Koulun joukkueet ottivat kisassa kaksoisvoiton, minkä lisäksi pokaalit tulivat parhaasta tiedeprojektista ja valmennuksesta. SIVU 3 Uuteen yläkouluun kymmeniä jättinäyttöjä Heinämaan Pitsinkutojat ry on käynnistänyt hankkeen, jonka tarkoituksena on varmistaa pitsinkudonnan taidon ja perinnetiedon säilyminen tuleville sukupolville. Työsopimusta rukkaavan operaation piirissä on työntekijöitä monista eri tehtävistä kuten varhaiskasvatuksesta, opetuksesta, tukipalveluista ja hallinnosta. Irtisanottavan osa-aikaisen lastenhoitajan työpanostakin Pukkilassa tarvittaisiin. Voimaan jää myös hovioikeus velvoittamat korvaukset. Savulohta, tsatsikikastike g,vl Purjoperunakeitto g,l Hernepunajuuripihvit, vegemajoneesi g,v TO 18.4. Myös heidän toimenkuvaansa muutetaan. vuosikerta ORIMATTILAN, MYRSKYLÄN JA PUKKILAN PAIKALLISLEHTI www.orimattilansanomat.fi OS tänään Orimattilan uuteen yhteiskouluun hankitaan suuria älytauluja ja muuta esitystekniikkaa 180 000 eurolla. Kermaista sienikeittoa (G,L) Pekoninakkeja (G,L) Kanapataa (G,L) Tiistai 16.4. Porsaankassleria, kermainen rosepippurikastike g,l Kasvissosekeitto g,l Parsakaalihernepaistos g,v TI 16.4. alv) 2 tulisijaa + hormit = 68,(sis. Purjo-perunasosekeittoa (G,L) KYÖSTILÄN LUOMUTILAN PÄIVÄ Teriyaki broileria (G,L) Torstai 18.4. Yhteistoimintaneuvottelujen tavoitteena oli saada 150 000 euron leikkaus kunnan vuosittaisiin menoihin. Sen sijaan kaupungin vesiyhtiö jäi miinukselle. Siihen ei haluttu lähteä, hallintojohtaja Fritius sanoo. Kun työaika vähenee, palkka pienenee. Hallituksella ei ollut asiaan muutettavaa tai kysyttävää. – Hallituksessa ymmärrettiin, että 150 000 euron säästö olisi tarkoittanut kuntalaisten palvelujen heikennystä. SIVU 7 ORIMATTILAN SANOMAT Jokivarsi kahmi pokaaleja Pukkilan kunta haluaa eroon tyhjäksi jääneestä Torpin koulusta. Omaiset joutuvat korvaamaan Liikennevakuutuskeskukselle oikeudenkäyntikuluja yhteensä lähes 16 000 euroa sekä omat oikeudenkäyntikulunsa noin 15 000 euroa. Kunnanhallitus keskusteli asiasta ja totesi, että ratkaisu halutaan mahdollisimman pian. mukaan NUOHOOJA VEIKKO Orimattila – Myrskylä – Pukkila TILAA NUOHOUS AJANVARAUS NETISTÄ: 040-188 2359 (myös viestit) www.veikkorantanen.fi nuohooja@veikkorantanen.fi Nuohous tehdään sinulle sopivana ajankohtana, ilman lisäkuluja! Hintaesimerkkejä: 1 tulisija + hormi = 53,(sis. Isompi säästö olisi iskenyt palvelutasoon Kunnan yhteistoimintaneuvottelujen tulos oli Pukkilan kunnanhallituksen pureskeltavana maanantai-iltana. ORIMATTILAN SANOMAT TORSTAINA 11. Siihen ei päästy, vaan vaikutus on arviolta 117 000 euroa vuosittain. TAKASIVU Lämpöyhtiö pungersi voitolle, vesiyhtiö kirjasi tappion Tervetuloa! toivottavat Jani ja Sami JASA AUTOHUOLTO OY Topintie 2 B, 16300 ORIMATTILA p. Omaiset vaativat, että puimurinkuljettaja tuomitaan törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä kuolemantuottamuksesta. Kunnan hallintojohtaja Ilkka Fritius kertoo, että uuden työsopimuksen vaikutus on kullakin työntekijällä hyvin yksilöllinen. Ylimpään johtoon leikkaus ei pure. huhtikuuta 2024 N:o 28 – 73. Omaiset halusivat valittaa Itä-Suomen hovioikeuden viime vuonna antamasta tuomiosta. Torstai 11.4.2024 09.30–11.00 Jämsänkoski, tori 11.15–12.45 Jämsä, tori 13.30–14.30 Kuhmoinen, tori 15.15–16.30 Vääksy, Tokmanni 17.00–18.20 Lahti, S-Market Mukkula 19.00–20.00 Mäntsälä, Tokmanni Perjantai 12.4.2024 09.30–11.00 Lahti, Citymarket Paavola 11.30–12.45 Nastola, K-Supermarket 13.20–14.20 Orimattila, Tokmanni 15.00–16.30 Hollola, Prisma 16.45–18.15 Lahti, K-Supermarket Okeroinen Ota yhteyttä ja sovi tarkastus. Haasteena on, että koulu on yhteismaalla, joten maanomistajia on paljon. Hallintojohtaja Fritius selvittää, että ylin johto työskentelee ilman määrättyä säännöllistä työaikaa. Sen tulosta painoivat erityisesti kasvaneet korkomenot. Osana hanketta opetellaan digitoimaan vanhoja pitsimalleja. KOTIKÄYNNIT 0800 150 150 www.kultahopea.fi Todennäköisesti aina paras hinta! Kiertuepaikat: (olemme parkkipaikalla) OSTETAAN SEKÄ MYYDÄÄN KULTAA JA HOPEAA kelloja, vanhoja rahoja, seteleitä, kolikoita, Monetaa, postimerkkejä, militariaa, vinyylilevyt, rihkamaa yms. Hänellä on mahdollisuus työskennellä sijaistavana keikkalaisena, jos sellainen työ tekijää kiinnostaa. Hernekeittoa (G,L), pannukakkua (L) Ylikypsää kassleria sipulikastikkeessa (G,L) Lohi-katkarapupastaa (L) Perjantai 19.4. Tarjolla olleita laitteita koekäytettiin, ja paras valittiin. Pukkila karsii työntekijöidensä työajasta ja säästää samalla toista sataa tuhatta euroa. Tomaattista kalakeittoa (G,L) MAATILA-LIHA MEROSEN PÄIVÄ Mausteista kanakiusausta (G,L) ALE! Eläkeläisille lounaista -1 € (klo 13 jälk.). Valtaosa näytöistä on 86-tuumaisia. Teemme tarvittaessa myös kotikäyntejä. krs) puh. Nyt hovioikeuden päätös jää voimaan. Korkein oikeus antoi päätöksensä maaliskuun lopulla. Vaihtoehtona on esimerkiksi koulun huutokauppaaminen. Broilerin grillipihvit, punaviinikastike g,m Kurpitsakeitto g,l Härkäpapurouhekastike g,v LA 20.4. Joltain vähennetään työaikaa vähän, joltakin puolet. Jauhelihamureke, pippurikastike (g),l Sipulikeitto g,m Linssimureke g,v PE 19.4. Pukkilan kunnalla oli viime vuoden lopussa 66 työntekijää, joista 13 oli osa-aikaisia. Työajasta napattu säästö näkyy täydellä voimalla vasta ensi vuonna. Irtonumero 2,50 e (sis. JA METALLITYÖT www.excapo.fi 044 056 8408 aki.polvinen@excapo.fi Onko sinulla tarvetta pienille kaivuutöille. 044-240 9090 Kokousja juhlapaikka 70 hengelle. Nuori törmäsi autollaan leikkuupöytään. Pukkila haluaa eroon Torpin koulusta JUHO KIUrU Orimattila Orimattilan Mallusjoen puimurionnettomuudessa vuonna 2020 kuolleen 17-vuotiaan pojan omaiset eivät saaneet valituslupaa korkeimmalta oikeudelta (KKO). Paprikakanaa, makeantulinen paprikakastike g,m Kirkas kalakeitto g,m Cashewkasviskastike g,v KE 17.4. salaattibuffetin, ruokajuomat ja jälkiruoan Lounas 12,50 Keittolounas 10,50 Salaattilounas 8,50 Maanantai 15.4. MATKAILUAJONEUVOJEN • Kosteusmittaukset • Kosteuskorjaukset • Ulkoja sisäpesut AVAJAISTARJOUS Kosteusmittaus 39,Piikainkyröntie 1 16300 Orimattila Mika p. alv) 3 tulisijaa + hormit = 83,(sis. SIVU 5 Pitsimalleista digiversioita Jokivarren koulu saavutti menestystä Lego-robotiikan SM-kilpailuissa Jyväskylässä. Kaikki vaihtoehdot sis. 050 327 4201 dm24.caravan@gmail.com ENSI VIIKON LOUNASLISTA: MA 15.4. Puimuriturman tuomioon ei tullut valituslupaa Pukkila irtisanoo yhden työntekijän ja vähentää yhdeksältä työaikaa JUHO KIUrU Pukkila Talouskuria tiukentava Pukkilan kunta sorvaa uudelleen yhdeksän työntekijänsä työsopimuksen. Asia juontuu yhteistoimintaneuvottelujen tuloksesta. Lohikeittoa (G,L) MYRSKYLÄN SAVUN PÄIVÄ Sweet&Sour possukastike (G,L) Keskiviikko 17.4. Laitteet on tarkoitus asentaa kouluun kesän aikana. Puimuri ajoi Mallusjoentietä niin, että leveä leikkuupöytä peitti koko tien penkkoja myöten. alv.) ORIMATTILA Topintie 2 045 69 33 748 PUKKILA Rauhanpellontie 4 050 55 11 974 www.kantrikatsastus.fi Kaupungin pääosin omistama Orimattilan Lämpö teki kahden tappiollisen vuoden jälkeen kunnon voiton, josta riittää jaettavaksi osinkoakin. Oikeuden päätösten mukaan puimuria kuljettanut syyllistyi ainoastaan perusmuotoiseen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Yksi osa-aikainen lastenhoitaja irtisanotaan ja yhdeksän työntekijän työaikaa vähennetään. Muodollisesti irtisanottavien työsopimusten irtisanomisajat vaihtelevat kuukaudesta puoleen vuoteen. Fritiuksen mukaan johdon työ pikemminkin lisääntyy, kun muilta vähennetään työtä. Silloin työaikaa ei voi heiltä vähentää. 044 989 6682 Täyden palvelun AD-autokorjaamo ad-autokorjaamo.fi orimattila @ ad-autokorjaamo.fi ma–pe 07.30–17.00, la sop. alv) Rantanen Veikko Petteri Tmi Y-tunnus: 3314087-8 Tietäväläntie 412 16300 Orimattila Tarjoamme uudenlaista palvelua, muun muassa: MONIPUOLISET PIENKAIVUUTYÖT PUIDEN KAADOT KANTOJEN POISTOT Lisäksi: HITSAUS. Kermainen lihapata g,l Kookostofupata g,v – Lihojen alkuperämaa Suomi – Erkontie 11, Orimattila, 010 327 4400 myös take away | www.ravintolatehdas.fi Arkilounas eläkeläisille klo 13–14 -10% ma–pe 10.30–14.30, la 12–15 TEHTAAN LOUNAS Koko lounas 13,00 ilman keittoa 12,50 Keitto/vege 11,00 Salaattilounas 10,00 Nyt! Avoinna ma-pe 10.30-14 www.ravintolaola.fi Pakaantie 1, (2
– Ei ole saksia parturikampaamossa! – Valtiovarainministeriö takavarikoi eilen kaikki sakset. 040 832 3028 lauri.hakama@orimattilansanomat.fi Ilmoitusmyynti Petri Hotti p. 044 7043 713 petri.sipilainen@orimattilansanomat.fi Toimittajat: Ida Niva p. Vuosina 2021–2022 Sosiaali ja terveysalan lupa ja valvonta viraston (Valvira) keräämissä ter veydensuojeluviranomaisen val vontatiedoissa raportoitiin toi menpidekehotuksia ilmanvaih don tai sisäilman laadun puuttei den vuoksi yhdeksässä prosentis sa tutkituista sosiaalialan ja ope tuksen rakennuksista. Arviois sa oli kuitenkin suuria eroja eri kokoisten kuntien ja yksittäisten rakennusten välillä. ORIMATTILAN SANOMAT Tänään: MINEA, MINKA, VERNA Perjantaina: JULIA, JULIUS, JANNA, JUULI, JANNI, JULIAANA Lauantaina: TELLERVO Sunnuntaina: TAITO Maanantaina: LINDA, TUOMI Torstaina huhtikuun 11. 0100 4070. 044 7043 714 juho.kiuru@orimattilansanomat.fi KONTTORI Avoinna ma–pe klo 8–16 Toimistopäällikkö Marja Hakama p. – Lapsilisät ja lääkekorvaukset. 10 %) Kestotilaus 12 kk 199 e (2 erässä á 103 e , 3 erässä á 70 e , 4 erässä á 54 e ). JAKELUHÄIRIÖT Orimattila ark. Yhdistystoiminnasta voi olla ennakkoluuloja tai valmiiseen porukkaan meno saattaa tuntua han kalalta. Tietoykkösen toteuttamaan ky selyyn vastasi maaliskuussa tuhat suomalaista. Kuvio on kuin vanhasta sadusta, joka kertoo pienestä punaisesta kanasta, joka kasvatti viljan, jauhoi jyvät ja leipoi leivän sillä välin kun kissa, possu ja ankka kieltäytyivät auttamasta. Saman ongelman kanssa kipuilu on yhdistyksissä tänä päivänä enemmän sääntö kuin poikkeus. Jumala haluaa pelastaa meidät kaikkein pahimmalta eli loputtomalta tuskalta ja kivulta, ja meidän teh tävämme on vähentää ja lievittää särkyä jo tääl lä maan päällä. THL:n pääjohtajan Mika Salmisen mukaan terveysperustei sesta verotuksesta on puhuttu pit kään ja nyt on aika käynnistää työ veron käyttöön ottamiseksi. Kuitenkin tosiasia on, että mo nissa yhdistyksissä aktiiviväki vanhe nee, eikä nuorempaa väkeä ole useinkaan helppoa saada toi mintaan mukaan. – Kuule kyllä multakin on leikattu! – Mitä muka. Näihin kysymyksiin ei kukaan meistä voi tai osaa antaa yksiselitteisiä vastauksia. Orimattilassa use ampikin toimija toi viime kuussa julki huolensa uusien jäsenten löytymisen haasteista. Digitilaus 6 kk 75 e , 3 kk 37 e . Jeesus antoi meil le yhtäläisen ohjeen: rakastakaa toisianne. 6.30–16, la–su 6.30–12, puh. Marjasato uhkaa jäädä suurelta osin poimimatta Valtaosa eli 78 prosenttia suo malaisista katsoo, että eutanasia Lähes neljä viidestä laillistaisi eutanasian Terveyden ja hyvinvoinnin lai tos (THL) tukee terveydelle hai tallisten elintarvikkeiden vero tuksen kiristämistä. Ravitsemuksella on THL:n mu kaan merkittävä rooli kansansai rauksien ehkäisyssä. – Minkä takia. Huomautukset on tehtävä 8 päi vän kuluessa ilmoituksen julkaise misesta tai ilmoituksen tarkoitetus ta julkaisupäivästä lukien. Yhdeksän prosenttia vastaajista ei kannata eutanasian laillistamis ta. Luonnontuotealan toimialayhdistys Arktiset Aromit ry:n toiminnanjohtaja Birgitta Partanen sanoo, että marjayri tyksillä ei ole vielä varasuunni telmia thaimaalaispoimijoiden korvaamiseksi. pitäisi laillistaa Suomessa, käy il mi Uutissuomalaisen teettämästä kyselystä. Meidän jokaisen tehtävänä on välittää; tehdä konkreet tisia tekoja lasten ja nuorten hyvinvoinnin pa rantamiseksi. Marjayritykset toivovat, että asi asta voitaisiin vielä keskustella. 13 prosenttia ei osannut ottaa kantaa kysymykseen. Myrskylän, Orimattilan ja Pukkilan puolueeton uutis ja ilmoituslehti. 03-876 678 JULKAISIJA: Pitäjäsanomat Oy Toimitusjohtaja Kullervo Hakama p. – Kuten. Ulkoministeriö ilmoitti viime viikolla, että thaimaalaisille luon nonmarjanpoimijoille ei myönne tä viisumeja kesän satokaudeksi. Samalla kaupun kien ja kuntien elinvoi masta höyläytyy yk si kerrallaan tärkeitä asioita, sillä yhdis tykset rikastuttavat yhteisöä tarjoamal la muun muassa har rastustoimintaa, ta pahtumia, retkiä, kulttuuria, sosiaali sia verkostoja ja yh teisöllisyyttä. Itsel lesi ja läheisillesi. – Missä jonossa teidän pitäisi olla. – Koska valtiovarainministeri Riikka Purra on varannut kaik ki leikkaussalit kiireellisempiin leikkauksiin: ykkösessä leika taan asumistukia, kakkosessa ansiosidonnaisia työttömyyskor vauksia, kolmosessa toimeentulotukia ja nelosessa eläkkeitä. Uusi hoitosuositus sisäilmaoireista kärsiville korostaa kuuntelemista elintarvikkeiden sisältämän so keri, suola ja rasvapitoisuuden mukaan. Vuonna 2012 julkaistussa edus kunnan tarkastusvaliokunnan tut kimusjulkaisussa kosteus ja ho mevaurioiden terveyteen liittyvi en kustannusten arvioitiin olevan Suomessa vähintään kymmeniä, jopa satoja miljoonia euroja vuo sittain. Sanoma pelastavasta Jumalas ta oli ja on edelleen tarkoitettu kaikille. Laista, asetuksista tai viranomais ten toimenpiteistä aiheutuvat kus tannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaan tulohetkestä lukien. Uudessa suosituksessa koroste taan, että sisäilmaoireilun diagno soinnissa ja hoidossa on tärkeää kuunnella potilasta huolellisesti sekä huomioida hänen tilanteen sa kokonaisuutena. 044 7043 710 kullervo.hakama@orimattilansanomat.fi Ilmestyy: tiistaisin ja torstaisin Uutismedian liiton jäsen ISSN 12366609 PAINOPAIKKA Sanoma Manu Oy, Tampere Tiede on aina väärässä: se ei koskaan ratkaise ongelmaa luomatta kymmentä lisää. Sen jo Jumala tiesi. kirkkoherra Pukkilan seurakunta Kipu paranee armolla – Päivää, mikäs teillä on hätänä. päivänä 2 – N:o 28 – 2024 Päivyri Päivän miete Tänään tästä Gra ikka: Bulls Säätiedot: Torstai 11/4 Perjantai +13 Lauantai +14 Sunnuntai +8 Maanantai +8 Orimattila Artjärvi Myrskylä Porlammi Pukkila 12 12 12 12 12 6,1 m/s Yhdistykset, seu rat ja järjestöt tuovat toiminnallaan kun tiin elävyyttä, tarjoa vat erilaista toimintaa ja kasvattavat monil la tavoin yhteisöl lisyyttä. Lehden vastuu ilmoituksen julkai semisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun hinnan palauttamiseen. Kokonaismäärään suhteutettu na sisäilmaongelmia esiintyi eni ten sosiaali ja terveystoimen ra kennuksissa. – Älä nyt hassuja puhu, onhan siellä tarpeellisimpiakin leik kauskohteita jäljellä. Kansantaloudellisesti merkit tävimmät kustannukset muodos tuvat rakennusten korjauksista, lisääntyneistä terveydenhuollon kuluista ja tuottavuuden mene tyksistä. epä selvästä käsikirjoituksesta tai pu helinvälityksessä sattuneesta vää rinkäsityksestä lehti ei vastaa. – Jokohan nyt tulee puoluetukien ja kaikenmaailman yritys tukien leikkausten vuoro. – Valitettavasti me emme voi tällä hetkellä leikata hiuksia lainkaan, koska meillä ei ole saksia. Postiosoite: PL 5, 16301 Orimattila Katuosoite: Erkontie 17 www.orimattilansanomat.fi puh. Eivät kä nämä suinkaan ole ainoita uusien jäsenien puutteesta kärsijöitä. Lapsilla ja nuorilla on suuria murheita. Teidän pitää mennä tuonne perusterveyden huollon peruspuolelle. Millaisen perinnön me jätämme lap sille ja lastenlapsille. Lupaa itsellesi yksi asia: ole armollinen. Virheestä, joka johtuu esim. Tautitaakan perusteella sisäil man merkittävimmät epäpuhtau det Suomessa ovat radon, sisäil man epäpuhtauksista erityisesti pienhiukkaset, passiivinen tupa kointi ja kosteusvauriot. ooo – Anteeksi, olenkohan nyt oikeassa jonossa... Jos kaikki tämän päivän nuoret ja aikuiset ajat televat näin, tulee eteen tilanne, jossa yhä use ampi yhdistys vetää viimeisen hengenvetonsa. Nyt kun vielä ei ole liian myöhäistä, olisi kin tärkeää, että jokainen pysähtyisi pohdis kelemaan miten juuri minä voisin tehdä oman osuuteni, jotta kotikaupungissani olisi elävyyt tä ja mahdollisimman monipuolista toimintaa myös tulevaisuudessa. Joukossa oli miehiä, naisia, nuo ria ja vanhoja. Sain tällaisen lähetteen perusvaltiovarainministeri Riikka Purralta. 044 7043 711 ida.niva@orimattilansanomat.fi Juho Kiuru p. Niin suuria, etteivät he pysty niitä yksin kantamaan ja tämä koskettaa meitä jokaista. – Umpisuolen. ”En tiedä, rakas”, vastasin, ”mutta sen tiedän, että Jumala pitää meistä huolen.” Viime aikojen tapahtumat täällä Suomessa ja jo pidempi turvattomuuden aika Ukrainassa ja Gazassa saavat meidät aikuiset pohtimaan tule vaisuutta. Oirei den ja haittojen kokemisen kan nalta tärkeitä tekijöitä Suomessa ovat epäpuhtauksien lisäksi me lu, ilmanvaihto, ilmankosteus ja lämpötila sekä yksilölliset omi naisuudet ja yhteisöihin liittyvät tekijät. Kyselyssä eutanasia määritel tiin tarkoittamaan parantumat tomasti sairaan potilaan elämän päättämistä lääkkeillä hänen pyynnöstään kärsimyksen lopet tamiseksi. ANNA HAKAMA Muutaman vuoden takainen Yhdistykset keskellämme -näyttely Orimattilan kirjastossa esitteli paikallista yhdistystoimintaa. Ovatko he turvassa ja jos ovat, niin millä hinnalla. Tällainen ajatuskuvio on kuitenkin tuhoisa. – Viime viikolla leikattiin roikkuvat silmäluomet ja en si kuussa leikataan lisää, kun käyn poistattamassa kaksois leuan. Jos poi mijoita ei saada, voivat pakaste marjat sekä marjatuotteet kuten jogurtit ja mustikkakeitot loppua kaupoista. Kestotilaus laskutetaan kun kin laskutusjakson alussa voi mas sa olevan tilaushinnaston mu kai sesti. 