En käännä takkiani. Valtuustoryhmän puheenjohtaja Jouni Räsäsen sanoo, että asiassa oltiin täysin yksimielisiä. Demarit ja SMP:läiset joutivat mennäkin, Räsänen sanoo. Tekijät ovat jo tiedossa, ja ainakin Niemisen Elmeri on siinä mukana. Valiokunta nimesi jaoston ensimmäisessä kokouksessaan tiistaina. SIVU 5 Revitellen tehtyjä henkilökuvia Tuuliharjan loppusuoralla olevan remontin hintalappu on noin kaksi miljoonaa euroa. Satu Loukkolan näyttelyssä nähdään niin maalauksia, piirroksia kuin veistoksiakin. Asiasta puhuttiin tiistaina ja jokainen oli sitä mieltä, vaikka osa ei ole Halla-ahon kannalla ja osa on. Sen sihteerinä toimii kaupungin kaavoitusinsinööri Eero Manerus. Palloliitto sitten hyväksyy paikan, hän sanoo. Kankkilasta on aika moni lupautunut mukaan ja myös muualta Myrskylästä. Fabritiuksen mukaan Myrskylän urheilukentälle ei tehdä muutoksia, mutta Kankkilan kenttä kunnostetaan. ORIMATTILAN SANOMAT Irtonumero 1,30 e (sis. Taukopaikalla on muun muassa uusittu keittiötä, rakennettu kokonaan uudet wc-tilat ja muutettu sisustusta aiempaa valoisammaksi. vuosikerta ORIMATTILAN, MYRSKYLÄN JA PUKKILAN PAIKALLISLEHTI www.orimattilansanomat.fi OS tänään Orimattilan taidemuseon kesänäyttelyssä esillä on Satu Loukkolan Ihmisen kuvia. Varajäseniksi nimettiin Juha Hämäläinen (kesk.), Vesa Leino (kok.) ja Aino Alonen (ps.) Jaoston toimikausi on neljä vuotta. Jouni Räsänen aikoo kutsua paikallisyhdistyksen koolle uudelleenjärjestäytymistä varten mahdollisimman nopeasti. MyMy on joutunut pelaamaan kaikki tämän kauden kotiottelunsa Lahdessa, koska Palloliitto arvioi ennen kauden alkua MyMyn kotikentäkseen kaavaileman Kankkilan kentän sopimattomaksi miesten nelosdivarin peleihin. Mutta nyt Suomeen saatiin aidosti kansallismielinen puolue. klo 10–14 PASI BROMAN Orimattila Myrskylän Myrskyn, Palloliiton Uudenmaan piirin ja Myrskylän kunnan edustajat kiersivät maanantaina tarkastelemassa Myrskylän kenttien tilannetta ja sopivuutta jalkapallon pelaamiseen. Hänen mukaansa Orimattilan valtuustoryhmälle olisi kelvannut puolueen puheenjohtajaksi kuka tahansa ehdolla ollut. Puusta ei aiheutunut suurta vaaraa tien käyttäjille. Helenius on sitä mieltä, että muutoksia tulee vielä tapahtumaan lisää. Kankkilan kenttä vaati tasoittamista, käytännössä uutta nurmea. – Olisin toivonut, että tällainen farssi olisi jäänyt syntymättä. Uskon, että vanha vaihtoehto on ihan hyvä Orimattilassa, Simola sanoo. Vielä ei voi tietää, mikä on lopputulos. Jaoston muiksi jäseniksi valittiin Markku Viljanen (kok.) ja Heli Lehtelä (sd.) Viljanen toimii samalla jaoston varapuheenjohtajana. – Isoilla pojilla on tässä enempi jaossa, kun meillä. Pakaantiellä kaatui tiistaina pieni puu tielle, ja pelastuslaitos sai siitä ilmoituksen puoli viiden aikaan iltapäivällä. – Pituus ja leveys Kankkilassa riittää. TAKASIVU Noora puhuu hengellisen sateenkaarityön puolesta Paikallisyhdistyksessä tullee muutoksia Orimattilan perussuomalaisten valtuustoryhmä jatkaa puolueessa JUHO KIURU OUTI SIRVIö Orimattila / Myrskylä / Pukkila Perussuomalaisten hajaannus tuntuu Orimattilassakin. Puhelinkeskusteluja on käyty, mielipiteitä on monenlaisia. Pukkilan kunnanvaltuustoon valittu perussuomalainen Lennu Sajomaa ei halunnut kommentoida millään muotoa asiaa. – Yhtenäisenä ryhmänä pysymme. Fabritiuksen mukaan kentälle pitää myös rakentaa pukukopit, suihkut ja vesipiste. Soini petti vielä kerran perussuomalaiset viime metreillä. Kankkilan kenttä kunnostetaan ensi kaudeksi MyMyn kotikentäksi KUVA: AnniinA KorpelA KUVA: Virpi KAllio KUVA: JoUni räsäsen AlbUmi Orimattilan perussuomalaisten kaupunginvaltuutetut Jari Kaitaranta (vas.), Jouni Räsänen ja Ville Erola sekä varavaltuutettu Jani Markkanen tukevat puolueen uutta puheenjohtajaa Jussi Halla-ahoa (kesk.). Ryhmä, johon kuului Palloliiton Uudenmaan piirin edustajien lisäksi Myrskyn palloilujaoston puheenjohtaja Niko Fabritius, MyMyn kapteeni Teemu Kousa, Myrskylän kunnan tekninen johtaja Timo Krigsman ja Myrskylän kunnanhallituksen puheenjohtaja Elmeri Nieminen, kävi paikan päällä sekä Myrskylän urheilukentällä että Kankkilan kentällä. Hiltunen kannatti puheenjohtajaksi Sampo Terhoa. 03-876 678, ma–pe 8–16 ORIMATTILAN SANOMAT Tilaa kesäksi! Muista myös digilehti! ORIMATTILAN SANOMAT Tuuliharjan rempan hintalappu 2 Me Kunnostustöiden aikana on muun muassa rakennettu kahvilaa, ravintolaa ja myymälää palveleva linjasto. Palolaitos kävi nostamassa puun pois tieltä. – Katsomme kokonaisuutta. SIVU 4 Pukkilaan asuntoja yliherkille KUVA: AnnA HAKAmA. Fabritiusta Palloliiton päätös harmittaa edelleen. Hän arvelee, että Orimattilan perussuomalaisten tilanne selkiytyy lähiviikkoina. Ei tässä kannata kovin radikaaleja ratkaisuja lähteä tekemään. SIVU 3 Erkontie 17, 16300 Orimattila puh. Kenttä on yhdestä kulmasta laskeva ja muutenkin aaltoileva, mutta ei sen olisi pitänyt pelaamista estää. Puu kaatui Pakaantielle Orimattilan uuden elinvoiMalmiharju johtaa yksityistiejaostoa maja teknisen valiokunnan puheenjohtaja Tapio Malmiharju (kesk.) johtaa myös valiokunnan alaista yksityistiejaostoa. Orimattilan PS uudistunee Orimattilan perussuomalaisten paikallisyhdistys aikoo järjestäytyä puolueen puheenjohtajavaalista nousseen mainingin takia pikapuoliin uudelleen. Henkilökuvien innoittajana toiminut joko itse persoona tai jokin mielenkiintoinen yksityiskohta hänessä, kuten hattu, huivi tai auringonvalo kasvoilla. Niko Fabritius kertoo, että Kankkilan kentän kunnostus Myrskyn jalkapallojoukkueen kotikentäksi alkaa pikimmiten. Miss Gay Finland -titteli takaisi nuorelle naiselle mahdollisuuden tehdä työtä kansallisella tasolla. – Ei ole kenenkään etu, että venytetään ratkaisua. Kuuden valtuutetun ja kuuden varavaltuutetun ryhmä tiedotti eilen, että ”Orimattilan perussuomalaisten valtuustoryhmä tukee demokraattisella vaaleilla valittua uutta puoluejohtoamme”. – Urheilukenttää ei laajenneta, siellä ei tila riittäisi. alv.) TORSTAINA 15. Toimeen ryhdytään nopeasti ja tavoitteena on saada kenttä valmiiksi ja uusi nurmi istutettua vielä tämän kesän aikana. Kallein osuus on se nurmi. – Tässä on edettävä rauhallisesti. Kunnostamiseen ryhdytään talkoovoimin, varmaan jo perjantaina aloitetaan. – Käsittääkseni kunta ei tue, talkoovoimin tehdään kaikki. Onni Hiltunen vaatii malttia Orimattilan perussuomalaisten puheenjohtaja Onni Hiltunen sanoo, että puolueen jakautumista ja tulevaisuutta selvitellään vielä. kesäkuuta 2017 N:o 65 – 66. Pölyn annetaan laskeutua Myrskyläläinen ps-kunnanvaltuutettu Bror Helenius ei ole tehnyt vielä mitään päätöksiä ja odottelee rauhassa. Pukukoppien rakentamiseen ryhdyttäneen kenttätöiden jälkeen. Orimattilassa Tokmannin pihalla sunnuntaina 18.6. Kaupunginvaltuutettu Arja Simola puhuu samoin. – Kaikilla oli se ajatus, että on tullut valituksi perussuomalaisena. Remppa on osa hanketta, jonka aikana Nesteen ja K-ryhmän lähes 70 yhteistä asemaa muutetaan ja uudistetaan Neste K -liikenneasemiksi tämän vuoden loppuun mennessä. Siinä myydään vaikka mummot ja vaarit, että ministeri-Audin takapenkille pääsee. Orimattilan perussuomalaisten valtuustoryhmä pysyy vanhassa puolueessa, osa jäsenistä saattaa lähteä. Orimattilalaislähtöinen Noora Kalpio haluaa luoda keskustelumahdollisuuksia uskovaisten ja sateenkaari-ihmisten välille. Kaikki käyvät vähän kuumana joka puolella, Hiltunen summaa. – Orimattilan perussuomalaisten paikallispolitiikka ei olisi muuttunut, vaikka kuka tahansa olisi valittu. – Nyt ei passaa tehdä mitään, katsotaan mitä tapahtuman pitää ja annetaan rauhassa pölyn laskeutua, Helenius toteaa. Varmaan tulee eroja puolueesta, mutta koko valtuustoryhmä on ennen kaikkea perussuomalaisia, Räsänen sanoo
Puolinuivaa, kiitos! KUVA: MinnA OlliKAinen MTK:n liittokokouksen ja 100vuotisjuhlan yhteydessä Helsingin messukeskuksessa 9. Määrä väheni puoli prosenttia edellisestä vuodesta. Ilmestyy: tiistaisin, torstaisin ja perjantaisin Levikki 4 101 kpl (LT 2014) Sanomalehtien Liiton jäsen ISSN 12366609 PAINOPAIKKA Esa Lehtipaino Oy Lahti Soutuvene ja puusauna ovat monelle se ainoa oikea tapa mökkeillä. Tilastokeskuksen mukaan viime vuoden lopussa Suomessa oli 1 476 000 perhettä. Myös parantumatonta syöpää sairastavien potilaiden elinaika pitenee, kun hoidot kehittyvät. 044 7043 720 marja.hakama@orimattilansanomat.fi Ilmoitusmyynti Vuokko Öljymäki p. MTK:n valtuuskunta ja johtokunta myönsi myös MTK:n kulPäivi Rusilalle MTK:n kultainen ansiomerkki STT Lukio-opiskelijoiden määrä jatkoi laskuaan viime vuonna. Myöhemmin historia osoitti keksinnön tärkeyden. opetusalan ammattijärjestö oaJ on ollut huolissaan lukioopintojen vähenemisestä. Vaikka perheiden määrä on koko ajan kasvanut, vuoden 2013 jälkeen määrän vuosittainen kasvu on pienentynyt huomattavasti. Hallitus aloitti huhtikuussa lukiouudistuksen, jolla halutaan kasvattaa lukion suosiota ja varmistaa, että lukiosta voi helpommin siirtyä jatko-opintoihin. 044 7043 713 petri.sipilainen@orimattilansanomat.fi Toimittajat: Virpi Kallio p. olemme saaneet haltuumme Kike elomaan vaihtoehtokäsilaukusta pudonneen listan hylätyistä nimivaihtoehdoista: Jytkyn Jatkovaihtoehto, Hillotolpan Hinkuttajien Vaihtoehto, Kodittomien Takinkääntäjien Vaihtoehto, Luuseri-Loikkareiden Vaihtoehto, Perus-perussuomalainen Vaihtoehto, Vaihtoehtoinen Vaihtoehto, Muiden Kelpuuttama Vaihtoehto ja ihmisarvoa Kunnioittavat Vaihtoehtorasistit. epä selvästä käsikirjoituksesta tai pu helinvälityksessä sattuneesta vää rinkäsityksestä lehti ei vastaa. Tavoitteena on edistää Suomen perhosten ja niiden elinympäristöjen tuntemusta. Digikesto 12 kk 135 e (alv. – on, juuri tuli hyllyyn tällainen ihan uusi puolinuiva aate, uusivaihtoehtoisuus. esitys lukiolain muuttamisesta on tarkoitus antaa eduskunnalle ensi keväänä. VASTUU ILMOITUSVIRHEISTÄ Lehti ei vastaa ilmoittajille mahdol lisesti aiheutuvasta vahingosta, jos hyväksyttyä ilmoitusta ei tuotan nollisista tai vastaavista syistä jul kaista määrättynä päivänä. Meillä olisi tässä tarjouksessa tällainen päivitetty perussuomalaisuus. 