– Askolan Vakkolassa olevalla mittauspisteellä joen vedenpinta nousi reilun viikon aikana puolitoista metriä. Perjantaina sateet jäävät suuressa osassa maata vähiin, mutta lauantaina lännestä saapuu jo seuraava sadealue. Vankeusrangaistuksen lisäksi mies määrättiin ajokieltoon, joka päättyy ensi vuoden huhtikuussa. alv.) TORSTAINA 12. Urheilutalon parkkipaikalla on riittänyt tilaa, vaikka puolet alueesta on työmaan käytössä. saakka! Tuoretta, hyvää Savukalaa läheltä kauas! Kylänpääntie 45, Myrskylä, puh. – Kun lunta alkaa nykyisin kertyä tavanomaista myöhemmin ja talvisinkin on välillä lauhaa, sulamisen aiheuttamia isoja kevättulvia ei enää niinkään ole. Haastehakemuksen mukaan tuomittu on myös aiempien viiden vuoden aikana syyllistynyt kahdesti rattijuopumukseen ja kerran törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. mies sai tuomion kaikkiaan 21 rikoksesta, joista seitsemän oli huumausaineen käyttörikosta, seitsemän rattijuopumusta ja seitsemän kulkuneuvon kuljettamista oikeudetta. Parkkitilaa on lisäksi iltaisin koulun takana Koulutien varren parkkipaikalla. Se vastaa nyt keskimääräistä kevättulvakorkeutta, kertoo johtava vesitalousasiantuntija Kari Rantakokko Uudenmaan elinkeino-, liikenneja ympäristökeskuksesta (ely-keskus). Kaupungille on tullut paljon palautetta Opintien varteen, kevyen liikenteen väylälle ja koulun pihaan pysäköidyistä autoista. lokakuuta 2017 N:o 115 – 66. Vastaajat arvelevat, että Sauli Niinistö suoriutuu tehtävistään, vaikka vauva joskus valvoisikin. SIVU 4 nordean talon tontille suunniteltu autopesulaa. Viikossa kuukauden keskiarvo vettä Ilmatieteen laitos tiedotti tiistaina, että lokakuun alku on ollut suurimmassa osassa maata erittäin sateinen. Hämeenmaa aikoo purkaa nordean talon ehkä ensi keväänä. 020 735 2730 Avoinna ma–to 9–16, pe 9–18, la 9–14 Tarjoukset to 12.10.–pe 13.10.: Tuore SILAKKA säävarauksella / kg ......................... Lähiliikuntapaikkahankkeeseen sisältyvä kenttä rakentui Hilda Käkikosken koulun pihan kulmalle menneen kesän aikana. Vilja-alan yhteistyöryhmän (Vyr) tiistaina julkistaman raportin mukaan puinnit eivät sateiden takia ole juurikaan edenneet viime viikosta, ja maiden kantavuus alkaa olla ongelmana jo lähes koko maassa. Päätöksiä pesulan rakentamisesta ei ole vielä tehty. Tervetuloa Kalapuotiimme! Legendaarinen, lämminsavustettu kirjolohifile ja -filepala 19 90 Puodissamme myös paljon muita pientuottajien herkkuja! Nyt kg Tarjous voimassa 14.10. Tontille rakennetaan purkutöiden jälkeen väliaikainen parkkipaikka. 03-876 678 ILMOITTAJA! Joka kodin jakelu: Rakennusnumero perjantaina 27.10. 0500 840 266 Toistuva amfetamiinipäissä ajelu toi 5 kuukautta vankeutta Runsaat sateet nostivat sitä reilussa viikossa jopa puolitoista metriä Porvoonjoen veden pinta alkaa olla jo kevättulvakorkeudessa VIRPI KALLIO Orimattila Runsaat sateet ovat nostamassa Porvoonjokea tulvalukemiin. Perjantaina 27.10. Vyr arvioi, että Päijät-Hämeessä jää puimatta arviolta 10 prosenttia kasvustoista ja Uudellamaalla 10–30 prosenttia kaikkia viljoja, öljykasveja, härkäpapua ja hernettä. – Kevään tulvahuippua ei vielä saavutettu, sillä Erkontien sillan alla olevalle kevyen liikenteen väylälle ei ollut noussut vettä, raportoi ympäristönsuojelusihteeri. Syksyllä haihdunta sen sijaan on vähäistä ja maaperä saattaa olla jo valmiiksi vettynyt niin kuin nyt. Loppuviikon sademäärä on suuressa osassa maata 5–20 millimetriä, etelärannikolla mahdollisesti enemmän. Jokien pinnat jatkavat nousuaan ainakin torstaihin ja mahdollisesti hieman pidempäänkin, kunnes runsaimmat sateet loppuvat. Vettä kulkee nyt jopa enemmän kuin sulamisvesien aiheuttamien kevättulvien aikana, hän sanoo. Tänä vuonna lokakuun ensimmäisen ja yhdeksännen päivän välille ajoittuvan jakson sademäärä oli Uudenmaan ja PäijätHämeen maakunnissa keskimäärin noin 50 millimetriä tai enemmän, Uudellamaalla jopa 83 millimetriä. – Virtaamat ovat tosi kovat. Vesi on noussut paikoin jo pelloille. Suomen ympäristökeskuksen mukaan Uudenmaan joet ovat nousseet korkeimmalle tasolleen tänä vuonna. maanviljelijöiden kannalta tilanne on paha, kun vesi seisoo monessa paikassa pelloilla, sanoo LiukkonenHämäläinen. mieheltä takavarikoitu henkilöauto määrättiin palautettavaksi hänelle. SIVU 3 Orimattilan urheilutalolle muodostui parkkiongelma Presidenttiparin vauvauutinen otettiin ilolla vastaan Orimattilassa, selviää Orimattilan Sanomien katugallupista. – Puhdistamoprosessi ei tällä hetkellä toimi optimaalisesti eikä tulos ole paras mahdollinen, mutta sateiden loputtua pääsemme jo parissa päivässä normaalitilanteeseen, alleviivaa Paajanen. Vauvan laskettu aika on helmikuussa, jolloin on myös presidentinvaalin mahdollinen toinen äänestyskierros. Kansalaisia kehotetaan varovaisuuteen alueilla, joilla vesi on noussut teille tai jalankulkuja kevyenliikenteen väylille. 15,99 Paistetut SILAKKAPIHVIT MUUSILLA / annos ........................ Rakennusnumero Jaetaan joka kotiin – myös ei mainoksia talouksiin ORIMATTILAN SANOMAT puh. Veden alle jäävät kuopat ja esteet ovat vaarallisia kaikille, ja jo 15 senttimetriä nopeasti virtaavaa vettä kaataa aikuisen henkilön. Puhdistamolle virtaa valtavasti hulevesiä Orimattilan Lämpö Oy:n toimitusjohtaja ja vesilaitoksen johtaja Mikko Paajanen kutsuu tilannetta ”aika poikkeukselliseksi”. ORIMATTILAN SANOMAT Irtonumero 1,30 e (sis. ORIMATTILAN SANOMAT puh. vuosikerta ORIMATTILAN, MYRSKYLÄN JA PUKKILAN PAIKALLISLEHTI www.orimattilansanomat.fi OS tänään Orimattilan urheilutalon käyttäjät ovat pysäköineet autojaan väärin. Jos sateet jatkuvat ennusteiden mukaan, tulva voi vielä nousta, mutta kyse on korkeintaan joistakin kymmenistä senteistä, hän arvioi. – Kun jätevedenpuhdistamo käsittelee normaalisti vuorokaudessa noin 2 000 kuutiota vettä, on luku ollut nyt 8 000 kuution luokkaa. mökkiläisten ja muiden rantaasukkaiden on syytä ottaa huomioon, että järvien pinnat ovat lähes koko maassa tavallista korkeammalla. Koko lokakuun sademäärä on maan eteläja keskiosassa tyypillisesti 55–60 millimetriä, ja kuun yhdeksän ensimmäisen päivän aikana sataa yleensä noin 15 millimetriä. Porlammin uusi monitoimikenttä on otettu kylällä ilolla vastaan. Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan sää on loppuviikolla yleiskuvaltaan epävakaista. Vesi seisoo jo monella pelloilla Palojoen valuma-alueella eli Palojoen, Heinjoen ja Köylinjoen varrella tehtiin tiistaina ja keskiviikkona vesienhoitoon liittyviä kartoitustöitä. Teot ovat tapahtuneet kuluvan vuoden maaliskuun alun ja toukokuun lopun välisenä aikana, jolloin mies on toistuvasti kuljettanut autoa amfetamiinia, ja kerran lisäksi metamfetamiinia, veressään. Kuva on Orimattilan Humalojalta. 7,50 Ahvenkosken myymälä suljettu toistaiseksi! Avoinna ma–to 9–17, pe 9–18, la 9–15 Helsingintie 996, 07800 Lapinjärvi P. Seitsemästä huumeissa ajamisesta viiden tapahtumapaikaksi on merkitty Lahti ja kahden Orimattila. Silmu ry:n avustaman lähiliikuntapaikka-hankkeen toinen osa beach volley -kenttä saadaan Porlammille ensi kesänä. Jos sateet vielä jatkuvat, on puinnit viljojen osalta puitu monella alueella. – Vettä on nyt tosin paljon niin joessa kuin ojissakin. Rantakokon mukaan painopiste on muuttunut selvästi sitten 1960-luvun, jolloin mittaustuloksia alettiin kirjata systemaattisesti muistiin. Siitä suurin osa hulevesiä. Orimattilan kaupunki ja Hämeen ely-keskus ovat yhteistyösopimuksensa mukaisesti tilanneet vesienhoidon suunnittelutöitä Vapo Clean Waters Oy:ltä, jonka kartoitustyöstä vastaavan suunnittelijan kanssa kaupungin ympäristönsuojelusihteeri Kirsi Liukkonen-Hämäläinen kiersi rantoja tiistaina. SIVU 6 Porlammi sai uuden monitoimikentän Osuuskauppa Hämeenmaa suunnittelee Orimattilan keskustassa sijaitsevan nordean talon tontille autojen pesukatua. Päihdetutkimuskustannuksista miehelle kertyi maksettavaa runsaat 800 euroa. 044 297 4540 www.fishermans.fi KUVA: JUho KiUrU Urheilutalon puolittuneella parkkipaikalla on toistaiseksi riittänyt tilaa niin päivällä kuin illallakin. SIVU 3 Presidenttiparin vauva ilahduttaa orimattilalaisia AnnA HAKAmA Orimattila Auton ratista huumeiden vaikutuksen alaisena ja ajo-oikeudetta kolmen kuukauden aikana seitsemän kertaa kärynnyt vuonna 1960 syntynyt ulkopaikkakuntalainen mies tuomittiin tiistaina viiden kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen PäijätHämeen käräjäoikeudessa. 2,49 Kylmäsavustettu MERILOHIFILEE / kg ........ Vuositasolla hulevesien osuus on korkeintaan 40 prosenttia, mutta tulvahuipun aikana niiden määrä tietysti korostuu. Joet tulvivat Etelä-Suomessa paikoin alavimmille pelloille. – Vielä muutama päivä sitten näytti siltä, että tulvasta ei tulisi kovin iso, mutta tiistaipäivän ja keskiviikon vastaisen yön sateet nostivat Porvoonjoen vedenpintaa voimakkaasti. Silloin pitkäkestoiset sateet nostavat helposti tulvia, hän selittää
Siinä sivussa Lauri Siltala oli käsikirjoittajana Laihasen mukana myös monissa historiallisissa lyhytelokuvissa, mm. JAKELUHÄIRIÖT Orimattila maanantai–sunnuntai 6.30–10.00 puh. 044 7043 711 virpi.kallio@orimattilansanomat.fi Juho Kiuru p. Varajäseniksi maanantaina koolla ollut hallitus nimesi Anja Niemelän, Markku Fabritiuksen, Tarja Ronkaisen, Timo Salmisen ja Juha Piskulan. Voidaanhan aina kuitenkin lähettää joku ulkomaantoimittaja kertomaan vaikka Tangomarkkinoista. – No harvoin sitä nyt ihminen 41-vuotiaana saa uuden serkun! Vauva vieköön! Valtiotieteiden maisteri, kanslianeuvos Lauri Siltala kuoli Helsingissä 88-vuotiaana rauhallisesti pois 7. 044 7043 714 juho.kiuru@orimattilansanomat.fi Anna Hakama p. Hän oli syntynyt Pukkilassa 17.9.1928. ensi vuonna sitä tapahtuukin yli 10 miljoonalla eurolla. Ulkomaille tilattaessa kaksinkertai nen maksu. Tehtiin myös mainonnallisia iskelmälevyjä. Sodista toipuva Suomi sai tästä polvesta voimavaran, joka pani kaiken tarmonsa jälleenrakentamiseen, sivistykseen ja yhteiskunnalliseen kehittämiseen. Kirjallisesti kyvykäs nuori mies pääsi pian laatimaan pääkirjoituksiakin. Keravan jälkeen aukeaa aava tuntematon, jonne harva heistä uskaltautuu. Postiosoite: PL 5, 16301 Orimattila Katuosoite: Erkontie 17 www.orimattilansanomat.fi puh. Lautakunnan varapuheenjohtaja on Minna Frondelius-Nuccio ja varsinaiset jäsenet Jesse Mårtenson, Esa Forssell ja Miia Piskula. Ja vielä enemmän kiinnosti yliopiston sosiaalinen elämä, etelä-Suomalainen osakunta ja sen Uusimaa-kerho. YiT:n selvityksen (oS 5.10.) mukaan kaupunkimainen ympäristö hyvän julkisen liikenteen äärellä kiinnostaa. VEROTTOMAT ILMOITUSHINNAT Etusivulla 2,05 Tekstin edellä, tekstissä 1,80 Kuolinilmoitukset 1,80 Tekstin jälkeen 1,70 Takasivulla 1,90 Värilisä 0,12 euroa / pmm Hintoihin lisätään 24 % arvonlisä vero. Määräaikainen tilaus 12 kk 158 e , 9 kk 131 e 6 kk 93 e , 3 kk 54 e Tarjous 3 kk 42 e , 6 kk 80 e . Tosin ei kukaan sieltä halua tänne syrjäiseen Uudenmaan Tasavaltaan muuttaa. orimattilan keskusta ei, valitettavasti, tätä kriteeriä pääkaupunkiseudun suuntaan täytä. Siinä on investoinnin ja käyttömenojen ero. Pankkisalien humanisti Lauri Siltala 1928–2017 Varajäsenet ovat Greger Nyström, Tiina Salminen ja Jarmo Itänen. Parin vuoden toimittajatyön kuluttua Matti ranki pyysi Siltalan Säästöpankkikeskukseen, jossa ura alkoi mainospäällikkönä, jatkui tiedotuspäällikkönä, markkinointiosaston johtajana ja sittemmin Säästöpankkiliiton varatoimitusjohtajana. Keskustaa on puolestaan edelleen kehitettävä nykyisten asukkaiden tarpeisiin. ooo Paavo Lipponen ja Sauli Niinistö kiistelivät siitä, kenestä merkkihenkilöstä on tullut iäkkäämpänä isä. Viime kokouksessakin vihreät intoutuivat esittämään jälleen yhden uuden kehittämissuunnitelman laatimista orimattilan keskustasta. Lauri Siltala kuului sukupolveen, joka juuri ja juuri ei joutunut rintamalle, mutta joka nuoruusvuosinaan koki sotavuodet ja niiden merkityksen vahvasti ja lähtemättömästi. esimerkiksi miljoonasta eurosta korkoja juoksee vuodessa korkeintaan 10 000 euron verran. Yli 20 000 tyttöä joka päivä laittomasti naimisiin. Päiväkannon valitukset ma–pe 8–16 puh. kotipitäjän rintamakokemuksista tehty ”Kotiaskareet jäädä saa” ja suvun tarinan kertova ”elli ja ilmari.” Lauri Siltala osasi kirjoittaa ja puhua – hän oli hyvin käytetty juhlapuhuja isänmaallisissa ja kotiseutujuhlissa. Niissä puolustetaan terveyskioskin säilyttämistä, toivotaan lemmikkieläinten hautausmaata, vaaditaan koulujen ruokatuntien pituuden selvittämistä tai penätään kevyen liikenteen väylää Luhtikyläntien varteen. Lauri Siltala oli vanhan tyylin – siis nimenomaisesti tyylin – pankinjohtaja. Määrä on orimattilan oloissa poikkeuksellisen suuri, ja se tietää kovasti lisää töitä kaupungin virkamiehille. Ilmoituksia välitetään maan kaik kiin sanomalehtiin ko. Pukkilan Kanteleen kylästä laitettiin lapset koulutielle, ja Lauri päätyi uuteen valtiotieteelliseen tiedekuntaan. Perussuomalaisten Seppo Venesjärven kesäkuinen aloite islamista kuuluu samaan sarjaan eli omille kannattajille suunnattuun propagandaan. Myös julkisten ja yksityisten palveluiden hakeminen sieltä vahvistaa tuota lähiöimagoa. Digikesto 12 kk 135 e (alv. Uusia valtion virastojakaan ei tarvitsisi perustaa, nehän ovat jo kaikki täällä. 