ilmoitus pelastuslaitokselle oli tullut ohi ajaneesta autosta. Aiheeton savuhavainto ajatti palokuntaa Sivu 7 Sulkavan souduissa orimattilalaisväriä yhden maissa pelastuslaitos hälytettiin apuun Lahdentielle, jossa Eurokankaan kohdalla oli valunut betoniautosta betonia tielle. Aiheeton hälytys ajatti Postille Orimattilalainen trap-ampuja Satu Mäkelä-Nummela lähtee neljänsiin olympialaisiinsa levollisin mielen, vaikka alla on takkuinen alkuvuosi. Pelastuslaitos kävi tarkastamassa tilanteen, mutta paikalta ei löytänyt mitään tulipaloon viittaavaa. Autossa oli kuljettajan lisäksi matkustajina kaksi alaikäistä lasta. 1,3 kg 2 99 99 4 99 1 79 KPL RS PSS GRAHAMSÄMPYLÄ HALLOUMIJUUSTO SAVUSTUKSEEN! Kokonaista kalaa Tarjous! 8 95 KG AHVEN TILAA JA NOUDA -PALVELU PLUSSAKORTILLA 4,90! Ilman Plussa-korttia 6,90 TARJOUKSET VOIMASSA TI–KE 13.7.–14.7.2021, ELLEI TOISIN MAINITA. vapaaehtoisten joukko järjesti nuorille ohjelmaa perjantaija lauantai-iltana. Poliisipartio mittasi 1980-luvulla syntyneen mieskuljettajan ohjaaman auton nopeudeksi 131 kilometriä tunnissa. Erityisesti stop-merkeillä varustetut risteykset on katsottu sellaisiksi, että niissä on tärkeä huomioida liikennesäännöt. Automaattihälytyksen aiheuttajan syyksi epäiltiin kosteutta tai pölyä. Poliisipartion pysäyttämä mieskuljettaja kuulusteltiin ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Stop-merkin takaa tullut kolaroi Päijät-Hämeen pelastuslaitokselle ilmoitettiin sunnuntai-iltana puoli kahdeksan aikaan valtatie 4:llä nähdystä tummasta savusta. Betoni oli jo osittain kuivunut tiehen, sen seassa oli myös irtokiveä ja hiekkaa, mikä nostatti kohdalla tiepölyä. Sivu 6 Karkkulan tapahtuma ei innostanut nuoria KUVA: OUti sirViö Sivu 3 Perustavalle uusi yksikkö Pennalaan viime perjantaina iltapäivällä Betonia valui tielle Outi Sirviö Pennala Pennalan suunnasta ajanut henkilöauto ajoi Lahdentien ja Pennalantien stop-risteyksestä pysähtymättä Lahdentielle ja törmäsi Orimattilan suunnasta Lahteen päin menossa olevaan henkilöautoon. Poliisin arvion mukaan jäljistä voi päätellä, että Niinikosken suunnasta tullut henkilöauto oli pyörinyt ensin pellolla muutaman kerran ympäri ja pysähtynyt lopulta katolleen pellolle. Kolarista ei aiheutunut henkilövahinkoja. Poliisi kirjasi tapahtuneesta rikosilmoituksen törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä vammantuottamuksesta. tummaa savua oli nähty moottoritiellä noin 100 metrin matkalla Orimattilan kohdalla. ORIMATTILAN KANTRIKATSASTUS SOITA 045 693 3748 Topintie 2B Orimattila www.omkk.fi 70 vuotta Tavallista parempi ruokakauppa Käkeläntie 3, Orimattila, puh. Pekingin vuoden 2008 kisoista hän toi kultaa, eivätkä sijoitukset kaksissa seuraavissakaan olympialaisissa huonoja olleet: Mäkelä-Nummela oli Lontoossa 2012 kisan seitsemänneksi paras ja riossa 2016 kymmenes. Betonia oli valunut lähes keskelle ajokaistaa noin 80 metrin matkalle 40 sentin leveydellä. Kyseisellä tieosuudella nopeusrajoitus on 80 kilometriä tunnissa, joten kuljettajan ajama ylinopeus oli ajoi 51 kilometriä tunnissa. Pelastuslaitos ilmoitti asiasta tieliikennekeskukselle, joka hoiti asian kuntoon.. KUVA: MisKA Miettinen viime viikolla vietetty Päheet museot -museoviikko yhdisti ihmiset, musiikin ja museon lähemmäksi toisiaan. Tieltä suistuneessa autossa ollut lapsi loukkaantui Postin tiloista Pennalasta tullut automaattihälytys ajatti Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen väen Postille kello 13 maissa viime torstaina. Kotiseutumuseon nurmelle asettuikin useita ensikertalaisia tutustumaan kotiseutumuseoon ja nauttimaan samalla kauniissa säässä iltapäiväkonsertista. vuosikerta ORIMATTILAN, MYRSKYLÄN JA PUKKILAN PAIKALLISLEHTI www.orimattilansanomat.fi OS tänään Irtonumero 2,00 e (sis. Tieltä suistunut auto oli pyörinyt muutaman kerran ympäri pellolla ennen kuin se pysähtyi paikoilleen. Sivu 7 Satu Mäkelä-Nummela lähtee levollisena neljänsiin olympialaisiinsa Satu Mäkelä-Nummela muistuttaa, ettei herkässä trap-kisassa ole yksittäisiä ennakkosuosikkeja. Poliisi ja Päijät-Hämeen pelastuslaitos saivat hätäkeskukselta tehtävän ruokolantielle viime viikon torstaina iltayhdeksältä. ORIMATTILAN SANOMAT TIISTAINA 13. Pelastuslaitokselta arvellaan, että syynä saattoi olla esimerkiksi savuttava grilli tai vastaava savunlähde. – Siellä voi olla 8–12 voittajaehdokasta, hän toteaa. Poliisin mukaan toinen lapsista sai onnettomuudessa vammoja, kaksi muuta autossa ollutta ei loukkaantunut vakavasti. Hurjaa ylinopeutta Virenojalla Outi Sirviö Orimattila ruokolantietä pitkin ajanut henkilöauto suistui tieltä päätyen katolleen pellolle. Sivu 2 Kotiseutumuseo tuli tutuksi konsertin ohessa Tuubakimalainen-yhtye sai yleisön laulamaan ja nauramaan kotiseutumuseolla järjestetyssä konsertissa. Hälytyksen tarkkaa syytä ei tiedetä. Kolari tapahtui viime perjantaina puoli viiden maissa iltapäivällä. Kaikki kolme matkustajaa vietiin Päijät-Hämeen keskussairaalaan tarkastettaviksi. INARIN SIIKA Tarjous! 250 g, Espanja (3,96/kg) Kokonainen 12 95 Tarjous! 200 g (14,95/kg) MINILUUMUTOMAATTI GRILLATTU BROILERI SUOMI SUOMI Kokonainen KG Filos PKT Kokonainen Salonen SÄÄVARAUS SÄÄVARAUS Outi Sirviö Virenoja Poliisipartio pysäytti viime torstaina illalla yhdeksän maissa virenojan kohdalla henkilöauton, jonka kuljettajalla oli raskas kaasujalka. tokiossa tavoitteena on finaalipaikka. Paikalla ruokolantiellä ilmeni, että 1960-luvulla syntyneen miehen kuljettama auto oli suistunut liian kovassa vauhdissa ulos suoralta soratieltä. heinäkuuta 2021 N:o 52 – 70. Karkkulan seurantalolle oli rakennettu hieno tapahtuma, mutta nuoret eivät asiasta kovasti innostuneet. 7–21, la 8–20, su 10–18, www.k-supermarket.fi Kalatiskimme on sertifioitu O R I M AT T I L A Tarjous! 470 g 10 kpl pussi Raakapaino n. tehtävä muodostui lopulta tarkastustehtäväksi, sillä paikalla ei ollut tulipaloa. Perjantaina talolla kävi kymmenkunta nuorta, lauantaina puolet vähemmän. vauhtia autolla tapahtumahetkellä oli arvion mukaan ollut noin 40 kilometriä tunnissa. alv.) 100 % kotimainen Kaikki katsastukset ja rekisteröintipalvelut. 03-883 2100 ark. torstaina järjestettiin Orimattilan kotiseutumuseon pihalla ohjelmallinen piha-piknik, jossa esiintyivät tuubakimalainen ja Tapani Kokon ja Virpi Kannon taidevankkuri Linnuntie. Pelastuslaitokselta muistutetaan, että tielläliikkujat huomioisivat risteykset, joissa nopeutta ei voi arvioida
ristikon tekijä oli – kukas muu kuin Martti Räikkönen. Kestotilaus jatkuu ilman eri uu dis tus ta, ellei tilausta peruta tai muu teta. Kotiseutuaate syntyi suomessa noin 1800-luvulla, ehkä jo vähän ennen sitä. oUTI sIrVIö ORIMATTILAN SANOMAT TOIMITUS Avoinna ma–pe klo 8–16.30 toimitus@orimattilansanomat.fi yleisonosasto@orimattilansanomat.fi tulkai.mukaa@orimattilansanomat.fi Päätoimittaja: Anna Hakama p. Kotiseutumuseon ympäristö ei ollut entuudestaan kovin tuttu. Piknikeväitä otetaan jo esiin. sekin viittasi koronaan, joka oli pitänyt ihmisiä jo toista vuotta ”omissa oloissaan”. Tämä on juuri sitä historian tallentamista, jota vanhat esineet eivät meille ääneen kerro. – se oli todella mukava tapahtuma. Ulkomaille tilattaessa kaksinkertai nen maksu. 03757 5285. Tuubakimalainen ei ollut tuttu aiemmin, mutta avoimin mielin oltiin liikenteessä. eikä siinä ole vielä lainkaan piilokuluja, kuten niiden aiheuttamat vammat ihmisille ja poissaolot töistä, allergiat ja muut taudit, kodin ym. Ilmaiseen tapahtumaan tulijoilla oli monella mukana omat eväät ja viltit. Aurinko on helottanut lähes pilvettömältä taivaalta ja lämpötila on kohonnut jatkuvasti. Huomautukset on tehtävä 8 päi vän kuluessa ilmoituksen julkaise misesta tai ilmoituksen tarkoitetus ta julkaisupäivästä lukien. ym. Vanhana kustannukset taas nousevat. epä selvästä käsikirjoituksesta tai pu helinvälityksessä sattuneesta vää rinkäsityksestä lehti ei vastaa. Ilmoituksia välitetään maan kaik kiin sanomalehtiin ko. Pientalorakentamisessa eletään tänä vuonna suhteellisen hiljaisissa merkeissä. Laista, asetuksista tai viranomais ten toimenpiteistä aiheutuvat kus tannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaan tulohetkestä lukien. ooo 11.7. Usein esimerkiksi lomamatkalla tulee vierailtua lomapaikkakunnan kotiseutumuseossa, mutta hyvin yllättävää on se, että pienen kyselyotannan mukaan, kovin moni ei ole vieraillut oman kotikuntansa kotiseutumuseossa ollenkaan. 03-876 678 JULKAISIJA: Pitäjäsanomat Oy Toimitusjohtaja Kullervo Hakama p. KoIraToN KUlKIJa Mistä lisää verotuloja. Myrskylän, Orimattilan ja Pukkilan puolueeton uutis ja ilmoituslehti. Kotiseututyön merkitys on iso olen havainnut sellaisen paradoksin, että jos rakastan kunnes tekee kipeää, kipu katoaa mutta rakkaus jää. Miksi verotetaan mm. Viime vuonna myönnettyjen lupien perusteella on kaavaalueille rakenteilla 12 taloa, haja-asutukseen 8. – suurin osa kalusteista ja pöytäliina ovat 70 vuotta vanhoja, ne sopivat täydellisestä tänne kotiseutumuseon ilmapiiriin, Kömmistö esittelee. orimattila-seura on julkaissut myös kotiseutukirjoja, joihin on koottu kuvauksia ja muisteluja orimattilan menneisyydestä ja ihmisten elämästä. 044 7043 713 petri.sipilainen@orimattilansanomat.fi Toimittajat: Ida Niva p. 044 7043 710 kullervo.hakama@orimattilansanomat.fi Ilmestyy: tiistaisin ja torstaisin Levikki 3 440 kpl (LT 2018) Uutismedian liiton jäsen ISSN 12366609 PAINOPAIKKA Alma Manu Oy Tampere 40 vuotta sitten Lukijan postia Orimattilan kotiseutumuseon rakennuksissa on esillä 1800ja 1900-luvun alun maatalon arkeen liittyvää esineistöä. Hän ilmoitti asiasta huoltamon omistajalle, joka puolestaan ilmoitti asiasta liikkeenomistajalle. eräs koirajärjestö ja vakuutusyhtiö laskivat, että ranskanbuldogin ensimmäisen vuoden kulut ovat noin 4 000 € ja halvimmankin rodun noin 2 000 €. Digikesto 12 kk 129 e . Ihanaa, kun järjestetään lastentapahtumia, kiitteli Mervi Rämö, joka asetteli piknik-vilttiä kotiseutumuseon rinteeseen tyttärensä Minjan ja ystäviensä Tarja Gustafssonin ja hänen poikansa Sulo Siikalan kanssa. 10 %) Kestotilaus 12 kk 163 e (2 erässä á 87 e , 3 erässä á 59 e , 4 erässä á 44 e ). 040 832 3028 lauri.hakama@orimattilansanomat.fi Petri Hotti p. Yleensä vastauksia on tullut 90–96, paitsi 2015, jolloin vastauksia saatiin vain 64. ristikon ratkaisulause ”Toivottavasti tavataan pian” muodostui ristikon numeroiduista kirjaimista. orimattilaan perustettiin vuonna 1946 orimattila-seura, joka ylläpitää, tallentaa ja vaalii arvokasta kotiseututyötä. 1981 Pitäjäsanomissa kerrottiin kesäsäiden saapumisesta. JAKELUHÄIRIÖT Orimattila maanantai–sunnuntai 6.30–10.00 puh. Ja mikä parasta – satanut ei ole sitten viime viikonlopun! ooo 14.7.1981 Pitäjäsanomissa uutisoitiin omakotitalojen pienenemisestä. Yksi kotiseututyön tärkeä tavoite on saada uudet asukkaat juurtumaan uudelle paikkakunnalle ja tuntemaan sen kotiseudukseen. Rahat suunnataan mielummin vanhan korjaamiseen kuin uuden pystyttämiseen. VASTUU ILMOITUSVIRHEISTÄ Lehti ei vastaa ilmoittajille mahdol lisesti aiheutuvasta vahingosta, jos hyväksyttyä ilmoitusta ei tuotan nollisista tai vastaavista syistä jul kaista määrättynä päivänä. – Todella mahtavaa, että ihmiset ovat tulleet paikalle, suna iloitsee. Kirjapalkinnot ovat sen verran konstikkaita lähetettäviä, että toivomme onnellisten voittajien käyvän hakemassa voittokirjansa muun liikkumisensa yhteydessä orimattilan sanomien konttorista orimattilan keskustasta, erkontie 17. – Tämä on todella ihana tapahtuma ja mieletön miljöö, Kömmistö ihastelee. VEROTTOMAT ILMOITUSHINNAT Etusivulla 2,15 Tekstin edellä, tekstissä 1,90 Kuolinilmoitukset 1,90 Tekstin jälkeen 1,80 Takasivulla 2,00 Hintoihin lisätään 24 % arvonlisä vero. Kestotilaus laskutetaan kun kin laskutusjakson alussa voi mas sa olevan tilaushinnaston mu kai sesti. heinämaalla asuva Kaapro, joka kutsui Kömmistöt mukaan, on samaa mieltä. Jos vanhat esineet ja seinät osaisivat puhua, niillä olisi varmasti niin paljon tarinoita kerrottavana, ettei aika edes riittäisi. Miljöö sai kehuja lähelle esiintyjiä, mutta puun varjoon olivat piknik-pöytänsä tuoneet Kömmistöjen ja Reetta Kaapron seurue. Ilmoitukset on jätettävä kontto riimme viimeistään ilmestymispäi vää edeltävänä arkipäivänä klo 10 mennessä. Kaiken kaikkiaan 51 tontilla puuhaillaan siis kesän mittaan erilaisten rakennustöiden parissa. sekä rämö että Gustafsson toivovat, että tapahtumia voitaisiin järjestää enemmänkin. – Tuubakimalaisen lisäksi odotamme mielenkiinnolla ja innolla Tapani Kokon ja Virpi Kannon Taidevankkuri-esitystä, raija lisää. Vuosisadan sateisimman kesäkuun jälkeen on tällä viikolla saatu nauttia kunnon kesäsäästä. Korotukset koskevat myös jo teh tyjä tilauksia/ilmoitusvarauksia. ennätyslukemat 125 on vuodelta 2012. alv. Erityisesti saniteettitilat ovat monessa paikoin remontin alla. Vedosilmoitukset vuo rokautta aikaisemmin. Vanhoista esineistä, niiden pinnoista, kuluneista kahvoista ja säröistä voi kuitenkin nähdä elämän ja historian, jota ne ovat eläneet. Yksi hyvin monen kunnan käyttöön ottama keino on kiinteistöveron nosto. 