03-876 678 fax: 03777 4244 JULKAISIJA: Pitäjäsanomat Oy Toimitusjohtaja/päätoimittaja Kullervo Hakama p. alv. Mutta onko enää näin. – ai jaa... Moniin syöpiin sairastumiseen vaikuttavat elintavat, kuten tupakanpoltto, alkoholin käyttö, liikkumattomuus ja ylipaino. kesäkuuta 1817. JAKELUHÄIRIÖT Orimattila maanantai–sunnuntai 6.30–10.00 puh. MTK:n ansiomerkkejä myönnettiin orimattilalaisille maatalousyrittäjä Toni ForsmanViidalle ja maanviljelijä Mikko Tupaselalle, pukkilalaiselle maanviljelijä, agronomi Markku Koivistolle sekä myrskyläläiselle maanviljelijä Hannele Sjölundille. – en oikein ole tuon nuivan ystävä, olisiko mitään puolinuivaa. Korotukset koskevat myös jo teh tyjä tilauksia/ilmoitusvarauksia. kesäkuuta julkistettiin MTK:n kunniaja ansiomerkit. Ilmoitukset on jätettävä kontto riimme viimeistään ilmestymispäi vää edeltävänä arkipäivänä klo 10 mennessä. Tämä ruostunut lajinsa edustaja on kuvattu Orimattilassa Tönnönkosken sillalla. – ihosyövissä kasvun taustalla on auringon ottamisen lisääntyminen, mutta näitä syöpiä myös todetaan aiempaa herkemmin, sanoo erikoistutkija Karri Seppä. – eli valkoista sitten. – Minkäs tyyppinen... Korkeimpia kunniamerkkejä tuli MTK-Uusimaan alueelle tuli kaksi. Keskuslämmitys ja juokseva vesi muuttuvat tarpeettomiksi juhannuksen kolkuttaessa ovella. Vapaa pääsy! ORIMATTILAN SANOMAT Uusia kuvia entisajan Orimattilasta. Kuumana vellovaan mökkikeskusteluun tarvittaisiin lisää tolkun ihmisiä. Draisiini jäikin lähinnä yläluokkaisten miesten huvitteluvälineeksi. Tilastokeskuksen mukaan lukioissa oli viime vuonna hieman yli 103 000 opiskelijaa. – ei punaista! Saan siitä päänsärkyä. Kestotilaus laskutetaan kun kin laskutusjakson alussa voi mas sa olevan tilaushinnaston mu kai sesti. anniina KoRPeLa ORIMATTILAN SANOMAT TOIMITUS Avoinna ma–pe klo 8–16.30 toimitus@orimattilansanomat.fi yleisonosasto@orimattilansanomat.fi tulkai.mukaa@orimattilansanomat.fi Toimitussihteeri Petri Sipiläinen p. Puulämmitteinen mummonmökki omalla soutuveneellä ei enää riitäkään, kun vaihtoehtoina siintävät ympärivuoden asuttavat huvilakompleksit porealtailla ja satelliittitelevisioilla. Perheiden määrässä vain vähäistä kasvua. Perinneihmisen suututtaa jo mökille viedyllä matkatelevisiolla, kun toiselle ei kelpaa mikään täysimittaista viihdekeskusta vähäisempi viritys. Toisaalta myös yhä suurempi osa syövistä on parannettavissa. Lukion suosio on ollut laskussa 2000-luvulla. Lapset viihtyvät luonnon keskellä paremmin, kun vessaan ei tarvitse mennä pihan perälle ja älypuhelimen saa ladattua pistorasiasta. Polkupyörän perusdesign on pysynyt siitä lähtien hyvin samanlaisena. Paperilehden digilisä 1 e /kk (alv. Kesällä suomalaiset kantavat veden kaivosta ja lämmittävät saunan puilla. Viime vuonna perheiden määrä kasvoi enää 200:lla. – Puoliintumisaikojen lista. Kultaiset ansiomerkit ja ansiomerkit jaetaan myöhemmin MTK-Uusimaan omassa juhlatilaisuudessa. Von Draisin kehittämä draisiini muistutti potkupyörää, sillä siinä ei ollut polkimia. Tulevaisuudessa yhä harvempi sairastuu huonon ennusteen syöpiin, kuten keuhkosyöpään, mahasyöpään ja ruokatorven syöpiin. ORIMATTILAN SANOMAT Tänään: Moona, Viena, Vieno Torstaina kesäkuun 15. 03876 678. Lukion suosio jatkoi laskuaan KUVA: AnniinA KOrpelA Näyttely on avoinna ma–pe klo 8–16 Orimattilassa Orimattilan Sanomien konttorissa, Erkontie 17. Syöpään sairastuu tulevaisuudessa yhä useampi taisia ansiomerkkejä, joista yksi myönnettiin pukkilalaiselle maanviljelijä, agrologille Päivi Rusilalle. SaMUeL JoHnSon STT Suomen kansallisperhoseksi on valittu paatsamasinisiipi. neljä kymmenestä syövästä voitaisi välttää, jos ihmiset noudattaisivat terveellisiä elintapoja. Vapaaherra Karl von Drais esitteli keksintönsä Mannheimissa Saksassa 12. 24 %). Ilmoituksia välitetään maan kaik kiin sanomalehtiin ko. Kun tupakointi on saatu vähenemään, myös keuhkosyöpiin sairastuu tulevaisuudessa yhä harvempi. – Pannaako punaista vai valkoista. Toisaalta sähköt kesäasunnolla mahdollistavat muun muassa etätyön tekemisen ja mökillä voidaan olla kauemmin kun ruoat säilyvät jääkaapissa. Kansallisperhosäänestyksen järjestivät muun muassa Suomen luonnonsuojeluliitto, Suomen Luonto ja Suomen Perhostutkijain seura. Jo pelkästään kysymys sähköjen vetämisestä kesäasunnolle jakaa suomalaiset poteroihin eri puolille sotatanteretta. Määräaikainen tilaus 12 kk 158 e , 9 kk 131 e 6 kk 93 e , 3 kk 54 e Tarjous 3 kk 42 e , 6 kk 80 e . Orimattilassakin ollaan oltu huolissaan Erkko-lukion oppilasmäärän laskusta. Yli 75-vuotiaiden keskuudessa syöpien määrän ennustetaan lähes kaksinkertaistuvan vuodesta 2013 vuoteen 2030. aivan näin mustavalkoisesti ei suomalaista mökkeilykulttuuria edes tarvitse katsoa. ooo Perussuomalaisista erkaantuneen Uusi vaihtoehto -ryhmän nimeksi oli tarjolla monta muutakin vaihtoehtoa. Vedosilmoitukset vuo rokautta aikaisemmin. arjen digitalisoituessa ja sosiaalisen median ottaessa ihmisistä entistä tiukemman niskalenkin, voisi mökki olla viisasta rauhoittaa digivapaaksi alueeksi, tai ainakin paikaksi, jossa laitteiden käyttöä vähennettäisiin. VEROTTOMAT ILMOITUSHINNAT Etusivulla 2,05 Tekstin edellä, tekstissä 1,80 Kuolinilmoitukset 1,80 Tekstin jälkeen 1,70 Takasivulla 1,90 Värilisä 0,12 euroa / pmm Hintoihin lisätään 24 % arvonlisä vero. Toimistojen näyttöpäätteet sammutetaan, kun suomalainen heittää kravatin työhuoneen nurkkaan ja vaihtaa älypuhelimen kirveeseen. Ulkotyöt tehdään vaikka sateessa ja viihteeksi riittää kalastusvavan heittely. Kymmenen viime vuoden aikana lukiolaisten määrä on vähentynyt yhteensä 12 prosenttia. Rintasyöpien lisääntymistä selittää se, että naiset saavat lapsia yhä vanhempina, käyttävät enemmän alkoholia, ovat ylipainoisia ja käyttävät hormonikorvaushoitoja, Seppä selittää. Vuodesta 2004 vuoteen 2013 perheiden määrä kasvoi keskimäärin 5 500 perheellä vuosittain. Päiväkannon valitukset ma–pe 8–16 puh. no, sentään kevään hittilelu Fidget Spinner ei tarvitse latauspistettä, joten se sopii mukaan otettavaksi mökille kuin mökille. Paatsamasinisiipi sai kaikista äänistä 17 prosenttia. Käy tutustumassa! STT Modernin polkupyörän keksimisestä tuli alkuviikosta kuluneeksi 200 vuotta. Sitä ovat suomalaisittain vaikka saunominen, ja se ”oikea”, perinteinen mökkeilykulttuuri. – nuiva, eU-vastainen, avoimen rasistinen, leijonamedaljonkinen, mukana häivähdys lynkkaamiseen taittuvaa kukluxklaanimaisuutta ja vivahdus kansallissosialismia... Postiosoite: PL 5, 16301 Orimattila Katuosoite: Erkontie 17 www.orimattilansanomat.fi puh. Lehden vastuu ilmoituksen julkai semisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun hinnan palauttamiseen. Laista, asetuksista tai viranomais ten toimenpiteistä aiheutuvat kus tannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaan tulohetkestä lukien. – Piilorasistinen, eU-vastainen mutta samalla kevyesti hallituskelpoinen. Huomautukset on tehtävä 8 päi vän kuluessa ilmoituksen julkaise misesta tai ilmoituksen tarkoitetus ta julkaisupäivästä lukien. – Lehti ei suorita tilaa jalle hyvitystä lakon tai muun ylivoi maisen esteen takia julkaisematta jääneistä numeroista. – no kokeillaanpa sitä sitten! ooo – Plutonium-235: 700 miljoonaa vuotta, cesium-137: 30 vuotta, jodi-131: 8 päivää... aikamatka kesämökille Mitään ei koskaan yritetä, jos kaikki mahdolliset vastaväitteet on ensin kumottava. 0500 840 266 vuokko.oljymaki @orimattilansanomat.fi Ilmoituslaskutus Tilaukset Outi Vartonen p. Puhutaan aineettomasta kulttuuriperinnöstä. no tässä sulle siihen jatkeeksi vielä yksi: perussuomalaiset-2017: 2 päivää. lehden il moitushinnoilla. Heleänsininen ja pienikokoinen perhonen on yleinen eteläja KeskiSuomessa, mutta se on yleistynyt viime vuosina myös pohjoisessa. Syöpään sairastuvat tulevaisuudessa erityisesti yli 65-vuotiaat, kun taas työikäisten syöpätapaukset vähenevät hieman. Vaikuttaa siltä, että puolet suomalaisista on vaihtanut leiriä. – Minkäslainen... 044 7043 718 TILAUSHINNAT (sis. Kaikkiaan ääniä annettiin 36 500. – Mikä lista toi on. Perheiden määrän kasvu on aiempaa hitaampaa, kertoo Tilastokeskus. Ruoaksi on perunaa ja sitä itse kalastettua kalaa. Määrä kasvaa noin 11 000:lla. Polkupyörää jatkojalostettiin 1880-luvulla, jolloin siihen lisättiin ketjuvetoinen voimansiirto ja polkimet. Tärkeää on myös perinteen säilyminen. He voisivat rauhoitella eri osapuolia ja auttaa näkemään positiiviset puolet kummassakin mökkeilytavassa. Polkupyörä täytti 200 vuotta KUVA: petri SipilÄinen STT Syöpätapausten määrän ennakoidaan kasvavan Suomessa lähivuosina. Sukuriita on valmis, kun yhteiskäytössä olevan mökin osapuolet sijoittuvat aatemaailmaltaan eri leireihin. – Jotain uutta aatetta voisi kokeilla juhannuksen kunniaksi. Virheestä, joka johtuu esim. ennusteiden mukaan kasvua odotetaan erityisesti ihosyövissä ja naisten rintasyövissä. Kestotilaus jatkuu ilman eri uu dis tus ta, ellei tilausta peruta tai muu teta. ammattitasoiseen grilliin ladotaan pekoniin käärittyjä herkkusieniä ja kyytipojaksi napataan jääkaapista huurteiset pienpanimo-oluet. Polkupyörällä on takanaan 200 vuoden historia. 044 7043 714 juho.kiuru@orimattilansanomat.fi Anna Hakama p. Suomen Syöpärekisteri ennustaa, että vuonna 2030 Suomessa todetaan noin 43 000 uutta syöpää, joista noin 23 000 miehillä ja 20 000 naisilla. Suomelle on aiemmin valittu äänestysten perusteella muun muassa kansallislintu (laulujoutsen), -eläin (karhu), -kukka (kielo), -kala (ahven), -puu (rauduskoivu) ja -hyönteinen (seitsenpistepirkko). Kansallisperhoseksi valittiin paatsamasinisiipi – Ja mitäs teille saisi olla. 044 7043 711 virpi.kallio@orimattilansanomat.fi Juho Kiuru p. 24%). Ulkomaille tilattaessa kaksinkertai nen maksu. päivänä 2 – N:o 65 – 2017 Päivyri Päivän miete Tänään tästä Kesäisin suomalainen kääntää kelloja sata vuotta taaksepäin. nykyisin maailmassa myydään joka vuosi yli 100 miljoonaa polkupyörää. 03757 5285. Verrattuna vuoden 2013 tasoon uusien syöpätapausten määrä kasvaa miehillä 37 prosenttia ja naisilla 29 prosenttia. Sen mukaan ammattikorkeakouluilla ja yliopistoilla voi olla jatkossa vaikeuksia löytää riittävästi opiskelijoita, jos suosion lasku jatkuu. Äänestys oli osa virallista Suomi 100 -ohjelmaa, ja sen suojelijana toimi Jenni Haukio. 10 %) Kestotilaus 12 kk 149 e (2 erässä á 79 e , 3 erässä á 53 e , 4 erässä á 39 e ). 044 7043 710 kullervo.hakama@orimattilansanomat.fi Myrskylän, Orimattilan ja Pukkilan puolueeton uutis ja ilmoituslehti. 044 7043 717 anna.hakama@orimattilansanomat.fi KONTTORI Avoinna ma–pe klo 8–16 tilaukset@orimattilansanomat.fi ilmoitukset@orimattilansanomat.fi Toimistopäällikkö Marja Hakama p. 044 7043 721 LATOMO Tarja Hietavirta p
