Kone on puolen miljoonan investointi, ja se asennettiin paikalleen RST-Steelin uuteen halliin Tiilimaalle joulun alla. vuosikerta Irtonumero 3 € Torstai 19. RISTO PUOLIMATKA Varaa ilmoitustilasi! P. TAMMIKUUTA 2023 Nro 3 Tältä näyttää, kun putkilaser tekee työtänsä. 050 478 7482 aineisto@nivala-lehti.fi KUN TARVITSET LAAJEMPAA NÄKYVYYTTÄ Ota yhteyttä: myynti@hillagroup.fi hi ll ag ro up .fi /m ai no st aj al le Kipinät lentävät. Kotiseutulehti 73. Sivulta 5 selviää, mihin kone pystyy
Sikla Oy:ssä ja Siklatilat Oy:ssä on käynnissä myös muutosneuvottelut. Pääurakoitsijaa projektille ei ole vielä valittu. Yrityssaneeraukseen hakeutuminen ei tuo välittömiä muutoksia Sikla-yhtiöiden toimintaan. KAASUN RAAKA-AINEEKSI tarvittavan lannan ja nurmen laitos saa osakkaiden tiloilta. – Hallit sopivat erityisesti pienten ja aloittelevien yritysten käyttöön, Poranen kertoo. Markkinoinnin ja viestinnän asiantuntija vastaa kaupungin näkyvyydestä ja vetovoimaisuudesta ja kehittää sisäistä että ulkoista viestintää. Tarvittavat luvat ovat valmiina. ” Tuottamaamme kaasua riittää aluksi 200 ajoneuvon tarpeisiin Rakennusja kiinteistöalalla toimiva Sikla Oy sekä sen tytäryhtiöt Siklatilat Oy ja Siklaelementit Oy ovat hakeutuneet yrityssaneeraukseen. KAIJA VÄHÄSÖYRINKI Kaasua tankkiin Raudaskylästä Ojasaaren Biokaasu Oy:n laitos nousee Nivalan ja Ylivieskan rajalle. Rakennushanke saa puolet tukea EU:n elvytyspaketista. Biokaasulaitos rakennetaan moduuleista Hannuloiden sikalan lietesäiliöiden tuntumaan. – Paikka on hyvä. – Tässä talven aikana alamme pyytämään tarjouksia. Siellä syntyvä metaania ja hieman hiilidioksidia sisältävä kaasu ohjataan laitetilaan puhdistettavaksi ja kuivattavaksi. – Työmaat ja projektit ovat olemassa ja ne saatetaan normaalisti valmiiksi, kertoo Siklan konsernijohtaja Janne Nieminen Arvon tiedotteessa. Hallin sisäkorkeus on viisi ja puoli metriä ja lämmitysmuoto on kaukolämpö. – Rakentamisen on tarkoitus alkaa alkukevään aikana. Tiilimaalle tulossa lisää tuotantotilaa Rakentaminen alkaa alkukevään aikana, kun pääurakoitsijan valinta saadaan tehtyä. Tilat ovat kooltaan 140 neliöstä 190 neliöön, joista kaksi on läpiajettavaa. Lähdemäkien lihanaudoilta tulee noin 8000 tonnia lantaa Biokaasun raaka-aineeksi tarvittava lanta tulee Leevi Hannulan Ojasaaren tilan lihasioilta ja Mika Lähdemäen Alatalon tilan lihanaudoilta. tammikuuta 2023 NIVALA-LEHTI 2 Reetta Ängeslevä Nivalan Teollisuuskylä Oy rakentaa toisen Tiiliruukki-teollisuushallin Tiilimaalle Kokkola-Kajaanintien varteen. Rakennustoimialan yleinen laskusuhdanne ja korkea inflaatioja kustannustaso ovat ajaneet Sikla-konsernin maksuvalmiusvaikeuksiin. Kuntatekniikan päällikkö ja lukion eritysopettaja ovat virkoja ja viestinnän asiantuntija toimi. Osa biokaasusta menee sähköä ja lämpöä tuottavan voimalan kautta sikalan tarpeisiin. Neuvotteluiden piirissä on 90 työntekijää. Laitoksen näkyvin osa on reaktorin kupu, jonka sisällä tapahtuu esikäsitellyn syötteen mädätys. Nivalaan uusia virkoja. Lähimmät kaasuasemat ovat toistaiseksi Haapavedellä ja Pyhäjärvellä. Kaija Vähäsöyrinki Sikabaarin pihan laitaan nousee ensi syksynä jokilaakson ensimmäinen yleinen kaasutankkausasema. Pituutta rakennukselle tulee 71 metriä ja leveyttä 14 metriä. Lisäksi halleissa on nostoja käyntiovet, toimistotila, minikeittiö, wcja sosiaalitilat. INVESTOINTI MAKSAA runsaat kaksi miljoonaa euroa. KOTISEUTULEHTI VUODESTA 1949 Torstai 19. Virat on kaupunginvaltuusto päättänyt perustaa jo aiemmin hyväksyessään tämän vuoden talousarvion. Tuottamaamme kaasua riittää aluksi 200 ajoneuvon tarpeisiin, toteaa Mika Lähdemäki. Paineistettu biokaasu tuodaan tankkausasemalle putkella suoraan biokaasulaitokselta, joka nousee Hannuloiden lihasikalan ja valtatien 27 väliselle pellolle, noin kolme kilometriä Sikabaarista Nivalaan päin. Pohjanmaan Arvo Sijoitusosuuskunta on mukana yhtenä rahoittajista. Rakennus sijoittuu kesällä 2022 valmistuneen hallin viereen Iisalmi–Ylivieska-radan läheisyyteen. Halliin tulee kuusi erikokoista tilaa. – Tiilimaalle on hyvää vauhtia syntymässä monipuolinen toimitilakeskittymä. Kaikki nämä uudet virat saivat täyttöluvan kaupunginhallitukselta. Tankkaamaan pääsee viimeistään keväällä 2024. Siklan ovat perustaneet nivalalaislähtöiset veljekset Antti ja Kyösti Sikala yhdessä Janne Niemisen kanssa. Lukion lehtorin uusi virka tukee opiskelijoita, joilla on vaikeuksia suoriutua opinnoistaan ja joilla on lukiolain mukaan oikeus saada erityisopetusta. Rakennettava halli on nykyisen rakennuksen peilikuva. Tästä kulkee 4000 autoa päivässä. Asialla ovat kansanedustaja ja koneyrittäjä Juha Pylväs, sianlihaa tuottava yrittäjäpari Elina ja Leevi Hannula sekä naudanlihaa tuottavan Alatalon tilan yrittäjät Mika, Esko ja Santeri Lähdemäki. Tiilimaan tiiliruukissa toimii tällä hetkellä pientä teollisuutta, esimerkiksi teollisuuden lopputuotteiden valmistusta. – Kaasutankkausasema on jo herättänyt hyvin kiinnostusta. Tilat ovat olleet käytössä myös keikkatyöntekijöillä ja vaatekaupalla. Kyselyjä on tullut taksiautoilijoilta ja kuljetusyrittäjiltä, Juha Pylväs kertoo. Kuntatekniikan päällikkö toimii kunnallistekniikan, konekeskuksen sekä puistotyön esimiehenä. Sikla teki yrityssaneeraushakemuksen Risto Puolimatka Nivalan kaupunki perustaa kolme uutta virkaa tai tointa. Valmista pitäisi tulla vuoden loppuun mennessä, kertoo Nivalan Teollisuuskylä Oy:n toimitusjohtaja Harri Poranen
Pylväältä tulee nurmimassaa kiihdyttämään reaktorin kaasuntuotantoa. LÄHDEMÄKI JA PYLVÄS olivat ensimmäisen kerran mukana biokaasuhankkeessa lähes 25 vuotta sitten, kun Suomen Biokuivaus Oy:n laitosta puuhattiin Raudaskylään. Polttomoottoreita muutetaan myös kaasulla käyviksi. Valtio tukee edelleen muutosta. Haemme lähiseudun kasvinviljelytiloja yhteistyöhön tuottamaan nurmea laitoksen tarpeisiin, Lähdemäki sanoo. Lisäämällä sekaan 5000 tonnia nurmea voimme tuplata metaanin tuoton. www.nivala-lehti.fi ! J Risto Puolimatka p. Edelleenkään ala ei ole kultakaivos, mutta liikennepolttoaine on mahdollisuus, Pylväs toteaa. Mutta missä on nuotiopuut valmiina. s.12 Nivalan kaupungin edustajat antoivat rotinapaketin vuoden ensimmäiselle vauvalle. Nivala-lehti kävi Ahteella S.9 Erkkilän vanha koulurakennus on kohta historiaa, ensi lukuvuosi aloitetaan uudessa. – Lannasta tulee noin 150 000 kiloa metaania. Muutostyöt diesel-autoon maksavat noin 5000 euroa ja bensa-autoon noin 2500 euroa. – Vuosi sitten alkanut energiakriisi tekee murroksen. tammikuuta 2023 3 Biokaasun raaka-aineeksi tarvittava lanta tulee Leevi Hannulan Ojasaaren tilan lihasioilta ja Mika Lähdemäen Alatalon tilan lihanaudoilta. – Valtaosa laitoksen tuottamasta biokaasusta jalostetaan liikennepolttoaineeksi, Mika Lähdemäki kertoo. – Nyt on aidosti tilausta ja markkinoita muillekin kuin fossiilisille polttoaineille, Lähdemäki toteaa. 050 515 0605 JUTTUVINKK SOITA NIVALA-LEHTI Torstai 19. REETTA ÄNGESLEVÄ Hyvä lehti ja kuppi kahvia! Nivalassa on retkipaikkoja moneen lähtöön. Mädätyksestä jäävä ravinnepitoinen neste kierrätetään lannoitteeksi osakkaiden pelloille. – Biokaasulaitosten yleistymisen hidasteena on ollut se, että pelkän lämmön ja sähkön tuotannolla laitosta on vaikea saada kannattavaksi. Ojasaaren Biokaasu Oy:n suunnittelu käynnistyi tutustumisvierailuilla 2017 ja valmisteluja on tehty kaksi vuotta. Uusi teollisuushalli rakentuu viime kesänä valmistuneen hallin länsipuolelle. s.8 Mitä miettii 80 vuotta täyttänyt Gunnar Joenväärä. ja Hannuloiden sioilta vajaat 12 000 tonnia lantaa. Nyt kaasuautoiluun tulee markkinavetoisuutta. KAIJA VÄHÄSÖYRINKI Kaasua tankkiin Raudaskylästä Ojasaaren Biokaasu Oy:n laitos nousee Nivalan ja Ylivieskan rajalle. OJASAAREN BIOKAASU OY:N osakkaiden mukaan tulevaisuus on biokaasusta jalostetussa liikennepolttoaineessa, ei niinkään biokaasun käyttämisessä sähköksi ja lämmöksi. S.8. Kirjoittaja on sanomalehti Keskipohjanmaan eläkkeellä oleva taloustoimittaja
Autossa oli nivalalaisten ja myös muiden paikkakuntien ihmisten lahjoittamaa tavaraa. Onko tässä sitten oivallinen pakokeino, tehdään edes jotakin, se minkä me voimme. Liitä mukaan kuvaajan nimi ja yhteystiedot sekä kuvauspaikka ja -aika. Edellisessä työssäni välitin työntekijöitä teollisuuteen ja rakennuksille, ja kielitaito oli tuolloin yksi iso tekijä. Työllisyys ja ukrainalaiset Tupalan nurkilta | Reetta Ängeslevä reetta.angesleva@hillagroup.fi – Ne on kaikki semmosia hyvin liikuttavia tyyppejä, sano Kirmo urhheiluvalamentajista. Sen tuotolla ostetaan sota-alueella tarvittavia varusteita kuten esimerkiksi lennokkeja, generaattoreita, taktisia hanskoja, makuupusseja ja makuualustoja, lämpökerrastoja. Avun antamiseksi on avattu pienkeräyslupa. Ei nimittäin aina ole varmuutta, että haastattelussa hyvältä vaikuttanut kaveri saapuisi töihin sovitusti. Ota siitä kuva ja lähetä se lyhyen tekstin kera sähköpostiosoitteeseen toimitus@nivala-lehti.fi. Siihen ei voi kuin toivoa järjen ääntä, mikä Venäjän nykyjohdon suuntaan esitettynä ei näytä toimivan. Yhdessä me olemme voima, sanoo apukuljetuksia järjestelemässä ollut Nivalan kaupungin Ukraina-koordinaattori Kateryna Brytiuk. Vain harva yritys pystyi palkkaamaan muunkielisiä töihin perehdytysongelmien ja siihen liittyvien työturvallisuusasioiden vuoksi. Osalle muunkielisistä hakijoista löytyi vaikeuksista huolimatta työpaikka, mutta osa jäi työllistämättä. Olin ilahtunut kun luin kyseisen uutisen. Päätoimittaja Risto Puolimatka p. Eittämättä tulee myös mieleen nivalalainen kökkähenki. Tavallinen, pieni ihminen saattaa tuntea voimattomuutta maailman melskeissä ja myllerryksissä. Sähköposti etunimi.sukunimi@hillagroup.fi K O T I S E U T U L E H T I Perustettu 1949 Nivala-lehti nivala_lehti Torstai 19. AJASSA-KUVA Á . Tuolloin useat yritykset eivät pystyneet tarjoamaan perehdytystä muulla kuin suomen kielellä. Eräänkin kerran silloisten työkavereideni kanssa mietimme, että mistä ihmeestä löydämme työntekijöitä. Kaikki työllistyneet eivät taida vieläkään osata suomen kieltä, mutta tähän ongelmaan on löydetty ratkaisuja. Lahjoituksia on tullut myös Oulusta ja Reisjärveltä. Kun sota alkoi ja ukrainalaisia alkoi tulla alueelle, ei tuolloin vielä nähty monessakaan paikassa mahdollisuuksia työllistää heitä nimenomaan kielitaidon puutteen vuoksi. Lähettäessäsi kuvan julkaistavaksi luovutat KPK Yhtiöille kaikki oikeudet kuvaan. Lennokkeja ja kaksi generaattoria on toimitettu Nivalasta Ukrainaan jo aiemmin. Satuitko tapahtuman keskipisteeseen tai näitkö luonnossa kiinnostavan ilmiön. Suuremmissa käsissä on Ukrainan sota ja sen jatkuminen. Vaikea sanoa sen analyyttisemmin, mistä tuo johtuu. Nivalan Ukraina-linja nätisti esillä . Päiviin tulee rytmiä ja rutiinia, töissä pääsee tapaamaan uusia ihmisiä ja kielitaitokin varmasti karttuu. Paljon tavaraa ja talvivaatteita ukrainalaisille lahjoitettiin Ukraina–Suomikonsertissa marraskuussa ja Nivalan Helluntaiseurakunnan kautta. Se lähti Nivalasta keskiviikkona kohti Tamperetta, ja sen on määrä jatkaa matkaa torstaina Viroon. tammikuuta NIVALA-LEHTI 4 TORSTAI 19.1. – Me haluamme kiittää kaikkia, jotka ovat auttaneet. Pääkirjoitus | Risto Puolimatka ” Tehdään edes jotakin, se minkä me voimme.. Iltalehti oli haastatellut vinon pinon Nivalan päättäjiä ja toimijoita ja tullut siihen johtopäätökseen, että Nivalassa Ukraina-apu on saatu toimimaan päin vastoin kuin monella muulla paikkakunnalla. 050 515 0605 . Toimittaja Reetta Ängeslevä p. Työskentely on varmasti monelle ukrainalaiselle turvallisuutta tuova asia. Tämänkertainen apukuljetus on seitsemäs. Matka kulkee Baltian maiden kautta Puolaan ja Ukrainan rajalle, jossa ukrainalaiset ottavat sen vastaan perjantaina. Apua Nivalasta Ukrainaan Ajassa Kateryna ja Andri Brytiuk ja heidän tyttärensä Diana lastasivat aputarvikkeita tiistai-iltana. Risto Puolimatka Tiistai-iltana lastattiin Nivalassa Heikkilän pihalla pakettiautoon apua Ukrainalle. Sitten kun työntekijän löysimme, toivoimme sormet ristissä, että kyseinen tekijä pysyy töissä. Vai kelpaisiko selitykseksi se, että asiat on mietitty ja suunniteltu ja sen jälkeen ajatuksella tehty. Minusta on hienoa, että Nivalassa ongelmat saatiin näin hyvin ratkottua. Nivala sai kerrankin suitsutusta iltapäivälehdistämme toiselta. 050 472 0383 . Osan kanssa voidaan kommunikoida englanniksi, osalle on käännetty ohjeistus ukrainaksi ja osaa auttaa Nivalan Ukraina-koordinaattori. RISTO PUOLIMATKA Iltalehti uutisoi männä viikolla Nivalan kyvykkyydestä työllistää ukrainalaisia. Silloin kun vielä työllisyysasioiden kanssa työskentelin, ainakin teollisuuden alalla työvoimapula oli suuri. Jutussa kerrottiin ukrainalaisten työllistyneen esimerkiksi palvelualoille ja teollisuuteen. Ukrainalaisten työntekijöiden mahdollisuus tuli tuolloin odottamatta, joten käy järkeen, ettei heti ollut tarjota ratkaisua heidän työllistämiseensä. Jos todetaan, että yhdessä pyyteettömästi tekemisellä on vankat perusteet, mikäpä pitäisi nivalalaisen poissa kökästä