03 876 678 tilaukset@orimattilansanomat.fi LATOMO Tarja Hietavirta p. Digitilaus 6 kk 69 e , 3 kk 35 e . ennen esityksen alkua nautitaan hieman alkoholitonta sihijuomaa laseista sekä nautitaan kurkkukolmioleipiä ja mansikoita. Jos pöytä notkui herkkuja, niin se loput sisälsi myös vaikka mitä: piknik-pöytä, pöytäliina, tuolit, oikeat astiat ja muut tykötarpeet oli viritelty paikoilleen kuin vanhanajan elokuvissa. se on 90prosenttisesti pelkkä ihmisten viihdyke ja ajankulu. Määräaikainen tilaus 12 kk 173 e , 9 kk 143 e 6 kk 101 e , 3 kk 58 e Tarjous 3 kk 46 e , 6 kk 88 e . lehden il moitushinnoilla. Konttori on avoinna arkisin klo 8 – 16. –Erikoisletkun metrihinta on alun toistatuhatta markkaa. on kuitenkin yksi verotusmuoto, jota on joskus käytetty, mutta jostakin syystä siitä on luovuttu, nimittäin koiravero. aivan pian on alkamassa Päheet museot -museoviikkoon kuuluva keskiviikon ohjelmallinen piha-piknik ja Tuubakimalaisen esitys. – reetta oli tehnyt meille herkulliset tarjoilut ja me toimme loput, esittelee Vuolenkoskella mökillä asuva Raija Kömmistö. Kotiseutumuseon ohjelmalliseen tapahtumaan esiintyjät on valittu huolella. siitä se sitten toisesta vuodesta eteenpäin laskee, mutta on edelleen noin puolet siitä. rämö ja Gustafsson osallistuivat viime viikolla kotiseutumuseon pihalla pidettyyn museojoogaan. Vanhoja esineitä on onneksi jäänyt talteen ilahduttava määrä ja niitä voi kuka tahansa käydä katsomassa esimerkiksi kotiseutumuseoissa. – onneksi reetta pyysi meitä mukaan, Heikki Kömmistö kiittelee. aluksi tietoja kirjasi ylös papisto, myöhemmin tätä tehtävää tekivät muun muassa erilaiset kotiseutuyhdistykset. Elintason noustessa halutaan wc, peseytymistilat ja sauna saman katon alle asuintilojen kanssa. Koiravero hillitsisi hieman tätä turhaa kuluttamista ja panisi miettimään edes sitä, pitääkö sen koiran olla niin iso, että syö yhtä paljon kuin ihminen ja myös ulostaa sen ympäristöön tai pitääkö niitä olla niin monta. Jakelumittarin erikoisletku katkottiin ja siitä vietiin noin metrin pituinen pätkä keskiviikkoa vasten yöllä Orimattilassa. ÄITI Teresa 9.7.1981 Pitäjäsanomat uutisoi jakelumittarin letkun varastamisesta. Jännitystä on jo hieman ilmassa. Taistelu venäläistämistä vastaan, vähitellen lisääntynyt hyvinvointi ja uudet poliittiset aatteet auttoivat kukin omalla tavallaan lisäämään kiinnostusta kansalliseen kulttuuriin ja sen ominaispiirteisiin. –Päivällä tuli huoltamorenkaan huoltomies paikalle asentaen uuden letkun rikkoutuneen tilalle. edellisenä vuotena vastauksia tuli peräti 105. Enni Kömmistö, Heikki Kömmistö, Raija Kömmistö ja Reetta Kaapro olivat virittäneet herkkuja notkuvan piknik-pöytänsä lähelle esiintymisaluetta. Päiväkannon valitukset ma–pe 8–16 puh. 044 7043 718 ilmoitukset@orimattilansanomat.fi TILAUSHINNAT (sis. Nyt on koirista tullut lähes jokamiehen pakollinen trendi ja niitä on nyt lähes miljoona yksilöä. – Lehti ei suorita tilaa jalle hyvitystä lakon tai muun ylivoi maisen esteen takia julkaisematta jääneistä numeroista. Jos tarkoituksena oli saada ilmaiseksi bensiiniä niin siinä ei pahantekijä onnistunut, sillä saalis oli korkeintaan mittarin ja katkokohdan välillä oleva määrä, joka on varsin vähäinen. – halusimme paikallista ja lähiseudulta olevaa ohjelmaa, joka sopii kotiseutumuseon miljööseen. Viime vuosikymmenen alun rynnistys on talttunut ja vuonna 1981 pitää jo valtiokin ohjaksia tiukalla. Tytär enni ja raija nyökyttelevät vierestä. Korjaukseen irtoaa rahaa ja rakennuslupa helpommalla kuin uuden pystyttämiseen. 044 7043 711 ida.niva@orimattilansanomat.fi Juho Kiuru p. 03876 678. Tuntuu jotenkin oudolta, että julkinen valta ei uskalla puuttua tällaiseen helppoon rahaan. Lehden vastuu ilmoituksen julkai semisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun hinnan palauttamiseen. päivänä 2 – N:o 52 – 2021 Päivyri Päivän miete Tänään tästä Vanhoissa rakennuksissa on jännittävä käydä. IIda VashKo Varastettu jakelumittarin letku suomi velkaantuu kovaa vauhtia ja on vielä olemassa vaara, että inflaatio kiihtyy ja velkojen korot tulevat nousemaan, jolloin tilanne tulee kestämättömäksi. hallitus ja kunnat miettivät päänsä puhki, mistä saadaan lisää verotettavaa jatkuvasti nousevien kulujen peittämiseksi. Niihin käytetään vuosittain noin miljardi euroa. Tässä kohtaa erityisesti kotiseututyö ja ihmiset, jotka sitä tekevät täydestä sydämestä, tulevat tärkeään osaan. Monesti näitä esineitä katsellessa tulee pohdittua, kuka vanhoista krakeloituneista kupeista on juonut kahvia tai kenties korviketta tai kuka on käyttänyt vanhaa petkelettä tai karstaimia. Yleisö levittäytyy mukavasti eri puolelle pihaa. sää suosi silloin, kuten tänäänkin, Gustafsson totesi. Ja onnistuimme siinä. Kesälehden ristikon ratkaisu oUTI sIrVIö Orimattila Viltit on levitelty siististi kotiseutumuseon nurmelle. Paikkakunnan ja siihen liittyvien tarinoiden, historian ja muistojen merkitys on suuri. Näistä 23 kaava-alueelle ja loput haja-asutusalueelle. Lämpimin oli tiistain ja keskiviikon välinen yö, jolloin alin lämpötila on 11,3 astetta. – Kuulin tapahtumasta Tarjalta, joka oli nähnyt ilmoituksen lehdessä, rämö sanoo. 044 7043 717 anna.hakama@orimattilansanomat.fi Toimitussihteeri Petri Sipiläinen p. ruokaa, asumista, lämmitystä, liikkumista, ja kaikkea mahdollista välttämätöntä, mutta ei tällaista täysin vapaaehtoista valtavaa rahan kulutusta. Kun tuntee oman asuinympäristönsä vaiheita, voi kokea itsensä osaksi historiallista ketjua. ORIMATTILAN SANOMAT Tänään: Joel, IlarI, larI Keskiviikkona: alIsa, alIIsa Tiistaina heinäkuun 13. asuminen on pakollista, eikä sitä voi välttää ja siksi se on kunnille helppo vero. se tuottaisi helposti parisataa miljoonaa, jolla moni tärkeä asia hoidettaisiin, ilman, että se olisi kenenkään välttämättömistä kuluista pois. – Tulimme kuuntelemaan musiikkia. Osaltaan peruskorjausintoa ovat edesauttaneet yhteiskunnan toimet. Gra?ikka: Bulls Säätiedot: Tiistai 13/7 Keskiviikko +33 Torstai +32 Perjantai +27 Lauantai +26 Orimattila Artjärvi Myrskylä Porlammi Pukkila 31 32 32 32 31 2,0 m/s Kesälehden ristikkoon tuli tällä kertaa vastauksia kaikkiaan 73 kpl. Valitettavasti elottomat esineet eivät kykene kertomaan meille yhtään mitään suoraan, joten tarinat on täytynyt ja täytyy kertoa, kirjoittaa sekä tallentaa muistiin eritavoin, jotta ne jäävät olemaan, eivätkä katoa ajan kuluessa. on hykerryttävää katsella vanhoja esineitä ja todella vanhoja työkaluja ja astioita. suomalainen kotiseutuaate oli aluksi kansallisen identiteetin etsimistä uudenlaisessa valtiollisessa tilanteessa. – silloin, kun jotain järjestetään, niin mielellämme käydään, Gustafsson lisää. rämö kertoo, että he tykkäävät käydä erilaisissa tapahtumissa, kun niitä vain järjestetään. sotien jälkeen suomeen perusteltiin toistasataa erilaista kotiseutuyhdistystä. 044 7043 720 marja.hakama@orimattilansanomat.fi Ilmoitusmyynti Lauri Hakama p. – se oli juuri tämän tapahtuman ydin, päästä nauttimaan kulttuurista omien herkkujen kera, suna hymyilee ja siirtyy kuvaamaan Tuubakimalaisen esitystä muistoksi talteen puhelimelle. Pientalolupia on tänä vuonna myönnetty kunnassa yhteensä 31. – Todella ihanaa, että on tapahtumia ja kotiseutumuseo on juuri oivallinen paikka tällaisten järjestämiseen, hän toteaa. Poliisilla onkin omat johtopäätöksensä teon tarkoituksesta. eikä se vaadi muuta verottajalta, kuin veroilmoituksessa rasti oikeaan ruutuun. 0500 840 266 ilmoitusmyynti@orimattilansanomat.fi Ilmoituslaskutus Lehtitilaukset p. Postiosoite: PL 5, 16301 Orimattila Katuosoite: Erkontie 17 www.orimattilansanomat.fi puh. Enimmäkseen suuntaus on silti suosinut peruskorjaustoimintaa. – Kotiseutumuseon miljöö ja pihapiiri sopisivat varmasti monenlaisten tapahtumien näyttämöksi, he pohtivat. Piknik-teema huomioitu orimattilan kaupungin kulttuuripäällikkö Henrika Suna katselee tyytyväisenä kotiseutumuseon pihalle saapuvia katsojia, joita on paikalla reilut viitisenkymmentä. tuhoamiset, tarpeeseen nähden ostetaan turhan suuria autoa, yleiset sotkut, ulosteet ja jätteet, ulkomailta tuotu liharuoka, joka kuluttaa myös valuuttaa, koirapuistojen rakentamiset ym. Kotiseutumuseon piha-piknik ilahdutti musiikin ja kulttuurin ystäviä Mervi ja Minja Rämö sekä Tarja Gustafsson ja Sulo Siikala tulivat kuuntelemaan mukavaa lastenmusiikkikonserttia.. Tuubakimalaisen esitys on ihan pian alkamassa, sillä tuubaa soittava Harri Lidsle ja pianon takana oleva Miikka Kallio virittelevät jo soittimiaan esityksensä aloitusmusiikkia varten. Myös yöt ovat olleet melko lämpimiä. Paperilehden digilisä 1 e /kk. Artjärventien varrella olevalla BP-huoltoasemalla varhain aamulla havaitsi tankkaamaan tullut asiakas mittariletkun olevan poikki. onnetar suosi tällä kertaa seuraavia henkilöitä: Liisa Seppälä, Pukkila, Anna-Liisa Talman, heinämaa ja Irja Tuominen, orimattila. Orimattilan ilmastoasemalla mitattiin maanantaina 21,6 astetta, tiistaina 22,4, keskiviikkona 24,1, torstaina 24,6 ja eilen perjantaina 26,2 astetta. Viime vuonna vastauksia saatiin 88 kpl, jossa jo epäiltiin syylliseksi koronaa, jolle tavattiin langettaa syyt kaikkeen mahdolliseen. Virheestä, joka johtuu esim. 044 7043 714 juho.kiuru@orimattilansanomat.fi KONTTORI Avoinna ma–pe klo 8–16 Toimistopäällikkö Marja Hakama p. 5-vuotias Minjakin odotteli kovasti elävän musiikin antia. Vaikka historia itsessään ei välttämättä ihan kaikkia kiinnosta, voisi uudet ja vanhatkin asukkaat houkutella kuitenkin piipahtamaan oman paikkakuntansa kotiseutumuseossa, vaikka orimattilassa, Myrskylässä ja Pukkilassa
Orimattilan Yrityskiinteistöt, perussuomalaiset: pj. Lisäksi haastettakin sai, kun piti opetella tietokoneita käyttämään. – Pennala sijaintina antaa mahdollisuuden kulkea tästä moneen suuntaan. – Asiakas haluaa isompia kokonaisuuksia ja siihen meidän on pystyttävä vastaamaan. Keskusvaalilautakunta, perussuomalaiset: Miko Päiväranta (Juha Sikkilä); kokoomus vpj. Perussuomalaiset ja kokoomus nimesivät edustajansa luottamuspaikoille JuHO Kiuru Virenoja Orimattilan kaupungin ympäristövaliokunta päätti viime viikolla, että Virenojan vanhan tiilitehtaan alueella olevat öljysäiliöt tyhjennetään ja niihin liittyvät betonirakenteet poistetaan maaperästä Virenoja oy:n kustannuksella. Öljysäiliö saa jäädä maahan Orimattilan keskusta toivoi aloitteessaan Porvoonjoen virkistyskäytön lisäämistä ja patojen purkamista vaelluskalojen tieltä. Mirva illi-Lampio (rosa usurel, kd), Tuomo Jussila (Petri Marjamäki). Perustavalla on ollut pitkään tontti Pennalan itäisellä teollisuusalueella. Perussuomalaisista varavaltuutetuista valiokuntiin varsinaisiksi jäseniksi pääsivät Tuija Pessinen ja Johanna Ekman, kokoomuksesta Anssi Huhtala ja Pekka Törrönen. Se ottaa hoidettavakseen Lahden seudun ja Kymenlaakson työmaat. Tero rönkkö (Juho Kananen), Arja Simola (Jouni Nurminen); kokoomus: vpj. Päijät-Hämeen käräjäoikeuden lautamies, perussuomalaiset: Vesa Aaltonen. Perustavan mukaan rakentaminen on Päijät-Hämeessä pientalovaltaisempaa kuin monella muulla alueella. Yhtiöiden hallituspaikat Kymenlaakson Sähkö, perussuomalaiset: Tero Jäppinen. Lisäksi heidän mukaansa vastaava tarkastus lienee aiheellinen muillakin Orimattilan äänestysalueilla. Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta ovat kaksi eri asiaa ja niitä koskevat erilaiset esteellisyyteen liittyvät säännöt. Kumpikin ryhmä on joutunut antamaan tasa-arvolain takia useita valiokuntapaikkoja samoille naisvaltuutetuille, koska vaaleissa molempien ehdokaslistalta valtuustoon valittiin vähän naisia. Lausunnossa Artjärven vaalilautakunnan todetaan olleen vaalikelpoinen. Perustava avaa uuden yksikön Pennalaan iidA VASHKO Kuivanto ”Ei mikään väsähtänyt työmies: hän on aina valmiina tekemään työtä kuin työtä, ja se on ollut aina iso osa hänen elämäänsä. Perussuomalaisten ja kokoomus-kristillisten ehdokkaat luottamusmieselimiin Kaupunginvaltuusto: puheenjohtaja Jarmo Keskevaari (kok), i varapuheenjohtaja Jari Hosiaisluoma (ps). ”Puhdistaminen on pakko tehdä” Töitä on kiirehditty, sillä öljy voi olla uhka pohjavedelle. Arja Simola (ps) istuu peräti kolmessa eri valiokunnassa. Kuntavaaliehdokkaiden Leena Ritalan ja Raimo Aution allekirjoittamassa ja vaalien jälkeen hallinto-oikeudelle toimittamassa valituskirjelmässä allekirjoittajat toteavat vaalilautakunnassa olevan Artjärven äänestysalueella useita kuntavaaliehdokkaiden lähisukulaisia, joiden he arvioivat olevan esteellisiä toimimaan vaalilautakunnassa. Tienviitta osoittaa varastoille päin, joissa Lehtinen toimi ison osan urastaan. Tähän mennessä tehtyjen tutkimusten perusteella raskas polttoöljy ei ole pysynyt säiliössä, vaan on valunut betonibunkkeriin. Elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus (ely-keskus)valvoo, että kaupunki hoitaa hommat. Sähköyhtiön hallituksessa on Orimattilaa edustanut kokoomuslainen 32 vuotta, viimeksi Jussi Karinen. Keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Heljä Haakana selvittää, että vaalilain 15. Heli Heikkilä (Susanna Särkinen, Liike Nyt); kokoomus: Anssi Huhtala (Petri Järvi). Perussuomalaisten Arja Simolasta tulee varsinainen superpäättäjä, sillä hän istuu jatkossa kolmessa valiokunnassa: kaupunkikehitysja teknisessä valiokunnassa, opetusja kasvatusvaliokunnassa sekä hyvinvointivaliokunnassa. – Kyllähän minä olen ansainnut vuoroni lähteä täältä, ei tässä enää parikymppisiä olla. Muuta mahdollisuutta ei ole, toteaa Orimattilan ympäristönsuojelusihteeri Kirsi Liukkonen-Hämäläinen. Hän kokee maailman muuttuneen hänen uransa alkuajoilta jo paljon, joten nyt on nuorempien työntekijöiden aika pysytellä mukana. pidettävässä uuden kaupunginvaltuuston ensimmäisessä kokouksessa. Perussuomalaisten Tero Jäppinen sai himoitun hallituspaikan: hän edustaa Orimattilaa Kymenlaakson Sähkön hallituksessa. Muut poliittiset ryhmät ilmoittavat omista valinnoistaan myöhemmin. Myynti ja työvoiman rekrytointi käynnistyvät elokuun alusta. Säiliön saa täyttää puhtaalla hiekalla. pykälän mukaan ehdokas itse ei voi olla vaalilautakunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Virenojan tiilitehdas perustettiin vuonna 1927. Tommi Hykkyrä (Tero Jäppinen), Johanna Ekman (Jouni Nurminen); kokoomus: Anssi Huhtala (Katariina rantasalmi). Minulla sitten lähti siinä hommassa taju. Mirva Illi-Lampio (kok) on asettumassa odotetusti tärkeän opetusja kasvatusvaliokunnan johtoon. Nimilistat noudattelevat neuvotteluista tihkuneita ennakkotietoja; suuria yllätyksiä ei niistä löydy. Nyt ruorissa on Orimattilan ympäristönsuojeluviranomainen. Niemenkylän–Tönnön nuorisoseuran johtokunta tuli viime perjantain kokouksessaan siihen tulokseen, ettei riskiä oteta ja tapahtuma perutaan. Hän ei jää eläkepäivilläänkään toimettomaksi, sillä suunnitelmia on jo jonkin verran pohdittu. Hän on toinen työntekijä, joka sai oman tienviitan Uudenkylän varaston alueelle. – Kreosiitti leviää niin hitaasti, että on aikaa hoitaa ensin öljyasia, ympäristönsuojelusihteeri Liukkonen-Hämäläinen sanoo. Päijät-Hämeen lisäksi meillä on paljon työmaita Kouvolassa ja muualla Kymenlaaksossa, Kimmo Kurki sanoo. Pennalan yksikössä myydään, suunnitellaan ja asennetaan perustuksia. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina heinäkuun 13. Puhdistuksen kustannuksista ei ole arviota, koska töiden laajuutta ei vielä tiedetä. uusi Pennalan yksikkö aikoo hyödyntää tonttia toiminnassaan. Pistoraiteen ratapölkkyjen poistaminen ei ole edennyt. Yksikköön tulee alkuun noin kymmenen työntekijää. esiselvitys Porvoonjoen Orimattilan puoleisista vaelluskalaesteistä. Lehtisen mieleenpainuvin muisto hänen työuraltaan on se, kun esimies teki hänelle kiusaa. Arja Simola (Tuija Pessinen), Juho Kananen (Harri Ovaska); kokoomus: Sari Eiranen (Petri Marjamäki), Pekka Törrönen (Jaana Tärk). Kaupunki ei ole saanut Väylävirastosta vastausta tiedusteluihin kesälomien takia. Ville-Petteri Erola (varajäsen Tero rönkkö); Sari Sikkilä (Arja Simola), Jari Kaitaranta (Tommi Hykkyrä); kokoomus-kd 2021–22: ii vpj. Antti Tuomala (Jaana Pelkonen), Sari Eiranen (Vesa Leino). Porvoonjoelle on aikoinaan laadittu kanoottireittisuunnitelma, joka olisi päivitettävä. Tuomo Jussila (Sari Eiranen), ida Jokinen (Mirva illi-Lampio), kristillisten Pertti Laaksonen (Antti Tuomala) / 2023–24: Tuomo Jussila (Antti Tuomala), ida Jokinen (Mirva illi-Lampio), vihreiden Venla Avelin (Sari Eiranen). Arja Simolalle peräti kolme valiokuntapaikkaa. Kiinteistö Oy Orimattilan Vuokratalot (Orimattilan Asunnot), perussuomalaiset: pj. Ladec Lahden seudun kehitys, kokoomus: Juha Aalto. Säiliöiden todellinen koko selviää vasta poiston yhteydessä. Monitoimimiehen työt hän jättää nuoremmille osaajille. Joel Mäkelä, Tuija Kosonen; kokoomus: Kimmo Kuparinen. Artjärven vaalilautakunnan jäsenet vaalikelpoisia tehtäväänsä Orimattilan keskusvaalilautakunta: Persut nostavat Kymenlaakson Sähkön hallitukseen Tero Jäppisen. Kokoomuksen Sari Eiranenkin saa tuhdin salkun. – Työt tehdään, maksoi mitä maksoi. Ely-keskus ottaa tahtipuikon, jos alueelta löytyy pilaantunutta maata. Sen jälkeen työt ovat vaihdelleet aina valonheitinhoitajasta varastoapulaisen töihin. Seuraavaksi on tarkoitus tyhjentää betonibunkkerissa olevat kolme öljysäiliötä ja suunnitella säiliörakennelmien pois kaivamista. Korona peruu myös Tönnön siltajuhlat ANNA HAKAMA Artjärvi Orimattilan keskusvaalilautakunta antoi viime kokouksessaan lausunnon Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle koskien vaalilautakunnan vaalikelpoisuutta Artjärven äänestysalueella. Ansaittu lähtö Lehtinen sai eläköitymisen ja pitkän työuransa kunniaksi uudenkylän varaston alueelle oman tienviitan. Virenojan öljysäiliöt tyhjennetään, puhdistaminen suunnittelun alle PETri SiPiLäiNEN Orimattila Orimattilan kaksi suurinta ryhmää eli perussuomalaiset sekä kokoomus-kristilliset ovat saaneet nimettyä ehdokkaansa kaupungin luottamusmieselimiin ja eri yhtiöiden hallituksiin. Kaupungin ilmasto-ohjelman toteutumista ja asemakaava-alueen lähivirkistystä edistetään Porvoonjoen rantaa myötäilevällä Tönnön ja Lintulan välisellä kevyen liikenteen väylällä.. Hyvinvointivaliokunta, perussuomalaiset: vpj. Perustava Lahden yksikönpäällikkö Kimmo Kurki (vas.) ja työnjohtaja Jussi Nenonen pistäytyivät Maxirakennuksen työmaalla Orimattilan Isännäntiellä, jonne Perustava teki rivitalon perustukset. Vuonna 1975 työt aloittaessaan Lehtinen teki erilaisia koululaistöitä, kuten aseiden öljyämistä. Opetusja kasvatusvaliokunta, perussuomalaiset: Arja Simola (Petteri Heikkilä), Tuija Pessinen (Johanna Ekman); kokoomus: pj. päivänä 2021 – N:o 52 – 3 Käytöstä poistettu kolmen kuution lämmitysöljysäiliö saa jäädä maahan Koivulassa, päätti Orimattilan ympäristövaliokunta. – Työ oli monipuolista ja sain olla itseni herra. Vaikka Lehtinen pitää työstään uudenkylän varastolla, on eläköityminen odotettu virstanpylväs. Siltajuhlat jouduttiin perumaan myös viime syksynä. Sen sijaan vaalitoimikunnan jäsenenä tai varajäsenenä ei saa ehdokkaan lisäksi olla myöskään ehdokkaan puoliso, lapsi, sisarus tai vanhemmat. Tiilien valmistus loppui vuonna 1975. – Kamera on jo ostettu, pitäisi lähteä valokuvaamaan. Sekä perussuomalaiset että kokoomuslaiset nostivat valiokuntiin myös varavaltuutettuja. Kaupungilla ei ole piirustuksia rakennelmasta. Säiliöt ovat tärkeäksi luokitellulla pohjavesialueella, joten kaivuutyöt on suunniteltava huolellisesti. Lisäksi Simola on kaupunginhallituksen ja sen elinvoimajaoston sekä tarkastuslautakunnan varajäsen. Yli 40 vuotta vanha öljysäiliö on upotettu maahan ja sijoitettu niin lähelle asuinrakennusta, että sitä ei voida poistaa vaarantamatta rakennuksen perustuksia. Yhtiöiden hallituspaikoista suurin taisto käytiin Kymenlaakson Sähkön ympärillä. – Onhan se hienoa saada oma tienviitta. Sari Sikkilä (Arja Simola), Harri Ovaska (Jouni Nurminen); kokoomus-kd: ida Jokinen (Mirva illi-Lampio), Jarmo Keskevaari (Juha Aalto). Oma tienviitta eläköityvälle työmiehelle Kaupungin ympäristönsuojelumääräysten mukaan käytöstä poistetut säiliöt tulee poistaa ja hävittää asianmukaisesti. Toistaiseksi voidaan siis puhua vain puolueiden esityksistä. Tällä perusteella allekirjoittajat vaativat vaalilautakunnan vaalikelpoisuuden selvittämistä ja vaalitoimituksen mitätöintiä Artjärven äänestysalueella. Nyt poikkeus myönnettiin kiinteistön omistajan hakemuksesta. Luonteeltaan hän on virkeä herrasmies, joka ei tee itsestään isoa numeroa.” Näin työkaverit kuvailivat 64vuotiasta Jouni Lehtistä, joka jäi eläkkeelle perjantaina vuosikymmeniä kestäneen työuransa jälkeen uudenkylän varastolla. Geokätköily ja kalastus kiinnostaa myös. Juha Aalto (Taisto Lautamatti). Ainakin muistavat muut sitten, että tuokin on täällä ollut töissä. Ympäristövaliokunta, perussuomalaiset: pj. Taisi olla hänellä jotakin minua vastaan. – Vuonna 1978 lokakuussa esimies laittoi minut räntäsateeseen paikkaamaan kattoa. Ehdokkaan lähisukulaiset eivät kuitenkaan ole esteellisiä tehtävään. Tarkastuslautakunta, perussuomalaiset: Heidi Lind (Arja Simola); kokoomus: pj. Marja rainio. Virallisesti yksikkö avataan marraskuussa. Epäselvää on edelleen, kuuluuko kreosiitilla kyllästettyjen ratapölkkyjen poistaminen maanomistajille vai Väylävirastolle. – uhkasakkomenettelyllä tilanteen hoitaminen olisi voinut pisimmillään kestää vuosia, Liukkonen-Hämäläinen toteaa. Orimattilan Lämpö, perussuomalaiset: Joel Mäkelä (Petteri Heikkilä); kokoomus: Heikki rautala (rosa userel, kd) . Orimattilan keskusvaalilautakunta toteaa lausunnossaan, että Artjärven vaalilautakunnan jäsenet ovat olleet vaalikelpoisia tehtäväänsä, eikä valittajien vaatima mitätöinti ole perusteltua. Hän istuu kaupunkikehitysja teknisessä valiokunnassa sekä hyvinvointivaliokunnassa. Kalataloudellisen virkistyskäytön lisäksi kaupunki pyrkii edistämään kanoottiretkeilyä Porvoonjoella yhdessä kolmannen sektorin ja yrittäjien kanssa. Jouni Lehtisen tienviitta nimettiin Jounintieksi. Yksikön vetäjäksi tulee aiemmin Perustava Mäntsälän yksikössä työskennellyt Kimmo Kurki. Kaupunkikehitysja tekninen valiokunta, perussuomalaiset: pj. Kaikista mielekkäimmäksi Lehtinen on kokenut ampumatarvikevaraston hoitamisen. Jotta öljysäiliöiden puhdistaminen saatiin nopeasti käyntiin, kaupunki käytti harvinaista teettämisuhka-keinoa. Orimattilan kesätapahtumista jo aiemmin on päätetty perua muun muassa Kantrit ja Takinkääntöviikko. Kaupunki, Musti-Porvoonjoen kalatalousalue ja Pohjois-Savon elinkeino, liikenneja ympäristökeskus/Järvi-Suomen kalatalousaluepalvelut laativat lomien jälkeen aiheeseen liittyvän yhteistyösopimuksen. Pelastuslaitoksen ja Virenoja oy:n antamat arviot säiliöiden koosta eivät ole yhtenäiset. Kokoomuksen Sari Eiranen on jäsenenä kahdessa valiokunnassa ja toimii lisäksi varajäsenenä kaupunginhallituksessa. Luottamusmiespaikkojen jako sinetöidään vasta 9.8. Nimeksi tulee Perustava Lahti. KUVA: Tomi KAllio JuHO Kiuru Orimattila Orimattilalainen rakennuskonserni Perustava avaa uuden yksikön Orimattilan Pennalaan vuokratiloihin Lahdentien itäpuolelle Lapekujalle. Kaupunginhallitus, perussuomalaiset: pj. – Harmittaahan se meitä kaikkia, mutta kun tapahtumassa olisi ollut tarjoilua ja pitäisi olla maskit ja riisua ne, niin ei uskalla, nuorisoseuran sihteeri Pertti Oksanen perustelee. Määräyksestä voi tietyin ehdoin poiketa. Elinvoimajaosto, perussuomalaiset: pj. Kiinteistönomistaja tai -haltija on velvollinen huolehtimaan siitä, että maanalaiset polttoaineja kemikaalisäiliöt suoja-altaineen ja putkistoineen poistetaan kiinteistöltä, kun niitä ei enää käytetä. Nyt hallitusherraksi hyppää perussuomalaisten Tero Jäppinen. Sitten teetetään Porvoonjoen virkistysarvoa nostetaan Nopeasti heikentynyt koronatilanne peruu myös Tönnön vuotuiset siltajuhlat, jotka oli määrä järjestää elokuun lopulla. Pohjavesialueella sijaitseva säiliö on puhdistettu, eikä se ole vuotanut maaperään. Orimattilan Vesi, perussuomalaiset: Jari Hosiaisluoma (Pirjo Mäkinen); kokoomus MarjaLiisa Neuvonen-rauhala
Eläkeliiton Pukkilan yhdistyksen torikahvitus la 17.7. viljanen oli syntynyt 24. Alueen vähintään 16-vuotiaista on rokotettu yli 75 prosenttia. Alholla oli kaksi poikaa ja neljä lastenlasta. Luottamus on vahvistunut tutkimuksen mukaan selvästi keväästä 2017. Todistukset omasta sote-keskuksesta Kesän myötä lisääntyneen matkailun vuoksi päivystystä kuormittavat todistuspyynnöt. Sivonen Kaipaamaan jäivät Päivi ja Jouko Kielo ja Jukka Tapio, Kirsi, Lauri, Lassi ja Sara sukulaiset ja ystävät s. uurnanlasku la 24.7. tHL:n mukaan raskaana oleva voi halutessaan ottaa koronarokotteen. veistosta tehdessä siihen on ajan myötä punoutunut merkityksiä. itä-Hämeen matkailuyhdistyksen hallituksessa hän toimi kolme vuosikymmentä, ja hänet nimitettiin yhdistyksen kunniapuheenjohtajaksi. kello 9–19, 8.7. co m C od e: 5B 20 71 FF 68 1 3 2 7 4 5 8 9 7 3 2 6 6 1 9 5 7 3 2 8 9 2 5 6 3 2 Suruilmoitus Orimattilan Sanomiin: puh. Hän oli syntynyt ti. kesäkuuta 83-vuotiaana. Torstain lehteen keskiviikkoon klo 10 mennessä. kello 9–14.30 ja 9.7. iitin vuolenkoskella on voinut altistua koronavirukselle 8.7. 03-876 678 Kotiseutumies, entinen maanviljelijä Veikko Viljanen on kuollut 92-vuotiaana. syyskuuta 1937. – teoksissani tärkeintä ovat luonnonmateriaalit. Koko Päijät-Soten alueella varmistui sunnuntaina 15 uutta koronavirustartuntaa. uskon kuitenkin, että luottamus synnyttää luottamusta, ja taiteen kautta sitä voidaan luoda, tieaho sanoo. Artjärvellä Alho toimi opettajana kahdeksan vuotta, jonka jälkeen hän lähti opettajaksi Heinolaan. tieaho kehottaa yleisöä tutkimaan itseään veistoksen kautta. Kotiseututyö oli hänelle todella läheinen asia. Lisäksi Lahdessa on voinut altistua ten Dollars Saloonissa 5.–6.7. teoksen kaarevat osat on tehty tuoreesta pajusta, koska se on taipuisampaa kuin kuiva paju. Kirkkovaltuuston jäsenenä viljanen toimi aina vuodesta 1975 lähtien vuoteen 1990 saakka. Seurapalstailmoitukset: Tiistain lehteen maanantaihin klo 10 mennessä. molempina päivinä kello 7–15 ja 8.7. Paju punoutuu ja kertoo tarinaa. tavoitteena on, että testitulostodistukset ja todistus sairastetusta koronasta tulevat Omakantaan 14. – Elämä voi olla välillä tuuliajolla tai myötätuulessa, eikä sitä voi suunnitella. rakas äiti, mummo, ystävä Lempi Siviä Gröndahl Siunattu 22.5. Kotiseutuneuvoksen arvonimi hänelle myönnettiin vuonna 2012. Yleisö esitti kysymyksen siitä, onko teosta suojattu mitenkään ilkivallan varalta. Seurapalstalle voi lähettää tietoja myös sähköpostin kautta osoitteella: ilmoitukset@orimattilansanomat.fi sekä netin kautta osoitteella: www.orimattilansanomat.fi Viralliset kokouskutsut julkaistaan kokouksia-osastossa. Varhaiskannon valitukset ma–su 6.30–10.00 puh. Hän toimi myös alakoulun rehtorina. Kotiseutua arvostanut veikko viljanen on kuollut KUVA: Petri SiPiläinen iiDA vASHKO Orimattila Kymmenkunta ihmistä kokoontui torstaina veteraanipuistossa Lahdentien varrelle seuraamaan, kun taiteilija Jenni Tieahon pajuista muodostettu veistos tuuliajolla sai avajaisensa. Hän koki, että maamiesseurojen toiminta, kuten myös nuorisoseuran, jonka toiminnassa hän oli mukana, oli tärkeää yhteishengen kohotukselle ja puolueettomana tiedonjakajana. Sotilasarvoltaan hän oli yliluutnantti. Merkitysten antaminen teokselle on tieaholle tärkeää. Kuolleita Hautaustoimistoja Seuratoiminta Outi Sirviö Orimattila Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alueen koronayhteistyöryhmä arvioi epidemian siirtyneen kiihtymisvaiheeseen koko alueella. Alho toimi peruskoulun ala-asteen opettajana eläkkeelle jäämiseen saakka. To 15.7. kello 20–06 sekä 6.