elokuuta. Testaamme myös leimaamattoman arvometallin ammattitaidolla. Yhtenä ajatuksena on löytää pikkukylistä uusia mahdollisuuksia työllistää nuoria, Simola kertoo. Myös Myrskylässä ja Pukkilassa asiakkaat löysivät nuorten pitämät kesäkahvilat. toinen Ampun 4H-yhdistyksen syksyn hanke on aivan uusi. Artjärven Levonmäentiellä sijaitseva Ampun 4H-yhdistyksen mehuasema on valmiina puristamaan mehua asiakkaiden omista omenoista. – Ensi kesää ajatellen jäämme pohtimaan millaisessa mittakaavassa tulemme toteuttamaan kesäkahviloita jatkossa. OUtI SIRVIö Artjärvi Omenoiden paras mehustusaika on pian käsillä. SIVU 5 Akku ladattuna suunnistusmetsään Tiina Hirvonen kokeilemassa rastin lukulaitetta. Kevyen kaluston katsastukset ja rekisteröintipalvelut ma–pe 9–17. tilakysymykset ovat vielä avoimena, Simola kertoo. päästömittaus Nyt! ORIMATTILAN KANTRIKATSASTUS SanSiivous puh. ORIMATTILAN SANOMAT Irtonumero 1,30 e (sis. Ampun 4H-yhdistyksen mehuasemaa pyöritetään 4H-yhdistyksen omalla henkilöstöllä. Ampun 4H:n mehuasema tekee jälleen mehuja Artjärvellä paljon, katsomme tilannetta siinä vaiheessa ja onko mehustamolla tarvetta omalle työntekijälle, Simola kertoo. alv.) PERJANTAINA 19. vuosikerta ORIMATTILAN, MYRSKYLÄN JA PUKKILAN PAIKALLISLEHTI www.orimattilansanomat.fi OS tänään Orimattilan Rastivarsat järjesti vuoden kuudennen kaupunkisuunnistuksen yhteydessä mahdollisuuden kokeilla Virossa 2012 kehitettyä MOBO-suunnistusta. Kiitos kuuluu myös asiakkaille, jotka kävivät kahvittelemassa heikosta miljööstä huolimatta, Simola toteaa. Mikäli omenia tulee Mehustamiseen halutut omenat ovat parhaimmillaan juuri ennen puusta tippumista. Hanke keskittyy alle 13-vuotiaiden erityisesti maaseudun ja syrjäseudulla asuvien nuorten tarpeisiin. – tieni työhön -hanke alkoi 8. – Olemme lähteneet jo varovaisesti ottamaan vastaan ajanvarauksia, kertoo Ampun 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Hanna Simola. Virtanen laskelmoi SIVU 6 Luonto piilotti Myllylän koulun suojatievalot SIVU 8 Orimattilassa pongaillaan Virenojan tiilitehtaan tuotoksia ja Ollosissa karhun... SIVU 8 KUVA: LAUri iLoLA. elokuuta 2016 N:o 93 – 65. Ampun 4H-yhdistyksen nuoret työllistivät itseään jälleen kesällä perustetuilla kesäkahviloilla Orimattilassa, Myrskylässä ja Pukkilassa. Topintie 2 B, Orimattila p. Ruokapakkiin kuuluu muun muassa kerhotoimintaa ja syyslomalle on tarjolla leiripäiviä. 045 693 3748 www.omkk.fi Uusi paremman palvelun katsastusasema on nyt avattu! • Määräaikaiskatsastus 39,• Päästömittaus bensa 15,• Päästömittaus diesel 25,• OBD-mittaus 10,Katsastuksen kesähinta 39 +mahd. tänä vuonna omenoita on tarjolla paljon. Hankkeen tavoitteena on kehittää yhdistyksemme toiminta-alueen lasten ja nuorten työelämävalmiuksia. Orimattilassa tietyömaa hieman häiritsi, mutta nuorille kuuluu hatunnosto siitä, että he jaksoivat panostaa kahvilaan loppuun asti. Uusia hankkeita käynnistetty tällä hetkellä Ampun 4H-yhdistyksellä on käynnissä kaksi mittavaa hanketta. Rastivarsojen Harri Hytönen oli piirtänyt halukkaita varten Orimattilan ensimmäisen MOBO-radan. Maksamme jalometallisi arvon käteisenä heti. Ruokapakki-hankkeen tavoitteena on lisätä lasten ja nuorten terveellisiä ja luonnonmukaisia elintapoja. Mehuaseman tulot Ampun 4H käyttää lasten ja nuorten harrastustoiminnan ylläpitämiseen. MOBO-suunnistus on kasvattanut suosiotaan, ja Suomessa on pian sata älypuhelimen kanssa keskustelevaa suunnistusmaastoa. – tulemme käyttämään apuna myös nuoria. Omenat ovat parhaimmillaan juuri ennen puusta tippumista ja tällä hetkellä puut notkuvat mehukkaista omenista. teemana on ”Ravintoa luonnosta”, Simola kertoo. tieni työhön -hankkeen rahoittaa Hämeen elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus, joka on myöntänyt hankkeelle ESRrahaa. Arvio kannattaa teettää ensitilassa, koska työskentelemme asuinalueellanne juuri nyt ja saatte palvelun maksutta. – Omenat vaikuttavat myös hyvälaatuisilta, joten luvassa on hyviä mehuja. B. – tuttu Ruokapakki-hanke jatkuu syksyllä. Perinteisen paperikartan sijaan suunnistajat olivat matkassa älypuhelimen kanssa. – Kaikki kesäkahvilat olivat menestyksekkäitä. 050 558 0052 Koti-, toimitilaja porrassiivoukset Tule arvioituttamaan korusi ilmaiseksi ja muuta ne rahaksi
Tämäkin varttuja, jonka tiedän, on hieman kehitysvammainen, mutta myös heidät ja varsinkin heidät tulisi muistaa näitä idioottimaisia esityksiä laukoessaan. Ilmoituksia välitetään maan kaik kiin sanomalehtiin ko. Jos hukkuvat saarivaltiot tuntuvat kovin kaukaisilta, niin kyllä täällä koto-Suomessakin voidaan nähdä uutta todellisuutta. Toivoisimme, että uimahalli olisi auki myös päivällä ja kirjasto illalla. päivänä 2 – N:o 93 – 2016 Päivyri Päivän miete Tänään tästä Orimattila Pukkila Myrskylä Artjärvi Porlammi SÄÄ +21 +22 +19 Sunnuntai Lauantai Maanantai Tänään +20 ilmastonmuutos on todellinen. omakotitaloissa ja pientaloissa ei yleensä tarvita muutostöitä. VEROTTOMAT ILMOITUSHINNAT Etusivulla 2,00 Tekstin edellä, tekstissä 1,75 Kuolinilmoitukset 1,75 Tekstin jälkeen 1,65 Takasivulla 1,85 Värilisä 0,12 euroa / pmm Hintoihin lisätään 24 % arvonlisä vero. aurinko ei täällä pohjolassa paista tehokkaasti kolmea kuukauttakaan, joten sähkön saaminen sitä kautta ympärivuotisesti on vaikeaa. Vesivoimaan voisi äkkiseltään luulla olevan tuhansien järvien maassa hyvätkin edellytykset, mutta ongelmana on se, että paikallaan seisova vesi ei tuota sähköä, vaan vaaditaan kuohuen virtaavia koskia. niKo KarVanen ORIMATTILAN SANOMAT TOIMITUS Avoinna ma–pe klo 8–16.30 toimitus@orimattilansanomat.fi yleisonosasto@orimattilansanomat.fi tulkai.mukaa@orimattilansanomat.fi Toimitussihteeri Petri Sipiläinen puh. 876 6713 petri.sipilainen@orimattilansanomat.fi Toimittajat: Virpi Kallio puh. ilmaiseksi sitä ei kehtaisi kuitenkaan nimittää. 03-876 678 fax: 03777 4244 JULKAISIJA: Pitäjäsanomat Oy Toimitusjohtaja/päätoimittaja Kullervo Hakama puh. Korotukset koskevat myös jo teh tyjä tilauksia/ilmoitusvarauksia. 24%). Tämä eri tavalla vihreä energia huokuu hasardeja, mutta on tehokkuudessaan ainutlaatuista. alv. Kirkkoherra TuoMaS anToLa Myrskylän seurakunta Halpuutettua armoa KUVA: VesA NäVeri VirPi KaLLio Orimattila orimattilalaiseen markettiin kirveen kanssa murtautunut, vuonna 1976 syntynyt kokemäkeläinen mies sai 80 päivän vankeustuomion torstaina Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa. Lopuksi vielä: Kaupunki on kiteyttänyt viestintänsä tavoitteet sanoihin ”kuntalaisia osallistava, avoimesti viestivä ja vuorovaikutteinen kaupunki”. Hänet otettiin kiinni kaupan lähistöltä ja omaisuus saatiin takaisin myyntikuntoisena. lehden il moitushinnoilla. näihin nippuihin kuuluvat kanavat on Digitan mukaan viritettävä uudelleen. – Lehti ei suorita tilaa jalle hyvitystä lakon tai muun ylivoi maisen esteen takia julkaisematta jääneistä numeroista. Taloyhtiöt informoivat asukkaita ajankohdasta, jolloin kanavahaku on tehtävä. 24 %). Taidemuseon, Villa roosan ja Lasi ja Keramiikkakeskus Kuun korkeatasoiset kesänäyttelyt olivat huonosti esillä orimattilan ja Lahden markkinointisivuilla. Jos minun poikani olisi sitä siltaa tarvinnut niin sillalle ei olisi tehty yhtään mitään, vaikka hänellä olisi ollut millainen tukkirekka tahansa. olenpa nähnyt ruohonleikkurin jouluaattona ja miehen lumitöissä juhannusaattona. Toivoisimme, etteivät maaseudun lapset joutuisi istumaan tuntikausia koulukuljetuksissa kun kyläkouluja lakkautetaan. Ilmestyy: tiistaisin, torstaisin ja perjantaisin Levikki 4 101 kpl (LT 2014) Sanomalehtien Liiton jäsen ISSN 12366609 PAINOPAIKKA Esa Lehtipaino Oy Lahti Lukijan postia Aurinkokennot ovat hyvä keino tehdä vaikkapa kesämökistä omavarainen sähkön suhteen. Kestotilaus laskutetaan kun kin laskutusjakson alussa voi mas sa olevan tilaushinnaston mu kai sesti. H. Tärkeämpi asia Kallelle tuntui olevan se, että Virenojan silta saatiin kuntoon. emme nähneet niistä muutakaan matkailumarkkinointia. Taitaa hyväveli-systeemi toimia tässä asiassa, ettei vaan tarvi kiertää tiettyjen yrittäjien rekkoinensa. Lehden vastuu ilmoituksen julkai semisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun hinnan palauttamiseen. ehdotammekin, että orimattilan valtuusto tekisi päätöksen järjestää avoin tilaisuus, jossa kerrottaisiin, kuinka meidän verorahojamme käytetään ja millainen kaupungin ja Lahti regionin markkinointistrategia on. Toivoisimme kaikille monipuolisia liikuntaharrastuksia. Kaupunki maksaa markkinointiyhtiö Lahti regionille lähes 100 000 € vuodessa mm. eroLa Pettynyt Kalleen Kaupungin logo on vaihdettu liehuvasta harjasta shakkinappulaksi. Me toivoisimme, että orimattila olisi vireä kulttuurikaupunki, joka tarjoaisi elämyksiä työpäivän jälkeen ja viikonloppuisin. Kasteessa kristitty jo liitettiin matkasaattoon ja kalliin armon maksumieheen Kristukseen uskoen ja luottaen aloitetaan tämäkin uusi päivä puhdas paita päällä. Mistä Suomi saa sähkönsä. Myös orimattilan Sanomat on odotettu lehti, joka kauempana asuvalle tulee päivän myöhässä. Taajuusmuutosten vuoksi antennijärjestelmiin on tehtävä muutoksia taloyhtiöissä ja julkisissa rakennuksissa, jotka vastaanottavat televisiolähetyksiä yhteisantenniverkon kautta. omia kokemuksia on myös minulla noista tukkirekoista. Koko tie on aika kapea ja vaarallinenkin, koska siinä liikkuu myös lapsia paljon. 10 %) Kestotilaus 12 kk 144 e (2 erässä á 76 e , 3 erässä á 51 e , 4 erässä á 38 e ). Huomautukset on tehtävä 8 päi vän kuluessa ilmoituksen julkaise misesta tai ilmoituksen tarkoitetus ta julkaisupäivästä lukien. Minä nyt en todellakaan sellaiseen suostunut, tukkirekalla oli hieman liian korkea lasti ja hän olisi ollut velvollinen maksamaan vahingot. Taidemuseo on itsessään huippumuseo, jonka arvo on aivan muuta kuin pölyttyneen markkinoinnin vuoksi voisi kuvitella. useimmat vastaanottimet etsivät kanavat automaattisesti, jolloin kuluttajan tulee vain käynnistää kanavahaku. Samassa tilaisuudessa voisi avata myös Wellamo-opiston ylläpitämiseen käytettyjen rahojen suhdetta orimattilassa tapahtuvaan harrastustoimintaan. Mies yritti estää käsirautojen kiinnittämisen ja harasi poliisiautoon siirrettäessä vastaan niin, että hänelle jouduttiin laittamaan jalkahihna. orimattilassakin on jopa tusinan verran verkkoon kytkettyjä aurinkokennoja, mikä osoittaa, että vihreä ajattelu on edes jonkinlaisissa kantimissa hevoskaupungissa. Myös muut viikkolehdet on tilaajille ehkä se viikon kohokohta, toiset menivät postille varttumaan jopa tunniksi, että saavat oman mielilehtensä ajoissa. Pohditaan omia sähkön käyttöön liittyviä valintojamme ja otetaan askel valoisamman tulevaisuuden puolesta. Kesän aikana kerättyä energiaa ei toistaiseksi osata vielä tehokkaasti varastoida talvikäyttöä varten. Ulkomaille tilattaessa kaksinkertai nen maksu. energiayhtiöt pähkylöivät kuitenkin juurta jaksaen tämän ongelman kanssa, mikä saa minut ainakin uskomaan, että varastointi saadaan toimimaan tulevaisuudessa. cja e-kanavanipun kanavat eivät näy rinnakkaislähetyksen päättymisen jälkeen, jolloin katsojan on haettava kanavat uudelleen. uutta menestysbrändiä on kehitelty yrittäjien ja konsulttien johdolla. 876 6724 TILAUSHINNAT (sis. Kaikilla asemalta välitettävillä tv-kanavilla on korkeintaan kahden tunnin huoltokatko yhdeksän ja kolmen välisenä aikana. nyt niitäkin jakosysteemejä on sekoitettu niin, että tunti ei enää riitä varttumiseen. esimerkiksi Suomen talvi tuntuu typistyvän vuosi vuodelta lyhyemmäksi. Pientalojen asukkaille riittää taajuusmuutoksen jälkeen tehtävä kanavahaku. Postiosoite: PL 5, 16301 Orimattila Katuosoite: Erkontie 17 www.orimattilansanomat.fi puh. esimerkiksi monelle vanhukselle se päivän lehti on todella odotettu. eli perjantain lehdenkin saa vasta maanantaina. rahankäyttö on kirjattuna kaupungin budjettiin, mutta maallikon on vaikea ymmärtää pelkkiä lukuja. Lähestulkoon kaikki mahdolliset Suomessa sijaitsevat vesivoimaan soveltuvat kosket onkin valjastettu hyötykäyttöön, mutta lisää tarvittaisiin ja vesivoimalan istuttaminen vesistöön häiritsee sen luonnolista ekosysteemiä. Digikesto 12 kk 130 e (alv. Antenni-tv:n rinnakkaislähetykset päättyvät ensi tiistaina Kanavanippu c: FoX, Hero, Frii, iskelmä/ Harju&Pöntinen, c More First, c More Series, MTV SPort 1, Disney channel, nelonen Pro 1, nelonen Pro 2, Digiviihde.fi Kanavanippu e: TV5, Jim, Discovery channel, eurosport, MTV, nick Jr., nelonen Prime, nelonen Maailma, nelonen nappula Ohjeita kanavien viritykseen ja lisätietoja taajuusmuutoksesta on saatavilla osoitteesta www.taajuusmuutos.fi Tv-kanavat, joita muutos koskee Sana viikonlopuksi. Tuomio haitanteosta virkamiehelle liittyi kiinniottotilanteeseen. 