044 7043 717 anna.hakama@orimattilansanomat.fi Toimitussihteeri Petri Sipiläinen p. GEORGE BERNARD SHAw ”Äiti, miten paljon kipua tämä maailma kes tää?” kysyi lapsi ja katsoi suoraan silmiini. Samalla voi kysyä it seltään, haluaako mie luummin olla kuin sa dun kissa, possu ja ank ka eli osa ongelmaa vai olisiko hedelmällisem pää olla tuo sadun kana – osa ratkaisua. 044 7043 720 marja.hakama@orimattilansanomat.fi Ilmoituslaskutus Lauri Hakama p. THL kannat taa terveysperusteista verotusta THL kannattaa terveys perusteista verotusta STT Sosiaali ja terveysministeriö (STM) on päivittänyt sisäilmaoi reista kärsivien potilaiden hoito suositusta Suomessa. Kestotilaus jatkuu ilman eri uu dis tus ta, ellei tilausta peruta tai muu teta. – Tulin leikkaukseen... Muutos olisi THL:n mukaan jatkoa jo päätetylle virvoitusjuo mien verotuksen uudistukselle. Pääsiäisen jälkeen Jeesus ilmestyi oppilailleen ja seuraajilleen. Ilmoitukset on jätettävä kontto riimme viimeistään ilmestymispäi vää edeltävänä arkipäivänä klo 10 mennessä. Radonin takia toimenpidekehotuksia an nettiin neljässä prosentissa näis tä rakennuksista. Yleisimmät raken nustekniikasta johtuvat syyt si säilmaongelmien taustalla olivat ilmanvaihdon puutteet sekä läm pötilaan, ilman kuivuuteen tai ve toon liittyvät ongelmat. Digikesto 12 kk 139 e . Saksien valtakausi 800–900luvuilla. Ulkomaille tilattaessa kaksinkertai nen maksu. – Sitten olette väärässä jonossa. – Voi kun meillä ei täällä leikata tällä hetkellä umpisuolia lainkaan. MAIJA SAARIO vs. Myös Käkelän hiihdot ry kaipaili nuorempaa polvea toimintaansa. Ja valitusta riittää, jollei joku sellaisia järjestä. – Nykyisen EUasetuksen mu kaan terveysperusteinen verotus on mahdollista toteuttaa, koska meillä on tarkka tieto elintarvik keiden koostumuksesta pakollis ten pakkausmerkintöjen vuoksi, Salminen sanoo THL:n tiedot teessa. – Mikäs leikkaus on kyseessä. Oikaisu Marjoista voi tulla tänä vuon na pula, koska poimijoita ei saa da riittävästi. Yhdistystoiminta kuihtuu, jolleivät ihmiset aktivoidu Sana viikonlopuksi ORIMATTILAN SANOMAT TOIMITUS Avoinna ma–pe klo 8–16.30 toimitus@orimattilansanomat.fi yleisonosasto@orimattilansanomat.fi tulkai.mukaa@orimattilansanomat.fi Päätoimittaja: Anna Hakama p. Orimattilan taidemuse on ystävät ry kertoi aktiivijoukkonsa ikääntyvän ja yhdistyksen kaipaavan nuorta verta ja uusia raikkaita näkemyksiä. Ilmanvaihdon puutteet, ilman kuivuus, veto Viime vuonna MannerSuomen kunnille tehdyn kyselyn mukaan kuntien omistamien rakennusten kokonaisneliömäärästä 5–10 pro sentissa arvioitiin olevan merkit täviä sisäilmaongelmia. Laiskotteleva kolmikko oli valmiina kuin parti olaiset vasta siinä vaiheessa, kun valmista leipää saattoi alkaa syömään. Onko kiire kaikilta osin todellista vai itse ai heutettua, voi olla pohdiskelun arvoinen kysy mys. ooo – Moikka, olisko aikaa leikata hiukset. 044 7043 718 ilmoitukset@orimattilansanomat.fi TILAUSHINNAT (sis. Syitä yhdistystoiminnan vetovoiman niuk kuuteen on pohdiskeltu paljon. Ensisijaisesti sisäilma oireiden hoito tulisi kuitenkin jär jestää terveydenhuollon perusta solla. Saksien aikakauden paluu Lukijan posti TÄNÄÄN SIVULLA 4 STT:n matkailua käsitellees sä jutussa (OS 9.4) .oli nimivir he. Laitoksen mukaan suomalaiset saavat ruo kavaliostaan edelleen terveyden kannalta liikaa sokeria, suolaa ja kovaa rasvaa. Huonolaatuisen sisäilman taloudellisten vaikutusten arvi oinnissa ongelmana on kuitenkin se, että on vaikea määrittää, miltä osin korjauskustannukset liittyvät sisäilmaongelmaan ja miltä osin rakennuksen normaaliin ikäänty miseen, huoltoon tai viihtyvyy den parantamiseen. – Kyllä vain. Näiden tapahtumien jälkeen me emme voi ummistaa silmiämme uudelleen uneen. Paperilehden digilisä 1 e /kk. On arvioitu, et tei yhdistysten tiedottaminen tavoita nuorempaa polvea, eikä yhdistyksiin siksi osata hakeutua. Vantaalaisen Viertolan koulun tapahtumat herättivät meidät kuin Ruu susen unesta. alv. VASTUU ILMOITUSVIRHEISTÄ Lehti ei vastaa ilmoittajille mahdol lisesti aiheutuvasta vahingosta, jos hyväksyttyä ilmoitusta ei tuotan nollisista tai vastaavista syistä jul kaista määrättynä päivänä. Samaan aikaan, kun valtaosa aikuis väestöstä ei ole kiin nostunut yhdistystoi minnasta, eikä ole valmis kantamaan omaa kort taan kekoon, samat ihmiset vaativat yhä enem män toimintaa, tapahtumia ja harrastusmahdol lisuuksia. ooo – Sähän olet niitä hyvätuloisia... – Koska valtion menoista pitää tehdä nyt niin paljon leik kauk sia, että kaikki sakset tarvitaan siellä. Sisäilmaoireista kärsivän poti laan tutkimiseen ja hoitoon voi daan tarvita monialaista yhteis työtä, ministeriön tiedotteessa sanotaan. 0100 5445. Useimmiten tarjottu selitys lienee kui tenkin nykyajan kiireinen elämä. Siellä jonotetaan peruseläkkeiden pe rusleikkauksiin. Tautitaakka on koko väestöä koskeva laskennallinen määre, jo ka kuvastaa tietyn sairautta tai oi reilua aiheuttavan tekijän vuoksi menetettyjä terveitä elinvuosia. Tämä on erikoissairaanhoi don leikkausjono. Päiväkannon valitukset ma–pe 8–16 puh. Määräaikainen tilaus 12 kk 210 e , 9 kk 174 e 6 kk 123 e , 3 kk 69 e Tarjous 3 kk 55 e , 6 kk 105 e . ooo – Valtiovarainministeri Riikka Purra on nähty taas hymyile vän sakset kädessä. Ei nimittäin kestänyt päivääkään, kun pääsi äisen ylösnousemusilo vaihtui yhdessä jaetuksi tuskaksi ja murheeksi. ooo – Satutko tietämään, mikä on valtiovarainministeri Riikka Purran lempiajanjakso historiassa. Partasen mukaan marjan tal teenotto uhkaa romahtaa. 03 876 678 tilaukset@orimattilansanomat.fi Ilmoitusvalmistus Tarja Hietavirta p. Jutussa haastatellun matkailu maantieteen professorin nimi on Jarkko Saarinen ei Janne Saari nen, kuten lehdessä luki. – Miksi ihmeessä. VEROTTOMAT ILMOITUSHINNAT Etusivulla 2,35 Tekstin edellä, tekstissä 2,10 Kuolinilmoitukset 2,10 Tekstin jälkeen 2,00 Takasivulla 2,20 Hintoihin lisätään 24 % arvonlisä vero. Kipu paranee armolla. sua eivät leikkaukset taida koskettaa lainkaan... – Lehti ei suorita tilaa jalle hyvitystä lakon tai muun ylivoi maisen esteen takia julkaisematta jääneistä numeroista. – Sellaisessa jonossa, jossa leikataan eläkkeitä. Kuitenkin kiireen tuntu on usein läsnä, eikä hektisen elämän keskellä mieleen ensimmäisenä tule ajatus tehdä siitä vapaaehtoisesti vieläkin kiireisempää liittymällä erilaisiin yhdistyksiin. Kokonaistuloksen virhemarginaali on 3,1 prosent tiyksikköä suuntaansa.. Korotukset koskevat myös jo teh tyjä tilauksia/ilmoitusvarauksia. Julkisten rakennusten osalta rakennusten kunnon seuranta on tyypillisesti määräaikaistarkas tusten piirissä, kun taas yksityis ten asuntojen tilanteesta saadaan tietoa tutkimushankkeiden lisäksi lähinnä viranomaisille päätyvien ongelmatapausten osalta. 0500 840 266 ilmoitusmyynti@orimattilansanomat.fi Lehtitilaukset p. Vedosilmoitukset kak si täyttä työpäivää ennen julkaisu päivää
Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi vuonna 2001 syntyneen miehen salakatselusta ja kunnianloukkauksesta 80 päiväsakkoon, joista maksettavaa hänelle kertyy 720 euroa. Orimattilan kaupungin ympäristövaliokunta on myöntänyt mastolle määräaikaisen rakennusluvan, joka on voimassa vuoden 2025 loppuun saakka. Poikkeuksena on musiikinluokka, johon tarvitaan vajaan 900 euron kaiuttimet. Lahden romaRomanipisteelle tukea sähkölaskun maksuun o Sukupuolen vahvistamista on voinut hakea Suomessa vuoden ajan omalla selvityksellä. Yhdistys haki tämän vuoden sähkölaskuihin 1 000 euron tukea. myös kaupunkikehitysja tekninen valiokunta antoi lausuntonsa talouden tasapainotuspaketista. – Joskus kun on iso harjoitus ja poliisiautoja liikkuu useita, silloin on saatettu tiedottaa. Kouluja päiväkotiverkkoa suunniteltaessa tulee kiinnittää erityistä huomiota rakennusten kuntoon, terveellisyyteen ja turvallisuuteen. nit ry:n pyörittämässä toimipisteessä kokoontuu 6–8 työllisyyspalveluiden asiakkaana olevaa romaninaista. naisen oikeudenkäyntikuluja mies joutuu pulittamaan reilut 2 500 euroa, minkä lisäksi muita kuluja miehelle tuli maksettavaksi vielä yhteensä noin 900 euroa. Hämeen poliisin valvontaja hälytyssektorin johtaja, ylikomisario Timo Kuokkanen kertoo, että Orimattilan harjoitus oli osa säännöllistä toimintaa. Sivistysvaliokunta antoi lausuntonsa tasapainotuspaketista. Hulevesimaksu on omakotitaloille ja vapaa-ajan kiinteistöille 30 euroa vuodessa, paritaloille 60 euroa, rivitaloille 100 euroa ja kerrostaloille 200 euroa. Orimattilalaismiehelle tuomio salakatselusta ja kunnianloukkauksesta AnnA HAKAmA Orimattila Orimattilan kaupungin hulevesimaksuja koskevat laskut lähtevät asiakkaille loppuvuodesta. – Se auttaa hahmottamaan, miltä voimalat voisivat näyttää, Elonen sanoo. Taulun toimintoja vielä opetellaan, ja korjauspäivityksiä odotellaan. Hakemuksia on tullut vuodessa noin 2 200, tiedottaa Digija väestövirasto (DVV). 1.1.4.10.8.JAUHELIHA PSS KG KG Rosten Ida Red Valio KURKKU OMENA SAVUSTETTU SIIKA 1 69 69 1 99 KG KG KPL Tasarahapäivät! TARJOUS! TARJOUS! 6 kpl/270 g Puola KG 250 g OLTERMANNI 2 kpl/kassi SUOMI GRAHAMSÄMPYLÄ ARKI Ilman Plussa-korttia 2,79/kpl Broilerin siivet Broilerin rintafileestä KG PLUSSA-KORTILLA! LIHAMESTARILTA! Plussa-etu ?????. mies kiisti syytteet ja väitti kuvan ottamista vahingoksi. Käräjäoikeus oli asiasta toista mieltä ja katsoi, ettei kuvan ottaminen voinut olla vahinko. Kuvan ottaminen ja jakaminen tuli maksamaan miehelle kaikkiaan yli 5 500 euroa. Hakemuksia tuli heti ensimmäisenä päivänä lain voimaan tultua lähes 600, mutta sen jälkeen määrä on tasoittunut noin sataan hakemukseen kuukaudessa. – Sen avulla saadaan tietoa, paljonko voimalat voisivat tuottaa energiaa, Elonen kertoo. masto on osa vireillä olevan tuulivoimapuiston osayleiskaavan perusselvityksiä. Valiokunta oli päätöksessään yksimielinen. Käyttö on helppoa ja näytön pystyy jakamaan kahteen tai neljään osaan, toisin kuin muissa laitteissa. Valtaosa harjoituksista menee niin, ettei niistä hiiskuta kenellekään. maston korkeus on 180 metriä, eli sen huippu yltää samalle korkeudelle kuin tuulivoimalan konehuone. Tuulenmittausmasto Sepänjoentieltä kuvattuna. Talon oma uppopumppu asennettiin tyhjennystöihin. Tuki otetaan työllisyysmäärärahoista, sillä pisteen toimintaa pidetään työllisyydenhoidon kannalta tärkeänä. Yhteiskoululla oli koekäytössä kolmen valmistajan älytauluja. mittausmasto sijaitsee yksityishenkilön mailla nissalankallioilla metsäautotien päässä. KG OMASTA SAVU-UUNIS TA! KALAMESTARILTA! TARJOUS! 6 kpl/300 g tai ARKI KAURASÄMPYLÄ VILJAPORSAAN SISÄFILE KIRJOLOHI Tuore kokonainen KALAMESTARILTA! HOTTIS, HONEY, GARLIC SUOMI MARADONA, SMOKEY PEPPER, & KOLUMBUS Lihamestarin kanapäivät! PALJON EDULLISIA HINTOJA PITKIN MYYMÄLÄÄ! ILMAINEN FILEOINTI Pehmeän pippurinen SUOMI SUOMI Rajoitus 2 kalaa /talous Viljelty Ruotsi/Suomi SUOMI UUTUUS! JUHO KIURU AnnA HAKAmA Orimattila Orimattilan sivistysvaliokunta puoltaa kaupungin talouden tasapainotuspakettia. myös Erkko-lukiossa on käytössä Clevertouch-näyttölaitteet. Palokunnalle ei jäänyt hälytyspaikalla muuta tehtävää. Vettä kellariin Heinämaalla AnnA HAKAmA Orimattila Suihkutiloissa olleen naisen kuvaaminen ja kuvan jakaminen noin kymmenen hengen miesporukan Snapchat-ryhmään kävi kalliiksi orimattilalaismiehelle, kun asia ratkottiin käräjillä. mittausmasto on väliaikainen. Hämeen poliisin vaativien tilanteiden ryhmä eli Vati harjoitteli noin kymmenen hengen joukolla. Poliisijoukko herätti huomiota tiistaina Orimattilassa. Hulevesilaskutus käynnistyy loppuvuodesta IDA nIVA Kuivanto Kuivannolle tuulivoimapuistoa suunnitteleva Abo Wind oy on pystyttänyt Sepänjoen alueelle tuulenmittausmaston. nyt valiokunta totesi, että se ”pitää esitettyjä talouden tasapainottamistoimia ja toimenpiteiden mittakaavaa tarpeellisena, jotta vähenevän lapsimäärän takia jokaiselle lapselle ja nuorelle voidaan taata laadukas varhaiskasvatusja opetuspalvelu”. Lausunnossaan valiokunta kiinnitti huomiota hakkuusuunnitelmaan todeten, ettei se ole valtuuston hyväksymän metsästrategian mukainen. Kustannukset on otettu huomioon uuden yhteiskoulun kalustobudjetissa. Koululla havaittiin, että sen kosketustoiminnot ovat täsmällisiä ja tarkkoja. 9.2.8.15.Atria Viljelty VEHNÄJAUHO PLUSSA-KORTILLA! JYVÄBROILE R MAISTATTAA pe 12.4. K-Nouto -palvelu Plussa-kortilla 2,90! Ilman Plussa-korttia 6,90. Kaupunki on myöntänyt romaniyhdistykselle vastaavaa sähkötukea myös vuonna 2021. Käytettävyydeltään ja ominaisuuksiltaan sopivimmaksi osoittautui Clevertouch. Seuraavien vuosien osalta vuosikustannukset ovat noin 15 000 euroa. Arvioitu yhteishinta asennuksineen on noin 180 000 euroa. Poliisi ei yleensä tiedota etukäteen harjoituksista. Hankinnasta päätti Orimattilan sivistysvaliokunta eilen. Laskutettavia kiinteistöjä on noin 3 000. näytöt ovat valtaosin suuria 86-tuumaisia opetuksen välineitä. Hulevesimaksua kaupunki kerää asemakaava-alueella sijaitsevilta kiinteistöiltä ja lasku tulee kerran vuodessa. Hankintaan kuuluu myös pienempiä älynäyttöjä ja pari infotaulua. HERKKUTORIN TUOTTEET VOIMASSA TO–LA. masto on paikallaan vuoden 2025 loppuun Kuivannolle nousi tuulenmittausmasto JUHO KIURU Orimattila Orimattilan yhteiskouluun hankitaan nelisenkymmentä suurta älynäyttöä. Lausunnon mukaan valiokunta ottaa säästöpaketin yksityiskohtaisiin kysymyksiin kantaa ensi tiistain kokouksessaan. Lisäksi siinä on laadukas äänentoisto, eikä lisäkaiuttimia tarvita. Sen jälkeen masto puretaan. Sukupuolen vahvistamiseen ei tarvita nykyisin lääketieteellistä selvitystä. Silloin tukisumma oli 500 euroa.. Poliisilla oli harjoitus Orimattilassa Palokunta sai hälytyksen vahingontorjuntaan tiistaina iltapäivällä, kun sulamisvettä tunkeutui talon kellariin Heinämaalla. Kaupungin yhdyskuntatekniikan päällikkö Ari-Pekka Rajaranta kertoo, että hulevesimaksujen on laskettu tuovan kassaan vuositasolla noin 230 000 euroa. 7–21, la–su 8–20, www.k-supermarket.fi Kalatiskimme on sertifioitu HINNAT VOIMASSA TO–SU 11.4.–14.4.2024, ELLEI TOISIN MAINITA. maksun keräämisestä syntyy kuluja myös kaupungille. Orimattilan yhteiskouluun halutaan älynäyttöjä 180 000 eurolla LIHAMESTARIN SIIPIBAARI LIHAMESTARILTA! Tavallista parempi ruokakauppa Käkeläntie 3, Orimattila, puh. Sukupuolen vahvistaminen tarkoittaa, että väestötietojärjestelmään merkitty sukupuoli korjataan vastaamaan henkilön sukupuoli-identiteettiä. Suurimman taulun koko kulmasta kulmaan on senteissä 218. Elosen mukaan maston paikka valittiin siten, että se antaisi mahdollisimman hyvän kuvan alueen tuulista. Elosen mukaan mastoa ei ole kytketty sähköverkkoon, vaan mittauslaitteisto ja lentoestevalot saavat virtansa generaattorista. myös liikuteltavia näyttöjä tarvitaan useita, toistakymmentä. 10–17 2 kg Ilman Plussa-korttia 2,09/pss Myllärin leivontakarkea Nauta-sika 10.PSS KG Plussa-etu ?????. Rikokset tapahtuivat Lahdessa maaliskuussa 2022. Valiokunnan mukaan hakkuusuunnitelma ei huomioi lähimetsien hoitoa virkistysja luonnon monimuotoisuuden näkökulmasta. Valiokunta korostaa lausunnossaan myös, että talouden tasapainottamisella tulee varmistaa kaupungin elinvoimaisuus sekä henkilöstön riittävyys ja kyky tuottaa laadukkaita palveluita myös tulevaisuudessa, eikä toimenpiteillä ei saa vaarantaa lakisääteisten tehtävien hoitamista. Kuivannon kylältä on mastolle matkaa reilut neljä kilometriä ja lähimmät asuinrakennukset sijaitsevat noin 1,3 kilometrin päässä mastosta. Abo Wind oy:n projektipäällikkö Jenni Elosen mukaan masto nousi paikalleen viikonloppuna. Se sisältää muun muassa esityksen kolmen koulun ja kahden päiväkodin lakkauttamisesta. päivänä 2024 – N:o 28 – 3 Kaupunki myöntää Erkontie 19:ssä toimivalle romanipisteelle 750 euron tuen sähkölaskujen maksuun. Ratkaisuksi valiokunta ehdottaa nykyisen metsäsuunnitelman päivittämistä metsästrategian mukaiseksi tai vaihtoehtoisesti metsästrategian ja metsänhakkuusuunnitelman tarkastelemista rinnakkain. Liike-, teollisuusja maatilakiinteistöjen kohdalla hulevesilaskun vuotuinen loppusumma on 300–700 euroa. Sivistysvaliokunta puoltaa pakettia, kaupunkikehitysja tekninen valiokunta iski silmänsä hakkuusuunnitelmaan Valiokunnat lausuivat talouden tasapainotuspaketista Erkko-lukion opettaja Raine Lönnfors muistelee, että matematiikan luokan älytaululla on kokoa 75 tuumaa. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina huhtikuun 11. Viime vuonna yhdistykseltä kului sähköihin reilut 1 300 euroa. Edelleen koululla arvioitiin, että parhaaksi katsotun älytaulun käyttöikä on pitkä, jopa kymmenen vuotta. Oikeus huomioi kärsimyskorvausta määritellessä myös seikan, että naisen kuva poistettiin Snapchatryhmästä melkein heti sen julkaisun jälkeen. Kyse oli harjoituksesta. Tuomio on lainvoimainen. Suunnitelman mukaan suurin osa älynäytöistä asennetaan seinälle. Rajarannan mukaan alustavien laskelmien mukaan ensimmäisenä vuonna kustannus on 50 000 euroa, joka sisältää muun muassa laskutusohjelman perustamiskustannukset , laskutuksen ja ylläpidon. Lisäksi mies määrättiin maksamaan uhrilleen salakatselusta 600 euron ja kunnianloukkauksesta 800 euron kärsimyskorvaukset. Uhri oli tapahtuma-aikaan alle täysi-ikäinen, minkä käräjäoikeus huomioi tuomiota annettaessa korottavana seikkana. 03-883 2100 ark. Kiinteistön omistaja ei peri romaniyhdistykseltä vuokraa vanhan puutalon käytöstä, mutta sähkölaskun yhdistys joutuu maksamaan. masto mittaa alueen tuulia ja kerää dataa tuulivoimahankkeen tueksi
