kaikki mahtuivat istumaan. Sarjankyläntie ei ole ollut moneen talveen niin hyvin hoidettu kuin päättyvällä aurauskaudella. Koululaisille oli jaettu pieniä juuston nykäreitä. Koneurakointi Karvola Ay onnistui tehtävässä kiitettävästi, vaikka lähtökäsky on aina ”korkeimmas käres” ja olosuhteet enemmän kuin haastavat. Tekstiviesti maksaa 25 senttiä. Mikäli kirjoitat nimimerkillä, liitä mukaan nimesi ja yhteystietosi. Ovat meinaan tottuneita ja eteviä väistelemään jopa pimeässä tiehen vuosikymmeniä sitten ilmaantuneet vajoamat, halkeamat ja nimismiehenkiharat. Olkaamme iloisia myös siitä, että urakoitsijan kalliit ja kivitalon kokoiset ajovermeet pysyivät kohtuullisessa kunnossa. Kuka on se Nivalan valtuustossa istuva rumpupekkarinen, jolle kelpaa äänten lisäksi myös yksi tärkeämpi tehtävä. Joten iso kiitos Karvolan porukalle, sillä ikivanha Voorti – vai mikä lie Saksassa tai Englannissa heti perääntymisvaiheen jälkeen valmistettu pikkuruinen rakkine – pysyi kohtuullisen hyvin ajoväylällä eikä sinkoutunut Kulkisevankankaalta Tammarämettä kohti. huhtikuuta 2017 NIVALA-LEHTI 6 LUKIJALTA Tälle palstalle voit lähettää mielipiteitäsi tai ottamiasi kuvia. Vaalien jälkeinen pöhinä . Hanna kertoi tarinoita talosta. Sopimattomia viestejä ei julkaista. Lopulta kutsuttiin Jalo-koira alakertaan. Leena Vähäsöyringin ääniä en yhtään ihmettele, yhteistyökykyisempää henkilöä saa hakea, eikä silti tahdo löytää. Toivotaan, että Nivalastakin viestiä vievät sellaiset henkilöt, joilla on sosiaalija terveydenhuollon asioista kokemusta, tietoa ja taitoa. Kuntapäättäjän vinkkelistä. Konepäivien vaalipaneelissa ehdokkaita pyydettiin vastaamaan yhdellä sanalla mm. Tämä jaksoi seisoa takajaloillaan. 12§ 2 momentti jatkaa: Kunta voi periä myöhässä palautetuista aineistoista, varatun aineiston noutamatta jättämisestä, ja muista kuin 1 momentissa tarkoitetuista yleisen kirjaston suoritteista kohtuullisen, enintään suoritteen tuottamisesta kunnalle aiheutuvien kokonaiskustannusten määrää vastaavan maksun. Olen elämässäni enimmäkseen vain puhunut ja kirjoittanut. Voi kultainen nuoruus... Vaalityön aikana huhuttiin, että ehdokkaille luvataan tai maksetaan jotain ehdolle asettumisesta. Tullista tullut Keskiviikko 12. Lähetä aineisto sähköpostitse: toimitus@nivala-lehti.. Viholliset valtasivat maan polttaen ja tuhoten. Tekstaa meille! n Toimi näin: Näppäile alkuun MP NIVALA ja sen jälkeen haluamasi ytimekäs viesti ja lähetä numeroon Liitä mukaan nimimerkkisi. Valtuustoon saatiin tuoretta näkökantaa ja nuoretkin olivat lähteneet uurnien ääreen, tämä on todella hyvä asia. Tiellä on jo vuosien ajan pitänyt ajella suurella uhrimielellä ilman lääkärin määräämiä ajolaseja ja Hannukselan Maunon nikkaroimia tekohampaita. Määräys takaa kirjastopalvelujen maksuttomuuden, jonka (maksuttomuuden) vuosimaksun periminen kumoaisi. Ei edes joulukortit ole mitään tämän lahjapaketin rinnalla. Erittäin tyytyväinen olen, että valtuustoon saatiin myös vihreiden edustaja. Naisia on vähemmistö, mutta kolmella puolueella oli ääniharavana nainen, minusta se on merkki siitä, että naisten mielipiteitä arvostetaan. Laki yleisistä kirjastoista 1492/2016 määrää seuraavaa:12§ Maksuttomuus ja maksut Yleisen kirjaston omien aineistojen käyttö, lainaus ja varaaminen sekä ohjaus ja neuvonta on maksutonta. Shtaudun vähän kinkkisesti koko vaalikoneseen, sen verran huono tietokoneiden kanssa olen. . 10 e/per talous.” Arvoisa valtuutettu, laki ei salli ehdottamaasi vuosimaksun perimistä, ei edes pakon edessä. Minäkin yritin koneeseen vastata, mutta koneisto kaatui, joten eipä sieltä vastauksiani löytynyt. 16323 Viime viikolla tapahtui vanhassa Jaakolassa kummia. Mielestäni se kertoo äänestäjien aikuismaisuudesta ja toivon, että tämä kulttuuri jatkuu. Nivalassa oli hyvin vähän hylättyjä ääniä ja sen verran julki vuotanutta tietoa on, että kirkkoveneet ja Aku Ankka saivat olla kohtuullisen rauhassa, tämä on erittäin positiivinen muutos äänestyskulttuurissa. Uskoa saattoi vahvistaa se, että vastaajat yksi toisensa jälkeen jyrkästi vastustivat vuosimaksuja. Vaalityötä oli mukava tehdä, ihmiset tulivat juttelemaan ja kyselemään mielipiteitä asioiden hoidosta kasvokkain ja kaikki puolueet tekivät reilussa hengessä politiikkaa. Tähän vaaditaan monia neuvotteluja, hyvää yhteishenkeä sekä oikeita ihmisiä viemään viestiä eteenpäin. Käytiin kahvilla, makkaralla, lätyllä ja sopalla toistemme tilaisuuksissa ja toivotettiin vaalimenestystä tasapuolisesti kaikille ehdokkaille. Merja Pajukoski SDP, sit. Nyt, kun uusi valtuusto aloittaa ahkerointinsa, pitää oikein nipistellä itseään reidestä ja odottaa aidosti paita hampaissa, että josko nyt tapahtuisi ihme. Lasit ja purennat ovat tiepinnan vaurioista johtuen pudonneet automaattisesti ajokin jalkatilaan. Niiden, jotka moittivat kunnan asioiden hoitoa, kannattaa asettua ehdokkaaksi ja tehdä parhaansa asioiden parantamiseksi. Sellainen suuri herääminen. Tuhansia lapsia vietiin orjuuteen. Kirkonkylän kolmasluokkalaiset saapuivat kolmen tunnin vierailulle. Sain olla valtuustossa tämän kauden ja täytyy sanoa, että paljon uutta oppia olen saanut ja ymmärrystä mistä kuntatalous koostuu. Katuvaloja kyläläiset eivät tarvitse. Samassa suhteessa heitä pääsi valtuustoonkin. Erkki Heikinaho Kirjaston oltava maksuton Tuppaa olemaan silleesti, että jos kalusto on kunnossa ja suihtimiehenä asiansa osaava kuljetusalan ammattilainen, niin jälki on puhetta vaille. Kyllä jokainen ehdokas lähtee vapaaehtoisesti ehdolle ja vielä siihen puolueeseen, jonka ajatusmaailma on lähellä omaa. Kun vihdoin laskin määrän, sain luvuksi 106 korvaa. Samaan kysymykseen netissä, Ylen vaalikoneessa, vain noin kaksi kolmesta Nivalan ehdokkaasta oli ehdottomia maksun vastustajia. Jokainen kävijä oli koulussa kirjoittanut kuvakirjeet tapahtumasta. Ulkoleikeistä suosituin oli ”kymmenen tikkua laudalla”. Miehiä ei ollut Suomea puolustamassa. Hän myös esitteli kaikenlaisia vempaimia arvuutellen samalla niiden käyttötarkoituksia. Lämpimät kiitokset! Kirjeet säilyvät varmasti arkistossa. Toimituksella voi tarvittaessa muokata tekstiä. Nettikommenteissa yksi uuteen valtuustoon päässyt arvioi: ”Tuskin on tarvetta tällaiseen, mutta jos joskus tulisi se tilanne, että olisi pakko, niin pieni vuosimaksu esim. Minulle selitettiin, että olivat opettajia. Toivotankin onnea tuleville valtuutetuille tasapuolisesti ja voimia urakkaanne, itse jäänkin lepotauolle. Täältä vietiin myös viisija neljävuotiaat sisarukset. En tykkää lukea kirjoista; niinpä kerroin tosihistoriaa ja satua. Kaikki halusivat antaa palasen Jalolle. Toimitus valitsee parhaat viestit julkaistavaksi seuraavassa lehdessä. Somessa moitittiin ehdokkaita vähäisestä vaalikoneisiin vastaamisesta. Lopulta minut kutsuttiin yläkerrasta. Oli näet perinneviikko. Lopulta huomasin kuulijoiden vakavuuden ja ääneni alkoi pettää, kyyneleitäkin. Eli eivät tipahtaneet Sarjankyläntien ammottaviin kraatereihin, ei pimeällä eikä päivännäöllä. Sote tuo vielä paljon haasteita yhtiöittämisen ym. Kiitokset kaikille äänestäjille, jotka äänensä antoivat minulle ja muille ehdolla olleille. Haleja ja makupalaa. ”Voisiko kirjastojen palveluista periä vuosimaksun?” Yleisö saattoi jäädä siihen uskoon, että valtuustolla olisi oikeus päättää kirjaston vuosimaksusta. Kun se jaetaan kahdella, lopputulos oli 53! Kolme tyttöä oli kasvanut aika pitkiksi. Miksi laittaa iso paino kasvottoman koneen vastaukseen, sillehän voi valehdella vaikka mitä, mutta kasvokkain se on jo vaikeampaa. tai postitse: Nivala-lehti, Kalliontie 30, 85500 Nivala. Toivonkin hänelle antoisaa valtuustokautta sekä jatkoa seuraavissakin vaaleissa. Monet pääsivät piilopirteille Erkkisjärven ympäristöön. Kunnalle aiheutuneet kokonaiskustannukset, jäänevät yleensä alle 2 euron/ tapahtuma. Näin se pitääkin olla, asiat riitelevät, mutta eivät ihmiset. Parilla nuorella oli koirapelko, joka katosi samantien. Moni sanoo, ettei saa valittaa, jos ei ole äänestänyt. Tosiasia on, että suurimmat valittajat vaalien tuloksesta löytyvät näistä nukkuvien puolueeseen kuuluvista. Kylällä asuvien viiden valtuutetun voimat eivät riittäneet siihen, että tieremonttia olisi tuupattu eteenpäin menneen valtuustokauden aikana. Teuvo Harju Iso kiitos Karvolalle Nivalassa oli erittäin onnistuneet vaalit, joissa väki toi mielipiteensä selkeästi esille. hallituksen suunnitelmien suhteen ja valtuutetuilla on kova työ pitää Nivalan palvelut edes nykyisellä tasolla
Kunnostamaan ruveta he aikoo ravirataa. Tällöin määrättiin, että kuntien tulee järjestää työsuojeluvalvonta vuoden 1976 heinäkuuhun mennessä. Mitenkähän kuntalaisten verorahkeet kestää. Kemikaliot teollisuudessa ovat Sailaksen mielestä yksi työsuojelun enimmän huomiota vaativa ala. Ja koko kylä on uskonut, että sillä oli niin vahva voima, mutta Hautamäen Antti kertoi minulle, että he Veelannin Matin kanssa olivat kuulleet akkain suunnitelmat, menneet sillan alle ja nakkasivat aina Raamatun takaisin. Nivalan kunta perusti työsuojelutarkastajan viran vuonna 1975. Tarkkailkaa . Se on perinne. Olemme myös Facebookissa Työsuojelutarkastaja Aarne Sailas Varhaislapsuudessani oli valloillaan Kytöja Veelanninpuhossa kova taikausko. Innostus se hevosmiesten keskuudessa mataa. Mummo oli lähtenyt ja saunan ikkunalle oli jäänyt musta Raamattu. Tuhannen mallikappale. Huvittavia nuo uutiset puolueitten kannatuksista. Työsuojelutarkastaja Aarne sailas toteaa kuitenkin, että lain toteuttaminen ja valvonta on sujunut hyvin ja työnantajat ovat suhtautuneet asiallisesti lakia ja sitä valvovaa virkamiestä kohtaan. Mummo meni saunaan. Aune Niskanen: Nivala-viisut II (julkaistu Nivala-lehdessä 1973-1983) . Siihen aikaan musta Raamattu oli hirveä kirja, josta piti vain salassa puhua. Kolme porrasta on helpompi vanhalle kuin pitkä matka luiskan kautta jos on kaide! . Terveyslautakunta päättää toimeenpanosta vasta. Monenlaiset uutiset tuli niistä lehtiin. Aamulla odottivat mummoa kahville, mutta kun häntä ei alkanut kuulua, meni taloväki katsomaan. Tupsut heiluu, vaikkoon ostoleipä. Kerran sinne tuli outo mummo kysymään yösijaa ja ruokaa, mutta kun he näkivät, että mummo oli likainen ja pelkäsivät, että hänessä oli täitä, ruokkivat hänet ja laittoivat nukkumaan lämpimään saunaan. Pelattiin spiritismiä, katottiin onnen peiliin, trullit liikkuivat ja leikkelivät eläimiä Kerrottiin kummitustarinoita ja pelättiin ja nähtiin kummituksia. NIINA NIEMINEN Mämmi vanilijakastikkeella ja sokerilla. Edullinen ja toimiva kalusteratkaisu meiltä! HAAPAVESI • www.kalusteritala.fi 040 743 3972 Tilaa ilmainen suunnittelukäynti!. Nivala-lehti 14.4.1977 Työnantajat suhtautuvat asiallisesti työsuojelulain toteuttamiseen ja valvontaan Työsuojelutarkastaja Aarne Sailas suoritti tarkastuksen Nivala-lehden toimitiloissa ja kamerahuoneessa, huomio kiinnittyi kemikaaleihin. Sitten käännyttiin selin ojaan ja nakattiin Raamattu – mutta kun se lensi tielle takaisin. Ottivat mustan Raamatun kohennuskepin päälle, kun siihen ei saanut käsin koskea. Siellä otettiin yövieraat vastaan ja ruokittiin kulkijoita. Uskottiin, että musta Raamattu pitää hävittää hukuttamalla ja vastavirtaan. Toinen akka kantoi toisesta päästä ja toinen toisesta korennossa, ja kolmas luki Herran siunausta perässä. Kotiseutu onnittelee lämpimästi teitä! Martat jätti aloitteen terveysohjelmasta. . Iloinen löytö Konekapinoilta: Hankkijan keltaiset hyasintit! Eräs lempikukistani pääsiäisen värisenä. Sitä ei ainakaan pysty syömään liikaa. Veelanti oli iso ökötalo, jota naiset hallitsivat. Lukijan trullikuvat Vuonna 1973 annettiin laki työsuojeluvalvonnasta. Sananparsia ja sutkauksia Nivalan seudulta (Kirjastovirma) . Hyvää pääsiäistä ja linnunlaulua! Irene Eikö kaupungintalon portaisiin voisi panna kaidetta, että vanhatkin pääsevät helpommin asioimaan. Asioista käräjillä päätökset taas tehtiin. Menneellä viikolla leivon ja vieläki kynnet taikinassa. NIVALA-LEHTI Keskiviikko 12. MARKUS AHOKANGAS Pasha. Pussi ja säkki on samanlaisia, pussi on vain pienempi. Työsuojelulain täytäntöönpanossa odotettiin eräillä tahoilla muodostuvan vaikeuksia ja kohtuuttomia kustannuksia työnantajille. Eihän puolueet tee päätöksiä, vaan ihmiset! Yx ääni . Kaakatti ku kana. Tekstarit Trullina Frans Pudas. HANNE-MARIA HAUTAKOSKI Mämmi. Vanha viisu ” Erkko Sarjanoja Paras pääsiäisherkku. Vanhat vuosikerrat 14.4.1977 Rinkiläiset Turussa viettää synttäreitä. Yv ystävältä kuulin, että joku hänen tuttavansa oli löytänyt lyijykynäympyrän ok-talon ovien lukkojen ympäriltä! Löysi ne ovia siivotessaan ja pyyhki pois. Niin Veelannin akat lähtivät sitä hukuttamaan Vepsun ojalle. huhtikuuta 2017 7 Näläkä niin, että näkyä haittaa. PAAVO NIEMI Mämmi on hyvää. Lisääntyvät kunnan virat, mikäpä sen estää. . Raakel Repo Musta Raamattu Keittiöt ja komerot toiveittesi mukaan! Valitse ovimalli, vetimet, tasot ja lisävarusteet. Hyvin on mummun leivät uunissa, ei pala eikä paistu. Akat nakkasivat Raamattua kolme kertaa, ja kolmannella kerralla se vasta hukkui. Ketkä näki kotikokon rakentamisen vaivat, lasten riemut raikuivat palkkiokseen saivat
