Kun punainen lamppu
oli rikkoontunut, liikennevalot
olivat menneet automaattisesti
Lahdentien
liikennevalot
toimivat jälleen.
Tietokatkoksen
takia ne ehtivät
toimia keltavilkulla viime viikon
lopusta maanantain keskipäivään
saakka.
keltavilkulle. alv.)
ORIMATTILAN, MYRSKYLÄN JA PUKKILAN PAIKALLISLEHTI
www.orimattilansanomat.fi
Humalassa ollut palasi
uhkailemaan
aseistautuneena
Helppoa välipalaa hiihtolomalaisille!
Tarjoukset voimassa
TI?KE 1.3.?2.3.2016
ellei toisin mainita
Outi Sirviö
Orimattila
Oman
keittiön
uudistetut,
ruokaisat
Wanhanajan piirakat:
350
Lihamestarilta!
Naudan paistijauheliha
Liha-, kaali- ja lohipiirakka
Patongit
kpl
Makuina mm.
meetwursti, broileri,
kebab ja savulohi.
Raikkaat
Tomaatit
1490 990 379
Suomi
kg
Suomi
kg
kg
Käkeläntie 3, Orimattila, puh. Tielle noussut hirvi osui kevyesti henkilöautoon, kuitenkin
niin, että ajoneuvon kylkeen oli
tullut painauma ja tuulilasin kul-
sekä lapsesta tai perheestä johtuvien tarpeiden vuoksi.
Ensi maanantaina kokoontuva
kunnanhallitus saa käsiteltäväkseen myös päiväkoti Vekaran lastentarhanopettajaresurssien lisäämisen puolellatoista tai kahdella
lastentarhanopettajalla. Kuljettaja
sai ajettua auton vielä Osuuspankin parkkipaikalle sekä poistumaan itse autosta. Eri puolilta Orimattilaa löytyy hyvään kuntoon
Lauantai-aamuna kello kuuden aikaan poliisi sai hälytyksen Orimattilan Myllylään, missä 30-vuotias mies oli palannut
asunnolle, jossa oli viettänyt iltaa kahden naisen ja kahden miehen seurassa. Hirvi oli kaatunut töytäisyn
johdosta tielle, mutta jatkanut tämän jälkeen matkaansa myös vahingoittumattomana.
Orimattilassa
kaksi aiheetonta
palohälyä
Orimattilan palokunnalle osoitettiin perjantaina kaksi aiheetonta hälytystä. Palokunta kävi
sammuttamassa paljon, jossa auton alusta kärsi vahinkoja. Liikennevalot ovat sen myötä poistuneet
vanhasta keskusjärjestelmästä.
Niitä ei ole kuitenkaan vielä voitu liittää uuteen, koska käyttäjätunnukset jaetaan ja käyttöopastus annetaan vasta ensi viikolla,
kertoo Pantti.
tänään
höylättyjä latuja kaikkiaan
80 kilometrin verran.
Luistinten kanssa lomailevalle liikuntamahdollisuuksia on kotikaupungissa tar-
jolla sen sijaan huomattavasti vähemmän.
Luistelukunnossa ovat
vain urheilutalon ja Tietävälän koulun jääkentät.
Muita kenttiä ei enää edes
yritetä saada luistelukelpoisiksi.
TAKASIVU
Villisika on paluumuuttaja
Orimattilaan lyhyessä
ajassa levittäytynyttä villisikaa pidetään uutena tulokkaana Suomen luonnossa.
Villisian selviäminen suomalaistalvessa on käynyt entistä helpommaksi ilmastonmuutoksen ansiosta.
Villisika on oikeastaan
paluumuuttaja. maaliskuuta 2016
N:o 24 . 03-876 6721 tai tilaukset
@orimattilansanomat.fi
TIISTAINA 1. 03-883 2100, ark. 1970-luvulta
lähtien kannan on havaittu
taas vahvistuneen lähinnä
Venäjän Karjalan kautta.
Viimeisten viiden vuoden
mies varustautunut kahdella veitsellä ja pistoolimallisella aseella,
lisäksi hän käyttäytyi uhkaavasti
paikalla olevia kohtaan. Niin tiedät mistä puhutaan
ja mitä tapahtuu
Tilaa
nyt!
41,3 kk
puh. Vian korjaamiseen
riitti lampun vaihtaminen, kertoo aluepäällikkö Reima Pantti
SEU:sta.
Pantilla ei ole tarkkaa tietoa
siitä, kuinka kauan liikennevalot
ovat poissa käytöstä.
??Normaalisti osaisin sanoa sen
melkein sekunnin tarkkuudella,
mutta nyt emme liikennevalojen
keskusjärjestelmän muutostöiden
takia saaneet lampun rikkoontumisesta ilmoitusta valvontajärjestelmämme kautta ja toisaalta
kukaan ei myöskään esimerkiksi soittanut meille ja kertonut, että Orimattilan liikennevalot eivät ole toiminnassa, harmittelee
Pantti.
Kaikkien Lahden ja ympäristökuntien liikennevalojen risteyskojeet liitetään lähiaikoina
uuteen ohjaus- ja valvontajärjestelmään.
??Muun muassa Orimattilassa
ja kymmenkunnassa muussa kohteessa siirto on jo tehty. Kuljettaja ei vahingoittunut.
Onni oli onnettomuudessa mukana, eikä hirvi osunut esimerkiksi auton keulaan, vaan onnettomuudessa selvittiin vähäisin vaurioin. 7?21, la 8?20, su 10?18
www.k-supermarket.fi
Viime viikosta liikennettä häirinnyt vika korjattiin vasta, kun katuvaloasentaja osui maanantaina sattumalta paikalle.
Virpi Kallio
Orimattila
Viime viikon puolivälistä saakka keltavilkulla olleet Lahdentien
liikennevalot Orimattilassa korjattiin vasta maanantaina ja silloinkin vain siksi, että Suomen
Energia-Urakointi Oy:n (SEU)
katuvaloasentaja osui muiden töiden takia sattumalta paikalle.
Asentaja pani saman tien töpinäksi, ja valot saatiin kuntoon
puolen päivän maissa.
??Kyseessä oli niinkin yksinkertainen vika kuin rikkinäinen
lamppu. 30-vuotias mies otettiin kiinni ja vietiin
Lahden pääpoliisiasemalle epäiltynä törkeään kotirauhan rikkomiseen ja laittomaan uhkaukseen.
Mies puhalsi yli kaksi promillea.
Pukkila ei aio rajata
subjektiivista
päivähoito-oikeutta
Pukkilan kunnanjohtaja Juha
Myyryläinen esittää ensi viikolla kokoontuvalle kunnanhallitukselle, että kunta ei tässä vaiheessa
rajoittaisi subjektiivista päivähoito-oikeutta.
Parhaillaan eduskuntakäsittelyssä olevan lakiesityksen mukaan kaikilla lapsilla olisi jatkossa oikeus saada varhaiskasvatusta
vähintään 20 tuntia viikossa. Kummassakaan tapauksessa ei ollut paloa tai uhkaavaa tilannetta.
KUVA: Juho Kiuru
Hiihtolomalaisen
kelpaa nyt hiihdellä
Suksille mielivän hiihtolomalaisen ei tarvitse lähteä
tänä vuonna merta edemmäs
kalaan. Seurueen
miehet saivat veitset ja ilmapistooliksi osoittautuneen aseen pois
ja pitelivät tunkeilijaa kiinni poliisin paikalle tuloon asti. Syttymissyytä ei ole tiedossa.
Hirvi osui
autoon
Luhtikyläntiellä
Hirvi osui henkilöautoon Orimattilassa Luhtikyläntiellä noin
500 metrin päässä moottoritiestä
sunnuntaina puoli kahdeksalta illalla. Muutoksen jälkeen lapsiryhmissä työskentelisi yhteensä 4?4,5 lastentarhanopettajaa.
Lastentarhanopettajaresurssien lisäys on tarkoitus toteuttaa
sekä muuttamalla nykyistä henkilöstörakennetta että palkkaamalla 0,5?1 uutta lastentarhanopettajaa.
ma halkesi. ORIMATTILAN
SANOMAT
ORIMATTILAN
SANOMAT
. Pennalassa Postin tiloissa trukki laukaisi hälytyksen
nostettuaan tavaraa paloa valvovan lasersäteen eteen.
Lettulantiellä hoivakodilla joku oli laukaissut hälytyksen painonapista. Eläin kuuluu Suomen alkuperäislajistoon.
Luulöytöjen perusteella
villisikoja on astellut nykyisen Etelä-Suomen alueella
jääkauden jälkeen noin 8000
vuotta sitten vallinneen lämpimän jakson aikana.
Sittemmin villisikakanta
hävisi täältä. 65. Oikeus laajempaan palveluihin annettaisiin esimerkiksi työn, opiskelun tai yrittäjyyden perusteella
Auto syttyi
palamaan ajossa
Lauantai-iltana puoli kymmenen maissa Orimattilan Erkontiellä syttyi henkilöauto tuleen lyhyen ajomatkan aikana. vuosikerta
Irtonumero 1,30 e (sis. Hänet oli poistettu
asunnosta aiemmin riidan jälkeen
muun seurueen toimesta.
Juhlapaikalle palatessaan oli
Virpi Kallio
Pukkila
Liikennevalojen korjaus
viivästyi tietokatkoksen takia
OS
Alueen ainoa tilattava
paikallislehti!
aikana Suomen villisikajoukko on kasvanut viisinkertaiseksi noin 1300 eläimeen.
Tiheimmät kannat ovat
Kaakkois-Suomessa.
SIVU 3
Lumimäärä riittää hyvin latujen tekoon pururatapohjaisille reiteille.
Mutta myös yhteistä aikaa ystävien kansnantain kaltaisina upesa ja muita kivoja suunnitelmia. Kohokohta oli lasten mielestä ilmeisesti ratsastaminen,
vaikka jonoa riitti kyllä muihinkin kohteisiin.
Nimimerkki on
närkästynyt koirien tuomisesta
Orimattilan
hautausmaalle. Perintö- ja lahjavero on poistettava. Meni kyllä, mutta
vasta tammikuussa Suomen pankin antaman tiedotteen mukaan.
ESS julkaisi kirjoituksen, jonka mukaan valtion varallisuus
noussee helposti 90 miljardiin
euroon.
Kuntalehti käsitteli juuri kuntien taloudellista asemaa. Ne ovat esteitä perheyritysten kehitykselle
ja sukupolvenvaihdokselle. Kun
tulen hallille, 15 minuutin jälkeen
alkavat silmät vuotaa ja kurkku
kuivuu. Suku-
KONTTORI
Avoinna ma?pe klo 8?16
tilaukset@orimattilansanomat.fi
ilmoitukset@orimattilansanomat.fi
TILAUSHINNAT (sis. Eikä ihme, jos turnausväsymystä on haHyvää lomaa!
vaittavissa, onhan nyt pimeää aikaa takana kaikkein eniten, loman ja alkavan kevään myötä väsymyskin toivottavasti väistyy ja lisääntyvä valo
Anna Hakama
Karvanen jatkaa Sotainvalidien puheenjohtajana
Orimattilan Sotainvalidien
vuosikokouksessa yhdistyksen
puheenjohtajaksi vuodelle 2016
valittiin jatkamaan Eero Karvanen. Eilen vietettiin perheiden si ennenkin OrimatViime viikolla Ori- makkaranpaistoiltaa ja tänään vuorossa on tilassa ollut suosittu
mattilan Sanomat te- hiihtolomaviikon perhekerho. Tulee eittämättä mieleen, että kumpi niitä
harjoituksia oikein tarvitsee, suomalaiset vaiko amerikkalaiset?
Kevättä toivotellen
Keijo Kirjavainen
polvenvaihdoksessa valtio verottaa perheyrityksen konkurssiin.
