Pahoinpitely oli aiheuttanut uhrille ainakin kipua. vuosikerta ORIMATTILAN, MYRSKYLÄN JA PUKKILAN PAIKALLISLEHTI www.orimattilansanomat.fi OS tänään Sadun päivää vietettiin Orimattilan kirjastossa tiistaina aarrejahdin ja satutunnin merkeissä. SIVU 6 Sadun päivänä etsittiin kirjastossa aarteita Neljännesvuosisadan Kuivannon koulun rehtorina toiminut Antti Laaksonen siirtyy eläkkeelle hetkellä, jolla maan alakouluissa ajetaan sisään uutta perusopetussuunnitelmaa. hallituksen puheenjohtajalle esitetään 3 400 euron palkkiota kuukaudessa eli 40 800 euroa vuodessa. ”Valtuustossa varmaan rankkaa keskustelua” hyvinvointikuntayhtymän hallituksessa Orimattilan edustajana istuva Riitta Karjalainen (kok) sanoo, että hallitus ei halunnut muuttaa palkkioesitystä, koska sen olivat kaikki jäsenkuntien puolueneuvottelijat hyväksyneet. Kuntaveron nostaminen yhdellä prosenttiyksiköllä olisi tuonut kunnan kassaan 270 000 euroa lisää verotuloja. Kirjaston hyllyjen välissä saattoi törmätä kuninkaaseen, noitaan, Kapteeni Koukkuun ja muihin saduista tuttuihin hahmoihin. SIVU 3 Demokratiapäivä etsi työkaluja osallistamiseen Orimattilalainen nelikymppinen mies tuomittiin 40 päivän ehdolliseen vankeuteen kolmesta pahoinpitelystä. Valtiolle tuomittu joutuu korvaamaan 64 euron todisteluja lääkärintodistuskulut. Tuomittu oli samassa yhteydessä kuristanut kurkusta 14ja 16vuotiaita poikia. Palkkio olisi seitsemän kertaa nykyistä suurempi. Luottamusmiehille tulisi päälle vielä 120 euron kokouspalkkiot kuten ennenkin valtuuston, hallituksen ja sen jaostojen, lautakuntien ja niiden jaostojen sekä tarkastuslautakunnan kokouksista. Pukkilan kuntavero on 22 prosenttia, kuten se oli viime vuonnakin. Päin vastoin. • Määräaikaiskatsastus 39,• Päästömittaus bensa 15,• Päästömittaus diesel 25,• OBD-mittaus 10,Jatkoimme aukioloaikoja. KUVA: Petri SiPiläinen KUVA: AnnA HAKAmA KUVA: Petri SiPiläinen. ORIMATTILAN SANOMAT Irtonumero 1,30 e (sis. Lisäksi puheenjohtajalle esitetään uutena korvauksena 120 euron kokouspalkkiota. Se ei saa pitkän linjan opettajalta kiitettävää arvosanaa. Mutta jos ajattelee työmäärää, palkkiot eivät ole niin suuret. Kuntayhtymän hallitus pitää kokouksia joka viikko. Orimattilasta valtuustossa vaikuttavat Veini Holopainen (sd), Raimo Autio (kok) ja Keijo Piiroinen (ps). hallituksen asettamat toimikunnat ja työryhmät sekä johtokunnat saisivat tyytyä 100 euron kokouspalkkioon. Katsastukset nyt ma–pe klo 8–18! ORIMATTILAN KANTRIKATSASTUS SOITA 045 693 3748 Topintie 2B Orimattila www.omkk.fi Varaa aikasi heti! Orimattilan kirjaston kuningas Kirsi Lähde ja merirosvo Ulla Kaija ilahduttivat kirjastossa kävijöitä hienoilla asuillaan Sadunpäivänä. Suomen sairaanhoitopiireissä hallituksen puheenjohtajalle maksetaan keskimääräin vajaat 6 000 euroa vuodessa. Laaksosen mielestä suunnitelma vie suomalaista koululaitosta huonoon suuntaan. Esityslistat ovat pitkiä ja niihin pitää perehtyä, Karjalainen sanoo. Nykyisin kuukausipalkkiota ei makseta ollenkaan. Mies joutuu korvaamaan kahdelle uhrille yhteensä 800 euroa kivusta ja särystä sekä matkakustannukset lääkäriin. Purettavan Aava-liikelaitoksen johtokunnan puheenjohtajalle maksetaan vuosipalkkiona 5 500 euroa kuten ennenkin. Koko päivän kestäviä seminaareja on myös lähes viikoittain. lokakuuta pidettävässä kokouksessa. Rangaistuksen koeaika päättyy kahden vuoden kuluttua. Suurin osa palkkioista ennallaan Valtuuston puheenjohtajalle esitetään vanhaan malliin 2 880 euron vuosipalkkiota ja varapuheenjohtajille 1 440 euroa vuodessa. Mies oli viime kesänä yleisellä paikalla Orimattilassa repinyt 15-vuotiasta tyttöä hiuksista. – hänellä on laaja tehtäväkenttä terveysyhtymässä, eikä siinä omalle työlle paljon jää aikaa. Puheenjohtajana on lahtelainen Francis McCarron (kok). – Kunta olemme me kaikki, demokratiapäivillä haastettiin. Uusi paremman palvelun katsastusasema on nyt avattu! Meiltä myös rekisteröintipalvelut ma–pe 9–17. Osittain vanhan tilaston mukaan Suomen muissa sairaanhoitopiireissä ei makseta hallitusjäsenille vuositai kuukausipalkkioita, paitsi Etelä-Karjalan sosiaalija terveyspiirissä, jossa vuosipalkkio on 700 euroa. Vakituisten asuinrakennusten kiinteistövero on Pukkilassa 0,65 prosenttia, kesämökkien 1,25 ja tontista perittävä yleinen kiinteistövero 1,15 prosenttia. alv.) TORSTAINA 20. Nykyinen palkkio on 9 000 euroa vuodessa. Kuntayhtymän valtuusto käsittelee esitettyjä palkkiomuutoksia 31. Orimattilan kolmas demokratiapäivä pyrki löytämään ideoita siihen, kuinka kaupunkilaiset innostuisivat nykyistä enemmän kehittämään kotikaupunkiaan. – Valtuustossa asiasta varmaan keskustellaan rankasti. – Niin tiedät mistä puhutaan ja mitä tapahtuu 65,puh. 03-876 6721 tai tilaukset @ orimattilansanomat.fi Tilaa nyt! ORIMATTILAN SANOMAT 6 kk Nyt myös digilehtenä! ORIMATTILAN SANOMAT Myyryläinen: Pukkila ei aio nostaa kuntaveroa hallitus esitti itselleen uutta 700 euron kuukausipalkkiota Hyvinvointikuntayhtymä aikoo korottaa luottamusmiestensä palkkioita roimasti JUhO KIURU Lahti Päijät-hämeen hyvinvointikuntayhtymän hallitus esittää tuntuvia palkkiokorotuksia itselleen ja muille yhtymän luottamusmiehille. SIVU 4 Uusi perusopetussuunnitelma ei vakuuta pitkän linjan opettajaa Antti Laaksonen tekee huomenna perjantaina viimeisen työpäivänsä Kuivannon koulussa. hän ei lähde kritisoimaan hallituksen puheenjohtajankaan palkkiota, vaikka sitä esitetään yli nelinkertaistettavaksi. – Ei meistä kukaan varmaan lähtenyt tähän palkkion toivossa. Päättäjät kaipaavat rivikansalaisten apua, mutta nykyisillä kanavilla ja työkaluilla sitä ei riittävästi tule. Lopullisesti palkkioista päättää kuntayhtymän valtuusto. Korotukset hyväksyttiin hallituksessa maanantaina yksimielisesti. hallituksen jäsen kuittaisi 700 euroa kuukaudessa. Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja saisi edelleen 2 400 euroa vuodessa, hyvinvoinnin ja terveydenedistämisen lautakunnan puheenjohtaja 1 200 euroa vuodessa ja Aava-liikelaitoksen johtokunnan varapuheenjohtaja 1 800 euroa vuodessa. Pari vuotta sitten hyväksytyn Pukkilan talouden tasapainottamisohjelman mukaan kuntaveroa olisi pitänyt korottaa yhdellä prosenttiyksiköllä jo tälle vuodelle. Teinejä pahoinpidelleelle miehelle ehdollista JUhO KIURU Pukkila Pukkilan kunnanjohtaja Juha Myyryläinen ei aio esittää maanantaina kokoontuvalle kunnanhallitukselle kuntaveron tai kiinteistöveron korotusta ensi vuodelle. – Opettamisesta tulee ohjausta ja oppimisesta puuhastelua, hän pamauttaa. Orimattilan Riitta Karjalainen pitää hyvinvointikuntayhtymään esitettyjä palkkioita työmäärään nähden kohtuullisina. Tapahtuman päätteeksi lastenosastolle saapui vielä ihka oikea prinsessa lukemaan satuja lapsille. hyvinvointikuntayhtymän hallituksen varapuheenjohtaja saisi 1 700 euroa kuukaudessa eli vuodessa yli 20 000 euroa. lokakuuta 2016 N:o 119 – 65. Valtuusto kuitenkin katsoi, että kuntavero on jo niin korkea, ettei sitä voi enää korottaa. halu on viedä asioita eteenpäin, Karjalainen sanoo
Yhtenä koulutusjärjestelmämme ylpeyden aiheena on maksuton kouluruoka. Televisio tavoittaa viikoittain noin 90 prosenttia yli 4-vuotiaista suomalaisista. Paperilehden digilisä 1 e /kk (alv. ainoastaan hyödyllisen ja välttämättömän hinnasta me marisemme. JAKELUHÄIRIÖT Orimattila maanantai–sunnuntai 6.30–10.00 puh. puetaan numeroiksi: Hoitajan palkka lienee n. Kuulosuojaimet olivat tuntematon ylellisyys työpaikoilla vielä äskettäin. sormiruokailu on suosittu tapa syöttää kiinteät ruoat vauvalle, mutta vanhempia on askarruttanut muun muassa siihen liittyvä tukehtumisvaara. – lahjustenottaja! – Veronkiertäjä! – nyt toivoisin arvon presidenttiehdokkailta, että tästä eteen päin tässä väittelyssä keskityttäisiin presidentin toimivaltaan kuuluviin asiakokonaisuuksiin. ihmetyttää, ettei edes verovetoinen Yle ota alueradioissaan kuuleviin korviinsa huomautuksia taustamelun lopettamiseksi esimerkiksi sääennusteita lukiessaan. VEROTTOMAT ILMOITUSHINNAT Etusivulla 2,00 Tekstin edellä, tekstissä 1,75 Kuolinilmoitukset 1,75 Tekstin jälkeen 1,65 Takasivulla 1,85 Värilisä 0,12 euroa / pmm Hintoihin lisätään 24 % arvonlisä vero. radio Voimakin matkii lahden alueradiota ja on säätiedotusten aikaan ryhtynyt kelloa pimputtamaan. 876 6717 anna.hakama@orimattilansanomat.fi KONTTORI Avoinna ma–pe klo 8–16 tilaukset@orimattilansanomat.fi ilmoitukset@orimattilansanomat.fi Toimistopäällikkö Marja Hakama puh. Tutkimuksen mukaan yli kolmannes kaikista kotitalouksista tilaa maksullisia televisiosisältöjä, joihin lasketaan suoratoistopalvelut kuten netflix. päivänä 2 – N:o 119 – 2016 Päivyri Päivän miete Tänään tästä orimattilassa vietettiin maanantaina demokratiapäivää. eikö. ooo – Ketkäs ne täällä kolisevat toisiaan vasten. Tutkimuksen mukaan kakomisja tukehtumistilanteita oli yhtä paljon soseita syövillä kuin sormiruokailevilla lapsilla. Kas kummaa, kun eivät kookoon papatusta pane taustaääneksi lähettäessään tietoja lähi-idästä. Päiväkannon valitukset ma–pe 8–16 puh. Kela haki henkilökuntaa toimeentulotuen etuuskäsittelyyn, asiakaspalveluun ja esimiestehtäviin. Kaiken tämän ovat kunnat antaneet pois päätöksillään ja maksavat siitä kulujen ja palkkojen päälle sijoitusyhtiöille katetta päälle yritysten toiminnasta. Toinen seikka, joka tulee eteen, ovat hoitotilat ja kiinteistöt. ehkä tästä löytyy myös yksi syy siihen, miksi orimattilalaista hallintoalamaista eivät tällaiset demokratiapäivät sun muut hallinnon kehittelemät ylevät keskustelutilaisuudet kiinnosta. orimattilassa on 16 000 rivikuntalaista, mutta maanantaiseen tapahtumaan heistä otti osaa vain kymmenkunta ja 15 990 jäi kotiin. Käy tutustumassa! lasten sormiruokailu on yhtä turvallista kuin soseiden syöttäsormiruokailu on yhtä turvallista kuin soseet minen, tuore uusiseelantilainen tutkimus kertoo. peTri sipiläinen ORIMATTILAN SANOMAT TOIMITUS Avoinna ma–pe klo 8–16.30 toimitus@orimattilansanomat.fi yleisonosasto@orimattilansanomat.fi tulkai.mukaa@orimattilansanomat.fi Toimitussihteeri Petri Sipiläinen puh. Demokratiapäivän aiheena oli, miten kaupunkilaiset saataisiin nykyistä paremmin osallistumaan kotikaupungin kehittämiseen ja päätöksentekoon. osanotto jäi ohueksi, vaikka somessa kuulemma kovasti pöhistiin ja täkynä oli kaupungin Facebook-sivuille läntätty kuva kahvipöydässä odottavista ilmaisista korvapuusteista. Muualla maailmalla myös osataan. Meitä mietityttää, korvaako kaupunki, jos jotain sattuu. – esimerkiksi nais-. 876 6721 LATOMO Tarja Hietavirta puh. – Koska se on mies paikallaan: ei lässytä turhia eikä pelkää käydä käsiksi suoraan asiaan. näin ollen hoitohinnassa maksetaan kiinteistökulujen mukana tuottoa kiinteistöistä sijoitusyhtiöille. 2 000 e/kk. perusopetuksen uusi opetussuunnitelma ja hallitusohjelman kirjaus ”tunti liikuntaa päivässä” on haastanut suomalaiset koulut terveiden elämäntapojen edistämistyöhön. Kestotilaus laskutetaan kun kin laskutusjakson alussa voi mas sa olevan tilaushinnaston mu kai sesti. Yksikään toimija tuskin omistaa kiinteistöjä, missä he toimivat. Tuskinpa katutyön suunnittelija on jalkautunut paikan päälle, muuten ei tätä mokaa ymmärrä, onhan tämä aivan kaupungintaloa vastapäätä. Mitä mieltä olette vapaakauppasopimuksesta. Kelaan saapui reilut 6 700 työhakemusta, kun se haki uusia työntekijöitä toimeentulotuen muutoksen takia. poliittisessa päätöksentekokoneistossa niille viitattiin kintaalla. Koulu haluaa tarjota oppilaille terveyttä edistävän kasvuja oppimisympäristön. 