876 6720 marja.hakama@orimattilansanomat.fi Ilmoitusmyynti Lauri Hakama puh. Hän olisi joutunut kiertämään pidemmän mutkan kautta. Mies joutuu maksamaan erilaisia korvauksia muun muassa vartijakäynnistä ja rikkoontuneesta ikkunasta yhteensä reilut 2 200 euroa viivästyskorkoineen. Siksi sieluani riipii silloin, kun asetellaan omia pääsyvaatimuksia ikuiselle tielle. Jumala Pojassaan ristillä hankki meille kannukset, jotka kantavat. Kirjasto olisi kaupungin sydän, taidemuseoon kokoontuisi asukkaita keskustelemaan kaikesta henkisestä pääomastamme, kirjallisuudesta, filosofiasta, taiteesta, uusista tavoista nähdä ihminen kulttuuria ja liikuntaa harrastavana ja rakastavana ihmisenä. Se on halpuutettua armoa, kalliin maksusuorituksen huomioitta jättämistä, Jumalan oman työn turhentamista. Maailma olisi avoin ja elämä edessä. Kaikissa tv-lähetyksissä enintään kahden tunnin huoltokatkos. rahoitammeko lahtelaisia harrastusryhmiä. Laista, asetuksista tai viranomais ten toimenpiteistä aiheutuvat kus tannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaan tulohetkestä lukien. Tuhannen mailin matka alkaa yhdellä askeleella, näin kuuluu mainittu sanonta. Tuomittu rikkoi joulukuussa 2015 kirveellä marketin isokokoisen ikkunan ja murtautui liikkeeseen, josta hän anasti makeisia ja alkoholia reilun 23 euron arvosta. Lasku meni ihan Kymenlaakson Sähkön piikkiin, kunhan ensin yritettiin minulla maksattaa. ilmastonmuutoksen aiheuttama merenpinnan nousu uhkaa hukuttaa piskuisen valtion kokonaan veden alle. Suomessa törmätään kuitenkin maantieteellisiin rajoitteisiin, kun pyritään lisäämään aurinko-, vesitai tuulivoimaa. intian valtamerellä sijaitsevassa suositussa lomakohteessa Malediivien saariryhmässä koetaan samanlaisia uhkia ja maa on joutunutkin luomaan uutta maata kaatamalla hiekkaa mereen. Kestotilaus jatkuu ilman eri uu dis tus ta, ellei tilausta peruta tai muu teta. Pessimistit ajattelevat, että mitä järkeä on Suomessa säästää luontoa, kun Kiinassa ja Venäjällä saastutus jatkuu samaan malliin. VASTUU ILMOITUSVIRHEISTÄ Lehti ei vastaa ilmoittajille mahdol lisesti aiheutuvasta vahingosta, jos hyväksyttyä ilmoitusta ei tuotan nollisista tai vastaavista syistä jul kaista määrättynä päivänä. Tänä vuonna siitä oli unohdettu lähes täysin yksi kaupungin vetovoimatekijä, kulttuuri. Ilmoitukset on jätettävä kontto riimme viimeistään ilmestymispäi vää edeltävänä arkipäivänä klo 10 mennessä. JAKELUHÄIRIÖT Orimattila maanantai–sunnuntai 6.30–10.00 puh. Paperilehden digilisä 1 e /kk (alv. Millaista näkyvyyttä kaupunki on saanut/saa panoksensa vastineeksi. 876 6717 anna.hakama@orimattilansanomat.fi KONTTORI Avoinna ma–pe klo 8–16 tilaukset@orimattilansanomat.fi ilmoitukset@orimattilansanomat.fi Toimistopäällikkö Marja Hakama puh. Poissa ovat päivät, jolloin marraskuussa satanut ensilumi olisi sulanut vasta maaliskuussa pois. Wau. Virheestä, joka johtuu esim. Päiväkannon valitukset ma–pe 8–16 puh. 03876 678. Minun olisi kuulemma pitänyt vahtia, ettei lanka ole liian alhaalla. Miksi emme houkuttelisi kaupunkiimme uniikeista taidenäyttelyistä kiinnostuneita matkailijoita. Tuulivoimalatkin kohtaavat Suomessa kohtalaista vastatuulta, kun kansa ei halua ainakaan oman torppansa maisemia pilaamaan valtavaa tuulimyllyä. Tiettyjen kanavanippujen kanavat viritettävä uudelleen. orimattilan kylät eläisivät rikasta elämäänsä. Mikä brändi tällainen yleishöpinä on. Kaapelitalouksia muutokset eivät kosketa. Minulla meinattiin maksattaa nämä rekan tuhot. Miehen hallusta löytyi luvaton kaasusumutin sekä kirves ja kaksi veistä, joiden hallussapidon ei katsottu olleen tarpeen työtehtävän tai muun hyväksyttävän syyn vuoksi. Siihenkin upposi rahaa roppakaupalla. 876 6721 LATOMO Tarja Hietavirta puh. Vedosilmoitukset vuo rokautta aikaisemmin. PubLiLiuS SyruS Kyllä olin pettynyt Kalle Jokisen sanomisiin lehdenjaosta tiistain orimattilan Sanomissa. 876 6723 lauri.hakama@orimattilansanomat.fi Ilmoituslaskutus Tilaukset Outi Vartonen puh. Jumala laskeutui kaikkivaltiaan valtaistuimeltansa hetkeksi rinnallemme, sai naulat läpi ranteen ja nilkan. nämä ovat realiteetit Suomen sähköntuotannossa, ja syyt, miksi pykätään jatkuvasti uusia ydinvoimaloita. nyt Kalle ei ole ottanut ollenkaan huomioon niitä ihmisiä, joilla ei näitä sähköisiä masiinoita ole, eikä tule. Jokainen uskaltaisi olla erilainen, oma itsensä. Tuomio tuli varkaudesta, lievästä ampuma-aserikoksesta, toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapidosta ja haitanteosta virkamiehelle. Kirveen kanssa riehuneelle vankeustuomio antennitalouksissa saattaa ilmetä häiriöitä, kun Lahden päälähetysasemalla päättyvät cja e-kanavanippujen rinnakkaislähetykset osalta tulevana tiistaina. rivi-, parija kerrostaloissa taloyhtiön asukkaiden on tehtävä tv-vastaanottimien kanavahaku antenniurakoitsijan tekemän viritystyön jälkeen. 876 6714 juho.kiuru@orimattilansanomat.fi Anna Hakama puh. Vaihtamalla pois fossiilisista polttoaineista, kuten öljystä, ja suosimalla uusiutuvaa energiaa voi jokainen osallistua maailmanlaajuisiin talkoisiin. Kohti avointa päätöksentekoa ja monipuolista kulttuuria! VirPi KanTo reeTTa KaaPro TyTTi GöTScH omaperäinen brändi! Kesän rippikoulussa tuli taas kohkattua nuorille: armoa ei voi ansaita, se saadaan lahjana (arMo = ansaitsematon rakkaus Meidän osaksemme). Kaikki eivät edes pysty lukemaan sähköisiä versioita, esimerkiksi itselläni käy silmiin niin paljon, että silmälääkäri käski rajoittaa sähköistä lukemista, enkä varmasti ole ainoa. Vaikka uudistuvaan energiaan liittyy omat haasteensa, uskon meidän pääsevän niistä innovointien avulla ylitse. orimattilassa on yrittäjyyttä, halpoja tontteja… asukkaistaan huolehtiva kasvukeskus. Heinämaalla tukkirekka osui sähkölankaan niin, että se oli melkein maassa. niinhän sitä sanotaan kaikkialla, että kyllä on hyvä asua ja yrittää ja pidetään huolta. Mustat joulut ovat tulleet ihmisille tutuiksi, kun lumia saa nykyään odotella tammikuulle. Kiribati on valtio, joka koostuu Tyynellämerellä olevista pienistä saarista. Siitä maksettiin nimittäin aikanaan kallis hinta. ORIMATTILAN SANOMAT Tänään: Mauno, Maunu Lauantaina: SaMi, SaMuLi, SaMu, SaMueL Sunnuntaina: Veini, Soini Maanantaina: iiVari, iiVo Perjantaina elokuun 19. Toivoisimme, että nuorille olisi muita kokoontumispaikkoja kuin S-marketin vessa tai parkkihalli. Vaikka kiinalaiset tuntuvatkin olevan syypää saastuttamiseen, on heillä myös sopiva viisaus siihen, miksi omilla valinnoilla on merkitystä. olympialaisissa nähtiin Kiribatista kotoisin olevalta painonnostajalta riehakas voitontanssi, jolla mies yritti kiinnittää ihmisten huomiota ilmaston lämpenemisen mukanaan tuomiin uhkiin. Paikkoja, joissa voisi kuunnella hyvää musiikkia ja haaveilla. Tämä johtuu asemalla tehtävvin lähetystaajuuden muutoksista. 876 6710 kullervo.hakama@orimattilansanomat.fi Myrskylän, Orimattilan ja Pukkilan puolueeton uutis ja ilmoituslehti. Jopa perättömästä tulee totta, jos sen sanoo korkeassa asemassa oleva. epä selvästä käsikirjoituksesta tai pu helinvälityksessä sattuneesta vää rinkäsityksestä lehti ei vastaa. asumisen ja matkailun (olemattomasta) markkinoinnista. ilmastonmuutosta ei voi pysäyttää, vaan ainoa toivomme on hidastaa sitä omilla valinnoillamme. Määräaikainen tilaus 12 kk 154 e , 9 kk 127 e 6 kk 90 e , 3 kk 52 e Tarjous 3 kk 41 e , 6 kk 78 e . 03757 5285. 876 6711 virpi.kallio@orimattilansanomat.fi Juho Kiuru puh. orimattila tunnetaan menestyvien yritysten ja hevosten lisäksi urheilijoista, taiteilijoista, kirjailijoista, muusikoista, tutkijoista, laadukkaasta harrastajateatterista ja yhteisöllisistä kylätapahtumista kuten Takinkääntöviikosta ja Mallusjärven musiikillisesta peräkärryajelusta
03-876 678 tai sähköpostitse: tilaukset@orimattilansanomat.fi tai www.orimattilansanomat.fi Mutta ORIMATTILAN SANOMAT saat – ja vieläpä kotiin kannettuna. . Et edes kahvikuppia, pullasta puhumattakaan. . – on hyvä, että siinä on hevonen, kun on kysymys vanhasta hevospitäjästä. . . 12 kk:n laskutusvälein 144,00 . . . . . – Menettelee, Viljanen arvioi. Nimi . Vaikka en minä siitäkään kauheasti pidä. . Pekka Viljanen peukuttaa vaakunaa. – Ei uusi logo kuitenkaan niin sykähdyttävä ole, että se voittaisi kaupungin vaakunan. . . . . . . – No, se on kaikista paras, hehkutti Mattila, kun paperipinkan alimmaisena ollut hevosvaakuna nousi esiin. . . Hän ei innostunut Kannattava siirto -sloganistakaan, vaikkei tyrmännytkään sitä. orimattilan Sanomat jalkautui kylille mukanaan kuvat sekä kaupungin upouudesta graafisesta tunnuksesta että 2000-luvun alusta käytössä olleesta liehuva harja -logosta ja 1950-luvulta peräisin olevasta orimattilan vaakunasta. . Teema on hyvä, jos ajattelee shakkia pelipöydällä – Jaa-a. . . . . . . . . . Galluppiin osallistuneilta kysyttiin, mikä kolmikosta on heidän suosikkinsa. . . . . . . . Voit tehdä tilauksen oheisella kupongilla, soittamalla puh. – Tämä sopii hyvin kunnan logoksi, sillä orimattilalla on pitkät perinteet hevoskylänä. . . . . – Se on ihan susi. . . Kyllä tämä uusi on parempi. . . . . . . . . . päivänä 2016 – N:o 93 – 3 Virpi Kallio Orimattila Kaupunginhallitus päätti maanantaina pidetyssä kokouksessa ottaa käyttöön orimattilan uuden, ratsu-shakkinappulaa esittävän logon ja Kannattava siirto -sloganin. Ensimmäisenä tulevat mieleen maton hapsut, arvioi Kuisma liehuvaa harjaa. . . . – Tykkään tuosta punaisesta väristä, aksu kehaisi vaakunaa, jossa on punaisessa kentässä nouseva, viikatetta pitelevä hopeinen hevonen. Hänen mielestään liehuva harja on parhaimmillaan luonnonkivestä veistettynä monumenttina lahden moottoritien varressa orimattilan liittymässä: ”kun sen näkee, tietää olevansa kohta kotona”. . . . . . . . . . . . Orimattilan Sanomat maksaa postimaksun Tilaan ORIMATTILAN SANOMAT jatkuvana kestotilauksena ja saan 14 kk:n lehdet 12 kk:n hinnalla. – Vaakuna on näistä kolmesta paras vaihtoehto. . . Tämä on hyvä, hän lopulta peukutti Ahti Hammarin suunnittelemaa, kunnanvaltuuston syksyllä 1956 hyväksymään vaakunaa. . . . . Siitä tietää heti, että kyse on orimattilasta, kehui rönkkö. . . . . . . . . Vanha logo on parempi. Siinä on taiteellisessa mielessä menty liian pitkälle. . ORIMATTILAN SANOMAT VASTAUSLÄHETYS Tunnus 5003880 00003 VASTAUSLÄHETYS Pekka Venäläinen innostui ratsulogosta. . – Toi on hyvä. 52 ) Hinnat sisältävät arvonlisäveron 10 %. . . logot kokivat urheilutermein sanottuna rökäletappion: vain yksi peukutti uutta logoa, viiden muun mielestä vaakunan voittanutta ei ole. . Ja ”Kannattava siirto” on näppärä teksti. . . . . . Ei yhtään omaperäinen, tyrmäsi Marina Rönkkö ratsulogon, josta hän ei juurikaan ole kuullut hyvää sanottavaa: ” 95 prosenttia tuttavista ei ole tykännyt siitä”. . En ole siitä paavon logosta oikein saanut tolkkua, Venäläinen tunnusti ja veisteli, että ”laittakoot sen shakkinappulan sinne moottoritien varteenkin liehuvan harjan tilalle”. . . . Kannattava siirto näppärä valinta – En ole tuon kannalla. 3 kk:n laskutusvälein á 38,00 SUPERTARJOUS: . . . . . . Se kertoo, että tänne kannattaa tulla. Myös slogan on ihan sopiva. . . Eikös tuo ole shakkinappula, pudisteli Pekka Viljanen päätään uudelle logolle. . Vanha logo oli liian abstrakti – Toi näyttää ihan shakkinappulalta. ratsu on susi, ei yhtään omaperäinen – Shakkinappula. . . – Siihen on kuvattu perushevonen, ei mikään shakkinappula, hän kiitteli ja vieressä Axel ”aksu” Mattila nyökytteli äitinsä valinnoille. . . . . Olli Kuisma tykkää hevosteemasta. Puhelin . orimattila on hyvä paikka, kehui ikänsä orimattilassa asunut Pekka Venäläinen uutta ratsulogoa ja slogania. . . 3 kk 41 (norm. – ”Kannattava siirto” on hieno ajatus, mutta ei orimattilan pitäisi ruveta hehkuttamaan liikaa, hän toppuutteli. ORIMATTILAN SANOMAT Perjantaina elokuun 19. Siitä tulee mieleen shakki, katseli Olli Kuisma ensimmäistä kertaa näkemäänsä uutta logoa, ja kiitteli, että mikä ettei: ”hevoskylä mikä hevoskylä”. . Tuo ei kuvaa oikein mitään. . . . . . logot kokivat rökäletappion – kansa tykkää vaakunasta Mitäpä saat 97 sentillä. . . . KUVAt: OUti SirViö Katugallupissa kysyttiin, mikä tästä kolmikosta on orimattilalaisten mielestä paras vaihtoehto Orimattilan tunnukseksi.. Osoite. . . . . . . – Uusi logo on vanhaa parempi. . Se on liian abstrakti, arvioi Maria Mattila. . . . . Kaikki tietävät, mikä se on, linjasi Viljanen. . . . . . . . . – Vanha logo on ihan hyvä, mutta vaakuna on paras. . . 4 kk:n laskutusvälein á 51,00 . . Marina Rönkön mielestä ratsu on susi. . . . . . . . . – Ei se ainakaan liehuvaa harjaa muistuta. Miksi lähteä muuttamaan imagoa. – En kyllä pitänyt siitäkään, hän toppuutteli myös Paavo Palokankaan suunnittelemaa liehuva harja -logoa. . . . Maria ja Aksu Mattila peukuttavat hevosvaakunaa. . 6 kk:n laskutusvälein á 76,00 . . Vain yksi kuudesta gallupiin haastatellusta piti ratsulogoa nappisuorituksena