klo 10. 040 554 3860 + ryhmä 4. Tilaisuus aloitetaan pullakahveilla. päivänä 4 – N:o 28 – 2024 Eläkeliiton Orimattilan yhdistys. Mikä meitä siis Orimattilassa pidättelee. Hänen mukaansa joillain alueilla on jo hyödynnetty apteekin tiloja esimerkiksi influenssarokotusten antopaikkana. Orimattilan Sanomat, toimitus STT On valitettavan yleistä, että osa vakavasti sairastuneiden tuttavapiiristä vain katoaa pois, eikä pidä enää yhteyttä. Vaan, entä jos eivät sopeudukaan. Elisabet Hallikaisen mukaan sairastuneet nuoret aikuiset usein kokevat joutuvansa kannattelemaan lähipiiriään ja olemaan reippaampia kuin oikeasti ovatkaan. 1 .4.2024 Apteekeissa tarjottavat terveyspalvelut mutkistavat toiminnan valvontaa Asiantuntevaa hautauspalvelua Hautajaisten kokonaisuuden hoitaminen Teitä yksilöllisesti palvellen Kauttamme uudet hautakivet – hautakivien kunnostustyöt – Kukkasidonnan erikoisliike – Kukka ja Hautauspalvelu Henriikka Oy www.henriikkaoy.fi Orimattila: Niementie 2, 16300 Orimattila 03-777 8160, ilt. Marttailta Ritalassa ma 15.4. Jotkin hyvinvointialueet ovat lähteneet tukemaan apteekin tarjoamia lääkehoidon onnistumista tukevia palveluita. Suunnitellut talouden tasapainottamisen toimet osuisivat kuivantolaisiin lapsiin ja lapsiperheisiin tavalla, mikä saa monet miettimään jopa muuttoa pois kylältä. klo 11–13. Yleisönosastokirjoituksen pituus noin 3000 merkkiä välimerkkeineen. – Sairastumiseen voi liittyä epäuskoa, järkytystä, epätodellista oloa, pelkoa, huolta, surua tai toisaalta jopa helpotusta, jos on pitkään tuntenut, että kaikki ei ole kunnossa ja diagnoosi tuo vihdoin selvyyden, mistä on kyse. klo 18. Orimattilasta aiotaan iskeä palvelusetelit vasten kuivantolaisten kasvoja ja toivoa, että kuivantolaiset hiljaa hyväksyvät ahdinkonsa. Toisilla on enemmän resilienssiä eli palautumiskykyä, joka taas on yhteydessä elämän aiempiin vastoinkäymisiin. Kokoonnumme neljä kertaa huhti-toukokuussa. Mikään raha ei kuitenkaan auta, jos se kohdennetaan väärin. 0500 840 266 petri.hotti@orimattilansanomat.fi Ilmoitusaineistot teemasivuille viimeistään to 11.4. Säädösmuutosten tavoitteena on yhtenäistää nykyistä sääntelyä ottamalla huomioon uudistuvat palvelujen tuottamistavat. Tämä positiivinen kehitys voisi näkyä myös Kuivannolla asti. klo 18. On onni, että sote-palveluista vastaavat nykyään kaupungin sijasta hyvinvointialueet, se kyllä korjaa pudokkaat ja hoitaa perheitä ahdingossa. Suomessa on useita tukijärjestöjä vakavasti sairastuneille ja heidän läheisilleen. 040 322 1780. Olette lämpimästi tervetulleita! Orimattilan Eläkkeensaajat ry:n kerhossa ma 15.4. Paikka: Lintulan luontoreitti, Linnustontien ja Lintulantien risteyksen P-alue, Orimattila. Kukkatervehdyksenä yksi leikkokukka. Apteekkien tiloissa tehtävän muun toiminnan vaikutuksia apteekin perustehtävän hoitoon ja apteekkivalvontaan voi Leinosen mukaan olla hankalaa selvittää nykylainsäädännön keinoin ja tiedonsaantioikeuksin. Moniammatillisen työn kouluissa pitää olla nykyistä vaikuttavampaa. ja osallistut huppariarvontaan. Huppar iarvonta ! Suruilmoitus Orimattilan Sanomiin: puh. Onko alkoholi Sinun tai läheisesi ongelma. Marttailta Anne Mäkisellä ti 16.4. Kuraattorit ja psykologit takaisin koulun henkilöstöön STT Yhä useamman apteekin yhteydessä on tarjolla maksullisia terveyspalveluita. Aikuisten suunnistuskoulu alkaa Rastivarsojen kerhotiloissa, Kankaantie 13, ma 15.4. klo 17– 19 Salolan hirviradalla, ilmoittautuminen paikanpäällä. Tukea tarjolla vaihtelevasti Moni vakavasti sairastunut ei saa psyykkiseen hyvinvointiinsa riittävästi apua ja tukea. Rauhalan mukaan suuri osa sairastuneista ei kuitenkaan jaksa olla itse aktiivisia toimijoita, ja siksi sairaaloiden tulisi tarjota apua aktiivisesti. ORIMATTILAN SANOMAT Orimattila torstaina 18.4. Tervetuloa! Orimattilan Sotiemme veteraanien lesket. Rakas äiti ja mummo Ritva Inkeri Nieminen Siunaus toimitetaan Orimattilan kirkossa 19.4.2024 klo 11.00. Vetäjänä toimii entiseen tapaan Reijo Savela. – uskon, että nimenomaan rokotusten antaminen apteekissa lisääntyy, hän jatkaa. Nämä ihmiset eivät välttämättä tiedä, mitä sanoa, tai pelkäävät sanovansa jotain väärää, jolloin voi tuntua helpommalta olla sanomatta mitään, kertoo syöpään sairastuneiden lasten, nuorten ja nuorten aikuisten tukijärjestön Sylva ry:n vapaaehtoistoiminnan asiantuntija Elisabet Hallikainen. klo 18. Pidän siis edelleen oikeana aikaisempaa näkemystäni. Orpon hallitus lisää tällä hallituskaudella rahaa perusopetukseen 200 miljoonaa euroa. Voit tulla tapahtumaan myös yhdessä läheisesi kanssa. Yhteiskunnallamme ei ole myöskään varaa menettää ammattitaitoista opetushenkilöstöään. Kuivannon päiväkodin lopettaminen taas lisäisi varhaiskasvatusikäisten lasten päiväkotimatka-aikoja tunneilla, mikä kasvattaisi esimerkiksi Kouvolassa ansiotyötä tekevien varhaiskasvatusikäisten lasten vanhempien matkoihin kuluvia aikoja niin paljon, että käytännössä täysaikaisena työntekijänä työskentely olisi mahdotonta. Edellytyksenä tälle on kuitenkin apteekkien toimintaedellytysten turvaaminen, sillä viime vuosina apteekkeihin kohdistuneet leikkaukset ovat tehneet osasta apteekeista kannattamattomia. Vaikka ihmiset yleensä ymmärtävät, että sairastumisen todennäköisyys kasvaa iän myötä, omalle kohdalle osuva vakava sairastuminen on usein traumaattinen kokemus, jossa tuttu ja turvallinen elämä muuttuu. – Jos psyykkinen tuki jää liian vähälle, ihmiset jäävät kovin yksin tunteidensa kanssa. Ilmoittautumiset ja tiedustelut ennakkoon p. Harva aikuinenkaan vaihtaa työpaikkaansa näin usein. klo 10 Järjestötuvalla. klo 10, ilmoitukset@orimattilansanomat.fi KEVÄTTEEMA to 25.4. Toisaalta osalla ihmisistä on niin vahva lähiverkosto, että he kokevat saavansa riittävästi psykososiaalista tukea sieltä. Kiitokset kaikille Ritvaa hoivanneille. Osa saattaa huomata olleensa työssään väärällä alalla, viettäneensä liian vähän aikaa perheensä kanssa tai siirtäneensä unelmien toteuttamista pitkälle tulevaisuuteen. Ellei sitten oleteta vanhempien olevan valmiita elämään oman jaksamisensa äärirajoilla ja uhraamaan lastensa varhaislapsuutta autossa istumiselle ja surullisen pitkille päiville kodin ulkopuolella. Orimattila on ilmaissut, ettei se halua tarjota inhimillisiä vaihtoehtoja eteenkään kuivantolaisille lapsiperheille. Ja mitä sanoo Orimattila. Rauhalan mukaan omalla elämänhistorialla voi olla vaikutusta siihen, kuinka suhtautuu omaan sairastumiseensa. Vakava sairastuminen on todella kuormittava kokemus, ja sen vaikutukset mielelle ovat hyvin laajoja. Tänä päivänä liian moni opettaja kokee Vantaankin tapahtumien valossa sietämätöntä riittämättömyyttä. 0505362751 / tekstiviestillä (Pekka R) tai paikan päällä. Osa sairastuneista etsii sairaudestaan kaiken mahdollisen tiedon ja hakeutuu itse avun piiriin, kuten vertaistukiryhmiin. Ryhmä kokoontuu torstaisin klo 19 Kuismapolku 4, Helinäntupa. Hallikaisen mukaan sairastuneiden voimavarat ovat usein niin vähissä, että he eivät välttämättä itse jaksa pitää yhteyttä. Orimattilassa tikanheittoa torstaisin. Siltaryhmä kokoontuu maanantaisin klo 18 Puistotie 10, srk nuorisotila. Apteekkariliitto on esittänyt sosiaalija terveysministeriölle, että ministeriössä perustettaisiin työryhmä selvittämään, mikä on apteekin rooli hyvinvointialueella. Näin silti tehtiin. Marttaillassa Nosh vaate-esittelijä Selma Palo. Tervetuloa koko perheen voimin luontoliikkumaan! Orimattilan Riistanhoitoyhdistys. Kutsumme kaikki omaistaan hoitavat nauttimaan keväisestä luonnosta ja yhdessäolosta sekä tutustumaan helppojen harjoitusten avulla siihen, miten luontoa voi hyödyntää oman hyvinvoinnin tukena. co m C od e: 45 49 D 6F 8B 9 3 1 2 4 5 9 8 1 8 7 5 3 9 6 2 5 1 3 7 8 6 5 1 6 9 3 9 6 1 7 Kevätteema ilmaiseksi luettavissa: www.orimattilansanomat.fi Kevättyöt kutsuvat pihoille, puutarhaan, mökeille, pelloille, rakennuksille... Ammunanjojtaja Jouni Syväranta mp. 040 848 4000, www.aasuomi.fi Miesten keskustelupiiri Anninkammarilla joka torstai alk. Orimattilan AAryhmät. Huhtikuussa Omaishoitajaliitto ja sen paikallisyhdistykset viettävät Virkistystä luonnosta -teemakuukautta. Lämmin Kiitos osanotosta. Taustalla voi vaikuttaa se, että nuorempien ihmisten sairastuminen saattaa olla erityisen kova järkytys myös lähipiirille. 0400 305 071 / Jaana. Tiedustelut Pekka Löytty, puh. Orimattilan Marttayhdistys. Koska Kuivannolla on myös tulevaisuus. – Sairastuneet nuoret aikuiset ovat kuvailleet, että tärkeintä olisi ylipäätään jonkinlainen yhteydenpito – kuulumisten kysely ja aivan tavallisista asioista juttelu. Lääkityksen tarkistuksessa arvioidaan lääkitystä ja katsotaan sen mahdollisesti aiheuttamat riskit. Leinosen mukaan olisi tärkeää selvittää, mitä palveluita tarkkaan ottaen apteekkiluvalla voi tuottaa ja miten erillinen terveysyritys voi toimia apteekin tiloissa. Samaan aikaan – niin karua kuin se onkin todeta – en yllättynyt. klo 13.30. Orimattilan kaupunki ei ole kykenevä tarjoamaan meille kuivantolaisille meidän tarvitsemiamme palveluita inhimillisen etäisyyden päästä, vaan tarjoaa itsekin meille vaihtoehdoksi Lahtea. Edes palvelusetelit eivät ratkaisisi esikouluikäisten ahdinkoa. Orimattilan Tikka. – Tämä voi herättää ajatuksen, että olenko ainoa nuori aikuinen, joka on sairastunut. Mielenterveysalan kansalaisjärjestö Mieli ry:n kriisityöntekijän, psykoterapeutti Olli Rauhalan mukaan keski-ikäiset ja iäkkäät sairastuneet voivat kokea hyvin samanlaisia tunteita kuin nuoremmatkin. klo 13–18 Jymylinna Urheilutie 9 VERENLUOVUTTAJIA TARVITAAN Luovuta verta 11.3.–31.5. Käsityökerho kokoontuu ti 16.4. Tervetuloa! Palojoen Martat ja Matit. Hyvät bingopalkinnot. 1 .6.1940 k. Poliittisilla päätöksillä voidaan vaikuttaa myös opetushenkilöstön työoloihin. ”Kyllä lapset sopeutuvat”, tuumaa Orimattila ja toivoo parasta. Lahti on kehittänyt Rakokiveä, se on elävöittänyt keskusta ja kaavoittanut alueelle paljon uutta asumista. Kouluarkeen kiirii myös hyviä uutisia. Kuolleita Hautaustoimistoja Seuratoiminta STT Kun nuori aikuinen sairastuu vakavasti, päällimmäisenä tunteena on usein epäreiluuden tunne: miksi juuri minä. Yksikin pahoinvoiva lapsi tai nuori on liikaa. Lämmöllä muistaen Lapset ja lastenlapset Sukulaiset ja ystävät s. Jotkut ovat myös kuvailleet, että kaverit eivät enää pyydä heitä mihinkään, kun olettavat, etteivät he pääse. Monet opettajat kokevat liiallista uupumusta työtaakasta, lasten ja nuorten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin turvaamisesta, joka ei niin laajana heidän toimenkuvaansa kuuluisi. Opetusministeri Henriksson (r.) pohtii koulupsykologien ja kuraattoreiden siirtämistä hyvinvointialueilta takaisin kuntien vastuulle ja osaksi koulujen henkilöstöä. Hallikainen kertoo, että sairastuneet kokevat usein suurinta yksinäisyyden tunnetta ja tuen tarvetta siinä vaiheessa, kun hoidot sairaalassa päättyvät ja he palaavat kotiin. Apteekin tiloissa järjestettävät terveydenhuollon palvelut ovat aluehallintoviranomaisten sekä Sosiaalija terveysalan lupaja valvontaviraston Valviran valvonnassa. Järjestämme ma 29.4. LC Orimattila / Leonat ovat kutsuneet meidät pelaamaan bingoa Helinäntuvan ruokalaan to 18.4. 0400 712 451. Lain mukaan apteekin muiden toimintojen ei tule haitata apteekin perustehtävää eli lääkkeiden toimittamista ja siihen liittyvää neuvontaa. o.s. Tällöin kirjoittajan henkilöllisyys jää vain toimituksen tietoon. 03-876 678 ilmoitukset@ orimattilansanomat.fi ORIMATTILAN SANOMAT ”Tärkeintä olisi ylipäätään jonkinlainen yhteydenpito” Lukijan postia Näin kirjoitat Lukijan postiin Lähetä kirjoituksesi osoitteella Orimattilan Sanomat, PL 5, 16301 Orimattila tai sähköpostitse osoitteella yleisonosasto@orimattilansanomat.fi tai www.orimattilansanomat.fi Yleisönosastokirjoitus on aina allekirjoitettava – myös siinä tapauksessa, että kirjoittaja haluaa käyttää nimimerkkiä. Mutta ihmekös se, kaupunki aikoo passivoittaa peruskouluikäisiä lapsia ja istuttaa heitä liki 13 tuntia viikossa jo pelkästään koulumatkojen takia! Ei tällaista lapsuutta yksikään vanhempi lapsilleen toivo. Kerho ti 16.4. Katoaminen voi olla myös tietynlaista itsesuojelua, jos ihmisellä ei ole voimavaroja tilanteen kohtaamiseen. Tervetuloa! Eläkeliiton Orimattilan yhdistyksen hengellinen kerho kokoontuu Järjestötuvalla ma 15.4. Samaan aikaan Petteri Orpon (kok.) hallitus on kohdannut voimakasta vastustusta tehdessään hyvinvointiyhteiskunnan pelastamiseksi tarkoitettuja toimiaan. Tähän onkin tarvetta. Järjestötuvalla klo 17. Sairastuminen nähdään usein elämän taitekohtana, jossa pysähdytään tarkastelemaan omaa elämää ja omia arvoja. Pahoinvointi on lisääntynyt kouluissa, vaikka siihen pyritään tarjoamaan kaikki mahdollinen apu olemassa olevilla keinoilla. Ojamaa On ahkera käsi rauennut, työntäyteinen elämä sammunut. Vastoin lääkelakia olisi esimerkiksi itsehoitolääkkeiden myynnin tarpeetonta lisäämistä edistävä palvelu, kertoo Fimean lupaja tarkastusyksikön päällikkö Eeva Leinonen. Tuo omat mielipiteesi mukanasi. Sairastuneet toivoisivat, että heiltä edelleen kuitenkin kysyttäisiin, eikä päätettäisi puolesta. Pidetään myös arpajaiset. Hallituksella on vastuullaan edellisen hallituksen läpi viemän uudistuksen hyvääkin tarkoittaneiden toimenpiteiden taakka. Vuonna 2017 syntyneille kuivantolaisille lapsille tulisi tutuksi surullisen monta yksikköä jo ennen yläkouluun siirtymistä. klo 14 on vieraana kansanedustaja Mika Kari. Orimattilan seudun kunnalliset JHL ry, 185 sääntömääräinen kevätkokous ke 17.4. Ilmoitusmyynti Petri Hotti puh. Valviran mukaan apteekkien yhteydessä toimivien terveyspalveluiden tulee noudattaa vuoden alussa voimaan tullutta valvontalakia ja rekisteröintiin liittyviä säännöksiä. Jos ihmisellä on ennestään kokemusta ja uskoa selviämisestä, hän todennäköisemmin luottaa kykyynsä selviytyä myös uudesta kriisistä. Sanoisinkin, että on aika kiittää Orimattilaa menneistä vuosista ja suunnatta katse kohti tulevaisuutta. Terveyspisteissä annetaan maksua vastaan muun muassa rokotuksia ja tehdään esimerkiksi korvahuuhteluita. – Toisaalta jos on kokenut jo aiemmin paljon kohtuuttomalta tuntuneita asioita, voi herätä ajatus, että vieläkö minun piti tämäkin kokea ja miksi minulle tapahtuu aina pahoja asioita. Ei ole kaupungin murhe. TERESA RAuTAPää opettaja Hämeen Kokoomusnaisten pj. Varhaiskasvatus tapahtuu Kuivannon Hepokatissa, esiopetus Artjärven Vuorenmäellä, ensimmäinen luokka Kuivannon koulussa, vuoteen 2029 asti opiskeltaisiin Virenojan koulussa ja siitä kuudennelle luokalle Jokivarteen. Osa sairastuneiden tutuista katoaa. Tervetuloa! Orimattilan Sotaveteraanien Naisjaosto. – Apteekkien roolia hyvinvointialueiden kumppanina voitaisiin hyödyntää paljon nykyistä enemmän. Tervetuloa! Tietävälän Martat. Tarjoilujen järjestämisen vuoksi toivomme ilmoittautumista info@phomaishoitajat.fi tai p. Terveyspalveluiden tuottamista varten tulee perustaa apteekista erillinen terveyspalveluyritys. Kun hyvinvointialueet synnytettiin, useat opettajat – minäkin – julkisesti älähdimme: älkää viekö oppilasja opiskelijahuoltoa etäämmäs koulujen arjesta. Kokoonnumme ti 16.4. Melkein jokaisessa kunnassa on apteekki, jonka henkilökunnalla on paljon lääkkeisiin liittyvää erityisosaamista, sanoo Apteekkariliiton johtava asiantuntija Sonja Kallio. Moni kokee myös voimakasta yksinäisyyden tunnetta, sillä sairaalassa muut sairastuneet ovat usein selvästi vanhempia, kertoo syöpään sairastuneiden lasten, nuorten ja nuorten aikuisten tukijärjestön Sylva ry:n vapaaehtoistoiminnan asiantuntija Elisabet Hallikainen. Jos kysyttävää, ota yhteys puh. Opettajien tehtävänä on opettaa ja tukea kotien kasvatustyötä. Seurapalstailmoitukset: ilmoitukset@ orimattilansanomat.fi www.orimattilansanomat.fi Sudokun ratkaisu tv-sivulla. Mielenterveysalan kansalaisjärjestö Mieli ry:n kriisityöntekijä, psykoterapeutti Olli Rauhala epäilee, että vakavasti sairastuneiden läheltä katoavat ihmiset pelästyvät elämän haavoittuvuutta ja tulevat tietoiseksi myös omasta haavoittuvuudestaan: tämä voi tapahtua minullekin. Vakavasti sairastunut voi kokea yksinäisyyttä monissa tilanteissa Lahteen liittyminen olisi tässä tilanteessa parasta, mitä kuivannolle ja kuivantolaisille ihmisille voisi tapahtua. klo 13 seurakuntakodissa. Tällä hetkellä esimerkiksi apteekkien yhteydessä toimivia erillisiä terveyspisteitä on noin 30 apteekissa eri puolilla maata. Vaihtoehdoksi Orimattila tarjoaa palveluseteliä ja palveluiden etsimistä Lahden puolelta. Kuivantolaisen lapsen sopeutumiskyvyn odotetaan olevan jotain ennen näkemätöntä. Ampumakoe ma 15.4. 11.1. Päijät-Hämeen Omaishoitajat ry. Jokaisella lapsella, nuorella ja opettajalla on oikeus henkisesti ja fyysisesti turvalliseen oppimisympäristöön. Lääkealan turvallisuusja kehittämiskeskus Fimea puolestaan valvoo sitä, että apteekeissa harjoitettava toiminta ei ole lääkelain vastaista. Tervetuloa. klo 10–11.30 yhdessä Hyvinvointialueen omaishoidon varhaisen tuen työntekijöiden ja muiden yhteistyökumppanien kanssa maksuttomat luontotapahtumat kaikissa Päijät-Hämeen kunnissa. Hyvinvointia ja virkistystä luonnosta. Kaikki miehet tervetulleita, niin entiset kuin uudetkin keskustelijat. Nämä ovat niitä kuuluisia arvovalintakysymyksiä! Esiopetusikäiset lapset ovat vielä asia erikseen, heitä ei ole miettinyt oikeastaan kukaan. 040-592 6870 Lahti: Hämeenkatu 13, 15110 Lahti 044-754 5877, 044-754 5874 Ajankohtaista terveydestä! (c ) A rto In ka la w w w .a is ud ok u. klo 18Erkontie 23. Rauhalan mukaan vakava sairastuminen voi tuoda mukanaan myös myönteisiä muutoksia. V.N. Samalla se pyrkii rakentamaan nykyistä parempaa tulevaisuutta. Arvomme yhden LUOVUTTAJA-hupparin päivässä. Eurot puhuvat ja kaupungin kassa kiittää, tapahtukoon se, vaikka kaupunkilaisten hyvinvoinnin kustannuksella. Avun tarjoamisessa on suuria alueellisia eroja: toisille sitä on tarjottu hyvin, toisille ei lainkaan, kertoo Rauhala. Käytäntö on osoittanut, kuinka tämäkin hyvinvointialueuudistuksen idea kompuroi käytännössä. Oodi lahtelaistumiselle Vantaan koulusurma särki sydämet, haavoitti pysyvästi monet mielet ja vahingoitti liian monien aikuisten ja lasten turvallisuuden tunteen koulussa. Esimerkiksi Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soite aikoo tarjota palveluseteleitä, joiden avulla asiakkaat voivat tarkistuttaa lääkityksensä. Vakava sairastuminen tuo esille sen, mikä on oikeasti tärkeää tässä hetkessä. Illan aiheena ”Puutarhan kevätaskareet”. Muistotilaisuus kutsutuille. Sinä ansaitset levon rauhaisan ja kiitoksen kaikkein kauneimman. Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia toimituksellisten periaatteiden mukaisesti. – Apteekkien uudet terveyspalvelut mutkistavat apteekkitoiminnan valvontaa, koska ei ole tarkkaan rajattu, mitä palveluita apteekeissa voi tarjota. Tervetuloa joukolla mukaan. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina huhtikuun 11