KSOY:n hallintoneuvoston puheenjohtajaehdokkaaksi nousi äänestyksen jälkeen Markus Kalliokivi Pukkilassa on nyt myös nuorisoneuvosto JUHO KiUrU Myrskylä Myrskylän kunnanhallitus valitsi edustajat ja varahenkilöt yhtiöja yhdistyskokouksiin. Nyt Siira voi jo huokaista helpotuksesta, vaikka töitä riittää vielä esimerkiksi lämmönjakohuoneen ja sen energiaa säästävien ratkaisujen sekä rakennuksen tiilikaton suunnalla. Palolaitokselle jäi tehtäväksi vain tarkastuskäynti palon jo sammuttua. Olen myös tyytyväinen tilojen avaruuteen ja valoisuuteen. – Asiakkailta on tullut entistä enemmän kiitosta noutopöydän lounaasta. – Keittiössä uusittiin lattiat, seiniin vaihdettiin rosteriset pellitykset ja lisäksi rakennettiin uusi Subway-keittiö, mitä varten piti kaataa yksi väliseinäkin. Pienimmillään summa on vain reilut neljä euroa ja enimmillään reilut 4 300 euroa. Pukkilan yksityistieavustuksiin äänestettiin leikkuri Myrskylän kunnanhallitus päätti korottaa varhaiskasvatusjohtaja Tiina Salmisen tehtäväkohtaista palkkaa 3 082 eurosta 3 200 euroon ensi kuun alusta lukien. Kauppias maksaa uudesta kalustosta, vitriineistä ja linjastoista leasing-periaatteella noin 350 000 euron siivun. Voittaneessa ehdotuksessa asetetaan leikkuri avustusten jaossa huomioitaville kunnossapitokustannuksille, kun aiemmin avustuksiin varattu määräraha on jaettu prosenttiperusteisesti hyväksytyistä kustannuksista. Tiekuntien kunnossapitokulut olivat yhteensä lähes 88 000 euroa. Karjalainen jatkaa luokanopettajan virassa ja hoitaa edelleen Kirkonkylän koulun rehtorin tehtävät. Takana oleva uusi linjasto on entisten wc-tilojen paikalla. Myrskylän varhaiskasvatuksen pomolle lisää liksaa VirPi KAlliO Pukkila Pukkilassa on nyt lain edellyttävä nuorisoneuvosto. Palo syttyi, kun jääkaappi kytkettiin sähköverkkoon. Poliklinikalla käyneiden potilaiden hoito jatkuu tarpeen mukaan Orimattilan terveysasemalla tai erikoissairaanhoidossa psykiatrian poliklinikoilla lahdessa. Uutta ovat muun muassa pikaruoka-annokset. Pukkilan terveysmenot alittumassa Pukkila ottaa yksityistieavustusten jaossa käyttöön niin sanotun leikkurin. Erikoissairaanhoidon osuus summasta on vajaat 138 000 euroa ja peruspalveluiden reilut 110 000 euroa. Eteva kuntayhtymän yhtymäkokoukseen valittiin Eeva Hava (varalla Hannele Käenaho-Virtala), Uudenmaan päihdehuollon kuntayhtymän yhtymäkokoukseen Kristian Forsman (Arja Kantola) ja Samkommunen för yrkesutbildning i Östra Nyland -kuntayhtymän yhtymäkokoukseen Jesse Mårtenson (Esme Manns). – Ensimmäisen kerran tulin tänne töihin 16-vuotiaana uudenvuodenpäivänä 1986. Myrskylä haluaisi keskitetyn jätteenkuljetuksen. Koulutoimenjohtajan työt vievät Karjalaiselta noin yhdeksän tuntia viikossa. Viime vuonna Orimattilassa hoidettiin 421 henkilöä, joilla oli keskimäärin yhdeksän käyntiä poliklinikalla. Hän on syystäkin innoissaan lopputuloksesta, sillä miesten puolella vessakopeista voi nyt ihailla ikkunoista avautuvaa maalaismaisemaa ja naistenkin puolella on yksi vastaavanlainen ”ikkunakoppi”. Tukun henkilövalintoja maanantaina tehnyt kunnanhallitus nimesi sen jäseniksi Joel Ahokannon, Roosa Lehtimäen, Saana Lindgrenin, Elli Mäkelän, Lauri Mölsän ja Sara Sundvallin syksyyn 2018 jatkuvalle kaudella. Hallinto-oikeus oli pyytänyt kunnan selitystä Päijät-Hämeen jätelautakunnan lausuntoon, jossa puolletaan kiinteistön haltijan järjestämää jätteenkuljetusta Myrskylässä. Yksityisteiden pituudet vaihtelevat vajaasta kilometristä lähes kymmeneen kilometriin. Myrskylä valitsi edustajia yhtiöihin ja yhdistyksiin OUTi SirViÖ Orimattila Orimattilan psykiatrian aluepoliklinikan toiminta päättyy 14. Ei tällaisia liittymiä enää tehdä liikenneasemia varten vaan niille pitää nykyään kiertää risteyksen tai valojen kautta, miettii Siira. liikenneasema työllistää vuodenajasta riippuen reilut 20–30 henkilöä, Paikan vetäjä pitää Tuuliharjan nykyistä konseptia toimivana. Asiasta päätettiin maanantaina pidetyssä kunnanhallituksen kokouksessa äänin 5–3. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina kesäkuun 15. Voittaneen ehdotuksen takana olivat Juha Ahola (kok.) ja Minna Järvenpää (vihr.) sekä keskustan Leena Clewer, Anja Leino ja Terhi Tikkala. – Tuuliharja on ollut yhtä sähköpääkeskuksen vaihtoon liittynyttä neljän tunnin katkoa lukuunottamatta koko remontin ajan auki 24 tuntia vuorokaudessa, joten kyllä tämä on ollut välillä raskasta niin henkilökunnalle kuin asiakkaillekin, hän sanoo ja viittaa työmaametelistä, ympärillä pyörineistä rakentajista tai väliaikaisten seinien rakentamisesta koituneeseen hässäkkään. Wc:tä siivoamassa myymälävastaava Riitta Salonen. Myrskylä pysyy keskitetyn jätemallin kannalla Osittainen vanhuuseläke on osoittautunut odotettua suositummaksi. Jääkaapista tuli liekkejä ja vähän savua, mutta palo sammui itse. Uuteen palveluvarustukseen kuuluu muun muassa sähköauton latauspiste. Poliklinikan henkilökunnasta kolme siirtyy työskentelemään Orimattilan terveysasemalle mielenterveysja päihdetyöryhmään. Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän hallitus päätti helmikuussa lakkauttaa Orimattilan psykiatrian poliklinikan toiminnan. – Myymälän matalalle katolle emme voineet tehdä mitään, mutta vielä edellisen remontin aikana viitisentoista vuotta sitten kantavien seinien takia mahdottomana pidetty vessojen siirto onnistui nyt kantavien palkkien ansiosta, kertoo Siira. Sähköyhtiön paikasta äänestys Pukkilan ehdokas Kymenlaakson Sähkön (KSOY) hallintoneuvoston jäseneksi kaudella 2017-2021 on Markus Kalliokivi (kesk), jota äänesti keskustan kuusihenkinen ryhmä. Asema työllistää 20–30 henkilöä – Sijainti ja liittymät ovat meidän valttimme. loppuosa remontista jää ruokakeskon ja kiinteistön omistavan Best Chainin kontolle. Myrskylän Kirkonkylän koulun rehtori Vesa Karjalainen hoitaa Myrskylän koulutoimenjohtajan tehtäviä ensi lukuvuoden ja tarvittaessa myös seuraavan lukuvuoden ajan. Sisustuksen lisäksi myös ruokalistaa on rempattu, vaikka esimerkiksi ikisuosikki lehtipihvi löytyy edelleen valikoimasta. Asiakkaita käy keskimäärin 1 500 vuorokaudessa. Kunta totesi myös, että jätteenkuljetusyritysten tilaamaa selvitystä, jolla jätelautakunta linjaansa perustelee, ei voida pitää viranomaisen selvityksenä. Osittaista vanhuuseläkettä voi hakea 61-vuotiaana. Jääkaappipakastin tulessa Pasinassa Huhtikuun lopun tilanteeseen perustuvan tilinpäätösennusteen mukaan Pukkilan sosiaalija terveysmenot Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymässä ovat alittumassa tänä vuonna reilulla 225 000 eurolla. – Alkuvuosina täällä oli pienoisgolfrata, grillikatokset ja polkuveneitäkin, mutta ei niitä kukaan käyttänyt, hän muistelee. – Mutta yhtä tärkeä asiakasryhmä kuin täällä viikonloppuisin käyvät helsinkiläiset lapsiperheet tai niin sanottu pukukansa ovat työmiehet. Orimattilan psykiatrian poliklinikan toimipiste on toiminut Orionaukiolla ja siellä on hoidettu pääasiassa Orimattilan alueen psykiatrista erikoissairaanhoitoa tarvitsevia aikuisia. Omistaja avasi huoneen ikkunat, jolloin savu pääsi ulos. Tuuliharja oli siihen ai§kaan iso paikka. Noutopöytä on ollut asiakkaiden mieleen. heinäkuuta. Vastaavia ei ollut vielä kovin monta Nelostien varrella, kertoo sittemmin muun muassa aseman esimiehenä työskennellyt nykyinen kauppias. Kunnan yhtymäja yhtiökokousedustajat Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistöyhtymässä kaudella 2017–2021 ovat Eino Saarikko (varalla leena Clewer) ja Satu Koivulammi (Timo Hildén), Etevan kuntayhtymässä Jenni Seppinen (Jyrki loijas), Uudenmaan päihdehuollon kuntayhtymässä Markus Kalliokivi (Eino Vappula), PäijätHämeen Jätehuolto Oy:ssä Arto Tolonen (Esa Seppälä), Kuntaasunnot Oy:ssä Terhi Tikkala (Anja Leino), Työterveys Wellamossa Paula Laaksonen (Eino Saarikko), Kymenlaakson Sähkössä Matti Pirhonen (Eino Vappula) ja itä-Uudenmaan ja Porvoonjoen vesien ja ilmansuojeluyhdistyksessä Arto Tolonen (Juha Ahola). Hänelle syksyllä 1985 avattu Tuuliharja on tuikituttu paikka. Psykiatrian poliklinikan toiminta loppuu heinäkuun puolivälissä VirPi KAlliO Orimattila Tuuliharjan liikenneaseman lähes kaksi miljoonaa euroa maksava remontti Nelostien varrella Orimattilassa on viittä vaille valmis. Moni hakijoista kertoo, että osittainen eläke helpottaa tiukkaa taloudellista tilannetta. Palkkaa ei toissa vuonna muutettu kun kasvatusjohtajan tehtävä lakkasi ja koko varhaiskasvatus ja lautakunnan esittelijän tehtävät siirtyivät varhaiskasvatusjohtajan vastuulle. Eläketurvakeskuksen mukaan vuodenvaihteessa tarjolle tullutta eläkettä on hakenut liki 5 500 henkilöä, joista joka kolmas on työtön tai muuten työelämän ulkopuolella. 13-20-vuotiaista koottavan nuorisoneuvoston tavoitteena on parantaa nuorten hyvinvointia ja vaikutusmahdollisuuksia kunnassa. Kymenlaakson Sähkö Oy:n yhtiökokoukseen valittiin Kaj Sjölund (Jussi Salminen), PäijätHämeen Jätehuolto Oy:ön Timo Salminen, loviisanseudun Vesi Oy:ön Henrik Sjölund (Jari Rantanen), itä-Uudenmaan ja Porvoojoen vesienja ilmansuojeluyhdistyykseen Eeva Hava (Kristian Forsman) ja Posintra Oy:ön Elmeri Nieminen (Kristian Forsman). Muut ehdokkaat olivat Jyrki Loijas (kok) ja Timo Hildén. Nykyisessä jakomallissa pitäytymistä äänestivät kokoomuksen Matti Pirhonen ja Ari Vatanen sekä Lennu Sajomaa (ps.). rekkamiehille meillä on oma suihkutilakin, tarkentaa Siira. ETK:n kyselytutkimuksen mukaan tärkein syy hakea osittaista vanhuuseläkettä on epävarmuus omasta eliniästä ja terveydestä. Uutta pintaa keittiöön, uusi paikka vessoille Alkuvuodesta vauhtiin päässeiden, U-H rakennus Oy:n urakoimien kunnostustöiden aikana on muun muassa rakennettu kahvilaa, ravintolaa ja myymälää palveleva linjasto kassoineen, uusittu hyllykalusteet, vitriinit ja ravintolapöydät, tuolit ja terassikalusteet, tehty keittiöremonttia, laitettu ilmanvaihtoa uuteen uskoon sekä purettu vessat ja siirretty ne yläkerran tiloihin. Pesuallasseinää elävöittää pleksin takana oleva kuva supisuomalaisesta metsämaisemasta. – Jälkiviisaana voisi sanoa, että tästä olisi voinut tehdä vähän erilaisen, miettii kauppias. Keittiön kunnostuksen takia ravintola joutui myymään kahdeksan päivää ei oota. Hallintoneuvoston puheenjohtajuus kuuluu seuraavat kaksi vuotta Pukkilalle. Tuuliharjan vessat muuttivat yläkertaan. Niissä on niin maisemaikkunat kuin maisematapettikin. Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymään valittiin Sinikka Rantala (Markku Fabritius) ja Jukka Panu (Jussi Salminen). Kutsuntalautakunnan jäseneksi hallitus valitsi Timo Seppälän (varalla Piritta Ahl). luvussa ovat mukana myös tankkaajat. Neuvoston jäsenillä on puheja läsnäolo-oikeus kunnanvaltuuston kokouksissa sekä erikseen kutsuttaessa oikeus olla läsnä kunnanhallituksen kokouksissa. Jaossa ollutta yhteensä 35 000 euron avustusta oli hakenut 29 tiekuntaa. Osittaisen vanhuuseläkkeen suosio yllätti. Viimeiset kaksi vuotta Myrskylän koulutoimenjohtajan tehtäviä Vesa Karjalainen Myrskylän koulutoimen johtoon KUVA: MAijA AlA-NiKKolA Vesa Karjalainen on hoitanut Orimattilan kaupungin opetuspäällikkö Piia Uotinen. liikenneasema sai lisää avaruutta ja valoisuutta, kakkoskerrokseen muuttaneet maisemavessat ja sähköauton latauspisteenkin Tuuliharjan miljoonaremontti on edennyt jo loppusuoralle Kauppias Tuomo Siira ja taukopaikan työntekijä Maikki Roponen kuvattiin noutopöydän edessä. Vanhusja vammaisneuvostoon kaudelle 2017–2021 nimettiin Aila Pukkila (varajäsen Hannu Rousi), Sirkka-Liisa Mikkola (Leena Roine), Hanne Matikainen (Hannu Tiainen), Anja Tervaniemi ja Leena Clewer. Kaikki saivat avustusta, mutta haitari oli suuri. päivänä 2017 – N:o 65 – 3 Jääkaappipakastin syttyi tuleen Pasinanraitilla keskiviikkona aamukymmenen maissa ja aiheutti rakennuspalovaaran. Kauppias uskoo, että vaalea värimaailma ja uudet kalusteet vetoavat erityisesti naisasiakkaisiin. Opetuksesta poistuvaa aikaa aiotaan paikata sivutoimisella tuntiopettajalla tai muulla järjestelyllä noin kahdeksan tunnin osalta viikossa. lisäksi myymälän kylmiöt ja pakastimet uusittiin ja muutettiin uuteen paikkaan, listaa kauppias. Myrskylän kunta tähdensi Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle, että jätelain mukaiset edellytykset eivät täyty Myrskylässä kiinteistön haltijan järjestämän jätteenkuljetuksen mallilla. Ja vessat ovat hienot, listaa Tuomo Siira, joka on vastannut jo lähes kymmenen vuotta kauppiaana niin taukopaikan ravintolasta, myymälästä kuin polttoainemyynnistäkin