Sekalaisia Hautaustoimistoja Seuratoiminta Koivun latvaosa katkesi ja putosi puhelinlangan päälle ajotien kohdalle keskiviikkona Orimattilan Mottistentiellä. T/P11: 150 m, korkeus, keihäs. Ilmakin on kuin morsian. Saneeraustyön aikana ovat lyhyet vesikatkokset mahdollisia. T/P13: 200 m, seiväs, moukari. Viime kokouksessamme 2014 elokuussa Orimattilassa uskalsin ehdottaa seuraavan kokouksen paikaksi Lappeenrantaa. Etukannella osa nautiskeli aurinkoisista maisemista, enemmistö nautiskeli virvokkeita tarinoidessaan salongissa. ORIMATTILAN SANOMAT Lauantaina eri puolella Suomea Purjelentäjät kohoavat korkeuksiin Suomen väkiluku kasvoi 8 522 ihmisellä tammi-heinäkuun aikana. Opastus tieltä 1631. Kaksipaikkaisella purjelentokoneella on muun muassa tänä kesänä lennetty 1 037 kilometrin pituinen matkalento.. Silja Line-seurakisat ti 23.8. Opastan, kadun varteen, tulkaa kadun puolelle, vilkutan Kasinon pihalta, olette tässä ihan lähellä. Niin jäi näkemättä poikkileikkaus Lappeenrannasta, harmi. klo 19. Ryhmien kokoontumisajat: Orimattilan AA-ryhmä to klo 19 Kuismapolku 4, Helinäntupa, AA-Siltaryhmä maanantaisin klo 18 Puistotie 10, srk:n nuorisotila. fi. Olen ajoissa vieraita vastaanottamassa. Muistelot jatkuvat matkanteon ohessa, kiintoisia ammatteja ovat luokkakaverit hankkineet, niin myös heidän jälkikasvunsa. Tämä on tärkeä päivä, nimittäin tänään syntyy historiaa, sillä meidän kansakoululuokkamme Orimattilassa oli viidennellä luokalla 65 vuotta sitten ja nyt meillä on luokkakokoustapaaminen. Myrskylän Myrskyn yleisurheiluseurakisat su 21.8. Perjantain lehteen torstaihin klo 10 mennessä. Purjelentokoneella voi taitojen kasvettua lentää satojakin kilometriä. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan väkiluku oli heinäkuun lopussa 5 495 830. Vesijumppa alkaa la 20.8. T/P15-17 korkeus, 100 m, 800 m. Orimattilaa lähinnä olevat purjelentokerhot ovat Hyvinkäällä ja Kotkassa. N/M kuula, 100 m, 800 m. Kaksi tuntia hurahtaa, kaupunkijuna ”Puksulla” olisimme matkaa rantauduttuamme jatkaneet, vaan se oli jo päivän työnsä lopettanut. Korjaustöistä johtuen Riihitiellä, Luhtikujalla, Latotiellä ja Aittakujalla saattaa verkostovedessä esiintyä sameutta, mikä poistuu juoksuttamalla. Orimattilan Jymy/ yleisurheilu. Istumassa Kaija Vaskiharju, seisomassa vasemmalta lukien: Aulis Brusila, Aarre Heinonen, Taito Pietilä, Raili Pietilä, Liisa Lempiäinen, Taisto Uutinen, Raili Uutinen, Heimo Laakso, Juhani Salminen, Pasi Kuusisto, Airi Kuusisto, Seija Pakarinen ja Asta Hilska. Sameus johtuu verkostoon päässeestä ilmasta. T/P9: 100 m, kolmiloikka. Kyydin tarvitsijat ottakaa yhteyttä autoileviin marttoihin. Vauvoja vähemmän kuin vuosi sitten 18 purjelentäjien ilmailukerhoa järjestävät osana Pohjoismaista Purjelentopäivää esittelylentoja purjekoneilla ja kaluston maanäyttelyitä. Kesäkuun 4. Väestönkasvun syynä oli muuttovoitto ulkomailta. Vesijohtoverkostoja saneerataan Orimattilassa (c ) A rto In ka la w w w .a is ud ok u. klo 18 Järjestötuvalla. Päivä päättyi ohjelman osalta. Kuka majoittui minnekin, Pasi ja rva Hotelli Lappeeseen, osa suuntasi jo kohti kotiaan. Erkontie 9, Orimattila | 040 557 5592 ASIANAJOTOIMISTO SALON KORJAAMO OY Hinauspalvelu 24 h Puh. T/P15: 300 m, seiväs, kuula. Saneeraustyön arvioitu kestoaika on elokuusta marraskuuhun. Heinosen Arskan päiväkirjamerkintöjä luokkatapaamisesta: 27.7.2016 klo 7.35 herään aurinkoiseen aamuun. Maahanmuuttojen määrä kasvoi edellisvuodesta. co m C od e: 92 91 C 9D 85 A 2 1 9 5 1 6 3 5 8 7 6 1 5 8 4 5 3 6 1 3 9 4 6 2 8 2 9 Asiantuntevaa hautauspalvelua – Arvonamme – alan perinteiden kunnioittaminen – – hautajaisten kokonaisuuden hoitaminen – – yksilöllinen, lämminhenkinen palvelu – – Teitä palvelee ammattitaitoinen henkilökunta – – Kukkasidonnan erikoisliike – Kukka ja Hautauspalvelu Henriikka Oy www.henriikkaoy.fi Orimattila: Niementie 2, 16300 Orimattila 03-777 8160, ilt. 040-592 6870 Lahti: Hämeenkatu 13, 15110 Lahti 044-754 5877, 044-754 5874 Erkontie 18, Orimattila | 040 557 5592 LAKIASIAINTOIMISTO PÄIVI KOKKO OY • perunkirjoitukset • ositukset ja perinnönjaot • testamentit, avioehdot • kauppaja lahjakirjat ym. Ilmoittautuminen paikan päällä klo 17.45 mennessä. Koivun latvaosa katkesi puhelinlangan päälle Orimattilan Vesi Oy saneeraa vesijohtoverkostoa Orimattilan Elotiellä ja Isännäntiellä. klo 16. Tammi-heinäkuussa syntyi 1 320 lasta vähemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Keskiviikkona Orimattilan Kelkolantiellä korjattiin vesijohtoverkostoa. 040 848 4000, www.aasuomi. 03-777 1244 tai 0400 483 045 KUVA: SAmi VASKihArjU LOGO sanomalehtien liitto LUE SANOMALEHTIÄ. Ruokasalissa on meille yhteinen pöytä, seisova pöytä pursuu antimiaan ja ruoka kirvoittaa väen jutustelemaan. Katkoksista tiedotetaan erikseen niitä koskevia talouksia. Orimattilan Yhteiset Martat hei! Palaverimme on ti 23.8. Ei osanottomaksua! Seurapalstailmoittaja: Seurapalstailmoitusten tulee olla toimituksessamme viimeistään seuraavasti: Tiistain lehteen maanantaihin klo 10 mennessä. Lajit T/P5 40 m, pallonheitto. Torstain lehteen keskiviikkoon klo 10 mennessä. päivänä 4 – N:o 93 – 2016 Orimattilan AAryhmät. Onneksi on hyvät suhteet tuonne yläkertaan. T/ P7 40 m, pallonheitto, 300 m. Suunnittelemme 2016 loppuvuoden tapahtumat ja keskustelemme tulleista haasteista nyt sekä tulevaisuuteen tähtäävistä asioista. klo 18 (huom. Kiiruhdan opastamaan – se on väärä talo – tuohon viereiseen. Koska purjelentokoneessa ei ole moottoria, kuuluu taivaalta vain tuulen suhinaa purjelentokoneen liidellessä taivaalla. Tervetuloa! Orimattilan Iltarastit Kalliojärvellä ma 22.8. Ulkomailta Suomeen muutti tammi-heinäkuussa 16 540 ihmistä ja Suomesta muutti pois 7 739 henkeä. Syyskauden avaus moppitreenien ja rännikatsastuksen merkeissä ke 24.8. Hienoa, tuttu ihminen, kätellään. T/P5 ja 7: 40 m, pallonheitto. Vietämme marttailtaa Liisan luona, Lemmentie 4-6 B 9 ti 23.8. klo 1718.30. Tulevat Taiton kanssa peräperää, näytän parkin. Aamusta tein vakiokävelylenkkini saadakseni päivittäisen kuntoiluni kokopäiväisen istumisen vastapainoksi. Johan Kylpylaitoksen ovelle on ehtinyt naisia, on Seijakin. Tervetuloa joukolla palaveriin! Kuivannon Maatalousnaiset. Luokkatapaamisen osallistuneet kansakoululaiset 65 vuoden takaa Saimaa-Margaretalaivan edessä ennen lähtöä Saimaalle. Ohjelmamme alkaa klo 12 lounaalla Kasinolla. T/ P9 ja T/P11 korkeus, 60 m, 800 m. Ihmisiä kuoli puolestaan yli 600 enemmän kuin vuosi sitten. klo 8.30 uimahallissa. Artjärven Martat. Vähän kello puoli viiden jälkeen hälytyksen saanut PäijätHämeen pelastuslaitoksen Orimattilan yksikkö kävi raivaamassa puun. Ehdotusta jatkotapaamisesta kolmen vuoden kuluttua ei tyrmätty, siispä mukavaa oli ollut ja uudelleenkin halutaan tavata. ORIMATTILAN SANOMAT Perjantaina elokuun 19. Purjelennossa polttoainetta kuluu ainoastaan lennon alussa, kun moottorikone tai vintturi hinaa purjelentokoneen taivaalle. N/M17: 200 m, seiväs, kuula. Pitkän paussin jälkeen tapaaminen hersyy iloa, kätellään, halataan. Kyllä harmitti kun ei Kaija pyörätuolinsa kera mahtunut laivan käytäville. Heimo soittaa, ”ollaan asuintalosi pihalla, mihin autot”. Onko alkoholi Sinun tai läheisesi ongelma. Jännitystä oli ilmassa pohtiessani olinko hoitanut kaikki tärkeät asiat mallikkaasti. Siinä se tuli, moka, olin unohtanut kutsusta osoitteen. Saimaan kanavan sulut olivat useille uusi kokemus. Kasinon puistossa soljuvat muistelot ennen lähtöä SaimaaMargareta laivalla Saimaan ihaniin maisemiin. Ilmoittautuminen klo 15.30. Nostojen merkkinä taivas täytyy kumpupilvistä, ja sään lukeminen on tärkeä osa purjelentoharrastusta. Orimattilan kansakoulun viidesluokkalaiset koolla 65 vuotta myöhemmin Sudokun ratkaisu tv-sivulla. Hinauksen jälkeen lentäjä kerää korkeutta lentämällä ympyrää nousevassa ilmavirtauksessa eli termiikissä. Talolla tavataan! Orimattilan Seudun Sydänyhdistys. päivänä elämänkumppanini kuoli, samaan aikaan lähettelin sekavassa mielentilassa kutsuja luokkakavereilleni. T/P13 kuula, 100 m, 800 m. Pääovi on auki. Kutsuja lähti 22, määräaikaan tulijoita ilmaantui 11, johon lisäksi tuli useamman puolisokin. Pasi Kuusisto istuu jo Kasinon pihan penkillä vaimonsa kera. klo 18. Heidän matkaansa Suonenjoelta Lappeenrantaan olivat tietyöt hidastaneet. Seurapalstalle voi lähettää tietoja myös sähköpostin kautta osoitteella: tilaukset@orimattilansanomat.fi sekä netin kautta osoitteella: www.orimattilansanomat.fi Viralliset kokouskutsut julkaistaan kokouksia-osastossa. aika). Kaija Vaskiharju saapuu ”kreivin aikaan”, niinpä hän ja poikansa Sami ehtivät ruokailuun. Raili Uutinen oli jo ehtinyt soittaa kysellen Kasinon sijaintia
Myös lähiöt ja kylämäinen asutus ovat menettäneet väestöään. Jäsenistössä tapahtuu nuorennusleikkaus, kun kylää kohtaa arkeen liittyvä konflikti tai haaste kuten koulun sulkeminen tai sote-uudistus. osalla rasti ei leimautunut, myös kartta jumiutui erään suunnistajan puhelimessa ja niin edelleen. Tässä herää kysymys, miten kaupunki-Suomi muka elättää maaseutua, rinne kysyy. Kyseessä on MoBo-suunnistus, joka kasvattanut suosiotaan nopeasti. – Lukujen valossa keskittymiskehitys ei toteudu yhdistyksen toimialueella, vaan asutus on 2000-luvun aikana väljentynyt. aktiivisten, nuorten lapsiperheiden ajasta kilpailee niin moni muukin asia, että kyläyhdistykselle ei ehkä jää aikaa. Se kannustaa muutkin toimimaan sosiaalisektorilla. Mikäli kyläyhdistys toteuttaa hankkeitaan esimerkiksi Leader-rahoituksella, toimintaa valvoo maaja metsätalousministeriö. Maaseudun merkitys on suurempi kuin osa suomalaisista uskoo tai haluaa myöntää. Yksityisen rahoituksen tavoite on 35 prosenttia kokonaisrahoituksesta. Byrokratia on koko sen ajan lisääntynyt ja kiristynyt. – aktiivisuuden seurauksena Punkalaitumella on myös oman alueensa matalin työttömyysaste, vaikka työtä on siis pitänyt löytää myös maahanmuuttajille. Suomessa karttoja on noin 80. Suomen noin 4200 kylästä jo yli 3000 toimii rekisteröityneen kyläyhdistyksen kautta. ORIMATTILAN SANOMAT Perjantaina elokuun 19. Samaan aikaan Tampereen työttömyysprosentti on noin 20. ideoiden levittämisen kautta syntyvissä palveluissa laatukin saattaa olla korkeammalla tasolla kuin puhtaasti palkkavetoisessa työssä. – Tässä on vähän se, koska jokainen puhelin tuppaa olemaan omanlaisensa, Hytönen mietti. rahojensa vastineeksi ministeriö vaatii vaikuttavuutta. Suhtautumisen tulisi olla kuten Norjassa, jossa jokainen oslolainen tietää Finnmarkin elättävän maata ja pitää luonnollisena, että seudulle myös laitetaan paljon rahaa. Keskusten kerrostaloihin muuttavat usein iäkkäät yhden tai kahden hengen kotitaloudet, samalla kun lapsiperheet muuttavat ja uudisrakentavat väljemmin asutuille alueille, rinne kommentoi tuloksia. Yhteinen haaste tiivistää kylän rivit ja kokouksissa on hyvinkin kiihkeä tunnelma, rinne kuvaa asiaansa ajavan kylän yhdistystoimintaa. aivan kaikilla älypuhelin ei veinannut useasta yrityksestä huolimatta leimata rastia. Älypuhelimen kanssa suunnistamaan MoBo-suunnistuksessa mennään metsään luuri kourassa. Suomen laaja virkamieskoneisto on yksi kyläyhdistystoiminnan haasteista. Kehittämisyhdistyksen toimialueella Sastamalan ympäristössä 2000-luvun aikana tiheimmin asuttujen keskustaalueiden väestö on huvennut lähes kymmeneksen. Pian Veholan