Byrokratian kiertokulku vie oman aikansa sekin.
Todettiinpa sekin, että hallituksen muodostaa pieni talkoojoukko, joka saa kyllä äkkiä tarpeekseen, jos joka asiasta aletaan niuhottaa. Työt alkavat varikon suuntaan laskettavalla
putkella. esilletuomiseen annettiin vielä kuukausi aikaa toimia. Töiden alku siirtyy ja
epätietoisuus pitkittyy. Vapautushakemuksia on jätetty jo nyt eikä niitä voi käsitellä, jos toiminta-alueen rajoja ei ole lyöty lukkoon. Tilaa ilmainen
mittakäynti numerosta 045 2311 411.
Ota yhteyttä: 040 526 9119
Rajaloukkausten
esilletuomiseen
kuukausi aikaa
Asiassa päästiinkin ratkaisuun,
kun ?rajaloukkausten. Öljyvuodon aiheuttajia voi kuitenkin olla
Liukkonen-Hämäläisen mukaan
useampia, ja öljyä on voinut päästä vuotamaan sadeveden mukana
sekä asuin- että yrityskiinteistöistä.
??Sadevedet tulevat laajalta alueelta, joten yhtä tekijää ei voi sa-
noa, hän toteaa.
Heinäkuun puolivälin öljyvuoto puolestaan on edelleen epäselvä. Koti- ja
toimitilasiivoukset
SanSiivous
puh.
050 558 0052
ORIMATTILAN
SANOMAT
PERJANTAINA 2. elokuuta 2013
N:o 88 . Tyypillinen Orimattilan taidenäyttelykävijä tulee etelästä, sillä ajomatkaa pääkaupunkiseudulta on
vain tunti.
Näyttelykierroksen jälkeen poiketaan tuttujen luona, mökillä tai
muissa taidenäyttelyissä.
KUVA: Elina Venttola
SIVU 4
Moshe Cohen saa
pakolaisleirien
lapset nauramaan
Amerikkalaisklovni Moshe
Cohen on kiertänyt vuosikymmeniä ympäri maailmaa esiintymässä ja opettamassa. Kuulemistilaisuudesta kun oli
kyse.
Töihin Kuivannolla ryhdytään
tuota pikaa, heti kun viljat on saatu korjattua pelloilta. Raha ei
automaattisesti siirry ensi vuo-
k
Pärhä Oyn laadukkaat sorat ja varmat toimitukset
FI
SERTIFIOIDUT
KIVIAINEKSET
Seulotut ja murskatut lajikkeet
Puutarhamulta
delle.
www.parhaoy.fi
JOHANNA KEITTIÖT
Pärhä OY
on osa JK Konekauppaa. Toisaalta Vesikunnan
hallitus halusi kuulla kuivantolaisilta ajatuksia viemäröinnistä ja erityisesti toiminta-alueesta. Luettelon saaminen
kiinteistöjen omistajista toiminta-alueelta voi tulla kalliiksi, eikä sekään vielä pelasta tilannetta,
sillä osa omistajista saattaa olla
ties missä ja huonosti tavoitettavissa. Yksi veikkaus on, että johonkin on jäänyt pieniä määriä öljyä,
joka on kulkeutunut sadeveden
mukana uudestaan Palojokeen.
Palokunta ja kaupungin ympäristövastaavat eivät ole kuitenkaan
saaneet täyttä selvyyttä öljyn alkuperästä.
??Toivon mukaan olemme elokuun jälkeen viisaampia.
Savijoen koulu menossa kaupaksi
Osakaskunta
suostui tontin
myyntiin
Elina Venttola
Pukkila
Entisen Savijoen koulun myy-
OS
KUVA: Maria Karuvuori
misestä on tehty päätös.
Pukkilan kunta myy vanhan
koulutalon, joka sijaitsee Savijoen yhteismaiden osakaskunnan
omistamalla tontilla. Välillä tie
on vienyt hankaliinkin paikkoihin, kuten kriisialueille ja pakolaisleireille.
Tällä viikolla Cohen piti kaksi-
Kahvitauko virkistää koiraakin
kin terassilla harva se päivä.
Kiirasta on tullut lähes paikallinen julkkis, sillä siitä on kirjoitettu jopa Etelä-Suomen Sanomiin.
Koirat kirvoittavat Koivulassa myös kahvipöytäkeskustelua.
Huomautettavaa löytyy ainakin Orimattilan kaupungin pal-
SIVU 5
Jukka Laakso ampui
tulospiikin Suhlissa
Kiira-koira nauttii kahvitauosta Koivulan kioskilla siinä missä isäntänsäkin.
Koivulan kioskilla Luhtikyläntien varressa käy ainakin yksi nelijalkainen kanta-asiakas.
Sekarotuinen Kiira-koira päivystää isäntänsä kanssa kios-
päiväisen työpajan Orimattilassa.
Sinne osallistui kaksi suomalaista sairaalaklovnia, jotka oppivat
kurssilla uudenlaista lähestymistapaa klovnin työhön.
veluista nelijalkaisille kaupunkilaisille.
SIVU 3
Orimattilan Seudun Urheiluampujien Jukka Laakso jatkoi varmaa ammuntaansa eilen Suhlissa.
Viimeinen sarja antoi tutun tuloksen 24 ja kokonaistulos nousi peruskilpailussa 121 kiekkoon.
Tuloksella ei selvitty finaaliin,
sillä Laakso oli EM-kisojen 13:s.
Sijoituksesta huolimatta Laakso
oli tasaisessa joukossa vain yhden
kiekon päässä finaaliuusinnasta.
SIVU 5
Porvoolainen Suvannon pariskunta poikkesi taidemuseossa matkallaan Villa Roosaan.. Alkon tila), Orimattila, 050 400 2922
ma?pe klo 8?17 ja la klo 9?13
Palojokeen on kahdesti tänä kesänä päässyt vuotamaan öljyä.
??Vielä ei ole selvillä, minkälaisella aikataululla tarkastus tulee,
mutta jotenkin riskit on selvitettävä, sanoo Orimattilan kaupungin
ympäristönsuojelusihteeri Kirsi
Liukkonen-Hämäläinen.
Ensi viikosta lähtien kaupungin
ympäristöviranomaiset jalkautuvat maastoon selvittämään öljyn
alkuperää, kunhan asiaan liittyvä
vanha tieto on selvitetty.
Heinäkuun alussa sattuneen
isomman vuodon osittaiseksi
syyksi epäillään yritystä, joka ei
ollut muistanut tyhjentää kiinteistön öljyä keräävää osaa. kaivinkoneurakointi
Torstai-iltapäivänä poliisi sai
ilmoituksen tielle karanneista hevosista. Hän muistutti siitä, että kaupungilta on luvassa avustus hankkeelle, mutta
se menetetään, ellei asia etene
tämän vuoden puolella. Samalla sovittiin,
että tietoa toiminta-alueesta viedään naapureille ja kesäasukkaille kukin tahoillaan. Sen sijaan liian kesäinen lämpötila saattaa latistaa
innostuksen taiteen ihailuun. TERVETULOA!
vaaratilanteita ei ehtinyt syntyä,
sillä omistaja itse kävi hakemassa hevoset pois tieltä.
Palojokeen valuneen öljyn alkuperä on edelleen osittain epäselvä
Kaupunki aikoo selvittää
öljyvuotojen riskipaikat
Elina Venttola
Orimattila
Orimattilan kaupunki aikoo
selvittää Palojokea lianneiden
heinäkuisten öljyvuotojen alkuperän tarkemmin.
Suunnitelmissa on käydä läpi
kaikki teollisuusalueen ja asuinkiinteistöjen putket, sadevesijärjestelmät ja muut mahdolliset riskipaikat.
Selvitys aiotaan tehdä, koska
Maamiesseurantalolle kokoontui lähes sata
toiminta-alueesta
kiinnostunutta ja
tarinaa jatkettiin
vielä virallisen
osuuden päätyttyä. Vesikunnan
puheenjohtaja
Petri Vihtonen
(toinen oikealta) oli äänessä
eniten ja hän sai
selvitellä asioita
jatkoajallakin.
Erkontie 3 (ent. Arveltiin, että puheenjohtajalla olisi tarvetta omalle ajalle
ja omille töillekin.
NIINIKOSKEN KAIVIN
RAJALA OY
Hevoset karussa
. Ja tekipä mitä tahansa, aina
joku on sanomassa, ettei hänelle
ole kerrottu mitään.
Joka tapauksessa kiinnostus
toiminta-alueen karttaan on ollut
kiitettävää, koska vierailuja netissä on ollut toista tuhatta.
Turhaa toraa nippeliasioista
Vihtonen kauhisteli ajatusta
toimittaa kutsu jokaiselle erik-
. vuosikerta
Irtonumero 1,20 e (sis. Niin tiedät mistä puhutaan
ja mitä tapahtuu
Tilaa
nyt!
35e
3 kk
puh. Jokaiselle olisi
pitänyt lähettää henkilökohtainen
kutsu postissa.
Kokouksen puheenjohtaja Pia
Jäämaa sekä Vesikunnan puheenjohtaja Petri Vihtonen totesivat kutsujärjestelyn täyttävän
lain kirjaimen, mutta narina jatkui.
Hallitus sai toki selkänojaakin
yleisöstä. Vihtosen Petri
lupasi vielä auttaa väkeä asiassa.
Kartalla oleva putken linjaus ei
ole kaikilta osin oikea, sillä maasto aiheuttaa pieniä muutoksia ja
pahat paikat on tarkoitus kiertää.
Varikko aiheuttaa omia esteitään
eikä sen lähelle ole menemistä,
ellei haluta ?jälkijäristyksiä?.
Illan mittaan huomattiin, että
Petri Vihtosen päälle kaatuu niin
monta hommaa, että hänelle toivottiin löytyvän apua vähintäänkin maankäyttösopimusten tekoon. Artjärvellä Kinttulan kartanon lähistöllä liikkunut soittaja
kertoi, että tiellä käyskenteli useampi karannut hevonen.
Poliisin huomiota vaatineita
puh. Kaikkiaan linjojen teon
arveltiin vievän pari vuotta.
Kutsu tökki
Kuulemistilaisuus oli tukehtua
alkuunsa, kun yleisön joukosta
alkoi kuulua soraääniä siitä, ettei kaikille asianosaisille ollut ilmoitettu koko tilaisuudesta. soratoimitukset
. Kuivannolla voidaan tehdä
esityksiä rajoista, mutta lopulliset
päätökset tehdään muualla. Jos valituksia ei tule, koulu myydään
kellokoskelaisille ostajille Satu
Koivulammelle ja Henrik Kujalalle.
Pukkilan kunnan palvelujohtajan Mirja Riihiluoman mukaan
kauppa on käytännössä lähes sovittu.
??Jos ei mitään ihan kummallista tapahdu, me olemme sen myymässä, hän sanoo.
Koulukiinteistön myyntihinnaksi tulee 255?000 euroa, josta
80 prosenttia saa Pukkilan kunta
ja 20 prosenttia Savijoen yhteismaiden osakaskunta.
Kiinteistö on ollut aiemmin
vuokralla.
tänään
Taide houkuttelee päiväksi Orimattilaan
Loma on hyvää aikaa taidenäyttelyille. Hän toivoi kevätkokoukseen osallistuvan
runsaasti vapaaehtoisia, joilla on
aikaa toimia yhteiseksi hyväksi.
Antero Nuuttila ihmetteli toraa nippeliasioista ja toivoi kuivantolaisten pääsevän eteenpäin
kylähengen voimalla. Heidän mielestään ei riittänyt se, että tilaisuudesta oli ilmoitettu vain
Kuivannon omilla nettisivuilla sekä ilmaislehdessä. multatoimitukset
. 0400 352 423, (03) 779 5423
TEPA PAISTAA
MUIKKUJA
ORIMATTILAN TORILLA
LAUANTAINA . 03-876 6721 tai tilaukset
@orimattilansanomat.fi
ORIMATTILAN, MYRSKYLÄN JA PUKKILAN PAIKALLISLEHTI
www.orimattilansanomat.fi
Myötämielisyyttä toivottiin
Kuivannon viemärihankkeelle
Kullervo Hakama
Kuivanto
ORIMATTILAN
SANOMAT
seen ja järjestää uusi kuulemistilaisuus. Kesäkuun
lopulla osakaskunta päätti myydä noin hehtaarin verran tonttia
koulun mukana.
Osakaskunnan päätöksestä on
voimassa kahden kuukauden va-
litusaika, joten kauppoja ei tehdä
ennen syyskuun alkua. 62. alv.)
Likimain sata kuivantolaista
kokoontui keskiviikkona maamiesseuran talolle kuulemaan,
mitä Vesikunnan hallituksella on
mielessä. Pia Jäämaa muistutti, että
hallitukseen on tähänkin asti ollut vaikea löytää jäseniä
Puhe Jumalasta
on muuta kuin aamuloru tai iltasatu.
Jumala on rajaton, käsittämätön ja selittämätön. Ihmettelijöiden rintamassa kuuluu erilaisia ääniä ja erilaisia sanoja. Pappien puhumasta Jumalasta tulee pappien näköinen. myös siinä
tapauksessa, että kirjoittaja haluaa käyttää nimimerkkiä. Avajaisjumalanpalveluksen saarna pidettiin keisarin
määräyksestä myös suomeksi.
genpelastusliiton mukaan suomalaisia on hukkunut viisi enemmän
kuin viime vuonna. lehden
ilmoitushinnoilla.
VASTUU ILMOITUSVIRHEISTÄ
Lehti ei vastaa ilmoittajille
mahdollisesti aiheutuvasta
vahingosta, jos hyväksyttyä
ilmoitusta ei tuotannollisista tai
vastaavista syistä julkaista
määrättynä päivänä.
Lehden vastuu ilmoituksen
julkaisemisessa sattuneesta
virheestä rajoittuu ilmoituksesta
maksetun hinnan palauttamiseen.
Virheestä, joka johtuu esim.
epäselvästä käsikirjoituksesta tai
puhelinvälityksessä sattuneesta
väärinkäsityksestä lehti ei vastaa.
Huomautukset on tehtävä 8 päivän
kuluessa ilmoituksen
julkaisemisesta tai ilmoituksen
tarkoitetusta julkaisupäivästä lukien.. Urakan on luvattu valmistuvan pantu uusiksi lukuisia kertoja remonttimaratovielä tulevan syksyn aikana.
nin aikana.
Remontit Erkontiellä eivät pääty suinkaan täSe on ainakin varmaa, että yksi iso remonthän, sillä tietöiden pitäisi seuraavaksi edetä Oriti olisi ollut autoilevimatin sekä sitä vastapäätä sijaitsevien pankkitaen ja miksei muidenkin
lojen väliin. Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia
toimituksellisten periaatteiden mukaisesti.
Orimattilan Sanomat,
toimitus
Suomi kohosi viralliseksi
kieleksi 150 vuotta sitten
STT
Suomi nousi viralliseksi kieleksi 150 vuotta sitten. ORIMATTILAN SANOMAT
2 . 1,85
Tekstin edellä............................ 1,60
Tekstissä................................... Tietyön tu. Ehkä lopputuloskin olisi ollut yhtenäisemdytään tekemään uusia kevyen liikenteen väy- pi. Ainakin tietä koskevat suunnitelmat on nyt
liä sen reunoille. Tällöin
kirjoittajan henkilöllisyys jää vain toimituksen tietoon.
?. 1,50
Takasivulla................................ 81,00
3 kk........................................ leiväkseen.
Toive on perusteltu. Usein lapsen kertoma on ainoa saatavissa
oleva näyttö.
Sana viikonlopuksi
Puhu Jumalasta
Kirkon työntekijöiden tulisi puhua enemmän Jumalasta. 0800 300 33.
VEROTTOMAT ILMOITUSHINNAT
Etusivulla.................................. 129,00
(2 erässä á 67,00, 3 erässä á 45,00,
4 erässä á 35,00).
Kestotilaus jatkuu ilman eri uudistus
ta, ellei tilausta peruta tai muuten
muuteta.
Kestotilaus laskutetaan kunkin
laskutusjakson alussa voimassa
olevan tilaushinnaston mukaisesti.
Määräaikainen tilaus
12 kk...................................... vastuualueenaan ympäristöteknologian ratkaisut vesien- ja kiinteiden jätteiden käsittelyyn.
SÄÄ
Keräämme kuvia ja tarinoita
äitiyspakkauksista, osallistu!
Olet erittäin tervetullut jakamaan
kanssamme kuvasi ja tarinasi.
Tärkeässä roolissa ei ole itse pakkaus, vaan arkielämä ja ajankuva.
Mielestämme kansainväliselle
yleisölle suunnattu valokuvakokoelma edesauttaa äitiyspakkaus-ajatuksen kansainvälistymistä. Lukema oli 29,2 astetta.
Perjantaina elokuun 2. Jumala ei ole brändi-työryhmän aikaansaannos.
Puhe Jumalasta on sen hyväksymistä, että yksikään luotu ei
omista yksin elämän valoa, mutta jokainen on osaltaan valon
heijastuma. Artjärventien, Erkontien ja Pakaantien muodostamaan risteyskokonaisuuteen
on esitetty vuosien varrella niin liikennevaloja
kuin liikenneympyrääkin, ja Erkontien loppuPetri Sipiläinen
Heinäkuu
vähän tavallista
viileämpi
teen laitos.
Heinäkuu oli alle asteen tavanomaista viileämpi, kertoo Ilmatie-
Maan eteläosassa keskilämpötila oli runsas 17 astetta, pohjoi-
Ainoastaan etelärannikolla sekä
Itä- ja Pohjois-Lapissa oli hieman
tavanomaista lämpimämpää.
Ilmastonmuutos
ajastaa
eläinten
vuosirytmin
uusiksi
Lukijan postia
Lauantaina: Nea, Linnea, Neea, Vanamo
Sunnuntaina: Veera
Maanantaina: Salme, Sanelma
Päivän miete
Meitä ilahduttaa lasten sulous ja onnellisuus, joka paisuttaa sydämen liian suureksi ruumiillemme.
Ralph Waldo Emerson
Nimityksiä
Ferroplanissa
Ville Komi on nimitetty suunnittelijaksi vastuualueenaan kuljetinratkaisujen mekaniikkasuunnittelu.
Juha Sirkkala on nimitetty
service manageriksi vastuualueenaan kuljetinratkaisujen ylläpitopalvelut.
Teija Laakso on nimitetty
cleantech manageriksi 17.6. 1,60
Tekstin jälkeen.......................... Suutarin Jumala olisi jo
toisennäköinen.
Jumalasta on puhuttava julkisesti monella suulla, myös sen
suulla, joka ei usko Jumalaan.
Ihmisen kiusaus on omistaa yksin, Jumalakin. Kieliasetus julkaistiin elokuun ensimmäisenä päivänä 1863.