03-876 678 ORIMATTILAN SANOMAT Erkontie 17, puh. Sudokun ratkaisu tv-sivulla. 03-757 5285 Päiväkannon valitukset ma–pe 8.00–16.00 puh. Sekalaisia tullut. Suunnitelmien mukaan porvoosta Myrskylän ja porlammin kautta Artjärvelle ajava iltapäivävuoro (12.15–14.50) lopetetaan lauantain ja sunnuntain osalta. Kakkoskorttelissa luvut ovat samaan luokkaa, isoin viidestä tontista on yli 2 500-neliöinen. Jokainen jäseneksi tuleva saa yllätyslahjan. Mökit tuotaisiin valmiina moduleina pukkilaan. Samoin lakkautetaan paluuvuoro porvoo-Artjärvi (16.30–17.40) Myrskylän ja Artjärven väliltä. nämä olivat asuminen ja infra, liikkuminen, arki, palvelut ja yrittäminen sekä kaupunkiaktivismi. kunnostustyöt, rakennuskivet. – Hanke käynnistetään omarahoitteisesti, mutta haemme koko ajan mukaan myös yhteistyökumppaneita. Jäsentenväliset pistekilpailut la 17.6. Vuosivuokra on viisi prosenttia myyntihinnasta. Kokoontuminen Loviisan ST-1 klo 8. EDULLISESTI SUORAAN TEHTAALTA IITIN GRANIITTI OY HAUTAKIVET Eeva Töyrylä 040 754 1109 Perheniement. (09) 753 11 56 AnniinA KorpelA Orimattila Hennan tulevaisuutta hahmoteltiin tiistaina ideointityöpajassa, jossa pohdittiin muun muassa, miten kaupunkiaktivismilla lisättäisiin asukkaiden osallisuutta kaupunginosan toiminnassa. Aronmäen kaltaisilla alueilla he voisivat nähdä edes toisiaan eikä heidän tarvitsisi hävetä happinaamareiden ja suusuojien kaltaisia apuvälineitä tai pelätä hulluksi leimautumista, hän selittää. krs. Aronmäen ykköskorttelin kolmen tontin koot vaihtelevat vajaasta 2 000 neliöstä reiluun 2 200 neliöön. – Tänään tuli muutamia hyviä konkreettisia ideoita. elokuuta alkaen. Hänen mielestään ideointityöpajojen hyötynä on, että niissä syntyy uusia ja erityyppisiä ajatuksia. – Henna syntyy uudenlaiseen aikakauteen, joten meidän täytyy olla avoimia uudelle ajattelulle, ilmarinen sanoi. Miniasuntojen materiaalihankinnoista vastaa loadedpro. Ansas pohti, että Hennaan erikoistuneet oppaat voisivat toimia myös brändilähettiläinä. 03-876 678, fax 777 4244. Työpajassa oli mukana muun muassa orimattilan kaupungin henkilöstöä sekä rakennuspuolen ammattilaisia. Kunnanvaltuusto on vahvistanut ykköskorttelin hinnaksi 30 000 euroa ja kakkoskorttelin 50 000 euroa. ratkaisussa yhdistyisivät sisäinen ja ulkoinen markkinointi. Seuraavaksi ilmarinen käy työpajassa syntyneet ideat uudestaan läpi. Ideoita pohdittiin pareissa ja ratkaisuehdotukset kirjattiin seinälle. Harjoitukset ti ja to klo 17-19, Kehräämö 3. pukkilan hankkeen yhteistyökumppaneihin kuuluu kuopiolaisen loadedpro oy:n rakennusterveysasiantuntija Jussi Timonen, jonka välikätenä puolestaan toimii muun muassa monikemikaaliyliherkkyyteen sairastunut pukkilalainen toimittaja ja muusikko Mari Vesala. ideoimassa oli mukana myös Henna-hankkeen yhteistyökumppanin Haaga-Helian yliopettaja Jarmo Sarkkinen. – Teemme tällä saralla pioneerityötä, hän alleviivaa. Seurapalstailmoittaja: Seurapalstalle voi lähettää tietoja myös sähköpostin kautta osoitteella: tilaukset@orimattilansanomat.fi sekä netin kautta osoitteella: www.orimattilansanomat.fi Viralliset kokouskutsut julkaistaan kokouksia-osastossa. Syynä on riittämättömät matkustajamäärät. Kaupunkiaktivismilla viedään Henna tulevaisuuteen Digitalisti Vesa Ilmarisen mielestä parhaat ratkaisuehdotukset ovat sellaisia, että ne tuovat myös ongelmia esiin. – Suomessa on 20 000 vailla vakituista asuntoa olevaa, vakavasti sairastunutta, hajuste-, monikemikaalitai sähköyliherkkyyden kaltaisista homesairauksista kärsivää potilasta, jotka joutuvat eristäytymään muusta yhteiskunnasta ja asumaan esimerkiksi teltoissa. Keinänen puolestaan kertoi hahmottelemastaan ideapankista. Yhdelle tontille voisi rakentaa jopa kymmenen minikokoista väistötilaa, joissa asukkaat olisivat vain toipumisprosessinsa ajan. Työpajaa veti digitalisti Vesa Ilmarinen Katalysti oy:stä. Se olisi innovaatioalusta, jossa korostuisi yhdessä suunnittelu. Hän esimerkiksi alleviivaa, että vuokrasopimuksen liitteenä olevat, toipumistaloja esittävät havainnekuvat ovat keskeneräisiä ja vain suuntaa antavia: niin koko, väritys kuin monet muutkin elementit voivat muuttua muun muassa rakennuslupakäsittelyssä. Myrskylän kunnanhallituksen mielestä Myrskylän joukkoliikennepalveluita ei tulisi heikentää. Virpi KAllio Pukkila pukkilan kunnanhallitus hyväksyi Torpin Aronmäen asuinalueen kahta korttelia koskevan, porvoolaisen Kanto House oy:n kanssa solmittavan maanvuokrasopimuksen maanantaina pidetyssä kokouksessa. Tied. Kanto House kertoo verkkosivuillaan valmistavansa ja kehittävänsä yhteistyössä tuotantoverkostonsa kanssa muun muassa siirrettäviä rakennuksia sekä asuinratkaisuja moniyliherkkyydestä kärsiville. Keskiössä digitalisaatiota hyödyntävät ratkaisut Työpajassa paikalla olijat kiersivät pareittain neljällä rastilla, jotka edustivat neljää teemaa. – Hennaan muuttavat asukkaat voisivat äänestää siellä ja sieltä löytyisivät myös ohjeet ja seuraavat askeleet ideoiden läpi viemiseen, Keinänen hahmotteli. päivänä 4 – N:o 65 – 2017 Eläkeliiton Myrskylän yhdistys. ensimmäinen alusta tähän voisi olla ideapankin luominen, johon kiinnostuneet voisivat kirjata ideoita, joita haluaisivat Hennassa ensimmäiseksi toteutettavan. pukkilan kunnanhallitus hyväksyi kahta korttelia koskevan vuokrasopimuksen Kanto House rakentaa sisäilmasairaille toipumismökkejä Torpin Aronmäkeen JuHo Kiuru Myrskylä Koiviston Auto -konserniin kuuluva porvoon liikenne aikoo vähentää Myrskylän linjaautovuoroja 14. Konkreettisia ratkaisuja saatiin myös Henna-palvelutarjottimen sisältöön. 044 316 0925. – Hennassa halutaan osallistaa asukkaita. Pekka Löytty, puh. lakkautuslistalla on myös koulupäivävuoro Kreiviläliljendal-loviisa (7.10–8.00). Koulupäivinä porvoosta loviisaan ja Kreivilään (13.40–14.55) lakkautetaan. Sarkkinen kertoi Hennan asukastutkimuksesta, jota hän on tehnyt Haaga-Helian opiskelijoiden kanssa. – Henna-oppaat toimisivat hyvän asumisen lähettiläinä muuallekin, Ansas valaisi seinälle kiinnittämäänsä ajatusta. Vesala arvioi, että Aronmäen ykköskortteliin voisi rakentaa jopa reilusti yli 20 toipumistilaa, joiden asukkaiden käytössä olisivat esimerkiksi yhteiset suihkutilat. – Tässä syntyi kaksi loistavaa ideaa, Ansas kertoi. Kristian Keinänen ja Maria Ansas pohtivat muun muassa kaupunkiaktivismin kehittämistä. Muun muassa Henna-palvelutarjottimeen saatiin paljon konkretiaa, ilmarinen kertoi. – olemme siirrettäviin moduleihin erikoistunut alihankintaverkosto, sanoo toimitusjohtaja Veli Kynsijärvi. Tarvitsemme alihankkijoita, rahoitus on tarkoitus saada kokoon monelta tahoilta, ja toivomme mukaan myös paikallisia yrittäjiä, toimitusjohtaja listaa. Työpajaan osallistuneet Kristian Keinänen ja Maria Ansas aloittivat ideointikierroksensa kaupunkiaktivismi-rastilta. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina kesäkuun 15. Matkan hinta 135 euroa. – lisää elinvoimaa, uusia asukkaita, uuden luomista, kuvailee kunnanjohtaja Juha Myyyryläinen hanketta. co m C od e: 3E 78 3C 81 B 4 2 1 6 1 9 8 2 2 7 6 8 4 9 5 3 3 5 5 6 3 4 3 1 5 2 3 4 8 1 2 Perjantaina 23.6. uudenmaan elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus pyysi kunnan lausuntoa reittiliikenneluvan muutoshakemukseen. – Toipumistilat voisivat olla keskimäärin 30 neliön suuruisia, jolloin niitä mahtuisi yhdelle tontille kymmenen kappaletta, aprikoi Kynsijärvi. Toiseen kortteliin on tarkoitus rakentaa minikokoisia vuokrattavia toipumismökkejä sisäilmasairaille. Sisäilmasairauksista kärsiviä kokemusasiantuntijana avittanut Mari Vesala sanoo, että vuokralaisten löytäminen ei tule olemaan ongelma. Myrskylän bussivuorot vähenemässä elokuussa. lehtesi Eikö Varhaiskannon valitukset ma–su 6.30–10.00 puh. Lähemmät tiedustelut ja sitovat ilmoittautumiset Maijalle viimeistään 8.7. rakennusoikeus vaihtelee reilusta 290:stä neliöstä 380:een neliöön. Pakaan Urheilukalastajat. pari tutustui rastilla jo valmiina oleviin ideoihin ja alkoi sitten kehittelemään omia ideoitaan teeman ympärille. 451, Perheniemi, fax (05) 366 4095, orvo.toyryla@pp.inet.fi, 0400-809 095 • www.iitingraniitti.fi HAUTAKIVIÄ Hammasteknikoita HAMMASPROTEESIT KUNTOON! Erikoishammasteknikko Jyrki Saarimaa Keskustie 15 Myrskylä www.jyrkisaarimaa.. Konttorimme avoinna ma–pe klo 8–16. lehti ei ilmesty! JUHANNUKSEN ILMESTYMINEN ORIMATTILAN SANOMAT Erkontie 17, puh. Loviisan kalasatama 9-14. Kaiverrukset, kultaus ym. Seuratoiminta (c ) A rto In ka la w w w .a is ud ok u. Seuraavaksi Henna 3.0 Vesa ilmarinen oli tyytyväinen ideointityöpajan saldoon. Vuokralaisista ei olisi puutetta Kynsijärvi sanoo, että toipumistalohanke on tarkoitus käynnistää heti, kun luparuljanssi on ohi. Vuoro on viimeinen Myrskylään kulkeva vuoro arkipäivien ulkopuolella. on vielä paikkoja. Toisessa korttelissa on rakennettava vähintään 291 neliön suuruinen uudisrakennusryhmä neljän vuoden sisällä. Viime viikolla opiskelijoilla oli myös viisipäiväinen designstartti, jossa työstettiin Hennan kehitysideoita. Vuokrasopimuksen liitteenä oleva havainnekuva on vasta suuntaa antava. Tervehdyttyään he voisivat muuttaa pysyvästi vaikkapa naapurikortteliin suunniteltuihin isompikokoisiin asuntoihin. Kesäretkelle 3.4.8. Orimattilan Tikka. Konttorimme avoinna ma–pe klo 8–16. Keskimäärin 30-neliöisiä Kynsijärvi on vielä vaitonainen hankkeen yksityiskohdissa. 03-876 678, fax 777 4244. Artjärvi-porvoo välin (6.15– 7.30) maanantai-perjantai -vuoron osuus Artjärveltä Myrskylään lakkautetaan. – parhaat ratkaisuehdotukset ovat sellaisia, että ne tuovat myös ongelmia esiin. – ideoiden pohjalta luodaan Älykäs Henna versio 3, ilmarinen kertoi. Syksyllä Hennasta luvassa on ideaseminaari sekä lisää kokeiluja Haaga-Helian opiskelijoiden kanssa. Valmiit ehdotukset teipattiin seinälle muidenkin nähtäväksi. Ohjelma: Suomen Ilmailumuseo Vantaa, Lehmirannan Lomakeskus Perniö, Teijon Ruukin alue kartanoineen ja kirkkoineen, Söderlångvikin taidekartano Dragsfjärd opastuksineen. Vuokrasopimuksessa sanotaan, että vuokralainen sitoutuu rakentamaan kolmen vuoden kuluessa ykköskortteliin ”uudisrakennusten ryhmän, joka on huoneistoalaltaan vähintään 294 neliömetriä”. – Tavoitteena on innovoida, rakentaa ja kehittää valtakunnallista huomiota herättävä, konseptoitava terveellisen asumisen osaamisja asumisalue pukkilaan, kiteytetään suunnitelmat vuokrasopimuksessa