jälkeen rastipaikalle saapuivat myös Tiina Hirvonen ja ulla Laitinen. Harvaan asutuilla alueilla väestö on sen sijaan lisääntynyt kolme prosenttia. Maaseutu ei ole riippakivi, rinne muistuttaa. Norminpurkutalkoot onkin hyvin suosittu termi kyläyhdistyksissä. – Sellaisesta, jolla on aikaa. Suomessa ajattelu on päälaellaan. Virossa vuonna 2012 kehitetty menetelmä on levinnyt nopeasti, sillä MoBo-karttoja on jo nyt ympäri maailman. Kotiin ei ole jäänyt kukaan. Eikä harmaahapsistenkaan taistelukuntoa ja -kokemusta sovi vähätellä, Suomen Kylätoiminta SYTY ry:n puheenjohtaja Petri Rinne kuvaa. Laatu ja toiminnan tuoma lisäarvo eivät aina jää pelkästään kyläläisten itsensä tai SYTYn arvioitavaksi. orimattilaan tehty rata on PäijätHämeen viides. Esittelyssä ollutta MoBosuunnistusta varten tehdyt rastit ovat niin sanottuja kiintorasteja eli ne jäävät maastoon, ja niitä voi kuka tahansa käydä älypuhelimen kanssa etsimässä. – Jäsenet ovat motivoituneita sitten kun on lähdetty omaa elämää parantamaan. Älypuhelinsuunnistuksen starttipaikalla riitti ihmettelijöitä. Niin kauan kuin kylän asiat ovat hyvällä tolalla, kyläyhdistystoiminta käsittää vähemmän arkeen liittyvää toimintaa kuten kylän historiikin kokoamista tai vuosittaisten kyläjuhlien järjestelyä. – Kun kyläyhdistys toimii näin, samalla syntyy myös työpaikkoja maaseudulle. – Vähän teinifiilis. – Tämähän on vähän samanlaista kuin Pokemon. Yhtenä esimerkkinä rinne mainitsee kyläyhdistyksen järjestämän ryhmäpäiväkodin. Keskustan alueella ollaan oltu pääasiassa. Leader-työtä rahoitetaan Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta 2014-2020, jonka varoista noin viisi prosenttia on varattu Leader-työlle. Vastuunotto yhteisistä asioista on siis korkealla tasolla ja lisääntynee jatkossa, kun kyläyhdistystoimintaa tavallisesti aktivoivan kaltaisia muutoksia tulee. Maaseutu ei myöskään automaattisesti kehity perinteisen maaltapako-mantran kuvaamalla tavalla. Ne, jotka näkevät mahdollisuuksia, menestyvät, Suomen Kylätoiminta ry:n puheenjohtaja Petri Rinne evästää. Pienen tuumailun jälkeen kaikki halukkaat pääsivät matkaan. Ne vievät läpi ideaa siitä, että kyläyhdistys saattaa palvella hyvin laaja-alaisesti. – Nyt kun tämä Pokemon on tullut niin odoteltiin, että tulisi junioreita. Lopputuloksena kunnan noin 100 maahanmuuttajaa on saatu mukaan yhteiskunnan toimintaan, joko työhön tai opintoihin. ongelmia ratkomaan korkealla motivaatiolla Vaikka kyläyhdistysten aktivoituminen niin sanotusti hädän hetkellä on lähtökohtaisesti negatiivinen asia, ovat sen synnyttämät tulokset lähes järjestään positiivisia. Tähän sisältyy myös talkootyön osuus. – Siviilityöni kautta olen seurannut maaseudun kehittämisyötä 15 vuoden ajan. Muutaman kokeilun jälkeen rasti saatiin kuitenkin suurimmalla osalla talteen. – Metsään perustuva biotalous elättää hyvin pitkälle hyvinvointi-Suomen. Eu:ssa Suomi on ylikuntoinen mallioppilas. Kotouttaminen saatiin käyntiin Leader-hankkeena. Talkootoiminnan kautta on jopa korjattu heikkoon kuntoon päässeitä sorateitä. Kartan kanssa niihin kiinnittää paremmin huomion, mutta kännykän kanssa huomio on muualla, Hirvonen kertasi kokemuksia. – Tykkään siitä, että nämä jäävät tänne kiintorasteiksi. – ideoita jaetaan esimerkiksi SYTYn Facebook-foorumilla. Kunta, yhdistykset ja työnantajat lähtivät mukaan kotouttamaan kuntaan saapuvia maahanmuuttajia. Maaseutu synnyttää jatkuvasti uutta taloutta ja miljardi-investointeja, Petri Rinne muistuttaa. Toimivia esimerkkejä kyläyhdistysten pyörittämistä, yhteiskunnan vastuulle tavallisesti mielletyistä palveluista on jo olemassa. rastin voi lukea NFC:n tai kameran avulla. MoBo-älypuhelinsovelluksen kautta suunnistaja voi hakea karttoja ympäri maailmaa. Hurjinta kehitys on ollut Hämeenkyrössä, jossa harvaan asuttujen alueiden väestö on lisääntynyt viidenneksen ja kylämäistenkin alueiden kymmeneksen. Sotessa on hienoa se, että uudistuksessa kunnan rooli kapenee ja kolmannen sektorin toimijoille eli yhdistyksille tulee tilaa. Esimerkin voima on selvä Kyläyhdistyksen voimin toimivan ryhmäpäiväkodin kaltaisilla avauksilla saattaa olla valtakunnan tason merkitystä. Suomi ei olekaan urbaani maa Kyläyhdistys kotouttaa. Eija Vehola kävi kokeilemassa MOBO-suunnistusta keskiviikkona. Maatilan pyörittämisen ohella moni viljelijä hoitaa 5-10 sivubisnestä, jolloin yhteiselle hyvälle jää vähän aikaa, rinne näkee. Lapset ovat niitä keräilleet ja niiden kanssa on tullut välillä pyörittyä. Systeemi pyörii jo melkein itsestään eikä muisteta, että kone on olemassa ihmisiä varten. Silloin myös kuntien virkamiehet näkevät, että kyläyhdistys pystyy tarjoamaan todellista lisäarvoa. Kameralla se on vaikeampaa, koska pienikin varjo voi haitata kuvion lukemista. omia lapsia en saanut tänne mukaan, kokeilusta innoissaan ollut Teija Vehola kertoi. Sitten voi tulla tänne ihan koska tahansa omatoimisesti, Laitinen kiitteli. – ihan ensimmäisenä pitää hakea sovellus. Ely-keskuksen kanta tien korjaukseen oli, että tie on väärin korjattu ja se saattaa olla käyttäjälleen hengenvaarallinen. Motivoituneita tekijöitä riittää. Silloin yhdistyksen aktiivinen jäsenistö koostuu helposti iäkkäämmästä kansanosasta. Julkinen rahoitus on 300 miljoonaa euroa, joka koostuu Eu:n, valtion ja kuntien varoista. Ei jääty sentään auton alle. Mäntymäen starttirastilla päivystämässä ollut Harri Hytönen neuvoi ihmisiä MoBo-suunnistukseen liittyvissä kysymyksissä. Väki pakenee keskustasta ja maaseutu vetää. Se on iso kynnys lähteä kadulta pyörän ja kännykän kanssa Vaatii totuttelua Mäntymäen maastossa rastien etsiminen sujui vaihtelevasti. – Nyt kun palveluita karsitaan, itse tekeminen ja kyläyhdistykset nostavat päätään. Vaikka kylien ja virkamiesten tavoitteiden tulisi olla samat, näkemykset eivät siis mitenkään automaattisesti kohtaa. Juuri oivallusten jakamisessa on SYTYn suuri rooli. – Nyt on kuudes kerta kaupunkisuunnistuksen nimellä ja aina jotain uutta yritetään keksiä. Kaikenlaisia kysymyksiä tulikin. Eu:sta 90 prosenttia on yhä maaseutua. JarNo KESKiNEN TEEMaTuoTaNTo Mielikuva kyläyhdistyksestä harmaahapsisten seniorien keskustelukerhona voi olla oikea, niin kauan kuin yhteiskunnan järjestämät palvelut pelaavat. aktiivisen toiminnan tuottamia, näkyviä tuloksia selittää esimerkiksi tekijöiden korkea motivaatio. Nyt tultiin ekan kerran maastoon, kauemmas keskustasta, rastivarsojen Markku Hämäläinen valotti. – Hyvinvointiyhteiskunnan kriisi ja siihen liittyvä tulopohjan murentuminen tulee avaamaan kyläyhdistyksille jatkossa lisää toimintamahdollisuuksia. Tosiaan, kun lähdettiin tien yli niin huomattiin, että autoja, autoja. Maaseutu ei ole synonyymi vanhanaikaisuudelle. Kun asiat alkavat kulkea kyläläisten mielestä väärään suuntaan, tapahtuu kyläyhdistyksessä tavallisesti nuorennusleikkaus. Joutsenten reitti -kehittämisyhdistyksen paikallinen kehittämisohjelma itse asiassa paljastaa, että kehitys voi kulkea päinvastaiseen suuntaan. ”Sote-uudistus avaa ennennäkemättömiä mahdollisuuksia” Nykyajan kyläyhdistys on aktiivisten osallistujien työkalu KUVA: JArno KesKinen / TeemATUoTAnTo Punkalaitumella on vastattu hyvin ajankohtaiseen haasteeseen kunnan ja kyläyhteisöjen yhteistyöllä. Mäntymäen lavan lähettyville tehtyä rataa lähti kokeilemaan useampi kymmenen eri-ikäistä suunnistajaa. Tärkeä käytännön huomio oli, että älypuhelimen akku on hyvä olla täynnä ennen suunnistamaan lähtemistä. – Nuorten mukaan saamista, näkemystä ja laatikon ulkopuolelta -ajattelua tarvitaan myös kylissä. päivänä 2016 – N:o 93 – 5 Lauri iLoLa Orimattila orimattilan rastivarsat järjesti esittelymuotoisen tapahtuman, jossa kiinnostuneet pääsivät kokeilemaan suunnistusta älypuhelimeen ladattavan sovelluksen avulla
lehtesi tullut. 21.00 Yle Uutiset. 21.23 Suomi tänään. P11 Pituus: 1) Matias Salminen LahdA 3,90, 2) Jim Herlevi 3,84, 3) Tuomas Toivonen 3,51, 4) Luka Halme 3,36, 5) Tino Järvi 2,75, 6) Jerry Jokinen 2,28. P9 Pituus: 1) Mikael Salminen LahdA 3,02, 2) Timo Kivikangas 2,87, 3) Dani Laine 2,71, 4) Eliel Halme 2,56, 5) Eeli Antikainen 2,55, 6) Aapo Rantanen 2,48, 7) Urho Manninen 2,35, 8) Vilho Vesala 2,35, 9) Juuso Laaksonen 2,27, 10) Tomi Anttila 2,09, 11) Jimi Luomaa 2,04, 12) Jesse Luomaa 1,93. 2.25 Yöradio. 18.55 Kadonneen levyn metsästäjät 0203-17600. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 9.11 Alueradio 10.00 Yle Uutiset. P5 60 m: 1) Lukas Salminen LahdA 14,37, 2) Felix Kallunki 14,72, 3) Kevin Niittyviita LahdA 16,15, 4) Viljo Ruhanen 16,29, 5) Jalo Juppi 16,84, 6) Jimi Salminen 21,35, 7) Venni Kenttämaa 21,97, 8) Peetu Kapulainen 23,01, 9) Samuel Hosiaisluoma 23,97, 10) Jose Tuhkanen 24,93, 11) Joona Erola 28,10, 12) Juho Luomaa 29,83, 13) Niilo Kapulainen 34,09, 14) Jami Herlevi 58,61. 2.00 Yle Uutiset. 8.10 Juha Laaksosen luontoretki. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 14.28 Lauantai-Suomi. 5.00 Yle Uutiset ja sää. T11 Pituus: 1) Joanna Mattola 3,27, 2) Silja Salovaara 3,19, 3) Aino Sipiläinen 3,17, 4) Pihla Laine 3,09, 5) Enni Komu 3,06, 6) Julia Juppi 3,02, 7) Sara Järvi 2,90. 11.00 Yle Uutiset. 13.00 Yle Uutiset. 9.00 Yle Uutiset. 16.10 Entisten nuorten sävellahja. 03-757 5285 Päiväkannon valitukset ma–pe 8.00–16.00 puh. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 6.03 Sää. 22.05 Kuuntelijan lista. 7.00 Yle Uutiset. 11.00 Yle Uutiset. 4.57 Aamupala. 4.00 Yle Uutiset ja sää. 12.10 Urheiluradio. 9.05-9.10 Urheiluradio. 0.00 Yle Uutiset ja sää. N17 800 m: 1) Sara Niittyviita LahdA 2.24,89. 18.03 Urheiluradio. 23.03 Yöradio. 18.05 Lauantaijamit. 12.42 Alueradio 12.45 Merisää. 21.55 Suomi tänään. 6.30 Suomi soi. 23.03 Yöradio. 9.05 Urheiluradio. P7 Turbokeihäs: 1) Onni Yrjölä 8,43, 2) Ville Kivikangas 8,36, 3) Ilmari Rantanen 7,70, 4) Anton Närhi 7,42, 5) Jonni Kenttämaa 6,98, 6) Emil Kallunki 6,90, 7) Jesse Juppi 5,98, 8) Justus Tuhkanen 5,83, 9) Sisu Hyppönen 5,76, 10) Juho Laaksonen 4,50, 11) Sisu Kanerva 3,22. 20.00 Yle Uutiset. 8.10 Urheiluradio. 3.00 Yle Uutiset. 6.25 Kylillä. 18.55 Suomi tänään. 21.40 Urheiluradio. 18.50 Merisää. T9 40 m: 1) Sara Rajaniemi LahdA 7,47, 2) Minttu Kuosmanen 7,64, 3) Saara Hosiaisluoma 7,67, 4) Jenna Hakanen 7,78, 5) Tuulianna Toivonen 7,93, 6) Kerttu Sironen 7,98, 7) Veera Ovaska 8,13, 8) Rilla Paajanen 8,16, 9) Emilie Ollilainen 8,28, 10) Tanja Muotka 8,32, 11) Kaisla Riihimäki 8,34, 12) Henni Kenttämaa 8,36, 13) Nina Kantoniemi 8,98, 14) Linnea Anttila 9,45, 15) Aleksandra Närhi 9,49. 18.50 Kuuluttajan vieras 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.03 Jazzklubi 20.00 Jazzklubin illan keikka 21.00 Jazzklubin kolmas setti 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05-23.05 Avaruusromua. 9.11 Suomi-kierros. 0.00 Yle Uutiset ja sää. 5.02 Aamupala. 03-876 678 ORIMATTILAN SANOMAT. Konttorimme avoinna ma–pe klo 8–16. 20.09 Aulantai – Kai Ulmanen. T5 60 m: 1) Hilla Kraus 13,24, 2) Sofia Kraus 13,60, 3) Siiri Ovaska 14,20, 4) Pipsa Kanerva 15,03, 5) Lumi Terviö 15,29, 6) Karoliina Jussila 16,34, 7) Aliisa Kivikangas 16,49, 8) Salla Sironen 16,92, 9) Amanda Närhi 17,25, 10) Viivi Korkeamäki 19,71, 11) Erin Vahlberg 20,66, 12) Iida Ylitalo 22,74, 13) Tuuli Takamaa 24,56, 14) Enni Ylitalo 26,42, 15) Emma Vesala 27,18, 16) Jenni Järvi 31,84. 10.03 Ajantasa: Suora linja. T11 1000 m: 1) Aino Sipiläinen 4.15,64, 2) Julia Juppi 4.16,33. 8.40 Sunnuntai-Suomi. Vuorisaarna, I Ching ja tiibetiläiset riitit. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 2.02 Yöradio. P5 Turbokeihäs: 1) Jalo Juppi 5,64, 2) Peetu Kapulainen 4,31, 3) Kevin Niittyviita LahdA 4,16, 4) Felix Kallunki 3,75, 5) Venni Kenttämaa 3,20, 6) Jimi Salminen 2,32, 7) Samuel Hosiaisluoma 2,10, 8) Juho Luomaa 1,40, 9) Niilo Kapulainen 1,40, 10) Joona Erola 1,38, 11) Jami Herlevi 0,65. 2.40 Yöradio. 15.05 Alueradio 15.50 Veneilysää. 13.03 Klassikkokäräjät. 21.50 Merisää. 7.04 Suomi soi. 11.00 Yle Uutiset. 9.10 Sää. NAHKHIIR KY Työsuorituksia Perjantai 19.8. 18.05 Kadonneen levyn metsästäjät 0203-17600. 12.45-12.55 Merisää. 20.05 Sää. T7 Turbokeihäs: 1) Sofia Mustonen 7,55, 2) Anniina Takamaa 5,42, 3) Emma Sairanen 5,35, 4) Silva Järvi 5,09, 5) Orvokki Manninen 4,54, 6) Sonja Muotka 4,40, 7) Emma Pokkinen 3,89, 8) Ellen Vahlberg 3,61, 9) Mandi Hyvättinen 3,55. 