Keskisarja ilmoitti havainnosta poliisille ja virkavalta saapui paikalle nopeasti. AUTON VUOKRAAJA EI vastannut enää puhelimeen, joten Keskisarjalle ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin ilmoittaa poliisille. Sosiaalisessa mediassa levisi keskiviikosta lähtien ilmoitus kyseisestä pakettiautosta. Nuo Islannin ja Japanin tilaajat ovat yksittäisiä, mutta yhtiölle tärkeitä hekin. Auto löytyi sittemmin torstai-iltana Raahen Citymarketin pihasta. Crazylandin vuokrapaku varastettiin Nivalassa Risto Puolimatka – Meillä on Japanissa yksi asiakas ja Islannista tilaa yksi kaveri, sanoo RST-Steelin toimitusjohtaja Tommi Pääkkö oikeastaan vähän huvittuneena. Vielä torstaina päivällä oli käsitys, että auto olisi mahdollisesti liikkunut Keski-Pohjanmaalla, mutta torstai-iltana Keskisarja sai tiedon someilmoittelun kautta, että auto on havaittu Raahessa. Työ itsessään on tehokkaampaa ja jälki parempaa. Auto vietiin paikan päälle ja vuokraajan henkilöllisyystiedot tarkastettiin. Yhtiö on juuri investoinut yli puolen miljoonan euron putkilaseriin, laitteeseen joka leikkaa lasersäteellä putkia ja profiileja. Yhtiö työllistää nyt kaikkiaan kolmisenkymmentä. PUTKILASER TEKEE TYÖN paremmin kuin mekaaninen katkaisijalaite. Tiistaina vuokraaja otti yhteyttä Keskisarjaan. – Puheluja tuli kymmenen minuutin sisällä puolenkymmentä, Keskisarja kertoo. Se on ohjelmistoineen hyvinkin fiksu vekotin, Pääkkö miettii kahvipöydän ääressä. Heistä pääosa on Nivalassa, ja sen lisäksi Pirkkalassa on neljä ja Oulussa ja Ahvenanmaalla yksi kummassakin. Pääkkö on innoissaan uuden koneen mahdollisuuksista. Uusi putkilaser on toistaiseksi ollut yhtiön omassa tuotannossa, mutta sen kapasiteetti on sen verran suuri, että alihankintaa etsitään lähialueelta. Auton omistava Keskisarja vuokraa sitä Crazyland-yrityksensä kautta. Siisti leikkausjälki helpottaa muun muassa hitsausta. – Se putki maksaa 400 euroa ja rahti varmaan saman verran, Pääkkö kertoo. ALKUJAAN VUOKRAKÄYTTÖÖN luovutettu auto ilmoitettiin varastetuksi, kun sitä ei palautettu sovittuun aikaan mennessä. 5 NIVALA-LEHTI Torstai 19. Hän majoittui paikallisessa majoituspalvelussa ja pyysi tuomaan pakun majoituspalvelun pihaan, Keskisarja kertaa tapahtumia. Saksalainen myyjäyhtiö asensi noin 15-metrisen koneen joulun alla, ja se käynnistyi jouluaatonaatonaattona. – Siellä on enemmän ulkomaalaisia kävijöitä kuin Suomessa, siellä saa paremman kontaktin ulkomaalaisiin. AHVENANMAASTA herää kysymys, miksi siellä on työntekijä. Varastetusta autosta tehtiin myös Facebook-päivitys, joka lähti leviämään kuin kulovalkea. – Jos vaikka tehtäisiin tällainen pöytä, annetaan vain koneelle sen piirustukset, ja se leikkaa sen putket. tammikuuta 2023 Reetta Ängeslevä Nivalalaisen yrittäjän Pasi Keskisarjan pakettiauto varastettiin keskiviikkona 11. Markkinointia yhtiö tekee muun muassa messuilla, Suomessa ja varsinkin Ruotsissa. – Hän pyysi yhden päivän lisää vuokra-aikaa. Siinä on ohjelmistot viimeisen päälle. Kyseinen henkilö soitti perjantaina ja kysyi vuokra-autoa. – Auto löytyi täysin kunnossa, eikä mitään oltu viety. – Vaikka tuollaiset koneinvestoinnit ovat kalliita, kohta jo tuntuu, miten sitä pärjäsi ilman niitä, Pääkkö sanoo. Varastettu auto löytyi someilmoittelun ansiosta. Savenvalajantien kivijalkaliikkeen ohella yritys tekee laajaa verkkokauppaa, vaikkapa sille yksittäiselle Japanin asiakkaalle, jolla on pakettiautoja. Tekijä on edelleen karkuteillä. – Aiemmin olen ehkä ollut liian luottavainen. – Hän hoitaa Ruotsin myyntiä, Pääkkö vastaa. Vuokraaja oli Keskisarjan saamien tietojen mukaan majoittunut lähialueella ainakin kahdessa eri majoitusliikkeessä, joista on poistunut maksamatta. Sen omasta tuotannosta menee vientiin 20-30 prosenttia. RST-Steel toimii Nivalassa nyt kahdessa paikassa. Uudessa Tiilimaalla olevassa teollisuusrakennuksessa on tuotanto suunnitteluineen ja konttoritiloineen. Tekijää ei kuitenkaan tavoitettu paikalta. Hän laitattaa autoon GPSpaikantimen ja tutkii vuokraajien taustat tarkemmin. Uuden laitteen myötä RST-Steel on palkannut lisää väkeä. JATKOSSA KESKISARJA aikoo huolehtia, ettei vastaavaa pääsisi enää tapahtumaan. Yritys valmistaa ruostumattomasta teräksestä lisävalotelineet, karjapuskurit, etuhelmaputket, lintuverkot ja varustelaatikot. Auton vuokraus kuitenkin jatkuu entiseen malliin. Poliisit katsoivat Citymarketin valvontakameran videon, josta selvisi tekijän ajaneen paikalle yksin ja poistuneen jalkaisin. Uusi kone tehostaa ja helpottaa työtä, ja sille etsitään myös alihankintaa alueelta.. – Rikosilmoitukset on tehty, Keskisarja kertoo. RST-Steelin työväki tekee yhtä vuoroa töitä, mutta uusi putkilaser lajitteluautomatiikkoineen voisi tehdä työtä useammassakin vuorossa. Autoa ei kuitenkaan koskaan palautettu. Vienti on RST-Steelille tärkeää. Teollisuuskylässä Savenvalajantiellä on asennus ja tarvikemyynti. Facebookin lisäksi tieto varastetusta autosta jaettiin myös Pohjanmaan Taksi Oy:lle, joka välitti tiedon kuskeilleen tien päälle. RST-Steelin päävientialuetta ovat pohjoismaat. helmikuuta. – Kaveri vaikutti ihan luotettavalta. Kun kone saadaan täyteen tuotantoon, se tarvitsee kolme työntekijää. Näin hän teki viime viikollakin. Torstaihin mennessä Keskisarja oli selvittänyt autonkuljettajan liikkeitä ja toimintaa auton vuokrauksen yhteydessä saamiensa henkilötietojen avulla. Sen lisäksi yhtiö myy muiden valmistajien lisävarusteita. Lupasin, että keskiviikon aamupäivään asti onnistuu, sitten on jo uudet vuokraajat sovittuna. Lähialue haravoitiin virkavallan toimesta ja läheisiin majoituspaikkoihin otettiin yhteyttä, mutta tekijää ei löydetty. RISTO PUOLIMATKA Putket poikki siististi RST-Steel investoi yli puoli miljoonaa putkilaseriin. Asiakkaita ovat autoliikkeet ja -valmistajat, maahantuojat ja ammattiautoilijat Suomessa ja ulkomailla. PASI KESKISARJA Auto löytyi nopeasti someilmoittelun avulla. RST-Steel hankki koneen ilman julkisia tukia. RST-Steel on keskittynyt kuorma-, pakettija lava-autojen sekä työkoneiden varusteluun. Kaikki vaikutti olevan kunnossa ja autolle sovittiin palautus seuraavan viikon tiistaille. Ei riitä se, että kone tekee hyvää jälkeä. Putkilaser on ollut toiminnassa joulukuusta lähtien
Lähetä aineisto sähköpostitse: toimitus@nivala-lehti.fi tai postitse: Nivala-lehti, Kalliontie 30, 85500 Nivala. Se tarkoittaa sitä, että jokainen kuntalainen omalta osaltaan jakaa positiivista viestiä Nivalasta. Kirjoittajan nimen ja yhteystietojen tulee silloinkin olla mukana. Talousarviossa esitettiin ja maanantain kaupunginhallituksessa päätettiin markkinoinnin ja viestinnän asiantuntijan toimen perustamisesta. velvoittaa toiminnanharjoittajaa valvomaan että lapsilla on valvoja mukana. tammikuuta 2023 NIVALA-LEHTI 6 Myös 40 vuotta sitten maakuntaviestin sääolosuhteissa riitti dramatiikkaa. Asiakas kirjoittaa myös Suomen uimaopetusja hengenpelastusliiton (SUH) ja tieliikenteen onnettomuustilastoihin viitaten, että on todennäköisempää menettää henkensä matkalla uimaan kuin uimassa. Tekstaa meille! n Toimi näin: Näppäile alkuun MP NIVALA ja sen jälkeen haluamasi ytimekäs viesti ja lähetä numeroon Liitä mukaan nimimerkkisi. Toimitus valitsee parhaat viestit julkaistavaksi seuraavassa lehdessä. Tästä aiheutui myös se, ettei vaihdossa miehiä löytynyt jatkamaan, vaan tuli minuuttien odotuksia. Vaihtoalue oli tukossa ja siellä vallitsi kaaos. Juuri turvallisuuteen vedoten järjestyssääntöjä ei ole katsottu aiheelliseksi löysätä. . Tämän toimen täyttäminen auttaa suunnitelmallista ja pitkäjänteistä markkinoinnin ja viestinnän kehittämistä. Toivomuksemme on, että vanhemmat huolehtivat lasten turvallisuudesta, eikä sitä siirretä uimahallien henkilökunnan tehtäväksi. Kilpailupäivän aamu valkeni kauniina ja keli oli erinomainen yleisön kannalta. Kun ladulta odotettiin palautetta suksien luistosta, jäi voitelu aina viime tippaan. Tällä linjalla on hyvä jatkaa koko vuosi. Naapurikuntien uimahallien järjestyssäännöt ovat hyvin samansuuntaisia kuin Uikon. Toimitus voi tarvittaessa muokata tekstiä. Otetaan tämän vuoden tavoitteeksi tehdä mahdollisimman monta myönteistä ja positiivista päivitystä omasta kotipaikkakunnastamme. Mielipidekirjoituksia julkaistaan vain poikkeuksellisesti nimimerkillä toimituksen harkinnan mukaan. Uikon toiminnasta vastaava Nivalan Liikuntakeskus pitää turvallisuutta yhtenä tärkeimmistä asioista uimahallin toiminnassa. Loppuvuodesta samaisessa lehdessä uutisoitiin Oulun yliopiston yhteispohjoismaisesta tutkimuksesta, jonka käytännön toteutus tapahtuu pitkälti Nivalassa. Liitto jatkaa vielä, että uimahallin uinninvalvoja ei ole lastenvalvoja. Vanhat vuosikerrat Dramaattinen maakuntaviesti Yksi kaupunkistrategiaan sisältyvistä kärkihankkeista on “Nivala näkyy ja kuuluu”. Kuntapäättäjän vinkkelistä Uikon käyttäjä kysyi Nivalalehden yleisönosastossa, voiko uimahalli Uikon järjestyssääntöjä muuttaa. Suomen uinninopetusja hengenpelastusliitto huomauttaa, että jos lasten turvallisuuden takaaminen ei esimerkiksi lasten lukumäärän tai allastilan laajuuden vuoksi ole yhdelle henkilölle mahdollista, lasten mukana tulee olla useampia valvomaan kykeneviä henkilöitä. VERTAILUKOHDAKSI EI VOI ottaa uimakouluryhmää, koska uimaopettaja kykenee hallitsemaan opetusryhmänsä. Jo ensimmäisen osuuden jälkeen kuitenkin alkoi räntäsade, joka muuttui puuromaisen tiheäksi. Asiakkaalla oli mukana kolme uimataidotonta lasta. Lunta tuli lähes kahden tunnin ajan taivaan täydeltä. varapuheenjohtaja (kesk.) Nivala näkyy ja kuuluu . Nivalan Liikuntakeskus ei kuitenkaan halua, että tähän tilastoon tulisi sellaisia muutoksia, että uiminen muuttuisi yhtään vaarallisemmaksi. Sen avulla voidaan luoda brändiä ja olla vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa. Uinninvalvojan tehtävä voi vaarantua, jos hän joutuu liiaksi keskittymään esimerkiksi uimataidottoman lapsiryhmän valvontaan. Tekstiviesti maksaa 25 senttiä. Kilpailun järjestelyt saivat myös tiukkasävyistä palautetta. Hänen mielestään sääntö sotii hänen oikeustajuaan vastaan, koska koulu-uinneissakin saattaa olla yhtä aikaa 20 oppilasta. Uusi räntälumi karkean ja jäisen ladun pinnalle pani voitelut uusiksi. Iltalehden sivuilta olemme lukeneet positiivista palautetta Nivalasta kaupunkina ja sen yrittäjistä sekä avoimuudesta ja yhteistyötaidoista. Sen kautta tavoitetaan ihmisiä niin lähellä kuin kaukana. Vuoden alkajaisiksi olemme kuuluneet ja näkyneet alueellisessa ja valtakunnan mediassa. LUKIJALTA Tälle palstalle voit lähettää mielipiteitäsi tai ottamiasi kuvia. Se on avain siihen, että ihmiset kiinnostuvat Nivalasta tullakseen tänne töihin ja asumaan. Tukes mm. Kalaja pyhäjokilaakson turvalliset Alueen uimahallit toivottavat kaikki uimaan lasten kanssa tästä eteenkin päin. Kakkosja kolmosjoukkueesta löytyi parempia suorituksia kuin ykkösen osalta monen viestinviejän kohdalla. Vaihtoalueella ei myöskään ollut mitään aitaa erottamassa yleisöä ladulta, eikä hiihtäjille oltu järjestetty minkäänlaista radalta poistumistietä. Uinninopetustilanteissa allastiloissa on muitakin valvojia kuin uinninopettaja. Positiivinen uutisointi Nivalasta on hyvässä vireessä. Liikuntakeskuksen järjestyssäännöt uimalassa ovat selvät, ne ovat yleisön nähtävillä ja niistä kerrotaan asiakkaille. 16323 Torstai 19. Vaihtoalueella ei kuulutus pelannut juuri lainkaan, eikä vaihtopaikalle saatu riittävän selviä tietoja kuka on tulossa vaihtoon. Kaupungin kannalta työntekijä, joka pystyy tekemään laadukkaita ja ennalta suunniteltuja kaupungin sosiaalisen median päivityksiä, vaikuttaa myönteisesti Nivalan saamaan näkyvyyteen. Äkillinen lumisade aiheutti rasvamestareille melkoisen hermopaineen. Suksien jäätymistä tuli miltei jokaisen hiihtäjän kohdalle. Nivalan kaupungin vahvuudet ja kehittämismyönteisyys tulee saada laajemmin alueelliseen, kansalliseen ja kansainväliseen tietoisuuteen. Viestin loppuvaiheessa nivalalaiset pistivät asian jo huumorin kannalta. Muutamaa päivää aiemmin Kalevassa kerrottiin Nivalassa toteutettavasta aurinkopuistohankkeesta. Ohjeisiin voi tutustua järjestöjen nettisivuilla. Maakuntaviesti sai näistä aamun tunneista runsaan osanoton. Pekka Niemelä toimitusjohtaja Nivalan Liikuntakeskus Oy Nivalan uimahalli Uikko, Ylivieskan uimahalli, Haapajärven uimahalli, Oulaisten uimahalli Lähde Uimahallit pitävät kiinni järjestyssäännöistään turvallisuuden vuoksi. Markkinointi ja viestintä ovat avain siihen, että Nivala näkyy ja kuuluu. Pakkasta ei juurikaan ollut ja ilma oli tyynen kuulas. Oli ilo huomata, kuinka Iltalehden juttua jaettiin ja tykättiin kaikissa sosiaalisen median kanavissa. KIRJOITUKSESSA PUUTUTAAN tärkeään aiheeseen, uimahallin turvallisuuteen. Sopimattomia viestejä ei julkaista. Sosiaalisen median päivittäisten käyttäjien määrä lasketaan miljardeissa. Uimahallien turvallisuudesta annetaan palveluntuottajille ohjeita niin Kuluttajaviraston, Tukesin kuin myös SUH:n toimesta, joiden mukaan alueen uimahallit ovat luoneet järjestyssääntönsä. Asiakas oli tyytymätön järjestyssääntöjen kohtaan, jossa yhden aikuisen mukana allasalueelle saa viedä enimmillään kaksi uimataidotonta lasta. Marika Hannula kaupunginhallituksen 1. SOSIAALISEN MEDIAN merkitystä näkyvyyden osalta ei voi aliarvioida. Nivalalaisten hiihdon tulosten perusteella valinnat eivät olleet kohdallaan