24 %). Lauri Siltalan ympärillä ei ollut sukupolvien välisiä raja-aitoja. Hänen seurassaan kaikki ympäröivä maailma oli kiinnostavaa. Kuntalaisten suhtautuminen asiaan on pääosin myönteistä: Strategiakyselyyn vastanneista 2/3 koki hankkeen myönteisenä tai neutraalina, 1/3 negatiivisena. Keskuksena Helsinki ja lisänä muutamat lähikunnat ja kaupungit. He saivat aloitteensa taakse yllättäen myös kokoomuksen ja kristillisdemokraatit. Syntyy kuva, että valtuutettu on tarmokas ja aikaansaava, hän ajaa ”meidän asiaa”. Lähipiiri ja laajempikin ystävien joukko tunsi Lauri Siltalan omistautuvana ystävänä ja isänä. Niinistön toinen kausi päättyy vuonna 2024, minkä jälkeen 75-vuotias koti-isä voi alkaa kuskata pilttiä eskariin. Vapaavuori varmaan ryhtyisi mielellään sen presidentiksi. Hankkeen jättäminen rakennusliikkeiden temmellyskentäksi olisi vastuutonta politiikkaa. – Muista en tiedä, mutta keskustan Matti Vanhanen on jo kuulemma nähty ikeassa... Hän kantoi huolta, auttoi, neuvoi ja kuunteli, sanalla sanoen kantoi vastuuta. PeTri SiPiLäiNeN ORIMATTILAN SANOMAT TOIMITUS Avoinna ma–pe klo 8–16.30 toimitus@orimattilansanomat.fi yleisonosasto@orimattilansanomat.fi tulkai.mukaa@orimattilansanomat.fi Toimitussihteeri Petri Sipiläinen p. Jokaiseen aloitteeseen kun on laadittava jonkinlainen vastaus. Käykööt maalaiset ähtärin eläinpuistossa ja Joulumaassa, eiväthän ne ole ennenkään tänne asti päässeet oopperasta nauttimaan. 0500 840 266 Ilmoituslaskutus Tilaukset Outi Vartonen p. Senkin vuoksi on tärkeää päästä myös junaan omalta asemalta, ei Lahdesta. Näyttääkin siltä, että usko aloitteiden voimaan on etenkin uusien valtuutettujen joukossa vahva. ooo – Sitä tässä vaan mietin, että mitenköhän Niinistöllä riittää aikaa tälle uudelle lapselle presidentin viran hoidon lomassa. – Johan tässä aika päiviä sitten uutisoitiin, kuinka suomalaiset pariskunnat hankkivat nykyään lapset yhä iäkkäämpänä. Ilmoitukset on jätettävä kontto riimme viimeistään ilmestymispäi vää edeltävänä arkipäivänä klo 10 mennessä. Silloin oven takaa alkoi kuulua äänekästä naurua. olisi hyvä, kun jossakin ”maaseutukaupungissa” säilyisi muutama yliopisto, jotta kouluttavat meille ammattitaitoista työvoimaa, kun siellähän sillä ei ole kuitenkaan käyttöä. 044 7043 718 TILAUSHINNAT (sis. 044 7043 713 petri.sipilainen@orimattilansanomat.fi Toimittajat: Virpi Kallio p. Yllin kyllin aloitekykyä Tulevaisuutta ei milloinkaan näe niin ruusunpunaisessa valossa kuin tarkastellessaan sitä Chambertini-lasillisen läpi. – Minusta tuo nyt ei kyllä ole enää mikään uutinen. ALeKSANdre dUMAS VANHeMPi Nyt kun on tullut monissa maissa esiin erilaisten ryhmien halu itsenäistyä, niin eiköhän tehdä se täällä Helsingin seudullakin. Luvut käyvät ilmi Pelastakaa Lapset ry:n ja Maailmanpankin keskiviikkona julkaistusta katsauksesta. olisi kyllä hyvä, että jokunen maantie pohjoisen suuntaan säilyisi, jotta täältä päästään kesämökeille. olisi kyllä mukava saada niitä eU:n virastoja muutama tänne Lontoosta. Kuntavaaleissa negatiivisten osuus jäi tuotakin pienemmäksi. rautateitä emme tarvitse. 03876 678. Joskus on vain uskallettava aloittaa. Laista, asetuksista tai viranomais ten toimenpiteistä aiheutuvat kus tannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaan tulohetkestä lukien. 044 7043 710 kullervo.hakama@orimattilansanomat.fi Myrskylän, Orimattilan ja Pukkilan puolueeton uutis ja ilmoituslehti. Virheestä, joka johtuu esim. Lokakuun kokouksessa jätetty aloite kuuluu puolestaan kokonaisuudessaan: ”esitän, että Hennan tukemisen rinnalla tarvittaessa tuetaan ja mahdollistetaan myös muilla kylillä asuminen ja eläminen. Mutta jo silloin napattiin toimittajista parhaat yrityselämään. Lauri Siltala työskenteli lähes koko työuransa säästöpankkiryhmässä, josta hän jäi eläkkeelle Säästöpankkiliiton varatoimitusjohtajana ja SKoP:n johtokunnan jäsenenä vuonna 1990. Aloitteen tekijä saa nimensä lehteen ja julkisuutta esittämälleen asialle. Jos professoritason ihmiset näkevät Hennan järkevänä, täytyy olla aikamoinen pätevyys väittää vastaan. Vain korkokulut jäävät maksettaviksi. Aluetta ei tehdä kerralla valmiiksi vaan pala kerrallaan kysynnän mukaan. Laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä ja kotiäänestystä varten valittuun vaalitoimikuntaan kuuluvat puheenjohtajana Yngve Bergman, varapuheenjohtajana Helena Sjölund ja jäsenenä Hanna Hultman. Maataloutta emme tarvitse. Kannattaisiko uuden keskustasuunnitelman kanssa kuitenkin odottaa edes sen verran, että edellisen, sitä edellisen sekä niitä edeltäneiden keskustasuunnitelmien kehittämistoimenpiteet saataisiin tehtyä. Tuskin oli rinne saanut sammutettua mikrofonin kuuluisan Synnytystalkootpuheensa jälkeen, kun jo tasavallan presidentin kanslia ilmoitti iloisesta perhetapahtumasta. ooo – Miten luulet, että presidentti Sauli Niinistön vauvauutinen vaikuttaa muihin presidenttiehdokkaisiin. ensimmäinen työpaikka löytyi luontevasti Helsingin Sanomien taloustoimituksesta. VASTUU ILMOITUSVIRHEISTÄ Lehti ei vastaa ilmoittajille mahdol lisesti aiheutuvasta vahingosta, jos hyväksyttyä ilmoitusta ei tuotan nollisista tai vastaavista syistä jul kaista määrättynä päivänä. euroalueella korkotaso tulee pysymään alhaisena. Taloudellisestihan meillä menee oikein hyvin. eläkevuosina syntyi kirjoja, mm. Keskuspankin johdossa oli tarve kuulla kollegaa, jolla oli analyyttinen kyky, yhteiskunnallinen silmä ja sovittelun taito. on kansallisteatteri, ooppera, kansallismuseo, Ateneum, Korkeasaari ja kaikki muutkin kansalliset kulttuurilaitokset. eikös se ole siellä pääelinkeino. 03757 5285. ruvettiin tekemään tiedotuksellisia filminpätkiä, valistuselokuvien hengessä, mutta täsmällisemmin pankin tarkoituksiin. Pennalan kehittämiseen käytetyt varat ovat olleet pääosin lainaa. Matti ranki ja Matti Ali-Melkkilä olivat hänen silmissään parasta pankkiväkeä. Siitä on hyvänä esimerkkinä Perustavan siirtyminen Sampolasta moottoritien varteen. Kristillisdemokraattien Pertti Laaksonen on tästä hyvä esimerkki. Niinistö kuittasi heti voiton hymy kasvoillaan olevansa 69-vuotias presidentti, kun uusi tulokas syntyy. päivänä 2 – N:o 115 – 2017 Päivyri Päivän miete Tänään tästä Kesällä aloittanutta uutta orimattilan kaupunginvaltuustoa ei voida ainakaan moittia aloitekyvyttömyydestä. Lipponen muisteli olleensa 59-vuotias pääministeri nuorimmaisensa syntyessä. Kestotilaus laskutetaan kun kin laskutusjakson alussa voi mas sa olevan tilaushinnaston mu kai sesti. Lisäksi lähes 100 miljoonalla tytöllä ei ole lain suojaa estämään varhaista avioliittoa. Siellä oppi puhumaan, väittelemään ja ymmärtämään. Suomen presidenteistä. – Minkä takia. Meillähän on jo kaikki tarvittavat fasiliteetit jo valmiina. Suhteet lehdistöön tietysti piti hoitaa, mutta piti suunnitella jotakin proaktiivisempaa. Kotiseutuun hän juurrutti myös omat lapsensa. Vedosilmoitukset vuo rokautta aikaisemmin. rakennetaan me vain länsimetron lisäksi itäja pohjoismetro. syyskuuta. Lisäksi Pennalan alueelle satsataan 3 miljoonaa. 044 7043 717 anna.hakama@orimattilansanomat.fi KONTTORI Avoinna ma–pe klo 8–16 tilaukset@orimattilansanomat.fi ilmoitukset@orimattilansanomat.fi Toimistopäällikkö Marja Hakama p. Pankkisalien humanisti, Lauri Siltala on kuollut. Kestotilaus jatkuu ilman eri uu dis tus ta, ellei tilausta peruta tai muu teta. Pankkiuran rinnalla oli koko ajan ja iän myötä voimistuvasti työ kotiseudun hyväksi. Valtuusto on ollut koolla kolme kertaa ja kokouksissa on jätetty yhteensä 31 valtuustoaloitetta. epä selvästä käsikirjoituksesta tai pu helinvälityksessä sattuneesta vää rinkäsityksestä lehti ei vastaa. Nuorempi polvi näki hänet aina lastensa rientoihin osallistuvana rentona ja hymyilevänä tyyppinä, jonka läsnäolo – joskus riehakkaissakin tilanteissa – ei häirinnyt vaan pikemminkin toi iltaan arvokasta sisältöä. ruokaa kyllä saadaan ulkomailta. 044 7043 720 marja.hakama@orimattilansanomat.fi Ilmoitusmyynti p. Hennan markkinointi tulee kohdistaa muualta maasta etelään muuttaviin, he ovat uusia asukkaita – eivät nykyiset orimattilalaiset. Tiedotustoiminta haki siihen aikaan rooliaan. – Kuinka niin. elokuun valtuustossa hän jätti aloitteen, jossa kaupunkia vaaditaan selvittämään, miten kylillä asuvien nuorten koulumatkoja voidaan tukea Hennan yhdysliikenteeseen liittyen. Vai puhuttiinko siinä Hesarissa tervanpoltosta. Mediakin on täällä jo ennestään. eiköhän se Arla tuo meille maitotuotteet Tanskasta. Joskus valtuutettujen toivoisi kuitenkin ennen vakavasti otettavankin aloitteen esittämistä tarkistavan, mitä asiassa on jo tähän mennessä tehty. Kunhan jättävät ivalon ja rovaniemen kentät, jotta helsinkiläiset pääsevät laskettelemaan. orimattilan strateginen kasvusuunta on pääkaupunkiseutu. ooo – Kaikki kohkaa nyt Saulista ja Jennistä, mutta kyllä musta olisi paikallaan kysellä myös presidentti Niinistön veljenpojan Ville Niinistön tuntoja. Toisaalta emme mekään päästäneet yhtään valtion virastoa muuttamaan pois Helsingistä. Murteen hienoudet ja tarinat taannoisista paikkakunnan merkkihenkilöistä olivat Laurin juttuvaraston ydintä. Tällä on Suomen suurin satama ja lentokenttä. Ilmestyy: tiistaisin, torstaisin ja perjantaisin Levikki 4 101 kpl (LT 2014) Sanomalehtien Liiton jäsen ISSN 12366609 PAINOPAIKKA Esa Lehtipaino Oy Lahti Lukijan postia Kristillisdemokraattien Pertti Laaksosen käsi on usein pystyssä, kun valtuuston kokouksessa tulee aloitteiden teon vuoro. Lahden suuntaan on syytä pitää hajurakoa, jotta emme ala näyttää sen eteläiseltä lähiöltä. Legendaarisen mainosja elokuvamiehen Veikko Laihasen kanssa syntyi kymmeniä mainosja tiedotuselokuvia säästämisen tärkeydestä, maatilan sukupolvenvaihdoksesta ynnä muusta. eiköhän ne siellä Kehitysmaasuomessa pärjää sillä poronhoidolla. esimerkiksi. Peruna korvataan bataatilla ja riisillä, Brasiliasta tulee kyllä naudanlihaa ja Filippiineiltä broileria. 24%). olisihan siinä töitä kehitysmaalaisille, kun pitävät huolta meidän kesämökeistämme. – Lehti ei suorita tilaa jalle hyvitystä lakon tai muun ylivoi maisen esteen takia julkaisematta jääneistä numeroista. Uuden valtuuston aloitteiden joukossa on tietysti ihan konkreettisiakin parannusesityksiä. Perustetaan ”Uudenmaan tasavalta, republiken Nyland”. Yli 20 000 tyttöä päätyy laittomasti naimisiin vuoden jokaisena päivänä, kertoo Pelastakaa Lapset -järjestö. Siellä eniten kiinnostivat yleinen valtio-oppi ja poliittinen historia, numeroaineet eivät niinkään. Miehet luulivat Arja Korisevan saapuvan paikalle, kunnes ovi aukesi: siellä olikin raamatun Saara, käsipuolessaan Metusalem ja Nooa. Matti Perttilä johtaa Myrskylän vaalilautakuntaa – Miksi ne väittää, että tällä demareiden puheenjohtajalla Antti rinteellä on uskottavuusongelma. Korotukset koskevat myös jo teh tyjä tilauksia/ilmoitusvarauksia. 