Ihana persoonallinen
koti, kokonaan v. Kaikille muille on toiminta-alueet määritelty,
hän muistuttaa.
Hänen mielestään toiminta-alueen vahvistaminen olisi ollut tarpeen paitsi vesiosuuskunnan toimintaedellytysten turvaamiseksi
myös koko alueen vesiturvallisuuden kannalta.
Vesiosuuskunnan taloudellinen
tilanne on parantunut huomattavasti siitä, mitä se oli, kun toiminta-alueen vahvistamisprosessi laitettiin alulle. Hän
kuvaa päätöstä ?uskomattomaksi puolentoista vuoden jahkailun
jälkeen?.
??Emme ole tämän päätöksen
jälkeen samanarvoisessa asemassa kaupungin muiden vesiosuuskuntien kanssa. Toiminta-alueen vahvistamisella olisi
ollut mahdollista kaksinkertaistaa liittyjien määrä.
tänään
Perjantaiksi suunniteltu suurmielenosoitus aiheuttaa toteutuessaan häiriöitä myös Postin
palveluihin. Vh. Vastike vain 66,30 `,
sähkölämmitys, vesi kulutuksen mukaan. -34. Ympäristölautakunta on puoltanut sitä, sen sijaan tekninen lautakunta
asettui viime keväänä vastusta-
maan hanketta. Bussiliikenteen lakosta aiheutuu hankaluuksia niin koulukyydityksille kuin työmatkaliikenteellekin.. Esimerkiksi perjantain päiväpostia voi odotella tulevaksi vasta ensi
viikon aikana, ei välttämättä edes vielä
maanantaina.
Koulut ja päiväkodit, samoin kuin
kaupat ovat perjantaina Orimattilassa
normaalisti toiminnassa.
SIVU 3
Budjettiin esitetään rahaa
urheilutalolle ja kahdelle koululle
Orimattilan sivistys- ja vapaa-aikalautakunta esittää kaupungin ensi vuoden budjettiin rahaa muun muassa ur-
heilutalon ja Tietävälän koulun peruskorjausten suunnitteluun sekä Myllylän koulun laajennuksen rakennustöi-
den aloittamiseen.
SIVU 4
Vilma Kesänen ammattilaiseksi
Espanjan kovaan korisliigaan
Vilma Kesänen ryhtyi koripalloammattilaiseksi Espanjassa.
Kymmenen vuotta suomalaista kori-
palloliigaa ja yli sata maaottelua pelannut Orimattilan Jymyn kasvatti liittyi
harvalukuiseen joukkoon. esimerkiksi SPR.
KUVA: Anna Hakama
Mielenilmaus pysäyttää
koululaiskuljetukset
Hallituksen työelämää kurittavien toimien vastainen mielenilmaus heijastuu
myös Orimattilaan.
Bussit eivät liikennöi perjantaina
AKT:n mielenilmaukseen osallistumisen vuoksi, mikä tarkoittaa, että lukuis-
ten oppilaiden koulukyyditykset jäävät
perjantaina huoltajien vastuulle.
Myös Postin monet toiminnot keskeytyvät. 51 m2
2h+avokeittiö+sauna+varasto.
Rv. Villihiidestä tulee näin kaupungin ensimmäisen vesiosuuskunta, jolla
ei ole tukenaan vahvistettua toiminta-aluetta.
Toiminta-alueen määrittely on
vesiosuuskunnille tärkeää, koska
toiminta-alueella sijaitsevat kiinteistöt voidaan pakottaa liittymään osuuskunnan vesihuoltoon.
Näin osuuskuntiin saadaan lisää
liittyjiä ja sitä myöten myös lisää
tuloja. 64. syyskuuta 2015
N:o 103 . Rv. Voittoa emme tuota, mutta se
ei ole osuuskunnan tarkoituskaan,
Soinoja tähdentää.
Kaupungille osuuskunnan pystyssä pitäminen on ollut tärkeää,
koska se on Artjärven kanssa toteutetun kuntaliitoksen seurauksena osuuskunnan lainojen takaaja.
Villikalan ja Hiitelän kylissä
toimivalla Villihiidellä on tällä
hetkellä 80?90 liittyjää. Päätöksen takana on Posti- ja
logistiikka-alan unioni PAU.
Mielenilmaus osuu osittain
myös Orimattilan Sanomiin, jota eilisen tiedon mukaan ei jaeta mm. Vh. Vapautuu tarvittaessa nopeastikin. Hän ei usko, että hallituksen
päätös muuttuu enää lokakuussa
valtuuston käsittelyssä.
??Toivon tietysti, että Villihiiteen löytyy lisää liittyjiä vapaa-
Kaupunginjohtaja Osmo Pieski esitteli viime keväänä vesiosuuskunta Villihiiden toiminta-alueen vahvistamista koskevaa muistutusten nivaskaa.
Auton renkaat
puhkottiin
Myllylässä
Ilkivallantekijä oli liikkeellä
sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Myllylässä, missä henkilöauton molemmat vasemmanpuoleiset renkaat oli yön aikana
puhkottu.
Auto oli tapahtuma-aikaan pysäköitynä kerrostalon pihalle.
Postin trukki
laukaisi
paloilmaisimen
Pelastuslaitos hälytettiin tiistaina puolen päivän aikaan Postin varastolle Pennalaan.
Tulipalosta ei ollut kysymys,
vaan trukki oli törmännyt paloilmoittimen painikkeeseen.
Pelastuslaitokselle ei jäänyt
muuta tehtävää kuin todeta, että
Posti saa uusia palopainikkeen
lasin.
Pian Postilla olleen tehtävän
jälkeen tuli uusi hälytys. ?Toimintapäivän. 99.000 ` Oikopolku 2 A
Terttu
Sanna
Nieminen
Nieminen LKV
040-829 0403
terttu.nieminen@
asuntohelmi.fi
040-722 4589
sanna.nieminen@
asuntohelmi.fi
Nina
Talikka
0440-127 444
nina.talikka@
asuntohelmi.fi
Orimattilan kanta
turvapaikanhakijoihin:
?Ei juu eikä ei?
Petri Sipiläinen
Orimattila
?Ei juu eikä ei.?
Siinä Orimattilan kaupungin
kanta turvapaikanhakijoiden
vastaanottamiseen tällä hetkellä . Kaunis koti keskustan palvelujen vieressä. vuosikerta
Irtonumero 1,30 e (sis. Postin perusjakelu, eli
niin sanottu päiväpostin jakelu estyy. Tämä pitää nähdä! ei
e.tod. Samalla saadaan ohjattua
puhdistamoihin ympäristöön valuvia jätevesiä.
Villihiiden toiminta-alueen
vahvistaminen on jakanut kaupungin päätöksentekoelimiä. Varas oli murtautunut
toimitilojen pihassa pysäköitynä
olleeseen pakettiautoon torstain
ja perjantain välisenä yönä.
OS
Kullervo Hakama
Orimattila
ehtoiselta pohjalta, hän korostaa.
Vesiosuuskunta ihmettelee
Vesiosuuskunta Villihiiden
hallituksen puheenjohtaja Solita
Soinoja ei ole luonnollisesti alkuunkaan tyytyväinen kaupunginhallituksen linjaukseen. Vahvistamisesta
on jätetty kaupungille myös noin
140 yksityistä kannanottoa, joista
valtaosassa vastustetaan toiminta-alueen rajaamista.
Kaupunginjohtaja Osmo Pieski esitti alunperin kaupunginhallitukselle, että toiminta-alue vahvistettaisiin, mutta muutti esityksensä päinvastaiseksi hallituksessa maanantaina käydyn tunnin
mittaisen keskustelun jälkeen.
??Keskustelun aikana näytti siltä, ettei toiminta-alueen vahvistamiselle löydy kannatusta, Pieski
selittää 180 asteen käännöstään.
Kaupunginjohtajan mukaan
hallituksessa pelättiin vahvistamista todennäköisesti seuraavaa
pitkää, jopa neljä vuotta kestävää valituskierrettä sekä muuta
?show?ta?. 175.000 ` Urheilutie 7
RT Myrskylä keskusta .......... alv.)
ORIMATTILAN, MYRSKYLÄN JA PUKKILAN PAIKALLISLEHTI
www.orimattilansanomat.fi
Kaupunginhallitus: Villihiidelle
ei vahvisteta toiminta-aluetta
Posti ei jaa
perusjakelussa olevia
lehtiä perjantaina
?Kaupungin kaikille muille vesiosuuskunnille
on määritelty toiminta-alueet?, muistutetaan Villihiidestä.
Petri Sipiläinen
Orimattila
Puolitoista vuotta vireillä olleessa Villihiiden toiminta-alueen vahvistamisessa tehtiin maanantaina täyskäännös. Tällä hän tarkoittaa
muun muassa ympäristölautakuntaan kiinteistönomistajilta tulevaa
vapautusanomusten vyöryä.
??Harmillista, että tähän meni
näin paljon aikaa, Pieski valittelee. 2005 uudistetut/
remontoidut tilat vankkarakenteisessa tiilitalossa. Myrskylässä, Pukkilassa
eikä levikkialueen ulkopuolella,
joissa lehti on Postin päiväkannossa.
??Tämän hetkisen arvion mu-
kaan ruuhkan purkaminen voi
viedä useita vuorokausia, pelotellaan postin nettisivuilla.
??Päiväpostissa jaettavat lehdet
toimitetaan perille vasta seuraavana jakopäivänä, kerrotaan puolestaan Postin tiedotteessa.
Käytännössä se tarkoittaa sitä,
että perjantain lehti tulee perille
maanantaina, mahdollisesti vasta tiistaina.
Orimattilan Sanomat pahoittelee mielenosoituksen aiheuttamaa
häiriötä.
Orimattilassa asuvat saavat lehtensä normaaliin tapaan aamulla,
koska jakelun Orimattilassa hoitaa ydintehtäväänsä paneutuva
Esa Jakelut Oy.
www.asuntohelmi.fi
Erkontie 18, Orimattila
Katso muut kohteemme
www.oikotie.fi
www.facebook.fi
/asuntohelmi
Ota yhteyttä!
KT Orimattila Mäntylä ........107 m2
2h+tupakeittiö+sauna+wc+vh+
parveke. Pääsyynä siihen
on kaupungin vesiyhtiön kanssa
taannoin tehty Villikkalan runkolinjan kauppa, joka toi osuuskunnan kassaan lisää rahaa.
??Olemme pystyneet hoitamaan
laskumme, lyhentämään lainojamme ja maksamaan niiden korot. aikana mm. ORIMATTILAN
SANOMAT
TÄYDEN PALVELUN
KONETALO
www.cnkeskus.fi
TORSTAINA 17. Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti esittää valtuustolle, ettei artjärveläiselle vesiosuuskunnalle
määritellä toiminta-aluetta. -99. Tällä
kertaa Koivulassa Jalavakaaressa olleen sähköyhtiön kuorma-auton nostokori oli valuttanut maahan hydrauliöljyä arviolta yhdestä kahteen litraa.
Pelastuslaitoksen väen saapuessa paikalle, neste oli ehtinyt
imeytyä nurmikkoon.
Työkaluja lähti
varkaan matkaan
Sampolan teollisuusalueella
vietiin pakettiautosta ammattityökaluja. ainakin kaupunginjohtaja
Osmo Pieskin mukaan.
Pakolaisten vastaanottaminen oli esillä maanantaisessa
kaupunginhallituksessa, sillä
Hämeen elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus on tiedustellut Päijät-Hämeen kunnilta,
onko niillä valmiuksista vastaanottaa pakolaisia.
Orimattilan kaupunginhallitus ei tyrmännyt pakolaisten
tuloa Orimattilaan mutta haluaa ennen vastauksen antamista
selvittää, mitä seurauksia turvapaikan hakijoiden sijoittamisesta kaupunkiin olisi.
??Tarkoitus on järjestää lähiaikoina asiasta keskustelutilaisuus kaupungin, seurakunnan,
ely-keskuksen ja vapaaehtoistahojen kanssa, Pieski toteaa.
??On syytä selvittää esimerkiksi se, kuinka paljon pakolaisten auttamiseen pitemmäksikin aikaa sitoutuvia vapaaehtoisia Orimattilassa on tarjolla.
Sekin on selvitettävä, mitä seurauksia pakolaisten tulosta olisi
kaupungin koulutoimelle sekä
sosiaali- ja terveyspalveluille,
kaupunginjohtaja jatkaa.
Ely-keskus on toivonut kunnilla pikaisia vastauksia pakolaisten vastaanottamisesta, kos-
ka Suomeen tulvii Lähi-idän
selkkauksia pakenevia turvapaikanhakijoita satamäärin joka päivä, ja majoitustiloista on
huutava pula.
Koulutuskeskus Salpaus on
jo ilmoittanut, että se voi luovuttaa Orimattilassa Heinämaantien varressa tyhjillään
olevan entisen kotitalousopiston asuntoloineen vastaanottokeskukseksi, mikäli Orimattilan kaupunki näyttää turvapaikanhakijoille vihreää valoa.
Maahanmuuttoviraston tuoreen linjauksen mukaan kuntaan voidaan perustaa vastaanottokeskus ilman kunnan päättäjien suostumustakin, mikäli
keskusta pyörittää kunnan sijaan joku muu taho . Suomalais-
naisia pelaa ammattilaisena vain kourallinen.
SIVU 6
Lahden seudun liikenteen bussit eivät liikennöi perjantaina lainkaan
Voidaan hidastaa tahtia, miettiä työnjakoa uudestaan ja harkita apuvälineitä. Mut Sarde hei, miten sä
voit?
Sarde: Nyt ei kyllä tule mitään miel...
Tinde ja Pirde: Hei älä nyt viitti. 1,85
Kuolinilmoitukset...................... . Lisäksi turha antibioottien
määrääminen vähenee.
TILAUSHINNAT (sis. päiviltä maksettaisiin enää
80 prosenttia palkasta.
TTL:n Martimo toivoo, että ihmiset käyttävät maalaisjärkeä ja
jäävät lepäämään infektiosairauksissa. kaupungin
nevirastolla on tie- ja rataverkon parannukseen asettaman Hennan seurantaryhmän puheenjohkäytettävissä ensi vuonna viidennes enemmän taja ja kansanedustaja Kalle Jokinen . Sarde, mikäs sun psyykkinen tila on?
Sarde: No ootteko tyytyväisiä, jos paljastan, ettei eilen pureskelin kauhuleffaa katsoessani vasemman peukalon kynttä.
ooo
Tinde: Hhiivasyndrooma! Se tästä vielä puuttuikin!
Pirde: Odota vaan kun saat tän ärtyneen suolen syndrooman... Tavallista kuitenkin on, että esimiehen luvalla voi olla poissa kolme
päivää ja sen jälkeen kaksi päivää
terveydenhoitajan todistuksella tai puhelinsoitolla työterveyshuoltoon. 1,60
Takasivulla................................ Kun
minä olin nuori, ihmisoikeusaktivisti tarkoitti ihmistä, joka yleensä oman henkensä uhalla puolusti
sorrettuja, useimmiten oman kansansa sorrettuja.
Hän pyöritti kellarissa monistuskoneen kampea ja jakoi monisteitaan.
Hänet vangittiin, häntä kuulusteltiin, sormia katkottiin, lyöntejä
annettiin ja lopulta hänet paiskattiin vankilaan tai keskitysleirille,
jossa hän yleensä kuoli.
Oli hän mielestäsi oikeassa tai
väärässä, et voinut kuin ihailla hänen rohkeuttaan ja epäitsekkyyttään.
Vaan uusi versio ihmisoikeusaktivistista tulee lentokoneella Si-
nun maahasi. ennen ja nyt
Niin se maailma muuttuu. Aktiivisuutta riittää yhä
tässä kypsässä iässäkin, mutta
Lasse on ainoa, joka on menestynyt MM-kisoissa ?ikämiehenä?.
Kaikkien kanssa ei muutamassa
tunnissa ehtinyt jutella riittävästi,
joten uusi tapaaminen on enemmän kuin tarpeen.
Illan kruunasivat täysikuu ja
erityisesti ilotulitus, joka heijastui hienosti Vesijärven pintaan.