Aika ja kokoonpano selvisi ” Se soitti kappaleen ”Kuin silloin ennen” ja sai myrskyisät suosionosoitukset. Aivan älytöntä toimintaa. Nivala-lehti kiittää Takaloa ja Pihlajamaata kerrassaan oivallisista tiedoista. Johtajaksi saatiin Simo Saastamoinen, jolla oli kyky saada nuoret innostumaan. Mitä talviharrastuksia sinulla on. Totta sekin varmasti on, että Mozart on ollut säveltäjä, jonka musiikkia silloin soitettiin hyvinkin paljon. Kävin juuri Saariselällä ihastelemassa sinistä hetkeä. Tulimme siihen tulokseen, että kuva on otettu vuonna 1982. Mitä enemmän pakkasta, sen parempi! MARKKU PIHLAJAMAA: Ulkoilu. Maanviljelijä sekä yrittäjä . Siihen tuli soittajia mm. Kuvan henkilöt: Takaa vasemmalta Juha Kallio (trumpetti), Jukka Takalo (trumpetti), Olli Liinamaa (trumpetti), Petri Holappa (trumpetti), Reijo Malila (tuuba), Vesa Takalo (baritoni), Hannu Seppä (trumpetti), Jari Ylitalo (trumpetti), Tomi Nietula (trumpetti). Tosin innostuin myöhemmin uudelleen ja soittelen nyt Nivalan puhallinorkesterissa sen minkä osaan. Orkesteri toimi muutaman vuoden kunnes nuoret varttuivat ja hajaantuivat maailmalle kuka minnekin. Mozartia Nivalan Nuorisoseuralla. Aikaisemmin kuvaa tuskin on otettu, koska silloin allekirjoittanut olisi tässä kuvassa tuuban suukappale huulilla. Tämä tukipelleily on loputtava. KATI NISULA: Hiihtäminen ja reipas lenkkeily. Missähän lie monet heistä tänään vaikuttavat... Toinen on tuubaa nuoriso-orkesterissa soittaneelta Timo Pihlajamaalta, ja toisen kirjoitti eläkkeellä oleva kansalaisopiston rehtori An-Lis Takalo. keittiokaluste-haapavesi.fi Keittiöt ja komerot toiveittesi mukaan! Valitse ovimalli, vetimet, tasot ja lisävarusteet. . Uikon asiakaspalvelussa on toisinaan kyseenalaistettu lasten uimataito, kun olen useamman lapsen kanssa mennyt uimaan. Kuvan oton ajankohdaksi täsmentyi vuosi 1982. Molempiin yritettiin hakea uusia soittajia, mutta kun siinä ei onnistuttu, niin perustettiin kokonaan uusi nuorisopuhallinorkesteri syksyllä 1981. Edullinen ja toimiva kalusteratkaisu meiltä! Risto Puolimatka Nivala-lehden julkaisema kuva puhallinorkesterista toi lehdelle kaksi yhteydenottoa. Haluan muistaa sinua, otatko yhteyttä p. MARTTI AINASSAARI Kysymys puhallinorkesterikuvasta tuotti kaksi seikkaperäistä vastausta. Taisipa toisena olla Händelin barokkimusiikki, mikä myös oli ohjelmistossa suuresti mukana. tammikuuta 2023 7 Riitingit = aikeet Riittynyt = uuni tai sauna valmis Riivari = kirjuri Riivinrauta = raastinrauta Rintoja korventaa = närästää Rissa = vetoketju Sananparsia ja sutkauksia Nivalan seudulta (Kirjastovirma) Olemme myös Facebookissa Tilaa ilmainen suunnittelukäynti! SOITA 040 743 3972 . Nyt se puolue, joka uskaltaa ottaa kantaa maatalouden tilanteeseen, tulee olemaan vahvoilla. Päädyimme tähän tulokseen sen vuoksi, että Jukka on lopetellut soittamisen kyseisessä porukassa 1982 vuoden syksyllä, kuten moni muukin hänen ikäisensä soittaja. Näin kirjoittaa Pihlajamaa: KYSEESSÄHÄN ON TOSIAAN Nivalan nuorisopuhallinorkesteri Simo Saastamoisen johtamana. Jotkut jopa toiselle paikkakunnalle. Hyötyä oli paljon. . 050-5317502 . Kiitos Hannes Ohtamaa hyvästä kirjoituksesta. Entisen soittokaverin Jukka Takalon kanssa puimme tätä kuvaa ja sen ottamisajankohtaa. Saskia Pihlajaniemi NINNI OJALEHTO: Kelkkailua, lumikenkäilya ja hiihtoa. musiikkiopistosta ja niin se nousi pystyyn. Toivottavasti tästä oli jotain hyötyä asiayhteyksiä etsittäessä. Edestä vasemmalta Simon käden takaa Jussi Salmela (klarinetti), Juha Mäkinen (altto), Riikka Raudaskoski (huilu), Minna Nordberg (huilu), Raija Tähti (huilu), Marjo Niinikoski (huilu), Erkki Hautala (pasuuna), Mikko Koskela (pasuuna). Syynä lopettamiseen oli se, että monet siirtyivät opiskelemaan yläasteen jälkeen. Suurperheen äiti . Kiitos sinulle, joka toimitit pe 23.1 ostoskärryyn unohtuneen Marimekon paketin S-Marketin kassalle. Itse lopetin soittamisen 1981 syksyllä tai 1982 keväällä. Sama se on joka tuessa. Lisätietoja tarjoavat eläkeläisrehtori An-Lis Takalo ja tuubansoittaja Timo Pihlajamaa. Samaa asiaa olen itsekin ihmetellyt vuosia, sen vuoksi lasten kanssa Uikossa uimassa käyminen on jäänyt todella vähälle. Se soitti kappaleen ”Kuin silloin ennen” ja sai myrskyisät suosionosoitukset, vaikka soittajat olivat vielä aloittelijoita. Joskus tekisi mieli sanoa, että kaikki osaa uida vaikkei osaisikaan, mutta luonto ei anna periksi valehdella. Nuorisopuhallinorkesteri esiintyi julkisesti ensimmäisen kerran keväällä 1982 Nivalan koululaitoksen 100-vuotisjuhlassa Kyösti Kallion koululla. n 16323 NIVALA-LEHTI Torstai 19. PÄIVI MALILA: Hiihdän, ulkoilutan koiraa ja käyn lasten kanssa pulkkamäessä. An-Lis Takalon kirjoitus kuuluu näin: NIVALASSA TOIMI 1980-luvun alussa kaksi puhallinorkesteria kansalaisopiston piireinä, Maliskylän torvisoittokunta ja kirkonkylän seitsikko. MUKAVIA MUISTOJA on jäänyt noista ajoista. Tekstarit. Kaikkia on tarkasteltava uudelleen ja rajusti
Kaupunginhallituksen päätöksessä todetaan, että rakennuksen suunnittelu aloitetaan ja rakennus pystytään toimittamaan kouluvuoden lopussa, ensi kesäkuussa. Krankkala ei jatkoon maakuntajohtajahaussa Risto Puolimatka Erkkilään rakennetaan kokonaan uusi kyläkoulu. Uudesta koulusta tehtiin valtuustoaloite runsaat kaksi vuotta sitten. Perinteisesti on tuotu lahjaksi jotain, kun taloon on syntynyt lapsi. Kaupungin edustajat Jutta Ojala, Meri Vähäkangas ja Timo Alatalo antavat rotinapaketin Anu ja Aarni Heiskaselle. Paketti juontaa juurensa vanhan ajan tapaan tuoda lahjoja, kun lapsi syntyy. HEISKASTEN PIENOKAISELLA ei ole vielä nimeä, eikä siitä ole vanhemmillakaan vielä mitään aavistusta. Maakuntahallitus kutsui haastatteluun seuraavat henkilöt: Kimmo Hinno, kaupunginjohtaja, Haapaveden kaupunki, Jyrki Kaiponen, maakuntajohtaja, Keski-Pohjanmaan liitto, Ann-Mari Kemell, valtiosihteeri, TEM/MMM, Tiina Rajala, kehitysjohtaja, PohjoisPohjanmaan liitto ja Jussi Rämet, kunnanjohtaja, Muhoksen kunta. Alkuperäisissä kyläläisten toiveissa oli myös liikuntahalli, mutta se jää vuokrakoulusta kokonaan pois. KOULU MUUTTAA UUTEEN rakennukseen ennen syyslukukauden alkua. Kaupungin edustajat halusivatkin käydä itse henkilökohtaisesti ojentamassa tämän ensimmäisen. Erkkilän nykyisen koulun korvaava uusi rakennus toimitetaan paikalle kymmenen vuoden vuokrasopimuksella. tammikuuta 2023 NIVALA-LEHTI Reetta Ängeslevä Maakuntajohtajuus herätti kiinnostusta kuntajohtajien keskuudessa. Koulua suunnittelevan työryhmän mielestä Erkkilän koulun toteutustapana vuokramalli on järkevin. Tilalle tulee siirrettävä rakennus vuokraperiaatteella. – IHAN VANHOINA aikoina ruokalahjat ovat oikeasti helpottaneet paljon talon töitä, kun emäntä on saanut keskittyä lapsen hoitoon, kertoo kulttuurituottaja sekä kotiseutuyhdistys Nivala-Seuran toiminnanjohtaja Jutta Ojala. Urakan sai Parmaco. Vanhan koulun purkuun on varattu 70?000 euroa. Tämän vuoden talousarviossa on 200?000 euroa perustusten rakentamiseen ja liittymämaksuihin. Paketin vastaanottanut Anu Heiskanen kertoo tällaisen muistamisen kaupungilta olevan positiivinen juttu. Käytännön syistä vanhan koulun purkaminen siirretään alustavasti syyslomaviikolle. – Nimi ei ole vielä tiedossa, kun ei vielä tiedetä miltä lapsi tulee näyttämään, kertoo äiti Anu Heiskanen. Hyvin perinteisesti rotinoille on viety jotain ruokaa, yleensä leipää, jotta vauvan vanhempien ei tarvitsisi keskittyä ruuan laittamiseen. Haastattelut pidetään kuun lopussa. Nivalan kaupunki vastaa rakennuksen pohjatöistä ennen kuin Parmaco toimittaa paikalle siirrettävän, moduulirakenteisen koulun. Pohjois-Pohjanmaan liiton maakuntajohtajan virkaa tavoitteli yksitoista hakijaa. Koulu hankitaan käyttöön vuokraperiaatteella, ja sen on määrä olla valmiina ensi syksynä alkavaan kouluvuoteen. Hakijoista viisi kutsutaan haastatteluun. Aiemmin kaupungin päätöskoneistossa oli esillä malli, jossa osa vanhaa koulua olisi saneerattu ja jätetty paikalleen, ja laajennusosaan olisi tullut muun muassa käsityöluokat ja ruokala. Maakuntajohtaja johtaa maakuntahallituksen alaisena kuntayhtymän hallintoa, taloudenhoitoa ja muuta toimintaa. Kaupunki on talousarviossaan varannut koulun vuosivuokraan noin 175?000 euroa kuluvalle kolmelle vuodelle. Rotina sana tulee venäjän kielen rodiny-sanasta, joka tarkoittaa synnytystä. Maakuntavaltuusto valitsee maakuntajohtajan maaliskuussa. Maakuntajohtaja vastaa asioiden valmistelusta maakuntahallituksen käsiteltäväksi. Krankkala ei kuitenkaan ollut haastatteluun kutsuttujen joukossa. HAVAINNEKUVA PARMACO Erkkilään kokonaan uusi koulu Nykyinen kyläkoulu puretaan. Erkkilän koulun vuokrasopimus tehdään 10 vuodeksi. Rotinapakettia olivat antamassa kaupungin hyvinvoinnin toimialalta idean isä Timo Alatalo, Jutta Ojala sekä Meri Vähäkangas. Erkkilän koulusuunnitelmia on tehty useita vuosia. Sittemmin ajatuksesta säilyttää vanha koulu luovuttiin. maakuntajaohtajana toimii 1.2.2023 alkaen suunnittelujohtaja Markus Erkkilä. Vs. Rotinakulttuuri on Suomessa suosituinta Karjalan seudulla ja se on perinteisesti ollut naisten tapa auttaa toisiaan. Kaupunki pyysi tarjousta viideltä rakentajalta, sai kaksi tarjousta. Yksi hakijoista oli NIHAK ry:n toimitusjohtaja Toni Krankkala. Rotinat ovat Heiskasille osittain tuttu juttu, sillä heidän vanhempien lasten syntymän jälkeen kyläläiset ovat tuoneet heille leivonnaisia, mutta kaupunki ei ole aiemmin näin perhettä muistanut. Jere Jämsä Rotinapaketti on vastasyntyneille vauvoille annettava lahjapaketti. Nivalan ja myös koko maakunnan ensimmäinen vauva syntyi karvoskyläläisille Anu ja Aarni Heiskaselle, niinpä he myös saivat ensimmäisen rotinapaketin. JERE JÄMSÄ Kaupungit edustajat kävivät henkilökohtaisesti ojentamassa ensimmäisen paketin. Kaupunki on päättänyt jakaa tänä vuonna rotinapaketit äitiysneuvolassa kaikille syntyville nivalalaisille. Kumpikin tarjous todettiin kelpoiseksi, ja kaupunki lähti jatkoneuvotteluihin voittaneen tarjouksen jättäneen yrityksen kanssa. Rotinapaketti perustuu vanhaan rotinalahjaperinteeseen. Meillä Nivalassa hyvin nopealla aikataululla kootusta paketista ei löydy leivonnaisia, vaan erilaisia muita vauva-arkea helpottavia asioita, kuten body, leipälahjakortti Nivala-Puotiin, koko perheen uimalippu ja alennuksia Nivalan yrittäjien liikkeisiin. – Olemme painattaneet vaatteita kaupungin logoilla jo monenlaisia, joten bodyhan voisi olla hyvä uusille nivalalaisille. Siitä lähti koko homma, Alatalo taustoittaa ideaansa. Kaupunginhallitus päätti maanantaina, että koulu vuokrataan Parmaco Oy:ltä. Pohjois-Pohjanmaan nykyinen maakuntajohtaja Pauli Harju irtisanoutui tehtävästään 31.3.2023 alkaen. 8 Torstai 19. ROTINALAHJAPERINTEEN elvyttäminen kaupungin toimesta on lähtöisin useamman vuoden takaa kuntalaisten ideasta, mutta hyvinvointijohtaja Timo Alatalo keksi elvyttää perinteen henkiin nähtyään uutisen Nivalan vuoden ensimmäisestä vauvasta. Kaupunki jakaa rotinapaketit kaikille tämän vuoden vauvoille Nivalassa
