Rattijuoppo törmäsi moottoripyörään Artjärvellä Pelastuslaitos sai hälytyksen keskisuuresta rakennuspalosta kerrostaloasunnossa Orimattilan Purotiellä perjantai-iltana puoli kahdeksan aikaan. Jos kysyntää riittää, lautoja voi tulla lisääkin. Pennalassa poltettiin roskia IdA NIVA Orimattila, Pukkila Sähkölinjaan lentänyt joutsen aiheutti maastopalon Orimattilassa torstaina. NAUDAN JAUHELIHA SUOMI Kokeile burgerpihveiksi! 2 99 RS AHVENMASCARPONERISOTTO 20 % Luhtaistentie ,Orima ila P tarhan m mälä avoi a tä ä v ko a Erä yr ien taimia 1,70€/kpl ke 8. Neljä kertaa putkeen olympialaisissa ampuneen Satu Mäkelä-Nummelan olympiaputken katkeaminen sinetöityi viikonloppuna EM-kisoissa, vaikka hän teki kisaan huikean parannuksen kevään rypemisien jälkeen. Itä-Uudenmaan pelastuslaitokselta muistutetaan, että maasto on nyt erittäin kuivaa, eikä tulta kannata käsitellä luonnossa ollenkaan. SIVU 3 Skuutit saapuivat Aurinkoisessa säässä vietetty Myrskylän kesän avaus polkaistiin käyntiin kunnanjohtaja Esa Ukkolan sanoilla. Paikalle hälytettiin seitsemän pelastuslaitoksen yksikköä. Ilman Plussa-korttia 1,99/tlk. MOPOT • OFFROAD • ATV • STREET MYYNTI • HUOLTO • VARAOSAT • TOIMITUS POSTI/MH Yli 100 kpl laatuvaihdokkeja! Kysy vaihtotarjous! VUOKRAAMME RAKENNUSKONEET • HENKILÖNOSTIMET • SAKSILAVAT • Maantiivistäjät • Käsityökalut • Pumput • Lattianhiomakoneet • Imurit • Telineet • Sähkökeskukset • Minikaivurit • Pienkuormaajat • Auto-venetrailerit • Betonivibrat • Naulaimet • Naulat • Hiertokoneet • Piikkauskoneet • Puutarhakoneet HUOLTO 040 500 4935 MOPOJEN & MOOTTORIPYÖRIEN • huollot • korjaukset • varaosat KONEVUOKRAAMO 044 788 0200 AVOINNA MA–PE klo 7.30–16.00 NYT KTM 390 ADventure 2022 7890 + tk 300€ GAS GAS G Cross Country 1990 2390€ TARJOUS! 2990€ TARJOUS! GOES 400 Terrox EFI T3B long 5590 + tk 400€ SUPER SOCO CUX 2590 + tk 120€ 4.Tavallista parempi ruokakauppa Käkeläntie 3, Orimattila, puh. Pelastuslaitokselta muistutetaan, että roskien polttaminen on kiellettyä koko Päijät-Hämeen alueella. ORIMATTILAN SANOMAT TIISTAINA 21. to 8. Palon syttymissyystä ei ole tietoa. 16. Rajoitus 2 tlk/asiakas. Poliisin alustavan selvityksen mukaan rekkaa ohittamaan lähtenyt henkilöauto oli törmännyt vastaantulevan moottoripyörän kanssa. Moottoripyörä oli osunut auton vasempaan kylkeen ja suistunut ojaan. 9 95 KG MOBIILIETU! TARJOUS! OMASTA KEITTIÖSTÄ! 2 50 19 95 ANANAKSET KG JÄÄSALAATTI 100 g NOUGATRUUTU KALAMESTARILTA! 2.1.KG VALIOJOGURTTI 69 PS mehussa 227/140 g Ilman Plussakorttia 0,99/prk. Palo syttyi peltoalueella, eikä lähellä ollut rakennuksia. Autoa kuljettanutta kolmekymppistä miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. 7–21, la–su 8–20, www.k-supermarket.fi Kalatiskimme on sertifioitu HINNAT VOIMASSA TI–KE 21.5.–22.5.2024, ELLEI TOISIN MAINITA. vuosikerta ORIMATTILAN, MYRSKYLÄN JA PUKKILAN PAIKALLISLEHTI www.orimattilansanomat.fi OS tänään Orimattilalaiset pääsevät nyt huristelemaan vuokrattavilla sähköpotkulaudoilla. Pelastuslaitoksen mukaan linJoutsen aiheutti maastopalon Orimattilassa Irtonumero 2,50 e (sis. SIVU 6 Muista myös digilehti! ORIMATTILAN SANOMAT Satu Mäkelä-Nummelan olympiaputki poikki Rattijuopot aiheuttivat onnettomuuksia Orimattilassa perjantaina. Autoa kuljettanutta parikymppistä miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Auton epävarmasta ja seilaavasta ajotavasta oli tullut muilta tiellä liikkujilta ilmoituksia. Lauantain lämminhenkisessä tapahtumassa oli tarjolla esimerkiksi ilmaista makkaraa, OP Ylä-Uusimaan suosittu onnenpyörä ja kunnan vetovoimainen kesäbingo. KUVA: JUliA Roine. Vettä siihen kului 10 kuutiolitraa. Paikan päällä selvisi, että saunan kiukaassa oli näkynyt valokaaria ja liekkejä, mutta paloa ei ollut syttynyt. Keltaisia skuutteja on kaupungissa 30, ja niillä pääsee liikkumaan keskustan alueella. Auto oli suistunut vastaan tulleen henkilöauton edestä ojaan. TAKASIVU Myrskylässä avattiin kesä lämpöisissä tunnelmissa Lähipäivinä on vietetty toripäiviä niin Orimattilassa, Artjärvellä kuin Myrskylässä. Tapahtuma veti paikalle ihmisiä niin läheltä kuin kaukaa. alv.) LAITTEET TYÖHÖN JA VAPAA-AIKAAN Messinkitie 5, Orimattila, 03-777 2255, 0400 492 910, 044 553 9800 Avoinna ark. K-Nouto -palvelu Plussa-kortilla 2,90! Ilman Plussa-korttia 6,90. Kiuas kiidätti palokunnan Purotielle Roskien poltto Pennalassa työllisti palokuntaa torstai-iltana. pe 8. Moottoripyöräilijä ei saanut osumasta ja suistumisesta sairaalahoitoa vaativia vammoja. Alkuillasta poliisi sai ilmoituksen henkilöauton ulosajosta Luhtikyläntiellä. Pelastuslaitos sai hälytyksen palopaikalle Luhtikylään Vanhan Helsingintien varrelle puoli yhdeksän aikaan aamulla. Paikalle lähti kaksi pelastuslaitoksen yksikköä, ja 400 neliömetrin kokoinen palo saatiin sammumaan vartissa. Pelastuslaitos sammutti palon, eikä se päässyt leviämään maastoon. Samana iltana puoli yhdeksän aikaan poliisi sai ilmoituksen henkilöauton ja moottoripyörän välisestä kolarista Ratulantiellä Artjärvellä. Pelastuslaitos sai hälytyksen palosta Lankilantiellä yhdeksän jälkeen illalla. 8.00–17.00 tai sopimuksen mukaan. Pelastuslaitos varmisti tilanteen lämpökameralla. 03-883 2100 ark. Myös Pukkilan palokunta joutui sammutustöihin, kun Isoniityntien varrella syttyi pieni maastopalo keskiviikkoiltana puoli kuuden aikoihin. Paikalle lähti yksi pelastuslaitoksen yksikkö, joka sai palon nopeasti sammutettua. Minkäänlaisen avotulen tekeminen ei ole sallittua, kun maastopalovaroitus on voimassa. 1.3.Herkutellen ALKUVIIKKOON! TARJOUS! Schulstad Saarioinen Kreikkalainen laktoositon 1 kg, myös juotava 0,95 l, ei luonnonjogurtti+, A+ eikä luomu. 14.30 Tervetuloa ostoksi e! nuista aiheutuneita maastopaloja syttyy silloin tällöin. Epäonninen joutsen sytytti maastoa palamaan 20 aarin kokoiselta alueelta. – Kuva Myrskylän kesän avauksesta. 16. toukokuuta 2024 N:o 37 – 73. LIHAMESTARILTA! BROILERPASTASALAATTI PLUSSA-KORTILLA! 100 g 2 KPL 14 90 KAUPPIAS SUOSITTELEE! OMASTA PAISTOSTA! 350 g SUOMI 3 PRK 1.TLK AKTIVOI K-RUOKA-SOVELLUKSEN TÄMÄN VIIKON MOBIILIETU! Espanja VESIMELONI 1 79 KG Lohi, viljelty Norja OMAN KEITTIÖN! LÄMMINSAVUHERKKU Plussa-etu ?????
Tämä tarkoittaa käytännössä esimerkiksi sitä, että tarvitaan lapsille hoitopaikkoja ja lähikouluja. Rakennuksessa voi pitää kioskia tapahtumien aikaan ja terassikin rakennuksen yhteyteen tulee. Hallituksen kehysriihen päätökset ajavat alueita tielle, jolle ei voi lähteä. Kesän jälkeen uudella innolla katsotaan sitten. Oikaisu KUVA: JUho KiUrU JuLIA ROINE Orimattila Jokivarren koulun 7.-luokkalaisista tytöistä koostunut Sairaannopeet yksisarviset sijoittui 41:nneksi First Lego League EMkisoissa. 044 7043 714 juho.kiuru@orimattilansanomat.fi KONTTORI Avoinna ma–pe klo 8–16 Toimistopäällikkö Marja Hakama p. Kylien kehittämiseen on satsattava voimalla, jotta niiden elinvoima ei pääse näivettymään. Sen vaakasuorat oksat katkeavat vauhdikkaasti ilman puun kuoren repeämisen pelkoa. Kilpailuissa maksimipistemäärä oli 550 ja Sairaannopeet yksisarviset ansaitsi 300 pistettä. Se myös heikentää sote-alan vetovoimaisuutta. Tähän kunta tähtääkin. Soten uudistamista tehdään hankaloituvan henkilöstöpulan paineessa. Tuijan kohdalla ei pidä ryhtyä ihmettelemään, miksi tyttö on kiinnostunut teknisestä fysiikasta. Katseet kohti tulevaa Joukkueen valmentaja Puontin mielestä retki oli erittäin onnistunut. – Tytöillä on ollut hyvä yhteishenki, ja letkajenkkaa on vedetty siellä milloin missäkin vaiheessa. Myös sijainnin näkökulmasta juuri Naarkosken alue on perusteltu kehitettävä. Valtatie 6 on miltei kivenheiton päässä Artjärven taajamasta. Parhaimmat onnittelut asianosaisille ja etenkin niille 112 yritykselle, jotka vastasivat kuntabarometrissä esitettyihin kysymyksiin! Vastaajien määrä oli kuitenkin melko lailla pieni. Palometsänhoito odottaa tänään pystykarsinnan elpymistä. Kympin joukkoon ei olisi päässyt, jos ei olisi ollut 500 pistettä, matemaattisten aineiden lehtori ja joukkueen valmentaja Sami Puonti kertoi. Lasien tärkeimmät ominaisuudet olivat, että laulaja ei nähnyt lasien läpi yleisöä ja kuulokkeet blokkasivat yleisön äänet pois. EINO LEINO Näin kirjoitat Lukijan postiin Lähetä kirjoituksesi osoitteella Orimattilan Sanomat, PL 5, 16301 Orimattila tai sähköpostitse osoitteella yleisonosasto@orimattilansanomat.fi tai www.orimattilansanomat.fi Yleisönosastokirjoitus on aina allekirjoitettava – myös siinä tapauksessa, että kirjoittaja haluaa käyttää nimimerkkiä. Porsasjuhlien herkkuina olivat kasvislautanen vihermajoneesin höystämänä, leivitetyt porsaankyljykset ja appelsiiniset porsaankyljykset, perunakuorukat, lesco, kaali-hunajasalaatti sekä vihreä salaatti, sienisämpylät, bearnaise-kastike ja jälkiruokana uunijäätelö kahvin kera. Valtakunnan tasolla aloitus myöhästyi pahasti ja ratkaistavat asiat vaikeutuivat hukattujen vuosien aikana. Tärkeä peruspilari tulevaisuuden sote-palveluita rakentamisessa on se, että ensimmäisen kerran tiedämme valtakunnan tasolla, kuinka paljon soteen menee rahaa. Nuorena karsitun puun saattoi myydä tukiksi vasta seuraava sukupolvi, ehkä 50 vuoden päästä. Päijät-Hämeessä uudistusta on tehty vuosien etumatkalla muuhun maahan verrattuna. 044 7043 718 ilmoitukset@orimattilansanomat.fi TILAUSHINNAT (sis. Ensivaikutelman merkitystä ei siis kannata väheksyä – ei kotona eikä kunnassa. On suuri vaara, että Orimattila näivettyy Päijät-Hämeen pussinperäksi. Kunnanjohtaja Katarina Helander kertoi jo aiemmin keväällä, että alueelle on suunniteltu istutuksia ja onpa ilmoille heitetty ajatus myös pionipuistostakin. Tämä on olennainen uudistus ja oikea rakenne. Metsälöitämme kannustettiin etenkin männiköiden pystykarsintaan 1980-luvulla, metsänparannuksen kaudella. Kun joka päivä käy tunnin verran metsän kuntolenkillä ja ruotii samalla alaoksia tätä kiireimmin odottavilta puilta, jälkeä kyllä syntyy. Epäkohdista pitää puhua. Kisassa oli kolme ajoa, joista paras jäi voimaan. Päätän näyttää, että kyllä tyttöihmisetkin, nauraa Tuija. Alaoksien vähenemä tuo metsän pohjalle valoa. On erilaisia ”brändäreitä” ynnä muuta joukkoa, joiden on korkea aika pistää töpinäksi, jotta saamme luotua uutta elinvoimaa etenkin kaupungin reuna-alueille! ANSSI AuTERE kansalainen Hyvältä näyttää ja kirittävää riittää 22. Tänä kesänä alue on saamassa Silmu ry:n hankeavustuksen turvin pienen esteettömän palvelurakennuksen, joka entisestään nostaa alueen arvoa tapahtumapaikkana. Naarkosken aluetta on kehitetty jo pidemmän aikaa, ja vaikka aluksi esimerkiksi hiekkarannan rakentaminen alueelle tuntuikin lähinnä huvittavalta, alkaa alueen määrätietoinen kehittäminen saada epäilijänkin vakuuttuneeksi. Toisin on naapureissa KantaHämeessä ja Kymenlaaksossa. Sairaannopeet yksisarviset kehitteli älylasit, joiden avulla karaokelaulaja pystyi voittamaan esiintymispelon. Naarkosken alue on paikkana kaunis ja kesäaikaan sen on helppo kuvitella olevan viihtyisä niin piknikin viettoon kuin muuhunkin kesäiseen oleskeluun. 0100 5445. Runsaasti on kirittävää myös logistisessa mielessä. – Tytöt ovat jo suunnitelleet tulevaa kautta, mutta olen vähän kieltänyt, että nyt ei saa. Maanantaina järjestettiin porsasjuhlat, keskiviikkona puutarhajuhlat ja tänään loihditaan kesäillan leikeleikki. o Autoilijoista 14 prosenttia kertoo pitävänsä lyhyempää turvaväliä moottoripyörään tai mopoon kuin toisiin autoihin, selviää Liikenneturvan kyselystä. On tärkeää uskaltaa puhua myös onnistumisista ja kehittämistyöstä, jota on paljon. ooo Samassa Piturin numerossa kerrottiin lahtelaisten päiväkotilasten retkestä Rädyn pihapiiriin Tuorakkaan. Koulussakin pojat aina vähän niin kuin nauroivat suunnitelmilleni ja sanoivat, että mikähän sustakin tulee. – Siellä oli semmoinen rento tunnelma, ja kaikki olivat kaikkien kavereita. 044 7043 713 petri.sipilainen@orimattilansanomat.fi Toimittajat: Ida Niva p. ORIMATTILAN SANOMAT Metsiköiden pystykarsinta tavoitteli alun perin oksatonta tyvitukkia, kun puu myöhemmin myytiin sahalle. Siellä oli neljä joukkuetta, jotka saivat täydet pisteet robottiosiosta. Teknisen fysiikan opiskelu kangastelee Orimattilan lukioista ainoana kuuden ällän ylioppilaana kirjoittaneen myrskyläläisen Tuija Kaislan mielessä. Valmistuneita Orimattilan Sanomien viime torstain Kyliltä ja kuljilta -palstalla oli virhe. EM-kilpailuissa joukkueella oli 2.30 minuuttia aikaa suorittaa itse suunnittelemalla ja ohjelmoimalla robotilla mahdollisimman paljon tehtäviä ja ansaita niistä pisteitä. Kuntien sisääntuloporttien ulkoinen habitus puhutti jokunen kuukausi sitten myös Myrskylän Facebook-ryhmässä, jossa toivottiin Myrskylässä Orimattilantien ja Keskustien risteysaluetta kehitettävän vähän samaan tapaan kuin mitä naapurikunta on Naarkoskellaan tehnyt. Ilmastonmuutoksen mukanaan tuoneella metsäpalojen kaudella pystykarsinnalle on syntynyt uusi etu, palometsänhoidon etu. Kuulet koko ajan metsän äänet, tai kuulet hiljaisuuden. – Lehti ei suorita tilaa jalle hyvitystä lakon tai muun ylivoi maisen esteen takia julkaisematta jääneistä numeroista. 044 7043 720 marja.hakama@orimattilansanomat.fi Ilmoituslaskutus Lauri Hakama p. Vedosilmoitukset kak si täyttä työpäivää ennen julkaisu päivää. Jotta alue saataisiin kunnon kukoistukseen, olisi ensiarvoisen tärkeää saada kioski toimimaan laajemmin kuin vain satunnaisesti. – Ei mennyt kauhean hyvin, mutta ei ne surkeasti menneet, Pokkinen pohti. Pelastuslaitos sai hälytyksen keskisuuresta rakennuspalosta Palojoentiellä puoli neljän aikaan. Metsäyhtiöt lupautuivat myöhemmin maksamaan kortiston perusteella tukkipuusta korotettua hintaa. Talous on tasapainotettava muutamassa vuodessa. Naarkosken alueen kehittäminen alkaa vakuuttaa epäilijänkin Ei hyvyys saavu huutaen, se kulkee hiljaa kuiskaten. ooo 24. Sahanterässä pitää olla kiinteä alaveitsi. Silloin irtisanottiin 50 työntekijää/viranhaltijaa. – Nyt kukko kiekuu! Kukon kiekaisu kaartui henkeäsalpaavan juhlavana pihan yli. Kun 200 kuntapohjaisen järjestelmän palaset koottiin yhteen, oli mahdotonta tarkasti arvioida rahoitusta. 