Kiitokset Riitalle, Leena L:lle
ja Pirjolle, jotka järjestivät luokkakokouksen. Ja sitten ihmeteltiin, miten siitä muka oli jo
50 vuotta!
Muistelimme luokkaretkiä,
opettajia, koulua yleensä. Heti,
myöhempään ajankun se tulee, Orimatkohtaan.
tilan kautta aikojen
Pari viikkoa sitten
suurimmassa hanktullut tieto siitä, että
Mäntsälän Haarajoki sai oman asemansa keessa . Viime kaudelTie- ja rataverkon parantamisessa puhutaan
la kokoomuslainen Jokaiken kaikkiaan 1,1 miljardin euron vuosibudkinen johti eduskunnan
jetista, joten Hennan aseman rakentamiseen kuliikennevaliokuntaa ja
luva muutama miljoona euroa on virastolle piktällä kaudella hän istuu
kusumma. Viiden-
nen luokan keväällä tehty luokkaretki Ahvenanmaalle oli iloisena
muistona.
Luokanvalvojamme oli silloin
Aili Eskola, mutta hän ei halunnut lähteä kanssamme . Ei ihme, että kaikkia ei heti tunnistanut, mutta ensi
hämmingin jälkeen jokaisen tutut
piirteet tulivat esiin. On kuitenkin tilanteita, joissa kotiin jääminen ei ole niin selvää. Muutos oli osa
työterveyshuollon uudistuspakettia, jolla haluttiin säästää 200?000
euron vuosivauhdilla nousevia
kuluja.
SAK toivoo
lisää
joustoa
Sairauslomista ilmoittaminen
on julkisella puolella ja toimi-
KONTTORI
Avoinna ma?pe klo 8?16
tilaukset@orimattilansanomat.fi
ilmoitukset@orimattilansanomat.fi
Toimistopäällikkö
% 876 6720
Marja Hakama
marja.hakama@orimattilansanomat.fi
Ilmoitusmyynti
% 876 6723
Eija Höykälä
eija.hoykala@orimattilansanomat.fi
Ilmoituslaskutus
Tilaukset
Outi Vartonen
% 876 6721
LATOMO
Tarja Hietavirta
% 876 6724
henkilöillä väljempää kuin yksityisten yritysten työntekijöillä.
SAK:n liittojen jäsenille tehdyssä kyselyssä lähes 40 prosenttia
ilmoitti, että heidän työpaikallaan
vaaditaan lääkärintodistus ensimmäisenä päivänä.
SAK:n asiantuntijalääkärin
Kari Haringin mukaan käytäntö on viime vuosina keventynyt
mutta ei tarpeeksi.
??Kannatamme omailmoitusajan laajentamista. alv. Se heijastuu
teille on viraston sisällä vielä kesken.
tietysti epävarmuutena kaupungin koko tulevien
Hennan aseman rakentaminen on virastossa vuosien investointisuunnitelmaan ja koko kauluokiteltu tie- ja rataverkon perusparannukseen pungin tulevaisuuteen laajemminkin.
kuuluvaksi hankkeeksi. 10 %)
Kestotilaus 12 kk................. Päätös tarkoittaa sitä, että liiken- lä Orimattilalla on ollut oma mies . ORIMATTILAN SANOMAT
2 . Tähän vaikuttaa karenssipäivän lisäksi se, että
2.?9. päivänä
Lukijan postia
Tänään tästä
Tänään: Aila, Aili
Hennan asemapäätöstä odoteltaessa
KUVA: Marjaana kontu
LiikennevirastosHennan aseman pysa tehdään lähiviiksäköintialueen rakenkoina iso päätös Oritamisen tänä syksymattilan tulevaisuunä. 1,70
Tekstin jälkeen.......................... 50,00
Tarjous 3 kk 40,00, 6 kk 75,00.
Karenssipäivä
sekoittaa
pakkaa
Hallituksen esitys ensimmäisen
sairauspäivän karenssista johtanee SAK:n Haringin mukaan siihen, että varsinkin matalapalkkaaloilla tullaan sairaana töihin aiempaa useammin. Sinulta. Maan hallitus osoitti tähän tarkoitukseen hiljan ylimääräiset 600
Vaikuttamismahdollisuuksien puuttumisesta
miljoonaa euroa jaettavaksi seuraavien kolmen ei asemarahojen ainakaan pitäisi olla kiinni, silvuoden aikana. Kyl sä voit meille kertoa...
Sarde: No yks ilta mulla kyllä ehkä särki hetken päätä...
ooo
Tinde: Lääkärin mukaan mulla on liian korkea kolesteroli!
Pirde: Mulle lääkäri taas sanoi, että mulla on liian korkea
verenpaine! Mites Sarde...
Sarde: Oota ku mä mietin.... Ajatuksena on, että sairauslomia saataisiin
vähennettyä, sanoo Porin kaupungin henkilöstöpäällikkö Helena
Metsälä.
Lahdessa kukaan ei ole jäänyt
kotiin viikoksi, vaan töihin on palattu alle neljässä päivässä, kertoo kaupungin henkilöstöjohtaja
Anne-Maj Salmi. 122,00
6 kk...................................... ollaan valmiita
Hennan vuoro?
laatiminen, on nostapainamaan iso jalka
nut toiveet Orimattikaasulle. Kutsuja oli postitettu 33, ja
paikalle tuli 23 henkeä.
Edellinen kokoontuminen oli
15 vuotta aikaisemmin, mutta
jotkut eivät olleet nähneet toisiaan kertaakaan kuluneen 50 vuoden aikana. Lehti ei suorita tilaajalle
hyvitystä lakon tai muun ylivoimaisen
esteen takia julkaisematta jääneistä
numeroista.
JAKELUHÄIRIÖT
Orimattila maanantai?sunnuntai
6.30?10.00 puh. 2015
Torstaina syyskuun 17. Jos työntekijällä ei ole hoidollista syytä käydä lääkärissä, vaan ainoastaan todistuksen saaminen, se on terveydenhuollon voimavarojen tuhlaamista.
TTL:n palvelukeskuksen johtajan Kari-Pekka Martimon mukaan viikon omailmoitusajasta on
useita etuja.
??Työntekijän, jolla on vaikkapa flunssa, ei tarvitse lähteä
vastaanotolle paperinpalaa varten. Tällöin lapsilla on mahdollisuus opiskella tiettyä oppiainetta
enemmän kuin normaaliopetuksessa.
Painotettuun opetukseen päätyminen on tuoreen kirjan mukaan
sidoksissa lapsen koulumenestykseen ja sosiaaliseen taustaan.
Yläkoulun aloittavista ylimpien
yhteiskuntaluokkien lapsista painotettuun opetukseen päätyy joka
toinen lapsi, alemmista vain kolmasosa.
Kirjassa esitetyt laajat perheiden kysely- ja haastatteluaineistot osoittavat, että koululaisten
vanhemmat uskovat peruskoulujärjestelmän tasa-arvoistavan
yhteiskuntaa. Hän vaatii hyvää itselleen, perheelleen ja suvulleen
. Vaikka et häntä tunne,
etkä ole koskaan hänelle pahaa
tehnyt. Luvusta noin
kymmenen prosenttia on erilaisia
yhteisöjä.
Tilanne ei ulosottovirastojen
mukaan kuitenkaan ole yhtä paha
kuin 1990-luvun laman aikana.
Julkisella sektorilla esimerkiksi flunssaan sairastunut voi olla
poissa töistä omalla ilmoituksellaan useita päiviä. 1,70
Värilisä................. 0,12 euroa / pmm
Lasten valikointi painotettuun
opetukseen erottelee lapsia yhteiskuntaluokan mukaan ja leimaa oppilasryhmiä, väittää tänään julkaistu Lohkoutuva peruskoulu -teos.
Painotettua opetusta tarjotaan
monissa, lähinnä isoissa, kouluissa. 1,70
Tekstissä................................... Hän ennustaa paineita myös
työpaikoille.
??Niissä on mietittävä, miten
esimerkiksi tuki- ja liikuntaelinsairauksista kärsiviä työntekijöitä
voi tukea joustamalla työtehtävissä. Hän asuu, elää ja opiskelee Sinun rahoillasi. Sarde, kuis sun syndroomasektorilla menee?
Sarde: Pakko tunnustaa, että ihan viime aikoina musta on
alkanut tuntua siltä, että mulle on kehittymässä vakava ?Miks
mä olen niin helvetin terve?-syndrooma.
Hintoihin lisätään 24 %
arvonlisävero.
Laista, asetuksista tai viranomaisten
toimenpiteistä aiheutuvat
kustannuslisäykset korottavat
hintoja vastaavasti määräysten
voimaantulohetkestä lukien.
Korotukset koskevat myös jo tehtyjä
tilauksia/ilmoitusvarauksia.
Ilmoitukset on jätettävä
konttoriimme viimeistään
ilmestymispäivää edeltävänä
arkipäivänä klo 10 mennessä.
Vedosilmoitukset vuorokautta
aikaisemmin.
Ilmoituksia välitetään maan kaikkiin
sanomalehtiin ko. Oli monenlaista ammattia,
asuinpaikkaa, lapsilukua ja har-
rastusta. Ei riitä, että ryntäilet ympäriinsä, aloitat kaikenlaista ja olet koko ajan kiireinen. Monissa yksityisissä yrityksissä vaaditaan lääkärin tai hoitajan allekirjoittama sairauslomatodistus heti ensimmäisestä sairauspäivästä
lähtien.
ORIMATTILAN
SANOMAT
Postiosoite: PL 5,
16301 Orimattila
Katuosoite: Erkontie 17
www.orimattilansanomat.fi
%
03-876 678
Fax: 03-777 4244
JULKAISIJA: Pitäjäsanomat Oy
Toimitusjohtaja/päätoimittaja
Kullervo Hakama % 876 6710
kullervo.hakama@orimattilansanomat.fi
Myrskylän, Orimattilan ja Pukkilan
puolueeton uutis- ja ilmoituslehti.
Ilmestyy: tiistaisin, torstaisin
ja perjantaisin.
Levikki 4 101 kpl (LT 2014)
Sanomalehtien Liiton jäsen
ISSN 1236-6609
PAINOPAIKKA
Esa Lehtipaino Oy
Lahti
Päivän miete
Ei toimeliaisuus ole mikään saavutus. Saimme
mukaamme Ahvenanmaalle mieluisat opettajat Martti Vitikaisen
ja Liisa Vesterisen, josta vähän
myöhemmin tuli Martin puoliso.
Heitä ja useita muitakin opettajia
muistelimme lämmöllä.
Paljon oli meille itse kullekin
tapahtunut vuosikymmenten aikana. Näin päätlassa korkealle, mutta se ei vielä varmista hank- täjät ovat luvanneet.
keen toteutumista ensi vuonna. 1,95
Tekstin edellä............................ Lääkärintodistusta vaaditaan kuudentena päivänä.
??Epidemioissa, kuten sikainfluenssassa, tätäkin käytäntöä on
höllennetty, kertoo neuvottelupäällikkö Henrika NybondasKangas KT Kuntatyönantajista.
TOIMITUS
Avoinna ma?pe klo 8?16.30
toimitus@orimattilansanomat.fi
yleisonosasto@orimattilansanomat.fi
tulkai.mukaa@orimattilansanomat.fi
Toimitussihteeri
% 876 6713
Petri Sipiläinen
petri.sipilainen@orimattilansanomat.fi
Toimittajat:
% 876 6711
Virpi Kallio
virpi.kallio@orimattilansanomat.fi
% 876 6714
Juho Kiuru
juho.kiuru@orimattilansanomat.fi
% 876 6717
Anna Hakama
anna.hakama@orimattilansanomat.fi
Teemu Leppänen opintovap.
Päivyri
Työterveyslaitos (TTL) on suositellut, että omalla ilmoituksella
voisi olla poissa viikon. Häntä ei vainota, vaan
häntä palkitaan, ja tyhmät mediat
hurraavat, kun hän avaa suunsa.
Sinun ihmisoikeuksiesi polkeminen lisää hänen ja hänen kaltaistensa ?ihmisoikeuksia?.
Niin se maailma muuttuu!
Richard Järnefelt
Lähetä kirjoituksesi osoitteella Orimattilan Sanomat, PL?5,
16301 Orimattila tai sähköpostitse osoitteella
yleisonosasto@orimattilansanomat.fi
tai www.orimattilansanomat.fi
Voit lähettää kirjoituksen myös faksilla puh. Työnantaja puolestaan säästää työterveyshuollon kustannuksista. Valtion budjetista virastolle lohkeava källe yli kymmenen miljoonan euron yltäviä alrahapotti on selvillä, mutta sen ositus eri koh- kuvaiheen Henna-investointejaan. 03-757 5285
VEROTTOMAT ILMOITUSHINNAT
Etusivulla.................................. Muutokset ovat
usein aika pieniä. Hallituksen
esitys ensimmäisen sairaspäivän
karenssista voi johtaa siihen, että töihin tullaan aiempaa useammin sairaana.
Kunnissa omailmoituskäytännöt vaihtelevat jonkin verran. N:o 103 . Jos tällä vipuvaressään surkeaan kuntoon päästettyjä maanteirella ei saada rautatietä pitkin.
asemaa Orimattilaan,
niin millä sitten.
Orimattilan kaupunki on aloittamassa viraston
kanssa solmimansa aiesopimuksen mukaisesti
Petri Sipiläinen
Asuntojen
ulosotot
lisääntyneet
rajusti
Ulosottoon päätyneiden asuntojen määrä on kasvanut huomattavasti viime vuosina, uutisoi
Helsingin Sanomat.
Ulosottovirastojen pakkomyymien asunto-osakkeiden määrä on
lähes viisinkertaistunut vuodesta
2007. Seuraava kokoontuminen ajateltiin pitää viiden
vuoden päästä.
Helena Ryynänen
Ihmisoikeusaktivisti . Lahden
ja Porin kaupungeissa tähän on
jo siirrytty.
??Sairauslomaa ei kuitenkaan
myönnetä viikon verran kerralla,
vaan tilannetta seurataan päivittäin esimiehen kanssa. 139,00
(2 erässä á 73,00, 3 erässä á 49,00,
4 erässä á 37,00).
Kestotilaus jatkuu ilman eri uudistus
ta, ellei tilausta peruta tai muuten
muuteta.
Kestotilaus laskutetaan kunkin
laskutusjakson alussa voimassa
olevan tilaushinnaston mukaisesti.
Määräaikainen tilaus
12 kk...................................... Tällä hetkellä ulosoton
piiriin joutuvia velallisia on noin
550?000 vuodessa. 149,00
9 kk...................................... Hän esiintyy ?ihmisoikeusaktivistina. He myös haluavat
ylläpitää peruskoulun yhtenäisyyttä.
Erityisesti ylemmissä yhteiskuntaluokissa peruskoulujen erilaistumiseen ja valinnanmahdollisuuksien lisäämiseen suhtaudutaan varauksellisesti.
Kuitenkin juuri ylempien yhteiskuntaluokkien perheet käyttävät useimmin painotettua opetusta oman lapsensa kouluvalinnan väylänä.
Alimpien yhteiskuntaluokkien
perheiden lapset ovat harvemmin
painotetuilla luokilla, ja ehkä juuri siksi heidän vastauksissaan korostuu toive valintamahdollisuuksien lisäämisestä.
Lohkoutuva peruskoulu -teoksen kirjoittajina on toistakymmentä kasvatusalan asiantuntijaa.
Bursiittia puskee
Tinde: Tiesittekö muuten, että mulla on todettu keliakia...
Pirde: Älä! Mullahan todettiin jo viime keväänä diabetes ja skolioosi.
Tinde: Niin no todettiinhan mullakin vuosi
sitten reisiluun bursiitti.
Pirde: Mikäs se on?
Tinde: Limapussin tulehdus... 03-777 4244.
Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia.
Toimihenkilöillä väljempi käytäntö
sairauslomissa kuin duunareilla
STT
Kunnissa ja valtiolla sairauslomakäytäntöjä on höllennetty viime vuosina niin, että omalla ilmoituksella voi olla pois jopa viisi päivää.
Sen sijaan yksityisellä puolella on SAK:n mukaan edelleen
paljon työpaikkoja, joissa vaaditaan lääkärintodistus heti ensimmäisenä päivänä. No, kerran mulle kyllä heitettiin
baarin jonossa jotain mun liian korkeista koroista.
ooo
Tinde: Mä kärsin kilpirauhasen liikatoiminnasta!