huhtikuuta 2017 NIVALA-LEHTI 8 Tieyhdistyksen ansiomerkit Suomen Tieyhdistys on 9.3.2017 myöntänyt yksityistie-ansiomerkin Vilho Puroilalle ja Ari Eteläniemelle. Sen ennakoidaan toteutuvan viimeistään kuluvan vuoden syys-joulukuussa. K-maatalous-ketjun 78 kauppaa vetää 43 paikallista yrittäjää, jotka jatkavat toimintaansa kauppiasmallilla myös Lantmännenin kanssa. Lantmännenin omistavat 25?000 ruotsalaista maanviljelijää. Haapavetinen Tuomo Kukkola sahasi Konevarusteen pihalla vanhoilla ja uusillakin sahoilla siivuja tukkipuista. Tuomo Kukkola on kerännyt ja kunnostanut vanhoja moottorisahoja ja kiertää ympäri Suomea niitä esittelemässä. K-Maatalous myyty Ruotsiin Seija Krapu Nivalan Konekapinassa nähtiin perjantaina ennätysmäärä kävijöitä, kun esillä oli uusia ja vanhoja koneita joka lähtöön. Kesko myy K-maatalousliiketoimintansa ruotsalaiselle Lantmännen ek förille, kertoi Maaseudun Tulevaisuus nettisivuillaan tiistaina. Kauppaan kuuluvan Kmaatalouden liikevaihto viime vuonna oli 334 miljoonaa euroa ja liikevoitto 5,3 miljoonaa. Kaupan toteutuminen edellyttää kilpailuviranomaisten hyväksyntää. Lantmännen on ruotsalainen maatalousosuuskunta. Myytävissä liiketoiminnoissa työskentelee 45 työntekijää. KUVA EETU KUPULISOJA Kaikkien aikojen kapinayleisö. Ansiomerkit luovutettiin Vilho Puroilan syntymäpäiväjuhlassa. Mutta nyt ei minulla ole enää kuin neljä veteraanisahaa, myin viisi pois syksyllä, Kukkola kertoi. Sen liikevaihto on noin 3,9 miljardia euroa ja sillä on noin 10?000 työntekijää yli 20 maassa. Lättähattujuna antoi kyytiä aseman ja golf-kentän varaparkkipaikan välillä. Myös keskustan liikkeet järjestivät oman kympin kampanjansa, joten väkeä riitti ympäri kaupunkia. –?Vanhat savottakoneet kiinnostavat muutenkin, olin mukana talvisella Kittilän savottareissulla. Seitsemän sekuntia meni siivun sahaamiseen halkaisijaltaan 38 sentin tukista iIsolla, 14 kiloa painavalla vuoden 1962 McGullockilla. Sahanpuru lensi ja siivu irtosi puusta. Ylikoskilla oli tukkikuorma jumissa vanhassa savottalavalla, mutta pienen paukutuksen jälkeen tappi osui kohdalleen. Vuosimallin -95 Husqvarna 254 -sahalla siivuun kului 13 sekuntia. Keskiviikko 12
huhtikuuta 2017 9 Palvelemme pääsiäisenä normaalein aukioloajoin MA-LA 7-21 SU 10-21 Nivala Rainbow Uunijuurekset 600 g (2,48/kg) Atria Hiillos grillimakkara 400 g (4,73/kg) Fazer Lakulaatikot 600 g/30 kpl (9,98/kg) Kymppi Mämmi 700 g (2,70/kg), pakaste Maitokolmio Meijerivoi 500 g (3,98/kg) Fresh Suomi Tomaattirasia, Dunne 230 g (7,35/kg) 1 99 1 89 1 69 Snellman Porsaan maustettu uunifilee Meira Kulta Katriina kahvi 3 x 500 g (6,67/kg) 1 erä/talous Coca-Cola Zero 2 x 1,5 l (3 l) (0,66/l) (sis. klo 9.00. 2,5 kg, alkuperämaa Uusi-Seelanti PISTÄKÄÄ NÄITÄ PÅSKEEN: HAE HERKUT MEILTÄ JA RESEPTIT TÄÄLTÄ: YHTEISHYVÄ.FI Pohjanmaalta Flora Vanilla Vaniljakastike 2,5 dl (5,96 /l) 1 49 Tuotepäivä to 13.4. alk. 1,99 + pantti 0,80) Valio Viola tuorejuustot 200 g (9,95/kg) Rainbow Brasilia Hunajameloni 1 49 kg 10 00 3 pkt 4 99 kg Pohjanmaalta 5 99 1 89 2 79 1 99 1 49 Pohjanmaalta 9 98 kg Farmer’s Lampaanpaisti Luuton, pakaste, n. NIVALA-LEHTI Keskiviikko 12
Pianisti ja laulaja eläytyvät runoilijan mielenmaisemaan. –?Lied kertoo ihmisen kokoisia ikiaikaisia tarinoita rakkaudesta, kuolemasta, yksinäisyydestä, luonnosta. Seuraava kilpailu pidetään 13.–15.4.2018 Lapualla. Mukana on myös pieniä lapsia. Lied on loistava tapa opetella lukemaan runoa, Heikki Pellinen toteaa Vaikka tunnetuimpia liedteoksia esitetään saksaksi, käytössä ovat kaikki kielet. Nyt on menossa kuuden kurssin kiertue eri musiikkiopistoissa. –?Kilpailun taso oli huomattavan korkea, ja vanhempien kilpailijoiden sarjassa taso oli kansainvälinen, toteaa Harmonikansoiton Opettajat ry:n puheenjohtaja Raimo Vertainen. Oppilaat ovat saaneet kuvitella, mitä taiteilija oli rajannut kuvasta pois, opettaja Eliisa Pihlajamaa kertoo. C-sarja (2006-2007 syntyneet): jaettu 4. On mahtavaa, kun juuri on päässyt vauhtiin, toteaa pianisti Saara-Kaisa Lapinoja Pyhäjärveltä. Saimi sai erityispalkinnon täydellisestä soittoasennosta. Maallikolle on tarpeen valaista myös liedin ja oopperan eroa. Eetu maalasi kenkiä ja Ville maiseman vuoren huipulta. Toistaiseksi liediin pääsee parhaiten tutustumaan pääkaupunkiseudulla, mutta Lied-akatemian toiminnan tuloksena konsertteja on yhä laajemmin. Nivalalaisten sijoitukset B-sarja (2004-2005 syntyneet): jaettu 2. Johanna Kutuniva sai toisen työskentelyapurahan väitöskirjaansa Seija Krapu Malilan koulu on tänä vuonna – yllätys , yllätys – tehnyt kuvataidetta Suomiteemalla. Useimmat ovat laulajia ja muutama on myös pianisti. Opistossa on aiemmin pidetty lied-päivä ja nyt oli vuorossa ensimmäistä kertaa kaksipäiväinen mestarikurssi huippuopettajien pianisti Heikki Pellisen (Helsingin konservatorio, Metropolia) ja laulaja Sirkka Haaviston (Kokkolan konservatorio, Centria) johdolla. –?Ooppera määrittelee laulajalle roolin, mutta liedissä laulaja ja pianisti tekevät runosta oman tulkintansa. tehneet lyijykynätöitä, joissa on jatkettu suomalaisen taiteen kultakauden (1880– 1910) mestareiden kuuluisia maalauksia. Liediä säveltävät muun muassa Kaija Saariaho ja Lotta Wennäkoski. Kokovuotisia 24 000 euron työskentelyapurahoja myönnettiin tänä vuonna neljä. sija Aliisa Aitto-oja. Keskiviikko 12. Kilpailu kokosi 125 nuorta harmonikan taitajaa kuudessa eri sarjassa. Nivalaan tuli tieteen kokovuotinen apuraha FM Johanna Kutunivalle. Lisää kuvia näyttelystä digilehdessämme osoitteessa www.nivala-lehti.fi. –?Täällä on myös laulupotentiaalia ja pianisteja. Lied soi runoa Saara-Kaisa Lapinoja Pyhäjärveltä, Helena Eskola Nivalasta, Eemeli Kamula, Ville Niskanen, Mitja Savola, Hilda Aitto-oja ja Veera-Maria Savela Haapajärveltä osallistuivat lied-kurssille. Mestarikurssille osallistui runsas kymmenkunta nuorta opiston alueen kunnista. Kutuniva sai jo viime vuonna puolivuotisen apurahan mutta nyt siis koko vuodeksi. Nuoria hyvin mukana Jokilaaksojen musiikkiopistossa on hyvät mahdollisuudet liedin opiskeluun, sillä opettajakunnassa on liedin taitajia ja Lied-akatemian kursseille osallistuneita. Monet nuorista kirjoittavat tänä keväänä ja miettivät, kuinka opintojen ja liedharrastuksen yhdistäminen onnistuu. –?Liedin suosio on vaihdellut aikojen saatossa. Keskipohjanmaan lehtikuvaaja Clas-Olav Slotte valokuvanäyttelyn järjestämiseen 2?000 euroa. huhtikuuta 2017 NIVALA-LEHTI 10 Kaija Vähäsöyrinki –?Lied on ennen kaikkea kamarimusiikkia. Ruotsissa ja Venäjällä puhutaan romanssista. Kultakauden mestari Aksel Gallén-Kallela on sanonut: Minä tunnen, että kohta taas avautuu minulle se ihana taiteen maailma, jonka kauneuksia saan mieleni mukaan nauttia. sija Helmiina Aitto-oja sekä jaettu 6. 1800-luvulla se oli keskeinen viihdytysmuoto. Kilpailun järjestivät yhteistyössä opettayhdistyksen kanssa Lappeenrannan Musiikkiopisto, Suomen Harmonikkainstituutti ja Suomen Harmonikkaliitto. Maailmassa, elämässä ja luonnossa ei olekaan muuta kuin kauniita satuja, ja kun ovi aukenee, mene sisään ja ota sielusi täyteen! Malilan koulu Tillarissa Suomi-teemalla Kuuudesluokkalaiset Eetu Ojalehto ja Ville Aitto-oja valokuvasta yksinkertaistettujen töidensä edessä. Apurahan sai tänä vuonna yhteensä 50 hakijaa jaon yhteissumman ollessa 411 000 euroa. Liedissä mennään teksti edellä koko ajan, määrittelee Suomen Lied-akatemia puheenjohtaja, pianisti Heikki Pellinen liedin olemuksen. Nivalalaisia korkeatasoisessa harmonikkakilpailussa Seija Krapu Suomen Kulttuurirahaston Keski-Pohjanmaan rahasto vietti 54. –?Eri maissa on liedillä oma nimensä. Hänen väitöskirjansa käsittelee kaivoksen ja teollisuuden sivuvirtojen hyödyntämistä ja tuotteistamista. vuosijuhlaansa Kokkolassa maanantaina. –?Kultakauden taiteilijat rupesivat kuvaamaan kotimaan maisemia, ihmisiä, luontoa ja historiaa. He opettivat suomalaiset huomaamaan oman maansa kauneuden. Saksassa sanotaan lied tai joskus kunstlied erotuksena kansanlauluista. Hoitokunnan tavoitteena oli jakaa tuntuvia, toteutuksen ja työskentelyn turvaavia apurahoja ja pitää samanaikaisesti huolta moniarvoisesta kulttuurin edistämisestä. Pellisen mukaan liedin säveltäminen on kokenut renessanssin nimenomaan Suomessa. Lappeenrannassa. Apurahojen keskisuuruus oli 8?200 euroa. Nykyään Helsingissä asuva tanssipedagogi-koreografi Marketta Viitala sai luovan tanssin virikekirjan viimeistelyyn, Kyösti Kallion rahastosta 4?000 euroa. Lied-akatemia piti viime vuonna kolme mestarikurssia, joista yksi oli Kokkolassa. Eniten nuoria tuli Haapajärveltä. Kalajoen Kotiseutuyhdistys sai 8?000 euroa myös nivalalaisittain mielenkiintoiseen hankkeeseen , oopperalaulajatar Ida Basilieria käsittelevän musiikkinäytelmän toteuttamiseen. Jokilaaksojen nuoret laulajat ja pianistit mestarikurssilla Lasten ja nuorten valtakunnallinen Minä Soitan Harmonikkaa -kilpailu pidettiin 7.–9.4. sija Emilia Jurvelin. sija Veera Ainassaari D-sarja (2008-2009 syntyneet): jaettu 4. Viitos-kuutoset ovat mm. Syynä liedin suosion nousuun on sen intiimisti puhuva luonne. Porukkaa on ollut helppo saada kasaan. –?Toivotttavasti harrastaminen onnistuu muuallakin. Helene Schjerfb eckin Toipilas ja koko huone, lyijykynä. Englannissa se on art song ja Ranskassa melodie. Sotien jälkeen kiinnostus liediin laski, mutta nyt se on taas nousussa. Lisäksi meillä on rikas romanttisen ajan sävellysten perintö. Pyhäsalmen Tanssi sai Tanssiopisto Uusikuun lasten ja nuorten koreografi atapahtuman järjestämiseen, Maria ja Eino Isohannin rahastosta 4?000 euroa. On maalattu maisemia, taruolentoja, kotia ja inspiroiduttu valokuvista ja mestareiden töistä. sija Saimi Eerikkilä sekä jaettu 5. Apurahaa haki tänä vuonna yhteensä 261. He laulavat vanhoja suomalaisia lauluja, kertoo laulunopettaja SaaraMaija Strandman. Emilia sai lisäksi erityispalkinnon Richard Gallianon kappaleen tulkinnasta. Se on laulajan ja pianistin muodostama soitin, jonka tehtävä on soida runoa
2 45 kpl Pituus 45cm. NIVALA-LEHTI Keskiviikko 12. Pääsiäiseen! Kunnon karjalanpaisti 500g 7,78/kg Naapurin maalaiskananpojan rintafilee 600g maustamaton tai hunaja-timjami 8,32/kg Kymppi mämmi 700g á 1,89 (2,70/kg) Luuton kypsä savulammaspaisti n. myymälämme ovat suljettu.. Pöytäkynttilä 70x120mm Kuohukerma 5dl 3,98/L tavallinen tai laktoositon 9 95 kg laktoo 1 99 prk 11 99 kg 3 89 ras sis. Lämpömittari kannessa. Piezzo-sytytys. (vain kotitalouksille). Takuu 12kk Frisbeegolfkori basic Helppoa heittoharjoittelua kotona! Korkeus 130 cm. HUOM! Pitkäperjantaina ja 2. Lämpöhylly ruostumatonta terästä. Sisältää 3 kpl maakiiloja. Takuu 12 kk. huhtikuuta 2017 11 159,Elintarviketarjoukset voimassa TO-MA 13.-17.4.2017 ellei toisin mainita. Johto 1,8m. 1kg rajoitus 3kpl/talous 2,48-3,09/kg 4 99 ras 3 50 2 ras 1,79/kg Snackpoint voileipäkakku 750g 17,20/kg Tarjous voimassa KE-LA 12.-15.4. pantit 1,60 Premium limsat 1,5L á 1,59 (0,79/L) 5,0,57/L 4 plo Fazer Party makeispussit 325-350g á 2,39 (6,83-7,35/kg) ERÄ! Norjan lohifilee 99 pkt Hiillos grillimakkarat ja makkarapihvit 320-400g 5,98/kg 2 99 pkt Juhla Mokka 500g suodatintai pannujauhatus rajoitus 2pkt/talous 3 50 2 kpl 5,00-9,21/kg Fazer makulevyt 190-200g á 2,35 (11,75-9,21/kg) vanilja-kermajääätelö 1L ei laktoositon 99 pkt @HalpaHalli Palvelemme pääsiäisviikolla to ja la 8-21. Halkaisija 25,5cm. pääsiäispäivänä palvelemme klo 10–18 . Grillausala 58x41,5cm, paistopinnat valurautaa. T 12 90 29 95 kpl Fresh Hetki perhesalaatit 850g 9,35/kg 7 95 ltk Sähkösavustin savustaa kalat, vihannekset ja makkarat helposti ja nopeasti! Sähkösavustin 1100W a makkarat pe makkarat easti! 39 95 (49,95) Kaasugrilli 3000 3 poltinta. Teho 9,6kW. Korin halkaisija 65 cm. Koko 124x54x111cm. Su 16.4