03876 678. Ulkomaille tilattaessa kaksinkertai nen maksu. Vetelen vähän mutkia suoriksi, mutta itse näen muutoksen näin: Muutos vaikuttaa hoitajamäärään vähentävästi siten, että kymmentä vanhusta hoitaa jatkossa viiden hoitajan sijasta neljä, eli 20 % vähemmän käsiä. no mutta, kuningatar silviahan se siinä sekä Tanskan Margareeta – ja englannin elisabet. sivukulut päälle, niin ollaan n. Korotukset koskevat myös jo teh tyjä tilauksia/ilmoitusvarauksia. alueradioista olisi kai syytä päästää vanhemmat ”tiskijukat” kyvyttömyys-, siis työkyvyttömyyseläkkeelle kuulon heikkenemisen takia. Kouluruokailun yhteys oppimiseen ja kouluviihtyvyyteen on kiistaton. Korulauseet ovat kuitenkin korulauseita. Koulumaailma lienee paras paikka myös terveydenedistämistyöhön! Tshekissä ollaan havahduttu tähän samaan haasteeseen kuin suomessa. Muutoksen jälkeen, kun hoitajia tarvitaan 20 % vähemmän on 4 hoitajaa x 3 500 e/kk / 10 vanhusta = 1 400 e/kk/vanhus. eikä jumiuduta siihenkään, etteivät tällaiset demokratiapäivät juuri tavallista kaupunkilaista kiinnosta. Miksiköhän. 10 %) Kestotilaus 12 kk 144 e (2 erässä á 76 e , 3 erässä á 51 e , 4 erässä á 38 e ). olympialaisten aikaan suomalaiset viettivät teleolympialaiset nostattivat television katseluintoa KUVA: JUho KiUrU lähetä kirjoituksesi osoitteella orimattilan sanomat, pl 5, 16301 orimattila tai sähköpostitse osoitteella yleisonosasto@ orimattilansanomat.fi tai www.orimattilansanomat.fi Näyttely on avoinna ma–pe klo 8–16 Orimattilassa Orimattilan Sanomien konttorissa, Erkontie 17. Vai saadaanko. 876 6711 virpi.kallio@orimattilansanomat.fi Juho Kiuru puh. Tutkimusartikkeli julkaistiin hiljattain pediatrics-lehdessä. Koulutuksen kehittämisessä on vahvistettava yhteistyötä muiden maiden kanssa! Henri KarJula liikunnanopettaja projektipäällikkö Helsinki suomalainen koulutusjärjestelmä kiinnostaa maailmalla – olemmeko kiinnostuneita muiden osaamisesta. 24 %). lasten ja nuorten terveyserot kasvavat maailmanlaajuisesti. Mitä mieltä olette usan sotilaallisesta läsnäolosta muissa maissa. Viime viikon prahan reissu avasi taas silmiäni. lisäpanostuksen. eli hoito vanhusta kohden tulee halvemmaksi. Heinämaan koulun lakkautus poiki miltei 900 hengen adressin. – Viime kerralla mää toivoin sen levyn etupuolta, nyt mää toivoisin takapuolta. Ilmoitukset on jätettävä kontto riimme viimeistään ilmestymispäi vää edeltävänä arkipäivänä klo 10 mennessä. alle 25-vuotiaiden kotitalouksista televisio löytyy 87 prosentilta. Digikesto 12 kk 130 e (alv. sillä voi olla kohtalokkaita seurauksia vaikka kyse on vain 0,1:stä hoitajasta. Toisin sanoen tuleva laki ei velvoita heitä pitämään samaa hoitajamäärää vanhusta kohden kuin ennen. Terveyskeskuksen vuodeosaston sulkemisesta vastustettiin peräti 1 400 kaupunkilaisen allekirjoittamilla vetoomuksella. sitten kaikki vaan valitsemaan amerikan Yhdysvalloille uutta presidenttiä! ooo – Kumpaa äänestäisit usan presidentinvaalissa, jos voisit. Koska muutos hoitajamäärässä tarkoittaa sitä, että laki velvoittaa pienemmän hoitajamäärän huolehtimaan samasta vanhusmäärästä, saadaan säästöjä hoitokustannuksissa. alv. pelkäävät ilmeisesti, että Merimiesunioni ja Wälläri julistavat merimieslakon, jos eivät pimputukset vaimene. suurin osa uusista työntekijöistä aloittaa Kelassa marraskuun puolivälissä. 876 6714 juho.kiuru@orimattilansanomat.fi Anna Hakama puh. – Lehti ei suorita tilaa jalle hyvitystä lakon tai muun ylivoi maisen esteen takia julkaisematta jääneistä numeroista. MarKo suuronen Vain 0,1:n hoitajan takia Kuulonhuoltoliitto on kampanjoinut turhanpäiväisten taustamelujen vahingollisuudesta. ORIMATTILAN SANOMAT Tänään: Kasper, Kasperi, Jasper, Jesper, Kauno Torstaina lokakuun 20. Tällä logiikalla siis hoitokustannus meille veronmaksajille pienenee. en ymmärrä vanhustenhoidosta mitään, numeroista ehkä enemmän, joten saatte torpata tämän kirjoituksen, jos haluatte. Vapaa pääsy! ORIMATTILAN SANOMAT Uusia kuvia entisajan Orimattilasta. Joku voisi kysyä, eikö demokratia orimattilassa toteudu, kun sille pitää ihan oma teemapäivänsä järjestää, mutta ei nyt jumiuduta siihen. 876 6724 TILAUSHINNAT (sis. 876 6720 marja.hakama@orimattilansanomat.fi Ilmoitusmyynti Lauri Hakama puh. suomi on vuodesta toiseen ollut pisa-tutkimuksen kärkeä. Kansanradiossa 16.10. 3 500 e/ kk. en minäkään jakaisi saatua säästöä pois, jos kerran ei ole pakko, varsinkin kun laki antaa mahdollisuuden 20 %:n lisäykseen tuotoissa. KuuloJa luulosairas Melusaastetta vastustamaan Kun nyt erkonsillan eteläpuoli on tosi viimeisen päälle kunnostettu, sitä selvemmin ihmetyttää erkontie 10 liiketalon edusta, joka on jätetty keskeneräiseksi ja vaaralliseksi kulkea. Tunnistetaan ja ollaan ylpeitä meidän oppimisen menestyksen kulmakivistä – me olemme maailman parhaita. Postiosoite: PL 5, 16301 Orimattila Katuosoite: Erkontie 17 www.orimattilansanomat.fi puh. 03-876 678 fax: 03777 4244 JULKAISIJA: Pitäjäsanomat Oy Toimitusjohtaja/päätoimittaja Kullervo Hakama puh. Kertokaa jos menee metsään. VASTUU ILMOITUSVIRHEISTÄ Lehti ei vastaa ilmoittajille mahdol lisesti aiheutuvasta vahingosta, jos hyväksyttyä ilmoitusta ei tuotan nollisista tai vastaavista syistä jul kaista määrättynä päivänä. Ja silvialla on vielä haarniskan päällä tuollainen hauska lukollinen vyölaukkukin. – no nyt minä ymmärrän, miksi olette pukeutuneet kaikki haarniskaan. liikennetietoja lähetellessä peltien kolina olisi paikallaan eikä tieto mihin suuntaan ajettaessa niitä pellinromuja on kaistalla. Vedosilmoitukset vuo rokautta aikaisemmin. arvostelu Ylessä sitä itseään kohtaan tuottaa tulosta. – esimerkiksi mihin asiaan. 876 6723 lauri.hakama@orimattilansanomat.fi Ilmoituslaskutus Tilaukset Outi Vartonen puh. nuoret ”naislevyjarrut” saavat sen sijaan säädettyä pimputukset vähemmän häiritseviksi sääsun muita tiedotuksia lukiessaan. lehden il moitushinnoilla. nyt tuo kulu per vanhus on 5 hoitajaa x 3 500 e/kk / 10 vanhusta = 1 750 €/kk/vanhus. Finnpanelin tutkimuksen mukaan 96 prosentilla suomalaisista kotitalouksista on televisiovastaanotin. Toki vetoomukset kaupungin hallinnossa käsiteltiin, mutta niihin annetuissa vastauksissa oli kyse vain siitä, miten vastaukset saadaan puettua virkamieskielellä sellaiseen muotoon, etteivät ne tunnu allekirjoittajista sentään ihan vasten kasvoja lätkäistyltä märältä rätiltä. Koska harvalla eläkepapalla tai mummulla on heittää moista summaa, katsotaan ensin maat ja mannut, jonka jälkeen erotuksen maksaa yhteiskunta, valtio ja kunta, eli me veronmaksajat. ainakin tähän asti orimattilan kaupungintalolla on suorastaan karsastettu yhtä kaupunkilaisten ”suoran demokratian” muotoa eli adresseja. suomalainen koulutusjärjestelmä herätti valtavan määrän kiinnostusta – kysyntää suomalaiselle koulutusosaamiselle riittää. Jumiudutaan kuitenkin hetkeksi tapahtuman sisältöön. 876 6713 petri.sipilainen@orimattilansanomat.fi Toimittajat: Virpi Kallio puh. – ootetaan usan pressaa Donaldia. seuratessani keskustelua, missä vanhustenhoitajien määrää ollaan vähentämässä 0,5:stä hoitajasta 0,4:ään heräsi laskupääni. Honoré De Balzac olen insinööri, myönnettäköön. Koulutuksen parissa tehdään valtava määrä hyvää työtä ympäri eurooppaa. Kunnista rekrytoitiin 190 ihmistä ja muualta 165 työntekijää. Huomautukset on tehtävä 8 päi vän kuluessa ilmoituksen julkaise misesta tai ilmoituksen tarkoitetus ta julkaisupäivästä lukien. Ketuttaa kuunnella samaa mainosta kymmenen vuotta, vai oliko sekin niin kallis mainosnauha, että sitä pitää vielä seuraavat kymmenen vuotta vinguttaa kaksi kertaa tunnissa. Muutos vaatii Kelalta noin 750 henkilötyövuoden Toimeentulotuki poiki Kelalle työhakemusten vyöryn vision ääressä jopa 20 minuuttia enemmän aikaa. Ylen omia maikkareita voisi myös sillä pimppakellolla häiritä. Yhteensä suomalaiset katsovat televisiota päivittäin 2 tuntia ja 49 minuuttia. eipä siis ihme, että monikansalliset sijoittajat haalivat markkinoilta pienempiä hoivayhtiöitä sen minkä ehtivät. Laista, asetuksista tai viranomais ten toimenpiteistä aiheutuvat kus tannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaan tulohetkestä lukien. se tulee valtiovierailulle tänne eurooppaan. linjaus on tervetullut oppilaiden hyvinvoinnin kannalta. Kestotilaus jatkuu ilman eri uu dis tus ta, ellei tilausta peruta tai muu teta. – ei se ole vyölaukku vaan siveysvyö. kiinnitettiin myös huomiota näihin taustapimputuksiin. ei kukaan halua taseeseen raskaita kiinteistökuluja, vaan ne vuokrataan – yllätys yllätys – kiinteistösijoitusyhtiöiltä, jotka taas jälleen kerran hakevat parasta tuottoa rahoilleen. lisäksi hoitajien jaksaminen on toinen asia, mutta en puutu tässä nyt siihen. suomessa on paljon kansainvälisten investointirahastojen ja sijoitusyhtiöiden omistamia yrityksiä, jotka hoitavat vanhuksemme, koska kunnat ja kuntayhtymät ovat niin heidän kanssaan sopineet. ne on koettu lähinnä ylimääräistä työtä virkamiehille aiheuttavana ärsyttävänä asioihin sekaantumisena. eläkkeellä olevat ovat sukupolvea, joka joutui työssään melualtistuksiin. Lehden vastuu ilmoituksen julkai semisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun hinnan palauttamiseen. Me kävelijät, pyöräilijät ja rollaattorilla kulkevat käytämme paljon tätä reittiä. Joku jo totesikin tämän lehden palstoilla, että emme tarvitse päättäjiä jotka eivät avaa esityslistaa kuin vasta valtuuston kokouksessa. Virheestä, joka johtuu esim. nyt pikkulastenkin melutasoon kiinnitetään huomiota. Määräaikainen tilaus 12 kk 154 e , 9 kk 127 e 6 kk 90 e , 3 kk 52 e Tarjous 3 kk 41 e , 6 kk 78 e . epäilen. Tappaako tyytyväisyys kehityksen. säästöä siis kertyy n. puheen oppimisessakin kova taustamelu tekee hallaa. Kalle-Kustaa oli sitä mieltä, että nyt on parasta ottaa varman päälle. 350 €/kk/vanhus, kun hoitavien käsien määrä pienenee. Ilmoituksia välitetään maan kaik kiin sanomalehtiin ko. Ja otetaan ensimmäiseksi ulkomaankauppa. Hän osallistaa itsensä demokratiapäivänä mieluummin kotona fiktiivisen emmerdalen kylän tapahtumiin. 24%). esimerkiksi puhelinpalveluun ja skannaustehtäviin tarvitaan vielä työntekijöitä, joiden rekrytointi jatkuu edelleen.. JouKKo KesKusTan KulKiJoiTa Tuliko moka tietyössä kaupungintaloa vastapäätä. – sitä rumpin Tonaltia tietenkin! – Miksi. Koska kunnallinen päätöksenteko on muuttumassa, on ammattimaisempi päätöksenteko kannatettavaa. Tulisiko meidän hyödyntää vahvemmin myös muiden maiden osaamista koulutuksen kehittämisessä. epä selvästä käsikirjoituksesta tai pu helinvälityksessä sattuneesta vää rinkäsityksestä lehti ei vastaa. presidentillisiä kouraisuja suomalaiset ovat katsoneet televisiota alkuvuonna hieman enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna, käy ilmi Finnpanelin tutkimuksesta. eikä ihme. 876 6710 kullervo.hakama@orimattilansanomat.fi Myrskylän, Orimattilan ja Pukkilan puolueeton uutis ja ilmoituslehti. 03757 5285. Kun toimijat ovat parasta tuottoa hakevia kansainvälisiä sijoittajia, kuka uskoo, että vanhusten hoitohinta kuukaudessa laskee. Ilmestyy: tiistaisin, torstaisin ja perjantaisin Levikki 4 101 kpl (LT 2014) Sanomalehtien Liiton jäsen ISSN 12366609 PAINOPAIKKA Esa Lehtipaino Oy Lahti Lukijan postia Pirjo Salo (vas.), Jorma Niklander ja Virpi Kanto-Kokko osallistuivat maanantaiseen demokratiapäivään. Kelan sisältä valittiin 170 ihmistä. Tämä kuntalaisen osallistaminen – sanahirviö, jota nykyään hoetaan jokaisessa mahdollisessa välissä – kuulostaa strategioissa, visioissa sun muissa virkamiesten työllistämistöinä kyhätyissä suunnitelmissa hienolta. osa työvoimatarpeesta katetaan sisäisin siirroin ja osa rekrytoimalla uusia henkilöitä Kelan ulkopuolelta. en minä ainakaan. Toisaalta laitospaikka maksaa per kuukausi paikasta ja paikkakunnasta riippuen n. Toivottavasti asia korjataan ensi kesän siltatyön yhteydessä, että taataan turvallinen liikkuminen. perinteisessä ruokailussa aikuinen syöttää soseen, mutta sormiruokaileva lapsi vie ruoanpaloja itse suuhunsa. 3 000–6 000 e/kk. Mitäs likat. olisiko syytä naukua paikalliselle Ylen ohjelmaneuvostossa istuvalle, auttaisiko sekään ottamaan huomioon myös huonokuuloisemmat yleveronmaksajat. entä ne teot. – aisankannattaja! – naisten kourija! – Ja jatketaan suoraan asevoimiin... Koulu tavoittaa kaikki lapset ja nuoret heidän taustoistaan riippumatta. – Kiero akka! – Häiriintynyt ukko! – sulla on ruma takapuoli! – sulla on pienet kädet! – siirrytäänpä seuraavaksi sitten Venäjä-suhteeseen... Tammi–syyskuun välisenä aikana erityisesti rion olympialaiset nostattivat katselulukuja. enpä usko että säästö näkyy kuukausikustannuksessa vanhusten huollossa. ainoastaan merisäätiedot ja veneilysää luetaan ilman kilinöitä, pimputuksia ja hyminöitä. Viime vuosina olen päässyt tutustumaan muutamiin eurooppalaisiin kouluihin. suoraa demokratiaa, mutta ei adresseja Meiltä ei koskaan puutu rahaa, kun on kyse mieliteoista. orimattilassa halutaan uuden kuntalain innostamina ottaa käyttöön enemmän suoraa demokratiaa ja kuunnella kuntalaisia. – Mä panen sut vankilaan! – Mä panen sut mielisairaalaan! – pyörtyilijä! – oranssi! – Kiitos väittelijöille. perustoimeentulotuen myöntäminen ja maksaminen siirtyvät kunnilta Kelan hoidettavaksi ensi vuoden alussa
