1 Sivu 12 Paikalliselta tekijältä paikalliselle ihmiselle. Missä he ovat. Seuran 130-vuotisesta historiasta kertova näytelmä on samalla kantaesitys. Joko ohjaajalla on perhosia vatsassa. 1 Sivut 10-11 Nivalan Konevaruste piti avajaiset Pajatiellä. 1 Sivut 2-3 Korjausrahaa Välikyläntielle. Nyt pannaan uutta pintaa valtatielle 27 eli Ylivieskantielle. Uuden näytelmän ensiiltaan on aikaa runsas viikko. Haapaperälle, Maliskylälle ja Sarjankylälle ei mitään. HALUATKO UUDISTAA KEITTIÖSI. Todella osaavaa ja ammattimaista toimintaa.” H & A SOITA LEEVILLE! 040 743 3972 keittiokaluste-haapavesi.fi HALUATKO UUDISTAA KEITTIÖSI. Nro 12 Hinta 3,50 € nivala-lehti.fi Perustettu 1949 Torstai 20.3.2025 Keittiöt ja Keittiöt ja komerot komerot toiveittesi toiveittesi mukaan! mukaan! Asiakaspalaute: ”Suosittelemme! Hyvä palvelu ja tarkka työjälki. Käsikirjoittaja Ulla Alin vasemmalla ja pienen pienenä muiden jalkojen juuressa ohjaaja Eija Kaarlela. 1 Sivu 12 Seuraelämää on kohta yleisön katsottavissa Nivalan Nuorisoseuralla eletään kiihkeitä hetkiä. Välikyläntietä korjataan hieman syvemmältä kuin pelkällä pintapaikkauksella. RISTO PUOLIMATKA Vähän enemmän pennosia teille Nivalaan saadaan tulevana kesänä ehkä vähän enemmän valtion tienkorjausrahaa kuin menneinä vuosina. Sinulle.. Kuva on harjoituksesta joulukuulta. LIISA ÄNGESLEVÄ Mattilan palvelutalossa tyhjät huoneet odottavat asukkaita
Kaiken kaikkiaan päällysteiden korjaukseen ja tiemerkintöihin käytetään alueella 45 miljoonaa euroa, tienpidon asiantuntija Ari Junkkari kertoo. Päivystetäänkö vai ei. Kävelyja pyöräilyväylillä päällysteitä uusitaan reilut 300 kilometriä. – Valtatiellä päällystystyöt tehdään uramittausten perusteella ja pidän todennäköisenä, että päällystäminen jatkuu myös Nivalasta eteenpäin, Ari Junkkari kertoo. Sen eteen tehdään töitä. VÄLIKYLÄNTIE sekotusjyrsitään koko korjattavalta matkalta, tielle lisätään mursketta ja käytetään teräsverkkoa parantamaan kantavuutta. Nivalassa tienparannusta tehdään yhteensä reilulla 20 kilometrillä, kun myös Valtatie 27 saa uuden päällysteen 14 kilometrin matkalle Raudaskylän ja Nivalan välillä. – Rekrytointia alueelle on lisätty ja lääkärien palkkausta tarkistettu, että se olisi houkutteleva, Piuva kertoo. Viime kesänä päällyste uusittiin Ylivieskan ja Raudaskylän välillä. maaliskuuta 2025 2 // UUTISET Ylivieskantielle uutta pintaa Järvikyläntietä ja Välikyläntietä remontoidaan korjausvelkarahalla Liisa Ängeslevä Pohjois-Pohjanmaalle ja Kainuuseen on saatu noin 24 miljoonaa euroa korjausvelkarahaa päällysteisiin. – Aikataulua ei ole, mutta kyllä se pyritään kevään aikana avaamaan. Pohjois-Pohjanmaalla jalankulkuja pyöräilyväyliä päällystetään yhteensä 22 kilometriä. Tällä lääkärimäärällä kiirevastaanottoon ei yksinkertaisesti taivuta. Nivalaankin osui hänen mukaansa ihan merkittävästi päällystysja kunnostuskohteita tälle vuodelle. Tällä tavoin pyritään pitämään myös vähäliikenteisiä maanteitä liikennettä tyydyttävässä kunnossa. – Näillä kahdella tiellä parannetaan rakennetta ja kilometrihinta on kalliimpi, mutta se tarkoittaa myös pidempää elinkaarta uudelle päällysteelle, Ari Junkkari sanoo. Tästä on aluevaltuuston päätös. Järvikyläntiellä tasataan heittoja, asennetaan lujiteverkkoja, poistetaan maakiviä ja yhdessä kohdassa vaihdetaan massaa. – Korjausvelkarahan avulla saamme toteutettua merkittävästi laajemman päällystysohjelman. – Makkaratien parantaminen Maliskylän ja Karvoskylän välillä odottaa edelleen peruskorjausta ja sitä paikataan tänä vuonna normaalilla kierrolla, Ari Junkkari Ketoo. Piuvan esihenkilö on Pohteen toimialajohtaja Päivi Peltokorpi. Nivala-lehti // Torstaina 20. Ari Junkkarin mukaan päällystys epäilemättä jatkuu Nivalasta idän suuntaan tulevina vuosina. Kiireellisen hoidon siirtoa Ylivieskaan on perusteltu sillä, että Nivalassa on niin paha lääkäripula, että kiireellinen päivystys ei onnistu. Risto Puolimatka Nivalan sosiaalija terveyskeskuksen lääkärin kiireellisen hoidon vastaanotto jatkuu Ylivieskan sosiaalija terveyskeskuksessa vielä toistaiseksi. Tämän vuoden korjausvelkarahoitusta käytetään päällysteiden lisäksi myös siltojen korjaamiseen. Molempien teiden kunnostus lähtee Valtatie 28:lta eli Kokkola-Kajaanitieltä. Nivalan terveyskeskuksessa on nyt maaliskuussa ollut laskennallisesti 3,7 lääkäriä, jotka hoitavat muun muassa akuuttiosastoa. – Ilmoitus oli huonosti muotoiltu, että toistaiseksi tai pysyvästi, siitähän tässä ei ole kyse, se olisi pitänyt selkeästi muotoilla paremmin, vastaa Pohteen ylilääkäri Jussi Piuva. – En itse edes ollut siitä (ilmoituksesta) tietoinen, ja yhdessä todettiin, että tämä oli huonosti muotoiltu, Piuva kuvailee keskustelua Peltokorven kanssa. Nivala-lehdessä julkaistu ilmoitus Nivalan terveyskeskuspäivystyksestä aiheutti Pohteessa sisäisen myrskyn. Se on jotakuinkin kaksinkertainen siihen nähden, paljonko siellä on tässä kuussa lääkäreitä ollut. Kiirevastaanoton lopettaminen olisikin outo päätös, sillä Nivalan terveyskeskus kuuluu Pohteen sosiaalikeskusten siihen joukkoon, joissa kiirevastaanotto on. OSA PÄÄLLYSTYSURAKOISTA on jo kilpailutettu ja loput urakat saadaan kilpailutettua maaliskuun loppuun mennessä. Raution ja Alavieskan väli saa päällystettä 11 kilometrille ja Ylivieskassa Niemelänkyläntie saa uutta pintaa kuuden kilometrin matkalle. Varsinaiset päällystystyöt käynnistyvät alueella toukokuun loppupuolella. Peltokorpi puolestaan oli saanut kiukkuisia ja kummastelevia yhteydenottoja hyvinvointialueen luottamushenkilöiltä. MISSÄ JA KUKA onnettomaksi osoittautuneen ilmoitustekstin oli tehnyt, ei ole tiedossa. Siltoja korjaamalla pyritään turvaamaan elinkeinoelämälle ja huoltovarmuudelle tärkeät kuljetusreitit. – Korjausvelkarahoituksen avulla voimme tehdä päällystystöitä vilkkaimman tieverkon lisäksi myös muille alueellisesti merkittäville maanteille, Ari Junkkari sanoo. Piuva sanoo, että kiirevastaanotto palautetaan Nivalan terveyskeskukseen. Piuva arvelee, että se oli tehty Pohteen viestintäyksikössä. Ely-keskuksen mukaan sillä hillitään korjausvelan kasvua pintaa syvemmältä. Paikkaustöitä tehdään jatkuvasti ja koneelliset paikkaukset alkavat suuremmissa määrin maaliskuun aikana alueen eteläosasta alkaen. Ilmoitus herätti heti huolta ja kummastusta, kun tähän saakka on pidetty selvänä, että siirto on väliaikainen. JÄRVIKYLÄNTIETÄ korjataan neljä kilometriä ja Välikyläntietä kolme ja puoli kilometriä juuri korjausvelkarahalla. Pyhäjärvellä päällystetään Valtatie 27:a 20 kilometrin matkalla ja Sievissä Toholammintietä yhdeksän kilometriä. – Varsinkin Välikyläntien remontti näkyy kulkijoille, sillä tie on pitempään murskepinnalla, Ari Junkkari huomauttaa. Ylivieskantien 14 kilometrin matka Raudaskylästä Nivalaan on tulevana kesänä päällystysvuorossa. Mistä tässä oikein on kyse. Laskennallisesti Nivalan terveyskeskuksen lääkäritavoite on 7,37. VIIME KESÄNÄ tehtiin päällystyspaikkauksia Järvikyläntien ja Välikyläntien lisäksi Haapaperäntielle, Sarjankyläntielle ja Maliskyläntielle. Tuo on ilmoitusteksti Nivala-lehdessä julkaistussa ilmoituksessa. " Makkaratien parantaminen Maliskylän ja Karvoskylän välillä odottaa edelleen peruskorjausta. Päällystys-, rakenteenparantamisja tiemerkintätöiden lisäksi tehdään myös erityyppisiä koneellisia paikkauksia. " Aikataulua ei ole, mutta kyllä se pyritään kevään aikana avaamaan.
Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Markus Pajukoski kertoo kolaripaikan sijainneen muutaman kilometrin Nivalasta kohti Kannusta. Remontista kerrotaan asiakkaille myös myymälän ovella. Niitä kysellään paljon etenkin nyt kevättä ja kesää kohden. LIISA ÄNGESLEVÄ LIISA ÄNGESLEVÄ Lapsi kaatui motocross-pyörällä Jouni Nikula Kouluikäisen lapsen käsi jäi puristuksiin moottoripyörän hammasrattaan ja ketjun väliin Nivalan Haapaperäntien maastossa sunnuntaina alkuiltapäivästä. Lapsi vietiin jatkohoitoon ensihoidon kuljettamana. Pelastuslaitos kävi irroittamassa käden puristuksista. Valikoima täydentyy pian kesän kausituotteilla. – Satsaamme valikoimaan ja palveluun myös uudistuvassa myymälässä. Valikoimassa on noin 190 punaviiniä, 180 valkoviiniä, 25 roseeviiniä ja 70 kuohuviiniä. – Keveiden roseeviinien suosio ei näytä laantumisen merkkejä. NIVALAN ALKOSSA on kattava perusvalikoima erilaisia alkoholijuomia sekä myös alkoholittomia. " Näillä kahdella tiellä parannetaan rakennetta ja kilometrihinta on kalliimpi, mutta se tarkoittaa myös pidempää elinkaarta uudelle päällysteelle. Se vaati moottoripyörän ketjun katkaisemista ja etuhammasrattaan puoleisten suojien purkamista. Toinen ajokaista oli hetkellisesti poissa käytöstä. RISTO PUOLIMATKA. Lapsi oli kaatunut motocross-pyörällä maastossa. Alko tuo valikoimaansa vuosittain noin 2 500 uutuutta. Ajoneuvoissa olivat olleet ainoastaan kuljettajat. Lähimmät Alkot ovat Ylivieskassa ja Haapajärvellä. Tapahtumaketjun seurauksena käsi joutui pyörivän ketjun ja hammasrattaan väliin. Tuomme jatkossakin hyllyille reilusti uutuuksia, sesongin herkkuja ja asiakkaidemme toivomia juomia. – Uutuudet kiinnostavat asiakkaita. – Makeuden trendi näkyy niin long drinkien suosiossa kuin siinä, että viineissä pitkään jatkunut kuivan tyylin valta-asema on järkkymässä. Olemme panostaneet myymälässä myös pienten viinipullojen valikoimaan, Heikkilä sanoo. MYYMÄLÄSSÄ ON ajoittain esillä sesonkien mukaan suunniteltuja valmiita drinkkivinkkejä. maaliskuuta 2025 UUTISET // 3 Ylivieskantien 14 kilometrin matka Raudaskylästä Nivalaan on tulevana kesänä päällystysvuorossa. saakka ja avataan jälleen perjantaina 11.4. Välikyläntien kunnostukseen käytetään korjausvelkarahaa. Panimotuotteita on noin 130, väkeviä 300 ja alkoholittomia juomia yli 30. Kello 13.12 Finntraffic ilmoitti tilanteen olevan ohi, ja molempien ajokaistojen auenneen liikenteelle. Törmäyksen johdosta ei tapahtunut henkilövahinkoja. KESÄN VIINEISSÄ keskitytään tunnettuihin, klassisiin alueisiin. RISTO PUOLIMATKA Traktori ja henkilöauto kolaroivat Nivalassa Sini Sulkakoski Nivalassa tapahtui tieliikenneonnettomuus perjantaina hieman ennen puoltapäivää. Pelastuslaitokselta kohteessa oli kaksi pelastusyksikköä sekä mönkijä. Roseeviinien valikoima laajeneekin nyt kesäkaudelle. Myymälä on avoinna ennen remonttia lauantaihin 22.3. Panimotuotteissa ja viinijuomissa puolestaan korostuvat trendikkäät trooppiset maut, kuten passionhedelmä ja sitrukset. Meille Nivalaan uutuuksia saapuu viikoittain, Heikkilä kertoo. Kyseessä oli ollut ohitustilanteessa tapahtunut yhteentörmäys traktorin ja henkilöauton välillä. Myös eksoottiset maut ovat pinnalla ja lasin sisältö saa olla värikäs ja näyttävä. Nivala-lehti // Torstaina 20. Alko remonttiin Nivalan Alko sulkee ovensa viikonlopun jälkeen. Meiltä saa asiantuntevan palvelun ja juomavinkit tai suositukset erilaisten ruokien makupareiksi, lupaa myymälän palvelupäällikkö Marjo Heikkilä. – Tuomme Nivalan myymälän valikoimaan huhtikuussa heti remontin jälkeen 20–30 kesäistä uutuutta viineistä panimotuotteisiin ja juomasekoituksiin. Taukoa pidetään kolmisen viikkoa. Kunnostus on sen verran mittava, että se maksaa enemmän, mutta pinnan pitäisi kestää myös pitempään. Liisa Ängeslevä Nivalan Alkon myymälä remontoidaan maalis-huhtikuussa ja myymälä saa uuden ilmeen. Sievintie noin kello 13 perjantaina