03-876 678 JULKAISIJA: Pitäjäsanomat Oy Toimitusjohtaja/päätoimittaja Kullervo Hakama p. 20-30 vuodelle jaettuna ei suurikaan summa tee vuotta kohti kohtuuttomasti koska pääomalyhennykset kuittaantuvat tonttien myynnillä ja lainaa otetaan sitä mukaa kun tontteja kysytään ja ne on saatava kunnallistekniikan piiriin. erkontien kunnostaminen on edelleen kesken, eikä kaupungintalon ja Palojoen välisen parkkialueen muuttamisesta viehättäväksi rantapuistikoksikaan ole kuulunut mitään, vaikka ”kehittämissuunnitelmat” siitäkin teetettiin. – No kyllä häntä ainakin tunnutaan kuuntelevan hyvin herkällä korvalla Mäntyniemessä. Nämä ovat toistaiseksi ainoat näytöt asiasta, muu on puhdasta arvailua. Tämä merkitsee sitä, että maailmanlaajuisesti noin 7,5 miljoonaa tyttöä päätyy naimisiin vastoin kansallisia alaikärajoja, jotka on määritelty laeissa. Kulttuuriakin täällä on aivan riittävästi jo ennestään. Sen vuoksi ne eivät ole rasittaneet kuntalaisten palveluja. PeKKA TörröNeN orimattila Homma alkuun ja maltilla eteenpäin Matti Perttilä toimii ensi vuoden presidentin vaaleja varten nimetyn vaalilautakunnan puheenjohtajana Myrskylässä. – Voi hyvänen aika! Hänhän on presidenttinä vain lapsen kuusi ensimmäistä elinvuotta. Hoitakoot ”KehitysmaaSuomi” ulkomaanliikenteen vaikka Jyväskylästä. Vaikka aloite ei johtaisi mihinkään, sillä on kuitenkin merkitystä julkisuuden kannalta. TULeVA PääMiNiSTeri Uudenmaan tasavalta, republiken Nyland Paljon keskustelua herättävä Henna-hanke on tyypillinen muna ja kana – ongelma: Jos alueen perusinfraa ei rakenneta ja aluetta markkinoida ei ole asukkaita. Yleensä se kelpaa aloitteen tekijöille. Vanhat valtuutetut sen sijaan tietävät, että aloitteista harva johtaa toivottuun lopputulokseen. Kaikki YLe:n toimittajathan ovat Helsingin seudulta ja he ovat tähänkin asti tehneet ohjelmia ja haastatteluja lähinnä omasta lähipiiristään. Aloitteiden tekemisessä etenkin valtuuston noviisiryhmä sitoutumattomat sekä vaalituloksen jälkeen uutta onkaa pannuunsa saaneet perussuomalaiset ja vihreät ovat olleet ahkeria. Lehden vastuu ilmoituksen julkai semisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun hinnan palauttamiseen. ooo – Nyt voidaan kyllä puhua kirjaimellisesti jymyuutisesta: tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio saavat lapsen. Paperilehden digilisä 1 e /kk (alv. 10 %) Kestotilaus 12 kk 149 e (2 erässä á 79 e , 3 erässä á 53 e , 4 erässä á 39 e ). Pankki oli olemassa ihmisiä ja isänmaata varten. alv. Vaikka työnantajalleen lojaali mies ei asiaa revitellyt, hän varmasti oli hyvin tyytyväinen kun pääsi pois eläkkeelle juuri ennen kuin kasinotalouden ylikierrokset veivät katastrofiin, SKoP romahti ja otettiin valtion haltuun, vaikka myös häneen se sitten iski. Toki lainakin on maksettava takaisin. Palvelut, ammattikoululaisten ja nuorten toiminta, lapset, vanhukset.” Näiden aloitteiden ainoa tarkoitus on välittää Laaksosesta äänestäjille se kuva, että hän ajaa muidenkin kylien asiaa, vaikka joutuukin valtuustossa istumaan kokoomuksen kanssa samassa Henna-kelkassa. Kaikkien suurten metsä-, metalli-, voima, ja kaivosyhtiöiden pääkonttorit ovat täällä ja niiden voitot tulevat joka tapauksessa tänne, kuten ennenkin. ORIMATTILAN SANOMAT Tänään: AArre, AArTo Torstaina lokakuun 12. Yhtä hyvin voitaisiin vaatia orimattilan kantaa siihen, onko avaruudessa elämää ja ja jos on, niin mitä kaupunki aikoo tehdä sen johdosta. Ja kun tämä pala myydään eteenpäin, saadaan omat takaisin korkojen kera. 044 7043 721 LATOMO Tarja Hietavirta p. – Mitä tarkoitat. Pennala on hyvä vertailukohde siitä mitä Hennankin rakentuminen tulee olemaan: Pieni pala kerrallaan 20 vuoden aikana. Kantele, Pukkila ja itä-Uusimaa olivat rakkaita. lehden il moitushinnoilla. JYri oLLiLA Kirjoittaja on Siltaloiden perheystävä monessa polvessa. Hän vaati orimattilan kaupungilta kannanottoa islamin uskoon ja Helsingin suurmoskeijahankkeeseen, vaikka kummankaan asian pohtiminen ei kuulu mitenkään orimattilan kaupungin toimialaan. Niitä pureskellaan muutama kuukausi kaupungin hallinnossa, minkä jälkeen koneisto sylkäisee ulos jonkun – usein ympäripyöreän – sepustuksen, miksi esitettyä aloitetta ei voida toteuttaa. Ja asukkaita taas ei ole ilman perusinfraa ja markkinointia. Huomautukset on tehtävä 8 päi vän kuluessa ilmoituksen julkaise misesta tai ilmoituksen tarkoitetus ta julkaisupäivästä lukien
Kisat järjestävä Orimattilan Urheiluautoilijat pyysi kaupunkia rallin pääyhteistyökumppaniksi ja esitti 3 500 euron tukisummaa. Orimattila pitää kiinni terveyskioskistaan KUVA: AnnA HAKAmA. Urheiluautoilijoille rallirahaa PETRi SiPiLäiNEN Orimattila Verotuloarvion hilaaminen aiemmasta noin 300 000 euroa ylöspäin on kaventanut Orimattilan kaupungin ensi vuoden budjettiesityksessä olevaa aukkoa. Viime tiistaina paikalla oli vain yksi mopo. Sen kuljettajaa epäillään muun muassa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Hilpinen epäilee, ettei presidenttiparin vauvauutinen käynnistä vauvabuumia. Saari pitää varmana, että vauvan tulo ei vaikuta presidentin työhön. Menojen ja tulojen ero on nyt reilut 600 000 euroa. Kaupunginhallitus myöntyi tonnia pienempään tukeen. Siellä on riittänyt tilaa, mutta talvella voi ehkä tulla ongelmaa, kun aurauslumet pitää läjittää, Selin sanoo. Poliisi pyytää mahdollista silminnäkijää ilmoittautumaan sähköpostiosoitteeseen pitkakestoinentutkinta. Ajokieltomerkki ja betoniporsas kuitenkin siirretään usein sivuun, ja väylää pitkin ajetaan koulun pihaan. Toivotaan. Poliisi pyytää silminnäkijää ilmoittautumaan Orimattilan kaupunki tukee ensi kesänä Orimattilassa ja lähikunnissa järjestettävää Historic Rally Trophyn osakilpailua 2 500 eurolla. Elinkeinoja teknisen valiokunnan karsintavelvoite on 170 000 euroa ja saman verran aiotaan leikata myös suoraan kaupunginhallituksen alaisuudessa olevia menoja. Viesti on mennyt pääosin perille. Rantalaisenkin mukaan urheilutalon parkkipaikalla on toistaiseksi riittänyt tilaa. syyskuuta kello 21.35 Orimattilankadun ja Kyläkadun risteysalueella liikennerikos, jossa vaurioitui hälytysajossa ollut poliisiauto. – Tasaiseen tahtiin on jouduttu oppilaita muistuttamaan pysäköinnistä koulun taakse. Vain osan viikosta avoinna olevan kioskin palveluja käytettiin noin 2 450 kertaa viime vuonna. – Varsinkin jos he ovat vuosia vauvaa odottaneet ja heillä on ollut vaikeaa. Vanhan urheilutalon parkkitila puolittui rakennustyömaan takia, mutta puolikaskaan parkkitila ei useamman havainnon mukaan ole ollut koskaan tupaten täynnä. Tässä lapsiperheiden asioihin. Tiettyyn aikaan pihalla liikkuu paljon oppilaita ja opiskelijoita. – Tuntuu, että tulee ääniä kyllä muutenkin. Se aiotaan kuroa umpeen menoja leikkaamalla. Työmaan henkilökunta pysäköi työmaa-aitojen sisäpuolelle. Olen tosi iloinen vauvauutisesta. ph.hame@poliisi.fi. Siitä on tullut hyvin suosittu palvelu erityisesti ikäihmisten keskuudessa. – Jotain muuta pitäisi tapahtua. Mahdollinen toinen kierros järjestetään helmikuussa. Kytömäki ei usko, että vauvauutinen ja vauvan odotus vaikuttavat suuremmin Niinistön äänimäärään. Uimahalli aukeaa maanantaista torstaisin kahdelta. Terveyskioski aloitti Erkontien varrella osuuspankkitalossa vuonna 2012. Nyt voisi olla toinen juttu, ajat ovat muuttuneet. Joutuu Niinistö isän hommia varmaan hoitamaan kuten muutkin, 42 vuotta sitten ensimmäisen lapsensa saanut Saari sanoo. Autoja ilmaantuu Erkko-lukion ja Orimattilan yhteiskoulun etupihalle eritoten iltapäivällä kun uimahalli aukeaa. – Sauli on itse sanonut, että perheen eteen tehtävät työt ja presidentin työt ovat eri asioita. Hallituksen aloitteisiin antamassa vastauksessa jäädään odottamaan yhtymän konkreettista esitystä mutta varataan samalla mahdollisuus lisäneuvotteluihin, mikäli hyvinvointiyhtymä ehdottaa terveyskioskin toimintaa heikentäviä muutoksia. Koulun takana olevalta parkkipaikalta on reilun sadan metrin kävelymatka urheilutalolle. Myös kevyen liikenteen väylälle on pysäköity autoja. Kunnolla niiden toiminta käynnistyy ensi vuonna. Elinkeinoja tekninen valiokunta käsittelee kaupunginhallituksen karsintaukaasia heti tämän iltaisessa kokouksessaan. Autossa ollutta tai olleita ei epäillä mistään rikoksesta. Koululta arvellaan, että urheilutalon käyttäjät kokevat matkan liian pitkäksi. Tukkoisuutta edesauttaa se, että Opintien toinen kevyen liikenteen väylä on osan matkaa uuden urheilutalon työmaan käytössä. Terveyskioskissa tehdään pieniä terveydentilaan liittyviä mittauksia ja tarkistuksia, annetaan rokotuksia ja terveysneuvontaa. – Autot ajavat pihan läpi parkkiin. Terveyskioskin säilymisen puolesta on Orimattilassa tehty kaksi valtuustoaloitteita, ja myös hiljan koolla ollut kaupungin vanhusja vammaisneuvosto vaatii kannanotossaan kioskin toiminnan turvaamista. Koulutieltä koulujen pihaan johtava väylä on tarkoitettu vain jalankulkuun ja pyöräilyyn. Ehkä vauvan tulo vaikuttaa myönteisesti. – Koulutien puolelta on siirretty usein sivuun tiellä oleva betoniporsas ja ajettu pihaan. Hän ei usko myöskään vauvabuumin käynnistymiseen presidenttiparin vauvauutisen myötä. Toivotaan, että kaikki menee hyvin. – Voi olla, että pysäköintisäännöistä on epätietoisuutta. Toisaalta osa koulun pihaan pysäköivistä on valmis rehkimään jo ennen varsinaista urheilemista. Hilpinen on varma, ettei vauvan tulo haittaa presidentin työtehtäviä. Vauvan laskettu aika on ensi vuoden helmikuussa. Tuulilasiin kiinnitettävillä lapuilla myös kerrotaan lähimmän parkkipaikan sijainti. Käynnistyykö vauvauutisesta vauvabuumi, sitä Kytömäki ei osaa arvioida. Summasta Pukkilan ja Myrskylän osuus oli reilut 2 000 euroa. päivänä 2017 – N:o 115 – 3 Orimattilan kaupunginhallitus valitsi maanantaina edustajansa uusiin aluejohtokuntiin. – ihan hieno uutinen. Anttila ei usko, että vauvauutinen vaikuttaisi Niinistön äänimäärään presidentinvaaleissa. Kaupunki on toiminut vastaavan rallikisan sponsorina aiemminkin. Mutta iät eivät vaikuta mielipiteeseeni. Ehkä voi tullakin vauvabuumi, mutta taloudellinen tilanne on jossain määrin ihmisillä epävarma, Saari pyörittelee. Vaaratilanteita kuitenkin syntyy, sanoo Erkkolukion rehtori Saija Loponen. Työttömyys ja lama. Kun ei ole rahaa, silloin on heikommalla jäädä kotiin. Anttila arvelee, ettei vauvan mahdollinen valvominen tai öinen itku presidenttiä haittaa. Opintien asukkaiden kulkeminen tulisi olla esteetöntä, toteaa kaupungin kiinteistöpalvelupäällikkö Jarmo Rantalainen. Maanantaina budjettia käsitellyt kaupunginhallitus lähettikin budjettiesitykset valiokuntiin takaisin karsintaa varten. – Tottahan huoneita on useita. itse olen nelikymppisenä saanut lapsen. Autoja on rehtorin mukaan päivittäin pihalla parkissa 5–10. Parkkitilaa on tarjolla, mutta autoja on usein kieltoalueella Orimattilan urheilutalon ympäristöä vaivaa pysäköintiongelma PETRi SiPiLäiNEN Orimattila Orimattilan kaupunki ei halua luopua Erkontiellä toimivasta terveyskioskista. Orimattilan Sanomien katugallupin vastaajat ovat yksimielisiä siitä, että vauvan tulo on hyvä asia. – Presidentti ei itse voi osallistua niin paljon perheen yhdessäoloon, mutta en usko, että vauva vaikuttaisi presidenttinä olemiseen kielteisesti. Korkea ikä ei haittaa Nina Hilpinen oli jo kovasti odottanut presidenttiparin vauvauutista. Se väylä on tarkoitettu kävelijöille ja pyöräilijöille, rehtorit toteavat. Presidentti saa uutta tuntumaa arkielämään Jaana Kytömäki on hyvin iloinen presidenttiparin puolesta. Hän arvelee, että vauvantulo voi hieman vaikuttaa presidentin työhön. Presidentinvaalien ensimmäinen kierros on tammikuun lopussa. Toivotaan, että ihmiset ymmärtävät pysäköidä oikein, Olli-Matti Selin sanoo. – Mutta kun ilmat viilenevät, uimahallin käyttö kasvaa. – En ole parin ikää aiemmin miettinyt, mutta se tuli nyt erikseen katsottua. Kioskin ylläpitoon kului samana vuonna 45 500 euroa. Urheilutalon edustalla kulkevan Opintien varteen pysäköidään autoja pysäköintikiellosta huolimatta. – Mahdottomuus tietää, mutta ehkä se vaikuttaa hyvälläkin. Simola ei usko, että vauva vaikeuttaa presidentin työntekoa, koska taustajoukot auttavat. – Ehkä maailman tilanne vaikuttaa enemmän. Presidentti aloittaa tehtävässään valitsemista seuraavan kuukauden ensimmäisenä päivänä. Suurimmassa eli keskustan aluejohtokunnassa hallituksen ääntä käyttää keskustan Tero Nieminen (varalla Jukka Mölsä). Toivotaan heille parasta, Seija Anttila toteaa. ikä ei haittaa. – Hyvässä hengessä lähdetään tarkkailemaan tilannetta. Kyläjohtokuntien tilalle tänä vuonna tulleet aluejohtokunnat ovat vasta aloittamassa työtään. Koulupäivän aikana pihaan ajo on huoltoja hälytysajoa lukuun ottamatta kielletty. Hallitus nimesi edustajansa aluejohtokuntiin Lahdessa tapahtui perjantaina 22. Mopot tarvitsevat hiljalleen vähemmän parkkitilaa, sillä talven lähestyessä yhä harvempi tulee mopolla kouluun. Uskon, että häneltä onnistuu molemmat. Simola arvelee, että vauva tuo toisaalta lisää ääniä Niinistölle ja toisaalta vie ääniä. Pysäköintiongelmat liittyvät uuden urheilutalon rakentamiseen, mutta tilanpuutteesta ei ole kysymys. Koululaiset väistäneet Orimattilan yhteiskoulun rehtori Olli-Matti Selin sanoo, että oppilaita ja opiskelijoita sekä vierailijoita on ohjeistettu pysäköimään autonsa koulun taakse Koulutien varren pysäköintialueelle, jotta urheilutalon parkkipaikalla olisi mahdollisimman paljon tilaa urheilutalon käyttäjien autoille. – Aina kun jotain itselle tapahtuu, siitä saa tuntumaa. Aiemmin urheilutalon parkissa oli pitkät rivistöt mopoja ja mopoautoja. Jos vauvaa on odotettu, mikäs sen parempaa. Toivotaan, että kaikki urheilutalon käyttäjät ymmärtäisivät, että Opintien varteen ja koulun pihaan pysäköinti ei ole sallittua, Rantalainen sanoo. Luulen, että hän jatkaa presidenttinä. Budjetin aukko kapeni reiluun 600 000 euroon JUHO KiURU Orimattila Orimattilassa iloitaan tasavallan presidentti Sauli Niinistön ja rouva Jenni Haukion vauvauutisesta. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina lokakuun 12. Taannoisessa kyselyssä yli 90 prosenttia kioskin palvelujen käyttäjistä ilmoitti, että kioskissa käynti korvasi terveyskeskusreissun. Valtaosa palvelujen tarvitsijoista oli orimattilalaisia mutta apua haki oli myös kymmeniä pukkilalaisia ja myrskyläläisiä. Terveyskioski aloitti toimintansa osuuspankkitalossa keväällä 2012. Kaupunki on saanut palautetta, että Opintie on tukkoinen väärin pysäköityjen autojen takia. Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alaisuuteen nykyään kuuluva kioski on ollut lakkautusuhan alla, mutta lopullisia päätöksiä ei ole vielä tehty. Niinistö pyrkii presidentinvaaleissa jatkokaudelle. Kioski onkin purkanut paineita ja pienentänyt kuluja Orimattilan terveyskeskuksessa. – ihana uutinen. Seija Anttila Jaana Kytömäki Kalevi Saari Nina Hilpinen Antero Simola Presidenttiparin vauvauutinen otettiin ilolla vastaan Katugallupissa ei uskota vauvabuumiin JUHO KiURU Orimattila Orimattilan urheilutalon ympäristössä on pysäköintiongelma. Antero Simola pitää perheenlisäystä aina hyvänä asiana. Hän arvelee, että Niinistö saa vauvan ansiosta lisä-ääniä. Vauvabuumin käynnistymiseen Simola ei usko. Jos Niinistö jatkaa presidenttinä, hän ei pidä isyyslomaa, Saari ennustaa. – Vauvan valvominen ei minuun vaikuttanut. Sivistysja hyvinvointivaliokunnan pitää leikata menojaan eniten, 270 000 euron edestä. Tutkinnassa on selvinnyt, että paikalla on tapahtuma-aikaan ollut kolmas auto, josta on todennäköisesti nähty törmäys. – Mukavaa, että he ovat ensimmäinen presidenttipari, joka saa vauvan. Koulut ovat tehneet huomautuslappuja, joilla muistutetaan kohteliaaseen sävyyn, että koulun pihaan ei sovi pysäköidä. Rakentamisesta ja remontista liikennettä Uuden urheilutalon työmaa ei ole kärsinyt väärinpysäköinnistä. Saari ei usko että presidenttiparin vauvauutinen riittää vauvabuumin käynnistämiseen. Kalevi Saari pitää vauvauutista hienona asiana ja toivottaa onnea presidenttiparille. Terveyskioskin kohtalo oli esillä Orimattilan kaupunginhallituksessa maanantaina, kun se käsitteli asiasta jätettyjä valtuustoaloitteita. Meillä vaimo hoiti asian, enkä valvonut. Tiedä sitten, vaikuttaako se presidentin työhön. Urheilutalon käyttäjät pysäköivät autojaan sääntöjen vastaisesti myös koulun pihaan. Urheilutalon työmaaliikenteen lisäksi alueella on ylimääräistä liikennettä Yhteiskoulun kotitalousluokkien remontin takia. Törmäyksessä mukana ollut toinen ajoneuvo poistui tapahtumapaikalta Orimattilankatua Pennalan suuntaan. Läntiseen aluejohtokuntaan edustajaksi valittiin kokoomuksen Ida Jokinen (Riitta Karjalainen), pohjoiseen johtokuntaan perussuomalaisten Sari Sikkilä (Ville-Petteri Erola) ja itäiseen johtokuntaan sosialidemokraattien Tuula Koivunen (Niina Saarinen). Koululaisten mopojen pysäköinti on osoitettu muualle. Kytömäen mielestä vauvan saaminen voi olla hyväksi presidentin tehtävien hoitamista ajatellen. Koulun pihalla pysäköivälle muistutus Koulujen pihalla ei toistaiseksi ole sattunut onnettomuuksia pysäköinnin takia
marraskuuta Jymylinnassa. Vuonna 2015 suurten ikäluokkien miehistä 19 sai lapsen, Helsingin Sanomat kertoo tilastokeskuksen tietojen perusteella. klo 13 seurakuntakodissa. 9.2.1934 Uukuniemi k. Joskus myös yritykset tekevät lahjoituksia päiväkoteihin. Seurapalstailmoitukset: Seurapalstalle voi lähettää tietoja myös sähköpostin kautta osoitteella: tilaukset@orimattilansanomat.fi sekä netin kautta osoitteella: www.orimattilansanomat.fi Viralliset kokouskutsut julkaistaan kokouksia-osastossa. Tervetuloa! Orimattilan Tikka. Onnettomuus tapahtui Orimattilantie 399:n kohdalla. Joka puolella päiväkodin seiniä onkin näiden askarteluhetkien tuotoksia: sieniä ja pöllöjä – jopa Suomi100-juliste. – näitä haalittiin omista varastoista, mieheni työpaikalta ja vaikka mistä. Hytösen mukaan tavallisesti lahjoitukset ovat kuitenkin lähtöisin lahjoituksen tarjoajilta itseltään. 03-876 678 ilmoitukset @ orimattilansanomat.fi JUHO KiUrU Orimattila Osuuskauppa Hämeenmaa suunnittelee nordean talona tunnetun rakennuksen paikalle pysäköintialueen lisäksi autojen pesukatua eli automaattipesulaa. Alkoi keräysoperaatio, jonka lopputuloksena maastoauto täyttyi erilaisista askartelutarvikkeista. co m C od e: 24 C C 3E 96 92 2 5 4 3 6 1 8 7 6 3 3 6 5 1 1 2 5 4 3 2 3 6 5 2 1 9 Kaiverrukset, kultaus ym. lintulan päiväkoti on äskettäin tarjonnut lasten vanhemmille mahdollisuutta lahjoittaa piirustuspaperia päiväkodin tarpeisiin. Päätös purkamisesta tehdään Hämeenmaan toimitusjohtaja Olli Vormiston mukaan ehkä tammikuun lopulla. Satulaseppä Arja Lehtimäki (vas.) keräsi maastoautollisen askartelutarvikkeita Lintulan päiväkodille. Hämeenmaan omistukseen siirtynyt nordean talo toimii tällä hetkellä kalustevarastona. – tarkoitus on opettaa lapsille askartelun yhteydessä myös kierrätystä. itä-Uudenmaan pelastuslaitokselta kerrotaan, että tielle valui noin 40 litraa hydrauliikkaöljyä, jonka pelastuslaitos imeytti pois maasta. Purkukustannukset ovat pintaalaan perustuvan arvion mukaan 300 000 euroa. Pesulan rakentamisesta ei vielä ole tehty päätöstä. Mies ei kuitenkaan uskonut soittajaa. Orimattilan kutsunnat ovat edessä marraskuun alussa. Kaivaten Seppo, Arja ja Sanni Myrskylän ja Pukkilan kutsuntoihin osallistui reilut 20 henkeä Pelastuslaitoksen apua tarvittiin tiistai-iltana seitsemän aikaan Myrskylässä, kun traktorin hydrauliikkaöljyt valuivat tielle. Vastaava terveysriskien tunnistamiseen keskittyvää tehovalvonta toteutettiin viikolla 40 Kanta-Hämeessä. Sisälle taloon kannettiin monta laatikkoa eri väristä paperia, piipunrasseja, kangaskukkasia, nahanpaloja, helmiä, vesivärejä, kreppipaperia... Tied. tarkastuksista ei ilmoiteta työpaikoille etukäteen. Pitkäkyntiset valitsevat uhreikseen usein hyväuskoiset iäkkäät ihmiset ja näiden pankkitilit. Työsuojelussa tehovalvontaa ensi viikolla Harva seitsemääkymmentä ikävuotta lähestyvä suomalaismies saa lapsia. – Jos vain on sellaisia halukkaita, jotka haluavat jotakin luovuttaa, otamme lahjoituksia vastaan. Kutsuntoihin osallistui kutsuntaupseerin, yliluutnantti Mika Mäkisen mukaan noin 25 nuorta miestä. – en minä edes tiedä, mitä kaikkea täällä on, lehtimäkikin hörähtää. Purkamisestakaan ei vielä ole päätöstä, mutta purkulupa Hämeenmaalla on. Kerho tiistaina 17.10. kahvin ja kahvileivän. Kausalalainen taiteilija Iina Helander lahjoitti muun muassa vesivärejä, lehtimäki kertoo. s. Päiväkodin johtaja Hostika kertoo, ettei päiväkodissa nyt ihan niin kova pula esimerkiksi piirustuspaperista ole kuin ovessa olleesta lapusta saattoi päätellä. Jokainen jäseneksi tuleva saa yllätyslahjan. Traktorista valui 40 litraa öljyä tielle Poliisin mukaan valepoliisien huijausyritykset ovat lisääntyneet ja rikosilmoituksia on kirjattu kiihtyvään tahtiin. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina lokakuun 12. eteisen naulakkojen yläpuolella on taidokkaita teoksia, joissa liimailtu papereille metsän lehtiä, käpyjä ja sammalia. Mäkisen mukaan tiistain kutsuntoihin osallistuneista lähes kaikki lähtevät palvelukseen. Valtaosa aloittaa palveluksensa tammikuussa 2019 Vekaranjärvellä. – Kun vanhemmat tulevat päiväkodin henkilökunnan kanssa tutuiksi, saatetaan huikata, että olisiko päiväkodilla tarvetta jollekin. Esitys Pesärikko klo 14. 12.9.2017 Orimattila Me olemme niin kuin uni ja niin kuin ruoho maan, joka aamulla puhkeaa kukkaan ja ehtoolla leikataan. Myöskään sähköpostitse ei tunnuksia saa luovuttaa. – Otamme askartelua varten talteen esimerkiksi keittiön elintarvikkeiden pakkausmateriaalit kuten munakennot, Hostikka esittelee päiväkodin paperivarastoa. Kuolleita Sekalaisia Surukiitoksia Seuratoiminta AnnA HAKAMA Orimattila Orimattilan varhaiskasvatusjohtaja Merja Hytönen kertoo, että päiväkodit saavat Orimattilassa ajoittain lahjoituksena erilaista tavaraa. Vuonna 1947 syntyneistä miehistä vain kaksi tuli isäksi viime vuonna, kertoo Helsingin Sanomat. Pehmoleluja emme allergioiden vuoksi voi ottaa, mutta olemme saaneet esimerkiksi lastenkirjoja ja pelejä, Hytönen kertoo. Lippu 10 e sis. Ylitarkastaja Tuula Uurala etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueelta kertoo, että tarkastuksilla keskitytään työsuojelun perusasioihin, joiden pitäisi olla kunnossa jokaisella työpaikalla. menn. Päiväkotien lahjoitukset ovat yleensä lähtöisin lahjoituksen tarjoajilta AnnA HAKAMA Myrskylä/Pukkila Myrskylän ja Pukkilan kutsunnat järjestettiin kuluvan viikon tiistaina. Olette lämpimästi tervetulleita! Eläkeliiton Pukkilan yhdistys. Huolestuttavin valvontahavainto oli se, että työterveyshuollon tekemä työpaikkaselvitys löytyi vain puolelta Kanta-Hämeessä tarkastetuista työpaikoista.. Väliaikainen parkkialue aiotaan joka tapauksessa tontille rakentaa. Osa askartelutöistä päätyy ilahduttamaan lasten kotiväkeä isänja äitienpäiväkorttien muodossa. – emme sentään ole sellaisessa kurimuksessa, ettei meillä olisi varaa hankkia päiväkoteihin paperia, Hytönen sanoo. päivänä 4 – N:o 115 – 2017 Eläkeliiton Artjärven, Myrskylän, Orimattilan ja Pukkilan yhdistykset. rakkaamme Arvi Johannes Sallinen lämmöllä muistaen siskot ja veljet perheineen sukulaiset ja ystävät Me kuljimme yhteistä taivalta, pitkän kappaleen maista matkaa. Kutsuntapaikkana toimi Pukkilan nuorisoseurantalo. – iso apu tällaisista lahjoituksista meille kuitenkin on, hän myöntää. Hytösen muistuttaa, että jokaiselle päiväkodille on kuitenkin varattu määräraha, jolla hankitaan esimerkiksi juuri piirustusvälineitä. työntekijät tuntevat työnsä parhaiten ja osaavat kertoa, millaisia haittatai vaaratekijöitä työhön liittyy. Päiväkodin johtaja Kati Hostikka otti lahjoituksen ilolla vastaan. Joulu koitti etuajassa lintulan päiväkodille Sudokun ratkaisu tv-sivulla. Suurten ikäluokkien eli vuosien 1945–1950 miehistä kaikkiaan 13 sai lapsen viime vuonna. Eila Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. – Minäkin olen saanut täältä lapsenlapselta jo monta piirustusta, nauraa Arja lehtimäki. Poliisi varoittaa jälleen valepoliiseista työsuojeluviranomainen tekee ensi viikolla tehovalvontaa PäijätHämeessä: Asikkalassa, Hartolassa, Heinolassa, Hollolassa, Kärkölässä, lahdessa, Orimattilassa, Padasjoella ja Sysmässä. Nordean talon tontille ehkä autojen pesukatu tarkastuksia tehdään ensi viikon tiistaina ja keskiviikkona, ja valvonta kohdistetaan erityisesti pienille työpaikoille, joita ei ole tarkastettu vuosiin. Pekka Löytty, puh. 2.11. kahvin. kunnostustyöt, rakennuskivet. – ne suunnitelmat eivät vielä ole edenneet, Vormisto sanoo. Kutsunnat järjestetään 8.-9. Poliiseina esiintyvät huijarit soittavat uhreilleen ja yrittävät urkkia puhelimitse pankkitunnuksia. Petri SiPiläinen Orimattila – ihan kuin joulu olisi koittanut etuajassa, henkäisee lintulan päiväkodin johtaja Kati Hostikka, kun artjärveläinen satulaseppä Arja Lehtimäki alkoi lappaa askartelutarvikkeita ulos maastoautonsa uumenista päiväkodin pihalla. krs. talossa on muutama rekallinen myymäläkalustoa. Poliisi ei myöskään käy iltasella kyselemässä pankkitunnuksia kenenkään asunnolla. isäksi tullaan Suomessa keskimäärin 31-vuotiaana. Purku-urakasta Hämeenmaa ei vielä ole hankkinut tarjouksia. Vain harva Niinistön ikäinen suomalaismies tulee isäksi (c ) A rto In ka la w w w .a is ud ok u. Omaiset Suru-uutiset! ORIMATTILAN SANOMAT Erkontie 17, Orimattila puh. Tervetuloa! Eläkeliiton Orimattilan yhdistyksen hengellinen kerho kokoontuu ma 16.10. Päiväkodit voivat kuitenkin esimerkiksi vanhempainillassa kertoa lahjoitusmahdollisuudesta. Menneet kaikki nyt muistoissa yhteen liitän, Sinua kaivaten matkasta kiitän. lämmin kiitos osanotosta. esimerkiksi tiistai-iltana valepoliisi soitti vuonna 1948 syntyneelle miehelle ja kertoi, että tämän tilitietoihin ollaan murtautumassa ja pyysi miehen henkilöja tilitietoja. nyt lasta puolisonsa Jenni Haukion, 40, kanssa odottava presidentti Sauli Niinistö on syntynyt vuonna 1948 ja on 69-vuotias. 