03-876 678 JULKAISIJA: Pitäjäsanomat Oy Toimitusjohtaja Kullervo Hakama p. Kun tuoretta oksaa sahaa yläpuolelta katkeamispisteeseen, oksaa on ennen katkeamista napautettava alaveitsellä niin että puun kuori ei oksan pudotessa repeä alasuuntaan. Tilkkutäkki oli kuntapohjainen rakenne, joka piti sisällään monenkirjavia toimintamalleja. Viimeiset uutiset tuntuvat epäoikeudenmukaisilta. Eikä tukkipuuta ostava metsäyhtiö kysele tänään puutaan myyvältä ovatko tyvestään oksattomat rungot tosiaan karsitut 50 vuotta sitten. 03 876 678 tilaukset@orimattilansanomat.fi Ilmoitusvalmistus Tarja Hietavirta p. Meillä vahvuus on vakiintuneet yhteistyön rakenteet, joita moni muu alue vasta rakentaa. – Minua sellainen rooliajattelu on aina ärsyttänyt. – Olisi voinut paremminkin mennä, Jaronen kommentoi. IDA NIVA Rooleja rikkova ylioppilas Hämeen ammattikorkeakoulu, ammatillinen opettajakoulutus: Petri Salmén, Orimattila; Miina Rantala, Lapinjärvi. Tavaroiden ja tuotteiden kuljetus, varastointi sekä tietoja henkilövirtojen hallinta vaatii Orimattilan yritystoimintojen kehittämisen suhteen uusia ja jopa radikaaleja ratkaisuja. Yritystoiminta tuo reuna-alueille työpaikkoja ja uusia asukkaita. Myös tapahtumia alueella on kesäisin järjestetty ja varmasti kehittämisen ansiosta järjestetään tulevaisuudessa vielä aktiivisemmin. Puontin mielestä joukkue suoriutui tehtävistä hyvin, mutta tytöillä jäi jotain hampaankoloon. On siis runsaasti kirittävää seuraavaa barometriä ajatellen. Löytyi kanikoppeja, joiden verkkoaidan takana värisyttelivät viiksikarvojaan lempeäsilmäiset kanit. Se ei ole epäonnistunut. Käryävä tuhkakuppi säikäytti. Se on keskeneräinen. Ilmoitukset on jätettävä kontto riimme viimeistään ilmestymispäi vää edeltävänä arkipäivänä klo 10 mennessä. toukokuuta 1984 Pitäjäsanomissa haastateltiin ylioppilaskirjoituksissa menestyneitä. Sitä uudistuksella yritetään ratkoa. Vaikka joukkueella ei meinannut riittää aika tehtävien suorittamiseen, jäi heillä kuitenkin hyvä fiilis Norjassa järjestetyistä EMkilpailuista. VEROTTOMAT ILMOITUSHINNAT Etusivulla 2,35 Tekstin edellä, tekstissä 2,10 Kuolinilmoitukset 2,10 Tekstin jälkeen 2,00 Takasivulla 2,20 Hintoihin lisätään 24 % arvonlisä vero. Kunpa olisi saanut ottaa jonkin niistä syliinsä! Löytyi ankkoja, hanhia, kanoja, joista yksi oli ruskeanja valkoisen täplikäs, muita pienempi; löytyi kissa, jota varsinkin tyttöjen teki mieli silittää. 0500 840 266 ilmoitusmyynti@orimattilansanomat.fi Lehtitilaukset p. Kuntoilutat myös mieltäsi. 040 832 3028 lauri.hakama@orimattilansanomat.fi Ilmoitusmyynti Petri Hotti p. Siitä pitävät myös mustikka ja puolukka. Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä (PHHYKY) kävi 2019 raskaat yt-neuvottelut. Löytyi kaikenkokoisia vuohia, myös pariviikkoisia kilejä, jotka tarmokkaasti pyrkivät aitauksestaan lasten luo. Sote-uudistus ei ole valmis. On otettava kehityskohteiksi erityisesti kaupungin reuna-alueet. On ollut tosi hienoa seurata, miten tytöt ovat olleet mukana, ja on luotu kontakteja muun muassa Norjaan, Puonti kertoi. Nyt jokaisella hyvinvointialueella on yksi budjetti. Myös valmentaja pääsi tutustumaan muiden maiden edustajiin. Naarkosken alueen kehittäminen ei lopu palvelurakennukseen, eikä Porvoonjoen mitalla -hankkeen toimiin. Ne meinasivat salaa ruveta suunnittelemaan ensi kautta, Puonti naureskeli. Tuoreimman hankkeen tavoitteina on selvittää, miten Porvoonjoen alueesta saadaan houkuttelevampi kestävää matkailua, hyvinvointia ja elinkeinotoimintaa varten. Pystykarsintaan eivät enää kannusta metsänhoidon hehtaarituetkaan. Valtiovarainministeriön on vahvemmin arvioita Päijät-Hämeessä jo tehty työ ja sen tulokset. Yli seitsemän kymmenestä autoilijasta kokee, että kaksipyöräisten ajoneuvojen havainnointi liikenteessä on joskus hankalaa, Liikenneturva kertoo toisen kyselynsä perusteella. On syytä luottaa, että Päijät-Hämeen keskussairaalan asema on vakaa. Pystykarsinnasta on kehittymässä yhtä tärkeä palometsänhoidon toimi kuin hakkuutähteen ja pienpuun tarkasta korjuusta. vpj (sd) Sote-uudistuksen aikataulua ei saa runnoa liian tiukaksi Palometsänhoito odottaa pystykarsinnan elpymistä Orimattila nousi maakunnan yrittäjäystävällisimmäksi paikkakunnaksi, uutisoitiin alueemme uutislähteissä viikolla 20. Samantien Tuija aikoo ryhtyä opiskelemaan yliopistossa fysikaalisia tieteitä. KIRSI LEHTIMäKI Heinolan kaupunginhallituksen pj aluevaltuuston 3. Yleisin karsinnan puulaji on mänty. – Ihan huikea reissu! Kun pääsi juttelemaan eri maalaisten koutsien kanssa, tuli paljon vinkkejä tulevaan, Puonti fiilisteli. Postiosoite: PL 5, 16301 Orimattila Katuosoite: Erkontie 17 www.orimattilansanomat.fi puh. Kokemukset toimimattomista palveluista ovat useimmiten seurausta vaikeutuvasta henkilöstöpulasta. Henkilökohtaisesti mietin, onko alueen jopa enemmin harkittava riskiä arviointimenettelyyn joutumisesta, kuin lähteä tielle, joka johtaisi kohtuuttomiin palveluiden heikennyksiin. – Se oli tosi kova tasoinen kilpailu. Siellä osattiin pitää hauskaa, Jaronen intoili. Laista, asetuksista tai viranomais ten toimenpiteistä aiheutuvat kus tannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaan tulohetkestä lukien. Helpoin pystykarsinnan puulaji on lehtikuusi. Määräaikainen tilaus 12 kk 210 e , 9 kk 174 e 6 kk 123 e , 3 kk 69 e Tarjous 3 kk 55 e , 6 kk 105 e . Aikaisemman tilkkutäkin sijaan on yksi iso kokonaisuus. Pelastuslaitoksen mukaan hälytyksen syyksi paljastui parvekkeella käryävä tuhkakuppi. Lahden suuntaan on saatava lisää suoria bussilinjoja, jotta työmatkaliikenne olisi nopeaa ja joustavaa. 044 7043 717 anna.hakama@orimattilansanomat.fi Toimitussihteeri Petri Sipiläinen p. Kestotilaus laskutetaan kun kin laskutusjakson alussa voi mas sa olevan tilaushinnaston mu kai sesti. Digikesto 12 kk 139 e . VELI POHJONEN Maatalousja metsätieteiden tohtori Metsänhoitotieteen dosentti Helsingin yliopistossa Tänään: KONSTA, KOSTI, KONSTANTIN Keskiviikkona: HEMMO, HEMMINKI Tiistaina toukokuun 21. Perhemetsäänsä kasvattava voisi jatkaa pystykarsintaa uudella otteella, metsänhoidon kuntourheiluna. 0100 4070. Valtatie 12 ja rautatie Lahden Nastolassa ovat nopeasti saavutettavissa Kuivannon alueelta. Tämän suunnan markkinointi on täysin laiminlyöty. Ja tämän päivän jälki lämmittää huomenna mieltä. alv. Kasvislautanen, jonka Juha Yrjönen rakensi Arctica-lautaselle porkkanan viipaleista, kukkakaalista, variselleristä, tuoreesta kurkusta, hillosipuleista, kiinankaalista sekä tomaatista, oli kukkamaisen kaunis kokonaisuus. JAKELUHÄIRIÖT Orimattila ark. Polttomoottorilla pärräävään raivaussahaan verrattuna pystykarsinta palkitsee myös korvaa. Sairaannopeille yksisarvisille lämmintä kättä EM-kisoista Tuhkakupista noussut käry kiidätti palokunnan paikalle maanantai-iltapäivänä Orimattilassa. Pitää tehdä kouluhommat loppuun. Kunnan tasolla on tärkeää peruspalveluiden laaja kirjo: terkkari, neuvolat, labra, kuvantaminen, sosiaalityö, asumispalvelut, kotihoito, suunterveydenhuolto, vammaispalvelut, opiskeluhuollon yhteistyö. Kun metsässään pistäytyy kävelyllä, voi kantaa mukanaan pystykarsintasahaa. Ulkomaille tilattaessa kaksinkertai nen maksu. Kunnan sisääntuloporttiin panostaminen on vähän sama asia kuin se vanha oppi, joka väittää, että kun kotona eteinen on järjestyksessä, se antaa paljon muuta sotkua anteeksi. Metsänhoitoyhdistys piti karsituista männiköistä kortistoa. Kun keskustelu keskittyy huoliin, uhkakuviin ja epäonnistumisiin, se horjuttaa asukkaiden luottamusta ja turvallisuutta. epä selvästä käsikirjoituksesta tai pu helinvälityksessä sattuneesta vää rinkäsityksestä lehti ei vastaa. Hän on ehtinyt jo käydä kolmen viikon valmennuskurssin Helsingissä, ennen kesäkuun lopussa pidettäviä pääsykokeita on vielä kahlattava monta kirjaa läpi. Kurssi alkoi oppitunnista, jonka aikana saatiin ohjeita lihan leikkaamisessa ja kyljysten kypsentämisessä sekä tutustuttiin mikroaaltouuniin ja pöytägrilliin. Kuntoilijan on muistettava pystykarsinnan kolme perussääntöä. Nyt on annettava alueille työrauha, joka niille luvattiin. Sari Kauppisen puolue on keskusta, eikä kokoomus, kuten jutussa virheellisesti väitettiin. Korotukset koskevat myös jo teh tyjä tilauksia/ilmoitusvarauksia. Kaikki neljä nuorta opettajaa huolehtivat osuudestaan ohjeiden antamisessa. Helppoja keinoja ei ole jäljellä. Kun alaoksat poistaa yli pensaspalojen liekin rajan, metsikön latvapalojen riski vähenee. Voi voi miten suloisia ne olivat. Ruokajuomana oli mansikoin täytelöitetty puolukkapore. Toteutettiin raskaat lomautukset. 1990-luvulla pystykarsinta hiipui. Tärkeintä on, ettei aikataulua runnota liian tiukaksi. 044 7043 711 ida.niva@orimattilansanomat.fi Juho Kiuru p. Pystykarsinta on silmälle palkitsevaa metsänhoitoa. Sitä ei enää tilastoidakaan kuten ennen. Kuntoilukarsinnassa voi käsitellä kaikkia puulajeja. Ellei siinä onnistu, voi alue joutua arviointimenettelyyn ja tulla yhdistetyksi toiseen hyvinvointialueeseen. Mopoilijoihin ja moottoripyöräilijöihin tulisi Liikenneturvan koulutusohjaaja Erkka Savolaisen mukaan pitää erityisen pitkää turvaväliä. Myrskylän, Orimattilan ja Pukkilan puolueeton uutis ja ilmoituslehti. Hyvinvointialueet ovat valtiovarainministeriön tiukassa otteessa. Se on viime hetken tunne. Paperilehden digilisä 1 e /kk. Naapureihin verrattuna meillä toiminnan rakenne on selkeä. Toiseksi, syyssumujen kostealla kaudella puita ei tule tautivaaran vuoksi karsia. VASTUU ILMOITUSVIRHEISTÄ Lehti ei vastaa ilmoittajille mahdol lisesti aiheutuvasta vahingosta, jos hyväksyttyä ilmoitusta ei tuotan nollisista tai vastaavista syistä jul kaista määrättynä päivänä. Tiedämme luotettavammin, kuinka paljon tarvitaan lisää rahaa. On hyödynnettävä rautatien ja moottoritien (E75) läheisyys Luhtikylän-Hennan suunnalla. First Lego League -kilpailussa joukkueen oli robotin rakentamisen ja ohjelmoinnin lisäksi tehtävä tiedeprojekti, jossa kehitettiin ratkaisu johonkin harrastukseen liittyvään ongelmaan. Kannustavaan ja elinvoimaiseen kylään/kaupunginosaan on houkuttelevaa rakentaa elämäänsä. Kyseessä oli pitkäaikainen metsänhoito. Lehden vastuu ilmoituksen julkai semisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun hinnan palauttamiseen. päivänä 2 – N:o 37 – 2024 40 vuotta sitten Päivyri Päivän miete Tänään tästä Gra ikka: Bulls Säätiedot: Tiistai 21/5 Keskiviikko +21 Torstai +24 Perjantai +26 Lauantai +26 Orimattila Artjärvi Myrskylä Porlammi Pukkila 18 17 18 17 18 1,9 m/s Pukkilan Naarkosken ranta-alueelle kokoonnuttiin toissa viikolla Porvoonjoen mitalla -hankkeen käynnistystilaisuuteen. Kestotilaus jatkuu ilman eri uu dis tus ta, ellei tilausta peruta tai muu teta. ANNA HAKAMA Lukijan postia ORIMATTILAN SANOMAT TOIMITUS Avoinna ma–pe klo 8–16.30 toimitus@orimattilansanomat.fi yleisonosasto@orimattilansanomat.fi tulkai.mukaa@orimattilansanomat.fi Päätoimittaja: Anna Hakama p. Sairaannopeet yksisarviset sai niin paljon intoa kisoista, että katseet on käännetty jo kohti tulevaa. 10 %) Kestotilaus 12 kk 199 e (2 erässä á 103 e , 3 erässä á 70 e , 4 erässä á 54 e ). 6.30–16, la–su 6.30–12, puh. Helsinkiin suuntautuva työmatkaja asiointiliikenne on saatava jouheaksi. Alue sijaitsee Myrskylän ja Mäntsälän välisen maantien varrella ja samoille kulmille tupsahtaa, kun tulee Askolan suunnasta Pukkilaan. 044 7043 710 kullervo.hakama@orimattilansanomat.fi Ilmestyy: tiistaisin ja torstaisin Uutismedian liiton jäsen ISSN 12366609 PAINOPAIKKA Sanoma Manu Oy, Tampere Naarkosken aluetta on kehitetty pitkään ja kehitys jatkuu isosti myös tänä kesänä. Palokunnalla ei ollut paikalla tehtävää. Päijät-Hämeessä ei ole sotekeskusten lakkautussuunnitelmia, vaikka talouspaine on kova. Erikoissairaanhoito on keskitetty keskussairaalaan Lahdessa. Ladec:n sivustolla yrityshakemisto.ladec.fi löytyy Orimattilan kohdalla hakuosumia 1 561. Päiväkannon valitukset ma–pe 8–16 puh. Joukkueeseen kuuluivat Enna Antikainen, Minttu Jaronen ja Emma Pokkinen. Virheestä, joka johtuu esim. On itsepetosta – epärehellistä syyttää uudistusta ongelmista, jotka johtuvat sen myöhästymisestä. Muihin hyvinvointialueisiin verrattuna meillä ongelmana on se, että säästöjen hakemiseksi olemme jo käyttäneet monet keinot, joita muilla alueilla on vielä käytettävissä. Alue näkyy tielle ja silmää miellyttävänä paikkana se houkuttelee ohikulkevat ulkopaikkakuntalaisetkin pysähtymään hetkeksi viihtymään Pukkilan maisemissa. Kolmanneksi, nuoren puun hyvän kasvun vuoksi elävää latvusta on jätettävä vähintään puolet rungon koko pituudesta. toukokuuta 1984 Pitäjäsanomissa oli juttua ruoanlaittokurssista. Digitilaus 6 kk 75 e , 3 kk 37 e . – Näin molemmat opiskelut tukisivat toisiaan, hän selvittää. Se tarkoittaa aikaa noin syyskuun alusta marraskuun loppuun. Huomautukset on tehtävä 8 päi vän kuluessa ilmoituksen julkaise misesta tai ilmoituksen tarkoitetus ta julkaisupäivästä lukien. Ja sitten kurssilaiset työhön