Isot yhtiöt taas pystyvät kierrättämään huiman tuloksen veroparatiisien kautta ja tästä on tehty lain
sallima toimenpide. Pahin paikka on
takkahuone. Ainoa keino on
aloittaa yt-neuvottelut ja antaa
lakkoherkille ihmisille kenkää.
Pieni aloittava yritys ei voi palkata työntekijää, koska työntekijän
turva on liian vahva. Koko
viime vuoden loppupuoliskon
kansalaisia varoiteltiin siitä, että
justiinsa menee 100 miljardia velkapottina rikki. Näin verottaja jää nuolemaan näppejään???on
se herroilla kivaa.
Eräs jästipää
Koirat hautausmaalla
Eivätkö koiranomistajat voisi ulkoiluttaa koiraansa muualla
kuin hautausmaalla. 1,75
Värilisä................. 0,12 euroa / pmm
Hintoihin lisätään 24 %
arvonlisävero.
Laista, asetuksista tai viranomaisten
toimenpiteistä aiheutuvat
kustannuslisäykset korottavat
hintoja vastaavasti määräysten
voimaantulohetkestä lukien.
Korotukset koskevat myös jo tehtyjä
tilauksia/ilmoitusvarauksia.
Ilmoitukset on jätettävä
konttoriimme viimeistään
ilmestymispäivää edeltävänä
arkipäivänä klo 10 mennessä.
Vedosilmoitukset vuorokautta
aikaisemmin.
Ilmoituksia välitetään maan kaikkiin
sanomalehtiin ko. Esimerkiksi vuonna 1979 pidimme takkahuonetta huoltopaikkana, kun Jymyn juoksutalli teki
vieläkin voimassa olevan nuorten
maailmanennätyksen vuorokauden viestissä (lähes 450km).
Nyt kuitenkin alkaa olla tosi
lähellä hetki, kun urheilutalo on
pakko sulkea.
Terveisin
kuntien kuin valtionkin. Nuorten lomasuunnitel- hekerho ja huomenna toisia lapsiperheitä voi
miin kuului Hop Lop:ia, mummolavierailuja, tavata Avoin päiväkotikimpan perhepirtissä.
Ruotsin ja Tallinnan matkoja ja pienempiä reisUlkona, ainakin maasuja. 1,75
Tekstissä................................... Näin kaikkia verotetaan tasapuolisesti. Luntakin näytettiin
saaneen, sillä reki- ja koiravaljakkokyytejä oli päästy laskiaisena kokeilemaan.
Orimattilassa vietettiin laskiaissunnuntaita riemukkaasti.
Perheen pienimmille ja vähän isommillekin oli järjestetty ikioma laskiaisrieha Orimattilan karjalaisten toimesta. päivänä
Tänään: Alpo, Alpi, Alvi
Puhdas urheilutalo
Tiedän, että monessa perheessä luettiin itku silmässä Orimattilan Sanomissa 25.2. maaliskuuta 1976 laskiaissunnuntain touhuista Orimattilassa. Sama henkilö voi olla työtön ja saada työttömyystukia.
Suomalainen kateus on huippuluokkaa. Vuosikokouksen jälkeisessä
järjestäytymiskokouksessa vara-
puheenjohtajaksi valittiin edelleen Veikko Suuronen ja sihteeriksi Marjatta Westerlund.
Käy tutustumassa
entisajan Orimattilaan
Näyttely
on avoinna
ma?pe klo 8?16
Orimattilassa
Orimattilan
Sanomien
konttorissa
Erkontie 17.
Vapaa pääsy!
ORIMATTILAN SANOMAT
ORIMATTILAN
SANOMAT
Postiosoite: PL 5,
16301 Orimattila
Katuosoite: Erkontie 17
www.orimattilansanomat.fi
%
03-876 678
Fax: 03-777 4244
JULKAISIJA: Pitäjäsanomat Oy
Toimitusjohtaja/päätoimittaja
Kullervo Hakama % 876 6710
kullervo.hakama@orimattilansanomat.fi
Myrskylän, Orimattilan ja Pukkilan
puolueeton uutis- ja ilmoituslehti.
Ilmestyy: tiistaisin, torstaisin
ja perjantaisin.
Levikki 4 101 kpl (LT 2014)
Sanomalehtien Liiton jäsen
ISSN 1236-6609
PAINOPAIKKA
Esa Lehtipaino Oy
Lahti
TOIMITUS
Avoinna ma?pe klo 8?16.30
toimitus@orimattilansanomat.fi
yleisonosasto@orimattilansanomat.fi
tulkai.mukaa@orimattilansanomat.fi
Toimitussihteeri
% 876 6713
Petri Sipiläinen
petri.sipilainen@orimattilansanomat.fi
Toimittajat:
% 876 6711
Virpi Kallio
virpi.kallio@orimattilansanomat.fi
% 876 6714
Juho Kiuru
juho.kiuru@orimattilansanomat.fi
% 876 6717
Anna Hakama
anna.hakama@orimattilansanomat.fi
Teemu Leppänen opintovap.
Tiistaina maaliskuun 1. alv. Läheskään
kaikki ihmiset eivät ymmärrä si-
Hyväksy ne asiat, joihin kohtalo sitoo sinut, rakasta niitä ihmisiä,
jotka kohtalo tuo polullesi, ja tee tämä koko sydämestäsi.
Myrskylä
Pukkila
Suomen tie . . Silloin on taas sotkettu muuten selvä asia ja perustelut
politikoinnilla.
Mielestäni jo aluehallinnon sotkeminen muutenkin suureen kokonaisuuteen on paha virhe, josta
saamme jälleen kirota poliitikkojamme. Jos näin käy,
niin ainakaan sitä päätöstä ei tue
asiakaslähtöinen päätöksenteko
ja ajattelu. Hiihtolomadollisuus nauttia luviikon monipuolimisista maisemista
sin järjestetyn ohjelsekä lajeista, kuten
man päivä oli kenMonella tuntuu olevan hiihtolomaviikolle ties jo maanantaina,
hiihdosta tai lasketteomasta takaa paljon ohjelmaa. Kuivannon
hautausmaalla
koirien ulkoilutus
on kielletty.
Määräaikainen tilaus
12 kk......................................
9 kk......................................
6 kk......................................
3 kk......................................
Anna Hakama
154,00
127,00
90,00
52,00
Tarjous 3 kk 41,00, 6 kk 78,00.
Ulkomaille tilattaessa kaksinkertainen
maksu. Hiihtämisen ei
an aurinkoisina talvikukaan oma-aloitteisesti maininnut kuuluvan lopäivinä, seuraa löytyy
maohjelmaansa. Saattaa olla. 2016
Lukijan postia
Tänään tästä
Toiminnantäyteisiä
hiihtolomapäiviä
Paljon
odotettuo lisää virtaa.
tu hiihtolomaviikko
Jollei toiminnan
käynnistyi Orimattäyteistä lomaa ole
tilassa maanantaivalmiiksi suunnitelna. Ja kaikkea tätä pikkuväki kokeilikin riemumielin. 10 %)
Kestotilaus 12 kk................. Puhtain paikka tällä hetkellä on juoksusuora, koska siellä on ne puhaltimet päällä. Näin se menee!
Maatalouden alasajo jatkuu.
Maatalous hiipuu hiljalleen ja
päättyy katastrofiin. Elintarvikkeiden hinnat kohoavat kaiken aikaa vaatien samalla perheenemänniltä melkoista kekseliäisyyttä aterioiden suunnittelussa. [--] Niinpä
suksitehtaan tämänhetkiset markkinat suuntautuvatkin lähinnä
Pohjois-Suomeen, Etelä-Suomeen ei suksia viime vuosina ole
liiemmälti tarvinnut kaupata.
ooo
Pitäjäsanomat kertoi tiistaina 2. Esimerkiksi eteisessä ja vessoissa haju on ihan hirveä. Mahdollisuus oli ajella ihan oikeassa hevosreessä, ratsastaa ja kokeilla koiravaljakkoa. Vanhemmat ihmiset muistelivat kuinka ennen olivat talvetkin kunnollisia. Mutta tavallisella järjellä ajatellen en ymmärrä, miten
perustellaan esimerkiksi kuntien
velkaisuus.
Suoraan laskien kunnilla on varallisuutta 3,67 kertaa enemmän
kuin velkaa, mutta saadaanhan ainakin herkemmät ihmiset, jotka
eivät ehdi tai halua kaivaa perustietoja esille, peloteltua, ja suomalaiseen tapaan ?kuuntelemaan
vaikka väärää profeettaa?, kun on
totuttu sitä kuuntelemaan.
Vielä yksi asia: Viimeaikainen
keskustelu niistä amerikkalaisjoukkojen osallistumisesta harjoituksiin Suomessa. Valtion pitää kerätä verot
Päivän miete
Järvisen Jokke
Mietteitä ajankohtaisista asioista
Lueskelin paikallislehdistä ja
kuulin uutisista, että Päijät-Häme jäisi ilman ns. ?Paskapuhetta, viime syksyn remontin jälkeen minulla oireet alkoivat ilmetä. Paikallinen suksitehtailija oli joutunut suuntaamaan markkinoitaan pohjoisempaan, kun etelässä kärsittiin
lumen puutteesta.
Kunnon talvea ei Etelä-Suomessa viime vuosien aikana ole
ollut. 03-757 5285
VEROTTOMAT ILMOITUSHINNAT
Etusivulla.................................. Kunnilta pitää ottaa pois verotusoikeus. 1,65
Takasivulla................................ Kuntien yhteenlaskettu velka vuonna
2014 oli 31,6 miljardia euroa, eli
2694 euroa/asukas. Useat
ovat saanet vapautuksen liikuntatunneista ja ovat ulkoliikunnassa.
Moni opettajakaan ei voi enää pitää tunteja urheilutalolla.?
Toivoisikin, että koulujen terveydenhoitajat ja muut asioista
tietävät antaisivat tietoa kuinka
moni oppilas ja opettaja on saanut lääkärin antaman vapautuksen liikkumisesta urheilutalossa.
Tietojeni mukaan heitä on paljon.
Miten tutkimus ja käytännön
kokemukset voivat olla näin kaukana toisistaan?
Ehdotakin tai itse asiassa Orimattila asukkaana ja orimattilalaisena veronmaksajana edellytän, että Orimattilan kaupunginvaltuusto pitää kaikki kevään kokoukset urheilutalossa.
Paikalla on syytä olla myös lehdistö kirjaamassa asioita ylös, samoin myös kaupungin terveystarkastaja.
Tietysti olisi hyvä, jos muutama homeelle altistunut nuori tai
aikuinen uhrautuisi myös paikal-
le.
Paikalla olleet raportoisivat aina kokousta seuraavina päivinä
omia tuntemuksiaan terveystarkastajalle esimerkiksi sähköpostilla.
Sisäilmaoireet kehittyvät vähitellen ja yksilöllisesti altistumiseen asti ja silloin on jo myöhäistä; altistunut henkilö on saanut ikuisen terveysongelman kaverikseen, joka rajoittaa merkittävästi elämää ja oleilua Suomen
lukuisissa homekiinteistöissä.
Urheilutalo on ollut minulle
erityisen mieluinen ja rakas paikka ja sisältää paljon hienoja muistoja. Kaikissa kunnissa pitää olla samansuuruinen vero, muuten se on syrjintää. Kuin tilauksesta
tu, mutta jotain piennoin viikko takapetä actionia lomapäirin saatiin runsaasviin silti kaipaisi, on
ti uutta lunta, joten
Orimattilassa lomatalviurheilun ystäviikolla tarjolla aiville tarjoutui lomalnakin lapsiperheille
la täydellinen mahtouhua. Näin kunnissa ei pääse
syntymään ylilyöntejä, kuten esimerkiksi Henna. Oma kiusansa tästä on hiihdon harrastajille, mutta vielä pahemmin lumettomuus koettelee suksitehdasta. Samaisessa jutussa todetaan tutkimuksen tekijän taholta, että yksittäisellä 15 minuutin pituisella mittaushetkellä todettu sieni-itiöpitoisuus voi olla pieni, vaikka rakenteissa esiintyisikin mikrobikasvustoja.