Nivalan uusi kirkkovaltuusto yhteispotretissa. Aina riitti aikaa tervehtiä ja vaihtaa jokunen sana. Urheilijoista hän mainitsee erikseen vaikkapa Arsi Harjun ja Juha Miedon. RISTO PUOLIMATKA Gunnar ”Kupe” Joenväärä on armoitettu koiraja metsämies, eikä tarinankerronnassakaan ole vikaa. Varajäsenet: Olli Kangas ja Erkki Tölli. Taloudessa sisäministerillä on päätösvalta, mutta Joenväärällä kuuluu olevan ainakin ehdotusoikeus. Se oli silloin liikunta muotia. tammikuuta tekemään henkilövalintoja. – Hienoa, kun näkee liikkujia. – Siellä tulen käymään. – Armeijassa olin pataljoonan mestari, hän sanoo hiihtourastaan. Apteekkari Lyyli Salmisen stipendirahaston, kehitysvammarahaston ja Alopaeus-rahaston hallituksen jäseniksi toimikaudelle 2023-2026 valittiin Yrjö Muilu (Kimmo Korkiakoski), Lasse Hautamäki (Riitta Peltola), Enna Karppinen (Sari Gummerus) ja Kimmo Niemimäki (Jarmo Raudaskoski). Kirkkovaltuusto valitsi neljään vastuuryhmään seuraavat henkilöt: Diakoniatyön vastuuryhmä: Alli Aitto-oja, Hilkka Koskenkorva, Harri Malila, Elina Hautalahti, Sari Aittooja ja Marja Päivärinta. Varusmiesten kunto rapautuu, paino nousee eikä cooperissa juosta enää entiseen malliin. – Saa aina sisäministerille leuhkia, että ookko tuota tavannut. Suhteellisen vaalien lautakunnan jäseniksi toimikaudelle 2023-2026 valittiin Ari-Matti Eteläniemi (Tarmo Mehtälä), Olli Kangas (Hannamari Kumpusalo) ja Essi Saarinen (Jukka Kumara). – Koko Keski-Pohjanmaalta löydy sellaista määrää, mies tuhahtaa. Jos nyt sattuisi kokonainen teeripoikue tulemaan, siitä voisi jonkun ottaa. – Olen äärettömän kiitollinen näille nuorille ja heidän vanhemmilleen. Joenväärä miettii ensin, mikäs vuosi se nyt olikaan, 2012 vai 13. Sitä useammankin hyvän pystykorvan koulannut mies valittaa, että nykyiseen metsästäjämäärään nähden pyyntikiintiöt ovat liian isot, jos yhden hakolinnun eli ukkometson tai koppelon ja kolme teertä saisi ampua. Valmentajavuosina tuli paljon tavattua väkeä valtakunnan tasolta, urheilijoita, valmentajia, lääkäreitä, tutkijoita. Kirkkovaltuuston varapuheenjohtajaksi vuosille 2023-2024 valittiin Tarja Korri. Sitten avuksi otetaan hyvä muistuttaja eli kisoihin tehty tuulipuku. Joenväärä laskeskelee, että siihen määrään tarvittiin pitkästi toistakymmentä tilaa. Pyhäpusero, kuten kantajansa sitä luonnehtii, kun ei sitä minään arkiasuna pidetä. – Väkimäärä oli ankara. Mutta urheilusta Joenväärä ei viitsi ottaa itselleen kummoista meriittiä. tammikuuta 2023 80 VUOTTA Risto Puolimatka Vastaanotto on sydämellinen ja kädenpuristus jämäkkä. Kirkkovaltuuston puheenjohtajilla on läsnäja puheoikeus kirkkoneuvoston kokouksissa. Varajäsenet: Sari Tajakka ja Jarmo Raudaskoski. Kirjoittaja on Nivalan evankelis-luterilaisen seurakunnan kirkkoherra. Mutta sitten valmentajana. Se oli minun korkeakoulu. Gunnar ”Kupe” Joenväärä, 80 vuotta. Mutta ettei tämä nyt aivan kansan liikkumattomuuden mollaamiseksi menisi, on ajan kuvassa hyviäkin merkkejä. Kasvatustyön vastuuryhmä: Essi Saarinen, Hannamari Kumpusalo, Jukka Kumara, Liisa Hintsala, Tarmo Mehtälä ja Anu Kivioja. Kirkkovaltuuston sihteeriksi vuosille 2023-2024 valittiin taloussihteeri Irja Visuri. Yksi tähtihetkistä oli SM-maastojuoksut Nivalan Pyssymäellä vuonna 2011, jolloin Joenväärä oli vielä aktiivisesti mukana Nivalan Urheilijoissa. Joenväärä tunnetaan Nivalassa ainakin kahdesta muusta asiasta: urheilusta ja metsästyksestä. Kirkkoneuvostoon vuosille 20232024 valittiin seuraavat henkilöt: Yrjö Muilu (kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja, henkilökohtainen varajäsen Olli Kangas), Hilkka Koskenkorva (Hannamari Kumpusalo), Alli Aitto-oja (Essi Saarinen), Kaisa Pihlajaniemi (Paavo Jyrkkä), Matti Ruuttunen (Jouko Hannuksela), Sampo Ylikoski (Jarmo Raudaskoski), Ossi Murtoperä (Erkki Tölli) ja Mervi Vähäsöyrinki (Sari Aitto-oja). Pyssymäen SM-kisoihin hän oikeastaan katsoo urheiluja valmentajauransa päättyneen, vaikka liikkuminen toki jatkuu. Seurakunnassa on päätetty keventää byrokratiaa siirtymällä johtokunnista vastuuryhmiin. Kokouksen asialista julkaistaan seurakunnan kotisivuilla ja ilmoitustaululla. – Tämän takia ovat menot lisääntyneet 3,2 miljardia, hän sanoo. Voihan sen varjolla vaikka vain liikkua luonnossa. Hänen sydäntään lähellä oli etenkin 10-ottelu. Viime torstaina 80 vuotta täyttänyt Gunnar ”Kupe” Joenväärä ottaa toimittajan vastaan kotonaan Ahteella. Kirkkovaltuusto päätti, että kokoukset kutsutaan koolle Nivala-lehdessä olevalla ilmoituksella. 9 NIVALA-LEHTI Torstai 19. URHEILUMIESTÄ KORPEAA , että tänä päivänä liikunta ei aina ole muodikasta. Lähetystyön vastuuryhmä: Esko Peräaho, Marja Ruotsalainen, Petteri Heikkinen, Maija Heinonen, Sisko Järviluoma ja Irma Haikola. – Viime syksynä en nähnyt yhtään ainutta. Kalajoen rovastikunnan yhteistyön johtokunnan varsinaiseksi jäseneksi toimikaudelle 2023-2026 nimettiin kirkkoherra. Varajäsenet: Siiri Uusitalo-Ojala ja Markus Korri. Ja sanoo myös, että nämä eivät ole mitään baaripuheita. SANNA JUKKOLA Kirkkovaltuusto teki henkilövalintoja. Ahteella juhlittiin kasikymppisiä Sanna Jukkola Kirkkovaltuusto kokoontui ensimmäiseen kokoukseensa 17. Kättelyssä taitaa olla urheilumiestä ja ehkä vähän metsuriakin, sillä moottorisahat painoivat 15 kiloa Joenväärän ollessa nuori mies. Jumalanpalvelusja musiikkityön vastuuryhmä: Matti Ruuttunen, Kaisa Pihlajaniemi, Paavo Jyrkkä, Jouko Hannuksela, Hannu Räisänen ja Susanna Törmänen. –?Nythän ne mahtuu kaikki tuohon Kumpulan Ellun navettaan, hän kuvailee tilakoon muutosta ja naapuriaan. KOLMISENKYMMENTÄ VUOTTA Nivalan Urheilijoiden yleisurheilujaostossa, viitisenkymmentä vuotta Eränkävijöissä. Joenväärä aikoo kuitenkin säilyttää metsästyskorttinsa. Mikäli hän on estynyt kokouksista, varajäsenenä toimii hänen sijaisensa. Sieltä en jää pois. Joenväärä palasi maailmalta kotiseudulleen ja viljelijäksi reilut 50 vuotta sitten. Tutkittua tietoa, jota hän seuraa edelleen HUUsta eli Huippu-urheilu-uutiset-lehdestä. Tämä sisäministeri on samassa taloudessa asuva naisystävä, joka vielä käy kylillä töissä ”palkintoja myymässä” eli Sisko Sammallahti. Kirkkovaltuustoa johtaa seuraavat kaksi vuotta Irja Erkkilä. Kiinteän ja irtaimen omaisuuden tarkistajiksi toimikaudelle 2023-2026 nimettiin Yrjö Muilu, Lasse Hautamäki, Jukka Päivärinta ja Tarmo Mehtälä. Varajäsenet: Hanna Knuuttila ja Esa Häkkilä. Ja hän murehtii kansan liikkumattomuutta. Ase on mukana, mutta panokset eivät ole juuri päässeet taskusta edemmäs. Tilalla oli sekä lypsyettä lihakarjaa, ja kesälaitumella Ahteen yhdellä aukealla saattoi laiduntaa parikin sataa nautaeläintä. VANHA ERÄMIES käy edelleen metsällä. Äidit menee vaunujen kanssa lenkillä, ja kun kesä tulee, ne jopa juoksee. – Tietenkin minä olen paljon lehmiä lypsänyt käsin, hän lisää. Luonnehtii tapahtumaa hienoksi. Kirkkoneuvoston puheenjohtajana toimii virkansa puolesta kirkkoherra Sanna Jukkola
5.12.2022 Asuinpaikka: Nivala Vanhemmat: Minna ja Timo Jussilainen Oona Aliisa Tuovinen s. tammikuuta 2023 NIVALA-LEHTI Lumia Anni Inari Arvola s. 26.10.22 Asuinpaikka: Nivala Vanhemmat: Jenni Mäenpää ja Rami Tirkkonen Kuva: Laura Selkäinaho Poika Suni s. Elma Aleksandra Lamminkoski s. 20.9.2022 Asuinpaikka: Nivala Vanhemmat: Eerika Järvenpää ja Roni Siekkinen Tyyne Alviina Marjakangas s. 17.11.2022 Asuinpaikka: Asikkala Vanhemmat: Tiia Haapakoski ja Timo Siika Eedit Elsa Maria Ylimäki s. 04.04.2022 Asuinpaikka: Nivala Vanhemmat: Tatu Arvola ja Tytti Konttila Tilda Maaria Siekkinen s. 21.08.2022 Asuinpaikka: Nivala Vanhemmat: Riina Jokinen ja Tony Tuovinen. 11.3.2022 Asuinpaikka: Nivala Vanhemmat: Eeva-Leena ja Väinö Konttila Tyttövauva Viljamaa s. 12.5.2022 Asuinpaikka: Nivala Vanhemmat: Jatta Ojalehto ja Matti Ylimäki Kummit: Alina, Roosa, Jami, Suvi, Sanni, Tomi ja Olli. 20.7.2022 Asuinpaikka: Ylivieska Vanhemmat: Johanna ja Jooa Kuki Rafael Väinö Aukusti Tirkkonen s. 10 Torstai 19. 4.10.2022 Asuinpaikka: Nivala Vanhemmat: Sonja ja Jouni Marjakangas Jenny Leena Kristiina Ainasoja s. Martta Alma Olivia Alahautala s. 26.5.2022 Asuinpaikka: Nivala Vanhemmat: Eeva-Leena ja Heikki Ainasoja Frans Herman Laitila s. 25.10.2022 Asuinpaikka: Nivala Vanhemmat: Minna Junttila ja Kimmo Siniluoto Meeri Aino Keskisarja s. 28.2.2022 klo 19.44 Asuinpaikka: Tervakoski (Janakkala) Vanhemmat: Tatu Maalo ja Iiris Maalo (o.s. 14.7.2022 Asuinpaikka: Ylivieska Vanhemmat: Mari-Pauliina Kaarlela ja Mikko Alahautala Poikavauva Jussilainen s. Veivo). 23.7.2022 Asuinpaikka: Nivala Vanhemmat: Axel Anttila ja Janika Korkiakoski Vauvavuosi 2022 Ronja Josefina Kuki s. Kummit: Minna Junttila, Emmi Jokinen ja Krista Tuovinen. 28.6.2022 Asuinpaikka: Nivala Vanhemmat: Minna ja Perttu Keskisarja Vanessa Hertta Estelle Anttila s. 13.12.2022 Asuinpaikka: Nivala Vanhemmat: Anna-Kaisa Tammela ja Teemu Suni Pihla Maria Maalo s. 19.11.2022 Asuinpaikka: Raahe Vanhemmat: Eerika ja Joonas Viljamaa Poikavauva ”Aaretti” s. 26.8.2022 Asuinpaikka: Raisio Vanhemmat: Mikko ja Elina Laitila Mikael Armas Sakari Siniluoto s. 25.08.2022 Asuinpaikka: Nivala Vanhemmat: Saara ja Markus Ylikotila Eino Erkki Iisakki Konttila s. 12.11.2022 Asuinpaikka: Keuruu Vanhemmat: Veera Suihkonen ja Jaakko Lamminkoski Kummit: Valtteri Suihkonen, Juho Lamminkoski, Senni Patronen Aava Ellen Ylikotila s
12.9.2022 Asuinpaikka: Nivala Vanhemmat: Jere ja Heidi Saksa Venla Madeleine Rautiola s. 15.11.2022 Asuinpaikka: Nivala Vanhemmat: Janika Lassila ja Henri Junttila Lionel Sebastian Palola s. 07.09.2022 Asuinpaikka: Nivala Vanhemmat: Elina Aksila ja Mikko Viitala Kummit: Tiina Aksila, Emilia Pääkkö, Milla Arvola, Janne Rättyä Aleksi Onni Oliver Parviainen s. 13.7.2022 Asuinpaikka: Vanhemmat: Nivala Maria ja Mika Eskola Aina Edith Aardla Karhula s. 18.8.2022 Asuinpaikka: Ylivieska Vanhemmat: Emilia ja Pasi Kumpusalo Isosisko: Armi Kumpusalo Noel Edvard Eskola s. 4.3.2022 Asuinpaikka: Nivala Vanhemmat: Lea ja Jussi Eskola Iida Emilia Aksila 24.8.2022 Asuinpaikka: Nivala Vanhemmat: Jenni Pikkarainen ja Teemu Aksila Roope Jaakko Juhani Linna s. 15.11.2022 Asuinpaikka: Nivala Vanhemmat: Janika Lassila ja Henri Junttila. 11.6.2022 Asuinpaikka: Nivala Vanhemmat: Laura Pihlajaniemi ja Anssi Kiviniemi Nelli Olivia Rajamäki s. 27.12.2022 Asuinpaikka: Nivala Vanhemmat: Sanna ja Jaakko Isomaa Valto Janne Einari Ruostetsaari s. 25.10.2022 Asuinpaikka: Nivala Vanhemmat: Miia Laurila ja Janne Rajamäki Viola Josefiina Junttila s. 21.12.2022 Asuinpaikka: Nivala Vanhemmat: Elina ja Matti Ylimäki Anni Ingrid Eskola s. 2.8.2022 Asuinpaikka: Ylivieska Vanhemmat: Jemina Vähäaho ja Mika Karhula Nooa Reino Anttoni Ylimäki 1.7.2022 Asuinpaikka: Nivala Vanhemmat: Kerttu ja Lasse Ylimäki Elsi Aino Vilhelmiina Viitala s. 20.3.2022 Asuinpaikka: Nivala Vanhemmat: Miia Pehkonen ja Joni Isokoski Viola Josefiina Junttila s. 25.5.2022 Asuinpaikka: Nivala Vanhemmat: Johanna ja Perttu Ruostetsaari Kummit: Piia Ruostetsaari & Jussi Hartikainen, Alma Sarja, Anssi Kiviniemi Vauvavuosi 2022 Iita Olga Helmiina Kiviniemi s. 11 NIVALA-LEHTI Torstai 19. 14.08.2022 Asuinpaikka: Vantaa Vanhemmat: Johanna ja Markku Parviainen Iisa Linnea Isokoski s. 30.3.2022 Asuinpaikka: Kokkola Vanhemmat: Marko Linna ja Jaana Saarela Poika Ylimäki s. Elvi Iines Aurora Kumpusalo s. tammikuuta 2023 Jalo Mikael Saksa s. 31.1.2022 Asuinpaikka: Nivala Vanhemmat: Soile ja Kyösti Rautiola Poika Isomaa s. 7.2.2022 Vanhemmat: Patrick Palola ja Laura Niemi-Korpi