–7.7. viime viikolla uusia koronatartuntoja todettiin 144, kun lukema oli edellisellä viikolla 122. tuuliajolla-veistos oli aikaisemmin esillä Lahden satamassa, josta se tuotiin Orimattilan veteraanipuistoon lammen lähettyville. Karanteeniin asetettiin 410 henkilöä koronalle altistumisen vuoksi. tulosten virhemarginaali on koko aineiston tasolla suurimmillaan vajaat kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.. Kouluasiat olivat hänelle myös tärkeitä. Lahden Launeen Prisman tunnin kuvassa on voinut altistua koronavirukselle 7.7. viljanen koki ihmisten tarvitsevan yhä enemmän henkistä tukea. Hän asui kotona loppuun asti. Haastatteluja tehtiin yhteensä 1 027. Hän oli Heinola-Seuran yksi perustajajäsenistä. Tällöin he opastavat ja kertovat lisää sata vuotta sitten perustetusta Vahvialan pitäjästä. Mielestäni veteraanipuisto on oikein hyvä paikka veistokselle, se on luonnon helmassa ja lammessa on kauniita lumpeenkukkasiakin. viljanen oli sisukas mies, kuten oli ollut koko ikänsä. Tervetuloa Vahvialan kyläkirjanäyttelyyn Iitin kirjastoon 12.–30.7. Näyttely on avoinna kirjaston aukioloaikoina. – voi pohtia leikkimielisesti, millä haluaisi tänään lastata tämän veneen. Kyseisinä aikoina näissä paikoissa asioineiden on syytä seurata vointiaan ja varata aika koronatestiin, jos vähäisiäkään oireita ilmenee. Vahviala-seuran hallituksen jäseniä on tavattavissa näyttelytilassa ma–ti klo 12–14, ja ke–pe klo 10–12. o.s. Outi Sirviö Kotiseutuneuvos Asko Alholle kotiseututyö oli hyvin tärkeää. vuolenkosken rantamestassa kello 19–21. tartunnanlähde oli selvillä noin 85 prosentilla viime viikon koronatapauksista. viljasella oli neljä lasta, pojan lisäksi kolme tytärtä, joista yhden hän menetti samana vuonna kuin puolisonsa. Lahden visuaalisten taiteiden museo Malva on valinnut veistokselle paikat, ja tieaho on ollut niihin tyytyväinen. vakuutusedustajan töitä hän teki aina 1980– 90 -luvun vaihteeseen saakka. Jokaisen on hyvä harkita, ovatko käynnit yleisölle avoimissa sisätiloissa, kuten ravintoloissa, joissa turvavälit eivät tosiasiallisesti toteudu, välttämättömiä. jokaisena iltana kello 16 jälkeen. Joukkoaltistumisia on viimeisen viikon aikana kirjattu runsaasti. viljanen toimi aikoinaan Karkkulan kouluneuvoston puheenjohtajana. 03-876 678. ja 8.7. Juhannuksen ravintolatartunnoista tähän mennessä valmistuneista kaikki 4 näytettä olivat deltamuunnosta eli intian muunnos. Hän kuului myös uuden maan maatalouskeskuksen johtokuntaan. venetaideteoksia jo 20 vuotta muotoillut tieaho ei hätäile taiteen kanssa: lammen reunalla paistattelevaa kuusimetristä veistosta on työstetty kymmenen kuukauden ajan. päivänä 4 – N:o 52 – 2021 Vahviala-seura ry. Kotiseutuneuvos Asko Alho on kuollut KUVA: KAleVi PeltolA ORIMATTILAN SANOMAT Erkontie 17, puh. viljanen piti myös itse paljon kirjoittamisesta sekä runojen lausumisesta. Myrskylässä on todettu kaikkiaan 18 ja Pukkilassa 56 tartuntaa. viljanen toimi 1950-luvulla vakuutusedustajana. Armaksessa kello 00–03 ja FC-Lahden jalkapallo-ottelun katsomossa kello 18– 20.15. Hän toimi pitkään Heinolan sotaveteraanit ry:n jäsenenä ja oli Heinolan sotaveteraanit ry:n sihteeri. – Satamassa alue oli avaraa suuren järven äärellä, veteraanipuistossa taas puolestaan on pienempi lampi. Alho kuoli nopeasti edenneeseen syöpään Heinolassa, jonne hän muutti perheensä kanssa vuonna 1972. Seuraava sukupolvenvaihdos tehtiin vuonna 1988, jolloin viljasen poika Markku jatkoi tilan hoitoa. Alho tapasi opiskeluaikana samassa opinahjossa vaimonsa Leenan. Arpavoittoja vastaanotetaan. heinäkuuta alkaen. todistukset on haettava omasta sote-keskuksesta tai terveydenhuollon toimipaikasta, jossa testi on otettu, esimerkiksi työterveydestä. ilkivalta mietityttää viimeaikaisten Orimattilassa tapahtuneiden ilkivaltatekojen vuoksi teoksen suojeleminen herätti kysymyksiä. Konttorimme avoinna ma–pe klo 8–16. Mustajärventie 392. Kyläkirjojen lisäksi Kirmo näyttelytilassa on Vahvialaan liittyviä julkaisuja ja muitakin kirjoja. runojen lausunta olikin hänelle hyvin rakasta ja vielä viimeisellä sairaalamatkallaan hän lausui sairaanhoitajille runoja. Muisti hänellä pelasi hyvin ja hän pärjäsi kotona mainiosti. Luottamus oman maakunnan ja Luottamus päättäjiin on vahvistunut HAUTAKIVET edullisesti suoraan valmistajalta Myös kaiverrukset ja kunnostukset Orimattilan Kivi Oy Tehdasmyynti Erkontie 20, Orimattila, puh. Luonnonmateriaalien käyttämisen lisäksi se on myös valmistunut luonnon helmassa tieahon kotipihalla. Lähtö haudalle klo 14 kirkon edestä. Paikalla ehkä haitarimusiikkia. Sudokun ratkaisu tv-sivulla. Koskella 25. Alho opiskeli kansakoulunopettajaksi Heinolan seminaarin opettajaopistossa, josta hän valmistui vuonna 1963. Hoitohenkilökunnan resurssi tarvitaan nyt täysimääräisesti potilastyöhön, joten todistuksia negatiivisesta koronavirustestituloksesta, koronarokotuksesta tai sairastetusta koronataudista ei enää kirjoiteta Akuutti24:ssä. viljanen korostikin usein maamiesseuratyön tärkeyttä niin viljelijöille kuin kylille. tuuliajolla-veistos lastaa kyytiinsä monia merkityksiä Eu:n päättäjiin on heikompaa. Naimisiin mentyään pariskunta muutti vuonna 1964 Artjärvelle, sillä molemmat olivat saaneet työpaikat Hietanan koulusta. Kokkaustaidot hän oppi oltuaan useita vuosia vaimonsa omaishoitajana vuoteen 2014 saakka, jolloin puoliso kuoli. – teosta käy tasaisin väliajoin katsomassa vartija. Alho oli myös Lions-klubin Heinola/Sillat kunniajäsen. Myös sotaveteraanityö oli Alholle tärkeää. viljanen oli Orimattila-seuran aktiivijäsen, jonka varapuheenjohtajana hän toimi vuodet 1994–2001 ja oli seuran kunniajäsen vuodesta 2002 lähtien. Sairaalassa on neljä koronapotilasta, joista yksi on tehohoidossa. Erityisesti ravintolaillat sekä yksityiset juhlat ovat tartunnanjäljityksen mukaan toimineet merkittävinä tartunnanlähteinä. Kausansaarentie 3, 47400 Kausala. Kahden tärkeän rakkaan läheisen menettäminen vuoden sisällä tuntui raskaalta. rokotustodistuksen saa jo ensimmäisestä rokotuskerrasta. tuuliajolla-veistoksessa on käytetty kuivempaa ja tuoreempaa pajua, jotka kietoutuvat rautaisen kehikon ympärille. ravintola tirrassa kello 15.30–16.30 ja ravintola Oldissa kello 19–22.30. Orimattilan kirkossa läheisten saattamana. Olemassa olevan tutkimustiedon mukaan sikiölle ei koidu haittaa rokotteesta. Hän asui lähes koko ikänsä Mallusjärven rannalla, Sammaliston kylässä. Lisäksi hän oli mukana yli kymmenessä historiaja perinnekirjan toimituskunnassa. viime vuosina viljanen viihtyi kansallisten senioreiden toiminnassa ja oli kuukausitapaamisissa innolla mukana aina siihen saakka, kun korona keskeytti tapaamiset. voimakkaimmin luottamus on kasvanut valtakunnallisiin päättäjiin. veistoksen ilme muuttuu heti ympäristön vaihtuessa. Tervetuloa viettämään lauantaiaamua torille tuttuja tapaillen. Lahden Bauhausissa on voinut altistua koronavirukselle 7.7. Päijät-Soten alueella kaikkien on nyt syytä noudattaa erityistä varovaisuutta perheen ulkopuolisissa kontakteissa. Alho oli hyvin systemaattinen, tarkka ja kirjasi asiat aina muistiin. Siitä voi luoda monia tulkintoja, mutta tieaholla on omansa. välisenä yönä kello 20–05. 01 .11.1930 ruokolahti k. Hän toimi muun muassa vuodesta 1973 lähtien pitkään Orimattilan maatalousseuran puheenjohtajana sekä Sammaliston maamiesseuran sihteerinä. viljanen rakensi tämän jälkeen itselleen eläkemökin maatilan lähelle ja auttoi vielä useita vuosia, aina 80-vuotiaaksi asti, tilan töiden hoidossa pelloilla ja navetassa. Kokonaistartuntamäärä Orimattilassa oli maanantaina terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen (tHL) ylläpitämän tilaston mukaan 204. voi itsekseen mietiskellä esimerkiksi sitä, haluaako olla lastaamatta surua laivaan. Kuten monet muut tieahon veistokset, myös tuuliajolla-veistos kuvastaa venettä. Hän oli mukana myös omalla panoksellaan Orimattila-seuran kirjoittamien kotiseurakirjojen tekemisessä. 03-757 5285 Päiväkannon valitukset ma–pe 8.00–16.00 puh. Myrskylän ja Pukkilan tartuntamäärät ovat pysyneet ennallaan. Epidemia leviää tällä hetkellä nuorten aikuisten keskuudessa. Jenni Tieaho kertoo keränneensä veistoksen vaaleamman pajun keväällä. Kotiseututyö oli todella Alhon sydäntä lähellä. uusien koronatapausten määrä on kasvanut verrattuna edeltävään viikkoon. Lahdessa on voinut altistua koronavirukselle 3.7. tieaho kuitenkin kertoo, että luonnonmateriaaleilla ja tuuliajolla-veistoksella on syvempiä merkityksiä. Alho sai Suomen sotaveteraaniliiton kultaisen ansioristin ja hopeisen Maanpuolustusmitalin. Eikö lehtesi tullut. Rastivarsat. klo 18 Nuorten ryhmän harjoitus ja seuran avoin treeni Nikkijärvellä. 05.05.2021 Lahti Koronaepidemia on kiihtymisvaiheessa Enemmistö suomalaisista luottaa erittäin tai melko paljon kotikunnan ja valtakunnan päättäjiin, ilmenee KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta. Santa Fen terassilla kello 22–00 ja ravintola Mamma Mariassa kello 18–19 sekä 4.7. viljanen nautti ruuanlaitosta ja hän kokkasi paljon itse. Hän oli Heinola-Seuran perustajajäsen ja toimi parikymmentä vuotta Heinolan historiatoimikunnan sihteerinä. Hän lausui mielellään kotiseutuaiheisia runoja. Lahti-suunnistukseen valmistava harjoitus. Koulujen lakkauttamiset ja yhdistämiset ruhassa, Karkkulassa ja terriniemessä olivat tuolloin kova paikka ja todella tunteita herättäviä asioita viljaselle. viljanen oli aktiivisesti mukana monessa eri toimessa ja seurassa. työn ohessa Alho suoritti yleisaineiden ja englanninkielen opettajan sekä äidinkieleen erikoistuneen luokanopettajan lisäopintoja Hämeenlinnan seminaarissa ja Lahden kesäyliopistossa. Orimattilassa on todettu kolme uutta tartuntaa viime keskiviikon jälkeen. kello 9–14.30 Myös ravintola Kaunis veerassa Lahdessa on voinut altistua koronavirukselle 8.–10.7. 03-876 678 ilmoitukset@ orimattilansanomat.fi ORIMATTILAN SANOMAT Kotiseutuneuvos Asko Alho on kuollut 25. vuonna 1956 perheen omistamalla maatilalla tehtiin sukupolvenvaihdos, jolloin viljanen otti isältään maatilan hoitoonsa. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina heinäkuun 13. syyskuuta 1928. tuuliajolla on tieahon näkemys Lahden ympäristöpääkaupunkivuoteen. Alho oli koko uransa ajan aktiivinen Opettajien ammattiyhdistystoiminnassa. klo 9–11. (03) 777 1230 T al vi al e (c ) A rto In ka la w w w .a is ud ok u. Outi Sirviö Veikko Viljanen oli aktiivinen kotiseutumies. todistuksen koronarokotuksesta saa ensisijaisesti Omakannasta
ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina heinäkuun 13. päivänä 2021 – N:o 52 – 5 Seuraavien kahden viikon aikana yhdessä vastuullisesti toimien voimme rajoittaa koronaepidemian leviämistä alueellamme. Kiitos, että autat. • Rajoita käynnit asiakastiloissa vain välttämättömiin. • Vähennä kanssakäymistä muiden ihmisten kanssa niin paljon kuin voit. Jokaisen panos on nyt tärkeä. Näin ammattilaisten apu riittää heille, jotka ovat kipeimmin hoidon tarpeessa. • Pidä sisätiloissa kahden metrin turvaväli toisiin, käytä kasvomaskia ja huolehdi hyvästä käsija yskimishygieniasta. Varaa aika omaolo.?palvelun kautta tai soittamalla 116117, jos sähköinen ajanvaraus ei onnistu. Pysäytetään koronavirus yhdessä – toimi näin. Koronatilanne Päijät-Soten alueella on heikentynyt nopeasti viime päivinä. Auta omalla toiminnallasi turvaamaan sosiaalija terveydenhuollon voimavarojen riittävyys. • Käy koronatestissä heti, jos tunnet vähäisiäkään koronaan viittavia oireita. Harkitse tarkkaan menoa anniskeluravintoloihin, joissa turvavälit eivät tosiasiallisesti toteudu. Eristä itsesi muista