ajoneuvon kunnosta oli huomautettavaa 11:n kohdalla. Myös Lahden seudulta löytyy yrityksiä, jotka ovat alihankintana mukana laivojen valmistuksessa. Kahdelta kuljettajalta puuttui vaadittava ajo-oikeus, ja viidessä kuljetuksessa oli puutteitta asiakirjoissa.. Tilastokeskuksesta muistutetaan, että asiaan saatetaan vaikkapa yleisötilaisuudessa kiinnittää huomiota. Kohderyhmäfoorumit taas olisivat päätöksenteon aputyökalu. – Kehitettävää orimattilassa on, vaikka ei tässä iässä niin paljon enää kaipaakaan, naiset tuumivat. Myös pohjoisja Väli-amerikassa risteilijätarve lisääntyy ja sen myötä rakentamistarvekin on isompaa, ritala sanoo. prosessi on aika hidas, ritala kertoo. Kaksi ryhmää pohti orimattilan uutta kuntaorganisaatiota, asioita joista kuntalaisia olisi kuultava sekä osallistumista ja hyvinvointia. Toinen puolisko mietti osallistumisen ja vaikuttamisen lisäksi kuntalaisfoorumeja, yhteisöllisyyttä, vapaaehtoistyötä ja elinvoimaa. – Hanke korostaa nuorten omaa roolia syrjäytymisen ehkäisyssä aktivoimalla nuoria omalla kylällä toteutettavaan toimintaan. Meriteollisuuden voimakas kasvu onkin innostanut myös Lahden Seudun Kehitys Ladec oy:n järjestämään Meriteollisuuden alihankkijapäivät marraskuun alussa Lahdessa. asioita ei tarvitse eikä pidäkään tehdä samalla tavalla kuin ennen, mutta paikallisuutta olisi edelleen hyvä olla, Leino pohti. orimattilassa laivoillekin erilaisia kylmätiloja valmistavan Hermetel oy:n elementtituoteryhmän johtaja Juha Ritala kertoo, että ihan heti eivät uusien risteilijätilausten työllisyysvaikutukset kuitenkaan näy laivoille tuotteita valmistavissa yrityksissä. Häntä kiinnosti etenkin uusien aluejohtokuntien muodostuminen. orimattilan maksuosuus vuosina 2016– 2018 on yhteensä 7 800 euroa ja Myrskylän, pukkilan ja Lapinjärven 5 140 euroa. Summasta 71 960 euron osuus tulee Hämeen elinkeino-, liikenneja ympäristökeskuksen (ely) ja 30 840 euroa Uudenmaan ely-keskuksen kautta. Kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Aimo Ryynänen (kok) muistutti, että kunta ei ole vain organisaatio. Huumeissa ajaneelle orimattilalaiselle vankeutta JUHo KiUrU Orimattila orimattilan kolmaskaan demokratiapäivä ei saanut suuria kansanjoukkoja liikkeelle. Mies oli viime talvena käyttänyt amfetamiinia ja näpistänyt bensiiniä 65 euron arvosta. Raskaassa liikenteessä huomautettavaa Maksuvälinepetoksia tuli tammi-syyskuussa ilmi melkein 85 prosenttia vuodentakaista enemmän, kertovat Tilastokeskuksen ennakkotiedot. Keskustan kyläjohtokunnan Ritva Nymania harmitti, että kuntalainen ei saa vietyä asioitaan virkamiehille. Meyer Turku -telakka solmi viime viikolla risteilyvarustamo royal Caribbeanin kanssa aiesopimuksen kahden risteilyaluksen tilauksesta ja sitä ennen syyskuussa telakka sai Carnival Corporationilta tilauksen niin ikään kahdesta risteilijästä. orimattilassa on jo tuotu ilmoille ajatus aluejohtokuntien ja kohderyhmäfoorumien perustamisesta. Myllylän, Koivulan ja Lintulan kyläjohtokunnassa pitkään vaikuttanut Vesa Leino oli tilaisuuden alla odottavalla mielellä. royal Caribbeanin risteilijöiden toimitusvuosiksi on määritelty vuoden 2020 ja 2022 ja Carnivalin 2022 ja 2024. poliisin, Tullin ja rajavartiolaitoksen tietoon tuli kaikkiaan 624 800 rikosta ja rikkomusta eli 0,3 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Niitä oli 13 300 eli 6 100 enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Yliaktuaari Kimmo Haapakangas kertoo, että taustalla on Maksuvälinepetosten määrä rajussa kasvussa Virpi KaLLio Orimattila ampun 4H-yhdistyksen Tieni työhön -hanke on saanut 102 800 euroa Euroopan sosiaalirahaston (ESr) hankerahoitusta. – Moni on sanonut samaa. Liikenneturvallisuuden näkökulmasta valvontaa kohdennettiin erityisesti ajoja lepoaikojen noudattamiseen, ajoneuvojen kuntoon sekä kuorman varmistamiseen. osa kustannuksista katetaan orimattilan, Myrskylän, pukkilan ja Lapinjärven kuntien avustuksella. Maanantaiseen demokratiapäivän keskustelutilaisuuteen osallistui kymmenkunta rivikuntalaista. ”Me olemme kunta, ei organisaatio” osallistujien huoli on jossain määrin ymmärretty, sillä keskusteluillan teemana oli osallisuuden vahvistaminen. – Kunnan muodostamme me. Ylikuormamaksu määrättiin yhdestä kuljetuksesta. Nuorempien ääni puuttui Irma Ylinurmi ja Pirjo Salo olivat melko tyytyväisiä tilaisuuteen, mutta kaipasivat nuoria perheellisiä mukaan. Mallusjokinen meininki kelpasi yleisölle, mutta pieni piikkikin kuului. Hermetel Oy tekee kylmätiloja myös laivoille Turun telakan uudet risteilijätilaukset heijastuvat alihankintaketjuina koko Suomeen nettipetosten lisääntymistä ja korttien kopiointia. Toisessa risteyksessä tuomittu oli menettänyt auton hallinnan, suistunut tieltä ja törmännyt puuhun. Yritys sai tänä vuonna yritystuen laivojen uudentyyppisten palo-ovien kehittelyyn. – Miksi he eivät olleet keskustelemassa. Myös kaupunginvaltuutettu ja demokratiatyöryhmän Kirsti Laatunen (sd) kaipasi enemmän osallistujia. aluejohtokunnat hoitaisivat kyläjohtokuntien tehtäviä, mutta uusille elimille aiotaan antaa entistä suurempi painoarvo. Elinkeinoministeri Olli Rehn sanoo työja elinkeinoministeriön tiedotteessa laivatilausten merkitsevän Turun-telakalla viittäsataa uutta työpaikkaa. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina lokakuun 20. – Voisimmeko ajatella niin, että aito kohtaaminen rakentuu loppujen lopuksi ihmisten välisistä kohtaamisista, vaikka tekniikka kehittyykin. ajopiirturija ajoja lepoaikarikkomuksiin syyllistyi 38 kuljettajaa. Tieni työhön -hankkeen tavoitteena on alle 30-vuotiaiden nuorten työelämätaitojen ja työllistymisen edistäminen. Nyt perinteiset keinot eivät enää kuntamaailmassa pure, vaan kaivataan uusia ideoita ja osallistumista. Vapaaehtoistyölle olisi käyttöä vaikka kirjaston satutunneilla. yleisön joukosta kysyttiin. Laatunen kysyi. – Esimerkiksi uuden urheilutalon ympärille olisi voitu perustaa kohderyhmäfoorumi, pieski havainnollisti. Kohtaaminen oli teemana myös illan päättäneessä yllätysnumerossa kun parikymmenpäinen matalan kynnyksen kuoro Mallusjoen pikkaraiset esiintyi demokratiaväelle. – risteilybisnes on leviämässä. Neljän ajoneuvon matka keskeytettiin. Tarkoituksena on luoda nuorille uusia työllistymisen mahdollisuuksia, tarjota työelämätaitoja edistävää koulutusta ja lisäresursseja sekä kehittää uusia toimintamuotoja kuntien nuorisoja työllistämistyöhön. Nimike tuli rikoslakiin syksyllä 2014. Kuorma oli puutteellisesti varmistettu neljässä kuljetuksessa. Yritys on myös laajentamassa laiva-aluettaan kylmätiloista palo-oviin. Demokratiapäivä heitteli ideoita suoran vaikuttamisen keinoista Keskustan valtuutetut Jukka Mölsä (selin) ja Jorma Niklander pohtivat yhteisöllisyyttä Irma Ylinurmen (toinen vas.) ja Pirjo Salon kanssa. Vuosia on puhuttu, että ainakaan ilman tietokonetta ei mene viesti perille. Euroopassakin risteillään, mutta myös kiinalaiset ja indonesialaiset ovat alkaneet kiinnostua risteilyistä, jolloin risteilijöiden tarve kasvaa entisestään. Kuntalaisfoorumeilla taidot käyttöön alustuspuheiden jälkeen osallistujat jaettiin neljään ryhmään kehittämään kaupunkia ja demokratiaa. Ensi kesänä kokonaan voimaan tulevan uuden kuntalain innostamana kuntalaiset halutaan enemmän mukaan orimattilan kehittämiseen ja päätöksentekoon. Lähes saman verran oli kyläjohtokuntien jäseniä. osallistujista loput kymmenkunta kuului kaupungin virkamiesja luottamusmiesjoukkoon. – Kun johonkin satsataan, pitäisi satsata kunnolla. aNNa HaKaMa Orimattila Turun telakan saamien risteilijätilausten merkittävät työllisyysvaikutukset heijastuvat telakan työntekijäkasvun lisäksi alihankintaketjujen muodossa koko Suomeen. Korvattavaa miehelle kertyi vajaat 300 euroa. Kun päättäjien määrä on vähenemässä, orimattilassa halutaan ottaa enemmän käyttöön suoraa demokratiaa eli kuntalaisten kuulemista eri keinoin. Eniten huomautettavaa oli tieliikenteen sosiaalilainsäädännön noudattamisessa. Tähän voi osallistua vielä netissäkin, Laatunen sanoi. Lisäksi mies tuomittiin ajokieltoon ensi kesään asti. – Uusissa tilauksissa vie aina oman aikansa, ennen kuin yritykset pääsevät jättämään tarjouksiaan, ritala tietää. paikallisten työnantajien yhteistyöllä luodaan uusia työpaikkoja ja työelämän kulttuuria, joiden avulla yhä useampi nuori saa onnistuneita työelämän kokemuksia ja ensimmäisiä työpaikkoja, todetaan hankesuunnitelmassa. ryhmät nostivat esiin aluejohtokuntien mahdollisuudet eri elämänaloilla, nuorten hyvinvoinnin edistämisen ja kuntalaisten suoran vaikuttamisen työkalujen kehittämisen. Seksuaalisia ahdisteluja ilmoitettiin 433, vuotta aiemmin 153. – Mutta erityyppisiä keskustelijoita täällä oli, kaikki puhuivat, ja oivallukset jäivät paperille. ajoreitillä oli useita risteyksiä ja suojateitä. Eivätkä ihmiset uskalla mennä sanomaan suoraan, Nyman sanoi. – Haluamme kuulla teidän näkemyksenne, miten osallistumista ja demokratiaa pitäisi viedä eteenpäin, kaupunginjohtaja Osmo Pieski haastoi tilaisuuden aluksi. paloovet ovat vielä tuotekehitysasteella. Hän arveli, että päättäjillä on vielä paljon pohdittavaa, kuinka löytää keinoja kuntalaisten osallistamiseen. – Kuntalaisfoorumeja voisi olla eri teemojen alla tilanteen mukaan lyhyttai pitkäikäisiä, osaajia on. Valvonnassa tarkastettiin 161 ajoneuvoa, joista 25 oli ulkomaalaisia. Tilausten yhteisvaikutus on yli 15 000 henkilötyövuotta. Hän oli ajanut amfetamiinin vaikutuksen alaisena Lahdessa poliisia pakoon ilman ajokorttia. Seuraamuksia tarkastuksissa tuli 67 kotimaiselle kuljetukselle ja 7 ulkomaalaiselle. Osmo Pieski (vas.) kuulosteli Ritva Nymanin ja Vesa Leinon pöytäseurueen mielipiteitä päättäjäjoukon pienenemisestä. – aluejohtokunnista ei ole kerrottu mitään. ajon aikana mies ajoi päin punaisia. Lisäksi tilaukset johtavat telakalla laajoihin investointeihin, joiden työllistämisvaikutus ministerin mukaan on myös merkittävä. Vaarallisten aineiden kuljetuksissa oli huomautettavaa kuudessa tapauksessa. – Elinvoimaan vaikuttaa paikallinen ilmapiiri, omaa häntää voisi enemmän nostaa orimattilassa. – Tällä hetkellä meillä on sisällä muita tarjouksia, joista päätökset tulevat aikanaan. Esimerkiksi asuntomurtoja tuli ilmi 4 100 ja pahoinpitelyrikoksia 24 800, molempia 400 vähemmän. Orimattilalainen Hermetel Oy valmistaa kylmätiloja myös laivoille. – Kohta tässä putoaa yhteiskunnan ulkopuolelle, Nymanin vierestä päiviteltiin. Ampun 4H:n Tieni työhön -hankkeelle 102 800 euroa JUHo KiUrU Orimattila Kolmekymppinen orimattilalainen mies tuomittiin kolmeksi kuukaudeksi vankeuteen huumausaineen käyttörikoksesta, näpistyksestä, rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. ritala uskoo, että nyt meneillään oleva laivojen rakentamisen ennätystahti ei ole hiipumassa, vaan jatkuu tulevaisuudessakin. Hermetel on tehnyt kylmätiloja suomalaislaivojen lisäksi myös Saksaan, italiaan, ranskaan ja Norjaan. Foorumeihin voitaisiin valita joukko kuntalaisia pohtimaan jonkin ongelman ratkaisemista tai hankkeen edistämistä. Taajama-alueella liikenne oli erittäin vilkasta. – Yhteisöllisyys on hyvä aloittaa omasta naapurustosta. päivänä 2016 – N:o 119 – 3 Hämeen poliisi valvoi viime viikolla kolmena päivänä tehostetusti raskasta liikennettä. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 128 500 euroa. Esimerkiksi kirjasto ja uimahalli kunnolla auki. Näistä noin 45 prosenttia tehtiin ulkomailla. Muut autot joutuivat väistämään yhteentörmäyksen välttämiseksi. Risteilybisnes laajenee jatkossakin Ennen kuin Hermetelkään pääsee jättämään tarjouksia uusien laivojen kylmätiloista, se odottaa vastauksia jo jätetyistä tarjouksista