Piti tarkistaa. Nivala-lehti // Torstaina 20. Maisema siis oli kaunis, ja eihän siellä edes toisekseen olisi pystynyt kulkemaan muuta kuin jäätyneen joen aikana. Tietolähteeni on kansakoulukaveri, kova hiihtomies, taisi mennä tuhannen kilometriä rikki yhtenäkin talvena, Timo Rönkkö. Päätoimittaja otti selfien lapsuutensa maisemissa. JEDU osallistuu urakkaan siltä osin, että opiskelijakampuksen parkkialueet ja autokatokset tehdään JEDUn oppilastyönä. Nivala sai tänä vuonna ehkä hieman enemmän valtion korjausrahaa maanteille, mutta jäi sitä vielä pahasti puuttumaankin. Vaatisi aikamoisen koukkauksen. Välikyläntie jyrsitään koko korjattavalta matkalta, ja tie saa lisää kantavuutta teräsverkolla. Valtatiet 27 ja 28 alkavat olla taas jonkun aikaa kohtuullisessa kunnossa. Muisteltiin yhdessä toinen toistamme tukien. Pohjien teko on jo hyvässä vauhdissa. Korjausvelkaa jäi vielä Nivalan maanteille Pitääkö köyhän olla nöyrä, tai paremminkin, pitääkö köyhän valtion alamaisen olla nöyrä. Onko yksi kohta, johon olisi mahdollista saada kevyen liikenteen väylä rantaan siinä Urheilutien ja Malisjoen välissä, ja sekään ei olisi monta sataa metriä. Näin talviaikaan, tai mitä vuodenaikaa tämä nyt oikein on, muistelen lapsuuteni ja nuoruuteni valaistuja latuja. – On niistä jo muutamia kyselyjä tullut, mutta markkinointia ei ole vielä aloitettu, Hautamäki kertoo. Työt ovat sen verran syvällisiä, että tie on murskeella pidemmän aikaa. Valtio on sekä rakentanut että kunnostanut mukavasti kevyen liikenteen väyliä valtateiden risteyksestä niin Kärsämäen, Haapajärven kuin Ylivieskankin suuntaan. Jos edes Meijerinrantaan saisi vastaavat väylät. SOITA 0800 30101 SÄHKÖPOSTI • asiakaspalvelu@hillagroup.fi • lukijailmoitukset@hillagroup.fi PUHELIN 020 750 4469 VERKOSSA asiakaspalvelu.hillagroup.fi Asiakaspalvelu palvelee arkisin klo 9–15 Kuokka maahan Tarhinpuhdossa Ajassa Risto Puolimatka Nivalan Vuiokrakodit ei aikaillut sen jälkeen kun rakennusluvat tulivat Nivalan kaupungin tekniseltä lupajaokselta. Ei silti, joutavat ollakin liikennemääriinsä nähden. Kääntöpaikat olivat Jyrkänlammen hujakoilla ja Heikkilän–Mattismäen tienoilla. Samoin pientä lohtua tarjottiin Sarjankyläntielle ja Haapaperäntielle, mutta kyllä ne ovat siinä kunnossa, että niitä ei pelasta enää kuin perusteellinen remontti. Nivalan ja Ylivieskan väliä ajavat saavat olla iloissaan, sillä Ylivieskasta alkanut päällystystyömaa saa jatkoa tänä kesänä Nivalan päässä. Kampusalueelta on Uikkoon ja muihin liikuntapaikkoihin vain muutaman sadan metrin matka. Ja todellakin, kyllä ne olivat valaistuja. Jos ajattelee Malisjoen rantaa nykyisin, siinä ei juuri ole Meijerinrannan jälkeen alajuoksulle päin yleisiä alueita. Kampuksen pääurakan voitti nivalalainen rakennusyhtiö Jivaco. Niitä tarjotaan ensisijaisesti JEDUn ja lukion oppilaille. " Muisteltiin yhdessä toinen toistamme tukien. Lapsuuden maisemiin. Asuntoihin on määrä päästä muuttamaan vuoden vaihteessa, kevätlukukauden alkaessa. Maliskyläntie sai viime kesänä pieniä paikkauksia. Kun pohjatyöt saatiin käyntiin, ammattioppilaitos JEDUn väki aloitti oman työnsä. Risto Puolimatka Pääkirjoitus " Yhdestä asiasta Nivalassa saa olla kiitollinen valtion suuntaan.. Valtatietä 28 päällystetään lisää taas lähivuosina ja nytkin kesällä Pyhäjärvellä. Tammerkoski on valaistu sillä tavalla katsojaystävällisesti, että virta itsessään ja virran partaat on valaistu ammattitaitoisesti, mutta katsojan silmään ei heijasta yksikään lamppu. Tai vastaavan valaisun, väyläthän siinä ovat jo kauniit, kauniilla paikalla. – Ei tullut aikatauluviivästyksiä. Malisjoen ylittävä Jaakolansilta, nimen omaan se nyttemmin kevyelle liikenteelle jätetty vanha silta, on kerran jos toisenkin iltakävelyni reitillä. Kulkua joelle minä haikailen kesällekin, vaan tiedän, että se on mahdoton toive. Jaoksessa mietittiin rakennusten tummia värejä sen verran, että päätökseen tarvittiin toinenkin kokous, mutta lupa heltisi värin vaalennuksella. Hautamäki uskoo, että Liikuntakeskuksen ja urheilupaikkojen läheisyys tuo Tarhinpuhdon opiskelijaelämään oman mahdollisuutensa. SEN SIJAAN MALISKYLÄLLÄ jäätiin nuolemaan näppejä. RISTO PUOLIMATKA Valaistuja väyliä Malisjoen rantaan Tupalan nurkilta Risto Puolimatka Palataan taas sinne mihin tässä iässä alkaa olla yhä helpompaa vetäytyä. – Eikö olekin kalustoa kovasti! sanoo Nivalan Vuokrakotien toimitusjohtaja Simo Hautamäki. Mietin tässä kohtaa vanhaa opiskelukaupunkiani Tamperetta, sen ydinkeskustaa. Niistä 16 on yksiöitä ja kuusi kolmen huoneen soluasuntoja. Yhdestä asiasta Nivalassa saa olla kiitollinen valtion suuntaan. Eli olemmeko me tästä kiitollisia. SE LATU MENI kauniissa maisemissa, minkä tietysti talvi tarjosi kahdessakin mielessä. Asuntojen haku alkanee viimeistään siinä vaiheessa, kun seuraava lukuvuosi alkaa syksyllä. Valtatielle 27 eli Savontielle ja Ylivieskantille lasketaan uutta asfalttia 14 kilometriä Raudaskylältä Nivalan suuntaan. Se Tammerkosken ranta, joka on Hämeenkadun ja Satakunnankadun välissä, siinä on molemmin puolin puistokäytävät, ja miten hienosti itse joki on valaistu. Kokkolantieltä kumpaankin suuntaan korjataan kyläteiden päällystettä kolme, neljä kilometriä. Hiihtolatu oli sillä lailla ovaalin mallinen, että toista rantaa hiihdettiin vastavirtaan ja toista myötävirtaan. Vaikka Maliskyläntien jatkeena oleva Haapavedentie sai viime vuonna uuden pinnan, työt eivät jatkuneet Kajaanintien toiselle puolelle. Tai no, hypeltiin me kersoina kivillä. Järvikyläntiellä tasataan heittoja ja lujitetaan senkin rakennetta verkolla. Sieviä kohti kun vielä tulisi väylää kevyelle liikenteelle vaikkapa Pyssymäen risteykseen saakka. Aikataulussa päästään eteen päin niin, että asunnot valmistuvat ennen joulua, Hautamäki summaa. Alueen paalutus valmistui viime viikolla. Voimia saa toivottaa myös Makkaratien kulkijoille, sillä sille tielle ei ole luvissa edes päällystettä. maaliskuuta 2025 4 // Jäikö lehti tulematta. Taustalla Nivalan Liikuntakeskus monitoimihalleineen. Tarhinpuhdon kampukselle tulee kaikkiaan 22 asuntoa. Haikarassa ja Korpirannalla saadaan olla syystäkin iloisia
maaliskuuta 2025 // 5 OSTETAAN KULTAA JA HOPEAA vanhoja rahoja, seteleitä, kolikoita, militariaa, kelloja, postimerkkejä ja rihkamaa, Moneta, vinyylilevyt Liikkuvat Kultahopea-ostopisteet ympäri Suomen. Nivala-lehti // Torstaina 20. Tervetuloa peremmälle ilman ajanvarausta! www.kultahopea.fi – todennäköisesti aina paras hinta KOTIKÄYNNIT 0800?150?150 KIERTUEPAIKAT: (OLEMME PARKKIPAIKALLA) 26.03.2025 KESKIVIIKKO 10:00-11:00 Joutsensilta K-Supermarket 11:30-12:00 Oulunsalo K-Supermarket 12:30-13:00 Lumijoki Sale 13:30-14:30 Ruukki K-Market 15:00-16:30 Raahe Neste Uimahallintie 17:00-17:30 Vihanti SEO 18:30-19:00 Pyhäjoki Neste Yppäri 27.03.2025 TORSTAI 10:00-11:30 Kalajoki Tokmanni 12:00-12:30 Merijärvi SEO 13:00-14:00 Oulainen tori 14:30-15:30 Haapavesi tori 16:00-16:30 Kärsämäki Juustoportti 17:00-18:00 Haapajärvi tori 18:30-19:30 Nivala tori 28.03.2025 PERJANTAI 10:00-11:00 Alavieska tori 11:30-13:30 Ylivieska tori 14:00-14:30 Sievi tori 15:00-16:00 Toholampi tori 16:30-17:30 Kannus tori 18:00-18:30 Himanka Teboil 29.03.2025 LAUANTAI 10:00-10:30 Lohtaja kirjasto 11:00-11:30 Kälviä tori 12:00-14:00 Kokkola tori 14:30-15:00 Luoto kirjasto 15:30-17:00 Pietarsaari tori 17:30-18:00 Kruunupyy Osuuspankki 30.03.2025 SUNNUNTAI 10:00-11:00 Uusikaarlepyy tori 11:30-12:00 Jepua kirjasto parkkipaikka 12:30-13:30 Härmä tori 14:00-14:30 Kortesjärvi tori 15:00-15:30 Evijärvi Mäntyhovi 16:30-17:00 Perho K-Market 17:30-18:00 Halsua Osuuspankki 18:30-19:00 Lestijärvi T:mi Kauppinen 31.03.2025 MAANANTAI 10:00-11:00 Kaustinen pelimannitori 11:15-11:45 Veteli SEO 12:30-13:30 Lappajärvi ent. 30 eri mallia! HURJA SOHVAJA SÄNKYALE Tavoita äänestäjät! Kysy asiantuntijoiltamme apua vaalimainontasi rakentamiseen tai nappaa tarvitsemasi mainostila verkkokaupasta. Rautanet 14:00-14:30 Vimpeli SEO 15:00-16:30 Alajärvi tori 17:15-18:45 Kauhava K-Supermarket KALUSTETUKKU Tiedustelut puh. 040 527 8237 Meiltä saat kulmaso hvat Meiltä saat kulmaso hvat omien mittojen mukaan omien mittojen mukaan KOTIINKULJETUS KAUPANPÄÄLLE! KANNATTAA TULLA KAUEMPAAKIN! MEILTÄ SAA MYÖS LUOTOLLA ILMAN KÄSIRAHAA H U IP PU ED U LL IS IA TA R JO U K SI A Te rv et ul oa pa ik an pä äl le to te am aa n! -70 -70 % % Hyvitämme vanhasta sohvakalustosta kunnon mukaan 501000 € jopa Kaikki sohvat saatavana nahkatai kangasverhoiltuna! Myymme käytettyjä sohvakalustoja alkaen 50€ Meiltä myös seniorikalusteet. Löydät meidät ostoautosta. Lue lisää: mainostajalle.hillagroup.fi/vaalit -30?% Verkkokaupassa koodilla: VAALIT-30 Vaalimainonta. klo 11-16 Nuorisoseuralla Olkkosentie 14 Esillä Esillä n. MYYMME VAIN SUOMESSA TEHTYJÄ SOHVAKALUSTOJA! jopa VAIN 1 PÄIVÄ NIVALASSA PE 21.3. 30 eri mallia! n
No, sinähän tiedät, että yrittäjän pitää tehdä silloin pitkää päivää, kun on keliä. – Esitys oli mahtava, jännittävä, lumoava ja taiteellinen, aivan uskomaton, Seelan kakkosluokkalaiset kaverit kertovat. Ruohonleikkurikisa, hyvä/jännä. Yöllä alkoi terva kaasuuntua ja tornista tuli pitkä lieska, ketun häntä. Niin oli paita kerralla musta. – Eikö ne ole vaalit kohta taas. HENNA SAVILUOTO " Voitto tuntui mukavalta ja ihanalta, koska olin harjoitellut paljon > TULIMME VIIKONLOPUKSI Nivalaan ja hyvä oli. TE-uudistuksen myötä, työvoimapalveluiden saaminen Nivalaan oli erittäin hyvä asia, nyt meidän pitää päättäjinä vain kehittää niiden toimivuutta eteenpäin. Sote-kiinteistöjen yhtiöittäminen tälle vuodelle on iso asia kaupungille, miten saamme tilakysymyksen ratkaistua Pohteen kanssa. Näin säästettiin monta vaihetta ja rahaa. Juha Koski Kirjoittaja on kaupunginvaltuutettu (ps.), tarkastuslautakunnan 1. Professori Ala-Könni kävi tarkkaan tutustumassa hyttipolttoon elokuussa 1982. – Vaan sanopa Juha, näin yrittäjänä, kun katsoo tuota Pohteen hommaa, niin ihmettelee, miten ne ei saa lääkäreitä Nivalan terveyskeskukseen. Aaro meni herättämään Väinön. Ahteen koulun 2.luokkalaiset ja luokanopettaja Virve Närhi Kuntapäättäjän vinkkelistä Tapasin viikolla yrittäjän Nivalan Teollisuuskylässä ja keskustelimme ajankohtaisista asioista: – Moro Erkki, mitenkäs täällä menee. Tuli soitto, että mies on saanut sydänkohtauksen, tulkaa pian. Tynnyriin ladotaan tervaspuita, tynnyrin pohjasta rautaputki, se peitetään maalla ja putken suulle astia. vanhusten, vammaisten ja lasten hoidossa. Alkuun tulee tervankusta viisi litraa ja 13,5 litraa tervaa. Olin 70-luvulla lomittamassa ambulanssin kuskia viikon ja oli seuraava tapaus. Oli siinä naapurin miehillä naurussa pitelemistä, kun sankka noki pemahti. Tämän metropolin vilske yllätti maatiaispojan. Hän on ehdolla sekä kuntaettä aluevaaleissa. AMBULANSSI tyhjänä Haapajärvelle ja potilas taxilla perässä. – Just näin, nyt haisee rahalle tämä homma. Tämä neuvoi: ”Vähennä vain puita, kyllä se asettuu, kun terva alkaa juosta.” Hytti on nyt romahtanu ja kämppä ränsistyny. Sopimattomia viestejä ei julkaista. – Voitto tuntui mukavalta ja ihanalta, koska olin harjoitellut paljon, kertoo Seela tuntemuksistaan. – Hyvinvointialueemme sote-palveluitten saatavuutta ja toimivuutta täytyy parantaa. – Totta ja kun kuuntelee Ihmisiä, niin justiin loppuu koko terveyskeskus Nivalasta. Hoitajat vähän moitti, ettei ois saanut ambulanssilla tuoda. Mitä sä meinasit siellä sitten tehdä, jos pääset läpi. Mutta, näyttää myös sille, että on tilattava lisää koneita ja robotti kaveriksi, kun ei niitä osaajiakaan ole enää tarjolla. Kyllä nivalalaisten kelpaa asua. Liikkeet vaativat häneltä valtavasti kehon voimaa ja notkeutta sekä ennen kaikkea rohkeutta. Kyllä perusterveydenhuollon säilyminen meillä Nivalassa on ehdottoman tärkeää. Pelkkä digivastaanotto ei korvaa hoitavia käsiä, joita tarvitaan mm. HEH > HYVINVOINTIALUEEN HÖLMÖILYÄ. maaliskuuta 2025 6 // MIELIPIDE Tekstaa meille Toimi näin: Näppäile alkuun MP NIVALA ja sen jälkeen haluamasi ytimekäs viesti. Aaro Poikkimäki tervaa öykkiä maaliskuussa 2012. Etelän Turmistit > ENNUSTE: JO -23 J. Nostimme miehen ambulanssiin ja ajoin Ylivieskaan, koska päivystys oli siellä. IRENE P OIKKIMÄEN KOTIALBUMI Ahteen koulun tokaluokkalainen Seela Ylikoski hurmasi yleisönsä. – Nivala on hyvä paikka asua, mutta aina voidaan kehittää toimintaa parempaan suuntaan. Hyvinvointialueen päätöksentekoa pitää yrittää saada paremmin ihmisten tietoisuuteen. Tervanpoltto oli laaja tapahtuma. ”Pontikkaako täällä keitellään kun savut nousee?” Tutkivat paikat ja lähtiissä nimismies kyseli grillihiiliä. Valvoi hyttikämpässä. Sinne ajeli pitäjän nimismies ja poliisi. Lääkäri kävi autossa tarkistamassa ja kirjoitti kuolintodistuksen. Yksityinen työterveyspalvelu pelaa kuin junan vessa ja tuntuu, että sieltä saa heti apua. – Tiedä rahasta, tuntuu vain, että veroja pitää maksaa entistä enemmän. Ompahan taas tervaa öykkiin ja mehtäsuksiin tai omenapuitten haavoihin. vpj, sähköinsinööri (YAMK), ammatillinen opettaja (Amo). Vain tuuraaja Tekstarit. Tekstiviesti maksaa 25 senttiä. Kaikki osat löytyvät Nivala-lehden verkosta, ja paperilehdestä edelliset osat 13. Toimitus valitsee parhaat viestit julkaistavaksi seuraavassa lehdessä. Miksi ihmeessä maksamme veroja, jos emme saa julkista terveyenhuoltoa kuntoon. helmikuuta 2025. Väinö laittoi tervaa pieneen pulloon: ”Tämä passaa rintalääkkeeksi.” Kauniina kesäpyhänä miehiä kertyi hytille. Bidenin ajoilta. Koko mehtä valakiana. Aaro Poikkimäki poltti viimeisen hytin 1980-luvulla. Yrittämisen äärellä Nivalassa Tervanpolttoa Töllinperällä: Vieraita hytillä Makolan koulun opettaja Timo Nissinen toi vuonna 1967 oppilaita tutustumaan hyttiin. Irene Poikkimäki " Pelkkä digivastaanotto ei korvaa hoitavia käsiä, joita tarvitaan mm. – Moro, moro Juha, kauhea kiire. Lähetä se numeroon 13525 Liitä mukaan nimimerkkisi. Sanoin, että ei vainajaa otettu autosta pois ollenkaan. Väinö laittoi sysit kangassäkkiin ja nosti sen nimismiehen valkoisen paidan selkämykseen. Kilpailussa nähtiin hienoja esityksiä. Esityksessään Seela voimisteli rohkeasti renkailla. Asiakas