Musiikkitarjonta kokosi pappilan puistoon molempina iltoina noin viisikymmentäpäisen yleisön. – Tulkaa ihmiset katsomaan ihmisen kuvia, taiteilija kehottaa hymyillen. Mukaan ennätysyritykseen on ilmoittautunut jo yli 400 erikokoista tapahtumaa ympäri Suomea ja maailmaa. Kutsuntoihin kutsutaan tulevien varusmiesten ohella veteraanija reservijärjestöjen edustus, kunnan tervehdyksen esittäjä sekä seurakunnan edustajia. Satu loukkolan näyttely koostuu muotokuvista, joissa taiteilija on päättänyt revitellä. kesäkuuta kello 22, jolloin tavoitteena on, että mahdollisimman moni suomalainen tanssii yhtä aikaa laulaja Robinin esittämää kappaletta ”Hula hula”. Tiistai-illan aloittanut lauluryhmä sai naisilta korkeat ylistykset: – Mieskuoro on pettämätön, Junna ja Mattila hymyilivät. Satu loukkola on Kärkölän Järvelässä asuva kuvataiteilija, joka on tehnyt ammattimaisesti taidetta kolmekymmentä vuotta. Asiasta päätti järjestön yleiskokous Helsingissä hiljan. Kutsuntojen käytännön järjestelyistä huolehtii pukkilan kunta. Alkuviikolla tapahtumaa piinasivat sateet, mutta sinnikkäimmät kuuntelijat saapuivat silti pappilan puistoon kuuntelemaan paikallisia muusikoita. Juhannusjuhla ja maailmanennätysyritys huipentuvat juhannusaattona 23. Myös Marjaleena Mikkola, ilkka Kylävaara, Kirsi Tulonen, ilpo Tiihonen ja Jukka itkonen olivat saaneet tekstinsä sävellyksiksi, Jukka itkosen tekstejä jopa neljän laulun verran. loukkola on koonnut näyttelyyn teoksia pidemmältä aikaväliltä. lintujen tekemisessä loukkola on käyttänyt kipsiä, pronssia ja savea. erityisiä suosikkiesiintyjiä katsojilla ei ollut, mutta he pitivät tärkeänä, että paikallisia muusikoita tullaan kuuntelemaan. Jos vaikka mitään muuta ei konsertista olisi saanut, niin ainakin sen, että Taru nyman on kiistatta mitä kirkkain runon tulkitsija. Konsertin teema tänä vuonna oli ”Kullakin on kellonsa” ja tuo teema osoittautui yllättävän laajaksi ja monipuoliseksi, kun se avattiin eri runoilijoiden teksteihin sävellettyjen laulujen kautta. Keskiviikkoiltana laulaa ja soi jatkui vielä muun muassa kuoroesityksillä. Varhaisvihannesten kasvu eteni hitaasti, ja yöhallojen uhatessa istutuksia siirrettiin. – Minulla on laaja aihepiiri ja materiaalit, joita työstän. Avomaankasvisten viljelijät joutuivat epätavallisen kylmän kevätsään takia tasapainoilemaan kasvustojensa kanssa. loppuaplodit olivat sen verran vaativat, että taiteilijat esittivät vielä yhden ylimääräisen laulun, ennen kuin Kaj Chydenius toivotti kaikille hyvää kesää, hyviä vuosia ja niitä erityisesti myös kelloseppä Veijo Nymanille! Kaj Chydenius ja Taru Nyman käynnistivät konserttikesän Karkkulassa. Tänä vuonna SpR ja lähi-Tapiola kouluttavat 30 000 koululaista Sankarikoulutuksella. orimattila lauloi ja soi vesisateesta huolimatta TAinA luKKARoinen Karkkula Karkkulan seuratalolla oli se tavallinen tunnelma: piha täynnä autoja, toimitsijat ohjaamassa viimeiset tulijat vapaille parkkipaikoille, tupa täynnä väkeä ja iloinen puheensorina salissa. lavalla nähtiin tiistaina kuorojen lisäksi muun muassa MarjaLeena Heikkinen, joka ilahdutti yleisöä laulullaan ja pianonsoitollaan. Joukosta löytyy myös muutama omakuva eri vuosilta ja piirrossarja Deleted Selfies. Junna kertoi tulleensa laulaa ja Soi -tapahtumaan yhtäjaksoisesti jo parikymmentä vuotta ja sitä ennenkin silloin tällöin. Kunnanhallitus päätti asiasta maanantaina. Huonon sään takia tapahtuman yleisömäärissä jäätiin alkuviikolla huomattavasti viime vuodesta jälkeen. Konsertin ensimmäisen puoliskon loppupuolella, eila Kivikk’ahon teksteihin sävellettyjen kappaleiden yhteydessä säveltäjä kommentoi, että Taru nyman on laulajista se, joka parhaiten ymmärtää sävellettyä runoa, kiitti vielä kauniisti kahdenkymmenen vuoden yhteistyöstä. Juontaja Esa Sirkiä pyrki tiistaina nostattamaan yleisön tunnelmia: – Harjoitellaanpas taas sitä lämmittelyä, Sirkiä kehotti ja yleisö taputti käsiään lämpimikseen. Juteini eli 1781–1855 ja runo kohdentui ajan mittaan, lähinnä vieden ajatukset ihmiselämään ja sen rajallisuuteen. – näyttelyyn olen pyrkinyt luomaan töistä kokonaisuuden. – Nämä ovat ihmisen tekemiä ihmisen kuvia, taiteilija pohtii. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina kesäkuun 15. Heidän mielestään Vanha pappila on hyvä paikka laulaa ja soi -tapahtumalle. Säveltäjä Chydenius pohti konsertin lopulla, että kun ohjaaja Kaurismäki on joskus sanonut elämän tarkoituksen olevan hankkia henkilökohtainen moraali, niin pentti Saarikoski sanoi sen paljon kauniimmin runossaan Minun politiikkani. Varhaisvihannekset ehtivät juhannuspöytään Myrskylän ja pukkilan yhteiset kutsunnat järjestetään pukkilan nuorisoseurantalolla 10. ihmisen kuvia taidemuseolla AnniinA KoRpelA Orimattila 45. ihmiskasvojen lisäksi näyttelyssä on esillä loukkolan tekemiä lintuveistoksia. lokakuuta. kertaa järjestetty musiikkitapahtuma orimattila laulaa ja Soi kesti tänä vuonna kolme päivää. lisäksi SpR haluaa laajentaa omaa yläkoulujen ensiapuopetustaan ensi vuonna. – eilen täällä kuuli mustarastaankin laulua, kertoi Mattila. – Jotkut työt ovat viisi vuotta vanhoja, osaa olen viimeistellyt vasta viime viikolla, taiteilija kertoo. Tiistaina vuorossa oli muun muassa orimattilan Mieslaulajien ja orimattilan naiskuoron esitykset. Mustapää, Kaarlo Sarkia ja eila Kivikk’aho olivat alkupuolen runoilijoita, syntymäaikojensa mukaisessa järjestyksessä. penkkirivit olivat puoliksi tyhjillään yleisön pitäessä sadetta sateenvarjojen alla tai puiden katveessa. Kevät oli suuressa osassa Suomea myös kuiva, mikä lisäsi työn määrää. – nämä eivät ole tilaustöitä, joten olen voinut vähän revitellä niiden kanssa, taiteilija naurahtaa. paikoitellen esimerkiksi punajuuria jouduttiin kylvämään uudelleen ja kaalien taimia piti istuttaa toistamiseen. erkko, eino leino, einari Vuorela, kovasti aikuinen Aaro Hellaakoski, kuten Chydenius häntä luonnehti, p. Villikkalassa tanssitaan juhannuksena Hula hulan tahtiin AnniinA KoRpelA Orimattila orimattilan taidemuseolla tänään avautuvassa taiteilija Satu Loukkosen yksityisnäyttelyssä ihmisen kuvia nähdään maalauksia, piirroksia sekä veistoksia. Välillä Junna on esiintynyt tapahtumassa itsekin. Tapahtuma aloitettiin maanantai-iltana hengellisen musiikin illalla. pukkilan Arvinmutkassa oleva niin sanottu Runoilijan mökki vuokrataan ylläpitoa vastaan Liisa Armiselle, Heikki Simolinille ja Eira Anderssonille kahdeksi vuodeksi. Pentti Sallinen (vas.), Anja Junna ja Helli Mattila eivät antaneet sateen häiritä musiikin kuunteluaan. DnA:n vuoden 2016 somebarometrissä 11 prosenttia suomalaisista ilmoitti käyttävänsä sovellusta, nyt lukema oli 22.. Konsertin ensimmäinen runo oli Jaakko Juteinin ”Kellon lyöminen”. naarkoskella, puistoksi kaavoitetulla maalla olevalla mökillä ei ole ollut säännöllistä käyttöä sen jälkeen, kunnan nuoren Voiman liiton kanssa solmima vuokrasopimus päättyi keväällä 2016. Ajallaan se myös alkoi, kun Jukka Lehtinen kello 15 toivotti yleisön lämpimästi tervetulleeksi Karkkulan nuorisoseuran puolesta ja Aira Huisko tervehti väkeä runollaan. Sadekelin ei annettu pilata tunnelmaa – Sateen sattuessa ollaan sitten sateessa, tuumasi Anja Junna, joka oli tullut tiistaina Vanhan pappilan pihalle kuuntelemaan lauluesityksiä. Junnan kanssa esityksiä pappilan puistossa kuuntelivat Pentti Sallinen ja Helli Mattila. Maaja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK kertoo, että juhannusviikolla alkaa varhaisvihannesten ja varhaisperunoiden satokausi. SpR haluaa ensiapukoulutusta peruskouluun o Kuvaja videopalvelu Snapchat on lisännyt nopeasti suosiotaan suomalaisten keskuudessa, kertoo DnA:n somebarometri. nyman on mitä kirkkain runon tulkitsija Tauolla mielessä ehkä pyöri aika, ajan moninaisuus, väliaika ja väliaikaisuus yleensä, keskusteluissa niin kuulumiset kuin juuri kuullut laulut. Ja laulu runon tulkintatapana toimii edelleen. Kullakin oli kellonsa Karkkulassa – ja konsertti ajallaan, ajassa, ajasta Marja-Leena Heikkinen esitti tiistaina koskettavan version kappaleesta Rakkauden liekki. nyt varhaisimpia satoja on kuitenkin pystytty jo korjaamaan. päivänä 2017 – N:o 65 – 5 Yleisradio toteuttaa Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi ennennäkemättömän juhannuslähetyksen, jolla tavoitellaan maailmanennätystä tanssin kautta. Rajasin tämän näyttelyn nyt ihmisiin ja lintuihin. pushin, J.H. Näyttelyn nimi Ihmisen kuvia on taiteilija Satu Loukkosen sanaleikki. Samaan aikaan rannassa soi ”Hula hula” ja ihmiset pääsevät tanssimaan kokon syttyessä. Alkuun kasvikset saattavatkin olla hieman tavallista pienempiä. Satu Loukkolan näyttely on nähtävillä Orimattilan taidemuseossa 15.6.–20.8. Henkilöt ovat loukkolan ystäviä ja tuttavia. linnut pääsivät näyttelyyn mukaan, koska loukkolan mielestä niistä löytyi paljon yhdennäköisyyttä ihmiskasvoihin. Yhteiset kutsunnat pukkilassa Suomen punaisen Ristin (SpR) tavoitteena on, että tulevina vuosina jokainen peruskoululainen saa ensiapukoulutuksen. Toinen jakso käsitti lauluja, jotka oli sävelletty uudempaan kotimaiseen runouteen, alkaen vuonna 1937 syntyneestä pentti Saarikoskesta ja hänen runostaan Minun politiikkani. Sääkin suosi viime sunnuntain kesänaloitusta: Taru Nymanin ja Kaj Chydeniuksen konsertti oli kaivattu ja hyvin ajoitettu. Snapchat on suosittu etenkin nuorten keskuudessa, ja se on tuplannut käyttäjänsä viime vuodesta. Runoilijamökki ylläpitoa vastaan Kylmästä kevätsäästä huolimatta varhaisvihanneksia saadaan tuttuun tapaan juhannuksena. Yksi mukaan ilmoittautuneista tapahtumista on Villikkalan juhannuskokko, jossa kokko sytytetään kello 22. loukkola suosittelee näyttelyyn tutustumista ihan kaikille. Suurin osa taidemuseolla nähtävistä töistä on ihmisten muotokuvia. – laulajille tämä on hyvä paikka, kun he ovat sateensuojassa, pohti Sallinen. – linnut ovat niin ilmeikkäitä, taiteilija tuumaa
Kisat käytiin viime viikonloppuna Keravalla. . Tästä huolimatta Mansikkanummen tilalla on mukava ja odottava tunnelma. Ilmoitushinnan . . . . . Katutai lähiosoite: . . . . Juhla-teemalla halutaan juhlistaa muun muassa 100-vuotiasta Suomea ja tänä vuonna 25 kaupunkina ollutta Orimattilaa. . . Postinumero ja -toimipaikka: . T13: 1) Iida Honkanen 11,4 / 4,49 m / 4,11. . Mansikoiden kehittymistä ovat jarruttaneet niin kylmyys kuin kuivuuskin. Heinämaan Pitsinkutojat ry:n puheenjohtaja Rauni Eskola rakentaa valmiiksi Pitsipäivien näyttelyä, jonka aattona Erkontiellä järjestetään suuri nypläystempaus. . – Kasvi suojautuu kuivuutta vastaan ja tämä näkyy mansikkapelloissa. viime vuonna maahan on istutettu jo taimia. Puharin luomumarjatilalla viljellään myös muun muassa vadelmaa. Mansikkaa kuitenkin saadaan, vaikka kylmästä säästä ja kuivuudesta johtuen sato on tänä vuonna muutaman viikon myöhässä. . . . . . Ilmoittajan nimi: . . Vuokrattavana . Tuho on tullut nyt esiin, kun kukat ovat avautuneet. . . Säävarauksella nyplääjät siirtyvät nypläystyynyineen Orimatin lipan alle. Mansikan kehitys on ollut todella hidasta kylmän alkukesän ja kuivuuden vuoksi. kerran. Ilmoitukset on jätettävä konttoriimme viimeistään ilmestymispäivää edeltävänä arkipäivänä klo 10 mennessä. . . . Kaikki maakunnat joutuvat sopeuttamaan. Yleisurheilua RIVIILMOITUS – edullinen tapa ilmoittaa – Yksi ilmoitusrivi maksaa vain 4,00 arvonlisäveroineen ja tavoittaa lähes 20.000 lukijaa. T9: 1) Janette Ikävalko 11,0 / 4,28 m / 2,46, 2) Nea Ollila 11,6 / 3,37 m / 3,17, 3) Siviä Honkanen 11,9 / 3,07 m / 2,57. . . . viime vuonna Puharin luomumarjatilalla ei viljelty vielä myytäväksi asti luomumansikkaa. . . . Sadon onnistumiseksi tarvitaan sopivasti vettä ja auringon lämpöä. P3: 1) Leevi Honkanen 17,3 / 2,50 m / 3,01. – Näyttelyyn tulee muun muassa itsenäisyyspäivän pöytä, kastepöytä, merkkipäiväpöytä eli lahjapöytä sekä hääjuhlat, Eskola kertoo. . . Ilmoitukset julkaistaan vain käteismaksua vastaan. – Haluamme esitellä uusille ja nykyisille asukkaille orimattilalaisen pitsin historiaa. . . . . . . . ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina kesäkuun 15. Paikalle on tulossa ainakin noin 40 nyplääjää. – vajaat kaksi viikkoa ollaan aiemmista vuosista myöhässä. . . . – vadelmat kukkivat jo, ja uutta versoa puskee, joten uskon, että vadelmasta tulee hyvä sato, Malin-Lindroos arvioi. Myös morsiusneitojen asuissa on käytetty samaa pitsi-teemaa. . Halla vei osan kukista Sen verran kuitenkin jo tilalla tiedetään, että osa kukista on paleltunut. OuTI SIRvIö Orimattila Heinämaan Pitsinkutojat tempaisevat tänä vuonna ja tuovat pitsit kadulle Pitsipäivien aattona perjantaina suuren nypläystempauksen merkeissä. . . Muu: K I R J O I T A T Ä H Ä N T A P A A N , K I I T O S ! 1 2 3 4 5 4,00 8,00 12,00 16,00 20,00 . . – Joku aika sitten oli todella kylmiä öitä. – vanhaa puvussa edustaa vanha heinämaan pitsi ja sinistä pitsinen sukkanauha, Eskola kertoo. . 2,8 miljardia liippaa hallituksen esittämää 3 miljardin tavoitetta kustannusten kasvun hillitsemiselle. Pitsipäivien teemana juhlat viikonloppuna Pitsituvalla vietetään perinteisiä Pitsipäiviä jo 28. . . . 60 m, kuulantyöntö, 600 m: T7: 1) Ida Ollila 13,3 / 1,91 m / 3,52, 2) Eini Honkanen 14,4 / 1,59 m / 3,51, 3) Siru Juselius 14,7 / 1,30 m / 3,50, 4) Sara Juselius 14,8 / 1,66 m / 3,52. Halutaan vuokrata . . . . T5: 1) Emilia Mustonen 13,4 / 2,65 m / 2,26, 2) Elli Aaltonen 15,3 / 1,95 m / 2,22, 2) Emma Kankaala 14,8 / 2,35 m / 2,40, 4) Aino Ollila 13,1 / 1,90 m / -. virve Leikola (45–49 53 kg) otti hopeaa. Nyplääjät jalkautuvat pitsien kanssa Erkontielle JuHO KIuRu Porlammi Porlammin Pamauksen painonnostajat voittivat 11 Suomen mestaruutta veteraanien SM-kilpailuista. . . . . Olemme vasta päässeet aloittamaan kunnolla, kertoo myrskyläläiseltä Puharin luomumarjatilalta Sanna MalinLindroos. Heinämaan Pitsinkutojien Pitsitupa on myös avoinna perjantaina nypläystempauksen aikana. . . Pitsipäivien aikana professori Janne Vilkuna kertoo Heinämaan lähes 250-vuotisesta pitsin kulttuurihistoriasta. . . Myöhäisen ajankohdan vuoksi juhannukseksi ei ainakaan vielä luomumansikkaa saada. Arvion esittävät Perlacon-yhtiön tutkijat, jotka selvittivät asiaa maakuntaliittojen toimeksiannosta. . . – Istutimme tänä vuonna vielä lisää satotaimia, Malin-Lindroos kertoo. . . . . . . Heinämaallekin on muuttanut uusia asukkaita, jotka eivät tiedä Heinämaan pitsin perinteistä, Eskola tietää. . Hopealle nostivat Timo Metsola (40–44 85 kg), Timo Lappi (45–49 69 kg) ja Ossi Leikola (50–54 69 kg). Pronssia saivat Heikki Leikola (45–49 77 kg) ja Jukka Puotila (60–64 77 kg). . Näyttää siltä, että odotamme kohtuullista satoa, tosin vasta satokaudella näkee lopullisesti millainen sato tulee olemaan. Kylmien öiden aikana kukat olivat vielä nuppuvaiheessa, joten niiden suojaaminen harsoilla tai sadetuksella ei olisi auttanut. Yhdelle riville mahtuu enintään 28 kirjainta tai merkkiä. 40 m, pallonheitto ja 300 m juoksu: T3: 1) Iida Kankaala 38,9 / 0,2 m / 5,54, 2) Elli Honkanen 27,6 / / 3,56. . . . Soteja maakuntauudistuksissa kaavaillaan sosiaalija terveyspalveluiden järjestämisvastuun antamista kunnilta 18 uudelle maakunnalle. lähetän oheisena Haluan, että ilmoitukseni julkaistaan rastittamani otsikon alla: . . . . Puharin luomumarjatilalla on menossa nyt ensimmäinen satokausi. . . P13: 1) Eemil Honkanen 11,4 / 5,44 m / 3,58. Tuoreen selvityksen mukaan uudet maakunnat joutuvat heti alkajaisiksi etsimään uusia säästökohteita tai lisätuloja. . . . . maksan käteisellä . . Ilmoitusrivejä saa olla enintään viisi. Suomen Palloliiton uudenmaanpiirin kultainen ansiomerkki henkilölle, joka on toiminut piirin tai sen jäsenseurantehtävissä vähintään 20 vuotta: Pekka Kuosa, Markku Siira ja Hannu utriainen. . . . Lisäys Petojen palkintoihin OuTI SIRvIö Orimattila / Myrskylä Mansikan satokausi on myöhässä tänä vuonna. . . . Kylmät yöt paleluttivat osan mansikan kukista. . . Porlammin Pamaukselle 11 Suomen mestaruutta viime tiistain lehdessä olleesta Petojen juhlista kertovasta jutusta jäi toimituksen käsittelyssä pois Suomen Palloliiton uudenmaanpiirin ansiomerkeillä palkitut. . P5: 1) Justus Kankaala 11,8 / 4,85 m / 1,50, 2) Aatu Honkanen 25,6 / 1,55 m / 4,0. . . . Lämpömittari meni pakkasen puolelle 5–6 astetta eli oli hallaa. . Myydään . – Tänä vuonna omaan tilamyyntiin tulee mansikkaa valmiiksi poimittuna. Sekalaisia . . . Wisa Majamaa (45–49 85 kg) ja Harri Hynninen (45–49 94 kg) sijoittuivat viidenneksi. . . . Perinteisesti Mansikkanummen tilalta mansikoita on saatu juhannukseksi, nyt näyttää siltä, että ensimmäiset mansikat saadaan vasta heinäkuun alussa. Mansikoiden satokausi myöhästyy ainakin vajaat kaksi viikkoa STT uudet maakunnat joutuvat etsimään säästöjä tai lisätuloja yhteensä 2,8 miljardin euron verran, kun muun muassa sote-kustannukset lankeavat niiden hoidettavaksi vuoden 2019 alusta. Juontajana ja haastattelijana toimii Eki Jantunen. . . . Neljänneksi tulivat Mikko Rinnevuori (35–39 85 kg), Jani Seppälä (40–44 105 kg) ja Alexander Stubb (45–49 85 kg). Ensimmäistä kertaa järjestettävän nypläystempauksen takana on ajatus tuoda pitsi lähemmäs ihmisiä. Yhdistyksessä on 110 jäsentä, joten satakaan nyplääjää ei olisi ollut mahdoton määrä, hymyilee Eskola. . . . . Sadetukset aloitimme jo aiemmin. . . Tutkijoiden mukaan sopeutuspaine johtuu väestön ikääntymisestä ja asukasluvun kasvusta. . . – Tämän vuoden teemana kaksipäiväisillä Pitsipäivillä on ”Kohti juhlia”, Eskola kertoo. Kuivuus johtuu osaksi siitä, että lunta ei ollut kovinkaan paljoa, ja maa oli vähäisestä lumesta johtuen kuiva. . . . Mukana oli 23 Pamauksen urheilijaa. . . . Ilmoituksen julkaisupäivä: . – Orimattilan alueella on paljon nyplääjiä. Mansikkaa saa heinäkuussa – Mansikat ovat tänä vuonna todellakin myöhässä. – Toivomme, että heinäkuun alkupuolella saisimme satoa myyntiin. Mestaruuteen ylsivät naisista Tiia Peltonen (35–39-vuotiaat 58 kg), Anna-Mari Kähkönen (35– 39 53 kg), Heli Myllykangas (35– 39 75 kg), Sari Kola-Nyström (45–49 63 kg), Karoliina Majamaa (45–49 69 kg), Outi Nylander (50–54 53 kg), Hille Korhonen (50–54 63 kg) ja Tiina Ojanperä (50–54 69 kg). . . Mikäli satoa riittää, niin myös itse poimien. Kaikkiaan Pamaus keräsi 17 mitalia. Puh. Ostetaan . . . – Sateen jälkeen on luvattu lämpöä, joten seuraamme miten kehitys etenee ja odotamme innolla tulevaa satokautta, toteaa Nummi. – Meidän tilalla ei tänä vuonna mansikkasatoa varhaistettu harsoilla ollenkaan, kertoo orimattilalaisen Mansikkanummen tilalta yrittäjä Seija Nummi. . Esillä on muun muassa Eskolan tyttären ja hänen puolisonsa hääpuvut, joissa morsiamen puvussa on yksityiskohtana upea 6 metriä pitkä pitsinauha. . . . . . P7: 1) Atte Ollila 13,5 / 2,55 m / 3,19, 1) Ossi Honkanen 13,8 / 2,90 m / 3,19, 3) Ohto Honkanen 15,9 / 1,55 m / 3,30, 4) Rasmus Lahdenvuo 16,4 / 1,80 m / 6,05. . 60 m, kuulantyöntö, 900 m: T11: 1) Sylvi Honkanen 12,2 / 3,56 m / 4,47. Suomen Palloliiton uudenmaanpiirin hopeinen ansiomerkki henkilölle, joka on vähintään 10 vuoden ajan merkittävällä tavalla työskennellyt piirin tai sen jäsenseuran tehtävissä jalkapalloilun hyväksi: Jari Hamberg, Petri Marjamäki, Janne Tarmio ja Minna vuori. Juhla-teema näkyy myös yhteistyössä Kukkakauppa Henriikan kanssa, joka tekee näyttelyyn kukkalaitteet tietysti pitsiteemoin. . . . . . . . Maakuntien löydettävä miljardiluokan säästöt tai lisätulot KUVA: OUti SirViÖ. Maksun voit suorittaa konttoriimme Erkontie 17, tai lähettää ilmoituskupongin mukana kirjekuoressa osoitteella Orimattilan Sanomat, PL 5, 16301 Orimattila. – Suuri nypläystempaus järjestetään kaupungintalon edustalla ja puistoalueella kello 15–17, kertoo Heinämaan Pitsinkutojat ry:n puheenjohtaja Rauni Eskola. . . . . . . . – Nypläyksen ohessa katsojille kerrotaan Heinämaan pitsistä ja kerrotaan sen historiasta. Laadi sanomasi allaolevalle kupongille. . . – Emme torjuneet hallaa ollenkaan, koska kukat olivat niin varhaisessa nuppuvaiheessa, taimen tyvessä sisällä. . Rivi-ilmoituksia julkaistaan kaikkina Orimattilan Sanomien ilmestymispäivinä. Miesten puolella mestaruuden voittivat uki Lammi (40–44 62 kg), Kimmo Herranen (40–44 69 kg) ja Ari Mäkelä (50–54 85 kg). . . . – Sopeutumistavoite on mahdollista saavuttaa, mutta maakuntien on toimittava heti alussa oikealla ja sopeutuvalla kasvu-uralla, sanoo Eero Laesterä Perlaconista. Tero Ojanperä (50–54 77 kg) jäi ilman tulosta. . . Paikalle nypläämään tulee yhdistyksen omia jäseniä, kotona nyplääviä Pitsituvan toiminnassa mukana olevia, Wellamo-opiston nyplääjiä sekä lapsia. . päivänä 6 – N:o 65 – 2017 Pukkilan Vesan yu-sarjakisat käytiin Teikarinmäellä 6.6. . Palkinnot jaettiin iltajuhlassa. – Kukkavarret ovat kehittyneet normaalisti. . Alkuviikon sateet olivat todella tervetulleita kasvien kehityksen kannalta
9.10 Sää. Tervetuloa laulamaan! Maanantai 19.6. Inkeri Halso juontaa. 5.32 Melkein hereillä. 11.00 Yle Uutiset. . 6.30 Alueradio 7.00 Yle Uutiset ja sää. Teemana vuodenajat. 7.10 Urheiluradio. remontit . uudisrakentaminen . 19.00 Yle Uutiset ja sää. 15.52 Alueradio 16.00 Yle Uutiset ja sää. asti. 14.03 Ajantasa. 21.55 Suomi tänään. 19.05 Radio Suomen Iltaohjelma. 4.02-4.55 Musiikkikeidas – Tuuli Saksala. 23.00 Yle Uutiset. 1.02-1.55 Musiikkitunti. Petojen tavoitteena on käynnistää 2012–11 -syntyneille tytöille ja pojille uusi joukkue ensi vuonna käynnistyvälle kaudelle. 13.30 Yle Uutiset alueeltasi 13.33 Musiikkitunti. Kokoontuminen kellotapulin edessä klo 18. 8.12 Alueradio 9.00 Yle Uutiset. Molempia viestejä voi seurata suorana lähetyksenä, jusseja jopa koko yön, TV2:ssa. 2.02-2.15 Yöradio. 20.06 Radio Suomen Iltaohjelma. Nuorimmat pelaajat ovat 4ja 5-vuotiaita, vanhimmat 9-vuotiaita. Kierroksen jälkeen n. 5.52 Melkein hereillä. 12.33 Suomen radio. Rata B 3,4 km: 1) Tapani Vertanen 42.26, 2) Jouni Hirvonen 43.50, 3) Hannu Honkanen 48.14, 4) Päivi Orava 48.41, 5) Kalevi Aalto 49.46, 6) Tommi Hämäläinen 50.29, 7) Anni Kivinen 50.53, 8) Eveliina Hämäläinen 55.44, 9) Antti Vesamäki 55.52, 10) Jukka Rutila 59.18, 11) Janne Laaksonen 1.00.14, 12) Sami Partanen 1.01.37, 13) Mara Vuori 1.02.07, 14) Jalo Vuori 1.03.00, 15) Keijo Kylliäinen 1.08.10, 16) Reetta Maunula 1.14.17, 16) Toni Antikainen 1.14.17, 18) Antti Salo 1.16.30. Rata C 2,7 km: 1) Teemu Lammi 34.51, 2) Antero Niemi 35.24, 3) Vesa Siren 41.58, 4) Jarmo Vuorio 51.44, 5) Paula Aalto 53.53, 6) Neea Tapiomaa 54.53, 7) Arto Tapiomaa 56.33, 8) Merja-Liisa Toivonen 58.15, 9) Taisto Siira 1.04.33, 10) Arvo Vuori 1.25.14. – Meillä on koulutusohjelma, ja viimeksi oli erotuomarikurssi. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. Rastivarsat Jukolaan 10 joukkueen voimin (c ) A rto In ka la w w w .a is ud ok u. 12.12 Suomen radio. 4.00 Yle Uutiset ja sää. 21.50 Merisää. 7.53 Alueradio 8.00 Yle Uutiset ja sää. kerta. 