– Kyytöt ovat alkuperäiskarjana sitkeitä ja selviytyjiä. Viime viikolla karanneen kyytön karkumatka jatkuu JUHO KIUrU Virenoja Orimattilan kaupunki suunnittelee yli 340 000 euron maakauppoja Virenojalla ja Villissä. Se on 11 500 euroa hehtaarilta. Yksi kyyttö on ennesäänkin. Se ei ole kuitenkaan itse halukas rahoittamaan tien tekoa. Eläimen omistava tuottaja ja Eläinsuojelukeskus Tuulispää neuvottelivat viime viikolla kyytön mahdollisuudesta siirtyä Somerolaisen eläinsuojelukeskuksen hoiviin jatkamaan elämäänsä. nyt odotellaan, että se putkahtaa esiin tai joku näkee sen ja jatkoratkaisu tehdään sen myötä, Anttonen sanoo. Villistä Orimattilan keskustan tuntumasta kaupunki hankkisi vaihtomaaksi 12,4 hehtaarin Villinpelto-nimisen kiinteistön Villintien ja Villinkujanristeyksen itäpuolella. SIVU 6 Katulätkän MM-turnaus siirrettiin tuonnemmaksi Tönnön grilli Orimattilan Tönnössä pistettiin kiinni. Kaupunki arvioi, että tontit menevän kaupaksi neljässä vuodessa eli samaan tahtiin kuin Pennalassa. Se halusi yhteistyötä mieluummin Kymenlaakson kuin Orimattilan ja Lahden suunnasta. ORIMATTILAN SANOMAT TIISTAINA 20. Suunnitelmaan kuuluu myös pienen palan myyminen kaupungille naapurikiinteistöltä tien takia. SIVU 3 Tuuliharjan yritysalue vielä vuosien päässä Orimattila haluaisi kaavoittaa Tuuliharjaan moottoritien varteen teollisuusja yritysalueen. Alueesta noin 3,2 hehtaaria on peltoa ja loput metsämaata sekä tienpohjaa. Kaupunki omistaa tällä hetkellä Virenojalla asumiseen asemakaavoitettua maata noin 4,8 hehtaaria Virenojan koulun eteläpuolella. Kunnallistekniikka 19 tontin alueelle on tarkoitus rakentaa lähivuosina. – Meillä on tällä hetkellä 75 eläintä, joista nautoja on 11. Yleisöä ilahduttanut ulkoilmakonsertti piti sisällään kappaleita laidasta laitaan ja vakuutti kuulijansa Orimattilan komeaäänisen laulajatähden monipuolisuudesta. Kiinteistö on Keskusta-Virenojan osayleiskaavassa maaja metsätalousvaltaisella alueella. Artjärven konttorin ääni tulee Länsi-Kymessä paremmin esiin kuin vielä isommassa yhteenliittymässä. 040 411 6444 Ilmainen kotiinkuljetus 6 km säteellä yli 20 euron tilauksiin! Tavallista parempi ruokakauppa Käkeläntie 3, Orimattila, puh. Mikäli kaupunki päättää hankkia maat, teettäisi se maaperätutkimukset sekä meluja tärinäselvitykset ennen lopullisen kaupan allekirjoittamista. Maakauppaesitykset ovat tänä iltana elinvoimaja teknisen valiokunnan käsittelyssä. Jos tutkimuksissa ilmenee huomattavia alueen hyödyntämisen rajoituksia, voidaan kaupan toteuttamista harkita uudelleen. TAKASIVU Henry Friman konsertoi urheilukentällä Orimattilan kaupunki pohtii tonttimaan ostamista Virenojantien eteläpuolelta viivoitetulta vajaan seitsemän hehtaarin alueelta.. Uusia näköhavaintojakaan siitä ei ole tullut. Kaikki riippuu kuitenkin paljon siitä, missä eläin fyysisesti on, kun kiinnioton hetki koittaa. nyt vielä löytyy ruokaa ja vettäkin, joten senkään puolesta ei ole hätää. Maa-alueet omistavat Kalle Mäkelä ja Mirja Mäkelä Virenojalta. Virenojan maille kuntotutkimusehto Virenojan alue on Keskusta-Virenojan osayleiskaavassa pientalovaltaisella asuntoalueella noin 1,5 kilometrin päässä Virenojan koulusta. Virenojalta tonttimaata, Villistä vaihtomaata Kaupunki suunnittelee yli 340 000 euron maakauppoja Irtonumero 1,90 e (sis. vuosikerta ORIMATTILAN, MYRSKYLÄN JA PUKKILAN PAIKALLISLEHTI www.orimattilansanomat.fi OS tänään Orimattilan suunnitelmat teollisuusja yritysalueen kaavoittamiseksi moottoritien varteen Tuuliharjaan eivät etene. Puuston osuudeksi on arvioitu 29 000 euroa. Kylmenneet ilmat eivät Anttosen mukaan kyyttöä haittaa. Yhdistyminen tuo Artjärven OP:n asiakkaille laajemman asiantuntijakaartin, sillä LänsiKymen OP on monta kertaa Artjärven pankkia suurempi. Kioski on kiinni toistaiseksi. Alue on Virenojantien ja junaradan kainalossa. Maan ostoista päättää lopulta kaupunginvaltuusto, koska kummankin alueen kauppasumma on yli 50 000 euroa. 7–21, la 8–20, su 10–18, www.k-supermarket.fi O R I M AT T I L A K-SUPERMARKETISTA! Alkuviikon tarjoukset RUOK AMES TARILTA! KALA MEST ARILTA! 1 L HUIPPUHINTAAN! 100 g GRILLATUT KUUMANA GRILLISTÄ! TILAA JA NOUDA -PALVELU PLUSSAKORTILLA 4,90! Ilman Plussa-korttia 6,90 Maistuvat KATKARAPULEIVÄT 4 50 KPL TARJOUKSET VOIMASSA TI–KE 20.10.–21.10.2020. Eläintä on viikonlopun aikana etsitty tuloksetta muun muassa korien avulla. Kiinteistön omistaa pakaalainen maanviljelijä Marko Suuronen, joka on Orimattilan kaupunginvaltuuston varajäsen keskustan riveissä. Lisäksi on muun muassa hevosia, sikoja ja vuohia, Anttonen kertoo. alv.) 100 % kotimainen Kaikki katsastukset ja rekisteröintipalvelut. Orimattilassa piti pelata miesten, naisten ja veteraanien MM-turnaus uudella ja vanhalla urheilutalolla marraskuussa. BROILERIN KOIPIREIDET HUIP PUHI NTAAN! Sun all in 1 PESUTABLETIT 99 PS 10 tbl 89 PSS Peratut 4 99 KG MUIKUT ERÄ! Säävaraus! T ARJO US! Riitan Herkku TOSCAPIIRAKKA 200 g (12,50/kg) 2 KPL 5 ,JÄÄSALAATTI 1,KPL Helposti mukaan! ERÄ! KUVA: Petri SiPiLÄiNeN Lokkilammet Virenojantie L ah ti –L o vi is ara ta The Voice of Finland -kilpailun kakkonen Henry Friman konsertoi Orimattilan urheilukentällä viime keskiviikkona. Ilman yhdystietä valtio ei suostu avaamaan Tuuliharjan moottoritieliittymää muulle kuin levähdysalueen liikenteelle. Turnaus aiotaan edelleen pitää Orimattilassa, mutta ajankohta ei vielä ole tiedossa. lokakuuta 2020 N:o 81 – 69. Uusien suunnitelmien pitäisi selkeytyä lähiaikoina. ORIMATTILAN KANTRIKATSASTUS SOITA 045 693 3748 Topintie 2B Orimattila www.omkk.fi Kankaantie 13, Orimattila p. Karannut kyyttö on luonteeltaan hyvin arka. Artjärven ja Länsi-Kymen Osuuspankkien on tarkoitus yhdistyä ensi kesänä. Jo ennestään isojen investointien rasittamalla Orimattilalla ei ole lähivuosina varaa toteuttaa yksin noin viiden miljoonan euron hintaista tiehanketta. SIVU 3 Artjärven ja Länsi-Kymen Osuuspankit yhteen kesällä Katulätkän MM-turnaus siirrettiin koronaviruksen takia myöhemmäksi. Alue on kaavoitettu omakotirakentamiseen. Tuulispää on tuotantoja maatilaeläinten turvakoti, jossa eläimet pääsevät jatkamaan mielekkäässä ympäristössä elämäänsä. 03-883 2100 ark. Yrittäjä on kioskissa vuokralaisena kolmen vuoden vuokrasopimuksella. – Ajattelimme, että eläin olisi lähtenyt liikkeelle viikonloppuna, kun hirvenmetsästys oli käynnissä, mutta havaintoja ei ole tullut. Kioski avattiin yli viiden vuoden tauon jälkeen elokuun alussa ja pistettiin jälleen kiinni reilu viikko sitten. Alue on tukioikeuskelpoista peltomaata. Uutena yrittäjänä kioskia pyörittämään tullut Marko Lahtinen ei kommentoi kioskin uusia käänteitä. Kaupungilla puutetta vaihtomaista Villissä oleva kiinteistö tulisi kaupungille vaihtomaaksi tulevien yhdyskuntarakentamiseen tarvittavien maa-alueiden hankintojen helpottamiseksi. Tönnön grilli taas kiinni AnnA HAKAMA Orimattila Viime viikon tiistaina Vainion teurastamon pihalta Orimattilassa karkuun lähtenyt kyyttö oli maanantaina yhä karkuteillä. Virenojalta kaupungille on tarjottu ostettavaksi reilun 6,7 hehtaarin kokoista ritala-nimistä kiinteistöä puustoineen 198 000 eurolla. Mikäli eläin löytyy kunnossa ja kiinniotto onnistuu turvallisesti, kyyttö saakin jatkaa elämäänsä. Hinnaksi on neuvoteltu 142 676 euroa. Hinta perustuu alueen lähellä toteutuneisiin vastaavanlaisiin maakauppoihin. Tuulispään perustaja Piia Anttonen arvioi, että kateissa oleva kyyttö on todennäköisesti löytänyt itselleen turvallisen paikan, jossa se tällä hetkellä oleilee. Onhan näitä joskus ollut, että naudat ovat monta kuukauttakin kateissa, Anttonen sanoo. Kantona kaskessa on Tuuliharjan ja Vanhan Helsingintien välinen yhdystie. Maanhankintaneuvotteluissa on usein huomattu, että vaihtomaiden puute vaikeuttaa kaupungin maanhankintaa huomattavasti. Maan hinta olisi 2,5 euroa neliöltä eli 25 000 euroa hehtaarilta
Huomautukset on tehtävä 8 päi vän kuluessa ilmoituksen julkaise misesta tai ilmoituksen tarkoitetus ta julkaisupäivästä lukien. 044 7043 710 kullervo.hakama@orimattilansanomat.fi Ilmestyy: tiistaisin ja torstaisin Levikki 3 440 kpl (LT 2018) Sanomalehtien Liiton jäsen ISSN 12366609 PAINOPAIKKA Alma Manu Oy Tampere 40 vuotta sitten Lukijan postia Orimattilan valtuustossa uumoillaan tunnelman kiristyvän entisestään, mitä lähemmäs kevään vaalit tulevat. epä selvästä käsikirjoituksesta tai pu helinvälityksessä sattuneesta vää rinkäsityksestä lehti ei vastaa. aiemmin alueita kutsuttiin nimellä sote-maakunta, mutta nimi vaihdetaan siirtymäajaksi, jotta alueet eivät sekoitu hallinnollisiin maakuntiin. se muistuttaa Yle radio suomen ns. nimi muuttuu maakunnaksi, kun esimerkiksi aluekehitystehtävät siirtyvät osaksi kokonaisuutta. leirit ovat olleet koko valtuustokauden ajan tukkanuottasilla. Kärjessä lehdistä ovat Yhteishyvä, pirkka ja Terveydeksi!-lehti. Lisäksi juryyn kuuluu taiteilija Pentti Papinaho. asia käy ilmi Kansallisesta mediatutkimuksesta. Korotukset koskevat myös jo teh tyjä tilauksia/ilmoitusvarauksia. Taideteoksissa on 50 maalausta, 26 graafista työtä ja 27 veistosta. uruissa persoonallista tulkintaa soitti nuori urkutaiteilija lasse erkkilä. perussuomalaiset ja sitoutumattomat menestyivät kevään 2017 vaaleissa hyvin, mutta eivät kuitenkaan saaneet sellaista valta-asemaa kuin toivoivat. Vuonna 2022 näillä näkymin järjestettävät vaalit olisivat aluevaalit eivätkä maakuntavaalit. – Lehti ei suorita tilaa jalle hyvitystä lakon tai muun ylivoi maisen esteen takia julkaisematta jääneistä numeroista. Sen jälkeen virisi soimaan Lindbergin Vanha koraali Taalainmaalta, teemoiltaan tuttu koraali, lempeän ja nöyrän mietiskelyn täyttämä. – Kuvassa valtuuston puheenjohtaja Riitta Lonka (kesk). VASTUU ILMOITUSVIRHEISTÄ Lehti ei vastaa ilmoittajille mahdol lisesti aiheutuvasta vahingosta, jos hyväksyttyä ilmoitusta ei tuotan nollisista tai vastaavista syistä jul kaista määrättynä päivänä. ooo samassa pitäjäsanomien numerossa uutisoitiin orimattilan Yrittäjäjuhlan riennoista. Oli helppoa eläytyä sen sanomaan, levätä ja virkistäytyä siinä. WalT WHiTMan 21. Kaikkien tuntema Veikko Lavi oli Yrittäjäjuhlien pääesiintyjä. – baltiassa esiintyi todella paljon salamoita, mutta rajut ukkoset jäivät tänä vuonna suomen rajosalamoita kesällä alle puolet keskimääräisestä o Suomessa yhteensä 57 painettua aikakauslehteä tavoittaa jen ulkopuolelle, kertoo ilmatieteen laitoksen tutkija Terhi Laurila tiedotteessa. Konsertti alkoi Mendelssohnin sonaatin mahdikkaista sävelkuluista. Lavin ehtymätön luomisenlähde pulppuaa uutta ja uutta tangon ja polkan väliltä kaikkea mahdollista. Siltala tarkasteli puheessaan inflaatio eri näkökulmista ja totesi, ettei inflaatio hyödytä ketään. Myrskylän, Orimattilan ja Pukkilan puolueeton uutis ja ilmoituslehti. Hermostuneisuutta on selvästi ilmassa, ja puheet ovat koventuneet. ORIMATTILAN SANOMAT Tänään: Kasper, Jasper, Kasperi, Jesper, Kauno Keskiviikkona: ursula Tiistaina lokakuun 20. Vaalit lähestyvät, puheet kovenevat selkeimpinä hetkinä on olemassa tietoisuus, ajatus, joka kohoaa riippumattomana, kaikesta muusta erillään, tyynenä, tähtien kaltaisena, ikuisesti loistavana. perheja peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd.) mukaan suomeen perustetaan 21 hyvinvointialuetta, joiden lisäksi järjestäjänä on Helsingin kaupunki. orimattila-karavaani on siis kulkenut valtapuolueiden haluamaan suuntaan, mutta perussuomalaisten ja sitoutumattomien jatkuva louskutus on hermostuttanut ne. Kesän selvästi rajuin ukkospäivä oli juhannusaaton aatto, jolloin maasalamoita havaittiin yli 11 000 kappaletta. Kahdeksalla valtuutetulla on jääty räksyttäjän rooliin. Tällöin kirjoittajan henkilöllisyys jää vain toimituksen tietoon. sote-maakunnan uusi nimi on hyvinvointialue, kunnes maakuntien tehtäviä lisätään KUVA: JUHo KiUrU päättynyt ukkoskausi jäi vaisuksi, kertoo ilmatieteen laitos. päivänä 2 – N:o 81 – 2020 Päivyri Päivän miete Tänään tästä ensi kevään kuntavaalit näkyvät jo orimattilan kunnallispolitiikassa. Virheestä, joka johtuu esim. Vaaleihin on kuusi kuukautta aikaa, ja uho perussuomalaisten sekä liike nytin leirissä on kova. Lavi järjestikin kuulijakunnalle oikein pienoiskonsertin. peTri sipiläinen ORIMATTILAN SANOMAT TOIMITUS Avoinna ma–pe klo 8–16.30 toimitus@orimattilansanomat.fi yleisonosasto@orimattilansanomat.fi tulkai.mukaa@orimattilansanomat.fi Toimitussihteeri Petri Sipiläinen p. nelikkoa toruttiin ensin suljetussa valtuuston seminaarissa syyskuussa ja sen jälkeen kuun lopussa pidetyssä julkisessa valtuustoinfossa. Hyvinvointialueiden väliaikaishallinnon on määrä aloittaa jo ensi vuoden puolella. Henna onkin ollut perussuomalaisten ja sitoutumattomien järein moukari, kun ne ovat käyneet valtaryhmittymän kimppuun. laajempi käyttö on sallittua tilapäisesti tai henkilöstön saatavuusongelmissa, Kiuru sanoi. isoissa kysymyksissä rintama on pitänyt, mutta ajoittain siitä on livennyt muutama keskustan valtuutettu ja kokoomuksen kanssa samaan valtuustoryhmään kuuluva kristillisdemokraattien edustaja. Tiedotukset muka elävöitetään, tuntuu kyllä elämöittämiseltä. se on vähemmän kuin mitä keskustaan nouseva urheilutalo-uimahalli maksaa puhumattakaan tulossa olevasta uudesta yhteiskoulusta. 044 7043 718 TILAUSHINNAT (sis. Jo uusi paloasema maksaa yksistään yli seitsemän miljoonaa euroa eli puolet siitä, mitä Hennaan on uhrattu vuosien saatossa. Viime kaudella kaatuneesta sotesta uudistus eroaa siinä, että nyt julkinen toimija on vahvassa roolissa, mutta Kiuru painottaa, että yksityiseltä palveluntuottajalta voi edelleen hankkia palveluita, ellei hankkimista ole erikseen laissa kielletty. Hallituksen tavoitteena on, että tehtävät siirtyvät hyvinvointialueille vuoden 2023 alusta. 