Sen
jälkeen koulua on vielä kalustettava.
27 suurta koulumoduulia kuljetetaan tehtaalta Kouvolasta rakennuspaikalle rekoilla erikoiskuljetuksena. On
mahdotonta ajatella, että sinne
asutettaisiin ihmisiä, hän torppaa
idean yksiselitteisesti.
??Pakolaisten vastaanottaminen
ei ole muutenkaan ajankohtaista
Pukkilassa, koska meillä ei ole
osoittaa heille mistään muualtakaan sopivia tiloja.
Pakolaiskeskuksen perustamisen kannalle yksimielisesti asettunutta elinvoimajaostoa johtaa
Lehtimäen puoluetoveri Juha
Mauno, joka perustelee turvapaikanhakijoiden majoittamista
sekä inhimillisenä velvollisuutena että piristysruiskeena Pukkilan
kunnalle.
Jaosto ottaisi
30 pakolaista
Elinvoimajaosto esittää, että
kunnanhallitus selvityttäisi pikaisesti mahdollisuudet ottaa vastaan
pakolaisia. tammikuuta.
tänään
KUVA: Anna Hakama
Kaupunginvaltuusto
tylynä Villihiidelle
Villihiidestä tulee ainoa orimattilalainen vesiosuuskunta, joka joutuu tulemaan toimeen ilman viranomaisten
vahvistamaa toiminta-aluetta ja siitä syntyvää taloudellista selkänojaa.
Kaupunginvaltuusto jätti maanantaina vesiosuuskunnan toiminta-alueen määrittelemättä osuuskunnan pettymykseksi ja liittymispakkoa pelkäävien Villikkala-Ratulan ja Hiitelän kylien asukkaiden riemuksi.
Valtuusto joutui kuitenkin äänestämään asiasta kahdesti.
SIVU 3
Etpähän yritystuille
vain vähän kysyntää
Etpähän eli Eteläisen Päijät-Hämeen maaseudun kehittämisyhdistyksen toiminnanjohtaja Jukka-Pekka Jauhiainen kävi Orimattilassa markkinoimassa yritystukia.
Etpähän kautta tukia on haettu vain vähän. Kuljetuksien suurin leveys noin 6 metriä, korkeus
noin 7 metriä ja pituus noin 25
metriä.
Yhteen rekkaan menee yksi
moduuli, joten rekkoja kulkee
kahden viikon aikana Mallusjoelle 27 kappaletta.
Teemana
Papat ja mummot
lähtivät nuokulle
Parhaillaan vietettävä vanhustenviikko toi pukkilalaiset ikäihmiset maanantaina nuokulle eli paikalliseen nuorisotilaan.
Yhteinen sävel löytyi viimeistään pingispöydän äärellä, jossa aluksi keskenään pelanneet ikäihmiset pallottelivat pian nuorten kanssa. 64. Sen mielestä mahdollinen pakolaisten majoituspaikka
voisi olla kunnan virastotalo.
??Talo on pantu myyntiin, joten
se ei nyt ole kunnalle välttämättömässä käytössä. Uudella ohjelmakaudella työn alla on toistaiseksi vain kaksi hakemusta Orimattilasta.
SIVU 3
Henna pääsi kokeilemaan Myllylän päiväkodin johtajan Outi Heinosen kanssa, miten silkin pehmeä turpa päiväkodin kummihevosella Papulla on.
Lempeä Papu-hevonen hurmasi
lapset Myllylän päiväkodissa
Pojan, joka tunnetaan lempinimellä Papu.
Viimeisen kuukauden aikana Papu on tullut lapsille tutuksi lähinnä valokuvien kaut-
ta.
Keskiviikkona lapsille tarjoutui upea tilaisuus tehdä läheisempää tuttavuutta lempeän hevosvanhuksen kanssa,
kun Papu saapui päiväkodin
pihalle tervehtimään lapsia.
SIVU 4
17
Multivita Forte
Koululaiset sisään
joulun jälkeen
Myllylän päiväkoti on saanut valtakunnallisen kummihevoskampanjan myötä kummihevosekseen 25-vuotiaan
suomenhevosruunan Muistin
Joka kotiin . lokakuuta 2015
N:o 112 . 03-887 430
Elinvoimajaosto
muuttaisi kunnantalon
pakolaiskeskukseksi
Pukkilan kunnanhallituksen
puheenjohtaja: ?täysin absurdi ajatus?.
Virpi Kallio
Pukkila
Kunnanhallituksen puheenjohtaja Jukka Lehtimäki (kesk) tyrmää elinvoimajaoston esityksen,
että Pukkilan kunnantalo muutettaisiin pakolaiskeskukseksi.
??Täysin absurdi ajatus, sanoo
Lehtimäki, jonka mielestä virastotalon muuttaminen turvapaikanhakijoiden majoitustilaksi
edellyttäisi mittavaa remonttia.
??Kunnantoimistolla ei ole kunnon keittiötiloja eikä huoneiden
yhteydessä saniteettitiloja. lokakuuta.
Koulun pystyttäminen alkaa
tiistaiaamuna. Moduuleja ryhdytään nostamaan paikoilleen aamuisin. Se
on rakennettu virastotaloksi. Kohdatessaan erikoiskuljetuksen varoitusauton,
jossa on vilkkuvia keltaisia valoja, tiellä liikkujien on vähennettävä nopeutta ja valmistauduttava pysähtymään tienhaaraan tai
linja-autopysäkille.
Erikoiskuljetusten liikenteenohjaajat antavat tarvittaessa ohjeita, miten tilanteessa pitää toimia.
Liikenteenohjaajalla on tieliikennelain mukaiset valtuudet ohjata
liikennettä niin kuin viranomaisillakin.
Elementit-E on rakentanut siirrettäviä kouluja vuodesta 1997
lähtien.
Moduulirakentaminen nopeuttaa yrityksen mukaan rakentamishanketta merkittävästi. Toinen etu
on, että työ on säältä suojassa rakentamisen ajan.
Moduulitekniikka lupaa rakennukselle paikalla rakennettua taloa pidemmän elinkaaren ja siirtokelpoisuuden.
??Osa meidän rakentamista
kouluista on jo siirretty uusille
paikoille. Se tarjoaisi myös mielenkiintoisen tehtäväkentän monille järjestöille ja
vapaaehtoisille. Päivästä riippuen
mukana on neljästä viiteen erikoiskuljetusten varoitusautoa
ja liikenteenohjaajaa. Rakentamisesta kokonaisuudessaan vastaavan
Elementit-E Oy:n johtaja Veli Hyyryläinen kertoo, että moduuleja asennetaan sitä mukaa
paikoilleen, kun ne tontille saapuvat.
Koulu on valmis vajaan kahden kuukauden kuluttua viimeisten moduulien asentamisesta. klo 10?16
Huipputarjous voimassa 8.?9.10.
Järvikunnan koulumoduulit tuodaan Mallusjoelle Artjärven, Myrskylän ja Pukkilan kautta. ORIMATTILAN
SANOMAT
TÄYDEN PALVELUN
KONETALO
www.cnkeskus.fi
TORSTAINA 8. Kuljetukset hoitaa KVL-
Kuljetus Oy.
Muidenkin liikkujien
oltava tarkkana
Erikoiskuljetuksen kohtaami-
nen vaatii varovaisuutta muilta
tienkäyttäjiltä. Kuljetukset pysähtyvät hetkittäin, koska
reitillä on paljon erittäin matalia
OS
johtoja.
Kuljetukset lähtevät iltaisin
viiden aikaan Kouvolasta ja ovat
perillä Mallusjoella iltaisin kymmenen aikaan. alv.)
KUVA: KVL-Kuljetus
Moduulit kulkevat ennakkoon
määritettyä reittiä pitkin Tampereen elinkeino-, liikenne ja ympä-
Puh. Porukka viihtyi yhdessä
myös nuotiopiirissä.
SIVU 6
00
Vietämme myös ELÄINTEN VIIKKOA.
Tule tutustumaan tarjouksiimme!
Oletko jo Avainasiakas?
Lokakuussa avainasiakasta
hemmotellaan erityisen
edullisilla tarjouksilla.
KU
AS IAK
AVAIN TA A!
AT
KA NN
I
T
KORT
IAKAS
AS
AVAIN
US
Orimattilan
APTEEKKI
. 9-17, la 9-14
Kannattaa tulla kauempaakin!
,AHDENTIE s/RIMATTILA
0UH
s4%26%45,/! . Kunnan tulisi
toimia asiassa yhteistyössä seurakunnan kanssa, toteaa jaosto.
Esityksen tekijät muistuttavat,
että valtio korvaa pakolaisten vastaanotosta aiheutuneet kulut.
Kunnan virkamiesten työhuoneiden lisäksi kunnantalon yhteydessä toimii muun muassa lasten
kuvataidekoulu.
Hopeakuusessa
KUKKASIPULIEN
LOPPUUNMYYNTI
NARSISSIT 3 pss
6
9
E
TULPPAANIT 3 pss
Nyt on aika hankki
a
talveksi
talvisuojaturpeet
ja pakkaspeitteet
ym.
E
n
Suljemme liikkee
lla
pu
lo
tämän kuun
aavan
ja avaamme seur ssa.
uu
ik
ht
kerran hu
Poikkeukselliset
aukioloajat
ark. Siirtäminen tapahtuu
samoin kuin kouluelementtien
kuljetus Orimattilaan, Veli Hyyryläinen kertoo.
Karkkulan koulussa parhaillaan olevien oppilaiden on tarkoitus aloittaa koulutyö Järvikunnan
uudella koululla joululoman jälkeen 4. myös
ei mainoksia -talouksiin!
120 tabl
Juho Kiuru
Orimattila
ristökeskuksen myöntämällä kuljetusluvalla.
Kuljetusten reitti kulkee Kouvolasta valtatietä 6:tta Kimonkylään ja siitä Artjärven ja Myrskylän kautta Pukkilaan, josta matka
jatkuu Mallusjoelle.
perjantaina 23.10.
www.orimattilansanomat.fi
Kahden viikon aikana Kouvolasta tulee 27 rekkaa
Neljän rekan
ryhmä päivässä
RAKENTAMINEN
ORIMATTILAN, MYRSKYLÄN JA PUKKILAN PAIKALLISLEHTI
Järvikunnan kouluelementtejä saapuu
Mallusjoelle maanantaista alkaen
Orimattilan Järvikunnan koulun ensimmäiset osat lähtevät
Kouvolasta Mallusjoelle ensi viikon maanantaina.
Rakennuksen viimeiset osat
saadaan koulutontille viimeistään
23. 03-876 678
ORIMATTILAN
SANOMAT
Orionin esittelijä apteekissamme
perjantaina 9.10. vuosikerta
Irtonumero 1,30 e (sis. Myös muita mahdollisia pakolaisten sijoituspaikkoja
voisi löytyä.
Pukkila voisi jaoston mielestä
ottaa 30 pakolaista, joiden ruokahuollosta ?keskuskeittiö pystyisi
huolehtimaan helposti?.
??Pakolaiskeskus olisi pieni uusi työnantaja Pukkilassa. palveleva asiantuntija ?
Erkontie 12
puh. Pienin korjauksin se voisi hyvinkin sopia pakolaiskäyttöön, todetaan elinvoimajaoston tiedotteessa.
Rattijuoppo ajoi
ulos Tuuliharjan
rampilta
Henkilöauto ajautui ulos tieltä
nelostiellä Tuuliharjan rampissa
tiistai-iltana kymmenen aikaan.
Helsingin suuntaan matkalla ollut auto pyörähti ulosajossa katon
kautta ympäri.
Autossa ollut kuljettaja loukkaantui ja hänet kuljetettiin Päijät-Hämeen keskussairaalaan.
Kuljettaja oli liikkeellä yksin.
Hänen saamistaan vammoista
ei poliisilla ole tietoa.
Kuljettaja oli puhaltanut rattijuopumuksen ylittävän lukeman.
1960-luvulla syntynyttä mieskuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta sekä liikenneturvallisuuden
vaarantamisesta.
Kunnanhallituksen puheenjohtaja Jukka Lehtimäki torppaa
esityksen absurdina.
Elinvoimajaosto uskoo, että
kunnantaloon vielä sijoitetuille
kunnan toiminnoille on korvaavia tiloja. Kuva on Tampereelta vastaavasta kuljetuksesta.
Kuljetusryhmässä on neljä erikoiskuljetusta
Se on pikku juttu koiran menoissa ja miettisivät ihmiset myös hieman millaisen koiran
hankkisivat ja kuinka monta.
Hallitus haluaa tiukentaa vuorotteluvapaan ehtoja ensi vuoden
alusta alkaen. ORIMATTILAN SANOMAT
2 . lehden
ilmoitushinnoilla.
VASTUU ILMOITUSVIRHEISTÄ
Lehti ei vastaa ilmoittajille
mahdollisesti aiheutuvasta
vahingosta, jos hyväksyttyä
ilmoitusta ei tuotannollisista tai
vastaavista syistä julkaista
määrättynä päivänä.
Lehden vastuu ilmoituksen
julkaisemisessa sattuneesta
virheestä rajoittuu ilmoituksesta
maksetun hinnan palauttamiseen.
Virheestä, joka johtuu esim.
epäselvästä käsikirjoituksesta tai
puhelinvälityksessä sattuneesta
väärinkäsityksestä lehti ei vastaa.
Huomautukset on tehtävä 8 päivän
kuluessa ilmoituksen
julkaisemisesta tai ilmoituksen
tarkoitetusta julkaisupäivästä lukien.. Tai
ettei peräti diktatuuri. Jäsenmaksuksi vahvistettiin
35 euroa.
Kokouksessa toimi puheenjohtajana Seppo Vohlonen ja pöytäkirjaa piti seuran sihteeri Jari
Hamberg.
TOIMITUS
Avoinna ma?pe klo 8?16.30
toimitus@orimattilansanomat.fi
yleisonosasto@orimattilansanomat.fi
tulkai.mukaa@orimattilansanomat.fi
Toimitussihteeri
% 876 6713
Petri Sipiläinen
petri.sipilainen@orimattilansanomat.fi
Toimittajat:
% 876 6711
Virpi Kallio
virpi.kallio@orimattilansanomat.fi
% 876 6714
Juho Kiuru
juho.kiuru@orimattilansanomat.fi
% 876 6717
Anna Hakama
anna.hakama@orimattilansanomat.fi
Teemu Leppänen opintovap.
Päivän miete
Nuoruus ei ole elämän jakso, vaan mielentila.
Samuel Ullman
Hallitus tiukentamassa
vuorotteluvapaan ehtoja
STT
Erkki Lario kutsuttiin Orimattilan Reserviläisten kunniajäseneksi tiistaisessa
syyskokouksessa.
Lukijan postia
Sensuuri syvenee Suomessa
Hätä- vai poikkeustila, hallittu
sellainen, vai hallitsematon. Mutta koulumaka päivä 500 uutta majapaikkaa. 1,95
Tekstin edellä............................ 1,60
Takasivulla................................ Jos majoitusvolyymi rajoittuu
Kyläkouluja on jo saatu myytyä, mutta lopomaan vierashuoneeseen, alalla ei lyö leiville. Paremmin
pitäisi olla huolissaan naurunalaiseksi joutumisesta. Myös yhteiskunta käyttää paljon verorahoja
niiden jälkien siivoukseen, roskapönttöihin, koirapuistoihin, eläinlääkärien koulutukseen, puremien
ja astmojen hoitoon ym.
Eikä enää riitä se, että on yksi
koira, vaan niitä pitää olla 3 tai 4
kpl. Turvapai- koulu Myrskylässä olisivat vielä kaupan. Neuvostoliittoakaan ei saanut kymmeniin
vuosiin arvostella erään pysymiseksi pallillaan lähes hautaan asti. puvuodesta vapautuva Karkkulan koulu ja HeiSilloinkin on mahdollista hankkia taskurahaa, nämaan koulu Orimattilassa sekä Kankkilan
mutta tulo on jokseenkin epävarmaa. Turvapaikanhakijan avulla voi
tartu, pakolaisten vasparantaa kielitaitoaan tai saada vaikka uusia vitaanottoon ja maahanrikkeitä ruoanlaittoon. Koskahan
EU:ssa teljetään ensimmäinen
mielipidevanki?
Paapojat, kukkahattutantat, viherkommarit ovat saaneet nämä
nykypäättäjänuorukaiset tanssimaan pilliensä mukaan. ym. bisneksen puolelle. 50,00
Tarjous 3 kk 40,00, 6 kk 75,00.
jaa työssäkäyvässä perheessä on
jo hulluutta. Ison koiran ylläpito kuluttaa
lähes yhtä paljon kuin lapsi, eikä ole lainkaan välttämätöntä. Hallitus esittää
eduskunnalle vuorotteluvapaalain
muuttamista siten, että vuorotteluvapaan työhistoriaedellytys korotettaisiin 20 vuoteen ja vapaan
enimmäiskesto lyhennettäisiin
180 kalenteripäivään.
Samalla pitkän työuran tehneiden korkeampi vuorottelukorvaus
poistettaisiin siten, että vuorottelukorvauksen taso olisi 70 prosenttia työttömyyspäivärahasta
kaikilla vuorottelijoilla.
Esityksen tavoitteena on toteuttaa hallitusohjelman edellyttämä 50 miljoonan euron vuosittainen säästö vuorotteluvapaajärjestelmän aiheuttamista menoista.
Lain on tarkoitus tulla voimaan
ensi vuoden alusta.
Palkansaajakeskusjärjestö
SAK:n sosiaaliasioiden päällikkö Sinikka Näätsaari pahoittelee hallituksen esittämiä muutoksia vuorotteluvapaajärjestelmään.