Pirde: Mä kärsin kilpirauhasen vajaatoiminnasta! Mites Sarde sun kohdalla tää kilpirauhanen?
Sarde: No kai mä sitten kärsin kilpirauhasen normaalitoiminnasta.
ooo
Tinde: Nyt selvisi syy sitten niihin mun outoihin kohtauksiin: mulla on paniikkihäiriö!
Pirde: Kyllähän mullakin pitkään tutkittiin sitä, että miksi mä syön hermostuksissani omia hiuksiani, ennen kuin sain
diagnoosin: Rapunzelin oireyhtymä. Onko ensi vuonna Orimattilan jaman rakentamiskennussuunnitelman
sa . Jokaisen miljoonan käyttö harkitaan
eduskunnan valtiovakuitenkin tarkkaan, sillä paine liikenneväylien
rainvaliokunnan liikenperuskorjaamiseen on valtava, kuten jokainen
nejaoston puheenjohtavoi havaita Orimattilankin seudulla rytyyttäjana. Työpaikoilla on
varhaisen tuen malleja, joita kannattaa lähteä räätälöimään.
Ulkomaille tilattaessa kaksinkertainen
maksu. veteleeuroja kuin tänä vuonna.
mässä naruista pääkallonpaikalla. kokonaan
virastossa aloitetaan oikoradan valmistumisen yhteydessä syys- uuden radanvarsitaaHennan aseman ra- kuussa 2006. julkisuudessa, mutta ei suinkaan
puolusta Sinun ihmisoikeuksiasi, vaan puolustaa sitä, että Sinun
on annettava lisää asuntoja, rahaa,
elatusta ja hyvinvointia uusille ja
taas uusille hänen kaltaisilleen
ihmisille. Tiistaina virasJos aseman rakentamista lykätään, joutuu
tosta ei osattu sanoa juuta eikä jaata Orimattilan myös Orimattila jälleen kerran siirtämään pitasemasta. 87,00
3 kk...................................... hän oli
nimittäin ollut edellisenä vuonna luokkaretkellämme... Viime vuonna ulosottovirastot myivät yli 560 asuntoa.
Ulosmitatut asunnot kertovat
erityisen pahoihin talousvaikeuksiin joutuneiden velallisten määrästä, koska asunto on ulosottojärjestyksessä viimeisenä pakko-
KUVA: Petri Sipiläinen
lunastettava kohde.
Ulosoton piiriin ylipäätään joutuvien velallisten määrä on myös
nousussa. Hyvin käytetty
aika on sitä, että viet päätökseen sen minkä olet aloittanut.
Eknath Easwaran
Koulu- ja ainevalinnat
eriyttävät
yhtenäistä peruskoulua
Orimattilan Yhteiskoulun vuoden 1965 5C:läiset ehtivät myös yhteiskuvaan.
STT
Luokkakokous 50 vuoden jälkeen
Vuonna 1965 keskikoulun
päättänyt Orimattilan Yhteiskoulun 5C -luokka kokoontui Lahdessa elokuun viimeisenä lauantaina. Sen sijaan muita
den kannalta: mahkaupungin Hennaan
tuuko Hennan rausuunnittelemia isoja
tatieasema viraston
investointeja on viiensi vuoden rakentasaasti lykätty odottamisohjelmaan, kuten
maan viraston lopulalun alkaen on solista päätöstä aseman
vittu vai siirtyykö se
rakentamisesta. lehden
ilmoitushinnoilla.
VASTUU ILMOITUSVIRHEISTÄ
Lehti ei vastaa ilmoittajille
mahdollisesti aiheutuvasta
vahingosta, jos hyväksyttyä
ilmoitusta ei tuotannollisista tai
vastaavista syistä julkaista
määrättynä päivänä.
Lehden vastuu ilmoituksen
julkaisemisessa sattuneesta
virheestä rajoittuu ilmoituksesta
maksetun hinnan palauttamiseen.
Virheestä, joka johtuu esim.
epäselvästä käsikirjoituksesta tai
puhelinvälityksessä sattuneesta
väärinkäsityksestä lehti ei vastaa.
Huomautukset on tehtävä 8 päivän
kuluessa ilmoituksen
julkaisemisesta tai ilmoituksen
tarkoitetusta julkaisupäivästä lukien.
Osa liitoista kehottaa
osoittamaan mieltään työntekijän vapaa-ajalla.
Katugallupin mukaan Orimattilassa ymmärretään palkansaajien
tyrmistys, mutta suurempaa mekkalaa ei hallituksen suunnitelmien takia haluta nostaa.
Tuottavuutta ei
väkisin saa
Virpi
Kneckt-Tarkiainen
osallistuisi mielenilmaukseen ellei perheen pienokainen sitä estäisi. Sen sijaan pitäisi tehdä
töitä niska limassa.
Ojalan mielestä vaikuttaa pitäisi muulla tavoin kuin työnseisauksilla.
??Vaikka yksittäisellä ihmisellä
on aika pienet keinot vaikuttaa.
Ojala arvelee, ettei perjantain
mielenilmaus muuta mitään, vaan
hallituksen suunnitelmat etenevät.
??Ymmärrän, että on valtava
raha, jos pienituloiselta viedään
neljännes tai viidennes tuloista.
Työläiseltä ottaminen ei ehkä ole
oikea tie.
Huoltoasemalla työskentelevä
Henna Elonen ei aio osallistua
perjantaiseen mielenilmaukseen.
Hän on perjantaina töissä.
??On mielenilmauksesta ollut töissä puhetta, mutta en tiedä osallistuvatko muut, Elonen
sanoo.
Hän ei äkkiseltään keksi muita keinoja vaikuttaa hallituksen
linjauksiin tai työehtojen säilyttämiseen.
Mielipiteen levittäminen vaikka sanomalehtien palstoilla voisi
Elosen mielestä vaikutta päätöksiin hieman.
Hyvinvointivaltio
on historiaa
Rahoitusala ei keskiviikon tietojen mukaan osallistu mielenilmaukseen. Kaupan alalla työskentelevä äitiyslomalainen ei kuitenkaan
usko, että mielenilmauksella on
isompaa vaikutusta.
??Ei. Mutta jos ih-
misille jää entistä vähemmän rahaa kulutukseen, ei se lisää työllisyyttä.
Mielenosoitusten
sijaan työntekoa
Rakennusalan palkansaaja Simo Ojala ei mieltään perjantaina
osoita, sillä hän tekee töitä.
??Jos oikein rupeaa mieltä
osoittamaan ja barrikadeille nousemaan, meille käy kohta kuten
Kreikalle. Sen sijaan ongelmaksi
ovat muodostumassa koulukyydit: busseilla järjestettäviä koulukuljetuksia ei perjantaina ajeta.
??Kyyditykset jäävät perjantaina huoltajien vastuulle, eivätkä
kaikki varmasti pääse kuljettamaan oppilaita kouluun. Jos se kestää vain
kaksi vuotta, ja tavalliselta duunarilta otetaan saavutettuja etuja
pysyvästi pois, se ei ole oikein,
Kneckt-Tarkiainen sanoo.
Hän voisi osallistua kilpailukykytalkoisiin, jos työehtojen heikennykset olisivat väliaikaisia,
kuten ehkä on juuri tiukennettu
solidaarisuusvero.
Suomeen haikailtu tuottavuuden parantaminen saattaa Virpi
Kneckt-Tarkiaisen mukaan kostautua.
??Viittä prosenttia haetaan, ja
enemmänkin pitäisi saada tuottavuutta nostettua. Tästä johtuen Lahden seudun liikenteen
bussit eivät liikennöi perjantaina
lainkaan, eivätkä näin ollen kulje myöskään Orimattilan ja Lahden väliä. Mervi
Patosalmi Ferroplan Oy:stä kertoo, että heillä tuotannon puolen
työntekijät ovat ilmoittaneet olevansa perjantaina pois töistä.
Ruokaa saa
kaupasta
perjantainakin
Viikonlopun ruokaostosten
hankinnan uskaltaa Orimattilassa jättää perjantaille: Orimattilan
K-supermarketista ja S-marketista kerrotaan, että molemmat ovat
normaalisti auki perjantaina.
Alkon osalta ei tiistaina saa-
nut ymmärrettävää vastausta
kysymykseen onko Orimattilan
myymälä perjantaina kiinni vai
auki.
Töissä ovat perjantaina Orimattilassa myös Julkisten ja hyvinvointialojen liittoon JHL:ään
kuuluvat työntekijät, käytännössä
siivous- ja keittiöhenkilöstö, kertoo Orimattilan kaupungin talousjohtaja Päivi Suikkanen.
Suikkanen lupaa, että koulujen
ja päiväkotien osalta varaudutaan
siten, että jos postin kuljettamat
ateriat eivät tulisikaan, ruokaa
on silti kouluissa ja päiväkodeissa tarjolla.
Kaupungin muukin henkilökunta on Suikkasen mukaan melko normaalisti töissä perjantaina.
Viranhaltijoiden osallistuminen
lakkoon on laitonta.
KUVAT: Anna Hakama
Simo Ojala
Virpi Kneckt-Tarkiainen
Henna Elonen
Pekka Mittilä
Katugallup:
Perjantain mielenilmaukselle
vain vähän kannatusta Orimattilassa
Juho Kiuru
Orimattila
Suomen hallituksen aikeet parantaa maan kilpailukykyä pakkokeinoilla sai ammattiliitot jalkeille järjestämään huomiseksi
laajan mielenilmauksen.
Työehtojen heikentymistä pelkäävät useat ammattiliitot kehottavat jäseniään pysäyttämään liikenteen sekä sulkemaan koulut ja
päiväkodit. Sen sijaan postin perusjakelu on Postija logistiikka-alan unioni PAU:n
päätöksellä pysähdyksissä kello
8?18.
??Päiväpostissa jaettavat lehdet toimitetaan perille seuraavan
viikon aikana. ORIMATTILAN SANOMAT
Torstaina syyskuun 17. Arvelen, että kaikki palkansaajatkaan eivät ole ay-liikkeiden kanssa samaa mieltä. Koulutaksikyydit kulkevat, mutta bussit
eivät. Ne
ajavat vain omia etujaan, Kainulainen sanoo.
Hänestä toimeen on vihdoin
tartuttava Suomen talouden nostamiseksi, ja kaikki säästöt ja kuritukset pitäisi jakaa tasapuolisesti.
??Toivon Sipilälle voimia, että
pidetään linja ja säilytetään Suomi taloudellisesti itsenäisenä.. Kauppoja ja ravintoloita menee kiinni, muutkin liikkeet saattavat joutua sulkemaan
ovensa. Savonlinja ei sekään
liikennöi.
Koulut ja päiväkodit ovat Orimattilassa perjantaina normaalisti toiminnassa, vahvistaa Orimattilan sivistystoimenjohtaja Timo Ahvo. 3
Koulut, päiväkodit ja kaupat
toimivat normaalisti
Orimattilan suuret kaupat K-supermarket ja S-market ovat auki perjantainakin. Posti pyrkii kuitenkin hoitamaan
varhaisjakelun sekä terveyteen ja turvallisuuteen liittyvät kuljetukset perjantaina.
rionäytteet sekä elintarvike ja
ateriakuljetukset sekä kirjelaatikoiden tyhjennykset ja lastien
purkutoimet Postin terminaaleissa on rajattu mielenilmauksen ulkopuolelle, mutta niidenkään toteutumista normaalilla tavalla ei
voida kapasiteettivajeen takia
taata.
??Pyrimme kaikin keinoin hoitamaan terveyteen ja turvallisuu-
teen liittyvät kuljetukset, kuten
esimerkiksi koulujen, päiväkotien ja hoitolaitosten ruokakuljetukset, Ainasoja sanoo.
Metallialan työntekijöitä on
heitäkin Orimattilassa osallistumassa mielenilmaukseen. Pekka Mittilä kunnioittaa liittonsa kantaa.
??Mutta ei se kuulosta hyvältä,
että lailla säädellään esimerkiksi vuosiloman enimmäispituutta.
Toisaalta naapurimaat ovat karkaamassa tuottavuudessa. Kilpailukyvyn parantamiselle on tarve,
Mittilä pohtii.
Hän hyväksyisi ennemmin veronkorotukset kuin työehtoja heikentävät pakkokeinot.
??En usko suureen yhteiskunnalliseen murrokseen tässä kohtaa. Mielenilmauksesta johtuvat palvelukatkot puolestaan aiheuttavat postipalvelujen ruuhkautumista ja viiveitä.
Sanomalehtien varhaisjakelu
on rajattu työnseisauksen ulkopuolelle ja sen pitäisi lähtökohtaisesti sujua normaalisti. Kuvassa myyjä
Päivi Erola K-supermarketista.
Anna Hakama
Orimattila
Perjantaisen mielenilmauksen
vaikutukset näkyvät myös Orimattilassa. Perjantain päiväpostin luvataan saapuvan perille vasta seuraavan viikon kuluessa. Mutta selkeä suunta on, että
yhä enemmän on itse vastattava
esimerkiksi terveydenhuollosta.
Hyvät ajat menivät jo, hyvinvointivaltiota ei kyetä pitämään yllä.
Pekka Mittilä arvelee, että
heikennysten jälkeen on vaikea
enää palata parempiin työehtoihin, vaikka valtion taloudellinen
tila kohenisi.
?Ei pitäisi lähteä
agitaattoreiden
matkaan?
Maalausalan yrittäjä Mika Kainulainen ei aio osallistua mielenilmaukseen, eikä sen paremmin
vastamielenosoitukseenkaan.
Mika Kainulainen
??Toivon, että ihmiset laittaisivat jäitä hattuun eivätkä lähtisi kaikkien agitaattoreiden matkaan.
Hän pitää lakkoja hyvinä vaikutuskeinoina, jos maan jama halutaan säilyttää ennallaan.
??Yhteiskuntasopimuksen tyr-
määminen oli ammattiyhdistysliikkeiltä sellainen temppu, että
sitä olisi kannattanut miettiä uudelleen. Perjantai aiheuttaa
postin toiminnassa häiriöitä vielä
pitkälle seuraavaan viikkoon, arvioi Postin ohjauskeskusjohtaja
Jarmo Ainasoja tiistaina.
Asiakkaan turvallisuuteen ja
terveyteen liittyvät lähetykset,
kuten sairaaloiden lähetykset,
SPR:n verilähetykset, laborato-
Mielenilmaus keskeyttää monia Postin toimintoja. Niin tiukka linja hallituksella on.
Kneckt-Tarkiainen ei pidä oikeutettuina hallituksen suunnitelmia heikentää työehtoja.
??Solidaarisuusvero on vain
pieni juttu. N:o 103 . Me mietimme, miten varaudumme siihen, etteivät oppilaat
jää jälkeen, jolleivät pääse kouluun, Ahvo kertoi tiistaina.
Perjantaina on ylioppilaskirjoitusten toisen kotimaisen kielen pitkä ja keskipitkä oppimäärä, joten kauempaa tulevien kirjoituksiin osallistujien kannattaa
suunnitella kyyti ennalta.
Perjantain päiväposti
saapuu ensi viikolla
Mielenilmaus keskeyttää myös
monia Postin toimintoja. päivänä
Mielenilmauksella vaikutuksia koulukyyteihin,
bussiliikenteeseen ja postin kulkuun
2015 . Hallituksen kaavailemat työelämään liittyvät säästötoimenpiteet ovat saaneet monet
toimialat ilmaisemaan mielipiteensä kiristyksiä kohtaan.
Näkyvimmin mielenilmauksessa on Auto- ja Kuljetusalan
Työntekijäliitto AKT
451, Perheniemi, fax (05) 366 4095,
orvo.toyryla@pp.inet.fi, 0400-809 095 . Hän oli irrottanut kahdesta yhteensä 398 euron arvoisesta hälytysjärjestelmästä hälyttimet, laittanut tuotteet kassiinsa
ja poistunut myymälästä maksamatta niitä.
Anastettua omaisuutta ei ole
saatu takaisin.
Fillarivaras
vieraili
Myllylässä
Naisten punainen Tunturi Platinium 200 -merkkinen vaihdepyörä lähti varkaan matkaan Orimattilassa perjantaina.