044 7043 717 anna.hakama@orimattilansanomat.fi KONTTORI Avoinna ma–pe klo 8–16 tilaukset@orimattilansanomat.fi ilmoitukset@orimattilansanomat.fi Toimistopäällikkö Marja Hakama p. Näyttelyn avajaiset ovat tänään, ja huomisesta lähtien näyttely on avoin yleisölle. – palveluissa voidaan myös käyttää yksityiseltä palveluntuottajalta hankittua työvoimaa ja myös vuokratyövoimaa täydentävästi myös ympärivuorokautisessa päivystyksessä. Digikesto 12 kk 124 e . Miia ViHerVuori Kirjoittaja oli työharjoittelussa Orimattilan Sanomissa. VerbaaliTerrorisTi politiikkaa, populismia, analyysia ja propagandaa Näin kirjoitat Lukijan postiin lähetä kirjoituksesi osoitteella orimattilan sanomat, pl 5, 16301 orimattila tai sähköpostitse osoitteella yleisonosasto@orimattilansanomat.fi tai www.orimattilansanomat.fi Yleisönosastokirjoitus on aina allekirjoitettava – myös siinä tapauksessa, että kirjoittaja haluaa käyttää nimimerkkiä. Kolmella valtapuolueella ja kokoomuksen kanssa kimpassa olevilla kristillisillä on 33-jäsenisessä valtuustossa 23 valtuutettua eli selkeä enemmistö. VEROTTOMAT ILMOITUSHINNAT Etusivulla 2,10 Tekstin edellä, tekstissä 1,85 Kuolinilmoitukset 1,85 Tekstin jälkeen 1,75 Takasivulla 1,95 Värilisä 0,12 euroa / pmm Hintoihin lisätään 24 % arvonlisä vero. Yrittäjät juhlahumussa orimattilan sanomien Viikon saldo -palstalla oli virhe. Laulujen kohteena on usein tuo ”järjestelmän” syrjimä ja unohtama ihminen – kuten byrokratiatango sen kertoo. Yksityiseltä palveluntuottajalta voi hankkia palveluita uudistuksen tavoitteena on peruspalveluiden parantaminen ja palveluiden järkeistäminen siten, että sosiaalija terveyspalvelut ovat lähellä toisiaan ja peruspalveluiden ja erikoissairaanhoidon välinen raja hälvenee. Tosin sekä lonka että Keskevaari pyysivät myöhemmin kovia puheitaan anteeksi tämän kuun alussa pidetyssä valtuuston kokouksessa. Vähäisestä määrästä huolimatta salamat aiheuttivat vahinkoja. uskonkappaleet ja sovinnaistavat katoavat ja menettävät merkityksensä tämän yksinkertaisen ajatuksen edessä. Mikään yllätys ei ole, että tulevissa vaaleissa rintamalinja kulkee perussuomalaisten sekä liike nytin tunnuksia nykyään kantavien sitoutumattomien ja kaupungissa valtaa pitävän kolmen koplan – kokoomus-keskusta-demarit – välillä. Hennaa on yritetty häivyttää muutenkin: sinne tulossa olevasta koulusta puhutaan virallisissa yhteyksissä länsi-orimattilan kouluna, vaikka kaikki muut orimattilan koulut on nimetty niiden kylien mukaan, joissa ne sijaitsevat. Tyylitaju verovetoisella radioasemalla on luiskahtanut kakofoniaksi. 044 7043 720 marja.hakama@orimattilansanomat.fi Myynti ja markkinointi Lasse Mäkinen p. Kuntaministeri Sirpa Paateron (sd.) mukaan uudistuksessa kukin kunta voi menettää tai saada lisää korkeintaan 60 euroa asukasta kohti, kun aiemmin summa oli 100 euroa. Stanleyn Voluntary C-duuri, Bachin urkukoraalit sekä Preludi ja fuuga h-molli tulvivat kiitosta ja ylistystä sekä luottamusta Isään, jonka hoiviin ihminen voi jäädä turvallisesti suurimmassakin hädässä. 0500 840 266 lasse.makinen@orimattilansanomat.fi Ilmoituslaskutus Lehtitilaukset Lauri Hakama p. Konsertti pidettiin lähetyksen hyväksi. Ennen yhteistä päätösvirttä piti rovasti Kalervo Pulkkinen puheen, teemanaan hengellinen musiikki. seuraavaksi muutetun mallin arvioi lainsäädännön arviointineuvosto, mihin menee arviolta kolmisen viikkoa. itse urheilu on taka-alalla, ihan kuten musiikkiohjelmien musiikki. Millä kriteerillä Yle määrittelee ”suoran ohjelman”. 044 7043 711 antti.haavisto@orimattilansanomat.fi Juho Kiuru p. se poiki valtuuston puheenjohtajiston miehittäneiltä valtapuolueilta tuplanuhteet kahdelle perussuomalaisten ja kahdelle sitoutumattomien valtuutetulle. Ilmoituksia välitetään maan kaik kiin sanomalehtiin ko. Juryn puheenjohtaja on toiminut taidemaalari Reino Hietanen. ryhmittymän yritykset muuttaa kaupungissa harjoitetun politiikan suuntaa ovat tussahtaneet yksi toisensa perään kokoomuksen, keskustan ja demareiden muodostamaan kilpeen. – Sen, joka ajattelee hyötyvänsä inflaatiosta, on syytä tutkiskella, onko hyöty todellinen vai onko kysymyksessä rahailluusioksi kutsuttava näennäishyöty, sanoi Siltala. Sote-uudistusta on valmisteltu perheja peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd) ohjauksessa. 03-876 678 JULKAISIJA: Pitäjäsanomat Oy Toimitusjohtaja/päätoimittaja Kullervo Hakama p. Lehden vastuu ilmoituksen julkai semisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun hinnan palauttamiseen. Kestotilaus jatkuu ilman eri uu dis tus ta, ellei tilausta peruta tai muu teta. Väite on uponnut osaan kaupunkilaisista, vaikka sillä ei ole mitään tekemistä totuuden kanssa. Y-juhlien juhlapuheen piti varatoimitusjohtaja Lauri Siltala Säästöpankkiliitosta. Juontajat esiintyvät näissä toimittajina, mutta muistuttavat vaalikampanjoiden poliitikkoja analyyseineen. suoraan lukijoille tilauksina tai irtonumeroina myytävistä yleisölehdistä suurimmat yleisöt ovat eevalla, aku ankalla ja apu-lehdellä.. Laista, asetuksista tai viranomais ten toimenpiteistä aiheutuvat kus tannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaan tulohetkestä lukien. Jälkimmäisellä, valtuuston puheenjohtajan riitta lonkan (kesk) ja ensimmäisen varapuheenjohtajana Jarmo Keskevaarin (kok) puhuttelulla nuhteet saatiin myös julkisuuteen. Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia toimituksellisten periaatteiden mukaisesti. Näyttelyyn on valittu yhteensä 103 työtä 31 eri tekijältä. Päiväkannon valitukset ma–pe 8–16 puh. Digitilaus 6 kk 68 e , 3 kk 34 e . pimpelipompeli, piupalipaupali-pimputukset tiedotusten sekaan tuntuvat lasten kuvaukselta nykyajan oppitunnista. juonnettuja musiikkiohjelmia. Voihan olla, että Yle on siirtänyt entiset diskojen tiskijukat äänijänteiden ehdyttyä työkyvyttömyyseläkkeelle ja korvannut heidät entisillä rukkashelppoheikeillä. 044 7043 721 LATOMO Tarja Hietavirta p. 03876 678. ooo Pitäjäsanomat mainosti 23. Kesäkuisessa valtuuston kokouksessa saatiin jo maistiaisia alkavasta vaalikamppailusta, kun neljä valtuutettua marssi dramaattisesti ulos kesken kokouksen. Paperilehden digilisä 1 e /kk. orimattila on sijoittanut 15 vuodessa Hennahankkeeseen kaikkiaan noin 14 miljoonaa euroa. Kiurun mukaan on todennäköistä, että hyvinvointialueiden tehtäviä lisätään. alueiden järjestettävänä olisi myös pelastustoimi. Orimattilan Sanomat, toimitus Gra?ikka: Bulls Säätiedot: Tiistai 20/10 Keskiviikko +3 Torstai +8 Perjantai +9 Lauantai +6 Orimattila Artjärvi Myrskylä Porlammi Pukkila 3 3 3 3 3 2,8 m/s KUVA: AnnA HAKAmA sTT Hallituspuolueet ovat päässeet sopuun sote-uudistukseen lausuntokierroksen jälkeen tehtävistä muutoksista. uudistuksessa sosiaalija terveyspalveluiden järjestäminen siirretään kunnilta ja kuntayhtymiltä hyvinvointialueille. puolueet rekrytoivat mieluusti riveihinsä mediassa näkyviä ja kuuluvia, melskaavia itsevarmoja julkimoita, jotka työpaikaltaan käsin manipuloivat polun puolueen avustuksella päättäjäkaartiin. Touko–syyskuussa suomen kamaralle iski noin 54 000 salamaa, kun aiemman 60 vuoden keskiarvo on noin 134 000 maasalamaa. He ovat onnistuneet luomaan mielikuvan siitä, että kaikki kaupungin rahat on juoksutettu Hennahankkeeseen keskustan ja muiden kylien rapistumisen kustannuksella. se on ajatus minuudesta – sinun omastasi, kuka sitten oletkin ja minun omastani... Kestotilaus laskutetaan kun kin laskutusjakson alussa voi mas sa olevan tilaushinnaston mu kai sesti. Ulkomaille tilattaessa kaksinkertai nen maksu. oikaisu Kunnallisvaalikampanja kiihtyy koronan kanssa kilpaa. arvostelu ei mene Ylen toimittajalle läpi suorassa eikä nauhoitetussa lähetyksessä, mutta puhejakkaralla vaalikampanjassa sinappia ja hernerokkaa rinnuksilla mölisevä vastaväittäjä voi saada kokeneen ministerimiehenkin sekoamaan konsepteissaan, miten sitten Ylen äänilevyjarru. Ilmoitukset on jätettävä kontto riimme viimeistään ilmestymispäi vää edeltävänä arkipäivänä klo 10 mennessä. näin malli on saarikon mukaan terveyseroja tasaava. Keskustan puheenjohtajan Annika Saarikon mukaan ratkaisu on myös keskustan tavoitteiden mukainen. Joskus kaipaa sitä entisajan väliaikamerkkiä takaisin. yli 100 000 lukijaa. eihän sama persoona voi luurata pasilassa 24 h huutamassa olevansa läsnä suorana. 044 7043 714 juho.kiuru@orimattilansanomat.fi Anna Hakama p. esimerkiksi kiistellyn Henna-hankkeen rahahanoja on kierretty tiukemmalle. ”aina suorana, aina läsnä” väliaikamerkkinä tai metelin jatkumona tuntuu jankutukselta samoin kuin joka paikkaan tungetut tulevien ohjelmien ”maistiaiset”. – Olemme pyrkineet saamaan aikaan kauniin ja eheän näyttelyn, kertoi eilisessä lehdistölle omistetussa tiedotustilaisuudessa Lahden Taiteilijaseuran vuosinäyttelyn näyttelytoimikunnan puheenjohtaja Väinö Komu. Postiosoite: PL 5, 16301 Orimattila Katuosoite: Erkontie 17 www.orimattilansanomat.fi puh. ilmatieteen laitoksen tietojen mukaan niiden aiheuttamien maastopalojen määrä oli kuitenkin vähäinen eikä ketään myöskään kuollut salamoinnin seurauksena. sote-uudistuksen taloudellisia vaikutuksia eri kuntiin tasataan lausuntopalautteen perusteella. 03757 5285. Kohta kaiketi media mainitsee ainoastaan lajin ja paljonko voittaja tienasi, kuten hevosurheilussa. 10 %) Kestotilaus 12 kk 156 e (2 erässä á 83 e , 3 erässä á 56 e , 4 erässä á 42 e ). Määräaikainen tilaus 12 kk 166 e , 9 kk 137 e 6 kk 97 e , 3 kk 57 e Tarjous 3 kk 44 e , 6 kk 84 e . Vedosilmoitukset vuo rokautta aikaisemmin. lehden il moitushinnoilla. urheiluohjelmatkaan eivät televisioja radiokanavilla selviä ilman alun ja lopun analyyseja, asiantuntijaesitelmiä. Hallituksen tavoite on saada esitys eduskuntaan joulukuun alussa, jotta eduskunnalla olisi riittävästi aikaa käsitellä sitä. lokakuuta 1980 Pitäjäsanomat kertoi Myrskylän lähetyskonsertin kulusta. alv. sitten seuraa anteeksipyyntöjen aika, milloin nälvittiin, tirskuttiin, sormella osoiteltiin mitäkin puoluetta, ammattikuntaa jne. Voi olla, että kovat puheet ja niitä seuraavat anteeksipyynnöt eivät jää tähän yhteen episodiin. 044 7043 713 petri.sipilainen@orimattilansanomat.fi Toimittajat: Antti Haavisto p. Kehräämölle auenneen uuden jalkahoitolan nimi on Jalkahoitola legsia. rahoituksen perustana on palveluiden tarve eli esimerkiksi ikärakenne ja alueen väestön työssäkäynti. nämä musiikkitoimittajat muistuttavat markkinatorien helppoheikki-rukkaskauppiaita megafoneineen. lokakuuta 1980 lahden taidemuseon näyttelytiloissa avattavaa lahden Taiteilijaseuran näyttelyä. Kenties myös musiikin teostomaksut ovat pompahtaneet pilviin ja analyysit äänitteen edellä ja jäljessä tulevat halvemmiksi Yle-veron maksajille kuin julkimoille maksetut palkkiot, matkaja päivärahakorvaukset ja korvaukset menetetyltä työajalta juontajien esiintyessä asiantuntijoina, analysaattoreina ja taustanaurajina musiikkikäräjillä ja potkimassa aloittelijoita itkuisina kotimatkalle. JAKELUHÄIRIÖT Orimattila maanantai–sunnuntai 6.30–10.00 puh
Talossa nainen penkoi paikkoja ja anasti sieltä vähäarvoisen lampaantaljan, joka on saatu takaisin hänen hallustaan. Valtaosa summasta hupenisi moottoritien länsireunaan suunnitellun teollisuusja yritysalueen maapohjaan. Kulttuuritalon katon alle kaivataan kipeimmin erilaisia kokoontumistiloja Autonkuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja huumausaineen käyttörikokseen Orimattilassa Neste Tuuliharjan pihassa sunnuntai-iltapäivällä. Yhdistymisen kautta asiantuntemus lisääntyy ja vahva pankki pystyy paremmin vastamaan myös yritysten rahoitustarpeisiin, kertoo OP Länsi-Kymen toimitusjohtaja Saila Rosas. Myöhemmin tiistai-iltana pelastuslaitos sai hälytyksen Orimattila-Areenalle, missä ilmoittaja oli haistanut palaneen käryä. Kansanedustajat esittävät rahaa Tuuliharjalle JuHO KIuru Artjärvi Artjärven ja Länsi-Kymen Osuuspankkien on tarkoitus yhdistyä ensi vuonna heinäkuun lopussa. Orimattilalainen Paula Tontti olisi valmis ostamaan 1 800 neliömetrin määräalan Postin vanhan hallin kulmalta Kytöniityntien varresta 10 818 eurolla. Lampaantaljavorolle sakkoja Omakotitalon asukas putosi talon tekniseen tilaan tehtyyn monttuun, eikä kylkensä loukattuaan päässyt itse omin avuin ylös montusta. Isommalla yksiköllä on laajemmin asiantuntemusta, Artjärven Osuuspankin toimitusjohtaja Reijo Hurskainen sanoo. Se etenee Tuuliharjan levähdysalueelta ensimmäiset puolitoista kilometriä kutakuinkin suoraan länttä kohti kaartaen Marjasuon pohjoispuolella pohjoiseen. Paikalle saapunut pelastuslaitoksen väki arvioi käryn aiheutuneen viereiseltä rakennustyömaalta, missä tehdään paalutuksia. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina lokakuun 20. Kiinteistölle kaavaillaan myös myymälätilaa koirien ja kissojen ruoille ja tarvikkeille. Nuorisotoimi tarvitsee matalan kynnyksen kokoontumistiloja ja nuorisokahvilaa, joiden sijoittuminen kulttuuritalon yhteyteen on ollut jo aiemmin esillä. Se tuntuikin artjärveläisille toimintatavoiltaan läheisemmältä pankilta kuin Orimattilan ja Lahden suunnan pankit. Myös kauppasumman suoritus sidottaisiin ympäristöluvan saamiseen. – Käytössä ovat käytännössä taidemuseon ja kirkon tilat, jotka ovat hyviä nekin, mutta varta vasten tällaiseen suunniteltua tilaa tarvittaisiin. rakentamiskustannuksia nostavat radan alitus sekä tien alkupäässä Tekemäjärven eteläpuolella oleva pehmeä turvealue. Artjärven Osuuspankin konttori on auki jokaisen arkipäivänä. Se vie oman aikansa. Selvityksestä käy ilmi, että vuonna 1959 rakennettu talo on saneerattu 1993, mutta muutamia pintaremontteja lukuunottamatta koko taloa koskevaa peruskorjausta ei ole tämän jälkeen tehty. Se tuottaa haastetta pysyä ajan tasalla. Virkaa hakevat seuraavat henkilöt: hallintotieteiden maisteri Ari Juhani Karvonen, Doctor of Business Administration Piotr Lehtonen, oikeustieteen maisteri Mikko Masalin, oikeustieteen kandidaatti Heidi Nuoritalo, Sirpa Salovius, (tutkintoa ei tiedossa), oikeustieteen tohtori, varatuomari Markus Terenius, oikeustieteen tohtori Marko Viitanen ja oikeustieteen kandidaatti/oikeustieteen maisteri, varatuomari Markus Välimäki. Asia on illalla elinvoimaja teknisen valiokunnan kokouksessa. Yhdistymisellä ei olisi vaikutusta pankkien asiakassuhteisiin eikä yhdistyminen vaatisi asiakkailta toimenpiteitä. – Kirjaston tapahtumat on toteutettu nurkissa ja museon tilat rajoittavat fyysisesti sitä, mitä museolle voi näyttelyyn tuoda. Asukas putosi monttuun, pelastuslaitos avuksi Itäsuomalaismies kaahasi reipasta ylinopeutta nelostiellä Tuuliharjan lähellä perjantai-iltana. Artjärven ja Länsi-Kymen Osuuspankit yhdistymässä ensi kesänä KUVA: OP ANNA HAKAMA Orimattila Kulttuuritalon vastavalmistuneen tarveselvityksen sanoma on yksiselitteinen: kiinteistö kaipaa monilta osin päivitystä. Muita uudistuksia voisivat olla esimerkiksi asiointipiste ja kahvila, jonka yhteydessä olisi galleriatila. Hänen mukaansa yhdystiehanke seisoo tällä hetkellä, eivätkä kaupungin virkamiehet voi tässä vaiheessa tehdä sen eteen enempää. Moottoritien ja Vanhan Helsingintien välissä kulkevan oikoradan yhdystie alittaisi jo olemassa olevan Perälän alikulkusillan kohdalta. – Määrä on tullut alaspäin viime vuosina. Tilat eivät nykyisellään vastaa esimerkiksi kirjaston ja taidemuseon asiakaspalveluja tilatarpeita, ja esimerkiksi kokous-, koulutusja tapahtumatilat puuttuvat rakennuksesta kokonaan. Kaahari jäi poliisin haaviin JuHO KIuru Pennala Orimattilan Pennalan teollisuusalueelle suunnitellaan lemmikkieläinten tuhkauslaitosta. Liikennepoliisin partio mittasi auton nopeudeksi 178 km/h alueella, jossa nopeusrajoitus oli 120 kilometriä tunnissa. Hän toteaa, että konttorin aukioloihin tulee hyvin todennäköisesti muutoksia jossain vaiheessa. Lisäksi nainen joutuu korvaamaan lukkojen sarjoittamisesta koituneen vajaan 300 euron kulut sekä 80 euron rikosuhrimaksun. reijo Hurskainen jää eläkkeelle alkusyksyllä. Talon teknisessä tilassa ollut monttu oli noin puolitoista metriä syvä ja 70 senttimetriä leveä. Tarveselvityksen pohjalta kulttuuritalon katon alle tulisi saada erilaisia ja eri suuruisille ryhmille tarkoitettuja kokoontumistiloja, kuten harrastusja palaveritiloja, lasten leikkija askartelutila, kokousja työpajatilat, etätyötilat sekä tila isommalle henkilömäärälle. Yhdystien linjaus kulkee yksityisomistuksessa olevien maiden halki. päivänä 2020 – N:o 81 – 3 Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi viime torstaina kuusikymppisen orimattilalaisnaisen varkaudesta 35:een päiväsakkoon, joista naisen tuloilla maksettavaa kertyy 665 euroa. Myös Ahvo toteaa, että hankesuunnitteluvaihe on se, missä tutkitaan riittävätkö nykyiset kulttuuritalon tilat tarpeen toteuttamiseen. Toimitusjohtajana jatkaisi OP Länsi-Kymen nykyinen toimitusjohtaja Saila rosas. Orimattilan kaupunki haluaa kaavoittaa Tuuliharjan alueelle moottoritien varteen teollisuudelle ja muuhun yritystoimintaan sopivia tontteja. – Meillä on täyden palvelun pankki, mutta henkilöstömäärä on vähentynyt viime vuosina. Orimattilan sivistystoimenjohtaja Timo Ahvo sanoo, että tarveselvitys tuli ajankohtaiseksi, koska rakennus lähestyy peruskorjausikää. Onnettomuus sattui Mallusjoella keskiviikkoiltana puoli viiden aikaan. Orimattilan kirjastoja kulttuuritoimenjohtaja Minna Sirnö toivoo kulttuuritalon olevan tulevaisuudessa matalan kynnyksen kohtaamispaikka, jonka katon alla on mahdollisuus järjestää monipuolisesti tapahtumia ja toimintaa. Orimattilan elinvoimaja tekninen valiokunta on jo ehdottanut kaupungin tulevien vuosien investointiohjelmaan mittavaa, neljän miljoonan euron pottia yhdystien sekä Tuuliharjan teollisuusja yritysalueen maiden ostamiseen. Se on 6–7 kertaa Artjärven Osuuspankkia suurempi. Teollisuustonttien myynnistä päättää kaupunginhallitus. Teko tapahtui Orimattilassa. Paikalle hälytetty pelastuslaitos avitti monttuun pudonneen naisen liinojen avulla pinteestä pois ja ensihoito kuljetti hänet tarkastettavaksi. Artjärven yhteistyösuunnaksi tuli Kymenlaakso Orimattilan sijaan, jotta Artjärven konttorilla olisi paremmat mahdollisuudet säilyä. Yhdystien rakentaminen johtaa myös jonkinlaiseen remonttiin Tuuliharjan moottoritieliittymässä, sillä moottoritien muuhun tieverkostoon yhdistäviä liittymiä koskevat eri normit kuin pelkästään levähdysalueille johtavia liittymiä. Yhdystiellä viiden miljoonan euron hintalappu Tiehankkeen alustava kustannusarvio on tällä hetkellä haarukoitu viiteen miljoonaan euroon. rahat jaettaisiin vuosille 2022–25. Pennalaan suunnitteilla lemmikkien tuhkauslaitos ANNA HAKAMA Lahti Hämeen poliisilaitoksen poliisipäällikön virkaa haki määräaikaan mennessä kahdeksan henkilöä. Valtio on kuitenkin asettanut hankkeen ehdoksi yhdystien rakentamisen Tuuliharjasta noin kahden kilometrin päässä sijaitsevalle Vanhalle Helsingintielle. Museolta puuttuvat myös kunnolliset kokoelmatilat ja esimerkiksi Wellamo-opiston kudontapuoli on sellaisissa tiloissa, joita ei nykynormeilla enää käytettäisi, Sirnö listaa. Huumeissa ollut kuski kärysi ratista. Se on 6 euroa neliömetriltä. Virka pyritään täyttämään 1. Länsi-Kymen Osuuspankilla on pääkonttori elimäellä ja konttorit Loviisassa, Lapinjärvellä sekä Korialla. Byrokratia vie voimia Artjärveltä yhdistyneen pankin hallitukseen pääsee kaksi jäsentä ainakin siirtymäkauden eli kolmen vuoden ajaksi. – Selkeä johtopäätös on, että yksin emme enää pärjää. – Orimattila on hakemassa yhteiskuviota Lahteen päin. Viime tiistaina kokoontunut sivistysja hyvinvointivaliokunta hyväksyi kulttuuritalon tarveselvityksen. Lisäksi aika on ajanut ohi osasta tiloja. Kuljettajalle suoritettu huumausaineiden pikatesti antoi positiivisen tuloksen huumausaineille. Kulttuurikyselyssä esille on noussut, että aika moni kaipaisi myös elokuvia. joulukuuta lukien enintään viiden vuoden määräajaksi. Pohjoinen linjaus suunnittelun pohjana Jos valtio osallistuisi hankkeeseen, Tuuliharjan ja Vanhan Helsingintien väliin rakennettaisiin maantie eli katua isompi väylä. Kaavoituspäällikkö Lehtorannan mukaan liittymään tarvittava remontti ei ole kuitenkaan koko hankkeen kannalta merkittävä. Yhdistymishankkeen yksi keskeinen syy on pankkeihin kohdistuvan sääntelyn voimakas lisääntyminen. rakentamiskustannusten päälle tulevat vielä maanostoon hupenevat eurot. Tähän tavoitteeseen pääsemistä edesauttavat Sirnön mukaan muun muassa erilaiset kokoontumistilat sekä esimerkiksi rakennukseen tuleva kahvila. Poliisi tavoitti auton ja sai pysäytettyä sen Ahtialan kohdalla. Lopullinen päätös yhdistymisestä on tarkoitus tehdä myöhemmin ilmoitettavana päivänä tammi–helmikuussa kummankin pankin osuuskunnan kokouksessa. rakennuksen koko tulisi olemaan noin 200–300 neliötä. – Artjärven ja Länsi-Kymen Osuuspankkien toimialueet ovat maaseutumaisina hyvin samankaltaisia. – Pakollinen byrokratia vie väistämättä suuren osan pienen pankin johdon ja hallinnon ajasta. Se, mahtuvatko tarvittavat tilat kulttuuritalon nykyisten seinien sisään on Sirnön mukaan hyvä kysymys, joka varmaksi selvinnee vasta myöhemmin. Länsi-Kymen Osuuspankin hallituksessa on seitsemän jäsentä. Tulevaisuus tulee siis rakentaa voimia yhdistämällä, sanoo OP Artjärven hallituksen puheenjohtaja Rami Korkkula. Sen sijaan kaupunki voi omin voimin rakentaa vain katuja, mikä edellyttää myös alueen asemakaavoitusta. Yhdistymisen jälkeen aukiolot määrittelee Länsi-Kymen Osuuspankki. Sivistystoimenjohtaja muutti päätösesitystään kokouksessa käydyn keskustelun perusteella niin, että valiokunta pyytää kaupunginhallitukselta lupaa käynnistää hankesuunnittelun taloussuunnittelukauden 2021– 2023 aikana, kun alkuperäisessä pohjaesityksessä hankesuunnittelua esitettiin jo ensi vuodella, jolloin myös ensi vuoden talousarvioon olisi varattu jo määräraha. Riittävätkö tilat. Auto oli matkalla pohjoisen suuntaan. Kokonaisuudessaan kahden kilometrin mittainen yhdystie liittyisi Vanhaan Helsingintiehen 400 metriä Lehmuskorven Mökkien liittymän pohjoispuolella. Nyt Artjärven kassapalveluita käyttää keskimäärin 15 henkilöä päivässä eli kolmessa tunnissa. Konttorin aukiolo vähenee aikanaan Maatalouden toimijat ovat suuri asiakasryhmä Artjärven tavoin myös Länsi-Kymen Osuuspankilla. Kuljettaja oli yksin liikkeellä. Tämän, 2,6 kilometrin mittaisen tien alustava kustannusarvio on yli seitsemän miljoonaa euroa, todetaan rambolin kaupungille kaksi vuotta sitten laatimassa muistiossa. Sirnö kertoo yhdistyksiltä tulleen yleisesti viestiä kokoontumisja kokoustilatarpeesta. Hallinnollisten tehtävien keskittämisellä saisimme enemmän aikaa asiakaspalveluun ja sen laatuun voitaisiin panostaa entistä enemmän, Hurskainen sanoo. Ja asiakirjat kuitataan sähköisesti, kuvailee reijo Hurskainen. Sirnö alleviivaa suunnitelmien olevan aivan alussa, ikään kuin ”karkkikauppavaiheessa”. Polttouunit sijoitettaisiin merikonttiin määräalan takaosaan tai rakennuksen sisätiloihin. Ne ovat Tuuliharjan eritasoliittymän ja yhdystien suunnittelu sekä rakentaminen ja Artjärventien kevyen liikenteen väylän jatkaminen Käkelästä Vehkaojantien risteykseen saakka. Katsoimme, että meidän vaikutusvalta ei Lahdessa ole sellainen, että saisimme sieltä ainakaan parempia ehtoja kuin elimäen suunnasta, Hurskainen perustelee. Yksi isompi yleisötila mahdollistaisi tapahtumat Sirnö kuvailee ihannetilaksi kulttuuritalon osalta sitä, että siitä muodostuisi matalan kynnyksen kokoontumispaikka. Yhdystien rakentaminen lähempää Hennaa kulkevaa eteläistä linjausvaihtoehtoa pitkin olisi vielä kalliimpi ratkaisu. Orimattila ei ole toistaiseksi saanut valtiota innostumaan kalliin tiehankkeen rahoittamisesta, eikä kaupungilla ole varaa rakentaa tietä pelkästään omalla kustannuksellaan. Vaikkei varsinaista elokuvateatteria kulttuuritaloon tulisikaan, toiveissa on yksi suurempi 100– 250 hengelle suunnattu tila, jossa myös elokuvatyyppisten esitysten sekä erilaisten juhlien järjestämiseen olisi mahdollisuus. Monin paikoin joudutaan myös louhimaan kalliota. Tuuliharjan yhdystietä jouduttaneen odottamaan 2020-luvun loppupuolelle Hämeen vaalipiirin kansanedustajat esittävät valtion ensi vuoden budjettiin määrärahaa kahteen eri kohteeseen Orimattilassa. – On poliittisten päättäjien tehtävä saada valtio mukaan hankkeeseen, Lehtoranta katsoo. Orimattilan kirjastoja kulttuuritoimenjohtaja Minna Sirnön mukaan tilojen suurimpia ongelmia on se, ettei niissä pystytä käytännössä kunnolla järjestämään mitään kokoontumista vaativaa. Kauppa tehtäisiin siten, että se purkautuu, mikäli toimija ei saa ympäristölupaa. Hämeen kansanedustajien eduskunnalle jättämällä listalla on kaikkiaan kahdeksan eri kohdetta Päijät-Hämeestä. Sirnö korostaa, että vaikka tarveselvityksessä on pitkä lista erilaisista hieman eri kokoisille väkijoukoille kohdennetuista kokoontumistiloista, kaikkien tilojen muunneltavuus katsotaan eduksi. Nainen tunkeutui kuluvan vuoden huhtikuussa avainta käyttäen luvatta toisen ihmisen asuttamaan omakotitaloon. He eivät kuitenkaan ainakaan toistaiseksi ole nähneet tiehanketta niin tärkeänä, että valtio lähtisi rahoittamaan sitä, selittää Orimattilan kaavoituspäällikkö Suvi Lehtoranta. – Mutta niistä ei ole keskusteltu. Kulttuuritalon eteläpäädystä on aiemmin purettu osa pois ja rakennusoikeutta on jäljellä. OP Artjärven hallituksen puheenjohtaja Rami Korkkula (vas.) ja toimitusjohtaja Reijo Hurskainen sekä OP Länsi-Kymen toimitusjohtaja Saila Rosas ja hallituksen puheenjohtaja Sanna Liljeqvist allekirjoittivat viime viikolla sulautumisasiakirjat. Osassa tiloja huonekorkeus on hankala ja lisäksi kuluneen vuoden aikana rakennuksessa ilmenneet kosteushaitat ovat vaikuttaneet työturvallisuuteen ja kirjastoaineistojen tilaan. Sen verran vuosia vireillä ollut tiehanke on parin viime vuoden aikana edennyt, että tien eri linjauksista jatkovalmistelun pohjaksi on valittu niin sanottu pohjoinen vaihtoehto. Suunnitelman mukaan OP Artjärven henkilökunta siirtyisi OP Länsi-Kymen palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Kahdeksan haki Hämeen poliisipäälliköksi PeTrI SIPILäINeN Orimattila Tuuliharjan levähdysalueelta Vanhalle Helsingintielle (maantie 140) johtavan yhdystien rakentamiseen päästäneen – jos päästään – vasta tämän vuosikymmenen loppupuoliskolla. – Valtion viranomaiset ovat ilmoittaneet, että yhdystie voidaan rakentaa. Poliisi tutkii asiaa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Hankesuunnitteluvaihe selventää, tarvitseeko rakennusta laajentaa. Neuvottelupalveluista suurin osa tehdään puhelimen tai verkon kautta. Kaupunki on käynyt neuvotteluja tiehankkeesta sekä uudenmaan elinvoima-, liikenneja ympäristökeskuksen (ely) että Väyläviraston kanssa. Myös tapahtuman tuottamiseen tiloja on tarjolla varsin rajallisesti