laittoi sähköpostia ja kysyi, pystyttekö toimittamaan tavaraa lyhyellä toimitusajalla. Niin se ei voi olla, koska päättäjät aina viime kädessä kantavat vastuun päätöksistä. Välillä hän oli pää alaspäin, välillä spagaatti-asennossa ja välillä riippui yhden käden varassa. Päivittäin hän rimpuilee kotona renkailla. Nykyisellään se näyttäytyy prosessilta, jossa viranhaltijoiden pitkälle valmistellut esitykset päättäjät vain leimaavat. Toimitus voi tarvittaessa muokata tekstiä. Tynnyrin ympärille polttopuita, niitten suojaksi pelti. Uikko, hyvä. Seela kertoo, että hän on harjoitellut rengasvoimistelua kaksi vuotta. maaliskuuta ja 20. Onko järjen käyttö kielletty. Menin osoitteeseen, jossa potilaan poika kertoi elvyttäneesä isäänsä, mutta isä oli menehtynyt. Nivala-lehti // Torstaina 20. – Jep, et ole ainoa, joka on siitä minullekin puhunut, mutta kyllähän se automaatio väkisinkin kasvaa tuotantohommissa ja sitä kautta meidän kilpailukykymme säilyy kaikkia halpamaita kohtaan. Vuonna 2004 Aaro teki tynnyritervaa. – Sillä lailla, vaan nyt meidän pitää jatkaa, että saadaan nämä tavarat lähteen, oli mukava, kun kävit, harvoin meillä ketään päättäjää täällä käy. Noin kuusi tuntia kestää polttaa. Tässä kirjoituksessa kuvailemme meidän luokan Seela Ylikosken esitystä, joka oli niin hyvä, että hän jakoi kilpailun voiton yhdessä nelosluokkalaisen Noora Vähäsöyringin kanssa. Tämä on kolmas ja viimeinen osa Irene Poikkimäen Töllinperän tervanpolttosarjasta. Ajoin sitten Nivalan sairaalaan, johon vainaja jätettiin. Aittoperältä kävi Amerikan vieraita. Rengasvoimistelija Seela Ylikoski hurmasi Ahteen koulun yleisön Ennen talvilomalle lähtöä Ahteen koulun oppilaskunnan hallitus järjesti Talent-kilpailun. vanhusten, vammaisten ja lasten hoidossa. Ukrainan sota päättyy sopimukseen jossa Venäjä saa Krimin, maayhteyden Krimille, Ukraina ei voi liittyä Natoon ja uutena-, USA saa sopimuksen Ukrainan arvokkaisiin metalleihin
Hän viettääkin suuren osan vapaa-ajastaan heidän kanssaan. JERE JÄMSÄ Mikä on inhokkiruokasi. KERTTU KAARLELA: Hernekeitto! JUULIA SIKALA: En oikein pidä pinaattikeitosta.. – Todella hyvä paikka yrittää, Aki kertoo Nivalasta. – Aika paljon tulee harrasteltua, hän kertoo. – Toivottavasti laitteet pysyy ehjinä, hän toivoo. – Kolme komeaa kirjainta, Aki naurahtaa vaimonsa aina sanoneen. – Hyvää kevättä kaikille ja toivotaan että tulee lämmin ja vähäsateinen kesä, Aki toivottaa. – Me ajattelemme asioista samalla tavalla, hän perustelee. – Tälle alalle ei oikein ole suoraa koulutusta, Aki perustelee. – Meillä on mökki Kalajoella, jossa tulee oltua talvellakin, hän kertoo. Akin mielestä nimi on ytimekäs ja helppo. KAMROCK ON kehittänyt oman koulutuspolun työntekijöilleen ammattikoulusta työn pariin. Nivala-lehti // Torstaina 20. Tälle alalle hän on päätynyt suvun kautta. – Sekä äidin, että isän puolelta tulee, Aki tarkentaa. He ovat kyllä monesti joutuneet korjailemaankin vehkeitään keskellä korpea. Aki kertoo kuinka työ tekijäänsä opettaa. – Todella hyvä paikka yrittää, Aki Hintta kertoo Nivalasta. – Ensi viikolla lähdetään Ruotsiin kelkkailemaan, hän kertoo. Jere Jämsä HELI HIRVASAHO ja TIIA LEHTOLA: Kaalikääryleet ja maksalaatikko eivät oikein maistu. Hän työskentelee KamRockilla yrittäjänä. Nivalasta hän tykkää hyvänä paikkana yrittää, asua ja harrastaa. maaliskuuta 2025 MIELIPIDE // 7 Sää Tänään Huomenna Selkeää Puolipilvistä Pilvistïä Vesikuuroja Vesisadetta Lumisadetta Ukkosta Räntäsadetta Sumua Torstaina Perjantaina Lauantaina -4 -7 -2 -1 -3 -1 -1 +2 +5 +1 +6 +7 -2 -4 -1 +1 -2 -0 +1 +2 +3 +1 +4 +4 4 4 6 7 4 5 3 4 Helsinki To 4 Joensuu Jyväskylä 5 Kajaani -1 Kemi -1 Lahti 6 Oulu Pori 5 Rovaniemi -1 Tampere 6 Turku 8 Vaasa 4 Pe 5 1 3 -0 -4 3 -2 6 3 6 4 La 8 8 8 8 4 10 5 10 6 9 9 8 Nivala Ylivieska Nivala Ylivieska Nivala Ylivieska +1 +2 +2 +1 +2 +1 +2 +2 +1 +1 +8 +8 +8 +8 +8 4 2 6 Ennuste laadittu 19.3. Akin yritys KamRock tekee kivimurskausta ympäri Suomen ja Pohjois-Ruotsissakin. Akin perheessä on vaimo ja kaksi lasta. 10.02 Sää Aki Hintta on aina asunut Nivalassa Nimipäivä Aki, Kim, Jooa Jere Jämsä Aki Hintta on syntynyt Nivalassa ja asuu täällä edelleen. JARNO VÄHÄSÖYRINKI: Se on kyllä kaalilaatikko. Kelkkaretkillään he viettävät aikaa kavereiden kesken, paistavat makkaraa ja ajelevat paljon. Nimen Akille on antanut hänen isänsä. AKI TYKKÄÄ myös mökkeillä. Vapaa-aika hänellä kuluu perheen ja harrastusten parissa. Yrityksen kasvussa hänen mielestään isona tekijänä on ollut hyvä yhtiökumppani ja todella hyvät työntekijät. Aki harrastaa metsästystä, padelia ja moottorikelkkailua
Tavattavissa kuntaja aluevaaliehdokkaita! B U U S T I B U S I N E S S M E E T SIJOITUSOSUUSKUNTA Louekalliontie, Sievi, p. klo 19 Nivalan Nuorisoseura Olkkosentie 14 Liput 17,60 € OSMO Lipunmyynti lippu.fi Liput ovelta 18 € klo 9 10 klo 11 12 klo 13 14 klo 15 16 NIVALA K-market OULAINEN Oulaisten tori MERIJÄRVI Kilpukan piha RAAHE Prisma perussuomalaiset vaalikiertueella M ai no ks en m ak sa a Pe ru ss uo m al ai st en Po hj oi sPo hj an m aa n Pi ir i ry Tervetuloa teltalle! LA 22.3. Nivala-lehti // Torstaina 20. maaliskuuta 2025 8 // Lauantai 22.3. 044 5026 902 / Kari Niemi sähköposti: louet@louekeskus.fi www.louekeskus.fi Tervetuloa! Tervetuloa! LUNTA RIITTÄÄ! LUNTA RIITTÄÄ! Katso web-kamera: Katso web-kamera: www.louekeskus.fi www.louekeskus.fi Louetilla lasketellaan! Louetilla lasketellaan! PE KLO 17-20 PE KLO 17-20 LA KLO 11-18 LA KLO 11-18 SU KLO 11-18 SU KLO 11-18 Tee ilmoitukset kätevästi netin kautta hillagroup.fi/lukijailmoitukset ETUKORTTI Lataa Hilla–etukortti sovelluskaupasta ja edut ovat aina mukanasi ETUKORTTI TIINA TILAAJA 1234567 nivala–lehti.fi/edut
KERTTULAN TILAISUUDEN juontaa nivalalaisille tuttu kasvo Hanna Järviluoma. Kaksi vaalipaneelia Kummassakin on tarjolla kahvit ja kumpikin striimataan verkkoon. Onko sitten sitoutumaton ehdokas herkempi vaihtamaan tai onko hänellä oikeus vaihtaa puoluetta helpommin. ENITEN EHDOKKAITA asettaneella keskustalla on 37 ehdokasta. – Sitä ei ole tutkittu, mutta kyllä se varmasti toimii näin. Kuntavaalipaneeli alkaa kello 18.30. Politiikkaguru Sami Borg vastaa Nivalalehdelle. Nivala-lehti kysyi sitä monien vaalien kommentaattorilta, politiikan tutkijalta ja tuntijalta Sami Borgilta, joka on tätä nykyä Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuspäällikkö. Kerttulan paneeli keskittyy aluevaalien teemoihin, ja sinne on kutsuttu kaikki nivalalaiset aluevaaliehdokkaat. Borg pitää hyväksyttävänä sitä, että puoluetta voi vaihtaa. Kuntavaalipaneelin juontavat Kimmo Peräaho ja Risto Puolimatka. Mitä tarkoittaa vaaliehdokkaan sitoutumattomuus. Nivalassa etenkin vasemmisto ja vihreät kärsivät ehdokaspulasta, ja peräti kolmella puolueella on kuntavaaleissa vain yksi ehdokas. Toinen vaalipaneeli puolestaan keskittyy kuntavaalien teemoihin. Kahvituksesta vastaa Niva-Kaijan yläkoulun oppilaskunta. " Jotainhan se tietysti tarkoittaa, että menee jonkun puolueen listoille. – Jotainhan se tietysti tarkoittaa, että menee jonkun puolueen listoille. Molemmat tilaisuudet myös striimataan, toinen Paikallis-tv:ssä ja toinen Nivala-lehden verkossa. Nivala-lehti // Torstaina 20. KUNNALLISALAN KEHIT TÄMISSÄÄTIÖ Risto Puolimatka Nivalassa järjestetään kaksi erilaista vaalipaneelia liittyen huhtikuun vaaleihin. Mitä sitoutumattomuus tarkoittaa. Mitään leimautumisen pelkoa ei pitäisi olla, Borg summaa. Nivalassahan on viime ja tulevien vaalien välillä sitoutumaton demari siirtynyt sitoutumattomaksi kokoomuslaiseksi. Kokoomuksen ehdokasmäärä kuntavaaleissa on 11. Kristillisdemokraattien kolmesta ehdokkaasta yksi on sitoutumaton. – Se tarkoittaa juuri sitä, sitoutumattomuutta. Aiemmin ehdokkaat otettiin puolueen omasta jäsenrekisteristä, mutta sitä mukaa kun jäsenmäärät ovat huvenneet, väkeä on värvätty yhä enemmän puolueen ulkopuolelta. REET TA ÄNGESLEVÄ. Nyt ensiksi on mahdollista mennä Kerttulaan lauantaina. Sitoutumattomuuden kääntöpuolena olkoon sitten sitoutuneisuus puoluuseen. Sen sijaan kesken vaalikauden Borg ei pidä hyvänä, että loikataan puolueesta toiseen. Kuntavaalipaneelin juontavat yhdessä Nivalan Yrittäjien puheenjohtaja Kimmo Peräaho ja Nivala-lehden päätoimittaja Risto Puolimatka. Ensimmäisessä nyt lauantaina käsitellään aluevaaleihin liittyviä kysymyksiä. Tilaisuutta voi seurata joko paikan päällä tai striiminä Nivala-lehden verkossa sekä suorana että myöhemmin myös tallenteena. Kokoomuksella sitoutumattomia kuntavaaliehdokkaita on kolme. Sitoutumattomia on kahden eniten ehdokkaita asettaneen puolueen listoilla eli keskustalla ja perussuomalaisilla kummallakin neljä. Kumpaankin tilaisuuteen toivotaan yleisöä paikalle, ja kummassakin on tarjolla kahvit. Sinne kutsutaan yksi edustaja kustakin Nivalassa kuntavaaleissa olevasta puolueesta eli kahdeksan panelistia. Sen pitopaikka on Niva-Kaijan koulun auditorio. Hän on ollut ruutukasvona useat kerrat kotiseutuyhdistys Nivala-Seuran ja Nivalan kaupungin järjestämässä N-Studiossa. Paneeli alkaa kello 13 ja kahvitus puolta tuntia ennen. Sami Borg on nähnyt sitoutumattomien ehdokkaiden yleistymisen. Paneeli näkyy Paikallis-tv:n kanavalla. Hänen mielestään puolueen kannattaa ottaa ehdokkaan tausta selville ja vaatia tältä jonkinlainen sitoumus, että ehdokas sitoutuu puolueen linjaan. Kuinka sitoutunut sitten sitoutumaton ehdokas on puolueen listalla. BORG POHDISKELEE puolueen roolia. VOIKO SITOUTUMATTOMUUTTA ajatella vaikkapa jonkunlaisena porttiteoriana, että sitä kautta päätyy puolueensa sitotuneeksi ehdokkaaksi. Kristillisdemokraattien ehdokasjoukossa on yksi sitoutumaton. – Paikallisestihan sille ei voi mitään, jos joku näin kokee, mutta meillä on monipuoluejärjestelmä ja demokratia. Kun Kerttulan paneelia suunniteltiin, silloin ei vielä ollut tiedossa, että tulee toinenkin vaalipaneeli lähempänä vaaleja. Heistä on siis sitoutumattomia neljä. maaliskuuta 2025 // 9 Sitoutumattomia listoilla Risto Puolimatka Nivalan kuntavaaleissa on jälleen joukko sitoutumattomaksi ilmoittautuneita ehdokkaita puolueiden listoilla. Sama neljä sitoutumatonta on myös perussuomalaisilla, joilla on 17 ehdokasta. – Millään puolueella ei taida enää olla vaatimusta, että pitää liittyä puolueen jäseneksi, Borg miettii aikojen muuttumista. Tähänkin ongelmaan Borg saa ottaa kantaa. Ehdokaskohtaisesti se vaihtelee, mitä se sitten tarkoittaa. Listalla on kolme sitoutumatonta. Miten on esimerkiksi vasemmalta kuultu pelko, että leimautuu, jos lähtee ehdokkaaksi. Borg kertoo, että ehdokkaiden sitoutumattomuus puolueiden listoilla on ollut ilmiönä olemassa ja voimistunut 1990-luvulta lähtien. Yleisöllä on mahdollisuus ostaa kahvit puolta tuntia ennen paneelin alkua
Vuokrasopimus on voimassa vuoden 2026 loppuun asti, kertoo palvelualuejohtaja Hannele Pöykiö. Mattilassa on yhteensä 38 huoneistoa. – Onko inhimillistä ja ihmisarvoista hoitoa, että ihminen istuu kotona ja odottaa hoitajan käyntiä, joka on pieni pyörähdys. Siihen voi saada asumistukea ja hoitotukea. – Suunnitelmia laaditaan Kotikeskuksen yksikön tilan kunnon vuoksi, tarkentaa Mervi Koski. Hän pohtii, ovatko Pohteen kriteerit kiristyneet niin, että hoivapaikan saanti on vaikeampaa. – Vai onko niin, että Pohteen omat paikat yritetään saada ensin täyteen, Erkkilä miettii. Viime kesänä hoivakotipaikkaa jonotti Pohteen alueella 85 henkilöä. Mattilan palvelutalossa ihmetellään, mihin Pohteen hoivapaikkajono katosi. Siipolan tiedusteltua asiakkaista hänelle on useamman kerran vastattu Pohteesta, että asiakkaita ei ole eikä ole tietoa jatkosta. Risto Puolimatka Liisa Ängeslevä Nivalan Kotikeskus suljetaan. Vanhustenkotiyhdistyksessä huokaistiin tuolloin helpotuksesta. Mattilan palvelutalossa on saunapäivä torstaisin ja perjantaisin, jolloin taloon tulevat saunoattajat. Kotikeskuksesta on vähennetty paikkoja jo aikaisemmin sosiaalija terveydenhuollon järjestämissuunnitelman mukaisesti. Pohteen valtavat säästöpaineet ovat Nivalassa hyvin tiedossa. Päivi Savela Nivalan Vanhustenkotiyhdistyksessä on erikoinen tilanne. Viime talvenakin oli jonkin aikaa kolme huonetta vapaana, mutta ne täyttyivät kuitenkin. Ikäihmisten palveluista Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella vastaava toimialuejohtaja Mervi Koski sanoo, että päätöksiä yksikön lakkauttamisesta ei ole tehty. Aikaisemmin vapautuvalle paikalle tuli heti uusi asukas. Taloustilanne huolettaa Siipolaa. Asiasta on kerrottu alustavasti työntekijöille, ja syyksi on kerrottu sisäilmaongelmat. Sitäkään ei tiedetä, onko uusi osoite Nivalassa vai muualla. Vuorokausirytmissä on vaikea pysyä, syöminen saattaa unohtua tai olla yksipuolista ja kotiaskareiden tekeminen on raskasta. Meidän käsityksen mukaan moni tarvitsisi paikan, Erkkilä sanoo. Hoivakoti tarjoaa jatkuvaa huolenpitoa paikan päällä. Merja Siipola ja Irja Erkkilä palvelutalon salissa. Kesällä 20 vuotta täyttävässä hoivakodissa on aina ollut kaikki paikat täynnä paitsi tänä talvena. – Aikataulua ei ole vielä lopullisesti sovittu. POHDE tekee palvelutarpeen kartoituksen sekä laskee palvelusetelin arvon eläkkeen ja tulojen mukaan. – On varmasti niitä, jotka eivät saa kaikkea sitä apua, jota he tarvitsevat. Omaisten huoli kasvaa ja vastuu lisääntyy, Siipola summaa. Vuoden lopussa luku oli pienentynyt 16:een. Mattilan palvelutalon kuulumisia voi myös seurata Facebookissa. Kun ikääntynyt viettää päivät yksin kotona, hänellä saattaa olla hyvin vähän virikkeitä. Vuoden päätapahtuma on juhannusjuhlat, jonne kaikki nivalalaiset vanhukset ovat tervetulleita. Talossa on lisäksi kaksi virikevastaavaa sekä ulkopuolinen jumppari ja musiikkiterapeutti käyvät säännöllisesti. Jo neljättä kuukautta Mattilan palvelutalossa on vapaana kolme huonetta. Erkkilä ja Siipola ihmettelevät, miten jono on lyhentynyt, kun vanhusten määrä kuitenkin lisääntyy. Kotikeskus suljetaan " Onko inhimillistä ja ihmisarvoista hoitoa, että ihminen istuu kotona ja odottaa hoitajan käyntiä, joka on pieni pyörähdys. Palvelutalossa on nähty, miten nopeasti ikäihminen virkistyy, kun ihminen herää aamulla ja saa oikeaan aikaan lääkkeet sekä sopivaa ravintoa. Hän haluaa pitää kiinni hyvistä työntekijöistä, sillä pysyvä henkilökunta on yksi hoidon laatutekijä. Silti ihmetyttää, mihin jonot ovat kadonneet ja miten eri maakuntien välillä voi olla isot erot hoivakotijonoissa. YHDISTYKSELLÄ on ylläpidettävänä monta kiinteistöä, sillä yhdistyksellä on myös vuokra-asuntoja. Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueeseen Pohteeseen siirryttyä tilanne muuttui. Niistä 26 huoneistoa sopii 43 neliön kokonsa puolesta myös pariskunnille. päivä. Se tulee joka päivä esiin, kun ihmiset Nivalassa tulevat juttelemaan. Hän vastaa Pohteessa ikäihmisten palveluista ja asumispalveluista. Vuosittainen liikevaihto on noin 3,5 miljoonaa euroa vuodessa. Asiakkaiden uudesta osoitteesta ei ole vielä tietoa. HOIVAKOTIPAIKKAA kysytään myös suoraan vanhustenkotiyhdistykseltä, mutta yhdistys ei voi tehdä päätöksiä. – Peruspalvelukuntayhtymä Kallion aikana vapautuvalle paikalle tuli heti uusi asukas, sanoo vanhustenkotiyhdistyksen toiminnanjohtaja Merja Siipola. maaliskuuta 2025 10 // Mihin katosi hoivajono. Soittaja saattaa olla puoliso tai omaiset, jotka ovat väsyneitä ja huolestuneita. Pohteen nettisivujen mukaan Kotikeskus tarjoaa turvallisen asuinympäristön niille ikäihmisille, jotka tarvitsevat hoivaa ja huolenpitoa vuorokauden ympäri. Kotihoidossa hoitajat käyvät asiakkaan luona maksimissaan viisi kertaa päivässä. YKSIN asuminen puulämmitteisessä talossa sivukylällä voi olla hyvin hankalaa. Nivala-lehti // Torstaina 20. Työntekijöitä on noin 50. Vakavampaa muistihäiriötä sairastaville tarkoitetussa ryhmäkodissa on 12 asuntoa, jotka ovat kooltaan 36 neliötä. Onko kyse siitä, että Pohde painottaa nyt kotihoitoa ja yhteisöllistä asumista. Tämä on Siipolan ja Nivalan vanhustenkotiyhdistyksen puheenjohtajan Irja Erkkilän mielestä erikoista. Tyttäret Soile Tallgren ja Kaisu Kangas tutkivat urheiluuutisia 90-vuotiaan Junnon kansssa. Miltä se mahtaa tuntua, Siipola miettii. Palveluseteli korvaa osan hoivasta, ja osa tulee maksaa itse. Heidän lisäkseen on vielä kolme yhteisöllistä asiakasta. Sillä ei ole varaa pitää huoneita tyhjinä. Kyseessä on yleishyödyllinen yhdistys, jonka tavoitteena ei ole tuottaa voittoa. Hoivakodissa on 0,7 hoitajamitoitus. " Vuokrasopimus on voimassa vuoden 2026 loppuun asti. Talossa käy vuorohoidossa 14 asiakasta. Tänä vuonna juhannusjuhYlivieskalainen Jaakko Junno on asunut Mattilassa lähes puolitoista vuotta. KOTIKESKUKSESSA ON tätä nykyä seitsemän pitkäaikaista asiakasta, jotka asuvat talossa. Mattilan palvelutalossa on avoimet ovet maaliskuun 18. – Tarvetta hoivapaikoille on
Ylivieskalainen Jaakko Junno on asunut Mattilassa lähes puolitoista vuotta. – Pohteella asiakkaan palvelutarpeen arviointi tehdään huolellisesti yhteisten käytänteiden mukaisesti. maaliskuuta 2025 // 11 lat ovat tavallista juhlavammat, sillä samalla vietetään 20-vuotisjuhlia. Kotihoito toimii nykyään koko Pohteen alueella 24/7, kotisairaala on kotihoidon tukena ja teknologisia ratkaisuja on otettu lisää käyttöön. – Meillä on käytössä Pohteen koko alue ja asiakkaalla on mahdollisuus siirtyä myös muuhun kuntaan, jos esimerkiksi omaiset asuvat toisella paikkakunnalla ja he haluavat olla lähempänä töisiaan, Hannele Pöykiö muotoilee. 1 Hyvinvointialueen on huolehdittava siitä, että asiakkaan henkilökohtaiseen käyttöön jää käyttövara, joka on vuonna 2024 ympärivuokautisen palveluasumisen ja pitkäaikaisen perhehoidon asiakkaalle vähintään 182 euroa kuukaudessa ja pitkäaikaisen laitoshoidon asiakkaalle vähintään 122 euroa kuukaudessa. TAMMIKUUSSA Oulun eteläisen ja Rannikon alueella hoivakotipaikkaa odotti neljä henkilöä. Pöykiö kiistää sen, että Pohde ohjaa asiakkaita etupäässä Pohteen omiin yksikköihin. Noin puolet asiakkaista hankkii ympärivuorokautisen palveluasumisen ostopalveluilla ja palveluseteleillä. Nivala-lehti // Torstaina 20. Viime vuoden lopussa jonossa oli 16 asiakasta ja viime kesänä 85. Palvelualuejohtaja HANNELE PÖYKIÖ kertoo sähköpostissa, että jono on lyhentynyt asiakkaiden siirryttyä heille myönnetyn palvelun piiriin. Samalla myös yhteispäivystysten ja akuuttiosastohoidon käyttö on vähentynyt. Jos asiakkaalle myönnetään palveluseteli hoivapaikan hankkimiseen, niin asiakas valitsee tällöin itse palvelupaikanPohde ei ohjaa valintaa. Peruskorjausta niihin ei enää tehdä. ASIAKKAILLE OLLAAN etsimässä korvaavia tiloja. Kaupungin omistuksessa olevat Pohteen vuokraamat tilat on rakennettu 1980-luvun alkupuolella. POHTEESTA kerrotaan, että koko hyvinvointialueella on hoivapaikkaa jonottamassa 12 henkilöä. Tässä on Pöykiön mukaan alueellisia eroja: esimerkiksi Oulussa hankitaan ympärivuorokautista palveluasumista ostopalveluilla ja palvelusetelillä noin 85 prosenttia. Lisäksi meillä on vahvistettu kotikuntoutusta ja lisätty kuntoutusyksiköiden paikkoja, Pöykiö sanoo. Vuokrasopimus siirtyi Pohteelle aikaisemmin tiloissa toimineelta peruspalvelukuntayhtymä Kalliolta. Siihen hän ei ota kantaa siirtyykö asiakkaita paikkoihin, joita Nivalan Vanhustenkotiyhdistyksellä on tarjota. – Asiakkaan kanssa keskustellaan erilaisista palveluvaihtoehdoista ja mikä on asiakkaalle sopivin vaihtoehto. päivä avoimet ovet, joissa pääsee tutustumaan Mattilan tiloihin ja tehostetun palveluasumisen toimintaan. 1 Asiakasmaksua määrätessä asiakkaan tuloista vähennetään lisäksi asiakkaan palveluasumisesta aiheutuvat asumismenot sekä lääkekustannukset. 1 Asiakkaalta ei saa periä mitään erillisiä maksuja asumista tukevista palveluista, kuten aterioista. Omaisilla on oikeus esittää toiveensa. 1 Jos asiakkaana on suurempituloinen puoliso, maksu voi olla enintään 42,5 prosenttia puolisoiden yhteenlasketuista nettotuloista kuukaudessa. Samalla toimintamalleja on yhtenäistetty, Pöykiö toteaa. Nivalan Kotikeskus kärsii sisäilmaongelmista. Juhlat järjestetään 17. TIMO VARILA Asiakasmaksu 1 Pitkäaikaisen ympärivuorokautisen palveluasumisen, perhehoidon ja laitoshoidon asiakasmaksu kuukaudessa voi olla enintään 85 prosenttia asiakkaan nettotuloista, joista on tehty laissa säädetyt vähennykset. Mattilan palvelutalossa on sitoutunut henkilökunta. Sitä ennen on maaliskuun 18. Löytyykö korvaavia tiloja Nivalasta vai olisivatko uudet asiakaspaikat Nivalan ulkopuolella, ei ole tiedossa. Tyttäret Soile Tallgren ja Kaisu Kangas tutkivat urheiluuutisia 90-vuotiaan Junnon kansssa. Lähde: STM, terveydenhuollon maksut. Ympärivuorokautisen asumispalveluiden tarpeeseen ja palveluihin siirtymiseen vaikuttaa hänen mukaansa moni asia. Virikeohjaajat Suvi Kuki ja Nina Suominen auttavat Eila Palolaa täyttämään laskiaispullaa Mattilan palvelutalossa. TILOJEN KORJAAMISEN kustannukset asuttavaan kuntoon olisivat Nivala-lehden saamien tietojen mukaan 100000 euroa. – Myöntämisen perusteet on yhtenäistetty Pohteella, joka tarkoittaa, että joillakin alueilla on tapahtunut ”kiristystä” ja joillakin alueilla ”höllennystä”. LIISA ÄNGESLEVÄ " Myöntämisen perusteet on yhtenäistetty Pohteella, joka tarkoittaa, että joillakin alueilla on tapahtunut ”kiristystä” ja joillakin alueilla ”höllennystä”.. Keskimääräinen jonotusaika oli viime vuonna noin 67 vuorokautta eli alle lain salliman kolmen kuukauden. Tilat omistaa Nivalan kaupunki. Terassilla vanhustenkotiyhdistyksen puheenjohtaja Irja Erkkilä, hoitajat Jaana Tilus, Sonja Vierimaa, Alina Haaponiemi ja toiminnanjohtaja Merja Siipola (oik.). Kotikeskuksen tilat on rakennettu 1980-luvun alkupuolella, ja ne alkavat olla rakennusteknisesti tiensä päässä. kesäkuuta. – Asiakkaille järjestetään uusi hoivapaikka yhteistyössä asiakkaiden ja omaisten kanssa, Hannele Pöykiö sanoo
Värikkäät roolihahmot ja musiikki valtaavat lavan, ja yleisökin pääsee mukaan säkenöivään Seuraelämään, kirjoittaa näytelmän käsikirjoittaja Ulla Alin ensi-illasta kertovassa tiedotteessa. Seuraelämän ensi-ilta lähestyy Risto Puolimatka Nivalan Nuorisoseuran 130-vuotista taivaltava juhlistavan näytelmän ensi-ilta lähestyy kovaa kyytiä. NYKYISET VÄLIAIKAISET tilat ovat jonkin verran pienemmät kuin mitä oli ennen paloa Teollisuustiellä asemanseudulla. Bändiä ohjaa Jussi Poikkimäki, joka on myös säveltänyt näytelmän äänitehosteet ja näytelmässä ensiesityksensä saavan kappaleen Hurvattomien Humppa. Takana oli ensimmäinen päivä uusien, tulipalon jälkeen hankittujen korvaavien tilojen avajaisista. Nivalan Konevaruste etsii uutta, lopullista tilaa edelleen. KATSO VIDEO VERKOSSA nivala-lehti.fi. – Ainahan se yrittäjää jännittää, osaako väki tänne uudelleen. Käsikirjoitus nostaa esiin yhdistystoiminnan teemoja 130-vuotisen historian varrelta. Tarina kunnioittaa nuorisoseuratoiminnan perinteitä ja historiaa, vaikka yhdistystoiminnan yläja alamäkiä tarkastellaankin hyväntahtoisella huumorilla. Uuttakin tuoteryhmää on tarjolla. – Se on ihan täysin auki, mutta aika hyvässä vauhdissa ollaan tässä vaiheessa, Jonna-Mari Niku sanoo. – Tässä on kokonainen uusi tuotemerkki, kotimainen Dimex, Jarkko Niku näyttää kädellään. maaliskuuta, ja esitys pysyy Teatteri Rientolan ohjelmistossa parin viikon ajan. Joko jännittää, ohjaaja Eija Kaarlela. Tuotannossa on mukana 30-henkinen työryhmä, joista 18 on näyttelijöitä. Asiakkaat ovat löytäneet Nivalan Konevarusteen uudelleen. Nikujen Nivalan Konevaruste on toiminut marraskuusta lähtien Nivalan teollisuuskylässä Pajatiellä tiloissa, jotka hankittiin pian lokakuisen tulipalon jälkeen. Vaan ei todellakaan kokonaan, sillä naisia on asiakkaina koko ajan enemmän. Pian ilmassa kihelmöi ensi-illan jännitys. Samalla käynnistyivät juhlanäytelmän harjoitukset. Rautakauppa jos mikä on oikein miehinen ala. Juhlanäytelmän harjoitukset ovat nyt loppusuoralla. – Tarinat ovat alkaneet elää näyttämöllä. Näytelmässä kuullaan elävää musiikkia, jota esittää Nivalan Harrasteakatemian ja Jokilatvan opiston bändikoulu. Nivalan Nuorisoseuralla on pitkät perinteet teatteritoiminnassa. Rientola on Nivalan Nuorisoseuran vanha nimi. TEATTERI RIENTOLA pitää yllä seuratoiminnan perinteitä tuomalla eri-ikäisiä ja erilaisista taustoista tulleita ihmisiä yhteisten puhteiden äärelle. Nivalan Konevarusteen henkilökunta, laidoilla yrittäjät Jarkko ja Jonna-Mari Niku. Palon takia väliaiakaistiloissa oleva yritys etsii lopullista uutta tilaa. – Peltorit, navettahommiin, sanoo kassalta yhytetty Janina Hyvärilä. Nivalan Konevaruste toimii nyt Pajatiellä teollisuuskylässä. – Se kertoo siitä, että naisia on paljon teollisuudessa töissä. Aiemmilla ostoskerroilla mukaan on lähtenyt muun muassa hydrauliikkaletkua, mikä onkin Nivalan Konevarusteen yksi oma tuotannonhaara omine koneineen. – Esimerkiksi työkenkiä lähtee koosta 35, Jonna-Mari Niku sanoo. maaliskuuta 2025 12 // Konevarusteella väliavajaiset Risto Puolimatka Nivalan Konevarusteen yrittäjäpariskunta Jonna-Mari ja Jarkko Niku saivat olla tyytyväisellä mielellä torstaina iltapäivällä. Lavalla nähdään tarinoita siitä, mitä nuorisoseuratoiminta on merkinnyt erilaisille ihmisille erilaisissa elämäntilanteissa. Työkaluhyllyä. Asiasta neuvotellaan vakuutusyhtiön kanssa. – Tasainen virta on käynyt heti aamusta lähtien, mutta veikkaan, että huomenna on enemmän, kertoo kahvitusta hoitanut uimaseura Nivalan Saukkojen jäsen Marko Päiveröinen. Nyt oli kuitenkin avajaisten aika makkaraja kahvitarjoiluineen. LIISA ÄNGESLEVÄ Kahvitarjoilusta vastasi Nivalan Saukot. Ja mahtavasti on osannut, Jarkko Niku kommentoi. Niitä seura päätti syksyllä elvyttää polkaisemalla käyntiin Teatteri Rientolan. Nivalan Konevarusteen myymälä tuhoutui täysin lokakuun puolivälissä. Kantaesitys nähdään Nivalan nuorisoseuran lavalla perjantaina 28. Hän sanoo, että naisille oikeankokoisia sekä kenkiä että työhousuja on ollut tarjolla nyt viitisen vuotta. – Juuri tällä hetkellä ei jännitä, vaan on odottava ja innostava kutkutus vatsanpohjassa. Väliaikaisiin tiloihin päästiin kuukautta myöhemmin. Nuo oli ostoksina tällä kertaa. Janina Hyvärilä osti Peltorit. Nivalan Nuorisoseuran juhlanäytelmän kantaesitys on reilun viikon kuluttua. Lavastus on Matti Haapalan, valaistussuunnittelu Mikko Juholan. Harjoitukset aloitettiin syksyllä, ja nyt ollaan jo reilun viikon päässä kantaesityksestä. Nivala-lehti // Torstaina 20. Nivalan Nuorisoseura juhlii 130-vuotista toimintaansa esittämällä tilaustyönä kirjoitetun yhdistyskomedian Seuraelämää