MUITAKIN LAAVUJA Nivalasta löytyy. URHEILU Lähetä meille urheilujuttu tai tuloksia! Vinkkaa haastateltava! Sähköposti: toimitus@nivala-lehti.fi Sananvapauden rajoittaminen on aina hälytyssignaali siitä, että demokratia horjuu. Lehmilammen laavulle pääsee leveitä pitkospuita pitkin. Lopulta sää oli maakuntaviestipäivänä Kaustisella katsojien kannalta mukava. Aina ja kaikkialla. Maakuntaviesti kiinnostaa enemmän kuin muut kansalliset kisat, Huntus sanoo ja arvelee lauantaiaamun sateisen ennusteen saaneen ihmisiä jäämään myös kotisohville. Maakuntaviestiin myytiin lähes 1000 lippua Kilpailunjohtaja Asko Huntus ennen kisan lähtölaukausta haastateltavana Jury-liivi päällään. Myös Huntus aikoo paikalle ensi vuonna ja lisäjännitystä kisaan toisi, jos silloinkin olisi omasta perheestä kilpailija viestissä. Suojellaan sananvapautta. –?Eilinen päivä oli aika kova rutistus, kun rupesi stadioni sulamaan. Munalankaaren laavu on liikuntakeskuksen ja Nivalan polku ry:n yhteisvalvonnassa oleva laavu. – Ainakin Lehmilammen ja Kivilammen laavulle pitää muistaa omat puut mukaan. –?Veeran hiihto meni siihen nähden hyvin mitä se on harjoitellut, toteaa Huntus tyytyväisenä. Kunnanjohtaja Arto Alpia avasi kisan ja toivotti tulijat tervetulleiksi. kertaa maakuntaviestiin osallistunut Pauli Mäkelä kiitteli järjestelyjä ja yllättävänkin liukkaita latuja. Rovasti Eija Seppä piti alkuhartauden. osallistumiskerran lautasen pokannut Jussi Huhtakangas on iloinen joukkueen menestyksestä, sillä B-sarjassa osuusvoittojakin tuli joukkueelle kolme. – Se on nätillä paikalla Kivilammen rannassa. Itse kisan aikana vettä ei satanut ja lämpötila pli plussan puolella. Järjestävän kunnan joukkue sijoittui B-sarjassa kolmanneksi. Naapurikunnasta Vetelistä Asarjassa hiihtänyt ja 15. –?Meillä on hyviä hiihtäjiä kasvamassa, Huhtakangas totesi. Lehmilammen laavun löytää Kivenhakkaajan luontopolun varrelta. tammikuuta 2023 NIVALA-LEHTI 12 Reetta Ängeslevä Nuotiopuut rätisevät ja pakkanen kipristelee poskia. Ei ole sattumaa, että diktaattorit rajoittavat aina ensimmäiseksi sananvapautta. SANNI AHO Hiihtäjien, huoltajien ja talkooväen myötä väkeä oli Kallion urheilualueella yli 1500 henkeä maakuntaviestiä seuraamassa. Siten kokonaisyleisömäärä Kaustisella oli yli 1600. SANNI AHO ” Positiivista palautetta on tullut järjestelyistä. –?Positiivista palautetta on tullut järjestelyistä. PÄÄOSIN NIVALASSA laavut ovat hyvässä kunnossa ja reitit ovat auki myös talvella. Lumessa näkyy metsän eläinten jälkiä ja makkaran tuoksu leijailee nenään. – Vanhainkotien väki käy pääosin siellä juuri helppokulkuisuuden takia, Heiska sanoo. Seuraava ottelu Nivalassa 22.1 kun vieraaksi saapuu Ylitorniolta Et-Po! Ottelu alkaa klo 15.00 Cowboysille tappio YJK:sta Sanni Aho Lauantaina Kaustisella hiihdettyyn Keski-Pohjanmaan maakuntaviestiin myytiin lähes 1000 lippua. Tänä vuonna hän seurasi tyttärensä Veera Huntuksen suoritusta Kaustisen joukkueessa. RISTO PUOLIMATKA Ennen lähtöä kannattaa kuitenkin varmistaa onko retkikohteessa nuotiopuut valmiina. Makkaranpaistoretkelle pääsee talvellakin Toni Parttimaa Perjantaina 13.1 matkattiin Ylivieskaan Jääkarhujen vieraaksi. Reitti on helppokulkuinen ja maisema hieno. Heiska mainitsee myös Kivilammen laavun, jonne pääsee Järvikylän pururadalta. 25. – Munalankaaren laavulle, Isosydänmaan luontopolun varrelle latu-urakoitsija vie puita ohi kulkiessaan, kertoo liikuntakeskuksen sihteeri Henri Heiska. Lisäksi paikalla olleet alle 15-vuotiaat ja kutsuvieraat eivät olleet laskettuina lipun ostaneiden määrään. Reitti on paljon käytetty, joten sen pitäisi löytyä helposti. Kolmannesta erästä ei kotiin jäänyt kerrottavaa vaan ylivieskalaiset marssivat vakuuttavaan 7-2 kotivoittoon. Löydettiin sitten lunta nurkista, sanoo kilpailunjohtaja Asko Huntus. LEHDEN LOGO Torstai 19. Kokonaisuus onnistui parhaiten. Nivalan maalintekijät Matias Korkiakoski sekä Mikael Juola. Sinne hoidetaan puut liikuntakeskuksen toimesta ja reitti pysyy auki aktiiviliikkujien ansiosta käytännössä koko talven. Sananvapaus pelastaa elämää. Kokonaisuus onnistui parhaiten.. Ottelun ensimmäinen erä oli länkkäreiltä hyvää peliä ja toisessakin erässä saatiin paikkoja luotua mutta ottelun hahmo YJK:n maalivahti Mattila piti pintansa. Lähelle laavua pääsee myös autolla. Haastattelijana toimittaja Jarno Herranen. Luvussa ei ole mukana paikalla olleita lähes 300 hiihtäjää sekä näiden huoltajia tai talkoolaisia, joita oli yli toistasataa. –?Niitähän olisi mahtunut enemmänkin myymään, mutta tämä on on tämä trendi. Kaikille laavuille liikuntakeskus ei kuljeta puita valmiiksi. Tapahtuma oli onnistunut niin tekijöiden kuin kilpailijoiden mielestä. Mikäli retkellä huomaa laavuilla puutteita tai jonkin menneen rikki, asiasta voi ilmoittaa liikuntakeskukselle. Mikäli retkelle kaipaa hiukan suojaisampaa paikkaa, löytyy Hiitolan ulkoilualueelta Sarjankylä-Erkkilän Kehitysosuuskunnan ylläpitämä kota. Retket laavuille onnistuvat myös talvella, mutta nuotiota varten polttopuutilanne on hyvä varmistaa ennen lähtöä. Kaustisella hiihdettiin edellinen maakuntaviesti vuonna 1999. Viestin järjestäjillä tavoite oli 1500 myydyssä lipussa, mistä nyt hiukan jäätiin. Esimerkiksi Lehmilammen laavu on suosittu retkeilypaikka, sillä sinne pääsee pitkospuita pitkin myös pyörätuolilla ja lastenvaunujen kanssa. Ensi vuonna maakuntaviestiä hiihdetään Kalajoella. Hiitolan kodalta löytyy puut valmiina. –?Kovan työn oli kaustislaiset tehny, hyvässä kunnossa oli baanat, sanoo Mäkelä
Heikin nimipäivänä karhu kääntää kylkeään Heikki Johannes Kumpula Nimipäivä Norjanmerellä töissä oleva Heikki Kumpula pääsee tänä vuonna sopivasti nimipäiväksi kotiin. Navettaelämää . Sudoku JOSKUS PELKKÄ HYMY SAA ASIAT JÄRJESTYMÄÄN. Tulevaisuuden suhteen Heikillä on selvä ajatusmaailma. Sanapiilo . Heikki asuu Nivalan Ojalanperällä vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa. Nimipäiväänsä Heikki viettää kotona, perinteisten nimipäiväkahvien merkeissä ja juuri sopivasti kahden viikon työrupeaman loputtua. – Nimeni on kuin suoraan siitä suomennettu versio. On tärkeää nauttia siitä, mitä on. Sarjakuvat . Lasten nimissä on häivähdys perinteitä. Ne voivat olla pystyssä, vaakasuunnassa tai vinottain. – Karhukin kääntää sopivasti kylkeään juuri silloin talven toisen puoliskon alkamisen merkiksi. Heikki on intohimoinen pesäpalloharrastaja. MITÄ KAUNIILLE PÄIVÄLLE TAPAHTUI?! 498 Etsi kirjainlaatikosta alla olevat sanat. Myös padelista olen innostunut uuden hallin myötä, Heikki paljastaa. tammikuuta 2023 13 Ensi torstaina nimipäiväänsä viettää Joonatan Vinkkaa, kuka on jutun arvoinen! toimitus@ nivala-lehti.fi . NIVALA-LEHTI Torstai 19. HEIKKI KUMPULA. Vaikka ruuhkavuodet ovat kiireistä aikaa, jotka ottavat paljon, ne myös antavat paljon. – Kaikilla lapsilla on mummujen ja pappojen nimiä toisina tai kolmansina niminä. Ihan joka viikko Heikki ei kuitenkaan padelia pääse pelaamaan, työ kun vie miehen aina kahdeksi viikoksi kerrallaan Norjanmerelle. Talvikaudellakin pesäpallo vie paljon aikaa, mutta kun on rakas harrastus kyseessä, tunteja ei juuri lasketa. Myös asioiden pysyminen nykyisellä hyvällä tolallaan olisi hienoa. OHJAIN MELONI ELÄIN KEINU TOMAATTI NELIÖ E C A K A U U A N N S T E K M F M Y L Ä I T A S T A A A E R J G I T L U U O A L A A E I V I T P A H Ä V T T K J P K T N A A I Y A D T U N S M B V M E A T T T U K I T E L U A A H H A K I L P A E T T B V Ä S N T T O T A Y I N N I J T N V O K K I V I S E K N Ä N A Y U N S H E R R E M I Ä E L N E R A K N U A Ö U Ö I L E N R E Å P A Y U D N L T H A N Y D E Q D N N I R I O L M T T D B J H H S E K O H E T E T H Ä N T I O V A N P E A I I U S P P T H T R M L U J A S O N R U J M P S F S A Y O S N R U H K I O P A A Ä M I L O M V T P U V N G N L Ä I A J N I I H G A Y R L Y O A O R I M S E T M N T P N A U K N I A U H Y N M N P I T S L A P O I U H Elise Pihlajaniemi – Veikkaan, että olen saanut nimeni suvun kuuluisan juoksijan, pappani Johan Henrikin mukaan, tänään nimipäiväänsä viettävä Heikki Johannes Kumpula tuumii. Siinä on jo monta syytä juhlistaa nimipäivää. – Työskentelen öljynporauslautalla porausja mittausinsinöörinä, nyt Stavangerin edustalla, Heikki kertoo. Padel on mielestäni helppo peli kenen tahansa aloittaa. Lämpötila on ulkona kahdeksan astetta ja aurinko paistaa täydeltä terältä. – Tällä hetkellä olen päivävuorossa. Johannes-nimi on myös isäni ja poikani toinen nimi. –Toivon, että terveyttä riittää, niin läheisillä kuin itselläkin. – Pesäpallon lisäksi hiihdän ja pelaan jääkiekkoa. – Jätkäporukalla käydään pelaamassa
Kuollut . 2.1.2023 Nivala Rakkaudella muistaen Hannu ja Tuija Kirsti ja Harri perheineen Martti Erkki ja Tuula Muut sukulaiset ja ystävät Ei kipua,ei vaivaa enää, olet saapunut rannalle Rauhan maan. Onneni on olla Herraa lähellä, turvata voin yksin Jumalaan. Samalla onnittelut saavat kaikki tänä päivänä jotakin juhlaa viettävät. 11.4.1956 Valtimo k. Upsalan hiippakuntaa hän johti Ruotsissa, Rinnallaan pyhä Eerik hän kylvi uskoa. 1.1.2023 Kotona Nivalassa Puolisoa,äitiä ja mummoa rakkaudella kaivaten Jorma Tiina, Harri, Janita ja Jiri Jonna, Miro, Elmiina,Jasmin ja Axel Arja-sisko, Simo, Eetu ja Emmi Muut sukulaiset ja ystävät Ei lähtöäs todeksi uskoa vois. Suo meidän seurata hänen esikuvaansa uskossa ja elämässä ja päästä perille iankaikkiseen valtakuntaasi. Muistotilaisuus pidettiin kotona. Kaipaamaan jäivät puoliso ja tytär perheineen, sisaret, sekä muut sukulaiset ja ystävät. . Lämmin kiitos muistamisesta. Muistamme kertomuksen ottelusta Köyliönjärven jäällä, missä Lalli tappoi kirkonmiehen. Siunauksen toimitti vs. Aamen Merja Jyrkkä, rovasti Pyhän Henrikin muistopäivä 19.1.2023 Joh.4:39-42. Me olemme nyt itse kuulleet häntä ja tiedämme, että hän todella on maailman pelastaja”. Näin kuvaa virsi 759 (:4,5,7) piispa Henrikin toimintaa. Näin saapui suru ilmoittamatta, katkesi elämä odottamatta. Nykytutkimus on antanut tähän kertomukseen uutta näkökulmaa. Yhteisadressi Laurilan kukkakaupassa. Muistot kauniit voimaa antaa, surun raskaan hiljaa kantaa. Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että isämme siunataan Nivalan kirkossa pe 3.2.2023 klo 10, jonka jälkeen hautaus Uudelle hautausmaalle. Iso osa sisällöstä liittyy seurakuntien toimintaan. Me kiitämme sinua siitä työstä, jonka teit todistajasi, marttyyripiispa Henrikin kautta. Junttila s. Yhteisadressi Laurilan kukkakaupassa Rakkaamme Esa Johannes PELO s. Rakas äitimme ja mummomme Elsa Annikki PUKARI o.s. Sinun armostasi hän toi meille evankeliumin. Yhteisadressi Laurilan kukkakaupassa. Rakkaamme Kirsi Anita TYPPÖ o.s. Rukous käsikirjasta: Ole ylistetty, Herra Jumala, joka olet lähettänyt Poikasi Jeesuksen Kristuksen meille Vapahtajaksi ja antanut autuutesi valon koittaa kerran myös Suomen kansalle. Yhteisadressi Laurilan kukkakaupassa. Kaipauksella Marjatta Herra, kädelläsi uneen painan pään, kutsut ystäväsi lepäämään. Muistoissa vaikka nyt poissa, tulet kanssamme kulkemaan. Pyhä Henrik on saanut vakiintuneen muistopäivän kirkolliseen kalenteriin. Sait äkkiä kutsun luotamme pois. . 14.12.2022 Nivala Erkkiä kaivaten, muistostasi kiitollisina Veljet perheineen Sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu 14.1.2023 läheisten läsnä ollessa. kappalainen Anitta Kuusinen. Käsi kädestä irtosi, yksin jäin, minun täytyy taivalta jatkaa. Muistopäivän hallelujasäe on Dan.12:3: ”Ne, jotka ovat opastaneet monia vanhurskauteen, loistavat kuin tähdet, aina ja ikuisesti.” Meillä ei luterilaisessa kirkossa ole pyhimyksiä, mutta piispa Henrik on saanut oman juhlapäivänsä kirkolliseen kalenteriin. Kuva hänen toiminnastaan perustuu osaksi tutkimukseen Pyhän Henrikin legendaan, joka on kirjoitettu vasta 1200-luvulla. Erkki Antero Raivio siunattiin Uuden hautausmaan kappelissa 14.1.2023. Rakas puoliso, isä ja pappa Pentti Vilhelmi VIITAKANGAS s. Lämmin kiitos osanotosta suruumme. Siunaustilaisuus 27.1.2023 klo 10.00 Karvoskylän kappelissa. Sulle kiitokset kauneimmat tahdomme antaa. Käsi minut kantaa uuteen elämään, ikirauhan antaa, valoon jään. Heikin päivä muistuttaa meitä siitä, että kristinusko on tullut Suomeen keskiajalla. Muistotilaisuutta vietämme läheisten kesken. Kuultuaan he sanoivat: ”Nyt emme enää usko vain sinun puheesi perusteella. Ja kaipuu niin pohjaton Rakkaamme siunataan 4.2.2023 läheisten läsnä ollessa. Pitäkää mielessänne, miten he elämänsä elivät, ja ottakaa heidän uskonsa esikuvaksenne. Samarialainen nainen todisti Jeesuksesta ja ihmiset tulivat katsomaan Jeesusta. He laivan Suomen rantaan iloiten laskivat, Taittoivat taikauskon ja voiton hankkivat. Vimpari s. Historian ja legendan mukaan hän vaikutti 1100-luvulla Suomessa. Kuolleita TOTUUDEN SANA Mies saapui Englannista uskoa kylvämään, hän opettaja Suomen, sai kansaa kääntymään. tammikuuta 2023 NIVALA-LEHTI 14 Tällä aukeamalla kerrotaan elämän ensimmäisistä ja viimeisistä uutisista. 