Tarveselvityksessä todetaan, että tällöin voisi samalla rakentaa Avoin päiväkoti kimpalle tilat Peltolan päiväkodin yhteyteen, jolloin yksiköiden toimiminen yhdessä toisi molemmille synergiaetuja. Maakunnan ilmastotiekartta julki, ilmastonmuutokseen on varauduttava Hautausalan erikoisliike Teitä palvelee Piia ja Esa Poutanen Hautaustoimisto Avoinna: ma–pe 10–16, la sop. Yli neljänneksellä esiintyi useammin painajaisia. Päijät-Hämeessä aiotaan laatia selvitys maatalouden päästöjen vähentämisestä ja hiilen sidonnan lisäämisestä maakunnan erikoispiirteet huomioiden. myös rakentaminen ja rakennusten energiankulutus ovat merkittäviä päästölähteitä. Selvitys tuli ajankohtaiseksi vanhan puolen sisäilmaongelmien siirrettyä toiminnan väistötiloihin koivikkoon. Seurapalstailmoitukset: Tiistain lehteen maanantaihin klo 10 mennessä. Orimattilan sivistysja hyvinvointivaliokunta hyväksyi Peltolan päiväkodin vanhan osan tarveselvityksen ja esittää kaupunginhallitukselle hankesuunnitelman käynnistämistä vuonna 2021. Toistaiseksi Hämeenmaa on asennuttanut aurinkopaneeleja pääosin suurempien liikkeidensä katoille, mutta Vormiston mukaan esimerkiksi Vierumäellä Salen katolla on jo aurinkopaneelit. keskustan alueen esiopetuksen osalta tulevaisuuden kuvioita on määrä selvittää ja suunnitella vielä kuluvan vuoden aikana. Liikenne lipsuu päästötavoitteesta Valtaosa Päijät-Hämeen ja Suomen päästöistä muodostuu energian tuotannosta ja kulutuksesta. Esille nousee varhaiskasvatuksen palveluverkkoselvitys, jonka mukaisesti valiokunta on esittänyt, että lähdettäisiin selvittelemään vaihtoehtoa, jossa myllylän ja Peltolan päiväkoteja laajennettaisiin ja niiden vanhat osat purettaisiin. maakunnassa tavoitellaan hiilineutraaliutta vuoteen 2030 mennessä. Osa näki koronapainajaisia keväällä Orimattilan Yhteiskoululla tekeillä olevat työt aiheuttivat automaattisen palohälytyksen torstaiaamuna hieman ennen yhdeksää. Päijät-Hämeessä lahti on laatinut kattavan ilmastonmuutokseen varautumisen suunnitelman, mutta muissa kunnissa ja maakuntatasolla varautuminen on vasta käynnistymässä. Painajaisissa nousi esiin esimerkiksi epäonnistuminen turvavälien pitämisessä. mukaan Erkontie 20, Orimattila, puh. Viime viikon aikana hyvinvointiyhtymän alueella todettiin peräti 20 uutta koronatartuntaa, joista viisi vanhusten tehostetun palvelun asumisyksikössä. ravintoloissa tapahtuneita pahoinpitelyjä kirjattiin yli 50 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. kasvihuonekaasupäästöjä syntyy eniten fossiilisten polttoaineiden käytöstä. Yhtymä ei ole julkistanut, mikä vanhusten hoitoyksikkö on kyseessä, mutta kyseessä on ilmeisesti lahtelainen hoitolaitos. Hyvinvointiyhtymä suosittelee kuitenkin valtioneuvoston 15.10. Yli puolet vastaajista ilmoitti nukkuneensa enemmän kuin ennen, vaikka kymmenellä prosentilla oli vaikeampaa nukahtaa. lahti Energia luopui kivihiilen käytöstä energiantuotannossaan vuonna 2019. Liikennepäästöjen vähentäminen ei ole pysynyt tavoiteaikataulussa. kunta ylitti viiden tautitapauksen rajan perjantaina, ja maanantaina tartuntoja oli yhdeksän. noin 800 vastaajaa kertoi myös näkemistään unista. – Energian jakautuminen menee sillä tavalla meidän kannaltamme onnellisesti, että energiaa tulee eniten kesäaikaan, jolloin sitä kuluukin eniten kylmälaitteisiin, Vormisto sanoo. 03-876 678. ORIMATTILAN SANOMAT Erkontie 17, puh. koronapandemia ei ole syksyllä ylittänyt Päijät-Hämeessä kiihtymissaati leviämisvaiheen rajaa. Tulisijan sytyttämisyritys käkeläntien varressa olevassa autiotalossa toi viranomaiset paikalle. Tulipaloa ei Yhteiskoululla ollut. (03) 777 1230 om. Yli puolet tutkimuksen osanottajista kertoi myös stressin kasvusta, mikä oli yhteydessä pahojen unien ja pandemiasisältöisten unien näkemiseen. Päijät-Hämeessä oli 1 528 maatalousja puutarhayritystä viime vuonna. Tutkimuksen mukaan koronavirus oli vaikuttanut yli puoleen raportoiduista pahoista unista. Peltolan päiväkodin tarveselvitys löysi erilaisia vaihtoehtomalleja KUVA: Petri SiPiLÄiNeN KUVA: JUho KiUrU Korona ryöpsähti Lapinjärvellä kasvua oli muun muassa omaisuusrikoksissa ja asuntoja vapaa-ajan asuntomurroissa. Tarveselvityksessä todetaan, että varhaiskasvatuspalvelut tarvitsevat kaikki olemassa olevat ryhmät ja että lasten osallisuus varhaiskasvatuspalveluissa jatkaa yhtä kasvuaan. päivänä 4 – N:o 81 – 2020 Eläkeliiton Orimattilan yhdistys. Hautaustoimistoja Seuratoiminta PETrI SIPIläInEn Lapinjärvi lapinjärvi nousi viime viikolla koronakuntien listalle. 03-757 5285 Päiväkannon valitukset ma–pe 8.00–16.00 puh. Sähkönja lämmöntuotantoon liittyvät päästöt muodostivat Päijät-Hämeessä puolet päästöistä ja tieliikenne neljäsosan päästöistä vuonna 2018. AnnA HAkAmA Orimattila Hämeenmaa sai viime viikolla kaupungilta myönteisen päätöksen aurinkopaneeleiden asentamiseen ja asennustyöt saatiin jo samalla viikolla käyntiin. Automaattihälytyksen laukaisijaksi paljastui remontin yhteydessä katkennut johto. Seurapalstalle voi lähettää tietoja myös sähköpostin kautta osoitteella: ilmoitukset@orimattilansanomat.fi sekä netin kautta osoitteella: www.orimattilansanomat.fi Viralliset kokouskutsut julkaistaan kokouksia-osastossa. koska Peltolan päiväkodin uuden puolen tilat ovat yksistään vajavaiset, tarvetta lisärakentamiselle kuitenkin on. Hyky suosittelee etätöitä Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä tiedotti maanantaina, että sen alueella on varmistettu neljä uutta koronavirustartuntaa perjantain jälkeen. Peltolan päiväkodin vanhan osan tarveselvityksessä löytyi erilaisia ratkaisumalleja nyt evakossa olevien ryhmien ja päiväkodin vajaiksi jääneiden tilojen kannalta. Autiotalossa kärysi STT Uuden koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan on havaittu vaikuttaneen ihmisten painajaisiin, kertoo Helsingin yliopiston tutkimus. Päijät-Hämeessä on koko kevättalvella alkaneen pandemian aikana todettu 273 varmistettua koronavirustartuntaa. liikenteen päästökehitys ei toistaiseksi ole vastannut tavoitteita. Yli 4 000 ihmistä vastasi Helsingin Sanomissa julkaistuun kyselyyn poikkeusolojen kuudennella viikolla Suomessa. kerroksen pelihallissa tiistaisin klo 16. Remontti aiheutti palohälytyksen Poliisin, Tullin ja rajavartiolaitoksen tietoon tuli tämän vuoden tammi–syyskuussa noin 10 prosenttia enemmän rikoslakirikoksia kuin viime vuonna vastaavana aikana. niistä suurin osa on tämän syksyn satoa. kunnat voivat vaikuttaa rakennuskannan energiatehokkuuteen hankinnoillaan ja omilla linjauksillaan, ilmastotiekartassa muistutetaan. Tieliikenne aiheuttaa neljäsosan Päijät-Hämeen päästöistä. Henkirikoksia tuli ilmi 76, mikä on 25 tapausta enemmän kuin vuonna 2019. Hillinnän ohella onkin kehitettävä ilmastonmuutokseen sopeutumista ja varautumista. kolme covid-19 -tautiin sairastunutta potilasta on tällä hetkellä sairaalahoidossa. Eniten tiloja oli Orimattilassa (411), Hollolassa (280) ja Asikkalassa (186). 03-876 678. Varhaiskannon valitukset ma–su 6.30–10.00 puh. Omaisuusja henkirikosten sekä asuntomurtojen määrä kasvanut JUHO kIUrU Orimattila Päijät-Hämeen maakunnan askelmerkit ilmastotaistelussa asetettiin ilmastotiekarttaan. Hämeenmaa saa valjastettua kaiken tuottamansa sähkön omaan käyttöönsä. Jatkossa tiekarttaa täydennetään vuosittain. Selvityksessä on esitetty vaihtoehtoja asian ratkaisemiseksi. maakuntaliitto huomauttaa, että ilmasto tulee muuttumaan merkittävästi, vaikka ilmastonmuutosta saataisiin hillittyä nykytavoitteiden mukaisesti. Nuorten yösuunnistusharjoitus tänään ampumaradalla (Reserviläisten maja, Pakaantie 250) klo 18, lamput mukaan! Harjoitus avoin kaikille harrastajille. maatalous muodosti noin 11 prosenttia Päijät-Hämeen kasvihuonekaasupäästöistä vuonna 2018. Vormiston mukaan aurinkoenergian jakautuminen vuoden eri aikoina osuu kaupan kannalta sopivasti yksiin. Vaikka koivikossa olevat päiväkodin väistötilat ovat osoittautuneet toimiviksi, kaksiryhmäinen päiväkoti on haavoittuvainen henkilöstön osalta. Tiekartta hyväksyttiin hiljattain maakuntahallituksessa. Orimattilan Kivi www.orimattilankivi.fi (c ) A rto In ka la w w w .a is ud ok u. lahden Seudun liikenteen uusissa liikennöintisopimuksissa edellytetään toisen sukupolven uusiutuvan biodieselin käyttöä. myrskylä ei ole vielä ylittänyt viiden koronatapauksen rajaa, joten sitä ei näy Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylläpitämällä koronakuntien listalla. Selvityksessä todetaan eräänä vaihtoehtona, että mikäli esiopetusryhmiä saataisiin koulujen tiloihin ja koivikkoon useampi päiväkotiryhmä, voisi keskustan alueella miettiä esimerkiksi lilliputin päiväkodin siirtoa koivikon tiloihin siellä toimivien ryhmien lisäksi. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina lokakuun 20. Hämeenmaan toimitusjohtaja Olli Vormisto kertoo, että katolle on tulossa 864 paneelia. Tautiin liittyviä kuolemantapauksia on kirjattu 351, joista valtaosa viime keväänä. antaman suosituksen mukaisesti etätyöhön siirtymistä niin julkisella kuin yksityiselläkin sektorilla. kun vanha puoli suljettiin, poistuivat sieltä kahden ryhmän tilat sekä useita koko päiväkodin yhteisiä tiloja. Tämä selviää Tilastokeskuksen rikosja pakkokeinotilaston ennakkotiedoista. Mölkkyä pelataan Kehräämön 3. – Isompien toimipaikkojen katoille asennettaessa aurinkopaneeleiden hyöty on suhteessa suurempi, mutta uskon että lähivuosina, ellei jo ensi vuonna – mitään päätöksiä ei ole tehty – aurinkopaneeleja tulee myös muiden Salejen, kun Artjärven ja myrskylän Salejen katoille, Vormisto arvioi. co m C od e: 32 28 7D F1 6C 7 4 2 3 2 5 5 7 6 8 3 1 7 8 6 1 8 4 5 3 9 9 2 KUVA: JUho KiUrU lähivuosina paneeleja myös Artjärven ja myrskylän Salejen katoille AnnA HAkAmA Orimattila Peltolan päiväkodin vanhan osan tarveselvitys on valmistunut. – Arviomme on, että kesällä parhaina päivinä nämä paneelit tuottavat lähes koko kiinteistön tarpeen sähköä, Vormisto kertoo. Tietoon tulleista rikoksista ja rikkomuksista valtaosa on poliisin kirjaamia. Vormiston mukaan kuluvan vuoden loppuun mennessä aurinkopaneeleja on jo 39 Hämeenmaan kiinteistön katolla. Silti Peltolan päiväkodin uuden puolen tilat ovat yksistään vajavaiset ja tarvetta lisärakentamiselle on. Tervetuloa! Salusjärven Avantouimarit. Ilmoitukset yksityisasunnossa tapahtuneista pahoinpitelyistä puolestaan lisääntyivät muutamalla prosentilla. Aurinkopaneeleiden asennustyöt käynnistivät viime viikolla, kun lupa asentamiselle kaupungilta myönnettiin. Torstain lehteen keskiviikkoon klo 10 mennessä. Sähköbusseja on tulossa kokeiluun. Tervetuloa myös uudet avantouimarit! Rastivarsat. Sen sijaan Orimattilan ja Pukkilan koronatilanne on pysynyt ennallaan. Tullin ja rajavartiolaitoksen tietoon tulleet rikokset ja rikkomukset vähenivät merkittävästi verrattuna viime vuoden tammisyyskuuhun. Eikö lehtesi tullut. Konttorimme avoinna ma–pe klo 8–16. Orimattilan koronatapausten määrä on edelleen 16 ja Pukkilan viisi. Aurinkopaneeleiden asennus Hämeenmaan kiinteistön katolle alkoi Sudokun ratkaisu tv-sivulla. Tämän perusteella saadaan sivistystoimenjohtajan Timo Ahvon mukaan lisäselvyyttä myös päiväkoteja koskeviin jatkosuunnitelmiin. Valmista on määrä olla vuoden loppuun mennessä. Saunavuorot keskiviikkoisin klo 16-21. Pelastuslaitos sai hälytyksen yhdeksän aikaan sunnuntai-iltana, kun poliisi pyysi pelastuslaitoksen väkeä varmistamaan, ettei talon sisällä ollut syttymisvaaraa. koko maassa oli maanantaina puoleen päivään mennessä raportoitu 13 555 tartuntaa. kiinteistön katolle tulevien aurinkopaneeleiden on laskettu kattavat 15 prosenttia kiinteistön vuotuisesta sähkönkulutuksesta
– Huomasin, että aika vähän on viime aikoina tullut kirjoja isovanhemmista ja mummoista. Vackerin mukaan toimeentulon turvaaminen opiskelujen aikana on aikuisille usein erityisen tärkeää. Talouden jälkeen suurimmaksi haasteeksi koetaan yksinäisyys. Lisäksi yksin pärjääminen esimerkiksi sairastuessa huolestuttaa monia. niistä finaaliin selvisi 241 kuvaa 155 kuvaajalta. Hollolassa joukkue sai kuitenkin isän kädestä niin SB Coyotesilta kuin JPS-75:n kakkosjoukkueeltakin. Kysymykselle onko Orimattila toiminut pikkupaikkakunnan esimerkkinä kirjassa, Teräs nauraa, mutta toteaa, että varsinkin pienillä paikkakunnilla kyseisenlaisten asioiden kanssa painiskelu on varmasti vielä haastavampaa kuin isommissa kaupungeissa asuessa. div., lohko 17, pelatut ottelut: 17.10.: Troopers II – VoiKu 6–3, SB Coyotes – Jymy 13–1, JPS-75 II – Mohicans 10–1, VoiKu – Snato 4–7, Snato – Troopers II 5–8, Jymy – JPS-75 II 0–12, Mohicans – SB Coyotes 4–8. elämänkokemuksesta on hyötyä tässä, hän toteaa. Sommittelu ja muoto -sarjan voittajakuva tallentui viime kesänä Pennalassa. Ainakin pariin nuorten kirjaan ja yhteen aikuistenkin kirjaan aiheet ovat jo valmiina. Kauden avausturnauksessa joukkue pystyi iskemään syyskuussa jopa seitsemän maalia pistäen Snatolle ja Troopersin kakkosjoukkueelle kampoihin ihan miehekkäästi. Taloustutkimus toteutti kyselyn internet-paneelissa kesäkuussa. Tutkimuksen mukaan sosiaalista mediaa käyttävät tytöt kohtaavat sekä korkean että matalan tulotason maissa jatkuvasti vihjailevia viestejä, pornografisia valokuvia ja vainoamista sekä muuta ahdistavaa häirintää. päivänä 2020 – N:o 81 – 5 Verkkohäirintä on tuoreen suurtutkimuksen mukaan jopa hälyttävän yleistä. Vackerin mukaan aikuisilla on usein jo työkokemusta, työelämätaitoja ja ammatillisia valmiuksia oppisopimuskoulutuksen suorittamiseen. Silloin vastaan asettuvat kello 10 alkaen Klubin kakkosjoukkue ja kello 14 KoRe. Kyselyyn vastasi 862 yhden hengen taloudessa asuvaa suomalaista. Seuraavien kirjaprojektien aihioita Teräksellä on jo mielessään. Mummot ovat kuitenkin tärkeä osa lasten elämää. Tuorein on viime viikon lopulla painosta tullut nuorten kirja Amiraali (Otava). ensimmäistä vastaan peli päättyi keskeytykseen luvuin 1–13 ja toista vastaan laulu oli sama tuloksen ollessa 0–12. Luin itse paljon aiheesta ja tietoa siitä löytyy, mutta