Pyörä oli varkauden sattuessa
Myllylässä kerrostalon pihalla lukittuna.
Mopoauton
kuskille
180 euron sakot
Reilun puolen promillen humalassa mopoautoa ajanut lahtelainen, vuonna 1998 syntynyt tyttö sai 180 euron sakot Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa. päivänä
KUVA: Petri Sipiläinen
Sekalaisia
HAUTAKIVIÄ
Eteläisessä Orimattilassa Terriniemessä sijaitseva Karkkulan
koulun pannaan myyntiin. klo 14 Lounaskahvila
Sokurissa Käkeläntiellä.
Eikö
lehtesi
tullut?
Orimattilan Kalakerho. Uutena myyty puhelin olikin käytetty ja sen näppäimistöstä puuttuivat ä- ja ö-kirjaimet.
Ostaja ei saanut reklamoinnista
huolimatta rahojaan takaisin.
Byrokratiaan suivaantunut Pukkila ei nimeä edustajaa
Poliisin neuvottelukuntaa koskeva kunnanhallituksen
päätös on vastaus ministeriön kyselyyn kuntien
velvoitteiden ja tehtävien vähentämisestä.
Virpi Kallio
Pukkila
Pukkilan kunta ei jatkossa osallistu poliisipiirin neuvottelukunnan kokouksiin. klo
12.30-14 Järjestötuvalla, os.
Rantatie 2.
Orimattilan eläköityneet perhepäivähoitajat. Peruskorjaus maksaisi
reilut miljoona euroa.
??Sillä saataisiin sisäilma-asiat
kuntoon ja koulu muutenkin vas-
taamaan nykyajan vaatimuksia,
mutta mihinkään toiminnallisiin
muutoksiin tai lisärakentamiseen
rahat eivät riittäisi, selittää talouspäällikkö.
Traktori,
tekonurmi ja
kirjaston laajennus
Lautakunnan ensi vuoden talousarvioesityksessä on myös
250?000 euron määräraha Yhteiskoulun oppilasvessojen saneeraamiseen ja muuttamiseen erillistiloiksi sekä opettajien työtilojen
remontointiin.
Koulujen ja päiväkotien valokuituyhteyksien uusimiseen ja rakentamiseen esitetään 50?000 euroa. klo 10-12
Salolan hirvirata,
Orimattila.
Seurapalstailmoittaja:
Karkkulan
koulu
myydään
Myllylän koulun laajennusosan hintalappu on noin 1,4 miljoonaa euroa. Ai
heesta Ravitsemus ja vitamiinit
kertoo farmaseutti Heli Leski
nen. Lisäksi hän
joutuu maksamaan ostajalle 170
euron korvaukset.
Mies oli kaupitellut Tori.fi
-verkkokauppapaikassa Nokian
matkapuhelinta ja saanut kaupasta tililleen 170 euroa.
Kaupanteon jälkeen selvisi, että puhelin ei vastannut myynti-ilmoituksessa esitettyjä tietoja. Karkkulan
koulun vajaat 60 oppilasta muuttavat sinne.
Orimattilassa on myyty vuosien varrella pois useita lakkautettuja kyläkouluja.
Viime keväänä kaupat syntyivät Mallusjoen koulusta, jonka
kaupunki myi taiteilijapariskunnalle 62?000 eurolla.
Kaiverrukset, kultaus ym. kunnostustyöt, rakennuskivet.
EDULLISESTI SUORAAN TEHTAALTA
IITIN GRANIITTI OY
HAUTAKIVET Eeva Töyrylä 040 754 1109
Perheniement. Kotisivut:
www.okk.suntuubi.com.
Orimattilan Tikka.
Harjoitukset ti ja to
klo 17-19, Kehrää
mö 3. 2015
Torstaina syyskuun 17. Lisäksi mies
joutuu maksamaan 391 euron
korvaukset.
Varas jäi kiinni huhtikuussa tänä vuonna. Reilut 12 miljoonaa euroa maksava peruskorjaus toteutettaisiin kahden seuraavan vuoden aikana.
??Kustannusarvio perustuu kahden uimahalliasioihin ja liikuntarakentamiseen perehtyneen asiantuntijan tekemään karkeaan arvioon, kertoo sivistystoimen talouspäällikkö Jari Railio.
Konsulttien laskelmien pohjalta tekninen lautakunta esittää,
että taloussuunnitelmaan merkittäisiin kuuden miljoonan euron
investointimenot sekä vuodelle
2017 että 2018.
??Uudisrakennuksen hinnaksi on arvioitu noin 20 miljoonaa
euroa. Päätös olla valitsematta
ketään poliisin neuvottelukuntaan
on kannanotto tähän kyselyyn, sanoo kunnanjohtaja Juha Myyryläinen.
??Vuosien saatossa on nimetty
iso määrä erilaisia neuvottelukun-
tia joita tunnutaan pidettävän yllä
vain siksi, että niin on aina ollut.
Tällaisen automaatin sijasta olisi
laajasti pohdittava, olisiko osan
toiminta aika kyseenalaistaa, sanoo kunnanjohtaja.
Poliisilaitoksen yhteydessä
toimivan poliisin neuvottelukunnan nimeäminen perustuu poliisin hallinnosta annettuun lakiin.
Kunnanvaltuustot valitsevat neuvottelukunnan jäsenet, joiden tehtävänä on seurata poliisin toimintaan vaikuttavan ympäristön kehitystä ja poliisin toimintaa, tehdä
aloitteita poliisin toiminnan kehittämiseksi ja antaa lausuntoja
poliisia koskevissa asioissa.
Pukkilassa valtuusto delegoi
neuvottelukunnan jäsenen valinnan kunnanhallitukselle.
Pöhötystauti
saatava kuriin
Pukkilan kuntapäättäjät ovat aiemminkin ottaneet kantaa byro-
kratian purkumahdollisuuksiin.
Viimeksi asia oli esillä kunnanvaltuuston toukokuun kokouksessa. klo
18 Lakituvassa
Orionaukio 2 A. Oikean
puolen laiturit. Syyskuun sy
dänilta to 17.9. ORIMATTILAN SANOMAT
4 . Irtaimistohankinnat maksaisivat noin
60?000 euroa.
??Laajempi suunnitelma, jossa
on enemmän luokkatiloja, mahdollistaisi Myllylän koulun kuudennen luokan oppilaiden siirtymisen takaisin Yhteiskoululta
(c) Arto Inkala www.aisudoku.com
5
3 8
Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta esittää ensi vuoden budjettiin 150?000 euron
suunnittelumäärärahaa. Syyskau
den ensimmäinen
kerho ti 22.9. Tavataan taas
ke 23.9. Tuolloin Suomen kunnat
kutsuttiin mukaan työhön, jonka
tuloksena valtiovalta saa kunnanhallituksen puheenjohtajan
Jukka Lehtimäen sanoin ?käytännön kokemuksista syntyneitä
ideoita julkista sektoria vaivaavan pöhötystaudin saattamiseksi
kuriin?.
Kunnilta kaivataan ehdotuksia niiden toimintaa rasittavien normien purkamiseksi ja vähemmän tärkeiden tehtävien vähentämiseksi. Uuteen kirjastojärjestelmään,
joka on osa seutukirjastoa, tarvitaan 30?000 euroa..
Vuodelle 2017 on merkitty 50?000 euron varaus kirjaston
laajentamissuunnitelmien laatimiseen. Ampumakoe
la 19.9. Mai
semat näkyviin
yhteistyöllä! Risu
kon raivaustalkoot
pe 18.9. Elokuun
lopussa annettu tuomio tuli nuorena henkilönä tehdystä rattijuopumuksesta.
Kuskin ajokielto jatkuu syyskuun loppuun.
Mopoauton kuski jäi kiinni kesäkuun lopulla Orimattilassa.
Äättömän
puhelimen
myyneelle
sakkotuomio
Orimattilalaista matkapuhelimen ostajaa erehdyttänyt, vuonna 1964 syntynyt järvenpääläinen
mies tuomittiin 400 euron sakkoihin maanantaina Päijät-Hämeen
käräjäoikeudessa. Lisähenkilöstön tarve koskisi aikanaan
Henna alakoulun ja päiväkodin
rakentamista.
Sivistys- ja vapaa-aikalautakunnan budjettiesitys menee
seuraavaksi kaupunginhallituksen käsittelyyn.
Tokmannin Orimattilan myymälästä kaksi kodin hälytysjärjestelmää varastanut, vuonna 1980
syntynyt hämeenlinnalaismies
sai näpistyksestä 180 euron sakot maanantaina Päijät-Hämeen
käräjäoikeudessa. Mutta se on sitten jo toinen
juttu, sanoo talouspäällikkö.
Varhaiskannon valitukset
ma?su 6.30?10.00
puh.
Hälytysjärjestelmän
varastanut
sai sakot
Orimattilan Riistanhoitoyhdistys. La 19.9. Verenpaineen mittausta klo
17.30.
Tahdistinkerho ma 21.9. Pekka Löytty, puh.
044 316 0925.
Urheilutalon reilut 12 miljoonaa euroa maksavan remontin suunnittelu käynnistyy ensi vuonna.
Seurapalstailmoitusten
tulee olla toimituksessamme
viimeistään seuraavasti:
Tiistain lehteen
maanantaihin
klo 10 mennessä.
Torstain lehteen
keskiviikkoon
klo 10 mennessä.
Perjantain lehteen
torstaihin
klo 10 mennessä.
Seurapalstalle voi lähettää tie
toja myös sähköpostin kautta
osoitteella: tilaukset@orimatti
lansanomat.fi sekä netin kaut
ta osoitteella: www.orimattilan
sanomat.fi
03-757 5285
Päiväkannon
16.00
valitukset ma?pe 8.00?
puh.
03-876 678
Erkontie 17, puh. Kuntalisän korotus päiväkotihoidossa olisi 85 euroa ja
perhepäivähoidossa 66 euroa.
Sen kustannusvaikutus olisi ensi
vuonna 36?000 euroa ja jatkossa
vuositasolla 90?000 euroa.
Yksityisen päivähoitotarjonnan säilyttämiseen ja lisäämiseen
tähtäävästä, viime vuosina useita
aloitteita poikineesta korotuksesta huolimatta Orimattilan maksama kuntalisä olisi edelleen valtakunnallisia lukuja alemmalla tasolla.
Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan ostamiseen esitetään
70?000 euron lisäpottia laajentuneen kysynnän takia.
Henkilöstömääriin ei esitetä
merkittäviä muutoksia. klo
13 seurakuntako
dissa. Jokai
nen jäseneksi tule
va saa yllätyslah
jan. Talousarviossa on määräraha myös Myllylän koulun
laajennukseen ja Tietävälän koulun peruskorjaukseen.
Myllylään ja Tietävälän koulun
oppilaiden siirtyminen Myllylään ja antaisi koululle pikkuisen
muutenkin lisää väljyyttä, kertoo
Railio.
Vaikka laajennussuunnitelmassa on otettu huomioon Tietävälän koulun lakkauttaminen, on
ensi vuoden budjettiehdotuksessa myös 150?000 euron suunnittelumääräraha Tietävälää varten
siltä varalta, että valtuusto päätyy
lautakunnan esittämän sulkemisen sijasta opinahjon peruskorjaukseen. 03-876 678, fax 777 4244.
Konttorimme avoinna ma?pe klo 8?16.
9
7
2
3
3
4
9 7 1
6 8
6
8
Sudokun ratkaisu tv-sivulla.
1
4
Code:32778E056E
7
6
1 8
Virpi Kallio
Orimattila
Tiistaina koolla ollut lautakunta
esittää, että Myllylän koulun laajennus toteutettaisiin laajemman,
noin 1,4 miljoonaa euroa maksavan suunnitelman mukaan. Viranhaltijoita evästettiin ja
kannustettiin huomaamaan jo asioiden valmisteluvaiheessa mahdollisuudet byrokratian vähentämiseen.. Kulttuuritalon puretun
puuosan tilalle kaavailtu laajennusosa palvelisi muun muassa
kulttuuri- ja nuorisopalveluja.
??Se tosin tuskin on tässä vaiheessa kaupungin kiireellisimpiä
hankkeita, kommentoi Railio kirjastorakentamista.
Liikuntatoimen investointeja
KUVA: Tuovi Mäkipere
Myllylään laajennus,
Tietävälään remontti
ORIMATTILAN SANOMAT
1
9 3 5
8
Orimattila varautuu urheilutalon
12 miljoonan euron remonttiin
Orimattilan sivistys- ja vapaaaikalautakunta esittää, että urheilutalon hankesuunnitelman laatimista varten kaupungin ensi vuoden budjettiin varattaisiin 150?000
euron määräraha. Tekonurmea varten on taloussuunnitelmassa merkitty 50?000 euroa
vuodelle 2017.
Taloussuunnitelmassa on maininta myös Hennan alueen alakoulusta ja päiväkodista, joiden rakentaminen maksaisi neljä
miljoonaa euroa vuosina 2018?
2019.
Yksityisen hoidon
kuntalisän korotus
Ensi vuoden budjettiin esitetään määrärahaa muun muassa
yksityisen päivähoidon kuntalisän korotukseen elokuun 2016
alusta. Tervetuloa!
Artjärven Maamiesseura. krs. klo
11.30 Osuuspan
killa. Rahat budjetoitaisiin niin, että ensi
vuonna käytettäisiin 900?000 euron määrärahaa ja vuonna 2017
puoli miljoonaa euroa. Arkistokuva on vuodelta
2012.
ovat 70?000 euron määräraha uuden traktorin hankintaan ja urheilukeskuksen tekonurmen hankesuunnitelman laadintaan. Liisa Tapaila
esittelee pesuaineita. Tervetu
loa!
Orimattilan Invalidit.
Vammaisuinnit ja sau
na lauantaisin klo
9.30.
Orimattilan Sotaveteraanien naisjaosto. Kaupunginhallitus päätti asiasta maanantaina.
Koulukiinteistö jää tyhjilleen,
kun naapurikylään Mallusjoelle valmistuu uusi Järvikunnan
koulu loppuvuodesta. jä
sentenvälinen lai
turipilkki 3/4 cup,
Niemen satama
klo 10-14. klo 9 al
kaen Maamiesseuran alueella.
Omat työvälineet mukaan.
Orimattilan Seudun sydänyhdistys. Tied. www.iitingraniitti.fi
Seuratoiminta
Eläkeliiton Pukkilan yhdistys.Ker
ho ke 23.9. Jäseneksi voi liit
tyä kilpailupaikalla. Kunnanhallitus
päätti maanantaina, että kunta ei
nimeä neuvottelukuntaan edustajaansa eikä tälle varajäsentä.
??Valtiovarainministeriö on ky-
sellyt kunnilta syyskuun loppuun
mennessä näkemyksiä niiden tehtävien ja velvoitteiden vähentämisestä. N:o 103 . Myös Kuntaliittoa
perätään osallistumaan nykyistä
aktiivisemmin kuntia koskevien
normien ja tehtävien vähentämistyöhön.
Valtuusto velvoitti kunnanhallituksen osallistumaan kuntatalouden korjaustoimiin aktiivisesti
myös kotikunnassa sekä pitäytymään sellaisesta kehittämistyöstä, mikä lisää kunnan menoja tai
viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden työmäärää eikä kohenna
kunnan elinvoimaa tai merkittävällä tavalla paranna palvelutasoa
Loput
neljä koetta hän kirjoittaa kevääl-
lä. Satulaseppä
oli myös Johanin poika Karl Lytken, joka oli vuoden 1751 valtiopäivämies Pakaan Jaakkolasta.
Jostain syystä nimi väännetään
usein Jukolaksi.
Orimattilan
ensimmäinen
valtiopäivämies
Tönnön kylän talot ovat Heikkilä (Rusthåll) ja Sipilä (Tönnö). Sen ostamiseen oli Kanteleen
Mattilan isäntä Juho Martinpoika 1693 antanut lainaksi 40 tynnyriä viljaa D.J. Mieluummin opiskelen kieliä itse.