Älä provosoidu. Sen käyttämisestä lapsi oppii vain, että ylivalta voittaa – ja sitä emme varmaankaan tahdo, sanoo psykologi Suvi Laru Väestöliitosta. päivänä 4 – N:o 119 – 2016 Eläkeliiton Myrskylän yhdistys. pe-la. Pientä lasta kiukuttava asia voi unohtua, kun houkuttelet hänen huomionsa pois pettymyksestä johonkin mukavaan. o Hautaa rangaistukset. – Se ei ole vanhempienkaan tahto. Perinkonut pysyy Laaksonen tunnetaan Orimattilassa Kuivantoa laajemminkin, sillä musiikkimies johti vuosikausien ajan Perinkonut-kuoroa. Nauraminen saattaa auttaa, vinkkaa Kasvatuspuntari-kampanja. Jokainen jäseneksi tuleva saa yllätyslahjan. Digilehden avulla pysyt elämänmenossa mukana myös matkoilla ja mökillä. Perjantain lehteen torstaihin klo 10 mennessä. Järvenpäähän Villa Kokkoseen on vielä paikkoja jäljellä.Matkan hinta 35 euroa, yhdistys maksaa bussin. Ennen kuin aikuisen hermo on mennyt, on vielä paljon tehtävissä. ”Opettaminen vaihtuu ohjaukseen, oppiminen puuhasteluun” Sudokun ratkaisu tv-sivulla. – Olen uskollista tyyppiä, hän nauraa. – Syvä hengittäminen on keino siihen hetkeen, kun hermo on jo mennyt. – rikoksista tuomittujen taustalla on melkein poikkeuksetta lapsuusajan kaltoin kohtelua, muistuttaa Kasvatuspuntari-kampanjan suunnittelija Johanna Matikka Ensija turvakotien liitosta. p. co m C od e: A 21 E C 75 A B 3 5 6 3 1 5 9 1 8 4 5 9 4 3 9 8 9 2 6 7 4 8 7 8 5 ORIMATTILA Kaiverrukset, kultaus ym. 03-876 678, jotta saat tunnukset. Lähtö torilta klo 7.30. Antti Laaksonen on rehtorin ja luokanopettajan töiden lisäksi vastannut Kuivannon koulussa musiikin opetuksesta. Torstaina lokakuun 20. ”Lapsen ymmärtämistä voi opetella” Kasvatuspuntari-kampanja houkuttelee vanhempia kannustavaan kasvatukseen: kehumaan, kiittämään, rohkaisemaan lasta. Stellan ja muu Siskonpeti-ryhmä osallistuu kampanjaan sketsivideoilla. Se sotii ainakin omaa pedagogista ajatteluani vastaan. Itsekin teen pilkkaa itsestäni, sanoo Stellan. Poika ei lopulta pystynyt olemaan nauramatta ja sanoi: Äiti, sinä löysit naurun minusta! – Minusta paras eväs, jonka lapselle voi antaa, on itselleen nauramisen taito. Torstain lehteen keskiviikkoon klo 10 mennessä. Uusi perusopetussuunnitelma saa huutia Tänä syksynä Suomen alakouluissa käyttöön otettu uusi perusopetussuunnitelma saa pitkän linjan opetusammattilaisen pyörittelemään päätään. Tervetuloa! Orimattilan Yhteiset Martat. Pikkujoulumatkalle ke 30.11. o Järjestä arki toimivaksi. – Se side ei katkea! mies vakuuttaa. Päijät-Hämeen kilpirauhasyhdistys. Eläkeliiton Pukkilan yhdistys. Tiedustelut ohjelmasta ja sitovat ilmoittautumiset Maijalle viimeistään 15.11. Eläkeliiton Orimattilan yhdistys. Pekka Löytty, puh. Yle Uutisvuodon nauhoitus pe 4.11. – Uuden opetussuunnitelman keskeinen ajatus on, että oppilas nähdään ”motivoituneena, itse ohjautuvana tiedonhankkijana”. Kuritusväkivalta on Suomessa ollut lailla kiellettyä jo yli 30 vuotta, ja suomalaisten asenteet ovat tasaisesti muuttuneet kurittamiselle kielteisemmiksi. Kiukutteluun on jokin syy, jonka lapsi joutuu kohtaamaan. Valtioneuvosto julkisti tiistaina erityisen ihmiskaupan vastaisen toimintaohjelman, johon sisältyy esimerkiksi eri toimijoiden yhteistyön kehittäminen sekä uhreja etsivän työn tehostaminen. 03-757 5285 Päiväkannon valitukset ma–pe 8.00–16.00 puh. Yhteisöllisyyttä parhaimmillaan! hän kehuu. Seuratoiminta STT Suomessa pyritään tehostamaan ihmiskaupan uhrien tunnistamista ja auttamista. – Minun aikanani opetussuunnitelmaa on uudistettu 4–5 kertaa ja aiemmin opetuksen päälinja on pitänyt. Se ei kyllä luonnistu kaikilta oppilailta. EDULLISESTI SUORAAN TEHTAALTA IITIN GRANIITTI OY HAUTAKIVET Eeva Töyrylä 040 754 1109 Perheniement. Ymmärrät, tai edes yrität ymmärtää, sanoo Laru. Kasvatuspuntari-kampanja pyrkii siihen, että myös henkinen väkivalta – uhkailu, haukkuminen, pelottelu, kiristäminen – jäisi taakse. Koulun lakkauttamista ja oppilaiden siirtämistä Vuorenmäen kouluun Artjärvelle on silti jo väläytelty. Hän laulaa siinä edelleen. klo 11.30 Osuuspankilla kevätkokouksen jälkeen. Sekalaisia tullut. Jos silmäpako sukkahousussa voi olla aikuiselle hetken aikaa katastrofi, miksei lasta saisi harmittaa se, että lempihousut ovat pesussa. – Kaikilla kouluilla eivät pelaa kunnolla edes verkkoyhteydet puhumattakaan, että niissä olisi oppilaille tabletteja jaettavaksi. Eläkepäivillä hän aikoo tarttua uudelleen klarinettiin ja elvyttää vanhoja soittotaitojaan. ”Käyn muualla karjaisemassa” Naurun toimivuudesta tietää jotain naurun ammattilainen. Huolehdi siitä, että lapsi saa riittävästi unta ja huomiota ja että ruokaa on tarjolla ennen kuin nälkä tekee kiukkuiseksi. Laaksonen on harmissaan myös siitä, että kouluihin tuodaan uusi opetussuunnitelma, muttei anneta varoja sen noudattamiseen tarvittavaan välineistöön eikä opettajien koulutukseen. Se saattaa olla viimeinen konsti juuri silloin, kun aikuinen on vähällä lyödä tai tukistaa lasta. PETrI SIPILÄINEN Kuivanto – Käytä maalaisjärkeä ja katso, ettei kyliltä tarvitse hirveästi soitella, evästi Orimattilan takavuosien sivistystoimenjohtaja Mauno Suutari Kuivannon koulun rehtorina aloittanutta Antti Laaksosta 25 vuotta sitten. Samanlaista kritiikkiä ovat antaneet opettajat ympäri Suomen. Suurin osa lasten kotona kokemasta väkivallasta perustellaan vielä nykyäänkin kasvatuksellisilla syillä. Menet sen lapsen tasolle, otat katsekontaktin. kunnostustyöt, rakennuskivet. o Hämää pienen huomio toisaalle. Ensimmäisenä ehti ruotsi. Hän ei pidä hyvänä liioin sitä, että oppilaiden arvostelussa siirrytään yhä enemmän sanalliseen arviointiin. – Olen aina pitänyt työstäni, enkä ole joutunut katumaan ammatinvalintaani, hän korostaa. o Huomioi lasten luonne-erot. Siskonpeti-sketsisarjassa mukana oleva näyttelijä Sanna Stellan kertoo, että kerran poikansa kiukutellessa hän ryhtyi pelleilemään oikein kunnolla. Tänä syksynä hän siirtyi loppukuukausien ajaksi takaisin luokanopettajaksi, kun Kuivannon ja Vuorenmäen koulujen rehtorin pestit yhdistettiin. Lähtö Pukkilan raja klo 11.30, Orimattilan tori klo 12. pe-su. Myös työsuojeluviranomaiset on määrä ohjeistaa aiheesta entistä paremmin. Laaksonen muistuttaa, että koulukuljetusten lisääntymistä seuraa omat ongelmansa, kuten koululaisten työpäivien piteneminen. ilmoittautuneet. – Ironia on vaikea laji, ihan pieni lapsi ei sitä ymmärrä. Kielto puuttuu vielä muiden muassa Britannian ja ranskan lainsäädännöstä. 03-876 678 ORIMATTILAN SANOMAT Erkontie 17, puh. Aina ei ongelmatilanne hoidu helposti. Kerho ti 25.10. Orimattilan Tikka. Konttorimme avoinna ma–pe klo 8–16. klo 18-20 Palvelukeskus Oltermannissa, Terveystie 1, Vääksy. Seurapalstalle voi lähettää tietoja myös sähköpostin kautta osoitteella: tilaukset@orimattilansanomat.fi sekä netin kautta osoitteella: www.orimattilansanomat.fi Viralliset kokouskutsut julkaistaan kokouksia-osastossa. Laaksonen ihmettelee sitä: – Meillä on täällä terve, vuosina 2010–11 remontoitu koulurakennus, johon mahtuu tarvittaessa vaikka 90 oppilasta. Ohjelmasta ilmenee, että useissa työperäisen ihmiskaupan tapauksissa vihje on tullut työsuojeluviranomaisten kautta. Suomessa ilmi tulleet tapaukset ovat koskeneet muun muassa työperäistä ja seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvää ihmiskauppaa. Pikkujoulumatka Lehmirannan lomakeskukseen 25.-26.11. Harjoitukset ti ja to klo 17-19, Kehräämö 3. Onneksi Orimattilassa numeroarvioinnista on pidetty vielä aika hyvin kiinni. – Kylä on tukenut koulua mahtavasti, mikä nähtiin muun muassa remontin aikana, kun opetus jouduttiin siirtämään maamiesseurantalolle. Vähemmän äksyilyä, enemmän iloa Älä lyö lasta, vaan hengitä syvään (c ) A rto In ka la w w w .a is ud ok u. Laki kieltää kuritusväkivallan digilehden 12 euron lisämaksulla/vuosi. o Jos kiukku iskee, pysy itse rauhallisena. Laaksonen valittiin rehtoriksi Orimattilaan Nastolan kirkonkylän koulun luokanopettajan paikalta. krs. Hyvä on pyrkiä ennakoimaan, esimerkiksi siten, että varataan lähtiessä lapselle aikaa lopettaa leikkinsä, opastaa Matikka. Nastolahan on ihan tuossa naapurissa, hän heittää. Lisätietoja 045 110 9697/ Hannu. Lahden kaupunginteatterin ”Miehen kylkiluu” -näytökseen la 22.10. – Lapsen ymmärtäminen on taito, jota voi opetella. Opettajan roolia on siinä heikennetty ja opetusta viedään ohjauksen suuntaan. Itsehillintä opitaan mallista. Kyseessä ei ole kuitenkaan pappaTunturi vaan nuorekkaan eläkeläisen pirtaan paremmin sopiva kaksipyöräinen: – Skootterin olen päättänyt hankkia eläkepäivien ratoksi, ja nyt se paljastuu vaimollekin, hän virnistää. Lohdutus on tärkeää, kun lapsi on surullinen tai suuttunut. Varaa paikkasi mahdollisimman nopeasti. ORIMATTILAN SANOMAT Ota yhteys Orimattilan Sanomiin puh. Temperamenttisemman lapsen kanssa tarvitaan enemmän kärsivällisyyttä. Kuivannon kylälle koulun ja sen yhteydessä toimivan Hepokatti-päiväkodin lopetus olisi hänen mukaansa kohtalokas isku. Miksei tarjota oppilaspaikkoja Lahdelle. Tosin hän saattaa jatkossa saapua kuoron harjoituksiin tai keikalle uudella kulkupelillä. Puolustusvoimien varikkoa myöten kaikki olivat mukana talkoissa. Tapaaminen Anninkammarilla ti 25.10. ORIMATTILAN SANOMAT STT Taas se kiukuttelee. Nauraminen lapsen kanssa, ei lapselle. Vielä 10 paikkaa vapaana. Tuntikehyksen koko ja määrärahat ovat olleet kohtuulliset, eikä esimerkiksi kouluavustajien määrää ole lähdetty leikkaamaan yhtä rankasti kuin monissa muissa Päijät-Hämeen kunnissa. Työelämään liittyviä tapauksia on tullut esiin muun muassa ravintola-alalla. o Näytä hyvää esimerkkiä. 03-876 678, fax 777 4244. – Joudun välillä lähtemään pois tilanteesta, käyn karjaisemassa muualla. Tied. Orimattilaa hän kehuu opettajan näkökulmasta hyväksi työnantajaksi: – Kaupungissa on ymmärretty opetustoimen tarpeet. Tähän mennessä 49 maata maailmassa on kieltänyt kuritusväkivallan lailla. 044 316 0925 Seurapalstailmoittaja: Seurapalstailmoitusten tulee olla toimituksessamme viimeistään seuraavasti: Tiistain lehteen maanantaihin klo 10 mennessä. Vaikka tässä kuussa 60 vuoden rajapyykin ohittanut Laaksonen aloittaa nyt virallisesti oloneuvoksen elämän, palo opettamiseen roihuaa vielä sen verran vahvana, että hän on jo lupautunut tarvittaessa tekemään sijaisuuksia alakouluissa. Itseensä kohdistuvan ironian lapsi kokee häpäisynä, huomauttaa Johanna Matikka. Lapsuuden väkivaltakokemukset vaikuttavat sekä mielenterveyteen että rikollisuuteen. klo 14. Oppiminen muuttuu puuhasteluksi. Vääksyn vertaistapaaminen ma 24.10. klo 13 seurakuntakodissa.Tervetuloa! Sotaorvot. 044 250 8666. – Sitä ohjetta olen yrittänyt noudattaa, hymyilee huomenna perjantaina viimeisen työpäivänsä tekevä mies. Kerho ke 26.10. Tilaamalla Orimattilan Sanomien paperilehden, saat. – Tiedämme kuitenkin, että väkivalta on aina haitallista. Se tasaa verenpainetta, lievittää stressiä ja rauhoittaa mieltä, sanoo kampanjan suunnittelija Johanna Matikka Ensija turvakotien liitosta. 