Heinämaan hirsikoulu lakkautettiin kevätlukukauden jälkeen vuonna 2014. ty Huomisen tekijöille CAREERIA.FI/YHTEISHAKU ASKOLA PORVOO VANTAA KUVA: Petri SiPiLÄiNeN Yhteiskoulun uudisrakentamisen väistötilojen hankinta-aikataulu äänestytti jo toistamiseen Orimattilan kuntapäättäjiä. Kysy tarjous autoosi! HELMIKUUN TARJOUS www.kakelanrengas. Taustalla on Erkko-lukio.. Tervetuloa! Orimattilan Sos.dem. TMT Kuljetus Oy Tero Nieminen p. lauantaina 16.2. Meiltä myös automaattivaihteiston öljynvaihto. Vaihdamme öljyt koneellisesti ja teemme vaihteiston sisäpesun. Poliisipartio mittasi henkilöauton nopeudeksi 115 kilometriä tunnissa. klo 12–14, Järvelän tori HYVÄN HUOMISEN ALKU Häme www.jukkamolsa.com SDP:n VAALISTARTTI LA 16.2.2019 KLO 13–15 VALTION VIRASTOTALON KAHVIOSSA Paikalla SDP:n Hämeen ehdokkaista: SIRKKU HILDEN, MIKA KARI, JOHANNES KOSKINEN, KIRSI LEHTIMÄKI, EMMI LINTONEN, MARJU MARKKANEN Tule keskustelemaan ja kertomaan mielipiteesi SDP:n vaaliteemoista. klo 18.00, Suuronen Tupailta Orimattilan keskustassa 8.3. Kuljettajana oli nelikymppinen mies. alv.) Tervetuloa ammattitaitoiseen autokorjaamoon! Lahden Ykköshuolto Oy Laatukatu 20, 15680 Lahti • puh. klo 18.00, Artjärven OP Tupailta Niinikoskella 28.2. 0400 496 680 TAKSI AJA PUHTAASTI BIOKAASULLA! BIFUEL-AUTON OSTAJALLE VUODEN KAASUT KAUPAN PÄÄLLE! 0400 371 573 autoliikemikapohjonen@gmail.com www.mikanmatkailuauto.fi • Vanhatie 27, 15240 Lahti GRILLIMAKKARA TARJOILU! • Hevosajelua • Moottorikelkka kyyditystä • Musiikkia • Pennalan VPK VINTILLÄ: Virenojan koululaisten kahvilapuffetti, Leibomo Limbbu ja muita myyjiä VINTILLÄ: Virenojan koululaisten kahvilapuffetti ja muita myyjiä. klo 18.00, B&B Neulomotie Vaalitapahtuma Kärkölässä 23.3. 0400 456 201, 040 552 1129 JOKOPA OY PIKAÖLJYNVAIHTO LAUNE Launeenkatu 82, 0400 220 033, Ark 8-17, ti 8-19, la 9-13 KIVISTÖNMÄKI Hirsimetsäntie 14, 0400 848 640, Ark 8-17 Vaihteistoöljynvaihto 65 € Hinta koskee manuaalivaihteisia henkilöautoja, ei nelivetoja. Suunnitelmat olisi laitettava lisäksi kokonaan uusiksi, mikä vaatisi paljon työtä. Hallinto-oikeuteen valittaneen toisen ostajaehdokkaan mielestä kaupunki ei tarjonnut tasavertaisia mahdollisuuksia korottaa ostotarjouksia. Kaupungin toimitilajohtaja Jussi Törrönen puolestaan tiesi kertoa, että Yhteiskoulun sisäilmahaittailmoitusten jälkeen tehdyissä kohdennetuissa tutkimuksissa ei ole tehty mikrobilöydöksiä tai kuitulaskelman osalta toimenpiderajoja ylittäviä mittaustuloksia. Huippuun kehitetty Hunter 3D -pyöränsuuntauslaite tarkistaa pyörien asentokulmat. Pari viikkoa sitten samasta asiasta äänesti sivistysja hyvinvointivaliokunta. Asiaa tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Tämä yhtälö ei vaan onnistu! hän alleviivaa. ORIMATTILAN SANOMAT TIISTAISIN JA TORSTAISIN ORIMATTILAN SANOMAT Heinämaan koulu myytiin laillisesti Kovaa ylinopeutta Orimattilassa Lahdentiellä ajanut jäi poliisin haaviin maanantaina illalla. Orimattilalle lisäaikaa Villihiisilausunnolle SIVU 3 Jättirekat pärjäävät liikenteessä hyvin AUTOILUSIVUT 5–7 Raju ylinopeus Lahdentiellä VIrPI KALLIO Orimattila Orimattilan Yhteiskoulun väistötilojen käyttöönoton aikaistamisesitys kaatui jo toistamiseen, kun tiistaina koolla ollut elinvoimaja tekninen valiokunta päätti äänin 4-3 pitäytyä alkuperäisessä suunnitelmassa. (03) 877 010 info@lahdenykkoshuolto.com • ma–pe 7.30–16.30 • Hyundai ja Suzuki merkkihuolto sekä varaosamyynti • Autokorjaus • Autohuollot • Autopesut • Rengastyöt • Ilmastointihuollot • Nelipyöräsuuntaus • Katsastuspalvelut • Bosch-diagnostiikkatestaus Vain 15 min ajomatka Orimattilasta! Pentti Järvi Ky Yli 30 v. SYNTTÄRIMAR KKINAT www.maatilalihameronen.fi Metsolankuja 95 Virenoja puh. – Parakkien hankintaan tarvittaisiin lisämääräraha ja päätös menisi syksyyn. Koululla paikkailtiin viime vuonna tai korjataan myöhemmin tänä vuonna useita aiempien remonttien perua olevia virheitä. Koulu oli pitkään myynnissä, kunnes se myytiin toissa vuonna 15 001 eurolla. vuosikerta ORIMATTILAN, MYRSKYLÄN JA PUKKILAN PAIKALLISLEHTI www.orimattilansanomat.fi Hämeenlinnan hallinto-oikeus päätti, että Orimattilan kaupunki toimi oikein Heinämaan koulun myynnissä. Kahvitarjoilu. Lopputulos oli silloinkin sama. Pyöränkulmien tarkistus 10,Puoltaako ohjaus, kuluvatko renkaat epätasaisesti. 03-779 7244 PARHAAT MAA?AINEKSET RAKENTAJILLE • Seulotut ja murskatut lajikkeet • Puutarhamulta 040 526 9119 | parhaoy.. klo 10–13, Lahden tori Tupailta Pakaalla 7.3. Koko maassa ei ole tällä hetkellä vapaana parakkeja, joiden rakentaminen kestää toiset puoli vuotta. Esityksen parakkien käyttöönotosta jo tämän vuoden syksyllä teki sitoutumattomien Susanna Särkinen (sit ), jota kannattivat Jari Kaitaranta (ps) ja Juha Hämäläinen (kesk). Tarkoituksena onkin nyt pitää yhteispalaveri sivistyspuolen kanssa siltä varalta,että ”huonommassa hapessa” olleissa tiloissa tulee eteen jotain akuuttia. ORIMATTILAN SANOMAT TORSTAINA 14. Arviolta 15 miljoonaa maksava uusi koulu valmistuu vasta parin vuoden päästä, joten väistötilojen kustannukset olisivat kahden miljoonan luokkaa, sanoo valiokunnan puheenjohtajana toimiva Malmiharju, joka muistuttaa, että Wanhalta Amikselta vuokrattavat väistötilat on ensi syksynä varattu oman opinahjonsa remontin alta evakkoon lähteville Myllylän koulun oppilaille. Seuraavaa syksyä liputtivat Tapio Malmiharju (kesk), kokoomuksen Saija Hakonen ja Markku Viljanen sekä Tuula Koivunen (sd). Hinta sisältää öljyt ja vaihtotyön. Raskaan kuljetuskaluston valmistus-, asennusja korjaustyöt TEBOIL-voiteluaineet ja -rasvat sekä lämmitysöljyt Pronssitie 9, 16300 Orimattila www.jokopa.fi • puh. helmikuuta 2019 N:o 13 – 68. Kaupunginhallitukselle esitetään, että vanha yhteiskoulu puretaan uudisrakennuksen tieltä ja talon noin 500 oppilasta ja opettajaa siirretään väistötiloiksi hankittaviin parakkeihin sekä Wanhan Amiksen vuokratiloihin syyslukukauden 2020 alussa. Nopeusrajoitus oli 50 kilometriä tunnissa. Yhteiskoulun väistötilojen aikaistus kaatui toistamiseen Irtonumero 1,80 e (sis. – Jos 500 oppilasta siirretään parakkeihin, kustannukset ovat noin miljoona euroa vuodessa. klo 18.00, Ylöstalolla Tupailta, Pennala 20.2 klo 18.00, Marjatta Koivistolla Tupailta Artjärvellä 22.2. klo 18.00, UKK Arkisto Lahden markkinat 6.3. klo 9–15 25 v. AJONEUVOJEN RUOSTEENESTOA www.ruosteenestoa.?i puh. Seuraamme tilannetta ja varmistamme valmiuden toimia, jos osalle oppilaista tarvitaan väistötiloja suunniteltua aiemmin, rauhoittelee Malmiharju oppilaita ja vanhempia. Hoida nyt kulmat kuntoon! Mahdollisesti tarvittavat säätötyöt veloitetaan erikseen. Tulossa yhteispalaveri sivistyspuolen kanssa Elinvoimaja tekninen valiokunta sai tiistain kokouksessa eteensä Myllylän koulun kuudesluokkalaisten vanhempien kirjelmän yhteiskoulun sisäilmatilanteesta ja väistöstä. – Ymmärrämme vanhempien huolen. 03-778 4293 Ystävällisesti tervetuloa Maatilan puotiin Maatilan puoti to–pe 12–17, la 9–15 JUKKA TAVATTAVISSA Tupailta Kuivannolla 14.2
Toimenpidelistalle päätyneitä kohteita ovat muun muassa hidasteet, joita toivotaan vaikkapa myrskylän Kumismäentielle päiväkoti Helmitarhan paikkeille ja Pukkilan Hallitustielle leikkikentän kohdalle. ilman sitä moni riutuu, vaikka eläisi monenlaisen vaurauden keskellä. päivänä 2 – N:o 13 – 2019 Päivyri Päivän miete Tänään tästä aika moni lapsisukupolvi tuntee Georg malmsténin säveltämän ja Helena eevan sanoittaman ”lasten liikennelaulun” kertosäkeen, jossa opastetaan: ”muista aina: liikenteessä / monta vaaraa ompi eessä. Digikesto 12 kk 135 e (alv. Vuosikokouksen kanta: on syytä lopettaa, kun veteraaneja ei enää ole. alv. Hyvää ystävänpäivää. Ystävällisyys, se on jotain, joka saa meidät olemaan elossa eikä vain hengissä. luulenpa, että tällä menolla istutettavat koivutkin ennen pitkää päätyvät energiaksi kaupungin kaukolämpökattilaan. liikenneturvallisuushankkeiden eteenpäin viemisen pohjaksi kerätylle myrskylän toimenpidelistalle kertyi 33, Pukkilan listalle 20 ja lapinjärven listalle 34 kohdetta, joiden toteuttamisesta tai toteuttamatta jättämisestä tehdään erilliset päätökset: listauksia liikenneympäristön parantamistarpeista hyödynnetään kuntien investointiohjelmia laadittaessa ja niitä toteutetaan sen mukaan, mihin määrärahat riittävät. Viimeksi pistettiin matalaksi Kaitilantien tienvarren jalopuut, ja nyt on saanut kyytiä Kaitilantien leikkikentän viereinen kuusipuisto, jossa asusti runsas eläimistö, oravia ja lintuja. Yhdistyksen veteraaniyhdyshenkilönä toimivan puolisonsa aila Pukkilan kanssa veteraanien luona monesti vieraillut luoma nostaa yhdeksi lämpimäksi esimerkiksi yhteistyöstä jo edesmenneen veteraanipariskunnan Helmi ja Jouni Jäppilän. Virheestä, joka johtuu esim. luulen, koska ystävällisyys ei saa eloon vain heitä, joita kohtaan olemme ystävällisiä. ahdistaa. Vuosikokouksessa alleviivattiin, että veteraanien lesket eivät jää tukien ulkopuolelle lakkautuksen jälkeenkään. anaKHaRSiS miksi tuhoatte orimattilan viihtyisyyden. Taitavatpa nämä toiveeni mennä kuuroille korville! Suuressa maailmassa ollaan perin huolestuneita maapallon tilasta. ORIMATTILAN SANOMAT Tänään: Ystävänpäivä; Tino, VoiTTo, ValenTin Perjantaina: SiPi, SiPPo lauantaina: Kai Sunnuntaina: Väinö, RiTa, KaRiTa, Väinämö maanantaina: Kaino Torstaina helmikuun 14. 044 7043 722 LATOMO Tarja Hietavirta p. Korotukset koskevat myös jo teh tyjä tilauksia/ilmoitusvarauksia. orimattilassa ei hiilijalanjäljistä ole taidettu edes kuulla! orimattilan motto voisi olla: ”Kaadettu puu, paras puu”. Ulkomaille tilattaessa kaksinkertai nen maksu. 044 7043 711 virpi.kallio@orimattilansanomat.fi Juho Kiuru p. Postiosoite: PL 5, 16301 Orimattila Katuosoite: Erkontie 17 www.orimattilansanomat.fi puh. 24 %). Pukkilassa hyödynnettiin kuntalaisille viisi vuotta sitten tehdyn kyselyn tuloksia. Ilmestyy: tiistaisin ja torstaisin Levikki 3 657 kpl (LT 2017) Sanomalehtien Liiton jäsen ISSN 12366609 PAINOPAIKKA Alma Manu Oy Tampere Sana viikonlopuksi Lukijan postia Vielä liikennemerkkien olemassaoloa tärkeämpi asia liikenteessä on maltti ja valpas mieli. marraskuuta tänä vuonna eli samana päivämääränä, kun yhdistys vuonna 1967 perustettiin. ”Ystävällinen katse ilahduttaa mielen, iloinen uutinen virkistää ruumiin.” (Sananlaskut 15:30) Kävin onnittelemassa tänä talvena erästä ikäihmistä, joka ei juuri kodistaan enää poistu. TUomaS niSKanen kappalainen orimattilan seurakunta Ystävällisyydestä ViRPi Kallio Pukkila Pukkilan Sotaveteraanien toiminta päättyy 8. Lehden vastuu ilmoituksen julkai semisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun hinnan palauttamiseen. miksi jotkut käyvät vapaaehtoisesti itselleen tuntemattomien yksinäisten luona. Kuntiin perätään myös ajonopeudet ja liikennemäärät tallentavia siirrettäviä nopeusnäyttöjä, puuston ja pensaiden raivaamista näkemien parantamiseksi sekä nopeusrajoitusten alentamista. Pala palalta, vähä vähältä keskustan alueen puusto on vähin äänin kaadettu. – Kun Jouni ei enää jaksanut lähteä veteraanien rosvopaistitilaisuuksin, mukanamme ollut Helmi toi hänelle tuliaisina paistia kotiin. Kestotilaus jatkuu ilman eri uu dis tus ta, ellei tilausta peruta tai muu teta. 03876 678. epä selvästä käsikirjoituksesta tai pu helinvälityksessä sattuneesta vää rinkäsityksestä lehti ei vastaa. Vaan istumassa ja juttelemassa niitä näitä, kahvittelemassa. Jo tuossa nostalgisessa liikennelaulussa sanotaan: ”äitikin uottaa, toivoo ja luottaa / lapsia koulustaan. – on ollut kunnia-asia saada hoitaa tammenlehväsukupolvelle annettua lupausta ja kunnioittaa edellisten sukupolvien työtä, sanoo veteraaniyhdistystä kymmenkunta vuotta luotsannut ja henkilökohtaisesti kaikki veteraanijäsenet ja veteraanien lesket tuntenut luoma. Pukkilan Sotaveteraanien toiminta päättyy yhdistyksen perustamispäivänä KUVA: Pertti MäKelä. Paperilehden digilisä 1 e /kk (alv. Vaikka kuusi kasvaa hitaasti, niitä pitäisi, mielestäni, istuttaa. Huomautukset on tehtävä 8 päi vän kuluessa ilmoituksen julkaise misesta tai ilmoituksen tarkoitetus ta julkaisupäivästä lukien. Vedosilmoitukset vuo rokautta aikaisemmin. 24%). lehden il moitushinnoilla. – Lehti ei suorita tilaa jalle hyvitystä lakon tai muun ylivoi maisen esteen takia julkaisematta jääneistä numeroista. / ei saa huolta äidille tuottaa / tuhmilla tempuillaan”. Puhutaan jo ekokatastrofista, jota pitäisi hillitä kaikin voimin. 044 7043 710 kullervo.hakama@orimattilansanomat.fi Myrskylän, Orimattilan ja Pukkilan puolueeton uutis ja ilmoituslehti. Kuulemma aiotte istuttaa kuusien tilalle nopeakasvuisia koivuja. Hengitysoireista kärsiville koivu ei ole koskaan hyvä vaihtoehto siitepölyn vuoksi. Laista, asetuksista tai viranomais ten toimenpiteistä aiheutuvat kus tannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaan tulohetkestä lukien. 044 7043 713 petri.sipilainen@orimattilansanomat.fi Toimittajat: Virpi Kallio p. Puheenjohtaja Arto Luoma alleviivaa, että yhdistyksen purkamisella toteutetaan veteraanien oma toive. Se keräsi asukaskyselyssä eniten mainintoja, mutta vaatisi toteutuakseen kunnalta merkittävää rahoitusosuutta. 044 7043 720 marja.hakama@orimattilansanomat.fi Myynti ja markkinointi Lasse Mäkinen p. – Veteraanilehden pääkirjoituksessa viime vuoden lopulla kirjoitettiin, että yhdistys on syytä lopettaa, kun veteraaneja ei enää ole. Helmille salakuljetimme sittemmin aina tapahtuman jälkeen rosvopaistia Hyvinvointikeskus onniin, he paljastavat. / Siksi valpas aina mieli se on / turva verraton.” Valpas mieli onkin 2000-luvulla yhä yhtä ajankohtainen juttu kuin laulun ensiesityksen aikoihin 1950-luvun puolivälissä. Tämä noudattelee veteraanien aikanaan yhdistyksiä perustaessaan lausumaa tahtoa, hän muistutti kokouksessa. liikennelaulussa puhutaan muun muassa ”valkoviivoista”. VEROTTOMAT ILMOITUSHINNAT Etusivulla 2,05 Tekstin edellä, tekstissä 1,80 Kuolinilmoitukset 1,80 Tekstin jälkeen 1,70 Takasivulla 1,90 Värilisä 0,12 euroa / pmm Hintoihin lisätään 24 % arvonlisä vero. Jok’ikisellä toimenpideohjelmiin kirjatuilla kymmenillä isommilla tai pienemmillä ehdotuksilla parannetaan kulkijoiden turvallisuutta, mutta liikennemerkkien lisäkilpiä, uusia pysäytysviivoja tai muutamaa lisävalaisinpylvästä tärkeämpi on se valtaväylä, joka on jalankulkijan, pyöräilijän tai autoilijan korvien välissä. Jos yhdistykseltä jää varoja, ne siirtyvät sotaveteraanipiirille ja korvamerkitään Pukkilan veteraanien leskille. Se kun on jotain sellaista hyvää, jota tahtoo toista kohtaan osoittaa. liikenneturvallisuussuunnitelmia työstettäessä asialle olivat kuntien lisäksi Uudenmaan elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus, liikenneturva, poliisi ja tavalliset pulliaisetkin, sillä sekä myrskylässä että lapinjärvellä tehtiin asukaskysely liikenteen vaaranpaikoista. Saisivat lapsemme hengittää raikasta ilmaa tulevaisuudessa. ”ei saa huolta äidille tuottaa” Parempi että sinulla on yksi arvokas ystävä kuin monta yhdentekevää tuttavaa. Yli 50 kannattajajäsenen suuruisen yhdistyksen viimeiseen hallitukseen vuosikokous valitsi puheenjohtajana jatkavan luoman ja varapuheenjohtajana toimivan Hannu Rousin lisäksi Aila Pukkilan, Leo Clewerin, Osmo Mikkolan, Marita Mäkilän ja Kaarlo Sihlmanin. Taidanpa hankkia pimennysverhot ikkunaani! ex-onnellinen orimattilan viheraluevastaavat Orimattila Pukkila Myrskylä Artjärvi Porlammi Perjantai +6 Lauantai +5 Sunnuntai +2 Maanantai -2 Torstai 14/2 +2 +1 minusta kaikki tärkeät ihmissuhteet sisältävät ystävyyttä. lakkautuksesta päätettiin tiistaina pidetyssä vuosikokouksessa. 044 7043 717 anna.hakama@orimattilansanomat.fi KONTTORI Avoinna ma–pe klo 8–16 tilaukset@orimattilansanomat.fi ilmoitukset@orimattilansanomat.fi Toimistopäällikkö Marja Hakama p. Sinetti asialle laitetaan syksyllä järjestettävässä toisessa purkukokouksessa. Yksi esimerkki niistä on vaikkapa toive suojatien korottamisesta myrskylän Keskustiellä Salen kohdalla. Määräaikainen tilaus 12 kk 158 e , 9 kk 131 e 6 kk 93 e , 3 kk 54 e Tarjous 3 kk 42 e , 6 kk 80 e . Kuusipuu on kaunis koko vuoden, koivu vain kesällä. Kunnalta saatavan avustuksen suuruus määrittelee, mikä on tilanne tänä vuonna. 044 7043 714 juho.kiuru@orimattilansanomat.fi Anna Hakama p. Viimeisen vuoden aikana yhdistyksen ainoa toimintamuoto on ollut veteraanien Pukkilassa asuvien kymmenen lesken tukeminen. Suojatiet ovat esillä myös myrskylän, lapinjärven ja Pukkilan liikenneturvallisuussuunnitelmissa, jotka päivitettiin viime vuonna. lahden sotaveteraanipiirissä he esimerkiksi voivat jo nyt olla henkilöjäseninä ja luoma toivoo asian tulevan pikaisesti myös Uudenmaan piirin agendalle. Kaitilantien alueella oli hyvä mikroilmasto; kiitos havupuiden. 10 %) Kestotilaus 12 kk 149 e (2 erässä á 79 e , 3 erässä á 53 e , 4 erässä á 39 e ). Kotihoito käy päivittäin. JAKELUHÄIRIÖT Orimattila maanantai–sunnuntai 6.30–10.00 puh. Joskus turvallisuuden petraaminen voi olla niinkin yksinkertainen asia kuin heijastimen kiinnittäminen takkiin, kaasujalan höllääminen lumituiskussa tai maltin säilyttäminen silloin, kun kanssakulkija syystä tai toisesta töppäilee. Ilmoitukset on jätettävä kontto riimme viimeistään ilmestymispäi vää edeltävänä arkipäivänä klo 10 mennessä. Ilmoituksia välitetään maan kaik kiin sanomalehtiin ko. ei siis yllätä, että kunnat nostavat liikenneympäristöön liittyvien toimenpiteiden rinnalle yhdeksi päätavoitteeksi liikennekasvatustyön suunnittelun. He muun muassa käyttivät yhdistykseltä saamiaan palveluseteleitä vuonna 2018 yhteensä noin 2 000 euron arvosta. ne eivät korvaa menetettyä luontoarvoa. Syväjärven uimarannalle johtavan tien varrelle haikaillaan jalankulkuja pyöräilyväylää. muistopäivä siirtyi jo seurakunnan kontolle Viime vuosina veteraanien ja leskien edunvalvontaan keskittynyt yhdistys on vähitellen luopunut omista tilaisuuksistaan. Veteraaniyhdistyksen toiminnan lopettamisesta olivat päättämässä Erja Sihlman (vas.), Kaarlo Sihlman, Hannu Rousi, Aila Pukkila, Arto Luoma, Marita Mäkilä, Jussi Nurminen, Leo Clewer ja Osmo Mikkola. 044 7043 718 TILAUSHINNAT (sis. myrskylässä haluttaisiin kartoittaa esimerkiksi katuverkon nopeusrajoituksen pudottaminen joillain alueilla 40:stä 30:een kilometriin. Yhdistystoiminnan lopettamiseen päädyttiin sen jälkeen, kun viimeinen Pukkilassa asunut sotaveteraani kuoli kesällä 2018. 03-876 678 JULKAISIJA: Pitäjäsanomat Oy Toimitusjohtaja/päätoimittaja Kullervo Hakama p. Pukkilassa kaivataan myös muun muassa kevyen liikenteen väylää sekä Keskustielle välille Papumäentie-Riihipellontie että mäntsäläntielle Veteraanitien risteyksestä aina Torppiin saakka. 0500 840 266 lasse.makinen@orimattilansanomat.fi Ilmoituslaskutus Lehtitilaukset Maarit Orre p. ViRPi Kallio ORIMATTILAN SANOMAT TOIMITUS Avoinna ma–pe klo 8–16.30 toimitus@orimattilansanomat.fi yleisonosasto@orimattilansanomat.fi tulkai.mukaa@orimattilansanomat.fi Toimitussihteeri Petri Sipiläinen p. arkistomateriaalin järjestämiseen pukkilalaisille on luvassa apua sotaveteraanipiirin toiminnanjohtajalta Jouko Kaivonurmelta. 03757 5285. Kestotilaus laskutetaan kun kin laskutusjakson alussa voi mas sa olevan tilaushinnaston mu kai sesti. – Kuva on Pukkilan Veteraanitieltä. Päiväkannon valitukset ma–pe 8–16 puh. VASTUU ILMOITUSVIRHEISTÄ Lehti ei vastaa ilmoittajille mahdol lisesti aiheutuvasta vahingosta, jos hyväksyttyä ilmoitusta ei tuotan nollisista tai vastaavista syistä jul kaista määrättynä päivänä. Viimeisin oli yli neljän vuosikymmenen mittaiset perinteet omaava Kaatuneitten muistopäivän kirkkoilta, jonka järjestämisvastuu siirtyi seurakunnalle viime vuonna. Ja sen kanssa elämä saattaa näyttää hyvältä, vaikka kaikkea ei omistaisikaan, kaikkeen elämässä pystyisikään. Tai paremminkin ystävällisyyttä. Hän kertoi minulle, että häntä käy katsomassa kaksi kertaa viikossa ihminen lähiavun kautta (www.orimattilanseurakunta.fi/ryhmat/aikuiset/sinua-tarvitaan)