0.05 Finnhits-yö. 15.00 Yle Uutiset. 3.51 Yöradio. 18.00 Yle Uutiset. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 03-876 678, fax 777 4244. 20.03 Urheiluradio. 19.03 Urheiluradio. 15.30 Sunnuntai-Suomi. 5.00 Yle Uutiset ja sää. 9.05 Urheiluradio. 2.02 Yöradio. 12.12 Kylillä. 18.30 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.03 Helsingin juhlaviikkojen avajaiskonsertti 20.00 Väliajalla haastateltavina Dalia Stasevska, Lauri Porra ja Magnus Lindberg 20.20 Konsertti jatkuu 21.20 Franz Schubertin pianomusiikkia 21.40 Atomien laulu 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05-23.05 Radioateljee esittää: Kysymys – pentalogi. 17.20 Alueradio 18.00 Yle Uutiset. 15.52 Entisten nuorten sävellahja. Lauantai 20.8. 13.03 Alueradio 14.00 Yle Uutiset. 18.00 Yle Uutiset. 11.03 Jake Nymanin Popradio. 9.10 Sää. Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 5.52 Aamupala. 21.55 Suomi tänään. Sunnuntai 21.8. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 17.20 Alueradio 18.00 Yle Uutiset. Yle Radio Suomi 5.00 Melkein hereillä. Lokakaivojen tyhjennykset traktorilla. P11 Kiekko: 1) Tuomas Toivonen 14,08, 2) Timo Yrjölä 13,42, 3) Tino Järvi 11,19, 4) Jerry Jokinen 8,68. 03-876 678, fax 777 4244. 10.03 Ajantasa. 2.00 Yle Uutiset. 12.08 Kansanradio. 12.55 Sunnuntai-Suomi. 8.45 Kuunnelman esittely 9.00 Yle Uutiset 9.05-9.53 Musiikkia vanhasta Euroopasta 10.00 Jumalanpalvelus 11.00 Jumalanpalvelus 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Musiikkikamari 12.15 Horisontti 13.00 Klassista kahteen 14.00-14.57 Maisteri Lindgrenin musiikkiesitelmä 15.00 Radioteatteri esittää: Elmo, urheilija. 10.03 Sää. 13.00 Yle Uutiset. T15 2000 m: 1) Rosa Niittyviita LahdA 7.27,33. 6.00 Yle Uutiset. 19.05 Puhelinlangat laulaa. P9 40 m: 1) Mikael Salminen LahdA 7,65, 2) Timo Kivikangas 8,23, 3) Dani Laine 8,30, 4) Eeli Antikainen 8,37, 5) Eliel Halme 8,42, 6) JuuYleisurheilua Sekalaisia Työsuorituksia R a d i o o h j e l m a t Yle Radio 1 93,2 MHz • Yle Radio Suomi 97,9 MHz Pirkko ja Pentti B.Virtanen Viivi ja Wagner Mamoud 24 LVI-TYÖ PUTKIPARI Art jär vi ASENNUS MYYNTI Rami Korkkula rami.korkkula@putkipari.fi puh. 7.10 Urheiluradio. 23.10-6.00 Yöklassinen. 0.05 Yöradio. 15.00 Yle Uutiset. 15.03 Sunnuntaivieras. 14.00 Yle Uutiset. 7.53 Alueradio 8.00 Yle Uutiset ja sää. T15 Moukari: 1) Evelina Kaarela 18,07, 2) Jessica Herlevi 17,58. 22.05 Jokaniemen sävelradio. 22.05 Bluesministeri Esa Kuloniemi. T9 Pituus: 1) Minttu Kuosmanen 3,14, 2) Veera Ovaska 2,90, 3) Sara Rajaniemi 2,84, 4) Saara Hosiaisluoma 2,84, 5) Jenna Hakanen 2,80, 6) Kerttu Sironen 2,71, 7) Tanja Muotka 2,68, 8) Tuulianna Toivonen 2,62, 9) Emilie Ollilainen 2,60, 10) Henni Kenttämaa 2,55, 11) Kaisla Riihimäki 2,30, 12) Nina Kantoniemi 2,21, 13) Aleksandra Närhi 2,21, 14) Linnea Anttila 2,02. 10.55 Pikkujuttu. Tommi Kinnunen kertoo romaanistaan Lopotti. Vain itselleen täytyy kelvata, ei muille. 10.03 Sää. 8.20 Sunnuntai-Suomi. 15.50 Veneilysää. Yle Radio 1 6.00 Yle Uutiset 6.05 Hartaita säveliä 6.15-6.24 Aamuhartaus 6.25 Aamusoitto 6.56 Päivän mietelause 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.10-7.44 Aamusoitto 7.45 Hartaita säveliä 7.50 Aamuhartaus 7.59 Hyvää huomenta 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.10 Ykkösaamu 9.00 Yle Uutiset 9.05-9.58 Muistojen bulevardi 10.00-10.03 Yle Uutiset 10.05 Leikola ja Lähde 11.00 Musiikin voima: Emriikka Salonen 11.45 Emriikka Salosen valitsemaa musiikkia 11.57 Päivän mietelause 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 18.50 Merisää. 7.50 Merisää. 03-876 678 so Laaksonen 8,65, 7) Aapo Rantanen 8,75, 7) Urho Manninen 8,75, 9) Vilho Vesala 9,61, 10) Jesse Luomaa 9,70, 11) Tomi Anttila 10,17, 12) Jimi Luomaa 10,69. 21.50 Merisää. T13 Keihäs: 1) Ronja Laine 23,52, 2) Aada Sipiläinen 23,23, 3) Nea Vilander 16,65, 4) Pinja Muotka 13,56. 19.03 Urheiluradio. 0.05 Yöradio. 11.00 Yle Uutiset. 21.00 Yle Uutiset. 8.05 Onnen sävel. 0.00 Yle Uutiset ja sää. 22.05 Yötä kohti. 10.04 Suomi-kierros. ilmoituskoosteen ”Mitä harrastamaan” Sinä seura-aktivisti: Soita ja kysy lisää puh. Konttorimme avoinna ma–pe klo 8–16. 12.55 Suomi tänään. 16.05 Urheiluradio. 18.50 Merisää. 10.00 Yle Uutiset. 21.55 Suomi tänään. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 23.00 Yle Uutiset. 23.03 Finnhits-yö. 13.55 Sunnuntai-Suomi. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Yle Uutiset. 18.55 Parasta aikaa. Julkaisemme torstaina 25.8. 15.50 Veneilysää. 16.17 Alueradio 17.00 Yle Uutiset ja sää. 3.02 Yöradio. 15.55-15.58 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.05-16.57 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.15 Kuusi kuvaa 18.00 Todellisia tarinoita. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 17.15 Kissankehto – Susanna Vainiola. 3.02 Tarja Närhin Iskelmäradio. 19.08 Kadonneen levyn metsästäjät 0203-17600. 10.50 Tohtori Raimo – valtakunnan terapeutti. 7.03 Sää. T13 3-loikka: 1) Aada Sipiläinen 8,08. 5.52 Aamupala. 13.03 Sunnuntai-Suomi. 5.02 Aamupala. Varhaiskannon valitukset ma–su 6.30–10.00 puh. 12.05 Urheiluradio. 6.00 Yle Uutiset. 16.17 Alueradio 17.00 Yle Uutiset ja sää. 9.10 Sää. hauta. 18.55 Puhelinlangat laulaa. 1.02 Yöradio – tunti 70-lukua. 21.35-21.39 Novosti Yle. 7.00-7.03 Yle Uutiset. 8.30 Tohtori Raimo – valtakunnan terapeutti. 1.02 Yöradio – tunti 60-lukua. 7.04 Onnen sävel. 0500 840 266 / Lauri Hakama lauri.hakama@orimattilansanomat.fi tai puh. 4.024.57 Kuuntelijan lista. Harri Räisänen puh. 21.03 Päivä tunnissa. 2.02 Yöradio. ORIMATTILAN SANOMAT Perjantaina elokuun 19. 20.00 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05-23.00 Roman Schatzin Maamme-kirja 23.106.00 Yöklassinen. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 12.40 Viikon luontoääni. 6.30 Alueradio 7.00 Yle Uutiset ja sää. 7.53 Onnen sävel. 20.08 Sää. 21.55 Suomi tänään. 16.15 Urheiluradio. 20.00 Yle Uutiset. mennessä. 12.55 Suomi tänään. 12.10 Urheiluradio. 12.45 Merisää. 1.00 Yle Uutiset ja sää. T11 Kiekko: 1) Silja Salovaara 16,77, 2) Joanna Mattola 13,21, 3) Julia Juppi 11,78, 4) Pihla Laine 10,71, 5) Aino Sipiläinen 10,69, 6) Sara Järvi 8,78. Yle Radio 1 6.00 Yle Uutiset 6.05 Hartaita säveliä 6.15-6.24 Aamuhartaus 6.25 Aamusoitto 6.56 Päivän mietelause 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.10-7.44 Aamusoitto 7.45 Hartaita säveliä 7.50 Aamuhartaus 7.59 Hyvää huomenta 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.10 Ykkösaamu 9.00 Yle Uutiset 9.05-9.58 Muistojen bulevardi 10.00-10.03 Yle Uutiset 10.05 Roman Schatzin Maamme-kirja 11.00 Vaeltava kisälli 11.57 Päivän mietelause 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 14.55 Lauantai-Suomi. Yle Radio 1 7.00 Yle Uutiset 7.03 Näistä levyistä en luovu: musiikkivieraana Tukholman Suomi-instituutin johtaja Anders Eriksson 7.58 Hyvää huomenta 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.05 Kirjakerho. ORIMATTILAN SANOMAT MITÄ Erkontie 17, puh. 20.03 Urheiluradio. 20.00 Yle Uutiset. 2.02 Finnhits-yö. P7 60 m: 1) Sisu Hyppönen 12,32, 2) Jesse Juppi 12,60, 3) Ville Kivikangas 13,32, 4) Emil Kallunki 13,35, 5) Jonni Kenttämaa 13,79, 6) Ilmari Rantanen 14,07, 7) Joona Nurminen 14,42, 8) Sisu Kanerva 14,79, 9) Anton Närhi 15,67, 10) Juho Laaksonen 17,30, 11) Justus Tuhkanen 19,05. 3.00 Yle Uutiset. 3.02-3.58 Pekka Laineen Ihmemaa. 14.03 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 16.00 Yle Uutiset ja sää. Yle Radio 1 6.00-6.03 Yle Uutiset 6.05 Hartaita säveliä 6.15-6.24 Aamuhartaus 6.25 Aamusoitto 6.56 Päivän mietelause 7.00 Yle Uutiset 7.03-7.44 Aamusoitto 7.45 Hartaita säveliä 7.50 Aamuhartaus 7.59 Hyvää huomenta 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.05 Kuusi kuvaa 8.50 Musiikkikamari 9.00 Yle Uutiset 9.05-9.58 Muistojen bulevardi 10.00 Kalle Haatanen 10.55 Äänitarina. 16.15 Urheiluradio. Silja Line -seurakisat, Orimattilan Jymy. 9.11 Alueradio 10.00 Yle Uutiset. 20.09 Kaitsun nurkka – Kai Ulmanen. 18.03 Urheiluradio. Yle Uutiset ja sää 12.10 Maailmanpolitiikan arkipäivää 12.35 Eurooppalaisia puheenvuoroja.V?limeri on syv. 0.50 Yöradio. 14.03 Musiikkia lepopäivän ratoksi. 16.05 Urheiluradio. 040 7182 473. 8.10 Urheiluradio. 8.15 Alueradio 9.00 Yle Uutiset. T13 1000 m: 1) Sini Rajaniemi LahdA 3.25,01, 2) Aada Sipiläinen 3.59,99. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 9.00 Yle Uutiset. 4.02 Euroopan taivaan alla. 21.50 Merisää. 21.03 Hitin kaava. 2.25 Yöradio. 14.03 Ajantasa. 1.00 Yle Uutiset ja sää. Halutaan ostaa Etsitään vaatimatonta/ purkukuntoista MÖKKIÄ tai OK-TALOA vapaa-ajankäyttöön. 8.05 Sunnuntai-Suomi. 2.20 Pikkujuttu. T7 60 m: 1) Sofia Mustonen 12,70, 2) Sonja Muotka 14,08, 3) Emma Sairanen 14,99, 4) Silva Järvi 15,22, 5) Mandi Hyvättinen 15,44, 6) Anniina Takamaa 15,63, 7) Emma Pokkinen 16,45, 8) Orvokki Manninen 16,88, 9) Ellen Vahlberg 17,80. 9.05 Urheiluradio. 11.03 Suomi-kierros. 13.30 Minna Pyykön maailma. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 23.03 Yöradio. 20.03 Urheiluradio. T5 Turbokeihäs: 1) Sofia Kraus 4,78, 2) Hilla Kraus 4,37, 3) Amanda Närhi 4,03, 4) Siiri Ovaska 3,85, 5) Karoliina Jussila 3,58, 6) Lumi Terviö 2,64, 7) Aliisa Kivikangas 2,54, 8) Pipsa Kanerva 2,52, 9) Salla Sironen 2,29, 10) Viivi Korkeamäki 1,69, 11) Erin Vahlberg 1,60, 12) Iida Ylitalo 1,59, 13) Emma Vesala 1,55, 14) Enni Ylitalo 1,25, 15) Tuuli Takamaa 1,15, 16) Jenni Järvi 1,04, 17) Oona Korkeamäki 0,53. HARRASTAMAAN. 7.12 Alueradio 7.50 Merisää. 7.15 Alueradio 7.50 Merisää. 21.03 Päivä tunnissa. 0.00 Yle Uutiset ja sää. 23.00 Yle Uutiset. 21.40 Urheiluradio. 6.04 Aamupala. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 7.10 Urheiluradio. 10.55 Pikkujuttu. 19.03 Urheiluradio. 18.50 Merisää. 20.06 Parasta aikaa. 12.12 Alueradio 12.37 Anonyymit kotikiusatut. 13.00 Yle Uutiset. 19.05 Parasta aikaa. P. Tilaa opiskelijalle oma lehti puh. 23.10-6.00 Yöklassinen Yle Radio Suomi 5.00 Melkein hereillä. 0.40 Juha Laaksosen luontoretki. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 1.02 Finnhits-yö. 14.35 Hitin kaava. 21.35-21.39 Novosti Yle. 7.53 Alueradio 8.00 Yle Uutiset ja sää. 20.03 Urheiluradio. (03) 760 1209 Rami 040 558 4557 Kim 040 507 5495 Tapio 0400 840 135 40 v. 20.05 Sää. 3.02-4.00 Finnhits-yö. 3.00 Yle Uutiset. 21.50 Merisää. 23.00 Yle Uutiset. 23.00 Yle Uutiset. 17.15 Lauantaijamit. 03-876 678 Mietitään yhdessä tehokas ja edullinen harrastustoiminnan esittelyilmoitus. 4.57 Aamupala. Johan Huizinga: Keskiajan syksy, osa 35. Yle Uutiset ja sää 12.10 Tiedeykkönen 13.00 Klassista kahteen 14.00-14.55 Näistä levyistä en luovu: musiikkivieraana Tukholman Suomi-instituutin johtaja Anders Eriksson 15.00 Yle Uutiset 15.05 Kultakuume 15.55-15.58 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.15-16.57 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.20 Kultakuumeen konvehtirasia 18.00 Musiikkikamari 18.15 Nuntii Latini – latinankielinen viikkokatsaus 18.20-18.29 Radioteatteri esittää. 21.00 Yle Uutiset. Ohtakari – rakkaudella. 6.30 Alueradio 7.00 Yle Uutiset ja sää. N17 Pituus: 1) Karoliina Kaartti 4,39. 21.35-21.39 Novosti Yle. 5.50 Merisää. 11.00 Utelias äänimatkailija: Aikaa etsimässä 11.57 Päivän mietelause 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. Maanantai 22.8. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 15.05 Alueradio 15.50 Veneilysää. 15.52 Sunnuntai-Suomi. 2.00 Yle Uutiset. 21.35-21.39 Novosti Yle. 6.03 Sää. 12.12 Alueradio 12.45 Merisää. 21.40 Urheiluradio. 7.53 Sunnuntai-Suomi. 21.00 Yle Uutiset. 10.04 Pekka Laineen Ihmemaa. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 16.10 Sunnuntai-Suomi. 19.08 Lavalauantai. Johan Huizinga: Keskiajan syksy, osa 34. 13.03 Alueradio 14.00 Yle Uutiset. 8.12 Alueradio 9.00 Yle Uutiset. 12.10 Urheiluradio. 12.07 Sunnuntai-Suomi. 11.03 Alueradio 12.00 Yle Uutiset ja sää. 16.15 Kiveen hakatut. 19.00 Yle Uutiset ja sää. päivänä 6 – N:o 93 – 2016 Orimattila 16.8. 15.03 Entisten nuorten sävellahja. 0.05 Yöradio. P11 1000 m: 1) Tuomas Toivonen 3.59,73. 20.06 Puhelinlangat laulaa. 