Nyt hän on siirtymässä
kaupungin vuokrataloyhtiön toimitusjohtajaksi.
Spede Pasasen tytär Pirre Alanen on valittanut Itä-Suomen hovioikeuteen Päijät-Hämeen käräjäoikeuden antamasta tuomiosta,
joka koski Alasen ja Riitta Väisäsen välisiä talokauppoja. 63. Orimattilan 156
osakkeesta Lapinjärvi päätti tarjota vajaat 115?000 euroa.
Summat ovat samat, mitkä kunnat satsasivat vuonna 2007 Taito-
taloa hallinnoivaan Kiinteistö Oy
Porlammin Taitotaloon. Kivinen siirtyy kuitenkin lomalle jo keskikesällä eikä palaa sen jälkeen enää
töihin.
Vuokrataloyhtiön hallitus päätti jo maaliskuussa, että eläköityvälle Kiviselle maksetaan eläköitymisen yhteydessä kolmen
kuukauden ylimääräinen palkka
kiitokseksi hyvin tehdystä työstä. Tämä 11?000 euroa on naurettava summa loppujen lopuksi. Kivinen kuitenkin vahvistaa, että ehdokkaita
on ollut vain yksi. 03-876 6721 tai tilaukset
@orimattilansanomat.fi
TORSTAINA 8. Myrskylälle Lapinjärvi tarjoaa noin 128?000 euroa
174 osakkeesta. Kiviselle ei ole hänen
toimitusjohtajakautenaan myönnetty kertaakaan bonusta, vaikka se hänen johtajasopimuksensa mukaan on mahdollista, Lankinen perustelee.
Lankisen mukaan kultainen
kädenpuristus oli hallituksen yhteinen idea. alv.)
Kesälehti
pe 30.5.
ORIMATTILAN
SANOMAT
Erkontie 17, 16300 Orimattila
puh. Väisänen puolestaan halusi, että kanne hylätään, koska
kaikista kaupan ehdoista ei päästy sopuun.
Päijät-Hämeen käräjäoikeus
katsoi, että maksutavasta ja muista maksuehdoista ei oltu sovittu,
eikä kaupan sopimisesta ollut
näyttöjä. Aleksi Sarkola
Ma 19.5. Ilkka Puusaari
MA 24.2. Asia ratkaistiin Väisäsen hyväksi, ja Alanen velvoitettiin korvaamaan Väisäsen oikeudenkäyntikulut 4?500 euroa korkoineen.
www
le työntekijöille.
Tekninen johtaja Tuomala on
asiasta vaitonainen.
??Päätös on tehty, mutta paperit
ovat vielä allekirjoittamatta ja yksityiskohdat sopimatta, hän tyytyy sanomaan.
Eläköityvälle
Kiviselle
11?000 euron
bonusraha
Vuokrataloyhtiön nykyinen
toimitusjohtaja lähtee eläkkeelle lokakuun alussa. Se tarkistetaan vasta
tämän kuun kokouksessa, pyörittelee puolestaan hallituksen puheenjohtaja, entinen demarikaupunginvaltuutettu Mauno Saarinen.
Saarinen ei suostu kertomaan
edes sitä, oliko toimitusjohtajaksi useampi ehdokas. Päätös on teh-
ty, mutta hallituksen huhtikuisen
kokouksen pöytäkirjaa ei ole vielä tarkistettu. Myrskylä ja
Orimattila eivät kuitenkaan halunneet myydä Taitotalon osakkeitaan valtuuston määrittele-
KUVA: Teemu Leppänen
mään hintaan, vaan pitäytyivät
jo aiemmin neuvotelluissa hinnoissa.
Lapinjärven kunnanjohtaja Tiina Heikan neuvottelu Myrskylän ja Orimattilan kanssa palautti hinnan jo kertaalleen neuvotellulle tasolle. 03-876 678, ma?pe 8?16
ORIMATTILAN, MYRSKYLÄN JA PUKKILAN PAIKALLISLEHTI
www.orimattilansanomat.fi
Tuukka Tuomala nousee
kaupungin vuokrataloyhtiön johtoon
Kevään
odotetuin
kampanja!
Syksyllä eläkkeelle jäävä Erkki Kivinen saa
11?000 euron kultaisen kädenpuristuksen.
osta 1
saat 2
Silmälasien ostajalle
aurinkolasit vahvuuksilla
kaupan päälle.
Ei muita alennuksia.
KUVA: Petri Sipiläinen
KUVA: Teemu Leppänen
SILMÄLÄÄKÄRIT:
Avaa tili!
Saat 12 kk
korotonta
maksuaikaa!
SILMÄLÄÄKÄRIT
Ke 14.5. Jukka Siitonen
TO 20.2. Nyt hän on saamassa myös 11?000
euron kultaisen kädenpuristuksen.
Lapinjärven kunnanhallitus päätti nostaa ostotarjoustaan
Porlammilla sijaitsevan Taitotalon osakkeista.
Lapinjärven valtuusto oli huhtikuussa laskenut Taitotalon osakkeiden ostohintaa hallituksen esityksen vastaisesti. Kiinteistöosakeyhtiö . Oikeuskiistan tuomio annettiin 11.
huhtikuuta.
Hovioikeuden valituksessa
Alanen pyytää aiemman tuomi-
sivu 3
Essayah
ei maksaisi
muiden maiden
velkoja
sivu 5
kuussa. ORIMATTILAN
SANOMAT
ORIMATTILAN
SANOMAT
. Orimattilan Sanomat ei tavoittanut Lindgréniä keskiviikkona.
Kiinteistö Oy Orimattilan
Vuokratalot on Orimattilan kaupungin kokonaan omistama yhtiö. vuosikerta
Irtonumero 1,20 e (sis. vaikka se olisi julkisyhteisön tytäryhtiö . muun muassa asuntosihteerin ja kaupungin yrityskiinteistöyhtiön toimitusjohtajan tehtävät . Summa on suuruudeltaan noin
11?000 euroa.
Tämä on tietävästi ensimmäinen kerta, kun Orimattilan kaupunkikonsernissa myönnetään
kultaisia kädenpuristuksia töistä
pois lähtevälle työntekijälle.
Orimattilan Sanomat yritti keskiviikkona saada kyseisen hallituksen kokouksen pöytäkirjaa,
mutta Kivinen ei sitä suostunut
luovuttamaan osakeyhtiölakiin
vedoten.
Puheenjohtaja Mauno Saarinen myöntää, että 11?000 euron
bonuksesta ?on käyty keskusteluja. Lisäksi Alanen vaatii Väisäsen velvoittamista maksamaan niin käräjäoikeuden kuin hovioikeuden
oikeudenkäyntikulut.
Kiista koskee Orimattilan Villissä sijaitsevaa omakotitaloa.
Alanen vaati Väisäseltä 27?000
euroa, koska katsoi myyneensä
omakotitalon osuuteensa Väisäselle jo viime vuoden tammi-
6900 295
695
Palvelemme
ma-pe 9-17, la 9-13
www.k-maatalous.fi
Maatalouspirkka Oy
Vesitornintie 1 ORIMATTILA 03-872 530. Niin tiedät mistä puhutaan
ja mitä tapahtuu
Tilaa
nyt!
39e
3 kk
puh. toukokuuta 2014
N:o 50 . hallituksessa.
??Kivisen johtajasopimus mahdollistaa tällaisen palkkion maksamisen, ja kyllä hän minusta sellaisen ansaitsee, hän sanoo.
Hallituksen kokoomuslainen
jäsen Pekka Lankinen on Saarista suorasanaisempi.
??Kivinen pelasti konkurssikypsän firman. Aiempi tarjous Myrskylälle oli 2?700
euroa vähemmän ja Orimattilalle
2?400 euroa vähemmän.
Lapinjärvi haluaa ostaa rakennuksen kokonaan itselleen, koska se haluaa muuttaa sen kotitalouden opetustilat jakelukeittiöksi ja ruokasaliksi Hilda Käkikosken koulun käyttöön. Muut Kivisen työt . voi valita toimitusjohtajansa ilman julkista hakumenettelyä.
Tuomala on ottamassa Erkki
Kivisen lukuista tehtävistä myös
terveyskeskuksen kiinteistöyhtiön toimitusjohtajuuden. Asiat tulevat aikanaan julki. siirretään kaupungin muil-
Tuukka Tuomala aloitti kaupungin teknisenä johtajana kaksi vuotta sitten. Hallituksessa istuvat
Saarisen ja Lankisen lisäksi keskustalainen kaupunginvaltuutettu Sinikka Lindgrén sekä vuokrataloyhtiön asukkaiden edustajana Pentti Ahtiainen. Se hallitsee 53 vuokratalokiinteistöä sekä lisäksi 63 yksittäistä asunto-osaketta.
Paikallista
Rauta- ja maatalouskauppaa
DOLOMIITTIKALKKI
40 kg
Orimattilan
Pirinen
liputtaa
Rinteen puolesta
sivu 5
Rastivarsojen
miesten
Tiomila
meni mönkään
sivu 6
Hanna Ojalalla
Saksassa
sihti
kohdallaan
sivu 7
RUOHONLEIKKURI
MTD Optima
SAMMALPOIS
20 kg
46 MB
620
SÄHKÖSAHA MAKITA
1800 W, poikittaismoottori
29900
AITAVERKKO
120 cm, 25 m/rll
3490
AUTOSHAMPOO AUTOVAHA
FXA
FXA
vahalla
9900
Kirvuntiellä
petyttiin
asvalttilupauksiin
on kumoamista sekä Väisäsen
velvoittamista maksamaan sovittu kauppahinta 27?000 euroa. Ilkka Puusaari
Pe 23.5. Aleksi Sarkola
MA 3.3 Jukka Siitonen
Ma 2.6. Ilkka Puusaari
VARAA AIKA OPTIKOLLE TAI SILMÄLÄÄKÄRIIN!
(03) 777 2700
Erkontie 12, Orimattila, ma-pe 10-17
Lapinjärven tarjous Taitotalon
osakkeista palautettiin ennalleen
Juho Kiuru
Lapinjärvi
Käkelään viime vuonna valmistunut vanhusten palvelutalo Erkkilä nimettiin sen rakennuttaneen vuokrataloyhtiön toimitusjohtajan Erkki Kivisen mukaan. Lapinjärvi
kiirehtii kauppoja, sillä Taitotalossa on tarkoitus tehdä muutostöitä
tulevan kesän aikana.
Pirre Alanen valitti
talokiistasta hovioikeuteen
LAURA TOLONEN
Orimattila
Vuokrataloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Mauno Saarinen ei
halua kertoa, mitä yhtiön hallituksen vappuaaton kokouksessa
päätettiin.
Petri Sipiläinen
Orimattila
Orimattilan kaupunki joutuu
etsimään itselleen uuden teknisen
johtajan vielä tänä vuonna, sillä
nykyinen tekninen pomo Tuukka Tuomala siirtyy kaupungin
vuokrataloyhtiön toimitusjohtajaksi.
Kiinteistö Oy Orimattilan
Vuokratalojen hallitus päätti Orimattilan Sanomien saamien tietojen mukaan uudesta toimitusjohtajasta vappuaattona pitämässään
kokouksessa, mutta yhtiön johto
ei vahvista tätä tietoa.
??Neuvottelut uuden toimitusjohtajan palkasta ja muista yksityiskohdista on kesken, sanoo
yhtiön nykyinen toimitusjohtaja
Erkki Kivinen.
??En kerro mitään
Tässä
on lähiviikkojen kokemusta, miten esim Aava toimi todella nopeasti, ei ollut ruuhkaa jne. Japanilaiset osaavat perusfraasit ja ymmärtävät jonkin verran kuultua
puhetta, mutta kun siirrytään
tunneilla toisteltujen kaavojen
ulkopuolelle, japanilaisten itsevarmuus englannin puhumiseen
katoaa sekunneissa.
Ja jos kerran opettaja sanoo,
ettei osaa soveltaa opettamaansa kieltä, koulutuksessa on jo-
KONTTORI
Avoinna ma?pe klo 8?16
tilaukset@orimattilansanomat.fi
ilmoitukset@orimattilansanomat.fi
Toimistopäällikkö
% 876 6720
Marja Hakama
marja.hakama@orimattilansanomat.fi
Ilmoitusmyynti
% 876 6723
Eija Höykälä
eija.hoykala@orimattilansanomat.fi
Ilmoituslaskutus
Tilaukset
Outi Vartonen
% 876 6721
LATOMO
Tarja Hietavirta
% 876 6724
tain selvästi pielessä. Viisulavallahan on nähty vuosien varrella transuja, kalkkunanukke, hirviöitä ja lauma venäläismummoja.
??Kyllä tämä Itävallan parrakas nainen lyö laudalta kaikki
Euroviisujen aiemmat kummallisuudet.
??No mikäs tässä parrakkaassa naisessa nyt sitten on niin
kummallista.
??Hän on oikeasti mies!
??Mihinkäs sä raahaat sitä betoniporsasta?
??Olohuoneen sohvalle.
??Sohvalle! Miksi ihmeessä?
??Lauantaina tulee Euroviisut.
??Miten betoniporsaat liittyvät Euroviisuihin?
??Pakkohan sitä on johonkin kahlita itsensä kiinni, kun Ukrainan mimmin tuulikone hurahtaa käyntiin.
ooo
??Mitä sä teet lauantaina?
??Katson tietysti Euroviisuja!