Englanti on Tiukkaselle syksyn ainoa ylioppilaskoe. Sipilän torpista (T) kartalle on merkitty Porvoonjokivarren Viikari ja Junkkula. Tämä ei kumoa tietoa Tönnön Henrikin osallistumisesta, sillä säilyneissä nimiluetteloissa on paljon virheellisyyksiä
sekä edustajan nimen että kihlakunnan osalta.
Tuolloinen Helsingin kaupunginsihteeri Erik Forsing oli valtiopäiväedustajana sekä 1678 että 1680. Vielä vuoden 1735 käräjillä von Essenin vävy, kersantti
C.H. Pojan nimi oli myös Henrik ja hän oli aviossa Valpuri Juhontyttären kanssa. Kunnassa on tällä hetkellä taksiluvat neljälle henkilöautolle ja kahdelle esteettömälle
henkilöautolle.
Pelastuslaitoksen
budjetista napinaa
Itä-Uudenmaan
pelastuslai-
toksen vuosia 2016?2018 koskevasta talousarvio- ja taloussuunnitelmaehdotuksessa annetussa
lausunnossa hallitus perää kuntien välisen kustannustenjaon tasavertaistamista.
??Nykyinen kustannustenjako
on epäoikeudenmukainen, toteaa hallitus.
??Myrskylä hyväksyy kustannustenjaon asukaslukujen suhteessa tai kustannustenjaon, jossa asukasluvultaan pienempien
maaseutukuntien maksuosuutta
kevennetään, koska niiden riskit ovat muita kuntia vähäisempiä ja koska pelastuslaitoksen ei
tarvitse panostaa resursseja näihin kuntiin niin paljon kuin rannikolla sijaitseviin kaupunkeihin ja kuntiin, perustellaan lausunnossa.
Työllisyyskoordinaattori
Pukkilassa
kolmena
päivänä
Työllisyyskoordinaattori Leena Kapanen työskentelee syyskuun alusta lähtien Pukkilassa
kolmena päivänä viikossa. Näin ollen voisi arvella, että hän oli tutustunut Tönnön
Henrikiin juuri tässä yhteydessä.
Tuonnempana kerrotaan, miten
Henrik jumittui Forsingin kans-
Kimo tietää, että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolen. Tiukkanen pitää hajautusmahdollisuutta hyvänä asiana.
??Kirjoitan kolme kieltä, englannin lisäksi ruotsin ja ranskan. Tapa, jolla Henrik
käräjillä hoiteli taloaan koskevaa
riitajuttua, kertoo osaltaan miehen kokemuksesta ja taidoista.
Hän on tuosta päätellen osannut
varsin hyvin ruotsia. Samaan aikaan 1690 toiseksi kirkonisännäksi ryhtyi Terriniemen herra, kapteeniluutnantti D.J. Terveystiedon kirjoittaa 16
opiskelijaa, historian 9, ruotsin 6
ja biologian 5 opiskelijaa. Suomenhevonen oli pieni mutta sitkeä ja vähään tyytyväinen ratsumiehen taistelutoveri.
sa pitkälliseen kiistaan Tönnön
Heikkilän omistuksesta.
Ylisen Hollolan seuraava valtiopäiväedustaja, Nastolan Villähteen ratsutilallinen, luutnantti
Henrik Falck oli mukana kaikilla
1680-luvun valtiopäivillä ja saavutti sekä kuninkaan että talonpoikien luottamuksen.
Sukset ristissä
pappien kanssa
Ilman Orimattilan pappien valituksia emme siis tietäisi Tönnön
Henrikin valtiomiesurasta tuotakaan vähää. Wrangelin ja H.
Sigfredssonin komppanioissa.
Isäntänä jatkoi Henrik Matinpoika, joka alkuun ratsasti itse, mutta piti sittemmin palkattuja ratsumiehiä.
KUVA: Kuninkaan kartasto
KUVA: Eero Laaksonen
Talojen nimet ovat useimmiten
lähtöisin 1600-luvun alkupuolen
isänniltä, vaikka niitä tuon vuosisadan asiakirjoissa esiintyy hyvin
harvoin. Etenkin pojat pelaavat paljon tietokoneilla ulkomaalaisten kanssa verkossa. Hämeen asukkaat valittivat kuninkaalle pitkin 1670-lukua papinverojen mielivaltaisuudesta: Papit
matkustavat kolmesti tai neljästi
vuodessa pitäjällä vaatien viljaa,
voita, kalaa ja oravannahkoja sekä joulupaisteja ja -limppuja.
Päiväämättömässä muistiossa 1670-luvun lopun valtiopäiviltä kaikki suomalaisedustajat
ilmoittavat syyksi Suomen köyhyyteen kruununtilojen lahjoittamisen lisäksi pappien paljouden:
?Papiston vero tuo sanomattoman
rasituksen, sillä mitä joku joskus
vapaaehtoisesti on antanut, se
otetaan sitten pakolla ja kirouksen uhalla toisiltakin.. Henrikin vaimo oli
Kaisa. N:o 103 . 1707). Kunnan kärkihankkeille on Uudenmaan elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskuksen
(ely-keskus) suunnitelmissa löytynyt rahaa vain Huuvarin osuuden rakenteen parantamiseen sekä Uusisillan sillan peruskorjaukseen.
Ely-keskuksen vuosia 2016?
2019 koskevasta tienpidon ja
liikenteen suunnitelmasta maanantaina lausunnon antanut kunnanhallitus muistuttaa, että Porvoontie on lyhin reitti pääkaupunkiseudulle. Kirkolle pääsi 1780-luvulla kahta tieuraa pitkin. Kiristyvä
taloudellinen tilanne näkyy jopa
Orimattilan vuonna 1700 hankitun kirkonkellon maksuongelmissa. Muissa aineissa kirjoittajia on yhdestä neljään.
Kirjoitukset jatkuvat perjantaina ruotsin kokeella. Lang ihmetteli, eikö perikuntaa jo voisi vapauttaa kyseisestä takauksesta.
JATKUU. Sellaista ei
suomeksikaan tiedä, abiturientti
Tiukkanen kertasi.
Hän piti valmistautumistaan
kohtuullisena. Niinpä valtiopäivillä ei ollut vaihtoehtoja . Kieltä tulvii opiskelijoiden korviin ja silmille paljon.
Teknologia lupailee poistavansa
kielimuurit tulevaisuudessa, mutta Petra Tiukkanen ei käännöspal-
veluita kaipaile.
??En luota tekniikkaan. Talon ratsumiehenä oli 1680- ja 1690-luvulla
Juho Lemetinpoika.
Henrik oli satulaseppä, ja hänellä oli muitakin kuin ammatillisia yhteyksiä Pakaan Jaakkolan
satulaseppään Johan Lytkeniin.
Muuan käräjäpöytäkirja vuodelta 1693 kertoo, että Henrikin sisko Kaisa Henrikintytär (16401710) oli Johanin äiti. Hyvä, että nyt sai yhden alta pois.
Erkko-lukiossa syksyn ylioppilaskirjoituksiin osallistuu noin
50 kirjoittajaa. Kertaus alkoi jo
ennen kesäloman loppumista.
Tiukkanen kävi ennen koetta vielä lukion kolme englannin kurssia ja opiskeli iltaisin ja viikonloppuisin.
??Kielioppia ja sanastoa koitin
katsoa. uusiin sotaveroihin ja väenottoihin
oli suostuttava.
Papit valittivat 1680 Viipurin piispalle, että Tönnön Henrik
Henrikinpoika oli edellisillä valtiopäivillä syyttänyt Hollolan rovastikunnan pappeja ?törkeästi ja
aiheetta?.
Eräässä vuoden 1678 valtiopäivien luettelossa tosin mainitaan
Hollolan kihlakunnan talonpoikaisedustajista vain Henrik Eerikinpoika. Siinä
tulee käytettyä kieltä, Tiukkanen
kertoo.
Kone ei korvaa
kielitaitoa vielä
Tiukkasen mukaan englantia
pidetään yleisesti helppona oppiaineena. Henrikin aktiivisuus lienee liittynyt
laajempaan kokonaisuuteen. Suomen kielen taidosta todistavat ne värikkäät haukkumasanat, joilla hän
käräjäpöytäkirjan mukaan 1670
tappelun tuiskeessa hiillosti kirkkoherra Orraeuksen ratsumiestä
Akseli Laurinpoikaa.
Emme tiedä yksityiskohtia
Henrikin ja pappien kiistoista.
Toiseksi osapuoleksi voisi ajatella naapuria, Tönnön Sipilän ratsutilan omistajaa Johan Tönnerusta, joka muistetaan legendaarisena käräjäpukarina. Syksyn
ylioppilaskirjoitukset päättyvät
syyskuun viimeisenä päivänä saamen kokeeseen.
Myrskylän tärkeimmät tiehankkeet ovat Porvoontien (tie 1605)
ja Koskenkyläntien (tie 167) kunnostaminen. Mahdollisesti Henrik liitti muistion oheen
eläviä esimerkkejä, jotka johtivat kiusallisiin kyselyihin kotipuolessa.
Valituksia kuunneltiin. Suosituin on pitkä englanti, jossa kirjoittajia on
33. Kapteeniluutnantin kuoltua takaus siirrettiin 1701 hänen perillistensä
niskoille. Kuninkaan kartasto Etelä-Suomesta 1776-1805: 215.
Ruotsin vuoden 1678 valtiopäivät istuttiin Halmstadissa. ORIMATTILAN SANOMAT
Torstaina syyskuun 17. Hän höyhensi
lopulta niin esimiehensä, kirkkoherra A. Myös Johanin isä Eerik oli ollut saman
ammatin harjoittaja, samaten lanko Gabriel Bröms. nälkävuonna 1697 samoin kuin hänen vaimonsa Malin
Martintytär) ja Henrik Henrikinpoika (isännäksi 1680-luvulla, k. von Essen.
Vuosisadan loppu toi katovuodet, uusi alkoi sodalla. päivänä
2015 . Hallituksen mielestä tien perusparantaminen olisi ensiarvoisen tärkeää, koska se
on laajasti raskaan liikenteen käytössä.
Hallitus antoi ely-keskukselle myös taksilupakiintiöitä koskevan lausunnon, jonka mukaan
taksilupien määrä Myrskylässä
on riittävä. Orraeuksen kuin kuninkaan suosiollisella tuella tuomiokapitulinkin.
Pohjaton kuin papin säkki
Naapurinokittelut kuitenkin
hoidettiin nurkan takana tai käräjillä eikä valtiopäivillä. Sen korjaaminen olisi
tärkeää esimerkiksi työmatkapendelöinnin takia.
Koskenkyläntien runkorakenne
on paikoitellen pettänyt, mikä näkyy heittoina ja päällysteen purkautumisena. Niinpä sinne sittemmin mahtui kokonainen uusi kylä, Tietävälä. Takaisinmaksu viipyi,
ja Juho haki 1698 saataviaan käräjillä kirkonisäntä Henrikiltä.
Tälle annettiin aikaa seuraaviin
käräjiin saakka hoitaa asia.
Mutta sepä ei hoitunut. Papinverojen perintää eli ?ylöskantoa?
suitsiva laki saatiin aikaan 1681.
Kokonaan kirkkolaki uusittiin
1686 ja se pysyi kirkollisten olojen pohjana parisataa vuotta.
Yhteisymmärrys löytyi
Kiistat unohdettiin, ja Henrik
Henrikinpoika toimi Orimattilan
kirkonisäntänä koko 1690-luvun
ajan. Mutta se on opittu jo mitä on opittu.
Kieltä voi opiskella monin tavoin.
??Netistä katsotaan paljon sarjoja ilman tekstitystä ja kuunnellaan musiikkia. Oltiin
sodassa Tanskaa vastaan, ja juutit
juhlivat Skoonessa. Niinpä Tönnön Heikkilän nimi periytynee mainitulta
Henrik Matinpojalta.
Seuraavaa sukupolvea edustivat veljekset Juho (isännäksi
1664, k. Tönnön takametsät ulottuivat torppien eteläpuolelta Nikinniityltä (N) Vuolitunojalle (V), Karhunkivelle
(K) ja kirkonkylän myllylle (Qv.) saakka. 5
Keskiviikon englannin koe
syksyn suosituin Erkko-lukiossa
Myrskylä perää rahaa
Porvoontien
korjaamiseen
Lääketieteen sanasto tuotti vaikeuksia Orimattilassa
Virpi Kallio
Myrskylä
Petra Tiukkanen
pakkasi varusteitaan vaikean
englannin ylioppilaskokeen
jälkeen suljettujen ovien takana
Orimattilan
Erkko-lukiolla.
Juho Kiuru
Orimattila
Syksyn ylioppilaskokeet jatkuivat keskiviikkona pitkän vieraan kielen kirjallisella kokeella.
Erkko-lukion jumppasalista viiden tunnin aherruksen jälkeen lukion aulaan astellut Petra Tiukkanen piti englannin koetta todella vaikeana.
??Sanasto tekstin ymmärtämisessä oli tosi hankalaa, lääketiedettä esimerkiksi. von Essenin takauksella. Hänet
tavoittaa maanantaisin, torstaisin
ja perjantaisin.
Tiistaisin ja keskiviikkoisin
Kapanen toimii Orimattilan kaupungin työllisyyspalveluiden palveluohjaajana.
Henrik Henrikinpoika Tönnön Heikkilän rusthollin isäntänä 1/3
Rahvaan nokkamies pappien hampaissa
Eero Laaksonen
Orimattila
Orimattilan Tönnön kylän
Matti Matinpoika ylläpiti ratsukkoa ainakin 1628 alkaen ja hän
ratsasti itse F
. . . . Vuokrattavana . Ihmiset ovat ystävällisiä ja kaikki on lähellä.
Vaikka pelipaikka löytyi Euroopan toiselta laidalta, heti sarjan avausottelussa Kesänen saa
tutun nimen vastaan.
Team S-Hämeenmaassa kaudella 2008?2009 Naisten liigaa
pelannut Jazz Covington edustaa Campus Prometea. . . . Kesänen on
pelannut yhteensä 116 maaottelua. . . . . . . . . . . . Itselleni tämä
on iso askel eteenpäin.
Suuri ero Kesäsen entiseen koripalloelämään tulee ammattilaisuudesta. . . . Lisäpotkua opiskeluun tuo espanjalainen kämppäkaveri, joka on myös joukkueen jäsen.
Kaksikko asuu 73?000 asukkaan
Ferrolissa keskustan kupeessa.
Kaupunki sijaitsee Luoteis-Espanjassa Atlantin rannikolla.
??Täällä on kiva pikkukaupungin meininki. . . .
?
Ilmoitushinnan . . 2015
Kuntakolmikolta vihreää valoa
Akuutti24:n toiselle hammassalille
Orimattilan, Myrskylän ja Pukkilan hallitukset ottivat maanantaina
kantaa vaativan suun terveydenhuollon päivystyksen laajentamiseen.
Virpi Kallio
Orimattila?/?Myrskylä?/?Pukkila
Orimattilan, Myrskylän ja Pukkilan puolesta Akuutti24 voi laajentaa vaativan suun terveydenhuollon päivystystä ja ottaa keväästä 2016 lähtien käyttöön
toisen hammassalin arkipäivisin
päiväsaikaan. . lähetän oheisena
Yhdelle riville mahtuu enintään 28 kirjainta tai merkkiä.
Ilmoitusrivejä saa olla enintään viisi.
Ilmoitukset julkaistaan vain käteismaksua vastaan.
Maksun voit suorittaa konttoriimme Erkontie 17,
tai lähettää ilmoituskupongin mukana kirjekuoressa
osoitteella Orimattilan Sanomat, PL 5, 16301 Orimattila.
Rivi-ilmoituksia julkaistaan kaikkina Orimattilan Sanomien
ilmestymispäivinä.
Ilmoitukset on jätettävä konttoriimme viimeistään
ilmestymispäivää edeltävänä arkipäivänä klo 10 mennessä.
??Todennäköisesti aloitan ykköstakapelaajan vaihtarina.
Meillä on paljon vaihtoehtoja
pelisysteemissä, joten voimme
olla myös yhtäaikaa kentällä.
Sekin on toiminut hyvin, Kesänen kertoo.
Joukkue on pelannut pari kautta Espanjan pääsarjaa. . . maksan käteisellä . . . Suomi pelaa EM-karsintoja
lokakuun alusta lähtien.