Matikainen ja Veromaa tarkimmat Pohjolakiekossa. Talkoolainen Raija Komppa huomautti, ettei nuorille ole ollut vastaavaa toimintaa vuosikausiin sen jälkeen, kun nuorisokahvila olga sulkeutui. Joukko vapaaehtoisia aikuisia herätti seurantalon pitkästä aikaa henkiin ja rakensi Karkkula-miitin, jossa yhtenä pääajatuksena oli koota nuorten ajatuksia ja ideoita, kuinka he haluavat vapaa-aikaansa viettää. hankemiehelle kehuja – olemme koko ajan pyrkineet kehittämään aluetta niin, että se on viimeisen päälle. uusia harrastuspaikkoja on rakennettu ja Karkkulan nuorten tapahtumaa tuettiin mielellään. Tapahtuma-aktiivi Anne Tuomisen mielestä on hyvä, että nuorille tarjotaan tekemistä ja mahdollisuus tutustua toisiinsa. ”Nuoria ei ole unohdettu” Järjestäjät mainostivat tapahtumaa sosiaalisessa mediassa ja jakoivat myös paperimainoksia. Naisten voiton vei jo peruskisassa ykkössijan (119) kuitannut Mopsi Veromaa. Nelosradan parannustöihin seura ryhtyy ampumakauden jälkeen tämän vuoden puolella. Nelosradalle kaavaillaan hiljalleen myös uutta hanketta, missä kiekkojen heittimien määrää lisättäisiin. Kaikki ampumapaikat rakennetaan uudestaan ja niiden ylle rakennetaan katos. Karkkula-miitin keulahahmo Salla Laitinen innostui tapahtuman järjestämiseen, kun nuorison toilailut olivat jatkuvasti esillä Facebookissa. päivänä 6 – N:o 52 – 2021 Juho Kiuru Karkkula orimattilan Karkkulan seurantalolla kokeiltiin perjantaina, kuinka uusi nuorisotapahtuma saisi väkeä liikkeelle. onko nuorilla tylsää. – Vuoden 2008 Sadun olympiavoiton jälkihuuman juhlapuheissa luvattiin tehdä nelosradasta Saturata. Aikuisten mielestä nuoria ei ole orimattilassa unohdettu. – Tänne on muuttanut uusia perheitä. Nyt on kyllä paras loma-aika, ja ihmisillä muutakin tekemistä. Muuten ei tämmöisiä hankkeita tehtäisi, Pertti Könönen sanoo. Kakkoseksi ylsi peruskisan kolmonen Ari Simola ja kolmanneksi peruskisan nelonen Teemu ruutana. oSu:n hanke nostamassa Salolan haulikkoradat Suomen moderneimmiksi Kiltit ja rauhalliset islanninhevoset sopivat vasta-alkajallekin, vinkkasivat Heidi Lipponen ja Salla Laitinen (oik.). ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina heinäkuun 13. Keijo Mälkki paistoi tapahtumaväelle makkaroita. Mukana oli kaikkiaan 75 ampujaa, ja orimattilassa nähtiin kovia suorituksia hankalasta kelistä huolimatta. – Ellei sitten kokeile jossain muussa paikassa tai toisen tyyppisenä. Melua syövä lippa katokseen rata-alueen peräpäädyssä oleva nelosrata uudistetaan lähes kauttaaltaan. – Täällä olisi tilaa hengittää. Aino Iivonen (vas.), Venla Patjas, Anne Tuominen ja Katja Iivonen tarttuivat pensseleihin Karkkulan seurantalolla. Koitos oli hyvä kenraali SM-kisoille. Vanha porukka käy tapahtumissa, mutta uusia olisi hyvä saada mukaan. Myöhemmin vierasmäärä tuplaantui. Nelosradan lajit säilyvät ennallaan. oSu:n oman työn osuus on 40 prosenttia. – Siihen tulee vastalippa, jolla melua saadaan pois jo sen syntypaikalla. Orimattilan Seudun Ampumaurheilijoiden Pertti Könönen esittelee nelosrataa, jossa uusitaan heitintorneja lukuun ottamatta käytännössä kaikki. Koko rata-alue varustetaan elektroniikalla, mikä mahdollistaa tulospalvelun tarjoamisen reaaliajassa internetissä ja ampuma-alueen monitoreissa. Nelosradan parannushankkeen käynnistymisestä oSu kiittelee orimattilan kaupungin hankeasiamies Jari Montosta. Karkkulan seurantalolla pohdittiin nuorisolle sopivaa tekemistä Juho Kiuru Orimattila Ampumaurheilun olosuhteet kehittyvät edelleen orimattilassa, kun orimattilan Seudun urheiluampujat (oSu) ryhtyvät parantamaan Salolan ampumaradan nelosrataa. Täällä he saisivat itse ideoida toimintaa, Laitinen sanoi. Tuki kattaa puolet kustannuksista. – Lippa on osittain meidän keksintö, mutta vastaavan tyyppisiä on ulkomailla käytössä. Tulokset tulivat vasta alkuviikosta, ja moni joutui kyselemään niiden perään maanantaille asti. hanke ulottuu muillekin radoille. Ja päästää vaikka niitä ääniä, jos haluaa. Tiedossa oli, että keskustasta on Karkkulaan matkaa. on tärkeää, että meillä on hyvä asiantuntija. – Silloin ei uskallettu ryhtyä uusiin hankkeisiin, kun ei ollut varmuutta ympäristöluvista, seuran hallituksen puheenjohtaja Pertti Könönen taustoittaa. – Sitten meillä on meidän mielestämme Suomen paras ja modernein haulikkorata, Könönen sanoo. Täysiä sarjoja taidettiin ampua liki 20 kappaletta, kilpailunjohtaja Pasi Saarinen huomautti. Jukka Laakso oli OSU:n ykkösnimiä viikonloppuna. Vaikka Suomessa kaikkialla porottava helle ja tulospalvelumurheet piinasivat, ei viikonloppua pidä mieltää missään nimessä negatiiviseksi rupeamaksi, vaan päinvastoin. Sitten meille tuli vastaan ampumaradan ympäristölupahakemukset, joihin kului rahaa kymppitonneja. Tulipahan nyt kokeiltua. Kummatkin ampuvat lauantaina 75 ja sunnuntaina 50 kiekkoa sekä finaalin päälle. Ja kansainvälisissä kisoissa aletaan jo edellyttää, että tulospalvelu toimii niin, että sitä voidaan livenä seurata, Könönen sanoo. Kilpailukausi jatkuu orimattilassa, ja seuraavat kovat kisat ovat kuun vaihteessa ammuttavat miesten ja naisten SM-trapit. Nyt suuret nuorisojoukot kokoontuvat keskustassa koulujen pihoille, parkkihalliin tai torille. Katosrakenteen ansiosta melu vähenee kylälle päin, Könönen kertoo. Sitä ennen on muun muassa haettava rakennusluvat ja kuultava naapurit. usean kovan nimen tähdittämän, viikonlopun kovatasoisen kisan voiton vei miehissä VeliMatti Matikainen, joka rikkoi peruskisassa 121 kiekkoa. Että siellä on harrastajien mukava käydä, ja että kilpailut sujuvat kitkattomasti. Nuorille tarjottiinkin ilmainen meno-paluukuljetus jenkki-harrasteautojen kyydissä. rahaa tarvittaisiin muutamia kymmeniä tuhansia euroja. Valmista radalla pitäisi tulla ensi vuoden aikana. Tulospalvelun sähköistämiseen oSu oli varautunut jo etukäteen, joten osa johdoista on maassa jo valmiina. Muista orimattilalaisista Noora Antikaisen peruskisan kolmossija vaihtui neljänteen tilaan ja Satu MäkeläNummelan kakkospaikka kuudenteen sijaan. Tapahtuman alkuvaiheessa seurantalolle ilmaantui nelisen nuorta. Kakkonen oli peruskilpailussa neloseksi tähdännyt Sara Nummela ja kolmonen peruskisan vitonen, oSu:n Satu Pylkkänen. – Aika hyvin sponsorit lähtivät mukaan, kun oli nuorista kysymys, Salla Laitinen sanoo. olisi kiva kuulla, mitä nuoret haluavat. Näin se on tähänkin asti tapahtunut, nyt vielä entistäkin paremmin, Pertti Könönen sanoo. MiSKA MiETTiNEN Orimattila Liki 30 asteen paahtava helle sekä tulospalveluongelmat veivät tällä erää ikävä kyllä päähuomion viikonloppuna orimattilassa ammutussa perinteisessä Pohjolakiekossa. Mutta silloin ei ollut rahaa ollenkaan. Tarjolla oli ainakin maalaamista, musiikkia ja ratsastusta Kauniston tilan islanninhevosilla sekä syötävää ja juotavaa. Lajit ovat kaksoistrap, skeet, kansallinen trap, automaattitrap, compak ja uutena lajina Nordic trap, jonka Pohjoismaiden mestaruuskilpailu yritetään kahden koronan takia perutun vuoden jälkeen pitää ensivuonna orimattilassa. Se ei kaikkia kaupunkilaisia miellytä. oSu:n Jukka Laakso oli peruskisan kakkonen, mutta finaalissa hän jäi viidenneksi. hän ei usko, että tapahtuma saa jatkoa. Parannustöiden on määrä valmistua ennen oSu:n isännöimiä Pohjoismaiden mestaruuskilpailuja ensi vuonna. SM-kisat jäävät esimerkiksi Mäkelä-Nummelalta väliin, kun hän on ampumassa samaan aikaan Tokion olympiakisoissa. Ja eihän esimerkiksi urheilu kaikkia kiinnosta, ja toisaalta onhan urheilijoillakin luppoaikaa, Komppa pohti. Tuominen arveli, että jos nuoret järjestäisivät ohjelmaa toisilleen, se houkuttelisi väkeä mukaan. Sille on annettu nimeksi Satu-rata olympiavoittaja Satu Mäkelä-Nummelan mukaan. Ei oikein tiedetä, mikä nuorten juttu nykyään on, Salla Laitinen sanoi. Loput 10 prosenttia katetaan seuran omasta kassasta. – Nuorille on kyllä toimintaa, mutta osa ei hakeudu sen pariin. – Kun kansainvälisiä kisoja pidetään, pitää olla kansainväliset valmiudet. – osallistujamäärä tyydytti, ja tulostaso oli todella kova. – Koko ajan hajotetaan paikkoja ja tehdään ilkivaltaa. reilun 63 000 euron ratahanke sai Etpähän Leader-ohjelmasta tukea. oSu:n Simo ruusunen (117) ja Vili Kopra (117) pääsivät hekin lähelle finaalia, mutta lopputuloksissa kaksikko oli lopulta sijoilla seitsemän ja kahdeksan. – Nämä ovat vaikeita hakemuksia tehdä. – Kaikki on ookoo, mutta kun ammattilaiset puuttuivat toimistosta, niin tulospalvelu meni nyt viikonloppuna sekaisin, Saarinen summasi
Orimattilalaiset heiluttelivat airoja sulkavan helteissä viikonloppuna KUVAt: SAKAri KyöStilä Salusjärven Avantouimarit on artjärveläisten tavoin tuttu näky Sulkavan souduissa. Järven pinta oli melkein pläkkityyni, kyöstilä kehui torstain säätä. Kuvassa Perttunen vastaanottaa Suomen Hippoksen kultaista ansiomerkkiä toissaviikonloppuna Jokimaalla. Olosuhteet tokiossa ovat ennakko-odotusten mukaan armottomat. Lääkeyhtiö Orion kertoo vetävänsä pois kuluttajilta kaikki Multivita Forte -ravintolisätuotteet. Gloria Web kilpaili toissakesään asti ruotsissa timo nurmoksen valmennuksessa. en päässyt vanhan aseen päälle, se asento oli väkisin tekemistä, ampuja kuvailee. aikaa retkisoudussa ei oteta. Urheilu on mennyt alamäkivoittoisesti, mutta huono kenraalihan tarkoittaa hyviä kisoja. rakennusperinnön hoitoavusRakennusperinnön hoitoavustusta Orimattilaan tuksilla tuetaan eri aikakausien rakennusperinnön sekä hyvien rakennusja korjaustapojen säilymistä. Pitkän tauon jälkeen suoraan hyvä esitys. ei Lewis Hamiltoneita Orimattilassa kuun vaihteessa ammuttavan sM-trapin väliin luonnollisesti jättävä ampuja on reagoinut haasteisiin. Perttusen Glora Web palasi voittokantaan KUVA: SUomen HippoS JUHo Hämäläinen Hämeen elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus myönsi rakennusperinnön hoitoon kaksi avustusta Orimattilaan. – Muistan, kun viimeisen laukauksen jälkeen katsoin taululle, että mitenhän tämä nyt menee. – torstain keli oli pilvipoutaa ja pari pientä virkistävää sadekuuroakin saatiin. Okkolin novan Voitto palasi teemu Okkolinin valmentama novan voitto palasi voitokkaasti reilun puolen vuoden tauolta Loviisassa viime viikon maanantaina. Myrskylästä operoiva teemu keskitalo nappasi kauden yhdeksännen voittonsa valmentamallaan ruuna Hellolla Jämsästä sunnuntaina. tammalla on ollut terveysongelmia muun muassa hankositeen kanssa ja sitä astutettiin viime kesänä, mutta tamma ei tullut kantavaksi. Olen kastellut kasvihuoneessa tomaatteja ja kurkkuja, ja sielläkin alkaa ihan hetken jälkeen valumaan hiki. Poisveto johtuu tuotteessa käytetyn inkivääriuutteen liian korkeasta etyleenioksidin pitoisuudesta. Orion vetää pois kaikki Multivita Forte -ravintolisät. Juomaa helteisessä soutusäässä kului runsaasti. Tuomo Wirman Artjärveltä osallistui 60 kilometrin yksinsoutuun yli 40-vuotiaiden miesten sarjassa lauantain paahteessa. Wirmanin aika oli 6.38,54 ja sijoitus 10. Artjärven Aallonmurtaja freesinä Sulkavan keskustassa juuri ennen lähtöä. Lisäksi 60 kilometrin yksinsoutuun osallistui artjärveltä tuomo Wirman. – siinä mielessä tuo 125 kiekon sarja on huono, että kisapäiviä tulee lisää. Monttuun olisi tehtävä kumpu. – Me ei olla päästy sinne tulostasoilla, vaan jokainen on ollut ykkönen, kakkonen tai kolmonen kisassa paikkansa saadessaan. anna HakaMa Orimattila Orimattilalaisväriä nähtiin tuttuun tapaan tämänkin vuoden sulkavan souduissa, jotka soudettiin viime viikon lopulla. Yön yli -tauko reitillä oli 37:n soutukilometrin jälkeen, jolloin jälkimmäiselle soutupäivälle jäi soudettavaa hieman alle puolet, 33 kilometriä. JarkkO nissinen Orimattila tapio Perttusen valmentama Gloria Web voitti kaustisella t75-lähdön ja otti ensimmäisen voittonsa sitten kesäkuun 2019. Poisveto ei koske muita Orionin Multivita-valmisteita. kenenkään ei tarvitse tehdä omia ennätyksiä, koska hyvillä tuloksilla on jo voitettu. Kuvassa vasemmalta Sakari Kyöstilä, Jorma Miettinen, Matti Siltala, Antti Hyypiä, Sami Lehtonen, Minna Niemi, Mikko Tupasela ja Taisto Siira. Vertaus viittaa siihen, että kuka vaan voi voittaa kisoissa, joissa ennakkosuosikin viittaa on vaikea pukea kenenkään ylle. päivänä 2021 – N:o 52 – 7 Miska Miettinen Orimattila – Minulla ei ole kuin ylös päin mentävää. Jossain toisessa lajissa mennään rajoilla, ja se voi olla niin matala, että loppukarkeloissa sillä tuloksella ei ole mitään merkitystä. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina heinäkuun 13. Päärakennus on 1900-luvun alussa rakennettu. Pienen alkuhaparoinnin jälkeen keskitalon ajokki otti 1 000 euron arvoisen voiton varmasti ja on voittanut kolme neljästä viime kisastaan. kyöstilän mukaan artjärven aallonmurtajalle tämän vuoden soudut olivat järjestyksessään jo viidennettoista. – Jos on avajaisia, niin lähden niihin. siellä voi olla kahdeksasta kahteentoista voittajaehdokasta. – ammunta kulkee pätkiä hyvin, mutta kesken sarjan voi tulla ihan katastrofivaihe. Myös terveydenhoitoalan tukkuyritys Verman kertoo vetävänsä pois myynnistä neljä Minisun super Defence sinkkiasetaatti -ravintolisän tuote-erää. – ensimmäisen taukopaikka torstaina oli 21 kilometrin soudun jälkeen. Virenojan Hovin tilan päärakennuksen korjaukseen myönnettiin 2 000 euroa. Vaikka olympiakulta on Mäkelä-nummelan palkintokaapissa ikuisesti, ei kisoihin voi lähteä esimerkiksi “kaikki on saavutettu” -filosofialla. en tiennyt yhtään, mitä tapahtuu – se tuli silloin puskista. ase on ollut käsittelyssä. – kuuden sakkiin on tavoite, mutta ihan kaikki palaset täytyy osua kohdilleen. sihvolan pihapiiri on rakennettu 1800-luvun lopulla. Viimeisessä kaarteessa Gloria Web oli edennyt johtohevosen rinnalle ja otti lopulta varman 4 000 euron arvoisen voiton. sellaiset pitää koittaa blokata pois, ettei tiedä tilannetta, tokiossa muun muassa ristikoihin, kirjoihin ja kotimaiseen iskelmään paneutuva Mäkelä-nummela valaisee. – kaikkihan sinne lähtevät tavoittelemaan voittoa. Myönnetyt avustukset olivat suuruudeltaan 500 eurosta 7 500 euroon. Odotuksia on, ensi viikolla jatketaan Vermossa, tuore tuhannen voiton ohjastaja teemu Okkolin kertoi. – töissä olen ollut viimeksi joskus kesäkuussa, takaisin menen vasta elokuussa. On kiva, että on kotihommaa, ampumista ja oikeita töitä. tarjolla oli juomista, kahvia ja karjalanpiirakoita, kyöstilä kuvailee. tuote hyvitetään. itseluottamus tulee kyllä, ja nappisuoritukset osuvat silloin, kun pitää. Orimattilasta avustushakemuksia tuli viisi. kroatian eM-kisoissa kesäkuussa 18:nneksi ampunut Mäkelänummela on vaihtanut läpi uransa vaihdetta tavallisesta työläisestä huippu-urheilijaksi ja päin vastoin. Satu Mäkelä-Nummela on olympialaisten alla fiksannut työvälinettään. Pitkällä matkalla soutajat käyvät myös maissa tauoilla. artjärven aallonmurtaja oli liikkeellä puolikkaalla soutuporukalla, eli seitsemän soutajan ja perämiehen voimin. Multivita Forte -ravintolisät voi palauttaa elokuun loppuun mennessä lähimpään apteekkiin. samalla suunnalla ammutut Pekingin kisat jäivät mieleen Mäkelä-nummelan kullasta. – nyt on kuulutuksia. kotona on mansikoita kerättävänä ja kaikenlaista pihahommaa. – toisaalta se rassaa, kun tuloksellisesti ei ole yhtään onnistumista. nyt keskitytään tammalähtöihin, tapio Perttunen kertoi. kaikkiaan Päijät-Hämeessä jätettiin 52 hakemusta, joista 26 hyväksyttiin. saa nähdä, mistä tokion kisat lopulta muistetaan. – tammalla oli ensin jalkaja sitten kurkkuongelmia. 