??Miten tuollainen raavas heteromies nyt Euroviisuja voi katsella. Varmin maamerkki on kirkontorni, josta tuKullervo Hakama
Torstaina toukokuun 8. 1,80
Kuolinilmoitukset...................... Sub-kanavaa pyörittävä
MTV ilmoitti aiemmin ohjelman
ilmestyvän ruutuihin 6.5., minkä
tiedon perusteella tiistain Orimattilan Sanomissa Kuivannon-jaksolle kerrottiin väärä ajankohta.
Ja 12 pistettä menee...
partaiselle kirnulle!
??Kuulitko, että Euroviisuissa esiintyy tänä
vuonna myös yksi parrakas nainen.
??Onko toi nyt niissä ympyröissä enää mikään
uutinen. Euroviisuista on nähty vasta ensimmäinen semifinaali, ja lavalla on jo
ehditty keinua kiikkulaudalla, hölkätä juoksupyörässä, kieppua köysissä ja rullaluistella. Jos 1960-luvulla
ylemmäs jäälauttojen
Orimattilan keskustasta pois muuttanut palaisi
ulottumattomiin.
nyt ensimmäistä kertaa vanhoille sijoilleen, hän
olisi hukassa. . Vuodessa
japanilainen yliopisto-opiskelija
pulittaa jopa 6?000?7?000 euron
lukukausimaksuja.
Pisa-tutkimuksessa vertailtiin
myös koululaisten tyytyväisyyttä, ja viidenneksi onnettomimmat koululaiset löytyvät yllättäen Suomesta. 1,65
Tekstissä................................... Suomi sijoittui vasta 15 parhaan joukkoon, kun samassa vertailussa Japani oli 10:n
kärjessä. N:o 50 . ORIMATTILAN SANOMAT
2 . Olisi mielenkiintoista nähdä valokuva silKyläkävelyt ovat kotiseuturetkiä parhaimmil- lasta, jotta selviäisi kuinka pielessä muisti on.
laan.
Joka tapauksessa Lemmensilta korvasi tuon
Uusille paikkakuntalaisille kävelyt antavat pelottavan rötiskön ja on ajan myötä uudistettu
hyvän tietoiskun alueen historiasta, nimen- kolmeen tai neljään kertaan, koska kevätjäillä oli
omaan jo kadonneesta historiasta, josta ei näy
tapana murjoa liian maenää jälkeäkään tai on raunioina. Joen
lapsuudesta ja nuoylittävistä kävelysilruudesta.
loista tutuin on varKävelyillä palamasti Lemmensilta,
taan vuosikymmeniä
jonka historia ulotajassa taaksepäin, taLemmensillan esiasteena 1950-luvun alussa tuu niukasti 1950-luvataan tuttuja, verra- toimivat laudanpätkät. Alle kouluikäisen
kä on ehtinyt unohtaa tai ei ole ollut ollenkaan mieleen on jäänyt puisen sillan korkeus ja hutetietoinen asiasta.
ruus. Ongelma
ei ilmene vain ala-asteilla, vaan
myös yliopistossa käydään kielten tunneilla pelkkää kielioppia
keskustelun sijaan. myös siinä
tapauksessa, että kirjoittaja haluaa käyttää nimimerkkiä. Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia
toimituksellisten periaatteiden mukaisesti.
Orimattilan Sanomat,
toimitus
Korkean koulutuksen Japani
kompastuu kaavamaisuuteen
ooo
Suomen koulutusjärjestelmälle edullisia tutkimuksia on tehty
paljon, ehkä parhaana esimerkkinä tunnettu Pisa-vertailu, jossa Suomi sijoittuu listan yläpäähän. Jopa
Suomessakin on jotain positiivista tapahtunut, vaikka vielä tulemme pienillä askelmilla.
Murehdit USA:n kansalaisten terveydenhuoltoa, mutta itsepähän ovat systeeminsä luoneet.
Kulttuuria
pukkipitäjässä
Oletko ajanut Galleria Koivulinnan ohitse keväisen puusavotan jälkeen. Tuttuja rakennuksia ei Erkontien
varrelta montaa löydy, kunnantalon takainen viljapelto on kadonnut kerrostalojen ja Puistotien
alle. Suomen sijoitus laskee
samaan tahtiin kuin Aasian maiden, kuten Japanin ja Etelä-Korean, sijoitukset nousevat.
Myös japanilaisten korkeakoulututkintojen määrä päihittää suomalaiset. Mikä tekee
suomalaisesta koulutuksesta
niin paljon japanilaista paremman, että japanilainen opiskelija
haluaa lähteä vaihtoon Pohjolan
perukoille?
TERVEHDYS
SAITAMASTA
Älä tee loukkaavaa petosta. 03-757 5285
VEROTTOMAT ILMOITUSHINNAT
Etusivulla.................................. Aloitus keskussamoin vanhan tutasta veti odotetusti
tun ja jykevän, mutsuurimman yleisöta kapean betonisilmäärän, vaikka hellan poissaolo. Aiemmin paitaan näkymiä ennen silloinkin.
kalla oli vain muutaja nyt, muistellaan
ma lauta, joita pitkin
mitä joskus on tehty
kesän kuivana aikana
ja mitä missäkin on ollut.
joen saattoi ylittää.
Mutta ennen kaikkea kuunnellaan tarinoita
Ennen Lemmensiltaa virallinen ylityspaikka
mukana olevien omista muistoista. Japanilaisista häkellyttävän moni
jatkaa lukion jälkeen yliopistoon, vaikka lukuvuosimaksut
ovat maassa kalliita. 03-777 4244.
Yleisönosastokirjoitus on aina allekirjoitettava ?. 1,65
Tekstin jälkeen.......................... KävelyilViimeksi kuljetlä on ollut mukana
tiin Palojoen rantoja
runsaasti juuri niitä
pitkin Käkelän Kiihmisiä, joille paikat
visillalta keskustan
ovat tuiki tuttuja jo
Koskipuistoon. Aitiopaikalla töröttää puucee ja sen takaseinä tyhjennysluukkuineen. 1,65
Värilisä................. 0,12 euroa / pmm
??Kyllä meillä on taas menossa hienot laulukisat. Haastatteluja tehtiin
yhteensä 1?202 ja virhemarginaali on suurimmillaan vajaat kolme
prosenttiyksikköä suuntaansa.
Kolmannes suomalaisista on
sitä mieltä, että sote-uudistuksen
jälkeen tarvitaan vain pientä säätöä kuntien lukumäärään, ilmenee
Kunnallisalan kehittämissäätiön
teettämästä tutkimuksesta. Aina on tapauksia, jotka eivät mene kuin Strömsössä (vai miten se
meni?!).
Vertausta afrikkalaiseen kehi-
tysmaahan voisit peilata vaikkapa uutisella, että suomalaiset äidit ovat maailman parhaassa asemassa ja Somalian äidit pitävät
perää.
Seuraavaksi varmaan käyt läpi Kanadan, Etelä-Amerikan ja
Australian?
No, mukavaa kesää ja ootteleppa niitä penkkejä vielä kotva Orimattilaan!
että näin minä tällä
kertaa (taas!)
Lähetä kirjoituksesi osoitteella Orimattilan Sanomat, PL?5,
16301 Orimattila tai sähköpostitse osoitteella
yleisonosasto@orimattilansanomat.fi
tai www.orimattilansanomat.fi
Voit lähettää kirjoituksen myös faksilla puh. Tällöin
kirjoittajan henkilöllisyys jää vain toimituksen tietoon.
?. Japanilaisten vaikeudet englannin kanssa johtuvat siitä, että paikallisten itsevarmuus puhua vieraita kieliä
on olematon. Edellisessä Pisa-tutkimuksessa vuodelta
2013 japanilaiset koululaiset
saivat parempia tuloksia kuin
suomalaiset. alv. Lehti ei suorita tilaajalle
hyvitystä lakon tai muun ylivoimaisen
esteen takia julkaisematta jääneistä
numeroista.
JAKELUHÄIRIÖT
Orimattila maanantai?sunnuntai
6.30?10.00 puh. Ennen nykyistä silja mikä toimii edelleen.
taa sen betonipilareissa
Kotiseutu muuttuu uskomattoman nopeasti,
näkyi jatkos kuinka silvaikka kuinka vähättelisi muutoksia sanomallan kantta oli nostettu
la, ettei täällä mitään tapahdu. Vielä vuosikymmen sitten tätä mieltä oli
hieman yli puolet suomalaisista,
Päivyri
Tänään: Heino
53 prosenttia.
Kuritusväkivallan hyväksyvien
määrä on kymmenessä vuodessa
pienentynyt noin kolmasosasta alle kuudesosaan. Vaihto-opiskelijana Japanissa koulutuksen
erot tulevat kuitenkin räikeimmin esiin kielten kohdalla. Japanilaisten on vaikeaa siirtää oppimiaan kaavoja arkipäivän tilanteisiin, koska päivittäiset tilanteet
kulkevat harvoin valmiiksi määrättyjä raiteita.
Tutuista ympyröistä käsin
suomalaisen koulutuksen hyviä
puolia on vaikea nähdä, mutta
ulkomailla opiskelu auttaa katsomaan koulutusta uusin silmin.
Sen lisäksi, että Suomen kouluissa oppilaat pääsevät käyttämään omia aivojaan ja soveltamaan, opiskelu on täysin il-
TILAUSHINNAT (sis. Suomalaisten
koululaisten tyytyväisyys kou-
ORIMATTILAN
SANOMAT
Postiosoite: PL 5,
16301 Orimattila
Katuosoite: Erkontie 17
www.orimattilansanomat.fi
%
03-876 678
Fax: 03-777 4244
JULKAISIJA: Pitäjäsanomat Oy
Toimitusjohtaja/päätoimittaja
Kullervo Hakama % 876 6710
kullervo.hakama@orimattilansanomat.fi
Myrskylän, Orimattilan ja Pukkilan
puolueeton uutis- ja ilmoituslehti.
Ilmestyy: tiistaisin, torstaisin
ja perjantaisin.
Levikki 4 304 kpl (LT 2012)
Sanomalehtien Liiton jäsen
ISSN 1236-6609
PAINOPAIKKA
Lehtikanta Oy
Kouvola
TOIMITUS
Avoinna ma?pe klo 8?16.30
toimitus@orimattilansanomat.fi
yleisonosasto@orimattilansanomat.fi
tulkai.mukaa@orimattilansanomat.fi
Toimitussihteeri
Petri Sipiläinen
% 876 6713
petri.sipilainen@orimattilansanomat.fi
Toimittajat:
Juho Kiuru
% 876 6714
juho.kiuru@orimattilansanomat.fi
Teemu Leppänen
% 876 6712
teemu.leppanen@orimattilansanomat.fi
Laura Tolonen
% 876 6711
laura.tolonen@orimattilansanomat.fi
Kysely:
Kuntien
lukumäärään
toivotaan vain
pientä säätöä
ta 40 prosenttia ja keskustan kannattajista yli 30 prosenttia katsoo,
että sote-uudistuksen jälkeen ei
tarvita mitään kuntaliitoksia.
Tutkimuksen on toteuttanut
TNS Gallup. Yhtä moni vähentäisi puolestaan kuntien määrää merkittävästi.
Kokoomuksen kannattajista lähes 40 prosenttia uskoo, että sote-uudistuksen jälkeenkin
on tarpeellista vähentää kuntien määrää huomattavasti. Kerrot Aasian talouden nousevan, mutta ei tästä
kauan ole, kun lehdessä kirjoitettiin, että esim Kiinan talouden
kasvuvauhti on hiipumassa. Siinä, missä suomalaisilla lukiolaisilla on puhekursseja
kieliopin ja sanaston pänttäämi-
Benjamin Franklin
ooo
lunkäyntiin on selvästi keskiarvoa alempi, kun taas Japanissa
koulunkäyntiinsä tyytyväisiä oli
selvästi keskiarvoa enemmän.
Kaiken tämän perusteella
Suomen kutsuminen koulutuksen unelmamaaksi kuulostaa
huonolta vitsiltä. Mitähän on tänään luvassa, kun
laulukisan toinen semifinaalilähetys alkaa?
??Puolan esityksessä kuulemma ainakin kirnutaan...
??No siitä ei enää paljon paremmaksi voi pistää...
??Kyllä voi.
??Miten?
??Tuomalla lavalle partaisen kirnun.
ooo
??Siis näiden Euroviisujen jännitysmomentti ei ole se, pääseekö Suomen Softengine finaaliin tai edes se, kuka kisat loppujen lopuksi voittaa.
??Mikä sitten muka?
??Vieläkö Venäjä saa Ukrainalta 12 pistettä.
Hintoihin lisätään 24 %
arvonlisävero.
Laista, asetuksista tai viranomaisten
toimenpiteistä aiheutuvat
kustannuslisäykset korottavat
hintoja vastaavasti määräysten
voimaantulohetkestä lukien.
Korotukset koskevat myös jo tehtyjä
tilauksia/ilmoitusvarauksia.
Ilmoitukset on jätettävä
konttoriimme viimeistään
ilmestymispäivää edeltävänä
arkipäivänä klo 10 mennessä.
Vedosilmoitukset vuorokautta
aikaisemmin.
Ilmoituksia välitetään maan kaikkiin
sanomalehtiin ko. Vaikka yksi sijaitsi jonkin matkaa yläjuoksulle yhteiskoulun
jos toinenkin tuntee tietävänsä reitin kohteet ko- kohdalla. 2014
Tänään tästä
Kävellen kohti nuoruutta
Orimattilassa on
lokkaamme tunnistaa
parin vuoden aikaolevansa ?kotona?.
na järjestetty kyläJotain tunnistettakävelyjä, jotka ovat
vaa Erkontieltä toki
yllättäneet järjestälöytää, mutta jo sen
jät myönteisesti joka
asvalttipinta hämää,
kerta. kello 21?22
Subilla. lehden
ilmoitushinnoilla.
