Korjaus ja
laajennus maksaisi noin 12,3 miljoonaa euroa.
Urheilutaloa koskeva esitys pyritään saamaan Orimattilan kaupunginhallituksen käsittelyyn jo ensi viikolla.
Lopullisen päätöksen urheilutalon kohtalosta tekee kaupunginvaltuusto.
SIVU 5
Poliisipäällikkö Tapio Saarnin mielestä Orimattilaan jää vielä ?äärettömän hyvät poliisipalvelut?.
Jokinen
hämmästynyt
Orimattilan poliisiaseman säilymisen puolesta kamppaillut
kansanedustaja Kalle Jokinen
hämmästelee asian saamaa käännettä.
??Ihmettelen, että voidaan toimia näin sisäministeriön linjausta
vastaan enkä missään tapaukses-
sa hyväksy tätä. 49.126,62 `
Vh. Lautakunta hylkäsi urheilutalon peruskorjausvaihtoehdon, koska korjattavaa olisi liikaa. Myös esimerkiksi rikostut-
Omakotitalon pihassa olleet
asuntoauto, henkilöauto ja kuomullinen peräkärry paloivat tiistain vastaisena yönä Töyryläntiellä Orimattilan Ämmäntöyräällä.
Poliisi epäilee paloa tahallisesti
sytytetyksi.
Autot olivat palon syttyessä
piharakennuksen vieressä. 64. Asemaa käyttää
kolme kahden hengen poliisipartiota ja siellä työskentelee kolme
rikostutkijaa sekä lupapalveluiden toimistotyöntekijä.
Poliisipäällikkö Saarni korostaa, että Orimattilassa liikkuu uudistuksen jälkeen toki edelleen
muitakin poliisipartioita, jotka
voivat käyttää asemaa tukikohtanaan. Pennasen mukaan poliisi tulee arvioimaan, mitä asialle tehdään.
Tulevan vastaanottokeskuksen
pihaan nousi
alkuviikolla
tallentavasta kameravalvonnasta
kertovat kyltit.
!"
#"
$
%
&
#'
(
(
&
)*!+
(
,
%- $. Lisää elämänhallintaa, kun pääsee
tekemään itse ruokaa ja käymään
kaupassa, hän sanoo.
Kaukiaisen mukaan turvapaikanhakijoiden saapuminen voi
mennä joulun yli, sillä haku ottaa oman aikansa, vaikkakaan itse
prosessi ei ole pitkä.
Vastaanottokeskuksen henkilöstön haku päättyy tämän viikon lopussa. Käynti yläpihan puolelta, kahdet portaat. Hälytys palosta tuli aamuyöllä hieman ennen
kahta.
Asuntoauto paloi täysin, henkilöauton keulaosa vaurioitui palossa ja kuomullisen peräkärryn toinen puoli suli kuumuudesta.
Asuntoauto ja henkilöauto peräkärryineen olivat pihassa vierekkäin.
www.asuntohelmi.fi
Erkontie 18, Orimattila
Katso muut kohteemme
www.oikotie.fi
www.facebook.fi
/asuntohelmi
KT Orimattila Keskusta 37,5 m2
1h+kk+kph+vh. 89.000 `Orionkuja 2
Esittely su klo 12?12.30.
KT Orimattila Keskusta 56,5 m2
2h+k+kph. vuosikerta
Irtonumero 1,30 e (sis. Siistikuntoinen ylimmän kerroksen huoneisto. Jotenkin
tuntuu surulliselta, sillä ilkivalta
kohdistuu täysin suomalaiseen
perheeseen, Kaukiainen harmittelee.
Kaukiaisen mukaan tilojen kalustaminen on parhaillaan käynnissä.
)
(
"!1,
%
. Ajattelisin,
että yrittäjä ottaa työn työnä, Kaukiainen ihmettelee.
Rikosilmoitus
nettikeskustelusta
Vihreiden kaupunginvaltuutettu Saara Paajanen teki keskiviikkona poliisille netti-ilmoituksen Orimattilan seudun ilmoitus- ja kahvihuone -nimisestä Facebook-ryhmästä.
??Ryhmässä kehutaan kilpaa tulevan vastaanottokeskuksen kattoa sabotoinutta henkilöä, yllytetään polttopulloiskuihin ja annetaan vinkkejä sumuttein ja asein
varustautumiseen. Niin
rikostutkinnan väki kuin lupapalveluiden henkilökuntakin vedetään Lahteen.
Hämeen poliisilaitoksen päällikkö Tapio Saarni myöntää, ettei aseman ovia pystytä tällä väellä pitämään auki.
??Ovet ovat lukossa varmaan
jonkin soittokellon takana, hän
pohtii ja huomauttaa, että poliisiasemia on erilaisia.
Tällä hetkellä Orimattilan poliisiaseman henkilökuntavahvuus
on 10 henkeä. alv.)
ORIMATTILAN, MYRSKYLÄN JA PUKKILAN PAIKALLISLEHTI
www.orimattilansanomat.fi
Orimattilaan jää poliisiasema, joka ei ole auki
KUVA: Juho Kiuru
Tietävälän koulusta
tiukka äänestys
Sisäministeriö katsoi Orimattilan tarvitsevan
oman poliisiaseman, Hämeen poliisipäällikkö
vastasi leikkaamalla aseman palvelut minimiin.
Petri Sipiläinen
Orimattila
Orimattila menettää vuodenvaihteessa lähes kaikki poliisin
palvelut, vaikka virallisesti kaupungissa säilyy edelleen poliisiasema.
Orionaukion aseman tiloihin
jää työskentelemään vain yksi
toimistotyöntekijä ja sitä käyttää tukikohtanaan yksi lähipoliisipartio, joka ei päivystä asemalla vaan partioi kaupungilla. Orimattilaan
jäävä lähipoliisipartio on myös
nimetty vastaanottokeskuksen
?yhdyspoliiseiksi?.
Poliisipäällikkö kuitenkin lupaa, että Orimattilan tilannetta
tarkastellaan uudelleen yhdessä kaupungin kanssa vielä ennen
kesää.
Pukkilan kunta ottaa vastaan yksitoista oleskeluluvan
jo saanutta pakolaisnuorta. 58.000 `
Erkontie 2
Terttu
Nieminen LKV
040-829 0403
terttu.nieminen@
asuntohelmi.fi
Sanna
Nieminen
040-722 4589
sanna.nieminen@
asuntohelmi.fi
Ministeriö ja laitos
eri linjoilla
Hämeen poliisilaitos on halunnut lakkauttaa Orimattilan poliisiaseman jo pitkään, vaikka Orimattilan kaupunki on vastustanut
sitä ankarasti. Tässä tilanteessa Orimattilan poliisipalveluita
ei voida lähteä supistamaan, hän
viittaa vastaanottokeskuksen tuloon.
Lähiaikoina avautuvan vastaanottokeskuksen
kattoon porattiin yli 400 reikää
Asuntoauto
tulessa???
poliisi epäilee
tahallaan
sytytetyksi
Ota yhteyttä!
kintaan liittyviä asiakastapaamisia voidaan yhä järjestää Orimattilassa, jos niin sovitaan.
Poliisipäällikkö katsookin, että Orimattilassa säilyvät vuodenvaihteen uudistuksenkin jälkeenkin ?äärettömän hyvät poliisipalvelut?.
??On suuri etu Orimattilalle, että sinne jäävät nämäkin palvelut,
hän sanoo.
OS
tänään
Nina
Talikka
0440-127 444
nina.talikka@
asuntohelmi.fi
Anna Hakama
Orimattila
Orimattilan Sanomien saamien tietojen mukaan Orimattilan
entisen kotitalousopiston, tulevan vastaanottokeskuksen katon
vahingoittaminen tapahtui poraamalla siihen yli 400 reikää.
Rikoskomisario Outi Pennanen Hämeen poliisista ei kiistä
eikä vahvista tietoa.
??Tässä vaiheessa en kommentoi, Pennanen tyytyy sanomaan.
Vahingonteko tapahtui viime
viikolla ja poliisi tutkii tapausta
törkeänä vahingontekona.
Pennanen ei myöskään ota kantaa siihen onko asialla ollut yksi
vai useampi tekijä.
Pennasen mukaan poliisin tekniikka on käynyt tapahtumapaikalla kartoittamassa tilanteen.
Katon vahingoittamiseen liittyvistä havainnoista voi ilmoittaa poliisille.
Katto on korjattu,
yrittäjät kieltäytyneet töistä
SPR:n Helsingin ja Uudenmaan piirin toiminnanjohtaja Petri Kaukiainen kertoo, että katto
on jo korjattu.
??Tuho on loppujen lopuksi ollut ilmeisesti aika pieni. Hyväkuntoinen
ja tilava yksiö 2011 rakennetun
kerrostalon pohjakerroksessa.
el=A2007. Tuli ehti pelastuslaitoksen mukaan
levitä osin myös piharakennukseen, muttei piharakennuksen sisärakenteisiin asti. Mh. Kunnanvaltuusto päätti asiasta maanantaina äänestysnumeroin 18-3.
SIVU 4
Lautakunta: Orimattilaan
uusi urheilutalo
17,5 miljoonalla
Orimattilan sivistys- ja vapaa-aikalautakunta esittää
Orimattilaan uutta 17,5 miljoonaa euroa maksavaa urheilutaloa. Ryhmä on ollut jo kauan täynnä todella törkeää rasistista vihapuhetta, eikä ylläpito puutu keskusteluun juuri
laisinkaan. Kaukiaisen mukaan
pyrkimys on, että henkilöstöä
olisi ainakin suurin osa valittuna
turvapaikanhakijoiden saapuessa.
Keskuksesta vastaavaa apulais-
johtajaa ei ole vielä valittu.
Kaukiaisen mukaan on tullut
myös esiin, että kiinteistöön kysytyt putkimies ja sähkömies ovat
kieltäytyneet tulemasta tekemään
töitä vedoten rakennuksen tulevaan käyttötarkoitukseen.
??Tämä on minusta täysin käsittämätöntä ja peruste kieltäytymiseen on rasistinen. Heti vapaa! el=F2007.
Mh. Ainoastaan rasismiin
puuttuvat poistetaan ryhmästä,
Paajanen kertoo.
Outi Pennanen ei ollut eilen
ehtinyt vielä tutustua Paajasen
ilmoitukseen tarkemmin, mutta
arvioi, että kyseessä voi olla esimerkiksi julkinen kehottaminen
rikokseen. Tänä syksynäkin
kaupungin edustajilla ja poliisilaitoksella on ollut asiasta useita
neuvonpitoja.
Syksyn aikana kaupunki haki avukseen jo kättä pidempää.
Orimattilalainen kansanedustaja
Kalle Jokinen (kok), joka on siviiliammatiltaan poliisi, oli yhteydessä suoraan puoluetoveriinsa,
sisäministeri Petteri Orpoon ja
sisäministeriö ilmoittikin pian poliisihallinnolle, että Orimattilaa ei
lakkauteta.