15.00 Yle Uutiset. Yle Uutiset ja sää 12.10-12.55 Historiasarjoja 13.00 Klassista kahteen 14.00 Musiikin voima: Ralf Långbacka 14.45-14.57 Ralf Långbackan valitsemaa musiikkia 15.00 Yle Uutiset 15.05 Kultakuume 15.55-15.58 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.15-16.57 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.20 Olipa kerran: Tuhkimo 18.00 Kuunnelman esittely 18.15 Viikon luontoääni: suosirri 18.20-18.29 Radioteatteri esittää. 1.02 Yöradio – tunti 2000-lukua. 4.02 Jokaniemen sävelradio. 4.00 Yle Uutiset ja sää. 19.03 Urheiluradio. 6.04 Aamupala. 2.00 Yle Uutiset. 3.00 Yle Uutiset. 2.15 Minna Pyykön maailma. 4.02-4.59 Jake Nymanin Popradio. 18.30 Hengellisen musiikin toivekonsertti 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.03-19.58 Radioteatteri esittää: Elmo, urheilija. 13.00 Yle Uutiset. 12.50-12.55 Radio 1 vastaa 13.00 Klassista kahteen 14.00-14.57 Vaeltava kisälli 15.00 Radioteatteri esittää: Iiris ja viettelykset, osa 17/20 15.20 Etnohetki 15.30 Aristoteleen kantapää: Intiaanikielet 15.55-15.58 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.0516.57 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.15 Historiasarjoja 18.00 Ehtookelloina Inarin kirkon kellot 18.01 Iltahartaus 18.10 Lauantain toivotut levyt 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.03-0.45 Oopperailta Bayreuthin musiikkijuhlilla: Richard Wagnerin Jumalten tuho 0.507.00 Yöklassinen Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 18.03 Puhelinlangat laulaa. 14.00 Yle Uutiset. 2.20 Pikkujuttu. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 9.11 Tarja Närhin Iskelmäradio. 21.03-21.28 Minna Pyykön maailma. 21.40 Urheiluradio. 11.03 Alueradio 12.00 Yle Uutiset ja sää. Eikö ORIMATTILAN SANOMAT Erkontie 17, puh. 18.03 Parasta aikaa. 15.52 Alueradio 16.00 Yle Uutiset ja sää. 7.50 Merisää. 10.00 Yle Uutiset. Onnellisuus. 15.00 Yle Uutiset. 20.08 Sää. 050 458 0532. 16.45 Sunnuntai-Suomi. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 14.03 Ajantasa. 5.50 Merisää. 15.52 Alueradio 16.00 Yle Uutiset ja sää. Ilmoitusaineistot pe 19.8
8 . L a u a n t a i 2 . 8 . 16.00 Selviytyjät 17.00 Ihmemies MacGyver (12) 18.00 Myytinmurtajat 19.00 Vintiöt 19.30 Middle (S) 20.00 Simpsonit (7) 20.30 Simpsonit (7) 21.00 Idioluutio (12) 23.00 Eurojackpot, Jokeri ja Lomatonni 23.05 Myytinmurtajat 00.05 Salatut elämät (7) 00.40 Virittäjät 01.10 Virittäjät 01.40 The Late Show With Stephen Colbert 02.35 Miljoonapotti Yle Teema 04.00 Teematieto 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 19.8. 09.05 Kauniit ja rohkeat (S) 09.35 Emmerdale (S) 10.05 Emmerdale (S) 10.35 Piilokamera 11.05 Lääkärit 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Diili 14.30 Tervetuloa Ruotsiin! (S) 15.00 Piilokamera 15.30 Millerit (S) 16.00 Salatut elämät (S) 16.30 Salatut elämät (7) 17.00 Salatut elämät (S) 17.30 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Emmerdale (12) 18.25 Emmerdale (12) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 8 . yön huippuhetket 08.15 Rion olympialaiset: Uimahyppy 09.00 Rion olympialaiset: 15. Montreaux (7) 18.30 Rion olympialaiset: Päättäjäiset 20.45 VICE: The Making of Mirror Heart 21.00 Satuhäät 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00 Unelmien kolhimat (7) 22.45 Bates Motel (16) 23.30 Game of Thrones (16) 00.25 Uutisikkuna MTV3 06.00 Aamusää 06.30 Studio55.fi 07.00 Huomenta Suomi 08.30 Studio55.fi 08.55 Uutispäivä 09.00 Mitä tänään syötäisiin. co m C od e: 92 91 C 9D 85 A 3 8 7 9 2 4 1 6 5 9 5 1 8 7 6 4 2 3 6 2 4 1 3 5 8 7 9 7 4 8 6 9 1 3 5 2 2 1 9 5 8 3 6 4 7 5 3 6 2 4 7 9 1 8 1 6 3 7 5 8 2 9 4 4 9 5 3 6 2 7 8 1 8 7 2 4 1 9 5 3 6 ORIMATTILAN SANOMAT kertoo, mikä kanava ja mihin aikaan.. S u n n u n t a i 2 1 . 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 MTV Sport Uutiset 19.30 Salatut elämät (7) 20.05 Häpy endkö. 8 . yön huippuhetket 09.15 Rion olympialaiset: Yleisurheilu 11.00 Rion olympialaiset: Vesipallo 12.00 Rion olympialaiset: Maahockey 13.00 Rion olympialaiset: Nykyaikainen 5-ottelu 14.15 Rion olympialaiset: Sulkapallo 16.55 Rion olympialaiset: Triathlon 19.00 Rion olympialaiset: Rytminen voimistelu 19.50 Rion olympialaiset: Nyrkkeily 21.15 Rion olympialaiset: Koripallo 23.10 Rion olympialaiset: Jalkapallo 01.25 Rion olympialaiset: Uimahyppy 02.10 Rion olympialaiset: Yleisurheilu 03.30 Rion olympialaiset: Yleisurheilu MTV3 06.00 Miljoonapotti 07.10 Ostoskanava Tvins.com 08.10 Mokon suuri maailma (S) 08.25 Vikke Viikinki (S) 08.40 Littlest Pet Shop (S) 09.05 Supernelikko (7) 09.20 Supernelikko (7) 09.35 Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat (7) 10.00 Ostoskanava Tvins.com 10.30 Kesäkuski 11.00 Jamie Oliverin helpot herkut 11.25 Grillikuume 12.25 Piilokamera 13.00 Hammaskeiju 2 (7) 14.35 MTV.doc: Kuinka eläimet puhuvat. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 MTV Sport Uutiset 19.30 Salatut elämät (S) 20.05 Suomen ihanimmat häät 21.00 NCIS: New Orleans (12) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 112 (7) 23.35 Kohde (16) 00.35 Isänmaan puolesta (12) 01.35 Astral Tv Nelonen 05.00 Ennustaja-TV 06.00 Bumba (S) 06.05 Bubble Guppies (S) 06.30 Pound Puppies (S) 06.50 Lazy Town (S) 07.15 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 07.40 Transformers Rescue Bots (7) 08.00 Angry Birds Toons (S) 08.05 Angry Birds Piggy Tales (S) 08.10 Lego Nexo Knights (7) 08.30 Lego Legends of Chima (7) 08.55 Vaaleanpunainen pantteri (S) 09.00 Vaaleanpunainen pantteri (S) 09.05 Vaaleanpunainen pantteri (7) 09.15 Hauskat kotivideot 09.45 Eläinpotilaiden pelastaja 10.50 Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Eläinpotilaiden pelastaja 14.45 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 15.45 Neljän tähden illallinen 16.15 Onnenarpa 16.20 Hauskat kotivideot 16.50 Leijonan luola USA 17.50 MasterChef Australia 18.55 HS-uutiset 18.58 HS-sää 19.00 Poliisit (7) 19.30 Supertähdet (S) 20.58 Keno 21.00 Elokuva: Beverly Hills kyttä (12) 23.10 Paratiisihotelli Ruotsi (S) 00.10 Poliisit (7) 00.40 Poliisit (7) 01.10 Mustat lesket (S) 02.10 Ennustaja-TV Sub 06.00 Miljoonapotti 08.00 Astral Tv 10.00 Lemmen viemää (S) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 14.00 Diili: All Star 16.00 Selviytyjät 17.00 Ihmemies MacGyver (12) 18.00 Myytinmurtajat 19.00 Vintiöiden kosto (S) 19.30 Mutsi (7) 20.00 Simpsonit (7) 20.30 Simpsonit (7) 21.00 Vihreän timantin metsästys (16) 23.05 Myytinmurtajat 00.05 Salatut elämät (S) 00.35 The Late Show With Stephen Colbert 01.30 Astral Tv Yle Teema 04.00 Teematieto 17.00 Kutsu Kaukoitään (S) 18.00 Isä Matteon tutkimuksia (7) 19.00 Gran Hotel (12) 19.45 To Nightwish: Suomi 20.00 Kirjaohjelma: Jon Fosse 20.30 Jäitä hattuun (7) 21.00 Maanalaiset taistelijat (16) 22.00 Kotiseutu – kaipauksen vuodet (12) 00.07 Ikkunoita avaruuteen 00.30 Ikkunoita avaruuteen 00.55 Teematieto Yle Fem 07.25 SVT: Gomorron Sverige 11.00 SVT: Studio natur 11.30 SVT: Strandhugg med Puk och Herman 12.30 SVT: Stopptid deluxe 13.00 SVT: SVT Nyheter 13.05 SVT: Årets retro 14.05 SVT: Sportspegeln 14.35 SVT: Ambulansbåten 14.45 SVT: Ryttare i blått 16.55 Puutarhatiistai – syksy 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben: Maatalon elämää 18.30 Taivastiellä 19.00 Kauhakaupalla Pohjolan luontoa 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 Laivuri ja tyttö 20.30 Lautasantennien takaa: Kuningas Jamaikalta 20.45 Oddasat 21.00 Efter Nio 22.00 Dok: Prinssi ja maanviljelijä 23.00 SVT: Sportnytt 23.15 SVT: Förväxlingen 23.45 SVT: Dokument utifrån: Fraktad 00.40 SVT: Skolstart 00.45 SVT: Guld på godset Sudokun ratkaisu (c ) A rto In ka la w w w .a is ud ok u. yön huippuhetket 08.15 Rion olympialaiset: Taitouinti 09.00 Rion olympialaiset: 14. 09.05 Kauniit ja rohkeat (S) 09.35 Emmerdale (12) 10.05 Emmerdale (12) 10.35 Piilokamera 11.05 Lääkärit 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Tähdet kertovat 14.30 Koiralle koti 15.00 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy 16.00 Salatut elämät (7) 16.30 Salatut elämät (S) 17.00 Salatut elämät (7) 17.30 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Emmerdale (12) 18.25 Emmerdale (12) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. ORIMATTILAN SANOMAT Perjantaina elokuun 19. yön huippuhetket 08.15 Rion olympialaiset: Vesipallo 09.00 Rion olympialaiset: 13. 07.48 Pikkuli (S) 07.54 Henkilökuva: Perhostyttö Nomi 08.01 Hilla ja avaruuden Eetu (S) 08.12 Maukka ja Väykkä (S) 08.24 Musarullaa! 08.46 Petteri Kaniini (S) 09.00 Galaxi 09.01 Jotain rajaa (7) 09.11 Lassie (7) 09.34 Late Lammas: Lampolan kesäkisat (S) 09.35 Lohikäärmeratsastajat (7) 10.00 Aasian kehittyvät kaupungit 10.25 Aasian kehittyvät kaupungit 10.50 Aasian kehittyvät kaupungit 11.15 Aasian kehittyvät kaupungit 11.40 Kirjaohjelma: Christian Jungersen ja Antti Tuomainen 12.10 Historia: Elämää keskiajalla 13.10 Tiededokumentti: Koirat lähikuvassa 13.55 Taiteen maantiede: Kiina 14.55 Yle Live: Uniikki 15.35 Jäitä hattuun (7) 16.05 Hotelli Adlon – elämää suurempi tarina (12) 17.41 Yuja Wang: tähtipianistin digipäiväkirja 18.30 Yuja Wang ja Royal Concertgebouw 20.01 Historia: Latinalaisamerikkalaiset 21.00 Ontto kruunu: Henrik VI. Eli kuinka Uuno Turhapuro sai niin kauniin (S) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 Conan – barbaari (16) 01.05 Eurojackpot, Jokeri ja Lomatonni 01.10 Weird Loners (S) 01.40 Miljoonapotti Nelonen 05.00 Ennustaja-TV 06.00 Bumba (S) 06.05 Bubble Guppies (S) 06.30 Pound Puppies (S) 06.50 Lazy Town (S) 07.15 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7) 07.40 Transformers Rescue Bots (7) 08.00 Angry Birds Toons (S) 08.05 Angry Birds Piggy Tales (S) 08.10 Lego Nexo Knights (7) 08.35 Lego Legends of Chima (7) 09.00 Vaaleanpunainen pantteri (S) 09.05 Vaaleanpunainen pantteri (S) 09.15 Paul O’Grady – rakkaudesta koiriin 09.45 Paul O’Grady – rakkaudesta koiriin 10.20 Neljän tähden illallinen 10.50 Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Eläinpotilaiden pelastaja 14.45 Matkaoppaat 15.15 Matkaoppaat 15.45 Matkaoppaat 16.15 Matkaoppaat 16.45 Onnenarpa 16.50 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay 17.50 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay 18.55 HS-uutiset 18.58 HS-sää 19.00 Hauskat kotivideot 20.00 Hauskat kotivideot 20.58 Keno 21.00 Elokuva: Lara Croft: Tomb Raider (12) 23.05 Elokuva: Hot Chick – kaunotar ja könsikäs (7) 01.15 Elokuva: Monsterijahti (7) 03.05 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay 04.05 Ennustaja-TV Sub 06.00 Miljoonapotti 08.00 Astral Tv 10.00 Lemmen viemää (S) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 14.00 Kädettömät kokit 15.00 Elastinen feat. yön huippuhetket 09.15 Rion olympialaiset: Yleisurheilu 11.15 Rion olympialaiset: Pyöräily 12.15 Rion olympialaiset: Vesipallo 13.15 Rion olympialaiset: Lentopallo 15.00 Rion olympialaiset: Yleisurheilu 18.00 Rion olympialaiset: Koripallo 19.15 Rion olympialaiset: Lentopallo 21.15 Rion olympialaiset: 16. yön huippuhetket 09.15 Rion olympialaiset: Yleisurheilu 11.15 Rion olympialaiset: Taekwondo 11.45 Rion olympialaiset: Maahockey 13.00 Rion olympialaiset: Beach volley 13.45 Rion olympialaiset: Yleisurheilu 16.15 Rion olympialaiset: Yleisurheilu, rytminen voimistelu 18.00 Rion olympialaiset: Rytminen voimistelu 19.15 Rion olympialaiset: Sulkapallo 20.50 Rion olympialaiset: Rytminen voimistelu, nyrkkeily 23.45 Rion olympialaiset: Pyöräily, nyrkkeily 02.10 Rion olympialaiset: Yleisurheilu MTV3 06.00 Aamusää 06.30 Studio55.fi 06.50 Makuja 07.00 Huomenta Suomi 08.30 Studio55.fi 08.55 Uutispäivä 09.00 Mitä tänään syötäisiin. 