Soitin äsken yhdelle Jymyn
valmentajalle. 1,75
Tekstin jälkeen.......................... Ovatko
poliitikot tämän alasajon takana. Tuntuu siltä, että aina kun
se näyttää onnistuvan, niin se täytyy sotkea jotenkin, ettei vain vahingossakaan onnistuisi.
En tiedä, kummatko ovat tätä
kokonaisuutta enemmän sotkeneet, poliitikot vaiko johtavat virkahenkilöt, mutta sen tiedän, että
kärsijöinä ovat kuntalaiset.
Toinen keskusteluja hallitseva asia on ollut tämä talous. Moni urheilukoululainen ei
käy enää harjoituksissa urheilutalossa, koska joutuvat siellä jo
Keskiviikkona: Virve, Fanni, Virva
liikuntatunneilla olemaan. Tänään vantakin kivaa mielessä lomaviikolle ja jokainen hassa pappilassa pidetään talvilomaviikon perodotti lomaa innolla. Kurssin
ensimmäinen ilta oli mennyt teorian merkeissä, kun yhdessä
oltiin pohdittu, mikä oikeastaan on taloudellista. 144,00
(2 erässä á 76,00, 3 erässä á 51,00,
4 erässä á 38,00).
Kestotilaus jatkuu ilman eri uudistus
ta, ellei tilausta peruta tai muuten
muuteta.
Kestotilaus laskutetaan kunkin
laskutusjakson alussa voimassa
olevan tilaushinnaston mukaisesti.
Toimistopäällikkö
% 876 6720
Marja Hakama
marja.hakama@orimattilansanomat.fi
Ilmoitusmyynti
% 876 6723
Eija Höykälä
eija.hoykala@orimattilansanomat.fi
Ilmoituslaskutus
Tilaukset
Outi Vartonen
% 876 6721
LATOMO
Tarja Hietavirta
% 876 6724
Marcus Aurelius
SÄÄ
Keskiviikko
Tänään
Orimattila
-4
Torstai
0
-1
Artjärvi
Porlammi
Perjantai
+1
teluun. Valtio jakaa sitten veroista kertyvät varat
maakunnille ja kunnille tarpeiden
mukaan. Lehti ei suorita tilaajalle
hyvitystä lakon tai muun ylivoimaisen
esteen takia julkaisematta jääneistä
numeroista.
JAKELUHÄIRIÖT
Orimattila maanantai?sunnuntai
6.30?10.00 puh. N:o 24 . Näin se loppu tulee!
Onko kiva olla maajussi?
Vielä verotuksesta. helmikuuta 1976 ilmestynyt Pitäjäsanomat,
joka otsikoi lumettoman talven olevan Valtosen suksitehtaan
pahin uhka. Kuva on muu- Wipit-vesipuisto ja
ki vierailun Jokivar- taman vuoden takaa seurakunnan talviloma- illalla vanhan pappiren koululle gallupin päivästä.
lan pihassa järjestetmuodossa, kun lähtiin vielä perheiden
dimme kyselemään
makkaranpaistoilta
nuorilta hiihtolomansa aloittavilta koululaisilta liukurilaskuineen.
millaisia suunnitelmia heillä on lomalle.
Loppuviikon osalta järjestetty ohjelma on
Kaikilla viidellä gallupiin vastanneella oli jo- pääasiassa perhekerhotyyppistä. Yrityksillä ei ole suojautumiskeinoja työmarkkinajärjestöjä vastaan, tai ne
ovat hyvin pienet. Nykyiset viljan ja muidenkin
maataloustuotteiden hinnat ovat
pilkan tekoa. Esimerkiksi vehnää
rekkaan lastattuna käteen jää 120
euroa/tonni. Yhtenä kurssin teemana oli ?Aterioita 10 markalla
neljälle hengelle?.
Syöminen ei enää ole kovin halpaa puuhaa. Orimattilaslusta, joihin lumi on sa muun muassa seurakunta järjestää loma- kun uimahalliin nouvälttämättömyys.
viikolla touhua. Vaan
toista kertoi 28. 2,00
Tekstin edellä............................ Siksipä en löydä oikein mitään logiikkaa tuohon
alkukappaleessa olevaan vetkut-
yhtenä könttinä. ORIMATTILAN SANOMAT
2 . Jos hinta olisi 220
euroa/tonni, oltaisiin vasta plus
miinus nolla -tilanteessa.
Näin ollen, kun 50 tonnin kuorma lähtee tilalta, samalla lähtee
pääomaa 100 euroa/tonni eli
kuorman mukana lähtee 5?000 euroa pääomaa. Kreikan tie
Ajavatko työmarkkinajärjestöt
Suomen konkurssiin. Urheiluhallin puolella en voi olla kuin
10 minuuttia. Eräänlaisena apuna tähän on Orimattilan kotitalousopistolla maanantaina alkanut taloudellisten ruokien
valmistuskurssi, joka vaihteeksi on tarkoitettu tavallisille orimattilalaisille.
ooo
Kuluvana vuonna valitettiin tammikuun alkuun asti siitä,
että lumi puuttuu, eikä pakkastakaan ole. . Todettiin, että liha saattaa vaikuttaa makkaraa kalliimmalta, mutta ravintoarvoja verrattaessa on kalliimpi vaihtoehto sittenkin edullisempi. Onko se
kansan etu. Hyvä niin, mutta
menikö se. maaliskuuta 1976 ilmestynyt Pitäjäsanomat
kertoi kotitalousopistolla alkaneesta säästökurssista. Kuntakonsernin varallisuus oli 75,89 miljardia euroa, eli 9902 euroa/asukas.
Jottei totuus unohtuisi, niin viime
vuodets valtio on velkaantunut
kiivasta vauhtia. Joku vastaajista arveli kysyttätodennäköisesti myös
essä saattavansa hiihtää, mutta useampi totesi,
pulkkamäistä, vaikkei
ettei hiihto todellakaan ollut mielessä lomalla, ja
järjestettyä ohjelmaa
että hiihtää saa aivan riittämiin koulussa.
olisikaan.
Jotkut nuorista totesivat loman tulevan tarpeeseen. Näin ollen pieni yritys joutuu ottamaan töihin
luottotyöntekijän ja maksaa palkka ilman sivukuluja. täyden palvelun keskussairaalaa. Kannattaisiko purkaa järjestelmä ja saada
Suomi nousuun. Minulta ei saa ottaa eikä
leikata, naapurilta voi leikata ja
viedä kaikki. Niin
Päivyri
tä, että hautausmaasta tehdään
koirapuisto.
Ei koiria hautausmaalle
Kuva: Virpi Kallio
40 vuotta sitten
Kalliimpi voi olla
ravintoarvo
huomioiden
edullisempi
Torstaina 1. lehden
ilmoitushinnoilla.
VASTUU ILMOITUSVIRHEISTÄ
Lehti ei vastaa ilmoittajille
mahdollisesti aiheutuvasta
vahingosta, jos hyväksyttyä
ilmoitusta ei tuotannollisista tai
vastaavista syistä julkaista
määrättynä päivänä.
Lehden vastuu ilmoituksen
julkaisemisessa sattuneesta
virheestä rajoittuu ilmoituksesta
maksetun hinnan palauttamiseen.
Virheestä, joka johtuu esim.
epäselvästä käsikirjoituksesta tai
puhelinvälityksessä sattuneesta
väärinkäsityksestä lehti ei vastaa.
Huomautukset on tehtävä 8 päivän
kuluessa ilmoituksen
julkaisemisesta tai ilmoituksen
tarkoitetusta julkaisupäivästä lukien.. Ei. julkaistu
juttu ?puhtaasta urheilutalosta?.
Tulos oli saatu konsulttifirman
15 minuutin pikatestillä. 1,85
Kuolinilmoitukset.....................
ORIMATTILAN SANOMAT
Tiistaina maaliskuun 1. Viimeisten viiden vuoden
aikana Suomen villisikajoukko on viisinkertaistunut. Tuolloin puiden juuristot paljastuvat ja puut kuolevat.
Toistaiseksi Suomen rajojen
ulkopuolella pysytellyt afrikkalainen sikarutto on saanut viranomaiset hälytystilaan. 1970-luvulla hukkuneita villisikoja löytyi
kymmenittäin ulkosaaristosta
epäonnistuneiden muuttomatkojen tuloksena.
Villisian selviäminen suomalaisluonnossa on käynyt entistä helpommaksi ilmastonmuutoksen ansiosta. turvaan.. Luulöytöjen perusteella villisikoja on astellut
nykyisen Etelä-Suomen alueella jääkauden jälkeen noin 8000
vuotta sitten vallinneen lämpimän jakson aikana. Eviran ohjeiden mukaanhan sieltä ei
saa tuoda villisian lihaa missään
muodossa. Leviämiseen liittyy monia
riskejä. Muualtahan se on tullut.
Myös kunnaneläinlääkäri Tar
ja Havukainen vierastaa villisikojen esiintymistä täkäläisessä
luonnossa.
??Ulkomaiset esimerkit osoittavat, että kun villisikaa on suosittu mm. Kaikkiruokaiset tuholaiset saattavat tyhjentää
kokonaisia perunapeltoja. . elokuuta ja Inkeroisten ABC-asemalla kesäkuun alun ja joulukuun
puolivälin välisenä aikana viime vuonna.
Mies tarkkaili
Pukkilan asemaa
Vankeustuomion saaneen
miehen osuutena oli automaattiasemien tarkkailu.
??Hän on saamiensa ohjeiden mukaisesti palkkiota vastaan useita kertoja tarkkaillut
Pukkilassa olevaa automaattiasemaa ja erityisesti sitä, onko siellä valvontakameroita ja
milloin siellä käy henkilökuntaa. Sen välittämillä
tiedoilla valmistettuja korttikopioita yksi tai useampi henkilö on käyttänyt Filippiineillä
nostamalla tileiltä rahaa ainakin 2?450,84 euron arvosta, todettiin syyttäjän rangaistusvaatimuksessa.
Kuvio oli vastaavanlainen
myös Kouvolassa, jossa mies
oli myös muun muassa yrittänyt murtautua ABC-asemalle.
Pohjois-Savon käräjäoikeus
tuomitsi miehen vuonna 2014
kahdesta törkeästä varkaudesta. Viime vuonna villisikoja oli jo arviolta 1000-1300.
Erikoisesti Kaakkois-Suomessa ja Itä-Uusimaalla villisiat ovat kuuluneet metsälajistoon
jo vuosia.
Venäjän ohella villisikoja on
tullut myös yli Suomenlahden
Virosta talvisin jäitä pitkin ja
kesäisin uimalla. Paikalliseen hiihtolomaviikkoon mennessä Orimattilassa oli kaadettu
kolmattakymmentä villisikaa.
- Nyt viime päivinä on havaittu
vain joitakin yksittäisiä eläimiä.
Laumat ovat piiloutuneet, mutta
jossakin ne ovat, sanoo Orimattilan riistanhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Pertti Oksanen.
Hänen mielestään villisika on
vieras Suomen luonnossa. Tuntemattomaksi jäänyt
henkilö on asentanut maksu-
korttien kopiointiin käytetyn
laitteiston. Riistakeskuksen laskelmien mukaan
vuonna 2010 maamme villisikakanta oli noin 200 yksilöä. Hänet määrättiin tuolloin maahantulokieltoon. Yhtymä
palauttaakin jäsenkunnilleen yli-
jäämää kaikkiaan liki 4,4 miljoonaa euroa.