Poliisiasemien lakkautuksista
ei voida päättää laitoskohtaiseksi vaan se vaatii valtioneuvoston
päätöksen. joulukuuta 2015
N:o 139 . Rakennukseen hankitaan
muun muassa lisää jääkaappeja
ja liesiä, jotta turvapaikanhakijat saavat hoitaa ruuanlaiton itsenäisesti.
Orimattilaan tulevat turvapaikanhakijat valitaan muista vastaanottokeskuksista hakujen perusteella.
Haku käynnistetään Kaukiai-
sen mukaan näinä päivinä.
??Ruuanlaittomahdollisuus on
yksi porkkana ja kannustin. Kyllä tässä on taustalla huoli resursseista. 54.210 ` Vh. TÄYDEN PALVELUN
KONETALO
www.cnkeskus.fi
ORIMATTILAN
SANOMAT
TORSTAINA 10.
%/
0
. Tavoitteena
on saada koko poliisilaitoksen
alueelle mahdollisimman hyvät
palvelut.
Poliisipäällikkö kertoo ottaneensa päätöstä tehdessään huomioon sen, että Orimattilaan ollaan vielä ennen joulua avaamassa usean sadan hengen pakolaisten vastaanottokeskus.
??Poliisilaitoksen alueella on
vastaanottokeskuksia paikkakunnilla, joissa ei ole omaa poliisiasemaa, ja jonne on Lahdesta
pitempi matka kuin Orimattilaan,
hän kuittaa huolen. Siitä, mitä palveluja
SIVU 3
Pakolaisnuorten tulo
Pukkilaan varmistui
kullakin asemalla tarjotaan, voi
sen sijaan päättää poliisilaitoksen päällikkö.
Tiistaina Saarni toimittikin
julkisuuteen tiedotteen Orimattilan poliisipalveluihin vuodenvaihteessa tulevista muutoksista.
Muutokset on tehty hänen virkamiespäätöksellään.
Poliisipäällikkö Saarni, onko
tässä kyse jonkinlaisesta uhittelusta?
??Ei ole
Orimattilan Sanomat
on Joulun paikallisin
lahja itsellesi tai
pukinkonttiin!
Tilaa n
Kontto yt!
ri
saatav sta
lahjak illa
Puh. 0 ortteja!
3-876 6
78
Jos kauppias tekee niille saman, kuin vaikkapa suomalaiselle tomaatille,
että maksaa tuottajalle 10 senttiä
kilo ja itse ottaa euron kilo, niin
sehän on erittäin ?reilua. Lisäksi kuljetusmatkat ovat
lyhyitä ja ennen kaikkea tuotteet
ovat puhtaita ja tuoreita.
Sen lauluja laulat,
jonka leipää syöt
TOIMITUS
Avoinna ma?pe klo 8?16.30
toimitus@orimattilansanomat.fi
yleisonosasto@orimattilansanomat.fi
tulkai.mukaa@orimattilansanomat.fi
Toimitussihteeri
% 876 6713
Petri Sipiläinen
petri.sipilainen@orimattilansanomat.fi
Toimittajat:
% 876 6711
Virpi Kallio
virpi.kallio@orimattilansanomat.fi
% 876 6714
Juho Kiuru
juho.kiuru@orimattilansanomat.fi
% 876 6717
Anna Hakama
anna.hakama@orimattilansanomat.fi
Teemu Leppänen opintovap.
Torstaina joulukuun 10. 20 ha alue, niin ei se kyllä ihan
pieni ole.
Valtuutettu Auvinen oli varmaan saanut hintatietoa eräältä Padasjoella kesiään viettävältä valtuutetulta kun mainitsi, että
Päijänteen rannalta saa 1500 eurolla vuokrattua uimarannan. Kellehän se
on reilua?
Reilua se on ainakin öljy- ja
lentoyhtiöille ja logistiikkafirmoille, jotka eivät sitä varmaankaan tappiokseen tee. on myös
sitä ikiomaa pääomaa rikastuttaa kyläämme. Sitten myös pohjavesi ja viljelysmaat, kun ne käytetään kukkaviljelyyn, eikä omaan
ruoantuotantoon. päivänä
Nykyisen väkimäärän mukaan
laskettuna ensi syksynä koulunsa aloittaa Orimattilassa 173 ekaluokkalaista. Meillä on kylän
asukaslukuun nähden monipuolinen ja aktiivinen harrastajajoukko. 1,60
Takasivulla................................ 139,00
(2 erässä á 73,00, 3 erässä á 49,00,
4 erässä á 37,00).
Kestotilaus jatkuu ilman eri uudistus
ta, ellei tilausta peruta tai muuten
muuteta.
Kestotilaus laskutetaan kunkin
laskutusjakson alussa voimassa
olevan tilaushinnaston mukaisesti.
Toimistopäällikkö
% 876 6720
Marja Hakama
marja.hakama@orimattilansanomat.fi
Ilmoitusmyynti
% 876 6723
Eija Höykälä
eija.hoykala@orimattilansanomat.fi
Ilmoituslaskutus
Tilaukset
Outi Vartonen
% 876 6721
LATOMO
Tarja Hietavirta
% 876 6724
Määräaikainen tilaus
12 kk...................................... Ensin yhtiön toimesta kaivettu alue laitetaan kokonaisuudessaan virkistysalueeksi ja myöhemmin kuitenkin kaupunki vetäytyy alueelta, jolloin tulkitsen
virkistysaluemerkinnän olevan
suuri vääryys.
Tämä asia vaikeuttaa monella
tavalla alueen kehittämistä ja voi
tuoda Virenoja Oy:lle suuria taloudellisia menetyksiä. Samalla
häipyi suuri joukko työpaikkoja
ja ruusun tuonti taas vie valuuttaa ulkomaille.
Saattaa siinä olla muitakin häviäjiä.
Ainakin yksi on ilmasto, koska kukat tuodaan toiselta puolelta
maapalloa lentokoneilla ja siirretään autoilla. Hippuja vaskotaan
vaskoolilla (kuten Pukkilassa, OS
1.12.) muissa EU-maissa, mutta
Suomi-Klondykessa kahmitaan
kultakimpaleita.
Turo?s Hevi Gee lallatteli edellisen laman aikoihin Lahdessa:
??Kelakelakela-anomuskaavake kela kela.
Sitä opetellaan taas tämänkin
laman aikaan. homo- ja lesboparien oikeuksista ja Nato-jäsemaa / Kertokaa lasten lapsille lauluin / Himmetä nyydestä. Toinen merkittävä
kärsijäryhmä on alueen kiinteistöjen omistat, jotka eivät enää
voi laittaa myynti-ilmoituksiinsa
?alueella on yleinen uimaranta?.
Virenoja Oy
Kalle Mäkelä
Kotikutoista kulttuuria
Artjärven kirkko vietti hiljattain 175-vuotisjuhliaan. Näinkö lähtee Suomi nousuun. Ongelma on vain se, että se ranta ei
ole vähävetisen Orimattilan alueella. Hakemuksia tuli kaikkiaan 241. 2015
Tänään tästä
Koulunsa aloittaa syksyllä
Orimattilassa 173 ekaluokkalaista
Juho Kiuru
Orimattila
Veteraanikortti ja
oman käden oikeus
Presidentti Sauli
Itsenäisyys sinälNiinistön uutisoitiin
lään on arkinen ja
liikuttuneen kyynejokapäiväinen, ihan
liin Linnan juhlissa,
jokaista suomalaista
kun vieraina olleet
koskettava asia, jota
sotaveteraanit lauon kerran vuodessa
loivat Veteraanin ilsyytä hiljentyä pohtahuudon Simon Sotimaan vähän juhlaltaveteraanien kunlisemmissakin merniapuheenjohtajan
keissä.
Armas Ilvon johdolMitään karnevaala.
lia itsenäisyyspäiväsKalervo Hämäläitä tuskin kannattaa
Arto Luoma (vas.), Lasse Haaranen, Tommi ryhtyä puuhaamaan,
sen säveltämä ja sanoittama rakastet- Maasilta ja Juha Mauno sekä Veteraanin il- mutta ei mikään tietu veteraanilaulu on tahuuto Pukkilan itsenäisyysjuhlassa.
tenkään estä esittäkuulunut jo neljänmässä samoissa pipnesvuosisadan ajan muun muassa itsenäisyys- paloissa jotain kepeämpääkin . Määrä ei tuo sivistyspalvelukeskuksen mukaan
merkittäviä muutoksia yhdenkään koulun arkeen.
Jokivarren kouluun on tulossa
kaksi aloittavaa ensimmäisen luokan ryhmää. . Niin jatkossa!
8) Mistä sitä tietää: nuokin vanhat, koinsyömät välihousut,
joiden kuminauhakin ritisee jo uhkaavasti, voivat olla vielä
tarpeen, mikäli ilmastomuutos osoittautuu suureksi kuplaksi,
tulee uusi talvisota tai muuten holotna olo.
9) Pankista saatu oranssi muovilärpäke Lanzaroten-matkan
pesoja varten... 149,00
9 kk...................................... Yhtiö perustaa alueelle kalastus- ja rapulaitoksen eikä tällaisen laitoksen käyttö uimiseen
ilman lupaa ole mahdollista etenkin kun kyse on yhtiön itse kaivamasta alueesta.
Alueelle on pakko kehittää
tuottavaa toimintaa jo senkin
vuoksi, että koko alue on kaa-
vassa merkitty virkistysalueeksi.
Valtuutettu Riitta Lonka toi puheessaan selkeästi esiin sen kuinka epäoikeudenmukaisesti tässä
asiassa maanomistajaa kohdellaan. 1,70
Tekstissä................................... Syynä on epäily
tuotteessa mahdollisesti olevasta ruokamyrkytysbakteerista. Uusia osaamattomia vyöryy rajojen yli kiihtyvällä
vauhdilla, yhtälö on mieletön.
KONTTORI
Avoinna ma?pe klo 8?16
tilaukset@orimattilansanomat.fi
ilmoitukset@orimattilansanomat.fi
TILAUSHINNAT (sis. vieläkö tästä saisi
kirpputorilla euron?
10) Mikä tää edes on?
Ystävää voi yrittää jouluaattona käydä houkuttelemassa
romppeiden keskeltä ihmisten ilmoille, jos hän vaan raaskii
irrottaa otteensa 10-vuotiaana saamastaan Ampiaismiehen pikkuautosta, jonka peräkontista sinkoutuu ilmoille kranaattiratti,
kun auton sivussa olevaa napiskaa painaa. Ne
tuodaan vaikkapa keskeltä Afrikkaa lentokoneella. Suuret ikäluokat ovat saavuttaneet
eläkeiän ja uusi teknologia tarvitsee tehtaissa käsiä vähemmän
ja vähemmän. Hakijoista lähes kaksi kolmasosaa
oli naisia. Käytössämmehän ovat kuoron lisäksi kvartetti, trio, duo jne.