Tällainen äänimäärä merkitsee sitä, että hän voi valita tehtävänsä. –?Olo on kyllä hämmentynyt, oma tulos yllätti – ja tekee nöyräksi. Hän sai nyt vieläkin enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa, 272 ääntä. huhtikuuta 2017 NIVALA-LEHTI 12 Uusi valtuusto Keskusta Kokoomus Perussuomalaiset SDP Kaarina Pyykkönen Tapio Uusitalo Helena Kujala UUSI Leena Vähäsöyrinki Jarmo Vuolteenaho Mikko Päivärinta Matti Nuorala Rauno Vihtari Esko Kangas Tarja Vähätiitto UUSI Mika Visuri UUSI Marika Hannula UUSI Heikki Junttila Kaisa Pihlajaniemi UUSI Eero Erkkilä Pekka Pääkkö Tuomas Viitala UUSI Ari Kukkurainen UUSI Jani Ahlholm Riitta Ekstam UUSI Seija Krapu Nivalan äänikuningatar, keskustan Leena Vähäsöyrinki, kertoo yllättyneensä tuloksesta. Kiitos kuuluu äänestäjille, ja toivon nyt viisautta tehtävän hoitoon, hän sanoo. Nivalan perussuomalaisten puheenjohtaja Eero Erkkilä sai Nivalassa komean äänisaaliin, toiseksi eniten, 186 ääntä. Pojat puskista Myös perussuomalaiset yllättivät ottamalla lisäpaikan valtuustossa, vaikka puolueen kannatus laski muualla kuin lähialueella. Toivottavasti he ovat jatkossakin mukana yhteisten asioiden hoidossa. Tällainen luottamus tekemääni työhön tarkoittaa sitä, että työnteko jatkuu, ja toivottavasti olen luottamuksen arvoinen. Hänen ennakkoarvionsa neljästä paikasta toteutui. Keskiviikko 12. Pojat tulivat puskista! Mutta kyllä me tehtiin töitäkin! Vielä kapinoitten jälkeen perjantai-iltana oltiin kahdeksaan asti K-Supermarketin pihalla makkaroiden ja kansanedustaja Ville Vähämäen kanssa ihmisiä puhuttelemassa. Meillä on ollut hieno porukka vaalityössä, kaikki ovat tehneet tärkeää työtä, nekin, joita ei nyt valittu. Ryhmä kokoontuu ensimmäisen kerran tiistaina. Leena Vähäsöyrinki on tällä valtuustokaudella ollut kaupunginhallituksen 1. Nivalassa on nyt 4 perussuomalaista valtuutettua, Haapavedellä myös 4 ja Sievissä 6. varapuheenjohtaja. Muille hänen äänimääränsä ei ollut niinkään suuri ihme. –?Sitä en ole vielä ajatellut, mennään askel kerrallaan. Nämä tuntemukset ovat nyt pinnassa. Vähän jäi harmittamaan Konekapinan vaalipaneeli, se Yllätysten vaali sittenkin Leena Vähäsöyrinki KUVA ANTTI SAVELA Eero Erkkilä KUVA SEIJA KRAPU. –?Ja saivat Pekka Pääkkö ja Tuomas Viitalakin komeasti ääniä
Ainalinpää Erkki VAS 21 14 35 Ekdahl Pauli PS 14 19 33 Ekdahl Tuula PS 12 10 22 Elovaara Anu PS 10 22 32 Eskola Topi KESK 9 28 37 Hosio Eine KESK 23 8 31 Hyvärinen Taisto SDP 12 9 21 Isoniemi Markku KESK 28 12 40 Jormalainen Jere SDP 29 31 60 Junttila Elina KESK 16 34 50 Karvosenoja Heidi KOK 14 15 29 Kesomaa Mika KOK 16 18 34 Knuuti Sirkka KESK 18 5 23 Kukkola Jukka KOK 14 12 26 Muje Kari PS 17 16 33 Mustajärvi Päivi KESK 16 25 41 Närhi Venla KESK 8 17 25 Oja Ritva KESK 9 3 12 Ojalehto Heli KESK 28 23 51 Ojalehto Sanna KESK 7 21 28 Pajukoski Merja SDP 37 29 66 Parttimaa Eero SDP 12 9 21 Pihlajaniemi Elise VIHR 19 30 49 Porkka Jorma KOK 3 1 4 Puurula Markus KESK 5 6 11 Raudaskoski Paavo VAS 20 8 28 Raudaskoski Jaakko VAS 7 6 13 Raudaskoski Joonas VAS 4 12 16 Saarenpää Jouko KOK 17 5 22 Sandvik Mirjami KESK 11 24 35 Sikala Veikko KESK 13 14 27 Suvanto Tuomas KESK 19 15 34 Tirkkonen Aija SDP 21 20 41 Torssonen Katja KOK 8 15 23 Tyyskä Markku KESK 3 2 5 Vierimaa Jari KESK 21 18 39 NIVALA-LEHTI Keskiviikko 12. Vaalimenestyksen syyksi Nivalassa Erkkilä arvelee asioista suoraan puhumisen. Olen myös sivukylien koulujen säilyttämisen kannalla. ei lauantaina oikein kiinnostanut ihmisiä... Vihreä puun takaa Nivalan ensimmäinen vihreä (sit.) valtuutettu Hanne Kokko odottaa innolla valtuustotyötä. Vähäsöyrinki Leena KESK 98 174 272 Erkkilä Eero PS 72 114 186 Vuolteenaho Jarmo KESK 100 76 176 Päivärinta Mikko KESK 47 114 161 Leppimaa Maarit KESK 53 93 146 Alatalo Timo KESK 50 82 132 Erkkilä Irja KESK 78 53 131 Niinikoski Eija-Riitta KESK 70 53 123 Pääkkö Pekka PS 73 44 117 Kukkurainen Ari SDP 66 40 106 Viitala Tuomas PS 41 64 105 Nuorala Matti KESK 60 38 98 Pyykkönen Kaarina KOK 36 61 97 Vihtari Rauno KESK 44 52 96 Kangas Esko KESK 62 26 88 Vähätiitto Tarja KESK 32 51 83 Korkiakoski Urpo KESK 32 49 81 Palola Heli KESK 38 42 80 Pihlajaniemi Jarmo KESK 43 37 80 Visuri Mika KESK 41 38 79 Kokko Hanne VIHR 31 48 79 Ahokangas Markus KESK 39 39 78 Hannula Marika KESK 28 50 78 Junttila Heikki KESK 47 31 78 Ahlholm Jani SDP 36 42 78 Pihlajaniemi Kaisa KESK 26 48 74 Ekstam Riitta SDP 41 32 73 Palola Jussi KESK 22 50 72 Uusitalo Tapio KOK 30 39 69 Honkala Taimo KESK 28 37 65 Häyrynen Heikki KESK 29 34 63 Kujala Helena KOK 30 29 59 Raudaskoski Eero VAS 28 25 53 Kivioja Jarmo KESK 28 23 51 Perkkiö Timo PS 19 24 43 Ei valitut Puolue Ennakko Vaalipv Yht. –?Terve oppimisympäristö kuuluu kaikille. –?Asiat pitää nostaa pöydälle, sanoa niin kuin asia on, ja sitten keskustella. Niitä me vielä nostetaan esiin. Hanne Kokko on asunut Nivalassa Välikyläntiellä jo kymmenen vuotta ja työskentelee Haapajärvellä pienryhmän koulunkäynninohjaajana, aamuja iltapäiväkerhojen vetäjänä ja tällä hetkellä myös erityisopettajan sijaisena alakoulussa. Nivalassa on aivan liikaa vielä asioita, joista ei puhuta, lakaistaan vain maton alle. Hanne Kokolle tärkeitä asioita ovat koulut ja luontoarvojen huomioiminen kaikessa päätöksenteossa. NIVALA Äänestysprosentti 58.2% Paikat+/Äänet %osuus +/KESK 23 (-1) 2874 63.2% -1.4% PS 4 (+1) 571 12.6% 3% SDP 3 (0) 466 10.2% 1.6% KOK 3 (0) 363 8% -0.2% VAS 1 (0) 145 3.2% 1.1% VIHR 1 (+1) 128 2.8% 1.2% Valituiksi tulleet Puolue Ennakko Vaalipv Yht. huhtikuuta 2017 13 Vaalitulokset Vihreät Vammistoliitto Maarit Leppimaa Timo Alatalo Irja Erkkilä Eija-Riitta Niinikoski Urpo Korkiakoski UUSI Heli Palola UUSI Jarmo Pihlajaniemi Markus Ahokangas Jussi Palola UUSI Taimo Honkala Heikki Häyrynen Jarmo Kivioja Timo Perkkiö Eero Raudaskoski Hanne Kokko UUSI Hanne Kokko KUVA PÄIVI VILJAMAA. Sote-uudistus, jos se nyt toteutuu, vie ison osan kunnan tehtävistä, ja valtuutetuilla on urakkaa palvelujen säilyttämisessä. Olin sote-infossa, jossa esiteltiin suunnitelmaa, että Nivalaan jäisi vain toimipiste ja vanhuspalvelut, ja lähimmät sotekeskukset tulisivat Haapajärvelle, Ouluun ja Raaheen... –?Mahtavaa, että vihreänä pääsin läpi Nivalassa! Olen Oksavalta kotoisin ja mummola on Pohjojärven rannalla, äidin vanhemmat olivat Anna ja Mikael Karsikas, joten Nivala on minulle jo lapsuudesta tuttu
Linja-auton ratista paremmin tunnettu liikennöitsijä Markku Heikkilä tuntee myös lättähatut. Vaihtelua uusiin juniin Junasta löytyvässä kyltissä muistutetaan, että kuljettajan kanssa jutteleminen ajon aikana on kiellettyä. Heikkilän päänsisäiseltä kovalevyltä löytyy tieto, että lättähattuliikenne Ylivieskan ja Iisalmen välillä alkoi vuonna 1953 ja päättyi 1978. Todellista lähiliikennettä siis. Palkinnot on noudettavissa Konevarusteelta Kiitos kaikille tapahtumaan osallistuneille ja mukana olleille yrityksille. Nivalan Yrittäjien arpajaisissa palkintoja voittivat Markus Ahokangas, Ari Halmetoja, Tommi Laakkonen, Viivi Lassila, Päivi Katajisto ja Mervi Salo. Isovanhemmille lättähattumatka on sukellus muistoihin. N IV A L A N Y R IT T Ä JÄ T r y. –?Lapsena kuljettiin paljon mummolle Nurmekseen lättähatulla. Uhmataan kieltoa. Viimeksi mainittua tehtävää hoitelee Ari Kaasalainen. Se on totta. Ohjaamossa olevat henkilöt haluavat kuulla viheltimen ja soittokellon ääKonduktööriksi sonnustautunut Jaakko Pehkonen teki tiliä myymällä edustamansa yhdistyksen jääkaappimagneetteja. K ONE K APINA ARVONTA SUORITETTU ARVONTA SUORITETTU Arvonnan suorittivat Konevarusteen Arvonnan suorittivat Konevarusteen kauppias Jarkko Niku ja K-maatalous kauppias Jarkko Niku ja K-maatalous Nivalan kauppias Tuomas Reinikainen. Lämmin kiitos luottamuksesta! Leena Vähäsöyrinki Tehdään yhdessä hyvä Nivala. Kiitos luottamuksesta Helena Kujala KIITOS KAIKILLE ÄÄNESTÄJILLEMME! TYÖ JATKUU. Kaupat syntyvät heti, kun Seija ja Pekka Nevasaari ostavat magneetit Vaasasta käymässä oleville lapsenlapsilleen Aava ja Niilo Nevasaarelle. Kohdalle pysähtynyt vaunu näyttää olevan tupakoiville, mutta luotetaan siihen, että nykylainsäädäntö pätee myös vanhaan junaan, eikä sisällä tukehdu häkämyrkytykseen. –?Magneettijunaan oli tarkoitus mennä Saksassa, mutta se oli silloin kiinni. Piti mennä Oulun kautta, niin aikaa siihen meni yli kellonympärys, Heikkilä muistelee. Nivalan Keskusta kiittää äänestäjiä, ehdokkaita ja kaikkia vaalityötä tukeneita. Yhteinen työ Nivalan parhaaksi jatkuu. Lähes 40 vuotta ilman lättäliikennettä Pekka Nevasaari matkusti nuorena puuvaunussa viikottain, joten lättähattu oli siihen verrattuna jopa luksusta. Suomessa viimeinen lättähattu liikennöi 30.5.1988. Keskiviikko 12. Nevasaaret muistelevat myös käyneensä aikoinaan keskustassa ostoksilla lättähatulla, johon he nousivat Mehtälän pysäkiltä. Tynnyrisaunan voitti Tynnyrisaunan voitti JALO KORKIAKOSKI JALO KORKIAKOSKI Onnea voittajalle! Onnea voittajalle!. Sitten se saapuu: sininen lättähattu Oulusta. huhtikuuta 2017 NIVALA-LEHTI 14 Eetu Kupulisoja Kymmeniä ihmisiä on valmiina rautatieasemalla perjantaina jo hyvissä ajoin ennen aamukymmentä, jolloin on määrä lähteä Konekapinaviikonlopun ensimmäinen lättähattukyyti kohti golfkenttää. Nivalan kauppias Tuomas Reinikainen. Juna tekee lähtöään, kun vaunuun astuu nuori konduktööri Jaakko Pehkonen, mikä saa matkustajat kaivamaan esiin lippunsa. Lättähattu liikkuu kahden kuljettajan taktiikalla: toinen kuski ohjastaa junaa golfk entän suuntaan, toinen asemalle. Samanlainen tuoksu ja ääni tässä on kuin siihenkin aikaan, Seija Nevasaari kuvaili. Muuten tämä on nätti ja mukava ajettava, tällainen vanhanaikainen, Kaasalainen kuvaili. –?Aivan muistuu 60-luku mieleen, silloin tuli kuljettua tällaisella. Raudaskylän ja Nivalan välillä oli ennenvanhaan kolme seisaketta Lättähattu toi monelle muistoja Liisa Niemellä (vas.) ja Esko Talvitiellä oli monia kiinnostavia lättähattutarinoita kerrottavanaan. Väki marssii sisään yhteensä kolmeen vaunuun, jotka on plakaatien mukaan eroteltu tupakoivien ja tupakoimattomien vaunuiksi. Se olisi kulkenut 245 kilometrin tuntivauhtia, Pekka Nevasaari tiesi. –?Tässä pitää vaihtaa vaihteita käsin, kun uusissa junissa ne ovat automaattiset. Katso lisää lättähattukuvia digilehdestämm e www.nivalalehti.. Tuula Ekdahl ja Sanna Ojalehto myyvät matkustajille lippuja tai pilettejä, kuten lipussa sanotaan. Isä oli rautateillä töissä, niin sai ilmaiset liput. Hänelle lättähatulla ajaminen on mukavaa vaihtelua tavalliseen työhön VR:n uusien junien puikoissa. –?Ei ainakaan ole yhtä yksinäistä. Tällä kertaa ei kuitenkaan olla tarkastamassa lippuja, vaan Pehkonen myy PoRhan eli Pohjois-Suomen Rautatieharrastajien jääkaappimagneetteja, joissa näkyy myös tuttu sininen lättähattu. Niiden lisäksi häneltä löytyy kokemusta myös tavallisesta junasta sekä sähköjunasta
Jarmo Pihlajaniemi Heli Palola Lämmin kiitos äänestäjille. huhtikuuta 2017 15 a mieleen Aava ja Niilo Nevasaari saivat uudet jääkaappimagneetit, kun isovanhemmat heille sellaiset ostivat. Jarmo Vuolteenaho Huolenpitoa – huomennakin. Vilho Koskenkorva ei allekirjoita väitettä siitä, että lättähattu olisi Konekapinassa tuntunut samalta kuin vuosikymmeniä takaperin. –?Silloin tällainen 25 kilometriä tunnissa taisi olla junan huippunopeus. Pidetään yhteyttä. Golfk entän päässäkin riitti väkeä, johtuen muun muassa golfk entän avoimien ovien päivästä. Eija-Riitta Niinikoski Huolenpitoa – huomennakin. Pidetään yhteyttä. Aikataulut tuohon aikaan olivat kuitenkin väljiä: kun Niemi lähti junalla Tornioon opiskelemaan, Ylivieskan ja Oulun asemilla sai toisinaan odottaa pitkäänkin. 040 758 7123 irja.erkkila@nivala.fi Huolenpitoa – huomennakin. Veturinkuljettaja Ari Kaasalaiselle lättähatulla ajaminen oli piristävän poikkeuksellinen työtehtävä. Tuula Ekdahl kaupittelee edelleen pilettejä. Kun lättähattu saapui Nivalaan, se viitottiin pysähtymään perinteiseen tyyliin lipulla. Kaasalainen toteuttaa heidän toiveensa. Lämmin kiitos äänestäjilleni ja tukijoukoille! Tarja Vähätiitto Huolenpitoa – huomennakin. Marika Hannula www.keskusta.fi Kiitos luottamuksesta! Heikki Junttila. Pidetään yhteyttä. Ei vanhan ajan kiskojen pauketta Golfk entällä käytyään juna saapuu takaisin asemalle, jossa sitä odottaa jälleen uusia matkustajia aivan kuten golfkentälläkin. Koskenkorva muistelee Matin ja Liisan junailuja kuuluisassa Rautatieteoksessa. Liisa Niemi ja Esko Talvitie kuuluvat nostalgiamatkailijoiden joukkoon. net. Iisalmeen päin seisakkeita oli ainakin Haapaperällä ja Karvoskylällä, Niemi listasi. Lämmin kiitos luottamuksesta. Ilm o it u ks en m ak sa ja : Eh d o ka s it se Lämmin kiitos luottamuksesta. Yhdensuuntaisen välin taittaminen vei yleensä päivän. Kirjaa myydyistä lipuista hän ei ole ehtinyt pitää, mutta mututuntuma on selvä: niitä on mennyt kaupaksi paljon. Ei tämä ihan samanlaista ole, kiskojen pauke puuttui. Urpo Korkiakoski Lämmin kiitos tuesta. Kiitos äänestäjille! Työ Nivalan puolesta jatkuu! Esko Kangas Huolenpitoa – huomennakin. Lättähatun vauhti ei ainakaan lyhyellä pätkällä huimaa päätä. Lämpöiset kiitokset minua äänestäneille ja ylipäätänsä kaikille äänestäjille. Irja Erkkilä P. Kiitos luottamuksesta. Tässä vaunussa päähuomion vie vessa: lähes kaikki käyvät vuorollaan tarkastamassa sen kunnon. Seisakkeita aina vähän päästä Löytyy junasta paljon nuorempaakin väkeä sekä lapsiperheitä. Voin vain todeta, elämä yllättää ja sydäntä lämmittää tämä luottamus. Haasteita kohti mennään ja toivon, että olette aktiivisesti mukana valtuustotyössäni. –?Käymälää saa käyttää vain junan kulkiessa, eräs matkustajista muistaa vanhan säännön. Niina Vähäsöyrinki on lähtenyt junaan lastensa Aleksin ja Stiinan kanssa. –?Raudaskylän ja Nivalan välillä oli kolme seisaketta: Juola, Mehtälä ja Pahaoja. Kiitos luottamuksesta! Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. NIVALA-LEHTI Keskiviikko 12. Työ jatkuu. Työ jatkuu. Työ jatkuu. –?55 vuotta taitaa olla siitä, kun viimeksi on tällaisella tullut ajettua armeijan sotaväkireissulla. Kiitollisin mielin Maarit Leppimaa Kiitos luottamuksesta. Taas ollaan asemalla. Aleksia meinasi ensin hieman pelottaa, mutta nyt hän jo tarkkailee maisemia nenä kiinni ikkunassa. Ennen ne pitivät rytmikästä pauketta, Koskenkorva muisteli. Hienolta kuulostaa, joten hän aikoo pistää pillin vislaamaan myös asemalle saavuttaessa. Niemi muistelee jo aiemmin mainittua lähiliikennettä