– Jos on vaikka silmätulehdus, voi ottaa kuvan silmästä ja lääkäri voi tehdä arvion sen avulla, digimentori Piia Rautiainen kertoo. Pro-agrian kasvutilannekatsauksen mukaan peltojen kuivumista piti odotella kevään viileän sään takia pidempään kuin edellisvuosina. Käräjäoikeus ei ole vielä tehnyt asiassa päätöksiä. Harmonisaatiolasku syventää sen 7,2 miljoonaan euroon. Orimattilan kaupunki, joka on sähköyhtiön kolmanneksi suurin omistaja, saa noin 1,9 miljoonaa euroa, lapinjärvi vajaat 850 000, Myrskylä vajaat 350 000 euroa ja Pukkila noin 160 euroa osinkoja. arvid avattiin kevättalvella 2012. laudan saa käyttöönsä joko napauttamalla sen kuvaa sovelluksessa tai skannaamalla ohjaustangossa olevan Qrkoodin. – Savea on tiellä useinkin ja sitä on siivottu, mutta ei vielä lantaa ennen tätä, viljanen sanoi. Juuret ulottuvat vuoteen 2017 laskukiistan juuret ulottuvat vuoteen 2017, jolloin Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän (PHHYKY) toiminta käynnistyi liikkeen luovutuksen kautta. Kuntaja hyvinvointialuetyönantajat KT:n ja eri työntekijäjärjestöjen välisissä neuvotteluissa on sovittu, että takautuvat harmonisaatiovastuut alkavat juosta vuoden 2020 heinäkuusta ja ulottuvat vuoden 2022 loppuun, jolloin hyvinvointiyhtymän toiminta päättyi. Kevätkylvöistä on tehty koko Suomessa noin neljännes, ja alueellisia eroja on paljon. Jos alkukasvukausi jatkuu kuivana, sato-odotukset alenevat ja viljelijöille on tiedossa taloudellisia menetyksiä. Yhtiökokous hyväksyi messevät osingot Pukkilan Helander sähköyhtiön hallitukseen Katarina Helander Ida NIva Orimattila Orimattilalaiset pääsevät pian hoitamaan monia terveysasioitaan kotisohvalta käsin, kun Päijät-Sote-sovelluksen palvelut laajenevat. – Jos kysyntää riittää, lautoja tuodaan tarpeen mukaan lisää, Swupin Suomen maajohtaja Dmitrij Nikkarinen kertoo. Palkkojen taso määritellään korkeimman kyseisestä tehtävästä maksetun palkan mukaan. Nyt kilpailutettu lyhytaikainen laina otetaan edullisimman tarjouksen tehneeltä Kuntarahoitus oyj:ltä. Tällaisissa tapauksissa palkat pitää uuden organisaation sisällä yhtenäistää niin, että samoja töitä tekeville työntekijöille maksetaan sama liksa. ajon päätyttyä sovellus pyytää ottamaan laudasta kuvan. mennessä Orimattilaan lähti 1,8 miljoonan euron jälkilasku palkkaharmonisaatiosta. Osapuolet päätyivät asiassa sovintoon, jossa yritys maksaa entiselle työntekijälleen noin 9 000 euron vahingonkorvauksen. Työntekijän mukaan hänet irtisanottiin sen vuoksi, että hän oli myöhästynyt töistä 12 minuuttia ja saanut sen vuoksi varoituksen, jota piti perusteettomana. Kallio seuraa sovelluksen kautta lautojen sijaintia ja akkujen varaustasoa, ja käy tarvittaessa vaihtamassa akut. Korkeapainepesulla lanta lähti ja hajuakin, siivoustöissä ollut Simo Viljanen kertoi. asiasta kirjattiin rikosilmoitus törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Järjestelmän kautta Kallio pystyy seuraamaan lautojen liikkeitä ja viemään niitä sellaisiin paikkoihin, joista ne otetaan käytöön. Sovelluksen käyttö vaatii vahvaa tunnistautumista, eli sinne kirjaudutaan verkkopankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. Yhtiökokous vahvisti sähköyhtiön viime vuoden tilinpäätöksen ja hyväksyi hallituksen esityksen yhteensä noin 10 miljoonan euron osinkojen jakamisesta omistajakunnille. Irtisanomisen jälkeen kävi ilmi, että työntekijä oli myös kehottanut muita työntekijöitä irtisanoutumaan ja laiminlyönyt työtehtäviään. Nikkarisen mukaan asiakkaan vastuu laudasta päättyy kuvan lähettämisen jälkeen. Kasvukausi ja peltotyöt myöhässä Kovaa ylinopeutta kaahannut jäi kiinni Orimattilassa sunnuntaina. Orimattila ei olekaan ottanut palkkaharmonisaatiolaskua huomioon tämän ja tulevien vuosien taloussuunnitelmissaan. Käräjäoikeuden mukaan korvaus maksetaan työntekijän irtisanomisen vuoksi kokemasta loukkauksesta, eikä sillä korvata menetettyjä palkkatuloja. Samalla valitaan maksutapa. – Kokemuksen mukaan niissä paikoissa, missä ei ole aiemmin ollut mitään, tulee alkuhuuma, kun saadaan jotain uutta. Montaa asiaa ei pysty puhelimessa hoitamaan, esimerkiksi ihomuutoksia täytyy mennä näyttämään. Hyvinvointiyhtymässä tämä palkkaharmonisaatio toteutettiin aikanaan vain osittain eikä palkkoja nostettu kärkipalkkojen tasolle. Sähköpotkulautaa pääsee käyttämään lataamalla puhelimeensa Swup-sovelluksen. viiden aikaan iltapäivällä Heinämaantiellä liikkuneen henkilöauton nopeus oli 110 kilometriä tunnissa, kun nopeusrajoitus alueella on 50 kilometriä tunnissa. Nousjoen mukaan on kätevää, että monia asioita voi nykyisin hoitaa sovellusten kautta. Nikkarinen toimitti lautoja noin kymmeneen aloituspisteeseen, muun muassa K-Supermarketin edustalle ja torin kulmalle. Kaupungilla on entuudestaan yhteensä 5,4 miljoonan euron vaje tämän ja kahden seuraavan vuoden talousarvioissa. Yrityksen vastauksen mukaan työntekijä oli myöhästymisen lisäksi lähtenyt töistä luvatta kesken päivän, kirjannut myöhästymispäivältä täydet työtunnit ja nimitellyt työnantajaansa varoituksen antamisen jälkeen. Henkilöstövuokrausyritys vaati orimattilalaisyritystä maksamaan noin 3 800 euron laskun vuokratyövoiman käytöstä sekä yli 6 200 euron oikeudenkäyntikulut. Maatalousyrittäjä pahoitteli tiistaina iltapäivällä sattunutta asiaa Pukkilan Facebook-ryhmässä. – laskujen summat koostuvat paitsi itse palkoista myös niiden viivästyskoroista sekä palkanlaskentakuluista, kertoo hyvinvointialueen talousjohtaja Antti Niemi. Orimattilalainen Jirka Kallio huolehtii siitä, että skuutit pysyvät toimintakunnossa. aion asentaa sovelluksen ja tutkia, millainen se on. päivänä 2024 – N:o 37 – 3 Ida NIva Orimattila Työntekijän irtisanominen aiheutti riidan, jota setvittiin PäijätHämeen käräjäoikeudessa. Päijät-Hämeen käräjäoikeus määräsi orimattilalaisyrityksen maksamaan erääntyneen laskun lisäksi vastapuolen oikeudenkäyntikuluista noin 5 600 euroa. laskuihin on merkitty eräpäiväksi 7.6. Lehmän sontaa levisi tielle Pukkilassa – puhdistettiin pian Ida NIva Orimattila vuokrattavat sähköpotkulaudat ovat saapuneet Orimattilan katukuvaan. Natalia Nousjoki asensi sovelluksen jo valmiiksi puhelimeensa digimentori Laura Mäen avustuksella. Yhtiönkokous nimesi uuden hallituksen viime viikon kokouksessaan. Jos sairautta ei voi hoitaa etänä, asiakas ohjataan vastaanotolle. Orimattila voi tänä vuonna ottaa valtuuston päätöksellä myös 14 miljoonan euron verran pitkäaikaista lainaa. Jirka Kallio siivoaa skuutit kulkuväyliltä ja huolehtii, että niissä riittää akkua. Orimattilalle on tulossa maksettavaa noin 1 838 000 euroa, Pukkilalle 217 000 ja Myrskylälle 249 000 euroa. Päijät-Hämeen hyvinvointialueen sovelluksen palvelut tulevat orimattilalaisten saataville kesäkuun alussa. Sovelluksen kautta voi esimerkiksi tarkistaa ja perua ajanvarauksiaan, lukea hoitokertomuksiaan ja täyttää lomakkeita. Yrittäjä kävi siivoamassa tietä. laina maksetaan takaisin jo kahden viikon kuluttua. Sovelluksen kautta voi lähettää kuvia, mikä helpottaa diagnosointia. Yhtiön kaksi suurinta osakasta, loviisa ja Kouvola kuittaavat yli kahden miljoonan euron osinkotulot. ja viivästyskoroksi 11 prosenttia. Yli-Hyrylän mukaan puhdistettavaa oli parin kilometrin matkalla Torpin kylän suunnalla. riekki piti sovellusta kuitenkin positiivisena asiana ja aikoo ottaa sen käyttöön. Summaa alennettiin vaaditusta, sillä henkilöstövuokrausyrityksen avustaja oli käräjäoikeuden mukaan laskuttanut sähköposteihin vastaamisesta todellista työmäärää enemmän. lautaa voi pitää hallussaan korkeintaan tunnin ajan. vanhan hyvinvointikuntayhtymän jäsenkunnat ovat ilmoittaneet jo etukäteen, etteivät ne aio maksaa laskuja. Skuutilla pääsee huristelemaan Orimattilan keskustaajaman alueella, mutta tarkkuutta on syytä noudattaa, sillä lautaa ei voi pysäköidä mihin tahansa. lannan levityskalusto ei ole vesitiivis, joten lannanlevityskärryn saumoista valui märkää sontaa tielle. viime kesänä arvidin toimintaa ryhtyi pyörittämään uusi yrittäjä Harry Thethi Thethi oy:stä. – Paikallisissa ryhmissä lähtee juttu kiertämään, niin se on ainakin muualla toiminut. Hän myös siirtelee lautoja ja tekee pieniä huoltotöitä tarpeen mukaan. JSS ravintola oy perustettiin keväällä 2018, kun ravintola arvidin vanha taustayhtiö Jacen arvid Konserni oy oli asetettiin konkurssiin. veritas ilmoittaa Päijät-Hämeen käräjäoikeudelle, että sen saatavien määrä oli huhtikuun lopulla yhteensä 17 223,84 euroa. – en halua, että sairaanhoitajat vain puhuvat puhelimessa eivätkä kohtaa asiakasta. Pro-agrian mukaan eniten on kylvetty kevätvehnää, kauraa, hernettä, härkäpapua ja kevätrapsia. Päivä oli niin aurinkoinen, että lanta oli kuivahtanut kiinni tiehen, joten otimme Mäntsälästä meidän pesuauton. Arvidin vanhaa taustayhtiötä haetaan konkurssiin Tavallista kylmempi kevät on merkinnyt sitä, että maanviljelijät ovat päässeet kevättöihin noin viikon tavanomaisesta jäljessä, kertoo Pro-agria. Orimattilan terveyskeskuksella sekä 29.5. Orimattilan kaupungilla on parhaillaan menossa rankka talouden tasapainotusohjelma, joka pitää sisällään muun muassa kolmen kyläkoulun ja kahden päiväkodin lakkauttamisen sekä 40 henkilötyövuoden vähentämisen kaupungin henkilöstöstä. Konkurssihakemus on lähetetty velalliselle lausuntoa varten. Toden teolla istutukset alkavat tällä viikolla. Sontaa oli seututiellä niin paljon, että se oli kulkijoiden mukaan liukas ja autot sotkeentuivat. – Joitain pieniä lisälaskuja voi kuntiin vielä tulla tämänkin jälkeen, hän lisää. – Mentiin karkealla avoharjalla ja pienellä kastelulla. Orimattilalaisyrityksestä irtisanotulle isot korvaukset PeTrI SIPIläINeN Orimattila Orimattilan ottaa 1,2 miljoonan euron lyhytaikaisen lainan maksuvalmiutensa turvaamisesi. – ensimmäisen viikon jälkeen näkee, mihin niitä kannattaa viedä. Poliisi pysäytti auton ja määräsi kuljettajana toimineen 36-vuotiaan naisen ajokieltoon. Orimattila turvaa kassaansa kahden viikon miljoonalainalla JuHO KIuru Pukkila Mäntsäläntie sotkeutui lehmän sonnasta viime viikolla Pukkilan keskustan ja Torpin välillä. Päijät-Sote-sovelluksen esittelyja opastustilaisuuksia järjestetään 27.5. Sovellukseen tutustunut Brita Riekki oli huolissaan siitä, miten etävastaanottojen yleistyminen muuttaa sairaanhoitajien työnkuvaa. varapuheenjohtajana toimii Huuhilo. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina toukokuun 21. – Jos joku tekee sen jälkeen laudalle ilkivaltaa, asiakasta ei veloiteta siitä. Pikavipin vuosikorko on neljän prosentin luokkaa. Hyvinvointiyhtymään lähtivät silloin mukaan PHSOTeY:n peruspalvelukeskus aava, johon Orimattila, Pukkila ja Myrskylä kuuluivat, lahden sosiaalija terveystoimi sekä Hollolan peruspalvelukeskus Oiva. lannan puhdistaminen vei kolmisen tuntia. Sen jälkeen puhdistustöihin ryhtyi vielä alueurakoitsija, Työyhteenliittymä Yli-Hyrylä MHu. – Kyllä pellot jo vähän huutaisivat vettäkin, toteaa Pro-agria etelä-Pohjanmaan kasvintuotannon toimialapäällikkö JuhaMatti Toppari. Lautoja siirrellään tarpeen mukaan Swupin apuna eri paikkakunnilla toimivat paikalliset yrittäjät. viljelijöiden toiveissa on nyt, että sateitakin hyvä saada. Laskusta riitely toi isomman laskun eläkevakuutusosakeyhtiö veritas hakee konkurssiin orimattilalaisen arvidin entistä taustayhtiötä JSS ravintola oy:tä. lisäksi syksyn runsaiden sateiden takia viime syksyltä jäi tekemättä paljon syysmuokkauksia, jotka täytyy tehdä nyt. Saatavat ovat työeläkevakuutusmaksuja. Orimattilan S-marketilla. lyhytaikaisten lainojen käyttäminen on hänen mukaansa kuntasektorilla yleinen tapa huolehtia siitä, että kassassa riittää koko ajan tarpeeksi rahaa kunnan maksuihin. Toisena uutena jäsenenä siihen valittiin loviisaa edustava Mats Lobbas. Hän on myös hallituksen uusi puheenjohtaja. Palveluihin kuuluu myös digiklinikka, jonka kautta voi saada nopeasti apua akuutteihin vaivoihin. Tarkoitus oli aluksi levittää lautoja mahdollisimman laajalle alueelle, jotta ne kiinnittäisivät ihmisten huomion. Nimityksestä tekee erikoisen se, että Pukkilan kunta kaupittelee parhaillaan omistamiaan sähköosakkeita yhtiön muille osakaskunnille. Orimattilalaisyritys vaati ensin kanteen hylkäämistä, mutta myönsi sen myöhemmin oikeaksi lukuun ottamatta oikeudenkäyntikuluja, joita se piti liian korkeina. Jos kysyntää ei kuitenkaan näytä olevan tai laudat kokevat paljon ilkivaltaa, ne kerätään takaisin pakettiautoon ja viedään toiselle paikkakunnalle. värittömälle alueelle pysäköinnistä koituu lisämaksu. Talousjohtaja Eero Aitkoski muistuttaa, että kaupungin kassa elää aina vuoden aikana johtuen eri tilitysten aikatauluista. Perunan istutukset ovat vielä alkuvaiheessa, eikä isoilla perunantuotantoalueilla, kuten Keskija etelä-Pohjanmaalla ole vielä päästy istutuksiin. Myös sokerijuurikkaan kylvöt ovat alkaneet. rekisteröitymisen jälkeen sovellukseen avautuu kartta, jossa vapaana olevat laudat näkyvät. lämmennyt sää kuitenkin vauhdittaa kevättöitä, ja niissä ollaan etelä-Suomessa jo pitkällä. Työ oli valmis tiistai-iltana. lasku on maksettava 7.6. Sovelluksen kartassa näkyvälle violetille alueelle lautaa ei voi jättää, ja punaisella alueella ei voi ajaa ollenkaan. Nikkarinen uskoo, että orimattilalaiset ovat innostuneita kokeilemaan uudenlaista kulkupeliä. Norjalaisyhtiö Swup toimitti viime viikolla 30 sähköpotkulautaa kaupunkilaisten testattavaksi. Jos lauta on kumollaan keskellä tietä, ohikulkija voi nostaa sen pystyyn. Hänen mukaansa lehmien niin sanottu kuivalanta on todella märkää tänä vuonna vallinneiden olosuhteiden takia. Muut hallituksen jäsenet ovat Vesa Palmgren (Hamina), Mika Lampola (Hollola), Manu Huuhilo (Kouvola), Kim Jordas (lapinjärvi) ja Tero Jäppinen (Orimattila). Skuutin saa käyttöön sovelluksen kautta Sähköpotkulautoja voi nyt vuokrata Orimattilassa PeTrI SIPIläINeN Orimattila Pukkilan kunnanjohtaja Katarina Helander nousee Kymenlaakson Sähkö oy:n hallitukseen. Kallion mukaan lautaa ei kuitenkaan voi työntää, sillä se alkaa hälyttää. Näillä perusteilla yritys vaati työntekijän vaatimusten hylkäämistä. Kunnat ovat uhanneet viedä laskukiistan käräjäoikeuteen, joka saa ratkaista, kenen – kuntien vai nykyisen hyvinvointialueen – kirstusta yhteensä yli 20 miljoonan euron harmonisaatiokulut kuuluu maksaa. – Sovellus on hyvä olla, sillä puhelin on aina mukana, Nousjoki totesi. – Jos laudat ovat koko ajan liikkeessä, siihen ei tarvitse puuttua, mutta jos joku lauta seisoo pitkään paikallaan, käyn hakemassa sen pois. – On hyvä, ettei tarvitse lähteä lääkäriin, jos asuu kaukana. digiklinikalta saa apua pieniin vaivoihin Orimattilalaisten terveyspalvelut laajenevat KUVA: JUho KiUrU Maksamattomasta laskusta kiistely oikeudessa toi orimattilalaisyritykselle tuhansien eurojen lisäkustannukset. asia siirtyi oikeuteen, sillä osapuolet eivät neuvotteluista huolimatta saaneet sovintoa aikaan. ja 3.6. Orimattilalaisyrityksestä irtisanottu työntekijä vaati entiseltä työnantajaltaan kuuden kuukauden palkkaa vastaavaa 18 000 euron korvausta työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä. Sitä ei ole toistaiseksi vielä tarvinnut nostaa. Hyvinvointialueen digimentorit opastivat ja esittelivät sovellusta Orimattilan terveyskeskuksessa eilen maanantaina. Nainen kaahasi korttinsa kuivumaan Orimattilassa KUVA: idA NiVA PeTrI SIPIläINeN Orimattila Kiistanalainen jälkilasku Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän palkkaharmonisaatiokuluista on lähetetty Päijät-Hämeen hyvinvointialueelta hyvinvointiyhtymän entisiin jäsenkuntiin. ulosajoilta ja kolareilta kuitenkin vältyttiin. Päijät-Hämeen hyvinvointialueen digimentori Laura Mäki (vas.) opasti Natalia Nousjokea sovelluksen käytössä. – Miksi tulisin tänne jonottamaan, kun on tartuntatautejakin liikkeellä. etävastaanottokäynti maksaa saman verran kuin terveyskeskuksessa asiointi, mutta pelkästä neuvonnasta ja hoitoon ohjauksesta ei laskuteta