VASTUU ILMOITUSVIRHEISTÄ
Lehti ei vastaa ilmoittajille
mahdollisesti aiheutuvasta
vahingosta, jos hyväksyttyä
ilmoitusta ei tuotannollisista tai
vastaavista syistä julkaista
määrättynä päivänä.
Lehden vastuu ilmoituksen
julkaisemisessa sattuneesta
virheestä rajoittuu ilmoituksesta
maksetun hinnan palauttamiseen.
Virheestä, joka johtuu esim.
epäselvästä käsikirjoituksesta tai
puhelinvälityksessä sattuneesta
väärinkäsityksestä lehti ei vastaa.
Huomautukset on tehtävä 8 päivän
kuluessa ilmoituksen
julkaisemisesta tai ilmoituksen
tarkoitetusta julkaisupäivästä lukien.. Muistikuvat tuosta sillasta ovat vähinko lailla hyvin, aina tarttuu mukaan jotain, min- tään yhtä hatarat kuin siltakin. On hyvä tietää
talalle rakennettua silkotiseudusta muutakin kuin mitä on näkyvissä
taa. Etkös sä juuri hiljan todennut, että Euroviisut ovat homojen hommaa.
??Juu mutta silloin en ollut vielä vaikuttunut Puolan tämän
vuoden kilpailukappaleesta.
??Ai. Tiedustelin japanilaisilta opiskelijoilta syytä, ja
aika pian nousivat esiin opetustavat. 1,90
Tekstin edellä............................ 1,55
Takasivulla................................ 134,00
(2 erässä á 70,00, 3 erässä á 47,00,
4 erässä á 36,00).
Kestotilaus jatkuu ilman eri uudistus
ta, ellei tilausta peruta tai muuten
muuteta.
Kestotilaus laskutetaan kunkin
laskutusjakson alussa voimassa
olevan tilaushinnaston mukaisesti.
Määräaikainen tilaus
12 kk......................................
9 kk......................................
6 kk......................................
3 kk......................................
Tarjous 3 kk 39,00.
144,00
118,00
85,00
48,00
maista. Mielestäni olet myös myöhässä eräiltä osin. Viime vuosina tulokset ovat
kuitenkin heikenneet. Sorsia oli paikalla vulle. Japanissa yli
puolet nuorista suorittaa kolmannen asteen tutkinnon, kun
taas Suomessa kolmannelta asteelta valmistuneita on OECD:n
viimeisimmän tutkimuksen mukaan vain reilu kolmannes. Vielä
1980?90-luvuilla miehet hyväksyivät kuritusväkivallan selvästi
useammin kuin naiset.
Taloustutkimuksen kyselyssä oli mukana runsaat tuhat 15?
79-vuotiasta suomalaista. Viidennes arvioi, että liitoksia ei tarvita enää lainkaan. Kannastaan epävarmoja on entistä vähemmän.
Kyselyn mukaan lapsiperheiden vanhemmat vastustavat kuritusväkivaltaa vielä jyrkemmin
kuin muut. 10 %)
Kestotilaus 12 kk................. Silti neljäsosa vanhemmista kertoo tukistaneensa
joskus lastaan.
Erot miesten ja naisten asen-
teissa ovat kaventuneet. Vaihto-oppilaan elämässä englannin
kielen taito korostuu päivittäin,
sillä englanti on suomalaiselle
japania helpompi kieli.
Mutta kun ollaan Japanissa,
ongelmatilanteissa englantiin
vaihtaminen ei ihan niin helposti toimikaan. Kysely tehtiin tammi- ja helmikuun
vaihteessa.
Tänä vuonna tulee kuluneeksi
30 vuotta siitä, kun ruumiillinen
kurittaminen kiellettiin Suomessa lailla.
Lukijan postia
Kuinkahan on...
Apua Anita, apua, apua! Mistä tuo synkistelysi oikein kumpuaa. Suomalaiset eivät vain
osaa arvostaa sitä, mikä on kovin sääli.
Kun ymmärtää oman maansa
hyvät puolet, on helppo kertoa
japanilaiselle opiskelijalle syitä
siihen, miksi Suomea pidetään
koulutuksen kärkivaltiona.
Elina Venttola
Kirjoittaja on Tampereen
yliopiston opiskelija ja Orimattilan Sanomien entinen kesätoimittaja, joka viettää parhaillaan vaihto-oppilasvuotta
Japanissa.
Ulkomaille tilattaessa kaksinkertainen
maksu. Taidanpa jonakin yönä ajaa paikalle ja maalata tönön taiteellisemman näköiseksi.
Presidentti Obaman ponnistelut
eivät vielä ole tuottaneet tulosta.
Ja eiköhän sille turkkulaiselle
puhelinkeskuksen vastaajalle ole
kaikki soittajat seinän ulkopuolella ja joutuu katsomaan päätteeltä jopa Turkkun karttaa... Ajattele vilpittömästi ja oikeudenmukaisesti, ja jos puhut, puhu ajatustesi mukaan.
Näin kirjoitat Lukijan postiin
Ohikulkija
(Saitama, Japani) Tapasin
jonkin aikaa takaperin japanilaisen opiskelijan, joka kertoi
lähtevänsä vaihtoon Suomeen.
Ilmeeni oli luultavasti näkemisen arvoinen, sillä en ole koskaan ajatellut, että joku täällä
tapaamistani ihmisistä harkitsisi vakavasti vaihto-opiskelua
Suomessa.
Perisuomalaiseen tapaan kysyin heti, että miksi ihmeessä
Suomeen, kun kiinnostavampiakin kohteita on tarjolla.
??Suomi on tunnettu korkeatasoisesta koulutuksestaan, tapaamani japanilainen vastasi.
Päivän miete
ooo
Daito Bunka -yliopiston opiskelijat maksavat lukukausimaksuja 6?200 eurosta 10?200 euroon
vuodessa.
sen ohella, japanilaiset opiskelijat pitäytyvät kaavoissa ja unohtavat vapaan soveltamisen.
Eräs tapaamani japanilainen
ala-asteen opettaja naureskeli minulle sitä, että hän opettaa
englantia alakoululaisille, muttei osaa edes käydä kunnon keskustelua englanniksi. No mikäs siitä Puolan biisistä nyt niin vaikuttavan
tekee?
??Uhkeus.
ooo
Suomalaisten opiskelijoiden
on vaikeaa käsittää koulutuksensa korkeaa tasoa, koska vertailukohtaa ei juuri ole. Villaposti tulee mieleen,
tehtaan isännöitsijän
että mitäs minä tulinna on sentään paituille paikoille lähden
kallaan, mutta uuskävelemään, kun näkäytössä, kuten kaiken niitä joka päivä.
ki muutkin pääkadun
Ei se näköjään ihan
vanhat rakennukset.
niin mene. päivänä
Kuritusväkivaltaa
vastustetaan
yhä yksimielisemmin
STT
Suomalaiset vastustavat lasten
ruumiillista kurittamista yhä yksimielisemmin, kertoo Lastensuojelun Keskusliiton kysely.
Neljä viidestä vastaajasta, 79
prosenttia, on sitä mieltä, että
ruumiillinen kurittaminen ei ole
hyväksyttävä kasvatuskeino edes
poikkeustapauksessa. SDP:n
kannattajista näin ajattelee reilu
30 prosenttia.
Perussuomalaisten kannattajis-
Duudsonit vasta
ensi viikolla
Kuivannolla
Duudsonit tuli taloon -sarjan
Orimattilan Kuivannolla kuvattu
jakso näytetään televisiossa vasta ensi tiistaina 13.5
Tutun
näköisten karttojen lisäksi Maanmittauslaitoksen verkkosivuilta voi ladata muun muassa korkeusmalleja, ilmakuvia, nimistöä
ja laserkeilausaineistoja.
Maanmittauslaitoksen maksuttomassa Karttapaikka-verkkopalvelussa osoitteessa www.karttapaikka.fi päivitykset näkyvät
vuoden loppuun mennessä. Niitä kirvelee ja nenä tippuu. Tähän tehtävään kunnanvaltuusto valitsi
Lasse Laaksosen.
Kirvuntien asukkaat Anja Lindberg (vas.), Markku Pajala, Pia Simonen ja Raimo Lindberg harmittelevat asvaltin puuttumista. Varsinkin kun tiepölyä on samaan
aikaan siitepölyn kanssa, Pia Simonen ja Anja Lindberg kuvailevat.
??Ja autot sotkeentuvat. Kirvuntie pitäisi muuttaa
läpiajettavaksi ja asvaltoida.
??Tai jos läpiajoa ei tehdä, nimiä olisi muutettava. Karttoihin merkitään
myös, onko kyseessä talous- vai
asuinrakennus. Lautakunnan varajäsenenä toimineen Mäenpään tilalle varajäseneksi valittiin Lasse
Laaksonen.
Jarva oli myös teknisen lautakunnan varajäsen. 3
Katujen asvaltoinnit
alkavat kesäkuussa
Törkeä
rattijuoppo
Helsingintiellä
Viisikymppinen mies jäi poliisin haaviin tiistaina liikennepoliisin puhallusratsiassa Orimattilassa.
Tarkkuusalkometrikoe osoitti
0,58 milligrammaa litrassa, mikä
ylittää selkeästi törkeän rattijuopumuksen rajan.
Poliisi otti heti ajokortin pois
pakettiautolla liikkeellä olleelta
kuljettajalta.
Ratsia pidettiin Helsingintiellä
aamupäivällä Kankaanmäen tunnelien kohdalla.
Listalla neljä katua ja risteyksiä
Lettulantie päällystetään kesäheinäkuussa.
Riskit
minimiin
Paras tapa välttää vahingot on
pitää tulitikut taskussa. Vastaavia teitä on aika paljon Orimattilassa, kertoo Komulainen.
Risteyksiin
uutta pintaa
Alkukesän aikana päällystetään
lisäksi huonoon kuntoon päässeitä asvalttitieosuuksia. Aina pitää olla paikalla
useampia henkilöitä, jotka pystyvät toimimaan yllättävissä tilanteissa. Lähes joka
vuosi vähintään yksi henkilö menehtyy kulottamisen yhteydessä.
Huhtikuun alussa 81-vuotias eteläpohjalainen mies menehtyi kulotuksessa saamiinsa vammoihin
sen jälkeen, kun tuli oli tarttunut
yllättäen miehen vaatteisiin.
??Kun kulottamaan lähdetään,
niin porukkaa pitää olla tarpeeksi, jotta tuli pysyy hallinnassa.
Yhdeltä ihmiseltä tuli voi karata
helposti. Kun
kevätaurinko kuivattaa hangen alta paljastuneen maaperän, palaa
kuiva kuloheinä roihuten. Asukkaiden
mukaan tie routii Viljamaantien
päädyssä.
Pöly kiusana
Hiekkateille levitetään pölyä
sitovaa suolaa. Talosta ei viety mitään. Myös valaistus on tiellä kehno.
Kirvuntiellä kaivataan luvattua asvalttia
Juho Kiuru
Orimattila
Kirvuntiellä kuohuu, sillä tie
putosi jälleen asvaltoitavien listalta. Sitä voitaisiin siis käyttää
esimerkiksi henkirikoksessa, törkeässä huumausainerikoksessa ja
törkeässä ihmiskaupassa.
Anonyymiin todisteluun turvauduttaisiin vain, jos todistajaa
ei voitaisi muuten riittävästi suojella.. Kysyin ambulanssikuskilta, löydätkö osoitteeseen
hammashoitolan kohdalla. Myös alkusammutusvälineet tulee varata esille, jotta ne
ovat heti käytettävissä, opastaa
Korhonen.
Maanmittauslaitoksen
maastokartoittajat
liikkeellä
Maanmittauslaitos päivittää peruskartta-aineistoa Loviisan, Porvoon, Lapinjärven, Myrskylän,
Askolan Pornaisten, Mäntsälän,
Sipoon ja Pukkilan alueella.
Näillä alueilla voi törmätä
Maanmittauslaitoksen kartoittajiin, jotka liikkuvat maastossa.
Kartoittajan tunnistaa Maanmittauslaitoksen työvaatteista ja autossa olevasta tunnuksesta.
??Kartat päivitetään ilmakuvien
pohjalta. Huhtikuun maastopalojen saldo lähenee viittäsataa.
Vaikka etenkin maaseudulla kulottaminen koetaan osaksi
kansanperinnettä, mikään jokamiehen oikeus se ei ole.
??Taajama-alueella avotulen teko ja näin ollen myös kulottaminen on kokonaan kielletty. Niiden päällystys kuuluu jo aiemmin
sovittuihin urakkahintoihin.
Kesän toinen asvaltointijakso
tehdään loppukesällä. Viime vuonna Kirvuntielle
luvattiin parannusta, mutta uutta
päällystettä ei kuulunut, vaikka
tekninen johtaja Tuukka Tuomala ennakoi Kirvuntien nousevan
asvaltointilistan kärkeen.
1970-luvulla rakennetulla
Kirvuntiellä on 15 taloa. Sen kohteet
eivät vielä ole varmistuneet, mutta Metsärinteentie Arolassa lienee
loppukesän päällystyskohteita.
??Jyrkässä rinteessä olevan soratien ylläpito kun on kallista,
kaupungin Komulainen perustelee.