fiktiivisiä tarinoita on aika vähän, hän sanoo. Kuva ilmensi kuitenkin Koiviston omaa nykytyyliä niin täydellisesti, että hän päätti lähettää sen kisaan. Yhteensä työpaikkoja tarkastettiin 250. Spangar kertoo, että myös lähiesimiesten ja johtamisen koulutukset ovat suosittuja, ja moni yrittäjä on hankkinut yritystoiminnan osaamista yrittäjän oppisopimuskoulutuksella. – Hän kokee sukupuoliristiriitaa, eikä koe olevansa mies eikä nainen. Muita toistuvia puutteita havaittiin muun muassa työvuorosuunnittelussa ja palkkamääräysten noudattamisessa. Viidesosalla työpaikoista lain edellyttämä työterveyshuolto puuttui kokonaan. Vackerin mukaan oppisopimuskoulutuksen kysyntään vaikuttavat yleinen työllisyysja taloustilanne sekä koulutukseen käytettävissä oleva rahoitus. – Kyseessä on valoisa tarina, vaikka aihe onkin herkkä ja vaikea, Teräs luonnehtii. Kun malli edelleen pysyi paikallaan laskevan auringon viimeisissä säteissä, aloin ottaa myös valokuvia. Tuomaristo valitsi ensimmäisellä kierroksella 1 235 semifinalistikuvaa 453 kuvaajalta. Aloille, joilla on pulaa osaajista Suomen oppisopimusosaajat ry:n hallituksen puheenjohtajan Virpi Spangarin mukaan oppisopimuskoulutukseen hakeudutaan eniten aloilla, joilla on paljon avoimia työpaikkoja ja pulaa osaajista. Tutkimukseen osallistui yhteensä yli 15 000 tyttöä ja nuorta naista Suomessa ja muissa maissa. Isyysvapaapäivien käyttämättä jättämistä voidaan pitää yllättävänä, arvioivat Kelan tutkijat Miia Saarikallio-Torp ja Anneli Miettinen. marraskuuta Orimattila-Areenassa. Vuonna 2018 noin 94 prosenttia oppisopimusopiskelijoista oli yli 20-vuotiaita. Yksikin arkipäivä vapaiden välissä katkaisee vapaan kahteen eri jaksoon. Monissa yrityksissä oppisopimuskoulutukset nähdään hyvänä vaihtoehtona tähän, Spangar sanoo. Aluehallintovirastojen tarkastukset keskittyivät nuorten tyypillisiin palvelualan työpaikkoihin, kuten jäätelökioskeihin ja marjanmyyntikojuihin. Yli 40 prosenttia tytöistä kokenut verkkohäirintää Jopa puolella työsuojeluviranomaisen tarkastamalla nuorten suosimalla työpaikalla oli kesällä puutteita työterveyshuoltoon liittyen, selviää Aluehallintoviraston selvityksestä. divisioonassa karuun todellisuuteen lauantaina. Kojoottilaumaa vastaan orimattilalaiset tosin iskivät pelin avausmaalin Mikael Yildirimin osuttua kuuden peliminuutin jälkeen. Tämä tukisi nuorten työelämään siirtymistä ja auttaisi rekrytoinnissa osaajapula-aloilla, Vacker huomauttaa. – Oppisopimuskoulutus on ohjattua, mutta vaatii opiskelijalta myös itsenäistä ja tavoitteellista opintojen edistämisen otetta. Täydelliset selkäsaunat tuntuivat siinä mielessä oudoilta, että turnausta edeltäneissä treeneissä paikalla olleet pelaajat näyttivät hyviltä aikuisikää lähenevän Pyry Pietilän johdolla. nyt sukellus teini-ikäisten maailmaan oli luonteva, sillä Teräksen omat tyttäret ovat teiniikäisiä. Muista myös UPM Metsä -verkkopalvelu osoitteessa www.upmmetsa.fi/ verkkopalvelu Metsäasiakasvastaava Juha Hirvonen, 040 630 1183 juha.i.hirvonen@upm.com Orimattila, Kärkölä Metsäasiakasvastaava Mikko Välikangas, 040 835 0642 mikko.valikangas@upm.com Porvoo, Myrskylä, Askola, Pukkila, Pornainen, Mäntsälä METSÄNHOITOPALVELUT Tuomas Saarenpää, 040 358 5887 tuomas.saarenpaa@upm.com OS Orimattilan Pennalassa asuva Petri Koivisto voitti Vuoden Luontokuva -kilpailussa sommittelu ja muoto -sarjan. Teoksen on kuvittanut Sanna Pelliccioni. Vuoden 2013 perhevapaauudistus toi useita muutoksia isyysvapaisiin. – Taustalla saattaa kuitenkin olla esimerkiksi teknisiä syitä. Valtaosa on vähintään parikymppisiä Vackerin mukaan aikuiset ovat aktiivisimpia oppisopimusopiskelijoita. – Tulevaisuuden suunnitelmissa on oman luontofilmin tekeminen, sillä luontokirjan olen jo julkaissut. Spangar sanoo, että valtaosa oppisopimusopiskelijoista on 20–40vuotiaita. Lokakuun alussa päivänvalon näki lasten kirja Lentävä mummini (Karisto). – Välillä luetutan heillä joitain kohtia tarkistaakseni, että ovatko ne sellaisia, miten nuoret voisivat puhua, Teräs paljastaa. Yksinäisyyttä kokevat ennen kaikkea miehet ja nuoret. Vackerin mukaan tällä hetkellä oppisopimuksella kouluttaudutaan erityisesti kaupan ja hallinnon alan, tekniikan ja rakennusalan, sosiaalija terveysalan, ravintolaja cateringalan sekä puhtausja kiinteistöpalvelualan ammatteihin. Vääriä perusteita olivat väärän työehtosopimuksen soveltaminen tai alipalkkaus. Helsingissä kasvanut visualisti opiskeli Kymenlaakson ammattikorkeakoulussa medianomiksi ja muutti sen jälkeen töiden perässä Lahteen ja edelleen Pennalaan. Nuorten suosimilla kesätyöpaikoilla useita puutteita Vain neljännes suomalaisista isistä käyttää kaikki 54 isyysvapaapäiväänsä. Kesällä tulvaniitty muuttuu kukkakedoksi ja tarjoaa hyviä kuvauskohteita. – Oppisopimuskoulutusta käytetään aktiivisesti myös osaamisen syventämiseen, laajentamiseen ja uudelleen suuntaamiseen, hän listaa. Se kertoo pikkupaikkakunnalla asuvasta 17-vuotiaasta niilosta, joka pohtii sukupuoli-identiteettiään. Oppisopimusopiskelijoiden määrä kasvoi viime vuonna. Joka viidennellä tarkastuksella havaittiin puutteita työsuhteen ehdoissa ja kahdeksalla prosentilla paikoista palkka määräytyi väärin perustein. Heiltä kirjailija pyytää välillä myös palautetta teksteistään. Amiraali liikkuu ajankohtaisen aiheen, sukupuoliroolien, äärellä. Yksin eläminen koetaan usein kalliiksi ja yksinäiseksi MISKA MIeTTInen Orimattila Orimattilan Jymyn palasi salibandyn itäisen alueen 4. Orimattilalainen Petri Koivisto näppäsi sarjavoiton Vuoden Luontokuva -kisassa KUVAt: Petri KoiVisto Petri Koivisto haaveilee luontofilmin tekemisestä. Hitaasta tarkkailusta hektisen ajan valtti Petri Koivisto on 47-vuotias graafisen suunnittelun töitä, valokuvauksia ja videotuotantoja tekevä yrittäjä lahtelaisessa Dooroom-yhteisössä. Viime vuonna ammatillisen tutkinnon tai tutkinnon osia suoritti noin 300 000 suomalaista, joista noin 65 000 opiskeli oppisopimuksella, kertoo Opetushallituksen opetusneuvos Riikka Vacker. Kuvaajan viereen lennähti vaaksiainen, joka roikkui timotein varressa useita minuutteja. Isä voi pitää vanhempainvapaan jälkeisen isyysvapaan korkeintaan kahdessa jaksossa. – Olen tyytyväinen, kun lopputulos on sekä kuvataidetta että luontokuvaa. – Oppisopimuskoulutukseen siirtymistä voisi hyödyntää opintojen loppuvaiheessa nykyistä enemmän. Kaakkoinen alue, miehet, 4. Isällä saattaa siis olla isyysvapaapäiviä jäljellä, mutta hän ei pysty niitä käyttämään jaksojen määrän tultua täyteen, tutkijakaksikko toteaa Kelan tiedotteessa. Suomessa tuli vuodesta 2018 alkaen voimaan ammatillisen koulutuksen rahoitusjärjestelmän muutos, mikä on edistänyt myös lyhytaikaisten oppisopimusten käyttöä: opiskelija voi siirtyä oppisopimuskoulutukseen missä tahansa vaiheessa ammatillisia opintojaan. JPS puolestaan ryöpytti pelin poikki jo ennen toista erätaukoa. Mummin hiuksista lentävä matto Lastenkirja Lentävä mummini on suunnattu kaikkein nuorimmille kuuntelijoille, ja se kertoo isovanhemman ja lapsen yhteisistä hetkistä sekä kiireettömyyden, tarinoiden, mielikuvituksen ja leikin voimasta. Hain kohteen taustalle vastarannan varjoalueen, jolloin vaaksiainen erottui kultaisena tummaa taustaa vasten, Koivisto kertoo. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2019 yhden hengen talouksia oli Suomessa lähes 45 prosenttia kaikista kotitalouksista. KUVA: silViA terÄs Mila Teräkseltä ilmestyi lokakuun aikana kirjat sekä lapsille että nuorille. Asia käy ilmi Kelan perjantaina ilmestyneestä tutkimusblogista. Vaikka Amiraali on nuorten kirja, Teräksen mukaan se soveltuu hyvin myös aikuisen luettavaksi. Kirja on pitkästä aikaa ensimmäinen nuorten kirja Teräkseltä, edellinen saman genren teos ilmestyi hänen mukaansa vuonna 2012. Hän tiesi jo kilpailukuvaa Rengonjoella ottaessaan, että kameralle tallentui yksi uran onnistuneimmista otoksista. Tässä kirjassa mummin hiukset ovat lentävä matto, joka vie seikkailuihin, Teräs kuvailee. – Kirjan kuvitus riippuu paljon kirjan tarinasta ja tähän sopi hullutteleva ja lennokas tyyli, Teräs avaa kuvittajavalintaansa. Kilpailussa on yhdeksän sarjaa. Tulviva joki kerää muuttolintuja ja keväällä ihmisiin tottuneet tundrahanhet kulkevat aivan kotipihan läheisyydessä. Isyysvapaan käyttöön lisättiin joustavuutta niin, että isät voivat siirtää isyysvapaan pitämistä siihen saakka kunnes lapsi täyttää kaksi vuotta. Lastenoikeusjärjestö Plan Internationalin kansainväliseen tutkimukseen osallistuneista tytöistä ja nuorista naisista 58 prosenttia on joutunut häirityksi verkossa. Kirjan mummi ei ole perinteinen pullaa leipovat isoäiti, vaan rempseä tapaus ja moderni mummi, jonka elämään mahtuu monenlaista muutakin kuin lapsenlapset tai pullien leivonta. – Työpaikoilla syntyy jatkuvasti myös uusia osaamisalueita, mikä aiheuttaa työnantajille painetta kouluttaa olemassa olevaa henkilöstöään. Kilpailumenestystä hän ei kuitenkaan uskaltanut toivoa, sillä muutamaa vuotta aiemmin saman tyylinen kuva oli kisannut ilman menestystä. – Kuvasin sitä aluksi videolle kääntyvän näytön avulla. Pennalan maalaismaisemissa kohteet löytyvät usein kävelymatkan päästä. Kirjassa on myös ensirakkausja ilmastoteemaakin, kuvailee Teräs. nelosessa kaikki neljä peliään hävinnyt Jymy jatkaa pistetilin avaamisen yrittämistä 8. STT Oppisopimuksella opiskelu on suosittua erityisesti ammattitutkintojen ja erikoisammattitutkintojen suorittamisessa. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina lokakuun 20. Suomessa luku on 42 prosenttia. Filmin kanssa en aio kuitenkaan kiirehtiä, sillä haluan nauttia matkasta. Mila Teräksen Amiraali pureutuu ajankohtaiseen aiheeseen UPM Metsä lupaa hyvää www.upmmetsa.fi OSTAMME PUUTA Varmista paras tuotto ja tee puukauppa ajoissa! Pyydä tarjous niin autamme sinua kartoittamaan metsäsi tarpeet. Toisinaan lähden pyöräretkelle ilman kameraa ja keskityn vain lintujen tarkkailuun. – Oppisopimusopiskelijoiden vuosittainen määrä on ollut pitkään melko tasainen, mutta viime vuonna tapahtui nousua, Vacker toteaa. Vain neljännes isistä käyttää kaikki isyysvapaapäivänsä Yksin eläminen koetaan Suomessa usein kalliiksi, kun kaikki asumisen ja elämisen kulut pitää maksaa itse, selviää Pop Vakuutuksen kyselystä. Sosiaalisen median yhtiöiltä vaaditaankin nyt kiireellisiä toimia, jotta häirinnästä voisi ilmoittaa tehokkaammin. Hän on nimi, joka tulee taatusti olemaan esillä kauden mittaan onnistumisen takia. Sen jälkeen Coyotes meni menojaan ja katkoi pelin jo toisen erän alussa. – Idea tämän aiheen kirjaan lähti kiinnostuksesta aiheeseen. Työantajat osaavat hyödyntää oppisopimusta rekrytoidessaan uutta työvoimaa. On kultaa siivet sen -luontokuva syntyi, kun Koivisto oli juhannuksen aikaan videokuvaamassa auringonlaskua ja hyönteisiä kotinsa lähellä Rengonjoella. 40 kertaa järjestettyyn Vuoden Luontokuva -kilpailuun osallistui tänä vuonna yli 15 000 valokuvaa. Sarjataulukko: O V T H P SB Coyotes 4 3 1 7 Troopers II 4 3 1 7 JPS-75 II 4 3 1 6 Snato 4 3 1 6 MiVi 2 1 1 2 KoRe 2 1 1 2 Klubi II 2 1 1 2 VoiKu 4 1 3 2 Mohicans 4 4 Jymy 4 4 Pisteettömälle Jymylle Hollolassa jääkylmää kyytiä AnnA HAKAMA Orimattila Orimattilalaiskirjailijalta Mila Teräkseltä on ilmestynyt lokakuun aikana kaksi teosta. Vacker kertoo, että valtakunnallisesti kerätyn opiskelijapalautteen mukaan oppisopimusopiskelijat ovat olleet pääosin hyvin tyytyväisiä saamaansa oppisopimuskoulutukseen. Maalivahti Arttu Rinteelälle merkittiin kesken jääneissä peleissä miehekkäät 17 ja 18 torjuntaa
Muut maat olisivat voineet tiukoin koronaehdoin tulla paikalle, mutta silloin olisimme menettäneet näkyvyyttä emmekä olisi saaneet järjestää laajaa oheistoimintaa, Tommi Sjelvgren sanoo. Valmennusryhmät nimettiin 14. 14.10.: Orimattilan Jymy – TikSHelmi 59–57. Jarkko Sallisen rooli Jymyn tytöille on iso. I divisioona, pelatut ottelut: 18.10.: ToPo – LePy 60–48. Jymy johti vain muutamia minuutteja, mutta voitti draaman o Orimattilan Jymyn kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä on nimetty Suomen Urheiluliiton Team Finland -valmennusryhmään kaudelle 202021. Asemakaavan hyväksymispäätös (pöytäkirjanote) sekä lisätietoja kaavasta on saatavilla Orimattilan kaupungin verkkosivuilta tai kaupungintalolta (Erkontie 9, 2. ORIMATTILAN SANOMAT tuo elämää korona-arkeesi! Aluehallintovirasto YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN MUKAINEN LUPAHAKEMUS Etelä-Suomen aluehallintovirastossa on vireillä Tendac Oy:n lupahakemus: Jätteen kierrätyslaitoksen ympäristöluvan muuttaminen sekä toiminnan aloittamislupa, Orimattila. 17-vuotiaat tytöt, valtak. – Jokaisella oli halu voittaa. Jymy johti ottelua ainoastaan ensimmäisellä ja viimeisellä minuutilla. 11. Suomen maajoukkueet ja myös turnaussuunnitelmat voivat hyvin. Orivedellä, tuloksia: H40 18,5 km: 1) Jonne Lakanen LappRi 2.07.07,... Katsotaan sellainen ajankohta, että olisi realistista päästä pelaamaan. H50 12,4 km: 1) Mikael Donner OK77 1.30.02,... Koronarajoitusten takia Sjelvgren on toistaiseksi Suomessa. Tervetuloa! www.orimattilansanomat.fi. 03-876 678. 29) Teppo Lainio RaVa 3.11.12. lokakuuta. Kahvitarjoilu. 