Hänen mukaansa SAK vastusti
Kela tivaa
opintojen
edistymisestä
Kela utelee kirjeellä yli 13?000
korkeakouluopiskelijalta heidän
opintojensa edistymisestä. . Pitäisiköhän jokaista lapsiperheen
isoa koiraa kohti poistaa yksi lapsilisä, koska se menee kuitenkin
sen koiran kuluihin.
Pieni koira yksinäisen vanhuksen ystävänä on ymmärrettävää,
mutta pari isoa labradorinnouta-
KONTTORI
Avoinna ma?pe klo 8?16
tilaukset@orimattilansanomat.fi
ilmoitukset@orimattilansanomat.fi
TILAUSHINNAT (sis. Lehdistötukiaiset (yleensä
mediatukiaiset) lienevät näin lama-aikaan kova paikka mediallekin. Tuulikaappiinkin muutti kaksi
albanialaista serkusta, mutta heidät käännytettiin pois, koska
Albania on luokiteltu turvalliseksi asuinpaikaksi.
??No missäs te itse sitten asutte, saunassako?
??No ei todellakaan. vuodessa tekisi jo parisataa miljoonaa. Edellisen laman aikaan pilapiirtäjä teilattiin
suorapuheisuudestaan, Suomessa
ei saa olla eri mieltä isokenkäisten käsitysten kanssa. Opiskelijoilta vaaditaan aiempaa enemmän, mutta myös säännöt ovat
selvemmät, sanoo pääsuunnittelija Ilpo Lahtinen Kelan opintotukiryhmästä tiedotteessa.
Vuosi sitten selvityspyyntökirjeen saajia oli 14?000, eli kirjeen
saajien määrä pieneni 600:lla.
Käykäähän taloksi
??Jokos sinä olet ottanut kotiisi niitä turvapaikanhakijoita?
??Totta kai, pakkohan se on seurata pääministerin esimerkkiä.
??Keitäs teillä nyt sitten oikein asuu?
??Olohuoneeseen on majoittunut kahdeksanlapsinen afganistanilainen Najibullahin perhe. Myynnissä on myös
postin keväällä julkaisema Orimattilan 150-vuotisjuhlan kunniaksi julkaistu kansallispukuaiheinen postimerkki.
Kaikki merkit voidaan leimata
postimerkin päivää varten tehdyllä erikoisleimalla.
Orimattilan postissa on myynnissä myös molempia merkkejä,
mutta erikoisleimaa ei ole käytössä. Toimintasuunnitelma noudattaa vanhoja
linjoja. Ne
ovat satojen tai jopa tuhansien
eurojen hintaisia. 1,70
Tekstin jälkeen.......................... MTK jättää katraansa kyykyttämättä, pösöt turvaavat osakesalkkunsa. sotasairaala jatkosodassa, Salpausselän kisojen historiaa, Kansallispukuja
postimerkeillä.
Näyttelyn yhteydessä on Lahden postimerkkikerhon jäseniä
Mustankallion hautausmaan
kappeli on aiheena Lahden
omakuvapostimerkissä.
paikalla kertomassa kokoelmista
ja harrastuksesta yleensä. Moni on innostunut myös
muuttoon valtion ohmahdollisuudesta saada talkooapua tai vahvisjaamat sadat miljoonat
tusta urheiluporukkaan.
eurot käytetään muuHelsingin Sanomien mukaan pakolaisbisnes
alla.
on Ruotsissa huomattavasti kovempaa touhua
kuin Suomessa. 03-757 5285
VEROTTOMAT ILMOITUSHINNAT
Etusivulla.................................. päivänä
Erkki Lariosta
Tänään tästä reserviläisten kunniajäsen
Valtion pakolaisrahoista
otettavissa siivu
KUVA: Anna Hakama
Kauan Orimattisä ei yleensä kannalan seudulla haikailta suoraan kopioida
tu uusi yritystoimintoisia, eikä Suomessa
ta on nyt näköpiirisedes maksettaisi kissä. Jäsenistöä kannustetaan
osallistumaan maanpuolustusjärjestöjen kilpailuihin sekä kevät- ja syysjotoksiin joukkueena. Sitä
toviraston mukaan turvapaikanhakijasta koituu kun voisi myöhemmin laajentaa kotouttamisvaltiolle keskimäärin 43 euron kulut päivässä. Mutta toinen puoli on, että meillä on hyviä esimerkkejä siitä, että näillä
nykyisilläkin toimintamalleilla ei
olla niin tiukoilla vaan on aikaa.
Tämä on yksi tavoite, että kunnat
saisivat sitä toimintavapautta, sitä haetaan.
Tänään: Hilja
Hallitus miettii päänsä puhki,
mistä saisi lisää verotuloja kattamaan valtion aina vain kasvavaa
velkaa. Merkintä vain
veroilmoitukseen ei aiheuta juuri
mitään lisäkuluja yhteiskunnalle.
Sillä korvattaisiin jo moni vaikkapa lapsiin ja eläkeläisiin kohdistuva leikkaus. ja heidän
omaisensa sen sijaan hoidellaan
verorahoin.
Uhkailevatkohan hallitus ja
pressa mediaa, jos julkaisevat
heitä arvostelevaa käsityskantaa. Kaupoissa on
koirille tuhansia hyllymetrejä ulkomailta tuotua ruokaa ja kaikenlaista turhaa roinaa. alv. Entisessä lastenhuoneessa asuvat puolestaan al-Assadin
vanhapiikasiskokset Syyriasta.
??No jopas...
??Ja meidän makuuhuoneessa on nyt pala Afrikkaa: tarkemmin sanottuna Kabilan huonetta ja sukua Kongosta. Elämmekö
taas yya-aikaa?
EU kyllä kopioi neukkulalaisia monissa asioissa nykyään.
Sillä erolla kylläkin, että rautaesiripun takaa ei karattu, EU:n
sossuluukuille kaikilla on vapaa
pääsy. Jos pakolaisten tulo ei laanIso osa tuosta summasta olisi mahdollista napata nu, valtion maksamasta kotouttamisrahasta liihevoskaupunkiin tilavuokran, ruokapalvelun ja kenee osuus varmasti myös yrittäjille, jotka valterveydenhoidon kautta.
mentavat tulijoita pärjäämään ja menestymään
Aivan pienillä resursseilla bisnekseen ei Suomessa.
kannata lähteä. Kyseessä on talonsa pakolaisille luovuttaneiden vastaanottokeskus, joka sijaitsee Kempeleellä Pyyteettömän kylässä.
Entinen
koiranomistaja
Ulkomaille tilattaessa kaksinkertainen
maksu. Sen ei huoli
anella ?jakelutukiaisiakaan?, talous pelaa aina, nostetaan mediaveroa jos tökkii.
Suomi on aina kurat housuissa maineensa puolesta. Yritykset ottavat pakolaisten
majoituksesta kiskurihintoja. Oikein eloisaa ja kivaa porukkaa. Niihin käytetään valtavasti
ylimääräistä rahaa. revitään, kun nämä
eivät ole eläkerahastoja, sosiaalirahastoja ym. Täälläkin olitua joukosta.
si mahdollisuus naKylpylämajoitus
pata kasvualalta oma
on jo keksitty ja käysiivunsa.
tetty, kyläkoulujakin
Tarkkanenäinen voi haistaa bisneksen Art- lienee käytössä vasSuomeen saapuville turvapaikanhaki- järvelläkin.
taanottotoiminnasjoille tarvittaisiin josa. 1,70
Tekstissä................................... Tässä yksi vihje.
Yksi lisätulolähde, jolla ei olisi mitään negatiivisia vaikutuksia
mihinkään suuntaan olisi koiraveron käyttöönotto koko maassa.
Suomessa on 600 000 koiraa,
joista aivan valtaosa on pelkästään ihmisten leikkikaluja. Tämä on yksi osa tätä kokonaisuutta.
Rehulan mukaan on mahdotonta antaa yleispätevää vastausta
siihen, mistä kohtaa jo nyt monissa paikoissa liian suureksi koettua
työtaakkaa voidaan keventää, jos
hoitajien määrä vähenee.
??Tunnistan täysin sen, kuinka
tiukoilla siellä ollaan. 149,00
9 kk...................................... 139,00
(2 erässä á 73,00, 3 erässä á 49,00,
4 erässä á 37,00).
Kestotilaus jatkuu ilman eri uudistus
ta, ellei tilausta peruta tai muuten
muuteta.
Kestotilaus laskutetaan kunkin
laskutusjakson alussa voimassa
olevan tilaushinnaston mukaisesti.
Toimistopäällikkö
% 876 6720
Marja Hakama
marja.hakama@orimattilansanomat.fi
Ilmoitusmyynti
% 876 6723
Eija Höykälä
eija.hoykala@orimattilansanomat.fi
Ilmoituslaskutus
Tilaukset
Outi Vartonen
% 876 6721
LATOMO
Tarja Hietavirta
% 876 6724
Määräaikainen tilaus
12 kk...................................... Ne otetaan esiin ehkä aamuin illoin, kun ollaan kotona, muutoin ne vain nököttävät
sisällä. 87,00
3 kk...................................... Aayyt demareineen
ovat nyt pahemmassa kuin pulassa.
Mutta oma syy, oma vika, kukas
käski olla sika, sanottiin lastenlorussa. 2015
Torstaina lokakuun 8. Pieniltä liitoilta puhallettiin rahat ja kiinteistöt.
Tätä nykyä suurimpiin liittoihin
kuuluvat kukkatattutantat kiertelivät Afrikassa mainostamassa
Suomen sosialistihuoltojärjestelmää. Kuvittelivat saavansa vankkaa maksuporukkaa ammattiliittojen jäsenkassoja lihottamaan.
Mitaleilla on aina kaksi puolta ja
sitä eivät vallan makuun päässeet
koskaan tohdi tunnustaa.
Suojelun tarvitsijatkin
talkoisiin
Tiedoksi valtiovarainministerille
??Omaishoitajuutta pitää muuttaa ja kotipalveluihin pitää panostaa. Vastaväittäjiä ja asioiden kaikki puolet mietittäväksi
ja kyseenalaistettavaksi laittavia
aletaan heti syyttää vihapuheiden
lietsojiksi.
Sama koskee näitä säästötalkoita. Vaikka venäläiskurihintoja ainakaan
turistien määrä on
vastaanottokeskuklaskenut rajusti, uusi
sen pyörittämisestä.
majoitusala on SuoTarvitaankin uusia
messa kovassa kastuotteita, joilla erotvussa. Siellä lauteilla majailee kolme irakilaisnuorukaista Saddam, Feisal ja Nebukadnessar. Maahanmuut- joituksessa saattaisi silti olla hyvä tuote. Lisäksi on
koirien hierontalaitoksia, trimmaamoja, hammashoitoloita, sairaaloita, uimahalleja, terapeutteja,
kouluttajia, kynnen leikkaamoja
ym. Tapahtuma on avoinna kello 9?17.
Trion postissa päivää vietetään
uudella postimerkillä, jonka aiheena on Mustankallion hauta-
usmaan kappeli.
Mustankallion kappelin valmistumisesta tulee tänä vuonna
90 vuotta, minkä johdosta se julkaistaan postin omakuvamerkkejä -sarjassa. Lähetykset leimataan kyllä
Orimattilan omalla leimalla, mikä sinänsä on harvinaisuus tämän
päivän postilähetyksissä.
Rehula:
Hoitajamuutoksen taustalla
säästöt ja kuntien toive
STT
Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.) sanoo,
että vanhuspalvelujen hoitajamitoitusta pitää kiristää hallitusohjelmassa sovitun säästötavoitteen
vuoksi.
Hallitus tavoittelee kiristyksellä 70 miljoonan euron säästöjä
vuoteen 2019 mennessä. Artkanhakijan majoittaminen omaan kotiinsa on va- järven kunnantalonkin voisi valjastaa bisneksen
paaehtoistoimintaa, mutta maahanmuuttovirastekoon.
ton mukaan tulijan kanssa on mahdollista sopia
Jos tähän mahdollimajoituksen kulujen jakamisesta.
suuteen ei kukaan piToisaalta kotimajoittaja voi kerryttää henkiskaisesti tällä seudulla
tä omaisuuttaan. hoitamassa elintasosai-
rauksien rasittamia eläimiä, koska ne eivät elä lajityypillistä elämää. kasvattaneet?
Puoluetukiaisia ei ainakaan vähennetä, kansanedustajia avustajineen ei maksumiehiksi edes yritetä. Mistä
muuten menot, joita tulijat aiheuttavat, asuminen, eläkkeet, päivärahat ym. Ei olla kyllä vielä oikein päästy selvyyteen, kuka on kuka, mutta siinä on
ainakin tätiä ja veljentyttöä, ehkä käly ja setäkin...
??Herranen aika!
??Eikä tässä vielä kaikki: meidän makuuhuoneessa elelee
somalialainen Barren suku ja vaatehuoneessa venäläinen toisinajattelija herra Zhirinovski. 122,00
6 kk...................................... Hallituksen erovuorossa
olleet jäsenet: Simo Ojala, Veijo Suvanto ja Jari Hamberg vaKUVA: Juho Kiuru
Päivyri
littiin kaikki uudelleen hallitukseen.
Toimintasuunnitelmaan merkittiin perinteinen retki, jonka kohteen saa esittää jäsenistö. Tottakai vähätuloiset ja
eläkeläiset ovat huolissaan. N:o 112 . Uuden
mitoituksen on määrä olla käytössä vuonna 2017.
Rehulan mukaan myös kunnista on tullut toistuvasti viestiä siitä,
että kunnat haluavat katsoa mitoituksen itse.
??Kuntakentästä on tullut jatkuva viesti siitä, että miksi pitää
säännellä ja ohjata, ettekö te luota
meihin, että me osattaisiin tehdä
nämä asiat.
Ministeri huomauttaa, että
useissa kunnissa hoitajia on selvästi enemmän kuin suositeltu
määrä, joka on vähintään 0,5 hoitajaa kutakin asiakasta kohti.
??Kun näitä selvitettiin edellisen hallituksen aikana, niin se
skaalahan on hyvin laaja.
Rehula korostaa, että muutoksen valmistelu on nyt käynnissä,
eikä vielä osata sanoa tarkalleen,
miten muutos toteutetaan ja tavoitetaanko 70 miljoonan säästö sillä
tarkalleen.
Vanhuspalveluihin on tekeillä
muitakin muutoksia.
ORIMATTILAN
SANOMAT
Postiosoite: PL 5,
16301 Orimattila
Katuosoite: Erkontie 17
www.orimattilansanomat.fi
%
03-876 678
Fax: 03-777 4244
JULKAISIJA: Pitäjäsanomat Oy
Toimitusjohtaja/päätoimittaja
Kullervo Hakama % 876 6710
kullervo.hakama@orimattilansanomat.fi
Myrskylän, Orimattilan ja Pukkilan
puolueeton uutis- ja ilmoituslehti.
Ilmestyy: tiistaisin, torstaisin
ja perjantaisin.
Levikki 4 101 kpl (LT 2014)
Sanomalehtien Liiton jäsen
ISSN 1236-6609
PAINOPAIKKA
Esa Lehtipaino Oy
Lahti
Kullervo Hakama
Orimattila
Erkki Lario kutsuttiin Orimattilan Reserviläisten kunniajäseneksi tiistaina pidetyssä yhdistyksen syyskokouksessa OSU:n
paviljongilla.
Lario on ollut reserviläisten toiminnassa mukana alusta alkaen ja
on mukana edelleen.
Reserviläisyhdistyksen puheenjohtajana jatkaa Arto Tapiomaa. Suomikin puolitti äskettäin
poliisitoimen, rajavartiolaitos lähes nollattiin (ja ihan väärältä ilmansuunnalta), kasarmit myytiin
pilkkahinnoin, nippa nappa tulli
enää toimii, kaljakärrärit Virosta
ainoana silmätikkuna.
Hurrit pelkäsivät ryssiä aikanaan niin, että värkkäsivät työvoimallaan, rahoillaan, tarvikkeillaan ja koneillaan Salpalinjan.
Nykykäsitysten mukaan se olisi
tarvinnut tehdä Tornionjoen Suomen puoleiseen penkkaan.
Suomessa kerjätään vieläkin
vuosittain sotaveteraaneille, vaikka heitä ja puolisoitaan on elossa
enää ?kourallinen?.
Ympäri maailmaa saapuvat ?käpykaartilaiset. Mutta bisneksesJUHO KIURU
Postimerkkikerholla
näyttely Lahdessa
Kullervo Hakama
Lahti
Lahden postimerkkikerho järjestää postimerkin päivänä perjantaina näyttelyn Trion postissa
Lahdessa. 1,85
Kuolinilmoitukset...................... Lehti ei suorita tilaajalle
hyvitystä lakon tai muun ylivoimaisen
esteen takia julkaisematta jääneistä
numeroista.
JAKELUHÄIRIÖT
Orimattila maanantai?sunnuntai
6.30?10.00 puh. Opinnot ovat edistyneet riittävästi, jos
opiskelija on suorittanut vähintään 20 opintopistettä lukuvuonna
2014?2015 ja keskimäärin vähintään viisi opintopistettä tukikuukautta kohti lukuvuoden aikana
tai koko opiskeluaikana.
muutoksia asiaa valmistellessa
työryhmässä.
Näätsaari muistuttaa, että vuorotteluvapaan ehtoja tiukennettiin
viimeksi vain vuosi sitten, jolloin
muun muassa vapaan työhistoriavaatimus nousi 16 vuoteen aiemmasta 10 vuodesta.
??Aika rajut muutokset tässä on
tulossa vuorotteluvapaan kestoon
ja työhistoriavaatimukseen, Näätsaari arvioi hallituksen nyt tekemää esitystä.
Siihen Näätsaari on tyytyväinen, että vuorottelukorvauksen
taso ei laskenut nykyisestä 70
prosentista, koska korvauksen supistuminen olisi tehnyt vuorotteluvapaan pitämisestä jo erittäin
hankalaa.