PUHELIMITSE: 03-876 678 ark. Helena Orava seuraa Raija Lankisen työn etenemistä. Heinämaan Pitsinkutojat ry:n puheenjohtaja Pirjo Nissisen mukaan pitsimalleja on alun perin pistelty tuohimyystereille, joista on sittemmin siirrytty pahviin ja paperiin. Videoita ja kursseja Pitsimallien tallentamisen lisäksi tarvitaan ohjeita ja opetusmateriaalia, jotta malleja osataan tulevaisuudessakin nyplätä. Hankkeessa on neljä osa-aluetta, joissa lisätään pitsinkudonnan tunnettuutta sekä siirretään tietoa heinämaalaisesta pitsinkudonnasta tuleville sukupolville. Redsven on yrittäjä, toimitusjohtaja ja Liike Nytin Hämeen piirin puheenjohtaja. Vaaliliitto tähtää 1–2 ehdokkaan läpimenoon, ja kumpikin puolue asettaa kymmenen ehdokasta. KUVA: AnnA HAKAmA Pitsimallien digitointi ja opetusvideot turvaavat tulevaisuutta Heinämaan Pitsinkutojat siirtävät perimätietoa digimuotoon Heinämaan Pitsinkutojat ry:n puheenjohtaja Pirjo Nissisen mukaan pitsimalleja digitoidaan, jotta ne säilyvät tuleville sukupolville. ja 2. Osa puolueista ja yhdistyksistä ei ollut ilmoittanut kaikkea ulkopuolisilta tahoilta saamaansa tukea. Tekeillä on itävaltalaista pitsimallia oleva liina. Arvioitu kustannus on noin 400 000 euroa vuodessa, joten asia etenee vielä kaupunginhallituksen käsittelyyn. MLL operoi Virenojan, Pennalan, Järvikunnan ja Jokivarren kouluilla. Tavoitteena on järjestää toimintaa, joka on avointa kaiken ikäisille. Puolue nimesi ensimmäisessä aallossa kuusi muutakin ehdokasta. Eilen alkanut näyttely pitää sisällään runsaasti nypläyskerholaisten taidonnäytteitä. Mitoituksesta voidaan poiketa erityisillä perusteluilla. iltapäivätoimintaa pyörittävät ensi lukuvuonna vanhat tekijät MLL Orimattilan yhdistys sekä Ampun 4H -yhdistys. Raumalaisen Tarmo Thorströmin vetämälle kurssille osallistui 13 harrastajaa, ja se jatkuu vielä kevään aikana kahdella etätapaamisella. – Vastausten avulla voimme kohdentaa tarjontaa paremmin, Nissinen sanoo. Liike Nyt solmi teknisen vaaliliiton Kristillisdemokraattien kanssa europarlamenttivaaleihin. Kuluttaja-asiamiehen tiedotteen mukaan 365 Hankinta on erehdyttänyt tai pyrkinyt erehdyttämään kuluttajia maksamaan aiheettomia laskuja uhkaamalla heitä oikeushaasteilla. Nissisen mukaan yhdistys haluaa lisätä myös yhteistyötä koulujen kanssa. Pitsikudontataitoa siirretään tuleville sukupolville myös erilaisten kurssien ja koulutusten kautta. Omakotiyhdistyksen nypläyskerhon näyttely esittelee ulkomaisia pitsimalleja Orimattilan omakotiyhdistyksen nypläyskerhon näyttelypitseistä ei värejä puutu. Yhtiö on kuluttajaasiamiehen näkemyksen mukaan väärinkäyttänyt tuomioistuinjärjestelmää. Videoilla keskitytään heinämaalaisten pitsien erityispiirteisiin sekä pitsinkutomiseen liittyvään perinnetietoon. Heinämaan Pitsinkutojat ovat tuttu näky Orimattilan tapahtumissa, ja yhdistys aikoo jatkossakin olla aktiivisesti esillä. – Heinämaan Pitsinkutojille yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen on aina ollut leimaa antavaa, ja sitä halutaan vaalia. iltapäivätoiminta on tarkoitettu 1. Hankkeeseen on saatu Museovirastolta noin 7 000 euron avustus tälle vuodelle. Iltapäivätoimintaa Jokivarren koululla. Nissisen mukaan pitsimallien piirtäminen on harvinainen taito. 8–16 SÄHKÖPOSTILLA: tilaukset@orimattilansanomat.fi VERKOSSA: www.orimattilansanomat.fi TEE TILAUS: Orimattilan Sanomat määräajaksi tarjoushintaan 3 kk 55 € | 6 kk 105 € ORIMATTILAN SANOMAT ORIMATTILAN SANOMAT Digilehti 3 kk 37 € tulehdusta aiheuttava virus, joka on usein oireeton. Nissisen mukaan malleja on niin paljon, että niiden digitoiminen on useita vuosia kestävä urakka. Orimattilassa on perinteisesti totuttu näkemään heinämaalaista pitsiä, mutta omakotiyhdistyksen nypläyskerhon näyttely tutustuttaa vieraansa myös ulkomaisten pitsimallien maailmaan. Kaikkiaan päivityksiä tehtiin noin 550 000 euron edestä. Heinämaan Pitsinkutojien nettisivuilla on käynnissä kysely, jolla kartoitetaan, millaista toimintaa harrastajat kaipaisivat. likkö Jonna Carlson sanoo tiedotteessa. Yhdistys tekee tiivistä yhteistyötä Wellamo-opiston kanssa ja järjestää itse lyhyempiä teemakursseja. Aivan kokonaan heinämaalainenkaan pitsi ei näyttelystä puutu ja sitä nähdään muun muassa huiveissa ja liinoissa. Aiemmin 3.-luokkalainen on päässyt mukaan erityisin perustein, mutta ei enää ensi lukuvuodesta lähtien. – Siksi on kiva, että kurssille tuli monenlaisia harrastajia. Nyt saimme näyttelyn kuitenkin viimein toteutettua, iloitsee omakotiyhdistyksen puheenjohtaja Sirpa Lepistö. Videoiden kuvaaminen aloitetaan syksyllä ja ne tulevat nähtäville yhdistyksen nettisivuille. Hanke käynnistyi kurssilla, jossa opeteltiin piirtämään pitsimalleja tietokoneohjelman avulla. Rekisteristä myös puuttui puoluelain mukaisia asiakirjoja, kuten tilinpäätöksiä, tilintarkastuskertomuksia ja puoluetuen tilityksiä. Hepatiitti E testataan kaikista verenluovuttajista verivalmisteiden turvallisuuden varmistamiseksi. Syy testien aloittamiseen on se, että hepatiitti E -tartunnat ovat lisääntyneet Suomessa alkuvuonna. Ensi viikolla Pitsinkutojat ovat menossa esittelemään nypläystä Myllylän koulun viidesluokkalaisille. Ohjaajien määriä täsmennettiin. iltapäivätoiminta voidaan käynnistää myös muilla kouluilla, jos lapsia riittää. Kerho on ollut suosittu ja siinä käy kymmenestä kahteentoista nyplääjää. – Havaitsimme myös suorituksia, joita oli luultu tavanomaiseksi järjestötoiminnaksi tai läpikulkueriksi ja joista ei ollut tehty ilmoituksia, VTV:n valvontapäälPuolueet raportoineet puutteellisesti rahoituksestaan JuHO KiuRu Orimattila Lasten iltapäivätoiminnan eli ip-kerhojen maksut pysyvät ennallaan Orimattilassa. Kartingyrittäjä eurovaaleihin SPR:n Veripalvelu on aloittanut hepatiitti E -viruksen testaamisen verenluovuttajista. Nissisen mukaan säännöllistä kurssitoimintaa tarvitaan, jotta nypläystaidot kehittyvät. Osalla on vuosikymmenten kokemus nypläyksestä ja osa on vasta-alkajia, ja olemme yhdessä opetelleet ohjelmaa. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina huhtikuun 11. Yhtiö on kuluttaja-asiamiehen mukaan laittanut vireille lähes tuhat velkomuskannetta tuomioistuimiin. Hankkeessa aiotaan kuvata opetusvideoita, joiden avulla tiedot ja taidot saadaan tallennettua. Iltapäivätoiminnan maksut ja toiminnan tuottajat ennallaan idA NiVA Orimattila Heinämaan Pitsinkutojat ry on käynnistänyt hankkeen pitsinkudonnan elävän perinnön elinvoimaisuuden varmistamiseksi. Omakotiyhdistyksen nypläyskerho on toiminut jo kuuden vuoden ajan. iltapäiväryhmä toteutuu, jos kylillä ryhmään on kahdeksan lasta ja keskustan alueella kymmenen lasta. Suomessa ei ole raportoitu yhtään verensiirtojen välityksellä tarttunutta hepatiitti E -tapausta. – Näyttely on ollut puheissa aiemminkin, mutta sen järjestäminen vaatii lisätiloja aulasta ja käytävältä, sillä kaikki ei mahdu omiin tiloihimme. Yhdistyksen saama summa riippuu muun muassa siitä, kuinka paljon lapsia eri kouluilla on. 400 000 euron kokonaispotti ei jakaannu aivan tasan yhdistyksille. Sivistysvaliokunta vahvisti ensi lukuvuoden maksuiksi vanhat tutut 80 euroa kuukaudessa enintään neljän tunnin päivittäiseltä ajalta ja 100 euroa kuukaudessa, jos käyttö on suurempaa. KUVA: AnnA HAKAmA ANNA HAKAMA Orimattila Orimattilan omakotiyhdistyksen nypläyskerhon pitsinäyttely on vielä tänään nähtävillä Wanhalla Amiksella. Yksi puolue, Valta kuuluu kansalle, ei ollut tehnyt vieläkään ilmoitusta rahoituksestaan eikä toimittanut VTV:lle vaadittavia aineistoja.. Sähköyhtiön laskuvaateista tutkintapyyntö Puoluerahoituksesta on raportoitu puutteellisesti myös vuonna 2023, kertoi Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) tiistaina. VTV:n valvontakierroksen aikana puolueet, niiden lähiyhdistykset ja puolueyhdistykset lisäsivät puuttuvia tietoja ja korjasivat rahoitusilmoituksiaan. 4H-hoitaa iltapäivätoiminnan Luhtikylän, Vuorenmäen, Tönnön ja Myllylän kouluilla. päivänä 2024 – N:o 28 – 5 Orimattilassa karting-hallia pitänyt lahtelainen Petteri Redsven on ehdolla europarlamenttivaaleissa Liike Nytin riveissä. -luokkalaisille. Yhdellä ohjaajalla voi olla ryhmässään 10–15 lasta, kahdella ohjaajalla 16–30 lasta. Piirtämisen lisäksi kurssin tavoitteena on syventää nyplättävän pitsin rakenteeseen liittyvää osaamista sekä antaa valmiuksia uusien mallien suunnitteluun. Kuluttaja-asiamies on pyytänyt poliisia tutkimaan, täyttääkö yhtiön ja sen vastuuhenkilön toiminta törkeän petoksen tunnusmerkistön. Hepatiitti E on maksaVerenluovuttajilta testataan hepatiitti E Kuluttaja-asiamies on tehnyt poliisille tutkintapyynnön sähköyhtiö 365 Hankinta Oy:stä. Rutiininomaisesti Veripalvelu testaa verenluovuttajien verestä hepatiitti A:n, B:n ja C:n sekä Hi-viruksen, parvoviruksen ja syfilis-bakteerin. Nypläyskerholaiset ovat olleet tuotteliaita ja näyttelyssä onkin paljon nähtävää. digitoimalla pyritään varmistamaan pitsimallien säilyminen. Kun tietokoneohjelma on otettu haltuun, valmiita pitsimalleja aletaan siirtää digitaaliseen muotoon. – Nähtävillä on itävaltalaista, hollantilaista, ruotsalaista, tanskalaista ja saksalaista pitsiä, luettelee nypläyskerhoa vetävä Helena Orava. Nyt näyttelyssä nähtävillä olevat työt ovat Helena Oravan mukaan valmistuneet viimeisten 2–3 vuoden aikana. Sivistysvaliokunta viilasi ensi lukuvuoden toimintasuunnitelmaa. Pitsejä on nähtävillä Wanhan Amiksen pääovilta alkavassa aulatilassa, käytävällä sekä omakotiyhdistyksen toimitilassa puolesta päivästä iltakuuteen. SPR:n Veripalvelu vastaa koko Suomen verihuollosta. Seuraava askel on tietokoneohjelman hyödyntäminen mallien piirtämisessä
Juhlavuoden kunniaksi mukana on Allstars-kategoria, jossa kilpailee 10 Suomen kaikkien aikojen tunnetuinta vaikuttajaa. (Eikä onneksi sattunut mitään vaikka näyttää pahalta). Kyliltä ja kujilta Tulkai mukaa Torstaisin julkaistavalle Tulkai mukaa -palstalle kootaan viikon tapahtumatiedot seuraavaan keskiviikkoon asti. Torstaina huhtikuun 11. Kevätkynnöt ja muu maanmuokkaus tuhoaa usein ensimmäisen pesinnän, mutta hyypät tekevät uuden yrityksen ja munivat uudet neljä munaa, joita ne pääsevät hyvällä onnella kylvöksellä hautomaan. Oikealla nallesairaalan lääkäri, vapaaehtoisena MLL:n toiminnassa mukana oleva Päivi Rantalainen. PiirrOS: AiNO uSKi Viikon lintu KuVA: MiSKA MieTTiNeN Kristiina Mäkelä Näyttelyjä o Orimattila, Terhi Heinon näyttely Näöntarkastus Orimattilan taidemuseossa 31.5. Kirkonkylän koulun Ateljee-tilassa laajemmin esillä taiteen perusopetuksen oppilaiden taidetta 14.4. Pesinnät on lintuatlas 2022–2025 -tutkimuksessa varmistettu jo jokaisessa Orimattilan ja Pukkilan 10x10 kilometrin tutkimusruudussa. Mäkelän viime kausi oli tuloksellisesti vaikea. Asia liittyy Mediayhtiö Keskisuomalaiseen. Näsinmäellä sijaitseva historiallinen Honkala avautuu täysin remontoituna terassija tilausravintolana. Palstan kokoaa Anna Hakama, puh. huhtikuuta. ehtoollista nalleille ei sentään luvattu. 044 7043 714. klo 10–16. Asiantuntijana Nina reimari Päijät-Hämeen muistiyhdistyksestä. Orimattilassa ja Pukkilassa kulmakunnan terveimmät nallet 1) Kenen romaaniin perustuu Mallusjoen näyttämöllä parhaillaan pyörivä ihmisen osa -näytelmä. Materiaalia voi lähettää myös sähköpostitse: tulkai.mukaa@orimattilan sanomat.fi tai netissä: www.orimattilansanomat.fi Töyhtöhyyppä on uhkarohkea selviytyjä HOiTuuKO. Kymmenen vuotta sitten tubettamisen ympärille perustettu Tubecon on vuosien varrella laajentunut kattamaan muutkin sosiaalisen median kanavat. o Orimattila, Jarmo Yrjölän taidetta kirjaston lukusalissa. verkko) seurasi Orimattilan Jymyn Kristiina Mäkelän harjoittelua urheilijan sosiaalisen median kautta. Vaikuttajatapahtuma Tubecon sekä Tubecon Awards -gaala järjestetään Turussa 3. Jos kyntäjä ehtii merkata havaitsemansa pesät, apu peltolinnuille on suuri. Video oli punttitreeneistä Suomessa ennen etelänleirin alkamista. Pehmolelun voi tuoda kirkossa myös siunattavaksi alttarille. Orimattilalaiset pääsevät pian jännittämään, miten hevoskaupungista ponnistava suosikkitubettaja Roni Bäck pärjää, kun vuoden parhaat somevaikuttajat palkitaan Tubecon Awards -gaalassa. Yrjölä on harrastanut puutöitä noin 40 vuotta, aiheensa hän ammentaa mytologiasta, luonnosta ja vanhoista käsitöistä. Poikaset lähtevät heti kuoriuduttuaan liikkeelle pesästään ja emot yrittävät suojella niitä, mutta usein vastus on liian kova. – Viime vuonna jäät lähtivät 25. Hän yritti omaa uutta ennätystään. Nuo yritykset eivät päätyneet onnistuneesti. klo 10–16. Töyhtöhyypälle sattuu ja tapahtuu, varsinkin aikaisen kevään ja sen jälkeisen takatalven aikana kuten tänä vuonna. Erikoisen näköinen töyhtöhyyppä on helpoimmin tunnettava peltolintu. Siellä pohditaan, estääkö seurustelusuhde hallituksen jäsenyyden. Hän purki pettymystään videolla, mutta ei harmitellut asiaa jälkikäteen sen enempää. Jäätilannetta vuodesta 2015 lähtien tarkkaillut Risto Puputti kertoo, että järven aurinkoisen puolen rannat ovat jo auki. Messun jälkeen myös Pukkilassa aukeaa nallesairaala tai nalleneuvola, joten Orimattilan tavoin myös Pukkilasta löytyy sunnuntain jälkeen todennäköisesti kulmakunnan terveimmät ja hyvinvoivimmat nallet. Palstalla kerrotaan kaikelle kansalle avoimista tapahtumista. 044 7043 717. Tilanteesta riippuen hall. Hänellä on hallussaan tilasto, mihin on merkitty Mallusjärven jäiden lähtöpäivä katkeamattomasti aina keväästä 1936. Jäät ovat 2000-luvulla lähteneet kaksi kertaa vasta toukokuussa. ORIMATTILAN SANOMAT Meiltä ja muualta Töyhtöhyyppä on Orimattilan peltojen näkyvin ja kuuluvin siivekäs kuovin ohella. Töyhtöhyypän poikaset syntyvät vaaralliseen maailmaan, jossa viholliset voivat iskeä sekä ilmasta että maasta. o Pukkila, Mäntsälän kansalaisopiston ilona2024 -kevätnäyttely Onnissa su 14.4. jäs. Nyt Uusimaassa (8.4.), joka kertoi uuden porvoolaisravintolan avautumisesta. Suomiurheilu.com (5.4. Orimattilan ja Pukkilan pellot ovat vahvaa töyhtöhyyppäseutua. Honkalassa – kuten Vårissakin – pyritään käyttämään lähituotteita. Seuraavalla kerralla sitten, päivitti Mäkelä Instagramissa. Häntä ei ole valittu vielä EMtai olympiakisoihin. 