Kanttorimme lisäksi haluan kiittää Ritalan veljeksiä aktiivisesta
panoksesta sekä mieskuoron että
gospelkuoron laulajina ja runonlausujina. vai voiko?
5) Vanhoja tapettirullien jämiä. Takaisinveto koskee kaikkia myynnissä olleita parasta ennen -päiväyksiä.
Lidl neuvoo asiakkaitaan palauttamaan tuotteen Lidl-myymälään, jossa tuotteen hinta korvataan.
Lukijan postia
Reilua kauppaa?
Ostin kaupasta ?reilun kaupan?
ruusuja. ORIMATTILAN SANOMAT
2 . Juhlaa
koskevassa jutussa kenraali Jäppilän titteliksi oli yhdessä kohdassa virheellisesti laitettu everstiluutnantti.
Vaatehuoneen
inventaario
Vaatehuoneen suursiivousta ei muuten sitten
kannata aloittaa . Hänet löytää, kun kääntyy
muutama metri t-paitaröykkiön jälkeen vasemmalle väistäen
vanhaa perhoskokoelmaa, raivaa tiensä läpi kauluspaitaviidakon ja kompuroi yli sen seitsemän tiekonepiuhan ja sähköjohdon. Tämä
tosiasia tulisi kolmen ässänkin
ottaa huomioon, ei vapaaehtoisilmaistyövoimankaan vieter veny
loputtommii.
Tänään: Jutta
Päivän miete
Aina vain toivot ja kuvittelet: kun tämänkin päivän elit, mikset huomistakin.
Samuel Johnson
Nollatuntisopimusten
kieltoon tähtäävä
kansalaisaloite
luovutettiin
Nollatuntisopimusten kieltämiseksi tähtäävä kansalaisaloite on
luovutettu eduskunnan puhemies
Maria Lohelalle. Sitä paitsi käsivarren Lapista saisi varmaan vuokrattua vieläkin halvemmalla?
Tilanne on etenkin aluetta käyttäneiden lasten kannalta erittäin
ikävä! Tämän vuoksi yhtiö antoi
vuoden 2015 käytön ilmaiseksi,
jotta asia ehdittäisiin neuvotella kuntoon. Voivat saada soppalautasellisenkin ahkeruutensa palkaksi, kun eläkkeitä aletaan saksia eikä se enää soppaan riitä.
Mutta kuinka käy kyvyttömille,
siis työkyvyttömälle ?gamlagubbeporukalle?, joita jo työvuosien
aikana sanottiin työjarruiksi, jotka saarnasivat, etteivät saavutetuista eduista luovu eivätkä tee ilmaiseksi mitään?
Vai lyöttäytyvätkö yhteen tulijoiden seuraksi, jos löytävätkin
heissä hengenheimolaisensa. Hallin melusta käytävälle
saavuttaessa rekrytoitu tokaisi:
??Olipas siellä paljon nuoria
naisia.
Johtaja siihen:
??Oli, oli, turkai, mut tää ei ole
mikää huvittelukeskus, tääl tehrääkii lujasti töitä.
Samaa tarvitsisi tolkuttaa tänäänkin työikäisille, olijoille ja
tulijoille. Ei ainakaan minulle, kun ne menivät heti pilalle.
Ovatko ne eettisiä ja edustavatko ne kestävää kehitystä. Sitä ennen ne
on viety tilalta autolla lentokentälle ja perillä tukkuun ja tukusta
kauppaan.
Koska ne ovat niin halpoja ja
niitä kuskataan ympäri maailmaa
huikeat määrät, niiden täytyy olla jotenkin massiivisesti tuotettuja ja pakattuja, jotta myös viljelijälle jäisi jotakin käteen hänellekin.
Tuskin niitä siksi voi millään
pientiloilla tuottaa. Sen kustannusvaikutus
kun olisi 45?000 euroa, sivistystoimen talouspäällikkö Jari Railio sanoi.
Lukijan postia
Orimattila liikunta- ja
sivukyläystävällinen kaupunki?
Olin eilen seuraamassa Orimattilan kaupungin vuoden viimeistä
valtuuston kokousta. ei ainakaan joulun alla.
Muuten voi käydä niin kuin allekirjoittaneen
hyvälle ystävälle, joka on vaipunut kutakuinkin
katatoniseen tilaan. Jessus! Maksoinko mä
todella tästä aikoinaan nykyrahassa laskettuna 40 euroa, eikä
kukaan laittanut mua holhoukseen?
7) Siskontytöiltä saatu Hullu eno -onnittelukortti. He edustavat meidän
?jälkikasvua?.
Musiikissa on toinenkin erittäin
vahva vaikuttaja Antti Ahonen.
Laadukas ja monipuolinen täyden
palvelun henkilö myös kesäteat-
terimme vetäjänä ja näyttelijänä.
Runoryhmä ?pisarat. Kas siinä ?
silmälasien, lompakoiden ja valokuvakehysten keskellä hän
istuu vanha peruukki ja diaprojektori sylissään lukien joltain
Krisseltä vuonna 1981 saamaansa kirjettä.
Hän ei todennäköisesti puhu mitään, koska hänen päänsä on
täynnä kysymyksiä:
1) Mitä ihminen tekee 34 kauluspaidalla?
2) Mitä ajattelinkaan silloin, kun ryhdyin teininä keräämään
a) postimerkkejä, b) perhosia.
3) Kuka haluaa katsoa venyneeltä valkokankaalta 128 kuvan
diaesityksen armeijavuodestani?
4) Ihka ensimmäiset silmälasit! Niillähän on ihan henkilöhistoriallista arvoakin, eihän niitä... Noin puolet hakemuksista tuli pääkaupunkiseudulta.
Apurahalautakunta piti tärkeänä, että varsinkin uransa alkuvaiheessa olevat tai jotakin merkittävää projektia aloittavat nuoret
taiteilijat saisivat apurahan myötä
mahdollisuuden toteuttaa suunnitelmiaan.
Lidl veti
jokirapukeittoja
myynnistä
Lidl kertoi tiistaina vetäneensä sahramilla maustetun jokirapukeiton (Deluxe Crayfish Soup
with Saffron) varotoimenpiteenä
pois myynnistä. Media on luonut kuvaa,
että EU olisi Eldorado ja Suomi
Klondyke. Silloin hilmanpäiviä viettäville koittaa tuplapassattavien laumat.
Mutta niistä suurista 1939?
1959 vaikeuksistakin selvittiin
perimätiedon mukaan ainoastaan
naisväen sitkeyden turvin. vaikkapa Tanpäivän juhlien vakio-ohjelmistoon. Saa huutaa
mella esimerkiksi toiihan vapaasti ja olla sitä mieltä jo ihan senkin
sen omaisuutta, jos ei
takia, että kyseinen protestoija on ehkä altistunut
pidä tästä ihmisestä?
huonosti järjestetyille, kaavamaisen mahtipontisille ja tärkeileville itsenäisyyspäivän juhlille,
joissa pääasia on ollut juhlan järjestäminen, ei
sisältö ja yhteisöllisyys.
VIRPI KALLIO
Eeva Peuralle
6?000 euron
apuraha
Orimattilasta kotoisin oleva
kuvataiteilija Eeva Peura sai
Suomen Taideyhdistyksen nuorten taiteilijoiden apurahan. Aloitteen luovutti kansalaisaloitteen edustaja
Mika Kolehmainen.
Operaatio Vakiduuni -nimellä
kulkenut aloite vaatii osa-aikatyöhön vähintään 18 tunnin viikkotyöaikaa, mistä voitaisiin poiketa vain työntekijän itse halutessa.
Nollatuntisopimuksia vastustava aloite keräsi määräajassa yli
61?000 allekirjoitusta. 1,70
Tekstin jälkeen.......................... 122,00
6 kk...................................... Näillä alueilla
on myös runsaasti erilaisia kasvitauteja ja hyönteisiä, joita täällä
pohjolassa ei ole ja niitä myrkytetään sangen vapaasti aineilla, jotka tuhoavat luontoa ja ovat meillä
kiellettyjä.
Täällä osataan jo melko ekologisesti tuottaa satoa kasvihuoneissa hyvillä energiaa säästävillä rakenteilla, maa- ja ilmalämmöllä,
aurinkoenergialla, led-valaisimilla, ravinteiden kierrolla, energian
talteenotolla, luomumenetelmillä
ym. Ympäri maailman on
viesti kiirinyt. 1,95
Tekstin edellä............................ Kaupunki poistaa ennen vuoden vaihdetta laiturin, pukukopit ym. Se merkitsee
sitä, että alueen käyttö uimiseen
tulee loppumaan kokonaan. Pennalaan tulee 21 oppilasta, Luhtikylään yhdysluokkaan 12 uutta oppilasta, Vuorenmäelle 12 ja Virenojalle 10 oppilasta.
Pienimmät eli 8 ekaluokkalaisen
ryhmät tulevat yhdysluokkiin Järvikunnan ja Kuivannon kouluille.
Tänä syksynä uusia ekaluokkalaisia oli 220. Miehet ja naiset tasapuolisesti. Miten niin mies ei voisi askarrella itse joskus joulukortteja?
6) Kolho hedelmäkulho numero 7. hänen
kannaltaan.
On ainakin yksi, jolle tämä
kauppa ei ole ollut reilua. diakoni Samuel
Luak.
Seurakunta järjestää jatkossa
kaksi kertaa vuodessa myös kisailun siitä, kuka leipoo herkullisimman piiraan. 87,00
3 kk...................................... Yleisradio
Jussi Hyypiä nousi estradille ja esitti tuon kap- kyseli itsenäisyyspäivän alla veteraanien kanpaleen, jonka kertosäe kuuluu: ?Hoivatkaa, koh- nanottoja muun muassa turvapaikanhakijoista,
ta poissa on veljet / Muistakaa, heille kallis ol. 03-757 5285
VEROTTOMAT ILMOITUSHINNAT
Etusivulla.................................. Tammikuussa
tehdään makea ja syksyllä suolainen piiras.
Oikaisu
Pukkilan itsenäisyyspäivän
juhlan juhlapuheen piti kenraaliluutnantti Olavi Jäppilä. laitteet. Niin tehtiin
olla nostamatta esille niitä lukuisia tilaisuuk- muutaman vuoden takaisella puolustusvoimien
sia, joissa pukkilalainen veteraanikvartetti Ei- Tattoo-kiertueella.
no Lempälä, Pentti Lehtinen, Kalevi Aalto ja
Mutta takaisin sotaveteraaneihin. Kerron tässä julkisesti ja yhdellä kertaa eilisen päätöksen seurauksista Virenojalle.
Valtuusto päätti, että yli kolmekymmentävuotinen vuokrasuhde Lokki-lammen uimarannasta
kaupungin ja Virenoja Oy:n välillä päättyy. Omakohtai- kerous lovea, jossa kerrotaan: ?Sibelius, sauna
sena ja ikimuistoisena kokemuksena en malta ja sisu / Ne on made in Finland?. lehden
ilmoitushinnoilla.
