03-883 2100 ark. Hän asuu aivan kaupungin keskustassa Erkontien varrella, joten työmatkaa on noin 200 metriä. elokuuta. Olennainen osa uudessa työssä aloittamista on myös ihmisiin ja asioihin tutustuminen, jonka hän arvelee vievän kuukausia. autoa kuljettanut viisikymppinen mies puhalsi alkometriin nollatuloksen, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Orimattilan Sanomien katugallupiin vastanneet ottavat positiivisin mielin uuden kaupunginjohtajan vastaan. Vielä toistaiseksi uutta kaupunginjohtajaa ei olla tultu nykimään hihasta kaupungilla. 1 .TILAA JA NOUDA -PALVELU PLUSSAKORTILLA 4,90! Ilman Plussa-korttia 6,90 KAUPPAMME ON VALITTU KAAKKOIS-SUOMEN ALUEEN PARHAAKSI K-SUPERMARKETIKSI VUONNA 2021. Orimattilan uusi kaupunginjohtaja Kalle Larsson on myös tuore orimattilalainen, sillä hän muutti kaupunkiin viime viikolla. SIVU 3 Kalle Larssonin palkka herätti keskustelua katugallupissa Irtonumero 2,00 e (sis. Larsson kertoi aloittavansa työt hyvällä mielellä, sillä kaupunginjohtajana toimiminen on hänen pitkäaikainen haaveensa. Taloustirehtööri ei kuitenkaan halua ottaa saavutuksesta itselleen kunniaa. 18.30-19.30 Klassinen baletti 7-10v. 17.00-17.45 Satutanssi ja sirkus 3-4v. – Kävin aamulla pyörälenkillä. Perjantain paikallisraveissa nautittiin vuoden tauon jälkeen sekä kisojen tarjoamasta jännityksestä että Kuninkuusravien jälkeisestä voitonhuumasta. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, sillä voimassa olevaa ajo-oikeuttakaan hänellä ei ollut. Mies myönsikin partiolle aineiden käytön. Niiden kokonaissaldo jää yli 25 miljoonaa euroa plussan puolelle. Larsson muutti viime viikolla Salosta Orimattilaan, joten edessä on myös tutustuminen uuteen kotikaupunkiin. Yrittäjänumero ilmoitusmyynti 0500 840 266 Paikallisraveissa yli 800 kävijää Maanantaina Orimattilan uusi kaupunginjohtaja Kalle Larsson aloitti työnsä. SIVU 5 ORIMATTILAN SANOMAT ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina 6.9. Liikennevalvontaa tehnyt poliisipartio pysäytti epävarmasti liikkuneen henkilöauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon. – Toivon hartaasti, että myös tietokoneeni saadaan toimimaan tänään. Uusi koti keskustassa Larssonin ensimmäiseen viikkoon mahtuu esimerkiksi johtoryhmän kokous ja ylikunnallisia tapaamisia. – Kaikki on tehty yhdessä, hän korostaa. 7–21, la–su 8–20, www.k-supermarket.fi Kalatiskimme on sertifioitu SUOMI 2 PKT O R I M AT T I L A Elokuun herkut TARJOUKSET VOIMASSA TI–KE 16.8.–17.8.2022, ELLEI TOISIN MAINITA. En vielä yhtään tiedä, mitä kalenterissani on, hän kertoi maanantaina. Larssonin palkka herätti keskustelua vastaajissa. vuosikerta ORIMATTILAN, MYRSKYLÄN JA PUKKILAN PAIKALLISLEHTI www.orimattilansanomat.fi OS tänään Orimattilan kaupungin kukkaronnyörejä 15 vuoden ajan pidellyt Päivi Suikkanen jää eläkkeelle 1.9. 17.45-18.30 Luovatanssi ja sirkus 5-6v. Viisikymppinen huumekuski Viljamaantiellä Perinteiset Elomarkkinat saivat taas kahden vuoden tauon jälkeen palata Orionaukiolle, ja sunnuntaina vallinneesta iloisesta tunnelmasta päätellen niitä olikin jo moni ehtinyt kaivata. K-SUPERMARKETISTA! SUOM I BROILERIN RINTAFILEET HERKKUKANA, PÖRRIÄINEN, KOLUMBUS, SMOKEY PEPPER JÄTTIKASSLERPIHVIT Porsaan KG 8 95 RUOKAMESTARILTA: VISPIPUURO MEILLÄ PAISTETTU: VADELMAMASCARPONEVIINERI AVOMAANKURKKU 99 1 00 KG KPL KG Herkullinen 85 g (11,65/kg) LIHAMESTARILTA: LIHAMESTARILTA: 14 95 2 99 PKT SUODATINPUSSIT K-menu KAHVI 500 g (5,98/kg) HUIPPUHINTAAN: 1x4 / 200 kpl 1 35 PKT 9 95 KG Norja KALAMESTARILTA: LOHI TUORE KOKONAINEN Rajoitus: 2 kalaa/talous Ilmainen fileointi K-menu SUOM I KG 9 95 MAMMUTTI, MÖRRIMÖYKKY MEILLÄ TEHTY! SUOMI SÄÄVARAUS KUVA: Petri SiPilÄinen Ida NIVa Orimattila Orimattila siirtyi maanantaina uuteen aikakauteen, kun kaupunginjohtajaksi toukokuussa valittu Kalle Larsson aloitti työnsä. – Yritän olla maltillinen aluksi, sillä on parempi tutustua ensin asioihin ja sitten vasta alkaa miettiä, mitä voisi tehdä toisin. Olen huomannut, että se on hyvä tapa tutustua uuteen kaupunkiin ja paikkoihin. Uusi kaupunginjohtaja aloitti työnsä maanantaina Orimattila siirtyi Kalle Larssonin aikaan Poliisi nappasi huumeiden vaikutuksen alaisena ajaneen kuljettajan keskiviikkona aamupäivällä Viljamaantiellä Orimattilassa. 19.30-20.30 Show 11-14v. Perjantaina iltapäivällä sattunut onnettomuus ei aiheuttanut vakavia loukkaantumisia. Orimattilalaiset pääsevät tapaamaan uutta kaupunginjohtajaansa viimeistään Orimattilan 30-vuotisjuhlissa, jotka järjestetään 27. Tänä vuonna riitti sekä hevosia että yleisöä, eikä säässäkään ollut valittamista. SIVU 3 Viiden auton kolari moottoritiellä Orimattilassa ja artjärvellä pärisi SIVU 5. Vilkkaan markkinapäivän kruunasi helteinen sää. Hänen aikanaan kaupunki on tehnyt 11 ylijäämäistä ja kolme miinusmerkkistä tilinpäätöstä. Kuski käytettiin verikokeessa asian varmistamiseksi. – En tiedä, tunnistavatko ihmiset minua vielä, mutta ehkä kasvot tulevat tutummiksi ajallaan. alv.) 40 vuotta Tanssija sirkustunnit ovat alkaneet! Ilmoittaudu mukaan osoitteessa lahdentanssiopisto.. Uskon, että Orimattila saa freesimmän kaupunginjohtajan verrattuna siihen, että olisin siirtynyt suoraan työpaikasta toiseen. Siellä voi eurojen sijasta laskea mustikoita. Tavallista parempi ruokakauppa Käkeläntie 3, Orimattila, puh. – Se on pitkä aika olla pois töistä, mutta olen onnellinen, että se oli mahdollista. Ennen uudessa virassa aloittamista hän piti neljän kuukauden mittaisen loman. TaKaSIVU Elomarkkinoista nautittiin täysin rinnoin Viisi autoa kolaroi moottoritiellä Orimattilassa. ORIMATTILAN SANOMAT TIISTAINA 16. Larsson siirtyi Orimattilaan Tammelasta, jossa työskenteli kunnanjohtajana kahdeksan vuotta. Ensimmäisenä työpäivänään Larsson tutustui kaupungintaloon ja sai perehdytystä ajankohtaisista asioista. Tunnit keskiviikkoisin Erkko-lukionliikuntasali Koulutie 17, Orimattila info@lahdentanssiopisto.com ELÄMYKSIÄ,LIIKETTÄ, ILOA -YHDESSÄ 16.00-17.00 Show 7-10v. elokuuta 2022 N:o 62 – 71. SIVU 3 Kirstunvartija Suikkanen siirtyy sivuun Päivi Suikkanen arvelee lähtevänsä ensimmäisenä eläkepäivänään marjametsään
Tupakkalain tavoite on myrkyllisiä aineita sisältävien ja riippuvuutta aiheuttavien tupakkatuotteiden ja muiden nikotiinipitoisten tuotteiden käytön loppuminen vuoteen 2030 mennessä. samasta ominaisuudesta on näköjään huutava puute myös luottamusmiesportaassa. Pöytiin haluttiin istumaan johtokuntia laajempi ja monipuolisempi asukasjoukko eri kulmakunnilta. Jokainen meistä on viime vuosina huomannut, kuinka ilmaston ääri-ilmiöt ovat myös suomessa lisääntyneet. Moni viljelijä haluaa omalta osaltaan parantaa pölyttäjien elinoloja lisäämällä erilaisten kukkivien kasvien viljelyä. ukraina on euroopan johtavia auringonkukan viljelymaita ja auringonkukka on maan kansalliskasvi. epä selvästä käsikirjoituksesta tai pu helinvälityksessä sattuneesta vää rinkäsityksestä lehti ei vastaa. 03-876 678 JULKAISIJA: Pitäjäsanomat Oy Toimitusjohtaja Kullervo Hakama p. Hallinnonuudistuksen toimeen pano ei anna mitenkään vakuuttavaa kuvaa uuden valtuuston ja Orimattilan kaupungin toimintakyvystä. Kuinka paljon työttömyyskorvauksia ja toimeentulotukea menee huumeiden rahoittamiseen ja elämän tuhoamiseen, kun tukien tarkoitus on säilyttää elämä. Huumeiden hankkimisen rinnalla kulkee vakavaa omaisuus-, väkivalta-, ja salakuljetusrikollisuutta. 044 7043 717 anna.hakama@orimattilansanomat.fi Toimitussihteeri Petri Sipiläinen p. Pölyttäjille pölytettävää schulman löytää auringonkukkien lisääntyneen suosion taustalle myös muita mahdollisia taustasyitä. Kaiken kukkuraksi koko kumppanuuspöytämalli asetettiin jo viime lokakuussa kyseenalaiseksi: tuskin oli muste ehtinyt kuivua uudessa organisaatiokaaviossa, kun keskustan valtuustoryhmä ehdotti, että kumppanuuspöytien sijaan paikallisdemokratiassa otettaisiin käyttöön niin sanottu osallistuva budjetointi. Koulutusta vaille valmiina päihdeterapeuttina ajattelen, että paljon enemmän olisi resursoitava ennalta ehkäisyä ja varhaista puuttumista, kun huumeiden käytön helpottamista. Digitilaus 6 kk 72 e , 3 kk 36 e . lukemat olivat niin rajut, että selityksiä tappiolle löytyi kolme. – On myös tiloja, jotka viljelevät auringonkukkaa siksi, että ihmiset voivat käydä poimimassa niitä niiden kukintaaikana – joko maksua vastaan tai ilmaiseksi. – Auringonkukkia viljeleviä tiloja on tänä vuonna jo reilusti yli 500, nurmi sanoo. Pöytiä koskeneet ehdokaslistat saatiin valmiiksi vasta alkukesästä. Ennen oltiin vieraista ”erellä”, vaikka juostiinkin omalla verellä, nyt ei verillä myöskään lainatuilla kulje niinkuin kilvassa muilla. jaossa oli meiltä paljonkin paossa, taisi polttaa peppua penkki kun repäisi rennosti jenkki. se on usein osoittautunut pitkässä juoksussa hyväksi. Ilmoitukset on jätettävä kontto riimme viimeistään ilmestymispäi vää edeltävänä arkipäivänä klo 10 mennessä. 044 7043 720 marja.hakama@orimattilansanomat.fi Ilmoituslaskutus Lauri Hakama p. VASTUU ILMOITUSVIRHEISTÄ Lehti ei vastaa ilmoittajille mahdol lisesti aiheutuvasta vahingosta, jos hyväksyttyä ilmoitusta ei tuotan nollisista tai vastaavista syistä jul kaista määrättynä päivänä. Hallinnonuudistuksen toteutus ontuu pahasti Maailmassa on kylliksi valoa niille, jotka eivät tahdo muuta nähdä, ja kylliksi pimeyttä niille, jotka tahtovat päinvastaista. Varamiehisyyden lisäksi tepposen teki sateinen sää, joka johti siihen, että nurmeen tottumattomat petolaiset olivat aivan tehottomia. schulmanin mukaan auringonkukkia viljellään selvästi eniten etelä-suomessa, sillä siellä on suotuisampi kasvukausi. se ei kuitenkaan mahdu minun päähäni, että rikollista toimintaa tuettaisiin verovaroilla, kun rahat eivät riitä edes ihmisten välttämättömiin tarpeisiin. Viimeisen seitsemän vuoden ajan kasvin suosio on kuitenkin noussut vuosi vuodelta enemmän, ja loppukesästä ja alkusyksystä suomen pelloilla tulee kukkimaan yhteensä yli 1200 hehtaarin edestä auringonkukkia, kertoo maaja metsätalousministeriön erityisasiantuntija Auli Nurmi. Lehden vastuu ilmoituksen julkai semisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun hinnan palauttamiseen. päivänä 2 – N:o 62 – 2022 Päivyri Päivän miete Tänään tästä Orimattilan kaupungissa otettiin noin vuosi sitten käyttöön uusi hallintomalli. isossa kuvassa tuntuu käsittämättömältä, kun energiapolitiikassa ”housut on jo kintuissa”, kuinka huonosti länsi on ollut varautunut Venäjä-riippumattomuuteen. 044 7043 713 petri.sipilainen@orimattilansanomat.fi Toimittajat: Ida Niva p. – Meillä ei ollut mitään erityistä miehitystä junakuljetuksen aikana. Aluekumppanuuspöydät perustettiin aluejohtokuntien tilalle vaalimaan kyläjohtokunnista aikoinaan lähteneen paikallisdemokratian toteutumista Orimattilassa. Itse nukuin rauhassa koko yön, juttelee Uimonen. Auringonkukat värittävät yhä useampaa peltoa KUVA: OUti SirViÖ sTT Maailmalla auringonkukka on tärkeä öljykasvi, ja öljyn puristamisen jälkeen jäljelle jäävä valkuaispitoinen rouhe käytetään eläinten rehuna. luulen, että jos tupakka keksittäisiin tänään, se kriminalisoitaisiin, niin kuin huumeet. edes etelä-suomessa kasvukausi ei yleensä riitä siemensadon tuotantoon, ja auringonkukkaa viljelläänkin lähinnä kauniina maisemakasvina tai joillakin tiloilla leikkokukiksi, kertoo MTK:n vilja-asiamies Max Schulman. Laista, asetuksista tai viranomais ten toimenpiteistä aiheutuvat kus tannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaan tulohetkestä lukien. Ulkomaille tilattaessa kaksinkertai nen maksu. siinähän sitä olisi pohdittavaa mennessä kohti tulevaa talvea. suuri siemensato vaatisi hyvän kasvukauden perään melko pitkän ja kuivan syksyn. Arki-iltana klo 17 alkavaksi määrätty otteluaika oli niin aikainen, etteivät matkatöissä olevat ehtineet lainkaan mukaan. Maaja metsätaloustuottajain Keskusliiton (MTK) vilja-asiamiehen Max Schulmanin mukaan auringonkukkien kasvavaa suosiota voi selittää se, että viimeisen seitsemän vuoden aikana suomeen on tullut paljon uusia kesantopeltoja. Auringonkukkaa onkin käytetty sosiaalisessa mediassa tietynlaisena tuen antamisen symbolina. Loviisan ydinvoimalasta rautateitse Orimattilankin läpi matkannut ydinjätejuna ei aiheuttanut Orimattilassa mitään erityistoimia, kertoo palopäällikkö Lauri Uimonen. Tutkimukseen vastanneista yli 60-vuotiaat luottavat tulevaisuuteen keskimääräistä enemmän. elokuuta 1982 Pitäjäsanomista saatiin lukea Kirvun Jussin penkkiurheilijan murheita. – Viime vuosina kesantopelloilla on viljelty entistä enemmän myös auringonkukkia. Kukat eivät ala kasvaa ennen kuin maaperä muuttuu riittävän lämpimäksi. Auringonkukkahan tarvitsee ja seuraa aurinkoa – aamulla kukat katsovat yhteen ja iltapäivällä toiseen suuntaan. ensi vuonna on varmaan taas sitten opetusja kasvatusvaliokunnan vuoro. – Jos auringonkukat jättää syksyllä pellolle, niistä riittää koko talven ajaksi syötävää ja suojaa esimerkiksi linnuille ja jyrsijöille. Myös luottamus ilmastotalkoiden tavoitteiden toteutumiseen horjuu. runsas puolet vastanneista on sitä mieltä, että suomen hiilineutraalisuustavoitteet eivät toteudu eikä luonnon monimuotoisuuden heikkenemistä saada pysäytettyä. JAKELUHÄIRIÖT Orimattila ark. Ompa myöskin hormoni purkkia ehditty ihan ahkeraan kurkkia, syömällä kaiken maailman ”mäskit” saatu hyvin leviämään vain läskit. Petojen jalkapallomiehistö koki melkoisen ryöpytyksen ottelussa Ahtialan Palloa vastaan. sAnTeri HulKKOnen Ydinjätejuna Orimattilan läpi sanna Marinin hallitusohjelman tavoitteena on, että suomi on hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä ja ensimmäinen fossiilivapaa hyvinvointiyhteiskunta. Toisekseen kun katsoo tilastoja vuosikymmenien ajalta, niin vaihtelua on ollut aina. – sen sijaan lintujen tarpeisiin suomalaisten auringonkukkapeltojen siemensadot saattavat vastata oikeinkin hyvin – joko sellaisenaan pelloilla, tai jotkut ovat korjanneet kukat talteen ja myyneet linnunruoaksi. Apua eroon pääsystä, eikä apua käyttämiseen. Vedosilmoitukset kak si täyttä työpäivää ennen julkaisu päivää. 