4) Paljonko Pukkilan kunta teki viime vuonna tappiota: noin 160 000, noin 340 000 vai noin 570 000 euroa. Honkalan takana on Vårista tuttu kolmikko, eli Lehdon lisäksi Marjo Lindberg ja Niko Gustafsson. Mutta takatalven jälkeen hyypät ovat taas palanneet ja soidin jatkuu. JuHO Kiuru Juttuvinkit: juho.kiuru @orimattilansanomat.fi, puh. 2) Kauanko Salon Autokorjaamo on toiminut Orimattilassa. Lämmin lounaistuuli siivittää uhkarohkeita hyyppiä hankien keskelle jo maaliskuussa. Bäck on ehdolla myös Vuoden vaikuttaja -kategoriassa. o Orimattila, yhteislaulutunti Anninkammarilla ti 16.4. ooo Keskuskauppakamarin orimattilalainen johtava asiantuntija Ville Kajala valaisee kauniisti hallituskoukeroita mikroblogipalvelu X:ssä (9.4.). – Tanko olis jo tarpeeksi korkealla mutta spagettikädet oli nyt tiellä. Bäckin lisäksi palkinnosta kisaavat muun muassa Miisa Grekov eli Mmiisas, Eric Savolainen eli Lakko, Veronica Verho sekä Pinkku Pinskuna tunnettu Pinja Sanaksenaho. Seuraava uhkapeli alkaa, kun hyypät pesivät sängelle tai nurmelle. Hallitus valvoo ja ohjaa ylintä johtoa. Aukioloajat yllä. Aika lähelle se menee nytkin, veikkaan. Toimituksen osoite on PL 5, 16301 Orimattila. Nallesairaalan välineistön oli perhekahvilaan tuonut paikallinen SPr:n osasto. o Pukkila, tietoa muistisairauksista, muistisairaan kohtaamisesta ja omaisena olemisesta Pukkilan pappilassa (Veteraanitie 2) ke 17.4. 5) Mitkä kaksi orimattilalaisseuraa saivat Osuuskauppa Hämeenmaalta Kannustaja-tukea tänä keväänä. Jää on harmaata, mutta kaukaa katsottuna railoja ei vielä näyttäisi olevan. Mäkelä laittoi parastaan tempauksessa. Kristiina Mäkelä punttitreeneissä Suosikkitubettaja Roni Bäck on ehdolla Tubecon Awardsissa kahdessa kategoriassa. Hallituksen jäsenen suhde johtoon kuuluvan henkilön kanssa voi tämän asemasta riippuen vaikuttaa valvontatehtävän hoitoon ja asioiden luottamukselliseen käsittelyyn hallituksessa silloinkin, kun kyse ei ole OYL 6:4a esteellisyydestä. Tubeconin nettisivuilla on vielä tämän viikon ajan käynnissä äänestys, jossa voi valita suosikkinsa jokaisesta kategoriasta. VASTAuKSeT: 1) Kari Hotakaisen, 2) 70 vuotta, 3) uusi suomalainen lautapeli, 4) noin 160 000 euroa, 5) Orimattilan Jymy ja MLL Orimattilan yhdistys, 6) ei missään, hän jättää kilparadat, BONuS: a) Näöntarkastus. Tieräkkös siä to rst ai Kata Kujalan sylissä istuva Klarissa Kujala kuuntelee stetoskoopilla dinon keuhkoja ja sydäntä. KuVA: ANNA HAKAMA KuVA: eriKA MÄKeLÄ. Mallusjärvi sulamassa perinteisellä aikataululla Kovin moni asia ei nykyään pysy ennallaan, mutta Orimattilan Mallusjärven jäät näyttävät noudattelevan viime vuosilta tuttua aikataulua. klo 12.30–13.30. Sitkeimmin jäät pysyivät järvessä vuonna 1941. 3) Mikä on Agemonia. Liikuntaa o Orimattila, rastivarsojen järjestämä aikuisten suunnistuskoulu alkaa ma 15.4 klo 18 rastivarsojen kerhotiloissa (Kankaantie 13). krs pe 12.4. päivänä 6 – N:o 28 – 2024 . saakka. eli viime vuosien tapaan, Puputti sanoo. Pehmolelujen hoivaviikko jatkuu viikonloppuna, sillä sunnuntaina nallet ovat tervetulleita vuorostaan Pukkilan kirkkoon, missä järjestetään pehmolelumessu. Kuusihenkisen tuomariston lisäksi yleisö pääsee vaikuttamaan gaalan voittajiin. ooo Pukkilalainen Samu Ovaska oli jälleen esillä mediassa. Myös rokotus oli dinolle annettu. Silloin laineet pääsivät liplattamaan vasta 22. Äitinsä Kata Kujalan sylissä istuva Klarissa Kujala (kohta 2 vuotta) kuunteli tarkasti stetoskoopilla mukanaan tuomansa dinon keuhkoja ja sydäntä. Materiaalin pitää olla toimituksessa viimeistään julkaisupäivää edeltävänä tiistaina. Orimattilassa MLL:n tilassa kokoontuvassa perhekahvilassa pidettiin keskiviikkona nallesairaalaa, jossa pehmolelut saivat monenlaista hoitoa ja hoivaa. Ne sinnittelevät sulapaikoilla, jotka kasvavat päivä päivältä ja tarjoavat niukan ravinnon. Esimerkiksi naudan ja lampaan liha tulee Ovaskan omalta tilalta Pukkilasta. Ankara takatalvi karkottaa hyypät etelärannikolle ja kauemmaskin. – Samoille tiluksille on tulossa kesällä meidän oma peltopalsta, jossa viljelemme itse kasviksia, Lehto kertoo. Vastaehdokkaat ovat Miisa Grekov ja Sara Parikka. KL [Kauppalehti] viittaa hallinnointikoodiin, mutta koodi ei suoraan käsittele asiaa. Nähtävillä taiteilijapariskunta Tapani Kokon ja Virpi Kannon taidevankkuri rekvisiittoineen sekä Marjo Kauramäen valokuvia Taidevankkuri-performansseista. Koodin kirjaus liittyy OYL 6:4a säännökseen hall.jäs. toukokuuta. Uuden liiketoiminnan myötä myös Vårin omistuspohja laajeni, sillä mukaan toimintaan lähtivät Vårissa keittiömestarina työskentelevä Oskar Kotka sekä apulaiskeittiömestari Samu Ovaska. MArKKu PAAKKiNeN Töyhtöhyyppää kuullaan ensi viikolla Radio Suomessa viikon luontoäänenä. klo 17.30– 18.30. Muita tapahtumia o Orimattila, senioribingo kulttuuritalon 3. Onnin pitkien käytävien seinillä lasten ja nuorten taiteen perusopetuksen kuvataidekurssien taidetta 14.4.– 13.5. klo 12–13, aiheena ”Merelle, merelle”. roni Bäck kisaa uudesta tittelistä Kevät on erilaisten palkintogaalojen aikaa. BONuS: Mikä on Orimattilan taidemuseossa avautuneen Terhi Heinon näyttelyn nimi: a) Näöntarkastus, b) Magneettikuvaus vai c) Verikoe. Sen höyhenpuku on kauempaa katsottuna mustavalkoinen, lentotyyli nykivää ja vaappuvaa sekä ääni kauas kuuluva naukuna. Näyttelyn on kuratoinut galleristi Veikko Halmetoja. – Vetoliikkeissä on välillä hakemista näillä raajanmitoilla. 6) Missä luokassa OriMK:n huippukuski Juuso Matikainen taistelee motocrossin Suomen mestaruudesta tällä kaudella. Dino oli saanut nallesairaalassa laastarin kipeään häntäänsä ja lääkettä. Kestävä kehitys ja eettiset arvot ovat toiminnan kulmakiviä. o Orimattila, Taidevankkuri Linnuntie -näyttely taidemuseossa 30.4. Pieniä hyyppiä saalistavat esimerkiksi varislinnut, jotkin petolinnut, ketut, näädät ja minkit. Orimattilan seudulla nalleilla ja muilla pehmoleluilla on tällä viikolla kaikin tavoin hyvät oltavat. saakka. toukokuuta. Viimeset kolme yritystä oli oma PB (oma ennätys) 57 kg mutta ei tullu tällä kertaa. voisi olla S10 kokonaisarvion perusteella riippuvainen yhtiöstä. Tiedotteen mukaan palkittavien joukossa on tubettajia, insta-vaikuttajia, tiktokkaajia, twichaajia ja podcastin tekijöitä. esteellisyydestä (S27 perustelut). Tapahtuman mainoksessa kehotetaan ottamaan oma pehmolelu mukaan kirkkoon leikkimään ja laulamaan
robotiikassa kolmikkoa kiehtovat uudet haasteet, monipuolisuus ja uuden oppiminen. . . . Hallitus Kuivannon Maamiesseura ry:n sääntömääräinen KEVÄTKOKOUS Seurantalolla ti 23.04.2024 klo 18.00. . . Muu: K I R J O I T A T Ä H Ä N T A P A A N , K I I T O S ! 1 2 3 4 5 4,00 8,00 12,00 16,00 20,00 . . . Deus ex Machina -joukkueessa kisasivat Eeli Antikainen, Maki Pirilä, Heidi Tirkkonen, Juuso Eerola ja Aries Hämäläinen. Ilmoituksen julkaisupäivä: . koululle yhteensä neljä pokaalia Jokivarren koulu nappasi Lego-robotiikan sM-kultaa NAHKHIIR OY RIVIILMOITUS Yksi ilmoitusrivi maksaa vain 4,00 arvonlisäveroineen ja tavoittaa lähes 20.000 lukijaa. . Ilmoitukset on jätettävä konttoriimme viimeistään ilmestymispäivää edeltävänä arkipäivänä klo 10 mennessä. . . . An-Dorra juoksee kilpaa loukkaantumisen ja varsaloman jälkeen Jokimaan ilmaisraveissa lauantaina. . Ilmoitushinnan . – Laseista ei näe läpi, joten laulaja ei näe yleisöä. . . . . . Ilmoittautumisaika päättyy 14.04.2024. . aina on erilaisia tehtäviä, antikainen tiivistää. . . . . . Tekeminen ei ole tuntunut raskaalta, vaan he ovat nauttineet siitä. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina huhtikuun 11. antikainen ja Jaronen ovat rakentaneet robottiin myös lisäosia, jotka auttavat joissain tehtävissä. . 03-876 678 ilmoitukset @ orimattilansanomat.fi KUVA: PeKKA SAlonen / HiPPoS ORIMATTILAN SANOMAT – www.orimattilansanomat.fi Orimattilan Sanomat julkaisee tuloksia levikkialueella järjestetyistä urheilukisoista sekä muualla pidetyistä kisoista, joissa on mukana täkäläisiä urheilijoita. . Paluustartissa an-Dorra kohtaa tämän hetken suomessa syntynyttä lämminveristen tammaparhaimmistoa, suur-Hollolan Best Lady -lähdön ykköspalkinto on 10 000 euroa. Ilmoitusrivejä saa olla enintään viisi. . . . . . . . OrimattilaSeura ry:n KEVÄTKOKOUS to 18.4.2024 klo 17 Järjestötuvalla. . Myydään . . Tiekokousten jälkeen pidetään Savijoen yhteisalueiden osakasten kokous, samassa paikassa, noin kello 13.30. . Pelien aikana kahvio avoinna (käteisja korttimaksu mahdollisia) Petoliiga-maksu: 50 € (sis. T10 2 km: 1) Elsa Jormalainen NaNa 8.03,2, 2) Jonna Ketonen OrJy 8.46,2, 2) Aino Sipiläinen OrJy 8.46,2… M55 5 km: 1) Panu Pietikäinen VHS 11.59,0, 2) Johnny Hamström KHS 12.04,1, 3) Kari Ahonen HU-46 12.34,1, 4) Timo Ala-Seppälä HU46 12.54,9… Kisatuloksia ja kuvia lehteen?. Lähetä tulokset sähköpostilla joko suoraan viestin runkoon kirjoitettuna tai esimerkiksi Word-tiedostona. . . Maksun voit suorittaa konttoriimme Erkontie 17, tai lähettää ilmoituskupongin mukana kirjekuoressa osoitteella Orimattilan Sanomat, PL 5, 16301 Orimattila. – aika uskomattomat fiilikset, Jaronen jatkaa. . . . . . . . . Kokouskahvit. Urallaan yli puoli miljoonaa euroa voittaneen tamman ohjastajana toimii riku Lindgren. . . . . . Yläkoulun joukkueita valmentavan matemaattisten aineiden lehtori Sami Puonnin mukaan sM-kulta oli Jokivarren koululle ensimmäinen. . . Markku Saalo 040 743 0068. . sM-kilpailut järjestettiin maanantaina Jyväskylän yliopistolla. – Tekeminen on vaan kivaa. . . Tapauksen aiheuttama ärsyyntyminen kuitenkin unohtui hetkessä, kun kokonaispisteet riittivätkin voittoon. . Laadi sanomasi vieressä olevalle kupongille. . . . . kuulokkeet blokkaavat ulkopuoliset äänet pois, joten laulaja kuulee vain musiikin, he kertovat. . . . Puonti toivoo, että kisamatkalle saadaan rahoitus, jotta oppilaat pystyvät osallistumaan kisoihin. Jaronen, Pokkinen ja antikainen kehittelivät älylasit, joiden avulla karaokeharrastaja voi voittaa esiintymispelon. . . sairaannopeet yksisarviset -joukkue ylsi voittoon ja Deus ex Machina sijoittui toiseksi. Kokouksen alussa Pukkikuitu Oy kertoo valokuituhankkeen etenemisestä. . Ilm. . . . maksan käteisellä . . . Halutaan vuokrata . . . . . . Petoliigan pelit pelataan maanantaisin Jokivarren koulun jalkapallokentillä. – edullinen tapa ilmoittaa – ORIMATTILAN PEDOT JÄRJESTÄÄ PERINTEIKKÄÄN JALKAPALLOLIIGAN TÄNÄKIN VUONNA Liigaan voi osallistua kuka tahansa. . sairaannopeet yksisarviset -joukkueen 7.-luokkalaiset Minttu Jaronen, Emma Pokkinen ja Enna Antikainen kertovat voiton tulleen yllätyksenä. Ilmoitukset julkaistaan vain käteismaksua vastaan. . . . . . Maatalousnaisten KOKOUS klo 17.30. . . . Ostetaan . Vuorossa ovat vuosina 2019 ja 2021 kuntotarkastetut ruiskut. se oli iso yllätys, antikainen sanoo. . . . . Laseissa on monia ominaisuuksia. . . . . Lisäksi robopollet palkittiin parhaasta tiedeprojektista ja opettaja Kaisa Vainikka sai Vuoden valmentajan palkinnon. . . Kuvat pitää olla jpeg (jpg) -muodossa ja tiedostokoon tulee olla vähintään 0,5 megatavua – mieluummin enemmän, jotta siitä saa lehteen riittävän suuren. . . Ilmoittajan nimi: . . . . Rivi-ilmoituksia julkaistaan kaikkina Orimattilan Sanomien ilmestymispäivinä. – oppilaat ovat tehneet itse innokkaasti töitä ja haluavat menestyä. . . Jarosen sylissä joukkueen robotti. . Tervetuloa! Kokouskutsu Savijoen yksityisteiden vuosikokoukset pidetään sunnuntaina 28.4.2023 klo 12.00 Savijoen seuratalolla, os. Joukkueen rakentama robotti on pieni ja yksinkertainen, joten sitä on helppo käsitellä. Osallistuminen ei vaadi aikaisempaa kokemusta jalkapallosta. . . robopollejen kokoonpanoon kuuluivat Viljami Vainikka, Kielo Vainikka ja Jade Koskela. Yhdelle riville mahtuu enintään 28 kirjainta tai merkkiä. . opettajan tehtävänä on lähinnä mahdollistaa harjoittelu ja antaa tarvittaessa pieniä vinkkejä. . . . – ajattelin, että mennään voittamaan joku pieni pokaali, mutta voitimmekin koko kisan. . . . Postinumero ja -toimipaikka: . . . Puh. . . . . . kisasuoritukseen mahtui draamaakin, sillä joukkue menetti pisteitä ohjelmointitehtävässä pienen osan irtoamisen vuoksi. Seuratalontie 51, Pukkila Käsitellään Homman, Kolisevan, Koskenkujan, Kukonkorven, Liljan, Lunkkasten, Ojalan ja Porrassuon yksityisteiden vuosikokousasiat. . . . . . . . . . . Sekalaisia . Toivotamme jäsenistöllemme virkistävää kevätaikaa! Tervetuloa! Johtokunta Kasvinsuojeluruiskujen KUNTOTARKASTUS Kuivannon mms:n talolla Koskustentie 1422 pe 26.04.2024 alkaen klo 09.30. . . . . Käsitellään sääntömääräiset asiat. . . . Vuokrattavana . t-paita tai petotuote ja pelipassi, vakuutus) Sisaralennus 50% seuraavista sisaruksista (huomioi laskua maksaessa) Lisätietoa: Karoliina Viksten / 040 769 8529 / karoliina.viksten@orimattilanpedot.fi Liigan mahdollistavat Laatoitustekniikka Oy VIKING SOLUTIONS OY Liigassa jaetaan pelit ikäluokittain seuraavasti; Veikkausliigassa pelaavat 2017-2018 syntyneet tytöt ja pojat (pelit ystävyysotteluita, ei sarjataulukoita) Eurooppa-liigassa pelaavat 2015-2016 syntyneet tytöt ja pojat (pelit ystävyysotteluita, ei sarjataulukoita) Mestarien liigassa pelaavat 2013-2014 syntyneet tytöt ja pojat Ilmoittautuminen tapahtuu osoitteessa www.orimattilanpedot.fi kohdasta ”Petoliiga”. Liigan kevätkierros alkaa maanantaina 29.04.2024 Ja syyskierros maanantaina 12.08.2024. . . Pisteiden menetys ei haitannut First Lego League -kilpailussa joukkueen on robotin rakentamisen ja ohjelmoinnin lisäksi tehtävä tiedeprojekti, jossa kehitetään ratkaisu johonkin harrastukseen liittyvään ongelmaan. Tulosten on oltava lehdistömuodossa eli kukin sarja omaksi kappaleekseen eroteltuna, kilpailijat (seuroineen ja tuloksineen) peräkkäin kirjoitettuina ja pilkulla erotettuina. – Kuva An-Dorran voittojuoksusta Vermossa maaliskuussa 2022. . Tervetuloa! Kutsu kokousväki paikalle ilmoituksella sanomalehdessä. Tulokset ja kuvat voi lähettää osoitteeseen toimitus@orimattilansanomat.fi Tässä malli: Orimattilan Jymyn kansalliset hiihtokisat 21.3.: P10 2 km: 1) Leevi Passila HU-46 6.58,3, 2) Otso Häyrynen KHS 7.15,4, 3) Pyry Selin KeU 7.18,1,... . . päivänä 2024 – N:o 28 – 7 Sekalaisia Jarkko NissiNeN Orimattila reino Palomäen valmentama ja korpelan tilan omistama tamma an-Dorra juoksee kilpaa Jokimaalla lauantaina. . Enna Antikainen (vas.), Emma Pokkinen ja Minttu Jaronen toivat Jyväskylästä kotiin suurimman pokaalin. Älä käytä sarkaimia tai taulukko-ohjelmia! Jos lähetät kuvia, liitä mukaan kuvan ottamispäivä, -paikka, kuvan ottajan nimi ja yhteystiedot sekä selostus siitä, mikä kisa on kyseessä ja keitä kuvassa on (vasemmalta oikealle). Esillä sääntömääräiset asiat. Voitollaan joukkue lunasti paikan eM-kilpailuissa, jotka järjestetään Norjassa toukokuussa. Tamma vetäytyi radoilta loukkaantumisen jälkeen toissa kesänä ja on ehtinyt varsoakin viime kesänä. . . . Isoniityntien VUOSIKOKOUS to 25.4.24 klo 18 Kansikkaalla. . Puonnin mukaan oppilaat ovat hyvin itseohjautuvia eivätkä juuri tarvitse apua harjoittelussa. ORIMATTILAN SANOMAT puh. . . . . . . an-Dorra palaa radoille lauantaina Työsuorituksia Kirkollisia tiedotuksia Kokouksia iDa NiVa Orimattila Jokivarren koulun joukkueet kahmivat pokaaleja First Lego League -tiedeja robotiikkakilpailun sM-kilpailuissa. . Jokimaan 75-ravit lauantaina ovat ilmaisravit, päälähtönä ajetaan suomenhevosten suomen cup, mihin osallistuu myös Tapio Perttusen valmentama ja ohjastama Vixeli. Katutai lähiosoite: . lähetän oheisena Haluan, että ilmoitukseni julkaistaan rastittamani otsikon alla: . . Menestyksen taustalla on oppilaiden kova motivaatio