Varhaiskasvatuksen opettajille on maksettu Pukkilassa 2 377 euroa. Orimattilan Hevosystäväinseura haluaisi ostaa maata raviradan ympäriltä orimattilan Metsärinteeseen on tarkoitus rakentaa myyntivalmiiksi noin 60 tonttia tämän ja ensi vuoden aikana Marjametsänkaareen ja sen tonttikaduille. Alueilla on asemakaavan mukaisia puistotai virkistysalueita sekä hevoskylän ja Kotieläinpuiston toimintoihin liittyviä erityisalueita. Lautakunnan varapuheenjohtaja on Mikko Kallas ja jäsenet Anssi Tuomisto, Satu Koivulammi ja Leena Clewer sekä varajäsenet Piritta Ahl, Päivi Eskola, Heli Nyström, Esa Seppälä ja Ari Vatanen. Kaupunginhallitus päätti viime vuonna, että orimattila ei osta Lokkilampien aluetta. Vuoden alun paikallisen järjestelyerän sekä virkaja työehtosopimukseen kirjatun, huhtikuussa tehtävän yleiskorotuksen jälkeen summa nousee 2 430 euroon. – Alueen tontit menevät varmasti kaupaksi. Kaupunki perusteli toiminta-alueen vahvistamatta jättämistä, ja ely-keskus toi esiin oman kantansa, että toiminta-alue olisi pitänyt vahvistaa. ”Nyt ei ole oikea hetki” Tilinpäätösennusteen mukaan kunnan viime vuoden tulos saattaa jäädä jopa 1,2 miljoonaa euroa alijäämäiseksi. Korotuksen kokoluokka olisi jäänyt vuositasolla reippaasti alle kymppitonniin. päivänä 2019 – N:o 13 – 3 Pukkilan tavoitteena on saada kunnan ensimmäinen elinvoimasuunnitelma valtuuston hyväksyttäväksi 18. KUVA: AnnA HAKAmA Orimattilan Hevosystäväinseura on kiinnostunut ostamaan maita omistukseensa, joilla se nyt on vuokralaisena.. Tänä vuonna aiotaan rakentaa Marjametsänkaaresta osa ja sen lisäksi Mustikkakujan, Vadelmakujan ja oravanmarjakujan tonttikadut. Katualuetta levennetään 4–20 metriä noin 300 metrin matkalta. Tilikauden tulosta vetävät miinukselle erityisesti hyvinvointiyhtymän arviolta noin puolen miljoonan euron ylitys sekä samaa kokoluokkaa oleva verotulojen notkahdus. Kyseessä on teknisluonteinen kaava, jonka valiokunta hyväksyi tiistain kokouksessa. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina helmikuun 14. Lisäksi vesiosuuskunta vaatii valituksesta aiheutuneita kuluja sekä henkisestä kivusta ja särystä 7 000 euroa. Vesiosuuskunta Villihiisi vaatii valituksessaan kaupunginvaltuuston toiminta-alueen vahvistamista koskevan päätöksen kumoamista ja palauttamista uudelleen käsittelyyn. Toisaalta seuran toiminnan erityispiirteet huomioiden aikaisempi hinnoittelu ei välttämättä olisi kohtuullista, kaupunginhallituksen esityslistatekstissä pohdiskellaan. Kustannus vuosittain ei ole niin suuri, että se kaataisi kunnan taloutta, todetaan eriävässä mielipiteessä. Hennan bulevardin jatko Helsingintielle hennan bulevardin laajennus, jonka asemakaavaehdotus oli valiokunnan listalla erillisenä pykälänä, käynnistyy jo tämän kevään aikana. – Kaikki ymmärtävät, että varhaiskasvatuksen opettajien tehtäväkohtaisissa palkoissa on korjaamisen varaa. Vuokrasopimuksen reunaehtona oli, että designeri remontoi rakennuksen kolmen vuoden sisällä. orimattilan kaupunginhallitus pui asiaa ja antoi sen elinvoimaja teknisen valiokunnan valmisteltavaksi. uusin kohde listalla on isännäntien seutu, josta kaupunki sai kaavamuutospyynnön viime tipassa, juuri kun kaavoitusohjelmaluonnosta oltiin lyömässä lukkoon. Elinvoimaja tekninen valiokunta lähetti kaavoitusohjelman hallituksen ja valtuuston käsittelyyn Pennalaan kaivataan lisää pienempiä yritystontteja VirPi KALLio Pukkila Pukkilan kunnanhallitus torppasi lastentarhanopettajille esitetyn palkankorotuksen maanantaina pidetyssä kokouksessa. halttusen ja Puustisen tarkoituksena on rakentaa tontille toimitilat, joita vuokrataan esimerkiksi yhden miehen firmoille ja autoharrastajille. Myytävän alueen koko mahdollistaa myös toiminnan laajentamisen myöhemmässä vaiheessa. orimattilan kaupungin on annettava hämeenlinnan hallintooikeudelle vastaus Villihiiden valitukseen 17. hämeenlinnan hallinto-oikeus pyysi lausuntoa 20. Vesitornin vuokra-alue on asemakaavassa merkitty puistoalueeksi, mutta kaavamerkintä mahdollistaa sen, että vesitorniin saa kunnostaa työ-, näyttelyja myyntitiloja sekä yhden asunnon. Seura tarjoaa maista 12 000 euroa eli noin 11 senttiä neliöltä. Kyseessä on Artjärventien eteläpuolella oleva isännäntien ja Emännäntien alue, jossa tavoitteena on täydennysrakentamisen mahdollistaminen. Sama koskee Pennalaa, josta kaupunki on juuri ostanut lisää maata. Kaavoituskatsaus ja lähivuosien kaavoitusohjelma lähtee seuraavaksi kaupunginhallituksen käsittelyyn. uuden vaiheistuksen myötä uusia tontteja saadaan tänä vuonna myyntiin 25 eli enemmän kuin alunperin suunniteltiin. Maanantaina koolla ollut kunnanhallitus päätti, että suunnitelman laatiminen käynnistetään 25. Kaupungin periaatteena on kaavoittaa vain omia maitaan. Kaupunki on hankkinut lisää työpaikkarakentamiseen sopivaa maata Pennalan Jokimäentien varrelta Postin logistiikkakeskuksen takaa. Villihiisi ihmettelee, että sen toiminta-aluetta ei ole vahvistettu, vaikka sekä hämeenlinnan hallinto-oikeus että korkein hallinto-oikeus (Kho) ovat katsoneet toiminta-alueen vahvistamisen olevan tarpeellista. Järvenpään mukaan lasten laadukas varhaiskasvatus on satsaus tulevaisuuteen. hallitus katsoi kuitenkin, että Pukkilassa ei taloustilanteen takia ole nyt oikea hetki korotuksille, referoi kunnanjohtaja hallituksen päätöksen taustoja. Palkankorotusesitystä on perusteltu muun muassa sillä, että varhaiskasvatuksen opettajien tehtävät ja vastuu ovat muuttuneet oleellisesti vaativammiksi. Niinpä lausunnon antaminen vedettiin kaupunginhallituksen esityslistalta nyt pois. Lausunto annetaan, kun orimattilan kaupunginhallitus ja valtuustoryhmien puheenjohtajat ovat keskustelleet Villihiisi-asiasta hämeen elinkeino-, liikenneja ympäristökeskuksen kanssa. Metsärinteeseen tulossa myyntiin 25 tonttia orimattilan elinvoimaja tekninen valiokunta esittää, että kaupunki myisi Riku Halttuselle ja Jani Puustiselle perustettavan yhtiön lukuun Pennalasta reilun 10 600 neliön teollisuustontin noin 63 700 euron hintaan. Kaavoitusohjelmassa oleva Virenojan koulun seudun asemakaava koskee opinahjon eteläpuolista aluetta, jolle on tarkoitus kaavoittaa omakotitontteja. Evävaara saa lisäaikaa vesitornihankkeelleen Antti Evävaaran suunnitelmissa on remontoida Tullinmäen laella olevaan, graffitien peittämään vanhaan vesitorniin noin 120 neliön asunto. huhtikuuta mennessä. maaliskuuta pidettävään kokoukseen. henkilöstöpoliittisesti lopputulema voisi olla huono, hän sanoo. Koulunuorisotyöntekijä toimii tällä hetkellä molemmilla orimattilan yläkoululuokkien kouluilla eli orimattilan yhteiskoulussa ja Jokivarren koulussa. Elinvoimaja tekninen valiokunta päätti asiasta keskiviikkona pidetyssä kokouksessa. hevosystäväinseuran tekemä tarjous ei siinä valossa noudata alueen hintatasoa. Kauppa menee kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi. Sen ajankohtaa ei ole sovittu. Villihiiden toimintaaluekiistaan lisävaloa ehkä vasta keväällä VirPi KALLio Orimattila orimattilan elinvoimaja teknisen lautakunnan käsittelyssä keskiviikkona ollut, vuosia 2019– 2023 käsittävä kaavoitusohjelma pitää sisällään yksitoista aloittamista odottavaa hanketta, joista kaupungin kaavoituspäällikkö Suvi Lehtoranta nostaa tärkeimmiksi hennan bulevardin laajennuksen, Virenojan ja Pennalan asuinalueet sekä Pennalan työpaikka-alueen laajennuksen. Kaisa Tynkkynen haki pojat, Mikael ja Matias Levälammen, tiistaina päiväkoti Vekarasta. Joutsensuvaa uhkaa keskeytys Kaavoitusohjelman jo aloitettujen asemakaavahankkeiden listalla ovat Pennalan rautamäentien teollisuusalue, Mäntylän Koulutien asemamaakaavamuutos sekä Virenojan Lokkilampea koskeva Joutsensuvan asemakaava. Kaupungin normaalikäytäntönä on ollut asettaa julkiseen myyntiin sellaiset maa-alueet tai rakennetut kiinteistöt, joita se ei omassa toiminnassaan näe tarpeelliseksi omistaa. useat kunnat ja kaupungit ovat varautuneet palkankorotuksilla uuteen varhaiskasvatuslakiin, joka muuttaa päiväkotien henkilöstörakennetta ja lisää korkeasti koulutetun väen tarvetta. Toiminnan vakiinnuttua koulunuorisotyökokeilun voisi tarvittaessa ulottaa myös alemmille luokkatasoille. Muut kaavoitusohjelmaan listatut aloittamista odottavat hankkeet koskevat Sampolan teollisuusalueen laajennusta, sekä yritystoiminnalle että asumiselle sopivaa Villin aluetta, Kankaanmäen pientaloalueella olevan työpaikkaja varastoalueen muuttamista asuinalueeksi, heinämaantien varressa olevan räinänmäen alueen kaavoittamista pientaloalueeksi sekä ravipolkua, jossa on tarve laatia alueen nykyistä maankäyttöä pientaloalueena vastaava asemakaava. Alueen kunnallistekninen suunnittelu paljasti, että rakentaminen kannattaisi toteuttaa kaksivaiheisena siten, että tonttikatuja olisi rakentamisessa mukana sekä tänä vuonna että ensi vuonna. Kaupungin maankäyttöinsinööri Ossi Hosiaisluoma selvittää, että yleisen käytännön mukaisesti kaupunki ei ole myynyt asemakaavan mukaisia yleisiä alueita. Vuonna 2020 jatkettaisiin Marjametsänkaaren rakentamista tonttikatuineen. osapuolet tarvitsevat vielä uuden keskustelutilaisuuden. Näin kaikilla mahdollisilla halukkailla olisi mahdollista tehdä tarjous kohteista. Tämän vuoden talousarvioon onkin esitetty lisämäärärahaa toisen koulunuorisotyöntekijän palkkaamiseksi heinäkuusta alkaen. Määräala sijaitsee toimitilarakennusten korttelialueella Sementtitien ja Lapekujan risteyksen kaakkoispuolella. Kaupunki puolestaan vuokrasi vanhan vesitornin alueen Tullinpuistosta Evävaaralle kolme vuotta sitten. Kaupungilla ei ole käyttöä hosiaisluoma huomauttaa, että osalla alueista, kuten Kotieläinpuiston keskellä ja raviradan pohjoispuolella sijaitsevilla mailla ei ole kaupungilla mitään käyttöä ainakaan tällä hetkellä. – Mukana on tosin vielä monia muuttuvia tekijöitä erityisesti sote-puolella, sanoo Myyryläinen. Kaupunki myy teollisuustontin Pennalasta orimattilan vihreiden kaupunginvaltuutettujen Esa Heinosen ja Venla Avelinin sekä perussuomalaisten Arja Simolan aloite koulunuorisotyökokeilusta on tuomassa lisävoimaa orimattilan yläkouluille. Suurin osa erityisalueista sisältää rakennusoikeutta. osapuolet ovat jo kertaalleen keskustelleet. Pukkilan kunnan palkkalistoilla on neljä lastentarhanopettajaa, joille kuukaudessa maksettavan 120 euron palkanlisän vuotuiset vaikutukset jäisivät sivukulujen jälkeen arviolta vajaaseen 8 000 euroon. Kaupunki on viimeksi myynyt hevoskylästä maata vuonna 2009, jolloin hinta oli kaksi euroa neliömetriltä. ostotarjouksen käsittelyä valmistellut ossi hosiaisluoma sanoo, että joissakin tapauksissa on kuitenkin mahdollista käyttää harkintaa, mikäli alueiden myynti ei käytännössä olisi järkevää muille kuin tietylle taholle. helmikuuta järjestettävällä työseminaarilla, johon kutsutaan valtuuston, kunnanhallituksen ja johtoryhmän lisäksi sidosryhmien edustajia muun muassa paikallisesta yrittäjäyhdistyksestä. Pennalassa, Lähteenmäentien varressa on vireillä myös yksityinen asemakaavan muutoshanke rivitalorakentamisen sallimiseksi. – Lastentarhanopettajien palkkaa Pukkilassa tulisi korottaa jo pelkästään osaavan työvoiman saannin turvaamiseksi oman kunnan varhaiskasvatuksessa. Pukkila arvioi viime vuoden verotuoton sittemmin virheelliseksi osoittautuneen Kuntaliiton veroennusteen pohjalta. Päätöstä perusteltiin tilinpäätösennusteen yli miljoonan euron alijäämällä. helmikuuta mennessä. Päätökset tekee valtuusto. Pukkilan hallitus torppasi lastentarhanopettajille kaavaillun palkankorotuksen Juho Kiuru Orimattila orimattilan hevosystäväinseura haluaa ostaa kaupungilta maata hevoskylästä raviradan ympäriltä sen pohjois-, itäja eteläpuolelta. henkilökohtaisiin syihin vetoava vesitornin omistaja haki siksi tammikuussa lisäaikaa rakentamista varten. Evävaara ei ole aloittanut rakentamisvelvoitteeseen kirjattuja vesitornin kunnostustöitä eikä kuntaan ole jätetty edes rakennuslupahakemusta, vaikka kolmen vuoden määräaika umpeutui helmikuun alussa. Asuintontteja kaavoitetaan sinne sitä mukaa, kun kaupunki saa maata omistukseensa, toteaa kaavoituspäällikkö. orimattilan kaupunginhallituksen piti antaa lausuntonsa Villihiiden tekemästä valituksesta, joka koski toiminta-alueen hyväksymättä jättämistä kaupungin päätöksenteossa. Vaalitoimikunnan puheenjohtaja on Lasse Mäenrinta, varapuheenjohtaja Päivi Eskola ja jäsen Heli Kuosa sekä varajäsenet Piritta Ahl, Juha Ahola ja Anssi Tuomisto. Mölsä johtaa Pukkilan vaalilautakuntaa Juho Kiuru Orimattila Vesiosuuskunta Villihiiden tilanteeseen ei näytä olevan tulossa lisävaloa ennen kevättä. Korotusten jälkeen lastentarhanopettajien lähtöpalkka ilman lisiä vaihtelee uudellamaalla 2 431 eurosta 2 634 euroon. Kunnanhallitus päätti lautakunnan ja vaalitoimikunnan jäsenistä maanantaina pidetyssä kokouksessa. Päätös oli muodollisesti yksimielinen, sillä kunnanjohtaja Juha Myyryläisen tekemää korotusesitystä kannatti ainoastaan päätökseen eriävän mielipiteen kirjauttanut vihreiden Minna Järvenpää. Jos määräaikaa ei olisi pidennetty, kaupungilla olisi ollut mahdollisuus purkaa tontin vuokrasopimus. Syyslukukaudelle kouluihin toinen nuorisotyöntekijä VirPi KALLio Orimattila Suunnittelija ja muotoilija Antti Evävaara saa kaksi vuotta lisäaikaa muuttaa orimattilan Tullinmäen laella, kivenheiton päässä Erkontiestä oleva vanhan vesitornikiinteistö asunnokseen. orimattila pyysi lausunnon antamiseen lisäaikaa ja sai sitä. – Pennalasta on kyselty nykyistä pienempiä yritystontteja, toteaa Lehtoranta jälkimmäisestä kohteesta. Siksi kaikkien tarjouspyynnössä olevien alueiden myynti ilman kaavamuutosta ei välttämättä olisi mahdollista. – Lisäksi muillakin henkilöstöryhmillä on samanlaisia tarpeita palkkojen korottamiseen, mikä loisi paineita. Ely on vesihuoltolain noudattamista valvova viranomaistaho. Pukkila saa elinvoimasuunnitelman maaliskuussa Eero Mölsä johtaa kevään eduskuntavaaleja varten nimettyä Pukkilan vaalilautakuntaa. Seminaari järjestetään Learning cafena eli oppimiskahvilana, jonka aiheina ovat yrittäjyys, yhteydet, brändi, asuminen ja ”hullut ideat”. – Jos maanomistaja ei vie Joutsensuvaa aktiivisesti eteenpäin, kaavahanke saatetaan keskeyttää, sanoo Lehtoranta. Kunnanjohtajan päätösesitykseen mukaan Pukkila olisi maksanut niiden päälle harkinnanvaraista lisää, jonka myötä palkka olisi noussut 2 550 euroon kuukaudessa. Evävaara osti vuosikausia käyttämättömänä olleet, epäsiistiin kuntoon päässeet kaksi vanhaa betonista tornia jo toistakymmentä vuotta sitten. hallitus perusteli kielteistä päätöstään sekä kunnan heikolla taloustilanteella että muiden työntekijäryhmien palkkoihin kohdistuvalla paineella. orimattilassa on huomattu, että yksi koulunuorisotyöntekijä ei riitä. ostotarjouksen alaiset alueet ovat tällä hetkellä vuokralla hevosystäväinseuralla pientä osaa lukuun ottamatta. hevosystäväinseuraa kiinnostavien alueiden kokonaispinta-ala on noin 11 hehtaaria. Asemakaavalla mahdollistetaan bulevardin toteuttaminen Vanhalle helsingintielle saakka. Niiden myynti ei edistä kaavan toteuttamista
linja-auton aikataulu: Myrskylä 15.15, Kantele 15.25, Pukkila 15.35. Kaupunginhallitus perusteli valintaansa 40-vuotiaan hämäläisen hakemuksella sekä haastattelussa ja soveltuvuuskokeissa esiin tulleilla seikoilla. Scientific reports Doi:10.1038 /s41598-018-34713-z MATTi ViLJANEN Miksi pidämme kahvista sen kitkerästä mausta huolimatta (c ) A rto In ka la w w w .a is ud ok u. ProB-herkkyyteen liittyi lievästi vähentynyt alkoholin käyttö. 03-777 1244 tai 0400 483 045 Asiantuntevaa hautauspalvelua – Arvonamme – alan perinteiden kunnioittaminen – – hautajaisten kokonaisuuden hoitaminen – – yksilöllinen, lämminhenkinen palvelu – – Teitä palvelee ammattitaitoinen henkilökunta – – Kukkasidonnan erikoisliike – Kukka ja Hautauspalvelu Henriikka Oy www.henriikkaoy.fi Orimattila: Niementie 2, 16300 Orimattila 03-777 8160, ilt. Kahvin makuun vaikuttavat kofeiinin ohella kymmenet erilaiset yhdisteet. Varasijalle nimettiin insinööri (amk) Sanna Kumpumäki. Pekkalan Korjaamolle suurin yritystuki Päijät-Hämeessä Juho Kiuru Orimattila orimattilan uusi paloasema aiotaan rakentaa nykyiselle tontille kokonaan uuteen rakennukseen. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina helmikuun 14. Lyhentyneet poistoajat tarkoittavat käytännössä 400 000 euron vähennystä kaupungin käyttötalouteen vuosittain muutaman seuraavan vuoden aikana. – uskon, että monet näkivät kuten minäkin, että kyseessä on todella mielenkiintoinen tehtävä, mutta samalla valtavan haastava, Kristiina hämäläinen sanoo. 040 848 4000, www.aasuomi.fi Eläkeliiton Orimattilan yhdistyksen hengellinen kerho kokoontuu ma 18.2. Mynttinen on työskennellyt keväästä 2016 ympäristötarkastajana helsingin kaupungissa ja hoitanut sitä ennen vastaavia tehtäviä muun muassa riihimäen, Vantaan ja hyvinkään kaupunkien palveluksessa. s. osasta pankin näytteistä selvitettiin kitkerän maun herkkään aistimiseen liittyvistä makureseptorien geenivarianteista kolme kappaletta. Olette lämpimästi tervetulleita! Eläkeliiton Orimattilan yhdistys. Koulutukseltaan hän sairaanhoitaja YAMK. ja sitovat ilm. Avustus on käytettävä vuoden 2020 kesään mennessä, Kirkonkylän koulun rehtori Vesa Karjalainen selvittää. 22.08.1973 orimattila k. Matkan hinta 40 e tilille FI 3853610050037540. – Valintaan vaikuttivat sekä paikallistuntemus että työkokemus, joka oli juuri sitä, mitä haettiinkin, sanoo valintaa pohjustaneeseen haastattelutyöryhmään kuulunut ympäristösuojelusihteeri Kirsi Liukkonen-Hämäläinen. Yritysten kehittämishankkeisiin hämeen ely-keskus myönsi orimattilaan orfer oy:lle kansainvälistymisedellytysten kasvun vahvistamiseen 62 500 euroa. Aineistoon kuuluvien elintavat ja ravintotottumukset oli kartoitettu perusteellisin kyselyin. Mynttisestä Orimattilan ympäristötarkastaja orimattilan Vihreän valtuustoryhmän varajäsen Minna Koistinen eroaa varavaltuutetun luottamustoimesta paikkakunnalta muuton takia. Tavoite on, riippuen eduskuntavaalituloksesta, että toukokuun alussa pääsisin orimattilassa aloittamaan työt. hämäläiselle maakunnan verkostot ovat tuttuja. Nykykoulussa tulee paljon tilanteita, että tämäntyyppinen henkilö olisi hyvin tarpeellinen. Peltisepänliike heikki Saarinen Ky sai pakkauslinjalla varustettua lukkosaumaprofiilikonetta varten investointitukea 60 500 euroa. Pekka Löytty, puh. Onko alkoholi Sinun tai läheisesi ongelma. Vesa Karjalainen huomauttaa, että se ei ole Myrskylässä mahdollista. urheilutalon kylkeen aiotaan rakentaa uimahalli vuosina 2020– 2021. Esiintyjät laivalla Leif Lindeman ja Heikki Koskelo. Toiminnan on tarkoitus käynnistyä syyslukukaudella. hakijoiden määrä ja taso miellyttivät orimattilassa. mennessä. uskon myös, että laaja-alainen näkemys, myös päätöksenteon puolelta, oli etuna. olemme oppineet, että piristävän kahvin pitää olla väkevää ja kitkerääkin. Kristiina Hämäläinen Hollolan Kristiina Hämäläinen Orimattilan hyvinvointipäälliköksi Sudokun ratkaisu tv-sivulla. Soveltuvuuskokeeseen oli kutsuttu myös Etelä-Suomen aluehallintoviraston ylitarkastaja ja orimattilassa sosiaalialan johtotehtävissä aiemmin työskennellyt Maria Borg. School coach tekisi yhteistyötä koulun muun väen kanssa ja luultavasti myös vapaa-aikaja nuorisotoimen sekä harrastuksia tarjoavien tahojen kanssa. Ps. Saunavuorot jatkuvat keskiviikkoisin. 