Sote-yhtymän liikevaihto oli
viime vuonna 406 miljoonaa euroa.
Sote-yhtymän mukaan toimialueen asukkaat saivat enemmän
yhtymän palveluita kuin kunnat
alun perin tilasivat ilman, että
kustannukset olisivat kasvaneet
samassa suhteessa.
Yhtymä toisin sanoen tuotti
enemmän samalla verorahalla.
Asiakkaat ovat myös saaneet yhtymän palvelut hoitotakuun puitteissa.
Eri puolille eteläistä Suomea
levittäytyneet villisiat ovat herättäneet huolta varsinkin maatalouden mutta myös riistaväen piirissä. Raju metsästys saattaa vain ajaa villisikoja
toisille alueille ja tyhjentyneelle
seudulle tulee taas muualta uusia
tulokkaita, jolloin tautienkin siirtymisen vaara kasvaa.
Luonnon villisikojen asuinalueella oleville villisikatiloille täysvillit lajitoverit ovat aivan omanlaisensa ongelma.
Pukkilan villisikatarhan isäntä Juha Aaltonen on joutunut jo
puolustamaan omaa aitauksessa
elävää sikalaumaansa luonnossa liikkuvien villisikojen lähentelyiltä.
. Asiantuntijatkaan eivät oikein osaa
sanoa, mistä juuri Orimattilan
siat ovat tulleet.
Moni muukin villisikaan liittyvä asia on monille epäselvää.
Vaikka villisikaa pidetään uute-
na tulokkaana Suomen luonnossa, se on paluumuuttaja.
Laji kuuluu Suomen alkuperäislajistoon. Lisäksi
hän menettää valtiolle rikoksen
tuottamana hyötynä palkkioksi
saamansa 550 euroa.
Tarhatut villisiat eivät pelkää ihmistä vaan tulevat metsikön kätköistä uteliaina odottamaan mahdollisia herkkupaloja. Suomeen
mahdollisesti päästessään villisikojen kantama afrikkalainen sikarutto voisi levitä tuhoisin seurauksen myös meikäläisiin maataloussikaloihin.
Tautiin ei ole rokotetta eikä lääkettä. Villisikojen metsästys on
harkittava tarkkaan. Useimmiten ne kuitenkin palaavat ?kotiin. Täysvillit lajitoverit pyrkivät karttamaan ihmisseuraa.
KUVA: Outi Sirviö
Villisikakannan kasvu huolettaa
Tulokas on kaikkiruokainen
kiusankappale
Markku Peltonen
Orimattila / Pukkila
Iso osa Orimattilan kaupungin sosiaali- ja terveysyhtymälle pulittamista maksuista on seurausta
orimattilalaisten Päijät-Hämeen keskussairaalan palvelujen käytöstä.
Orimattilalle miljoona
palautus Päijät-Hämeen
sote-yhtymältä
Petri Sipiläinen
Orimattila
Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveyskuntayhtymä palauttaa Orimattilalle yli 1,1 miljoonaa euroa
viime vuoden aikana liikaa maksettuja kuntaosuuksia.
Myös Pukkila ja Myrskylä saavat yhtymästä iloista postia: Pukkilalle on tulossa takaisin hieman
yli 380?000 ja Myrskylälle reilut
240?000 euroa.
Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveyskuntayhtymän Orimattilalta, Myrskylältä ja Pukkilalta
vuoden aikana keräämät maksut
muodostuvat erikoissairaanhoidon, ensihoidon, päivystyskeskus Akuutti24:n, peruspalvelukeskus Aavan ja ympäristöterveydenhuollon palveluiden arvioiduista käytöstä.
Todelliset kulut selviävät vasta yhtymän tilinpäätöksen yhteydessä.
Vasta valmistuneen tilinpäätöksen mukaan Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymä kirjasi viime vuodelta ennätyksellisen 6,5
miljoonan euron voiton. Sittemmin
villisikakanta hävisi täältä.
1970-luvulta lähtien kannan
on havaittu taas vahvistuneen
lähinnä Venäjän Karjalan kautta. Ihmisiin tai muihin eläimiin
kuin sikoihin vitsaus ei sentään
tartu.
Elintarviketurvallisuusvirasto
Evira toivoo metsästäjiltä näyttei-
tä kaadetuista tai kuolleina löydetyistä villisioista. Nyt talvella on havaittu jo kolme laumaa eri puolilla kaupunkia. N:o 24 . Kaikki varusteet, vaatteet, koirat ja autot on pysyttävä
Villisika tekee paluuta Suomeen
Markku Peltonen
Orimattila
Ensimmäiset merkit Orimattilaan kulkeutuneista villisioista
saatiin viime syksynä. Kunnanlääkärit
neuvovat mielellään asiassa.
Orimattilan, Myrskylän ja Pukkilan alueella työskentelevä kunnaneläinlääkäri Havukainen pelkää vaeltavien sikojen tuoman
riskin ohella ihmisten mukana
leviävää tautivaaraa.
- Metsästysmatkailu Viroon on
kaikkein suurin ongelma. Ne
myös vahingoittavat kuusikoita
kaivellessaan toukkia maaperästä. Jopa
yli 20 eläimen laumoja on nähty Kuivannolla, Niinikoskella ja
Länsi-Orimattilassa.
Metsästäjät ovat maa- ja metsätalousministeriön linjan mukaisesti aloittaneet kannan voimakkaan harventamisen. ruokinnalla, sen kannat
ovat räjähtäneet kasvuun ja tuoneet suuria ongelmia. Suomen lähialueilla Virossa ja Venäjälle villisikojen epidemiaksi laajentuneen afrikkalaisen sikaruton pelätään kulkeutuvan Suomeen.
Tauti on suuri vaara sikatiloille. Nykylämpötiloissa on Suomessakin vaarana, että villisikakanta kasvaa liian
tiheäksi, jolloin voi jo kysyä, että
Pukkilan villisikatarhan isäntä Juha Aaltonen joutuu puolustamaan laajan aitausalueen sisällä liikkuvia hoitoeläimiään lähitienoille
muuttaneiden luonnontilaisten villisikojen lähentely-yrityksiltä.
kuuluuko laji Suomen luontoon.
Perunapellotkin
vaarassa
Villisikojen aiheuttamista vahingoista on jo Suomessakin lukuisia erimerkkejä. Lyhytjalkainen
elikko selvää nykyisin entistä
paremmin lämpimien talvien
matalissa nietoksissa ja pystyy
roudattomasta maasta kaivelemaan ravintoa.
desinfioimaan perusteellisesti
Eviran ohjeiden mukaisesti.
Havukainen kysyy, onko riittävä huolellisuus käytännössä edes
mahdollista.
Varovaisuus
tarpeen
Suomalaisenkin villisikakannan suhteen olisi oltava varovainen. Tuomittu itse kiisti syytteen törkeästä maksuvälinepetoksesta
ja katsoi syyllistyneensä enintään avunantoon, mutta käräjäoikeus katsoi hänen olleen osa
isompaa kansainvälistä rikollisorganisaatiota.
Mies oli oikeuden mukaan
yhdessä tuntemattomaksi jääneiden henkilöiden kanssa ollut toteuttamassa suunnitelmaa, jossa sekä Pukkilassa että
Kouvolan Inkeroisissa bensaaseman polttoaineautomaattiin
kiinnitettiin pankki- ja luotto-
korttien magneettiraidan kopiointilaite ja korttien käytön
tunnusluvut kuvaava kamera.
Pukkilan asemalta saatuja
tietoja hyödyntäneillä korttikopioilla nostettiin Filippiineillä
tileiltä rahaa noin 2?400 euroa
ja Inkeroisten korttikopioilla
noin 43?500 euroa.
Pukkilan ABC-asemalla
skimmauslaite oli 28. . Parin vuoden takainen vuoden ja
seitsemän kuukauden ehdollinen vankeusrangaistus määrättiin pantavaksi nyt täytäntöön
ja laskettiin mukaan rangaistuksen kokonaiskestoon.
Lisäksi mies tuomittiin maksamaan pankeille ja muille asianomistajille rikoksen aiheuttamasta vahingosta korvauksia noin 35?000 euroa. 3
Pukkilassa pankkikorttien
kopiointiin osallistunut mies
sai vankeustuomion
Kylmäasemilla skimmatuilla korteilla
nostettiin Filippiineillä noin 46?000 euroa.
Virpi Kallio
Pukkila?/?Kouvola
Pukkilan ABC-kylmäaseman skimmausjuttuun eli pankkikorttien kopiointiin osallistunut, vuonna 1977 syntynyt ja
ehdollista tuomiota suorittanut
romanialainen mies sai vuoden
ja kymmenen kuukauden vankeustuomion perjantaina Kymenlaakson käräjäoikeudessa.
Mies tuomittiin törkeistä
maksuvälinepetoksista, väärennysaineiston hallussapidosta, ulkomaalaisrikkomuksesta
ja kätkemisrikoksesta. päivänä
2016 . Virossa on jouduttu jo hävittämään suuria sikaloita tartunnan
takia.
Ainakin kolme villisikalaumaa
on lyhyessä ajassa ottanut Orimattilan asuinseudukseen. Olen jo ampunut kaksi luonnon villisikaa.
Aaltonen tietää, että tarhattuja eläimiä saattaa karata välillä
luontoon.
15??20
kilometrin tuntinopeuden
ylityksistä rikesakko nousisi 60 kilometrin nopeusrajoitusalueella enintään
200 eurosta enintään 285
euroon.
o Päiväsakkokertymä 21
kilometrin nopeusylityksestä 60 kilometrin nopeusrajoitusalueella nousisi 1000 euron nettotuloilla 200 eurosta 285 euroon
ja 2500 euron nettotuloilla
370 eurosta 700 euroon.
KUVA: Saara Larkio
tulleista rikoksista on liikennerikoksia, ja suurin osa liikennerikoksista on ylinopeuksia.
??Suuremman maksuosuuden
kerääminen ylinopeutta ajavilta
ei anna kuvaa siitä, mikä on mitenkin moitittavaa tieliikenteessä. Hänen
siskonsa, Orimattilan keskustassa
asuva Eila Halme on ottanut asi-
akseen aitan ilmoittamisen Nuorelan kilpailuun.
??Aitta on pidetty hyvässä kunnossa, kertoo Eila Halme. Orimattilan Kivi t www.orimattilankivi.fi
Hammaslääkäreitä
HAMMASKESKUS
Merja Hämäläinen
Perushoidot ja valkaisut myös LASERILLA
Kirurgiset toimenpiteet
- puudutus, ilokaasu, nukutus
Keinojuurihoidot
UUTTA!
Mini-implanteilla hankalat alaproteesit
toimiviksi; edullisesti, nopeasti!
7031
www.hammaskeskusmerjahamalainen.fi
Eikö lehtesi tullut?
Varhaiskannon valitukset ma?su 6.30?10, p. 0500 553 634, pirpana53@hotmail.com tai Eila Laine, puh. kuntolentopalloa klo
20 Tönnön koululla. Kolarit
syntyvät siitä, että kuljettaja on
sairas, vajaakykyinen, nukahtaa
tai on huumaantunut. 03-757 5285
Päiväkannon valitukset ma?pe 8?16, p. Tervetuloa viettämään
keväistä tapahtumapäivää kanssamme
12.3. Hän voi olla
Seuratoiminta
Orimattilan Sotaveteraanit, puolisot, ja vet. 16.9.1929 Orimattila
k.?16.2.2016 Orimattila
Oli kanssasi hyvä taivaltaa,
kättäsi viimeiseen asti pusertaa.