google 11.15 Suurmestari Ruotsi 12.30 Salatut elämät (7) 13.00 Stadi vs. 4 . Karl Ove Knausgård. Miksi mestariteos käännetään uudelleen, ja miten siitä saadaan ymmärrettävä tämän päivän lukijalle. Suhteestaan Karamazovin veljeksiin kertoo mm. Ohjaus: Taneli Mustonen (80’) Ohjelmatekstitys. päivänä 8 – N:o 28 – 2024 Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Murdochin murhamysteerit (12) 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.55 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.00 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.05 Yle Uutiset Häme 11.10 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.15 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.20 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.25 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.30 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.35 Yle Uutiset Lappi 11.40 Yle Oddasat 11.44 Oddasat 12.00 Eduskunnan Nuorten parlamentti 13.00 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 13.45 Poretta eli keisarin uudet pisteet (S) 15.25 Digihuijatut 15.55 A-Talk 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.40 Yle Oddasat 16.45 Novosti Yle 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä 16.55 Yle Uutiset alueeltasi 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.21 Puoli7 tänään 18.23 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Hakekaa kätilö! (12) 20.00 Viimeinen sana 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.05 Perjantai 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Hiljainen todistaja (16) 22.55 Oddasat 23.10 Flatshare – Kimppakämppä (12) 23.55 Puoli seitsemän 00.25 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 12.4. co m C od e: 45 49 D 6F 8B 9 3 9 8 1 5 7 2 4 6 7 2 1 6 4 3 5 8 9 4 5 6 9 8 2 7 1 3 8 7 5 3 9 6 1 2 4 1 3 2 4 7 5 9 6 8 6 4 9 2 1 8 3 5 7 2 8 7 5 3 4 6 9 1 5 1 4 7 6 9 8 3 2 9 6 3 8 2 1 4 7 5. Neljän nuoren joukko yöpyy Bodom-järven pahamaineisella leiripaikalla, ja verinen historia alkaa toistaa itseään. Yle Teema & Fem klo 13.00: Karamazovin veljekset tanskaksi. 12.00 LIVE: Onnenarpa 13.55 Valitut Palat Collection 14.10 Valitut Palat Collection 14.25 Annan herkulliset leivonnaiset 14.55 Remppa vai muutto 16.00 Onnenarpa 16.05 Syke (7) 16.35 Syke (7) 17.05 MasterChef Australia Dessert Masters 18.15 IS esittää: Sain sen videolle 18.25 Farmi Suomi 20.00 The Voice of Finland 22.00 Keno ja Synttärit 22.05 Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta! 23.05 The Real Housewives Suomi (S) 00.05 Huvila & Huussi 01.05 Suomen huutokauppakeisari 02.05 Temptation Island Suomi (7) MTV Sub 07.00 Muumien maailma (S) 07.10 Muumien maailma (S) 07.20 Muumien maailma (S) 07.30 Mimmit musapatti (S) 08.00 Simpsonit (7) 08.30 Simpsonit (7) 09.00 Suurmestari UK 10.00 Moderni perhe (S) 10.30 Käräytyskamera (7) 11.00 Tähdet vs. (Tanska, 2021) To r s t a i 1 1 . L a u a n t a i 1 3 . (S) 00.05 Uutisikkkuna MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale (S) 10.30 Kauniit ja rohkeat (S) 11.00 ARPA.FI 12.00 Neljän tähden illallinen 12.30 Ostoskanava Myori.fi 13.00 Sukuni salat 14.00 Kotoisa 15.00 Sanansaattajat 16.00 Salatut elämät (7) 16.30 Kauniit ja rohkeat (S) 16.58 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen 18.30 Emmerdale (7) 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (7) 20.00 Muodin huipulle 21.00 Yökylässä Maria Veitola 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.55 Asian ytimessä 23.55 Billions (S) 01.05 Poliisit UK: Ajojahti (12) 02.05 Valtateiden sankarit 03.00 Karalahti 03.55 Remonttipiiskuri Nelonen 06.00 Bing (S) 06.05 Sunny Bunnies (S) 06.10 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 06.35 Smurffit (S) 06.45 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.10 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.20 LEGO Ninjago: Lohikäärmeiden nousu (7) 07.45 Tara Duncan (7) 07.55 Angry Birds Blues (S) 08.00 Huvila & Huussi – parhaat remontit 09.00 Koti koiralle UK 10.00 Remppa vai muutto 11.00 Haluatko miljonääriksi. 06.52 Poppelikumpu (S) 06.57 Tete ja Mama (S) 07.07 Henrietta (S) 07.14 Retki-Roope (S) 07.25 Osku (S) 07.35 Sankarikoulu (S) 07.51 Ryhmä Hau (S) 08.16 Galaxi 08.17 Eka & Helmi (7) 08.29 Minä, Elvis Riboldi (7) 08.40 Lulu ja lehmä (7) 08.50 Jumppahetki: Voimaa reisiin 09.00 Strömsö 2018 09.30 Osta, tuunaa ja myy 10.00 Piilotetut kyvyt – 5 vuotta myöhemmin 10.45 Unelma Lapista 11.15 Riistametsällä 11.45 Erämaan armoilla 12.45 Tanskalainen maajussi 13.15 SuomiLOVE 14.15 Søren Vesterin puutarha 14.45 Luottomies (12) 14.55 Luottomies (12) 15.05 Siskonpeti (7) 15.30 Kummeli (7) 16.00 Punkaharjun pojat 16.30 Yliopistollinen eläinsairaala: Tullikoirien työterveystarkastus 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 SuomiLOVE 19.00 Siskonpeti (7) 19.25 Kummeli (7) 20.00 Maamerkkien uusi elämä 20.45 YleX Otto 21.00 Sorjonen (16) 22.00 The Lazarus Project (16) 22.40 Minä olen Andrew Tate (16) 23.50 Kenen ongelma. (c ) A rto In ka la w w w .a is ud ok u. Marie Teztlaff kääntää Fjodor Dostojevskin romaania Karamazovin veljekset tanskaksi. 12.00 LIVE: Onnenarpa 13.55 Valitut Palat Collection 14.10 Valitut Palat Collection 14.25 Annan herkulliset leivonnaiset 14.55 Suuri seikkailu 16.25 Onnenarpa 16.30 Syke (12) 17.00 Syke (12) 17.30 Diili 19.00 Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta! 20.00 Farmi Suomi 21.35 Keno ja Synttärit 21.40 Erikoisjoukot (12) 22.40 Pohjolan laki (7) 23.40 Veikkausliiga – Futiksen nälkään 23.45 Suomen huutokauppakeisari 00.45 Poliisit 2021 (7) 01.45 Rekkakuskit Suomi (S) 02.45 Temptation Island Suomi (7) MTV Sub 07.00 Muumien maailma (S) 07.10 Muumien maailma (S) 07.20 Muumien maailma (S) 07.30 Mimmit musapatti (S) 08.00 Simpsonit (7) 08.30 Simpsonit (7) 09.00 Suurmestari UK 10.00 Moderni perhe (S) 10.30 Käräytyskamera (7) 11.00 Tähdet vs. 06.53 Hau Hau, Piip ja Veli (S) 07.04 Fantti ja työkoneet 07.10 Pipsa Possu (S) 07.15 Franklin ja ystävät (S) 07.29 Emmi ja Kuru (S) 07.40 Pikku Kakkosen posti 07.45 Anna ja ystävät (S) 07.54 Kari Kiituri (S) 08.06 Anton Siilinen ratkaisee (S) 08.20 Galaxi 08.21 Kesäleiri (7) 08.34 Keltainen Lumimies (7) 08.50 Jumppahetki: Venyttely ja rentoutus 09.00 Strömsö 2018 09.30 Osta, tuunaa ja myy 10.00 Piilotetut kyvyt – 5 vuotta myöhemmin 10.45 Unelma Lapista 11.15 Riistametsällä 11.45 Operaatio Norppa 12.45 Tanskalainen maajussi 13.15 SuomiLOVE 14.15 Søren Vesterin puutarha 14.45 Luottomies 2 (7) 14.55 Luottomies 2 (7) 15.05 Siskonpeti (7) 15.30 Kummeli (7) 16.00 Punkaharjun pojat 16.30 Yliopistollinen eläinsairaala: Kuuppa-kissan syöpätaistelu 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 SuomiLOVE 19.05 Tarinoiden Ruisrock: Ellinoora 19.15 Taivaan tulet (12) 20.05 Pohjoisen eläinlääkärit 20.25 Pohjoisen eläinlääkärit 21.00 Sohvaperunat 21.50 BESS YleXPopissa 22.35 Mullan alta: Nelli Milan ja Litku Klemetti 23.30 M1-studiossa Litku Klemetti 00.25 Uutisikkkuna MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale (7) 10.30 Kauniit ja rohkeat (S) 11.00 ARPA.FI 12.00 Neljän tähden illallinen 12.30 Ostoskanava Myori.fi 13.00 Suomen kaunein koti: Kesämökit 14.00 Tiny House Hunting 14.30 Muodin huipulle 15.30 MasterChef Suomi 16.30 Salatut elämät (7) 17.00 Kauniit ja rohkeat (7) 17.30 Emmerdale (S) 18.00 Hockey Night Live 18.25 Liigan Playoffs 19.10 Seitsemän uutiset ja sää 19.20 Liigan Playoffs 20.05 Tulosruutu 20.10 Liigan Playoffs 21.00 Hockey Night Live 21.30 Jarkko Tammisen maailma 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Elokuva: Kummeli V (12) 00.45 Rikospaikka 01.35 Teknavi 02.00 Kova laki: Rikollinen mieli (12) 02.55 Karalahti 03.50 Remonttipiiskuri Nelonen 06.00 Bing (S) 06.05 Sunny Bunnies (S) 06.10 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 06.35 Smurffit (S) 06.45 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.10 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.20 LEGO Ninjago: Lohikäärmeiden nousu (7) 07.45 Tara Duncan (7) 07.55 Angry Birds Blues (S) 08.00 Huvila & Huussi – parhaat remontit 09.00 Koti koiralle UK 10.00 Remppa vai muutto 11.00 Haluatko miljonääriksi. 4 . 4 . google 11.15 Suurmestari Ruotsi 12.30 Simpsonit (12) 13.00 Simpsonit (12) 13.30 Simpsonit (12) 14.00 Kolmiodraama 15.00 Poliisit UK: Ajojahti (12) 16.00 Stadi vs. 06.52 Hyrräpäät (S) 07.04 Humps (S) 07.11 Leppäkerttu ja Mehiläinen (S) 07.14 Pipsa Possu (S) 07.19 Urheat pupuset (S) 07.26 Miio työn touhussa (S) 07.37 Hirviökoulu (S) 07.44 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu (S) 07.59 Pikku Kakkonen: Seikkailukone 08.22 Pii ja Poju (S) 08.34 Linnunradan Ella (S) 08.45 Pelastajapartio (S) 09.00 Galaxi 09.01 Patu-koira (7) 09.08 Meidän iskä (7) 09.19 Poika, tyttö, koira, kissa, hiiri ja juusto (7) 09.30 Täysi susi (7) 09.53 Ihan pohjalla (7) 10.00 Liftarit: Saariston rengastie 10.30 Sohvasurffaajat: Junalla halki Bulgarian 10.59 Sohvasurffaajat: Karu ja kaunis Romania 11.27 Sohvasurffaajat: Kolmen miehen Moldova 12.00 Perheonnea 13.10 Pasila (12) 13.35 Pasila (12) 14.10 I love muovi: Taisto – muovista ja rakkaudesta 14.15 I love muovi: Taisto – muovista ja rakkaudesta 14.25 Maamerkkien uusi elämä 15.10 Selkämeri: Elämän suuri kierto 16.00 Taivaan tulet (12) 16.50 Sohvaperunat 17.40 Jalkapallon kansallinen liiga, Ilves – FC Honka 19.55 Futsalin MM-karsinta, NED – FIN 22.00 Siskonpeti (7) 22.20 Siskonpeti (7) 22.45 Kummeli (7) 23.14 Kummeli (7) 23.43 Hillo (12) 00.05 Uutisikkkuna MTV3 06.15 Lemmen viemää (S) 07.10 Lemmen viemää (S) 08.05 Taikapuutarhan pikkuötökät (S) 08.15 Taikapuutarhan pikkuötökät (S) 08.30 Muumilaakson tarinoita (S) 08.55 Huomenta Suomi 12.00 Ihanat siirtolapuutarhat 12.30 Suomen kaunein koti: Kesämökit 13.30 Elokuva: Spark: A Space Tail (7) 15.20 Pilanpäiten 15.30 Kaiken maailman ennätykset 16.00 Teknavi 16.30 Suurmestari UK 17.30 LOVE 19.00 Seitsemän uutiset 19.10 Uutisextra 19.20 Tulosruutu 19.30 Sunnuntailounas (S) 20.00 Suurmestari 21.00 Race Across The World Suomi 22.00 Kymmenen uutiset 22.10 Lotto ja Jokeri 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Elokuva: The Mechanic (16) 00.30 Karkurit (12) 01.25 Karkurit (12) 02.20 Poliisit UK: Ajojahti (12) 03.20 Kyllä nolottaa (S) 03.50 Kyllä nolottaa (12) 04.20 Remonttipiiskuri Nelonen 06.00 Bing (S) 06.05 Kindi Kids (S) 06.10 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 06.35 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.00 Tashi (7) 07.10 K3 (S) 07.25 K3 (S) 07.35 S.M.A.S.H! (S) 07.50 LEGO Legends of Chima (7) 08.15 LEGO City Adventures (7) 08.25 Arthur ja minimoit (7) 08.50 Angry Birds Stella (S) 08.55 Angry Birds Blues (S) 09.00 The Voice of Finland 11.10 Diili 12.45 Farmi Suomi 14.20 Elokuva: Blondin kosto (S) 16.25 Veikkausliiga – Futiksen nälkään 16.30 Burgerimiehet Aasiassa 17.30 The Voice of Finland 19.30 Suuri seikkailu 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Top Gear Suomi 22.35 Erikoisjoukot (12) 23.35 Elokuva: Bodom (16) 01.25 Panttilainaamon autospesialistit 02.25 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12) 03.25 Australian rajalla 03.55 Australian rajalla MTV Sub 07.00 Muumilaakson tarinoita (S) 07.25 Muumilaakson tarinoita (S) 07.50 Kaisu Kuu (S) 08.05 Simpsonit (7) 08.30 Valtateiden sankarit 09.30 Poliisit UK: Ajojahti (12) 10.30 Ostoskanava Myori.fi 11.00 Tähdet vs. Sudokun ratkaisu Jere B.Virtanen Viivi ja Wagner Nelonen klo 23.35: Bodom. google 11.15 Suurmestari Ruotsi 12.30 Salatut elämät (7) 13.00 Simpsonit (7) 13.30 UEFA Champions League: Huippuhetket 14.00 Rekkakuskit jäällä 15.00 Poliisit UK: Ajojahti (7) 16.00 Stadi vs. Samalla hän käy läpi kirjailijan elämää ja pohtii kääntäjän työtä. Pääosissa: Nelly Hirst-Gee, Mimosa Willamo, Mikael Gabriel, Santeri Helinheimo Mäntylä, Pirjo Lankinen. ORIMATTILAN SANOMAT Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Murdochin murhamysteerit (12) 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.55 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.00 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.05 Yle Uutiset Häme 11.10 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.15 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.20 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.25 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.30 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.35 Yle Uutiset Lappi 11.40 Yle Oddasat 11.44 Oddasat 12.00 Kulttuuricocktail Live 12.30 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 13.15 Totinen torvensoittaja (7) 14.30 Arkistohelmiä 15.05 Suomi on metsäläinen 15.35 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.40 Yle Oddasat 15.45 Novosti Yle 15.50 Yle Uutiset viittomakielellä 15.55 Yle Uutiset alueeltasi 16.00 Eduskunnan kyselytunti 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.21 Puoli7 tänään 18.23 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Valta (12) 19.43 Palvelus (S) 20.00 Nepsyt 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-Talk 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Ulkolinja: Etnistä puhdistusta pyhällä maalla (12) 22.55 Oddasat 23.10 Digihuijatut 23.40 Puoli seitsemän 00.10 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 11.4. Lande 14.00 Rekkakuskit jäällä 15.00 Poliisit UK: Ajojahti (12) 16.00 Frendit (S) 16.30 Frendit (S) 17.00 Simpsonit (12) 17.30 Simpsonit (12) 18.00 Kolmiodraama 19.00 Jay Lenon autotalli 20.00 Kotka 10 (7) 21.00 Subleffa: Pelastakaa sotamies Ryan (16) 00.25 Subleffa: Angel Has Fallen (16) 02.50 Sanansaattajat 03.45 Suurmestari Ruotsi 05.00 Baywatch (12) Yle Teema & Fem 08.00 YLE FEM 08.00 BUU-klubben 08.35 Kotijumppaa Sofian kanssa 08.55 Sås och Kopp, suosittu sukupolvesta toiseen 09.20 Pohjoismaiset kulttuuriskandaalit (12) 09.50 Studio 65 10.20 Maajussin luontokuvat 11.00 Tarinoita pikkukaupungista – Kristiinankaupunki (12) 12.00 YLE TEEMA 12.00 Pariisi juhlii 2022 13.38 Ennen elokuvaa: Pahan kosketus 13.50 Saman sateen alla 14.00 Enemmän elokuvasta: Cape Fear – tuomitun kosto 14.15 Gran Hotel (12) 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano 16.00 Gran Hotel (12) 16.45 Jumalallista ruokaa 17.25 YLE FEM 17.25 Veljesten keittiössä 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.40 Koiraperheet käytöskoulussa 19.20 Yksi kaupunki – yksi tarina 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 YLE TEEMA 20.00 Syyttäjä Imma Tataranni (12) 20.50 Ennen elokuvaa: Pahan kosketus 21.00 Kino: Kesämaa (7) 22.35 Kokomo City (16) 23.45 Syyttäjä Imma Tataranni (12) Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 07.00 Puutarhakausi 08.00 Yle Uutiset 8.00 08.05 Prisma: Tulevaisuuden ruoka 09.00 Yle Uutiset 9.00 09.05 Historia: Lippulaiva Vasan arvoitus 10.00 Yle Uutiset 10.00 10.05 Ykkösaamu 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.55 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.00 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.05 Yle Uutiset Häme 11.10 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.15 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.20 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.25 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.30 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.35 Yle Uutiset Lappi 11.40 Yle Oddasat 11.44 Oddasat 12.00 Kaipuu maalle – kyläkoulusta koti 12.25 Pisara 12.30 RSO Musiikkitalossa 13.25 Miehiä ja poikia (7) 14.50 Hyvissä käsissä (12) 15.20 Efter Nio 16.20 Erittäin salainen – Vakoilua Suomessa 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 Vapauden kutsu (12) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.10 Urheiluruutu 18.15 Strömsö 18.45 Avara luonto: Planeettamme Maa III 19.40 McDonald & Dodds (12) 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.45 Urheiluruutu 21.00 Kovan viikon ilta 21.30 Roy Grace (12) 23.00 Timanttinen keikka 23.55 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 13.4. Lande 17.00 Penn & Teller: Naruta meitä (12) 18.00 Sanansaattajat 19.00 Frendit (S) 19.30 Frendit (S) 20.00 Frendit (S) 20.30 Frendit (S) 21.00 Suurmestari UK 22.00 NHL: Dallas – Seattle 00.45 Poliisit UK: Ajojahti (12) 01.40 Myytinmurtajat: Siinäpä pulma! 02.35 Suurmestari Ruotsi 03.50 Simpsonit (7) 04.10 Baywatch (12) Yle Teema & Fem 07.30 YLE FEM 07.30 Kulttuuria äärirajoilta 08.00 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 08.30 Unelmapuutarha 09.30 Stugor 10.00 Matkakumppanit 10.30 Veljesten keittiössä 11.00 Huutokauppakesä 12.00 YLE TEEMA 12.00–17.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano 17.00 Saman sateen alla 17.25 YLE FEM 17.25 Studio 65 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Pikku keksijät (S) 18.08 Raksajengi (S) 18.19 Idefix ja voittamattomat (7) 18.30 Home Sweet Rome! (7) 18.57 6 päivää zeniin 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.39 Sportnytt 19.50 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita 20.00 YLE TEEMA 20.00 A-ha: True North (S) 21.05 Ennen elokuvaa: Pahan kosketus 21.10 Kino Klassikko: Pahan kosketus (16) 22.55 Enemmän elokuvasta: Pahan kosketus 23.20 Uusi Kino: How to Please (S) 23.45 Uusi Kino: Meren tuomat (S) Pe r j a n t a i 1 2 . Lande 17.00 Simpsonit (7) 17.30 Simpsonit (7) 18.00 Suurmestari UK 19.00 Jay Lenon autotalli 20.00 Frendit (S) 20.30 Frendit (S) 21.00 Subleffa: Bridget Jones: Elämä jatkuu (7) 23.10 Subleffa: Wallander: Kylähullu (16) 01.05 Rikospaikka 01.55 Rekkakuskit jäällä 02.50 Poliisit UK: Ajojahti (7) 03.45 Suurmestari Ruotsi 05.00 Baywatch (12) Yle Teema & Fem 08.00 YLE FEM 08.00 BUU-klubben 08.30 Minä osaan!: Minä osaan! (S) 08.40 Maajussin luontokuvat 09.20 Tanskalaisarkkitehtien koteja 09.50 Søren Vesterin puutarha 10.20 Teiden sankarit 11.00 Efter Nio 12.00 YLE TEEMA 12.00 Historia: Irlannin suuri nälänhätä 12.50 Ennen elokuvaa: Pahan kosketus 13.00 Karamazovin veljekset tanskaksi 13.45 Saman sateen alla 14.00 Talot huokuvat historiaa 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano 16.00 Gran Hotel (12) 16.45 Norjalaisarkkitehtien koteja 17.25 YLE FEM 17.25 Unelmakoti Sisiliassa 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Huutokauppakesä 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 YLE TEEMA 20.00 Syyttäjä Imma Tataranni (12) 21.00 Miten korjata maailma (7) 22.15 A-ha: True North (S) 23.20 Syyttäjä Imma Tataranni (12) Torstaina huhtikuun 11