044 250 8666, 9.3. Tervetuloa, myös miehet! Orimattilan Tikka. Rakennusten purkaminen rasittaisi Orimattilan taloutta. Englantilais-australialaiset tutkijat osoittivat, että perinnöllinen herkkyys maistaa kofeiinin kitkeryys voimakkaana ei johda kahvin välttämiseen vaan päinvastoin lisää kahvin kulutusta. Tervetuloa! Myrskylän Martat. Vaasan hallinto-oikeus katsoi, että yksikään vaatimus ei ole aiheellinen. Valinnan teki kaupunginhallitus yksimielisesti maanantaisessa kokouksessaan. hyvinvointipäällikön tehtävänä on johtaa ja kehittää terveydenja hyvinvoinnin asioita ja valmistella yhteistyötä kolmannen sektorin kanssa. Tilaisuuteen tulee henkilö kertomaan meille veteraanikummitoiminnasta. School coachin tarkoituksena on myös tukea oppilaita koulutyöhön sitoutumisessa ja erilaisissa haasteissa niin luokissa kuin luokkien ulkopuolisessa toiminnassa. Sujuvuuden ja myös työturvallisuuden perusteella henkilöstötilat ja ajoneuvotilat on hyvä olla kiinteässä yhteydessä toisiinsa yhdessä rakennuksessa, suunnitelmissa linjataan. Eniten maaseudun yritystukea Päijät-hämeessä sai Pekkalan Korjaamo oy, joka sai rahoitusta raskaan kaluston pesuhalliin 162 444 euroa. 7-21, la-su 9-18 Käkelänraitti 2A, Orimattila puh. hakeutumiseen vaikutti myös hänen kokemansa orimattilan myönteinen vire. Tied. Tallinnan-risteily yhdessä Pukkilan yhdistyksen kanssa 31.3.–1.4. Salusjärven Avantouimarit. Tutkimusaineisto jaettiin ryhmiin kahvin, teen ja alkoholin käyttömäärien suhteen. orimattila vaati lukuisten lupamääräysten muuttamista, selkeyttämistä tai lisäämistä. Geenivariantit on aiemmin löydetty laajoja kaksosmateriaaleja tutkimalla. uskon, että pystyn tuomaan niitä hyviä kokemuksia orimattilaan. Yksi liittyy kasvisten kitkeryyden aiheuttajan nimeltä ProP herkkään maistamiseen, toinen kiniinin ja kolmas kofeiinin maistamiseen. Vuoden 2015 suuren tulipalon sammutusvesiä kertyi tuhat kuutiota. Päivän selvää on, että kun orimattilassa otan esimerkiksi sote-tilaajan vastuita, en voi samoissa tehtävissä toimia toisessa kunnassa, Kristiina hämäläinen sanoo. Harjoitukset ti ja to klo 17-19, Kehräämö 3. Tulipalon ja sammutusvesien varalle yhtiö on laatinut suunnitelman, että sammutusvedet padotaan vesienkäsittelyjärjestelmään ja tienvarsiojaan. hankkeeseen Myrskylä sai 17 000 euroa valtiolta. orimattila huomautti, että Stenalla on sattunut useita tulipaloja, joilla on ollut vakavia ympäristövaikutuksia. LEADEr-yritystukia myönnettiin vuonna 2018 yhteensä 0,38 miljoonaa euroa 16 hankkeelle. 040 322 1780. orimattilan kaupunginhallitus hyväksyi suunnitelman yksimielisesti. – Sote-yhtymä on aika keskeinen kumppani tässä tehtävässä. Jokainen jäseneksi tuleva saa yllätyslahjan. hän pitää vahvuutenaan pitkää 18 vuoden mittaista kokemusta Päijät-hämeen sosiaalija terveysyhtymästä. Teetä ja alkoholia kofeiiniherkät joivat vähemmän kuin muut. Ympäristötarkastajan virasta oli kiinnostunut 37 hakijaa. Yli neljä kuppia päivässä juovien keskuudessa geenivariantin esiintyvyys oli erityisen suuri. Yhdistyksen vuosikokous ma 18.2. Kaksoisroolia ei koeta ongelmaksi. Paloaseman hankesuunnitelman mukaan huoneala on yhteensä 1 985 neliötä. Elinvoimaja tekninen valiokunta päätti valinnasta keskiviikkona pidetyssä kokouksessa. Start-up yritys Kompetek oy:lle myönnettiin teknisten komponenttien hakupalvelua varten 42 300 euroa ja Kera Group oy:lle 32 500 euroa yrityksen kansainvälisten toimintojen kehittämiseen uzbekistanissa. Kunnan omarahoitus on vain viisi prosenttia eli 895 euroa. Tee on kahvin kitkeryyden herkästi maistavien mielestä niin mautonta litkua, etteivät he sitä mielellään juo eivätkä usko sen mitään vaikuttavankaan. Myrskylä haki 25 000 euron avustusta. Tutkijoilla oli käytettävänään Englannin biopankin yli 438 000 henkilön aineisto. – Se kohta tässä täytyy ratkaista, Pieski sanoo. krs. Se näkyy monella tavalla vapaa-ajalla ja koulussakin. hän huomauttaa, että haussa on pelattu avoimin kortein. Nyt on tarkoitus saada meille henkilö, joka aktivoi lapsia monenlaiseen tekemiseen, harrastamiseen ja osallisuuteen, Karjalainen sanoo. Se voidaan räätälöidä oppilaiden ja koulun tarpeiden mukaan. co m C od e: 9D 2B 30 0A 9E 2 4 9 8 9 7 7 5 4 7 8 9 8 4 6 3 2 8 9 5 3 6 1 9 3 4 SALON KORJAAMO OY Hinauspalvelu 24 h Pesulinja avoinna ark. raha on valtion erityisavustusta, joka on tarkoitettu koulutuksellisen tasaarvon edistämiseen sekä siihen liittyviin kokeiluihin. Nyt kun purkaminen saattaa tapahtua piankin, kaupunginhallituksen piti tarkistaa rakennusten poistoaikoja. – Mutta koulunuorisotyöntekijän ja resurssiopettajan välimaastossa oleva toimenkuva voisi toimia. orimattila muun muassa vaati, että luvasta poistetaan kokonaan energiajätteen vastaanottamista, käsittelyä ja varastointia koskeva kohta. hämäläinen aloittaa työnsä orimattilassa toukokuussa, jos ei tule valituksi eduskuntaan kevään vaaliessa. Kaupungilla ei liene tarvetta ottaa nykyisen paloaseman tiloja omaan käyttöönsä. Tervetuloa! Orimattilan Sotaveteraanit, puolisot ja veteraanien lesket. Maaseudun yritystukia myönnettiin viime vuonna yhteensä 2,09 miljoonaa euroa 26 hankkeelle. Aseman rakentaa orimattilan kaupunki, joka vuokraa kiinteistöä pelastuslaitokselle. orimattilan kaupunginhallitus valitsi hyvinvointipäällikön tehtävään varasijalle Anne Hintsalan. hänestä tärkeintä tulevassa työssä on toimia kuntalaisten ja eri yhdistysten, järjestöjen ja sidosryhmien ”liimana ja innostajana”. Uusi sauna lämmin klo 16–21. Kerho Järjestötuvalla ma 18.2. 22.01.2019 orimattila rakkaamme ouTi SirViö Orimattila hämeen elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus jakoi orimattilaan viime vuonna yritystukia ja kehittämisavustuksia yhteensä reilut 410 000 euroa. Vieraanamme Itä-Hämeen ruokamarttojen Sirkka-Liisa opastamassa isoäidin niksien käyttöönottoa eli kemikaalikuorman pienentämistä keittiössä. klo 10 Järjestötuvalla. on puhuttu, että katsotaan askel kerrallaan. Näillä näkymin orimattilaan aiotaan rakentaa yhteiskoulun uudisrakennus vuosina 2021–2022. Tervetuloa myös uudet avantouimarit! Orimattilan Latu Kuutamohiihto ma 18.2. klo 10 Järjestötuvalla. Kesän 2015 palo esimerkiksi aiheutti kalakuolemia Köylinjoessa ja Palojoessa. päivänä 4 – N:o 13 – 2019 Orimattilan AAryhmät. Poliisille tulee 60 neliön tilat ja ensihoidolle 207 neliötä. Orimattilan vihreissä vaihdosta Juho Kiuru Orimattila Vaasan hallinto-oikeus ei katsonut orimattilan kaupungin kierrätyslaitosvalitusta aiheelliseksi. Laajat verkostot hyvinvointipäällikön tehtävään oli 42 hakijaa. Autohalliosa vuokrataan tai myydään myöhemmin. Tervetuloa risteilemään! Pukkilan ja Myrskylän eläkeyhdistykset tekevät matkan Tallinnaan 31.3.–1.4. Kehittämisavustusten määrä oli kasvussa edelliseen vuoteen verrattuna. 040-592 6870 Lahti: Hämeenkatu 13, 15110 Lahti 044-754 5877, 044-754 5874 Myrskylässä kokeillaan koululaisten kannustajaa KUVA: TArmo VAlmelA www.orimattilansanomat.fi Juho Kiuru Orimattila Ehkä pian edessä oleva orimattilan urheilutalon ja Yhteiskoulun rakennusten purkaminen tai käytöstä poistaminen kiristää orimattilan kaupungin käyttötaloutta. Näiden rakennusten osalta kirjanpidollisia poistoja oli suunniteltu tehtäväksi osittain aina vuoteen 2047 saakka. ”Kaksoisrooli ei aiheuta ongelmia” hämäläisen rooli hollolan kunnan edun ajajana oli esillä valintatilanteissa. Kuolleita Sekalaisia Hautaustoimistoja Seuratoiminta Juho Kiuru Myrskylä Myrskylän Kirkonkylän koululla aiotaan kokeilla school coach -toimintaa eli oppilaiden aktivaattorin ja kannustajan palkkaamista. Ilmoittautumiset Ullalle 040-415 0329 tai Osmolle 050-589 72779, 9.3. isoissa kouluissa oppilaiden lisätukena saattaa olla koulunuorisotyöntekijöitä. – Emme ole vielä päässeet omassa kunnassa asiasta keskustelemaan, koska asia on aika tuore. mennessä. Ely-keskus myönsi yritysten kehittämisavustusta viime vuonna 77 hankkeelle yhteensä 3,62 miljoonaa euroa. opettajan työt ovat niin paljon lisääntyneet ja toimenkuva on laaja, Karjalainen sanoo. Ti 19.2. – hollolassa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työ on aika pitkällä. klo 13 seurakuntakodissa Naisjaoston kerho. klo 14, paikalla Eija Suikkanen alustamassa apteekin ajankohtaisista asioista. Tehtävät hyvin räätälöitävissä Tehtävään palkataan uusi uusi työntekijä. Koistisen tilalle nousee Sanja Hänninen. Käsityökerho kokoontuu ti 19.2. Kitkeryyttä ei enää yhdistetä kahvin myrkyllisyyteen vaan tehoon. – Avoimesti kerroin myös että olen eduskuntavaaliehdokkaana. Orimattilan uuden paloaseman kaikki tilat yhteen rakennukseen insinööri (amk) Mirja Mynttinen on kaupungin uusi ympäristötarkastaja. Orimattilan Marttayhdistys. Edellinen orimattilan hyvinvointipäällikkö Päivi Pitkänen jätti tehtävänsä joulukuussa ja siirtyi Lahden kaupungin palvelukseen osallisuuden ja hyvinvoinnin toimialan erityisasiantuntijaksi. Kofeiinin herkkään maistamiseen liittyvän geenivariantin omaavat henkilöt joivat merkitsevästi muita enemmän kahvia päivittäin. Teetä ja alkoholia kitkeryydelle herkät pyrkivät välttämään. Jäte voi syttyä itsekseen tuleen. Paloasemalle rakennetaan vain vähimmäisvaatimusten mukaiset tilat. Tervetuloa! Orimattilan Kalakerho La 16.2. – Nuorille voi käydä niin, että harrastukset helposti lakkaavat tuossa kriittisessä iässä ja motivaatio kaikkeen tekemiseen saattaa heikentyä. Ryhmien kokoontumisajat: Orimattilan AA-ryhmä to klo 19 Kuismapolku 4, Helinäntupa, AA-Siltaryhmä maanantaisin klo 19 Puistotie 10, srk:n nuorisotila. Kristiina hämäläinen on tulossa orimattilaan mielenkiintoisen tehtävän houkuttelemana. Tervetuloa! Eläkeliiton Myrskylän yhdistys. Juho Kiuru Orimattila hollolan kunnanhallituksen kokoomuslainen puheenjohtaja Kristiina Hämäläinen valittiin orimattilan kaupungin hyvinvointipäälliköksi. Stenan laitos on Lahden Kujalassa. Orimattilan valitus kierrätyslaitoksesta torpattiin Kitkerää makua pidetään yleensä epämiellyttävänä ja merkkinä kasvin tai muun ravintoaineen myrkyllisyydestä. School coachin toimenkuva on vielä täsmentämättä. Päijät-hämeen suurin LEADEr-yritystuki myönnettiin Nikke Areena oy:lle monitoimihallia varten, yhteensä 50 472 euroa. klo17. Orimattilan Eläkkeensaajat ry. hän työskentelee Lopen kunnan vanhuspalvelujen johtajana ja on koulutukseltaan terveystieteiden maisteri. Tästä huolimatta kitkerän makuiset kahvi, tee ja alkoholi ovat suosituimpia nautintoaineitamme. klo 18.30 SP:n kerhohuoneella. Torstain lehteen keskiviikkoon klo 10 mennessä. Vanhan paloaseman sisäilmaongelmainen toimisto-osa puretaan. Jäsentenväliset pilkkikilpailut Vuolenkosken Levijärvellä klo 9–13.30. orimattilan kaupunginjohtaja Osmo Pieski toteaa, että kaksoisrooli voi nousta esiin lähinnä hyvinvointiyhtymän ja kuntien välisissä palvelusopimusneuvotteluissa. Siitä toimistotilaa 166 neliötä ja pelastustoiminnan operatiivisia tiloja 540 neliötä. Seurapalstailmoittaja: Seurapalstailmoitusten tulee olla toimituksessamme viimeistään seuraavasti: Tiistain lehteen maanantaihin klo 10 mennessä. Energiajäte on todettu kyseessä olevassa toiminnassa erittäin riskialttiiksi. uuden paloaseman alustava hinta-arvio on 5,9 miljoonaa euroa. Maijalle p. Tällä hetkellä hämäläinen työskentelee Päijät-hämeen hyvinvointiyhtymässä työsuojeluvaltuutettuna. Lupapäätös mahdollisti yhtiön toiminnan laajentamisen. Pidämme marttaillan Järjestötuvalla ti 19.2. orimattila valitti vuonna 2016 Etelä-Suomen aluehallintoviraston myöntämästä kierrätyslaitos Stena recycling oy:n Lahden yksikön ympäristöluvasta. ojan tilavuus on noin 130 kuutiometriä. Ajankohtaista lääketieteestä Tommi Miikael rentola Äiti ja Sakari Sanna, Vesa Emilie ja Linnea Kimmo ja Elisa Sukulaiset ja ystävät On olemassa kuolemaakin suurempi asia, – Se on RAKKAUS – RAKKAUS jää! Siunaus toimitettu läheisten saattamana. Varsinaisen paloaseman huoneala on 1 348 neliötä. Suunnittelun edetessä paloaseman tiloja on supistettu yhteistyössä Päijät-hämeen pelastuslaitoksen kanssa. Ensihoidon siirryttyä pelastuslaitoksen hoitoon, on majoitusja toimistotilojen tarve kasvanut. Seurapalstalle voi lähettää tietoja myös sähköpostin kautta osoitteella: tilaukset@orimattilansanomat.fi sekä netin kautta osoitteella: www.orimattilansanomat.fi Viralliset kokouskutsut julkaistaan kokouksia-osastossa. Parannuksena nykyisiin tiloihin verrattuna ovat ensihoidon operatiiviset tilat, erilliset sosiaalitilat naisille ja miehille sekä asianmukaiset ja turvalliset tilat kaluston kunnossapitoon ja huoltoon. Kiniinin herkkään maistamiseen liittyvä geenivariantti vaikutti melko vähän kahvin, teen tai alkoholin käyttöön. Latumaja on auki klo 18–20. Tied. haastatteluun kutsuttiin viisi henkilöä. Mynttinen (s.1978) asuu orimattilassa
Biokaasun liikennekäytöllä voidaan vähentää polttoaineen elinkaaren aikana syntyviä kasvihuonepäästöjä jopa 85 prosenttia. – Täyden kaasutankillisen hinta jää alle 20 euroon, ja yhdellä kaasutankillisella ajaa ajotavasta ja vuodenajasta riippuen noin 300–400 kilometriä, Minna Vuori sanoo. Oman auton turvallisuuden voi nyt selvittää Pirssipuntari-testillä. Webasto tietysti toimii bensalla. Vieraammaksi on saattanut jäädä kaasua polttoaineenaan käyttävät autot, jotka kuitenkin kasvattavat suosiotaan kaiken aikaa, ja jollaisia voi bongata myös orimattilalaisajajilta. Gasum kertoo verkkosivuillaan, että sen asemilla tankattavien täysin kotimaisten ja uusiutuvien biokaasun ja maakaasun hiilidioksidipäästöt ovat 25 prosenttia bensiiniä alhaisemmat. Vaikka tankattu kaasu mitataan kilogrammoissa eikä litroissa, sen vertailuhinta on biokaasun osalta noin 90 senttiä litralta ja maakaasun osalta noin 80 senttiä litralta. Automaatilla ajaessa jää enemmän resursseja nopeasti muuttuvissa liikennetilanteissa toimimiselle, kertoo Liikenneturvan suunnittelija Mia Koski. Volkkari myydyin Tori.fi:ssä Suomessa on avattu maksuton nettipalvelu, josta löytyy tietoja yhteensä lähes miljoonasta liikennevahingosta. Kesällä voimaan tullut ajokorttilain uudistus vähensi pakollisen opetuksen määrää, mutta ajokoe piteni vartilla. Kaasuautoilijat kaipaavat lisää tankkauspisteitä Jotain kehitettävää kaasuautoilla liikkuvat kuitenkin löytävät ja se on tankkauspisteiden määrä. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina helmikuun 14. Kotitankkausasema maksaa toista tonnia, sillä tavallinen verkostopaine ei riitä auton tankkaamiseen, Olli Vuori sanoo, mutta on luottavaisin mielin myös sen suhteen, että jo parin vuoden päästä tankkausasemiakin on varmasti paljon nykyistä enemmän. Keinot päästä vähäpäästöiseen liikenteeseen ovat osittain ristiriidassa keskenään, mitä ei voida välttää. fi:ssä olivat Volkswagen, Toyota, Ford, Nissan ja Mercedes-Benz. – Vielä syksyllä tankkauspaikoilla oli usein yksin, mutta nykyään voi joutua jo jonottamaan. Polttoaineveron korotus ja hankintatuet ohjaisivat työryhmän mukaan siirtymistä vähäpäästöisiin autoihin. Pitkällä aikavälillä keinona ovat investoinnit kestävään liikennejärjestelmään. Palvelussa voi tarkastella liikennevahinkoja useista näkökulmista ja tehdä vaikkapa kuntakohtaisia hakuja. Vuoden 2030 tavoite on noin 670 000 sähköautoa ja noin 130 000 kaasuautoa. Vuoret ja Kuosa innostuvat puhumaan ”kaasukerho”havainnoistaan kaasuautojen tankkauspisteillä. Tavoitteena kaksi miljoonaa sähköautoa vuonna 2045. keinot osittain ristiriitaisia Työryhmä myöntää, että siirtyminen kestävään liikenteeseen vie aikaa, koska yhteiskunta on rakentunut vuosikymmenten aikana yksityisautoilun varaan. – Käynnistys tapahtuu bensalla, mutta heti käynnistyksen jälkeen auto vaihtaa kaasulle. Palvelu löytyy osoitteesta www.oti.fi/liikennevahinkoportti. – Kun normaalilla tankkausasemalla tankataan auto hiljaisuudessa, kaasuautojen tankkauspisteellä morjestellaan ja kysellään, miten auto on toiminut, he kertovat. – Kyllä se on herättänyt ainakin kysymysten tasolla mielenkiintoa, Minna Vuori sanoo. – Autovero oli tuhansia euroja halvempi, siitäkin huolimatta, että kaasuautolla voi ajaa myös bensalla, Olli Vuori sanoo. Tarjoukseen kuului myös vuoden kaasut kaupan päälle. Kaasuautojen määrän pitäisi olla 250 000. Lyhyellä aikavälillä tehokkain keino vaikuttaa liikenteen kysyntään ovat raportin mukaan tiemaksut kaupunkiseuduilla. 0400 352 215 0400 120 162 TAKSI MIKA NIEMINEN 8+1 taksibussi pyörätuolipaikalla Tilaa suoraan kuljettajalta! Rautaisella ammattitaidolla kaikki maanrakennustyöt sekä kaivinkoneja koneurakoinnit. Kun he kurvaavat pysäköintipaikalle, ei ensisilmäyksellä mistään huomaa, että kyseessä on Suomen maantieliikenteessä vielä harvinaisempi menopeli. Bi-fuel-auto kulkee biotai maakaasulla, mutta tarpeen vaatiessa myös bensiinin voimin. Viime syyskuusta lähtien Kuosa onkin ajellut kaasuautolla. Tavoitteet sisältyvät liikenteen ilmastopolitiikan työryhmän loppuraporttiin, joka julkaistiin viime vuoden lopulla. – Suomessa pohjoisin kaasutankkauspiste on Oulussa. – Erityisesti iäkkäille kuljettajille voi olla paljon hyötyä esimerkiksi automaattivaihteistosta. – Myös kaasuautoissa maksetaan käyttövoimaveroa, mutta se on vähän toistasataa euroa vuodessa, eli kuitenkin huomattavasti vähemmän kuin diesel-autossa, Vuori sanoo. Kaasuautoon kovat pakkaset eivät vaikuta sen enempää kuin muihinkaan autoihin. Tori.fi:n autokaupassa vierailee päivittäin keskimäärin noin 100 000 kävijää. Vuoden ilmoitetuimpien automerkkien kärkiviisikko eroaa myydyimpien listasta. 