KOVASTA RASVAUKSESTA huolimatta muoviset puslat kuitenkin sulivat kovassa käytössä, ja Nivalan tiimin kisaleikkurista irtosi rengas kaksi kertaa. Kajaanin Kuohua edustava nyrkkeilijä Konsta Junttila voitti viime vuonna 60-kiloisissa SM-kultaa sekä miesten että A-poikien sarjoissa. Nivala-lehti // Torstaina 20. Ottelun voittaja ratkaistiin kotiutuslyöntikilpailussa minkä NiPe voitti juoksuin 3-4 ja näin ottelusta voitto 1-2k Nivalaan NiPen pelit jatkuu 28. Iisa Raudaskoski 04:50 9. Reino Uusivirta 02:27 2. – Tuntuihan se hurjalta ajaa tuollaisella pikkuisella tötteröllä 50 kilometriä tunnissa. Urheilijan tulee asua tai olla kotoisin Hilla Groupin toiminta-alueelta. Fanni Raudaskoski 02:24 8. Eniten kierroksia ajanut tiimi voittaa. Jenni Jyrkkä 07:18 3. U15 -ikäluokassa 39 kilon sarjassa SM-kultaa. Elea Kivioja 04:47 8. Vilma Palola 05:16 10. Neela Syväkangas 07:59 P10, 1 km (v) 1. Sopimukset ovat yleensä kaksivuotisia ja sisältävät optiovuoden. Fanni Heiskanen 04:09 6. Avelia Saarimaa 04:17 13. Sebastian Tölli 02:12 7. Tapahtuma järjestettiin perinteisesti yhteistyössä Nivalan Järvikylän Osuuspankin ja Nivalan Urheilijoiden hiihtojaoston kanssa. Eliana Saarimaa 03:10 12. Miko Pekkala 03:34 5. Väinö Hintsala 04:38 T12, 2 km (v) 1. Joel Romppainen 02:10 6. Olivia Ylikotila 06:02 12. Keski-Pohjanmaan Liikunta palkitsi Simoisen vuoden 2024 nuorena urheilijana. Ennen ottelua oli selvää, että joukkueen pitää pystyä pelaamaan kovalla tasolla, kun vastustajakin tiedettiin ehkä jopa kovimmaksi talvipelien joukkueista tähän saakka. Viime lokakuussa hän voitti mm. – Kisa meni huomattavasti odotettua paremmin. Minea Häkkilä 01:36 3. Julius Jyrkkä 15:44 T8, 0.5 km (v) 1. Nooa Ylimäki 04:23 9. Lazy Cow Racing tullaan todennäköisesti näkemään uudelleen 24. Tiimi ajoi debyyttikilpailussaan 128 kierrosta, jolla he sijoittuivat kilpailemassaan Vakio pro -sarjassa toiseksi. Roope Kaarlela 15:30 Hilla Kyvyt -ryhmän uudet urheilijat: Teemu Simoinen (vas.), Konsta Junttila ja Heli Luiro.. Luiro kuuluu ikäluokkansa parhaisiin painijoihin Suomessa. Iina Koskela lyö ja Karita Valtonen syöksyy kotipesään juoksun arvoisesti. Eevi Kivirinta 03:00 11. Rosalie Tölli 04:30 P8, 0.5 km (v) 1. Hakukriteereiden mukaan tiimiin voidaan valita Suomen huippua tavoitteleva 16–24-vuotias yksilöurheilija. Ilona Parttimaa 02:44 10. NIPE-TOIMITUS Hilla Kyvyt sai kolme uutta urheilijaa Juha Savela Yksilöurheilijoiden Hilla Kyvyt -ryhmään on valittu kolme uutta nuorta urheilijaa Hilla Groupin toiminta-alueelta. – Se oli aluksi laiska ja lähti liikkeelle kuin lehmä makuulta. NIVALAN SM-OSAKILPAILU oli tiimin ensimmäinen. Paavo Saarimaa 02:07 5. Kisaleikkurin valmistuminen meni kalkkiviivoille, sillä leikkuri saatiin testiajolle kisaa edeltävänä päivänä. Huoltomiehenä toimi Niilo Teppo. Leikkuri Le Mansissa kilpaillaan tiimeittäin. maaliskuuta 2025 URHEILU // 13 Reetta Ängeslevä Lauantaina 15. Leona Ylimäki 03:59 4. Selma Parttimaa 01:46 4. Laiskan lehmän tiimissä olivat Janne Niemi-Korpi, Erno Junttila, Sami Niemi-Korpi ja Niilo Teppo. Kerttu Heiskanen 02:19 2.. Neela Kivioja 02:06 6. – Kiitoksia yhteistyökumppaneille, Niemi-Korpi päättää. Tulokset: T6, 0.3 km (v)1. Niila Ylimäki 02:45 3. Tiimin nimi syntyi liiterin takaa kaivetun kisaleikkurin alkuperäisistä ominaisuuksista. Eedith Kivioja 08:22 P12, 2 km (v) 1. Heti ensimmäisessä testissä etupyörien laakerit menivät rikki, eivätkä miehet saaneet uusia laakereita enää siinä vaiheessa käsiinsä. Keli suosi tapahtumaa ja paikalle saapuikin kauden ennätysmäärä hiihtäjiä, 59 reipasta hiihtäjää. Vuosiksi 2025-26 valituiksi tulivat nyrkkeilijä Konsta Junttila, painija Heli Luiro ja yleisurheilija Teemu Simoinen. Ainoa tavoitteemme oli, että kampe kestää sen kolme tuntia, Niemi-Korpi paljastaa. OTTELUN ENSIMMÄISEN jakson voitti kotijoukkue OsVa juoksuin 5-3. Jokainen tiimi ajaa merkittyä rataa määritellyn kisan keston aikana mahdollisen monta kierrosta. Iida Uusivirta 01:27 2. maaliskuuta Vaasassa Mailattarien vieraana. Arvi Heiskanen 01:40 3. Julia Knuuti 03:37 3. JOHANNA PALOKANGAS NiPen naisille voitto Oulussa NiPe-toimitus Nivala Pesiksen naisten suomensarjan joukkue kävi pelaamassa Ouluhallissa Oulunsalon Vasaman vieraana. Myös lauantain vaihteleva sää toi omat haasteensa kilpailuun. Livia Ekdahl 08:05 P6, 0.3 km (v) 1. Kasper Jyrkkä 03:58 3. Joukkueen kapteeni Jenna Ahlholm tsemppasikin joukkuetta peliin sanomalla pelaajille: – Nyt sitten pelataan niin että on mitä kirjoittaa Nivala-lehteen. Elli Siniluoto 02:38 9. Tämä ei kavereita kuitenkaan lannistanut, vaan he päättivät sorvata muovista puslia, joiden avulla leikkuri saatiin kisapäivänä radalle. Paikalle lennähti myös Pankin oma POPPI-Kaija, joka hienosti tsemppasi hiihtäjiä heidän suorituksissaan. Ellen Palola 03:26 5. toukokuuta Alavieskassa ajettavassa osakilpailussa. maaliskuuta Nivalan moottoriradalla nähtiin tavallisuudesta poikkeava rallikisa, kun Leikkuri Le Mans, eli ruohonleikkureiden SM-osakilpailu pärähti käyntiin. Rafael Saarimaa 03:13 4. Halsuan Toivoa edustava keihäänheittäjä Teemu Simoinen saavutti viime kaudella alle 18-vuotiaiden EM-pronssia, voitti ikäluokkansa SM-kultaa ja Koululiikuntaliiton mestaruuden. Meriittilistalta löytyy myös kaksi SM-hopeaa, mitaleja Koululiikuntaliiton mestaruuskisoissa ja palkintosijoja kansainvälisistä turnauksista. Sodankyläläinen painija Heli Luiro edustaa Lapin Veikkoja. Lidia Saarimaa 03:25 2. Hiihtourakan jälkeen hiihtäjät ja huoltajat saivat nauttia pimenevässä talvi-illassa makkaraa sekä mehua, kahvia ja herkulliset munkit. maaliskuuta Pyssymäellä hiihdettiin kauden viimeiset hopeasompahiihdot, POPPI-Hiihdot. Niemi-Korpi kertoo räntäsateen aiheuttaneen lieviä hankaluuksia, sillä välillä eteensä ei tahtonut nähdä ollenkaan. Hilla Kyvyt-ryhmään kuuluvat myös uimari Teea Jestoi, freestylelaskija Kuura Koivisto ja judoka Sami Rönty. Haasteista huolimatta kisakokemus oli miehille positiivinen. Roni Kaarlela 06:42 T10, 1 km (v) 1. Kilpailussa oli mukana myös nivalalainen tiimi, Lazy Cow Racing. – Innostuttiin heti kun kuultiin, että tällainen kisa on tulossa Nivalaan, kertoo Niemi-Korpi. Joanna Jyrkkä 02:43 3 Lyyli Annunen 03:23 4. Toiseen jaksoon NiPe sai kovalyöntisen OsVan kuriin hyvällä ulkopelillä, sekä lukkarina erinomaisesti onnistuneen Aamu Kankaanpään juonikkaan lukkaripelin ansiosta. Nivalaan ruohonleikkurikisan hopeaa Irronneet renkaat eivät hidastaneet Lazy Cow Racingia. Anni Huuha 04:05 7. Henkilökohtaista 700 gramman keihäsennätystään hän paransi kymmenkunta metriä tulokseen 73,99. Eedith Eskola 01:59 5. – Kolmella renkaalla saatiin kuitenkin nilkutettua aina varikolle, Niemi-Korpi kertoo nauraen. Niklas Niemi 04:16 8. Tyyne Hintsala 03:32 6. Iiris Oja 05:30 11. Nyrkkeilyliitto valitsi Junttilan 17 nyrkkeilijän maajoukkueryhmään, jonka ottelijat tavoittelevat alkaneen vuoden aikana menestystä ikäryhmässä kansainvälisissä kisoissa ja arvokilpailuissa. Tiimiin kuuluu Erno Junttila, Sami Niemi-Korpi ja Janne Niemi-Korpi. Pelistä tuli todellinen jännitysnäytelmä ja NiPe pelasikin niin hyvin että lehtijuttu oli helppo kirjoittaa. Leo Murtoperä 01:38 2. Ennakkoon tiedettiin että OsVa on pohjoislohkon kärkijoukkue ja niinpä odotettavissa olikin tiukka ja kova ottelu. Riki Myllylä 06:21 10. Inka Romppainen 04:18 8. Lilja Heiskanen 06:18 2. Olivia Kaarlela 06:08 13. Tomi Niskala 06:29 2. Heidät valittiin ryhmään viime vuonna. Helmi Hintsala 08:16 4. Lehmäteema sopii muutenkin Nivalaan. Vuoden 2021 alussa perustetussa yksilöurheilijaohjelmassa on siten tällä hetkellä kuusi nuorta urheilijaa. Toisesta jaksosta NiPelle voitto juoksuin 0-2. Lempi Linna 02:22 7. Sylvi Hintsala 05:32 14. Hiihtotuloksia Anu Syväkangas Torstaina 13. Ella Hautakoski 04:38 7. Julius Ylikotila 01:54 4. Noel Saarimaa 03:34 2. Sylvi Annunen 04:07 5
Esimerkiksi Nivalan nykyinen kirkkoherra Sanna Jukkola oli valintansa aikaan hieman vanhempi, 38-vuotias. Nivala-lehti // Torstaina 20. – Kun kuitenkin olen tullut valituksi, minun on tehtävä työtä omien mittojeni ja kykyjeni mukaan. Näitä mittoja ja kykyjä piisaa tänäkin päivänä. Parasta on tietysti silloin, kun hävikkipussista paljastuu esimerkiksi napostelupaprikoita, erikoisia kasviksia (palsternakka on meillä tarpeeksi erikoinen täyttääkseen tämän kriteerin) tai vaikka mustikoita. Kun jos mietitään vaikka näin pääsiäisen alla suklaamunia, niin vitosen ruohomunapussi on tuloihin nähden hieman eri juttu sellaiselle, joka tienaa kuusi tonnia kuussa, kuin sellaiselle, joka sinnittelee vaikka alle tonnilla kuussa. Näitä homeisia mustikoita rasiasta pois nyppiessä kerrankin teinien kanssa kotona pohdittiin, onnistuisikohan joskus tulevaisuudessa sellainen malli, että ruoka maksaisi jokaiselle eri summan, siis tuloihin suhteutettuna. Hän sai 1390 ääntä. Heikki Hurskainen oli nuorin kirkkoherra, mitä Nivalassa oli koskaan ollut. Kun hänet valittiin, hän oli 32-vuotias. Edullista on. Toiseksi suosituin oli Muhoksen kappalainen Juhani Inkala, 190 ääntä. Rovasti Heikki Hurskainen on eläkkeellä, mutta tekee edelleen pyynnöstä kirkollisia toimituksia. Olen sitä mieltä, että tällaisessa tilanteessa voisi aloittaa ruohomunista ja pensasmustikoista. maaliskuuta 1975.. Nivala-lehti 20. Suurimman äänipotin keräsi Nivalassa toiminut kappalainen Heikki Hurskainen. Ja löytyi mitä löytyi, ainakin pussin sai halvalla. ELISE PIHLAJANIEMI Nivala sai 50 vuotta sitten nuoren kirkkoherran Risto Puolimatka Nivalassa käytiin 50 vuotta sitten kirkkoherranvaali. Kolmanneksi eniten ääniä sai Kanta-Loimaan kirkkoherra Yrjö Jaatinen, 64. No, osa herkuista on usein hieman homeessa, mutta silti. maaliskuuta 2025 14 // Kolmenkympin ruohomunat Lähikolumni Elise Pihlajaniemi Rakastan kauppojen hedelmäosastojen hävikkipusseja. Tilanteesta riippuen riittää joskus pienempikin ruohomunapussi. Joskus voi tulla sellainenkin aika, jolloin yhteiskunta ja maailma päätetään järjestää kokonaan uusiksi. Vaali oli valitun kannalta varsin ylivoimainen. On silti hyvä pitää mieli avoimena. Parasta siksi hävikkipusseissa onkin se, että saa puoli-ilmaiseksi kasan sellaisia herkkuja, joita tavallisesti ei raaski ostaa. Tälle tonnin tienaavalle se vitosen ruohomunapussi vastaa samaa, kuin kuusi tonnia kuussa nettoavalle ihmiselle kolmenkymmenen euron munapussi! Samalla logiikalla sadan euron kengät ovat tonnin tienaavalle kuukausituloihin suhteutettuina sama juttu kuin varakkaalle tonnin popot. Äänestysprosentti ei ollut poliittisiin vaaleihin nähden valtaisa mutta seurakuntavaaleihin nähden kunnioitettavat 24,6 prosenttia. " Parasta siksi hävikkipusseissa onkin se, että saa puoliilmaiseksi kasan sellaisia herkkuja, joita tavallisesti ei raaski ostaa. Mietin monesti, kenellä mahtaa olla varaa ostaa pensasmustikoita ihan normaalihintaisina, ne kun maksavat melkein kympin rasia. Mutta todellisuus on silti aina vain se, että satasen kengät ovat kaikille saman satasen, ja ruohomunapussi maksaa aina vain sen vitosen. Se on vähän niin, että kun on täällä toiminut, niin ihmiset kysyvät. Hautajaisia ja körttiseuroja. Varakkuudesta viis. Sekin oli kyllä hieman edellisvaaleja vaatimattomampi. Kotona pussia avatessa olo on kuin lapsella jouluaattona: koskaan ei tiedä, mitä ihanaa ja erikoista pussista löytyy. Hurskainen kiitti lehdessä valitsijoitaan luottamuksesta, josta vaalitulos kertoi omaa kieltään. Hän kuitenkin vähätteli kykyjään edellisiin hengenmiehiin nähden. Tuskin tällaista tuloihin perustuvaa systeemiä koskaan saisi toimimaan (tosin veroja maksetaan kyllä sen mukaan, paljonko ihminen tienaa; tämä on sama juttu, mutta toisinpäin ja hieman monimutkaisempi). Hurskainen oli nimittäin vasta kolmannella vaalisijalla, mutta Nivalan seurakunnan jäsenistö päätti jyrätä tuomiokapitulin ja muut ehdokkaat varsin vakuuttavasti. – Harvakseltaan teen. On huomionarvoista, että kappalainen Hurskainen ei ollut tuomiokapitulin ykkösvaihtoehto