33 kilpailuista voittoja on yli puolet eli 18. – Olen vaihtanut sen perän kokonaan, se on reilun sentin lyhyempi. takaisinveto koskee ravintolisän vadelma-lakritsija sitruuna-hunaja-inkivääri-makuja. avustusta tuli Päijät-Hämeen alueelle yhteensä 73 000 euroa. nyt hän on ollut sivussa työelämästä. Orimattilasta 70 kilometrin pituiseen ja kahdelle päivälle jakautuvaan retkisoutuun kirkkoveneillä osallistuivat artjärven aallonmurtaja, joka souti torstaina ja perjantaina ja salusjärven avantouimarit, joka puolestaan retkisouteli lauantaina ja sunnuntaina. tamma piti pari vuotta myös hallussaan nelivuotiaiden lämminveristen keskipitkän 2 600 metrin matkan autolähdön suomen ennätystä kilometriajalla 1.14,3. sakari kyöstilä artjärven aallonmurtajasta kertoo torstain sään olleen retkisoutuun mitä mukavin, perjantaina sen sijaan vähempikin paahde olisi riittänyt ja varsinkin viimeiset pari soututuntia alkoivat kyöstilän mukaan olla tukalia. kommenteista huokuu se, ettei Mäkelä-nummelan arjessa ole uusia juttuja, vaikka kuun vaihteessa edessä ovat urheilumaailman isoimmat ja arvostetuimmat kisat. kyseessä ei ole mikä tahansa hevonen, vaan vuoden 2017 kolmivuotiaiden tammakriteriumin voittaja ja vuoden 2018 Derbykolmonen. Ohjelma on siinä mielessä erikoinen, että poikkeuksellisesti skeet ammutaan ennen trapia. sihvolan tila Luhtikylässä sai 2 500 euroa pihapiirin saunaja talousrakennuksen korjaamiseen. Lahdessa tavaratalo kärkkäisellä leipänsä tienaava tähti on sanonut, ettei trapissa ole yhtäkään Lewis Hamiltonia. Vanhaksi kun tulee, niin ei veny enää. tässä ollaan vähän kuin opettajan ammatissa, eli kesällä ollaan opettaja ja talvella sisävesilaivan kapteeni, Pekingin vuoden 2008 olympialaisten kultamitalisti veistelee. – ne voivat olla jopa historian kuumimmat kisat, siellä voi olla lähes 40 astetta ja kosteus päälle. kolmen kilometrin tasoitusajossa tapio Perttunen käänsi valmennettavansa parijonosta kolmannelle radalle kierros ennen maalia. Okkolinin tallin viisivuotiaan suvelan rinssi ja safööri starttaavat viikonloppuna Mikkelissä, kuten myös hyvässä kunnossa kilpaileva kuusivuotias Vilkkeen Velmu. – en voisi ajatella vaan urheilevani vuoden ympäri. Tapio Perttunen on kuntouttanut ikäluokkamenijä Gloria Webin takaisin T75-tason voittajaksi. tuloksellisesti vaikean vuoden kokenut trap-ampuja satu Mäkelä-nummela ei kiertele kommenteissaan vuodella siirtyneiden tokion kesäolympialaisten aattona. nyt viisi sarjaa toisaalta armahtaa yhden kaksiykkösen ja sitten on varaa tuupata kaksivitosia enemmän, perjantaina matkaan lähtevä Mäkelä-nummela laskee. Ori on kärsinyt jalkavaivoista koko uransa. – Olin hevoseen tosi tyytyväinen. satu Mäkelä-nummela lähtee perjantaina tavoittelemaan olympiatrapin finaalipaikkaa Heikko kenraali, hyvä ensiesitys. Ja jos pääsee kuuden sakkiin, niin finaalissa pitää mennä kerrallaan palaset kohdalleen. Läpi peruskisasta kuun vaihteessa tokiossa ammuttavassa trapissa on ensiksi viiden sarjan peruskisa ja sen jälkeen kuuden ampujan finaali
Joku ulkopuolinen saattaisi olla hämillään MyMyn ihmeellisen liidon takia. – kinni suoriutui tehtävästään hienosti. Juoksua Neljä kisaajaa voitti itselleen viikon lomat Vuokatin Katinkullassa: miesten 30 kilometrin nopein Manu Kauppila (Honkajoenseudun Urheilijat), 11,3 kilometrin nopein nainen Johanna Lindholm (Loviisa Tor), naisten 30 kilometrin nopein Satu Uuttu (KU-58) ja miesten 11,3 kilometrin nopein Kevin Lindholm (Loviisa Tor). VINK OY – yli 30v. Viime keskiviikkona Myrskylän ylpeys otti 50–60 katsojan edessä 2–1-voiton hyvinkääläisestä HyPsistä. Tervetuloa! Johtokunta Kokouksia Onnea Rasmus Mäkelä valokuvataiteen maisteri! t. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina heinäkuun 13. ensiksi maalivahti Jere Rantasalo koppasi vieraiden puolittaisen läpiajon upeasti, ja yhtä upea oli molarin tuuletus. Joki – nopsa 5–1, akilles – nouLa 1–3, 9.7. Ukot ovat treenanneet lajia ja kuntopuolta niin hyvin, että pelit ovat alkaneet kääntymään meidän eduksi silloin, kun näitä ratkotaan tiukoissa väännöissä. 100 m 2 liiketilaa suurin näyteikkunoin Tiedustelut: Kullervo Hakama p. laatoitukset Rakennustyö Weckman LIIKEJA AMMATTIOSOITTEITA ASIANAJOTOIMISTO varatuomari ESKO RANTANEN Erkontie 10, ark. 040-508 0363 ORIMATTILAN SANOMAT Liikekulmassa, Erkontie 20 vuokrattavana n. KUMIja LASIHUOLTO – auton renkaat – tuulilasit – rengastyöt – koristelasit – rakennuslasit – peilit ORIMATTILA puh. Ja hyvinhän se meni, tärkeä torjunta, Rantasalo sanoi tyynesti. Myös Petojen valmentaja sundholm sai maalipaikan, mutta tällä kertaa vastustajan maalivahti poimi laukauksen helposti syliinsä. Myös putkiremontit. – ei ole yllättänyt fiilis, vaan hyvä ja itsevarma fiilis. taululla oli pitkään 1–1-tasatilanne, mutta viihdyttävä jalkapalloilta sai lopussa huikean lopun. Miehet yleinen 11,3 km: 1) kevin Lindholm, Loviisa tor, 43.53, 2) kari tikkala, PukkVe, 57.08 3) Pentti Harjula, PukkVe, 1.08.40. 0400-840 555. Petojen erikoisuus ja samalla vahvuus oli se, että joukkue antoi vastuuta jokaiselle kokoonpanossa mukana olleelle 18 pelaajalle. ensimmäistä kertaa olivat myös 1 km:n ja 30 km:n matkat. MyMyn paine ja helle sulattivat vieraat, ja HyPsin tarinassa oli lopun alkua 2–1-takaiskun lisäksi myös Lamin tourayn saama tuplakeltaisen eli ulosajon muodossa. Peli sen kuin paranee! Rantasalo uhoaa. esimerkiksi kakkosvahti Miki kinni tuli kentälle reilun tunnin jälkeen 3–1-tilanteessa ja päävalmentaja toni sundholm lisäajan lopussa. naiset yleinen 11,3 km: 1) tereza Lopatarova, Lahden ahkera, 1.05.47, 2) kajsa suurnäkki, Myrskylän Myrsky, 1.07.32, 3) Heljä Muinonen, Vantaa, 1.09.45, 4) Minna kankaala, Pukkilan Vesa, 1.16.04. toisaalta jäitä on pidettävä hatussa, ja analyyttisen sekä innokkaan kotiyleisön mukaan MyMy voi saada apuja pienestä ja sympaattisesta kotikentästään. 040 743 7707 Muista edulliset rivi-ilmoitukset. uudisrakentaminen . Pedot jaksoi prässätä vastustajaa korkealta heti alussa, ja maalipaikkoja syntyi solkenaan. Hetkeä myöhemmin hän avasi pitkällä potkulla tilanteen toiseen päähän, ja teemu Ronkainen puski vastustajien hallusta holtittomasti pudonneen pallon sisään vain muutamia minuutteja ennen loppua. nyt on vaan todella hyvä draivi päällä. Pukkila-hölkkä kisattiin 30:nnen kerran. Vastustaja pääsi peliin mukaan toisen puoliajan edetessä paremmin ja loikin muutamia maalintekopaikkoja petomaalille. 03-777 1670 LÄMPÖPUMPUT Lämpöpumppujen myynti, asennus ja huolto. Uusimaa, miehet, 4. totuuden nimessä on todettava, ettei Myrsky-leiristä flopannut yksikään soturi. päivänä 8 – N:o 52 – 2021 Vuokrattavana Miska Miettinen Kankkila MyMyn sarjapaikka jalkapallon nelosessa alkaa olla olla turvattu, kun tulokas on marssinut kauden alussa voitosta voittoon. remontit . klo 9–16, esko.rantanen@pp.inet.fi, puh. naiset 40 11,3 km: 1)Johanna Lindholm, Loviisa tor, 48.42, 2) seija nurmi, kerkkoon Urheilijat, 54.26, 3) kaisa Vuorinen, sV, 1.08.40, 4) Linda kallas, 1.16.05. 040-531 1729, 16200 Artjärvi Kirjanpidot, palkanlaskenta, tilintarkastukset (HT), veroym. Joukkueen leiristä lähetettiin pelin tauottua kiitokset yleisölle. Soita 044 309 3433 SIIVOUSPALVELUA LVI-LIIKKEITÄ LVI-PutkiKaMa Oy KARI KORKKULA Puh. Yleinen 3 km: 1) Raimo Myrtenblad, PU, 14.08, 2) eljas Hietanen, PU, 14.15, 3) Merle Hirtentreu, PU, 15.03, 4) Pekka Liekkola, elimäen Vauhti, 17.31, 5) tomi Pekonen, Porvoo, 17.37, 6) Henrietta Löfgren, 17.38, 7) kim Bergroth, HiFk, 17.58, 8) sanna ikävalko, PukkVe, 18.28, 9) isa Myrtenblad, PU, 18.44, 10) Herbert Fallström, Porvoo, 21.14, 11) Pauli arbelius, turenki, 22.08, 12) Usko Lind, nurmijärvi, 26.32, 13) Lasse Lappalainen. Perhe & läheiset Koti ja perhe Pukkila 10.7. Sarjataulukko O V T H M P MyMy 3 3 9– 2 9 nouLa 4 3 1 8– 6 9 akilles 4 3 1 6– 4 9 Joki 4 2 1 1 11– 8 7 JäPs/47 4 2 2 12– 5 6 OPedot 2 2 7– 1 6 k-UP/HC skaVaBÖLe 4 1 1 2 7–10 4 HyPs 3 1 2 6– 4 3 Pk-09 3 1 2 3– 6 3 nopsa 3 1 2 3– 8 3 tiPs/2 3 3 3– 8 FC korso/ United 3 3 0–13 Muuten hyvin pelanneelle Toni Paajaselle sattui arviointivirhe hänen yrittäessä pitkän avauksen pysäyttämistä vieraiden osumassa. tytöt 10, 1 km: 1) Linnea Liukkonen, PukkVe, 6.44, 2) emma kankaala, PukkVe, 8.57, 3) Diane Pekonen, Porvoo, 9.15, 4) iida kankaala, PukkVe, 9.45, 5) emmi koivisto, askola, 10.14. Keskellä Pukkilan Vesan puheenjohtaja Marko Lindgrén. Kokouksen jälkeen hirvikokous. Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen TILITOIMISTOJA PYYDÄ TARJOUS • Keittiökaapistot • Makuuhuonekomerot • Eteisryhmät • Irto-ovet • Työpöytätasot • Paljon ovivaihtoehtoja PUUJA KALUSTETUOTE Veljekset Ovaska Hirsitie 5, Orimattila p. JäPs/47 – FC korso/United 7–0, OPedot – Pk09 3–1. Pedot on voittanut kahdesta kamppailustaan kummatkin vakuuttavalla maalierolla 7–1. Erkontie 20, Orimattila puh. klo 9–16 KUVA: Pertti MäKelä ORIMATTILAN SANOMAT Miska Miettinen Orimattila ainakin toistaiseksi näyttää siltä, että jalkapallon miesten eteläisen alueen nelosen neloslohko voisi olla tänä kesänä kahden tutun, Orimattilan Petojen ja Myrskylän Myrskyn hallitsema. Pakaan Seudun Metsästysseura ry:n KESÄKOKOUS 21.7.2021 klo 19.00 kodalla. MyMy – HyPs 2–1, tiPs/2 – k-UP/HC skaVaBÖLe 2–3, 8.7. klo 9–17 MYRSKYLÄN TORILLA to 15.7. Joukkue sai ensimmäisellä nelivitosella painostuksensa päätteeksi ansaitun tasoituksen, joka merkittiin HyPsin omaksi. Pojat 10, 1 km: 1) elias Hirtentreu, PU, 6.23, 2) teo tikkala, PukkVe, 6.43, 3) emil koivisto, askola, 8.35. Myrskylän raitapaitojen Teemu Kousa (vas.) ja Teemu Ronkainen menivät palloille rohkeasti, tilannetta seuraamassa myös Jere Kuivaniemi. Kolmen ilmoitusrivin ilmoitus maksaa 12 euroa, neljän rivin ilmoitus 16 euroa, viiden rivin ilmoitus 20 euroa. 03-884 830, 050 559 8634 www.tiliekspertti.fi TILIEKSPERTTI M. – kenttätapahtumiin ja koko joukkueen taisteluun peilaten siinä 2–1-maalissa oli ansaittua onnea matkassa, onneksi Ronkainen oli valmiina puskemaan pallon varmasti maaliin! maalivahti Rantasalo tilittää. Pedot komppaa kolme voittoa kolmesta pelistä ottanutta MyMyä upeasti, kun orimattilalaislauma kaatoi perjantaina kotonaan hyvinkääläisen Pk-09:n 3–1. Pedotkin jatkaa voittojen tiellä. kankkilan kotipelit tarjoavat illasta toiseen suurilukuiselle yleisölle karkkia, eikä keskiviikkokaan tehnyt poikkeusta. – kotijoukkueen onnistujista täytyy ottaa etenkin esiin oikealla laidalla koko pelin pelannut Ville Mäki-Latikka, jonka hyvät riistot ja keskitykset aiheuttivat vastustajalle päänvaivaa. – Puolustus oli taas hienosti blokannut muutamat vedot ja katkonut parit läpijuoksut, niin sitten oli minun vuoroni vihdoinkin. Valmennus on saanut joukkueen pelaamaan itsevarmasti ja taistellen. ilma oli haasteellinen, lämpötila hipoi +30 astetta. Katsomossa alkoi spekulointi, että onko maalilla Espanjan maajoukkuevahti Unai Simon. div., lohko 4, pelatut ottelut: 7.7. kotijoukkue kuitenkin piti pakkansa tiiviinä ja pystyi pysäyttämään vastustajan maalintekoaikeet kerta toisensa jälkeen, petoleiristä kommentoitiin. Mainitut joukkueet olivat viime viikon loppuun tultaessa 12 joukkueen lohkon ainoat puhtaan pelin poppoot. 050 5183 763 Orimattila weckman@hotmail.fi . 03-777 3308, 050 585 3468 www.velj-ovaska.fi ORIMATTILAN PUTKITYÖ OY Myymälä 040-513 8073 avoinna ma–pe 8.30–16.30 Tokkolantie 8 www.orimattilanputkityo.fi Kaikki LVI-työt ja remontit nopeasti ASIANAJOTOIMISTOJA AUTOJA KULJETUSALA RAKENTAMINEN Verhoomo Taikaneula mirva.kanko@gmail.com p. Pk09 ei puolestaan pystynyt rikkomaan isäntien tiivistä hyökkäyspään prässiä. Miehet 30 km: 1) Manu kauppila, Honkajoenseudun Urheilijat, 1.59.38, 2) antti Hartikainen, team Här-ski, 2.03.50, 3) kimmo kerman / Janne inkinen, Hollola, 2.32.09, 5) Juha Pärnänen, etelä-Helsingin Pulkka, 2.48.50, 6) Mikko kallas, tohina, 3.36.52. Jere Rantasalon tuplasuoritus kasvatti MyMyn voittoputkea Työsuorituksia Puh. Myytävänä KIMMON KENKÄ ORIMATTILAN TORILLA ke 14.7. toisella nelivitosella kaava oli sama, ja Pedot sai palkinnon parin maalin myötä. Pojat 16, 3 km: 1) kent Lindholm, Loviisa tor, 10.42, 2) eelis kauppila, Leppävaaran Pallo, 11.26, 3) isac Lindholm, Loviisa tor, 11.31, 4) anton Myrtenblad, PU, 13.38, 5) Justus kankaala, PukkVe, 17.03. – en tiedä, onko mitään varsinaista salaisuuttaennemminkin kotikentän etu on kotiyleisön ansiota. naiset 30 km: 1) satu Uuttu, kU58 2.32.28, 2) sari Peltonen, Porvoo, 2.45.16. Pedot astelee kotiyleisön eteen perjantaina, kun vastaan tulee kello 18.30 alkavassa ottelussa tiPs:n kakkosjoukkue. Vierailla kokoonpano ei pursunnut ylimääräisiä miehiä, kun joukkue oli matkassa vain kahdella vaihtomiehellä. HyPs meni alussa johtoon, mutta sen jälkeen MyMy otti pallon haltuun halliten hyökkäämistä jopa mielin määrin. silti, kolme voittoa kolmesta on sarjanousijalle kova saldo. Maalivahti Rantasalon ja keskikentän moottori Ronkaisen lisäksi kotijoukkueen parhaimmistoon kuului laitapakkina loistavalla ajoituksella palloja katkonut Joni Ronkainen. tytöt 16, 3 km: 1) alisa kiiski, PU, 12.13, 2) Vera Liukkonen, PukkVe, 14.58, 3) Janette ikävalko, PukkVe, 16.51, 4) elsi kauppila, Leppävaaran Pallo/ Helmi Mikkola, eBk, 16.55, 6) ada Myrtenblad, PU, 18.29. Miehet 45 11,3 km: 1) Jani strömsholm, iF sibbo Vargarna,43.58, 2) kimmo Gynter, Heinola, 47.59, 3) Jari Uusitalo, Porvoon Urheilijat, 52.28, 4) Jari Pekonen, PU, 54.08, 5) Markku Liekkola, elimäen Vauhti, 56,45, 6) Harri Latvala, Rajamäen Rykmentti, 57.47, 7) Markus kekäläinen, Porvoo, 58.44. konsultoinnit, yritysten perustaminen ja yhtiömuodon muutokset. Pelaaja ei meinannut niellä saamaansa tuomiota millään. Kaveria ei jätetä. kotijoukkueelle osuivat perjantaina kaksi maalia iskenyt antti kaunismäki ja kauden avausottelussakin maalannut Ville kurki