Myös Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:ssa kiitellään järjestelmän säilymistä ja korvaustason
pysymistä 70 prosentissa työttömyyspäivärahasta.
??Järjestely muun muassa tukee
vapaalle jäävien työssä jaksamista ja edistää sijaisten työllistymistä, johtaja Katarina Murto muistuttaa STTK:n tiedotteessa.
Jos opintoja on kertynyt liian
vähän, tai Kelan mielestä opiskelijan ei ole ollut tarkoituskaan
opiskella päätoimisesti, voidaan
opintotuki periä takaisin.
??Opinnoissa edistymisen seurantaa on viime vuosien aikana
tehostettu ja täsmennetty. 1,70
Värilisä................. 0,12 euroa / pmm
Hintoihin lisätään 24 %
arvonlisävero.
Laista, asetuksista tai viranomaisten
toimenpiteistä aiheutuvat
kustannuslisäykset korottavat
hintoja vastaavasti määräysten
voimaantulohetkestä lukien.
Korotukset koskevat myös jo tehtyjä
tilauksia/ilmoitusvarauksia.
Ilmoitukset on jätettävä
konttoriimme viimeistään
ilmestymispäivää edeltävänä
arkipäivänä klo 10 mennessä.
Vedosilmoitukset vuorokautta
aikaisemmin.
Ilmoituksia välitetään maan kaikkiin
sanomalehtiin ko. Mutta tilaajien, kuuntelijoiden ja katsojienkin reaktiot voivat olla medialle kohtalokkaita.
Yle verovetoisena voi yksin hyötyä sensuurilaeista. Teemana kaikissa kokoelmissa on ?Lahti 110 vuotta?.
Kokoelmien aiheina on mm.:
Vanhaa Lahtea kuvaavia postikortteja, Vanhojen lahtelaisten
yritysten postilähetyksiä taustatietoineen, Miten Lahti esiintyy postimerkeissä ja -leimoissa,
Lahdessa sijainnut 8. TuHa (turvapaikanhakijat), PaMu (paluumuuttajat) ja
MaMu (maahanmuuttajat) asiat
oli sensuuri syönyt. Edellisen laman aikaan yhdisteltiin liittoja, kuten nytkin ayliike puuhastelee. Yle Radio Suomen Kansanradio 27.9.
klo 12.08. Luulisi ihmisten osaavan
kävellä ulkona ilman koiraakin ja
vain seurata niiden ulostamista.
Vero painon mukaan keskimäärin 300 . 10 %)
Kestotilaus 12 kk................. Ja ryssäviha senkun kasvoi sinä aikana.
Asiat, joista ei saa edes keskustella, tuppaavat paisumaan
tabuiksi. Heitä en kyllä
vielä oikein erota toisistaan, kun pojilla on samanlaiset kampaukset ja älypuhelimetkin.
??Edelleenkin mua kiinnostaa, missä te itse asutte?
??Me muutetaan huomenna TAPALUVASKESiin.
??Kuulostaa ihan joltain Tyynenmeren saarivaltiolta...
??Mutta ei ole
Hän merkkautti kiihtyneissä tunnelmissa eriävän mielipiteensä pöytäkirjaan, kun toiminta-alue jätettiin lopulta vahvistamatta.
Saman puolueen artjärveläinen
Ari Anttila kuului vastakkaiseen
leiriin ja kertasi, miten huonosti
valmisteltu koko Villihiisi-hanke
aikoinaan Artjärvellä oli.
??Ei kuunneltu ihmisiä vaan
kaupattiin väkisin. Hänen mielestään nykyinen aikataulu on taloudellisesti
Orimattilalle liian tiukka. voisivat olla mukana Lahti Region
sekä paikalliset yrittäjät ja yhdistykset.
Toisessa aloitteessa toivotaan,
että kaupunki haarukoisi kaupungin keskustaajamasta, lähinnä Sampolan pohjoisosista sekä
Lahdentien ja Helsingintien varsilta yrityskäyttöön soveltuvia
tontteja ja toteuttaisi niille tarvittavat kaavamuutokset. Myös
ajoitus on tärkeää. Orimattilassa kaikille muille vesiosuuskunnille on jo vahvistettu toiminta-alue.
Keskustan valtuutettu Jukka
Mölsä palautti mieliin, että koko
idea yhteisen vesihuollon raken-
tamisesta Villikkalaan, Ratulaan
ja Hiitelään on lähtenyt tarpeesta
suojella Artjärven järviä.
??Ihan samalla lailla kuin Mallusjärvenkin ympärille on rakennettu vesihuoltolinja ja määritelty
sille toiminta-alue. Lonka teki sen jälkeen
vastaavan sisältöisen valtuustoaloitteen.
Lonkan esityksiin puuttui ponsivaiheessa muun muassa kokoomuksen Jarmo Keskevaari. Hän
ei ymmärtänyt alkuunkaan, mitä
järkeä Orimattilan olisi lähteä
lykkäämään asemahanketta, jos
Liikennevirasto näyttää sille vihreää valoa.
Vain parkkipaikkaa tehdään
tänä syksynä
Valtuustossa Hennasta sikisi
jälleen melkoinen kalabaliikki,
vaikka kokouksen esityslistalla ei
isoja Henna-päätöksiä ollut. Valtuutettuja ei tuntunut kiinnostava esimerkiksi opetuksen sisältö, vaikka sivistystoimenjohtaja
Timo Ahvo yrittikin sivistystoimen sisältöpuolta kovasti tuoda
esille.
Esimerkiksi Perussuomalaisten
Seppo Venesjärvi halusi tietää,
onko myös jäähalli, 50 metrin altaan sisältävä uimahalli ja kulttuuritilat sisällytetty mukaan työn
alla olevaan urheilutalon hankesuunnitelmaan.
??Eivät ole, vastasi Ahvo.
??Hankesuunnitelmaa tehdään
nykyisen urheilutalon toimintojen pohjalta. Palauttamisen kannalla oli seitsemän
keskustalaista, seitsemän demaria ja vihreiden valtuutettu.
Toisessa äänestyksessä Auvisen tekemä esitys toiminta-alueen vahvistamisesta hävisi hallituksen esitykselle äänin 10?33.
Toiminta-alueen määrittelemisen kannalla olivat Auvisen lisäksi keskustan Sinikka Lindgrén, Mölsä, Nuuttila ja Tapio
Malmiharju, demareiden Veini
Holopainen, Jarkko Jokinen ja
Keijo Kirjavainen, sitoutumaton
Riitta Lonka ja vihreiden Saara
Paajanen.
Valtuuston kokousta seuraamassa oli kourallinen artjärveläisiä. Kaupungin
lisäksi tässä ?paketoinnissa. Piikki oli suunnattu suoraan Bergille.
Hänellä on järven rantatöyräällä
iso tila, joka on jätetty toimintaaluerajauksen ulkopuolelle.
Auvinen huomautti myös Villihiiden kuluja siunaileville, etteivät osuuskunnan liittymien hinnat
ole enää sen kalliimpia kuin muuallakaan Orimattilassa. Palvelu ei kuitenkaan sillä
hetkellä toiminut.
Ongelmista huolimatta Orimattilan seudulla haetaan Eskolan mukaan yritystukia kaikkiaan viime vuotta aktiivisemmin.
Juha-Pekka Jauhiainen taas arvelee, että Etpähän kautta yritystukien hakeminen on aiempaa vähäisempää.
??Tällä hetkellä investoidaan
vähän, Jauhiainen sanoi.
Jari Eskola muistutti laatimaan
hyvän rahoitushakemuksen. Sen jälkeen hän pääsi
muikistelemaan,
kun Villihiiden
vesiosuuskunnan
toiminta-alue
jätettiin vahvistamatta.
sen allekirjoittamasta muistutuksesta, jossa vastustetaan toimintaalueen vahvistamista.
??Kyllä ihmisiä on kuultava,
hän vaati.
Teknisen lautakunnan puheenjohtaja Pekka Auvinen (kesk)
letkautti puolestaan, että Artjärven järvien kannalta ei olisi pahitteeksi, vaikka ViIlihiiden toiminta-aluetta laajennettaisiin vielä ehdotetustakin . Ensimmäisiä tukipäätöksiä odotellaan
kuluvan kuun aikana.
Etpähän toiminnanjohtaja Juha-Pekka Jauhiainen kertoi keskiviikkoisessa Orimattilan yrittäjien aamutapaamisessa, että tänä
syksynä vain yksi yritys on Orimattilassa hakenut Eteläisen Päijät-Hämeen maaseudun kehittämisyhdistyksen eli Etpähä ry:n
kautta yritystukea.
Toinen yritystukihaku on suunnitteilla.
Pääasiassa yritystukia haetaan
Hämeen elinkeino-, liikenne- ja
ympäristökeskuksen kautta.
??Hakea voi Etpähältä tai elyltä.
Voimme ohjata hakemuksen sinne, kummalla on rahaa jäljellä,
Jauhiainen totesi.
?Sähköinen
haku
nopeuttaa?
Tavallisesti rahoituspäätöksen
saaminen kestää muutaman kuukauden haun käynnistymisestä.
Uusi sähköinen hakujärjestelmä
nopeuttanee rahoituksen hakua,
arveli Lahden Seudun Kehityksen liiketoimintakehittäjä Jari
Eskola.
Eskolan ja Jauhiaisen oli tarkoitus esitellä uutta Hyrrä-verkkopalvelua, jonka kautta voi sähköisesti hakea sekä ely-keskuksen että Leader-ryhmien rahoitusta. Näin
siitä huolimatta, että aseman rakentamiskustannuksista vastaa
lähes kokonaan valtio.
Kaupungin ja Liikenneviraston solmiman aiesopimuksen mukaan aseman rakentamisen pitäisi
alkaa ensi vuonna. Hämeen elykeskuksella on neljä päätöksentekopäivää rahoituksissa. Aloitteentekijöiden mukaan hevoskaupungissa on lukuisia matkailijoita
kiinnostavia kohteita Megamyyntiareenasta Kehräämöön, taidemuseosta Villa Roosaan ja Mie-
liäissuon luontopolusta vaikkapa
maatiloihin, joiden matkailullinen
ja kaupallinen hyödyntäminen on
nykyisin puutteellista. Osuuskuntatoiminta perustuu vapaaehtoisuuteen ei
pakkoon, hän ripitti.
Valtuusto leimasi seinistä riisutun
sivistystoimen ohjelman
Petri Sipiläinen
Orimattila
Orimattilan kaupunginvaltuusto löi maanantaina ?hyväksytty?leiman torsoksi riivittyyn sivistystoimen kehittämissuunnitelmaan.
Se kattaa vuodet 2016?17.
Paperinivaska koskee poikkeuksellisesti ainoastaan sivistystoimen toimintaa, esimerkiksi kouluissa annettavan opetuksen ja päiväkotien varhaiskasvatuksen sisältöä, ei investointeja,
kuten koulujen rakentamista tai
urheilutalon peruskorjausta. Valtuusto päätti
kahden äänestyksen jälkeen, ettei
artjärveläiselle vesiosuuskunnalle
määritellä sen toivomaa toimintaaluetta, mikä oli kaupunginhallituksenkin tahto.
Valtuuston päätös merkitsee
käytännössä sitä, että taloudellisten ongelmien kanssa kamppaillut vesiosuuskunta joutuu nyt tulemaan toimeen omillaan ja kalastelemaan uusia asiakkaita pelkästään vapaaehtoisin keinoin.
Toiminta-alueen rajauksen avulla Villikkala-Ratulan ja Hiitelän
alueiden kiinteistöt olisi voitu
velvoittaa liittymään osuuskunnan viemäriin ja vesijohtoon.
Valtuustossa tosin moni ounasteli, että Villihiisi palaa vielä uudelleen päättäjien murheeksi. Mikään laki ei kiellä eikä myöskään velvoita määrittelemään vesiosuuskunnalle toiminta-aluetta.
Hän totesi kuitenkin, että vesiosuuskuntia pitäisi kaupungissa
kohdella tasapuolisesti. Heistä pääosa kuului Villihiiden vastustajiin.
Yritystukien hakeminen jumiutunut
Ensimmäiset tukipäätökset puoleen vuoteen tehtäneen tässä kuussa
Juho Kiuru
Orimattila
Lahden Seudun Kehityksen liiketoimintakehittäjä Jari Eskola (vas.) ja Etpähä ry:n toiminnanjohtaja Juha-Pekka Jauhiainen kannustivat yrittäjiä tukien hakemiseen yrittäjien aamutapaamisessa
Orimattilassa.
Maaseudun yritys- ja yhteisötukia on uudella ohjelmakaudella
voinut hakea puolisen vuotta. nimenomaan
Villikkalanjärven rannassa. Salpauksessa jouduttaisiin tekemään
remontti, koska se on suunniteltu aikuisopiskelijoille, ei pienille lapsille.
Lisäksi Myllylän koulun toiminnot hajaantuisivat kahteen
eri paikkaan, mikä hankaloittaisi
koulun toimintaa.
Perussuomalaisten Heimo
Laakso puolestaan uteli, voitaisiinko Orimattilankin kouluihin
palkata niin sanottuja resurssiopettajia, joita voitaisiin kierrättää eri kouluilla tuuraajina, kun
varsinainen opettaja on poissa.
Ahvon mukaan siihen ei ole tällä
hetkellä mahdollisuuksia.
??Resurssiopettajia varten valtiolla on ollut olemassa erillisrahoitus, mutta sitä on nyt leikattu,
hän tiesi.
Kaksi äänestystä
Petri Sipiläinen
Orimattila
Orimattilan päätöksentekokoneiston koville laittaneelle tapaus Villihiidelle iskettiin maanantaina piste tai ainakin vahva
välimerkki Orimattilan kaupunginvaltuustossa. Sen mukaan
Orimattilan taajama-alueella on
21 asemakaavoitettua tonttia liike- tai teollisuustoiminnalle. Jussi Karinen esitti huolensa
kaupungin tarjoamien yritystonttien vähyydestä.
Hän jätti asiasta juuri valtuustoaloitteenkin.
Virtanen totesi yrittäjien pitäneen tonttiasiaa esillä jo puolitoista vuotta.
Kaupungin elinkeino- ja kehittämisjohtaja Kimmo Kuparinen
vastasi, että hiljattain on valmistunut tonttiselvitys. päivänä
28 valtuutettua toivoo,
että Salpauksen pää vielä kääntyisi
Petri Sipiläinen
Orimattila
Koulutuskeskus Salpauksen
suunnitelmat lakkauttaa Orimattilan-yksikkö kokonaan muutaman vuoden sisällä poiki 28 valtuutetun allekirjoittaman aloitteen maanantaisessa kaupunginvaltuuston kokouksessa. Ne kun on
laskettu Orimattilan Veden liittymien tasolle.
Hennassa tänä syksynä tehdään.
Sen mukaan työlistalla on ainoastaan aseman pysäköintialueen
rakentaminen. Ensin hän
selätti kaupunginvaltuuston
puheenjohtajan
Tapio Malmiharjun kiistassa puheoikeudesta kokouksessa tehdyn
palautusesityksen
jälkeen. Kulttuuritilat keskitetään
puolestaan sivistystoimen linjauksen mukaan keskustaan kirjaston ympärille, hän jatkoi.
Keskustan Sinikka Lindgrén
penäsi, sopisiko Salpaukselta tyh-
jilleen jäävä Koulutien kiinteistö korvaamaan Myllylän koululle
suunnitellun laajennuksen.
Ahvon mukaan ei sovi. Julkishallinnonkin kannattaa olla hereillä ESIR-rahoituksen
kanssa, Patosalmi sanoi.
Ladecissa ESIR-rahoitus oli
tiedostettu. Lisäksi ollaan
huolissaan ammattitaitoisen työvoiman riittämisestä Orimattilan
yrityksille.
Kokoomusten ja kristillisdemokraattien yhteinen 14 hengen
valtuustoryhmä jätti kokouksessa
puolestaan kaksi aloitetta.
Toisessa esitetään, että Orimattilan matkailulliset vahvuudet
paketoitaisiin kokonaisuuksiksi,
joita voitaisiin markkinoida esimerkiksi bussiretkeläisille. N:o 112 . Tukipäätösten tekeminen on kuitenkin viivästynyt tietojärjestelmän
keskeneräisyyden takia. Aseman suunnittelu on jo aloitettu virastossa,
ja Orimattilassa odotetaan kieli pitkällä tietoa siitä, mahtuuko
asemahanke viraston ensi vuoden
budjettiin vai ei.
Lonka esittää myös, että kaupunki luopuu 1,5 miljoona euroa
maksavasta sähkölinjan siirrosta
Hennassa ja sijoittaa rahat Tuuliharjan liittymäalueen kehittämiseen.
Lonka yritti saada Hennaa
koskevia ehdotuksiaan läpi ensin
ponsina, kun valtuusto käsitteli
Hennasta tehtyä kuntalaisaloitetta, mutta muu valtuusto tyrmäsi
ajatuksen. Aloitteen tekijät muistuttavat, etteivät
Pennalan isot tontit sovi kaikkien
yrittäjien tarpeisiin.
Henna kuumotti jälleen valtuustoa
Lonka ottaisi aseman
vasta vuonna 2018
Petri Sipiläinen
Orimattila
Sitoutumaton kaupunginvaltuutettu Riitta Lonka haluaa, että kaupunki lykkäisi Hennan aseman tuloa ainakin vuoteen 2018
saakka. Ne
kaupunginhallitus karsi elokuussa kokonaan pois suunnitelmasta
ja päätti, että sivistystoimen investoinnit ratkaistaan vuosittain
vasta talousarvioiden käsittelyn
yhteydessä.