Yksi työsti ankkaa, toinen pupua ja kolmas kettua. Lahdesta mummille ja papalle yökyläilemään tullut Leona osallistui viime syksynä samankaltaiseen tapahtumaan orimattilassa. Tutkimus koski viime talven kokemuksia. Tiehen pyritään Vihervaaran mukaan saamaan hieman taitetta, jotta vesi ei jatkossa jäisi radan kohdalle ja valuisi uusien kumikansien alle. Kokoonnumme 28.5. Kesäkukkailta Harjulan tilalla to 23.5.2024 klo 14– 19. Nypläyksen myötä helmi Puumalainen on alkanut katsella käsitöitä aivan eri silmin. – herra hakkaraista me tulimme katsomaan. Samalla muutetaan hieman tien profiilia. Sitten oli kiva, kun täällä oli kaikkea muutakin, Kosusen äiti Heidi Pekkala täsmensi. Vanhan Pappilan puistossa tiistaisin 7.5.–11.6. Säävaraus. Tasoristeysremontti yllätti ennakkotiedotuksista ja kiertotieopasteista huolimatta maanantaiaamuna monet autoilijat, jotka joutuivat kääntymään ympäri tasoristeystyömaan kohdalla todetessaan tien olevan poikki. – Nyt kun kerran tehdään remontti, laitetaan kaikki uusiksi, jotta ei tarvitse alkaa heti uudestaan sitä tekemään. Päivystäjä on koko ajan hereillä, ja reagoidaan kelimuutoksiin aikaisemmin, eikä vasta sitten kun tilanne on jo päällä, Viljanen listaa menestyksen saloja. Kesäkahvila on avoinna ma–su klo 10–18. Harjoitusten kesto n. hän kävi äitinsä Heidi Puumalaisen kanssa pitsiviikoilla, ja sitä kautta he löysivät lasten nypläyskurssin orimattilasta. päivänä 4 – N:o 37 – 2024 Luhtikylän Martat. ilm. hän kehuu tiimiään ja sen yhteishenkeä. 11-vuotias tyttö heitteli lankoja sinne ja tänne, ja samassa valmistui upeaa pitsiä. Tule mukaan Karjalaisille kesäjuhlille Mikkeliin su 16.6. Kierrätyspiste muuttui törkykasaksi Orimattilassa (c ) A rto In ka la w w w .a is ud ok u. 0400 455 765. Kulttuuritalon taideluokan muovailuvahapisteellä kävi kuhina, kun luovat taiteilijanalut olivat kokoontuneet pöydän ääreen muotoilemaan. Kuvassa ponin kyydissä Teodora Mancus ja taluttajana Taika Kinnunen. Sudokun ratkaisu tv-sivulla. Seuratoiminta Juho Kiuru Pukkila Mäntsälän tiehoitourakasta vastaava pukkilalainen Työyhteenliittymä Yli-hyrylä Mhu menestyi Väyläviraston valtakunnallisessa tyytyväisyystutkimuksessa. heidän harmikseen kyseistä pajaa ei järjestetty tällä kertaa. Maanantaiaamupäivällä käynnissä oli vanhojen kiskojen poistaminen. Näyttää kuin osa olisi vaan heitetty auton ikkunasta tähän. Suussa sulavien kahvilatuotteiden lisäksi meillä on tuotemyyntiä ja arpajaiset. – Ei hirveän vaikeaa, helmi Puumalainen vastasi vienolla äänensävyllä. Esimerkiksi työkoneidenja laitteiden valinnalla, henkilöstöllä ja työskentelytavoilla on mahdollisuus vaikuttaa onnistumiseen. Nykyään kun hän näkee käsityön, hän pohtii, paljonko se on vaatinut työtä. Kun Benjami Lamminen Lehtisuo oy:stä saapui maanantaiaamusta tyhjentämään kartonkikeräyskonttia, odotti häntä näky, joka paljasti päivästä tulevan pitkän. Pari vuotta sitten perustettu Työyhteenliittymä Yli-hyrylä kisasi vaativien urakoiden sarjassa. Minean mielestä koko tapahtuman paras toiminta oli muovailuvahapiste. Tervetuloa mukaan! Vahviala-seura ry. Pesäkallion kesäteatteriin katsomaan Liian paksu perhoseksi näytelmää, päivänäytökseen. Remontissa ratapölkyt, kiskot, sepeli, reunapalkit ja tasoristeyskumielementit vaihdetaan uusiin. Iitin kirkonkylän kylätaloon, Kymentaantie 1, Iitti. mennessä tilille FI52 530 807 2019 5328. Näppärää työskentelyä katsoessa heräsi kysymys, onko nypläys haastavaa. Kesän tapahtumat asialistalla. Emme osta autoon pelti-/rautaromua. Vaikeita talvia takana Yli-hyrylä oy:n Simo Viljanen on tyytyväinen, että pieni toimija pärjäsi valtakunnallisessa kilpailussa. – Tietotaito, seuranta ja reagointi. Kirjastossa pääsi pyöräyttämään onnenpyörää tai istahtamaan malliksi muotokuvakioskiin. Siinä tuli jaettu ykköstila Kuopion alueella urakoivan Savon Kuljetus oy:n kanssa. Vahviala-seuran maksullinen bussimatka lähtee klo 7 Elimäeltä – Koria – Kouvola – Mikkeli. Asahia Jymylinnan kentällä to 2.5.– 13.6. (Vapaaehtoinen tukimaksu hyväntekeväisyyteen.) Tervetuloa! Seurapalstailmoitukset: Seurapalstalle voi lähettää tietoja myös sähköpostin kautta osoitteella: ilmoitukset@orimattilansanomat.fi sekä netin kautta osoitteella: www.orimattilansanomat.fi Viralliset kokouskutsut julkaistaan kokouksia-osastossa. helmi oppi nopeasti nypläämään. – Se on kiva, kun on erilaisia juttuja, mummi Saarinen totesi positiivisin mielin. Kahden aikaan iltapäivästä Lamminen oli saanut syötettyä vasta osan kartonkivuoresta uuteen tyhjään konttiin. talolta klo 16.50 ja Orimattilan torilta klo 17.15. Leona ja hänen siskonsa Livia odottivat myös taidepajaa, joka järjestettiin viime syksyn tapahtumassa. Tervetuloa Iitin kesäkahvilaan 31.5.– 2.6. Väylävirasto selvitti tienkäyttäjätyytyväisyystutkimuksen avulla, missä päin Suomea olivat tyytyväisimmät tienkäyttäjät sekä missä tienkäyttäjien tyytyväisyys parantui eniten. ilmoituksen seurauksena kontti tullaan melko pian vaihtamaan tyhjään. Poniratsastus oli suosittu aktiviteetti perhepäivässä. klo 18.00 Järjestötuvalla. Riitta 040 861 3572, Raija 0400 840 319. Metalliromut ja lyijyakut rahaksi JuLiA roiNE Orimattila hiki virtasi, torvet soivat ja lapset kiljahtelivat riemusta orimattilan kulttuuritalolla, kun lauantaina vietettiin supersuosittua perhepäivää. Paluumatka päiväjuhlan jälkeen. – Tässäkin on ollut lapulle kirjoitettuna viesti, että odotetaan tyhjennystä, mutta ilmeisesti se ei ole kiinnostanut. Lisätietoja ja ilmoittautumiset: Jari Käki, jari.kaki@pp.inet.fi tai puh. Sit. Se hidastaa omaa työtä ja konttien tyhjennyksiä toisaalla. Vihervaaran mukaan Destia on toistuvasti useiden viime vuosien aikaan käynyt korjailemassa routimisen seurauksena nousseita kumielementtejä, jotteivät autot vahingoitu tasoristeysaluetta ylittäessään. Hammaslääkäreitä ja -teknikoita Työyhteenliittymä Yli-Hyrylä menestyi tiehoitajien vertailussa ANNA hAKAMA Orimattila orimattilan K-Supermarketin takana olevalla kierrätyspisteellä uusi viikko valkeni kartonkiroskien täyteisenä. Kulttuuritalo kuhisi kujeilevia kersoja 11-vuotias vantaalainen Helmi Puumalainen harrastaa nypläystä ja kuuluu Heinämaan Pitsinkutojiin. Lamminen arvioi maanantaina hänellä menevän pitkälle iltaan, ennen kuin pahvit on siivottu kierrätyspisteeltä. Kuvan oton hetkellä jo puolet kartonkijätevuoresta oli siivottu. Lammisen mukaan kontista lähtee ilmoitus siinä vaiheessa, kun se täyttyy. Lammisella on yksinkertainen neuvo kierrättäjille, jos paikalle sattuu jäteastian ollessa täynnä. Ilm. – Suurin syy uusimiselle on, että paikka on talvisaikaan erittäin routiva ja kumit nousevat aina, kun lämpötila etenkin keväisin menee plussalle. ANNA hAKAMA Orimattila Artjärventien tasoristeyksen uusiminen orimattilassa käynnistyi maanantaiaamuna. – isoja lumimääriä tulee äkkiä ja sää vaihtuu hetkessä lumesta vesikeliksi. klo 18–22. Pöydän äärestä löytyivät lahtelaiset Leona ja Livia Möltsi, orimattilalaiset Mila ja Minea Nurmikari sekä Irene Kosunen. Alus ei läpäise enää vettä, vaan se nostaa kumeja, mikä taas on tieliikenteelle ongelma, kertoo työmaapäällikkö Janne Vihervaara Destia oy:stä. Talkootyöstä kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä Eeva Maija Heikkilään, puh. 0400 494 956, tai Riitta Haglundiin, puh. – Se näyttää vaikeammalta kuin se on, äiti Puumalainen totesi. Tervetuloa! Orimattilan yhteiset Martat. Ei 16.5. Paikalla ollut asentaja Harri Nyrhinen Destia rail oy:stä kertoi vanhojen tasoristeyskumien olleen huonokuntoiset, ja osa niiden kiinnikkeistä oli poikki. Hinta jäseniltä 50,-, ei-jäsenet 60,-, 5–12 v. – Maalaisjärkeä saa käyttää. Artjärventien tasoristeysremontti alkoi. Myös taideluokan tehtävät houkuttelivat innokkaita kävijöitä. Vieressä istuvalta Kosuselta kysyttäessä vastaus oli selkeä. Kahvibuffet ja arpamyynti. klo 10. – Leona heti kysyi, että onko täällä se ratsastus niin kuin oli syksyllä, Leonan mummi Kati Saarinen kertoi. Tervetuloa! Kuivannon Maatalousnaiset ystävineen: Lähdetään risteilemään Vesijärvelle ja Vääksyn kanavan kautta Päijänteelle pe 7.6. – herkut, Kosunen karjaisi viitaten mielekkäimpään juttuun. Pihapiirissä oli tarjolla muun muassa poniratsastusta, kengänheittoa ja katutaiteen tekoa. klo 11.30. Asahi Nordic. Helena Ylöstalo 041 453 8700. Väylävirasto kertoo, että urakoitsijat voivat omalla toiminnallaan vaikuttaa monin eri tavoin asiakkaiden tyytyväisyyteen. Joskus on jätetty iso pahvilaatikko kontin viereen, mutta täällä on irrallisia maitotölkkejä ympäriinsä, hän harmitteli. Matka maksettava 31.5. Silloin pitä tehdä kahta asiaa yhtäaikaa, aurata ja hiekoittaa. eikä 6.6. Urho Järvisen (11) (vas.) ja Ahti Järvisen (7) mielestä kirjastoautossa sijaitseva pelipiste oli koko tapahtuman paras asia. – on tässä varmaan useamman ihmisen roskia. Ne ovat haastavia, mutta jollain sortilla pärjättiin, kun asiakkaat ovat näin tyytyväisiä. bussin, risteilyn ja illallisen noutopöydästä. klo 18. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina toukokuun 21. Sisarukset Selja Kinnunen (vas.), Oiva Kinnunen ja Saimi Kinnunen ottivat osaa pussihyppelykisaan. Kartonkikierrätysastia oli täyttynyt, minkä seurauksena jätepisteelle roskiaan tuoneet kansalaiset olivat leväyttäneet roskansa astian vieraan maahan. 11-vuotias vantaalainen Helmi Puumalainen esitteli taitojaan teltassa. – ihana, kun orimattilassa järjestetään näitä, Pekkala lisäsi. 10,sis. Tasoristeyksen uusimisen ajan Artjärventie on poikki tasoristeyksen kohdalta ja liikenne ohjataan Käkelän alueen kautta kulkevalle kiertotielle. klo 12:00-13:30 www.romukioski.fi/ostohinnat • GSM 050 505 2030 Ostamme kierrätysmetallisi reiluun hintaan. Benjamin Lamminen siivosi orimattilalaisten kierrättäjien jälkiä maanantai-iltapäivällä. Eläkeliiton Pukkilan yhdistyksen kerho Toimelassa ke 22.5. co m C od e: 71 5D 54 42 0E 4 1 3 8 7 9 5 2 9 4 9 2 1 8 6 5 4 6 8 4 1 1 2 HAMMASPROTEESIT KUNTOON! Erikoishammasteknikko Jyrki Saarimaa (09) 753 11 56 Keskustie 15 • Myrskylä www.jyrkisaarimaa.fi Mäntsälä Helsingintie 24 (Lidl:n vieressä, entinen Aarretorin kirppis) Keskiviikkoisin 17.4.-19.6. Sepeli uusitaan myös, sillä se toimii niin sanotusti salaojana. Kolmen päivän remontissa tasoristeyksen alueelle vaihdetaan uudet kiskojen alla olevat ratapölkyt, kiskot, sepeli ja reunapalkit sekä uusitaan ajoradan kohdalla olevat tasoristeyskumielementit. Lähtö Kuivannon mms. Keskiviikon työohjelmassa on asvaltointi ja viimeistelytöitä. Kesän teatterireki tehdäänkin 21.7. – Paljon nopeammin kuin äiti, heidi Puumalainen täydensi. remontin on määrä valmistua keskiviikkoiltaan mennessä. Artjärventien tasoristeys uusitaan alkuviikon aikana. Hyvä tapahtuma hankkia kesäkukat, yrtit ja vihannekset. hän huomauttaa, että viime vuosina on ollut vaikeita talvia tienhoitajan näkökulmasta. Tervetuloa! Eläkeliiton Orimattilan yhdistys. 044 346 6461. Yksi ulkosalla olevista toimintapisteistä oli heinämaan Pitsinkutojien nonstop nypläyspaja, joka oli tarkoitettu kaikenikäisille kokeilijoille. Vielä iltapäivälläkin työntouhussa ollut Lamminen kertoi vieneensä aluksi täyden kontin Lahteen ja tulleensa sitten takaisin siivoamaan sotkua. 30– 40 min. Enimmäkseen tässä on kartonkijätettä, mutta on tuolla hiihtomonoa ja energiajätettä ja styroksiakin, mies tuumi nostellessaan pahveja roskia maasta. Tärkeää on myös ennakoida säätä, ajoittaa työt oikein ja hyödyntää aluetuntemusta