Ohjaus: Wes Ball, USA 2015. päivänä 2021 – N:o 52 – 9 Jere B.Virtanen Viivi ja Wagner Ke s k i v i i k ko 1 4 . 6.05 Alueradio 7.00 Yle Uutiset ja sää. Yle TV1 klo 13.15: Salakuljettajan laulu (7). Yle Radio 1 6.00 Yle Uutiset ja sää 6.05 Hartaita säveliä 6.15 Latinalaisen Amerikan heinäkuun aamuhartaus 6.25 Aamusoitto 6.56 Päivän mietelause 6.59 Hyvää huomenta 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.10 Hartaita säveliä 7.15 Latinalaisen Amerikan heinäkuun aamuhartaus 7.25 Aamusoitto 7.58 Hyvää huomenta 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.10 Ykkösaamu 9.00 Yle Uutiset 9.05-9.58 Muistojen bulevardi 10.00 Ilmasto on peto Jääkauden äkkiloppu 10.35-10.55 Latinalaisen Amerikan heinäkuu: Kurkistus intiaanikieliin – nahuatl 11.00 Askelkuvioita ja rytminvaihdoksia 11.45 Ja tango soi 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Tiedeykkönen: Egyptin ensimmäinen naisfaarao Hatshepsut oli poikkeuksellisen vahva hallitsija 13.00 Klassinen kattaus 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen 15.55-15.58 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Latinalaisen Amerikan Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Kaisa Pulakan aikamatkat 17.30 Timantteja ja ruostetta 18.05 Romano mirits 18.20-18.29 Alastalon salissa 18.30 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Mielensäpahoittaja maailmalla, osa 7/10: Karjalanpaistia Italiassa. 1.02 Kutsuvieras: Maria Sid 2.00 Yle Uutiset. 16.10 Urheiluradio. Mistä puhuisit, jos sinulle tarjottaisiin radiossa tunti aikaa. 10.02 Radio Suomen päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. Kirjoita pian: Aino Aalto kirjoitti matkaltaan Alvarille: ?Ich bin kaputt. 23.15 Armi Aavikko – siinä välissä olin elossa: Entinen missi 23.35 Yöradio. R a d i o o h j e l m a t Yle Radio 1 93,2 MHz • Yle Radio Suomi 97,9 MHz Tiistai 13.7. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina heinäkuun 13. 13.00 Klassinen kattaus 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen 15.5515.58 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 P.S. 0.02 Yöradio – toiveiden yö. 22.05 Urheiluradio. 13.02 Kutsuvieras: Petteri Taalas 14.00 Yle Uutiset. 10.02 Radio Suomen Päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 8.13 Alueradio 9.00 Yle Uutiset. 7. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.00 Yle Uutiset ja sää. 17.30 Armi Aavikko – siinä välissä olin elossa: Samppanjaa Golanin kukkuloilla 17.50 Radio Suomen Ilta. 18.50 Merisää. (1952, 88) Jännityskomedia tullietsivästä, joka soluttautuu salakuljetusliigaan. 7.10 Urheiluradio. 8.10 Urheiluradio. 21.55 Radio Suomen Ilta. 18.55 Suomi-reggae -ilta 19.00 Yle Uutiset ja sää. 20.03 Radio Suomen Ilta 21.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 3.00 Yle Uutiset. 9.10 Sää. 1.02 Kutsuvieras: Petteri Taalas 2.00 Yle Uutiset. 22.08 Kantritohtori Teppo Nättilä. 9.05 Urheiluradio. T i i s t a i 1 3 . 21.00 Yle Uutiset. 19.05 Suomi-reggae -ilta 20.00 Yle Uutiset. 19.05 Luonto-Suomen teemailta 0203-17600. 9.11 Alueradio 10.00 Yle Uutiset. O: Lasse Pöysti. 2.02 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 23.00 Yle Uutiset. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.30 Yle Uutiset ja sää. 18.00 Yle Uutiset. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu 5.50 Merisää. 06.53 Dinotassut (S) 07.04 Tilkkupeiton tarinoita (S) 07.08 Maijuli (S) 07.15 Ritari Mikke (S) 07.27 Metsän halki (S) 07.31 Mitä ihmettä. 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää. Tunnetut suomalaiset kertovat itseään koskettavasta teemasta ja omasta elämästään. 10.00 Rempalla tuloja 10.30 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Hauskat kotivideot 14.25 Rempalla tuloja 14.55 Huvila & Huussi 15.50 Puutarhan pelastajat 16.50 Onnenarpa 16.55 Remppa vai muutto 17.55 MasterChef Australia 19.30 Suomen huutokauppakeisari 20.30 Tankkaustarinat 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Huvila & Huussi 22.00 Mestareiden mestari 23.00 Tankkaustarinat 23.30 Stand Up! 00.30 Amerikan kovimmat keräilijät 01.30 Poliisit 2021 (12) 02.30 El Chapo (12) 03.30 Suomen huutokauppakeisari 04.30 Astral-TV Sub 06.30 Monchhichi (S) 06.40 Palomies Sami (S) 06.55 Muumilaakson tarinoita (S) 07.15 Muumilaakson tarinoita (S) 07.40 Paavo Pesusieni (7) 08.05 Code Lyoko: Evolution (7) 08.30 Oggi ja torakat (7) 09.00 Myyrän seikkailut (S) 09.05 Paavo Pesusieni (7) 09.30 Schitt’s Creek (S) 10.00 Ostoskanava Tvins.com 11.00 Home and Away (7) 11.30 Salatut elämät: Bikineitä ja timantteja (12) 12.00 Emmerdale (7) 12.30 Emmerdale (12) 13.00 Salatut elämät (7) 13.30 Salatut elämät (7) 14.00 Salatut elämät (7) 14.30 Salatut elämät (S) 15.00 Baywatch (12) 16.00 Simpsonit (7) 16.30 Simpsonit (7) 17.00 Amazing Race 18.00 Käräytyskamera (7) 18.30 Käräytyskamera (12) 19.00 Simpsonit (7) 19.30 Simpsonit (7) 20.00 Suurmestari 21.00 Subleffa: Viu-hah-hah-taja (7) 22.30 Subleffa: Backtrace (16) 00.30 Kuolen nauruun (16) 01.40 Julkkis Pomo piilossa 02.25 Käräytyskamera (7) 02.50 Käräytyskamera (12) 03.15 Simpsonit (S) 03.40 Myytinmurtajat Yle Teema & Fem 08.35 YLE FEM 08.35 Aivan yksin 09.15 Huippuilta Janne Grönroosin seurassa 10.00 Mestari 10.25 Herkkuja: Makeat suukot 10.31 Stugor 11.00 Ahdistaa non stop 11.26 Norjaa ristiin rastiin 11.30 Kätilöt 12.00 YLE TEEMA 12.00 Francon jälkeen – Alcantaran perhe (12) 13.20 Historia: Edvardiaaninen aika väreissä 14.05 Sue Perkins Japanissa 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (12) 16.00 Milanon naisten paratiisi (12) 16.55 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä 17.30 YLE FEM 17.30 Malory Towers (7) 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Nallukka (S) 18.05 Pehmomonsteri (S) 18.14 Eläinten esikoulu (S) 18.23 Seikkailevat saappaat 18.30 Dok: Rikard (S) 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.45 Alokkaat (7) 20.00 YLE TEEMA 20.00 Unelmien maa (7) 21.00 Historia: Kuvia Intiasta 21.50 Kino Suomi: Viimeinen savotta (12) 23.50 Historia: Diktaattorien työkalut (12) Sudokun ratkaisu (c ) A rto In ka la w w w .a is ud ok u. 13.02 Kutsuvieras: Maria Sid 14.00 Yle Uutiset. Kuva: Fennada-Filmi Oy / Yle Sub klo 22.45: Labyrintti – Aavikkokokeet. Keskiviikko 14.7. Minkälaisin motiivein ja miten raaoin keinoin eurooppalaiset valloittivat Latinalaisen-Amerikan ja aloittivat se 10.55 Yksi on hyvää seuraa 11.00 Latinalaisen Amerikan mystinen ääni 11.30 Musiikkia Kolumbuksen jälkeen 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Lukuja rasismin historiasta: Kuinka rasistinen Yhdysvallat on. 18.55 Luonto-Suomen teemailta 0203-17600. 18.00 Yle Uutiset. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 0.00 Yle Uutiset. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu 6.00 Yle Uutiset ja sää. 21.02 Urheiluradio. 12.10 Urheiluradio. 16.13 Alueradio 17.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Rempalla tuloja 10.30 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Hauskat kotivideot 14.25 Hauskat kotivideot 14.55 Rempalla tuloja 15.20 Huvila & Huussi 16.20 Onnenarpa 16.25 Puutarhan pelastajat 17.25 Remppa vai muutto 18.25 MasterChef Australia 19.30 Huvila & Huussi 20.30 Tankkaustarinat 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: 007 ja kultainen ase (16) 23.30 Tankkaustarinat 00.00 Huvila & Huussi 01.00 Hyvät ja huonot uutiset 02.00 Amerikan kovimmat keräilijät 03.00 Poliisit 2021 (7) 04.00 Astral-TV Sub 06.30 Monchhichi (S) 06.40 Palomies Sami (S) 06.50 Muumilaakson tarinoita (S) 07.15 Muumilaakson tarinoita (S) 07.40 Paavo Pesusieni (S) 08.05 Lucky Luken uudet seikkailut (S) 08.30 Oggi ja torakat (7) 09.00 Myyrän ystävät: Hepokatti (S) 09.05 Paavo Pesusieni (7) 09.30 Schitt’s Creek (12) 10.00 Ostoskanava Tvins.com 11.00 Home and Away (7) 11.30 Salatut elämät: Bikineitä ja timantteja (12) 12.00 Emmerdale (7) 12.30 Emmerdale (7) 13.00 Salatut elämät (7) 13.30 Salatut elämät (S) 14.00 Salatut elämät (7) 14.30 Salatut elämät (12) 15.00 Baywatch (12) 16.00 Simpsonit (7) 16.30 Simpsonit (7) 17.00 Masked Singer USA 18.00 Käräytyskamera (7) 18.30 Käräytyskamera (12) 19.00 Simpsonit (7) 19.30 Simpsonit (7) 20.00 Kuutamolla 21.00 Subleffa: Häpy endkö. 7.13 Alueradio 7.50 Merisää. 20.03 Metsäradio. Yle Radio Suomi klo 13.02: Kutsuvieras: Maria Sid. 8.10 Urheiluradio. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.30 Yle Uutiset ja sää. 12.10 Urheiluradio. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 17.10 Urheiluradio. (Fennada). -tukikohtaan, jossa heidän luvataan olevan turvassa. co m C od e: 5B 20 71 FF 68 5 4 9 1 3 7 6 8 2 8 1 3 9 2 6 7 4 5 7 6 2 5 4 8 1 3 9 2 9 5 6 7 3 8 1 4 3 8 4 2 1 5 9 7 6 6 7 1 8 9 4 5 2 3 1 5 7 3 6 2 4 9 8 9 2 8 4 5 1 3 6 7 4 3 6 7 8 9 2 5 1 Tiistai 13.7. 17.10 Urheiluradio. 21.17 Radio Suomen Ilta 21.50 Merisää. 7. 3.55-4.00 Yöradio. N: Tapio Rautavaara, Assi Nortia, Ossi Elstelä, Marjatta ja Martti Pokela. 8.13 Alueradio 9.00 Yle Uutiset. 3.02 Kissankehto – Susanna Vainiola. 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset. 15.02 Alueradio 16.00 Yle Uutiset ja sää. 20.02 Sää. Kuvassa tullietsivä Tapio (Tapio Rautavaara) ja tanssijatar Leila Laine (Assi Nortia). 7.53 Alueradio 8.00 Yle Uutiset ja sää. 06.53 Saara ja Sorsa (S) 07.03 Rikke (S) 07.10 Kerkko Kukko (S) 07.20 Petran poppoo (S) 07.32 Simo (S) 07.39 Robottijunat (S) 07.51 Askarrellaan 07.57 Vekarat! (S) 08.23 Galaxi 08.24 Tipu Touhukas (S) 08.26 Eksynyt Ozissa (7) 08.50 Jumppahetki: Vetreyttä selkään 09.00 McLeodin tyttäret (12) 09.45 Uusi päivä (S) 10.15 Latela 10.45 Hittimittari 11.30 Suomalainen tangon taika 12.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 13.30 Casualty (12) 14.20 Satuhäät 15.10 Aateli Race – hiihtäjien kesäkisa 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Matkapassi: Hyvät ja pahat ruuat 19.00 Syke (12) 20.00 Suuri keramiikkakisa 21.00 Theroux: Tähtäimessä Joe Exotic 22.30 Vähän kunnioitusta (12) 00.00 Uutisikkuna MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Uutisaamu 07.00 Uutisaamu 08.00 Uutisaamu 09.05 Kesäterassi 09.35 Emmerdale (7) 10.05 Emmerdale (12) 10.35 Kauniit ja rohkeat (S) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 12.00 Valitut Palat Collection 12.15 Pilanpäiten 12.30 Jamien parhaat kasvisruoat 13.30 Myyrä 14.30 Selviytyjät 15.30 Suomen surkein kuski 16.30 Kesäterassi 17.00 Täydellinen kesä (7) 17.30 Kauniit ja rohkeat (S) 18.00 Emmerdale (7) 18.30 Emmerdale (7) 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Kesäterassi 20.00 SuomiAreena: Puheenjohtajatentti 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 NCIS: New Orleans (12) 23.30 Elokuvatraileri: Luokkakokous 3 – sinkkuristeily (12) 23.35 Rouva Ministeri (7) 00.30 Ulosottomiehet 01.25 Myyrä 02.20 Suomen surkein kuski 03.10 Remontilla rahoiksi 03.55 Tuttu Juttu Show Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Bing (S) 06.05 Ritariprinsessa Nella (S) 06.25 Rusty Rivets (S) 06.50 Pyjamasankarit (7) 07.15 Angry Birds Toons (S) 07.20 Angry Birds Toons (S) 07.25 K3 (S) 07.35 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.45 LEGO City Adventures (S) 07.55 LEGO Ninjago (7) 08.05 Angry Birds Blues (S) 08.10 Bakugan: Battle Planet (7) 08.35 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7) 09.00 Haluatko miljonääriksi. 7.13 Alueradio 7.50 Merisää. (12) 03.15 Remontilla rahoiksi 04.00 Ulosottomiehet Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Bing (S) 06.05 Ritariprinsessa Nella (S) 06.25 Rusty Rivets (S) 06.50 Pyjamasankarit (7) 07.15 Angry Birds Toons (S) 07.20 Angry Birds Toons (S) 07.25 K3 (7) 07.35 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.45 LEGO City Adventures (7) 07.55 LEGO Ninjago (7) 08.05 Angry Birds Blues (S) 08.10 Bakugan: Battle Planet (7) 08.35 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7) 09.00 Haluatko miljonääriksi. Yle Radio 1 6.00 Yle Uutiset ja sää 6.05 Hartaita säveliä 6.15 Aamuhartaus 6.25 Aamusoitto 6.56 Päivän mietelause 6.59 Hyvää huomenta 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.10 Hartaita säveliä 7.15 Aamuhartaus 7.25 Aamusoitto 7.58 Hyvää huomenta 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.10 Ykkösaamu 9.00 Yle Uutiset 9.05-9.58 Muistojen bulevardi 10.00 Brysselin kone. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu 6.00 Yle Uutiset ja sää. 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää. Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 9.10 Sää. 17.13 Radio Suomen Ilta. Rocketsivä 23.00 Yle Uutiset. 3.00 Yle Uutiset. 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset. 14.02 Alueradio 15.00 Yle Uutiset. 