Syvästi ikävöiden
Terttu
Muisto kaunis vie eteenpäin meitä,
vaikk´on sydän, silmät täynnä kyyneleitä.
Meillä on ikävä Sinua
Kimmo, Päivi, Tiia ja Elina
Maarit ja Jarkko
Eeva, Timo, Raija ja Antti
Annikki ja lapset perheineen
sukulaiset ja ystävät
Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että siunaus on Orimattilan
kirkossa perjantaina 11.3.2016 klo 11.30.
Muistotilaisuus seurakuntakodin yläsalissa.
Nykyisellään 300 ikävuotta tavoitteleva aitta on kuin karamelli Jaakkolan pihapiirissä Kuivannolla. Boccia ja tikkapelit joka ti klo 10 urheilutalon monitoimihallissa.
Sakko kirpaisee
keskituloista
Esityksen toteutuessa päiväsakot tulisivat keskituloiselle kaaharille huomattavasti aiempaa
kalliimmaksi.
Jos 2?500 euron nettotuloilla
ajaisi 60 kilometrin nopeusrajoitusalueella 21 kilometrin ylinopeutta, tulisi päiväsakkosummaan jatkossa lähes 90 prosentin
korotus. Kisat on tarkoitettu kaikille innokkaille pilkkijöille. Järjestötuvalla ovet
auki pe 4.3. Kokoontuminen nuorisoseuran talolla, Seuratie 39. Latumaja on avoinna
hiihtolomaviikolla joka
päivä klo 9-15.
Ladun pilkkikilpailut
pidetään Kylänjärvellä
lauantaina 5.3 klo 10- 13. klo 18.
Illan aiheina mm.
kevätkokousasiat
yhdistyksen, piirin ja liiton kannalta sekä lähiajan aktiviteetit.
Tervetuloa joukolla mukaan!
Marttaliiga.
Kokoonnumme ke
2.3. mukaan
Erkontie 20, Orimattila, puh. Moottoripyörillä ajetaan kaikkein eniten kuolon-
kolareita ylinopeudella, ja ne eivät jää automaattivalvonnassa
lainkaan kiinni, Tervo sanoo.
Liikenneturvan Tarvaisen mukaan kansalaisten olisi ollut paljon helpompi hyväksyä kokonaisuudistus, jossa esimerkiksi liikenteen rikesakkoja porrastettaisiin
yhä tarkemmin teon mukaan.
??Jos koko järjestelmää olisi
uudistettu, myös rahalliset korotukset olisi varmasti hyväksytty.
STT ei tavoittanut useista yrityksistä huolimatta oikeusministeri Jari Lindströmiä (ps.) kommentoimaan arvostelua.
Orimattilan Maanpuolustusnaiset.
Jäsenilta Järjestötuvalla 7.3. 044
586 3351. Neljä vuotta ennen aitan rakentamista Venäjän keisariksi ja Suomen
suuriruhtinaaksi oli tullut Nikolai I.
Jaakkolan tilalla, Kuivannon
keskustassa Riihelänmäellä on
aitta, jonka seinähirressä on vuosiluku 1745. Heinolan
kesäteatteriin to 16.6. lesket.
LC-Orimattila / Viljamaa järjestää
kuljetuksen Sininen hetki-konserttiin Temppeliaukion kirkkoon 13.3.
Ilmoittautuminen 3.3. Liikkukaa
ja merkatkaa suoritukset taulukkoon. mennessä
puh. Oikeusministeriön lainsäädäntöneuvoksen Ville
Hinkkasen mukaan syksyn uudistuksesta kertyy noin 20 miljoonaa ja käsittelyssä olevasta
esityksestä yli 50 miljoonaa euroa vuodessa.
Sakotuskynnyksen alentaminen kahdeksasta kilometristä tunnista seitsemään toisi laskelman
mukaan kahdeksan miljoonaa euroa. klo 10. Siirto tapahtui
liinoilla ja aitta siirrettiin kokonaisena uuteen paikkaan. Punamultamaali on ehkä
1970-luvulta.
Halme kertoo myös mielenkiintoisen seikan aitan historiasta. Neulahuovutamme pääsiäismunia, tai vaihtoehtoisesti tuo mukanasi oma
käsityösi.
Vahviala-seura. Vuosien saatossa yläaitan kaide on
uusittu, samoin joitakin vuorilautoja. Sarjat nuoret,
naiset ja miehet. Ke 2.3. Samalla luhtikyläläiset
tarjosivat malliksi vanhaa sekä
nykykuvaa Siivolan pihapiiristä Keiturilta. Se on
aikamoinen ongelma, koska rikosoikeudellisilla seuraamuksilla pitäisi vaikuttaa rikollisuuteen
ennaltaehkäisevästi, sanoo Liikenneturvan toimitusjohtaja Anna-Liisa Tarvainen.
Merkittävä osa poliisin tietoon
Näin sakot
kovenisivat
liikenteessä
oJalankulkijan rikkomuksista liikenteessä seuraisi
jatkossa 25 euron rikesakko
nykyisen 20 euron sijaan.
oPolkupyöräilijä saisi jatkossa tieliikennelain rikkomisesta 50 euron rikesakon
nykyisen 40 euron sijaan.
o Moottorikäyttöisen ajoneuvon varusteita tai kuntoa koskevien tieliikennelain tai ajoneuvolain rikkomisesta voitaisiin kuljettajalle, omistajalle tai pysyvälle haltijalle määrätä 70
euron rikesakon sijaan 85
euroa.
o60 kilometrin nopeusrajoitusalueella 15 kilometrin
tuntivauhdin ylinopeus toisi enintään 170 euron rikesakon sijaan enintään 210
euron rikesakon. Tuolloin elettiin vielä Ruotsin vallan aikaa, jolloin
kuninkaana oli saksalainen maakreivi Fredrik I.
Jaakkolan tilan isäntänä on nykyisin Antero Jaakkola. 2016
Tiistaina maaliskuun 1. Päiväsakko nousisi 700
euroon.
Viime syyskuussa päiväsakon
määrää korotettiin jo 370 euroon.
Hallituksen tavoitteena on saada kerättyä sakkomaksujen korotuksilla noin 100 miljoonaa euroa vuodessa. klo 10-13. 0400 327357 Seppo Vohlonen.
Jos sakkojen korotusesitys menee eduskunnasta läpi, muun muassa ylinopeudesta rapsahtavat jatkossa tuntuvasti nykyistä suuremmat sakot.
myös tekemässä itsemurhaa, hänen sokeritasonsa voivat heitellä tai hän käyttää lääkkeitä, Tervo luettelee.
Teknologian tutkimuskeskuksen johtavan tutkijan Harri Peltolan mukaan nopeuden turvallisuusvaikutuksia koskevissa tutkimuksissa Tervon mainitsemat tekijät on otettu huomioon.
Tervon mukaan ?mieletöntä
määrää. Hallitus kaavailee, että loput
lisätulot tuo kameravalvonnan lisääminen.
Professori:
Ei lisää
turvallisuutta
Uudistuksen vaikutukset liikenneturvallisuuteen jäävät vähäiseksi, sanoo liikennelääketieteen professori Timo Tervo Helsingin yliopistosta.
??Onnettomuuksissa kuljettajariski on kaikkein suurin. Ilmoittautumiset 6.3. klo
18 Nikke-Areenan
kokoustiloissa os.
Viljamaantie 4, Orimattila. tienkäyttäjiä sakotettaisiin kuitenkin turhaan.
??Esityksessä ei edes eritellä
ajoneuvoryhmiä. Rikesakot tuplattiin kertaalleen jo syyskuussa.
??Hallituksen esityksessä todetaan hyvin avoimesti, että perusteena on valtiontalouden kohentaminen sakkotuloilla. klo 18 alkaen Järjestötuvalle käsityöiltaan. Kilpailurakennuksena pihapiirissä seissyt aitta on
vuodelta 1829, siis Suomen suu-
Erkontie 17, Orimattila
puh. Su 6.3. mennessä Pirjo Anttonen, puh. päivänä
Kuolleita
Puoliso, isä, vaari
Lasse Väinö
Jokela
s. 03-876 678
(c) Arto Inkala www.aisudoku.com
1
riruhtinaskunnan alkuajoilta. Tervetuloa!
Toive. Miniä on todella myös Aino, kuten perheen ainut tytär.
Hallituksen päätös nostaa rikeja päiväsakkoja talousperusteella saa kritiikkiä asiantuntijoilta.
Eduskunnalla on parhaillaan käsittelyssä hallituksen esitys, jossa
rikesakkoja nostettaisiin 25 prosentilla ja päiväsakot kaksinkertaistettaisiin nykyisestä. lasten
YU-harjoitukset peruttu, vietämme talvilomaa. 03-777
Aitta on päässyt valokuvaan 5.7.1931, jolloin uusi polvi saattoi Maria Emilia -äidin viimeiselle matkalleen. Vuosikokous pe 4.3. Porvoon seurakuntakeskukseen,
Lundinkatu 5, Porvoo. 14.3. 03-876 678
ilmoitukset@
orimattilansanomat.fi
Hautaustoimistoja
Hautaustoimisto
Hautausalan erikoisliike
Avoinna: ma?pe 10?16, la sop. 040 575 1562,
e.m.laine@luukku.com.
Orimattilan Moottorikerho. Tervetuloa!
Seurapalstailmoittaja:
Seurapalstailmoitusten
tulee olla toimituksessamme
viimeistään seuraavasti:
Tiistain lehteen maanantaihin
klo 10 mennessä.
Torstain lehteen keskiviikkoon
klo 10 mennessä.
Perjantain lehteen torstaihin
klo 10 mennessä.
Seurapalstalle voi lähettää tietoja myös sähköpostin kautta
osoitteella: tilaukset@orimattilansanomat.fi sekä netin kautta osoitteella: www.orimattilansanomat.fi
Viralliset kokouskutsut julkaistaan kokouksia-osastossa.. Ilmoittautuminen Jaskalle puh. Kokouksen jälkeen sauna. Esimerkiksi automaattisesti kameralla valvotut tieosuudet
on aikanaan valittu onnettomuusherkkyyden perusteella, Tarvainen sanoo.
Tämänhetkisen tutkimustiedon
mukaan rikoksia ehkäistään rangaistuksen kovuutta paremmin
kiinnijäämisriskillä, mikä mainitaan myös hallituksen esityksessä.
Eläkeliiton Artjärven yhdistys. Arkun äärellä viisi lasta ja miniä, vasemmalta lukien: Antti ja vaimonsa Aino,
Aino,Viljo, Martti ja Yrjö. Myös Vahviala-lapaskilpailun voittaja valitaan ja palkitaan osallistujat. 050
592 9313 viim. Tervetuloa!
Orimattilan Latu. Kerho ma
7.3. Sitä ei
siis purettu ja koottu hirsi hirreltä, kuten hirsirakennusten kanssa
yleensä touhutaan.
Aitan seinähirteen on todennäköisesti rakentaja
kirjannut puukolla valmistumisvuoden 1745.
Korotetut sakot eivät muuta käyttäytymistä
Teitä palvelee Piia ja Esa Poutanen
ORIMATTILAN SANOMAT
Jaakkolan tilan aitta
on vuodelta 1745
Nuorelan kilpailu sai haastajan Kuivannolta
Suru-uutiset!
Erkontie 15 D, 16300 ORIMATTILA puh. Pe 4.3. ORIMATTILAN SANOMAT
4 . Arpajaiset ym.
entiseen tapaan. (03) 777 1230
STT
om. klo
19 naisten spinning Kehräämöllä.
Villikkalan Nuorisoseura järjestää
pilkkikilpailut su
6.3. Kylpyläloma Pärnuun
Wasa Spa:han
viikko 16. Kerho paloasemalla ke 9.3.
klo 13.