451, Perheniemi, fax (05) 366 4095, orvo.toyryla@pp.inet.fi, 0400-809 095 • www.iitingraniitti.fi HAUTAKIVIÄ Hoitolapsen isoäiti keräsi maastoautollisen askartelutarvikkeita tenaville lämmin kiitos teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme eine Kuisman muistoa ja otitte osaa suruumme. EDULLISESTI SUORAAN TEHTAALTA IITIN GRANIITTI OY HAUTAKIVET Eeva Töyrylä 040 754 1109 Perheniement. ilmoitt. Hinta jäsenet 30 e, ei jäsenet 35 e, sis. – Osallistuneista kymmenkunta oli Myrskylästä ja loput olivat pukkilalaisia, Mäkinen kertoo. Kiinteistö on kaavoitettu asuin-, liikeja toimistorakennusten korttelialueeksi. Silloin kun Virke lopetti, oli monilla tuttavia siellä ja sitä kautta olemme saaneet päiväkoteihin esimerkiksi erilaisia kankaita näytelmärekvisiitaksi, Hytönen kertoo. Valvonnan tavoitteena on varmistaa, että työpaikoilla tiedetään työn terveysriskit ja pystytään näin torjumaan terveyshaittoja jo ennalta. Lohjan yhdistys on kutsunut iloiseen iltapäivään Lohjan Åsvallaan, Nummentie 39, 25.10. 044 316 0925. Hämeenmaa purkaa Orimattilan erkontien varrella olevan rakennuksen ehkä ensi keväänä. – tämä keräys nimittäin vähän laajeni tässä matkan varrella. työn terveysriskien hallinnassa olennaista on työnantajan yhteistyö työntekijöiden ja työterveyshuollon kanssa. työterveyshuolto taas arvioi haittatai vaaratekijöiden terveysvaikutukset ja antaa työnantajalle toimenpidesuosituksia niiden vähentämiseksi. isossa, 85 hoitolapsen vuoropäiväkodissa askarrellaan päivittäin jossain päin taloa, ja materiaalia kuluu. Hämeenmaan on tarkoitus miettiä Orimattilan kaupungin kanssa, mitä parkkialueelle tehdään myöhemmin. lapsenlastaan hakemassa käynyt lehtimäki siunaili hetken, eikö Orimattilan kaupungilla ole enää varaa edes päiväkotien piirustuspapereihin ja päätti sen jälkeen itse tehdä asialle jotain. Sinä ensin vain saavutit matkan pään, minä yksin saan tietäni jatkaa. Koko operaatio sai alkunsa päiväkodin ovessa olleesta lapusta, jossa henkilökunta pyysi vanhemmilta piirustuspaperia lapsille. Harjoitukset ti ja to klo 17-19, Kehräämö 3. Klo 11 kahvitarjoilu, klo 12 ohjelmatuokio, lopuksi tanssia Duo Bel-Amin tahdissa, arpajaiset. Purkamisen jälkeen Nordean talon tontille rakennetaan 125 paikan pysäköintialue ja ehkä myös autopesula. Sit. Pentille 040 779 2212 tai Sepolle 050 564 2108, tilino FI38 5361 0050 0375 40 tai maksu kerhossa. klo 10 Järjestötuvalla. Poliisi kehottaakin kertomaan ikäihmisille, että puhelimessa ei saa antaa pankkitunnuksia kenellekään. ensisynnyttäjät ovat puolestaan tilastokeskuksen mukaan keskimäärin 29,1-vuotiaita. Teatterimatka Kouvolaan 23.11. Tervetuloa mukaan! Orimattilan Sotaveteraanien Naisjaosto
Jakaa tunteita Villisiasta on vaikea saada näköhavaintoja, sillä se liikkuu mielellään hämärässä. 0500 840 266 ILMOITUSAINEISTOT: sähköisesti: ilmoitukset@orimattilansanomat.fi Ilmoitukset teemasivuille to 12.10. Paljon on talvistakin kiinni. rovasti Granholm oli kinkerimatkoillaan tutustunut pitäjänsä kyliin tarkoin silmin ja korvin. Loppupuolella vuotta lisääntyvät maininnat rokkoihin menehtyneistä. Äänestyksessä Myrskylän sijaiskirkkoherra J. Aspegrenille, joka sai 43 % seurakuntalaisten äänistä. Wiikin laatimiin kirkon piirustuksiin pappien ja seurakuntalaisten toiveiden mukaan loppuvaiheissa tehtiin. Se oli vähän etelämpänä kuin uudempi pappila, jonka tieltä vanha siirrettiin 1884 Niemenkylän Mattilan (tuolloin Tuomalan) päärakennukseksi. Tarkkaa lukua ei tiedetä, sillä kaatoihin ei tarvita erillistä lupaa eikä niistä ole ilmoitusvelvollisuutta. Granholm (1806–80) ja hänen puolisonsa Laura o.s. ORIMATTILAN SANOMIEN RAKENNUSNUMERO Ilmestyy perjantaina 27.10. ruhan ja Terriniemen herra, kenraali A. Myös ruotsin kielen sanojen pujahtamisesta pitäjän puhekieleen Granholmilla on esimerkkejä. Pahimmillaan puheluista vain alle viiteen prosenttiin vastattiin helmi-maaliskuun vaihteessa. Vyönkiristystä nälkävuosina orimattilan rovasti Johan Granholm 1/3 Granholmin aikainen kirkkoherran pappila. Eläimet lisääntyvät nopeasti, sillä yksi emakko voi saada jopa kymmenkunta porsasta. Maaseudulla uusien asioiden vastustaminen ja jarruttaminen oli syvään juurtunut perinne, joten tarvittiin aktiivisia ja edistysmielisiä nokkamiehiä virittämään uudistushenkeä talonisäntiin. Varsinaista tyfusta ja pilkkukuumetta ei osattu erottaa, mutta tartuntatautiepidemiasta oli joka tapauksessa kyse. Yksi ulkoisen selvityksen esiin nostamista ongelmista liittyy kelan ja kuntien välisen yhteistyön koordinointiin. sisäinen selvitys tehtiin keväällä kela teetti tilanteesta jo keväällä sisäisen arvioinnin. kunnanhallitus päätti kannanotosta maanantaina pidetyssä kokouksessa. Metsästäjien tähtäimeen on Teiskossa osunut parisenkymmentä villisikaa. – Jos villisikoja on vähän, menee pitkä aika, että ei tapahdu mitään. Granholm hävisi niukasti J.F. Granholm oli tullut Myrskylään sijaiskirkkoherraksi 1844. vaalisijalta oli aiheuttanut ison äläkän. 150. Villisikojen kannan arviointi tarkentui viime vuonna, kun hirvijahdin aikana tehtiin laskentaa ensimmäistä kertaa. J.S. sikoja on myös karannut tarhoilta. – Tässä on paljon asioita, joista pitää ottaa koppi sote-uudistuksessa, koska siinä kelalla tulee olemaan tärkeä rooli ict-asioissa, sanoo kelan valtuutettujen puheenjohtaja, kansanedustaja Sari Sarkomaa (kok.). Pääosa kannasta elää kaakkoisja Itä-suomessa, mutta eläimiä asuu muuallakin aina oulusta alaspäin. Talolliset ja torpparit tekivät hevostyöpäiviä, mutta jalkapäivätaksvärkki koski kaikkia muita henkirahaa maksavia. Tuhoavatko eläimet kasvija peltomaiden satoja ja puuntaimia vai ovatko ne tervetullut lisä eläinkuntaan ja riistaan. päivänä 2017 – N:o 115 – 5 EEro LaaksonEn Orimattila Monia suuria yhteiskunnallisia uudistuksia pantiin suomen suuriruhtinaskunnassa toimeen 1860-luvulla. kaikkiruokainen sopeutuja kannan nopealle kasvulle on esitetty useita syitä, kuten ilmastonmuutosta ja ruokintaa varsinkin kaakkoisrajalla. kela ei ollut vuodenvaihteessa valmis toimeentulohakemusten käsittelyyn. käsittelyn ruuhkautuminen johtui muiden muassa resurssien niukkuudesta lainvalmistelussa, tietojärjestelmien puutteellisesta valmiudesta ja hiljattain tehdystä kelan organisaatiouudistuksesta. keskimäärin Uudellamaalla selvittiin mainittuna vuonna vähän paremmin, kuolleisuus oli n. nyt kauriit ovat monelle lähes lemmikkejä, vaikka niitä myös metsästetään. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina lokakuun 12. Erimielisyydet kirkon paikasta oli jo ratkottu, rakennuksen yksityiskohtiin Granholm ehti vielä vaikuttaa. nyt eläimiä voi olla enemmän, kun mukaan lasketaan viime kevään porsaat. Hän toteaa, että eri läänien puolet eroavat maastoltaan toisistaan, mutta hän oli huomaavinaan myös ihmisissä eroja. kansan kielenkäytöstä Granholmilla on oikeaan osuvia huomioita. Varsinkin alkuvuonna 1868 selvästi yleisin kuolinsyy oli lavantauti. Lisätiedot ja ilmoitusvaraukset: puh. Muutaman sadan jälkeen määrä alkaa lisääntyä vauhdilla, ja seuraavina vuosina toistuu kerrannaisvaikutus. Maaherra kielsi syömästä siemenviljoja ja kehotti vaikeuttamaan kerjäläisten kiertämistä. kuinka ollakaan, hänen puolisonsa Lauran nuorempi veli, arkkitehti Nestor Tallgren oli Uudenmaan lääninkonduktööri, ja hänen kynästään ovat ne muutokset, jotka lääninarkkitehti J. sisämaalaus ja kirkonkellon hankinta kustannettiin vastaavanlaisilla maksuilla. ratkaiseva käänne on kuitenkin voinut jo tapahtua. se on kaikkiruokainen ja sopeutuu monenlaisiin ympäristöihin, kuvailee riistasuunnittelija Ohto Salo riistakeskuksesta Etelä-savosta. aminoffin lahjoittama alttaritaulu sinne saatiin Granholmin aikana, mutta hänen säästäväisyyssyistä ehdottamansa pärekatto vaihdettiin peltiseen vasta 1880-luvulla. kun kirkko tuli valmiiksi, ihasteltiin sitä, että rahaa oli kulunut niinkin vähän. siinä nousi esiin osin samoja asioita kuin nyt valmistuneessa ulkoisessa selvityksessä. kohtalokasta nuukailua. Pitäjänkokouksessa 1869 Hämeen puolen miehet lopulta myöntyivät ”luottaen, että korkija Esivalta pitää Meitä siipeinsä varjossa tästä lähin niin kuin tähänkin asti”. kirkonrakennusrasituksen jakamisessa oli opittu 1860-luvulle tultaessa jossain määrin ottamaan huomioon pitäjän asukkaiden erilainen maksukyky. Maaherra kehotti vaikeuttamaan kerjäläisten kiertämistä, rovasti takasi leivän orimattilassa oli nälkävuosien aikaan kaksikin pitäjänmakasiinia, Porvoonjoki kun oli lääninrajana. Svinhufvudille ja selvemmin K. Myös aikataulu oli kaikkinensa liian tiukka. Viime vuonna kaadettiin arviolta tuhat eläintä. Kuva kirjasta Orimattilan seurakunnan 300-vuotismuisto. kirkonrakennuskassaan koottiin vuosittain 10 kopeekkaa kaikilta ripilläkäyneiltä. Teiskossa vastustettiin ruotsalaisen mukaan myös metsäkaurista, kun sitä istutettiin alueelle 1980-luvulla. Tallgren. sTT Villisika jakaa mielipiteitä puolesta ja vastaan. kolmasosa pitäjästä kuului Hämeen lääniin. Vainajia oli niin paljon, että Lahteen ja nastolaan piti perustaa heille uusi hautausmaa. Toisaalta eläinten ystävät antaisivat kaikkien kukkien kukkia ja osa metsästäjistä on innoissaan lisäriistasta. Maanomistajat pelkäävät viljelystensä ja kuusentaimikkojensa puolesta. silti kaikkein köyhimmille vyörytetyt päivätyövelvollisuudet ja henkilömaksut näyttävät kohtuuttomilta myöhemmän ajan näkökulmasta. Tautitilannetta pahensivat kerjuulle pakotettujen nälkäisten laumat ja Pietarin ratatyömaan hätäaputyöläiset. Aminoff ilmoitti jälkikäteen, että hän olisi kannattanut Granholmia. – Vaikuttaa siltä, että villisika on tullut jäädäkseen. rovastin tiedetään antaneen kauppiaille suuria henkilökohtaisia takauksia, jotta seurakuntalaiset saivat ruokaa. Uudenmaan lääniin kuuluttiin sitten virallisesti vuodesta 1870. Uudenmaan puoleinen makasiini oli juuri siirretty kirkon tieltä markkinatorin laitaan ja Hämeen puoleinen, 1830-luvun puolimaissa perustettu, oli niemenkylässä Luttulan talon riihitarhan tienoilla. Vain maanomistajilla oli äänioikeus ja tilusten koko määräsi painoarvon, mutta mutta... sisäisessä arvioinnissa huomautettiin esimerkiksi siitä, että ihmisiä rekrytoitiin hakemusten käsittelyyn liian vähän. Menehtyneistä huomattava osa oli pohjoisempaa tulleita kerjäläisiä, ja erityisesti muualta kotoisin olevien osuus kasvoi, kun Pietarin rataa alettiin rakentaa. Tavallisina vuosina vainajia oli n. Urut ja a. Ihmiselle villisika ei salon mukaan aiheuta normaalisti vaaraa, vaan se karttaa kaksijalkaisia karhun tavoin. Työt siis hoiti Granholm, piispa vei osan palkasta. Lehti jaetaan joka kotiin Myrskylässä, Orimattilassa, Porlammilla ja Pukkilassa – myös ei mainoksia -talouksiin. – Villisika leviää mieluusti saadessaan sorkansijaa. näin kävi orimattilan kirkkoherran vaalissa 1860. orimattilalaiset toki halusivat samaan lääniin, mutta kumpikin puoli siihen, jossa jo oli. niin tai näin, villisikakanta on odotettuakin rajummassa kasvussa. mennessä. Villisika sai vankan sorkansijan suomessa KUVA: Per SjÖblom Myrskylän kunta on valmis luopumaan Työterveys Wellamo oy:n omistuksesta ensisijaisesti Myrskylä kannattaa Wellamon myyntiä yksityiselle niin, että yhtiön osakekanta myydään kokonaan yksityiselle toimijalle. Yksi jos toinenkin teiskolainen on kuitenkin nähnyt viirupossun tai isomman sian ylittämässä tietä tai tonkimassa perunapeltoa. 7,5 %. Villisika päätyy yhä useammin myös metsästäjien saaliiksi. Hänen mukaansa itäisellä puolella asuvat uusmaalaiset ovat rauhallisempia, vakavampia ja hitaampia. – saa nähdä, tasaantuvatko tunnot aikaa myöten myös villisian kanssa. Kuva kirjasta Orimattilan historia II. ruotsalainen tietää, että uusi tulokas jakaa tunteita. Perustoimeentulotuen hakemusten käsittely ruuhkautui, kun käsittely siirrettiin kunnilta kelan hoidettaviksi vuoden alussa. Hmm, tuollaiset ajatukset olikin viisainta kynäillä ruotsiksi. säädyllisyyssyistä kuolinsyyksi on aniharvoin merkitty nälkiintyminen. Porvoon piispalla C.G. Tällaisen toiminnan henkilöitymänä voidaan pitää orimattilan tuolloista kirkkoherraa Johan Granholmia, joka sai myös vahvaa sivustatukea ”rahvaan” taholta. 