6.05 Sää. Aarne Kaarlo Edvard Toivola 64 v. 3.00 Yle Uutiset. Ohjaajien innokkuus mahdollisti ennätysosanoton Petojen jalkapallokoulussa ORIMATTILAN SANOMAT Kolmesti viikossa. Illassa vierailee Kenian nimikkolähetti Marja Ochieng, joka tuo terveisiä kummilapsityöstä. Nuorekasta ykkösjoukkueen (keski-ikä 22 vuotta) miesten viestiä vievät läpi yön Denis Grishman, Tatu Leirimaa, Lauri Huotari, Joni Hirvonen, Lauri Leirimaa, Lassi Kuva ja ankkurina monipuolisuusurheilija Miska Tervala. TULE MUKAAN! Kastettu: Sofia Aino Amanda Parviainen Toivo Viktor Kaarela Emma Sofia Liimatainen Alma Josefiina Jaakkola Hautaan siunattu: Lahja Anelma Kyrö 86 v. Rata D 1,8 km 1) Tommi Salo 21.36, 2) Raimo Siira 33.58, 3) Petri Ketonen 44.57, 4) Heli Ketonen 44.58, 5) Maija Kyrö 52.36, 5) Satu Seppälä 52.36. Pauli Edvard Leivo 84 v. JUHO KIURU Orimattila Orimattilan Petojen jalkapallokoulussa taitojaan kartuttaa ennätyksellisen paljon pelaajia. Tiistain harjoituksissa vesisade ei haitannut pelaajia. Viime vuoden ykkösporukassa (sija 102.) juossut vauhdikas Ella Hyvärinen joutui jäämään pois nilkkavamman takia. Muutkin ohjaajat ovat petolaisia. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 15.05 Alueradio 15.50 Veneilysää. 21.03 Päivä tunnissa. Nyt nuorin joukkue on 2010-syntyneiden joukkue, jossa on mukana neljä 2011-syntynyttä. 6.06 Melkein hereillä. Salme Annikki Saloranta 76 v. 13.00 Yle Uutiset. 21.00 Yle Uutiset. 20.03 Urheiluradio. Kuvan keskellä palloa jahtasivat tiistain sadesäässä Pyry Haverinen, Pipsa Kanerva ja Veikka Karjalainen (oik.). vain maanantaisin klo 9–10. Eikä edes vaaleanpunaiset pallot. klo 19.30 kahvi/teehetki Anninkammarilla. Lisäksi ohjaaja-apua on saatu Orimattilan Jymystä. Sunnuntai 18.6. 09.10 Hyvää elämää 09.40 Kauniit ja rohkeat (S) 10.05 Emmerdale (7) 10.35 Emmerdale (7) 11.05 Lääkärit 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Oma koti kullan kallis 14.30 Grand Designs – unelma-asunnot 15.30 Piha ja parveke 16.00 Löytäjät 16.30 Aarteiden metsästäjät Suomi 17.30 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Emmerdale (7) 18.25 Emmerdale (S) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 20.00 Yle Uutiset. Lopuksi pelataan. 6 . kerran. Nuoret: 1) Aatu Villberg 10. R a d i o o h j e l m a t Yle Radio 1 93,2 MHz • Yle Radio Suomi 97,9 MHz Pirkko ja Pentti B.Virtanen Viivi ja Wagner ORIMATTILAN SANOMAT – rentoja lukuhetkiä Jukolan Viesti suunnistetaan viikonvaihteessa Pohjois-Karjalassa Enon kuntakeskuksen tuntumassa Harpatinvaaran jylhillä rinteillä. Orimattilasta Jukolan taikaa lähtee kokemaan reilut 70. . päivänä 2017 – N:o 65 – 7 Sudokun ratkaisu Orimattilan Kalakerhon jäsentenväliset onkikilpailut Artjärven Lanskinjoella 12.6.: Y65-v.: 1) Eino Töyrylä 384 g, 2) Lauri Mäkipää 330, 3) Kauko Hakanen 72, 4) Tuula Töyrylä 52, 5) Heimo Hietala 32. 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Rikoksista pahin (12) 23.30 Hävyttömät (12) 00.35 Revolution (12) 01.30 112 (7) 02.25 Nurse Jackie (12) Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Myyrä ja Panda (S) 06.10 Myyrä ja Panda (S) 06.25 Disney esittää: Leijonakaarti (S) 06.45 Lego Friends Special (S) 07.10 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7) 07.30 Sonic Boom (7) 07.45 Tashi (7) 07.55 Madagascarin pingviinit (S) 08.20 Angry Birds Toons (S) 08.25 Angry Birds Piggy Tales (S) 08.28 Angry Birds Stella (S) 08.35 Lego Ninjago (7) 09.00 Candice sisustaa 09.25 Candice sisustaa 09.55 Ummikot ulkomailla 10.50 Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Andrew Maynen metkut (S) 14.15 MasterChef Australia 15.50 Leijonan luola USA 16.50 Onnenarpa 16.55 Hauskat kotivideot 17.55 Haluatko miljonääriksi. 16.15 Urheiluradio. 23.03 Yöradio. 18 Reformaatiovuoden virsimaraton Orimattilan kirkon kappelissa. Oppaana fil.maist. 9.11 Alueradio 10.00 Yle Uutiset. 22.55-23.05 Kuuluttajan vieras: Yle Teeman ohjelmapäällikkö Marika Kecskeméti 23.10-6.00 Yöklassinen Yle Radio Suomi 5.00 Yle Uutiset ja sää. 11.33 Suomen radio. 11.57 Päivän mietelause 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. Perjantaina päättyvässä kaksi viikkoa kestävässä jalkapallokoulussa harjoittelee 70 lasta. 12.45 Merisää. Jalkapallokoulussa on päivittäin omat teemat joilla harjoitellaan pelin perusasioita pallon kanssa. Nuoret tulevat mielellään ohjaajiksi ja tuomareiksi jalkapallokouluun, Säästöpankki-liigaan ja turnauksiin, Petojen Jari Hamberg kertoo. 0.00 Yle Uutiset ja sää. Joukko on jaettu kahteen ryhmään iän mukaan. – Aiomme pitää kerran viikossa harjoitukset -11-syntyneille, joilla ei vielä ole omaa joukkuetta, ettei jalkapallokoulun jälkeen tulisi taukoa ennen syksyllä perustettavan joukkueen aloittamista, Hamberg sanoo. 18.55 Radio Suomen Iltaohjelma. Hän on pelannut Petojen naisten joukkueessa muutaman vuoden. Kirkkoherranviraston aukioloajat 5.6.–11.8.: ma–pe klo 9–13, iltapäivisin sovittaessa Kaikki toimintatiedot löytyvät osoitteesta orimattilanseurakunta.fi. 14.00 Yle Uutiset. Rastivarsoista kisoissa on viisi venlakvartettia ja viisi jukolaseitsikkoa. Helena Raikas. 12.30 Yle Uutiset alueeltasi. ORIMATTILAN SANOMAT Yle Radio 1 6.00 Yle Uutiset 6.05 Hartaita säveliä 6.15-6.24 Aamuhartaus 6.25 Aamusoitto 6.56 Päivän mietelause 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.10-7.44 Aamusoitto 7.45 Hartaita säveliä 7.50 Aamuhartaus 7.59 Hyvää huomenta 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.10 Ykkösaamu 9.00 Yle Uutiset 9.05-9.58 Muistojen bulevardi 10.00-10.03 Yle Uutiset 10.05 Mikä maksaa. A65-v.: 1) Kalle Villberg 2 046, 2) Tuomas Miromäki 348, 3) Seppo Neuvonen 204, 4) Mika Järvinen 198, 5) Henrik Laukkanen 152, 6) Heikki Takala -. 21.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 18 Luonnonkukkakierros Orimattilan hautausmaalla. Se käydään 69. 12 Konfirmaatiomessu Orimattilan kirkossa. 5.50 Merisää. 10.03 Ajantasa. 2.45 Yöradio. Mukana lähetyspappi Mira Vorne ja kanttori Miia Kettunen. Venlojen Viestissä on vuorossa 40. 050 5183 763 Orimattila weckman@hotmail.fi . Mukaan itärajan tuntumassa käytävään tapahtumaan on ilmoittautunut yli 16 000 suunnistajaa: venloihin 1 309 joukkuetta ja jusseihin 1 587. 03-778 4293 to ja pe klo 12–17 la klo 9–15 Maatilan puoti Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Liftarit: Saariston rengastie 06.55 Ylen Aamu-tv 09.30 Suomi on ruotsalainen 10.00 Piikkejä paratiisissa (7) 10.47 Päivän kasvo 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Viidakkoperhe (7) 13.15 Avioliittoyhtiö (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 Eduskunnan kyselytunti 16.52 Yle Oddasat 16.55 Novosti Yle 16.57 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Piikkejä paratiisissa (7) 18.00 Yle Uutiset 18.13 Yle Uutiset alueeltasi 18.20 Päivän kasvo 18.30 Suomi on ruotsalainen 19.00 Kriminalisti (12) 20.00 Muisti: Helsingin henki 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 Kansan mies (7) 21.50 Ulkolinja: Jugoslavia – idän ja lännen välissä 22.40 Yle Uutiset 22.45 Oddasat 23.00 Raja jota ei ylitetä (16) 23.45 Koko elämä pelissä 00.15 Uutisikkuna YleTV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 15.6. 21.40 Urheiluradio. Tarjoilua illan päätteeksi. – Lapsilla ei ole ennakkoluuloja, naurahtaa jalkapallokoulun vastuuvalmentaja Riina Raskunen. 6.00 Yle Uutiset. 1971 Eeva Joenpelto ja romaani Vesissä toinen silmä 17.35-17.55 Salatut museot: Nostalgisinta esinettä etsimässä 18.00 Musiikkikamari 18.20-18.29 Radioteatteri esittää: Kadonnutta aikaa etsimässä 18.30 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.03 Euroradiokonsertissa Aucklandin filharmoninen orkesteri 21.00 Musiikkia konsertin jälkeen 21.45 Ykkösvieras: 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Todellisia tarinoita. laatoitukset Rakennustyö Weckman www.maatilalihameronen.fi Metsolankuja 95 Virenoja puh. 20.05 Sää. Mukana kesäkanttori Veera Surkka. 11.03 Suomen radio. Ongintaa Orimattilan Iltarastit Karkkulassa 12.6.: Rata A 5,7 km: 1) Tatu Leirimaa 42.43, 2) Esko Kaija 51.56, 3) Heikki Saarinen 58.46, 4) Teppo Lainio 59.24, 5) Jari Nenonen 1.02.07, 6) Arto Uusisimola 1.06.31, 7) Marko Joentausta 1.07.05, 8) Teuvo Lehtinen 1.07.39, 9) Henri Munukka 1.08.00, 10) Olli-Pekka Vuori 1.09.29, 11) Matti Näveri 1.09.34, 12) Harri Henttonen 1.15.31, 13) Jouni Varamäki 1.16.14, 14) Kimmo Orava 1.16.21, 15) Juha Suomela 1.17.43, 16) Salo Tommi 1.34.02, 17) Juho Rutila 1.34.50, 18) Ilkka Halso 1.35.52, 19) Tommi Piispa 1.41.08. 18.03 Radio Suomen Iltaohjelma. 03-874 600 sähköposti: etunimi.sukunimi@evl.fi www.orimattilanseurakunta.fi Anninkammarin kahvila ja Diakonian kirpputori suljettuina 4.9. 13.03 Musiikkitunti. 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Suomen huutokauppakeisari 20.00 Suomen hauskin tavis (S) 20.58 Keno 21.00 Elokuva: Sotahevonen (12) 00.00 Arman Pohjantähden alla (7) 01.00 Holmes NYC (12) 02.00 Leijonan luola USA 03.00 Poliisit (S) 03.30 Poliisit (S) 04.00 Rekkakuskit jäällä (7) Sub 10.00 Lemmen viemää (7) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 14.00 Ihmemies MacGyver (12) 15.00 The Late Show With Stephen Colbert 16.00 Gladiaattorit 17.00 Myytinmurtajat 18.00 Gladiaattorit 19.00 Moderni perhe (12) 19.30 Dice – koomikon paluu (7) 20.00 Simpsonit (12) 20.30 Simpsonit (7) 21.00 Kauhukeittiö 22.00 Anthony Bourdain – kohti tuntematonta 23.00 Penny Dreadful (16) 00.05 Ota rahat ja juokse 01.05 Alone – yksin erämaassa 02.05 The Late Show With Stephen Colbert 03.05 Gladiaattorit Yle Teema & Fem 09.00 Kesäpuhujat 10.00 Puutarhassa tuoksuu ruoka 10.30 Aistit avoinna Italiaan 11.00 Luontoretkellä: Merikotkien uhka 11.30 Sportmagasinet 12.00 Venäjän arkki (S) 13.40 Mittatilaustyönä 14.00 Walt Disney 15.00 Altai 30 päivässä 15.50 Isä Matteon tutkimuksia (7) 16.50 Jäitä hattuun (12) 17.25 Aistit avoinna Italiaan 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben: Bärtil 18.30 Leirille! (7) 18.40 Full Proof 18.53 Viidakkojytä (7) 19.00 Obs debatt 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 Velvet – muotitalon tarina (7) 20.45 Mittatilaustyönä 21.00 Kino Klassikko: Armoton ase (12) 22.30 Elävä arkisto: Kesä lautasella 22.32 Kesäkeittiö 23.01 Patakakkonen 23.25 Katseen vanki (S) . 8.10 Urheiluradio. 9.05 Urheiluradio. Suunnistusta Myytävänä Työsuorituksia Kirkollisia tiedotuksia ORIMATTILAN SEURAKUNTA. 5.02 Melkein hereillä. Rastivarsojen ykkösjoukkueet lähtevät ilman sijatavoitteita matkaan. 12.55 Suomen radio. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Pihlajakadun tuhmat tädit (7) 20.00 Kokkisota 21.00 Pitääkö olla huolissaan. Torstaina kesäkuun 15. Pappilantie 1, 16300 Orimattila, puh. 15.00 Yle Uutiset. 0.05 Yöradio – Ysäritunti. Lisäksi lukuisa joukko – noin 20 varsasuunnistajaa ja paikkakuntalaista harrastajaa – suunnistaa erilaisissa yhteisöja työpaikkajoukkueissa. Liturgina ja saarnaajana Outi Vainio, kanttorina Miia Kettunen. co m C od e: 3E 78 3C 81 B 4 7 4 9 5 2 3 1 6 8 6 3 5 1 9 8 7 2 4 8 2 1 4 7 6 3 5 9 1 8 4 9 5 2 6 7 3 2 7 3 6 1 4 9 8 5 5 9 6 8 3 7 4 1 2 3 1 8 2 6 9 5 4 7 9 6 2 7 4 5 8 3 1 4 5 7 3 8 1 2 9 6 Puh. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 3.02-3.57 Yöhitaat. 17.15 Alueradio 18.00 Yle Uutiset. 