Orimattilan Eläkkeensaajat.Ylös
ja Ulos -liikuntakampanja on alkanut 1.3. Kokoonnutaan klo 11, jonka jälkeen jatkamme päivää klo 12 ruokailun
merkeissä. mennessä.
Eläkeliiton Myrskylän yhdistys. Se on siirretty vuonna 1993
tilan nykyisen päärakennuksen
tieltä muutamia metrejä, pihatien
toiselle puolelle. Voi pelata
pelejä, tehdä käsitöitä, saada
atk-apua tai muuten vaan puhua mukavia. N:o 24 . 03-876 678
8
2
3
7
4 1
2 7
4
5 8
2 3
1
Sudokun ratkaisu tv-sivulla.
8
7
9
4
3 7
8
Code:2E526905C1
6 9
puh. Yläaitan kaide sekä reunatuet on uusittu.
Surukiitoksia
Lämmin kiitos Teille kaikille,
jotka kunnioititte rakkaamme
Lämmin kiitos
Martti Montosen
muistoa kunnioittaneille.
Kiitos Koivikon henkilökunnalle Martin hyvästä hoidosta
ja invataksien kuljettajille
korvaamattomasta avusta.
Suurkiitos arkienkeleillemme
Mirkulle, Sirkulle ja Liisalle
suurenmoisesta avusta,
tuesta ja ystävyydestä.
Irja ja Salme Montonen
Rainer Forsmanin
muistoa ja otitte osaa
suureen suruumme.
Omaiset
Kullervo Hakama
Orimattila
ORIMATTILAN
SANOMAT
Nuorelan kulttuuriviikko Luhtikylässä kiinnostaa myös Orimattilan toisella laidalla, Kuivannolla.
Nuorelan porukka julisti kilpailun: ?Missä on Orimattilan vanhin, vielä pystyssä säilynyt rakennus?. klo 14
näytökseen varattu 15 lippua.
Tiedustelut Leenalle puh. klo 14 Osuuspankin kokoustilassa, tietovisa. Päivän aikana kuu-
lemme suku-ja elämäntarinoita
Vahvialasta, teemalla Elämä kuljettaa
Lauri Luojukoski (20/17),
Marcus Haavel (18/7) ja Ville Hyvärinen (16/6) olivat tilastojen valossa parhaat, mutta kokonaisuudessaan Nuutti Partasen
(15 levypalloa), Niki Järvisen (4
pistettä) ja Ilari Niemisen ajoittaiset oivallukset olivat ottelun parasta antia.
Lappeenranta
kaatui trillerissä
Lappeenrannan Namikaa vastaan käytiin toissasunnuntaina todellinen trilleri, jonka kotikentällään Salpauksen salissa pelannut
Jymy käänsi lopulta voitokseen
75?71 (32?38).
Jymyn pojat laittoivat itsensä
likoon edellisen päivän jatkoaikatappion jälkeen. Peltien väri valitaan lähiaikoina ja rakennuksen
huonokuntoisimpia kohtia aletaan ensiapuna pellittää.
Säästöpankkitalon läheisyydessä
kävellessä on
syytä noudattaa
varavaisuutta.
Eilen seinästä
putoili tällaisia
paloja maahan.
Anna Hakama
Orimattila
Orimattilan Säästöpankkitalon eli entisen Nordean kiinteistön vierustalla kävellessä on syytä
noudattaa varovaisuutta, sillä seinämateriaalia rapisee maahan.
Rakennuksen pesubetoniseinä
on parhaat päivänsä nähnyt, mistä kielii se, että eilen useampaan
otteeseen seinästä putoili materiaalia maahan. Lappeenrannassa Namikaa vastaan.
B-pojat I divisioona, kaakkoinen
alue, ylempi loppusarja
Kouvot
5/0 10
Orimattilan Jymy
3/2 6
Namika Lappeenranta
2/2 4
KTP Green
2/4 4
Kotkan Pojat
1/5 2
Muista läheistä!
Onnittele Orimattilan Sanomien perhepalstalla
. Ottelun
alku lähti hyvin käyntiin ,mutta
pallo tahtonut mennä mistään sisään. alv
%RKONTIE . N:o 24 . nimipäivistä
. kesäkuuta ja Mölsä 1.
lokakuuta lähtien.
Viranhaltijoiden eläkkeelle jäämisten myötä sekä palvelujohtajan että päivähoidon johtajan virat
lakkautetaan ja tehtävät järjestetään uudelleen.
Osa Riihiluoman tehtävistä
siirretään toiminnanjohtaja Asta
Engströmille ja osa palvelujohtaja Eija Haanelalle, joka toimii
jatkossa myös kunnanjohtajan sijaisena.
Varhaiskasvatuksen ylimmät
johtotehtävät liitetään rehtorin
tehtäviin.
2016 . häistä . Levän kukinnat eivät ole haitallisia ihmisille, mutta ne voivat
aiheuttaa huomattavia menetyksiä kalataloudelle.
Rakennuksen torin puoleiselle seinälle on kokeiltu kahta eri väristä pellitystä. alv
Hintaesimerkki
2x40 mm
30 euroa, sis. Teemana on lapsuus ja kasvaminen aikuisuuteen
sodan keskellä.
Talvisodan syttyessä Eeva-tytär on 11-vuotias. ORIMATTILAN SANOMAT
Tiistaina maaliskuun 1. Jymy sai kouvolalaisilta takkiinsa 96?55.
??Toisen neljänneksen alkupuolella Orimattila johti vielä pisteellä, mutta sitten loppui pelaaminen, ja Kouvot meni menojaan,
manasi valmentaja Jarkko Kumpulainen ottelun käännettä.
Marcus Haavel (17/6) ja Ville Hyvärinen (14/2) olivat Jymyn parhaat korintekijät. Suurin omistaja on Trevian Asset Management, joka on
suomalainen toimitiloihin keskittyvä kiinteistösijoitus- ja kiinteistövarainhoitopalveluja tuottava yritys.
Hämäläisen mukaan on kiinteistön omistajan vastuulla huolehtia rakennuksen turvallisuu-
desta. Ne nähdään ensi syksynä
loka-joulukuussa pääosin päiväsaikaan.
Eeva Kilven muistelmateoksiin perustuvan näytelmä sai
kantaesityksensä Lahdessa tämän
vuoden tammikuussa.
Teossarjan on kirjoittanut näytelmäksi dramaturgi Aila Lavaste ja sen on ohjannut teatterinjohtaja Ilkka Laasonen.
Evakkotytön tarina on elämänmakuinen esitys menetyksistä ja
niistä selviämisestä sekä uskosta
tulevaisuuteen. Syken merikeskuksen mukaan kaloja tappavien leväkukintojen riski Itämerellä on kohonnut, mikä on
todennäköisesti yhteydessä kesän korkeisiin veden lämpötiloihin. valmistumisista
ym. Lauri Luojukoski (17/13),
Marcus Haavel (15/2), Ville Hyvärinen (8/1), Ilari Nieminen
(8/1), Nuutti Partanne (6/11) ,
Niki Järvinen (4/2) olivat muut
onnistujat.
B-poikien seuraava ottelu on
ohjelmassa 12.3. Salmisen mukaan vastaavissa tapauksissa nopein keino
saada tieto asiasta eteenpäin, on
olla yhteydessä suoraan Sol:iin.
Jymyn B-pojat porskuttavat
tällä hetkellä toisena Kaakkoisen
alueen ylemmässä loppusarjassa.
Edellä on vain Kouvot, joka on
repäissyt neljän pisteen kaulan
viiden joukkueen sarjassa.
Jymy on voittanut viidestä pelaamastaan ottelustaan kolme.
Helmikuun alussa pelatussa loppusarjan toisessa ottelussa
Kotkan Pojat kaatui selvästi 68?
39 (27?19). 5
Säästöpankkitalon seinästä
rapisee kiviä alas
Myrkylliset levät
yleistymässä
Suomen rannikolla
STT
Ensiapuna aloitetaan pellitys pahimpiin paikkoihin
Uudet levämyrkyt ovat yleistymässä Suomen rannikkovesissä,
kertoo Suomen ympäristökeskus
Syken merikeskuksen tutkijat.
Ahvenanmaalta on löytynyt
uusi levälaji, joka tuottaa hermomyrkkyä.
Se voi aiheuttaa halvaannuttavia oireita ihmisille, jotka ovat
syöneet myrkkyjä sisältäviä meren eläviä.
Levämyrkyt ovat todennäköisesti syy viime heinäkuussa tapahtuneisiin kalakuolemiin Ersöströmmenin alueella lähellä Tam-
Jymyn B-pojat
toisena ylemmässä
loppusarjassa
Lahden
Evakkotytöstä
lisäesityksiä
Lahden kaupunginteatteri järjestää lisäesityksiä suuren suosion saaneesta Evakkotytön tarinasta. perhetapahtumien johdosta
Tai kutsu ystävät juhlimaan.
Aineiston voi toimittaa myös sähköpostitse:
ilmoitukset@orimattilansanomat.fi
mahdollinen kuva liitetiedostoksi (.jpg)
ORIMATTILAN SANOMAT
Hintaesimerkki
1x50 mm
20 euroa, sis. syntymäpäivistä . Nimenomaisen panssarisiimalevä Karlodinium veneficumin ei tiedetä aikaisemmin
muodostaneen kukintoja Suomen
vesistöissä.
Ersöströmmenin alueelta löytyi
huomattava määrä kaloja kuolleena viime heinäkuussa. ristiäisistä
. Hämäläinen muistuttaa, että jo aiemmin rakennuksesta on
piikattu irti pahimpia kohtia.
Iltapäivällä tavoitettu isännöitsijä Marjo Salminen kertoi, ettei
ole saanut tietoa seinästä putoilevista paloista, mutta lupasi ilmoittaa asiasta heti kiinteistöä huoltavalle Sol Palvelut Oy:lle, että alue
saadaan liputettua ja rajattua pois
käytöstä. Eilen alas tulleet seinänpalat putoilivat rakennuksen
Erkontien puoleisen parvekkeen
seinässä olevan mainosvalotaulun alta.
Orimattilan johtava rakennustarkastaja Jorma Hämäläinen
kertoo, että talon vanhan apteekin puoleisella seinällä on meneillään pellitys, jonka on määrä toimia ensiapuna rapistuvalle
seinälle.
Peltiä on laitettu puolitoista
kuukautta sitten seinään kahdessa
eri värissä, seuraavaksi valitaan
kumpaa väriä käytetään ja kevään
aikana huonoimmassa kunnossa
olevia kohtia aletaan pellittää.
Hämäläisen mukaan pesubetonille, mitä seinämateriaali on, on
tyypillistä kuvatunlainen rapistuminen.
??Pesubetoni oli 70-luvun ja 80luvun alun muotia ja se on materiaalina sellainen, että kun vesi
tarpeeksi monta kertaa pääsee väliin, jäätyy ja sulaa, irrottaa se be-
tonissa kiinni olevan kiven, Hämäläinen selvittää.
Säästöpankkitalon omistavat
kaksi suurta sijoitusyhtiötä ja
Hammaskeskus Merja Hämäläinen Oy. päivänä
Riihiluoma
ja Mölsä
jäävät
eläkkeelle
Pukkilan kunnan hyvinvointipalvelujen palvelujohtaja Mirja
Riihiluoma ja päivähoidonjohtaja Liisa Mölsä jäävät eläkkeelle.
Riihiluoma on irtisanoutunut virastaan 1. Koko pelin takaa-ajoasemassa ollut Jymy nousi lopussa kovan taistelun ansiosta upeaan neljän pisteen voittoon
selvästi etukäteen vahvemmaksi
povatusta Namikasta.
Läpi ottelun Jymy pelasi kurinalaisesti ja se tuotti tulosta.