??Loppukesälle jäänee 50?000
euroa asvaltointirahaa. Kartoittajat tarkistavat
tietoja maastossa, koska ilmakuvausten jälkeen on voitu rakentaa
uusia teitä tai rakennuksia. Entä onko ilmoitus kulotuksesta tehty pelastusviranomaiselle?
oOnko valvojia ja alkusammutusvarusteita riittävästi?
oOnko kulotuspaikka riittävän etäällä rakennuksista ja
muista syttyvistä kohteista
tai sähkölinjoista?
oOnko tuulen suunta ja voimakkuus sellaiset, että kulotus on turvallista?
o Aiheuttaako savunmuodostus vaaraa tai haittaa asutukselle tai liikenteelle?
o Onko kulotuksen vastuuhenkilö nimetty?
tus pelastusviranomaiselle, ohjeistaa Kainuun pelastuslaitoksen
palomestari Raisa Korhonen.
Jos kulotus karkaa maastoon
ja naapurin aittarakennukseen,
vastuunkantajasta ei ole epäselvyyttä.
??Sytyttäjällä on aina vastuu,
painottaa Korhonen.
2014 . Välitöntä korjausta vaativia sorapintaisia väyliä
on yhteensä 22 prosenttia eli 7,6
kilometriä.
Maastossa tarkistetut tiedot tallennetaan Maanmittauslaitoksen
ylläpitämään Maastotietokantaan,
joka on tarkin koko maan kattava
ja jatkuvasti ajan tasalla pidettävä
kartta-aineisto.
Maanmittauslaitoksen tuottamaa maastotietoaineistoa voi
käyttää verkon kautta maksutta.
Monet organisaatiot käyttävätkin
Maanmittauslaitoksen aineistoja
tarkimpana karttatasona sähköisissä karttasovelluksissaan. Ohikulkija Reijo Hurme näki kangasvuokon vielä viime lauantaina, mutta sunnuntaina
kasvi ei enää ollut paikallansa.
Kangasvuokon erottaminen
kasvuympäristöstään on luonnonsuojelurikos. Poliisi epäilee, että sisään on menty ulko-ovesta.
Murto tapahtui 3.?6.toukokuuta.
Orimattilan Pakaalla Kanteleentiellä sijaitsevaan omakotitaloon murtauduttiin oven kautta. Runsas raskas liikenne koettelee soratietä.
??On edullisempaa laittaa sinne
asvaltti, kuin koko ajan suolata ja
höylätä tietä, kaupungin kunnallistekniikan työnjohtaja Janne
Komulainen sanoo.
Koivulan Tuomikaari asvaltoidaan, koska sirotepintainen tie on
teknisen palvelukeskuksen mu-
Kahteen
asuntoon
murtauduttiin
Orimattilassa
kaan elinkaarensa päässä. Hallitus esittää, että todistajan henkilöllisyys
voitaisiin salata eräissä vakavimmissa rikoksissa.
Anonyymi todistelu olisi mahdollista, jos rikoksesta voisi saada
enintään kahdeksan vuotta vankeutta. Tänä
vuonna vähän liiankin roihuten,
sillä maastopaloja on ollut jo nyt
viisinkertainen määrä viime vuoteen verrattuna. Kulotuksista taajama-alueen ulkopuolella tulee tehdä etukäteen ilmoi-
Tarkista nämä,
ennen kuin
kulotat
oOnko kulotus sallittu. Tie voidaan nyt päällystää, kun massat
ovat asettuneet ja tie on kuivunut.
Kaasukujalla on polttoaineenjakelupiste ja rekkojen pysäköintialue. Myös tiestö kartoitetaan ja luokitellaan tien leveyden ja päällysteen mukaan.
Maastokartoituksia tehdään
noin 5???10 vuoden välein . Luonnollisesti pitää noudattaa myös Ilmatieteen laitoksen antamia varoituksia, huomauttaa palomestari Korhonen.
Ennalta varautuminen on parasta vahinkojen ehkäisyä, niin hengenmenon kuin irtaimistovahinkojen välttämiseksi. Poliisille tehtiin rikosilmoitus tiistaina, mutta asukkaan poissa ollessa
murto on voinut tapahtua jo 14.
huhtikuuta tai myöhemmin.
Mäenpää
Jarvan
tilalle
keskusvaalilautakuntaan
Myrskylän kunnanvaltuusto
valitsi Eva Mäenpään (sd) Tuula Jarvan tilalle keskusvaalilautakunnan jäseneksi. Heitä piti puhelimessa neuvoa, kuten
kaikkia muitakin tulijoita, Anja
Lindberg kertoo.
?Ja murtoa katsomaan tulleet
poliisitkin joutuivat soittamaan
ja kysymään tietä, Raimo Lindberg päivittelee.
Päällyste- ja osoitepulmiin
asukkailla on selvä ratkaisuehdotus. Rikoslain mukaan luonnonsuojelurikoksesta
voidaan tuomita sakkoa tai vankeutta enintään kaksi vuotta.
Kartat
kansalaisten
saatavilla
Tiedot ajoissa
kesälehden
Myllärintiellä Orimattilan Myllylässä sijaitsevaan rivitaloasuntoon murtauduttiin viikonloppuna
tai alkuviikosta. Kirvuntiellä
asuva Markku Pajala on harmissaan päällystesuunnitelmien kariutumisesta.
??Jos olisi heti sanottu, ettei ole
rahaa, ei siinä olisi ollut mitään
ongelmaa. Mutta harmittaa, kun
on annettu toiveita.
Tien pysymistä hiekkatienä kaupunki perustelee sillä, että Kirvuntie pitäisi kunnostaa
ennen asvaltointia. Kun tulee iso tuulenpuuska, niin tuli karkaa nopeasti valvonnasta. Niitä ovat
Latolantien ja Lahdentien risteys
Koivulassa, Jokimäentien alku-
pää Pennalan teollisuusalueella
sekä Viljamaantien ja Artjärventien risteys.
Jokimäentiellä on jo yksi asvalttikerros, mutta raskaan liikenteen suuren määrän vuoksi
tien pinta on suunniteltu kaksikerrosasvaltiksi.
Uutta asvalttia tulee kesällä
myös Erkontielle kadun kunnostuksen yhteydessä sekä Pennalan
kevyen liikenteen väylälle. Myös
puut ovat voineet estää kohteen
havaitsemisen ilmakuvalta, sanoo
kartastopäällikkö Reima Ronkainen Maanmittauslaitoksesta.
Kartoittajat poikkeavat talojen ja kesämökkien pihoihin katsomaan rakennusten määrän ja
sijainnin. N:o 50 . Torstaina toukokuun 8. Sirotepinnan korjaaminen ei ole enää
järkevää, koska pinta on niin kulunut. Määräaikaisten päivitysten lisäksi tiestön ja rakennusten sijainti kartalla
päivitetään jatkuvasti esimerkiksi
kunnilta saatujen tietojen perusteella.
ORIMATTILAN SANOMAT
??Kartoituksia tehdään lumettomana aikana, tavallisimmin huhtikuusta lokakuuhun, Ronkainen
kertoo.
Roskien poltto
karkasi
kuloheinään
Pukkilassa
Tuli karkasi omakotitalon pihasta tiistaina iltapäivällä Pukkilassa.
Pihassa poltettiin roskia ja kipinät tarttuivat kuivaan maastoon.
Kuloheinää paloi parinkymmenen neliön alueelta.
Pukkilan palokunta sammutti lieskat, jotka ehtivät hakkuuaukean laitaan saakka.
Juho Kiuru
Orimattila
Orimattilan katuja ja teitä asvaltoidaan tänä kesänä kahdessa
jaksossa. Vanhin
talo on rakennettu vuonna 1920 ja
uusin vuonna 2007. Jos välttämättä haluaa eroon vanhasta nurmesta ojanreunalla tai pensaan
juurella, pääsee maalaisjärjellä
pitkälle.
??Tuulisella säällä ei saa lähteä
kulottamaan. sitä
useammin mitä enemmän muutoksia maastossa tehdään. Ambulanssikuskikin totesi tilanteen olevan
vaarallinen, Markku Pajala sanoo.
Anonyymi
todistaminen
tulossa
vakavimpiin
rikoksiin
Nimetön todistelu on tulossa
käyttöön Suomessa. päivänä
Kulotus ja kuiva maa
ovat vaarallinen
yhdistelmä
STT
Kulottaminen eli vanhan nurmen polttaminen kevään koittaessa on suomalaisilla verissä. Suurin
hyöty tulee sorateitä asvaltoimalla, kun lanaus ja suolaus loppuvat, hän jatkaa.
Päällystysurakoitsijana toimii
Lemminkäinen Infra Oy.
Työtä jää
vielä paljon
Orimattilan teillä on todettu
olevan korjausvelkaa 5,2 mil-
joonaa euroa. Kaiken aikaa niitä saa olla pesemässä. Ensimmäisessä jaksossa
kesä-heinäkuun aikana päällystetään Viljamaantieltä risteävä Kaasukuja, Koivulassa sijaitseva Tuomikaari, Käkelän Lettulantie sekä
Rauhalan alueen Laaksotie.
Ensimmäinen asvaltointikierros maksaa noin 150?000 euroa.
Hintaan sisältyy vuosi sitten vesihuoltosaneerauksessa olleen
Laaksotien viher- ja kivitöitä sekä muissa kohteissa ojien kunnostustöitä.
Lettulantiellä korjattiin kaksi
vuotta sitten tierunkoa. Tien
varressa on 17 taloa.
??Tuomikaari on nyt rakennettu
täyteen ja se asvaltoidaan. Orimattilan kadut
ja kevyen liikenteen väylät ovat
viime syksynä tehdyn inventoinnin mukaan pääsääntöisesti kohtuullisessa kunnossa, mutta joukossa on myös huomattava määrä erittäin huonoja katuja tai kadunosia.
Ennen kesän kunnostustöitä
päällystetyistä kaduista ja kevyen liikenteen väylistä kunnoltaan
erittäin huonoja ja huonoja on 8,9
prosenttia eli 9,9 kilometriä.
Sorapintaisten teiden ja kevyen liikenteen väylien kunto on
vielä heikompi. Painettuja maasto- ja peruskarttoja ja
räätälöityjä karttatulosteita myydään Maanmittauslaitoksen asiakaspalvelussa.
tapahtumakalentereihin!
Orimattilan Sanomien kesälehti
ilmestyy perjantaina 30.5.
Lehdessä julkaistaan jälleen kattavat kalenterit
Orimattilassa, Myrskylässä, Pukkilassa ja Porlammilla
kesän aikana järjestettävistä yleisötilaisuuksista.
Kalentereihin tulevat tiedot on oltava
toimituksessa viimeistään to 15.5.
Tapahtumatiedot voi lähettää:
Postitse: Orimattilan Sanomat, PL 5, 16301 Orimattila
Sähköpostilla: toimitus@orimattilansanomat.fi
ORIMATTILAN SANOMAT
Ämmäntöyrään
kangasvuokko
katosi
Orimattilan Ämmäntöyräällä
kasvanut kangasvuokko kaivettiin pois. Jäsenenä
toiminut Jarva pyysi eroa luottamustehtävästään paikkakunnalta
muuton takia. Navigaattori löysi kohteen, mutta ajatti reittiä, mistä ei pääse autolla,
Markku Pajala kertoo.
Alueen katuosoitteissa vilahtelee sekaisin Kirjopolku, Kirvuntie, Pappilantie, Roinilanpolku ja
Heinämaantie.
??Kun äitini sai infarktin, ei ambulanssi löytänyt heti perille. Toisaalta suolauskaan ei voi
tehdä hyvää, Simonen lisää.
Talojen ilmanvaihdoissa puhdistimet ovat asukkaiden mukaan
kovilla.
??Aika musta on, vaikka ei tästä
ole kauan kun puhdistimen vaihdoin, Markku Pajala ihmettelee
suodatinlaatikko käsissään.
Osoitesotku
vaaran paikka
Toinen harmin aihe Kirvuntiellä on osoitteiden sekamelska.
Kirvuntie on jaettu kolmeen eri
osaan.
??Tänne eivät löydä pitsat eivätkä taksit. Asunnosta vietiin televisio. Kirvuntiellä asukkaat ovat silti tuskastuneet tieltä
leviävään pölyyn.
??Silmiä ei kestä pitää auki. Sillä saa
muutaman tienpätkän
Piha-alueen haravoimista, risujen
silppuamista, terassin maalausta, ikkunoiden pesua jne...
Nälkäisellä vatsalla ei homma
hoidu, joten kahvit keitetään
Eikö
lehtesi
tullut?
Jo kesän 1944 taistelujen aikana Haahti sekä majurit Reino
Lukkari ja Reino Arimo alkoi-
Suomen asekätkentää
eversti Valo Nihtilä.
johti
Orimattila kuului tuolloin Pohjois-Uudenmaan suojeluskuntapiiriin. Kun alkoi
näyttää, että Suomi miehitetään,
pääesikunta suositteli varautumista pahimpaan, sillä Suomelle pelättiin käyvän samoin kuin
Romanialle, jossa Neuvostoliitto
miehitti tärkeimmät kaupungit.
Suomalaisten pelkoa lisäsi
neuvostoliittolaisten tulituksien jatkuminen vielä sen jälkeen,
kun aselepo oli tullut voimaan 4.
syyskuuta 1944. Miehet olivat tuolloin vasta
36-vuotiaita upseereita.
Pääesikunnan operatiivisen
osaston päällikkö, eversti Valo
Nihtilä hyväksyi suunnitelman,
ja sitä alettiin toteuttaa syksyllä
1944.