4 . 19.05 Radio Suomen Urheiluilta 20.00 Yle Uutiset. 14.33 Elävä arkisto: Ennen vanhaan Ahvenanmaalla 14.55 Katoava Pohjola: Poromiesten valtakunta 15.40 Prisma: Tulevaisuuden ruoka 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.40 Yle Oddasat 16.45 Novosti Yle 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä 16.55 Yle Uutiset alueeltasi 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.21 Puoli7 tänään 18.23 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Kulttuuricocktail Kirjat 19.30 Euroopan unelmakartta 20.00 MOT 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Das Boot – Sukellusvene U-612 (12) 22.50 Oddasat 23.05 Historia: Iran-Contra-skandaali (12) 00.00 Puoli seitsemän 00.30 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 15.4. (79’). 22.05 Urheiluradio. 9.10 Sää 9.11 Radio Suomen Aamu 10.00 Yle Uutiset. 1.02 Yöradio 1.10 Juha Laaksosen luontoretki 1.22 Yöradio 1.30 Minna Pyykön maailma 1.55 Yöradio 2.00 Yle Uutiset. 20.02 Urheiluradio. 23.02 Club Millennium 0.00 Yle Uutiset. 17.15 Radio Suomen Viikonloppu 18.00 Yle Uutiset. 21.02 Urheiluradio. 13.02 Radio Suomen Viikonloppu 13.05 Viikon luontoääni 13.10 Radio Suomen Viikonloppu 13.15 Blomiksen luonto 13.20 Radio Suomen Viikonloppu 13.30 Maailmanpolitiikan arkipäivää 13.55 Radio Suomen Viikonloppu 14.00 Yle Uutiset. 12.08 Radio Suomen Viikonloppu 12.15 Toinen elämä 12.38 Radio Suomen Viikonloppu 12.45-12.55 Merisää 13.00 Yle Uutiset. Mutta löytyykö Nika. 20.02 Sää 20.03 Radio Suomen Urheiluilta 21.00 Yle Uutiset. 1.02 Paikka auringossa 1.55 Yöradio 2.00 Yle Uutiset. 23.02 Yöradio – toiveiden yö 0.00 Yle Uutiset. 20.07 Sää 20.08 Toni Laaksosen Lauantaitanssit 21.00 Yle Uutiset. Yle Radio 1 6.30 Aamuklassinen 7.00-7.02 Yle Uutiset 7.03 Elävä historia 7.53 Yksi on hyvää seuraa 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.05 Hartaita säveliä 8.25 Aamuhartaus 8.35 Minne Rinne vie 8.55 Yksi on hyvää seuraa 9.00 Yle Uutiset ja sää 9.05-9.58 Muistojen bulevardi 10.00 Yle Uutiset 10.05 Ykkösaamu 10.45 Rytmikamari 11.00-11.55 Näistä levyistä en luovu 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Maailmanpolitiikan arkipäivää 12.30 Havaintoja ihmisestä: Neuromoninaisuus on mahdollista huomioida työelämässä 13.00 Uudet levyt 14.00-14.55 Ruben Stiller 15.00 Eerika Rantasen tähänastinen elämä: Mykät 15.23 Yksi on hyvää seuraa 15.30 Aristoteleen kantapää 15.55-15.58 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10-17.57 Miia Krause 18.00 Ehtookellot: Laihian kirkon kellot 18.01 Iltahartaus 18.10 Lauantain toivotut levyt 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02-22.00 Oopperailta Wienissä – Giacomo Puccini: Il trittico 22.05-23.04 Keinuva talo – Mika Kauhanen 23.05-23.34 Uutispodcast 23.40-7.00 Yöklassinen Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 23.02 Yöradio – toiveiden yö 0.00 Yle Uutiset. 9.10 Tarja Närhin Iskelmäradio 10.00 Yle Uutiset. 13.02 Levylautakunta 14.00 Yle Uutiset. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.50 Merisää 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu 6.00 Yle Uutiset. 14.02 Radio Suomen Viikonloppu 15.00 Yle Uutiset. 8.05 Radio Suomen Viikonloppu 8.10 Juha Laaksosen luontoretki 8.22 Radio Suomen Viikonloppu 8.30 Minna Pyykön maailma 8.55 Radio Suomen Viikonloppu 9.00 Yle Uutiset ja sää. 21.02 Urheiluradio. 20.07 Sää 20.08 Tiskijorma – Jorma Hietamäki 21.00 Yle Uutiset. 4 . 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset. Venäjän pommittaessa Kiovaa Stanislav Kapralovin perheen rakas koira, Nika, katoaa. (2018). 15.02 Sunnuntaivieras 16.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Jazzklubi special: Henkilökuvassa rumpalilegenda Billy Cobham. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.30 Yle Uutiset ja sää. 6.05 Radio Suomen Aamu 7.00 Yle Uutiset ja sää. 2.02 Poppijorma – Jorma Hietamäki 2.54 Yöradio 3.00 Yle Uutiset. 2.02 Kaitsun nurkka – Kai Ulmanen 2.54 Yöradio 3.00 Yle Uutiset. 06.53 Kuu ja minä (S) 07.16 Laura (S) 07.28 Robo ja riiviöt (S) 07.33 Barbapapa (S) 07.45 Ryhmä Hau (S) 08.10 Galaxi 08.11 Metsäleikkimestarit (7) 08.23 Taruvaeltajat (7) 08.36 Unna Junná 08.46 Athleticus (S) 08.50 Jumppahetki: Tasapaino ja voima 09.00 Strömsö 2018 09.30 Osta, tuunaa ja myy 10.00 Hulluja urheilulajeja 10.45 Unelma Lapista 11.15 Riistametsällä 11.50 Matkapassi: 20 vuotta maailman ympäri 12.45 Tanskalainen maajussi 13.15 SuomiLOVE 14.15 Luontotuokio 14.30 Søren Vesterin puutarha 15.10 Taivaan tulet (12) 16.00 Punkaharjun pojat 16.30 Yliopistollinen eläinsairaala: Hevonen hiekkaähkyn kourissa 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 SuomiLOVE 19.00 Sohvaperunat 20.00 Theroux ja Jimmy Savilen häpeä (12) 21.15 Nikaa etsimässä (12) 22.15 Sorjonen (16) 23.15 Toistaiseksi tuntemattomasta syystä 23.45 Richard Olsson – häpeämätön yritysjohtaja 00.45 Uutisikkuna MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale (S) 10.30 Kauniit ja rohkeat (7) 11.00 ARPA.FI 12.00 Neljän tähden illallinen 12.30 Ostoskanava Myori.fi 13.00 Sukuni salat 14.00 Yökylässä Maria Veitola 15.00 Muodin huipulle 16.00 Koiralle koti 16.30 Kauniit ja rohkeat (7) 16.58 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen 18.30 Emmerdale (7) 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (7) 20.00 Kotoisa 21.00 Kotka 10 (12) 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Race Across The World Suomi 23.35 MasterChef Suomi 00.30 Kokkisota 01.25 Aarrepaja UK 02.25 Tanssii Tähtien Kanssa 04.15 Snackmasters UK Nelonen 06.00 Bing (S) 06.05 Sunny Bunnies (S) 06.10 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 06.35 Smurffit (S) 06.45 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.10 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.20 LEGO Ninjago: Lohikäärmeiden nousu (7) 07.45 Tara Duncan (7) 07.55 Angry Birds Blues (S) 08.00 Huvila & Huussi – parhaat remontit 09.00 Amispäiväkirjat (S) 09.30 Amispäiväkirjat (S) 10.00 Brittien ökyimmät myyntikohteet 11.00 Haluatko miljonääriksi. 20.30 Itämeren monet kasvot 21.00 Efter Nio 22.00 Talo (16) 23.00 Adampourin perhe 23.15 Adampourin perhe M a a n a n t a i 1 5. Yle Radio 1 6.30 Hyvää huomenta 6.35 Hartaita säveliä 6.50 Aamuhartaus 6.59 Hyvää huomenta 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.10-7.50 Aamusoitto 7.53 Ykköskolumni 7.59 Hyvää huomenta 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.10 Ykkösaamu 9.00 Yle Uutiset 9.05-9.58 Muistojen bulevardi 10.00 Ruben Stiller 10.55 Yksi on hyvää seuraa 11.0011.55 Narrin aamulaulu – Bachin musiikki taivaan holveissa 4/4 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Tiedeykkönen – nuorten käyttämissä vapetuotteissa on myrkyllisiä aineita 13.00 Politiikkaradio 13.30 Klassinen kattaus 14.30 Minne Rinne vie 14.50 Yksi on hyvää seuraa 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen 15.55-15.58 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivän kuuntelijoiden toiveita 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Uutispodcast 17.35 Ahdin mielimaisema 18.35 Musiikkihartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02-20.40 Tampere Biennale: Tampere Filharmonian konsertti 21.00-21.02 Yle Uutiset 21.05-21.54 Kalle Haatanen 21.55-22.19 Luomiskertomus 22.20-23.09 Tuuli Saksalan keidas 23.10-23.39 Politiikkaradio 23.40-6.30 Yöklassinen Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 17.10 Urheiluradio. 20.02 Urheiluradio. 0.02 Yöradio 1.00 Yle Uutiset ja sää. 10.02 Radio Suomen Päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset. 19.05 Puhelinlangat laulaa 20.00 Yle Uutiset. 18.02 Radio Suomen Urheiluilta 18.50 Merisää 18.55 Radio Suomen Urheiluilta 19.00 Yle Uutiset ja sää. 7.02 Sää 7.03 Onnen sävel 7.50 Merisää 7.53 Onnen sävel 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.05 Onnen sävel 9.00 Yle Uutiset ja sää 9.05 Urheiluradio 9.10 Radio Suomen Viikonloppu 10.00 Yle Uutiset 10.05 Kansakunnan kahvitunti 11.00 Yle Uutiset 11.02 Kansakunnan kahvitunti 12.00 Yle Uutiset ja sää. 16.10 Urheiluradio. 16.13 Radio Suomen Iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää. 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää. 21.12 Uutisviikko selkosuomeksi 21.17 Radio Suomen Viikonloppu 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Viikonloppu 22.00 Yle Uutiset ja sää. 06.53 Nappulat 07.06 Fantti ja työkoneet 07.13 Nipa ja Pete (S) 07.22 Killen kimppakyyti (S) 07.33 Vilja hoitaa (S) 07.45 Rikke (S) 07.52 Oktonautit (S) 08.06 Ryhmä Hau (S) 08.29 Pikku Kakkosen iso peli 09.00 Galaxi 09.01 Näin meillä (7) 09.12 Ellun kamut (7) 09.23 Supersisarukset (7) 09.35 Ninjalinja (7) 09.46 Emman DIY-studio 09.55 Haju-uutiset (S) 10.00 Salatut museot: Kylmän mausoleumi 10.14 Salatut museot: Lastenvaunujen koti 10.30 Sohvasurffaajat: Nousu ja tuho 10.58 Sohvasurffaajat: Kupliva Georgia 11.27 Sohvasurffaajat: Kotiin päin 12.00 Pasila (12) 12.55 Näin syntyi Järven tarina (S) 13.45 Järven tarina (S) 15.00 Aleksander Gamme, etelänavan valloittaja 16.00 Naiseuteni pinta 16.30 Asuntoflippaajat 17.25 Kohteessa Bangkok 18.15 Maailman kauneimmat junareitit 19.00 Pohjoisen eläinlääkärit 19.45 Luottamuksella, Ronja Salmi 20.30 Josephine Skriver, influensserin elämä 21.00 The Other Mrs Jordan: sarjahuijarin uhrit (12) 21.45 Tervo & Halme tosisuomalaisuutta etsimässä 22.15 Trauma – henkirikoksen jäljet (7) 22.45 Murha 24/7 (16) 23.35 Tappava unelmakeho (7) 00.05 Uutisikkkuna MTV3 06.15 Lemmen viemää (S) 07.10 Lemmen viemää (S) 08.05 Taikapuutarhan pikkuötökät (S) 08.15 Taikapuutarhan pikkuötökät (S) 08.30 Muumilaakson tarinoita (S) 08.55 Huomenta Suomi 12.00 MasterChef Suomi 13.00 Muodin huipulle 14.00 Kolmiodraama 15.00 Kotoisa 16.00 Sanansaattajat 17.00 Suurmestari 18.00 Race Across The World Suomi 19.00 Seitsemän uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 Urheiluextra 19.30 LOVE 21.00 Sanansaattajat 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Viikon sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Teknavi 23.05 Yökylässä Maria Veitola 00.00 Kolmiodraama 01.00 Billions (S) 02.10 American Horror Story: NYC (16) 03.50 Remonttipiiskuri Nelonen 06.00 Bing (S) 06.05 Kindi Kids (S) 06.10 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 06.35 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.00 Tashi (S) 07.10 K3 (S) 07.35 S.M.A.S.H! (S) 07.50 LEGO Legends of Chima (7) 08.15 LEGO City Adventures (S) 08.25 Arthur ja minimoit (7) 08.50 HS Lasten uutiset 09.00 Korkeasaari 10.00 Jaksa paremmin 10.30 Huvila & Huussi 11.30 Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta! 12.30 IS esittää: Sain sen videolle 12.40 Elokuva: Risto Räppääjä ja Pullistelija (S) 14.25 Veikkausliiga – Futiksen nälkään 14.30 Ennakkostudio 15.00 F-liiga LIVE: 1. 1.02-1.59 Levylautakunta 2.00 Yle Uutiset. 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää. 17.13 Radio Suomen Iltapäivä 18.00 Yle Uutiset. 8.10 Urheiluradio. Sää 7.007.02 Yle Uutiset. 18.02 Puhelinlangat laulaa 18.50 Merisää 18.55 Puhelinlangat laulaa 19.00 Yle Uutiset ja sää. 17.10 Urheiluradio. R a d i o o h j e l m a t Yle Radio 1 93,2 MHz • Yle Radio Suomi 97,9 MHz Torstai 11.4. 15.55-15.58 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Uutispodcast 17.35 Tuuli Saksalan keidas 18.25 Kielen päällä 18.35 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Jazzklubin konsertti-ilta: Billy Cobham Band April Jazzissa. 21.12 Radio Suomen Ilta 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Ilta 22.00 Yle Uutiset ja sää. Finaalipäivänä tehdään enää viimeiset silaukset. 16.10 Urheiluradio. 21.12 Puhelinlangat laulaa jatkot 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Ilta 22.00 Yle Uutiset ja sää. 21.12 Uutisviikko selkosuomeksi 21.17 Radio Suomen Viikonloppu 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Viikonloppu 22.00 Yle Uutiset ja sää. Ohjelma taidekritiikistä 14.10 Gran Hotel (12) 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano 16.00 Gran Hotel (12) 17.00 Kysy lääkäriltä terveydestä 17.45 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Hyvissä käsissä (7) 19.00 Asuntoflippaajat 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.55 Spotlight: Kestääkö T-paita käyttöä. 22.40 Ivalo (16) 23.40 Burgerimiehet Aasiassa 00.40 Poliisit 2021 (7) 01.40 Rekkakuskit Suomi (S) 02.40 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12) 03.40 Temptation Island Suomi (7) MTV Sub 07.00–08.05 Monchhichi (S) 08.05 Simpsonit (12) 08.30 Simpsonit (12) 09.00 Suurmestari UK 10.00 Moderni perhe (S) 10.30 Käräytyskamera (12) 11.00 Pilanpäiten 11.15 Suurmestari Ruotsi 12.30 Sunnuntailounas (S) 13.00 Simpsonit (7) 13.30 Simpsonit (7) 14.00 Jay Lenon autotalli 15.00 Race Across The World Suomi 16.00 Suurmestari 17.00 Simpsonit (7) 17.30 Simpsonit (7) 18.00 Poliisit UK: Ajojahti (7) 19.00 Rekkakuskit jäällä 20.00 Frendit (S) 20.30 Frendit (S) 21.00 Subleffa: The Mule (12) 23.10 LOVE 00.40 Alpeilla 01.35 Suurmestari Ruotsi 02.50 Simpsonit (7) 03.45 Baywatch (12) Yle Teema & Fem 07.50 BUU-klubben 08.20 Micken puuvene 08.35 Tiettömän taipaleen takana 09.05 Arkkitehdin vapaa-ajan asunto 09.35 Unelmapuutarha 10.35 Kulttuuria äärirajoilta 11.05 Koiraperheet käytöskoulussa 11.50 Sportliv 12.00 Miten korjata maailma (7) 13.15 Kuinka monta tähteä. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.30 Yle Uutiset ja sää. 22.08 Yöradio – toiveiden yö 23.00 Yle Uutiset. 21.02 Urheiluradio. 19.07 Toni Laaksosen Lauantaitanssit 20.00 Yle Uutiset. Lande 16.00 UEFA Champions League: Viikkomakasiini 16.30 Sunnuntailounas (S) 17.00 Penn & Teller: Naruta meitä (S) 18.00 Kyllä nolottaa (S) 18.30 Kyllä nolottaa (12) 19.00 Suurmestari UK 20.00 Race Across The World Suomi 21.00 Subleffa: Beirut (16) 23.10 Subleffa: Sicario 2: Soldado (16) 01.30 Poliisit UK: Ajojahti (12) 02.25 Myytinmurtajat: Siinäpä pulma! 03.20 Suurmestari Ruotsi 04.35 Baywatch (12) Yle Teema & Fem 08.00 Sunnuntai Sofian seurassa 08.10 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 08.40 Rakennetaan maja! 09.00 Tarinoita pikkukaupungista – Kristiinankaupunki (12) 10.00 Arkkitehtuurin vedenjakajat 10.30 Kaikkea kaupan 11.00 Riistametsällä 12.00 Kulttuuricocktail Live 12.30 Kulttuuricocktail Kirjat 13.00 Kino: Koulu maailman laidalla (S) 14.50 Anthony Perkins ja elämän kulissit 15.45 Uusi Kino: How to Please (S) 16.15 Enemmän elokuvasta: Pahan kosketus 16.35 Norjan radion sinfoniaorkesteri esittää 17.25 Strömsö 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Vesta-Linnea (7) 18.10 Käärmeitä kyydissä (S) 18.15 Ruso ja rihmalat (S) 18.30 Unelmapuutarha 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.39 Sportnytt 19.50 Sportliv 20.00 Carmen-kiharat (12) 21.00 Valta (12) 21.55 Sydän on aina punainen (S) 23.35 Onko elämä vitsi. 18.02 Meille käy hyvin – Nora Weiss 18.50 Merisää 18.55 Radio Suomen Viikonloppu 19.00 Yle Uutiset ja sää. 17.15 Kysymys vai vastaus 18.00 Yle Uutiset. 7.03 Radio Suomen Viikonloppu 7.50 Merisää 7.53 Radio Suomen Viikonloppu 8.00 Yle Uutiset ja sää. Kynä ja Platonin stressi 14.50 Kuuluttajan vieras 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen: Ranskalaisekonomisti Pikettyn hittiteos käännettiin suomeksi, mitä uutta se väittää taloudesta – ja ihmisestä. Lopuksi selviää, ovatko Merikarhut vai Metsäläiset rakentaneet kaikkein hienoimman majan. Etsiessään koiraansa hän käy mm. Pääosissa: Silmu Ståhlberg, Lumi Kallio, Eelis Kesäläinen, Ylermi Rajamaa, Pamela Tola, Jenni Kokander. 20.00 Jumalanpalvelus Pelastusarmeijan Hämeenlinnan osastosta 21.0021.02 Yle Uutiset 21.05-21.54 Elävä historia 21.55-22.51 Mustan musiikin sosiaalihistoriaa 22.52-23.06 Romano mirits 23.15-23.39 Uutispodcast 23.40-6.30 Yöklassinen Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 18.02 Sekahaku – Tarja Närhi 18.50 Merisää 18.55 Radio Suomen Viikonloppu 19.00 Yle Uutiset ja sää. S u n n u n t a i 1 4 . Yle Radio 1 6.30 Hyvää huomenta 6.35 Hartaita säveliä 6.50 Aamuhartaus 6.59 Hyvää huomenta 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.10-7.50 Aamusoitto 7.53 Ykköskolumni 7.59 Hyvää huomenta 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.10 Ykkösaamu 9.00 Yle Uutiset 9.05-9.58 Muistojen bulevardi 10.0010.55 Virtasen taloushistoria: Yhdentoista ladon juoma – vieraana Jonna Pulkkinen 11.00 Välilevyjä – Kare Eskola 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Elävä historia 13.00 Politiikkaradio 13.30 Klassinen kattaus 14.30-14.55 Luomiskertomus 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen 15.55-15.58 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Uutispodcast 17.35 Keinuva talo – Mika Kauhanen: Lusofonian lämpöä ja muita etelätuulia 18.35 Hengellisen musiikin toivekonsertti 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02-21.25 Radion sinfoniaorkesterin vierailukonsertti Sastamalassa 21.35-22.25 Tiedeykkönen 22.26 Afrikkalaisia kirjoituksia 22.46-23.41 Näistä levyistä en luovu 23.406.30 Yöklassinen Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.00 Yle Uutiset ja sää 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.30 Yle Uutiset ja sää 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu 5.50 Merisää 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu 6.00 Yle Uutiset ja sää 6.05 Radio Suomen Aamu 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.10 Urheiluradio 7.13 Radio Suomen Aamu 7.50 Merisää 7.53 Radio Suomen Aamu 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.10 Urheiluradio 8.13 Radio Suomen Aamu 9.00 Yle Uutiset 9.05 Urheiluradio 9.10 Sää 9.11 Radio Suomen Aamu 10.00 Yle Uutiset 10.02 Radio Suomen Päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Urheiluradio 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset 13.02 Paikka auringossa 14.00 Yle Uutiset 14.02 Radio Suomen Iltapäivä 15.00 Yle Uutiset 15.02 Radio Suomen Iltapäivä 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Urheiluradio 16.13 Radio Suomen Iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Urheiluradio 17.13 Radio Suomen Iltapäivä 18.00-18.02 Yle Uutiset 18.50-18.55 Merisää 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02-19.05 Urheiluradio 20.00 Yle Uutiset 20.02-20.03 Sää 21.00 Yle Uutiset 21.02 Urheiluradio 21.12 Radio Suomen Ilta 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Ilta 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Urheiluradio 22.08 Yöradio – toiveiden yö 23.00 Yle Uutiset 23.02 Yöradio – toiveiden yö 0.00 Yle Uutiset 0.02 Yöradio 1.00 Yle Uutiset ja sää 1.02 Paikka auringossa 1.55 Yöradio 2.002.02 Yle Uutiset 3.00-3.02 Yle Uutiset 3.504.00 Yöradio Nelonen klo 12.40: Elokuva: Risto Räppääjä ja Pullistelija. 