Lähiliikunta-alue on hyvinvointitoimen alainen hanke. Kaupungin rahat eivät riitä pihakalusteisiin ja ulkoliikuntavälineisiin. Avin pitäisi päättää tukien myöntämisestä vielä tämän kuun puolella. Liikunta-avustusten määräraha oli vanhaan tapaan 41 000 euroa. PETri SiPiLÄinEn Orimattila Elokuussa käyttöön otettavan orimattilan uuden yhteiskoulun piha-alue jää ainakin näillä näkymin keskeneräiseksi. Pelkkä hyppytorni maksaa liikuntatoimen mukaan 7 000– 10 000 euroa. Yhteiskoulun lähiliikunta-alueen rakentaminen on tarkoitus aloittaa mahdollisimman pian ja saada valmiiksi syksyyn mennessä. Jos se saadaan, rahaa riittää ainakin osaan pihakalusteista. Luontopolkujen tilannetta on kartoitettu talven jälkeen ja tarvittavia toimenpiteitä on listattu. Keli tuli vähän yllättäen (tähän vuodenaikaan), ei Suomeen kovin usein tällaisia osu. – rakenne siellä on erilainen, eikä puolueella ole samalla tavalla merkitystä. Äänestysaktiivisuus tuo vahvuutta demokratiaan Pikkaraisella on takanaan on jo puolitoista kuukautta kampanjointia. Kalliojärven uimarantaa ja luontopolkuja kunnostetaan MiSKA MiETTinEn Orimattila Enduron Toukokuunajon lisäksi oriMK:n Jonni hujala urakoi viikonloppuna myös motocrossin puolella. Esimerkkinä on, kun meiltä kysyttiin, olisiko kaupunki voinut tukea suurta turnausta, mutta emme pystyneet. Neljännen kerran Toukokuunajon voittanut Eemil Pohjola sai haltuunsa näyttävän palkinnon. hujala oli E1-luokan sisällä kuudes, u20:ssa kakkonen ja Bluokassa paras. Tukea voidaan myöntää myös harkinnan mukaan muihin olosuhdekuluihin. päivänä 2024 – N:o 37 – 5 Juho Kiuru Orimattila orimattilan Jymy sai suurimman liikunta-avustuksen orimattilan kaupungilta. Kisalla oli SM-arvo, ja se oli sarjan neljäs koitos. Avustussäännön mukaan liikuntayhdistysten toiminta-avustus jaetaan yhdistyksen normaaliin ja säännölliseen liikuntatoimintaan. olosuhdeavustusta voidaan myöntää liikuntatilojen käytöstä aiheutuviin suoranaisiin vuokrakuluihin sekä lajin luonteen vaatimiin olosuhdekuluihin. – Yritetään uusia (voitto), mutta saapa nähdä. Pikkarainen kertoo pyrkineensä puhumaan äänestäjien kanssa myös Eu-asioista ja yrittäneensä aktivoida ihmisiä äänestämään. Kausi jatkuu pikatahtiin, kun viikonloppuna ohjelmassa on hyvinkään SM-kisa. oriMK:n Jonni hujala säväytti enduron puolella Eemil Pohjola hallitsi parhaiten kauhean pölyn Roni Kytösen meno oli hienoa seurattavaa, mutta voittoon asti se ei ihan riittänyt. – Eduskuntavaaleihin verrattuna paljon tulee nyt vihaisia ihmisiä. Sen kustannusarvio on 300 000–350 000 euroa. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina toukokuun 21. Kaupungin rahat eivät riitä yhteiskoulun pihan valmiiksi tekemiseen. Se kertoisi vähän enemmän siitä, mitä mieltä kansa on ja toisi vahvuutta demokratiaan, toteaa Pikkarainen. ”Ei Eu ole kurkkujen käyryystai pullonkorkkitoimisto” Vasemmistoliiton Eu-vaaliehdokas harri Pikkarainen orimattilassa: MiSKA MiETTinEn Artjärvi Jämsän Seudun Moottorikerhon Eemil Pohjola voitti Artjärven ympäristössä lauantaina ajetun enduron 59. Tukia saivat kaikki niitä hakeneet seurat. Keleillä ei sillä tavalla ole väliä, mutta voisihan ennen sitä vaikka sataa. – hyvä päivä kaikin puolin, isompia virheitä ei tullut. – Yhdistyksillä on huoli kustannusten noususta. – Eu on myös iso humanitaarinen ja sosiaalinen projekti, Pikkarainen sanoo ja harmittelee, miten usein jää tulematta esiin, mitä kaikkea Eu-tasolla tehdään esimerkiksi ihmisoikeuksien ja sosiaalisten oikeuksien eteen. Se on paljon lobbaamista, eivätkä suomalaiset ehkä osaa sitä riittävästi, hän arvioi. Muista tuensaajista vain toiminta-avustusta saivat Artjärven Ahjo 1 094,94 euroa, orimattilan Eränkävijät 468,77 euroa, orimattilan riistanhoitoyhdistys 1 733,92 euroa sekä Voimisteluja urheiluseura orimattilan Toive 1 119,25 euroa. Molemmat lajit ovat tällä hetkellä luonnonsuojelulailla rauhoitettuja, eikä niitä saa metsästää myöskään Eu:n lintudirektiivin mukaan. Kakkoseksi päästeli MM-sarjaa kiertävä, saman seuran roni Kytönen puolen minuutin erolla. Uuden yhteiskoulun (vas.) yläpihaa ei saada valmiiksi tänä vuonna. hujala katkesi motocrossin puolella Valkoposkihanhi ja merimetso aiotaan siirtää riistalajeiksi. Kaupungin hyvinvointivaliokunta hyväksyi investointisuunnitelman viime viikolla. olosuhdeavustusta haettiin takautuvasti eniten sähköjen maksamiseen, hyvinvointijohtajan sijainen Pekka Petäkoski kertoo. Valkoposkihanhesta tulossa riistaa AnnA hAKAMA Orimattila Europarlamenttivaaliehdokkaiden vierailut saivat jatkoa orimattilassa keskiviikkoiltana, kun vasemmistoliiton Eu-vaaliehdokas, Päijät-hämeen keskussairaalan akuuttilääketieteen ylilääkäri Harri Pikkarainen saapui orimattilan S-marketin kulmille tapaamaan kaupunkilaisia. Esimerkiksi lähtöpaikkoja on pusikoitunut, Petäkoski valottaa. Lauantai vei voimia, kädet eivät toimineet enää enkä pystynyt istumaankaan, nuori manasi. hän ajoi sunnuntaina Sipoossa SM-sarjakauden avauksessa MX2:n kokonaistuloksissa 15:nneksi. orimattilan liikuntapalveluiden investoinneissa on tälle vuodelle kolme muutakin kohdetta: Yhteiskoulun lähiliikunta-alue, luontoreittien peruskunnostus sekä lähiliikuntapaikojen peruskunnostus. Ennenkin on tullut kriittisiä kannanottoja, mutta nyt ilmoilla on ihan vihaisuutta, eikä se ole hyvä kansamme yhtenäisyyden kannalta, Pikkarainen sanoo. – Lauantaina meni ihan mukavasti. Siihen on jo saatu iso, reilun 95 000 euron avustus Päijänne-Leaderilta. – Suomessa herättiin myöhässä asiaan. – niin pitkälle tehdään, kun rahat riittävät, sanoo kaupungin toimitilajohtaja Leena Pekkanen. Pikkarainen näkee, että pienellä Suomellakin on todellisia vaikutusmahdollisuuksia Eu:ssa, kunhan omaa aktiivisuutta riittää ja osataan etsiä eri ryhmien sisältä asioille tukea. Kolmelta firmalta saatuja tarjouksia avattaessa halvin päätyi kuitenkin 200 000 euron kieppeille. Vajaan 13 000 euron hintaisen aitaremontin toteuttaa Puomitek oy. Kaupunki on hakenut aluehallintovirastolta avustusta myös lähiliikuntapaikkaan. Siitä rahasta liikuntaja vapaa-ajan päällikkö jakaa tukea harkinnanvaraisesti. Toki joskus näitä on ollut, voittajana Villikkalan nuorisoseurantalolla alkuiltapäivästä palkittu Pohjola mietti viitaten noin parinkymmenen asteen ympärillä pyörineeseen lämpöön ja pilvettömään taivaaseen. Kaupungin rahat riittävät vain pihan pohjien tekoon, ulkoliikuntavälineiden ja muiden pihakalusteiden hankinta siirtyy. EU-vaaliehdokas Harri Pikkarainen vaihtoi ajatuksia Vuokko Ahokkaan kanssa kampanjatilaisuudessaan Orimattilan keskustassa keskiviikkoiltana. Yhteiskoulun piha-alueen ja lähiliikuntapaikan lisäksi ensi kesän aikana orimattilassa jatketaan ja kunnostetaan sekä Myllylän että Jokivarren koulun ympärillä olevia aitoja. Maat, jotka ovat Eu:n sisällä, niillä ei ole ikänä ollut näin pitkää keskinäisen rauhan aikaa. Suurimman tuen saaneet seurat saivat sekä toiminta-avustusta että olosuhdeavustusta. Erilaisten vammojen takia pari vuotta endurokisoista sivuissa ollut Espoon Moottorikerhon roni Salin oli paras E2:ssa. Lähiliikunta-alue oma hankkeensa Pihan lisäksi yhteiskoululle ollaan tekemässä myös lähiliikunta-aluetta, joka tulee opintien varteen orimattila-Areenaa vastapäätä. Luontopolkujen kunnostus tarkoittaa opasteiden, siltojen ja portaiden uusimista. V40:ssä voiton vei oriMK:n Jarno Koskela. Pieni toivonkipinä elää aluehallintovirastolta (avi) haetussa avustuksessa. Yhteiskoulun lähiliikuntapaikka tulee orimattila-Areenaa vastapäätä olevalle hiekkakentälle. Vaikuttaminen, joka vaatii työtä, olisi pitänyt tehdä kaksi-kolme vuotta sitten. Kalliojärvellä on tarkoitus uusia kokonaan laituri ja hyppytorni. Mutta moni murehti kivikkoa paljonkin, ja se vaikutti muiden ajoon, Pohjola kuvaili pätkiä, joiden lähdöiksi tai maaleiksi oli merkitty Laaviontie, ruokojantie, orimattilantie, heivatajantie ja niinikoskenväylä. Välillä se oli itse asiassa tosi nopeaakin. – olisi mahtava jos saataisiin Eu-vaaleissa yli 50 prosentin äänestysaktiivisuus. Kun nyt jää rahaa, voimme tukea tämmöistä merkittävää aktivoivaa toimintaa, Petäkoski sanoo. – Ei Eu ole kurkkujen käyryystoimisto tai pullonkorkkitoimisto! Vaaliteemoikseen Pikkarainen on nostanut työväen oikeudet, ihmisoikeudet sekä turvallisuuden ja omavaraisuuden, joista uskoo jokaiseen pystyttävän Euroopan parlamentissa vaikuttamaan. Paikalla nyt olevasta isosta hiekkakentästä puolet jää pelialueeksi, jota voidaan käyttää myös orimattila-Areenan ja koulun paikoitusalueena. Pikkarainen ottaa esimerkiksi pienen, mutta kotimaassa sitäkin enemmän keskustelua herättäneen pullonkorkkiuudistuksen. nyt ollaan auttamattomasti myöhässä. Eniten ihmisiä ovat kampanjakentällä puhuttaneet hänen mukaansa kotimaan asiat. Sehän on suurin eurooppalainen rauhanprojekti, joka Euroopassa on ikinä ollut. Lähiliikuntapaikalle tehdään koripalloja padelkentät. Pelkkää olosuhdeavustusta saivat orimattilan ampumaratayhdistys 1 287,00 euroa ja orimattilan moottorikerho 2 310,00 euroa. Kaupunkikehitysja tekninen toimi varasi yhteiskoulun yläpihan tekoon 100 000 euron summan tämän vuoden budjettiin. Jakamatta jää vielä 1 939,57 euroa. Kalliojärvelle on kaavailtu kolmen metrin hyppytornia, sillä viiden metrin torni asettaisi liian suuria vaatimuksia esimerkiksi veden syvyydelle ja uimavalvonnalle, selittää orimattilan kaupungin hyvinvointijohtajan sijainen Pekka Petäkoski. Pekkanen hyväksyi tarjouksen viime viikolla. hän hävisi Pohjolalle kuusi minuuttia ja 35 sekuntia. – Sunnuntain yhteistulos jäi vähän ohueksi. Maaja metsätalousministeriö asetti hiljattain työryhmän valmistelemaan asiaa. Sinä aikana hänelle on muodostunut kuva Eu-asioiden olevan monelle melko etäisiä. Jossain puolen välin paikkeilla eroa rupesi olemaan puolisen minuuttia. uudet reitit ovat hyvässä kunnossa, mutta vanhemmissa on korjattavaa. Kalliojärven kunnostamiseen käytettävä rahamäärä riippuu Yhteiskoulun lähiliikuntapaikan rakentamisen kustannuksista. Pyörä tuntui hyvältä, ajo tuntui hyvältä. Muiden lähiliikuntapaikkojen kuntotarkastuksia on tehty talven jäljiltä ja koottu kunnostustarpeita. uuden kilpailun voitti VrJ LänsiSuomi oy, jonka tarjous jäi himpun verran alle 100 000 euron. Wiljam Malin oli samassa luokassa yhdeksäs, voiton vei Sipoon Moottorikerhon nico Stenberg. Pohjolan sävelet sinne ovat hyvinkin selvät. Kaupunki päättikin keskeyttää hankinnan ja pyysi uudet, riisutut tarjoukset samoilta firmoilta. Lahtelaisen Pikkaraisen yhteydet orimattilaan rajoittuvat vierailuihin aiempien vaalien tiimoilta. Jymy sai 9 077,21 euroa. Siellä ovat täysin erilaiset maastot ja pöly voi olla aika kova. Pääluokat ajoivat neljän maastokokeen reitin kahteen ja puoleen kertaan, eli kaikkiaan maastokokeita oli ajettavana kymmenen kappaletta. Myös huoliaan monista kotimaan asioista kansalaiset ovat tuoneet esiin. – reitti oli aika tekninen, eli tosi kivistä mutta myös nopeaa. nyt tähtäimessä on Euroopan parlamentti. Avustus voi olla suuruudeltaan enintään 30 000 euroa. Eduskuntavaaleissa Pikkaraisen äänet riittivät varasijalle, aluevaaleissa hän nappasi aluevaltuustopaikan. investointeihin on käytettävissä yhteensä 255 000 euroa. – Alku oli tosi tiukkaa, siinä oli useampi kuski lähellä. orimattilan Judoseura sai 6 978,64 euroa, orimattilan Pedot 5 456,27 euroa, orimattilan Seudun urheiluampujat 4 913,48 euroa ja rastivarsat 4 620,96 euroa. MX1:ssä riku Laaksonen oli 12:s, MX125:n puolella Eemil ruuth ylsi hienosti neljänneksi ja Jimi Korajoki 16:nneksi. Sekä valkoposkihanhi että merimetso ovat elinvoimaisia lajeja ja runsastuneet viime vuosina huomattavasti. Ensiksi mainitussa voiton vei Kytönen, oriMK:n Samu Vilden ajoi E1-luokassa kymmenenneksi. Orimattilan Jymylle suurin liikunta-avustus Juho Kiuru Orimattila orimattilassa aiotaan kunnostaa Kalliojärven laituri ja hyppytorni tänä vuonna uintikauden lopulla. naisten kisassa Vilma Forsgren oli kuudes ja Sara Gåpå seitsemäs. Ehkä siinä pystyi vähän himmaamaan, muttei pidempiä pätkiä kuitenkaan, yleiskilpailun ohella E3luokan voittanut Pohjola sanoi. Kolmospaikan vei Pohjolan kehut saanut, Mäntsälän Moottorikerhon Albert Juhola vajaat puolitoista minuuttia voittajaa perässä. Pölyisessä lauantaissa kärkinimistä joutuivat keskeyttämään muun muassa Salpausselän Moottorikerhon Antti hänninen tekniikkavian takia ja Mäntän Seudun Moottorikerhon Peetu Juupaluoma kaatumista seuranneen vesipumpun hajoamisen seurauksena. – Ajatus on, että siitä voi hakea avustusta erikseen. Ajo oli mukavaa ja kunto kesti, hujala kertoi sosiaalisen median kanavissaan. – En itse näe Eu:ta pelkästään talousliittona. Motocross-osaaja hallitsee enduronkin Yleiskisassa myös orimattilan Moottorikerhon värit nousivat esiin komeasti motocrossista paremmin tutun Jonni hujalan yllettyä siinä peräti kymmenenneksi. Kun on yhteisiä asioita, ei tee mieli tapellakaan. Toukokuunajon yleiskisan. Samaan hengenvetoon Pikkarainen kuitenkin huomauttaa, että monesti Eu-tason päätöksissä kotimaisessa mediassa korostuvat varsin pienet asiat
toukokuuta kello 18.30 alkaen. Pitkään finaalipaikoissa kiinni roikkunut Mäkelä oli 20:s (118) ja Pirttisalo 29:s (117). minuutilla, Sampo Vartiainen iski 2–4-maalin vartti ennen loppua. Pedot pelaa seuraavan kerran perjantaina Kärkölässä Jäppärää vastaan, kotiin joukkue palaa 31. Hieno juttu, reipas poika. kesäkuuta kello 20 alkaen. T11 1 km: 1) Saana Keisala 3.57,5, 2) Lotta Suvanto 4.24,7, 3) Enni Kauppinen 5.07,5. – Avauspelissä oli pakka auki, ja siihen kun tulee helppo menetys, ei sitä kovin moni ole valmiina ottamaan vastaan. konsultoinnit, yritysten perustaminen ja yhtiömuodon muutokset. Se lupaa totta kai hyvää pitkään kesään. Petojen olisi pitänyt voittaa 14–0 MISKA MIETTINEN Orimattila Petojen miesten tuloksellisesti vuoristoratamaiset otteet jatkuivat myös perjantaina Orimattilassa jalkapallon eteläisen Suomen vitosen pelissä. T15 1,5 km: 1) Sofia Mustonen 6.50.25, 2) Meiju Alhola 7.38.48, 3) Janette Ikävalko 8.10.13, 4) Ellen Vahlber 8.19.81. Minä en jaksa asioita jossitella. Jymyn tyttöjen joukkueelle tuli pmhopeaa. Joukkuekisassa tuli pronssia seurakaveri Juho Mäkelän ja Eemil Pirttisalon kanssa. Lohkon maalipörssin kärjessä olivat torstain kierroksen tauottua neljällä osumalla Kronqvist ja Moilanen. Toroi ilahdutti Kotijoukkueelle jäi lämpimässä kelissä jonkin verran jossiteltavaa. Varhaiskannon valitukset ark. – Kyllä pelissä oli iso tasoero. Toroin lisäksi Pedot on saanut vastoin aiempien kausien trendiä haalittua nyt kokoonpanoonsa useita uusia tai uusvanhoja nimiä. Osuma oli hänelle ensimmäinen naisten peleissä. päivänä 6 – N:o 37 – 2024 Myrskylän Myrskyn kolmannet maastojuoksut 14.5.: T5 200 m: 1) Aada Ronkainen 1.08,0, 2) Leona Pesola 1.14,7. – Varmasti jokainen meistä on tyytyväinen tekemäämme työhön, joka perustui tasaisiin loppulukemiin ja sitä kautta mitaliin, Mäkelä-Nummela arvelee. Olympiavoittaja Mäkelä-Nummelakaan ei vaikuttanut provosoituneelta tai maansa totaalisen myyneeltä: – Pariisin kisoja katsotaan totta kai ja jännitetään suomalaisten urheilusuorituksia. Korialaisten maalihai oli hattutempun tehnyt Kalle Cihangir, jonka Orimattilan Sanomat arveli ennen kautta olevan lohkon yksi muutamista potentiaalista maalipörssin voittajavaihtoehdoista. – Kyllä, iloisia ollaan. 