044 7043 714 juho.kiuru@orimattilansanomat.fi KONTTORI Avoinna ma–pe klo 8–16 Toimistopäällikkö Marja Hakama p. sinänsä vähäpätöinen mutta koko hallinnonuudistuksen huteruutta hyvin kuvaava asia on opetusja kasvatusvaliokunnan nimisekoilu. Vuosi on nyt kulunut, mutta hallintomallin käyttöönotto ontuu edelleen pahasti: elinvoimajaoston toiminta takkuaa, aluekumppanuuspöydät eivät ole kokoontuneet vielä kertaakaan ja yhden keskeisen valiokunnan nimikin halutaan jo vuoden jälkeen vaihtaa. Huumeongelma on yhteiskunnallisesti äärimmäisen vakava ja pelottava ongelma. Paperilehden digilisä 1 e /kk. Kantar Tns:n kesäkuun alussa toteuttamaan kyselyyn vastasi runsaat tuhat 18–79-vuotiasta. 6.30–16, vkl 6.30–11, puh. Kaupunginhallituksen alaisesta elinvoimajaostosta piti tulla nyrkki, jonka avulla Orimattilan aneemiseksi koettu markkinointi ja elinkeinotoimi saadaan viritettyä kokonaan uuteen iskuun. Virheestä, joka johtuu esim. Kokoukset käynnistyvät kuulemma syyskuussa. Tämä edellyttää nopeutettuja päästövähennyksiä kaikilla sektoreilla sekä hiilinielujen vahvistamista. Päiväkannon valitukset ma–pe 8–16 puh. runoon pystyy vielä samaistumaan tänä päivänä. 03876 678. Petojen ainoa puolustus suureen tappioon on se, että joukkue joutui lähtemään matkaan kovasti varamiehisenä. Kukat kestävät hyvin lumikuormaa ja pysyvät yleensä pystyssä talven yli, schulman sanoo. 044 7043 718 ilmoitukset@orimattilansanomat.fi TILAUSHINNAT (sis. Tutkimuksessa selvitettiin kansalaisten arvioita erilaisten tulevaisuuskuvien toteutumisesta kuluvan vuosikymmenen aikana. Kestotilaus laskutetaan kun kin laskutusjakson alussa voi mas sa olevan tilaushinnaston mu kai sesti. Vuosi uudistuksen jälkeen valiokunta haluaakin muuttaa nimensä takaisin sivistysvaliokunnaksi. Allekirjoitan tavoitteet, vaikka en kaikkea vouhkaamista ymmärräkään. Kysymys ei ole pilasta vaan urheilumme tilasta, sen huomaa ihan tuota pikaa ett’ on paljon siinä vikaa. elokuuta 1982 Pitäjäsanomat tiedotti ydinjätejunan kulkeneen Orimattilan ohi kohti neuvostoliittoa. 10 %) Kestotilaus 12 kk 169 e (2 erässä á 90 e , 3 erässä á 61 e , 4 erässä á 46 e ). Korotukset koskevat myös jo teh tyjä tilauksia/ilmoitusvarauksia. niissä ei ole saatu mitään merkittäviä päätöksiä aikaiseksi, vaikka kaupungin päättäjillä piti tässä vaiheessa olla jo käsissään ainakin sekä Hennan alueen kehittämissuunnitelma sekä kaupungin markkinointisuunnitelma. Pedot saivat turkkiinsa pesäpallonumeroin 9–2. Joukkueen huoltajan Pekka Kuosan mukaan kolmas syy tappioon oli se, että Pedot olivat numeroiden osoittaman verran huonompia. Helsinki on tehnyt jo 2019 esityksen hallitukselle käyttöhuonekokeilun aloittamisesta mutta ei ole nykyhallitus vienyt asiaa pätkääkään eteenpäin – miksi. ORIMATTILAN SANOMAT Tänään: Aulis Keskiviikkona: Verneri, Venni Tiistaina elokuun 16. Kun auringonkukkapeltoja alkoi näkyä enenevissä määrin, yhä useampi viljelijä havahtui asiaan, schulman kertoo. Kokousten pöytäkirjat ovat tarkastamatta. Suunnitelma tarkastettiin ja se on jo ajan tasalla. Jotta suomesta tulisi kannattava auringonkukansiemenen viljelymaa, vaadittaisiin schulmanin mukaan myös teolliselta puolelta halukkuutta ja investointeja. Keihäs Kouvolan S.M. Tarkoitusperiltään kieltämättä epämääräisiin ja nimeltäänkin omituisiin kumppanuuspöytiin oli vaikea saada mukaan ihmisiä. 040 832 3028 lauri.hakama@orimattilansanomat.fi Ilmoitusmyynti Petri Hotti p. 044 7043 711 ida.niva@orimattilansanomat.fi Juho Kiuru p. epätietoisimmin tulevaisuuteen suhtautuvat 18–30-vuotiaat. sitä valmisteltiin pitkään ja hartaasti: kaaviokuvia piirreltiin, seminaareissa istuttiin ja palavereissa pähkäiltiin. Tulisko enemmän menohaluja jos lainaisi lisää kehonkaluja, vaatis kai sentään hyvä tapa säilyttää äidin antama napa. Tässä tämä iso ristiriita juuri on. Kestotilaus jatkuu ilman eri uu dis tus ta, ellei tilausta peruta tai muu teta. ellei hallitus toimi nopeasti energianhinnan suitsemisen osalta, saattaa talvella tulla kylmä. lisäksi auringonkukkaa viljellään siemensadon tuotantoa varten. – ehkä tänä vuonna meillä viljellään auringonkukkaa myös solidaarisuuden merkkinä. ooo 17. siemensadot haastavia suomen oloissa sTT suurin osa suomalaisista ei usko, että suhteet suomen ja Venäjän välillä kehittyisivät vuosikymmenen aikana parempaan suuntaan. Merkittävä tekijä jaoston alisuoriutumisessa on luonnollisesti se, että kaupungin elinkeinopäällikkö erosi viime vuoden marraskuussa ja uusi astui virkaan vasta tämän vuoden huhtikuussa. Mikäli lainsäädäntöä muutetaan käyttöhuoneet sallivaksi, niin muutetaanko myös huumeiden maahantuontivaltuuksia. PeTri siPiläinen ORIMATTILAN SANOMAT TOIMITUS Avoinna ma–pe klo 8–16.30 toimitus@orimattilansanomat.fi yleisonosasto@orimattilansanomat.fi tulkai.mukaa@orimattilansanomat.fi Päätoimittaja: Anna Hakama p. BlAise PAscAl 14. – Lehti ei suorita tilaa jalle hyvitystä lakon tai muun ylivoi maisen esteen takia julkaisematta jääneistä numeroista. VEROTTOMAT ILMOITUSHINNAT Etusivulla 2,20 Tekstin edellä, tekstissä 1,95 Kuolinilmoitukset 1,95 Tekstin jälkeen 1,85 Takasivulla 2,05 Hintoihin lisätään 24 % arvonlisä vero. Kesantopelloilla saa viljellä esimerkiksi nurmija niittykasveja ilman taloudellisen edun tavoittelua. Puukiukaiden lämmityskiellollako maailma pelastetaan. en kannusta ketään tupakoimaan. ooo 19. ilKKA VilJAnen hyvinvointialueen hallituksen jäsen, maakuntavaltuuston puheenjohtaja, Asikkalan kunnanhallituksen puheenjohtaja Huumeita hiilivapaassa ja savuttomassa suomessa Gra?ikka: Bulls Säätiedot: Tiistai 16/8 Keskiviikko +29 Torstai +30 Perjantai +30 Lauantai +29 Orimattila Artjärvi Myrskylä Porlammi Pukkila 30 31 30 30 30 4,0 m/s sTT Auringonkukkaa on viljelty suomessa perinteisesti melko vähän, vaikka viljelijöillä on ollut mahdollisuus hakea sen viljelyyn eu-tukea jo 1990-luvulta lähtien. Hallintomallista piti tulla oiva työkalu niin ikään viime elokuussa aloittaneelle uudelle valtuustolle. Moni viljelee auringonkukkia myös puhtaasti omaksi ja muiden ihmisen iloksi. Menneistä voipi olla ylpeä, muistoissa kelpaa vielä kylpeä, se on antanut hetkiä jännii vaan nyt niin pirusti pännii. Kaikkea se ei kuitenkaan selitä. Kesantopellot ovat lisääntyneet erityisesti uudellamaalla ja Varsinais-suomessa. uudistuksessa sivistysja hyvinvointivaliokunnan nimi vaihtui opetusja kasvatusvaliokunnaksi. Perussuomalaisten sari sikkilän johtama jaosto on pitänyt viime vuonna viisi kokousta ja tänä vuonna kaksi. samalla kun tupakoitsijoiden tupakkahuoneet ovat vähentyneet, puuhataan veronmaksajien rahoilla huumeiden käyttöhuoneita. – Orimattila on kuitenkin kunta, jolla pitää olla pelastussuunnitelma kuljetusonnettomuuden varalta. schulman kertoo vielä yhden mahdollisen syyn sille, miksi auringonkukkia saatetaan nähdä ennätyksellisen paljon juuri tänä vuonna. Orimattilan lävitse juna meni noin puolen yön aikoihin ja jatkoi matkaansa Lahteen, josta se suuntasi kulkunsa Vainikkalan raja-asemalle. Jotta nämä investoinnit olisivat kannattavia, tarvittaisiin melko suuria satoja. itse lopetin tupakoinnin 2001 ja se on yksi elämäni hienoimpia päätöksiä. Huomautukset on tehtävä 8 päi vän kuluessa ilmoituksen julkaise misesta tai ilmoituksen tarkoitetus ta julkaisupäivästä lukien. Kukkimiskausi osuu loppukesään tai alkusyksyyn riippuen siitä, missä vaiheessa kylvö on tehty ja maa on lämmennyt. 0500 840 266 ilmoitusmyynti@orimattilansanomat.fi Lehtitilaukset p. Taustalla ovat eu:n viherryttämistoimenpiteet, joiden tarkoituksena on luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen ja peltojen kasvukunnon parantaminen. 03615 1344. erityisesti tällä hetkellä viljelijät laskevat tarkasti, minkä kasvin viljely on kannattavinta. Myrskylän, Orimattilan ja Pukkilan puolueeton uutis ja ilmoituslehti. samaan katekoriaan lienee kuuluvat leivinuunit ja varaavat takat. Keltaisena hehkuvia auringonkukkia nähdään yhä enemmän suomalaisilla pelloilla. ne vaativat kuivahkon, lämpimän ja pitkän kasvukauden. suomalaiset eivät usko suhteiden Venäjään parantuvan. Loviisasta lähti sunnuntai-iltana klo 18 aikaan 14 tonnia ydinpolttojätettä Neuvostoliittoon. – eikä kasvia turhaan sanota auringonkukaksi. Myös monet muut eläimet hyötyvät auringonkukista. 03 876 678 tilaukset@orimattilansanomat.fi Ilmoitusvalmistus Tarja Hietavirta p. 044 7043 710 kullervo.hakama@orimattilansanomat.fi Ilmestyy: tiistaisin ja torstaisin Levikki 3 440 kpl (LT 2018) Uutismedian liiton jäsen ISSN 12366609 PAINOPAIKKA Sanoma Manu Oy, Tampere 40 vuotta sitten Lukijan postia Elinvoimajaosto on kokoontunut tänä vuonna kerran tammikuussa ja kerran toukokuussa. Rahalla ja laina-avuilla suunta on niinkuin ravuilla, tämä uusi on urheilun muoto; poikki kyvyiltä on selkäruoto. luottamusmiehet kaipasivat eronneelta kaupunginjohtajalta Osmo Pieskiltä jämäkkyyttä asioiden hoitoon. silti on tärkeätä, että olemme vastuullisia tulevaisuuden suhteen. Auringonkukat kukkivat silti Pohjoissuomessakin. Käyttöhuoneet vaatisivat lainsäädännön muutoksen. elokuuta 1982 Pitäjäsanomat uutisoi Orimattilan Petojen saamasta selkäsaunasta. Määräaikainen tilaus 12 kk 179 e , 9 kk 148 e 6 kk 105 e , 3 kk 59 e Tarjous 3 kk 48 e , 6 kk 91 e . Digikesto 12 kk 134 e . ensimmäistäkään kokousta ei ole vielä pidetty, ja ensimmäinen kumppanuuspöydän jäsen on jo ehtinyt erotakin. lopputulosta kehuttiin monella suulla. Jotain jaoston työskentelyn lepsuudesta kertoo, että kaupungin nettisivujen mukaan sekä tämän vuoden tammikuun että toukokuun kokousten pöytäkirjat ovat edelleen tarkastamatta. Vastuullisuus ilmastotoimissa pitää säilyttää mutta tarvitaan arkista maalaisjärkeä, tolkun politiikkaa ja käytännön ratkaisuja. Vankkumattomana eu:n kannattajana joudun usein toteamaan, että siellä tehdään myös täydellisiä pölhökustaapolitiikkaa ja säännöksiä, joista osa liittyy juuri ilmastonmuutoksen torjuntaan. Postiosoite: PL 5, 16301 Orimattila Katuosoite: Erkontie 17 www.orimattilansanomat.fi puh. schulmanin mukaan suomessa on kehitetty auringonkukkalajike, jolla on pyritty saamaan parempia auringonkukansiemensatoja suomen olosuhteissa, mutta olosuhteet ovat haastavat jopa tälle lajikkeelle. nurmi uskoo, että auringonkukkien viljelyyn myönnettävä eu-tuki lisää viljelyintoa, sillä uuden kasvilajin kokeiluun liittyy aina omat riskinsä. Rahaa vaikka virtaisi liitosta empä siihenkään liitä kiitosta, urheilusta kasvaa kumma kasti eräänlainen laivurin paarlasti. Tätä mieltä on runsaat kolme neljästä tutkimukseen vastanneesta, kertoo Kunnallisalan kehittämissäätiön teettämä kyselytutkimus. alv. Toinen hiilineutraalisuuden lisäksi ilmaa kirkastava hanke on savuton suomi