Vaikka suunnitelmasta oli poistettu tulevat rakennushankkeet
kokonaan, valtuustossa käytetyissä puheenvuoroissa keskityt-
tiin lähes pelkästään niihin. Parkkipaikan
tekoa hän kuvaili pelkäksi ?pieneksi tasoitteluksi?, sillä pysäköintialuetta ei vielä tässä vaiheessa päällystetä. Yleisön
joukosta Pentti Patosalmi huomautti, että ensi vuodesta alkaen
tarjolle tulee uusi merkittävä rahoitustyökalu.
??Euroopan strategisten investointien rahastosta on korvamerkitty pk-sektorille 75 miljardia
euroa. Sen jälkeen kaupungille uumoiltiin tulevan kova hoppu määritellä Villihiidelle toiminta-alue. Pertti Laaksosen (kd) esittelemässä
aloitteessa ehdotetaan, että kaupunki istuisi vielä kerran Salpauksen kanssa neuvottelupöytään
ja pohtisi esimerkiksi uusia linjavaihtoehtoja, jotta ammatillinen
opetus Koulutiellä jatkuisi.
Aloitteessa pelätään, että ammattikoulun toimipisteen lak-
kautus johtaa orimattilalaisnuorten syrjäytymiseen. ORIMATTILAN SANOMAT
Torstaina lokakuun 8. 3
Valtuusto pani pisteen Villihiisiepisodille värikkään keskustelun jälkeen
Moni epäili taloudellisesti huteralla pohjalla olevan vesiosuuskunnan
palaavan vielä uudelleen päättäjien murheeksi.
Kokoomuksen
Janne Bergillä
oli kahden voiton
ilta. Se, mahtuuko jäähalli vielä samalle alueelle, kuitenkin tutkitaan samassa yhteydessä. ?Pieneen tasoitteluun. Kaupunki on nimittäin taannut
Villihiiden lainat, ja jos osuuskunta ei pysty niitä maksamaan, se
rojahtaa putkineen päivineen kaupungin vesiyhtiön syliin. Sellainen sotii koko osuustoiminnan perusteita vastaan. Tosin kaupungin omistuksessa niistä
on vain neljä.
??Ja Pennalassa on pohdittu, jos
sinne voisi pilkkoa pienyrityksille
tontteja. Valtuusto totesi yksimielisesti Hennan rakentamisaikataulua jo hidastetun ja katsoi näin Henna-investoinneissa aikalisän ottamista
vaatineen kuntalaisaloitteen loppuun käsitellyksi. Sen tarkoituksena on
edistää rahoituksen saamista korkeariskisille hankkeille.
??Meidän tehtävämme on selvittää, kuinka sitä voisi hyödyntää, Jari Eskola sanoi.
EU:lta uusi
rahoitusväline
Yritystontteja
keskustassa
21 kappaletta
Rahoitusmahdollisuuksista oli
kuulemassa toistakymmentä Ori-
Orimattilan Yrittäjien puheen-
johtaja Pirjo-Liisa Virtanen tiedusteli tilaisuuden päätteeksi yrittäjien toiveita työn alla olevaa järjestön toimintasuunnitelmaa varten. Hän muisteli
myös, että toiminta-alueen määrittely oli myös ehtona, kun hankkeelle myönnettiin valtion tukea.
Villihiiden kovana vastustajan
tunnettu teknisen lautakunnan
artjärveläinen varapuheenjohtaja
Janne Berg (kok) huomautti, ettei missään ole todistettu sitä, että
haja-asutusalueiden kiinteistöjen
omat jätevesien puhdistusmenetelmät olisivat ympäristön kannalta huonompi vaihtoehto kuin
taajamien isot puhdistamot.
??Sellaisia todisteita ei yksinkertaisesti ole, hän kailotti.
Berg myös muistutti 139 ihmi-
Valtuusto joutui Villihiisi-hulabaloon aikana äänestämään kaksi kertaa. Etpähällä on käytännössä jatkuva haku ja
rahoituspäätöksiä tehdään yleensä kerran kuukaudessa.
mattilan seudun yrittäjää. Lisäksi käynnistetään kilpailutus Huhdanojantien
varren kevyen liikenteen sillasta
sekä asemalta vanhalle nelostielle
johtavan Hennan bulevardin rakentamisesta.
Kaupunginjohtaja Osmo Pieski korosti, ettei sillan ja bulevardin tekoa aloiteta, ennen kuin asemapäätös on saatu. Lisäksi valtuustolle tuotiin tiedoksi kaupunginhallituksen päätös siitä, mitä
2015 . Se on työn alla, Kimmo
Kuparinen sanoi.. eli 2?400 neliön suuruisen parkkipaikan tekoon on
kuitenkin varattu rahaa 200?000
euroa.
Perussuomalaisten Seppo Venesjärvi epäili vahvasti koko asemahanketta:
??Muualta rataverkosta lakkautetaan asemia, miksi tänne tehtäisiin kokonaan uusi?
Pieskin mukaan asemien lakkautuksella ei ole kuitenkaan vaikutuksia Orimattilan asemahankkeeseen.
?Osuustoimintaan
kuuluu vapaaehtoisuus?
Keskustan Antero Nuuttila oli
laskenut, miten paljon Orimattilan
kaupunki on hyötynyt Villihiidestä, kun se voi käyttää Kuivannon
ja Montarin vesihuoltojen järjestelyissä osuuskunnan putkia:
??800?000 euroa on sen takia
säästetty!
Nuuttila kannattikin voimakkaasti Villihiiden taloudellisten
toimintaedellytysten turvaamista toiminta-alueen vahvistamisen avulla. Mölsän esitys siitä, että koko asia palautetaan takaisin
kaupunginhallituksen käsittelyyn,
kaatui ensin äänin 28?15. Se kun toisi kaupungin vesilaitokselle ison
joukon uusia asiakkaita.
Teknisen lautakunnan
pomot törmäyskurssilla
Valtuustossa käyty keskustelu
oli sekava, sillä perusteita omil-
le kannoille haettiin milloin vanhasta milloin valmisteilla olevasta uudesta vesilaista.
Kokousta seuraamassa ollut
Orimattilan Veden toimitusjohtaja ja kaupungin vesilaitoksen
johtaja Mikko Paajanen yritti
selventää valtuutetuille, mistä on
kysymys:
??Tämä on puhdas poliittinen
päätös
Samoin määrät.
Orimattilassa mittarit ovat olleet lainattavissa vuodesta 2011.
Niitä on lainattu yhteensä 499
kertaa. Pekka Löytty, puh.
044 316 0925.
Seurapalstailmoittaja:
Seurapalstailmoitusten
tulee olla toimituksessamme
viimeistään seuraavasti:
Tiistain lehteen
maanantaihin
klo 10 mennessä.
Torstain lehteen
keskiviikkoon
klo 10 mennessä.
Perjantain lehteen
torstaihin
klo 10 mennessä.
Seurapalstalle voi lähettää tietoja myös sähköpostin kautta
osoitteella: tilaukset@orimattilansanomat.fi sekä netin kautta osoitteella: www.orimattilansanomat.fi
Varhaiskannon valitukset
ma?su 6.30?10.00
puh.
Päiväkannon
16.00
valitukset ma?pe 8.00?
9
1 4
5
Sudokun ratkaisu tv-sivulla.
5
6
4 8 9
5
6
7
3
6
Code:C9E291EDFA
3
7 8
2
1
Melkein kaikki
uskaltautuivat
hevosen selkään
Papun omistaja Soile Heinonen on Myllylän päiväkodin joh-
tajan Outi Heinosen tytär.
??Äitini on täällä töissä ja sitä
kautta kummihevosasia tuli puheeksi. Kaunein hevonen on venäläinen. 451, Perheniemi, fax (05) 366 4095,
orvo.toyryla@pp.inet.fi, 0400-809 095 . Olen ratsastanut ennenkin. Nykyään Papu
asuu Virenojalla ja sillä on seuranaan 3-vuotias ravurin alku, jolle
se toimii lapsenvahtina. Tällä hetkellä lainassa on kaksi mittaria, kertoo Ulla
Kaija Orimattilan kirjastosta.
Myrskylässä
ja Pukkilassa
pari lainaa
Ulla Kaijan havaintojen mukaan mittareita lainaavat Orimat-
tilassa yhtä lailla niin miehet kuin
naisetkin.
Myrskylässä ja Pukkilassa mittareita lainataan pari kertaa vuodessa, kertoo kirjastohoitaja Jan
Nyström.
Orimattilaan ja Myrskylään
mittarit lahjoittanut Kymenlaakson Sähkö huomauttaa, että oman
sähkönkäytön ja laitteiden todellisen kulutuksen saa tarkasti selville vain mittaamalla.
Kulutusmittarilla voi tutkia
minkä tahansa pistotulpallisen
laitteen sähkönkulutuksen, eikä
mittaaminen ole yhtiön mukaan
vaikeaa.
Kirjastoista lainattavat mittarit
Energian ja materiaalien tehokkaaseen ja kestävään käyttöön kannustava valtion omistama asiantuntijayritys Motiva Oy
on koordinoinut valtakunnallista
energiansäästöviikkoa vuodesta
1997.
Tänä vuonna viikon teemana
on #someton. www.iitingraniitti.fi
Seuratoiminta
Eläkeliiton Artjärven yhdistys. Tänä vuonna lainauksia
on tehty 16.
??Aluksi niitä lainattiin runsaammin, mutta nykyäänkin jonkin verran. Tied. 2015
Torstaina lokakuun 8. klo 18.30 Väinöntuvalla. Vuoteen 2050 mennessä
energiankulutusta on edelleen vähennettävä kolmasosalla vuoden
2020 määrästä.. Lopelle Eero Sinikannel
80v. Papu oli lämmin. Olethan muistanut maksaa
matkasi Eläkeliiton Myrskylän
yhdistyksen tilille. Papu on jo vanha ja sille
tällainen on ihan mukavaa vaihtelua, Soile Heinonen jutteli pidellessään hevostaan.
Valtakunnallinen kummihevoskampanja käynnistyi 6. bussi ajaa
Kouvolasta Kausalan kautta Artjärven Salelle,
josta lähtö klo 15. krs. Orimattilassa on viisi mittaria ja Myrskylässä ja Pukkilassa
kummassakin muutama mittari.
Mittarien mallit vaihtuvat ajoittain. Hän ei kertomansa mukaan ole aiemmin ollut hevosen
selässä.
??Tykkään hevosista, mutta tykkään enemmän pienistä hevosista,
Daniel tarkensi.
Milla kertoi hevosen selässä istumisen olleen kivaa. Tallinnan risteilyn
12.10. ORIMATTILAN SANOMAT
4 . Lisäksi on
laulettu hevoslauluja.
??Melkein kaikki lapset ovat uskaltautuneet Papun selkään. Kiva hevonen, kuvaili Tiia.
Myös Daniel vakuutti hevosen selässä istumisen tuntuneen
hyvältä. Kampanja herättelee miettimään sosiaalisen median ja digitaalisten palvelujen
käyttötottumuksia.
Viihde-elektroniikan ja tietotekniikkalaitteiden käyttö vei
kerrostalokodeissa enemmän sähköä kuin ruoan kylmäsäilytys jo
vuonna 2011.
Viihde- ja tietotekniikan laitteiden määrä ja käyttö kasvaa jatkuvasti.
Motiva mainitsee myös, että jos
kaikki suomalaiset sulkisivat kodin verkkopäätelaitteen eli modeemin yön ajaksi, sähköä säästyisi noin 1?800 sähkölämmitteisen omakotitalon vuosikulutuksen verran.
Valtioneuvoston ilmasto- ja
energiastrategian tavoitteena on
vähentää energian kokonaiskulutusta 37 terawattituntia vuoteen
2020 mennessä. Hevosen väreistä ruskea ja valkea
ovat näteimmät, kertoili Nea.
Nea oli samaa mieltä Millan
kanssa, että parasta hevosissa on,
kun niillä saa ratsastaa.
Orimattilan
kirjastosta voi
lainata kahdeksi
viikoksi energiankulutusmittarin.
Erkontie 17, puh. juhlakonserttiin ilmoittautuneille: auto lähtee torilta su
11.10. Papu tekee töitä vointinsa mukaan, mutta
varsinaisesti se on jo eläkkeellä,
Heinonen kertoili.
Papu seisoi tyynen rauhallisesti kirpeässä syysaamussa lasten
vaihtuessa sen selässä. Varmasti tämän jälkeen taas piirrämme hevosia ja päiväkodin keppihevosetkin pääsevät aktiivisemmin leikkeihin, Outi Heinonen
arveli nostellessaan lapsia Papun
selkään.
Talven aikana Papu saattaa
voinnistaan ja säistä riippuen tehdä uudenkin vierailun päiväkodille, silloin rekiajelun merkeissä.
Danielia hymyilytti Papun
selässä.
on varustettu käyttöohjeilla.
Viihdekoneet
vievät virtaa
yhä enemmän
Juho Kiuru
Orimattila / Myrskylä / Pukkila
(c) Arto Inkala www.aisudoku.com
5
7
Myllylän päiväkoti sai keskiviikkona pihalleen karvaisen ja
lämpimän vieraan, kun päiväkodin kummihevonen, Muistin Poika, tuttavallisemmin Papu, saapui
aamusella ilahduttamaan päivänkodin lapsia.
Kaikki jotka halusivat, saivat
kivuta Papun selkään. Itse asiassa
juuri se, että hevosen selkään pääsee, on Millan mielestä kaikkein
parasta hevosissa.
??Kivaa oli! Olen ollut kaverin
mummolla isommankin hevosen
selässä, siellä on 12 hevosta. Sähkön säästötavoite siitä on viisi terawattituntia. Heinosen
mukaan se ei ole aina ollut yhtä viilipytty, mutta ikä on tehnyt
tehtävänsä.
??Vanhemmiten se on tullut rau-
hallisemmaksi, ja se on lahjottavissa, Heinonen naurahti ja tarjoili Papulle silloin tällöin palan
porkkanaa, jotta se jaksaisi seisoa
rauhassa.
Päiväkodilla Papu-kummihevoseen on tutustuttu etukäteen
kuvia katselemalla. kunnostustyöt, rakennuskivet.
EDULLISESTI SUORAAN TEHTAALTA
IITIN GRANIITTI OY
HAUTAKIVET Eeva Töyrylä 040 754 1109
Perheniement. klo 13.15.
Eläkeliiton Myrskylän yhdistys ja Myrskylän Martat.
Operettimatkalle Helsinkiin su
18.10. Tervetuloa
nauttimaan esityksestä!
Orimattilan Invalidit.
Vammaisuinnit ja sauna lauantaisin klo
9.30.
Orimattilan Omakotiyhdistys. Jokainen jäseneksi tuleva saa yllätyslahjan. 03-876 678, fax 777 4244.
Konttorimme avoinna ma?pe klo 8?16.
3 4
Anna Hakama
Orimattila
Kotien sähkönkulutusta voi tarkkailla kirjastoista saatavilla mittareilla.
03-876 678
ORIMATTILAN SANOMAT
8
Papu-kummihevonen vieraili
Myllylän päiväkodissa
Energiansäästöviikko kehottaa
vähentämään älypuhelimen lääppimistä
03-757 5285
puh.
Muurahaisten ryhmä teki Papulle ja Soilelle muistoksi porkkana-taulun.
Parhaillaan käynnissä oleva
valtakunnallinen energiansäästöviikko pyrkii kiinnittämään huomion energiankäyttöön ja siihen,
kuinka vähennetään hiilidioksidipäästöjä ja muita ympäristövaikutuksia.
Orimattilassa, Myrskylässä ja
Pukkilassa kotien energiankulutusta voi tarkkailla kirjastoista
lainattavilla sähkönkulutusmittareilla. Kypsään
25 vuoden ikään ennättänyt suomenhevonen seisoi rauhallisesti
paikoillaan, kun useampi kymmenen lasta nostettiin kukin vuorollaan sen selkään istumaan.
Iloisia hymyjä ja jännittyneitä
ilmeitä näkyi lasten kasvoilla heidän istuessaan korkeuksissa.
??Hyvältä tuntui. N:o 112 . Hengellinen kerho ma
12.10. syyskuuta
suomenhevosen päivänä ja jatkuu
vuoden loppuun.
??Papu on ukkini kasvattama
ja aikoinaan häneltä minulle ostettu. Vähän jännitti, kertoi Matias käytyään hevosen selässä.
??Tuntui pehmeältä. Papu on ollut hevoseni jo
19 vuoden ajan. klo 10 Järjestötuvalla.
Uudet ja vanhat jäsenet lämpimästi tervetuloa!
Eläkeliiton Orimattilan yhdistys. Tervetuloa!
Orimattilan Tikka.
Harjoitukset ti ja to
klo 17-19, Kehräämö 3. ATKkurssi ma 12.10.
klo 13-16, Järjestötupa. lähtijät: bussi Pakilasta
klo 11.40 ja kirkonkylästä klo
12. Ennakkoil-
Eikö
lehtesi
tullut?
moittautumiset: Pertti Oksanen,
pertti.oksanen@phnet.fi tai
0400 459 222.
Myrskylän
Martat.
Neulekahvila ma 12.10. Matkan varrelta pääsee kyytiin.
Eläkeliiton Orimattilan yhdistys. päivänä
Sekalaisia
HAUTAKIVIÄ
Kaiverrukset, kultaus ym
Poliisit hypähtivät autoonsa ja lähtivät
takaa-ajoon. mennessä.
Lehti jaetaan
joka kotiin
Myrskylässä
Orimattilassa
Porlammilla
Pukkilassa
Lisätiedot ja ilmoitusvaraukset:
puh. Muut
pääsivät karkuteille metsään. kesäkuuta 2016 alkaen varhaiskasvatuksen johtotehtävät. Poliisi kolkutti talon ovelle.
Ikkunasta ulos pyrkinyt mies vetäytyi takaisin varoituslaukauksen kuultuaan.
Ennen aamuseitsemää poliisi
päätti tunkeutua taloon. Aseen Virtanen
oli saanut yhdeltä mukana olleelta mieheltä ja autossa lojuneesta
poliisin lakista hän ei sanonut tietävänsä mitään.