14.5.: FC Kuusysi/2 – Nopsa 2–2. Ikävalko paranteli viimekesäistä ennätystään lukemiin 23,94, ja sijoittui T15-sarjassa neljänneksi. – Kaikissa kolmessa pelissä kokoonpano on vaihdellut paljon. Miesten peruskisassa Laakson seiskasija irtosi tuloksella 121. P6 300 m: 1) Jooa Ollikainen 1.18.10, 2) Ilari Oksanen 1.24.08, 3) Atte Taari 1.24.40, Elias Tuomala, Atso Astikainen, Elia Salonen, Juso Virta. P7 300 m: 1) Peetu Varpa 1.08.87, 2) Reko Salmi 1.13.76, 3) Kasperi Salminen 1.29.89, Jooa Pakarinen, Raimo Saarinen. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina toukokuun 21. Kolmikon kasvojenpiirteet välittivät heti kisojen tauottua positiivisia fiiliksiä. – Paikkoja oli meillä valtavasti. Ammuntakausi jatkuu nopealla aikataululla. T9 600 m: 1) Martta Juures 2.54.02, 2) Annika Saarelainen 2.56.62, 3) Iines Talikka 2.58.44, Fiona Kraus, Iiris Salmi, Lilja Lankinen, Elli Niskavirta, Adele Taari, Seela Simola, Usva Hämäläinen, Ece Isikli, Alma Santala, Iina Jähi, Aava Olkkonen. Jymyläisistä Alhola ja Ikävalko kiirehtivätkin heti maastomitalien jaosta jo startanneeseen keihäskisaan. T11 900 m: 1) Lilia Dahlqvist 4.06.97, 2) Milla Hautaja 4.21.15, 3) Olivia Seppälä 4.26.69, 4) Iida Parkkila 4.56.88, 5) Veena Riuttala 5.21.10, 6) Mimmi Lilja 5.49.86, 7) Säde Lehtonen 6.22.21. Edellisen kerran olympiatrap on ammuttu ilman sinivalkoisia värejä Atlantassa vuonna 1996. P7 350 m: 1) Sulo Virén 1.49,4, 2) Aamos Korppi 2.03,6. Mäkisellä ja rankalla kolmen kilometrin radalla Meiju Alhola otti hopeaa ja Siiri Juures pronssia. Yleisesti ottaen, meillä on trapissa hyvä kärki, ja lupaavia junioreita on kasvamassa rinnalla, Laakso kuittaa. P4 200 m: 1) Tuukka Toivonen 1.02.32, 2) Henrik Airola 1.09.80, 3) Oiva Salminen 1.10.49, Joel Pakarinen, Tuukka Toivanen, Romeo Saarinen, Veeti Närhi, Eeli Taari, Elia Dahlqvist, Aarni Salonen, Otso Tuomola, Rasmus Tolvanen, Julius Ruhanen, Aatos Turkulainen, Robert Syrjälä, Eemeli Nyholm. Vähän maistelimme omaa lääkettä, Sundholm huokasi. Erin Vahlberg sijoittui T11-sarjan kilometrillä viidenneksi. Päiväkannon valitukset ma-pe 8-16 p. – Harjoitukset olivat äärimmäisen vaikeat, mutta sain palaset aseteltua paremmin kasaan itse kisaan. Joukkuekisan kolmen kärjen muodostivat peruskisan tulosten perusteella Suomi, Italia ja Saksa. 050 559 8634 www.tiliekspertti.fi TILIEKSPERTTI M. Orimattilassa kilpaillaan viikonloppuna Lahden Ampumaseuran järjestämässä perinteisessä Polar GP:ssä Satu Mäkelä-Nummelan pitkä olympiaputki katkesi viikonloppuna. Kyllä olympialaisiakin tulee varmasti seurattua, Laakso puolestaan jatkaa. T6 300 m: 1) Melina Ruhanen 1.18.63, 2) Enna Karvanen 1.22.47, 3) Ilona Talvitie 1.26.25, Emma Syrjälä. Heittoneliottelun yhteispisteissä molemmat tytöt sijoittuivat sarjoissaan toisiksi. Jo ensimmäisellä minuutilla maalihanat avannut Korian Klubi johti 17. Tietää ainakin yhden osa-alueen, mitä harjoitella tuleviin koitoksiin, Laakso tuumaa. Monta kautta menimme vastaiskuin, mutta nyt pitäisi pysyä pallossa. Ammuntakin tuntui helpolta. 17.5.: OPedot – Korian Klubi 2–5. P5 200 m: 1) Mainio Salminen 58.00, 2) Eeti Ollikainen 1.00.80, 3) Onni Jähi 1.00.90, Oliver Pastila, Eemil Lankinen, Eetu Volotinen, Onni Oinaanoja, Jani Saarinen, Noel Nieminen, Paavo Näräkkä. syyskuuta 2023 kepulikonstein voittanutta, eli SM-tason pelaajia peluuttanutta FC Honka/TB Unitedia vastaan. 03-876 678. Tekojen hetkellä on toimittava tai sitten se juna menee – kuten nyt, naisissa 12:nneksi ampunut ja EM-joukkuekultaa toisen Orimattilan Seudun Urheiluampujien edustajan, eli Noora Antikaisen ja EM-vitosen Mopsi Veromaan kanssa tähdännyt Mäkelä-Nummela pohtii. P9 600 m: 1) Muhsin Cam 2.54.43, 2) Eemeli Pastila 2.54.54, 3) Ronni Kenttämaa 3.22.12, Ihsan Ilteris Cam, Aapo Pitkänen. EM-kullan vei lopulta Espanjan Alberto Fernandez, joukkuekisan mitalisteiksi nousivat Turkki, Iso-Britannia ja Suomi. Etelä-Suomi, naiset, 4. Nyt tuli kuulemma tehtyä huikea parannus kevään rypemisien jälkeen. – Pariisin taivaan alla soi nyt sitten jotain ihan muuta. 0100?5445. Kohti nousulohkoa Alkukaudella voitosta voittoon mennyt Pedot on pelannut kevätlohkosta nyt noin puolet. Savolainen pitää jäät hatussa puhuessa alkukaudesta. minuutilla selvästi 0–3, eikä Pedot tästä toipunut. Ja (juoksi) kauheat kilsat. – Aika ”iso” kysymys. Omalta osaltani voin sanoa, että uusia kisoja tulee. Se näkyy vielä pelaamisessa. 050 300 5116, jarmo.tiala@gmail.com Wanhan amiksen polku 3 D, 16300 Orimattila ORIMATTILAN PUTKITYÖ OY Tokkolantie 8 Tilaukset 040 513 8073 Nettikauppa: www.orimattilanputkityo.fi Kaikki LVI-työt ja remontit nopeasti Paluumuttaja Toroi osui heti KUVA: OrimAttilAn Jymy Maastojuoksun pm-kisojen T15-sarjan osallistujat Janette Ikävalko (vas.), Meiju Alhola ja Siiri Juures. Jymyn tytöt sähäköinä pm-maastoissa Työsuorituksia MISKA MIETTINEN Orimattila Suomen trap-ampujat onnistuivat Italian Lonaton EM-kisoissa moitteetta, mutta samalla Pariisin loppukesän olympialaisten edustuspaikat karkasivat ulottumattomiin. 6.30-16, vkl 6.30-12 p. 0100?4070. Harmittava kaatuminen heti lähtökahinoissa vei mahdollisuuden ihan kärkisijoihin mutta jätti kovasti tulosnälkää seuraaviin kisoihin. Pedot pelaa seuraavan kerran jo tänään tiistaina Lahdessa. Peking 2008: kultamitali Lontoo 2012: seitsemäs Rio 2016: kymmenes Tokio 2021: 24:s MäkeläNummelan sijoitukset olympiatrapissa Eikö lehtesi tullut. P13 1,5 km: 1) Aapo Pyykkö 6.52.42, 2) Niilo Haataja 7.59.28, 3) Jere Kemppinen 9.22.16. Meillä olisi ollut tilaa ja aikaa, mutta peli meni hätäilyksi ja roiskimiseksi, Petojen päävalmentaja Jukka Savolainen näki. Ja kun vielä saamme ukoille pari treeniä alle, niin tulosta alkaa tulemaan. Satu Mäkelä-Nummelan neljän kisan olympiaputki alkoi kultaisista Pekingin kisoista vuonna 2008. Jymyläisten menestystä täydensi Janette Ikävalko kuudennella sijallaan. ORIMATTILAN SANOMAT puh. – Veera on todella hyvä maalintekijä, kuten on Karoliinakin. div., lohko 8, pelatut ottelut: 18.5.: Union Plaani/17 – Flamingo United 10–2. Ikävalkon hieman vaatimattomaksi jäänyt kiekkotulos 20,90 riitti sarjassa neljänteen sijaan. – Pummit tulivat pääsääntöisesti sarjoissa kahteen ensimmäiseen vitosen kävelyyn ja loppusuora painettiin kompuroimatta. T7 350 m: 1) Alessia Pesola 1.55,1, 2) Adele Simola 1.58,7, 3) Oona Gåpå 6.09,1. Ottelun olisi pitänyt päättyä ennemmin 14–0 kuin 4–1. EM-joukkuemitalit saivat kuitenkin hymyt orimattilalaisten kasvoille Pariisi karkasi Mäkelä-Nummelan käsistä • Huollot • Korjaukset • Ilmastointilaitehuollot • Pakokaasumittaukset – OBD + Diesel-savu • Ohjauskulmien suuntaukset • Ajovalojen kiillotukset • Vikakoodin luku Bosch/Autocom Kärrytie 17, Orimattila, puh. Maastojuoksua Tuloksissa on 4–9-vuotiaiden sarjoissa huomioitu kolme nopeinta, muiden osallistujien nimet ovat ilmoittautumislistan mukaisessa järjestyksessä. T7 300 m: 1) Alicia Gröhn 1.12.07, 2) Etta Vahlberg 1.13.65, 3) Anli Ahonen ja Pihla Salminen 1.26.31, Maisa Lilja, Valma Ruhanen, Miisa Oinaanoja. Sitten vain kova luotto omaan tekemiseen, ja se riitti tällä kertaa näin pitkälle. Seitsemän pelatun matsin jälkeen kahdeksan joukkueen seasta kolme parasta jatkaa nousulohkoon, jonne orimattilalaisten paikka alkaa olemaan enemmän kuin realistinen. Totta kai häviäminen uusinnassa finaalipaikasta harmittaa. Ikävalko heitti myös ennätyksensä 27,31 ja palkittiin pronssimitalilla. Erkontie 20, Orimattila puh. Sanni Vartiainen ja Karoliina Moilanen kolistelivat maalittomassa tasatilanteessa rimoja kamppailun alkuhetkillä, hanat avasi reilun vartin pelaamisen jälkeen Veera Kronqvist. Toroin paluu oli positiivinen asia. Paavolan tekonurmella vastaan asettuu sesongin tappiolla ja voitolla aloittanut FC Reipas. Sarjataulukko O V T H M P Nopsa 4 3 1 19– 9 10 KyPa 4 3 1 14– 5 10 HP-47 4 2 2 15–11 6 OPedot 4 2 2 13–13 6 Union Plaani/17 3 1 1 1 17–13 4 Korian Klubi 3 1 1 1 5– 7 4 Jäppärä 2 1 1 9– 3 3 Flamingo United 4 1 3 5–23 3 HaPK Edustus/2 4 2 2 5–11 2 FC Kuusysi/2 4 2 2 5–12 2 Koria kurmotti Petoja OS Jymyn T15-tytöt olivat juoksutuulella Nastolassa pidetyissä piirinmestaruusmaastoissa. – Pallollinen pelaaminen oli heikkoa koko pelin. Kotijoukkueen 1–3-kavennuksen teki paluumuuttaja Timo Toroi 49. T9 1 km: 1) Kerttu Virèn 4.33,8, 2) Petra Kaarikivi 7.10,2. – Kuva syyskuulta 2022. Kotona orimattilalaisjoukkue urakoi seuraavan kerran 6. Maistuvat joukkuemitalit Naisten peruskisassa Veromaa oli viides (116), Mäkelä-Nummela siis 12:s (115) ja Antikainen 15:s (114). (03) 777 4498, 044 700 4498 ltautokorjaamo@gmail.com | www.ltautokorjaamo.fi LT-AUTOKORJAAMO KY MONIMERKKIKORJAAMO • LVI-urakointi, -asennukset ja -huollot • LVI-saneeraukset ja -remontit • Lämpöratkaisut Rami: 040 558 4557 Kim: 040 507 5495 www.putkipari.fi putkipari@putkipari.fi Paras kumppanisi rakentamiseen ja remontointiin: LIIKEJA AMMATTIOSOITTEITA KUMIja LASIHUOLTO – auton renkaat – tuulilasit – rengastyöt – koristelasit – rakennuslasit – peilit ORIMATTILA puh. Hän on pelannut Pedoissa viimeksi kaudella 2018. Miehissä OSU:n Jukka Laakso pääsi myös erittäin lähelle sensaatiomaista venymistä, mutta EM-seiskasija ja täpärä finaalista karsiutuminen eivät Pariisin tällä erää kantaneet. Ennätykset paukkuivat kevätheitoissa Nastolan urheilukentällä käytiin osittain maastojuoksukilpailuiden kanssa lomittain myös Ahkeran kevätheitot. Joukkuekilpailussa Lahden Ahkera nappasi tällä kertaa piirinmestaruuden niukimmalla yhden sijoituspisteen erolla Jymyyn. Alhola heitti keihästä T14-sarjassa 28,80 sijoittuen toiseksi. P9 1 km: 1) Aleksi Peltomäki 5.15,1. Lähellä oli myös kirkkaammat mitalit, mutta tämä on ammuntaurheilua. Kiekossa Alholan uusi ennätys 29,55 toi hänelle toisen hopean. – Kun on toimiva tiimi, niin itse he ovat halunneet tulla tähän. Uskon, että he vielä parantavat otteitaan kauden tässä edetessä. Parannettavaa meillä on vielä paljon varsinkin liikkumisessa ilman palloa, mutta kausihan on vasta alussa. Kotkalaisten Nea Pylkkänen iski loppuhetkillä vieraille lähinnä muodollisuudeksi jääneen lohdutusmaalin, eli 4–1-kavennuksen. – Meillä oli todella hyviä maalipaikkoja reilusti yli kymmenen, mutta emme olleet tarpeeksi huolellisia. Kaikki oli itsestä kiinni, mutta toiset olivat parempia ja finaalissa ovat parhaat. 16.5.: PK-09 – Sibbo-Vargarna 2–2, OPedot – Jäntevä 4–1, JäPS/United – NouLa/Hutivaara 0–4. 16.5.: HP-47 – HaPK Edustus/2 4–0, KyPa – Jäppärä 3–2. Moukarissa Alhola pyöräytti moukarin uusiin ennätyslukemiinsa 34,96 ja oli neljäs. Olen nostanut tasoani vuosi vuodelta, ja usko tulevaan on vahva. 03-777 3308, 050 585 3468 www.velj-ovaska.fi AUTOJA KULJETUSALA RAKENTAMINEN PITOPALVELUJA Pitopalvelu Vuokrattavat kokousja juhlatilat Puh. Hyviä kavereita oli vastustajallakin. Urheiluun kuuluu, että kaikki eivät voi voittaa. Kotijoukkueella ei taaskaan ollut mitään hätää missään vaiheessa. Edellisen tappion joukkue on kokenut 20. Etelä-Suomi, miehet, 5. Hän ei painanut päätä kokonaan puskaan. Kauden ensimmäisen ylänurmen pelin vastustaja on heinolalainen HP-47. T5 200 m: 1) Yasmina Ten Oever 56.63, 2) Malva Salminen 1.00.53, 3) Neea Sinkkonen 1.11.92.Veera Saarikoski, Helmi Hietanen, Säde Hämäläinen, Inna Santala. 03-777 1670 LVI-LIIKKEITÄ LVI-PutkiKaMa Oy KARI KORKKULA Puh. Helteellä ei ollut väliä meille, petoluotsi Toni Sundholm kertoi viitaten muun muassa vierasjoukkueen avausminuutin maaliin. M 3 km: 1) Rasmus Heino 13.00,3, 2) Matti Virèn 16.01,5. div., kevätlohko 4, pelatut ottelut: 17.5.: TiPS/2 – FC Reipas 0–1. JäPS/United-peli ottelu on merkitty pelattavaksi luonnonnurmella. VINK OY – yli 30v. Sarjataulukko O V T H M P OPedot 3 3 14– 3 9 NouLa/ Hutivaara 3 2 1 8– 5 6 FC Reipas 3 2 1 5– 2 6 TiPS/2 3 2 1 6– 1 6 PK-09 3 1 1 1 3– 4 4 Sibbo-Vargarna 3 1 1 1 5– 9 4 JäPS/United 3 3 1– 8 Jäntevä 3 3 1–11 Englannista Suomeen tullut Petojen uusi pelaaja Lydia Rusanen (vihreä paita) on ollut pirteä ilmestys, vaikka maaleja ei nelosessa vielä olekaan syntynyt. Pelattujen matsien voittoputki on jo kuuden pelin mittainen. Mitä ajatuksia suomalaisten jääminen ilman Pariisin trappaikkaa herättää. Vipusen vipellys -tulokset, kaikki osallistujat: MISKA MIETTINEN Orimattila Petojen naisjoukkue jatkoi murskaavaa menoaan jalkapallon eteläisen Suomen nelosessa torstaina lyttäämällä Orimattilaan vieraaksi saapuneen Kotkan Jäntevän maalein 4–1. Vaarallisin tilanne oli se, kun olimme pallossa. – Maalin lisäksi Timo puski ja veti rimaan. Viimevuotinen neljäs sija vaihtui nyt mitaliin. T13 1,5 km: 1) Elsa Hammar 7.11.80, 2) Amanda Närhi 8.47.29, 3) Aino Salminen 9.06.58. Tehokas vierailija voitti 2–5 (0–3). Tulos mairitteli lohkojumboa kieltämättä varsin paljon. T4 200 m: 1) Fanni Kraus 1.02.79, 2) Peppi Karjalainen 1.07.23, 3) Aada Pajala 1.07.42, Ella Toivonen, Peppi Saarelainen, Emma Ojasalo, Irene Haapasalo, Ella Hartman, Wilma Närhi, Aada Hietanen, Hekla Karvanen, Julia Ruhanen, Ester Salonen, Iida Sinkkonen, Eevi Lehtonen. Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen TILITOIMISTOJA PYYDÄ TARJOUS • Keittiökaapistot • Makuuhuonekomerot • Eteisryhmät • Irto-ovet • Työpöytätasot • Paljon ovivaihtoehtoja PUUJA KALUSTETUOTE Veljekset Ovaska Hirsitie 5, Orimattila p. EM-kullan vei Espanjan Fatima Galvez, Veromaa taipui viidenneksi. Kuulassa kummallakaan tytöllä ei ollut paras päivänsä: Alholan pisin työntö 8,78 toi kuitenkin pronssia, ja Ikävalkon tulos 9,30 hopeamitalin. 040-531 1729, 16200 Artjärvi Kirjanpidot, palkanlaskenta, tilintarkastukset (HT), veroym. Pedot on voittanut tämän kauden kaikki neljä pelaamansa ottelua, eli kolme sarjapeliä ja yhden Cup-mittelön. Mestaruuden vei ylivoimaisesti Lahden Ahkeran Ebba Herranen. Hän iski lopulta hattutempun, kotijoukkueen 4–0-osumasta vastasi Lahdessa viime kaudella pelannut ja vuonna 2007 syntynyt Mimmi Kivistö. Koria viimeisteli aika kovalla prosentilla. – Nyt keskityn kotimaan kilpailuun ja treenaamiseen