Palo ei levinnyt peltoon. Hän kokee, että työyhteisö on Orimattilassa ollut mukava ja sanoo saaneensa monta kaveria, joihin ollaan yhteyksissä kaupungintalon ovien sulkemisen jälkeenkin. ellei, niin olisi pitänyt. – Menen ehkä marjametsään. toivotaan myös, että Orimattilassa osataan ottaa hänet vastaan eikä tuomita heti, tuomainen kertoo. – Olen saanut häneltä edelleen tukea, jos on ollut kysyttävää. – Luontokuvauksesta plussaa! Koko ikänsä Orimattilassa asunut Juurinen sanoo, että Kalle Larsson ei muutu orimattilalaiseksi yhdessä yössä. Kuljettaja taltutti palon alkusammuttimella. – Määräaikaisten työsopimuksia on jätetty uusimatta ja joitain toimintoja on ulkoistettu liikkeenluovutuksen kautta, mutta ketään ei ole irtisanottu sinä aikana, kun henkilöstöasiat kuuluivat minulle, hän tähdentää. – ei hän yksin pysty vaikuttamaan. Projektipäällikkö Niklas Nevalainen Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenneja ympäristökeskuksesta kertoo, ettei liikennettä aiota katkaista Heinämaantieltä remontin ajaksi vaan yksi kaista pidetään koko ajan auki ajoneuvoliikenteelle. Onnettomuuden selvittelyn ja raivauksen takia toinen kaista oli suljettu. toivottavasti Larsson pitää lipun korkealla. Entä kunnallispolitiikka, kiinnostaako se. tai ei parahda, sillä kaikenlaisia värikkäitä ja dramaattisia tulkintoja viimeiseen asti karttavan Suikkasen tyyliin ei kuulu parahdella vaan todeta tai huomauttaa. Orimattilalla on kaikki edellytykset säilyä itsenäisenä kuntana jatkossakin. – Kriisikuntaselvittäjiä ei ole tulossa. Siinä mielessä hyvä tilanne, hän hymyilee. – tavoite eli kaupungin palvelutason säilyttäminen on saavutettu. – Olen eläkkeellä. No ovatko ne kehittyneet ja kohdanneet kaupunkilaiset. Heinämaantie on vilkkaasti liikennöity, ja sillä on myös paljon raskasta liikennettä, koska Sampolan teollisuusalueen rekkaliikenne purkautuu sen kautta Lahdentielle. Kaupunkilaisten verorasitustakaan ei ole jouduttu nostamaan Suikkasen aikana kohtuuttomasti: 15 vuodessa Orimattilan tuloveroprosentti on noussut 1,75 prosenttiyksikköä 19,50:stä 21,25:een. – tarvitsemme sellaisen johtajan, joka osaa johtaa. Kari Pietiläinen Raimo Kosunen Leila Juurinen Piia Tuomainen Tarja Lahtinen KUVAt: JUho KiUrU Petri SiPiLäinen Orimattila Pahasti urautunut ja kuoppainen Heinämaantie saa Orimattilan keskustaajamassa uuden pinnan vasta lokakuussa. Liikennettä ohjattiin Vanhalle Helsingintielle. rotarytoiminnan jatko on sen sijaan harkinnassa. Heistä kaksi kuljetettiin jatkohoitoon Päijät-Hämeen keskussairaalaan. Muuten Suikkanen ei halua Pieskin eroa analysoida. asvaltoinnin toteuttajaksi on valittu asvalttikallio oy. S-marketin edessä lämmintä kesäpäivää viettäneellä Leila Juurisella palkka oli ensimmäinen asia, joka tuli mieleen, kun tiedusteli mielipidettä uudesta kaupunginjohtajasta. Yksi mies ei kurssia käännä Vaikka odotukset ovat korkealla, niin moni gallupiin vastannut huomauttaa, että yksi mies ei ihmeisiin pysty. Larsson aloitti eilen työnsä kaupunginjohtajana. Suikkasen viimeinen virkamiespäätös vt. Orimattila siirtyi maanantaina uuteen aikakauteen. Palokunta imeytti öljyn imeytysrouheeseen. – uskaltaa olla oma itsensä. Se meni niin kuin meni yhteisin sopimuksin. Suikkasen pitkäaikainen aisapari kaupunginjohtaja Osmo Pieski oli johtaja, jonka ominta aluetta olivat hallintoasiat ja edunvalvonta. tekee varmasti parhaansa. tämä lisäsi tietysti talouspomon valtaa kaupunkiorganisaatiossa jopa siinä määrin, että Suikkasta alettiin kutsua selän takana Orimattilan tosiasialliseksi kaupunginjohtajaksi. – täytyy kuunnella muita. Suikkasen aikana Orimattilassa on jouduttu tekemään henkilöstöä koskevia sopeuttamistoimia, mutta ne ovat jääneet lomautuksiin. ennen sanottiin, että 10 vuotta pitää asua täällä, niin sitten voit kutsua itseäsi orimattilalaiseksi. työn arvioidaan kestävän muutaman päivän ajan. Kalle Larssonin harrastus saa myös erityismaininnan tuomaiselta. – en ole ajatellut siihen lähteä, mutta koskaan ei tietysti pidä sanoa, että ”ei koskaan”, hän nauraa. Paalain syttyi – alkusammutus tehosi Palokunta hälytettiin öljyntorjuntaan Orimattilan keskustan tuntumaan Lahdentielle sunnuntaiaamuna. iso palkka, niin silloin pitää tapahtua asioita. Gallupiin vastannut Kari Pietiläinen tiesi uudesta kaupunginjohtajasta vain hänen palkkansa. iso palkka, isot odotukset Odotukset ovat Larssonilla korkeat. Harva asia on pysyvää, hän heittää. titteliään suurempi virkamies Suikkasen rooli Orimattilan kaupungin virkamiesjohdossa on ollut titteliä suurempi, vaikka hän sitä itse yrittääkin vähätellä. – töitä ei ehkä tule ikävä, mutta tätä verkostoa tässä ympärillä kyllä. Mikä mahtaa olla asia, johon hän tarttuu ensimmäisenä eläkepäivänään. 16. ja kunnallispolitiikkaa. Osa ajasta kuluu lapsenlapsen kanssa, ja puuhailua marttoissa hän aikoo myös jatkaa. – Kyllä hän palkkansa tulee saamaan työstään. töitä pitäisi saada alueelle. Kosunen uskoo kuitenkin, että Larsson on palkkansa arvoinen. Suikkanen itse tietysti kiistää tämän tulkinnan. kaupunginjohtajana. – toivotaan, että jaksaa tehdä töitä. Suikkanen korostaa, ettei kaupungin menestystä voida mitata pelkästään talousluvuilla. – ei näitä kukaan yksin tee, läksiäiskahville Orimattilan Sanomien toimitukseen saapunut Suikkanen parahtaa. Matkailuauto hajosi kesken ajon ja valutti pienen määrän peräöljyä asvaltille. Palokunnan tehtäväksi jäi vain tilanteen varmistaminen. Yhteistyötä pitää tehdä ja hänen tulisi kuunnella muita päättäjiä, oli selkeä mielipide. – tervetuloa Orimattilaan. Mukana on 11 voitollista ja kolme tappiollista vuotta. Marttailua... Orimattilan Sanomat kävi kysymässä erkontiellä, että millä mielin kaupunkilaiset ottavat uuden kaupunginjohtajan vastaan. Sitten hänestä tuli talousja hallintojohtaja. ei ole helppo tehtävä. – toivottavasti hän saa Orimattilassa asiat järjestykseen. ei sen kummempia odotuksia. – Sinne ne kaikki uudet ideat aina kilpistyvät, Suikkaseen ja rahaan, puhisi eräs kaupungin nyt jo jättänyt johtava viranhaltija. Hän joutuu kyllä tekemään töitä sen eteen. – Myös se merkitsee, miten kaupungin palvelut ovat kehittyneet ja miten ne ovat kohdanneet kaupunkilaiset. tähän voisi lisätä toisenkin sanaparin, ”perusteellinen ja peräänantamaton”. Ei mikään huono työuran lopputulos, vai mitä kultasormi Päivi Suikkanen. en osaa vaatia mitään. Nythän joku Kouvolan (Suikkanen asuu Kouvolan Elimäellä) puolueista voisi kaapata taatusti pätevän kunnallispäättäjän riveihinsä. Vaikka syyskuun alussa eläkkeelle jäävä Suikkanen on saanut vuosi toisensa perään kehuja taloudenpidostaan myös päättäjiltä, hän kavahtaa sitä, että kaupungin hyvä taloudellinen tilanne luettaisiin hänen ansiokseen. Sote-asioiden hoito siirtyy valtion rahoittamille hyvinvointialueille ensi vuoden alusta. Orimattilan keskustassa asioinut Raimo Kosunen uskoo Larssoniin. Lämpimästi tervetuloa uusi kaupunginjohtaja ilmoitti muuttavansa Orimattilaan. Moni paikallinen odottaa suuren palkan myötä tuloksia. Hän jätti taloudenpidon ja budjettien kokoamisen suosiolla Suikkaselle. Sellaisen, joka pitää huolen siitä, että rahoitukset riittävät. Sekin linja on pitänyt. Viimeiset puolisen vuotta hän onkin toiminut Orimattilan vt. talousja henkilöstöpomon roolien yhdistäminen ei ole ollut helppoa, kun yhtä aikaa pitäisi ymmärtää henkilöstön vaatimuksia ja padota kaupungin kirstusta ulos valuvia rahavirtoja. Vuoden takaisessa organisaatiouudistuksessa titteli vaihtui talousja konsernijohtajaksi. Hän kasteli konetta myös vesiletkun avulla. Sillä Suikkanen luonnehti itseään Orimattilan Sanomien tulohaastattelussa elokuussa 2007. Suikkanen palkattiin talousjohtajaksi, mutta pian hänelle sysättiin myös vuosien ajaksi perusturvan tilaaja-johtajan työt. kaupunginjohtajana koskee hallintojohtajan nimeämistä tietosuojavastaavaksi. – en ota kantaa eroprosessiin. Pieskin ero tuli yllätyksenä Pieski jätti Orimattilan helmikuussa ja Suikkanen paljastaa, että kaupunginjohtajan ero tuli hänellekin yllätyksenä. – Olen sen verran käytännön ihminen, että aloin heti pohtia, miten tämä tilanne kopitetaan ja jatketaan eteen päin. Vakavilta loukkaantumisilta vältyttiin. Pietiläisellä itsellään ei ole sen kummempia odotuksia tulevaa varten. päivänä 2022 – N:o 62 – 3 Pellolla paalaamassa ollut kone syttyi tuleen Orimattilan Huhdanojantien varressa sunnuntaina illalla. Juurinen muistuttaa, että Larssonilla ei ole paikallista kokemusta vielä. – ei yksistään vaikuta. Monta asiaa on saatu eteen päin, mutta aina jää asioita keskenkin, hän pyörittelee. Kosunen on samoilla linjoilla. Katugallupiin vastanneilta tiedusteltiin, että mitä he haluaisivat sanoa Larssonille. Kuuntelisi ihmisiä ja pyörisi kuvioissa mukana. uuden pinnan saa kaikkiaan noin 2,5 kilometriä tietä Lahdentien liikenneympyrän molemmin puolin. tieremontin varrelle osuu myös Loviisan-radan tasoristeys. Gallupiin vastannut Piia Tuomainen oli luottavaisella mielellä. – tasapuolinen ja oikeudenmukainen. Hän sanoo tehneensä sen, mitä talousjohtajan tehtäviin kuuluukin eli huolehtineensa kaupungin taloudesta. Kunhan hoitaa työnsä hyvin. Summa jää viivan alle, kun kaupungin vuosien 2008–2021 tilinpäätösten saldot lasketaan yhteen. Sen vuoden tilinpäätöksessä kaupungin taseessa oli vanhoja kattamattomia alijäämiä 6,7 miljoonan euron verran. remontissa vanhan tien asvalttipinta jyrsitään urien pohjan tasolle ja uusi asvalttipinta levitetään tilalle. Kaksi loukkaantui viiden auton kolarissa moottoritiellä. ”Perusteellinen ja peräänantamaton” Suikkanen siirtyy oloneuvokseksi Orimattilan kultasormi jättää jälkeensä kirstun, joka on tasapainossa KUVA: JUho KiUrU Santeri HuLKKOnen Orimattila Orimattilan kaupunki alkoi alkuvuodesta etsimään kaupungilleen maailman parasta johtajaa. Mitä tunteita pitkäaikaisen aisaparin pois lähteminen herätti. Monta roolia talousjohtajan töidensä ohella Suikkanen ehti toimia pitkään myös kaupungin henkilöstöpäällikkönä. Sen lisäksi kaupungilla on erikseen yhteensä kuuden miljoonan euron investointivaraukset uimahallin ja yhteiskoulun rakennuskulujen kattamiseksi. ei ole lukujärjestystä laadittu, hän ilmoittaa. Matkailuautosta öljyä tielle Petri SiPiLäinen Orimattila 25,5 miljoonaa euroa! Sen verran Orimattilan kaupunki on takonut voittoa 15 vuoden ajan kaupungin kirstunvartijana toimineen Päivi Suikkasen aikana. tuomaisella oli selkeät neuvot Larssonille Orimattilaa varten. Ketään ei ole taloudellisten syiden takia potkittu pois. Osallisena kolarissa oli yhdeksän henkilöä. Sen lisäksi hänestä saa kuvan, että on helposti lähestyttävä. Se koppi otettiin siten, että huhtikuussa eläkkeelle jäämässä ollut Suikkanen suostui siirtämään eläköitymistään, kunnes uusi kaupunginjohtaja saadaan Orimattilaan. ORIMATTILAN SANOMAT Orimattilalaiset ottavat Kalle Larssonin vastaan avoimin mielin Tiistaina elokuun 16. Luhtikyläntien puolella asvalttikolonna tekee puolestaan töitä keskellä Myllylän alakoululaisten kulkureittejä. Suikkanen kuitenkin myöntää olevansa tyytyväinen saavutuksiin ja jättävänsä taakseen kaupungin, jonka talous on tasapainossa. Ja kun Bond-teemaan kerran päästiin takaisin, niin vielä yksi juttu: toivottavasti taloustirehtööri Suikkanen saateltiin perjantaina ulos kaupungintalolta Shirley Basseyn Bond-tunnari Goldfingerin tahdissa. Suikkasella ei ole muutoinkaan hahmoteltu eläkepäiviä varten mitään suuria suunnitelmia. Saa nähdä onko eläkeikään asti täällä vai lähteekö pois. – Vaikuttaa järkevältä ihmiseltä. Pohjoisen suuntaan vievillä kaistoilla kolaroi ensin kolme autoa, sen jälkeen ketjukolariin osui vielä kaksi muuta autoa. Heinämaantiestä asvaltoidaan uudelleen 1,9 kilometrin osuus liikenneympyrästä Sampolan teollisuusalueelle saakka, Luhtikyläntiestä 600 metrin pätkä ympyrästä Myllylän koulun ohi taajamerkille asti. niissä loukkaantui lievästi kaksi ihmistä ja kolaroi yhteensä viisi henkilöautoa. Suikkanen sanoo olevansa yhä yhteyksissä Pieskiin. teot tulevat näyttämään, millainen mies kyseessä. Tarja Lahtinen toivoo, että uusi kaupunginjohtaja pystyy kehittämään Orimattilaa parempaan suuntaan. Suikkanen aloitti työt kaupungin talousjohtajana syyskesästä 2007. elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus on siirtänyt asvaltoinnin loppusyksyyn mutta samalla aiotaan päällystää uudelleen myös Luhtikyläntien alkupää. Kaupungin vuoden 2021 tilinpäätös on kuin eri planeetalta: alijäämät on kuitattu ja taseessa pullistelee vajaan 11,3 miljoonan euron ylijäämä. ei ole aikaisemmin Orimattilassa viettänyt aikaa, niin vaikea tehdä päätöksiä. Se on linja, jota olen henkilöstöasioissa pyrkinyt noudattamaan, Suikkanen kiteyttää. Moottoritien kaista avattiin jälleen kahdeksan aikaan illalla, ja liikenne palautui normaaliksi. urakkaan sisällytetään mukaan myös Luhtikyläntien alkupää Heinämaantien asvaltointi työn alle vasta lokakuussa Vilkkaasti liikennöity Heinämaantie saa uuden asvaltin lokakuussa. ei pidä tuomita vuodessa tai kahdessa, tuomainen jatkaa. – Pitää olla realistinen. Päivi Suikkasen mukaan kuntien taloudenpito helpottuu jatkossa, kun sosiaalija terveysyhtymiltä ei tule niille enää loppuvuoden yllätyslaskuja. Siitä hän on saanut kritiikkiäkin osakseen. Luotan siihen, mitä tekee. – Välillä tuntuu, että palkat ovat yläkanttiin. JuHO Kiuru Orimattila Moottoritiellä Orimattilan ja Mäntsälän rajan tuntumassa sattui perjantaina iltapäivällä viiden aikaan kaksi toisiinsa liittynyttä onnettomuutta. tervetuloa, tsemppiä ja luotetaan kyllä. Valtuusto ja muut taustalla tukevat ja vaikuttavat. toukokuuta valinta tehtiin ja uudeksi kaupunginjohtajaksi valikoitui 47-vuotias Kalle Larsson