Ostamme siis palkallamme muistoja kiikkustuoliin. Vaan vastineeksi saamme soittaa legendaarisessa Tuiskulassa, sekä matkustaa yksityiskoneella halki Suomen. –?Ennustan, että rennon letkeä ja hauska keikka on luvassa. Poptähti osallistui tänä keväänä ylioppilaskirjoituksiin, mutta musiikki on luonnollisesti hänen elämässään etusijalla. Kun yleisö antaa paljon, heille on helppo antaa itsestään paljon. KUVA MAREK SABOGAL Keskiviikko 12. Ehkä eniten odotan niitä versioita, joita itse teimme muiden artistien biiseistä. Robin on edellisen kerran esiintynyt Nivalassa Uikon Taikaa -tapahtumassa kaksi kesää sitten. Viisi kertaa Puustellissa takana Tuiskulassa Happoradio ei ole aiemmin käynyt, mutta vuonna 2006 se soitti Tuiskulan pihamaalla järjestetyssä Tuiskurockissa. Tuohon matkaan meillä on varaa siten, että käytämme siihen käytännössä keikkaliksamme. Nivalan Tuiskulaan oltiin sovittu keikka jo aikapäiviä sitten, emmekä halunneet perua sitä, vaikka se käsittääkseni sopimusteknisesti olisikin ollut mahdollista, bändin keulahahmo Aki Tykki aloittaa. Silloin keikkaliksat käytettiin helikopteriin, mutta päivä on jäänyt muusikoiden mieleen. Se oli minulle eräänlainen opetusmatka, kun mukana oli tasokkaita konkareita, joilta opin paljon. ”Aika miettiä, kuka on Robin” Vaikka Robin on vasta 18-vuotias, hän on ollut pinnalla jo puolenkymmentä vuotta, aina Frontside Ollien julkaisusta lähtien. Puustellissa Happoradio on sen sijaan esiintynyt peräti viidesti. Kaikkia Robinin levyjä on myyty ja kuunneltu verkon suoratoistopalveluissa suuria määriä, mutta artisti haluaa edelleen kehittyä ja uusiutua säännöllisesti. Tarkoitus on kuitenkin painaa täysillä ainakin vuoden loppuun saakka. Miten voisinkaan unohtaa sen keikan, Robin hehkuttaa. Muistan, kun olin viimeksi ihan soijassa: sillä keikalla tuli annettua kaikki. –?Nivala on kyllä tuttu mesta. Nyt haluan keskittyä musan tekemiseen ja miettiä vähän uusiksi, kuka on Robin. Turkulainen Robin on hyvin kartalla Tuiskulan historiasta ja siitä, että se on välissä ollut pitkään kiinni. Happoradio lentää Tuiskulaan yksityiskoneella Eetu Kupulisoja Artisteilla on keikkoja, jotka he muistavat hyvin jälkikäteen. Elefantti oli hyvin pitkälti bändinä sovitettu ja soitettu levy. –?Muutoksesta päätettiin jo edellisen levyn ilmestyessä. Eikä se ole miljonäärien hommaa. Kuvio on mahdollista siten, että heti Turun esiintymisen jälkeen bändi ottaa alleen yksityisen pienkoneen, jolla se lentää Kokkola-Pietarsaaren lentokentälle, josta matka jatkuu tilataksilla Tuiskulaan. Sitten on niitä keikkoja muiden joukossa, jotka unohtuvat nopeasti. –?Ei tarvitse olla miljonääri, paitsi jos haluaa omistaa sen pienkoneen, jolla lentää. Vain elämää oli opetusmatka Robin julkaisi kolmisen viikkoa sitten uuden kappaleen Hula hulan, joka lähti samantien lentoon muun muassa Spotifyssa. Vastaavissa olosuhteissa keikoista tuppaa yleensä tulemaan railakkaita, varmasti nytkin, Tykki uskoo. –?Siitä tulee tosi mukava juttu. ARKISTOKUVA NOORA OHTAMAA ”Sairaan siistiä päästä Tuiskulaan”. –?Me urpot saadaan edelleen tulla sinne koheltamaan, Robin nauraa. Toistaiseksi Robin on esittänyt kappaleen livenä vasta kerran, mutta artisti lupaa, että Tuiskulassa uusi hitti kuullaan. Robinin viime vuosi oli mahtava menestystarina, joka huipentui Linnan juhlien yhtenä keskipisteenä paistattelemiseen. Jostain syystä kaikki kuusi Nivalan keikkaa olivat viime vuosikymmenellä, joten on siis jo aikakin tulla taas sinne! Happoradio julkaisi alkuvuodesta uuden levyn muutaman vuoden tauon jälkeen, joten nyt yhtye on keikkaillut ahkerasti ympäri Suomen. Eetu Kupulisoja Huomenna perjantaina Tuiskulassa esiintyy Happoradio. Aivan ensimmäistä kertaa Happoradio ei vastaavan tilanteen edessä ole. Olen yrittänyt sanoa itselleni, että ”älä hosu” ja ”älä säädä”, saada vähän uutta fi ilistä. Tällä kertaa hänet nähdään Tuiskulassa, josta hänellä on kokemusta muutaman vuoden takaa. –?Vaikka biisit menestyisivät, itselleni eteenpäin meneminen tarkoittaa muuta. Bändillä on tapana luoda tarkka biisilista vasta juuri ennen keikkaa sen hetken fiiliksen mukaan, joten tarkkaa suunnitelmaa ei vielä ole olemassa. huhtikuuta 2017 NIVALA-LEHTI 16 ” Vastineeksi saamme soittaa legendaarisessa Tuiskulassa. Keikkamyyjä ja levy-yhtiö osallistuvat kuluihin myös. Hän on vilpittömän iloinen, ettei Tuiskulaa ”jyllätty matalaksi”, vaan se on edelleen artistien käytössä. Uusi levy, Kauniin kääntöpiiri, on hieman elektronisempaa Happoradiota kuin yhtyeen aiempi tuotanto. –?Aivan sairaan siistiä päästä taas käymään Tuiskulassa. Mutta pitää silti muistaa, että musaa toki tehdään ensisijaisesti ihmisille. Tämä ei välttämättä vielä ole uutinen, mutta siitä tulee sellainen, kun lisätään, että sama bändi esiintyy vain hetkeä aiemmin Turussa The Voice of Finlandin fi naalissa. –?Meillä on sellainen periaate, että sovittuja keikkoja ei peruta, paitsi jos se on oikeasti ainoa vaihtoehto. Suomen tämän hetken kenties kuumin poptähti, 18-vuotias Robin Packalén, tuttavallisemmin pelkkä Robin, muistaa elävästi edellisen vierailunsa Tuiskulassa. Aki Tykin mukaan Tuiskulassa on luvassa sopiva sekoitus uutta ja vanhaa tuotantoa. Meillä on alla kuitenkin tv-esiintyminen ja yksityiskonematka. Aki Tykki kehuu bändin yhteishenkeä ja huomauttaa, että hermoja raastavan levynteon jälkeen keikkaileminen tuntuu melkein lomalta. Hän laskee sen olleen vuonna 2013. Happoradion kevät ja kesä ovat hyvin keikkapainotteisia, mutta syksystä Aki Tykillä (toinen oik.) ja muulla bändillä ei ole vielä tarkempaa tietoa. Tekniikka matkustaa edellä laittamaan kaiken valmiiksi illan toista vetoa varten. Kuluva vuosi on käynnistynyt muun muassa Vain elämää -ohjelman kuvauksilla, ja ohjelman alkamista Robin odottaa innolla. Kesällä 2014 he esiintyivät samana päivänä Turun Ruisrockissa sekä Kajaanissa. Kun puhutaan Tuiskulasta, tulee heti mieleen tosi hyvä meininki. Haluan olla tyytyväinen omaan tuotantooni ja siihen jälkeen, mikä siitä jää. Miten suomalaisella rockbändillä sitten on varaa lennellä yksityiskoneella. –?Pitkään on menty tukka putkella
Tuoreimmat juostiin viime sunnuntaina ammattiopiston risteyksen ja Haapaperän risteyksen välillä. Niva-Kaijalla terveysja hyvinvointi-ilta Tervetuloa! Keilahalli avoinna: • Kiirastorstaina 13.4. Syksyllä mahdollisesti kaksi ryhmää Ari Ohtamaa pitää tärkeänä, että kynnys eri lajeihin mukaan tulemiseen pidetään matalana. ...........................................................................11–17 • Ma 17.4. huhtikuuta 2017 17 URHEILU Lähetä meille urheilujuttu tai tuloksia! Vinkkaa haastateltava! Sähköposti: toimitus@nivala-lehti.. .....................................suljettu Kalliontie 59, Nivala • www.uikko.fi • P. Etenkin lasten pitää harrastaa liikuntaa monipuolisesti, joten Ohtamaa kannustaa urheiluseuroja järjestämään toimintaa myös heille, jotka eivät varsinaisessa seuratoiminnassa ole mukana. Olemme asiasta jo kouluille viestineet. Ohtamaa vakuuttaa, että Easy Hockeyta on tarkoitus jatkaa kesän jälkeen. Kahdeksan juoksijaa lähti haastamaan itseään sunnuntain testijuoksuissa. Miehet 5km: 1)Tuomas Ahola 16:43 (3:21min/km), 2)Lasse Raudaskoski 18:09 (3:38min/km), 3)Erkki Vähäsöyrinki 18:22 (3:40min/km), 4)Heikki Uusivirta 19:02 (3:48min/km), 5) Onni Vähäaho 19:57 (3:59min/km), 6)Jussi Mökkönen 20:50 (4:10min/ km), 7)Vesa Nevanperä 27:32 (5:30min/km). Ampumahiihdon pitäjänmestaruudet ratkaistiin hyvissä olosuhteissa Eetu Kupulisoja Nivala Cowboys oli ainoa Kalajokilaakson alueen seura, joka lähti mukaan Jääkiekkoliiton Easy Hockey-toimintaan. –?Homma onnistui tosi hienosti. Tytöt 13v: 1)Elsa Haikara 1+1 (8.36), 2)Pilvi-So. .................14–21 • Pitkäperjantaina 14.4. Saimme luotua tehokkaan tunnin, jonka aikana lapset pääsivät nauttimaan liikunnasta. Pääpaino oli tarjota lapsille ja nuorille mukavaa liikuntaa, mikä on tärkeä painopiste tänä päivänä. Tunnin vuorosta noin puolet käytettiin erilaisten taitojen, kuten luistelun ja mailankäsittelyn, hiomiseen, mutta vähintään puolet ajasta pelattiin. KUVA ILKKA PELTOLA Cowboysin Easy Hockey tarjoaa taas ensi syksynä mahdollisuuden matalan kynnyksen liikuntaan jääkiekon parissa Kymmenet lapset löysivät harrastekiekon Nivalan juoksijat ovat jo viiden vuoden ajan järjestäneet säännöllisesti viiden kilometrin testijuoksuja. –?Jokaisella oli kerhotunnin jälkeen päät märkänä. ....................................................10–21 • Pitkäperjantaina 14.4. Naisten mainetta puolusti yksinäisenä juoksijana Mervi Vähäkangas. Ammunnan sakko tiesi 30 sekunnin lisäaikaa. Nivalassa osallistujajoukko koostui lopulta 9–12-vuotiaista, jotka kokoontuivat tammi-maaliskuun ajan joka viikko tunniksi jäähallille harrastamaan. Etualalla näkyvän Ari Ohtamaan lisäksi kerhossa apuohjaajina toimi Cowboysin edustusjoukkueen pelaajia. Asiat sopivat sekä nuorille, heidän vanhemmilleen että muille asiasta kiinnostuneille. ......15–22 (hohtokeilaus 16–22) • La 15.4. Ampumahiihdon pitäjänmestaruudet ratkottiin torstai-iltana vielä hyvissä lumiolosuhteissa Nuoliperän ampumaradalla. Seuraavat testijuoksut juostaan jo reilun kahden viikon päästä eli sunnuntaina 30. 9-vuotiaiden poikien sarjan voittanut Oskari Uusivirta selvitti ainoana kisailijana ampumapaikat sakoitta. NIVALA-LEHTI Keskiviikko 12. 044 445 7420. .........................................11–18 • Su16.4. .................................11–22 (hohtokeilaus 16–22) • Su 16.4. Se kannatti, sillä talven mittaan toimintaan osallistui peräti 43 henkilöä. Kerhosta on selkeästi tykätty, Ohtamaa myhäilee. –?Minutkin yllätti se, että Easy Hockeyhyn tuli niin paljon harrastajia. Illan aikana käydään läpi muun muassa kokonaisvaltaisen terveyden osa-alueet, omien valintojen vaikutus elämänlaatuun ja hyvinvointiin ja huoltajan rooli tukemassa nuorta hänen elämänpolullaan. Nopeinta vauhtia piti tällä kertaa Tuomas Ahola ennen Lasse Raudaskoskea ja Erkki Vähäsöyrinkiä. Easy Hockey -toiminnalla tarkoitetaan 10–17-vuotiaille suunnattua harrastekiekkoilua heille, jotka eivät ole mukana seuratoiminnassa. Naiset: 1)Sanni Haikara 4+2+3+2 (26.10), 2)Anna-Kaisa Järviluoma 4+4+4+4 (32.15). Miehet 65v: 1)Unto Virkkula 4+4+3+3 (23.20). Naiset 5km: 1)Mervi Vähäkangas 23:23 (4:41min/km). ........................................suljettu • Ma 17.4. a Järviluoma 1+2 (9.16). Miehet 50v: 1)Yrjö Uusivirta 2+0+1+1 (18.20). huhtikuuta kello 14. Mikäli pelaajia tulee tarpeeksi, porukan voisi jakaa nuorempien ja vanhempien ryhmään. Tulokset 5km testijuoksu Nivala su 9.4. Perusajatus oli, että mennään osallistujien ehdolla, Easy Hockey -kerhon ohjaajana toiminut Ari Ohtamaa sanoo. Easy Hockeyssa kaikki pääsivät harjoittelemaan muun muassa laukomista. Tulokset: Pojat 9v: 1)Oskari Uusivirta 0+0 (7.42), 2)Ukko Järviluoma 0+1 (7.53), 3)Olavi Uusivirta 2+2 (10.27). Lapsilta tuli paljon positiivista palautetta, mutta erityisen mukavaa oli, kun myös vanhemmilta on tullut kehuja. Välillä peleissä oli mukana myös juniorijoukkueiden maalivahteja. Cowboysin kannalta kerho tuotti sikälikin tulosta, että harrastajista kaksi liittyi mukaan seuran juniorijoukkueeseen. ..........................................................................11–17 Uimala avoinna: • Kiirastorstaina 13.4. Tulevaisuuden lupaukset mitalit kaulassa: oikealla 9-vuotiaiden poikien voittaja Oskari Uusivirta, keskellä hopeamitalisti Ukko Järviluoma ja vasemmalla pronssimitalisti Olavi Uusivirta. ............suljettu • La 15.4. Miehet: 1)Tuomas Järviluoma 4+4+3+2 (24.45), 2)Jarno Uusivirta 0+3+2+3 (29.25), 3)Ville Uusivirta 4+5+5+3 (30.45). Tilaisuuden tulee vetämään Anki Mannström, jota kuvaillaan järjestäjätaho Keski-Pohjanmaan Liikunnan sivuilla perheenäidiksi, liikunnanja terveystiedon opettajaksi sekä mentaalija hyvinvointivalmentajaksi. KUVA LASSE PALOLA Tuomas Ahola nopein viiden kilometrin testijuoksussa Niva-Kaijan koulun auditoriossa järjestetään ensi viikon keskiviikkona terveysja hyvinvointi-ilta. Tammikuun alussa pelit pelattiin puolella kentällä kaukalon molemmissa päissä, mutta matkan varrella pelialusta laajeni koko kaukalon kokoiseksi. Lisäksi käsitellään muun muassa unta ja päihteitä. –?Lähtö oli niin hyvä, että tarkoitus on aloittaa uudestaan heti syksyllä