0400 316 871, 0400 213 166 KULJETUSJA MAANSIIRTOLIIKE ORIMATTILAN PALVELULINJA VJL KULJETUS PALVELUBUSSI Reitit ja aikataulut ovat ennallaan! veikko.vjl@gmail.com 044-230 8051 Vihreä valo bi-fuel-napissa paljastaa, että auto käyttää kaasua. Kysyntää ohjattaisiin raideliikenteeseen, linja-autoliikenteeseen, pyöräilyyn ja kävelyyn. Liikennevahinkoraportti-palvelun julkaisi Onnettomuustietoinstituutti (OTI). Pirssipuntari selvittää auton turvallisuuden Viime vuoden myydyimmät automerkit nettipalvelu Tori. Aiempaa useampi reputtaa ajokokeessa STT Tavoite päästä hiilettömään liikenteeseen edellyttää, että vuonna 2045 Suomen teillä liikkuisi kaksi miljoonaa sähkökäyttöistä henkilöautoa. nettipalvelussa liki miljoonan liikennevahingon tiedot Aiempaa useampi ajokorttia havitteleva kokelas reputtaa ajokokeen ensimmäisellä kerralla. – Auton vaihto oli ajankohtainen ja tuttu autokauppias teki niin hyvän ja kilpailukykyisen tarjouksen, etten voinut kieltäytyä. Nieminen Oy bussipalvelu.nieminen@phnet.fi | www.bussipalvelu.fi Tilausajoa pikkubusseilla, 5–17 h. Esimerkiksi nollapäästöisten autojen hankintaan liittyvät kannusteet eivät kannusta siirtymään joukkoliikenteeseen. Näin ollen säästöä syntyy, kun verotus on pienempi. – Pari kaveria on ollut kiinnostuneita ja mielellään kokeilleet autoa, Kuosakin kertoo. Nettisivulle päästäkseen ei tarvitse käyttäjätunnusta. Heinä– joulukuussa vastaava luku oli noin 62 prosenttia. Volkswagen on ilmoitetuimpienkin kärjessä, mutta sen jälkeen tuleva Mercedes-Benz, Volvo, Toyota ja Ford. Myydyimmät mallit olivat puolestaan Volkswagen Golf, Toyota Corolla, Nissan Primera, Ford Focus ja Nissan Almera. Erilaisista auton ajamista helpottavista järjestelmistä ja turvatekniikoista voi olla Liikenneturvan mukaan hyötyä etenkin vanhemmille ihmisille. Henkilöautoliikenteen pitäisi kääntyä hienoiseen laskuun jo vuonna 2025, jotta tavoite saavutettaisiin. Myös Kuosan ja Vuorten ystävät ovat olleet kiinnostuneista heidän autoistaan. Petri Kuosa ja Olli Vuori arvioivat omaan kokemukseen peilaten, että kaasuautojen määrä on koko ajan kasvussa. Meillä auton vaihto olisi ollut edessä tänä keväänä, mutta saimme myös tarjouksen ja hyvin pian huomasimme, että meidänkin pihalle tuli monta Volvoa koeajoon, nauraa Minna Vuori. Ota yhteyttä puh. ryhmät. Joskus tankkauspisteellä on mietityttänyt, miksi tankkaus vie tavallista enemmän aikaa. Kuosan ja Vuorten autojen kaasutankki vetää 15 kiloa kaasua ja bensatankki on saman kokoinen kuin missä tahansa muussakin Volvo V60:ssa. Haasteena on henkilöautoliikenteen korvaaminen alueilla, joissa on pitkät välimatkat ja joilla asukasmäärä ei riitä houkuttelevaan joukkoliikenteeseen. AUTOILU OS-teema Minna Vuori ja Petri Kuosa ovat olleet tyytyväisiä kaasuautoihinsa. Auton takaa löytyy teksti bi-fuel ja etupenkkien välistä löytyy nappi, josta näkee kulkeeko auto kaasulla – jolla se lähtökohtaisesti aina kulkee – vai bensiinillä. Bensatankin luukkua avatessa yhden tankkauspaikan sijaan löytyy kaksi tankkauskohtaa, toinen kaasulle, toinen bensiinille. Yksittäistä vahinkotapausta ei kuitenkaan voi tunnistaa. Kaasuauton tankkaaminen on edullista, mutta tankkauspisteitä saisi olla tiheämmässä Vähäpäästöinen kaasuauto on ekologinen valinta uutta autoa hankittaessa TAKSI A & S Rosenlund (03) 763 5180, 040 554 25 26 Bussipalvelu M. Toimenpideohjelma hiilettömään liikenteeseen 2045 -raportin mukaan tehokkain keino vähentää liikenteen kasvihuonekaasupäästöjä on vaikuttaa eri liikennemuotojen kysyntään. Sen he ovat panneet merkille jo muutaman kuukauden aikana tankkauspisteillä käydessään. Työryhmän mukaan siirtyminen liikenteen palveluihin ei myöskään ole mahdollista nopeassa tahdissa koko maassa. Turvallisuuden kannalta tärkeimmät tekniset apukeinot ovat ajonvakautusjärjestelmä (ESC), hätäjarrutusjärjestelmä sekä kaistalla pysymisen avustimet. Esimerkiksi Orimattilassa kaasuauton tankkauspistettä ei ole, vaan lähimmät tankkauspisteet löytyvät Lahdesta Launeelta. Jos itäpuolta ajaa, viimeisin on tällä hetkellä ehkä Mikkelissä. Liikenneturvan kehittämän Pirssipuntarin on määrä antaa myös vinkkejä mahdollisimman turvallisen auton hankintaan. Bensatankin kannen alta löytyy kaksi tankkauspaikkaa, joista pienempi on kaasua varten. – Silloin joku kokeneempi on osannut kertoa, että siinä kävi juuri bussi tankattavana, että vie aikaa ennen kuin paine taas nousee. Sähköinen raportti perustuu vakuutusyhtiöiden toimittamiin tietoihin. Itse kaasutankki on Kuosan ja Vuorten autossa vararenkaan paikalla, eikä siten näkyvissä. Palvelussa oli yli 413 000 autoilmoitusta. Lisäksi voidaan testata ajamista eri nopeusrajoitusalueilla. Traficomin tilaston mukaan esimerkiksi yleisimmän, B-luokan ajokortin ajokokeen suoritti tammi-kesäkuussa hyväksytysti noin 66 prosenttia kokelaista. Olli Vuori kertoo, että heillä aiempi auto oli diesel-auto, mikä sekin osaltaan vaikutti vaihtoon: diesel-veron maksaminen ja bensan hintaisen dieselin tankkaaminen ei tuntunut mielekkäältä. Kuopioon on tulossa tankkauspiste, Petri Kuosa tietää. Autoja ajoneuvoverojen päästöporrastuksen vahvistamisella voidaan voimistaa polttoaineveron ja hankintatukien vaikutusta. Noin kuukautta myöhemmin myös Vuoren perheeseen hankittiin kaasulla kulkeva auto. Sekä Kuosalla että Vuoren perheessä kaasuauto on Volvo V60. Vähäpäästöisyys tuo hintaan säästöä Kuosa ja Vuoret kumoavat heti alkuun myös ajatuksen sitä, että bi-fuel-auto olisi hankintana lähtökohtaisesti kalliimpi kuin bensatai diesel-auto. Hänen mukaansa minkäänlaista eroa ei huomaa siinä, liikkuuko auto kaasun vai bensiinin voimin. Kaasuauton ekologisuuskin painoi vaakakupissa, Kuosa perustelee. Osastopäällikkö Kimmo Pylväs Traficomista arvioi, että pidennyksen ansiosta kokeessa päästään aiempaa paremmin eri liikennetilanteisiin. Olli Vuori muistuttaa, että autoja verotetaan niiden päästöjen mukaan, ja kaasuauton päästöt ovat merkittävästi pienemmät kuin bensatai dieselautoissa. – Jos oma talo on maakaasussa, kotonakin voisi tankata. – Kun ensimmäisen kerran kuulin kaasuautosta, sanoin, että olisipa hienoa, kun ihmiset seuraavan kerran autoa vaihtaessaan tekisivät tällaisen ekoteon. Kuosa innostui kaasuautoon vaihtamisesta tutun autokauppiaan tehtyä tarjouksen. Orimattilalaissisarukset Petri Kuosa ja Minna Vuori miehensä Olli Vuoren kanssa omistavat bi-fuel-kaasuautot. päivänä 2019 – N:o 13 – 5 AnnA HAkAmA Orimattila Sähköauto on useimmille ainakin puheiden tasolla jo tuttu juttu. 040 753 7323 www.koneurakointivillberg.fi, villberg.petri@saunalahti.fi KONEURAKOINTI PETRI VILLBERG KY Koskenkujantie 82, 07560 Pukkila, p. Olli Vuori kiittelee myös kaasuauton kulkemista. Hakukriteerejä voivat olla esimerkiksi sattumiskunta, kuljettajan ikä, tapahtumapaikka ja ajo-olosuhteet
Paperikartat pitävät pintansa edelleen parhaana tietolähteenä matkaa suunniteltaessa. Saksan asema pääkohdemaana on vankistunut kymmenessä vuodessa. 0400 897 889 n. Autoliitto on jälleen kartoittanut suomalaisten automatkailijoiden reittejä. Vastaajista 15 sai matkallaan pysäköintivirhemaksun. Mahdollisuutta käytetäänkin Östermanin mukaan ahkerasti hyväksi. Liikennemerkkejä saa puolestaan valmistaa ja myydä vain sertifioitu liikennemerkkivalmistaja, jolla on oikeus käyttää CE-merkkiä tuotteissaan. Maantiellä liikennemerkkiasioissa sananvaltaa käyttää elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus (ely) ja katupuolella kunta. Viime vuonna sen mainitsi pääkohteeksi 32 prosenttia vastaajista. – Ajatusmaailma tuntuu olevan se, että nopeusrajoituksen pitäisi olla nykyistä korkeampi kaikkialla muualla paitsi ”meidän kohdalla”, jossa sitä pitäisi alentaa. Poikkeuksen pääsääntöön muodostavat osoiteviitat ja palvelukohteiden opastusmerkit. Ennakkoasenteissa maata kohtaan esiin nousivat useimmin turvattomuus, liikennekulttuuri, palvelutaso sekä kieliongelmat. Saksasta sakkoja tuli perässä kymmenen, Latviasta ja Italiasta yhdeksän ja Virosta sekä Ruotsista viisi. AUTOILU OS-teema Kansa voi jättää aloitteita, mutta maanteitä koskevat päätökset tekee ely-keskus, ja kaduilla sananvaltaa käyttää kunta. Palautetta tulee paljon Väylävirastosta alleviivataan, että kuka tahansa voi tehdä tienpitäjälle eli esimerkiksi ely-keskukseen tai kuntaan aloitteen liikennemerkkitarpeesta. – Yksittäiset kansalaiset katsovat asioita usein liikaa omalta kantiltaan, hän selittää ja ottaa esimerkiksi nopeusrajoitukset, joista tulee eniten kansalaisaloitteita. Saksan liikennekulttuurille annettiin puolestaan eniten kiitosta, joskin ruuhkat ja tietöiden määrä saivat moitteita. Viranomaiset saavat esimerkiksi hoitourakoitsijoilta jonkin verran ilmoituksia luvattomista liikennemerkeistä. Halvimmillaan virheestä selvittiin kymmenellä eurolla Saksassa ja Kroatiassa. Käytännön elämässä niin sanotuksi harmaaksi alueeksi ovat Östermanin mukaan osoittautuneet kiinteistöjen omat tontit: ”esimerkiksi pienten liiketilojen pihoilla asiakkaille tarkoitettujen merkkien käyttö on aika kirjavaa”. Lakkautetun kyläkoulun kohdalla merkki saatetaan säilyttää siksi, että rakennus on otettu sellaiseen käyttöön, että nopeusrajoitus on syytä pitää edelleen voimassa, listaa asiantuntija esimerkkejä. Autoliitto teetti ulkomaan automatkailututkimuksen nyt jo kymmenennen kerran. Kohderyhmänä olivat ulkomaille autolla, matkailuautolla, matkailuvaunulla tai moottoripyörällä matkustavat tai ajoneuvon kohteessa vuokraavat matkailijat. 30 kpl hyväkuntoisia edullisia henkilöautoja Kehräämön takapihan sisätiloissa. Ne mainitsi puolet vastanneista. Löytty Kuorma-, linjaja pakettiautot. Neljänneksi listalla on kavunnut Latvia, viidentenä on Norja, kuudentena Puola ja seitsemäntenä Latvia. Autoliitto teetti viime vuoden toukoja syyskuun välisenä aikana ulkomaille tehtyjen lomamatkojen tutkimuksen. Virkamies perustelee virallisella polulla pysymistä kokonaisuuden huomioimisella. Poikkeuksen muodostavat tietysti kelirikon tapaiset tilanteet, joissa tilapäiset merkit pitää asentaa nopeasti. – Tässä ollaan asuntoautolla reissussa Itävallassa. Ruotsi on joka viidennen pääkohdemaa, kuten kymmenen vuotta aiemminkin. Matkan aikana suunnistettaessa navigaattoria puolestaan käytti 80 prosenttia vastaajista ja perinteisiä karttoja 59 prosenttia. Toiseksi käytetyin tietolähde oli internetin matkailusivustot. www.nettiauto.com/yritys/autoimone/vaihtoautot AUTOMYYNTI IMONE Houkutus pystyttää esimerkiksi vaarallisista risteyksiä kertovia liikennemerkkejä on välillä suuri. Baltian maiden suosion kasvu kymmenessä vuodessa on ollut merkittävä. 040 768 7570 Heinämaantie 6, Orimattila, d.blomerus@gmail.com AUTOMYYNTI D. Omatekoiset merkit eivät ole sallittuja puhumattakaan liikennemerkkejä muistuttavista mainoksista, joita silloin tällöin näkee. Yleistä tietä koskevan liikennemerkkialoitteen saa parhaiten vireille ottamalla yhteyttä valtakunnalliseen liikenteen asiakaspalvelukeskukseen joko puhelimitse tai sähköpostitse (0295 020 600, liikenteen.asiakaspalvelu@ely-keskus.fi). Edes yksityistien varrelle ei saa pystyttää liikennemerkkiä, jos kunta ei ole antanut yksityisen tien pitäjälle suostumustaan. Paavolantie 25, 07600 Myrskylä puh. Saksa on automatkailijoiden suosikkikohde KUVA: Reijo Pöllänen. Kyselytutkimukseen vastasi yhteensä 775 henkilöä. Helsinki–Tallinna-reitti on kasvattanut suosiotaan viidellä prosenttiyksiköllä kymmenen vuoden takaiseen tutkimukseen verrattuna. päivänä 6 – N:o 13 – 2019 Virpi Kallio Orimattila / Pukkila Pukkilan kunnanvaltuustossa kuntalaisten kyselytunnilla joulukuussa käydyssä liikennemerkkikeskustelussa peukutettiin kansalaistottelemattomuutta siinä tilanteessa, jossa epäkohta tien päällä on ilmeinen mutta kansan ääni tuntuu silti kaikuvan kuuroille korville. Ensimmäinen tutkimus tehtiin vuonna 2004. Ely-keskus ja kunta päättävät – Lähtökohtaisesti tavallinen ihminen ei saa omin päin pystyttää liikennemerkkiä minnekään. Kuva on Pukkilanmäeltä, jonka liikenneturvallisuusasioita, kuten tieoikaisua, Pukkilan kunta on yrittänyt viedä eteenpäin huonolla menestyksellä. Niiden poistamisesta voidaan lähettää lasku merkin pystyttäjälle. Kallein pysäköintivirhemaksu oli 60 euroa Italiassa. Viron suosio on noussut 12 prosentista 23 prosenttiin. Autoliiton tuoreimman matkailututkimuksen mukaan useimmiten matka aloitetaan laivalla Helsingistä Tallinnaan (27 pros.). Maanteiden opastusmerkkien ja osoiteviittojen luvat myöntää hakemuksesta Pirkanmaan ely-keskuksessa toimiva valtakunnallinen lupapalvelu. Tienpitäjä joutuu kuitenkin aina katsomaan asiaa osana isompaa kokonaisuutta, joten yhden kansalaisen tekemä aloite ei aina johda toivottuun tulokseen, hän muistuttaa. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina helmikuun 14. – Merkkiasioihin liittyy usein myös viive, sillä asiasta päättäminen saattaa edellyttää maastokäyntiä. Kysyttäessä sitä, mihin maahan matkustamista halutaan ehdottomasti välttää, nousi Venäjä ylitse muiden. Merkin asettaa aina tienpitäjä, paaluttaa Österman pelisäännöt, jotka on kirjattu tieliikennelakiin. – Alemmalla tieverkolla jokaisesta kurvista varoittaminen taas ei hyödytä ketään, jos tie on yhtä mäkeä ja mutkaa alusta loppuun. oS Autoliiton matkailututkimuksen mukaan Saksa ja Viro ovat vahvistaneet asemiaan automatkailijoiden suosikkikohteena ja Ruotsin suosio on pysynyt ennallaan. Liikennemerkkiä ei saa pystyttää omin päin ORIMATTILAN SANOMAT MOTORS OY Huollot ja korjaukset asiantuntevasti! 09 271 5100, 0440 715 101, 041 705 3381 Mallusjoentie 809, 16450 Mallusjoki OSTETAAN AUTOJA KÄTEISELLÄ Daniel Blomerus p. Väyläviraston Väylänpidossa liikenteen ohjauksen asiantuntijana työskentelevä Tuomas Österman ei innostu niin sanotun suuren yleisön oman käden oikeudesta, vaikka yleisen mielipiteen mukaan uusi liikennemerkki olisi paikallaan liikenneturvallisuuden parantamiseksi. – Tavallinen ihminen voi esimerkiksi esittää varoitusmerkin asettamista johonkin tienkohtaan. Luvan saatuaan hakija voi hankkia ja asentaa kyseiset merkit omalla kustannuksellaan. METSO Ylöstalontie 1, 07600 Myrskylä Raskaskonekorjaamo: 0400 671 130 / Jukka Metso Autokorjaamo: 040 352 7696 / Pete Metso Automaalaamo J. Matkan jälkeen sakkoja tai maksumääräyksiä lähetettiin 14 maasta yhteensä 55 henkilölle. Kauaskin uskalletaan lähteä, mutta Venäjää karsastetaan. Postitse saapuneiden sakkojen syynä oli useimmiten ylinopeus. BLOMERUS Katso myynnissä olevat automme: www.nettiauto.com/yritys/blomerus AUTOMAALAAMO JÄRVINEN KY • Henkilöja pakettiautojen maalaustyöt • Pintapeltioikaisut • Muovikorjaukset • Kolarivauriokorjaukset 0400 738 604 • Viikarintie 92 • 16300 Orimattila AUTOPELTISEPPÄ SAIROLA – Kaikkien ajoneuvojen huollot ja korjaukset – Katsastustarkistukset ja -palvelut – Vakuutusyhtiöiden kolarikorjaukset – Renkaat – Ilmastointihuollot – Totalja Teboilvoiteluaineet – Bosch-ajoneuvodiagnostiikka – Nestekaasut – Huollon sijaisautopalvelu 35 e / vrk – Tuulilasien vaihdot – Hydrauliikkaletku ja liittimet (päivystyspalvelu) – Kaivinja metsäkoneiden sekä traktoreiden huollot ja korjaukset – Hitsaukset, tappien sorvaukset AUTOJA RASKASKONEKORJAAMO J. Laivamatkalla suoraan Saksaan matkan aloitti 19 prosenttia vastanneista ja kolmanneksi käytetyin reitti oli Turku–Tukholma, jonka valitsi 12 prosenttia. Älypuhelinten osuus reitin etsinnässä oli 50 ja tabletin 23 prosenttia. Ylinopeussakkoja kirjoitettiin 23 kappaletta ja muita sakkoja kahdeksan
Hänen mukaansa alaa ovat ryhtyneet valloittamaan erityisesti venäläiset yhtiöt. 40:llä yli 30-metrisellä yhdistelmällä on ajettu testiaikana miljoonia kilometrejä. – Ruotsissa ajettiin pitkiä rekkoja pari vuotta ja kysyttiin sitten muilta ihmisiltä, että mitä mieltä he niistä ovat. Minullakin on törmäyksenesto, kaistavahti, gps-laite ja ennakoiva vakionopeudensäädin. Meno on turvallista, kun nopeus on kohdillaan ja renkaat asianmukaiset. Mutta väylien suunnittelu laahaa perässä. Autoilijat ja liikenneviranomaiset uskovat, että entistä pidemmät rekat ovat hyvä asia. Jättirekat ovat tehokkaita, mutta rahdin hinnoittelu hakee vielä asemia KUVA: TrAficom/oTTo LAhTi KUVA: JUho KiUrU HCT-rekkojen eli tavallista pidempien rekkojen käyttö parantaa ennakkoarvioiden mukaan kuljetustehokkuutta ja vähentää hiilidioksidipäästöjä. Volvon 750 hevosvoimainen kone on maailman voimakkain sarjavalmisteinen rekan moottori. – Autot ovat nykyään äärettömän hienoja. AUTOILU OS-teema Seppo Venesjärven vetoauto on suunniteltu ajoon, jossa yhdistelmän suurin massa voisi olla 90 tonnia. Niissä on paljon apulaitteita. HCT-rekkoja on käytetty liikenteessä reilun viiden vuoden ajan poikkeusluvilla. Mutta väylien suunnittelu laahaa perässä.”. päivänä 2019 – N:o 13 – 7 Juho Kiuru Orimattila Tammikuun lopulla voimaan tullut asetus mahdollistaa nykyistä pidempien ajoneuvoyhdistelmien eli niin sanottujen HCT-rekkojen yleistymisen liikenteessä. Vaunuja pitää siirrellä ja niille on etsittävä sopiva turvallinen parkkipaikka. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina helmikuun 14. Viranomaisten mukaan pitkien rekkojen ohittaminen ei ole testivaiheessa tuottanut merkittäviä ongelmia. Ammattitaitoinen kuski kyllä pärjää. Pitkän yhdistelmän ajaminen ei periaatteessa poikkea lyhyempien ajamisesta, Venesjärvi sanoo. Pitkän rekan ohittaminen kestää kauemmin kuin tavallisen rekan ohittaminen. Normaaliajossa yhdistelmien suurin sallittu massa säilyy edelleen 76 tonnissa, vaikka pituus kasvaa. Uusi HCT-rekka maksaa Venesjärven mukaan 300 000–350 000 euroa. He eivät edes huomanneet eroa, Venesjärvi sanoo. – Niiden piti olla keino parantaa kuljetusten kannattavuutta. Väyläsuunnittelu ei pysy perässä HCT-rekkoja ajanut orimattilalainen kuljetusyrittäjä Seppo Venesjärvi sanoo, että pitkät rekat pärjäävät liikenteessä hyvin. Liikennevirastosta on arveltu, että yli 30-metriset rekat yleistyvät uuden asetuksen myötä nopeasti. Nyt pisimmät ilman erikoislupaa liikkuvat rekat saavat olla 34,5 metriä pitkiä. – Jos järjestelmät pelaavat, hätäjarrutuksessakin auto menee suoraan. Halpatyövoimaa käytetään Suomessa sopimuksia kiertämällä. Euroopan kuljetusalan ammattiliittojen yhteisjärjestö ETF on huolestunut siitä, että yhä useammat kuljettajat työskentelevät laittomien järjestelmien kautta. Niiden eduiksi lasketaan tehokkuus ja turvallisuus. Niiden määrää toki rajoittaa investointien kalleus. Suomessa ajaa erikoisluvalla pitkiä ja enintään 110 tonnin yhdistelmiä lähinnä pohjoisessa. Jos rekka lähtee hyppysistä, aina melkein joku muu aiheuttaa sen. Kuten eteen kiilaava tai ohituksessa heittelehtimään lähtevä henkilöauto, Venesjärvi sanoo. ”Ajaminen on normaalia” Kuskille pitkät rekat aiheuttavat lisää fyysistä työtä, sillä yhdistelmää on välillä pilkottava osiin. Alalla mennään ihan rajapinnalla, että kannattaako vai ei. Tarkkaan on katsottava, millaisia toimeksiantoja ottaa, Venesjärvi sanoo. Yksi HCT-rekka voi kuljettaa saman määrän tavaraa kuin kaksi auton ja puoliperävaunun yhdistelmää. Mutta peruuttaminen vaatii paljon taitoa. – Se on todistettu. Vaikutus bisnekseen vielä auki Kaikki uudet yli 25,25 metriä pitkät yhdistelmät pitää merkitä selkeästi ”pitkä”-kyltillä ja koko yhdistelmän mittaisilla heijastavilla ääriviivamerkinnöillä. Nyt hinnoittelu hakee vielä asetelmiaan. Tutkimuksessa ihmiset hämmästyivät, että mitkä pitkät rekat. Aiemmin suurin sallittu pituus oli 25,25 metriä. Ilmiö johtuu järjestön mukaan epäselvistä EU:n säännöistä ja lain heikosta täytäntöönpanosta. Sen myötä rekkoja tarvitaan pitkän matkan rahtiin neljännes vähemmän kuin ennen. ”Ammattitaitoinen kuski kyllä pärjää. Auto seuraa tien profiilia sekä muiden autojen menoa, jotta polttoaineenkulutus olisi optimaalinen ja hiilijalanjälki pienempi, Venesjärvi sanoo. Koko kuljetuskalustoon verrattuna uusissa pitkissä rekoissa on keskimäärin kolmannes enemmän hyötykuormaa. Hänen autossaan on liikkeellelähtöavustimia ja napin painalluksesta renkaiden päälle kytkeytyvät lumiketjut