Keisari Aleksanteri II allekirjoitti kieliasetuksen 30. Lehti ei suorita tilaajalle
hyvitystä lakon tai muun ylivoimaisen
esteen takia julkaisematta jääneistä
numeroista.
JAKELUHÄIRIÖT
Orimattila maanantai?sunnuntai
6.00?10.00 puh. Monien sanomat sanat Jumalasta
luovat armollisuutta, rakkautta, oikeutta, itsensähillitsemistä.
Voi meitä, jos vaikenemme Jumalasta ja annamme asiamme
asiaan erikoistuneille yksinvaltiaille!
Hannu Tiainen
kirkkoherra
Pukkila
Hintoihin lisätään 24 %
arvonlisävero.
Laista, asetuksista tai viranomaisten
toimenpiteistä aiheutuvat
kustannuslisäykset korottavat
hintoja vastaavasti määräysten
voimaantulohetkestä lukien.
Korotukset koskevat myös jo tehtyjä
tilauksia/ilmoitusvarauksia.
Ilmoitukset on jätettävä
konttoriimme viimeistään
ilmestymispäivää edeltävänä
arkipäivänä klo 10 mennessä.
Vedosilmoitukset vuorokautta
aikaisemmin.
Ilmoituksia välitetään maan kaikkiin
sanomalehtiin ko. heinäkuuta. Lasta ei esimerkiksi pidä johdatella. nyt uuOsuuspankin talon
den liikenneympyrän ja torin väliltä. 114,00
6 kk........................................ Yksin uskova sanoo, että tule tänne, Jumala on täällä meillä. 139,00
9 kk...................................... Luomakunnan ilmiöissä velloo sama luomisen ihme.
Puhe Jumalasta puhtaimmillaan on asettumista yhteiseen ihmettelijöiden rintamaan. alv. 10 %)
Kestotilaus 12 kk................. Kukaan muu ei tee sitä työkseen . Ihmisen käsittelyssä riippumaton Kaikkivaltias on alituisessa vaarassa
kutistua yksityiseksi kotitontuksi, joka hymyilee omistajansa
portinpielessä tai kukkapenkissä. Pääsyynä on nuorten
ikäluokkien hyvä uimataito.
Hukkumisia selittää useimmiten helle, humala ja huolimattomuus.
Ulkomaille tilattaessa kaksinkertainen
maksu. Kieliasetusta
ehdotti ja esitteli keisarille senaattori J.V. Se on se, että yksi puhuu ja muut vaikenevat.
Siis puhu siitä, mitä vain ihmettelet. Siinä yhteydessä uusitaan myös tien
kaupunkilaisten kankummallakin puolella olevat pysäköintikuilut ja
nalta hermoja säästäkevyen liikenteen väylät.
vämpi ratkaisu. Päättäjät ovat kuikohdalla, ja viime pitäisi valmistua tänä syksynä.
tenkin osoittaneet euvuonna alkoi puolesrot tärkeämmiksi kotaan liikenneympykemiinsa kohteisiin,
rän teko Puistotien risteyksessä. Snellman.
Kieliasetuksessa keisari määräsi, että suomen kieltä oli 20 vuo-
Hellekesä ei
kasvattanut
hukkuneiden
määrää
Lämmin heinäkuu ja koko kesä ovat pysyneet hukkumisonnettomuuksissa kolean viime kesän
lukemissa.
Suomen uimaopetus- ja hen-
ORIMATTILAN
SANOMAT
Postiosoite: PL 5,
16301 Orimattila
Katuosoite: Erkontie 17
www.orimattilansanomat.fi
%
03-876 678
Fax: 03-777 4244
JULKAISIJA
Pitäjäsanomat Oy
Toimitusjohtaja
Kullervo Hakama % 876 6710
Myrskylän, Orimattilan ja Pukkilan
puolueeton uutis- ja ilmoituslehti.
Ilmestyy: tiistaisin, torstaisin
ja perjantaisin.
Levikki 4 462 kpl (LT 2011)
Sanomalehtien Liiton jäsen
ISSN 1236-6609
PAINOPAIKKA
Lehtikanta Oy
Kouvola
TOIMITUS
Avoinna ma?pe klo 8?16.30
toimitus@orimattilansanomat.fi
yleisonosasto@orimattilansanomat.fi
tulkai.mukaa@orimattilansanomat.fi
Päätoimittaja
Vesa Näveri
% 876 6711
vesa.naveri@orimattilansanomat.fi
Toimitussihteeri
Petri Sipiläinen
% 876 6713
petri.sipilainen@orimattilansanomat.fi
KONTTORI
Avoinna ma?pe klo 8?16
tilaukset@orimattilansanomat.fi
ilmoitukset@orimattilansanomat.fi
Toimistopäällikkö
% 876 6720
Marja Hakama
marja.hakama@orimattilansanomat.fi
Ilmoitusmyynti
% 876 6723
Eija Höykälä
eija.hoykala@orimattilansanomat.fi
Toimittajat:
Teemu Leppänen
% 876 6712
teemu.leppanen@orimattilansanomat.fi
Ilmoituslaskutus
Tilaukset
Outi Vartonen
% 876 6721
Juho Kiuru
% 876 6717
juho.kiuru@orimattilansanomat.fi
LATOMO
Tarja Hietavirta
% 876 6724
Lauantai
Tänään
Äitiyspakkausta ihastellaan ja ihmetellään maailmalla, ensin BBC:n jättisuosion
saaneessa artikkelissa ja myöhemmin Englannin hovissa.
Uskomme, että maailmalla on
mielenkiintoa perehtyä syvemmin tähän ainutlaatuisen äitiyspakkauksen ja Suomen alhaisen lapsikuolleisuuden tarinaan.
Keräämme kokoelmaa kuvista ja
tarinoista äitiyspakkauksien ympäriltä, vuodesta 1937 lähtien nykypäivään. Uuden ajoradan ja korotetun suojatien te- on tapana vain nousta vuosien vieriessä eteen
ko kestää kuukauden päivät ja sen jälkeen ryh- päin. 2013
Tänään tästä
Erkontien remonteille
ei näy loppua
Orimattilalaiset
ovat saaneet viime
vuosina tottua siihen,
että kesän koitettua
punakeltaiset varoituspuomit, möyryävät koneet ja kirkuvanvärisissä heijastinliiveissä saapastelevat tiemiehet ilmestyvät Erkontielle.
Kaupungin pääkatu
kun on revitty viiden
vuoden sisällä auki jo
kolme kertaa.
Ei ihme, että yksi jos toinenkin kaupunkilainen on päivitellyt, mahdetaanko katua saada valmiiksi koskaan.
osan remontti riippuu
paljon siitä, millaiseen ratkaisuun tässä
niin sanotussa Kehräämön risteyksessä
päädytään.
Erkontien kunnostuksen venyttämistä kohta vuosikymmenen pituiseksi revohkaksi on perusteltu taloudellisilla
syillä. 1,75
Kuolinilmoitukset...................... N:o 88 . Se saatiin val- kuten kouluihin, päiväkoteihin, vanhan sairaamiiksi vasta tämän kesän puolivälissä.
lan kunnostukseen ja myös Hennaan.
Tällä viikolla vanhat asvaltit ja katukivet on
Joidenkin mielestä yhdellä kertaa tehty rekuorittu pois puolestaan S-marketin ja Nordean montti olisi tullut kokonaisuutena halvemmaktalon välistä aina Orimatin liiketalon kulmalle si kuin osiin jaettu, sillä rakennuskustannusten
asti. Miten
Kaupungilla on olemassa suunnitelmia myös
sitä sananlaskussa saErkontien loppuosan korjaamisesta kaupunginnotaankaan: Parempi
talolta Erkonsillan yli Artjärventien risteykseen
kertarutina kuin ainaiasti, mutta niiden toteuttamisaikataulua ei ole
nen kitinä.
lyöty lukkoon. Mukava tervetuliaislahja pienelle ihmiselle tähän maailmaan,
eikö?
Ota yhteyttä:
Anna Näveri
Arko Datto
+45257754205
Näin kirjoitat Lukijan postiin
Ville Komi
Teija Laakso
Lähetä kirjoituksesi osoitteella Orimattilan Sanomat, PL?5,
16301 Orimattila tai sähköpostitse osoitteella
yleisonosasto@orimattilansanomat.fi
tai www.orimattilansanomat.fi
Voit lähettää kirjoituksen myös faksilla puh. Ihmettelijöiden rintamaa uhkaa
vain yksi asia. Ilmastonmuutoksen takia
esimerkiksi lisääntymisajan olosuhteet eivät välttämättä enää ole
parhaat mahdolliset.
Tutkijoiden mukaan myös kasvit ovat aikaistaneet kevään kasvuaan jopa nopeammin kuin keskilämpötilan muutoksen perusteella voisi olettaa.
Tutkimusryhmä perustaa tietonsa neljänkymmenen vuoden
aikana kerättyyn tutkimusaineistoon yli kahdensadan eliölajin
vuosirytmistä.
simmassa Lapissa vajaat 13 astetta.
Hellepäiviä oli koko maassa
yhteensä 17.
Kuukauden ylin lämpötila mitattiin Utsjoen Kevolla 28. Puhe Jumalasta muuttuu ihmettelystä omistamiseksi.
Tonttu on omistajansa näköinen satuhahmo. Puhu Jumalasta, selittämättömästä Kaikkivaltiaasta. Jossain on valo, jonka kirkkaus ja lämpö lahjoittavat armon, rakkauden, välittämisen, puolustamisen, monen
elämän ihmeet. Niinpä se
on ollut pakko pilkkoa osiin.
Tosiasiassa reKesällä 2008 Ermonttirahat olisikontiellä oli kuukauvat kaupungin kassien ajan tietyö Masasta löytyneet, jos
tintien risteyksessä
niin vain olisi halutErkontie on taas kerran revitty auki . päivänä
TILAUSHINNAT (sis. Tarkoituksena on tehdä internetjulkaisu ja koota näyttely.
Juha Sirkkala
Päivyri
Tänään: Kimmo
Ilmastonmuutos voi häiritä eläinten vuosirytmiä, kertoo
suomalais-venäläinen tutkimusryhmä. Päättäjät ovat
olleet sitä mieltä, ettei kaupungilta löydy
varoja yhdellä kertaa
tehtävään isoon tieremonttiin. Edes Raamatun sanat eivät riitä kuvaamaan kattavasti Jumalaa ja hänen
tekemisiään. heinäkuuta 1863 Hämeenlinnassa maaherran virkahuoneessa. . 46,00
Tarjous 3 kk 35,00.
den sisällä ?käytettävä täydellisesti, niin ylämäisimmissä kuin
alamaisimmissa, Suomen opetus-, virka- ja oikeuslaitoksissa.?
Suomenkielisiä asiakirjoja saattoi
kuitenkin jättää virastoihin ja tuomioistuimiin heti asetuksen astuttua voimaan.
Aleksanteri II kutsui valtiopäivät koolle 1863 ensimmäisen kerran sitten vuoden 1809 Porvoon
valtiopäivien. 1,60
Värilisä................. 0,12 euroa / pmm
Orimattila
+25
Sunnuntai
+23
+28
Artjärvi
Myrskylä
Pukkila
Porlammi
Maanantai
+25
Lasten
kuulemiseen
koulutettuja
poliiseja
liian vähän
Lasten kuulemiseen koulutettuja poliiseja on liian vähän, arvioidaan Poliisiammattikorkea-
koulusta.
Täydennyskoulutettuja tutkijoita ja tutkinnanjohtajia on Suomessa nyt muutamia kymmeniä.
Poliisiammattikorkeakoulun rehtori kertoo, ettei heitä ole riittänyt
tutkimaan kaikkia rikosepäilyjä,
joissa uhrina on lapsi.
Lapsen oikeanlainen kuuleminen on tärkeää. 03-777 4244.
Yleisönosastokirjoitus on aina allekirjoitettava ?. Heinäkuun
puoleenväliin mennessä hukkuneita on ollut 59.
Hukkumiskuolemat näyttävät
yleisesti ottaen olevan vähenemään päin. Edes jonkun on puhuttava Jumalasta.
Mutta miksi tyytyä vain työntekijöihin
päivänä
2013 . Asia selviää maa- ja metsätalousministeriön alkukesällä
teettämästä kyselystä. Myös
salaojien kunto varmistetaan.
??1950-luvulla rakennettuun
sokkeliin vedetään uudet bitumit
ja yläosaan lämpöeristys. Sateet olivat kuuroittaisia ja
vaihtelivat paljon paikallisesti.
Heinäkuun alkaessa pintaveden lämpötilat olivat selvästi
keskimääräistä korkeampia koko maassa.
Vedet viilenivät välillä mutta
Jaakon päivästä lämpenivät taas.
Kuukauden lopussa pintaveden
lämpötila oli maan etelä- ja keskiosassa 18?21 astetta ja Lapissa
14?18 astetta.
Tiskiltä ostetun tuotteen
alkuperä ja ainesosat kiinnostavat
STT
Kuluttajat haluavat tietää elintarvikkeista erityisesti alkuperämaan, päiväysmerkinnät ja ainesosat. Peli oli tuolloin Jokeri.
Koiran isäntä vitsailee kaverilleen, että tämä oli saada hermoromahduksen yhtenä päivänä, kun
oli unohtanut laittaa päiväkenot
vetämään.
Kiira-koiraa ei veikkaaminen
huoleta. ORIMATTILAN SANOMAT
Perjantaina elokuun 2. Kioskilla myydään
myös aitoa pehmistä.
Koivulan kioskin erikoisuus on
Hämeen Hitain, nimensä mukaisesti hitaasti sulava tuhti lihapiirakka.
??Olen kuullut, että ihmiset tulevat Hollolasta asti Hämeen hitainta syömään, sanoo Pekka Venäläinen.
??Olen sitä joskus itsekin maistanut, ja hyväähän se oli.
Visa Pärhän yllätti grilliruoan
himo, kun hän oli kävelemässä
kioskin ohi. Uudisrakentamisen yhteydessä katto jätettiin tarkoituksella pinnoittamatta.
??Katon on hyvä olla ilman pinnoitetta muutama vuosi hapettumassa, selittää Jarmo Koskinen.
Jymylinnassa uusitaan ilmanvaihto. Suurikylän uusi leikkikenttä valmistui muutama viikko sitten ja Lintulan Kottaraisenpuiston leikkikentän uusiminen
on parhaillaan loppusuoralla.
Leikkikenttä valmistuu tänään
tai viimeistään ensi viikolla.
Artjärvelle rakennettiin pieni leikkikenttä, joka varustettiin
hiekkalaatikolla, parilla kiikulla
ja keinulla sekä penkeillä. Pehmeä
turvahiekkakin on poikien mieleen.
Leikkivälineitä asentanut Tero Kiiveri sanoo, että työmaan
valmistumisen ajankohta riippuu
betonin saatavuudesta. Kiiran isäntä sanoo.
Hänen mielestään puisto pitäisi tehdä lähelle Koivulan kioskia,
sillä täälläpäin on ihmisillä paljon koiria.
Koirat ovat tervetulleita asiakkaita kioskin pihassa, sanoo Koivulan kioskin myyjä Kati. Lintulan leikkikentälle tulee uudet keinut, karuselli, kiipeilypaikka liukumäkineen, aikuisten jumppaväline sekä penkkejä. Nyt hän syö hyvillä
mielin grillilautasta. Hämeen Hitainta hän ei siis varsinaisesti tullut syömään.
??Käyn aika harvoin kioskeilla syömässä, mutta nyt poikkesin.
Ehkä se oli tämä hellepäivän ja
kesäloman yhdistelmä, joka minut tänne houkutti, Pärhä sanoo.
Tutut
naamat
päivystävät
Muuan kahvittelija puolestaan
toteaa, että Koivulan kioskilla tulee käytyä harva se päivä vaihtamassa kuulumisia tuttujen kans-
Vesistöjen vedenpinnat
alhaalla . Huolestunut kansalainen on sitä mieltä, että hyvä kun uskaltaa kioskille sisään mennä.
Koira ja isäntä ovatkin täällä jo
lähes julkkiksia.
??Mutta eihän tämän hihna edes
ylety ovelle asti. Mitähän se tulisi maksamaan, 70?000
euroa. Sokkeliin tehdään
uusi vesi- ja lämpöeristys. Hän on samaa mieltä Kii-
Kiira-koira päivystää isäntänsä
kanssa Koivulan
kioskilla.
ran kiltteydestä. Sitä paitsi ennemmin tämä aristelee ihmisiä,
kuin että ihmisten pitäisi pelätä
Kiiraa, isäntä sanoo.
Koira kuulemma säikkyy kovia ääniä. Jymylinnassa on ollut poistoilmanvaihto. Noihin aikoihin Orimattilassa ei ollut yhtään
Visa Pärhä ei
usein kioskien
ruoalla herkuttele, mutta hellepäivä, kesäloma
ja Koivulan kioskin grillimenu
houkuttelivat
tilaamaan grillilautasen.
eläinkauppaa. Se on paha paikka, jos on
joskus unohtanut veikata vakinumerot, ja huomaa arvontaa katsoessa, että olisikin saanut voiton.
Suurin summa, mitä tältä kioskilta ostetulla kupongilla on voitettu, on kuulemma puolitoista miljoonaa euroa. Kuulemma koirasta ja
omistajasta on ollut jo kahteen
kertaan yleisönosastokirjoitus
Etelä-Suomen Sanomissa. Uusi vuosi on sille ihan
mahdotonta aikaa.
Eläinkauppa Vahvan Tassun pitäjä Pekka Venäläinen istahtaa
Kiiran ja omistajan seuraksi kahville. N:o 88 . Se ottaa rauhallisesti omistajansa vierellä, ja antaa
vieraammankin rapsuttaa.
??Ikinä ei kannata kuitenkaan
vieraan koiran luo sännätä suin
päin, muistuttaa Pekka Venäläinen.
Koirakammosta voi kuitenkin
myös päästä yli.
Venäläinen kertoo itse pelänneensä pienenä koiria sen jälkeen,
kun naapurin schäfer hyökkäsi
kimppuun.
Nyt hän on koiranomistaja itsekin, ja pyörittää lisäksi lemmikkieläimiä palvelevaa yritystä.. Syynä ovat vähäiset sateet, lämmin sää ja runsas haihdunta. Vastaajat
kaipaavat elintarvikkeesta pää-
asiassa samoja tietoja riippumatta siitä, onko kyseessä pakattu vai
pakkaamaton tuote.
Lisäksi noin kolmasosa vastaajista kaipaa tietoa pakkaamattomien elintarvikkeiden valmistajasta tai maahantuojasta, valmistus- ja säilytysohjeista, elintar-
vikkeen sisällön määrästä ja lisäaineista.
Ministeriö suunnittelee kansallista säädöstä, joka koskisi nimenomaan pakkaamattomia elintarvikkeita.
Elintarvikkeiden pakkausmerkintöjä muutetaan EU-maissa
jouluun 2014 mennessä.