777 1670 AUTOJA KULJETUSALA SIIVOUSPALVELUA LVI-LIIKKEITÄ LVI-PutkiKaMa Oy KARI KORKKULA Puh. div., lohko 3, lopullinen tilanne: O V T H M P FC Kapina 14 11 3 50–19 33 MPS/2020 14 11 3 41–20 33 NouLa 14 9 1 4 27–14 28 FC Fortuna 14 8 1 5 50–32 25 SaPa 14 8 1 5 35–27 25 HyPS 14 8 1 5 32–26 25 FC Viikingit/ S.C.P 14 6 2 6 47–33 20 FC Korso/ United 14 6 2 6 33–37 20 OPedot 14 4 7 3 20–22 19 K-UP/HC SKaVaBÖLE 14 5 2 7 21– 41 17 LPS/Kuninkaat 14 4 4 6 22– 29 16 akilles 14 5 1 8 29–39 16 RiRa/VGS 14 2 5 7 25–51 11 PK-35/2 14 3 1 10 29–39 10 PuiU/86 14 2 12 19– 51 2 Orimattilan Invalidit ry:n SYYSKOKOUS ke 11.11.2020 klo 13.00 Humisevassa, Karkkulantie 34. Oltiin sinnikkäitä, luotsi myhäili. Jos ei oltaisi pikkupiruja, niin saataisiin 20–30 pisteellä takkiin. ORIMATTILAN SANOMAT Pysyt alueen tapahtumissa mukana, vaikka ystävien tapaamiset ovat jääneetkin vähiin. Orimattilassa piti viikon aikana pelata miesten, naisten ja veteraanien eli mastersien MM-turnaukset molemmilla urheilutaloilla. Hallitus Pukkilan Vesa ry Sääntömääräinen VUOSIKOKOUS ti 3.11.2020 Teikarinmäen urheilumajalla klo 18.00. klo 9–16, esko.rantanen@pp.inet.fi, puh. krs) Tekninen toimiala Eteläinen alue, miehet, 4. Takamies meinasi olla todellinen epäonnen soturi, kun hän hukkasi kotijoukkueen kirivaiheessa kaksi vapaaheittoa puolisentoista minuuttia ennen loppua. ASIANAJOTOIMISTOJA KUMIja LASIHUOLTO – auton renkaat – tuulilasit – rengastyöt – koristelasit – rakennuslasit – peilit ORIMATTILA puh. konsultoinnit, yritysten perustaminen ja yhtiömuodon muutokset. Päästiin vapaaheitoille hyvin, valmentaja kehui. – Oli tosi tärkeä voitto henkisesti, ollaan hävitty muutamia pelejä niukasti. Eläkeliiton Orimattilan yhdistys ry sääntömääräinen SYYSKOKOUS 4.11.2020 klo 14 Jymylinnassa. 03-777 7444 www.sahkoasennusoy.fi RAKENTAMINEN PYYDÄ TARJOUS • Keittiökaapistot • Makuuhuonekomerot • Eteisryhmät • Irto-ovet • Työpöytätasot • Paljon ovivaihtoehtoja PUUJA KALUSTETUOTE Veljekset Ovaska Hirsitie 5, Orimattila p. Levypallot ovat lopulta halusta kiinni, Jarkko Sallinen painotti. Suunnistusta MiSKa MiETTiNEN Orimattila Orimattilan Jymyn 17-vuotiaiden koripallotyttöjen kauden alku valtakunnallisessa i divisioonassa on ollut sellainen, jota kukaan ei olisi koskaan osannut käsikirjoittaa. Hallitus Älä ole yksin! Tilaa oma OS heti paikalla p. 58) Jyrki Tuokko RaVa 2.16.32, H55 11,8 km: 1) Matti Yliluikki SuSi 1.25.42,.... – Katulätkän MM-kisat eivät ole MM-kisat, jos USa ja Kanada puuttuvat. marraskuuta. 30) Esko Kaija RaVa 2.02.12. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina lokakuun 20. Katulätkän MM-kisat siirretään koronaviruksen takia • LVI-urakointi, -asennukset ja -huollot • LVI-saneeraukset ja -remontit • Lämpöratkaisut Rami: 040 558 4557 Kim: 040 507 5495 www.putkipari.fi putkipari@putkipari.fi Paras kumppanisi rakentamiseen ja remontointiin: Puh. Jymy oli viimeisellä neljänneksellä yli kymmenen pinnaa perässä, mutta vastustajan tekemät muutokset puolustukseen lankesivat kotijoukkueen eduksi. Sarjataulukko LoUBasket 1/ 2 HyPo 1/ 2 ToPo 1/ 2 Loimaan Korikonkarit 1/ 2 Orimattilan Jymy 1/ 1 2 TikS-Helmi 0/ 2 LePy 0/ 1 Lahti Basketball 0/ 1 Jymyn Ida Hämäläisellä (21) sekä kuvassa lisäksi olevilla Linda Sallisella (vas.) ja Sanni Rutilalla riitti aihetta iloon keskiviikon päätteeksi. Lisätietoja antaa ympäris tö ylitarkastaja Marjo Pusenius, puh. – Pitäisi päästä tankkaamaan nopeasti, että tytöt saavat proteiinit ja hiilihydraatit kuntoon, usealle valmennettavalle samalla lukion urheilulinjan opettajana toimiva Sallinen selvitti. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. 0295 016 038. Turnauksen uusi ajankohta voi löytyä parin viikon kuluessa. Työsuorituksia Kokouksia Kuulutuksia JUHO KiURU Orimattila Marraskuussa pelattavaksi suunniteltu katulätkän MM-turnaus siirretään myöhemmäksi koronaviruspandemian takia. – Levypallojen voittaminen on uskomatonta meidän kokoiselle joukkueelle. Olisi kaikille turhauttavaa siirtää turnaus uudestaan, Sjelvgren sanoo. – Eivät tuollaiset kauhean yleisiä ole. 26) Geza Molnar RaVa 2.00.10,... remontit . 11) Hannu Laiho RaVa 1.50.25,... Mäkelän valmentajana toimii edelleen Tuomas Sallinen. Mastersmaajoukkueessa lähes kaikilla on jääkiekon puolelta NHL-taustaa, ja a-maajoukkueeseen on tulossa kotikisoihin kaikki parhaat pelaajat, Sjelvgren iloitsee. Jymy-luotsi Sallinen tuntuu olevan monttu ammollaan divarikauden avaustuloksista. Joukkue hävisi kauden avauksen kotona pisteellä luvuin 62–63, mutta viime keskiviikkona se kaatoi Orimattilaan vieraaksi saapuneen TikS-Helmen numeroin 59–57. Tavoite on, että pääsisin sinne pelaamaan seuraavaan kotipeliin 7. 2020 osoitteessa https:// ylupa.avi.fi. Pelaaja pääsi pelin ja haastatteluiden jälkeen jatkamaan matkaa vasta puoli kymmenen korvilla. 050 5183 763 Orimattila weckman@hotmail.fi . Pitkään jatkuneen epäonnen lisäksi pelin epäkohta oli tuomaritoiminta, joka näytti närkästyttävän useaa tahoa puolin ja toisin. Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen TILITOIMISTOJA SÄHKÖASENNUS OY OLIN & TUOMISET Kärrytie 4, Orimattila, p. – Tuntuu enemmänkin, että nukahdan paremmin, jos esimerkiksi treenit ovat myöhäisemmät, Jymyn lupaus mietti. 13) Hannu Heinilä RaVa 1.43.48,... 040-531 1729, 16200 Artjärvi Kirjanpidot, palkanlaskenta, tilintarkastukset (HT), veroym. Liekö seuraava aamu koulussa tuskainen lukion ykkösluokkalaiselle, jos unen saanti venyy myöhäiselle tutuksi tulevissa arkipelien takia. Asiakirjat ja kuulutus ovat nähtävillä 15.10.–23. Vieraat saivat kaksi vapaaheittoa 0,7 sekuntia ennen loppua kahden pisteen tappioasemassa, mutta Milja Rautiainen epäonnistui kummassakin. VINK OY – 30 v. Kisat käydään kuitenkin aikanaan Orimattilassa, vakuuttaa Suomen maajoukkueen vakiokasvo ja kisojen puuhamiehiin lukeutuva Tommi Sjelvgren. – Ranskassa on poikkeustila. Ohjeet muistutusten ja mielipiteiden antamiseen ilmenevät kuulutuksesta. Me ollaan pieni joukkue. – Olemme tehneet paljon töitä, ja paketti on valmiina. 0400-840 555. – Meillä on apuna terveydenhuollon ammattilaisia valtion huipulta. laatoitukset Rakennustyö Weckman LIIKEJA AMMATTIOSOITTEITA ASIANAJOTOIMISTO varatuomari ESKO RANTANEN Erkontie 10, ark. uudisrakentaminen . 03-884 830, 050 559 8634 www.tiliekspertti.fi TILIEKSPERTTI M. Ja kasvattavat joukkuehenkeä, reilut parikymmentä minuuttia pelannut laituri Hämäläinen hehkutti. Arpajaiset. Erkontie 20, Orimattila puh. Pelasimme lopussa mahtavasti, tuli tärkeitä riistoja ja kolmosia. Pienikokoinen Jymy voitti levypallot 69–59, ja Linda Sallinen otti 14 puolustuspään levypalloa. Tommi Sjelvgrenin mielestä MM-kisojen järjestäminen tiukkojen koronavirusrajoitusten kuristamana ei olisi ollut järkevää. 777 3308, gsm 050 585 3468 www.velj-ovaska.fi SÄHKÖLIIKKEITÄ Pukkilan Vesa ry Sääntömääräinen KEVÄTKOKOUS ti 3.11.2020 Teikarinmäen urheilumajalla klo 17.30. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Tämä vaati yhden onnistuminen, ja peli vaan napsahti, luotsi Jarkko Sallinen ja Jymy-pelaaja arvelivat yhteen ääneen. päivänä 6 – N:o 81 – 2020 Kuulutuksia Eteläinen alue, naiset, 4. Jymyn näkyvin tilastojen valossa oli Sisko Nenonen (19/7). Jos koronaviruspandemiaa ei oteta lukuun, on Sjelvgren hyvin myönteisellä mielellä. Tämäkään ei vaikuttanut negatiivisesti Jymyyn, jolle ratkaisevan kahden pisteen arvoisen korin upotti 18 sekuntia ennen loppua Linda Sallinen. div., lohko 3, lopullinen sarjatilanne: Sarjataulukko O V T H M P JäPS/ United 10 7 2 1 30– 9 23 Pato 10 6 3 1 38–13 21 MU 10 6 3 1 40–13 21 RiPS 10 6 2 2 23–14 20 OPedot 10 6 1 3 22–10 19 PK-09 10 6 1 3 24–22 19 NJS/2 10 4 2 4 22–18 14 VJS/2 10 1 3 6 12–29 6 FC Kuusysi/2 10 1 2 7 13–35 5 PK-50 10 3 7 6–25 3 PPS 10 2 8 6–48 2 Jalkapalloa SM-erikoispitkä 17.11. Hän pelaa ammattilaisena Ranskassa Cerfs du Chablais -rullalätkäjoukkueessa. – Kyllähän nämä alkukauden tulokset opettavat meitä, lisäävät myös harjoitteluintoa. MM-turnauksen uusi ajankohta ei vielä ole tiedossa. – Olihan hyvä fiilis kerrankin voittaa! Loppuun asti uskottiin, ida Hämäläinen iloitsi. – Käymme juuri huippu-urheilijan levon, unen sekä ravinnon tarpeellisuutta osaksi kehittymistä läpi valmennusoppikurssilla. Tervetuloa! Hallitus KUULUTUS ISÄNNÄNTIEN ASEMAKAAVAMUUTOS HYVÄKSYTTY Orimattilan kaupungin kaupunginvaltuusto on MRL 52 §:n mukaisesti hyväksynyt Isännäntien asemakaavan muutoksen kokouksessa 05.10.2020 (§ 12). Huono tuuri kääntyi Keskiviikon iltapelissä näytti, että Jymyn heitot kiersivät kehältä ulos jatkuvasti, eikä viimeisissä ratkaisuissa tuntunut olevan tuuriakaan matkassa
6.05 Alueradio 7.00 Yle Uutiset ja sää. 18.55 Radio Suomen Ilta: Olli Haapakangas 19.00 Yle Uutiset ja sää. Apuun rientää professori, joka auttaa Williä löytämään suun nan elämässään. 0.02 Yöradio – toiveiden yö. 3.02 Kissankehto – Susanna Vainiola. 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää. 9.05 Urheiluradio. 23.02 Yöradio. 16.10 Urheiluradio. 06.53 Tiketi Tok (S) 07.03 Poppelikumpu (S) 07.09 Maijuli (S) 07.15 Kettu ja Jänö (S) 07.26 Sanni Sateenkaari (S) 07.39 Pii ja Poju (S) 07.50 Sohvatiikerit 07.56 Ässäluokka (S) 08.20 Galaxi 08.21 Aappo ja Tööt (S) 08.29 Otso ja sopulit (7) 08.36 Näin meillä (7) 08.50 Jumppahetki: Reipas jumppa 09.00 Casualty (12) 09.50 Uusi päivä (S) 10.20 Jopet-show (S) 10.45 Hymy Pyllyyn 11.15 Meille tulee koiranpentu 11.50 Unelmakoti 12.50 Jumppahetki: Tasapaino ja voimaharjoitus 13.00 Tanskalainen maajussi 13.30 Luontomatkalla 14.30 Sairastunut mieli 15.10 Järjestyksenvalvojat (12) 15.40 Karjalan kunnailla (7) 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.10 Casualty (12) 19.00 Karjalan kunnailla (7) 19.50 Kummeli Retro (7) 19.55 Kummeli Retro (7) 20.00 Hairy Bikers Route 66 21.00 Kaikki synnit (12) 21.45 Kesä -85 (12) 22.30 Ina Mikkolan Tilipäivä 23.15 Elvis & Onerva (12) 00.20 Uutisikkuna MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Uutisaamu 07.00 Uutisaamu 08.00 Uutisaamu 09.05 Mitä tänään syötäisiin. 10.02 Radio Suomen Päivä 10.30 Yle Uutiset alueel tasi. 11.00 Klasaripa ratiisi 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uu tiset ja sää 12.10 Tiedeykkönen 13.00 Klassista kahteen 14.00 Uudet levyt 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkö nen: Näyttelijä ja laulaja Irina Björklund 15.55-15.58 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Monet ovat minulta kysyneet – Veikko Halmetojan opas kes kiluokkaiseen elämään 17.30 Radiote atteri esittää: Maata etsimässä 2.kausi. 0.02 Yöradio – toiveiden yö. 7.10 Urheiluradio. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.30 Yle Uutiset ja sää. 9.11 Alue radio 10.00 Yle Uutiset. 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (S) 20.00 Suomen surkein kuski 21.00 Penkinlämmittäjät 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Rikospaikka 23.05 Tuttu Juttu Show 00.05 Suomen surkein kuski 01.00 MasterChef 2020 01.55 Ensitreffit alttarilla 02.50 Rakas, sinusta on tullut pullukka 03.45 Rikas koti, köyhä koti 04.40 Alastomat treffit USA Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Vili Vilperin seikkailut (S) 06.15 Vili Vilperin seikkailut (S) 06.25 Ritariprinsessa Nella (S) 06.50 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 07.15 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.30 My Little Pony: Pony Life (S) 07.45 Arthur ja minimoit (7) 08.10 Disney esittää: Ducktales (S) 08.35 Disney esittää: Avalorin Elena (S) 09.00 Hauskat kotivideot 09.55 Tulossa: Kuppilat kuntoon, Hans Välimäki! 10.00 Heikoin lenkki 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Tankkaustarinat 14.25 Hauskat kotivideot 15.20 Remppa vai muutto Australia 16.25 Onnenarpa 16.30 Leijonan luola USA 17.30 MasterChef Australia 19.00 Suomen huutokauppakeisari 20.00 Kuppilat kuntoon, Hans Välimäki! 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Temptation Island Suomi 8 (7) 22.00 Big Brother Suomi 23.00 Tulossa: All Together Now Suomi 23.05 Narcos (16) 00.05 Panttilainaamo 00.35 Panttilainaamo 01.05 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7) 02.05 Arman Pohjantähden alla (S) 03.05 Suomen huutokauppakeisari 04.05 Astral-TV Sub 06.30 44 Cats (S) 06.40 Chuggington (S) 06.50 Muumilaakson tarinoita (S) 07.15 Muumilaakson tarinoita (S) 07.40 Paavo Pesusieni (S) 08.05 Alvin ja pikkuoravat (S) 08.15 Alvin ja pikkuoravat (S) 08.30 Myyrän seikkailut (S) 08.35 Myyrän ystävät: Hepokatti (S) 08.40 Myyrän seikkailut (S) 08.50 Professori Balthazar (S) 09.00 Bob’s Burgers (7) 09.30 Mutsi (S) 10.00 Lemmen viemää (7) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 12.00 Emmerdale (12) 12.30 Salatut elämät (7) 13.00 First Dates Hotel 14.00 Selviytyjät 15.00 Kauhukeittiö 16.00 UEFA Champions League: Huippuhetket 16.30 Masked Singer Suomi 18.00 Baywatch (12) 19.00 Frendit (S) 19.30 Frendit (S) 20.00 Rantabaari (12) 20.30 Rillit huurussa (S) 21.00 Subleffa: Good Will Hunting (12) 23.35 Rantabaari (12) 00.05 Penkinlämmittäjät 01.05 Simpsonit (7) 01.35 Simpsonit (7) 02.05 Kauhukeittiö 03.00 Selviytyjät 03.55 Sub.doc: Shaq ja Dale 05.00 Simpsonit (7) 05.30 Simpsonit (7) Yle Teema & Fem 08.40 YLE FEM 08.40 Tämä tästä 08.55 Noidankehässä 09.55 Teiden sankarit 10.35 Rawdah – unelma mallinurasta 11.00 Strömsö 11.30 Taivastiellä 12.00 YLE TEEMA 12.00 Yle Live: De La Soul 13.05 Klassinen Suomi: Opintie 14.05 Isä Matteon tutkimuksia (12) 15.00 La Señora (12) 16.00 Pieni talo preerialla (12) 16.50 Ranen museo 17.25 YLE FEM 17.25 Tanskalainen maajussi 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Skavlan 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 YLE TEEMA 20.00 Radion sinfoniaorkesterin konsertti 21.15 Kiehtova maailma: Sue Perkinsin Ganges 22.10 Kino: Suojelijat (12) Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 MOT: Räjähteet harhateillä 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Kyläsairaala (12) 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.58 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.14 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.30 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.38 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.46 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.02 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Tapahtui Mallorcalla (12) 13.15 Isäpappa ja keltanokka (S) 14.30 Muisti: Helsingin henki 15.00 Ylen aamun parhaat 15.55 A-studio 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Tapahtui Mallorcalla (12) 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Singaporen kosketus (12) 20.00 Akuutti: Rasismi sairastuttaa jokaisen 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Perjantai-dokkari: Tarvitsemme apua seksissä (12) 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Jäljet päättyvät Berliiniin (12) 22.45 Oddasat 23.00 Perjantai 23.40 Puoli seitsemän 00.10 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 20.10. 