Nivala-lehti // Torstaina 20. SANKA KASSI TUULI POHJA KANALA KIRJA E C A Ö L K G E F B H T R F N V F R T A U I K L A D E R J G Ö O I Y L L K F R E R V I O L Ö Ä R S H T K F H K T N A E R A J H S W Q R T B V M N F T I Y O L P S A R H N A H I U A L J E N V L S B V Ä V A T Y U A R D H Y I S J T E W Y K M A S D R U J Y U N K A S S I U I K L A D E R A K J H Ö A Ä Y Å T O P R E Å P A S G A R A Y I N M D E Q D R H F D A K Y I O U D B J H G R T J N V C X D U I O V N G L S N K M V X Z V B H T U U L I E T F G H T U J M P S F R N U O L I A N M T I O P A U L K P T R E S Y P U V N G L S N K M V X Z V B H G Y H U J I O K H G A A E T M N F N I L O L P S A R H Y N M Q N K S A D Ö L K J U H 1 7 8 2 3 3 5 4 8 2 5 3 1 6 4 7 1 3 2 4 8 9 4 – Hyvä, että sinä, äiti, synnytit minut, Inna sano. Ne voivat olla pystyssä, vaakasuunnassa tai vinottain. Jos isi ois synnyttäny minut, niin mullaki ois parta! RAIMO ÖSTERBERG. maaliskuuta 2025 // 15 ASIAKASPALVELU • asiakaspalvelu@hillagroup.fi • asiakaspalvelu.hillagroup.fi 020 750 4469 ma–pe klo 9–15 JAKELUPÄIVYSTYS 0800 30101 ma–pe klo 7–11, la klo 7–9.30 (maksuton) Muina aikoina: hillalogistiikka.fi/palaute LUKIJAILMOITUKSET lukijailmoitukset@hillagroup.fi MAINOKSET • myynti@hillagroup.fi • mainostajalle.hillagroup.fi TIETOSUOJALAUSEKE hillagroup.fi/tietosuoja TOIMITUS toimitus@nivala-lehti.fi Päätoimittaja Risto Puolimatka 020 750 4712 Toimittaja Reetta Ängeslevä 050 472 0383 Myyntipäällikkö Sami Lundström 050 478 7482 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Kalliontie 30, 85500 Nivala nivala-lehti.fi KUSTANTAJA Hilla Group Oyj Toimitusjohtaja Mikko Luoma Painopaikka Botnia Print Oy Ab, Kokkola LataaNivala-lehden sovellus älylaitteesi sovelluskaupasta 8 4 1 7 1 3 2 4 6 9 8 5 9 4 7 1 5 6 8 9 8 4 9 7 6 1 9 3 8 5 8 6 Etsi kirjainlaatikosta alla olevat sanat
0400 595 689 tai 044 744 0701,ovat avoinna ma ja to klo 9-13, ti klo 11-15, ke ja pe suljettu. klo 13.00 Päivätilaisuus Keskiviikkona 26.3. klo 18 Kristityt yhdessä -rukoushetki kirkkoherranviraston kokoushuoneessa. Mitä tuo nuori nainen voi kertoa meille. Lennot ja hotelliyöt 709 e/ hlö (1 hh huonelisä 138e/ hlö). Eijan toiveesta keväällä uurna lasketaan sukuhautaan Nivalassa. Äitiä, anoppia ja muoria rakkaudella muistaen ja kaivaten Olavi ja Anna-Kaija Ilona ja Paavo Ilkka ja Helinä Anu ja Eero Saija ja Erkki Vuokko ja Markku Panu ja Marjut Rauno ja Anne Leena ja Risto Perttu ja Liisa Katriina ja Rami Jussi ja Minna Sami ja Annukka Anne ja Timo Reima ja Auli Sirkku ja Tuomo lastenlapset puolisoineen lastenlastenlapset sisarukset perheineen muut sukulaiset ja ystävät Rakkaamme siunataan 11.4.2025 klo 11 Nivalan kirkossa, jonne olette lämpimästi tervetulleita! Muistotilaisuutta vietämme kutsuttujen kesken. 13.3.2025 kotonaan Nivalassa uskossa turvaten Vapahtajaansa Kiitos päivistä lapsuuden, kiitos neuvoista nuoruuden, hetkistä kaikista yhteisistä, kiitos äitini sulle. klo 9.30-11.30 Perhekerho seurakuntakodin päiväkerhotilassa. Kolehti lähetystyölle. klo 13 Lähetysseurat seurakuntakodin pienessä salissa (nimikkolähetit, Jukkola, Hurskainen). klo 18 Sanan ja rukouksen ilta. Muutti puolivälissä matkaa mielensä, muuttui keltaiseksi perhoseksi ja lensi kokonaan pois. 1.8.1939 Nivalassa k. 4. klo 19-23 Yökahvila Nurkassa. 044 744 0702. Kuolleet Seurakunnalliset Meille kaikille niin rakas Sinikka Anneli PALOLA o.s. Vierailu ystävyysseurakunnassa Bakonycsernyessä 6.-9.8.2025, majoittuminen kodeissa. Klo 18 Siioninvirsiseurat seuratuvalla (P Kumara, I Erkkilä). Lämmin kiitos kaikille Jormaa hoitaneille. Pe 28.3. klo 18 Raamattupiiri viraston kokoushuoneessa. DIAKONIA Puhelinpäivystys ja ajanvaraus tiistaisin ja torstaisin klo 9-12 puh. (Sirkka Turkka) Rakkaudella kiittäen ja kaivaten Marjatta Aija, Akseli ja Alisa Arto sisarukset perheineen sukulaiset ja ystävät Rakkaamme siunataan Nivalan uuden hautausmaan kappelissa la 5.4.2025 klo 11. Soita ja kysy lisää! MAINOS Kuolleet . Klo 13-15 Perhekerho seurakuntakodin päiväkerhotilassa. Mukaan on kutsuttu erityisesti kesän 2. Siellä laulavat toisenlaiset linnut. Ti 25.3. Pe 28.3. Yhteisadressi Laurilan kukkakaupassa. 040 5325581.Tuotto diakoniarahastoon. maaliskuuta 2025 16 // Nivalan seurakunta KUULUTETUT Ville Juhani Aitto-oja ja Helmi Maaria Peltokorpi KUOLLEET Anna-Liisa Selkäinaho 77v SEURAKUNNAN VIIKKO To 20.3. Siunauksen toimitti kirkkoherra Sanna Jukkola. Vähäsarja s. Matkalla on voimassa seurakunnan matkavakuutus. La 29.3. Jälkiruokana uunipäärynät vaniljajäätelöllä. NUORET JA VARHAISNUORET Pe 28.3. Hautaan siunattu Anna-Liisa Selkäinaho siunattiin Karvoskylän kappelissa 15.3.2025. Virkatodistusten tilaukset Oulun aluekeskusrekisteristä: puh. Muistotilaisuus läheisille uurnan laskun yhteydessä. rippikouluryhmä. Seurojen jälkeen Nivalan Seuratupayhdistys ry:n vuosikokous. Tule tutustumaan! 26.3. Kotimatkalla yö Budapestissä, lennot Budapest-Hki-Oulu, paluu Ouluun myöhään su 10.8. Nämä tiedot tarkentuvat mm. klo 19.30 Seurat Nivalan ry:llä (P Peltokorpi). 08 3161303 ma-pe klo 9-15, sähköpostiosoite: keskusrekisteri.oulu@evl. klo 18.00 Huom! Sanan ja rukouksen ilta. klo 12 Jumalanpalvelus, vapaa sana, todistuksia Ke 26.3. Kahvitarjoilu. (Eeva Kilpi) Lämmöllä muistaen Perhe, sukulaiset ja ystävät. Hanna Kivisalo alustaa aiheesta ”Menestystarinoista merkitystarinoiksi”. ja 29.3. paastonajan sunnuntai klo 10 MESSU KIRKOSSA, Huttu, Mikko Pyhtilä, Ahola. Saamme vieraaksi Hanna Kivisalon, joka alustaa otsikolla ”Menestystarinoista merkitystarinoihin”. Kotikaljaa myytävänä 3e/litra. Yhteisadressi Laurilan Kukkakaupassa. ryhmän koon mukaan. Aukioloaikoina otamme vastaan ehjiä ja puhtaita vaatteita, kenkiä ja liinavaatteita. 1: 26-38 Tulevana pyhänä kirkossa puhutaan Jeesuksen äidistä, Mariasta. klo 12.00 Raamatun opetusta Raimo Lehkonen kahvitarjoilu Sunnuntaina 23.3. klo 9.30-11.30 Perhekerho seurakuntakodin päiväkerhotilassa. Ystävyysseurakuntamatka Unkariin!Lähtö Oulusta ti 5.8. La 22.3. Asematie 1 on avoinna ke ja la klo 9-13. Lentojen ja hotelliöiden hinnat ovat voimassa, mikäli ryhmän koko on vähintään 10 henkilöä. Siunaus toimitettiin omaisten läsnä ollessa. klo 9.30-11.30 Perhekerho seurakuntakodin päiväkerhotilassa. kympin päivät: kerää tuotteita kauppakassillinen. Eija Kaarina Margareta HAUTALA * 10.10.1948 Nivala † 11.3.2025 Liminka Lähti putoamaan lehtenä. Nivala-lehti // Torstaina 20. Tästä puhutaan kirkossa Marian Ilmestyspäivä Luuk. Hän on matkalla lapsuutensa metsiin, sinisen kukan ja kultaisen syksyn maahan. Klo 17 Seurat Nivalan ry:llä (T Meriläinen, J Tölli). Sanna Jukkola Kirkkoherra VAPAASEURAKUNTA Toritie 16, Nivala www.nivalanvapaasrk.com Pe 21.3. 040-5325577. Lounaalla tarjolla lapinukon keitto (myös kasvis), leivät, juusto, suolakurkku, juomat. Koulutyöntekijä Taneli Halonen Rakkaamme Jorma Jaakko LAUKKA * 7.1.1939 Nivala † 7.3.2025 Ylivieska Me kutsumme häntä, mutta hän ei käänny enää. Matkanjohtajana toimii kirkkoherra Sanna Jukkola puh. Asialistalla vuosikokousasiat. Su 30.3. Ennakkomaksu 100 euroa maksetaan 1.5.2025. Tilaukset Pekalta p. Su 23.3. Lämmin kiitos kaikille äitiämme hoitaneille. Nivalan Helluntaiseurakunta Lisäkuja 1 TERVETULOA! www.nivalanhelluntaisrk.fi . Perjantaina 21.3. klo 11.00 Diakoniaruokajako Lauantaina 22.3. MUUT Yhteystiedot: Kirkkoherranvirasto p.08-439 5300 ja taloustoimisto p. Lämmin kiitos osanotosta suruumme. . Tilaisuuden lopuksi leivoskahvit. 2025. Messun jälkeen lounas (10 e) ja Marianpäivän tilaisuus seurakuntakodin isossa salissa. Tervetuloa messuun klo 10 ja sen jälkeen seurakuntakodille. klo 19 Gospelkaraoke Su 23.3. Ke 26.3. Ti 25.3. Hopeaiänkerho seurakuntakodissa alkaa kaikille avoimella ruokailulla klo 10.30 (hinta 5e) jatkuen kerho-osuudella klo 11.30 alkaen. klo 19.30 Seurat Nivalan ry:llä (S Ylikoski). fi. Tämän lisäksi matkakuluja tulee Nivala-Oulu-Nivala-matkasta sekä Unkarissa tapahtuvista siirtymistä sekä ruokailuista. LAPSET JA PERHEET Pe 21.3. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodissa. klo 18 Kristityt yhdessä -rukoushetki kirkkoherranviraston kokoushuoneessa. LÄHETYS Seurakunnan kirpputori Peltolan pappilassa os. Seurakunnan kotisivujen osoite: www.nivalanseurakunta.fi. Ilmoittautuminen nivalanseurakunta.fi/ilmoittaudu (pe 25.4.2025 klo 12 mennessä). . Marian ilmestyspäivä Klo 10 MESSU KIRKOSSA, Jukkola, Katajala, Merja Ryyti, laulu ja Oona Kangas, huilu. Muistotilaisuus on läheisten kesken. Kirkkoherranvirastossa on myytävänä kirkon juhlakirjoja (38e), adresseja, hengellistä musiikkia, uusia virsikirjoja ja Siionin virsiä. Pe 21.3. Surun koskettaessa Tee kuolinilmoitus tai surukiitos rauhassa itsepalvelukanavassamme: nivala-lehti.fi/lukijailmoitukset Vauvauutisia Laura Vähäkangas ja Miikka Palola Nivalasta saivat pojan 8.3.2025. Klo 17 Seurat Nivalan ry:llä (S Jokelainen, T Ohtamaa). 2025, lennot Oulu-Hki-Budapest, ensimmäinen yö Budapestissä. Kuollut Sinikka Anneli Palola kuoli 13.3.2025 kotonaan Nivalassa 85 vuoden iässä. ja 3. Lisätietoja Herättäjä-Yhdistyksen toiminnasta: www.h-y.fi ja Rauhanyhdistyksen toiminnasta: www.nivalanry.fi. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen ja sekä muut sukulaiset ja ystävät
YHDESSÄ SOITTAMISEEN tuo iloa myös se, että porukkahenki on hyvä. Jumalan valtakunnan evankeliumissa annetaan synnit anteeksi:”…meillä on lunastus hänen verensä kautta, nimittäin syntien anteeksi antamus” (Kol.1:14). Palaute oli niin hyvää, että jatkoakin seuraa. Tähän ajanjaksoon sisältyy ensi sunnuntaina vietettävä riemullinen päivä: Marian ilmestymispäivä. Pysyy virkkuna ja saa elämälle arvoa ja iloa. Viulu soi Taavi Vierimaan käsissä, bassossa on Eero Laitila ja rummuissa ja laulussa Pirkko Junttila. Tanssikappaleita on helposti 180 ja muuten satoja ja taas satoja kappaleita, joita porukka pystyy soittamaan. Kun tämä asia kirkastui hänelle, niin hän puhkesi kiitokseen:” Minun sieluni ylistää Herran suuruutta, minun henkeni riemuitsee Jumalasta, Vapahtajastani.” (Luuk.1:46,47). Jeesus vuodatti verensä ja antoi henkensä meidän syntiemme tähden. Nivala-lehti // Torstaina 20. Maria sai olla Jumalan suunnitelman välikappaleena. Siinä on ilmoitus Jumalan Pojasta, joka tulee maan päälle sovittamaan ihmisten synnit. Vanhalla kokoonpanolla pelimanniporukka kävi Kaustisella esiintymässä 30 vuoden ajan. Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit.” (Luuk.1:38) Miksi tämä on riemullinen päivä. Kaikki turhuudet unohtuvat, pohdiskelevat Reijo Vuollet ja Taavi Vierimaa yhdessä Eero Saviluodon ja Antero Vierimaan kanssa. Hän on ollut porukassa nelisen vuotta, kuorossa vuosia on kertynyt yli 30. Huumori kukkii puheissa. PELIMANNIPORUKASSA on mukana seitsemän, joista kaksi vielä työelämässä. Siksi myös lapsi, joka syntyy, on Pyhä, ja häntä kutsutaan Jumalan Pojaksi.” (Luuk.1:35) Maria otti nöyrästi tämän ilmoituksen vastaan ja sanoi:” Minä olen Herran palvelijatar. Soittoporukka on myös mukana Eläkeliiton ja Sydänyhdistyksen tapahtumissa. Sen pitää rikki polkea sinun pääsi ja sinä olet pistävä häntä kantapäähän.” (1 Moos.3:14-15) Lupaus vaimon siemenestä on ainutkertainen raamatussa. Jeesus vastasi:” Jumalani, minä täytän mielelläni tahtosi, sinun lakisi on minun sydämessäni.” (Ps.40:9). Marian ilmestymispäivä Päivätansseja ja kansanmusiikkia NNP eli Nivalan Nuorisoseuran Pelimannit eli Taavi Vierimaa, Eero Laitila, Jaakko Taskinen, Pirkko Junttila, Reijo Vuollet, Tapani Laakkonen, Eero Saviluoto ja Antero Vierimaa pitävät ensimmäisen konserttinsa 30. maaliskuuta 2025 // 17 Liisa Ängeslevä Nivalan Pelimannit lopetti viime huhtikuussa 40-vuotisen toimintansa soittamalla päätöskonsertin. Tapani Laakkonen soittaa mandoliinia ja laulaa. " Nyt me saamme vain soitella ja laulella. Sinun pitää käydä vatsallasi ja syömään maata kaiken elinaikasi. Ohjelmisto koostuu pääasiassa viihdeja kansanmusiikista. Kokoonpanossa laulaa Eero Saviluoto. Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille, ja sinun siemenesi ja vaimon siemenen välille. Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa kerrotaan siitä lupauksesta, jonka syntiin langenneet ihmiset saivat kuulla:” Herra Jumala sanoi käärmeelle (sielunviholliselle): koska tämän teit, kirottu olet sinä kaikesta karjasta ja kaikista eläimistä maalla. Kesän aikanakin oli useita esiintymisiä ja nyt Nivalan Nuorisoseuran musiikkijaoston alaisuudessa toimiva pelimanniporukka soittaa ensimmäisen varsinaisen konserttinsa Nivalan Nuorisoseralla sunnuntaina 30. maaliskuuta klo 13. maaliskuuta. Pelimanniporukka on soittanut Jokilatvan opiston kuntotanssiporukalle ja Nuorisoseurallakin on soitettuna yhdet päivätanssit. Konsertin teemana on Kevättä kohti. LIISA ÄNGESLEVÄ Totuuden sana Vietämme nyt paaston aikaa. Hanuria soittavat Reijo Vuollet ja Antero Vierimaa, mandoliinia Jaakko Taskinen. Vain muutaman kuukauden kuluttua eli syyskuussa aloitti harjoituskautensa Nivalan Nuorisoseuran Pelimannit. Luukkaan evankeliumin mukaan enkeli Gabriel ilmestyi neitsyt Marialle ja ilmoitti, että hänestä tulee Jumalan Pojan äiti. Jouko Tölli. ” Pyhä Henki tulee sinun yllesi, Korkeimman voima peittää sinut varjollaan. – Väki vanheni ja oli raskasta pyörittää organisaatiota, Antero Vierimaa kertoo taustoja uudelleen järjestäytymiselle. Ohjelmiston laajuudesta kertonee se, että esiintymisiä on ollut myös kirkossa ja hautajaisissa. Tämä lupaus täyttyi Pitkänä Perjantaina. Tätä ilosanomaa vieläkin julistetaan. Psalmissa kaksi ovat sanat:” Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin. Pyydä minulta, niin saat kansat perinnöksi, ja maan ääriin ulottuu valtasi.” (Ps.2:7-8). Maria koki, että se lupauksen sana, johon hän ja kaikki Vanhan Liiton jumalan lapset olivat uskoneet, oli nyt toteutumassa. – Ei ole yhtään vastenmielistä. – Nyt me saamme vain soitella ja laulella, myhäilee Eero Saviluoto. Jumala herätti Jeesuksen pääsiäisaamuna, kuoleman vallan voittajana. Muut ovat eläkeiässä