VASTUU ILMOITUSVIRHEISTÄ
Lehti ei vastaa ilmoittajille
mahdollisesti aiheutuvasta
vahingosta, jos hyväksyttyä
ilmoitusta ei tuotannollisista tai
vastaavista syistä julkaista
määrättynä päivänä.
Lehden vastuu ilmoituksen
julkaisemisessa sattuneesta
virheestä rajoittuu ilmoituksesta
maksetun hinnan palauttamiseen.
Virheestä, joka johtuu esim.
epäselvästä käsikirjoituksesta tai
puhelinvälityksessä sattuneesta
väärinkäsityksestä lehti ei vastaa.
Huomautukset on tehtävä 8 päivän
kuluessa ilmoituksen
julkaisemisesta tai ilmoituksen
tarkoitetusta julkaisupäivästä lukien.. alv. Niihin tulee yhteensä 48 oppilasta.
Myllylän kouluun on tulossa kaksi ryhmää ja 31 oppilasta. Voi Sipilä saada virnuilunimen Sippilä! Katainen ja Stubb
pröystäilivät viime hallituksessa
nostavansa Suomen kansakuntien
ykkösvaltakunnaksi. Ekaluokkalaisten määrän suuri vaihtelu vuosit-
Päivyri
tain on ollut Orimattilassa tavallista viime aikoina.
Lakkautettavan Tietävälän
koulun oppilaiden sijoittamista
Jokivarren, Myllylän ja Tönnön
kouluihin sivistyspalvelukeskus
ryhtyy hoitamaan uudenvuoden
jälkeen.
??Oppilaita tasataan kouluille
niin, ettei uutta ryhmää tarvitsisi
perustaa. Se on
suuruudeltaan 6?000 euroa.
Nuorten taiteilijoiden apurahan
sai kolmekymmentä nuorta. Vastaukset paljastivat, että veteraaniei muistot koskaan saa?.
en mielipiteet jakautuvat samaan tapaan kuin
Sittemmin Veteraanin iltahuudon esittämi- muillakin suomalaisilla.
nen on ollut pukkipitäjässä nuorempien laulaSiinä meni romukoppaan julkisessa keskustejien, viimeksi Pukkilan Lauluksi nimetyn kvar- lussa usein käytetty veteraanikortti, jolla omia,
tetin harteilla.
varsinkin erityisen isänmaallisiksi koettuja mieSunnuntaina Pukkilan itsenäisyysjuhlassa Ve- lipiteitä pönkitetään kuvitteellisella, kaikkia soteraanin iltahuutoa kvartetin riveissä laulanut Ju- dissa palvelleita miehiä ja naisia yhdistävällä
ha Mauno on myös kuntapoliitikko. Olen jo yli
vuosi sitten lähestynyt kaupunginhallitusta tästä ongelmasta ja
ehdottanut kaavamuutosta, mutta
vastaus oli ?ei ole resursseja?.
Kokouksessa sanottiin, ettei
noin pienen alueen kaavoittaminen yksistään ole mielekästä,
mutta kun kyseessä on yhteensä
n. Rauhanturhaajat
väittivät hyväntekijäjärjestöjen
sitä opettaneen vapaaehtoisvael-
luksillaan vaelluksille lähtijöille.
Kestävätkö sossun saranat?
Kansanedustajat nostivat kuukausipalkkaansa tonnilla ja muita suomalaisia odottaa ehdottamansa viiden prosentin liksan
lasku, siis kolmen ässän ehdottama. Lopputulos oli tämä
ja hyvä asia upposi kaupungin
?säästöihin?. Kabuuum!
Kollegio myös
kortistoon
Ulkomaille tilattaessa kaksinkertainen
maksu. Jokainen asukas kylässämme olisi vähintäänkin ?värssyn?
arvoinen.
Käykäämme iloiten tulevaan
jouluun ja talveen!
Raimo Kareinen
Kollektiivi talkoo...työhön
Johtaja kulki palkkaamansa uuden varastomiehen kanssa esittelykierroksella halki tehdashallin,
jossa kymmeniä naisia ompeli pukineita. Se on
ORIMATTILAN
SANOMAT
Postiosoite: PL 5,
16301 Orimattila
Katuosoite: Erkontie 17
www.orimattilansanomat.fi
%
03-876 678
Fax: 03-777 4244
JULKAISIJA: Pitäjäsanomat Oy
Toimitusjohtaja/päätoimittaja
Kullervo Hakama % 876 6710
kullervo.hakama@orimattilansanomat.fi
Myrskylän, Orimattilan ja Pukkilan
puolueeton uutis- ja ilmoituslehti.
Ilmestyy: tiistaisin, torstaisin
ja perjantaisin.
Levikki 4 101 kpl (LT 2014)
Sanomalehtien Liiton jäsen
ISSN 1236-6609
PAINOPAIKKA
Esa Lehtipaino Oy
Lahti
suomalainen ruusunviljelijä, tai
entinen sellainen, koska tämän
vuoksi täältä hävisi kokonaan
sellainen ammattikunta. Lehti ei suorita tilaajalle
hyvitystä lakon tai muun ylivoimaisen
esteen takia julkaisematta jääneistä
numeroista.
JAKELUHÄIRIÖT
Orimattila maanantai?sunnuntai
6.30?10.00 puh. N:o 139 . 10 %)
Kestotilaus 12 kk................. Sirkka Kekki onkin meidän rakastettava äitihahmomme.
Kun vielä mainitaan kuntoilupuolelta kotikaupunkimme apu
Juha Poutasen saamiseksi kylämme kuntoiluvastaavaksi, hänen
ansionsa kylämme reippaasta ja
iloisesta ilmeestä on hyväksi todettu. Mietin, että kenelle
tämä kauppa oli reilua. Köyhyyden
piti kadota koht?silleen Suomesta, kuten sen kupan Töölöstä sotien jälkeen.
Maailmalla väitetään tuottoisimpia bisneksiä olevan tätä nykyä ihmissalakuljetus, asekauppa, huumekauppa, seksibisnes ja
hyväntekeväisyys.
Vapaaehtoishyväntekeväisyys
ei työvoimapulan vuoksi ainakaan jää Euroopassa jumiin. 1,70
Värilisä................. 0,12 euroa / pmm
Hintoihin lisätään 24 %
arvonlisävero.
Laista, asetuksista tai viranomaisten
toimenpiteistä aiheutuvat
kustannuslisäykset korottavat
hintoja vastaavasti määräysten
voimaantulohetkestä lukien.
Korotukset koskevat myös jo tehtyjä
tilauksia/ilmoitusvarauksia.
Ilmoitukset on jätettävä
konttoriimme viimeistään
ilmestymispäivää edeltävänä
arkipäivänä klo 10 mennessä.
Vedosilmoitukset vuorokautta
aikaisemmin.
Ilmoituksia välitetään maan kaikkiin
sanomalehtiin ko. Joku voi näitäkin keräillä... Meillä on käynyt Kalle Päätalon sanoin ?tuurit ja viuhkat?, kun
keskuudessamme on innostavia
henkilöitä, joista ketään unohtamatta voin tässä esimerkkeinä
mainita.
Ensimmäisenä nostaisin meidän musiikkiharrastuksen. Asia lesta.
oli itsenäisyyspäivän juhlintaan liittyvä aloite,
Isämaata rakennetaan yhteisesti hyväksyttyjossa vannotetaan kunnanhallitusta varmista- jen pelisääntöjen avulla, ei oman käden oikeutta
maan päivän arvon mukaisen itsenäisyysjuhlan
jakamalla niin kuin Orijärjestäminen vastakin.
mattilassa näyttää näiEsitykseen, jonka voi monistaa koskemaan
nä päivänä tehtävän.
myös Orimattilaa ja Myrskylää, on helppo yhVai onko joku todella
tyä.
sitä mieltä, että kellä
Tässä vaiheessa joku jo huutaa, että tuollaistahansa on oikeus turten pönöttämisjuhlien aika on jo ohi. Mitä tämä merkitsee kyläläisten ja muiden alueen
käyttäjien kannalta. Diakonin olohuone on paikka, johon
kaikki voivat tulla tapaamaan tuttujaan, nauttimaan yhdessäolosta,
läsnäolosta, rukouksesta, laulusta, hiljaisuudestakin, mainostaa
seurakunta uutta palvelua.
??Seurakunta on parhaimmillaan lämmin, vieraanvarainen,
kuin sopuisa iso perhe, joka tekee yhdessä monenlaisia asioita, kuvailee vs. 50,00
Tarjous 3 kk 40,00, 6 kk 75,00.
Hilmanpäivät saavuttaneet voivat mieluusti virittää viettinsä ilmaistyöhön saadakseen päivänsä
pulkkaan. 1,85
Kuolinilmoitukset...................... Ne rupsahtivat seuraavana päivänä. Meidän kanttorimme Martti Kuittinen
on aktiivinen ja innokas, oman
virkatyönsä lisäksi laadukas sä-
veltäjä ja musiikkivaikuttaja.
Mieskuorolaisena itsekin olen ollut innolla mukana, vaikka joukkomme on kovasti pieni kuoroksi.
Olemmekin leikkisästi todenneet,
että vain pienellä muutoksella nimessä voi laulumme säilyä elävänä. Hän ilmoitti täysin samanlaisella maailmankatsomuksella.
maanantain valtuustokokouksessa nousevansa
Veteraanit taistelivat demokraattisen, lakiin
asian tärkeyden takia oikein seisomaan, kun esi- ja järjestykseen perustuvan yhteiskunnan puotyslistalla oli edetty kohtaan ?muut asiat?. Tönnön kouluun tulee yksi 23
ekaluokkalaisen ryhmä. Kansalaisaloite etenee eduskuntaan, jos se
kerää vähintään 50?000 nimeä
puolen vuoden aikana.
Pukkilan
srk-kodilla
avautui
diakonin
olohuone
Pukkilan seurakuntakodilla
avattiin eilen diakonin olohuoneeksi kutsuttu, kaikille avoin
kokoontumispaikka, joka jatkossa on avoinna joka kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona.
??Seurakuntakodille voi tulla
piipahtamaan tai istumaan pidemmäksikin aikaa kuka vain vaikka
kauppareissulta, koulun jälkeen
tai kävelylenkiltä poiketen. Tuossa
tilaisuudessa mietiskelin mielessäin Artjärven monipuolisuutta
kulttuurikylänä. Sen jälkeen pitää tosin vielä ottaa suunta kohti orvon
näköistä ylioppilaspukua ja pyörähtää oikealle
Meillä on useita kasvukäytäviä.?