20.00 Yle Uutiset. 17.13 Radio Suomen Ilta. 7.10 Urheiluradio. 22.05 Urheiluradio. 15.02 Alueradio 16.00 Yle Uutiset ja sää. 21.02 Urheiluradio. 9.05 Urheiluradio. (S) 07.36 Pii ja Poju (S) 07.50 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia (S) 08.16 Galaxi 08.17 Pok ja Mok (7) 08.25 Näin meillä (7) 08.36 Hirveä Henri (S) 08.50 Jumppahetki: Kehonhallinta 09.00 McLeodin tyttäret (12) 09.45 Uusi päivä (S) 10.15 Latela 10.45 Näin Norjassa 11.00 Uutisikkuna 12.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 13.30 Casualty (12) 14.20 Satuhäät 15.10 Jopet-show (7) 15.40 Syke (12) 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Kummeli (7) 18.30 Yleisurheilun GP, Joensuu 21.00 Armoton maa (16) 22.30 Docventures: I am Greta 00.10 Uutisikkuna MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Uutisaamu 07.00 Uutisaamu 08.00 Uutisaamu 09.05 Kesäterassi 09.35 Emmerdale (7) 10.05 Emmerdale (7) 10.35 Kauniit ja rohkeat (S) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 12.00 Valitut Palat Collection 12.15 Pilanpäiten 12.30 Kaappaus keittiössä 13.30 Myyrä 14.30 Kokkisota 15.30 Suomen surkein kuski 16.30 Kesäterassi 17.00 Täydellinen kesä (7) 17.30 Kauniit ja rohkeat (S) 18.00 Emmerdale (7) 18.30 Emmerdale (7) 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Kesäterassi 20.00 SuomiAreena: Politiikan puheet kesäillassa 21.00 Suomalainen menestysresepti 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Hercule Poirot: Aikataulukon arvoitus (12) 23.35 Rouva Ministeri (7) 00.30 Myyrä 01.25 Suomen surkein kuski 02.20 999: Mikä hätänä. 2.54 Yöradio. Paettuaan labyrintista post-apokalyptiselle aavikolle Thomas ystävineen viedään militarisoituun W.C.K.D. 18.02 Luonto-Suomen teemailta 0203-17600. 18.02 Suomi-reggae -ilta 18.50 Merisää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 19.02 Urheiluradio. 16.10 Urheiluradio. Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Luontoretkellä: Jättihirven jäljillä 06.55 Ylen aamu 09.30 Rajankäyntiä: Pyhä Laatokka 10.00 Kaikenkarvaiset ystäväni (7) 10.54 Yle Uutiset Uusimaa 10.57 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.00 Uutisikkuna 12.30 Rakkauden ja häpeän hedelmät (12) 13.15 Kohtalo tekee siirron (12) 14.45 Itse valtiaat (7) 15.00 Ylen aamun parhaat 15.55 Avara luonto: Serengeti 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Rakkauden ja häpeän hedelmät (12) 18.00 Yle Uutiset 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi 18.20 8 minuuttia 18.30 Rajankäyntiä: Vienan Karjala – sydämeni valittu 19.00 Historia: Wien vuonna 1918 19.45 Mittatilaustyönä 20.00 Toivomus: Kari Lumikero 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Miesten vuoro (S) 23.20 Silta (16) 00.20 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 14.7. 20.02 Sää. (92’) Pääosissa: Dylan O’Brien, Kaya Scodelario, Thomas BrodieSangster, Ki Hong Lee.. 3.54-4.00 Yöradio. 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 2.02 Kantritohtori Teppo Nättilä. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu 5.50 Merisää. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 19.22 Yksi on hyvää seuraa 19.30 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Kevyet mullat: Kirjahyllyt 23.00 Iltahartaus 23.10-6.00 Yöklassinen. 1.00 Yle Uutiset ja sää. (U). 23.02 Yöradio. 21.17 Radio Suomen Ilta 21.50 Merisää. 23.02 Yöradio. Yhdessä ystäviensä kanssa hänen täytyy luottaa labyrintissa opittuihin kykyihinsä ja rohkeuteensa selviytyäkseen vaarallisesta pakomatkasta aavikon halki. 22.08 Pollari. 6.05 Alueradio 7.00 Yle Uutiset ja sää. 17.30 Armi Aavikko – siinä välissä olin elossa: Entinen missi 17.50 Radio Suomen Ilta. 17.35 Timantteja ja ruostetta 18.20-18.29 Alastalon salissa 18.30 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Sinfonia Lahden konsertti – solistina Emil Holmström 20.40 Iltasoitto 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Kuusi kuvaa Latinalaisen Amerikan tutkija Jussi Pakkasvirran elämästä – Latinalaisen Amerikan heinäkuu 22.50-22.55 Mummo vastaan muu maailma: Onko mummo vanhus. Pian hän saa kuitenkin selville kavalan salaisuuden heidän niin kutsutuista suojelijoistaan. 0.00 Yle Uutiset. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.00 Yle Uutiset ja sää. 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset. 23.15 Armi Aavikko – siinä välissä olin elossa: Samppanjaa Golanin kukkuloilla 23.35 Yöradio. 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset. 23.00 Iltahartaus 23.10-6.00 Yöklassinen. 7.53 Alueradio 8.00 Yle Uutiset ja sää. 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää. 14.02 Alueradio 15.00 Yle Uutiset. 9.11 Alueradio 10.00 Yle Uutiset. 0.02 Yöradio – toiveiden yö. 19.02 Urheiluradio. 2.54 Yöradio. 16.13 Alueradio 17.00 Yle Uutiset ja sää. 3.02 Aulantai – Kai Ulmanen. 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää. 21.55 Radio Suomen Ilta. 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. Eli kuinka Uuno Turhapuro sai niin kauniin ja rikkaan vaimon (S) 22.45 Subleffa: Labyrintti – Aavikkokokeet (12) 01.25 Suomen surkein kuski 02.10 Käräytyskamera (7) 02.35 Käräytyskamera (12) 03.00 Myytinmurtajat 03.45 Ambulanssi (12) Yle Teema & Fem 08.30 YLE FEM 08.30 Kotijumppaa Sofian kanssa 08.50 Teenage Boss 09.50 Rakkauden koodi 10.20 Minun puutarhani 12.30 YLE TEEMA 12.30 Miehityksen käsikirja (12) 14.20 Miki Liukkonen, sivullinen 14.50 Minä ja afroni 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (12) 16.00 Milanon naisten paratiisi (12) 16.55 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä 17.25 YLE FEM 17.25 Tanskalainen maajussi 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Robottijunat (S) 18.12 Kallen keittiö (S) 18.23 Vedenalaisen maailman asukkaita (S) 18.25 Sukkahittimittari 18.27 Hupsulit (S) 18.30 Ilmastonmuutoksen jäljillä 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.45 Alokkaat (7) 20.00 YLE TEEMA 20.00 Unelmien maa (7) 20.45 Vaiheessa: Töölön tähti 21.00 Merkkien salat 21.30 Michael Palin: Elämäni matkat 22.15 Kino: Rakkaudella, Vincent (12) 23.45 Westwood: punkkari, ikoni, aktivisti Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Ellan matkassa: roomalaisten jäljillä 06.55 Ylen aamu 09.30 Rajankäyntiä: Öljyä laineilla 10.00 Kaikenkarvaiset ystäväni (7) 10.50 8 minuuttia 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.03 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.09 Yle Uutiset Häme 11.12 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.15 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.18 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.21 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.24 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.27 Yle Uutiset Lappi 11.30 Rakkaudesta puutarhaan 12.30 Rakkauden ja häpeän hedelmät (12) 13.15 Salakuljettajan laulu (7) 14.45 Itse valtiaat (7) 15.00 Ylen aamun parhaat 15.45 A-studio 16.20 Liftarit: Etelä-Pohjanmaa 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Rakkauden ja häpeän hedelmät (12) 18.00 Yle Uutiset 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi 18.20 8 minuuttia 18.30 Rajankäyntiä: Pyhä Laatokka 19.00 Prisma: Ihmeellinen iho 20.00 Oikeus kuolla 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 Allsång på Skansen 22.00 Yle Uutiset 22.04 Urheiluruutu 22.08 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.15 Huippuilta Janne Grönroosin seurassa 23.00 Silta (16) 00.00 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 13.7
Nyt julkaistun kyselyn toteutti Kantar TNS internetpaneelissa 18.–23. – Omakuva on joka päivä erilainen. Perinteinen jäsenten töiden näyttely oli sekin verkossa – koronapandemian pakottamana. Viimeksi hän maalasi orimattilan kirkon. Kiviainesta kuljetetaan keskimäärin 11 kuormaa vuorokaudessa. ORIMATTILAN SANOMAT ilmoitusmyynti 0500 840 266 ilmoitusmyynti@ orimattilansanomat.fi Tiistaina heinäkuun 13. Kiviaineksia murskataan yhtäjaksoisesti arviolta enintään neljä kuukautta. Lupamääräyksissä on kiinnitetty erityisesti huomiota vesien ja maaperän pilaantumisen ehkäisemiseen sekä kohtuuttomien melu-, tärinäja pölyhaittojen ehkäisemiseen. Peräti 65 prosenttia lukijoistamme kertoo saavansa lehdestä ideoita ostoksille tai esimerkiksi tapahtumiin lähtemiselle. ottoalueen toiminnasta ei saa aiheutua kohtuutonta meluhaittaa lähikiinteistöille. Alueen eteläosassa on isonhaonmäen ii-luokan pohjavesialuetta. hän on aloittanut maalausharrastuksen hiljattain. Tehdään tutuksi meitä. Vajaan yhdeksän hehtaarin kokoiselle ottamisalueelle kuljetaan Salusjärventien kautta. Kiva nähdä, että ihmiset uskaltavat maalata, taideyhdistyksen jäsensihteeri Eeva Leppänen sanoi. haastattelujen kokonaismäärä oli reilu 1 000. hS:n mukaan suomalaisten ilmastokannat eivät ole juurikaan muuttuneet sitten vuoden 2019 syksyn, jolloin lehti viimeksi teetti kyselyn asiasta. Lähde: Millainen kuluttaja on paikallislehtien lukija. – Siinä töitä on Erkontien varrella. Tutkimustulosten virhemarginaali on koko aineiston tasolla noin 3,0 prosenttiyksikköä suuntaansa. Ilmastonmuutoksen torjunta jakaa yhä suomalaiset kahteen leiriin Omakuvat kuivuivat ja olivat esillä pyykkinarulla. Mainostaja, lukijat luottavat lehteensä ja paikallista sisältöä arvostetaan, näy sinäkin lukijoita kiinnostavassa ympäristössä. Maalarit tekivät selfieitä ja inspiroituivat ympäristöstä Juho Kiuru Orimattila rudus oy sai jatkoluvan soran ja hiekan ottamiseen sekä soran murskaukseen Salusmäki ii -nimiselle tilalle Salusjärven ja hennan väliin. – Pari viikkoa olen nyt katsellut taivaalle. Mainontaan kielteisesti suhtautuvia on lukijoissa vähemmän kuin muussa väestössä keskimäärin. Lähin asuinrakennus on alle 100 metrin etäisyydellä Salusjärventien varressa. Aina tänne tapahtumaan eksyy joku, joka ei ole aiemmin ollut mukana. Jopa 70 prosenttia luottaa nimenomaan lehteen ostopaikan valinnassa ja ostopäätöksen teossa. Elokuussa on jälleen uusi näyttely. 80 prosenttia paikallislehden lukijoista sanoo sanomalehden olevan tärkeä osa elämää. uusia kasvoja aina mukaan helene Schjerfbeckin syntymäpäivän kunniaksi perustettu maalaustapahtuma järjestettiin valtakunnallisesti 11. Yhteistyössä ovat mukana seurakunta ja Taidemuseo. – Aamulla oli museojoogaa. Joka toinen kyselyn vastaaja oli täysin tai jokseenkin samaa mieltä väittämästä, jonka mukaan Suomen tulee olla ilmastonmuutoksen torjunnan edelläkävijä. 96 prosenttia lukijoista pitää paikallislehteä paikallisten aiheiden ylivoimaisena tietolähteenä. Siitä nousi ajatus maalauksesta, rautala valotti. orimattilan ensimmäisen tapahtuman järjesti silloinen kulttuuripäällikön sijainen Nikke Kaartinen. hänestä taiteen kautta voi jättää oman jälkensä maailmaan. – Täällä maalaan kerran kesässä. Myöskään kuljetuksista ei saa aiheutua kohtuutonta haittaa. Suurta Maalaustapahtumaa vietettiin neljännen kerran orimattilassa, ja omakuvien ohella maalareilta syntyi muitakin töitä. kesäkuuta. Se on se mieliala, mikä ratkaisee, Lankinen totesi.. Välillä taulun valmistuminen ottaa aikaa. Maa-aineksia otetaan yhteensä 672 000 kuutiota kymmenen vuoden aikana. Mainostaja, asiakkaasi lukevat tätä lehteä. ”Jotain pysyvää” Veikko Rautala asetteli maalaustelineensä pappilan takapihalle puun varjoon. Helena Lankinen ja Anni Saares maalasivat pappilan pihalla. kerran. Salusjärvi on ottoalueesta noin 650 metriä etelään. Lapsesta olen maalaamisen aloittanut, Saares kertoi. Maalaustapahtuman lisäksi orimattilan taideyhdistyksen profiili on noussut, kun internetissä on otettu isompaa roolia. Pappilan ja kirkon seudun vanhat kauniit rakennukset tarjosivat ajatuksia ja aiheita. Paikallislehtien lukijat kokevat mainonnan hyväksi asiaksi – 89 prosenttia suhtautuu mainontaan lehdessä myönteisesti tai neutraalisti. Kaikki on nykyään digitaalista, mutta taulu on konkreettinen, rautala sanoi. Yksi työ odottaa enää oikein paksuja ja kerroksellisia pilviä. – Kiva ja yhteisöllinen juttu tämä on ollut. Ota yhteyttä mainonnan ammattilaisiimme, kerromme mielellämme lisää tutkittua tietoa paikallislehdistä ja asiakkaistasi. Sitten vetovuorossa on ollut orimattilan taideyhdistys. Ehkä sieltä löytyi inspiraatio, Anni Saares sanoi. Lauantaina Vanhan pappilan pihapiirissä omakuvia maalattiin vesiväreillä. innoitusta löytyi toki muualtakin, kuten Hanna Variksen näyttelystä orimattilan Taidemuseolta. 92 prosenttia tilattavan paikallislehden lukijoista on päivittäisostopäättäjiä. ORIMATTILAN SANOMAT Juho Kiuru Orimattila Selfieitä eli kuvia omista kasvoista voi tehdä muullakin välineellä kuin kännykällä, todettiin orimattilan Taideyhdistyksen vetämässä maalaustapahtumassa. –yhteenveto Kansallisen mediatutkimuksen tuloksista (KMT 2020). päivänä 10 – N:o 52 – 2021 Veikko Rautala ryhtyi maalaamaan joogatunnin innoittamana. – Sen eläinaiheet miellyttivät. Rudus jatkaa soranottoa ja murskausta Salusjärvellä ilmastonmuutoksen torjuntaan liittyvät kysymykset jakavat suomalaiset kahteen leiriin, uutisoi helsingin Sanomat tuoreen mielipidekyselynsä perusteella. – Maalaamisesta jää jotain konkreettista. Toiminta-aika ottotoiminnalle, seulonnalle, kuormaamiselle ja kuljetukselle on maanantaista perjantaihin kello 6–22, lauantaisin kello 7–18 ja satunnaisesti muina aikoina. 45 prosenttia vastaajista oli täysin tai jokseenkin eri mieltä edelläkävijyyden tarpeellisuudesta. Tehdään taidepolku, Leppänen kertoi