044 9879 391 (Invaja paarivarustus) Lakela Kai taksinro 451 p. Renkaat, vanteet ym. Mäkinen, Linja-autoasema 050 310 6030, (08) 440 550 Myös kotikäynnit --aasseennnnuukksseett --ttaarrvviikkeem myyyynnttii --CCAADD--ssuuuunnnniitttteelluu --iillm maallääm mppööppuum mppppuuaass.. 045 156 8445 sälekaihtimet rullaverhot pressuovet markiisit screenkaihtimet liuskaverhot Tarvikkeet Asennukset Huollot LVI AITTO-OJ A 0400 384 290 0440 426 552 Teollisuustie 5, Nivala posti@lviaitto-oja.fi Taksi Tapio Hautala Keskija Pohjois-Pohjanmaan KELATAKSI Näin tilaat toivetaksin Kelan korvaamalle matkalle: 1. Vilppola Oy Korkeatasoiset palvelut remontoinnista rakentamiseen! Myös vesivahinkojen kuivaus! p. Nivala-lehti // Torstaina 20. 044 7777 406 Heikkilä Markku taksinro 458 p. 041 3190214 Viita-Aho Heikki taksinro 461 p. 040 726 0487 mika@remonttipalveluvilppola.fi • Terassilasitukset • Lasin korjauspalvelu • Sisustuslasitukset • Tuulilasinvaihdot ja -korjaukset • Pleksit ja karbonaatit • Kirvesmiespalvelut Pajatie 23, NIVALA myynti@lasitek.fi 040 754 6413 /Juho 044 2923 002 /Niko •salaojasorat •hiekat •sorat •murskeet •sepelit •mullat •kivet LAADUKKAAT MAAJA KIVIAINEKSET KAIKKEEN RAKENTAMISEEN • kaivinkone työt • nostopalvelu 50–90 tn koneilla 0400 257 220 KONEJA MAANRAKENNUSURAKOINTI Kysy kilpailukykyinen tarjous! P. 044 266 9121 Uudisrakentaminen Lvi työt Sisäja ulkopuolen remontit 040 568 3037 • 044 333 4202 www.talotekniikkaoy.fi LOGO TALOTEKNIIKKA tekee talon kuin kotinsa tekisi Logo koostuu kokonaisuudessaan logotypestä (nimen kirjoitusasu), liikemerkistä (graafinen tunnus) ja sloganista. 044 297 2201 mittojen mukaan ammattitaidolla PP DOOR puh. -sähkökonekorjaamo -pesurija hitsauskonehuolto -käämitykset -ICT palvelut -kodinkonehuolto ja -varaosat -muuttokuljetukset -rakennuskonevuokraus SSÄÄHHKKÖÖM MIIEESS AAVVOOIINNNNAA M MYYÖÖSS LLAAUUAANNTTAAIISSIINN M MAA--PPEE 77--1166,, LLAA 1100--1144 0088--444400110055 004444--33664400222200 08-440105 044-3640220 PAIVARINNAN PAIVARINNAN SAHKOLIIKE SAHKOLIIKE Pyydä tarjous! Pyydä tarjous! 0400 369 079 • www.selanteenpeltituote.fi Sammaltie 8, Haapajärvi KATTOREMONTIT EDULLISESTI AMMATTITAIDOLLA! • sadevesijärjestelmät • tikkaat • lumiesteet • kattosillat • kattopellit • 5"puolipyöreät kourut • listapalvelu • savupiipun pellitykset Peltituote Oy Selänteen 0400 369 079 Konikuja 24, 85800 Haapajärvi sadevesijärjestelmät tikkaat lumiesteet kattosillat kattopellit 5"puolipyöreät kourut listapalvelu savupiipun pellitykset KATTOREMONTIT Tuomo Junttila • kauppakirjat • kaupanvahvistukset • perukirjat • edunvalvontavaltakirjat • testamentit P. vesieristysja laatoitustyöt . . 040 716 8701 telakasioy@gmail.com URAKOINTIPALVELUMME Maanrakennus • Salaojasaneeraukset • Jätevesijärjestelmien asennus • Pihaja viherrakentaminen yms Maatalous • Rehun siirtoajot • Haketustyöt SILMÄJA PIILOLASIEN ERIKOISLIIKE Toritie 16, Linja-autoasema p. (08) 442 444 050 331 1609 ma-pe klo 10-17 la klo 10-14 Tupala, Kalliontie 30 p. OULU YLIVIESKA NIVALA OULU YLIVIESKA NIVALA ETUKORTTI Etuja ja elämyksiä nivala-lehti.fi/edut KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄ SAKARI MYLLYNEVA P. uudiskorjaaminen ja -rakentaminen . 0400 384237 Hemi Taksi taksinro 454 p. 3 NUOHOUS Hautakoski P. 050 3539528 Nietula Matti taksinro 453 p. Logotypen fontti on Prompt. terassilasituksen myynti ja asennus . 0400 262 425 Peten Pirssi taksinro 466 p. --ssäähhkköökkoonneekkoorrjjaaaam moo --ppeessuurrii-jjaa hhiittssaauusskkoonneehhuuoollttoo --kkääääm miittyykksseett --IICCTT ppaallvveelluutt --kkooddiinnkkoonneehhuuoollttoo jjaa --vvaarraaoossaatt --m muuuuttttookkuulljjeettuukksseett --rraakkeennnnuusskkoonneevvuuookkrraauuss -asennukset -tarvikemyynti -CAD-suunnittelu -ilmalämpöpumppuas. kiinteistöjen korjaukset . maaliskuuta 2025 18 // PALVELUHAKEMISTO Varmista auton saatavuus soittamalla: Harjula Minna taksinro 464 p. (08) 440 525, 040 175 7724 myynti@rautavarasto-ojalehto.fi www.rautavarasto-ojalehto.fi Teräkset isoon ja pieneen tarpeeseen Renkaat, vanteet ym. Teollisuuskylä, Alasintie, Nivala Teollisuuskylä, Alasintie, Nivala 0400 559 016 0400 559 016 rengasmyynti@peraaho.com rengasmyynti@peraaho.com PERÄAHON PERÄAHON KONE KONE Pidisjärventie 8 (08) 446 269 Ajanvarauksella Kalliontie 26 a ma-pe 9-17, la 8.30-15, su 11-14 muulloin sopimuksen mukaan. Soita 0400 383306 kerro matkan ajankohta 2. puusepän työt P. Varmista auton saatavuus: Taksi KP1406 Vesa Ohtamaa p. 4 4 9 7 2 4 6 8 7 puh. (08) 442 909 Toritie 16, Nivala kokoproteesit, pohjaukset ja korjaukset R. 044 987 6426 www.nivalapuoti.fi Maliskyläntie 98, 85500 Nivala Timo Meriläinen 0400 284 396 Matti Meriläinen 044 294 2336 laaksojensahkopalvelu.fi Avoinna ma–pe klo 8–16 Vähäahontie 2, 85500 Nivala P. 045 144 2423 Kelakyydit välittää Tampereen Aluetaksi Oy. 040 841 3150 Palvelun tuottaa Pohjois-Suomen Taksi Oy 0800 93377 numero on maksuton Toivetaksi kelakuljetuksiin Nivala J.Arvola Service Oy 040 734 0251 Eri teollisuuden alojen koneiden ja laitteiden asennukset, huollot ja remontit Remonttipalvelu M. 040 5145 346 044 2755 496 NIVALA 044 2755 497 www.ollinputkityo.fi LVI-TYÖT JA -TARVIKKEET KAUKOLÄMPÖTYÖT TUNTITAI URAKKAHINNALLA Katja Tuunanen sairaanhoitaja, jalkojenhoidon AT p.040 2204879 Toritie 16, Nivala, Linja-autoasema Jalkojen hoitoa • Jalkojenhoidot • Lääkinnälliset tukisukat ja apuvälineet • Kynnenoikaisuja syylähoidot Psykoterapiapalvelu Virpi Ylitalo Kalliontie 36 B16 p. Soita keskukseen 0800 41 5720 ja kerro taksin numero 1603 3. 040 658 4166 Valio Harri taksinro 468 p. 0413178294 Haapajärvi • Reisjärvi • Pyhäjärvi • Kärsämäki • Nivala KULJETUS I&A OJALEHTO OY • Hiekat • Sorat • Murskeet Tilaukset P. Värit on määritelty sivulla 6. talonmiespalvelut . 045 220 3220 ylitalo.virpi@gmail.com • psykoterapia (Kela-pätevyys) • neuropsykiatrinen valmennus SIIVOUSALAN TYÖT soita 040 184 4146 /Kata 040 500 7022 /Riitta Liike avoinna: ke, to, pe 10-16 ja la 10-14 Kalliontie 25, Nivala (R-kioskin vieressä) Onnenpesä Onnenpesä Marrakech Marrakech Iloa ja värejä maailmalta! Verkkokauppa 24/7: onnenpesamarrakech.fi Sydämellisesti Tervetuloa. 040 528 9237 08 442 599 KOLARIKORJAAMO MAALAAMO • Vakuutusyhtiöt ja yksityiset • Autorobot – korinoikaisut • CABAS-laskenta • Tuulilasiasennukset YKKÖSKORJAAMO (08) 442 780, 0400 388 281 ERIKOISHAMMASTEKNIKKO Jouko Hannuksela P. Keskus lähettää tilauksesi toivetaksille Hyvää palvelua! Turvallista matkaa! Tilausnumero on maksuton/ Palvelun tuottaa TAT Kelataksi Nivalan Taksipalvelu Oy KELA-TAKSI 0800 415720 tilausnumero maksuton Nyt myös Nivalassa mahdollisuus valita taksi Kelakuljetuksiin. Sloganin fontti on Lato. 044 504 5840 kiinteistönvälitys vuokravälitys arviot kauppakirjat kaupanvahvistus nivala, Kalliontie 32
Suunnittelualue rajoittuu etelässä rautatiehen, idässä Nivalan osayleiskaavaan, pohjoisessa ja lännessä kaupungin rajaan. – 22.4.2025 välisenä aikana. 1.4.25 p.0503553616 Nivalan sos.dem työväenyhdistys ry KEVÄTKOKOUS Työväentalo Kinevalla sunnuntaina 30.3.2025 klo 15.00. 0400?194 267 Avoinna ma-pe 8-13, Lounas 10-13 ............................................................ Parsakaalisosekeitto L,G Rapea sitruunainen kalaleike M, muusi L,G, ylikypsää paprikapossua M,G, lohkoperunat M,G, kasvisgratiini L,G Keskiviikko 26.3. Kauan odotettu Aikakone saapuu Taigaan launtaina 15.3.2025 Aikakone onsuomalainen popyhtye, joka oli 1990-luvulla yksi Suomen popmusiikin näkyvimpiäilmiöitä. Alueen koko on oin 60 ha, suunnittelualue rajoittuu lännessä nykyiseen asemakaava-alueeseen, pohjoisessa Rautatiehen, idässä metsäalueeseen ja etelässä valtatie 27 jolla sijaitsee varalaskupaikka. Siisti yksiö Nivalan Asematiellä, 35,5m², parveke, sauna, hissi, vap. Aitoa kotiruokaa! To 20.3. klo 13 alkaen. Nivalan Kaupunki on käynnistänyt asemakaavan laatimisen Teollisuuskylään, Kurunpuhdon jatkeelle. Asemakaavan tarkoituksena on laajentaa teollisuuskylän asemakaava-aluetta ja mahdollistaa korttelialueet aurinkoenergialle, bioja kiertotaloustoiminnoille sekä muulle teolliselle toiminnalle. Vuosikokous to. Lounas .............................. Asemakaavan muutoksessa on tavoitteena luoda alueelle viihtyisä alue mini-/pientaloille ja muodostaa siirtolapuutarhatyylinen asuinalue. la klo 21, Hotelli Puustelli Nivala. Se myi triplaplatinaa ja s. Pönttöuunit. Lähtö Matkahuollosta klo 8.30. Kysymyksiä aluevaaliehdokkaille voi esittää paikan päällä tai jo ennakkoon Juttutuvalla olevaan laatikkoon. Pönttöuunit. Hernekeitto M,G Porsaanleike M,G, pippuri-kermakastike L,G, juurespihvit M,G, juustoperunat L,G(M,G), maustevoit L,G (M,G), kasvissekoitus M,G Perjantai 28.3. järjestää yhteistyössä eläkeläisja terveysyhdistysten kanssa kaikille avoimen aluevaalitentin la 22.3. klo 17:30 Pajalassa, Kalliontie 22. 050 305 7462 • aitta@foodandco.fi TO Hernekeitto 8,10€, Talon pähkinäisiä kukkakaaliemmentalpihvejä, Lime-korianteriranskankermaa, Savupaprikalla paahdettuja perunoita, Grillattua sitruunabroileria, Aiolia, Jauhemaksapihvejä, Talon pannukakkua PE Myskikurpitsasosekeittoa, Lime-chilimaustettua välimerenjuustoa ja cashewpähkinää, Avokadotomaattisalsaa, Savustetulla paprikalla maustettua kebabtäytettä, Täysjyvävehnätortillaa, Tuoretomaattisalsaa, Puna-ahventa ja sitruuna-ranskankerma kastikkeessa, Tartarkastiketta, Pestoperunaa, Valkosuklaamousse MA Kuohkeaa valkopapusosekeittoa, Tofua, kasviksia ja pähkinää, Paneroitua kampelafileetä, Kananmuna-tillikastiketta, Tilliperunoita, Murg Makhanibroileria tomaattikermakastikkeessa, Suklaamoussea, kinuskia ja pähkinää TI Savujuustokeittoa, Välimeren halloumipiirakkaa, Pankokuorrutettuja mausteisia kalkkunamurekepihvejä, Hunaja-limemajoneesia, Paahdettuja curry-valkosipuliperunoita, Talon puna-ahven piccatta, Piccattakastiketta, Aprikoosipiirakkaa, Vaniljakastiketta KE Herkkusienikeittoa, Falafelpihvejä, Tuoretomaattisalsaa, Talon lasagnea, Aasialaista broileripataa ja tuoretta korianteria, Riisiä ja kotimaista kauraa, Vaahtokarkkirahkaa & kinuskia Maliskylän nuorisoseuran sääntömääräinen kevätkokous Liittolassa sunnuntaina 30.3. Lisätietoja antaa tekninen johtaja Ville Repo puh. Alueelle on suunnitteilla suomen tähän asti suurin biokaasun tuotantolaitos. À la carte tilaukset pe klo 21.00 mennessä. TERVETULOA ! Nivalan Viherpeukaloiden keväinen pistokas/siemenvaihtoilta pe 21.3. Nuopparin jumppa ti. 11.4. klo 9–12.30 HAAPAVEDELLÄ S-marketin pihassa NIVALASSA S-marketin pihassa klo 14-17.30 Voissa paistettua ja tuoretta, perattua MUIKKUA Lämminja kylmäsavulohta savukalasäilykkeitä Tervetuloa! Kiiskilän Kalatuote P.044-0535451 Pajatie 19, Nivala • p. SuomiLovesta ja Sunrise Avenuesta tuttu Osmo Ikonen julkaisee uuden albuminRakastettu ja arvostettu musiikin monilahjakkuus Osmo Ikonen julkaisee uudenalbumin keväällä 2025. Nivalan Kaupunki on käynnistänyt osayleiskaavan laatimisen Uusnivalan sähköaseman ympäristöön. 0400 302 731 mika.jamsa@hotmail.com mika.jamsa@hotmail.com Tulisijamuuraukset Tulisijamuuraukset ja ja -korjaukset. 