Konstaapeli Alpo Niemi ryhtyi
selvittämään, kuka omisti auton.
Autojen valtakunnallinen rekisteröinti oli aloitettu jo vuonna 1922,
joten Niemi sai selville, että auton
omisti tamperelainen Kalle Forsström. Alkuvuosina galleristit sen sijaan toimivat talkooperiaatteella.
Minna Järvestä
Pukkilan rehtori
Virpi Kallio
Pukkila
Suomi hankki
kotimaisilta telakoilta ja Saksasta
1930-luvulla
kaikkiaan parikymmentä vartiomoottorivenettä
salakuljettajien
kiinniottamiseen.
Kuvassa vartiomoottorivene,
VMV 9, UlkoTammiossa jatkosodan aikana.
Viimeiset veneet
palvelivat 1970luvulle saakka.
ORIMATTILAN SANOMIEN
RAKENNUSNUMERO
Ilmestyy perjantaina 23.10.
Ilmoitukset
teemasivuille
to 8.10. Tietojen mukaan auto oli
varastettu Forsströmiltä.
Kuusi vuotta
karkuteillä
Orimattilasta lähetettiin valo-
kuva Tampereen poliisille, koska kuulusteluissa Virtaseksi esittäytynyt sanoi liikkuneensa siellä
päin. Muista teistä tai alueista sekä lumen kuormauksesta ja
kuljetuksesta vastaa Saloranta.
Tarjoukset oli saatu kuudelta
yrittäjältä.
Pukkilan
ikäihmisten
siivouspalvelut
Pro Cleanilta
Pukkilan kunta ostaa Onni Nurmen Säätiön tuella ikääntyneille
tarjottavat kotisiivous-ja kotiapupalvelut myös kaudella 2016?
2017 Pro Clean Siivouspalvelut
Ky:ltä.
Palvelut kilpailutettiin loppuvuonna 2014, jolloin halvimman
tarjouksen jätti Pro Clean. Hänen veljensä asuntoa ja yhtä toista osoitet-
ta pidettiin silmällä. Hän oli karannut junan vankivaunusta Lahdessa, kun häntä kuljetettiin Helsingin lääninvankilaan. Maapalan hinta
on reilut 270?000 euroa.
Alue sijaitsee noin kilometrin
päässä Rautamäentien ja Lahdentien risteyksestä. marraskuuta pidettävässä kokouksessa.
??Jos asiasta kiinnostuneita toimijoita ei löydy, joudumme pohtimaan seuraavaa vaihetta, sanoo
kunnanjohtaja Juha Myyryläinen.
Viime kesä oli ensimmäinen,
kun ulkopuolinen vetäjä vastasi
kokonaisvaltaisesti galleriasta ja
sen kehittämisestä. Koska kyyditettäviä on paljon, yrittäjät käyttävät
16 henkilön takseja, eikä pienemmällä kalustolla enää pärjää tarjouskilpailussa.
Pukkilassa toimivien taksien
kannattavuuteen on vaikuttanut
myös kansaneläkelaitoksen linjaus, joka liittyy taksimatkojen keskitettyyn tilausjärjestelmään. Kysymyksessä oli siis sokkotiesulku eikä liikkeellä oltu minkään vihjeen perusteella. Lautakunnassa kauppaa vastustanut Seppo
Venesjärvi (ps) esitti valtuustossa uudelleen kaupan hylkäämistä, mutta häntä ei kannattanut kukaan.
Kaupunki ostaa Tuomo Termoselta noin 16 hehtaarin maapalan Rautamäentien pohjoispuolelta Pennalasta. päivänä
2015 . Nyt kello näytti jo ole-
Pukkila etsii vetäjää Galleria Koivulinnan näyttelytoiminnalle.
Galleria Koivulinnalle
etsitään taas vetäjää
Virpi Kallio
Pukkila
Pukkilan kunta hakee Galleria
Koivulinnalle näyttely- ja kahvilatoiminnan pyörittämisestä vastaavaa, itsenäisesti toimivaa vetäjää.
Pesti laitetaan heti hakuun niin,
että kunnanhallitus pääsisi puimaan Koivulinna-sopimusta jo
16. Muutaman kilometrin päässä odotti joukko poliiseja.
Heidän ryhmässään olivat orimattilalaiset konstaapelit Alpo Niemi
ja Arvo Tuomola. Silloin alkoi kuulua
auton lähestymisääni.
Konstaapeli astui tielle ja nosti
kätensä pysäytysmerkiksi, mutta
auto ei hidastanut vauhtiaan, joten poliisi väistyi sivuun. kesäkuuta ja oli avoinna elokuun
loppupuolella saakka torstaista
sunnuntaihin. Nyt siinä oli kuitenkin
vain yksi, joka antautui ja luovutti
pistoolinsa konstaapeleille. Hän oli ainoa
tehtävästä kiinnostunut hakija.
Kunta antoi Hämäläiselle gallerian pyörittämiseen 1?000 euron
avustuksen ja vastasi kiinteistöstä
koituvista kuluista.
Vuodesta 1987 toimineen taidegallerian uusien tuulien taustalla on kunnan talouden tasapainottamisohjelma.
Aiemmin kunta palkkasi Koivulinnaan galleristin ja näyttelyvalvoja-kahvilanhoitajat. Nimi ei ollut Niemelle ennestään tuttu pirtujuttujen yhteydestä. Niistä ei makseta erillistä
korvausta, mutta tehtävien lisäys
huomioidaan rehtorin opetusvelvollisuudessa.
Rehtorin viran perustamisen
myötä päivähoidon johtajan virka lakkautetaan ensi syksynä, kun
sen nykyisen viranhaltija jää eläkkeelle.
Rehtori ottaa hoitaakseen varhaiskasvatuksen ylimmät johtotehtävät, kuten talous- ja kehittämisasiat, henkilöstön rekrytoinnin ja lasten sijoitus- ja maksupäätökset.
Päivähoidon varajohtajan virka muutetaan vastaavan lastentarhanopettajan viraksi. Piileskelyn
jälkeen hän loikkasi Neuvostoliittoon vuonna 1922 ja palasi 1931,
mutta ei sanojensa mukaan saanut
töitä, joten ryhtyi pirtutrokarien
palvelukseen.
Tämänkertainen pirtulasti otettiin Loviisasta. Siitä huolimatta auto ei pysähtynyt. N:o 112 . Autosta löytyi 190 litraa pirtua 10 litran kanistereissa. Viime kesänä
Koivulinnassa järjestettiin Aino
Ulmasen, Kristiina Parviaisen
ja Eija Pokkisen näyttelyt.
Lisäksi galleriassa oli oheistapahtumia ja kursseja sekä muun
muassa perennatalkoot.
Galleria avasi ovensa 11. Seuraavan vuosikymmenen alussa poliiseillakin
oli jo nopeita autoja, mutta niissä
ei siihen aikaan ollut minkäänlaisia puheradiolaitteita.
Merellä oli myös tilanne salakuljettajien ja tullin välillä tasoittumassa, kun Suomen valtio
oli tilannut salakuljettajien nopeiden veneiden pysäyttämiseen
tarkoitettuja vartiomoottoriveneitä, joissa oli aseistuksena tanskalaiset Madsen-konetykit.
van 9.40, joten yön odotus näytti
olleen turha. syyskuuta 1931, Jewettmerkkinen henkilöauto lähestyi Orimattilan Viljamaan kylää.
Sen kyydissä oli neljä miestä ja
painava lasti. Siellä hänet tuomittiin spriin
salakuljetuksesta ja aseen luvattomasta hallussapidosta. Maasta noin
13,5 hehtaaria voidaan osoittaa
teollisuuskäyttöön. Kunnanhallitus päätti perusopetuspalvelujen hallinnosta, johtamisesta ja kehittämisestä vastaavan rehtorin valinnasta
maanantaina. Pidätettyjen säilytys
ja huolto oli siis osin ulkoistettu
siihen aikaan.
Orimattilan konstaapeleiden
pidättämä mies oli 33-vuotias ja
valehteli nimekseen Yrjö Nikolai
Virtanen ja sanoi olevansa kotoisin Virroilta. Vastaava
lastentarhanopettaja vastaa päiväkodin arjen pyörittämisestä.
Pukkila pitää kiinni
neljästä taksiluvasta
Kunnanhallitus haluaa hyödyntää
haamutaksilta vapautuneen luvan.
Virpi Kallio
Pukkila
Pukkilan kunnanhallituksen
mielestä Pukkilassa on jatkossakin tarvetta neljälle taksiluvalle.
Lupakiintiön vuosittain vahvistavalle Uudenmaan elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskukselle
(ely-keskus) annetun lausunnon
valmistellut kunnanjohtaja Juha
Myyryläinen oli esittänyt taksilupien määrän vähentämistä kolmeen, mutta maanantaina koolla
ollut hallitus tyrmäsi ehdotuksen
yksimielisesti.
Hallitus perustelee kantaansa
taksipalvelujen kysynnällä. Jewettauto oli avomallinen, mutta sen
kuomu oli ylhäällä. Rehtorin virkaa haki 14
henkilöä.
Rehtorin kontolle
myös varhaiskasvatuksen johto
Kunnanhallitus päätti maanantaina myös, että rehtorin virkaan
liitetään 1. Sen
kanssa tälle vuodelle solmittuun
ostopalvelusopimukseen liittyi
kaksi optiovuotta, joiden käyttöön ottamisesta kunnanhallitus
päätti maanantaina.. Esimerkiksi sairaalasta paluumatkalle lähtevät pukkilalaiset käyttävät
siksi aiempaa enemmän muiden
kuin Pukkilan takseja.
Haamutaksin
lupa
peruttiin
Pukkilan nykyisen taksilupakiintiön suuruus on kolme tavallista ja yksi esteetön auto.
Käytännössä ajossa on ollut
vain kolme henkilöautoa, koska yhden luvan saaneen keravalaisen Relink Oy:n autoa ei ole
näkynyt koskaan säännöllisessä
ajossa Pukkilassa. Hän on
toiminut viime vuodet peruskoulun opettajana Tuusulassa. Kilometrin päässä he
saivat tavoitellun auton näkyviin
Viljamaan kylässä.
Sen verran poliisit olivat ennättäneet laskea ohi hurahtaneesta
autosta, että siinä pitäisi olla neljä miestä. Varalle nimettiin
kasvatustieteen maisteri Kristiina Ilvonsalo.
Ensi vuoden alussa työnsä
aloittavalla, Keravalla asuvalla
Järvellä on kokemusta sekä luokanopettajan, aineenopettajan että apulaisrehtorin työstä. faxilla: 03-777 4244
Pukkilan Kirkonkylän ja Torpin koulujen uusi rehtori on kasvatustieteen maisteri Minna
Järvi. Tien poikki oli
levitetty piikkimatto.
Elettiin alkoholin kieltolain aikaa ja poliisit odottivat pirtun salakauppiaiden autoa. Autossa odotti
yllätys, kun siitä löytyi Hämeen
läänin vaakunalla kokardoitu poliisin virkalakki.
Peitetarina
valmiina
Pidätetty kuljetettiin paikalliseen taloon, jossa oli vankikoppi. Uutisen mukaan hän käytti edelleen nimeä
Yrjö Virtanen, vaikka Tampereen poliisi olikin tunnistanut hänet kuvasta Hjalmar Forsströmiksi. Puikoissa oli
artesaani Virpi Hämäläinen työryhmänsä kanssa. Lukukaudella 2013?2014 Järvi työskenteli Orimattilassa Erkko-lukion äidinkielen ja kirjallisuuden
päätoimisena tuntiopettajana.
Rehtorin tehtäväkohtaiseksi
palkaksi hallitus vahvisti 3?800
euroa. Se kaasutti
suoraan piikkimaton yli ja piikit puhkoivat renkaat. Pahoinpidelty isäntämies oli
saanut pysyviä vammoja.
Tämän jälkeen Forsström kyydittiin vielä Artjärven ja Orimattilan yhteiseen kihlakunnanoikeuteen. Ensimmäisenä sisään meni poliisikoira,
joka vainusi miehen ullakolta.
Koiran avulla mies pidätettiin.
Pidätetty oli Hjalmar Forsström.
Oikeudessa hän sai pahoinpitelystä, ryöstöstä ja poliisien ampumisesta kolmen vuoden kuritushuonetuomion. kielletyn viinan historia
Suomessa, Minerva 2015.
KUVA: SA-kuva
Pysäytys
Viljamaalla
Konstaapelit Niemi ja Tuomola
olivat kumppaneineen liikkeellä
sillä perusteella, että yöaikaan kyseisellä tiellä yleensä liikkui salakauppiaiden autoja. Pidätetty
oli tamperelainen Hjalmar Forsström, joka oli pysytellyt karkuteillä kuusi vuotta. Siihen aikaan maaseudulla oli
vielä pidätettyjen säilytykseen
tarkoitettuja virkataloja, joissa oli selli. Tampereella mies tunnistettiin heti, vaikka Virtanen oli värjännyt tukkansa.
Mies oli etsintäkuulutettu ryöstöstä, pahoinpitelystä ja lisäksi hän haavoitti paetessaan kahta poliisia ampumalla. Kunnanjohtaja sen sijaan katsoo tilanteen muuttuneen viime vuosina merkittävästi.
Päätösesityksessä Myyryläinen muistutti, että Pukkilan koulukyydeistä vastaavat nykyisin
myös muissa kunnissa toimivat
taksiyrittäjät. 03-876 678
ILMOITUSAINEISTOT:
sähköisesti: ilmoitukset@orimattilansanomat.fi
postitse: Pl 5, 16301 Orimattila . Hän kertoi peitetarinansa mukaan taistelleensa vapaussodassa punaisten puolella
ja joutuneensa Hollolassa vangittuna Tammisaaren vankileiriin,
mutta karkasi sieltä. 5
Piikkimatto pysäytti suurrikollisen Orimattilassa
Paikalliset konstaapelit tavoittivat suursaaliin
LASSE KOSKINEN
Lahti
Varhaisena sunnuntaiaamuna 27. Nyt hän oli jälleen karkuteillä
ennen oikeuteen joutumistaan.
Käräjille
Orimattilaan
Tampereella aloitettiin Forsströmin ajojahti. Piikkimaton lisäksi pirtumiesten autojen
pysäyttämisiin käytettiin puiden
väliin pingotettua vaijeria, mutta nyt Orimattilassa oli käytössä
piikkimatto. Tampereen
seudulla hänen löytämisekseen
oli tehty useita poliisioperaatioita.
Orimattilan konstaapelit olivat
napanneet pirtulastin lisäksi kovan luokan rikollisen.
Orimattilan pidätyksen jälkeen
Forsström pilkahti lehtiuutisessa
lokakuussa 1931. Auto on toiminut pukkipitäjään myönnetyllä luvalla muilla, tuottoisemmiksi
katsotuilla alueilla.
Kunta jätti jo kesällä 2013 niin
sanotusta haamutaksista tutkintapyynnön ely-keskukselle, joka
syyskuun alussa tänä vuonna perui yrityksen toimiluvan.
Keskimäärin
20 kävijää päivässä
Hämäläisen ja hänen työryhmänsä toimintaidea perustui pitkälti aiempien kesien formaattiin
eli korkeatasoisten taidenäyttelyiden järjestämiseen. Tuomion
mukaan vanki piti kuljettaa vaarallisena rikoksen uusijana vahvasti kahlehdittuna vankilaan.
Näin hänen junasta pakonsa uudistuminen estettiin.
Tuomas Rimpiläinen: Rikostarinoita Suomesta, Gummerus
2015; Jonna Pulkkinen: Kieltolaki . Loput jäävät
maa- ja metsätalousalueeksi.
Pukkila
valitsi
auraajat
Pukkilan kunnanhallitus päätti maanantaina pidetyssä kokouksessa talvikauden 2015?2015
auraus- ja liukkaudentorjuntapalvelujen tuottajista.
Taajaman liikenneväylien urakoitsijaksi valittiin Yli-Hyrylä
Oy, Savijoen väylien Ari Saloranta, taajaman pihojen Saima ja
Ko Oy ja Torpin alueen Heikki
Ryynälä. Siihen aikaan
tuomiot olivat nykyistä lievempiä. Joulukuussa
1931 poliisi saarsi toisen asunnoista, koska sinne oli mennyt
epäilyttävä kuuden miehen joukko. Kävijöitä oli keskimäärin 20 per päivä.
Termosen
maakauppa
meni läpi
valtuustossa
Orimattilan teknisessä lautakunnassa kesäkuussa tiukan äänestyksen aiheuttanut maakauppa
meni läpi miltei läpihuutojuttuna
maanantaisessa kaupunginvaltuuston kokouksessa. ORIMATTILAN SANOMAT
Torstaina lokakuun 8. Samoilla tienoilla
pirtuauto oli pysäytetty matolla
aivan äskettäin.
Kieltolain alkuvaiheessa 1920luvulla salakuljettavat ajelivat autoilla, mutta poliiseilla oli vain
polkupyöriä
. . Mopopojalla
ollutta mopoa epäillään anastetuksi, sillä kulkupelistä oli poistettu runkonumero ja moottorinumero.
Hupparikansa ja harmaat
pantterit kohtasivat nuokulla
Tuuliharjasta
dieseliä varkaalle
Ruotsin kilvissä olevaan Mercedes Benz Sprinter -pakettiautoon tankattiin Tuuliharjassa noin
40 litraa dieseliä. . .
Ilmoittajan nimi: . . . . . . . Vuokrattavana . nuokkulaisia edustaneen Jimi Ahokannon
johdolla.
Omia joukkojaan olivat luotsaamassa nuoriso- ja liikuntapalvelujen toiminnanohjaaja Piritta
Ahl ja senioritoiminnan ohjaaja
Maiju Havia.