Oli myös kiva testata, että tykkäävätkö muut siitä, Ranta-Nilkku kertoo. Esityksen näyttelijät olivat erityisesti nuorten mieleen ja heistä kuultiin kehuja esityksen jälkeen. Annika Tiitto Nuorisotila Lonccu vaihtaa syksyllä nimensä Nivalan juhlavuoden ja uusien tuulien kunniaksi. Päähenkilö Noria haluaa palavasti ottaa selville totuuden maailman vesivaroista, mutta samalla häntä sitoo kotipaikalleen polvelta polvelle periytyvä teemestarin ammatti. Osallistuin kilpailuun, koska piirtäminen kiinnostaa tosi paljon. Olin jo melkein unohtanut koko kisan. Oli tosi yllättävää kuulla, että voitin. Kilpailutyö syntyi tietokoneella piirtäen vajaassa puolessa tunnissa. Nuorisovaltuusto valitsi Ranta-Nilkun voittajaksi vajaan kymmenen osallistujan joukosta. Aion tulevaisuudessakin jatkaa piirtämistä ja tatuointiala kiinnostaa, Ranta-Nilkku paljastaa. Uuden nimen ja logon keksi Julius Ranta-Nilkku, joka voitti nuorisotoimen järjestämän logoja nimikilpailun. Kun näyttelijät, lavasteet ja juoni on kunnossa, tietää, ettei esitys voi olla mitään muuta kuin hyvä. Puhdas vesi itsestäänselvyys. Hän toivoo teoksen neuvokkaiden ja periaatteellisten nuorten henkilöhahmojen antavan katsojille voimaa ja rohkeutta. Ohjaaja Helka-Maria Kinnusen mukaan nuoret katsojat perivät aikuisilta maailman, jossa on kohtuuttoman paljon siivottavaa ja keskiössä tulisi olla ihmisen pyrkimys hyvään ja oikeaan. huhtikuuta 2017 NIVALA-LEHTI 18 UORET N NIVALA-LEHTI MYÖS FACEBOOKISSA Tiistaihin 18.4. Vaikka näyttelijäkaarti koostuu vain neljästä ihmisestä, tuntuu heitä olevan rutkasti enemmän. Kuvia lähettäneiden kesken arvotaan jättimuna. Nuoret perivät aikuisilta maailman, jossa on kohtuuttoman paljon siivottavaa. Keskiviikko 12. Ideaakaan ei tarvinnut sen kummemmin miettiä: logossa näkyy nuorisotilan uusi nimi Kulmaus, kaksi kissaa ja punainen jalokivi. Esityksen Nivalan lukiolle tarjosi Nivalan kulttuuripalvelut. Tarinan välittämä tulevaisuudenkuva on suhteellisen todennäköinen: se sijoittuu luonnonkatastrofin jälkeiseen aikaan, jolloin vettä on todella niukasti, koska suurin osa siitä on saastunutta. Emma Peltomaa, Milla Tölli ja Lea Laakkonen Ohjaaja Helka Maria Kinnu perivät aikuisilta maailman, jon siivottavaa ja keskiössä tu Antti Hovilainen (vas.), Talvikki Eerola, Mika Silvennoinen ja Heidi Syrjäkari Kajaanin kaupunginteatterin esityksessä. Näyttelijät osasivat hommansa ja hoitivat roolinsa hyvin. mennessä osoitteella toimitus@nivala-lehti.. Palkinnoksi hän sai 70 euron lahjakortin, jonka voi lunastaa netistä ja käyttää lukuisissa liikkeissä. Myös lavasteet olivat tarkkaan suunniteltuja ja lisäsivät uskottavuutta. Kaiken kaikkiaan esitys oli kokemus, joka pisti miettimään maailman tilannetta nyt ja tulevaisuudessa. Lähetä meille trullikuva! Lähetä meille trullikuva! TEATTERI Laittomia vesijohtoja epätoivoisesti rakentavat isoveljet, vedenpuutteeseen kuolevat pikkutytöt ja armeijan suorittamat piilotettujen lähteiden etsinnät ovat arkipäivää Kajaanin kaupunginteatterin esittämässä Veden muistista -esityksessä. Vaikkei Itärannan kirjaa olisi aikaisemmin lukenut, näytelmän sanoman ymmärtää helposti ilman asiaan perehtymistäkin. Näytelmä perustuu Emmi Itärannan teokseen Teemestarin kirja ja sijoittuu dystopiatulevaisuuteen. Loncusta tulee Kulmaus. Lukiolaiset kommentoivat näytelmää ajatuksia herättäväksi ja silmiä avaavaksi kokemukseksi
NIVALA-LEHTI Keskiviikko 12. huhtikuuta 2017 19 . Pääsiäispulmat Opin tämän Jo rm a Ke m pp ai ne n 20 17 käärmesopan reseptin isoäidiltä! Ojala ALKUELÄIN turhaa vyötäröllä AIVAN kieleke/ liitos voi kansaakin VAIM EA IKÄMIES Sibelius Od inin sal i KIRJAPAINOSSA Asikainen seinien rajoittamia samanhenkinen ERITTYVIÄ apposen salalokero YS KÄ nytkin lisäkeruokia kekoamista osuuskauppakin voi mieli -KURI nilkoissa -v ir us -teko -VIINA nuottia x2 URA kansoja välistä VOI VILLA tiivistää kiinnitettyjä vaihe HUIKEITA selkä muslimilla HIKI -suo ja Pu u käärmeitä
Masin muistelmia Seija Krapu Lapualla syntynyt Inkeri Vilhelmiina Kangas (7.10.1925–21.1.1995), o.s. Kun laitoin kirvestä sängyn alle, silmiini osuikin suuri pullonjutkula. Kuulin aamulla, kun emäntä meni lypsylle. Äänitettä on soitettu usein myös radiossa. Inkeri Kiviniemi haki opettajanpaikkaa Maliskylältä 1947 ja oli opettajana Maliskylällä peräti 38 vuotta eläkkeelle pääsyynsä vuoteen 1985 saakka. Tuli minun aikani toimia, kun häävieraat alkoivat poistua juhlatalosta. Vuonna 1981 kuoro teki levyn Maamies meni pellolle kylvämään. Maliskylän sekakuoro saikin osakseen runsaasti tunnustusta ja arvostusta. Aine alkoi kummasti lämmittää, ja voimakas humalantunne valtasi kehoni. Otin pullon käteeni. Konserttiin on kaikilla vapaa pääsy. Tämän jälkeen ei kuulunut mitään, tuli syvä hiljaisuus. Nielaista lutkautin monta suullista mahaani, laitoin pullon takaisin sinne, mistä olin sen löytänytkin, ja poistuin huoneesta. Energiaa riitti myös yhteisiin asioihin. Juhlakonserttiin, sanoman sisältö on Siunaan sinua isänmaani Suomi ja Israel. Istuin siinä hetken aikaa. Isänsä musikaalisuuden perinyt Inkeri Kangas lauloi koko aikuisikänsä Nivalan sekakuorossa ja oli tarvittaessa myös kuoron varajohtaja. Otin vähäiset tavarani mukaani ja poikkesin jättämään hyvästit emännälle. Kehui, että olin ollut hyvä poika ja ettei hän ollut kuullut kirosanaa minun suustani koko aikana. Mutta tulihan se nyt todistettua, kuinka utelias emäntä oli luonteeltaan, kun meni aitan taakse kuuntelemaan tyttärensä hääyön alkamista. Nivalan seurakunnan kirkkoneuvoston jäsen hän oli 1968–1978 ja jumalanpalvelusja musiikkityön johtokunnan puheenjohtaja 1979–1994. Väänsin korkin pois pullonsuulta ja imaisin kunnon ryypyn. Hän alkoi syytellä aviosiippaansa: ”Sinä olet käynyt antamassa jollekin, varlmaan tuolle rlenki jullille. Meinasi siinä henki salpaantua, oli niin tuhtia ainetta. Suomen juhlavuoden kunniaksi konsertin ohjelmassa on runsaasti tunnettujen suomalaisten säveltäjien ja sanoittajien tuotantoa. Etiketissä oli kolme tähteä ja sana Cognak. Inkeri Kangas tunnettiin tinkimättömänä ja vativana kuoronjohtajana, jonka päämääränä oli sävelpuhtaus ja millilleen tarkka rytmi. Konsertissa esiintyy Hymnos-kuoro musiinkinopettaja Irene Ahosen johdolla. Heräsin kovaan huutamiseen, joka kuului hääparin häähuoneesta. En olisi sinusta uskonut, että sinulla on noin likainen mielikuvitus.” Anoppi ei tietenkään tiennyt, että kysymys oli siitä viinapullosta, jonka vajuuttamiseen minä olin syyllinen. Ärrävikainen sulhanen meni pullollensa ja huomasi kirveen, sillä hän kuului kiroavan: ”Kuka perlkele tänne on tuonut kirlveskalson?” Samalla hän kai huomasi, että pullollakin oli käyty. Konsertissa kuullaan myös hebrealaisia lauluja sekä mm. huhtikuuta 2017 NIVALA-LEHTI 20 KERTTU SAALASTI 149 kerttua Tällä palstalla esitellään nivalalaisia vaikuttajanaisia Jatkoa tarinaan numerossa 13 Ensimmäisenä juhannuspäivänä nuoripari sai toisensa. Parin vuoden opettajantyön jälkeen tuli elämäntoveriksi maliskyläläinen maanviljelijä, Arvo Esaias (Esa) Kangas, ja näin Inkeri Kankaasta tuli opettajatoimensa lisäksi Kiipelin talon emäntä. Inkeri Kangas oli Kyösti ja Kalervo Kallion museosäätiössä, kuului Nivala-Seuran johtokuntaan 1981–1984, Nivala-päivätoimikuntaan 1979–1980 ja kotiseutuyhdistyksen naistoimikuntaan 1982–1983. Arvasin pullon olevan tulevan isännän rohtoja, ja arvelin tämän ottaneen rohkaisuryyppyjä, koska korkki oli avattu ja hiukan vajuutettu pullon sisältöä. Hänen isänsä oli legendaarinen kanttori-urkuri, director cantus Kustaa Kiviniemi. Ulos tultuani tuntui kuin minua olisi lyöty halolla päähän. Hymnos-kuorolta ja sen solisteilta on myös saatavana äänitteitä. Siihen muistikuvani päättyivätkin. Hän otti minua kaulasta kiinni, kiitti ja toivotti hyvää jatkoa. Olin kuullut isojen poikien juttelevan, kuinka erikoista ainetta kyseinen aine on. Keskiviikko 12. Arvasin kolinasta päätellen, että kirves sai kyytiä kohti ulko-ovea. Opettaja, kuoronjohtaja, director cantus Inkeri Kangas Nivalan helluntaiseurakunta järjestää rukoushuoneellaan suuren juhlakonsertin 16.4. Maliskylän sekakuoro teki jo Inkeri Kankaan aikana paljon myös matkoja, mm. Kiviniemi muutti Kiviniemen perheen mukana Nivalaan Katvalan kanttorilan taloon 1928. Hain puuvajasta kirveen, joka oli varattu vietäväksi sängyn alle taikakaluksi. Toisen juhannuspäivän aamu alkoi marssilla kohti runsaan kahden peninkulman päässä olevaa kaupunkia. Ahvenanmaan saaristoon ja Turkuun, ja konsertoi myös Temppeliaukion kirkossa Helsingissä. Inkeri Kangas sai SKL:n kultaisen ansiomerkin 1981, Suomen Leijonan ritarikunnan ansioristin 1982 ja director cantus -arvonimen 1990. Sieltä tiesin junan jälkien johtavan kohti pohjoista. Heti Maliskylälle opettajaksi tultuaan hän perusti kylälle sekakuoron, jota hän johti vielä vuoteen 1994 vakavasta sairaudestaan huolimatta. Kuoro on tehnyt useita konserttimatkoja ulkomaille ja esiintynyt kymmenillä paikkakunnilla kotimaassa. Myös harjoitusajoista hän oli tarkka, vaikka hyvin tiesikin kuorolaisten maatalouden kiireet. Minunkin teki mieli maistaa, miltä konjakki maistuu. Tuli niin hyvä olo, että päätin ottaa vielä kunnon tujauksen. Minä luulin että sinuun voi luottaa, mutta ei sitenkään.” Morsian puolusteli itkuisella äänellä: ”En ole antanut kenellekään! Turhaan minua syytät.” Mutta sulhanen ei uskonut vaan väitti: ”Onhan täällä käyty!” Samalla kuului seinän takaa äänekäs koputus ja emännän kimakka huuto: ”Älä Erno kiusaa sitä tyttöä! Ei siellä ole kukaan käynyt, minä takaan ja alleviivaan. Itsenäinen Suomi 100 vuotta -juhlakonsertti Nivalassa. Hebrealaisten orjien kuoro Verdin oopperasta Nabucco. Kiipesin puojirakennuksen vintille ja kellahdin vanhaan kirkkorekeen, jossa oli jotain rehuja ja vanhoja rekipeitteitä. Maisteri tuli taloon
NIVALA-LEHTI Keskiviikko 12. Kesällä vietän Pelitan kanssa paljon aikaa, kun se on omassa pihassa. Julia on opiskellut puusepäksi ja lähihoitajaksi. huhtikuuta 2017 21 Erkko Sarjanoja Julia Mehtälä on syntynyt ja asunut koko ikänsä Mehtäperällä. Nimi oli katsottu kalenterista, ja Julia tuntui hyvältä nimeltä. Hevoset ovat Julian juttu Julia Mehtälä Julia Mehtälä Julia Mehtälä suunnittelee kesäksi saunaremontt ia. joskus vaikka kuinka pitäisimme jostakin, meidän on vain myönnettävä itsellemme, ettei se toimi. –?Olin vähän aikaa puusepänhommissa ja tein ikkunoita. Meillä on aina ollut hevosia. Olen käynyt pienissä ratsastuskilpailussa, mutta lähinnä vain seuraan ratsastuskilpailuja. Haastattelun jälkeen hän menee päiväunille ja sen jälkeen töihin. –?Nimeni oli vanhempien valinta. eikö sinun pitäisi valmistautua ?! 193. –?Haaveilin ensihoitajan ammatista. . me emme kaikki voi olla koko ajan hyviä kaikessa. Sitten toimin ensihoidossa ja sen jälkeen aloitin lähihoitajana vanhuspuolella. Tavalliseen työpäivääni kuuluu asukkaiden turvallisuudesta ja hyvinvoinnista huolehtiminen. Minulla on myös bernhardilainen Lumi-koira. Vinkkaa meille, kuka on jutun arvoinen: toimitus@ nivala-lehti.. Vapaa-aikaa jää tällä hetkellä kohtuullisesti. Julialla on edessä iltavuoro. Meillä on hyvä työyhteisö ja työkaverit ovat tosi iso voimavara. Yövuoroissa vastataan koko yksiköstä. Hevoset ovat Julian harrastus. Työssä näkee erilaisia ihmisiä. Ihmiset ovat ystävällisiä ja tulevat toistensa kanssa hyvin toimeen. Hänellä on Pelita-niminen 15-vuotias lämminverinen hevonen, joka on talvet naapurin tallissa hoidossa ja tulee kesällä takaisin omaan pihapiiriin. Nimipäivää ei tule sen kummemmin vietettyä. Ratsastan kyläteillä pari kertaa viikossa, toisinaan joka päivä. –?Mehtäperä on mukava ja rauhallinen paikka asua. –?Olen pikkutytöstä asti touhunnut hevosten kanssa. He houkuttelivat ja kehottivat hakemaan lähihoitajakouluun. Naapurit ovat tuttuja. Nimipäivä Ensi torstaina on Nellan ja Lauhan nimipäivä. Sarjakuvat Navettaelämää Pulteri Kuplivaa elämää valmistaudu hämmästymään! on uskomatonta kuinka sinä aina vain jatkat taikatemppujen tekemistä. Meillä on suvussa paljon hoitajia. Toinen nimeni on Josefi ina, ja minua kutsutaan Jupuksi. Julian perheeseen kuuluu seitsemän sisarusta, vanhemmat ja puoliso Ilpo