19.2.1937 Nivala k. 10.1.2023 Käsi kädessä kuljimme rinnakkain, vuosikymmenet yhteistä matkaa. 20.02.1938 Nivala k. Sinut vierelle äidin nukkumaan kantaa. Toivotan onnea ja siunausta kaikille Henrikeille ja Heikeille sekä Henriikoille ja Hennoille. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodissa. Lämmin kiitos Pentin hyvästä hoidosta Nivalan terveyskeskuksen vuodeosastolle.. Jeesus Kristus on saman eilen, tänään ja ikuisesti.” Hepr.13:7-8. Leo Mehtälä JEESUS HERÄTTÄÄ USKON. 5.1.2023 Nivala Kaipauksella muistaen Raija ja Seppo Riitta Raimo ja Annamaija Hilkka ja Juha Helena ja Vesa lastenlapset perheineen Esko-veli ja Liisa Matti-veli muut sukulaiset ja ystävät Side viimeinen kotiimme lapsuuden näin hiljaa katkesi sammuen. Vain muistot ja rakkaus jäljellä on. 30.12.1961 Vaala k. Haudattu Pentti Vilhelmi Viitakangas kuoli 10.1.2023 Nivalan terveyskeskuksessa 79 vuoden ikäisenä. Siunauksen toimitti seurakuntapastori Aleksi Päkkilä. Kiitokset Elsan hyvästä hoidosta Mäntykodin hoitajille. Päivän sanoma voisi olla meille vuoden 2023 kristityille: ”Muistakaa johtajianne, niitä, jotka julistivat teille Jumalan sanaa. Rakkaamme Erkki Antero RAIVIO s. Muistotilaisuuden vietämme läheisten kesken. Katolisen kirkon piirissä piispa Henrik on marttyyri ja koko suomen suojelija. Heikki Johannes (Juha) Törmälehto siunattiin Uuden hautausmaan kappelissa 13.1.2023. 27.12.1943 k. ALLAKKA Torstai 19. Virsi 517:4 Rakkaudella kaivaten Jaana, Petri ja Elisa Kaivaten sisaret, muut sukulaiset ja ystävät Rakkaamme siunataan Uuden hautausmaan kappelissa 3.2.2023 klo 12. Muistotilaisuus pidetään läheisten ja kutsuttujen läsnä ollessa
Sen hän toki tiesi jo entuudestaan, että Nivala on vahvaa kahden herätysliikkeen, heränneiden ja vanhoillislestadiolaisuuden seutua. mennessä Johanna Hietalalle p. Ilmoittaudu 23.1. Hän on hoitanut kymmenen vuotta diakonissan virkaa Limingassa. Pe 27.1. 044 744 0702. Leipäjako keskiviikkoisin klo 10-11 seurakuntakodissa. Klo 14 Seurat Korpirannan ry:llä (J Muhola). Nyt kun hän tuli tänne töihin, selvisi, että yksi vanha koulukaveri asuu täällä. Klo 18 Siioninvirsiseurat seuratuvalla (E Löytynoja, M Nuorala). Tule tutustumaan! TULOSSA Su 5.2. Tammikuun ajan voit pakata viiden euron kassin valintasi mukaan. – Luultavasti olen, mutta eihän se ole ensimmäinen asia, jota ihmiseltä kysytään. Su 22.1. KASTETTU Adelia Maria Vilhelmiina Hosionaho KUOLLUT Heikki Johannes (Juha) Törmälehto 74v Erkki Antero Raivio 66v Luotetaan Jumalaan ja välitetään toisista . Messun jälkeen kirkkokahvit seurakuntakodissa. Oma kassi mukaan! Ti 24.1 klo 11-13 Ranni-kahvila avoinna Peltolassa (Asematie 1). diakonissa Marika Kamps hoitaa miehensä kanssa luomutilaa Oulaisissa ja käy töissä Nivalassa. Kampsin päätyminen diakonissaksi ei ole ollut itsestään selvää. klo 19.30 Seurat Nivalan ry:llä (P Mehtälä). Hän valmistui sairaanhoitajaksi vuonna 2011 ja mietti jo harjoitteluaikana, onko hänestä alalle ollenkaan. opiston väen vierailu Nivalan ry:llä. klo 18.00-19.30 Rukousklinikka Kirjaston alakerrassa . Ti 24.1. klo 9.30-11.30 Perhekerho seurakuntakodin päiväkerhotilassa. RISTO PUOLIMATKA Nivala sai luomudiakonissan Tapahtumat ajalla 19.-29.1.2023 YHTEYSTIEDOT: Kirkkoherranvirasto p.08-439 5300 ja taloustoimisto p. . ROVASTIKUNNALLINEN TOIMINTA www.kalajoenrovastikunta.fi Perheasiain neuvottelukeskus Terveystie 11, Ylivieska, ajanvaraus ma-to klo 12-13, puh 08-425990. Työajasta ehkä puolet menee toimistolla ja siitä ehkä osa etänä ja toinen puoli kentillä. klo 18.00 Sanan ja rukouksen ilta Keskiviikkona 25.1. On yksilöasiakkaita, ryhmätoimintaa, perhekerhoja, Hopeaiän kerho, Ranni-kahvila Peltolan pappilassa. 0400 22 11 80. Päivittäistä työmatkaa on siis kuutisenkymmentä kilometriä suuntaansa. LÄMMIN KIITOS Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme Juha Törmälehdon muistoa ja otitte osaa suruumme. Klo 13-15 Perhekerho seurakuntakodin päiväkerhotilassa. PERHEKERHOTYÖ Pe 20.1. Viransijaisuutta voisi kestää tällä tietoa marraskuulle. Seurakunnat . Nimipäiviä Eine, Eini, Enni 15.38 9.30 Tiistai 24.01. klo 9.30-11.30 Perhekerho seurakuntakodin päiväkerhotilassa. Ti 24.1. klo 12 Jumalanpalvelus Anni ja Markku Kumpula. Seurakunnan kotisivujen osoite: www.nivalanseurakunta.fi. 70, 75 ja 80 vuotta täyttävien yhteiset syntymäpäivät. Kirkkoherranvirastossa on myytävänä adresseja, hengellistä musiikkia, uusia virsikirjoja ja Siionin virsiä. Ensin mummu lahjoitti palan maata, jonne rakennettiin talo, minkä jälkeen tilalle ostettiin suvusta lisää maata. klo 18-19.30 Healing rooms rukousklinikka kirjaston alakerrassa. klo 12 Kristityt yhdessä -päivärukous viikon alussa seurakuntakodin pienessä salissa. NIVALA ON KAMPSILLE melko vieras paikkakunta. DIAKONIATYÖ Puhelinpäivystys ja ajanvaraus tiistaisin ja torstaisin klo 9-12 puh. – On se kuitenkin lyhyempi, kun aikaisemmin se oli Liminkaan. Tilaukset Pekalta p. klo 18-19.30 Yhteiskristillinen rukousklinikka ”Healing room” kirjaston alakerrassa. Palvelemassa kristittyjä Nivalan eri seurakunnista. 2 -2 Perjantai 20.01. LÄMMIN KIITOS Eeva Savolan muiston kunnioittamisesta ja osanotosta suruumme. 040-532 5577. . Sitähän sanotaan, että ihminen eläisi sillä ja vedellä. Nimipäiviä Senja 15.41 9.27 Keskiviikko 25.01. 0400 595 689 tai 044 744 0701, ovat avoinna ma, ke, to klo 9-13, ti klo 11-15, pe suljettu. klo 9.00 Aamurukous Torstaina 26.1. 2 -4 Sunnuntai 22.01. (A Kuusinen). Kiitos Kestinpuiston henkilökunnalle ja kaikille Elviä hoitaneille Omaiset . LÄHETYSTYÖ Seurakunnan kirpputori Peltolan pappilassa, Asematie 1, on avoinna ke ja la klo 9-13. Yksi harjoittelujakso opintojen loppuvaiheessa seurakunnassa kuitenkin toi valaistuksen: se on diakoniatyö. Arvolan tila on saanut nimensä isoisä Arvolta. klo 19.30 Seurat Nivalan ry:llä (E Kautto). Nimipäiviä Aune, Oona, Auni 15.31 9.35 Sunnuntai 22.01. To 26.1. Surukiitos . Tila on perustettu suvun maille. – Joka on maataloudessa, tietää, että luomutilalta pitää käydä muualla töissä, että on vara ostaa mansikantaimia ja traktoriin löpöä, hän nauraa. La 28.1. 3. Kuusinen, saarna Leo Mehtälä, kanttori Katajala. Ovi aukeaa klo 9.50. 4 -3 Torstai 19.01. Palveleva kirje, PL 210, 00131 Helsinki. Klo 18 Reisjärven Kr. Siitä kaksi viime vuotta hän on ollut opintovapaalla, ja käytti puolitoista vuotta puutarhurin opintoihin. Ke 25.1. Palveleva netti osoitteessa: http://evl.fi/palvelevanetti. Ti 31.1. – Tullut pikku hiljaa mieleen, että kaikkien pitäisi tehdä työnkiertoa, se piristää. 4. Ryhmä kokoontuu yhteensä viisi kertaa siten, että ensimmäinen tapaaminen on ti 31.1. 3 -2 Lauantai 21.01. Ma 23.1. Nimipäiviä Heikki, Henri, Henrik, Henrikki 15.25 9.40 Perjantai 20.01. sunnuntai loppiaisesta klo 10 MESSU KIRKOSSA, Parttimaa, Rautio, lauluyhtye Sisters. Erityinen kiitos kaikille Teille, jotka olitte mukana hänen elämässään. 040 5325581.Tuotto diakoniarahastoon. Onko hän jo tavannut herätysliikkeiden väkeä, muutaman työpäivänsä aikana. JUMALANPALVELUKSET JA SEURAKUNNAN VIIKKO La 21.1. – Osoitteet hukassa, kylät hukassa. Mutta se on luomutilan kaupallinen tuote, myydään pusseittain, kilohinta noin 100 euron verran. Kotikaljaa myytävänä 3e/litra. KAMPS KUVAILEE ITSEÄÄN free lance -diakonissaksi. Kulku pienen salin ovesta. Nimipäiviä Paavo, Pauli, Paavali 15.44 9.24 VAPAASEURAKUNTA Toritie 16, Nivala www.nivalanvapaasrk.com Pe 20.1. . LÄMMIN KIITOS kaikille, jotka kunnioititte Rakkaamme Elvi Jussilaisen muistoa ja otitte osaa eronikäväämme. Nimipäiviä Henna, Henni, Henriikka 15.28 9.38 Lauantai 21.01. klo 13.00 Päivätilaisuus Pyhäkoulu Tiistaina 24.1. MUUT To 26.1. klo 11.00 Diakoniaruokajako Sunnuntaina 22.1. klo 19 Gospelkahavila nuorille. Su 29.1. Hän miettii, että nuoruudessa tuli käytyä Tuiskulassa ja ehkä jossain konsertissa. Lapset ja lastenlapset perheineen Risto Puolimatka Nivalan evankelisluterilaisen seurakunnan juuri aloittanut vs. Nyt hänellä on viransijaisuus Nivalassa toukokuun loppuun saakka, ja kesä menee taas kotona, Arvolan luomutilalla, joka tuottaa mansikkaa, vadelmaa, raparperiä, hunajaa ja siitepölyä. Aukioloaikoina otamme vastaan ehjiä ja puhtaita vaatteita, kenkiä ja liinavaatteita. Kamps odottaa tältä viiden kuukauden pestiltään uutta: oppia tuntemaan uusia ihmisiä, uusia työtapoja, uusia työyhteisöjä. Omaiset Torstai 19.01. Rukoushetken jälkeen iltateet pienessä salissa. TYÖSSÄÄN HÄN TAPAA sielunhoidollisia asiakkaita, tekee kotija syntymäpäiväkäyntejä, mielenterveyskuntoutujia, taloudellisen avun asiakkaita, joille voi olla viemisenä ruokakassi tai muuta talousapua. Niistä valmistuttuaan hän sanoi itsensä irti Limingasta – ja meni saman tien diakonissan viransijaiseksi synnyinja nyt taas kotipaikkakunnalleen Oulaisiin. Palveleva puhelin joka päivä klo 18-24 p. TERVETULOA! www.nivalanhelluntaisrk.fi Nivalan Helluntaiseurakunta Lisäkuja 1 Perjantaina 20.1. sunnuntai loppiaisesta klo 10 MESSU KIRKOSSA, lit. Hänellä itsellään ei kuitenkaan ole taustaa kummastakaan. klo 19 Gospelkahavila nuorille.. Nimipäiviä Visa 15.34 9.32 Maanantai 23.01. Palataan vielä tuohon siitepölyyn, vaikka ensin näin: – Mehiläinen ruokkii sillä seuraavan sukupolven. Messun jälkeen kirkkokahvit ja pieni tilaisuus seurakuntakodissa. klo 9.30-11.30 Perhekerho seurakuntakodin päiväkerhotilassa. Klo 18.00 Seurat Nivalan ry:llä (P Pelo, J Tölli). Kamps kertoo, että ihmiset käyttävät siitepölyä lisäravinteena ja allergian siedätyshoidossa. 040-532 5571 tai Sanna Jukkolalle p. Jos seurakunta niin päättää, Kamps on valmis palaamaan syksyllä sijaiseksi. Pe 27.1. tammikuuta 2023 15 . klo 18 Ekumeenisen viikon rukoushetki kirkossa, isä Jelisei, A Kuusinen, ortodoksikuoro. Työmatka lyheni kertaheitolla. klo 18 Raamattuja rukouspiiri viraston kokoushuoneessa. Sururyhmä, ryhmään kutsutaan noin puolen vuoden aikana läheisensä menettäneitä. NIVALA-LEHTI Torstai 19. Kutsukirje on postitettu henkilölle, joka on hoitanut hautajaisjärjestelyjä. Gideoneitten kirkkopyhä. klo 18 Herättäjäyhdistyksen Nivalan paikallisosaston vuosikokous ja seurat seuratuvalla. Su 22.1. . Marika Kamps on diakonissana Nivalassa ainakin toukokuun loppuun