14.02 Radio Suomen Iltapäivä 15.00 Yle Uutiset. päivänä 2024 – N:o 28 – 9 Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Murdochin murhamysteerit (12) 10.55 Pisara 11.00 Studiokirkko 11.40 Elävä arkisto: Saaristomerellä 12.00 Kovan viikon ilta 12.30 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 13.15 Keinumorsian (7) Tarina maalaistalon tyttären ja renkipojan rakkaudesta. 17.10 Urheiluradio. Yle Radio 1 6.30 Hyvää huomenta 6.35 Hartaita säveliä 6.50 Aamuhartaus 6.59 Hyvää huomenta 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.10-7.50 Aamusoitto 7.53 Ykköskolumni 7.59 Hyvää huomenta 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.10 Ykkösaamu 9.00 Yle Uutiset 9.05-9.58 Muistojen bulevardi 10.00 Marko Gustafssonin vieraana näyttelijä HannuPekka Björkman 10.50 Yksi on hyvää seuraa 11.00 Epäilyttävän uutta – Aki Yli-Salomäki 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Pieleen mennyt historia: Milloin vanhuksista tuli ongelma. Finaali. He tapaavat isän ja pojan, Bill ja Sylvester Pöntisen, jotka valmistautuvat voimailukisoihin. Stanislav päättää etsiä Nikan ja dokumentaristina hän ottaa mukaan kameransa. 11.02 Laiskanlinna – Tero Liete 12.00 Yle Uutiset ja sää. 0.02 Yöradio 1.00 Yle Uutiset ja sää. 23.50 Onko elämä vitsi. 22.08 Club Millennium 23.00 Yle Uutiset. 6.05 Radio Suomen Aamu 7.00 Yle Uutiset ja sää. 13.02 Paikka auringossa 14.00 Yle Uutiset. 15.02 Radio Suomen Iltapäivä 16.00 Yle Uutiset ja sää. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.00 Yle Uutiset ja sää. Euroopan suurimmassa löytöeläinkeskuksessa, jossa elää 3 500 koiraa vapaaehtoisten avun varassa; toisessa keskuksessa sinnikkäät vapaaehtoiset taas yrittävät pelastaa sokean leijonan ja muita tuhotun eläinpuiston eläimiä. 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset. 12.05 Urheiluradio. Yle TV2 klo 21.16: Nikaa etsimässä. 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. Finaali 17.30 Australian rajalla 18.00 Top Gear Suomi 19.30 Tähdet, tähdet 21.35 Keno ja Synttärit 21.40 Suuri seikkailu 23.15 Elokuva: Koskinen: Raadonsyöjä (12) 01.15 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7) 02.15 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12) 03.15 Australian rajalla MTV Sub 07.00 Muumilaakson tarinoita (S) 07.25 Muumilaakson tarinoita (S) 07.50 Kaisu Kuu (S) 08.05 Simpsonit (7) 08.30 Valtateiden sankarit 09.30 Poliisit UK: Ajojahti (12) 10.30 Ostoskanava Myori.fi 11.00 Pilanpäiten 11.15 Suurmestari Ruotsi 12.30 Teknavi 13.00 Simpsonit (12) 14.00 Simpsonit (7) 15.00 Stadi vs. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.00 Yle Uutiset ja sää. 19.07 Kissankehto – Susanna Vainiola 20.00 Yle Uutiset. 12.55 Yksi on hyvää seuraa 13.00 Politiikkaradio 13.30 Klassinen kattaus Espanjassa ja Kataloniassa 14.30 Tuhon ja kukoistuksen esineet. 9.10 Sää 9.11 Radio Suomen Aamu 10.00 Yle Uutiset. 7.10 Urheiluradio. 13.02 Paikka auringossa 14.00 Yle Uutiset. 16.13 Radio Suomen Iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää. 14.02 Radio Suomen Iltapäivä 15.00 Yle Uutiset. 20.02 Sää 20.03 Puhelinlangat laulaa 21.00 Yle Uutiset. 10.05 Pekka Laineen Ihmemaa 11.00 Yle Uutiset. 19.02 Urheiluradio. Risto Räppääjä, Nelli, Rauha-täti ja naapurin herra Lindberg lähtevät lomalle mökkikylään. 9.05 Urheiluradio. 3.02-3.54 Tiskijorma – Jorma Hietamäki Sunnuntai 14.4. 7.10 Urheiluradio. 9.05 Urheiluradio. ORIMATTILAN SANOMAT Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 07.00 Huutokauppakesä 08.00 Avara luonto: Planeettamme Maa III 09.00 Papisto 09.30 Studio 65 10.00 Studiokirkko 11.00 Mikaela&Thomas 11.15 Nepsyt 11.45 Prisma: Pelastakaa mehiläiset 12.35 Veden matka 13.35 Isabella (12) 15.10 Viimeinen sana 15.40 Perjantai 16.20 Karjalaisten kolme kaupunkia 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 Alexa ratkaisee (12) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.10 Urheiluruutu 18.15 Kovan viikon ilta 18.45 Katoava Pohjola: Poromiesten valtakunta 19.30 Syyttäjä (12) 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.45 Urheiluruutu 21.05 Sekunnit (12) 21.55 Sherwood (16) 22.55 Ulkolinja: Etnistä puhdistusta pyhällä maalla (12) 23.50 Ykkösaamu 00.30 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 14.4. 16.15 Kysymys vai vastaus 17.00 Yle Uutiset ja sää. Rauha ja Nelli innostuvat yllättäen liikunnasta, ja Risto ja herra Lindberg tulevat mustasukkaisiksi. 13.00-13.57 Välilevyjä: Käsin kirjoitettu 14.00 Marko Gustafssonin vieraana näyttelijä Hannu-Pekka Björkman 14.50 Yksi on hyvää seuraa 15.00 Horisontti 15.45 Viikon luontoääni: töyhtöhyyppä 15.50 Yksi on hyvää seuraa 15.55-15.58 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00-17.10 Yle Uutiset ja sää 17.11 Laura Korhosen Jazzklubi 18.11 Jazzklubin illan keikka: Andreas Schaerer – Kalle Kalima Tim Lefebrve Saalfelden Jazz Festivalilla. Torstaina huhtikuun 11. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu 5.50 Merisää 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu 6.00 Yle Uutiset ja sää. 23.02 Yöradio – toiveiden yö 0.00 Yle Uutiset. 16.10 Urheiluradio. 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset. 14.02 Radio Suomen Viikonloppu 15.00 Yle Uutiset. 22.05 Urheiluradio. 2.02 Yöradio 2.15 Pyöreä pöytä: Suoraa puhetta johtaa Maria Pettersson 2.45 Yöradio 3.00 Yle Uutiset. 10.02 Radio Suomen Päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 22.08 Poppijorma – Jorma Hietamäki 23.00 Yle Uutiset. 0.02 Yöradio 1.00 Yle Uutiset ja sää. 7.13 Radio Suomen Aamu 7.50 Merisää 7.53 Radio Suomen Aamu 8.00 Yle Uutiset ja sää. Stanislavin halusta löytää perheensä koira kasvaa halu auttaa pelastamaan kaikkia sodan jalkoihin jääneitä eläimiä. 15.02 Entisten nuorten sävellahja 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Urheiluradio 16.15 Entisten nuorten sävellahja 17.00 Yle Uutiset ja sää. Yle Teema & Fem klo 8.40: Rakennetaan maja! 8/8. 9.05 Urheiluradio. 19.02 Urheiluradio. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.00 Yle Uutiset ja sää. 8.13 Radio Suomen Aamu 9.00 Yle Uutiset. 7.13 Radio Suomen Aamu 7.50 Merisää 7.53 Radio Suomen Aamu 8.00 Yle Uutiset ja sää. 6.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 22.05 Urheiluradio. 3.02-3.58 Pekka Laineen Ihmemaa Lauantai 13.4. 2.02 Tarja Närhin Iskelmäradio 2.51 Yöradio 3.00 Yle Uutiset. O: Valentin Vaala. 12.10 Urheiluradio. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.50 Merisää 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu 6.00 Yle Uutiset. Sää 7.00 Yle Uutiset. 22.08 Kaitsun nurkka – Kai Ulmanen 23.00 Yle Uutiset. 12.08 Kansanradio. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu 5.50 Merisää 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu 6.00 Yle Uutiset ja sää. 20.42 Musiikkikamari 21.00-21.02 Yle Uutiset 21.05-21.55 Tiedeykkönen 22.00-22.19 Eerika Rantasen tähänastinen elämä: Peikkotanssi 22.30-23.26 Epäilyttävän uutta – Aki Yli-Salomäki 23.2723.56 Politiikkaradio 0.00-6.30 Yöklassinen Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 3.02-4.00 Sunnuntaivieras Maanantai 15.4. 3.02 Kissankehto – Susanna Vainiola 3.54-4.00 Yöradio Perjantai 12.4. 6.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 0.02 Yöradio 1.00 Yle Uutiset ja sää. 17.10 Urheiluradio. 22.05 Urheiluradio. 17.13 Radio Suomen Iltapäivä 18.00 Yle Uutiset. 8.13 Radio Suomen Aamu 9.00 Yle Uutiset. 12.40 Radio Suomen Viikonloppu 12.45 Merisää 12.55 Radio Suomen Viikonloppu 13.00 Yle Uutiset. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.00 Yle Uutiset ja sää. Päivän haastetehtävästä tulee todellinen matemaattinenn jännitysnäytelmä, sillä molemmat joukkueet kompuroivat kalkkiviivoilla. Ohjaus: Markus Lehmusruusu. 21.02 Urheiluradio. Yle Radio 1 7.00-7.02 Yle Uutiset 7.03-7.58 Sari Valto 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.05-8.59 Narrin aamulaulu – Outi Paananen 9.00 Yle Uutiset ja sää 9.05 Riston Valinta 9.55 Yksi on hyvää seuraa 9.56-9.59 Tervetuloa jumalanpalvelukseen 10.00-10.59 Kallion seurakunnan Sohvakirkko Alppilan kirkosta Helsingistä 11.0011.57 Muistojen bulevardi 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Virtasen taloushistoria: Voiko ihminen rakastua autoonsa. 12.00 LIVE: Onnenarpa 13.55 Valitut Palat Collection 14.10 Valitut Palat Collection 14.25 Farmi Suomi 15.55 Syke (12) 16.25 Syke (12) 16.55 Onnenarpa 17.00 MasterChef Australia Dessert Masters 18.05 Tähdet, tähdet 20.00 Huvila & Huussi 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Diili 22.35 Tulossa: Haluatko miljonääriksi. 8.10 Urheiluradio. 12.10 Urheiluradio. 19.02 Urheiluradio. 19.02 Urheiluradio. 12.05 Urheiluradio. Majoihin tuodaan kukkia, tyynyjä, virvoitusjuomia ja naposteltavaa – kaiken on oltava täydellistä, kun kilpailun tuomarit tulevat paikalle. 15.02 Radio Suomen Iltapäivä 16.00 Yle Uutiset ja sää. 1.02 Paikka auringossa 1.55 Yöradio 2.00 Yle Uutiset
10.-16.4. Oetker Paula vanukkaat 4 kpl 500 g (3,98/kg) 1?. Vesijohtoverkostossa vuotovesien osuus oli viime vuonna 27,5 prosenttia ja viemäriverkostossa peräti 43,1 prosenttia. Kasvua kertyi 650 000 euron verran edellisvuoteen verrattuna. Se avittaisi myös Orimattilan Veden taloudenpitoa, kun yhtiö pääsisi päättämään veden käyttömaksuista. Se päätti esimerkiksi luopua palvelujen ostamisesta ulkopuoliselta toimijalta ja palkata töihin omat työntekijät. Viime vuonna investointeihin käytettiinkin liki 2,3 miljoonaa euroa. toimitusjohtajan mukaan hyväksi ratkaisuksi osoittautui myös lämmön ostaminen kaukolämpöverkkoon Heatchain-nimiseltä yhtiöltä. Orimattilan Veden hallitus esittää tilinpäätöksen hyväksymistä myöhemmin keväällä pidettävälle yhtiökokoukselle. liikevaihto putosi 20 000 euron verran vajaaseen 1,15 miljoonaan euroon. 2,89 Atria Ohut kalkkunaleike 200 g (14,95/kg) 2?. Keusoten mukaan vähennyksiä ei tavoitella sosiaalija terveydenhuollon ammattitehtävissä olevaan henkilöstöön vaan pääasiassa hallinnollisia tehtäviä tekevään henkilöstöön. Orimattilan lämpö sai viime vuoden aikana myös viisi uutta isoa asiakasta, yrityksiä ja taloyhtiöitä. Asia on parhaillaan poliittisten ryhmien mietintämyssyssä. Voittoa kertyi viime vuodelta liki 180 000 euroa, josta yhtiön hallitus esittää jaettavaksi omistajille osinkoina 70 000 euroa. Orimattilan Lämmön pää nousi pinnalle kahden tappiollisen vuoden jälkeen. Petri SiPiläinen Orimattila Korkokulujen nousu yli kolminkertaiseksi edellisvuodesta painoi Orimattilan Veden talouden miinukselle viime vuonna. 1,35 Kotimaista Rasvaton maito 1 l (0,79/l) Suomi 0?. – ei tämä mikään yllätys ollut. 2,29 Taffel Poimuperunalastu tai broadway 325 g (7,66/kg) 2?. niillä kaivettiin uusi raakavesijohto Myrskylän rajan tuntumasta Viiskivenharjulta kaupungin nykyisen vesihuoltoverkoston rajalle Uuteenkartanoon ja rakennettiin Pennalan uuden Porkkallion asuinalueen ykkösvaiheen vesihuolto. 1,89 Saarioinen Lihamakaronilaatikko 400 g (5,73/kg) 2². – Kovia lukuja. päivänä 10 – N:o 28 – 2024 Petri SiPiläinen Orimattila Orimattilan lämpö oy ylsi voitolliseksi kahden tappiollisen vuoden jälkeen. Verkostosaneerauksia pitäisi pystyä tehostamaan, mutta rahaa siihen ei ole, hän harmittelee. nyt niistä päättää kaupunginvaltuusto. 8 90 4 99 99 Flora Margariinit 400 g (2,48/kg) KG S-MOBIILIKUPONGILLA voim. 4,99 1 kpl/kuponki RUOKATORILTA keLA Saimaan Tuore ASC kirjolohi Kokonainen, Suomi 15 90 RUOKATORILTA keLA Makuliha Riihikinkku KG Kotimaista Kanan fileepihvi maustamaton 530 g (9,42/kg) Suomi Vihreä tankoparsa 500g (6,98/kg) Espanja/Marokko Appelsiini Valencia Egypti Vaasan Kauratyynyt 9 kpl 540 g (3,24/kg) Novelle Plus Kivennäisvedet 1,5 l (1,40/l) Yks. Yhtiö takoi viime vuonna miltei 180 000 euron voiton. Felix ketsuppi 1,25 kg (3,00/kg) Norm. Kutsuntalautakunnan edustajaksi valittiin nuorisoja vapaaajan toiminnanohjaaja Piritta Ahl ja varaedustajaksi etsivä nuorisotyöntekijä/palveluohjaaja Jenita Laitinen. Yhtiöltä hupeni korkomenoihin 98 000 euroa, kun vuonna 2022 ne jäivät vajaaseen 29 000 euroon. Rapautunut verkosto huolena Vesiyhtiön päätehtävä on rakentaa kaupunkiin vesihuollon infraa ja pitää se myös kunnossa. lämpöyhtiön liikevaihto nousikin viime vuonna liki 3,3 miljoonaan euroon. Yhtiön takoman voiton takana on kaksi seikkaa: kesken tilikautta tehty 10 prosentin korotus kaukolämmön hintaan sekä lämmön tuotantorakenteen monipuolistaminen. Keysote vastaa muun muassa Mäntsälän sotepalveluista. Se tuottaa lämpöä Virkkeen tehtaan vanhassa lämpölaitoksessa. 0,99 Pouttu Savusuikale 200 g (8,45/kg) 1?. Kaupungin omistama vesiyhtiö kirjasi vuodelta 2023 reilun 17 000 euron tappion. Vesiyhtiön tuotot tulevat kaupungilta, joka maksaa sille vuokraa vesilaitoksen käyttämästä vesijohtoja viemäriverkostosta. Valtiovarainministeriö on edellyttänyt ohjelman laatimista. 3,49 (2,06/l) ERÄ 1 75 5 00 2 kpl kpl 3 49 99 kg ERÄ ERÄ Saarioinen Pizzat 200 g (5,83/kg) Yks.1,29-1,55 (6,45-7,75/kg) 3 50 3 kpl 3 KPL 2 KPL ERÄ 1 99 SaintPaulia 3 75 KUVA: JUho KiUrU KUVA: JUho KiUrU Korkokulujen kolminkertaistuminen rasitti vesiyhtiön taloutta Orimattilan Vesi saneerasi viime vuonna Pasinan omakotialueen vesihuoltoa.. Keusoten mukaan neuvotteluissa irtisanotaan enintään 70 työntekijää tai viranhaltijaa. ne pidetään yhdessä Myrskylän kanssa syyskuussa Myrskylän seurakuntakodilla. 1,55 kg Alla olevien tuotteiden hinnat voimassa 10.-14.4. Monet niistä liittyivät kaukolämpöön maakaasun rajun hinnannousun pelästyttäminä. 3,69 Xtra Vanilja jäätelötuutit 8 kpl 480 g (2,48/kg) 1¹. Kotonen kantaa huolta Orimattilan vanhan vesijohtoja viemäriverkoston rapautumisesta. Omistajille tiedossa 70 000 euron osingot Lämpöyhtiö nousi voitolliseksi kahden tappiovuoden jälkeen Pukkila valitsi edustajia Puolustusvoimien kutsuntoihin. Pukkila valitsi edustajan kutsuntoihin Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote) aloittaa yteli yhteistoimintaneuvottelut, hyvinvointialue kertoi tiedotteessaan keskiviikkona. edellisvuonna viivan alle kertyi vielä plussaa reilut 22 000 euroa. Kotimaisen hakkeen hintahan on ollut jo pitkään korkea, Kotonen huomauttaa. Ohjelma sisältää 14 miljoonan euron säästöt henkilöstökustannuksista vuoden 2026 loppuun mennessä. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina huhtikuun 11. 1,85 Kotimaista Kuoreton nakki 300 g (4,63/kg) 1³. – Pakko olla tyytyväinen, että tappiolta päästiin pois! hän sanoo. – Olemme käyttäneet lämmön tuotantoon pääsääntöisesti haketta, mutta viime vuonna otimme rinnalle turpeen, joka on haketta halvempaa. 0,89 Kotimaista Kevytmaito 1 l (0,89/l) Suomi 0?. Vesiyhtiö on toivonut vesilaitoksen toiminnan siirtämistä yhtiölle, mikä yksinkertaistaisi vesihuollon hallintaa. Kuntien tiera oy:n varsinaiseen yhtiökokoukseen valittiin edustajaksi Robert Almiala (kok). Kotonen huomauttaa, että yhtiö pystyi niin ikään karsimaan menojaan. neuvottelujen taustalla on hyvinvointialueen alijäämä, jota Keusote yrittää kuroa umpeen 63 miljoonan euron säästöihin tähtäävällä tuottavuusja taloudellisuusohjelmalla. Orimattilan kaupunki omistaa lämpöyhtiöstä 55 prosenttia ja Kymenlaakson Sähkö loput 45 prosenttia, joten omistajien kassoihin kilahtaa 38 500 ja 31 500 euroa. Vanhojen verkostojen korjauksissa keskityttiin Pasinan verkoston peruskorjauksen kakkosvaiheeseen sekä Koivulan Pihlajakujan ja Koivukujan viemärisaneerauksiin, jotka jatkuvat vielä tänä vuonna. Yhtiöllä on aikamoisesti velkaa, ja korkojen nousu on silloin myrkkyä, toimitusjohtaja Petteri Kotonen tuumaa. Osa-aikaistettavien enimmäismäärä on 30 ihmistä. luvut ovat nousseet vuodesta 2022 4–6 prosenttiyksikköä. Orimattilan lämmön toimitusjohtaja Petteri Kotonen on tyytyväinen tulokseen, vaikka talousarviossa tähtäimeksi oli asetettu vielä reilut 20 000 euroa suuremman summan kerryttäminen voittosarakkeeseen. 2,59 Dr. Kunnan tervehdyksen kutsuntoihin tuo kunnanjohtaja. – tällä säästettiin reilusti, sillä palveluista tehdyn kilpailutuksen perusteella vastaavien palvelujen ostaminen toiselta yhtiöltä olisi tullut 100 000 euroa kalliimmaksi kuin omat työntekijät, toimitusjohtaja kertoo. KeskiUudenmaan hyvinvointialue irtisanoo enintään 70 LASKIMME HINTOJA ja BONUKSET PÄÄLLE! HÄMEENMA ALLA uutuus! Kotimaista Laktoositon kevytmaitojuoma 1 l (1,25/l) Suomi 1². tämä tarkoittaa hyvinvointialueen mukaan laskennallisesti noin 150 henkilötyövuoden vähentämistä