Puolustusvoimien ylin johto pidettiin kätkentäsuunnitelman ulkopuolella, vaikka he siitä tiesivätkin ja olivat antaneet kätkennälle epävirallisen suostumuksenkin. Vieroitettu varsa pysyy kuitenkin vielä syntymälaumassaan. 451, Perheniemi, fax (05) 366 4095,
orvo.toyryla@pp.inet.fi, 0400-809 095 . + 0,48 snt/min + pvm/mpm)
Vanha numero 03-777 1600 toimii toistaiseksi
Päivystys 24 h/vrk (myös ennakkotilaukset)
Seuratoiminta
Tönnön kyläjohtokunta. Tervetuloa!
Myrskylän Myrsky. Suojeluskuntapiiristä
löydettiin vain kaksikymmentä
kätköä ja noin puolet piilotetusta
materiaalista.
Jonkin verran hävitettiin upottamalla ja osa siirrettiin kaikessa
hiljaisuudessa puolustusvoimien
varastoihin.
Asekätkentää johtivat nuoret
upseerit, kuten Mannerheim-ristin ritari Arvo Ahola (36), jonka
johtamalla Pohjois-Kymenlaakson suojeluskuntapiirissä toimivat myös artjärveläiset.
Taannehtiva
asekätkentälaki
Laaja asekätkentä tuli ilmi ke-
Kätkennän
paljastuminen
esti Suomen
miehityksen
Asekätkentä osoitti Neuvostoliitolle suomalaisten halun vaikeassakin tilanteessa puolustaa
isänmaataan.
Arvo ?Poika. Maastojuoksut
Kiparkatissa ti
13.5. 19.4.2014 Myrskylä
Sävel suruinen,
kertoo sen.
Kuvailee tuskaamme
poissa on rakkaamme.
ORIMATTILAN
SANOMAT
Erkontie 17, Orimattila
puh. krs. syyskuuta suomalaisten varmistuslinjan läpi, mutta heidät palautettiin
omalle puolelleen. klo 13 seurakuntakodissa. Lajityypillisiä tarpeita olisi
kuitenkin otettava huomioon niin
paljon kuin mahdollista. Seurauksena ovat käytöshäiriöt, joista kärsivät niin hevonen kuin sen omistajakin.
Ikätoverien seura on ehdottoman tärkeää. Tavallisesti maailmalle lähdetään parivuotiaana,
jolloin tammat ja oriit liittyvät
omiin porukoihinsa.
Karva kuon
oja
&
siimahäntiä
Ihmisen hoteissa vieroitukseen
ryhdytään usein jo puolen vuoden
iässä. Komulainen oli toiminut
talvisodan jälkeen tässä piirissä ja
tunsi alueen paikkakunnat.
Komulainen pani tuulemaan ja
sai kätköt nopealla aikataululla
valmiiksi. sotatarvikkeita 35?000 miehen
tarpeita varten. Kerho ti
13.5. Piha- ja siivoustalkoot
Latumajalla lauantaina klo 10 alkaen. Ilmeisesti sillä oli
luulo, että meillä asia järjestyy
yhtä helposti kuin Romaniassa,
mutta siinä se pettyi. Varsat leikkivät keskenään ja muodostavat tiiviitä kaveruussuhteita. päivänä. Pohjois-Suomessa kaksi venäläisten
partiota tunkeutui vielä 16. Yksin pidetyt, sosiaalisia taitoja vaille jääneet varsat
eivät olleet yhtä yhteistyökykyisiä kuin ?nuorisoseuralaiset.. Tervetuloa!
Orimattilan Tikka.
Harjoitukset ti ja to
klo 17-19, Kehräämö 3. Aselevon ensimmäiset päivät panivat suomalaisten sotilaiden kuin johtoportaankin hermot koetukselle.
vat suunnitella salaista aseiden
kätkentäoperaatiota ympäri Suomen. Pieni arpapaketti mukaan.
KUVA: Teemu Leppänen
Salainen asekätkentä tähtäsi
miehitystilanteessa sissitoimintaan
Maija Ala-Nikkola
Orimattila
Rakkaudella muistaen
Helmi
Kaija
Seikku, Aki, Ere, Teo ja Ake
Jouni
Jari ja Jimmy
Torstaina toukokuun 8. Pekka Löytty, puh.
044 316 0925.
Mira Mannersola kulkee kesän ajan töihin omasta mielestään
viihtyisän alueen läpi.
Mira Mannersola
raportoi kesän ajan
Orimattilan Sanomissa
Teemu Leppänen
Orimattila
Mira Mannersola, 24, työskentelee kesän Orimattilan Sanomien toimituksessa. Erään tutkimuksen mukaan varsojen ryhmäkasvatuksen
onkin havaittu vaikuttavan edullisesti myös varsojen käsittelyyn ja
koulutukseen. 0400
459 222.
Kanteleen Nuutit.
Kevät keikkuen tulee, joten on sopiva aika pitää talkoot! Kanteleen
Nuutit kutsuu kaikki kyläläiset ja saa toki vähän
muualtakin tulla.
Talkoopäivä on la 17.5. Halusin löytää
kesätyön Etelä-Suomesta, jotta
matka kotiin Tampereella ja perheen luokse Kirkkonummelle olisi sopivan mittainen.
Mannersolalla on koira, minkä
lisäksi hän harrastaa muutenkin
ulkoilua kuten lenkkeilyä, pyöräilyä ja uintia.
ry:n rahoitukseen.
Vuosina 2014?2020 Lapinjärvi
maksaa yhteensä 38?200 euroa.
Yhdistyksen tarkoituksena on
kehittää maaseudun hyvinvointia.
Seurapalstailmoittaja:
Seurapalstailmoitusten
tulee olla toimituksessamme
viimeistään seuraavasti:
Tiistain lehteen maanantaihin
klo 10 mennessä.
Torstain lehteen keskiviikkoon
klo 10 mennessä.
Perjantain lehteen torstaihin
klo 10 mennessä.
Seurapalstalle voi lähettää tietoja myös sähköpostin kautta
osoitteella: tilaukset@orimattilansanomat.fi sekä netin kautta osoitteella: www.orimattilansanomat.fi
Varhaiskannon valitukset
ma?su 6.30?10.00
puh.
Asekätkennän
suunnittelu
oli sotilaallista
valmistelutyötä
Suojeluskuntapiirin
kätkennät
KUVA: Risto Sauso
Orimattilan Invalidit.
Mölkkyä pelataan monitoimihallilla perjantaina
9.30.
Vammaisuinnit uimahallilla lauantaina 9.30.
Orimattilan Sotaveteraanien naisjaosto. klo 14 seurakuntakodissa. Kirkko on kaunis.
Journalistiikan pariin Mannersolan veti kaksi toimittajille perinteistä kiinnostuksen kohdetta:
kirjoittaminen ja yhteiskunnalliset asiat.
Sivuaineessa hän on jo tutustunut politiikan tutkimukseen. Purijalla ja potkijalla onkin voinut
olla ankea, virikkeetön lapsuus.
Harvalla on varaa pitää luonnonmukaisesti elävää hevoslaumaa. N:o 50 . Lapsena se kaipaa tietysti lasten seuraa. Kuva eversti Matti
Lukkarin kirjasta Asekätkentä.
väällä 1945 oululaisen sotilaan
varastettua ase- ja varustekätköstä muonaa omiin tarpeisiinsa.
Valvontakomissio vaati Suomen hallitukselta kovia toimia,
rikostutkintaa ja rangaistuksia
ylintä sotilasupseeristoa myöten.
Tutkinnat johtivatkin Pohjoismaiden laajimpaan oikeusprosessiin.
Asekätkentäoikeudenkäynneissä
vuosina 1947-1950 langetettiin
tuomioita jälkikäteen säädetyn
lain nojalla, ja lähes 1?500 miestä
sai vankeusrangaistuksen.
Tuhansia, tavallisia 35?50vuotiaita miehiä, joista yli puolet
oli maanviljelijöitä, pidätettiin.
Kolme artjärveläistä miestä sai
asekätkennästä 1?4 kuukauden
vankeusrangaistuksen.
03-757 5285
Päiväkannon
16.00
valitukset ma?pe 8.00?
puh.
03-876 678
ORIMATTILAN SANOMAT
Erkontie 17, puh. kunnostustyöt, rakennuskivet.
EDULLISESTI SUORAAN TEHTAALTA
IITIN GRANIITTI OY
HAUTAKIVET Eeva Töyrylä 040 754 1109
Perheniement. klo 19. Klo 10
aloitellaan. aurakoivisto@hot.ee
Lue lisää: Tuire Kaimio: Hevosen kanssa, WSOY, 2004
1
4
9
8
3
2
4
6
7 8
2 3
7
9
2
6
6
5 7
9 4 8
Sudokun ratkaisu tv-sivulla.
2
6
Code:CFFF20CC23
Palojoen
Martat.
Tavataan
Erkkilän parkkipaikalla pe 9.5.
klo 13.50.
ja makkaraa paistellaan. myyjille. Salainen asekätkentä tähtäsi
miehitystilanteessa sissitoimintaan, mikäli Neuvostoliitto miehittäisi maamme tai sen osia.
Huolella koottu joukko maakuntien upseereita, useat heistä
Mannerheim-ristin ritareita, alkoi kerätä aseita kätköihin. klo 18.30.
Sarjoja kaiken ikäisille.
Orimattilan Latu. Kun uusi varsa
syntyy, tamma pysyttelee aluksi
sen kanssa hieman muista erillään.
Varsinkin ensimmäiset tunnit
ovat tärkeää aikaa, jolloin emä ja
varsa leimautuvat toisiinsa.
Rohkeus ja omatoimisuus kasvavat, ja muutaman viikon ikäisenä varsa alkaa tutustua lauman
muihin jäseniin. 20.6.1930 Tuusniemi
k. Kuri säilyi
eikä bluffilla meitä horjutettu.?
Aselevon loukkaukset jatkuivat
vielä itärajalla. Seurantaloa täytyy
korjata, ehostaa ja siivota. Seurakunnan
edustajat ja päiväkotilasten esityksiä. www.iitingraniitti.fi
Orimattila
0601100 01
TILAUSNUMERO
(Puhelun hinta 1,24 E/puh. ORIMATTILAN SANOMAT
4 . Ilmoittaudu pikaisesti Pertti Oksanen p. Olen jo nyt lukenut Orimattilan Sanomia kevään aikana
enemmän kuin sikäläistä paikallislehteä.
Mannersola on kotoisin Espoosta, josta hän muutti yläasteikäisenä Kirkkonummelle. Lehtiharavat mukaan. Tervetuloa!
KUVA: SA-kuva
Asekätkennän
johtomiehiä
poistumassa oikeudesta tuomion jälkeen. Lukion
jälkeen hän on asunut Tampereella ja opiskellut siellä myös painoviestinnän ammattitutkinnon ja
työskennellyt kirjapainossa.
Lapinjärvi
tukee Silmua
Lapinjärvi osallistuu Maaseudun kehittämisyhdistys Silmu
??Vaikka olenkin kotiutunut
Tampereelle, en kyllä vielä kehtaa
sanoa olevani paikkakuntalainen,
sillä paikalliset älähtävät siitä.
Toistaiseksi tuore kesätoimittaja ei ole huomannut juuri eroa
ympäristössä Kirkkonummen ja
Orimattilan keskustojen välillä. Hänen pestinsä alkoi tiistaina.
Mannersola opiskelee toista
vuotta journalistiikkaa Tampereen yliopistossa, ja hän suorittaa opintoihinsa kuuluvan nelikuukautisen harjoittelun Orimattilan paikallislehdessä.
Mannersola on harjoittelut toimitustyötä yliopiston harjoitustoimituksessa.
??Tismalleen saman lailla olen
tehnyt täällä töitä ensimmäisenä
päivänä kuin siellä, Mannersola
toteaa.
Kesältä hän odottaa, että juttujen tekeminen helpottuu, kun niihin saa riittävästi rutiinia.
??Odotan tutustuvani paikkakuntaan paremmin kuin esimerkiksi olen tutustunut entiseen
kotipaikkakuntaani Kirkkonummeen. Ensimmäisenä Nihtilä, neljäntenä Haahti suikka
päässään. Porukassa varsa
oppii käyttämään aivojaan ja lihaksiaan. kylän
myyntipöydillä tilaa
käsitöiden ym. 03-876 678, fax 777 4244.
Konttorimme avoinna ma?pe klo 8?16.
Varsaa ei saa vieroittaa liian aikaisin emästään.
Hevoselle hyvä lapsuus
Luonnossa hevoslaumaan kuuluu ori, useita tammoja sekä eri
ikäisiä varsoja. Syyskuun 6. Tuominen tiesi
eversti Nihtilän osuuden asekätkennän yhdeksi alkuunpanijaksi.
Tuominenhan toimi sotia edeltäneet vuodet Suomen Kommunistisen Puolueen pääsihteerinä
asemapaikkanaan Moskova, joten suhteet Neuvostoliiton puoluejohtoon olivat läheiset.
Tuominen kävi 1950-luvun alkupuolella Pariisissa, ja hakeutui
siellä Nihtilän luo keskusteluun.
Tuominen tiesi Nihtilän osuuden
kätkennöissä ja kertoi, että Neuvostoliitto suunnitteli miehittävänsä Suomen jatkosodan jälkeen.
Asekätkennän paljastuminen
esti Tuomisen mukaan Neuvostoliiton suunnitelmat.