Koivulan kioski tunnetaan ennen kaikkea Hämeen hitain -lihapiirakasta, joka nimensä mukaisesti sulaa hitaasti.
sa.
??Käymme niin usein, että mehän olemme melkein täällä kioskilla töissä!
??Mieluummin tulen tänne hellepäivinäkin koiran kanssa varjoon istumaan, kuin jään kotiin
märehtimään, Kiiran isäntä sanoo.
Kenoakin tulee pelattua päivittäin. Varsinkin, kun naapurikunta
Nastolassa sellaisia on jo kaksi,
mutta täällä ei yhtäkään.
??Esimerkiksi Palojoen toisella
puolen olisi erinomainen paikka
koirapuistolle. Nyt
saadaan niiden seinät lämpimämmiksi ja toivottavasti kuivemmiksi, kaupungin toimitilajohtaja
Jarmo Koskinen sanoo.
Työ pitäisi olla valmis ennen
koulujen alkamista. Siinä on vapaana
niittyä, jossa ei ole kiviäkään, Venäläinen sanoo.
??Orimattilan kaupungin taloushan on ihan kunnossa, joten
en usko, että koirapuisto rahallisestikaan mahdoton olisi. Penkit ja
kaksi muuta kalustetta olisi valettava.
??Voi sanoa, että hyvin on työt
tehty, ydinvoimalaakin rakentanut Kiiveri vakuuttaa.
Jokivarren koululle
kosteuseriste, Pennalan
koulun katto saa maalin
Juho Kiuru
Orimattila
Jokivarren koulun A-osassa
käynnistyi tällä viikolla sokkelin
eristämistyö. Työ valmistunee valmistunee tämän kuun aikana. Välillä työmiehet
ovat saaneet hätyytellä innokkaita leikkijöitä sivummalle.
??Nyt tulee paremmat keinut,
pojat arvelevat uuden kentän laidalta.
He ovat innoissaan isosta pyöreästä verkkokeinusta. vesi lämmintä
STT
Vesistöjen pinnat ovat monin
paikoin matalalla, kertoo Suomen
ympäristökeskus. Puoti on ollut toiminnassa jo viitisen vuotta.
Se syntyi alun perin täyttämään
markkinarakoa. Osa vanhoista
kalusteista jää ainakin toistaiseksi
leikkipaikalle.
Leikkikentät maksoivat yhteensä noin 40?000 euroa.
Niklas ja Tukka Numminen,
sekä Marko ja Niko Niemelä katselevat malttamattomina,
koska Kottaraisenpuiston kentälle pääsisi. Nyt on jo kaksi.
Koirapuistoa
kaivataan
Kahvipöytäseurueessa ollaan
yksimielisiä siitä, että Orimattilaan olisi jo aika saada koirapuisto. Suurten järvien
vedenkorkeudet laskevat entisestään elokuussa.
??Pielisen pinnan laskua hidastetaan juoksutuksen muutoksella,
mutta silti järven pinta laskee elokuussa ennusteen mukaan 10?20
senttiä, arvioi vanhempi tutkija
Ari Koistinen Suomen ympäris-
tökeskuksesta.
Saimaalla laskua kertynee elokuussa 20?30 ja Päijänteelle 10?
15 senttiä. Sateista ei ole pikaiseksi avuksi vedenkorkeuksien
alenemiselle, sillä maaperä on
kuivaa ja pystyy sitomaan suurehkoja vesimääriä.
Pohjavesien pinnankorkeudet
ovat laskeneet paikoin huomattavasti. Suuressa osassa maata sa-
toi heinäkuussa tavallista vähemmän. Sisälle
niitä ei sentään päästetä. Siellä
on osin maanalaisia tiloja. 3
Koirapuisto olisi
jo aika saada
Koivulan kioskilla on oma
parkkipaikka koirille.
Joitakin asiakkaita
karvaturrit pelottavat.
Marko Niemelä (edessä) Niklas Numminen, Niko Niemelä ja Tuukka Numminen haluaisivat jo Kottaraisenpuiston leikkikentälle, jota Tero Kiiveri ja traktorin puikoissa istuva Esa Pirhonen rakentavat.
Lintulan leikkikenttä ehostuu
Juho Kiuru
Lintula / Suurikylä
Orimattilan Lintulan ja Artjärven Suurikylän asukkaiden elinolot paranevat uusien leikkikenttien myötä. Ja Venäläisellä
on sentään työnsä puolesta kokemusta sanoa.
??Mutta jos sitä pelkää koiria,
niin sitten pelkää, Venäläinen sanoo.
Kiirankin panta on ostettu Venäläisen liikkeestä. Myös
Kalliojärven uimarannalta tulevat
poikkeavat usein kioskille jäätelöt ostamaan. Järjestelmä päivitetään siten,
että sekä tuloilma, että poistoilma
hoidetaan koneellisesti.
Hanke kuuluu kaupungin teknistä tasoa ylläpitäviin investointeihin, joihin kaupunki ohjaa vuosittain yhteensä noin 440?000 euroa.
Jokivarren koulun tiloja suojataan sokkelin
vesi- ja lämpöeristämisellä.
Maria Karuvuori
Orimattila
??Laita nyt siihen juttuun, että
tämä on ihan kiltti.
Musta sekaroituinen Kiirakoira päivystää isäntänsä kanssa Orimattilan Koivulan kioskin
edustalla. Viime vuonna vastaava eristys tehtiin A-osan
ensimmäiselle siivelle, jossa kosteusvaurion takia jouduttiin uusimaan lattiaa.
Pennalan koulun uutta peltikattoa maalataan. Kioskin
verkkosivuillakin todetaan, että
Koivulan kioskilta löytyy parkkitilaa autolle, pyörälle tai koiralle.
Grilliruokaa ja
jäätelöä
Kati on ollut kioskilla töissä
parisen vuotta, joten asiakaskunta on tullut tutuksi.
??Suurin osa asiakkaistamme
on kanta-asiakkaita, Kati kertoo.
??Sitten täällä käy paljon työmiehiä syömässä lounasta
klo18.
Kokoonnutaan musiikkiluokassa. Helsinkiläisellä
pariskunnalla Villa Roosan kesänäyttely on vuosittainen perinne.
??Me kuulimme, että täällä on
tänä vuonna virkattu vessa, Liisa
Vuorinen kertoo.
Vuorisia innostaa kesän taidenäyttelyissä eniten moderni taide, sillä pariskunnan mukaan se
on monipuolista ja yllättävää.
Esimerkiksi Teemu Saukkosen
osittain ristipistotöistä koostuvat
maalaukset kiehtovat Orimattilassa mökkeilevää pariskuntaa.
Nykytaiteen lisäksi Vuorisia kiinnostavat valokuvanäyttelyt.
Orimattilan taidemuseo on
saanut vähemmän lehtijulkisuutta kuin Villa Roosa, mutta sen
kävijät kehuvat näyttelyn monipuolisuutta. Opastus
Luhtikyläntieltä (tie 1631). lajinjohtajat) ja järjestelytoimikunnan yhteiseen kokoukseen Jokivarren koululle ma 5.8. Helenius
Helle ja Hesari vaikuttavat
taidenäyttelyn kävijämäärään
s. klo 11 alkaen. On pilvinen aamupäivä, eli paras aika taidenäyttelykäynnille.
Taidemuseon näyttelyoppaan
Iida Karttusen mukaan viikonloput ovat vilkkaita, mutta myös
tiistait ovat hyviä taidenäyttelypäiviä. Tytär Aamu Parviainen oli elämänsä ensimmäisessä taidenäyttelyssä.
Liisa ja Timo
Vuorista kiehtoivat Teemu
Saukkosen teokset, joissa oli
yhdistetty maalaustaidetta ja
ristipistotöitä.
tyttärelle taidenäyttely on ensimmäinen laatuaan, ja hämmästeltävää riitti.
Myös Liisa ja Timo Vuorinen tulivat pääkaupunkiseudulta,
mutta mökki Orimattilassa mahdollisti käynnin Villa Roosassa
tänäkin vuonna. Lapset, nuoret, naiset ja
miehet, onki kuntoon ja matoja
etsimään. Tilaisuuteen
vapaa pääsy. T/
P11: 60 m kolmiloikka, moukari. 0800 300 33
Päiväkannon valitukset
ma?pe 8.00?16.00
p. mennessä puh. 03-777 5030 ilt. T/P5: ja 7 40 m
rakettikeihäs. 040 592 6870
Liiketalo Erkontähti Niementie 2 Orimattila
Orimattilan taidemuseossa kovaääninen kello kilahtelee tasaisin väliajoin. M/N17: 100 m pituus, kiekko. Lämmin kiitos osanotosta.
Hautaustoimistoja
- Asiantuntevaa hautauspalvelua -
. Onko alkoholi Sinun tai läheisesi ongelma?
Ryhmien kokoontumisajat: Orimattilan AA-ryhmä to klo 19 Kulttuuritalo 2 krs, AA-Siltaryhmä
tiistaisin klo 19 Neulomotie 5.
040 848 4000, www.aasuomi.
fi.
vinkäältä ja Helsingissä asuva
japanilainen Komugi Ando pistäytyivät päiväretkellään Orimattilan taidemuseossa. Myös Villa Roosan näyttelyssä tiistait ovat viikonloppujen
jälkeen yleensä kiireisimpiä. 03-777 1244 tai 0400 483 045
Eikö lehtesi
tullut?
Varhaiskannon valitukset
ma?su 6.00?10.00
p. Ensin vuorossa on Orimattilan taidemuseo, sitten Villa
Roosa.
??Olemme nyt lomalla, joten
katsomalla katsoimme etukäteen,
missä olisi taidenäyttelyitä, Anni
Suvanto sanoo.
Suvannot ovat käyneet Orimattilan taidemuseossa aikaisempinakin vuosina, joten taidemuseon pysyvä näyttely on heille jo
entuudestaan tuttu. Tervetuloa!
Orimattilan Jymy, yleisurheilu.
Pm sisulisäottelut Orimattilassa la 3.8. Osallistujat
jaetaan 2-3 ryhmään ikäjakaumien mukaan. Laivalla esiintymässä mm.
tangokuningatar Heidi Pakarinen. Ilmoittautumiset
paikan päällä klo 17.45 mennessä. Porvoolaiset Anni
ja Tapio Suvanto kiertävät kaksi orimattilalaisnäyttelyä yhdellä
kerralla. Kaikkia syksyn SM-kisoissa mukana olevia toimitsijoita pyydetään paikalle harjoittelemaan
oman lajinsa toimitsijatehtäviä.
Tied. Tied. hautajaisten kokonaisuuden hoitaminen ?
. Muistattehan
perinteisen
Orimattila-päivän kotiseutumuseolla,
os. mukaan
Erkontie 20, Orimattila, puh. Orimattilan Kivi . 03-876 678
ORIMATTILAN SANOMAT
Erkontie 17, puh. juhlapuhe ?Keitä me orimattilalaiset oikein olemme?. klo 18-20 Vil-
likkalan myllyllä, Sammalkoskentie. (03) 777 1230
om. Helsingin Sanomien vinkkaamaa kahta muuta näyttelyä
Ars Auttoisissa ja Pyhäniemen
kartanossa he eivät kuitenkaan
AI15646
Hautaustoimisto. Ampumakoe
ma 5.8. ?30.05.1940 Luhanka
k. 06.07.2013 Orimattila
Elina Venttola
Orimattila
Rakkaamme
Lahja Anna-Liisa
Kyrö
Sillon kun en ole enää täällä,
kun soittaa ylitseni tuuli hiljainen,
on taivaan Isän käsi pääsi päällä.
Jää sydämeesi lämpö rakkauden.
Reijo
Sillon kun jo olen täältä poissa,
jää siunauksen sana elämään.
Niin paljon rakkautta vuosissamme noissa,
se kaikki, kaikki talteen säilötään.
Rauno, Anu, Minea, Neea ja Jesse
Heidi, Kosti, Armi, Juhani ja Eerika
Sukulaiset ja ystävät
Siunaus toimitettu. klo 19 Metsolla. 2013
Perjantaina elokuun 2. Tervetuloa!
Villikkalan Nuorisoseuran järjestämät onkikisat ke
7.8. Aamu-
LAKIASIAINTOIMISTO
PÄIVI KOKKO OY
Erkontie 18, Orimattila | 040 557 5592
? perunkirjoitukset
? ositukset ja
perinnönjaot
? testamentit, avioehdot
? kauppa- ja lahjakirjat
ym.
SALON KORJAAMO OY
Erkontie 9, Orimattila | 040 557 5592
Nykyaika menneisyydeksi
kynnystä ylittämällä
Hinauspalvelu 24 h
Puh. päivänä
Etelän lomalaiset tekevät päiväretkiä Orimattilan näyttelyihin
Kuolleita
o.s. Kirkkokahvit pappilan puistossa. Klo 18 yleisurheilukisat, ilmoittautuminen
17.30.
Orimattilan Riistanhoitoyhdistys. ORIMATTILAN SANOMAT
4 . Näyttelyssä näkee, kuinka maailma muuttuu.
Artjärven Maatalousnaisten johtokunnan kokous
to 8.8. Tarkoituksena oli käydä Pukkilan Koivulinnassa matkalla, mutta se oli tiistaina kiinni.
Niinpä Rasinkangas ja Ando
päätyivät käymään Kohisevan
vintillä ja jatkoivat matkaansa
kohti Padasjoella sijaitsevaa Ars
Auttoista.
??Tämä Orimattilan taidemu-
Seurapalstailmoittaja:
Seurapalstailmoitusten
tulee olla toimituksessamme
viimeistään seuraavasti:
Tiistain lehteen maanantaihin klo 10 mennessä.
Torstain lehteen keskiviikkoon klo 10 mennessä.
Perjantain lehteen torstaihin klo 10 mennessä.
Seurapalstalle voi lähettää
tietoja myös sähköpostin
kautta osoitteella: tilaukset@orimattilansanomat.
fi sekä netin kautta osoitteella: www.orimattilansanomat.fi
3
6
7
7
5
9 5 2 1
9
8
6
3
2 3
1
9
9 4
2
7
1
6
4
Vaikeusaste:
Sudokun ratkaisu tv-sivulla.
3
2
8
1
9
7
6
5
5
1
4
9
1
5
7
4
6
4
3
2
2
8
9
6
4
3
5
8
7
9
2
3
8
6
1
7
www.aisudoku.com
Teitä palvelee Piia ja Esa Poutanen
Orimattilan taidemuseossa on ympärivuotisesti esillä harvinaisen laaja 1900-luvun taidenäyttely, johon tänä vuonna sekoittuvat muun muassa Juha Mennan puuveistokset.
(C) Arto Inkala
Hautausalan erikoisliike
Vantaalainen Päivi Tikkanen
huomasi Hesarin jutun, pakkasi miehensä ja lapsensa autoon
ja lähti käymään Villa Roosassa.
Tikkanen, Antti Parviainen ja
tytär Aamu Parviainen yhdistivät käynnin sukulaisilla ja vierailun taidenäyttelyssä.
Pariskunta käy harvoin teidenäyttelyissä, mutta Villa Roosaan
tulon he suunnittelivat jo etukäteen. Tervetuloa!
Orimattilan Iltarastit Järvikylässä
Hollilanmäellä ma
5.8. T/P13: 100 m
pituus, kuula. 20.8. 03779 6133.
Orimattila-Seura. Yllättävästi vaikutusta näyttäisi olevan myös säällä,
sillä Villa Roosan galleristin Jari Granholmin mukaan lämmin
ilma vaikuttaa kielteisesti aktiivisuuteen käydä näyttelyissä.
??Helle näkyy heti kävijämäärissä, Granholm sanoo.
Villa Roosan kävijämäärät ovat
kääntyneet nousuun Helsingin Sanomissa julkaistun jutun jälkeen,
sillä artikkelin mukaan näyttelyn
ohi ajanut on hölmö. Veini Holopainen, puh.
044 558 7096.
Pukkilan Vesan
yleisurheilukausi
jatkuu 6.8. Ohjelman juontaa Eero Sinikannel. klo
16. 50 mahtuu mukaan. T/
P9: 40 m pituus. Ole paikalla hyvissä ajoin.
Orimattilan Jymy.
Tiistaikisat 6.8. T/P15: 100 m pi-
SM14-15 Orimattila: Tervetuloa
Jokivarren koululle SM kisojen
kilpailutoimikunnan (sis. Pappilantie 4,
su 4.8. Lähtömahdollisuus klo 1718.30. Teikarinmäellä klo 17 urheilukoululla kaikenikäisille. Keskiviikkona nähdään myllyllä!
tuus, kiekko. Tervetuloa
kaikki mukaan!
Eläkeliiton Orimattilan yhdistys.
Teemme 22 h risteilyn Silja Europalla
Tallinnaan. Lähtö torilta ma 9.9. Myös Orimattilan taidemuseo saa kehuja monipuolisesta näyttelystään,
joka sekoittaa 1900-luvun alkupuolta ja nykytaidetta.
Villa Roosan
nykytaide yllättää
Avoinna: ma?pe 10?16, la sop. Päivän aloitamme
klo 10 kirkonmenoilla. Tied. ja
ilm. Vetäjänä toimii Isabella Ingberg (SM-junioritason juoksija). Kukkasidonnan erikoisliike ?
Kukka ja Hautauspalvelu Henriikka Oy
Arja Leppäkorpi-Viitanen
Avoinna: ma?to 9?17.15 pe 9?18 la?su 9?14
p. yksilöllisyys ?
. alan perinteet ?
. Vaihtelevaa ohjelmaa, mm. www.orimattilankivi.fi
Sekalaisia
aio mennä katsomaan, vaan kierros jää Villa Roosaan.
??Emme varta vasten lähde
muihin näyttelyihin samalla tavalla kuin tulimme tänne, Tikkanen sanoo.
Vantaalaisen perheen suosikeiksi valikoituivat Tuija Markonsalon helmityöt ja Jussi Valtakarin pienoisveistokset. Suuri osa kävijöistä poikkeaa ensimmäisen parin tunnin aikana.
Kävijät löytävät paikalle lehtijuttujen tai vanhojen tottumusten
perusteella. Ammunnan valvojat: Heikki Länsimäki, Kari Marttinen,
Jukka Tarmola ja Mika Toikka.
Avustajat Mallusjoen Metsästysseurasta.
seo oli vähän niin kuin ekstra,
koska löysimme tänne vahingossa, Ando kertoo.
Laura Pohjosen ja Juha Mennan kesänäyttely saa kaksikolta
erikoiskiitokset.
??Ihan sairaan hieno! kehuu Rasinkangas.
Molemmat naiset kiertävät paljon taidenäyttelyissä, ja eri paikkakunnilla asuville ystävyksille
näyttelykierros on hyvä tilaisuus
viettää aikaa yhdessä.