010 567 3610, 044 0863310 P. Kun heidät haudasta kutsutaan, he käyvät juhlaansa valoisaan, on siellä kirkkaus suuri. Näyttelijöille kyseessä on suuri voimainponnistus, sillä esimerkiksi Magdalan Mariaa esittävä Helvi Halmetoja oli roolissaan maanantaina aamuyhdeksästä iltaseitsemään. 010 567 3610, 044 0863310 www.nivalankivi.com www.nivalankivi.com Rakkaamme Siiri Annikki RAUMA o.s. oli vanhan viikkolaskun muakaan kevään ensimmäinen päivä, josta oli sata päivää rukiin leikkaamiseen. Sieltä lähti leviämään ilosanoma: Jeesus on ylösnoussut! Hän elää! Tervetuloa pääsiäisaamun messuun! Sirkku Junttila, kappalainen Eetu Kupulisoja Sunnuntaista alkaen seurakuntakodilla on oltu tiiviisti Jeesuksen jalanjäljissä Ylös Jerusalemiin -pääsiäisvaelluksen myötä. Psalmi 23. Olen kimallus tähden, olen pilven lento, olen kasteisen aamun pisara hento. He kokivat kuulijoiden pääsevän erittäin hyvin sisään tarinaan. Suvipäivä 14.4. Lämmin kiitos osanotosta. Ei tätä viitsisi tehdä, jos tästä ei tykkäisi, Halmetoja sanoi vaelluksen päätepisteellä, Jeesuksen haudalla. SV. 26.3.2017 Nivalan tk Sydän surua täynnä kiittäen ja kaivaten Kalevi Riitta ja Jouni Jani, Jaana, Aada ja Anni Hanna, Jani, Aatu ja Aino Virpi, Marko, Venla ja Vilma sisarukset perheineen muut sukulaiset ja ystävät Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Rakkaamme Maija Kaarina AHOLA o.s. 3.4.2017 Nivala Autuaat levossa lepäävät odottain tuloa Herran, he kuolon varjossa viipyvät vain hetken kiitävän verran. Keskiviikko 12. 17.10. Hän virvoittaa minun sieluni. Riitta ja Virpi ––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––– Y stävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Nivalan kirkossa perjantaina 21.4.2017 klo 10, minkä jälkeen muistotilaisuus seurakuntakodilla.. Sirviö s. Kuolinilmoituksia Pääsiäisevankeliumissa (Joh. TÄSTÄ PUHUTAAN KIRKOSSA . Kalevi Muistosi kaunis vie eteenpäin meitä, vaik’ sydän ja silmät on täynnä kyyneleitä. Jonain päivänä tuuli vie pilvet, aurinko tulee esiin. 08-410 6300, fax 08-410 6330 www.ylivieskankivihiomo.fi HAUTAKIVET yli 70 vuoden kokemuksella HAUTAKIVET Yli 70 vuoden kokemuksella . Kolmikon yhteinen näkemys oli, että lapset kuuntelivat heitä tosissaan, eikä kuulijajoukossa esiintynyt levottomuutta. Sisarukset • HAUTAKIVET • HAUTAKIVET • VANHOJEN KIVIEN • VANHOJEN KIVIEN KAIVERRUKSET JA ENTISÖINNIT KAIVERRUKSET JA ENTISÖINNIT AVOINNA arkisin klo 9-17 muina aikoina sopimuksen mukaan AVOINNA arkisin klo 9-17 muina aikoina sopimuksen mukaan Järvikyläntie 182 Nivala Järvikyläntie 182 Nivala P. Kuvassa vaelluksella Järvikylän koulun oppilaita. –?Tämä on heille tuttu aihe, joten tarina on helppo omaksua. 7.3. Kumpumäki s. Eino Leino Kaivaten ja kaikesta kiittäen: Anne Elina Eveliina Tatu ja Iina Veijo Vieno ja Viljo perheineen Muut sukulaiset ja ystävät ––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––– Rakkaamme siunattiin haudan lepoon 7.4.2017 lähimpien läsnä ollessa. Jonain päivänä surumme on helpompi kantaa. –?Siinä ehtii aika monta kertaa esittää, mutta vapaaehtoisinahan täällä ollaan. päivää vasten. Pääsiäisvaelluksen varrella kirkkoherra Sanna Jukkola esiintyi itsenään kertoen muun muassa Golgatan tapahtumista ja avasi verhot paljastaen maassa olleet kolme ristiä. Jos näinä öinä on kylmää, se oli paha merkki, seurasi yökylmiä vielä 40 yötä. –?Moni on tullut kiittelemään esityksen jälkeen, Järvi huomautti. He olivat huomioineet, että vaelluksella käyneet kouluryhmät jaksoivat keskittyä kuuntelemiseen todella hyvin. Halmetojan lisäksi Jeesuksen haudalla olivat maanantaiaamupäivänä Johanna (Anna-Maria Kumara) ja Raakel (Tuula Järvi). Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään, virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa. 1941 k. Hän ohjaa minut oikealle tielle nimensä tähden. 3.9.1937 Kemi k. 20: 1-10) Magdalan Maria saapuu Jeesuksen haudalle. Pääsiäisvaellus sai lapset hiljentymään YLIVIESKAN KIVIHIOMO OY Puuhkalantie 5, 84100 Ylivieska puh. LÄMMIN KIITOS kaikille Teille, jotka kunnioititte rakkaamme Jenny Isoniemen muistoa ja otitte osaa suruumme. Näyttelijät kokivat, että he ovat päässeet jokaisella esiintymiskerralla entistä paremmin sisälle rooliinsa ja roolihahmoonsa. Halmetoja, Kumara ja Järvi pitivät Ylös Jerusalemiin -vaellusta kokonaisuudessaan todella vakuuttavana ja puhuttelevana. Kiitämme Nivalan kotisairaanhoitoa äidin hyvästä hoidosta. 20.2.1929 Sotkamo k. huhtikuuta 2017 NIVALA-LEHTI 22 ALLAKKA Suviyöt ovat vanhan kansan mukaan huhtikuun 12., 13. 217:3 Auvo ja Merja Paavo ja Elina perheineen Toivo Leena ja Henri Aleksi Maxime Sisarukset ja sisarusten lapset, sukulaiset ja ystävät ––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––– Siunattu äidin toiveen mukaan hiljaisuudessa Uuden hautausmaan kappelissa 11.4.2017. Hiljainen viikko kuljettaa meitä kuoleman varjosta pääsiäisen iloon. Lämmin kiitos kaikesta muistamisesta. Hän ja opetuslapset huomaavat, että hauta on tyhjä. 2017 Nyt olen vapaa ja mukana tuulen saan kulkea rajalle ajattomuuden. En ole poissa, vaan luoksenne saavun mukana jokaisen nousevan aamun ja jokaisen tummuvan illan myötä toivotan teille hyvää yötä. Rakas äiti ja mummu Anja Inkeri JYRKKÄ o.s. Esimerkiksi Halmetoja tunsi jo itsensä lähes oikeaksi Magdalan Mariaksi. Minulle on jäänyt sellainen mielikuva, että se on koskettanut, Kumara totesi. Haarala s. ja 14
klo 9.30-11.30 Perhekerho päiväkerhotilassa. 1.sunnuntai pääsiäisestä Klo 10 SANAJUMALANPALVELUS KIRKOSSA, Junttila, Rautio, Marja Latvala, sello. Kuinka pelottava on se kysymys Herra, lienenkö se minä. Muistotilaisuus oli Sapuskassa. Lukukappaleen loppuosa keskittyy siihen, miten meidän tulee valmistautua tälle aterialle. 3 -2 Lauantai 15.04. 040 532 5570 / Järviluoma, p. Siunauksen toimitti seurakuntapastori Aleksi Päkkilä. klo 18-20 Yhden vanhemman olkkari seurakuntakodin päiväkerhotilassa. O Mikhailova. Siksi on tärkeä, että me uskomme sen sovitustyön omalle kohdalle, jossa kuului huuto Se on täytetty!. Klo 18 Seurat Nivalan ry:llä (H Jokitalo, P Mehtälä). klo 18.30 Nivalan ry:n ompeluseurat piireittäin. Siunauksen toimitti rovasti Heikki Hurskainen. DIAKONIATYÖ Diakoniatoimiston aukioloajat ti ja to klo 9–10.30, muulloin sopimuksesta, p. Nivalan helluntaiseurakunta Lisäkuja 1, p. Hän osti meidät maailmasta. klo 11 Varttuneiden kerho Nivalan ry:llä (Päkkilä). Vauvauutisia . 8.–10.9. Klo 13.30 Korpirannan ry:n kotikeskusvierailu (T Peltoniemi). Klo 18 Raamattuja rukouspiiri seurakuntakodissa. Hinta 35–40euroa. klo 11 Päihderiippuvaisten ruokailu seurakuntakodissa, 3euroa. Ke 19.4. Jeesus tiesi, että oli tullut se hetki, jolloin hänen oli määrä siirtyä tästä maailmasta Isän luo. Tiedustelut ja ilmoittautumiset 18.4. Pasi Peltokorpi NIVALA-LEHTI Keskiviikko 12. Taito 20.50 5.57 Lauantai 15.04. Pe 21.4. Kiirastorstai Klo 18 MESSU KIRKOSSA, Ikola, Katajala, Nivalan Mieslaulajat, joht. 2. MUUT Kirkkoherranvirastossa on myytävänä adresseja, hengellistä musiikkia sekä uusia virsikirjoja. Lapsiparkki viereisessä päiväkerhotilassa. Ester Pysäys L u o t e t a a n J u m a l a a n j a v ä l i t e t ä ä n t o i s i s t a Tapahtumat 12.–23.4.2017 YHTEYSTIEDOT Kirk koherr anvir asto on avoinna ma, to, pe klo 9–15, ti klo 11–17, ke suljettu, kiirastorstaina 13.4. Su 23.4. välein seurakuntakodissa. KASTETTU Elisa Maaria Saukko Sohvi Karoliina Tölli Niklas Juhani Tasala KUOLLUT Aune Johanna Eskola 97 v. . Siiri Annikki Rauma 75 v. Palveleva kirje, PL 210, 00131 Helsinki. Paino 3?800?g, pituus 49,5?cm. Haudattu Entinen nivalalainen Sinikka Orvokki Lahti Kokkolasta siunattiin 5.4.2017 Uuden hautausmaan kappelissa. To 20.4. Jalo, Patrik 20.56 5.50 Maanantai 17.04. PERHEKERHOTYÖ Ti 18.4. JUMALANPALVELUKSET JA SEURAKUNNAN VIIKKO Ke 12.4. Gospelkuoro Pisara, joht A Rautio, J Hautamäki laulu, A Ylikoski sello, S Suihkonen piano, M Liimatainen psalmitekstit, M Ikola, rukous ristin juurella. 040 532 5571 /Tuunanen, p. Palveleva puhelin joka päivä, su-to klo 18–01, pe-la klo 18– 03 p. Matteus antaa tähän neuvon: ” Jos sinä uhraat lahjas alttarille, ja siellä muistat, että veljelläs on jotakin sinua vastaan: Niin jätä sinne lahjas alttarin eteen, ja mene ensin sopimaan veljes kanssa, ja tule sitte lahjas uhraamaan. Kiitos Nimipäiviä Nimipäiviä Nimipäiviä Nimipäiviä Nimipäiviä Nimipäiviä Nimipäiviä Keskiviikko 12.04. Julia, Julius, Juliaana 20.44 6.04 Torstai 13.04. Muistotilaisuus pidettiin Raudaskylän kristillisellä opistolla. ja ilm. Paavali jatkaa: Se, joka syö ja juo ajattelematta, että kysymys on Kristuksen ruumiista, syö ja juo itselleen tuomion. 044 362 8549 /Hanna. /nettiradio. LÄHETYSTYÖ Seurakunnan kirpputori Peltolassa, Asematie 1, on avoinna ke ja la 9–13. Ke 12.4. NUORISOTYÖ Pe 21.4. klo 11 Ranni-kahvila avoinna, Asematie 1. lukukappale on 1. välein seurakuntakodissa. O Mikhailova. Tekstissä Paavali palaa pääsiäisen ajan tapahtumiin ja muistuttaa, mitä Jeesus oli sanonut kiirastorstaina viimeisellä aterialla. To 20.4. Ke 3.5. Pitkäperjantai Klo 10 SANAJUMALANPALVELUS KIRKOSSA, Päkkilä, Rautio, Nivalan Sekakuoro, joht. Matka Muonioon hiippakunnan lähetysjuhlille. V Järviluoma. Pääsiäispäivä Klo 10 MESSU KIRKOSSA, Junttila, Katajala, Nivalan Virsikuoro, joht. Se kantaa kuolemankin edessä. 11:23-29. klo 18 Lähetyspaja Peltolassa, Asematie 1 (Junttila). klo 18.30 Raamattuluokka Nivalan ry:llä. Ti 18.4. . Ehtoollinen on tämän sovintotyön muisto. Palveleva netti osoitteessa: http://evl.. ja jatkaa Samoin hän otti aterian jälkeen maljan ja sanoi: Tämä malja on uusi liitto minun veressäni. La 15.4. 3 -3 Perjantai 14.04. klo 9.30-11.30 Perhekerho nuorisotilassa. Muistotilaisuus pidettiin Seuratuvalla. Ke 19.4. Klo 18 Seurat Haikaran koululla (V Lahti, A Karhumaa), klo 20.30 Timo Poikkimäen alustus aiheesta: ”Muuttuvassa maailmassa”. Jenny Isoniemi 91 v. Pääsiäispäivä klo 12 Seurat Haikaran koululla (A Karhumaa, V Lahti). Otto 20.59 5.46 Tiistai 18.04. 2 -1 Keskiviikko 12.04. Niin tekee jokainen, joka ei erota Jeesuksen ruumista ja verta muusta ateriasta. p. Seurakunnan kotisivujen osoite: www.nivalansrk.. Kor. (08) 425 990. klo 9.30-11.30 Perhekerho päiväkerhotilassa. Vapaaehtoinen maksu kuoron toiminnan tukemiseen. klo 18 Sana ja rukous. Jukka Sakari Kangas 64 v.. Valto, Valdemar 21.02 5.43 Tanja ja Jaakko Eränummi ovat 6.3.2017 saaneet tytön. Jumalanpalvelusta voit kuunnella myös nettiradiosta www.nivalansrk.. Siiri Annikki Rauma siunattiin 7.4.2017 Maliskylän kappelissa. Ma 17.4. VAPAASEURAKUNTA Toritie 16, p. Johanna ja Pekka Haikara ovat 1.4.2017 saaneet tytön. Pe 21.4. klo 12 Jumalanpalvelus. Siinä on meille kelvollisuus ja turva tässä ajassa. Lähestymme pääsiäistä, kiirastorstain tämän vuosikerran 2. . Ma 17.4. Klo 19 Haikaran ry:n pääsiäisseurat alkavat Haikaran koululla (J Poikkimäki, L Hankkila, E Kautto). Lähtö klo 8, paluu n. Hiljaisen viikon keskiviikko Klo 19 AHTISAARNA KIRKOSSA, Junttila, Rautio, Gospelkuoro Pisara. Jeesus kehotti nauttimaan ehtoollista hänen muistokseen. Klo 12 Seurat Haikaran koululla (A Karhumaa, V Lahti). Korpirannan ry. klo 19 Yökahvila nuorisotilassa. Kierrämme kahdessa ryhmässä, klo 14.40 ja klo 15. (08) 440 025. Paavali kirjoittaa: kiitti Jumalaa, mursi leivän ja sanoi: Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tellervo 20.47 6.01 Perjantai 14.04. . Niin usein kuin siitä juotte, tehkää se minun muistokseni. / palvelevanetti. Seurakunnat TOTUUDEN SANA Kelpaanko muistoaterialle. To 20.4. Tied. Pe 14.4. Entinen nivalalainen Jenny Isoniemi Turusta siunattiin 8.4.2017 Karvoskylän kappelissa. Kokoontuminen seurakuntakodille viimeistään klo 14.30. Siunauksen toimitti seurakuntapastori Matleena Ikola. Tehkää tämä minun muistokseni. Sinikka Orvokki Lahti 78 v. Seurakunnat . Klo 15-18.40 Ylös Jerusalemiin -vaelluksia 20 min. Su 16.4. Siinä Jumalan lapset saavat kohdata Vapahtajansa, nauttia hänen ruumiinsa ja verensä osallisuutta ja voimaa. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodissa. Klo 18 Siioninvirsiseurat seuratuvalla (P Pihlajaniemi, M Jyrkkä). 044 260 6817 www.nivalanvapaasrk.com LÄMPIMÄT KIITOKSET muistamisesta. Klo 1516.40 Ylös Jerusalemiin -vaelluksia 20 min. Klo 17 Seurat Haikaran koululla (T Kalliokoski, A Mikkola). Torstaisin klo 11-13 DIAKONIA RUOKAJAKO JA -RUOKAILU Pääsiäissunnuntaina 16.4. . ROVASTIKUNNALLINEN TOIMINTA www.kalajoenrovastikunta.. mennessä p. Juudas nautti yhteisen aterian toisten opetuslasten kanssa itselleen turmioksi. Matkat ja majoitus 130 euroa. klo 13:00 Suuri juhlakonsertti Konsertissa esiintyy Hymnos-kuoro Siunaan sinua isänmaani Suomi ja Israel Kaikille vapaa pääsy Vapaaehtoinen kolehti Tervetuloa! Tiistai 18.4 klo 18:00 Sanan ja rukouksen ilta Ke 19.4 klo 18:00 Käsityöpiiri Sillmannilla To 13.4. Hän on pääsiäislammas ja uhrikaritsa. Klo 18 Seurat Nivalan ry:llä (T Kopsa, L Hankkila). Ma 24.4. Linda, Tuomi 20.53 5.53 Sunnuntai 16.04. Perheasiain neuvottelukeskus Terveystie 11, Ylivieska, ajanvaraus ma-to klo 12–13, p. huhtikuuta 2017 23 . To 13.4. To 20.4. klo 18. Kaikki synnit on lunastettu ja minulle jää sen ilosanoman uskominen, saan uskoa omat synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Siinä ruokapöydässä oli myös Juudas. 2 +2 Torstai 13.04. Hopeaiänkerholaiset osallistuvat Ylös Jerusalemiin -vaellukselle. Jukka Sakari Kangas siunattiin 7.4.2017 Nivalan kirkossa. Paavali kirjoittaa: joka arvottomalla tavalla syö tätä leipää ja juo Herran maljasta, tekee syntiä Herran ruumista ja verta vastaan ja: Jokaisen on tutkittava itseään, ennen kuin syö tätä leipää ja juo tästä maljasta.” Meidän tulee siis tutkia omaa sydäntämme, olenko minä valmis tälle pyhälle aterialle. Hopeaiänkerhon ja Ranni-kahvilan väen retkelle Kaustiselle mahtuu vielä! Mukaan voit lähteä, vaikka et olisi käynyt kerhossa tai Rannissa. La 22.4. klo 18 Jumalanpalvelus. klo 9–13, p. Tervetuloa tekemään löytöjä! Aukioloaikoina otamme vastaan ehjiä ja puhtaita vaatteita, kenkiä ja liinavaatteita. klo 19.30 Seurat Nivalan ry:llä (O Hosionaho), järj. Klo 18 Ristin juurella-tilaisuus kirkossa. 044 744 0756 / Kurtén-Ylikulju. Muistotilaisuus pidettiin Seuratuvalla Entisen nivalalaisen Keijo Johan Aholan (Eurajoki) tuhkauurna laskettiin 8.4.2017 Maliskylän hautausmaahan. Käydään kansanlääkintäkeskuksella ja kirkossa. 044 304 7100 TERVETULOA! www.nivalanhelluntaiseurakunta.com . Hän sovitti verensä kautta meidän syntimme. 0400 221 180. Siunauksen toimitti seurakuntapastori Aleksi Päkkilä. Klo 18 MESSU KIRKOSSA, Päkkilä, Rautio, Lauluyhtye Sisters. 040 532 5571 /Katja