Eversti Matti Lukkari on kirjoittanut prosessista kattavan kirjan Asekätkentä.
Jymyn ja Rastivarsojen yhteiset testijuoksut urheilukentällä
tänään to 8.5. Hevosharrastajien kannattaisi esimerkiksi varsojen kasvatuksessa pyrkiä yhteistyöhön keskenään.
Aura Koivisto
www.hevostietokeskus.fi
Os. Valmistuttuaan hän haluaa töihin nimenomaan lehdistöön eikä televisioon tai radioon.
??Orimattilan Sanomiin hain
itsekkäistä syistä. Tammalla puolestaan on apua
toisista tammoista: varsojen perään katsotaan yhdessä, niin että
jokainen äiti pääsee vuorollaan
huilimaan.
Emä vieroittaa varsansa maidon juonnista uuden pienokaisen
tehdessä tuloaan. Aikaisin ja liian äkillisesti tehty vieroitus - jolloin emän
lisäksi varsa mahdollisesti erotetaan myös kavereistaan ja myy-
dään uuteen paikkaan - on niin
rankka kokemus, että se voi jättää
varsaan pysyvät jäljet. Paikkoina olivat
ladot, aitat, navetanyliset ja maakuopat,
(c) Arto Inkala www.aisudoku.com
Eläkeliiton Orimattilan yhdistyksen kevään viimeinen kokoontuminen kevätjuhlan
merkeissä ke 14.5. Jokainen jäseneksi tuleva saa yllätyslahjan. 2014
Suomi varautui jatkosodan jälkeen pahimpaan
Kuolleita
Suru-uutiset!
Rakkaamme
Erkki Vilhelm
Räsänen
s. Tied. Panssaridivisioonassa Lapin operaatioita suunnittelemassa ollut kapteeni ja pappi Martti Komulainen (32) määrättiin
Haahden toimesta Pohjois-Uudenmaan suojeluskuntapiirin esikuntaan. 03-876 678
ilmoitukset@
orimattilansanomat.fi
Siunattu läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
Suuri kiitos veteraanilaulajille.
Sekalaisia
HAUTAKIVIÄ
Kaiverrukset, kultaus ym. Nähdään!
Jatkosodan päättymiseen vuonna 1944 liittyi vuosia vaiettu asekätkentä, jonka paljastuminen
johti Pohjoismaiden laajimpiin
oikeudenkäynteihin. Sissitoiminnan varalle kätkettiin aseita ja ammuksia, polttoaineita ja
elintarvikkeita, telttoja ja muita sodassa tarvittavia varusteita
. Ensin
vauhditon 5-loikka ja sen jälkeen 1000 m. Päämaja antoi
tiukan käskyn, hyökkäykset oli
torjuttava, ja provokaatioista varoitettiin.
Päämajan operatiivisen osaston
maavoimien päällikkö, everstiluutnantti Usko Haahti kirjoitti
päiväkirjaansa 5.9.1944:
?Ryssä lopetti vihollisuudet klo
8 tänä aamuna. Kylämarkkinoilla la 10.5. päivänä venäläinen sissiosasto surmasi siviilejä Pielisjärvellä. Tosin hän kiinnitti keväisenä
sunnuntaina täällä käydessään, että vilkkainta vaikutti olevan hautausmaalla.
Kesän Orimattilassa asuvan
Mannersolan työmatka kulkee
halki Kirkkopuiston ja Erkontien
loppupään Eerakkalaan.
??Työmatka näyttää hyvin viihtyisältä
Tervetuloa tutustumaan
uuteen mallistoon.
Lue lisää: www.hth-keittio.fi
hyvää työtä valtiovarainministerinä, mutta puolueen johtaminen
on samalla jäänyt sivuasemaan.
Puoluejohtajalta pitää löytyä aikaa myös kentän äänen kuuntelemiseen, Pirinen perustelee tyytymättömyyttään nykyiseen puoluejohtoon.
Hän arvostelee myös joitain hallituksen päätöksiä, joita
SDP:kin on ollut Urpilaisen johdolla tekemässä.
??Lapsilisien leikkausta on vaikeinta niellä. Kannatan esimerkiksi, että byrokratiaa madalletaan niin sanottuun yhden
luukun periaatteeseen, Essayah
vastasi.
Essayahin mielestä talouskriisin vuoksi kansalaisia kiinnostaa
aiempaa enemmän äänestäminen
Euroopan parlamenttivaaleissa.
Myös turvallisuus on herättänyt kysymyksiä Ukrainan kriisin
myötä.
??Kriisissä pitäisi päästä neuvottelemaan, mutta nyt valitettavasti näyttää siltä, että tilanne on
karkaamassa kaikilta käsistä. Essayah vastustaa maan liittymistä
EU:hun.
??Niin kriittistä selvitystä ei
ole aiemmin tehty kuin viimeisin
neuvotteluiden etenemistä koskeva selvitys oli.
Ongelmia on korruptiossa ja
sananvapaudessa. -lyhytdokumenttisarjan ohjaaja ja Kohtaamisia vanhustyössä -hankkeen työntekijä Jaana Puhakka piti
pienen alustuksen ennen kuin Saima-saliin saapunut parikymmenpäinen yleisö päästettiin nauttimaan itse dokumenttisarjasta.
Kohtaamisia vanhus
työssä -hanke jalkautui
ikäihmisten pariin
Laura Tolonen
Pukkila
Pukkilassa maaliskuussa alkaneen Kohtaamisia vanhustyössä -hankkeen tiimoilta pidettiin
Rakkausiltapäivä tiistaina Hyvinvointikeskus Onnissa. Kouvola . Separatistien toiminta ei näytä olevan enää Venäjän hallussa.
Omalla porukalla
hin, joissa pyrin olemaan avuksi
ja hyödyksi kuntalaisille. Hänestä niitä ei voi perustella kulttuurilla
tai uskonnolla, vaikkakin hänen
mielestään ?kristilliset arvot ovat
vaikuttaneet Euroopan avoimuuteen?.
Ehdokkaan tavannut orimattilalainen Liisa Liljedahl ei vielä
tiennyt ketä aikoo äänestää.
??Sain vastauksia, mutta pitävätkö ne. N:o 50 . Mutta olen kohdannut myös uupumusta ja yksinäisyyttä. Ikääntyminen ei tapahdu kaikilla samalla
lailla, joten tarpeita ja toiveita on
monenlaisia, Puhakka mainitsee.
Tarinoita rakkauden
tunteesta
Rakkausiltapäivässä esitetty lyhytdokumenttisarja kuvattiin viime syksynä Helsingissä yksityisessä palvelutalossa. Ongelmana
on, ettei kaikilla ole edes henkilöpapereita.
Jäsenyysneuvottelut
Turkin kanssa ovat käynnissä. Lapsilisää on tähän
saakka aina pystytty suojelemaan
leikkauksilta!
??Yritysverotuksen roimasta
keventämisestäkään en ole ollut
innostunut. Perustanut hiljan myös oman yrityksen, joka
keskittyy kotipalveluihin ja kotisairaanhoitoon.
Miten Rinteellä voi riittää
aikaa kentän äänen kuuntelemiseen, jos ei Urpilaisellakaan
riittänyt?
??Puheenjohtajan ei tarvitse ottaa hallituksen raskainta salkkua.
Puolueen johtamiseen jää enemmän aikaa, jos salkku on kevyempi, Pirinen ehdottaa ja peräänkuuluttaa puolueeseen vallan ja
vastuun nykyistä laajempaa jakamista.
Se, että Antti Rinteellä ei ole
kokemusta sen paremmin kansanedustajan kuin ministerinkään työstä, ei Orimattilan miestä haittaa.
??Rinne on ollut elämänsä aikana monessa mukana, tiukoissakin paikoissa. Kalustekauppaa 30 vuotta
Helsinki . ORIMATTILAN SANOMAT
Torstaina toukokuun 8. 5
Essayah pyrkii mepiksi ilman Soinin vetoapua
Tällä kertaa omatkin tekevät vaalityötä
Teemu Leppänen
Orimattila
?Kaikki mitä rakastin. Lahti . -lyhytdokumenttisarja kertoo palvelutalon asukkaiden
tarinoita rakkauden tunteesta.
??Sarja ei käsitä pelkästään ihmissuhteisiin liittyviä rakkauden
tuntemuksia, vaan mukana on
myös muita asukkaille tärkeitä
asioita, kuten veneilyä ja matkailua, Puhakka kertoo.
Osallistavan vanhustyön Osaattori-hankkeessa toteutettua dokumenttisarjaa on esitetty kevään
aikana vanhustyön eri yksiköissä Helsingissä. Perjantaiaamuna hän on mukana
valitsemassa puolueelle puheenjohtajaa seuraaviksi kahdeksi vuodeksi.
dustaja.
Piirillä ei ole yhteistä kantaa
puoluejohtajan valintaan, vaan
jokainen puoluekokousedustaja
äänestää vaalissa oman tuntonsa
mukaan.
Pirisen omasta puolueosastos-
ta, Orimattilan sosialidemokraattisesta työnväenyhdistyksestä,
löytyy hänen mukaansa sekä Urpilaisen että Rinteen kannattajia.
??Olen kuunnellut paitsi molempia puheenjohtajaehdokkaita myös
oman puolueosaston kantoja. Hän
on jutellut tapaamiensa ihmisten
kanssa heidän elämänvaiheistaan
ja tämän hetkisistä tilanteistaan.
??Tapaamani ikäihmiset ovat
ällistyttävän pirteitä ja positiivisia. Kun on hoidettu velka- ja talouskriisejä, pitää jo
hoitaa kasvukriisiä.
??Se ratkaistaan pienten yrittäjien tukemisella. ?Kaikki mitä rakastin. Ei ole varmaa, pystytäänkö kehysriihen päätöksiä
enää muuttamaan, kun seuraavat eduskuntavaalit ovat jo vuoden päästä, mutta tulevaisuudessa tällaisia päätöksiä ei pidä olla
tekemässä.
Pirisen mielestä Euroopan
pankkikriisin hoitaminen on lyönyt Urpilaisen valtiovarainministerin salkun myötä ikävän leiman
koko SDP:hen, kun toinen päähallituspuolue kokoomus on saanut
?pidettyä kilpensä puhtaana?.
??Päätöksiä, niiden taustoja ja
eri vaihtoehtoja ei ole pystytty avaamaan kansalle riittävästi,
mistä on seurannut kannatuslukujen lasku. Hankkeen aikana pyritään löytämään uudenlainen, muita palveluita täydentävä
tapa yksinäisten ikäihmisten tavoittamiseen sekä kartoittaa yksinäisyyden kokemuksia ja niistä kumpuavia tarpeita, Puhakka
kertoo.
Ensimmäisen työkuukautensa
aikana Puhakka on kiertänyt Pukkilassa ikäihmisten kodeissa. esitettiin iltapäivän
aikana.
??Hankkeen tarkoituksena on
hahmottaa ikäihmisten henkisen hyvinvoinnin tarpeita. Olen huomannut vetäytymisen halua, mikä on luonnollista
ikäihmisille. Tällä
kertaa kaikki voivat tehdä vaalityötä, Essayah sanoo.
Siemens
ja Miele
kodinkoneet!
Hän uskoo, että 20:llä ehdokkaalla puolue saa tarvittavan määrän ääniä.
??Toki me haemme liikkuvia
äänestäjiä kuten kaikki muutkin.
Sisämarkkinat
auttavat Suomea
Essayah pitää EU:n sisämark-
Romanikerjäläisten ongelmat
tulisi ratkaista lähtömaissa.
??Bulgarian ja Romanian on
otettava vastuu kansalaisistaan.
Romanien tilanteen parantamiseksi annetut varat ovat pääty-
neet muuhun käyttöön. Pirisen ja monen
muunkin kokousedustajan päätavoitteena on nostaa SDP:n uudeksi puheenjohtajaksi Jutta Urpilaisen tilalle mäntsäläläinen aypomo Antti Rinne.
??Urpilainen on varmasti tehnyt
Uutuus:
VH-7 Concept
Avoinna
Arkisin 10?18
La 10?14
Julkistamme nyt uniikin designkonseptin nimeltä VH-7, joka
uudistaa vetimettömän keittiön
täydellisesti. Usein
ikäihmisten palveluissa mennään sosiaali- ja terveyspalvelut
edellä, huolehditaan fyysisestä
hyvinvoinnista. Vantaa . Puhakka on huomannut, että elokuvapaketti on
tervetullut lisä ikäihmisille suunnattuun kulttuuritarjontaan.
??Ikäihmisille tarkoitettuja
elokuvia on äärimmäisen vähän.
Näissä Rakkausiltapäivissä emme ole yleisön kanssa pelkästään
katsoneet dokumenttisarjan, vaan
myös keskustelleet sen teemasta.
Tapahtumat ovat olleet hyvin tunnepitoisia ja mieluisia. työväenyhdistyksen varapuheenjohtaja.
o Koulutukseltaan sairaanhoitaja.
o Työskentelee Hollolan kunnan organisaatioon kuuluvan
peruspalvelukeskus Oivan mielenterveystyön asumispalveluiden esimiehenä. Lappeenranta
kinoiden edistämistä tärkeänä.
??Suomen talous perustuu vientiin, joten meille on tärkeää, että
markkinat Euroopassa toimivat.
Orimattilan Pirinen lähti SDP:n puoluekokoukseen vaihtamaan puheenjohtajaa
Mono White/Dark Clay
Esittelyhintaan
Sari Essayahin vierailu keräsi väkeä Orimattilan torilla.