Taide on hyvä syy
tavata ystäviä
Myös Liisa Rasinkangas Hy-
Seuratoiminta
Orimattilan AAryhmät. Tapio Suvanto kehuu näyttelyä harvinaiseksi,
sillä esimerkiksi Albert Edelfeltin tai Hugo Simbergin teosten
yksittäiskappaleita on vain vähän
kansallisten näyttelyjen ulkopuolella.
??Pysyväiskokoelma on hieno
kavalkadi 1900-luvun taitteesta,
hän sanoo.
Myös nykytaiteen näyttelyn
yhdistäminen 1900-lukuun saa
pariskunnalta kehuja.
??Tuolla toisella puolella näkee
historiaa, ja tässä ollaan nykyajassa. Jarkko Kumpulainen, puh.
040 570 0229. klo
18. N:o 88 . Arvonamme . klo 12. 03-876 678, fax 777 4244.
Konttorimme avoinna ma?pe klo 8?16.
Antti Parviainen ja Päivi Tikkanen ihastuivat erityisesti Jussi
Valtakarin pienoisveistoksiin. klo 17?19
Salolan Hirviradalla
Hänen mielestään huumori on osittain tiedostamatonta, ja siksi ihmisille luontevaa.
90 prosenttia ihmisistä on hauskoja tavalla tai toisella. Väliin mahtuu myös lukuisia keikkoja.
??Joku voisi sanoa, että tahti on
kova. Tällaista saavutusta eivät suomalaiset
trap-ampujat miehissä ole kokeneet vuosikausiin.
korvien välissä.
Mikkipummi
keljutti
Sen sijaan Laaksoa jäi kaivelemaan ?mikkipummi?. Mika Bister rikkoi 117 kiekkoa. Jatkossa
Laakso ei enää päästänyt ajatustaan hukkaan. Kestääkö
hän paineet.
??Kyllä siinä oli ajatuksia lippalakin alla, nauroi Laakso helpottuneena sarjan jälkeen.
Ampuja muistaa jokaisen hudin. Haulikon EMkilpailut. EM-kilpailut olivat kauden
päätavoitteeni. 5
Jukka Laakso kesti paineet,
tulospiikki syntyi EM-kisoissa
Kullervo Hakama
Suhl, Saksa
Moshe Cohenin
työpajassa oli
kolme osallistujaa: (vasemmalta) sairaalaklovnit Maria Linde
ja Dan Söderholm sekä Pikku
Kakkosestakin
tuttu Roosa Hannikainen (alias
Lilli Pii).
Naurua
pimeässä
Itteäki
jännitti
??Kyllä tässä itteäki jännitti,
myönsi Laakso kuultuaan, että
jännitystä on piisannut kotimaassakin kolmen päivän ajan.
Häiritsevästä jännityksestä
Laakso pääsi, kun ?anto vaa kropan hoitaa ammunnan ja piti ajatukset kasassa?.
Jännitystä lisäsi se, että kilpailu
ammuttiin kolmen päivän aikana.
Välillä sai sitten mietiskellä omaa
osaamistaan kukin omalla tavallaan. Niinpä kieli ei yleensä tule
muuriksi hänen ja yleisön väliin.
Lisäksi ihmiset nauravat useimmiten samanlaisille inhimillisille asioille, kulttuurieroista huolimatta.
Cohen kertoo, että on joskus
maailmalla joutunut hieman uh-
kaaviin tilanteisiin, mutta onneksi
mitään vakavampaa ei voi sattua.
Mutta voivatko vallanpitäjät kokea naurun uhkana?
??Jos valtaa pidetään yllä väkivalloin, silloin mikä tahansa
voi olla uhka. Siksi harmittaa,
että finaalipaikka jäi saamatta ja
sijoitukseni hiipui viime vuotista
kauemmaksi, Veromaa sanoi.
Noora Antikainen puolestaan
harmitteli sitä, että harjoittelu
paikan päällä jäi lyhyeksi eli yhteen sarjaan, joka ammuttiin maanantaina. Zuzana Stefecekova Slovakia 11-10.
Joukkuekilpailu: 1) Italia 214 (sivuaa ME:tä), 2) Venäjä 209, 3) Slovakia 207, 4) Saksa 204, 5) San Marino
202, 6) Ranska 201 (67), 7) Suomi
201 (66), 8) Iso-Britannia 198 (69), 9)
Espanja 198 (66), 10) Turkki 192.
Miesten trap 100/125 kiekkoa
(2/3 kilpailupäivä): 1) Josip Glasnovic Kroatia 100, 2) Marian Kovacocy Slovakia, Oguzhan Tuzun Turkki,
Valerio Grazini Italia, Stephane Clamens Ranska 99, . Harjoituksissa ensimmäinen sarja antoi 25 ja kaksi seuraavaa 24.
??Se rauhoitti kovasti.
Laakso tiesi tarkalleen, missä
mennään, kun päätöspäivä koitti.
Ennätys oli tuloillaan. Totta kai se
vaikuttaa sinuun jollain tavalla,
Cohen sanoo.
Miehen komedia on fyysis-
tä, eikä tarvitse juurikaan sanoja. Lontoon viime vuoden
olympiavoittaja voitti kultamitaliottelussa Slovakian Zuzana Stefecekovan 11-10.
Italia sivusi joukkuekilpailussa
ME:tä tuloksellaan 214 ja voitti
EM-kultaa. N:o 88 . Nyt pitäisi sitten minimoida loputkin hudit.
Ennen EM-kisoja Laakso tuskaili useissa kilpailuissa oikealle
keskikorkeudella lentävien kiekkojen kanssa. 18) Jukka Laakso Suomi (24, 25, 24, 24) 97, . Mutta meillä on myös kova halu tehdä musiikkia, Toivonen sanoo.
Suhl, Saksa 1.8. Laaksolle kolmen päivän kisa oli ensikokemus. Toivonen sanoo, että se on
helppo vertailukohta tämän tyyppistä musiikkia soittavalle bändille, mutta ei välttämättä aina kaikkein kuvaavin.
??Vipers ei ole myöskään pastissi 80-luvun bändeistä. Avauspäivänä Laakso ampui 24 ja 25 kiekon
sarjat, toisena päivänä 24 ja 24 ja
eilen 24.
Jukka Laakso lähti sekavin mielin matkaan, sillä kotoisat harjoitukset olivat menneet mönkään:
??Olin väsynyt, mutta pakko oli
vain yrittää.
Amerikkalaisklovni Moshe Cohen
on esiintynyt kriisialueilla ja
pakolaisleireillä. Tällä viikolla
hän kävi Orimattilassa.
Maria Karuvuori
Orimattila
Suomalaiset nauravat sisäänpäin, sanoo amerikkalainen ammattiklovni Moshe Cohen. Kauden aikana Laakso on
ampunut neljä kertaa ennätyksensä 117, joten odottaa sopi, että paremminkin voisi mennä. Amerikassa ja Suomessa
on eroja klovnin koulutuksessa.
Cohen on itse kiertänyt esiintymässä muun muassa pakolaisleireillä. 23)
Veli-Matti Matikainen Suomi (23, 24,
25, 24) 96, . Kilpailun viimeinen kiekko lähti matkaan risana,
joten se piti ampua uudelleen.
Tiukassa paikassa tällainenkin
rassaa, vaikka niihin on muuten
tottunut.
Laiteongelmia oli Suhlissa yllättävän paljon ja tuomaritkin olivat ajoittain pihalla tehtävistään.
??Ei ne laitteet mulle ryppyilleet, mutta kun seurasi muiden
ryhmien ampumista, ongelmia
oli.
Tulevana viikonloppuna Mäntsälässä ammutaan trapin SM-kilpailut. Tietysti tunteet ovat joskus
eri tavalla pinnassa, mutta ei se
ole paha asia, Toivonen sanoo.
KUVA: Kullervo Hakama
Kokemus tuo varmuutta
Tässä vaiheessa Toivoselle on
kertynyt jo jonkin verran esiintymiskokemusta. Jotkut eivät itse tajua olevansa hassuja.
Vakava ihminen saattaa tiedostamattaan luopua jäykästä ulkokuorestaan puhuessaan esimerkiksi
vauvojen kanssa, Cohen sanoo.
Amerikkalaisen työpajoissa
käy usein ammattiesiintyjiä saa-
massa lisää ideoita omaan työhönsä. Alessandra Perilli
San Marino 12-10.
Kultamitaliottelu: Jessica Rossi
Italia . Peruskilpailun tulokset: 1) Oguzhan Tuzun Turkki 124,
2) Stephane Clamens Ranska 124,
3) Josip Glasnovic Kroatia 124, 4)
Erik Varga Slovakia 122/9, 5) Derek Burnett Irlanti 122/9, 6) Massimo Fabbrizi Italia 122/9, 7) Jiri Liptak Tshekki 122/8, 8) Aleksei Alipov
Venäjä 122/8, 9) Valerio Grazini Italia 122/4, 10) Kavin Gaillard Ranska
121, 11) Francesco Amici San Marino 121, 12) Adonis Mylonas Kypros
121, 13) Jukka Laakso Suomi 121,
14) Andres Kull Viro 121, 15) Roman Cavara Slovakia 121, 16) Stefan Ruettgeroth Saksa 121, 17) Marios Sofocleous Kypros 120, 18) Veli
Matti Matikainen Suomi 120, ...47)
Mika Bister Suomi 117.
Peruskilpailun kuusi parasta jatkoivat vielä mitalien selvittämistä semifinaalilla sekä mitaliotteluilla lehtemme painoon mennessä.
Trap, joukkuekilpailu, miehet: 1)
Kroatia 363 (71), 2) Slovakia 363
(69), 3) Ranska 362 (74), 4) Italia 362
(73), 5) Kypros 361, 6) Tshekki 359,
7) San Marino 358 (72, 73), 8) Suomi
358 (72, 72), 9)Iso-Britannia 357, 10)
Saksa 356. Kuvassa vasemmalta:
Riku Mattila, Matti Toivonen, Lassi Toivonen, Lauri Pessi.
Koukuttavat
melodiat
Ensimmäinen keikka, jonka Matti Toivonen on koskaan
soittanut, oli Kuivannon koululla. En yritä olla ilkeä, vaan
pyrin vain näyttämään. Tulokseni oikeutti tänään sijaan jotakin. Suurimmasta osasta yleisöä huomioni
ovat hauskoja, Cohen sanoo.
Moshe Cohenilla on monen
vuosikymmenen kokemus esiintymisestä ja opettamisesta. Arvokilpailuissa 23 kiekon
sarjat eivät riitä finaalipaikkaan.
Italian Jessica Rossi saavutti
Euroopan mestaruuden naisten
trapissa Saksan Suhlissa keskiviikkona. Toivonen on positiivisesta palautteesta hyvillään. Sama sarja jatkuu
kuin tähänkin asti eli mikään ei
oikein muutu. Ja
nyt sitten meni. Pari kiekkoa olisi pitänyt ampua lisää, MäkeläNummela sanoi ja viittasi finaalirajaan, joka oli 71.
Mopsi Veromaalla oli myös tasaista tekemistä: 14:s sija tuloksella 68.
. Jukka Laakso on ilmoittautunut kisoihin, mutta ei eilen ollut
Band of Vipersillä on ollut vilkas keikkakevät. päivänä
2013 . Me soitimme suomenkielistä punkrockia.
Apulanta oli tuolloin kova juttu,
joten soitimme heiltä covereita.
Aloimme myös kirjoittaa omaa
materiaalia jo tuolloin, Toivonen
sanoo.
Ensimmäisestä bändistä löytyivät ne perinteisimmät rocksoittimet: kitara, rummut ja basso. Si-
joitus oli sentään kymmenes:
. jolla oli 47:s. Kaksi heistä tekee työtä sairaalaklovnina. Keskiviikkona ja torstaina hän
oli pysähtynyt Orimattilaan pitämään Humor your human -nimistä työpajaa. Tyytyväinen täytyy olla, koska ammuntani on ollut pahasti hukassa heinäkuun alussa järjestetyn Granadan maailmancupin jälkeen. Tietysti silläkin on
eroa, nauraako jollekulle vai jonkun kanssa, Cohen sanoo.
Melodiat poppia, meininki rockia
Suhlissa kaikki muuttui kerralla. Toki jotkut haluavat vain
vapauttaa sisäisen hauskuutensa,
Cohen sanoo.
Suhlissa
alkoi kulkea
Huumoria sairaaloissa
ja kriisialueilla
Orimattilan työpajassa oli kolme osallistujaa. Torstai-iltana nähtiin
myös Cohenin puolituntinen esitys Herra Yoowho kesälomalla.
??Suomalaiset saattavat olla
melko hiljainen yleisö. Dan
Söderholm kertoo, että heitä
työskentelee Suomessa tällä hetkellä nelisenkymmentä.
??Työmme eroaa tavallisesta
klovnin työstä siten, että kiertelemme potilaiden luona heidän
huoneissaan, emme niinkään pidä
varsinaisia esityksiä, Söderholm
sanoo. Aikaisemmin Iconcrashissä vaikuttaneen Toivosen uusi yhtye Band of
Vipers soittaakin syntikkapoppia
rockmeiningillä.
??Aika harva pikkukaveri tarttuu ensimmäisenä syntetisaattoriin. Lattialla ollut pullo kaatui jo
toisen biisin aikana, ja Toivonen
vähän myöhemmin perässä.
Perjantainen keikka Arvidissa
jännittää kuitenkin jonkin verran.
??Toistaiseksi en ole käynyt
Orimattilassa levittämässä oman
musiikkini ilosanomaa. Haulikon EMkilpailut.
Trap, miehet. Myös
muut suomalaiset ampuivat päätössarjassaan 24 kiekkoa, mikä
tiesi sitä, että Veli Matti Matikainen sai rikki 120 kiekkoa ja oli
18:s. Kurssilaisissa on paljon
myös esimerkiksi sosiaalityöntekijöitä tai vaikka lääkäreitä.
??Useimmilla ihmisillä on jokin syy tulla kurssilleni. Mutta tehty
mikä tehty. Äänimaailmamme on nykyajasta, emme hae mitään retrosoundeja, Toivonen sanoo.
Band of Vipersissa soittaa Toivosen lisäksi toinenkin Iconcrashissä aiemmin vaikuttanut jäsen,
Riku Mattila. 44) Mika Bister Suomi
(22, 24, 23, 24) 93.. Olen käyttänyt tätä hyödykseni esityksissäni, ja kommentoinut yleisön hiljaisuutta. Peruskilpailun
viimeinen sarja ammuttiin eilen
ja siinä jatkui 24 kiekon putki.
Laakson kokonaistulos oli 121
eli parannusta omaan ennätykseen tuli kerralla neljä kiekkoa.
Hän oli Suhlissa 13:s.
Yhden kiekon päässä oli Laaksolla uusinta finaalipaikasta, johon tarvittiin 122 kiekkoa. No, Lassi
on ollut veljeni 25 vuotta, muuta yhteistyötä emme ole tehneet.
Olemme veljen kanssa hyviä ystäviä. 69. Bändiltä ilmestyi debyyttilevy My
Half-Burnt Heart alkuvuodesta.
Toinen levy olisi tarkoitus saada
ulos jo ensi vuonna. Joten kyllä, olen jännittynyt!
Band of Vipers on otettu Suomessa vastaan varovaisen innostuneesti. ORIMATTILAN SANOMAT
Perjantaina elokuun 2. Asia selvisi
Jukka Laakso oli EM-kisoissa 13:s, mutta matkaa finaaliuusintaan oli vain yksi kiekko. Keikka meni niin hyvin, että
Toivosen bändi sai buukattua toisenkin keikan.
Heidät otettiin soittamaan Jymylinnan perjantaidiskoon, jossa muuan The Rasmus-niminen
bändi kävi myös aikanaan soittamassa.
Toisella keikalla Toivonen koki
olevansa jo vanha tekijä.
??Tuohon aikaan Orimattilassa oli kolme bändiä. Hän
on heinäkuun ajan kiertänyt Suomea esiintymässä ja opettamassa. Sittemmin mukaan ovat tulleet esimerkiksi syntetisaattorit. Kun kiekko ei jostain syystä lähtenyt normaalista huudosta, Laakso huusi
toisen kerran kovemmalla äänellä. Noista ajoista on jäänyt perinnöksi rakkaus helposti lähestyttäviin popmelodioihin. Jopa koulun musiikkitunneilla bändissä on yleensä ne kaikkein perinteisimmät soittimet,
Toivonen toteaa.
Toivosen musiikillinen nuoruus
ajoittui eurodancen kultakaudelle.
Nuori muusikko piti myös Beatlesista. Siis vielä enemmän, kuin keikka Kuivannon
koululla. Muistaminen helpottuu tulosten kohotessa. Siitä
huolimatta, että Band of Vipersin
keikoillakin on ehtinyt sattua kaikenlaista. Tiukalla aikataululla tulimme.
Ehkä olisi pitänyt päästä enemmän treenaamaan. Bändin neljäs jäsen, Lauri Pessi, on juuri vakinaistettu. Rumpalikin löytyi
läheltä, kun veli Lassi Toivonen
ryhtyi hommaan.
??Ai olemmeko tehneet aikaisemmin yhteistyötä. Nyt niiden kanssa ei ollut ongelmia. Miehen mukaan esiintymiskokemus tuo varmuutta ottaa lavalla rennosti, kun ei tarvitse jännittää teknisiä asioita. Levynjulkaisukeikalla
Helsingissä Toivoselle sattui pieni onnettomuus vesipullon kanssa. Ammattiklovni onkin
aloittanut uransa
jonglööraamalla.
liakin vähän. Se
luo uskoa omiin tekemisiin. Suomi sijoittui seitsemänneksi (201).
Suomalaiskolmikon ammunta
ei sujunut odotusten mukaisesti.
Paras oli Satu Mäkelä-Nummela, joka sai huomata, ettei tasainen ammunta (23, 23, 23) riitä finaaliin, jos tulos on ?vain. Kokemus on vähän
samanlainen kuin jos olisi asunut
koko ikänsä talossa, jossa ei ole
minkäänlaista musiikkia.
??Sitten yhtäkkiä pääset taloon,
jossa musiikki soi. Tuloksia ja tilanteita.
Naisten trapin peruskilpailun tulokset kerrottiin torstain lehdessä.
Siitä kuuden kärki jatkoi näin:
Semifinaali: 1) Rossi 14, 2) Stefecekova 12, 3) Caporuscio 10, 4) Perilli 9, 5) Scheibl 8, 6) Mezeiova 7.
Pronssimitaliottelu: Federica Caporuscio Italia . Jotkut
hakevat ammatillista lisäosaamista. Se katkaisi ajatusta sen verran,
että kiekko livahti karkuun.
Näitä lähtemättömiä kiekkoja oli kaikkiaan kolme. Siellä pääasiallinen kohderyhmä ovat lapset, joille halutaan
tarjota mahdollisuus murtautua
arkipäivän rutiineista ja ehkä juh-
Orimattilan Jukka Laakso ampui tulospiikin oikeassa paikassa: EM-kilpailuissa Saksan Suhlissa. Mukana 23 joukkuetta.