Keskiviikko: Aamupala: neljänviljanpuuropuuro, maito, leipä, tuorepala. 0400 686 909. ja vkl: p. Lounas: makkarakeitto (G,M), herkkukurkku, juusto. Paidan hinta on 22 €. Luento: optikko Terttu Järvelä Yleisimmät silmäsairaudet Lausuntaa Maija Ylen-Julin Puhallinmusiikkia Nivalan Puhallinorkesteri. Puh. Paikkoja avoinna . Karvoskylän kyläyhdistys ry:n vuosikokous su 23.4.2017 klo 19 Kylätalolla. 044 7439 212 Mecapinta Oy on palvellut asiakkaitaan metalleja pinnoittamalla vuodesta 1994 lähtien. Vieraana on Kauneustupa Lempi/Jenni Pirnes (jalkojenhoito ym). Vuokralle tarjotaan . Paikalla eduskunnan puhemies Maria Lohela TERVETULOA! Tervetul oa! Tervetul oa! Ohjelmassa alkaen klo 18: •PÄÄSIÄISKOKKO (syttyy klo 18.30) •PONIAJELUA klo 18–20 •ONNENPYÖRÄ Myynnissä: • makkaraa • mehua •kahvia • poppareita • piirakkaa • karkkia • Aittoperä-paitoja Järj. Karvoskylän ortodoksisessa kirkossa klo 23.30 puoliyöpalvelus, aamupalvelus ja liturgia, kirkkokahvit. 040 509 8785 Eläkeliiton Nivalan yhdistys, kerho on to 20.4. Nivalan Reserviupseerikerho ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään Nivalan Osuuspankin kokoustilassa ma 24.4.2017 klo 19 alkaen. Nuorisoseuralla klo 10. Ohjelma 19 Järvikylän lasten ohjelmaa. Arvontaa. Ruokalistat 17.–23.4.2017 ATERIAPALVELU Maanantai: uunilohi, perunat, sitruunakastike (L), punajuurisalaatti, valkosuklaamousse (G,L) Tiistai: makkarakeitto (G,M), juusto, tuoremehu, ruusunmarja-mandariinikiisseli (G,M) Keskiviikko: makaronilaatikko (L), vihersalaatti, vadelmakiisseli (G,M) Torstai: limekala (G,L), muusi (L), kastike, tuoresalaatti, punaherukkakiisseli (G,M) Perjantai: kinkkukiusaus (G,L) värikäs tuoresalaatti, aprikoosivanukas (G,M) Lauantai: kaalipata (G,M), puolukkasose, ohrajauhomustikkapuuro (M) Sunnuntai: sianlihakastike (M), perunat, salaatti, boysenmarjakiisseli (G,M) PERUSKOULU JA LUKIO Tiistai: makkarakeitto (G,M), juusto, ruisleipä Keskiviikko: makaronilaatikko (L), vihersalaatti Torstai: limekala (L), muusi (L), tuoresalaatti Perjantai: kasvissosekeitto (G,L), kinkkuleike, sämpylä PÄIVÄKODIT Tiistai: Aamupala: kaurapuuro, maito, näkkileipä, hedelmä. Omaishoitajat muistakaa tulla mukaan. Tervetuloa! Vuokralle tarjotaan omakotitalo 77 m² mäntyrinteessä, 2 h+tpk+sauna ja wc, Aittola. Kiinnostuneita pyydämme lähettämään hakemuksen sähköpostilla osoitteeseen janne.vahasoyrinki@mecapinta.fi NIVALA-PESIS RY SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS to 27.4.2017 klo 19 Nivalan Osuuspankin kokoushuoneessa. Vapaa 1.4. ilt. Juhla on avoin kaikille! Sydämellisesti tervetuloa! Tuo ystäväsikin mukaan! Sydänviikolla mittaamme verenpaineita Juttutuvalla ti ja to 10–14. Sudokut Rivit LYLYN PERUNAA torstaina klo 9–11.30 Lajikkeet: Pito, Afra, Kalle, Velox, Puikula ja Siikli Siemenvaraukset P. iso poikakissa, tiikerinvärinen, hieman arka. Toimipaikat Ylivieskassa ja Haapajärvellä Vastaanotto sopimuksen mukaan myös Nivalassa; ajanvaraus 029 566 1300 Sähköinen asiointipalvelu www.oikeus.. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. LA 15.4. Yleisön pääsymaksu on 5 €, saat äänestyslipukkeet, joilla voit äänestää suosikkiasi. Puh. Arvontaa (arvottavat tuotteet valmiina). Palvelukset toimittaa isä Kauko Makkonen. Välipala: ruusunmarjakeitto, hapankorppu, juusto, maito. P. Tied. Aittolan kyläseura. 040 766 3671. Myytävänä kuivaa koivuklapia ja koivuhalkoja, kuljetus. P. klo 10. Soita Pirkolle 044 540 4095. Kahvitarjoilu alkaa klo 18.30. Toivomme hakijalta motivoitunutta ja ahkeraa asennetta työntekoon. 040 561 5797. Tuotto menee Aittolan koulun pihaprojektiin AITTOLAN AITTOLAN PÄÄSIÄISPIPPALOT PÄÄSIÄISPIPPALOT LA 15.4. Lisäksi pistooliammuntaa Noptel-laitteella. Hallitus kokoontuu puolta tuntia aiemmin. Tervetuloa!. 0400 808 578. Tervetuloa! Eläkeliiton logolla varustettu vihreä kesäpaita on myynnissä, varaa omasi. NÄPPÄRÄ 38 m² LIIKEHUONEISTO keskustan parhaalta paikalta Tupalasta, vuokra 10€/m² + alv + sähkö. Nivalan seudun Omaishoitajat ry. /oikeusapu/. 040 570 4619 Tietoa ja tukea muistisairautta sairastaville ja heidän läheisilleen: Nuppi ja ruppi -vertaistukiryhmä to 13.4. Mukavaa yhdessäoloa kahvikupposen ääressä! Ostetaan romuautot ym. 044 291 4104. P. Välipala: jogurtti, leipä, makkaraleike, maito. P. Lounas: makaronilaatikko (L), vihersalaatti. Tervetuloa! Senioritanssit jatkuvat kerhon jälkeen. & . . Käsitellään sääntömääräiset asiat. huhtikuuta 2017 NIVALA-LEHTI 24 Muistio Lähetä muistio sähköpostilla aineisto@nivala-lehti.. klo 13.30 Nivalan kirjaston alakerrassa. Tervetuloa! Lisätietoja Mirjalta p. Pesut., sauna, autop., ulkov. Perheyrityksenä sillä on hyvät valmiudet vastata joustavasti asiakkaiden tarpeisiin. Urheiluseura Lakeuden Kipinän sääntömääräinen kevätkokous torstaina 27.4.2017 klo 18.30 Karvoskylällä osoitteessa: Perkkiöntie 3, Karvoskylä. Kadonnut Töllinperällä vuoden alussa, tyttökissa (leikattu), tuntee nimen Lempi. 040 553 2548 Vuokrataan siisti rt-yksiö, 1 h+kk+alk, kylpyam. Sydänviikon juhla Ns:lla ke 26.4. klo 16–18 K-Supermarketin pihalla. Käteismaksu. Tervetuloa! Nivalan Perussuomalaiset ry TARJOAA KIITOSKAHVIT ke 12.4. Lounas: kasvissosekeitto (G,L), kinkkuleike, sämpylä. Perjantai: Aamupala: kaurapuuro, maito, näkkileipä, hedelmä. Eläkeliiton PohjoisPohjanmaan piirin karaokemestaruuskisojen karsinta on Nivalassa Nuorisoseuralla ke 19.4. Käsitellään sääntöjen mukaiset asiat. Tuotannon kysynnän kasvaessa etsimme 18 vuotta täyttäneitä TYÖNTEKIJÖITÄ TUOTANNON ERI TYÖTEHTÄVIIN SEKÄ KESÄTYÖNTEKIJÖITÄ. Lisätietoja p. Keskiviikko 12. 0400 389 736 Mattismäen tieseuran yleinen kokous ke 26.4.2017 klo 19 Conmill Oy, Haittakuja 19, NIvala. Työ on pääsääntöisesti 2ja 3-vuorotyötä ja alkaa sopimuksen mukaan. Sähkölämmitys, leivinuuni, puuhella. Hoitokunta Myytävänä uudet puuvuorisen hallin elementit, koko 8 x 13 m, tehtaan paketissa, edullisesti. Ilmainen kahvitarjoilu! Sydänviikolla saa halata! Valtakunnallinen kamppanja! Nivalan Kuntorimpi ry:n sääntömääräinen kevätkokous Nivala-lehdellä (Kalliontie 30) ti 18.4.2017 klo 18. Vietämme valtakunnallista SYDÄNVIIKKOA 23.–30.4. Tervetuloa! Ahde–Vuolteenaho-tiekunnan vuosikokous Päivi ja Seppo Ojalalla pe 28.4.2017 klo 19. Tervetuloa! VILJANLAJITTELU JA -PEITTAUS Topi Halmetoja, Ruuskankylä P. Tervetuloa! Ostetaan! Asuntovaunu tai asuntoauto. Kaikille avoin Juttutupa, Toritie 9 avoinna ti-to 10–14. Kotilan tieseuran kokous pe 21.4.2017 klo 19 Välitalossa. Tervetuloa! Kadonnut Kydöntieltä 6 v. Löydetty avaimet Pidisjärventieltä. MUIKUNPAISTAJA Lestijärveltä K-marketin pihalla torstaina klo 9 jälkeen Padingin maaja kotitalousseuran vuosikokous to 27.4.2017 klo 18 urheilukentän grillillä. Voi hakea Nivala-lehdeltä. Torstai: Aamupala: mannavelli, kaneli, sokeri, maito, näkkileipä, tuoremehu. Virkkulan Sirkka kertoo lomista. YLIVIESKAN OIKEUSAPUTOIMISTO Sieviläistä PUNAISTA HERAA Nivalan torilla torstaina klo 9–11. Lounas: limekala (L), muusi (G,L), tuoresalaatti. Välipala: karjalanpiirakka, maito, hedelmä. Lisätietoja Satu Malila 040 570 6851 Tervetuloa kaikki asiasta kiinnostuneet mukaan. Pääsiäisyönä la 15.4. Välipala: pienet ohukkaat, hillo, maito, tuorepala. Tehdas sijaitsee Nivalan teollisuuskylässä ja työllistää 25 työntekijää. metalliromut. 045 215 2287. Nouto ja käteismaksu! P. Hintaluokka 50 €-3500 €. (Järvikyläntie 832) (Järvikyläntie 832) Nivalan Kehitysvammaisten Tuki ry:n vuosikokous Tarhin toimintakeskuksessa 25.4.2017 klo 18. Torilla . P. 044 359 4162. Kokouksia . 040 960 8664. Työsuorituksia . Sääntömääräinen kevätkokous ma 24.4.2017 klo 12 Juttutuvalla
Helsingin olympialaisten jälkeen jenkkejä jäi kilpailemaan Suomen kamaralle. Tuiskulan kentällä oli kesäisin kahdet suuret yleisurheilukisat: keväällä kyläolympialaiset ja keskikesällä kansainväliset juhannuskisat. Tuiskulassa elokuvia näytti Hosion Oskari. Vuoden 1948 Lontoon olympialaisia odotettiin suurella mielenkiinnolla, kun kaksi kovaa, Viljo Heino ja Emil Zatopek, kohtasivat toisensa 10?000 metrillä. Nyt on tulossa vielä kolmaskin kattaus. Tästä sain kipinän ruveta yleisurheilutoimitsijaksi. Väinö Linnan Tuntematon sotilas on tosi sykähdyttävä elokuva; ei ole toista versiota tarvinnut katsoa. Tässä muutama ripaus vanhan Tuiskulan urheilutalon ja urheilukentän menneisyydestä. Väkeä oli tuhansia kentän laitamilla. huhtikuuta 2017 25 Nivalan Tuiskula oli minulle 50-luvulla hyvin tärkeä vapaa-ajanviettopaikka. Toimin vuosikymmeniä tuomaritehtävissä kotimaisissa ja kansainvälisissä yleisurheilukilpailuissa mukaan lukien Suomi–Ruotsi maaottelut. Oskari tahtoi minua tuuraamaan elokuvien näyttöihin. Urani huipentui Helsingin yleisurheilun MM-kisoihin vuonna 1983, jossa toimin hyppyjen johtajana. Heistä nimekkäin oli Ollie Matson, joka voitti Helsingin kisoissa pronssia 400 metrillä sekä hopeaa USA:n 4 x 400 metrin viestijoukkueessa. Tuiskulan kisoihin tuli kolme amerikkalaista juoksijaa. Itsekin hyppäsin kyseisellä seipäällä, kun kilpailin 10-ottelussa. Kyläolympialaisissa kamppaili voitosta lähinnä etelä ja keskusta; kovia joukkueita oli toki muillakin kylillä. Yhden merkittävän urheiluvieraan vielä mainitsen: keihään olympiavoittaja vuodelta 1932 Matti Järvinen kävi Tuiskulan kentällä neuvomassa, miten keihästä pitää heittää. Olin muutaman kerran opettelemassa näyttöä Oskarin konehuoneessa, mutta en kuitenkaan uskaltanut lähteä yksin moiseen puuhaan. Hän yritti uudesta SE-korkeudesta 422, mutta seiväs meni poikki ja kisa jäi siihen. NIVALA-LEHTI Keskiviikko 12. Yksi heistä oli maailmanennätysjuoksija Viljo Heino 3000 metrillä vuonna 1947 ennen Lontoon olympialaisia. Tuiskulassa kävi kilpailemassa vuosien varrella lukuisia huippu-urheilijoita. KUVA NIVALA-SEURAN KOTISEUTUARKISTO. Tätä ratkaisua silloin ihmeteltiin, mutta päätös taisi olla poliittinen. Siihen aikaan ei vielä ollut televisiota, joten elokuvat vetivät väkeä. Vanha Tuiskula valmistui 1935. Nyrkkeilystä on jäänyt mieleen Matti Hernetkosken kovat ottelut. Huurinaisen Veikko oli puolestaan piirin parhaita painonnostajia kevyessä sarjassa. Suosikkiorkestereita olivat Rytmi Vetelistä ja Kimara Kälviältä. Anni Rättyä edusti nuorena tyttönä Suomea Helsingin olympialaisissa vuonna 1952. Niemelän Olavi ja Mauno olivat hyviä voimistelijoita. Matkanjohtajana Oskari Hosio. Kataja jätti katkenneen seipäänsä Nivalaan. Löysipä moni nuori Tuiskulasta elämänkumppaninsakin. Oli valtava pettymys, kun Heino keskeytti juoksun. Olin nuorena poikana heittoa mittaamassa, ja tulos oli 45.27. Toinen tärkeä Tuiskulan vapaa-ajan toiminta oli elokuvien esittäminen. Vuonna 1949 Nivalan juhannuskisoissa seivästä hyppäsi Lontoon hopeapoika Erkki Kataja. Paikka on ollut Nivalan ja maakunnan nuorisolle keskeinen kokoontumispaikka. Raamikas juoksija jäi pikkupojan mieleen. Anni Rättyä kertoi minulle myöhemmin, että hän löysi hyvän heittovireen juuri Matti Järvisen opeilla ja Suomen ennätyshän sitten syntyikin. Kineva saikin jättipotin Tuntemattoman näytännöistä. Heinon maailmanennätys oli 10?000 metriltä. Uusi suomalainen fi lmiteollisuus sai väen liikkeelle. Anni Rättyä ja muut huiput 50-luvulla Nivalan Urheilijoilla oli paljon hyviä urheilijoita. Tuiskula oli talvisaikaan koko maakunnan tanssikeskus. Työelämässään Anni toimi opettajana Ylivieskassa. Urheilutalon salilla pelattiin lentopalloa ja koripalloa; voimisteltiin (harjoiteltiin vuoden 1956 suurkisoihin ), nyrkkeiltiin, nostettiin painoja ja jumpattiin. Hänen sijoituksensa keihäänheitossa oli 14:s. Tuiskula olikin monesti lauantaitansseihin loppuunmyyty. Eräs takaisku Tuiskulalle kuitenkin tuli vuonna 1955, kun Tuntematon sotilas näytettiin Kinevalla. Uolevi Palola Vanha Tuiskula ja urheilukenttä Nivalan Urheilijoiden suurkisajoukkue 1956. Kivijuuren Niilo hitsasi seipään kuntoon ja sillä hypättiin Nivalan kentällä yli 10 vuotta. Seuraavana vuonna Anni heitti Tuiskulan juhannuskisoissa uuden Suomen ennätyksen. Siellä minäkin kävin elokuvan katsomassa; olin juuri täyttänyt 16 vuotta, joten pääsin näytäntöön ihan laillisesti