??Kyllä tämä oli huikea peli koko joukkueelta, kiitteli toinen valmentaja Tuomo Jussila.
Juho Vilander (17/12) pelasi
kauden parhaan pelinsä ja oli vahvasti esillä ottelun ratkaisuhetkillä. Häntä näyttelee
Raisa Vattulainen.
Muissa rooleissa nähdään muun
muassa Lumikki Väinämö, Aki
Raiskio, Eeva-Kirsti Komulainen, Maiju Saarinen ja Jarkko
Miettinen.
Helmikuun
sade-ennätys
rikkoutui
Kouvolassa
Helmikuun kaikkien aikojen
sade-ennätys on rikkoutunut Kouvolassa Anjalan mittausasemalla,
kerrotaan Ilmatieteen laitokselta.
Sunnuntaiaamuun mennessä helmikuun sademäärä oli Anjalassa
132 milliä vedeksi muutettuna.
Edellinen helmikuun ennätys
131 milliä on Tammisaaresta vuodelta 1990.
Keskimäärin Suomessa helmikuun sademäärät ovat 20?40
milliä.
misaarta. Muilla jäi
rutkasti parannettavaa.
KTP Greenia vastaa tuli köniin huonon heittopelin ansiosta
jatkoajan jälkeen 67?72. Puolustuksessa Nuutti Partanen pelasi omalla tasollaan. Isoimmat palat olivat alle nyrkin kokoisia, pienem-
mät vastasivat kooltaan tavallisia
pikkukiviä. Ottelun ensimmäiset viisi minuuttia olivat orimattilalaisille kuitenkin tuskaa, eikä
palloa saatu koriin sitten millään.
Joukkueen sytyttäjiksi nousivat
rajusti taistellut Tatu Ahonen (6
pistettä / 4 levypalloa) ja Ilari
Nieminen (9/1) sekä Juho Vilander (12/10).
Sarjan kolmannessa pelissä
Kouvot oli puolestaan ylivoimainen
/RIMATTILAsPUH
040 569 6672.
Orimattila 2.3.2016
Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta
Tampereella Kristiina Mäkelä
säästeli jälleen jalkaansa ja jätti
neljännen ja kuudennen kierroksen hypyt hyppäämättä.
Tampere 27.2. SM-kisoissa ei vastusta näytä löytyvän, vaikka 14 metriäkin jää kauas.
nen KeskiUYU 12,80. 050 587 0733
ja kulttuuritoimenjohtaja Henrika Suna, puh. Vitoseen emme jää pelaamaan, se ei ole meidän tasoisemme sarja, vaan lähdemme kovaa
höyryä ylöspäin, Saarinen sanoo.
Kristiina Mäkelä
ylivoimainen
SM-hallikisoissa
Kullervo Hakama
Orimattila
Orimattilan Jymyn Kristiina
Mäkelä oli täysin omaa luokkaansa SM-hallikisojen naisten
kolmiloikassa sunnuntaina Tampereella. maaliskuuta
Kuusankoskella pidettävässä turnauksessa kaksi ottelua.
??Turnauksen jälkeen pidämme
breikkiä ja suunnittelemme mitä
teemme.
Mikäli Palikat II putoaa maaliskuisten otteluiden jälkeen sarjasta, aiotaan nousua lähteä hakemaan saman tien.
??Tavoitteenamme on pelata
kolmosessa parin vuoden kuluttua. Mukana 12 joukkuetta. ark. SM-hallikisat.
Miehet 60 m, finaali: 1) Ville Myllymäki KanksLei 6,74, 2) Otto Ahlfors IkaalU 6,80, 3) Samuli Samuelsson IkaalU 6,84.
Miehet 60 m, alkuerät: 1) Myllymäki 6,77, 2) Samuelsson 6,89, 3)
Ahlfors 6,91, ...18) Samir Demnati
OrimJy 7,09. ORIMATTILAN SANOMAT
6 . Mukana oli 22 juoksijaa. Myöhästyneitä hakemuksia ei huomioida.
Hakemuslomakkeita saa sivistyspalvelukeskuksesta tai lomakkeet
voi tulostaa kaupungin kotisivulta. Pisteitä
joukkueella on kasassa viisi, kun
sarjaa johtavalla SC Unprolla on
26 pistettä.
??Seuraavan turnauksen jälkeen
näkee lopulta mikä on tilanne,
Saarinen sanoo.
Viime lauantaina vire oli välillä
ihan kohdillaan, sillä Haminassa
Jäppäriä vastaan pelatussa ottelussa Palikat II johti 6?2 kahden
erän jälkeen.
??Pelasimme kaksi erää kauden
parasta peliä, mitään hätää ei ollut ja kentällä toimi kaikki, kunnes kolmannessa erässä vastustaja teki kaikki seitsemän maalia.
Lopputuloksena oli 6?9, Saarinen kertaa.
Saarinen harmittelee, että vaikka Palikat II-joukkueessa on hyvät nimilistat, niin puuttujia oli
paljon.
??Rinki on ihan liian kapea, hän
sanoo.
Palikat II pelaa 12. Mukana
14 hyppääjää.
Naiset, kolmiloikka: 1) Kristiina Mäkelä OrimJy 13,65 (x, 13,65,
13,45, -, 13,48, -), 2) Elina Kostiainen VihdVie 13,03, 3) Saara Haka-
Jalan aristelu vie senttejä Kristiina Mäkelän hypyistä. N:o 24 . Kristiina
Mäkelälle olisi tehnyt hyvää hypätä 65 senttiä pidemmälle, jotta MM-tulosraja 14,30 olisi särkynyt.
Tosin Mäkelä näyttää pääsevän
Yhdysvaltain Portlandissa 17.-20.
maaliskuuta pidettäviin MM-hallikisoihin ilman tulosrajan rikkomistakin, koska muut mahdolliset suomalaiset eivät ole kiinnostuneita MM-kisoista ja Suomella on kuitenkin yhden urheilijan
kiintiöpaikka. Hopealle hypännyt Vihdin Viestin Elina Kostiainen jäi 62 sentin päähän. Suomen mestaruus irtosi
tuloksella 13,65. päivänä
KUVA: Juho Kiuru
Kuulutuksia
ORIMATTILA TIEDOTTAA
ORIMATTILAN KULTTUURI-, LIIKUNTAJA NUORISOAVUSTUKSET
Orimattilan sivistys- ja vapaa-aikalautakunta julistaa
haettavaksi kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoavustukset,
jotka jaetaan kerran vuodessa yleisavustuksena Orimattilan nuorisoyhdistyksille, urheiluseuroille ja paikallisille kulttuurityötä tekeville yhdistyksille vuoden 2016 toimintaan.
Sivistys- ja vapaa-aikalautakunnalle osoitetut hakemukset liitteineen tulee toimittaa 31.3.2016 klo 15.00 mennessä osoitteeseen
Orimattilan kaupunki, sivistyspalvelukeskus, Pappilantie 2, 16300
Orimattila. Orimattilan kaupungin liikuntatilojen harjoitusvuorot
ovat haettavina seuraavasti:
Kesäkaudelle 2016 31.3.2016 mennessä
Liikuntalaitosten sisäliikuntatiloihin harjoitusvuorot myönnetään
ajalle 1.6.?28.8.2016 ja ulkoliikuntatilojen osalta vuorot myönnetään ajalle 2.5.?30.9.2016.
Talvikaudelle 2016?2017 29.4.2016 mennessä
Talvikauden harjoitusvuorot myönnetään ajalle
29.8.2016?28.5.2017.
Vakiovuorohakemusten palautus
Anomukset tulee tehdä kirjallisesti, täydellisesti täytettyinä.
Hakemuslomakkeen voi noutaa Sivistyspalvelukeskuksesta (Pappilantie 2), Urheilutalolta tai lomakkeen voi tulostaa osoitteessa:
www.orimattilanliikuntapalvelut.fi > Liikuntaseuroille > Liikuntapaikkojen käyttö
Hakemukset toimitetaan määräaikaan mennessä osoitteeseen
Sivistyspalvelukeskus / Liikuntapalvelut, Pappilantie 2, 16300 Orimattila.
Orimattila 2.3.2016
Orimattilan liikuntapalvelut
Työsuorituksia
KUVA: Sari Paljakka
ASIANAJOTOIMISTOJA
ASIANAJOTOIMISTO
varatuomari ESKO RANTANEN
SÄHKÖASENNUS
Erkontie 10, puh. klo 9-16.
AUTO- JA KULJETUSALA
3ALMELANTIE . Lisätietoja antavat liikunta- ja
nuorisotoimenjohtaja Teemu Mäkipaakkanen, puh. Turun Urheiluliitto juoksi ensimmäisessä erässä, jossa sijoittui kolmanneksi.
Loppusijoitukset saatiin aikojen perusteella.
Vakiovuorojen haku Orimattilan kaupungin
liikuntatiloihin ja koulujen liikuntasaleihin
Vuoroja haetaan Orimattilan koulujen saleihin, Urheilutalolle, Uimahalliin, Vuorenmäen liikuntahallille ja Koulutuskeskus Salpauksen
liikuntasaliin. Samir Demnati juoksi Samuelssonin voittamassa toisessa alkuerässä,
jossa jäi seitsemänneksi.
Naiset 1500 m: 1) Zenitha Eriksson
IK Falken 4.32,51, 2) Karin Storbacka
IK Falken 4.35,10, 3) Heidi Eriksson
IK Falken 4.35,43, 4) Aino Paunonen
TuUL 4.35,59, 5) Saara Norrgrann IF
Länken 4.38,83.
Tampere 28.2. SM-hallikisat.
Miehet, pituus: 1) Kristian Bäck
Vasa IS 763, 2) Mikko Kivinen LohtVei 750, 3) Arttu Halmela ViipU 749,
...8) Konsta Kauppinen OrimJy 704
(694, 704, 702, x, x, 695). 2016
Palikoiden kakkosjoukkue
putoamassa sarjassa
Outi Sirviö
Orimattila
Lohkosta putoaminen näyttää
valitettavalta Palikat II-joukkueen kohdalla. Kuoreen merkintä, mitä avustusta haetaan. Palikat II hävisi Järvelän Jäppärille viime lauantaina
Haminassa pelatussa salibandyn
neljännen divisioonan ottelussa maalein 6?9. Palikat II hävisi
myös JPS-75:lle lukemin 6?8.
??Putoaminen on hyvin todennäköistä, joukkueen valmentaja
Jari Saarinen toteaa.
Tällä hetkellä Palikat II pitää
perää miesten neljännen divisioonan sarjataulukossa. Av. 777 7550, 0400-840 555, fax 777 5735. Mukana 13
hyppääjää).
Naiset 4x300 metrin viestijuoksu: 1) Jyväskylän Kenttäurheilijat 1
2.39,07, 2) Helsingfors IFK 2.41,89,
3) Keski-Uudenmaan Yleisurheilu 2.42,42, ...9) Turun Urheiluliitto
LIIKE- JA
AMMATTIOSOITTEITA
(Aino Paunonen, Emma Hyvärinen,
Emma Niemi, Jenny Norkonvuo)
2.47,76. Toinen takaportti
on lajiranking, jossa Mäkelä on
tämän kauden tuloksellaan 14,20
kohtuullisen korkealla.
Jos paikka aukeaa, Mäkelä yhdistää matkaan leirin Yhdysvaltain harjoituskeskuksessa Kaliforniassa.
Tiistaina maaliskuun 1
koristelasit
. Ämmäntöyräällä:
N11 1,5 + 0,5 + 0,5 + 0,5 km: 1)
Sanna Holopainen OrJy 21:13 (9), 2)
Aino Sipiläinen OrJy 22:58 (12).
M11 1,5 + 0,5 + 0,5 + 0,5 km: 1)
Rasmus Saarinen OrJy 15:55 (7).