1860-luvun katovuosina monien pitäjänmakasiinien viljavarat tiesivät niiden osakkaille melkoista turvaa. Harmaakivikirkko vihittiin syksyllä 1866. Enimmillään yhdessä päivässä kelaan tuli yli 24 000 perustoimeentulotukea koskevaa puhelua. Ulkoinen selvitys on kuitenkin sisäistä laajempi, ja siinä on haastateltu myös esimerkiksi sosiaalija terveysministeriön työntekijöitä. niinpä senaatti nimitti tämän kirkkoherraksi, koska hän ”oikeastaan” oli saanut eniten ääniä. niiden määrä on lisääntynyt aika äkkiä. sTT kelassa ei ollut täyttä valmiutta ryhtyä käsittelemään perustoimeentulohakemuksia vuodenvaihteessa, ja siksi niiden käsittely ruuhkautui. Hämeen puolen rahvas sitä vastoin oli rovastin mielestä toimeliaampaa, eloisampaa, pitkäkasvuisempaa, soikeakasvoisempaa ja kauniimpaa väkeä kuin serkkunsa joen toisella puolen. nälkiintyminen epäsäädyllinen kuolinsyy 1860-luvun lopun nälkävuodet koettelivat orimattilaa poikkeuksellisen raskaasti. olisiko kuolonvuosien ahdinkoa voitu lievittää, jos pitäjänmakasiineissa olisi ollut enemmän viljaa. Lääninraja väärässä paikassa orimattila oli monen muun pitäjän tavoin lääninrajan jakama: Hämeen ja Uudenmaan raja noudatteli Porvoonjokea. asia selviää ulkoisesta arvioinnista, joka luovutettiin kelan valtuutetuille keskiviikkona. Mm. Talonisännät olivat tunnetusti haluttomia ottamaan lainaa, ja orimattilan kirkonkassat ja makasiinin laarit oli kopisteltu tyhjiksi kirkonrakennusprojektin aikana. Porsaita suojeleva emakko ja metsästyksessä tai kolarissa loukkaantunut eläin voi kuitenkin olla erittäin vaarallinen, varsinkin jos kyseessä on karju. synkimpänä vuonna 1868 menehtyi noin 750 orimattilalaista – siis joka kymmenes. Isompia laumoja vaeltelee ainakin Itä-Uudellamaalla ja Tampereen Teiskon suunnalla. Vaikein tilanne oli Etelä-suomessa. Vielä 2010-luvun alussa villisikoja laskettiin olevan joitakin satoja. Heidän vähäisempi pituutensa, tanakkuutensa ja pyöreät naamansa toivat Granholmin mieleen savolaiset. Harmaakivikirkko tehty kestämään Uuden kirkkoherran hallinnolliset kyvyt punnittiin ensi vuosista lähtien, kun hän sai johdettavakseen orimattilan kirkonrakennusprojektin. lokakuuta. sivumennen sanoen orimattilan kappalainen Johan Ottelin, joka 1752 hukkui Palojokeen mertoja kokiessaan, oli piispan isoisä. arvotaan seuraava kirkkoherra Muodollisesti papin vaalissa äänestettiin manttaaliluvun mukaan ehdokkaista mieluisin, mutta oli tavallista, että tätä seurakuntalaisten ilmaisemaa tahtoa ei kunnioitettu. Stolpen maalaus 1923. Valtuutetut käsittelevät raportin 17. Myös projektin suuri koko ja se, ettei kelalla ollut aikaisempaa kokemusta tällaisten hakemusten käsittelystä, vaikuttivat ruuhkautumiseen. Ottelinilla oli palkkapitäjinä Myrskylän lisäksi kolme muuta seurakuntaa. kova talvi rankaisee porsueita, mutta lauhtuvat talvet lisäävät kantaa, pohtii petoyhdyshenkilö Jarkko Ruotsalainen Teiskon riistanhoitoyhdistyksestä. niinpä kuolleisuus Hollolassa oli 1868 peräti 15,7 %. Viimeisimpien arvioiden mukaan villisikoja oli viime vuoden lopulla jopa 3 400, kerrotaan suomen riistakeskuksesta. – Tässä on noussut esiin osin eri asioita mutta myös erilaisia painotuksia, sarkomaa kertoo. Granholm ymmärsi, että vaikeimmassa asemassa olivat tilattomat, joita pitäjän asukkaista oli puolet ja joilta tilapäistyötkin olivat loppuneet. Hierarkkisia ohivalintoja tehtiin kirkon piirissä kaikilla tasoilla: ottelinin valinta piispaksi 4. JaTkUU Rovasti J. Hakemusten käsittely kesti sallittua pidempään, joissakin tapauksissa jopa kuukauden. Myrskylässä iso villisika osui Per Sjöblomin asentamaan riistakameraan vuonna 2014. Villisikoja vaelteli kaakkoisrajan yli Etelä-suomeen etenkin 1970-luvulla, mutta kanta säilyi pitkään pienenä. siinä lähdetään siitä, että hallituksen esitys soteja maakuntakokonaisuudesta vahvistetaan ja Wellamon omistusta kehitetään tulevan lainsäädännön mukaisesti. Hän toteaa, että kolmessa Hollolaan rajoittuvassa kylässä on i-voittoista murretta, millä hän tarkoittanee hollolalaispuheen savolaispohjaista diftongiutumista (pää > pie). Ulkoisen arvioinnin teki kelan valvontatilintarkastuksesta vastaava BDo audiator oy. Valtiovallan toimet olivat lähinnä hätäaputöitä ja tehottomiksi jääneiden käskyjen antamista
Pituutta on 6,1 kilometriä. . Tuorein hanke Porlammilla on ollut uuden monitoimikentän rakentaminen kylän keskustaan Hilda Käkikosken koulun pihan kulmalle. Rantarallista voitto ja keskeytyksiä RIVIILMOITUS – edullinen tapa ilmoittaa – Yksi ilmoitusrivi maksaa vain 4,00 arvonlisäveroineen ja tavoittaa lähes 20.000 lukijaa. Tässä oli kasvua 15 prosenttia verrattuna vastaavaan ajanjaksoon vuotta aiemmin. Laadi sanomasi allaolevalle kupongille. . . – Sekin piti tulla jo tänä kesänä, mutta kenttien puuhamiehelle Mikko Saloselle ilmaantui niin paljon muita kiireitä, että anoimme beach volley -kentän teolle jatkoaikaa ja se tehdään ensi kesänä, Hovén selvittää. . . . Päivittäistavarakaupan kokonaismyynti lisääntyi samalla jaksolla vain prosentin verran. Kesän aikana valmistunut upouusi kenttä on ollut tervetullut uudistus kylälle. . Puh. . . . . Beach volley -kenttä tulee sekin koulun välittömään läheisyyteen. Myydään . Vuokrattavana . Reitti kiemurtelee melko pienellä alueella, joten rata tarjoaa hyvät puitteet myös katsojille. Arvio luomutuotteiden myynnistä perustuu päivittäistavarakaupan ryhmittymiltä kerättyihin lukuihin. . . . . . . Lähiliikuntapaikkaan, eli monitoimija beach volley -kenttien rakentamiseen Silmu ry:ltä on saatu vajaan 8 900 euron avustus. . . . . . . . Aktiivisia luomutuotteiden ostajia ovat etenkin 30-49–vuotiaat naiset sekä lapsiperheet. . Ilmajäähdytteisten VW-autojen luokassa ajaneet Päij-HUA:n Kari Haapalainen ja KongUA:n Hannu Sällinen oli luokassaan neljäs. Yleisen luokan kilpailijapari Petri Vihervuori ja Jarno Mannertie (OriUA) oli luokkansa kahdeksas Ford Escortilla. Siihen vastasi yhteensä reilu 1 000 kuluttajaa. Autokuntia oli ilmoittautunut kaikkiaan 160. . – Mielenkiintoista on myös, että luomumaidon myynti lisääntyy samaan aikaan kun maidon kokonaismyynti laskee, huomautti Pro Luomun toiminnanjohtaja Marja-Riitta Kottila. Erityisen hyvin kauppansa tekivät luomumunat, sillä jo 15 prosenttia myynnin arvosta tulee luomusta. . naiset, nuoret, 60vuotiaat ja classic-luokka ajavat tunnin kisan. Kilpailu ajetaan Ollosten motocrossradan alueelle tehdyllä radalla. . . . . . . . . . . . Pidempi urakka on Aja B-luokilla, 40ja 50-vuotiailla veteraaneilla sekä harrastesarjalaisilla. . . . Kulutus on levinnyt pääkaupunkiseudulta suuriin kaupunkeihin, eri tuloluokkiin ja muidenkin kuin korkeakoulutettujen keskuuteen. . . . . . 03 876 678 KUVA: Petri SiPilÄinen. Maksun voit suorittaa konttoriimme Erkontie 17, tai lähettää ilmoituskupongin mukana kirjekuoressa osoitteella Orimattilan Sanomat, PL 5, 16301 Orimattila. . Sekalaisia . Ensi kesänä Porlammi saa vielä beach volley -kentän, johon siihenkin saadaan avustus Silmu ry:ltä. . . . . maksan käteisellä . . . Katutai lähiosoite: . . Kilpailupäivä käynnistyy tunnin kisalla aamuyhdeksältä. . Orimattilan crosscountry-kisaan tulossa lähes 200 kuljettajaa KUVA: niKo KArVAnen STT Luomuelintarvikkeiden myynti Suomessa kasvaa ripeästi. Ollosten motocrossradalla ja sen ympäristössä tulee olemaan vilskettä lauantaina koko päivän ajan. Orimattilan seudulta Historic-autojen puolella ajoivat ALMyrskylän Antti Heinänen ja Sari Paakkari Fiat 850 Specialilla. . Siihen on yhdistetty crossirata, endurolenkki ja minicrossrata. Toisessa lähdössä reitille kaasuttelevat V50ja harrasteluokka. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina lokakuun 12. . . . Hankkeisiin on saatu avustusta Kehittämisyhdistys Silmu ry:ltä. . . . . Kenttä on osa lähiliikuntapaikkahanketta. . Lopullisissa pisteissä Tarvainen on sarjassaan kolmannella sijalla. Monitoimikentän lisäksi lähiliikuntapaikkahankkeeseen kuuluu beach volley -kentän rakentaminen. . . . . . A-juniorien pari Toni Velling ja Toni Kinni (OriUA) sortuivat Ford Escortillaan ulosajoon. Kuntosalin avajaisia vietettiin vuonna 2015. . . . . Ilmoituksen julkaisupäivä: . Puh. Aiemmin Silmu ry:ltä on Porlammilla saatu avustus kuntosalin perustamiseen. Yhdelle riville mahtuu enintään 28 kirjainta tai merkkiä. . . Historic-luokkien palkintogaala pidetään Lahdessa marraskuun lopussa. . Välituntivalvojina olleet Pia-Leena Salo ja koulunjohtaja Juha Heinonen kiittelivät vuolaasti kenttää ja kertoivat, että monitoimikenttä on koululla otettu vastaan suurella ilolla ja se on nostanut koululaisten innon välituntiliikuntaan aivan uudelle tasolle. . Yli miljoona suomalaista ostaa luomuelintarvikkeita viikottain. . Kuntosalin perustamiseen saatu avustus oli suuruudeltaan 8 400 euroa. . . nyt tilalle saatiin monitoimikenttä, jossa voi pelata koripalloa, jalkapalloa, salibandya ja tennistä. . Aktiivikäyttäjiksi luetaan 28 prosenttia vastanneista, jotka ostavat luomua vähintään viikoittain. . . Mukana oli 14 Historic Regularity luokan kilpailijaparia. . Ilmoitusrivejä saa olla enintään viisi. . Hiutaleissa, suurimoissa ja lastenruuissa luomulla on yli 10 prosentin markkinaosuus arvolla laskettuna. OriUA:n kilpailijoista Matti J. Postinumero ja -toimipaikka: . . . Porlammille valmistunut monitoimikenttä otettu kiitollisuudella vastaan JUHO KIURU Orimattila Orimattilassa ajetaan lauantaina moottoripyörien crosscountry-kilpailu, johon on tulossa lähes 200 kuljettajaa. Ilmoitushinnan . . . . . . . . . . . Säännöllisesti luomua ostavien osuus on vuodesta 2010 lisääntynyt noin kymmenellä prosenttiyksiköllä. . Luomun suosiota mittaavan luomubarometrin mukaan kuluttajista yli puolet ostaa luomua vähintään kerran kuukaudessa. . Aluokkaan lähtee kova kolmikko. . . . . . Rata sai tarkastuksessa vuolaat kehut, vaikka on lajiin hieman lyhyt. . He eivät ole mielestäni ajaneet ennen tällaista kisaa, Moottorikerhon puheenjohtaja Pekka Koskela sanoo. . . . . – Crosscountry on nostanut päätään meidän porukassa. Luomubarometrin toteutti Pro Luomun toimeksiannosta Kantar TnS. . Aja B-luokat sekä V40-luokka starttaavat kello 13.30. . . . Seura toivoo kilpailusta perinnettä. . . . Kiva nähdä kuinka meidän Suomen mestarit Juuso Matikainen, niko Koskela ja Joni Tuominen ajavat. Ilmoitukset on jätettävä konttoriimme viimeistään ilmestymispäivää edeltävänä arkipäivänä klo 10 mennessä. . . . Ostetaan . . Matti J. . . . Ilmoitukset julkaistaan vain käteismaksua vastaan. Parin matka loppui teknisiin ongelmiin. . Suhteellisesti eniten kasvoi luomumehujen, -kahvin, -lastenruokien, juustojen sekä hedelmien ja vihannesten myynti. . Tarvainen ja Timo Tuominen voitti luokkansa Mitsubishi Galant VR 4:llä. Kaksi vuotta sitten toteutettuun kyselyyn verrattuna myös miesten osuus aktiivisina luomukuluttajina on kasvanut. . . Kilpailuluokista osa ajaa kahden tunnin kilpailun, osa tunnin pituisen kisan. . . . . . . . . . . . Orimattilan Moottorikerhosta mukaan on ilmoittautunut ennätykselliset 31 kuljettajaa. Tarvainen (vas) ja Timo Tuominen juhlivat luokkavoittoa Mynämäellä. KUVA: Kimmo KiVinen AnnA HAKAMA Porlammi Porlammin kylässä Lapinjärvellä on viime vuosien aikana panostettu liikuntapaikkoihin ja niiden tarjoamiseen. päivänä 6 – N:o 115 – 2017 Varsinais-Suomen Mynämäellä ajettiin viime lauantaina viimeinen Historic Ralli Trophyn ja Historic Regularity Ralli Trophyn osakilpailu Rantaralli. . . . Porlammin Pyryn puheenjohtaja Tommi Hovén kertoo, että vanha tenniskenttä oli mennyt pinnaltaan jo huonoon kuntoon ja siinä oli paha pelata. Monitoimikentän pohjana tekonurmi Monitoimikentän pohja on uusittu ja nyt kenttä on alustaltaan tekonurmea, jonka seassa on hiekkaa. . Välitunnilla olleet koululaiset olivat sateisesta päivästä huolimatta valloittaneet kentän viime viikon tiistaina. . . Yli miljoona suomalaista ostaa luomuruokaa joka viikko Paperilehden tilaajille Orimattilan Sanomien digilehti 12 e lisämaksulla/vuosi. Porlammin Pyryn puheenjohtaja Tommi Hovén on hyvillään uudesta kentästä. lähetän oheisena Haluan, että ilmoitukseni julkaistaan rastittamani otsikon alla: . Pro Luomun mukaan luomuelintarvikkeita myytiin vähittäiskaupassa liki 300 miljoonalla eurolla ajanjaksolla viime vuoden heinäkuusta tämän vuoden kesäkuun loppuun. . Halutaan vuokrata . . Rivi-ilmoituksia julkaistaan kaikkina Orimattilan Sanomien ilmestymispäivinä. Petri Söyring (TerUA) ja Matti Haanpää (OriUA) joutui keskeyttämään Opel Kadett GTE:n teknisiin ongelmiin. . Orimattilan Moottorikerho järjestää crosscountry-kilpailun nyt ensimmäistä kertaa. . Ilmoittajan nimi: . Muu: K I R J O I T A T Ä H Ä N T A P A A N , K I I T O S ! 1 2 3 4 5 4,00 8,00 12,00 16,00 20,00 . Luomun myynnin arvo kasvoi lähes kaikissa tuoteryhmissä, lukuun ottamatta panimoja leipomotuotteita. . . Yhteistyöjärjestö Pro Luomun mukaan yli miljoona suomalaista ostaa luomutuotteita viikoittain ja tuotteiden markkinaosuus on noussut 2,1 prosenttiin. . . .