Trap-naiset
harmittelivat joukolla
Matti Toivonen saapuu entisille kotikulmilleen Arvidiin uuden bändinsä Band of Vipersin kanssa.
Maria Karuvuori
Orimattila
vielä selvittänyt itselleen, lähteekö ja ehtiikö kisaamaan Suomen
mestaruudesta.
Satu Mäkelä-Nummela sijoittui 10:nneksi Suhlin EM-trapissa,
muttei ollut tyytyväinen tulokseensa. Hänen mukaansa Cohenin työpaja on opettanut hieman
erilaista lähestymistapaa klovnin
työhön. Mukana ampujia oli kaikkiaan 82.
Moshe Cohenin komedia on
fyysistä, ja hän
käyttää paljon
rekvisiittaa. Hän tikkoi 64 kiekkoa
ja oli 30:s.
. Suhlin radat ovat ihan
viimeisen päälle ja kiekot näkyvät
hyvin, Antikainen sanoi.
Suhl, Saksa 31.7. Band
of Vipersissä Toivonen tekeekin
omannäköistään musiikkia: siinä
kauniit melodiat yhdistyvät rankempaan kitarasoundiin.
Band of Vipersin musiikkia on
ehditty vertaamaan Depeche Modeen
21.00 Yle Uutiset. 21.00 Yle Uutiset.
21.03 Päivä tunnissa. 16.15 Maakuntaradio. 23.10-7.00 Yöklassinen.
Yle Radio Suomi
5.00 Yle Uutiset ja sää. 5.02 Aamupala.
5.15 Eväsreppu. 7.53 Maakuntaradio. 20.00 Yle Uutiset. 15.50 Veneilysää. 19.06 Puhelinlangat laulaa. 3.15-3.45 Matkailun taustapeili. 17.30 Matkailun taustapeili. 10.03 Sää. 18.01 Iltahartaus. 21.50 Merisää. LVI-asennukset ja -huollot
. 8.00 Yle Uutiset
ja sää. 4.02 Kerro pieni tarina. 10.03 Ajantasa: Suora linja.
11.00 Yle Uutiset. 6.30 Maakuntaradio. 12.45 Merisää. 144 800. 7.53
Onnen sävel. laakapestävät
mm. 21.40 Urheiluradio. Alue piti kilpailijoista hyvää
huolta, sillä se kustansi aamukahvit ja lounaan.
Kaakkois-Suomen invalidien
perinteiset rantaongintakilpailut,
31.7. Tavallisesti kilpailut
vetävät vapojen varsiin 50?70
onkijaa. 040 7182 473.
Yle Radio 1 93,2 MHz . Orimattila isännöi tapahtumaa viime
vuotisen joukkuevoittonsa takia.
Esteettömät onkikilpailut pidettiin ensimmäistä kertaa keskellä kaupunkia. 23.10-6.00
Yöklassinen.
Yle Radio Suomi
4.00 Yle Uutiset ja sää. 17.40 Suomi tänään. 16.05 Kiveen hakatut. 15.55-15.58 Yle News.
16.00 Yle Uutiset ja sää. 11. 21.35-21.39 Novosti Yle. 22.47 Suomi tänään. 20.00 Konsertin väliajalla Risto Nordellin kokoamaa ohjelmaa Tammisaaren kesäkonserteista. 9.00 Yle Uutiset.
9.05 Sää. 7.04 Suomi soi.
7.50 Merisää. 12.05 Sunnuntai-Suomi. 8.17 Maakuntaradio. 10.00 Yle Uutiset. 15.50 Veneilysää. Yle Uutiset ja sää. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 15.55-15.58 Yle News. 7.17 Maakuntaradio. 13.00 Yle Uutiset. mestarilaulajien esityksiä. 19.03 Radioteatterin valiouusinta: Laiska-Lassi ja lännen ruusu. 22.00 Yle Uutiset
ja sää. 2013
Perjantaina elokuun 2. 12.00 Yle Uutiset ja sää. Joesta nousi ainakin särkiä, ahvenia ja haukia.
Onginta-aikaa oli kaksi ja puoli
tuntia. 16.35 Sunnuntai-Suomi. 10.00 Yle Uutiset. 10.05 Roman Schatzin Maamme-kirja. 15.52 Entisten nuorten sävellahja. 8.45 Sunnuntai-Suomi. 14.03 Ajantasan lauantaivieras. 12.32
Suomen radio. 13.00 Kiveen hakatut. 11.03 Nousevan auringon talo. Koitos järjestettiin kahdeksannen kerran. 15.00 Radioteatteri esittää: Hanhen selästä,
osa 66: Turbiinisydän. ym. 22.00 Yle Uutiset ja sää.
22.05-23.05 Radioateljee esittää: Torin laidalla juhlat.
23.10-6.00 Yöklassinen.
B.Virtanen
Orimattilan
Mattopesula
Avoinna
ma-to 8-16, pe 8-14
Kati Suurkuukka
sai mato-ongella
särkiä, ahvenia
ja hauenkin.
Pirkko ja Pentti
Vääräkoskentie 95, Orimattila, 040 777 4422, jussik@hotmail.fi
Viivi ja Wagner
Yle Radio Suomi
5.00 Aamupala. 7.50 Aamuhartaus. 7.15 Aamusoitto. 7.00 Yle Uutiset. 10.00-10.03 Yle Uutiset. 13.10 Kerro pieni tarina. 15.50 Veneilysää. Ravitulokset. 9.00 Yle Uutiset. 23.00 Yle Uutiset. 21.50 Merisää. 15.08 Tähtisumua. 8.05 Onnen sävel. 6.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset ja sää.
22.05-23.02 M.A. 16.05-16.55
Todellisia tarinoita. 17.40-
WWW.LUJABETONI.FI
Asuntoauto Fiat Mobilvetta -98
2.5 l diesel, turbo. 19.03 Urheiluradio. 0400 738 447/Liisi.
Lokakaivojen tyhjennykset
traktorilla. 15.03 Urheiluradio. 9.40 Lauantai-Suomi.
9.50 Tohtori Raimo . 22.05 Lakatut varpaankynnet. 21.35-21.39 Novosti Yle.
21.40 Urheiluradio. 9.00
Yle Uutiset. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö
12. 18.10 Lauantain toivotut levyt. 15.00 Yle Uutiset. Nyt kilpailu on ensi
kertaa joella. 21.00 Yle Uutiset. 6.04 Aamupala. 20.30 Jazzradio Live! 21.15 Julkinen
sana: Kuvatulva ja journalismi. 9.05 Sää. 5.50 Merisää. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 M-studio. 18.00 Kootut selitykset: taidemaailma. 7 hlö/6vp. 17.20-17.28 Urheiluradio. Omakotitontit
PUH. 22.00 Yle
Uutiset ja sää. 13.03 Urheiluradio. 14.03 Musiikkia lepopäivän ratoksi. 19.08 Kadonneen levyn metsästäjät 0203-17600. 8.17 Maakuntaradio. 12.45-12.55 Merisää. 14.35 Hitin kaava.
PMMP: Rusketusraidat 14.55 Lauantai-Suomi. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 5.15 Radioteatteri esittää: Terveiset Kutturasta. 16.15
Maakuntaradio. 15.52 Maakuntaradio. 11.03 Suomen radio. 12.15
Suomen radio. 256 000 km.
Katsastettu. 19.00
Yle Uutiset ja sää. 7.53 Sunnuntai-Suomi. 9.00
Yle Uutiset. 15.00 Radioteatterin valiouusinta: Laiska-Lassi ja lännen ruusu.
15.40 Arkisto: Ensimmäinen Suomen kielioppi. 6.00 Yle Uutiset. 9.10 Sää. 12.42
Suomen radio. 15.00 Yle Uutiset. Tämä paikka kelpaa hyvin, sillä se on invalideille
helppo. 18.55 Suomi tänään. 20.35 Jevgeni Kisinin pianosooloja.
21.00 W.A. Orimattilan Palojoki, tuloksia:
Joukkueet (kolme onkijaa): 1) Kotkan Seudun Invalidit ykkösjoukkue
6,258 kg, 2) Savitaipaleen Invalidit
. 7.00 Yle Uutiset
ja sää. 3.15-3.45 Matkailun
taustapeili. 8.00 Yle Uutiset ja sää.
8.15 Urheiluradio. päivänä
Työsuorituksia
. 11.30 Yle Uutiset maakunnastasi. 6.56 Päivän mietelause.
7.00 Yle Uutiset ja sää. 15.05 Maakuntaradio. 18.00
Yle Uutiset. 6.25 Aamusoitto. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12.
Yle Uutiset ja sää. 22.05 Iskelmäradio. 6.25 Aamusoitto. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 11.30 Lauantai-Suomi.
11.57 Vakioveikkausvihjeet. 12.15 Suomen radio. 16.00
Yle Uutiset ja sää. 12.55 Suomen radio.
13.00 Yle Uutiset. 7.03 Sää. 8.20 Romantiikan heinäkuu: Mikä kiehtoo Brontën sisarissa. 9.05-9.10 Urheiluradio. 13.03 Urheiluradio.
13.06 Iskelmä-Suomi. 11.03 Mörönperän versot. 16.15-16.57
Svengaava iltapäivä. 18.50 Merisää. 21.03 Päivä tunnissa. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 4.02-4.58 Kissankehto.. 8.05 Radioteatteri esittää: Sattumuksia Jänislahdella, osat 12 ja 13. 20.00 Yle Uutiset. ORIMATTILAN SANOMAT
6 . 15.00
Yle Uutiset. 6.30 Suomi soi. 18.00 Yle Uutiset. 6.56 Päivän mietelause.
7.00 Yle Uutiset. 13.32 Suomen radio. 15.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset ja sää.
22.05 Tähtisumua. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 040 5596 722.
Radio-ohjelmat
Perjantai 2.8.
Yle Radio 1
6.00 Yle Uutiset. 14.03 Ajantasa. 8.00 Yle Uutiset
ja sää. 9.00 Yle Uutiset. 9.05 Urheiluradio. 7.15 Urheiluradio. 7.53 Maakuntaradio. 23.03 Poplaari. Saa
ajaa B-kortilla. 12.55 Sunnuntai-Suomi. 6.15 Aamuhartaus. 20.08 Sää. Mesenaatit osa 4/6 Gösta Serlachius. 13.32 Suomen radio. 18.30 Hengellisen musiikin toivekonsertti.
18.50 Iltahartaus. 7.50 Merisää. 20.06 Sää.
20.07 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 10.03 Ajantasa. 5.00 Yle Uutiset ja sää. 10.05 Tienviittoja. 23.10-6.00 Yöklassinen.
Yle Radio Suomi
5.00 Aamupala. 17.15 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 9.05-9.58 Muistojen bulevardi. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 19.06 Suomi tänään. 18.09 Kadonneen levyn metsästäjät 0203-17600. valtakunnan terapeutti. Kiinteistönhuolto
. 20.08 Sää. 9.00 Yle Uutiset. 13.30 Yle Uutiset maakunnastasi. 23.03 Koe-eläinpuisto. 11.00 Horisontti. 15.50 Veneilysää.
15.52 Maakuntaradio. 11.57
Päivän mietelause. 15.5515.58 Yle News. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 3.15-3.35 Hitin kaava.
PMMP: Rusketusraidat
Sunnuntai 4.8.
Yle Radio 1
7.00 Yle Uutiset. 9.06 Iskelmäradio. 21.50
Merisää. 15.52
Sunnuntai-Suomi. Hp. 7.15 Aamusoitto. 11.33 Suomen radio. 22.05 Koe-eläinpuisto.
23.00 Yle Uutiset. Epigenetiikka siirtää hankittuja ominaisuuksia. 8.15
Ykkösaamu. 0.05-5.00 Yöradio. 19.03 Sävel on vapaa / 09 . 20.03 Urheiluradio. 18.03
Urheiluradio. 15.05 Kultakuume. 22.47 Suomi tänään. 18.30 Hartaita säveliä. 21.00 Jatzofrenia. 12 000 e.
Puh. 13.00 Yle Uutiset.
13.03 Urheiluradio. 8.20
Sunnuntai-Suomi. 13.00 Yle Uutiset. 8.05
Radioteatteri esittää: Sattumuksia Jänislahdella, osat
9 . 18.00 Yle Uutiset. 8.00 Yle Uutiset ja sää.
8.15 Ykkösaamu. 0.05-5.00 Lomamatka 70-luvulle -yö.
Lauantai 3.8.
Yle Radio 1
6.00-6.03 Yle Uutiset. 10.03
Sää. 20.03 Urheiluradio. toissapäivänä. 21.35-21.39 Novosti Yle. 6.15 Aamuhartaus. 18.55 Suomi tänään. 23.50 Suomi
tänään. 6.30 Kylillä. 8.10 Luontoretki. 21.55 Suomi tänään. 12.32 Suomen radio. 23.03 Kaikki rakastavat. Mozart: Viulukonsertto nro 5 A-duuri. 9.11 Maakuntaradio.
10.00 Yle Uutiset. 20.15 Radion sinfoniaorkesterin konsertti jatkuu. Rek. 12.15 Ihminen koneena, osa 6/9.
Syömme saadaksemme ruoasta tarpeellisia aineita ja
energiaa. 12.00
Yle Uutiset ja sää. 23.33 Illan vieras. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 15.05 Maakuntaradio. 0.00 Yle Uutiset ja sää. 10.04 Kissankehto. 20.09
Olipa kerran radio. 9.06 Lauantai-Suomi.
9.15 Minna Pyykön maailma. 13.30 Suvisäveliä. 21.35-21.39 Novosti Yle. 7.17 Maakuntaradio.
7.50 Merisää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 16.15-16.57 Faunin iltapäivä. klo 12.00
mennessä.
Palojoen ranta kevyen liikenteen väylineen tarjosi hyvät puitteet esteettömälle onkikilpailulle.
Hakemukset osoitettava liikuntapalveluille osoitteella
kaisa.clewer@pukkila.fi tai Onnintie 3, 07560 Pukkila.
Lisäinfo sekä hakulomakkeet www.pukkila.fi.
Esteetön onkikilpailu
kotkalaisten komennossa
Juho Kiuru
Orimattila
Onkijat värittivät Palojoen vartta Orimattilan keskustan kohdalla
keskiviikkona. LVI-tarvikkeiden myynti
nopeasti ja ammattitaidolla
O R I M AT T I LA
Nahkhiir Ky
. 14.00 Yle Uutiset. 6.30 Maakuntaradio. 12.45 Merisää. 12.15 Historiasarjoja. Ravisuoran ennakko. 13.00 Klassista kahteen.
14.00 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla. Maanrakennus
. 9.11 Maakuntaradio. Yhteensä kalaa tuli 41,480
kiloa.
??Kun tulimme keskustaan, ihmettelin että missä täällä on järvi, kilpailuun osallistunut Olavi
Härkönen nauraa.
Vieressä onkinut Kati Suurkuukka Lappeenrannasta piti
paikkaa oivana.
??Olemme onkineet merellä
ja järvillä. 20.00 Yle Uutiset. 6.03 Sää. 10.00 Yle
Uutiset. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö
12. 17.15 Suomi tänään. 11.57 Päivän mietelause. 18.03 Urheiluradio. 8.30-8.55 Aristoteleen kantapää. 0.00 Yle Uutiset
ja sää. 16.05 Näistä levyistä en luovu. 6.15 Aamuhartaus. 9.00 Yle Uutiset. 12.00 Yle Uutiset
ja sää. 17.20 Kulttuuritunti: Eeva
Luotosen kirjahistoria. 13.03 Urheiluradio. 18.2018.29 Radioteatteri esittää: Sattumuksia Jänislahdella, osa 14. 23.00-23.05 Radio 1 soi. valtakunnan terapeutti. 21.03
Mörönperän versot. 19.00 Yle Uutiset
ja sää. 14.30 Lauantai-Suomi. 19.03 Urheiluradio. 19.00
Yle Uutiset ja sää. 17.15
Levynpyörittäjän kesäsiirtola. 13.00 Klassista kahteen. 17.30 Matkailun
taustapeili. 21.55 Suomi tänään.
22.00 Yle Uutiset ja sää. 0.00 Yle
Uutiset ja sää. 4.52
Aamupala. 12.15 Ajankohtainen Ykkönen.
13.00 Mikä maksaa. 050-338 9409
www.nahkhiir.fi
Sekalaisia
ORIMATTILAN AUTOPELTI JA -MAALAUS
. 18.15 Viikon luontoääni: merikotka. 14.00-14.57
Välilevyjä. 12.30 Yle Uutiset maakunnastasi. 18.50 Merisää. 15.00
Yle Uutiset. 6.56 Päivän mietelause. 7.45 Hartaita säveliä. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 8.05 Sunnuntai-Suomi. 23.03 Kiveen hakatut. 12.06 Kansanradio.
12.40 Viikon luontoääni. 8.15 Urheiluradio. Invalidiliiton Kaakkoi-
seen alueeseen kuuluvat EteläKarjalan, Kymenlaakson ja Päijät-Hämeen 15 paikallisyhdistystä. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 6.04 Aamupala. 4.02-4.55 Euroopan taivaan alla.
Maanantai 5.8.
Yle Radio 1
6.00 Yle Uutiset. 7.15 Urheiluradio. 11.00 Yle Uutiset.
11.03 Suomen radio. 17.20
Viikon taiteilija: näyttelijä-pukusuunnittelija Liisi Tandefelt 18.15 Nuntii Latini . 18.08 Lakatut varpaankynnet. 13.06 Suomen radio. 10.05 Mikä maksaa?
11.00 Musiikin voima: Sanna Kurki-Suonio. 19.00 Yle Uutiset ja sää.
19.03 Urheiluradio. 15.00
Yle Uutiset. 21.35
Maailmanpolitiikan arkipäivää. 9.05-9.53 Musiikkia vanhasta Euroopasta.
9.55 Muuramen kirkon kellot kutsuvat. 7.03-7.58 Näistä levyistä en luovu.
8.00 Yle Uutiset ja sää. 19.03 Tammisaaren kesäkonsertit
2013. 21.40 Urheiluradio. 13.30 Yle Uutiset maakunnastasi. 13.55 Radio 1 soi. 17.00 Yle Uutiset
ja sää. 8.30 Radioteatteri esittää: Terveiset
Kutturasta. 13.06 Suomen
radio. 20.03 Urheiluradio.
20.06 Sää. 18.00 Ehtookelloina Tampereen Pispalan kirkon kellot. 7.50
Merisää. 23.00 Yle Uutiset. 14.00 Yle Uutiset.
14.03 Ajantasa. 11.30 Yle Uutiset maakunnastasi.
11.33 Suomen radio. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 18.00 Yle Uutiset. 10.00 Jumalanpalvelus Muuramen kirkosta. N:o 88 . latinankielinen viikkokatsaus.