0400 741 524 posti@kirjapainokuki.. www.kirjapainokuki.. Kampaamot Pidisjärventie 8 (08) 446 269 Avoinna ma–pe 8.30–17.30 R. 050 343 7462 Palvelu Makasiini Oy, Ylivieska Sälekaihtimet ja markiisit ym.alan tuotteet *myynti *valmistus *asennus *korjaus * mittatilauksena (mittaus ilmainen) Suoraan tehtaalta Nivalasta vankalla kokemuksella PP Kaihdin Oy p. Vilppola Ky Korkeatasoiset palvelut remontoinnista rakentamiseen! Myös vesivahinkojen kuivaus! p. www.rautavarasto-ojalehto.. huhtikuuta 2017 NIVALA-LEHTI 26 LIIKEHAKEMISTO isto.mehtala@kotinet.com Jätehuollot L A A D U K K A AT painotyöt korteista kirjoihin myös väritulosteet ja kopiot Kummunkuja 61 P. . RAKENNUSPALVELU M. Erikoisliikkeet ja -palvelut Ursus, Belarus, Tempo työkoneiden huolto ja varaosat ESKOLAN KORJAAMO -MERKKIHUOLLOT Kytöpuhdontie 125 NIVALA, p. 040 735 6124, (08) 440 646 /Terttu Kaupanvahvistajat lakiasiaintoimistot Eija Rajaniemi julkinen kaupanvahvistaja . 0400 694 244 Jouko Mäkinen www.pohjanmaanautoporssi.. krs, Nivala P. PARTTIMAA 044 278 6949 Nivala Kodin pintaremontit Maa-aineskuljetukset KULJETUS I&A OJALEHTO OY P. (08) 441 545, 0400 283 606 KOLARIKORJAAMO MAALAAMO YKKÖSKORJAAMO (08) 442 780, 0400 388 281 AVOINNA ark. Teräkset isoon ja pieneen tarpeeseen Sisä-, ulkomaalaukset, tasoitukset, tapetointi ja laatoitukset MAALAUSPALVELU T:mi Jani Pääkkö 040 4138 488 tmi.janipaakko@gmail.com parturi-kampaamo Sintukka Toripiha 1 P. www.rautavarasto ojalehto.. Mäkinen, Linja-autoasema p. ( 8 ) 4 4 5 5 5 3 1 6 3 Myös kotikäynnit KAMPAAMOPALVELUT HERMORATAHIERONTA Anne Kumpula P. LVI-TYÖT JA -TARVIKKEET KAUKOLÄMPÖTYÖT TUNTITAI URAKKAHINNALLA Remonttipalvelu M. vesieristysja laatoitustyöt . 050 531 3634 www.willipioni.com Tilauksesta kukkasidonnat elämän tärkeisiin hetkiin *hääsidonta *surusidonta *kastejuhla *juhlakoristelu MUURAUS M. 050 585 7224, www.?onella.. 0400 302 731 Tulisijamuuraukset ja -korjaukset 044 2755 496 NIVALA 044 2755 497 www.ollinputkityo.. 8–16.30 NIVALAN AUTOPAJA Oy HUOLLOT JA KORJAUKSET Renkaat, vanteet ym. puusepän työt P. (08) 440 525, 040 175 7724 myynti@rautavarasto-ojalehto.. 045 156 8446 Autoja konekauppaa POHJANMAAN AUTOPÖRSSI OY Ponnikanmäki 68, Nivala P. 044 544 2136 Ylivieska, p. 044 297 2201 NIVALAN METSÄPALVELU OY Pihapuiden kaadot ja metsurityöt. 040 514 5346 KAUPANVAHVISTAJA Annikki Karsikas-Liimatainen 044 344 2450 KYSY TARJOUS! Saariperän KALUSTETAKOMO Paikallinen vaihtoehto! NunnaUunin asiantunteva myyjä alueellasi Aki Taka-Eilola P. Kalliontie 20, Nivala Tuomo Junttila julkinen kaupanvahvistaja P. CE-merkityt murskeet Salaojasorat Hiekat Nosturipalvelut 50-70 tn Kaivinkonepalvelut Mika 040 5037 806 Marko 040 5440 222 KAIVINKONEURAKOINTIA 14 t koneella KAIVINKONEURAKOINTI J.JYRKKÄ 040 847 1383 Koneurakointi LAADUKKAAT MAAJA KIVIAINEKSET KAIKKEEN RAKENTAMISEEN SIIVOUSALAN TYÖT soita 040 184 4146 /Kata 040 500 7022 /Riitta Siivousja pesulapalvelut. uudiskorjaaminen ja -rakentaminen . talonmiespalvelut . Jämsä Ky P. 040 726 0487 www.remonttipalveluvilppola.. info@sintukka.. kiinteistöjen korjaukset . Keskiviikko 12. 044 050 4100 www.siluet.. 044 266 9121 Rakentamisen asiantuntijapalvelua vuodesta 1997 www.hietalaoy.. Kysy tarjous! 045 672 9973 Maansiirtoliike Veljekset Pakkala Oy www.veljeksetpakkala.. terassilasituksen myynti ja asennus . 442 261 040 838 5631 Erno Jokinen lakimies 044 549 4203 Markku J. Niskala varatuomari, julkinen kaupanvahvistaja p. Ti–pe 10–17 (la–ma sopimuksen mukaan) Kosmetologit Nivala, p. 0500 529 807 Toripiha 1, Nivala Minna 045 7710 4980 Jaana 040 572 8203 Minnan Hiuspiste ja Jaana Korpela 050 552 5540 Kalliontie 36, (Laatuluhti) Miesten Nivakaijantie 6 p. 044 0682 661 Kukkakaupat Kalliontie 26 a ma-pe 9–18, la 8.30–15, su 10–15 kukkasidontapalvelu P. Teollisuuskylä, Alasintie, Nivala 0400 559 016 www.peraaho.com PERÄAHON KONE Autoalan palvelut ja liikkeet Huoltopalvelut Vesitie 1, Nivala Vahvaa tietotekniikan osaamista Nivalassa Päivystysnumero 044 0550 979 www.ict-palvelu.fi HUOLTAA JA MYY Tietokoneet Nivalassa CoreApt Oy 040 149 8320 Kalliontie 20 (Osuuspankin talo) www.coreapt.. 040 549 2854 Avoinna ma–pe klo 8–16 Vähäahontie 2, 85500 Nivala P. info@coreapt.. 040 733 7444 www.sintukka.. Parasta palvelua sydämellä INNOGATE OY TORIPIHA 1 Kampaamoja kosmetologipalvelut 050 3377221 Tiina Koskinen Kauneustupa Lempi Glikeria Helander SKY-kosmetologi p. 040 840 0093 kauppakirjat perukirjat testamentit Verkkoajanvaraus www.op.. w httooo.. Nuohoukset 0400 914 183 Rakennusja sisustuspalvelut SKY-kosmetologi Kaija Parttimaa Kalliontie 18, 2
0800 30101 arkisin 7–16.30 ja viikonloppuisin 9–11.30. www.kp24.fi /palaute ILMOITUSHINNAT Katso www.kp24.fi /mediaopas Kuolinilmoitus .......................... 0400 745 098 Sivunvalmistaja Kaija Mäkikangas p. huhtikuuta 2017 27 /nivala KOTISEUTULEHTI Lehti ilmestyy kerran viikossa torstaisin Sanomalehtien Liiton jäsenlehti, perustettu vuonna 1949 Konttori avoinna: ma–ti 9–16, pe 9–14 Osoite: Kalliontie 30, 85500 Nivala Puhelin: 020 750 4710 Faksi: 020 750 4719 Sähköposti (tilaukset): tilaus@nivala-lehti.fi Sähköposti (toimitus): toimitus@nivala-lehti.fi Sähköposti (ilmoitukset): aineisto@nivala-lehti.fi Kustantaja: Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Toimitusjohtaja: Vesa Pihlajamaa Julkaisuliiketoiminnan johtaja: Alpo Ohtamaa Painopaikka: Botnia Print Oy Ab, Kokkola Nivala-lehti: ISSN 2324-0458 Nivala-näköislehti: ISSN 2324-0466 KP24: ISSN 1798-9752 LIIKEHAKEMISTO Myyntipäällikkö Armi Vähä-Pudas p. Teollisuus. 040 653 1965 Mediamyyjä Anita Hyvönen p. NIVALA-LEHTI Keskiviikko 12. 050 401 7651 Klassinen hieronta, vyöhyketerapia, aromaterapia ja shiatsu KOULUTETTU HIEROJA P. Irma Laitinen 040 1701 224 Tanja Poikkimäki 040 4844 662 www.helmitaulu.com Toripiha 1 (Foorum 2 krs.) Talouspalvelut HELMITAULU OY TILITOIMISTOTYÖT JA ISÄNNÖINTI Riitta Kiviniemi p. Soita 050 523 0762 Kotisairaanhoito HOIVAPALVELUT Satu Susanna 044 5259 814 www.satususanna.fi info@satususanna.fi Psykoterapiapalvelu Virpi Ylitalo Toripiha 1, Nivala p. 044 511 0014 Kalliontie 20, Nivala riitta.alatalo@gmail.com Alkuperäistä ja kokonaisvaltaista hermoratahierontaa Hermoratahieronnan mestari T:mi Ritva Viinonen Nuoliperäntie 171, Nivala P. 040 590 4249 Suo lahuo ne Hermoratahieronnan mestari Riitta Alatalo p. 020 750 4616 Toimittaja Eetu Kupulisoja p. 4,35 e Hintoihin lisätään alv .......................... 040 1844 146 KATTOTYÖT (pesut, maalaukset ja pinnoitukset) IV-ASENNUSTYÖT Jani Malkki p. 020 750 4711 LOMALLA 14.–23.4 . 044 536 5012 Nivala ma-su sopimuksen mukaan Sievi ma-pe sopimuksen mukana NIVALALEHDEN ETUKORTILLA UIMALIPPU 4 ,50 Hae virtaa ja vipinää päivää si! vipinää päivää si! Uikko tarjoaa aamu-uimareille kahvit! Uikko tarjoaa aamu-uimareille kahvit! Uikossa keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 6–9 AAMU-UINNIT Nivala-lehden Nivala-lehden. LT 2015: 5 711 kpl JAKELUPÄIVYSTYS: P. Koulutettu hieroja EERO KOSKI hieronta ja kaustislainen jäsenkorjaus Forum 2.kerros, Toripiha 1,Nivala Pekkapuhdontie 17, Maliskylä http:/hierojaeerokoski.webnode.. 044 999 3599 Sanna Huotari Sarjankyläntie 801, Nivala to FEEL WELL Poikkimäki www.facebook.com/tofeelwell 044 543 9837 Henkilökohtaista valmennusta pienin askelin pitkällä tähtäimellä. 045 675 6154 Huiskankorventie 20 Puoli/kokohieronta 33/ 55 euroa Elina Hyttinen Sähköliikkeet 050 494 1168 SÄHKÖASENNUS SAUKKO OY Välikyläntie 608 Sähkösuunnitelmat ja -asennukset Omakotitalot. Energiahoidot. Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankaja matkapuhelimesta: 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (alv 24%). kotimaa 8,75 e/kk Peruspaketti (12 kk) levikkialue 9,00 e/kk, levikkialueen ulkop. ENERGIAHOIDOT Kaisa Säisä Parturi-kampaaja. (08) 442 909 Toritie 16, Nivala kokoproteesit, pohjaukset ja korjaukset HAMMASLÄÄKÄRIT Eija ja Pentti Rytivaara Joni Sorvisto NIVALAN Kelan korvaamat taksimatkat 0100 86500 Puhelun hinta 1,25 e + pvm 0100 85588 Myös invaja paarivarusteiset taksit TAKSI Taksit Tilitoimistot Yksilöllistä tilitoimistopalvelua Tilipalvelu Sinikka Hautakoski Toritie 16 Lh9, 85500 Nivala P. 1,15 e/pmm Perheuutinen / kiitosilmoitus ...........16,93 e Onnitteluilmoitus .......................16,93 e/kpl Liikehakemisto /kerta /viikko 1x30 .....8,00 e Liikehakemisto /kerta /viikko 1x60 ... 020 750 4716 Sivunvalmistaja Jarmo Pylkkönen p. Maatilat. Kosmetologija jalkahoidot. kotimaa 9,67 e/kk Digipaketti 5,95 e/kk Hinnat sis. 040 500 7022 Katariina Malkki p. .......................................0,78 e rivi Laskutuslisä ...................................... 050 434 4191, f. 0400 241 240 Terveydenhoito KOULUTETTU HIEROJA MAARIT KIVIOJA Niskakankaantie 311 P. 24 % ILMOITUKSET JÄTETTÄVÄ tiistaina klo 16 mennessä Lehden vastuu virheellisen ilmoituksen tai väärän julkaisuajan ilmoittajalle aiheuttamista vahingoista rajoittuu enintään ilmoitushintaan. (08) 442 140 s-posti: sthautakoski@gmail.com www.tilipalveluhautakoski.. SOITA JA VAARAA PAIKKASI 040 661 8561 ERIKOISHAMMASTEKNIKKO Jouko Hannuksela P. 045 220 3220 ylitalo.virpi@gmail.com Energiahoidot Bach-kukkaterapia Kyäni Hyvinvointituotteet P. 040 1844 267 KIVINIEMI & MALKKI OY JALKOJENHOITOLA Avoinna ajanvarausten mukaan Heidi Orasaari,Laatuluhti, Nivala P. 14,00 e Muistio. 040 661 8561 Päätoimittaja/ toimitussihteeri Seija Krapu p. alv 10 %. TILAUSHINNAT Täyspaketti (12 kk) levikkialue 7,83 e/kk, levikkialueen ulkop. P
. suljettu AURINKOISTA PÄÄSIÄISTÄ! AURINKOISTA PÄÄSIÄISTÄ! P. klo 9 22 Huom! Keittiömme avoinna klo 21 saakka. 010 3214580 teija.jarvenpaa@puustelliravintolat.. 330 330 €€ Hinnat sis. asennuksen ja allelaitton! Hinnat sis. rengasmyynti@peraaho.com RENKAIDEN RENKAIDEN ALLELAITTO ALLELAITTO alkaen alkaen .......... 195/65–15 alk. 8–18 la 9–14 la 9–14 Avoinna vä ä äh h hinttä ä ä ää ä ä än Avoinna vä ä äh h hinttä ä ä ää ä ä än PERÄAHON KONE PERÄAHON KONE Katso www.peraaho.com Katso www.peraaho.com HALLI TÄYNNÄ HALLI TÄYNNÄ KESÄRENKAITA KESÄRENKAITA 25 € Esim. (08) 449 5400 ma-la 7–21 su 10–21 PALVELEMME PÄÄSIÄISENÄ pitkäperjantaina 10-18 lauantaina 7-21 sunnuntaina 10-21 maanantaina 10-21 TERVETULOA! HERKKUTORILTA Luuton karjalanpaisti 11 95 kg Tuore kokonainen Siika 16 90 kg Atria takuumurea naudan sisäpaisti 12 95 kg Pääsiäispöytään herkulliset Kala Lapin tuotteet Tarjoukset voimassa KE-LA 12.–15.4., ellei toisin mainita. 270 270 €€ 205/55-16 alk. 0400 559 016 0400 559 016 . Su 16.4. klo 9 15 Pe 14.4. huhtikuuta 2017 NIVALA-LEHTI 28 KOIVUSAARI OY Teollisuustie 4 • 85500 NIVALA • Puh. 290 290 €€ 225/45-17 alk. 205/55-16 alk. pkt 2. .......... Toritie 7, Nivala Tarjoukset voimassa TO-SU 17.-20.3., ellei toisin mainita. suljettu La 15.4. myynti@puustelliravintolat.. 195/65–15 alk. huuhtel un Sepon Kulta Kauppakeskus Kärkkäinen, YLIVIESKA Rantakatu 8 ja Anttila Center, KOKKOLA www.seponkulta.fi HOPEAKETJUT Sepon Kulta k lt fi HOPEAKETJUT HOPEA AKETTJUT -25 % OPEAKETJUT OPEAKETJJUT -20 % ALE! Leijona RANNEKELLOT PÄÄSIÄISEN AUKIOLOAJAT PÄÄSIÄISEN AUKIOLOAJAT To 13.4. we Paulig Juhla Mokka kahvit 400-500 g (6,67-8,33/kg) suodatinja pannujauhatus, myös tumma paahto, tosi tumma ja luomu rajoitus: 1 erä/talous pkt 3 Tuore lohi?lee vakuumi a-leikattu Norja rajoitus: 2 ?lettä/talous Ingman Maustetut kermajäätelöt 1 l (1,50/l) 3€ pkt 2 Yksittäin 2,29 pkt (2,29/l) Ilman korttia 4,19 pkt (8,38-10,48/kg) -20% PLUSSA-KORTILLA 12 95 kg 4,1 4,1 4,1 4,19999 pk p 10 € PIRKKA Ruukkunarsissi 3 kpl/kassi Suomi Pirkka Tumma rypäle 500 g (2,98/kg) Etelä-Afrikka/Chile Kymppimaukkaat Kymppimämmi 700 g (2,84/kg) 1,99 rs 1,49 rs Haapalan Leipäjuustot 500 g (9,98/kg) myös vähälaktoosinen 4,99 kpl Atria Hiillos Grillimakkarat ja makkarapihvit 320-400 g (4,38-5,47/kg) 3,50 Maitokolmio Meijerivoi 500 g (3,78/kg) normaalisuolainenn 1,79 pkt 4 99 kassi 6 99 kimppu ma-la 7–21, su 10–20 TILAA JA NOUDA myös kotiinkuljetus K-ruokakauppa.?/k-supermarket-nivala p. Esim. 040 487 8032 Toritie 3–5 p. 8–18 ark. Keskiviikko 12. suljettu Ma 17.4. 225/45-17 alk. sis. asennuksen ja allelaitton! . . www.puustelliravintolat.. (08) 440 430 Palvelemme ma–pe klo 8–17 RENGASAMMATTILAISET PALVELUKSESSANNE Meiltä renkaat maatalouteen Meiltä renkaat maatalouteen Suoritamme myös niiden korjausja asennustyöt! Suoritamme myös niiden korjausja asennustyöt! Tervetuloa kaupoille! Tervetuloa kaupoille! Teollisuuskylä, Alasintie 6 Teollisuuskylä, Alasintie 6 0400 287 211/Kimmo, 0400 287 211/Kimmo, 0400 286 100/Petri 0400 286 100/Petri Avoinna vähintään ark