17.00 Yle Uutiset ja sää. 16.00 Yle Uutiset ja sää. Tiedustelut Teija Peltola, p. 21.45 Ykkösvie ras: Remu Aaltonen. Iltapala. Ennen olin pakolainen. 8.10 Urheiluradio. Kaakkoinen alue, minitytöt I divisioona, pelatut ottelut: 7.10.: SBG 06 – Kouvot White 44– 36, SBG 07 – Orimattilan Jymy 24– 76, Orimattilan Jymy – SBG 06 52– 31, Kouvot White – SBG 07 40–35. Haluaisitko mukaan tähän rinkiin. Annakaisa Rantala isännöi. 20.05 Sää. 18 Raamattuluento Esran ja Nehemian kirjan pohjalta Seurakuntakodin yläsalissa. Sunnuntaina pelatuissa kakkosdivarin otteluissa minityttöjen joukkue sai vastaansa lappeenrantalaiset Catz Whiten ja Catz Lilan. 17.30 Iltaperhekerho Kuivannon kirkossa. Kaikki toimintatiedot löytyvät osoitteesta orimattilanseurakunta.fi. 6.00 Yle Uutiset. 2.02 Yöradio. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 21.40 Ur heiluradio. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 0.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Koiramies kiertää Färsaarilla 11.30 Sportmagasinet 12.00 YLE TEEMA 12.00 Kantapöytä 12.50 Syötävät sävelet: Metsästäjä Puccini 13.00 Francon jälkeen – Alcantaran perhe (7) 14.15 Taideteosten salaisuudet 14.45 Villen keittiö 30 minuutissa 15.15 Pompeijin viimeiset päivät (S) 15.40 Kotiseutu (7) 17.25 YLE FEM 17.25 Vem vet mest. Liturgina Hannu Rantala, Katja Kerkkänen saarnaa, kanttorina Rita Honti. Torstai 12.10. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben: Bärtil 18.30 Hevostila Mistral (7) 18.52 Historiaa kolmessa minuutissa (S) 18.55 Ruohonjuuritasolla (S) 18.57 Koiruli ja Kaija (S) 19.00 Obs debatt 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 YLE TEEMA 20.00 Milanon naisten paratiisi (12) 21.00 Kino Klassikko: M – kaupunki etsii murhaajaa (12) 22.50 Elävä arkisto: Pakanamaa ja ekoterroristit 22.52 Arkistovieraana: Neil Hardwick 23.12 Mediakomppania: Uni ekoterrorista 23.50 Historia: Ruoka-aikoja Sudokun ratkaisu (c ) A rto In ka la w w w .a is ud ok u. Yksipäiväinen ilmainen kurssi yhdessä Lahden Lähimmäispalvelu ry:n kanssa. 4.02 Melkein he reillä. 18.55 Radio Suomen Digiilta 020317600. I divarin joukkuetta valmentaa Jarkko Sallisen ja II divarin joukkuetta Hannu Kesänen. 18.30 Hartaita säveliä. 8.12 Alueradio. 12.30 Näkövammaisten kerho Seurakuntakodin kahviossa. 21.50 Merisää. 22.05 Illan varjoon. Lounas+kahvi+todistus kurssista. Eikö lehtesi tullut. ORIMATTILAN SANOMAT puh. Myrskylän Sos.dem Ty ORIMATTILAN SANOMAT Erkontie 17, puh. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (12) 20.00 Järjen jättiläinen 21.00 Enbuske, Veitola & Salminen 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.55 Myytinmurtajat 00.00 Pitääkö olla huolissaan. 13.00 Klassista kahteen. Jymy on sarjakärjessä kummassakin divisioonassa. 15.55-15.58 Yle News. 8.00 Yle Uu tiset ja sää. 12.33 Suomen Radio. 6.56 Päivän mietelause. Arpajaiset: kaikkien kävijöiden kesten arvotaan Myrskytähden lahjoittama täytekakku! Järj. 2.15 Pyöreä pöytä. 12.55 Suomen Radio. 050 563 2295 tai marja.huuhtanen@evl.fi To r s t a i 1 2 . 20.06 Ra dio Suomen Digiilta 020317600. Sarjatilanne Orimattilan Jymy 2/0 4 Kouvot White 1/1 2 SBG 06 1/1 2 Peli-Karhut 07 0/0 Peli-Karhut 06 0/0 Catz Black 0/0 YMCA Heinola 0/0 SBG 07 0/2 Kaakkoinen alue, minitytöt II divisioona, pelatut ottelut: 8.10: Orimattilan Jymy – Catz Lila 74–31, Kouvot Black – Catz White 28–81, Catz White – Orimattilan Jymy 33–60, Catz Lila – Kouvot Black 49–33. 7.10 Urheiluradio. Minityttöjen seuraava ottelu pelataan perjantaina Jokivarren koululla klo 17.30. 11.33 Suomen Radio. 18.00 Yle Uutiset. mennessä: orimattilanseurakunta.fi ->ilmoittautumiset tai puhelimitse. 21.55 Radio Suomen Ilta. KIRPPIS MYRSKYLÄN KINOLLA LA 21.10.2017 KLO 10-14 Tule myymään tavaroitasi! ilmoittauduthan Evalle 19.10. 15.00 Yle Uuti set. Erkontie 9, 16300 Orimattila. Buffetista: hernekeittoa, kahvia, mehua, munkkeja ym. 9.05-9.58 Muistojen bulevar di. 10.00 Yle Uutiset. Myyjät opastetaan tehtävään, eikä tarvitse olla aikaisempaa kokemusta. Maanmittauslaitos selvittää tämän kuulemisen ja muun selvityksen perusteella sitä, onko kohdealueella vanhastaan lainvoimaisten ja ristiriitaisten maanmittaustoimitusten osalta syytä hakea Korkeimmalta oikeudelta toimitusten purkua. 11.45 Va lomusiikkia. 17.15 Alueradio. 9.00 Yle Uutiset. 19.03 Euroradion konserttiilta. 1.02-1.55 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 7.10-7.44 Aamu soitto. 11.30 Yle Uutiset alu eeltasi. 5.32 Melkein hereillä. Paavo Kalevi Toppila 72 v. 12.30 Yle Uutiset alueel tasi. Ottelut pelattiin lauantaina Kouvolan Kuntotalolla. 6.05 Hartaita säveliä. VAPAAEHTOISIA MYYJIÄ KAIVATAAN LISÄÄ Anninkammarilla sijaitsevan Lähetyspuodin myyjinä toimivat seurakunnan vapaaehtoiset toimijat. 5.52 Mel kein hereillä. Eli saa ottaa/jättää pöytä! Rippikoulu-valokuvanäyttely, Pentti Urhosen keräämät rippi koulukuvat 1920luvulta 2000luvulle näytillä. 6.06 Alueradio. 16.00 Yle Uutiset ja sää. Luennon jälkeen keskustelua ja napostelua. Kohdealue sijaitsee nykyisten kiinteistöjen 560-4081-65 Vääräkoski ja 560-408-14-22 Vääräkoski II alueiden kohdalla. III Esra ja Nehemia – erilaiset persoonat, erilaiset tehtävät. 13.33 Paikka auringossa – lauluja Pohjantäh den alta. La 21.10. Kirkkoherranvirasto, Pappilantie 1, puh. 9.10 Sää. 9.05 Urheiluradio. 18.50 Merisää. 14.00 Yle Uutiset. 7.12 Alueradio. 6.05 Sää. 5.02 Mel kein hereillä. 12.10-12.58 Laaja kulma. 22.05 Todellisia tarinoita. Ottelut pelattiin Lappeenrannassa. Ota yhteys Marjaan, p. Maanmittausinsinööri Tuomas Lehtonen, 040-592 7449, tuomas.lehtonen@maanmittauslaitos.fi Koti ja perhe Jymyn minityttöjen joukkueita valmentavat Jarkko Sallinen (oik.) ja Hannu Kesänen. 20.00 Yle Uutiset. 7.50 Aamuharta us. 11.00 Yle Uutiset. TULE MUKAAN! Kastettu: Pihla Lempi Elisabet Salminen Nelli Aamu Emilia Tuukkanen Mauno Timo Juhani Saarinen Hautaan siunattu: Eine Kyllikki Kuisma 90 v. 03-876 678 Muista edulliset perhepalstailmoitukset ORIMATTILAN SANOMAT puh. Helsingin yliopiston sosiaalietiikan professori TT Jaana Hallamaa luennoi luterilaisesta etiikasta. 15.05 Alueradio. 13.00 Yle Uutiset. 040 550 6879 Avoinna: to–pe 8–15.30 Tuoreena puutarhalta Torstai 12.10. 10.03 Ajantasa. 16.15 Faunin iltapäivä. Luentosarjan viimeinen kerta. 14.03 Ajantasa. 9.11 Alueradio. Myyntivuorot ti–to klo 10–14. 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. 11.03 Suomen Radio. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 3.00 Yle Uutiset. 6.15-6.24 Aamuhartaus. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S) 09.35 Emmerdale (7) 10.05 Emmerdale (12) 10.35 Jamie Oliverin helpot herkut 11.05 Supernanny kiertueella 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Lajinsa viimeinen (S) 14.00 Haaveiden talo hartiapankilla 15.00 Paimelan autoparoni 16.00 Salatut elämät (7) 16.30 Maajussille morsian 17.25 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Emmerdale (7) 18.25 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 19.05 Radio Suomen Digiilta 020317600. 03-874 600, ma–to klo 9–15, pe klo 9–13 sähköposti: etunimi.sukunimi@evl.fi www.orimattilanseurakunta.fi Sunnuntai 15.10. 21.03 Päivä tunnissa. Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Asvalttiviidakot 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Murdochin murhamysteerit (12) 10.45 Matematiikan taikaa 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Pinkertonin etsivätoimisto (12) 13.10 Varsovan laulu (12) 14.37 Ikimuistoinen: Siiri Angerkoski 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.30 A-studio 16.00 Eduskunnan kyselytunti 16.52 Yle Oddasat 16.55 Novosti Yle 16.57 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Murdochin murhamysteerit (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Kettu (12) 20.00 Muisti: Wiiman kuuma lasti 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio:Talk 22.00 Ulkolinja: Kotiapulaiset orjina 22.55 Yle Uutiset Uutis-Suomi 23.05 Yle Uutiset 23.10 Oddasat 23.25 Silta (16) 00.25 Puoli seitsemän 00.55 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 12.10. 19.03 Urheiluradio. 11.57 Päivän mietelause. 7.50 Merisää. 5.00 Yle Uutiset ja sää. kausi 18.00 Tosimiehet 19.00 Ninja Warrior 7. 16.10. 18.03 Ra dio Suomen Digiilta 020317600. 15.00 Yle Uutiset. Varhaiskannon valitukset ma–su 6.30–10.00 puh. 18.50 Ilta hartaus. Marko Mau nuksela. kausi (12) 00.55 Ninja Warrior 7. 1937 Martti Laine ja romaani Kuilu. 12.12 Suomen Radio. Tiistai 17.10. klo 9–17 Vapaaehtoisten peruskurssi Seurakuntakodin alasalissa. 8.10 Ykkösaamu. 22.55-23.05 Kuuluttajan vieras. Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 18.00 Mu siikkikamari. 17 Reformaation syksy: Luterilainen etiikka – työhullujen moraalia vai arjen kutsumusajattelua Vanhassa pappilassa. 13.03 Paikka auringossa – lau luja Pohjantähden alta. R a d i o o h j e l m a t Yle Radio 1 93,2 MHz • Yle Radio Suomi 97,9 MHz Pirkko ja Pentti B.Virtanen Viivi ja Wagner www.maatilalihameronen.fi Metsolankuja 95 Virenoja puh. Sarjatilanne Orimattilan Jymy 2/0 4 Catz White 1/1 2 Catz Lila 1/1 2 SBG Red 0/0 SBG White 0/0 Peli-Karhut 06/07 0/0 Hokki Basket 0/0 Kouvot Black 0/2 Minitytöillä voitokas alku molemmissa divareissa Kirkollisia tiedotuksia ORIMATTILAN SEURAKUNTA. 23.03 Yöradio. Kokous aloitetaan keskiviikkona 8.11.2017 klo 9.30 Orimattilan kunnanhallituksen kokoushuoneessa, os. Tuo annettavaksi, jos sinulla on tavaroita joista haluat päästä eroon. 21.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. kausi 01.55 American Gothic (12) 02.50 Grimm (12) 03.45 Supernatural (12) 04.40 Lemmen viemää (S) Yle Teema & Fem 09.05 YLE FEM 09.05 Napaseutujen historiaa 10.01 Puutarhassa tuoksuu ruoka 10.30 Vem vet mest. Ilm. 17.35-17.55 Tamminie men saunassa – Sylvi kylpee. Vuokko Kuokkanen. mennessä puh. Keskiviikko 18.10. Marko Maunuk sela. Ykkösdivarin otteluissa orimattilalaiset kukistivat lahtelaisen SBG:n 06ja 07-joukkueet selvästi pistein 52–31 ja 76–24. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 1 . Marko Maunuksela. 03-876 678 ilmoitukset @ orimattilansanomat.fi Kutsu kokousväki paikalle ilmoituksella sanomalehdessä. 10.05 Mi kä maksaa. Ykkösdivarin ottelussa vastaan asettuu Kouvot Kouvolasta. Yle Uutiset ja sää. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 0400 776 662. 9.00 Yle Uutiset. 03-778 4293 to ja pe klo 12–17 la klo 9–15 Maatilan puoti Varpio Puutarha Kurkut, tomaatit, salaatit, yrtit Luhtaistentie 11, Orimattila, p. 2.45 Yöradio. 6.25 Aamu soitto. 17.15 Sadan vuoden kirjat. White kaatui pistein 60–33 ja Lila 74–31. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina lokakuun 12. 5.30 Yle Uutiset ja sää. 21.00 Yle Uutiset. 23.00 Yle Uutiset. 14.00 Musiikkistudio. 23.10-6.00 Yöklassinen. Messun aikana on pyhäkoulu lapsille kirkon kappelissa. 7.53 Alueradio. 12.10 Urheiluradio. 16.15 Urheiluradio. 15.05 Kultakuume. 0.05 Yöradio – Ysäritunti. 20.03 Urheiluradio. Arvi Johannes Sallinen 83 v. 18.20-18.29 Radioteatteri esittää: Kadonnutta aikaa etsimässä 3, osa 53. 21.00 Musiik kia konsertin jälkeen. kausi 20.00 Rillit huurussa (S) 20.30 Simpsonit (7) 21.00 Rankat duunit 22.00 Twin Peaks (16) 23.00 Love Island (7) 00.00 Scorpion 3. 03-876 678. 13.30 Lähetyspiiri Anninkammarilla. 00.55 Twin Peaks (16) 01.55 Americans (12) 02.50 NCIS: New Orleans (12) 03.45 NCIS: New Orleans (12) 04.35 Hurjat sääilmiöt Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Lazy Town (S) 06.25 Tashi (S) 06.40 Lego Friends (S) 07.05 Lego Elves (7) 07.30 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 07.50 Madagascarin pingviinit (7) 08.15 Lego Ninjago (7) 08.35 Disney esittää: Star Wars Rebels (7) 09.00 Remppa vai muutto 10.05 Soppa365 10.15 Candice sisustaa 10.50 LIVE: Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Grillit huurussa (S) 14.45 Candice sisustaa 15.15 Leijonan luola USA 16.15 Remppa vai muutto 17.15 MasterChef Australia 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Grillit huurussa (S) 20.00 Idols 20.58 Keno 21.00 Napakymppi 22.00 Stand Up! (S) 23.00 Konttori (S) 23.30 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7) 00.30 Pako (16) 01.30 Poliisit – kotihälytys (7) 02.30 Astral-TV Sub 08.00 Ruotsin surkein kuski 09.00 Villi ja vapaa (S) 09.30 Salatut elämät (7) 10.00 Lemmen viemää (S) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 14.00 Ihmemies MacGyver (12) 15.00 Love Island (S) 16.00 Maailman kauheimmat naapurit 17.00 Amazing Race 23. 03-876 678 tilaukset @ orimattilansanomat.fi Kokouksia. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 5.50 Merisää. 10 Messu Orimattilan kirkossa. 10.00-10.03 Yle Uutiset. 03-757 5285 Päiväkannon valitukset ma–pe 8.00–16.00 puh. Yle Radio 1 6.00 Yle Uutiset. 2.00 Yle Uutiset. co m C od e: 24 C C 3E 96 92 8 3 9 4 5 6 2 7 1 2 5 7 9 8 1 6 4 3 6 1 4 3 2 7 8 5 9 7 4 1 6 9 8 3 2 5 3 6 2 5 7 4 1 9 8 9 8 5 1 3 2 4 6 7 5 9 6 8 4 3 7 1 2 1 7 3 2 6 9 5 8 4 4 2 8 7 1 5 9 3 6 KUTSU kuulemiskokoukseen www.maanmittauslaitos.fi Orimattilassa pidetään kuulemiskokous koskien Niemenkylän alueella Porvoonjoen varressa sijaitsevan vanhan Myllytontin 560-408-878-8 kiinteistörekisterimerkinnöissä ja sijainnissa ilmenneiden epäselvyyksien selvittämistä. 16.17 Alue radio. 1.00 Yle Uuti set ja sää. 3.02-3.57 Yöhitaat. 12.45 Me risää. 7.45 Hartaita säveliä. 11.00 Valkoista valoa: En tä jos olemmekin väärässä. 06.52 Jääkarhu Otto (S) 07.03 Kotikisat 07.07 Stella ja Sami (S) 07.19 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S) 07.30 Killi ja Kiki (S) 07.38 Fluugalaiset (S) 07.49 Maikki ja pelottava Pontso (S) 08.16 Galaxi 08.17 Pertti ja Purtti (S) 08.30 Tero hoitaa (7) 08.41 Late Lammas (S) 09.00 Casualty (12) 10.00 The Late Late Show with James Corden 10.40 Hannan kanssa kylvyssä 11.00 Kandit 11.28 Kandit 12.00 Ginan maailma 12.30 Kun kaksi sukupuolta ei riitä 13.00 True selfie 13.30 Rakas päiväkirja 14.00 Lippu rakkauteen 14.30 Tavoitteena usko, toivo ja rakkaus 15.31 Tuhkimotarinoita: Särkynyt mieli 16.30 Uusi Päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Casualty (12) 19.00 Kalastajien kuninkaalliset 19.50 Adrenaliinihakuista elämää 20.00 Syke (12) 21.00 Noin viikon uutiset 21.25 Siskonpeti (12) 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00 The Late Late Show with James Corden 22.40 Villi kortti 23.30 Yle Live: Lihamyrsky 00.05 Uutisíkkuna MTV3 06.00 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin. 050 364 1789. päivänä 2017 – N:o 115 – 7 Myytävänä Kuulutuksia Sekalaisia Jymyn minitytöt aloittivat sarjakautensa voitokkaasti sekä alueellisessa 1että 2-divisioonassa. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 7.59 Hyvää huomenta
Ilana Rimónista japanilaisen majatalon uusi yrittäjä Porvoolainen Ilana Rimón on ostanut Pukkilan Kirkonkylän entisessä meijerikiinteistössä toimivan Japanilaisen majatalon Yado Oikawan liiketoiminnan ja toimitilat. 2 500. päivänä 8 – N:o 115 – 2017 S-market Orimattila palvelee Arkisin ?–?. ml (?,??/l) Kotimaista Naudan jauheliha ??% ??. kg Keräkaali . Pe ?–?. pkt . Arkeologiksi valmistunut, kulttuurija museoalalla työskennellyt ja ennen yrittäjäksi ryhtymistään kotiäitinä ollut majatalon pitäjä aikoo jatkaa edeltäjänsä jalanjäljissä. Nyt alkaa kääntyä oikeiden kenkien käyttöön. Nyt niille on käyttöä, Teräväinen toteaa. Teräväinen sai kaupassa myös Ketoluodon mentorikseen. Hän kysyi saman tien itseltään ”miksen se jatkaja voisi olla minä”. Kauppinen Aleksi Matias tj, Villikka Esa Tuomas hpj. Kaikki laillinen liiketoiminta. Ju-Terä tekee kaikenlaisia suutarintöitä ja myy tavallisimpia alaan liittyviä tuotteita. Katso poikkeavat aukioloajat: www.alko.fi R-KIOSKI ORIMATTILA Erkontie 16, 16300 Orimattila Avoinna: ma–la 7.00–21.00, su 9.00–21.00 R_kioski_Orimattila.indd 1 28.7.2011 9.22 Hinnat voimassa S-market Orimattilassa vähintään ke–la ??.-??.??. – Jos näkee valot yläkerrassa niin voi soittaa. g Malaco Aakkoset ??. Nimityksiä Vesijärven Auto Oy:n Lahden Renkomäen yksikön autotalonjohtajaksi on nimitetty 1.10. 2851436-1. Lauantaisin ?–?. Majatalon sisustuskin on mietitty yksityiskohtia myöten japanilaiseksi. x ??. Lehmuskaari 11, 16300 Orimattila. g (??,??/kg) Rainbow Appelsiinija omenatäysmehut . – Uuttakin on luvassa. Sunnuntaisin ??–?. PKT kg Suomalainen Suomalainen Bridor Vadelmacroissant ?. g (?,??/kg) Omena . Teräväinen uskoo, että osa-aikaiselle suutarille on riittävästi kysyntää. Rimón on lapsuudessaan, isänsä työn myötä, muun muassa asunut lyhyen aikaa Japanissa ja opiskellut kaksi vuotta japanin kieltä Helsingin yliopistossa. Olen viettänyt täällä hääyön, olemme kokoontuneet tänne perhejuhliin ja olin taas kerran tulossa tänne asiakkaaksi, kun huomasin Riitta Oikawan etsivän jatkajaa lähes 20 vuotta sitten perustamalleen yritykselle, kertoo Rimón. kg Tuore Kainuun kuhafilee Suomi kg Palvelutorilta to-la kg kg Pajuniemi Rasvaton palvikinkku siivuina kg Atria Naudan palapaisti Suomi Hätälän Loimulohifilee . – Majatalo on tuttu paikka. – Riitta Oikawa on kädestä pitäen opettanut esimerkiksi kokkaamista ja muutenkin antanut rautaisannoksen japanilaista kulttuuria, kiittelee Japanilaisen majatalon Yado Oikawan uusi yrittäjä llana Rimón. Tavoitteena on laajentaa majatalon saavutettavuutta. Pulkkinen Mika-Matti Juhana. – Yrityksen peruskonsepti on hyvä ja ainutlaatuinen, alleviivaa Rimón – Tänne tuleva saa paljon muutakin kuin yöpymisen futonilla. g (?,??/kg) Kotimaista Peruna-sipulisekoitus . kg Villähteen Munkkirinkeli ?. g (?,??/kg) Rainbow Miniluumutomaattirasia ??. Ilkka on toiminut pitkään Hämeenmaan autokaupan palveluksessa. – On käytetty erittäin halpoja kenkiä, joita ei voi oikein korjata. – Ostin tämän talon puolitoista vuotta sitten ja mietin käyttöä alakerran tiloille. g (?,??-?,??/kg) Valio Koskenlaskija juustot ??. La ?–?. Os. Joku joskus heitti kenkäparin parvekkeelle, että siinä on sinulle töitä, Teräväinen naurahtaa. Vastaus oli ”kyllä”, sillä japanilainen kulttuuri on tuttu juttu muistakin yhteyksistä kuin majatalovisiiteiltä. g (?,??/kg) Espanja kg Suomalainen Paistosta To-la Paistosta To-la Paistosta To-la kg Suomalainen kg Suutaripalvelu palasi Orimattilaan Suutaripalvelu palasi Orimattilaan kun Juha Teräväinen avasi osa-aikaisen suutarinliikkeen kotinsa alakertaan Pakaantien varteen. Suutarin töitä Teräväinen tekee varsinaisen työnsä ohella iltaisin ja viikonloppuisin. Ma–To ?–?. Op. g (?,??/kg) Atria Naturell sisäfilee n. Tämä on pieni pala Japania Suomessa. Suutari Martti Ketoluoto lopetti liikkeensä viime kesänä, mutta koneet saivat uuden elämän Teräväisen alaisuudessa. 1649953-9. Uusia yrityksiä Webmanni Oy, Lapinjärvi. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina lokakuun 12. alkaen yo-merkonomi, MBA Ilkka Isotalo Lahdesta. KUVA: Virpi KAllio KUVA: JUho KiUrU Juha Teräväinen perusti kotinsa alakertaan suutariliikkeen.. Majatalo voisi palvella myös muita ryhmiä ja uusia sukupolvia, pohtii yrittäjä, jonka aikookin kehittää esimerkiksi yrityksen verkkonäkyvyyttä. ??. l Fairy Original astianpesuaine ??. Ryhmäpäällikkö, tradenomi Krista Mettälän vastuualue laajeni 1.10.2017 alkaen käsittäen nykyisten Osuuskauppa Hämeenmaan Emotion-yksiköiden lisäksi Sokos Lahden tavaratalon. Atria Suomalainen pekoni . Mentori Ketoluoto arvioi, että tennistossuaika alkaa olla ohi. Täällä on mahdollisuus uppoutua japanilaiseen kulttuuriin esimerkiksi musiikin ja taiteen kautta. Mikmat-Asennus, Orimattila. g (?,??/kg) Lantmännen Rustic tumma sämpylä ?. Tyypillinen vieras tulee tänne viettämään juhlapäiväänsä. Käynti majatalossa on kokonaisvaltainen elämys, johon kuuluvat esimerkiksi japanilaiset vaatteet ja japanilaisen keittiön mukaan tehdyt ateriat. Hän on työkaluvalmistaja. g (?,??/kg) Saarioinen Lihamakaroni-, lihaperunasose-, ja maksalaatikot ???-??. Asuntojen ja rakennusten rakentaminen ja saneeraus, kiinteistöjen ja vapaa-ajan kiinteistöjen huoltotyöt, logistiikka-alan työt, opastus ja..