??Samaa työtähän me tehdään,
toinen nuorten parissa ja toinen
ikäihmisten parissa, pohti parivaljakko, joka keksi idean nyt
ensimmäistä kertaa järjestetystä yhteisestä nuokusta vitsaillessaan, voisiko pappojen biliskerhosta kehkeytyä jotain ikärajat
ylittävää, helposti toteutettavaa
toimintaa.
??Tällä viikolla ollaan hupparikansan puolella, esittäytyi Ahl,
sillä samaan aikaan valtakunnallisen vanhustenviikon kanssa vietetään nuorisotyön valtakunnallisen palvelu- ja vaikuttajajärjestön
Allianssin nuorisotyön viikkoa,
johon liittyy nuorisotyön merkitystä alleviivaava ole #HupparikansanPuolella -haaste.
K I R J O I T A
o Naisten Nakamura Highlander -merkkinen polkupyörä varastettiin viime viikonlopun aikana Käkelästä.
Rungoltaan valkoinen lukossa ollut pyörä on 28-tuumainen ja siinä on 32 vaihdetta. . . ??Kiva
idea, kiittelivät
niin nuoret kuin
ikäihmiset ideaa
yhteisestä nuokkuiltapäivästä.
Torstaina lokakuun 8. . . . . päivänä
Myrskylältä
lisää euroja
ruotsinkieliseen
päivähoitoon
Päivähoidon ruotsinkielisten
ostopalvelupaikkojen käyttö on
lisääntynyt Myrskylässä. . . . . . Muu:
?
Kymenlaakson Sähkön
tulos jäämässä
viime vuotta
heikommaksi
RIVIILMOITUS
Junioreiden kisaryhmä vasemmalta: Henri Heinonen, Emilia Heinonen, Laura Hanhela, Lotta Vahe, Enna Nieminen, Pinja Muotka, Ella Lavikainen ja Jonna Viren.
Yksi ilmoitusrivi maksaa vain 4,00 E
arvonlisäveroineen ja
tavoittaa lähes 20.000 lukijaa.
Junnujudokat tyhjensivät
pöydän Keravalla
Laadi sanomasi allaolevalle kupongille.
Orimattilan Judoseuran kahdeksan kilpailijaa nappasi 11 mitalia viikonlopun Kerava Shiaista.
Kultaa Orimattilaan toivat Laura Hanhela (alle 11-vuotiaat ?48
kg), Emilia Heinonen (alle 13vuotiaat ?48 kg) ja Lotta Vahe (alle 15-vuotiaat ?63 kg) sarjassa.
Hopealle ylsivät Enna Nieminen (alle 11-vuotiaat ?42 kg), Pinja Muotka (alle 13-vuotiaat ?48
kg) ja Jonna Viren (alle 13-vuotiaat +52 kg).
Pronssia ottivat Enna Niemi-
Yhdelle riville mahtuu enintään 28 kirjainta tai merkkiä.
Ilmoitusrivejä saa olla enintään viisi.
Ilmoitukset julkaistaan vain käteismaksua vastaan.
Maksun voit suorittaa konttoriimme Erkontie 17,
tai lähettää ilmoituskupongin mukana kirjekuoressa
osoitteella Orimattilan Sanomat, PL 5, 16301 Orimattila.
Rivi-ilmoituksia julkaistaan kaikkina Orimattilan Sanomien
ilmestymispäivinä.
Ilmoitukset on jätettävä konttoriimme viimeistään
ilmestymispäivää edeltävänä arkipäivänä klo 10 mennessä.
nen (alle 11-vuotiaat ?48 kg) ja
Ella Lavikainen (alle 13-vuotiaat
?48 kg) sekä alle 15-vuotiaiden
sarjoihin osallistuneet Emilia ja
Henri Heinonen sekä Jonna Viren.
Stefan Rönkölle
kokemusta aikuisten
Eurooppa Cupista
Orimattilan Judoseuran Stefan Rönkkö kävi viikonloppuna
hakemassa kilpailukokemusta
Tampereella järjestetystä aikuisten Eurooppa-cupista.
Rönkön vastustajaksi arpa heitti ruotsalaisen Gabriel Vesterlundin.
Vesterlund sai itselleen wasarin
jatkettuaan maahan asti Rönkön
lonkkaheiton. Hän edustaa Päijät-Hämeen Urheiluautoilijoita.
apa il
. . Vuoden takainen
luku oli 10,3 miljoonaa euroa eli
15 prosenttia liikevaihdosta.
Toimintaympäristön muutoksista johtuen sekä sähkön hinta
että kulutus laskivat katsauskaudella. . . . . . Lisäksi muun muassa tuettujen uusiutuvien energiamuotojen kasvu vaikutti negatiivisesti sähkön hintaan.
Sähköverkon säävarmuutta
parantavat investoinnit jatkuivat katsauskaudella. . . . . . . . . . . . . . . . . Vanhukset
voivat kerrankin tulla paikan päälle katsomaan, mitä nykyajan nuoriso tekee, nyökyttelivät nuokkulaiset Ariina Syrjämäki, Janita
Pietilä ja Selina Syrjämäki yhteisen pelihetken jälkeen.
??Ettei aina olla vain omissa
porukoissa, alleviivasivat nuoret ja huikkasivat peräkaneetiksi,
T Ä HÄN
T AP A AN ,
että ?ketään ei saa hylkiä. . . . . . . . . . . . . . . Myydään . Hallituksen
esitys muutoksista annetaan myöhemmin.
Makeisten ja jäätelön vuoden
2015 verotuotoksi arvioidaan 109
miljoonaa euroa. . ORIMATTILAN SANOMAT
6 . . . Puh. Kysyntäkin laski
ja sähköä myytiin katsauskaudel-
la 736 (805) GWh, mikä on 8,6
prosenttia edellisvuotta vähemmän. . Talouspoliittinen ministerivaliokunta
on päättänyt asiasta.
Makeisten ja jäätelön verosta on tehty EU-komissiolle kaksi valtiontukikantelua. . . . . . . . Tärkein syy laskuun oli
Norjan ja Ruotsin erittäin hyvä
vesitilanne. . . . . . Tankkaaja poistui paikalta maksamatta polttoainetta.
Polttoainevarkaus tapahtui viime viikolla.
Pukkilassa otettiin ilo irti siitä, että valtakunnallinen vanhustenviikko
ja Allianssin nuorisotyön viikko osuivat samalle viikolle.
Virpi Kallio
Pukkila
??Loistava idea!
Tätä mieltä olivat kaikki osapuolet, kun Pukkilan ikäihmiset
marssivat vanhustenviikon alkajaisiksi maanantaina nuokulle eli
seurantalo Toimelan nuorisotilaan
hengailemaan viides- ja kuudesluokkalaisten kanssa.
Harmaiden panttereiden ja
hupparikansan kohtaaminen huipentui yhteisiin pingis-, biljardija korttipeleihin sekä grillibileisiin. lähetän oheisena
??Täällä voisi pelata vaikka
pappabilistä, sillä sellaiseen toimintaa ei Onnissa ole mahdollisuutta, nyökyttelivät osanottajat,
kun papat yrittivät juniorikaartin
kannustaessa pussittaa biljardipalloja veralla päällystetyn pöydän äärellä.
Ruusula kiitteli nuorten ottaneen ikäihmiset hienosti vastaan
ja samanlaisista kokemuksista puhui vanhusneuvoston vara-
Lauantaina päättyneen rallin Fcupin yleiskilpailussa pärjäsi täkäläisistä parhaiten Orimattilan
Urheiluautoilijoiden Petri Vihervuori ja Jarno Mannertie sijoituttuaan kymmenenneksi. N:o 112 . . . . Sähkön spot-hinta laski edellisvuodesta 18,2 prosenttia (29,1 euroa
/ MWh). . . . . Komissio
on toistaiseksi epävirallisessa menettelyssä ilmoittanut pitävänsä
nykymuotoista veroa valtiontukisääntöjen vastaisena.
Virvoitusjuomien vero säilyte-
tään, mutta veronalaisten tuotteiden piiri tarkistetaan. . . . edullinen t
K I I T O S !
Haluan, että ilmoitukseni julkaistaan rastittamani otsikon alla:
. . . . . . . . . . Sitä ennen ikäihmiset olivat tutustuneet nuokun tiloihin
ja tarjontaan . Sekalaisia
. . Ostetaan . . . . . . . . . . . . . . Erikoistuntomerkkinä varastetussa pyörässä
on jousitettu etuhaarukka.
Anna Hakama
Orimattila
Kymenlaakson Sähkön liikevaihto laski 7,5 miljoonaa euroa
edellisvuoteen verrattuna kaudella 1.1.?31.8. Kymenlaakson Sähkön toiminnallisissa ja taloudellisissa tuloksissa heijastuvat myös tukkumarkkinasähkön alhainen hinta,
tuotannon kannattavuuden lasku
ja talouden heikot suhdanteet.
Katsauskaudella sähköä käytettiin yhtiön verkkoalueella 834
(857) GWh eli 2,6 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2014 vastaavaan aikaan. Verotuottomenetyksen korvaavista keinoista päätetään viimeistään vuoden
2017 talousarviopäätöksen yhteydessä, jotta julkisen talouden alijäämä ei kasvaisi.
Juomien verotuoton arvioidaan
olevan tänä vuonna 147 miljoonaa euroa.
Petri Vihervuori kymmenes
rallin F-cupissa
Juho Kiuru
Orimattila
Seurantalo Toimelasta koko konkkaronkka siirtyi yhteisen iltapäivän päätteeksi päiväkoti Vekaran vieressä olevalle grillipaikalle
makkaran paistoon.
Ettei aina olla vain
omissa porukoissa
??Tämä on kiva idea. . . . . Toimitusvarmuutta parantava mittava maakaapelointiohjelma jatkui
suunnitellusti muun muassa Orimattilassa ja Pyhtäällä.
Makeisten ja jäätelön
vero poistetaan
vuonna 2017
STT
Makeisten ja jäätelön vero
poistetaan vuonna 2017, kerrotaan valtioneuvostosta. esimerkiksi bändihuoneeseen, Xbox-pelikonsoliin ja hyllypalloon . . . .
Ilmoitushinnan . . . . He joutuivat keskeyttämään viimeisen
osakilpailun.
OriUA:n Jari Huuhka oli 11.
Muut sijoitukset painuivat kauas kärjestä.
AL-Myrskylän Krister Sjölund ja Jari Åkerberg oli sijalla
32, Tuomo Wirman - Esa Vanhala sijalla 35, Pekka Anttonen - Toni Velling sijalla 38, Toni Kuortti - Pekka Koivisto sijalla 49 ja
Mika Myllylä - Riku Nikkinen
sijalla 60.
Sarjassa ajettiin kuusi osakilpailua.
A-junioreissa OriUA:n Tuomas
Lehto - Timo Nieminen olivat sijalla 28.
B-junioreissa orimattilalainen
Marko Uotila oli 20. . . . sijaan.. maksan käteisellä . .
Postinumero ja -toimipaikka: . . . . Pukkilan,
Lapinjärven ja Miehikkälän uudet sähköasemat ovat suunnittelupöydällä ja Askolan sähköaseman uusiminen käynnistyi. . . . Siksi
tällaisen kaikille avoimen kohtaamisen voisi järjestää jatkossa
vaikka yhtenä iltapäivänä kuukaudessa, ilahtui eläkeläisporukkaan kuulunut Pirkko Ruusula
yhteisestä iltapäivästä nuorten
kanssa.
puheenjohtaja Aila Pukkila, joka viikonvaihteessa todisti myös
seurakunnan isoskoulutuksessa
olevien, kahvia seurakuntakodin merkkipäiväjuhlassa tarjoilemassa olleiden nuorten asiallista
otetta.
??Näissä tilanteissa nuoret ja
ikäihmiset pääsevät lähestymään
toisiaan luontevalla tavalla, summasi Pukkila yhteisen nuokun annin.
Päätöskisassa
keskeytyksiä
Lauantain viimeisessä osakilpailussa Riihimäellä Orimattilan
Urheiluautoilijoiden Juha Karkia,
parinaan Valkealan Urheiluautoi-
lijoiden Petri Kivioja, voitti Nissan Almerallaan Trophy-luokkien
yleiskilpailun ja luokan V 1?600.
Samassa luokassa Pukkilan
Moottoriurheilijoiden Petri Pimiä
ja Seve Eskola olivat toisena.
OriUA:n pari Mikko Anttonen
ja Antti Siikala sijoittui Skoda Fabiallaan 1?400 Trophy -luokassa
kolmanneksi.
Pekka Anttonen ja Toni Velling
oli Ryhmä F:n yli 2?200 kuutioisten seitsemäs.
OriUA:n kilpailijoista joutuivat keskeyttämän Petri Vihervuori - Jarno Mannertie, Jari Huuhka - Jarno Metso, Pentti Karstila - Heikki Karstila sekä Petri
Patjas LahUA - Mikko Mäntylä
OriUA.
KUVA: Orimattilan Judoseura
moittaa ?
1
4,00
2
8,00
3
12,00
4
16,00
5
20,00
Ilmoituksen julkaisupäivä: . Se riitti kovasta takaa-ajosta huolimatta voittoon ja
poolifinaaliin.
Keräilyotteluissa Suomen Jere
Jussila oli myös wasarin verran
orimattilalaista vahvempi ja näin
Rönkön oli tyydyttävä hyvään kokemukseen ja 9. . Kulut
ovat tänä vuonna yhteensä 38?000
euroa.
Koska budjettiin oli ostopalveluihin varattu vain 22?000 euroa,
Myrskylän kunnanhallitus päätti
maanantain kokouksessaan esittää valtuustolle kasvatuslautakunnan esityksen mukaisesti 16?000
euron lisämäärärahaa.
Lasten päivähoitokustannuksiin on Myrskylän kuluvan vuoden talousarviossa varattu kaikkiaan 763?760 euroa.
Moposta poistettu
runko- ja
moottorinumero
Poliisi tutkii moottorikulkuneuvon käyttövarkautta Orimattilassa.
Tiistaina kello 16 aikaan poliisipartio pysäytti Pakaantiellä normaalin liikennevalvonnan yhteydessä mopopojan. . . . . Uusia liittymissopimuksia
tehtiin 153 (183) kappaletta.
Tukkusähkön lyhyen ja pitkän aikavälin hintanoteeraukset
laskivat ja olivat katsauskaudella tasolla, jolla sähkön tuotannon
kannattavuus on heikkoa. Liikevaihto oli 61,4
miljoonaa euroa.
Liikevoitto oli 6,9 miljoonaa
euroa, mikä on 11,2 prosenttia
liikevaihdosta. . . . Halutaan vuokrata . . . . . . . . . . . . . . . . . 2015
Ariina Syrjämäki,
Janita Pietilä ja
Selina Syrjämäki
saivat maanantaina peliseurakseen Pirkko
Pullisen (takana
vas.) ja Tuula
Aaltosen. . siis
nuorten ei pidä hylkiä ikäihmisiä
eikä ikäihmisten nuoria.
??Kaikilla ei ole isovanhempia
eikä kaikilla lapsenlapsia. . .
Katu- tai lähiosoite: . .
HePa avasi maalinteon
ajassa 3.27, kun Joona Eskelinen pääsi Rönkön tarjoilusta pistämään pallon verkkoon. 11.03 Maakuntaradio. 19.00 Yle Uutiset ja
sää. 6.30 Maakuntaradio. Erätauolle mentiin
kuitenkin tasatilanteessa 3-3.
Kolmannen erän alku oli taas
HePan hallussa ja pallo löysi tiensä viimeisen kerran ivin maaliin
kun Ilpo Rönkkö tarjoili maalin
takaa roikkopallon maalin eteen
Joona Eskeliselle, joka iski pallon ilmasta sisään. 4.55-5.00 Yöradio.
Sudokun ratkaisu
8
6
1
3
4
5
7
2
9
9
4
3
7
2
1
6
5
8
5
7
2
8
9
6
3
1
4
1
2
7
6
8
3
9
4
5
3
9
6
4
5
2
1
8
7
4
8
5
9
1
7
2
6
3
7
1
9
5
6
4
8
3
2
2
3
4
1
7
8
5
9
6
6
5
8
2
3
9
4
7
1
Code:C9E291EDFA
HePan kausi alkoi
kolmella pisteellä
2015 . 8.10 Urheiluradio. Seurakunnan kotisivuilta www.orimattilanseurakunta.fi saat tiedot säännöllisestä toiminnasta koko seurakunnan alueella.
B.Virtanen
Maatila-Liha
MERONEN
Hyvinvointi- ja liikuntatapahtuma
Kehräämön 10
oti
Maatilan pu9?15
la
to?pe 12?17,
RKKINAT
la 10.10. Liturgina Hannu Rantala, Anna-Mari Rintaniemi
saarnaa, kanttorina Sallamari Hyvönen. Lasten puuhanurkka . laatoitukset
Puh. 21.03 Päivä tunnissa. N:o 112 . 16.15 Urheiluradio. 21.50 Merisää. 10.03 Ajantasa. MyPa
pääsi kuitenkin heti koettamaan
ylivoimaansa, kun Jani Räsänen
otti jäähyn ilman mailaa pelaamisesta. 7.10-7.44 Aamusoitto.
7.45 Hartaita säveliä. artistitunti. päivänä. 8.00 Yle
Uutiset ja sää. 23.03 Yöradio. 17.00 Yle Uutiset ja sää.
17.20 Maakuntaradio. HePa selvitti alivoiman
ja jatkoi omaa peliään. 2.00 Yle
Uutiset. Ravitsemusneuvontaa
. Tilanne 3-5.
Erän viimeisen maalin teki MyPa ja tauolle mentiin lukemissa
4-5.