Jarmo Keskevaari (kok)
?Vaikeaa on ollut olla päättäjä viime aikoina. Kulkupeli selvisi varkaan käsistä lievillä vaurioilla. Itä-Uudellamaalla
monialaista yhteispalvelua tarjotaan Porvoon toimipisteessä sekä monikanavaisesti sähköisesti
tai henkilökohtaisesti koko verkoston alueella. ja ?hyvä lopputulos?
toistuivat, kun valtuutetut luonnehtivat kaupungin ensi vuoden
budjettia ja sen poikkeuksellisen
työlääksi osoittautunutta kokoamista. Lonkan kannalla olivat kokoomuksen Janne Berg, Riitta Karjalainen, Sanna Käyhkö ja Pia
Jäämaa, keskustan Ari Anttila,
Sirkka-Liisa Papinaho ja Siru
Taavila, Kristillisdemokraattien
Laaksonen, Perussuomalaisten
Jani Markkanen ja vihreiden
Paajanen.
Perussuomalaisten Erola puolestaan esitti, että Myllylän koululle tehtäisiin suunniteltua suppeampi, 1,5 miljoonan euron laajennus budjetissa olevan 2,2 miljoonan euron laajennuksen sijasta. Häntä ei kuitenkaan
kannatettu.
Keskustan varavaltuutettu Marko Suuronen ihmetteli, mihin Tietävälän koulun lapset mahtuvat, kun keskustan kouluissa on jo ennestäänkin ahdasta. Vaikka kaupunki
ilmoittaa kylien olevan vahvuus,
motivaatio viedään kyläläisiltä.
Ensin koulu ja nyt vielä päiväkotikin.?
Pertti Laaksonen (kd)
?Toivon, että Heinämaan suruaika jo päättyisi pikkuhiljaa.?
Jarmo Keskevaari (kok)
?Kaupungin investointitahti
hirvittää. Yöunet ovat
menneet, kun on Facebookia lukenut.?
Kirsti Laatunen (sd)
Näin
äänestettiin
Tietävälän
koulusta
?Muilta osin meni hyvin, parista asiasta vielä väännetään.?
Ville-Petteri Erola (ps)
?Budjetti on kamreerimaisesti
tehty ja hallintolain sekä lastensuojelulain vastainen.?
Juha Hirvonen (kesk)
?Heinämaa on esimerkki alas
ajetusta kylästä. Lehteriltä kommentoitiin valtuutettujen
puheita välihuudoin, aplodein ja
buuauksin, mitä ei ole Orimattilassa kovin usein tapahtunut. Peräkärry oli vahingoittunut ja siitä puuttuivat rekisterikilvet.
Tiistaina löytyi myös viime viikon keskiviikon ja perjantain välillä Myllypolulta anastettu henkilöauto. Heimo Laakso
Suurin osa yleisöä rymisteli pettyneenä alas valtuustosalin lehteriltä, kun Tietävälän koulun kohtalo oli ratkennut.
(ps) ei ollut tyytyväinen kaupunginhallituksen aloitteeseen antamaan vastaukseen ja halusi palauttaa sen takaisin hallitukseen
pohdittavaksi. Pieski joutui kovistelemaan
kaupunginvaltuuston kokouksen kulkua häiriköinyttä yleisöä.
Petri Sipiläinen
Orimattila
Orimattilan Tietävälän koululle ei osoiteta enää määrärahoja ensi kevään jälkeen. Tuomitulla oli kyydissään matkustaja, jonka silmälasit
rikkoutuivat ajosajossa.
Vahingontekijöitä
Palojoentiellä
Palojoentien varresta hajotettiin viikonlopun ja alkuviikon aikana kaksi kerrostalon rappukäytävän ulko-oven ikkunalasia.
Sunnuntaina aamuyöstä puoli
kuuden jälkeen rikottiin Palojoentie 1:ssä 78 kertaa 78 senttimetrin suuruinen oven ikkunalasi.
Maanantain ja tiistain välisenä
yönä viiden aikaan Palojoentie
3:ssa rikottiin isompi 117 kertaa
79 senttimetrin suuruinen ulkooven ikkunalasi.
Varastetut auto
ja peräkärry
löytyivät
Perjantaina anastettu Akumerkkinen peräkärry löytyi tiistaina Päärniläntien varresta Orimattilasta. Samassa rytäkässä auto pyörähti katon kautta ympäri. Lopulta asiasta ei kuitenkaan äänestetty, vaan valtuusto hyväksyi yksimielisesti ponnen, jonka mukaan
kaupunki ?selvittää, tukee ja etsii vaihtoehtoja, että päivähoidon
jatkuminen kylillä turvataan?.
Kokouksen jälkeen tosin yksi
jos toinenkin päättäjä totesi, ettei tällä ponnella ole mitään merkitystä. Auto heittelehti tiellä, ajautui oikealle puolelle tietä pellolle kimmoten sieltä takaisin tielle päätyen
lopulta tielle kyljelleen.
Kuljettaja oli autossa yksin ja
hänet vietiin jatkotutkimuksiin.
Tiellä oli tapahtumahetkellä
mustaa jäätä ja tien pinta oli poliisin mukaan paikoitellen erittäin
liukas.
Markku
Fabritius
jätelautakuntaan
Myrskylän kunnanhallitus nimesi jätelautakuntaan vuosiksi
2016-2017 Markku Fabritiuksen ja hyväksyi samalla sopimuksen jätehuoltoviranomaisena toimimisesta.
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se puolestaan hyväksyisi Päijät-Hämeen maahanmuuttoohjelman 2016-2020. Autosta ei ollut varastettu mitään, mutta virtalukko
oli murrettu.
Ulosajo
Pukkilantiellä
Noin 30-vuotias keskisuomalainen kuljettaja ajoi autolla ulos
tieltä Pukkilantiellä Mallusjoen
kohdalla tiistai-iltapäivänä puoli
kahden aikaan.
Kuljettaja oli ajamassa Pukkilasta Orimattilaa kohti, kun hän
vasemmalle kaartuvassa mutkassa menetti autonsa hallinnan. päivänä
Tietävälän koulun taru päättyy ensi kevääseen
Opinahjolta vietiin rahat tiukan äänestyksen jälkeen. Velkataakka kasvaa.?
Ari Anttila (kesk)
?Virenojan Lokkilammen uimaranta on vuokrattava 4?000
eurolla ensi vuodeksi kaupunkilaisten käyttöön.?
Riitta Lonka (sit.)
?Päijänteeltä Padasjoelta saa
hiekkarantaa vuokralle 1?500 eurolla.?
Pekka Auvinen (kesk)
uimaranta-alueen vuokraamiseksi, mutta se kaatui äänestyksessä selvin numeroin 32?11. Se on alueelle laadittu järjestyksessään toinen maahanmuutto-ohjelma, joka
on samalla myös kuntien lakisääteinen kotouttamisohjelma, joka
laki kotouttamisen edistämisestä
velvoittaa.
Kunnanhallitus hyväksyi yhteistyösopimuksen työllistämistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta. N:o 139 . Hän ajoi
noin 100 kilometrin tuntivauhdilla ulos tieltä törmäten ajokaistan
reunakaiteeseen. Suppean lisäsiiven puolesta äänestivät kaikki Perussuomalaiset, keskustan Anttila, Hirvonen, Marko
Suuronen ja Tero Nieminen sekä Laaksonen (kd).
Kristillisdemokraattien Laaksonen ehdotti, että kaupunki jatkaisi palvelujen ostamista Heinämaan ja Mallusjoen yksityisiltä päiväkodeilta, koska niistä
luopuminen vaarantaa päivähoitopalvelujen jatkumisen kylissä.
Esitystä myös kannatettiin parissakin eri puheenvuorossa. Sen lisäksi päätöksellä pitää olla kuitenkin vähintään
jäsenkuntien kolmasosan tuki.
Ryynänen muistuttikin, että Nastola-liitoksen jälkeen Lahti tarvitsee yhtymäkokouksessa tuekseen enää kaksi
muuta kuntaa saadakseen nuijittua tahtonsa läpi.
Keskustan Sirkka-Liisa Papinaho
heitti, ettei nykyinen peruspalvelukeskus Aavakaan juuri Orimattilan tahtoa
kuuntele ja kannatti Anttilan esitystä.
??Kuntien neuvottelutulosta on kunnioitettava, vaikka se kuinka kirpaisisi
professori Ryynästä, hän piikitteli.
Kokoomuksen Riitta Karjalainen
puolestaan ilmoitti maakuntaliitossa toimiessaan oppineensa luottamaan
Lahteen.
2015 . Lopulta synkkäilmeinen kaupunginjohtaja Osmo Pieski otti kokouksen ohjat käsiinsä valtuuston puheenjohtajalta Tapio Malmiharjulta (kesk) ja ilmoitti, että elleivät mielenilmaisut lopu, kokous
keskeytetään 15 minuutiksi jokai-
sen huutelun jälkeen.
??Katsotaan kummalta loppuu
aika, letkautettiin vielä yleisöstä takaisin, mutta sen jälkeen kokous sai jatkua rauhassa.
Pieni välikohtaus koettiin vielä
sen jälkeen, kun Tietävälän koulun kohtalo oli ratkennut äänestyksessä. Sinikka Lindgrén, Jorma Niklander, Antero
Nuuttila, Sirkka-Liisa Papinaho
ja Tapio Malmiharju; kokoomuksen Anssi Huhtala, Kalle Jokinen,
Tuomo Jussila, Pia Jäämaa, Riitta Karjalainen, Jarmo Keskevaari, Kimmo Koivisto, Timo Salo ja
Jenni Hanhela; sosialidemokraattien Veini Holopainen, Olli Jokinen, Tuula Koivunen, Kirsti Laatunen ja Niina Saarinen, sitoutumaton Riitta Lonka sekä vihreiden Saara Paajanen.
Tietävälän koulun säilyttämisen puolesta äänestivät: keskustan Ari Anttila, Juha Hirvonen,
Marko Suuronen, Tero Nieminen, Tero Rönkkö ja Siru Taavila;
kokoomuksen Janne Berg, Jussi
Karinen, Sanna Käyhkö ja Aimo
Ryynänen; sosialidemokraattien
Jarkko Jokinen, Keijo Kirjavainen ja Jari Pirinen, Perussuomalaisten Harri Korva, Ville-Petteri
Erola, Heimo Laakso, Jani Markkanen ja Aino Alonen, Kristillisdemokraattien Pertti Laaksonen
ja Vasemmistoliiton Harri Saarinen.
Orimattila mukaan hyvinvointiyhtymään ilman lisäehtoja
Petri Sipiläinen
Orimattila
Orimattila luopui maanantaina vaatimasta lisätiukennuksia Päijät-Hämeen
sosiaali- ja terveyskuntayhtymän tilalle
perustettavan hyvinvointiyhtymän perussopimukseen.
Kaupunginvaltuusto päätti vastoin
kaupunginhallituksen esitystä, että soteyhtymän jäsenkuntien kesken neuvoteltu perussopimus kelpaa Orimattilalle ilman lisäehtoja.
Äänestyksessä kaupunginhallituksen esitystä kannatti 16 valtuutettua,
kun taas 27 valtuutettua oli sitä mieltä,
että Orimattilan ei tule enää tässä vaiheessa asettaa hyvinvointiyhtymälle uusia ehtoja.