Kalliontie 15 85500 Nivala P. 0400?194 267 Avoinna ma-pe 7-13, Lounas 10-13 ............................................................ Tapaamiset ovat maksuttomia ja ryhmä kokoontuu viisi kertaa. Ruokalistat 23.1.–29.1.2023 Nivalan Rauhanyhdistys. Sananvapaus pelastaa elämää. Jos Sinulla osteoporoosi tai osteopenia, tule ryhmään saamaan hyvinvointivinkkejä. Jauhelihapihvit. Perjantai: Aamupala: kaurapuuro, maito, näkkileipä, hedelmä. Sara Vähäsöyrinki 0:11:07 P12, 2km 1. Tulossa Luut lujiksi -vertaistukitoimintaa kahden viikon välein tammi-maaliskuussa. Kermapossu. saakka. Elena Annunen 0:10:07, 5. Miska Vähäsöyrinki 0:03:13, 2. Ukko Järviluoma 0:09:38, 2. Bataattisosekeittoa, Silakkapihvit ja kermaviilikastiketta, Jauhelihapyörykät tomaatti-kotijuustokastikkeessa, Päivän pieni makea TI 24.1. Välipala: mehukeitto, leipä, tuorekurkkupala, maito. Eedith Päkkilä 0:10:46, 6. Järjestää Nivalan keskustan alue. Lidia Saarimaa 0:02:24, 2. PERUSKOULUT JA LUKIO Maanantai: juustoinen kasvissosekeitto (G, L), raejuusto (L), sämpylä, tuorepala. Amanda Ojala 0:06:04 P8, 0.5km 1. Palautettujen korttien kesken arvotaan 50 € lahjakortti. PÄIVÄKODIT Maanantai: Aamupala: ruishiutalepuuro, maito, näkkileipä, marjasose. Tiistai: Aamupala: riisihiutalevelli, maito, leipä, tuorepala. Veeti Hirvi 0:04:57, 3. spostilla suvi.hakula(at)outlook.com tai viestillä puh. Aina ja kaikkialla. Soili Heiskanen 0:08:08, 3. Viola Ojala 0:04:37, 4. Facebookista ja Instagramista löydät meidät osoitteella Juttutupa Nivalassa. www.jhlnivala.net Juttutupa. Perjantai: broilerikiusaus (G, L), salaatti, aprikoosivanukas (G, M). Iida Uusivirta 0:05:31 P6, 0.3km 1. Tervetuloa! Muistipiiri 30.1. 0413147219. Jenni Jyrkkä 0:04:48, 5. Arvontaa tuo palkintosi mukanasi. Erkkilän koulun taidenäyttely Näyttely avoinna ma-to klo 12–18, pe 12–16. Hopeasompatuloksia Tällä kupongilla LOUNAS RAVINTOLA AITTASSA 9€ (norm. Tiistai: lihapyörykät (M), kastike (M), perunat, tuoresalaatti. Pajalassa Liikuntaja vapaaehtoistyön kortit, palautus tammikuun aikana. Kasper Jyrkkä 0:03:43 T10, 1km 1. 050 305 7462 • aitta@foodandco.fi TO 19.1. Torstai: kalapihvit (L), pinaattiperunamuusi (G, L), tuoresalaatti. Seelia Saarimaa 0:10:50, 2. Lomakkeen täyttäminen vaatii vahvan tunnistautumisen. Ilmoitapas tietosi 1.2. Ella Ojala 0:11:07, 3. Karjalanpaisti Maksalaatikko Broilerkastike + riisi Ti 24.1. Ennakkoilmoittautumiset ja kirjallisen tiedotteen saat Eijalta Juttutuvalta. Fiona Saarimaa 0:07:55, 2. Jäsenyyden tarkastaminen alkaa klo 18.30. Lukupiirin kokoontuminen ti 24.1. Lilja Heiskanen 0:03:23, 2. Torstai 19. Leona Ylimäki 0:03:15, 3. Esillä sääntömääräiset asiat sekä jäsen asiat. alkaen klo 12. Kauden avauskisaan osallistui kaikkiaan 42 hiihtäjää. Tervetuloa! Nivalan kunnalliset JHL ry os 424 tarjoaa jäsenilleen TYKY+ -seteleitä (20e/hlö). Jasmina Uusivirta 0:03:50, 3. Kahvi ja pulla 2€. Reino Uusivirta 0:02:33, 2. klo 18.30. tammikuuta 2023 NIVALA-LEHTI 16 Muistio Lähetä muistio sähköpostilla aineisto@nivala-lehti.fi & KOTIATERIAPALVELU Maanantai: juustoinen kasvissosekeitto (G, L), leikkele, vispipuuro (M). Tervetuloa! Kahavia ja makiaa kolikoilla. Tervetuloa Kinevan bingo torstaina 19.1. Lyyli Annunen 0:03:11, 5. Osallistuvassa budjetoinnissa ehdotusvaihe kestää 29.1. 044 294 2318 (setelit tilataan yhdellä kertaa). Perjantai: broilerikiusaus (L), salaatti. Elli Laulumaa 0:02:12, 4. LEHDEN LOGO Lasten hopeasompakausi starttasi viime viikon torstaina Pyssymäellä Nivalan Liikuntakeskuksen sponsoroimilla vapaan hiihtotavan kisoilla. Kasvisgulassikeittoa, Pyttipannua ja kananmunaa, Kanaa Kiovan tapaan ja tzatsikia, Päivän pieni makea KE 25.1. saakka NOSBU eli Nivalan osallistuva budjetointi on käynnissä. Kermaperunat Ma 23.1. Sylvi Annunen 0:03:10, 3. Sara Ojala 0:03:33, 6. Tiistai: lihapyörykät (M), kastike (M), perunat, tuoresalaatti, huituvelli (L). 11 ,00 Tervetuloa. . Onni Heiskanen 0:08:25 . Nivalan Eränkävijät ry:n YLEINEN VUOSIKOKOUS (TILIKOKOUS) perjantaina 27.1.2023 klo 19 toimitalolla. Jonne Vähäsöyrinki 0:08:14, 2. Noel Saarimaa 0:03:15, 3. Iivari Uusivirta 0:08:20 T14, 3km 1. Fanni Heiskanen 0:03:21, 6. Välipala: ruusunmarjakeitto, kaurahapankorppu, maito. 11.30€) voimassa 31.3.2023 saakka . Adelia Eskola 0:03:15, 5. Elli Isoaho 0:01:48, 2. Lounas: broilerikiusaus (L), salaatti. Tiloissamme nyt esillä Riitta Nykäsen eläinhahmoaiheiset akvarellitaulut. Jauhemaksapihvit. Ehdotuksia voi myös jättää paperilomakkeella kirjastossa, kirjastoautossa sekä liikuntakeskus Uikossa. Lounas: juustoinen kasvissosekeitto (G, L), raejuusto (L), sämpylät, tuorepala. Ideoiden on tarkoitus lisätä asukkaiden hyvinvointia ja yhdessä tekemistä, sekä parantaa ja kehittää asuinympäristöjä. Ei ole sattumaa, että diktaattorit rajoittavat aina ensimmäiseksi sananvapautta. Kaupunki on tehnyt 20 000 euron budjettivarauksen kuntalaisten kehitysideoita varten. Keskiviikko: makaronilaatikko (L), vihersalaatti, porkkanaraaste (syksy). Lounas: makaronilaatikko (L), vihersalaatti, porkkanaraaste (syksy). Lauantain ja sunnuntain kotiateriat toimitetaan asiakkaille jäähdytettyinä perjantaina. LOUNAS PUOLEEN HINTAAN! Kurpitsasosekeittoa, Pinaattiohukaiset, Possun leike, lihapullat ja nakit, Päivän pieni makea MA 23.1. Ohjaa Marja-Liisa Mäkinen. Ahteella Kaarina ja Jari Pelolla. Välipala: kaakaojuoma, sämpylä, juusto, tuorepala. klo 10 Nuorisoseuralla. 2023 klo: 18.00 Pääpalkinnot 100€ ja 150€ ostokortit. Lounas: lihapyörykät (M), kastike (M), perunat, tuoresalaatti. Mukana Yhteisökoordinaattori Maria Lohela. Aada Eskola 0:12:54 P14, 3km 1. Tomi Niskala 0:03:55, 2. Lauantai: kaalipata (G, M), mustaherukkahillo, ohrajauho-mustikkapuuro (M). Avoinna normaalisti klo 9-15 Toritie 9 as 2, p. Daniel Eskola 0:05:36 T12, 2km, 1. Joanna Jyrkkä 0:01:55, 3. Välipala: riisipiirakka, maito, hedelmä. Tervetuloa! Johtokunta TERVETULOA! Avoinna Ma-Pe 8–14 Lounas Ma-Pe 10.30–13.00 Buffetlounas 11,30€, eläkeläiset 10,30€ Pajatie 5, 85500 Nivala p. Aitoa kotiruokaa! To 19.1. Suojellaan sananvapautta. Niila Ylimäki 0:02:43, 4. Torstai: Aamupala: mannavelli, maito, näkkileipä, täystuoremehu. Rafael Saarimaa 0:02:34, 3. Makaronilaatikko Ke 25.1. Lisätietoja NOSBUsta löydät kaupungin nettisivuilta www.nivala.fi TILLARIGALLERIASSA 23.1.–8.2. Keskiviikko: Aamupala: kauraruishiutalepuuro, maito, leipä, hedelmä. menn. Fanni Isoaho 0:03:41, 7. Keskiviikko: makaronilaatikko (L), vihersalaatti, porkkanaraaste (syksy), vadelmakiisseli (G, M). Hernekeittoa, Nyhtökaura-aurajuustolasagnea, Briossijuustohampurilainen, Pannukakkua PE 20.1. Hernekeitto + pannari Käriste-/mustamakkara Kaalilaatikko Pe 20.1. Porkkanasosekeittoa, Härkislasagnea, Herkuttelijan nautapataa, Päivän pieni makea Vuoden ensimmäinen kerho torstaina 19.1. 040 344 7211 www.nivala.fi NOSBUN EHDOTUSVAIHE on käynnissä 29.1. Adele Konu 0:08:47 P10, 1km 1. Ideoita kerätään sähköisellä lomakkeella, jota pääsee täyttämään Kunta-Akkunassa. Lounas ................................ Torstai: kalakemureke (G, L), pinaattiperunamuusi (G, L), kastike (M), punajuurikuutio, punaherukkakiisseli (G, M). Niilo Haikara 0:10:57 P16, 3km 1. Pajatie 19, Nivala • p. Nestori Liuska 0:06:21 T8, 0.5km 1. 2023 klo 10. Kasvispyttipannu (G, M), vihersalaatti (yläkoulu,lukio). Ompeluseura ry:llä to 19.1. Ensimmäinen tapaaminen to 26.1. Tervetuloa mukaan toimintaamme. Sunnuntai: riistakäristys (G, M), muusi (G, L), puolukkasose, suklaakinuskivanukas (G, L). T6, 0.3km 1. Jennika Ojala 0:10:04, 4. Tervetuloa tilaisuuksiin! Hirvenhiihdon avoimet kilpailut la 21.1.2023 ja la 4.2.2023 klo 11:00. Tervetuloa! KAUPUNKI TIEDOTTAA Sananvapauden rajoittaminen on aina hälytyssignaali siitä, että demokratia horjuu. Lohikeitto. Irtplehdellä 500€ Pallorajoitus 54! tervetuloa. Lounas: Kalapihvit (L), pinaattiperunamuusi (G, L), tuoresalaatti. Välipala: ruisleipä, kananmuna, suolakurkkuviipale, maito, tuorepala
Kahvitarjoilu. Etsimme kesätyöntekijöitä erilaisiin tehtäviin useille eri paikkakunnille Lappiin, Kainuuseen sekä Keskija PohjoisPohjanmaalle. P. 040-5746 453 Juttuvinkit: Puh. 0295 037 409 LEHTI TALVI KESÄ KESÄ OLISITKO SINÄ UUSI KESÄTYÖNTEKIJÄMME. Lisätietoja hankkeesta Sirkku Kosamo, Infinergies Finland Oy p. Iso tontti plussaa. Tsekkaa lisätiedot ja paikkakunnat QR-koodista ja jätä meille hakemuksesi hillagroup.fi/tyopaikat. 050 515 0605 toimitus@nivala-lehti.fi Ilmoitukset: Puh. 050 478 7482 aineisto@nivala-lehti.fi Tilaukset ja osoitteenmuutokset: Puh. / www.otc.. 020 750 4469 tilaus@nivala-lehti.fi Hyvä lehti ja kuppi kahvia!. Ohjeet mielipiteen antamiseen ilmenevät kuulutuksesta. Hilla Group on rohkeasti uuteen suuntaava media-alan konserni, jonka toiminta-ajatuksena on henkisen ja aineellisen kasvun edistäminen viestinnän keinoin. NIVALA-LEHTI Torstai 19. tammikuuta 2023 17 . Ostetaan Uudehko 3-5 mh:een omakotitalo. Tilaisuudessa on etäosallistumismahdollisuus (linkki julkaistaan ennen tilaisuutta edellä mainitulla verkkosivulla). hillagroup.fi/tyopaikat OSTETAAN ARVO SIJOITUSOSUUSKUNNAN OSUUKSIA (ent. 044 972 3443 ja YVA-menettelystä Heini Ervasti, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, p. Arviointiohjelma ja sitä koskeva kuulutus ovat nähtävillä 18.1.2023–17.2.2023 ympäristöhallinnon verkkosivulla: www.ymparisto.fi/hakulinkankaantuulivoimaYVA Vaikutusalueen kaupunkeja ja kuntia (Haapajärvi, Haapavesi, Nivala ja Kärsämäki) on pyydetty tiedottamaan kuulutuksesta. Viime viikon ristikon ratkaisu Rivit TIEDOTE YVA-OHJELMAN NÄHTÄVILLÄOLOSTA Infinergies Finland Oy on toimittanut Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenneja ympäristökeskukselle (ELY-keskus) Haapajärvellä sijaitsevan Hakulinkankaan tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelman. PPO) 040 589 5322 toimisto@otc.. Hanketta koskeva yleisötilaisuus järjestetään tiistaina 31.1.2023 klo 18.00–20.00 Haapajärven kaupungintalolla (Kirkkokatu 2). Arviointiohjelmaan voi tutustua myös Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksella sekä edellä mainittujen kaupunkien ja kunnan asiointipisteissä ja kirjastoissa. Hilla Group työllistää noin 500 henkilöä pääasiassa Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin alueella ja sen liikevaihto on noin 45 M€. Haemme muun muassa: • Kesätoimittajia • Asiakaspalvelijoita • Taiton ja mainosvalmistuksen työntekijöitä • Painon tuotantotyöntekijöitä • Varhaisjakelijoita sekä lehtien ja mainosten jakelua iltaisin Kiinnostuitko
044 987 6426 www.nivalapuoti.fi L A A D U K K A A T painotyöt korteista kirjoihin myös väritulosteet ja kopiot Kummunkuja 61• P. LIIKEHAKEMISTO Torstai 19. Vastaanotto liikkeessämme. 040 514 5346 Markku J. 044 544 2136 www.davenna.fi KOLARIKORJAAMO MAALAAMO • Vakuutusyhtiöt ja yksityiset • Autorobot – korinoikaisut • CABAS-laskenta • Tuulilasiasennukset YKKÖSKORJAAMO (08) 442 780, 0400 388 281 Avoinna ma–pe klo 8–16 Vähäahontie 2, 85500 Nivala P. Mäkinen, Linja-autoasema 050 310 6030, (08) 440 550 Myös kotikäynnit Pidisjärventie 8 (08) 446 269 Avoinna ma–pe 8.30–17.30 Kysy kilpailukykyinen tarjous! P. 040 716 8701 telakasioy@gmail.com URAKOINTIPALVELUMME Maanrakennus • Salaojasaneeraukset • Jätevesijärjestelmien asennus • Pihaja viherrakentaminen yms Maatalous • Rehun siirtoajot • Haketustyöt Maansiirtoliike Veljekset Pakkala Oy www.veljeksetpakkala.fi • CE-merkityt murskeet • Salaojasorat • Hiekat • Nosturipalvelut 50-95 tn • Kaivinkonepalvelut Mika 040 5037 806 Marko 040 5440 222 KULJETUS I&A OJALEHTO OY • Hiekat • Sorat • Murskeet Tilaukset P. • Nuohoukset • Piippujen pinnoitukset • Ilmastoinnin puhdistukset • Tulisijojen korjaukset TEPPO MIETTUNEN 0400 914 183 www.miettunen.com Uudisrakentaminen Sisäja ulkopuolen remontit Lvi työt 040 568 3037 • 044 333 4202 www.talotekniikkaoy.fi NUOHOUS Hautakoski P. 044 297 2201 • Pihakivetykset • Piharemontit • Salaojaremontit • Muu maanrakennus 5tn ja 14 tn kaivinkoneet Miikka p. Kauppakirjat. (08) 440 525, 040 175 7724 myynti@rautavarasto-ojalehto.fi www.rautavarasto-ojalehto.fi Teräkset isoon ja pieneen tarpeeseen * GPSja Takymittaus * Suunnittelu * Rakentaminen www.nrpoy.com Sauli Myllylä, nuohooja p. (08) 441 545, 0400 283 606 Renkaat, vanteet ym. puusepän työt P. 040 726 0487 www.remonttipalveluvilppola.fi Toripiha 1, Nivala P. (08) 442 444 • 050 331 1609 ma-pe klo 10-17 la klo 10-14 Tupala, Kalliontie 30 p. 044 266 9121 044 2755 496 NIVALA 044 2755 497 www.ollinputkityo.fi LVI-TYÖT JA -TARVIKKEET KAUKOLÄMPÖTYÖT TUNTITAI URAKKAHINNALLA MUURAUS JÄMSÄ P. c o m Teollisuustie 5, Nivala 0440 426 552 (08)442075 (varasto) posti@lviaitto-oja.fi Pilaritie 3 • YLIVIESKA maalaus@10plus.fi www.10plus.fi Autojen maalaukset Peltikorjaukset Vauriokorjaukset Vauriotarkastukset SOITA 010 337 4430 Ursus, Belarus, Tempo työkoneiden huolto ja varaosat • ilmastointihuolto • Energie-akut ESKOLAN KORJAAMO -MERKKIHUOLLOT Kytöpuhdontie 125 NIVALA, p. talonmiespalvelut . 0400 302 731 www.muurausjamsa.fi Tulisijamuuraukset ja -korjaukset Toripiha1, Nivala 044-9724687. Niskala varatuomari, kaupanvahvistaja p. Vilppola Ky Korkeatasoiset palvelut remontoinnista rakentamiseen! Myös vesivahinkojen kuivaus! p. 040 840 0093 Erno Jokinen varatuomari p. terassilasituksen myynti ja asennus . 040 733 7444 www.sintukka.fi info@sintukka.fi R. 4 4 3 4 4 2 4 5 annikki.karsik a s @ g m a i l . uudiskorjaaminen ja -rakentaminen . 045 666 5644 Kalliontie 26 a ma-pe 9–17, la 8.30–15, su 11–14 muulloin sopimuksen mukaan. 0400 741 524 posti@kirjapainokuki.fi www.kirjapainokuki.fi • Terassilasitukset • Lasin korjauspalvelu • Sisustuslasitukset • Tuulilasinvaihdot ja -korjaukset • Pleksit ja karbonaatit • Kirvesmiespalvelut Pajatie 23, NIVALA myynti@lasitek.fi 040 754 6413 /Juho 044 2923 002 /Niko Tuomo Junttila julkinen kaupanvahvistaja • kauppakirjat • perukirjat • perinnönjaot • edunvalvontavaltakirjat • testamentit P. Arviokirjat. 041 314 5379 saulimyllyla1@gmail.com parturi-kampaamo Sintukka Toripiha 1 P. p. 044 549 4203 • kauppakirjat • perukirjat • lahjakirjat • testamentit • edunvalvontavaltakirjat • ositukset • veroasiat • perinnönjakosopimukset Kalliontie 20, Nivala OP Joki-Pohjanmaa Verkkoajanvaraus www.op.fi MARITA 040 508 5773 MERJA 050 413 1969 OP Koti Pohjanmaa Oy LKV Kalliontie 20, 85500 Nivala Remonttipalvelu M. Teollisuuskylä, Alasintie, Nivala 0400 559 016 rengasmyynti@peraaho.com PERÄAHON KONE Silmätautien erikoislääkäri Taavi Vähäsöyrinki. tammikuuta 2023 NIVALA-LEHTI 18 Autoalan palvelut ja liikkeet Erikoisliikkeet ja -palvelut Jätehuollot Kampaamot Kaupanvahvistajat ja lakiasiaintoimistot Kiinteistövälitys Koneurakointi Kukkakaupat Kosmetologi Rakennusja sisustuspalvelut •salaojasorat •hiekat •sorat •murskeet •sepelit •mullat •kivet LAADUKKAAT MAAJA KIVIAINEKSET KAIKKEEN RAKENTAMISEEN • kaivinkone työt • nostopalvelu 50–90 tn koneilla 08 442 599 Kiinteistönvälitys. Lahjakirjat. Vuokravälitys. 050 552 5447 www.korpimachine.fi www.kauneustupalempi.fi/varaa-aika KOULUTETTU HIEROJA JALKAHOITAJA JENNI PIRNES Toripiha 1 (Kauneustupa Lempin tilat) p. 040 528 9237 . P. vesieristysja laatoitustyöt . Kaupanvahvistukset. kiinteistöjen korjaukset