Lumikissa Luminen kissa, viiksiniekka, istui illalla rapun pieleen. Oli paikka sille niin kovasti mieleen. Yllätysvoitto nosti Tammimetsän mainetta ja toi hänelle entistä parempia hevosia ajettavaksi. AIrA HuISKO Kaksinaamainen yksiaivoinen Ne luulevat mitä minä tiedän. 4) Mikä on Mila Teräksen uusimman saturomaanin nimi. 044 7043 717. Kissa koki viikonlopun sateiden vuoksi kovan kohtalon. Talvipäivän maalaama taulu, hangen kultainen kimallus. Suuri kauneus, kukkaset, linnut. Portaat jäässä, portaan päässä, tupasessa lämmin kesä. Rantojen kauneus, ihmisen ahkeruus kauneuden keskellä, kättesi työt valvotut. to rst ai Kynäilijän kulma Runot ja kirjoitelmat lähetetään osoitteeseen Kynäilijän kulma, Orimattilan Sanomat PL 5, 16300 Orimattila Meiltä ja muualta . Vuoden 1952 Oslon talviolympialaisissa kaikki kultamitalit ja kymmenen mitalia kaikkiaan 12:sta hiihdettiin Järvisillä. Palstan kokoaa Anna Hakama, puh. Toimituksen osoite on PL 5, 16301 Orimattila. Hatuntekijä Orimattilaan Oodi talvipäivälle Lunta maassa. Orimattilan kirjaston jokavuotinen poistomyynti päättyi viime viikon perjantaina. klo 16.30 Koulutuskeskus Salpaus (Vipusenkatu 5A). Koululaiset sopivat kuin nenä päähän apuhiihtäjiksi, sillä Yhteisvastuukeräys tukee tänä vuonna lasten ja nuorten koulutusta niin Suomessa kuin maailman katastrofialueillakin. Hatuntekijä vaihtaa Imatran Orimattilaan, kertoi Uutisvuoksi verkkosivuillaan (15.1.). rovasti vaihtoi liperit suksiin 1) Kuinka monta ekaluokkalaista lähtee koulutielle Orimattilassa ensi syksynä. Perttusen Call Me oli Tammahambon suursuosikki minikertoimella 1,6. KuVA: AIrA HuISKO. klo 12–13, aiheena kamanat kohottukohot. Poistoja on Kaijan mukaan tavanomainen nelisen tuhatta ja parhaiten vuodesta toiseen käyvät kaupaksi lastenkirjat, lehdet ja cd-levyt. Lehtileikkeitä Alastalo oli suunnitellut keräävänsä 1 000 kappaleeseen asti. Alussa mukana oli myös orimattilalainen Kalle Vesa, joka aloitti suksenteon 1914 Luhtikylässä. Oksanhangassa orava liekkuu, talviturkissaan kepeä kiekkuu, pörröhännällään leikittelee, ylös latvukseen hyppelee. ooo Tekniikka & talous kertaa verkkosivuillaan (10.2.) Järvisen puusuksien menestystä. ja opisk. Anita Jokinen on tehnyt hattuja yli kolme vuosikymmentä. Hän työskenteli Tapio Perttusen tallissa. Näyttelyjä o Orimattila, Heinämaan Pitsinkutojat ry:n 60-vuotisjuhlavuoden ensimmäinen näyttely esittelee yhdistyksen puheenjohtajat. – Mieleenpainuvimpia hetkiä oli se, kun Matti pyysi minut kanssaan lavalle laulamaan, kun hän oli keikalla Orimattilassa, muistelee Alastalo. Materiaalin pitää olla toimituksessa viimeistään julkaisupäivää edeltävänä tiistaina. Materiaalia voi lähettää myös sähköpostitse: tulkai.mukaa@orimattilan sanomat.fi tai netissä: www.orimattilansanomat.fi Kyliltä ja kujilta Torstaina helmikuun 14. Alastalo tapasi Nykäsen useammankin kerran niin mäkimontuissa kuin laulu-urankin aikana. klo 19. Oli jäljellä kasa lunta vaan. – Ilman apuja tässä istuttaisiin jo ambulanssikyydissä, virnuili hyväntuulinen Tiainen, kun urakka oli ohi – kiitos paitsi rovastin itsensä myös apuun rientäneiden juniorien eli Torpin ja Kirkonkylän koulun oppilaiden ja eskarilaisten sekä seniorikaartia edustanen Kirsti Niemisen. Päättävät minun puolestani. EILA LEMMELä Pukkilassa laitettiin maanantaina rovastin rasvat palamaan, kun kirkkoherra Hannu Tiainen kiersi yhdessä Kirsti Niemisen kanssa pappilan puistoa suksilla Yhteisvastuukeräyksen kartuttamiseksi. Mietteet, kesä on tullut, koko luomakunta herää. Kaksi vuotta myöhemmin Falunin MM-kisoissa Ruotsissa joka ikinen mitalisti käytti Järvisiä. 5) Minkä vaihtoehdon ympäristövaliokunta torppasi mahdollisista Orimattilan kierrätyspuiston paikoista. Tietävät mitä minun pitäisi tehdä. Kun hitteys lopahtaa, liiat myydään, Kaija sanoo, ja vakuuttaa, että aina kirjoja kuitenkin jätetään kirjastoonkin. Konmaritusko syynä poistomyynnin hiljaisuuteen. Tammimetsän voittoon ei uskonut sen sijaan juuri kukaan. Itävaltalaiset Fischer ja Kneissl toivat vuoden 1974 MM-kisoihin kehittämänsä lasikuitusukset, jotka olivat sälesuksiin verrattuna ylivoimaisia, varsinkin vesikelillä. Ne tietävät mitä minä luulen. Muuttoa selvitti hatuntekijän mies Jyrki Jokinen. Tekevät sitä mitä minä olen jo tehnyt. Seuraava mäkihyppypuolen seurattava voisi Alastalon mukaan olla Antti Aalto, josta tullaan vielä kuulemaan. maksutta. Vapaa pääsy, piknik-eväät mukaan. – Nuorista ravimiehistä oli hienoa päästä kilpailemaan, vaikka menestystä ei olisi tullutkaan. Niitä siksi, että kun kirja aikanaan on hitti, niitä hankitaan paljon, jotta pystytään tarjoamaan kirjoja asiakkaille. Karjat on laskettu laitumelle, hevoset kirmaten juosten. klo 18.30 alkaen urheilutalolla, ovet aukeaa klo 18, liput myydään ovelta. Muita tapahtumia o Orimattila, Erkko-lukion vanhojen tanssit to 14.2. klo 11–12. ooo Ilta-Sanomat kertaa verkkosivujen jutussaan (7.2.) orimattilalaisen ravivalmentajan ja -ohjastajan Jyrki Tammimetsän uran alkuaikojen jymypaukkua vuonna 1995. BONuS: Miksi Arolan vedenottamon takana olevaa mäkeä ei voi enää käyttää pulkkamäkenä: a) sinne tehtiin frisbeegolf-rata, b) siellä on koirapuisto vai c) sinne istutettiin puita. Ja kun Imatralta lähtee vaikka Turun kautta Ruotsiin, niin pitää jo päivän verran ajella ennen kuin pääsee Turkuun, Jokinen kuvaa. Näyttely avoinna Kehräämön Pitsituvalla ti–pe klo 11–17, la klo 10–14. Portaat jäässä, portaan päässä, tupasessa lämmin kesä. o Lahti, tyttöjen SM-koripalloa Jymy – BC Nokia su 17.2. AIrA HuISKO Aira Huisko kirjoitti runon ja lähetti kuvan lumikissastaan. Einonkadulla se ehti toimia kolme vuotta. Tuuli puussa, puun oksalla talvipesä. Ruotsin Falunissa Järvinen myös menetti kilpasuksien kuninkaan valtikkansa. Sataa silkkaa vettä ja tuuli käy, ei kissaa valkoista missään näy. Hattuliike jatkaa toimintaansa Orimattilassa. Kirjastosta kerrotaan, että parin viikon mittainen poistomyynti oli tänä vuonna tavallista hiljaisempi. Leikekirjat täyttyneet Nykäsen lehtileikkeistä Eero Alastalon lehtileikekirjoissa on tällä hetkellä reilut 850 lehtileikettä viime viikolla menehtyneestä mäkisankari Matti Nykäsestä. Alastalo on seurannut Nykäsen mäkihyppyuraa alusta asti. o Orimattila, Nordean talon purkua, Hennan aseman rakentumista sekä viime vuoden tapahtumia ja ilmiöitä esittelevä kuvanäyttely Orimattilan Sanomien konttorissa arkisin klo 8–16. Sen jälkeen hän olisi esitellyt leikekirjansa Nykäselle. Eivätkö halua kuulla mitä minä sanon. Mutta tärkein syy sinne muuttamiselle on kuitenkin paikan sijainti. Kaikki taapersivat väsyneinä maalisuoraa, ja ehdimme lopulta voittoon. – Ihanteellinen sijainti on käytännössä ainoa syy Orimattilaan muuttamiselle. Illalla kissaa valaisi lyhty, vakaana istui se paikallaan. Lunta maassa. – Pöpperöinen keli teki tästä vielä tavallistakin hauskempaa, hehkutti noin 60 kierrosta sivakoinut kirkkoherra: ilmassa oli maanantaina haastavista olosuhteista huolimatta suuren urheilujuhlan tuntua. Eivät vastaa kun minä nöyrästi kysyn. Talitiaisen talvilaulu, tikan kimeä tirskutus. VASTAuKSET: 1) 202, 2) Kela-taksien saamisessa on ollut suuria vaikeuksia, 3) Vuorenmäelle , 4) Kadonnut kaupunki, 5) Kuivannon Matomäen , 6) 14,38, BONuS: c) sinne istutettiin puita. – Aloin kerätä lehtileikkeitä vuonna 2003, kun Matti alkoi seurustella Tapolan Mervin kanssa, kertoo mäenlaskun parissa vuodesta 1972 lähtien itsekin toiminut Alastalo. o Niinikoski, kyläyhdistyksen järjestämä bingo Niinikosken Kerholassa (Marjumäentie 38) su 17.2. Aikuiset 7 e, alle 18-v., eläkel. – Olen arvostellut ja mitannut Nykäsenkin hyppyjä, vuonna 1971 mäkihyppytuomarin koulutuksen käynyt Alastalo kertoo. Esimerkiksi Imatralla on paljon yksittäisiä, hyviä venäläisasiakkaita, mutta ei niin paljoa että tänne kannattaisi heidän takiaan jäädä. o Mallusjoki, disco aikuisempaan makuun ystävänpäivähengessä Mallusjoen seurantalolla la 16.2. Esko Järvinen värväsi Vesan alihankkijakseen koivupuisten perinnesuksien tekijäksi. Nykyään valmentajat tahtovat ilmoittaa kaikki hevosensa huippukuskien ajettaviksi. JuHO KIuru Juttuvinkit: juho.kiuru @orimattilansanomat.fi, puh. 3 e, alle 7-v. Aamun tullen se sulamaan ryhty. Kun hän ajoi starttipaikalle keskikentän suuren kerrointaulun ohi, Briso Madigoldin numeron kohdalla paloi lukema 69,8. KuVA: ANNA HAKAMA KuVA: PErTTI MäKELä KuVA: OuTI SIrVIö Eero Alastalo on kerännyt lehtileikkeitä Matti Nykäsestä 16 vuoden ajan. 044 7043 714. PEKKA MäKI-LATIKKA Kevään uusi aika Meri on sulanut. Kuka seuraavana yönä vartioi tupaa. klo 16 alkaen. Palstalla kerrotaan kaikelle kansalle avoimista tapahtumista. Alastalo ei itse laulanut, vaan antoi Nykäsen hoitaa sen puolen. Orimattilassa odottaa Käsityökortteli, jossa toimii paljon muitakin alan yrityksiä. ORIMATTILAN SANOMAT – Kiertääköhän Hannu vielä aamuyöstä, pähkäiltiin Pukkilassa muutama viikko sitten, kun kirkkoherra Hannu Tiainen päätti tempaista Yhteisvastuukeräyksen merkeissä ja hiihtää jokaista keräyslippaisiin viikon aikana kilahtanutta euroa kohti yhden lenkin Pappilan puistoon avatulla noin sadan metrin baanalla. Ajattelevat minun aivoillani. – Tuhat tulee täyteen ihan pian. – Poistoissa on aika tuoreitakin kirjoja. 3) Mihin hiihtäjä Jaakko Junnolan pokaalit sijoitetaan. 2) Miksi Myrskylästä lähetetään tiukkasävyinen kirje Kelaan. Tavarapalkintoja, puffetti. Sillä missään yksittäisessä kaupungissa ei ole riittävästi potentiaalisia asiakkaita pienelle käsityöläisyritykselle. o Orimattila, Juha-Pekka Aspin rakentamia ja maalaamia linnunpönttöjä kirjaston taideseinällä helmikuun ajan. Siinä se tarkkana vartioi tupaa. Jokiset hankkivat elantonsa tekemällä tilaustöitä, ja myymällä tuotteitaan säännöllisesti erilaisilla messuilla ja erilaisissa tapahtumissa, Suomessa ja ulkomailla. Ei siis tarvitse olla huolissaan, vaikka poistomyynnistä löytyisi uudehkokin kirja. Perttunen kertoi Tammimetsälle, että tämä saisi ohjastaa Tammahambossa Briso Madigoldia, koska hän itse ajaisi samassa lähdössä tallin tähtivarsaa Call Me’tä. o Artjärvi, lähituottajien tuotteita: hunajaa, naudanlihaa ja juustoja Artjärven torilla la 16.2. Hautajaisista sinne ei tule yhtäkään lehtileikettä, hän toteaa. Hän hyvästeli pian Perttusen tallin ja ryhtyi itsenäiseksi ammattivalmentajaksi Orimattilassa. Tammahambo oli yksi kaksipäiväisten Suur-Hollola -ravien päälähdöistä Perttusen tallin kotiradalla Jokimaalla. o Orimattila, yhteislaulutunti Anninkammarilla ti 19.2. Euroja kertyi viime hetken lahjoitusten jälkeen lähes 400, joten maanantain hiihtolenkin pituus venyi noin 40 kilometrin mittaiseksi. – Onko sitten syynä konmaritus vai se, ettei tieto mene perille, mutta on ollut hiljaisempaa kuin koskaan, mietti kirjastovirkailija Ulla Kaija toiseksi viimeisenä poistomyyntipäivänä viime viikolla. Tuuli puussa, puun oksalla talvipesä. Oli materiaali niin kovin hupaa. Tieräkkös siä Tulkai mukaa Torstaisin julkaistavalle Tulkai mukaa -palstalle kootaan viikon tapahtumatiedot seuraavaan keskiviikkoon asti. Torpista oli liikkeellä vain kaksi oppilasta, Eemeli ja Ilona Lehtimäki, mutta he hiihtivät sitten toistenkin edestä ja lyhensivät Tiaisen hiihtourakkaa lähes 80 kierroksella. – Kun käänsin hevoseni takasuoralla kolmannelle radalle, se alkoi ohittaa yksi toisensa jälkeen muita. 6) Mikä oli Kristiina Mäkelän sisäratojen SE kolmiloikassa. päivänä 8 – N:o 13 – 2019 Kirjaston poistomyynti sujui tänä vuonna tavallista hiljaisemmissa merkeissä, vaikka myynnissä oli myös melko uutta kirjaa
Tervetuloa! Johtokunta KIITOS! Anne ja Kauko Rajala, Artjärven Osuuspankki, Ruskovilla, A. . . . Ilmoitushinnan . Uusien luottamushenkilöiden tehtävään siunaaminen. 18 Luhtikylän kinkerit: Nuorela, Keiturintie 56. Lammen välittömään ympäristöön tulee nurmipinta. Se leikkaa tilapalvelujen tuloja noin 21 000 euroa tämän vuoden budjetissa olevaan arvioon verrattuna. Keskiviikko 20.2. 040 513 5241 Auton korjausta Jari Salmi • Katsastusremontit • Jarruremontit • Katsastuspalvelu • Peruskorjaukset • Ruostevauriokorjaukset • Pesut ja kiillotukset RIVIILMOITUS Yksi ilmoitusrivi maksaa vain 4,00 arvonlisäveroineen ja tavoittaa lähes 20.000 lukijaa. . . Vilja Malmisen toinen kansainvälinen turnaus toi jo toisen mitalin ja tällä kertaa pronssisen. . Hinnasto koskee Jokivarren, Järvikunnan, Kuivannon, Luhtikylän, Myllylän, Pennalan, Tönnön ja Virenojan kouluja sekä Yhteiskoulua ja Erkko-lukiota.. . Pukkilan kunnan mestaruushiihdot hiihdettiin tiistaina 12.2. . . . Valiokunta hyväksyi kierrätyspuistolausunnon NAHKHIIR OY Niisikuja 6, 16300 Orimattila, puh. . . . Alle 12-vuotiaiden -27 kg sarjaan osallistui Orimattilasta Topi Silen, joka kärsi kirvelevän wazari tappion eikä vastustaja selvinnyt semifinaaliin joten Silenin ottelut päättyivät tähän. Sunnuntai 17.2. Yleisurheilun vammaisurheilija ronja Oja ei apurahaa nyt saanut. Kirkkokatu 12, LAHTI, 2. . Kangasvuokontie 14. . Kahvitarjoilu klo 12.15 alkaen. T12 3 km: 1) Ina Hänninen 16,59, 2) Kiana Merkelbach 24,23. . Metsäinen puisto sovitetaan nykyistä paremmin tulevaan rakennetumpaan ympäristöön, mutta samalla säilytetään puistometsän suojaavuus ja metsäinen reitistö. Postinumero ja -toimipaikka: . krs. Lepistö kärsi Silenin tavoin tappion ja ottelut päättyivät tähän. . . T8 0,9km 1) Linnea Liukkonen, 9,11. . . . . . . . P12 3 km: 1) Jonni Hujala 13,52, 2) Vilho Westman 15,40, 3) Matias Holm 17,11, 4) Hannes Korhonen 18,03. T6 0,6 km: 1) Eevi Blomqvist 6,29, 2) Erika Nieminen 6,33, 3) Enni Kauppinen 8,46. Tiistai 19.2. 0500 840 266 sähköposti: lasse.makinen@orimattilansanomat.fi ILMOITUSAINEISTOT: ilmoitukset@orimattilansanomat.fi Ilmoitukset teemasivuille to 21.2. Halutaan ostaa Ok-talo tai rt. mennessä. Asianosaisten poissaolo ei estä toimituksen käsittelyä. Sekalaisia . . päivänä 2019 – N:o 13 – 9 Myrskylän Myrskyn 3. . . . . P8 1 km: 1) Topias Holm 7,56, 2) Axu Gåpå 14,36, 3) Jofiel Kreijula 14,46. Lammen yhteyteen rakennetaan uusi väylä Lahdentieltä puistoon. . Laadi sanomasi vieressä olevalle kupongille. . Alle 14-vuotiaiden -45 kg sarjassa otellut Hanne Lepistö voitti ensimmäisen ottelunsa, mutta seuraavan ottelun tappio tiputti Lepistön keräilyeriin, koska vastustaja eteni semifinaaliin, mutta siellä tiukka tappio tiesi hienosti seitsemättä sijaa. Lisäksi puisto rakennetaan nurmipintaiseksi. . . Veteraanipuiston ja torin kunnostukseen 80 000 euroa mat ovat 12,80 ja 19,60 euroa. P. . . Esilauluryhmänä Artjärven mieskuoro ja Martti Kuittinen. . T14 3,9km 1) Anna-Kaisa Virtanen, 21,32. Kesälajien urheilijoille jaettiin reilut 100 000 euroa enemmän apurahaa kuin viime vuonna. Halutaan vuokrata . . Puiston läpi kulkee valaistu hiekkapintainen kevyen liikenteen väylä ja alueella on lampi. . Helsingissä Vermon raviradalla 9. Kyseisen yhteisen alueen palsta sijaitsee osoitteessa Kuivannontie 550. Lahdentien varteen, kulttuuritalon ja Heinämaantien välin sijoittuva, luonnonmukaisesti kasvavaa metsikköä oleva Veteraanipuisto on tarkoitus rakentaa nykyistä puistomaisemmaksi. P4 0,3km 1) Aarni-Eemeli Virtanen, 6,16, 2) Lauri Liukkonen, 9,21. 040 544 4855 KUTSU maanmittaustoimitukseen Perjantaina 15.3.2019 klo 9.00. . Jaakko Junnolan muistohiihdot Orimattilan Sotaveteraanit ry:n sääntömääräinen vuosikokous sunnuntaina 24.2.2019 klo 13.00 seurakuntakodilla. . Kolmella upealla ippon voitolla ja yhdellä wazari tappiolla yli 20 kg painavampaa vastustajaa vastaan tiesi tämän sarjan voittoa ja arvokasta Tallinna Cup kultaista mitalia. Apurahaa myönnettäessä huomioidaan urheilijan kansainväliset näytöt sekä huomioidaan urheilijan tulosja menestyskehitys suhteessa lajin kansainväliseen tasoon ja kehitykseen. helmikuuta järjestetty Young Power –gaala oli järjestyksessään 12. . . T14 3 km: 1) Nea Hänninen 13,26, 2) Miina Westman 14,50, 3) Miisa Virtanen 15,23, 4) Hannele Korhonen 19,35. Myynti ja markkinointi: Lasse Mäkinen puh. Ilmoituksen julkaisupäivä: . Myös lammen ympäristön viihtyvyyttä parannetaan. . Maanantai 18.2. Lohkominen, tnro 2014473857, koskien Orimattilan Kuivannolla kiinteistöä Heikkilä 560-404-11-111 sekä määräaloja M602, M603 ja M605. P8 0,9km 1) Ohto Honkanen, 6,29, 2) Voitto Viljanen, 7,16, 3) Justus Kankaala, 8,39. Lehteä on jaossa myös Raksamessuilla! tiin viime vuonna ansioituneita poniraviurheilijoita sekä raviurheilun aktiivisia nuorisotoimijoita ja nuoria. . . . . Molemmat saivat myös viime vuonna 10 000 euron apurahan. Katutai lähiosoite: . . Tervetuloa! Hallitus JuHO KIuru Orimattila Ampuja Satu Mäkelä-Nummelalle myönnettiin opetusja kulttuuriministeriön täysi urheilijaapuraha eli 20 000 euron avustus. Puh. . lähetän oheisena Haluan, että ilmoitukseni julkaistaan rastittamani otsikon alla: . Yhdelle riville mahtuu enintään 28 kirjainta tai merkkiä. . . Halme kannusti lokakuussa Pomonan ruotsin mestaruuteen Åbyssä ja Miettunen ohjasti ponilla Mini Elitloppetin voiton. gaala. . . . . . Muu: K I R J O I T A T Ä H Ä N T A P A A N , K I I T O S ! 1 2 3 4 5 4,00 8,00 12,00 16,00 20,00 . . . . Liturgina Katja Kerkkänen, Annakaisa Rantala saarnaa, kanttoreina Rita Honti ja Miia Kettunen. Ohjelma alkaa hartaudella klo 12. Vuokrattavana . . Orimattilan Moottorikerho r.y. Ilmoitukset julkaistaan vain käteismaksua vastaan. Matti Urho Juhani Matikkala 82 v. . . . P6 0,6km 1) Aatu Honkanen, 7,45, 2) Leevi Honkanen, 10,24. Myydään . Kilpailuun osallistui yli 750 kilpailijaa kahdeksasta eri maasta ja Orimattilasta osallistui kuusi juniorikilpailijaa. . . Valaistusta kehitetään ja istutuksia uusitaan. . . Lehti jaetaan joka kotiin Myrskylässä, Orimattilassa ja Pukkilassa. . . T8 1 km: 1) Heidi Korhonen 6,56, 2) Ella Kauppinen 8,39, 3) Linnea Hujala 8,41, 4) Emma Kousa 9,26, 5) Saana Keisala 9,35. . . . . Rivi-ilmoituksia julkaistaan kaikkina Orimattilan Sanomien ilmestymispäivinä. . . Käsitellään sääntöjen 10 §:n määräämät asiat. . Torstai 21.2. Junnukisailijat menestyivät Tallinna Cupissa Työsuorituksia Kokouksia Työsuorituksia Kiitoksia Kirkollisia tiedotuksia ORIMATTILAN SEURAKUNTA. Ilmoittajan nimi: . Mikko Petteri Ihalainen 48 v. VUOSIKOKOUS pidetään pe 1.3. . 0400 394 371. Hämeen elinkeino-, liikenneja ympäristökeskukselle lähtevässä lausunnossa korostetaan, että kierrätyspuiston vaikutukset tulisi arvioida tulevaisuutta silmällä pitäen. . . sarjahiihdot 12.2. . . P10 2 km: 1) Niilo Westman 13,03, 2) Antto Nieminen 13,12, 3) Julius Löfqvist 16,31. 040 718 2473. Alle 16-vuotiaiden -48 kg sarjassa otellut Tianna Hakala ei tällä kertaa voittoihin asti yltänyt neljän tytön poolissa, joten sijoitus tällä kertaa neljäs. . . . . Torin kunnostuksen yhteydessä toripaikat vaihdetaan alueen pohjoispuolelle, jolloin eteläsuuntaisesti sijoittuvien torikojujen näkyvyys paranee. . . . P6 0,6 km: 1) Juha Kymäläinen 5,26, 2) Peetu Virtanen 9,46, 3) Konsta Holm 11,31. . yhteistä aluetta Hietapaikat 560-404-878-4 vastaan. Messun jälkeen kirkkokahvit kirkkosalin takaosassa. T16 3 km: 1) Ada Hänninen 13,13. Korkeimmassa eli viidennessä luokassa vastaavat sumKoulujen uudet tilavuokrat leikkaavat tuloja 21 000 euroa VIrPI KALLIO Orimattila Tämän vuoden työohjelmia täydentänyt Orimattilan elinvoimaja tekninen valiokunta päätti tiistaina pidetyssä kokouksessa, että Veteraanipuiston kunnostamiseen varataan tänä vuonna 60 000 ja torin kunnostamiseen 20 000 euroa. . Matalan kynnyksen maksuttomasta liikuntatoiminnasta, iltapäivällä ennen kello viittä järjestettävästä eläkeläisyhdistysten liikuntatoiminnasta sekä erityisryhmien liikuntatoiminnasta ei peritä lainkaan tilavuokraa. . Seuraavaksi suurimman apurahan, 10 000 euroa, saavat OSu:n ampuja Marika Salmi ja Orimattilan Jymyn kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä. . . . Hiihtoa Orimattilan Judoseuran juniorikilpailujat kävivät ottelemassa Virossa Tallinna Cupissa. . . Alhaisimpaan maksuluokkaan kuuluvat orimattilalaisten yhdistysten alle 18-vuotiaiden juniorivuorot liikuntakäyttöön. . . . . Kaupunki on neuvotellut tontin myynnistä Keskon kanssa. neuvotteluhuone 2089. . 15 Vauvaja taaperokirkko Orimattilan kirkossa. P10 1,3km 1) Akseli Virtanen, 8,10, 2) Ossi Honkanen, 11,20. Viljo Hentunen 70 v. . . . . . Vireillä oleva asemakaavamuutos mahdollistaa liikerakentamisen alueella. Viime vuoden tasolle ylsi niin ikään OSu:n ampuja Vili Kopra 6 000 euron apurahallaan. Wennström Oy, Kari Miromäki, Orimattilan Sanomat ja Orimattilan Jymyn toimitsijat. Ilmoitukset on jätettävä konttoriimme viimeistään ilmestymispäivää edeltävänä arkipäivänä klo 10 mennessä. Myös kulttuuritalon yhteyteen rakennetaan uusi poikittaispolku Lahdentietä puistoon. – edullinen tapa ilmoittaa – Palvelumme: • Huollot/korjaukset • Bosch-vikadiagnostiikka • Pyörien suuntaus • Rengas/vannemyynti • Valvoline-voiteluaineet Ystävällisen palvelun korjaamo! Muttilantie 314, 07600 Myrskylä • Puh. . . 