Tiukennusten kannalla äänestyksessä olivat kokoomuksesta Janne Berg,
Anssi Huhtala, Pia Jäämaa, Jussi
Karinen, Jarmo Keskevaari, Aimo
Ryynänen ja Timo Salo, Perussuomalaisista Harri Korva, Ville-Petteri
Erola, Jani Markkanen ja Aino Alonen, keskustasta Juha Hirvonen ja Tero Nieminen, demareista Veini Holopainen ja Keijo Kirjavainen sekä
Kristillisdemokraattien Pertti Laaksonen.
?Parempaa
sopimusta
ei ole tulossa?
Tiukennuksista luopumista esitti keskustan Ari Anttila, joka piti kuntien välisissä neuvotteluissa laadittua sopimusta hyvänä.
??Parempaa ei ole tulossa, hän ko-
rosti.
Orimattilan kaupunginhallitus vaati lisäehdoissaan, että uuden yhtymän
korkeimmaksi päteväksi elimeksi tulee
yhtymävaltuusto ehdotetun yhtymäkokouksen sijaan. ORIMATTILAN SANOMAT
Torstaina joulukuun 10. Ensi syksystä lähtien Tietävälän oppilaat siirtyvät
opiskelemaan Jokivarren ja Tönnön kouluihin.
Tietävälän koulu löysi maanantaisessa kaupunginvaltuuston
kokouksessa odotettua enemmän
kannattajia, ja lähellä oli, ettei
koululle saatu ujutettua jatkorahoitusta kaupungin budjettiin.
Keskustan Juha Hirvosen ja
Perussuomalaisten Ville-Petteri Erolan masinoimassa äänestyksessä 20 valtuutettua kannatti koulurahojen lisäämistä ensi
vuoden talousarvioon 23:n ollessa kaupunginhallituksen säästölinjauksen kannalla.
Puolueiden kaupunginhallituksessa ottamat rintamalinjat eivät
pitäneet enää valtuustossa, ja
etenkin isot ryhmät hajosivat pahasti: keskustan 13 valtuutetusta
Tietävälän koulun toiminnan jatkamisen puolesta liputti kuusi,
kokoomuksen 13 valtuutetusta
neljä ja demareiden kahdeksasta
valtuutetusta kolme.
Kaikki viisi perussuomalaista
valtuutettua sekä Vasemmistoliiton Harri Saarinen ja Kristillisdemokraattien Pertti Laaksonen
puolsivat myös rahojen myöntämistä Tietävälälle.
Sen sijaan vihreiden Saara Paajanen sekä sitoutumaton
Riitta Lonka olivat kaupunginhallituksen leikkausesityksen
kannalla.
Jo ennen ennen budjetin käsittelyä valtuutettujen Tietäväläkannoista saatiin vihiä, kun esillä oli koulun tueksi kerätty, 750
orimattilalaisen allekirjoittama
kuntalaisaloite. Äänestyksessä 21
kaupunginvaltuutettua asettui tukemaan hänen esitystään, mutta
niukka enemmistö eli 22 valtuutettua kelpuutti hallituksen vastauksen, ja aloite katsottiin loppuun
käsitellyksi.
Aloitteen palautuksen kannal-
la olivat samat valtuutetut, jotka
puolustivat koulun rahoja budjettiäänestyksessä sekä sitoutumaton Lonka.
Pieskin uhkaus
tehosi yleisöön
Tietävälän koulun kohtalo veti valtuustosalin yleisölehterille kymmeniä kaupunkilaisia, ja
osan tunteet kuohuivat. Se kaatui äänin 33?10. Koulun
lakkautuspäätös joudutaan tekemään vielä kaupunginvaltuustossa erikseen, mutta rahojen jääminen pois kaupungin ensi vuoden
budjetista merkitsee käytännössä
koulun sulkemista kevätlukukauden päätyttyä. Myrskylän osalta vuosittaiset kustannukset ovat
400 euron luokkaa.. Puhetta kuuntelevat keskustan Tero Rönkkö, Juha Hirvonen, Päivi Koskimaa (edessä), kokoomuksen Jenni Hanhela
(takana), keskustan Tero Nieminen ja kokoomuksen Tuomo Jussila sekä Kimmo Koivisto.
Tietävälän koulun sulkemista ensi syksystä lähtien kannattivat: keskustan Pekka Auvinen,
Päivi Koskimaa. Lehteriltä alas rymistelevä pettynyt joukko paiskasi valtuustosalin oven takanaan kiinni
niin, että salin isot kattolamput
tutisivat.
Budjetti kesti
pommituksen
Kaupunginhallituksen laatima
budjettiesitys kesti muutkin siihen kohdistetut muutosesitykset.
Lonka yritti saada budjettiin
4?000 euron määrärahaa Virenojan Lokkilammella sijaitsevan
?Kipeitä päätöksiä,
hyvä lopputulos?
?Kipeät päätökset, ?hyvä yhteishenki. Anttila piti kuitenkin
yhtymäkokousmallia kaupungin omistajaohjauksen kannalta parempana ratkaisuna.
Jo ennen Anttilan esitystä kuntien
välistä neuvotteluratkaisua puolustivat
voimakkaasti sekä kaupunginjohtaja
Osmo Pieski että kaupunginhallituksen
puheenjohtaja Tuula Koivunen (sd).
Pieski kertoi, ettei uusia neuvotteluja
ole tiedossa, jos Orimattila ei hyväksy
esitettyä sopimusta sellaisenaan.
??Lahti on ilmoittanut, että se jatkaa siinä tapauksessa omillaan vuoteen
2019 saakka, kun valtakunnallinen soteuudistus astuu voimaan.
Koivunen puolestaan muistutti, että
ilman hyvinvointiyhtymää Orimattilan
sote-tilanne on vaarantumassa, kun peruspalvelukeskus Aavan pohja joka tapauksessa repeää Nastolan Lahteen liittymisen seurauksena.
?Luotammeko
Lahteen??
Tiukennuksia kaupunginhallituksessa voimakkaasti ajanut ja äänestyksen
jälkeen ne läpi saanut kokoomuksen
Aimo Ryynänen pääsikin omassa puheenvuorossaan tölväisemään, että kai
hänen on sitten puolustettava kaupunginhallituksen esitystä, kun kaupunginjohtaja ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja eivät sitä tee.
Ryynänen painotti, että yhtymäval-
tuustossa asioita pystytään vielä sopimaan eri kuntien valtuutettujen kesken,
kun taas yhtymäkokousmallissa esimerkiksi koko Lahden äänipottia voi käyttää vaikkapa Lahden kaupunginjohtaja.
??Luotammeko Lahteen siinä, että
Orimattilan palvelut säilyvät, hän kysyi ja nosti esimerkiksi Lahden vallankäytöstä Koulutuskeskuksen Salpauksen sekä maakunnalliset jätelautakunnan ja joukkoliikennelautakunnan.
Hän muistutti myös eduskunnan perustuslakivaliokunnan kannasta, jonka
mukaan yhdellä kunnalla ei voi olla äänienemmistöä kuntayhtymässä.
Kaupunginhallituksen toisessa lisäehdossa vaadittiinkin sopimukseen lisättäväksi kohtaa, jonka mukaan yksi
kunta ei voi hallinta yli puolta äänivallasta.
Kuntien asukaslukujen perusteella
Lahti saa haltuunsa enemmistön yhtymäkokouksen äänistä. Erityisen tyytyväisiä oltiin
siihen, että budjetti tuo vihdoinkin korotuksen yksityisen päivähoidon tuen kuntalisään.
Seuraavassa poimintoja budjettipuheenvuoroista:
?Sisältää kipeitä asioita, mutta silti hyvässä hengessä koottu.
Lomautukset vältettiin, mistä olen
tyytyväinen.?
Tuula Koivunen (sd)
?Tietävälä oli kipein keskustalle, kuntalisän korotuksesta iloitsen.?
Sinikka Lindgrén (kesk)
?Orimattilan tilanne ei ole
synkkä. Jos kyliin ei löydy yksityisiä päiväkotiyrittäjiä ja niiden
palveluista maksavia asiakkaita,
kaupunki osoittaa päivähoitopaikat kylien lapsille muualta, lähinnä kaupungin keskustasta.
Kokoomuksen Anssi Huhtala
olisi puolestaan halunnut palauttaa Pennalan logistiikka-aluetta
koskevan ison, 3,1 miljoonan euron liittymäremontin ensi vuoden
kohdalle, kun se on kaupungin
suunnitelmissa lykätty nyt vuoteen 2017. Lisäksi tuomittu velvoitettiin korvaamaan valtiolle
140 euron päihdetutkimuskulut.
Väliaikaisen ajokiellon oikeus
katsoi kokonaan kärsityksi.
Tuomittu ajoi kesäkuun alussa
nelostiellä autoa huumaavien aineiden, muun muassa amfetamiinin vaikutuksen alaisena. Auto oli löydettäessä
Myllylän koulun pihalla. 3
Amfetamiinikuskille sakkoa
1?440 euroa
Päijät-Hämeen käräjäoikeus
tuomitsi vuonna 1981 syntyneen
mäntsäläläismiehen Orimattilassa tapahtuneista huumausaineen
käyttörikoksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja rattijuopumuksesta sakkorangaistukseen.
Mies sai 60 kappaletta 17 euron suurista päiväsakkoa eli 1?440
euron sakot
dem. Jokainen jäseneksi tuleva saa yllätyslahjan. Tekonsa jälkeen mies pakeni
paikalta.
Lahdesta paikalle tulleella poliisipartiolla oli mukanaan koira,
joka lähti jäljestämään varasta.
Jäljet johtivat läheiselle Tullintien metsäalueelle, mistä poliisi
tavoitti varkaan.
Mies vastusti kiinniottoa. Se on voimavarojen hukkaamista, säesti Jukka
Lehtimäki (kesk).
Uudenmaan kunnista Pukkilan
lisäksi myös Myrskylä kuuluu
Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirin nykyisen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin sijasta.
Mies kävi tiistai-iltana kirveen, veitsien ja kaasusumuttimen
kanssa alkoholivarkaissa Orimattilan K-supermarketissa. Käyttäjäkunta on ollut enimmäkseen mikroyrittäjiä.
Kunta pyysi asiassa tarjoukset Nicemedia Oy:ltä, LADEC
Oy:ltä, ProAgrialta ja Posintra
Oy:ltä.
ProAgria tarjoaa hieman halvemmalla hinnalla samoja palveluja, joihin myrskyläläisten yritysten käyttö on keskittynyt.
Asiasta päätti maanantaina kokoontunut Myrskylän kunnanhallitus.
Pukkilan valtuusto äänesti
pakolaisten vastaanotosta
Maanantaina koolla ollut Pukkilan kunnanvaltuusto päätti pakolaisten vastaanotosta sekä oleskeluluvan jo saaneiden lasten ja
nuorten 11-paikkaisen perheryhmäkodin perustamisesta äänin
18-3.