N13 1,5 + 1,5 + 0,5 + 0,5 km: 1)
Anni Hyvärinen OrJy 13:30 (1), 2)
Anniina Rantala OrJy 14:33 (2), 3)
Lyydia Rainio TVV 15:46 (2).
M13 1,5 + 1,5 + 0,5 + 0,5 km: 1)
Juuso Joensuu TVV 16:25 (1), 2) Juu-
Orimattila pelasi kaikkiaan seitsemän ottelua, joista voitti kuusi.
Yksi ottelu päättyi tasan.
??Orimattilan vei voittoon hyvä
ja tasavahva pelaajakaarti, arvioi
pronssi- ja loppuottelut tuomaroi-
so Ketonen OrJy 16:39 (3), 3) Nuutti
Wallenius TVV 17:48 (2).
N15 1,5 +1,5 +1,5 +0,5 km: 1)
Anniina Jokinen HU-46 21:04 (5),
2) Kristiina Rantakömi HU-46 21:05
(6), 3) Essi Leikas HU-46 21:25 (5),
4) Pinja Kotinurmi OrJy 22:26 (7).
M15 1,5 +1,5 +1,5 +0,5 km: 1) Jasper Saarinen OrJy 19:11 (6), 2) Seeti
Salonen AAH 19:25 (4)
N17 1,5 +1,5 +1,5 + 0,5 +0,5 km:
1) Paula Nikula OrJy 27:51 (8), 2) Ida
Uusitalo HU-46 35:11 (15)
M17 1,5 +1,5 +1,5 + 0,5 +0,5 km:
1) Jiri Tuominen HU-46 19:41 (4),
2) Onni-Kalle Lahdelma KVV 20:55
(5), 3) Joakim Nordström LovTor
28:50 (12).
N19 1,5 +1,5 +1,5 + 0,5 +0,5 km:
1) Ella Lindberg HU-46 30:30 (5), 2)
Anni Salmenharju Riki 33:01 (6)
M19 1,5 +1,5 +1,5 +1,5 + 0,5 km:
1) Jonas Nordström LovTor 30:31
(10).
Nyl 1,5 +1,5 +1,5 +1,5 + 0,5 km: 1)
Minna Järvinen HU-46 28:36 (4), 2)
Maiju Pöysti HU-46 29:25 (5).
N35 1,5 +1,5 +1,5 +1,5 + 0,5 km:
1) Anu Koistinen RiKi 44:58 (17)
M 5 x 1,5 km: 1) Jani Mikkonen
KuhSki 23:35 (1), 2) Juuso Hakala
KKV 30:12 (8).
M50 5 x 1,5 km: 1) Ari-Pekka Laine TVV 26:19 (4), 2) Timo Salonen
AAH 31:45 (5), 3) Harri Henttonen
KKV 33:25 (7), 4) Pasi Koistinen RiKi 34:56 (8)
M65 5 x1,5 km: 1) Markku Nieminen TVV 34:17 (6).
ASENNUS
MYYNTI
rami.korkkula@putkipari.fi
puh. 03-876 678 tai
tule konttoriimme Erkontie 17.. Työpöytätasot
. rengastyöt
. uudisrakentaminen
. Eteisryhmät
. 040-513 8073 tai 0400-616 234
Kärrytie 17, 16300 Orimattila
Puh. VINK OY . OBD + Diesel savu
s Ohjauskulmien mittaukset
. Keittiökaapistot
. yli 25 v.
Kirjanpidot, palkanlaskenta,
tilintarkastukset (HTM),
vero- ym. 03-876 678
/ Lauri Hakama.
Rami Korkkula
Orimattilan joukkue voitti
ravisählyn Suomen mestaruuden
Sari Paljakka
Orimattila
Kotijoukkue oli paras sunnuntaina Orimattilassa kisatuissa ra-
Hiihtoa
Orimattilan Jymyn mestaruushiihdot 25.2. Tervetuloa!
Johtokunta
Eläkeliiton
Artjärven
yhdistys ry
tjä
r
vi
LEINO PALVELUT OY
Autofit-korjaamo
Rami 040 558 4557
Kim 040 507 5495
Tapio 0400 840 135
LOKAKAIVOJEN
TYHJENNYS
.ZÚT NVJUB KÊUFWFTJQBMWFMVJUB NN
t 7JFNÊSFJEFO BWBVLTFU
LVWBVLTFU KB TVMBUVLTFU
t 4VVSUFIPJNVSPJOOJU
t 4FQFMJOQVIBMMVLTFU
Tilausnumerot:
019-643 408
03-875 7280
PALVELEMME
24h
VRK
TALOUSVESIKAIVOJEN
PUHDISTUKSET JA HUOLLOT
-JTÊLTJ NN WFTJKPIUPKFO TVMBUVLTFU
Tilausnumero:
09-8553 0466
PALVELEMME
24h
VRK
ZZZ HHUROD\KWLRW À
Rakennustyö
Weckman
KEVÄTKOKOUS ke 9.3.2016
klo 12.00 Osuuspankin kerhohuoneessa, Salmelantie 2.
Esillä sääntömääräiset asiat.
Tervetuloa!
Hallitus
. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. 03-884 830, fax 03-884 8310
www.tiliekspertti.com
Auktorisoitu
Taloushallintoliiton jäsen
s Huollot
s Korjaukset
s Ilmastointilaitehuollot
LVI-LIIKKEITÄ
Tilaa putkimies heti netistä:
s Pakokaasumittaukset
. (p):
N4 500 m: 1) Saara Holopainen
11:30.
N6 500 m: 1) Silva Järvi 3:13, 2)
Siiri Juures 3:49.
M6 500 m: 1) Joona Ketonen
3:24.
M8 1 km: 1) Oskari Juures 5:24.
N10 1,5 km: 1) Aino Sipiläinen
6:56, 2) Saara Hosiaisluoma 8:18.
M10 1,5 km: 1) Jussi Ketonen
8:31.
N12 2 km: 1) Aada Sipiläinen 6:15,
2) Sanna Holopainen 8:07, 3) Jonna
Ketonen 9:43.
M12 2 km: 1) Rasmus Heino
7:27.
N14 3 km: 1) Pinja Kotinurmi 9:57,
2) Anniina Rantala 10:52.
N16 4 km: 1) Paula Nikula 13:45.
Myl 5 km: 1) Valtteri Rantala
14:06.
Artjärven Ahjon sarjahiihdot
21.2.:
P4 300 m: 1) Erik Simola 11.35.
T6 300 m: 1) Siiri Juures 3.19, 2)
Linnea Simola 3.55.
T8 600 m: 1) Alexandra Simola
4.46.
P8 600 m: 1)Oskari Juures 4.13, 2)
Joni Törmänen 5.23.
T10 600 m: 1) Jenna Törmänen
3.58, 2) Sini Paappanen 5.40, 3) Jemina Trmänen 8.18.
visählyn Suomen mestaruuskilpailuissa.
Loppu-ottelussa vastassa oli
Jokimaan joukkue, jonka Orimattila voitti niukasti 1?0. laatoitukset
Tämän kokoinen ilmoitus
maksaa vain 8 euroa.
Puh. konsultoinnit,
yritysten perustaminen ja
yhtiömuodon muutokset.
Erkontie 20, Orimattila
puh. Irto-ovet
. 777 3308, gsm 050 585 3468
www.velj-ovaska.fi
SÄHKÖLIIKKEITÄ
SÄHKÖASENNUS OY
OLIN & TUOMISET
Kärrytie 4, Orimattila, p. 050 5183 763
Orimattila
weckman@hotmail.fi
Lokakaivojen tyhjennykset
traktorilla. Pronssia
otti Hippos.
T12 1,5 km: 1) Sanni Rutila 9.45,
2) Aada Saarenpää 16.18.
P14 1,5 km: 1) Aapo Rutila
14.37.
P16 1,5 km: 1) Jyri Oksanen
9.52.
Artjärven Ahjon sarjahiihdot
28.2.:
T4 300 m: 1) Ilona Wirman 5.10.
T6 300 m: 1) Lahja Pekko 2.22.
P6 300 m: 1) Väinö Avelin 3.48.
T8 600 m: 1) Helmi Pekko 4.00, 2)
Matleena Rintala 4.07, 3) Iida Avelin 4.30.
P8 1,5 km: 1) Vilho Wirman
12.28.
T12 1,5 km: 1) Veera Nikula 9.06,
2) Kaino Nikula 9.30.
P12 2,7 km: 1) Teemu Wirman
14.05.
M75 1,5 km: 1) Ahti Laakso 9.35.
Ampumahiihtoa
Piirikunnalliset ampumahiihdot
24.2.
Hoitokunta
Orimattilan
Voimistelijat ry.
Sääntömääräinen
VUOSIKOKOUS pidetään tiistaina 8.3.2016 kello 18.00 Arkkitehtitoimisto Erkki Karjalaisen
toimistolla, Käkeläntie 11. Paljon ovivaihtoehtoja
PUU- JA KALUSTETUOTE
Veljekset Ovaska
Hirsitie 5, Orimattila
p. Harri Räisänen
puh. 777 1670
AUTOKORJAAMO
Pekka Lankinen
?
?
?
?
Yleiskorjaukset
Jarruremontit
Katsastuspalvelu
Pakokaasutestaukset
Kauniaistentie 3, Orimattila
Puh. 03-777 7543, 0400 842 266
KODIN
KUNNOSTUSTA
Pyydä ilmainen arviointikäynti.
Puh. Tämän kokoinen ilmoitus
maksaa vain 20 euroa.
Soita puh. 040-531 1729, 16200 Artjärvi
s,6)
ASENNUKSETs+IINTEIST?HUOLTO
WWW PUTKIKAMA FI
40v.
Orimattila (punaisissa) voitti Jokimaan alkuerässä 7?1 ja loppuottelussa 1?0.
RAKENTAMINEN
PYYDÄ TARJOUS
Erikoisalana maatalous
ja ammatinharjoittajat.
www.autofit.fi
. !RTJËRVIsARTJARVENSAHKO PHNET FI
KUMI- ja LASIHUOLTO
. (03) 760 1209
nut Jukka Nikula.
Nikke-Areenalla järjestetyissä
kisoissa oli mukana kaikkiaan 10
joukkuetta.
Väkeä oli liikkeellä katsojat
mukaan lukien 150.
Kokouksia
Myrskylän kirkonkylän
osakaskunnan
KEVÄTKOKOUS 17.3.2016 klo
18.30 Osuuspankin kokoustilassa. Käsitellään sääntömääräiset asiat. peilit
ORIMATTILA puh. Makuuhuonekomerot
. (03) 777 4498, fax (03) 777 5988
Orimattilan Putkityö Oy
Tokkolantie 8, Orimattila
Myymälä ma-pe klo 8.00-16.00
LVI-TYÖ PUTKIPARI
Ar
LVI-PutkiKaMa Oy
KARI KORKKULA
Puh. 040 7182 473.
Muista edulliset rivi-ilmoitukset. remontit
. tuulilasit
. 03-777 1009
GSM 0400-357 103 kotiin 03-777 1513
juhani.saharinen@pp.phnet.fi
TILIEKSPERTTI
M. auton renkaat . 03-777 7444
www.sahkoasennusoy.fi
SIIVOUSPALVELUA
Pysyvä ilmoitus Orimattilan Sanomien
LIIKE- JA AMMATTIOSOITEHAKEMISTOSSA
viikottain tuo työtilaisuuksia tukuttain.
Ota yhteys puh. 4-pyöräsuuntaus
LT-AUTOKORJAAMO KY
www.orimattilanputkityo.fi
tai puhelimella
puh. rakennuslasit . 0400 498 499
vesa.leino@phnet.fi
TILITOIMISTOJA
Niementie 6 Orimattila puh