??Tarkoitus olisi olla taas mukana. 40-vuotiaana ei enää voi sanoa, että haluan koripalloammattilaiseksi, Kesänen perustelee lähtöään.
?Iso askel
eteenpäin?
Miska Tervala nappasi kaksi SM-mitalia Porista.
Rastivarsoille kaksi kultaa ja
hopea SM-pyöräsuunnistuksesta
Juho Kiuru
Orimattila
Orimattilan suunnistusseura
Rastivarsat kasvatti jälleen SMmitalitiliään. Kuntien maksut muodostuvat
käyntihinnan ja palvelukäytön
mukaan.
Akuutti ei jaottele päivystyspotilaita kuntakohtaisesti.
Toisen hammassalin kapasiteetti voi näin ollen lisätä myös
Aava-kuntien hammaspäivystyskäyntejä.
KUVA: Harri Hytönen
Torstaina syyskuun 17. . . . Sarjassa on paljon Espanjan
maajoukkuepelaajia. . . Matkaan lähti kymmenen kilpailijaa.
Muilla sprinttimatkoilla Rastivarsojen Roosa Pelkonen ajoi plakettisijalle ollessaan kuudes D16-
T Ä HÄN
T AP A AN ,
sarjassa. . . . . . .
Postinumero ja -toimipaikka: . . Halutaan vuokrata . . . . . Nyt
ehtii syödä ajan kanssa, levätä
ja keskittyä koripalloon. . . . . Orimattilan reunaehto asialle on, että kaikki PäijätHämeen sosiaali- ja terveysyhtymän omistajakunnat hyväksyvät
esityksen.
Kuntakolmikko päätti kannanotosta maanantaina pidetyissä
kaupungin- ja kunnanhallitusten
kokouksissa.
Vastauksissaan kunnat edellyttävät, että niille raportoidaan kun-
takohtaisista Akuutti24:n hammaspäivystyksen asiakasmääristä esimerkiksi osavuosikatsauksien yhteydessä.
??Kun varsinainen hoito tapahtuu kuntien toimipisteissä ja
Akuutti24:n toiminta kohdistuu
ensiapuluonteisiin toimenpiteisiin, kustannusten nousua ei ole
odotettavissa, todetaan tilaajajohtaja Päivi Pitkäsen selvityksessä,
joka perustuu peruspalvelukeskus
Aavan vastaanottopalvelujen näkemykseen.
??Kustannusten ei sanota nousevan, mutta meillä on aito huoli asiasta. . . .
Katu- tai lähiosoite: . . . . . . . . Kesänen on kuullut runsaasti ihmettelyjä jätettyään työpaikkansa.
??Nyt tai ei koskaan. . . . Mika Tervala oli miesten
pääsarjassa kymmenes.
Sunnuntain pitkillä matkoilla ainoan mitalin nappasi Miska
Tervala. . . . . . . . . Kesäsen
lisäksi heitä on Saksassa, Ruotsissa ja T?ekissä.
Espanjaan siirtymisen takana
on 26-vuotiaan pelintekijän halu toteuttaa pitkäaikainen ajatus
katsoa mihin asti koripallokyvyt
kantavat.
??Kävin koulut loppuun ja sain
hyvän työpaikan. . . Töiden,
harjoittelun ja pelaamisen yhdistäminen oli henkisesti raskasta.
Espanjan liiga on Euroopan
kovatasoisimpia sarjoja. Joukkueet kohtaavat ensi viikon lauantaina.
Vilma Kesäsen pesti Espanjassa tarkoittanee hyvää myös Suomen maajoukkueelle. . N:o 103 . Yöai-
kaan potilaat ohjataan Tampereen
yliopistolliseen sairaalaan. . Maajoukkue voitti vuonna 2013 Euroopan mestaruuden ja oli tänä vuonna EM-pronssilla.
??Jo harjoituksissa on aikamoista menoa, mutta hyvin olen pysynyt vauhdissa mukana.
Joukkue vaihtoi puolustustapaa viime vuodesta. . ORIMATTILAN SANOMAT
6 . Oivan
esitys merkitsisi toisen hammassalin ottamista käyttöön arkisin
kello 10?18.
Akuutti24 hoitaa vuosittain
10?800 hammaspäivystyspotilasta ja sen kapasiteetti on sataprosenttisessa käytössä.
Suun terveydenhuollon päivystyksen kuntalaskutushinta on
ensi vuonna 77 euroa per käynti. Jokaista peliä lähdetään tietysti voittamaan, mutta helpolla
emme tule pääsemään, Kesänen
ennakoi.
42.35, 8) Pasi Huhtinen 43.34, 9)
Mikko Anttonen 44.50, 10) Heikki
Pajula 45.14, 11) Timo Ala-Seppälä
46.09, 12) Mikko Hakala 46.31, 13)
Janne Laaksonen 49.29, 14) Markku
Pelttari 49.47, 15) Jori Karsson 50.35,
16) Merja-Liisa Toivonen 52.18, 17)
Pasi Rantanen 52.45, 18) Pentti Karppinen 53.09, 19) Pekka Raunio 53.14,
20) Ari-Pekka Euren 54.01, 21) Markus Junes 54.12, 22) Hanna Paronen 54.18, 23) Arvo Vuorio 54.38,
24) Mirjam Junes 54.48, 24) Martta Junes 54.48, 26) Leo Laukkanen
54.53, 27) Jarmo Vuorio 55.22, 28)
Risto Kallio 56.51, 29) Jorma Laine 57.09, 30) Erkki Uusitalo 57.32,
31) Jarmo Kettunen 58.40, 32) Sari
Liikonen 59.03, 33) Reetta Maunula
1.01.04, 33) Henna Laine 1.01.04, 35)
Pentti Pihlaja-Kuhna 1.01.05, 35) Esa
Pihlaja-Kuhna 1.01.05, 37) Tobreluts
Marje 1.01.50, 38) Anna-Maria Nieminen 1.03.37, 39) Eeva Matilainen
1.04.59, 40) Tero Krankvist 1.05.53,
41) Neea Tapiomaa 1.06.31, 42) Arto Tapiomaa 1.06.42, 43) Keijo Kylliäinen 1.08.10, 44) Kristiina Nenonen 1.09.58, 45) Minna Salmenius
1.22.07, 45) Katja Leino 1.22.07,
45) Merja Sundelin 1.22.07, 48) Raija Siira 1.23.49.
rinen 42.07, 5) Eija Kettunen 44.34,
6) Vesa Siren 46.40, 7) Samuel Hosiaisluoma 47.52, 7) Saara Hosiaisluoma 47.52, 7) Suvi Hosiaisluoma
47.52, 10) Tuomas Toivonen 48.15,
10) Johanna Huttunen 48.15, 10)
Paula Aalto 48.15, 13) Essi Kesämaa
48.45, 14) Seppo Salminen 53.10,
14) Päivi Salminen 53.10, 14) Sirkku
Salminen 53.10, 17) Pirjo Rantalainen 53.21, 18) Arja Mero 58.25, 19)
Asta Hilska 58.45, 20) Kerttu Hilska
58.47, 21) Venla Laine 59.29, 21) Janne Järvi 59.29, 21) Jenni Järvi 59.29,
24) Seppo Siira 1.09.31.
Suunnistusta
Orimattilan Iltarastit Jursalassa 14.9.:
Rata A 5,1 km: 1) Juuso Myllykangas 40.25, 2) Jussi Anttila 43.05,
3) Kuoppamäki Juho 43.49, 4) Pekka Nurminen 44.08, 5) Einar Luup
44.30, 6) Reima Liikkanen 45.05, 7)
Jari Nenonen 45.43, 8) Esko Kaija
46.38, 9) Olli Liikkanen 47.26, 10)
Jukka Pohjola 47.29, 11) Teuvo Lehtinen 51.42, 12) Hannu Laiho 51.50,
13) Simo Koponen 53.33, 14) OlliPekka Vuori 54.44, 15) Oskari Myllykangas 55.58, 16) Pentti Kivelä
1.00.52, 17) Juho Rutila 1.01.21, 18)
Jouni Varamäki 1.01.57, 19) Ilkka
Kontkanen 1.02.45, 20) Matti Sikiö
1.03.18, 21) Juho Larjanne 1.05.02,
22) Kalevi Aalto 1.06.59, 23) Pertti
Palmroos 1.10.32, 24) Simo Kuoppamäki 1.12.07, 25) Tommi Salo
1.16.20, 26) Jyrki Laine 1.17.18, 26)
Heli Laine 1.17.18, 28) Anneli Laine 1.17.25, 29) Tommi Hämäläinen
1.22.31, 30) Kimmo Orava 1.26.55,
31) Taisto Siira 1.31.42, 32) Jorma Sipilä 1.39.38, 33) Irma Jähi 1.42.27,
34) Riikkaliisa Joentausta 1.42.33,
35) Kaisa Sintonen 2.02.50, 36) Raimo Siira 2.02.56.
Rata B 3,5 km: 1) Ari Kuva 38.21,
2) Heikki Penttinen 39.28, 3) Tapani
Vertanen 40.04, 4) Mara Vuori 40.06,
5) Terhi Ruponen 41.50, 6) Seppo
Jokipelto 42.17, 7) Riikka Penttinen
B-helppo 2,9 km: 1) Antero Niemi
30.28, 2) Arvo Martikainen 38.38, 3)
Jasper Saarinen 40.29, 4) Heidi Vuo-
Rata C 1,7 km: 1) Rasmus Saarinen
25.40, 1) Jarmo Saarinen 25.40, 3)
Juuso Ketonen 28.29, 4) Petri Ketonen 30.11, 4) Jonna Ketonen 30.11, 6)
Jussi Ketonen 32.39, 7) Tommi Piispa
35.26, 7) Sohvi Piispa 35.26, 9) Marita Sutinen 41.49, 9) Matti Sutinen
41.49, 11) Noora Euren 45.03, 11)
Riitta Peltonen 45.03, 13) Sari Euren 45.12, 13) Mikko Euren 45.12,
15) Jonna Partanen 45.14, 16) Sami
Partanen 45.23, 17) Pinja Hämäläinen 48.55, 18) Joona Ketonen 49.12,
18) Heli Ketonen 49.12, 20) Suvi Hämäläinen 49.15, 20) Juha Hämäläinen
49.15, 20) Tuukka Hämäläinen 49.15,
20) Aava Hämäläinen 49.15, 24) Ilona Asp 53.38.. . . . . . .
Ilmoittajan nimi: . . . . . . Ajattelin, että
työt saavat vähäksi aikaa riittää,
sillä haluan keskittyä koripalloon.
Se on aina ollut ykkösenä, Kesänen kertoo.
Hän työskenteli maailmanlaajuisessa Ernst & Young -yhtiössä
tilintarkastajana Helsingissä. . . . . . . Sekalaisia
. . Se mahdollistaa aiempaa laadukkaamman ja kovemman harjoittelun.
??Tämä on ihan eri juttu. . . . . . . Kokenut
liiga- ja maajoukkuepeluri edusti viimeiset kolme kautta Naisten
Korisliigaa pelannutta helsinkiläistä ToPoa.
Kesäsen siirto on merkittävä,
sillä tällä hetkellä suomalaisia koripallonaisia pelaa ammattilaisina
vain viitisen kappaletta. . . Ostetaan . . . . . . Tapa on uusi
niin Kesäselle kuin kaikille muillekin.
aa ?
tapa ilmoitt
RIVIILMOITUS
Yksi ilmoitusrivi maksaa vain 4,00 E
arvonlisäveroineen ja
tavoittaa lähes 20.000 lukijaa.
Laadi sanomasi allaolevalle kupongille.
Ilmoituksen julkaisupäivä: . . . Muu:
Vilma Kesänen uskoo, että kausi Espanjassa voi avata ovia muillekin isoille areenoille.
??Suomessakin on hyviä pelaajia, mutta Espanjan sarja on kova
ja antaa kannuksia. . Viime kaudella Ferrol haastoi hyvin kärkijoukkueita, mutta oli sarjassa keskikastin alapuolella.
Lisäpotkua myös
maajoukkueelle
Yksi haaste on espanjan kieli.
Joukkue käyttää espanjaa, tarvit-
taessa Kesäselle ja kahdelle amerikkalaispelaajalle tulkataan kankealla englannilla.
Kesänen on aloittanut juuri espanjan opinnot. Myydään . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Meillä on sikakova lohko,
vastaan tulevat Espanja ja Ruotsi. . . . . . . . . . . . . Miska Tervala voitti viikonloppuna pyöräsuunnistuksen SM-kilpailuista kullan ja
hopean.
Verneri Nieminen saalisti samasta koitoksesta yhden kullan.
K I R J O I T A
Kilpailut käytiin Porin Yyterissä.
Rastivarsat otti kaksoisvoiton
lauantain H18-sarjan sprintissä.
Verneri Nieminen vei mestaruuden 35 sekunnin erolla toiseksi
tulleeseen Miska Tervalaan. . edullinen
K I I T O S !
1
4,00
2
8,00
3
12,00
4
16,00
5
20,00
Haluan, että ilmoitukseni julkaistaan rastittamani otsikon alla:
. Puh. . . päivänä
Vilma Kesänen kokeilee kykyjään
koripalloammattilaisena Espanjassa
Universitario de Ferrol pelaa Euroopan kovimpiin kuuluvassa sarjassa
KUVA: Universitario de Ferrol
Vilma Kesänen
(ylh.) on muutamassa viikossa
sopeutunut hyvin
ammattilaisjoukkueeseen.
Juho Kiuru
Orimattila
Orimattilan Jymyn koripallokasvatti Vilma Kesänen siirtyi
Espanjan pääsarjaan Universitario de Ferroliin yhden kauden
kattavalla sopimuksella. . . Hän vei voiton yli minuutin erolla kakkoseen.
??Sain pidettyä aika hyvin homman hallinnassa koko kisan ajan,
vaikka jalat eivät ihan parhaimmillaan olleetkaan, Tervala kertoi
seuransa tiedotteessa.
Verneri Nieminen jäi vajaat
kaksi minuuttia saman sarjan
pronssimitalista.
Nieminen sortui pieniin virheisiin.
Miesten pääsarjassa Mika Tervala oli pitkällä matkalla kuudes.
Roosa Pelkonen oli lauantain tapaan kuudes.
Tomi Nieminen oli H45-sarjan
kymmenes.
. . . . . . Usein tuppaa käymään
niin, että lupauksista huolimatta
niin käy, pohtii puolestaan Pukkilan kunnanjohtaja Juha Myyryläinen.
Aava-kuntiin kuuluvat Orimattila, Myrskylä ja Pukkila pitävät tärkeänä, että suun terveydenhuollon lähipalvelut säilyvät
jatkossakin vähintäänkin nykytasolla.
Esityksen takana
ovat Oiva-kunnat
Hammaspäivystyksen toiminnan laajentamisen taustalla on peruspalvelukeskus Oivan toive saada keskittää enemmän vaativan
suun terveydenhuollon päivystyksen potilaita Akuutti24:een.
Tätä nykyä Akuutti24 tarjoaa
vaativan suun terveydenhuollon
päivystyspalvelua vuoden jokaisena päivänä kello 8?21. . Liigan
kärkijoukkueet pelaavat Euroliigaa. . .
040 722 8510
Ampumahiihtoa
12.9. artistitunti. 17.00 Yle Uutiset
ja sää. 18.50 Merisää. 13.03 Maakuntaradio.
14.00 Yle Uutiset. 7.10 Urheiluradio. Mallusjoen Torvisoittokunta, joht. 03-876 6721 tai tilaukset@orimattilansanomat.fi
40e
3 kk
T o r s t a i 1 7. Myös hä-
Avantouimarit
jatkavat
Salusjärvellä
Saunojen käyttö edellyttää uimareilta talkootyötä, kuten viime
talvena. 17.20 Maakuntaradio. 7.53 Maakuntaradio. 18.03 Ihan pihalla. 15.05 Maakuntaradio. 21.50 Merisää. N:o 103 . Taktikointi
onnistui hyvin, ja Majamaa pääsi
yrittämään viimeisellä nostollaan
Myytävänä
pronssia.
60 kiloa oli kuitenkin liikaa.