1.55 Yöradio. Yle Radio 1 6.00 Yle Uutiset ja sää 6.05 Hartaita säveliä 6.15 Aamuhartaus 6.25 Aamu soitto 6.56 Päivän mietelause 6.59 Hy vää huomenta 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.10 Hartaita säveliä 7.15 Aamuhartaus 7.25 Musiikkihetki 7.29 Hyvää huomen ta 7.30 Ykkösaamu 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.10 Ykkösaamu 9.00 Yle Uutiset 9.05-9.58 Muistojen bulevardi 10.0010.55 Sari Valto: Vuh! Suomessa on maailman eniten koiria. 17.50 Etnohetki 18.00-18.15 Romano mirits 18.20-18.29 Kadonnutta aikaa et simässä 10: Jälleenlöydetty aika 18.30 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Radion sinfo niaorkesteri konserttilavalla 21.00 Epäi lyttävän uutta 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Sari Valto: Vuh! Suomessa on maailman eniten koiria. 20.00 Ellan matkassa: roomalaisten jäljillä 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 The Village – Hyvien ihmisten kylä (12) 22.45 Marja Sannikka 23.15 Oddasat 23.30 Puoli seitsemän 00.00 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 21.10. 12.10 Ur heiluradio. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uuti set ja sää. Yle Radio 1 klo 17.10 ja Yle Areena: Monet ovat minulta kysyneet – Veikko Halmetojan vinkit keskiluokkaiseen elämään 1/4. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 11.02 Radio Suomen Päi vä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 7.13 Alueradio 7.50 Merisää. (1981) Jaakko Pakkasvirran ohjaama sotaelokuva perustuu Olavi Paavolaisen päiväkirjateokseen Synkkä yksinpuhelu. Kuvassa Karin (Irina Milan) ja Kaarlo (Esko Salminen). HD. 3.00 Yle Uutiset. 19.02 Urhei luradio. 8.13 Alueradio 9.00 Yle Uutiset. 21.50 Merisää. 09.10 Emmerdale (12) 09.40 Tanssii Tähtien Kanssa 11.30 Ostoskanava Tvins.com 12.30 Asian ytimessä, Jaakko Loikkanen 13.00 Teknavi 13.30 Ensitreffit alttarilla 14.30 MTV Uutiset Live 15.00 MasterChef 2020 16.00 Salatut elämät (7) 16.30 Kauniit ja rohkeat (S) 16.58 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen 18.25 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 17.13 Radio Suomen Il ta. 7.10 Urheiluradio. Pääosissa Esko Salminen, Irina Milan, Tom Wentzel, Hannu Lauri ja VesaMatti Loiri. 8.10 Urheiluradio. 20.02 Sää. 21.12 Yle Uutiset selkosuo meksi. 14.02 Alueradio 15.00 Yle Uutiset. 4.02 Radio Suo men Varhaisaamu 5.00 Yle Uutiset ja sää. 17.30 Pyöreä pöytä. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 19.05 LuontoSuomen noki kokit 020317600 20.00 Yle Uutiset. 18.02 LuontoSuomen nokiko kit 020317600 18.50 Merisää. 8.10 Urheilu radio. Kahdella Oscarilla palkittu (käsi kirjoitus Matt Damon ja Ben Affleck) ja seitse män ehdokkuutta ke rännyt draama nuores ta yliopiston talonmie henä työskentelevästä matematiikkanerosta, joka haluaa vain juo da kaljaa kavereiden kanssa. 17.13 Alueradio 18.00 Yle Uutiset. 9.11 Alueradio 10.00 Yle Uutiset. 9.10 Sää. Pääosissa: Matt Damon (kuvassa), Ben Affleck ja Robin Wil liams.. 22.00 Yle Uutiset ja sää. Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 6.05 Alueradio 7.00 Yle Uutiset ja sää. 23.02 Yöradio. 12.10 Urheiluradio. 06.53 Kimmo Kuu (S) 07.15 Kuminakuja 19 (S) 07.24 Pikin eläimet (S) 07.32 Simo (S) 07.40 Ninni ja Nestori (S) 07.52 Askarrellaan 07.58 Puu Fu Tom (S) 08.22 Galaxi 08.23 Urheiluhullut (S) 08.25 Lassie (7) 08.50 Jumppahetki: Tasapaino ja voimaharjoitus 09.00 Casualty (12) 09.50 Uusi päivä (S) 10.20 Jopet-show (S) 10.45 Koiraperheet käytöskoulussa 11.25 Luontoretkellä: Huippuvuorten laella 11.50 Paras treeni 12.50 Jumppahetki: Tuolijumppa 13.00 Tanskalainen maajussi 13.30 Luontomatkalla 14.30 Kekseliäs nikkari 15.10 Riisuttu 15.35 Se tyyli 15.50 Jens erämaaseikkailulla 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.10 Casualty (12) 19.00 Karjalan kunnailla (7) 19.50 Kummeli Retro (7) 19.55 Kummeli Retro (7) 20.00 Suuri keramiikkakisa 20.50 marjuttuulikki: Hormonaalinen ehkäisy 21.00 Ina Mikkolan Tilipäivä 21.45 Tilipäiväkirjat 22.00 Spitting Image 22.22 Spitting Image 22.45 Miesoletuksia (16) 22.54 Miesoletuksia (16) 23.04 Miesoletuksia (16) 23.16 Miesoletuksia (16) 23.25 Hillo (12) 23.50 Yksittäistapaus: Buduaar (12) 00.05 Uutisikkuna MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Uutisaamu 07.00 Uutisaamu 08.00 Uutisaamu 09.05 Mitä tänään syötäisiin. 3.02 Kaitsun nurkka – Kai Ulmanen. 2.54 Yöradio. Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Eränkävijät 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Kyläsairaala (12) 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.58 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.14 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.30 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.38 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.46 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.02 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Tapahtui Mallorcalla (12) 13.15 Huhtikuu tulee (S) 14.30 Muisti: Ruotsin Lahja 15.00 Ylen aamun parhaat 15.40 A-studio viittomakielelle tulkattuna 16.10 MOT: Räjähteet harhateillä 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Tapahtui Mallorcalla (12) 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Prisma: Eurooppa, ihmisen alkukoti. 16.10 Urheiluradio. 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää. 8.13 Alueradio 9.00 Yle Uutiset. 1 . 1 . 22.05 Urheiluradio. 14.02 Alueradio 15.00 Yle Uuti set. Kuva: Filmityö Oy / Yle Kuvapalvelu Tiistai 20.10. 19.02 Urhei luradio. 2.00 Yle Uutiset. 13.02 Paikka auringossa – lau luja Pohjantähden alta. T i i s t a i 2 . 15.02 Alueradio 16.00 Yle Uutiset ja sää. 15.02 Alueradio 16.00 Yle Uutiset ja sää. 9.05 Urhei luradio. päivänä 2020 – N:o 81 – 7 Jere B.Virtanen Viivi ja Wagner Ke s k i v i i k ko 2 1 . 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu 6.00 Yle Uutiset ja sää. 5.32 Radio Suo men Varhaisaamu 5.50 Merisää. 22.08 Kantritohtori Teppo Nättilä. 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset. 14.00 Yle Uu tiset. 23.00 Iltaharta us 23.10-6.00 Yöklassinen. 17.10 Urheiluradio. 7.53 Alueradio 8.00 Yle Uutiset ja sää. 1.55 Yöradio. 20.02 Sää. 14.00 Yle Uutiset. 1.02 Paikka auringossa – lauluja Poh jantähden alta. 23.00 Yle Uutiset. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 18.55 LuontoSuomen nokikokit 020317600 19.00 Yle Uutiset ja sää. Suomalainen haluaa olla keski luokkainen, huomaamaton ja oi keassa. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.30 Yle Uutiset ja sää. 22.08 Pollari. 21.00 Yle Uutiset. 10.33 Ra dio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset. 21.55 Ra dio Suomen Ilta. 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (7) 20.00 MasterChef 2020 21.00 Ensitreffit alttarilla 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Asian ytimessä, Jaakko Loikkanen 23.05 The Affair (12) 00.20 Maajussille morsian 01.15 Teknavi 01.45 Pitääkö olla huolissaan. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina lokakuun 20. 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset. 3.54-4.00 Yöradio. 10.02 Radio Suomen päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 4.02 Radio Suo men Varhaisaamu 5.00 Yle Uutiset ja sää. Rocketsivä 23.00 Yle Uutiset. 16.13 Alueradio 17.00 Yle Uutiset ja sää. 21.02 Ur heiluradio. 0.00 Yle Uutiset. 21.17 Päivä tunnissa. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu 6.00 Yle Uutiset ja sää. Sub klo 21.00: Good Will Hunting. 17.10 Urheiluradio. 21.02 Urheiluradio. 21.55 Radio Suomen Ilta. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu 5.50 Merisää. 21.50 Me risää. 18.00 Yle Uu tiset. 7.53 Alueradio 8.00 Yle Uutiset ja sää. 22.05 Urheiluradio. 20.03 Radio Suomen Ilta: Olli Haa pakangas 21.00 Yle Uutiset. 19.05 Radio Suomen Ilta: Olli Haapakangas 20.00 Yle Uutiset. co m C od e: 32 28 7D F1 6C 1 7 9 3 5 4 8 6 2 4 3 6 1 2 8 5 7 9 2 8 5 9 7 6 1 4 3 5 2 7 6 8 3 9 1 4 9 6 8 2 4 1 7 3 5 3 4 1 7 9 5 2 8 6 6 9 2 8 3 7 4 5 1 8 1 4 5 6 2 3 9 7 7 5 3 4 1 9 6 2 8 Yle Teema & Fem klo 21.55: Kino Suomi: Pedon merkki (12). 2.02 Kantritohtori Teppo Nätti lä. 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää. 02.40 Rakas, sinusta on tullut pullukka 03.35 Näe minut 04.35 Alastomat treffit USA Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Vili Vilperin seikkailut (7) 06.15 Vili Vilperin seikkailut (S) 06.25 Ritariprinsessa Nella (S) 06.50 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7) 07.15 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.30 My Little Pony: Pony Life (S) 07.45 Arthur ja minimoit (7) 08.10 Disney esittää: Ducktales (S) 08.35 Disney esittää: Avalorin Elena (S) 09.00 Hauskat kotivideot 09.55 Tulossa: All Together Now Suomi 10.00 Heikoin lenkki 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Tankkaustarinat 14.25 Hauskat kotivideot 15.25 Tulossa: All Together Now Suomi 15.30 Remppa vai muutto Australia 16.35 Onnenarpa 16.40 Leijonan luola USA 17.40 MasterChef Australia 18.55 Tulossa: Kuppilat kuntoon, Hans Välimäki! 19.00 Keihäsmatkat (7) 20.00 Suomen huutokauppakeisari 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Big Brother Suomi 22.30 Tulossa: Kuppilat kuntoon, Hans Välimäki! 22.35 Suomen huutokauppakeisari 23.35 Panttilainaamo 00.05 Panttilainaamo 00.35 48 tuntia rikoksesta (12) 01.30 Madventures Suomi (12) 02.30 Arman Pohjantähden alla (7) 03.30 Suomen huutokauppakeisari 04.30 Astral-TV Sub 06.30 44 Cats (S) 06.40 Chuggington (S) 06.50 Muumilaakson tarinoita (S) 07.15 Muumilaakson tarinoita (S) 07.40 Paavo Pesusieni (S) 08.05 Daltonit (S) 08.30 Myyrän seikkailut (S) 08.40 Myyrän ystävät: Koiranpentuni (S) 08.50 Professori Balthazar (S) 09.00 Bob’s Burgers (S) 09.30 Mutsi (S) 10.00 Lemmen viemää (7) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 12.00 Emmerdale (12) 12.30 Salatut elämät (S) 13.00 First Dates Hotel 14.00 Selviytyjät 15.00 Kauhukeittiö 16.00 Simpsonit (7) 16.30 Simpsonit (7) 17.00 Olet mitä syöt 18.00 Baywatch (12) 19.00 Frendit (S) 19.30 Frendit (S) 20.00 Rantabaari (7) 20.30 Rillit huurussa (S) 21.00 Subleffa: X-Men: Days of Future Past (12) 23.40 Poliisit UK: Ajojahti (12) 00.40 Rantabaari (7) 01.10 Simpsonit (7) 01.40 Simpsonit (7) 02.10 Kauhukeittiö 03.05 Selviytyjät 04.00 Eloonjääneet (12) 04.50 Simpsonit (12) 05.25 Simpsonit (7) Yle Teema & Fem 08.30 YLE FEM 08.30 Bathinan erilaiset maailmat 09.00 Efter Nio 10.00 Taivaallisen hyvää 10.30 Oikeus kuolla 11.00 Närbild 11.30 Spotlight: Miljoonien potilastietojärjestelmä 12.00 YLE TEEMA 12.00 Francon jälkeen – Alcántaran perhe (12) 13.10 Uusi Kino: Upea kakku! (7) 13.55 Elokuvia ikuistamassa 14.05 Historia: Mullistavat keksinnöt 15.00 La Señora (12) 16.00 Pieni talo preerialla (12) 16.50 Ranen museo 17.25 YLE FEM 17.25 Almost never (S) 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Building Happiness (S) 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 YLE TEEMA 20.00 Isä Matteon tutkimuksia (12) 21.00 Historia: Neuvostoliiton vankileirit (12) 21.55 Kino Suomi: Pedon merkki (12) 23.50 Uusi Kino: Talvi sademetsässä (S) 23.59 Uusi Kino: Jonglööri 00.10 Everybody’s Everything – Lil Peep (16) Sudokun ratkaisu (c ) A rto In ka la w w w .a is ud ok u. 3.554.00 Yöradio. 2.00 Yle Uutiset. Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 17.35 Aihe, joka ei jätä rauhaan 18.20-18.29 Kadonnutta aikaa etsimässä 10: Jälleenlöydetty ai ka 18.30 Hartaita säveliä 18.50 Iltahar taus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Ra dion sinfoniaorkesterin konsertti 21.15 Musiikkia konsertin jälkeen 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Kuusi kuvaa ark kitehti Pihla Meskasen elämästä 22.50 Kuuntelijaklubi 23.00 Iltahartaus 23.106.00 Yöklassinen. 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset. 3.00 Yle Uutiset. 21.17 Päi vä tunnissa. Monet ovat minulta kysy neet – Veikko Halmetojan vinkit kes kiluokkaiseen elämään on jatkoa suo sittuun Monet ovat minulta kysyneet – Veikko Halmetojan opas syyllisty mättömään elämään audiosarjaan. Keskiviikko 21.10. Sarja kirjoittaa keskiluokkaisuuden käsitteen uusiksi, ja osoittaa useita erilaisia tapoja olla keskiluokkainen ihminen. Yle Radio 1 6.00 Yle Uutiset ja sää 6.05 Hartaita säveliä 6.15 Aamuhartaus 6.25 Aamu soitto 6.56 Päivän mietelause 6.59 Hy vää huomenta 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.10 Hartaita säveliä 7.15 Aamuharta us 7.25 Musiikkihetki 7.29 Hyvää huo menta 7.30 Ykkösaamu 8.00 Yle Uu tiset ja sää 8.10 Ykkösaamu 9.00 Yle Uutiset 9.05-9.58 Muistojen bulevardi 10.00-10.55 Brysselin kone 11.00 Ris ton Valinta 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Unohdettu PohjoisKypros: PohjoisKypros EU kuntoon 600 miljoonalla eurolla 13.00 Klassista kahteen 14.00-14.57 Euroo pan konserttilavoilla 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen 15.55-15.58 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Aristoteleen kantapää: Miten pu hua masentuneelle. 2.02 Bluesmi nisteri Esa Kuloniemi. Ohjaaja: Gus van Sant. 2.54 Yöradio. 18.02 Radio Suomen Ilta: Ol li Haapakangas 18.50 Merisää. 0.00 Yle Uu tiset. 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 7.13 Alueradio 7.50 Merisää. 20.03 Metsäradio. 1.02 Paikka aurin gossa – lauluja Pohjantähden alta. USA 1997. 9.10 Sää. 09.10 Emmerdale (12) 09.40 Olet mitä syöt 10.35 Kaappaus keittiössä 11.30 Ostoskanava Tvins.com 12.30 Menu Finnjävel 13.30 Ex-Onnelliset (S) 14.30 MTV Uutiset Live 15.00 Maajussille morsian 16.00 Salatut elämät (S) 16.30 Kauniit ja rohkeat (S) 16.58 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen 18.25 Emmerdale (12) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. R a d i o o h j e l m a t Yle Radio 1 93,2 MHz • Yle Radio Suomi 97,9 MHz Tiistai 20.10. 16.13 Alue radio 17.00 Yle Uutiset ja sää