15.30 Salatut elämät (7) 16.00 Salatut elämät (12) 16.30 Finntriathlon 2016 17.00 MTV Sport: Ravikunkku 18.00 Pomo piilossa 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Uutisextra 19.20 MTV Sport Uutiset 19.30 Ketonen & Myllyrinne (12) 20.00 Tuubi 21.00 Selviytyjät 22.00 Kymmenen Uutiset 22.10 Päivän sää 22.15 Lotto, Jokeri ja Lomatonni 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 Johan Falk 14 – Hiljaista diplomatiaa (16) 00.30 Panttivangit (7) 01.30 Miljoonapotti Nelonen 05.00 Ennustaja-TV 06.00 Bubble Guppies (S) 06.25 Transformers Rescue Bots (7) 06.45 Pound Puppies (S) 07.10 Lego Ninjago TV Special (7) 07.30 Lego Friends (S) 07.55 Angry Birds Toons (S) 08.00 Angry Birds Toons (S) 08.05 Angry Birds Piggy Tales (S) 08.10 Lazy Town (S) 08.35 Lego Star Wars (7) 08.55 My Little Pony: Equestria Girls -lyhäri (S) 09.00 Matkaoppaat 09.30 Matkaoppaat 10.00 Matkaoppaat 10.30 Matkaoppaat 11.00 Vaaleanpunainen pantteri (7) 11.10 MasterChef Australia 13.00 MasterChef Australia 14.15 Leijonan luola USA 15.15 Radio Aallon Helsinki-päivän kesäkonsertti 15.45 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay 16.45 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay 17.50 Suomen huutokauppakeisari 18.55 HS-uutiset 18.58 HS-sää 19.00 Elokuva: Gnomeo & Julia (S) 20.58 Keno 21.00 Elokuva: Lara Croft Tomb Raider: Elämän lähde (12) 23.25 Elokuva: Miami Blues (16) 01.25 Elokuva: Jotkut tytöt (S) 03.25 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay 04.25 Ennustaja-TV Sub 06.00 Miljoonapotti 08.00 Ostoskanava Tvins.com 11.00 Mutsi (S) 11.30 Mutsi (S) 12.00 Middle (S) 12.30 Millerit (S) 13.00 Kolme miestä ja tyttö (S) 13.30 Tyhjätaskut (S) 14.01 Posse 15.30 Teknavi 16.00 Virittäjät 16.30 Teknavi 17.00 Virittäjät 17.30 Virittäjät 18.00 Catfish – deittihuijarit 19.00 Crazy Ex-Girlfriend (S) 20.00 Kauhukeittiö 21.00 Matkustaja 57 (16) 22.45 Penny Dreadful (12) 23.45 Supernatural (16) 00.45 Scorpion (12) 01.45 Miljoonapotti Yle Teema 04.00 Teematieto 07.45 Pikku Kakkonen 07.46 Nimipäiväonnittelu: 20.8. M a a n a n t a i 22 . 07.47 Hyrräpäät 07.59 Lasten musiikkiestradi 08.02 Kimmo Kuu (S) 08.22 Dinojuna (S) 08.48 Fluugalaiset (S) 09.00 Galaxi 09.01 Galaxi Play 09.20 Tenavat (7) 09.28 Betonin särkijät 09.34 Late Lammas: Lampolan kesäkisat (S) 09.35 Late Lammas: Lampolan kesäkisat (S) 09.36 Merten syvyyksissä (7) 10.00 Musiikillisia kohtaamisia (S) 11.30 Elävä arkisto: Kesärock 11.32 Rockstop: Nummirock 1989 12.07 Rockstop: Kesäkatsaus 13.10 Viritetyt vempaimet 13.40 Yuja Wang: tähtipianistin digipäiväkirja 14.30 Yuja Wang ja Royal Concertgebouw 16.02 Ikkunoita avaruuteen 16.25 Ikkunoita avaruuteen 16.50 Francon jälkeen – Alcantaran perhe (7) 18.00 Kino Klassikko: Ainoastaan naisille (7) 18.55 Kutsu Kaukoitään (S) 20.01 Dorothea Lange – valon vangitsija 21.00 Isäni ja Johnny Cash (12) 22.25 Yle Live: Pyhimys 23.25 To Nightwish: Faniuden ydin 23.35 Kun aids iski Kööpenhaminaan 00.35 Teematieto Yle Fem 04.10 Rion olympialaiset: Lentopallo 08.30 BUU: Mietipä sitä 09.00 SVT: Daniel Tigers Kvarter 09.15 SVT: Livet i Mattelandet 09.30 SVT: Pax jordiska äventyr 09.45 SVT: Det funkar! 10.00 SVT: SVT Nyheter 10.05 SVT: Palmes hemliga agent 11.05 SVT: Gudstjänst 11.35 SVT: Hela kyrkan sjunger 12.30 Suunnistuksen MM: Sprinttikilpailut 14.00 Rion olympialaiset: Voimistelu 15.25 Rion olympialaiset: Lentopallo 17.35 Rion olympialaiset: Rytminen voimistelu 19.00 BUU: Mietipä sitä 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.40 Rion olympialaiset: Pyöräily 20.15 Rion olympialaiset: Käsipallo, nyrkkeily 22.45 Suunnistuksen MM: Sprinttiviesti 00.10 SVT: Stig Lindberg – multikonstnär 00.55 SVT: Arkitekturens pärlor 01.05 SVT: Urshults äpplekungar Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Camilla Plum ja säilöjän niksit 06.55 Ylen aamu-tv 09.30 Pullopostia lapsuudesta 10.00 Midsomerin murhat (12) 10.45 Mittatilaustyönä 11.00 Yle Uutiset 11.05 Pisara 11.10 Jumalanpalvelus 12.10 Tohtori Kiminkinen 12.40 Tanskan kauneimmat kodit 13.10 Valkoiset ruusut (7) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.15 Yle Oddasat 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.50 Minun totuuteni: Jan Guillou 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Midsomerin murhat (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Pullopostia lapsuudesta 19.00 Historia: Vietnamin sodan loppu 20.00 Helil kyläs 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Dokumenttiprojekti: Hymyjen maa + epilogi (7) 22.45 Yle Uutiset 22.50 Shetlandsaarten murhat (12) 23.47 Kulutustavaratarkastajat 00.45 Uutisikkuna Yle TV2 04.30 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 22.8. 06.53 Taikakaruselli (S) 07.04 Viljami (S) 07.10 Puuharit (S) 07.23 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S) 07.34 Ihan satua (S) 07.39 Pasin ja Kielon valtakunta (S) 07.50 Ryhmä Hau (S) 08.16 Galaxi 08.17 Galaxin Pallo 08.50 Rion olympialaiset: Päättäjäiset 11.05 Holby Cityn sairaala (12) 12.05 Kioski: Aleks’in Wonderland 12.35 Lene, islam ja rakkaus 13.05 Matkakassi 13.35 Uskon jalkapalloon 14.30 YK-miehet moottoripyörillä 15.00 Olutretki Eurooppaan 16.00 Lasten aivot 16.30 Meduusojen maailmassa 17.01 Pikku Kakkonen 18.00 Kummeli nuts. 06.53 Kim ja Kai (S) 07.01 Nalle 07.08 Kati ja Töppö (S) 07.19 Unohdettujen purkkien kansa (S) 07.27 Metkat Mesiläiset (S) 07.34 Näin tehdään: Jätski 07.39 Petrin tiikeritarinat (S) 07.50 Kaapo (S) 08.16 Galaxi 08.17 Late Lammas (S) 08.24 Villit futarit (7) 08.50 Teematieto 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Kirjaohjelma: Christian Jungersen ja Antti Tuomainen 18.40 Elävä arkisto: Kesärock 18.41 Rockstop: Nummirock 1989 19.16 Rockstop: Kesäkatsaus 20.16 Jäämeri 30 päivässä 21.00 Kino:Puhallus (12) 23.05 Näin se tehtiin: Big Lupu 23.35 Kosketuksessa: 22 Pistepirkko 00.35 Teematieto Yle Fem 04.05 Rion olympialaiset: Lentopallo 07.55 SVT: Gomorron Sverige 11.00 SVT: Vem vet mest junior 11.30 SVT: Extremt kallt och vått 12.50 Kauhun hetkiä 13.20 Rion olympialaiset: Golf 16.00 Rion olympialaiset: Golf, ratsastus 18.00 BUU-klubben: Muumien maailma 18.30 Rion olympialaiset: Golf 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.45 Rion olympialaiset: Ratsastus 20.35 Rion olympialaiset: Golf 21.45 Rion olympialaiset: Koripallo 23.15 Rion olympialaiset: Jalkapallo 01.25 Rion olympialaiset: Koripallo 02.40 Rion olympialaiset: Käsipallo Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 08.00 Yle Uutiset 08.05 Kiehtova maailma: Junamatka Eurooppaan 09.00 Yle Uutiset 09.05 Tanskan aarteenmetsästäjät 09.35 Luontohetki: Attenborough’n erikoiset 10.00 Yle Uutiset 10.05 Avara luonto: Maapallon vuorokausi 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Uusimaa 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.26 Yle Uutiset Häme 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa 12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.05 Yle Uutiset Lappi 12.15 Vutti vuugle (S) 12.35 Dokumenttiprojekti: Alaska Highway (S) 14.00 8 myyttiä työstä 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Pisara 15.15 Antiikkia, antiikkia 15.43 Downton Abbey (12) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.05 Prisma: Huonosti käyttäytyvät kasvit 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Saman taivaan alla: Viimeinen syksy 18.45 Avara luonto: Thaimaan kaunis luonto 19.35 Ryhmä Pullman (12) 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.10 Syrjäinen maa (16) 22.45 Tartu Mikkiin 23.35 Hercule Poirot: Stylesin tapaus (12) 01.20 Uutisikkuna Yle TV2 05.00 Rion olympialaiset: Käsipallo 06.20 Rion olympialaiset: Lentopallo 08.00 Rion olympialaiset: 14. yön huippuhetket 07.15 Rion olympialaiset: Vesipallo 08.00 Rion olympialaiset: 13. Toinen osa (16) 23.05 To Nightwish: Nightwishin tarina 1-7 23.15 Camorran miehet (16) 00.50 Teematieto Yle Fem 04.10 Rion olympialaiset: Lentopallo 08.30 SVT: Daniel Tigers Kvarter 08.45 SVT: Nattens hjältar 09.00 SVT: Supersnällasilversara och Stålhenrik 09.20 SVT: Djungelboken 09.30 SVT: Labyrint 10.00 SVT: SVT Nyheter 10.05 SVT: Vem vet mest junior 10.35 SVT: Vem vet mest junior 11.05 SVT: Vem vet mest junior 11.35 SVT: Vem vet mest junior 12.05 SVT: Björnön 12.50 Rion olympialaiset: Golf 15.00 Rion olympialaiset: Golf, melonta 17.00 BUU-klubben: Rohkea ritaripoika 17.30 Rion olympialaiset: Golf 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.40 Rion olympialaiset: Golf 21.30 Rion olympialaiset: Käsipallo 23.20 Rion olympialaiset: Rytminen voimistelu 01.10 Rion olympialaiset: Nykyaikainen 5-ottelu 02.40 Rion olympialaiset: Lentopallo Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 08.00 Yle Uutiset 08.05 Avara luonto: Thaimaan kaunis luonto 09.00 Yle Uutiset 09.05 Aamusydämellä 09.55 Yle Uutiset 10.00 Jumalanpalvelus 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Viikko viitottuna 11.15 Tartu Mikkiin 12.05 Puutarhaunelmia 12.35 Camilla Plum ja säilöjän niksit 13.05 Kiehtova maailma: Junamatka Eurooppaan 14.00 Historia: Unohdettu tuberkuloosi 14.55 Yle News 15.00 Yle Uutiset 15.05 Hercule Poirot: Aikataulukon arvoitus (12) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Ulos luontoon 18.55 Neiti Marple: Koston jumalattarena (12) 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.05 Kotikatsomo: Alavilla mailla hallanvaara (7) 21.55 Vera Stanhope tutkii (12) 23.25 Elämäni unelma 00.05 Uutisikkuna Yle TV2 05.30 Rion olympialaiset: Paini 07.00 Rion olympialaiset: Taekwondo 08.00 Rion olympialaiset: 15. kilpailupäivä 21.40 Rion olympialaiset: Koripallo 23.40 Rion olympialaiset: Paini, kisakooste 01.55 Rion olympialaiset: Päättäjäiset MTV3 06.00 Miljoonapotti 07.05 Ostoskanava Tvins.com 08.05 Mokon suuri maailma (S) 08.20 Maija Mehiläinen (S) 08.35 Littlest Pet Shop (S) 09.00 Supernelikko (7) 09.15 Supernelikko (7) 09.30 Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat (7) 09.55 Loton ja Jokerin tulokset 10.00 Merta lähemmäs kalaan 11.00 Suomen lapsellisin ruokalista 11.30 Suomen lapsellisin ruokalista 12.00 Grillikuume 13.00 Upeat skandikodit 13.40 Finntriathlon 2016 14.10 Top Gear Top 41 15.15 Salatut elämät (12) 15.45 Salatut elämät (7) 16.15 Diili 17.15 Top Gear Special: The Worst Car in the History of the World 18.55 Naapurit-tuloslähetys 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 MTV Sport Uutiset 19.20 MTV Sport: CHL Extra 19.30 Ketonen & Myllyrinne (12) 20.00 Amazing Race 21.00 Amazing Race 22.00 Kymmenen Uutiset 22.15 Viikon sää 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 Bad Ass (16) 00.15 Broadchurch (12) 01.15 Miljoonapotti Nelonen 05.00 Ennustaja-TV 06.00 Bubble Guppies (S) 06.25 Transformers Rescue Bots (7) 06.45 Pound Puppies (S) 07.10 Lego Ninjago TV Special (7) 07.30 Lego Friends (S) 07.55 Angry Birds Toons (S) 08.00 Angry Birds Toons (S) 08.05 Angry Birds Piggy Tales (S) 08.10 Lazy Town (S) 08.35 Lego Star Wars (7) 08.55 My Little Pony: Equestria Girls -lyhäri (S) 09.00 Jaksa paremmin 09.30 Paul O’Grady – rakkaudesta koiriin 10.00 Paul O’Grady – rakkaudesta koiriin 10.30 MM-ralli LIVE: Studio, Saksa 11.00 MasterChef Australia 12.10 MasterChef Australia 13.15 Paul O’Grady – rakkaudesta koiriin 13.45 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 14.45 Leijonan luola USA 15.45 Elokuva: Mean Girls – tylyt tytöt (7) 17.50 Suomen huutokauppakeisari 18.55 HS-uutiset 18.58 HS-sää 19.00 Hyvät kaupat (S) 20.00 Hauskat kotivideot 20.58 Keno 21.00 Elokuva: The Expendables (16) 23.10 MM-ralli: Power Stage, Saksa 23.40 Criminal Minds (16) 00.35 Criminal Minds (16) 01.30 Criminal Minds (16) 02.30 Temptation Island Suomi 2 (S) 03.30 Temptation Island Suomi 2 (S) 04.30 Ennustaja-TV Sub 06.00 Miljoonapotti 08.00 Ostoskanava Tvins.com 11.00 Simpsonit (7) 11.30 Simpsonit (7) 12.00 Simpsonit (7) 12.30 Simpsonit (7) 13.00 Simpsonit (7) 13.30 Simpsonit (7) 14.01 Posse 15.30 Virittäjät 16.00 Virittäjät 16.30 Virittäjät 17.00 Virittäjät 17.30 Virittäjät 18.00 Tuulitunneli 19.00 Bear Grylls – Selviytyjien saari 20.00 Ruotsin surkein kuski 21.00 Armoton (16) 23.30 Grimm (16) 00.30 Supernatural (16) 01.30 Arrow (16) 02.30 Miljoonapotti Yle Teema 04.00 Teematieto 07.45 Pikku Kakkonen 07.46 Nimipäiväonnittelu: 21.8. Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Perheyrityksen sukupolvenvaihdos 06.55 Ylen aamu-tv 09.30 Korkki kiinni 10.00 Midsomerin murhat (12) 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Uusimaa 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.26 Yle Uutiset Häme 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa 12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.08 Yle Uutiset Lappi 12.25 Tohtori Kiminkinen 12.55 Tanskan kauneimmat kodit 13.25 Puck (7) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.55 Avara luonto: Maapallon vuorokausi 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Midsomerin murhat (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Pullopostia lapsuudesta 19.00 Samassa veneessä (7) 20.00 Kulutustavaratarkastajat 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 Dicte (16) 22.35 Yle Uutiset 22.40 Outlander – Matkantekijä (16) 23.35 Myötätai vastoinkäymisessä 00.05 Uutisikkuna Yle TV2 04.40 Rion olympialaiset: Beach volley 07.00 Rion olympialaiset: 13. päivänä 2016 – N:o 93 – 7 Pe r j a n t a i 1 9