451, Perheniemi, fax (05) 366 4095, orvo.toyryla@pp.inet.fi, 0400-809 095 • www.iitingraniitti.fi HAUTAKIVIÄ Kuivannon koulusta 25 vuoden jälkeen eläkkeelle siirtyvä Antti Laaksonen moittii uutta perusopetussuunnitelmaa liian idealistiseksi: STT Suomi kielsi kuritusväkivallan lailla toisena maana maailmassa, vuonna 1984. Asikkalan apteekin tietoisku kilpirauhassairauksista ja lisäravinteista. Laaksosen pitkään ja miehen itsensä ”tasaiseksi” luonnehtimaan opettajan uraan on mahtunut vain kaksi työnantajaa: Nastola ja Orimattila. Väkivallan jäljet ovat pitkät. Orimattilan Sotaveteraanien Naisjaosto. Kylpyläjouluostosmatka Tallinnaan 9.-11.12. – Tähän on oikein hyvä lopettaa, 1.–2.-luokkalaisia alkusyksyn luotsannut kansankynttilä toteaa. Työsuojeluviranomaisille uusia ohjeita ihmiskaupan paljastamiseksi o Anna lapselle oikeus kiukkuun. Tämä tuorein poikkeaa edellisistä selvästi. – Asenteet Suomessa ovat kuitenkin muuttuneet hitaammin kuin muissa Pohjoismaissa, toteaa Suomen Unicefin viestintäjohtaja Jussi Kivipuro. Muista, että vahinkoja sattuu kaikille. lehtesi Eikö Varhaiskannon valitukset ma–su 6.30–10.00 puh. – Meidän aikuisten pitää sanoittaa lapsen tunteet ja auttaa häntä käsittelemään niitä, sanoo psykologi Suvi Laru Väestöliitosta. Todella moni oppilas, etenkin pienemmät, tarvitsevat oppiakseen selkeää opettamista , Laaksonen alleviivaa. Syvä hengitys voi tuoda helpotusta. Sisäministeriön mukaan vuosittain poliisin tietoon tulee noin 20–30 epäiltyä ihmiskaupparikosta. Ne ovat katsottavissa kampanjan kotisivuilla www.kasvatuspuntari.fi. Numeroarviointi tarjoaa selkeän tiedon vanhemmille siitä, missä mennään. Ota siinä sitten digiloikka! Kuivannon koululla on tulevaisuus! Kuivannon koulua käy tällä hetkellä 64 oppilasta, ja ennusteiden mukaan oppilasmäärä pysyttelee lähivuosinakin yli 50:ssä. Varmista paikkasi pikaisesti. – Nopeita keinoja on valitettavasti aika vähän. Kasvatuspuntari-kampanjassa ovat mukana Ensija turvakotien liitto, Väestöliitto, Suomen Unicef, Suomen Vanhempainliitto, Lastensuojelun Keskusliitto sekä Emma & Elias -avustusohjelma. Kerron lapselle, miltä minusta tuntuu: nyt olen raivona, en sinulle mutta tälle tilanteelle, kertoo Stellan
Muutamaan kertaan Duncker painavin sanoin sai säädyn luopumaan vaarallisen päättömistä kannanotoista. Paljon porua lehmänkaupoista Talonpoikaissäädyn pankkivaltuusmiesten vaalissa 1888 valituksi tuli A. He kauhistelivat, että myönteinen päätös uhkaa saada liikkeelle ”suurimman mullistuksen, mitä kristikunta on kokenut”. Erkon ja P. Lehtiä: Aura, Borgåbladet, Folkvännen, Hämeen sanomat, Ilmarinen, Kaiku, Keski-Suomi, Kyläkirjaston kuvalehti, Land och stad, Mikkelin sanomat, Morgonbladet, Oulun wiikkosanomia, Suomen maanviljelyslehti, Suomen wirallinen lehti, Turun lehti, Uusi Suometar. Duncker (1835-94). Poliittisista virkanimityksistä jaksetaan väitellä tälläkin vuosituhannella edelleen. Ensimmäisen osan otsikko on sitaatti Samuli Paroselta, kolmannen osan kuvatekstin ruotsinkielinen runonsäe J.L.Runebergilta. Käytettyjä lähteitä: A. KUVA: PeTri siPiläinen Kevyessä liikenteessä on sattunut tänä vuonna vähemmän onnettomuuksia kuin viime vuonna.. Instituutin liikenneturvallisuusjohtaja Kalle Parkkarin mukaan henkilöauton kuljettajien aiheuttamat onnettomuudet vähentyisivät huomattavasti, jos autokantaa uudistettaisiin. Päivärinnan kirjallinen tuotanto varmaankin maistui kaikille, mutta sellaisten rauhanhäiritsijöiden kuin Juhani Ahon saati Minna Canthin tekstejä ei vielä voitu nikottelematta niellä. Meurman. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina lokakuun 20. onnettomuustietoinstituutti toimii osana Liikennevakuutuskeskusta. Edustaja Dunckerin vaalista nostama julkinen polemiikki jää tavoitteiltaan epäselväksi. J.H. onnettomuusmäärä on pienin viiteen vuoteen. Huonostihan siinä kävi: slotte syrjäytettiin puhemiehen pallilta. ja 14.10. ORIMATTILAN SANOMAT KUVAT: KAnsAllisKirjAsTo Kinttulan puutarhan puoleisen suuren verannan suunnitteli ja rakensi Edvardin setä Rudolf, joka oli Verlassa puuhiomon isännöitsijänä. Meurman, Muistelmia I; T. Viime vuonna vastaavalla ajanjaksolla kuoli 12 ihmistä enemmän. Tänä vuonna jalankulkijoita ja pyöräilijöitä on kuollut 15 vähemmän kuin viime vuonna. Charpentieriin. Juuri perustetulle Maanviljelyshallitukselle haettiin ylijohtajaa 1892. Pirkanmaalla kuolinonnettomuuksia on tapahtunut sen sijaan 11 vähemmän. Tiedämme Dunckerin vilpittömäksi mieheksi, joka ei yleensä kantanut kaunaa kenellekään. Liikenneonnettomuuksissa on kuollut ennakkotietojen mukaan elokuun loppuun mennessä 172 ihmistä. kaikki muut säädyt, papit etunenässä, kiirehtivät tyrmäämään esityksen. Duncker kuului valtiopäivillä talonpoikaissäädyn ruotsinkieliseen vähemmistöön, mutta hänen kannanottonsa eivät määräytyneet kielipoliittisen jakolinjan mukaan. Talonpoikaissäädyn puhemies C.J. ”Kasvaako maine tanterella vaan, jot uljaan urhon veri kostuttaa, ja eikö aseetonkin toisinaan voi miehuutt’ osoittaa?” LoPPU Sarjan edelliset osat on julkaistu 6.10. seuraavilla valtiopäivillä isoin asia oli asevelvollisuuslaki, jonka pahimpana kauhuskenaariona nähtiin venäläisen järjestelmän ulottaminen suomeen. von Kothenin hankkeet. Lähteet ovat ristiriitaisia sen suhteen, liittyikö Dunckerin varapuhemiehen uran katkeaminen myös tähän vai anoiko hän itse vapautusta sairauteensa vedoten. Strömborg, Biografiska anteckningar om Johan Ludvig Runeberg; Suomen kansanedustuslaitoksen historia 4. Uudessa suomettaressa tiesi hra ”Matti” kertoa, että Castrénin kannattajat olisivat ehdottaneet J. – Jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden liikennekuolemat painottuvat kuitenkin usein pimeään loppuvuoteen, joka on vielä edessä. Elokuun loppuun mennessä onnettomuuksia on sattunut siellä 11 enemmän kuin edeltävänä vuonna. Hytönen, Talonpoikaissäädyn historia 1-2; A. Paras on hyvän suurin vihollinen artjärven kinttulan herran Edvard Dunckerin valtiopäiväura 3/3 sTT kevyen liikenteen osalta kulunut vuosi on ollut edellisvuosia parempi, selviää onnettomuustietoinstituutin (oTI) ennakkoraportista. samoilla valtiopäivillä käytiin hyvin värikkäitä keskusteluja siitä, voidaanko naisille sallia ylioppilastutkinto. Dunckerin hyvin perusteltu mielipide jäi useinkin säädyn äänestyksissä vähemmistöön, ja joskus hän ilmoitti luopuvansa yksityisestä mielipiteestä kokonaisuuden hyväksi. kuten tunnettua, näistä toteutui 1890 postimanifesti. säätyjen yhteisvoimin se onnistuikin, ja koululainsäädäntö pysyi suomalaisten omissa käsissä. Steinby, Suomen sanomalehdistö; J.E. Hän oli 1881 ehdolla merkittävän luottolaitoksen suomen Hypoteekkiyhdistyksen johtajaksi J.V. Slotte testasi venäläisten sietokykyä 1891 valtiopäivien avajaisissa pitämällä rohkean puheen. Kuva Dunckerska släktarkivet, Kansalliskirjasto. nuorten onnettomuudet vähentyneet raportin mukaan on positiivista, että nuorten aikuisten aiheuttamat onnettomuudet ovat vähentyneet hieman viime vuosista. – kokonaisuudessaan nuorten onnettomuuksissa on ollut positiivista kehitystä ja määrä on toistaiseksi hiukan aiempia vuosia alhaisempi. Duncker tiesi, että minkäänlaiseen sooloiluun ei ollut varaa. Esimerkiksi päihteiden käyttö näkyi kesällä näissä onnettomuuksissa, koisaari kertoo. D.J.E. Heijastimien ja pyöräilykypärän tärkeyttä ei voi korostaa liikaa, oTIn yhteyspäällikkö Tapio Koisaari sanoo tiedotteessa. Talonpoikaissääty osoitti 1888 ihailtavaa ennakkoluulottomuutta ehdottamalla vuotuista valtion tukea suomalaisille kirjailijoille. Valtiopäivätyön arkea Dunckerin ensimmäisillä valtiopäivillä 1872 oli arkaluontoinen agenda torjua koulutoimen venäläistämiseen pyrkineen kouluylihallituksen ylijohtajan C. Lehden tietolähteenä oli ollut edustaja Duncker, joka lupasi mennä vaikka valalle kuulemastaan, mutta kun nimiä kovisteltiin, hän vaikeni. Snellmanin jälkeen, mutta valinta kohdistui G. Tätä toimintaperiaatetta kuvaamaan sopii hyvin tämän jutun otsikkona oleva Voltairen lausahdus. Muuan koski 1885 esitystä Viipurin läänin lahjoitusmaiden lunastamisesta venäläisherroilta. Valituksi tuli maanviljelysneuvos N. niistä viidesosa tapahtui silti alle 25vuotiaille kuljettajille. Venäläistämislistalla olivat sekä suomen posti, tulli että rahalaitos. 1800-luvun loppupuolen kiihkeät kieliriidat ja strategiat äiti Venäjän karhunsyleilystä selviämiseksi saattavat tuntua kaukaisilta, mutta tuolloin syntyneet perusasetelmat ovat vaikuttanet asennoitumiseen sekä ruotsinkielisiä että itänaapureita kohtaan aivan nykypäivään saakka. raportissa tarkasteltiin vuosina 2010–2016 tapahtuneita liikenneonnettomuuksia. Eivätkä ihan väärässä olleetkaan. Monet ruotsinkieliset edustajat kiirehtivät puhdistamaan maineensa moisista koplauksista. Poliitiikka mukana virkanimityksissä Duncker pääsi uransa aikana ehdolle pariinkin korkeaan johtotehtävään, mutta nimitysten ympärillä harrastetulla puoluekiihkoilulla oli osuutensa siihen, että hän ei tullut valituksi. – autojen uusin turvateknologia pienentää huomattavasti riskiä joutua onnettomuuteen sekä lieventää onnettomuudesta aiheutuvia vammoja. Dunckerska släktarkivet, Kansalliskirjasto. Ja käveli ehkä samalla jonkun varta vasten virittämään ansaan. kesän kuolinonnettomuuksista lähes puolet oli tieltä suistumisia. Hän viittasi postimanifestiin, laittomiin tullitariffeihin ja rikoslain vahvistamisen vitkutteluun. nuorsuomalaisten äänekäs äänitorvi Castrén oli jo pitkään havitellut paikkaa Meurmanilta. Monissa asioissa hän oli samalla kannalla kuin liberaali J. Gror bragdens ära blott på stridens mark. Blåfield, Loistavat Erkot;; V. kevyen liikenteen onnettomuudet ovat vähentyneet alkuvuonna LOGO sanomalehtien liitto LUE SANOMALEHTIÄ. Grotenfelt. päivänä 2016 – N:o 119 – 5 EEro LaaksonEn Artjärvi Maisteri E. suomen itsehallintoa puolustamassa Vuoden 1891 valtiopäiviin mennessä alituinen ja juuri mihinkään johtamaton suomenmielisten ja ruotsinmielisten mutapaini jäi taka-alalle, sillä vaara Venäjän suunnalta kasvoi. Ehkäpä hän vain oli niin rehellinen, että kertoi kuulemansa seurauksia ajattelematta. Talonpojat toki lopulta hyväksyivät sen äänin 40-19 (ystävämme Edvard äänesti ”Jaa”), mutta pappissäädyn suuri enemmistö vastusti moista säädyttömyyttä. kävipä useamman kuin yhden asian kohdalla niinkin, että sääty myöhemmin omaksui kannan, jota Duncker oli puolustanut. Liittolaisuutta viikinkien kanssa pidettiin suomenmielisten leirissä äärimmäisen häpeällisenä. Duncker oli ehdolla, mutta ei saanut taakseen senaatin enemmistöä eikä kenraalikuvernöörin puoltoa. nyt sattuneet rajut suistumisonnettomuudet ovat valitettavasti nuorille hyvin tyypillisiä. Venäläisen esivallan suuntaan piti olla varovainen. Brofelt ilakoi jutulla aikansa ja tivasi yksityiskohtia, mutta jätti Dunckerin lopulta rauhaan ja ruoski Uutta suometarta löyhien juorujen julkaisemisesta. Duncker sai torjuttua valiokuntamietinnön, joka olisi saattanut asiat pahasti solmuun. Dunckerska släktarkivet SLSA; Artjärven kirkonarkisto. Castrén, mutta ei likikään kaikissa. kuolemaan johtaneita liikenneonnettomuuksia tapahtui eniten Pohjois-savossa. Brofeltin (joka sittemmin käytti nimeä Juhani aho) välityksellä säädyn ruotsinmielisille edustajille lehmänkauppaa, että yhteisvoimin äänestettäisiin pankkivaltuustoon hra Castrén ja pankin tarkastajaksi hra Duncker. samoilla valtiopäivillä talonpojat uhosivat kääntyvänsä kielikiistassa ilman muiden säätyjen kannatusta suoraan keisarin puoleen