Aborttilain muutosta koskeva aloite eduskuntaan Valtaosa kaivon omistajista laiminlyö kaivonsa huoltotoimenpiteet – oli sitten kyseessä mökkitai kotikaivo, Suomen Vesiyhdistyksestä kerrotaan. mutta koronavirusepidemian takia lukukoordinaattori viettää yhdessä eskarissa noin viikon kerrallaan. Tutkimusten mukaan lukeminen vaikuttaa lapsen tulevaisuuteen enemmän kuin vanhempien sosioekonominen asema. Frimanin kertoessa laulukilpailuhistoriastaan selvisi, että The Voide of Finland -kilpailu ei suinkaan ollut ensimmäinen laulukilpailu, johon hän osallistui. – Täällä ei niin isoja yksiköitä ole, että edes sanoisin niitä isoiksi, ja korona-aikana on huomattu, että ryhmät toimivat hyvin ilman suuria kohtaamisia. Vasta äskettäin käyttöön otettua yksityisen varhaiskasvatuksen palveluseteliä Purola pitää sikäli pelastuksena, etteivät pelkästään kunnalliset varhaiskasvatuspaikat riittäisi muuten millään. – nyt jännitetään osuuko arpa kohdalle 2-vuotisessa esiopetuskokeilussa. nyt lukuintoa on jaettu jo kuivannolla, Vuorenmäellä, Peltolassa ja myllylässä. Tuotantotalous on yksi LUTyliopiston suosituimmista tekniikan koulutusohjelmista. Varhaiskasvatusjohtajan työnkuvaan Orimattilassa kuuluvat muun muassa seutukunnallisissa verkostoissa mukana oleminen, palveluverkon ja pedagogiikan kehittäminen, talouden seuranta, asioiden valmistelu valiokuntaan sekä esimiestyö. Syksyllä 2021 LUT aloittaa Lahdessa energiaja ohjelmistotekniikan englanninkielisen kandidaattikoulutuksen yhteistyönä Hebein teknillisen yliopiston (HEBUT) kanssa. Hän pitää hanketta äärimmäisen tärkeänä. Ja metsäretken, koska lukeminen voi tapahtua missä vaan. myllylän lukuviikko huipentui perjantaina metsäretkeen. konsertin pianosäestyksestä vastasi Benja Roth. kirjat ovat esillä, ja lapset tarttuvat niihin siten helpommin. – kaava ei ole eskareissa välttämättä aina sama. – Lisää paikkoja voimme saada sillä, että jatkossa vielä osa eskariryhmistä siirtyisi koulujen yhteyteen, missä oppilasmäärät alkavat laskea. kymmenen vuotta myöhemmin edessä olivat maisteriopinnot, joiden jälkeen Purola toimi vuodesta 2012 lähtien päiväkodin johtajana Hattulassa ja Lopella. Orimattilassa varhaiskasvatuksen tilaa sävyttävät peruskorjausiässä olevat varhaiskasvatuskiinteistöt sekä runsaat lapsimäärät suhteessa paikkoihin. Isommissa yksiköissä voi nähdä monia etuja Orimattilan keskusta-alueen varhaiskasvatuksessa suuntana on keskittää varhaiskasvatus muutamaan isompaan yksikköön. Lukukoordinaattori viettää syksyn aikana viikon jokaisessa eskariryhmässä ja jatkaa kierrostaan keväällä. – Ajoissa tehty korjaus on kaikkien etu, Purola huomauttaa. Varhaiskasvatuksessa lasten määrän väheneminen ei vielä näy, Purola sanoo. – Yksi ryhmä rupesi oma-aloitteisesti tekemään pet shop -hahmoille kirjoja. Olen vähän sellainen itseni kiduttaja, laulaja nauroi. Viikko tuonut tulosta, kierros jatkuu keväällä katajarinne arvelee, että myllylässä viikon panostus on tuottanut tulosta. Tuotantotalouden suomenkielinen koulutustarjonta jatkuu ennallaan LUTin Lappeenrannan kampuksella. Ennen konsertin alkua tilaisuuden juontaja Eki Jantunen viritti yleisöä tunnelmaan testauttamalla yleisön taputus-, tömistysja aaltojentekotaitoja, joita löytyikin niin katsomon vasemmasta kuin oikeastakin laidasta. Purolan mukaan suunta on oikea. Lukukoordinaattori ei usko, että lukeminen olisi kadonnut kännyköiden ja videopelaamisen vallattua lasten ajankäytöstä aiempaa suuremman osan. katajarinteen mukaan ihanteellista olisi, jos lukukoordinaattori voisi käydä eskareissa muutaman päivän välein. Hetki sitten työnsä aloittanut lukukoordinaattori Hanna Katajarinne kiertää kaikki kaupungin kymmenen eskariryhmää ja nostaa kirjat, kirjaimet ja tarinat keskiöön. Orimattilan lukukoordinaattorin työ liittyy varhaiskasvatuksen Saa lukea! -hankkeeseen, jonka taustalla on tieto lukutaidon ja lukuinnon heikentymisestä. Friman kertoi haluavansa tuoda vanhempaa musiikkia uudelleen esiin ja vakuutti, että sanoitukset merkitsevät hänelle todella paljon. Se tarkoittaa painepesua, lietteiden poistoa, imurointia sekä hiekkojen ja kalkkien vaihtoa. myös loma-aikojen päiväkotisulkujen vaikutukset pienenisivät, kun lapset joutuisivat vähemmän siirtymään vieraisiin paikkoihin. Eki Jantunen tiedusteli Henry Frimanilta saiko tämä pikkuserkultaan Rainer Frimanilta vinkkejä laulukilpailuihin. – Tavoitteenani on innostaa sekä eskareita, heidän vanhempiaan että varhaiskasvatuksen henkilökuntaa lukemaan, Hanna katajarinne sanoo. – Lasten tarpeet ovat monipuolistuneet ja tunnepuolella on enemmän haastetta, Purola sanoo jatkaen, että pedagogiikan toteutuksessa tulee myös huomioida lasten yksiölliset tarpeet ja eri kehitysvaiheet. Silloin aikuisten tekemät suunnitelmat pyyhkiytyivät heti pois alta, katajarinne iloitsee. Osastonjohtaja Vesa Karvonen kertoo, että nykyisin Lahden kampuksella on neljä tuotantotalouden professoria tutkimusryhmineen, yhteensä noin 30 alan asiantuntijaa. Orimattilan uusi varhaiskasvatusjohtaja Karoliina Purola on ensimmäisten parin työviikkonsa aikana ehtinyt saamaan käsityksen kaupungin varhaiskasvatuksen tilanteesta ja suuntaviivoista. Lapset keksivät itsekin kirjahommia Lukuviikolla aikuiset suunnittelevat ajankäytön ja lapset nostavat esiin omia toiveitaan. Friman hauskuutti yleisöä kertomalla, miten lapsena sai pienen kasettisoittimen, jonka paukutti lommoille löytämillään rumpukapuloilla. päivänä 8 – N:o 81 – 2020 AnnA HAkAmA Orimattila Orimattilalaiset pääsivät koronakurimuksen keskellä nauttimaan ulkoilmakonsertista ja komeasta laulusta, kun The Voice of Finlandissa kakkoseksi sijoittunut orimattilalainen Henry Friman konsertoi Orimattilan keskusurheilukentällä viime keskiviikkoiltana. Illan mittaan yleisö sai kuulla monipuolisen musiikkikattauksen Kari Tapiosta Frank Sinatraan ja Rauli ”Badding” Somerjoesta Henry Frimanin pikkuserkkuun Rainer Frimaniin. Eskarilaisten lukuviikko huipentui metsäretkellä kirjojen kanssa AnnA HAkAmA Orimattila Varhaiskasvatusjohtajana Orimattilassa pari viikkoa sitten aloittanut hyvinkääläinen Karoliina Purola (48) on ensimmäisten työviikkojensa aikana saanut jo hyvän kosketuksen kaupungin varhaiskasvatuksen tilaan sekä ehtinyt vierailla jo liki kaikissa alueen varhaiskasvatusyksiköissä. Purola näkee tärkeimpänä tavoitteena peruskorjausikäisten rakennusten kunnostamisen ennen kuin ne menevät niin huonoon kuntoon, että korjaus on myöhäistä. Laulukilpailuissa Frimania kiehtoo omien rajojen ylittäminen. – Lukeminen on oppimisen perusta ja se ehkäisee syrjäytymistä. Henri Friman otti yleisönsä keskiviikon ulkoilmakonsertissa. myllylän päiväkodilla lapset kävivät kirjastossa, silittivät lukulammasta, runoilivat ja kirjoittivat omia tarinoitaan sekä kuuntelivat kymmeniä kirjoja. Retkellä peikko Tylsämieli piti muuttaa kaunosieluksi lukemalla ja suorittamalla salaisia tehtäviä. Lastenkaan näkökulmasta isot yksiköt eivät Purolan mukaan ole ongelma. LUT-yliopiston rehtori JuhaMatti Saksan mukaan tuotantotalous on luonnollinen jatkumo Lahdessa ensin käynnistyville tekniikan kandidaattikoulutusohjelmille. karoliina Purola liputtaa keskusta-alueen keskitetyn varhaiskasvatuksen puolesta Uusi varhaiskasvatusjohtaja aloitti Orimattilassa. Viimeisimpänä ennen Orimattilaan tuloa Purola työskenteli palveluohjaajana 40 000 asukkaan kirkkonummella. Useampi sata ihmistä kerääntyi urheilutalon isoon katsomoon, jossa tilaa riitti väljästi istumiseen ja urheilukentän porteilla kaupungin toimesta jaettuja maskejakin käytettiin kuuliaisesti. – kansainvälisille koulutusohjelmillemme on kysyntää, siksi haluamme aloittaa tuotantotalouden kandikoulutuksen Lahdessa. Suurin osa kaivoista on kesämökeillä, mutta myös sadoissa tuhansissa suomalaiskodeissa juodaan kaivovettä. Vuonna 2000 hän sai vakituisen lastentarhanopettajan paikan Hyvinkäältä. koulutusohjelma on englanninkielinen ja siinä on noin 60 opiskelupaikkaa. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina lokakuun 20. Laaja työkenttä houkutteli Orimattilaan Purola on aloittanut työuransa lastentarhanopettajana vuonna 1997 valmistuttuaan kasvatustieteen kandidaatiksi Helsingin yliopistosta. Parinkymmenen Myllylän eskarilaisen ryhmällä oli hauskaa lukemis-teemaisella metsäretkellä. Itse olen ollut töissä yli viiden ryhmän päiväkodissa ja vuoden mittaan kaikki lapset tulivat tutuiksi. kaikilla on edelleen se mielikuvitusmaailma. Suomessa saadaan juomavettä arviolta miljoonasta kaivosta. Varhaiskasvatusjohtajan alaisuudessa ovat päiväkotien johtajat, palvelupäälliköt ja varhaiskasvatuksen erityisopettajat. Päätökset valinnoista selviävät vielä tämän vuoden aikana. mutta lasten runoilua yritän aina ympätä mukaan. Loppuvuoden yllä leijuu varhaiskasvatuksen osalta eräs suuri jännitysmomentti. – Isompi yksikkö on helpommin johdettavissa, kustannustehokkaampi, eikä se ole niin haavoittuvainen. nykypäivän varhaiskasvatusta Purola luonnehtii monitahoiseksi ja haastavaksikin. The Voice of Finland –kilpailuun osallistumisessa Frimanin vaimon siskolla oli sormensa pelissä, mutta se ei laulajaa haitannut, vaan hän päätti, ”että kokeillaan”. OmaTahto2020-kampanjassa ovat mukana muun muassa ihmisoikeusjärjestö Amnesty International, Suomen kätilöliitto, Suomen gynekologiyhdistys, Väestöliitto ja naisasialiitto Unioni. Jos kaivosta tai kaivovedestä ei löydy selkeitä vikoja, riittää, että kaivolle tekee neljän vuoden välein ylläpitohuollon. LUT aloittaa tuotantotalouden kandidaattikoulutuksen kansalaisaloite aborttilainsäädännön päivittämisestä on kerännyt eduskuntakäsittelyyn vaadittavat 50 000 allekirjoitusta kansalaisaloite.fi-palvelussa. Toivomme, ettei osu, sillä se tietäsi ihan valtavasti lisätyötä, ja toiminnan sisältöä voimme kehittää myös ilman kokeilua, Purola sanoo. Lisäksi yleisesti oppimisympäristön kehittämisessä riittää haasteita. moni unohtaa kaivon huollon Yleisöä urheilukentän katsomossa oli mukavasti ja urheilukentän porteilla kaupungin jakamia maskeja käytettiin kuuliaisesti. Aloite vaatii, että jatkossa abortin saamiseksi riittää raskaana olevan oma tahto ja että kahden lääkärin lausunnon vaatimisesta luovutaan. Totta kai on tärkeää, että keskustan ulkopuolisilla alueilla on varhaiskasvatusta, jotta vanhemmat pääsevät sielläkin töihin, ilman pitkiä ajeluja, Purola sanoo. – Rahan riittävyys ja sisäilmaasiat ovat varhaiskasvatusjohtajan arkea monessa paikassa. kappaleiden sanoitukset merkitsevät paljon Laulujen lomassa Eki Jantunen haastatteli Frimania, joka kertoi suhteensa musiikkiin syntyneen jo lapsena. Usein vasta selkeä muutos veden värissä, hajussa tai maussa havahduttaa selvittämään kaivon kunnon ja veden laadun. – Pari kertaa yritin tangomarkkinoille ja pääsin 15 parhaan joukkoon, Friman paljasti. Henry Friman vakuutti kuulijansa urheilukentän ulkoilmakonsertissa Lahdessa käynnistyy vuoden 2022 syksyllä LUT-yliopiston tuotantotalouden kandidaattikoulutus. kehitystyön kustannukset eivät Purolaa hätkähdytä. LUT on ollut Lahdessa vuodesta 1996, ja tuotantotalous toiminnan ytimessä alusta lähtien. Se pitäisi jotenkin aktivoida, ja kirja on siihen hyvä keino, Hanna katajarinne pohtii. Lukuviikkoa suunnitellaan yhdessä eskarin aikuisten ja lasten kanssa. Palkinnoksi tuli ikiomat kirjastokortit. Lapset tarvitsevat siitä konkreettisen esimerkin, katajarinne valottaa. Orimattilan varhaiskasvatusjohtajan paikkaa Purola haki, sillä pienehkön kaupungin laaja-alainen työkenttä houkutteli. Purola antaa kiitosta kaupungin strategialle sekä palveluverkkoselvitykselle, jotka näyttävät omalta osaltaan suuntaviivoja varhaiskasvatuksen tulevaisuuteen. – Uskon, että lukeminen on vain vähän piilossa. kyseessä on kokeilu, johon osallistuvat kunnat ja toimipaikat valitaan otantana. konsertin päätteeksi hämärtyvään syysiltaan suuntasi suuri joukko tyytyväisiä konserttikuulijoita. Hieman yli viiden Henry Friman avasi konsertin The Voice of Finlandin ensimmäisellä ääni ratkaisee -laulullaan kertokaa se hänelle. Purolan prioriteettilistan kärjestä löytyy myös länsi-Orimattilan varhaiskasvatustilanteen ratkaiseminen. JUHO kIURU Orimattila Orimattilan myllylän päiväkodin esikoululaiset, muurahaiset, saivat lukemaan innostamisen intensiivikurssin viime viikolla. – kun pääsen sen rajan yli, se antaa potkua. – Se on salaisuus! Friman nauroi. kyseinen koulutus ei myöskään kilpaile konserniimme kuuluvan LAB-ammattikorkeakoulun tarjonnan kanssa, Saksa huomauttaa