AJATTELE MITÄ UNELMILLA VOI SAAVUTTAA
Pirinen kuuluu puoluekokouksessa Hämeen piirin valtuuskuntaan, jossa on kaikkiaan viitisenkymmentä demaria. Ne on saatava nousuun, mihin puheenjohtajan vaihdoksellakin tähdätään.
??Haluan korostaa, ettei Urpilaisen puheenjohtajana jatkaminenkaan ole puolueelle mikään
katastrofi. Hänenkin on kuitenkin
löydettävä vuoden sisällä keinot
kannatuksen nostamiseksi, Pirinen tähdentää.
?Puolueen johtajalla
voisi olla
kevyempikin salkku?
HTH KEITTIÖFORUM, Ansiokatu 2, Lahti
Markkinointi Pakkaset Oy . Aion katson vielä tvtenttejä ja lukea lehtiä saadakseni tietoa ehdokkaista.
Hänestä Euroopan politiikka on
vaikeaselkoista, ja usein eduskunnan päätökset sotivat omaa mielipidettä vastaan.
??Pitäisi tietää asiat pohjia myöten, että päätöksiä ymmärtää.
?Sosialidemokraattien kannatus
on saatava nousuun.?
Petri Sipiläinen
Orimattila
Orimattilalainen Jari Pirinen
osallistuu parhaillaan Seinäjoella elämänsä ensimmäiseen puoluekokoukseen. Hän on
kokouksen ainoa orimattilalaise-
Orimattilalainen Jari Pirinen on yksi meneillään olevan SDP:n puoluekokouksen 500 edustajasta. Vaa-
lissa voi kuitenkin äänestää vain
yhtä henkilöä, hän muistuttaa.
Jos Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Rinne valitaan SDP:n puheenjohtajaksi, hänellä on mahdollisuus ottaa itselleen valtiovarainministerin salkku.
Jari Pirinen
o Muutti vaimonsa ja kolmen
lapsensa kanssa pääkaupunkiseudulta Orimattilaan viisi vuotta sitten.
o Liittyi SDP:hen kaksi vuotta sitten.
o Orimattilan kaupunginvaltuuston demariryhmän ensim-
mäinen varavaltuutettu, sivistyslautakunnan jäsen, Tietävälä-Pakaan kyläjohtokunnan sihteeri.
o Orimattilan sos.dem. Onni Nurmen Säätiön avustamaan hankkeeseen palkattiin maaliskuussa
hanketyöntekijä, taiteen maisteri Jaana Puhakka, jonka ohjaama lyhytdokumenttisarja ?Kaikki
mitä rakastin. En epäile hänen
kykyjään selviytyä puolueen johtamisesta.. päivänä
2014 . Nämä keskustelut alkavat
avata minulle näkökulmia asioi-
??Miksei pidetä kiinni siitä,
etteivät muut maat maksa toisten
maiden velkoja, jylisi Sari Essayah torstaina Orimattilan torilla
helluntaiseurakunnalta lainatun
kojun edessä.
Toisella kaudelle Euroopan
parlamenttiin pyrkivä meppi keräsi ympärilleen parisenkymmentä henkeä ja markkinakojujen ahtaaseen väliin syntyi tungosta.
Euroopassa näytetään kulkevan
kriisistä toiseen. Tämä dokumenttisarja on osoittautunut
hyväksi esimerkiksi uudenlaisesta osallistamismuodosta, Puhakka toteaa.
Essayah muistutti äänestäjiä
EU:n päätösvallasta.
??Nämä ovat tärkeät vaalit.
Kuusikymmentä prosenttia päätöksistä tehdään EU:ssa.
Viime vaaleissa kristillisdemokraateilla ja perussuomalaisilla oli
vaaliliitto, jossa Timo Soini (ps)
ja Essayah pääsivät parlamenttiin.
Tällä kertaa vaaliliittoa ei ole.
??Meillä on nyt 10 ehdokasta
enemmän kuin viimeksi, jolloin
vain minä tein vaalityötä. Sen puhtaat linjat
ja suorat kulmat avartavat tilaa
ja korostavat keittiön modernia
ilmettä. Onneksi
romanilasten kouluun pääseminen on helpottunut
. . . . . . . . . . Ensi kaudelle ei
ole vielä tavoitteita mietitty valmentajani Mika Mukkulan kanssa, mutta tulevaisuudessa toivon
pääseväni vuoden 2020 olympialaisiin, 10 vuotta sitten judon
aloittanut Rönkkö kertoo.
Ammuntaa
Orimattila 6.5. . . . . Ennaltaehkäisevien palveluiden puute on lisännyt etenkin yli 13-vuotiaiden nuorten
huostaanottoja 2000-luvulla.
Yhteiskoululaiset saivat
150 jalkapalloa
Mira Mannersola
Orimattila
Nuorten liikuntakampanja Mun
Liike lahjoitti Orimattilan yhteiskoululle 150 jalkapalloa. . Rönkkö saa kaupungilta taloudellista avustusta ja kaupunki puolestaan voi käyttää urheilijaa esimerkiksi asumisen markkinoinnissa.
Orimattilan kaupungilta
iso apu nuorelle judokalle
Rönkkö ja Pieski
allekirjoittivat
sponsorointisopimuksen
Laura Tolonen
Orimattila
Orimattilan kaupunki teki
sponsorointisopimuksen Orimattilan Judoseuran judoka Stefan
Rönkön kanssa. . . . Joukkue täytti kuitenkin täysin kaikki odotukset ja sijoittui
160:nneksi.
??Erityisen onnistuneesti omaan
aikaisempaan tasoonsa nähden
suunnisti 16-vuotias Ella Immonen, Hirvonen huomauttaa.
Aiemmin täysin pimeässä alkanut miesten viesti aloitettiin tänä vuonna poikkeuksellisesti jo
19.30, niinpä ensimmäiset juoksijat pääsivät kisaamaan päivänvalossa.
Tänä vuonna Rastivarsoilla
oli yhteisjoukkue hyvän kumppanin, Mäntsälän urheilijoiden
kanssa. . . Tulokset:
Rata A 5,1 km: 1) Seppo Pohjoisaho 32.50, 2) Olli-Petteri Hirvonen
33.16, 3) Jani Kiuru 34.41, 4) Harri
Henttonen 35.59, 5) Arttu Munukka
37.12, 6) Jari Nenonen 37.23, 7) Juuso Myllykangas 38.41, 8) Jari Immonen 39.28, 9) Mikko Ilmonen 39.41,
10) Tommi Salo 39.50, 11) Matti
Heikkilä 40.35, 12) Tomi Nieminen
40.52, 13) Marko Joentausta 41.29,
14) Juuso Karjalainen 41.36, 15) Ismo Minkkinen 42.11, 16) Lassi Kuva
43.19, 17) Ari Kuva 43.40, 18) Milla
Lohikainen 43.43, 19) Kimmo Orava
43.46, 20) Antti Vesamäki 43.58, 21)
Pentti Kivelä 44.23, 22) Erkki Kilpinen 44.44, 23) Jouni Varamäki 45.41,
24) Timo Hämäläinen 46.08, 25) Jussi-Petri Hirvonen 47.33, 26) Raimo
Kaukiainen 47.39, 27) Suvi Pelkonen 50.11, 28) Ilkka Halso 51.16, 29)
Hannu Huusari 51.19, 30) Matti Sikiö
51.27, 31) Antti-Olli Taipale 54.17,
32) Jukka Mäkelä 54.42, 33) Jarno
Järvi 55.24, 34) Simo Koponen 55.26,
35) Eveliina Hämäläinen 55.31, 36)
Kalevi Aalto 55.50, 37) Tuomo Järvinen 58.35, 38) Jasper Saarinen 59.05,
38) Jarmo Saarinen 59.05, 40) Tommi
Hämäläinen 59.08, 41) Jorma Sipilä
1.00.05, 42) Sari Liikonen 1.05.35,
43) Taisto Siira 1.16.16, 44) Raimo
Siira 1.17.35, 45) Susanna Hämäläinen 1.18.17, 46) Paula Aalto 1.22.28,
47) Teija Vehola 1.36.39, 48) Pirjo
Arminen 1.36.42, 49) Kaisa Sintonen 1.38.30.
Rata B 3,2 km: 1) Timo Ekholm
22.22, 2) Otto Kuusela 22.56, 3) Terhi Ruponen 24.36, 4) Urpo Ranta
25.23, 5) Pekka Rekola 25.37, 6) Aino Kuusela 26.17, 7) Angelika Immonen 27.27, 8) Petra Ruponen 27.34, 9)
Hannu Nurminen 27.37, 10) Oskari
Myllykangas 27.54, 11) Olli Ruokonen 28.23, 12) Esko Kaija 28.26, 13)
Juha Kyrö 28.51, 14) Janne Laaksonen 29.17, 15) Pasi Rantanen 29.26,
16) Tiina Hirvonen 29.38, 17) Pentti
Karppinen 29.40, 18) Jalo Vuori 29.54,
19) Markku Pelttari 30.01, 20) Mauri
Honkanen 30.44, 21) Matti Heikkinen 31.06, 22) Vesa Siren 31.15, 23)
Leo Laukkanen 31.40, 24) Anna-Maria Nieminen 31.46, 25) Malla Karjalainen 32.15, 26) Minna Heikkilä
32.17, 27) Heidi Vuorinen 33.13, 28)
Toni Hugg 34.00, 28) Hanna Koljonen 34.00, 30) Hanna Barman 34.04,
30) Mari Tuomisto 34.04, 32) Anne
Käkelä 34.09, 33) Merja Soila 34.16,
34) Päivi Kaipiainen 35.16, 35) Ella
Hyvärinen 35.17, 35) Anni Hyvärinen 35.17, 37) Juhani Mäkinen 36.31,
38) Pentti Pihlaja-Kuhna 36.37, 38)
Esa Pihlaja-Kuhna 36.37, 40) Erkki
Uusitalo 36.42, 41) Markku Hämäläinen 36.43, 42) Eliel Halme 38.13, 43)
Arto Tapiomaa 38.31, 44) Jorma Laine 39.14, 45) Juha Sahamies 40.04,
46) Jyrki Laine 40.06, 47) Minna Salmenius 40.20, 47) Marjo Ansa 40.20,
47) Merja Sundelin 40.20, 50) Raija
Siira 41.25, 51) Merja-Liisa Toivonen
41.54, 52) Mara Vuori 42.50, 53) Janne Järvi 42.53, 53) Venla Laine 42.53,
53) Jenni Järvi 42.53, 56) Arvo Vuori
44.56, 57) Aino Tuomi 45.09, 57) Anne Tuomi 45.09, 59) Timo Tommiska 45.50, 59) Paula Tommiska 45.50,
61) Maria Penttilä 46.27, 61) Heli Sinkkonen 46.27, 63) Hilska Asta
46.48, 64) Marja Linqvist 47.16, 65)
Tuija Arminen 48.21, 66) Eija Laakkio 48.27, 67) Mikko Kuusela 50.04,
67) Laura Kuusela 50.04, 69) Mikko Laine 52.26, 70) Sari Hämäläinen
52.31, 71) Tuuli Toivonen 54.29, 72)
Essi Kesämaa 54.46, 72) Saila Iivonen 54.46, 74) Eeli Antikainen 57.11,
74) Reeta Maunula 57.11, 76) Arja
Mero 1.00.42, 76) Seija Pikkarainen
1.00.42, 78) Heli Laine 1.16.26.
Rata B-helppo 2,5 km: 1) Toivo
Punkero 20.55, 2) Arvo Martikainen 23.50, 3) Heikki Mäkelä 27.39,
4) Salme Martikainen 30.18, 5) Jonna Ketonen 35.47, 6) Petri Ketonen
35.51, 7) Heli Ketonen 35.52, 8) Saara Hosiaisluoma 37.13, 8) Samuel
Hosiaisluoma 37.13, 8) Suvi Hosiaisluoma 37.13, 11) Kerttu Hilska 37.20,
12) Niko Munukka 37.35, 13) Sirkku Salminen 41.36, 13) Niina Saarinen 41.36, 13) Päivi Salminen 41.36,
16) Satu Nieminen 41.40, 16) Teija
Tengvall 41.40, 18) Tommi Kettunen
52.32, 18) Jarmo Kettunen 52.32, 18)
Eija Kettunen 52.32, 21) Milla Rinne
55.06, 21) Annikki Rinne 55.06, 23)
Kati Lahokoski 55.38, 23) Rasmus
Saarinen 55.38.
Rata C 1,5 km: 1) Tauno Backman
18.43, 2) Verneri Hukka 19.51, 2)
Reeta Karvinen 19.51, 2) Hermanni
Hukka 19.51, 5) Lauri Suomela 20.22,
6) Pirkko Lindqvist 21.56, 7) Ilona
Asp 23.42, 8) Atte Suomela 28.58, 9)
Onni Kivinen 29.40, 10) Juha Suomela 29.52, 11) Tanja Haarma 30.13,
11) Urho Haarma 30.13, 13) Noora
Euren 30.34, 13) Ari-Pekka Euren
30.34, 15) Vilho Haarma 32.20, 16)
Aino Kangas 32.35, 16) Sirpa Sinkkonen 32.35, 16) Suvi Kangas 32.35,
19) Leevi Juhola 33.01, 19) Lauri Juhola 33.01, 19) Linda Juhola 33.01,
19) Sari Juhola 33.01.. . . . . Ensimmäisenä
oli vuorossa nuorten 4-osuuksinen viesti, johon Rastivarsat osallistui kahdella joukkueella.