Tulipaloa ei kuitenkaan löytynyt, eikä automaattihälytyksen laukeamisen syytä. Varaston perustus oli tarkoitus valaa perjantaina, mutta Vaukkarintiellä ajetun rallin takia valua päätettiin siirtää myöhemmäksi. Veikkoa muistaen sukulaiset ja ystävät s. Lisäksi tanssiopisto osallistuu elokuussa harrastemessuille Orimattila-Areenalla. kutsunnat kestävät joulukuun puoliväliin saakka. Seurapalstalle voi lähettää tietoja myös sähköpostin kautta osoitteella: ilmoitukset@orimattilansanomat.fi sekä netin kautta osoitteella: www.orimattilansanomat.fi Viralliset kokouskutsut julkaistaan kokouksia-osastossa. Viime keskiviikon tanssitunti kului show-tanssin pyörteissä. Siksi valu siirtyi, kertoo Suomen Rakettitukku oy:n toimitusjohtaja Antti Aittooja. – Lapset ovat täällä niin maanläheisiä ja avoimia, tanssinopettaja hehkuttaa. Tanssitunneille on riittänyt kysyntää, vaikka koronan takia viime vuodet ovat olleet hiljaisempia. Sivutoimipisteitä on ollut aiemmin muuallakin, mutta tällä hetkellä Orimattila on Lahden lisäksi ainoa paikkakunta, jossa tanssiopisto järjestää toimintaa. Myös varaston pohja on kaivettu, ja perustamistyöt ovat käynnistyneet. Niinikoskelle nimettiin Kennantie (c ) A rto In ka la w w w .a is ud ok u. – Alueella oli paljon muitakin tapahtumia ja moni kesäteatteri esitti Aleksis Kiven teoksia, joten kilpailukin saattoi vaikuttaa, Puodinketo pohtii. nevalainen on koulutukseltaan sosionomi (amk). Vaukkarintien tuntumassa olevalla neljän hehtaarin tontilla on tehty jo maanrakennustöitä. Kun ilta saapui, niin matka päättyi ja uneen uuvutti väsyneen. Ryhmien välissä on mahdollisuus nauttia omakustannelounas kuten tähänkin saakka. syyskuuta. Henkilövahinkoja ei sattunut, mutta peräkärry vaurioitui. kutsuntoihin osallistuu tänä vuonna lähes 37 000 henkilöä. Syksyn ja talven jahteihin myönnettiin lähes 37 000 hirven pyyntilupaa. kutsuntavuorossa ovat vuonna 2004 syntyneet miehet. Yhdeksänvuotias Emma Halenius kertoo käyneensä tanssitunneilla puolitoista vuotta. Vaihtoehtojen lisääntyessä yhä useampi uskaltaa lähteä kokeilemaan jotain itseä kiinnostavaa tanssia. – esityksissä kävi keskimäärin 185 katsojaa. Syynä oli palohälytys. Opiston alkuaikoina opetus keskittyi klassiseen balettiin ja nykytanssiin, mutta nykyisin tarjontaan ilmestyy joka vuosi uusia lajeja. nimi tulee sen varrella luonnonsuojelualueella sijaitsevista kennankallioista. Lahdessa tarjontaa on vielä enemmän. kennantien varrella on kolme kiinteistöä, jotka saavat nyt uudet osoitteet. Kuulokerhomme to 18.8. Yhdellä pyyntiluvalla saa tappaa yhden aikuisen tai kaksi vasaa, ellei luvan ehdoissa ole määrätty muuta. Päivätoiminnassa jumpataan kehoa ja aivoja sekä juodaan kahvit. 03-876 678 ilmoitukset@ orimattilansanomat.fi ORIMATTILAN SANOMAT Petra Nevalainen tuuraamaan hyvinvointi pomoa ikääntyvien avoin päivätoiminta jatkuu Orimattilassa Artjärvellä ja käkelässä. kumpanakin päivänä on kaksi erillistä kuntosaliryhmää eli yhteensä neljä ryhmää viikossa. Tulevana syksynä tavoitteena on riistakeskuksen mukaan edelleen pienentää valkohäntäpeurakantaa sen tiheimmillä esiintymisalueilla. Orimattilan kirkossa erhehälytys Orimattilan palokunta piipahti Postin uudella hallilla Pennalassa aikaisin torstaiaamuna. Peurakanta keskittyy voimakkaasti Varsinais-Suomen, Satakunnan, uudenmaan sekä eteläja Pohjois-Hämeen riistakeskusalueille. Show-tanssissa yhdistyvät tanssin eri tyylit ja lajit. Orimattilassa pidetyt tunnit on tarkoitettu nuoremmille, alle 15vuotiaille lapsille. Tanssiopiston rehtorin mukaan olisi tärkeää, että kaikki oppilaat pääsisivät harrastuspaikalle vaivattomasti. Paikkaa haki kaikkiaan 12 henkilöä, joista Suikkanen, hyvinvointivaliokunnan puheenjohtaja Riitta Lonka (kesk) ja hallintojohtaja Lilli Peltonen haastattelivat neljä. Hirven pyyntilupien määrä on vähentynyt Suomessa vuodesta 2017 lähtien. nevalaisen kieltäytymisen varalle nimettiin yhteiskuntatieteiden maisteri Maria Salenius. Juhlallisuudet jatkuvat ensi keväälle asti. Kuolleita Hautaustoimistoja Seuratoiminta Petra Nevalainen ryhtyy tuuraamaan opintovapaalle siirtyvää Orimattilan kaupungin hyvinvointijohtajaa Kristiina Hämä läistä. Orimattilan kesä teatterissa yli 3 000 katsojaa KUVA: Virpi KAllio Orimattilan teatterin puheenjohtaja Lassi Puodinketo on tyytyväinen Seitsemän veljeksen keräämään yleisömäärään. Päivätoimintaa on tiistaisin Ikääntyvien päivätoiminta jatkuu Orimattila on saanut uuden tien. kennantien nimeämistä pyysi tiekunta ja siitä päätti kaupungin kaavoitusinsinööri Heikki Pit känen. 03-876?678 Tanssitunnin lopuksi tehtiin lihaskunto-osuus ja loppuvenyttelyt. Aiemmin tunnit järjestettiin Myllylän koulun salissa, kunnes kaikki muu siellä tapahtuva toiminta pakotti tanssiopiston siirtämään tanssija sirkustunnit lukiolle. Orimattilasta itsekin syntyisin oleva tanssiopiston rehtori ja opiston perustajajäsen Pia Pou tanen toivoo, että Myllylän koululle päästäisiin palaamaan ensi syksynä. Poutasen mukaan nyt eletään tanssin nousukautta. – Se ei ole pelkkää balettia tai pyörimistä, siinä voi mennä vapaasti, Halenius selittää. – Viimeisimpänä tuli disco. Orimattilan Peltolassa sattui peräänajo perjantaina iltapäivän puolella. Luovuutta saa käyttää mielin määrin. Hirvieläinten metsästyskausi alkaa syyskuun alussa. Lahden Tanssiopisto on tanssittanut Orimattilan lapsia jo 40 vuotta Sudokun ratkaisu tv-sivulla. Eikö lehtesi tullut. neljännen koronarokotuksen saa, kun kolmannesta rokoteannoksesta on kulunut vähintään kolme kuukautta. Sijaisuudesta päätti vt. 22.07.1944 Askola k. niinikoskella Vaukkarintiestä etelään kohti Myrskylän rajaa erkaneva tie on nimetty kennantieksi. Hirven pyyntilupia viime vuotta vähemmän. Peräänajo Peltolassa Palokunta sai torstai-iltana hälytyksen Orimattilan kirkkoon. Marissa Valtonen (vas.) ja Emma Halenius keskittyvät tanssiliikkeisiin. erkko-lukion salissa tanssitaan nyt kolmatta vuotta. Maanantaista alkaen rokotuksen ovat voineet hakea kaikki 60 vuotta täyttäneet. Metsästyskaudelle jaettiin myös 581 kuusipeuran ja 18 metsäpeuran pyyntilupaa. Orimattilassa Jätinpesän kesäteatterissa esitetty Seitsemän veljestä keräsi kesän aikana reilut 3 100 katsojaa. Lahden Tanssiopisto järjestää juhlavuotensa kunniaksi erilaisia julkisia tempauksia ja esityksiä. Lämmin kiitos osanotosta. Pyyntilupamäärät kasvoivat kaakkois-Suomessa ja Pohjois-karjalassa. – emme olleet varmoja, olisiko betoniauto päässyt perille. Veikko Juhani Pekkala Siunaus toimitettu 23.07.2022. Syksyllä opetellaan show-tanssin lisäksi satutanssia, luovaa tanssia, klassista balettia ja sirkuslajeja. Varhaiskannon valitukset arkisin klo 6.30–16.00, viikonloppuisin 6.30–11.00, puh. Ryhmään ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Parasta pian alkavassa show-tanssissa on sen monipuolisuus. Konttorimme avoinna ma–pe klo 8–16. päivänä 4 – N:o 62 – 2022 Eläkeliiton Pukkilan yhdistyksen kerhotoiminta alkaa ke 17.8. klo 11.30 TOIMELASSA. Viime metsästyskaudella tapettiin noin 74 000 valkohäntäpeuraa. Viime vuoteen nähden määrä väheni noin 12 prosenttia, ja suhteellisesti eniten lupamäärä väheni riistakeskuksen mukaan Lapissa, kainuussa ja Pohjanmaalla. – Tarkoitus on, että lapsi oppii tuomaan omaa persoonaansa liikkeeseen, tanssinopettaja Johanna Stenlund kertoo. Stenlund tekee jokaviikkoisen reissunsa Orimattilaan mielellään. Hirven pyyntilupien määrää on vähennetty hirvikannan pienentymisen vuoksi. Ei tunnu tuska ei vaiva mainen on rauha sydämessä nukkuneen. Aitto-oja arvelee, että halli on kokonaan valmis tammikuun tai helmikuun lopulla. Ryhmä kokoontuu joka viikko samaan aikaan. Mukana voi olla vaikka vanhan ajan jazzia ja nykytanssia. co m C od e: 01 8E 60 9D D D 2 9 4 8 1 9 3 7 3 1 4 5 7 2 6 7 1 5 5 1 8 4 7 4 3 5 HAUTAKIVET edullisesti suoraan valmistajalta Myös kaiverrukset ja kunnostukset Orimattilan Kivi Oy Tehdasmyynti Erkontie 20, Orimattila, puh. klo 15–17 Järjestötuvalla, Rantatie 2. 24.06.2022 Orimattila Suruilmoitus Orimattilan Sanomiin: puh. Ryhmät kokoontuvat Orimattilassa kerran viikossa. – Yksin liikkuminen harrastuspaikkoihin on monesti alakoululaisille ja sitä nuoremmille ongelma. Aiemmin kaikkien kiinteistöjen osoite on ollut sama, Vaukkarintie 333. Hallilla ei kuitenkaan ollut paloa eikä mitään näkyvää syytä, miksi hälytys laukesi. Puolustusvoimien aluetoimistot järjestävät syksyn mittaan kaikkiaan 540 kutsuntatilaisuutta yhteensä yli 240 paikkakunnalla ympäri Suomen. Myllylän koulu on Poutasen mielestä sijaintinsakin kannalta parempi paikka tuntien järjestämiseen. Peurakantaa pyritään yhä pienentämään Valkohäntäpeuran pyyntilupia myönnettiin tulevalle metsästyskaudelle hieman yli 74 000. kaupunginjohtaja Päivi Suikkanen. niittytiellä peräkärryä vetänyt auto oli kääntymässä, jolloin takana ajanut törmäsi peräkärryyn. Orimattilan käkelässä pidettävän päivätoiminnan ilmoittautuminen alkaa maanantaina ja toiminta käynnistyy 8. Sen ansiosta selviämme tulevaisuuteen ja voimme suunnitella tulevaa ohjelmistoa. esitysten välissä oli kahden vuoden koronatauko, joten yleisömäärän laskua osattiin odottaa. – Tuntuu kuin täällä oltaisiin yhtä suurta perhettä. Päivien ryhmille on yhteinen aivojumppatuokio. Tulevan metsästyskauden pyyntilupamäärä on noin kolmanneksen pienempi kuin viisi vuotta sitten. Neljäs korona rokotus jaossa yli 60vuotiaille ja torstaisin vanhan kaavan mukaan. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina elokuun 16. – Siellä on jumppamattoja, palloja, balettitankoja ja oikeanlainen lattian rakenne. Kuvassa Milli Arola (vas.), Venla Luumi ja Sofia Hester-Lindfors. 03-876 678. Stenlund on huomannut, että pienemmillä paikkakunnilla sekä lapsiin että vanhempiin tutustuu helpommin. Sini Heikkinen Orimattila erkko-lukion salissa lämmitellään ennen heittäytymistä musiikin vietäväksi. Kuvassa Marissa Valtonen (vas.) ja Johanna Stenlund. (03) 777 1230 T al vi al e ORIMATTILAN SANOMAT Erkontie 17, puh. Rakettitukun varastosta tulee reilun 2 000 neliömetrin kokoinen. Määrä on samaa luokkaa kuin viime vuonna. Kutsunnat alkoivat JuHO kiuRu Niinikoski Orimattilan niinikosken ilotulitevaraston rakentaminen on päässyt hyvään vauhtiin. Show-tanssitunti 7–10-vuotiaille käynnisti Lahden Tanssiopiston lukuvuoden Orimattilassa viime keskiviikkona. esitykset Jätinpesässä jatkuvat syksylläkin, kun Agatha Chris tien jännitysklassikko idän pikajunan arvoitus saa ensi-iltansa 23.9. Tervetuloa! Seurapalstailmoitukset: Tiistain lehteen maanantaihin klo 10 mennessä. Orimattilan teatterin puheenjohtaja Lassi Puo dinkedon mukaan yleisötavoite täyttyi ja kävijämäärään ollaan tyytyväisiä. Toiveena paluu Myllylän koululle 40-vuotisjuhlaansa tänä vuonna viettävä Lahden Tanssiopisto on järjestänyt opetusta Orimattilassa jo 1980-luvun alusta saakka, jolloin opisto perustettiin. STT Hirvieläinten pyyntiluvat tulevalle metsästyskaudelle on myönnetty, kertoo Suomen riistakeskus. Tervetuloa! Orimattilan Seudun Kuulo. 03-615 1344 Päiväkannon valitukset ma–pe 8.00–16.00 puh. koronataudin sairastanut ja kolme rokoteannosta saanut ei tarvitse neljättä rokoteannosta, sillä sairastettu tauti vastaa yhtä rokoteannosta. koronarokotuksen saa ajanvarauksella sote-keskuksesta tai Lahdesta kauppakeskus Trion walk in -rokotuspisteeltä. Artjärvellä päivätoiminta jatkuu elokuun viimeisenä päivänä. Niinikosken rakettivaraston rakentaminen käynnissä neljäs koronarokotuskierros on tällä viikolla laajentunut uuteen ikäryhmään. Postilla vikahäly Pennalassa Syksyn kutsunnat asepalvelukseen alkoivat maanantaina. Torstain lehteen keskiviikkoon klo 10 mennessä. ilotulitekontteja varten on tasattu laaja piha. Monet ryhmäläiset ovat käyneet tunneilla aivan pienestä pitäen. Seitsemän veljeksen yleisömäärä jäi kuitenkin kauas vuonna 2019 esitetystä Työmiehen vaimosta, joka keräsi noin 5 200 hengen ennätysyleisön. Opetusta kerran viikossa Johanna Stenlund on kulkenut Lahdesta käsin Orimattilaan vetämään tunteja jo viitisentoista vuotta