Perillä olo oli niin väsynyt että aivan pyörrytti. Melko lähellä määränpäätä erehdyin ajattelemaan ääneen susia ja kaveriani hirvitti metsätien pimeydessä niin että vauhti lähes tuplaantui. Meillä ei ollut missään vaiheessa mitään hätää eikä vaaraa, mutta voi miten monella ihmisparalla on. 050 478 7482 Toimittaja Reetta Ängeslevä p. 24 % Päätoimittaja Risto Puolimatka p. Kaikki on kuitenkin vain teoriaa kunnes sen kokee, vain kokemus avaa sydämen todelliselle ymmärrykselle. Väsystä huolimatta en nukkunut juuri lainkaan. www.kpk.fi/palaute Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankaja matkapuhelimesta: 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (alv 24%) Myyntipäällikkö Sami Lundström p. (08) 442 909 Toritie 16, Nivala kokoproteesit, pohjaukset ja korjaukset ANU ALASAARI Klassinen Homeopaatti Vyöhyketerapeutti Pekantie 18 84880 Ylivieska Raudaskylä 044 2809 811 Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen rekisteröimä Jalkojenhoitaja ANNELI PIRNES Kullaantie 7 85500 NIVALA P. 0800 30101 ma-pe klo 7.00-11.00, la 7.00-9:30. Koin että sain kokemuksesta lisää ymmärrystä. Ei heillä ole yleensä juuri mitään mukana, ei kunnon varusteita. 0800 30101 Lähikolumnistit: Reijo Jussilainen Elise Pihlajaniemi Kerttu Sarja Matti ja Outi Vilkuna Nuorisotoimitus: Jere Jämsä Saskia Pihlajaniemi Urheilu: Toni Parttimaa Irja Visuri Lehemäkaupunki: Raimo Österberg NIVALA-LEHTI Torstai 19. 050 545 1158 HAMMASLÄÄKÄRIT Eija ja Pentti Rytivaara Joni Sorvisto Erikoisala suukirurgia Kalliontie 18 85500 Nivala p. Alkumatkasta tietämme valaisivat katuvalot, sitten etäisyydessä vilkkui rakennusten valoja, mutta viimein jäljellä oli vain tähtitaivaan tuike. Kerroin että haluan ymmärtää edes vähän paremmin miltä pakolaisista tuntuu, jotta osaisin olla myötätuntoisempi. LT 2018: 5 088 kpl JAKELUPÄIVYSTYS : P. Minulle tuli tarve ”kokea” edes kehollani jotain siitä miltä näistä heille tuntemattomaan maailmanosaan päätyneistä sieluista tuntuu. Se samanaikainen toivon ja epätoivon näky jäi pysyvästi mieleeni. Pohdin usein noita uutiskuvia ja mietin miltä näistä pakolaisista oikeasti tuntuu. Sain idean että lähtisin kaverin kanssa mökille, mutta kulkisimme koko matkan jalkaisin, pimeällä ja kipakassa pakkassäässä kehnoin varustein. Hyytävää kylmyyttä, pimeyttä ja muita vaaroja uhmaten he pyöräilivät loput kymmenet kilometrit millä tahansa pyöräntapaisella päästäkseen jonnekin missä saisi uuden mahdollisuuden. Kun pakkanen kiri reiluun kahteenkymmeneen ja tähdet valaisivat taivasta, lähdimme matkaan. Kun vain vaeltaa päivästä toiseen ilman varmaa paikkaa minne mennä ja jäädä. Lähikolumni. Koin suurta empatiaa mutta myös tarvetta ymmärtää syvemmin ja paremmin. Onko rinnalla edes tuttu ihminen tai uusi ystävä johon voi luottaa, vai onko kulkija aivan yksin tai huonossa seurassa. Laitoimme valaistuksen muutamasta kynttilästä, pieneen kattilaan vettä ja nuudeleita jotka nekin lämpenivät kynttilöiden liekkien päällä, sitten punaviini pökkiin, höpöttelyä, erä lautapeliä, radiosta kasarimusaa ja muutaman asteen lämmössä vieri viereen sohvasängylle nukkumaan. 045 643 3176 www.lepoluhti.fi sähköinen ajanvaraus: vello.fi / lepoluhti Psykoterapiapalvelu Virpi Ylitalo Toripiha 1, Nivala p. näköislehden ja maksulliset verkkosisällöt) Tarkista tilaushinta levikkialueen ulkopuolelle: www.kpk.fi/tilaus Hinnat sis. Jakelupäivystys p. 050 515 0605 KOTISEUTULEHTI Lehti ilmestyy kerran viikossa torstaisin Sanomalehtien Liiton jäsenlehti, perustettu vuonna 1949 Kustantaja: Hilla Group Oyj Toimitusjohtaja: Mikko Luoma Sisältöjohtaja : Tiina Ojutkangas Painopaikka: Botnia Print Oy Ab, Kokkola Nivala-lehti: ISSN 2324-0458 Nivala-näköislehti: ISSN 2324-0466 KPK yhtiöt: ISSN 1798-9752 TILAUSHINNAT 1.12.2021 alkaen Täyspaketti 10,42e/kk (kestotilaus sis. 045 220 3220 ylitalo.virpi@gmail.com • psykoterapia (Kela-pätevyys) • neuropsykiatrinen valmennus SIIVOUSALAN TYÖT soita 040 184 4146 /Kata 040 500 7022 /Riitta SÄHKÖPALVELU Mali skyläntie 98, 85500 Nivala Timo Meriläinen 0400 284 396 Matti Meriläinen 044 294 2336 www.merimotti. Kokeilin välillä miten kylmä kaverin nenänpää on ja koetin kietoa vilttiä paremmin hänen ympärilleen. Miltä mahtaakaan tuntua heistä jotka tietävät ettei kotiin ole ehkä koskaan paluuta eikä määränpää tiedossa. Palasimme kotiin seuraavana päivänä samaan tyyliin, mutta ennen auringonlaskua. 050 472 0383 Eikö lehti tullut. (08) 442 236 040 865 0326 Katja Tuunanen sairaanhoitaja, jalkojenhoidon AT p.040 2204879 Toritie 16, Nivala, Linja-autoasema Jalkojen hoitoa • Jalkojenhoidot • Lääkinnälliset tukisukat ja apuvälineet • Kynnenoikaisuja syylähoidot Kerttu Sarja Keskitalvella muutamia vuosia sitten uutisissa näytettiin kuinka sotaa ja vainoa pakenevat syyrialaiset, afgaanit ja muut pyrkivät turvaan myös pohjoista reittiä Venäjän kautta Norjaan ja Suomeen. Ymmärsin myös mitä syvällisimmin miten tärkeää on että ei ole yksin maailmassa, että joku kulkee rinnalla. tammikuuta 2023 19 Sähköliikkeet Terveydenhoito P. Pakkasimme reppuun vain vähän syötävää ja juotavaa, tosin myös punaviinipullon jotta sain kaverin suostumaan mukaan. alv 10 %. fi ERIKOISHAMMASTEKNIKKO Jouko Hannuksela P. painetun lehden, näköislehden ja maksulliset verkkosisällöt) Digipaketti 7e/kk (kestotilaus sis. ILMOITUKSET JÄTETTÄVÄ tiistaina klo 16 mennessä Lehden vastuu virheellisen ilmoituksen tai väärän julkaisuajan ilmoittajalle aiheuttamista vahingoista rajoittuu enintään ilmoitushintaan. Suosittelen hyytävää vaellusta pimeydessä ainakin niille jotka vielä ärhentelevät pakolaisille että ”mitä nuokin tänne tulevat..” Vaellus Vaelluksen alkumatkasta tietä valaisivat katuvalot. painetun lehden, näköislehden ja maksulliset verkkosisällöt) Peruspaketti 17e/kk (määräaikainen tilaus sis. . KERTTU SARJA Siivousja pesulapalvelut . Tällaiset asiat mielessä ja puheissamme vaelsimme yön pimeydessä. Konttori avoinna: Ti klo 9-11 ja 12-16 Osoite: Kalliontie 30, 85500 Nivala Puhelin: 020 750 4710 Faksi: 020 750 4719 Sähköposti (tilaukset): tilaus@nivala-lehti.fi Sähköposti (toimitus): toimitus@nivala-lehti.fi Sähköposti (ilmoitukset): aineisto@nivala-lehti.fi www.nivala-lehti.fi ILMOITUSHINNAT Katso mainostajalle.hillagroup.fi/ Kuolinilmoitus ...............................................1,15 €/pmm Perheuutinen / kiitosilmoitus .........................1,10 €/pmm Onnitteluilmoitus ............................................16,93 €/kpl Liikehakemisto /kerta /viikko 1x30 ..........................8,30 € Liikehakemisto /kerta /viikko 1x60 .........................14,55 € Muistio.............................................................0,81 € rivi Valmistuslisä ................................................0,10 €/pmm Laskutuslisä ...........................................................4,35 € Hintoihin lisätään alv ..............................................
Luovuutemme syntyy kyseenalaistamishalusta ja jalostuu kyvyksi tuottaa uudenlaisia ratkaisuja asiakkaidemme parhaaksi. tammikuuta 2023 NIVALA-LEHTI SÄHKÖ p.08-440105 Toritie 16 Nivala p.08-440243 Kalliontie 29 Nivala KONEET JA HUONEKALUT -kodinkoneet -matkapuhelimet -tietotekniikka -VHFja LA-tarvik. Luotettavuutemme puolestaan perustuu monipuoliseen osaamiseen, sopivaan yhdistelmään pitkää kokemusta ja nuoruuden intoa sekä asiakkaan liiketoiminnan ymmärtämiseen ja oikeisiin mediavalintoihin. -radioamatööritarvik. -valokuvatulostus -kamerat -koiratutkat -huonekalut -sängyt -patjat -seniorikalusteet -lastenkalusteet -matot -toimistokalusteet -valaisimet -sisustustuotteet -sähkösuunnittelu -sähköasennukset -kylmäasennukset -sähkökonekorjaamo -konevuokraus -tarvikemyynti -muuttoajot ja -laatikot -käämitykset -ICT-palvelut -vakuutuslausunnot PAIVARINTA.FI HYVIÄ VALINTOJA VERKOSTA JA KIVIJALASTA KONEET SÄHKÖ HUONEKALUT • sähkösuunnittelu • sähköasennukset • kylmäasennukset • sähkökonekorjaamo • konevuokraus • tarvikemyynti • muuttoajot ja • laatikot • käämitykset • ICT• palvelut • vakuutuslausunnot • kodinkoneet • matkapuhelimet • tietotekniikka • VHF• ja LA• tarvikkeet • radioamatööritarvikikkeet • valokuvatulostus • kamerat • koiratutkat • huonekalut • sängyt • patjat • seniorikalusteet • lastenkalusteet • matot • toimistokalusteet • valaisimet • sisustustuotteet Mainostoimisto Creamedia Rantakatu 10 PL 45, 67101 Kokkola www.creamedia.fi Olemme luova ja luotettava markkinointikumppani. -radioamatööritarvik. -valokuvatulostus -kamerat -koiratutkat -huonekalut -sängyt -patjat -seniorikalusteet -lastenkalusteet -matot -toimistokalusteet -valaisimet -sisustustuotteet -sähkösuunnittelu -sähköasennukset -kylmäasennukset -sähkökonekorjaamo -konevuokraus -tarvikemyynti -muuttoajot ja -laatikot -käämitykset -ICT-palvelut -vakuutuslausunnot PAIVARINTA.FI HYVIÄ VALINTOJA VERKOSTA JA KIVIJALASTA KONEET SÄHKÖ HUONEKALUT SÄHKÖ p.08-440105 Toritie 16 Nivala p.08-440243 Kalliontie 29 Nivala KONEET JA HUONEKALUT -kodinkoneet -matkapuhelimet -tietotekniikka -VHFja LA-tarvik. Lue lisää nettisivuiltamme ja ota yhteyttä. 020 750 4469 tilaus@nivala-lehti.fi NIVALALEHDEN ETUKORTILLA UIMALIPPU 4 ,50 Hae virtaa ja vipinää päivääsi! AAMU-UINNIT Nivala-lehden ja UIKON yhteiset Aamu-uinti jatkuu koko kesän perjantaisin klo 6-9!! AAMUUIMAREILLE TARJOLLA MYÖS KAHVIA! Aamu-uinti keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 6-9! hillagroup.fi/mainostajalle KARAOKE viikonloppuisin alkuillasta; pe klo 18-23, la 20-23 (Poikkeuksena illat, jolloin paikalla esiintyjä) 0103214580•Toritie 7, Nivala•myynti@hotellipuustellinivala.. Mainostoimisto Louekalliontie, Sievi, p. -valokuvatulostus -kamerat -koiratutkat -huonekalut -sängyt -patjat -seniorikalusteet -lastenkalusteet -matot -toimistokalusteet -valaisimet -sisustustuotteet -sähkösuunnittelu -sähköasennukset -kylmäasennukset -sähkökonekorjaamo -konevuokraus -tarvikemyynti -muuttoajot ja -laatikot -käämitykset -ICT-palvelut -vakuutuslausunnot PAIVARINTA.FI HYVIÄ VALINTOJA VERKOSTA JA KIVIJALASTA KONEET SÄHKÖ HUONEKALUT SÄHKÖ p.08-440105 Toritie 16 Nivala p.08-440243 Kalliontie 29 Nivala KONEET JA HUONEKALUT -kodinkoneet -matkapuhelimet -tietotekniikka -VHFja LA-tarvik. WWW.HOTELLIPUUSTELLINIVALA.FI AVOINNA Ma-To 18-22, Pe 18-03, La 20-04. 050 478 7482 aineisto@nivala-lehti.fi Tilaukset ja osoitteenmuutokset: Puh. 044 5026 902 / Kari Niemi sähköposti: louet@louekeskus.fi www.louekeskus.fi Tervetuloa! • KAHVIO JA GRILLI AVOINNA AVOINNA: iltamäet ke,to,pe klo 17-20 ja la-su 11-18 Louetilla lasketellaan! Juttuvinkit: Puh. -radioamatööritarvik. -valokuvatulostus -kamerat -koiratutkat -huonekalut -sängyt -patjat -seniorikalusteet -lastenkalusteet -matot -toimistokalusteet -valaisimet -sisustustuotteet -sähkösuunnittelu -sähköasennukset -kylmäasennukset -sähkökonekorjaamo -konevuokraus -tarvikemyynti -muuttoajot ja -laatikot -käämitykset -ICT-palvelut -vakuutuslausunnot PAIVARINTA.FI HYVIÄ VALINTOJA VERKOSTA JA KIVIJALASTA KONEET SÄHKÖ HUONEKALUT SÄHKÖ p.08-440105 Toritie 16 Nivala p.08-440243 Kalliontie 29 Nivala KONEET JA HUONEKALUT -kodinkoneet -matkapuhelimet -tietotekniikka -VHFja LA-tarvik. 050 515 0605 toimitus@nivala-lehti.fi Ilmoitukset: Puh. 20 Torstai 19. -radioamatööritarvik