Tulos oli 101 kiloa (43+58). Haulikkolajien MM-kilpailut.
Miesten kaksoistrap 150 kiekkoa +
finaali (14.9.):
Peruskilpailun tuloksia julkaistiin
jo tiistain lehdessä.
Semifinaali: 1) Vasili Mosin Venäjä 28, 2) Tim Kneale Iso-Britannia 27,
3) James Willett Australia 26/uusinta
2, 4) Ahmad Alafasi Kuwait 26/2, 5)
Rashid Al-Athba Qatar 26/1, 6) Walton Eller USA 24.
Pronssimitaliottelu: Alafasi - Willett 24-24/uusinta 4-3.
Kultamitaliottelu: Mosin - Kneale
29-26.
To 17.9. Aihe: Matteus rikkoo rajoja. Uimarit vuokraavat kaupungilta leirikeskuksen rantasaunoja joulukuun alusta helmikuun
loppuun.
Vuokrasopimus on allekirjoituksia vaille valmis, kertoo yhdistyksen puheenjohtaja Markku Halme.
nen pitkä kautensa päättyi tähän.
Ensi vuoden suunnitelmistaan
hän sanoi, että ?katsotaan nyt?.
. Yle Uutiset
ja sää 12.10-12.58 Ajankohtainen Ykkönen 13.00 Klassista kahteen 14.00 Mstudio 15.00 Yle Uutiset 15.05 Kultakuume 15.55-15.58 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.15-16.57 Faunin iltapäivä
17.00 Yle Uutiset ja sää 17.20 Elämää
suuremmat elokuvat: Vertigo 18.1018.15 Viiden minuutin matka. 3.00 Yle Uutiset.
3.02 Yöradio. Kurssista on mahdollisuus saada todistus. 16.00
Yle Uutiset ja sää. Ehkä sitä vain haluaa mennä nopeammin eteenpäin. Aamun eka
oli vaikein sarja, mutta loppua
kohden alkoi sitten kulkea, hän
sanoi ja pyyhki hikeä otsaltaan.
. valtiota ei tule
23.00 Yle Uutiset
23.05 Menneisyyden haavat (16)
00.40 Puoli seitsemän
01.10 Uutisikkuna
Yle TV2
04.00 Uutisikkuna
06.50 Pikku Kakkonen
06.51 Nimipäiväonnittelu: 17.9.
06.53 Popi Kissa (S)
07.04 Me Peltiset (S)
07.07 Franklin ja ystävät (S)
07.19 Salapoliisitoimisto (S)
07.28 Pipsa Possu (S)
07.33 Herää pahvi: Taikakone
07.40 Lauri kilpa-auto (S)
07.53 Ryhmä Hau (S)
08.17 Viidakkokirja (7)
08.28 Kanikenttä (7)
08.40 Pok ja Mok (7)
08.50 Kerrostaloelämää (7)
09.00 Holby Cityn sairaala (12)
10.00 Islantia luontokuvaajan silmin
10.30 Teinipomo
11.30 Annen espanjalaisherkut
12.00 Blogistania: Project Mama
12.30 Blogistania: Isyyspakkaus
13.00 Kioski: Kaarlen maailma
13.30 Erätulilla
14.00 Nuoret ja luonto
14.30 Tanska, lihansyöjien maa
15.30 Ypäjä
16.00 Uusi päivä (S)
16.27 Uusi päivä (S)
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Jalkapallon naisten
Euroopan karsinnat
20.00 Kioski: Marjan vallassa
20.30 Löytöretkiä maailmaan
20.50 Justimus esittää:
Fuck the Police (7)
21.00 Siskonpeti (7)
21.25 Noin viikon uutiset
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.00 Bates Motel (16)
22.40 Nopeiden autojen imussa
23.30 Fresh Meat (16)
00.10 Kioski: Marjan vallassa
00.40 Angry Boys (12)
01.10 Uutisikkuna
MTV3
05.30 Aamusää
06.00 Studio55.fi
06.25 Huomenta Suomi
09.05 Studio55.fi
09.30 Huomenta Suomen Uutiset
09.35 Viking Loton ja
Jokerin tulokset
09.40 Mitä tänään syötäisiin?
09.45 Kauniit ja rohkeat (S)
10.10 Emmerdale (S)
10.40 Emmerdale (S)
11.10 Lääkärit
12.05 Ostoskanava Tvins.com
13.35 Suomen kaunein koti
14.30 Mitä tänään syötäisiin?
14.35 Peter uutisvirrassa
15.00 Vauvaonnea (7)
15.25 Moderni perhe (S)
15.55 Salatut elämät (S)
16.25 Pientä pintaremonttia
17.25 Viking Loton ja
Jokerin tulokset
17.30 Kauniit ja rohkeat (7)
Radio-ohjelmat
Yle Radio 1
6.00 Yle Uutiset 6.05 Hartaita säveliä
6.15-6.24 Aamuhartaus 6.25 Aamusoitto 6.56 Päivän mietelause 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.10-7.44 Aamusoitto 7.45
Hartaita säveliä 7.50 Aamuhartaus 7.59
Hyvää huomenta 8.00 Yle Uutiset ja sää
8.10 Ykkösaamu 9.00 Yle Uutiset 9.059.58 Muistojen bulevardi 10.00-10.03
Yle Uutiset 10.05 Mikä maksaa. Inkeri Halson juureksia ja vihanneksia myynnissä lähetystyön hyväksi.
Lounas 5 ?.
Keskiviikko 23.9.
Kirkkoherranvirasto on avoinna klo
9?14.
Torstai 24.9.
13.30 Lähetyspiiri Anninkammarilla.
Emäntänä Liisa Lehtonen.
18 TL Jukka Norvannon raamattuluentosarja seurakuntakodin yläsalissa.
Neljän illan sarja, joka jatkuu 8.10.,
22.10. 23.00 Yle Uuti-
set. 23.03 Yöradio. Majamaa nosti 40?44-vuotiaiden alle
63 kilon sarjassa.
??Saattoi olla, että neljän kilon
painonpudotus verotti hiukan tulosta. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 22.55-23.05 Kuuluttajan vieras:
toimittaja Petteri Löppönen 23.10-6.00
Yöklassinen.
Yle Radio Suomi
5.00 Melkein hereillä. 20.03 Urheiluradio. 0.00 Yle Uutiset ja
sää. Viime talvena oli huhua toiminnan
loppumisesta. Finaaliraja
oli 138. 12.45 Merisää. En vain päässyt päivän aikana
sinuiksi ratojen kanssa. Se ei kuitenkaan miestä
lohduttanut, koska tulos ja sijoitus jäivät tavoitteista.
. 15.52 Maakuntaradio. 21.35-21.39 Novosti Yle. 3.15 Pyöreä pöytä. ym.
KÄRKÄISEN PUUTARHA puh. ORIMATTILAN SANOMAT
Juho Kiuru
Porlammi
Porlammin Pamauksen painonnostaja Sari Kola-Nyström voitti veteraanien MM-hopeaa viime
lauantaina Rovaniemellä. Niin tiedät mistä puhutaan
ja mitä tapahtuu
puh. 19.03 Urheiluradio. Porukkaa jäi ehkä
siksi hieman pois, sanoo Halme.
Salusjärven avantouimarien toiminta jatkuu Salusjärvellä. Se syntyi voittoisassa SMkilpailussa viime keväänä.
Sarjan maailmanmestaruuden
voitti Suomen Sirpa Keskitalo
tuloksella 107 kiloa.
Toinenkin
mitali lähellä
Porlammin Pamauksen Karo-
liina Majamaa oli sunnuntaina
neljäs. 12.55 Suomi tänään.
13.00 Yle Uutiset. 11.00
Valkoista valoa: Köyhyys on muutakin kuin rahapulaa 11.45 Valomusiikkia
11.57 Päivän mietelause 12.00 Turun
tuomiokirkon kello lyö 12. Peruskilpailun parhaan
tuloksen (142) teki Ison-Britannian Tim Kneale. Emän-
tä, iltalypsy. 15.50
Veneilysää. 12.00 Yle Uutiset ja sää.
12.10 Urheiluradio. 4.00 Yle Uutiset ja sää. minimitavoite pitää olla oma ennätys, hän sanoi.
Ritsilä jäi Bakun Euroopan kisoissa ja Mariborin EM-kilpailuissa kiekon päähän finaalista.
Ensi vuoden päätavoite on heinäkuussa järjestettävissä EMkilpailuissa.
OSU:n Simo Köylinen teki tuloksen 126, jolla hän löytyy tulosluettelosta sijalta 46. P. 20.05 Sää. Taloyhtiössä uimaallas. Tietäväläntie 591. 7.12 Maakuntaradio. 1.02 Yöradio . Kaksi maailmancupia, ja sitten nähdään mitä tapahtuu. 21.03 Päivä tunnissa. 9.00 Yle Uutiset. 8.12 Maakuntaradio. 9.11 Maakuntaradio.
10.00 Yle Uutiset. Vuokraaminen saattaa jatkua myös seuraavana talvena, Halme sanoo.
Salusjärven avantouimarit järjestää avoimet ovet uimapaikalla
ensi viikon lauantaina.
??Toivotaan uusia jäseniä. 19.05
Ihan pihalla. 7.00 Yle Uutiset ja sää. klo 9?16 ?Sinua tarvitaan. ja 3.12. Kolmannessa nostossa Majamaa onnistui hienosti, ja kilpailu jatkui.
Tempauksen jälkeen näytti siltä, että Majamaalla olisi mahdollisuus pronssimitaliin. Kurssi on ilmainen, sis. 18.00 Yle
Uutiset. 7.50 Merisää. Tämän
tason ?pippaloissa. 21.40 Urheiluradio. Syö hyvää! Jenni
Kunnaala opastaa terveelliseen ruokailuun. 22.05
Euroopan taivaan alla. 4.02
Café Tropical. Lisätietoja ja ilm. Lähtö Anninkammarilta klo 12.
Tiistai 22.9.
10 Kuukausitapahtuma Anninkammarilla. 4.55-5.00 Yöradio.
Sudokun ratkaisu
1
9
2
8
5
7
6
4
3
6
3
8
1
4
9
7
2
5
7
5
4
3
6
2
8
9
1
4
8
9
2
1
5
3
7
6
5
2
7
6
8
3
9
1
4
3
1
6
9
7
4
2
5
8
8
7
3
5
2
1
4
6
9
9
4
5
7
3
6
1
8
2
2
6
1
4
9
8
5
3
7
Code:32778E056E
Porlammin Pamauksen
Sari Kola-Nyström MM-hopealle
2015 . 11.03
Maakuntaradio. 2.00 Yle
Uutiset. 9.10 Sää. Hartaus klo 12. 14.03 Ajantasa. Kesästä alkaen
vaivannut takareisi on pakottanut
harjoittelun keventämiseen.
Kola-Nyströmin yhteistulos tulos oli 104 kiloa (46+58), mikä
uupuu 6 kiloa hänen ennätyksestään. 20.06 Ihan pihalla. Vaikka olen tehnyt kauden
aikana ennätykseni (139) ja keskiarvo on noussut, silti tuntuu vaikealta. 16.15 Urheiluradio.
16.17 Maakuntaradio. 18.55 Ihan pihalla. 11.00 Yle Uutiset. Rikupetteri Aaltonen.
La 3.10. 9.05 Urheiluradio. Vuokra 450 e.
Takuu 1 kk. 10.03 Ajantasa. 12.12 Maakuntaradio. (03) 887 440, www.orimattilantilikeskus.fi
WWW.RANTALAINEN.FI
Viivi ja Wagner
Orimattilan seurakunta
sähköposti:
etunimi.sukunimi@evl.fi
Pappilantie 1, 16300 Orimattila, puh. Hän ei ollut
lainkaan tyytyväinen. 7
(c) Arto Inkala www.aisudoku.com
Torstaina syyskuun 17. Kärkölän ampumajuok-
Pirkko ja Pentti
sut:
P 11 1,5 km: 1) Rasmus Saarinen
OrJy 8:52 (1+1).
T 13 2 km: 1) Kristiina Niemi Viri
10:14 (1+0), 2) Anniina Rantala OrJy
11:25 (3+1), 3) Kristiina Rantakömi
HU-46 12:04 (3+4), 4) Siiri Kejonen
HU-46 12:05 (2+3), 5) Anniina Jokinen HU-46 12:13 (1+2).
P15 3 km: 1) Jasper Saarinen OrJy 13:45 (0+0), 2) Topias Rauhamaa
KKV 14:01 (1+2), 3) Karri Tuokko
KKV 15:16 (2+3), 4) Joona Yläharju
MiHi 16:04 (1+4).
B.Virtanen
Työsuorituksia
TALOUSHALLINNON ASIANTUNTIJA,
KEHITTÄJÄ JA KUMPPANI
Rantalainen Orimattila, Niementie 2, 16300 Orimattila
puh. 10.55
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale (S)
18.30 Emmerdale (S)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät (7)
20.05 Kädettömät kokit
21.00 Antti Holma Show
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Tappava ase 3 (16)
00.50 Americans (12)
01.50 Voittostudio
Nelonen
05.00 Ennustaja-TV
06.30 Ostosruutu
07.00 Bubble Guppies (S)
07.25 Transformers Rescue Bots (7)
07.50 Tervetuloa kotiin
08.50 Neljät häät Amerikassa
09.50 Taste
10.50 Onnenarpa
11.50 LIVE: Tiedä ja Voita
13.50 Deittikamera
14.20 Deittikamera
14.45 Tervetuloa kotiin
15.45 Ou Nou!
16.20 Team Ahma (7)
16.50 Tulossa: Vain elämää
16.55 MasterChef Australia
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Arman ja
viimeinen ristiretki (7)
20.00 Katastrofin anatomia (12)
20.58 Keno
21.00 Under the Dome (12)
22.00 Kauppaneuvos Jethro (S)
23.00 Tulossa: Vain elämää
23.05 SM-Liiga: Illan Parhaat
23.10 Comanche Moon (16)
00.15 NCIS Rikostutkijat (7)
01.15 Blue Bloods (12)
02.15 Team Ahma (S)
02.45 Ou Nou!
03.20 Ennustaja-TV
Sub
06.00 Voittostudio
08.00 Astral TV
10.00 Lemmen viemää (S)
11.00 Ostoskanava Tvins.com
14.00 Unelmien koti
15.00 Jamie Oliver: mestarikokki
16.00 Ruotsin surkein kuski
17.00 Walker, Teksasista (12)
18.00 Myytinmurtajat
19.00 Naapurit-tuloslähetys
19.05 Simpsonit (7)
19.30 Kolme miestä ja tyttö (S)
20.00 Rillit huurussa (S)
20.30 Simpsonit (12)
21.00 Arrow (16)
22.00 Tuulitunneli
23.00 Hävyttömät
00.05 Zoo (12)
01.05 Bones (16)
02.05 Voittostudio
Yle Teema
00.00 Teematieto
04.00 Teematieto
17.00 24 h Jerusalem tunneittain
18.00 Gotiikan jäljillä
19.00 Tiededokumentti:
Pitkän iän salaisuudet
20.00 Prisma Studio
20.30 Ruokaratsia
21.00 Tiededokumentti:
Aivot uuteen kuosiin
22.00 Kino Suomi:
Aika hyvä ihmiseksi (12)
Yle Fem
07.25 SVT: Gomorron Sverige
11.00 SVT: Vem vet mest?
11.30 SVT: Mattemorden
12.00 SVT: Jddra med dn hjrna
12.30 SVT: Lärlabbet
13.00 SVT: Den enda sanna vägen
13.30 SVT: Din släktsaga
14.00 SVT: Uppdrag granskning
15.57 Kysy Laralta (7)
16.10 Clay Kids (7)
16.21 Gazoon (S)
16.25 Schrödingerin kissa
16.55 Puutarhasissit
17.25 Lasso
17.55 Yle Nyheter TV-nytt
18.00 BUU-klubben:
Bärtil, Palomies Sam
18.30 Hiukkasmysteeri (7)
19.00 Niklaksen keittiössä
19.30 Yle Nyheter TV-nytt
19.55 Obs debatt
20.30 Ruotsin salaiset huoneet
20.45 Oddasat
21.00 Efter Nio
21.57 Yle Nyheter TV-nytt
22.00 Dok: Upeat näkymät
23.45 SVT: Måste dansa!
00.00 SVT: Måste dansa!
00.15 SVT: Aktuellt
00.54 SVT: Kulturnyheterna
01.01 SVT: SVT Nyheter Skåne
01.10 SVT: Nyhetssammanfattning
Yle Radio 1 93,2 MHz . 18.30 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.03
Helsingin juhlaviikot 2015: Juha T. Joka aloitus tuntui erilaiselta. Illan päätteeksi iltapala.