HePa aloitti kolmannen erän
ylivoimalla, kun toisen erän lopussa MyPa otti ensimmäisen jäähynsä. 14.03 Ajantasa. ORIMATTILAN SANOMAT
HePan valmistautuminen uuteen kauteen on sujunut hyvin,
jopa yli odotusten. Tästä kolme minuuttia ja
MyPa näytti juoksevan hölmistyneen orimattilalaisryhmän yli,
kun palloa kaivettiin taas omasta
maalista samasta syystä kuin aiemminkin.
Vielä ei luovutettu. Yle
Uutiset ja sää. HePa tuli
tasoihin reilu kolme minuuttia ennen loppua, kun Joona Eskelinen
syötti pallon Ilpo Rönkölle, joka
pääsi ampumaan Miikka Vesamäen tekemän kovan maskin takaa pallon maaliin, ehkä hieman
onnekkaastikin, koska pallo otti
kimmokkeen vastustajan puolustajasta.
Pelin lopulla oli kummallakin
joukkueella paikkansa ratkaista
peli edukseen, mutta maalivahdit
hoitivat hommansa ja pistejako
oli täysin oikeutettu tulos.
Tilastot: Ilpo Rönkkö 2+2, Joona Eskelinen 1+1, Miikka Vesamäki 1+1, Matias Tarkkala 1+1,
Pasi Tuhkanen 1+0.
Otteluiden jälki pyykkiä jäi
pestäväksi valmentajalle riittävästi. Avustajalla tulee olla ajokortti.
Ota yhteyttä puh. 19.05 Ihan pihalla. 4.02
Café Tropical. 10.00 Yle Uutiset. 7.59 Hyvää huomenta. 1 0 .
Yle TV1
04.00 Uutisikkuna
05.55 MOT: Maailman
kallein soijatehdas
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Puoli seitsemän
10.00 Naiskonstaapeli 56 (12)
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle Uutiset Uusimaa
11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi
11.26 Yle Uutiset Häme
11.33 Yle Uutiset Keski-Suomi
11.40 Yle Uutiset Itä-Suomi
11.47 Yle Uutiset Pohjanmaa
11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
12.01 Yle Oddasat
12.05 Oddasat
12.20 Murdochin
murhamysteerit (12)
13.10 Kuriton sukupolvi (S)
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Yle Oddasat
15.15 Ylen aamu-tv:
Tänään otsikoissa
16.00 Eduskunnan kyselytunti
16.55 Novosti Yle
16.57 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.06 Yle Uutiset alueeltasi
17.10 Naiskonstaapeli 56 (12)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.30 Puoli seitsemän
19.00 Mr Selfridge (12)
19.50 Sehän on Sibelius!:
Ulkonäkö ja luonne
20.00 Kuningaskuluttaja
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.05 A-studio: Talk
22.00 Ulkolinja:
Eurooppa myytävänä
22.50 Yle Uutiset
22.55 Silta (16)
23.55 Puoli seitsemän
00.25 Uutisikkuna
Yle TV2
04.00 Yle FOLK
05.00 Uutiskkuna
06.50 Pikku Kakkonen
06.51 Nimipäiväonnittelu: 8.10.
06.52 Popi Kissa (S)
07.03 Me Peltiset (S)
07.07 Franklin ja ystävät (S)
07.18 Samu ja Salla (S)
07.30 Pipsa Possu (S)
07.35 Herää pahvi: Ritarilinna
07.41 Lauri kilpa-auto (S)
07.54 Ryhmä Hau (S)
08.17 Viidakkokirja (7)
08.29 Kanikenttä (7)
08.41 Pok ja Mok (7)
08.50 Kerrostaloelämää (7)
09.00 Seitsemäs kevääni
09.55 Elokuvan hetki:
Onnelin ja Annelin talvi
10.00 Afrikan
kansallispuistojen eläimiä
10.30 Teinipomo
11.30 Annen espanjalaisherkut
12.00 Hehku
12.30 Hehku
13.00 Kioski: Kaarlen maailma
13.30 Erätulilla
14.00 Isot ja pienet (7)
14.30 Viikonloppusoturit
15.30 Yle FOLK
16.00 Voittajana maaliin
16.30 Uusi päivä (S)
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Holby Cityn sairaala (12)
19.00 Paluumuuttajat
19.30 Kioski: Marjan vallassa
20.00 Karl Pilkington:
Elämän tarkoitus
20.50 Justimus esittää:
Fuck the Police (7)
21.00 Jalkapallon Euroopan
karsinnat: ROM . 20.06 Ihan pihalla.
21.00 Yle Uutiset. 1.00 Yle Uutiset ja
sää. 20.03 Urheiluradio. 18.30 Hartaita
säveliä. Illan päätteeksi iltapala.
Perjantai 9.10.
9.30 Lasten kirkkovartti Orimattilan kirkossa.
10 Lasten kirkkovartti Orimattilan kirkossa.
18 Sapattiateria Seurakuntakodin yläsalissa
(etukäteen paikkansa varanneille).
Keskiviikko 14.10.
18.30 Lähetyspiiri Niinikoskella Lassilassa,
Auramaantie 61. Ajassa
23.08 otti Akseli Hartikainen jäähyn ja samalla rangaistuslaukauksen vastustajalle korkealla mailalla pelaamisesta oman maalin
edessä. 0.05 Yöradio. 7.50 Aamuhartaus. Maali jäi ottelun viimeiseksi ja HePa kuittasi
kaksi pistettä pelistä.
Tilastot: Ilpo Rönkkö 2+1, Pasi Tuhkanen 1+0, Joona Eskelinen 1+0, Anssi Helen 0+1, Miikka Vesamäki 0+1.
SK MyPa-HePa 6-6
(0-3, 4-2, 2-1)
SK MyPa oli pelannut päivän
aiemman ottelunsa tasan 6-6, eli
odotettavissa oli toinen tasainen
peli.
Peli alkoi MyPan kovalla rynnistyksellä, mutta se ei tuottanut
tulosta. FIN
00.10 Jalkapallon Euroopan
karsinnat
00.50 Paluumuuttajat
01.15 Kioski: Marjan vallassa
01.45 Angry Boys (12)
02.15 Yle FOLK
MTV3
05.30 Aamusää
06.00 Studio55.fi
06.25 Huomenta Suomi
09.05 Studio55.fi
09.30 Huomenta Suomen Uutiset
09.35 Viking Loton
ja Jokerin tulokset
09.40 Mitä tänään syötäisiin?
09.45 Kauniit ja rohkeat (7)
10.10 Emmerdale (S)
10.40 Emmerdale (S)
11.10 Lääkärit
12.05 Ostoskanava Tvins.com
13.35 Suomen kaunein koti
14.30 Mitä tänään syötäisiin?
14.35 Peter uutisvirrassa
15.00 Vauvaonnea (S)
15.25 Moderni perhe (S)
15.55 Salatut elämät (7)
16.25 Yökylässä Maria Veitola
17.25 Viking Loton
ja Jokerin tulokset
17.30 Kauniit ja rohkeat (7)
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale (S)
18.30 Emmerdale (S)
Radio-ohjelmat
Torstai 8.10.
Yle Radio 1
6.00 Yle Uutiset. 7.00 Yle
Uutiset ja sää. Mauno,
tyttö ja Diego. 16.1516.57 Faunin iltapäivä. Jälleen HePan alivoima oli rautaa ja
takaiskulta vältyttiin, kun MyPan
pelaaja pääsi jäähyltään n. 15.00 Yle Uutiset. 18.00 Yle Uutiset. Tauolle tilanteessa 1-1.
Toinen erä alkoi räväkästi ja
erää ehti kulua vain 47 sekuntia,
kun debyyttikauttaan HePassa
pelaava Pasi Tuhkanen iski pallon maaliin komealla vedollaan.
Tästä reilu minuutti ja Miikka
Vesamäki antoi vaparista pallon
maalin taakse Ilpo Rönkölle, joka
kiersi laitaan ja rokotti ivin maalivahtia pistämällä pallon längistä
sisään, tilanne 3-1.
ivi toipui näistä ja kaksi peräkkäistä kaukaa tullutta vetoa upposi jälleen helposti HePan maaliin
ja tilanne oli tasan 3-3.
Jätäthän
ilmoitusaineiston
ajoissa!
Tiistain lehteen
maanantaihin klo 10 mennessä,
vedostettavat perjantaihin
klo 10 mennessä.
Torstain lehteen
keskiviikkoon klo 10 mennessä,
vedostettavat tiistaihin
klo 10 mennessä.
Perjantain lehteen
torstaihin klo 10 mennessä,
vedostettavat keskiviikkoon
klo 10 mennessä.
ORIMATTILAN
SANOMAT
Erkontie 17, puh. 15.05 Kultakuume. 050 5183 763
Orimattila
weckman@hotmail.fi
Metsolankuja 95 Virenoja
puh. deittihuijarit
00.00 Zoo (12)
01.00 Bones (16)
01.55 Lainvalvojat (12)
02.25 Voittostudio
Yle Teema
04.00 Teematieto
17.00 Impressionistit
18.00 Niki de Saint Phalle
18.55 Sehän on Sibelius!:
Nero ja luonto
19.05 Tiededokumentti:
Keskosena syntynyt
20.00 Prisma Studio
20.30 Vempainmies
21.00 Sehän on Sibelius!:
Terveys ja hermot
21.10 Tiededokumentti:
Taudin mysteeri
22.10 Kino Suomi: Yötyö (12)
22.55 Kino Suomi: Jackpot 2 (7)
23.30 Taitavat kirjekyyhkyt
00.25 Teematieto
Yle Fem
07.25 SVT: Gomorron Sverige
11.00 SVT: Vem vet mest?
11.30 SVT: Fängelse
12.45 SVT: Nordiska hus
13.15 SVT: Den enda sanna vägen
13.45 SVT: Programtablå
14.30 SVT: Marta & Guldsaxen
15.00 SVT: Uppdrag granskning
16.25 Kysy Laralta (7)
16.38 Clay Kids (7)
16.49 Knietzsche
. Mukana Marja Huuhtanen.
Torstai 15.10.
13.30 Diakoniapiiri Anninkammarilla.
Sekalaisia
Sunnuntai 11.10.
10 Messu Orimattilan kirkossa. Kova yritys tuottikin kaksi salamamaalia.
Ajassa 11.18 Miikka Vesamäki
nousi toiseen aaltoon. 12.00
Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 10.05 Mikä maksaa. Yle Radio Suomi 97,9 MHz
Maakuntaradio. 3.15 Pyöreä pöytä. 2.02 Yöradio. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi.
21.35-21.39 Novosti Yle. 11.45 Valomusiikkia. 13.00 Yle Uutiset.
13.03 Maakuntaradio. Miten saada peli pysymään
nipussa täydet 3x15 minuuttia, ettei muutaman minuutin notkahduksista rokoteta näin kovasti.
Kolme sarjapistettä oli kohtuullinen tulos kauden avauspeleistä.
Seuraavat pelit ovatkin jo parin
viikon päästä.
Orimattilan seurakunta
sähköposti:
etunimi.sukunimi@evl.fi
Pappilantie 1, 16300 Orimattila, puh. 21.45 Näkökulma: ohjaaja Susana Kuparinen ja mitä näyttämöllä ei saa tehdä. 03-778 4293
www.maatilalihameronen.fi
sunnuntaina 11.10.2015 Orimattilan Kehräämöllä,
Tehdas-ravintolassa, Pakaantie 1
TERVETULOA alkaen klo 10.00
Tapahtuman aikana kaikille avoin:
. Heikki Meriläinen:
Pietolan tytöt, osa 55. Hopeakuoro.
12 Rauhanyhdistyksen seurat Orimattilan kirkossa.
Pyhäkoulu klo 12.00 ja seurat klo 12.30.
Senioripysäkin alkaminen siirtyy marraskuulle.
Ilmoittautumisaikaa jatkettu lokakuun loppuun asti. Tehdas-ravintola . 20.00 Yle Uutiset. 19.00 Yle
Uutiset ja sää. Tapahtumat ajoittuvat yleensä iltoihin ja viikonloppuihin.
Annamme riittävät valmiudet juttujen kirjoittamiseen ja kuvaamiseen. HePa otti rakkaasta paikallisvihollisesta
selvän 6-2 voiton.
HePa-ivi 4-3 (1-1, 2-2, 1-0)
Peli alkoi hyvin tasaisissa merkeissä ja hieman HePan hallinnassa. Rönkkö
tarjoili passin maalin eteen hä-
nelle ja 2-0 maali oli syntynyt.
Seuraava osuma tuli ajassa 11,28
kun Matias Tarkkala pääsi kokeilemaan laukaustaan ja sehän upposi tarkasti maaliin. remontit
. 12.45 Merisää.
12.55 Suomi tänään. MA
Työsuorituksia
Rakennustyö
Weckman
. 10.55 Pikkujuttu. 22.05
Euroopan taivaan alla. 11.00 Yle Uutiset. Rasva-% mittaus ja hyvinvointikartoitus . Messu Vanhusten viikon
päätteeksi. 20.20 Helsingin kaupunginorkesterin konsertti jatkuu. Tuote-esittelijöitä . Ylivoimaa ei kauan keritty pelaamaan, kun Ilpo Rönkkö
otti jäähyn väärästä etäisyydestä
vastustajan vapaalyönnissä. 7.53 Maakuntaradio. 23.10-6.00 Yöklassinen.
Yle Radio Suomi
5.00 Melkein hereillä. Senioripysäkki on
ryhmä yli 60-vuotiaille, jossa keskustellaan ikääntymiseen liittyvistä kysymyksistä. maailman pienin filosofi (7)
16.55 Puutarhasissit
17.25 Lasso
17.55 Yle Nyheter TV-nytt
18.00 BUU-klubben:
Bärtil, Palomies Sam
18.30 Hiukkasmysteeri (7)
19.00 Purtavaa Pohjolasta
19.30 Yle Nyheter TV-nytt
19.55 Obs debatt
20.30 Ruotsalaisia salaisuuksia
20.45 Oddasat
21.00 Efter Nio
21.57 Yle Nyheter TV-nytt
22.00 Dok: Something
better to come
23.45 SVT: Leos resa
00.15 SVT: Aktuellt
00.54 SVT: Kulturnyheterna
01.01 SVT: SVT Nyheter Skåne
01.10 SVT: Nyhetssammanfattning
Yle Radio 1 93,2 MHz . 1.02 Yöradio . 18.20-18.29
Radioteatteri esittää. 6.05 Hartaita säveliä.
6.15-6.24 Aamuhartaus. 3.00 Yle Uutiset.
3.02 Yöradio. 23.00 Yle Uutiset. Mahdollisuus
keskusteluun. Ilmoittautumiset Leena Savolaiselle, 050-3647 402, leena.k.savolainen@evl.fi.
Kastettu:
Veeti Ukko Matias Ritola
Eva Viola Aulinen
Hautaan siunattu:
Taina Sirkka Miettinen 90 v.
Kaisa Marjatta Laaksonen 83 v.
Aarno Veli Laurila 80 v.
Raija Anneli Kaija 79 v.
Hilkka Inkeri Siira 66 v.
Viivi ja Wagner
To r s t a i 8 . 7.50
Merisää. 03-876 678
Pirkko ja Pentti
Myytävänä
Kaihtimet, lamellit, markiisit.
Orimattilan Kaihdin 777 4183.
HePan Jani Räsäsen kasetti petti harmittomassa tilanteessa ajassa 27.24 ja mies lähti istumaan
kahden minuutin rangaistusta väkivaltaisuudesta! HePa kuitenkin
kesti alivoiman helposti ja oli tehdä maalinkin. 16.00 Yle Uutiset
ja sää. 11.57 Päivän mietelause. 21.00 Puhaltajien iltasoitto. 18.10-18.15 Viiden mi-
nuutin matka. 15.55-15.58 Yle
News. 8.12
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät (7)
20.05 Kädettömät kokit
21.00 Antti Holma Show
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.40 One Hour Photo (12)
00.35 Americans (12)
01.35 Voittostudio
Nelonen
05.00 Ennustaja-TV
06.30 Ostosruutu
07.00 Bubble Guppies (S)
07.25 Lego Legends of Chima (7)
07.50 Kaksi julkkista ja yhdet häät
08.50 Neljät häät Amerikassa
09.50 MasterChef Suomi
10.50 Onnenarpa
11.50 LIVE: Tiedä ja Voita
13.50 MasterChef Australia
15.05 Hauskat eläinvideot
15.15 Kaksi julkkista ja yhdet häät
16.15 Frasier (S)
16.45 Isänmaan toivot (S)
17.15 Team Ahma (S)
17.50 Suomen huutokauppakeisari
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Arman ja
viimeinen ristiretki (7)
20.00 Katastrofin anatomia (12)
20.58 Keno
21.00 Under the Dome (12)
22.00 Kauppaneuvos Jethro (S)
23.00 SM-Liiga: Illan Parhaat
23.05 Poliisit (7)
23.35 Poliisit (7)
00.05 Comanche Moon (16)
01.10 Criminal Minds (16)
02.05 Kanadan rajalla
02.35 Kanadan rajalla
03.05 Frasier (S)
03.30 Team Ahma (S)
04.00 Isänmaan toivot (7)
04.35 Isänmaan toivot (S)
Sub
06.00 Voittostudio
08.00 Astral TV
10.00 Lemmen viemää (7)
11.00 Ostoskanava Tvins.com
14.00 Unelmien koti
15.00 Jamie Oliverin etniset herkut
16.00 Ruotsin surkein kuski
17.00 Walker, Teksasista (12)
18.00 Myytinmurtajat
19.00 Naapurit-tuloslähetys
19.05 Simpsonit (12)
19.30 Kolme miestä ja tyttö (S)
20.00 Rillit huurussa (S)
20.30 Simpsonit (7)
21.00 Kurjat kuppilat
22.00 Antti Holma Show
23.00 Catfish . 22.00 Yle Uutiset ja sää. 9.05
Urheiluradio. 12.00 Yle
Uutiset ja sää. 12.10 Urheiluradio.