Milla Markkanen ja Frankenstein Am veivät voiton lämminveristen monte-tasoitusajossa. elokuuta kello 20.55 alkaen. Rallimaailman kansainväliset tähdet Jari-Matti Latvala ja Juho Hänninen olivat viikonloppuna ylivoimaisia. – Järjestysmiehet näyttivät meille parkkipaikan, saimme pyörät hyvin parkkiin. Ja tässä saa olla mukana ralliorganisaatiossa. Hirvikävelyä KUVA: RAstiVARsAt Mika Tervala kultavauhdissa pyörärasteilla. Y50: 1) Janne seilo Oek 460 + 242 = 712, 2) Jorma Winter Oek 438 + 144 = 582. n: 1) Jenna kuoppamäki Oek 498 + 444 = 942, 2) Hanna Mäkinen Oek 386 + 312 = 698. – Oli todella siistiä kuulla yleisön kannustus aina tietyissä kohdissa rataa. kotieläinpuiston asukkaiden lisäksi nuorempia kiinnosti pihalle pystytetty pomppulinna. Rallin ensimmäisenä päivänä ajettiin kolme erikoiskoetta kahteen kertaan Orimattilan ympäristössä. tämän vuoden kisat alkoivat maanantaina, ja jatkuvat sunnuntaihin asti. s13: 1) Olivia Mäkinen (Oek) 464 + 594 = 1058. siellä tapahtumia seurasi kymmeniä ihmisiä, jotka pääsivät kuulemaan kuskien kommentteja ja nauttimaan erilaisista tarjoiluista. Hän on yleiskilpailussa kolmanneksi päästelleen sami Pajarin auton entinen omistaja. Orimattilan Riistanhoitoyhdistyksen hirvikävelykilpailut Salolan hirviradalla 10.8. tunnetun ravikuningattaren nimi olikin illan aikana monien huulilla. nurmi esittelee puhelimestaan vanhoja kuvia Ford escort Rs:stä, jolla Pajari jäi kokonaiskisan voittoon toyota Celicansa piiskanneesta Latvalasta reilut kolme ja puoli minuuttia. karsinnoissa loppukilpailuun etenee 12 parasta loikkaajaa, ja finaali on vuorossa perjantaina 19. Lisäksi kilpailuolosuhteet varikkoa myöten olivat niin siistit, että jo pelkästään pelkkä varikolla hengailu oli mukavaa. Historic Ralli trophyn puolella antti siikala OriUa Jouko Huilla HaU (Škoda Favorit 136 L) sijoittui luokassaan toiseksi. Viikonlopun voiton vei krestinov ennen Butronia. Vikströmin mielestä Orimattila on varsinainen hevoskunta, ja kisamenestyksestä saadaan olla ylpeitä. täysin kokematon hevosenkäsittelijä kykkänen ei kuitenkaan ole. Menoa hidasti tervalan pyörän satulan rikkoutuminen avausosuudella. karkulainen joutui jättämään kisan väliin. – Olen ratsastanut oikealla hevosella aiemmin. kokonaiskisassa Matikainen ylsi neljänneksi, tosin kolmossijan kohut keräsi saman määrän pisteitä (40). kisalla, jossa Orimattilan Moottorikerhon Juuso Matikainen säväytti oikein kunnolla. sen jälkeen tuli pieni virhe, joka pudotti OriMk-kuskin ratkaisevasti. tilanne ratkesi melko nopeasti ja vahingoitta kun ratsu yhytettiin. Perinteisestä urheilutapahtumasta päästiin taas nauttimaan vuoden tauon jälkeen täysin siemauksin, ja illan juhlavuutta lisäsi Ravitalli Teemu Okkolinin ja Ravitalli Tapio Perttusen kuninkuusravien menestyksen johdosta tarjoama kakkukahvitus. Lisäluokkaan lauantaina osallistunut OriUa:n pari Petri Vihervuori taija Johansén (escort Rs 2000) voitti luokkansa ylivoimaisesti. – Piti tulla suven sametin kuningatarkahveille, lisäsi Juha Huovila. Ykkössijan tänä vuonna vei kuusivuotias Hilma Kykkänen, joka osallistui keppihevoskisoihin ensimmäistä kertaa. sini Heikkinen Orimattila Perjantain paikallisravit houkuttelivat Orimattilan kotieläinpuistoon yli 800 katsojan yleisön. Paikallisraveihin ilmaantunut väenpaljous ilahdutti myös paikalla ollutta Tapio Perttusta. Lapsille järjestettyyn keppihevoskilpailuun ilmoittautui yli 50 kisaajaa. Rastivarsojen Hannu-Pekka Pukema suunnisti hänkin mitaleille, tällä kertaa H40-sarjan pronssille vauhdikkailla radoilla. n50: 1) taina kuoppamäki Oek 524 + 504 = 1028. Väkeä kaukaakin Perjantain erikoiskokeet parhaiten taittoi rallin MM-sarjassa toyotan tallipäällikkönä toimiva Jari-Matti Latvala kartturinaan toinen sarjaa kuskina kiertänyt Juho Hänninen. kautta on jäljellä alavuden ja imatran syksyn kisojen verran, ja sM-kärki Jere Haavisto on 37 pistettä edellä kakkossijan Matikaista. päivänä 2022 – N:o 62 – 5 Miska Miettinen Orimattila kolmiloikan kymmenennen suomen mestaruuden Joensuussa voittaneen kristiina Mäkelän urakka saksan Münchenissa käytävissä yleisurheilun eM-kisoissa alkaa huomenna keskiviikkona kolmiloikkakarsinnalla. näiden väliin ylsi audi Quattrolla kari kivenne. SM-pyöräsuunnistusviesti 14.8., tuloksia: H80 6 x 5,4 km): 1) Hiiltomiehet 1 1.30.16, 2) Rastivarsat 1 1.31.07 (Mika tervala 12.56/1., Hannu-Pekka Pukema 16.50/2., tervala 15.42/2., Pukema 16.15/4., tervala 15.57/4., Pukema 13.24/2.), 3) ik Falken 1 1.31.29. Y60: 1) simo kuoppamäki Oek 560 + 502 = 1062, 2) timo Pöndelin Oek 536 + 336 = 872. Y70: 1) Reijo kyrö LOM 500 + 300 = 800, 2) Pertti Oksanen Oek 352 + 390 = 742. (matka-arviointi + ammunta = yhteispisteet): tulokset: Y80: 1) Pekka koskinen POM 504 + 330 = 834. Magnifique elise poistui kaviouralta metsätien puolelle, ja neljäs lähtö viivästyi hiukan välikohtauksen takia. sM-pyöräsuunnistuksesta kolme mitalia Rastivarsoille Miska Miettinen Orimattila Perjantaina ja lauantaina ajettu perinteinen Lahti Historic Rally veti mukaansa viitisenkymmentä autokuntaa, tapahtuman yhteydessä ajetussa Varaosaexpert-rallissa viivalla oli päälle sata kilpailijaa. edelliset eM-kisat oli tarkoitus järjestää Ranskan Pariisissa elokuussa 2020, mutta ne peruuntuivat koronaviruspandemian takia. sM-sarjan puolella Matikainen taistelee MX1-luokassa vielä periaatteessa suomen mestaruudesta. Mäkelän lisäksi kolmiloikassa menestystä hakee suomalaisista imatran Urheilijoiden senni salminen. – Hyviltähän nuo tiet tuntuvat, olen ajanut viimeksi syksyllä niitä. antti Heinänen tiia Mäenpä aL-Myrskylä (Fiat 850 sp) joutui keskeyttämään teknisiin vikoihin. Paikallisraveissa oli tänä vuonna juhlatunnelmaa Hilma Kykkänen ravasi keppihevoskisojen ykkössijalle. – kovalta on Pajarin kyyti näyttänyt. toinen OriMk-kuski Mauno nieminen ajoi eMX250-luokassa Husqvarnallaan erien 17:nneksi ja 38:nneksi, kokonaiskisassa hän oli 22:s. SM-pyöräsuunnistus keskimatka 13.8. Vaikutti jotenkin siltä, että Matikainen oli Hyvinkäällä kisoja seuranneen kotiyleisön yksi suurimmista suosikeista. karsinnassa hän ylsi yhtä sijaa paremmaksi loikalla, joka kantoi 14,24. Ola RHY seurajoukkuekilpailu: 1) Orimattilan eränkävijät ry (simo kuoppamäki, taina kuoppamäki ja Jenna kuoppamäki) 3032 p. kari nurmi ja itsensä Pehuksi esitellyt kaverikaksikko tuli Lohjalta ja salosta moottoripyörillä. Husqvarna-kuski nousi eMX Open -luokassa sensaatiomaisesti lähelle palkintokorokepaikkoja. kari Haapalainen keskeytti Volkswagenin erilaisten vikojen takia: perjantaina petti moottori, lauantaina autosta irtosi rengas takanavan hajottua siirtymällä. sinivalkoisia värejä saksan kilpailuissa edustaa suomen Urheiluliiton tuoreimman tiedotteen mukaan peräti 69 urheilijaa. Mäkelä Münchenin loikkalankulle keskiviikkona Miska Miettinen Orimattila Motocrossin MM-sarja jatkui viikonloppuna Hyvinkäällä kauden 16. Kuvassa Sonja Huovila (vas.) Pinja Huovila ja Juha Huovila.. – Vaikea tätä tasoa on kuvailla, mutta esimerkiksi sarjakärki Butron on ajanut MX2-luokassa MM-pronssille. kahvit maistuivat ravikansalle, ja 500 henkilölle mitoitetun kakun viimeisiä palasia vietiin jo ennen iltaseitsemää. H50 14,4 km (15): 1) Mika tervala RaVa 43.50, 2) Raino Pesu Hiilto 44.23, 3) kai Ojala Freead 45.09. Heti lauantaiaamusta lähti kulkemaan hyvin, ja siitä sai hyvän fiiliksen päälle. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina elokuun 16. Perjantain huolto järjestettiin Myrskylän keskustan kupeessa. – Onneksi ei käynyt mitään, kommentoi tilannetta seurannut Kirsi Mehtonen. – sääkin on kuin suven samettia, nauroi raveja seurannut Nea Vikström. tarvainen oli yleiskisan 35:s. sunnuntain pariviestissä (H80) kaksikko taisteli kullasta loppumetreille asti, mutta taipui hopealle. se ajoi luokkansa kuudesta erikoiskokeesta pohja-ajan viidesti. tapahtuma houkutteli vannoutuneiden hevosihmisten lisäksi myös harvemmin raveissa käyviä. Orimattilan ympäristö isännöi Lahti Historic Rallyn avauspäivää Juha Järvisara vaihtoi kilpailemisen nolla-autolla ajamiseen. Raveissa vallinnut mukava tunnelma oli Perttusen mukaan läsnä myös Forssan kuninkuusraveissa. en enää välitä siitä kilvan ajosta, työtkin häiritsevät. – Olihan aikamoinen viikonloppu, kuplapaja VW -rallisarjan kärkinimi Haapalainen hymähti. esimerkiksi artjärven Varaosaexpert-erikoiskokeen lähtöalue ei vilissyt ihmismassojen tai autoruuhkan takia, mutta kilpailemisen nolla-auton ajamiseen vaihtaneen Juha Järvisaran mukaan tien varsilla oli perjantaina porukkaa tietyissä paikoissa hyvin. – sielläkin oli positiivinen ilmapiiri, ihmiset olivat iloisia. sen aja B-ryhmä hypätään samaan aikaan, alkaen kello 12.35 paikallista aikaa. samalla hupeni mahdollisuudet totaalin palkintopallisijaan. siitä sai hyvän fiiliksen päälle ajamiseen ja oli mukava taistella sijoituksista. Ralliautot odottamassa Artjärven erikoiskokeella. Jouko karstila Heikki karstila Ori Ua (VW Golf) oli luokassaan 5. Mäkelä sijoittui edellisissä, vuonna 2018 saksan Berliinissä järjestetyissä eM-kisoissa loppukilpailun yhdeksänneksi tuloksella 14,01. Välikohtaus raviradalla tänä vuonna paikallisravit starttasivat ponilähdöllä, jonka jälkeen jännitettiin seitsemät isompien hevosten lähdöt. – ei oikeastaan muuten tule käytyä raveissa, nyt tulin katsomaan millaista siskon työ on, kertoi Pinja Huovila. aika rauhassa on saanut olla tuolla erikoiskokeilla, miehet sanovat liki yhteen ääneen huoltoalueen pihalla. Matikainen säväytti MM-motocrossissa Os Rastivarsojen Mika tervala nappasi pyöräsuunnistuksen keskimatkalla H50-sarjan sM-kultaa lauantaina alajärvellä. ne ovat isoja teitä, minun mielestäni hyviä, Orimattilan Urheiluautoilijoita edustava nollakuski Järvisara fiilisteli perjantaina aamupäivästä. Hän ajoi viikonlopun avauserässä kolmanneksi espanjalaisen Jose Butronin ja virolaisen Gert krestinovin jälkeen. – kyllä nolla-autolla saa saman fiiliksen kuin kilpaillessa. Pätkiltä oli helppo pääsy Myrskylään, jossa autot kokoontuivat helteiseen huoltoon. – kyllä tästä saa taas paljon lisää treeni-intoa ja tämä luo uskoa tekemiseen, läpi viikonlopun tyytyväiseltä vaikuttanut kuski hymyili. kakkoslähdössä sijoitus oli sama, ja edelle ylsivät krestinov ja slovakialainen tomas kohut. Matikainen epäonnistui ensimmäisen lähdön startissa, mutta toiseen erään hän lähti puomilta parhaiten johtaen lähtöä pitkään. Kuninkuusravien menestyksen kunniaksi juotiin kakkukahvit. Pätkistä ensimmäinen ja neljäs kaasuteltiin sammaliston ja karkkulan alueella, toinen ja viides Pakaan lähistöllä ja kolmas sekä kuudes artjärvellä. koko perheen tapahtuma Perjantaina oli tarjolla viihdettä ja jännitystä monenikäisten makuun. – Olin melko hyvällä tuulella koko viikonlopun. Y: 1) kyösti Oksanen Oek 424 + 486 = 910, 2) teppo Lainio Oek 494 + 402 = 894, 3) Petri Vaitti Oek 448 + 408 = 856. – emme ole täällä päin hirveästi käyneet katselemassa ralleja, mutta tämä Högströmin halli on minulle tuttu. – Orimattilassa on paljon valtakunnallisesti tunnettuja hevosia. Orimattilalaisittain mielenkiintoisista nimistä 18-luokan ainoa kuski Matti J. Alajärvellä, tuloksia H40 15,1 km (lähti 13): 1) timo Mikkola Hiisi 48.49, 2) niko sorvari RaVi 49.16, 3) Hannu-Pekka Pukema RaVa 50.01. tunnelma raviradalla tiivistyi ennen lämminveristen monte-tasoitusajoa, kun yksi kilpailijoista päätti karata omille teilleen. nyt saimme kaksi kärpästä yhdellä iskulla, sillä Juha on ajanut minun kanssani vuonna 1997 samaan aikaan FCupia, nurmi kertoo. kultamitali tuli kevään sprintin pronssin ja pitkän matkan hopean jatkoksi
VINK OY – yli 30v. M pituus: 1) Peter Blomqvist 4,60, 2) Robin Tallila 4,57, 3) Peik Blomqvist 4,50, 4) Patrik Blomqvist 3,89. Kaunismäki hyppäsi kehiin tauolla, ja näinä aikoina Pedot kiri maalin päähän. P11 60 m: 1) Aapo Rajalahti 10,5, 2) Noa Hänninen 11,1, 3) Joonatan Lehtonen 11,2, 4) Eemeli Tirri 11,9. Orimattilassa rytisi Lahdenväylällä perjantaina iltapäivästä viiden jälkeen kaksi onnettomuutta, joissa kolaroi viisi autoa. kierros 10.8.: Pienoispistooli 40 + 40 ls: H: 1) Sami Partanen 176 + 167 = 343, 2) Harri Laaksonen 165 + 171 = 336 H50: 1) Mika Rouhiainen 165 + 180 = 345. Suomen luonnon päivää vietetään lauantaina 27. Joukkue joutui todistamaan Myrskylässä paikallisen MyMyn paremmaksi maalein 2–1. N kuula: 1) Jonna Virén 10,43, 2) Ranya TenOever 8,10, 3) Carita Löfqvist 7,15. Tilaisuuteen ei tarvitse ilmoi autua ennakkoon. Niko Orava ja Moisieiev veivät isännät 3–0-johtoon jo ennen puolta tuntia. Ammuntaa Myrskylän Myrskyn mestaruuskilpailut 9.8.: T5 40 m: 1) Yasmina Ten Oever 13,3, 2) Mimosa Puputti 14,4. P13 1 000 m: 1) Väinö Tirri 4.24,8. Joukkue kaatoi Keravalla paikallisen KP75:n melkoisen kovan työn jälkeen maalein 3–2. – Onnistuimme omalla duunilla viemään parhain terä vastustajalta ja sitä kautta itselle energiaa. Oli niin jumalaton taisteluilme jokaisella äijällä, eikä annettu yhdessäkään tilanteessa löysiä. 10.8.: PPJ –PK-35/2 4–1. Tämän viikon torstaina vastaan tulee Porvoon Akilles otteluun, jonka alkamisajaksi on merkitty 19.15. Ridvan Sahinin ja Ville Kurjen toisen puoliajan alun osumat jäivät laihaksi lohduksi 2–6-tappiossa. 03-884 830, 050 559 8634 www.tiliekspertti.fi TILIEKSPERTTI M. Kolmanneksi ja neljänneksi päätyneet ovat täydennysvuorossa seuraavina. – Hyvin jätkät kokosivat itsensä, mutta voisimme me jonkin pelin pelata minun puolesta kokonaankin, peliä kaksijakoiseksi kuvaillut Sundholm latasi. H70: 1) Mauri Pokkinen 179 + 158 = 337, 2) Mikko Larkio 125 + 155 = 280. P5 pallonheitto: 1) Akseli Marjalahti 4,81, 2) Elias Myllylä 3,95. M 1 500 m: 1) Matti Virén 6.02,9, 2) Peter Blomqvist 6.19,8, 3) Peik Blomqvist 6.21,4, 4) Patrik Blomqvist 6.25,8. Kaverin lähestymismaili Petoihin juuttui sillä ensimmäisellä koronatauolla bittiavaruuteen, ja kun mailin näin, niin kundilla olikin jo MyMyn paita päällä, Sundholm paljasti. 