Sunnuntai 20.9.
10 Messu Orimattilan kirkossa.
Liturgina Annakaisa Rantala, Outi Vainio saarnaa, kanttorina Rita
Honti. 03-874 600
www.orimattilanseurakunta.fi
Torstai 17.9.
13.30 Diakoniapiiri Anninkammarilla.
Lauantai 19.9.
Klo 12.30 Taksvärkkitalkoot Halson
porkkanamaalla Kenian orpotyön hyväksi os. Orimattilan torilla klo 9?13.
HYVÄÄ KYPSÄÄ
PUOLANGAN PUOLUKKAA
22,-/10 litraa, 8,-/3 litraa, hinnat sis. Mitali
tuli sarjassa 45?49-vuotiaat alle
63-kiloiset.
Kultakin oli Kola-Nyströmille tarjolla, mutta se jäi saavuttamatta, sillä valmistautuminen kilpailuun ei sujunut parhaalla mahdollisella tavalla. 20.00 Yle Uutiset. 050 364 1789.
Tervetuloa mukaan aktiiviseen ja mukavaan vapaaehtoistoimintaan.
Joissain ilmoituksissa on aiemmin ilmoitettu väärä klo-aika.
TULE MUKAAN!
Orimattilan seurakunnassa on tarjolla monenlaista toimintaa kaikenikäisille.
Seurakunnan kotisivuilta www.orimattilanseurakunta.fi saat tiedot säännöllisestä toiminnasta koko seurakunnan alueella.
Kastettu:
Antti Taisto Alvari Föhr
Emilia Iida Olivia Ryynänen
Vihitty:
Tuukka Antero Ryynänen ja Anne-Maria Kesseli
Hautaan siunattu:
Antti Johannes Tonteri 92 v.
Anna Sisko Palonen 86 v.
ORIMATTILAN SANOMAT
Tilaa nyt!
. 9.
Yle TV1
Myydään torilla
Lapin hillaa
Kaksio 45 m2 Tullintiellä, 1 krs.
Vapautuu 1.11. Karoliinahan nostaa normaalisti alle 69 kilon sarjassa,
mutta arvokisoihin tehtiin sarjan
vaihto yhtä alemmaksi, valmentaja Matti Vestman kertoo.
Kahdeksan päivää kestäviin
MM-kisoihin on ilmoittautunut
526 nostajaa 41 maasta.
Maatila-Liha
MERONEN
oti
Maatilan pu
?17
to?pe klo 12
klo 9?15
la
Metsolankuja 95 Virenoja
puh. Hänen ensimmäinen tempausnostonsa 43 kiloa pyörähti
huolimattomuusvirheen takia takaa yli.
Toisessa tempauksessa tuli paha tekniikkavirhe, joten suoritus
jäi viimeisen varaan. Sana ja
vapaus. lounaan +
kahvit. Uimarit vastaavat rannan
talvikunnossapidosta, saunojen
siivouksesta sekä jätehuollosta.
??Olemme kuulleet, että muutoksia ei ole näkyvissä. 22.00 Yle Uutiset ja sää. vapaaehtoisten peruskurssi
seurakuntakodin alasalissa. 21.55 Suomi
tänään. 3.45
Yöradio. Venäjän Vasili Mosin voitti lopulta maailmanmestaruuden, kun hän oli kultamitaliottelussa Knealea parempi
29-26.
Lonatossa jaossa olleet kaksi
olympiamaapaikkaa Rio de Ja-
neiroon menivät Knealelle ja Kuwaitin Ahmad Alafasille.
Lonato, Italia 9.-18.9. Yle Radio Suomi 97,9 MHz
Pikkujuttu. 1.00 Yle Uutiset ja
sää. Koskisen kamariooppera Lusia 20.50 Berliozin Fantastinen sinfonia 21.45 Näkökulma: Jussi Lehtonen 22.00 Yle Uutiset
ja sää 22.05 Todellisia tarinoita. Mahdollisuus keskusteluun. Tuleeko jotain muuta vai ei.
Miesten kisaan osallistui 70
ampumaurheilijaa. 8.00 Yle Uutiset ja sää. Kurssi on yksipäiväinen ja toteutetaan yhdessä
Lahden Lähimmäispalvelu ry:n kanssa. ämpärin
Puhdistamaton puolukka 1,50/litra
13,-/10 litraa, hinta sis. Täysi työpäivä, ja tulos on nyt
tässä. Hollolan rulla-ampumahiihdot:
P11 3 x 1,5 km: 1) Rasmus Saarinen OrJy 20:58,2 (3+1).
T13 3 x 1,5 km: 1) Anni Hyvärinen
OrJy 16:24,9 (0+0), 2) Anniina Rantala OrJy 19:18,2 (2+2), 3) Siiri Kejonen HU-46 21:00,2 (2+4), 4) Pinja
Kotinurmi OrJy 21:16,7 (5+1), 5) Olivia Halme OrJy 21:52,0 (2+5).
P13 3 x 1,5 km: 1) Jasper Saarinen
OrJy 16::20,9 (0+2), 2) Oskari Toivanen LHS 18:03,9 (1+1).
13.9. 21.00 Yle Uutiset. 19.00 Yle Uutiset ja sää. päivänä. 6.30 Maakuntaradio. 2.02 Yöradio. 18.20-18.29 Radioteatteri
esittää. 15.00
Yle Uutiset. 0400 120 162 ilt./vkl.
Kirkollisia tiedotuksia
04.00 Uutisikkuna
05.55 MOT: Väärää voimapolitiikkaa
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Puoli seitsemän
10.00 Murdochin
murhamysteerit (12)
10.45 Ruotsalaisia salaisuuksia
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle Uutiset Uusimaa
11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi
11.26 Yle Uutiset Häme
11.33 Yle Uutiset Keski-Suomi
11.40 Yle Uutiset Itä-Suomi
11.47 Yle Uutiset Pohjanmaa
11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
12.01 Yle Oddasat
12.05 Oddasat
12.20 Vielä virtaa (S)
12.49 Vielä virtaa (S)
13.20 Aaltoska orkaniseeraa (S)
14.30 Tanskan aarteenmetsästäjät
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Yle Oddasat
15.15 Ylen aamu-tv:
Tänään otsikoissa
16.00 Eduskunnan kyselytunti
16.55 Novosti Yle
16.57 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.06 Yle Uutiset alueeltasi
17.10 Murdochin
murhamysteerit (12)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.30 Puoli seitsemän
19.00 Mr Selfridge (12)
19.45 Mittatilaustyönä
20.00 Kuningaskuluttaja
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.05 A-studio: Talk
22.00 Ulkolinja:
Palestiina . 0.05 Yöradio. ämpärin
19,90 E/kg, suolattua haaparouskua,
tyrni- ja karpalomehua ym. 03-778 4293
www.maatilalihameronen.fi
Kaihtimet, lamellit, markiisit.
Orimattilan Kaihdin 777 4183.
Vuokrattavana
Tuplien ampujat jäivät tavoitteista
Suomen kaksoistrapin ampujat
jäivät tavoitteistaan, kun haulikkolajien MM-kilpailut jatkuivat
maanantaina Italian Lonatossa.
OSU:n Sami Ritsilä oli suomalaisista parempi eli 25:s tuloksellaan 131. Heikki Meriläinen: Pietolan tytöt,
osa 40. 8.10 Urheiluradio. 25.9.
mennessä diakonissa Teija Peltolalle, p
2015
Torstaina syyskuun 17. erä/talous
Ville Vallaton
Jäätelöt
?. / talous
Rainbow
Mehujuomat
?l
?
Suomalainen
Palvelemme
Arkisin
Lauantaisin
Sunnuntaisin
R-KIOSKI ORIMATTILA
Erkontie 16, 16300 Orimattila
Avoinna: ma?la 7.00?21.00, su 9.00?21.00
28.7.2011 9.22
VADELMAMUNKKI
?. kpl, ?,?. kg (?,??/kg)
Hinta voimassa ke?la
Raj. Katastrofirahaston kautta
annetaan apua luonnononnettomuuksien ja sotien uhreille ympäri maailmaa, tuetaan pitkäkestoista kehitysyhteistyötä ja jaetaan kotimaan apua.
?
Calluna
halk. Kerätyt varat ovat sitomattomia eli niitä ei ole kohdistettu mihinkään tiettyyn kohteeseen. cm
?
KAALILAATIKKO
Kotimaista
Naudan jauheliha ??%
. g (?,??/kg)
Hinta voimassa to?su
Aurinkovoimalalle kyllä myydään tai vuokrataan
maa-alue Pennalasta, mutta
Orimattila ei lähde
mukaan yhtiön toimintaan
Petri Sipiläinen
Orimattila
Orimattilan kaupunginhallitus
hyväksyi Pennalaan aurinkovoimalaa puuhaavan ENE Solar Systems Oy:n ja kaupungin välisen
aiesopimuksen pienin muutoksin
maanantaina.
Orimattila on valmis myymään
tai vuokraamaan yhtiölle Rautamäentien varressa olevan noin
26 hehtaarin maa-alueen, mutta
ei lähde mukaan yhtiön toimintaan.
Kaupungin ja yhtiön kanssa
käydyissä neuvotteluissa nostettiin esille yhdeksi vaihtoehdoksi
se, että kaupunki sijoittaisi maaalueensa yhtiöön niin sanottuna
apporttina. / talous
?
Perunapussi
siikli
. Nälkäpäivänä kerätään rahaa katastrofirahastoon. Luvassa
on myös musiikkia Merja Airismaan johdolla.
Nälkäpäivä on Suomen Punaisen Ristin suurin vuosittainen keräys. N:o 103 . Tänä vuonna kerääjämäärää karsii
perjantainen lakko, jonka vuoksi
koulukyydit eivät kulje.
Artjärvellä on viety kouluihin
lippaat ja muu lipaskeräys hoituu Taisto Siiran toimesta Salen
edustalla.
Myrskylässä koululaiset
lipaskerääjinä,
Pukkilassa
Nälkäpäivätori
Punaisen Ristin Myrskylän
osasto järjestää Nälkäpäivä-ke-
räyksen ja arpajaiset perjantaina
Myrskylän Salen edustalla.
Myrskylässä Kirkonkylän koulun kuudennen luokan oppilaat
lähtevät perjantaina lipaskerääjiksi.
Kiinteitä keräyslippaita löytyy
Myrskylässä kaupasta, pankista ja
apteekista.
??Myrskylän osasto lahjoittaa keräykseen lyhentämättömänä myös parin viikon takaisesta
match show:n kahviosta saadun
runsaan 400 euron tuoton, kertoo
SPR:n Myrskylän osaston puheenjohtaja Sari Kauppinen.
Myös Pukkilassa lipaskerääjät???sekä kaksi- että nelijalkaiset???päivystävät Pukkilan raitilla
jo perjantaina iltapäivällä.
Punaisen Ristin Pukkilan osasto järjestää perinteisen Nälkäpäi-
vätorin Onnintorilla lauantaina
kello 9?11.
Osasto pitää torikahviota, myy
nälkäpäiväleipiä ja arpoja sekä esittelee toimintaansa ja uusia Facebook-sivujaan. Orimattilassa, Myrskylässä ja Pukkilassa lipaskerääjät ovat liikkeellä perjantaina. Pukkilassa Onnintorilla on lisäksi lauantaina perinteinen Nälkäpäivätori.
?
??
/kg
????
????
????
Katso poikkeavat
aukioloajat: www.alko.fi
?
??
Kirsikkatomaattirasia
punainen
??. kg (?,??/kg)
Hinta voimassa ke?la
Raj. g (?,??/kg)
Hinta voimassa ke?la
Raj. ORIMATTILAN SANOMAT
8 . kg
Suomalainen
??
????
????
?????
Villähteen leipä
Suomalainen
?
Arla
Maustetut jogurtit
??. g (?,??/kg)
Hinta voimassa ke?la
facebook.com/hameenmaa. Määrä vastaa 1?400:n ei-sähkölämmitteisen
omakotitalon vuotuista sähkön
tarvetta. g (?,??/kg)
?
??/kpl
Lounasaikaan
lämpimänä!
??
??
R_kioski_Orimattila.indd 1
Kokkikartano
??/. päivänä
KUVA: Petter Nissinen
LIITY OMISTAJAKSI,
SAAT 150. Se ei
kuitenkaan ole valmis osallistumaan yhtiön toimintaan.
?
??/kpl
Rainbow
MONIVILJAPATONKI
??. ?. Tämän vaihtoehdon
hallitus kuitenkin maanantaina
siis torppasi.
Kaupunginjohtaja Osmo Pieski katsoo, että hallituksen linjaus
koskee myös kaupungin osittain
omistamaa energiayhtiö Orimattila Lämpöä, jonka osallistumisesta aurinkovoimalabisnekseen on
käyty keskusteluja ainakin virkamiestasolla.
ENE Solar Systems on kaavaillut rakentavansa Pennalaan noin
27?000 aurinkopaneelista koostuvan voimalan, joka pystyisi
tuottamaan 10,5 gigawattituntia sähköä vuodessa. . Aikeena on kaupata voimalan tuottamaa aurinkosähköä
Pennalaan ja muille lähialueille,
jolloin sähkönsiirtokulut jäisivät
pieniksi.
Vuonna 2017 valmistuvaksi
kaavaillun voimalahankkeen kustannusarvio liikkuu 12 miljoonan
euron hujakoilla.
Solar Systemsillä on vireillä
Suomessa myös kaksi muuta vastaavaa aurinkovoimalahanketta,
Raumalla ja Nakkilassa.
?
??
PORSAAN
FILEEPIHVI
parmesaanileivitetty,
Suomi
?
Anna Hakama
Orimattila / Myrskylä / Pukkila
Jokasyksyinen Suomen Punaisen Ristin Nälkäpäivä-keräys
järjestetään tällä viikolla 17.?19.
syyskuuta.
Punaisen Ristin Orimattilan
osasto järjestää entiseen tapaan
keräyksen perjantaina, jolloin lipaskerääjiä liikkuu keskustan alueella.
S-marketin aulassa on lisäksi
myynnissä paikallisen Ykkösleipurien sämpylöitä, joista tuotto
ohjataan keräykseen.
Orimattilan keräysjohtaja Jyrki Kangas kertoo, että osasto saa
lipaskerääjäapuja Salpauksesta, josta muutamia tänä syksynä
opintonsa aloittaneita nuoriso- ja
vapaa-ajanohjaajaopiskelijoita
lähtee lippaiden kanssa liikenteeseen perjantaina.
Salpauksen opettaja Jutta Junnikkala kertoo, että salpauslaiset
ovat useampana vuonna osallistuneet Nälkäpäivä-keräykseen. g (?,??/kg)
Hinta voimassa to?su
?
??
Valio Hyvä
suomalainen
Arkijuusto
?,?. . ARVOSTA
ETUSETELEITÄ!
hameenmaa.fi
Palvelutorilta
torstaista lauantaihin
?
??/kg
Päijänteen tuore
MUIKKU
(säävaraus)
Paistopisteestä
tuoretta leipää joka päivä!
?
??/kg
Wotkin?s
PORSAAN
SUOLALAPA
Suomi
Hevoskaupunki Orimattila toivottaa auringon säteilemää energiaa hyödyntävän voimalahankkeen tervetulleeksi Pennalaan. x ??. pkt
??
Operaatio Nälkäpäivä tuo
loppuviikosta lipaskerääjät katukuvaan
/kg
Suomalainen
??
Nälkäpäivä-keräys käynnistyy valtakunnallisesti tänään torstaina. . ?,. kg
Hinta voimassa ke?la
Ma?To
Pe
La
?
??kg
Snellman
Porsaan uunifilee
maustettu
n. Vuonna 2014 keräystulos oli
2,12 miljoonaa euroa