Lehto havaitsi aineiston perusteella, että lasten vanhemmilla ja lasten omilla ystävillä oli yhtä suuri vaikutus hedelmien ja kasvisten syönnin yleisyyteen. . . STT Erityisesti pojat ja alemman sosioekonomisen taustan lapset syövät ravitsemussuosituksiin nähden liian vähän hedelmiä ja kasviksia. . . . Uimahallit yhä suositumpia liikuntapaikkoja Anjalankoskella ajettiin viime lauantaina rallisprintin viimeinen SM-osakilpailu oheisluokkineen. . Anssi Homma, BMW 325i, oli luokassaan kahdeksas. . . KUVA: Kimmo KiVinen Orimattilan Urheiluautoilijoiden Matti J. . Ilmoitukset julkaistaan vain käteismaksua vastaan. – Näitä tietoja kysyttiin nyt ensimmäistä kertaa eikä turhaan. Postinumero ja -toimipaikka: . . . . Sanna Jaatinen tuli lastensa Iida Vikmanin ja Hilla Vikmanin kanssa aarrejahtiin. . Ilmoitusrivejä saa olla enintään viisi. . . Kilpailuun osallistui järjestäjän asettama maksimimäärä kilpailijoita eli 150 kappaletta. . . Tarvainen toinen Anjalankoskella ANNA HAKAMA Orimattila Satujen maailmaan sukellettiin Orimattilan kirjastossa tiistaina, jolloin vietettiin Sadun päivää. . . – Minusta tuntuu, että suosituimmat sadut ovat meillä Kolme pientä porsasta ja kilipukit sillalla -satu, Jaatinen arvioi. . . Siihen osallistui 8 159 koululaista, joista 934 oli suomalaisia. Ylipäätään olisi kiva, että vanhojakin satuja luettaisiin enemmän. . – Kirjastoon on piilotettu kaikkiaan kahdeksan aarretta, joista neljä löytämällä saa palkinnon, Lähde selvitti. Puh. Kurpitsan taikomistakin kokeiltiin. . Ilmoituksen julkaisupäivä: . Sadun päivän tapahtuman päätteeksi sellainen kirjastossa järjestettiinkin, kun prinsessa saapui puoli kuudelta illalla lukemaan satuja lapsille. . . Vesijuoksun suosio sen sijaan on kasvanut merkittävästi. . – Kaksi kolmesta uimahallikävijästä käy kuntouimassa. Nuoret kaipaavat lisää yksityisyyttä Yleisesti uimahallien palveluiden laatuun ja henkilöstön osaamiseen ollaan tyytyväisiä. Niin ikään osa alle 35-vuotiaista ei käy uimahallissa, koska uimashortsien käyttö on niissä kielletty. Yhdelle riville mahtuu enintään 28 kirjainta tai merkkiä. Katutai lähiosoite: . . . . Tutkimukset toteutettiin opetusja kulttuuriministeriön tuella ja ne toteutettiin kolmatta kertaa. Lähteen mukaan jo ensimmäisen tunnin aikana kirjastossa ehti tapahtua pyrähdys koululaisista, jotka yrittivät ehtiä ennen tunnin alkua löytää neljä aarretta, jotka mahdollistivat palkinnon saamisen. . . . Sekalaisia . Marko Hovatov oli saman luokan kolmas Toyota Corollallaan. . . . . . . . Lisäksi he liittivät poikia harvemmin kasvisten syöntiin kielteisiä asioita. . . Väitös: Etenkin pojat syövät suosituksia vähemmän hedelmiä ja kasviksia KUVA: oS-ArKiSto. . . . Vihanneshaarukan pitäisi upota entistä useammin suomalaispoikien suuhun. Ilmoitukset on jätettävä konttoriimme viimeistään ilmestymispäivää edeltävänä arkipäivänä klo 10 mennessä. . . Halutaan vuokrata . . . maksan käteisellä . . Väitöksen mukaan lasten ruokailutottumuksiin voidaan vaikuttaa esimerkin kautta. . . . . Jaatisen mukaan heillä kotona luetaan pääasiassa niitä satuja, joita lapset kulloinkin valitsevat. Aarrejahtiin kirjastoon Sanna Jaatinen tuli tyttäriensä Iida (6) ja Hilla Vikmanin kanssa aarrejahtiin kirjastoon. . . Muuten käytämme kirjaston palveluja aika vähän, sillä kotoamme löytyy paljon kirjoja, Jaatinen kertoi. . . päivänä 6 – N:o 119 – 2016 Suomen Uimaopetusja Hengenpelastusliiton (SUH) Taloustutkimukselta tilaaman Uimahallien asiakastyytyväisyystutkimuksen mukaan noin joka neljäs 15–79-vuotias harrastaa uintia ja vesiliikuntaa uimahallissa vähintään kerran kuussa tai useammin. – Erityisesti poikien ja alemman sosioekonomisen taustan lasten kohdalla tulisi varmistaa kasvisten runsas saatavuus ja kulutus kannustavassa ilmapiirissä, Lehto sanoo tiedotteessa. Muiksi syiksi mainittiin muun muassa, että kloorattu allasvesi ei sovi itselle tai, että etäisyys halliin on liian suuri. . Laadi sanomasi allaolevalle kupongille. . . . . . ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina lokakuun 20. Yleisin syy uinnin tai vesiliikunnan vähäiselle harrastamiselle on vastaajien mukaan se, että harrastetaan muuta liikuntaa, eikä ole aikaa uimahallissa käymiselle. . . Asia ilmenee Helsingin yliopiston tuoreesta väitöksestä. . . . Uintia ja vesiliikuntaa ei välttämättä myöskään koeta itselle sopivaksi liikuntamuodoksi. . Asiakastyytyväisyyskyselyn lisäksi Taloustutkimus toteutti Uimahallibarometrin 2016, johon vastasivat uimahallien esimiehet. . Muu: K I R J O I T A T Ä H Ä N T A P A A N , K I I T O S ! 1 2 3 4 5 4,00 8,00 12,00 16,00 20,00 . . . Tarvainen juhli historic-luokkien toiseksi nopeinta menoa. Lähde kertoo lukeneensa hiljattain siitä harmillisesta tosiasiasta, että yhdessä lukeminen tahtoo nykyään jäädä vähälle. Kirjaston pöydällä näet oli kauniin oranssi kurpitsa ja vaaleanpunaisin höyhenin koristeltu hopean värinen taikasauva, jolla sai kokeilla loihtia kurpitsan juhlavaunuiksi. . Lähteen mukaan vanhat sadut ovat esillä muistutuksena siitä, että on muitakin satuja kuin nykyään suuressa suosiossa olevia Disneyn satuja. . . Vajaat neljä kilometriä pitkä rata sijaitsi Korvenkylän-Junkkarin alueella. . . . Kirjastossa pääsi etsimään aarteita, tekemään saturistikkoa, kohtaamaan saduista tuttuja hahmoja tai vaikka kokeilemaan omia taitojaan loihtimisen saralla. . Edellisen kerran vastaava tutkimus toteutettiin vuonna 2012 ja tuolloin yhtä aktiivisesti uimahallissa kävi noin joka viides (18 %). . . . . . . – Kiva, kun tällaista järjestetään. Ilmoitushinnan . Rivi-ilmoituksia julkaistaan kaikkina Orimattilan Sanomien ilmestymispäivinä. . . Maksun voit suorittaa konttoriimme Erkontie 17, tai lähettää ilmoituskupongin mukana kirjekuoressa osoitteella Orimattilan Sanomat, PL 5, 16301 Orimattila. . Kirjaston Sadun päivässä painotettiin perinteisiä satuja RIVIILMOITUS – edullinen tapa ilmoittaa – Yksi ilmoitusrivi maksaa vain 4,00 arvonlisäveroineen ja tavoittaa lähes 20.000 lukijaa. . . He osallistuivat kilpailuun historic-autoilla. . Vuokrattavana . . Niissä on hirveästi viisautta ja ne sopivat aikuisillekin, Lähde muistuttaa. Aktiivisimpia uimahallissa kävijöitä ovat naiset ja yli 35-vuotiaat. . . . Harri Rasila oli Opel Kadettillaan pienemmässä historic-luokassa toinen. Valtiotieteiden maisteri Elviira Lehto tutki 11-vuotiaiden koululaisten kasvisten ja hedelmien syöntitottumuksia kymmenestä Euroopan maasta kerätyn aineiston pohjalta. . Sitä harrastaa jo 40 prosenttia aktiivisista uimahallikävijöistä, kertoo SUH:n tekninen asiantuntija Ilpo Johansson. . lähetän oheisena Haluan, että ilmoitukseni julkaistaan rastittamani otsikon alla: . – Perinteiset sadut ovat hyvää vastapainoa Disneyn saduille. . . . Pyrimme käymään aina, kun tapahtumia järjestetään. . AL Myrskylää edusti Daniel Majander, Pukkilan Moottoriurheilijoita Anssi Homma. Lähteen mukaan kuitenkin kirjastolta toivotaan jatkuvasti satutuokioita. – Tähän mennessä kukaan ei ole onnistunut loihtimisessa, mutta vielä ehtii, nauroi punasamettiseen ”kärpännahkasomistein” koristeltuun viittaan ja muihin kuninkaallisiin tamineisiin sonnustautunut kirjastonjohtaja Kirsi Lähde. . Tämä tapahtuma tuli facebookissa vastaan. . . Kuntouimareiden määrä on noussut hienoisesti aiempaan verrattuna. . . . Heidän kotonaan kasvikset ja hedelmät olivat myös paremmin saatavilla, ja lapset myös tiesivät niiden saantisuosituksista. Kirjastossa sai kokeilla onnistuisiko loihtimaan kurpitsan Tuhkimon juhlavaunuiksi. . . . Tytöt pitivät kasviksista poikia enemmän tutkimuksen mukaan siksi, että ne olivat osa heidän aiempia ruokailutottumuksiaan. . Ostetaan . . . . Ilmoittajan nimi: . . . . Tulosten mukaan korkeamman sosioekonomisen taustan lapset söivät muita todennäköisemmin päivittäin hedelmiä ja kasviksia suurimmassa osassa maista. . Tutkimuksessa nousi myös esiin, että yksi syy, miksi 15-24vuotiaat eivät käytä uimahallien palveluita on yksityisyyden suojaa antavien tilojen puute. . Yhdessä lukeminen luo yhdessäolon tunnetta Kirjaston aulassa esillä oli klassikkosatukirjoja Pekka Töpöhännästä Astrid Lindgrenin satujen kautta Pessiin ja Illusiaan. Orimattilan Urheiluautoilijoista oli mukana Matti J. – Tulimme ihan varta vasten Sadun päivän tapahtumaan. Matti J. . . Tarvainen, allaan Mitsubishi Galant VR 4, sijoittui omassa luokassaan toiseksi ja oli samalla myös koko historic-luokkien toiseksi nopein. . . . . – Yhdessä lukeminen tuo läheisyyttä ja yhdessäolon tunnetta ja se jää puuttumaan, jos kaikki lukevat tai katselevat vain omia kirjojaan. . . . Tulokset onkin syytä huomioida, mikäli haluamme houkutella jatkossa enemmän nuoria uimahallien käyttäjiksi, Johansson huomauttaa. . . Nuoret kuitenkin toivovat monipuolisempaa allasvalikoimaa ja uimahallin yhteyteen muun muassa kuntosalija muita liikuntapalveluita. . . . . . . Daniel Majander oli Toyota Starletillaan luokassaan sijalla 16. . . . . . . Myydään . . . . . . Tarvainen, Harri Rasila sekä Marko Hovatov. Kirjaston tapahtuma sai Jaatiselta kiitosta. Laji on erityisesti yli 50-vuotiaiden naisten suosiossa. . Taikapeililtä saattoi käydä kysymässä ken on maassa kaunehin. . . Se oli hyväpintainen, vaativa ja aiheutti myös muutamia ulosajoja. . . . . Ihmisten pitäisi malttaa istua alas ja lukea yhdessä, Lähde painottaa. Pro Greens -projektin aineisto oli kerätty vuosina 2009–2010
0.05 Yöradio. Orimattilassa 20.10.2016 ORIMATTILAN YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Kaihtimet, lamellit, markiisit. 18.20-18.29 Radioteatteri esit tää. Johan Huizinga: Keskiajan syksy, osa 78. 13.30 Diakoniapiiri Anninkammarilla. 7.10-7.44 Aamu soitto. 16.15-16.57 Faunin ilta päivä. 19.03 Amsterdamin Concertgebouwor kesterin kauden avajaiskonsertti. 2.20 Pik kujuttu. Lasse Kalevi Sutinen Torstai 20.10. Meluselvitys on päivitetty 29.9.2016. 12.10-12.58 Laajakulma. Esillä sääntömääräi set asiat. Seurakunnan työntekijä on tavattavissa keskiviikkoisin klo 13–14. T7 pallonheitto: 1) Mira Luukkainen 12.19, 2) Helmi Väisänen 7.65. 20.06 Ihan pihalla. 22.05 Euroopan taivaan alla. Annakaisa Rantala ja Miia Kettunen. 8.00 Yle Uu tiset ja sää. 16.00 Yle Uutiset ja sää. P13 800 m: 1) Aku Timoskainen 2.45,3, 2) Peik Blomqvist 3.32,7, 3) Tomi Rekola 3.43,9. 18.00 Yle Uuti set. 11.45 Valomusiikkia. T11 kuula: 1) Niira Kreijula 6.08, 2) Miisa Virtanen 5.12, 3) Nea Hänninen 5.11, 4) Miina Westman 4.71, 5) Susanna Kaskinen 4.90, 6) Hannele Korhonen 4.15, kisan ulkopuoliset: Lumi Rauhala 5.24. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Yle Uutiset ja sää. Abloy turvaavain, Orimattilan Op:n lähistöltä. 8.10 Ykkösaamu. 11.30 SVT: Jorden runt med Line 12.00 SVT: Uppdrag granskning 13.00 SVT: SVT Nyheter 13.05 SVT: Go’kväll 13.50 SVT: Programtablå 14.00 SVT: Doobidoo 15.55 Hiukkasmysteeri (7) 16.25 Sydänsurujen biologia 16.55 Tanskalainen maajussi 17.25 Lasso 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben: Kikattava kakkiainen 18.30 Ponipulmia 19.00 Tobias leipoo maailmalla 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.55 Obs debatt 20.30 Taulun salaisuus (12) 20.45 Oddasat 21.00 Efter Nio 22.00 Dok: Sonita 23.45 SVT: Fångade 00.45 SVT: Förväxlingen Torstai 20.10. M 100 m: 1) Patrik Blomqvist 14.4. 11.00 Yle Uutiset. 13.00 Yle Uutiset. 7.53 Alueradio. 12.55 Suomi tänään. 34 vuotias Kauneuskulma kiittää osallistumisesta. Erkontie 26. 10.55 Pikkujuttu. T11 60 m: 1) Sanna Saarinen 9.6, 2) Miisa Virtanen 10.3, 3) Susanna Kaskinen 10.6, 4) Miina Westman 10.8, 5) Nea Hänninen 11.1, 6) Hannele Korhonen 11.6, kisan ulkopuoliset: Lumi Rauhala 11.1, Josefiina Lill-Smeds 11.4. 18.30 Hartaita säveliä. 21.03 Päivä tunnissa. 6.15-6.24 Aamuhartaus. 13.03 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden al ta. 11.03 Alueradio. 9.00 Yle Uutiset. Anarkiaa aalloilla. 23.10-6.00 Yöklassinen. 