13 100 m: 1) Janette Ikävalko 17,02. NJS/2:n rekordi on tältä kaudelta nyt yhdeksän voittoa, neljä tasapeliä ja yksi tappio. H70: 1) Mauri Pokkinen 30, 2) Mikko Larkio 22, 3) Pertti Tuohenmaa 16, 4) Keijo Vilander 6. Sarjataulukko O V T H M P PPJ 2 2 6– 2 6 HIFK/2 2 1 1 5– 3 4 LoPa 2 1 1 5– 4 4 I-HK 2 1 1 6– 4 4 NuPS 2 1 1 4– 3 3 OPedot 2 1 1 5– 5 3 PK-35/2 2 1 1 4– 6 3 HPS/3 2 1 1 4– 6 1 KP-75 2 2 4– 6 FCFJ/2 2 2 2– 6 Nella Hyttinen iski Pedoille Keravalla voittomaalin viimeisellä mahdollisella hetkellä. M kuula: 1) Markus Tallila 10,96, 2) Matti Virén 9,47, 3) Juho Virén 8,89, 4) Peter Blomqvist 8,43, 5) Robin Tallila 8,03, 6) Patrik Blomqvist 6,02, 7) Peik Blomqvist 5,70.. päivänä 6 – N:o 62 – 2022 Orimattilan Reserviläiset, pistoolicupin 4. H: 1) Teppo Lainio 28, 2) Sami Partanen 28, 3) Harri Laaksonen 22. 11.8.: MyMy – NJS/2 2–1. Vastaavat yleisö laisuudet järjestetään myös muiden Päijät-Hämeen kun en osalta. Nimestään huolimatta orimattilalainen. Kuvassa Helge yhdessä vaimonsa ”professorskan” Riitan o.s. T15 100 m: 1) Ellen Löfqvist 15,8, 2) Ina Hänninen 16,9. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina elokuun 16. Joukkueen sarjasijoitus on keskikastin yläpuolella. H75: 1) Kaj Ahlers 30. 9.8.: K-UP/HC SKAVABÖLE – Akilles 1–6. P7 pituus: 1) Valtteri Anttila 2,68, 2) Eino Perttola 2,41, 3) Aleksi Peltomäki 1,69. T9 800 m: 1) Lotta Suvanto 3.43,0, 2) Saana Keisala 3.43,4, 3) Eevi Blomqvist 4.57,8. T11 60 m: 1) Emmi Henriksson 10,7, 2) Emma Kousa 11,1, 3) Linnea Hujala 11,8, 4) Ella Kauppinen 12,0. – Malttia pitää olla enemmän ja peliä pitää rytmittää järkevästi, koska ottelut ovat kovempi tempoisia kuin keväällä. Tämä oli helvetin hyvän joukkuepelaamisen tulos, joukkueenjohtaja iloitsi. H60: 1) Tapani Vappula 28 2) Erkki Loponen 26, 3) Jukka Aalto 24, 4) Tapani Kuisma 18. – NJS:llä ei ollut oikeastaan yhtä keskityspalloa lukuunottamatta vaarallisia tilanteita. MyMyn joukkueenjohtaja Markku Vilonen arveli, että NJS oli matkalla ihan normaalilla hyvällä nipullaan eikä esimerkiksi siipirikkoisena. Kauden toinen paikallismatsi Orimattilan Petoja vastaan pelataan Kankkilassa perjantaina 26. Pedot oli lohkossa oman pelin jälkeen seitsemäntenä, tosin tasapisteissä sarjakolmosena keikkuneen LoPan ja muutaman muun kanssa. P7 300 m: 1) Valtteri Anttila 1.11,9, 2) Eino Perttola 1.14,0. NJS:kin loi pari paikkaa, mutta pakisto ja loistavaa ensimmäistä MyMy-kautta pelaava maalivahti Ville Rämänen pitivät MyMyn pinnalla. T11 800 m: 1) Emma Kousa 3.42,2, 2) Ella Kauppinen 4.05,7. Toisella nelivitosella osui vain MyMy, ja kokoonpanoon palannut maalitykki Roope Pulkki kahdesti. 12.8.: KP-75 – OPedot 2–3. T13 pituus: 1) Janette Ikävalko 3,50. – Arkistokuva on otettu kesäkuisesta Reipas-pelissä. 11.8.: FCFJ/2 – NuPS 1–3, HPS/3 – I-HK 3–3. T7 300 m: 1) Kerttu Virén 1.14,1. P13 100 m: 1) Julius Löfqvist 15,9, 2) Ismo Juusela 20,1. Toisella jaksolla kotijoukkue osui taas kolmesti pitäen Pedot takanaan. Tilanne 4. Tämän päivän valinnoillamme on suuri merkitys ympäristöömme ja tulevaisuuteemme. – Olimme pitkään mukana maalin päässä, mutta silloin vähän puolustamisessa terävyys katosi, ja alkoi soida. Mutta olemme ottaneet kovissa paikoissa ennenkin hyviä tuloksia. Ei ORIMATTILAN SANOMAT MyMy järkytti sarjakolmosta • Huollot • Korjaukset • Ilmastointilaitehuollot • Pakokaasumittaukset – OBD + Diesel-savu • Ohjauskulmien suuntaukset • Ajovalojen kiillotukset • Vikakoodin luku Bosch/Autocom Kärrytie 17, Orimattila, puh. Tervetuloa keskustelemaan tuulivoimasta! Lisä etoja: Kaisa Torri, erityisasiantun ja +358 40 774 7060, kaisa.torri@paijat-hame.. Luotettavan uutismedian tunnistat tästä nimestä LEHDEN LOGO Y?i 5 miljo?na. Kurki on iskenyt tällä kaudella seitsemän maalia, joista peräti viisi on syntynyt neljässä edellisessä matsissa. Edellisessä pelissä LoPaa vastaan käsikirjoitus oli täysin päinvastainen, sillä Pedot johti kahdesti, mutta ajautui tappiolle loppuhetkillä. Suomen Palloliiton nettisivuilla kerrotaan, että nousulohkon kaksi parasta nousee sarjaporrasta ylemmäksi kolmoseen. Petojen taistelu jatkuu kotona perjantaina, jolloin kello 18.30 alkavaan otteluun vastaan tulee Tikkurilan Palloseuran kakkosjoukkue. T15 1 000 m: 1) Kaisa Suurnäkki 4.16,6 2) Ina Hänninen 4.25,4. – Kaunein hetki oli kuitenkin se, kuinka Jani Hakasen kentälle tullessa hänen vaimonsa kannusti villisti katsomossa omaa sankariaan. Vajaan tunnin kohdalla Janina Hakkarainen vei taas kotijoukkueen johtoon maalein 2–1, mutta tämän jälkeen osui vain Pedot. Tauolla juteltiin mukavia ja pelirohkeuskin sieltä löytyi ruumiillistuen vaihtomies Antti Kaunismäkeen. Naispedot avasivat voittotilin nousulohkossa Hänninen 2,97. Myrsky myllytti silti koko joukkueen voimin tiiviillä pelaamisella luoden muutaman maalipaikan. Syksyn nousulohko pelataan kymmenen joukkueen kesken yksinkertaisena sarjana, eli jokaiselle porukalle tulee yhdeksän matsia. Saana Nurminen tasoitti tunnin pelin jälkeen ja Nella Hyttinen iski 2–3-voittomaalin loppuhetkillä, 80. Kotijoukkue pisti kapuloita rattaisiin urakalla, sillä Elina Ropponen iski 1–0-maalin 21. Orimattilalaisjoukkue pelaa peräti kolme seuraavaa matsia kotona peräkkäisinä torstaina. Kotijoukkueen ykköstykki oli Anatolii Moisieiev, joka iski hattutempun. P11 800 m: 1) Aapo Rajalahti 3.23,4, 2) Noa Hänninen 3.39,8, 3) Eemeli Tirri 3.39,8. – Lähdimme peliin sillä asenteella, että kova ottelu on tulossa. 03-777 3308, 050 585 3468 www.velj-ovaska.fi ORIMATTILAN PUTKITYÖ OY Tokkolantie 8 Tilaukset 040 513 8073 Nettikauppa: www.orimattilanputkityo.fi Kaikki LVI-työt ja remontit nopeasti AUTOJA KULJETUSALA RAKENTAMINEN Päijät-Hämeen lii o kartoi aa tuulivoimatuotantoon soveltuvia uusia alueita koko Päijät-Hämeen alueella. Hietala kanssa viettämässä nimitysjuhlaa. Päijät-Hämeen lii o Asukas laisuus Päijät-Hämeen tuulivoimaselvityksestä Maanantaina 29.8.2022 klo 17–19, Kauppakeskus Trion 2.krs, Palvelutori, Aleksanterinkatu 18, Lah NIMITYKSET Myrskylässä vaikuttanut Helge Håkan Henriksson on nimitetty Kauppaoikeuden työelämä Professoriksi (Professor of Practice) Ruotsalaiseen kauppakorkeakouluun – Svenska Handelshögskolan alkaen 1.9.2022. 03-777 1670 LÄMPÖPUMPUT Lämpöpumppujen myynti, asennus ja huolto. T15 pituus: 1) Kajsa Suurnäkki 3,38, 2) Ellen Löfqvist 3,30, 3) Ina Yleisurheilua MISKA MIETTINEN Myrskylä Nurmijärven Jalkapalloseuran kakkosjoukkue oli vetänyt eteläisen Suomen nelosessa tappioitta pitkälle elokuuhun asti, mutta torstaina tilastoihin tuli ensimmäinen tahra. H50: 1) Mika Rouhiainen 30. (03) 777 4498, 044 700 4498 ltautokorjaamo@gmail.com | www.ltautokorjaamo.fi LT-AUTOKORJAAMO KY MONIMERKKIKORJAAMO LIIKEJA AMMATTIOSOITTEITA KUMIja LASIHUOLTO – auton renkaat – tuulilasit – rengastyöt – koristelasit – rakennuslasit – peilit ORIMATTILA puh. peliminuutilla. MISKA MIETTINEN Orimattila FC Loviisa iski Petojen reppuun ensimmäisellä puoliajalla kolme maalia tarttuen vahvasti kiinni voittoon jalkapallon eteläisen Suomen alueen nelosessa perjantaina. div., lohko 4, pelatut ottelut: 12.8.: FC Kapina – FC Korso/ United 6–0, TiPS/2 – HAlku 2–2, FC Loviisa – OPedot 6–2. T13 1 000 m: 1) Janette Ikävalko 4.25,4. Sen jälkeen Kiia Laine viimeisteli taukolukemiksi 1–1 juuri ennen taukovihellystä. Pedot sai katsomosta paikallista kannustusta Loviisan keskuskentän lämpimässä kesäillassa läpi yhdeksänkymppisen. kierroksen jälkeen: D 18: 1) Tuuli Ylitalo 20. konsultoinnit, yritysten perustaminen ja yhtiömuodon muutokset. Loviisa paketoi pelin iskettyään kolme osumaa viimeisen 23 minuutin aikana. Tukea ympäristöteoillesi saat laskemalla hiilijalanjälkesi tai . T5 pallonheitto: 1) Yasmina Ten Oever 4,77. M 100 m: 1) Robin Tallila 13,8, 2) Peik Blomqvist 14,0, 3) Peter Blomqvist 14,3, 4) Patrik Blomqvist 15,7. tehdä ympäristötekoja. T7 pituus: 1) Kerttu Virén 2,37, 2) Kielo Marjalahti 1,62. P11 pituus: 1) Aapo Rajalahti 3,36, 2) Noa Hänninen 3,25, 3) Joonatan Lehtonen 3,23, 4) Eemeli Tirri 2,92. T9 kuula: 1) Saana Keisala 4,97, 2) Enni Kauppinen 3,19, 3) Kaisla Marjalahti 3,15. T9 60 m: 1) Saana Keisala 10,9,2) Lotta Suvanto 11,1, 3) Eevi Blomqvist 12,0, 4) Kaisla Marjalahti 12,8, 5) Enni Kauppinen 13,1. P7 40 m: 1) Valtteri Anttila 7,9, 2) Eino Perttola 8,6, 3)Aleksi Peltomäki 10,0. – Joukkueella on kova itseluottamus ja usko voittoon, joten tappioasema ei joukkuetta hetkauta, KP-75-ottelusta sairastamisen takia sivuun jäänyt päävalmentaja Jukka Savolainen viestitti. Työsuorituksia Kuulutuksia Nimityksiä Kysyimme suomalaisilta ideoita, kuinka pitäisimme parempaa huolta Suomen ainutlaatuisesta luonnosta. Pelaaja oli jollain tavalla tuttu petoluotsi Toni Sundholmille. Erkontie 20, Orimattila puh. H60: 1) Erkki Loponen 179 + 176 = 355/87, 2) Tapani Vappula 182 + 173 = 355/84, 3) Jukka Aalto 165 + 182= 347, 4) Tapani Kuisma 171 + 167 = 338. Sarjataulukko O V T H M P Akilles 14 11 2 1 50–16 35 HyPS 14 10 4 58–12 34 NJS/2 14 9 4 1 55–18 31 FC Loviisa 14 8 4 2 43–20 28 TiPS/2 14 6 3 5 47–28 21 MyMy 14 6 3 5 24–38 21 HAlku 14 4 2 8 23–35 14 OPedot 14 4 1 9 22–52 13 K-UP/HC SKAVABÖLE 14 3 3 8 25–51 12 FC Kapina 14 3 2 9 20–31 11 FC Korso/ United 14 2 3 9 20–58 9 SibboVargarna 14 2 1 11 17–45 7 Pedot antoi Loviisalle liikaa eteen ja taipui MISKA MIETTINEN Orimattila Petojen naisjoukkue avasi voittotilinsä jalkapallon eteläisen Suomen nelosen syksyn nousulohkossa perjantaina. – Hän tuli siis pelipaikoille tunnin myöhässä ihailtuaan Lahden moottoritien kolarisumaa. P5 40 m: 1) Elias Myllylä 10,0, 2) Akseli Marjalahti 10,8. NJS:n edustusjoukkue pelaa Suomen kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla kakkosessa ja sen A-lohkossa. div., nousulohko, pelatut ottelut: 14.8.: LoPa – HIFK/2 2–2. T11 pituus: 1) Linnea Hujala 3,07, 2) Ella Kauppinen 2,76. Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen TILITOIMISTOJA PYYDÄ TARJOUS • Keittiökaapistot • Makuuhuonekomerot • Eteisryhmät • Irto-ovet • Työpöytätasot • Paljon ovivaihtoehtoja PUUJA KALUSTETUOTE Veljekset Ovaska Hirsitie 5, Orimattila p. N 1 500 m: 1) Kajsa Suurnäkki 7.04,4. M17 100 m: 1) Rasmus Heino 13,5. Helge Henrikssonin erityisosaaminen on kauppaoikeus ja osakeyhtiölaki, jota hän tulee jatkossakin opettamaan Helsingissä kauppakorkeakoulun opiskelijoille. Vieras iski Orimattilassa voittomaalin ja 2–3-lukemat muutamia minuutteja ennen päätösvihellystä. – Sanotaan vaikka niin, että voisi olla tutumpikin. Etelä-Suomi, naiset, 4. – Parista eteen tuli kilo p*skaa housuihin, ja jätkät pelasivat järkyttävän puoliajan. elokuuta. Matsi olisi päättynyt ainakin peliajan puolesta keväällä tasan, sillä nousulohkossa pelataan kaksi 40 minuutin jaksoa. MyMy pelaa seuraavat kaksi peliä kotona. Niin se vain kääntyi meille. peliminuutilla. M17 pituus: 1) Rasmus Heino 4,81. T7 40 m: 1) Viivi Suvanto 7,7, 2) Kerttu Virén 8,4, 3) Kielo Marjalahti 10,6. Selvitys toimii seuraavan laadi avan kokonaismaakuntakaavan taustaselvityksenä. Hän edusti viime kaudella samassa sarjassa Myrskylän Myrskyä, jossa syntyi viisi maalia. – Muutamalla pelaajalla on minuutteja tällä kaudella kakkosestakin. Soita 044 309 3433 SIIVOUSPALVELUA LVI-LIIKKEITÄ LVI-PutkiKaMa Oy KARI KORKKULA Puh. Kevään alkulohkossa peliaika oli kymmenen minuuttia lyhyempi. elokuuta kello 18 alkaen. Meillä oli useampi hyvä hyökkäys ja pari erinomaista erikoistilannetta, Vilonen kertasi. P13 pituus: 1) Julius Löfqvist 3,10, 2) Väinö Tirri 2,49, 3) Ismo Juusela 2,40. tapa. Etelä-Suomi, miehet, 4. 040-531 1729, 16200 Artjärvi Kirjanpidot, palkanlaskenta, tilintarkastukset (HT), veroym. MyMyn tupaan tuli lunta jo viidennellä minuutilla, kun Juho Mäkitaro vei vieraat kulman jälkitilanteesta johtoon. Lahden ja Orima lan mahdollisista tuulivoima-alueista järjestetään kaikille alueen asukkaille avoin yleisö laisuus Kauppakeskus Trion palvelutorilla 2.krs 29.8.2022 kello 17–19. Kotipeleistä ensimmäinen käydään ylihuomenna I-HK:ta vastaan luonnonnurmella kello 19.30 alkaen. Hän nosti kauden maalimääränsä jo 11:een