18.20 Radioteatteri esittää: Sattumuksia Jänislahdella,
osa 13. 6.25 Aamusoitto. 21.40 Urheiluradio.
21.50 Merisää. Nummisen musiikkiohjelma: Klassisella ongella. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 17.30 Tohtori Raimo
. 21.30
Yle Uutiset selkosuomeksi. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 22.05-23.05 Avaruusromua. 5.52 Aamupala. 18.50 Merisää. Yle Radio Suomi 97,9 MHz
17.55 Amerikkalaisia puheenvuoroja. 0.05-4.00 Yöradio. pesukonepestävät matot
. 11.00 Välilevyjä. 20.07 Puhelinlangat laulaa. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 11.57
Päivän mietelause. 9.05-10.02 Figaro: Vieraana oopperalaulaja Jorma Hynninen. 6.05 Hartaita säveliä. 7.04 Onnen sävel. 19.50 Muuan
kuolema Venetsiassa. 14.0014.57 Musiikin voima: Sanna Kurki-Suonio. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 15.30 Kamarimusiikkia. 18.55 Puhelinlangat laulaa. 16.05 Entisten nuorten sävellahja. 6.05 Hartaita säveliä. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 7.45 Hartaita säveliä. 19.45-19.58 Arkisto: Vanhan hyvän ajan markkinat.
20.00 Jazzradio. 5.52
Aamupala. 15.5515.58 Yle News. 9.05-9.58 Muistojen bulevardi. 13.06 Lauantai-Suomi. 23.00
Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset ja
sää. 17.00 Yle
Uutiset ja sää. 7.50 Aamuhartaus. 11.00 Yle Uutiset. 19.00 Yle Uutiset
ja sää. 21.00 Yle Uutiset. Kyseessä oli Invalidiliiton Kaakkois-Suomen alueen perinteiset esteettömät rantaongintakilpailut. 12.00 Yle
Uutiset ja sää. 14.00 Yle Uutiset. Parkkipaikka on vieressä
ja rantaan pääsee hyvin, pikkutytöstä lähtien Saimaalla kalassa
käynyt Suurkuukka sanoo.
Orimattilassa mukana oli noin
50 onkijaa. 12.00 Yle Uutiset ja sää.
12.15 Kylillä. 7.45 Hartaita säveliä. 9.00 Yle Uutiset. 12.45 Merisää.
12.55 Suomen radio. Vakioveikkausrivi. 0.00 Yle Uutiset ja sää. Metsäradio. 12.30 Yle Uutiset
maakunnastasi. 18.03 Sekahaku.
18.50 Merisää. Harri Räisänen
puh. 6.03
Sää. 5.21 Aamupala. 18.55 Kadonneen levyn metsästäjät 0203-17600.
19.00 Yle Uutiset ja sää. 12.05 Roman Schatzin Maammekirja. 14.00-14.57 Romantiikan heinäkuu: Verdi 200 . PMMP: Rusketusraidat 21.23 Suomi tänään. 6.05 Hartaita säveliä. 0.05-5.00 Yöradio. 7.00-7.03 Yle Uutiset. 20.03 Urheiluradio. 19.08 Lavalauantai.
20.00 Yle Uutiset. 22.05 Kalle Haatanen. 11.00 Yle Uutiset. 20.09-20.59 Lähikuvassa Anneli Saaristo. 15.08 Entisten nuorten sävellahja. 14.00 Yle Uutiset. 040 353 7770
044 585 2412
www.pukkila.fi
ykkösjoukkue 4,522 kg, 3) Joutsenon
Invalidit ykkösjoukkue 4,238 kg.
Miehet: 1) Sulo Heiskanen, Kouvolan Invalidit 2,608 kg, 2) Alpo
Härkönen, Joutsenon Invalidit 2,470
kg, 3) Jukka Kärnä, Imatran Invalidit 1,896 kg.
Naiset: 1) Leena Kataikko, Kotkan
Seudun Invalidit 4,408 kg, 2) Mirja
Illonen, Heinolan Seudun Invalidit
1,900 kg, 3) Lahja Salmi, Joutsenon
Invalidit 1,038 kg.
Suurin kala: Sirpa Piilola, Kotkan
Seudun Invalidit 0,636 kg.
Myytävänä
Muista edulliset
perhepalsta-ilmoitukset!
ORIMATTILAN
SANOMAT
Vuokrattavana
Yksiö keskustassa.
Puh. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 15.03 Urheiluradio. 21.03 Hitin kaava. 18.03 Puhelinlangat laulaa. 15.40
Tiedevartti. 18.50 Iltahartaus. 20.20
Konsertti jatkuu. Yle Uutiset ja sää. 21.55 Suomi tänään. 5.30 Aamupala.
5.50 Merisää. 7.00
Yle Uutiset ja sää. 21.55 Suomi tänään. 18.08 Sää. 17.00 Yle Uutiset ja sää. maalaus- ja peltityöt
PUKKILAN KUNTA TIEDOTTAA
KIRKONKYLÄN KOULUN
LIIKUNTASALIN KÄYTTÖVUOROT
toimintakaudelle 2013?2014 haettavina ke 28.8. 15.05 Kultakuume. 5.02 Aamupala. vakuutusyhtiöiden kolarikorjaustyöt
. 7.50 Aamuhartaus. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 12.37 Anonyymit kotikiusatut. 7.03 Aamusoitto. 17.15 Historiasarjoja.Mesenaatit osa 3/6 : Alfred Kordelin 18.00
Evankelisen lähetysyhdistyksen kesäjuhlamessu Kouvolan Keskuskirkosta. 10.04 Pop eilen . 19.03
Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla. 10.00-10.03 Yle Uutiset. käsinsolmitut matot
VALMISBETONIA
Teollisuustie 6, Orimattila
puh. 19.03 Urheiluradio. 17.20-17.28
Urheiluradio
Ihmeelliset ennätysvideot
20.00 Hauskat kotivideot
20.57 Keno
21.00 Elokuva:
Pako Alcatrazista (12)
23.10 Nelosen uutiset
23.20 Nelosen sää
23.25 Elokuva: Humanoidi (12)
01.20 Turpa rullalle (7)
01.50 4D: Teinitytön unitauti (S)
02.45 Dr. kuolonajot (16)
23.10 C.S.I. New York (16)
23.40 Hävyttömät (16)
00.40 30 Rock (7)
01.10 Simpsonit (7)
01.35 SubChat
Yle Teema
04.00 Teematieto
16.40 Elävä arkisto:
Jazzia . en resa i tiden
13.10 SVT:
Örter . en resa i tiden
01.30 SVT: Hjärnkontoret
02.00 SVT: Legenden om Enyo
02.25 SVT: Minnenas television:
Cab Calloway/Josh White
MTV3
06.05 Ostoskanava Live
07.05 Ostoskanava
08.05 Dibitassut (S)
08.30 Mokon suuri maailma (S)
08.45 Kivisten ja Sorasten
uudet seikkailut (S)
09.15 Winx-klubi (S)
09.40 PopPixie (S)
09.55 Pokémon (7)
10.20 Pilanpäiten
10.30 Kiihdytysajot: Power & Speed
11.05 Diili
12.45 MTV3.doc:
Itämeri ja mustan kullan maa
13.40 Tähdet kertovat:
James Gandolfini
14.40 Pilanpäiten
14.45 Perheleffa:
Karvinen . Phil (7)
02.00 Älypää-TV
Sub
06.00 SubChat
07.05 Madagascarin pingviinit (S)
07.30 1001 yön tarinat (S)
08.00 Ostos-tv
11.00 Simpsonit (7)
11.30 Simpsonit (7)
12.00 Simpsonit (7)
12.30 Simpsonit (7)
13.00 Simpsonit (7)
13.30 Ensisilmäyksellä (7)
14.00 Iholla
14.30 Iholla
15.00 Iholla
15.30 Iholla
16.00 Pilanpäiten
16.10 Rakkaudella katettu
17.05 Carrien päiväkirjat (7)
18.00 Gossip Girl (12)
19.00 Ajoneuvos
Yle Teema
04.00 Teematieto
15.20 Keisarinna Sisi (7)
17.00 Tiededokumentti:
Sanojen planeetta
18.00 Kino Klassikko:
Rakkaani, antaudun (S)
19.30 Design-klassikko: Vespa
20.00 Silkkitie 30 päivässä
20.45 Lyhyesti: Tuolit puhuvat
21.00 Sounds of the Seventies
21.30 Yle Live:
Nick Cave And The Bad Seeds
22.30 Taidetutkimukset
23.30 Oma ääni maailmassa
00.30 Teematieto
Yle Fem
09.00 SVT: Corneil Bernie
09.20 SVT: Olivia
09.30 SVT: Lata Lucy
09.35 SVT: Kylskåpsparty
09.40 SVT: Breven från Felix
09.50 SVT: Erky Perky
10.00 SVT: Rapport
10.05 SVT: Dokument utifrån
11.00 SVT: Simning: VM
13.30 SVT: Det vilda Frankrike
15.55 Luontoretkellä
16.25 Marikki (S)
16.55 Kirjaohjelma: Inspiraatiopaikat
17.25 Purtavaa Pohjolasta
17.55 Yle Nyheter TV-nytt
18.00 Muumien maailma (S)
18.09 Muumien maailma (S)
18.18 Muumien maailma (S)
18.27 Minipala: Roska-Riksu (S)
18.30 Kätilöt
19.00 Rannalla tuoksuu savukala
19.30 Yle Nyheter TV-nytt
19.40 Sportnytt
19.50 Kahdeksan vuodenaikaa
20.30 Taivastiellä
21.00 Elokuva:
Toistemme tukena (16)
23.30 SVT: Sommarpop i Oslo
00.30 SVT:
Göteborg . 7
4
3
5
8
1
6
2
7
9
7
9
2
3
4
5
6
1
8
8
6
1
7
2
9
5
4
3. Phil
18.30 Nelosen uutiset
18.50 Nelosen sää
19.00 Poliisit
19.30 Poliisit
20.00 Huippumalli haussa
20.57 Keno
21.00 Elokuva: Haamumorsian (12)
23.00 Nelosen uutiset
23.10 Nelosen sää
23.15 Poliisit
23.45 Poliisit
00.15 Olipa kerran (12)
01.15 Olipa kerran (12)
02.10 Mad Men (12)
03.05 Mad Men (12)
04.05 Älypää-TV
Sub
06.00 SubChat
08.30 Baby Looney Tunes (S)
09.00 Tom & Jerry Kids Show (S)
09.30 Eastenders (7)
10.05 Lemmen viemää (7)
11.00 Ostos-tv
14.00 Kauhukodit
14.55 Muodin huipulle
15.55 Jamie Oliverin
15 minuutin ateriat
16.25 Eastenders (7)
17.00 Lemmen viemää (7)
18.00 Iholla
18.30 Pelastajat (7)
19.00 Myytinmurtajat
20.00 Rillit huurussa (S)
20.30 Simpsonit (7)
21.00 Death Race . Behind the Scenes
12.00 Jamie Oliverin
30 minuutin ateriat
12.35 Ostoskanava
14.05 Alueellinen sääennuste
14.10 Erilaisia suhteita (7)
14.40 Moderni perhe (S)
15.10 Selviytyjät Suomi
16.05 Hännänheiluttajat
16.35 Salatut elämät (7)
17.05 Salatut elämät (7)
17.30 Salatut elämät (7)
18.00 Suurin pudottaja
19.00 Seitsemän Uutiset
19.15 Tulosruutu
19.25 Päivän sää
19.30 Riemuloma Kanarialla
20.00 Duudsonit tuli taloon (S)
21.00 House (12)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Tulosruutu
22.35 Rizzoli & Isles (16)
23.35 Vihjeet hukassa (7)
00.35 Work It (7)
01.05 MTV3 Chat
Nelonen
05.00 Älypää-TV
07.00 LIVE: Tiedä ja Voita
08.50 Ostosruutu
09.20 Ostosruutu
10.00 Ostosruutu
10.40 LIVE: Tiedä ja Voita
11.30 Koiralle koti (7)
12.30 Eläintenpelastustiimi (7)
13.00 Shake It Up (S)
13.30 Elixir
14.00 Juhlasuunnittelijat
14.30 Häähullut
15.30 Melissa ja Joey (S)
16.00 Hurja remontti
17.00 Matkaoppaat
17.30 Dr. Ihmeelliset ennätysvideot
10.00 Eläintarhojen elämää
10.30 Eläintarhojen elämää
11.00 Eläintenpelastustiimi (S)
11.30 Eläinten ABC
12.00 Koiralle koti
13.05 Vaaleanpunainen pantteri
13.15 Melissa ja Joey (S)
13.45 Melissa ja Joey (S)
14.15 Onnea matkaan, Charlie! (S)
14.45 Prom Queen
15.40 Huippumalli haussa
16.40 Elokuva:
Unelmien pelikentät (7)
18.30 Nelosen uutiset
18.50 Nelosen sää
19.00 Hauskat eläinvideot
19.30 Guinness World Records
. tehtävä Afganistanissa
14.55 Riskirajoilla:
Ajan unohtama maa
15.50 Runde . (16)
00.10 Vankikarkurit (12)
01.10 Simpsonit (7)
01.40 Hellcats (7)
02.35 SubChat
Yle Teema
04.00 Teematieto
17.00 Historia:
Brittien jäljillä Australiassa
18.00 Viinakeisarin salaisuus (7)
18.45 Avaruuskansiot
19.00 Isä Matteon tutkimuksia (7)
20.00 Arkistojen salat:
Monacon häät
20.30 Se siitä! Teoriat testissä
21.00 Taidetutkimukset
22.00 Film noir:
Neljän naamion salaisuus (12)
23.40 70-luvun sekahaku
00.28 Teematieto
Yle Fem
07.55 SVT: Gomorron Sverige
11.00 SVT: Minnenas television:
Cab Calloway/Josh White
12.10 SVT: Göteborg
. ORIMATTILAN SANOMAT
Perjantaina elokuun 2. Salassapitosopimus (7)
22.05 Silta (16)
23.05 Viikon rikos
00.05 Uutisikkuna
Yle TV2
04.00 Uutisikkuna
07.45 Pikku Kakkonen
07.47 Nimipäiväonnittelu: 4.8.
07.49 Lauri kilpa-auto (S):
Ripan anteeksipyyntö
08.00 Vekarat! (S)
08.24 Musavideot: Valokuvauspäivä
08.28 Sasu (S)
08.40 Apina opena
09.00 Galaxi
09.01 Kauhutarinat
09.06 Pok ja Mok (7)
09.14 Ota banaani! (S)
09.21 Raimo (7)
09.32 Hillitön hotelli: Epäreilua! (7)
10.00 Vili Vilperi (S)
10.25 Kesärakkaus (7)
10.46 Kesärakkaus (7)
11.07 Kesärakkaus (7)
11.28 Kesärakkaus (7)
11.52 Kesärakkaus (7)
12.20 Ihanat autot
12.45 Golfin
European Challenge Tour
13.55 Paloautolla
Oslosta Mongoliaan
14.25 Norja sodassa
. naturens eget apotek
13.30 SVT: Sportspegeln
14.00 SVT:
Sean-Magnus kommer igen
16.25 Ruotsin murteiden maailma
16.55 Valmiina näyttämölle
17.25 Arkistosta revittyä: Koti
17.55 Yle Nyheter TV-nytt
18.00 Metsäpiilon kolmikko (S)
18.12 Moko (S)
18.17 Dufus tietää
18.23 Villit lapset
18.30 Luontoretkellä
19.00 Suomi on ruotsalainen
19.30 Yle Nyheter TV-nytt
19.45 Onnenetsijät
20.15 Naapureita ja salaisuuksia (12)
20.55 Norjaa ristiin rastiin
21.00 Kesäpuhujat
22.00 Dok: Läppäriltä luontoon!
22.55 Rebecca ja Fiona
3 SVT: Aktuellt6
7
00.00
00.237SVT: Regionala
nyheter
5
00.30 SVT: Sportnytt
9 5 2 1
00.45 SVT: Biet Maja
8
01.00 SVT:9Ranchen
01.30 SVT:6Viggo fixar3maten
01.40 SVT: Barndokumentären
9
01.502SVT:3Olivia 1
9 4SVT: Leva med folkrace
2
02.00
7
1
6
4
SudokunVaikeusaste:
ratkaisu
3
2
8
1
7
4
9
6
5
9
7
6
5
8
2
4
3
1
5
1
4
9
6
3
7
8
2
1
5
7
4
9
8
3
2
6
6
4
3
2
5
1
8
9
7
2
8
9
6
3
7
1
5
4
www.aisudoku.com
04.00 Uutisikkuna
06.25 Toisten silmin
06.55 Ylen aamu-tv
09.30 Tekijänä: Samu-Jussi Koski
10.00 Sydämen asialla (7)
10.50 Päivän kasvo
11.00 Yle Uutiset
11.05 Puutarhurin maailma
12.05 Yleisurheilun MM:
Ateena 1997
13.00 Poika eli kesäänsä (7)
14.20 Arkistokuvia:
Cabaret Kaivohuone (S)
14.30 Ulkonäkö pettää
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Ylen aamu-tv:
Tänään otsikoissa
15.50 Iskelmä-Suomi:
Mä joka päivä töitä teen
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.08 Sydämen asialla (7)
18.00 Yle Uutiset
18.13 Yle Uutiset alueeltasi
18.16 Yle Uutiset sää
18.20 Päivän kasvo
18.30 Tekijänä: Antto Melasniemi
19.00 Downton Abbey (12)
19.50 Luonnon ihmeitä
20.00 Mikä meitä lihottaa?
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 Loistohotellin lumo
21.50 Estradilla: Hamina Tattoo
22.50 Yle Uutiset
22.55 Maailma vailla loppua (16)
23.45 Vastakohtien Yhdysvallat
00.40 Eurojackpot
00.45 Uutisikkuna
09.30 Yle Uutiset Uusimaa
09.37 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
09.44 Yle Uutiset Lounais-Suomi
09.51 Yle Uutiset Häme
09.58 Yle Uutiset Keski-Suomi
10.05 Yle Uutiset Itä-Suomi
10.12 Yle Uutiset Pohjanmaa
10.19 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
10.30 Teinidracula (7)
11.00 Summeri (7)
12.00 Kesärakkaus (7)
12.30 Uusi päivä (S)
12.57 Uusi päivä (S)
13.30 McLeodin tyttäret (7)
14.15 Intohimona akvaariokalat
14.45 Gilmoren tytöt (7)
15.30 Summeri (7)
16.30 Parittomat
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 McLeodin tyttäret (7)
18.45 Naurupalat (S)
19.00 Yle Uutiset alueeltasi
19.07 Yle Uutiset
19.20 Urheiluruutu
19.30 Parittomat
20.00 Uusi päivä (S)
20.30 Uusi päivä (S)
21.00 Tartu Mikkiin
21.50 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.05 Luther (16)
23.05 Uinnin MM
23.35 Novellielokuva: llmianto (7)
00.00 Angry Boys (12)
00.28 Uutisikkuna
(C) Arto Inkala
Yle TV1
Lauantai 3.8.