Hanketta vastustivat keskustan
Matti Pirhonen, Jarkko Vuori
ja Timo Seppälä.
Pirhosen mukaan varsinkin
perheryhmäkodin talouspuoleen
liittyy liian paljon avoimia kysymyksiä.
??Olemme tukemassa ulkopuolista yritystä, joka rahastaa ja ottaa hyödyn. ORIMATTILAN SANOMAT
4 . klo 11-12.
Lucia-kulkueen esiintyjät ajoissa paikalle.
Seurapalstailmoittaja:
Seurapalstailmoitusten
tulee olla toimituksessamme
viimeistään seuraavasti:
Tiistain lehteen
maanantaihin
klo 10 mennessä.
Torstain lehteen
keskiviikkoon
klo 10 mennessä.
Perjantain lehteen
torstaihin
klo 10 mennessä.
Matti Pirhonen (vas.) vastusti pakolaisten vastaanottoa ja Timo Hildén kannatti sitä.
Seurapalstalle voi lähettää tietoja myös sähköpostin kautta
osoitteella: tilaukset@orimattilansanomat.fi sekä netin kautta osoitteella: www.orimattilansanomat.fi
Viralliset kokouskutsut julkaistaan kokouksia-osastossa.
Myrskylä ostaa yrittäjien
neuvontapalvelut
jatkossa Pro Agrialta
Anna Hakama
Myrskylä
Myrskylä vaihtaa yrittäjien neuvontapalvelujen tarjoajaa
vuoden vaihteessa.
Uudeksi palveluntarjoajaksi
valikoitui tarjousten perusteella
ProAgria Oy. Kunnalle ja kuntalaisille jää sopimuskauden päättyessä vastuu kaikesta muusta, hän
epäili ja vetosi Pukkilan huonoon
taloustilanteeseen: ?ainakaan minä en halua ottaa kunnalle lisärasitteita?.
Varhaiskannon valitukset
ma?su 6.30?10.00
puh.
Virpi Kallio
Pukkila
??Oletan, että sopimuskauden lopussa ja päättyessä meille
jää vielä alaikäisiä lapsia, joille
on löydettävä sijoitus- ja laitospaikkoja, joista kulut tulevat täysipainoisina kunnalle, sanoi Pirhonen.
Vuori vertasi perheryhmäkodin perustamista kunnan vuokraasuntojen siirtämiseen erilliselle
yhtiölle.
Hänen mielestään kuntaa on
molemmissa tapauksissa painostettu ja uhkailtu.
Vuori nosti esille myös perheryhmäkodin perustamisen aikaansaaman turvattomuuden ja
tulijoiden kyvyn sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan.
Perheväkivalta
on isompi uhka
Juha Mauno alleviivasi, että Pukkila ei voi sulkea silmiään
Euroopan pakolaiskriisiltä.
Oikeaa asennoitumista ja ?ulkopuolelta tulevaa, enemmän
kuin paikallaan olevaa tuulahdusta. 2015
Torstaina joulukuun 10. Ensi syksystä alkaen määrää karsitaan
kolmella.
laisia.
Kunnanhallitus toteaa myös,
että hyvinvointikuntayhtymän
valmistelussa tulee ottaa huomioon valtakunnallinen sotejärjestämislain valmistelu, kuten myös Myrskylän kunnan
mahdollinen suuntautuminen
Uudenmaan sote-alueeseen.
4 8
3
9
7
3
4
1
1
9
5
7 9 2
Sudokun ratkaisu tv-sivulla.
5
9
6
8
2
1 3
Code:F98B5344D2
5
8
(c) Arto Inkala www.aisudoku.com
9
2
Virpi Kallio
Orimattila
Orimattilan tekninen lautakunta ei löytänyt huomautettavaa
Pennalantien ja Rautamäentien
liittymäjärjestelyistä. Pikkujoulu
ti 15.12. Valtuus-
to hyväksyi kaavan kuukausi sitten.
Katusuunnitelma
hyväksyttiin
Tekninen lautakunta hyväksyi
myös Pennalan logistiikka-alueen laajennuksen katusuunnitelmat, joista ei nähtävilläoloaikana
jätetty yhtään muistutusta.
Suunnitelma koskee Kytönniityntien jatkoa ja Rautamäentien
alkuosan siirtoa uuteen paikkaan
sekä niihin liittyviä kevyen liikenteen väyliä.
Alueen pinta-ala on noin
18?800 neliötä ja sen päällystys
tulee maksamaan noin 127?000
euroa. Muistattehan Elävä
Joulukalenteri-laulut Erkkilässä su
13.12. Se on hänen mukaansa törkeää ja halventaa karjalaisia, jotka kuuluvat omaan
kansaan.
Lähes kaikkien pukkilalaisten
kunnanvaltuutettujen allekirjoittamassa valtuustoaloitteessa kannetaan huolta siitä, että Pukkilassa järjestetään ?jokaisena Suomen itsenäisyyspäivänä päivän
arvon mukainen itsenäisyyspäiväjuhla?.
??Kunta voi toimia asiassa yhteistyössä seurakunnan sekä jär-
Päiväkannon
16.00
valitukset ma?pe 8.00?
03-876 678
Anna Hakama
Myrskylä
ORIMATTILAN
SANOMAT
Myrskylän kunnanhallitus näytti maanantaina vihreää valoa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymän perussopimuksen muuttamiselle
Erkontie 17, puh. Uusi vesija jätevesihinnasto menee vielä kaupunginhallituksen ja -valtuuston hyväksyttäväksi.
Vesimaksuja korotetaan huhtikuun alussa reilut kaksi prosenttia.
Puhtaan veden kuutiohinta
nousee 1,61 eurosta 1,65 euroon
ja jäteveden 2,68 eurosta 2,74 euroon.
Keskimääräisellä 150 kuution
vuosikulutuksella vesilaitoksen
asiakas maksaa vedestä jatkossa
noin 15 euroa enemmän kuin nyt.
Kaupunki puolestaan saa noin
34?000 euron lisätulot.. tammikuuta
Sekalaisia
HAUTAKIVIÄ
Kaiverrukset, kultaus ym. www.iitingraniitti.fi
Pukkilan kunnanvaltuusto päättää 25. työväenyhdistys. Vuotuiset ylläpitokustannukset ovat noin 10?000 euron
luokkaa.
Kun liittymäjärjestelyihin lisätään Pennalan teollisuusalueen
tässä vaiheessa toteutettavan kunnallistekniikan kulut, kustannukset nousevat noin 3,1 miljoonaan
euroon.
hin, joihin tarvitaan rahaa vajaat
460?000 euron enemmän kuin tämänvuotista budjettia laadittaessa arvioitiin.
??Viimeiset viisi vuotta sotemenot ovat enemmän tai vähemmän kurittaneet kuntaa ja joka
vuosi ne ovat tuottaneet kyseenalaisen yllätyksen, totesi kunnanjohtaja Juha Myyryläinen.
Määrärahan reilun 450?000 euron ylitys vastaa vajaan kahden
tuloveroprosentin tuottoa.
Ensi vuoden budjetissa sotemäärärahat ovat samaa suuruusluokkaa kuin tämän vuoden varsinaisessa talousarviossa.
Vakipesti
kuudelle
kouluavustajalle
Pennalantien risteysjärjestelyt
maksavat kaupungille 1,8 Me
Kun mukaan lasketaan teollisuusalueen
tässä vaiheessa toteutettavan
kunnallistekniikan osuus, summa
nousee 3,1 miljoonaan euroon.
jestöjen ja yhdistysten kanssa,
mutta juhlan järjestämisvastuun
on oltava kunnalla, todetaan maanantaina jätetyssä aloitteessa, jonka ensimmäinen allekirjoittaja on
Juha Mauno (kesk).
??Kunnanhallituksen pitää
esittää vuosittain talousarvioehdotuksessaan riittävä määrärahaehdotus juhlan järjestämistä
varten tai huolehtia muuten juhlan rahoituksesta, vaativat allekirjoittajat.
Pukkila hyväksyi budjetin
ja lisämäärärahat
Myrskylän hallitukselta
siunaus hyvinvointikuntayhtymälle
03-757 5285
puh.
Valtuustoaloite perää
rahoitusta itsenäisyysjuhlinnalle
Lasten ja nuorten perheryhmäkodin
perustaminen sinetöitiin numeroin 18-3.
Virpi Kallio
Pukkila
ympäristökeskuksen alueellisesta kehittämisestä ja mahdollisesti
ympäristöterveydenhuollosta.
Sote-kuvioiden keskeneräisyyden takia Pukkila vastustaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymän perussopimuksen muuttamista ja sen myötä hyvinvointiyhtymän muodostamista. Lautakunta käsitteli tiistaina Uudenmaan
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kaupungilta maantien 167 parantamista koskevasta tiesuunnitelmasta pyytämää
lausuntoa, joka menee seuraavaksi kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.
Järjestelyjen myötä Lahdentielle rakennetaan kokonaan uusi liittymä, osa Rautamäentietä muuttuu kevyen liikenteen väyläksi ja
risteysalueelle tehdään Kytönii-
tyntien alikulkukäytävä.
Liittymäjärjestelyjen kustannusarvio on vajaat 1,9 miljoonaa
euroa. tammikuuta pidettävässä
kokouksessa, haluaako se hankkia nykyiseen tapaan sosiaali- ja
terveyspalvelut Päijät-Hämeestä
vai onko sijoittuminen koko Uudenmaan maakunnan laajuiseen
sosiaali- ja terveysalueeseen sittenkin parempi vaihtoehto.
Tammikuussa asiasta annettavan lausunnon taustalla on hallituksen sote-uudistus, jonka myötä
Suomeen perustetaan 18 itsehallintoaluetta maakuntajaon pohjalta.
Maakunnan perusteella Pukkila sijoittuu Uudenmaan sote-alueeseen.
Vastuu sote-palveluista siirtyy
vuoden 2019 alusta kunnilta ja
kuntayhtymiltä itsehallintoalueille, jotka vastaavat sosiaali- ja
terveydenhuollon lisäksi pelastustoimen ja maakuntien liittojen
tehtävistä, elinkeino-, liikenne- ja
Seuratoiminta
Orimattilan Sotaveteraanien Naisjaosto. peräänkuuluttanut keskustalaisvaltuutettu nosti esille
myös perheryhmäkodista koituvat taloudelliset hyödyt, jotka
hän näki täysin eri valossa kuin
Pirhonen.
??Se tuo Pukkilaan yks kaks yksitoista työpaikkaa. Pikkupaketti
mukaan. Lisäksi hänen hallussaan oli kaasusumutin, kirves ja kaksi veistä.
Poliisi epäilee miestä varkaudesta, kaasusumuttimen vuoksi
lievästä ampuma-aserikoksesta,
toisen ihmisen vahingoittamiseen
soveltuvan esineen tai aineen hallussapidosta veitsiin ja kirveeseen
liittyen sekä virkamiehen vastustamisesta.