??Kaikki nuoret suunnistajat
tekivät hienoa työtä molemmissa
joukkueissa. . Tempauksen takana on valtakunnallinen liikuntaja urheiluorganisaatio Valo, joka
perustettiin vuonna 2012 edistämään suomalaisten liikunnallisuutta.
T Ä HÄN
T AP A AN ,
Rastivarsojen nuoret
tekivät Tiomilassa
seuraennätyksen
Miesten
joukkue
keskeytti
Jenna Kuoppamäki
Orimattila
Rastivarsojen suunnistajat
viettivät hieman erilaista vappua
Ruotsin maalla viime viikolla
yhdistetyllä kevätleiri ja Tiomila-matkallaan. . . Hän toimii myös
hyvänä esimerkkinä kaupungin
nuorille. . Sopimus on toinen laatuaan, ensimmäisen sponsorointisopimuksen kaupunki on
tehnyt muutama vuosi sitten Orimattilan Jymyn kolmiloikkaaja
Kristiina Mäkelän kanssa.
Rönkkö ja kaupunginjohtaja Osmo Pieski sinetöivät sopimuksen allekirjoituksilla viime
maanantaina. . Toimintavälituntia voi
viettää myös musiikki- ja lautapeliluokissa, jos liikkuminen ei
innosta.
Jalkapalloja jakanut Mun Liike -kampanja kannustaa nuoria
viettämään vapaa-aikaansa aktiivisesti. Mukana 181 suunnistajaa. . . Mukana 42 hengen seurueessa oli myös yhdeksän Mäntsälän urheilijoiden suunnistajaa.
Lauantaina suunnistajien matka vei Eksjön pioneerirykmentin
harjoitusmaastoon, jossa varsinainen legenda, Tiomila-viesti tänä
vuonna kilpailtiin. .
Postinumero ja -toimipaikka: . . edullinen t
K I I T O S !
1
4,00
2
8,00
3
12,00
4
16,00
5
20,00
Haluan, että ilmoitukseni julkaistaan rastittamani otsikon alla:
. . . . . . . . . päivänä
Pedot
00?01
rutiinivoittoon
KUVA: Rastivarsat
Orimattilan Petojen 00?01joukkue kaatoi vantaalaisen Pakkalan Palloseuran 3?0. . maksan käteisellä . Vuokrattavana . .
Ilmoittajan nimi: . . .
Katu- tai lähiosoite: . . . . . . (Emilia
Hyvärinen, Milla Lohikainen, Ella
Immonen, Roosa Hyvärinen, Irina
Mihalko)
Nuorten viesti: 1) MS Parma 1,
1.58.15, 2) Stora Tuna OK 1, 1.58.22,
3) Heming Orientering 1, 1.58.31,...
50) Rastivarsat 1 (Lassi Kuva, Roosa
Pelkonen, Eveliina Lohikainen, Ella
Hyvärinen, Lauri Leirimaa) 2.14.11,...
249) Rastivarsat 2, 3.33.19 (Salla Päivähonka, Anna Kurhinen, Kaisu Kyrö, Eriikka Nenonen).
Suunnistusta
Milla Härmä (vas.) ja Evelina Reilson pumppaavat ilmaa lahjoituspalloon urheilutalon kentällä.
oittaa ?
apa ilm
. Tiomila Ruotsin Eksjössä,
tuloksia:
10-mila: 1) Kalevan Rasti 1,
11.12.13, 2) IFK Lidingö SOK 1,
11.14.04, 3) Södertälje-Nykvarn OF
1, 11.19.24.
Kesk: Rastivarsat / Mäntsälän Urheilijat 1 (Tatu Leirimaa, Miska Tervala, Tapani Mäkinen, Tomi Kurhinen, Tuomo Niskanen, Olli-Petteri
Hirvonen, Iiro Kuusela, Olli Liikkanen, Sauli Saarinen, Juho Kuoppamäki)
Naisten viesti: 1) OK Pan Århus 1,
3.58.24, 2) Göteborg-Majorna OK 1,
4.02.30, 3) OK Tisaren 1, 4.02.41,...
160) Rastivarsat 1, 5.16.30. . . . Myydään . . Ostetaan . Puh. . . . . Alun, tosin tarkasti
korjatun, huolimattomuuden jälkeen 1-joukkueen sijoitus kipusi
tasaisesti ylöspäin ja tuloksena oli
uusi seuraennätys, 50. . . . . . . . Sekalaisia
. . . . . Loput
juoksijat pääsivät vain treenaamaan saamatta tulosta.
Hirvosen mukaan viesti kulki oikein hyvin keskeyttämiseen
saakka.
??Sijoitus nousi ja pysyi hyvänä
aina viidenteen osuuteen asti, jolloin MU:n Tuomo Niskaselta venähti nilkka pahasti ja hän joutui
keskeyttämään, Hirvonen toteaa.
Vaikka lopuille viestinviejil-
le suoritus oli vain harjoitus Jukolaa silmällä pitäen, ei kukaan
heistä löysäillyt. . . . . . Oppilaat saivat pallot
käyttöönsä keskiviikkona, kun
pallot pumpattiin urheilutalon
kentällä ja jaettiin luokille. . Esimerkiksi ankkuri Juho Kuoppamäki toi viestin
maaliin kilpailun voittaneen Kalevan Rastin Jan Prochazkaa nopeammin, vaikka vuoden 2012
Maailman mestarilta tosin kuluikin hieman aikaa tuuletteluun.
Lauantaina Rastivarsoilla on
vuorossa Päijät-Hämeen suunnistuksen keskimatkan aluemestaruuskilpailut Asikkalassa, jotka
toimivat myös näyttökilpailuna
Rastivarsojen Jukolan ja Venlojen
1- ja 2-joukkueita valittaessa.
3.5. . . . . . . . sija, Rastivarsojen reissua johtanut JussiPetri Hirvonen hehkuttaa.
Viestissä 249:nneksi sijoittuneessa kakkosjoukkueessa hän
kertoo tapahtuneen suuria itsensä ylittämisiä.
??Salla Päivähonka ja Eriikka
Nenonen uskaltautuivat monin
verroin normaaliaan pidemmille osuuksille ja Anna Kurhiselle
kerta taas oli ensimmäistä ulkomailla, Hirvonen hymyilee.
Naisille tasainen suoritus,
miehille keskeytys
Naisten viestiin orimattilalaisseura asetti hyvin nuoren joukkueen, sillä se koostui Irina Mihalkoa lukuun ottamatta 20-vuotiaasta ja nuoremmista juoksijoista. . . . Valitettavan loukkaantumisen vuoksi viesti katkesi keskeyttämiseen osuudella 5. . . . . 2014
Torstaina toukokuun 8. . . Judoka kilpailee
tällä kaudella vielä Orimattilassa järjestettävissä Pohjoismaiden
mestaruuskisoissa toukokuun lopulla, mutta niiden jälkeen pidetään kisataukoa ensi syksyyn
saakka.
??PM-kisoihin lähden tietenkin voittamaan oman sarjani eli
alle 60-kiloiset. . . . . Muu:
RIVIILMOITUS
Yksi ilmoitusrivi maksaa vain 4,00 E
arvonlisäveroineen ja
tavoittaa lähes 20.000 lukijaa.
Laadi sanomasi allaolevalle kupongille.
Ilmoituksen julkaisupäivä: . . Ensimmäisellä puoliajalla Pedot loi
puolenkymmentä hyvää maalipaikkaa, mutta huono viimeistely ja vastustajan maalivahti piti
pelin tasaisena. . . . . . . . . . . lähetän oheisena
?
Lauri Leirimaa suorastaan lentää seuraennätykseen.
Yhdelle riville mahtuu enintään 28 kirjainta tai merkkiä.
Ilmoitusrivejä saa olla enintään viisi.
Ilmoitukset julkaistaan vain käteismaksua vastaan.
Maksun voit suorittaa konttoriimme Erkontie 17,
tai lähettää ilmoituskupongin mukana kirjekuoressa
osoitteella Orimattilan Sanomat, PL 5, 16301 Orimattila.
Rivi-ilmoituksia julkaistaan kaikkina Orimattilan Sanomien
ilmestymispäivinä.
Ilmoitukset on jätettävä konttoriimme viimeistään
ilmestymispäivää edeltävänä arkipäivänä klo 10 mennessä.
Orimattilan Iltarastit Ämmänäyrään hiihtokeskuksessa 5.5. . Se ohjaa yläkouluikäisiä tekemisen pariin. . . . . . Tämä sponsorointisopimus on todella suuri apu minulle, hän mainitsee.
Vastapainoksi kaupunki voi
käyttää Rönkköä omissa tapahtumissaan ja kampanjoissaan
edistääkseen kaupungin julkikuvaa. .
Ilmoitushinnan . . . . . Aivan puoliajan
lopussa Renny Salonen vei Pedot
1?0-johtoon.
Toisella puoliajalla Salonen
maalasi rangaistuspotkusta ja
Santeri Sundvik viimeisteli heti
perään 3?0.
Kova tuuli ja pöllyävä kenttä
teki pelistä haastavan, mutta Petojen rutiini riitti voittoon.
Veeti Viitikko ja Vennu Vuori
pelasivat varmasti toppariparina
ja Rene Helminen maalissa. Joten tuolla summalla osallistun aika monelle leirille. Renny Salonen oli joukkueen johtohahmo hyökkäyspäässä ja Tatu
Ahonen väläytteli vahvoja otteita laidalla.
Keskikenttä jaksoi tehdä töitä
läpi ottelun Oskari Halmeen johdolla.
Orimattilan kaupunginjohtaja Osmo Pieski ja Orimattilan Judoseuran judoka Stefan Rönkkö allekirjoittivat vuoden mittaisen sponsorointisopimuksen. . . . Rönkkö aikoo käyttää summan pitkälti leiri- ja kisamatkojen
kattamiseen.
??Yksi ulkomaanleiri maksaa
suurin piirtein 300 euroa, kotimaan leirit 200 euroa. Musiikki soi ja hiekka pöllysi välituntitapahtumassa, jossa toistasataa palloa otettiin käyttöön saman tien.
??Nuoret ovat itse suunnitelleet
ja toteuttaneet tämän tapahtuman,
kertoo yhteiskoulun luokanopettaja Tomi Ruutiainen.
Yhteiskoulussa on kuluneen lukuvuoden aikana kehitetty välituntitoimintaa muillakin tavoin.
Keskiviikkoisin yhteiskoululai-
K I R J O I T A
set viettävät tavallista pidemmän,
puolituntisen välitunnin. . . . . . . . Silloin
nuorille järjestetään liikunnallista toimintaa joko kentällä tai sisätiloissa. . ORIMATTILAN SANOMAT
6 . . . Nuoria kannustetaan pois istuskelemasta ja
oleilemasta, vaikka aktiivisen tekemisen ei tarvitsekaan olla varsinaista urheilua. . . . . . Mun Liike -kampanjan nimissä on jaettu yhteensä
10?000 jalkapalloa suomalaisiin
yläkouluihin. . . . . . . Halutaan vuokrata . Haluamme olla mukana nuoren urheilijan tukemisessa
vaiheessa, jossa muuten sponsoriavustusta ei välttämättä saa vielä,
Pieski toteaa.
Orimattilan kaupungin lisäksi
Rönkön sponsorina toimii Torikulman Fysioterapia.
Kevään tavoite PM-kulta
18-vuotias Rönkkö opiskelee
parhaillaan Salpausselän urheilulukiossa.
Tuorein arvokisamitali on SMhopea alle 21-vuotiaissa viime
helmikuulta. . . Vuoden mittainen
sopimus on arvoltaan 1?500 euroa. Pallojen
toivotaan innostavan koululaisia
pelaamaan ja kikkailemaan niin
koulupäivän aikana kuin sen jälkeenkin. Maakunnalliset
pienoispistoolikilpailut.
Tulokset: 1) Timo Paalanen AsAS
562, 2) Kari Leskinen LAS 559, 3)
Pasi Luukkainen OSU 551, 4) Sakari
Paasonen LAS 548, 5) Heikki Pennanen LAS 547, 6) Erkki Loponen OSU
543, 7) Eeva Vilander OSU 535, 8)
Pertti Tuohenmaa OSU 531, 9) Tapani Purolinna LAS 526, 10) Paavo Pitkänen BS-PA 519 (7x), 11) Juha Leskinen LAS 519 (6x), 12) Eino Korhonen LAS 514, 13) Esa Takkinen LAS
509,14) Pertti Immonen OSU 447,
15) Sirkka Yli-Savola LAS 351.
o Suomalaiset lapset jakautuvat yhä selkeämmin hyvinvoiviin
ja huonompiosaisiin, selviää lapsiasiainvaltuutetun vuosikirjasta.
Enemmistö suomalaislapsista voi
hyvin, mutta pahoinvoivien lasten ongelmat ovat kärjistyneet.
Raportista käy ilmi, että perheet
eivät usein saa apua ongelmiinsa
ajoissa. . . N:o 50 . . . . . . Vielä mitään konkreettista
ei ole suunniteltu Rönkön varalle, mutta Pieskin mukaan suunnitelmia on.
??Asumisen markkinointi on
yksi asia, missä voimme hyödyntää Rönkköä. . . .
päivänä
KUVA: Heikki Romppanen
Myytävänä
Orimattilan seurakunta
Pappilantie 1, 16300 Orimattila, puh. ORIMATTILAN SANOMAT
Torstaina toukokuun 8. 874600
Luonnollisesti