15 Heinämaa-Leitsamaa kinkerit: Suvi Liiri-Hämäläinen ja Juha Hämäläinen, Jursalantie 202. . . . Kerttu Eeva Liisa Löytty 84 v. . . . . Teikarinmäellä perinteisellä hiihtotyylillä. 18 Keskustan kinkerit: Anninkammari, Erkontie 26. Nyt YVA-ohjelmassa on otettu huomioon vain Marjasuon kupeessa olevan Hennan aseman seudun nykyinen asutus. M 3 km: 1) Pekka Virtanen 11,21, 2) Arto Virén 18,10. 10–14 Yhteisvastuutapahtuma Anninkammarilla. Neljän tytön poolissa voitto venäläisestä nosti hienosti Malmisen mitalikantaan. klo 18 Kerhotalolla os. Lohkomisen yhteydessä suoritetaan rajankäynti mm. . . Elinvoimaja tekninen valiokunta hyväksyi tiistaina pidetyssä kokouksessa Orimattilan koulujen iltaja viikonloppukäyttöä koskevan uuden tilavuokrahinnaston. Toimitusinsinööri Juha Pulkkinen, 0407792441, juha.pulkkinen @maanmittauslaitos.fi www.maanmittauslaitos.fi KUVA: OrimAttilAn JUdOseUrA ORIMATTILAN SANOMIEN RAKENNUSNUMERO Ilmestyy tiistaina 12.3. . Vuoden ponivaljakot A-kategoriassa palkittu Halme pokkasi palkinnon yhdessä Elina Miettusen kanssa. Keittolounas (5 € ). Torin katuvalaistus uusitaan ja toripaikoille rakennetaan sähkövaraukset. . T10 2 km: 1) Sara Gåpå 17,15. maksan käteisellä . Jimi Lepistö otteli samassa ikäluokassa sarjassa -34 kg, johon osallistui ennätysmäiset 48 kilpailijaa. . perinteisellä tyylillä: T4 0,2 km: 1) Kerttu Virén 3,08. . Ilmoitusrivejä saa olla enintään viisi. Gospelkuoro. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina helmikuun 14. . . . . Laura Hanhela hoiti myös tämän kansainvälisen kilpailun +52 kg sarjan omaan mahtavaan tyyliinsä. . Maksun voit suorittaa konttoriimme Erkontie 17, tai lähettää ilmoituskupongin mukana kirjekuoressa osoitteella Orimattilan Sanomat, PL 5, 16301 Orimattila. . . Juniorit viettivät vielä sunnuntai päivän Tallinna Cupin leirillä ja palasivat illalla kotiin. Esillä sääntömääräiset asiat. T10 1,3km 1) Janette Ikävalko, 7,51, 2) Vera Liukkonen, 11,25, 3) Eini Honkanen, 11,57. . . . . Kirkkoherranvirasto, Pappilantie 1, ma–to 9–15, pe 9–13, p. Messu radioidaan Yle Radio 1:n kautta. 12.30 Näkövammaisten kerho Seurakuntakodin kahviossa. . Pienistä saleista peritään 1,60 euron ja isoista 2,45 euron tuntivuokraa. . . 10 Messu Orimattilan kirkossa. 03-874 600 Kaikki toimintatiedot www.orimattilanseurakunta.fi TULE MUKAAN! Kuollut: Hilkka Annikki Vahvelainen 89 v. . . Young Power-gaalassa palkitOona Halme palkittiin poniraviurheilugaalassa Orimattilan elinvoimaja tekninen valiokunta hyväksyi tiistaina pidetyssä kokouksessa omalta osaltaan Lahden seudun kierrätyspuiston ympäristövaikutusten arviointiohjelmaa (YVA-ohjelma) koskevan lausunnon. . . Yleisilmettä kohennetaan ja viihtyvyyttä parannetaan muun muassa kausikasvi-istutuksin. . Satu Mäkelä-Nummela palautettiin korkeimman tason apurahaurheilijaksi Orimattilalainen Oona Halme palkittiin vuoden A-ponivaljakkona shetlanninponi Pomonan kanssa viime viikonloppuna Vermon raviradalla järjestetyssä Young Power-gaalassa. . . . Sekalaisia Lokakaivojen tyhjennykset Harri Räisänen puh. . N 3 km: 1) Salla Westman 15,20. Ostetaan . T4 0,3km 1) Peppi Jäppilä, 6,42, 2) Iida Kankaala, 9,12. . Ylärivissä Jimi Lepistö, Topi Silen ja Laura Hanhela, alarivissä Vilja Malminen Hanne Lepistö ja Tianna Hakala. . T6 0,6km 1) Emma Kankaala, 7,01, 2) Viola Viljanen, 7,15, 3) Elli Honkanen, 11,29, 4) Aada Alestalo, 15,37. . Viime vuonna hänelle myönnettiin 6 000 euroa. Yhteensä 1,376 miljoonan euron potista verovapaata avustusta myönnettiin 163 urheilijalle. Viime vuonna Orimattilan Seudun urheiluampujien edustaja pudotettiin täyden apurahan saajasta 10 000 euron apurahalle. . . . . . . Sekä Halme että Miettunen ovat molemmat menestyneet Pomonan ohjastajina. T12 2,6km 1) Sylvi Honkanen, 16,17, 2) Siviä Honkanen, 16,51, 3) Kira Liukkonen, 21,29
lasku 16.13 Yliopistollinen eläinsairaala: Tverkkaavan konnan manikyyri 16.40 Mäkihypyn MC: Willingen 18.35 Alppihiihdon MM: M suurpujottelun 2. päivänä 10 – N:o 13 – 2019 To r s t a i 1 4 . 09.10 Huomenta Suomi Extra 09.35 Kauniit ja rohkeat (S) 10.00 Emmerdale (7) 10.30 Ensitreffit alttarilla 11.30 Hei me rakennetaan! 12.30 Ostoskanava Tvins.com 13.31 Huomenta Suomi Extra 14.00 Leilan superfood 14.30 Penn & Teller: Naruta meitä! (12) 15.25 Pitääkö olla huolissaan. 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (S) 20.00 Stadi vs. 18.30 Simpsonit (7) 19.00 Moderni perhe (S) 19.30 Rillit huurussa (S) 20.00 Neljän tähden illallinen 20.30 Simpsonit (12) 21.00 #Subleffa: Rush Hour 3 (12) 23.00 Supernatural (12) 00.00 Supernatural (16) 00.55 Sub.doc: Seksirobottien vallankumous (12) 01.50 RuPaul’s Drag Race: All Stars 02.45 Myytinmurtajat 03.45 Rysän päällä 04.40 Walker, Teksasista (12) Yle Teema & Fem 08.30 YLE FEM 08.30 Ruokamakasiini 09.00 Adam & Eva 09.30 Tanskalainen maajussi 10.00 We can’t do it 10.30 Dok: Lapsisotilaan tarina 11.00 Efter Nio 2015 12.00 YLE TEEMA 12.00 Syötävän hyvä Espanja 12.45 Historia: Kaupunkien salaisuudet 13.45 Kino Suomi: Kolmas laukaus (7) 15.35 Merkkien salat: Kolmio 16.05 Isä Matteon tutkimuksia (7) 17.00 Ihanampi elämä 17.25 YLE FEM 17.25 Kysymyksiä kulutusvalinnoista 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Tanskalainen maajussi 19.15 Tämä tästä 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 YLE TEEMA 20.00 Vallan linnake (12) 21.00 Kino Klassikko: Varkaitten paratiisi (7) 22.55 Elävä arkisto esittää 22.56 Anneli Saaristo ja Euroviisut 23.08 Yöperhosia: Anneli Saariston yön laulut 23.55 Marina Abramovicin mystinen Brasilia (12) Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Akuutti: Kipeä lapsettomuus 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Hercule Poirot (12) 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.58 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.14 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.30 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.38 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.46 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.02 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Murdochin murhamysteerit (12) 13.15 Ruusu ja kulkuri (7) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen Aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.05 A-Talk 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Murdochin murhamysteerit (12) 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Valkoisia valheita (12) 20.00 Sannikka & Ukkola 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 Perjantai 21.45 Yle Uutiset 21.50 Urheiluruutu 21.55 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.05 Hiljainen todistaja (16) 23.05 Oddasat 23.20 Päivät joina kukat kukkivat (12) 00.20 Puoli seitsemän 00.50 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 15.2. 2 . 15.00 Moderni perhe (S) 15.30 Moderni perhe (7) 16.00 Moderni perhe (7) 16.30 Moderni perhe (S) 17.00 #Subleffa: Uuno Turhapuron veli (S) 18.30 Simpsonit (12) 19.00 Radalla 20.00 Suhdesoppa 21.00 #Subleffa: Edge of Tomorrow (16) 23.25 #Subleffa: Kuninkaan mies – Maailman laidalla (12) 02.15 Elämää Philadelphiassa (12) 02.45 Elämää Philadelphiassa (7) 03.10 Sub.doc: Elämä pornon jälkeen 05.00 Myytinmurtajat Yle Teema & Fem 08.20 YLE FEM 08.20 Porukan parhaat 09.00 På spåret 10.00 Oppimislabra 10.30 Spotlight: Alkon alasajo 11.00 Tanskalainen maajussi 11.44 Tämä tästä 12.00 YLE TEEMA 12.00 Merkkien salat: Kolmio 12.30 Vallan linnake (12) 13.27 Vallan linnake (12) 14.25 Vallan linnake (12) 15.25 Christie’s – Jussi Pylkkäsen valtakunta 16.15 Christie’s – Jussi Pylkkäsen valtakunta 17.25 YLE FEM 17.25 Petra rakastaa itseään 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Vettä sakeampaa (12) 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.39 Sportnytt 19.50 Taitajat 20.00 YLE TEEMA 20.00 Rockin palkkasoturit 21.30 Teemalauantai esittää 21.31 Fukushima – puheluita kadonneille 22.20 Terveisiä Fukushimasta (12) 00.05 Uusi Kino: #Sovitus (S) 00.15 Uusi Kino: Sintti (7) Sudokun ratkaisu (c ) A rto In ka la w w w .a is ud ok u. Sitä ovat seuranneet väkivaltaiset iskut ja verenvuodatus, joista kärsivät myös siviilit. co m C od e: 9D 2B 30 0A 9E 5 7 8 1 2 4 9 6 3 6 1 2 8 9 3 5 7 4 9 3 4 7 6 5 2 1 8 7 9 1 5 3 8 6 4 2 2 5 3 4 7 6 8 9 1 8 4 6 2 1 9 3 5 7 3 2 5 6 4 1 7 8 9 4 8 7 9 5 2 1 3 6 1 6 9 3 8 7 4 2 5 Yle TV1 klo 22.05: Ulkolinja: Filippiinien julma huumesota (12). 16.25 Studio 17.25 Salatut elämät (S) 17.55 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. Kuvassa: Henrik Norlén (Johan Hermansson) ja Elisabeth Carlsson (Jenny).. Yle Kuvapalvelu MTV3 klo 22.35: Wallander: Kaipaus (16). 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 The Wall Suomi 22.00 Elokuva: Rocky Balboa (12) 00.05 Elokuva: Iron Man 3 (12) 02.45 48 tuntia rikoksesta (12) 03.45 Astral-TV Sub 08.00 Ostoskanava Tvins.com 09.00 Burgerimies 10.00 Ostoskanava Tvins.com 11.00 Crazy Ex-Girlfriend (7) 12.00 Neljän tähden illallinen 12.30 Neljän tähden illallinen 13.00 Neljän tähden illallinen 13.30 Neljän tähden illallinen 14.00 Pitääkö olla huolissaan. Wallander haluaa viedä tutkintaa eri suuntaan kuin esimiehet, joten hänet yritetään hyllyttää hänen muistihäiriöihinsä vedoten. Samalla poliisit saivat vapaat kädet, mm. Presidentti Rodrigo Duarte julisti Filippiineille sodan huumeita vastaan. lasku 19.45 Rallin MM: Ruotsi, ennakko 20.10 Ampumahiihdon MC: Naisten pikakilpailu 21.30 Villi kortti 22.20 Noin Viikon Studio 22.45 Rallin MM: Ruotsi, ek 1 23.50 Muistin vanki (12) 00.30 Modernit Miehet (12) 00.55 Uutiskkuna MTV3 06.01 Ostoskanava Tvins.com 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin. 06.53 Hyrräpäät (S) 07.05 Sirkus Temppula 07.10 Hei Taavi (S) 07.19 Popi Kissa (S) 07.30 Franklin ja ystävät (S) 07.43 Simo (S) 07.48 Kati ja Töppö: Ystävänpäivä (S) 08.01 Puu Fu Tom (S) 08.26 Galaxi 08.27 Tipu Touhukas (S) 08.29 Aika härdelli! (7) 08.40 Lulu ja lehmä (7) 09.00 Casualty (12) 10.00 Piilotetut kyvyt 10.45 Siperia – vapaalaskijan unelma 11.20 Ruokamakasiini 11.50 Unelmakoti 12.50 Talviunelmia 13.20 Kekseliäs nikkari 14.00 Paloautolla Oslosta Mongoliaan 14.30 Latela 15.00 Alppihiihdon MM: N suurpujottelun 1. lasku 13.00 Urheilustudio 13.25 Hiihdon MC: Cogne 15.05 Urheilustudio 15.25 Alppihiihdon MM: N pujottelun 2. Ystadin liepeiltä löytyy nuoren naisen paloiteltu ruumis. luvan tappaa epäillyt huumeiden välittäjät. 2 . HD. lasku 16.15 Modernit Miehet (12) 16.45 Eläinten ystävät 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Yliopistollinen eläinsairaala: Tverkkaavan konnan manikyyri 18.30 Alppihiihdon MM: N suurpujottelun 2. L a u a n t a i 1 6 . ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina helmikuun 14. Seefeld – jäljet lumessa 22.00 Rallin MM: Ruotsi, päiväkooste 22.30 Unelmia ja studiohommia 23.00 Ampumahiihdon MC: Miesten takaa-ajokilpailu 23.50 Mullan alta: Heikki Kuula ja Yona 00.45 Uutisikkuna MTV3 07.00 Ostoskanava Tvins.com 08.00 Palomies Sami (S) 08.15 Muumilaakson tarinoita (S) 08.45 Muumilaakson tarinoita (S) 09.10 Legendat (7) 09.35 Paavo Pesusieni (7) 10.00 Ostoskanava Tvins.com 10.30 Salatut elämät (7) 11.00 Salatut elämät (S) 11.30 Salatut elämät (S) 12.00 Salatut elämät (S) 12.30 Salatut elämät (S) 13.00 Elokuva: Sydämen mekaniikka (7) 14.50 Rakettitiedettä. 09.10 Huomenta Suomi Extra 09.35 Kauniit ja rohkeat (S) 10.00 Emmerdale (7) 10.30 Ensitreffit alttarilla 11.30 Hei me rakennetaan! 12.30 Ostoskanava Tvins.com 13.31 Huomenta Suomi Extra 14.00 Jamien pikaherkut 14.30 Kotoisa 15.25 Kokkisota 16.25 Yökylässä Maria Veitola 17.25 Salatut elämät (S) 17.55 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. Pirkko ja Pentti B.Virtanen Viivi ja Wagner Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Vintage-valtakunta 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Hercule Poirot (12) 10.51 Yle Uutiset Uusimaa 10.59 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.07 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.15 Yle Uutiset Häme 11.23 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.31 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.39 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.47 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.55 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.11 Yle Oddasat 12.15 Oddasat 12.30 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 13.15 Vuokrasulhanen (S) 14.30 Kotona vastoin tahtoaan 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 A-studio 15.45 Yle Oddasat 15.50 Novosti Yle 15.55 Yle Uutiset viittomakielellä 16.00 Eduskunnan kyselytunti 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Murdochin murhamysteerit (12) 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Orjuus nyt: Orjana vankilassa 20.00 Merkkien salat: Kolmio 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-Talk 21.45 Yle Uutiset 21.50 Urheiluruutu 21.55 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.05 Ulkolinja: Filippiinien julma huumesota (12) 22.50 Oddasat 23.05 Hiljainen todistaja (16) 00.05 Puoli seitsemän 00.35 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 14.2. 2 . 06.52 Timppa (S) 07.03 Kim ja Kai (S) 07.10 Kotikisat 07.18 Emmi ja Kuru (S) 07.29 Pikku Kakkosen posti 07.35 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu (S) 07.50 Ilmojen kunkut (S) 07.58 Anton Siilinen ratkaisee (S) 08.13 Galaxi 08.14 Kapteeni Kari (7) 08.26 Moraalimittari (7) 09.00 Casualty (12) 09.50 Kulutustavaratarkastajat 10.20 Niklaksen keittiössä 10.50 Riistametsällä 11.35 Hyppy Amazoniin 12.00 Talviunelmia 12.40 Ruokamakasiini 13.10 Rakkauden koodi 13.40 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 14.10 Marja Hintikka Live 15.00 Alppihiihdon MM: M suurpujottelun 1. Ruotsi 2013. Pe r j a n t a i 1 5. (12) 15.15 Pilanpäiten 15.30 Kokkisota 16.30 Myyrä 18.00 Studio 19.00 Seitsemän uutiset 19.10 Vapaalla Ripsan kanssa: Li Andersson 19.25 Tulosruutu 19.30 Myyrä 21.00 Uutisvuoto 22.00 Kymmenen uutiset 22.10 Lotto, Jokeri ja Lomatonni 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Elokuva: Wallander: Kaipaus (16) 00.25 NCIS: New Orleans (12) 01.20 Pukumiehet (7) 02.15 Pukumiehet (7) 03.10 Burgerimies Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (S) 06.25 Myyrä ja Panda (S) 06.40 Littlest Pet Shop: Meidän oma maailma (S) 06.55 Disney esittää: Avalorin Elena (S) 07.20 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.30 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.45 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 08.10 Peukaloisen uudet retket (7) 08.25 Disney esittää: Kaksin karkuteillä: TV-sarja (7) 08.50 Angry Birds Piggy Tales (S) 08.55 Angry Birds Blues (S) 09.00 Selviytyjät Suomi (S) 10.30 Vain elämää 12.25 Remppa vai muutto UK 13.30 Remppa vai muutto UK 14.30 Supertähdet (S) 16.00 Konttori (S) 16.30 Juha Tapio – Pieniä taikoja studiolive 17.30 The Voice of Finland 18.30 The Voice of Finland 20.00 Haluatko miljonääriksi. 06.52 Hau Hau, Piip ja Veli (S) 07.04 Dinojuna (S) 07.27 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S) 07.38 Oktonautit (S) 08.01 Tete ja Mama (S) 08.08 Pikku Kakkonen: Seikkailukone 08.33 Petteri Kaniini 08.45 Retki-Roope (S) 08.59 Galaxi 09.01 Otso ja sopulit (7) 09.07 Villi tulevaisuus (7) 09.29 Ihan sama (7) 10.00 Yliopistollinen eläinsairaala: Tverkkaavan konnan manikyyri 10.30 Rallin MM: Ruotsi, ek 11 – live 11.30 Urheilustudio 11.55 Alppihiihdon MM: N pujottelun 1. 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (S) 20.00 Kokkisota 21.00 Yökylässä Maria Veitola 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.55 Top Gear 00.00 Uutisvuoto 00.55 Yökylässä Maria Veitola 01.50 Kokkisota 02.45 Pomo piilossa UK 03.40 Sääilmiöiden Top 10 04.35 The Chefs’ Line Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Rusty Rivets (S) 06.25 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (S) 06.50 Peukaloisen uudet retket (S) 07.05 Ritariprinsessa Nella 07.30 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7) 07.55 Angry Birds Blues (S) 08.00 Angry Birds Piggy Tales (S) 08.05 Vili Vilperin seikkailut (S) 08.15 Disney esittää: LEGO Star Wars: The Freemaker Adventures (7) 08.35 LEGO Ninjago (7) 09.00 Naimakaupalla alttarille 10.00 Napakymppi 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Naimakaupalla alttarille 14.55 Rempalla kaupaksi 16.00 Kotikaupunki vaihtoon 16.30 Onnenarpa 16.35 Napakymppi 17.35 Haapasalon Suomi 18.30 Selviytyjät Suomi (S) 20.00 The Voice of Finland 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 This Is Us (7) 22.00 This Is Us (7) 23.00 Juha Tapio – Pieniä taikoja studiolive 00.00 Grillit huurussa (S) 01.00 Amerikan kovimmat keräilijät 02.00 Mad Cook Show (S) 03.00 Astral-TV Sub 06.30 Molang-pupu (S) 06.35 Chuggington (S) 06.50 Muumilaakson tarinoita (S) 07.10 Muumilaakson tarinoita (S) 07.35 Paavo Pesusieni (S) 08.00 Myyrän seikkailut (S) 08.05 Nuori Robin Hood (7) 08.15 Alvin ja pikkuoravat (S) 08.30 Robottijengi (S) 08.45 Ostoskanava Tvins.com 09.00 Poikamiesboksi (S) 09.30 Last Man on Earth (12) 10.00 Lemmen viemää (7) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 12.00 Emmerdale (7) 12.30 Salatut elämät (S) 13.00 Valehtelevat viettelijät (12) 14.00 Love Island UK (12) 15.00 Viettele vaatteilla 15.30 Walker, Teksasista (12) 16.30 Simpsonit (7) 17.00 Radalla 18.00 UEFA Champions League huippuhetket 13.2. Maan vankilat ja hautausmaat ovat täynnä. lasku 19.50 Noin Viikon Studio 20.15 Ampumahiihdon MC: Miesten pikakilpailu 21.30 Sohvaperunat 22.20 Rallin MM: Ruotsi, päiväkooste 22.50 Armoton maa (16) 00.20 Muistin vanki (12) 01.00 Uutisikkuna MTV3 06.01 Ostoskanava Tvins.com 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin. lasku 16.15 Mäkihypyn MC: Oberstdorf 16.55 Mäkihypyn MC: Willingen 18.45 Urheilustudio 19.00 Ampumahiihdon MC: Naisten takaa-ajokilpailu 19.50 Villi kortti 20.40 Luottomies 2 (7) 21.00 Mr. Lande 21.01 Mielensäpahoittaja – ennen kaikki oli paremmin 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Elokuva: Kunniasanalla (16) 01.05 Rikospaikka 01.35 Pukumiehet (7) 02.30 Pukumiehet (7) 03.25 Kolme miestä ja tyttö (S) 03.55 Kolme miestä ja tyttö (7) 04.20 The Chefs’ Line Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Rusty Rivets (S) 06.25 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (S) 06.50 Peukaloisen uudet retket (7) 07.05 Ritariprinsessa Nella (S) 07.30 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 07.55 Angry Birds Blues (S) 08.00 Angry Birds Piggy Tales (S) 08.05 Vili Vilperin seikkailut (S) 08.15 Disney esittää: LEGO Star Wars: The Freemaker Adventures (7) 08.35 LEGO Ninjago (7) 09.00 Naimakaupalla alttarille 10.00 Napakymppi 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Naimakaupalla alttarille 14.55 Rempalla kaupaksi 15.55 Remppa vai muutto UK 16.55 Onnenarpa 17.00 Napakymppi 18.00 Hyvät ja huonot uutiset 19.00 Juha Tapio – Pieniä taikoja studiolive 20.00 The Voice of Finland 21.25 Keno ja Synttärit 21.30 Elokuva: Avengers: Age of Ultron (12) 00.20 Elokuva: Rocky V (16) 02.35 48 tuntia rikoksesta (7) 03.35 Astral-TV Sub 06.30 Molang-pupu (S) 06.35 Chuggington (S) 06.50 Muumilaakson tarinoita (S) 07.10 Muumilaakson tarinoita (S) 07.35 Paavo Pesusieni (S) 08.00 Myyrän seikkailut (S) 08.05 Nuori Robin Hood 08.15 Alvin ja pikkuoravat 08.30 Robottijengi (S) 08.45 Ostoskanava Tvins.com 09.00 Poikamiesboksi (S) 09.30 Last Man on Earth (7) 10.00 Lemmen viemää (7) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 12.00 Emmerdale (7) 12.30 Salatut elämät (S) 13.00 Valehtelevat viettelijät (12) 14.00 Love Island UK (12) 15.00 Viettele vaatteilla 15.30 Walker, Teksasista (12) 16.30 Paavo Pesusieni (S) 17.00 Burgerimies 18.00 Paavo Pesusieni (7) 18.30 Simpsonit (7) 19.00 Neljän tähden illallinen 19.30 Neljän tähden illallinen 20.00 Neljän tähden illallinen 20.30 Neljän tähden illallinen 21.00 #Subleffa: American Sniper (16) 23.50 Simpsonit (7) 00.20 Simpsonit (7) 00.50 #Subleffa: Rush Hour 3 (12) 02.50 Tosielämän L-koodi: Los Angeles (12) 04.00 Suomen surkein kuski 04.55 Walker, Teksasista (12) Yle Teema & Fem 08.00 YLE FEM 08.00 Unelmamatka 09.00 Iloa puutarhasta 09.30 Kysymyksiä kulutusvalinnoista 10.00 Kulutustavaratarkastajat 10.