21.35-21.39 Novos ti Yle. 17.20 Alueradio. ORIMATTILAN SANOMAT Erkontie 17, Orimattila • puh. Keskiviikko 26.10. Hallitus ORIMATTILA TIEDOTTAA KUULUTUS Seuraava ympäristölupahakemus on saatettu vireille: NCC Industry Oy:n (Mannerheimintie 103a, PL 13, 00281 HELSINKI) ympäristölupahakemus kallion lou hintaan ja murskaukseen, kierrätettävän asfaltin vastaanottoon ja murskaukseen sekä puhtaiden ylijäämämaiden vastaanottoon Ori mattilan Mallusjoen Hietalan tilalla (5604071265) toistaiseksi. 18 Rauhan rukoushetki Orimattilan kirkossa. 22.05 Todellisia tarinoita. 9.05 Urheiluradio. 19.03 Urheiluradio. 17.00 Yle Uutiset ja sää. Sudokun ratkaisu (c ) A rto In ka la w w w .a is ud ok u. 15.05 Alueradio. 23.00 Yle Uutiset. Tilaisuuden juontaa Liisa Lehtonen. 6.56 Päivän mietelause. 3.15 Pyöreä pöytä. P5 pallonheitto: 1) Aapo Rajalahti 13.50, 2) Topias Holm 8.59, 3) Noa Hänninen 7.02, 4) Viljami Väisänen 5.68, 5) Eemeli Tirri 5.62, 6) Joonatan Lehtonen 5.32 7)Lassi Vepsäläinen 4.86, 8) Lenni Pulkkanen 2.58 9) Peetu Virtanen 2.50, Eino Perttola ei tulosta, kisan ulkopuoliset: Konsta Rauhala 2.34, Aleksis Kuivaniemi 1.72. co m C od e: A 21 E C 75 A B 3 4 9 2 1 8 5 6 3 7 3 1 8 6 9 7 2 4 5 5 7 6 4 2 3 9 1 8 2 5 9 8 1 4 3 7 6 1 8 7 2 3 6 4 5 9 6 4 3 5 7 9 8 2 1 8 3 4 9 5 1 7 6 2 9 6 5 7 4 2 1 8 3 7 2 1 3 6 8 5 9 4 Pennalan VPK:n SYYSKOKOUS maanantaina 31.10.2016 klo 19.00 VPK:n ase malla. Messukumppanina Kansanlähetys. 2.00 Yle Uutiset. 20.03 Urhei luradio. T9 kuula: 1) Mona Honkonen 4.15,, 2) Ellen Löfqvist 3.76, 3) Kajsa Suurnäkki 3.23, 4) Ina Hänninen 2.74, 5) Ella Perttola 2.42. Avaimet saa tunto merkkiä vastaan Orimattilan Sanomista. 21.50 Meri sää. Marko Mau nuksela 14.00 Yle Uutiset. 10.05 Mi kä maksaa. T13 800 m: 1) Ada Hänninen 3.19,4, 2) Tessa Virtanen 3.25,4. 20.05 Sää. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 21.55 Suomi tänään. T13 100 m: 1) Tessa Virtanen 17.1, 2) Ada Hänninen 17.3, 3) Katrianna Kaskinen 17.6, kisan ulkopuoliset: Ronja Laine 14.6. 06.53 Lilli ja kukkaisystävät (S) 07.03 Ilmojen kunkut (S) 07.08 Laura (S) 07.19 Tilda ja hänen ystävänsä (S) 07.32 Humps (S) 07.39 Lauri kilpa-auto (S) 07.49 Muista laulaa 07.55 Anniina Ballerina (S) 08.24 Galaxi 08.25 Viidakkokirja (7) 08.36 Kesäleiri (7) 08.50 Näin Norjassa 09.00 Holby Cityn sairaala (12) 10.00 Luontoretkellä: Nuoret erämaassa 10.30 Minä ja mun äiti: Hanna ja Saara 11.00 A2-ilta: Palkkaerot-ilta 12.30 Leijonat Inside 13.00 Girl vs. 17.20 Elämää suuremmat elokuvat: Nosfera tu. Ky seessä on uusi toiminta. 2.02 Yöradio. perhetapahtumien johdosta – tai kutsu ystävät juhlimaan Onnittele Orimattilan Sanomien perhepalstalla. Boy (7) 13.22 Girl vs. 7.50 Aamuharta us. 20.00 Yle Uutiset. Lounaan jälkeen päivätilaisuus: Vuokko Vänskä, Arja Etola, Vuokko Kuokkanen ja Gospel-kuoro. Yleisurheilua Kuulutuksia Kirkollisia tiedotuksia ORIMATTILAN SEURAKUNTA. P13 korkeus: 1) Aku Timoskainen 115, 2) Peik Blomqvist 100, 3) Tomi Rekola 90. 15.00 Yle Uutiset. P9 kuula: 1) Vilho Westman 4.67, 2) Ville Suurnäkki 4.08, 3) Hannes Korhonen 3.47, 4) Matias Holm 3.13, 5) Jonni Hujala 2.81. 8.12 Alueradio. Tämän kokoinen ilmoitus mak saa vain 12 euroa. 3.02 Yöradio. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 MTV Sport Uutiset 19.30 Salatut elämät (S) 20.05 Huippukokki landella 21.00 Pitääkö olla huolissaan. Seurakunnan kotisivuilta www.orimattilanseurakunta.fi saat tiedot säännöllisestä toiminnasta koko seurakunnan alueella. T7 300 m: 1) Helmi Väisänen 1.25,4, 2) Heidi Korhonen 1.29,8. T11 800 m: 1) Miisa Virtanen 3.11,4, 2) Nea Hänninen 3.27,7, 3) Hannele Korhonen 3.49,1. Pappilantie 1, 16300 Orimattila, puh. Er kontie 9) ja kaupungin nettisivuilla www.orimattila.fi ajalla 20.10.– 21.11.2016. Arpaonni suosi Seija Hurria. 8.00 Yle Uutiset ja sää. P5 40 m: 1) Aapo Rajalahti 8.9, 2) Topias Holm 10.4, 3)Joonatan Lehtonen 11.1 4) Eemeli Tirri 11.6 4) Lassi Vepsäläinen 11.6, 5) Viljami Väisänen 13.1, 6) Noa Hänninen 13.2, 6) Peetu Virtanen 15.2, Eino Perttola DNF, Erik Vepsäläinen DNF, Lenni Pulkkanen DNF, kisan ulkopuoliset: Aleksis Kuivaniemi 24.7, Konsta Rauhala 19.6. R a d i o o h j e l m a t Yle Radio 1 93,2 MHz • Yle Radio Suomi 97,9 MHz www.maatilalihameronen.fi Metsolankuja 95 Virenoja puh. M 800 m: kisan ulkopuoliset: Pyry Rantalainen 2.22,0. 9.11 Alueradio. 9.05-9.58 Muistojen bulevar di. P11 60 m: 1) Rasmus Heino 10.1, 2) Eetu Perttola 12.2. Mukava yhteistyö kauneuden parissa jatkuu. Boy (7) 14.07 Girl vs. Muista edulliset riviilmoitukset. P9 800 m: 1) Hannes Korhonen 4.05,4. Orimattilan Kaihdin 777 4183. 040 550 6879 Tuoreena puutarhalta Kurkut, tomaatit, salaatit, yrtit Varpio Puutarha Avoinna to–pe 8–15.30 Myytävänä Kokouksia Löydetty Sekalaisia Pirkko ja Pentti B.Virtanen Viivi ja Wagner Mamoud 122 Yle TV1 05.30 Ylen aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Kotiin takaisin (12) 10.45 Löytöretkiä maailmaan 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Uusimaa 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.26 Yle Uutiset Häme 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa 12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.10 USA:n presidentinvaali 2016: 3. P13 100 m: 1) Aku Timoskainen 14.9, 2) Peik Blomqvist 17.2, 3) Tomi Rekola 19.1. T7 40 m: 1) Mira Luukkainen 8.5, 2) Helmi Väisänen 9.6. 13.00 Klassista kahteen. 0.00 Yle Uutiset ja sää. 18.55 Ihan pihalla. 11.00 Valkoista valoa: Ih misen outo tarina. 12.12 Alueradio. Kastettu: Hautaan siunattu: Isla Justiina Salmi Elvi Adele Hoppania 93 v. 15.05 Kultakuu me. T5 pallonheitto: 1) Heidi Korhonen 6.36, 2) Emmi Henriksson 5.29, 3) Lotta Luukkainen 5.26, 4) Linnea Hujala 3.80, 5) Elsi Henriksson 3.67, 6) Eevi Blomqvist 3.49, 7) Saana Keisala 2.89, kisan ulkopuoliset: Lili Rauhala 5.81. 18.50 Merisää. väittely 14.20 Pohjolan luonto 14.30 Hirvimies (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.15 Yle Oddasat 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 Eduskunnan kyselytunti 16.55 Novosti Yle 16.57 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Kotiin takaisin (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Kahden keikka (12) 20.00 Kuningaskuluttaja 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio: Talk 22.00 Ulkolinja: USA:n rotuvihan uusi aika 22.55 Yle Uutiset Uutis-Suomi 23.05 Yle Uutiset 23.10 Nousuvesi (16) 23.55 Puoli seitsemän 00.25 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 20.10. 7.45 Hartaita säveliä. N kuula: 1) Matleena Nuuttila 6.51, 2) Salla Westman 6.22, 3) Mari Blomqvist 5.84. 15.55-15.58 Yle News. T9 60 m: 1) Elli Henriksson 11.0, 2) Mona Honkonen 11.1, 3) Ellen Löfqvist 11.3, 4) Kajsa Suurnäkki 11.4, 5) Ina Hänninen 11.6, 6) Nella Pulkkanen 12.3, 7) Elina Juusela 12.8, 8) Ella Perttola 13.3, 9) Kiana Merkelbach 14.0. 6.05 Hartaita säveliä. Tiistai 25.10. 18.50 Iltahartaus. 15.00 Yle Uutiset. 13 Kenian lähetyspiiri Anninkammarilla, emäntänä Tuula Heikkilä. 18.03 Ihan pihalla. 22.55-23.05 Kuuluttajan vieras: Yle Uutisluokan tuottaja Hanna Visala. 17.30–19 Perheiden ulkoiluilta ja makkaranpaistoa Vanhan pappilan puistossa. 16.17 Alueradio. TULE MUKAAN! Orimattilan seurakunnassa on tarjolla monenlaista toimintaa kaikenikäisille. 9.00 Yle Uutiset. 12.10 Urheiluradio. 7.59 Hyvää huomenta. 10.00-10.03 Yle Uutiset. 20.30 Ihan pihalla. 3.00 Yle Uutiset. 9.10 Sää. 1.02 Yöradio – Ysäritunti. 4.024.55 Musiikkikeidas – Tuuli Saksala. 21.45 Yk kösvieras: Taiska. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina lokakuun 20. 20.15 Vino sukellus Ylen radioaaltoihin. 3.45 Yöradio. To r s t a i 2 . 03-874 600 sähköposti: etunimi.sukunimi@evl.fi www.orimattilanseurakunta.fi Sunnuntai 23.10. 21.00 Musiikkia konsertin jälkeen. Yle Uutiset ja sää. 10.03 Ajantasa. Tuija Avainnippu, jossa mm. Yle Radio 1 6.00 Yle Uutiset. 16.15 Urheilu radio. 10 Messu Orimattilan kirkossa. 03-778 4293 to ja pe klo 12–17 la klo 9–15 Maatilan puoti Luhtaistentie 11, Orimattila p. P7 40 m: 1) Sampo Lehtonen 7.7, 2) Eetu Honkonen 8.0, 3) Julius Löfqvist 8.3, 4) Aapo Vepsäläinen 8.5, 5) Ismo Juusela 8.8, 6) Niilo Westman 9.3, 7) Väinö Tirri 9.9. 12.00 Yle Uutiset ja sää. T9 800 m: 1) Ina Hänninen 3.39,4, 2) Kajsa Suurnäkki 3.39,6, 3) Elli Henriksson 3.52,6, 4) Ella Perttola 4.27,8. OLETKO KIINNOSTUNUT VAPAAEHTOISTOIMINNASTA. P11 800 m: 1) Rasmus Heino 3.08,6. 7.00 Yle Uutiset ja sää. P11 kuula: Rasmus Heino 5.74, 2) Eetu Perttola 3.94. päivänä 2016 – N:o 119 – 7 Myrskylän Myrskyn yleisurheilumestaruuksia ratkottiin 18.9.: T5 40 m: 1) Heidi Korhonen 9.7, 2) Emmi Henriksson 10.3, 3) Elsi Henriksson 10.6, 4) Saana Keisala 11.0, 5) Lotta Luukkainen 11.5, 6) Eevi Blomqvist 12.0, kisan ulkopuoliset: Lili Rauhala 12.4. 21.40 Urheiluradio. 14.00 Musiikkistu dio. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 2.25 Yöradio. 03-876 678 • ilmoitukset@orimattilansanomat.fi • syntymäpäivistä • nimipäivistä • häistä • ristiäisistä • valmistumisista • ym. 1 . Maanantai 24.10. P7 300 m: 1) Sampo Lehtonen1.10,7 2) Eetu Honkonen 1.12,8, 3) Julius Löfqvist 1.20,2, 4) Aapo Vepsäläinen 1.21,8, 5) Niilo Westman 1.29,0, 6) Väinö Tirri 1.30,2. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 11.57 Päivän mietelause. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 23.03 Yöradio. 10.00 Yle Uutiset. 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 MTV Sport: Formulasirkus 23.05 Pelimies 23.35 Rikoksista pahin (12) 00.35 Ota rahat ja juokse 01.35 Uhka (16) 02.30 Believe (12) 03.30 Bones (12) Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Bumba (S) 06.05 Bubble Guppies (S) 06.30 Pound Puppies (S) 06.50 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 07.15 Disney esittää: Finias ja Ferb (7) 07.40 Sonic Boom (7) 07.50 Angry Birds Toons (S) 07.55 Angry Birds Piggy Tales (S) 07.58 Angry Birds Stella (S) 08.05 Marvel’s Avengers Assemble (7) 08.25 Lego Nexo Knights (7) 08.45 Lego Ninjago (7) 09.10 Soppa365 09.20 Eläinsairaala (S) 09.50 Leijonan luola USA 10.50 Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Hotellit haltuun 14.45 Vaaleanpunainen pantteri (7) 14.55 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 15.55 Matkaoppaat 16.25 Onnenarpa 16.30 Soppa365 16.40 Leijonan luola USA 17.45 MasterChef Australia 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Pomo piilossa Suomi 20.00 Talent Suomi 20.58 Keno 21.00 Nieminen & Lahtinen Show 22.00 Kiss Bang Love Suomi (S) 23.00 Liiga: Illan parhaat 23.05 Leijonan luola USA 00.05 Kauppaneuvos Jethro (S) 01.05 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 02.05 Poliisit – kotihälytys (12) 03.05 Poliisit (7) 03.35 Poliisit (S) 04.05 Astral-TV Sub 10.00 Lemmen viemää (S) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 14.00 Ihmemies MacGyver (12) 15.00 Myytinmurtajat 16.00 Maailman kauheimmat naapurit (12) 17.00 Ninja Warrior 19.00 Pulttibois (S) 19.30 Poikamiesboksi (S) 20.00 Simpsonit (7) 20.30 Simpsonit (7) 21.00 Exiä rannalla (7) 22.00 Amerikan Anita 23.00 60 Days In 00.00 Penny Dreadful (16) 01.05 Ninja Warrior 03.05 Circuit eMotorsport 03.35 Valehtelevat viettelijät (12) 04.35 Salatut elämät (S) Yle Teema 04.00 Teematieto 17.00 Valokuvan voimaa 18.00 Claude Lanzmann ja Shoahin aaveet 18.40 Ziegenort (7) 19.00 Milanon naisten paratiisi (12) 20.00 Schrödingerin kissa 20.30 Prisma Studio 21.00 Tiededokumentti: Sairauksien keisari 21.55 Kino Suomi: Lapualaismorsian (12) 23.20 Odotus (S) 23.50 Teematieto Yle Fem 06.55 SVT: Gomorron Sverige 11.00 SVT: Vem vet mest. 09.05 Kauniit ja rohkeat (S) 09.35 Viking Loton ja Jokerin tulokset 09.40 Emmerdale (7) 10.05 Emmerdale (7) 10.36 Lääkärit 11.30 Jamie Oliverin helpot herkut 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Grand Designs Australia 14.30 Ota rahat ja juokse 15.30 Peter uutisvirrassa 16.00 Salatut elämät (12) 16.30 Aarteiden metsästäjät Suomi 17.25 Viking Loton ja Jokerin tulokset 17.30 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Emmerdale (7) 18.25 Emmerdale (S) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 19.05 Ihan pi halla. 