AI15646
Pe r j a n t a i 2 . Phil (7)
03.35 Älypää-TV
Sub
06.00 SubChat
07.05 Madagascarin pingviinit (S)
07.30 1001 yön tarinat (S)
08.00 Ostos-tv
11.00 Monster Jam ?
International Racing and Freestyle
11.30 Will & Grace (S)
12.00 Will & Grace (S)
12.30 Will & Grace (S)
13.00 Kolme miestä ja tyttö (S)
13.30 Kolme miestä ja tyttö (7)
14.00 Tyhjätaskut (7)
14.30 Tyhjätaskut (7)
15.00 Tanssien tähtiin
15.55 Pilanpäiten
16.10 Jamie Oliverin
ruokavallankumous
17.05 Gordon kokkaa tykimmin
18.00 Rakkaudella katettu
18.55 Pilanpäiten
19.10 Masterchef USA
20.05 Masterchef USA
21.00 Tulikokeessa (12)
23.10 C.S.I. Salassapitosopimus (7)
00.05 Uutisikkuna
Yle TV2
04.00 Uutisikkuna
06.50 Pikku Kakkonen:
Jyrkin ja Neposen aamu
06.52 Nimipäiväonnittelu: 5.8.
06.54 Mohvelit (S)
06.59 Kukasta kukkaan: Lehdokki
07.04 Popi Kissa (S)
07.17 Norsulan perhe (S)
07.28 Oiva-nallen oivallukset (S)
07.36 Maltti ja Valtti (S)
07.49 Paula (S)
07.59 Töötti ja Pulteri (S)
08.20 Puu Fu Tom (S)
08.41 Tero hoitaa (7)
08.50 Pat & Stan (S)
09.00 Minä ja mun äiti:
Susan ja Riitta
09.30 Unelmien puutarha
10.00 Muuttoapua uusperheelle
11.00 Summeri (7)
12.00 Kesärakkaus (7)
12.30 McLeodin tyttäret (7)
13.15 Kallista, vaarallista ja
hyödytöntä
13.45 Camilla Plum ja
yrttimaan aarteet
14.15 Niklaksen keittiössä
14.45 Gilmoren tytöt (7)
15.30 Summeri (7)
16.30 Parittomat
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 McLeodin tyttäret (7)
18.45 Naurupalat (S)
19.00 Yle Uutiset alueeltasi
19.07 Yle Uutiset
19.20 Urheiluruutu
19.30 Soramonttuprinsessat
20.00 Uusi päivä (S)
20.30 Uusi päivä (S)
21.00 Bomb Girls (12)
21.50 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.05 Mitä nyt David Beckham?
23.00 Seksiministeriö
23.30 Sotien haavat eivät
parane (16)
00.37 Uutisikkuna
MTV3
06.00 MTV3 Chat
07.00 Aamusää
08.00 Ostoskanava Live
09.00 Tunteita ja tuoksuja (S)
09.45 Suurin pudottaja
10.45 Top Gear USA
11.45 Monster Jam
. 8 .
2013 . päivänä
Yle TV2
04.00 Uutisikkuna
06.50 Pikku Kakkonen:
Jyrkin ja Neposen aamu
06.51 Nimipäiväonnittelu: 2.8.
06.52 Ariol (S)
06.57 Meillä asuu: Fretti
07.03 Possu Pallero (S)
07.13 Lulu kilpikonna (S)
07.26 Tanssi tarttuu
07.28 Vepsän lapsi: Heinäpellolla
07.32 Lauri kilpa-auto (S):
Lauria paleltaa
07.43 Kaapo ja Late: Kaukoputki
07.49 Hupsu pikku pupunen (S)
07.56 Töötti ja Pulteri (S)
08.17 Puu Fu Tom (S)
08.38 Sohvaset (S)
08.50 Pat & Stan (S)
09.00 Minä ja mun äiti:
Teresa ja Hellevi
MTV3
06.00 MTV3 Chat
07.00 Aamusää
08.00 Ostoskanava Live
09.00 Tunteita ja tuoksuja (7)
09.45 Suurin pudottaja
10.45 Grand Designs
. unelma-asunnot
11.45 Jamie Oliverin
30 minuutin ateriat
12.20 50 parasta ravintolaa
12.25 Pilanpäiten
12.35 Ostoskanava
14.05 Viikonvaihteen
alueellinen sääennuste
14.10 Erilaisia suhteita (7)
14.40 30 Rock (S)
15.10 Kaappaus keittiössä
16.05 Harjakaisen & Piisisen talkoot
16.35 Salatut elämät (7)
17.05 Salatut elämät (7)
17.30 Salatut elämät (7)
18.00 Suurin pudottaja
19.00 Seitsemän Uutiset
19.15 Tulosruutu
19.25 Päivän sää
19.30 Hännänheiluttajat
20.00 Pomo piilossa
21.00 Kauhukeittiö
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Tulosruutu
22.35 MM-ralli: Neste Oil Rally
22.50 Van Helsing (12)
01.15 Totuuden hetki
02.15 MM-ralli: Neste Oil Rally
02.45 MTV3 Deitti
Nelonen
05.00 Älypää-TV
07.00 LIVE: Tiedä ja Voita
09.20 Ostosruutu
09.50 Ostosruutu
10.30 Ostosruutu
11.10 LIVE: Tiedä ja Voita
12.00 Koiralle koti
13.00 Shake It Up (S)
13.30 Elixir
14.00 Juhlasuunnittelijat
14.30 Häähullut (S)
15.30 Melissa ja Joey (7)
16.00 Tyyliä vai ei
17.00 Matkaoppaat
17.30 Leijonan Luola
18.30 Nelosen uutiset
18.50 Nelosen sää
19.00 Huvila & Huussi
20.00 Hauskat kotivideot
20.57 Keno
21.00 Elokuva: Krokotiilimies (12)
23.00 Nelosen uutiset
23.10 Nelosen sää
23.15 Elokuva: Teloittaja (18)
01.20 4D: Teinitytön unitauti (S)
02.15 Dr. New York (16)
00.05 Sons of Anarchy (16)
01.00 American Horror Story (16)
01.50 SubChat
Yle Teema
04.00 Teematieto
15.00 Keisarinna Sisi (7)
16.40 Tiededokumentti:
Naurutaudin arvoitus
17.35 Historia:
Brittiperhe 1900-luvulla
18.35 Lentävä hollantilainen
21.00 Kesäkino: Tähdet ja rakkaus
21.00 Pohjan tähteet (S)
22.25 Iskelmäprinssi (S)
00.09 Teematieto
Yle Fem
09.00 SVT: Cirkuskiosken
09.25 SVT: Hos Vicki
09.55 SVT: Jasper Pingvin
10.00 SVT: Rapport
10.05 SVT: Jag minns mitt 40-tal
11.00 SVT: Simning: VM
13.00 SVT: Blågula drömmar
13.30 SVT: Österlenska trädgårdar
14.10 Kätilöt
14.40 Rannalla tuoksuu savukala
15.10 Magnus ja Petski
15.40 Purtavaa Pohjolasta
16.10 Kesäpuhujat
17.10 Naapureita ja salaisuuksia (12)
17.51 Norjaa ristiin rastiin
17.55 Yle Nyheter TV-nytt
18.00 Peukaloisen retket (S)
18.30 Eläinkaverit
19.00 Ruotsin murteiden maailma
19.30 Yle Nyheter TV-nytt
19.40 Sportnytt
19.50 Arkistosta revittyä: Koti
20.20 Tunturien ihmisiä
21.00 SVT: Rapport
21.15 SVT: Sportnytt
21.30 SVT:
Sommarkväll med Rickard Olsson
22.30 SVT: Fredagsbio: Kyss mig
00.15 SVT: Bokprogrammet:
Författare om sorg
00.45 SVT: Sommarlägret
01.00 SVT: Wibbly Gris
01.10 SVT: Erky Perky
01.20 SVT: Sagor från zoo
01.35 SVT: Katja Katt
01.45 SVT: Bondgården
01.50 SVT: Kylskåpsparty
01.55 SVT: Ariol
02.00 SVT: Lata Lucy
02.05 SVT:
Sommarkväll med Rickard Olsson
M aanantai 5.8.
Yle TV1
22.35 Lotto ja Jokeri
22.40 C.S.I. N:o 88 . Köyhän miehen henkivartija (12)
20.57 Keno
21.00 Elokuva: You Will Meet
a Tall Dark Stranger (S)
23.05 Nelosen uutiset
23.15 Nelosen sää
23.20 Tudors (16)
00.20 Lost (16)
01.10 Dr. elokuva (7)
16.20 Kauhukeittiö
17.20 Remonttimestari
17.55 Top Gear
19.00 Seitsemän Uutiset
19.10 Tulosruutu
19.20 MM-ralli: Neste Oil Rally
19.30 Ennätystehdas
20.00 Syksyn sävel -retro
21.00 Selviytyjät
22.00 Kymmenen Uutiset
22.10 Päivän sää
22.15 Tulosruutu
22.30 Waterworld (12)
00.55 Aina vaarassa (12)
01.50 MM-ralli: Neste Oil Rally
02.20 MTV3 Deitti
Nelonen
05.00 Älypää-TV
05.50 Ostosruutu
07.20 LIVE: Tiedä ja Voita
08.00 Start!
08.30 Start!
09.00 Eläintarhojen elämää
09.30 Guinness World Records
. Pekka Pöyry in memoriam
16.40 Soolo suoraan sydämestä
18.00 Viinakeisarin salaisuus (7)
18.53 Filmikellari
19.00 Isä Matteon tutkimuksia (7)
20.00 Arkistojen salat:
Ydinkoe Bikinillä
20.30 Se siitä! Teoriat testissä
21.00 Kino: Talk Radio (16)
22.45 Sounds of the Seventies
23.15 Kosketuksessa: Klamydia
00.15 Teematieto
Yle Fem
07.55 SVT: Gomorron Sverige
11.00 SVT: Simning: VM
13.00 SVT: Mitt i naturen
13.30 SVT: Studio natur
14.00 SVT: Dokument inifrån:
Lönesänkarna
16.25 Hiukkasmysteeri (7)
16.55 Camilla Plumin
mainiot mausteet
17.25 Norjan maatalouden
tulevaisuus
17.55 Yle Nyheter TV-nytt
18.00 Viiru ja Pesonen (S)
18.12 Ghanan lapset
18.17 Ivick von Salza (S)
18.19 Mielenkiintoiset molekyylit
18.30 Vaikuttaja:
Minä, Kim Lindström
18.55 Norjaa ristiin rastiin
19.00 Shakespearea saaressa (7)
19.30 Yle Nyheter TV-nytt
19.45 Luontoretkellä: Kauriinvasa
20.00 Kirjaohjelma: Inspiraatiopaikat
20.30 Valmiina näyttämölle
21.00 Luontotuokio
21.17 SVT: Regionala nyheter
21.25 SVT: Skärgårdsdoktorn
22.20 SVT: Nineties
22.50 SVT: Dokument utifrån
23.45 SVT: Kulturnyheterna
23.55 SVT: Blomsterspråk
00.00 SVT: Aktuellt
00.23 SVT: Regionala nyheter
00.30 SVT: Sportnytt
00.45 SVT: Biet Maja
01.00 SVT: Olivia
01.10 SVT: Djungelboken
01.20 SVT: Zoé Kézako
01.35 SVT: Lata Lucy
01.40 SVT: Pyjamasklubben
02.05 SVT: Kobra
02.35 SVT: Novellfilm: Annalyn
Sunnuntai 4.8.
Yle TV1
04.00 Uutisikkuna
08.00 Yle Uutiset
08.05 Avara luonto:
Haipoukaman delfiinit
09.00 Yle Uutiset
09.05 Aamusydämellä
09.45 Toinen minä: Anja Snellman
09.55 Yle Uutiset
10.00 Puutarhurin maailma
11.00 Yle Uutiset
11.05 Kirkkaalla jäällä
11.40 Yleisurheilun MM:
Edmonton 2001
12.35 Prisma:
Näetkö samoin kuin minä?
13.35 Kukkaron herraksi
14.05 Historiaa: Viikinkien saagat
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Löytöretkiä maailmaan
15.30 Pokka pitää (S)
16.00 Ylämaan kettu (7)
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 Avara luonto: Elämän mahti
18.00 Yle Uutiset
18.10 Urheiluruutu
18.15 Foylen sota (12)
19.50 Kuvakirjeitä maailmalta
20.00 10 kirjaa rikoksesta
20.30 Yle Uutiset
20.45 Lotto
20.51 Urheiluruutu
21.05 Kotikatsomo:
NDA . lintusaari
16.15 Uinnin MM
17.00 X-games
17.55 Golfin European
Challenge Tour
19.00 Yle Uutiset
19.10 Urheiluruutu
19.20 Yle Uutiset sää
19.30 Sissipuutarhurit
20.00 Kettu (12)
21.00 The Pacific:
Tyynenmeren taistelutoverit (16)
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.05 Novellielokuva:
Sininen delfiini (7)
22.35 Angry Boys (12)
23.04 The Wire (16)
00.00 Uinnin MM
00.30 Theroux kauneuskirurgin
pöydällä
01.28 Uutisikkuna
MTV3
06.05 Ostoskanava Live
07.05 Ostoskanava
08.05 Baby Looney Tunes (S)
08.30 Hirviöallergiaa (S)
08.55 Nakke Nakuttaja (S)
09.20 Pokémon (7)
09.45 Angry Birds Toons (S)
09.50 Beyblade: Metal Fury (7)
10.15 Pilanpäiten
10.20 Kotia kohti
11.15 Grand Designs
. unelma-asunnot
12.15 Pilanpäiten
12.40 Esittelyssä: Erilaiset äidit
12.45 MTV3 TOTAL Kesä 2013
12.50 KIDSing
14.15 Selviytyjät
15.15 Beethoven (7)
17.00 Mike & Molly (12)
17.30 Riemuloma Kanarialla
18.00 Riemuloma Kanarialla
18.30 Riemuloma Kanarialla
19.00 Seitsemän Uutiset
19.10 Tulosruutu
19.30 Pulttibois
20.00 Amazing Race
21.00 Kosto (12)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.15 Viikon sää
22.20 Tulosruutu
Yle TV1
04.00 Uutisikkuna
08.00 Yle Uutiset
08.05 Loistohotellin lumo
08.50 Mukavuuslaitoksen historia
09.00 Yle Uutiset
09.05 Avara luonto: Elämän mahti
10.00 Yle Uutiset
10.05 Itämeren rannoilla
11.00 Yle Uutiset
11.05 Pisara
11.10 Voittajana maaliin
11.40 Yleisurheilun MM: Sevilla 1999
12.35 Palanen:
Venezuelan missiakatemia
12.45 Dokumenttiprojekti:
Eläköön vastakohdat!
14.30 Pieni keittiö Pariisissa
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Taikayö
15.30 Pokka pitää (S)
16.00 Ylämaan kettu (7)
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 Haukka ja kyyhkynen (12)
18.00 Yle Uutiset
18.10 Urheiluruutu
18.15 Lomamatka 70-luvulle:
Pompannapin matka.
18.45 Avara luonto:
Haipoukaman delfiinit
19.35 Ryhmä Pullman (12)
20.30 Yle Uutiset
20.45 Urheiluruutu
21.15 Ylikomisario Banks (16)
22.45 Näitä maailma juo
23.40 Kotiinpalaajat
00.10 Uutisikkuna
Yle TV2
04.00 Uutisikkuna
07.45 Pikku Kakkonen
07.46 Nimipäiväonnittelu: 3.8.
07.47 Kaapo (S)
08.12 Muista laulaa
08.18 Anniina Ballerina (S)
08.47 Babar ja Badun seikkailut (S)
09.00 Galaxi
09.01 Viidakkojytä (S)
09.07 Kesäleiri (7)
09.22 Late lammas:
Melkein mahdoton tehtävä (S)
09.31 Dino-Dan (7)
10.00 Karhuset (S)
10.25 Tartu Mikkiin
11.15 Yle Uutiset Uusimaa
11.22 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
11.29 Yle Uutiset Lounais-Suomi
11.36 Yle Uutiset Häme
19.30 Virittäjät
20.00 Mad Cook & Madventures
21.00 Aivan liian hotti (12)
22.55 Terra Nova (12)
23.50 Takaa-ajajat (12)
00.40 Tulilinjalla (16)
01.30 SubChat
Nelonen
05.00 Älypää-TV
06.30 Ostosruutu
08.00 LIVE: Tiedä ja Voita
08.40 Jaksa paremmin
09.10 Unelmien talo
09.35 Koti Suomessa
10.05 Huvila & Huussi
11.05 Matkaoppaat
11.35 Matkaoppaat
12.05 Matkaoppaat
12.35 Matkaoppaat
13.00 Matkaoppaat
13.30 Eläintenpelastustiimi (S)
14.00 Eläintenpelastustiimi (S)
14.30 Melissa ja Joey (S)
15.00 Melissa ja Joey (S)
15.30 Melissa ja Joey (7)
16.00 Huippumalli haussa
17.00 Neljät häät
18.00 Hauskat eläinvideot
18.30 Nelosen uutiset
18.50 Nelosen sää
19.00 Elokuva: Drillbit Taylor
. (12)
23.35 Southland (16)
00.30 Purjehdusta: 49er Grand Prix
01.00 MTV3 Chat
11.43 Yle Uutiset Keski-Suomi
11.50 Yle Uutiset Itä-Suomi
11.57 Yle Uutiset Pohjanmaa
12.04 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
12.15 Ravisuoran lämmitys
12.25 Uusi päivä (S)
12.52 Uusi päivä (S)
13.25 Vaikea rakkaus
14.25 Ihanat autot
14.45 Golfin
European Challenge Tour
16.00 Yleisurheilun Eliittikisat
18.15 Ravisuora
19.00 Yle Uutiset
19.10 Urheiluruutu
19.20 Yle Uutiset sää
19.30 Taivaan tulet (12)
20.20 Maailman matkailuaarteet
20.30 Jopet-show (7)
21.00 Naurun tasapaino
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.05 Perhosvaikutus (16)
00.00 Uinnin MM
00.30 The Wire (16)
01.26 Uutisikkuna
04.00 Uutisikkuna
06.25 Toisten silmin
06.55 Ylen aamu-tv
09.30 Tekijänä: Antto Melasniemi
10.00 Sydämen asialla (7)
10.50 Päivän kasvo
11.00 Yle Uutiset
11.05 Kylän jatkoaika
12.05 Yleisurheilun MM: Pariisi 2003
13.00 Muuan sulhasmies (S)
14.40 Arkistokuvia:
Olinhan siellä minäkin (S)
14.55 Pisara
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Ylen aamu-tv:
Tänään otsikoissa
15.55 Näitä maailma juo
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.08 Sydämen asialla (7)
18.00 Yle Uutiset
18.13 Yle Uutiset alueeltasi
18.16 Yle Uutiset sää
18.20 Päivän kasvo
18.30 Tekijänä: Elastinen
19.00 Prisma:
Turkanajärven luulöydöt
19.50 Euroopan tiede
20.00 Kukkaron herraksi
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 A-studio
21.30 Dokumenttiprojekti:
Pussy Riot, kapina kirkossa
23.05 Yle Uutiset
23.10 Kotikatsomo:
NDA . Phil
03.05 Älypää-TV
Sub
06.00 SubChat
08.30 Baby Looney Tunes (S)
08.55 Tom & Jerry Kids Show (S)
09.20 Chaplin (S)
09.30 Eastenders (S)
10.05 Lemmen viemää (7)
11.00 Ostos-tv
14.00 Kreisiä menoa
14.25 Kreisiä menoa
14.55 Kaiken maailman kampaamot
15.50 Pilanpäiten
16.00 Jamie Oliverin
15 minuutin ateriat
16.30 Eastenders (7)
17.05 Lemmen viemää (7)
18.00 Isän tyttö (S)
18.30 Pelastajat (7)
19.00 Myytinmurtajat
20.00 Rillit huurussa (S)
20.30 Simpsonit (7)
21.00 Hassu setä Buck (12)
22.50 C.S.I
2013
Viikon lintu
jossa Vienanmeren ympäristössä on vahva kanta.