Tekninen
lautakunta
esittää
vesitaksoihin
korotusta
Tiistaina koolla ollut Orimattilan tekninen lautakunta liputtaa
ensi vuoden budjettiin liittyvää
vesitaksan korotusta. Pekka Löytty, puh.
044 316 0925.
Sos. Nyt kunta on ostanut neuvontapalvelut Posintra
Oy:ltä.
ProAgrian tarjoama paketti on
suppeampi kuin Posintran, mutta
Myrskylän kunnanhallitus pitää
asiassa huomionarvoisena seikkana sitä, että palvelun käyttäjien
Eikö
lehtesi
tullut?
määrä on kunnassa rajallinen ja
tilastojen mukaan palvelun käyttökin on ollut vähäistä. Tervetuloa!
Orimattilan Invalidit.
Vammaisuinnit ja sauna lauantaisin klo
9.30.
Orimattilan Tikka.
Harjoitukset ti ja to
klo 17-19, Kehräämö 3. klo 13
seurakuntakodissa. 03-876 678, fax 777 4244.
Konttorimme avoinna ma?pe klo 8?16.
ja sen myötä hyvinvointikuntayhtymän muodostamiselle.
Asia etenee valtuuston päätettäväksi.
Myrskylä pitää erityisen tärkeänä, että sosiaali- ja terveyspalvelujen palveluverkossa
ruotsinkielinen palveluyksikkö on tarpeeksi lähellä kunta-
Virpi Kallio
Pukkila
Pukkilan valtuusto hyväksyi
ensi vuoden tiukaksi luonnehditun talousarvion ja lähivuosien
taloussuunnitelman sekä tämän
vuoden budjetin lisämäärärahat
maanantaina pidetyssä kokouksessa.
Nykyiseen tuloveroprosenttiin
perustuva vuoden 2016 talousarvio on 364?000 euroa alijäämäinen.
Lisämäärärahoista suurin liittyy sosiaali- ja terveyspalvelui-
Orimattilan sivistys- ja vapaaaikalautakunta esittää kaupunginhallitukselle kuuden koulunkäyntiavustajan vakinaistamista ensi
syyslukukauden alusta lähtien.
Avustajista kolme on Jokivarren koululla, kolme Orimattilan
yhteiskoululla ja yksi Myllylän
koululla.
Kaikilla on muodollinen pätevyys.
Esitys on rutiininomainen, sillä toistuvien määräaikaisten työsopimusten käyttö ei ole sallittua
silloin kun työvoimatarve on pysyvä.
Orimattilassa on kaikkiaan 51
koulunkäyntiavustajaa. kunnostustyöt, rakennuskivet.
EDULLISESTI SUORAAN TEHTAALTA
IITIN GRANIITTI OY
Virpi Kallio
Pukkila
HAUTAKIVET Eeva Töyrylä 040 754 1109
Perheniement. 451, Perheniemi, fax (05) 366 4095,
orvo.toyryla@pp.inet.fi, 0400-809 095 . Suomalaiset ovat väkivaltainen kansa, totesi Jyrki
Loijas (ps).
Lehtimäki loukkaantui
karjalaisten puolesta
Jukka Lehtimäki (kesk) arvosteli pakolaisasiasta käytyä julkista keskustelua, joka on hänen
mukaansa mennyt ?överiksi oikealta ja vasemmalta?.
Kunnanhallituksen puheenjohtaja oli loukkaantunut erityisesti siitä, että pakolaisten auttamista on verrattu karjalaisevakoiden
auttamiseen. päivänä
Pukkila valitsee
sote-alueensa
25. Lisäksi Kalliolan Kannatusyhdistys on ilmoittanut hankkivansa tarvitsemansa
palvelut tästä kunnasta, selitti
Mauno.
??Tämä on helppo tapa hoitaa
oma osuutemme pakolaisongelmasta varsinkin, kun alan osaamista on täällä jo olemassa, viittasi Heli Kuosa (kesk) tulevassa perheryhmäkodissa toimivaan
nuorisokotiin.
??Pakolaisiin liittyvä riski pitää
tunnustaa, mutta se se pätee myös
niihin ihmisiin, jotka tulevat tän-
ne omin avuin, painotti Linda
Kallas (kok).
??Enemmän kuin tänne muuttavista pakolaisnuorista olen huolissani piilossa olevasta perheväkivallasta. Poliisipartio löysin koiran avustuksella miehen pian tapahtuman jälkeen.
Koirapartio nappasi
kirveen kanssa liikkuneen
alkoholivarkaan
Anna Hakama
Orimattila
Poliisi nappasi Orimattilan Ksupermarketissa tiistai-iltana käyneen alkoholi- ja karkkivarkaan
kiinni verekseltään.
Varkaisiin lähtenyt mieshenkilö rikkoi poliisin mukaan ilmeisesti kirveellä kaupan ikkunalasin ja anasti kaupasta pienen määrän alkoholituotteita sekä makeisia. krs. Summasta 20?000 euroa
koskee lunastus- ja korvauskustannuksia ja 73?500 euroa johtoihin ja laitteisiin liittyviä kuluja.
Kaupungin osuudeksi hankkeen kuluista esitetään 1,8 miljoonaa euroa.
Risteysalueella on Orimattilan
Lämpö Oy:n maakaasuputki, jonka siirtämisestä uuteen paikkaan
lämpöyhtiö vastaa.
Samanaikaisesti tiesuunnitelman laatimisen kanssa on tehty
Pennalan logistiikka-alueen laajennuksen asemakaava, joka käsittää tiesuunnitelman toteuttamiselle tarpeelliset alueet. Asiaa
koskevasta lausunnosta päätettiin
valtuuston maanantaisessa kokouksessa
??Olisi rahan tuhlausta lähteä
lähteä mukaan hyvinvointiyhtymän valmisteluun, kun Pukkila
saattaa vuonna 2019 kuulua Uuteenmaahan, alleviivasi aikalisää
perännyt Linda Kallas (kok).
??Tuntuisi hölmöltä ryhtyä tekemään uutta hallintohimmeliä
tässä vaiheessa. Tied. N:o 139
Buffetti ym.
Lisätietoja: Pertti Oksanen mp. 03
871460 . 9.00?15.00,
su 20.12. ja 20.12.2015 klo 12?16.
Musti ja Mirri Orimattila
Lahjakortit
muotokuvauksiin:
Tervetu
lo
Erkontie 16, 16300 Orimattila
(S-marketin alakerta,
oma sisäänkäynti ulkoparkkipaikan puolelta)
Puh. p. puh. Vapaa pääsy. 03-777 4719
la 19.12. 03 777 3111
Avoinna arkisin 9?17.30, la 10?14
Ohittamaton Lahjapaikka
Koruhiomo / Kivipaja
Korutasku
Spektroliittija hohtokordieriittikorut,
kiviesineet...
Joulupukin
lahjapaikka
M
LAH UISTA
JAKO
RTIT
!
Kehräämö, Pakaantie 1, Orimattila
Puh. 03-7878 277, ma?pe 10?18, la?su 9?16.
Anna kotimainen
lämmin lahja
Tervetuloa
T
t l edullisille
d lli ill ostoksille:
t k ill K
Kaikista
iki t ttuoteluettelomme
t l tt l
tuotteista
t tt i t
-10 %, II-laatuiset -30 %. info@hellimo.fi
Orimattilan Kehräämö . 49,-)
ORIMATTILA
Käkeläntie 11
050 367 9708
ark. N:o 139 . A
i
16 lla 10
14
www.ruskovilla.fi. 0400 459 222 pertti.oksanen@phnet.fi
VESIVEHMAA
Joenkulmantie 2, Neste Körri
040 679 8284
to 11?17, pe 9?16
Muulloin sopimuksen mukaan.
Lämpimästi tervetuloa!
Valokuvaamo Potretti
Liike avoinna myös sunnuntaisin 13.12. klo 10?15 ja su 14.12. 9?17
Tervetuloa jouluisille ostoksille Niemenkylään.
Käsitöitä, leivonnaisia, joululahjoja, sepän töitä, pajasinappia. ORIMATTILAN SANOMAT
Torstaina joulukuun 10. Erkontie 4
puh. päivänä
2015 . 044-377 3017
Joulun aukioloajat:
Ostoskeskus Orimatti
p. Anni Vilja . RUSKOVILLA OY, Kinnarintie 32,
16230 Artjärvi
03-871460
Avoinna
ma-pe 9
9-16,
10-14
A tjä i . 12.00?15.00,
ma?ke 21.?23.12.
9.00?18.00,
aattona to 24.12. 9?12
K8SI
Riipus 115,-
SEPPÄ KALLEN TONTTUPAJA
12.?13.12.2015 Päärniläntie 169, Niemenkylä Orimattila
Tonttupaja on avoinna
la 13.12. klo 10?15. Tönnön
Myllyn tuotteita, hunajaa, laukkuja, koruja, kortteja, arvontaa, kukkia,
Aloe vera -tuotteet, joulumusiikkia ym. 5
Ostetaan joululahjat
Orimattilasta!
LAHJAKSI
?
PARTURI KAMPAAMO
HIUS?PISTE
Hemmottelukeidas Hellimö
Anna lahjaksi
Erkontie 11
16300 Orimattila
03 777 0070
TUNTURIMARJA
RIIPUS 139,-
Meiltä löydät paljon erilaisia
TUOTEPAKETTEJA JOULULAHJAKSI
Ilahduta läheistä LAHJAKORTILLA!
Hellimön
lahjakortti!
KORVAKORUT 89,-
Arja Mielonen . Anne-Mari Willberg
Ma?to 9?17
pe
9?18
la
9?13
Avoinna ma?pe 10?18, la 10?15
www.hellimo.fi . 044-771 91 39
Avoinna ma?pe 10?18, la 10?14.
a!
s lapsikuvat sperhekuvat
slemmikit smuotokuvat
Uudistuneet aukioloaikamme: ma?to 9?15.30 tai sopimuksen mukaan
Niementie 2, 03-781 7368, 03-777 1027, 050 554 9989, info@potretti.fi
Joulutunnelmaan!
Yksilöllinen
suunnittelu- ja
ompelupalvelu.
TEHTAANMYYMÄLÄ
Verhokulma
Niementie 2, Erkontähti
040-587 9986
ma-pe 10-17
SET
Ter
v
etu
loa
!
Katso hyvät lahjavinkit
kotisivuiltamme
www.veikonkone.fi
ja tule tekemään
ostokset kotikylästä.
ORIMATTILA . 70,-)
Super Strong shampoo+hoitoaine 34,90 (norm. Tervetuloa!
Paul Mitchell lahjapaketit edullisesti pukin konttiin!
Orimattila
Mukavaa Joulun odotuksen aikaa!
Joulupukin konttiin parhaat lahjat
saatavilla lemmikillesi! Myös lahjakortit!
GLÖGITARJOILU
JOULUKUUN
AJAN
Esim. Awapuhi shampoo+styling treatment oil 49,- (norm