7.50 Merisää. P7 pallonheitto: 1) Sampo Lehtonen 21.70, 2) Niilo Westman 15.8, 3) Julius Löfqvist 13.72, 4) Ismo Juusela 13.65, 5) Väinö Tirri 10.24, 6) Aapo Vepsäläinen 8.37. 22.00 Yle Uu tiset ja sää. 7.12 Alueradio. P9 60 m: 1) Jonni Hujala 11.4, 2) Vilho Westman 11.7, 3) Ville Suurnäkki 12.2, 4) Hannes Korhonen 12.5, 5) Matias Holm 12.7, 6) Otto Rajalahti 13.1. Yle Radio Suomi 5.00 Melkein hereillä. 16.00 Yle Uutiset ja sää. M keihäs: 1) Joel Kuivaniemi 37.72, 2) Pekka Virtanen 31.43, 3) Joni Pulkkanen 27.66, 4)Petri Kaskinen 24.07, kisan ulkopuoliset: Pyry Rantalainen 46.79, Samuli Rantalainen 30.73. Liturgina Arja Etola, toimittaja ja lähetystyöntekijä Vuokko Vänskä saarnaa, kanttorina Rita Honti. Poikkea Anninkammarille, os. Boy (7) 14.30 Tulevaisuuden tekniikkaa 15.00 Rachel Khoo: Ruokatuliaisia maailmalta 15.30 Marja Hintikka Live 16.30 Uusi Päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Holby Cityn sairaala (12) 19.00 Maailman nopein mies 20.00 Latela 20.30 Pulkkinen (7) 21.00 Noin viikon uutiset 21.25 Kimmo (7) 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00 Kioski 22.30 Latela 23.00 Boardwalk Empire (16) 00.00 Uutisikkuna MTV3 06.00 Aamusää 06.25 Studio55.fi 06.50 Makuja ja elämää 07.00 Huomenta Suomi 08.35 Studio55.fi 08.55 Uutispäivä 09.00 Mitä tänään syötäisiin. 21.00 Yle Uutiset. Lupahakemusta koskeva kuulutus on yleisesti nähtävillä virka aikana Orimattilan kaupungin virallisella ilmoitustaululla (os. 4.00 Yle Uutiset ja sää. Marko Maunuksela 13.30 Yle Uuti set alueeltasi 13.33 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. T13 korkeus: 1) Katrianna Kaskinen 110, 2) Tessa Virtanen 100, 3) Ada Hänninen 95, kisan ulkopuoliset: Ronja Laine 118. 6.25 Aamu soitto. 11.30 Lähetyslounas ja päivätilaisuus Orimattilan seurakuntakodissa. 6.30 Alueradio. Boy (7) 13.44 Girl vs. 7.10 Urheilu radio. 9.30–11.30 Syysloman perhekerho Vanhassa pappilassa. 18.10 Kymmenen teesiä yksinäisyy destä: Pienetkin teot lievittävät yksinäi syyttä. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 14.03 Ajanta sa. 8.10 Urheiluradio. 12.45 Merisää
Kauppatieteiden tutkijatohtori Susanna Kultalahti Vaasan yliopistosta ymmärtää, miksi yritykset haluavat uusia ratkaisuja. paikalla Sinuhen konsulentti. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina lokakuun 20. Ryhmätapaamisesta osa kutsuttiin perinteiseen haastatteluun. x ??. x . – Rantalainen saa järjestelyssä kumppaniksi koulutusalan osaajan, joka mahdollistaa meille koko konsernin henkilöstön kouluttamisen lisäämättä omia resursseja koulutusjärjestelyihin, sanoo Rantalainen Yhtiöt konsernin johtaja Antti Rantalainen. g (?,??/kg) Hinnat voimassa S-market Orimattilassa vähintään ke–la ??.–??.??. 2786266-3. Yritys voi bongata suoraan sopivan tekijän sadoissa hakemuskirjeissä kahlaamisen sijaan. Suvi Mero Ampun 4H-yhdistyksestä kertoo, että innokkaita kahvilayrittäjiä mahtuu vielä muutama mukaan toimintaan. 2786521-5. Kehitämme uusia palveluja koko ajan myös tällä saralla, hän kertoo. KPL kg Saarioinen Keitot . Pe ?–?. Vanhat tavoitteet, uudet välineet Monet yritykset turvautuvat uudenlaisiin rekrytoinnin tapoihin sekä säästösyistä että siksi, että oikean osaamisen lisäksi halutaan löytää tiimiin sopiva tyyppi. KUVA: AnnA HAKAmA Orimattilan Erkko-lukiossa viimeistä vuotta käyvä Mira Maunula on yksi viidestä Megamyynti Areenan viikonloppukahvilan yrittäjistä. kpl . o Jos vatvomisen taustalla on vaikeampi ahdistus tai masentuneisuus, työterveyshuolto voi tarjota ryhmätoiminnan tukea. g (?,??/kg) . Työnantajan kannalta on hyödyllistä nähdä näitä taitoja heti. Tervetuloa! Sinuhe Vehnäsämpylä pitkä, . Ryhmähaastatteluiden lisäksi hyödynnetään vaikka videohaastatteluita, joissa koko hakemus tai osa siitä perustuu hakijan tekemään videoon. Ruokakauppaketju Anton & Antonin perustaja Niina Hietalahti ratkaisi pulman luovasti: hakijat saivat ensin kyselyn täytettäväkseen, sitten kutsun ryhmätapaamiseen. päivänä 8 – N:o 119 – 2016 S-market Orimattila palvelee Arkisin ?–?. Kauppakamari ja Rantalainen Yhtiöt koulutusyhteistyöhön Hämeen kauppakamari ja Orimattilassakin toimiva Rantalainen Yhtiöt ovat solmineet yhteistyösopimuksen koulutuksesta. Asiakaspalvelussa ensivaikutelma on tärkeä, Hietalahti sanoo. Kiinnostuneet voivat ottaa Meroon yhteyttä. Kahvilaa pyörittää viiden nuoren 4Hyrittäjän ryhmä. o Työterveyshuollosta voi saada myös taustatukea, jolloin järjestetään yhteisneuvottelu esimiehen, työntekijän ja työterveyden välillä. Työnhaku kulkee uusia kanavia o Pyri jäsentämään, mikä työssä kuormittaa. g (?,??/kg) Surf Pyykinpesunesteet . Kahvilatoiminnan käynnistäminen on osa Ampun 4H:n Tieni työhönhanketta, jonka tavoitteena on edistää nuorten työllistymistä sekä luoda uusia työllistymisen mahdollisuuksia Orimattilassa, Pukkilassa, Myrskylässä ja Lapinjärvellä. Sunnuntaisin ??–?. l kg Kalaneuvos Savupallas Kotimaista Broilerin fileesuikaleet . Maunulan mukaan asiakkaita on käynyt kahvilassa mukavasti. . – Halusimme nimenomaan tyyppejä, jotka uskaltavat kohdata asiakkaan. Kahvilan pyörittäjistä Mira Maunula on orimattilalainen lukiolainen, muut neljä nuorta ovat Mäntsälästä. Sopimukset allekirjoitettiin 14. Autojen ja moottoripyörien sekä niiden osien ja varusteiden vähittäiskauppa, autojen ja moottoripyörien huolto ja korjaus, rakennuskonevuokraus,... g (?,??/kg) Kotimaista Broilerin rintaleike marinoitu n. kpl ??. g (?,??/kg) Fazer Marjapiirakat . – Monilla hakijoilla on hienot cv:t ja paljon osaamista, mutta asiakaspalvelussa korostuvat asiat, joita ei välttämättä voi korostaa hakemuksessa. o Jos kyse on sairauden tasolle edenneestä murehtimisesta, tarvitaan ehkä yksilöllistä lyhytpsykoterapiaa. Osa ryhmätapaamisesta valituista on edelleen yrityksen palveluksessa. Pikkuhiljaa tutuksi tullut kahvila on saanut jo mukavasti asiakkaita. Hietalahden mukaan pikahaastatteluilla taataan, etteivät sopivat tyypit jää valikoitumatta vaikkapa hygieniapassin puutteen takia. g (?,??/kg) God Morgon Florida tai Sweet Brazil -appelsiinimehut . – Kyse ei ole vain kustannustehokkuudesta vaan myös siitä, miten yritykset löytävät oikeat tyypit, Kultalahti sanoo. o Psykologitapaamisia työnantajat korvaavat yleensä 1–5 kertaa. Op. Kaasinen Mikko Tuomo Olavi tj. Haankuja 16, 16270 Villikkala. Onko työtä liikaa tai ylittääkö se voimavarat. – Kahvilatoiminta on ollut todella antoisaa, koska tykkään olla tekemisissä muiden ihmisten kanssa. – Olimme mukana energiapalveluiden toimenpideohjelmassa jo kaudella 2008– 2016 ja saimme omassa toiminnassamme ja yhdessä asiakkaidemme kanssa aikaan hyviä tuloksia. Os. – Subjektiivisten mielipiteiden rooli vähenee, kun kokonaiskuva ihmisestä ei jää enää niin hataraksi. Hieronta-, kauneudenhoito-, siivousym. PRK . g (?,??/kg) kg Suomalainen 4H-nuoret pyörittävät viikonloppukahvilaa Megamyynti Areenalla Ampun 4H:n nuoret yrittäjät aloittivat viikonloppukahvilan pyörittämisen Megamyynti Areenalla Orimattilassa noin kuukausi sitten. Myös Kultalahti uskoo, että entistä laajempi työkalupakki rekrytoinnissa auttaa haastateltavia tai ainakin muuttaa sitä, mitkä asiat rekrytoinnissa ovat eduksi. Tekniikkaa aiotaan hyödyntää toistekin. rss Ruodittu kirjolohifilee Suomi/Ruotsi kpl kg Wotkin’s Pekonitai lauantaimakkara palana Suomi kg Atria Porsaan kassler palana Suomi . Kuljetus J. Vesitornintie 16, 16300 Orimattila. KRT Finland Oy, Orimattila. Linkedinin kaltaiset yhteisöpalvelut tarjoavat yrityksille mahdollisuuden nähdä, millaisia ihmisiä ja osaamista yleensä on tarjolla. 2785232-6. lokakuuta. Mannertie Jouni Reino Mikael, Mannertie Jouni Reino Mikael tj. Olen oppinut enemmän yritystoiminnasta sekä toimimaan itsenäisemmin, kertoo Maunula. g (?,??–?,??/kg) Suomi Palvelutorilta TORSTaista lauantaihin Paistosta KE-LA Satsuma Espanja kg S-market Orimattilassa to ??.??. Jos työasioiden murehtiminen valtaa elämän. Yhteistyösopimuksemme mahdollistaa koulutustarjontamme laajentamisen, kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen. 4H-nuorten kahvila on avoinna lauantaisin kello 11–16 ja sunnuntaisin kello 13–16. – Rantalainen Yhtiöt on päättänyt keskittää ajankohtaiskoulutuksensa Hämeen kauppakamariin. Työnhaku on ikään kuin koko ajan päällä, kun netissä olevan profiilin perusteella voi tulla yllättäen puhelu vaikka nykyisen työnantajan kilpailijalta. l (?,??/l) Vaasan Rievä ??. Työntekijät brändäämässä Hietalahden mukaan monet Anton & Antonin hakijoista pitivät ryhmätapaamista modernina ja kiinnostavana tapana hakea töitä. o Ota asia puheeksi työterveyslääkärin tai -hoitajan kanssa. plo . Energiatehokkuussopimuksen tavoitteena on ohjata yrityksiä ja yhteisöjä parempaan energiatehokkuuteen ja vapaaehtoisin toimin saavuttaa EU:n energiatehokkuusdirektiivin mukainen kansallinen sitova energiansäästötavoite. Niistä myös headhuntataan eli etsitään työntekijöitä, jotka eivät välttämättä itse hae uusia töitä. Tämä on osa ympäristövastuutamme ja haluamme jatkaa sitä saumattomasti nykyisen sopimuskauden päättyessä, sanoo Kymenlaakson Sähkön kehityspäällikkö Heikki Rantula. He voivat kannustaa lähestymään rohkeasti esimiestä tai henkilöstöhallinnon edustajaa. o Mieti, pystyisitkö vähentämään kuormitusta myös itse. Erkontie 12, 16300 Orimattila. Kahvilan sijainti kassojen välittömässä läheisyydessä mahdollistaa pikaisenkin piipahtamisen herkullisten leivonnaisten äärellä. RSS . palvelut. Tapaamisessa esiteltiin yritystä ja tehtiin pikahaastatteluita. kg Saarioinen Puurot ??. Rantalainen Yhtiöt tarjoaa laaja-alaisesti laskentatoimen asiantuntijapalveluita pkyrityksille. Ensivaikutelmat osoittautuivat Hietalahden mukaan enimmäkseen paikkansapitäviksi. STT Yritys tarvitsee monta uutta tekijää, mutta rekrytointiprosessi vie aikaa ja rahaa. – Online-palvelussamme asiakkaillemme on mahdollisuus oman kulutuksen tarkkaan seurantaan, viestimme aktiivisesti erilaisista tavoista tehostaa omaa energiankäyttöä ja tarjoamme henkilökohtaista neuvontaa. Tieliikenteen tavarankuljetus ja muu laillinen toiminta. Kymenlaakson Sähkö liittyi energiasopimukseen Kymenlaakson Sähkö on liittynyt energia-alan yritysten kansalliseen energiatehokkuussopimukseen kaudelle 2017–2025. Myös digipalvelut ja sosiaalinen media ovat osa nykypäivän rekrytointia. Kuusamon Punaleimatai Sinileima-emmental ??. Katso poikkeavat aukioloajat: www.alko.fi R-KIOSKI ORIMATTILA Erkontie 16, 16300 Orimattila Avoinna: ma–la 7.00–21.00, su 9.00–21.00 R_kioski_Orimattila.indd 1 28.7.2011 9.22 Omistajan käyntikortti Chiquita Banaani Costa Rica Kotimaista Karjalanpaisti ??. Uusia yrityksiä Chabathong, Orimattila. Toivanen Jidapha. Lauantaisin ?–?. Ma–To ?–?. Rekrytoijat näkivät, miten hakijat käyttäytyvät porukassa, ottavat uudet ihmiset vastaan ja sietävät painetta. PLO kg kg . x . x ???–??. prk Suomalainen Myllyn paras Makaroni ??. Nuoret valmistavat itse kahvilassa myytävät tuotteet ja saavat näin ollen monipuolista kokemusta aina markkinoinnista asiakaspalveluun ja leipomisesta siivoamiseen. Mannertie Ky, Orimattila. g (?,??/kg) Ålandsmejeriet Port salut -juusto . Kultalahden mukaan digitaalinen työnhaku saa työnhakijat brändäämään itseään. La ?–?. kpl / pkt ??. g (?,??/kg) X-tra Uunilenkki ??. Maunula on perustanut oman yrityksen kahvilan pitämistä varten. Os. – Jos ajatellaan, kuinka työläs rekrytointiprosessi on viedä läpi, ei ole ihme, että sitä halutaan keventää. 2 500. Os. Kahvila on auki pääsääntöisesti viikonloppuisin, jolloin paikan oma Megakahvila on suljettuna. Lisäksi uusilla välineillä sopivat tyypit seuloutuvat aiempaa helpommin. o Jos vatvomista on kestänyt kauan, sinut voidaan ohjata työterveyspsykologin puheille