o Orimattila, Entisajan Orimattilaa -valokuvanäyttelyn uusi kuvakooste esillä Orimattilan Sanomien konttorissa (Erkontie 17) arkisin klo 8–16. KuVa: OLYMPIaKOMITEa/JERE HIETaLa Kristiina Mäkelä päässee rauhoittumaan salamavalojen välkkeeltä olympiaurakan ollessa nyt ohi. Paikalla ovat esimerkiksi Wiihdeorkesteri Wiiva eläkeläisten päivätansseissa, Leo Holmgren -trio ja Charlotta Kebs Pappilan puiston jazzpiknikillä ja Jukka Poika Kohisevan loppuunmyydyllä keikalla. Seurakunnan tervehdys Katja Kerkkänen. o Pukkila, la 20.8. Orimattilassa ainakin Kehräämön kahvilan seinässä voi pällistellä tiilitehtaan logolla varustettuja murikoita. klo 17.45 Pukkilan yleisurheilun mestaruuskilpailut Teikarinmäellä. Kaikki kolme siskosta pelasivat koripalloa, omat tavoitteellisen uran avulla isosiskon on ollut helppo ymmärtää sisaren urheilu-uran vaatimuksia myöhemminkin. o artjärvi, la 20.8. Valotolppa paljastuu toispaikkakuntalaiselle autoilijalle koivujen takaa vasta viimeisen koivun jälkeen, eli viime tipassa. – Ei voinut olla kuin iloinen kaikesta, kun on seurannut Mäkelän uraa sivusta siitä lähtien, kun hän oli pikkutyttö. ooo Etelä-Suomen Sanomat (13.8.) pureutui Mäkelän uraan hänen Riossa mukana olleiden perheenjäsenten kautta. Suojatie on kyllä osoitettu näkyvästi keskikorokkeen ansiosta. Pitkä nokka kertoo suosirrin kuuluvan kahlaajiin, jotka kukin omalla taktiikallaan etsivät pikkueläimiä pohjamudasta ja lietteestä. Mäkelän aikoinaan omistama Virenojan Tiilitehdas oli savialueen merkittävin työnantaja ja osaltaan nosti seudun liike-elämän kukoistuskaudelle. klo 13 Hevosten ja ponien Match Show Vironmäen Ponitallilla (Ollostentie 380). klo 12 Kiisselipyhä Orimattilan seurakuntakodilla. o Orimattila, Kehräämön Pitsituvassa Nypläys harrastuksena – Suomen Pitsinnyplääjät ry:n 25-vuotisjuhlanäyttely avoinna 16.9. Mustan Barbaarin ja Prinssi Jusufin 2. VaSTauKSET: 1) mehiläisiä, 2) Taidekeskus Taarastissa Nastolassa, 3) Mallusjärvivalssilla, 4) 3 056 katsojaa, 5) 97 lupaa, 6) 13,95 metriä. o Mallusjoki, Jälki-istuntonäyttely Mallusjoen vanhalla koululla (Mallusjoentie 195) avoinna 28.8. o Orimattila, ke 24.8. klo 16 alkaen Orimattila Cruising Kehräämön takapiha. ooo Helsingin Sanomat (14.8.) antoi Mäkelälle tunnustusta finaaliin pääsystä. Suosirrejä tulvapelloilla Viikon lintu PIIRROS: aINO uSKI Musta vatsalaikku ja pitkä nokka ovat suosirrin tuntomerkkejä. saakka Taidemuseolla (Lahdentie 65) ti–su klo 12–16, la klo 10–14, su klo 11–15. Pokemonbongausta, karhubongausta ja nyt tiilibongausta Digitaalisten örkkien ja naapurikunnissa temmeltävien mesikämmenten bongaamisen lisäksi nyt voi tuijotella seinää ja voittaa siitä vielä lahjakortinkin. Kampanjaan osallistuminen vaatii kuitenkin sosiaalisen median käyttötaitoja. klo 14– 16 Virenoja-viikon varttuneen väen kahvitus Virenojan koululla. Kaksikon on sanottu rikkovan mustaa jäätä, kun he yrittävät huumorin keinoin hälventää vaikkapa maahanmuuttajiin liittyviä ennakkoluuloja. Ympäri Eteläja Keski-Suomea voi nähdä rakennuksissa Virenojan sinetillä varustettuja tiiliä. o Virenoja, ke 24.8. Suomessa nimirodun suosirrejä pesii muutama sata paria Pohjois-Lapissa ja etelänsuosirrejä muutamia kymmeniä pareja Pohjanlahden rannikolla. Orimattilan Sanomien toimituksen laboratoriossa ei onnistuttu ajoittamaan jätösten syntyajankohtaa, joten ei voida varmuudella tietää onko kyseessä tuoreet jätökset. avoinna 27.8. Suosirrin vuodenkierto perustuu pohjoisen lyhyen kesän valtavaan hyönteiselämään. Tieräkkös siä pe rja nta i Suojatien olemassaolo näkyy jo kaukaa, mutta oppilaiden liikkumisesta lisävaroituksen antava valotolppa on piilossa puiden takana. Rahallinen tuki seuralta on ollut vaatimatonta, mutta Orimattilan Jymyn puheenjohtajan Jouko Järvisen mukaan pieni urheiluseura saattaa voida tukea yksilöurheilijaa paremminkin kuin suuri. klo 18.30 jalkapalloa, Pedot – FC Korso united, miesten 4. Vanhojen harrasteautojen kokoontuminen. MaRKKu PaaKKINEN Suosirriä kuullaan Viikon luontoäänenä Radio Suomessa ensi viikolla. Orimattilassa sirrejä nähdään useimmin Villikkalanjärven ja Ratulan seudun tulvapelloilla sekä jokivarsilla. klo 11–17 Lemmikkipäivä Galleria Koivulinna, tuo omat lemmikit vierailulle galleriaan (Koivulinnantie 2). päivänä 8 – N:o 93 – 2016 . Viimeiset suosirrit muuttavat pesimäsijoilleen kesäkuun alussa ja ensimmäiset lähtevät kohti afrikan rannikoita jo juhannuksen jälkeen. klo 9 alkaen Orimattilan kiekkopuistossa frisbeegolfia, Kaakon aM2-tour osakilpailu (urheilutie 9). ”Prinssille morsian”. BONuS: Onko Orimattilan kaupungin uusi slogan a) Täyttä ravia, b) Shakkimatti vai c) Kannattava siirto. o Orimattila, su 21.8. Orimattilalaisen ympärillä on riittänyt kuhinaa ennen ja jälkeen olympialaisten. Rannikon suosirrit kärsivät avoimien rantojen umpeenkasvusta, jota lintuharrastajat yrittävät ehkäistä niittotalkoilla. Ollosten moottoriradan läheisyydestä nimittäin bongattiin karhun jättämiä jätöksiä. o Myrskylä, ti 23.8. saakka la–su klo 12–16. klo 13– 15 Pop up -ravintola, kirpputori Hiitelän Hiisitalolla (Myrskyläntie 630). 3) Millä musiikkikappaleella tämänvuotisen Mallusjärven ympäriajon ensimmäinen pienoiskonsertti alkoi. Täytyy olla todella nirso, jos ei löydä jo 24. Äidin mummon pappa oli Jymyn perustajajäseniä. saakka. ooo Kisoja Suomeen välittävä Yleisradio oli myös Mäkelän loikista innoissaan. KuVa: MELISSa HaHLE KuVa: EINO MaNNER KuVa: NIKO KaRVaNEN KuVa: NIKO KaRVaNEN Kuullaankohan Pukkilan salil Mustan Barbaarin ”Salil eka salil vika”. Ihmisiä yleensä karttavat otsot ovat näyttäytyneet asuinalueilla jo yllättävänkin tiheään. Mäkelä yllätti monet loikkimalla naisten kolmiloikan karsinnassa uuden ennätyksensä, ja pääsemällä finaalikilpailuun. Hän hyppäsi kolmiloikan karsinnassa ennätyksensä 14,24 ja pääsi viidenneksi parhaalla tuloksella varhain maanantaina Suomen aikaa käytävään loppukilpailuun. o Orimattila, su 21.8. o Orimattila, su 21.8. Orimattila jää vielä ilolla tai pelolla odottamaan omaa karhuhavaintoaan. Prinssi Jusuf tunnetaan muun muassa räpistä ”Vuoden Mamu””. Toimituksen osoite on PL 5, 16301 Orimattila. Karsinnassa Mäkelä loikki ennätyksensä 14,24. Ennen siitä työstä huolehtivat lehmät. ”Vuoden Mamu”. Materiaalin pitää olla toimituksessa viimeistään julkaisupäivää edeltävänä keskiviikkona. Orimattilan Karjalaisten vuositapahtuma. Pitsituvan aukioloaikoina. BONuS: C) Kannattava siirto. Suurpedon huhutaan liikkuneen Niinikosken ympäristössä syöden heinää paikallisilta pelloilta. Onnintorilla kuullaan muun muassa haitaria ja musiikkiopiston djempe-rumpuryhmä, karaokekilpailussa valitaan Kuutamon Kunkku ja jopa torille siirretyt kirkonmenot on nimetty tanssijumalanpalvelukseksi. Orimattilassakin on tehty omanlaisensa karhuhavainto lähiaikoina. Materiaalia voi lähettää myös sähköpostitse: tulkai.mukaa@orimattilansanomat.fi tai netissä: www.orimattilansanomat.fi Näyttelyjä o Pukkila, Galleria Koivulinna He-hyväntekeväisyysnäyttely. klo 10–14.30 keskusurheilukentällä PO6-junioripoikien jalkapalloturnaus (urheilutie 15). Etenkin Hämeen seudun historiallisissa rakennuksissa, kuten Sibeliustalossa voi nähdä Virenojan punaisia tiiliä. Kristiina Mäkelä järjesti lauantaina suomalaisen yleisurheilun paukun Rion olympialaisissa. Palstalla kerrotaan kaikelle kansalle avoimista tapahtumista. Hänestä tuli ensimmäinen naisten kolmiloikan finaalissa kisannut suomalainen. Ryteikössä, jossa jätökset tavattiin, ei näkynyt otsoa muualla kuin oluttölkin kyljessä. Palstan kokoaa Outi Sirviö, puh. Mutta, kuten Musta Barbaari räppää, ”basso saa jopa Timo Soinin hytkyy”. LauRI ILOLa Perjantaina elokuun 19. klo 17–18.30 iltarastit Kalliojärvellä Järvikylässä, opastus tieltä 1631. o Orimattila, Tapani Kokon yksityisnäyttely ”Pampula Paula ja tsirp-tsirp linnut” avoinna 21.8. o Orimattila, ma 22.8. klo 11– 17 Lemmikkipäivä Galleria Koivulinna, Lea Mikkola ja fretit (Koivulinnantie 2). Rautakauppias K.E. Kyliltä ja kujilta Tulkai mukaa Perjantaisin julkaistavalle Tulkai mukaa -palstalle kootaan viikon tapahtumatiedot seuraavaan torstaihin asti. 4) Kuinka monta katsojaa näki Jätinpesän kesäteatterin tämänvuotisen esityksen Puhtaat valkeat lakanat. Järvinen arvioikin vahvojen tukijoukkojen olevan yksi suurimmista kolmiloikkaajan menestyksen salaisuuksista. Yhtiö arpoo lahjakortteja osallistuneiden kesken, joten pidetään tiilet silmäkulmassa! Kristiina Mäkelä olympiasuoritukset ovat olleet laajasti ja näkyvästi esillä eri medioissa viimeisen viikon ajan. Kehräämön kahvilan terassilla voi bongailla useitakin Virenojan Tiilitehtaan murikoita.. Sarjat alle ja yli 16-v. Ennakkoluulottomia ovat myös Pukkilan Nuorisoseura ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton Pukkilan paikallisyhdistys, jotka kutsuivat räppärit nuorten ilmaiskonserttiin. elokuuta käynnistyvän tapahtuman musiikkitarjonnasta jotain itselleen. syyskuuta järjestettävä konsertti päättää Pukkilan perinteiset kuutamoviikot. 2) Missä Reijo Liimu ja Olli Korkala avaavat taidenäyttelyn syyskuussa. ORIMATTILAN SANOMAT ”Salil eka salil vika”. Paikkakuntalainen muistanee valojen olemassaolon, vaikkei niiden vilkkumista näkisikään. Yle Lahti (15.8.) kävi haastattelemassa Mäkelän seuran, Orimattilan Jymyn, puheenjohtajaa Jouko Järvistä. 5) Kuinka monta hirvenkaatolupaa Orimattilan riistanhoitoyhdistys on saanut tälle syksylle. o Pukkila, ti 23.8. ajolenkki klo 18– 18.40. o Orimattila, la 20.8. Kristiina Mäkelä on neljännessä polvessa jymyläinen. Vierumäellä ja Lahdessa ihmisten ilmoille ilmaantuneet kontiot ovat hämmästyttäneet naapurikunnassa. o Virenoja, ti 23.8. Stereotypiat saavat kyytiä Pukkilan Kirkonkylän koulun salil, kun rap-artistit Musta Barbaari (James Nikander) ja Prinssi Jusuf (Iyouseyas Bekele Belayneh) parin viikon kuluttua räppäävät siellä veikeitä kappaleitaan. ooo Uusimaa-lehti (16.8.) paneutui Mäkelä finaalisuoritukseen analyyttisesti Mäkelän omilla kommenteilla höystettynä. Muita tapahtumia o Pukkila, la 20.8. o Orimattila, Eija Pokkisen maalauksia Kehräämön kahvilassa (Pakaantie 1) ma–pe klo 10–17 elokuun ajan. saakka ke-pe klo 11–17 (Koivulinnantie 2). Lahtelainen keramiikkaja kylpyhuonekalusteliike Virenoja Oy on lanseerannut Bongaa Tiili -kampanjan, jossa voi syyskuun loppuun asti etsiä punatiilisistä rakennuksista Virenojan tehtaan logoa. Virenoja Oy:n taustalla vaikuttaa vahvasti vuosina 192875 vuosina Orimattilassa Virenojalla toiminut tiilitehdas. Mäkelä itse tosin tiesi olevansa hyvässä vireessä. klo 13 diakoniaja lähetyspiknik Myrskylän srk-kodin pihanurmella. klo 9–11 torikahvit Onnintorilla. Myllylän koulun suojatievalot puiden kätkössä Luhtikyläntien koivurivistö on kasvanut vauhdilla, jopa niin, että oksat peittävät Myllylän koulun suojatievalot täydellisesti keskustan suunnasta autoilevalta. Kuva tiilistä tulee lähettää Virenoja Oy:n Facebook-sivuille varustettuna tägein #bongaatiili ja #virenojaoy. urheilua, liikuntaa o Orimattila, su 21.8. 03-876 6712. o Pukkila, su 21.8. Tänä aikana tehdas oli maan seitsemänneksi suurin tiilenvalmistaja. Orimattilan Jymy on tukenut Kristiina Mäkelän nousua kolmiloikan huipulle. Muuttavia suosirrejä voi nähdä muuttoaikoina avoimilla rannoilla ja lietteillä koko Suomessa, mutta useimmat niistä tulevat Pohjois-Venäjältä ja Siperiasta. Suosirri on joutunut monen muun kahlaajalajin lailla uhanalaisten listalle. Oletettavasti karhun tuottamaa ulostetta Ollosissa. klo 18 Virenoja-viikon onkikilpailu Myllykulmalla. Keskustaan päin ajettaessa ”valo-ongelmaa” ei ole, mutta eipä ole puitakaan. Kristiina Mäkelän loikat kiinnostivat Meiltä ja muualta Viimeisen koivun takaa löytyy jo valotolppakin. divisioona, Orimattilan Keskusurheilukenttä. Mäkelän perheessä ja suvussa on urheiltu aina paljon. 6) Kuinka pitkälle Kristiina Mäkelä leiskautti kolmiloikan finaalissa Rion olympialaisissa. Prinssi ja Vuoden Mamu Kuutamolla 1) Mitä eläimiä Hannu Viljalla oli mukana viikko sitten perjantaina, kun hän lähti KSupermarket Orimattilaan. Mesikämmen hevoskaupungissa