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 11.00 Efter Nio 2015 12.00 YLE TEEMA 12.00 Silloin, kun arabit tanssivat 13.25 Haamuja Pantheonissa 14.19 Elävä arkisto esittää 14.20 Anneli Saaristo ja Euroviisut 14.32 Yöperhosia: Anneli Saariston yön laulut 15.25 Isä Matteon tutkimuksia (7) 16.25 Pikku Kakkonen 17.25 YLE FEM 17.25 Tietoisku uskonnosta 17.30 Öljysäätiö (7) 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Tuntematon perillinen 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 YLE TEEMA 20.00 Vallan linnake (12) 21.00 Kino: Bélier’n perhe (S) 22.45 Yle Live: Grammy Awards 2019 Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 07.10 Rakkaudesta puutarhaan 08.00 Yle Uutiset 08.05 Historia: Stalinin vakooja 09.00 Yle Uutiset 09.05 Ylen Aamu-tv 10.00 Yle Uutiset 10.05 Ykkösaamu 10.45 Perjantai-dokkari: 91-vuotiaina vihille 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Uusimaa 11.13 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.21 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.29 Yle Uutiset Häme 11.37 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.45 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.53 Yle Uutiset Itä-Suomi 12.01 Yle Uutiset Pohjanmaa 12.09 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.17 Yle Uutiset Lappi 12.25 Yle Oddasat 12.29 Oddasat 12.45 RSO Musiikkitalossa 13.35 Tuhat kuvaa liito-oravasta (S) 14.05 Prisma: Totuus kuntoilusta 15.00 Yle Uutiset 15.05 Pisara 15.10 Akuutti: Kipeä lapsettomuus 15.50 Novosti Yle 15.55 Yle Uutiset viittomakielellä 16.00 Rallin MM: Ruotsi, ek 14 – live 17.00 Yle Uutiset 17.10 Flinkkilä & Tastula 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Strömsö 18.45 Avara luonto: Lentokyvyttömät linnut 19.40 Vera Stanhope tutkii (12) 20.30 Yle Uutiset 20.50 Urheiluruutu 21.15 SuomiLOVE 22.15 Yle Uutiset 22.20 Urheiluruutu 22.25 Babylon Berlin (16) 23.15 Minkä taakseen jättää (12) 00.45 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 16.2
17.10 Urheiluradio. 3.00 Yle Uutiset. 7.02 Sää. 0.02 Yöradio – Ysäritunti. 20.02 Sää. 18.55 Radio Suomen Ilta. 18.02 Puhelinlangat laulaa. 21.17 Päivä tunnissa. 2.02 Yöradio. 22.08 Kuuntelijan lista. 7.13 Alueradio 7.50 Merisää. 23.02 Yöradio. 2.00 Yle Uutiset. 06.53 Sasu (S) 07.04 Olivia (S) 07.27 Ruskea pikkukarhu (S) 07.34 Killen kimppakyyti (S) 07.45 Uula ja Kuu (S) 07.57 Enni ja Roi (S) 08.09 Ryhmä Hau (S) 08.32 Lelumesta (S) 08.45 Pii ja Poju (S) 08.59 Galaxi 09.01 Näin meillä (7) 09.12 Ville ja Lousku vauhdissa (7) 09.23 Fotarit 09.37 Belle ja Sebastian (7) 09.49 Laita ittes likoon 10.15 Urheilustudio 10.40 Hiihdon MC: Cogne 11.55 Alppihiihdon MM: M pujottelun 1. 8.13 Alueradio 9.00 Yle Uutiset. 6.05 Alueradio 7.00 Yle Uutiset ja sää. 1.10 Juha Laaksosen luontoretki. 9.10 Sää. 10.02 Radio Suomen Päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset. 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Myyrä 00.05 Theroux Miamin jättivankilassa (12) 01.20 Rikoksista pahin (12) 02.15 Rikoksista pahin (12) 03.05 Sääilmiöiden Top 10 04.00 Kaappaus keittiössä Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Rusty Rivets (S) 06.25 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (S) 06.50 Peukaloisen uudet retket (7) 07.05 Ritariprinsessa Nella (S) 07.30 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7) 07.55 Angry Birds Blues (S) 08.00 Angry Birds Piggy Tales (S) 08.05 Vili Vilperin seikkailut (S) 08.15 Disney esittää: LEGO Star Wars: The Freemaker Adventures (7) 08.35 LEGO Ninjago (7) 09.00 Naimakaupalla alttarille 10.00 Napakymppi 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Naimakaupalla alttarille 14.55 Rempalla kaupaksi 15.55 Napakymppi 16.55 Onnenarpa 17.00 Haluatko miljonääriksi. 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset. 9.11 Tarja Närhin Iskelmäradio. 2.51 Yöradio. 7.03 Suomi soi. 3.02 Sekahaku – Tarja Närhi. 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää. 18.50 Merisää. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 8.05 Radio Suomen Viikonloppu 8.10 Juha Laaksosen luontoretki. 23.00 Yle Uutiset. 1.55 Yöradio. 23.00 Iltahartaus 23.10-6.00 Yöklassinen. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 21.50 Merisää. 20.03 Radio Suomen Ilta. 3.02-3.57 Jokaniemen sävelradio. 22.05 Urheiluradio. 20.02 Urheiluradio. 9.05 Urheiluradio. 20.00 Yle Uutiset. 16.10 Urheiluradio. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu 6.00 Yle Uutiset. 21.00 Yle Uutiset. 15.47 Arkisto: Armi ja Gil vierailulla Suomessa 15.55-15.58 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 16.30 Pyhiä juutalaisia kirjoituksia 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Valkoista valoa: Täydellinen ihminen 17.50 Musiikkia parrasvaloista 18.00 Radio Variaatio: Sairaalasinfonia 3.0 18.50 Etnohetki 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Jazzklubi 20.00 Jazzklubin illan keikka 21.00 Jazzklubin kolmas setti 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05-23.05 Avaruusromua: Olisiko nyt oikea aika. 16.15 Entisten nuorten sävellahja. 11.00 Yle Uutiset. 19.07 Toni Laaksosen Lauantaitanssit 20.00 Yle Uutiset. 12.10 Urheiluradio. Marko Maunuksela 13.30 Yle Uutiset alueeltasi 13.33 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 12.10 Urheiluradio. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.00 Yle Uutiset ja sää. 9.10 Sää. Lande 18.00 Paavo Pesusieni (S) 18.30 Simpsonit (7) 19.00 Moderni perhe (S) 19.30 Rillit huurussa (S) 20.00 Neljän tähden illallinen 20.30 Simpsonit (7) 21.00 Radalla 22.00 #Subleffa: Häpy endkö. 22.00 Yle Uutiset ja sää. HD. 13.00 Klassista kahteen 14.00-14.57 Välilevyjä: Mielen täydeltä 15.00 Radioteatteri esittää: Komisario Koskinen ja hiirileikki 15.20 Etnohetki 15.30 Musta aurinko – Melankolian kulttuurihistoriaa. 21.55 Radio Suomen Ilta. 10.05 Sää. 1.20 Yöradio. 17.13 Alueradio 18.00 Yle Uutiset. 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää. 16.10 Urheiluradio. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu 6.00 Yle Uutiset ja sää. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 13.02 Radio Suomen Viikonloppu 13.30 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 16.13 Alueradio 17.00 Yle Uutiset ja sää. 12.10 Urheiluradio. 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 19.49-19.57 Arkisto: Armi ja Gil vierailulla Suomessa 20.00 Keinuva talo: Etnossa pieni maa on valttia 21.00 Sydänjuurilla 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Horisontti 22.50 Kuuluttajan vieras: RSO:n järjestäjä Heikki Tikka 23.00 Iltahartaus 23.106.00 Yöklassinen. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.00 Yle Uutiset ja sää. 10.02 Radio Suomen Päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 18.55 Radio Suomen sunnuntai. 7.50 Merisää. 9.11 Radio Suomen lauantai: Alueradiot. 16.15 Radio Suomen Viikonloppu 16.30 Sunnuntaivieras. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.00 Yle Uutiset ja sää. 18.55 Radio Suomen Ilta. 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää. 21.55 Radio Suomen sunnuntai. 18.02 Sekahaku – Tarja Närhi. Kun Ray yllättäen lavastetaan syylliseksi, hän löytää itsensä vankilasta, jonka on itse suunnitellut. 22.05 Urheiluradio. 21.50 Merisää. 21.17 Kansanradio. 21.02 Urheiluradio. R a d i o o h j e l m a t Yle Radio 1 93,2 MHz • Yle Radio Suomi 97,9 MHz Torstai 14.2. 20.40 Radio Suomen Ilta. 9.11 Alueradio 10.00 Yle Uutiset. Marko Maunuksela 1.55 Yöradio. Sylverster Stallonen ja Arnold Schwarzeneggerin tähdittämässä toimintatrillerissä tavataan rakennusinsinööri Ray Breslin (Sylvester Stallone), joka suunnittelee korkean turvallisuustason vankiloita. Lauantai 16.2. 21.50 Merisää. 1.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. Ohjaus: Mikael Håfström. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. Marko Maunuksela 13.30 Yle Uutiset alueeltasi 13.33 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 1.02 Yöradio. 1.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. Marko Maunuksela 13.30 Yle Uutiset alueeltasi 13.33 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 20.10 Akuutti. 2.54 Yöradio. Yle Radio 1 6.00-6.02 Yle Uutiset 6.05 Hartaita säveliä 6.15-6.24 Aamuhartaus 6.25 Aamusoitto 6.56 Päivän mietelause 6.59 Hyvää huomenta 7.00 Yle Uutiset 7.02 Hartaita säveliä 7.15 Aamuhartaus 7.25 Aamusoitto 7.59 Hyvää huomenta 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.05 Kuusi kuvaa 8.50 Lapsuuden laulut 9.00 Yle Uutiset 9.05-9.58 Muistojen bulevardi 10.00 Jaetut maailmat: Pöytätennis avartaa muusikko Jiri Kurosen ja sarjakuvataiteilija Heikki Paakkasen maailmaa 10.15 Luomiskertomus: Harry Salmenniemi kertoo kirjastaan Delfiinimeditaatio ja muita novelleja 10.35 Aristoteleen kantapää: Kohti parempia salasanoja 11.00 Klassikkoparatiisi: Lumi 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Radio 1 vastaa 12.10 Maailmanpolitiikan arkipäivää 12.35-12.55 Moniääninen Eurooppa: Espanjan britit: brexit vie meiltä eurooppalaisen identiteettimme. M a a n a n t a i 1 8 . 22.08 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 2.02-2.59 Susanna Vainiolan Popradio. 3.50-4.00 Yöradio. Lande 15.05 Pitääkö olla huolissaan. 3.00 Yle Uutiset. 9.00 Yle Uutiset. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu 5.50 Merisää. Länsi-Berliini: länsimaailman villi itä 13.00 Klassista kahteen 14.00 Jazzlegendat Suomessa – arkistot aukeavat 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen 15.55-15.58 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Euroopan valot 18.10-18.15 Äänitarina. 06.53 Metkat Mesiläiset (S) 07.00 Titta Pikkanen 07.09 Poppelikumpu (S) 07.15 Tie tähtiin (S) 07.27 Muru (S) 07.39 Ryhmä Hau (S) 08.06 Galaxi 08.07 Jessi ja Janni – etevät etsiväkaksoset 08.30 Unna Junná 08.44 Kujeilevat eläimet (S) 09.00 Casualty (12) 10.00 Uusi päivä (S) 10.30 Kummeli (7) 11.00 Kekseliäs nikkari 11.40 Kulutustavaratarkastajat 12.10 Unelmakoti 13.10 Kaipuu takaisin paratiisiin 13.40 Silicon Valley (12) 14.10 Villi kortti 15.00 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 15.30 Yliopistollinen eläinsairaala: Tverkkaavan konnan manikyyri 16.00 Noin Viikon Studio 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.10 Sohvaperunat 19.00 Rallin MM: Ruotsi, Power Stage -kooste 20.00 Modernit Miehet (12) 20.25 Pelipäivä 21.10 Jalkapallon FA Cup: Chelsea – ManU 23.30 Marja Hintikka Live 00.20 Uutisikkuna MTV3 06.01 Ostoskanava Tvins.com 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin. 18.00 Yle Uutiset. 9.05 Urheiluradio. 21.00 Yle Uutiset. 0.02 Yöradio – Kasaritunti. 7.10 Urheiluradio. 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää. 15.02 Alueradio 16.00 Yle Uutiset ja sää. Maanantai 18.2. päivänä 2019 – N:o 13 – 11 S u n n u n t a i 1 7. Sunnuntai 17.2. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 17.13 Alueradio 18.00 Yle Uutiset. 0.00 Yle Uutiset. 14.02 Alueradio 15.00 Yle Uutiset. 9.05 Urheiluradio. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.00 Yle Uutiset ja sää. 9.10 Sää. 8.10 Urheiluradio. 1948 (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen Aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 Arto Nyberg 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Murdochin murhamysteerit (12) 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Historia: Sodan lapset 20.00 MOT: Saarnaajan saalistama 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.25 Suomi on metsäläinen 21.55 Yle Uutiset 22.00 Urheiluruutu 22.05 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.15 Aktivistit (12) 23.05 Oddasat 23.20 Prisma: Totuus kuntoilusta 00.10 Puoli seitsemän 00.40 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 18.2. Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 23.00 Yle Uutiset. 21.1221.17 Yle Uutiset selkosuomeksi. 21.55 Radio Suomen Ilta. 18.50 Merisää. 21.17 Päivä tunnissa. 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 21.50 Merisää. 22.55 Äänitarina. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 7.10 Urheiluradio. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 20.08 Toni Laaksosen Lauantaitanssit 21.00 Yle Uutiset. 7.00 Yle Uutiset. 18.55 Radio Suomen lauantai. 0.00 Yle Uutiset. 18.02 Radio Suomen Ilta. 3.00 Yle Uutiset. 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 2.00 Yle Uutiset. 12.08 Radio Suomen Viikonloppu 12.15 Mahamonologeja: Osa 6: Mahalaukun kavennusleikkaus 12.25 Radio Suomen Viikonloppu 12.45-12.55 Merisää. 21.00 Yle Uutiset. Kannat yhteen, ojenna ne jalat. 7.13 Alueradio 7.50 Merisää. 2 . 7.03 Onnen sävel. 15.02 Alueradio 16.00 Yle Uutiset ja sää. 8.10 Urheiluradio. 15.50 Radio Suomen Viikonloppu 16.00 Yle Uutiset ja sää. 15.02 Radio Suomen Viikonloppu 16.00 Yle Uutiset ja sää. 12.08 Kansanradio. 2.15 Pyöreä pöytä. 2.00 Yle Uutiset. 10.05 Radio Suomen lauantai: Alueradiot. 12.05 Urheiluradio. 22.08 Jokaniemen sävelradio. 17.15 Entisten nuorten sävellahja. 8.13 Alueradio 9.00 Yle Uutiset. 22.08 Kaitsun nurkka – Kai Ulmanen. 19.02 Urheiluradio. 2.54 Yöradio. 22.05 Urheiluradio. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 2.02 Tarja Närhin Iskelmäradio. 0.02 Yöradio – tunti 2000-lukua. 18.55 Puhelinlangat laulaa. 10.06 Pekka Laineen Ihmemaa. 1.00 Yle Uutiset ja sää. Marko Maunuksela 1.55 Yöradio. 3.00 Yle Uutiset. 7.50 Merisää. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.50 Merisää. 18.25 UEFA Champions League -makasiini 18.55 Myytinmurtajat 20.00 Sub.doc: Maailman isoin poika 21.00 #Subleffa: Uuno Turhapuro (7) 22.50 The Strain (16) 23.50 The Strain (16) 00.45 Modus (16) 01.40 Supernatural (12) 02.35 Supernatural (16) 03.30 112 (7) 04.25 Suomen surkein kuski Yle Teema & Fem 08.07 YLE FEM 08.07 Hevostila Mistral (7) 08.30 BUU-klubben 09.00 Zorro the chronicles (7) 09.21 Kalsaripiraatit (7) 09.25 Tappiset (S) 09.27 Avaruusapinat (7) 09.30 Toiveen sydän (7) 09.44 Lohikäärmesydän (7) 10.00 Petra rakastaa itseään 10.30 Kaikkea kaupan 11.00 Vettä sakeampaa (12) 12.00 YLE TEEMA 12.00 Kino Klassikko: Lokakuu (12) 13.45 Caj Bremer, valokuvaaja 14.40 Eräs kesäyön unelma 16.20 RSO Musiikkitalossa 17.25 YLE FEM 17.25 Strömsö 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 På spåret 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.39 Sportnytt 19.48 Urheiluelämää 20.00 Skavlan 21.00 Isabella (12) 22.00 Dok: Happy Winter Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Merkkien salat: Kolmio 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Hercule Poirot (12) 11.00 Pisara 11.05 Heida Disin kamppailu syöpää vastaan 12.05 Antiikkikaksintaistelu 12.35 Murdochin murhamysteerit (12) 13.20 Fennada-klassikot: Kultainen vasikka (S) 14.48 Arkistokuvia: Matti Haupt v. Suonissasi virtaa mustaa sappea! Osa 2/12. 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (S) 20.00 Kaappaus keittiössä 21.00 Pitääkö olla huolissaan. 20.02 Sää. 10.00 Yle Uutiset. 21.55 Radio Suomen Ilta. 2.35 – 2.36. Suurten suunnitelmien mies Primus keksii muuttaa vanhan hotellin vastaanottokeskukseksi, koska sillä tavoin voi tienata hyvin. 7.53 Onnen sävel. 14.02 Alueradio 15.00 Yle Uutiset. Kyllä housut pitää olla. 15.02 Alueradio 16.00 Yle Uutiset ja sää. 21.20 Poppikoulu. Yle Radio 1 6.00 Yle Uutiset ja sää 6.05 Hartaita säveliä 6.15-6.24 Aamuhartaus 6.25 Aamusoitto 6.56 Päivän mietelause 6.59 Hyvää huomenta 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.10 Hartaita säveliä 7.15 Aamuhartaus 7.25 Musiikkihetki 7.29 Hyvää huomenta 7.30 Ykkösaamu 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.10 Ykkösaamu 9.00 Yle Uutiset 9.05-9.58 Muistojen bulevardi 10.00-10.55 Mikä maksaa. 14.02 Pääministerin haastattelutunti 15.00 Yle Uutiset. Eli kuinka Uuno Turhapuro sai niin kauniin ja rikkaan vaimon (S) 23.45 Sub.doc: Maailman isoin poika 00.45 Legends (16) 01.45 Teknavi 02.15 Lainvalvojat (7) 02.45 Viron surkein kuski 03.40 Myytinmurtajat 04.40 Walker, Teksasista (12) Yle Teema & Fem 08.30 YLE FEM 08.30 Kysymyksiä kulutusvalinnoista 09.00 Tuntematon perillinen 10.00 På spåret 11.00 Skavlan 12.00 YLE TEEMA 12.00 Elävä arkisto esittää 12.01 Anneli Saaristo ja Euroviisut 12.12 Yöperhosia: Anneli Saariston yön laulut 13.00 Chaplin Balilla 14.00 Päivä miehenä (7) 15.40 Olin voittaja (S) 16.00 Isä Matteon tutkimuksia (7) 17.00 YLE FEM 17.00 Taitajat 17.10 Vem vet mest. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.50 Merisää. Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. Sää 6.30 Suomi soi. 9.10 Sää. 11.00 Yle Uutiset. 2.00 Yle Uutiset. 12.40 Radio Suomen Viikonloppu 12.45 Merisää. Marko Maunuksela 1.55 Yöradio. 12.00 Yle Uutiset ja sää. lasku 16.15 Mäkihypyn MC: Willingen 18.05 Squash SM: Naisten loppuottelu 19.05 Ampumahiihdon MC: Pariviesti 19.55 Squash SM: Miesten loppuottelu 21.00 Rallin MM: Ruotsi, päiväkooste 21.30 Noin Viikon Studio 22.00 Stacey Dooley: Venäjän hakatut naiset (12) 23.00 Ampumahiihdon MC: Sekaviesti 00.20 Silicon Valley (12) 00.48 Silicon Valley (12) 01.15 Silicon Valley (12) 01.43 Silicon Valley (12) 02.11 Silicon Valley (12) 02.40 Uutisikkuna MTV3 07.00 Ostoskanava Tvins.com 08.00 Monchhichi (S) 08.15 Muumilaakson tarinoita (S) 08.45 Muumilaakson tarinoita (S) 09.10 Legendat (7) 09.35 Paavo Pesusieni (S) 10.00 Kaappaus keittiössä 11.00 Kokkisota 12.00 Kotoisa 13.00 Jäinen planeetta (7) 14.05 Stadi vs. 18.02 Radio Suomen Ilta. 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää. 17.15 Kadonneen levyn metsästäjät 020317600. 2 . 1.00 Yle Uutiset ja sää. 19.05 Puhelinlangat laulaa. 7.53 Radio Suomen Viikonloppu 8.00 Yle Uutiset ja sää. 1.30 Minna Pyykön maailma. 21.55 Radio Suomen lauantai. 20.00 Yle Uutiset. 19.07 Kissankehto – Susanna Vainiola. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 21.02 Urheiluradio. 16.13 Alueradio 17.00 Yle Uutiset ja sää. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu 6.00 Yle Uutiset ja sää. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.00 Yle Uutiset ja sää. Yle Radio 1 7.00 Yle Uutiset 7.02 Näistä levyistä en luovu: Musiikkivieraana Johanna Talasniemi 7.57 Hyvää huomenta 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.05 Narrin aamulaulu 9.00 Yle Uutiset 9.05-9.53 Musiikkia vanhasta Euroopasta 9.55 Orimattilan kirkon kellot kutsuvat 10.00 Jumalanpalvelus Orimattilan kirkosta 11.00 Katolinen messu Pyhän Marian seurakunnasta Helsingistä 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Horisontti 12.50 Kuuntelijaklubi 13.00 Klassista kahteen 14.00-14.57 Riston Valinta 15.00 Radioteatteri esittää: Taikavuori, osa 7/7. 20.07 Sää. 2.02 Suomi-rock – Jorma Hietamäki. 21.50 Merisää. 0.00 Yle Uutiset. 16.05 Tähdet, tähdet 17.50 Yökylässä Maria Veitola 18.50 F1 Extra 19.00 Seitsemän uutiset 19.10 Tulosruutu 19.15 Tähdet, tähdet 21.00 Ratamo (12) 22.00 Kymmenen uutiset 22.15 Viikon sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Uutisvuoto 23.35 Mielensäpahoittaja – ennen kaikki oli paremmin 00.30 Rizzoli & Isles (16) 01.20 Bull (7) 02.15 Bull (12) 03.10 Burgerimies Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (S) 06.25 Myyrä ja Panda (S) 06.40 Littlest Pet Shop: Meidän oma maailma (S) 06.55 Disney esittää: Avalorin Elena (S) 07.20 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (7) 07.30 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.45 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 08.10 Peukaloisen uudet retket (7) 08.25 Disney esittää: Kaksin karkuteillä: TV-sarja (7) 08.50 HS Lasten uutiset 09.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 10.00 Jaksa paremmin 10.30 Pientä pilaa 10.35 Pientä pilaa 10.45 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 11.45 Gaala (7) 13.15 The Wall Suomi 14.15 Konttori (S) 14.45 Pientä pilaa 14.50 Pientä pilaa 15.00 Elokuva: Urhea (7) 17.00 Vain elämää 19.00 Haluatko miljonääriksi. 2.02 Tero Liete – Rocktoimittajan illallinen. Sää 7.00-7.02 Yle Uutiset. 11.00 Valkoista valoa: Täydellinen ihminen 11.40 Valomusiikkia 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Havaintoja ihmisestä: ’’Läheisen ystävyyden muodostamiseksi tarvitaan 200 tuntia’’ 12.42 Musiikkia parrasvaloista 12.50 Kuuluttajan vieras: RSO:n järjestäjä Heikki Tikka 13.00 Klassista kahteen 14.00-14.57 Riikan tähtitarha: Vieraana säveltäjä Sebastian Hilli 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen: Bernhardilaiset suomalaiskirjailijat 15.55-15.58 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Etelä-Amerikkaa etsimässä: Vallankumousjohtaja Simón Bolívar 17.30 Keidas 18.20-18.29 Kadonnutta aikaa etsimässä 6: Guermantesin tie II, jakso 95 18.30 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Sakari Oramo johtaa Pohjois-Saksan radion Elbphilharmonie-orkesteria 21.00 Musiikkia konsertin jälkeen 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Radio Variaatio. 6.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Yle Uutiset. 6.05 Alueradio 7.00 Yle Uutiset ja sää. lasku 13.05 Urheilustudio 13.25 Hiihdon MC: Cogne 15.05 Urheilustudio 15.25 Alppihiihdon MM: M pujottelun 2. 12.05 Urheiluradio. 23.00 Yle Uutiset. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 21.17 Päivä tunnissa. 22.05 Urheiluradio. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 17.10 Urheiluradio. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina helmikuun 14. 8.20 Radio Suomen Viikonloppu 8.30 Minna Pyykön maailma. 17.13 Alueradio 18.00 Yle Uutiset. 21.00 Yle Uutiset. 9.11 Alueradio 10.00 Yle Uutiset. 7.53 Alueradio 8.00 Yle Uutiset ja sää. 18.20-18.29 Kadonnutta aikaa etsimässä 6: Guermantesin tie II, jakso 97 18.30 Hengellisen musiikin toivekonsertti 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Radioteatteri esittää: Taikavuori, osa 7/7. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.30 Yle Uutiset ja sää. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 16.13 Alueradio 17.00 Yle Uutiset ja sää. 09.10 Huomenta Suomi Extra 09.35 Kauniit ja rohkeat (S) 10.00 Emmerdale (7) 10.30 Ensitreffit alttarilla 11.30 Hei me rakennetaan! 12.30 Ostoskanava Tvins.com 13.31 Huomenta Suomi Extra 14.00 Tähdet, tähdet 15.45 Pilanpäiten 15.55 Yökylässä Maria Veitola 16.55 Salatut elämät (S) 17.25 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Neljän tähden illallinen 18.25 Emmerdale (12) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 10.02 Radio Suomen Päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 9.05 Urheiluradio. 19.02 Urheiluradio. 15.02 Radio Suomen Viikonloppu 15.20 Poppikoulu. 20.15 Puoluejohtajien kulttuurikartta: Anna-Maja Henriksson 20.45 Radio Suomen Ilta. 22.08 Suomirock – Jorma Hietamäki. 1.02-1.59 Levylautakunta. 19.02 Urheiluradio. 9.11 Alueradio 10.00 Yle Uutiset. 15.50 Yle Uudizet karjalakse – karjalankielinen viikkokatsaus 15.55-15.58 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10-16.57 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Radio 1 vastaa 17.15 Vakoilua ja vakoilijoita Suomessa: Vakooja voi ajaa omaa asiaansa ja tuntea itsensä tärkeäksi 18.00 Ehtookellot: Sievin kirkon kellot 18.01 Iltahartaus 18.10 Lauantain toivotut levyt 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Oopperailta Baijerin valtionoopperassa: Giuseppe Verdin Otello 22.30 Niels Gaden jousioktetto F-duuri 23.00 Iltahartaus 23.107.00 Yöklassinen. 19.05 Radio Suomen Ilta. 7.53 Alueradio 8.00 Yle Uutiset ja sää. 18.05 Urheiluhullut. 20.08 Tero Liete – Rocktoimittajan illallinen. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Elämän tarkoitus 19.00 Tuontirakkautta 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 Närbild 20.30 Öljysäätiö (7) 21.00 Efter Nio 22.00 Bonusperhe (12) 22.45 Elokuva: Welcome to Norway (12) Nelonen klo 22.05: Elokuva: Escape Plan. 9.05 Urheiluradio. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu 5.50 Merisää. 6.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 23.10-6.00 Yöklassinen. 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää. 18.00 Yle Uutiset. 11.02 Susanna Vainiolan Popradio. 23.00 Yle Uutiset. 8.55 Radio Suomen Viikonloppu 9.00 Yle Uutiset. 17.10 Urheiluradio. 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset. 14.02 Radio Suomen Viikonloppu 15.00 Yle Uutiset. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 3.00 Yle Uutiset. Yle Radio 1 6.00 Yle Uutiset ja sää 6.05 Hartaita säveliä 6.15-6.24 Aamuhartaus 6.25 Aamusoitto 6.56 Päivän mietelause 6.59 Hyvää huomenta 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.10 Hartaita säveliä 7.15 Aamuhartaus 7.25 Musiikkihetki 7.29 Hyvää huomenta 7.30 Ykkösaamu 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.10 Ykkösaamu 9.00 Yle Uutiset 9.059.58 Muistojen bulevardi 10.00-10.55 Roman Schatzin Maamme-kirja 11.00 Välilevyjä 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10-12.55 Olen berliiniläinen – tarinoita muurin varjosta, osa 1/3. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.30 Yle Uutiset ja sää. 1.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu 5.50 Merisää. Marko Maunuksela 14.00 Yle Uutiset. 14.02 Alueradio 15.00 Yle Uutiset. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 16.10 Urheiluradio. 17.00 Yle Uutiset ja sää. Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 07.15 Katoava Pohjola: Salametsästäjien reviiri 08.00 Yle Uutiset 08.05 Avara luonto: Lentokyvyttömät linnut 09.00 Yle Uutiset 09.05 Flinkkilä & Tastula 09.55 Yle Uutiset 10.00 SuomiLOVE 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle uutiset Viikko viitottuna 11.15 Hakekaa kätilö! (12) 12.15 Kotona vastoin tahtoaan 12.45 Unelmavankila 13.00 Rallin MM: Ruotsi, Power Stage – live 14.30 Sannikka & Ukkola 15.00 Yle Uutiset 15.05 Perjantai 15.55 The Musketeers (12) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 The Halcyon (12) 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Luontohetki: Maa, tarunhohtoinen planeetta 18.45 Arto Nyberg 19.30 Mittatilaustyönä 19.45 Jäljet päättyvät Berliiniin (12) 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.05 Aktivistit (12) 22.00 Yle Uutiset 22.05 Urheiluruutu 22.10 Syntinen (16) 22.55 Ulkolinja: Filippiinien julma huumesota (12) 23.40 Ykkösaamu 00.20 Babylon Berlin (16) 01.10 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 17.2. 19.05 Radio Suomen Ilta. 12.55 Radio Suomen Viikonloppu 13.00 Yle Uutiset. 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset. 19.02 Urheiluradio. 23.00 Yle Uutiset. 20.00 Selviytyjät Suomi (S) 21.20 Selviytyjät Suomi Extra (S) 21.50 Tulossa: Bachelor Suomi 21.55 Tulossa: Suomen huutokauppakeisari esittää: Markku hoitaa 22.00 Keno ja Synttärit 22.05 Elokuva: Escape Plan (16) 00.30 Poliisit 2019 01.30 Grillit huurussa (S) 02.30 Astral-TV Sub 08.00 Ostoskanava Tvins.com 09.00 Radalla 10.00 Ostoskanava Tvins.com 11.00 Crazy Ex-Girlfriend (7) 12.00 Simpsonit (7) 12.30 Simpsonit (7) 13.00 Simpsonit (12) 13.30 Simpsonit (7) 14.00 Simpsonit (7) 14.30 #Subleffa: Sydämen mekaniikka (7) 16.20 Älä jäädy 16.50 Teknavi 17.25 Pitääkö olla huolissaan. 21.02 Urheiluradio. 2.45 Yöradio. 7.10 Urheiluradio. Kuva: Motlys AS / Yle Kuvapalvelu. 14.00 Yle Uutiset. 0.00 Yle Uutiset. 20.07 Sää. 3.54-4.00 Yöradio. 23.02 Yöradio. Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 13.55 Radio Suomen Viikonloppu 14.00 Yle Uutiset. 0.02 Yöradio – tunti 60-lukua. 13.02 Levylautakunta. 23.02 Yöradio. 8.05 Onnen sävel. 19.02 Urheiluradio. 8.13 Alueradio 9.00 Yle Uutiset. 7.13 Alueradio 7.50 Merisää. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.30 Yle Uutiset ja sää. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 16.53 Radio Suomen Viikonloppu 17.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Yle Uutiset. 20.02 Urheiluradio. 18.50 Merisää. 20.02 Sää. 3.02-3.58 Pekka Laineen Ihmemaa. 2.00 Yle Uutiset. 10.00 Yle Uutiset. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 9.10 Sää. Marko Maunuksela 14.00 Yle Uutiset. 6.05 Alueradio 7.00 Yle Uutiset ja sää. Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 11.02 Radio Suomen lauantai: Alueradiot. 8.10 Urheiluradio. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu 6.00 Yle Uutiset. Suomen ruokaviennin tulevaisuus. Yle Teema & Fem klo 22.45: Elokuva: Welcome to Norway (12). Marko Maunuksela 14.00 Yle Uutiset. 18.50 Merisää. 0.00 Yle Uutiset. 21.02 Urheiluradio. 17.10 Urheiluradio. 16.10 Urheiluradio. 3.02 Kuuntelijan lista. Rock-etsivä 3.54-4.00 Yöradio. 17.10 Urheiluradio. 18.02 Kadonneen levyn metsästäjät 0203-17600. 20.03 Radio Suomen Ilta. 21.02 Urheiluradio. Yle Radio 1 6.00 Yle Uutiset ja sää 6.05 Hartaita säveliä 6.15-6.24 Aamuhartaus 6.25 Aamusoitto 6.56 Päivän mietelause 6.59 Hyvää huomenta 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.10 Hartaita säveliä 7.15 Aamuhartaus 7.25 Musiikkihetki 7.29 Hyvää huomenta 7.30 Ykkösaamu 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.10 Ykkösaamu 9.00 Yle Uutiset 9.059.58 Muistojen bulevardi 10.00-10.55 Kalle Haatanen 11.00-11.55 Narrin aamulaulu 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Tiedeykkönen 13.00 Klassista kahteen 14.00-14.55 Näistä levyistä en luovu: Musiikkivieraana Johanna Talasniemi 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen 15.55-15.58 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10-18.10 Harri Tuomisen maailmanmusiikkiohjelma 18.15 Nuntii Latini – latinankielinen viikkokatsaus 18.20-18.29 Kadonnutta aikaa etsimässä 6: Guermantesin tie II, jakso 96 18.30 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Kokkolan Talviharmonikka 2019: Ajan hermolla 21.00 Johannes Brahmsin säveliä 21.40 Etelä-Amerikkaa etsimässä: Vallankumousjohtaja Simón Bolívar 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Kalle Haatanen 23.00 Iltahartaus 23.106.00 Yöklassinen. 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 16.10 Urheiluradio. 20.03 Puhelinlangat laulaa. 22.05 Urheiluradio. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu 6.00 Yle Uutiset ja sää. 23.02 Yöradio. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 23.02 Yöradio. 0.02 Yöradio – tunti balladeja. 18.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 19.00 The Voice of Finland 20.00 Hyvät ja huonot uutiset 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: Poliisiopisto: Moskovan keikka (7) 22.55 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7) 23.55 Poliisit – kotihälytys (12) 00.55 Hyvät ja huonot uutiset 01.55 Mad Cook Show (7) 02.55 Astral-TV Sub 06.30 Molang-pupu (S) 06.35 Chuggington (S) 06.50 Muumilaakson tarinoita (S) 07.10 Muumilaakson tarinoita (S) 07.35 Paavo Pesusieni (7) 08.00 Nuori Robin Hood 08.15 Alvin ja pikkuoravat 08.30 Kaarlo ja Perttu (S) 08.45 Ostoskanava Tvins.com 09.00 Poikamiesboksi (S) 09.30 Last Man on Earth (7) 10.00 Lemmen viemää (7) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 12.00 Emmerdale (7) 12.30 Salatut elämät (S) 13.00 Valehtelevat viettelijät (12) 14.00 Love Island UK (S) 15.00 Viettele vaatteilla 15.30 Walker, Teksasista (12) 16.30 Neljän tähden illallinen 17.00 Stadi vs. 18.50 Merisää. Ongelmat alkavat kuitenkin jo ensimmäisten pakolaisten saapuessa. Kuvassa Abedi (Olivier Mukuta), Primus (Anders Baasmo Christiansen) ja Hanni (Henriette Steenstrup). 3.02 Pollari. Perjantai 15.2. 13.00 Yle Uutiset. 7.53 Alueradio 8.00 Yle Uutiset ja sää
kg Ystävänpäivä 14.2. ?. ?. Irtonamuja . Yhdistyksen pitkäaikaisin puheenjohtaja on ollut Katri Laine, joka toimi puheenjohtajana vuodet 1966–1988. ?. . Jäsenmäärä on huippuvuosien vajaasta 150 jäsenestä laskenut vajaaseen sataan jäseneen. – Samana päivänä vietetään myös virallista juhlaa, jossa julkistetaan Pitsihelmiä Heinämaalta -pitsimallikirja. Puheenjohtajia ja heidän töitään esittelevä näyttely on esillä huhtikuun loppuun, minkä jälkeen aukeaa 18. g (?,??/kg) . ?. Heinämaan Pitsinkutojat järjestää myös nypläyskursseja, joilla halutaan siirtää perinnettä tulevillekin polville. Hildenin aikana, vuonna 1997, aukesi Pitsitupa kulttuuritalon tiloissa ja julkaistiin myös Pitsiprinsessa-kirja. /kg Monipuoliselta palvelutorilta ke-la Alakuvassa Heinämaan Pitsinkutojien johtokunta 1960-luvulla. Pitsinkutominen Heinämaalla on hyväksytty osaksi Suomen Elävän perinnön kansallista luetteloa, ja Eskola painottaakin, että taidon siirtäminen eteenpäin on yhdistyksen yksi tärkeistä tavoitteista. g (?,??/kg) . – nämä tilat ovat hyvät ja paljon isommat kuin aiemmat, ja haluankin kiittää kehräämöä, joka mahdollistaa meille sen, että saamme olla täällä, Eskola iloitsee. Hänen puheenjohtajuutensa aikana pitsimallisto koottiin yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, ja mallisto koottiin useaan erilliseen mallikirjaan. Pitsipäivät ja Pitsitupa, pitsikirjoja ja uusia malleja Heinämaan Pitsinkutojien perustava kokous pidettiin 8. ?. Katso poikkeavat aukioloajat: www.alko.fi Fazer Berliininmunkki ??. Enemmänkin uusia tarvittaisiin, ja jos ketkä ovat vähänkään yhdistystoiminnasta kiinnostuneita, yhteyttä voi ottaa, ei tarvitse osata nyplätä, Eskola naurahtaa. /kg . Omana puheenjohtajuusaikanaan Eskola kertoo pyrkineensä siihen, että pitsi on muutakin kuin liinoja. kg Suomalainen Royal Gala Omena Italia . ?. Laineen aikana voimistui pitsinkutojien yhteenkuuluvuuden tunne niin pitsinkudonnan kuin heinämaalaisen pitsinkudontaperinteen säilyttämiseksi. helmikuuta, pidetyn kevätkokouksen myötä. S-market Orimattila palvelee: ma–pe ?–??, la ?–??, su ?–?. ?. Vasemmalta oikealle: Aira Niinivirta, Kaisu Ahlqvist, Anelma Nurmi, Anni Niemelä, Hilja Tuomela ja Soini Arola. Kotimaista Mysli . g (?,??/kg) Kotimaista Voisilmäpulla ?. Pitsipäivien ajaksi näyttelyä täydennetään yhdistyksen historiaan liittyvällä materiaalilla, Eskola kertoo suunnitelmista. toukokuuta varsinainen juhlanäyttely. ?. g (?,??-??,??/kg) . Juhlavuoden ensimmäinen näyttely kehräämöllä sijaitsevalla Pitsituvalla esittelee yhdistyksen puheenjohtajat, joita on kuuteen vuosikymmeneen mahtunut kaikkiaan viisi. g (?,??–?,??/kg) . – Vanhoja jäseniä on kuollut, mutta olemme saaneet myös uusia jäseniä. kg Myös AB ja rasvaton . /kg . ?. Yhdistyksen nykyinen puheenjohtaja Rauni Eskola kertoo, ettei yhdistyksen puheenjohtajia ole näyttelyn muodossa koskaan aiemmin esitelty, ja koska lahjoituksia heiltä kaikilta oli paljon, oli näyttelyn kokoaminen perusteltua. Hänen aikanaan eräs merkittävimmistä muutoksista on ollut Pitsituvan siirtyminen kehräämölle. Ma–To ?–?. kg Satokausituote Kotimaista Maustamaton jogurtti . ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina helmikuun 14. Suomalainen Atria Pinaattiohukaiset ??. /kpl . Navel Appelsiini Egypti . La ?–?. ?. päivänä 12 – N:o 13 – 2019 AnnA HAkAmA Orimattila Heinämaan Pitsinkutojat ry:n 60-vuotisjuhlavuosi käynnistyi viime viikon perjantaina avautuneen näyttelyn ja samassa yhteydessä, yhdistyksen virallisena perustamispäivänä 8. Snellman Maustettu porsaan uunifilee . ?. Suomen 100-vuotisjuhlavuosi 2017 näkyi Heinämaan Pitsinkutojilla monessa: Suomen suurimpaan nypläystempaukseen otti osaa 40 nyplääjää, Eskola suunnitteli ja teki pitsisen kruunun tangokuninkuuden voittaneelle Teijo Lindströmille, Orimattilan kaupunki sai lahjoituksena pitsisen Suomen lipun. Ahlqvist toimi puheenjohtajana 1989–1994. /kpl . näyttelyssä nähdään kirjan kaikki työt. g (?,??/kg) Rainbow Vaniljadonitsi ?. Juhlavuoden ensimmäinen näyttely esittelee yhdistyksen puheenjohtajat Vasta viides puheenjohtaja luotsaa 60-vuotiasta Heinämaan Pitsinkutojia Yhdistyksen nykyisen puheenjohtajan Rauni Eskolan puheenjohtajuusaikana Pitsitupa on muuttanut Kehräämölle ja on juhlittu Suomen 100-vuotisjuhlia, jolloin myös yhdistys oli näkyvästi esillä. Yhdistyksen nykyinen luotsi Rauni Eskola astui tehtävään vuonna 2010. kg Kotimaista Broilerin fileesuikale ???–??. – koska itse olen vasta yhdistyksen viides puheenjohtaja, oli näyttely myös helppo toteuttaa, Eskola kertoo. Tuula Hildén johti yhdistystä vuosina 1995–2009. ?. ?. ?. Pitsituvan seinillä esillä olevat pitsit todistavat, että pitsistä on moneksi. /kg ?. /kpl Aina tuoretta paistopisteeltä ke-la LÖYDÄT MEIDÄT MYÖS FACEBOOKISTA! facebook.com/smarkethameenmaa EDULLISESTI S-MARKET ORIMATTILASTA Katso reseptejä ruoanlaittoon: www.yhteishyva.fi I Tarjoukset voimassa ke-la ??.?.-??.?. Yläkuvassa keskellä yhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja Hilja Tuomela. myös käsityömessukäynti Lahdessa kuului yhdistyksen toimintaan. ?. Pitsinkutojien 60-vuotisjuhlavuonna nähdään useampikin näyttely. Toiminta muuttuu, taidot siirtyvät eteenpäin Eskolan mukaan pitsinkutojien toiminta on vuosien saatossa muuttunut, niin kuin sen pitääkin muuttua, jottei yhdistys museoidu. Yksi Heinämaan Pitsikutojien perustajajäsenistä ja samalla yhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja oli Hilja Tuomela, joka toimi puheenjohtajana vuodesta 1959 vuoteen 1965. ?. kg Atria Paistijauheliha Suomi Salpausselän Kala Savulohifilee Kokkikartano Kasvisgratiini Suomi Lihatukku Wotkin Leivitetyt porsaan ulkofilepihvit Suomi . Katri Laine on toiminut tähän mennessä Heinämaan Pitsinkutojien pitkäaikaisimpana puheenjohtajana vuodesta 1966 vuoteen 1988.. Frödinge Kakut ???-??. näyttely esittelee Tuomelan tuvasta tulleen nypläystyynyn ohessa lukuisia Hilja Tuomelan kutomia pitsipätkiä sekä mynstereitä, eli malleja. helmikuuta 1959 Heinämaalla. Pe ?–?. kolmannen puheenjohtajan Kaisu Ahlqvistin aikana käynnistyivät jokavuotiset Pitsipäivät, joiden 30-vuotisjuhlaa vietetään tulevana kesänä kesäkuun puolivälissä