T i i s t a i 1 6 . 18.02 Italoiskelmien ilta 18.50 Merisää. 0.02 Yöradio – toiveiden yö. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.00 Yle Uutiset ja sää. O: Ossi Elstelä. 14.00 Yle Uutiset. 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Billions 23.45 Taxi Driver (16) 01.10 Unelma-asunto auringon alta 02.05 Britannian ökyhotellit 03.05 Unelmaduuni Australiassa 04.00 Siskot Nelonen 06.00 Bing (S) 06.05 Rusty Rivets (S) 06.30 Kindi Kids (S) 06.35 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 06.55 Pyjamasankarit (7) 07.20 Smurffit (7) 07.35 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.55 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 08.05 LEGO Ninjago (7) 08.20 Angry Birds Stella (S) 08.25 Tobot Galaxy Detectives (7) 08.35 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7) 09.00 Hauskat kotivideot 10.00 Rempalla tuloja 10.30 Jaksa paremmin 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.55 Valitut Palat Collection 13.55 Hauskat kotivideot 14.55 Välimeren unelmakodit 16.00 Hurja painonpudotus Suomi (S) 17.00 Onnenarpa 17.05 Huikeat kakkutaiturit 17.40 Huikeat kakkutaiturit 18.10 100 Places to Be 18.15 100 Places to Be 18.20 Sami Kurosen makumatka Pohjois-Karjalassa 18.50 MasterChef Australia 20.00 Huvila & Huussi 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: 007 ja kultainen silmä (12) 23.40 Madventures Suomi (12) 00.40 Keihäsmatkat (7) 01.40 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12) 02.40 4D: Tahdotko superspermaani. 2.54 Yöradio. R a d i o o h j e l m a t Yle Radio 1 93,2 MHz • Yle Radio Suomi 97,9 MHz Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Suomi on maalainen 06.25 Ylen aamu 09.30 Eränkävijät 10.00 Beecham House (12) 10.45 Yle Uutiset Uusimaa, 10.48 Kaakkois-Suomi, 10.51 Lounais-Suomi, 10.54 Häme, 10.57 Pirkanmaa, 11.00 Keski-Suomi ja Etelä-Savo, 11.03 Itä-Suomi, 11.06 Pohjanmaa, 11.09 PohjoisSuomi, 11.12 Lappi 11.15 Eränkävijät: Alpeilta Arktiselle 12.10 Rakkaudesta puutarhaan 13.00 Viidakkoperhe (12) 13.45 Näköradiomiehen ihmeelliset siekailut (7) 15.10 Ylen aamun parhaat 16.00 A-studio 16.45 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Viidakkoperhe (12) 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset Uutis-Suomi 18.30 Eränkävijät 19.00 Prisma: Terveen elämän salaisuudet 20.00 Suomi on maalainen 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 Allsång på Skansen 22.00 Yle Uutiset 22.04 Urheiluruutu 22.08 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.15 Maailma liekeissä (16) 23.15 Sormenjäljet 00.05 Uutisikkuna 00.15 Savuava ase (16) Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 16.8. 16.33 Radio Suomen Kesäradio 17.00 Yle Uutiset ja sää. 10.02 Radio Suomen Päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 9.10 Sää. 1.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 7.10 Urheiluradio. 3.554.00 Yöradio. 06.53 Humps (S) 07.03 Touhukkaat (S) 07.29 Piikki ja Siiri (S) 07.35 Puuharit (S) 07.47 Oravametsä 07.51 Retki-Roope (S) 08.03 Askarrellaan 08.09 Ruso ja rihmalat (S) 08.23 Galaxi 08.24 Tipu Touhukas (7) 08.26 Eksynyt Ozissa (7) 08.50 Jumppahetki: Vetreyttä selkään 09.05 Sportliv 09.15 EM-viikko 2022 München, yleisurheilu 15.45 Uinnin EM EM-viikko 2022 München: 16.45 Pöytätennis 17.45 Beach volley 18.55 Uinnin EM 19.35 EM-viikko 2022 München, yleisurheilu 23.45 Uinnin EM 00.15 Uutisikkuna MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Uutisaamu 07.00 Uutisaamu 08.00 Uutisaamu 09.10 Uutisaamu 09.30 Emmerdale (S) 10.00 Kauniit ja rohkeat (12) 10.30 Younger (S) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 12.00 Valitut Palat Collection 12.30 Unelmaduuni Australiassa 13.30 Unelma-asunto auringon alta 14.30 MTV Uutiset Live 15.00 Olet mitä syöt 16.00 Salatut elämät (7) 16.30 Kauniit ja rohkeat (12) 16.55 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen 18.30 Emmerdale (S) 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (7) 20.00 Stadi vs. 12.10 Urheiluradio. 0.02 Yöradio – toiveiden yö. 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. Lande 21.00 The Harlins 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Hypoteesi UK 23.35 Unelma-asunto auringon alta 00.30 Pitääkö olla huolissaan. 16.10 Urheiluradio. Tiistaina elokuun 16. 16.33 Radio Suomen Kesäradio 17.00 Yle Uutiset ja sää. 21.02 Urheiluradio. 20.03 Metsäradio. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu 5.50 Merisää. 18.02 Luonto-Suomen teemailta 0203-17600. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. Kuka määrää. 3.02 Aulantai – Kai Ulmanen. 18.00 Yle Uutiset. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 9.05 Urheiluradio. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 14.02 Radio Suomen Kesäradio 14.30 Yle Uutiset alueeltasi. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistai 16.8. 21.17 Radio Suomen Ilta 21.50 Merisää. 20.02 Sää. 19.02 Urheiluradio. 7.53 Alueradio 8.00 Yle Uutiset ja sää. 15.35 Radio Suomen Kesäradio 15.50 Veneilysää 15.52 Radio Suomen Kesäradio 16.00 Yle Uutiset ja sää. 15.35 Radio Suomen Kesäradio 15.50 Veneilysää 15.52 Radio Suomen Kesäradio 16.00 Yle Uutiset ja sää. 21.55 Radio Suomen Ilta. Kelsey yrittää määrittää Mercuryn ja Millennialin rooleja fuusion jälkeen, muttei osaa sanoa Charlesille vastaan. 6.05 Alueradio 7.00 Yle Uutiset ja sää. 17.10 Radio Suomen Kesäradio 18.00 Yle Uutiset. co m C od e: 01 8E 60 9D D D 2 9 7 5 6 4 1 8 3 1 5 4 9 3 8 6 2 7 6 3 8 2 7 1 9 5 4 3 8 1 4 5 6 2 7 9 5 7 9 3 1 2 4 6 8 4 6 2 7 8 9 3 1 5 9 2 5 1 4 7 8 3 6 8 1 3 6 9 5 7 4 2 7 4 6 8 2 3 5 9 1 Jere B.Virtanen Viivi ja Wagner Ke s k i v i i k ko 1 7. 9.05 Urheiluradio. 9.10 Sää. 16.13 Radio Suomen Kesäradio 16.30 Yle Uutiset alueeltasi. 3.00 Yle Uutiset. Yle Radio 1 6.00 Yle Uutiset ja sää 6.05 Aamusoitto 6.35 Hartaita säveliä 6.50 Aamuhartaus 6.59 Hyvää huomenta 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.10-7.50 Aamusoitto 7.53 Ykköskolumni 7.59 Hyvää huomenta 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.10 Ykkösaamu 9.00 Yle Uutiset 9.05-9.58 Muistojen bulevardi 10.00-10.55 Sari Valto 11.00 Arkea mullistaneet keksinnöt: Kotiäiti Florence ja jääkaappi 11.40 Musiikkia 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Tiedeykkönen 13.00 Politiikkaradio 13.30 Klassinen kattaus 14.30 Patsastelua: Jalkapallolegenda Atik Ismail ja Kuopio 14.50 Kielen päällä 160822: Johanna Laakso 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen 15.55-15.58 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Kissankehto – Susanna Vainiola 18.05 Suomen romanien arkipäivä Ruotsissa: Osa 7: Usko on osa Orvon arkipäivää 18.20-18.29 Lukulamppu 18.30 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Radioteatteri esittää: Pitkät jäähyväiset 19.25 Yksi on hyvää seuraa 19.30 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla 21.25 Iltasoitto 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Sari Valto 23.00 Iltahartaus 23.10-6.00 Yöklassinen Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 9.11 Alueradio 10.00 Yle Uutiset. 8.10 Urheiluradio. 3.54-4.00 Yöradio. 22.05 Urheiluradio. 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset. 20.00 Yle Uutiset. 19.05 Luonto-Suomen teemailta 0203-17600. 22.05 Urheiluradio. 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 14.33 Radio Suomen Kesäradio 15.00 Yle Uutiset. (1942) (Mv) (U). 19.05 Italoiskelmien ilta 20.00 Yle Uutiset. 1.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 8.13 Alueradio 9.00 Yle Uutiset. 8.10 Urheiluradio. 3.02 Kissankehto – Susanna Vainiola. 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset. 21.02 Urheiluradio. 17.30 Pyöreä pöytä. 22.08 Pollari. 22.08 Kantritohtori Teppo Nättilä. 23.00 Yle Uutiset. 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää. 15.02 Radio Suomen Kesäradio 15.30 Yle Uutiset alueeltasi. 7.53 Alueradio 8.00 Yle Uutiset ja sää. päivänä 2022 – N:o 62 – 7 Sudokun ratkaisu (c ) A rto In ka la w w w .a is ud ok u. 20.02 Sää. (S) Sub 06.30 Teletapit (S) 06.55 Muumilaakson tarinoita (S) 07.20 Muumilaakson tarinoita (S) 07.45 Denver (S) 07.55 Denver (S) 08.10 Horseland – heppajengi (S) 08.35 Daltonit (S) 09.00 Faija hoitaa (S) 09.30 Valitut Palat Collection 10.00 Ostoskanava Tvins.com 11.00 Aarrepaja UK 12.00 Schitt’s Creek (S) 12.30 Salatut elämät (7) 13.00 Simpsonit (7) 14.00 Baywatch (12) 15.00 Vintiöt (12) 15.30 Simpsonit uusi kausi (7) 16.00 Selviytyjät 17.00 Selviytyjät 18.00 Moderni perhe (S) 19.00 Simpsonit (7) 19.30 Simpsonit (S) 20.00 Frendit (S) 20.30 Frendit (S) 21.00 Subleffa: Red (12) 23.15 Subleffa: Escape Plan (16) 01.35 Wipeout USA 02.35 Aarrepaja UK 03.35 Baywatch (12) Yle Teema & Fem 07.50 YLE FEM 07.50 Erämaan armoilla 08.50 Matkalla Vindeljokea pitkin 09.50 Kunpa osaisin laulaa 10.19 Hisingenistä Casablancaan – matkalla eläkkeelle 10.45 Saaristotie, meno-paluu 12.00 YLE TEEMA 12.00 Francon jälkeen – Alcántaran perhe (7) 13.05 Historia: Temppeliherrain ritarikunta (12) 14.00 Suuri sinfoninen matka 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (7) 16.00 Ihana Elisa (12) 16.55 Pikku Kakkonen 17.55 YLE FEM 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Ruso ja Rihmalat (S) 18.11 Raka bananer 18.14 Nälkäiset nallet (S) 18.21 Super-Jontti ja Rähjä-Riitta (S) 18.24 Sotta ja Pytty: Käpyjä kaasarissa 18.26 Sukkahittimittari 18.30 Aikamatka Kluuvissa (S) 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.45 Muotia Pariisista 20.00 YLE TEEMA 20.00 Matador (7) 21.00 Historia: Tuntematon Kanada 22.00 Elokuvan hetki: Fucking with Nobody (S) 22.15 Kino: Tottelemattomuus (12) Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Suomi on maalainen 06.25 Ylen aamu 09.30 Eränkävijät 10.00 Murdochin murhamysteerit (12) 10.45 Yle Uutiset Uusimaa 10.48 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 10.51 Yle Uutiset Lounais-Suomi 10.54 Yle Uutiset Häme 10.57 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.00 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.03 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.06 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.09 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.12 Yle Uutiset Lappi 11.15 Eränkävijät: Alpeilta Arktiselle 12.10 Kriminalisti (12) 13.10 Viidakkoperhe (12) 13.55 Niin se on poijjaat (S) 15.10 Ylen aamun parhaat 15.55 Avara luonto: Pohjois-Atlantin armoilla 16.45 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Viidakkoperhe (12) 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset Uutis-Suomi 18.30 Eränkävijät 19.00 Historia: Iran-Contra-skandaali (12) 20.00 Suomi on maalainen 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Haamu menneisyydestä (12) 22.50 Minun musiikkini 23.35 Melbournen sarjamurhaaja (16) 00.20 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 17.8. Keskiviikko 17.8. 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset. 2.54 Yöradio. 2.00 Yle Uutiset. Yle Radio 1 6.00 Yle Uutiset ja sää 6.05 Aamusoitto 6.35 Hartaita säveliä 6.50 Aamuhartaus 6.59 Hyvää huomenta 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.10-7.50 Aamusoitto 7.53 Ykköskolumni 7.59 Hyvää huomenta 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.10 Ykkösaamu 9.00 Yle Uutiset 9.05-9.58 Muistojen bulevardi 10.00-10.55 Brysselin kone 11.0011.50 Riston Valinta 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Arktisten sotien kaiut: Lasten ristiretki 12.55 Yksi on hyvää seuraa 13.00 Politiikkaradio 13.30 Klassinen kattaus 14.30 Matkoja maalauksiin 14.55 Yksi on hyvää seuraa 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen 15.55-15.58 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Timantteja ja ruostetta 18.00 Minne Rinne vie: Ratapyöräilyn viehätys on sen raakuudessa 18.20-18.29 Lukulamppu 18.30 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Turun musiikkijuhlat: Lise Davidsen & Leif Ove Andsnes 21.30 Iltasoitto 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Kuusi kuvaa: Toimittaja Eeva Lennon 22.50 Kielen päällä 160822: Johanna Laakso 23.00 Iltahartaus 23.10-6.00 Yöklassinen Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 8 . 2.02 Bluesministeri Esa Kuloniemi. T: SF. 18.55 Italoiskelmien ilta 19.00 Yle Uutiset ja sää. 9.11 Alueradio 10.00 Yle Uutiset. 17.10 Radio Suomen Ilta. 15.02 Radio Suomen Kesäradio 15.30 Yle Uutiset alueeltasi. Liza tapaa vanhoja ystäviään juhlissa. 10.02 Radio Suomen päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 19.02 Urheiluradio. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.00 Yle Uutiset ja sää. 20.03 Radio Suomen Ilta 20.20 Alasti 20.40 Radio Suomen Ilta 21.00 Yle Uutiset. 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää. Lande 21.00 Pitääkö olla huolissaan. 23.02 Yöradio. Kuvassa keskellä korpraali Joona Möttönen (Einari Ketola). 0.00 Yle Uutiset. 14.02 Radio Suomen Kesäradio 14.30 Yle Uutiset alueeltasi. 8 . 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää. 16.10 Urheiluradio. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu 6.00 Yle Uutiset ja sää. 7.13 Alueradio 7.50 Merisää. Kausi 6, 7/12. 1.55 Yöradio. 23.02 Yöradio. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.30 Yle Uutiset ja sää. 21.55 Radio Suomen Ilta. 6.05 Alueradio 7.00 Yle Uutiset ja sää. 01.25 Kaappaus keittiössä 02.20 Olet mitä syöt 03.15 Unelmaduuni Australiassa 04.10 Siskot Nelonen 06.00 Bing (S) 06.05 Rusty Rivets (S) 06.30 Kindi Kids (S) 06.35 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 06.55 Pyjamasankarit (S) 07.20 Smurffit (S) 07.35 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.55 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 08.05 LEGO Ninjago (7) 08.20 Angry Birds Stella (S) 08.25 Tobot Galaxy Detectives (7) 08.35 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7) 09.00 Hauskat kotivideot 10.00 Välimeren unelmakodit 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.55 Valitut Palat Collection 13.55 Hauskat kotivideot 14.55 Välimeren unelmakodit 16.00 Hurja painonpudotus Suomi (S) 17.00 Onnenarpa 17.05 Huikeat kakkutaiturit 18.10 100 Places to Be 18.20 Sami Kurosen makumatka Pohjois-Karjalassa 18.50 MasterChef Australia 19.55 Tulossa: Suomen huutokauppakeisari 20.00 Rikkaat ja rahattomat 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: 007 – Huominen ei koskaan kuole (16) 23.30 4D: Syön itseni hengiltä 00.30 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12) 01.30 Suomen Tulli rikosten jäljillä (7) 02.30 Amerikan kovimmat keräilijät Sub 06.30 Teletapit (S) 06.55 Muumilaakson tarinoita (S) 07.20 Muumilaakson tarinoita (S) 07.45 Denver (S) 08.10 Possu ja Kärpänen (S) 08.35 Daltonit (S) 09.00 Faija hoitaa (S) 09.30 Valitut Palat Collection 10.00 Ostoskanava Tvins.com 11.00 Aarrepaja UK 12.00 Schitt’s Creek (7) 12.30 Salatut elämät (7) 13.00 Simpsonit (7) 13.30 UEFA Champions League: Huippuhetket 14.00 Baywatch (12) 15.00 Vintiöt (7) 15.30 Simpsonit (12) 16.00 Simpsonit (12) 16.30 Simpsonit (12) 17.00 Kuutamolla 18.00 Moderni perhe (S) 18.30 Moderni perhe (S) 19.00 Simpsonit (7) 20.00 Frendit (S) 21.00 Subleffa: Tupla-Uuno (S) 23.10 Subleffa: Rita Hayworth – avain pakoon (16) 02.05 Wipeout USA 03.05 Aarrepaja UK 04.05 Baywatch (12) Yle Teema & Fem 08.20 YLE FEM 08.20 Kotijumppaa Sofian kanssa 08.40 Luontoretkellä: Teno on paras lohijoki 09.40 Tanskan aarteenmetsästäjät 10.10 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita 10.20 Maajussin luontokuvat 11.00 Minun maatilani 11.30 Vierge Moderne 12.00 YLE TEEMA 12.00 Rockin klassikkolevyt: Zappa – Freak Out (12) 12.50 Rahavirrat (S) 13.55 Suuri sinfoninen matka 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (7) 16.05 Ihana Elisa (12) 16.55 Pikku Kakkonen 17.55 YLE FEM 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Kokkikaksikko Bärtil ja Isa (S) 18.03 Robottijunat (S) 18.16 Minusta tulee isoveli (S) 18.21 Sano hei! 18.30 Kadonneet perijät 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.45 Muotia Pariisista 20.00 YLE TEEMA 20.00 Matador (7) 21.00 Michael Palin: Elämäni matkat 21.45 Kino: Foxtrot (12) 23.35 Elokuvan hetki: Fucking with Nobody (S) 23.45 Mating (7) MTV3 klo 10.30: Younger. Sotilashupailu tuhannen ja yhden vitsin miehestä, korpraali Möttösestä. 1.00 Yle Uutiset ja sää. Amerikkalainen draamakomediasarja 40-vuotiaasta Lizasta, joka tekeytyy 26-vuotiaaksi saadakseen töitä kustantamosta. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu 5.50 Merisää. N: Einari Ketola, Siiri Angerkoski, Regina Linnanheimo, Leo Lähteenmäki, Toppo Elonperä. 12.10 Urheiluradio. 2.00 Yle Uutiset. Yle TV1 klo 13.55: Niin se on poijjaat. 0.00 Yle Uutiset. 7.13 Alueradio 7.50 Merisää. 16.13 Radio Suomen Kesäradio 16.30 Yle Uutiset alueeltasi. Diana lähtee Enzon sukujuhliin, joissa hän kuulee jotain huolestuttavaa. 3.00 Yle Uutiset. 18.50 Merisää. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 21.17 Radio Suomen Ilta 21.50 Merisää. 2.02 Kantritohtori Teppo Nättilä. Rock-etsivä 23.00 Yle Uutiset. 8.13 Alueradio 9.00 Yle Uutiset. 21.00 Yle Uutiset. 14.33 Radio Suomen Kesäradio 15.00 Yle Uutiset. 06.53 Pusse (S) 07.06 Henrietta (S) 07.16 Kaapo (S) 07.40 Rossi ja Rymy (S) 07.55 Rytmimunashow (S) 07.59 Minirekat (S) 08.06 Kallen keittiö (S) 08.19 Galaxi 08.20 Keskiajalla keksittyä (7) 08.24 Aika härdelli! (7) 08.36 Minä, Elvis Riboldi (7) 08.50 Jumppahetki: Kehonhallinta 09.00 Casualty (12) 09.45 Sportliv 09.55 Uinnin EM 10.30 EM-viikko 2022 München, yleisurheilu 15.30 EM-viikko München 2022, maantiepyöräilyn aika-ajo 16.30 EM-viikko München 2022, kiipeily 17.30 EM-viikko München 2022, beach volley 18.00 EM-viikko München 2022, kiipeily 18.55 Uinnin EM 20.30 EM-viikko 2022 München, yleisurheilu 23.30 Lentopallon EM-karsinta FIN – LAT 01.00 Uutisikkuna MTV3 06.15 Aamusää 06.25, 07.00, 08.00, 09.10 Uutisaamu 09.30 Emmerdale (S) 10.00 Kauniit ja rohkeat (12) 10.30 Younger (S) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 12.00 Valitut Palat Collection 12.30 Unelmaduuni Australiassa 13.30 Unelma-asunto auringon alta 14.30 MTV Uutiset Live 15.00 Suomen surkein kuski 16.00 Salatut elämät (7) 16.30 Kauniit ja rohkeat (12) 16.55 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen 18.30 Emmerdale (S) 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (7) 20.00 Stadi vs. 1.55 Yöradio. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu 6.00 Yle Uutiset ja sää. 18.55 Luonto-Suomen teemailta 0203-17600. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.30 Yle Uutiset ja sää. Kuva: Oy Suomen Filmiteollisuus (SF)/Yle.. 14.00 Yle Uutiset. 7.10 Urheiluradio. 1.00 Yle Uutiset ja sää
Professuuria rahoittavat myös Päijät-Hämeen OP 95 000 eurolla, Järvi-Hämeen OP 25 000 eurolla ja Kärkölän OP 5 000 eurolla. Konsta Kauppinen ja Sara Brentnall kiertelivät sunnuntaina kojulta toiselle ja nauttivat markkinatunnelmasta. kavirasto. – ei olla pitkään aikaan saatu nähdä kunnolla eikä olla lähekkäin. – Turvallisuus on kantava teema, ja myös hintojen nousu. Ilmoitusaineistot teemasivuille viimeistään torstaina 18.8. KUVA: JUho KiUrU Ykä-poni pääsi Elomarkkinoilla monien käsien rapsuteltavaksi. kaupan alan liitoissa ja mediavaikuttajana hän on ollut aitiopaikalla erityisesti muodin vastuullisuuteen sekä asiakaskäyttäytymisen murrokseen liittyvissä kysymyksissä. saalta suuri osa harrastajista liikkuu tällä hetkellä jopa erityisen aktiivisesti, sillä autotapahtumat olivat kaksi vuotta koronatauolla. Suosiota ei tule todennäköisesti laskemaan edes polttoaineen hinnannousu, vaikka harrastukseen liittyy ajaminen ja erilaisissa autotapahtumissa käynti, arvioivat Suomen ajoneuvohistoriallinen keskusliitto ja Finnish Hot Rod Association. – Aion osaltani avata ovia ja ikkunoita tutkijoiden, opiskelijoiden ja yritysmaailman välillä, Sykkö sanoo. klo 10. Samaa kertoi myös perussuomalaisten paikallisyhdistyksen sihteeri Harri Ovaska. Helteen hellimällä Orionaukiolla riitti erilaisia kojuja ja telttoja läpikäytäväksi. – Tällaisia tapahtumia pitäisi ehdottomasti olla useammin. Myös sillä on vaikutusta, että ihmiset ovat päässeet taas liikkumaan ja matkustelemaan. Markkinapäivän aikana oltiinkin jo saatu joitakin lahjoituksia. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina elokuun 16. TIISTAINA 6.9. 0. – Positiivinen ja energinen Sykkö on innostaja isolla iillä. Hollolalaisen eduskuntavaaliehdokas Teemu Kinnarin (kok.) mukaan ihmisillä on nyt paljon asioita ajankohtaisia asioita mielen päällä, ja niistä tullaan myös juttelemaan. Ylikoskentie 465, 16330 Heinämaa. Paikalla olleen Eila Hietasen mukaan tapahtumassa oli mahtavaa yhdessäolon tuntua. Orimattilan Rotaryklubin varaamalla paikalla telttaansa ja toimintaansa esitteli myös avustusjärjestö Shelterbox Suomi. kilometrejä kertyy vuoden mittaan usein niin vähän, ettei bensan hinnannousulla ole suurta vaikutusta.. Sykkö aloittaa LUT:issa syyskuun alusta. Uusia yrityksiä Maatila Heikki Ojala Oy, Orimattila. Vohvelien, munkkien ja makkaran tuoksussa ja harmonikan soidessa oli helppo uppoutua kepeään karnevaalitunnelmaan, mutta epävakaa maailmantilanne ei hautautunut tyystin iloiseen markkinahumuun. Pirjo-Liisa Virtanen ja Timo Kupsala kartoittivat Orimattilan vetovoimatekijöitä. Sunnuntaina sää todella suosi markkinaväkeä, jota kokoontuikin paikalle sankoin joukoin. Parin vuoden tauon jälkeen tuli yhteinen markkinatapahtuma tarpeeseen Orimattilan asukkaille ja tietenkin yrittäjille, joita oli saapunut paikalle kauempaakin. Listeriabakteeri voi aiheuttaa listerioosiksi kutsutun taudin, joka saattaa olla oireeton tai aiheuttaa flunssan tai vatsataudin oireita. 0500 840 266, ilmoitusmyynti@orimattilansanomat.fi ILMOITUSAINEISTOT: ilmoitukset@orimattilansanomat.fi ORIMATTILAN SANOMAT Erkontie 17 • puh. Metrilakun, hampurilaisten, pelien ja eksoottisten koristeiden runsaudessa oli valinnanvaraa kaikille. Kerro tuotteistasi ja palveluistasi ilmoituksella Yrittäjänumerossa. Yhtiön toimiala on maaja metsätalous ja kaikki siihen liittyvä liiketoiminta. Op. – nyt on mukava pöhinä, ei täällä yleensä näe näin paljon ihmisiä, Brentnall totesi. Vuoden vaihteen jälkeen hän panostaa puolet työajastaan LUT-yliopistoon vuoden 2025 loppuun saakka. Lahjoituksella Osuuspankit haluavat olla mukana kehittämässä paikallista ja alueellista elinvoimaisuutta sekä yhteistyötä. kauppinen on Orimattilasta lähtöisin, ja samanlaista kuhinaa hän soisi kylillä olevan enemmänkin. Saarenkedon mukaan työelämäprofessorit ovat tärkeitä sillanrakentajia akateemisen tutkimuksen ja elinkeinoelämän välillä. – Alkukesällä oli kylmää ja sateista, se näkyy meillä heti. raillut ryhmiä, mutta tänä vuonna ne alkoivat hiljalleen palata. Kuvassa Alma Santala. Varmista mukanaolosi puh. Puisto oli auki 15.5.–14.8. Hän on ekonomi Vaasan yliopistosta. – Sykön laaja kokemus kytkee bisneksen ja muotoilun hyvin yhteen sekä täydentää erinomaisesti LUT-kauppakorkeakoulun nykyistä profiilia, dekaani Sami Saarenketo perustelee. Työelämäprofessoriksi pestattiin muotitoimittaja Sami Sykkö. Järjestöjen mukaan polttoaineen hinnannousu voi vähentää joidenkin harrastajien ajelua. Puolueiden edustajat olivat tuoneet mukanaan jos jonkinmoista vetonaulaa. Lisäksi toimialaan kuuluu kiinteistöjen vuokraus. Takaisinveto koskee 250 gramman pakkauksia Beanithärkäpapumuru umami -tuotteita, joiden viimeinen käyttöpäivä on 25.8.2022 tai 26.8.2022. ToiKallis bensa ei vaikuta harrasteautotapahtumiin erä Raisio oyj:n härkäpaputuotteita vedetään myynnistä listerialöydöksen vuoksi, tiedottaa RuoHärkäpaputuotteita pois myynnistä listerian takia Orimattilan kotieläinpuistossa vieraili tänä kesänä 15 000 kävijää. kärkkäänä markkinapaikalla oli myös Orimattilan yrittäjien puheenjohtaja Pirjo-Liisa Virtanen. 3295863-5. Riskiryhmään kuuluville tauti voi kuitenkin olla hengenvaarallinen. Vihreiden kojulla pääsi osallistumaan villivihannes -tietovisaan, kokoomuksen teltan kupeessa taas komeili popcornkone. 03-876 678 • www.orimattilansanomat.fi Myrskylässä, Orimattilassa ja Pukkilassa – Myös yrityksiin ja ei mainoksia -talouksiin! Lehti jaetaan JOKA KOTIIN Orimattilan OP:ltä 15 000 euroa Sami Sykön professuuriin Orimattilan Osuuspankki rahoittaa 15 000 eurolla LUT-yliopiston työelämäprofessorin palkkaamista. – energian hinnoista on ollut paljon puhetta, ja sodastakin vähän. – Orimattilan yrittäjien sosiaaliseen mediaan laitetaan sitten Orimattilan vetovoimatekijät, Virtanen vihjaisi. Orionaukiolla riitti sunnuntaina vilskettä ja vilinää. Os. – Olemme toimineet nyt aktiivisesti myös Ukrainan kriisialueella, kertoi järjestön toiminnan esittelijä Leila Kallio-Vihersaari. Osuuspankkien väki ja Sami Sykkö juhlivat yhteistyötä. Virtanen rohkaisi ihmisiä kertomaan, mikä on Orimattilassa parasta ja osallistumaan samalla syyskuiseen arvontaan. Ostohousut jäävät markkinoille lähtiessä yleensä kotiin, mutta jotain pientä parivaljakon mukaan oli tarttunut. Puolueet ja järjestöt paikalla Säpinää riitti paitsi ruokaja tavarakojuilla myös eri puolueiden telttojen edustoilla. kävijämäärään vaikuttivat Räisäsen mukaan alkukesän sää ja koronatilanteen helpottaminen. elomarkkinat tulivat tarpeeseen Vanhojen autojen harrastaminen on Suomessa erittäin suosittua. Siiri Mikkonen ja Rudolf Vesterinen kokeilivat onneaan onginnassa. Puistovastaava Anja Räisäsen mukaan kävijämäärä laski hieman edellisvuodesta, jolloin puistossa vieraili noin 16 000 kävijää. Yritys voi omistaa... Ruokavirasto kertoo, että Raision omavalvonnassa löytynyt listeria on yrityksen mukaan tullut tuotteeseen tuotantolinjalta, eikä se ole peräisin raaka-aineista. – Vähän tuetaan paikallisia yrittäjiä. Takaisinvedettäviä tuotteita on myyty vähittäiskaupoissa ympäri Suomen, ja niitä ostaneet voivat olla yhteydessä Raisio oyj:n asiakaspalveluun. Vasemmalta lukien kuvaajan jälkeen Teemu Sarhemaa OP Järvi-Hämeestä, Sami Saarenketo LUT:ista, Sami Sykkö, Katja Kuosa-Kaartti OP Orimattilasta, Mika Kivimäki OP Päijät-Hämeestä ja Kari Korvenranta OP Kärkölästä. päivänä 8 – N:o 62 – 2022 Sini Heikkinen Orimattila Tänä vuonna ei perinteisiä Lions Club Orimattilan järjestämiä elomarkkinoita päässyt pilaamaan sateinen keli, eivätkä koronarajoituksetkaan laittaneet kapuloita rattaisiin. Harrasteautoilla ajetaan pääosin vain kesäkaudella. korona-aikana puistossa ei vieKotieläinpuistossa 15 000 kävijää Yrittäjänumero Mitä TEET, MYYT, OSAAT