12.12 Maakuntaradio. 10.00-10.03 Yle Uutiset. 7.10 Urheiluradio. klo 9 alkaen
Tapahtuman järjestää
LIPPAREITA& LAKKEJA
MYSSYJÄ
www.orimattilanjymy.fi
Paikkoja avoinna
Orimattilan Sanomat tarvitsee URHEILUAVUSTAJAN
Tehtävä edellyttää monipuolista kiinnostusta urheiluun ja liikuntaan. Ryhmään tullaan haastattelun kautta. 22.05 Todellisia tarinoita. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 18.50 Iltahartaus. 21.55 Suomi tänään. 12.10-12.58 Ajankohtainen Ykkönen. Syyskuussa pelatussa Orimattila Openissa HePa pelasi hienosti sijoittuen toiseksi yhdeksän joukkueen
turnauksessa.
Ennen kauden alkua pelattiin
vielä harjoitusottelu Palikoiden
2-joukkuetta vastaan. 14.00 M-studio. 18.50 Merisää.
18.55 Ihan pihalla. Tilanne ensimmäisen erän jälkeen 0-3 HePalle.
Toinen erä alkoi jäähyilyllä.
HePa sai ajassa 16.48 ensimmäisen jäähyn, alivoima toimi taas ja
ilman takaiskua selvittiin. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 03-876 6710 / Kullervo Hakama tai 03-876 6713 / Petri Sipiläinen.
ORIMATTILAN SANOMAT ?
HULLUNA?URHEILUUN
Jälkipyykkiä
valmentajalle
Kirkollisia tiedotuksia
Torstai 8.10.
18 TL Jukka Norvannon raamattuluentosarja Seurakuntakodin yläsalissa.
Aihe: Matteus rikkoo rajoja. 15.00 Yle Uutiset.
15.05 Maakuntaradio. 8.10 Ykkösaamu. 6.25 Aamusoitto. Arpajaiset
. Koirapuisto. 30 sekuntia ennen Rönkköä.
MyPa tasoitti pelin ajassa
36.47, kun löysä oman pään pelaaminen kostautui ja vastustaja
iski vierestä katsoneen kapteeni Rönkön edestä pallon maaliin. 18.03 Ihan pihalla. 17.20 Elämää suuremmat elokuvat: Taksikuski. 17.00 Yle Uutiset
ja sää. 3.45
Yöradio. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 7
(c) Arto Inkala www.aisudoku.com
Torstaina lokakuun 8. 9.00 Yle
Uutiset. 6.56 Päivän mietelause. 9.05-9.58 Muistojen bulevardi. 9.11 Maakuntaradio. 13.00 Klassista kahteen. 4.00 Yle Uutiset ja sää. 21.40 Urheiluradio. 9.10 Sää. 19.03 Urheiluradio. 20.05 Sää. 11.00 Valkoista valoa: Pelastaako palikkaleikki. 20.00 Väliajalla vieraina konsertin ajankohtaisia
vieraita. Tilanne
ajassa 25.00 oli tasan 3-3.
HePa keräsi itsensä ja 18 sekuntia tasoituksesta syötti Vesamäki pallon Rönkölle, jonka
kanttilaukaus upposi yläkulmaan
maskin takaa! Tästä reilu minuutti ja Pasi Tuhkanen näytti osaamistaan tekemällä hienon veivimaalin Matias Tarkkalan syötöstä. Maalissa oli HePan rankkarispesialisti Timo Kousa, joka
ottikin rankkarin varmasti pois.
Tästä kuitenkin alkoi synkkä puolitoistaminuuttinen, jonka aikana
MyPa iski kolme maalia. 22.00 Yle Uutiset ja
sää. 19.03 Helsingin kaupunginorkesterin konsertti. Tuotemaistiaisia
Viime hetken mahdollisuus osallistua lenkeille!
Tapahtuman tuotolla tuetaan Orimattilan Jymyn nuorisotyötä.
ORIMATTILAN TORILLA
tänään 8.10. uudisrakentaminen
. Maalin ohi suuntautuva pallo osui onnekkaasti ivin
kannalta maalivahdin kenkään,
josta se kimposi maaliin.
HePa kuitenkin pelasi erän
loppuun asti ja se palkittiin ajassa 14.57 eli kolme sekuntia ennen
erän päättymistä, kun Anssi Helen kaivoi pallon Ilpo Rönkölle ja
tarkka laukaus yllätti ivin maalivahdin. 16.17 Maakuntaradio. 14.00 Yle Uutiset. 7.12 Maakuntaradio. Maalinteon kuitenkin aloitti ivi
ajassa 12.57. 03-874 600
www.orimattilanseurakunta.fi
TULE MUKAAN!
Orimattilan seurakunnassa on tarjolla monenlaista toimintaa kaikenikäisille. 22.55-23.05 Kuuluttajan
vieras: Yle Oppimisen vastaava tuottaja Marja Paavilainen. 9.00 Yle Uutiset. 0.00 Yle Uutiset ja
sää
Auto
oli tapahtumahetkellä pysäköitynä omakotitalon pihassa Rauhalan alueella.
Palvelutorilta
torstaista lauantaihin
??
??/kg
PORSAAN
PAAHTOFILEE
Suomi
Myrskylän kunnanhallitus totesi maanantain kokouksessaan
käyttömenojen puolivuotistoteuman olevan pääosin talousarvion
mukainen.
Sote-kulut ovat alittaneet talousarviossa olevia ennusteita,
verotuloja on puolestaan alkuvuonna kertynyt yli budjetoidun. 2015
Varas vei
postilaatikon
Pukkila pui talouden
tasapainottamisohjelmaa iltakoulussa
Voro vieraili Arolantien varressa Orimattilassa viime viikon
perjantain ja lauantain välisenä
yönä.
Varkaan matkaan lähti talon
pihassa ollut postilaatikko. ?,?. l, ?,?. päivänä
Koulutuskuntayhtymälle
malttia
lainanottoon
Myrskylän kunnanhallitus antoi maanantaina lausuntonsa
myös Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän ensi vuoden talousarvioluonnoksesta ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelmasta.
Kunnanhallitus hyväksyy lausunnossaan esitetyt lainanlyhennykset ja korot, mutta edellyttää,
että jatkossa kuntayhtymä ottaa
uutta lainaa vain sen verran kuin
se pystyy omalla tulorahoituksellaan hoitamaan.
Kunnanhallitus toteaa myös,
että kuntayhtymän on pidättäydyttävä merkittävistä investoinneista. erä/talous
Arla
Maustetut jogurtit
??. Reilu puoli vuotta myöhemmin myynti oli edennyt niin, että emme pystyneet ottamaan lisää asiakkaita ja
oli aika kehitellä jotain uutta toimintaansa
jatkavan Orimattilan pesulan rinnalle, sanoo nuori yrittäjä.
?
Schulstad
VALKOSIPULIVOI?
PATONKI
??. Linja-autoja on nyt yhdeksän. Tarjoamme mattopesulan palveluja
myös muille lähialueen pesuloille, kertoo
Merranmaa.
Idea uuden yrityksen perustamisesta
syntyi, kun Orimattilan pesulan tilat tulivat vastaan.
??Kun kaksi vuotta sitten ostimme Orimattilassa toimivan yrityksen, sovimme, että minä vastaan myyntipuolesta ja äiti käytännön puolesta. g (?,??/kg)
Valio
Pehmeä maitorahka
??. +
pantit ?,??)
facebook.com/hameenmaa. g (?,??/kg)
Palvelemme
Arkisin
Lauantaisin
Sunnuntaisin
Mattopesula toimii Saksalassa teollisuushallissa, jonka remontointiin ja laitehankintoihin yrittäjät ovat investoineet 60?000?
70?000 euroa.
R-KIOSKI ORIMATTILA
Erkontie 16, 16300 Orimattila
Avoinna: ma?la 7.00?21.00, su 9.00?21.00
R_kioski_Orimattila.indd 1
?
??/kpl
Tapolan kuuma
??
Toinen syy olivat isot tasopestävät matot.
Niitä ei pystytty pesemään Orimattilassa,
vaikka tarvetta palvelulle oli.
Liikenne Lampola Oy:n 50-paikkainen Volvo 9700 -luksusbussi ajoi ensimmäiset
tilausajonsa syyskuun lopulla.
??/kpl
(säävaraus)
??
Miro Merranmaan (oik.) yhtiökumppanit Lahdessa ovensa avanneessa mattopesulassa ovat Jarkko Kuosmanen (vas.) ja Joonas Kuosmanen.
sitten pesulan hankkinut Miro Merranmaa
on laajentanut yritystoimintaansa Lahteen.
Saksalassa avasi tällä viikolla ovensa mattopesula Suomen Lähipesula Oy, jonka
osakkaina ovat Merranmaan lisäksi Joonas
Kuosmanen ja Jarkko Kuosmanen.
?
PÄIJÄNTEEN
MUIKUT
Suomalainen
?
Lampolan yhtiöt
jatkavat kasvuaan
Tapio Peltomäen
Hinta voimassa to?su
??
tamme on löytynyt riittävästi ammattitaitoisia ja palveluhenkisiä kuljettajia, jotka
osaamisensa puolesta täyttävät laatustandardimme.
Lampolan yhtiöt hoitavat tilaus-, koululais- ja palveluliikennettä Itä-Uudenmaan
ja Päijät-Hämeen alueilla.
?
??/kg
Myrskylä pysyi
budjetissaan
alkuvuonna
KUVA: Helena Merranmaa
Myös Orimattilassa ja Pukkilassa toimivat Liikenne Lampola Oy ja Taksipalvelu
Jyrki Lampola ovat lyhyessä ajassa kasvaneet alansa suurimpiin lukeutuvaksi työllistäjäksi Mäntsälässä.
Toiminta laajeni äskettäin jälleen, kun
Liikenne Lampolalle tuli ensimmäinen täysikokoinen eli 50-paikkainen linja-auto.
Lampolan yritysten palveluksessa on nyt
yhteensä 25 koko- ja osa-aikaista kuljettajaa. ORIMATTILAN SANOMAT
8 . Taksikalustoon kuuluu invatakseja, tilatakseja ja farmarimallisia henkilöautoja. Totta kai näin iso
hankinta on aina riski, mutta vireästä kysynnästä päätellen korkeatasoisesti varustetulle isolle bussille riittää kyllä töitä, sanoo
yrittäjä Jyrki Lampola.
??On ollut myös onni, että toimialueel-
Paistopisteestä
tuoretta leipää joka päivä!
28.7.2011 9.22
????
????
?????
Satsuma
Espanja
Hinta voimassa ke?la
??
Rainbow
WC-paperi
?. Loppuvuoden verotulokertymä ansiotuloista jää alkuvuotta
huonommaksi siksi, että verohallinto tekee marraskuussa ansiotulojen vuoden 2014 tasaustilityksen. Alonen edustaa Perussuomalaisia ja on yksi puolueen
varavaltuutetuista kaupunginvaltuustossa.
Miro Merranmaa
perusti Lahteen
mattopesulan
Orimattilasta äitinsä kanssa pari vuotta
KUVA: Pekka Paloranta
Merranmaa on vasta 21-vuotias yrittäjä,
joka on valmistunut merkonomiksi Koulutuskeskus Salpauksesta.
Hänen tavoitteenaan on tehdä yhteistyötä
sekä Orimattilan pesulan että alan muiden
toimijoiden kanssa.
??Lahteen tuotava vaatepyykki pesetetään Orimattilassa ja Orimattilaan tulevat
tasopestävät matot viedään pestäviksi Lahteen. kg:n perunapussista
Roosa nauha
Yleisperunapussi
. Suunnitelma on määrä tuoda hyväksyttäväksi ensi vuoden
maaliskuun aikana.
Torstaina lokakuun 8. Postilaatikko oli 70 euron arvoinen.
Ilman sote-kustannuksia tämänvuotiset säästöt
ovat vajaat 195?000 euroa.
Virpi Kallio
Pukkila
Sosiaali- ja terveyspalveluja
lukuun ottamatta säästötavoitteissaan onnistunut Pukkila pui
viime vuoden lopulla hyväksyttyä talouden tasapainottamissuunnitelmaa parin viikon
päästä järjestettävässä valtuuston iltakoulussa.
Ilman sote-puolta säästöä arvioidaan syntyvän tänä vuonna
suunnitelman mukaisissa toimenpiteissä yhteensä 194?700
euroa, mikä vastaa asetettua tavoitetta.
Tasapainottamissuunnitelmassa tavoiteltiin sote-palve-
luissa 120?000 euron säästöjä,
mutta ennusteen mukaan menot sillä puolella päin vastoin
ylittyvät 400?000?500?000 euroa.
Kunnanjohtaja Juha Myyryläinen muistuttaa, että talouden tasapainottamissuunnitelman toteuttamiseen liittyy riskejä, joista toinen liittyy kiinteistöjen myyntiin.
Lähivuosien tavoitteena on
keskittää kunnantalon ja kirjaston toiminnot Hyvinvointikeskus Onniin, jossa jouduttaisiin
tekemään toimitilajärjestelyjä
ja mahdollisesti laajennusosakin. g (?,??/kg)
Suomalainen
?
?
??
?
?
??kg
HK
Sininen lenkki
??. Kaluston keski-ikä on
tällä hetkellä noin kolme vuotta.
??Kyseessä on selvästi yrityksemme historian suurin investointi. N:o 112 . auto. x ?,?. g (?,??/kg)
??/kg
Rainbow
KORVAPUUSTI
n. jokaisesta
. Lausunnossa painotetaan
kuitenkin, että sitoutuminen tarkoittaa vain sitoutumista suunnitteluun.
Myrskylä muistuttaa lausunnossaan, että selvitystyön jälkeen
kunnille pitää antaa riittävästi aikaa arvioida omalta osaltaan
suunnitelman sopivuutta kunnan
toiminnallisiin tarpeisiin.
Pukkilan kunnanhallitus ei näe
estettä kaavaillun campuskoko-
naisuuden suunnittelutyön käynnistämiselle. l
(?,??/l) (sis. g (?,??/kg)
Hinta voimassa ke?la,
. Kiinteistöinvestointien on
palveltava Perämiehentien campusalueen mahdollista rakentamista.
Auton päälle
heitettiin
iso kivenlohkare
Henkilöauto päätyi ilkivallan
kohteeksi Orimattilassa viikonloppuna lauantain ja sunnuntain
välisen illan tai yön aikana.
Auton päälle oli heitetty iso
kivilohkare, joka vaurioitti auton kattoa sekä takalasia. ??. g (?,??/kg)
?
??/. pkt
Juhla Mokka -kahvi
. Syyskuun loppuviikkoina käyttöön tullut iso bussi on yritysten 15. Tämä johtaa siihen, että kunnallisveron tilitys jää pieneksi.
Kunnanhallitus antaa kunnanvaltuustolle tiedoksi talousarvion toteuman vuoden alkupuoliskolta.
?
??/kg
Maatila-Liha Meronen
RAAKA
SAVUKASSLER
Suomi
o Aino Alonen on nimetty varajäseneksi Orimattilan perusturvalautakuntaan paikkakunnalta pois
muuttaneen Anne Helle-Niitlahden tilalle. Lausunnon reunaehdossa todetaan, että Pukkila ei
ole vielä valmis antamaan sitoumuksia, joihin sisältyy osallistuminen hankkeen taloudellisiin
vastuisiin.
Pukkila varaakin mahdollisuuden irtautua koulutusyhteisöjen
omistajuudesta sen jälkeen, kun
Itä-Uudenmaan tulevat koulutusjärjestelyt ovat selvinneet riittävällä tarkkuudella.
Kunta on osakkaana Oy Porvoo
International College Ab:ssä kahdella osakkeella ja jäsenenä ItäUudenmaan koulutuskuntayhtymässä 1,35 prosentin osuudella.
Myös Myrskylä on osakkaana
kahdella osakkeella Oy Porvoo
International College Ab:ssä.
Campuskokonaisuuden suunnittelu halutaan aloittaa pikimmiten. x ??. kg (?,??/kg)
Hinta voimassa ke?la
?
??
Rainbow
Cola tai Orange
?. rll (?,??/rll)
Ma?To
Pe
La
????
????
????
Katso poikkeavat
aukioloajat: www.alko.fi
?
??
LAHJOITUSOSUUS
?,??. Kunnantalo ja kirjastotalo ovat olleet myynnissä hel-
mikuusta sakka, mutta yhtään
ostotarjousta ei tähän mennessä ole saatu.
??Merkittävä riski sisältyy
myös tavoitteeseen rajata toimintakatteen tuleva kasvu noin
kahteen prosenttiin vuodessa,
toteaa kunnanjohtaja.
??Se ei toteudu, mikäli sosiaali- ja terveydenhuollon menojen kasvu jatkuu viime vuosien suuruisena.
Toteutuessaan sote-ylitys
merkitsisi toimintakatteen 6,5
prosentin kasvua tänä vuonna.
Kunnanjohtaja pitää mahdottomana myös esitystä tuloveroprosentin nostamisesta ensi vuonna 23:een.
Myrskylältä vihreää valoa Porvoon
campukselle, Pukkila pohtii irtautumista
Anna Hakama
Virpi Kallio
Myrskylä/Pukkila
Myrskylän ja Pukkilan kunnanhallitukset antoivat maanantaina
Porvoon kaupunginhallitukselle
lausuntonsa kaksikielisen toisen
asteen ammattikoulutuksen campuksen rakentamisesta.
Myrskylän kunta kannattaa
campuksen rakentamista Porvoon Perämiehentielle ja sitoutuu
campuksen suunnittelun aloittamiseen. g (?,??/kg)
Hinta voimassa to?su
MUSTAMAKKARA
?
Kotimaista
Broilerin fileesuikaleet
naturel
??