5.30 Yle Uutiset ja sää. Artjärven Ahjo on myös mukana jussijoukkueellaan. Kitkan viisaat – Kuusamon kalastajat. Edelleen pelaajia jaetaan harjoituksissa pienempiin ryhmiin, joilla on kaksi tai yksi ohjaajaa. Yle Uutiset ja sää 12.10 12 diktaattoria: Suuri opettaja Enver Hoxha 12.45-12.58 Aivot – tärkein pääomasi 13.00 Klassista kahteen katsoo taivaalle 14.00 Musiikkistudio 15.00 Yle Uutiset 15.05 Kultakuume 15.55-15.58 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.15 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.15 Sadan vuoden kirjat. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 18 Lähetyksen kesäillanvietto Vanhan pappilan puistossa/sisällä. 16.17 Alueradio 17.00 Yle Uutiset ja sää. Lisäksi perjantaisin pidetään miniturnaukset. Diakonian vastaanotto 1.6.–31.8. 18.50 Merisää. Seitsikko on sama kuin viime vuonna Lappeen Jukolassa (sijoitus177.) Venlojen ykkösessä viestiä kiidättävät nuoret Milla Lohikainen, Eveliina Lohikainen, Roosa Pelkonen ja ankkurina ravaa kokenut Irina Mihalko. 2.00 Yle Uutiset. To r s t a i 1 5. Ensi vuoden Lahti-HollolaJukolaan on panostettu pitemmällä aikavälillä ja tänä vuonna tarkistetaan, missä mennään. 11.00 Valkoista valoa: Pelon yli 11.45 Valomusiikkia. 7.12 Alueradio 7.50 Merisää. 19.03 Urheiluradio. 22.05 Euroopan taivaan alla. Tänään jalkapallokoulun vieraaksi saapuvat FC Lahden pelaajat Igor Jovanovic ja Marko Simonovski. Jari Sakari Järvinen 47 v. 12.10 Urheiluradio. Jukolan Viesti on Suomi 100 -juhlavuoden tapahtuma. 06.53 Nelli ja Iiro (S) 07.00 Vertailuruutu 07.06 Stella ja Sami (S) 07.18 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S) 07.32 Killi ja Kiki (S) 07.37 Fluugalaiset (S) 07.48 Puutarhan tonttu 07.56 Martta puhuu (S) 08.23 Galaxi 08.24 Futaajat 08.37 Nokkelikot (7) 08.50 Näin Norjassa 09.00 Holby Cityn sairaala (12) 10.00 The Late Late Show with James Corden 10.40 Tuntematon Norja 11.10 Alivaltiosihteerin televisio-ohjelma 11.30 Hehku 11.56 Hehku 12.30 Tanskalainen maajussi 13.00 Nuoret maajussit 13.30 Yksineläjä Severin 14.00 Kun mieli sairastaa 14.30 Askel uuteen elämään 15.00 Rentoa ruokaa Lontoossa 15.30 Nettideittailun vaarat 16.30 Ali Show: Anu Sinisalo 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Holby Cityn sairaala (12) 19.00 Kummeli (7) 19.30 Au pairit Lontoossa 20.00 Uusi päivä (S) 20.30 Nuoret ja lupaavat (12) 21.00 Hairy Bikers: Villi Pohjola 22.00 Yle Uutiset 22.05 Urheiluruutu 22.10 The Late Late Show with James Corden 22.50 Ali Show: Anu Sinisalo 23.20 Au pairit Lontoossa 23.50 Yle FOLK: Tuntematon Vlogilas: Sponsori 23.59 Yle FOLK: Tuntematon Vlogilas: Roope Salminen 00.20 Uutisikkuna MTV3 06.00 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 08.05 Huomenta Suomi: Duunikunto 08.30 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin
Kertalipun hinta heiltä on pukkilan alueella yksi euro. alkaen Rainbow Esikeitetty maissi ??. ?,??+pantit ?,??) Hinta voimassa ?.?.???. niihin kuuluvat muun muassa lesbot, homot, biseksuaalit, transihmiset ja intersukupuoliset. lisäksi yritys haki pienempiä muutoksia osalle reiteistä. Tilaukset ovat käyttäjien vastuulla, tyhjällä autolla ei ajeta edestakaisin, muistuttaa palvelujohtaja Asta Engström asiointiliikenteen periaatteista. – Haluan pitää yhteyttä niiden välillä. g (?,??/kg) Rainbow Voicroissant ?. g (?,??/kg) Kivikylän Pintamaustettu grillikylki n. Miss Gay Finland -kilpailu ei ole perinteinen missikilpailu, vaan kisassa etsitään enemminkin persoonaa. g (?,??/kg) Kotimaista Coleslaw salaatti ??. Kalpio oli miettinyt kilpailuun osallistumista jo muutaman vuoden ajan. Kampanjaa varten on kyllä perustettu Facebook-sivut. Kruunaus pride-viikolla Kalpio ei ole ainakaan vielä aloittanut kovin suurta kampanjointia voittaakseen Miss Gay Finland -tittelin itselleen. g (?,??/kg) Felix Salaattikastike ??. Työhön kuuluu muun muassa päiväja perhekerhojen pitämistä sekä Kirkkovartti-pyhäkoulu. Sitä samaa vihaa on myös sateenkaari-ihmisten puolella, uskontovastaisuutta, Kalpio kertoo. noora Kalpio toivoo olevansa esikuva ihmisille esiintymällä julkisesti sekä kristittynä, että seksuaalisen vähemmistön edustajana. kpl ??. Katso poikkeavat aukioloajat: www.alko.fi R-KIOSKI ORIMATTILA Erkontie 16, 16300 Orimattila Avoinna: ma–la 7.00–21.00, su 9.00–21.00 R_kioski_Orimattila.indd 1 28.7.2011 9.22 Hinnat voimassa S-market Orimattilassa vähintään ke–la ??.–??.?. Sunnuntaisin ??–?. Kilpailussa kruunataan joka vuosi hyvän tahdon lähettiläs esikuvaksi suomalaisille seksuaalija sukupuolivähemmistöille. Lauantaisin ?–?. g (?,??/kg) Espanja Rainbow Riisipiirakka ?. – osittain niissä on samoja, osittain eri vuoroja, sanoo edelliseen hakemukseen viittaava toimitusjohtaja Erja Lehtinen. orimattilasta kotoisin oleva ja orimattilan seurakunnassa työskentelevä Kalpio on päässyt kansallisessa kilpailussa nyt kahdeksan parhaan joukkoon. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina kesäkuun 15. – Jos joku muuttaa ajatusmaailmaansa positiivisemmaksi toista puolta kohtaan minun takiani, koen, että olen tehnyt työni hyvin. Järjestötyötä ja pyhäkoulua Kalpio työskentelee orimattilan seurakunnalla lastenohjaajana. Hän kuitenkin uskoo hengellisen sateenkaarityön herättävän keskustelua ainakin internetin keskustelupalstoilla. – nyt oli oikea hetki. Ainakaan vielä Kalpio ei ole kohdannut vihapuhetta Miss Gay Finland -ehdokkuutensa takia. Tarjouskilpailu koski kuljetusten hoitamista tiistaisin ja torstaisin aamun kello puoli yhdeksän ja iltapäivän kello puoli kolmen välisenä aikana pukkilan kunnan alueella sekä kerran kuukaudessa torstain ajopalvelupäivänä Mäntsälään suuntautuvaa asiointikyytiä. Noora Kalpio on iloinen, ettei ole kilpailun aikana kohdannut itseensä kohdistuvaa vihapuhetta. Tarjouksensa oli jättänyt myös kolme muuta yritystä, Kajon oy, Jimlog oy ja VJl-kuljetusja koneurakointi Ky. päivänä 8 – N:o 65 – 2017 AnniinA KorpelA Orimattila – Haluaisin, että sateenkaariväen ja uskovaisten välille rakentuisi hyvä keskusteluyhteys. Järjestöpuolella Kalpio on ollut vuodesta 2014 mukana lahden Seta:n hallituksessa ja toiminut myös yhdistyksen puheenjohtajana. – Kukaan ei ole suoraan tullut haukkumaan minua, Kalpio kertoo. Le Coq Long drink grape ?x?,?. Hengellinen sateenkaarityö tärkeää Kalpio toivoo saavansa muutosta aikaan esiintymällä julkisesti ihmisenä, joka on sekä kristitty, että osa lhbtiq-yhteisöä. Pukkilan Liikenteen reittimuutoksia rukataan uusiksi. – Toivottavasti kuntalaiset löytävät myös Mäntsälään tarjolla olevan reitin, jota on toivottu. pukkilan kunnanhallituksen piti maanantaina antaa lausunto, jota ely-keskus oli pyytänyt liikennöintisopimusten ja reittiliikenteen muutosesityksistä. g (?,??/kg) Champ Herkkusieni ??. La ?–?. l (?,??/l) (sis. – Yleisön suosikista on tekstariäänestys, Kalpio kertoo. – Jos käytäisiin laadukasta keskustelua, siitä voisi sitten poikia jotain muutakin, Kalpio toivoo. g (?,??/kg) Olvi A. Kokemusta on myös kansallisesta sateenkaariyhdistys Malkuksesta, jonka toimintaa Kalpio järjestää lahteen. näin ajattelee Miss Gay Finland 2017-kilpailun finalisti, lahdessa asuva Noora Kalpio (24). luoda keskustelumahdollisuuksia ja saada yhteisymmärrystä aikaan. lampolan hinta on 445 euroa ajoviikolta sekä 1,50 euron korvaus liikenteen muutoksista johtuvilta lisäkilometreiltä. g (??,??/kg) Kurkku . g (?,??/kg) Paistosta To-la Paistosta To-la Mansikkarasia ??. Ma–To ?–?. Miss Gay Finland kruunataan pride-viikolla Helsingissä 28. – lahden Seta on myös ihanasti lähtenyt tukemaan minua, Kalpio riemuitsee. Kuljetukset toimivat kutsutaksiperiaatteella eli ne pitää tilata viimeistään edellisenä päivänä. kg HK Amerikan pekoni ?x??. g (??,??/kg) Atria Atrilli grillimakkara ??. Kalpio uskoo ristiriitojen johtuvan ainakin osittain siitä, että uskonto ja seksuaalinen suuntautuminen tai identifioituminen ovat kaikki hyvin henkilökohtaisia asioita. – Kun nousen julkisuuteen ihmisenä, joka on julkisesti sekä kristitty, että seksuaalisen vähemmistön edustaja, voin toivottavasti toimia esikuvana muille. Vuonna 2017 kohde on HeSetan Together -työ, joka järjestää vertaistuellista toimintaa turvapaikanhakijoille ja pakolaistaustaisille lhbtiq-ihmisille. orimattilalaislähtöinen noora kisaa Miss Gay Finland -tittelistä S-market Orimattila palvelee Arkisin ?–?. l ?,?. Kalpion ajatukset siintävät tulevaisuudessa. Pe ?–?. Kunnanhallitus päätti asiasta maanantaina pidetyssä kokouksessa. g (?,??/kg) Pingviini Eskimot ?. Kilpailu tukee vuosittain vaihtuvaa hyväntekeväisyyskohdetta. pkt . g (?,??/kg) Koskenlaskija Sulatejuustot ??. Voittajan lisäksi valitaan kaksi perintöprinsessaa sekä yleisön suosikki. internetin vihapuhe ei kuitenkaan tunnu suuresti hetkauttavan nuorta naista. lyhenteellä viitataan seksuaalija sukupuolivähemmistöihin. kg Snellman Porsaan ulkofileepihvit naturell ja maustettu Suomi kg Palvelutorilta to-la kg Atria Broilerinrintafilee naturell ja marinoitu Suomi kg Kokkikartano Kasvisgratiini Lounasaikaan lämpimänä! kg . – Sateenkaari-ihmiset ja kristityt, ja muutkin uskontokuntien edustajat, ovat aika ristiriidassa keskenään. palveluun kuuluu asiakkaan hakeminen tarpeen mukaan kotiovelta ja avustaminen esimerkiksi kauppakassien kantamisessa. Jatkossa ajetaan kerran kuussa myös Mäntsälään Lampola hoitaa Pukkilan asiointija palvelukuljetukset Virpi KAllio Pukkila pukkilan liikenteen aikatauluja reittimuutokset eivät toteudukaan aiemmin suunnitellulla tavalla. Valintaperusteina olivat kokonaistaloudellinen edullisuus sekä kaluston ja palvelun laatutekijät. Kotimaista Naudan jauheliha ??% ??. PKT kg Suomalainen Suomalainen Pajuniemi Palvattu kalkkunafilee Suomi Suomalainen Suomalainen Suomalainen Virpi KAllio Pukkila pukkilan asiointija palvelukuljetuksista vastaa seuraavan vuoden ajan Taksipalvelu Jyrki lampola. – Jos tulen valituksi, avautuisi mahdollisuus päästä tekemään työtä valtakunnallisesti. Hän ei yksilöi reittejä tarkemmin vaan alleviivaa, että ”kaikki on vielä keskeneräistä”. kesäkuuta. Kerrottaisiin, miltä itsestä tuntuu, eikä hyökättäisi toisten kimppuun. Kalpio kokee tekemänsä hengellisen sateenkaarityön tärkeäksi. ely-keskukseen aiemmin toimitetun hakemuksen mukaan pukkilan liikenne suunnitteli lakkauttavansa kokonaan 11 ja osittain viisi kannattamattomaksi osoittautunutta vuoroa. Yritys on toimittanut uudet hakemukset Uudenmaan elinkeino-, liikenneja ympäristökeskukseen (ely-keskus). Syyskuussa voimaan tulevaan ostopalvelusopimukseen liittyy kaksi optiovuotta. palvelu on kohdennettu ensisijaisesti pukkilalaisille ikääntyneille ihmisille, mutta muutkin kuntalaiset voivat käyttää sitä. Menopaluu-lippu Mäntsälään maksaa viisi euroa ja kertalippu yhteen suuntaan 2,50 euroa. Minulla on kokemuspohjaa vapaaehtoistyöstä ja vertaisohjaajana toimimisesta, Kalpio kertoo. – Tilanne on hankala molemmin puolin. ikäihmisten ja lasten taksa euro Hallitus päätti myös asiointija palvelukuljetuksen asiakasmaksuista, joissa uutuutena on alle 12-vuotiaiden pukkilalaisten sisällyttäminen 65 vuotta täyttäneiden asiakasmaksuryhmään. . Muilta käyttäjiltä hinta on kunnan alueella Matkahuollon valtakunnallisten taksojen mukainen sekä Mäntsälän reitillä kymmenen ja viisi euroa. Hallitus merkitsi muuttuneen tilanteen tiedoksi ja valtuutti kunnanjohtajan ja palvelujohtajan antamaan tarvittaessa kunnan puolesta lausunnon uusista hakemuksista