Merikotka on säännöllinen
muuttovieras Orimattilan seudulla keväällä ja syksyllä. klo
18 Orimattilan urheilukentällä.
o Pukkila, yleisurheilukilpailut ti 6.8. Lähtömahdollisuus klo 17?18:30.
oOrimattila, riistanhoitoyhdistyksen ampumakoe ma 5.8. Sihvolantanhuoilla on nähty neljä merikotkaa kerralla.
Markku Paakkinen
Merikotkaa voi kuulla viikon
luontoäänenä Yleisradiossa
ensi viikolla.
Lähde: www.birdlife.fi
Sunnuntain Orimattila-päivässä vastataan kysymykseen siitä, keitä me orimattilalaiset oikein olemme. Erkko. N:o 88 . klo 17
Järvikylässä (Hollilanmäellä), Opastus
Luhtikyläntieltä (tie
1631). klo 18.30 Myrskylän urheilukentällä.
Musiikki
ja teatteri
o Orimattila, Mallusjoen Takinkääntöviikko pe 2.8. klo 18
Mallusjoen seuranta-
lolla. Trio Matti, Dollypops ja Tanhuvilla.
o Orimattila, Mallusjoen Takinkääntöviikko la 3.8. Jemina ja Selina
Sillanpää ystävineen,
Mallusjoen torvisoittokunta.
oMyrskylä, tanssit
Kiparkatissa la 3.8.
klo 20. klo 18, Arto
Nuotio & Sunset.
oOrimattila, Kerjäläinen ja jänis, ma 5.8.
klo 19 Jätinpesän
näyttämöllä.
oOrimattila, Kerjäläinen ja jänis, ke 7.8.
klo 19 Jätinpesän
näyttämöllä.
Muut
tapahtumat
oPukkila, torikahvit,
Kuka hän oli, tämä juhlaasuinen nuori mies. Muuta ohjelmaa
on niin paljon, sanoo
Orimattila-seuran puheenjohtaja Erkki
Ranta.
Jälleen on Orimattila-päivässä luvassa
monenlaisia musiikkiesityksiä.
??Meillä on tietenkin
yhteislaulua, ja mukaan on valikoitunut
luonnonläheisiä, kesäisiä lauluja. Ehkä hän
ei ollut itse ehtinyt tavata tätä
nuorukaista.
Kuvan kääntöpuolella on valokuvaamon nimi (myös ruotsiksi ja venäjäksi): Daniel Nyblin Fotograf Fabianinkatu 27
Helsinki.
Norjasta Suomeen muuttanut Daniel Nyblin (1856?
1923) oli perustanut Helsinkiin 1877 oman valokuvaamon. Minä itse laulan myös muutaman laulun. oli ollut
epävarma nimestä. Auki
tiistaisin klo 12-20 ja
muina aikoina sopien
puh 0407210314.
Esillä neljän sukupolven töitä.
Urheilu ja
liikunta
oOrimattila, LasY:
pm-sisulisäottelut, la
3.8. Polkuautoilla huristelua. Kuvatai-
teilija Juha Menna ja
kuvataiteilija, taidegraafikko Laura Pohjonen. Kanta on runsastunut vuodesta 1973, jolloin laji oli Suomessa sukupuuton partaalla.
Tärkeimpinä syinä merikotkan lisääntymiselle on suojelutyö ja talviruokinta, joka ehkäisee myrkytyksiä Itämeren
saastuneimmilla alueilla. Koneen konekiväärimies-radistin
Kubovin ruumis kuitenkin sai
nostovaijerin katkettua viimeisen leposijansa Haukiveden
pohjasta Iivonsaaren edustalta.
ooo
Hennan projektipäällikkö Jouko Kunnas arvelee, että kun juna pysähtyy alueelle, ensimmäinen kauppa avaa ovensa.
jolloin juhannustaistelu sekoitti
kerisalonsaarelaisten elämän.
Jatkosota oli alkanut. ke?
su klo 11?17. Osa tavarasta pää-
Vielä kauemmas taaksepäin
meni Etelä-Suomen Sanomat (27.7.), peräti 30-vuotisen sodan aikoihin 1600-luvun alkupuoliskolle. Heistä
toiseksi vanhin, Karl (sukunimi myöhemmin Sarkio), opiskeli ylioppilaaksi, sen jälkeen
Mustialan maanviljelys- ja
meijeriopistossa 1890?1892,
valmistui agronomiksi ja settui myöhemmin Järvenpäästä
hankkimalleen maatilalle.
Augustinuksen kuoltua Serafia Jakobsson solmi 1881
avioliiton Kustaa Erkon kanssa. Uusimpana riskinä merikotkalle
ovat tuulivoimalat, joiden aluevarauksissa kotkat yritetään ottaa huomioon.
Pääosa merikotkista pesii
Ahvenanmaalla, VarsinaisSuomessa ja Selkämeren rannikkovyöhykkeellä. klo
17?19 Salolan hirviradalla.
oOrimattila, riistanhoitoyhdistyksen met-
sästäjätutkinto ma
5.8. Säät ovat myös
olleet päivälle harvinaisen suotuisat. Tuhatkunta asukasta
vuodessa on sellainen määrä,
jolla tämänkaltainen alue pystyy kasvamaan, sanoo projektipäällikkö Jouko Kunnas.
Kunnas uskoo, että ensimmäinen lähikauppa Hennaan
saadaan junapysäkin kanssa
samalla aikataululla.
. jo vuosikymmeniä
sitten edesmennyt Orimattilan kirkonkyläläinen . Tontit on tarkoitus
laittaa myyntiin jo ensi kesänä. Jutun mukaan Joroisten kentältä nousseet lentolaivue 26:n hävittäjät
tekivät selvää jälkeä.
Taistelun jälkinäytös tapahtui 1970-luvulla, kun Haukiveden pohjamudasta etsittiin ja
lopulta nostettiinkin koneiden
hylkyjä. päivänä
Orimattila-päivänä luvassa musiikkia ja perinteitä
KUVA: Teemu Leppänen
Eero Sinikannel on tänäkin vuonna
Orimattilapäivän juontaja, ja hän
myös laulaa
muutaman
laulun.
pe
rja
nt
ai
8 . 03 876 6717 tai
faksi 03 777 4244.
. Se
kuullaan varmasti tänäkin vuonna, sanoo
tilaisuuden juontaja
Eero Sinikannel.
Erkki Ranta kertoo,
että tilaisuudessa on
myös runonlausuntaa
ja Orimattilan laulajien esiintyminen. Laji on levittäytymässä sisämaahan sekä lounaasta että koillisesta,
Perjantaina elokuun 2. Tosin on
kirjoituksella suora linkki myös
tähän päivään. Nyt on
kuitenkin luvattu aurinkoista säätä, Ranta
sanoo.
Näyttelyt
o Pukkila, Galleria
Koivulinnassa Minna
Liljakku 7.8.?1.9. klo
13 Hevonojan keskustassa. Orimattila-seura
on perustettu vuonna 1946, eikä kovin
monttaa vuotta ole
menneyt etteikö tapahtumaa olisi järjestetty. Olemme
perinteisesti päättäneet Hämäläisten lauluun, jonka on sanoit-
tanut J.H. klo 19.
o Pukkila, Galleria
Koivulinnassa Sami
Havia, Ilari Hautamäki ja Kim Somervuori
4.8. Valokuvan taakse on merkitty lyijykynällä nimi Augustinus Jakobsson. sija), BONUS: c)
Yllin Kyllin.. Juhlapuhe orimattilalaisten historiasta
ja alkuperästä on osa
monipuolista ja perinteikästä ohjelmaa,
joka järjestetään kotiseutumuseon pihapiirissä.
Päivä alkaa kello
kymmeneltä kirkonmenoin, joissa on alustajina Orimattila-seuran
jäseniä. Kotiseutumuseolle siirrytään
kello kahdeksitoista,
jolloin varsinainen ohjelma alkaa.
??Tänä vuonna ohjelma poikkeaa hieman edellisvuosista.
Esimerkiksi minun aikaisempina vuosina
vetämääni tietovisaa
ei tällä kertaa järjestetä. Avajaiset 6.8. Ohjelmassa kolmi-ottelu, johon
ilmoittautuminen klo
13.30 mennessä. Järjestää Hevonojan kylätoimikunta.
Joroisten Lehden kesänumerossa on palattu ajassa
taapäin, juhannukseen 1941,
Hennaan tuhat
asukasta vuosittain
KUVA: Teemu Leppänen
tyi museoon, mutta suurin osa
kierrätettiin Teuvon (Hämäläinen) mukaan metalliromuna...
...Myös Poljakovin miehistön
jäänteitä löytyi tuolloin. Tietenkin järjestetään
myös arpajaiset, jotka
kattavat jonkin verran
ilmaistapahtuman kuluja. Oxe-
niukselle ostettuaan sitä ennen
itselleen Kärkölästä Vähän
Sattialan tilan. Kuvanveistäjä Väinö Komu esittää kirjoituksessaan orimattilalaisen
kuvanveistäjän ja professorin,
Pentti Papinahon suurtyön
?Hakkapeliittain kotiinpaluun?
siirtämistä kerran vielä uuteen
paikkaan:
Pronssiratsukot ovat tottuneet
siirtämiseen, ja sanoisiko kolmas paikka nyt totuuden?
Papinaho näet kertoi minulle ajatelleensa Hakkapeliittojen kotiinpaluuta alun alkaen
Kauppatorin Vapaudenkadun
puoleiselle laidalle kaupungintalo-Ristinkirkko -akselille.
Jos monumentti avaralla torilla
olisi näyttänyt pienehköltä, Papinaho olisi hälventänyt vaikutelmaa istutusten avulla.
Juho Kiuru
Juttuvinkit: juho.kiuru
@orimattilansanomat.fi,
puh. Eerakkalan uusi omistaja oli nyt Oxenius,
päijäthämäläisen puhelinlaitoksen luoja.
Alli HosiaisluomaKarppinen
Ylen verkkouutiset (26.7.)
esitteli Hennan rakentumista.
Orimattilan Hennan alueen kaavoitus on täydessä
vauhdissa. Tavoitteena on
tasainen kasvu, jotta palvelut
pysyvät kehityksen mukana eikä tule sellainen rakennustyömaa-fiilis. Mukana puuhassa
oli orimattilalaisille kovin tuttu mies.
...vuonna 1975 Kerisalonsaareen saapuivat hylyistä innostunut harrastaja-sukeltaja
Timo Nyman kaverinaan
puolustusvoimien sukeltaja
Pekka Korhonen.
Hämäläisen suvun miesten
ja muiden talkoolaisten avustuksella, lauttaa apuna käyttäen armeijan helikopteri hinasi koneen osat ensin noin yhdeksän metrin syvyisestä nelimetriseen veteen, josta ne oli
helpompi nostaa ja toimittaa
maalle. Avoinna
11.8 saakka ti?su klo
11?18.
o Pukkila, Kohisevan
vintillä 1.9 saakka taiteilijoina Riikka Keränen, Arttu Merimaa,
Janne Nabb + Maria
Teeri, Pia Sirén ma?
pe 9?16.
o Orimattila, Viron
suomalaiskohteita
-postimerkkinäyttely
Orimattilan Sanomien
konttorissa, Erkontie
17. Erkki Ranta muistelee,
että parinkymmenen
vuoden aikana ainoastaan yhtenä vuonna on satanut kaatamalla.
??Silloin siirsimme
tilaisuuden kotiseutumuseon sisätiloihin.
Sinnekin mahduimme
aivan hyvin.
Tieräkkös siä
1) Kuka on Suomen Unkarin-suurlähettiläs?
2) Mistä maasta on kotoisin
Myrskylän Kreivilässä kesämökkeilevä Morten Jentoft?
3) Kuka esittää kappaleen
¡Eloon!?
4) Minkä kalan poikasia
Orimattilan Mallusjärveen istutettiin tällä viikolla?
5) Kuinka monta hakemusta
Orimattilan liikunta- ja vapaaaikatoimenjohtajan virkaan
tuli?
6) Kuka Orimattilan Jymyn
edustajista pärjäsi parhaiten
Kalevan Kisoissa?
BONUS: Minkä niminen orimattilalaistamma sijoittui toiseksi Kuninkuusajojen kuningatarkisassa: a) Aivan Liikaa,
b) Ihan Sikana vai c) Yllin Kyllin?
VASTAUKSET: 1) Pasi Tuominen, 2) Norjasta, 3) Tuure Kilpeläinen, 4) ankeriaan, 5) 39,
6) kiekonheittäjä Jouni Helppikangas (5. Tarjolla on
400 ensimmäiselle
pyttipannua, mehua
ja kahvia! Lapsille ponirapsutusta- ja ratsastusta. klo 11 Orimattilan urheilukentällä.
oOrimattilan Iltarastit, ma 5.8. Silloin ollaan jo sellaisissa lukemissa, että ketjuja
alkaa Henna kiinnostamaan.
Ensimmäinen lähikauppa saadaan samoihin aikoihin, kun
juna alkaa tässä pysähtyä.
ooo
Valokuvataidetta yli sadan vuoden takaa.
Tulkai
mukaa
Perjantaisin julkaistavalle Tulkai mukaa
-palstalle kootaan
viikon tapahtumatiedot seuraavaan
torstaihin asti.
Palstalla kerrotaan
kaikelle kansalle
avoimista tapahtumista.
Materiaalin pitää
olla toimituksessa
viimeistään julkaisupäivää edeltävänä
keskiviikkona.
Palstan kokoaa
Maria Karuvuori,
puh. ORIMATTILAN SANOMAT
PIIRROS: Aino Uski
Merikotkan siipien kärkiväli tavoittelee 2,5 metriä.
Merikotkat
saalistavat lintujärvillä
Merikotkien pesintä onnistui tänä vuonna Suomessa yli
250 pesällä, joissa kasvoi yli
400 poikasta. Taustalla soi
tunnelmallinen haitarimusiikki. Muutettuaan 1863
Helsingistä Orimattilan kirkonkylään maakauppiaaksi hän
kaksi vuotta myöhemmin avioitui Latolan Simakkalan Johan
Henrikssonin 17-vuotiaan Serafia-tyttären kanssa.
Jakobssonin perheeseen
syntyi yhdeksän lasta. klo
18 Teikarinmäellä.
o Myrskylä, Myrskyn
mestaruuskilpailut ke
7.8. Esiintymässä
Bueno.
oOrimattila, Kerjäläinen ja jänis, su 4.8.
klo 15 Jätinpesän
näyttämöllä.
oOrimattila, Tanssit
Mäntymäen lavalla,
su 4.8. 20-vuotisjuhlanäyttely. Koilliseen muuttavat merikotkat
partioivat lintujärvillä, tulvilla ja jokivarsilla saaliin kuten
hanhen toivossa. saakka ke?su klo
11?17.
o Orimattila, ?Taidenäyttely meillä tässä.
Tärkee juttu?. Puffetti ja arpoja. klo 9-13 Veikko Vilkman ky:n pihaalueella. Ilman, että on yhtään uutta asukasta, niin täällä on jo
tuhatkunta potentiaalista käyttäjää lähialueella ja siihen
päälle junamatkustajat tästä
ympäriltä. Pommikoneita oli matkalla Varkauteen 15, joista vain kaksi selvisi paluumatkalle. Taidemuseon
kesänäyttely 11.8.
saakka ti?su klo 12?
18.
o Orimattila, Suuri näytelmä -nykytaiteen kesänäyttely Villa
Roosassa. klo 18 Seppä
Kallen pajalla Niemenkylässä.
o Orimattila, Jymyn
tiistaikisat ti 6.8. 03-876 6712.
Toimituksen osoite
on PL 5, 16301
Orimattila,
fax 03-777 4244.
Materiaalia voi lähettää myös sähköpostitse:
tulkai.mukaa@
orimattilansanomat.fi
tai netissä:
www.orimattilansanomat
.fi
Meiltä ja muualta
Piirongin laatikosta
Kiharahiuksinen nuorukainen
la 3.8 klo 9 Onnintorilla.
o Myrskylä, Yritysten
kesäpäivä-tapahtuma
la 3.8. Avoinna arkisin
klo 8?16.
o Orimattila, Kesänäyttely Halsolla jat-
kuu 18.8 asti, Tietäväläntie 591. klo 18
Mallusjoen seurantalolla. Siinä vaiheessa, kun juna on ruvennut ensimmäisen
kerran pysähtymään vuonna
2016, niin mielenkiinto tätä
aluetta kohtaan on lisääntynyt
huomattavasti. Sen jälkeen
joudaan kahvit pappilan puistossa. JärjestääMyrskylän yrittäjät.
o Myrskylä, Hevon
ojapäivä la 3.8. Nimen jäljessä kysymysmerkki myöntää, että
muistelija . Kaupunki uskoo, että uusi asuinalue voisi jopa tuplata
asukasmäärän.
. Kotitalonsa Eerakkalan
Kustaa myi 1886 K.J. On uskottavissa, että
myös Augustinus Jakobsson
oli halunnut ikuistuttaa itsensä
tässä aikansa merkittävimpiin
kuuluvassa helsinkiläisessä
ateljeessa.
Augustinus Jakobsson
(1838?1880) oli kotoisin
Maskusta. Kotiseutumuseon
ovet ovat myös juhlavieraille avoinna.
Orimattila-päivällä on pitkät perinteet