00.50 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7) 01.50 Rekkakuskit Suomi (S) 02.50 Raskaan kaluston pelastajat MTV Sub 07.00 Denver (S) 07.10 Denver (S) 07.25 Denver (S) 07.35 Denver (S) 07.50 Professori Balthazar (S) 08.00 Simpsonit (12) 08.30 Simpsonit (7) 09.00 Suurmestari UK 10.00 Moderni perhe (S) 10.30 Virkakoirat (7) 11.00 Virkakoirat (7) 11.30 Laittomien autojen takavarikoijat 12.30 Salatut elämät (S) 13.00 Simpsonit (7) 13.30 Simpsonit (7) 14.00 Huutokaupan metsästäjät 14.30 Huutokaupan metsästäjät 15.00 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit (12) 16.00 Suomen surkein kuski 17.00 Simpsonit (12) 17.30 Simpsonit (12) 18.00 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit (12) 19.00 Huutokaupan metsästäjät 19.30 Huutokaupan metsästäjät 20.00 Frendit (S) 20.30 Frendit (S) 21.00 Elokuva: Rambo – taistelija 3 (16) 23.10 Elokuva: Jason Bourne (16) 01.40 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit (12) 02.40 Virkakoirat (7) 03.05 Virkakoirat (7) 03.35 Baywatch (7) Yle Teema & Fem 07.52 BUU-klubben 08.22 Iloa puutarhasta 08.52 Kotijumppaa Sofian kanssa 09.10 Tiettömän taipaleen takana 09.50 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä 10.20 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita 10.30 Elämää meren armoilla 11.00 Strömsö 11.30 Stugor 12.00 Timanttinen keikka 12.55 Rich Little Bitch (S) 13.01 Uusi Kino: Sorsapaisti (S) 13.15 Mikki Kunttu 14.05 Uusi Kino: Lasse kaatuu, voi ei! (S) 14.30 Lidian autossa (12) 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano 16.00 Milanon naisten paratiisi (7) 16.40 Ruotsin muoti 17.25 Søren Vesterin puutarha 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Riistametsällä 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 Radion sinfoniaorkesterin konsertti 22.15 Vaietut perhetarinat (7) 22.20 James Joyce ja Odysseus 23.10 Vihdoinkin! (12) 23.55 Uusi Kino: Hypertensio (16) Tiistai 21.5. 17.13 Radio Suomen Ilta 17.30 Pyöreä pöytä 18.00 Yle Uutiset. 6.05 Radio Suomen Aamu 7.00 Yle Uutiset ja sää. 12.10 Urheiluradio. 10.02 Radio Suomen päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. Ohjaus: Patrick Hughes. 19.05 Luonto-Suomi: Hiitolanjoki 0203-17600 20.00 Yle Uutiset. 6.05 Radio Suomen Aamu 7.00 Yle Uutiset ja sää. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.30 Yle Uutiset ja sää. 15.02 Radio Suomen Kesäradio 16.00 Yle Uutiset ja sää. 15.02 Radio Suomen Kesäradio 16.00 Yle Uutiset ja sää. 7.13 Radio Suomen Aamu 7.50 Merisää 7.53 Radio Suomen Aamu 8.00 Yle Uutiset ja sää. 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää. 3.02 Toni Laaksosen Lauantaitanssit 3.54-4.00 Yöradio Ke s k i v i i k ko 22 . A Tree 20.00 Romano mirits 20.15 Jakke Holvas ja filosofia: Pascal . 16.10 Urheiluradio. 7.10 Urheiluradio. (c ) A rto In ka la w w w .a is ud ok u. 13.02 Paikka auringossa 14.00 Yle Uutiset. mikä pahamaineisessa ja tabuja rikkovassa musiikkityylissä 15.5515.58 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Uutispodcast 17.35 Laura Korhosen Jazzklubi 18.35 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02-21.15 Radion sinfoniaorkesterin konsertti 21.00-21.02 Yle Uutiset 21.05-21.54 Brysselin kone 22.0022.39 Radioteatteri esittää: 23.00-23.09 Kuuluttajan vieras 23.10-23.39 Politiikkaradio 23.40-6.30 Yöklassinen Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 1.02 Paikka auringossa 1.55 Yöradio 2.00 Yle Uutiset. 06.52 Martta puhuu (S) 07.17 Tilkkupeiton tarinoita (S) 07.21 Ella, Oskari ja Huu (S) 07.34 Mauno (S) 07.46 Tipo (S) 07.53 Mitä ihmettä. 9.11 Radio Suomen Aamu 10.00 Yle Uutiset. 9.10 Sää 9.11 Radio Suomen Aamu 10.00 Yle Uutiset. 8.10 Urheiluradio. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.00 Yle Uutiset ja sää. 2.02 Toni Laaksosen Lauantaitanssit 2.55 Yöradio 3.00 Yle Uutiset. 2.02-2.50 Meille käy hyvin – Nora Weiss 3.00 Yle Uutiset 3.02 Yöradio 3.15 Kansanradio. 23.02 Yöradio – toiveiden yö 0.00 Yle Uutiset. päivänä 2024 – N:o 37 – 7 Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Ylen aamu 09.30 Itämeren suojelijat Peltsi ja Tom 10.00 Hakekaa kätilö! (12) 11.10 Yle Uutiset Uusimaa 11.13 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.16 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.19 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.25 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.28 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.31 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.34 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.37 Yle Uutiset Lappi 11.40 Yle Oddasat 11.44 Oddasat 12.00 Nepsyt 12.30 Murdochin murhamysteerit (12) 13.15 Eurovaalit 2024: Puheenjohtajatentit 14.45 Elävä arkisto: Saariston silmä syttyy 15.10 Elävä arkisto: Yrittäjäväen suvipäiviä (S) 15.20 Sadan vuoden sankarit 15.40 Muisti: Terrorismin pelko 16.10 Volvo-Markkasen tarina 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Murdochin murhamysteerit (12) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.10 Yle Uutiset Uutis-Suomi 18.30 Itämeren suojelijat Peltsi ja Tom 19.00 Historia: Rainbow Warriorin tapaus 20.00 Tervo & Halme tosisuomalaisuutta etsimässä 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.51 Urheiluruutu 21.00 Eurovaalit 2024: Puheenjohtajatentit 22.30 Hankala perintö (16) 23.15 Oddasat 23.30 Lapsi numero 182 (7) 00.25 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 22.5. Pääosissa: Ryan Reynolds, Samuel L. 14.02 Radio Suomen Kesäradio 15.00 Yle Uutiset. 0.02 Yöradio 1.00 Yle Uutiset ja sää. 7.13 Radio Suomen Aamu 7.50 Merisää 7.53 Radio Suomen Aamu 8.00 Yle Uutiset ja sää. 7.10 Urheiluradio. 18.02 Radio Suomen Kesäspesiaali 18.50 Merisää 18.55 Radio Suomen Kesäspesiaali 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Urheiluradio 19.05 Radio Suomen Kesäspesiaali 20.00 Yle Uutiset. Pian tositoimet kuitenkin kutsuvat, ja terroristijahti huipentuu Oscar-gaalaan. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu 5.50 Merisää 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu 6.00 Yle Uutiset ja sää. ORIMATTILAN SANOMAT Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Ylen aamu 09.30 Itämeren suojelijat Peltsi ja Tom 10.00 Hakekaa kätilö! (7) 10.45 Viipurin henki 11.10 Yle Uutiset Uusimaa 11.13 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.16 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.19 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.25 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.28 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.31 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.34 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.37 Yle Uutiset Lappi 11.40 Yle Oddasat 12.00 Laulu sisällissodasta: Keskikohta (12) 12.30 Murdochin murhamysteerit (12) 13.15 Eurovaalit 2024: Puheenjohtajatentit 14.45 Reijo Taipaleen tie 15.10 Perinnemestari 15.40 Ilmakuvien Suomi 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Murdochin murhamysteerit (12) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.10 Yle Uutiset Uutis-Suomi 18.30 Itämeren suojelijat Peltsi ja Tom 19.00 Prisma: Energian tarina 20.00 Sadan vuoden sankarit 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.00 Eurovaalit 2024: Puheenjohtajatentit 22.30 Tumma sielu (16) 23.15 Oddasat 23.30 Ansa Moskovassa (12) 00.24 Uutisikkuna Yle TV2 00.00 Uutisikkuna 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 21.5. 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 19.02 Urheiluradio. 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää. 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. Jackson, Gary Oldman, Elodie Yung, Salma Hayek. 23.02 Yöradio – toiveiden yö 0.00 Yle Uutiset. 17.10 Urheiluradio. 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset. Mies ja alaston ase -komediatrilogian viimeinen elokuva, jossa jo välillä eläkkeellekin jäänyt poliisi Frank Drebin (Leslie Nielsen) jatkaa konnien jäljittämistä. 5. Pääosissa: Leslie Nielsen, Priscilla Presley, George Kennedy, O. 13.02 Paikka auringossa 14.00 Yle Uutiset. Toimintakomediassa uransa huipulta romahtanut henkivartija Michael Bryce (Ryan Reynolds) saa tehtäväkseen saattaa palkkamurhaaja Darius Kincaidin (Samuel L. Ohjaus: Peter Segal. Simpson, Fred Ward, Kathleen Freeman, Anna Nicole Smith. Yle Radio 1 6.30 Hyvää huomenta 6.35 Hartaita säveliä 6.50 Aamuhartaus 6.59 Hyvää huomenta 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.10-7.50 Aamusoitto 7.53 Ykköskolumni 7.59 Hyvää huomenta 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.10 Ykkösaamu 9.00 Yle Uutiset 9.059.58 Muistojen bulevardi 10.00-10.55 Sari Valto 11.00 8 klasaria: Igor Stravinsky: Kevätuhri – Rytmipurkaus räjäyttää uuden musiikin esiin 11.18-11.56 Musiikkia 8 klasarin jälkimainingeissa 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Tiedeykkönen 13.00 Politiikkaradio: Eurovaalitentti 13.30 Klassinen kattaus 14.30 Afrikkalaisia kirjoituksia 14.50 Kielen päällä 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen 15.55-15.58 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Uutispodcast 17.35 Kissankehto – Susanna Vainiola 18.30 Viikon luontoääni: saimaanorppa 18.35 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02-19.40 Radioteatteri esittää: Puu . (S) 08.02 Auvo Raitanen (S) 08.13 Dinofarmi (S) 08.27 Galaxi 08.28 Pok ja Mok (7) 08.36 Näin meillä (7) 08.50 Jumppahetki 09.00 Strömsö 09.30 Latela 10.00 Maajussin luontokuvat 10.50 Parayleisurheilun MM 14.00 Matkapassi: Koillis-Englanti 14.55 Häikäisevä Australia 15.50 Pientä laittoa (12) 16.30 Yliopistollinen eläinsairaala: Rieti-kissa nukutusainepäissään 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Tervo & Halme tosisuomalaisuutta etsimässä 18.30 Yleisurheilun GP 21.10 Taivaan tulet (12) 22.00 Yksin isäksi 22.25 Louis Theroux: tähtihaastattelut 23.10 Osta mun pikkarit (16) 23.40 Uusi Kino: Hangover Cure (7) 00.05 Uutisikkuna MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale (7) 10.30 Kauniit ja rohkeat (S) 11.00 ARPA.FI 12.00 Salatut elämät: Pihlajasatu (S) 12.30 Ostoskanava Myori.fi 13.00 Puutarhat uusiksi 14.00 Kotoisa 15.00 Suurmestari 16.00 Salatut elämät (S) 16.30 Kauniit ja rohkeat (S) 16.58 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen 18.30 Emmerdale (7) 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (S) 20.00 Suomen kaunein koti: Kesämökit 21.00 Jere Hietala – Salametsästäjien jäljillä (12) 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 MM-extra 22.50 Rikospaikka 23.40 Jokerit (S) 00.35 Sininen enkeli (16) 01.35 Olet mitä syöt 02.35 Suomen kaunein koti: Kesämökit 03.35 Puutarhat uusiksi 04.35 Kyllä nolottaa (12) Nelonen 06.00 Bing (S) 06.05 Sunny Bunnies (S) 06.10 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 06.35 Smurffit (S) 06.45 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.10 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (7) 07.20 LEGO DreamZzz 07.45 Sonic Boom (7) 07.55 Angry Birds Toons (S) 08.00 Puutarhan pelastajat 09.00 Suorinta reittiä (S) 10.00 Remppa vai muutto 11.00 Haluatko miljonääriksi. 17.13 Radio Suomen Kesäradio 18.00 Yle Uutiset. (113’) Nelonen klo 21.00: Mies ja alaston ase 33 1/3: Viimeinen solvaus. co m C od e: 71 5D 54 42 0E 4 7 2 9 5 1 6 3 8 1 5 8 7 3 6 4 2 9 6 9 3 8 4 2 1 7 5 5 1 6 2 7 8 9 4 3 7 3 4 6 9 5 2 8 1 8 2 9 4 1 3 5 6 7 2 8 7 1 6 9 3 5 4 9 6 5 3 8 4 7 1 2 3 4 1 5 2 7 8 9 6. 8.13 Radio Suomen Aamu 9.00 Yle Uutiset. 12.00 LIVE: Onnenarpa 13.55 Valitut Palat Collection 14.10 Valitut Palat Collection 14.25 Remppa vai muutto UK 15.25 Poliisikoira Rex (12) 16.25 Onnenarpa 16.30 Diili 18.00 Koti koiralle 19.00 Koti koiralle 20.00 Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta! 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: Mies ja alaston ase 33 1/3: Viimeinen solvaus (12) 22.45 Utö (16) 23.45 Veikkausliiga – Futiksen nälkään 23.50 Haluatko miljonääriksi. 9.10 Sää. 20.02 Sää 20.03 Metsäradio 21.00 Eurovaalit 2024: Puheenjohtajatentit 21.50 Merisää 21.55 Eurovaalit 2024: Puheenjohtajatentit 22.30 Yle Uutiset 22.32 Urheiluradio 22.35 Yöradio – toiveiden yö 23.00 Yle Uutiset. 16.13 Radio Suomen Iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää. 12.00 LIVE: Onnenarpa 13.55 Valitut Palat Collection 14.10 Valitut Palat Collection 14.25 Remppa vai muutto 15.25 Poliisikoira Rex (12) 16.25 Onnenarpa 16.30 Diili 18.00 Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta! 19.00 Huvila & Huussi 20.00 Erikoisjoukot (12) 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Haluatko miljonääriksi. 22.00 IS esittää: Sain sen videolle 22.10 Kaikki synnit (12) 23.10 Veikkausliiga – Futiksen nälkään 23.15 Elokuva: The Hitman’s Bodyguard (16) 01.40 Rekkakuskit Suomi (S) 02.40 Arman ja viimeinen ristiretki (12) 03.15 Arman ja viimeinen ristiretki (12) 03.45 Raskaan kaluston pelastajat MTV Sub 07.00 Monchhichi (S) 07.10 Monchhichi (S) 07.25 Monchhichi (S) 07.35 Monchhichi (S) 07.50 Monchhichi (S) 08.00 Simpsonit (12) 08.30 Simpsonit (7) 09.00 Suurmestari UK 10.00 Moderni perhe (S) 10.30 Virkakoirat (7) 11.00 Virkakoirat (7) 11.30 Laittomien autojen takavarikoijat 12.30 Salatut elämät (7) 13.00 Simpsonit (7) 13.30 Simpsonit (7) 14.00 Huutokaupan metsästäjät 14.30 Huutokaupan metsästäjät 15.00 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit (12) 16.00 Ei saa nauraa 16.30 Ei saa nauraa 17.00 Simpsonit (12) 17.30 Simpsonit (7) 18.00 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit (12) 19.00 Huutokaupan metsästäjät 19.30 Huutokaupan metsästäjät 20.00 Frendit (S) 20.30 Frendit (S) 21.00 Elokuva: A Private War (16) 23.15 Suurmestari 00.10 Doc: The Trouble with Kanye 01.45 Suurmestari UK 02.45 Virkakoirat (7) 03.15 Virkakoirat (7) 03.45 Baywatch (12) Yle Teema & Fem 07.40 YLE FEM 07.40 BUU-klubben 08.10 Pelastuslaitos apuun! 