27.3. Kaavoituksen lähtökohtiin, osallistumisja arviointisuunnitelmaan, kaavaehdotukseen sekä muuhun valmisteluaineistoon on mahdollisuus tutustua ja osallisilla osallistua kaavan valmisteluun, arvioida kaavoituksen vaikutuksia ja lausua kirjallisesti mielipiteensä asiasta. Tarvittaessa yhteys Mirja 040 6747385 tai Heleena 050 3290755. Vuonna 2021 ilmestyi artistin ensimmäinen suomenkielinenalbumi Yhden miehen armeija, joka oli kiitelty menestys. Kaupanvahvistukset. Jauhelihapihvit, Kasvispihvit To 27.3. klo 13. Asiakirjat pidetään nähtävillä vähintään 30 vrk Nivalan kaupungintalon kaavoitustoimen ilmoitustaululla kaupungintalon aukioloaikoina sekä internetissä osoitteessa www.nivala. Kahvitarjoilu, tervetuloa! Myydään omakotitalotontti Karvoskylällä. Kinky Boots musikaali Oulun kaupunginteatterissa pe. to klo 18, Ammattikuja 2. Tervetuloa mukaan toimintaamme! Kinevan bingo torstaina 20.3.2025 klo 18.00. Tervetuloa viihtymään! Avoinna ma-to 18-22 ja pe-la 16-04 Toritie 7, Nivala · Puh +358 10 3214 580 myynti@hotellipuustellinivala.. Ruokailu teatterin ravintolassa, väliaikatarjoilu. Nakkikastike, Miilunpolttajan pasta Ti 25.3. Jauhemaksakastike, Lihapiirakka Ke 26.3. Osayleiskaavassa varaudutaan varaamaan alueita suunnittelun, rakentamisen ja muun maankäytön perustaksi mm. 040 344 301 ja maankäyttöpäällikkö Juha Peltomaa puh 040 344 7285. Aikakone on saanut kaksi kertaa Emma-palkinnon. P. KINEVAN BINGO. www.nivala-lehti.fi/tapahtumat Julkaise kaikille avoin tapahtumasi Nivala-lehden tapahtumakalenterissa. Vuokravälitys. Arvontaa tuo palkinto, kahvit 9.15 alkaen. klo 10 Nuopparilla Vastuuvuorossa Karvoskylä. Tervetuloa. Lahjakirjat. klo 13 Kerttulassa. Arviokirjat. Syksyllä. Irtolehden pallorajoitus 59! Tervetuloa. Savuporojuustokeitto L,G Pehmeästi maustettua tikka masala kanaa M,G, riisi M,G, makkara-tomaatti pannu M,G, kermaperunat L,G, paahdettu voi-valkosipuli kukkakaali L,G Tiistai 25.3. Kermainen lohikeitto L,G Karjalanpaisti M,G, muusi L,G, lohkoperunat M,G, punajuuripaistos L,G, broilerpasta L. Nivalassa 20.3.2025 Tekninen lautakunta asiakaspalvelu.hillagroup.fi Tilaa uusi salasana Jaa digilukuoikeuksia perheenjäsenille Tee jakelunkeskeytys Tee osoitteenmuutos Verkosta tuoreimmat uutiset nivala-lehti.fi Verkosta tuoreimmat uutiset kätevästi: nivala-lehti.fi Toritie 7, Nivala · Puh +358 10 3214 580 myynti@hotellipuustellinivala.. Juustokeitto L,G Kanan paneroidut pihvit L, (M,G), hunajainen curry-kermakastike L,G, pekoni lihapullat ruskealla kastikkeella L,G, (M,G) perunat M,G, kermainen lisäkeriisi L,G, pekonipavut M,G Torstai 27.3. Hernekeitto +pannari, Uunimakkara Pe 21.3. Puh. 0400 302 731 P. Kermapossu, Kermaperunat Ma 24.3. Kahvit klo 12.30. S tai text 0400369997 Yhteinen tupa ry. Aikakone julkaisidebyyttialbuminsa Tähtikaaren taa vuonna 1995. 040 344 7211 www.nivala.fi ILMOITUS KAAVOITUSTYÖN VIREILLETULOSTA (Alueidenkäyttölaki 62 , 63 § ja MRA 30 §) Nivalan Kaupunki on käynnistänyt asemakaavan muutostyön Kalliosaaren alueella, Ketovainiolla. ILMOITUS KAAVOITUSTYÖN EHDOTUSVAIHEEN KUULEMISESTA KURUNPUHTO, TEOLLISUUSKYLÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS (Alueidenkäyttölaki 62 , 63, 65 § ja MRA 30 §) . 044 3442 450 annikki.karsikas@gmail.com EL Nivalan yhdistys, kerho 27.3. Muut Osmo Ikonen: O2 -levynjulkaisukiertueen konsertti, 22.3. Kauppakirjat. to klo 18 / 27.3. voimajohtoreiteille ja suunnitelluille hankkeille. 12 ,00 € Tervetuloa. -korjaukset. la klo 19, Nivalan nuorisoseura. Kiinteistönvälitys. 10, keilausta ke.10, Bocciaa Köpiksellä la 10. Aikakone, 22.3. Uusittu lounasja à la carte lista Lounas arkisin 10.30–14.00 À la carte tilaukset ma-to 20.00 mennessä. Palsta on maksuton. Meillä on uudistunut a´la carte lista! Maanantai 24.3. À la carte myös lauantaina 16.00–21.00. Sääntömääräiset kevätkokousasiat. heti kerhonjälkeen. Tervetuloa! Lylyn perunaa perjantaina Nivalan torilla 11-12 Tykkää myös Facebook-sivustamme ja seuraa ilmoittelua siellä. fi 20.3. 0400-681503 UUNI-MIKA UUNI-MIKA P. Puh. Tiedot syötetään lomakkeeseen Tapahtumien Keskipohjanmaa -palvelussa. Pinta-ala 0,70 ha. Annan ha.n akusta kahvipaketin, isoista ka.n ym 2 pkt. Lounas 12,70 €, Lounas 12,70 €, eläkeläiset 11,70 € eläkeläiset 11,70 € Toritie 7, Nivala · Puh +358 10 3214 580 myynti@hotellipuustellinivala.. Tervetuloa! Myydään Ostetaan Tarjotaan vuokralle Myytävänä Nivalan rauhanyhdistys ry ompeluseurat to 3.4 klo 18.30, Leena ja Lauri Töllillä Järvikylällä ja Annasofia ja Ossi Aitto-Ojalla Ahteella. Kirjalliset huomautukset tulee osoittaa Tekniselle lautakunnalle nähtävillä oloaikana osoitteeseen kirjaamo@nivala.fi. Matkan hinta 100 €, maksa tilille FI96 5291 0840 0217 00, viitenumero 28422. Tapahtuman suunnittelua, kahvitarjoilu ja arvontaa. Suunnittelualue rajoittuu lännessä Pirttikujaan, pohjoisessa kortteliin 515, idässä kortteliin 510 ja etelässä peltoalueeseen. maaliskuuta 2025 PALVELUHAKEMISTO // 19 Yhdistysja seuratoiminta ILMOITUKSET SÄHKÖPOSTITSE lukijailmoitukset@hillagroup.fi VERKOSSA asiakaspalvelu.hillagroup.fi Kyläja kaupunkitapahtumat KINEVAN BINGO, 20.3. 040 509 8785 Noudan romuakkuja. Hernekeitto +pannari, Kebabkastike +riisi, Koskenlaskijan jauheliha-perunalaatikko Kalliontie 15 85500 Nivala P. TERVETULOA! PE 21.3. Nivala-lehti // Torstaina 20. TERVETULOA! Avoinna ma-pe 10-13.30 Lounas ma-pe 10.30-13 Buffetlounas 12,50€, eläkeläiset 11,25€ Pajatie 5, 85500 Nivala p. Alueelle asetetaan rakennuskielto, kunnes osayleiskaava on saanut lainvoiman, kuitenkin enintään 5 vuodeksi kerrallaan. Kerhossa mukana Raijan fysioterapia, Raija Eskola ja teollisuuskylän toimitusjohtaja Harri Poranen
. . 040 487 8032 NIVALA LISÄÄ TARJOUKSIA k-supermarket.fi HINNAT VOIMASSA TO–SU 20.-23.3.2025 ELLEI TOISIN MAINITA TUORE SILAKKAFILEE Selkämeri, Suomi, säävaraus Voimassa TO-LA 20.-22.3. . . . . . . . . . . . . . . Luotettavan uutismedian tunnistat tästä nimestä Muodosta oma maailmankuvasi Tämän lehden tehtävä ei ole kertoa, mitä ideologiaa sinun tulisi kannattaa tai mitä mieltä sinun pitäisi asioista olla. . . . . . . Tulppo Arto Tulppo Arto . . . . . . . . . . . . . . Parttimaa Kati ja Eero Parttimaa Kati ja Eero . . . . . . . . . . . . . (08) 449 5400 • Palvelemme MA-LA 7–21 ja SU 9–21 TILAA JA NOUDA myös kotiinkuljetus k-ruoka.fi/kauppa/k-supermarket-nivala P. . . . . . . . . inva 460 inva 460 040 016 6970 040 016 6970 . Cetinkyo Bilol Cetinkyo Bilol . . . . . . . . . . . . . Opi itse ja opeta lasta lukemaan – uudestaan. . . Muuttuneeseen mediamaailmaan suunniteltu Medialukutaidon aapinen nyt yläkouluissa ja verkossa: tunnistajournalismi.fi Luotettavan uutismedian tunnistat tästä nimestä Muodosta oma maailmankuvasi Tämän lehden tehtävä ei ole kertoa, mitä ideologiaa sinun tulisi kannattaa tai mitä mieltä sinun pitäisi asioista olla. . Mutta mitä se tarkoittaa. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . inva 467 inva 467 Muut taksi tilaukset Muut taksi tilaukset 0100 3020 0100 3020 (1,42€/puh+1,00€+pvm) (1,42€/puh+1,00€+pvm) Kela kuljetuksissa palvelun tuottaa Pohjois-Suomen Taksi Oy Kela kuljetuksissa palvelun tuottaa Pohjois-Suomen Taksi Oy LEHDEN LOGO V = Vallan vahtikoira. . . . pantit 0,80 ERÄ RUODOTON KOKONAINEN TAIMEN kasvatettu Norja Arla KALINKA JOGURTIT 150 g (2,92/kg) 8 prk Ilman Plussa-korttia 0,69 prk (4,60/kg) Toivetaksi tilauksen ohje asiakkaalle: Toivetaksi tilauksen ohje asiakkaalle: 1. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 459 459 041 312 4754 041 312 4754 . 1. . . . . . . . . . . . . . inva 465 inva 465 044 239 8696 044 239 8696 . . SUOMI ERÄ 2 rs -13 % Plussa-etu Parasta PÖYTÄÄN ERÄ SUOMI 12 95 Lerøy TUORE RUODOTON KIRJOLOHIFILEE C-leikattu, vakuumipakattu Rajoitus 2 fileetä/talous Ilman Plussa-korttia 4,35 pkt (8,70/kg) -31% Plussa-etu 2 99 Atria SUOMALAINEN NAKKI 500 g (5,98/kg) 5 50 2 kpl Ilman Plussa-korttia 3,19-3,99 kpl (8,98-11,40/kg) Valio OIVARIINIT 350-400 g (6,88-7,86/kg) Myös pehmeät öljyt ja juokseva Rajoitus 1 erä/talous Pepsi Max VIRVOITUSJUOMA 1,5 l/pl 2-pack (0,73/l) Sis. . . . 456 456 044 727 0052 044 727 0052 . . Tehtävämme on tarjota monipuolista, luotettavaa, journalismin vastuullisten periaatteiden mukaan toimitettua tietoa ja erilaisia näkökulmia. . . . . . Hautakoski Toni Hautakoski Toni . . . . . . . Korkiakoski Marko Korkiakoski Marko . . . . . . . . . . 455 455 044 726 2965 044 726 2965 . . . Asiakas sopii kyydistä kuljettajan kanssa. . . . . Asiakas soittaa Kelan tilausnumeroon 0800 93377 0800 93377 (Numero on maksuton.) (Numero on maksuton.) ja tekee tilauksen seka pyytää toivetaksia: ja tekee tilauksen seka pyytää toivetaksia: Marko Korkiakoski Marko Korkiakoski Toivetaksi mahdollisuus Kelan Toivetaksi mahdollisuus Kelan korvaamiin kuljetuksiin korvaamiin kuljetuksiin Saatavuus 24/7 Saatavuus 24/7 044 491 6406 044 491 6406 . . . . . . . . . . . . . . . . . 8 99 kg kg ERÄ 15 95 kg 3 50 -14-31% Plussa-etu -36% Plussa-etu 2 99 2-pack pkt Fazer AITO KAURAJUOMA BARISTA 1 l (1,00/l), UHT, ei luomu Rajoitus 3 tlk/asiakas 1 00 tlk Ilman aktivointia ja Plussa-korttia 1,85/tlk (1,85/l) Mobiilietu voimassa MA-SU 17.-23.3.2025 -45 % -SOVELLUKSEN KÄYTTÄJÄ AKTIVOI VIIKON MOBIILIETU Ilman Plussa-korttia 1,39 prk (7,51-9,27/kg) Valio PROfeel LAKTOOSITTOMAT PROTEIINIVANUKKAAT 180-185 g ja PROTEIINIMOUSSET 150 g (6,76-8,33/kg) -10 % 4 prk Fazer SUKLAASNACKS MAKEISPUSSIT 140-160 g (18,44-21,07/kg) -25 % Ilman Plussa-korttia 3,95 ps (24,69-28,21/kg) 9 99 2 95 ps 5.SILAKKARULLAT PÖYTÄÄN Parasta TUORE SILAKKAFILEE Selkämeri, Suomi, säävaraus 8 99 kg 2 99 ps PullaPirtti VANILJA-, KANELItai MUSTIKKAKIERRE 5 kpl/250 g (11,96/kg) 5 90 kpl LIHAPYÖRYKÄT KERMAKASTIKKEESSA ja PERUNAMUUSIA 425 g (13,88/kg) 4 50 Ilman Plussa-korttia 2,59 rs (12,95/kg) Valio VIOLA TUOREJUUSTOT 200 g (11,25/kg) Laktoositon 3 29 Haapalan LEIPÄJUUSTO 250 g (13,16/kg) Ilman Plussa-korttia 3,69 kpl (14,76/kg) -10 % Plussa-etu kpl Voimassa TO-LA 20.-22.3. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Hämäläinen Juha Hämäläinen Juha . . . . . . Asiakas soittaa Kelan tilausnumeroon 2. . . Lehtomäki Marjo Lehtomäki Marjo . . . . . . . . maaliskuuta 2025 20 // PAIVARINTA.FI HYVIÄ VALINTOJA VERKOSTA JA KIVIJALASTA SÄHKÖ --aasseennnnuukksseett --IICCTT--ppaallvveelluutt --kkääääm miittyykksseett --ttaarrvviikkeem myyyynnttii --ssäähhkköössuuuunnnniitttteelluu --ppaaiinneeppeessuurriihhuuoollttoo --hhiittssaauusskkoonneehhuuoollttoo --m muuuuttttookkuulljjeettuukksseett --vvaakkuuuuttuussllaauussuunnnnoott --ssäähhkköökkoonneekkoorrjjaaaam moo --kkyyllm määllaaiitteeaasseennnnuukksseett --rraakkeennnnuusskkoonneevvuuookkrraauuss --aauurriinnkkooppaanneeeelliiaasseennnnuukksseett --kkooddiinnkkoonneehhuuoollttoo jjaa --vvaarraaoossaatt -asennukset -ICT-palvelut -käämitykset -tarvikemyynti -sähkösuunnittelu -painepesurihuolto -hitsauskonehuolto -muuttokuljetukset -vakuutuslausunnot -sähkökonekorjaamo -kylmälaiteasennukset -rakennuskonevuokraus -aurinkopaneeliasennukset -kodinkonehuolto ja -varaosat AAVVOOIINNNNAA M MYYÖÖSS LLAAUUAANNTTAAIISSIINN 08-440105 044-3640220 Toritie 16 Nivala --ssoohhvvaatt --ssäännggyytt --ppaattjjaatt --m maattoott --lleeppoottuuoolliitt --vvaallaaiissiim meett --sseenniioorriikkaalluusstteeeett --ttooiim miissttookkaalluusstteeeett -sohvat -sängyt -patjat -matot -lepotuolit -valaisimet -seniorikalusteet -toimistokalusteet koneet huonekalut --kkooddiinnkkoonneeeett --m maattkkaappuuhheelliim meett --nneettttii-jjaa ppuuhheelliinnlliiiittttyym määtt --ttiieettootteekknniiiikkkkaa --vvaallookkuuvvaattuulloossttuuss -kodinkoneet -matkapuhelimet -nettija puhelinliittymät -tietotekniikka -valokuvatulostus M MAA--PPEE 77--1166,, LLAA 1100--1144 PAIVARINNAN PAIVARINNAN SAHKOLIIKE SAHKOLIIKE M MAA--PPEE 99--1177,, LLAA 1100--1144 MA-PE 9-17, LA 10-14 0088--444400224433 004444--22999911555511 08-440243 044-2991551 K Kaalllliioonnttiiee 2299 N Niivvaallaa Kalliontie 29 Nivala N I V A L A Tavallista parempi ruokakauppa Toritie 3–5, 85500 Nivala p. Nivala-lehti // Torstaina 20. . 463 463 044 248 2757 044 248 2757 . . . . . . . Asiakas sopii kyydistä kuljettajan kanssa. . . . Tehtävämme on tarjota monipuolista, luotettavaa, journalismin vastuullisten periaatteiden mukaan toimitettua tietoa ja erilaisia näkökulmia. . . . . Yliniemi Juha Yliniemi Juha . . . . . . Saat mukaasi aiheita pohdittavaksi, eväitä keskusteluihin ja rakennusaineita oman maailmankuvasi kokoamiseen.. . . . . . Parttimaa Kati Parttimaa Kati . . . . . 452 452 041 317 6341 041 317 6341 . . . . . . . . Saat mukaasi aiheita pohdittavaksi, eväitä keskusteluihin ja rakennusaineita oman maailmankuvasi kokoamiseen. . . . . . . . . . . . . . . . 2. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . inva 457 inva 457 044 726 5775 044 726 5775 . . . . . . . . . . .