08.50 Efter Nio 09.48 Hyvissä käsissä (12) 10.25 Sportliv 10.33 Vaikuttajien miljoonabisnes 11.00 Dennis, uhkarohkea base-hyppääjä 12.00 YLE TEEMA 12.00 Kolme naista (12) 12.50 Vaietut perhetarinat (7) 14.00 Talot huokuvat historiaa 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano 16.00 Milanon naisten paratiisi (7) 16.40 Ruotsin muoti 17.25 YLE FEM 17.25 Kasper Strömman ja Suomen saunat 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Luonto ja mieli – Kruununprinsessa Mary Pohjanmeren rannalla 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 YLE TEEMA 20.00 Vihdoinkin! (12) 20.45 Vaietut perhetarinat (7) 21.00 Historia: Thatcher & Reagan 21.50 Lidian autossa (12) 22.20 Uusi Kino: Koho – Utopia Forssasta (S) 23.05 Donner – Privat (12) Tiistaina toukokuun 21. Jackson) kansainväliseen rikostuomioistuimeen Haagiin todistamaan julmaa diktaattoria vastaan. Yle Radio 1 6.30 Hyvää huomenta 6.35 Hartaita säveliä 6.50 Aamuhartaus 6.59 Hyvää huomenta 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.107.50 Aamusoitto 7.53 Ykköskolumni 7.59 Hyvää huomenta 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.10 Ykkösaamu 9.00 Yle Uutiset 9.05-9.58 Muistojen bulevardi 10.00 Brysselin kone 10.50 Yksi on hyvää seuraa 11.00-11.50 Riston Valinta 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Kalle Haatanen 13.00 Politiikkaradio: Eurovaalitentti 13.30 Klassinen kattaus 14.30 Aristoteleen kantapää 14.55 Yksi on hyvää seuraa 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen: Black metal on Norjan suurin kulttuurivientituote . Jakso 4584: Ajattelen, siis olen. 3.47-4.00 Yöradio Keskiviikko 22.5. 12.10 Urheiluradio. J. 17.10 Urheiluradio. R a d i o o h j e l m a t Yle Radio 1 93,2 MHz • Yle Radio Suomi 97,9 MHz Sudokun ratkaisu Jere B.Virtanen Viivi ja Wagner Nelonen klo 23.15: The Hitman’s Bodyguard. 0.02 Yöradio 1.00 Yle Uutiset ja sää. 10.02 Radio Suomen Päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 1.02 Paikka auringossa 1.55 Yöradio 2.00 Yle Uutiset. 20.02 Sää 20.03-21.00 Radio Suomen Kesäspesiaali 21.50-21.55 Merisää 22.08 Yöradio – toiveiden yö 23.00 Yle Uutiset. 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää. viihdettä tarvitsee vain onneton 20.35 Maailmanpolitiikan arkipäivää 21.0021.02 Yle Uutiset 21.05-21.59 Sari Valto 22.00-22.46 Miia Krause 22.47-23.09 Äänen himo 23.10-23.39 Politiikkaradio 23.40-6.30 Yöklassinen Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 9.05 Urheiluradio. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.00 Yle Uutiset ja sää. 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.30 Yle Uutiset ja sää. T i i s t a i 2 1 . 16.10 Urheiluradio. 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset. 8.10 Urheiluradio. (79’) MTV Sub klo 12.30: Salatut elämät. 18.02 Luonto-Suomi: Hiitolanjoki 0203-17600 18.50 Merisää 18.55 Luonto-Suomi: Hiitolanjoki 0203-17600 19.00 Yle Uutiset ja sää. 5. 14.02 Radio Suomen Kesäradio 15.00 Yle Uutiset. 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset. 16.13 Radio Suomen Iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu 5.50 Merisää 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu 6.00 Yle Uutiset ja sää. 06.52 Hei Taavi (S) 07.00 Tulipop (S) 07.08 Nelli ja Noora (S) 07.16 Onni-siili (S) 07.26 Pippa ja Popi (S) 07.34 Rikke (S) 07.40 Puu Fu Tom (S) 08.01 Askarrellaan 08.07 Mimosa ja Lennu (S) 08.21 Galaxi 08.22 Siivekkäät (7) 08.25 Dronettajat (7) 08.50 Jumppahetki 09.00 Strömsö 09.30 Latela 10.00 Maajussin luontokuvat 10.50 Parayleisurheilun MM 14.00 Matkapassi: Länsirintaman taistelupaikat 14.55 Häikäisevä Australia 15.40 Vikin ja Köpin matkailuohjelma 16.30 Yliopistollinen eläinsairaala: Harvinainen potilas: Murre-mureena 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Häikäisevä Australia 18.50 Pientä laittoa (12) 19.30 Judon MM 20.00 Saunassa ympäri maailmaa 20.35 Mökkilaiturit kuntoon 21.00 Comeback (12) 22.35 Jokaisen miehen takana (12) 23.05 House of Kardashian (12) MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale (7) 10.30 Kauniit ja rohkeat (S) 11.00 ARPA.FI 12.00 Salatut elämät: Pihlajasatu (7) 12.30 Ostoskanava Myori.fi 13.00 Tiny House Hunting 13.30 Puutarhat uusiksi 14.30 Ihanat siirtolapuutarhat 15.00 Kolmiodraama 16.00 Salatut elämät (7) 16.30 Kauniit ja rohkeat (S) 16.58 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen 18.30 Emmerdale (7) 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (S) 20.00 Sukuni salat: Jukka Jalonen 21.00 MM-kisastudio 21.15 Jääkiekon MM 22.00 Kymmenen uutiset ja sää 22.10 Jääkiekon MM 22.55 Jääkiekon MM 23.40 MM-kisastudio 23.55 Jokerit (S) 00.50 Tabu 01.45 Suurmestari 02.45 Elämää äärirajoilla: Alaska 03.45 Puutarhat uusiksi Nelonen 06.00 Bing (S) 06.05 Sunny Bunnies (S) 06.10 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 06.35 Smurffit (7) 06.45 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.10 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.20 LEGO DreamZzz 07.45 Sonic Boom (7) 07.55 Angry Birds Toons (S) 08.00 Puutarhan pelastajat 09.00 Suorinta reittiä (S) 10.00 Annan herkulliset leivonnaiset 10.30 Jaksa paremmin 11.00 Haluatko miljonääriksi. 8.13 Radio Suomen Aamu 9.00 Yle Uutiset. 9.05 Urheiluradio. Elokuvan alussa Drebin on joutunut rakastettunsa hylkäämäksi, ja työpaineissa hän turvautuu jo pulloon
– ne ovat ostohousut jalassa, virnuileva Heikkinen viittasi orimattilalaisiin torikävijöihin. Silloin tarvitsi olla toppatakki päällä, jokaisessa kesän avauksessa käynyt Henrik Sjölund muisteli. Muutamien ihmisten varassa tämän toteutuminen oli. niittymäen mukaan kauppa kävi lauantaisena aamupäivänä yllättävän hyvin. Heikkisen mukaan kyseinen työ sopii hänelle kuin nenä päähän. – ulkopaikkakuntalaiset ovat kysyneet torista puhuttaessa, että ”mikä ihmeen artjärven tori?”. ”Täällä on hirveästi väkeä” Yksi useista korukauppiaista oli kuusi vuotta sitten Myrskylään muuttanut Soile Niittymäki. – Täällä on hirveästi väkeä, Helsingissä asusteleva Eila Juvonen hämmästeli. Toteutuminen oli avajaisten aattona viimeistä, mutta sitäkin merkittävämpää silausta vaille valmis. urakka kannatti silti. Puheensa päätteeksi ukkola teki symbolisen eleen, joka tarkoitti kesäfiilikseen siirtymistä. olen yleensä aina myymässä, Tapaela valotti. Myynnissä oli esimerkiksi laukkuja, vaatteita ja kenkiä sekä erilaisia elintarvikkeita kalasäilykkeistä metrilakuun. – Kelillä kuin kelillä kauppa käy jonkin verran, hän jatkoi. ”ostohousut jalassa” Yksi torimyyjistä oli jyväskyläläinen Juha Heikkinen, joka kaupitteli muun muassa pölypusseja, sulakkeita, suodattimia ja pakastepusseja. Ja aina on vähän erilaisia vaatteita kuin kaupoissa, hän jatkoi. Kesän avauksessa oli tarjolla muun muassa kesäbingo, valokuvanäyttely, ilmaista makkaraa ja Myrskylän Salen arvonta, jossa palkintona oli suut makeaksi laittava kesäkassi. – Tästä syystä on perusteltua olla kesämielellä. ensimmäistä kertaa oP Ylä-uusimaan toimintapisteellä onnenpyörää pyörittänyt Liisa Tapaela oli tänä vuonna aivan eri roolissa kyseisessä tapahtumassa kuin ennen. Tapaela ei ole koskaan aiemmin päässyt nautiskelemaan esimerkiksi ilmaisesta makkarasta tai muista torin antimista, koska hän on istunut joka vuosi oman myyntipöydän takana. artjärven vanhustentuen ja talkoolaisten ehostama sekä Päijänneleaderin osarahoittama ja artjärveläisten yritysten tukea saanut rakennus on nyt aiempaa käytännöllisempi ja siistimpi. Sen jälkeen ukkola kaivoi taskusta aurinkolasit ja pisti ne silmilleen. Vanhukset tykkäävät käydä torilla, mutta tulevaisuudessa sitä voi käyttää vielä enemmän, Koskelainen iloitsee. Siksi rakennukseen kiinnitetään vielä kyltti, jossa lukee suurella ”artjärven tori”, Koskelainen naurahtaa ja jatkaa hymyssä suin. oli nimittäin kesäbingon aikana. Kasaan on kuihtunut myös talkootyön voima. – Hän tekee näitä meidän ruokapöydällä. Tarkoitus oli tehdä käytännöllinen, mutta sen lisäksi tästä tuli hieno. Torialue on vapaata kauppapaikkaa. Ihmiset odottivat jännittyneinä kesäbingon alkua. Tietenkin huonoilla keleillä ahdistaa, mutta minun tavarani ovat sellaisia, että niitä tullaan hakemaan vaikka räntäsateessa, Heikkinen vakuutteli. Ja esimerkiksi vanhojen ovien kanssa toimiminen oli hyvin hankalaa. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina toukokuun 21. Varsapuiston kompaktista koosta huolimatta telttojen seassa oli hetkellisesti tilanne päällä. – ainahan se pitää torille tulla, kun tällaisia tapahtumia tulee, Jouko laakso tuumasi. – edellistä oli jotenkin vaikea käyttää. – olisi hyvä, että joku ostaisi näitä koruja, niin saataisiin taloon tilaa, niittymäen aviomies Aku Eronen naureskeli. – Viimeksi oli huonompi ilma, oli kylmä. Vaimon harrastus tuo haasteita arjen askareisiin. Hänen myyntipöydällään koreili kasapäin herkullisen värisiä uniikkeja koruja. nyt hän on ensimmäistä kertaa fiilistelemässä kävijänä. Tarpeellinen korjaus pienellä porukalla Hänen mukaansa peruskorjaus oli tarpeen. – on minulla nytkin kyllä myytävää, mutta ne ovat autossa. – Voisi sanoa, että jokaiseen imuriin löytyy pussi. Torin kohtaamiskeskus on kaikille artjärveläisille tarkoitettu tila. Se Koskelaista surettaa. niin Jouko ja Irja Laakso kuin Ulla Löytty tulivat vain nautiskelemaan kesäpäivästä ja torin runsaista antimista. Kävi ilmi, että laakso oli jäänyt suustaan kiinni, ja vaimo jatkoi torin tutkimista. orimattilan Suurtoripäivä oli erityisesti paikallisen löytyn mieleen. – Täällä on aivan ihana tunnelma, Tapaela intoili. orimattilalaiset heittivät ostohousut jalkaan Suurtoripäivä valtasi Varsapuiston Julia Roine Myrskylä aurinko porotti kirkkaana, ja ihmiset olivat liikkeellä iloisella mielellä, kun Myrskylän kunnanjohtaja Esa Ukkola julisti kesäfiiliksen alkaneeksi Myrskylän kesän avauksessa lauantaina. Kesämieli on määriteltynä rento ja letkeä, ukkola selosti. Mitään tiettyä ei torilta haettu. – näin olen kesämies, ukkola julisti. – olen ensimmäistä kertaa kiertämässä täällä. onneksi hän näki tilanteen positiivisena ongelmana. artjärven vanhustentuki ry:n puheenjohtaja Timo Leppänen on vastannut rakennuspuolesta, Eija Koskelaisen vastuulla on ollut rahoitus. Hänen kertoi, kuinka kunnassa voi muun muassa uida, pyöräillä, suppailla ja käydä museossa. artjärven torirakennus on nyt helpompi löytää Nyt Artjärven torin löytää helposti, kiitos mökin uuden ”Artjärven tori”-kyltin.. Kaikkea mitä ihminen kesäänsä tarvitsee. MiSKa MieTTinen Artjärvi artjärven torin peruskorjattu rakennus otettiin käyttöön perjantaina kahvitellen ja muun muassa pelimannimusiikista nauttien. Jesse Hautalalle (vas.) ja Jouko Hokkaselle tarttui mukaan Juha Heikkisen kaupittelema pölypussi. Tänä päivänä liikkeet tykkäävät myydä imureita, mutta eivät enää varaosia ja pusseja. laaksolla oli myös jäänyt puhelin kotiin, ja näin ollen hän ei voinut soittaa paremmalle puoliskolle. Maalaaminen oli myös hyvä juttu, Koskelainen avaa. lisäksi yhdistykset olivat esittelemässä toimintaansa ja myyjät kauppasivat erilaisia tuotteita aina villasukista itse tehtyihin koruihin. Paikallisten mukaan viime vuoden kesän avauksessa oli saman verran väkeä kuin tänäkin vuonna, vaikka sää oli silloin päinvastainen. nyt iskeneet helteet puolestaan ovat hidastaneet maalien kuivumista. Kun näen asiakkaan täällä niin sanon, että mennään hakemaan. Ulla Löytty tuli ohimennen vilkaisemaan torin vaatetarjontaa. Remontti otti aikaa noin pari kuukautta, ja esimerkiksi yllättävä takatalvi hidasti sitä jonkin verran. Täältä löytyvät kaikki, Heikkinen lupaili. Sitä ei voi kuulemma sanoa etukäteen, että mitä kaikkea modernimmassa miljöössä on luvassa suvena. – ovat he kehuneet tätä myös hienoksi. – Täällä on minusta tosi ihana tunnelma, löytty totesi. Sää helli torikävijöitä, kun lämpömittari näytti reilut 20 astetta. innostuneita saisi olla paljon enemmän. Mikäpä siinä oli kauppoja tehdessä. Vaikka välillä on rankkaa ja päivät venyvät, hän kokee ettei sulautuisi enää muihin hommiin. asiaa pohdittiin jo viime vuoden heinäkuussa, jolloin tarvittavat suuntaviivat tulivat esille hyvinkin vaivattomasti. Hän otti silmälasit päästään ja iski ne päälaelleen. – Se on hiipunut koko maassa. lisäksi olemme olleet vähän huolissamme Salmelanrinteessä asuvista vanhuksista, kun vähän kaikki tapahtumat ovat kuihtuneet kasaan. – Täällä näkee tuttavia ja tekee ihania löytöjä. – Tulihan tiedusteltua, että mitä täällä on kaupan, laakso naureskeli. Minulla on aina täystekeminen, että saan lautaselle tilaa, eronen nauroi. Meitä oli maalaajia neljä ja sitten timpurit. – on tämä niin mukavaa ainakin, kun kelit ovat kohdillaan. Myrskylän kesän avaus laittoi ihmiset liikkeelle Emma Kousa oli yksi useista korumyyjistä kesän avauksessa. Kirkkoherra Timi Korhonen (vas.) ja kunnanjohtaja Esa Ukkola toivottivat ihmiset tervetulleiksi Myrskylän kesän avauksessa. Taru Paukkula tarkisti tuloksen. Torstaisena aamupäivänä kauppa kävi mukavasti. päivänä 8 – N:o 37 – 2024 Julia Roine Orimattila orimattilan Varsapuisto heräsi eloon torstaina, kun toistakymmentä kauppiasta saapui aamulla pystyttämään värikkäitä telttoja ja myyntikojuja. – Mutta joka perjantai kello 17 alkaen on tarkoitus pitää kesätori. Liisa Tapaela (vas.) pyöräytti OP Ylä-Uusimaan onnenpyörää. – ennen siellä ei ollut sähköjä, nyt on. Orimattilan suurtoripäivä veti porukkaa Varsapuistoon torstaina. orimattilalaiset ottivat pölypussit hyvin vastaan. – emäntä oli kadoksissa vähän aikaa, orimattilalainen Jouko Laakso totesi. Hänen kuin monen muunkin mielestä kesän avauksessa oli parasta, kun pääsi tapaamaan vanhoja tuttuja ja vaihtamaan kuulumisia. Kellon lähestyessä aamupäivä kymmentä, ihmiset kerääntyivät Myrskylän kunnan pisteen lähettyville, jotta he kuulivat kaiuttimista kajahtavan äänen. nyt rakennuksessa on kioskille tyypilliset avattavat luukut. Paikalliset yritykset tarjoavat palveluita ja tarpeita mukavaan kesän viettoon. eikö ole näppärää, 30 vuotta pesuaineita ja ihonhoitotuotteita myynyt Tapaela naureskeli